"SUPERSTAR" BILLY GRAHAM

Pituus: 190 cm
Paino: 112 kg
Oikea nimi: Wayne Coleman
Syntynyt: 10.9.1943
Kotikaupunki: Paradise Valley, Arizona
Ammattilaisdebyytti: 1969
Lopetusliike: Bearhug
Kotisivu: http://www.superstarbillygraham.com

Wayne Coleman oli jo teini-ikäisenä hyvin urheilullinen. Hän pelasi amerikkalaista jalkapalloa, heitti kiekkoa ja harrasti kehonrakennusta. Hän voitti kehonrakennuksessa monia palkintoja ja osallistui vuoden 1968 Mexico Cityn olympialaisten karsintoihin. Nuori Wayne koki jo varhain voimakkaan uskonnollisen herätyksen ja käytti voimiaan myös näytösmielessä houkutellakseen kuulijoita herätyskokouksiin.

Valmistuttuaan Waynella ei ollut mitään suunnitelmia tulevaisuutensa varalle. Hän muutti Los Angelesiin ja elätti itsensä eri hanttihommilla, muun muassa portsarina. LA:ssa työskennellessään hänen tuttavansa Bob Lueck, joka pelasi jalkapalloa Kanadassa, houkutteli häntä kokeilemaan onneaan wrestlingin parissa. Heti kun Stu Hart näki Waynen, hän tiesi tässä piilevän tulevan ammattilaispainijan. Ja koulutuksensa aikana myös Wayne vakuuttui asiasta.

Wayne aloitti painimisen omalla nimellään. Hän tutustui pian 1950-luvun lopun ja 1960-luvun alun supertähteen Jerry Grahamiin, jonka ura oli alamäessä muun muassa alkoholin vuoksi. Grahamilla oli ollut kehässä kumppaninaan "veljensä" Eddie Graham ja "Crazy Luke" Graham. Kun nämä jättäytyivät pois Jerry Grahamin kelkasta hän tarvitsi uuden veljen ja valitsi kumppanikseen Waynen.

Uusi Graham-veli Wayne otti paininimekseen Billy Graham kunnianosoituksena tuonnimiselle maailmankuululle evankelistalle. Kun rock-ooppera Jesus Chris Superstar saavutti valtavan menestyksen, Billy Graham omaksui itselleen liikanimen "Superstar" ja wrestlingin ammattilaiskehiin astui Superstar Billy Graham.

Billy Graham sai ensimmäisen merkittävän mestaruusvoittonsa heinäkuussa 1971. Silloin hän voitti Pat Patterson parinaan NWA:n joukkuemestaruuden Ray Stevensiltä ja Peter Maivialta. Hän kiinnitti itsensä Verne Gagnen huomion, joka kutsui hänet painimaan AWA-promootioonsa. AWA:n tyyli poikkesi kuitenkin paljon Grahamin omasta ja lisäksi pohjoisen ilmasto ei sopinut Arizonassa kasvaneelle Grahamille. Vaikka Gagne antoi vakavissaan Grahamin kilpailla jopa AWA:n maailmanmestaruudesta, tämä lähti promootiosta ja palasi NWA:een. Vuonna 1974 Graham voitti NWA:n Havaijin raskaansarjan mestaruuden ja vuonna 1976 Dusty Rhodesilta NWA:n Florida Heavyweight-mestaruuden.

Pian WWE:n johtaja Vince McMahon Sr. otti yhteyden Grahamiin. McMahon kutsui hänet painimaan omaan yhtiöönsä ja sekä painijat että katsojat ottivat hänet hyvin vastaan. WWE:n mestari Bruno Sammartino oli hallinnut yhtiötä jo viisitoista vuotta. McMahon etsi hänelle tarpeeksi arvokasta seuraajaa ja hänen valintansa oli osunut Grahamiin.

