WWE Extreme Rules 29.4.2012

[enska]

Jep, ei tuota voi sanoa Cenan tuhoamiseksi, ei sitten millään. Etenkin kun Cena ei sitten jäänytkään edes sille kayfabe-saikulle, jota promossaan väläytti vaan jatkaa hymy huulillaan eteenpäin "kuin mitään ei olisi tapahtunut."

Lesnar leikitteli Cenan raadolla vartin verran ja teki tälle ihan mitä halusi ja sai tämän vuotamaan verta matsin ensimmäisten sekuntien aikana. Kukaan muu (ainakaan yksin) ei ole dominoinut John Cenaa koskaan yhtä rajusti kuin Brock Lesnar teki sunnuntaina. (Tämä väite nojautuu siihen, miten WWE, selostajat ja Cena puhuivat Lesnarista ja tästä ottelusta. Kyllähän joku JBL on joskus saanut Cenan vuotamaan enemmän verta, mutta kysymyksessä ei silloin ollut tällainen ihmeellinen matsi, jossa yleisö alkoi oikeasti olla huolissaan Cenan hyvinvoinnista, koska Lesnar veti "aidon" roolinsa niin täydellisesti.) Se on se meriitti, jota voi tuhoamisena pitää, vaikkei Cenaa kärrättykään paareilla paikalta pois ja se on se meriitti, jonka valossa Lesnar oli illan äijä, ei Cena. Häviö ei tehnyt hallaa Lesnarille, koska miestä ei päihitetty ratkaisevasti. Prokki yllätettiin. Jokainen rosterin sälli (pl. WrestleManiassa otteleva Undertaker) olisi kaatunut tuohon rautaketjun ja teräsporras- Attitude Adjustmentin sarjaan.

Seikka, jota moni ei näe, on se, ettei Cena ollut voitostaan huolimatta matsissa se parempi painija. Ottelu oli kuin tiukka lätkäottelu, jossa Kanada dominoisi alusta loppuun Suomea, niin että tolpat kilahtelisivat ja kiekko pysyisi kuin ihmeen kaupalla maaliviivan turvallisella puolella. Lopussa, viimeisen erän viimeisellä minuutilla, joku Peltosen Ville sitten saisi onnenkantamoisen kautta kiekon Kanukkien siniviivalle ja munkittaisi yläriman ja molarin maskin kautta pelivälineen vastustajan verkkoon. Ei silloin pidettäisi Kanadaa kurjana luuserina, joka on menettänyt uskottavuuten auransa, vaan uskomattoman ja pelottavan kovana tiiminä, joka kykenisi kaikesta päätellen peittoamaan Suomen koska tahansa muttei syystä tai toisesta onnistunut siinä sillä kertaa. Ensi kerralla Kanada haluaisi voittaa Suomen entistä suuremmalla syyllä ja ensi kerralla Suomi haluaisi puolustaa ihmevoittoaan Kanadaa vastaan täydellä sydämellään.

Kysymyksessä on samankaltainen altavastaajatarina kuin siinäkin, mistä monet uneksivat (Cenan paluu ja lopullinen voitto Laaserista), mutta roolit ovat vain toisin päin. Ensimmäistä kertaa ikinä Cena on altavastaaja, joka ei hae voittoa jostakusta hurjasta painijasta, vaan sen sijaan puolustaa voittoaan, jonka hän hurjan painijan nenän edestä vei. Tilanne on uusi ja siten mielenkiintoinen. (Tämä siis sitten, kun Cena ja Brock jatkavat feudaamistaan tuonnempana.) Olisi huomattavasti tylsempää seurata sitä tuttua kaavanmukaista huttua, joka olisi lähtenyt käyntiin Laaserin voitolla. Olisitte kerrankin kiitollisia, että näemme jotain uutta. Uusi ei ole synonyymi sanalle huono.

Lesnar olisi kaikkea muuta kuin pelkkä perinteinen monster heel. Ihan tuon miehen uuden mma-ulottuvuuden ja UFC-saavutustensa vuoksi. Ihan aidosti voisi kysyä, tulisiko kukaan miestä koskaan voittamaan. Hassua, sillä UFC:ssäkin samaa spekuloitiin silloin kun Brock mestarina oli.

Hienoa, jos olet noin naiivi painifani, mutta tokihan kaikki vähemmän naiivit sen olisivat oivaltaneet, ettei Lesnaria todellakaan päästettäisi voittamattomana WWE:stä pihalle. Joku Cena tai Undertaker olisi Laaserin joka tapauksessa lopulta voittanut. En tiedä, kiinnostaisiko moinen teitä, mutta minä en ainakaan jaksaisi katsella Brockin valtaisaa pushia kokonaisen vuoden verran vain siksi, että Cena saisi sitten WrestleManiassa panna veikkosen taputtamaan kanveesia STF:n tahdissa. Ennalta arvattavaa, tylsää, palkitsematonta ja kuivaa. Nyt Lessun tulevaisuus on kutkuttava siksi, koska emme tiedä, mitä se pitää sisällään.

[Goner]

Vähän turhaan yrittää What todistaa enskan mielipiteen vääräksi. Siis vain mielipiteistähän tässä väittelyssä ilmeisesti on kyse, koska Whatin näkemys on se, jolla painissa tehdään oikeasti rahaa eli siitä ei tarvitse edes väitellä. Olen toisaalta saattanut missata sen viestin, jossa rahallinen menestyskin tuomitaan "Wanhan Wrestlahmentin" tavoitteeksi. Nämä vallankumoukselliset uudet näkemykset saattavat toki olla ajatuksina ihan kivoja, vaikka niillä ei ole tähän mennessä ollut mitään tekemistä sen kanssa, mikä kiinnostaa katsojia.

