|
Jerome Young on ainutlaatuinen tapaus wrestling-maailmassa. Hän ei ole kouluttautunut alalle missään oppilaitoksessa eikä kenenkään ohjauksessa. Hän ei nuoruudessaan edes halunnut painijaksi, vaikka joskus katselikin wrestlingiä televisiosta. Young oli ennen alalle saapumistaan palkkionmetsästäjä, joka rakasti vaarallista elämää ja tappeluja mutta mahdollisuus saada näkyvyyttä televisiossa herätti kiinnostuksen ansaita elannon ammattitappelijana. Nimellä New Jack Young ryhtyi kiertämään painiareenoita. New Jack aloitti uransa Georgian indyliigoissa. Hän siirtyi vähäksi aikaa Tennesseehen, missä voitti kesäkuussa 1993 Home Boyn kanssa United States Wrestling Associationin (USWA) joukkuemestaruuden. Menestys ei kuitenkaan ollut huomattavaa ennen kuin hän liittoutui tagteamiksi Mustafa Saedin kanssa. New Jack ja Mustafa tunnettiin tiiminä nimellä The Gangstas ja heistä tuli äkkiä koko indymaailman pelätyin kaksikko. Vuonna 1994 New Jack ja Mustafa voittivat North Georgia Wrestling Associationin (NGWA) joukkuemestaruuden. New Jack oli keväällä 1994 myös NGWA:n mestari. Smoky Mountain Wrestling tarvitsi riveihinsä vahvan afroamerikkalaisen tagteamin ja Gangstas teki läpimurtonsa vuoden 1994 kesällä. He ottivat SMW:ssä entistä väkivaltaisemman tyylin. Vaikka väkivalta sopi huonosti promootion tyyliin, Gangstasista tuli yksi SMW:n suurimpia vetonauloja, erityisesti veristen The Rock and Roll Expressin kanssa käytyjen taistelujen johdosta. Kun Gangstas kohtasi syyskuussa 1994 Rock and Roll Expressin ottelussa SMW:n joukkuemestaruudesta, tuomari laski sääntöjen vastaisesti R&R Expressin voittajaksi. New Jack ja Mustafa uhkasivat haastaa promootion oikeuteen ja siksi päätös kumottiin ja Gangstasille luovutettiin SMW:n joukkuemestaruus lokakuussa (1994).
Gangstas kohahdutti wrestling-maailmaa Hardcore Heaven 1995:ssä, kun he lähes tuhosivat ei-mestaruusottelussa silloisen ECW:n mestarijoukkueen Public Enemyn (Rocco Rock ja Johnny Grunge). New Jack ja Mustafa ottivat monta kertaa hyvin verisesti yhteen sekä Public Enemyn että Eliminators-tiimin kanssa (Perry Saturn ja John Kronus). Välienselvittely käytiin virallisesti Heatwaven häkkiottelussa, mikä on koko wrestlingin historian yksi raaimmista otteluista. Tuohon aikaan New Jack hioi hardcore-tyylinsä loppuun. Hän ryhtyi käyttämään armeijakuvioisia maastohaalareita ja saapui kehään mukanaan roskatynnyri, johon oli sullonut kaikkia mahdollisia aseita. Vuoden 1995 loppupuolella Gangstas ajoi Public Enemyn ulos ECW:tä. Saturn ja Kronus olivat seuraavana listalla ja House Partyssä elokuussa 1996 Gangstas voitti Eliminatorsilta ECW:n joukkuemaailmanmestaruuden. Gangstas puolusti tehokkaasti mestaruutta kaikkia haastajia vastaan viiden kuukauden ajan. Se tapaus, mikä löi New Jackiin ja ECW:iin lähtemättömän leiman, sattui 23. marraskuuta 1996. ECW järjesti sinä päivänä house show'n Massachusettsin Reveressä, missä Gangstasin piti puolustaa joukkuemestaruutta D-Von Dudleya ja Axl Rottenia vastaan. Rottenille sattui kuitenkin este viime hetkellä ja ECW:n johtajan Paul Heymanin piti kiireesti keksiä tälle sijainen. Parahiksi sijainen tarjoutui oma-aloitteisesti. Esitystä oli saapunut katsomaan 188-senttinen ja lähes 200-kiloinen Erich Kulas, jolla oli ikää vasta 17 vuotta. Hän oli erään pienen indypromootion painija, joka tuli esitykseen isänsä ja kahden työtoverinsa, kääpiöpainijoiden Tiny Terriblen ja Half Nelsonin kanssa. Kulas unelmoi tähteydestä ja oli ottanut esiintymisasukseen bussikuskin univormun sekä käytti kehässä nimeä Ralph "Mass Transit" Crandom. Hän esittäytyi Heymanille, esitti väärennetyn henkilöllisyystodistuksen valehdellen itsensä täysi- ikäiseksi ja kertoi saaneensa painikoulutuksen legendaariselta Killer Kowalskilta. Heyman oli ihastuksissaan, sillä lainvartija-asuinen Kulas tuntui sopivan täydellisesti vastustajaksi kaikkia auktoriteetteja inhoavalle Gangstasille. Kun Kulas keskusteli New Jackin ja Mustafan kanssa matsin kulusta, hän tunnusti, ettei hänellä ollut aavistustakaan miten bleidaus suoritetaan eikä siksi voisi viiltää itseään. Koska ei halunnut päästää tilaisuutta käsistään, Kulas pyysi New Jackiä viiltämään häntä kehässä. New Jack kieltäytyi ensin mutta koska Kulas vaatimalla vaati viiltämiskohtausta itselleen, hän lopulta suostui. Ottelun alussa New Jack hyökkäsi D-Vonin ja Mustafa Kulasin kimppuun. Kun New Jack oli tarpeeksi mukiloinut D-Vonia ringsidella, hän meni kehään ja rikkoi kendokepin iskiessään Kulasia. Mustafa löi vielä Kulasia päähän kitaralla ja sitten New Jack aloitti viiltämisen. Hän koetti viiltää Kulasin otsaa ensin partakoneenterällä mutta tämän nahka oli niin paksua ettei terän teho riittänyt. Saadakseen lisäaikaa New Jack löi Mass Transitia leivänpaahtimella päähän minkä Kulas myi normaalisti. Mutta sitten New Jack otti taskustaan veitsen ja alkoi viiltää Kulasin otsaa voimalla. Hän osui isoon suoneen, veri alkoi ruiskuta otsasta ja Kulas huusi tuskasta. Tämän isä huomasi, että jotain oli pahasti vialla, alkoi huutaa pojan olevan vasta 17- vuotias ja aneli keskeyttämään ottelun. New Jack jatkoi viiltämistä ja hakkaamista vaikka veri pulppusi valtoimenaan. Kun hän lopulta päästi irti, Mustafa paiskasi Kulasin Bodyslamilla päälleen. New Jack otti tuolin ja hyppäsi Diving Headbuttin Kulasin päälle paiskaten terästuolin suoraan tämän päähän, mihin ottelu viimein päättyi. Ratkaisun lopulta tultua lääkintämiehet riensivät auttamaan Kulasia. New Jack ja Mustafa pysyivät kehässä ja New Jack aloitti promonsa. Hän huusi Kulasin isälle ja sanoi olevansa ärsyyntynyt koska matsi katkaistiin liian aikaisin. Hän sanoi, ettei häntä kiinnosta tippaakaan jääkö poika henkiin vai ei. Lopuksi New Jack teki pari loukkaavaa elettä D-Vonille, astui Kulasin päälle ja juhli voittoa esittelemällä mestaruusvyötään. Erich Kulas oli menettänyt niin paljon verta että näytti jo kuolevan areenalle. Onneksi hän osoitti lopulta kymmenen minuutin ensiavun jälkeen elonmerkkejä, verenvuoto saatiin tyrehdytettyä ja hänet kuljetettiin sairaalaan. Hän jäi henkiin ja hänen otsaansa ommeltiin 50 tikkiä. House show jatkui loppuun asti ennalta määrätyn cardin mukaisesti. Vasta joulukuun lopulla (1996) Saturnin ja Kronusin Eliminators-tiimi onnistui ottamaan joukkuemestaruuden takaisin Gangstasilta. Taistelu oli kuitenkin kova ja siinä nähtiin ensimmäistä kertaa New Jackin kuuluisa tavaramerkki, kun hän hyppäsi korkealla sijaitsevalta parvelta suoraan Saturnin päälle. Koko hyppäämistemppu oli alunperin Paul Heymanin New Jackille jostakin töppäilystä langettama rangaistus, joka hänen piti tehdä matseissa kahden kuukauden ajan. Vaikka Heyman sittemmin pyysi New Jackiä luopumaan tempusta, siitä oli tullut niin suosittu että New Jack jatkoi ja toisti sen sittemmin lukuisia kertoja. Kuten hän sanoi, yleisö harvemmin muistaa wrestling- otteluiden lopputulosta mutta tuonkaltainen surmansyöksy jää takuulla mieleen pysyvästi. Kun Eliminators hävisi mestaruuden Dudley Boyzeille maaliskuussa 1997, kaikki kolme joukkuetta aloittivat sodan keskenään. Eliminators voitti Gangstasin ja nousi vöiden ykköshaastajaksi. Mestaruusottelu Dudleyjen ja Eliminatorsien välille määrättiin, kun ECW sai järjestetyksi ensimmäisen PPV:nsä huhtikuussa 1997 - vaikka monet TV- asemat kieltäytyivät näyttämästä show'ta Mass Transit-tapauksen johdosta. Tuossa Barely Legal-nimisessä PPV:ssä Eliminators päihitti Dudleyt ja vei mestaruuden. Dudleyt aloittivat kostoretken ja ottivat mestaruuden takaisin kesäkuussa 1997. Sota kolmen joukkueen välillä jatkui kiivaana, kun New Jack ja Mustafa päihittivät Dudleyt heinäkuussa ja voittivat toistamiseen ECW:n joukkuemestaruuden. Dudleyt vannoivat kostavansa sekä Eliminatorsille että Gangstasille. He katkaisivat Saturnilta jalan ja vahingoittivat Mustafan niskaa niin pahasti, että tämän täytyi lähteä ECW:stä elokuussa ja joukkuemestaruus julistettiin avoimeksi. Dudleyt veivät vyöt kolmannen kerran päihittämällä mestaruusottelussa JC Icen ja Wolfie D:n (PG-13).
