Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Jos seuraat WWE:n tapahtumia reaaliajassa, tämä on oikea paikka sinulle. Mutta älä sitten pillastu jos joku möläyttää seuraavan PPV:n mestaruusottelun voittajan nimen varoittamatta. Täällä se on sallittua.

Valvojat: Moderaattorit, Ylläpito

Vastaa Viestiin
Avatar
The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » To 04.02.2016 02:28

Kuva
RAW is WAR – 10.11.1997

Survivor Seriesistä on kulunut yksi päivä. Edelleen ollaan Kanadassa, mutta Bret Hart ei ole paikalla. Bret Hartin pitkä ja hieno WWF-ura päättyi kusetukseen Survivor Seriesissä. Shawn Michaels on uusi WWF-mestari. D-Generation X:n Rick Rude tulee paikalle buuauksien saattelemana. Rude tuttuun tapaansa haukkuu yleisön ja esittää uuden mestarin. Shawn Michaelskin saa todella myrskyisän vastaanoton kanadalaisyleisöltä.

Shawn Michaels hehkuttaa lähettäneensä Bret Hartin dinosaurusten joukkoon (WCW:hen). Michaels sanoo olevansa paras painija koskaan – parempi kuin esimerkiksi Bret Hart, Hulk Hogan tai Randy Savage. ”Maailman vaarallisin mies” Ken Shamrock tulee paikalle ja haastaa Shawn Michaelsin. Commissioner Slaughter tulee myös paikalle ja sanoo, että Ken Shamrock saa WWF-mestaruusottelun, mutta ei vielä tänään. Tässä jaksossa Shamrock saa vastaansa Hunter Hearst Helmsleyn. DX ei saa olla ottelua häiritsemässä ja Slaughter aikoo varmistaa tämän olemalla itse paikalla.

*****

Marc Mero w/Sable vs Ahmed Johnson

Lyhyt (ja kehno) ottelu, joka päättyi siihen, kun Mero löi jälleen vastustajaa kulkusille. Diskauksen jälkeen Mero teki Ahmed Johnsonille TKO:n – tai ainakin yritti tehdä. Nyrkkeilijä Butterbean on muuten paikan päällä katsomassa show’ta..

*****

TAKA Michinoku vs Devon Storm – WWF Light-Heavyweight-mestaruusturnauksen puolivälieräottelu

Sunny jälleen kuulutti ottelijat kehään, Brian Christopher oli selostamossa kommentoimassa ottelua ja TAKA Michinoku otti voiton. Ottelun jälkeen TAKAn ja Christopherin välillä oli pieni kahakka.

*****

Jim Ross haastatteli Goldustia, joka näyttää aika.. erikoiselta. Goldust kertoo olevansa nyt onnellisempi, kun pääsi vaimostaan Marlenasta eroon. Goldust-haastattelun keskeyttää Vader, joka haluaa tietää, miksi Goldust petti oman maansa Survivor Seriesissä ja jätti Vaderin yksinään ottelemaan Team Canadaa vastaan. Goldust ei sano mitään, joten Vader tekee hänelle Powerbombin!

Kuva
Viikon Goldust

*****

The Truth Commission (Recon & Sniper) w/Jackyl & The Interrogator vs The Headbangers (Mosh & Thrasher) w/Disciples of Apocalypse

Moottoripyöräjengi DOA oli turvaamassa Headbangersin selustaa. Mosh ja Thrasher onnistuivatkin voittamaan separitistit. Vähemmän yllättäen ottelun jälkeen nähtiin joukkotappelu jälleen kerran.

*****

Raw’n toinen tunti alkaa Stone Cold Steve Austinin haastattelulla. Haastattelu ei kerkeä kunnolla edes alkaa, kun Nation of Dominationin Rocky Maivia keskeyttää haastattelun. Kovat ”Rocky sucks!”-huudot kuuluvat katsomoista. Maivia haastaa Austinin Intercontinental-mestaruusmatsiin. Survivor Seriesissä mestaruuden voittanut Austin tietenkin hyväksyy haasteen.

Kuva
Ensimmäinen Rock-Austin-kohtaaminen luvassa D-Generation X: In Your Housessa.

*****

”Road Dog” Jesse James & ”Bad Ass” Billy Gunn vs Blackjack Bradshaw – Bunkhouse Battle –ottelu

Alun perin tämän ottelun piti olla tag team –ottelu, mutta Blackjack Windhamin kimppuun oltiin hyökätty aikaisemmin, joten Bradshaw tuli ottelemaan yksinään. En tiedä mistä nimi Bunkhouse Battle tulee, mutta ihan normaalilta hardcore-matsilta tämä vaikutti. James ja Gunn voittavat Bradshaw’n, jonka jälkeen he pakenevat paikalta. Bradshaw lähtee perään juoksemaan.

*****

Sitten oli vuorossa Jim Rossin suorittama Jeff Jarrett –haastattelu, johon en kyllä oikeastaan yhtään jaksanut keskittyä. Jeff Jarrettin hahmo on kyllä aika samanlainen kuin mies buukatessa itseään TNA:n mestariksi 2000-luvulla: luulee olevansa iso nimi.

*****

Michael Cole haastattelee Butterbeania, joka on eturivissä seurailemassa show’ta. Cole käy läpi Butterbeanin nyrkkeilysaavutuksia. Colen keskeyttää WWF:n oma nyrkkeilijä, Marc Mero ja hänen vaimonsa Sable. Mero on suuttunut, koska hänen mukaansa Butterbean katseli aikaisemmin Sablea. Mero kieltää Butterbeania katsomasta vaimoaan enää ’sillä tavalla’. Lisäksi Marc Mero väittää olevansa parempi nyrkkeilijä kuin Butterbean. Butterbean näyttää hölmistyneeltä.

*****

The Undertaker vs Kama Mustafa

Undertakeria ei olekaan hirveästi näkynyt painimassa Raw’ssa. Ottelu ei kauan kestä, kun Kane ja Paul Bearer keskeyttää ottelun. Mitään Kanen ja Undertakerin yhteenottoa ei vieläkään nähty, mutta Paul Bearer vannoo, että se vielä tullaan jonakin päivänä näkemään.

*****

Hunter Hearst Helmsley w/D-Generation X vs Ken Shamrock

Slaughter lähetti DX:n jäsenet pois, mutta niinhän siinä kävi, että D-Generation X tuli HHH:n apuun. Ken Shamrockia lyötiin Rick Ruden salkulla, mutta ottelun lopputulosta ei nähty, koska lähetysaika loppui ennen ottelun loppua!

----------

Kuva
RAW is WAR – 17.11.1997

Edelleen ollaan Kanadassa. Aluksi selviää edellisen jakson ratkaisu, jota ei tv:ssä nähty. Commissioner Slaughter oli tullut Shamrockin apuun ja löi HHH:ta. Sitten siirryttiin tähän päivään. Intercontinental-mestari Stone Cold Steve Austin käynnistää show’n haukkumalla Rocky Maivian. Nation of Domination tulee paikalle, ja Rocky Maivia lähettää kaverinsa kehään. D-Lo Brown saa maistaa Stone Cold Stunneria, mutta ideana tässä NOD:n suorittamassa väijytyksessä oli se, että Rocky Maivia sai varastettua Austinin IC-vyön!

*****

Marc Mero w/Sable vs Jerry Lawler w/Brian Christopher

Ei mitään hajua, minkä takia Lawler halusi otella Meroa vastaan. Butterbean oli jälleen katsomossa ja vilkutteli sieltä Sablelle. Brian Christopher yritti myös kehänlaidalla iskeä Sablea. Itse ottelussa Mero oli jo pulassa, mutta Sable sekaantui otteluun ja näin ottelu päättyi Lawlerin diskausvoittoon. Mero huutaa Sablelle. Sablelta lähtee aurinkolasit, joka paljastaa sen, että Sablen toinen silmä on mustana..

Kuva
Sablella on musta silmä.

*****

Tässä jaksossa nähtiin myös WHY BRET WHY?: The Untold Story, mikä oli kahteen osaan jaettu Vince McMahonin haastattelu. Vince McMahon kusetti Bret Hartia, mutta WWF:n johtaja ei ajatellut näin. Tämä oli nimittäin McMahonin legendaarinen ”Bret screwed Bret” –haastattelu. Vince McMahon avasi vähän taustoja omasta näkökulmastaan. Vince McMahonin toinen silmä oli mustana, kun Bret Hart oli takahuoneessa lyönyt Vinceä.

Kuva
Vincellä on musta silmä.

*****

Max Mini, Nova & Mini Taurus vs El Torito, Tarantula & Battalion

Kääpiöpainia taas kerran.. :I Onneksi KANE (ja Paul Bearer) keskeyttivät ottelun. Kääpiöt juoksivat selostajien taakse pakoon, kun Kane tuli kehään. Jostain syystä The Headbangers (Mosh & Thrasher) päättivät tulla kehään antamaan Kanelle opetuksen, mutta huonostihan näille tyhjäpäille kävi, vaikka löivätkin Boomboxin paskaksi Kanen päähän. Olen vähän pettynyt, että Kane ei päässyt kääpiöitä riepottelemaan.

*****

D-Generation X käynnisti Raw’n toisen tunnin. Tämä oli ”Ravishing” Rick Ruden viimeinen esiintyminen DX:n jäsenenä ja ylipäätänsä WWF:ssä. Itseasiassa Rick Rude esiintyi samaan aikaan WCW:n Monday Nitro –ohjelmassa! Raw’ssa Rudella oli parta ja samaan aikaan näkyneessä Nitrossa Rick Rude esiintyi viiksekkäänä. Tämä historiallinen tapahtuma oli mahdollista sen takia, kun tämä RAW oli nauhoitettu etukäteen ja Nitro tuli suorana lähetyksenä.

Shawn Michaels hehkutti jälleen potkineen Bret Hartin kokonaan pihalle WWF:stä. Ja koska Michaels on voittanut jo kaikki Bret Hartin perheenjäsenet WWF:ssä, hän aikoo seuraavaksi päihittää kaikki Hartin kaverit – alkaen Ken Shamrockista. Hunter Hearst Helmsley puolestaan uhoili Commissioner Slaughterille. HHH vihjailee, että Slaughterin vaimo ei ole tyytyväinen Slaughterin peliin. Luonnollisesti Slaughter suuttui tästä ja päätti jälleen kerran lyödä HHH:ta. Slaughter jää alakynteen, kun koko DX hyökkää komissaarin kimppuun. Slaughter vastaanotti HHH:n Pedigreen, ja täytyy rehellisesti myöntää, että tuo oli yksi parhaimmista Pedigree-liikkeen myynnistä mitä olen koskaan nähnyt.

*****

Scott Taylor vs Eric Shelly – WWF Light-Heavyweight-mestaruusturnauksen puolivälieräottelu

Light-Heavyweight-mestaruusturnauksen ensimmäisen kierroksen kolmannessa ottelussa kohtasivat Scott Taylor ja Eric Shelly. Minun mielestäni tämä oli paikoitellen jopa ihan hyvää painia, vaikka tunnelma olikin aika kuollut. Ottelun aikana oltiin puhelinyhteydessä Jeff Jarrettiin, jonka WWF-paluuottelu nähdään seuraavassa Raw’ssa. Scott Taylor eteni jatkoon tästä ottelusta.

*****

Marc Mero ja Sable tulevat paikalle. Mero vaatii Jim Rossilta haastatteluaikaa. JR suostuu haastattelemaan Meroa. Mero ihmettelee, että miksei WWF tee mitään Butterbeanille, joka stalkkaa hänen vaimoaan. Mero haluaa tapella Butterbeanin kanssa samantien. Butterbean on valmis tulemaan katsomosta, mutta hänen managerinsa estää nämä aikeet.

*****

Vaderin ja Goldustin piti kohdata toisensa, mutta Goldustin käsi oli paketissa ja hänellä oli lääkärintodistus siitä, että hän ei pysty ottelemaan. Goldustin toiminta vaikuttaa niin epäuskottavalta, että Vader halusi lukea todistuksen ja samalla Goldust päätti lyödä jollain esineellä Vaderia.

Kuva
Viikon Goldust

*****

Commissioner Slaughter oli toennut jo DX:n suorittamasta nuijinnasta. Slaughter käskee Hunter Hearst Helmsleytä ottelemaan itse komissaaria vastaan seuraavassa In Your Housessa.

*****

Rocky Maivia w/Nation of Domination vs Dude Love

Rocky Maivialla on edelleen hallussaan Austinin Intercontinental-vyö. ”Mestarin” kannalta alkoi näyttämään kuitenkin huonolta, kun Dude Love pääsi tekemään Maivialle Sweet Shin Musicin ja Double Arm DDT:n. Tässä vaiheessa Maivian NOD-kamut päättivät keskeyttää ottelun hyökkäämällä Loven kimppuun. Stone Cold Steve Austin tuli paikalle, mutta ei onnistunut saamaan vyötään takaisin.

----------

Kuva
RAW is WAR – 24.11.1997

RAW alkaa Rick Ruden kehääntulomusiikilla. WCW:hen loikannutta Rick Rudea imitoi ”Handsome” Harvey Wippleman, joka on WWF:ssä toiminut mm. managerina ja tuomarina. Handsome Harvey vetää ihan hyvän Rude-imitaation ja esittelee Shawn Michaelsin. Shawn Michaels sarkastisesti sanoo Handsome Harveyn suoriutuneen Ruden vaikeasta hommasta hyvin, jonka jälkeen DX lähettää Harveyn pois kehästä.

Kuva
Handsome Harvey

Sitten Shawn Michaels vakavoituu ja palaa Survivor Seriesin tapahtumiin. Shawn Michaelsille ei ole mitään tekemistä Montreal Screwjobin, eikä hän olisi halunnut voittaa mestaruutta näin. Hän sanoo jopa olleensa Vince McMahonin ja WWF:n tietämättä yhteydessä Bret Hartiin. Shawn Michaelsin mukaan Bret Hart on tänään täällä ja he tulevat kohtaamaan toisensa tavalla tai toisella!

*****

Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk) © vs ”Road Dog” Jesse James & ”Bad Ass” Billy Gunn – WWF Tag Team –mestaruusottelu

LOD:lla on viime aikoina ollut ongelmia Jamesin ja Gunnin kanssa, jotka ovat kaikin tavoin yrittäneet ärsyttää Tag Team –mestareita. Road Dog ja Bad Ass, jonka joukkue myöhemmin tultaisiin tuntemaan nimellä New Age Outlaws, oli vihdoin saanut tutuksi tulleen kehääntulomusiikinkin. Aikaisemmin he ovat tulleet paikalle ilman mitään musiikkia.

Ottelun lopussa tuomari oli kanttuvei, Legion of Doom pääsi yrittämään Doomsday Devicea Billy Gunnille, mutta Road Dog kerkesi lyömään tuolilla Animalia selkään. Hawk siirtyi tappelemaan Road Dogin kanssa kehän ulkopuolella. Billy Gunn meni selättämään Animalia ja paikalle tuli toinen tuomari. Kusettamalla Road Dog ja Billy Gunn onnistuivat voittamaan Tag Team –mestaruuden. Tuoreet mestarit juoksivat autolle, ja lähtivät koko areenalta pois. Samalla kun Tag Team –mestarit poistuivat, parkkipaikalla näkyi limusiini. Limusiinin kyydissä uskotaan olevan Bret Hart…

*****

Goldust oli tällä kertaa pyörätuolissa ja seuranaan hänellä oli sairaanhoitaja. Goldust sanoo murtuneen käden levinneen koko kroppaan, ja nyt hän on halvaantunut. Goldust pyytää hoitajaa levittämään alkoholia hänen olkapäilleen. Vader tulee jälleen paikalle kyselemään Goldustilta hänen tekosiaan. Juuri kun Vader on hyökkäämässä Goldustin kimppuun, ruiskauttaakin ”sairaanhoitaja” alkoholit suoraan Vaderin silmille! Sairaanhoitaja riisuu hoitajan asun ja selviää, että kyseinen ”hoitaja” on Luna Vachon – Goldustin uusi nainen.

Kuva
Viikon Goldust

*****

Brian Christopher vs Flash Flanagan – WWF Light-Heavyweight-mestaruusturnauksen puolivälieräottelu

Light-Heavyweight-mestaruusturnauksen ensimmäisen kierroksen viimeinen ottelu ei sisältänyt yllätyksiä, sillä Brian Christopher otti odotetusti voiton. Brian Christopher kohtaa välierissä Scott Taylorin.

*****

Kolmihenkiseksi supistunut D-Generation X oli jälleen kehässä. Hunter Hearst Helmsley ilmoitti Slaughterille, että hän ei pelkää komissaaria ja ei ole koskaan pelännytkään – edes pienenä. Sitten odotetaankin Bret Hartin tuloa. Bret Hartin musa käy soimaan. Paikalle tulee Bret Hart...

..ia esittävä KÄÄPIÖ!

Kuva

DX pilailee kääpiön kustannuksella ja lopulta potkivat hänet pois. Hart Foundationia edustanut Jim Neidhart on kuitenkin paikalla. ”Anvil” on vihainen (oikean) Bret Hartin kohtelusta. Shawn Michaels saa kuitenkin Neidhartin mietteliääksi sanomalla, että hän on aina pitänyt Neidhartia Hart Foundationin karismaattisempana tapauksena. Jim Neidhart ei kuitenkaan ole kuitenkaan hyötynyt tästä koskaan mitään, vaan Bret Hart on aina ollut se, joka on isot rahat takonut. Shawn Michaelsilla on tarjous Jim Neidhartille. Michaels tarjoaa Neidhartille paikkaa D-Generation X:ssä, ja hän haluaa vastauksen tänään myöhemmin.

*****

Ken Shamrock vs Savio Vega

Yllätyksetön ottelu, jonka tarkoituksena oli saada näyttämään Shawn Michaelsin ykköshaastajaksi noussut Ken Shamrock näyttämään vahvalta. Shamrock piti Savio Vegan taputtamaan nilkkalukkoon.

*****

Nation of Domination oli kehässä. Rocky Maivialla on edelleen hallussaan Austinin IC-vyö. Yhtäkkiä areenan valot alkavat temppuilemaan ja titantronilla lukee ROCKY SUCKS. Maivia lähettää NOD:n muut jäsenet katsomaan, että mikä on oikein tilanne. Pian näkyykin titantronilla Steve Austin, joka on ohjaushuoneessa säätämässä. Austin lähettää Rockylle terveiset, että tämä saa pian köniinsä. Samaan aikaan Stone Cold onkin oikeasti jo kehässä, mutta ei edelleenkään saa vyötään takaisin.

*****

Crush vs Jeff Jarrett

Tämä piti olla JJ:n WWF-paluuottelu, mutta Jeff Jarrett ei suostu ottelemaan, koska pukukopin olosuhteet eivät vastaavat niitä mitä sopimuksessa luvataan. Crush voittaa ”ottelun” uloslaskulla. MUTTA! Sitten paikalle tulee jälleen kerran Kane, joka tällä kertaa tekee Tombstonen Crushille. WWF:n agentit ja Disciples of Apocalypsen muut jäsenet rientävät paikalle. En ole ihan varma, mutta tämä taisi olla Crushin ja samalla myös DOA:n viimeinen esiintyminen Raw’ssa, sillä myös Crush loikkasi Montreal Screwjobin takia protestina WCW:hen.

*****

Shawn Michaels w/D-Generation X (myös Jim Neidhart!!) vs Vader

Jim ”Anvil” Neidhart on päättänyt liittyä DX:hen, sillä hän tuli heidän mukana kehän laidalle. Michaelsin vastustajalla – Vaderilla – on silmä teipattuna Luna Vachonin hyökkäyksen takia. WWF-mestari Shawn Michaels voittaa Vaderin. DX:n juhlat saavat käänteen, kun Chyna lyökin Jim Neidhartia munille. DX vain kusetti Jim Neidhartia!

----------
Kuva
RAW is WAR – 1.12.1997

Uudet Tag Team –mestarit, “Road Dog” Jesse James & “Bad Ass” Billy Gunn, ovat paikalla pilkkaamassa Legion of Doomia. LOD onkin paikalle, vaikka mestarit muuta väittivätkin. Siviilivaatteet päällä Road Warrior Animal & Hawk hyökkäsivät Jamesin ja Gunnin kimppuun.

*****

TAKA Michinoku vs Aguila – WWF Light-Heavyweight-mestaruusturnauksen välieräottelu

Vastakkain kaksi erittäin mielenkiintoista painijaa, japanilainen TAKA Michinoku ja nuori Aguila Meksikosta. Valitettavasti yleisö oli enemmän kiinnostunut Sunnysta, joka jälleen kerran toimi vierailevana kehäkuuluttajana. TAKA jatkoi vakuuttavia otteitaan WWF:ssä ja eteni turnauksen finaaliin.

*****

Goldust ja Luna Vachon esiintyi kunnon dominatrix-meiningillä. Kattokaa nyt tota kuvaa s****na!

Kuva
Viikon Goldust

Puhumisen hoitaa tällä kertaa Luna Vachon, joka kertoo vapauttaneensa Goldustin, joka on elänyt koko elämänsä ”vankina”. Goldust on nyt The Artist Formerly Known As Goldust. Haastattelu päätyy Lunan ja Goldustin iljettävään kielisuudelmaan. Tykkään kyllä tästä muuttuneesta Goldustista!

*****

D-Lo Brown w/Nation of Domination vs Recon w/The Truth Commission vs Chainz w/Disciples of Apocalypse vs Miguel Perez Jr. w/Los Boricuas – Eliminointiottelu

Luulin Crushin/DOA:n tarun jo päättyneen, mutta olivathan he vielä tässä D-Generation X: In Your Housea edeltävässä Raw’ssa ainakin. Ei mitään hajua minkä takia tällainen ottelu käytiin. Ehkä tähänkin jaksoon vaan oli väkisin saatava joku jengien välinen joukkotappelu aikaiseksi…

*****

D-Generation X oli paikalla. Shawn Michaels oli pyörätuolissa, josta jotenkin tuli mieleen Bret Hart aikaisemmin tänä vuonna.. Shawn Michaels ei kuitenkaan ole loukkaantunut, vaan kyseessä on jälleen DX-hassuttelua. HHH mm. ”väänsi” Shawn Michaelsin nilkan ympäri, joten Michaels on valmis kohtaamaan nilkkalukottavan Ken Shamrockin In Your Housessa.

*****

Rocky Maivia w/Nation of Domination vs Vader

Rocky Maivialla on edelleen Austinin Intercontinental-vyö. Koppava Rocky pitää itseään mestarina ja sanoo ennen ottelun alkua, että tämä ottelu ei ole Rockyn mestaruudesta. Tämä oli mielestäni historiallinen hetki, sillä tämä oli ensimmäinen kerta, kun:

A) Stone Cold Steve Austin tuli ajoneuvolla paikalle
B) Stone Cold Steve Austin joi olutta areenalla

Austin kuunteli autostaan musiikkia, joi kaljaa ja nautti samalla Rocky Maivian ottelusta. Tämä luonnollisesti häiritsi Rocky Maivian keskittymistä itse otteluun. Vader ei kuitenkaan voittanut ottelua, sillä TAFKA Goldust ja Luna Vachon tulivat paikalle häiriköimään. Vader päätti lähteä friikkikaksikon perään ja Maivia voitti ottelun uloslaskulla.

*****

Tässä välissä piti olla Brian Christopherin ja Scott Taylorin välinen ottelu, jonka voittaja etenee Light-Heavyweight-mestaruusturnauksen finaaliin. Scott Taylor oli kehässä. Sitten kehään ei tullutkaan Brian Christopher, vaan Kane, joka teki Tombstone Piledriverin Taylorille. Mitään ottelua ei nähty, joten kuka sitten kohtaa TAKA Michinokun In Your Housessa uudesta mestaruudesta? No Brian Christopher tietty.

*****

Ahmed Johnsonillakin piti olla ottelu, mutta hänen vastustajansa Jeff Jarrett ei ollut halukas ottelemaan. Jarrettin mukaan ottelua ei ole promottu tarpeeksi, eikä Johnson ole hänen arvoisensa vastustaja. Ahmed Johnson haukkuu Jarrettia nössöksi. Commissioner Slaughter tulee paikalle. Hän ei pakota Jeff Jarrettia ottelemaan nyt, mutta tulevana sunnuntaina hänen pitää otella tai hänet on hyllytetty. Slaughter paljastaa myös Jeff Jarrettin tulevan vastustajan. Se on.. THE UNDERTAKER!

*****

”Road Dog” Jesse James & ”Bad Ass” Billy Gunn vs The Headbangers (Mosh & Thrasher)

Legion of Doom hyökkäsi kesken ottelun mestareiden kimppuun, mutta Jesse James ja Billy Gunn pääsivät jälleen pakenemaan paikalta. Moshia ja Thrasheria hämmentää se, että LOD tuli paikalle aiheuttamaan The Headbangersille diskaustappion.

*****

Jim Cornette haastattelee Marc Meroa ja Sablea. Sable saa yleisöltä hyvän vastaanoton. Marc Mero saa ihan toisenlaisen vastaanoton. Cornette vihjailee Marc Meron olevan nykyisin täysin Sablen varjossa. Marc Mero sanoo, että ilman häntä Sable ei olisi mitään ja Sable on hänen omaisuuttaan. Hän käskee Sablea pistämään käsiin pistehanskat, jotta ”Marvelous” voi näyttää nyrkkeilyosaamistaan. Lopuksi Mero pistää Sablen vielä itkemään sanomalla tätä hyödyttömäksi.

Kuva
Marc Merolla ja Sablella ei mene hyvin.

*****

Hunter Hearst Helmsley w/D-Generation X vs Jim Neidhart

Ottelu kesti vain pari minuuttia. HHH otti Chynan ja Michaelsin avustuksella voiton Neidhartista. Ottelun jälkeen Helmsley tekee Neidhartille vielä Pedigreen tuolin päälle. Tämän jälkeen DX maalaa spraymaalilla Neidhartin selkään isolla WCW. Anvil kuitenkin tokenee DX:n iskuista ja alkaa tappelemaan vielä vastaan. Commissioner Slaughterkin tulee auttamaan Neidhartia, mutta hänkään ei pärjää DX:lle. Lopulta tilanne kääntyy hyvisten eduksi, kun Ken Shamrock tulee myös paikalle. Neidhart pitelee Chynaa, Slaughter pitää Helmsleytä Cobra Clutchissa ja Ken Shamrock vääntää Michaelsin nilkkaa. Näin päättyy joulukuun ensimmäinen RAW, joka on samalla viimeinen RAW ennen vuoden viimeistä PPV:tä – D-Generation X: In Your Housea.

Kuva
Jim "Anvil" Neidhart koki kovia.

----------

Kuva
D-Generation X: In Your House

19. In Your House –PPV oli samalla vuoden 1997 viimeinen WWF:n järjestämä PPV-tapahtuma. Tämän IYH:n nimenä oli D-Generation X (myös muotoa De-Generation X on käytetty), joka oli nimensä, tunnusmusansa ja logonsa saanut suoraan Shawn Michaelsin johtamalta poppoolta.

D-Generation X järjestettiin Springfield, Massachusettsissä. Selostajina toimi kaksikko Jim Ross-Jerry Lawler. Vince McMahon on jäänyt kokonaan sivuun selostushommista. Raw’ssa on välillä JR:n seurana ollut Jim Cornette, ja osan ohjelmasta myös Jerry Lawler. Tässä PPV:ssä Cornette sai toimia pukukoppihaastattelijana.

Kuva
Brian Christopher vs TAKA MichinokuWWF Light-Heavyweight-mestaruusturnauksen finaali

WWF:n vastaus WCW:n Cruiserweight-divisioonalle oli Light-Heavyweight-sarja. Alemman painoluokan painijoiden välisiä otteluita oli nähty jo useamman kuukauden ajan. Uudelle divisioonalle luotiin myös oma mestaruusvyö, josta järjestettiin turnaus. Nyt oli aika turnauksen finaalille, jonka voittaja kruunataan mestariksi. Brian Christopher eteni jatkoon voittamalla Flash Flanaganin ja Scott Taylorin. TAKA Michinoku voitti meksikolaiset Super Locon ja Aguilan.

Tämähän oli oikein mainio aloitus illalle. TAKA Michinoku väläytteli jälleen osaamistaan ja Brian Christopher hoiti kusipään roolinsa loistavasti. Vähän enemmän vauhtia olisin ehkä toivonut, sillä välillä ottelu oli aika hidastempoinen. Ottelu oli hyvin buukattu, ja uskallan väittää, että tämä oli jopa illan paras ottelu. Brian Christopherin isä (vaikka hän edelleen asian kieltää) Jerry Lawler oli myös paikalla, mutta hänenkin sekaantuminen oli järkevästi toteutettu, eikä oikeastaan yhtään häirinnyt itse ottelua.

***½ (12:02)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja uusi WWF Light-Heavyweight-mestari: TAKA Michinoku

Brian Christopher yritti Leg Dropia kulmauksesta, mutta TAKA väisti tämän ja pian pääsi tekemään Michinoku Driverin. Ottelun jälkeen WWF:n agentit Pat Patterson, Gerald Brisco ja Tony Garea tulivat kättelemään uutta mestaria ja luovuttamaan TAKAlle mestaruusvyön.
Kuva
Los Boricuas (Miguel Perez Jr., Jesus Castillo & Jose Estrada Jr.) w/Savio Vega vs Disciples of Apocalypse (Chainz, 8-Ball & Skull)

Luulin jo, että Disciples of Apocalypse on historiaa, sillä DOA:n johtaja Crush oli poissa pelistä. Kayfabessa Crushin oli tuhonnut Kane, mutta oikeastihan Crush oli lähtenyt WCW:hen Montreal Screwjobin takia. Sen takia ottelu olikin tavanomaisen 4vs4-jengiväännön sijaan kuuden miehen tag team –ottelu. Jostain syystä Los Boricuasilta ulkopuolelle jäi jengin pomo, Savio Vega. Tämä on sääli, sillä Savio Vega on porukan ainoa kiinnostava painija.

Luulin myös väärin, kun ajattelin tämän surkean Gang Wars –kuvion olevan ohi. Edelliset Boricuas-DOA-ottelut ovat olleet huonoja, eikä Savio Vegan ja Crushin poissaolo yhtään ottelua parantanut – päinvastoin. Tämä oli kaikkein huonoin näiden jengien välinen ottelu. Tai ehkä se vaan tuntui siltä, kun ei enää yhtäkään minuuttia jaksa katsella näiden välisiä yhteenottoja. Jos jotain positiivista pitää sanoa, niin

* (07:58)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Los Boricuas (Miguel Perez Jr., Jesus Castillo & Jose Estrada Jr.)

Miguel Perez esitti loukkaantunutta lähes puolet ottelusta kehän ulkopuolella, mutta sitten tuli ”ihmeparantuminen” ja Perez kävi kehässä tälläämässä 8-Ballille/Skullille (ota noista nyt selvää, että kumpi on kumpi) Somersault Legdropin.
Kuva
Marc Mero w/Sable vs Butterbean – Toughman –ottelu

Sitten nähtiinkin jotain ihan muuta. Marc Mero oli paluunsa myötä aivan muuttunut mies. Uuden gimmickin lisäksi miehen asenne omaa vaimoaan kohtaan on muuttunut ihan täysin. Meroa ärsyttää, että Sable saa enemmän huomiota kuin hän. Meron hampaisiin joutui myös 90-luvun suosituimpiin nyrkkeilijöihin kuuluva Butterbean, joka oli paria Raw’ta seuraamassa. Marc Mero väitti Butterbeanin olevan Sablen perään, ja kaiken kukkuraksi Mero uhoili olevansa parempi nyrkkeilijä kuin Butterbean.

Tämä feudi pitää tietysti ratkaista kehässä, mutta painiottelun sijaan nähtiinkin nelieräinen ”nyrkkeily”ottelu. Olen aina ollut sitä mieltä, että showpaini showpainina ja nyrkkeily nyrkkeilynä. Minulla ei ole mitään mielenkiintoa katsoa sovittua nyrkkeilymatsia painishow’ssa. Tämä oli aivan turha ottelu, mutta annetaan puolikas tähti Marc Merolle. Vähän huvitti, kuinka Marc Mero sikaili ottelun aikana.

½ (10:20)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Butterbean (diskauksella)

Neljännessä erässä alakynnessä oleva Marc Mero lyö Butterbeania haarojen väliin.
Ennen seuraavaa ottelua nähtiin hämmentävä segmentti, kun Goldust ja Luna Vachon tulivat rampille. The Artist Formerly Known As Goldust luki lastenkirjaa, kunnes Luna lopulta keskeytti ja käski TAFKA Goldustin takaisin takahuoneeseen. Tämä Goldustin nykymeno on kyllä hauskaa seurattavaa. Ihmettelen vaan, että miksei Vaderin ja Goldustin välistä ottelua nähty tässä PPV:ssä?

Kuva
Viikon Goldust

Kuva
”Road Dog” Jesse James & ”Bad Ass” Billy Gunn © vs Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk)WWF Tag Team –mestaruusottelu

LOD:ia ärsyttäneet “Road Dog” Jesse James ja “Bad Ass” Billy Gunn nousivat Raw’ssa muutama viikko sitten vähän varkain Tag Team –mestareiksi. Voitto tuli kyseenalaisin keinoin, joka kismitti LOD:ia. Nyt Road Warriorit saivatkin revanssissa. Yksinkertaisuudessaan tämä on ollut mielestäni ihan mukava feudi.

Legion of Doom ei ainakaan enää tässä vaiheessa uraa olleet mitään ihmeellisiä ottelunkantajia, mutta on näitä joukkueen otteluita ollut ihan kiva katsoa, koska he ovat sellaisia perusvarmoja suorittajia, joiden ottelut on aina ihan ok. Tämäkin oli jälleen sellainen ottelu. Tämä oli ehdottomasti paras PPV-ottelu, jossa Billy Gunn ja Jesse James ovat olleet tänä vuonna. Olisin jopa harkinnut kolmea tähteä, mutta tässä oli ehkä laimein lopetus ikinä. Ja tähän loppuun liittyi olennaisena Henry O. Godwinn. Eikö tämä Godwinnien ja LOD:n välinen feudikaan koskaan lopu?

**½ (10:32)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat ja edelleen WWF Tag Team –mestarit: Jesse James & Billy Gunn (diskauksella

Henry O. Godwinn tulee kehään ämpärin kanssa ja lyö sillä Animalia. Hawk saa kuitenkin ämpärin riistettyä ja alkaa huitomaan sillä kaikkia. Legion of Doom diskataan, sillä tuomari ei nähnyt Godwinnin hyökkäystä.
Kuva
HHH w/Chyna vs Sgt. Slaughter – Boot Camp –ottelu

Slaughterin kehääntulomusiikkina on Kurt Anglen ’Medal’!

Tänä päivänä Triple H on auktoriteettihenkilö, josta tietyt painijat eivät välitä. Vuonna 1997 roolit olivat toisinpäin, sillä silloin HHH oli vielä se painija, joka ei pomostaan tykännyt. D-Generation X on jo pidemmän ajan ärsyttänyt komissaarina toimivaa Slaughteria. Slaughterilla on ollut pinna kireällä HHH:n ja Michaelsin pelleilyn takia, mutta viimeinen tikki oli hyökkäys Slaughterin kimppuun sekä Slaughterin vaimon mainitseminen. Slaughter päätti tehdä comebackin kehään pistämällä itsensä ottelemaan tässä PPV:ssä Hunter Hearst Helmsleytä vastaan.

