Päivitetty: 13.1.2006 Ken Anderson on aina rakastanut esiintymistä. Jo lapsena hänellä oli tapana tehdä imitaatioita. Hän katsoi paljon elokuvia ja osasi ne sanasta sanaan harjoitellen esiintymistä itsekseen. High schoolissa hän viihdytti toisia oppilaita matkimalla opettajia - mistä seurasi joskus hankaluuksia. Kennedy myös opiskeli koulussa näyttelemistä ja voitti high schoolinsa näytelmäkerhossa useita palkintoja. Urheilun saralla hän sai kokemusta niin taistelulajeista, uinnista kuin suunnistuksesta. Katsoessaan painia hänen esikuvinaan olivat Stone Cold Steve Austin, Shawn Michaels ja The Rock ja näiden tyyliä hän omalla urallaan lainailee. Ammattilaispainiuran Anderson aloitti Allstar Championship Wrestlingissä. Ensimmäinen mestaruus tuli joulukuussa 2000 kun hän voitti ACW:n TV-mestaruuden. Syyskuussa 2001 hän voitti ACW:n raskaansarjan mestaruuden. Lisäksi hän piti kahdesti ACW:n joukkuemestaruutta Mike Mercuryn kanssa. Keväästä 2001 Ken Anderson teki useita satunnaisia esiintymisiä WWE:ssä. Hän paini Jakked-, Velocity- ja Heat-ohjelmissa muun muassa Essa Riosin, Chuckin ja Billyn, Rodney Mackin ja William Regalin kanssa - häviten aina. Vasta helmikuussa 2005 hän allekirjoitti sopimuksen WWE:n kanssa ja muiden tulevien debytanttien tavoin hänet lähetettiin WWE:n farmiliiga Ohio Valley Wrestlingiin. Kesäkuussa koitti Ken Andersonin TV-debyytti kun hän liittoutui Paul Burchillin kanssa joukkueotteluun Thrillseekersin Johnny Jeteriä ja Matt Cappotellia vastaan. Kun Burchill vaihtoi Andersonin kehään Thrillseekers iski kyynärpäillä hänet maahan. Anderson nousi Cappotellin selätysyrityksestä, jolloin tämä teki Atomic Dropin. Burchill aikoi tehdä Cappotellille Spearin mutta väistön jälkeen Burchill osuikin Andersoniin. He saivat Cappotellin saarretuksi kulmaukseen mutta lopulta Jeter meni laittomasti kehään, heitti Burchillin ulos ja iski Andersonia jolloin Cappotelli ja Jeter diskattiin. Burchill sai Andersonin pelastetuksi ja he pakenivat backstagelle. Debyyttinsä jälkeen Anderson liittoutui OVW:n joukkuemestarien, Blonde Bombers-ryhmän kanssa. Hän auttoi Tank Tolandia voittamaan Chris Cagen ja pääsi mukaan ryhmään, johon Tankin lisäksi kuuluivat Chad Toland sekä Jillian Hall ja Melissa Coates. Lisäksi, korostaakseen arvokkuuttaan Anderson alkoi käyttää itsestään nimeä "Mister Anderson". OVW:n kehässä Jim Cornette haastatteli Blonde Bombersia ja kysyi syytä Andersonin mukaanotolle. Tämä vastasi itse, että he olivat OVW:n ainoat aidot sinisilmäiset blondit, parhaimmat näköiset miehet ja kuumimmat naiset. Mikä tärkeintä, he olivat "The Alpha Clan with the Coppertone Tan". Tolandit herjasivat Dudley Boyzeja (sillä heillä oli edessä ottelu näitä vastaan), jotka olivat isoja ja lihavia, kun taas Bombersit olivat trimmattuja ja vahvoja. Heinäkuun 2005 alussa järjestetyssä ottelussa Dudleyt kuitenkin Chris Cage mukanaan voittivat Andersonin ja Bombersit. Bombersien seuraaviksi mestaruushaastajiksi määrättiin Cappotelli ja Johnny Jeter. Mutta ennen sitä Anderson järjesti näille edelliseksi