New Jackin ja Kronusin mestaruuskausi kesti kuukauden, kunnes he hävisivät vyöt Little Guidolle (nyk. WWE:n Nunzio) ja Tracey Smothersille. Häviön syynä oli tietenkin Dudley Boyz, joka aiheutti sekaantumisellaan New Jackille ja Kronusille tappion. November to Remember 1997:ään tuli joukkuemestaruudesta neljän tiimin ottelu, osallistujina Little Guido ja Smothers, Axl Rotten ja Balls Mahoney, Gangstinators sekä Dudleyt. Guido ja Smothers säilyttivät mestaruutensa lähinnä sen ansiosta, että New Jack keskitti kaiken voimansa Dudleyja vastaan ja nämä eliminoivat toisensa ottelusta. New Jackin ja Kronusin vanhat kaunat johtivat ennen pitkää heidän tagteaminsa hajoamiseen. Uudeksi kumppanikseen New Jack otti Spike Dudleyn. Living Dangerously 1998:aan järjestettiin tagteam- kolmiottelu New Jackin ja Spiken, Axl Rottenin ja Balls Mahoneyn sekä Dudleyjen välille. Paitsi että Spike ja New Jack nappasivat voiton he järjestivät ECW:n siihen asti näyttävimmän spotin kun he molemmat hyppäsivät kymmenen metrin korkeudelta kahden pöydän päällä makaavien Dudleyjen päälle. Pian New Jackin ja Spiken tiet erosivat. Kun New Jack aloitti hyvin väkivaltaisen sodan Jack Victoryn kanssa, hän keskittyi siitä lähtien soolouraan. Jack Victory pisti New Jackin uran monta kertaa katkolle ja päihittääkseen hänet New Jack lyöttäytyi yhteen Tommy Dreamerin, Spiken ja Sandmanin kanssa. Jack Victoryn tukena sodassa olivat Bubba Ray ja D-Von Dudley. Lopullinen välienselvittely määrättiin November to Remember 1998:aan. Kun Jack Victory saapui NTR:n areenalle, New Jack hyökkäsi hänen kimppuunsa takaapäin. Hän katkaisi Victoryn jalan paiskaamalla sen autonoveen, murskasi sen hakkaamalla sitä tunkilla ja iski Victorya vielä kepillä haaroväliin. Turvamiehet laittoivat New Jackin käsirautoihin ja pidättivät hänet. Tommy Dreamerin oli määrä kohdata Justin Credible ja Victory. Jack Victory tuli areenalle siteissä New Jackin pahoinpitelyn jäljiltä ja Dreamerin yllätysparina oli Jake "The Snake" Roberts. Kun Crediblen ja Victoryn liittolaisen Jason ja Lance Wright sekaantuivat otteluun, areenalle saapuivat New Jack ja yllättäen tämän entinen tagteampari John Kronus. Täydellä kärryllisellä aseita New Jack ja Kronus pitivät ulkopuoliset loitolla ja Dreamer sekä Roberts voittivat.
Seuraavina viikkoina kävi ilmi, että joku oli rahalla ostanut Dudleyt palvelukseensa, että nämä voisivat hoidella New Jackin ja Public Enemyn. Kun Spike otteli Big Dickiä vastaan ja voitti tämän Acid Dropilla, Dudleyt saapuivat kehään valmiina hakkaamaan Spiken. New Jack tuli paikalle aseet mukanaan, ajoi Dudleyt pois ja kolkkasi Joel Gertnerin pöydälle. New Jack teki tutun hyppynsä korkealta alas Gertnerin päälle mutta joutui jälkeenpäin Dudleyjen hakkaamaksi. Helmikuussa Dudleyt menivät kehään eräässä ECW:n televisiolähetyksessä ja sanoivat, että Public Enemy petti ECW:n yleisön lähtemällä. Dudleyt ilmoittivat olevansa parhaita ja koko ECW:n menneisyyden ja tulevaisuuden henkilöitymiä. Silloin New Jack astui areenalle STOP-merkillä varustettuna. Hän solvasi Dudleyta ja kertoi näiden erehtyneen, jos luulivat hänen tulleen paikalle yksin. Dudleyt olettivat New Jackin kumppanin olevan Kronus tai Spike mutta kumppaniksi osoittautuikin New Jackin alkuperäinen Gangstas-partneri Mustafa! Mustafa saapui kehään roskatynnyrillinen aseita mukanaan ja ajoi New Jackin kanssa Dudleyt tiehensä. Mutta Gangstasien juhliessa kehässä Mustafa tarttui kitaraan ja iski sen täysillä New Jackin takaraivoon. Dudleyt palasivat ja tekivät 3D:n New Jackille. Spike ryntäsi tämän avuksi mutta sai itsekin maistaa 3D:n voimaa. Tämän jälkeen Mustafa ojensi Dudleyille tukun seteleitä ja Gertner ilmoitti juuri Mustafan palkanneen Dudleyt tuhoamaan Public Enemyn ja New Jackin. Luonnollisesti New Jack otti pyhäksi tavoitteekseen kostaa entiselle parilleen. Dudleyt kuitenkin ilmoittivat, että päästäkseen Mustafan kimppuun New Jackin täytyisi ensin hoidella heidät. New Jack vastasi, että hän ei ole vihainen Dudleyille koska nämä ovat vain tyhmiä. Mutta Mustafaa hän varoitti, että joutuisi vielä vastaamaan teostaan hänelle. Kun Dudleyt hyökkäsivät Spikea vastaan tämän otellessa Mustafan kanssa, New Jack saapui paikalle mukanaan roskatynnyrillinen kainalosauvoja. Hän sai kuitenkin Dudleyt kimppuunsa ja iski Bubbaa kyltillä. D-Von sai iskun kainalosauvalla ja seuraavaksi New Jack aikoi iskeä Mustafaa kitaralla mutta D-Von otti sen häneltä ja Dudleyt pudottivat New Jackin 3D:llä. New Jack sai silti ottelun Mustafaa vastaan maaliskuun 1999 Living Dangerouslyyn. Tuttuun tapaan New Jack saapui kehään roskatynnyri täynnä aseita. Hän löi Mustafaa kitaralla päähän ja köytti tämän kiinni pöytään. Sitten hän kiipesi areenan huipulle kuuden metrin korkeuteen ja hyppäsi Mustafan päälle. Miehet olivat niin lopussa että turvamiesten piti auttaa heidät takaisin kehään jotta matsi voitaisiin päättää. Kehässä verinen New Jack selätti Mustafan ja otti voiton. Dudleyt kuitenkin saapuivat jälleen kerran paikalle ja pieksivät New Jackin henkihieveriin. Välienselvittelyksi ECW ilmoitti järjestävänsä huhtikuun Cyberslamiin Gangstas Paradise-matsin, jossa vastakkain olisivat Balls Mahoney, Axl Rotten ja New Jack sekä Dudleyt ja Mustafa. Gangstas Paradise tarkoitti häkkimatsia, jossa kaikki keinot olisivat sallittuja. Ottelussa käytettiinkin muun muassa elävää tulta, piikkilankaa, saksia ja nastoja. Mustafa löi New Jackia kitaralla mutta sai Balls Mahoneyn sinkoaman tulipallon päällensä. Dudleyt tekivät Ballsille 3D:n ja ottivat voiton. Mutta kun voitokkaat Dudleyt lähtivät, Balls ja Axl lukitsivat häkin jossa Mustafa edelleen oli. He asettivat tämän pöydälle ja New Jack hyppäsi korkealta häkin katolta entisen parinsa päälle. Toukokuussa 1999 New Jack joutui vihdoin vastaamaan oikeudessa kahden ja puolen vuoden takaisen Mass Transit-välikohtauksen tapahtumista. Kulasin perhe oli haastanut hänet ja ECW:n oikeuteen. Käsittely alkoi kuitenkin New Jackin kannalta hyvin sillä Erich Kulas jäi kiinni aivan käsittämättömistä valheista. Kulas sanoi olevansa hyökkäyksen uhri, menneensä New Jackin leivänpaahtimen iskusta tajuttomaksi ja ettei muistanut lainkaan sen jälkeisiä karmeita tapahtumia. Kaiken huipuksi hän valehteli, ettei tiennyt joutuvansa painimaan Gangstasin kanssa vaan luulleensa kohtaavansa jonkun jobberin helpossa matsissa. New Jackin puolustusasianajajalla James Merbergillä ei ollut mitään vaikeuksia murtaa Kulasin todistusta. Hän osoitti kiistattomasti, että Kulas tiesi joutuvansa New Jackia ja Mustafaa vastaan. Muun muassa Tiny Terrible todisti olleensa läsnä Kulasin ja New Jackin neuvotellessa matsin kulusta ja bleidauksesta. Merberg osoitti myös Reveren house show'sta filmatun kuvamateriaalin avulla, että Kulas selvästi myi New Jackin leivänpaahtimen iskun eikä mennyt tajuttomaksi. Erich Kulas muutti kertomustaan mutta oli jo menettänyt uskottavuutensa täysin. Seitsemän päivän oikeudenkäynnin jälkeen tuomioistuin vapautti New Jackin ja ECW:n kaikista syytteistä ja korvausvaatimuksista. Koska Kulas oli itse tietoisesti valehdellut olevansa täysi-ikäinen, ECW:iä ei voitu pitää vastuullisena alaikäisen päästämisessä painikehään. Erich Kulas kuoli 22-vuotiaana toukokuussa 2002 kotonaan Rhode Islandissa ja jäi wrestlingin historiankirjoihin sen yhden järkyttävimmän tapahtuman uhrina. Vaikka saikin vapauttavan tuomion, Mass Transit-tapaus oli jälleen asettanut New Jackin uran vaakalaudalle, erityisesti koska ECW oli TNN:n kanssa tekemänsä sopimuksen kautta menossa valtakunnalliseen TV- levitykseen. Heinäkuun 1999 Heatwavessa Balls Mahoney ja Spike Dudley voittivat Dudleyilta ECW:n joukkuemestaruuden. Häviöstä raivostuneet Bubba ja D-Von sytyttivät kaksi pöytää liekkeihin ja pudottivat Spiken ja Ballsin niistä lävitse. Silloin New Jack teki näyttävän paluun mukanaan kärryllinen aseita ja kyltti missä luki "I'M NOT GUILTY" ("Olen syytön"). New Jack hakkasi Dudleyt perusteellisesti ja nämä lähtivät pakoon backstagelle. New Jack kohotti Spiken ja Ballsin kädet ilmaan juhlistaen näiden tuoretta joukkuemestaruusvoittoa. TV-lähetyksessä Balls ja Spike heittivät ilmaan avoimen haasteen joukkuemestaruudesta. Haasteeseen tarttui ECW:iin palannut Axl Rotten, joka esitteli joukkueparikseen New Jackin. New Jack iski Spikea roskatynnyrilä ja löi tätä päähän silityslaudalla, samalla kun Axl nuiji Balls Mahoneytä. Kaikki neljä miestä olivat verillä ja he käyttivät kaikkia mahdollisia aseita. Balls kaatoi pöydälle sytytysnestettä, sytytti sen liekkeihin ja paiskasi Rottenin sen läpi. Tämän jälkeen Balls sai selätyksen Rottenista ja Balls ja Spike pitivät vyönsä. Häviäjät näyttivät ensin aikovan onnitella mestareita reilun pelin johdosta mutta New Jack ja Axl hyökkäsivätkin näiden kimppuun. Spike aseteltiin pöydän päälle ja tuoli kädessään New Jack hyppäsi yläköydeltä tämän päälle. New Jack pysytteli jälleen jonkin aikaa taka-alalla tehden vain satunnaisia vierailuja kehään pieksemään painijoita aseillaan. ECW:n TNN-lähetyksessä lokakuun lopulla 1999 Paul Heyman toteutti vihdoin fanien vaatimuksen ja antoi New Jackille ottelun Mike Awesomea vastaan ECW:n maailmanmestaruudesta. New Jack hallitsi suurinta osaa tuota ensimmäistä maailmanmestaruusotteluaan ja laittoi nitojan avulla Awesomen vuotamaan verta päästä. Lopulta Awesome heitti New Jackin kehästä pöydän lävitse ja selätti hänet säilyttäen mestaruuden.
