Nathan Jones on aito maalaispoika, joka kasvoi Australian sisämaassa Gold Coastilla sijaitsevalla maatilalla. Jo lapsena hän huomasi omaavansa suuria voimia nostelleen muun muassa isoja heinäpaaleja ja painavia vesisankoja, joiden kanssa tilan aikuisväestöllä oli isoja vaikeuksia. Hänen suuri kokonsa toi hankaluuksia koulu-urheilussa, sillä Nathan oli niin paljon muita pidempi. Ainoa laji, jossa hän ei tahattomasti alituiseen vahingoittanut toisia, oli rugby. Rugbyn lisäksi Nathan oli luonnonlahjakkuus painonnostossa ja hän aloitti aktiivisen treenaamisen teini-ikäisenä. Jonesin menneisyys ennen uraa ammattilaisvoimailijana ja painijana ei ollut kovin mairitteleva. Hän toimi koulun jälkeen australialaisliikemies Rene Rivkinin henkivartijana. Rivkin tuomittiin sisäpiirikaupoista vankilaan mutta vain yhden päivän istumisen jälkeen sai vakavan sairauskohtauksen. Myös Nathan Jones oli eräänä synkkänä hetkenään vankilassa ja (ainakin myöhempien tarinoiden mukaan) herätti kauhua repimällä vankilan oven saranoiltaan valtavilla voimillaan. Päästyään yli vaikeuksista Nathan Jones aloitti ammattilaisuran painonnostajana. Hän on kertonut pystyneensä nostamaan kerralla jopa 500 kiloa ja hän edusti kotimaataan Australiaa Yhdysvalloissa pidetyssä Maailman vahvin mies-kisassa vuonna 1995. Jones saavutti siellä shokeeraavan voiton. Shokeeraavan siksi, että häntä ei oltu pidetty voittajasuosikkina, sillä häneen ei juuri suhtauduttu vakavasti liian lyhyenä pidetyn ammattilaisuran ja kokemattomuuden vuoksi.
Ollessaan kerran painimassa eräässä UPW:n tapahtumassa Jones huomasi WWE:n Jim Rossin yleisössä ja ottelunsa loputtua vei tämän sivuun puhumaan. Hänen onnistui saada Ross niin vakuuttuneeksi kyvyistään, että hänet kiinnitettiin harjoitussopimukselle WWE:iin. Jones oli koulutettavana kymmenen kuukauden ajan vuonna 2001 mutta hän ei ulkomaalaisena onnistunut saamaan jatkoaikaa tarvittavalle työluvalleen ja WWE-koulutusjakso päättyi vuoden 2001 lopulla. Uusi australialainen federaatio World Wrestling All-Stars (WWA) värväsi Jonesin riveihinsä WWE-sopimuksen purkauduttua. Kun WWA piti ensimmäisen PPV:nsä Inceptionin lokakuun lopulla 2001, Jones laitettiin mukaan turnaukseen WWA:n maailmanmestaruudesta ja ensimmäiseksi vastustajaksi tuli Jeff Jarrett "Guitar on a pole"-matsiin. Jones koetti nujertaa Jarrettin Chokeslamilla mutta Jarrett sai sen estettyä ja hän iski Jarrettin Clotheslinella köysien yli lattialle. Hakattuaan Jarrettia jonkin aikaa ringsidella Jones heitti hänet kehään. Jones kaatoi Jarrettin toisella Clotheslinella ja meni hakemaan kitaraa mutta Jarrett iski häntä vyön alle. Jarrett kaappasi kitaran itselleen ja otti australialaisen promoottorin väliintuloyrityksen jälkeen voiton. Jarrett voitti myöhemmin finaaleissa Brian Jamesin ja nousi uudeksi WWA:n maailmanmestariksi.