illaksi ECW:n entiset joukkuemestarit Danny Doringin ja Roadkillin vastustajiksi. Cappotelli ja Jeter voittivat nämä mutta hävisivät RAW'n house show'ssa järjestetyssä joukkuemestaruusmatsissa. Anderson sen sijaan sai suuren läpimurtotilaisuuden, kun hänelle järjestyi mestaruusottelu OVW:n mestaria Brent Albrightia vastaan. Hän uhosi Albrightille ja katsojille tekevänsä ihan mitä tahansa voittaakseen mestaruuden Brentiltä. Albright ei hätkähtänyt Andersonin uhosta vaan vastasi parilla kovalla sanalla ja lujalla läimäyksellä Andersonin kasvoille backstagella. Anderson juoksi kehään heti kun Tolandit olivat voittaneet Chris Cagen ja Seth Skyfiren joukkueottelussaan. Hän pyysi tovereitaan jäämään katsomaan kun hän voittaisi mestaruuden ja Albright astelikin heti kehään Andersonia vastaan. Mutta ennen matsin alkua kehään astui myös Tough Enough 4:n voittaja Daniel Puder. Hän syytti Andersonia paikkansa viemisestä sillä Puder sanoi itse olevansa OVW:n kuumin tulokas. Puder ilmoitti haastavansa sen, joka tämän mestaruusottelun voittaisi. Kun Andersonin ja Albrightin matsi vihdoin pääsi alkamaan, Albright heitteli Andersonin pariin otteeseen pois kehästä. Cage ja Skyfire heittivät hänet heti takaisin Albrightin hakattavaksi. Anderson onnistui väistämään Albrightin hypyn ja mestari iskeytyi päin kehätolppaa. Tank Toland harhautti Albrightia päähäniskulla mutta Cage ja Skyfire hyökkäsivät Blonde Bomberseja vastaan. Monista yrityksistä huolimatta Anderson ei saanut Albrightia selätettyä. Lopuksi Albright sai Andersonin Crowbariin ja tämän oli pakko luovuttaa matsi ja Albright sai pidettyä OVW-mestaruutensa. Anderson osoitti (tai teeskenteli) reiluutta tunnustamalla Albrightin hienon matsin voittajaksi ja kätteli mestaria häviönsä jälkeen. Mutta kun Anderson oli lähtenyt kehästä, Daniel Puder hyökkäsi sinne ja laittoi Albrightin Keylockiin. Puder ja Anderson liittoutuivat yhdessä Albrightia vastaan. He saivat Albrightia vastaan ison joukkuematsin OVW:n Six Flagsiin elokuussa 2005 mutta Albright yllätti ilmoittamalla ottelutoverikseen Smackdownin supertähden Chris Benoitin. Sitä ennen he murskasivat Albrightin maailman: kun tämä puolusti OVW-mestaruuttaan Johnny Jeteriä vastaan, Anderson ja Puder juoksivat vetämään tuomarin lattialle Albrightin ollessa voittamassa. Jeter olisi luovuttanut Crowbarissa mutta nyt tuomari ei nähnyt sitä. Albright käski Puderia ja Andersonia kehään tappelemaan mutta kun hän kääntyi, Jeter potkaisi häntä Superkickillä ja tuomari laski Jeterin uudeksi mestariksi. Albright kosti Andersonille ja Puderilla Six Flagsissa. Hän ja Benoit laittoivat molemmat Crowbariin ja Crossfaceen ja molempien piti luovuttaa ottelu samaan aikaan. Andersonilla oli kuitenkin uusi läpimurtotilaisuus, sillä hän sai uuden ajan televisiodebyyttinsä WWE:ssä painiessaan Velocityssä Funakia vastaan Six Flagsin jälkeen. Tuossa elokuun 2005 Velocityssä suuri yleisö sai ensimmäistä kertaa kuulla Andersonin OVW:ssä tutuksi tulleen omatoimisen kehäkuuluttamisen. Hän sanoi kehäkuuluttaja Tony Chimelille, että