Da Baldies oli saapunut ECW:iin ja jengitappelu heidän ja New Jackin välillä oli väistämätön. Baldieseihin kuuluivat Angelin lisäksi PN News, Tony DeVito, Redd Dogg, Vic Grimes sekä "The Skull" Vito Lograsso. Kun Balls Mahoney ja Axl Rotten hyökkäsivät kostoksi yhden jengin jäsenen kimppuun, Baldies saapui jälleen hakkaamaan heidät. New Jack tuli apuun mutta jengi vahingoitti jälleen hänen silmäänsä. Balls ja Axl haastoivat Baldiesit otteluun November to Rememberiin ja koska Baldieseilla oli ylivoima, myös New Jack saapui paikalle. Tuttuun tapaan New Jack tyhjensi kehän aseillaan. Hän käytti myös nitojaa jolla niittasi yhtä jengiläistä suoraan nivusiin. New Jack pystytti Rottenin kanssa korkeat tikapuut ja hyppäsi sieltä alas yhden pöydällä makaavan Baldiesin päälle. Mutta kun New Jack aikoi hoidella Lograsson nitojalla, Angel tyrmäsi hänet kitaralla ja selätti tuoden Baldieseille voiton. Myöhemmin marraskuussa Baldiesit lähtivät etsimään New Jackia New Yorkin metroista. He esittivät hänelle haasteen "Subway Street Fight"- matsiin TNN-lähetykseen. New Jack vastasi, että "Da Baldies"-nimi pitäisi kuulua "Da Bitches" ja että kun hän saa jengin käsiinsä, hän tekee hänet voittaneesta Angelista oman bitchinsä. New Jack ilmoitti odottavansa Baldieseja metrojunassa. Nämä seurasivat häntä hyökkäsivät hänen kimppuunsa takaapäin. Angel ilmoitti Original Gangstan olevan poissa pelistä. Kun Baldieseilla oli jälleen ottelu Balls Mahoneyn ja Axl Rottenin kanssa, New Jack saapui odotetusti paikalle hakkaamaan jengiä. Hän hyppäsi lähes viidestä metristä pöydälle asetetun Tony DeViton päälle. Kun Da Baldies joulukuussa esitti TNN-lähetyksessä avoimen haasteen, New Jack otti sen vastaan. New Jack hakkasi kaikki aseillaan ja lopuksi selätti yhden Baldieseista hyppäämällä tämän päälle yläköydeltä kitaran kanssa. New Jack otti käteensä haarukan ja aikoi pistää sillä yhtä jengiläistä mutta Angel pudotti hänet käyttämällä nitojaa hänen korvaansa. Vuoden 2000 ensimmäisessä TV-lähetyksessä Baldiesit löivät New Jackin ja Balls Mahoneyn Angelin käyttäessä jälleen nitojaa New Jackin silmään. Guilty As Chargediin tammikuussa järjestettiin ottelu New Jack vastaan Angel. Angel tuli luonnollisesti kehään jengiläistensä tukemina mutta tilannetta tietenkin tasoittivat New Jackin tynnyrillinen aseita. New Jack löi Angelia muun muassa katukyltillä, postilaatikolla ja viinipullolla. Sitten hän paiskasi Angelin auton konepellille. Kun Baldiesit koettivat sekaantua, New Jack vei nämä yleisön sekaan ja tarjosi yhdelle heistä kaksi DDT:tä ja vielä puri tätä. Kun New Jack oli tehnyt jälleen yhden surmanhypyn, Angel otti ottelun hallintaan ja vei New Jackin kehään. DeViton harhauttessa New Jackia, Angel löi tätä lapiolla selkään ja otti selätyksen. Helmikuun alussa New Jack ja Balls Mahoney yhdistivät jälleen voimansa taistellakseen Vic Grimesia ja Angelia vastaan. New Orleans Street Fight alkoi kun Vic Grimes iski New Jackiä lyijyputkella selkään. New Jackin hakatessa Angelia Grimes viilsi Ballsia pizzaleikkurilla. New Jack iski Angelia ketjulla nivusiin mutta Grimes tuli kumppaninsa avuksi pistettyään Ballsin pöydästä läpi. Grimes koetti pudottautua yläköydeltä tuolin päällä makaavan New Jackin päälle mutta tämä väisti Grimesin. Mutta kun Angel hyppäsi yläköydeltä iskien New Jackiä tuolilla hän selätti New Jackin ja toi Baldieseille voiton. Balls Mahoney otti kuitenkin hyvitystä tyrmäämällä molemmat ottelun jälkeen tuoliniskuilla. New Jack lupasi jatkaa Baldiesien löylyttämistä ja opettaa näille katujen lakia. Taistelu katujen kuninkuudesta jatkui ECW:ssä kiivaana. Kun Baldies paini helmikuun lopulla Masato Tanakaa vastaan, New Jack saapui areenalle. Otettuaan muutaman iskun vastaan New Jack löi DeVitoa kainalosauvalla ja hajotti sen sitten Angelin selkään. Tanaka ja New Jack murjoivat yhdessä Baldieseja ja hakkasivat nämä hyvin pahasti. Living Dangerouslyssä maaliskuussa Balls Mahoney oli juuri voittanut Kintaro Kanemuran kun Da Baldies hyökkäsi kehään ja pisti Ballsin pöydästä läpi. Jälleen kerran New Jack tuli paikalle roskis täynnä aseita ja alkoi piestä Baldieseja. Hakattuaan Angelin ja DeViton Vic Grimes hyökkäsi ja viilsi New Jackin otsan auki pizzaleikkurilla. Miehet veivät tappelunsa yleisön joukkoon ja Grimes asetti pöydät valmiiksi. Hän pisti New Jackin makaamaan pöydälle ja nosti toisen tämän päälle. Grimes alkoi kiipeämään areenan huipulle pistääkseen New Jackin maistamaan omaa lääkettään mutta tämä nousi ylös ja lähti kiipeämään telineille hänen peräänsä. Huipulla Grimes koetti pudottaa New Jackin alas Powerbombilla mutta tämä iski vyön alle. Sitten New Jack yritti heittää Grimesin alas mutta tämä tarttui häneen kiinni ja seurauksena oli, että molemmat putosivat päistikkaa betonilattialle noin kahdentoista metrin korkeudesta. He eivät osuneet pöytiin ja yli 170-kiloinen Grimes rojahti suoraan New Jackin kasvojen ja rinnan päälle. Turvamiehet taluttivat hyväkuntoisen Grimesin pois mutta New Jack oli kokenut todella pahoja vammoja ja kuljetettiin sairaalaan. Häneltä oli murtunut jalka ja oikea käsivarsi, rintalasta oli hajalla, kallo murtunut ja hänen näkönsä heikkeni huomattavasti. Huhtikuussa Da Baldies otteli tasoitusmatsissa Tommy Dreameria vastaan ja dominoivat matsia, kunnes New Jack teki paluun ja saapui Dreamerin avuksi. Hän hakkasi aseillaan Baldieseja ja hyppäsi kitara kädessään Angelin päälle samalla kun Dreamer iski DeViton pöydästä lävitse. Voitettuaan Baldiesit Dreamerin kanssa New Jack tuli tämän avuksi myös tämän Bullrope-matsissa Steve Corinon kanssa. Hän löi Corinon kumppania Jack Victorya päähän roskiksen kannella mutta toinen Corinon kumppani Tajiri potkaisi häntä päähän. Dreamerin joukkueen onnistui lopulta voittaa ja New Jack joi kehässä maljat Dreamerin, Sandmanin ja Dusty Rhodesin kanssa.
