CM Punk

Kaikkea yleistä showpainiin liittyvää. Yritetään kuitenkin pysyä asiallisessa keskustelussa.

Valvojat: Moderaattorit, Ylläpito

Vastaa Viestiin
Avatar
Griffin
Viestit: 1097
Liittynyt: Ti 30.09.2008 17:39

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Griffin » Su 07.12.2014 13:57

MMA ja showpaini ovat kuitenkin kaksi niin eri asiaa, että tuo vuosikin kuulostaa varsin vähäiseltä ajalta. Toki, Punkin perusta on kunnossa. Fysiikka toimiva ja juttujen perusteella voisi päätellä, että perustaidot löytyy. Tästä huolimatta kyseessä on kuitenkin promootio, jossa ovat alansa parhaat. Parhaat, jotka ovat elämänsä harjoitelleet tuota juttua. Jutulla tarkoitan, että heillä on hallussa enemmän, kuin perusasiat eli eri tekniikat, tyylilajit, ottelutaktiikat yms. Tällöin ei välttämättä riitä, että fyysisesti olet kunnossa ja osaat muutaman lukon sekä vähän suojata leukaperiäsi. Voi tulla kylmää kyytiä vaikka vastassa olisi kuka, sillä ketään tuohon promootion päässyt ei ole mikään perunasäkki. Saa tehdä aika paljon töitä, että pystyt vuoden sisällä hyppäämään kehään niin, että annat edes vähän vastusta. Ei sinusta tehdä vuodessa NHL-kiekkoilijaakaan vain siksi, että olet tunnettu ja fyysisesti hyvässä kunnossa. Ei edes silloin vaikka olisit jo hetken käynyt Chicago Blackhawksien aamujäällä muutamana aamuna viikossa.

Ihmettelen vähän muutenkin, sillä Punk vaikuttaa juuri sellaiselta tyypiltä, joka haluaa menestyä ja olla paras siinä mitä sitten ikinä tekeekin. Näin ollen voisi kuvitella, että itse ei suostuisi hyppäämään kehään ennenkuin tuntee olevansa valmis. Mielenkiintoista onkin nähdä mitä mies saa nyt aikaan ja debyytin tullen pystyykö hän tosissaan haastamaan näitä veijareita, jotka ovat kuitenkin aika valtavasti edellä, kun puhutaan MMA-ottelemisesta.

Avatar
Darien Fawks
Viestit: 3765
Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
Paikkakunta: Pääkaupunki

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Darien Fawks » Su 07.12.2014 14:16

En ole hirveästi MMA-piirejä seurannut, joten sikäli en osaa hirveästi kommentoida tuota, miten lajissa treenataan. En kuitenkaan ole ajatellut, että se vaatisi ajallisesti niin paljon harjoittelua, vaikka toki esimerkiksi joistain lukoista sun muista vapautumista, ketteryyttä, maahan vientiä ja tuollaista tarvitsee varmastikin treenata. Itse olen kuitenkin ajatellut, että tärkeintä on hyvä kunto ja "tappelutaito", joista jälkimmäistä esimerkiksi CM Punk on kasvattanut jo muay thai (tms.) -aikanaan.

Eikös MMA ylipäätään alkanut siitä, kun nyrkkeilijät ja judokat halusivat selvittää, kummat ovat vapaassa tyylissä parempia? Tämän vuoksi olen ehkä enemmänkin ajatellut, että selkein parin kuukauden treenaus alkaa silloin, kun ottelija tietää, ketä on tulossa vastaan. Pohja sitten hankitaan jo aiemmin muusta taistelukokemuksesta.

Valaiskaa vain tietämätöntä.
Uudistunut, entistä parempi Kielisirkus:

http://kielisirkus.blogspot.fi/

Avatar
takaovi
Viestit: 2430
Liittynyt: Su 26.08.2007 16:17
Paikkakunta: Pori

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja takaovi » Su 07.12.2014 14:29

Darien Fawks kirjoitti:En ole hirveästi MMA-piirejä seurannut, joten sikäli en osaa hirveästi kommentoida tuota, miten lajissa treenataan. En kuitenkaan ole ajatellut, että se vaatisi ajallisesti niin paljon harjoittelua, vaikka toki esimerkiksi joistain lukoista sun muista vapautumista, ketteryyttä, maahan vientiä ja tuollaista tarvitsee varmastikin treenata. Itse olen kuitenkin ajatellut, että tärkeintä on hyvä kunto ja "tappelutaito", joista jälkimmäistä esimerkiksi CM Punk on kasvattanut jo muay thai (tms.) -aikanaan.