Minullakin on yksi mielenkiintoinen idea, joka jatkaa aika vahvasti samassa linjassa edellisen viestin kanssa. Koko Undertakerin Wrestlemania-putki pitäisi katkaista heti ensi vuonna. Se on vain naiiveille painifaneille tarkoitettu storyline. Kaikki vähemmän naiivit ovat ymmärtäneet vuosia sitten, että tuskin kukaan tulee sitä katkaisemaan. UT:n putken katkeaminen loisi uuden, erittäin kutkuttavan lähtökohdan seuraaviin Manioihin. Ennalta-arvattavuus on ihan buu, eikä sillä ole väliä, että tämä ennalta-arvattava putki on mestaruusmatsejakin vahvempi gimmick Wrestlemaniassa.

[enska]

Hieman tuli nyt mielestäni kummallinen viesti Gonerilta.

Siis vain mielipiteistähän tässä väittelyssä ilmeisesti on kyse, koska Whatin näkemys on se, jolla painissa tehdään oikeasti rahaa eli siitä ei tarvitse edes väitellä.

Totta, itse en ainakaan ole raha-asioista väitellyt, koska 1) minulla ei ole käsitystäkään siitä, minkälaiset bookkauspäätökset tekevät WWE:lle rahaa ja 2) minua ei painifanina kiinnosta puolustaa käsikirjoittamista, jolla tehdään mahdollisimman paljon rahaa, vaan vain ja ainoastaan käsikirjoittamista, joka viihdyttää minua. Sitä paitsi mistä Goner, What, enska, Wanha Wrestlahmentti tai Figure 4 Weekly voisi tietää, kumpi bookkauspäätöksistä 1) Lesnarin voitto vai 2) Lesnarin tappio tekisi WWE:lle enemmän rahaa? (Etenkin tässä vaiheessa, kun ei vielä ole olemassa minkäänmoisia todisteita tai ostolukuja, joiden perusteella voisi sanoa, että Lesnarin häviö oli taloudellinen virhe, tai kun ei ole vielä mitään tietoa siitä, kuinka kiinnostavana ostajat pitävät Lesnaria seuraavan PPV:n aikana.)

Voisi toki sanoa, että Brockin voitto olisi ollut taloudellisesti parempi veto, koska siirappiset comeback-kuviot ovat tuottaneet joskus muinoin painissa rahaa. Yhtä hyvin voisi kuitenkin sanoa, että ostajat haluavat jo nähdä jotain uutta.

Minullakin on yksi mielenkiintoinen idea, joka jatkaa aika vahvasti samassa linjassa edellisen viestin kanssa. Koko Undertakerin Wrestlemania-putki pitäisi katkaista heti ensi vuonna. Se on vain naiiveille painifaneille tarkoitettu storyline. Kaikki vähemmän naiivit ovat ymmärtäneet vuosia sitten, että tuskin kukaan tulee sitä katkaisemaan. UT:n putken katkeaminen loisi uuden, erittäin kutkuttavan lähtökohdan seuraaviin Manioihin. Ennalta-arvattavuus on ihan buu, eikä sillä ole väliä, että tämä ennalta-arvattava putki on mestaruusmatsejakin vahvempi gimmick Wrestlemaniassa.

Kukaan ei ole tietääkseni väittänyt, että kaikki ennalta arvattava olisi automaattisesti huonoa käsikirjoittamista. Allekirjoittanut on itse asiassa nimenomaan ennalta-arvattavuuden kitkemisen takia tehnyt etäisyyttä TNA:han, jossa pääpaino on (ainakin ollut) liian paljon siinä, että koetetaan shokeerata katsojia odottamattomilla ja usein täysin epäloogisilla bookkauspäätöksillä. Sellainen ennalta-arvattavuuden väkinäinen rikkominen on huonoa käsikirjoittamista. Ennalta-arvattavuuden rikkominen on hienoa silloin, kun on kyse loogisesta mutta epätodennäköisestä tilanteesta. Cena–Lesnar tai esim. Sheamuksen Royal Rumble -voitto toimivat hyvinä esimerkkeinä hyvästä ennalta-arvattavuuden rikkomisesta. Kukaan ei uskonut Cenan voittoon, koska jakeessa 23:3 on jo vuosituhansia lukenut, että huria pajnija olkohon ensmäse nyrcki-soðan kiistaton ia seluä woittaja, mutta niin vain John kykeni yllättämään Laaserin – ja mitä sitten? Kayfabessa tuossa voitossa ei ollut mitään väärää tai epäloogista.

Lesnarin häviö ei ole loppu veikkosen uralle ja uskottavuudelle. Se on tulitikku, joka löytää tiensä Brockin bensiinillä kostutettuun sydämeen. Brock tulee janoamaan kostoa, ja se kosto tulee olemaan n. 10-kertaisesti aggressiivisempi ja hurjempi hyökkäys kuin tämä Extreme Rulesin taistelu. Jos Brock olisi voittanut Cenan ja kaikki muut tulevat vastustajansa ja noussut Whatin kaipaamaksi voittamattomaksi UFC-taistelijaksi, kuvio olisi ollut likipitäen identtinen Laaserin ensimmäiseen WWE-kauteen verrattuna (sillä erotuksella, että nyt Brock voi kehuskella MMA-meriiteillään). Olisimme katsoneet samaa vanhaa filmiä, joka päättyy aina samalla vanhalla tavalla. (Siihen, että joku kaataa pahan Lesnarin.)