Scott Steiner ei ollut luovuttanut maailmanmestaruusjahdissaan. Kun WWA:lla oli kolme päivää myöhemmin näytös Perthissä, Steiner hyökkäsi vihapäissään WWA:n hardcore midgetsien (kääpiöiden) Tion ja Puppetin kimppuun. Jones saapui pelastamaan pienet ottelijat Steinerin käsistä. Heti seuraavana oli vuorossa main event, jossa Jones puolusti maailmanmestaruuttaan Steineria vastaan. Steiner onnistui huijaamaan lyömällä Jonesia mestaruusvyöllä ja ottamalla tästä selätyksen. Mutta Jonesin pelastamat Tio ja Puppet saapuivat areenalle ja kertoivat tuomarille, millä tavalla Steiner oli voiton saanut. Ottelu määrättiin jatkettavaksi. Jeff Jarrett koetti sekaantua matsiin Steinerin hyväksi mutta Grandmaster hoiteli hänet. Lopuksi Nathan Jones sai perille Chokeslamin Steinerille ja säilytti maailmanmestaruutensa. Grandmaster ja Jones juhlivat jälleen voittoa tanssimalla kehässä. Kun WWA piti Eruption-nimisen PPV:nsä Melbournessa 13. huhtikuuta, Jarrett koetti saapua areenalle mutta yhtiön silloinen toimitusjohtaja Sid Vicious kielsi häntä saapumasta. Sid ilmoitti, että PPV:n main eventissä Nathan Jones puolustaisi maailmanmestaruutta Steineria vastaan teräshäkkiottelussa. Kun Steiner oli kehässä herjaamassa yleisöä Jones tuli areenalle, ilmoitti hakkaavansa hänet ja lähti kohti kehää. Mutta Sid Vicious lähetti Jonesin backstagelle rauhoittumaan ja ilmoitti toimivansa mestaruusottelun erityisvalvojana.
Hävittyään mestaruuden Jones paini NWA Zero-Onessa Japanissa. Heinäkuussa (2002) hän voitti Yoshiaki Fujiwaran Torture Rackilla ja Tom Howard parinaan voitti Steve Corinon ja Rapid Fire Maldonadon. Jones liittoutui Zero-Onessa jälleen myös entisen tagteam-parinsa John Heidenreichin kanssa. Heidän tiiminsä oli menestyksekäs ja lokakuussa Jones ja Heidenreich voittivat NWA Intercontinental-joukkuemestaruuden lyömällä Shinjiro Otanin ja Masato Tanakan. Vuoden 2002 menestysten myötä Jones sai jälleen mahdollisuuden painia WWE:ssä. Marraskuussa hän otteli useassa try-outissa WWE:n house show-tilaisuuksissa ja TV-ohjelmien dark matcheissa. Hän päihitti muun muassa Val Venisin, Doug Bashamin ja Rob Conwayn. Palattuaan Japaniin Jones ja Heidenreich voittivat Steve Corino liittolaisenaan vielä kerran Otanin, Tanakan ja Kuroge Wagyutan. Tämän jälkeen Jones liittyi jälleen WWA:iin yhtiön lähtiessä laajalle Euroopan-kiertueelle. Ensimmäisessä show'ssa Dublinissa Jones ja Frankie Kazarain voittivat Disco Infernon ja Johnny Swingerin. Joulukuun alussa Skotlannissa pidetyssä WWA:n Retribution-PPV:ssä Jones sai mestaruusottelun Jeff Jarrettia vastaan, joka sillä hetkellä oli NWA-TNA:n maailmanmestari. Jones iski Jarrettin silmän auki kyynärpäällään ja pudotti mestarin rajulla Clotheslinella. Hän oli selättämässä Jarrettia mutta tämä sai jalkansa köysille. Kun Jones oli vahingossa tyrmännyt tuomarin Jarrett otti lopuksi voiton iskemällä Jonesia kitaralla.
Undertaker otti Jonesin oppipojakseen ja liittolaisekseen taistelussa Heymania vastaan. Taker koulutti Jonesia tuomalla sparraajan kehään ja sanomalla, että kehä on kuin vankilan selli: siellä täytyy miettiä tarkasti ja suorittaa uhrauksia. Hän näytti Jonesille Headlock-sidontaotteen. Jones toisti sen mutta ei saanut kaadettua sparraajaa. Undertaker karjui Jonesille ja paiskasi sparraajan mattoon. Jones hyökkäsi rajusti tämän kimppuun mutta Undertaker sai rauhoitettua hänet ennen pahempaa mukilointia. Kun Undertakerilla oli ottelu A-Trainin kanssa, Big Show veti hänet kehästä ennen ratkaisua. Show alkoi hakkaamaan Takeria ja Jones saapui hätiin. Vaikka Undertakerilla oli tilanne hallinnassa - hän sai A-Trainin Dragon Sleeperiin - Jones meni kehään auttamaan Takeria ja siksi tämä diskattiin. Lopuksi Undertaker ja Jones hakkasivat kaksikon yhdessä.