tämän kuulutus oli surkea ja hän tekisi sen itse uusiksi. Ensin hän käski yleisöä olemaan hiljaa. Sitten hän ojentautui ottamaan Madison Square Gardenin tyyliin katosta laskeutuvan mikrofonin ja kuulutti: Ladies and gentlemen, this next contest is scheduled for one fall Hämmentynyt Funaki saapui kehään mutta Anderson ei ollut lopettanut vaan esitteli nyt itsensä: And now, without any further ado, I weight in at 242 Anderson käski nyt Chimeliä soittamaan kelloa ja ottelu alkoi. Hän sai Funakin kulmaan ja koetti huijauslyöntiä mutta Funaki väisti sen ja teki Hiptossin. Anderson sai silti Funakin taas kulmaan ja jonkin ajan päästä sai tämän hartiat mattoon mutta nosti itse toisen ylös. Ennen kuin Funaki ehti käynnistää uutta hyökkäystä Anderson otti hänet hartioilleen ja esitteli Velocity-yleisölle on air-kotikaupunkinsa mukaan nimetyn finisherinsä Green Bay Plungen, jossa hän toisella köydellä seisoen teki Funakille Fireman's Slamin. Anderson otti voiton mutta ei taaskaan ollut tyytyväinen Chimelin kuulutukseen ja tarttuen mikrofoniin sanoi: And the winner of the match, Ladies and Gentlemen... Mutta seuraavassa Velocity-ottelussaan George Tercesin kanssa Andersonilla oli katsojille uusi yllätys. Hän nappasi taas mikrofonin Chimeliltä ja kysyi mikä tätä vaivasi? Chimelin pitäisi saada ääneensä enemmän bassoa. Sitten hän hoisi taas itse kehäkuulutuksen mutta sanoikin yllättäen nimekseen "Mister Kennedy". Tercesin Kennedy voitti helposti, kuulutten matsissa voittaneen "MISTER KENNEDY! KEN-NE-DY!" Pian Kennedy debytoi itse Smackdownissa, jossa hänellä oli uusintaottelu Funakin kanssa. Kennedyn mukaan "oksettava" Chimel sai taas luovuttaa mikrofoninsa ja kuulutusten jälkeen matsin käynnistyttyä Funaki hyppäsi Crossbodynsa ohi areenan lattialle. Kun Kennedy passasi Funakin Tornado DDT:n, hän nosti tämän Green Bay Plungeen ja kuulutti jo tuttuun tyyliin itsensä voittajaksi. Elokuun 2005 viimeisessä OVW-showssa Kennedy selvitti nimenmuutostaan. Hän kertoi itse WWE:n johtajan Vince McMahonin suostutelleen hänet vaihtamaan nimen. McMahonin oma toinen nimi oli Kennedy. Lisäksi "Anderson" kieltämättä oli hyvin vanhanaikainen nimi wrestling-piireissä, joka heti toi mieleen entiset NWA/WCW-tähdet Ole ja Arn Andersonin. Itse OVW-showssa Kennedy toimi kuuluttajana ottelussa, jossa hänen ystävänsä Daniel Puder pisti Charles Evansin luovuttamaan Key Lockissa. Uransa kovin näytön paikka Kennedyllä oli edessä syyskuun alussa lähetetyssä Smackdownissa, jossa hänen vastaansa asettui moninkertainen maailmanmestari Booker T. Booker katseli Kennedyä epäuskoisena, kun tämä esitteli itsensä. Ringsidella ottelua seurasi Bookerin vihollinen Christian. Kun Booker T:n vaimo Sharmell meni sättimään Christiania, Bookerin huomio herpaantui ja Kennedy otti uransa suurimman voiton Green Bay Plungellaan. Seuraavassa Smackdownissa Kennedy sai vastaansa Paul Londonin - siis ennen kuin Chimel sai taas vastata Kennedylle. Voitettuaan Londonin Kennedy meni backstagella puhumaan kahvia hakeneelle Sharmellille. Kennedy esittäytyi