Tällä hetkellä katselemme tarinaa, jossa äärimmäisen ylimielistä ja vaarallista ja pelottavaa Lesnaria satuttiin nöyryyttämään heti alkajaisiksi. On kuin katselisi uutta Halloween-leffaa, jossa nähtäisiin sen iänikuisen "Michael Myers lahtaa teinejä yksi kerrallaan" -juonen sijaan heti elokuvan alussa käänne, jossa joku teineistä selviytyy tappelusta Myersiä vastaan ja kykenee heittämään tämän vaikkapa järveen, mistä Myers tietenkin suuttuu äärimmäisen, äärimmäisen kovasti. Pelottavasta ja kuolemattomasta monsterista tehdään entistä pelottavampi mutta kuolevainen monsteri, joka on kaikin puolin aikaisempaa mielenkiintoisempi hahmo. Brock näkee punaista kuin härkä ja on tosi vaarallinen, mutta Lesnarin voi kuitenkin voittaa myös muualla kuin WrestleManiassa ja John Cenan käsissä. Brockin tappio oli siis mielestäni täysin oikea ratkaisu.

[The Rocker]

Voisi toki sanoa, että Brockin voitto olisi ollut taloudellisesti parempi veto, koska siirappiset comeback-kuviot ovat tuottaneet joskus muinoin painissa rahaa. Yhtä hyvin voisi kuitenkin sanoa, että ostajat haluavat jo nähdä jotain uutta.

Kukaan ei ole tietääkseni väittänyt, että kaikki ennalta arvattava olisi automaattisesti huonoa käsikirjoittamista. Allekirjoittanut on itse asiassa nimenomaan ennalta-arvattavuuden kitkemisen takia tehnyt etäisyyttä TNA:han, jossa pääpaino on (ainakin ollut) liian paljon siinä, että koetetaan shokeerata katsojia odottamattomilla ja usein täysin epäloogisilla bookkauspäätöksillä. Sellainen ennalta-arvattavuuden väkinäinen rikkominen on huonoa käsikirjoittamista. Ennalta-arvattavuuden rikkominen on hienoa silloin, kun on kyse loogisesta mutta epätodennäköisestä tilanteesta. Cena–Lesnar tai esim. Sheamuksen Royal Rumble -voitto toimivat hyvinä esimerkkeinä hyvästä ennalta-arvattavuuden rikkomisesta. Kukaan ei uskonut Cenan voittoon, koska jakeessa 23:3 on jo vuosituhansia lukenut, että huria pajnija olkohon ensmäse nyrcki-soðan kiistaton ia seluä woittaja, mutta niin vain John kykeni yllättämään Laaserin – ja mitä sitten? Kayfabessa tuossa voitossa ei ollut mitään väärää tai epäloogista.

Lesnarin häviö ei ole loppu veikkosen uralle ja uskottavuudelle. Se on tulitikku, joka löytää tiensä Brockin bensiinillä kostutettuun sydämeen. Brock tulee janoamaan kostoa, ja se kosto tulee olemaan n. 10-kertaisesti aggressiivisempi ja hurjempi hyökkäys kuin tämä Extreme Rulesin taistelu. Jos Brock olisi voittanut Cenan ja kaikki muut tulevat vastustajansa ja noussut Whatin kaipaamaksi voittamattomaksi UFC-taistelijaksi, kuvio olisi ollut likipitäen identtinen Laaserin ensimmäiseen WWE-kauteen verrattuna (sillä erotuksella, että nyt Brock voi kehuskella MMA-meriiteillään). Olisimme katsoneet samaa vanhaa filmiä, joka päättyy aina samalla vanhalla tavalla. (Siihen, että joku kaataa pahan Lesnarin.)

Tällä hetkellä katselemme tarinaa, jossa äärimmäisen ylimielistä ja vaarallista ja pelottavaa Lesnaria satuttiin nöyryyttämään heti alkajaisiksi. On kuin katselisi uutta Halloween-leffaa, jossa nähtäisiin sen iänikuisen "Michael Myers lahtaa teinejä yksi kerrallaan" -juonen sijaan heti elokuvan alussa käänne, jossa joku teineistä selviytyy tappelusta Myersiä vastaan ja kykenee heittämään tämän vaikkapa järveen, mistä Myers tietenkin suuttuu äärimmäisen, äärimmäisen kovasti. Pelottavasta ja kuolemattomasta monsterista tehdään entistä pelottavampi mutta kuolevainen monsteri, joka on kaikin puolin aikaisempaa mielenkiintoisempi hahmo. Brock näkee punaista kuin härkä ja on tosi vaarallinen, mutta Lesnarin voi kuitenkin voittaa myös muualla kuin WrestleManiassa ja John Cenan käsissä. Brockin tappio oli siis mielestäni täysin oikea ratkaisu.

Pari asiaa:

1. Mistä sä ton ð-kirjaimen repäsit? Sitä ei ole nimittäin koskaan esiintynyt Suomen kirjakielessä ja itseasiassa ainoa wanha kieli jossa tuota käytetään on muinaisnorja ja nykyinen islanti. (Jännä juttu että w-tuli käyttöön vasta keskiajalla mutta silti se esiintyy jatkuvasti kaikkialla kun viitataan vanhoihin teksteihin. Etenkin kun ottaa huomioon että löydät noita ikivanhoja kirjaimia jostain.)

2. Olis muuten huonoin kauhuelokuva ikinä. Silloin kun tuo tapahtuu niin sitä kutsutaan jatko-osaksi. Ja tällöin hahmon uskottavuus kuulu palauttaa vakuuttavin keinoin. Eli teurastetaan välittömästi pari teiniä (toinen on mielellään isorintainen brunetti). Riippuen sarjasta tapetaan joko edellisestä teurastuksesta selvinneet henkilöt tai henkilö.

[takaovi]

1. Mistä sä ton ð-kirjaimen repäsit? Sitä ei ole nimittäin koskaan esiintynyt Suomen kirjakielessä ja itseasiassa ainoa wanha kieli jossa tuota käytetään on muinaisnorja ja nykyinen islanti. (Jännä juttu että w-tuli käyttöön vasta keskiajalla mutta silti se esiintyy jatkuvasti kaikkialla kun viitataan vanhoihin teksteihin. Etenkin kun ottaa huomioon että löydät noita ikivanhoja kirjaimia jostain.)

