|
Pituus: 206 cm Sid Eudy on ollut koko wrestling-alan pelätyimpiä ottelijoita ja hän on niitä harvoja, jotka ovat kilpailleet huipulla kaikissa kolmessa ammattilaispainin pääpromootioissa (WWE,ECW,WCW). Sid tuli mukaan wrestlingiin tavattuaan Randy "Macho Man" Savagen, joka huomasi hänen edellytyksensä. Saatuaan koulutusta Tojo Yamamotolta Sid aloitti uransa CWF:ssä nimellä Lord Humongous ja saavutti siellä maailmanmestaruuden joulupäivänä 1987 voittamalla Dan Davisin. Vuonna 1988 hän siirtyi CWA:iin ja voitti sielläkin raskaansarjan mestaruuden kukistamalla joulukuussa Brian Leen. Sid oli myös Shane Douglasin kanssa sekä Alabama Continentalin että CWA:n joukkuemestari.
Halloween Havoc 1990:ssä Sid määrättiin mestaruusotteluun NWA:n maailmanmestari Stingiä vastaan. Sid onnistui selättämään vastustajan mutta sitten osoittautui, että Sidin selättämä "Sting" olikin itse asiassa Barry Windham ja oikea Sting huijasi Sidiltä voiton ja säilytti mestaruuden. Mutta Sid sai silti uutta pushia, sillä hän liittyi Stingin vihollisten Four Horsemenien riveihin. Push oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä Sid ei pysynyt enää kauan WCW:n leivissä. Hänen viimeiseksi PPV:kseen jäi Superbrawl toukokuussa 1991, jolloin El Gigante voitti hänet Stretcher-matsissa. Sid paini jonkin aikaa itsenäisissä promootioissa. Hän muun muassa palasi CWA:iin, jossa hän voitti Texasin raskaansarjan mestaruuden Tom Pritchardilta elokuussa 1991. Mutta pian hän teki paluun suuriin kuvioihin. Hän liittyi WWE:n riveihin nimellä Sid Justice ja osallistui syyskuussa King of the Ring-turnaukseen. Hän voitti ensin Warlordin ja otteli sitten kaksoisdiskaukseen johtaneen matsin Undertakerin kanssa. Myöhemmin hän ystävystyi itsensä Hulk Hoganin kanssa ja auttoi tätä silloin tällöin. Mutta kun Hogan eliminoi Sidin kehän ulkopuolelta vuoden 1992 Royal Rumblessa, Sidistä ja Hoganista tuli katkerat viholliset. He kohtasivat mestaruusottelussa Wrestlemania VIII:ssa, jonka Hogan voitti diskauksella. Voitettuaan vielä Undertakerin UK Rampagessa huhtikuussa 1992 Sid lähti WWE:stä ja siirtyi jälleen vähäksi aikaa pienempiin promootioihin. Sid Vicious palasi WCW:iin mutta joutui äkisti lähtemään, kun hänellä oli verinen tappelu Arn Andersonin kanssa tämän hotellihuoneessa. Hän paini jonkin aikaa Jerry Lawlerin USWA:ssa, jossa hän heinäkuussa 1994 voitti yhdistetyn raskaansarjan maailmanmestaruuden. Hän pysyi mestarina helmikuuhun 1995 saakka, jonka jälkeen hän palasi WWE:iin. Sid alkoi saada kannatusta fanien keskuudessa ja hän otti tähtäimeensä WWE:n maailmanmestarin Dieselin (Kevin Nash). Ensimmäisessä In Your House-PPV:ssä toukokuussa 1995 Kevin Nash voitti diskauksella. King of the Ring 1995:een määrättiin tagteam-matsi Dieselin ja Bam-Bam Bigelowin sekä Sidin ja Tatankan välille. Sid ja Tatanka murjoivat kovalla kädellä Dieselin loukkaantunutta kyynärpäätä ja Sid iski Dieselille myös vaikuttavan Chokeslamin ylimmältä köydeltä. Mutta kun Diesel sai Powerbombin Tatankalle, tämä nosti Tatankan ylös ja vaati Sidiä kehään. Sid katsoi kuitenkin parhaaksi paeta raivoavaa Dieseliä, joten tämä iski vielä Tatankaa kyynärpäällä ja ratkaisi ottelun itsensä ja Bigelowin voitoksi. Sid kohtasi Dieselin vielä In Your House 2:ssa heinäkuussa 1995, mutta hävisi jälleen, tällä kertaa Lumberjack-ottelussa.