kohteliaasti - sanoen nimensä lisäksi yksinään hoidelleensa Sharmellin miehen edellisellä viikolla - mutta Sharmell kieltäytyi kättelemästä. Tämä aikoi lähteä mutta Kennedy huusi Sharmellin takaisin. Hän arveli Sharmellin haluavan Bookerin menestyvän ja ehkä voittavan USA-mestaruuden. Sitten Kennedy kysyi viekoitelleen kuinka monta kertaa silloinen mestari Chris Benoit oli puolustanut mestaruuttaan Booker T:tä vastaan. Vaikka he ovat kuulemma hyviä ystäviä, Kennedy osoitti Sharmellille, ettei Booker ole saanut yhtään tilaisuutta. Ystävien pitäisi antaa toisilleen mestaruusmatseja. Sharmell jäi epävarmaksi ja Kennedy hyvästeli kailottaen vielä nimeään lähtiessään ("Again, that name is KEN KENNEDY! KENNEDY!") Kennedy työskenteli edelleen myös OVW:ssä ja ystävänsä Daniel Puderin kanssa Kennedy järjesti run-inin, jossa OVW:n mestari Brent Albright menetti mestaruutensa Johnny Jeterille. Samalla Jeter hylkäsi entisen kumppaninsa Matt Cappotellin. OVW:n omistaja Danny Davis oli raivoissaan ja päätti, että koska Jeter oli kiitollisuudenvelassa Puderille ja Kennedylle, seuraava ykköshaastaja selvitettäisiin näiden välisellä ottelulla. Kennedy ilmoitti heti luopuvansa ottelupaikastaan mutta Puderille ykköshaastajan paikka kelpasi. Hän puhui painijoiden välisestä ystävyydestä samaan tapaan kuin Sharmellin kanssa ja sanoi, etteivät ystävät sekaannu Jeterin mestaruuskauteen. Ikävä kyllä Puderia kiinnosti enemmän OVW-mestaruus kuin ystävyys ja Kennedyn raivosta huolimatta tämä joutui otteluun Puderia vastaan. Sotkua lisäsi vielä se, että Jeteristä tehtiin ykköshaastajamatsin erikoistuomari. Puderilla oli Kennedy hyvin hallussaan kunnes Jeter löi häntä mestaruusvyöllään. Puder kuitenkin nousi Kennedyn selätyksestä kakkosella ja sai Kennedyn Key Lockiin. Pitkään vastaan taisteltuaan Kennedyn oli pakko luovuttaa matsi ja Puder jäi juhlimaan ykkköshaastajuuttaan liittolaistensa Riggs Brothersien kanssa. Jeter tosin pilasi juhlat potkaisemalla köysiltä Puderia suoraan päähän. Kennedy luopui nyt Puderista ja liittoutui puolustamaan Jeteriä tämän mestarina olossa. Kun Jeter syyskuun 2005 puolivälissä puolusti mestaruutta Nick Nemethiä vastaan hän heitti haastajansa alas ringsidelle, jossa Kennedy hakkasi ennen kuin heitti takaisin kehään. Kun Nemeth sai matsin hallintaan, Kennedy alkoi huutamaan tuomarille mutta sai maistaa Nemethin kyynärpäätä. Kun Nemeth aikoi potkaista Jeteriä, mestari vetäisi tuomarin eteensä vastaanottamaan potkun. Potku ei osunut tuomariin mutta sotku antoi Jeterille tilaisuuden potkaista oma Superkickinsä Nemethin päähän. Näin Jeter sai pidettyä OVW-vyön. Ykköshaastaja Daniel Puder koetti kostaa viimekertaisen mukiloimisensa mutta Kennedy vei mestarin turvaan löylytykseltä. OVW:n omistaja Danny Davis halusi kiihkeästi OVW-mestaruusvyön pois Jeteriltä. Hän määräsi Puderin seuraavaksi ykköshaastajaksi. Vaikka Kennedy onnistui ajamaan Puderin avustajat Riggs Brothersit pois ringsidelta ottelun ajaksi, Puder pärjäsi mestaria vastaan hyvin. Ainakin siihen asti kun Kennedy sekaantui