Wanhan wrestlahmentin kirjoitushetkellä saattoi olla puutteita kieliopissa.

[enska]

Pari asiaa:

1. Mistä sä ton ð-kirjaimen repäsit? Sitä ei ole nimittäin koskaan esiintynyt Suomen kirjakielessä ja itseasiassa ainoa wanha kieli jossa tuota käytetään on muinaisnorja ja nykyinen islanti. (Jännä juttu että w-tuli käyttöön vasta keskiajalla mutta silti se esiintyy jatkuvasti kaikkialla kun viitataan vanhoihin teksteihin. Etenkin kun ottaa huomioon että löydät noita ikivanhoja kirjaimia jostain.)

2. Olis muuten huonoin kauhuelokuva ikinä. Silloin kun tuo tapahtuu niin sitä kutsutaan jatko-osaksi. Ja tällöin hahmon uskottavuus kuulu palauttaa vakuuttavin keinoin. Eli teurastetaan välittömästi pari teiniä (toinen on mielellään isorintainen brunetti). Riippuen sarjasta tapetaan joko edellisestä teurastuksesta selvinneet henkilöt tai henkilö.

1. Jos nyt välttämättä tahdot tietää, niin ð on soinnillinen dentaalispirantti.

• Äännehistoriassa oletetaan, että soinnittoman dentaaliklusiilin /t/ astevaihteluvastine, jota nykysuomessa edustaa kirjain d, on alkuaan ollut soinnillinen dentaalispirantti [ð], jota eräissä lounaismurteissa tavattiinkin vielä 1900-luvulla. Paljolti lounaismurteisiin perustuvassa vanhassa kirjasuomessa soinnillista dentaalispiranttia merkittiin d:llä tai dh:lla (esimerkiksi Mikael Agricola kirjoitti Wdhen [uːðen] ’uuden’). Vasta myöhemmin, kun kirjakielen murrepohja monipuolistui ja spiranttiäänne oli useimmista murteista kadonnut, d-kirjain alettiin ääntää kuten nykyään. Tähän vaikutti sekin, että tuohon aikaan monet suomenruotsalaiset opiskelivat suomea mutta äänsivät d-kirjaimen ruotsalaisittain. Nykyään suomen yleiskielen foneemi /d/ muistuttaakin nimenomaan ruotsin vastaavaa foneemia, jota äännettäessä kielen kärki on kauempana hampaista kuin monen muun kielen ääntämyksessä.
  
  – Wikipedia: Frikatiivi

Eli translitteroin d:n ð:ksi, koska ð näyttää hienolta kirjaimelta, vaikka muuta Pyhää Kirjoitusta en translitteroinutkaan, vaan jätin alkuperäiseen kirjoitusasuunsa. ;)

2. Tämä on jatko-osa. Brock Lesnarin paluu, Lesnar 2. Ensimmäinen Brock Lesnar nähtiin vuosina 2002–2004. Uusi Brock Lesnar on täällä nyt. Ainakaan minä en katsele innoissani jatko-osaa, joka on täysin samanlainen kuin ensimmäinen osa. Ja Brock todellakin tulee teurastamaan teinejä (lue: midcardereita) niin, että veri roiskuu. Nyt Brockilla on syy olla vihainen ja hullu. Jos Laaseri olisi voittanut Cenan, mies ei olisi yhtään näin vihainen, koska hänellä ei olisi mitään kunnollista syytä olla vihainen.



EDIT: Pakko muuten nostaa vielä esiin Risben hieno viesti, johon kukaan ei reagoinut mitenkään ja joka kiteyttää tilanteen mainiosti:

Ajatellaanpa, että WWE:llä olisi suunnitelmissa uusintaottelu Summerslammissa. Kumpi näistä vaihtoehdoista on parempi.

1) Lesnar tuhoa ja voittaa Cenan Extreme Rulesissa. Lesnar näyttää pysäyttämättömältä, Cena varsin heikolta ja hän ottaakin taukoa. Lesnar jatkaa dominointia, Cena tekee paluun ikävöitynä, mutta ei varsinaisen uskottavana. Cena-Lesnar bookataan Summerslammiin. Perusfani epäilee Cenan mahdollisuuksia ER:n jälkeen, smarkit tietävät jo mitä tulee tapahtumaan. Klassinen Cenan comeback-kuvio.

2) Cena voittaa ER:ssa. Lesnar ja Cena pitävät kevytty aikataulua koko kesän. Lesnar tuhoaa kaikki löysät vastustajat. Cena tekee paluun tilanteessa, jossa Lesnar on aikaisemmasta tappiosta huolimatta WWE:n huipulla. Cena-Lesnar bookataan Summerslammiin. Kukaan ei tiedä mitä ottelussa tapahtuu.

Sitten se ratkaiseva kysymys. Kumpi scenaario myy enemmän PPV-tapahtumaa? WWE:n perinteisestä bookkauksesta voisi päätellä, että vuosia on luotettu ensimmäiseen vaihtoehtoon, mutta onko se niin. Itse pidin tätä rohkeana valintana, jonka mahdolliset hyödyt ja haitat nähdään vasta viiveellä. Tietysti sillä odotuksella, että WWE:llä on jokin mainitsemani tapainen suunnitelma.