Hardcore Heavenissa toukokuussa Baldies taisteli Chris Chettin ja Novan sekä Danny Doringin ja Roadkillin kanssa. Kun Chetti ja Nova olivat selättäneet DeViton, New Jack saapui ja puri DeVitoa kasvoihin ja pisti tätä haarukalla. New Jack ahdisti DeViton yleisön joukkoon ja lopuksi hyppäsi tämän päälle DeViton maatessa pöydällä. Hoideltuaan DeViton New Jack löi Angelia kitaralla Novan ja Chettin pidellessä tätä. Lopuksi Angel sai tuolista kun New Jack hyppäsi sen kanssa kehätolpan päältä. Chetti ja Nova voittivat ja New Jack sai hyvitystä Baldiesien kustannuksella. Baldies ja New Jack hyökkäilivät jatkuvasti toisiaan vastaan ja New Jack toisti sanomansa, että hän ei piittä mestaruusvöistä tai rahasta. Hän sanoi välittävänsä ainoastaan väkivallasta. Vihaiset Baldiesit vakuuttivat jatkavansa sotaansa New Jackia vastaan ja sanoivat edelleen olevansa katujen valtiaita. Taistelu katujen herruudesta kävi hurjana ja Baldiesien onnistui vahingoittaa New Jackin vasenta jalkaa niin pahasti, että se jouduttiin hoitamaan kirurgialla. Sota Baldiesien kanssa jäi hetkeksi sivuun kun Rhino syyskuussa hyökkäsi Justin Crediblen kanssa Spike Dudleyn kimppuun. New Jack saapui hakkaamaan molemmat ja hänet määrättiin vierailevaksi tuomariksi otteluuun, jossa Credible puolustaisi maailmanmestaruuttaan Jerry Lynniä vastaan. Estääkseen sen Rhino ja Credible mukiloivat New Jackin niin pahasti, että hän ei voinut suorittaa tuomarointia. Crediblen ja Lynnin otellessa lokakuun alun Anarchy Rulezissa New Jack kuitenkin ilmaantui paikalle ja kun Credible lähti hänen peräänsä, Lynnin onnistui yllättää Credible Piledriverilla ja voittaa mestaruus itselleen. Credible syytti häviöstään kumppaniaan Francinea ja väitti, että jos tämä olisi hoitanut New Jackin hänen sijastaan hän ei olisi menettänyt mestaruuttaan. New Jack otteli ensimmäisen matsinsa jalkakirurgian jälkeen Justin Crediblen kanssa lokakuun puolivälissä. New Jack iski Crediblen verille nitojalla ja Credible laittoi New Jackin vuotamaan verta kepiniskulla. Danny Daniels koetti auttaa Credibleä mutta Spike Dudley esti häntä ja New Jack sai lopulta voiton hyppäämällä Crediblen päälle tuolin kanssa. Kun CW Anderson otteli Steve Corinoa vastaan mestaruuden ykköshaastajan paikasta, Credible saapui auttamaan Andersonia. New Jack lähti Crediblen kimppuun ja aikoi viiltää tätä leikkurilla mutta Rhino iski häntä Gorella. Tämän jälkeen Credible hakkasi New Jackin verille. Rhino uhitteli, että New Jack pelkää häntä ja haastoi Crediblen kanssa New Jackin ja Corinon joukkuematsiin. Crediblellä oli hyvä syy olla raivoissaan New Jackille, sillä Francine ei ollut kiinnostunut Crediblestä ilman maailmanmestaruutta ja osoitti merkkejä ottaa New Jack uudeksi parikseen. Joukkueottelussa Rhino hakkasi New Jackin ja pisti tämän pöydästä läpi. Miehet määrättiin singles-otteluun November to Rememberiin ja vaikka New Jack oli sanonut, ettei ollut mestaruusjahdissa, hän pääsi mukaan sellaiseen koska Rhino oli siihen aikaan ECW:n TV-mestari. Rhino yllytti New Jackiä tekemään pahimpansa ja kertoi näyttävänsä, miten hänen kotikaupunkinsa Detroitin katuja hallitaan. Tuttuun tyyliinsä New Jack saapui kehään kärryllinen aseita mukanaan ja hallitsi vahvasti ottelua. Rhinon onnistui napata roskiksen kansi, lyödä sillä New Jackia ja kaataa tämä Clotheslinella. New Jack antoi takaisin roskiskannella mutta aikoessaan lyödä uudestaan, Rhino vetäisi tuomarin eteensä jolloin tämä meni kanveesiin. New Jackin aiempi vihollinen Danny Daniels tuli kehään ottamaan tuomarin tehtävät mutta New Jack käytti nitojaa Danielsin päähän ja heitti tämän pois kehästä. Hän iski Rhinoa vielä kitaralla mutta sitten Rhinon onnistui puskea hänet Gorella pöydästä läpi ja pitää mestaruutensa. Vuoden 2000 lopulla ECW alkoi olla jo suurissa vaikeuksissa ja New Jack kävi viimeisen ottelunsa yhtiössä joulukuun 2000 Massacre on 34th Street-PPV:ssä. Siellä hän kohtasi viimeisen kerran verivihollisensa Baldiesit otellessaan Angelia vastaan King of the Streets-ottelussa. Hän viilsi Angelin verille ja hyppäsi apronilta tämän päälle. Kuristettuaan Angelista ilmat pihalle New Jack voitti tämän surmanhypyllään. Viimeisinä ECW-sanoinaan New Jack huudatti yleisöä ja julisti olevansa New Yorkin katujen kuningas. New Jack oli jo huomannut, että ECW:n taru olisi pian lopussa ja lähti. Kaksi viikkoa PPV:n jälkeen hän kertoi 1wrestling.com:in haastattelussa vetäytyvänsä painimatoilta. Ei silti kulunut kuukauttakaan kun Original Gangsta palasi ja hän teki sen liittymällä ECW:n pahimpaan kilpailijaan, losangelesilaiseen Xtreme Professional Wrestlingiin (XPW). XPW piti esitystä Kalifornian Resedassa, jossa Sabu otteli Messiah'ia vastaan ja voitti itselleen XPW:n maailmanmestaruuden. Kun Messiahin tukijat alkoivat hakata Sabua, New Jack ilmaantui paikalle aseita täynnä olevaa roskista raahaten ja pelasti tämän. Mutta fanit saivat kokea järkytyksen, kun New Jack äkkiä pudotti Sabun iskemällä tätä