Eikös MMA ylipäätään alkanut siitä, kun nyrkkeilijät ja judokat halusivat selvittää, kummat ovat vapaassa tyylissä parempia? Tämän vuoksi olen ehkä enemmänkin ajatellut, että selkein parin kuukauden treenaus alkaa silloin, kun ottelija tietää, ketä on tulossa vastaan. Pohja sitten hankitaan jo aiemmin muusta taistelukokemuksesta.

Valaiskaa vain tietämätöntä.
En ole itsekään mikään asiantuntija, mutta olen lajia seuraillut ja vähän itsekin aikaan käynyt reenailua kokeilemassa alkeiskurssien muodossa. Ammattilaisten treenaaminenhan on todella kovaa ja mikään hyvä kunto ei enää riitä tuolla tasolla. Ihan täyspäiväistä hommaa. Jokaisella jätkällä UFC:llä on (väitän) lähemmäs kymmenen vuoden kamppailu-urheilukokemus jo pohjalla ainakin. Virheisiin ei ole matseissa tuolla tasolla varaa, joten kyllä niiden toistojen määrän täytyy olla valtava, ennen kuin kehään astelee.

Erittäin fyysisesti vaativa laji, jossa ei puolivaloilla voiteta mitään. Punk tulee olemaan luultavasti jokaisella osa-alueella muita jäljessä ainakin alkuun.
No anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke ottelu

Avatar
Darien Fawks
Viestit: 3765
Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
Paikkakunta: Pääkaupunki

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Darien Fawks » Su 07.12.2014 14:37

Mutta onhan CM Punkilla kuitenkin salainen ase – Go To Sleep. :lol:

Mutta joo, hyvä vastaus Takaovelta, pistihän tuo perspektiiviin. Jotenkin kuitenkin näkisin, että ultimaattisesti kyse on kuitenkin siitä, kuka onnistuu vetämään toista turpaan. Itse laitan siis tässä lajissa aika paljon sattuman piikkiin, vaikka kai se kokemus voikin teoreettisesti kallistaa vaakakuppia ja todennäköisyyksiä suuntaan tai toiseen.
Uudistunut, entistä parempi Kielisirkus:

http://kielisirkus.blogspot.fi/

Avatar
Migu.22
Viestit: 730
Liittynyt: Ti 03.05.2005 15:43
Paikkakunta: Tampere

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Migu.22 » Su 07.12.2014 14:41

Punk tulee saamaan turpaan ja lujaa. Todennäköisesti (mikäli koskaan kehään asti nousee) tulee saamaan vastustajikseen aluksi jotain paskasäkkejä mahdollisia helppoja voittoja varten, mutta ei hän tule todennäköisesti pärjäämään mitenkään sitten "kunnon" matseissa. Vaikka kuinka kovaa treenaisi, ei vastapuolelta löytyvää kokemusta voi korvata mitenkään. Mutta tosiaan, aluksi yritetään varmaan pitää puoliväkisin voittokannassa että namevalue säilyy.

Toki nerokas bisnesliike UFC:n ja Punkin kannalta. Molemmat tahkoavat varmaan ns. vitusti massia, ja jos tämä stintti menee edes jotakuinkin hyvin, voi Phil sitten kiristää itselleen sen WM paikan parin vuoden päästä.

Toivottavasti ei vain räjähdä täysin sinne kehään. Tai harjoitusleireille.
\____0___/

Avatar
Griffin
Viestit: 1097
Liittynyt: Ti 30.09.2008 17:39

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Griffin » Su 07.12.2014 14:44

Totta tosiaan ja yksi osa on tietysti se, että miten kestät niitä iskuja. Kyse ei vain ja ainoastaan ole siitä, että onko sinulla hyvä kunto ja osaatko painia matossa sekä lukottaa. Jos et itse kestä iskuja niin edessä on varsin kivinen tie. Siinäkin on etu muiden puolella, sillä he ovat tottuneet saamaan täysiä nyrkkejä keskelle kasvoja ottelun alusta loppuun. Voisi olettaa, että Brooksin kestävyys on melkoinen kysymysmerkki. Ja toisaalta myös kunto, sillä kyllähän näissä sitä kuntoa tarvitaan varsin eri tavoin.