Wrestlemania XIII:ssa Sid menetti mestaruuden Undertakerille. Seuraavat kaksi vuotta kuluivat jälleen hiljaiselossa itsenäisten promootioiden parissa. Tammikuussa 1999 ECW:n Guilty As Chargedissa erotuomari Jeff Jones ilmoitti aikovansa kostaa John Kronusille, joka oli hakannut tämän pahasti. Jones esitteli kostonsa välineeksi Sid Viciousin. Sid suorasukaisesti murskasi Kronusin ja voitti tämän vain runsaan minuutin mittaisessa ottelussa Powerbombillaan. House Partyssa Sid voitti Skull von Krushin ja Hardcore Heavenissa otteli Justin Crediblen kanssa ratkaisemattoman matsin.
Voittonsa jälkeen Sid julistautui WCW:n "Millennium-mieheksi" ja alkoi mukiloimaan muita painijoita näiden otteluiden aikana laskien ne omiksi voitoikseen. Hän alkoi haastamaan myös Goldbergiä ja leuhki, että hänen itsensä voittoputki olisi pian yhtä mittava kuin Goldbergin. Fall Brawlissa syyskuussa Sid kohtasi mestaruusottelussa USA:n mestarin Chris Benoit'n. Loppuvaiheessa ottelua Sid onnistui väistämään Benoit'n Flying Headbuttin, nappasi tämän kiinni ja teki Powerbombin. Voitettuaan USA-mestaruuden Sid hinkui entistä enemmän Goldbergin kimppuun. Kaksikko kohtasi lopulta Halloween Havocissa mestaruusottelussa. Taistelusta tuli verinen ja se alkoi jo backstagella. Jo miesten tullessa areenalle Sid vuosi verta. Kevin Nash ja Scott Hall koettivat auttaa Sidiä, mutta Goldberg piti pintansa ja lopulta tuomarien piti keskeyttää ottelu Sidin vammojen takia. Goldberg julistettiin voittajaksi ja hän vei Sidin USA-mestaruuden. Seuraavan illan Nitrossa järjestettiin turnaus vapaasta maailmanmestaruudesta. Sid, Nash ja Hall mukiloivat Goldbergin tämän Bret Hartin kanssa käymänsä ottelun aikana ja Goldberg karsiutui pois. Mutta kun Sid samassa turnauksessa kohtasi Hallin, Goldberg sekaantui matsiin ja Hall pääsi selättämään Sidin. Koska Goldberg ja Sid olivat aiheuttaneet toistensa eliminoimisen turnauksen ensimmäisellä kierroksella, vihanpito miesten välillä jatkui kiivaana. Mayhemissä he kävivät "I Quit"-matsin, joka oli aluksi tasaväkinen. Ottelu sai käänteen, kun Goldberg sai päälle Cobra Clutch-luovutusotteen ja Sid meni sen puristuksissa tajuttomaksi. Goldberg oli taas kerran voittanut. Sid teki Mayhemin jälkeen yllättävän vedon, kun hän erottautui Hallista ja Nashista ja liittoutui Goldbergin kanssa. Sid lähti Kevin Nashin perään ja Starrcadeen heidän välilleen määrättiin erikoinen Powerbomb-matsi, koska kumpikin ottelija oli tunnettu kehää järisyttävistä Powerbombeistaan. Ottelun voittaisi se, joka saisi ensimmäiseksi liikkeen perille. Ottelun aikana erotuomarilta iskeytyi taju kankaalle. Tämän jälkeen Sid saikin Nashin Powerbombilla kanveesiin, mutta kolkattu erotuomari ei nähnyt sitä. Nashin ja Hallin uusi liittolainen Jeff Jarrett tuli kehään ja iski puolestaan Sidin tajuttomaksi kitarallaan. Nash yritti saada Powerbombin perille, mutta ei jaksanut tehdä sitä. Siksi Nash meni erotuomarin luokse, viroitti tämän ja valehteli saaneensa Powerbombin perille. Yhä pökerryksissä ollut erotuomari julisti Nashin voittajaksi. Vuoden 2000 alussa Bret Hart joutui luopumaan maailmanmestaruudesta vammojensa takia. Vapaana olevasta mestaruudesta määrättiin lopulta kilpailemaan Souled Outiin kaksi miestä: Chris Benoit ja Sid. Miesten taistellessa backstagen pukuhuoneetkin tyhjenivät kun monet supertähdet juoksivat katsomaan aitiopaikoilta kamppailtaessa alan suurimmasta mestaruudesta. Benoit murjoi jatkuvasti Sidin polvea. Sid sai silti Chokeslamin perille, mutta erotuomarin lasku pysähtyi kahteen kun Benoit kurottautui köysiin. Lopussa Benoit sai Sidin Crippler Crossfaceen ja hänen oli pakko luovuttaa. Benoit voitti maailmanmestaruuden.
