Levesque siirtyi WWE:iin keväällä 1995 uudella nimellä Hunter Hearst Helmsley (myöh. Triple H). Alkuajat WWE:ssä kuluivat niin ikään low-cardin vastustajien parissa mutta nyt hän sentään sai tavallisesti vakuuttavan voiton. Hänen ensimmäinen PPV:nsä oli vuoden 1995 Summerslam, jossa hän voitti Bob Hollyn. Sen jälkeen Triple H aloitti pitkäaikaisen vihanpidon Fatun (nyk. Rikishi) kanssa ja paini tätä vastaan monissa PPV-tapahtumissa. Tappelut Fatun kanssa johtivat seuraavaan vastustajaan, sikafarmari Henry Godwinniin. Koska Triple H:n gimmick oli ylhäinen siniverinen aristokraatti, hän halveksi Godwinnia ja In Your House V:ssä kaksikko otteli "Arkansas Hog Pen"-matsin, jossa hänen piti kieriskellä mudassa. Tämä oli luonnollisesti nöyryyttävää mutta Triple H onnistui silti saamaan voiton tehokkaalla lopetusliikkeellään Pedigreellä, joka näyttävyytensä vuoksi toi hänelle monia uusia faneja. Triple H alkoi saada ystäviä backstagella. Heihin kuuluivat Kevin Nash, Scott Hall, Shawn Michaels ja Sean Waltman, joiden kanssa Triple H muodosti epävirallisen stablen nimeltä Clique. Vuoden 1996 alussa Triple H kävi Royal Rumblen alussa Dark Matchin Duke "The Dumpster" Droesen kanssa siitä, kumpi pääsee Rumbleen mukaan numerolla 30. Koska hänet diskattiin, hänet lähetettiin Rumbleen ensimmäisenä. Triple H otteli silti hyvin vahvasti, kestäen kehässä yli 50 minuuttia, kunnes Kevin Nash lopulta eliminoi hänet. Häviöstään vihaisena Triple H halusi kostaa Droeselle ja eräänä iltana hyökkäsi tämän kimppuun, iski Pedigreella roskiksen kannen päälle ja leikkasi pois tämän hiukset. Kaksikko otteli matsin In Your House VI:ssa, jossa Triple H voitti. Seuraavaksi hän vihoitteli jonkin aikaa Ultimate Warriorin kanssa mutta kärsi tälle musertavan tappion Wrestlemania XII:ssa, jossa Warrior voitti hänet vajaassa kahdessa minuutissa. Triple H syytti häviöstään valetiaan Sablea ja kävi tämän kimppuun. Mutta hänet pysäytti Sablen aviomies Marc Mero, jonka kanssa hän kävi sotaa seuraavien kuukausien aikana. Juuri kun näytti siltä, että Triple H:n suuri läpimurto WWE:ssä oli käsillä, tapahtui kuuluisa Madison Square Gardenin kayfabe-tapaus. Tuona iltana Triple H otteli Scott Hallia ja Shawn Michaels Kevin Nashia vastaan. Kyseessä oli Nashin ja Hallin viimeinen ilta WWE:ssä, sillä he olivat molemmat siirtymässä WCW:iin ja otteluiden jälkeen Cliquen jäsenet tulivat yhdessä kehään. He halasivat toisiaan ja näyttivät koko maailmalle, että heidän kehänsisäinen vihansa oli näyteltyä ja tosielämässä miehet olivat hyviä ystäviä. Vaikka wrestling-fanit olivatkin kauan ymmärtäneet, että kayfabe oli vallitseva käytäntö kaikissa federaatioissa, alalla vallitsi kirjoittamaton sääntö, että sen rikkominen oli ankarasti kiellettyä. Koska Hall, Nash ja pian myös Waltman lähtivät WCW:iin ja Shawn Michaels oli senhetkinen maailmanmestari, ainoa Cliquen jäsen, jota WWE:n johtaja Vince McMahon saattoi rangaista oli Triple H. Seuraavien kuukausien aikana rankaiseminen olikin ilmeistä. Vaikka Triple H oli lähestyvän King of the Ring-turnauksen ennakkosuosikki, hän ei osallistunut siihen vaan otteli ainoastaan Dark Matchin Aldo Montoyan (Justin Credible) kanssa. Hänet pistettiin myös jatkossa häviämään monelle mid-cardin painijalle, kuten Sycho Sidille, Jake Robetsille ja Steve Austinille. Marraskuussa 1996 Triple H pääsi vihdoin aloittamaan vakaan nousun kohti huippua. Hän haastoi Curt Hennigin otteluun RAW'ssa. Illan aikana hän hyökkäsi Hennigin kimppuun ja teloi tämän jalan. Hennig suostutteli silloin Intercontinental-mestari Marc Meron ottelemaan puolestaan Triple H:iä vastaan. Mutta koko juttu osoittautui huijaukseksi, kun Hennig iski ottelun aikana Meroa terästuolilla ja auttoi Triple H:n voittoon. Samalla Triple H voitti ensimmäisen vyönsä WWE:ssä, Intercontinental-mestaruuden.
Triple H ja Chyna liittoutuivat Shawn Michaelsin ja Rick Ruden kanssa ja muodostivat legendaarisen joukkion nimeltä Degeneration-X. DX alkoi pilkata sekä muita painijoita että selostajia ja törmäsivät pian Hart Foundationiin, joka oli eräs WWE:n vahvimmista stableista. One Night Onlyssa Degeneration-X varmisti Shawn Michaelsin voiton British Bulldogista, jolloin Michaels voitti tämän Euroopan-mestaruuden. WWE:n johtajana toiminut Sargeant Slaughter päätti pistää DX:n aisoihin ja määräsi itsensä ja Triple H:n välille ottelun. Vaikka Chynan väliintuloyritys epäonnistui, Triple H sai voiton iskemällä Slaughterin Pedigreellä terästuolille. Pian tämän jälkeen Slaughter määräsi Shawn Michaelsin puolustamaan Euroopan-mestaruuttaan Triple H:iä vastaan. Yritys hajottaa Degeneration-X kuitenkin epäonnistui, kun Michaels meni vapaaehtoisesti pitkälleen mattoon ja antoi Triple H:n selättää hänet ja ottaa vyön. Vuoden 1998 alussa Triple H:n uudeksi viholliseksi tuli Owen Hart, joka halusi voittaa Euroopan mestaruuden takaisin Hart Foundationille. Tuohon aikaan Triple H sai vamman polveensa, jolloin hän ei pystynyt painimaan. Tästä huolimatta hän ilmaantui Royal Rumbleen ja esti Owen Hartia nappaamasta sen voittoa iskemällä tätä kainalosauvallaan. Pian WWE ilmoitti, että Triple H:n kolmekymmentä päivää Euroopan mestarina (aika jolloin mestaruutta piti vähintään kerran puolustaa) olivat lähes kuluneet loppuun. Hänen pitäisi puolustaa vyötään Owen Hartia vastaan RAW'n lähetyksessä, oli sitten loukkaantuneena tai ei. Mutta Triple H lähetti Goldustin ottelemaan puolestaan ja Hart voitti tämän. Slaughter julisti, että koska siksi illaksi oli määrätty mestaruusottelu, Hart oli uusi mestari vaikka Triple H ei ilmaantunutkaan paikalle. Triple H ei aikonut jättää asiaa siihen ja muutamien viikkojen ajan Chyna hyökkäsi toistuvasti Hartin haastajien kimppuun ja varmisti, ettei tämä hävinnyt Euroopan mestaruutta. Kun Hart maaliskuussa alkoi itse potea loukkaantumista, Triple H haastoi hänet. Ottelun aikana Chyna iski Hartia baseballmailalla tämän loukkaantuneeseen jalkaan, jolloin Triple H laittoi Hartin Ankle Lockiin. Hartin oli pakko luovuttaa ja Triple H voitti Euroopan-mestaruuden takaisin. Kun DX:n johtaja Shawn Michael loukkaantui, Triple H ilmoitti RAW'ssa ottavansa Degeneration-X:n johtajuuden itselleen. Sitten hän esitteli DX:n uuden jäsenen X-Pacin (Sean Waltman), joka oli palannut takaisin WCW:stä. Myöhemmin sinä iltana DX auttoi New Age Outlawseja voittamaan WWE:n joukkuemaailmanmestaruuden. Triple H jatkoi vihollisuuksiaan Owen Hartin kanssa ja miesten välille määrättiin ottelu Euroopan-mestaruudesta Unforgiveniin. Jotta Chyna ei voisi sekaantua matsiin hänet laitettaisiin kehän yläpuolelle sijoitettavaan häkkiin. Mutta Unforgivenissa Chyna alkoi pakenemaan häkistään taivuttamalla kaltereita uskomattomilla voimillaan. Tämän johdosta tuomari ei huomannut, kun X-Pac tuli auttamaan Triple H:ta. X-Pac iski Hartia vaahtosammuttimella, minkä jälkeen Triple H otti voiton Pedigreellä. Unforgivenin jälkeisenä päivänä Triple H ja Degeneration-X toteuttivat erään kuuluisimmista tempuistaan kun ryhmä ilmaantui WCW:n painitilaisuuteen Norfolk Scopessa. Triple H yllytti monet faneista huutamaan "WCW Sucks" kiihdyttäen näin kilpailua WWE:n ja WCW:n välillä. Julkisuustemppu toi WWE:lle ja DX:lle valtavaa mainosta. Seuraavaksi DX aloitti vihollisuudet Nation of Domination-stablen kanssa, johon Owen Hart oli liittynyt taistellakseen tehokkaammin Triple H:iä vastaan. Over the Edge 1998:ssa Triple H kohtasi New Age Outlawsien kanssa Hartin, D-Lo Brownin ja Kaman. Hartin onnistui pudottaa Triple H Pedigreellä tämän Euroopan-mestaruusvyön päälle ja sen jälkeen selättämään hänet.