kitaralla. Sitten hän kertoi yleisölle, että hän ei ole vetäytynyt kehistä ja että hän oli saapunut kavereineen XPW:iin terrorisoidakseen sitä mielensä mukaan. XPW:ssä paini monia entisiä ECW-läisiä. New Jack voitti ensimmäisessä virallisessa ottelussaan helmikuussa vanhan Baldies-vihollisensa Vic Grimesin. Heinäkuussa hän päihitti myös entisen joukkueparinsa John Kronusin kolmiottelussa Homeless Jimmyn kanssa. XPW:ssä New Jack ei ollut heelturninsa johdosta sellainen yleisönsuosikki kuin ECW:ssä ja jotta voisi tehdä suuremman vaikutuksen hänet laitettiin taistoon XPW:n TV-mestaruudesta. Elokuun 2001 lopulla hän otteli Homeless Jimmyä vastaan mestaruuden ykköshaastajan paikasta. New Jack niittasi nitojalla Jimmyn pään peräti kolme kertaa ja lähetti tämän roskiskannen iskulla ulos kehästä. Juuri kun New Jack oli voittamassa ottelusta tehtiinkin Top Rope Battle Royal-matsi, jossa uusi painija tulisi kehään joka toinen minuutti. Vaikka moni painija koetti tehdä selvää New Jackistä - muun muassa entinen Baldies Angel - New Jackin onnistui kaapata ykköshaastajan paikka eliminoimalla lopuksi Homeless Jimmy. New Jack sai mestaruusottelunsa lokakuussa kohdatessaan TV-mestari Kaosin. Vaikka Kaos aloitti vahvisti, New Jack taltutti tämän pian haarukalla ja pisti Kaosia sillä useita kertoja. New Jack heitti Kaosin pois kehästä ja miehet tappelivat jonkin aikaa yleisön seassa. Kehässä New Jack hakkasi Kaosia kainalosauvalla ja roskatynnyrillä. Mutta Kaosin kumppani GQ Money saapui kehään ja tyrmäsi tuomarin. Vahvistusta saaneena Kaosin oli helppoa selättää New Jack ja pitää mestaruutensa. Vihainen New Jack paiskasi voimalla roskatynnyrin GQ Moneyn päähän ja pudotti tämän Clotheslinella. Sitten New Jack asetteli Moneyn pöydälle ja hyppäsi korkealta tämän päälle. Vuoden 2002 alkupuolella New Jack vihoitteli jonkin aikaa jälleen Vic Grimesin kanssa. Lähdettyään XPW:stä hän otteli satunnaisia otteluita erilaisissa indyliigoissa. Vasta vuoden kuluttua hän palasi suuriin kehiin saatuaan töitä NWA-TNA:stä Tennesseessä. Hänellä oli joitakin vaikeuksia aloittaa työt, sillä osavaltiossa oli hänestä voimassa etsintäkuulutus eräästä pahoinpitelytapauksesta. New Jack maksoi hänelle langetetut sakot ja saattoi aloittaa työt TNA:ssa vuonna 2003.
New Jack osoitti TNA-laisille verisyytensä otellessaan Sandmanin kanssa Slashia ja Brian Leetä sekä Harriseja vastaan kolmiottelussa. New Jack keskittyi Slashiin ja Leehen ja alkoi heti pehmittämään näitä. Hän viilsi Slashin otsan auki leikkurilla. Slash ja Lee asettelivat pöydät valmiiksi ja aikoivat heittää New Jackin korkealta alas niille mutta hänen onnistui paiskata Lee alas. New Jack aikoi lopettaa ottelun hyppäämällä myös Slashin päälle mutta hyppy epäonnistui ja New Jack loukkaantui pahasti. Sillä aikaa Harrisien onnistui voittaa Sandman ja viedä ottelu omiin nimiinsä. Backstagella Sandman alkoi valittamaan New Jackille, että tämä jätti hänet yksin Harriseja vastaan ja aiheutti häviön. Heidän riitansa keskeytyi kun Slash ja Lee heittivät tulipallon Sandmanin kasvoihin ja New Jack sai heiltä pahan löylytyksen. New Jack joutui siviilivälikohtaukseen kun NWA Main Eventin tilaisuudessa eräs fani sylkäisi häntä naamaan ja haukkui nekruksi. Turvamiehet veivät kiireesti fanin pois mutta New Jack ehti huitaista häntä, jolloin hänen hattunsa putosi. Ilmeisemmin raivostuneena New Jack purki kiukkunsa vastustajaansa Gypsy Joehen, joka putosi kehään verisenä ja hakattuna. Promoottori saapui paikalle, keskeytti matsin ja pyysi katsojilta anteeksi tapahtunutta. Fani ilmoitti myöhemmin New Jackistä poliisille ja syytti tätä päällekarkauksesta. Tällä kertaa syytteitä ei nostettu koska oli ilmeistä, että syy oli fanin itsensä puolella. Myös entinen ECW:n maailmanmestari Mike Awesome oli liittynyt TNA:iin ja liittyi Slashin ja Brian Leen ryhmään (Disciples of the New Church). Kun Awesome otteli Perry Saturnia vastaan, hän aikoi paiskata Saturnin Awesome Bombilla pöydälle. Sandman ja New Jack saapuivat estämään aikeen ja Saturn diskattiin. Pelatessaan backstagella shakkia Sandmanin kanssa New Jack vakuutti pystyvänsä yhteistyöhön kolmiottelun erimielisyyksistä huolimatta. Lisäksi hän sanoi, että samoin kuin ECW:ssä, hän ei tullut TNA:iin mestaruusvöiden takia. New Jack ei halunnut vyötä ja jos hän sellaisen voittaisi, hän kanittaisi sen. Paasauksen aikana Sandman shakitti New Jackin mutta tämä väitti hänen huijanneen. Kun New Jack ja Sandman ottelivat taas yhdessä Slashia ja Brian Leetä vastaan New Jack tuli kehään viiltoaseen kanssa. Ikävä kyllä yhteistyö takkuili jälleen kun Sandman jäi juomaan olutta TNA-fanien kanssa ja New Jack sai aloittaa yksin. Kun Sandman tuli mukaan otteluun, New Jack alkoi tappelemaan Leen kanssa ringsidella. Slash laittoi New Jackin pöydälle ja aikoi hypätä tämän päälle mutta Sandman pysäytti hänet kainalosauvaiskulla. Kun New Jack iski Slashia tuolilla ja koetti selättää tämän, Mike Awesome saapui kehään ja keskeytti laskennan. Awesome paiskasi New Jackin Awesome Bombilla pois kehästä suoraan pöydän päälle. Sitten Awesome heitti New Jackin takaisin kehään ja Slash selätti hänet. Ennen kuin New Church ehti vahingoittaa New Jackia ja Sandmania enempää, paikalle juoksi TNA-debyyttinsä tekevä Justin Credible kepin kanssa. Credible hakkasi New Churchin jäseniä niin kauan, että näiden piti perääntyä ja New Jack ja Sandman olivat turvassa.