Ottelumuoto oli Boot Camp, joka oli käytännössä Street Fight –ottelu. HHH:n ja Slaughterin välinen ottelu oli ehdottomasti tapahtuman positiivisin yllätys. Odotusarvot olivat hyvin pienet, koska Slaughter oli jo tässä vaiheessa melko vanha, eikä ollut useampaan vuoteen otellut ja niistä varsinaisista huippuvuosista oli vielä pidempi aika. Sen lisäksi pitää muistaa, että vielä tässä vaiheessa uraa Triple H ei vielä niin mieleenpainuva ottelija ollut. Siksi olikin ilo huomata, kuinka hyvin Slaughter otti bumppia vastaan ja muutenkin meno oli yllättävän hyvää. Chyna sekaantui luonnollisesti otteluun, mutta oli nämä Chynan sekaantumiset jälleen paremmin hoidettu kuin muissa matseissa, joissa sekaantumisia nähtiin tässä tapahtumassa.

Huomasin muuten, että arvostetuin painitoimittaja Dave Meltzer on antanut tälle ottelulle arvosanaksi MIINUS kaksi tähteä. En pysty yhtään ymmärtämään, sillä ei tämä mielestäni mitenkään kehno ottelu ollut. Noh, makuja on monia.

*** (17:39)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: HHH

Slaughter oli saanut pistettyä HHH:n jo Cobra Clutchiin, kunnes Chyna hyökkäsi pulverit naamalla vielä kerran Slaughterin kimppuun. Tämä käänsi ottelun HHH:lle, joka teki Slaughterille Pedigreen tuolin päälle.
Kuva
Jeff Jarrett vs The Undertaker

Jeff Jarrett teki joku aika sitten paluun WWF:ään, mutta tämä oli miehen ensimmäinen ottelu, sillä Raw’ssa hän ei vaihtelevien syiden takia ole halunnut otella. Slaughter määräsi Jarrettin ottelemaan Undertakeria vastaan, joka edelleenkin vältteli veljeään Kanea. Siinä on tämän ottelun taustat. Ottelu jäi aika vaisuksi, koska se oli ihan varmaa, että Kane tulee taas jossain vaiheessa ottelua paikalle. Tämän takia meininki kehässäkin näytti niin odottavaiselta. Miksei tätä ottelua voitu käydä vaikka Raw’ssa?

** (06:54)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Jeff Jarrett (diskauksella)[

Kane ja Paul Bearer keskeyttivät ottelun. Kane teki kuristusjuntan Jeff Jarrettille, jonka jälkeen Kane ja Undertaker tuijottelivat toisiaan, mutta eivät ottaneet yhteen. Kane ja Paul Bearer poistui paikalta. Sitten poistui myös Taker. Jeff Jarrett juhli kehässä ”voittoaan”.
Kuva
Stone Cold Steve Austin © vs Rocky Maivia w/Nation of DominationWWF Intercontinental –mestaruusottelu

Stone Coldin ja The Rockin ensimmäinen kohtaaminen PPV-tasolla. Austin voitti Survivor Seriesissä Intercontinental-mestaruuden takaisin itselleen. Nation of Domination oli edelleen kuitenkin vihainen siitä, että Austin aiheutti aiemmin Faarooqille tappion IC-mestaruusottelussa. Stone Coldin haastajaksi ei noussutkaan NOD:n johtaja Faarooq, vaan joka viikko koppavammin käyttäytyvä Rocky Maivia, joka oli alkanut käyttämään itsestään nimeä ”The Rock”. Maivia ryösti Stone Coldin Intercontinental-vyön, jonka jälkeen Rocky Maivia on pitänyt itseään todellisena mestarina. Vielä tämän ottelun alkaessakin vyö oli Rockylla.

Ei tästä ensimmäisestä Austin-Rockista mitään klassikkoa syntynyt, sillä ottelu kesti alle kuusi minuuttia. Selvästikään Stone Cold ei vielä ollut toipunut Summerslamin loukkaantumisestaan. Painillisesti tämä ei ollut mikään ihmeellinen ottelu, mutta kyllä tästä jäi silti hyvä maku. Tämä ottelu oli hyvää viihdettä, jonka takia tämä saa näinkin hyvän arvosanan. Mukava huomata, kuinka Rocky Maivia on tämän vuoden aikana kehittynyt ja mukava myös nähdä Austiniakin tositoimissa.

*** (05:28)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja edelleen WWF Intercontinental –mestari: Stone Cold Steve Austin[/]

Rocky Maivia joutui vihdoin Stone Cold Stunnerin uhriksi. Austin selätti Rockyn ja sai vyön takaisin haltuunsa.


Kuva
Shawn Michaels (c) w/D-Generation X vs Ken ShamrockWWF-mestaruusottelu

Bret Hart oli poissa. WWF:n rosteri oli hyvin kapea, joten seuraavaksi ykköshaastajaksi oli noussut Ken Shamrock, joka teki WWF-debyyttinsä vasta tänä vuonna. Shamrock on ollut lyhyen WWF-uransa aikana hyvin vakuuttava, jonka tekemä nilkkalukko on tehnyt tuhoja. Mitään hirveän syvällistä feudia ei Michaelsin ja Shamrockin välillä ollut. Shawn Michaels on ylimielinen mestari, josta Ken Shamrock ei tykkää yhtään.

Tämä oli ihan kiva ottelu. Ehkä tässä isoimpana ongelmana oli se, että tämä tuntui niin väli-PPV:ltä ennen Royal Rumblea, että voittajaa ei ollut vaikea veikata ottelua katsoessa. Lisäksi vähän häiritsee se, että Shamrock ei päässyt niin paljon teknistä osaamista näyttämään kuin olisin toivonut. Isoin ongelma ottelussa oli kuitenkin lopetus, jonka takia jouduin rokottamaan puolikkaan tähden pois arvosanasta. Se vaan oli niin typerä, joka vaan alleviivasi, että tämä oli väli-PPV. Ottelun jälkeiset tapahtumat sentään oli aika mielenkiintoinen juttu, jonka takia tästä PPV:stä ja ottelusta jäi ihan hyvät fiilikset.

*** (18:27)

Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Ken Shamrock (diskauksella)

Ken Shamrock pisti Shawn Michaelsin nilkkalukkoon, jolloin HHH ja Chyna päättivät tulla väliin. Tuomari päätti ottelun ja Ken Shamrock voitti diskauksella, mutta Shawn Michaels säilytti mestaruuden. Ottelun jälkeen DX on Ken Shamrockin kimpussa, kunnes yhtäkkiä Owen Hart yllättää ja hyökkää Shawn Michaelsin kimppuun! Huppariin pukeutunut Owen Hart poistuu katsomon kautta pois paikalta.


-----

Sanoisin, että tämä on mainettaan parempi PPV. Eihän tämä mikään hyvä PPV ollut, eikä edes ok-arvosanan arvoinen, vaan kyllä tämäkin kallistuu tyydyttävän puolelle. WWF:n rosteri oli Montreal Screwjobin jäljiltä entistä ohuempi, joten eipä tältä mitään ihmeempiä voinutkaan odottaa. Meron ja Butterbeanin välisen nyrkkeiluottelun olisi voinut jättää väliin. Myös Los Boricuasin ja DOA:n välisen ottelun olisi voinut jättää pois. Ja missä oli Goldustin ja Vaderin välinen ottelu? Oli tässä jotain hyvääkin. Light-Heavyweight-mestaruusottelu oli hyvä, Slaughter-HHH yllätti positiivisesti, WWF-mestaruusottelu oli ihan hyvä (mutta ei loistava) ja ottelun jälkeiset jutut jätti kaikin puolin hyvän maun. Yhtään huippuarvosanaan yltänyttä matsia ei nähty, mutta ei näitä tapahtumia voi arvostella pelkästään otteluiden arvosanojen perusteella.

-----

D-Generation X:n tähdet:
*** TAKA Michinoku
** Shawn Michaels
* Ken Shamrock

-----

PPV-arvosanat:
Loistava
In Your House 16: Canadian Stampede
Hyvä
One Night Only
Royal Rumble
Summerslam
Ok
In Your House 13: Final Four
In Your House 15: A Cold Day in Hell
Tyydyttävä
King of the Ring
Wrestlemania 13
D-Generation X: In Your House
Badd Blood: In Your House
Survivor Series
Ground Zero: In Your House
In Your House 14: Revenge of the Taker

-----

Tähtipörssi:
1. Bret Hart 19
2. Steve Austin 16
3. Shawn Michaels 13
4. The Undertaker 10
5. Vader 5
5. Mankind 5
7. TAKA Michinoku 4
8. Owen Hart 3
9. The British Bulldog 1
9. D-Lo Brown 1
9. Ken Shamrock 1

-----

Se on sitten katsottu kaikki vuoden 1997 WWf-PPV:t! Vielä olisi neljä RAW-jaksoa vuodelta 1997 katsomatta, mutta niistä tulee raporttia vasta sitten, kun siirryn vuoteen 1998 ja arvostelen Royal Rumble 1998:n. Ennen Royal Rumble 1998:a tulee kuitenkin yhteenveto vuodesta 1997, valinnat vuoden parhaimmiksi ja paskimmiksi ym. En vielä osaa sanoa, että koska saan tämän tehtyä, mutta vähän olen jo aloitellut onneksi..
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ke 17.02.2016 20:54

Lupasin tiukempaa tahtia, sen sijaan on pari viikkoa ollut täyttä hiljaisuutta. Nyt kuitenkin aikeena ottaa loppukiri, vaikkei täällä kukaan enää kävisikään. Vuoden aion vetää loppuun ihan käytännön syistä.

Kuva
BOUND FOR GLORY 2006

No niin. Vuoden suurin hetki TNA:lle. Ei pelkästään sen takia, että Bound For Glorya mainostetaan TNA:n WrestleManiana, vaan myös siksi, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun TNA:n ppv järjestettiin Impact Zonen ulkopuolella. TNA oli siis lähtenyt tien päälle ja järjesti nyt vuoden suurimman tapahtumansa Detroitissa. Tunnelma oli mukavan erilainen ummehtuneeseen Impact Zoneen verrattuna. Selostajina Mike West ja Don Tenay, haastattelijana Boramy Jerash. Minulla on tähän ppv:hen sellainen henkilökohtainen suhde, että tämä oli ensimmäinen TNA:n ppv, jonka katsoin kokonaan.

Kuva
Kevin Nash Open Invitational X Division Gauntlet Battle Royal Match
Participants: Austin Starr, Sonjay Dutt, Maverick Matt, Jay Lethal, A-1, Zach Gowen, Kazarian, Sirelda, Shark Boy, Alex Shelley, D-Ray 3000, Johnny Devine, Elix Skipper, Short Sleeve Sampson, Norman Smiley, Mark Johnson, Petey Williams
Ilta avattiin kevyellä annoksella huumoria ja lautasellisella mielenkiintoisia X-Divisioonan painijoita. Kevin Nash oli siis alkanut kesällä käydä sotaa X-Divaria vastaan, ja samalla hän oli liittoutunut kahden X-Divarin painijan Alex Shelleyn ja Johnny Devinen. Kesken sodankäynnin Nash oli mennyt loukkaantumaan, ja sen jälkeen hän oli liikkunut tovin pyörätuolissa. Nyt Nash oli taas jaloillaan, mutta kehään hän ei vieläkään noussut. Muutenkin Nash esitti nyt ilmeisesti jonkinlaista X-Divarin hyväntekijää, sillä hän oli päättänyt järjestää oman "Invitational Gauntlet Battle Royal Matchinsa" parhaille X-Divarin painijoille, jotka hän oli kutsunut otteluunsa. Nashin tarkoitus oli ilmeisesti, että tässä ottelussa X-Divarin painijat voisivat osoittaa kyvykkyytensä sekä faneille että hänelle itselleen. Voittajalle olisi tarjolla palkinnoksi upea pokaali, joka Mike Tenayn mukaan näytti keilailupalkinnolta. Säännöt olivat perinteiset Gauntlet-säännöt. Osanottajista seuraavaa: Austin Starr oli comebackinsa tehnyt Austin Aries, joka veti nyt ylimielistä leffatähti-gimmickiä. Starria oli hehkutettu viikkojen ajan ennen ppv:tä. Entinen Team Canadan jäsen A-1 ja kookas naispainija Sirelda tekivät X-Divari-debyyttinsä. Zach Gowen teki tässä taas yhden illan comebackin. D-Ray 3000 on tuttu TNA:sta vuosilta 2003-2004, jolloin hän paini Shark Boyn parina. Nyt hänkin teki lyhyen comebackin. Short Sleeve Sampson oli viime aikoina TNA:ssa pyörinyt kääpiöpainija. Mark "Slick" Johnson oli yksi ottelun tuomareista, joka hyppäsi lopussa mukaan.

Tämä oli mukava aloitus vuoden suurimmalle tapahtumalle, vaikka sellaista perinteistä X-Divisioonan suurta spottailuiloittelua ei tässä nyt tarjottukaan. Ei nähty kovin montaa näyttävää loikkaa tai muuta huikeaa hetkeä, mutta sen sijaan nähtiin paljon kivaa painia ja muutenkin sopivaa Gauntlet-hassuttelua. D-Ray 3000:n ja Zach Gowenin tapaisten vanhojen aikojen tyyppien yhden illan comebackit olivat mukava piristys otteluun, joka oli juuri sopivasti huumoripitoinen muttei kuitenkaan mennyt missään vaiheessa liialliseksi pelleilyksi. Siitä nimittäin pitivät huolta Austin Starr, Alex Shelley, Petey Williams, Jay Lethal ja vastaavat X-Divarin ykkösnimet. Lopputaistelu olisi kyllä saanut olla mielellään pidempi, mutta sen aikaa mitä kahden viimeisen painijan välienselvittely kesti, oli se mukavaa katsottavaa. Kokonaisuutena tämä hyvin poikkeuksellinen X-Divisioonan ottelu avasi siis illan oikein mallikkaasti, vaikka varsinaisesta superpainista ei päästy nauttimaan.
*** (17:24)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Austin Starr (Runner up: Jay Lethal)
Kuva Kuva Kuva Kuva
Naturals vs. James Gang vs. America's Most Wanted vs. Team 3D
Voin heti alkuun myöntää, että minulla ei ole mitään hajua tämän ottelun joukkueiden face/heel-jakaumasta, mutta minun silmissäni kaikki olivat tällä hetkellä faceja. En tiedä, pitäisikö tämä Shane Douglasin ja Naturalsin kausi mieltää Naturalsin heel-runiksi, mutta yleisö poppasi aina heille ja he painivat lähinnä heel-vastustajia vastaan, joten minun mielestäni he olivat faceja. James Gangilla oli Team 3D -feudin aikaan joku yhteenliittoutuma Abyssin kanssa, mutta eivät he oikein heeleiltä missään vaiheessa vaikuttaneet. America's Most Wanted oli puolestaan juuri tehnyt ilmeisesti face-turnin, koska LAX oli viikko sitten kääntynyt heitä vastaan ja piessyt Gail Kimin sairaalakuntoon. Paluunsa Japanin-kiertueelta tehnyt Team 3D nyt oli ilmiselvä face-kaksikko. No, nyt nämä neljä kokenutta joukkuetta kohtasi toisensa puhtaassa filleriottelussa. Douglasin manageroimat Naturalsit olivat edelleen viralliset ykköshaastajat, ja heidän olisi määrä saada mestaruusottelunsa tämän ppv:n jälkeen. Naturals-kaksikon välit kohtuuttoman ankaraan manageriinsa olivat kuitenkin huonotuneet koko ajan.

Tässä ottelussa oli jopa tietyllä tavalla ison ottelun tuntua, koska vastakkain oli kaksi TNA:n pitkäaikaisinta ja perinteikkäintä joukkuetta (AMW ja Naturals) ja kaksi TNA:han vuosien aikana saapunutta pitkäaikaista ja legendaarista joukkuetta (James Gang ja 3D). Tunnelma oli kohdillaan, ja myös osanottajat olivat ihan viihdyttäviä. Siitä huolimatta tästä ei oikeastaan syntynyt mitään merkittävää tai erityisen viihdyttävää. Kaikki kahdeksan kyllä rymistelivät ympäri kehää, ja ottelussa nähtiin myös pakollinen (vaikkeikaan erityisen näyttävästi hoidettu) Tower of Doom -spotti. Mikään ei ollut pahasti pielessä, eikä kukaan ollut erityisen ärsyttävä kehässä. Vähän siis sinne päin muttei kuitenkaan mitään kovin mieleenpainuvaa. Aika klassinen esimerkki siis hmv-ottelusta, joita ei nyt välttämättä toivoisi näkevän promootion vuoden suurimmassa tapahtumassa. No, kai sinne alakorttiin nyt yksi tv-ottelutasoinen koitoskin mahtuu. Huonomminkin voisivat asiat sentään olla.
** (7:02)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Team 3D (Devon pinned Douglas after a 3D)
Kuva Kuva Kuva Kuva
Abyss w/ James Mitchell vs. Brother Runt vs. Raven vs. Samoa Joe - Special Referee: Jake Roberts - Monster's Ball Match
Abyss, Runt ja Raven vihasivat toisiaan edelleen yhtä paljon kuin edellisen ppv:n aikaan, joten heidän uusintaottelunsa ei vaatine kummempia selityksiä. Sen sijaan tästä ottelusta teki varsin mielenkiintoisen se, että mukaan oli sotkettu Samoa Joe. Edellinen ppv:hän oli päättynyt siihen, että Joe päihittä NWA World Heavyweight -mestarin Jeff Jarrettin non title -ottelussa. Joe ei non title -stipulaatiosta välittänyt, vaan nappasi silti mestaruusvyön mukaansa. Seuraavien viikkojen ajan Joe kanniskeli vyötä kuin mestari ikäänsä, kunnes TNA:n johtoportaan edustaja James Mitchell teki sopimuksen itse s****nan eli James Mitchellin kanssa. Mitchell lupasi, että Abyss hankkisi vyön takaisin Joelta. Niinpä Abyss ja Joe ajautuivat sotapolulle, ja ennen kuin kukaan ehti edes tajuta, Joe oli mukana tässä sopassa. Niinpä oli vain luontevaa pistää nämä neljä TNA:n nimikko-otteluun Monster's Ball Matchiin ja tuoda tuomariksi vieläpä legendaarinen Jake "The Snake" Roberts. Mitäkö kävi mestaruusvyölle? No, lopulta Jarrett itse nappasi sen takaisin Joelta ppv:tä edeltäneessä Impactissa. Monster's Ballin ensimmäisinä vuosina katsojille muuten uskoteltiin, että ottelun osanottajat olisivat olleet ennen ottelua 24 tuntia pimeässä huoneessa ilman ruokaa. Nyt tällaista höpölöpöä ei enää edes väitetty kenellekään.

Olen nyt sen verran armollinen, että kallistun antamaan tälle juuri ja juuri arvosanaksi **½, vaikka tuo puolikkaan miinustaminen oli hyvin lähellä. Tämä ei nimittäin ollut todellakaan TNA:n parasta HC-painia eikä edes parasta Monster's Ball -menoa. Ottelun kunniaksi pitää antaa ensinnäkin se, että Joe näytti jälleen todella hyvältä. Joe liikkui hyvin, tarjoili pirun stiffejä iskuja ja tiputtautui kaksi kertaa putkeen rajusti alas sisääntulorampilta pöytien läpi. Ottelun toinen hyvä puoli olikin se, että tässä nähtiin MB-otteluun sopien pari oikeasti tosi rajua bumppia. Joen lisäksi erityisesti Brother Runt otti osansa ottamalla ensin vastaan Chokeslamin sisääntulorakennelman päältä alas ja jäämällä sen jälkeen vielä tuolta korkealta tiputtautuneen Abyssin Elbow Dropin alle. Lopussa myös Abyss pääsi näyttämään HC-taitojaan, kun Joe jyräsi hänet todella brutaalisti nastojen päälle Senton Splashilla. Nämä olivat siis ottelun hyviä puolia, mutta ikävä kyllä niiden vastapainoksi nähtiin todella paljon hapuilua, katkonaisuutta, päämäärättömyyttä, tylsää paikallaan seisoskelua ja ennen kaikkea ottelun tuomariksi buukatun Jake Robertsin typeriä sekaantumisia juuri silloin, kun momentum oli nousussa. Ottelun flow ei siis yksinkertaisesti pysynyt kasassa, vaan homma pätki liikaa ja tuntui siksi hieman kököltä. Hyviä puolia oli onneksi sen verran, että tästä ei jäänyt kauhean paha maku suuhun. Pettymys silti.
**½ (11:19)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Samoa Joe (Pinned Raven after a Muscle Buster)
Kuva Kuva
Larry Zbyszko vs. Eric Young - Loser Leaves TNA Match
Okei, tämän ottelun taustatarina oli täysin idioottimainen. Sympaattisen vainoharhainen Eric Young nautti edelleen järisyttävää yleisönsuosiota, mutta pelkäsi silti työpaikkansa puolesta. Ja kuin tilauksesta pian TNA:n edellisen ppv:n jälkeen Jim Cornette oli päättänyt, että hänen on pakko vähentää työvoimaa yhdellä painijalla. Niinpä hän järjesti mm. Eric Youngin, Shark Boyn ja David Youngin välille ottelun, jonka häviäjä lähtisi TNA:sta. Missään ei selitetty, millä perusteilla juuri nämä painijat oli valittu otteluun. Varsinkin Youngin valinta oli täysin käsittämätön (kayfabessakin), sillä hän oli viime aikoina vain voittanut otteluitaan ja tuonut firmalle rahaa fanituotteilla (mistä Cornette puhui koko ajan). No, EY oli mukana ottelussa ja vieläpä hävisi sen, koska jostain (toisesta käsittämättömästä syystä) ilkeä authority figure Larry Zbyszko sekaantui otteluun ja aiheutti Ericille tappion. Tämä sitten suututti Cornetten, joka vihasi muutenkin Zbyszkoa. Niinpä hän määräsi Bound For Gloryyn Youngin ja Zbyszkon välille ottelun, jonka häviäjä joutuisi lopullisesti lähtemään TNA:sta. Ei, tässä ei ole mitään tolkkua.

Annan puoli tähteä yleisölle ja puoli tähteä sympaattisen roolin hienosti vetäneelle Youngille. Kaikki muu olikin tässä aika lailla täyttä sontaa. Paskan taustatarinan lisäksi itse ottelussa ei ollut yhtään mitään maininnanarvoista. Käytännössä koko Zbyszkon meininki viimeisen vuoden ajan on ollut sellaista kuraa TNA:ssa, että sille oli aikakin saada vihdoin loppu. Hups, spoilasin samalla ottelun voittajan. No, se tuskin tuli oikeasti kenellekään yllätyksenä. Mutta siis. Ymmärrän tavallaan, miksi tämä buukattiin Bound For Gloryyn, mutten voi väittää kummemmin silti hyväksyväni sitä. Youngin potentiaalin hyödyntäminen face-turnin jälkeen on ollut lähes olematonta: miehestä olisi voitu tehdä underdog-tähti niin monella muullakin tapaa. No, tämä nyt oli tällainen.
* (3:35)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Eric Young (Hit Zbyszko with a brass knuckles)
In ring angle w/ Jim Cornette, Kurt Angle & Samoa Joe
TNA:n historian suurin hankinta Kurt Angle oli tehnyt debyyttinsä tätä ppv:tä edeltäneessä Impactissa. Angle oli ajautunut saman tien sotapolulle Samoa Joen kanssa, koska nämä kaksi yksinkertaisesti olivat niin kilpailuhenkisiä kavereita, etteivät he voineet sietää sitä, että he jäisivät toiselle kakkoseksi. Joen ja Anglen kohtaamista ei kuitenkaan buukattu Bound for Gloryyn, sillä Joella oli oma ottelunsa ja koska Angle oli illan Main Eventin Special Enforcer. Niinpä pahasti kipeä ja lähes äänensä menettänyt Jim Cornette joutui saapumaan kehään ilmoittaakseen, että Joe ei saisi sekaantua millään tavalla illan Main Eventiin, tai hänelle kävisi huonosti. No, tämä angle päättyi tietenkin siihen, että Angle ja Joe ryntäsivät paikalle ja aloittivat perhanan intenssiivisen ja hienolta näyttäneen brawlauksen, jota edes turvamiehet eivät meinanneet saada loppumaan. Lopulta tappelu siirtyi backstagelle, ja Joe häädettiin areenalta.

Kuva Kuva
Senshi (c) vs. Chris Sabin - TNA X Division Championship
Senshi ja Chris Sabin kohtasivat toisensa X-Divarin mestaruusottelussa jo No Surrenderissa. Tuolloin ottelu päättyi Senshin mestaruusvoittoon, kun Sabinin Jackass-fanikaverinsa Jay Lethal ja Sonjay Dutt saapuivat sekoilemaan ja aiheuttivat lopulta Sabinille tappion. Nyt Sabin oli jättänyt Jackass-hölmöilyt vähemmälle ja keskittynyt painiin. Niinpä hän sai uusintamahdollisuuden Senshiä vastaan vuoden isoimmassa tapahtumassa.

No niin. Sitten Senshi ja Sabin näyttivät, miten sitä X-Divarin painia oikein painitaan. Tähän otteluun ei ole oikeastaan mitään muuta lisäämistä kuin muutama minuutti aikaa. Jos kesto olisi nimittäin ollut edes vähän lähempänä 20:tä minuuttia, olisi voitu puhua jopa MOTYC-tasoisesta ottelusta. Nytkin tämä oli jopa vajaana 15-minuuttisena juuri ja juuri huippuottelurajan ylittävä koitos ja oikeastaan TNA:n X-Divarin tämän vuoden parhaita otteluita. Vaikka X-Divari on tarjonnut tasaisesti hyvää ja viihdyttävää meininkiä koko vuoden ajan, ne oikeat huippukoitokset ovat kieltämättä jääneet puuttumaan. Nytkin pyöristän kieltämättä arvosanaa hieman ylöspäin, sillä ottelun kesto on niukin naukin sen mittainen, että näin lyhyen ottelun voi mieltää huippuotteluksi. Onneksi Sabin ja Senshi pistivät kasaan niin intenssiivisen, vauhdikkaan ja näyttävän ottelun, että paremmasta ei tällä pituudella olisi väliä. Tällä kertaa kaikki Sabinin Jackass-pelleilyt loistivat poissaolollaan, ja muutenkin ottelussa keskityttiin 100-prosenttisesti olennaiseen. Hyvä niin, juuri tällaista meininkiä minä haluan nähdä enemmänkin.
**** (13:00)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Sabin (Roll up)
Kuva Kuva
Christian Cage vs. Rhino - 8 Mile Street Fight Match
Christian Cagen ja Rhinon äärimmäisen henkilökohtainen feud ei ollut suinkaan päättynyt No Surrenderissa, vaan tuo tapahtuma oli tälle feudille lähinnä välietappi. NS:n jälkeen Rhinon ja Cagen feud oli mennyt entistä rajummaksi - jos vain mahdollista. Lopulta Jim Cornettelle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin buukata BFG:hen Street Fight Match näiden kahden välille. Rhino oli nyt selvässä etulyöntiasemassa, sillä tapahtuma järjestettiin hänen kotikulmillaan Detroisissa, mistä myös ottelu sai "8 Mile" -lisän nimeensä.

Pitää heti alkuun todeta, että olen tämän ottelun arvostelussa vahvasti eri kannalla kuin esimerkiksi What, jonka mielestä tämä oli yhtä hyvä tai jopa hieman huonompi kuin illan Monster's Ball Match. Minun mielestäni näillä kahdella ottelulla oli eroa kuin yöllä ja päivällä. Tästä ei voi nimittäin sanoa muuta kuin huh huh. WWE on tämän vuoden aikana tarjonnut sellaisi HC-klassikoita kuin Edge vs. Foley, Edge & Foley vs. Funk & Dreamer ja DX vs. McMahons & Big Show, mutta nyt TNA pistää kyllä kovan vastineen noille otteluille. Vaikka ajasta nillittäminen tuntuu olevan yleisin antamani kritiikki, joudun jälleen kerran toteamaan, että vain muutamalla lisäminuutilla tämä ottelu olisi ollut kiistaton MOTYC ja kamppaillut ehkä jopa vuoden parhaan HC-ottelun tittelistä. Nyt tästä jäi puuttumaan vielä se vihoviimeinen twist, joku pieni juttu, joka olisi tehnyt tästä yhden vuoden parhaista otteluista. No, tällaisenaankin tämä oli ehdottomasti huippuluokan painiottelu, yksi vuoden väkivaltaisimmista kamppailusta ja kokonaisuutena erinomainen HC-mättö. Ehkä se kaipaus pieneen twistiin tuli itselleni siitä, että ottelun alussa nähty tappelu areenan ulkopuolella ei ollut kovin mielenkiintoista - ennen kuin käyttöön otettiin zamboni, joka oli uniikkiudessaan mahtava hetki. Sitten kun kaksikko päästettiin kehään, alkoi tapahtua toden teolla. j******ta. Piledriver apronilta pöydän läpi oli heittämällä yksi vuoden upeimmista spoteista. Tykkäsin myös todella paljon ottelun ovelasta lopetuksesta. Ei voi muuta sanoa kuin että upeaa työtä.
**** (14:44)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Christian Cage (Cage piled chairs, road signs and parts of table on Rhino and then smacked him multiple times with a steel chair)
Kuva Kuva
AJ Styles & Christopher Daniels (c) vs. LAX w/ Konnan - Six Sides of Steel Match for the NWA Tag Team Championship
Styles ja Daniels olivat onnistuneet voittamaan NWA Tag Team -mestaruudet takaisin latinojengi LAX:ltä No Surrenderissa, jossa he pääsivät haastamaan LAX:n omalla maaperällään Ultimate X Matchissa. LAX:n ja Styles & Danielsin väkivaltainen joukkuefeud ei kuitenkaan päättynyt tuohon Ultimate X -voittoon, vaan ymmärrettävästi Konnanin joukot vaativat vielä uusintaottelua. Kun kaikkien neljän verta oli seuraavien viikkojen aikana vuodatettu tarpeeksi ja kun joukkueiden välillä oli vaihdettu tarpeeksi monta vihamielistä sanaa, oli selvää, että tämän feudin voisi päättää vain yhdellä tavalla: Six Sides of Steel Matchissa.

Tämä on mielestäni vuoden 2006 paras joukkueottelu (tai ainakin jaetulla ykkössijalla, katsotaan vielä tuossa joulukuussa WWE:n puolella koittavat pari ilmiömäistä koitosta). Kokonaisuutena tämä nousee vielä pykälän korkeammalle kuin viime kuussa nähty Ultimate X Match. Joissakin arvioissa ilmeisesti tuo Ultimate X oli valittu jopa TNA:n vuoden parhaaksi otteluksi, mutta minun silmissäni tämä on vielä juuri sen tarvittavan asteen verran parempi. En oikeastaan osaa kunnolla edes selittää, miksi niin on. Se vain on. Katsokaa nyt tätä ottelua. Tässä on lähes tulkoon kaikki tarvittava. Aivan mieletöntä painia monella eri tavalla: high flyingia, Hardcorea, brawlausta, tekniikkapainia, mielettömän näyttäviä liikkeitä, upeaa myymistä... Ei voi kuin nostaa hattua jokaiselle näistä neljästä. Tätä on joukkuepaini ja teräshäkin hyödyntäminen parhaimmillaan. Hernandezin loikka häkin katolta on toki omia yksittäisiä all time -suosikkihetkiäni, ja muistan edelleen sen hämmästyksen fiiliksen, kun todella tuoreena TNA-katsojana näin tuon ensimmäisen kerran vuonna 2006. Ei voi mitään. Huikea ottelu. MOTYC.
****½ (14:50)
Voittajat:
Spoiler: näytä
LAX (Homicide pinned Styles after a Gringo Killa)
Kuva Kuva
Jeff Jarrett (c) vs. Sting - Special Enforcer: Kurt Angle - Title vs. Carreer Match for the NWA World Heavyweight Championship
Sitten se suurin ja kaunein, vuoden isoin ottelu. Jos olet yhtään tämän vuoden arvosteluja lukenut, tiedät, mistä on kyse. Jeff Jarrett ja Sting vihasivat toisiaan niin paljon kuin vain oli mahdollista vihata. Kaksi kuukautta sitten Hard Justicessa Sting oli päässyt haastamaan Jarrettin mestaruudesta, ja hän olisi luultavasti voittanut vyön, jos Christian Cage ei olisi puukottanut Stingiä selkään ja aiheuttanut tälle tappiota. Tuon ppv:n jälkeen Sting vetäytyi pois TNA:sta, mutta sitä ennen Sting ja Jarrett tekivät sopimuksen - Sting saisi uuden mahdollisuuden mestaruusotteluun, jos Jarrett saisi päättää ottelun paikan ja ajan sekä jos Sting pistäisi uransa panokseksi otteluun. Sting suostui vaatimuksiin, ja ottelu buukattiin Bound For Gloryyn. Tähän iltaan saakka Stingiä ei ollut nähty ruudussa ollenkaan: hän oli keskittynyt sekä henkiseen että fyysiseen valmistautumiseen muun muassa Lex Lugerin avulla. Kun hän saapui paikalle juuri ennen ottelua, sai yleisö nähdä aivan uuden Stingin kuin aikaisemmin. Sting oli laihtunut Mike Tenayn mukaan noin 10 kiloa, ja lisäksi hänen kasvomaalauksensa oli aivan erilainen kuin mitä se oli ollut vuosien ajan. Uudestisyntynyt Sting haastoi nyt siis Jarrettin, ja Kurt Angle varmisti ringsidellä, että kukaan ei sekaantuisi otteluun. Jos Sting voittaisi, hän nousisi vihdoin mestariksi. Jos hän häviäisi, hänen uransa olisi ohi.