Ennen Breakdown-PPV:n alkua Triple H:n kimppuun hyökättiin backstagella eikä hän voinut osallistua tapahtumaan. Hänen polvivammansa piti hänet poissa kehistä muutamia kuukausia ja lokakuussa häneltä otettiin IC-mestaruus pois. Kun Ken Shamrock voitti IC-mestaruusturnauksen Judgment Dayssä, Triple H:n piti nöyryyttävästi nousta kehään antamaan itse vyö Shamrockille. Hänen piti palata Survivor Seriesiin ja hänet laitettiin maailmanmestaruudesta käytävän Deadly Games-turnauksen osanottajalistalle. Mutta kun Triple H:n ottelun piti alkaa, ilmoitettiin ettei hän olekaan paikalla. Pat Patterson ja Gerald Brisco laittoivat Big Boss Manin hänen tilalleen turnaukseen ja ilmoittivat Triple H:n tulleen erotetuksi WWE:stä. Kun Ken Shamrock hyökkäsi muutamaa viikkoa myöhemmin X-Pacin kimppuun, Triple H yllättäen ilmaantui paikalle pelastamaan toverinsa. Hän haastoi Rockin otteluun tämän pitämästä maailmanmestaruudesta mutta Vince McMahon antoi mestaruusmatsin X-Pacille. Capital Carnagessa Triple H ja Chyna koettivat avittaa X-Pacin voittoon mutta heidän sekaantumisensa vuoksi matsi päättyi diskaukseen. Joulukuun puolivälissä Triple H sai vihdoinkin mestaruusottelunsa Rockia vastaan RAW'n lähetyksessä mutta debyyttinsä WWE:ssä tuolloin tehnyt Test sekaantui matsiin ja esti Triple H:iä voittamasta. Vuoden 1999 alkaessa viha DX:n ja McMahonien Corporation-stablen välillä kasvoi. Triple H liittoutui Mankindin kanssa sotaan Corporationia vastaan ja McMahonit yrittivät hajottaa liittoa määräämällä Triple H:n ja Mankindin ottelemaan keskenään siitä, kumpi saisi osallistua vuoden 1999 Royal Rumbleen. Ottelun tuomarina toiminut Shane McMahon auttoi Triple H:n voittoon mutta tämä teki ottelun päätyttyä Shanelle Pedigreen ja jätti tämän lojumaan kehään Mankindin kanssa. Royal Rumblessa Triple H:n onnistui eliminoida Jeff Jarrett ja Val Venis mutta joutui lopulta Stone Cold Steve Austinin eliminoimaksi. Royal Rumblen jälkeisessä RAW'ssa Triple H sai jälleen tilaisuuden voittaa maailmanmestaruus Rockilta "I Quit"-matsissa. Hänen onnistui tehdä Rockille Pedigree mutta silloin Corporation saapui ringsidelle Chyna mukanaan. He uhkasivat vahingoittaa Chynaa ellei Triple H suostuisi sanomaan "I Quit". Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin luovuttaa ja mestaruus jäi haaveeksi. Kun Triple H meni katsomaan oliko Chyna kunnossa, Chyna yllättäen iski häntä vyön alle. Chyna oli pettänyt Triple H:n ja liittynyt Corporationin riveihin. Triple H kutsui myöhemmin Chynaa "kahden taalan huoraksi" ja jatkoi X-Pacin kanssa sotaansa Corporationia vastaan. Erityisessä tähtäimessä oli sen uusi jäsen Kane. Shane McMahon tärväsi ottelun X-Pacin kanssa niin, että tämä ei voittanut Euroopan-mestaruutta mutta Triple H:n onnistui saada toverilleen revanssi Wrestlemania XV:een. Triple H itse kohtasi Wrestlemaniassa Kanen hyvin väkivaltaisessa ottelussa. Chyna saapui ringsidelle ja yllättäen iski Kanea terästuolilla. Triple H diskattiin ja hän hyökkäsi yhdessä Chynan kanssa Kanen kimppuun ja näin Triple H ja Chyna olivat jälleen yhdessä. Myöhemmin Wrestlemaniassa Triple H ja Chyna osoittivat kääntäneensä selkänsä X-Pacille, sillä he auttoivat Shane McMahonia pitämään Euroopan-mestaruutensa. Triple H liittyi itsekin Corporationiin ja hän ja Chyna alkoivat vihoitella hylkäämiensä X-Pacin ja Kanen kanssa. Triple H otteli X-Pacia vastaan Backlashissa ja kun Chyna jatkuvasti auttoi Triple H:iä, Kane saapui areenalle X-Pacin avuksi. Lopulta Triple H:n onnistui kuitenkin selättää X-Pac Pedigreen tuloksena. Seuraavaksi Triple H ja Chyna keskittyivät Rockiin. Triple H hyökkäsi Rockia vastaan lukuisia kertoja muun muassa katkaisten tämän käden ja heittämällä alas näyttämöltä. Myöhemmin hän otti hyökkäysaseekseen uuden tavaramerkkinsä, kilpailijoiden murjomiseen tarkoitetun ison lekan. Kun silloisen mestarin Undertakerin ykköshaastajaksi tuli Rock, Triple H teki selväksi, että kumpi tahansa mestaruusmatsin voittaisikin, hän haluaa seuraavaksi ykköshaastajaksi. Triple H kohtasi Rockin mestaruuden ykköshaastajan paikasta ja Chynan ja Billy Gunnin avun turvin Triple H voitti. Asiat kuitenkin mutkistuivat, kun hänet pakotettiin puolustamaan ykköshaastajuttaan kolmiottelussa Undertakeria ja Chynaa vastaan. Triple H teki selväksi, että hänestä Chyna ei naisena ansainnut haastajuutta. Tämä luonnollisesti raivostutti Chynan, jolloin ottelusta tuli kaikki kaikkia vastaan -tilanne. Ottelun aikana silloinen mestari Steve Austin sekaantui matsiin tyrmäämällä Triple H:n. Austin laittoi Chynan Triple H:n päälle ja Chyna voitti haastajan aseman. Triple H vaati saada haastajuutensa takaisin ja sai jälleen siitä ottelun. Mutta jälleen se pilattiin, kun tällä kertaa Mankind maksoi Triple H:lle voiton. Mankind puolestaan voitti myöhemmin Chynalta ykköshaastajuuden ja kun Triple H pyrki saamaan sen takaisin ottelussa Mankindia vastaan ottelu päättyi molempien uloslaskuun. Lopulta päätettiin, että Austinin haastajaksi Summerslamiin tulisivat sekä Triple H että Mankind. Ottelun tuomariksi tuli lahjomaton ja päättäväinen Jesse "The Body" Ventura. Chyna koetti auttaa Triple H:iä mutta Ventura lähetti hänet pois. Kun Triple H tyrmäsi Mankindin terästuolilla Ventura kieltäytyi laskemasta laittomasti aiheutettua selätystä. Shane McMahon tuli pistämään Venturaa järjestykseen mutta Austin saapui paikalle ja päätti sekaantumisyrityksen Stone Cold Stunnerilla. Austin sai Stunnerin myös Triple H:lle ja Triple H Austinille Pedigreen mutta Mankind keskeytti laskun molemmilla kerroilla. Lopuksi Mankind sai Austinille Double-Arm DDT:n ja voitti mestaruuden. Turhautunut Triple H rusikoi ottelun päätteeksi Austinia terästuolilla Chynan pidellessä kehävalvojia kauempana.
Triple H alkoi menestyksen siivittämänä käyttää itsestään nimeä "The Game" ja kerskua kaikilla isoilla nimillä, jotka hän oli hakannut puolustuskyvyttömiksi. Erityisesti Austin teki kaikkensa pistääkseen Triple H:lle kampoihin ja pääsi pian Triple H:n mestaruuden haastajaksi. Jotta tämä ei voisi säilyttää mestaruutta diskauksella, Vince McMahon teki heidän No Mercy 1999:ssä käymästään ottelusta No Hold Barredin. No Mercyssä Rock ilmoitti haastavansa mestarin PPV:n jälkeen, olipa se sitten Triple H tai Austin. Triple H ärsyyntyi ja löi Rockia lekallaan. Rock tuli paikalle Triple H:n ja Austinin ottelun aikana ja yritti itse iskeä mestaria tämän lekalla. Mutta Triple H ehti väistää ja Rock iski lekan Austiniin. Triple H teki Rockille Pedigreen ja selätti sitten Austinin. Voitosta tyytyväinen Triple H pöyhkeili ylimielisesti, että hän ei pelännyt kumpaakaan hoitelemistaan tähdistä, joten Vince McMahon määräsi Triple H:n puolustamaan mestaruuttaan molempia vastaan Survivor Seriesin kolmiotteluun. Mutta PPV:ssä Austin joutui salakavalan hyökkäyksen kohteeksi eikä voinut otella. Triple H luuli ottelevansa vain Rockia vastaan mutta McMahon määräsikin Austinin paikalle Big Shown. Ottelussa tuomari jäi painijoiden jalkoihin ja WWE:n toimitusjohtajana toimiva Shawn Michaels juoksi ottamaan tuomarin paikan. Rock onnistui saamaan Triple H:lle Rock Bottomin mutta Big Show oli hoitanut Michaelsin pois kuvioista eikä tämä voinut laskea selätystä. Triple H oli apujoukkoineen jo ottamassa voiton mutta sitten paikalle saapui Vince McMahon. Hän kolkkasi Triple H:n mestaruusvyöllä ja jäi asemiin ringsidelle. Big Show antoi Triple H:lle Chokeslamin, jolloin McMahon palasi kehään ja laski Big Shown uudeksi WWE:n maailmanmestariksi. Triple H oli luonnollisesti raivoissaan, koska McMahon oli huijannut häneltä mestaruuden. Hän vihoitteli monta viikkoa tämän kanssa mutta järjesti sitten todellisen shokin. McMahonin tytär Stephanie oli juuri menossa naimisiin Testin kanssa. Ennen hääseremoniaa Triple H esitti nauhan, jossa hänet ja huumatun oloinen Stephanie vihittiin eräässä drive in-kappelissa ja sanoi, että Test ei voisi viedä Stephanieta vihille. Tämä kun oli jo naimisissa Triple H:n kanssa. Stephanie koetti saada miehensä mitätöimään avioliiton. Triple H vastasi, että jos Vince McMahon voittaisi hänet Armageddonin No Holds Barred-matsissa, avioliitto purettaisiin. Mutta jos hän voittaisi, hän pääsisi mestaruuden ykköshaastajaksi. Armageddonissa otteluun tuli mukaan lukuisia erilaisia aseita, joista useimmat olivat Mankindin Vince McMahonille lahjoittamia. Paikalle saapui myös Stephanie, joka koetti lyödä Triple H:iä tämän lekalla. Mutta Triple H otti sen itselleen ja iski sillä McMahonia voimiensa takaa ja voitti tämän. Kaikkien yllätykseksi Stephanie syleili aviomiestään ja näytti näin maailmalle, että pari olikin oikeasti rakastunut toisiinsa ja että avioliitto tulisi kestämään.