Graham sai managerikseen The Grand Wizardin ja heti otteluita Sammartinon kanssa. Niissä hän oppi tuntemaan hyvin mestarin tyylin ja valmistautumaan suureen koitokseensa painia WWE:n mestaruudesta. Maaliskuun 30. päivä 1977 mestaruusottelu koitti. Baltimorelaisyleisö oli vahvasti Sammartinon puolella mutta Graham oli hänkin valtavan innoissaan. Niin innoissaan, että hän bleidasi itseään liian syvään ja veri suihkusi hänen otsastaan ja tahrasi hänen trikoonsa. Lopuksi hän selätti Sammartinon ottamalla jaloillaan tukea kehäköysistä. Huijaamalla saavutettu voitto takasi Graham-Sammartino -sodan jatkumisen ja sen, että lukuisat legendan fanit siitä hetkestä lähtien vihasivat Grahamia sydämensä pohjasta. Loppuunmyydyn Baltimore Civic Centerin yli 10 000 fania olivat mielettömästi raivoissaan ja ryhtyivät mellakoimaan. Heti kun tuomari oli nostanut Grahamin käden voiton merkiksi ja luovuttanut vyön tälle, hän kierähti pois kehästä ja suoriutui pukuhuoneeseen niin nopeasti kuin mahdollista riehuvien Sammartino-fanien koettaessa käydä hänen kimppuunsa. Graham kirjoittaa tapahtuneesta kotisivuillaan:

Muistan vieläkin erittäin selvästi, kuinka koetin hapuilla tietä läpi raivostuneen fanijoukon, joka sulki tieni pukuhuoneisiin. Ajattelin silloin: "Superstar, et ehkä selviä tänään täältä pois!" He sylkivät kasvoihini, koettivat kännipäissään humauttaa minua, heittivät päälleni juomia, popkornia ja kaikkea mitä vain käden ulottuvilla oli. Se oli eräs elämäni tunteikkaimmista (ja pelottavimmista) hetkistä. Olin juuri huijannut heidän elinikäiseltä sankariltaan mestaruusvyön ja he eivät ottaneet sitä kevyesti, jos vähätellään oikein kunnolla!

Billy Grahamin tyyli WWE:ssä oli hyvin paljon edellä aikaansa. Vaikka hän kuinka esitti heeliä ja rikkoi sääntöjä urakalla, yleisö osoitti hänelle niin buuauksia kuin valtaisia suosionosoituksia. Stone Cold Steve Austin ja Degeneration-X tulisivat saamaan aikaan samanlaisia reaktioita 1990-luvulla. Graham osasi sanallisen showtyylin muun muassa kuuluisassa promossaan: "I'm the man of the hour, the man with the power. Oooh baby, too sweet to be sour." Sekä toinen itsekeskeinen omakehu: "I’m the woman’s pet, the man’s regret. What you see is what you get. And what don’t see is better yet."

Mestaruuden puolustamisessaan Graham päihitti kaikki silloiset huiput kuten Sammartinon, Dusty Rhodesin, Putskin, Strongbow'n, Larry Zbyskon ja Bob Backlundin. Tammikuussa 1978 Graham teki jälleen wrestlinghistoriaa ottelemalla NWA:n maailmanmestaria Harley Racea vastaan ensimmäisessä NWA:n ja WWE:n mestaruuksien yhdistämismatsissa. Ottelu käytiin NWA:n alueella Miamissa, Floridassa ja tuomareina toimivat Gorilla Monsoon ja Don Curtis. Matsi oli hyvin verinen ja päättyi tunnin kuluttua tasapeliin eivätkä mestaruudet vaihtuneet. Helmikuussa 1978 Graham puolusti mestaruuttaan New Japan Pro Wrestlingin Budokanilla, kohtaamalla Seiji Sakaguchin. Graham voitti ottelun uloslaskulla.

Ajan mittaan Graham halusi päästä eroon heel-hahmostaan ja ryhtyä puhtaaksi face-mestariksi. Tämän vuoksi hän pyysi WWE:n johdolta yhteenottoa yhtiön suurimman heelin, jättimäisen Ivan Koloffin kanssa. Tämän Graham arveli tekevän hänestä suuren yleisösuosikin ja tuovan mukanaan pitkän mestaruuskauden.

Mutta Grahamin mestaruuskauden oli päättävä nuori ja tuore kyky Bob Backlund. Helmikuussa 1978 Backlund voitti Grahamin loppuunmyydyllä Madison Square Gardenilla. Kohtalon ivaa oli, että Backlund selätti mestarin samalla tavalla kuin tämä oli selättänyt Sammartinon eli jalat köysillä. Viholliset Graham ja Backlund aloittivat pitkän sotansa, joka koostui sarjasta verisiä otteluita. Ensimmäisessä uusintaottelussa toukokuussa (Gardenilla) Graham hakkasi ja murjoi Backlundin niin veriseksi, että tuomarin oli keskeytettävä ottelu. Superstar voitti mutta mestaruus säilyi Backlundilla. Kolmas ottelu pidettiin jälleen MSG:lla ja tällä kertaa ison teräshäkin sisällä. Tämäkin matsi oli hyvin verinen ja Graham hallitsi sitä lähes puolen tunnin ajan. Mutta sitten Backlund väisti hänen Running Knee Attackinsa ja hänen jalkansa jäi kiinni häkin seinämään. Graham ei saanut itseään vapaaksi eikä voinut muuta kuin katsella, kuinka hakattu Backlund ryömi pois häkistä ja piti jälleen kerran mestaruutensa.