Vuoden suurimman ppv:n vuoden suurin ottelu olisi ehkä jonkun (mm. minun) mielestä voinut olla jokin muu kuin uusinta vuoden 1999 WCW:stä. Mutta ei anneta sen toki häiritä TNA:ta ja ennen kaikkea Jeff Jarrettia, joka tietää kaiken niin paremmin kuin yksikään faneista. Jarrett, tämä oma TNA:n Hulk Hogan, pääsi jälleen kerran paistattelemaan valokeilaan ja samalla todistamaan, ettei hän todellakaan ole ansainnut sitä. Nyt nimittäin Jarrettille ja Stingille oli jaettu parhaat mahdolliset kortit. Kerrankin kaikki Jarrettin otteluista tyypilliset idioottimaiset ylibuukkaukset oli karsitty pois. Ei miljoonia ref bumppeja (vain yksi), ei miljoonia sekaantumisia, ei täysin käsittämättömän typeriä swerwe-käännöksiä, ei aivopierumaisia buukkauspäätöksiä... Suurimmaksi osaksi pelkkää puhdasta painia, jota hieman ryyditti Kurt Anglen pyöriminen ringsidella. Nyt oli siis Jarrettin mahdollisuus osoittaa, mihin hän oikein kykenisi tavallisessa rehdissä painiottelussa. Vastaus (ikävä kyllä): ei paljon mihinkään. Tämä ottelu oli periaatteessa ihan ok, eikä siinä ollut mitään suuria teknisiä ongelmia. Ei älyttömiä botcheja, ei alokasmaisia mokia... Tiivistettynä tämä oli siis nimenomaan ihan ok:ta painia. Tässä vain oli yksi ongelma: se oli aivan pirun tylsää. Jarrettilla ei ole selvästikään mitään käryä kunnon fiiliksen ja ottelun rakentamisesta. Onneksi Stingillä oli edes vähän (vaikka hänkin oli pelottavan kankea), ja onneksi myös Angle onnistui pelastamaan tätä jonkun verran, joten lopputuloksena oli peräti tv-ottelutasoinen koitos. Se on silti aivan liian vähän päätapahtuman ME:ltä, ja siitä kaikki syy menee Jeff Jarrettin niskoille.
** (15:11)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Sting (Scorpion Deathlock)
*** AJ Styles
** Homicide
* Hernandez

Kokonaisarvio Bound For Glorysta: Jos vain Main Event olisi ollut jotain muuta... Silloin tällä tapahtumalla olisi ollut mahdollisuudet mihin tahansa. What antoi omassa arvostelussaan ME:lle yli kolme tähteä, mitä en voi käsittää millään. Tuossa ottelussa ei yksinkertaisesti ollut mitään, mitä hyvältä painiottelulta kuuluu vaatia. Harmi niin, sillä toisenlaisella ME:llä tämä tapahtuma olisi voinut olla ehkä jopa vuoden paras ppv. Nytkin show oli nimittäin pirun kova: yläkortissa nähtiin kolme ilmiömäistä koitosta, vaikka ne kaikki kärsivät pienestä ajanpuutteesta. Show alkoi myös hyvin, ja vaikka välissä nähtiinkin pari hieman heikompaa ottelua, oli paketti vaisusta ME:stä huolimattakin onnistunut. Ehdottomasti vuoden parhaita ppv:eitä niin TNA:n kuin koko vuoden mittapuulla. Hyvä.

1. WWE Unforgiven - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
---------------
3. WWE No Way Out - Hyvä
4. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
5. TNA Bound For Glory - Hyvä
6. TNA Lockdown - Hyvä
7. WWE No Mercy - Hyvä
---------------
8. TNA Slammiversary - Ok
9. WWE Judgment Day - Ok
10. TNA Against All Odds - Ok
11. WWE Vengeance - Ok
12. WWE SummerSlam - Ok
13. WWE Backlash - Ok
14. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
15. WWE The Great American Bash - Kehno
16. TNA Sacrifice - Kehno
17. TNA Final Resolution - Kehno
18. TNA Destination X - Kehno
19. WWE Royal Rumble - Kehno
20. TNA Victory Road - Kehno
21. TNA No Surrender - Kehno
22. TNA Hard Justice - Kehno
---------------
23. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

Avatar
Japeet
Viestit: 1514
Liittynyt: Pe 29.12.2006 16:00

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Japeet » Pe 19.02.2016 01:51

Kyllä näitä täällä vielä luetaan ja ainakin meikän näppiksen takana ehdittiin jo vähän ihmetellä että mikäs tauko tähän väliin tuli, ja kävin jopa smarksiden puolella kurkkaamassa että oletko sittenkin sinne siirtynyt. Kommentoidakin pitäisi, mutta jotenkin tuntuu aina kauhean turhalta sanoa "hyvä arviointi", kun se on käytännössä jo oletusarvo. Jos tälleen yleisluontoisesti kuitenkin jotain mainitsen mitä itse saan näistä irti: TNA:n kuviot ovat aina jääneet vähän vieraiksi vaikka omasta mielestäni olenkin melko paljon indy- ja kansainvälisiä vesiä käynyt läpi, joten niitä luen aina suurella mielenkiinnolla. Auttaa muodostamaan käsitystä painimaailman kehityksestä ja yksittäisten painijoiden urista. WWE on tutumpaa ja sieltä tulee aina lämpimiä muistoja kavereiden sohvilla valvotuista öistä kun PPV on pitäny katsoa suorana, ja kivoja "ainii tääkin oli juttu" -kokemuksia. Sitten toki vielä huumoripläjäykset eli nämä mitä ihmeellisimmät räpellykset joita aina silloin tällöin ilmestyy ihan puskista. Enpä muista kertaakaan joutuneeni pettymään kun olet arvostelun lopettanut sanoihin "ja seuraavaksi sitten jotain ihan muuta".

Sääli siis tosiaan että foorumi on matkalla kuoppaansa. Jotenkin runollista muuten että aikoinani rekisteröidyin tänne Kenityksen projektin (diary) takia, ja nyt käyn täällä Kenityksen projektin (tämä) takia. Kenitys on siis ensimmäinen ja viimeinen syyni käydä 'Alertissa. Alfa ja omega. Cheek on pingviini confirmed.
aina liian vähän vaan vastauksii, välitunti päätty laukauksiin

Avatar
DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8608
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » La 20.02.2016 00:01

Hyvä arviointi.
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 21.02.2016 13:36

Haha, suurkiitos Japeetille kommentista. Ja vähän kiitos myös DMW:lle.

Mutta joo, kyse ei ole tosiaan siitä, että olisin pettynyt siihen, että arvioita ei aina kommentoida. Se on ihan ok. Ikävä fakta vaan taitaa olla se, että tämä foorumi vetelee viimeisiään. Tallennan tässä parhaillaan kaikkia arvioviestejäni (joita on aivan helvetisti, nyt vasta olen tajunnut) talteen, jotta ne eivät katoa foorumin mukana. Tämän vuoden tosiaan julkaisen loppuun saakka täällä, mutta sen jälkeen katson tätä arviointihommaa vähän uudestaan. Saattaa olla, että jossain muodossa siirryn Smarksiden puolelle, katsotaan.

Kuva
CYBER SUNDAY 2006

Cyber Sunday oli WWE:n uusvanha tapahtuma. Periaatteessa kyse oli vain uudelleen nimetystä Taboo Tuesdaysta. Kahden vuoden ajan WWE yritti luoda tiistaista toista ppv-päivää, mutta jo toisen kerran Vince joutui kuitenkin hyväksymään se tosiasian, että tiistaista ei yksinkertaisesti saa ppv-päivää. Niinpä tapahtuma siirrettiin sunnuntaille, ja samalla se nimettiin uusiksi. PPV:n idea pysyi kuitenkin samana: edelleen WWE-fanit saivat marraskuun alussa osallistua tapahtuman "buukkaamiseen" äänestämällä mm. otteluiden osanottajista, stipulaatioista ja panoksista. Selostajina JR ja King. Haastattelijoina ja äänestystulosten juontajina Todd Grisham ja Maria.

Kuva Kuva
Umaga w/ Armando Alejandro Estrada vs. Kane
Samoan lahja WWE:lle, tuttavallisemmin Umaga, oli edelleen voittamaton 1 on 1 -otteluissa. Pari viime kuukautta Umaga oli ottanut rajusti yhteen toisen ison monsterin Kanen kanssa. Unforgivenissä käyty ensimmäinen Singles Match päättyi tuplauloslaskuun. Seuraava ottelu päättyi Kanen diskaukseen, kun Kane löi Umagaa kolme kertaa terästuolilla päähän. Lopulta vuorossa oli "Loser Leaves RAW Match", koska nämä kaksi eivät enää mahtuisi samaan rosteriin. Umaga voitti tuon ottelun, ja Kane siirtyi Smackdownin puolelle. Nyt tuosta oli ehtinyt kulua pari viikkoa, ja Umagalle oli buukattu Cyber Sundayhin ottelu, johon yleisö sai valita Umagan vastustajan kolmesta vaihtoehdosta. Nuo vaihtoehdot olivat Chris Benoit, The Sandman - ja Kane. Ei liene kovin yllättävää, että juuri Kane voitti äänestyksen selvästi ja pääsi painimaan Umagaa vastaan vielä kerran.

Tämä oli varsin mukavaa rymistelyä. Kun kehään isketään jotain 300 kiloa lihaa kahden (kokoonsa nähden taitavan) painijan muodossa ja pistetään heidät mäiskimään toisiaan täysillä, ei lopputulos ole ikinä huonoimmasta päästä. Varsinkin kun tällä kertaa ottelua ei lopetettu yhtä tylsästi kuin miesten edellisessä ppv-kohtaamisessa. Silti pitää sanoa, että mielestäni näillä kahdella olisi voinut olla vielä enemmänkin potentiaalia. Joku sopiva HC-stipulaatio ja lupa väläyttää pari oikeasti erikoista liikettä (esim. Tombstone Piledriver Umagalle) olisivat tehneet ihmeitä. Nyt puolessavälissä alkoi vähän kyllästyttää pelkkä nyrkkien heiluttelu ja toinen toistaan seuranneet Uppercutit. Ei siinä, ne oli hoidettu ihan hyvin, ja vastapainoakin niille saatiin lopussa. Silti väitän, että nämä kaksi olisivat voineet painia kolmen tähden ottelun tai jopa paremman. Nyt jäädään hieman alle kolmen tähden, vaikka tämä olikin ihan kiva alku illalle.
**½ (8:39)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Umaga (Samoan Spike)
Kuva Kuva Kuva Kuva
Cryme Tyme (JTG & Shad) vs. Charlie Haas & Viscera vs. The Highlanders vs. Lance Cade & Trevor Murdoch
Tässä ottelussa ppv-debyyttinsä teki kaksi uutta joukkuetta. Aloitetaan minulle rakkaasta Cryme Tymesta, joka oli siis tehnyt debyyttinsä päärosterissa alkusyksystä. Kyseessä oli JTG:n ja Shad Gaspardin muodostama kaksikko, jotka esittivät stereotyyppisiä mustia jengiläisiä, jotka pöllivät kaiken, pitävät hauskaa ja ovat cooleja äijiä. Varsinkin alussa yleisö tykkäsi tästä huumorijoukkueesta varsin paljon. Toinen uusi joukkue oli sitten Charlie Haasin ja Visceran kaksikko. Sen legendaarinen syntytarina alkoi pian sen jälkeen, kun Charlie Haas oli tehnyt loppukeväällä WWE-comebackinsa noin vuoden poissaolon jälkeen. Toukokuussa ennen otteluaan Haas juoksi vauhdikkaasti köysiin, eikä huomannut, että Lilian Garcia seisoi yhä apronilla, ja niinpä Haas ihan oikeasti kolkkasi Lilianin rajusti ringsidelle. Lilian loukkaantui lievästi tapahtumassa, ja oikeasta onnettomuudesta päätettiin tehdä storyline. Seuraavien viikkojen ajan Lilian esitti pelkäävänsä Haasia, ja Lilianiin ihastunut "World's Largest Love Machine" Viscera saapui puolustamaan Liliania. Haasin ja Visceran feudi jatkui joitakin viikkoja, kunnes Lilian kertoi Visceralle, ettei ole kiinnostunut tästä sillä tavalla. Silloin Viscera teloi Lilianin, ja Haas ryhtyi auttamaan häntä. Molemmat kääntyivät heeliksi ja muodostivat joukkueen. Mahtavaa. Kaksi muuta joukkuetta ovatkin sitten tuttuja. Cadea ja Murdochia ei ole nähty ppv:ssä vuoteen. Yleisö sai päättää tässä ottelussa, käytäisiinkö tämä normaali-, Texas Tornado- vai Tag Team Turmoil-säännöillä. Voiton vei Texas Tornado.

Ihan väkisin tulee verrattua tätä ottelua BFG:n alakortin neljän joukkueen rymistelyyn. Vaikka tämän ottelun joukkueet eivät legendaarisuusmittareilla pääse millään tavalla edes lähelle BFG:n ottelun joukkueita, lopputuloksena tämä oli aika lailla yhtä viihdyttävä koitos kuin Bound For Gloryn ottelu. Nyt on siis hyvä muistaa, että BFG:n ottelu sai arvosanaksi kaksi tähteä, joten mistään mestariteoksesta ei voida puhua. Tässä ottelussa suurin ongelma oli kuitenkin aika: sitä oli itse asiassa niin vähän (vajaat viisi minuuttia), että edes kaksi tähteä oli saavutettavissa vain juuri ja juuri. Annan kuitenkin armollisesti tuon arvosanan, koska koko ottelun ajan tässä oli hyvää meininkiä, nättejä liikkeitä ja kivaa yritystä, vaikka yksikään joukkueista ei loistanut mitenkään erinomaisella suorituksella. Oikeastaan tämä siis jätti jopa vähän paremman fiiliksen kuin BFG:n ottelun, koska tästä jäi se tunne, että pidemmällä ajalla tällä olisi ollut mahdollisuuksia enempäänkin. BFG:n nelinottelu sai aikaa lähes tuplasti tähän verrattuna, mutta se... vain oli.
** (4:28)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Cryme Tyme (JTG pinned Robbie after a High/Low by Cade & Murdoch)
Kuva Kuva
Jeff Hardy (c) vs. Carlito - WWE Intercontinental Championship
Jeff Hardy oli onnistunut voittamaan Intercontinental-mestaruuden tuoreelta vihamieheltään Johnny Nitrolta lokakuun alussa. Sen jälkeen Hardyn ja Nitron välienselvittely oli jatkunut, mutta Hardy joutui myös uusien hankaluuksien eteen, kun Cyber Sundayhin hänelle buukattiin mestaruusottelu, jonka vastustajan yleisö saisi päättä. Vaihtoehtoina olisivat Carlito, Johnny Nitro ja Shelton Benjamin. Seuraavien viikkojen aikana Nitro otteli Carliton kanssa Benjaminia ja Mastersia vastaan, mutta kaksikko ajautui erimielisyyksiin. Ppv:tä edeltävässä Raw'ssa Carlito voitti Triple Threatissa Benjaminin ja Nitron, minkä jälkeen hän jäi tuijottamaan Hardya. Yleisö äänesti - ei niin yllättäen - Hardyn vastustajaksi juurikin Carliton.

Ensimmäisten minuuttien aikana ehdin jo pelätä, tuleeko tästä oikein mitään. Carliton ja Hardyn kemiat eivät näyttäneet aluksi kohtaavan oikein ollenkaan, ja ensimmäisissä otteissa oli vähän kankeaa hapuilua. Sitten äijät kuitenkin saivat juonenpäästä varsin nopeasti kiinni, ja vain parin minuutin jälkeen homma muuttuikin erittäin viihdyttäväksi kahden vauhdikkaan kaverin kamppailuksi. IC-divisioona on ollut ehdottomasti Raw'n parhaita puolia jo pitkään, kuten olen jossain aikaisemmissakin arvosteluissa hehkuttanut. Jeff Hardy toi uniikeilla high flying -liikkeillään tuohon divariin juuri tarvittavan ekstran. Tässäkin ottelussa Carlito pääsi näyttämään aivan uudenlaista hallintaosaamista, lukottelua ja power-liikkeitä, kun perinteisen pomppimisensa sijaan hän sai olla ottelussa nyt ikään kuin se brawlaawa osapuoli. Toki Carlitokin väläytti tutut high flying -otteensa, ja Jeff oli taas sitä kovemmassa iskussa, mitä pidemmälle ottelu eteni. Viimeiset minuutit ja jännittävä lopputaistelu hoidettiin erittäin hyvin, joten lopputuloksena oli hieman alle 15 minuuttia kestänyt hieno taistelu kakkosvyöstä. Hyvää työtä!
***½ (13:21)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jeff Hardy (Swanton Bomb)
Kuva Kuva
D-Generation X vs. Edge & Randy Orton - Special Referee: Eric Bischoff
DX:n feudi McMahonien kanssa oli päättynyt vihdoin ja viimein Unforgiveniin, mutta toimettomaksi tämä konkarikaksikko ei jäänyt. Heidän uusiksi haastajikseen nousi kaksi Raw'n nuorta ME-heeliä, joiden ei olisi odottanut ensimmäisenä yhdistävän voimiaan. Nämä kaksi supertähteä olivat tietenkin Edge ja Randy Orton. Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun Unforgivenissä WWE-mestaruuden hävinnyt Edge sai uusintaottelunsa John Cenaa vastaan Steel Cage Matchissa. Tuon ottelun lopussa ringsidella saapuivat sekoilemaan Edgen apureina muun muassa Lance Cade ja Trevor Murdoch. Tuolloin DX päätti saapua auttamaan John Cenaa silkasta solidaarisuudesta. Ottelu päättyi siihen, kun Edge oli juuri pääsemässä häkistä ulos, mutta Michaels potkaisi Murdochin päin häkin ovea, jolloin ovi läjähti päin Edgeä ja Cena vei voiton. Seuraavalla viikolla Edge oli tietenkin raivoissaan: hänen mukaansa DX oli estänyt häntä nousemasta taas mestariksi. Niinpä hän kutsui Cutting Edge -talk show'nsa vieraaksi Randy Ortonin. Edge näytti Ortonille heti alkuun vanhan videoklipin vuodelta 2004, jolloin Triple H ja Evolution kääntyivät Ortonia vastaan. Edgen mukaan juuri tuosta hetkestä oli alkanut Ortonin uran alamäki. Niinpä Edgen mukaan heillä kahdella oli yhteinen vihollinen: D-Generation X. Edgen ehdotus oli, että he yhdistäisivät voimansa, ja hetken harkinnan jälkeen Orton suostui tuohon ideaan. Raw oli saanut uuden pelottavan porukan.

Edge ja Orton aloittivat sodankäymisen DX:n kanssa täysillä - ja vieläpä DX:n omilla aseilla. Seuraavalla viikolla Edge ja Orton nimittäin saapuivat areenalle Michaelsiksi ja Triple H:ksi pukeutuen ja heitä kaikin mahdollisin tavoin pilkaten. Seuraavalla viikolla DX vastasi sitten pilkkaan, ja vähitellen sanasota muuttui myös fyysiseksi nyrkinheilutteluksi. CS:ään buukattiin ottelu näiden joukkueiden välille, mutta ylimääräiseksi twistiksi määrättiin se, että yleisö saisi valita ottelun erikoistuomarin. Vaihtoehdot olivat Jonathan Coachman, Mr. McMahon... ja Eric Bischoff! Viime joulukuussa potkut Raw'n GM:n paikalta saanut Bischoff teki hieman ennen tätä ppv:tä ensimmäisen esiintymisensä WWE:ssä noiden potkujen jälkeen. Oikeastaan Bischoff oli palannut hetkeksi ruutuun vain promotakseen Controversy Creates Cash -kirjaansa, mutta samalla hän suostui mukaan tähän juonikuvioon. PPV:tä edeltävässä Raw'ssa Bischoff auttoi Ortonia ja Edgeä pieksemään DX:n, kun hän antoi Ortonille terästuolin käteen kesken näiden kahden joukkueen brawlin. Tästäkin huolimatta Bischoff tuntui olevan tästä kolmikosta se, jolla oli vähiten kaunoja DX:n kanssa, joten yleisö valitsi hänet ottelun tuomariksi.

Illan toisena pääotteluna tämä hoiti osuutensa enemmän kuin kunniakkaasti. Päällisin puolin tässä oli kaikki kunnossa: ottelun takana oli mielenkiintoinen - vasta alkamaisillaan oleva - tarina, kaikki neljä painijaa olivat huippunimiä ja sitten oman lisänsä otteluun toi vielä mielenkiintoinen Eric Bischoff erikoistuomarina. Näistä palasista Michaelsin, HHH:n, Edgen ja Ortonin kaltainen nelikko rakensikin aivan helposti hienon ottelun, joka oli myös tähän mennessä MOTN. Aikaakin tuli mukavasti päälle 15 minuuttia, joten mitään valittamista ei olosuhteissa ollut. Silti on todettava, että joku tästä jäi puuttumaan sillä tavalla, että tämä ei missään tapauksessa noussut huippuotteluiden joukkoon. En oikeastaan edes osaa sanoa, mikä se joku oli. Paini oli alusta loppuun viihdyttävää, ja koko nelikko esitteli näyttäviä liikkeitä. Erityisesti Michaels kunnostautui myös upeassa myymisessä. Bischoffkin oli ihan hyvä lisä otteluun, vaikka loppujen lopuksi hänen roolinsa erityisesti lopetuksessa tuntui vähän kummalliselta. Ehkä se oli sitten se yksi juttu, mikä tässä häiritsi. Ja ehkä tämä ottelu olisi vain tarvinnut vielä jotain oikeasti todella erikoista, säväyttävää tai yllättävää. Jotain, mistä tämä muistettaisiin aina. Sitten tämä olisi ollut huipputasoa. Nyt tämä oli vain hieno, mutta ei sekään ole huono suoritus.
***½ (18:11)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Edge & Randy Orton (Orton pinned Triple H after an RKO onto a steel chair)
Kuva Kuva
Mickie James vs. Lita - WWE Women's Championship Tournament Final: Divas Lumberjack Match for the WWE Women's Championship
Trish Stratus oli päihittänyt Litan Unforgivenissä ja voittanut vielä viimeisen kerran WWE Women's-mestaruuden. Stratus oli kuitenkin jo etukäteen ilmoittanut, että hän eläköityisi painikehistä tuon ottelun jälkeen, joten seuraavassa Raw'ssa naisten mestaruus vakatoitiin. Samalla pistettiin käyntiin turnaus uudesta mestarista. Lita päihitti ensimmäisellä kierroksella Candice Michellen ja välierissä Marian. Mickie James puolestaan oli voittanut aikaisemmissa otteluissa Victorian ja Melinan. Niinpä nämä kaksi naista kohtaisivat toisensa nyt mestaruusturnauksen finaalissa. Yleisö oli saanut äänestää ottelun stipulaatiosta: vaihtoehtoina olivat Submission Match, No DQ Match ja Divas Lumberjack Match. Minulle täysin käsittämättömäksi jääneestä syystä fanit olivat päättäneet valita näistä viimeisen vaihtoehdon.

Illan ensimmäinen selvä pettymys tuli sitten tässä. Paperilla Mickie Jamesin ja Litan ottelu kuulosti vuoden 2006 naisten divisioonassa lähes Dream Matchilta. Trish Stratuksen lähettyä kuvioista pois Lita ja Mickie olivat (Victorian ohella) kirkkaasti WWE:n taitavimmat naispainijat, ja tähän mennessä he eivät olleet koskaan painineet kunnon isoa ottelua keskenään. Kyseessä oli siis kahden taitavan naispainijan ottelu - ja vieläpä sellainen, jota ei ollut tähän mennessä nähty jo tuhatta kertaa. Odotukset olivat siis varsin korkealla, mutta niitä tämä matsi ei onnistunut täyttämään. En tiedä, oliko Mickie jotenkin poikkeuksellisen hermostunut, mutta häneltä nähtiin ottelussa useampi todella kömpelö botch. Niiden takia ottelun flow katkesi pariin kertaan todella ikävästi, eikä missään vaiheessa päästy siihen meininkiin, jota olin odottanut. Toki Mickie väläytti myös näyttäviä liikkeitä, ja Lita hoiti osuutensa rutiinilla, mutta häneltäkin jäi näkemättä kaikki hienoimmat hetket. Naisten otteluksi tämä oli silti siis ihan ok, etukäteisodotuksiin nähden tämä jäi kyllä harmilliseksi pettymykseksi.
** (8:07)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Lita (DDT)
Kuva Kuva
Spirit Squad (Kenny & Mikey) (c) w/ Johnny & Nicky & Mitch vs. Roddy Piper & Ric Flair w/ Dusty Rhodes & Sgt. Slaughter - World Tag Team Championship
WWE:n oma Living Legend Ric Flair oli ajautunut syksyllä World Tag Team -mestariporukan Spirit Squadin silmätikuksi. Flair oli kuitenkin osoittanut toistamiseen olevansa Squadia nokkelampi ja kokeneempi, sillä hän oli onnistunut päihittämään muun muassa Johnnyn ja Mikeyn singles-otteluissa. Vähitellen Flair oli tuonut avukseen myös muita WWE-legendoja, joista muun muassa Sgt. Slaughter onnistui myös nappaamaan voiton Spirit Squadilta Flairin avustuksella. Lopulta Spirit Squad -johtaja Kenny oli niin kyllästynyt porukkansa tappioihin ja vaikeuksiin, että hän ilmoitti kohtaavansa itse Flairin 1 on 1 -ottelussa. Kaikkien yllätykseksi Kenny onnistuikin repäisemään voiton Flairista huijaamalla, mikä Kennyn mukaan todisti sen, että hän on kirkkaasti Flairia parempi. Spirit Squadin ja legendojen sota ei kuitenkaan niin vain päättynyt yhteen huijauksella napattuun voittoon, joten Cyber Sundayhin buukattiin joukkuemestaruusottelu, jossa Ric Flair ja yleisön valitsema pari haastaisivat Spirit Squadin mestaruuksista. Äänestysvaihtoehtoina olivat Roddy Piper, Dusty Rhodes ja Sgt. Slaughter. Yleisö päätyi Piperiin.

Joo, nostalgiatrippinä tämä oli ihan hauska pläjäys, mutta painiotteluna tämä ei ollut mitenkään historiallinen tempaus. Kieltämättä Raw'n joukkuedivisioona on hyvin kaukana siitä, missä Smackdownin tai TNA:n joukkuedivisioonat olivat samaan aikaan. Jos paras idea on iskeä Ric Flair ja erittäin pulskassa kunnossa ollut Roddy Piper ykköshaastajiksi, se kertonee kaiken tarpeellisen. No, Flairin ja Piperin kemiaa oli ihan hauskaa seurata, ja kieltämättä nämä kaksi legendaa onnistuivat kertomaan ottelun aikana ihan hauskan tarinan. Toinen hyvä puoli ottelussa oli se, että Kenny osoitti jälleen taidokkuutensa oikein mainiosti täräyttämällä pari näyttävää liikettä. Muuten tämä olikin sitten semmoista tv-ottelutasoista joukkuepainia, jossa ei ollut mitään mieleenpainuvaa. Välipalana toimi siedettävästi eikä ärsyttänyt erityisemmin, mutta voisihan sitä joukkuemestaruusottelulta toivoa vähän enemmänkin.
** (6:55)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Roddy Piper & Ric Flair (Flair made Mikey submit to the Figure Four Leg Lock)
Kuva Kuva Kuva
King Booker (c) w/ Queen Sharmell vs. Big Show (c) vs. John Cena (c) - Champion of Champions Match for the World Heavyweight Championship
Illan Main Event oli varsin poikkeuksellinen tapaus: kaikkien kolmen brändin päämestarit vastakkain. Tällainen ottelu nähtiin WWE:ssä vain tämän yhden kerran, koska ensi vuonna tähän aikaan ECW:n mestaruus oli jo menettänyt arvostuksensa sillä tavalla, että tällaista ottelua ei kannattanut järjestää. Alkunsa tämä mielenkiintoinen kokonaisuus sai siitä, kun lokakuun alussa King Booker päätti jostain syystä ilmaantua Raw'hon ja keskeyttää John Cenan promon. Bookerin mukaan Cena ei ollut mitään: ainoa oikeasti merkittävä mestari oli World Heavyweight Champion, eli Booker itse. Tämän sanailun keskeytti sitten ECW World Champion Big Show, jolla oli myös oma näkemyksensä asiaan. Kun kolme päämestaria ajautuivat tappelemaan keskenään, backstagella kolmen brändin GM:t Jonathan Coachman, Teddy Long ja Paul Heyman yrittivät raivoissaan selvitellä tilannetta. Mr. McMahon keskeytti heidän väittelynsä ja ilmoitti, että Cyber Sundayssa päämestarit kohtaisivat toisensa ottelussa, jossa ratkaistaisiin Mestareiden Mestari. Seuraavien viikkojen aikana Cena, Show ja Booker ottivat useita kertoja rajusti yhteen, ja lisäksi ottelun stipulaatioksi lisättiin se, että yleisö saisi päättää, kenen mestaruus olisi ottelussa pelissä. Yleisö valitsi - ymmärrettävästi - Bookerin mestaruuden. Lisämaustetta tähän kuvioon toi muuten se, että lokakuussa WWE-debyyttinsä oli tehnyt Britney Spearsin ex-mies ja räppäri Kevin Federline, joka esitti Johnny Nitron ystävää. K-Fed oli ajautunut pahoihin riitoihin Cenan kanssa ja joutunut muun muassa maistamaan FU:ta. Sen vuoksi Federline oli luvannut kostavansa vielä Cenalle.

Kieltämättä tässä oli ison ottelun tuntua. Perhana, kolmen brändin päämestarit toisiaan vastassa - vielä tässä vaiheessa, kun ECW:nkin mestaruus tuntui ihan oikealta maailmanmestaruudelta. Vuosien 2007-2008 aikana tuo fiilis sitten onnistuttiin tuhoamaan aika tehokkaasti, mutta siitä lisää myöhemmin. Tässä vaiheessa Big Show'n käsissä oli vähintään melkein yhtä arvokas vyö kuin WWE-mestaruus ja WHW-mestaruus. Show itse oli tässä vaiheessa jo aivan järkyttävän isossa (ja huonossa) kunnossa, ja kaikki viittasi siihen, että hän on pian vetäytymässä kokonaan pois painikehistä - kuten myös kävi. Silti tässäkin ottelussa Show otti vielä urheasti hyvää bumppia, vaikka suurimman osan ajasta hän kieltämättä lojui kehän ulkopuolella tajuttomana. Mutta sen mitä hän otti vastaan, hän otti hyvin. Cena ja Booker hoitivat sitten muun. Ja koska kumpikaan ei ole mikään painimestari, niin lopputulos ei tosiaan ollut mitään MOTY-tasoa. Toisaalta molemmat olivat tässä vaiheessa jo kokeneita ME-pelureita - eivätkä tosiaan sieltä huonoimmasta päästä. Niinpä lopputulos ei ollut myöskään millään tasolla paskaa, vaan oikeastaan tämä oli hyvän fiiliksensä ja onnistuneen tarinansa ansiosta semmoinen turvallinen hyvä kolmen tähden ottelu. Lopun Kevin Federline -pelleilyt olivat vähän p****estä, mutta vain vähän. Väli-ppv:n ME:ksi tämä oli ihan ok suoritus.
*** (21:05)
Voittaja:
Spoiler: näytä
King Booker (Pinned Cena after Kevin Federline interfered)
*** Shawn Michaels
** Edge
* Triple H

Kokonaisarvio Cyber Sundaysta: Vaikka Main Eventissä oli ison ottelun tuntua, oli tämä tapahtuma kokonaisuudessaan tosi vahvasti väli-ppv:ltä haiskahtava kokonaisuus. Mikään ottelu ei ollut ikimuistoinen, ja kaikki ottelut olivat sellaisia, että parempaakin olisi vielä näissä kuvioissa luvassa. Ei tämä mikään katastrofi ollut, ja täyttä paskaa ei tässä nähty ollenkaan, mutta ei tämä silti Kehnoa paremmaksi nouse. Selvä tasonlasku verrattuna Unforgiveniin tai No Mercyyn.

1. WWE Unforgiven - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
---------------
3. WWE No Way Out - Hyvä
4. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
5. TNA Bound For Glory - Hyvä
6. TNA Lockdown - Hyvä
7. WWE No Mercy - Hyvä
---------------
8. TNA Slammiversary - Ok
9. WWE Judgment Day - Ok
10. TNA Against All Odds - Ok
11. WWE Vengeance - Ok
12. WWE SummerSlam - Ok
13. WWE Backlash - Ok
14. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
15. WWE The Great American Bash - Kehno
16. TNA Sacrifice - Kehno
17. TNA Final Resolution - Kehno
18. TNA Destination X - Kehno
19. WWE Cyber Sunday - Kehno
20. WWE Royal Rumble - Kehno
21. TNA Victory Road - Kehno
22. TNA No Surrender - Kehno
23. TNA Hard Justice - Kehno
---------------
24. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » To 25.02.2016 10:54

Jatketaan.

Kuva
GENESIS 2006

TNA:n ensimmäinen ppv Bound For Gloryn jälkeen oli viime vuoden tapaan Genesis. Selostajina tuttu kaksikko, haastattelijana tuttu naama. Jotain aivan muuta kuin tuttua oli sen sijaan ppv:n Main Event, jota oli mainostettu TNA:n historian odotetuimpana otteluna. Ja sitä se saattoi hyvinkin olla.

Kuva Kuva
Johnny Devine & Maverick Matt & Kazarian vs. Voodoo Kin Mafia (BG & Kip James) - 3 on 2 Handicap Match
Jooh. Tässä toisensa kohtasi kaksi joukkuetta, joiden molempien tilanne vaatii hieman selitystä. Ensinnäkin: kuten kuvasta näkyy, Johnny Devine, Maverick Matt ja Kazarian olivat muuttaneet tyyliään hieman sitten viime näkemän. BFG:n jälkeen Devine oli siis päättänyt Paparazzi-yhteistyönsä Alex Shelleyn kanssa ja liittoutunut sen sijaan Maverickin ja Kazarianin kanssa. Samalla kaikki kolme olivat alkaneet pukeutua goottityylisesti, liikkua kaikkialla kendokeppien kanssa ja käyttäytyä muutenkin todella synkästi. Kolmikko ilmoitti, että he olisivat eräänlaisen kultin seuraajia ja tuolla kultilla olisi johtaja, jonka henkilöllisyyttä ei ollut kuitenkaan vielä paljastettu. Kummajaiskolmikko sai sitten vastaansa vanhat kunnon BG ja Kip Jamesin, jotka olivat kuitenkin ottaneet uralleen aivan uuden suunnan. Ensinnäkin he olivat vaihtaneet joukkueensa nimeksi Voodoo Kin Mafian, minkä lyhenne VKM oli suora viittaus Vincent Kennedy McMahonin nimeen. Vanha New Age Outlaws oli siis saanut tarpeekseen siitä, kuinka WWE hyödynsi heidän catchphrasejaan DX-kuviossaan, ja niinpä he julistivat sodan Vincelle, Michaelille (Shawn Michaels), Paulille (Triple H) ja oikeastaan koko WWE:lle. VKM ilmoitti, että he tekisivät selvää WWE:stä kuten tekivät aikanaan WCW:stä. Yleisön silmissä nämä TNA:n uudet soturit olivat tietenkin faceja. Aikamoista.