Mankind onnistui Triple H:iä vastustavien painijoiden avulla saamaan mestaruusottelun Triple H:ta vastaan Royal Rumbleen. Ottelu määrättiin käytäväksi Street Fight-säännöillä. Tultuaan ennen Rumblea Triple H:n joukkion pieksemäksi, Mankind ilmoitti, että hän ei tulisi kestämään Street Fightia. Mutta hänen alter egonsa Cactus Jack tulisi ja Mankind riisui naamionsa ja T-paitansa luvaten tipauttaa Triple H:n jalustaltaan Rumblessa. Siellä Triple H ja Cactus Jack kävivät yhden WWE:n verisimmistä otteluista. Cactus Jack muun muassa kieritti Triple H:n piikkilankaan. Triple H sai perille Pedigreen mutta uskomatonta kyllä, Cactus Jack ei selättynyt siihen. Joten Triple H teki toisen Pedigreen, tällä kertaa terävien nastojen päälle. Se vihdoin riitti tuomaan voiton. Koska Triple H halusi päästä eroon Cactus Jack/Mankindista, hän haastoi tämän vielä viimeiseen otteluun No Way Outiin. Jos Cactus Jack häviäisi, hän joutuisi lähtemään WWE:stä. Houkutellakseen tämän suostumaan hän antoi Cactus Jackin valita ottelumuodon ja tämä valitsi Hell in a Cellin. Vaikka Cactus Jack käytti aseenaan jopa palavaa piikkilankaa, Triple H:n onnistui pudottaa tämä häkin läpi kehään ja sinetöidä voitto Pedigreellä. Seuraavaksi Triple H:n tielle asettui Rock, joka oli voittanut Royal Rumblen ja samalla haasteen mestaruudesta Wrestlemaniaan. Vince McMahon palasi WWE:iin tukemaan Rockia, koska halusi kostaa Triple H:lle. Shane McMahonilla alkoi olla kiistoja Triple H:n ja sisarensa kanssa, joten hän käytti valtaansa tekemällä mestaruusmatsista kolmiottelun, jossa Shanen miehenä oli Big Show. Yllättäen myös Vincen vaimo Linda McMahon ilmoitti antavansa Mick "Mankind" Foleylle vielä yhden tilaisuuden ja lisäsi vielä tämän mestaruusotteluun, jolloin Rock-Triple H -mestaruusmatsi oli paisunut neliotteluksi. Jotta Triple H ei voisi päättää ottelua diskaukseen Vince teki siitä No DQ- ja No Countout-eliminointiottelun. Wrestlemaniassa Big Show näytti aluksi hallitsevan mutta kun kaikki muut yhdistivät voimansa tätä vastaan, joutui Big Show ensimmäisenä eliminoiduksi. Seuraavaksi lähti Foley, kun Triple H sai hänestä selätyksen Pedigreen jälkeen. Foley tosin raastoi Triple H:iä vielä eliminoimisensa jälkeenkin piikkilangalla. Mutta lopuksi ottelun ratkaisi Vince McMahon, joka yllättäen kääntyi Rockia vastaan ja iski tätä kahdesti terästuolilla, jolloin Triple H:n oli helppo tehdä selätys. Vince, Stephanie ja Triple H juhlivat perheonnen huumassa Triple H:n voittoa - jonka Rock tosin pilasi paiskaamalla kaikki kanveesiin Rock Bottomilla. Rock sai uusintaottelun Backlashiin ja tasoittaakseen mahdollista sekaantumista, Linda McMahon kertoi Stone Cold Steve Austinin olevan Rockin kulmauksessa tämän liittolaisena. Mutta kun Backlash koitti, Austinia ei näkynyt missään ja Rock jäi yksin McMahoneja vastaan. Kaiken lisäksi Shane McMahonista tehtiin jälleen ottelutuomari. Rock iski Triple H:n Rock Bottomilla läpi selostuspöydästä mutta Vince sai pidettyä ottelun käynnissä. Kaikki McMahonien kätyrit ryntäsivät kehään hakkaamaan Rockia kunnes Austin vihdoin ilmaantui paikalle ja iski nämä kaikki kanveesiin terästuolilla. Linda McMahon korvasi poikansa WWE:n tuomarilla Earl Hebnerillä. Rock selätti Triple H:n People's Elbow'n jälkeen ja vei mestaruuden itselleen. Triple H luonnollisesti järjesti itselleen revanssin Judgment Dayhin, josta tehtiin Iron Man-matsi. Siihen kutsuttiin vierailevaksi tuomariksi paluun tekevä Shawn Michaels. Rock sai ensimmäisen selätyksen Rock Bottomilla mutta Triple H tasoitti tilanteen Pedigreellä. Triple H onnistui saamaan kaksi nopeaa voittoa putkeen tehden tilaanteesta 3-1. Rock sai seuraavan voiton mistä turhautuneena Triple H iski häntä tuolilla, jolloin Michaels diskasi Triple H:n tehden tilanteesta 3-3. Seuraavaksi Triple H tainnutti Rockin Sleeperillä siirtyen johtoon mutta Rock tasoitti tilanteeksi 4-4. Rock näytti loppuminuuteilla vievän voiton mutta Vince ja Shane vetivät Michaelsin kehästä jolloin Triple H:n kätyrit juoksivat pehmittämään mestaria. Rockin avuksi saapui paikalle Undertaker joka tyhjensi kehän ja iski Triple H:n kanveesiin Tombstonella. Mutta Michaels oli päässyt takaisin asemiinsa ja näki sen eikä hänellä ollut muuta mahdollisuutta kuin diskata Rock ja Triple H voitti jälleen maailmanmestaruuden itselleen. Judgment Dayn jälkeen niin Rock kuin Undertakerkin ilmaantuivat vaatimaan mestaruusottelua. Mutta myös Kane halusi samaa ja kun Kane kerran varasti mestaruusvyön Triple H:n oli saadakseen se takaisin suostuttava tekemään hänestä haastaja. Lopulta Linda McMahon päätti varata King of the Ringiin ottelun, jossa toisena joukkueena olivat Rock, Kane ja Undertaker ja toisena Triple H, Shane ja Vince. Jos kuka tahansa Rock/Kane/Undertaker-joukkueesta selättäisi kenet tahansa mestarin joukkueesta, selättäjä voittaisi mestaruuden. KOTR:ssä Triple H oli selvästi alakynnessä sillä Shanesta ja Vincestä ei ollut vastusta kokeneille painijoille. Triple H:n tapellessa kehän ulkopuolella Rockin onnistui tehdä Rock Bottom Vincelle ja viedä jälleen kerran Triple H:lta tämän mestaruus. Seuraavan illan RAW'ssa Triple H odotetusti vaati itselleen revanssia. Mutta asioita hoiti nyt WWE:n uusi toimitusjohtaja Mick Foley, joka määräsi kolmiottelun Rockin, Triple H:n ja Kurt Anglen välille. Jos Triple H tai Angle voittaisi, voittajasta tulisi ykköshaastaja. Jos Rock voittaisi, kumpikaan ei olisi seuraavana vuorossa haastajaksi. Ottelun ratkaisi lopulta paikalle rynnännyt Chris Jericho, jonka häirintä antoi Rockille tilaisuuden voittaa Triple H Rock Bottomilla. Foley järjesti Fully Loadediin Last Man Standing-ottelun Triple H:n ja Jerichon välille, jonka Triple H lopulta voitti paiskaamalla Jerichon Suplexilla selostuspöydästä läpi. Triple H:sta ja Kurt Anglesta tehtiin haastajat Rockia vastaan Summerslamin kolmiotteluun mestaruudesta. Triple H:n ja Anglen välillä oli syvää epäluuloisuutta, sillä Triple H luuli Stephanien olevan kiinnostunut Anglesta, vaikka Stephanie vannoikin ettei heidän välillään ollut mitään. Summerslamissa Angle ja Triple H hyökkäsivät kuitenkin yksissä tuumin Rockin kimppuun. Ajan mittaan Triple H kuitenkin paiskasi Anglen pöydästä läpi. Sitten hän meni hakemaan lekaansa mutta Rock sai estettyä häntä. Angle kannettiin paareilla pois areenalta mutta backstagella Stephanie suostutteli hänet jatkamaan otteluaan. Angle palasi ja iski Triple H:iä lekalla. Rock onnistui pudottamaan Anglen ja iski sitten Triple H:lle People's Elbow'n säilyttäen mestaruutensa. Mick Foley järjesti Anglen ja Triple H:n välille ottelun Unforgiveniin. Siellä Stephanie pyysi mieheltään anteeksi sitä, että oli ajoittain ollut Anglen puolella. Foley teki itsestään ottelun tuomarin ja matsista tuli hyvin tasaväkinen. Mutta kun Foleyn huomio oli muualla, Stephanie tuli kehään ja iski Anglea vyön alle. Sitten Triple H otti Pedigreellä voiton. Foley usutti miehet toistensa kimppuun vielä uudestaan, tällä kertaa otteluun jossa ratkaistiin mestaruuden ykköshaastajan paikka. Ennen matsia Triple H käski Stephanien olla sekaantumatta ottelun kulkuun. Stephanie kuitenkin saapui paikalle mutta silloin hänen kimppuunsa hyökkäsi Chris Benoit. Benoit'n ja Stephanien tappelu häiritsi pahasti Triple H:n keskittymistä ja kun hän meni toisen kerran pelastamaan vaimoaan, Benoit kolkkasi hänet tajuttomaksi ja Kurt Angle sai helpon voiton. Triple H syytti Stephanieta häviöstään ja vihaisena ja pettyneenä Stephanie hylkäsi miehensä ja ryhtyi Anglen manageriksi. Voitettuaan Benoit'n No Mercyssä Triple H tuli kehään Anglen otellessa mestaruusmatsia silloista mestaria Rockia vastaan. Triple H teki Rockille Pedigreen ja raahasi (Rock Bottomin johdosta) tiedottoman Stephanien mukaansa. Kurt Angle hyödynsi tilanteen ja voitti Rockin maailmanmestaruuden. Vihoiteltuaan jonkin aikaa Anglen kanssa Triple H käänsi huomionsa WWE:iin palanneeseen Stone Cold Steve Austiniin ja liittoutui yhteen tätä vastaan taistelleen Rikishin kanssa. Foley järjesti Austinin ja Triple H:n kohtaamisen Survivor Seriesiin No DQ-matsiin. Kun Triple H aikoi ajaa Austinin ylitse autolla, Austin haki trukin ja pudotti sillä Triple H:n auton katolleen betonilattiaan. Lääkintämiehet riensivät tämän avuksi ja ottelu päättyi ratkaisemattomana. Oltuaan poissa muutaman viikon Triple H hyökkäsi kehään Austinin otellessa matsia Kurt Anglen maailmanmestaruudesta. Hän hakkasi raivoisasti Austinia ja ottelu päättyi diskaukseen. Seuraavaksi Mick Foley järjesti Armageddoniin peräti kuuden miehen Hell in a Cell-mestaruusottelun, johon osanottajiksi tulivat Angle, Triple H, Rikishi, Rock, Austin ja Undertaker. Triple H, Angle ja Rikishi päättivät yhdessä käydä Rockia, Austinia ja Undertakeria vastaan. Liitto kuitenkin kariutui kun Angle - vastustajien hyökätessä heidän kimppuunsa - kääntyi ryhmää vastaan. Triple H iski Anglea tuolilla ja hänen liittolaisekseen jäi vain Rikishi. Armageddonin ottelusta tuli hyvin väkivaltainen ja sen osanottajat vuotivat paljon verta. Austin raastoi Triple H:n kasvoja teräkseen mutta Rikishi sai hänet pelastettua tekemällä Austinille Leg Dropin. Mutta palkakseen Rikishi sai Triple H:n Pedigreen ja tämä oli jo selättämässä liittolaistaan, kunnes Rock tuli katkaisemaan luvunlaskun. Austin sai lopussa Rockille Stunnerin mutta sitten Triple H otti Austinin käsiteltäväkseen. Angle hyödynsi tilanteen selättämällä Rockin ja pitäen mestaruutensa. Vuoden 2001 alussa Triple H esti jälleen Austinia voittamasta mestaruusottelua Anglea vastaan ja iski tämän verille lyijyputkella. Austin kosti ryntäämällä itse kehään kun Triple H otteli Anglea vastaan mestaruudesta Royal Rumblessa. Triple H oli juuri saanut tehtyä Pedigreen mutta Austin iski häntä mestaruusvyöllä ja tyrmäsi sitten Stone Cold Stunnerilla. Angle raahautui tekemään selätyksen ja säilytti jälleen mestaruutensa. Triple H yritti tasata tilit yrittämällä estää Austinia voittamasta Royal Rumblea. Hän kuitenkin epäonnistui ja Austinin paikka mestaruusmatsissa oli taattu. Tapeltuaan useasti Austinin kanssa ja voitettuaan tämän No Way Outissa, Triple H alkoi taas kehuskella voittaneensa kaikki WWE:ssä. Hänen puheensa lopetti lyhyeen Undertaker, joka kertoi olevansa poissa Triple H:n voittolistalta. Wrestlemania X-7:ään määrättiin ottelu Triple H vs. Undertaker. Siellä Triple H koetti iskeä Undertakeria lekallaan mutta tuomari otti sen häneltä pois. Tappelu päätyi yleisön sekaan ja Undertaker iski Triple H:n Chokeslamilla lattiaan. Kun lääkintämiehet koettivat tarkastaa Triple H:n kunnon Undertaker ajoi nämä tiehensä. Sitten Taker koetti ratkaista ottelun kehässä mutta silloin Triple H sai iskettyä hänet verille lekallaan. Lopulta Undertaker kuitenkin sai perille Last Riden ja voitti. Wrestlemaniassa käytiin myös maailmanmestari Rockin ja haastaja Austinin teräshäkkiottelu. Triple H hyökkäsi paikalle leka mukanaan mutta vanhan vihollisensa Austinin sijaan iskikin sillä Rockia.