Big Show'n ja A-Trainin otteluiden lisäksi Jones seurasi myös Undertakerin ottelua tämän voittaessa Bill DeMottin. Nathan Jonesin ensimmäinen oma TV-matsi piti olla viimeisessä Smackdownissa ennen Wrestlemaniaa Chuck Palumboa vastaan. Kun Undertaker tuli kysymään Jonesilta, oliko tämä valmis, Jones näytti hänelle Palumbon, joka vääntelehti tuskissaan lattialla. Yli-innokas Jones oli jo hakannut vastustajansa silmittömästi backstagella.
Kun Wrestlemania XIX maaliskuun lopulla koitti, Undertakeria odotti ikävä yllätys. FBI-tiimi, johon Chuck Palumbo kuului, hakkasi ennen ottelua Jonesin niin pahasti, että Undertaker joutui kohtaamaan isot vastustajansa yksin. Undertaker pärjäsi joten kuten yksinäänkin ja Jones juoksi vähän toivuttuaan parinsa tueksi. Sisääntulorampilla Jones pudotti Show'n taistelupotkulla kun Undertaker samaan aikaan selätti A-Trainin Tombstonen jälkeen. Undertaker ja Jones juhlivat yhdessä kehässä ja Taker osoitti kunnioitustaan Yhdysvaltojen lipulle. Wrestlemanian jälkeisessä Smackdownissa FBI meni puhumaan Undertakerille ja kertoi, että heillä on ongelma. Nunzio kertoi heidän hoidelleen Jonesin Wrestlemaniassa rangaistukseksi siitä, mitä tämä teki Palumbolle viikkoa aiemmin. Undertaker vastasi ymmärtävänsä näitä mutta pitävänsä FBI:tä vastuullisena parinsa eliminoimisesta, minkä johdosta hän olisi saattanut hävitä Wrestlemaniassa. Kun Nunzio selitti, ettei heillä ollut vaihtoehtoa Jones tuli paikalle ja kysyi, onko ongelmaa? Nunzio vastasi, että on mutta he aikovat ratkaista sen kun ovat valmiita ja kun hetki on oikea. Jonesilla oli vihdoinkin ensimmäinen ottelunsa Smackdownissa Bill DeMottia vastaan. DeMott otti Jonesin Front Face Lockiin mutta Jones sai nuijituksi hänet kulmaukseen. Kun Jones kääntyi DeMott hyökkäsi jälleen mutta Jones kaatoi hänet yhdellä rajulla potkulla ja selätti. Samaan aikaan backstagella FBI oli kutsunut paikalle poliisin ja kertonut, että ollessaan lounaalla heidän kasseistaan oli varastettu tavaraa. Poliisit menivät Jonesin luokse ja kertoivat, että häntä on syytetty rikoksesta ja hänen pitää tulla mukaan kamarille. Lopuksi FBI hyökkäsi vielä Undertakerin kimppuun tämän otellessa John Cenaa vastaan mestaruuden ykköshaastajan paikasta Backlashiin. Heidän häirintänsä vuoksi Cena nappasi voiton ja mestaruusottelu meni Takerilta sivu suun.
Jones jäi mukiloinnin vuoksi pois Smackdownista. Oikeasti koko loukkaantuminen oli ollut osa juonikuviota, kuten myös FBI:n suorittama mukiloiminen Wrestlemaniassa. Nathan Jones ei ollut onnistunut hiomaan kykyjään WWE:n haluamalle tasolle vaikka oli Wrestlemaniaa varten ollut jopa Undertakerin (oikeassa) yksityisopetuksessa tämän ranchilla Texasissa. Ellei Jonesilla olisi yhä ollut Jim Rossin tukea takanaan, hän olisi todennäköisesti saanut potkut mutta Ross sai järjestetyksi hänelle harjoittelumahdollisuuden Ohio Valley Wrestlingissä. Pian seurasi kuitenkin myös oikea loukkaantuminen kun Jones kärsi pahan olkapäävamman toukokuussa Smackdownin nauhoituksissa. Olkapää leikattiin menestyksekkäästi mutta vaikka WWE ilmoitti Jonesin olevan sivussa vain muutaman viikon, hänen taukonsa televisiosta jäi puolen vuoden mittaiseksi. Kesällä hän vietti aikaa muun muassa filmikuvauksessa Meksikossa, sillä Jones oli saanut sivuosaroolin suurbudjetilla tehtyyn elokuvaan Troy (Troija), jonka pääosan näytteli Brad Pitt.