Avatar
takaovi
Viestit: 2430
Liittynyt: Su 26.08.2007 16:17
Paikkakunta: Pori

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja takaovi » Su 07.12.2014 14:55

Darien Fawks kirjoitti:Mutta onhan CM Punkilla kuitenkin salainen ase – Go To Sleep. :lol:

Mutta joo, hyvä vastaus Takaovelta, pistihän tuo perspektiiviin. Jotenkin kuitenkin näkisin, että ultimaattisesti kyse on kuitenkin siitä, kuka onnistuu vetämään toista turpaan. Itse laitan siis tässä lajissa aika paljon sattuman piikkiin, vaikka kai se kokemus voikin teoreettisesti kallistaa vaakakuppia ja todennäköisyyksiä suuntaan tai toiseen.
Se turpaan vetäminenkin on helpommin sanottu kuin tehty. Väitän, että normaali ihminen ei saisi yhtään iskua perille asti ammattiottelijaa vastaan. Siinä on hyvin paljon tekniikkaa, ajoitusta ja ns pelisilmää. Sattumalla on toki osansa, koska yksikin hyvin osunut isku saattaa homman lopettaa.

Griffiniltä hyvä pointti myös tuo iskujen kestäminen. Sekin vie monta vuotta, että kouliintuu tuohon iskujen vastaanottamiseen. Itsekin kyllä pidän melkoisena arvoituksena Punkin leuan kestävyyttä.
No anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke ottelu

Avatar
Saimou
Moderaattori
Viestit: 1459
Liittynyt: Ke 10.11.2004 22:51
Paikkakunta: Vasa

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Saimou » Su 07.12.2014 15:49

Griffin kirjoitti:Totta tosiaan ja yksi osa on tietysti se, että miten kestät niitä iskuja.
Vastahan se avautui kahdesta feudistaan Rybackia vastaan.

Samanlaiset fiilikset kuin Griffinillä (ja about muillakin). Kiinnostava siirto, mutta epäilykset pärjäämistä kohtaan suuria. Helpommin olisin nähnyt Punkin samassa lafkassa selostajana, mutta varmasti tulee tuo debyytti aikanaan katsottua. Ja sitähän ne haluaa.

Avatar
Darien Fawks
Viestit: 3765
Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
Paikkakunta: Pääkaupunki

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Darien Fawks » Su 07.12.2014 16:06

“He wanted to fight here. He wanted to give it a shot, so we gave him an opportunity. It’s not like Brock Lesnar. We’re not going to throw the kitchen sink at him. Lesnar had a wrestling background. (CM Punk) going to fight a guy who is 1-0, 1-1, 2-1 — something like that. He’s been coming to fights for a long time and after his WWE contract was up, he called me and said he wanted to give it a shot. I said, ‘All right. We’ll give you a shot.'”

Sellaista sanoi Dana White. Eli iisillä lähtee liikkeelle.
Uudistunut, entistä parempi Kielisirkus:

http://kielisirkus.blogspot.fi/

Avatar
Dedu
Viestit: 798
Liittynyt: Ke 10.12.2008 18:54

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Dedu » Su 07.12.2014 17:05

unssi kirjoitti:Tämä kyllä yllätti vaikka epäilinkin Punkin mahdollisesti kokeilevan MMA:ta. Mutta että suoraan UFC:hen ja vielä ensimmäinen ottelu jo 2015? Tietysti Danalla on nyt yhteen showhun ihan kiva draw, mutta vähän epäilyttää saadaanko Punkista koulittua tällä aikataululla sellainen ottelija joka ei häpäise itseään heti kättelyssä?
MR.Off Topic kirjoitti:Eikös Punk ole treenaillu MMA-jätkien kanssa jo pidempäänkin niin kuin myös Bryan. Itelläkin kyllä hiukan mietityttää, että ottaakohan Punk kovaa turpaan. Tosin ensimmäinen vastustaja tuskin on mikään maailman kovin.
Onhan Punkillakin jonkinlaista kamppailulajitaustaa, eli ei mies ihan täysi keltanokka ole, muttei myöskään ammattilainen.
Darien Fawks kirjoitti:Noin muuten olisi kyllä jännä nähdä oikeakin ottelu Brockin ja Punkin välillä. :D
Jos Punkin putoaminen puolessa minuutissa olisi jännä, niin ehkä silloin. Lesnar on oikeasti niin suuri ja vahva äijä jolla on myös MMA-kokemusta, että Punk olisi täysin vastaantulija. Jos Lesnar korvattaisiin jollain isokokoisella kaverilla joka ei tiedä mitään MMA:sta, niin silloin pienikokoinen MMA-taituri olisi erittäin vahvoilla.
Darien Fawks kirjoitti:En ole hirveästi MMA-piirejä seurannut, joten sikäli en osaa hirveästi kommentoida tuota, miten lajissa treenataan. En kuitenkaan ole ajatellut, että se vaatisi ajallisesti niin paljon harjoittelua, vaikka toki esimerkiksi joistain lukoista sun muista vapautumista, ketteryyttä, maahan vientiä ja tuollaista tarvitsee varmastikin treenata. Itse olen kuitenkin ajatellut, että tärkeintä on hyvä kunto ja "tappelutaito", joista jälkimmäistä esimerkiksi CM Punk on kasvattanut jo muay thai (tms.) -aikanaan.

Eikös MMA ylipäätään alkanut siitä, kun nyrkkeilijät ja judokat halusivat selvittää, kummat ovat vapaassa tyylissä parempia? Tämän vuoksi olen ehkä enemmänkin ajatellut, että selkein parin kuukauden treenaus alkaa silloin, kun ottelija tietää, ketä on tulossa vastaan. Pohja sitten hankitaan jo aiemmin muusta taistelukokemuksesta.

Valaiskaa vain tietämätöntä.
Tästä takaovi ehti jo hiukan puhuakin, mutta vapaaottelussa tekniikka on aivan mielettömän tärkeää. Vaikka saisit viedä MMA-miehen mattoon ilman että tämä pistää yhtään hanttiin, olet todennäköisesti lukossa jo muutamassa sekunnissa ellet tiedä mitään kamppailulajeista. MMA ei ole "osaan lyödä ja tehdä pari lukkoa", vaan pelisilmää (kuten takaovi sanoi) eli tietää miten välttää lukotetuksi tulemista, ajoittaa iskuja, tietää miten liikkua matossa jne. Käännät selän ja löydät itsesi chokeholdista, tai laitat kätesi mattoon kun makaat matossa olevan vastustajan päällä, löydät itsesi pian kimura lockista. Ja ei, MMA:ssa ei mennä ja laiteta kaveria kimuraan niin kuin Lesnar tekee WWE:ssä (mennä vaan ja tartuta kiinni), vaan nähdään se tilanne ja pyritään saamaan kunnon ote.

Mutta kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen uutinen. Tulen varmasti seuraamaan Punkin otteita vaparikehissä. En voi sanoa tämän kuitenkaan olleen yllätys, sillä miehen tietyinlainen MMA-kuume on ollut mielestäni nähtävissä aiemminkin. Nyt tässä tarjotaan upea tilaisuus sekä Punkille, että UFC:lle ottaa rahat pois. UFC-miehet saavat kuitenkin aika hyvät rahat (varsinkin nimekkäät). Taitaa yleisesti ottaen olla parempaa liksaa kuin WWE-porukalla. Ja jos mietitään kuinka harvoin täytyy esiintyä tuon palkan eteen, niin aivan mielettömästi WWE-painijaa parempi palkka.

Lisää juttua (ja pari videopätkää/haastattelua) aiheesta:
http://www.bloodyelbow.com/2014/12/6/73 ... k-mma-news
http://www.bloodyelbow.com/2014/12/7/73 ... ecision-it
http://www.bloodyelbow.com/2014/12/7/73 ... idnt-start
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.