Triple H:lla, Austinilla, Vincellä ja Stephaniella oli nyt suuri syy juhlia. Austin sanoi antavansa seuraavan maailmanmestaruusottelun Kanelle, sillä hän tiesi tämän käsivarren olevan pahassa kunnossa Backlashin matsin jäljiltä. Paikalle saapunut Linda McMahon pilasi juhlat ilmoittamalla antaneensa Kanelle vapaaillan mutta koska Austin niin innokkaasti halusi puolustaa mestaruutta, hän saisi vastaansa Undertakerin. Hermostuneet Austin ja Triple H kävivät backstagella kiivaasti Kanen kimppuun. Undertaker tuli avuksi ja heitti Triple H:n ovea vasten. Taker kuljetti Austinin kehään ja heidän ottelunsa alkoi mutta Triple H toipui pian ja hyökkäsi Takeria vastaan lekallaan aiheuttaen matsin päättymisen diskaukseen. Triple H ja Austin kävivät monta kertaa raivoisasti Undertakeria vastaan ja vihanpito huipentui Insurrextioniin, jossa joukkuemestarit kohtasivat Undertakerin tasoitusottelussa. Undertaker suoritti lähes mahdottoman tehtävän taistelemalla loppuun asti molempia vastaan ja selättämällä lopuksi Triple H:n. Austin ja Triple H onnistuivat silti monta kertaa säilyttämään joukkuemestaruutensa. Mutta sitten kostoa janoava Kane palasi takaisin ja hänet määrättiin kohtaamaan Triple H Judgment Dayssä tämän IC-mestaruudesta. Kane paiskasi Triple H:n tuolille ja ajoi tämän pään kehätolppaan. Kun Kane sai perille Chokeslamin, Austin juoksi paikalle auttamaan mutta iskikin terästuolilla vahingossa Triple H:n kanveesiin. Kanen oli helppoa selättää tämä ja vei täten Triple H:n Intercontinental-mestaruuden. Joukkuemestarien välit olivat heti pahasti rikkoutuneet mutta Vince McMahon koetti keskittää heidän huomionsa toiseen illan matsiin, jossa Austin puolustaisi maailmanmestaruutta Undertakeria vastaan. Triple H saapuikin kehään leka mukanaan mutta Taker iski hänet maahan tuoliniskulla. Vince McMahonkin koetti auttaa Austinia mutta mestari löi häntä vahingossa. Triple H:n onnistui kuitenkin toisella yrittämällään estää lekallaan Undertakerin voitto. Judgment Dayssä Triple H:n ja Austinin vannoutuneet viholliset Chris Jericho ja Chris Benoit voittivat Tag Team Turmoilin ja pääsivät joukkuemestaruuden ykköshaastajiksi. Triple H:n ja Austinin oli jo vaikeaa tulla toimeen keskenään mikä antoi päättäväisille haastajille hienoisen etulyöntiaseman RAW'n mestaruusotteluun. Kun Triple H meni pelastamaan Austinia Jerichon pidellessä tätä Walls of Jerichossa, hän reväytti reisilihaksensa todella pahaan kuntoon. Kovista tuskista huolimatta hän jatkoi ottelua mutta onnettomuudet jatkuivat, kun hän iski vahingossa lekallaan Austinia yrittäessään estää tätä tulemasta selätetyksi. Benoit pudotti Triple H:n pois kehästä ja Jericho teki Austinille Lionsaultin ja tämän jälkeen selätti hänet. Jericho ja Benoit veivät joukkuemestaruuden itselleen. Triple H sitä vastoin kannettiin suurissa tuskissa backstagelle ja kuljetettiin sieltä sairaalaan. Hänen vammansa olivat niin pahat, että edessä oli monen kuukauden sairasloma. Hän oli kuitenkin päättänyt, että hänen uransa jatkuisi ja useissa WWE:n TV-lähetyksissä näytettiin kohti vuoden 2001 loppua pätkiä, missä hän kuntoutui hitaasti mutta varmasti ottelukuntoon. Triple H teki paluunsa vuoden 2002 ensimmäisessä RAW'ssa. Hänen suosionsa fanien keskuudessa oli nyt valtava ja hän sai itselleen paikan Royal Rumbleen, jonka voittaja nousisi maailmanmestaruuden ykköshaastajaksi Wrestlemaniassa. Kun Austin oli eliminoinut Val Venisin ja Testin, Triple H astui kehään ja alkoi vaihtaa kiivaita iskuja entisen kumppaninsa kanssa. Rumblen edetessä jäljelle jäivät lopulta Austin, Triple H, Kurt Angle ja Mr. Perfect. Anglen onnistui eliminoida Austin ja Triple H pääsi eroon Perfectistä. Angle sai Triple H:n köysien yli ja tuuletti jo voittoaan mutta Triple H:n onnistui pitelemään kiinni köysistä ja heilauttamaan itsensä takaisin. Hän yllätti Anglen Face-Busterilla ja paiskasi tämän lattialle voittaen näin Rumblen ja noussen ykköshaastajaksi Wrestlemania X8:een.
Wrestlemaniassa Jericho tuli esiin Stephanien kanssa Triple H:n tullessa yksin. Miehet tappelivat kehän lisäksi niin rampilla kuin selostuspöydälläkin mutta Stephanien auttamisyrityksistä huolimatta Triple H selätti Jerichon Pedigreen jälkeen ja voitti kiistattoman mestaruuden itselleen. Kiistattomalle mestaruudelle ilmaantui montakin tavoittelijaa. Vince McMahon oli tuonut WWE:iin entisen WCW:n powerstablen New World Orderin, johon kuuluivat Triple H:n vanhat Clique-toverit Kevin Nash ja Scott Hall sekä legendaarinen Hollywood Hulk Hogan. Wrestlemanian jälkeen Hoganin korvasi kolmas Triple H:n vanha ystävä X-Pac. Kun Triple H puolusti mestaruuttaan Kevin Nashia vastaan Pennsylvanian house show'ssa maaliskuun lopulla, X-Pac puhui kehässä heidän yhteisestä menneisyydestään. Hän antoi Triple H:lle nWo:n paidan ja neuvoi liittymään heihin. Triple H kieltäytyi, heitti X-Pacin kehästä ja heitti paidan tämän perään. Myös Nash koetti vielä kääntää Triple H:n pään ja tarjosi paitaa vielä uudelleen mutta Triple H aloitti matsin ja lopulta selätti Nashin Pedigreellä.
Triple H sai hyvitystä vihollisistaan keväällä voittamalla Undertakerin Insurrextionissa ja Chris Jerichon Judgment Dayn Hell in a Cell-ottelussa. Kesäkuun ensimmäisessä Smackdownissa järjestettiin Battle Royal ykköshaastajan paikasta Undertakerille, joka oli vienyt mestaruusvyön Hoganilta Judgment Dayssä. Koska viimeiseksi jääneet Triple H ja Hogan putosivat yhtä aikaa kehästä, haastajan paikka täytettiin saman illan bonusmatsissa Hoganin ja Triple H:n välillä. Triple H voitti sen ja sai haastajan paikan King of the Ringiin Undertakeria vastaan. KOTR:iä edeltävinä viikkoina Triple H liittoutui useasti Hoganin kanssa molempien halutessa kostaa Undertakerille. Myös Rock ilmaisi olevansa Triple H:n puolella, sillä hänelläkin oli vanhoja kaunoja Undertakerin kanssa.
Triple H:n ottelussa saamat vammat olivat sen verran vakavia, että hänen täytyi pitää muutaman viikon taukoa painimisesta. Hänen toverinsa nWo:ssa eivät kuitenkaan unohtaneet häntä. Triple H oli kiinnitettynä Vince McMahonin Smackdowniin mutta heinäkuun alussa Shawn Michaels ilmoitti haluavansa hänet nWo:n jäseneksi RAW'n rosteriin. Vaikka nWo hajosi pian Kevin Nashin loukkaannuttua pahasti, RAW'n uusi toimitusjohtaja Eric Bischoff oli päättänyt saada Triple H:n omaan ohjelmaansa. Vengeancessä Shawn Michaels suostutteli Triple H:n siirtymään RAW'n puolelle ja samalla tämä myös virallisesti päätti avioliittonsa Smackdownin johtajaksi nimitetyn Stephanien kanssa.