Aika pikaiseksi ja varsin köykäiseksi jäi tämä(nkin) kertainen avausottelu TNA:n ppv:ssä. Neljän minuutin rypistyksessä ei yleensäkään saada hirveästi aikaan, eikä aikaansaamista varsinkaan helpota se, jos toisena osapuolena ovat BG ja Kip James, joiden on päästävä vetämään onneton hallintaosuutensa. Hyvää tässä oli kuitenkin se, että loppujen lopuksi VKM:n hallintaosuus oli varsin lyhyt. Vastavuoroisesti huonoa oli se, että kukaan kolmikosta Devine, Matt ja Kazarian ei silti päässyt ottelun ensimmäisilläkään minuuteilla oikein näyttämään mitään kunnon osaamistaan. Heel-kolmikon hallintavaihe oli sen verran sekavaa, että varsinainen painillinen anti jäi siinä harmillisen vähälle. Se on suuri pettymys, koska Devine, Matt ja Kazarian olisivat parhaimmillaan ehkä jopa pystyneet repimään VKM:stä hyvän ottelun irti. Samalla heidänkin kiinnostavuutensa olisi kasvanut, kun he olisivat taas päässeet näyttämään upeita liikkeitään. Nyt tämä oli vain pikainen räpellys, josta ei ollut oikein hyötyä kenellekään. No, Kip Jamesin tekemä Pedigree oli ihan nätti. Niin ja ottelun jälkeen paikalle saapui kokovalkoisiin pukeutunut Raven, joka paljastui (ei niin yllättäen) Devinin, Mattin ja Kazarianin kultin johtajaksi. Samalla Raven pieksi yhden oman porukkansa painijoista.
*½ (3:39)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Voodoo Kin Mafia (Kip pinned Devine after a Cobra Clutch Slam)
Kuva Kuva
Sonjay Dutt & Jay Lethal vs. Naturals w/ Shane Douglas
Minun tulkintani mukaan Naturals oli ollut tämän Shane Douglasin manageroinnin ajan aina BFG:hen saakka face-joukkue. Vaikka heidän kouluttajansa Douglas olikin ylimielinen ja kohteli kaksikkoa todella karusti, Chase Stevens ja Andy Douglas itse olivat suhtautuneet vastustajiinsa rehdisti, painineet puhtaasti ja otelleet lähinnä heel-joukkueita vastaan. Tähän oli kuitenkin tullut muutos BFG:n jälkeen, kun Naturals oli kääntynyt legendaarista Team 3D:tä vastaan. Lisäksi he olivat piesseet (huijaamalla) 3D:n sen omassa nimikko-ottelussa Tables Matchissa niin pahasti, että Brother Rayta ja Brother Devonia ei nähty tässä ppv:ssä ollenkaan. Naturals oli leveillyt tuolla voitollaan viikkokausia, ja he jatkoivat sitä myös tässä ppv:ssä. Tällä kertaa he saivat vastaansa kuitenkin kaksi X-Divarin nuorta lupausta. Jay Lethal ja Sonjay Dutt olivat päättäneet luopua lopullisesti Jackass-pelleilystä sekä muusta ylimielisestä temppuilusta ja keskittyä sen sijaan painimiseen. Samalla he olivat saaneet mentorikseen X-Divarin pioneerin Jerry Lynnin, joka saattoi heidät tässä ottelussa kehään. Lynn ei kuitenkaan jäänyt ringsidelle, mutta sen sijaan Shane Douglas seisoi nyt ensimmäistä kertaa joukkueensa ringsidella myös matsin ajan.

Tämä oli kaikin puolin hyvää joukkuepainia. Ei sen enempää juonikuviollisesti kuin painillisestikään mitään tajunnanräjäyttävää spesiaalimenoa, mutta ei tällaisen alakortin joukkueottelun sitä tarvitse ollakaan. Sen sijaan tämä oli hyvin X-Divarityyppistä neljän miehen mättöä, mikä ei ole sinänsä millään tavalla yllätys, kun vastakkain oli kaksi X-Divisioonan lupaavaa nimeä ja kaksi joukkuedivarin Cruiserweight-osastoon kuuluvaa kaveria. Kokonaisuudessaan Naturals osoitti tässä ottelussa juuri sen, että oikeiden vastustajien kanssa he pystyvät oikein mainiosiin otteisiin. Duttin ja Lethalin menoa oli ilo katsoa jälleen kerran koko ottelun ajan, ja Stevens sekä Douglas pysyivät heidän mukanaan oikein mallikkaasti. Oikeastaan suurin ongelma koko hommassa on sama kuin tässä ottelussakin: tällä ottelulla ei oikein tuntunut olevan mitään väliä, eikä rehellisyyden nimissä Duttin, Lethalin tai Naturalsin TNA-urallakaan tunnu juonikuvioiden valossa olevan tällä hetkellä mitään väliä. Kaikki makaavat vähän tyhjän päällä. Jotain pitäisi tehdä. Mutta mitä? No, on tällaisten hyvien otteluiden painiminenkin parempi kuin ei mitään.
*** (8:30)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Naturals (Stevens pinned Dutt after a Sitout powerbomb / Missile dropkick combo)
Kuva Kuva
Christopher Daniels (c) vs. Chris Sabin - TNA X Division Championship
Kuten edellisen ottelun taustatarinassa mainitsin, Jay Lethal ja Sonjay Dutt olivat luopuneet Jackass-pelleilystä ja muusta temppuilusta sekä ottaneet Jerry Lynnin mentorikseen. Sen sijaan heidän pitkäaikainen kaverinsa Chris Sabin oli valinnut Bound For Gloryn jälkeen täysin päinvastaisen tien. BFG:ssä X-Divarin mestaruuden voittanut Sabin oli ilmoittanut, ettei hän tarvitsisi sen enempää Lynniä, Lethal, Duttia kuin ketään muutakaan. Sabin oli omasta mielestään X-Divarin kirkkain tähti, jota kaikkien pitäisi ymmärtää kunnioittaa. Tämä ylimielisyys käänsi nopeasti myös koko yleisön Sabinia vastaan, ja pitkän face-kauden päättänyt heel-turn oli valmis. Samalla Sabin sai vastaansa kaksi X-Divarin legendaa: AJ Stylesin ja Christopher Danielsin. Sabin oli alkonut aukoa päätään entisille joukkuemestareille, mikä johti siihen, että hänet määrättiin puolustamaan mestaruuttaan AJ Stylesia vastaan marraskuun alussa. Sabinin kauhuksi hän hävisi tuon ottelun, ja AJ:stä tuli uusi mestari. Tuota mestaruuskautta ei kestänyt kuitenkaan kauan, sillä kaksi viikkoa myöhemmin oteltiin mestaruudesta 3-Way Match, jossa oli AJ:n ja Sabinin lisäksi mukana Christopher Daniels. AJ:n uusi vihamies Christian Cage sekaantui tuohon otteluun ja veti Stylesin pois kehästä. Niinpä Daniels ja Sabin jäivät painimaan kahdestaan, ja Daniels onnistui selättämään Sabinin sekä nousemaan uudeksi mestariksi. Nyt hän sitten puolusti vyötä ylimielistä ex-ex-mestaria vastaan.

Eipä tältä kaksikolta sopinut odottakaan mitään muuta kuin hienoa kamppailua. Itse asiassa tässä oltiin taas ärsyttävän lähellä huippuluokan arvosanaa, mutta ihan viime hetkellä se lopullinen rutistus jäi puuttumaan, jotta tämä olisi noussut huippuotteluksi. Oikeastaan ratkaiseva tekijä oli se, että ottelun lopetus tuli tylsällä tavalla aika seinään ja että se oli vieläpä botchattu, koska tuomari ei ensimmäisellä kerralla laskenut kolmeen, vaikka painijat olivat selvästi tarkoittaneet ottelun päättymään siihen. Niinpä Daniels ja Sabin joutuivat uusimaan tuon lopetuksen, mikä näytti vähän hölmöltä. Muuten Sabin ja Daniels vetivät siis juuri niin pirun kovan X-Divarin mätön kuin vain reilussa 13 minuutissa ehti. Sabin veti heel-roolia suorastaan erinomaisesti, ja Daniels vastasi mahtavasti babyfacena. Yksi hienoimmista spoteista oli, kun Sabinin Dropkick Tree of Woessa roikkuvalle Danielsille meni ohi, minkä jälkeen Sabin liukui kehästä ulos, Daniels ponnahti kehäkulmauksen päälle ja hyppäsi sieltä pirun korkan Crossbodyn suoraan Sabinin päälle. Ai että, ei tästä painista voi olla pitämättä.
***½ (13:29)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Christopher Daniels (Roll up)
Kuva Kuva
Austin Starr & Alex Shelley w/ Kevin Nash vs. Ron Killings & Lance Hoyt
Kevin Nashin uusi "X-Divaria ylistävä" gimmick oli eskaloitunut BFG:n jälkeen varsin nopeasti, sillä vielä kesällä X-Divaria vastaan sotaa käynyt Nash väitti nyt itse asiassa olevansa X-Divisioonan pioneeri, joka painii ulkomailla lucha libre -tyylisiä otteluita. Tosi asiassa Nash oli loukkaantunut (taas kerran) pahasti, ja niinpä hän tyytyi manageroimaan Alex Shelleytä sekä Austin Starria, joista jälkimmäisen hän oli rekrytoinut talliinsa heti sen jälkeen, kun Starr oli tehnyt debyytnsä BFG:ssä. Niinpä Hollywood-tähden gimmickiä vetävä Starr oli ottanut Johnny Devinen paikan Alex Shelleyn joukkueparina. Shelley ei kuitenkaan ollut tästä ilahtunut, koska hänestä tuntui siltä, että Nash suosi Starria ja että Starr piti itseään Shelleytä parempana. Nash kuitenkin yritti saada nämä kaksi tulemaan toimeen keskenään, joten hän oli saanut järjestettyä Genesikseen heille ottelun, jossa he kohtasivat kaksi TNA-konkaria Ron Killingsin ja Lance Hoytin.

Höh, tämä jäi pettymykseksi. Odotin etukäteen Starrin ja Shelleyn joukkueelta todella paljon, mutta jotenkin tuntui siltä, että kuvioon kirjoitetut joukkueen keskinäiset ongelmat haittasivat myös ihan oikeasti miesten keskinäistä työskentelyä. Jotenkin yhteistyö ei tuntunut sujuvalta vaan ennemminkin vähän katkonaiselta. Ehkä Starr ja Shelley vain omaksuivat roolinsa liian hyvin? No, joka tapauksessa Alex ja Austin olivat ehdottomasti tämän ottelun viihdyttävämpi joukkue, koska Killings ja Hoyt eivät toimineet alkuunkaan tätä X-Divarin joukkuetta vastaan. Ehkä ongelma olikin sitten juuri se, että tässä toisensa kohtasi kaksi turhan erilaista ja turhan heikosti yhteen pelannutta joukkuetta. Ei tämä ottelu siis todellakaan ollut katastrofi tai edes heikko. Ei, tämä oli ihan hyvä ottelu, jonka katsoi ilman mitään ongelmia. Olin vain etukäteen toivonut, että Shelleyn ja Starrin ottelu olisi vähintään hyvä, ja sille tasolle tämä ei vain yltänyt. Jotain jäi puuttumaan. Ehkäpä oikeat vastustajat.
**½ (11:11)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Ron Killings & Lance Hoyt (Hoyt pinned Shelley with a Small package)
Kuva Kuva
AJ Styles vs. Christian Cage
Rehellisyyden nimissä tämän ottelun taustatarina oli varsin olematon, vaikka keskiveroa TNA-smarkkia se ei toki haitannut, koska kyseessä oli aikamoinen dream match. No, tämä taustarina sai kuitenkin alkunsa siitä, kun BFG:n jälkeen Jim Cornette päätti järjestää päämestaruuden ykköshaastajuudesta Fight For The Right -turnauksen. Christian Cage eliminoitui tuossa heti alussa, kun hänen pitkäaikainen vihamiehensä Rhino sekaantui otteluun. Cage oli kuitenkin äärimmäisen katkera tuosta, koska hän ei ollut edelleenkään saanut koskaan rematchia, jonka hän entisenä päämestarina ansaitsisi. Niinpä Cage aikanaan sekaantui tuon ykköshaastajuusturnauksen finaaliin, jossa Abyss kohtasi AJ Stylesin. Cage pieksi molemmat terästuolilla ja julisti itsensä ykköshaastajaksi. Tuomari kuitenkin hääti hänet paikalta ja uudelleenkäynnisti ottelun. Seuraavalla viikolla Cage sitten kohtasti Rhinon viimeisen kerran brutaalissa Barbedwire Steel Cage Matchissa. Cage voitti tuon ottelun onnenkantamoisen avulla. Sen jälkeen hän sekaantui yltä päältä veressä ja siteillä sidottuna AJ Stylesin X-Divarin mestaruusotteluun ja julisti edelleen olevansa ykköshaastaja. Kun Styles keskittyi häätämään Christianin paikalta, Christopher Daniels selätti kehässä Sabinin ja voitti mestaruuden. Oli siis Christianin syytä, että AJ hävisi X-Divarin mestaruuden (ja osittain myös päämestaruuden ykköshaastajuuden), joten tässä sitä nyt oltiin.

Kuten olettaa saattoi, Christian ja AJ painivat hienon ottelun. Erinomaista painia, näyttäviä liikkeitä, hyvää tarinankerrontaa, pari todella tyylikästä spottia... Oikeastaan tämä oli aika lailla hoidettu juuri niin kuin painioppikirjassa voitaisiin vain opettaa hienon ottelun painimisesta. Kivan lisänsä toi myös se, että Christian ja Styles tuntuivat oikeasti tuoreelta otteluparilta, jonka kohtaamista ainakin itse olin jo odottanut jonkin aikaa. Kaksikon hieman erilaiset tyylit natsasivatkin mallikkaasti yhteen, ja lopputulos oli sen mukainen. Ja silti kaikkien näiden kehujen jälkeen on todettava, että jokin tästä puuttui niin, että tämäkään ei noussut huippuotteluiden joukkoon. Luultavasti se jokin oli tunnelma. En väitä, etteikö yleisö olisi ollut hyvin tässä ottelussa mukana. Puhun enemmänkin ottelun ns. taustatunnelmasta. Vaikka TNA muuta yritti väittää, tämä ottelu oli repäisty aika lailla tyhjästä, eikä tässä oikein ollut mitään taustatarinaa. Se myös vaikutti jollain tavalla tämän ottelun fiilikseen, ja uskon, että Christianin ja AJ:n meno kehässäkin olisi ollut hieman toisenlaista, jos taustalla olisi ollut huikea feud. Myös lopetus oli vähän kökkö, kun Christopher Daniels oli tungettava kuvioon mukaan. Ottelun jälkeen AJ sitten raivosi pitkäaikaiselle kaverilleen Danielsille ja meinasi käydä tämän kimppuun. Tällöin paikalle ryntäsi kuitenkin Rhino, joka yritti rauhoitella kaksikkoa, koska hän ei halunnut, että AJ:lle ja Danielsille kävisi samoin kuin hänelle ja Christianille. Raivostunutta AJ:tä ei Rhinon puhe kiinnostanut, vaan hän haistatti pitkät tälle ja poistui paikalta.
***½ (15:56)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Christian Cage (Pinned Styles after a botched interference by Christopher Daniels)
Kuva Kuva
LAX (c) w/ Konnan vs. America's Most Wanted w/ Gail Kim - NWA Tag Team Championship
America's Most Wanted oli totta tosiaan palannut yleisön suosikiksi, löytänyt jälleen yhteisen sävelen ja saanut myös takaisin managerinsa Gail Kimin, joka oli ollut viikkoja poissa sen jälkeen, kun LAX:n Hernandez oli törkeästi paiskannut Kimin Border Tossilla kanveesiin. Juuri tuosta Border Tossista oikeastaan koko tämä tapahtumien vyöry oli alkanut. Tuo teko oli ollut liikaa Stormille ja Harrisille, jotka olivat kääntyneet faceiksi ja aloittaneet sodan LAX:ää vastaan. LAX-vihaa oli vain lisännyt se, että latinojengi Homicide, Hernandez ja Konnan olivat alkeneet BFG:n jälkeen käyttäytyä entistä kuvottavammin. He olivat muun muassa yrittäneet polttaa Yhdysvaltain lipun, mutta vain Petey Williamsin face-turn ja sekaantuminen tilanteeseen oli estänyt heidän tekonsa. Nyt siis AMW halusi kostaa LAX:lle Gail Kimin puolesta ja samalla viedä NWA Tag Team -mestaruudet pois näiden törkeiden latinojen käsistä.

Tämä ottelu lähti käyntiin todella lupaavasti, ja ehdin jo innostua, että tästä saataisiin aikaan ainakin lähes LAX vs. Styles & Danielsin veroinen huippujoukkuetaistelu. Siihen tämä ei kuitenkaan lopulta yltänyt, koska hienojen ensimmäisten minuuttien jälkeen touhu tasaantui, eikä lähtenyt siitä enää uuteen nousuun. Tasaisessa välivaiheessa ei siis sinänsä mitään vikaa ole, mutta sen jälkeen pitää saada sitten uusi vaihde silmään. Kun tässä ottelussa haettiin keskikohdan jälkeen isompaa vaihdetta, alkoi kone yskiä ikävästi. Tuli pari harmillista botchia, flow katkesi, homma ei oikein lähtenyt kunnolla enää käyntiin ja sitten ottelu loppuikin varsin yllättäen alle 10 minuutissa. Kokonaisuutena tämä oli toki hyvä joukkueottelu (ei näiltä joukkueilta voi muuta odottaa), ja erityisesti alku oli erinomaista menoa. Vähän jäi silti harmittamaan, koska mahdollisuuksia olisi ollut enempään.
*** (9:28)
Voittajat:
Spoiler: näytä
LAX (Hernandez pinned Storm after Homicide hit Storm with a blowtorch can)
Seuraava spoilaa äskeisen ottelun lopputuloksen:
Spoiler: näytä
In ring angle w/ LAX & Jim Cornette
Äskeisen ottelun jälkeen nähtiin sitten buukkauksellisesti aivan käsittämättömän typerä angle. TNA Managementin edustaja Jim Cornette nimittäin rynnisti kehään ja ilmoitti, että koko TNA:n johto oli saanut tarpeeksi LAX:stä ja siitä, kuinka törkeästi nämä olivat käyttäytyneet. Ilmeisesti USA:n lipun polttamisyritys oli ollut viimeinen tippa. Niinpä Cornette ilmoitti, että TNA:n johto oli päättänyt, että LAX ei ollut enää sopiva joukkue pitämään hallussaan NWA Tag Team -mestaruuksia. Toisin sanoen Cornette julisti joukkuemestaruudet (joita LAX oli JUURI PUOLUSTANUT onnistuneesti) vakantiksi. Samalla hän ilmoitti, että LAX:n olisi palautettava mestaruusvyöt seuraavassa Impactissa, tai koko LAX saisi kenkää. Mitä v**tua TNA? Tässä ei ollut taas yhtään mitään järkeä. Jos LAX:ltä haluttiin mestaruudet pois, miksei AMW:n voitu antaa voittaa niitä? Tai vielä parempaa: miksei vain LAX voinut pitää vöitä? Millä tavalla kukaan buukkaustiimissä ajatteli, että näin idioottimainen mestaruuksien yksinkertainen vieminen edistäisi yhtään mitään storylinea? Yleisökin chanttasi koko anglen ajan "Bullshittiä", mikä toivottavasti antoi myös TNA:n buukkaustiimille jotain vinkkiä siitä, kuinka hyvä idea tällainen mestaruuksien riistäminen juonikuviollisena ratkaisuna oikein on.
Kuva Kuva
Sting (c) vs. Abyss w/ James Mitchell - NWA World Heavyweight Championship
Kyllä vain, Sting oli vihdoin ja viimein voittanut NWA World Heavyweight -mestaruuden Bound For Gloryssa. Siinä samalla hän oli tehnyt selvää Jeff Jarrettista, minkä takia hän alkun alkujaan oli saapunut TNA:han. Kuten Sting oli julistanut aina BFG:hen saakka: hän oli tullut TNA:han siivotakseen firman syövästä nimeltä "Jeff Jarrett". No, nyt Sting oli voittanut Jarrettin, ja Jarrett oli toden totta kadonnut BFG:n jälkeen TNA:sta kokonaan. Viimeinen näky Jarrettista nähtiin BFG:n jälkeisessä Impactissa, jossa nähtiin etukäteen nauhoitettu haastattelu Jeremy Borashin ja Jeff Jarrettin välillä. Siinä Jarrett sanoi, ettei aio haastaa Stingiä uusintaottelussa ja että hän aikoo lähteä nyt kotiin, sillä hän on epäonnistunut viime aikoina henkilökohtaisessa elämässään. Suuri kysymys oli siis tämä: mitä Sting tekisi nyt, kun hän oli onnistunut tavoitteesaan? Ilmeisesti puolustaisi päämestaruutta, koska hän toden totta oli NWA World Heavyweight -mestari. Uuden haastajan nimittämiseksi Jim Cornette oli päättänyt järjestää Fight For The Right -turnauksen, jonka vaiheet olivat varsin sekavat. Se alkoi 18 hengen käänteisellä Battle Royalilla, josta seitsemän pääsi seuraavalle kierrokselle, joka oli normaali Battle Royal. Tuossa Battle Royalissa ratkaistiin sitten eräänlainen seuraavien kierroksen otteluiden järjestys. Lopulta monien vaiheiden jälkeen turnauksen finaalissa olivat siis AJ Styles ja Abyss. Abyss voitti tuon ottelun, ja James Mitchellin manageroima monsteri pääsi yrittämään vielä kerran nousua päämestariksi.

Tässä ottelussa on kaksi puolta. Ensimmäinen on se, että laadultaan mättö oli itse asiassa positiivinen yllätys. Abyss oli varsin virkeän oloinen, ja myös Sting vaikutti pitkästä aikaa kiinnostavalta, kun hän pääsi käytännössä ensimmäistä kertaa TNA-urallaan painimaan jotakuta muuta kuin Jeff Jarrettia vastaan. Niinpä konkari ja mörssäri pistivätkin pystyyn ihan toimivan HC-mäiskinnän, jossa käytettiin aseita juuri sopivasti ja jossa nähtiin pari kivaa bumppia. Toki meno oli HC-painin mittapuilla aika keskivertoa, eikä tässä nähty mitään kovin yllättävää tai kunnolla säväyttävää. Silti paljon huonompiakin rajuja otteluita on vedetty. Ottelun toinen puoli (ja heikkous) oli sitten se, että ottelu ei jostain syystä ollut virallisesti HC-ottelu, joten tuomari puuttui vähän väliä menoon juuri, kun se oli pääsemässä kunnolla vauhtiin. Ja sitten kokonaan oma lukunsa on ottelun täysin idioottimainen, raivostuttava ja älyttömän huonosti hoidettu lopetus, jota en ala tässä sen enempää spoilata. v***n TNA. Lopetuksesta lisää spoilereissa.
**½ (15:30)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Abyss (via DQ) - Ja kyllä vain: diskausvoiton ansiosta Abyss voitti myös NWA World Heavyweight -mestaruuden. Kuten varmasti kaikki (eli ei kukaan) muistavat: vuonna 2002 TNA:n historian alkuvaiheissa tuolloinen authority figure Bob Armstrong oli määrännyt, että TNA:ssa mestaruudet vaihtaisivat omistajaa myös diskauksella tai uloslaskulla. Tämä olisi ollut varmasti ihan ok, jos sääntöä olisi a) mainittu kertaakaan sitten vuoden 2003 tai b) hyödynnetty kertaakaan sitten vuoden 2003. Käytännössä kaikki TNA:n mestaruusottelut olivat tuntuneet olevan sellaisia, että niissä sai tehdä aivan mitä tahansa, ja tuomarit vain antoivat ottelun jatkua ja yrittivät samalla jotenkin rauhoitella pahinta HC-meininkiä. Tässäkin ottelussa tosiaan nähtiin vaikka mitä HC-temppuja, kunnes lopulta joku Stingin teko (ehkä Abyssin köyttäminen ylösalaisin roikkumaan tai ehkä tuomarin tönäiseminen maahan) olivat liikaa, koska tuomari päätti diskata Stingin ja julistaa Abyssin mestariksi. Käsittämättömintä paskaa oli se, että vielä pari minuttia diskausvoiton jälkeen kaikille tuntui olevan ihan epäselvää, mitä oli tapahtunut (esim. selostajat eivät selittäneet tilannetta mitenkään), ja sitten vasta Jeremy Borash julisti Abyssin uudeksi mestariksi. Aivan älytöntä.
Kuva Kuva
Samoa Joe vs. Kurt Angle
Ei, tuo äskeinen ottelu ei tosiaan ollut illan Main Event tai "TNA:n historian odotetuin ottelu". Tuo titteli nimittäin kuului täysin ansaitusti tälle ottelulle. Oikeastaan on aika vaikea keksiä, mitä tämän ottelun taustatarinasta pitäisi edes sanoa. Heti siitä lähtien kun Kurt Angle oli esiintynyt ensimmäisen kerran TNA:n kehässä, oli selvää, että nämä kaksi miestä - kaikesta keskinäisestä kunnioituksestaan huolimatta - tahtoivat tehdä selvää toisistaan ja osoittaa olevansa toista parempi kehässä. Niinpä heti miesten ensimmäisessä fyysisessä kohtaamisessa Angle oli puskenut Joeta niin stiffisti, että Joen otsa oli alkanut vuotaa rajusti verta. Tuo pusku ja kohtaaminen on edelleen TNA:n historian legendaarisimpia hetkiä. Bound For Gloryssa nämä kaksi olivat käyneet niin väkivaltaisesti toistensa kimppuun, että turvamiehillä kesti monta minuuttia erotella heidät toisistaan. Jim Cornette tiesi, että tämän kuumemmaksi ei enää kahden painijan välinen tilanne mennä, joten heti BFG:n jälkeisessä Impactissa hän ilmoitti, että Genesiksessä katsojat ja ennen kaikkea Joe sekä Angle saisivat mitä halusivat: historian ensimmäisen Samoa Joe vs. Kurt Angle -ottelun! Kuten kaikki tiesivät, Samoa Joe ei ollut tähän otteluun tultaessa hävinnyt kertaakaan 18 kuukautta kestäneellä TNA-urallaan.

No niin, sitten on tämä. En tiedä oikein, mitä tästä nyt pitäisi sanoa. Muistan, kuinka vuonna 2006 tämä ottelupari ei herättänyt minussa ollenkaan samanlaista jännitystä, odotusta ja kiimaa kuin suurimmassa osassa painifaneista. Se johtui siitä, että vähäisen TNA-katseluni vuoksi en ollut vielä innostunut Samoa Joesta oikeastaan millään tasolla, vaikka tiesin hänen olevan huippuluokan painija. Niinpä muistan, että myöskään tämä Genesiksen ottelu ei oikein sytyttänyt minua tuolloin. Suurin syy oli se, että pahimmassa smark-vaiheessa ollut minä totesi tämän ottelun ensinnäkin olevan "liian lyhyt". Tiedän, että valitan otteluiden ajasta nykyisinkin näissä arvioissa todella usein, mutta otan silti nykyään huomioon sen, että joskus alle 15-minuuttinenkin ottelu voi olla huippuottelu, jos vain kaikki menee nappiin. Ja tässä meni. Nyt näin 10 vuotta myöhemmin katsottuna osaan todellakin arvostaa tätä ottelua sellaisena kuin tämä oli: yksi vuoden kovimmista otteluista.

Oikeastaan ensimmäisenä minun täytyykin myöntää olleeni todella hämmästynyt siitä, kuinka paljon What antoi tälle ottelulle kritiikkiä omassa arviossaan. What esimerkiksi kirjoitti näin: "Jos tätä katsoo puhtaasti teknisenä suorituksena, niin kolme tähteä ja plussa päälle olisi oikea arvosana.", mikä on mielestäni täyttä potaskaa. Tätä ottelua on aivan turha kritisoida mattopainiotteiden tai huikeiden teknisten suoritusten puutteesta, koska tässä ottelussa ei ollut millään tasolla kyse sellaisista asioista. Tässä oli kyse kahdesta bisneksen intensiivisimmän painijan brutaalista kohtaamisesta. Ja sitä tämä todella oli. Yksi nykypainihistorian intensiivisimmistä otteluista, joka oli aivan huikeaa menoa ensimmäisestä sekunnista viimeisiin. Mielettömiä heittoja, pari huikeaa diveä, stiffejä iskuja, Anglen otsa vuotamassa verta... Siihen päälle vielä mahtava tarinankerronta ja aivan ainutlaatuinen tunnelma. Lopetuskin meni aika lailla nappiin. Kyllä, tämä on yksi TNA:n kovimmista otteluista. Loistava esimerkki siitä, että kaikki huippuottelut eivät tarvitse mitään "hidasta rakenteluvaihetta".
****½ (13:42)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kurt Angle (Ankle Lock)
*** Kurt Angle
** Samoa Joe
* AJ Styles

Kokonaisarvio Genesiksestä: Vaikka osa tämän ppv:n buukkauspäätöksistä ei ollutkaan mieleeni (nekin lähinnä tapansa - ei niinkään lopputuloksensa - vuoksi), oli tämä Genesis ehdottomasti yksi TNA:n vuoden 2006 kovimmista tapahtumista. Moni TNA-fani on ilmeisesti kanssani eri mieltä, mutta minusta vuosi 2006 oli ollut TNA:lle varsin keskinkertainen ja vuoteen 2005 verrattuna paljon kankeampi. Suurin osa väli-ppv:eistä oli ollut kehnoja, parhaimmillaankin ok:ita. BFG:ssä nähtiin kuitenkin tietynlainen käännekohta. Tuo tapahtuma oli pirun kova, ja samalla palaset alkoivat vähitellen loksahdella kohdilleen. Jeff Jarrett lähti (toistaiseksi) TNA:sta, Kurt Angle saapui TNA:han, oikeat miehet nousivat oikeiden mestaruuksien haltijoiksi... Jo tässä Genesiksessä oli aivan toisenlainen fiilis kuin pari kuukautta sitten. TNA alkoi oikeasti tuntua tulevaisuuden promootiolta, joka voisi jonain päivänä haastaa WWE:n. Tuohon fiilikseen vaikutti varmasti myös se, että TNA oli juuri aloittanut kahden tunnin prime time -lähetykset Spike TV:llä. Genesis sen kuin lisäsi innostusta: Main Event oli MOTYC, pari muuta ottelua olivat hienoja, ja oikeastaan openeria lukuun ottamatta kaikki matsit hoitivat tonttinsa varsin kunniakkaasti. Tämä ppv oli Hyvä, ja se lupasi paljon tulevaisuudelle.

1. WWE Unforgiven - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
---------------
3. WWE No Way Out - Hyvä
4. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
5. TNA Bound For Glory - Hyvä
6. TNA Genesis - Hyvä
7. TNA Lockdown - Hyvä
8. WWE No Mercy - Hyvä
---------------
9. TNA Slammiversary - Ok
10. WWE Judgment Day - Ok
11. TNA Against All Odds - Ok
12. WWE Vengeance - Ok
13. WWE SummerSlam - Ok
14. WWE Backlash - Ok
15. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
16. WWE The Great American Bash - Kehno
17. TNA Sacrifice - Kehno
18. TNA Final Resolution - Kehno
19. TNA Destination X - Kehno
20. WWE Cyber Sunday - Kehno
21. WWE Royal Rumble - Kehno
22. TNA Victory Road - Kehno
23. TNA No Surrender - Kehno
24. TNA Hard Justice - Kehno
---------------
25. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ke 02.03.2016 10:43

Kuva
SURVIVOR SERIES 2006

Tämä oli historian kaikkien aikojen 20. Survivor Series. Samalla tämä oli tuttuun tapaan WWE:n loppuvuoden merkittävin tapahtuma. Muistan yhä, kuinka WWE yritti juhlavuoden (ja internetajan korostamisen) kunniaksi järjestää jotain spesiaalia, kun tapahtuman kaikki seitsemän ottelua ilmoitettiin viikon aikana wwe.comissa, yksi ottelu per päivä. Olihan tuota ihan hauskaa jännätä, mutta ikävä kyllä paljastetut ottelut eivät olleet kovin... Innostavia. Juhlahetkeä olivat selostamassa Raw'n JR ja King sekä Smackdownin Cole ja JBL. Vaikka myös ECW:n painijat olivat edustettuna tapahtumassa, ECW:n selostajat eivät päässeet edes show'hun mukaan. Backstage-haastattelijoina Todd Grisham (Raw) ja Kristal (Smackdown).

Kuva
Kuva
Ric Flair & Sgt. Slaughter & Dusty Rhodes & Ron Simmons w/ Arn Anderson vs. Spirit Squad (Kenny & Mikey & Johnny & Nicky) w/ Mitch - Survivor Series Elimination Match
Tämän ottelun taustatarinaan liittyy varsin surullinen käänne - erityisesti nyt, kun Roddy Piper menehtyi viime vuonna. Vuoden 2006 marraskuussa Piperilla nimittäin todettiin ensimmäisen kerran syöpä. Kaikki alkoi siitä, kun Piper teki paluunsa kehään Cyber Sundayssa ja voitti World Tag Team -mestaruudet Ric Flairin kanssa Spirit Squadilta. Piper tunsi kuitenkin pahoja kipuja painiessaan, ja niinpä pari viikkoa myöhemmin Piper ja Flair tiputtivat vyöt pois. Piper kirjoitettiin ulos itse mestaruusottelusta, kun Edgen ja Randy Ortonin muodostama Rated RKO hyökkäsi hänen kimppuunsa ennen ottelun alkua. Niinpä Flair joutui puolustamaan vöitä yksin, ja Rated RKO nappasi vyöt helposti itselleen. Piper puolestaan lennätettiin tutkimuksissaan, jossa ensin epäiltiin munuaiskiviä ja välilevyn pullistumaa. Lopulta Piperilta löydettiin kuitenkin kasvain, mutta se leikattiin, ja Piper toipui (tuolla kertaa) kokonaan. Tähän Flairin ja legendojen Spirit Squadia vastaan käymän feudin huipennusotteluun Piperilla ei kuitenkaan ollut asiaa. Niinpä hänen paikkansa otti Ron Simmons, joka oli alkusyksystä tehnyt paluunsa WWE:hen backstage-segmenttien hauskuuttajana. Aina kun jollekulle tapahtui jotain todella noloa tai ikävää, Simmons ilmestyi paikalle ja täräytti tunnetun "Damn"-onelinerinsa. Tämä oli Simmonsin varsinainen paluu kehään.

Ihan kivaa hassuttelua tämä kai jollain asteella oli, eikä tämä nyt ainakaan kovin pahasti alkanut ärsyttää. Itse asiassa oli ihan kiva vaihteeksi nähdä ppv-tasolla Spirit Squadin muidenkin jäsenten kuin Kennyn ja Johnnyn otteita. Samalla toki tämä jäi Spirit Squadin viimeiseksi ppv-esiintymiseksi, mutta ehkä tästä porukasta ja ennen kaikkea tästä gimmickistä oli otettu kaikki hyöty irti tässä vaiheessa. Oikeastaan pitää nostaa hattua WWE:lle siitä, ettei Spirit Squadia tungettu väkisin kurkusta alas vuosien ajan. Samoin voi nostaa hattua WWE:lle siitä, että tämä osattiin pitää sopivan lyhyenä. Kokonaisuutena tämä eliminointipaketti oli aika lyhyt, eikä papparaistenkaan heikot puolet päässeet kunnolla esille, kun ertiyisesti Dusty Rhodesin ja Sgt. Slaughterin kehäosuudet ymmärrettiin pitää sopivan lyhyinä. En yritä silti väittää tätä hyväksi tai erityisen viihdyttäväksi kokonaisuudeksi, mutta voisi sitä kai huonomminkin mennä. Viihdeanniltaan tämä oli aika samaa tasoa kuin Cyber Sundayn joukkuemestaruusottelu, eli semmoista tv-ottelutasoa.
** (10:31)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Ric Flair & Sgt. Slaughter & Dusty Rhodes & Ron Simmons (Flair was the sole survivor)
Kuva Kuva
Chris Benoit (c) vs. Chavo Guerrero w/ Vickie Guerrero - WWE United States Championship
Chris Benoit oli noussut jälleen United States -mestariksi, kun heti comeback-tapahtumaansa No Mercyä seuranneessa Smackdownissa hän haastoi Mr. Kennedyn US-mestaruudesta ja voitti ottelun. Samoihin aikoihin Chavo Guerreron ja Rey Mysterion henkilökohtainen feud tuli päätökseen, kun Chavo ja Rey kohtasivat toisensa "I Quit" Matchissa. Siinä Chavo ripusti Reyn roikkumaan jaloistaan metallirakennelmasta pää alaspäin ja teloi sitten Mysterion jalkaa terästuolilla, kunnes tämä ilmoitti luovuttavansa. Mysterio vetäytyi tuon jälkeen suunnitellulle sairaslomalle parantaakseen vammojaan. Guerrerot (Chavo ja Vickie) puolestaan kiinnittivät huomionsa toiseen Eddien läheiseen ystävään: Benoit'han. Benoit ei pitänyt siitä, millä tavalla Vickie oli muuttunut, mutta Vickie käski hänen olla puuttumatta Guerreron perheen asioihin. Kun Benoit ei uskonut käskyä, Chavo yritti teloa Benoit'n jalan samalla tavalla kuin Mysterion. Siinä hän ei kuitenkaan onnistunut, mutta Survivor Seriesiin buukattiin miesten välille US-mestaruusottelu.