taas otteluun ja Puder laittoi hänet Key Lockiin. Kun Puder palasi matsiin hän sai päähänsä Jeterin Superkickin ja joutui mestarin selättämäksi. Kennedy ja Jeter päättivät lopettaa Puderin painiuran tuolilla mutta Riggsit palasivat ja estivät aikeen. Riggseille Kennedy ja Jeter vielä pärjäsivät mutta silloin Matt Cappotelli juoksi kehään kainalosauvan kanssa ja murskasi sen Kennedyn selkään. Jeter ja Cappotelli jäivät tappelemaan kehään. Uuden Smackdown-matsin Kennedy sai Rey Mysterion kanssa. Ensin hän jopa antoi Chimelin tehdä kehäkuulutuksen ja pyyteli tältä anteeksi edellisten viikkojen toimiaan. Ja koska hän sanoi omaavansa suuren sydämen, hän syleili Chimeliä mutta tietenkin lopulta päätyi taas nöyryyttämään tätä läimäyksellä ja kuulutti itsensä. Mysterio oli ottelussa niskan päällä kunnes Kennedy teki Backbreakerin. Mysterio sai taas hallinnan Sentonilla mutta silloin John "Bradshaw" Layfield, joka oli edellisellä viikolla hävinnyt Mysteriolle, saapui areenalle hevosen selässä. Mysterion kääntyessä katsomaan Kennedy iski Plungen ja selätti ottaen suuren voiton. Seuraavalla viikolla JBL saapui areenalle aasilla ratsastaen sonnustautuneena meksikolaisvaatteisiin ja pilkkasi Mysteriota ja Meksikoa. Hän esitteli sen illan tagteam-kumppaninsa Mr. Kennedyn. Kennedykin otti tilanteesta kaiken irti ja puhutteli aasia kutsuen sitä Tony Chimelin nimellä. Mysteriolla oli parinaan Hardcore Holly. Kun Mysterio oli tekemässä Kennedylle 619:ia, JBL vetäisi Mysterion ulos kehästä ja alkoi kuristaa tätä Meksikon lipulla. Kehävuoroon päästyään Hardcore Holly aikoi tehdä oman finisherinsä Alabama Slamin JBL:lle mutta Kennedy tarttui pariaan käsistä ja esti sen. Kennedy jatkoi Hollyn häirintää, jolloin tämän huomio herpaantui ja jäi JBL:n Clothesline From Hellin alle. Kennedy ja JBL voittivat matsin. JBL:n ja Mysterion välille määrättiin matsi lokakuun No Mercy PPV:hin ja Kennedy sai samaan tapahtumaan PPV-debyyttimatsinsa Hardcore Hollya vastaan. Kun Holly kohtasi PPV:tä edeltävässä Smackdownissa Sylvanin, häntä odotti yllätys. Kehäkuulutuksen suoritti tyylikkääseen tummaan pukuun laittautunut Mr. Kennedy. Tämä ajoi taas Chimelin tiehensä ja kuulutettuaan ottelijat poistui selostajien seuraan tarkkailemaan matsia. Kennedy mollasi selostuksessaan Hollya ja muun muassa muistutti tämän "Sparky Plugg"-gimmickistä. Kun Holly sai Sylvanin maahan hän soitti suutaan Kennedylle. Holly aikoi lopettaa matsin Alabama Slamilla, jolloin Kennedy nousi ja iski häntä päähän mikrofonilla. Sylvan hyödynsi tätä ja selätti Hollyn. Kennedy astui kehään, otti mikrofonin ja kuulutti: "Here is the loser of this match, Hardcore Holly." Hän aikoi ensin vielä lisätä yhden "Hollyn" mutta ei viitsinytkään vaivautua ja poistui. No Mercyssä Kennedy sai ensimmäisen kerran esitellä PPV:ssä oman kuulutuksensa. Hätisteltyään Chimelin pois hän esitti taas parastaan kunnes Holly saapui areenalle. Holly latasi iskuja ja potkuja täydeltä laidalta ja ahdisti Kennedyn kulmaan. Hän kuristi Kennedyä saappaallaan ja pudotti tämän Dropkickillä. Vihdoin