Seuraavan illan RAW'ssa Summerslamissa kiistattoman mestaruuden voittanut Brock Lesnar piti juuri voittopuhettaan, kun äkkiä Shawn Michaelsin musiikki alkoi soida. Mutta esiin astuikin Triple H joka julisti vahingoniloisena, että se olisi viimeinen kerta kun yleisö kuulisi Michaelsin musiikin. Sitten hän haastoi Lesnarin mestaruusotteluun mutta silloin paikalle saapui Undertaker, joka hänkin halusi samaa. Siksi Triple H:n ja Undertakerin välille järjestettiin ottelu mestarin ykköshaastajan paikasta. Koska miehet olivat hyvin tasaisia, Lesnar päätti itse ratkaista haastajansa ja iski Undertakeria päähän mestaruusvyöllään. Triple H hyödynsi tilanteen ja selätti Takerin saaden haastajan paikan. Mutta kun Lesnar oli poistunut paikalta, tuli julki ilmoitus, että hän esiintyisi ja puolustaisi mestaruuttaan tästä lähtien yksinomaan Stephanie McMahonin Smackdownissa. Eric Bischoff, joka oli äärimmäisen tuohtunut Stephanien kaapattua hänen mestarinsa, kehitti oman suunnitelmansa. Hän tuli seuraavassa RAW'ssa kehään Triple H:n kanssa ja sanoi, että RAW'lla oli oikeus saada oma mestarinsa. Sitten Bischoff otti salkustaan esiin vanhan WCW:n aikaisen maailmanmestaruusvyön (Big Gold Belt) ja antoi sen Triple H:lle, julistaen hänet raskaansarjan maailmanmestariksi, koska Triple H oli voittanut ykköshaastajuusottelun viikkoa aiemmin.
Triple H sai häviön lisäksi RVD:n potkusta aiheutuneen kurkkuvamman mutta palasi RAW'n lähetykseen viikon päästä, kun Michaels puolusti mestaruuttaan RVD:ia vastaan. Triple H teki RVD:lle Pedigreen ja iski Michaelsin tuolin avulla tajuttomaksi. Seuraavaan RAW'n lähetykseen määrättiin ottelu RVD:n ja Triple H:n välille siitä, kuka pääsisi haastamaan Michaelsin Armageddonin mestaruusotteluun. Michaels määrättiin vierailevaksi tuomariksi ja hän lähetti Ric Flairin backstagelle jolloin Triple H jäi omilleen. RVD kuitenkin potkaisi vahingossa Michaelsia ja tämä auttoi Triple H:n saamaan perille tuoliniskun haastajalleen. Sitten hän herätti Michaelsin ja tällä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin laskea Triple H voittajaksi. Michaels kuitenkin sai viimeisen sanan potkaisemalla Triple H:lle Sweet Chin Musicin. Heidän Armageddonin mestaruusottelustaan tehtiin 2 out of 3 Falls-matsi. Ensimmäinen osio käytiin Street Fight-säännöillä ja verisen taistelun päätteeksi Triple H otti voiton Pedigreellä. Toinen osio käytiin teräshäkkiotteluna. Huolimatta Flairin sekaantumisesta Michaels sai Triple H:n pöydälle, hyppäsi sitten häkin laidalta tämän päälle pöydän läpi ja otti selätyksen. Kolmas ottelu oli Ladder-matsi ja siellä Triple H onnistui kaatamaan Michaelsin tikkaat ja kiipeämään itse hakemaan mestaruusvyön. Vuoden 2002 päätteeksi Triple H oli jälleen WWE:n huipulla. Vuoden lopulla Eric Bischoff oli palkannut RAW'n palvelukseen entisen WCW:n maailmanmestarin Scott Steinerin ja palkkioksi sopimuksesta antoi tälle mestaruusottelun Triple H:ta vastaan Royal Rumbleen. Steiner näytti tarjoavan mestarille varteenotettavan vastuksen ja fanien viihdytykseksi Triple H:n ja Steinerin välille järjestettiin erinäisiä voimailunäytöksiä. Royal Rumblessa Steiner aluksi hallitsi ottelua mutta yrittäessään pistää Triple H:n submissioniinsa Steiner Reclineriin, Flair veti tämän pois kehästä. Steinerin lähtiessä Flairin perään Triple H sai taas kiinni ottelusta mutta pian Steiner pääsi taas hallitsemaan. Triple H koetti hankkia itselleen ensin uloslaskun ja sitten diskauksen mutta tuomari kieltäytyi päättämästä matsia siten ja Steiner pääsi hakkaamaan mestarin verille. Lopulta Triple H toi kehään lekansa ja iski sillä tuomaria ja Steineria, jolloin tuomarilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin diskata hänet. Vihainen Steiner sai lekan itselleen ja iski sillä sekä Triple H:n että Flairin kanveesiin. Sitten hän otti mestarin Steiner Reclineriin ja hellitti vasta kun Eric Bischoff rukoili häntä olemaan tappamatta maailmanmestaria. Seuraavassa RAW'ssa Steiner vaati uusintaottelua mutta sen sijaan Ric Flair pisti häntä vastaan uuden suojattinsa, hirviömäisen Batistan. Heti ottelun alettua paikalle tulivat myös Flair ja Triple H. Heillä oli mukanaan edellisenä vuonna debyyttinsä tehnyt nuori Randy Orton, joka liittyi kolmikon kanssa hakkaamaan maassa makavaa Steineria. Flair, Batista ja Orton suojelivat jatkossa tehokkaasti Triple H:ta Steinerilta mutta eivät onnistuneet estämään tätä voittamasta Chris Jerichoa ja nousemasta toistamiseen Triple H:n haastajaksi No Way Outiin. Siellä Flair jälleen sekaantui otteluun ja sai Steinerin peräänsä. Triple H hyökkäsi tämän kimppuun kun Steiner palasi kehään. Steiner sai hänet kuitenkin Steiner Reclineriin mutta Orton ja Batista tulivat paikalle häiritsemään. Tuomarin pitäessä näitä kauempana Triple H löi Steineria mestaruusvyöllä ja teki sitten Pedigreen säilyttäen mestaruutensa. Triple H:n haastajaksi Wrestlemaniaan tuli Booker T, joka sai yllätysvoiton voittamalla RAW'ssa järjestetyn Battle Royalin eliminoimalla ennakkosuosikki Rockin. Wrestlemaniassa Booker hallitsi aluksi mutta kun ottelu siirtyi kehän ulkopuolelle, Triple H sai paiskattua tämän portaisiin. Ric Flair oli jälleen varmistamassa suojattinsa voittoa ja lopuksi Triple H otti jälleen kerran voiton Pedigreellä kovan taistelun jälkeen. Booker T vihoitteli Triple H:n kanssa myös Manian jälkeen ja liittoutui Shawn Michaelsin kanssa. Kaksikko kohtasi RAW'n lähetyksessä Triple H:n ja Chris Jerichon ja siinä Booker T:n onnistui selättää Triple H. Tämä hyökkäsi Jerichon kanssa raivoisasti Bookerin ja Michaelsin kimppuun. Hurricane yritti auttaa näitä mutta joutui myös itse hakatuksi. Silloin areenalle saapui pitkältä sairaslomaltaan palannut Kevin Nash joka nujersi Jerichon ja Flairin. Järkyttynyt Triple H katsoi paremmaksi perääntyä kehästä. Myöhemmin Triple H kertoi olevansa iloinen Nashin paluusta ja muisteli lämmöllä vanhoja hyviä aikoja heidän ystävyydestään. Mutta kun Nash koetti saada Triple H:n ja Shawn Michaelsin unohtamaan menneet ja ystävystymään jälleeen, vihainen Triple H vastasi, että Nashin täytyi valita joko hänet tai Michaels. Mutta kun Nash jahkaili päätöksensä kanssa, Triple H mukiloi tämän pahasti ja sanoi tehneensä valinnan Nashin puolesta.
Nashin kostonhimo lupasi huonoa maailmanmestarille ja Judgment Dayssä jopa hänen entinen vaimonsa Stephanie pyysi häntä olemaan varovainen. Vihainen ja voimakas Nash hallitsi lähes täysin ottelua. Triple H sai täysin yllättäen tehtyä tälle Pedigreen mutta Nash nousi siitä ylös. Järkyttynyt Triple H meni hakemaan lekansa ja lopulta tuomarin oli pakko diskata hänet. Nash ei kuitenkaan antanut sen estää itseään ja paiskasi Triple H:n Jackknife Powerbombilla selostuspöydästä läpi. Mutta Triple H ei onnistunut pääsemään eroon Nashista, sillä RAW'n uusi kakkosjohtaja Stone Cold Steve Austin nimitti Nashin uudestaan ykköshaastajaksi Bad Bloodiin ja teki ottelusta vielä Hell in a Cell-matsin. Luistaakseen ottelusta Triple H alkoi pelotella RAW'n tuomareita joukkonsa kanssa, johon liittyi Flairin ja Batistan lisäksi sairaslomalta palannut Randy Orton ja joka oli saanut nimen Evoluutio. Triple H:n ja Evoluution pelottelun johdosta kaikki tuomarit kieltäytyivät tuomitsemasta Nashin ja Triple H:n Hell in a Cell-matsia. Austin oli päättänyt että ottelu käytäisiin ja hän kutsui vierailevaksi tuomariksi Mick Foleyn. Triple H oli raivoissaan ja ryhtyi Evoluution avulla pelottelemaan Foleyta mutta tämä pysyi päättäväisenä. Bad Bloodissa Nash aloitti jälleen vahvasti iskemällä mestaria terästuolilla. Triple H sai kuitenkin kehän alta käsiinsä työkalupakin ja vasaroi Nashin verille. Foley sai riuhtaistua vasaran pois Triple H:lta mutta tämä otti seuraavaksi ruuvimeisselin ja kuristi sillä Nashia. Nash sai iskettyä Triple H:nkin verille piikkilangalla. Kun Triple H koetti käyttää lekaansa, Foley otti senkin häneltä pois ja vihaisena hän iski terästuolilla niin Nashia kuin Foleyakin. Nash sai kuitenkin perille Jackknife Powerbombin mutta Triple H nousi ylös selätysyrityksestä. Lopulta Triple H sai lekan tukevasti käsiinsä ja iski sillä Nashia. Sitten hän otti voiton Pedigreellä ja säilytti mestaruutensa.