New Jackin Team Extreme oli mukana myös auttamassa Ravenia tämän jahdatessa Jeff Jarrettin pitämää NWA:n maailmanmestaruutta. Jarrett pisti Ravenin pakkopaitaan ja alkoi hakkaamaan tätä tuolilla mutta silloin valot sammuivat ja niiden sytyttyä kehässä seisoivat Saturn, Sandman, Credible ja New Jack. Jarrett koetti käydä näidenkin kimppuun tuolilla mutta Raven nujersi hänet DDT:llä. Jarrett laitettiin vuorostaan pakkopaitaan, käärittiin piikkilankaan ja Raven alkoi nuijimaan häntä kepillä. Sitten Team Extreme ja Raven juhlivat yhdessä. Jarrettin ja Ravenin mestaruusottelu koitti huhtikuun 2003 lopulla. Kun Harris Brothers ja New Church olivat saapuneet ottelun aikana ringsidelle, Raven kutsui Team Extremen tuekseen. New Jack pudotti Jarrettin roskiksen kannella ja Sandman ja Credible hakkasivat Jarrettia kepillä päähän. Mestari kahlittiin käsirautoihin, New Jack ja Sandman pitelivät tuoleja hänen päänsä sivuilla ja Credible ja Saturn potkaisivat tuoleihin Superkickin. Kun Raven aikoi päättää ottelun Sabu ilmaantui kehään ja tyrmäsi Ravenin. Sabu hoiteli myös Team Extremen ja lopuksi Jarrett selätti Ravenin Stroken jälkeen. Seuraavalla viikolla Sabu joutui kolmiotteluun New Jackin ja Sandmanin kanssa, jonka voittaja etenisi main eventin Anarchy in the Asylum-matsiin. New Jack herjasi niin Sandmania kuin Sabuakin näiden ECW-ajoista ja sanoi Jarrettin muuttaneen Sabun lampaaksi, joka tekee likaisen työn hänen puolestaan. Kun Sabu saapui kehään, New Jack kävi hänen kimppuunsa. Sabu käytti New Jackiin piikkiä ja iski hänet verille. Sandman saapui mukiloimaan Sabua mutta joutui alakynteen. Sabu iski New Jackiä ja Sandmania roskiksella mutta vanhan rakkaan nitojansa kanssa New Jackin onnistui pysäyttää hänet. New Jack jatkoi Sabun pehmittämistä haarukalla Sandmanin laittaessa pöytiä valmiiksi. Sabu sai kuitenkin New Jackin pöydälle mutta ennen kuin ehti hypätä, Sandman iski häntä kepillä. Sabu asetettiin pöydälle mutta New Jackille ja Sandmanille tuli riita siitä, kumpi saisi hypätä hänen päälleen. New Jack hyppäsi ensin mutta Sabu kierähti pois alta ja hän syöksyi polvet edellä suoraan paljaalle pöydälle. Sabu selätti hänet ja voitti ottelun. Myöhemmin Glen Gilberti voitti Sabun kun Raven sekaantui otteluun ja Gilberti nousi NWA:n mestaruuden ykköshaastajaksi. S.E.X-ryhmään kuuluva Gilberti joutui sanasotaan Team Extremen kanssa. New Jackin johdolla Team Extreme hyökkäsi S.E.X:eä vastaan ja ajoi nämä pakosalle. Sandman oli osoittanut merkkejä tehdä rauha S.E.X:n kanssa ja New Jack vaati häntä tekemään tiliä tästä. Saturn ja Credible varoittivat Sandmania, että tämä oli toiminut omin päin ja jos hän lähtisi Team Extremestä, häntä ei huolittaisi takaisin. Seuraavalla viikolla New Jack joutui joukkueotteluun epätavallisen parin, Shark Boyn kanssa Ron Killingsiä ja Don Harrisia vastaan. Vaikka Harrisilla ja Killingsillä oli liiaksi erimielisyyksiä toimiakseen tagteamina, Killings selätti Shark Boyn huolimatta Harris Brothersien niin häneen kuin vastustajiin kohdistuvista hyökkäyksistä. Toukokuussa TNA:ssä käynnistyi Hard 10-turnaus, jossa selvitettäisiin TNA:n kovin Hardcore-ottelija. New Jackin ensimmäinen vastustaja turnauksessa oli Slash, miesten ensimmäinen singles-matsi. Ottelussa piti saada vastustajalle perille vähintään kymmenen iskua ja ainakin kaksi enemmän kuin häviäjä. New Jack voitti Slashin ja eteni turnauksessa Mike Sandersia vastaan. Sitä ennen New Jack pelasti Shark Boyn, kun Chris Sabin koetti repiä tämän salaperäisen painijan naamion irti. Mike Sanders teki yllätyshyökkäyksen New Jackin kimppuun ja hakkasi tämän yhdessä Sabinin kanssa. Ottelun aikana Shark Boy kannusti New Jackiä yleisön joukossa. Vahvalla hyökkäyksellään Sanders pääsi jo 7-1 -pisteisiin mutta Shark Boyn avustuksella New Jackin onnistui päästä tasoihin ja lopuksi napata voitto päästen finaaliin Sandmania vastaan. New Jack meni kehään tapaamaan Sandmania aseet mukanaan. Mutta hän ei hyökännytkään vaan puhui Sandmanille, kuinka uskomatonta oli, että he pääsisivät pieksemään toisensa TNA:n lähetyksessä. He sopivat jättävänsä vihollisuudet varsinaiseen otteluun ja joivat yhdessä oluet TNA:n kehässä molemminpuolisen kunnioituksen merkeissä. Hard 10-turnauksen finaali käytiin heinäkuun alussa. New Jack hyökkäsi Sandmanin kimppuun haarukalla ja nitojalla. Sandman oli lyöty verille mutta hän onnistui silti nappaamaan voiton heittämällä New Jackin korkealta alas pöydälle. Don Harris jatkoi edelleen Shark Boyn jahtaamista koettaen riistää tämän naamion. New Jack tuli jälleen Shark Boyn pariksi heinäkuun puolivälissä pidettyyn TNA-show'hun Harris Brotherseja vastaan. Ennen ottelua Shark Boy suostutteli New Jackin laittamaan päähänsä hainaamarin. New Jack saapuikin otteluun uransa erikoisimmassa asusteessa. Hän pudotti Harrisit Clotheslinella, nappasi terästuolin ja iski sillä Don Harrisia päähän. Hän otti naamarin pois hetkeksi herjatakseen Donia mutta sillä aikaa Ron moukaroi Shark Boyta voimakkaasti. New Jack heitti parilleen tuolin mutta Don nappasi sen ja kaatoi Shark Boyn sillä. New Jack pudotti Ronille Legdropin ja hyppäsi sitten tuolin kanssa tämän päälle. Don iski New Jackiä tuolilla, jolloin Harrisit tekivät H-Bombin ja ottivat voiton. Ottelun päätyttyä Harrisit riisuvat Shark Boyn naamion mutta New Jack riisui omansa ja antoi sen kumppanilleen. Harrisit hakkasivat vuorostaan häntä mutta Shark Boy saapui hätiin ja ajoi nämä pois juhlien kehässä yhdessä parinsa kanssa.