Seuraavalla viikolla Team Lesnar koetti värvätä John Cenan viidenneksi miehekseen mutta tämä hylkäsi tarjouksen. Cena sai tuta Jonesin ja Morganin Big Bootin ja Big Shown Chokeslamin. Cenasta tuli Team Anglen viides jäsen ja Team Lesnar värväsi riveihinsä vielä yhden jättiläisen, Jonesin vanhan tutun A-Trainin. Smackdownin main eventiin Angle ja Benoit joutuivat kohtaamaan tasoitusottelussa Jonesin, Morganin, A-Trainin ja Lesnarin. Jones aloitti ottelun Anglea vastaan ja työnsi tämän köysiin tehden sen jälkeen Shoulderblockin. Kun Jones koetti tehdä Military Pressiä Angle potkaisi häntä polveen Dropkickillä ja vaihtoi Benoit'n kehään. Tämän chopseilla ei ollut vaikutusta Jonesiin ja hän iski Benoit'n Bodyslamilla mattoon. Ottelun kulun aikana myös Big Show sekaantui matsiin ja tätä seurasi Bradshaw mutta Jones hoiteli tämän potkaisemalla Bradshaw'ta päähän. John Cena tuli paikalle ja iski Jonesia tuolilla mutta A-Train teki Cenalle Train Wreckin. Lopuksi Lesnar iski kaikkia teamanglelaisia tuolilla ja Team Lesnar juhli jälleen dominoivaa asemaansa kehän keskellä.
Kun marraskuun Survivor Series koitti, Team Lesnar sai heti etulyöntiaseman Team Anglen jäsenen Hardcore Hollyn tultua diskatuksi heti ottelun alussa. Bradshaw tosin eliminoi A-Trainin lähes välittömästi sen jälkeen ja ottelu jatkui neljällä neljää vastaan - kunnes pian Big Show eliminoi Bradshaw'n. Kun Matt Morgan oli jonkin aikaa hakannut Cenaa, hän vaihtoi Jonesin kehään. Vaikka Team Lesnar koetti kaikenlaisilla huijauskonsteilla pitää etulyöntiaseman itsellään, Kurt Angle osoitti taitavuutensa eliminoimalla ensin Morganin Angle Slamilla ja sitten Nathan Jonesin, jonka oli nyt pakko luovuttaa Ankle Lockissa. Lopussa Team Lesnar kärsi nolon häviön Benoit'n pistettyä Lesnarin luovuttamaan Crossfacessa ja Cenan selätettyä Big Shown FU:n jälkeen. Survivor Seriesin jälkeisessä Smackdownissa Lesnar ja Heyman janosivat kostoa Team Anglen jäsenille. Lesnar syytti tiimiläisiään häviöstä ja kertoi Heymanin järjestäneen näille ottelut siksi illaksi. Jonesin vastustajaksi tuli Chris Benoit ja Jones oli innoissaan suuresta tilaisuudestaan.
Paul Heyman ilmoitti, että Smackdownissa järjestettäisiin Battle Royal, jonka voittaja saisi mestaruusottelun Brock Lesnaria vastaan. Sitä ennen Jonesilla oli ottelu Shannon Moorea vastaan. Moore iski polvensa hänen päähänsä ennen ottelun aloitusta mutta kokoero oli sen verran suuri Jonesin hyväksi, että Moore oli vain heittopussina matsissa. Jones nosti itse Mooren ylös ennen kolmea mutta tämä potkaisi häntä päähän, minkä jälkeen vihainen Jones lopetti matsin isolla Suplexilla. Battle Royalissa useimmat keskittyivät eliminoimaan Big Show'ta ja lopulta onnistuivatkin siinä. Sitten Bradshaw eliminoi Jonesin haastajalistalta Clotheslinella ja voiton veivät lopuksi yhteisesti Cena ja Benoit. Team Lesnarin ja Benoit'n vihoittelu oli vielä hyvässä käynnissä kun WWE lähti joulukuun 2003 alussa kiertueelle Jonesin kotimaahan Australiaan. Hänen piti painia Perthissä järjestettävässä house show'ssa mutta yllättäen hän ei tullutkaan paikalle. Nathan Jones oli ilmoittanut lopettavansa WWE:n palveluksessa heti päästyään Australiaan. Syikseen hän ilmoitti kiertävän painijan elämän mukanaan tuomat paineet sekä koti-ikävän. Vaikka niin Heyman, Lesnar kuin Big Showkin koettivat saada hänet ainakin painimaan ottelunsa Perthissä ja harkitsemaan vielä asiaa, Jones oli poissa heti kun pääsi kotimaansa kamaralle.