Summerslamin mestaruusmatsin osanottajiksi tulivat siis Triple H, Goldberg, Jericho, Michaels, Nash ja Randy Orton. Ensimmäisenä eliminoitiin Nash, kun Michaels potkaisi hänelle Sweet Chin Musicin ja Jericho selätti hänet. Vihainen Nash iski Jackknife Powerbombilla Jerichoa, Michaelsia ja Ortonia mikä antoi etulyöntiaseman seuraavalle sisääntulijalle Goldbergille. Goldberg teki Spearin Ortonille ja eliminoi tämän. Seuraavaksi lähti Michaels Goldbergin Jackhammerin jälkeen. Ennen poistumistaan Michaels kuitenkin potkaisi vielä sisään tulleelle Triple H:lle Sweet Chin Musicin. Goldberg eliminoi vielä Jerichon Spearilla, jolloin jäljelle jäivät vain hän ja Triple H. Mutta mestarin onnistui tyrmätä Goldberg lekallaan ja selättää tämä. Jälkeenpäin Evoluutio saapui kehään ja hakkasi Goldbergin verille.
Vaikka Triple H oli luonnollisesti tuohtunut, hänellä oli yhä Evoluutio tukenaan ja luja tahto hankkia mestaruus takaisin. Unforgivenia seuranneessa RAW'ssa hän puhui nauhoitetun puheen välityksellä, jossa hän "onnitteli" Goldbergia voitosta ja varoitti, että tästä oli mestarina nyt tullut kaikkien parrasvaloihin haluavien tähtien maalitaulu. Triple H lupasi 100,000 dollaria riihikuivaa rahaa kenelle tahansa, joka missä tahansa onnistuisi järjestämään Goldbergin sellaiseen kuntoon, ettei tämä voisi enää painia. Moni RAW:n painija koettikin lunastaa palkkion kaikki epäonnistuivat. Sitten eräässä RAW'ssa, missä Goldberg puolusti mestaruuttaan Shawn Michaelsia vastaan, kehään hyökkäsi paluun tehnyt Batista ja murjoi terästuolilla Goldbergin jalan niin pahasti, että tämän ura joutui vaakalaudalle. Evoluutio juhli Batistan paluuta ja antoi palkkion tälle. Goldbergin vammojen johdosta Eric Bischoff päätti riistää tältä mestaruuden ja antaa sen takaisin Triple H:lle. Mutta Austin pilasi suunnitelman antamalla Goldbergin pitää vyön ja määräämällä Goldberg vs. Triple H -ottelun Survivor Seriesiin. Siellä Triple H joutui kuitenkin taas alakynteen, sillä Goldberg tappeli hurjasti arasta nilkastaan huolimatta. Goldberg iski Triple H:lle Spearin jo ennen kuin tämä ehti kehään ja heitti Flairin alas kehästä lattialle. Flair sujautti myöhemmin Triple H:lle nyrkkiraudan mutta sekään ei pitänyt Goldbergia matossa. Triple H koetti seuraavaksi lekaansa mutta Goldberg sai sen häneltä pois ja iski sillä Flairin, Batistan ja Ortonin pois kehästä. Triple H koetti epätoivoisesti saada Pedigreen mutta Goldberg sai sen estettyä ja ratkaisi ottelun Spear-Jackhammer -yhdistelmällään voittaen Triple H:n toisen kerran ja pitäen mestaruuden itsellään. Goldbergin päivät mestarina olivat kuitenkin luetut, sillä hänen puolustajansa Austin joutui lähtemään WWE:stä Survivor Seriesin jälkeen. Bischoff järjesti uusintamatsin RAWiin mutta Flairin väliintulokaan ei auttanut Triple H:ta voittamaan. Triple H sai lähes voiton iskemällä Goldbergiä vyön alle mutta tehtyään Pedigreen Kane hyökkäsi yllättäen kehään ja aiheutti ottelun päättymisen ratkaisemattomana. Triple H meni heti valittamaan asiasta Bischoffille mutta Kane seurasi häntä ja kertoi myös haluavansa haastaa Goldbergin. Kanea pelkäävä Bischoff ei uskaltanut vastustaa ja määräsi siksi Armageddoniin kolmiottelun Kanen, Triple H:n ja Goldbergin välille. Siellä Triple H suoritti ilmiömäisen työn voittamalla ottelun ja voittamalla jälleen maailmanmestaruuden. Armageddon oli menestys koko Evoluutiolle, sillä Randy Orton voitti siellä Intercontinental-mestaruuden RVD:lta ja Flair ja Batista joukkuemestaruuden Dudley Boyzilta. Shawn Michaels ei hellittänyt aikeissaan päästä Triple H:n kimppuun ja tammikuun 2004 Royal Rumbleen Michaels sai tilaisuuden voittaa mestaruus Last Man Standing-ottelussa. Michaels onnistui pistämään Triple H:n Figure Four Leglockiin eikä tämä päässyt vapaaksi. Shawn piti otteen pitkän aikaa ja päästi sitten irti jolloin tuomari aloitti luvunlaskun. Triple H pääsi ylös ja yritti Pedigreetä mutta Michaelsin onnistui estää se. Kun Michaels koetti hypätä Triple H:n päälle kehän ulkopuolelle, tämä väisti ja Michaels sinkoutui suoraan pöydän läpi. Michaels oli jo verinen mutta pääsi edelleen jaloilleen. Triple H toi kehään terästuolin ja iski sillä Michaelsia mutta tämä pääsi vieläkin ylös juuri ennen kymmentä. Michaelsin onnistui iskeä tuolilla myös Triple H verille. Lopuksi Michaels sai Triple H:lle Sweet Chin Musicin mutta oli liian heikko päästäkseen ylös joten ottelu päättyi tasapeliin ja Triple H piti mestaruutensa. Seuraavan illan RAW'ssa Triple H käveli heikontuntuisena kehään ja sanoi, että Michaels ei onnistunut voittamaan häntä. Myös Michaels saapui paikalle ja sanoi, etteivät heidän välinsä ole vielä läheskään selvät. Seuraavaksi areenalle saapui Stone Cold Steve Austin (joka oli vuodenvaihteessa palannut televisioon RAW'n "sheriffiksi"). Austin sanoi, että Michaels ansaitsisi uusintaottelun mutta että paikalla on eräs toinenkin, joka ansaitsee sen. Austin kutsui esiin edellisenä iltana Royal Rumblen voittaneen Chris Benoit'n, joka sanoi painineensa koko 18-vuotisen uransa aikana parhaita vastaan ja että Wrestlemaniassa hän kohtaisi Triple H:n tai Michaelsin maailmanmestaruudesta.
Viikon päästä Wrestlemaniasta RAW'ssa järjestettiin Vince McMahonin määräämä arvonta painijoiden uudelleensijoittamisesta RAW'n ja Smackdownin välillä. Triple H oli koettanut saada Eric Bischoffin sulkemaan Evoluution pois arvonnasta mutta McMahonin käsky ei ollut kumottavissa. Ja juuri niin tapahtui että Smackdownin toimitusjohtaja Paul Heymanin arvannoston kohdalla Smackdowniin siirrettävien painijoiden joukkoon päätyi Triple H:n nimi. Triple H ja Evoluutio järkyttyivät pahasti, sillä tämä tarkoitti heidän ryhmänsä hajoamista. RAW'n painijat sen sijaan olivat riemuissaan vihatun Triple H:n lähtöpasseista ja lauloivat kovaäänisesti tämän ulos RAW'n pukuhuoneesta. Lepyttääkseen Triple H:iä Heyman antoi tälle vielä samana iltana mahdollisuuden voittaa Smackdownin hallussa oleva WWE:n mestaruus järjestämällä ottelun hänen ja WWE:n mestarin Eddie Guerreron välille. Bischoff oli masentunut ykköstähtensä lähdöstä. Shawn Michaels tuli kertomaan hänelle, että jos Triple H menee Smackdowniin, myös hän haluaa sinne jatkamaan välienselvittelyään Triple H:n kanssa. Bischoff lupasi ottaa Michaelsin uudeksi suosikikseen ja kertoi myöntävänsä tälle mestaruusottelun Benoit'ta vastaan Backlashiin jos Michaels suostuisi jäämään. Michaels mietti hetken ja sanoi, että hänelle sopii, sillä paras tapa kostaa Triple H:lle olisi viedä juuri se mestaruus minkä tämä haluaa, RAW'n hallussa oleva raskaansarjan maailmanmestaruus. Kun koitti Triple H:n ja Guerreron välisen ottelun aika, Triple H:n kasvoilta todella näkyi, että hän ei ollut järin innostunut uuden mestaruuden haastajuudesta. Yhtä kaikki hän oli päättänyt voittaa ja pisti Guerreron Abdominal Stretchiin. Guerrero kieltäytyi luovuttamasta. Seuraavaksi Triple H lukitsi Sleeperin mutta Guerrero sai käännetyksi sen Suplexiksi ja koetti selätystä mutta Triple H pääsi ylös. Guerrero koetti vuorostaan selätystä DDT:llä mutta ei onnistunut. Triple H iski hänkin DDT:n ja samalla Ric Flair saapui häiritsemään tuomaria. Batista otti WWE:n mestaruusvyön ja antoi sen Triple H:lle. Mutta Smackdowniin kuuluneet John Cena ja Rey Mysterio tulivat paikalle ja alkoivat hakata Batistaa ja Flairia. Juuri kun Triple H oli lyömässä Guerreroa mestaruusvyöllä, Shawn Michaels tuli kehään ja tyrmäsi hänet Sweet Chin Musicilla. Kun Guerrero oli valmiina tekemään Frog Splashin, RAW'n riveihin kuulunut Christian riuhtaisi hänet alas ja tässä vaiheessa tuomari diskasi Triple H:n. Kaikki RAW'n ja Smackdownin tähdet tulivat yhtä aikaa areenalle ja alkoi yleinen rähinä, kun taas Triple H poistui paikalta masentuneena kohti uutta työpaikkaansa. Tai niin hän luuli.