Avatar
takaovi
Viestit: 2430
Liittynyt: Su 26.08.2007 16:17
Paikkakunta: Pori

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja takaovi » Su 07.12.2014 17:50

Dedu kirjoitti:Mutta kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen uutinen. Tulen varmasti seuraamaan Punkin otteita vaparikehissä. En voi sanoa tämän kuitenkaan olleen yllätys, sillä miehen tietyinlainen MMA-kuume on ollut mielestäni nähtävissä aiemminkin. Nyt tässä tarjotaan upea tilaisuus sekä Punkille, että UFC:lle ottaa rahat pois. UFC-miehet saavat kuitenkin aika hyvät rahat (varsinkin nimekkäät). Taitaa yleisesti ottaen olla parempaa liksaa kuin WWE-porukalla. Ja jos mietitään kuinka harvoin täytyy esiintyä tuon palkan eteen, niin aivan mielettömästi WWE-painijaa parempi palkka.
Varmasti tekee Punk hyvät hynätkin tuolta, mutta verrattuna WWE:hen, niin UFC ura voi nousta yhtä nopeasti pystyyn kuin alkoikin. Rumasti tukkaan pari ekaa matsia ja alkaa homma olla paketissa. Ja kyllähän noiden ottelupalkkioiden pitääkin olla isoja, koska sillähän pääosin pitää miesten elää. Plus sitten isommilla nimillä sponsorit jne. Ja tosiaan peli on aika raakaa jossei voittoja kuulu.
No anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke ottelu

Avatar
Dedu
Viestit: 798
Liittynyt: Ke 10.12.2008 18:54

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Dedu » Su 07.12.2014 18:32

takaovi kirjoitti:

Joo, onhan UFC-maailma raadollista ja kyllähän UFC-otteluissa toki saa paljon pahemmin turpaansa kuin WWE:ssä. Kuitenkin UFC:ssä se menestys on pitkälti vain ja ainoastaan omista taidoista kiinni, kun taas WWE:ssä menestys riippuu todella paljon myös kirjoitustiimin ja johtoportaan asenteesta sinuun. Jos elantoni tekisin ottamalla turpaan, niin ennemmin saan pataan sen muutaman kerran vuodessa UFC-kehässä, kuin kiertämällä maailmaa 300 päivää vuodessa WWE:n kanssa.
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.

Avatar
Darien Fawks
Viestit: 3765
Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
Paikkakunta: Pääkaupunki

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Darien Fawks » Su 07.12.2014 23:22

Tässä aika harvinainen kuva Punkista vaimonsa kanssa.

Kuva
Uudistunut, entistä parempi Kielisirkus:

http://kielisirkus.blogspot.fi/

Japeet
Viestit: 1514
Liittynyt: Pe 29.12.2006 16:00

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Japeet » Su 07.12.2014 23:45

Avatar
luulokuningas
Viestit: 813
Liittynyt: Ma 23.02.2004 18:52

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja luulokuningas » Ma 08.12.2014 00:01

Onko se vain minä vai oliko tuo aika passiivisaggressiivinen kommentti WWE:ltä? No, toisaalta omasta mielestä parempi valinta kuin vain olla kommentoimatta mitään.
"Sometime people think you have to take viagra because you have to or you need to. I take viagra because I can."
-Teddy Long

Avatar
Stinger
Viestit: 39
Liittynyt: Su 01.08.2004 10:43
Paikkakunta: Helsingfors

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Stinger » Ti 09.12.2014 23:45

takaovi kirjoitti: Luulen Danalla silti olevan samaa ajatusta kuin Lesnarin kohdalla, eli ekaan matsiin mahdollisimman helppo vastustaja ja sen myötä hypeä isommaksi ja väkeä katsomoon/television ääreen .
Ei se Lesnarin eka ufc ottelu nyt ihan helpoimmasta päästä ollut, tappiohan siitä tulikin. Onko kellään mitään käryä mihin painoluokkaan Punk tähtää?
Kosketelkaa toisianne.

Avatar
Dedu
Viestit: 798
Liittynyt: Ke 10.12.2008 18:54

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Dedu » Ti 09.12.2014 23:56

Stinger kirjoitti:
takaovi kirjoitti: Luulen Danalla silti olevan samaa ajatusta kuin Lesnarin kohdalla, eli ekaan matsiin mahdollisimman helppo vastustaja ja sen myötä hypeä isommaksi ja väkeä katsomoon/television ääreen .
Ei se Lesnarin eka ufc ottelu nyt ihan helpoimmasta päästä ollut, tappiohan siitä tulikin. Onko kellään mitään käryä mihin painoluokkaan Punk tähtää?
Punk sanoi haastattelussa, että 185 on se mistä porukka UFC:ssä, sekä Punk itse, puhuvat ja uskovat miehen kyseiseen luokkaan päätyvän, mutta Punk sanoi myös ettei aio kuitenkaan sulkea 170:tä pois. Painoluokissa 170 paunaa on Welterweightin ja 185 paunaa Middleweightin yläraja.
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.