Lähdettyään WWE:stä Jones työskenteli jälleen Japanissa Zero-Onen riveissä. Sittemmin hän siirtyi toiseen japanilaiseen martial arts-promootioon K-1:een, jonka kanssa hän allekirjoitti vakinaisen sopimuksen lokakuussa 2004. Myös esiintymiset wrestling-kehässä ovat mahdollisia, sillä Jones on jälleen myös Ultimate Pro Wrestlingin palveluksessa. Lisäksi hän kuvaa taistelulajeihin keskittyvää elokuvaa Thaimaassa. Kirjoittanut Vili Lehtoranta | ||||||||||||||||||||
Esittelyt
» Bam Bam Bigelow
» Billy Graham
» Bobby Lashley
» Boogeyman
» Booker T
» Bret Hart
» Chris Benoit
» David Arquette
» David Flair
» Dennis Rodman
» Diamond Dallas Page
» Dino Bravo
» Doink The Clown
» El Gigante
» Eric Bischoff
» Goldberg
» Great Muta
» Heidenreich
» Kane
» Ken Kennedy
» Kenzo Suzuki
» Kevin Nash
» Lex Luger
» Mark Henry
» Mideon
» Mike Rotunda
» Nailz
» Nathan Jones
» New Jack
» Prince Iaukea
» Rafael Halperin
» Ricky Steamboat
» Roddy Piper
» Scott Steiner
» Shane Douglas
» Shark Boy
» Sting
» Super J
» Sycho Sid
» Tatanka
» Ted DiBiase
» Triple H
» Ultimate Warrior
» Undertaker
» Vader
» Virgil
» Viscera
» Yokozuna







Yhdysvalloissa annetut vakuuttavat voimannäytteet toivat hänelle työtarjouksia taistelulajeihin keskittyvissä promootioissa ja Jones debytoi PRIDEssa lokakuussa 1997. Vuosien mittaan hänen voimansa ja kokonsa herättivät WWE:ssä toimivan Kevin Kellyn huomion ja Kelly hankki Jonesille vuonna 2000 painijapaikan Rick Bassmanin Ultimate Pro Wrestling-promootiossa (UPW). Jones liittoutui UPW:ssä tagteamiksi toisen myöhemmän WWE-painijan John Heidenreichin kanssa. Heidän tiiminsä nimi oli "The Ultimate Army".
Jarrettin WCW-aikainen kollega Scott Steiner oli myös liittynyt WWA:iin ja päättänyt voittaa mestaruuden itselleen. WWA:n showssa Sydneyssä huhtikuun 7. päivä 2002 järjestettiin neliottelu maailmanmestaruudesta, osallistujina Jarrett, Steiner, Grandmaster Sexay ja Jones. Kun Grandmaster ja Steiner hakkasivat toisiaan ringsidella, Jarrett aikoi iskeä Jonesia kitarallaan. Yhtäkkiä Grandmaster hyppäsi apronille ja nappasi kitaran itselleen. Kun Jarrett kääntyi Jonesin puoleen tämä tarttui häneen, paiskasi Chokeslamilla kanveesiin ja otti voiton. Australialaisyleisö oli riemuissaan kun Australian oma poika Nathan Jones voitti maailmanmestaruuden. Grandmaster tuli onnittelemaan Jonesia ja sanoi, että oli aika juhlia voittoa. Jones ja Grandmaster tanssivat Too Cool-tanssin yleisölle ja moni katsoja yleisön joukosta juoksi kehään juhliakseen heidän mukanaan. Disco Inferno koetti pilata juhlat ryntäämällä kehään mutta juhlijoiden mukana tullut pikkupoika potkaisi häntä. Uusi maailmanmestari Nathan Jones heitti Discon pois kehästä suosionosoitusten raikuessa.