[The Rocker]

1. Jos nyt välttämättä tahdot tietää, niin ð on soinnillinen dentaalispirantti.

• Äännehistoriassa oletetaan, että soinnittoman dentaaliklusiilin /t/ astevaihteluvastine, jota nykysuomessa edustaa kirjain d, on alkuaan ollut soinnillinen dentaalispirantti [ð], jota eräissä lounaismurteissa tavattiinkin vielä 1900-luvulla. Paljolti lounaismurteisiin perustuvassa vanhassa kirjasuomessa soinnillista dentaalispiranttia merkittiin d:llä tai dh:lla (esimerkiksi Mikael Agricola kirjoitti Wdhen [uːðen] ’uuden’). Vasta myöhemmin, kun kirjakielen murrepohja monipuolistui ja spiranttiäänne oli useimmista murteista kadonnut, d-kirjain alettiin ääntää kuten nykyään. Tähän vaikutti sekin, että tuohon aikaan monet suomenruotsalaiset opiskelivat suomea mutta äänsivät d-kirjaimen ruotsalaisittain. Nykyään suomen yleiskielen foneemi /d/ muistuttaakin nimenomaan ruotsin vastaavaa foneemia, jota äännettäessä kielen kärki on kauempana hampaista kuin monen muun kielen ääntämyksessä.
  
  – Wikipedia: Frikatiivi

Eli translitteroin d:n ð:ksi, koska ð näyttää hienolta kirjaimelta, vaikka muuta Pyhää Kirjoitusta en translitteroinutkaan, vaan jätin alkuperäiseen kirjoitusasuunsa.

Tiesin kyllä mikä ð on mietin vain miten repäisit sen esiin näppäimistöltäsi. Sitten lyhyehkön internet tutkinnan jälkeen löysin itsekin sen sieltä.

[Goner]

2) minua ei painifanina kiinnosta puolustaa käsikirjoittamista, jolla tehdään mahdollisimman paljon rahaa, vaan vain ja ainoastaan käsikirjoittamista, joka viihdyttää minua.

Siksi halusinkin sanoa, että turha yrittää todistella sinun mielipidettäsi vääräksi. Itse ainakin olen kokenut tämän enemmänkin tarpeettomaksi väittelyksi kuin rakentavaksi erilaisten ideoiden esittelyksi. En kuitenkaan tykkää, kun itse jauhat tuosta wrestlahmentista, koska sillä vähättelet toista näkemystä vanhanaikaiseksi ja kuulostat siten vähän ylimieliseltä. Tähän mennessä olen tuota typerää termiä yrittänyt sietää, mutta jatkossa en viitsi noita juttuja edes lukea.

Sitä paitsi mistä Goner, What, enska, Wanha Wrestlahmentti tai Figure 4 Weekly voisi tietää, kumpi bookkauspäätöksistä 1) Lesnarin voitto vai 2) Lesnarin tappio tekisi WWE:lle enemmän rahaa?

Joku on jossain toisessa threadissa muistaakseni käynyt jo tämän asian läpi paremmin, joten sanon vain lyhyesti. Paini on sadan vuoden aikana muuttunut valtavasti, mutta suurta yleisöä kiinnostavat tarinat pysyvät rakenteiltaan samoina painissa ja muissakin viihteen muodoissa.

Hyvän tarinan tunnistaminen ei tietysti vaadi kokemusta, mutta siitäkin on apua. Kun entiset painijat, reportterit, historioitsijat ym. ovat vuosikymmeniä seuranneet, että mikä painissa myy ja mikä ei, niin on heille ehtinyt muodostua aika vahva käsitys asiasta. Esimerkiksi jos on vaikka 25 tai 30 vuotta päätyökseen kirjoittanut lajista suurimpana kiinnostuksen kohteena se, että mikä lajissa toimii ja mikä ei. En todellakaan tarkoita, että sillä kokemuksella osattaisiin bookata hyvin tai etenkään luovasti, mutta hyvät ja huonot ratkaisut tunnistetaan helpommin sekä asiat osataan perustella antamalla vastaavia esimerkkejä menneisyydestä. Ne myyvän tarinan perusteet kun eivät muutu. Eikä ainakaan WWE:n nykyinen kirjoitusporukka osaa pitää luovempia ideoita ja kuvioita kasassa.

Lesnarin kaksi vahvuutta oli olla dominoivalta vaikuttava monsteri ja ennen kaikkea ulkopuolinen uhka. Ulkopuolinen uhka -gimmick on historian saatossa tuhottu monet kerrat tavoilla, jotka muistuttavat tätä. Helpoin keino on laittaa painija nopeasti häviämään ja tehdä hänestä yksi rosterin jäsen muiden joukossa. Vaikkapa sellainen, joka kohtaisi Cenan uusintamatsissa, ja päästäisiin jännittämään, että onko se ulkopuolinen uhka täysin luuseri vai onko hänkin osa mahdollisimman tyypillistä WWE:n even steven -bookkausta.

Yhtä hyvin voisi kuitenkin sanoa, että ostajat haluavat jo nähdä jotain uutta.

Moi Russo.
Itse jään odottamaan jotain merkkejä tästä.

[Darien Fawks]

Triple H on sanonut, että smarkit ovat uusia markkeja. Nykypäivänä koitetaan tehdä meille jännittäviä kuvioita ja minusta tässä on onnistuttu. Monet sen sijaan tuntuvat täällä ajattelevan juurikin näillä bisnesmiehen aivoilla ja vastustavat sitä, että nykyään me saamme ihan oikeasti jännittää, mitä tapahtuu.

Mietitäänpä näitä kahta skenaariota.

1) WWE kirjoittaa ennalta arvattavaa settiä. Smarkit valittavat, että eipä taaskaan yllättänyt. Toisaalta osataan katkerina myöntää, että kyllähän WWE tällä rahaa tekee. Näin voidaan suhtautua esimerkiksi Hornswoggleen ja Khaliin. Jokainen vuorollaan haukkuu näitä painijoita, mutta kaiketi olemassa on usko, että näillä pidetään lapset tyytyväisinä ja myydään merchandisea.