Kirjoittanut Vili Lehtoranta | ||||||||||||||||||||
Esittelyt
» Bam Bam Bigelow
» Billy Graham
» Bobby Lashley
» Boogeyman
» Booker T
» Bret Hart
» Chris Benoit
» David Arquette
» David Flair
» Dennis Rodman
» Diamond Dallas Page
» Dino Bravo
» Doink The Clown
» El Gigante
» Eric Bischoff
» Goldberg
» Great Muta
» Heidenreich
» Kane
» Ken Kennedy
» Kenzo Suzuki
» Kevin Nash
» Lex Luger
» Mark Henry
» Mideon
» Mike Rotunda
» Nailz
» Nathan Jones
» New Jack
» Prince Iaukea
» Rafael Halperin
» Ricky Steamboat
» Roddy Piper
» Scott Steiner
» Shane Douglas
» Shark Boy
» Sting
» Super J
» Sycho Sid
» Tatanka
» Ted DiBiase
» Triple H
» Ultimate Warrior
» Undertaker
» Vader
» Virgil
» Viscera
» Yokozuna







Levesque alkoi kouluttautua painijaksi legendaarisen Killer Kowalskin painikoulussa Massachusettsissa. Kowalskin alaisuudessa hän oppi alan taidot sekä tiettyjä kikkoja wrestlingin eräältä suurimmalta sääntöjenrikkojalta. Levesque teki debyyttinsä vuonna 1992 Kowalskin koulutuspromootio IWF:n riveissä nimellä Terra Ryzing. Hän näytti taitonsa nopeasti ja voitti heinäkuussa 1992 IWF:n raskaansarjan mestaruuden. Hän pysyi IWF:n mukana puolitoista vuotta hioen taitojaan jatkuvasti ja etsien tilaisuutta tehdä läpimurto jossakin isossa federaatiossa. Hänen tilaisuutensa koitti vuonna 1994, kun hän sai sopimuksen WCW:iin. Siellä hän jatkoi Terra Ryzinginä mutta ei saanut juuri minkäänlaista pushia vaan otteli lähinnä low-cardin painijoita vastaan. Terra Ryzingin ainoa läpimurtomahdollisuus oli mestaruusottelu TV-mestari Larry Zbyskoa vastaan, missä Zbysko säilytti mestaruutensa.
Triple H otti yhteen Meron kanssa toistuvasti loppuvuoden. Vaikka hän useimmiten hävisi, hän onnistui aina erilaisin kepulikonstein säilyttämään IC-mestaruutensa. Royal Rumblen jälkeen hän kuitenkin hävisi sen toiselle nousevalle tähdelle, The Rockille. Triple H sai revanssin mestaruudesta Final Fouriin mutta epäonnistui. Triple H:n seuraava vihollinen oli Flash Funk, jonka hän päihitti "A Cold Day In Hell"-PPV:ssä toukokuussa. Tämän jälkeen hän osallistui King of the Ringiin, vaikka hänen tiensä näyttikin ensin tyssäävän alkuunsa. Hänet nimittäin diskattiin karsintamatsissa Ahmed Johnsonia vastaan koska hän sai apua uudelta henkivartijaltaan, Chyna-nimiseltä voimakkaalta naiselta. Mutta kun Triple H selitti, ettei hän tiennyt ottelun voivan päättyä diskaukseen hänelle sallittiin toinen mahdollisuus päästä mukaan loukkaantuneen Vaderin sijasta. Hän voitti Crushin toisessa karsintamatsissa ja itse King of the Ringissä hän voitti aluksi Ahmed Johnsonin, kun Chyna tuli jälleen avuksi. Triple H selvitti tiensä finaaliin ja kohtasi siellä Mankindin (oik. Mick Foley). Kaksikko kävi loistavan ottelun ja Triple H jopa repi pois Mankindin kuuluisan naamarin. Lopussa Triple H selvisi huipulle asti ja voitti King of the Ringin. Mutta vielä kruunajaisten jälkeenkin hän kävi Mankindin kimppuun ja mukiloi tämän brutaalisti KOTR-kruunullaan.
Kun Nation of Dominationiin kuulunut The Rock voitti Triple H:n King of the Ring 1998:n finaaleissa, alkoi Rockin ja Triple H:n välinen henkilökohtainen vihanpito. Triple H sekaantui Rockin ja Ken Shamrockin väliseen loppuotteluun ja aiheutti sen, että Rock hävisi ja kruunu meni Shamrockille. Rock kosti sekaantumalla matsiin, jossa Triple H puolusti Euroopan-mestaruutta D-Lo Brownia vastaan. Rock tyrmäsi Triple H:n Rock Bottomilla ja Brown vei mestaruuden. Summerslamissa Triple H kohtasi Rockin ottelussa tämän Intercontinental-mestaruudesta Ladder-matsissa. Mark Henry yritti auttaa Rockin voittoon mutta Chyna ratkaisi ottelun Triple H:n eduksi iskemällä verta vuotavaa Rockia vyön alle. Triple H kiipesi tikkaille ja otti mestaruusvyön voittaen näin jälleen IC-mestaruuden.
Mankindin mestaruuskausi jäi lyhyeksi. Summerslamia seuraavana iltana RAW'ssa Triple H tuli areenalle ja vaati vihaisena mestaruusottelua, koska Ventura oli huijannut häneltä voiton. Triple H tarttui Jim Rossin käsivarteen ja uhkasi katkaista sen ellei Mankind suostuisi mestaruusotteluun. Mankindin oli pakko suostua - vaikka Triple H katkaisi Rossin käden silti. Tällä kertaa tuomarina toimi Shane McMahon. Kun tämä sopivasti katseli muualle, Triple H löi Mankindia tuolilla ja teki sitten Pedigreen. Shane McMahon teki nopean laskun ja Triple H voitti WWE:n maailmanmestaruuden ensimmäisen kerran.
Stephanien petoksen johdosta Vince McMahon vetäytyi syrjään ja WWE:ssä alkoi Stephanien ja Triple H:n valtakausi. Triple H halusi takaisin maailmanmestaruuden ja laittoi Big Shown puolustamaan mestaruutta häntä vastaan No Dosqualification-matsiin. Mankind pilasi sen käymällä hänen kimppuunsa ja auttamalla Big Showta pitämään vyön. Vuoden 2000 ensimmäiseen RAWiin Triple H määräsi uusintaottelun ja iski Big Showta vyön alle. Sitten hän otti voiton kotiin Pedigreellä ja nousi maailmanmestariksi kolmannen kerran.
Uusi maailmanmestari Austin liittoutui Wrestlemaniassa Triple H:n ja Vince McMahonin kanssa. McMahon erotti Rockin ja kolmikko oli tiukasti kiinni WWE:n ohjaksissa. Triple H:kin sai hyvitystä, kun Austin takasi väliintulollaan hänelle voiton Chris Jerichosta ja Triple H vei Jerichon Intercontinental-mestaruuden. Kolmikon pahimmat viholliset olivat Kane ja Undertaker, jotka olivat voitollaan Edgestä ja Christianista nousseet WWE:n joukkuemaailmanmestareiksi. McMahon huomasi hyvän tilaisuuden ja määräsi Backlashiin joukkueottelun, jossa kaikki kolme mestaruutta olivat katkolla. Yhteistyössä oli kuitenkin myös hankaluuksia, sillä kun Triple H sai Kanelle Pedigreen, Austin vaati saada tehdä selätyksen. Viivyttelyn vuoksi Kane pääsi vielä ylös. Myöhemmin Austin sai Kanelle Stone Cold Stunnerin ja lähti sitten tappelemaan Undertakerin kanssa. McMahon ojensi Triple H:lle lekan ja tämä iski sillä Kanea. Sitten Triple H otti selätyksen ja sai itselleen IC-mestaruuden lisäksi joukkuemestaruuden, samalla kun Austinkin nousi kaksoismestariksi.
Triple H:n valmistautessa otteluunsa, Stephanie ilmoitti yllättäen olevansa raskaana. Triple H tuli suunnattoman iloiseksi ja yhdessä aviopari päätti uudistaa vihkivalansa painikehässä. Mutta ennen kuin tämä tapahtui, Triple H sai tietää Stephanien valehdelleen raskaudesta ja kun valojen vannomisen piti tapahtua, Triple H sanoikin Stephanielle suoraan miten vihasi tätä. Hän sanoi myös haluavansa avioeron. Kun Vince McMahon saapui raivoamaan vävylleen, Triple H hyökkäsi ja tuhosi koko häälavastesetin. Hän joutui luonnollisesti McMahonien vihan kohteeksi ja Stephanie lyöttäytyi yhteen Chris Jerichon kanssa, joka oli joulukuussa noussut WWE:n ensimmäiseksi kiistattomaksi maailmanmestariksi ja ottelisi Triple H:ta vastaan Wrestlemaniassa. Jericho muun muassa sekaantui Triple H:n ja Kurt Anglen väliseen teräshäkkiotteluun, jonka Triple H hävisi. Stephanie oli päättänyt tehdä kaikkensa, ettei hänen miehensä voittaisi mestaruutta. Yhdessä Jerichon kanssa hän juonitteli alinomaa miestään vastaan ja Jericho hyökkäsi useasti Triple H:n kimppuun, toivoen saavansa tämän ottelukyvyttömäksi.
Huhtikuun Backlashiin Vince McMahon nimitti Triple H:n haastajaksi nWo:sta lähteneen Hollywood Hulk Hoganin. Vaikka miehet kunnioittivat suuresti toisiaan, ottelu muuttui rumaksi kun he veivät sen kehän ulkopuolelle ja Triple H muun muassa paiskasi Hoganin pään teräsportaisiin. Triple H yritti murjoa Hoganin polvea muun muassa Figure Four Leglockilla mutta Hogan sai lopulta yliotteen ja pudotti Running Leg Dropin. Chris Jericho kuitenkin tuli paikalle ja iski Hogania tuolilla. Triple H hoiteli Jerichon. Hogan yritti uudestaan Leg Dropia mutta Triple H väisti sen ja sai Hoganille Pedigreen. Mutta silloin Undertaker, joka oli vihainen mestaruusmatsin mentyä häneltä sivu suun, tuli kehään ja iski Triple H:n verille omalla terästuolillaan. Hogan sai hoideltua Undertakerin, teki sitten kolmannen Leg Dropin ja selätti Triple H:n. Tämä osoitti kuitenkin olevansa hyvä häviäjä ja osoitti kunnioitustaan kättelemällä ottelun jälkeen uutta kiistatonta maailmanmestaria.
Kun Triple H valmistautui King of the Ringissä otteluunsa, nWo uudella kokoonpanollaan tuli ilmaisemaan tukensa hänelle. Nashin ja X-Pacin lisäksi joukkioon kuuluivat nyt Big Show sekä vanha DX-liittolainen Shawn Michaels, jonka Nash oli tuonut takaisin WWE:iin. Triple H halasi Nashia, X-Pacia ja Michaelsia ja nämä sanoivat, että jos hän tarvitsisi apua ottelussa, nWo olisi valmiina auttamaan. Triple H uskoi kuitenkin pärjäävänsä ja voittavansa Undertakerin omillaan. Vaikka Triple H taisteli kaikilla voimillaan, Undertaker oli hänkin kovassa kunnossa ja pärjäsi hyvin. Kun tuomari jäi miesten taistelun alle, Rock ryntäsi kehään ja aikoi iskeä Undertakeria terästuolilla mutta sen tielle osuikin vahingossa Triple H. Undertaker pudotti verisen haastajan maahan Last Ridella. Toinen tuomari tuli laskemaan selätystä mutta Triple H sai vielä hartiansa ylös. Vihainen Undertaker heitti tuomarin pois kehästä mutta silloin Rock teki paluun ja iski mestaria Rock Bottomilla. Väsynyt Triple H ryömi tekemään selätystä mutta Undertaker osoitti sitkeytensä jatkamalla vielä ottelua. Triple H piristyi sen verran että sai mestarille Pedigreen mutta yhä pyörryksissä ollut tuomari ei jaksanut laskea selätystä. Triple H meni auttamaan tätä mutta Undertaker iski häntä vyön alle ja selätti Triple H:n säilyttäen mestaruuden. Rock palasi takaisin ja tyrmäsi Undertakerin People's Elbow'lla mutta yrittäessään auttaa Triple H:n pystyyn tämä kosti tuoliniskun tekemällä Rockille Pedigreen. Esiripuksi Undertaker iski vielä Triple H:lle Chokeslamin.