Avatar
takaovi
Viestit: 2430
Liittynyt: Su 26.08.2007 16:17
Paikkakunta: Pori

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja takaovi » Su 14.12.2014 12:21

Stinger kirjoitti:
takaovi kirjoitti: Luulen Danalla silti olevan samaa ajatusta kuin Lesnarin kohdalla, eli ekaan matsiin mahdollisimman helppo vastustaja ja sen myötä hypeä isommaksi ja väkeä katsomoon/television ääreen .
Ei se Lesnarin eka ufc ottelu nyt ihan helpoimmasta päästä ollut, tappiohan siitä tulikin. Onko kellään mitään käryä mihin painoluokkaan Punk tähtää?
Vedän joo vähän sanojani takaisin. Debyytissä oli tosiaan vastassa Frank Mir, joka oli vielä silloin ihan tekijämies vaikkei enää ihan parhaiden päiviensä kunnossa. Toisessa matsissa sitten tuli Heath Herring, jonka Lesnar aika vaivattomasti tiputti.
No anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke ottelu

Avatar
Jomppa
Viestit: 253
Liittynyt: Ma 10.09.2007 12:27
Paikkakunta: Tampere

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Jomppa » Ke 17.12.2014 02:11

j******ta! Punk UFC:en. Paras uutinen hetkeen. :) Oletteko kattonu youtubesta miehen haastatteluja liittyen UFC:en?

Avatar
Dedu
Viestit: 798
Liittynyt: Ke 10.12.2008 18:54

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Dedu » Ke 17.12.2014 11:12

Jomppa kirjoitti:j******ta! Punk UFC:en. Paras uutinen hetkeen. :) Oletteko kattonu youtubesta miehen haastatteluja liittyen UFC:en?
Näitä vai onko muitakin? Jos on mielenkiintoisia haastatteluja, niin voisin huolia linkkejä.
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.

Avatar
Darien Fawks
Viestit: 3765
Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
Paikkakunta: Pääkaupunki

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Darien Fawks » La 20.12.2014 13:13

Juontaja vittuilee CM Punkille ja CM Punk vittuilee takaisin. Tsekatkaa! Todella dramaattista! Jaksoni syö popcornia! Kuin workkia!

https://www.youtube.com/watch?v=XYLwcYhWwu4
Uudistunut, entistä parempi Kielisirkus:

http://kielisirkus.blogspot.fi/

Avatar
Jack DiBiase
Moderaattori
Viestit: 3817
Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Jack DiBiase » Su 05.07.2015 11:53

Onko Punkin MMA-uran etenemisestä ollut jotain uutisointia? En muista nähneeni juuri mitään juttuja. Onko debyyttiä jo mietitty?
WE BACK YA'LL?!

Avatar
Eduardoo
Viestit: 56
Liittynyt: Ma 04.03.2013 20:01

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Eduardoo » Su 05.07.2015 12:35

Jack DiBiase kirjoitti:Onko Punkin MMA-uran etenemisestä ollut jotain uutisointia? En muista nähneeni juuri mitään juttuja. Onko debyyttiä jo mietitty?
Eipä paljoa oo uutisoitu. Viimeisin juttu minkä löysin niin sanoi että debyytti olisi ensivuoden alussa. Tossa vielä linkki uutiseen: http://mmajunkie.com/2015/06/cm-punk-is ... until-2016
Yleensä parhaat koomikot napataan YouTuben kommenttikentästä

Avatar
Jack DiBiase
Moderaattori
Viestit: 3817
Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Jack DiBiase » Su 05.07.2015 17:57

WE BACK YA'LL?!

Panu5
Viestit: 1059
Liittynyt: Ke 12.10.2005 14:56
Viesti:

Re: CM Punk

Viesti Kirjoittaja Panu5 » Ti 07.07.2015 23:28

Routa ajaa porsaan kotiin. Lesnar-tyylistä WWE-sopimusta kouraan vaan ja lypsämään rahaa faneilta.

Vastaa Viestiin