2) WWE kirjoittaa ennalta arvaamatonta settiä. Smarkit valittavat, että nyt WWE ei osaa tehdä rahaa.

Sitten voidaan vielä pohtia sitä, kuinka monesti vaaditaan pushia Zigglerille ja monille hienoille miehille, jotka eivät valitettavasti tunnu saavan heattia. Samalla vaaditaan potkuja Hornswogglelle ja Khalille ja harmitellaan, kun Brodus Clay jälleen squashasi jobberin. Ja samalla suljetaan korvat siltä, kuinka paljon yleisö nauttii jätti-intialaisen, hauskan kääpiön ja tanssivan läskin nähdessään.

Mahtunen itsekin smarkin määritelmään, mutta en normaalisti tykkää kutsua itseäni siksi, koska en koe syytä valittaa viihteestä, jonka parissa viihdyn pääosin hyvin. Jokaisesta jaksosta ja bookkauspäätöksestä en suinkaan kuitenkaan pidä: olen esimerkiksi useaan otteeseen kritisoinut Daniel Bryanin ER:ssä ottamaa diskausta ja useita epäjohdonmukaisuuksia.

Pitäisikö vähitellen tehdä tännekin ketju, jonka aiheena on jaotella kukin fani omaan ryhmäänsä. Olisi vaikka vanhakantaiset "painin tulee tuottaa rahaa" -tyypit sekä "smarkkien tulee viihtyä" -tyypit. Ideana olisi, että jatkossa eri ryhmiin kuuluvat eivät saisi kritisoida sellaisia bookkauspäätöksiä, jotka olisivat omalle ryhmälle ominaisia. Käytännössä Hornswogglea vihaava ei siis saisi vaatia Brockille voittoa Extreme Rulesissa ja Ziggleriä kannustava ei saisi kritisoida Cenan ER-voittoa. Miltä kuulostaisi?

[eCiuj]

Sitten voidaan vielä pohtia sitä, kuinka monesti vaaditaan pushia Zigglerille ja monille hienoille miehille, jotka eivät valitettavasti tunnu saavan heattia. Samalla vaaditaan potkuja Hornswogglelle ja Khalille ja harmitellaan, kun Brodus Clay jälleen squashasi jobberin. Ja samalla suljetaan korvat siltä, kuinka paljon yleisö nauttii jätti-intialaisen, hauskan kääpiön ja tanssivan läskin nähdessään.

Suurin miinus on se, että puolitoista tuntia pitkässä ohjelmassa on kaikki nuo kolme henkilöä, ja aikaa kuluu puolituntia siihen kun Clay squashaa jobberin, Khali hoippuu kehään sekä Hornswoggle nolaa Slaterin.

[Spunkmeyer]

Yksi asia pisti silmään kun katsoin pääottelun uudelleen.

Te jotka väitätte Lesnarin vain halunneen tuhota Cenan, ja että tämä kompastui omaan ylimielisyyteensä. Miten selitätte, että pamautettuaan matsin ainoan F5:n (ja samalla iskien tuomarilta tajun kankaalle) Lesnar meni peittämään Cenan?

Oli selitys mikä tahansa, tämä epäonnistunut peitto sai kyllä Lesnarin näyttämään todella hyvältä. Cena oli taju kankaalla ties kuinka pitkään ja sai potkaistua irti vain, koska uuden tuomarin tulossa kesti pitkään. Yleensähän vain perinteiset facet kärsivät näin huonosta tuurista

[Kenitys]

Koska sain nyt tällä lomallani motivaation yrittää vihdoin päästä kiinni nykypainin tahdista, päätin katsastaa Extreme Rulesin sananmukaisesti yhdeltä istumalta sopivasti Over The Limitin aattona. Postaus jäi OTL:n jälkeiseen päivään. Jotenkin minulla ei ollut kovin kovat ennakko-odotukset tapahtumaa kohtaan, koska kortti ei vaikuttanut mitenkään järisyttävältä. Lisäksi jotenkin nuo satunnaisesti bongaamani kritiikit (erityisesti ME:n lopetuksesta) ja spoilaantumiset otteluiden lopputuloksista olivat latistaneet edes mielihaluani katsastaa koko tapahtumaa ja luoneet minulle sellaisen mielikuvan, että kyseessä olisi lähinnä "ihan kiva" välippv. Onneksi tein lopulta ryhtiliikkeen ja katsoin tämän show'n. Muuten olisi hävettänyt. Tämä oli paras ruudulta katsomani painitapahtuma pitkään, pitkään aikaan. WrestleMania oli ihan oma lukunsa, mutta painishow'na tämä oli loistavaa settiä. Jos vain väliotteluissakin olisi ollut joku järki, niin tässä voitaisiin puhua jo kiistämättömän Loistavasta ppv:stä.

Se kuitenkin alkusanoista, ja otetaan nyt tietynlaiset mietteet vielä show'sta ottelu kerrallaan. En kuitenkaan nyt kovin pitkään raporttiin vaivaudu, koska kaikki tärkeä tuntuu olevan jo sanottu, ja ppv:kin on jo 3 viikkoa vanha, niin samojen vanhojen toteamuksien toistelu ei ole mitenkään kehittävää tämän keskustelupalstan kannalta. Hitto vie, jospa koittaisin kesällä päästä ihan siihen oikeaan tahtiin. OTL:n kohdalla se ei vielä lomareissujen takia onnistu.