Graham liittoutui joksikin aikaa "velipuolensa" Crazy Luke Grahamin kanssa. Tämän jälkeen hän otti tagteamparikseen vielä Ivan Koloffin mutta menestykseksi kohosi hänen verinen vihanpitonsa Dusty Rhodesin kanssa. Sen huipentumana oli miesten ottelema Texas Bullrope-matsi, jonka Graham voitti. Mutta pian tämän jälkeen hän lähti tyytymättömyyden ja väsymyksen vuoksi WWE:stä.

Hän asettui asumaan Phoenixiin ja eristäytyi joksikin aikaa muusta maailmasta. Hän esiintyi vain CBS:n "Maailman vahvin mies"-kisassa vuonna 1980 ja muutamassa painimatsissa Memphisissä Jerry Lawlerin kanssa. Grahamin pitkä poissaolo johti jopa uutisiin Philadelphia Enquirerissa, että hän olisi kuollut. Kyseessä oli kuitenkin Dusty Rhodesin piloillaan liikkeelle pistämä huhu, joka oli paisunut liian pitkälle.

Vuonna 1983 Graham teki yllätyspaluun WWE:iin ilmaantumalla Backlundin mestaruusvoiton 5-vuotisjuhliin. Hänellä oli uusi tyyli, johon kuuluivat mustat taisteluhousut, pitkät viikset ja kaljuksi ajeltu pää. Graham muistutti TV-lähetyksessä Backlundia ja katsojia siitä, että Backlund ei ollut missään vaiheessa voittanut häntä puhtaasti. Sitten hän eräässä wrestlingin historiallisessa kohtauksessa nappasi WWE-mestaruusvyön käsiinsä ja repäisi voimillaan sen kahtia. Graham lähti välittömästi Backlundin maailmanmestaruuden perään. Miehet kävivät jälleen sarjan otteluita mutta Backlund piti aina (uuden) mestaruusvyön, jälleen muutaman hyvin kiistanalaisen ratkaisun jälkeen. Uusi WWE-kausi ei kestänyt pitkään ja otteluiden jälkeen Graham lähti.

Hän oli silti edelleen vetänyt paljon yleisöä paluunsa aikana ja WWE:stä hän siirtyi vähäksi aikaa AWA:iin. Sieltä hän lähti Floridaan, missä liittoutui Kevin Sullivanin kanssa. Dusty Rhodes kutsui pian Grahamin NWA:n palvelukseen Floridassa ja hän voitti kesäkuussa 1984 Florida State Heavyweight-mestaruuden Billy Jackiltä. Ihmiset tungeksivat jälleen päästäkseen katsomaan Superstaria ja hänelle annettiin mestaruusottelu NWA:n USA-mestaruudesta. Tilaisuus koitti marraskuun 1984 Starrcadessa mutta siellä Wahoo McDaniel voitti hänet ja säilytti mestaruuden.

Graham jatkoi painimista vuonna 1985 vaikka hänen lonkkansa alkoi aiheuttaa hänelle kipuja. Heinäkuun Great American Bashiin Graham lähti joukkueena Konga the Barbarianin ja Abdullah the Butcherin kanssa mutta he hävisivät Manny Fernandezille, Sam Houstonille ja Buzz Tylerille. Starrcadessa hän ei enää pystynyt painimaan vaan voitti kädenvääntökisassa Barbarianin.

Mutta Grahamin mieli paloi edelleen painimaan ja Starrcaden jälkeen hän siirtyi vielä kerran WWE:iin. Hän oli tarjonnut palveluksiaan yhtiön uudelle johtajalle Vince McMahon Jr:lle, joka oli perinyt WWE:n isältään tämän kuoltua. McMahon Jr. otti mielellään Grahamin takaisin.