Kennedy sai heitettyä Hollyn pois kehästä ja runnoi tämän olkapään kehätolppaan. Kennedy keskittyi sitten Hollyn loukkaantuneeseen olkapäähän ja lukitsi tämän Arm Bariin. Hollyn päästyä irti hän sai taas hyökkäyksen päälle kunnes Kennedy nappasi hänet lennosta. Kennedy teki Hollylle Plungen ja selätti voittaen ensimmäisen PPV-matsinsa. Kennedy kuulutti itsensä voittajaksi ja kerskui olevansa edelleen voittamaton Smackdownissa. Holly oli pahasti loukkaantunut Kennedyn käsittelyssä ja Sylvan juoksi vielä hakkaamaan Hollya, kun tätä koetettiin viedä backstagelle. Kennedy sai hehkuttaa voittoaan vielä lisää tavatessaan Booker T:n, joka oli samassa PPV:ssä hävinnyt neliottelussa Chris Benoitin USA-mestaruudesta. Booker ja Sharmell olivat riitelemässä backstagella ja Kennedy sanoi keskeyttävänsä riidan tuodakseen ravisuttavan uutisen: hän sanoi, että ensimmäisessä PPV:ssään Mr. Kennedy, KEN-NE-DY, voitti. Voittaja: Kennedy, häviäjä: Booker T. Booker jäi katsomaan harmistuneena hänen jälkeensä. Smackdownissa Randy Ortonille määrättiin joukkuematsi Eddie Guerreron ja maailmanmestari Batistan kanssa. Ensin näytti siltä, ettei Orton löytäisi paria ja ottelusta tulisi tasoitusmatsi mutta viime hetkellä Orton esitteli uuden kumppaninsa Mister Kennedyn. Kennedy paiskasi kehän ulkopuolella Guerreron selkä edellä teräsportaisiin. Hän koetti lyödä Batistaa terästuolilla. Guerrero meni väliin ja Kennedy iskikin tuolilla häntä, jolloin Orton ja Kennedy diskattiin. Ortonin isä "Cowboy" Bob Orton saapui poikansa ja Kennedyn mukaan hakkaamaan Batistaa ja Guerreroa. Kennedy ja Orton kättelivät hyvin tehdystä työstä mutta illan lopuksi Smackdownin toimitusjohtaja Theodore Long ilmoitti seuraavaan Smackdowniin kuuden miehen matsin, jossa äskeisiin pareihin liittyisivät Bob Orton sekä tämän monivuotinen vihollinen Roddy Piper. Tuossa lokakuun 2005 viimeisessä Smackdownissa käydyssä joukkueottelussa Kennedy ja Guerrero aloittivat ja Batista ja Orton jatkoivat siitä. Bob Ortonin ja Piperin tapeltua jonkin aikaa Guerrero teki kolme Suplexia ja Frog Splashin Kennedylle, jonka jälkeen Piper lukitsi Bob Ortonin Sleeperiin ja toi joukkueelleen voiton. Voitettuaan marraskuun alussa Scotty 2 Hottyn, Kennedy pääsi mukaan Longin ilmoittamaan karsintaturnaukseen Smackdownin Survivor Series-joukkueen kokoonpanosta. Kennedy sai otteluun paikasta vastaansa Guerreron. Kennedy teeskenteli tarjoavansa kädenpuristusta ja kun Guerrero oli tarttumassa siihen, Kennedy löi häntä epäkunnioituksen merkiksi. Kun tuomari putosi kanveesiin ottelun aikana, Guerrero lähti ringsidelle hakemaan terästuolia. Mutta kun hän huomasi tuomarin alkavan herätä, iski hän tuolilla mattoa, heitti sen Kennedylle ja teeskenteli tajutonta. Tuomari luuli Kennedyn iskeneen tuolilla Guerreroa ja diskasi hänet jolloin Kennedy kärsi ensimmäisen singles-tappionsa Smackdownissa. Kun Guerrero iloitsi voitosta ja pääsystä Survivor Series-tiimiin, Kennedy kosti iskemällä tällä kertaa oikeasti häntä rajusti tuolilla päähän ja huusi tuomarille "Disqualify