Benoit ja Guerrero pääsivät sitten äskeisen jälkeen näyttämään, mitä on oikea paini. Siinä tämä kaksikko onnistuikin varsin mukavasti, vaikka mitään erityistä klassikkoa tästä ei tosiaan syntynyt. Oikeastaan tuntuu, että voisin kirjoittaa jokaisesta Chavon tämän heel-runin ppv-ottelusta samat sanat - ilmeisesti vastustajasta riippumatta. Hyvää, taidokasta ja toimivaa painia, mutta ei sitten kuitenkaan mitään sellaista, mikä jäisi erityisemmin mieleen ottelun jälkeen tai minkä takia haluaisi katsoa ottelun uudestaan. Tätäkin US-mestaruusottelua katsoessa viihdyin ihan mukavasti, ja erityisesti Benoit oli taas aika lailla elementissään, mutta silti semmoiset varsinaiset sykähdyttävät suoritukset tästä jäivät puuttumaan. Onneksi kehässä oli kuitenkin Benoit'n ja Guerreron kaltaiset taidokkaat painikonkarit, joten mitään alle kolmen tähden ottelua he eivät keskenään saa aikaan. Alakortin otteluksi tämä oli siis heikkouksistaan huolimatta oikein pätevä.
*** (8:19)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Benoit (Crippler Crossface)
Kuva Kuva
Lita (c) vs. Mickie James - WWE Women's Championship
Vuosi 2006 oli surullista aikaa WWE:n naisten painille, sillä Trish Stratus jätti painikehät syyskuussa ja hänen arkkivihollisenaan tunnettu Lita teki saman ratkaisun vain kaksi kuukautta myöhemmin - ilmeisesti puhtaasti samasta syistä. Takana oli pitkä ura, ja suurimmat saavutukset oli jo kerätty. Lita oli voittanut WWE Women's-mestaruuden vielä kerran Cyber Sundayssa, ja eläköitymisen alla hän ei suinkaan tehnyt viimeistä face-turnia. Sen sijaan Lita ilmoitti ylimielisesti CS:n jälkeisessä Raw'ssa olevansa koko WWE:n naispainin historian merkittävin nimi: ilman häntä ei olisi Trish Stratusta tai Mickie Jamesia. Sen jälkeen Lita ilmoitti eläköityvänsä SurSerissa ja vievänsä Women's-mestaruuden mukanaan. Tämän tavoitteen aikoi estää Litan ykköshaastaja Mickie James. Ppv:tä edeltävissä Raw'issa Lita pääsi kuitenkin nöyryyttämään Mickietä kunnolla pakottaen tämän ottelemaan häntä vastaan muun muassa silmät sidottuina, toinen jalka sidottuna ja toinen käsi selkänsä takana. Nyt vuorossa oli rehti ja samalla vihoviimeinen Litan ottelu.

Huh! Ottelun ensimmäisen minuutin aikana pelästyin jo, koska näytti uhkaavasti siltä, että Lita ja James saattaisivat uusia Cyber Sundayn pettymyksensä. Jotenkin ottelu lähti aika kankeasti käyntiin, ja Litan pari ensimmäistä hallintaliikettä eivät oikein näyttäneet miltään. Sitten vihdoin ja viimein näiden kahden välinen lukko saatiin kuitenkin murrettua, ja Lita sekä Mickie pääsivät painimaan sellaisen ottelun, jota heiltä keskenään sopii odottaakin. Uransa viimeisessä ottelussa Lita väläytti kaikki tunnetuimmat spottinsa: nähtiin Moonsault, nähtiin Crossbody ja nähtiin pari muuta näyttävää liikettä. Lita veti kaikki vielä poikkeuksellisen puhtaasti ja kokonaisuuteen hyvin sopivasti. Mickie puolestaan vastasi paljolti liikkeiden vastaanottamisesta ja niiden myymisestä, minkä hän osasi erinomaisesti. Loppupuolella Mickiekin pääsi näyttämään osaamistaan ja täräytti muun muassa yhden hienoimmista potkuista pitkään aikaan. Upea Roundhouse Kick. Kokonaisuutena tämä oli ehdottomasti vuoden parhaita naisten otteluita, mutta pienen alkukankeuden vuoksi tämä ei kuitenkaan nouse ihan sille kolmen tähden tasolle. Paljon ei silti jäänyt puuttumaan. Ottelun jälkeen Cryme Tyme saapui sitten nöyryyttämään kunnolla Litaa ja heittämään tästä härskiä läppää. Dirt sheetit kertovat, että Lita itse loukkaantui tavasta, jolla hänen eläköitymisensä hoidettiin (vrt. Trish Stratus), enkä yhtään tämän anglen perusteella ihmettele.
**½ (8:18)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Mickie James (Jumping DDT)
Kuva
Kuva
Hardy Boyz & CM Punk & D-Generation X vs. Johnny Nitro & Gregory Helms & Mike Knox & Rated RKO (Edge & Orton) w/ Melina & Kelly Kelly - Survivor Series Elimination Match
No niin, Edgen ja Ortonin feud D-Generation X:n kanssa oli syventynyt entisestään. Kuluneen kuukauden aikana Edge ja Orton olivat vakiinnuttaneet joukkueensa nimeksi ovelan Rated RKO -yhdistelmän, ja samalla he olivat nousseet Raw'n joukkuemestareiksi. Nyt Rated RKO:n ja DX:n johtamat joukkueet kohtasivat toisensa. Face-joukkueessa kauan odotetun paluunsa yhteen tekivät Hardy Boyzit: Jeff oli edelleen Raw'ssa ja Matt edelleen SD:ssä, mutta tänä iltana he pääsivät yhdistämään voimansa. Itse asiassa Hardy Boyz oli paininut jo comeback-ottelunsa ppv:tä edeltävässä ECW on SciFi -show'ssa. Jeffillä oli Raw'ssa meneillään edelleen feud IC-mestaruudesta Johnny Nitron kanssa. Mestaruus oli vaihtanut omistajaa pariin kertaan, mutta nyt se oli taas Hardyn vyötäisillä. Matt puolestaan jatkoi yhä kamppailua Gregory Helmsin kanssa. Ottelussa oli kuitenkin mukana myös kaksi täysin uutta nimeä: Mike Knox... ja CM Punk! Kyllä, tässä ottelussa Punk teki WWE:n ppv-debyyttinsä. Punk oli debytoinut päärosterissa kesän aikana, jolloin hän liittyi uuteen ECW:hen. Ensin Punkista näytettiin viikkojen ajan hypevideoita, mutta lopulta hänet päästettiin elokuussa kehään, ja sen jälkeen Punkista oli vähitellen muodostunut fanien suursuosikki, joka keräsi mm. tässä ottelussa lähes yhtä kovat popit kuin DX. Ihan samaa suosiota ei nauttinut iso mörssäri Mike Knox, joka oli myös tehnyt debyyttinsä ECW:ssä kesällä. Knoxin pääasiallinen rooli oli toimia nuoren ja kauniin "eksibitionistin" Kelly Kellyn mustasukkaisena poikaystävänä, joka keskeytti aina Kellyn striptease-esitykset ECW:ssä. Kelly oli itse asiassa vähän ihastunut CM Punkiin, joten Punkilla ja Knoxilla oli meneillään feud näihin aikoihin.

Suurin kysymys tästä ottelusta on se, oliko tämä täysi vitsi vai ei. Buukkauksellisesti homma oli kieltämättä (varsinkin loppua kohden) hoidettu aivan päin helvettiä, eikä tälle ottelulle voi rakenteensa ja buukkauksen puolesta antaa muuta kuin aivan surutta suuret haukut. Ehkä juuri siksi vuonna 2006 tätä katsoessa tämä vitutti niin suunnattomasti. Oli vain aivan mahdotonta ymmärtää, että WWE:n mielestä tämä ottelu kannatti oikeasti buukata näin ja että he olivat oikeasti valmiit tekemään niin monesta painijasta aivan naurettavan oloisia tämän ottelun lopputuloksen vuoksi. Sitten taas näin 10 vuotta myöhemmin katsottuna tästä ottelusta osaa nähdä ne hyvät puolet. Kestoa oli kaikesta huolimatta yli 10 minuuttia, ja kolmanteen eliminointiin saakka tämä oli varsin tasapuolista, viihdyttävää ja mukavaa painia. Molempien joukkueiden monet painijat pääsivät näyttämään osaamistaan, ja esimerkiksi CM Punk sai mahtavaa nostetta. Vaikka sitten viimeiset eliminoinnit olivatkin aivan p****estä, ja ottelun lopetus jätti aika paskan maun suuhun, oli tämä itse asiassa yllättävän ok ottelu. Mielikuvat olivat vielä paljon kamalammat kuin mitä todellisuus oli. Ei tämä silti hyvän ottelun tasolle nouse millään.
**½ (11:30)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Hardy Boyz & CM Punk & D-Generation X (The whole team survived)
Kuva Kuva
Mr. Kennedy vs. The Undertaker - First Blood Match
Nämä kaksi kohtasivat ensimmäisen kerran No Mercyssä, jossa Kennedy pisti tiukasti vastaan Takerille ja voitti lopulta ottelun - tosin diskauksella. Kennedy piti tietenkin voittoa todistuksena siitä, että hän oli Takeria parempi atleetti ja että UT oli esteenä hänen siirtymiselleen Raw'hon tai ECW:hen. Niinpä Kennedy jatkoi Takerin kiusaamista, ja itse asiassa kuvioon sekoittuivat myös MVP ja Undertakerin veli Kane. MVP:lle oli muotoutunut feud Kanen kanssa, ja niinpä Kennedy ja MVP hieman vastahakoisesti joutuivat tekemään yhteistyötä tuhotakseen Brothers of Destructionin. Lopulta Kennedy uhrasi MVP:n Kanelle ja Undertakerille päästäkseen itse pakoon taistelusta. Todellinen käännekohta tässä feudissa nähtiin, kun Kennedy kutsui Undertakerin kehään kansaan ja hyökkäsi sitten signaturemikrofoninsa kanssa brutaalisti UT:n kimppuun. Kennedy hakkasi Takeria niin kauan mikrofonilla, että Taker oli yltä päältä veressä ja menetti hetkeksi tajuntansa. Myöhemmin ilmoitettiin, että nämä kaksi kohtaisivat toisensa First Blood Matchissa. Seuraavassa Smackdownissa Kennedy veti hienon promon pidellen käsissään veristä mikrofonia. Kennedy ilmoitti, että tämä olisi nyt hänen "yardinsa" ja että hän päättäisi UT:n uran siellä, mistä se alkoi 15 vuotta aikaisemmin. Vielä ennen SurSeriä Taker pääsi leikkimään Kennedyn kanssa mind gameseja ahdistamalla tämän sisääntulorampille ja tiputtamalla sitten Kennedyn päälle kattorakennelmista punaista, vereltä näyttävää nestettä.

Samoin kuin edellisen ottelun kohdalla, yllätyin tavallaan positiivisesti. Tässä (kuten myös edellisen ottelun) tapauksessa se ei kuitenkaan ole varsinainen kehu. Muistin nimittäin etukäteen, että tämä(kin) ottelu olisi ollut täysin p**ka, mutta sen sijaan tämä oli ihan hyvä. "Ihan hyvä" ei ole silti kovin paljon, kun Mr. Kennedyn ja The Undertakerin ottelulta olisi edellisen kohtaamisen perusteella sopinut odottaa melkeinpä huipputason kohtaamista. Tässäkin ottelussa nimenomaan se positiivinen yllätys muistikuviini verrattuna tuli varsinaisesta painin laadusta: ottelun alkupuolella Undertaker ja Kennedy vetivät nimittäin oikein mallikasta ja viihdyttävää HC-rymistelyä. Sitten alkoi kuitenkin kaikki typerä buukkauspelleily, kun ensin MVP sekaantui otteluun auttaakseen Kennedya mutta kääntyikin sitten Kennedya vastaan. Sen jälkeen nähtiin vielä lisää MVP-sekaantumista ja todella laimea lopetus ottelulle. Harmi, todella paljon potentiaalia hukattiin tässäkin ottelussa.
**½ (9:15)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Mr. Kennedy (After MVP accidentally hit Undertaker with a steel chair)
Kuva
Kuva
MVP & Test & Umaga & Finlay & Big Show w/ Armando Alejandro Estrada vs. Rob Van Dam & Sabu & Bobby Lashley & Kane & John Cena - Survivor Series Elimination Match
Tämä ottelu oli lähinnä epämääräinen "laitetaan kaikki jollain tavalla merkittävät painijat samaan otteluun" -hässäkkä ilman mitään kunnon taustatarinaa. Kai tämän jonkinlaisen kantavana voimana oli WWE-mestari John Cenan ja ECW-mestari Big Show'n välienselvittely, joka oli alkanut ennen Cyber Sundayn Champions of Champions -ottelua. Lisäksi vastakkaisten joukkueiden jäsenillä oli toki menossa erinäisiä feudeja. Kuten edellisen ottelun taustatarinassa sanoin, MVP oli aloittanut Kanen kanssa feudin pian sen jälkeen, kun Kane oli siirtynyt Smackdowniin. Finlaylla ja Bobby Lashleylla oli myös takanaan pitkä feud, mutta se oli päättynyt pari viikkoa sitten, kun Lashley oli yllättänyt kaikki loikkaamalla ECW:hen ja nappaamalla viimeisen paikan tulevassa Extreme Elimination Chamber Matchissa, jonka panoksena oli Big Show'n ECW-mestaruus. ECW:llä oli tässä ottelussa muutenkin vahva edustus, sillä Lashleyn, RVD:n Sabun ja Show'n lisäksi ottelussa nähtiin myös Test, joka teki tässä comebackinsa WWE:n ppv:eihin. Vuonna 2004 kenkää saanut Test oli palkattu takaisin WWE:hen alkuvuodesta 2006, ja hänet oli nostettu päärosteriin pian ECW:n uuden alun jälkeen. Testillä oli pahoja erimielisyyksiä erityisesti RVD:n kanssa. Van Damkin oli päässyt takaisin kuvioihin parin kuukauden hyllytyksensä jälkeen - ja nyt hän oli samassa joukkueesa kuin John Cena, jolta hän voitti kesällä WWE-mestaruuden. Cena puolestaan kävi epämääräistä taistoa Kevin Federlinen kanssa, ja lisäksi hän oli ajautunut viime viikkojen aikana ongelmiin myös Umagan kanssa. Semmoinen soppa siis.

Juuh, elikkäs. Tässä vaiheessa alkaa varmaan olla jo kaikille lukijoille selvää, että tämä Survivor Series ei ollut mikään vuosituhannen tai edes vuoden paras tapahtuma. Muistan edelleen, kuinka vuonna 2006 tämän ottelun alkaessa ajattelin, että tällä olisi vielä mahdollisuus pelastaa tapahtuma ihan täydeltä katastrofilta. Illan ME:ltä ei nimittäin ollut lupa odottaa liikoja. No, pelastamiseen tämä ei todellakaan pystynyt. Itse asiassa näin 10 vuotta myöhemmin katsottuna tämä oli vielä köykäisempi ottelu kuin kaksi edellistä buukkauksellista katastrofia. Tässä ottelussa oli nimittäin ihan se ongelma, että tämä ei noussut painilliselta anniltaan missään vaiheessa tv-ottelumeininkiä paremmaksi. Yksikään ottelun painijoista ei esittänyt mitään sellaisia otteita, mistä olisi tullut jotenkin "vau"-fiilis tai edes sellainen, että katsonpa tässä nyt jotenkin merkittävää kohtaamista. Harmi, koska kehässä oli useita lahjakkaita painijoita. Luultavasti suurin syy keskivertoihin otteisiin oli se, että kenelläkään ei ollut aikaa parempaan. Muutaman minuutin ihan mukavan lämmittelyvaiheen jälkeen ottelussa alettiin nimittäin tehtailla eliminointeja niin jumalattoman tiukkaan tahtiin, että suurin osa painijoista ei päässyt ottelussa vauhtiin lähes ollenkaan. Lopulta jäljellä oli enää pari hassua, jotka vetivät - jälleen - varsin keskinkertaisen lopetuksen. Ja sitten ottelu oli ohi. Eipä tästä paljon mitään fiiliksiä jäänyt.
** (12:35)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Rob Van Dam & Sabu & Bobby Lashley & Kane & John Cena (Lashley and Cena were the survivors)
Kuva Kuva
King Booker (c) w/ Queen Sharmell vs. Batista - World Heavyweight Championship
Kyllä vain, tämä oli Survivor Seriesin Main Event 10 vuotta sitten. Aika kamala ajatus mielestäni. Samalla tämä Bookerin ja Batistan loputon taistelu WHW-mestaruudesta oli ollut koko syksyn ajan Smackdownin ykkösjuonikuvio. Mitään varsinaista käännettä tai mitään jännittävää tässä ei ollut tapahtunut. NM:n jälkeen Batista oli saanut jo yhden tilaisuuden voittaa mestaruus Bookerilta 1 on 1 -ottelussa, mutta tuo ottelu päättyi diskaukseen, kun Big Show sekaantui. Sitten Cyber Sundayta edeltävässä Smackdownissa Teddy Long määräsi Bookerille henkivartijaksi Batistan, jonka tehtävänä oli huolehtia, etteivät Raw'n painijat vahingottaisi Bookeria ennen Champion of Champions -ottelua. Batista teki (vastahakoisesti) työtä käskettyä, ja niinpä seuraavassa SD:ssä Long ilmoitti, että Batista saisi vielä yhden mestaruusottelun Survivor Seriesissä. Booker kuitenkin vaati, että tuo ottelu olisi Batistan viimeinen mahdollisuus haastaa Booker mestaruudesta - ikinä. Batista suostui vaatimukseen. Vielä ennen ottelun alkua Teddy Long saapui kehään ja ilmoitti, että Booker häviäisi mestaruutensa myös diskauksella tai uloslaskulla.

Hoh hoi. Ilman viimeisten minuuttien aikana nähtyä Batistan Flying Shoulder Tacklea olisin antanut tälle ottelulle luultavasti vielä puolikkaan vähemmän, koska tuota hetkeä (ja ihan ovelaa lopetusta) lukuun ottamatta tämä oli vain vanhojen Booker vs. Batista -kohtaamisten uusimista prikulleen samalla tavalla. Ei siinä mitään. Joskus on ihan kivakin nähdä lähes prikulleen sama ottelu, jos aikaa edellisestä kohtaamisesta on kunnolla ja jos ensimmäinen ottelu on ollut suoranainen klassikko. Nyt kumpikaan kyseisistä kriteereistä ei täyty tipankaan vertaa. Batista vs. Bookerilla on syövytetty SD-mestaruuskuviot elokuusta lähtien, ja jo SummerSlamissa nähty 1 on 1 -ottelu näiden kahden välillä osoitti sen, että Batista ja Booker eivät pysty keskenään ihan ok:ta parempaan otteluun. Siitä huolimatta WWE jostain aivan järjettömästä syystä päätti tunkea tämän ottelun yhden vuoden suurimman ppv:nsä Main Eventiksi, joten ilmeisesti Vincen ja kumppaneiden mielestä tämä oli onnistunut feud. Minusta koko feud oli täyttä kuraa, ja tv-ottelutasoinen koitos SurSerin ME:nä kuvaa sekä WHW-kuvioiden että tämän tapahtuman onnistumista varsin hyvin. Erityisesti kun tämä ei ollut mikään puolivillainen veto vaan koitos, jossa Batista ja Booker tuntuivat oikeasti yrittävän parhaansa. Surullista.
** (13:58)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Batista (Hit Booker with the championship belt)
*** Chris Benoit
** Chavo Guerrero
* Lita

Kokonaisarvio Survivor Seriesistä: Muistan edelleen, kuinka älyttömän paskan maun suuhun tämä ppv jätti tuoreeltaan, eikä tuo maku parantunut paljon uusintakatsonnalla. Seitsemästä ottelusta VAIN YKSI ylti edes kolmeen tähteen. Kaikki muut jäivät ALLE KOLMEN TÄHDEN. On sinänsä totta, että mitään totaalista sontaa tässä ppv:ssä ei nähty, mutta se ei pelasta kovin paljon, jos homma oli muuten tällä tasolla. Ppv:ksi tämä oli Surkea ja yhdeksi vuoden isoimmista tapahtumista aivan kammottava. WWE:n loppuvuosi oli aika surullista katsottavaa.

1. WWE Unforgiven - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
---------------
3. WWE No Way Out - Hyvä
4. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
5. TNA Bound For Glory - Hyvä
6. TNA Genesis - Hyvä
7. TNA Lockdown - Hyvä
8. WWE No Mercy - Hyvä
---------------
9. TNA Slammiversary - Ok
10. WWE Judgment Day - Ok
11. TNA Against All Odds - Ok
12. WWE Vengeance - Ok
13. WWE SummerSlam - Ok
14. WWE Backlash - Ok
15. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
16. WWE The Great American Bash - Kehno
17. TNA Sacrifice - Kehno
18. TNA Final Resolution - Kehno
19. TNA Destination X - Kehno
20. WWE Cyber Sunday - Kehno
21. WWE Royal Rumble - Kehno
22. TNA Victory Road - Kehno
23. TNA No Surrender - Kehno
24. TNA Hard Justice - Kehno
---------------
25. WWE Survivor Series - Surkea
26. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

Avatar
Merovingi
Viestit: 2897
Liittynyt: Ma 06.03.2006 18:31
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Merovingi » Ke 02.03.2016 16:09

Hyvä arvostelu ja on kyllä melkoinen floppi ilmeisesti tuo tapahtuma, vaikka pari hyvää ottelua paperilla oli. Mikään ei vain näyttänyt saaneen tarpeeksi aikaa, jotta ne voisivat jotain hyvää saavuttaa tai sitten niissä ei ollut mitään panosta. Perinteiset 5 vs 5 matsit ovat aika turhia jos niissä ei ole mitään suurta panosta, vaikka feudia olisikin. Nähtäisiinpä joskus vielä tuommoinen perinteinen ottelu 4 vs 4 tai 5 vs 5 säännöillä, jossa voittavassa joukkueessa jokainen saisi ykköshaastajuuden tiettyyn mestaruuteen.

Ja pakko ihmetellä miten Test voi näyttää noin v***n läskiltä tuossa kuvassaan? :D
hevosen k**pä

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Pe 04.03.2016 09:33

Kiitos Merovingille kommenteista! Ja flopeista puheen ollen, vuorossa legendaarinen tapahtuma.

Kuva
DECEMBER TO DISMEMBER 2006

Normaalisti Survivor Seriesin jälkeen WWE:n ppv-kalenterissa oli jäljellä enää yksi tapahtuma, mutta tänä vuonna kaikki oli toisin. Kuten on varmaan jo arvosteluissani käynyt selväksi, WWE oli herättänyt kesäkuussa nähdyn historian toisen ECW One Night Standin jälkeen ECW:n uudelleen henkiin ja tuonut sen mukaan omana brändinään, jolla oli oma päämestaruus ja oma viikottainen tv-show. Tähän mennessä ECW:llä ei ollut kuitenkaan ollut yhtään omaa ppv:tä - toisin kuin Raw'lla ja Smackdownilla - mutta nyt tuo virhe korjattiin. Luvassa oli nimittäin ECW December To Dismember - ensimmäinen (ja samalla myös ainoaksi jäänyt) puhtaasti ECW-brändin järjestämä ppv. Selostajinamme ECW-selostuskaksikko Joey Styles ja Tazz. Backstage-haastattelijana random-bimbo nimeltään Rebecca DiPietro.

Ennen kuin siirrytään itse otteluihin, on kerrottava vielä lisätaustatarinana (jos joku ei tiedä), että kyseinen tapahtuma on yksi WWE:n historian kamalimmista ppv-flopeista. PPV:n ostoluvut olivat noin 90 000, mikä oli vähemmän kuin mikään WWE:n ppv koskaan WWE Networkin debytointiin saakka. Myös liveyleisö suhtautui tapahtumaan todella ankeasti ja WWE:n saama palaute tapahtumasta oli murskaavan kriittistä. Vince McMahon syytti December To Dismemberin totaalisesta floppaamisesta ECW:n buukkauksesta vastannutta Paul Heymania, mikä johti siihen, että Heyman sai tarpeekseen WWE:stä ja Vincestä, pakkasi kamansa ja lähti firmasta. Seuraavan kerran Heyman nähtäisiin WWE:ssä vasta, kun muuan Brock Lesnar tekee paluunsa. Kaikesta naurettavinta on tietenkin, että oikeasti koko paskan syyllinen oli Vince itse, joka oli esimerkiksi teilannut kaikki Heymanin ehdotukset erityisesti Main Eventin mutta myös ppv:n kokonaisuuden bookkaamisesta. Muutenkin Vince oli ottanut koko ajan enemmän valtaa ECW:n buukkauksesta ja tuhonnut Heymanin alkuperäisen vision. ECW-originaalit oli pistetty lähes kaikki koirankoppiin ja jobbailemaan WWE:n vanhoille midcardereille ja parille uudelle tulokkaalle. Parin ensimmäisen viikon jälkeen diskaukset otettiin käyttöön ECW:n tapahtumissa, ja vähitellen Extreme Rules -otteluiden käyttöä alettiin rajoittaa rajusti. Parin ensimmäisen kuukauden jälkeen ECW ei edes yrittänyt olla "se vanha ECW" vaan pelkkä muovinen WWE:n C-luokan brändi. Ei ihme, että Heyman kyllästyi.

Kuva Kuva
MNM w/ Melina vs. The Hardys
PPV alkoi varsin mielenkiintoisella ottelulla - varsinkin kun ottaa huomioon, että tässä oli mukana vain Raw'n ja Smackdownin painijoita. Hardy-veljekset olivat siis painineet ensimmäistä kertaa yhdessä Survivor Seriesiä edeltävässä ECW-jaksossa, ja SurSerissä he olivat taas yhdistäneet voimansa 5 on 5 Survivor Series Elimination Matchissa. Virallisesti Jeff ja Matt olivat kuitenkin edelleen eri brändeissä, ja Joey Styles kertoi ennen ottelun alkua kuulleensa huhuja, että tämä jäisi heidän viimeiseksi yhteiseksi ottelukseen. Tässä Hardyt kuitenkin painivat yhdessä, ja se johtui siitä, että he olivat jättäneet December To Dismemberin pressitilaisuudessa avoimen haasteen kelle tahansa joukkueelle. Kaikista maailman vaihtoehdoista siihen vastasi MNM - joukkue, joka oli hajonnut viime toukokuussa ja jonka jäsenet olivat nyt myös eri brändeissä. MNM oli tehnyt tosiaan paluunsa tätä ppv:tä edeltävässä Raw'ssa, kun Joey Mercury ilmestyi yhtäkkiä paikalle, lyöttäytyi vanhan ystävänsä Nitron kanssa ja pieksi Nitron pitkäaikaisen vihamiehen Jeff Hardyn. Mercuryn ja Nitron erohan oli aikanaan buukattu siksi, että päihdeongelmista kärsinyt Mercury oli pakko saada vieroitukseen. Nyt Mercury oli palannut vieroituksesta, ja hän oli valmis yhdistämään voimansa taas Nitron kanssa - ainakin hetkeksi.

Jos jätetään huomioimatta se pikkuseikka, että tässä ottelussa ei ollut yhtään ECW:n painijaa (enkä puhu nyt siis mistään ECW-originaaleista vaan ihan ECW-brändin painijoista), tämä oli oikein mainio avaus illalle. Mahtavaa spottailua ja vauhdikasta painia, eli juuri sitä, mitä nämä neljä osaavat parhaiten! Ainut ongelma oli se, että vähän turhan pitkäksi tämä oli kieltämättä venytetty - oletettavasti sen takia, että koko ppv:n korttia oli niin vaikea saada kasaan. Hardyt ja MNM eivät ehkä kuitenkaan ole ne kaksi joukkuetta, joiden vahvuudet tulevat esille parhaiten lähes 25-minuuttisessa joukkueottelussa. Joillekin muille (vaikkakin varsin harvoille) joukkueille tuollainen ottelun pituus voisi tehdä vain hyvää, mutta tästä ikävä kyllä tuo liiallinen kesto vei parhaimman terän pois. MNM:n ja Hardyjen oli venytettävä ottelua turhan paljon, ja sen takia varsinkin ottelun keskiosassa oli vähän liikaa löysää ja mitäänsanomatonta painia. Jos tämä olisi ollut vaikka vähän päälle 15-minuuttinen koitos, olisi luultavasti puhuttu huippuottelusta. Silloin tästä olisi karsittu pois löysä, ja jäljelle olisi jäänyt vain ottelun paras tarjonta: mahtavaa, nopeaa liikkumista, näyttäviä spotteja ja perhanan tyylikästä joukkuetyöskentelyä. Ja vaikka nyt vähän löysää olikin mukana, ei se silti poista sitä, että ottelu oli suurimmaksi osaksi hienoa painia, joten tämä opener jätti oikein hyvän fiiliksen.
***½ (22:33)
Voittajat:
Spoiler: näytä
The Hardys (Jeff pinned Nitro after a Swanton Bomb)
Kuva Kuva
Matt Striker vs. Balls Mahoney - Striker's Rules Match
Tämä oli vihdoin ja viimein ilkeän opettajan Matt Strikerin virallinen ppv-debyytti. Itse asiassa Striker oli esiintynyt ensimmäisen kerran WWE:ssä jo vuoden 2005 alussa, jolloin hän haastoi Kurt Anglen tuolloin käynnissä olleessa Anglen "Open Invitation"-kuviossa. Pian tuon jälkeen Striker kuitenkin pistettiin kuukausiksi farmiin, ja lopulta hän teki kunnon päärosteridebyyttinsä vuoden 2005 lopussa Raw'ssa. Strikerin gimmick oli siis ilkeä opettaja, missä hyödynnettiin Strikerin oikeaa taustaa: Striker oli nimittäin vuosien ajan työskennellyt oikeasti opettajana ja paininut samalla muun muassa indyissä ja Japanissa. Sitten Striker oli jäänyt kiinni sairaslomapäivien käytöstä painivapaisiin, ja hän oli saanut kenkää. Samalla Striker onnistui kuitenkin tekemään diilin WWE:n kanssa, joten huonomminkin voisi mennä. Raw'ssa Striker oli palloillut kuukausien ajan alakortin heelinä, jolla oli oma "Matt Striker's Classroom"-segmentti. Lopulta elokuussa Striker siirrettiin ECW:hen, jossa hän jatkoi käytännössä samaa hommaa. Nyt Striker saapui kehään dissaamaan yleisöä ja vaatimaan sitten, että hänen illan ottelunsa käytäisiin "Striker's Rules"-stipulaatiolla, mikä tarkoitti sitä, että ottelussa ei saisi tökkiä silmiin, repiä hiuksista, nousta yläköydelle tai puhua törkeyksiä. Vastaansa Striker sai ECW-originaalin Balls Mahoneyn.

No niin, sitten kun openerina oli nähty ihan vääränlaista hulluttelua, alettiin tässä show'ssa päästä vähitellen itse asiaan. Eli yhdentekeviin, tylsiin, turhiin ja huonoihin otteluihin. Tämä edusti oikein malliesimerkkinä ainakin suurinta osaa kyseisistä tapauksista. Ehkä ihan puhtaasti huonoksi en tätä kuitenkaan luokittele, sillä Mahoney väläytteli kyllä ottelussa jälleen kummallista tekniikkaosaamistaan parilla nätillä Arm Barilla, ja myös Striker oli kehässä kuitenkin ihan siedettävä. Harmi vain, että 1) ottelun taustalla ei ollut mitään tarinaa, 2) ottelussa ei ollut mitään panosta tai syytä ottelun käymiseen ja 3) ottelussa ei ollut mitään kemiaa tai tarinaa. Lopputuloksena oli muutama minuutti ihan ok:ta kehässä pyörimistä ilman minkäänlaista päämäärää. Yleisö oli täysin kuollut, enkä ihmettele sitä yhtään. Mutta siis: paini itsessään oli teknisesti ihan ok:ta, minkä ansiosta tämä ei tipu vuoden huonoimpien otteluiden listalle, mutta kyllä tämä aika heikko suoritus oli.
*½ (7:12)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Balls Mahoney (Sit Out Spinebuster)
Kuva Kuva
Sylvester Terkay & Elijah Burke vs. FBI w/ Trinity
Lisää tulokkaita painimassa ECW-konkareita vastaan. Little Guido Maritato ja Tony Mamaluke saivat tässä vastaansa siis Sylvester Terkayn ja Elijah Burken. Terkay oli entinen college-tason painija ja MMA-ottelija, joka oli kuitenkin myös jo 2000-luvun alusta pyörinyt showpainipuolella. Burke oli puolestaan entinen nyrkkeilijä, joka oli ollut pari vuotta OVW:ssä. Kesällä tämä kaksikko teki debyyttinsä Smackdownissa, ja aluksi roolijako oli selvä: iso köriläs Sylvester Terkay oli ykköstähti, MMA-tyylin ottelija, jota rakenneltiin seuraavaksi vaaralliseksi nimeksi rosterissa. Burke toimi lähinnä Terkayn managerina ja apurina. Vähitellen Burke alkoi kuitenkin myös painia Terkayn kanssa, ja samalla Terkayn uskottavuus alkoi kärsiä, kun hänen otteensa eivät vastanneet aivan hypen määrää. Marraskuussa Terkay ja Burke siirrettiin ECW:hen, jossa he alkoivat painia entistä enemmän joukkueena - määrittelemättä sen enempää, kumpi oli ykkösnimi kaksikosta.