Seuraavassa IPW:n ja Floridan näytös oli Reign in Blood II elokuussa 2003. Kyseessä oli IPW Hardcoren viisivuotisjuhla ja New Jack ilmaantui paikalle kehumaan, että hän pitäisi IPW:n pystyssä vielä seuraavat viisi tai kymmenen vuotta. Illan ottelussaan New Jack ja Chaos voittivat Kubiakin ja Mideonin, kun New Jack hyppäsi Mideonin päälle tuolin kanssa ja selätti tämän. Mideon kävi New Jackin päälle vielä ottelun loputtuakin ja turvamiesten piti erottaa heidät toisistaan. New Jackin lyhyt aika IPW:ssä oli menestyksekäs ja hänen onnistui voittaa itselleen IPW:n Hardcore-mestaruus lyömällä Chaos syksyllä 2003. Combat Zone Wrestlingillä oli joulukuussa 2003 Cage of Death-ottelu. CZW:n mestari John Zandig ilmoitti yleisölle ennen ottelua, että hänen Team Ultraviolence-joukkueellaan (Zandig, Lobo, Wifebeater, Ian Knoxx ja Nick Gage) oli kuudes ottelija, jonka kanssa he kohtaisivat Team Hi-V:n (Messiah, Nate Hatred, Trent Acid, Adam Flash, Johnny Kashmere ja B-Boy). Ottelun aikana Team Ultraviolencen jäseneksi osoittautui New Jack, joka iski maahan kaikki Hi-V:n jäsenet. Mutta auttaessaan Zandigin ylös, New Jack osoittautui petturiksi ja pudotti hänet mattoon Clotheslinella. New Jack syöksyi häkin katolta suoraan ringsidella olevan pöydän päälle, jolla Zandig makasi. Tästä huolimatta Team Ultraviolence onnistui voittamaan. Tammikuussa 2004 New Jack ilmoitti jäävänsä eläkkeelle jossakin vaiheessa alkavaa vuotta. Tammikuun Street Fight 2K4:n CZW järjesti Philadelphian vanhalla ECW Arenalla. Kun John Zandig oli kehässä puhumassa yleisölle, New Jack saapui areenalle ja lausui muutamia loukkaavia sanoja WWE:ssä toimivia Dudley Boyzeja ja Paul Heymania kohtaan. Kun hän oli lopettanut, entinen Baldies-vihollinen Tony DeVito saapui paikalle auttamaan New Jackiä Zandigin pieksemisessä. Wifebeater pelasti Zandigin ja illaksi järjestettiin ottelu, jossa he kohtasivat New Jackin ja DeViton. Ottelussa käytettiin runsaasti aseita ja lopuksi Zandig voitti paiskaamalla parinsa alas näyttämöltä pöydille, joilla New Jack ja DeVito makasivat. CZW:n viisivuotisjuhlashow helmikuussa 2004 pidettiin myös ECW Arenalla. John Zandig ilmoitti, että hänen vastustajansa New Jack oli myöhästynyt lennoltaan, joten Zandig ilmoitti ottavansa vapaaillan. Hän kuulutti tuovansa takaisin kaksi entistä CZW-läistä, Necro Butcherin ja Madman Pondon, jotka juhlistaisivat CZW:n viittä vuotta Hardcore-eliminointimatsissa. Nämä saapuivat kehään mutta myös New Jack ilmaantui paikalle ja matsi muuttui kolmiotteluksi. Kun Necro Butcher oli eliminoinut Pondon, New Jack hyppäsi alas näyttämöltä pöydälle ja Necro Butcherin päälle voittaen ottelun.
Viimeisin tempaus, mikä toi New Jackin ja koko wrestlingin laajaan tietoisuuteen Yhdysvalloissa, sattui Floridassa lokakuussa 2004. New Jack oli painimassa Thunder Wrestling Federationin tapahtumassa William "Hunter" Lanen kanssa ja silminnäkijöiden mukaan ottelu muuttui paljon tavallista painimatsia hurjemmaksi. Eräs katsoja väitti New Jackin menettäneen hermonsa ja ryhtyneen tarkoituksellisesti vahingoittamaan Lanea. New Jack pidätettiin syytettynä vakavasta vastustajan pahoinpitelystä. Hänen kerrottiin myös rikkoneen Jacksonvillessä voimassa olevaa lakia, jossa kaikki julkiset väkivaltanäytökset ovat kiellettyjä. Sekä New Jack että Lane todistivat poliisille, että kyseessä oli tavallinen hardcore-matsi ja väkivalta oli suunniteltua. Lane sai sairaalahoitoa ja kertoi poliisille, että wrestling on vaarallista urheilua. TWF:n promoottori sanoi Associated Pressille, että hardcore- matsit eivät kuulu promootion ohjelmaan eikä tämä tapahtuisi toiste. Mutta eräs paikallinen indy-tuntija kertoi, että New Jack oli paininut ennenkin TWF:lle, mikä oli järjestänyt myös hardcore- otteluita. New Jackille määrättiin 40 000:n dollarin takuut ja oikeudenkäynti määrättiin marraskuun alkuun. New Jack on antanut kaikkensa wrestlingille, vaikka on julkisesti tunnustanut että on paininut kaikki ottelunsa ainoastaan rahan vuoksi. Hän on uransa aikana katkaissut jalkansa neljä kertaa, katkaissut molemmat käsivartensa ja selkänsä, saanut 38 aivotärähdystä, menettänyt hampaita ja murtanut kylkiluitaan. New Jack on aina myös sanonut, että suurilla federaatioilla, kuten WWE:llä ei ole aavistustakaan mitä on todellinen hardcore-paini. Hän ei käsitä, miksi Mick Foleytä pidetään hardcore-legendana tämän pudottua neljä metriä häkin katolta, kun hän itse on heittäytynyt kymmenestä metristä suoraan paljaalle pöydälle ja vielä kävellyt omin jaloin backstagelle. Oman kertomansa mukaan New Jackille tarjottiin kerran tilaisuutta saapua WWE:iin Nation of Dominationin aikana mutta hän hylkäsi tarjouksen, koska hänestä stable oli vain halpa Gangstas- kopio. Vaikka onkin jäänyt erääksi wrestlingin väkivaltaiseksi omituisuudeksi, New Jack on vaikuttanut suuresti nykypäivän mainstream-painiinkin. Dudley Boyzien armeijatyylinen asuste ja Jeff Jarrettin tyyli mäiskiä vastustajaa kitaralla ovat selvästi häneltä kopioituja. Varjopuolena vaikutuksen puolella voidaan mainita, että hänen kauttaan wrestling on saanut ajoittain paljon todellisuutta väkivaltaisemman maineen. Vaikka New Jack on monta kertaa ilmoittanut lopettavansa, tauko ei todennäköisesti jää pysyväksi niin kauan kuin löytyy hardcore-painista maksavia katsojia - sellaisia, jotka muistavat lopun ikäänsä miten Original Gangsta hyppää kuolemaa uhmaten korkeuksista sen poloisen päälle, jolla on ollut epäonnea joutua hänen vastustajakseen. |
Esittelyt
» Bam Bam Bigelow
» Billy Graham
» Bobby Lashley
» Boogeyman
» Booker T
» Bret Hart
» Chris Benoit
» David Arquette
» David Flair
» Dennis Rodman
» Diamond Dallas Page
» Dino Bravo
» Doink The Clown
» El Gigante
» Eric Bischoff
» Goldberg
» Great Muta
» Heidenreich
» Kane
» Ken Kennedy
» Kenzo Suzuki
» Kevin Nash
» Lex Luger
» Mark Henry
» Mideon
» Mike Rotunda
» Nailz
» Nathan Jones
» New Jack
» Prince Iaukea
» Rafael Halperin
» Ricky Steamboat
» Roddy Piper
» Scott Steiner
» Shane Douglas
» Shark Boy
» Sting
» Super J
» Sycho Sid
» Tatanka
» Ted DiBiase
» Triple H
» Ultimate Warrior
» Undertaker
» Vader
» Virgil
» Viscera
» Yokozuna







NEW JACK
Gangstas sai väliaikaisesti myös kolmannen jäsenen kun D-Lo Brown
liittyi heihin. Helmikuussa 1995 New Jack ja Mustafa päihittivät
Scott Armstrongin ja Tracey Smothersin. Mutta pian heidän
väkivaltainen tyylinsä johti sovittamattomaan ristiriitaan joidenkin
SMW:n promoottorien kanssa. Lisäksi he joutuivat kokemaan rasismia ja
nimittelyä jatkuvasti ollessaan SMW:n palveluksessa. Mutta uusi
extreme-promootio Extreme Championship Wrestling (ECW) kaipasi juuri
Gangstasien kaltaista äärimmäisyyttä, joten he siirtyivät uuden
työnantajan leipiin vuonna 1995.