THAT!" Guerrero vietiin backstagelle missä lääkäri epäili hänen saaneen aivotärähdyksen. Hän oli päässyt voitollaan tiimiin mutta Survivor Seriesiin saakka hän ei ehtinyt, sillä tuo ottelu jäi entisen maailmanmestarin Eddie Guerreron viimeiseksi: hänet löydettiin saman viikon sunnuntaina kuolleena hotellihuoneestaan Kennedyn kotikaupungissa Minneapolisissa, jonne he olivat saapuneet WWE-showta varten. Seuraavana iltana Kennedykin osallistui muiden WWE-painijoiden mukana RAW'n tribuuttijakson nauhoituksiin, jossa hän voitti Val Venisin dark matchissa. (Guerreron kuolinsyynä oli sydämen pettäminen, ei storylinen puitteissa tapahtunut päähänisku. Hänen paikkansa Survivor Seriesissä otti myöhemmin Randy Orton.) Paitsi että menetti paikan Smackdown-tiimissä, Kennedy kärsi seuraavaksi tosielämän loukkaantumisen. Kun Smackdown lähti RAW'n tribuuttijakson jälkeen suurelle Euroopan-kiertueelle, Kennedy paini toisen Italian-matkan illan aikana Kid Kashin kanssa. Ottelun aikana hän reväytti lihasjänteensä. Seuraavaksi hän paini Smackdownin nauhoituksissa Matt Hardya vastaan. Kennedy aikoi iskeä Hardya tuolilla mutta tuomari meni väliin ja sai vahingossa itse tuolin vatsaansa. Tuomari diskasi Kennedyn. Ottelun jälkeen Kennedy tunsi itsensä todella kipeäksi. Hän piti muutaman vapaapäivän ja treenasi hiukan oma-aloitteisesti. Hän palasi kehään Cincinnatissa jälleen Kid Kashia vastaan Velocityn nauhoituksissa ja voitti ottelun. Lähtiessään myöhemmin illalla syömään hän huomasi itsellään todella pahoja liikkumisvaikeuksia ja kipuja. Sittemmin hänen revähdyksensä vakavuus varmistui ja ilmeni että hän tarvitsee leikkausta. Edessä oli ainakin puolen vuoden sairasloma. Hän näyttäytyi leikkauksen jälkeen vuoden 2006 ensimmäisessä Smackdownissa saapuessaan selostamaan Kid Kashin ja Juventud Guerreran välistä ottelua ja luonnollisesti hoiti myös kehäkuulutuksen. Ken Kennedy oli vuoden 2005 ehkä kirkkain tulokas WWE:ssä. Kovalla työllään hän saavutti paitsi fanien myös WWE:n johtoportaan huomion. Vince McMahonilla on jo suuria suunnitelmia hänen varalleen ja ilman loukkaantumista hän olisi saattanut päästä jopa Wrestlemania 22:n pääotteluun huhtikuussa 2006. Häntä ovat julkisesti kehuneet myös painijakollegat Triple H ja Batista sekä OVW:n johtaja Paul Heyman. Kirjoittanut Vili Lehtoranta | ||||||||||||||||||||||
Esittelyt
» Bam Bam Bigelow
» Billy Graham
» Bobby Lashley
» Boogeyman
» Booker T
» Bret Hart
» Chris Benoit
» David Arquette
» David Flair
» Dennis Rodman
» Diamond Dallas Page
» Dino Bravo
» Doink The Clown
» El Gigante
» Eric Bischoff
» Goldberg
» Great Muta
» Heidenreich
» Kane
» Ken Kennedy
» Kenzo Suzuki
» Kevin Nash
» Lex Luger
» Mark Henry
» Mideon
» Mike Rotunda
» Nailz
» Nathan Jones
» New Jack
» Prince Iaukea
» Rafael Halperin
» Ricky Steamboat
» Roddy Piper
» Scott Steiner
» Shane Douglas
» Shark Boy
» Sting
» Super J
» Sycho Sid
» Tatanka
» Ted DiBiase
» Triple H
» Ultimate Warrior
» Undertaker
» Vader
» Virgil
» Viscera
» Yokozuna







Ota yhteyttä
Aseta kotisivuksi
Lisää kirjanmerkkeihin