1. CM Punk (c) vs. Chris Jericho - Chicago Street Fight Match for the WWE Championship - ****½
- Olen huomannut tässä kuukausien aikana, kun olemme yhdessä Whatin kanssa dominoineet "Arvostele näkemääsi painitapahtumaa" -topicia, että aktiiviisista ja näkyvistä 'Alertin painipostaajista kaikkein eniten mielipiteeni tuntuvat menevän yksiin juuri Whatin kanssa. Ei sillä, on meilläkin selviä näkemyseroja joissakin jutuissa, mutta selvästi enemmän samoja mietteitä löytyy Whatilta kuin vaikkapa enskalta, Darienilta, Offarilta tai edes Saimoulta. enska ja jotkut muutkin taisivat julistaa tämän ottelun kyllä "mallikkaaksi matsiksi" muttei kuitenkaan miksikään MOTYC-tasoiseksi koitokseksi, sillä nämä kaksi eivät kuulema "klikkaa" ja näiden miesten otteluita kuulema kehutaan vain "koska vastakkain ovat Punk ja Jericho ja niiden on pakko olla mahtavia otteluita".

Höpön löpön (PG-eran mukaisesti) sanon minä ja totean, että tämä ottelu oli jumalattoman kova kamppailu. Siis miten niin nämä eivät klikkaa? Ja miten niin nämä kaksi eivät pysty unohtumattomaan otteluun? Tämähän oli about kovin Street Fight, jonka olen miesmuistiin nähnyt. Mahtava tarina, loistavia bumppeja ja yleisesti upeasti rakenneltu ottelu. Eipä tästä paljon mitään jäänyt puuttumaan. Kuten What sanoi, "Oikeastaan mitään heikkoutta en tästä löydä, mutta noustakseen ihan sinne eliittimatsien harvaan joukkoon olisi pitänyt saada vielä jotain vähän enemmän." Eli ei, tämä ottelu ei tosiaankaan ollut show'n paras ottelu mielestäni siksi, että siinä painivat vastakkain Jericho ja Punk, vaan siksi, että he nyt vain pistivät pystyyn show'n kovimman taiston, jota katsoessani viihdyin aivan täysillä.

2. Brock Lesnar vs. John Cena - Extreme Rules Match - ****
- Tämä oli todellakin aivan erilainen ottelu kuin kaikki muut viimeisen - mitä - yli viiden vuoden aikana. Siksi tätä oli tavallaan vähän vaikea arvostella, mutta en nyt kyllä lähde mukaan ihan siihen kaikkein hurmoksellisimpaan vuolatukseen, jota tämä ottelu on saanut osakseen. Joo, Lesnar oli helkkarin kova. Joo, Cena otti mahtavasti bumppia. Joo, verenvuodatus teki ottelusta todella rajun ja uskottavan näköisen. Joo, ottelu oli hienosti rakenneltu. Silti tästä tuli tällä rakenteella enemmän mieleen squash ja Lesnarin 15-minuuttinen voimannäyte kuin todellinen painiottelu. Tiedän kyllä, että sellaiseksi tämä oli rakennettukin, mutta juuri tuon rakenteen takia tämä ei mielestäni ollut mitään vuoden paras ottelu -materiaalia. Itse ainakin vaadin aivan mahtavalta painiottelulta oikeasti sellaista jatkuvaa taistelun ylläpitoa ja meininkiä, jota on vaikea edes selittää. Tämä oli omalla tavallaan vain hyvin poikkeuksellinen squash, mutta en minä siitä sen enempää valita, koska olihan tämä uskomattoman viihdyttävää katsottavaa. En vain olisi ehkä uskonut, että jengi syttyi tälle nyt ihan niin paljon. Olisikohan tässä kyse siitä, että "mukana on Lesnar ja sen on pakko olla kultaa" -ilmiöstä? ;)

Mitä tulee ottelun lopetukseen, niin sitä on täällä jo Wanhat Wrestlahmentit mukaan ottaen puitu niin paljon, ettei minulla ole enää mitään lisättävää. Olin jo ottelua katsoessa ehtinyt unohtaa lukemani spoilerit siitä, että Cena voittaa, joten lopetus todellakin yllätti. Tosin lähinnä negatiivisesti. Olin aluksi hyvin samalla linjalla mm. Whatin kanssa siitä, että tässä kustiin homma nyt pahan kerran. Rahan tekokin meni varmaan pieleen. Sitten rupesin kuitenkin miettimään tarkemmin, ja erityisesti tuo Risben esittämä loistava pointti (johon kukaan ei ilmeisesti edes uskaltanut tarttua) muutti kyllä mielipiteeni. Juuri noinhan se on, helkkari soikoon! Oikeastaan tämä voi sittenkin olla hyvä ratkaisu, jos WWE osaa vain käyttää sen hyväkseen. Ja olihan sitä Lesnaria kiva vähän näpäyttää kaikesta petturuudestaan, kuten Tirkka totesi. Ei tässä ehkä mitään ollakaan vielä kustu. Kunhan nuo Lessun riehumiset nyt ovat vain workkia, ja mies saadaan taas pian ruutuun. Ja mitä paskaa tämä nyt oli, että Cena piti jonkun läksiäispromon ja jatkaa painimista silti kuin mitään ei olisi tapahtunut? Täh? En nyt ymmärrä.

3. Shemus (c) vs. Daniel Bryan - 2 out of 3 Falls Match for the World Heavyweight Championship - ****
- Tämä oli sitten varmaan se show'n positiivisin yllätys. Vähän pelkäsin, mitä tästä tulee, mutta aivan upeastihan Bryan ja Sheamus hommansa hoitivat. En kyllä sinänsä ymmärrä Saimoun pointtia siitä, että tämä ottelu tekisi Sheamuksen mestaruuskaudesta jotenkin ratkaisevasti paremman. Ei, sitä se ei tee. Ottelu oli hieno, ja siitä kuuluu todella suuri kiitos mahtavasti hommansa hoitaneelle Bryanille, yllättävän hyvään suoritukseen venyneelle Sheamukselle ja toimivalle buukkaukselle. Se ei silti poista sitä, että Sheamuksen mestaruuskausi ei tunnu mitenkään merkittävältä ja (kuten What jo totesi) että hänen paikkansa voisi ottaa melkein kuka tahansa muukin face.