Dudleyt näyttivät hallitsevan suvereenisti ECW:n joukkuejaostoa.
Koska sekä New Jack että John Kronus olivat ilman paria, he päättivät
niellä vihansa toisiaan kohtaan ja liittoutua Dudleyja vastaan. He
antoivat tiiminsä nimeksi "Gangstinators" mikä oli yhdistelmä
Gangstasista ja Eliminatorsista. Gangstinatorsien ja Dudleyjen
ensimmäisessä kohtaamisessa Hardcore Heaven 1997:ssä New Jack ja
Kronus hävisivät. Mutta syyskuussa 1997 he kohtasivat Dudleyt
uudelleen äärimmäisen väkivaltaisessa matsissa. As Good As It Gets-
tapahtuman ottelussa käytettiin valtavasti aseita. New Jack iski
Bubba Ray Dudleya ostoskärryllä ja D-Von Dudley kidutti Kronusia
juustoraastimella. Lopuksi New Jack ja Kronus voittivat ja entisistä
verivihollisista tuli ECW:n uudet joukkuemestarit.
Vuoden 1999 alussa Dudleyt heittivät New Jackin läpi kahdesta
pöydästä ECW:n televisiolähetyksessä. Dudleyt saapuivat tammikuun
1999 Guilty as Charged-PPV:n lähetykseen liittolaisensa Joel
Gertnerin kanssa. Bubba Ray ilmoitti, ettei heillä ollut matsia sinä
iltana ja heitti backstagelle avoimen haasteen. Melkein heti New Jack
tuli paikalle mukanaan Spike Dudley, joka oli myös pukeutunut Gangsta-
asuun. Aseet mukanaan Spike ja New Jack hyökkäsivät Dudleyjen
kimppuun ja ottelu alkoi. D-Vonin piestessä New Jackia kehän
ulkopuolella Bubba hakkasi silmittömästi Spikea kehässä. Dudleyjen
liittolainen Big Dick Dudley koetti myös möyhentää Spikea mutta New
Jack löi häntä kitaralla ja Big Dick kaatui. Dudleyt tekivät New
Jackille Dudley Death Dropin (3D) sisääntulorampille, hoitelivat
sitten Spiken kehässä ja ottivat voiton. Lopuksi Dudleyt
pahoinpitelvät vielä New Jackin ja Spiken tuoleilla ja esittivät
sitten yllättäen haasteen takavuosien viholliselleen Public Enemylle.
Vuoden 1999 lopulla New Jack aloitti yhden kaikkein verisimmistä
vihollisuuksistaan kun hän asettui vastakkain katutappelutyyliä
noudattavan Da Baldies-tiimin kanssa. Kaikki alkoi kun Baldiesit
ottelivat TNN-lähetyksessä marraskuun alussa Axl Rottenia ja Balls
Mahoneyta vastaan. Kahden Baldiesin vahvistukseksi tulivat pian
joukkion muut jäsenet, jolloin New Jack saapui aseineen areenalle
auttamaan Ballsia ja Rottenia. New Jack iski kaikki Baldiesit
kanveesiin kunnes Angel-niminen jengiläinen käytti nitojaa hänen
silmäänsä.
ECW:n vuoden 2000 Cyberslamissa New Jack sanoi ettei halua
mestaruusvöitä vaan janoaa ainoastaan kostoa Baldieseille. Hän
lupasi, että jos nämä vielä asettuvat hänen tielleen, heidän tarunsa
loppuu. Kun Baldiesit sitten hyökkäsivät kehään Dangerous Alliancen
matsissa Danny Doringia ja Amish Roadkillia vastaan, New Jack saapui
paikalle ja hakkasi kaikki. Hän iski haarukalla DeVitoa ja iski
kitaran Angelin päähän. Hän hakkasi DeViton päätä turvamuuriin ja
heitti tätä Belly to Belly Suplexilla ja lopuksi hyppäsi tämän päälle
lyöden tuolilla. Angel koetti vielä nujertaa New Jackin mutta
paikalle juossut Balls Mahoney pudotti Angelin kovalla tuoliniskulla
ja yhdessä Balls juhli verisen New Jackin kanssa voittoa Baldieseista.
New Jack ilmaantui huhtikuun 2003 alussa TNA:n lähetykseen entisten
ECW-läisten Sandmanin ja Perry Saturnin yllätyspariksi näiden
otteluun Harris Brotherseja ja Christopher Danielsia vastaan. New
Jack pudotti Harrisit ja Danielsin roskatynnyrin kannella. Hän asetti
Ron Harrisin pöydälle ja oli jo menossa areenan huipulle hyppyään
varten kun Brian Lee tönäisi hänet kumoon ja hän putosi itse
pöydälle. Sekaantumisista huolimatta Perry Saturn toi tiimilleen
voiton selättämällä Ron Harrisin.
New Church Awesomella vahvistettuna kohtasi New Jackin, Sandmanin ja
Saturnin seuraavaksi Ultimate Sin-matsissa. New Jack viilsi Slashia
välittömästi matsin alettua ja pisteli tätä haarukalla. Ennen kuin
ehti käyttää Slashiin nitojaansa, Slash iski New Jackia vyön alle.
Slash käytti nitojaa New Jackin otsaan mutta tämä jatkoi silti
Slashin hakkaamista aseilla. New Jack asetti Leen pöydälle ja Saturn
hyppäsi tämän päälle. New Jack hyppäsi seuraavaksi tuolin kanssa
Slashin päälle mutta tämä nousi ylös hänen selätysyrityksestään.
Saturn, Sandman ja New Jack voittivat lopulta Saturnin selätettyä
Slashin.
TNA:n jälkeen New Jack alkoi painimaan Floridassa Independent
Professional Wrestlingin (IPW) ja NWA Floridan palveluksessa -
Floridalla ja IPW:llä oli yhteinen mestari Billy Fives. Floridassa
kesäkuussa 2003 pidetyssä Paybacks Are Hell-tapahtumassa käytiin
verinen death-matsi. Naphtali, Havoc ja Kubiak taistelivat Chaosta ja
Suicidal Tendenciestä vastaan mutta New Jack ilmaantui jälkimmäisten
avuksi. New Jack hyökkäsi Naphtalin kimppuun ja pudotti tämän pöytien
päälle. Kun New Jack taisteli Kubiakin kanssa, Chaosin onnistui
selättää Havoc ja ottaa voitto. Ottelun jälkeen Naphtali jouduttiin
viemään sairaalahoitoon aivotärähdyksen vuoksi ja muitakin jouduttiin
paikkailemaan backstagella New Jackin aseilla aiheuttamien haavojen
takia.
Vuoden 2004 aikana New Jack vieraili satunnaisesti myös Puerto
Ricossa, voittaen muun muassa vanhan ECW-tuttunsa Balls Mahoneyn.
Hänen piti painia viimeinen ottelunsa Justin Credibleä vastaan
syyskuussa USA Pro Wrestlingin tapahtumassa New Yorkissa. Mutta
hänestä oli voimassa etsintäkuulutus New Yorkissa(kin) ja kun häntä
uhkasi pidättäminen, hän jäi pois ottelusta.
Ota yhteyttä
Aseta kotisivuksi
Lisää kirjanmerkkeihin