Ihan kiva joukkueottelu. Se on oikeastaan kaikki, mitä tästä on sanottavana. Little Guido ja Tony Mamaluke olivat ehdottomasti ottelun tähdet. ECW-konkarit näyttivät, kuinka homma hoidetaan, ja kaksikko väläytti ottelun aikana muun muassa pari näyttävää teknistä liikettä ja kuvankauniita Dropkickkejä. Myös Elijah Burke esiintyi ihan edukseen. Vaikka Burken otteissa oli vielä aika paljon vihreyttä, hoiti Elijah heel-roolinsa erinomaisesti ja osoitti pystyvänsä kehässä myös ihan hyvään meininkiin. Burken (alias D'Angelo Dineron) suuruuden vuodet olisivat kuitenkin vasta edessäpäin. Sen sijaan Terkay osoitti viimeistään tässä ottelussa, että häntä ei kannattaisi pushata yhtään enempää, vaan kaikki paukut kannattaisi keskittää Burkeen, kuten WWE myös (hieman yllättäen) pian tämän ppv:n jälkeen teki. Terkay oli nimittäin täysin hyödytön ja sai yleisöltä vain vaisua X-Pac-heatia. Mutta siis suurin ongelma ottelussa liittyi jälleen yleisöön. Edellisen ottelun tapaan tämä ei ihan kivoista painiotteista ollut millään tavalla kiinnostava, koska tällä ei ollut mitään taustatarinaa ja koska tässä ei kerrottu mitään tarinaa. Täysin yhdentekevä ihan ok ottelu, jossa yleisö on kuollut. Voisi juuri ja juuri sopia tv-show'hun välimatsiksi mutta ei mielellään edes sinne.
** (6:41)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Sylvester Terkay & Elijah Burke (Burke pinned Mamaluke after a Forward Russian legsweep alias Elijah Experience)
Kuva Kuva
Daivari w/ The Great Khali vs. Tommy Dreamer
Oi kyllä vain. ECW:n rosteri oli loppuvuodesta saanut vahvistuksekseen kaikista maailman painijoista The Great Khalin - ja onneksi myös Daivarin. Itse asiassa siitä lähtien kun Daivari ja Khali olivat debytoineet ECW:ssä lokakuussa, oli Khali pysynyt poissa painikehästä ja toiminut nyt painipuolelle siirtyneen Daivarin bodyguardina. Tämä varmastikin johtui siitä, että WWE oli ollut totaalisen pettynyt Khalin suorituksiin The Undertaker -feudin aikana ja että Khali oli siirretty pariksi kuukaudeksi kokonaan pois ruudusta tuon feudin päättymisen jälkeen. Nyt siis Khalin manageroima Daivari kohtasi Tommy Dreamerin, ja tällä ottelulla jopa - toisin kuin suurimmalla osalla muista illan tapahtumista - oli edes pieni taustatarina. Dreamer ja Daivari olivat kohdanneet nimittäin jo pari viikkoa sitten, ja tuolloin ottelu oli päättynyt diskaukseen, kun Khali oli sekaantunut. Nyt oli revanssin aika.

Lisää otteluita, joista en tiedä, mitä pitäisi sanoa. Ongelma on sama kuin edellisissä: ei tämäkään ollut katastrofaalisen huono tai ärsyttävä, mutta sen sijaan tämä oli täysin yhdentekevä. Koko ottelulla ei ollut mitään merkitystä, ja kehätoiminta oli täysin pikakelattavaa tv-show-henkistä läpsyttelyä. Dreamer näytti siltä, että hänellä ei ole minkäänlaista motivaatiota, enkä yhtään ihmettele, jos puoli vuotta ECW:n uudelleensyntymisen jälkeen hän on joutunut j******ta feudiin The Great Khalin kanssa. Daivari osoitti tässä ottelussa, että hän on ihan ok kehässä, mutta kyllä me senkin tiesimme etukäteen. Daivarillakaan ei tosin tuntunut olevan mitään erityistä motivaatiota tai ainakaan innostusta yrittää parastaan, koska koko ottelun kehätoiminta jäi perustason nyhväämiseksi. Kyllä siitä kävi selville, että nämä kaksi eivät ole varsinaisesti paskoja painijoita, mutta muuten homma oli täysin turhaa ja puuduttavaa. Heikko esitys.
*½ (7:22)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Daivari (Roll up)
Kuva Kuva
Kelly Kelly & Mike Knox vs. Kevin Thorn & Ariel - Mixed Tag Team Match
Mike Knox teki ppv-debyyttinsä jo Survivor Seriesissä, mutta nyt hän päätyi painimaan joukkueotteluun tyttöystävänsä Kelly Kellyn kanssa. Knoxin ja Kellyn välit eivät olleet tosin kovin kummoiset, koska yleisö vihasi Knoxia ja rakasti Kellyä. Lisäksi sympaattinen ja söpö Kelly oli koko ajan enemmän ihastunut CM Punkiin, mitä Knox ei voinut sietää. Joka tapauksessa nyt tämä pariskunta kohtasi toisen - vielä eriskummalliseman - parin. Kevin Thorn ja Ariel olivat nimittäin heinäkuussa ECW-debyyttinsä tehnyt "vampyyripariskunta", joka oli herättänyt gimmickillään vähintäänkin kummastusta. IWC:n mukaan kyseessä oli WWE:n pyrkimys hyödyntää sitä, että ECW:n tv-show lähetettiin Sci-Fi tv-kanavalla. Thornille tämä ei muuten ollut ppv-debyytti, sillä hän oli esiintynyt WWE:n ppv:eissä jo vuonna 2004. Tuolloin hän tosin paini varsin eri gimmickillä, nimittäin surullisenkuuluisalla Mordecai-hahmolla. Mordecai-hahmon dumppaamisen jälkeen Kevin Fertig (oikea nimi) oli palannut farmiin, ja nyt hänet oli nostettu uudestaan ylös toisella friikkigimmickillä. Thronin pari oli Ariel, oikealta nimeltään Shelly Martinez, jolla oli hieman enemmän kehäkokemusta kuin bikinimalli Kelly Kellyllä mutta ei silti mainittavasti.

Tässä ottelussa pitää antaa pikkaisen kehuja Thornille, tietyllä tavalla Arielille ja hetkittäin jopa Knoxille. Knoxille ja (ensisijaisesti) Thornille kehut siitä, että kahden keskinkertaisen heel-brawlerin keskenäinen mäiskintä ei itse asiassa ollut erityisen kammottavaa katsottavaa vaan ihan samaa tasoa kuin suurin osa edellisistäkin otteluista. Se tosin kertoo tässä vaiheessa ennen kaikkea koko tapahtuman tason kamaluudesta mutta kieltämättä ainakin vähän myös siitä, että Thorn ja Knox eivät olleet aivan menetettyjä tapauksia tai parhaita kandidaattrja vuoden huonoimmiksi painijoiksi. Thorn liikkui kehässä yllättävän hyvin ja Knoxilta nähtiin hieno Big Boot. Mitä sitten tulee naisiin... No, Arielille tosiaan pisteet niistä upeista ja sopivan eroottisista kulmassa nähdyistä jalalla kuristamisista. Muutenkin Ariel hoiti roolinsa kyllä hämmentävän hyvin. Kelly Kelly taas... No, tämä oli käsittääkseni hänen yksi ensimmäisistä painiotteluista ikinä, joten enempää tuskin tarvitsee sanoa. On kyllä aikamoinen suoritus, että Kellystä tuli täysin nollalähtökohdista loppujen lopuksi viimeisinä painivuosinaan ihan ok naispainija. Ottelun jälkeen Sandman teki ppv-esiintymisensä pelastamalla Kelly Kellyn beatdownilta.
*½ (7:43)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Kevin Thorn & Ariel (Ariel pinned Kelly after Knox dumped her)
Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Big Show (c) vs. CM Punk vs. Test vs. Bobby Lashley vs. Hardcore Holly vs. Rob Van Dam - Extreme Elimination Chamber Match for the ECW World Championship
Okei, ja sitten oli tämä. Illan ainut oikeasti rakennettu, hehkutettu ja kunnolla buukattu ottelu. Harmi vain, että se samalla vei suurimman osan ECW:n isoista nimistä, minkä vuoksi loppukortti oli sitten tuollaista skeidaa. Jos olisin itse ollut ECW:n buukkaaja, en edes maailman suurimpana Elimination Chamber -fanina olisi buukannut ME:ksi EC:tä juuri siksi, että se syö lähes kaikki tähdet. Mutta se siitä. Tämän ottelun rakentaminen alkoi siitä, kun kuukausien ajan Big Show'ta ja Paul Heymania vastaan epätoivoista taistelua käynyt Rob Van Dam voitti lokakuussa Big Show'n non title Ladder Matchissa ja ansaitsi vihdoin ykköshaastajuuden, jonka voisi käyttää milloin tahansa. RVD ilmoitti käyttävänsä ottelunsa December to Dismemberissä. Heyman päätti kuitenkin kusettaa RVD:tä jälleen kerran ilmoittamalla, että RVD:n lisäksi mestaruutta pääsisi tavoittelemaan neljä muuta miestä ja että ottelu olisi EXTREME Elimination Chamber. Käytännössä se poikkesi normaalista Elimination Chamberista niin, että jokaisessa kopissa oli yksi ase (tuoli, sorkkarauta, pöytä ja piikkilankapesäpallomaila).

Seuraavien viikkojen aikana CM Punk, Test ja Sabu voittivat karsintaotteluissa paikan matsiin. Viimeinen paikka oli pedattu elokuussa ECW:hen siirtyneelle Hardcore Hollylle, joka kuului Testin ja Big Show'n ohella Paul Heymanin johtamaan ECW:tä dominoivaan porukkaan. Holly ei kuitenkaan saanut tuota paikkaa, koska viime hetkellä Bobby Lashley teki ECW-debyyttinsä ja nappasi paikan Hollyn nenän edestä. Lopulta Heyman kuitenkin keplotteli Hollyn mukaan tähän otteluun, koska tämän tapahtuman aikana Sabu löydettiin "mysteerisesti piestynä" backstagelta, ja hänet kiidätettiin ambulanssilla pois paikalta. Heyman luovutti Sabun paikan Hollylle, ja selostajat tekivät harvinaisen selväksi, että he epäilivät Heymanin järjestäneen Sabun pieksemisen. Niin ja vielä yksi huomio: tämä oli vihdoin ja viimein Big Show'n viimeinen ppv-ottelu ennen kuin hän jäi yli vuoden kestäneelle tauolle. Show oli tässä vaiheessa aivan järkyttävän huonossa ja lihavassa kunnossa, joten vetäytyminen painibisneksestä oli välttämätön ratkaisu. Ja kuten Merovingi SurSerin arvostelusta totesi, oli steroideja täyteen pumppattu Testkin ruumiinrakenteeltaan todella kummallisen näköinen.

No ei tämä nyt ihan niin surkea ollut kuin etukäteen muistin. Jotenkin muistikuvani oli se, että alku oli vielä ihan ok, mutta hyvin nopeasti homma levisi aivan täysin käsiin. Oikeastaan katastrofi alkoi kuitenkin vasta noin 10 minuutin kohdalla (Testin noustessa kammioon), ja senkin jälkeen nähtiin vielä pari huippuhetkeä. Esimerkiksi Testin Elbow Drop kopin katolta suoraan RVD:n ja terästuolin päälle oli todella hurja ja yksi vuoden näyttävimmistä spoteista. Samoin pitää nostaa hattua RVD:lle ja Punkille, jotka väläyttivät keskinäisessä mäiskinnässään todella tyylikkäitä liikkeitä ja myös bumpinottokykyä. Ikävä kyllä nämä muutamat hyvät seikat eivät pelasta sitä, että ottelu oli buukattu aivan katastrofaalisesti ja että ottelun laadun kannalta tärkeimmät painijat olivat ottelussa mukana aivan liian lyhyen aikaa. Yhdessä vaiheessa nähty eliminaatioiden suma oli aivan järkyttävä aivopieru, ja yksi eliminointi oli vieläpä botchattu todella tökerösti. Todellinen pannukakku oli kuitenkin lopputaistelu, joka oli aivan älytöntä skeidaa. Oli miten oli, ottelussa oli ehdottomasti myös omat hyvät hetkensä. Ikävä kyllä huonoja seikkoja oli niin paljon, että lopputulos ei lopulta ollut kovin kummoinen.
**½ (24:42)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Bobby Lashley (Last elimination: pinned Big Show after a Spear)
*** Jeff Hardy
** Johnny Nitro
* Joey Mercury

Kokonaisarvio December To Dismemberistä: Tästä ppv:stä on vaikea keksiä turhan paljon hyvää sanottavaa. Ilman Hardys vs. MNM -ottelua tämä olisi ollut aivan totaalinen katastrofi, koska illan ainut oikeasti hehkutettu iso ottelu (Main Event) oli todella paha floppi ja jätti paskan maun suuhun. Kaikki väliottelut olivat täysin yhdentekeviä ja turhia. Ppv kesti kokonaisuudessaan vain 2 tuntia ja 15 minuuttia. Homma oli kustu ihan jokaisella tavalla. Kiistatta WWE:n ppv-historian huonoimpia tapahtumia ikinä. Surkea.

1. WWE Unforgiven - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
---------------
3. WWE No Way Out - Hyvä
4. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
5. TNA Bound For Glory - Hyvä
6. TNA Genesis - Hyvä
7. TNA Lockdown - Hyvä
8. WWE No Mercy - Hyvä
---------------
9. TNA Slammiversary - Ok
10. WWE Judgment Day - Ok
11. TNA Against All Odds - Ok
12. WWE Vengeance - Ok
13. WWE SummerSlam - Ok
14. WWE Backlash - Ok
15. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
16. WWE The Great American Bash - Kehno
17. TNA Sacrifice - Kehno
18. TNA Final Resolution - Kehno
19. TNA Destination X - Kehno
20. WWE Cyber Sunday - Kehno
21. WWE Royal Rumble - Kehno
22. TNA Victory Road - Kehno
23. TNA No Surrender - Kehno
24. TNA Hard Justice - Kehno
---------------
25. WWE Survivor Series - Surkea
26. WWE December To Dismember - Surkea
27. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

Avatar
Merovingi
Viestit: 2897
Liittynyt: Ma 06.03.2006 18:31
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Merovingi » Pe 04.03.2016 13:18

Tätä arvostelua olenkin odottanut, joten voisin sitä kommentoida.

Tosiaan, tuohon aikaan foorumilla tunnukset kyllä oli, mutta olin jonneilut itselleni bannit. Kuitenkin jopa 14v Jonnevingi haistoi tuon tapahtuman olevan p**ka jo viikkoja etukäteen siitä syystä, että ECW:n rosteri oli miesmäärältään aika vajaa ja sitten laitettiin kaikki munat yhteen koriin eli tuohon järkyttävästi flopanneeseen otteluun. Muistaakseni kortissa oli ennen tapahtumaa vain tuo EXTREME EC ja Mixed Tag Team -match. Yhdellä matsilla on aika hankala kantaa PPV'tä sellaiseksi, että porukka maksaa sen 60 dollaria tai ylipäätään saada aikaan laadultaan hyvä tapahtuma kokonaisvaltaisesti. Koko idea ECW:n PPV'stä olikin aika pönttöä, kun TV-aikaa oli tarjolla se tunti viikossa ja rosteri oli kapea. Olisivat mieluummin yhdistäneet tuonkin vaikka SmackDownin tapahtumaan eräänlaiseksi supercardiksi, niin hommassa olisi ollut jotain järkeä.

Tuosta EEC:n buukkauksesta vielä sen verran, että Heyman ehdotti Vincelle Punkin eliminoivan Big Shown ensimmäisenä Anaconda Vicella, mutta sehän ei Vincelle käynyt. Lashleyta kun piti buukata tuolloin kuin Roman Reignsiä nykyään eli aivan h**vetin vahvaksi, jopa tyhmyyksiin asti. Heyman olisi kyllä ollut valmis antamaan Lashleylle sen voiton, mutta ehdotti ottelun rakenteeseen muutoksia. Sekään ei Vincelle kelvannut ja Heymanista tehtiin syntipukki aivan syyttä. En ihmettele yhtään Heymanin päätöstä poistua WWE:stä tuon takia. Harmi ettei saapunut koskaan TNA:han.

ECW-brändistä sen verran, että olen näin jälkikäteen katsottuna sitä mieltä ettei se oikein voinut toimia enää 2000-luvulla. Se oli enemmän sitä ysärin särmikkyyttä (eli ns. edgyilyä), jonka aika ja paikka oli vähän mennyt. Toki ei ECW pelkästään sitä pöydistä läpimenoa ollut, mutta monen silmissä se sitä oli, mutta muunlaista särmikkyyttä kylläkin. Painijoiden kunnon kannalta ihan hyvä, että Extreme Rules -otteluita vähennettiin ja myös niiden mielenkiinnon kannalta, koska liika on aina liikaa ja painitahti paljon kovempi WWE:n korporaatiossa kuin pienessä indy-tason firmassa. Kuitenkin näitä ECW:n elementtejä olisi pitänyt käyttää hyväksi eli taidokasta painia ja erilaisemmille tyyleille tilaa, sillä toihan ECW Lucha Libren jenkkeihin. ECW:n olisi pitänyt olla enemmän se nykyinen NXT kuin tuo laimea C-Brändi johon se päätyi häpäisemään ECW:n nimen, vaikka kieltämättä se omasi silloin jo NXT:n elementtejä tarjoamalla uusille painijoille ponnahduslaudan ylöspäin. Legendaarinen Talent Initiative toi kuitenkin meille Braden Walkerin WWE:hen ja monia muita. Shane O'Macin ideahan oli juuri tuohon aikaan tehdä ECW:stä aikalailla se mitä NXT on nykyään, mutta tätä ei toteutettu.
hevosen k**pä

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 06.03.2016 16:05

Joo, Merovingin kommentteihin on helppo yhtyä. Sellainen tarkennus vielä, että etukäteen kortista oli ilmoitettu Extreme Elimination Chamberin lisäksi nimenomaan siis MNM vs. Hardys, jota oli promottu tapahtuman pressitilaisuudessa. Kaikki muut vedettiin lonkalta, ja lopputulos on tuolla yllä luettavissa. Joku vuoden päättänyt yhdistelmä-ppv Smackdownin kanssa olisi voinut olla oikein hyvä idea.

Jatkan taas tällä kiristetyllä tahdilla, mutta syynä on ihan se, että jossain vaiheessa pääsen vuoden loppuun :)

Kuva
TURNING POINT 2006

Vuoden viimeinen TNA-ppv oli tuttuun tapaan Turning Point. Selostajina DW ja Tenay. Haastattelijana JB mutta lisäksi myös uusi naishaastattelija Leticia.

Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Senshi vs. Jay Lethal vs. Alex Shelley vs. Sonjay Dutt vs. Austin Starr
Kevin Nashin epämääräinen sekaantuminen X-Divarin kuvioihin sen kuin jatkui. Nyt nimittäin Nash oli julistanut viidelle X-Divisioonan painijalle aivan uuden turnauksen: Paparazzi Championship Seriesin (PCS). Kenellekään ei tuntunut olevan hajua, miten tuo turnaus etenisi ja mitä tuossa turnauksessa olisi panoksena, mutta yhtä kaikki tuo turnaus sai alkunsa tässä ppv:ssä. Turnauksen ensimmäinen ottelu oli viiden miehen eliminointiottelu, jossa ensimmäisenä eliminoitu saisi yhden pisteen, toisena eliminoitu kaksi ja niin edelleen. Mukana turnauksessa olivat tietenkin myös Nashin omat suojatit Alex Shelley ja Austin Starr, jotka tulivat koko ajan huonommin ja huonommin toimeen toistensa kanssa.

Jee, vaihteeksi oikein mainio opener TNA:lta, joka on liian usein tämän vuoden aikana sortunut heikkoihin ja turhiin avausotteluihin. Nyt päästiin heti itse asiaan, kun viisi taidokasta X-Divarin kaveria pistettiin mätsäämään toisiaan vastaan. Kieltämättä vähän tässä vaiheessa alkaa jo puuduttaa se, kuinka esimerkiksi Lethalia ja Duttia buukataan kuukaudesta toiseen ihan samanlaisiin otteluihin ja kuinka tuntuu, ettei kummallekaan ole edes yrityksenä keksiä mitään järkeviä kuvioita. No, onneksi jätkien paini on edelleen ensiluokkaista, niin ottelut eivät haittaa liikaa. Lethalin ja Duttin loistavuudesta huolimatta tässä ottelussa suurimmat tähdet olivat tosin Senshi, Starr ja Shelley, joilta nähtiin pirun näyttäviä liikkeitä ja Starrin sekä Shelleyn kohdalla myös hyvää keskinäistä tarinankerrontaa. Yksi ehdoton huippukohta oli Senshin tosi kovalta näyttänyt Running Dropkick Lethalille. Joo, kokonaisuutena hienoa spottailua ja älyttömän viihdyttävää X-Divisioonan menoa. Sellainen todellinen erikoisuus ja hämmästyttävyys jäi kuitenkin puuttumaan, minkä vuoksi tämä ei nouse huippuottelutasolle. Kovin kauaksi ei silti jääty.
***½ (14:38)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Senshi (Final elimination: Senshi pinned Starr with a roll up)
Bikini Contest: Ms. Brooks w/ Robert Roode vs. Eric Young
Illan ensimmäisen ottelun jälkeen nähtiin sitten illan ensimmäinen (mutta ikävä kyllä ei viimeinen) typerä in ring -angle. Aluksi lienee hyvä mainita, että Robert Roode oli tietenkin Team Canadan Bobby Roode, jota ei ollut nähty viime kuukausina ppv:ssä, vaikka Impactin puolella Roode oli Team Canadan hajoamisen jälkeen kasvattanut tasaisesti uskottavuuttaan tulevana firman ykkösheelinä, rikkaana "Roode Incorporated"-pomona. Itse asiassa Roode oli käyttänyt suurimman osan viime kuukausista etsiäkseen itselleen uutta sopivaa manageria, ja muun muassa Jimmy Hartin ja Bobby Heenanin kaltaiset nimet olivat hakeneet Rooden manageriksi. Heidän sijaansa Roode kuitenkin valitsi TNA:n vanhan kunnon povipommin Tracin, joka oli nyt vaihtanut nimensä Ms. Brooksiksi. Sihteerimäisestä Ms. Brooksista tuli Robert "Don't call me Bobby" Rooden uusi manageri, ja Roode jatkoi tuhon kylvämistä TNA:ssa. Varsinaiseksi silmätikukseen Roode oli kuitenkin ottanut ex-joukkueparinsa, säälittävän yleisönsuosikin Eric Youngin. Roode oli parhaansa mukaan yrittänyt viime aikoina kiusata Youngia, mutta itse asiassa Young oli onnistunut pariin kertaan nöyryyttämään Roodea. Niin kävi myös nyt, kun hassuttelija Young haastoi Ms. Brooksin Bikini Contestiin. Siinä Young tietenkin voitti Brooksin esiintyessään kehässä pienissä Paavo Pesusieni -speedoissa. Kaikkia nauratti. Kai? Minua ikävä kyllä ei. Ottelun jälkeen Roode raivosi Brooksille siitä, että tämä oli hävinnyt - ihan niin kuin sillä olisi ollut jotain merkitystä. Lisäksi Roode ilmoitti Brooksille, että tämän olisi hankittava Young heidän talliinsa, koska sitten Youngin suosio toisi myös hänelle suosiota. Aivan.

Kuva Kuva
Christopher Daniels (c) vs. Chris Sabin - Special Referee: Jerry Lynn - TNA X Division Championship
TNA X Division -mestarin Christopher Danielsin ja katkeran ex-mestarin Chris Sabinin feud oli jatkunut myös Genesiksen jälkeen. Sabin oli edelleen sitä mieltä, että hänen ei tarvitsisi kunnioittaa Danielsia tai ketään muutakaan X-Divarin konkaria - kaikkein vähiten Jerry Lynniä, joka oli yrittänyt opettaa Sabinia tavoille. Lopulta Sabin sai itselleen vielä yhden mahdollisuuden voittaa mestaruus takaisin Danielsilta, mutta tällä kertaa ottelun erikoistuomariksi määrättiin X-Divisioonan pioneeri Jerry Lynn. Lynn oli kuitenkin luvannut tuomaroida ottelun rehdisti.

Lisää viihdyttävää X-Divisioonan painia, ei voi valittaa. Silti täytyy todeta, että vuosi 2006 on kieltämättä ollut mielenkiintoinen TNA:n ykkösvahvuudelle, eli sille X-Divarille. Huippulahjakkaita painijoita on divisioona niin täynnä, että kaikkien luetteleminen veisi turhaan koko tilan tästä arvostelusta. Silti sellaiset todelliset tajunnanräjäyttävät, huikeat, "holy shit" -ottelut ovat jotenkin jääneet tänä vuonna puuttumaan. Kaikkina TNA:n edellisinä vuosina X-Divari on tarjonnut kirkkaasti ikimuistoisimmat hetket, mutta tänä vuonna tuo kunnia menee jonnekin aivan muualle. Oikeastaan juuri tämä ottelu tiivistää koko ongelman ytimen tosi hyvin. Aikaa ottelulla oli lähes 15 minuuttia, ja Sabin sekä Daniels pistivät selvästi parastaan. Nähtiin jopa X-Divarille tyypillistä rymistelyä kehän ulkopuolella ja muun muassa hieno Hip Toss suoraan sisääntulorampille. Ottelu oli kirkkaasti hieno, oikein viihdyttävä kokonaisuus. MUTTA. Joku vain puuttuu. Tuntuu kuin sama olisi nähty jo niin monta kertaa ja että mitään oikeasti todella hämmentävän uutta ja tuoretta ei ollut tarjolla. Homma toistaa tuttua kaavaa - ja miksei toistaisi, kun se tarjoaa hienoja otteluja? Mutta vaihteeksi olisi kiva päästä taas MOTYC-tasolle X-Divarinkin otteluissa, ja se vaatisi jotain ihan uutta. Mitä? En oikeastaan osaa sanoa. Ottelun jälkeen Daniels ajautui yllättäen riitoihin Jerry Lynnin kanssa.
***½ (12:27)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Christopher Daniels (Best Moonsault Ever)
In ring angle w/ Jim Cornette, AJ Pierzynski, Dale Torborg, David Eckstein, Rick Eckstein & Lance Hoyt
Eikö suurin osa edellä olevista nimistä sano mitään? Hyvä, olet asian ytimessä. TNA sen sijaan ei ollut, sillä se oli päättänyt jälleen kerran hakea älytöntä huomiota tuomalla baseball-pelaajia mukaan kuvioihinsa. Jos TNA jotain rakasti, niin baseball-pelaajia ja NASCAR-kuskeja juonikuvioissaan. Harmi vain, että kukaan yleisöstä ei ollut kiinnostunut kummastakaan millään tavalla. Siitä välittämättä Jim Cornette käveli kehään ja esitteli vanhat tutut AJ Pierzynskin ja Dale Torborgin (joka oli paininut WCW:ssä aikanaan Demonina). Tuo kaksikkohan oli nähty viimeksi TNA:n kuvioissa tasan vuosi sitten, ja silloin he olivat faceina taistelleet Simon Diamondin porukkaa vastaan. Nyt Pierzynski ja Torborg vetivät kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä heel-roolia, sillä kun kehään saapui kaksi muuta baseball-jantteria, he alkoivat pilkata näitä kahta ja repiä toisen jantterin kirjoittaman kirjan sivuja. No, onneksi tämä kirjankirjoittajajantteri oli onneksi juuri ehtinyt kertoa lempipainijakseen Lance Hoytin, joten Hoyt saapui sopivasti kehään, tarjosi turpasaunan heel-baseball-pelaajille ja tuuletteli hyviksien kanssa. Harmi, että kukaan ei tosiaan ollut kiinnostunut.

Kuva Kuva
Rhino vs. AJ Styles
Jeff Jarrettin lähtö oli selvästi aiheuttanut TNA:ssa heel-tyhjiön, koska nyt kaikki tyypit baseball-idiooteista AJ Stylesiin olivat ruvenneet tekemään heel-turneja. Kyllä vain, AJ oli ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2003 kääntynyt pahikseksi, ja kaikki alkoi viime kuussa nähdystä Styles vs. Cage -ottelusta. Tuo ottelu loppui siihen, kun Christopher Daniels yritti auttaa ystäväänsä mutta aiheuttikin Stylesille tappion. Styles raivostui tuosta aivan totaalisesti ja oli käydä Danielsin kimppuun, kun yhtäkkiä Rhino tunki lusikkansa soppaan. Rhino oli juuri saanut kokea, miltä tuntuu menettää pitkäaikainen ystävä (Christian), ja hän ei halunnut, että Stylesille ja Danielsille kävisi samoin. Stylesiä ei Rhinon ohjeet kiinnostaneet, vaan hän haistatti pitkät sekä Rhinolle että Danielsille. Seuraavina viikkoina Rhino yritti vielä auttaa Stylesiä, mutta Styles teki Rhinolle selväksi mielipiteensä pieksemällä tämän kehässä. Niinpä lopulta vaihtoehdoksi ei jäänyt muuta kuin buukata miesten välille ottelu. Styles osoitti pelkuruutensa lopullisesti tässä tapahtumassa hyökkäämällä Rhinon kimppuun, kun tämä oli haastattelupisteellä. Niinpä ottelu alkoi tuosta haastattelupisteeltä pitkällisenä backstage-brawlina, joka jatkui lopulta kehään.

Höh. Se oli suurin fiilis, mikä tästä ottelusta jäi, koska tässä olisi ollut potentiaalia niin paljon enempään kuin lopputulos oli. Toisaalta tarkoitus oli selvästi hypettää ja rakentaa odotusta sille feudin varsinaiselle päätösottelulle, joten siinä tämä kai sitten onnistui erinomaisesti. Yksittäisenä otteluna kuitenkin fiilikseksi jäi pienoinen harmitus, koska ehdin innostua ottelusta jo niin paljon. En yleensä ole takahuone/areena/katsomotappeluiden suuri ystävä varsinkaan näissä TNA:n brawleissa, mutta tässä tuo ottelun alku haastattelupisteeltä ja sitä kestänyt mättö ympäri areenaa toimivat pirun hyvin. Meno oli poikkeuksellisen intenssiivistä, ja liikkeet olivat oikeasti näyttäviä. Kun kaksikko lopulta pääsi kehään, touhu pysyi yhtä mielenkiintoisena, ja olin jo valmis antamaan tälle vähintään ***½ tähteä, ehkä jopa huippuarvosanan, jos ottelu jatkuisi tarpeeksi pitkään. Erityisesti mieleen jäi Rhinon perhanan hieno Belly To Belly Suplex AJ:lle kehän ulkopuolella. Sitten kuitenkin aivan yhtäkkiä ottelu lopetettiin varsin kököllä tavalla - kesken parhaimman flow'n. Ymmärrän kyllä, mitä TNA tavoitteli sillä, ja sen oli tarkoituskin saada katsojat ärsyyntymään... Mutta tämä minun ärsytykseni ei ollut hyvää juonikuviollista ärsytystä vaan lähinnä turhautumista siitä, että storyline-syystä hyvä ottelu jäi auttamatta kesken. Niinpä tämä on "vain" hyvä, vaikka ehdin jo innostua paljon.
*** (11:39)
Voittaja:
Spoiler: näytä
AJ Styles (Roll up after faking an injury)
Kuva Kuva
America's Most Wanted w/ Gail Kim vs. LAX w/ Konnan - Flag Match
Viime ppv:ssä Jim Cornette oli saapunut joukkuemestaruusottelun jälkeen kehään ja ilmoittanut, että TNA riistäisi mestaruusvyöt LAX:ltä ryhmän käytöksen vuoksi. Tuota ei kuitenkaan ollut lopulta koskaan tapahtunut, koska seuraavassa Impactissa LAX oli vedonnut johonkin syrjintään liittyvään lakipykälään, ja niinpä Hernandez ja Homicide olivat yhä NWA Tag Team -mestarit. Sillä tosin ei ollut tälle ottelulle mitään väliä, koska tämä käytiin non title -säännöillä. AMW:n ja LAX:n feud oli mennyt nimittäin nyt niin henkilökohtaiseksi ja ennen kaikkea niin isänmaalliseksi, että oli aika käydä vanha kunnon Flag Match. Panokset olivat selvät: ottelun voittanut joukkue saisi soittaa koko kansallislaulunsa, ja hävinnyt joukkue joutuisi kuuntelemaan sen hiljaa seisten. Ottelun alussa joukkueilla oli toistensa maiden liput omassa kulmauksessa, ja ottelun voittaja olisi se, joka ensin nappaisi lipun alas kulmauksesta ja sen jälkeen ripustaisi sen vielä tikkailla roikkumaan katosta.

AMW:n ja LAX:n ensimmäinen ottelu ei ollut mikään tajunnanräjäyttävä koitos, ja samaa joutuu sanomaan tästäkin. Tosin: jälleen pysyttiin hyvän joukkuepainin tasolla, joten mitään varsinaista hätää tai syytä suurempaan kritiikkiin ei ole. Ehdin vain tottua jo Styles/Daniels vs. LAX -feudin aikana niin hyvään, että paluu tähän hyvien joukkueotteluiden tasolle harmittaa vähän. Tällä kertaa tosin syy "vain" hyvyyteen oli ennen kaikkea typerässä stipulaatiossa. En ole ikinä ollut suuri Flag Match -stipulaation fani, eikä tämä ottelu tehnyt ikävä kyllä poikkeusta. Koko lippupelleily yhdistettynä tällä kertaa vielä tikkaisiin oli sellaista turhuutta, että ei olisi vähempää voinut kiinnostaa. No, onneksi Homicide otti taas tosi rajua bumppia (erityisesti lopun lasipulloisku näytti todella pahalta erityisesti jälkeenpäin), ja koko muukin porukka (mukaan lukien Gail Kimin) tekivät vakuuttavaa työtä. Semmoiseen todelliseen erikoisuuteen tai hienouteen ei silti ylletty missään vaiheessa.
*** (10:42)
Voittajat:
Spoiler: näytä
LAX
Spoilaa ottelun lopun ja lopputuloksen:
Spoiler: näytä
Otteluhan päättyi tosiaan siihen, kun James Storm yritti auttaa Chris Harrisia lyömällä tikkaiden päällä ollutta Homicidea takaraivoon olutpullolla. Storm myös onnistui tuossa iskussa, mutta sen seurauksena yksi lasinsirpale lensi suoraan Chris Harrisin silmään. Niinpä kärsivä Harris tiputtautui pois kehästä eikä pystynyt enää painimaan. Sen jälkeen Hernandezilla oli helppo työ piestä Storm ja tuoda voitto joukkueelleen. Ottelun jälkeen Storm oli jostain täysin käsittämättömästä syystä raivoissaan Harrisille siitä, että tämä oli loukkaantunut silmään lentäneestä lasinsirpaleesta. Storm syytti Harrisia isänmaanpetturiksi ja jätti tämän oman onnensa nojaan. Tämä kuvio tiesi nyt vihdoin ja viimein AMW:n hajoamista, joka oli ollut vuosien aikana lähellä jo monta kertaa.
In ring angle w/ Voodoo Kin Mafia
Ja vielä yksi täysin p**ka in ring angle. Kehään nimittäin saapuivat BG James ja Kip James, jotka olivat pukeutuneet Triple H:ksi ja Shawn Michaelsiksi. Ensin he pilkkasivat HHH:ta ja Michaelsia, jonka jälkeen kehään ryntäsi Spirit Squadia pilkannut miescheerleader-nelikko, jonka Voodoo Kin Mafia pieksi pelkillä Crotch Chopeilla. Lopulta kehään lyllersi "Big Fat Oily Guy", joka oli tietenkin pilkkaa Big Dick Johnsonista. Sitten kun tämä kaikki "hassuttelu" oli ohi, Jamesit repivät maskinsa ja pitivät "vakavan" promon, jossa he haukkuivat Vince McMahonin sanankäänteillä, jotka olivat uusia viimeksi vuonna 1999. Lopulta James-kaksikko jätti haasteen: he haastoivat ketkä tahansa kaksi Vincen lähettämää painijaa "miljoonan dollarin haasteeseen": Aitoon tappeluun, jonka voittaja saisi miljoona dollaria. Aivan. Kenen mielestä tämä VKM-kuvio ja WWE:lle vittuilu oli hyvä idea? Ei ainakaan minun.