Superstar lähti ensimmäiseen comeback-matsiinsa Bob Bradleyta vastaan kesällä 1987 Superstars-televisiolähetyksessä. Hän käveli paikalle ontuen ja tämän nähdessään McMahon epäili, mahtoiko Graham sittenkään olla ottelukunnossa. Graham vakuutti pärjäävänsä ja otti kortisonipiikin jaksaakseen läpikäydä ottelunsa Bradleyn kanssa. Superstar teki näyttävän paluun voittamalla Bradleyn WWE:n TV-lähetyksessä.

Kun kortisonin vaikutus lakkasi, Graham tunsi ettei kyse ollut vain revähtäneestä lihaksesta. Hänellä oli valtavia tuskia lonkassaan mutta siitä huolimatta hän jatkoi painimista. Hänen tielleen osui vaarallinen vihollinen Greg "The Hammer" Valentine. Valentine oli tunnettu WWE:ssä siitä, että hän oli murtanut monen fanisuosikin jalan tehokkaalla Figure Four Leglockillaan. Nyt Valentine oli päättänyt hoidella itsensä Superstar Billy Grahamin. Graham ja Valentine kohtasivat toisensa lukuisissa matseissa ja Grahamin onnistui pitää puolensa. Mutta kerran Valentinen onnistui huijaamalla ottaa Graham tiukasti Leglockiin ja murtaa tämän jalka.

Jalan murtaminen oli vain storyline, sillä Superstar tarvitsi sairaslomaa mennäkseen jalkaleikkaukseen. Seuraavina kuukausina WWE näytti televisiossa useita osioita, joissa Superstar Billy Graham teki ankaria lihasharjoituksia Paradise Valleyn aavikolla valmistautuen paluuseen ja ottaakseen taas paikkansa WWE:n huipulla.

Juuri niin hän teki. Billy Grahamin piti osallistua vuoden 1987 Survivor Seriesiin WWE:n mestarin Hulk Hoganin joukkueessa. Mutta hänen nenälleen alkoi hyppiä "The Natural" Butch Reed, joka oli kehoaan rakastava pahis ja väitti omaavansa paremman kropan kuin Superstarilla oli. Graham ja Reed kilpailivat televisiossa posedown challengessa siitä, kumman keho oli fyysisesti ylivertaisempi. Mutta kilpailun päätteeksi Graham joutui Reedin ja tämän managerin Slickin hyökkäyksen uhriksi ja tämä johti Billy Grahamin viimeiseen painiotteluun. Se järjestettiin Reediä vastaan Superstarsin lähetyksessä Madison Square Gardenilla. Siellä jälleen kerran Graham paini loppuunmyydylle areenalle verisessä teräshäkkiottelussa. Ottelu keskeytyi, kun Slick ja tämän toinen suojatti One Man Gang sekaantuivat matsiin. Reedin ja Slickin pidellessä Grahamia aloillaan, One Man Gang teki useita Big Splasheja Superstarin kipua tuottavaan lonkkaan. Mutta onneksi Don Muraco tuli Grahamin avuksi ja pelasti hänet enemmältä löylytykseltä. Hänet piti auttaa pois areenalta ja tämän jälkeen hänen loistokas uransa oli lopullisesti ohi.

Steroidit olivat syöneet Grahamin luuston niin huonoon kuntoon, että erityisesti hänen lonkan ja lantion seutunsa oli jo täysin toimintakyvytön. Lääkärit kertoivat Grahamille, että hänelle oli pakko tehdä kirurginen toimenpide, jossa hänelle asetettaisiin tekolonkka. Tämä päättäisi lopullisesti ja ehdottomasti Superstarin painiuran ja tästä tietoisena Graham suostui leikkaukseen.

Graham halusi edelleen jatkaa WWE:ssä, etupäässä rahan takia. Hän alkoi manageroimaan pelastavaa enkeliään Don Muracoa ja toimimaan otteluselostajana. Hän pystyi liikkumaan ainoastaan kävelykepin avulla ja hänen viimeinen suuri esiintymisensä oli vuoden 1988 Summerslamissa, jossa hän toimi sujuvasanaisena selostajana Gorilla Monsoonin kanssa. Pian sen jälkeen hän lähti WWE:stä viimeisen kerran.