Triple H:n ensimmäisessä RAW'ssa Bischoff nimitti Michaelsin tämän manageriksi. Michaels otti tästä itseensä ja sanoi, ettei Bischoffin kuulunut komennella häntä. Triple H koetti lepytellä ystäväänsä ja jopa antoi tälle vanhan Degeneration-X -paidan ja samanlainen yllään saattoi hänet kehään. Kehässä Michaels muisteli ensin ystävällisessä hengessä vanhoja hyviä aikoja mutta sitten Triple H yllättäen potkaisi Michaelsia ja iski tätä Pedigreellä. Triple H oli kääntynyt vanhaa ystäväänsä vastaan päästäkseen Bischoffin avulla RAW'n valovoimaisimmaksi tähdeksi. Seuraavalla viikolla Michael joutui raakalaismaisen pahoinpitelyn kohteeksi, jossa hänet muun muassa paiskattiin pää edellä läpi auton ikkunasta. Valvontanauha paljasti lopulta hyökkääjäksi Triple H:n itsensä ja raivostunut Michaels haastoi entisen ystävänsä otteluun Summerslamiin. Triple H lupasi päättää Michaelsin uran ja jotta kukaan ei joutuisi vastaamaan oikeudenkäynnillä uhkaaviin haasteisiin, miesten ottelusta tehtiin "Unsanctioned". Summerslamin brutaalissa matsissa Triple H ja Michaels käyttivät monia aseita kuten roskatynnyrin kansia ja lekaa. Useiden brutaalien liikkeiden jälkeen Michaels sai väistettyä Pedigreen ja käännettyä sen selätykseksi mutta vihainen Triple H otti viimeisen sanan hakkaamalla Michaelsin murskaksi lekallaan.
Seuraavassa RAW'ssa Bischoff ilmoitti järjestävänsä neliottelun Triple H:n mestaruushaastajan paikasta. Siihen osallistuivat Rob Van Dam, Chris Jericho, Jeff Hardy ja Big Show. Voittajaksi tuli RVD ja Triple H otteli tätä vastaan Unforgivenissa. Siellä raskaansarjan maailmanmestaruutta lukuisia kertoja pitänyt Ric Flair liittyi Triple H:n seuraan ja auttoi tätä säilyttämään mestaruuden lyömällä RVD:a lekalla. Siitä lähtien Flair auttoi monta kertaa "oppipoikaansa" pysymään mestarina. Triple H päätti myös Intercontinental-mestaruuden pitkän historian voittamalla IC-mestari Kanen mestaruuksien yhdistämisottelussa No Mercyssä. Mutta lopulta hänen menestysputkensa katkaisi pitkältä sairaslomalta kostonhimoisena palannut Shawn Michaels, joka marraskuun Survivor Seriesissä onnistui viemään voiton kuuden ottelijan Elimination Chamberissa potkaisemalla Triple H:lle Sweet Chin Musicin vieden tämän maailmanmestaruuden.
Backlashiin määrättiin välienselvittelyksi kuuden miehen joukkuematsi, jossa Triple H, Flair ja Jericho kohtasivat Booker T:n, Michaelsin ja Nashin. Kuuden entisen maailmanmestarin taistelussa kaikki esittivät parhaat taitonsa ja ennen pitkää tuomari menetti matsin hallinnan. Triple H ratkaisi ottelun lekallaan iskemällä sen Nashin päähän. Kehävuorossa ollut Jericho otti joukkueelleen voiton ja Nash jäi makaamaan kehään. Seuraavan illan RAW'ssa Nash hyökkäsi itse kehään leka kourassa juuri kun Triple H ja Flair olivat voittamaisillaan joukkuemestaruuden RVD:lta ja Kanelta. Triple H pakeni limusiiniinsa ja ehti nipin napin ajaa pakoon Nashin rikkoessa auton ikkunan lekalla. Nash vakuutti kostavansa Triple H:lle tämän yrityksen päättää hänen uransa Backlashin lekaiskulla. Nash saikin itselleen mestaruusottelun Judgment Dayhin jossa hän aikoi toteuttaa kostonsa.
Vaikka Batista oli joutunut sairaslomalle, Evoluutio oli nopeasti nousemassa RAW'n ja WWE:n hallitsevaksi joukkueeksi. Kun Evoluutio heinäkuun lopulla esitteli ylpeänä kehässä uutta T-paitamalliaan, Triple H alkoi jälleen kerskua, että kenestäkään WWE:ssä ei olisi heille vastusta. Mutta ennen kuin hän ehti päättää puheensa, areenalle astui Bill Goldberg. Goldberg ilmoitti, että Triple H olisi seuraava hänen voittolistallaan. Goldberg saikin pian ykköshaastajan aseman ja mestaruusottelu määrättiin käytäväksi Summerslamissa. Triple H suostutteli Eric Bischoffia tekemään ottelusta No DQ-matsin, mikä selvästi oli tarkoitettu keinoksi saada Evoluutio ratkaisemaan Triple H:n pysymisen mestarina. Eräässä RAW'ssa Ric Flairin otellessa Goldbergia vastaan Orton ja Batista ryntäsivät kehään hakkaamaan haastajaa. Shawn Michaels koetti häätää Evoluutiota pois mutta sai kimppuunsa Chris Jerichon. Lopuksi vielä Kevin Nash tuli kehään ja tyhjensi sen käyttäen terästuolia vahvistuksenaan. Lopuksi Austin saapui areenalle ja ilmoitti, että koska kaikki näyttivät niin innokkailta hakkaamaan toisiltaan aivot pellolle, he saisivat tehdä sen Summerslamissa missä mestaruus ratkaistaisiin Elimination Chamberissa.
Seuraavan illan RAW'ssa Goldberg vaati uusintaottelua vain hänen ja Triple H:n välille. Triple H suostui mikäli Goldberg laittaisi panokseksi uransa WWE:ssä ja tämä suostui. Triple H sanoi, että oli kyllästynyt yleisön Goldbergille antamiin suosionosoituksiin ja että tämä oli vain samanlainen kuin kaikki muutkin epäonnistuneet mestaruushaastajat, jotka hän oli voittanut. Antaakseen pontta Triple H:n sanoille Evoluutio hyökkäsi teräshäkissä Goldbergia vastaan ja jätti tämän makaamaan omaan verilammikkoonsa. Unforgivenin mestaruusottelussa Goldberg osoittautui liian voimakkaaksi Triple H:lle. Tämä yritti ratkaista ongelman diskauksella kuten niin monesti ennenkin ja iski tätä lekalla päähän. Mutta jollakin ilmiömäisellä tavalla Goldbergin onnistui vielä jatkaa ottelua ja suorittaa viimeinkin se, mikä oli jo näyttänyt mahdottomalta: Goldberg puski ensin Triple H:n maahan Spearilla ja teki sitten Jackhammerin ja lopulta vei tältä kallisarvoisen raskaansarjan maailmanmestaruuden.
Ratkaisuksi tuli monien epäselvyyksien jälkeen, että Triple H puolustaisi mestaruuttaan Wrestlemania XX:ssä sekä Benoit'ta että Michaelsia vastaan kolmiottelussa. Siellä Michaels ja Benoit hyökkäsivät yhdessä mestaria vastaan. Benoit putosi pois kehästä ja iskettyään Michaelsia polvellaan Triple H poistui Benoit'n perään. Michaels hyppäsi Moonsaultilla ulos molempien miesten päälle ja koetti kehässä selättää Triple H:n mutta sai vain kahteenlaskun. Triple H koetti tehdä Michaelsille Pedigreen mutta Benoit esti sen. Benoit iski monta Suplexia Triple H:lle ja sai tämän Cripple Crossfaceen mutta Michaels purki sen ennen kuin Triple H ehti luovuttaa. Benoit iski Suplexit myös Michaelsille ja koetti selättää tämän Flying Headbuttilla mutta Michaels nousi ylös. Michaels heitti Benoit'n ulos ja iski Triple H:lle Flying Elbow'n. Sitten Michaels potkaisi Triple H:lle Sweet Chin Musicin mutta Benoit veti tämän pois kehästä ennen selätystä. Triple H ja Michaels heittivät Benoit'n yhdessä läpi selostuspöydästä ja jatkoivat sitten tappeluaan kehässä. Triple H sai Michaelsille Pedigreen mutta Benoit ehti katkaisemaan selätyksen. Sitten Benoit otti Triple H:n Sharpshooteriin mutta Michaels purki otteen iskemällä nyt Benoit'ta Sweet Chin Musicilla. Benoit kuitenkin nousi ylös selätyksestä ja heitti Michaelsin pois kehästä. Triple H koetti tehdä Benoit'lle Pedigreen mutta tämä sai sen estettyä ja pisti Triple H:n toistamiseen Crossfaceen. Hän yritti epätoivoisena kurkottaa itsensä köysiin mutta Benoit veti hänet takaisin keskelle kehää. Triple H oli jo heikentynyt niin paljon että lopulta hänen oli pakko luovuttaa ja niin Triple H joutui poistumaan vuoden suurimmasta tapahtumasta ilman rakasta mestaruusvyötään.
Triple H meni välittömästi Smackdownin uuden toimitusjohtajan Kurt Anglen pakeille ja vaati uusintaottelua WWE:n mestaruudesta. Mutta Angle oli järjestänyt hänelle mieluisan yllätyksen. Angle kertoi sopineensa Eric Bischoffin kanssa painijavaihdosta, jossa Triple H palaa RAW'n palvelukseen ja Angle saa RAW'sta omaan ohjelmaansa Booker T:n ja Dudley Boyzit. Triple H oli riemuissaan - vaikka itsekehuisesti sanoikin, ettei Angle ymmärtänyt todellisen supertähden arvoa. Heti seuraavassa RAW'ssa Evoluutio oli jälleen koossa ja Triple H valmiina ottamaan jälleen itselleen raskaansarjan maailmanmestaruuden.
Ota yhteyttä
Aseta kotisivuksi
Lisää kirjanmerkkeihin