Kuva Kuva Kuva
Abyss (c) w/ James Mitchell vs. Christian Cage w/ Tomko vs. Sting - NWA World Heavyweight Championship
Abyss oli totta tosiaan noussut ensimmäistä kertaa urallaan NWA World Heavyweight -mestariksi kuukausi sitten Genesiksessä, kun hän voitti Stingin diskauksella. Ja koska olemme TNA:ssa, mestaruus vaihtaa omistajaansa myös diskauksella. Kukaan ei tätä tosin muistanut ennen Genesistä, mutta se siitä. Sting tietenkin vaati revanssinsa sekavan lopetuksen jälkeen, mutta myös Christian Cage oli vihdoin ansainnut mestaruusottelun, jollaista hän ei ollut saanut kertaakaan hävittyään mestaruutensa kesän King of the Mountain Matchissa. Kehässä oli siis kaksi mestaria, joista kumpikaan ei ollut hävinnyt vyötään selätyksellä tai luovutuksella, ja mestari, joka ei ollut selättänyt tai pistänyt ketään luovuttamaan voitaakseen mestaruuden. Tervetuloa TNA:han. Samaa voi sanoa muuten Christianin henkivartijalle Tomkolle, joka oli loikannut WWE:stä TNA:han ja palannut taas Christianin sivustalle. Mikä mielenkiintoisinta: Christianin ja Tomkon mukaan Tomkolla on yhteinen menneisyys Abyssin kanssa ja joku likainen salaisuus Abyssista, jonka paljastumista Abyss ja James Mitchell eivät voisi sietää. Samalla kun Christian ja Tomko olivat yrittäneet kiristää Abyssia, Sting oli puolestaan yrittänyt auttaa Abyssia ja saada tämän eroon Mitchellistä. Sting oli muun muassa alkanut kutsua Abyssia "Chrisiksi" (Abyssin oikea nimi oli Chris Parks) ja yrittänyt tätä saada tätä löytämään inhimillisemmän puolen itsestään. Aikamoista skeidaa siis.

Aika tasaisen varma suoritus, mikä on oikeastaan ihan hyvä asia, kun puhutaan TNA:n päämestaruusottelusta. Vuosien aikana NWA World Heavyweight -mestaruudesta on käyty nimittäin niin käsittämätön määrä huonoja, turhia ja tylsiä otteluita, että tämä Jeff Jarrett -vapaa aikakausi tuntuu erittäin hyvältä. Toki olisi kiva, että jossain vaiheessa ne päämestaruusottelut nousisivat vielä huippuottelutasolle, mutta sekin tulee aikanaan. Tässä ottelussa olisi mielestäni ollut jopa potentiaalia enempään kuin varmasti suoritettuun hyvään otteluun. Cage oli tässä vaiheessa uraansa liekeissä ja aivan äärimmäisen kiinnostava heel-hahmo. Christianin ja Stingin yhteenotto oli sellainen asia, jota oli odotettu jo kuukausia. Lopulta itse asiassa juuri Abyss oli se palanen, joka ei oikein sopinut otteluun ja joka oli tehnyt myös ottelun taustatarinasta harmillisesti typerän. Nytkin Sting ja Christian joutuivat sopeutumaan Abyssin mukanaoloon (vaikkei tämä ole mitenkään huono painija), mikä johti siihen, että ottelu ei oikein missään vaiheessa päässyt kunnolla lentoon.
*** (11:55)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Abyss (Pinned Sting after a Black Hole Slam)
Kuva Kuva
Samoa Joe vs. Kurt Angle
Tämä oli THE Rematch. Nimenomaan tuolla alleviivauksella, koska sillä TNA myös itse promosi tätä. Genesiksessä oli nähty siis historian ensimmäinen Angle vs. Joe, ja sen päätteeksi Angle pisti Joen luovuttamaan. Se tiesi päätöstä Joen lähes 18 kuukautta kestäneelle tappiottomalle putkelle. Samalla se tiesi sitä, että Anglen mielestä hänen ei tarvitsisi enää ikinä otella Joeta vastaan. Angle tuli kuitenkin myöhemmin toisiin aatoksiin, sillä nuorena miehenä hän oli itse aikoinaan saanut rematchin sellaista miestä vastaan, jolle hän oli hävinnyt ensimmäisen ottelunsa. Tuo mies oli iranilainen Abbas Jadidi, ja juuri hänet Angle päihitti vuoden 1996 olympialaisten finaalissa voittaessaan kultamitalinsa. Juuri tuo ottelu oli se uusintaottelu, jonka hän sai. Niinpä Angle päätti myöntää Joelle rematchin, mutta vain yhden rematchin. Noin tuhat kertaa ennen ottelua ja ottelun aikana muistutettiin, että tämä olisi viimeinen kerta, kun nämä kaksi nousisivat kehään vastakkain. Tämä olisi ainut rematch, joka näiden kahden välillä tultaisiin näkemään... Yeah, right. Miksi TNA edes yritti huijata ketään tällaisella typerällä mainostuksella?

Mitä tähän nyt voi taas sanoa? Tämä oli muistaakseni juuri se ottelu, josta pidin aivan perkeleesti jo 10 vuotta sitten, kun en vielä ollut suuri TNA:n tai koko tämän järjettömästi hehkutetun feudin ystävä. Se taas johtui siis siitä, että olin seurannut TNA:ta äärimmäisen satunnaisesti ja en siksi oikein missään vaiheessa tajunnut Angle vs. Joe -ottelun suuruutta ja merkittävyyttä. Niinpä miesten ensimmäinen ottelu Genesiksessä tuntui liian lyhyeltä ja muutenkin flopilta, vaikka nyt näin 10 vuotta myöhemmin ainakin itse pidän sitä aivan loistavana huippusuorituksena, jonka tunnelma oli täysin uniikki. Toki ensimmäisessä ottelussa itsessään ei nähty vielä kaikkea mahdollista painillista antia, mutta se oli tietenkin täysin tarkoituksella tehty rajaus juuri siksi, että tässä (tai näissä tulevissa) rematcheissa olisi vielä jotain uutta. Tämä oli sitten jo painillisesti aivan mestarillisuutta hipova suoritus, jonka oikeastaan ainut virhe oli typerältä tuntunut ref bump ja sen jälkeen nähty "ottelu päättyy vaan ei päätykään" -hölmöily, Anglen tekemä low blow ja turha terästuolilla kikkailu. Nämä kohdat eivät oikein mielestäni sopineet tähän otteluun, ja siksi tämä ei vielä millään nouse viiden tähden koitokseksi, vaikka olikin aivan ehdottomasti vuoden parhaimpia otteluita ja mahtava painimatsi.
****½ (19:17)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Samoa Joe (Coquina Clutch)
*** Samoa Joe
** Kurt Angle
* Senshi

Kokonaisarvio Turning Pointista: Tapahtumassa nähtiin vain kuusi ottelu, mikä oli historiallisen vähän TNA:n kolmetuntisten ppv:eiden historiassa. Onneksi kaikki ottelut olivat vähintään hyviä ja parhaimmillaan MOTYC-tasoisia, koska kaikki tapahtuman kolme isoa anglea olivat täyttä paskaa. Niinpä tämä tapahtuma kallistuu vain juuri ja juuri Hyvän puolelle, vaikka otteluiden puolesta mahdollisuuksia olisi ollut enempäänkin.

1. WWE Unforgiven - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
---------------
3. WWE No Way Out - Hyvä
4. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
5. TNA Bound For Glory - Hyvä
6. TNA Genesis - Hyvä
7. TNA Lockdown - Hyvä
8. WWE No Mercy - Hyvä
9. TNA Turning Point - Hyvä
---------------
10. TNA Slammiversary - Ok
11. WWE Judgment Day - Ok
12. TNA Against All Odds - Ok
13. WWE Vengeance - Ok
14. WWE SummerSlam - Ok
15. WWE Backlash - Ok
16. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
17. WWE The Great American Bash - Kehno
18. TNA Sacrifice - Kehno
19. TNA Final Resolution - Kehno
20. TNA Destination X - Kehno
21. WWE Cyber Sunday - Kehno
22. WWE Royal Rumble - Kehno
23. TNA Victory Road - Kehno
24. TNA No Surrender - Kehno
25. TNA Hard Justice - Kehno
---------------
26. WWE Survivor Series - Surkea
27. WWE December To Dismember - Surkea
28. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ti 08.03.2016 08:37

Vuoden 2006 viimeinen ppv.

Kuva
ARMAGEDDON 2006

Vuoden viimeinen ppv oli WWE:n ja Smackdownin järjestämä Armageddon. Selostajina tietenkin Michael Cole ja JBL. Backstage-haastattelijaa ei tässä ppv:ssä nähty, vaan jostain syystä haastattelupisteen promot hoidettiin ilman mikrofoninpitelijää.

Kuva Kuva
MVP vs. Kane - Inferno Match
Kane oli tosiaan ollut osa Smackdownia siitä lähtien, kun hän oli hävinnyt loppusyksystä Loser Leaves Raw Matchin Umagalle. Kanen debyytti oli tapahtunut varsin räjähtävästi. Smackdownissa syksyllä debytoinut ylimielinen "supertähti" MVP oli ollut pieksemässä kehässä suutaan siitä, kuinka kukaan Smackdownissa ei ollut hänen arvoisensa vastustaja, kun Kanen pyrot räjähtivät areenalla, ja Kane saapui antamaan MVP:lle arvoisen vastuksen. Tähän mennessä feud olikin noudattanut varsin simppeliä kaavaa: MVP uhosi parhaansa mukaan, mutta joka kerta kun hän joutui Kanen lähelle, MVP joutui paniikkiin. Varsinaisissa otteluissa MVP oli kuitenkin onnistunut päihittämään Kanen huijaamalla ja hyödyntämällä onneaan. GM Teddy Long oli jo buukannut MVP:n ja Kanen Street Fight Matchiin ja Steel Cage Matchiin, mutta MVP oli selvinnyt molemmista. Lisäksi MVP:llä oli ollut apunaan Mr. Kennedy, jolla oli puolestaan ongelmia Kanen veljen The Undertakerin kanssa. Kennedy ja MVP olivat kuitenkin ajautuneet Survivor Seriesissä riitoihin, mutta lopulta he löysivät yhteisen sävelen uudestaan, koska he halusivat päästä molemmista veljeksistä eroon. Nyt MVP:llä ei kuitenkaan ollut apua Kennedystä, sillä Teddy Long yllätti kaikki buukkaamalla ppv:hen Inferno Matchin, jota ei ollut nähty vuosikausiin WWE:ssä. Kanen oma nimikko-ottelu oli siis matsi, jossa kehää ympyröivät lieket ja jonka saattoi voittaa vain sytyttämällä vastustajansa tuleen. MVP oli ymmärrettävästi kauhuissaan ottelun alkaessa.

Painilliselta anniltaan tämä olisi ansainnut puolikkaan vähemmän, mutta jollain hämmentävällä tavalla minä tykkäsin tästä ottelusta ja tämän stipulaatiosta sen verran, että antaa rapsautan tälle kolme tähteä. MVP ja Kane tekivät nimittäin ihan oikeasti työtä, jotta he saivat tämän ottelun näyttämään uskottavalta - eli aivan pirun vaaralliselta. Kehää aika rajun näköisesti ympäröineet liekit varmasti rajoittivat todella paljon myös kehässä hoidettavan toiminnan mahdollisuuksia, joten siihen nähden MVP ja Kane pystyivät vieläpä tarjoamaan varsin viihdyttävää kehä-actionia koko ottelun läpi. Varsinainen viehätys ottelussa oli kuitenkin liekkin jatkuva läheisyys ja vaaran tunne, jonka molemmat painijat välittivät upeasti yhdistettynä hemmetin hyvin hoidettuun pyrotoimintaan. No joo, ehkä vain jollain sairaalla tavalla pidän tästä ottelumuodosta (jota JBL muuten myi koko ottelun ajan selostuksellaan loistavasti), minkä takia nautin tästä ennen kaikkea tarinan ja psykologisuuden näkökulmasta.
*** (8:14)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kane
Kuva Kuva Kuva Kuva
Paul London & Brian Kendrick (c) vs. Dave Taylor & William Regal vs. MNM w/ Melina vs. The Hardys - Ladder Match for the WWE Tag Team Championship
Alun perin tämän ottelun piti olla täysin normaali 2 vs. 2 -joukkuemestaruusottelu Londrickin ja Regal & Taylorin välillä. Ottelun taustakin oli varsin simppeli: toukokuusta lähtien joukkuemestaruuksia hallussaan pitäneet Paul London ja Brian Kendrick olivat ajautuneet viime viikkojen aikana ongelmiin konkarijoukkueen William Regalin ja Dave Taylorin kanssa. Kaikki oikeastaan alkoi siitä, kun muun muassa WCW:stä Regalin Blue Blood -aikaisena joukkueparina tunnettu veteraani-Taylor saapui WWE:hen ja Smackdowniin lokakuussa ja alkoi uudestaan taggailla Regalin kanssa. Vanhan parinsa löytänyt Regal pääsikin uuteen nosteeseen nopeasti Taylorin kanssa, ja viime viikkoina he olivat muun muassa voittaneet Londonin ja Kendrickin non title -ottelussa. Ei siis ihme, että mestaruusottelua oli tarjolla. Sen sijaan todellinen ihme oli se, että ennen ottelun alkamista Teddy Long ilmestyi areenalle ja ilmoitti antavansa katsojille ylimääräisen joululahjan: suunnitellun joukkueottelun sijaan katsojille tarjottaisiinkin joukkuemestaruuksista Ladder Match, jossa kahden kehässä seisoneen joukkueen lisäksi painisivat MNM ja Hardyn veljekset! Huhhuh, aikamoinen lisäys, jota kukaan tuskin pisti pahakseen.

Tämä on omasta mielestäni ehdottomasti koko 2000-luvun parhaita joukkuemestaruusotteluita WWE:ssä. Samalla tämä on myös tietynlainen unohdettu helmi. Toki moni tähän aikaan painia seurannut muistaa vielä tämän ottelun, mutta silti parhaita joukkueotteluita listattaessa tämä unohtuu yllättävän usein. Jotenkin tämä yllättäen buukattu ottelu ei vain nouse esille tarpeeksi usein - ei ainakaan omasta mielestäni. Joten nyt annetaan täydeltä laidalta hehkutusta. Tämä oli kirkkaasti yksi vuoden 2006 parhaimpia otteluita, kiistaton MOTYC. Useinhan tämä ottelu muistetaan vain siitä pieleen menneestä spotista, jossa Joey Mercuryn naama aukesi todella rumasti ja jossa Mercury loukkaantui. Tuo on kuitenkin vain yksi pieni juttu keskellä aivan upeaa ottelua. Tämä oli täydellistä spottailua juuri siksi, että kehässä oli neljä niin erilaista joukkuetta: Londrick toi sen nuoruuden spottailuinnon, Hardyt puolestaan vuosien kokemusta bumppien ottamisesta. MNM hoiti heel-tiimin roolin täydellisesti, ja Regal & Taylor pystyivät olemaan puhtaasti väkivaltainen kaksikko, joka heitteli vastustajia brutaaleilla Suplexeilla ympäri kehää. Kokonaisuudessaan tässä ottelussa oli niin monta mahtavaa spottia, ettei ole edes järkeä alkaa luetella niitä. Tämä oli 20 minuuttia täyttä tykitystä, menee minun kirjoissani ihan samaan kastiin kuin Attitude Eran klassikko-TLC:t. Upeaa työtä.
****½ (20:13)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Paul London & Brian Kendrick
Kuva Kuva
Mike Mizanin vs. The Boogeyman
Onko kukaan jo ehtinyt kaivata Boogeymania näitä arvosteluja lukiessa? Hyvä, en minäkään. WWE:llä kaipuuta ilmeisesti kuitenkin oli, koska nyt Boogeyman teki ensimmäisen ppv-esiintymisensä sitten WrestleMania 22:n. Itse asiassa tässä välissä Boogeyman oli merkittävän osan ajasta kokonaan poissa ruudusta. Boogeyman (tai siis, Marty Wright) oli loukannut oikeasti hauiksensa juuri ennen WM:n ottelua, ja niinpä hänet jouduttiin kirjoittamaan ulos kuvioista WM:n jälkeen sillä, että Booker T oli hakenut Boogeymania kohtaan lähestymiskieltoa. Wright oli kuukausien ajan sairaslomalla, ja juuri kun hänen piti palata kehään alkusyksystä, WWE antoi täysin yllättäen miehelle kenkää. Vielä yllättävämpää oli kuitenkin se, että parin viikon päästä Wright palkattiin takaisin, ja lopulta mies palasi Smackdowniin lokakuussa. Sen jälkeen hän oli jatkanut samaa pelleilyä kuin aiemminkin. Boogeymanin uusin kohde oli Mike "The Miz" Mizanin, joka oli tosiaan tehnyt paluunsa päärosteriin kesällä 2006. Mizanin oli itse asiassa paininut ensimmäisen kerran WWE:n ppv:ssä tasan kaksi vuotta sitten Armageddonissa, jolloin hän oli vielä Tough Enough -kilpailija. Sen jälkeen Mizanin oli passitettu OVW:hen, kunnes viime kesänä hänet oli sitten nostettu päärosteriin "The Miz" -lempinimellä, realitytähti-gimmickillä ja roolinaan "Smackdownin hostina" toimiminen. "Hoo-rah"-huutoa viljellyt Miz yritti aluksi olla face, mutta onnistui olemaan niin ärsyttävä, että hänestä tehtiin heel. Samalla Miz siirrettiin hostin roolista painijaksi, ja rimpulamainen Miz oli tähän mennessä onnistunut voittamaan kaikki ottelunsa tuurilla ja huijaamalla. Nyt hän joutui kuitenkin ennennäkemättömään tilanteeseen.

Cole: "Miz's victory would be a huge upset." JBL: "Miz being a wrestler is a huge upset. It's upsetting me and that's huge." Juuri näiden kommenttien takia en voi olla rakastamatta JBL:ää. Aivan mahtava kommentaattori, joka saa Miz vs. Boogeymanin kaltaisestakin skeidasta tavallaan viihdyttävän ottelun. Silti edes JBL:n selostus ei muuta sitä karua tosiasiaa, että ottelu itsessään oli ihan täyttä kuraa. Oli tosin hauskaa nähdä, kuinka täysin uransa alkuvaiheessa ollut ja tulevasta suosiostaan täysin tietämätön Miz yritti tässä vetää jotain oikeita painiliikkeitä, kuten Jumping Armbareja ja vastaavia. Boogeyman ei toki yrittänyt yhtään mitään, koska oli täyttä paskaa. Annan puolikkaan JBL:n selostukselle ja Mizin Armbareille. Muuten heittämällä yksi vuoden huonoimmista otteluista.
½ (2:51)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Boogeyman (Chokebomb)
Kuva Kuva
Chris Benoit (c) vs. Chavo Guerrero w/ Vickie Guerrero - WWE United States Championship
Chris Benoit'n ja Chavo Guerreron feud ei ollut päättynyt SurSeriin. Guerrero-kaksikko ei edelleenkään ollut suostunut kertomaan Benoit'lle, minkä takia heistä oli tullut ilkeitä pahiksia. Sen sijaan Vickie Guerrero oli satuttanut SurSerin ottelussa niskansa, sillä hän oli yrittänyt sekaantua otteluun nousemalla apronille, mutta juuri tuolla hetkellä Benoit oli vahingossa juossut köysiin ja tiputtanut Vickien alas ringsidelle. Tuossa rytäkässä Vickie siis loukkaantui, ja nyt hän syytti Benoit'ta naisenhakkaajaksi ja ties miksi muuksi, mikä näin kesän 2007 tapahtumien jälkeen tuntuu hieman... häiritsevältä. Yhtä kaikki: Vickie ja Chavo olivat ottaneet uudeksi strategiakseen sen, että he yrittivät saada Benoit'n hermostumaan keinolla millä hyvänsä, mutta toistaiseksi Benoit oli säilyttänyt malttinsa. Nyt Guerrerolla oli kuitenkin uusi mahdollisuus viedä US-mestaruus Benoit'lta.

Ottelun selvä kohokohta oli Benoit'n kahdeksan German Suplexia Chavolle, mikä ei sinänsä ollut uusi temppu mutta näytti silti hyvältä. Muutenkin "ei mitään uutta mutta silti hyvä" kuvaa oikeastaan aika lailla koko ottelua. Chavo ja Benoit ovat todellisia konkaripainijoita, jotka tietävät kyllä, mitä tehdä. Niinpä he saivat keskenään aikaan oikein hyvän ottelun, jossa ei sinänsä ole mitään suurempaa valittamista... Paitsi että tässä ei vain ollut mitään semmoista todella säväyttävää. Chavon hallintaosuuskin oli teknisesti taitavaa ja kaikin puolin toimivaa, mutta silti siitä puuttui se erikoisuus tai hämmästyttävyys. Hyvää painia, jota katsoo kyllä mielellään, mutta ei silti sen enempää. En myöskään ollut lopetuksen suuri fani, sillä Vickie Guerreron sekaantuminen on automaattinen yökötyksen aiheuttaja. Siitäkin huolimatta Benoit ja Guerrero raapivat kasaan hyvän ottelun, mutta vain hyvän.
*** (12:14)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Benoit (Sharpshooter)
Kuva Kuva
Gregory Helms (c) vs. Jimmy Wang Yang - WWE Cruiserweight Championship
Helmsin ja Matt Hardyn feud oli vihdoin tullut päätökseensä. Koko tuon feudin ajan Helmsin Cruiserweight-mestaruus oli toiminut lähinnä vyötärönkoristeena, mutta nyt Helms oli taas löytänyt haastajan mestaruudelleen, jota hän oli pitänyt hallussaan käytännössä koko vuoden 2006. Uusi haastaja oli Jimmy Wang Yang, joka teki tässä ppv:ssä debyyttinsä uudelle gimmickillään. Oikeastihan kyse oli siis James Yun -nimisestä painijasta, joka tunnetaan WCW:stä/TNA:sta Yangina ja WWE:stä Akiona. Yun oli saanut potkut WWE:stä kesällä 2005, mutta noin vuotta myöhemmin hänet oli palkattu takaisin, ja lopulta hän teki comebackinsa päärosteriin alkusyksystä. Paluuta Akio-gimmickiin ei kuitenkaan enää nähty, vaan sen sijaan Yun ilmoitti uudeksi nimekseen Jimmy Wang Yang. Uuden nimen taustalla oli uusi gimmick: Wang Yang oli nimittäin syntyperäinen aasialainen, joka ei kuitenkaan välittänyt juuristaan vaan tahtoi olla rehdisti teksasilainen redneck. Tällä aasialainen redneck -gimmickillä Wang Yang oli sitten pyörinyt viime kuukaudet Smackdownissa. Lopulta hän oli onnistunut voittamaan aidon recneckin Jamie Noblen ansaitakseen ykköshaastajuuden Helmsin mestaruuteen.

JBL sai tämän ottelun aikana jonkun aivan ihmeellisen kohtauksen, kun yleisöstä joku pari randomia jamppaa chanttasi "Boring" ottelun tylsimmän hetken kohdalla. Sen jälkeen JBL haukkui koko loppuottelun ajan yleisöä siitä, kuinka se ei osannut arvostaa hienoa ottelua ja kuinka kukaan ei reagoinut mihinkään. Ilmeisesti JBL oikeasti tarkoitti hyvää ja saattoi jopa aidosti hermostua siitä, että jotkut kehtasivat chantata "Boring" hyvän Cruiserwight-ottelun aikana, mutta loppujen lopuksi Bradshaw teki tässä tapauksessa vain itse hallaa ottelulle. Minullekin jäi nimittäin nyt tästä ottelusta vähän "meh"-fiilis, koska JBL niin monta kertaa korosti, että KUKAAN YLEISÖSSÄ EI VÄLITTÄNYT OTTELUSTA, vaikka oikeasti yleisö reagoi merkittävimpinä hetkinä otteluun oikeastaan hämmästyttävän hyvin. Huonoa työtä, JBL. No, muuten tämä oli tosiaan hyvä ottelu, ja olisi voinut olla ilman JBL:n kitinää ja hieman pidemmällä ajalla jopa hieno koitos. Wang Yang toi pitkästä aikaa CW-divariin kunnon spottailua ja näyttäviä high flying -liikkeitä, mikä toimi ihan täydellisenä kontrastina Helmsin teknisemmälle CW-painille. Nämä kaverithan tuntevat toisensa jo WCW-ajoilta, ja se näkyi heidän loistavasti yhteen sopivissa kemioissaan. Hienoa rakentelua, hyvin edennyt ottelu ja viihdyttävää menoa. Ei hävinnyt merkittävästi TNA:n Daniels vs. Sabin -ottelulle. Kun vain olisi ollut vielä se joku kova loppuhuipennus...
*** (10:51)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Gregory Helms (Double knee facebreaker - jota muuan Chris Jericho tulisi aikanaan käyttämään nimellä Codebreaker...)
Kuva Kuva
Mr. Kennedy vs. The Undertaker - Last Ride Match
Tämä oli todellisten erikoisotteluiden ilta, sillä historian neljännen Inferno Matchin ja täysin yllättävän Ladder Matchin lisäksi luvassa oli vasta historian toinen Last Ride Match. Kyseisen ottelun stipulaatio oli varsin yksinkertainen: vastustaja oli saatava ruumisautoon ja ruumisauto oli ajettava pois areenalta. Voittaja olisi se, joka tekisi tämän ensin. Tähän ottelumuotoon oli päädytty siis sen takia, koska mikään muu ei enää auttanut Kennedyn ja Undertakerin henkilökohtaisessa, väkivaltaisessa ja henkisesti hyvin rajussa feudissa. Kuten edellä Kanen ja MVP:n ottelun taustatarinassa mainitsin, Kennedy ja Undertaker olivat myös sekaantuneet Kanen ja MVP:n feudiin. NM:ssä Kennedy oli voittanut Takerin diskauksella, ja SurSerissä Kennedy oli voittanut Takerin First Blood Matchissa, kun MVP auttoi Kennedyn (vahingossa) voittoon. Kennedyllä oli alla kaksi voittoa Undertakerista, joten hän oli paperilla niskan päällä.

Tämän ottelun isoimmaksi spotiksi oli tietenkin tarkoitettu tuo hieman köyhästi rakenneltu kohta, kun Mr. Kennedy kiipesi ilman mitään logiikkaa sisääntulorakennelman päälle ja heitti sitten Undertakerin sieltä maahan. Näitä "heitetään ihminen kamalan korkealta" -bumppeja kuitenkin aina vähän heikentää 1) se, että niitä rakennellaan harvoin kovin järkevästi ja 2) että tietenkin painijoiden turvallisuuden vuoksi loppujen lopuksi ne on toteutettu aika epärealistisen näköisesti. No, olihan tuo hieno lento, mutta enemmän tykkäsin tästä ottelusta muuten vain. Molemmat pistivät kroppaansa kunnolla likoon, ottivat vastaan brutaaleja terästuoli-iskuja, brawlasivat ympäri ringside-aluetta ja mäiskivät toisiaan minkä ehtivät. Ruumisautoakin oli hyödynnetty ihan hyvin, ja kokonaisuutena ottelu jätti oikein hyvän maun. Hieno tapa päättää hieno feud: oikein malliesimerkki WWE-tyylisestä kovasta entertainment brawlista. Ei silti huippuluokan ottelu, se olisi vaatinut enemmän huikeita painisuorituksia.
***½ (19:08)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Undertaker
Lingerie Contest w/ Kristal, Layla, Jillian & Ashley + Big Dick Johnson
Tässä välissä nähtiin hirvittävän turha ja lopulta myös aivan hirvittävä angle, jossa ensin neljä kaunista naista riisutui alusvaatteisilleen ja kilpaili siitä, kuka sai kovimmat hurraukset. Homma meni kuitenkin kammottavaksi siinä kohtaa, kun "ottelun" "tuomarina" toiminut "Joulupukki" repi vaatteet päältään ja paljastui keneksipä muuksi kuin lihavaksi öljytyksi Big Dick Johnsoniksi. Hyi v***u WWE. Kuka oli päättänyt, että tämä tarvitaan tähän korttiin?

Kuva Kuva
Finlay & King Booker w/ Queen Sharmell vs. Batista & John Cena
Poikkeuksellisten stipulaatio-otteluiden lisäksi vuorossa oli vielä yksi harvinaisuus, kun World Heavyweight -mestari ja WWE-mestari painivat ensimmäistä kertaa ppv:ssä joukkueena. Batista oli siis vihdoin ja viimein noussut WHW-mestariksi päihittämällä King Bookerin Survivor Seriesissä. Batista oli kuitenkin käyttänyt apunaan mestaruusvyötä, joten Booker vaati pikaisesti uusintaottelua. Sen hän myös sai Smackdownissa, mutta Teddy Long lisäsi tuohon otteluun myös Bookerin entisen apurin Finlayn, jona kanssa Booker oli viime aikoina ajautunut erimielisyyksiin. Finlay ja Booker yrittivät tehdä tuossa ottelussa yhteistyötä, mutta päätyivät lopulta toistensa kimppuun, ja niinpä Batista onnistui pieksemään molemmat. Booker ja Finlay kantoivat tuon ottelun jälkeen edelleen kaunaa Batistalle, ja lopulta he jopa suostuivat unohtamaan keskinäiset erimielisyydet päihittääkseen Batistan. Niinpä Armageddoniin buukattiin joukkueottelu, johon Batista sai valita parikseen kenet tahansa. Batista ei tyytynyt vähään vaan soitti Raw'n puolelle ja toi parikseen WWE-mestari John Cenan.

Jos äskeinen oli malliesimerkki entertainment brawlista, sitä oli kyllä tämäkin. Ero on vain se, että tuo edellinen ottelu oli HC-versio siitä ja tämä taas perinteinen ottelu. Tunnelmaahan tässä matsissa oli kuin pienessä pitäjässä, mutta painillinen anti sen sijaan ei yltänyt ihan samalle tasolle. Oli toki hienoa nähdä Batista ja Cena samassa ottelussa joukkueena, ja siitä riitti hupia juuri yhdeksi Main Eventiksi ja juuri tämän pituiseen otteluun. Cena, Batista ja Booker hoitivat oman osuutensa omilla taidoillaan varsin mallikkaasti, ja ottelun paras tekninen painija Finlay yritti jopa jonkun verran kantaa muita keskivertoa parempaan suoritukseen. Sen verran taisi kuitenkin olla kaikilla jo holiday spirit päällä, että mitään erikoista tai hämmästyttävää ei nähty, mutta tällaisella turvallisella suorituksella ja toimivasti rakennellulla kokonaisuudella saatiin aikaan ihan kiva ottelu. Vähän vaisu ottelu toki illan Main Eventiksi, mutta olisi tämä huonompikin voinut olla. Olen ihan tyytyväinen.
**½ (11:29)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Batista & John Cena (Batista pinned Booker after a Batista Bomb)
*** Paul London
** Brian Kendrick
* Jeff Hardy

Kokonaisarvio Armageddonista: Kova suoritus WWE:ltä ja Smackdownilta. Pari edellistä WWE:n ppv:tä olivat niin ultimaattisen kamalia, että muistan vuonna 2006 olleeni aivan kauhuissani ennen tätä tapahtumaa: mitä paskaa tämä firma voisi vielä tarjota? Tällä ppv:llä WWE kuitenkin puhdisti kasvonsa ja pelasti maineensa tarjoamalla kovaa painiviihdettä ja vieläpä täysin yllätyksenä yhden vuoden parhaimmista otteluista. Oli tässäkin toki omat heikkoutensa, mutta kokonaisuutena tämä oli silti ehdottomasti Hyvä.

1. WWE Unforgiven - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
---------------
3. WWE No Way Out - Hyvä
4. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
5. TNA Bound For Glory - Hyvä
6. TNA Genesis - Hyvä
7. TNA Lockdown - Hyvä
8. WWE Armageddon - Hyvä
9. WWE No Mercy - Hyvä
10. TNA Turning Point - Hyvä
---------------
11. TNA Slammiversary - Ok
12. WWE Judgment Day - Ok
13. TNA Against All Odds - Ok
14. WWE Vengeance - Ok
15. WWE SummerSlam - Ok
16. WWE Backlash - Ok
17. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
18. WWE The Great American Bash - Kehno
19. TNA Sacrifice - Kehno
20. TNA Final Resolution - Kehno
21. TNA Destination X - Kehno
22. WWE Cyber Sunday - Kehno
23. WWE Royal Rumble - Kehno
24. TNA Victory Road - Kehno
25. TNA No Surrender - Kehno
26. TNA Hard Justice - Kehno
---------------
27. WWE Survivor Series - Surkea
28. WWE December To Dismember - Surkea
29. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » La 12.03.2016 11:24

Tähän on tultu. 11 vuoden arvostelut kasassa. Taas koosteviestin aika, mutta tällä kertaa vähän eri merkeissä.

Tämän foorumin kuolema on ainakin itselleni ollut aika harmillinen paikka, enkä ole halunnut vain "siirtää" jotain täällä lähes seitsemän vuotta jatkamaani projektia toiselle foorumille, jossa tältä puuttuu kokonaan tausta, vaikka siellä varmaan enemmän kävijöitä onkin. Siksi on ollut vähän vaikea miettiä, mitä tässä haluaisi näiden arvostelujen kanssa tehdä, koska vanhojen painitapahtumien katsomista en kuitenkaan halua lopettaa.

Siksi olen kehitellyt tässä viime aikoina mielessäni vähän uutta ideaa, ja itse asiassa olen myös aloittanut kyseisten arvosteluiden kirjoittamisen. Tiivistettynä voin sanoa siitä sen verran, että minua on pitkään harmittanut se, että aloitin tämän projektin aikanaan vuodesta 1995, eli en suinkaan ppv-historian alusta. Olen jo pidempään ajatellut, että haluaisin katsoa oikeasti KAIKKI jenkki-ppv:t, mikä edellyttäisi vuosien 1983-1994 lähetysten katsomisen. Ja nyt kun on tietyllä tavalla paikka aloittaa jotain ihan uutta, olen alkanut käydä läpi historian ensimmäisiä ppv:eitä tuolta vuodesta 1983 lähtien. Kun aikanaan tuon urakan saan valmiiksi, saattaa hyvin olla, että palaan jossain vaiheessa sitten vuoteen 2007 ja jatkan tästä, mihin nyt jäin.