Kun tuli Eruptionin mestaruusmatsin aika, Sid kannusti Jonesia ringsidelta. Jones koetti tehdä Chokeslamin mutta Steinerin kumppani Midajah tuli häiritsemään. Jones heitti Midajahin pois kehästä mutta sillä aikaa Steiner iski häntä mestaruusvyöllä tuomarin ollessa kääntyneenä. Steiner peitti Jonesin mutta tämä nousi vielä ylös. Jones sai Steinerille Chokeslamin mutta Midajah häiritsi tuomaria eikä tämä päässyt laskemaan selätystä. Steiner iski Jonesia toistamiseen mestaruusvyöllä ja pisti tämän Steiner Reclineriin. Jones menetti luovutusotteessa tajuntansa ja Scott Steiner voitti maailmanmestaruuden Australian pojan pidettyä sitä vain viikon verran.
Tammikuussa 2003 Jones muutti vakituisesti Yhdysvaltoihin ja aloitti tiensä WWE:n supertähteyteen. Hän voitti uudessa debyytissään WWE:n house show'ssa Matt Hardyn ja liittyi WWE:n televisiovahvuuteen helmikuussa 2003 Smackdownin rosterissa. Esittäytyessään katsojille Jones sanoi olevansa valmis unohtamaan rankan menneisyytensä ja aloittamaan painimisen. Hän sanoi, että koko wrestling-maailman oli parasta olla varpaillaan sillä hän oli tullut hallitsemaan. Hän teki vaikutuksen ryntäämällä yhden WWE:n pitkäaikaisimman supertähden Undertakerin avuksi, kun tämä oli joutumassa Big Shown ja A-Trainin hakkaamaksi. Undertaker oli vihollisuuksissa Paul Heymanin kanssa, jonka liittolaisia Big Show ja A-Train olivat. Nathan Jones juoksi kehään ja ajoi yksin Shown ja Trainin pakosalle ja tuijotti sitten jonkin aikaa Undertakeria silmiin.
Undertakerin ja Heymanin erimielisyydet päätettiin selvittää Wrestlemania XIX:ssä, johon Takerille bookattiin uransa ensimmäinen joukkuematsi Wrestlemaniaan. Pariksi tuli luonnollisesti Jones ja vastustajatiimiksi A-Train ja Big Show. Kun Undertaker Smackdownin nauhoituksissa etsiskeli pariaan backstagella, hän löysi Jonesin istumassa yksinään pimeässä huoneessa. Jones sanoi, että eristyssellissä vietetty aika opettaa arvostamaan rauhaa ja hiljaisuutta. Taker käski Jonesin mukaansa katsomaan sivusta Show'n ja Trainin painia. Jones ihmetteli miksi, jos he kerran joka tapauksessa painivat näitä vastaan Wrestlemaniassa. Undertaker antoi jälleen opetuksen, että täytyi oppia tuntemaan vastustajan tyyli ja Jones myöntyi ja lähti hänen mukaansa.
Big Show ja Train törmäsivät myöhemmin Jonesiin. He pilkkasivat tätä Jonesin vankilassa olosta ja sanoivat tapaavansa Wrestlemaniassa. Kun Show ja Train ottelivat Chris Benoit'n ja Rhynon kanssa Jones juoksi kehään ja hyökkäsi Wrestlemania-vastustajiensa kimppuun. Kun nämä alkoivat yhdessä hakata häntä, paikalle saapui Undertaker ja pelasti suojattinsa. Jones ja Undertaker tyhjensivät kehän ja Show ja Train vetäytyivät odottamaan Wrestlemania-kohtaamista.
Undertaker joutui vähäksi aikaa sivuun olkapäävamman takia. Smackdownin nauhoituksissa Jones kävi Nunzion kurkkuun kiinni ja paiskasi tämän päin ovea. Jones syytti FBI:tä hänen lavastamisestaan varkaaksi ja Jones sai siksi illaksi ottelun Nunziota vastaan. Nunzio koetti hyökätä Jonesin kimppuun jo ennen kellon sointia mutta Jones pudotti hänet yhdellä iskulla. Kun Jones kuristi Nunziota tämä antoi merkin ja FBI hyökkäsi kehään. Palumbo potkaisi Jonesia Super Kickillä kasvoihin ja FBI pudotti teräsportaat suoraan Jonesin nilkan päälle.