Seuraavassa lähetyksessä katkeara Nash riisti otteluepäselvyyksiin vedoten Sidiltä tämän maailmanmestaruuden. Sitten Nash julisti itsensä uudeksi maailmanmestariksi. Sid luonnollisesti protestoi ja illan pääotteluksi määrättiin teräshäkkiottelu, jossa Sid kohtaisi tasoitusmatsissa Nashin ja Ron Harrisin maailmanmestaruudesta. Huolimatta ylivoimasta Sid onnistui voittamaan maailmanmestaruuden toistamiseen. Kiistassa Sidin ykköshaastajan paikasta nWo:n rivit alkoivat hajota, kun sen riveistä sekä Scott Hall että Jarrett päättivät tavoitella mestaruutta. Superbrawl X:ssä kaikki kolme ottelivat maailmanmestaruustittelistä ja huolimatta Jarrettin kätyreiden juonista, Sid sai iskettyä Jarrettin kanveesiin Powerbombilla ja Roddy Piper laski selätyksen. Sid oli onnistunut mestaruuden puolustamisessa nWo:ta vastaan. Jarrett ei aikonut niellä tappiota, mutta Sid sai yllättäen avukseen vanhan vihollisen ja ystävän Hollywood Hulk Hoganin. Uncensoredissa Sid ja Jarrett ottivat uusintamatsin mestaruudesta. Jälleen Jarrett sai ulkopuolista tukea, mutta silloin Hogan tuli hätiin ja mukiloi Jarrettia sen verran, että Sid sai napattua voiton. Ottelun päätyttä Jarrett tosin liittolaistensa Harrisin veljesten ja Scott Steinerin avustuksella pieksi Sidin ja Hoganin pahasti.
Marraskuussa 2000 oli alkanut uusi, Scott Steinerin hallituskausi WCW:n mestarina. Tämä oli poistanut WCW:n kuvioista sekä edeltäjänsä Booker T:n että Stingin ja kehuskeli sillä julkisesti. Erään Steinerin Nitrossa pitämän juhlaseremonian aikana Ric Flair kuitenkin toi esiin Steinerin seuraavan haastajan: Sid Viciousin. Seuraavien viikkojen aikana miehet ottivat useasti ja rajusti yhteen ja kohtasivat Starrcadessa mestaruusottelussa. Steiner sai luovutusliikkeensä Steiner Reclinerin Sidille, mutta onneksi hän pääsi köysiin. Steinerin naisystävä Midajah yritti auttaa tätä, mutta löikin vahingossa Steineria itseään. Mutta lopulta Steiner sai Reclinerin takaisin ja Sid menetti tajuntansa ja mestaruus jäi sillä erää haaveeksi. Sid kuitenkin jatkoi mestaruuden tavoitteluaan saaden taustatukea WCW:n johtajalta Ric Flairilta. Seuraavaan PPV:hin määrättiin jälleen ottelu maailmanmestaruudesta, mutta mukana oli Steinerin ja Sidin lisäksi myös Jeff Jarrett. WCW Sin-PPV:ssä tammikuussa 2001 Steiner ja Jarrett kävivät yhteisvoimin Sidiä vastaan. Sid kesti kuitenkin ylivoiman hyvin. Mutta kun hän eräässä matsin kohdassa hyppäsi alas kehäkulmauksesta tarkoituksenaan potkaista Steineria, hänen alastulonsa epäonnistui karmealla tavalla ja hänen vasen jalkansa murskautui ja meni täysin sijoiltaan. Siksi Steiner sai helpon voiton ja säilytti mestaruutensa. Sidin loukkaantuminen oli niin vakava, että hän on pysytellyt poissa kehistä aina Sinistä lähtien. On epävarmaa tullaanko häntä enää koskaan näkemään painimassa. Huhtikuun 14. päivä vuonna 2002 Sid kuitenkin esiintyi vierailevana kehävalvojana World Wrestling Allstarsin mestaruusottelussa Australiassa, kun Scott Steiner voitti WWA:n mestaruuden Nathan Jonesilta. Nykyään Sid asuu Arizonan Marionissa. Elokuussa 2003 hän kertoi Xtreme Mayhemin haastattelussa olleensa loukkaantumisestaan lähtien tiiviissä kuntoutuksessa ja voivansa paljon paremmin, mutta että ei edelleenkään ole valmis ainakaan lähitulevaisuudessa palaamaan painiareenoille. |
Esittelyt
» Bam Bam Bigelow
» Billy Graham
» Bobby Lashley
» Boogeyman
» Booker T
» Bret Hart
» Chris Benoit
» David Arquette
» David Flair
» Dennis Rodman
» Diamond Dallas Page
» Dino Bravo
» Doink The Clown
» El Gigante
» Eric Bischoff
» Goldberg
» Great Muta
» Heidenreich
» Kane
» Ken Kennedy
» Kenzo Suzuki
» Kevin Nash
» Lex Luger
» Mark Henry
» Mideon
» Mike Rotunda
» Nailz
» Nathan Jones
» New Jack
» Prince Iaukea
» Rafael Halperin
» Ricky Steamboat
» Roddy Piper
» Scott Steiner
» Shane Douglas
» Shark Boy
» Sting
» Super J
» Sycho Sid
» Tatanka
» Ted DiBiase
» Triple H
» Ultimate Warrior
» Undertaker
» Vader
» Virgil
» Viscera
» Yokozuna







SYCHO SID (aka Sid Vicious)
Vuonna 1989 Sid päätti siirtyä isoihin kuvioihin ja paini jonkin aikaa NJPW:ssä nimellä Vicious Warrior. Pian hän palasi Yhdysvaltoihin ja liittyi WCW:n riveihin ja otti nimekseen Sid Vicious. Hänestä tuli tiukka vastustaja, jota pelättiin hänen vastustajan tuhoamiskykyjensä ansiosta. Hän muodosti tagteamin Vaderin kanssa ja tiimi otti nimekseen Masters of the Powerbomb. Sid aloitti kuitenkin pian soolouran osoittautuen loistavaksi heeliksi, joka vihoitteli muiden muassa Stingin ja El Giganten kanssa.