4. Kane vs. Randy Orton - Falls Count Anywhere Match - ***½
- Tässä ottelussa on eniten ihmeteltävä enskan antamaa arvosanaa - erityisesti, kun enska vielä päätti niin kovasti ihmetellä Whatin vastaavaa ;) Kiinnostaisi kyllä kovasti, mitä enska olisi tahtonut tältä enemmän, että olisi irronnut edes kolme tähteä - tai edes sama arvosana, joka tipahti Show vs. Rhodesille. Joo, toki kaikki pohjautuu viihtymiseen, mutta minusta ei ole mitenkään vaikeaa ymmärtää, miksi niin moni on viihtynyt tätä katsoessaan. Feud on ollut varmasti kuraa, mutta miten se vaikuttaa nyt tähän otteluun? Äijät todella pistivät likoon kaikkensa, ja yllättivät minut ihan tosissaan. En uskonut kuuna päivänä, että Ortonista ja Kanesta olisi painimaan ***½-ottelu keskenään, mutta niin siinä vain kävi. Hienoa HC-meininkiä ja oikeasti alusta loppuun asti täydellä vedetty ottelu. Kunniaa pitää antaa siitä, kuinka hienosti he hommansa hoitivat. Ilolla tätä katsoi, ja toimi show'n avaajana todella hyvin.

5. Big Show (c) vs. Cody Rhodes - Tables Match for the WWE Intercontinental Championship - **
Tämän ottelun paras juttu oli ehdottomasti buukkaus. En voi väittää, ettenkö olisi nauttinut tuosta lopetuksesta todella paljon. Ovela ja hauska tapa saada taas kerran nöyryytettyä Big Show'ta. Painillisesti ottelun anti jäi kuitenkin sitten varsin laihaksi, ja muutamia Rhodesin väläytyksiä lukuun ottamatta tässä ei ollut paljon mitään kehuttavaa. Niinpä ei tämä millään voinut yltää viihdyttävyydessään yhtään sellaista kivaa tv-ottelua paremmaksi.

6. Brodus Clay vs. Dolph Ziggler - *½
Joidenkin mielestä tämä on ollut kivan tv-ottelun tasoinen tai enemmänkin. Darien varmaan antoi tällekin vähintään neljä tähteä. Minusta tämä oli taas kaikella tapaa aika tylsä ottelu. Enskan käyttämä adjektiivi "hengetön" kuvaa tämän ottelun meininkiä tosi hyvin. Vaikutti jotenkin, että ei Ziggleriäkään ihan hirveästi kiinnostunut tämä. Ja miksipä olisi kiinnostanutkaan? Oli tämä silti enemmän kuin normaalit Broduksen squashit, ja toki Zigglerin työskentelystä tälle tulee vähän plussaa, mutta ei tämä millään tavalla olisi ppv:hen kuulunut.

7. Nikki Bella (c) vs. Layla - WWE Divas Championship - *
Tykkäsin tässä ottelussa eniten tätä ottelua ennen nähdystä anglesta, jossa Eve hauskasti tiputti tuon Kharma-vaihtoehdon pois. Juuri tällaisista "näpäytyksistä" minunkin täytyy myöntää tykkääväni. Itse ottelu oli sitten aika laimeaa meininkiä. Layla ei ole paljoa vuoden poissaolossaan muuttunut, ja vaikka ihan näpsäkän näköinen leidi onkin, niin painikehässä hänellä ei ainakaan vielä häntä huonompaa painijaa vastaan näytä olevan paljoakaan tarjottavaa. Kiva Crossbody ja lisäplussa ihan kivasti hoidetulle comebackille, mutta eipä tässä paljon muuta sitten ollutkaan. Milloinkohan nähtäisiin taas hyvä naisten ottelu?

8. Aaron Relic & Jay Hatton vs. Ryback - 2 on 1 Handicap Match - DUD
No mikäs h****tti tämä oli? Jobbereiden promo oli surkuhupaisuudessaan jo niin järjetöntä kuraa, ettei se edes naurattanut. Aaron Relic näytti yhtä lihaksikkaalta kuin Oselotti. Rybackin sisääntulon alussa katsoin, että mistä hemmetistä WWE on yhtäkkiä Goldbergin repäissyt rosteriinsa. Niinpä en voinut olla nauramatta lujaa pian alkaneille "Goldberg"-chanteille. Joo, ei se nyt niin paljon Kultavuorelta näyttänyt, mutta alun yhdennäköisyys oli hämäävä. Ottelu taas oli juuri niin kiinnostava kuin Goldbergin alkusquashit. Miksi näitä pitää tunkea ppv:hen? Huoh.

Ainakin Saimou taisi sanoa tämän olevan laadultaan hyvin samanlainen ppv kuin WrestleMania. Siitä olen samaa mieltä, että tämä oli Hieno (vaikka jyrääkin painin laadultaan hitusen WM:n ohi), mutta muuten tämä oli tavallaan hyvin erilainen kuin WM. WM:ssä oli kolme huipputason ottelua ja muuten varsin tasaisen viihdyttävä midcard. Tässä oli taas oli neljä hienoa ottelua, mutta kaikki niiden alapuolella olikin aika laimeaa tai ppv:seen kuulumatonta materiaalia. Taso oli siis paljon selvemmin kahtiajakautunut kuin WM:ssä. Eipä siinä, kaiken heikon materiaalin pelasti kuitenkin hieno opener ja loistavat kolme ME-ottelua. Tällaista lisää WWE, tätä katsoessa oli helppo viihtyä.