Smackdowniin Jones palasi viimein lokakuun (2003) lopussa. Brock Lesnar oli juuri käymässä kovaa sotaa niin Kurt Anglea vastaan, jolta hän oli vienyt WWE:n mestaruuden, kuin Chris Benoit'nkin kanssa, joka itse halusi voittaa mestaruuden Lesnarilta. Koska Lesnar tarvitsi lisävahvistuksia tulevaan Survivor Seriesin joukkue-eliminointimatsiin, Smackdownin toimitusjohtaja Paul Heyman hankki sitä. Smackdownin lähetyksessä hän esitteli Lesnarille tämän kaksi uutta jättimäistä tiimiläistä. Nathan Jones teki paluunsa Team Lesnarin jäsenenä ja toinen oli tuore OVW-lupaus Matt Morgan. Heyman selitti, että Jones oli tullut takaisin mutta ilman Undertakerin nynnymäisiä neuvoja. Kun Lesnar ja Big Show ottelivat illan main eventissä Bradshaw'ta ja Faarooqia vastaan, Angle ja Benoit tulivat kehään hakkaamaan niin WWE-mestaria kuin USA-mestariakin (Big Show). Silloin myös Morgan ja Jones saapuivat kehään. Morgan potkaisi Anglea ja Jones Benoit'ta ja Team Lesnarin jäsenet pudottivat team anglelaiset Powerbombeilla kanveesiin. Lopussa Team Lesnar eli Lesnar, Show, Morgan ja Nathan Jones juhlivat yhdessä uuden monsterteamin syntyä.
Viimeiseen Smackdowniin ennen Survivor Seriesiä Jonesille määrättiin ottelu Anglea vastaan. Hän koetti tuoda Matt Morganin tuekseen ringsidelle mutta tuomari lähetti Morganin pois. Vaikka Angle koetti saada useasti Jonesin kiikkiin tekniikkaotteillaan, tämän onnistui aina työntää Angle pois valtavilla voimillaan. Kun Jones koetti potkaista Big Bootin, Angle väisti sen. Jones jäi kiinni köysiin ja Angle pudotti hänet ringsidelle. Jones sai Anglen kiinni ja paiskasi tämän Military Pressillä turvamuuriin. Kehässä Jones otti kiinni Anglen päästä ja väänsi sitä. Angle pakeni toisesta Military Press-yrityksestä ja potkaisi Jonesia Dropkickillä polveen. Vasta monen hyökkäyskerran jälkeen Angle sai Jonesin kanveesiin mutta sitten Jones pakeni Angle Slam-yrityksestä ja potkaisi Big Bootin. Angle Slam meni kuitenkin perille toisella yrityksellä ja Jones joutui Ankle Lockiin mutta ennen kuin hän ehti luovuttaa Matt Morgan juoksi kehään, potkaisi Anglelle Big Bootin ja Jones hävisi diskauksella.
Kun Matt Morgan oli nopeasti päihittänyt Shannon Mooren, Lesnar saapui selostajapöydän ääreen kommentoimaan Jonesin ja Benoit'n ottelua. Benoit heitti Jonesin pois kehästä, jolloin Lesnar meni heti tämän luokse ja käski mennä takaisin kehään. Lesnar pysytteli Jonesin läheisyydessä kannustamassa tätä kun Jones sai ottelun hallintaansa Benoit'n kaulaan lukitun submissionin avulla. Benoit pääsi irti otteesta ja koetti ottaa voiton Sharpshooterilla. Jones punnersi itsensä irti mutta Benoit sai perille Missile Dropkickin suoraan hänen päähänsä. Lopuksi Benoit otti Jonesin Crossfaceen ja tämä joutui luovuttamaan.
Jonesilla ei ollut koskaan erityisen hyvää mainetta työtoveriensa keskuudessa, jotka sekä pitivät häntä liian omalaatuisena että liian kehittymättömänä ammattilaiskehiin. Jonesin kerrottiin pitävän ennen esiintymisiään itselleen motivointipuheen backstagella ja olevan hyvin stressaantunut peloistaan, että hän kokemattomana saattaisi vahingoittaa vastustajiaan. Hän oli ilmeisesti suunnitellut lähtemistä jo jonkin aikaa ja sai Australian-kiertueen avulla ilmaisen lennon kotimaahansa. Työtoverit osasivat päätellä myös Jonesin epätavallisen suuren matkatavaramäärän vihjaavan, että hän ei aikoisi palata Yhdysvaltoihin.
Ota yhteyttä
Aseta kotisivuksi
Lisää kirjanmerkkeihin