Vuosi 1996 sujui kuitenkin paremmin. Vuosi huipentui Survivor Seriesiin, jolloin Sid voitti Shawn Michaelsilta WWE:n maailmanmestaruuden. Seuraavina kuukausina hän puolusti vyötä menestyksekkäästi sellaisia legendoja kuin Bret Hart ja Undertaker vastaan. Hän hävisi mestaruuden takaisin Michaelsille Royal Rumblessa, mutta hyökkäsi takaisin Bret Hartin voitettua sen. Sid nousi kaksinkertaiseksi WWE-mestariksi voittamalla Hartin RAWin lähetyksessä 17. helmikuuta 1997.
Sidin ECW-kausi jäi lyhyeksi, sillä kesäkuussa 1999 hän teki yllätyspaluun WCW:iin. Hän liittoutui Kevin Nashin ja Rick Steinerin kanssa ja kolmikko otti tähtäimeensä toisen kolmikon, Stingin, maailmanmestari Hollywood Hulk Hoganin ja Bill Goldbergin. Road Wild 1999:ssä Sid otteli revanssia yhdeksän vuoden takaa Stingiä vastaan ja kohahdutti ottamalla matsista Stingille harvinaisen, puhtaan voiton Chokeslamin jälkeen.
Seuraavana iltana tehtiin kuitenkin yllätysilmoitus. Ottelun tuomio julistettiin kumotuksi, koska Sid oli itse asiassa köysissä kun Benoit oli laittanut Crossfacen päälle (oikeasti syy oli siinä, että Benoit oli loikannut WWE:iin). Sid lähti uuteen mestaruusjahtiin, mutta hänen tiellään oli WCW:n uusi toimitusjohtaja Kevin Nash. Nash pisti Sidin "ansaitsemaan" haastajapaikkansa laittamalla tämän otteluun Jarrettia vastaan ja lisäksi kielsi Sidiä käyttämästä Powerbombia. Tästä huolimatta Sid selviytyi, mutta seuraavaksi Sidin piti otella Nashia itseään vastaan. Vaikka Powerbomb oli edelleen pannassa ja Nashin nWo-joukot olivat Sidiä vastaan, Sid onnistui voittamaan vielä Nashin ja nousemaan WCW:n maailmanmestariksi ensimmäistä kertaa. Täten Sid Viciousista tuli niitä harvoja tähtiä, jotka ovat pitäneet hallussaan sekä WCW:n että WWE:n maailmanmestaruutta.
Huhtikuussa 2000 Eric Bischoff ja Vince Russo ottivat jälleen WCW:n haltuunsa ja he julistivat välittömästi kaikki WCW:n mestaruudet avoimiksi, myös maailmanmestaruuden. Sidiltä ei asiaa kysytty, mutta kun häntä uhattiin potkuilla, hänelle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin luopua vyöstään. Sid liittyi välittömästi Russon vastustajiin Millionaire's Clubissa, mikä oli vanhempien ja kokeneempien painijoiden muodostama fraktio vastapainona Russon nuorien kykyjen New Blood-ryhmälle. Kilpailussa vapaana olevasta maailmanmestaruudesta New Bloodin taktiikka oli pistää Millionaire's Clubin jäsenet toisiaan vastaan ja siksi Sid kohtasi ensimmäisellä karsintakierroksella Stingin. New Blood hoiti homman siten, että Sting voitti ja Sid putosi pois maailmanmestaruuden tavoittelijoiden joukosta. Myöhemmin hän jäi täysin syrjään WCW:n lähetyksistä.
Ota yhteyttä
Aseta kotisivuksi
Lisää kirjanmerkkeihin