Vaikka Vince McMahon Jr. oli luvannut Grahamille, että hänelle olisi aina työpaikka WWE:ssä, lonkkaleikkaus ja hänen vuoden 1990 nilkkaleikkauksensa tekivät mahdottomaksi jatkaa kiireisen WWE:n palveluksessa. Graham kertoi, että hän katkeroitui tuossa vaiheessa ja alkoi puhumaan julkisesti steroidien käytön vaaroista. Hän aloitti kampanjan WWE:iä ja syytti McMahonia siitä, että tämä oli sallinut George Zahorianin myydä steroideja painijoille. Myös välit Hulk Hoganiin katkesivat Hoganin väitettyä, ettei ollut koskaan itse käyttänyt steroideja, minkä Graham tiesi valheeksi. Hän toimitti oikeusistuimille muutaman tuloksettoman haasteen WWE:iä ja steroidien jälleenmyyjiä vastaan mutta ne jäivät tuloksettomiksi. Myöhemmin Graham katui oikeustoimiaan ja vuonna 1996 hän kirjoitti anteeksipyyntökirjeet Hoganille ja McMahonille.

Kaksikymmentä vuotta steroidien käyttöä oli raunioittanut Grahamin ruumiillisesti. Vuoden 2002 alussa häneltä katkesi neljä verisuonta johtuen edenneestä maksasairaudesta. Kohtaus olisi saattanut koitua kuolemaksi, sillä hän menetti valtavasti verta. Grahamille annettiin useita verensiirtoja mutta hän tarvitsi kipeästi uuden maksan. Hän oli todella huonossa kunnossa kunnes lokakuussa 2002 hänelle suoritettiin hyvin mennyt maksasiirto. Ennen leikkausta hän sai kannustussoittoja Vince McMahonilta, Jesse Venturalta ja Arnold Schwarzeneggeriltä, jotka kaikki sanoivat rukoilevansa hänen puolestaan.

Maksa saatiin tapaturmaisesti auto-onnettomuudessa kuolleelta nuorelta naiselta ja Graham toipui hämmästyttävän nopeasti. Ennen hän oli sanojensa mukaan ollut kuin elävä kuollut ja nyt hän oli kuin uusi ihminen.

Graham vieraili ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen WWE-areenalla vuoden 2003 Summerslamissa ja tapasi Vince McMahonin ensimmäistä kertaa 1990-luvun alun ikävien tapahtumien jälkeen. McMahon lupautui julkaisemaan myös Grahamin tulevan Tangled Ropes-omaelämäkerran. Billy Graham sai WWE:ltä sen suurimman kunnianosoituksen maaliskuussa 2004. Hän sai paikan WWE:n Hall of Famessa ja hänet liitettiin siihen juhlallisesti Wrestlemania XX:ssä.

Nykyään Billy Graham kiertää puhumassa huumeiden, lääkkeiden ja alkoholin käytön vaaroista sekä kertomassa henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan. Hän osallistuu aktiivisesti ammattiurheilijoiden keskuudessa tehtävään hengelliseen työhön. Hän kuuluu Arizonan Phoenixissa sijaitsevaan Athletes International Ministries-järjestöön (AIM). Hän on saanut helposti kaikenikäisiä kuulijoita painitaustansa ansiosta. Lisäksi Graham harrastaa taidemaalausta. Hän on naimisissa itseään 35 vuotta nuoremman Valerie Belkasin kanssa, joka on painija Chris Belkasin tytär ja erään Grahamin lapsuuden paini-idolin Sky Hi Leen serkku.

Superstar Billy Grahamilla on ollut valtava vaikutus wrestlingin maailmaan. Hänen hyvin ruskettunut ja lihaksikas vartalonsa, pitkä vaalea tukkansa ja värikkäät pukunsa kokosivat persoonan, jota lukuisat supertähdet myöhemmin jäljittelivät. Jesse Ventura mainitsi useasti Grahamin kaikkein tärkeimmäksi esikuvakseen ja Hollywood Hogankin on sanonut lainanneensa monta elementtiä Grahamilta luodessaan Hulk-hahmonsa. Muun muassa 24-tuumaiset "pytonit" (käsivarret) oli suoraa lainausta Grahamilta, samoin yleisölle poseeraus ja paidan repiminen ennen ottelua. Lisäksi Graham ei ollut pelkkä voimanpesä vaan pärjäsi mattopainissakin, otellen klassikkomatseja muun muassa Verne Gagnen, Harley Racen ja Bob Backlundin kanssa. Vaikka häntä vihattiin kiihkeästi fanien keskuudessa, hän osasi ottaa yleisön jokaisella liikkeellään ja ilmiömäisillä showmiehen eleillään.