Mihin sitten nuo arvostelut postaan? Smarksideen varmaan ensisijaisesti. Saattaa olla myös, että virittelen tässä jotain blogialustaa tms. mihin kerään talteen kaikki kirjoittamani arvostelut: olen jo ottanut lähes kaikki arvosteluviestit tästä aiheesta talteen. Vielä muutama viikko ajattelin, että postailisin arvostelut myös tänne, mutta nyt olen vähän kahden vaiheilla. Olisi tietyllä tavalla kunniakkaampaa lopettaa tämä homma täällä tähän selvään päätösviestiin sen sijaan, että postailisin satunnaisesti vielä joitain arvosteluja tänne, kunnes lauta lopullisesti hautautuu. Tästä voi ilmoittaa myös omat mielipiteensä :)

Mutta se siitä, vielä on koosteviestin aika.

Painivuodet parhausjärjestyksessä:

Tämä painivuosien parhausjärjestykseen laittaminen on kyllä aika mutu-meininkiä, joten listaan ei kannata suhtautua liian vakavasti. Joka vuosi tuntuu vain vaikealta verrata painivuosia keskenään. Se on kuitenkin todettava, että samoin kuin vuosi 2005, myös vuosi 2006 on pahasti aliarvostettu paininörttien keskuudessa. Yleinen mielipide tuntuu olevan se, että tämä oli monilta osin kamalaa sontaa ja todellista WWE:n alennustilaa. Itse asiassa kun tapahtumien keskivertotasoa ja otteluiden arvosanoja katselee, tämä pieksee monet objektiivisesti huippuvuosina pidetyistä vuosista. Toki on huomioitava, että tämä arviointi on hoidettu vain ppv-annin pohjalta. Tv-puolella vuosi 2006 oli kieltämättä aika huono WWE:lle, ja esimerkiksi tässä tilastossa heikoimmille sijoille jäävät vuodet 2003 ja 2000 taas tarjosivat tv:ssä jotain aivan muuta. Mutta se ei ole tälle arvostelulle olennaista.

Vuoteen 2005 verrattuna WWE:llä oli tänä vuonna yksi Hyvä tai parempi ppv enemmän kuin viime vuonna, mutta toisaalta vuoteen mahtui myös kaksi Kehnoa tai huonompaa ppv:tä enemmän kuin viime vuonna. Toisin sanoen välitilaan, "Ok:ksi" jääneitä ppv:eitä oli selvästi vähemmän kuin aiemmin. Oikeastaan tämä juuri kuvastaa WWE:n vuotta 2006 - monin paikoin WWE onnistui oikein hienosti (vaikkei kertaakaan Loistavasti, todelliset ikimuistoiset huiput jäivät tältä vuodelta puuttumaan), mutta välilä mentiin myös metsään pahasti.

TNA:lla oli sen sijaan hieman ongelmia erityisesti alkusyksyyn saakka. Suurissa ppv:eissä TNA oli onnistunut vielä ihan hyvin: Lockdown ja Slammiversary olivat pienistä ongelmista huolimatta onnistuneita tapahtumia, mutta Against All Oddsia kaikki niin sanotut väli-ppv:t Bound For Gloryyn saakka olivat jääneet Kehnoksi. Mitään suurta katastrofia TNA:n tarjonnassa ei ollut (mistä kertoo se, että yhtään Surkeaa tapahtumaa ei tänä vuonna siltä nähty), mutta sellainen selvä linja ja todelliset onnistumiset jäivät puuttumaan - kunnes tuli BFG ja sen jälkeinen aika. Lokakuusta eteenpäin TNA:n ppv-tarjonta oli sitten erittäin viihdyttävää ja erittäin hyvää, ja TNA pelasti vuotensa hyvin pitkältä loppuvuoden hyvien tapahtumien ansiosta. Ainakin What on tästä TNA-kritiikistä kanssani varmaan aika eri mieltä, mutta mielestäni TNA:n alkuvuoden väli-ppv:t olivat vain lähes järjestään tylsiä ja jollain tavalla epäonnistuneita. Onneksi kuitenkaan vuodesta 2006 ei tullut epäonnistunut, sillä tärkeissä paikoissa TNA suoriutui hyvin.

Oman ikimuistoisen kamalan mausteensa vuoteen 2006 toi yhden tapahtuman järjestänyt World Wrestling Legends, mutten aio huomioida sitä sen tarkemmin tässä koko vuoden arvioinnissa, koska kyseessä oli poikkeustapaus.

Yhteenvetona voi sanoa, että ei vuosi 2006 siis ollut samanlainen unohdettu helmi kuin vaikkapa vuosi 2005, mutta on tämä silti mielestäni pahasti aliarvostettu. Monet pitävät vuotta 2006 täytenä roskana, vaikka tämä tarjosi paljon enemmän Hyviä ja parempia ppv:eitä kuin vuodet 2003 tai 2000 ja myös reilusti enemmän huippuotteluita kuin nuo vuodet. Vuonna 2003 TNA:n tila oli aivan katastrofaalinen, mutta vuonna 2006 TNA oli vakiinnuttanut paikkansa jo varteenotettavana WWE:n kilpailijana.

1. 1997
2. 2002
3. 2001
4. 2005
5. 1996
6. 2006
7. 2003
8. 2000
9. 1998
10. 2004
11. 1999
12. 1995

Vielä pari tilastotietoa vuoden ppv-tarjonnasta:

- Vuonna 2006 nähtiin 2 ppv:tä enemmän kuin viime vuonna. Vuoden aikana nähtiin yhteensä 29 ppv:tä. Nähdyistä ppv:eistä 16 oli WWE:n (yksi enemmän kuin viime vuonna), 12 TNA:n (sama kuin viime vuonna) ja 1 WWL:n.
- Vuoden aikana nähtiin 2 Hienoa ppv:tä, 8 Hyvää ppv:tä, 7 Ok:ta ppv:tä, 9 Kehnoa ppv:tä ja 3 Surkeaa ppv:tä.
- Vuonna 2005 vastaavat luvut olivat 3 Hienoa ppv:tä, 6 Hyvää ppv:tä, 13 Ok:ta ppv:tä, 4 Kehnoa ppv:tä ja 1 Surkea ppv. Vuonna 2006 nähtiin siis niukasti enemmän Hyviä ppv:eitä mutta vastaavasti selvästi enemmän Kehnoja Ppv:eitä. Ok:ita ppv:eitä oli vuonna 2006 tosiaan poikkeuksellisen vähän, mikä kertoo siitä, että tasot vaihtelivat poikkeuksellisen paljon.

Sitten vähän otteluista:

Vuoden 2006 ottelut luokiteltuna:

SURKEA (DUD-½): 13 ottelua 219:stä - 6 prosenttia
KEHNO (*-*½): 28 (13 %)
OK (**-**½): 61 (28 %)
HYVÄ (***-***½): 94 (43 %)
HIENO (****-****½): 23 (10 %)
LOISTAVA (*****) 0 (0 %)

Viime vuoteen verrattuna taso pysyi aika samana. Hienoa oli täsmälleen saman verran, hyviä vähän enemmän. Kehnoja ja ok:ita vähän vähemmän, surkeita vähän enemmän. Noudattaa siis samaa kaavaa kuin ppv:eissä, että ääripäissä vähän kasvua ja keskikastia vähän vähemmän.

Sitten vuoden 15. parhaan ottelun pariin:

15. Senshi (c) vs. Chris Sabin - TNA X Division Championship - **** (TNA Bound For Glory 2006)
14. Christian Cage vs. Rhino - 8 Mile Street Fight Match - **** (TNA Bound For Glory 2006)
13. LAX (c) vs. AJ Styles & Christopher Daniels - Ultimate X Match for the NWA Tag Team Championship - **** (TNA No Surrender 2006)
12. Rob Van Dam (c) (c) vs. Edge - WWE Championship - **** (WWE Vengeance 2006)
11. John Cena (c) vs. Triple H - WWE Championship - **** (WWE WrestleMania 22)
10. Shane McMahon & Big Show (c) & Mr. McMahon vs. D-Generation X - 3 on 2 Handicap Hell In A Cell Match - ****½ (WWE Unforgiven 2006)
9. John Cena (c) vs. Rob Van Dam - WWE Championship - ****½ (ECW One Night Stand 2006)
8. Samoa Joe vs. Kurt Angle - ****½ (TNA Genesis 2006)
7. AJ Styles & Christopher Daniels (c) vs. LAX - Six Sides of Steel Match for the NWA Tag Team Championship - ****½ (TNA Bound For Glory 2006)
6. Paul London & Brian Kendrick (c) vs. Dave Taylor & William Regal vs. MNM vs. The Hardys - Ladder Match for the WWE Tag Team Championship - ****½ (WWE Armageddon 2006)

5. Edge vs. Mick Foley - Hardcore Match - ****½ (WWE WrestleMania 22)
4. Mick Foley (c) & Edge (c) & Lita vs. Terry Funk & Tommy Dreamer & Beulah McGillicutty - ****½ (ECW One Night Stand 2006)
3. Samoa Joe vs. Kurt Angle - ****½ (TNA Turning Point 2006)
2. Kurt Angle (c) vs. The Undertaker - World Heavyweight Championship - ****½ (WWE No Way Out 2006)

..

1. Edge (c) vs. John Cena - TLC Match for the WWE Championship - ****½ (WWE Unforgiven 2006)


Omassa vuoden 2006 yhteenvedossaan What moitti vuoden 2006 otteluiden kokonaistasoa, mutta minun täytyy olla kyllä eri mieltä. Yhteensä tänä vuonna nähtiin 23 vähintään ****-arvosanaan yltänyttä ottelua, mikä on täsmälleen sama kuin viime vuonna, milloin pidin lukua poikkeuksellisen kovana. Tosin: vuonna 2006 ei nähty yhtään *****-ottelua, kun vuonna 2005 niitä nähtiin kaksi. MOTYC-tasoisia (vähintään ****½) otteluita oli vuonna 2006 yhteensä 10, mikä sekin on aika kova luku. Vuonna 2005 niitä oli 13, mikä oli projektini ennätys. Voisin siis sanoa, että huippuotteluiden tasolla mitattuna vuosi 2006 oli aika kovaa kamaa, vaikka sitten myös heikkoja otteluita mahtui vuoteen.

Koska yhtään *****-ottelua ei nähty, sellainen täysin selvä vuoden ykkösottelu jäi tältä kertaa puuttumaan. Sama tilanne oli viimeksi vuonna 2003. Silti lopulta vuoden paras ottelu oli mielestäni aika helppo valita: Edgen ja John Cenan TLC Match ja koko pitkän feudin huipennus Unforgivenissä oli niin kovaa kamaa niin monella mittarilla, että sitä ei mielestäni pystynyt päihittämään mikään. Lähimmäksi pääsi Kurt Anglen ja The Undertakerin aivan huikea puhdas tekninen PAINIottelu No Way Outissa, joka oli samalla vuoden suurimpia yllätyksiä: kukaan tuskin vuonna 2006 saattoi olettaa, että väli-ppv:ssä nähtäisiin tuollainen historiallinen koitos. Angle oli mukana myös vuoden kolmanneksi parhaassa ottelussa, joka tosin käytiin TNA:n puolella. Kyse on Anglen ja Joen jälkimmäisestä ottelusta, joka oli monella tapaa aivan mieletöntä meininkiä.

Vuoden huippuotteluista 9 painittiin WWE:ssä ja 6 TNA:ssa. Tämä sama jakauma on ollut muuten myös kahtena edellisenä vuotena - vannon, että kyse ei ole mistään tietoisesta valinnasta. WWE:n sisäisessä vertailussa Raw oli ykkönen: Raw'n painijat vetivät 5 huippuottelua, Smackdownin painijat 2 ja muut 2 käytiin ECW:n ppv:ssä. Huippuotteluista viidessä oli panoksena päämestaruus: neljässä WWE-mestaruus ja yhdessä WHW-vyö. Lopuista neljästä kolme oli rajuja HC-otteluita (Edge vs. Foley, Edge & Foley & Lita vs. Dreamer & Funk & Beulah ja McMahons & Big Show vs. DX) ja yksi oli joukkuemestaruuksista käyty Ladder Match. TNA puolestaan muutti selvästi linjaansa aikaisempiin vuosiin verrattuna: aikaisemmin TNA:n huippuottelut olivat lähes yksinomaan X-Divarista, nyt vain 1 huippuottelu oli puhdas X-Divisioonan ottelu. Sen sijaan listalle pääsi kaksi joukkuemestaruusottelua, kaksi Joe vs. Anglea ja lisäksi Christianin ja Rhinon raju 8 Mile Street Fight. Toki on todettava, että Christian vs. Rhinoa lukuun ottamatta kaikissa TNA:n huippuotteluissa oli edelleen mukana X-Divarin painijoita. Yhtään huippuottelua ei päämestaruudesta käyty TNA:ssa edelleenkään.

Huippuottelupainijoita listatessa Edge oli tällä kertaa ykkönen: Edge oli mukana 4:ssä listalle päässessä ottelussa. Kakkosena tulevat John Cena ja Kurt Angle, molemmilla 3 top-ottelua. 2:een top-otteluun ylsikin sitten isompi joukko painijoita: muun muassa aikaisempina vuosina tätä tilastoa hallinneet AJ Styles ja Triple H sekä heidän lisäkseen Samoa Joe, Mick Foley, Christopher Daniels, Homicide, Hernnadz ja Rob Van Dam.

Ja sitten jälleen awardsit vuoden parhaimmille ja huonoimille. Jokaisen palkitun kohdalla on mainittu myös aikaisemmat voittajat. Näiden osalta muistutan jälleen, että vuodelta '95 katsoin vain WWF:n ppv't.

VUODEN HUONOIMMAT

HUONOIN PAINIJA
1995 - Bertha Faye
1996 - Loch Ness
1997 - Steve McMichael
1998 - The Warrior
1999 - Fabulous Moolah
2000 - Tank Abbott
2001 - Lana Star
2002 - Meatball
2003 - David Flair
2004 - Carmella
2005 - Jonathan Coachman

Kuva
2006: The Boogeyman (WWE)
Runners Up: 2. The Great Khali (WWE), 3. Bob Armstrong (TNA/WWL)
Olin niin varma, että antaisin tämän palkinnon heti Khalille, kun tämä vain ilmestyisi arvosteluihin. Jos jollekin on siis vielä jäänyt epäselväksi, Khali on kaikkien aikojen inhokkipainijani, jolla ei olisi pitänyt olla ikinä mitään asiaa painikehään. Nyt Khali kuitenkin välttyy vielä kunnialta, ja siitä hän saa kiittää ihan sitä, että lopulta hän paini tänä vuonna vain yhden ppv-ottelun. Maksavaurio esti häntä painimasta TGABissa, ja sen jälkeen WWE:n buukkaajat vihdoin tajusivat, että Khali ei ole edes etäisesti painikykyinen. Jostain syystä kuitenkaan Boogeymanin kanssa ei tehty samaa analyysiä, vaan painihirviön annettiin painia hirveän huonoja otteluia niin vuoden ensimmäisessä kuin viimeisessäkin ppv:ssä. Tajusin oikeastaan vasta tätä vuotta katsoessa, kuinka kamalaa ja täysin hyödytöntä paskaa Boogeyman oikeasti oli. Toinen kunniamaininta tässä kategoriassa menee Bob "Olen 100-vuotias mutta TNA pistää minut silti painimaan" Armstrongille.

HUONOIN JOUKKUE
1995 - The Blu Brothers (Jacob & Eli)
1996 - The Godwinns (Henry O. & Phineas I.)
1997 - The Godwinns (Henry O. & Phineas I.)
1998 - Disciples of Apocalypse (Skull & 8-Ball)
1999 - Da Baldies (Angel & DeVito & Vito & News)
2000 - Harris Brothers/Harris Boys (Don & Ron)
2001 - KroniK (Brian Adams & Bryan Clark)
2002 - Harris Boys (Don & Ron)
2003 - Rock 'n' Roll Express (Ricky Morton & Robert Gibson)
2004 - Insane Clown Posse (Violent J & Shaggy 2 Dope)
2005 - 3 Live Kru (BG James & Konnan)

Kuva
2006: James Gang/Voodoo Kin Mafia - BG & Kip James (TNA)
Runners Up: 2. Diamonds In The Rough (TNA), 3. Spirit Squad (WWE)
Nyt täytyy myöntää, että vuosi 2006 oli sen verran kovatasoinen joukkuepainin osalta, että ainakaan yhtään totaalisen paskaa joukkuetta ei ppv:ssä nähty. Voittajan valinta oli lopulta kuitenkin aika helppo: joukkueparia vaihtanut mutta yhtä kankeasti esiintyvä BG James pokkaa tämän palkinnon jo toisena vuotena putkeen. James Gang/Voodoo Kin Mafia ei ollut tosiaan aivan totaalisen p**ka joukkue, mutta en voi väittää pitäneeni missään vaiheessa näistä kahdesta heidän TNA-uransa aikana. Vuosi 2006 oli kuitenkin erityisen p**ka. Alkuvuoteen mahtui hirvittävä feud LAX:n kanssa ja Bob Armstrongin änkeminen mukaan kuvioihin. Loppuvuonna alkoi sitten järkyttävän surkea VKM-pelleily, josta kohta vielä lisää. Jos TNA:n joukkuedivarissa oli siis yksi täysin turha osa, se oli tämä konkarikaksikko. Kunniamaininnat menevät Diamonds In The Roughille puhtaasti totaalisesta tylsyydestä ja Spirit Squadille liian pitkään venytetystä kömpelöstä gimmickistä. Hyviä painijoita sisältänyt Squad olisi toiminut parin kuukauden ajan, mutta vuosi oli aivan liikaa.

HUONOIN PPV
1995 - WWF In Your House 2 (The Lumberjacks)
1996 - WCW Uncensored
1997 - WWF Survivor Series
1998 - WCW Fall Brawl
1999 - Heroes of Wrestling
2000 - WCW Slamboree
2001 - WOW Unleashed
2002 - WWA The Inception
2003 - NWA Total Nonstop Action Weekly PPV #46
2004 - NWA Total Nonstop Action Weekly PPV #79
2005 - TNA Destination X

Kuva
2006: WWL 6:05 The Reunion
Runners Up: 2. WWE December To Dismember, 3. WWE Survivor Series
Kuin ihmeen kaupalla WWE selviää taas tästä ppv:stä. Melkein minä tahansa muuna vuonna December To Dismember ja Survivor Series olisivat ottaneet tämän palkinnon tuplavoiton, sillä sen verran kamalaa kuraa nuo WWE:n loppuvuoden tapahtumat olivat. Nyt ne kuitenkin pelastaa se, että kevään aikana päivänvalon nähnyt brutaalin kamala World Wrestling Legends -projekti, joka ehti tarjoilla tasan yhden ppv:n ennen kuin se kuopattiin. WWL oli hyvin siis hyvin pitkälti sama kuin vuoden 1999 surullisenkuuluisa Heroes of Wrestling (joka löytyy myös tämän kategorian voittajana): ikäloppuja mukalegendoja "painimassa" epätoivoisesti toisiaan vastaan ilman mitään järkevää syytä. 6:05 The Reunioniksi nimetty tapahtuma oli siis kiistatta vuoden kamalin tapahtuma, koska sitä ei voi hyvällä omallatunnolla nimittää edes painitapahtumaksi.

HUONOIN GIMMICK
1995 - Dean Douglas
1996 - The Executioner
1997 - Rockabilly
1998 - Scott Hall
1999 - nWo B-Team
2000 - Naked Mideon
2001 - Perry Saturn
2002 - The Johnsons
2003 - Disgraceland
2004 - Heidenreich
2005 - Kerwin White

Kuva
2006: Voodoo Kin Mafia (TNA)
Runners Up: 2. Impostor Kane (WWE), 3. Big Dick Johnson (WWE)
Lupasin palata VKM:ään. Joidenkin TNA-fanien mielestä oli ilmeisesti jotenkin oikeasti hauska idea, että James Gang muutti BFG:n jälkeen nimensä Voodoo Kin Mafiaksi (eli VKM eli Vincent Kennedy McMahon), alkoi haastaa sotaa WWE:n kanssa, veti naurettavan paskoja pelleilypromoja, toi mukanaan "Big Fat Oily Guyn" ja muut DX-kuvion paskimmat jutut ja lopulta haastoi Vincen miljoonan dollarin otteluun. Minusta tämä oli vain laiskaa, typerää ja huonoa kopiointia vuoden 1998 DX-meiningistä. Tämä sai näyttämään kaikki osapuolet: BG Jamesin, Kip Jamesin ja koko v***n TNA:n typerältä, kun he edes alkoivat vetää tällaista gimmickiä ja storylinea. Kaikkein surullisinta on se, että BG ja Kip James olivat ilmeisesti oikeasti katkeria siitä, että WWE oli päättänyt käynnistää DX:n uudelleen ilman heitä. Kasvakaa aikuisiksi. Hyviä ehdokkaita vuoden huonoimpaan gimmickiin olisi muutenkin ollut vaikka millä mitoin, mutta annan kunniamaininnat kammottavan huonosti toteutetulle Impostor Kanelle ja WWE:n ppv:eiden angleja loppuvuodesta terrorisoineelle lihavalle, öljytylle Big Dick Johnsonille, joka oli siis oikeasti Smackdownin bookkaaja ja jolle Vince oli ilmeisesti antanut "hassunhauskan" roolin. Ei h****tti.

HUONOIN FEUD
1995 - Diesel vs. Sycho Sid
1996 - Big Bubba vs. John Tenta
1997 - Steve McMichael vs. Jeff Jarrett
1998 - nWo Hollywood vs. nWo Wolfpack
1999 - Ric Flair vs. Roddy Piper
2000 - Vampiro vs. Sting
2001 - Undertaker vs. Diamond Dallas Page
2002 - Triple H vs. Kane
2003 - World Heavyweight Championship Feuds
2004 - Erik Watts vs. Goldielocks
2005 - 3 Live Kru vs. The Outlaw

2006: The Undertaker vs. The Great Khali (WWE)
Runners Up: 2. James Gang & Bob Armstrong vs. LAX (TNA), 3. King Booker vs. Batista (WWE)
Oli niin lähellä, etteikö James Gang olisi päässyt voittamaan tätäkin kategoriaa. 3 Live Kru'n hajoamisesta alkanut ja Lockdowniin asti jatkunut LAX:n ja James Gangin feud oli nimittäin aivan kamalan idioottimaista ja puuduttavaa katsottavaa, ettei mitään järkeä. Onneksi sitten koko LAX:n rooli muutettiin ja gimmick päivitettiin ja tämä kamala feud unohdettiin. Niinpä se juuri ja juuri jää kakkoseksi, koska WWE onnistui kauhistuttamaan kaikkia edes etäisesti painin ystäviä buukkaamalla WM-SummerSlam väliselle ajalle yhdeksi Smackdownin pääkuvioista feudin The Undertakerin ja käytännössä painikyvyttömän The Great Khalin välille. Mikä parasta: Khali vielä pistettiin feudin alkupuolella näyttämään täysin ylivoimaiselta. Voitto siis Khali-Takerille, mutta myös yksi kunniamaininta saadaan Smackdowniin. Khali-Takerin jälkeen sinisen brändin katsojia hellittiin loputtoman pitkään jatkuneelle, totaalisen puuduttavalla ja ilman minkäänlaisia ideoita buukatulla Bookerin ja Batistan päämestaruusfeudilla, jota ei pelastanut se, että itse ottelut olivat todella heikkoja.

HUONOIN OTTELU
1995 - King Mabel vs. Yokozuna @ In Your House 4 (Great White North)
1996 - The Alliance To End Hulkamania (Ric Flair (c) & Arn Anderson & The Taskmaster & Lex Luger (c) (c) & Meng & The Barbarian & Z-Gangsta & The Ultimate Solution) vs. Randy Savage & Hulk Hogan - Doomsday Cage Match @ Uncensored
1997 - Hollywood Hogan vs. Roddy Piper - Steel Cage Match @ Halloween Havoc
1998 - Team WCW (Diamond Dallas Page & Roddy Piper & The Warrior) vs. Team Hollywood (Bret Hart & Stevie Ray & Hollywood Hogan) vs. Team Wolfpack (Sting & Lex Luger & Kevin Nash) - War Games Match @ Fall Brawl
1999 - Iron Sheik & Nikolai Volkoff vs. Luke & Butch @ Heroes of Wrestling
2000 - Pat Patterson vs. Gerald Brisco - Hardcore Evening Gown Match @ King of the Ring
2001 - Scott Steiner vs. Jeff Jarrett vs. Sid Vicious vs. Animal @ Sin
2002 - Queen B vs. Violet vs. Adara James vs. Sharon A. Wad - Skin To Win Match @ The Inception
2003 - Jeff Jarrett vs. Dusty Rhodes - Fan's Revenge Match @ NWA Total Nonstop Action Weekly PPV #71
2004 - Christy Hemme vs. Carmella - Lingerie Pillow Fight Match @ Taboo Tuesday
2005 - Theodore Long vs. Eric Bischoff @ Survivor Series

Kuva
2006: Kamala vs. Jake Roberts @ 6:05 The Reunion (WWL)
Runners Up: 2. New Year's Revolution's Bra & Panties Gauntlet Match (WWE), 3. Booker T & Sharmell vs. Boogeyman (WWE)
Surkeita otteluita nähtiin vuoden aikana monia, mutta vain yksi oli totaalisen Kamala (pun so much intended). Tyydyn lainaamaan itseäni: "Harmi vain, että sen enempää Roberts kuin Kamalakaan eivät olleet kykeneviä painimaan. Ottelu alkoi sillä, että Kamala pakoili Robertsia ja tämän käärmesäkkiä pari minuuttia. Sitten Roberts talloi Kamalan varpaille jonkun aikaa. Sitten Kamala nappasi Robertsin todella surkealta näyttävään Chokeholdiin, jossa hän piti Robertsia pari minuuttia. Sitten olikin huikean lopetuksen aika: Kamala teki Robertsille Big Splashin, muttei selättänyt tätä. Sen sijaan Friday nousi kehään, Roberts iski tälle DDT:n ja otti sitten käärmeen säkistä. Samalla Kamala ja tuomari karkasivat paikalta, ja ottelu oli ohi. Tämä ei ollut enää painia millään tavalla. Tämä oli pelkkää paskaa." Eipä siitä sen enempää. Kunniamaininnat luultavasti historian huonoimmalle pehmoporno-ottelulle ja kaikille Boogeymanin matseille, josta nostin listalle WM:n räpellyksen.

HOPEAKATEGORIAN PALKINNOT

PARAS TEKNIIKKAPAINIJA
1995 - Bret Hart
1996 - Dean Malenko
1997 - Eddie Guerrero
1998 - Chris Benoit
1999 - Chris Benoit
2000 - Chris Benoit
2001 - Kurt Angle
2002 - Kurt Angle
2003 - Kurt Angle
2004 - Chris Benoit
2005 - Kurt Angle

Kuva
2006: Kurt Angle (WWE/TNA)
Runners Up: 2. Chris Benoit (WWE), 3. William Regal (WWE)
Eipä tässä kategoriassa mikään muuttunut tänäkään vuonna. Kärkikaksikko oli vanha tuttu Angle-Benoit, ja voiton vie jälleen Angle - tällä kertaa lähinnä siitä syystä, että Benoit oli puolet vuodesta poissa parantelemassa itseään. Oli Anglellakin toki lyhyt tauko siirtyessä WWE:stä TNA:han, mutta Angle otti tuon tauon kyllä loppuvuonna takaisin. Toinen kunniamaininta William Regalile, joka esitti vuoden aikana upeita otteita joka kerta, kun hänet päästettiin kehään oikeisiin otteluihin - mitä tapahtui ilahduttavasti paljon useammin kuin viime vuosina.

PARAS CRUISERWEIGHT
1995 - Hakushi
1996 - Rey Mysterio Jr.
1997 - Ultimate / Ultimo Dragon
1998 - Juventud Guerrera
1999 - Rob Van Dam
2000 - Kid Kash
2001 - Jeff Hardy
2002 - AJ Styles
2003 - Christopher Daniels
2004 - AJ Styles
2005 - AJ Styles

Kuva
2006: Gregory Helms (WWE)
Runners Up: 2. Senshi (TNA), 3. Chris Sabin (TNA)
Myönnän suoraan, että tänä vuonna tämä palkinto tehdään fanipoikapäätöksellä, enkä edes häpeä sitä yhtään. Olen varmasti useaan kertaan kertonut, että Gregory Helms/The Hurricane on yksi kaikkien aikojen suosikkipainijoitani, joten vuotta 2006 oli aivan mahtava seurata, kun Helms DOMINOI koko vuoden ajan Smackdownin CW-divisioonaa, pääsi vieläpä painimaan käytännössä jokaisessa Smackdownin ppv:ssä ja paini oikeasti hyviä otteluita Jamie Noblen, Matt Hardyn ja Jimmy Wang Yangin kaltaisten kavereiden kanssa. Sitä paitsi tämän palkinnon nimi on "Paras Cruiserweight", ja vuosi 2006 oli viimeinen vuosi, jolloin WWE:llä oli koko vuoden ajan oikea CW-divari, joten Helms on todellakin palkintonsa ansainnut. Toki monilla muilla mittareilla mm. TNA:n X-Divaria hallinneet Senshi ja Chris Sabin menisivät Helmsin ohi, mutta minä en siitä nyt välitä. Tällä kertaa jätin kokonaan palkinnon ulkopuolelle mm. AJ Stylesin ja Christopher Danielsin, koska vuosi 2006 oli aika tasapaksu niin Stylesille, Danielsille kuin koko TNA:n X-Divarillekin. Styles ja Daniels saavat kyllä pikkuhuomion myöhemmin.

PARAS HEAVYWEIGHT
1995 - The Undertaker
1996 - Mankind
1997 - Mankind/Dude Love
1998 - Mankind/Dude Love/Cactus Jack
1999 - Mike Awesome
2000 - Cactus Jack/Mick Foley
2001 - Kane
2002 - Brock Lesnar
2003 - Brock Lesnar
2004 - Monty Brown
2005 - Samoa Joe

Kuva
2006: Samoa Joe (TNA)
Runners Up: 2. Umaga (WWE), 3. Hernnadez (TNA)
Samoa Joe on kohta tässä kategoriassa yhtä ylivoimainen kuin Benoit ja Angle tekniikkapainikategoriassa. Ei vuonna 2006 oikeastaan ollut yhtään heayweight-painijaa, joka edes etäisesti haastaisi Joen monipuolisuudessa ja viihdyttävyydessä. Umaga oli kyllä yllättävän piristävä tapaus WWE:ssä (ja paransi menoaan huomattavasti vuoden aikana), ja Hernandez puolestaan toi tarvittavan rykäyksen LAX:ään sekä yllätti kaikki kyvyillään. Eivät he silti Joeta päihitä.

PARAS SELOSTAJA
1995 - Jerry Lawler
1996 - Bobby Heenan
1997 - Joey Styles
1998 - Bobby Heenan
1999 - Joey Styles
2000 - Jim Ross
2001 - Paul Heyman
2002 - Jim Ross
2003 - Mike Tenay
2004 - Mike Tenay
2005 - Joey Styles

Kuva
2006: Joey Styles (WWE)
Runners Up: 2. JBL (WWE), 3. Jim Ross (WWE)
Styles jatkaa dominointiaan. Tämä on peräti neljäs kerta, kun Styles voittaa tämän palkinnon, mutta samalla se saattaa jäädä miehen viimeiseksi, vaikka joskus vielä palaisinkin jatkamaan projektia eteenpäin vuodesta 2007. Tämä oli nimittäin viimeinen Stylesin merkittävä vuosi WWE:n selostustiimissä, ja mielestäni Styles teki aivan kiistattomasti parasta työtä niin Raw'ssa kuin ECW:ssäkin. Erityisen ikimuistoinen hetki oli tietenkin Stylesin lähtö Raw'sta, jolloin Styles veti aika shoot-tyylisen promon WWE:n paskuudesta. Kunniamaininnat huikean color commentator -debyytin tehneelle JBL:lle ja vanhalle kunnon JR:lle.

PARAS MANAGERI
2005 - James Mitchell
Kuva
2006: Konnan (TNA)
Runners Up: 2. Armando Alejandro Estrada (WWE), 3. Gail Kim (TNA)
Vuosi 2005 oli 3 Live Kru -aikaiselle Konnanille aivan kamala, mutta vuonna 2006 mies löysi itsensä aivan uudestaan: ensinnäkin Konnan päätti lopettaa painimisen, mikä oli loistava päätös, koska kehätyö oli aina hänen heikoin juttunsa. Sitten Konnan kehitti itselleen mahtavan "vihainen latino" -gimmickin, kaivoi esiin pari kovaa latino-indy-painijaa (kunhan ensin oli päässyt eroon parista virherekrytoinnista), muovasi siltä pohjalta vuoden kiistattomasti parhaan stablen LAX:n ja veti kaiken päälle vielä aivan mahtavia promoja kuukaudesta toiseen. Ilman Konnania LAX ei olisi ollut mitään, ja juuri siksi Konnan oli vuoden manageri. Toki myös Armando Alejandro Estrada teki loistavan debyytin WWE:ssä Umagan managerina, ja Gail Kim puolestaan osoitti TNA:ssa, että naismanageri voi olla paljon muutakin kuin vain nätti valetti.

PARAS DEBYTANTTI
1995 - Ahmed Johnson
1996 - Rocky Maivia
1997 - Bill Goldberg
1998 - Sable
1999 - Kurt Angle
2000 - Sean O'Haire
2001 - Drew Carey
2002 - Maven
2003 - Trinity
2004 - Mikey Batts
2005 - Samoa Joe

Kuva
2006: Homicide (TNA)
Runners Up: 2. Jay Lethal (TNA), 3. MVP (WWE)
Viime vuodesta lähtien tämän palkinnon kriteeri on ollut siis se, että debytanteiksi lasketaan ne, jotka tekevät ensimmäisen esiintymisensä ppv:ssä vuoden aikana ja jotka ovat muuten selvästi uusia painijoita. Eivät ole siis esim. jotain 30 vuotta sitten painineita tyyppejä, jotka eivät vain ole aiemmin painineet ppv:ssä (krhm Bob Armstrong). Niinpä esimerkiksi CM Punk ei käy tämän palkinnon voittajaksi, koska hän paini TNA:ssa viikottais-ppv:eiden aikaan. Sen sijaan TNA:ssa tänä vuonna debytoinut Homicide oli lopulta aivan kiistaton voittaja, vaikka heti alkuvuodesta TNA:han saapunut ja X-Divariin uutta piristystä tuonut Jay Lethal antoikin ihan hyvän haasteen Homicidelle. X-Divarin uudet nimet veivät siis palkinnon kärkipaikan, mutta toinen kunniamaininta menee tyylikkäästi WWE:hen saapuneelle MVP:lle, joka vakuutti katsojat vähitellen.

PARAS PROMOTTAJA
1995 - Razor Ramon
1996 - Steve Austin
1997 - Steve Austin
1998 - Chris Jericho
1999 - Triple H
2000 - Chris Jericho
2001 - Steve Austin
2002 - Paul Heyman
2003 - Chris Jericho
2004 - JBL
2005 - Shawn Michaels

Kuva
2006: Kurt Angle (WWE/TNA)
Runners Up: 2. Edge (WWE), 3. Paul Heyman (WWE)
Kovia promottajia jäi tämän palkinnon ulkopuolelle kokonaan: muun muassa edellä kehumani Konnan ja WWE:n puolelta Mick Foley. Ensin ECW:n sankarina ja sitten sitä tyrannisoivana pomona esiintynyt Paul Heyman esitti taas vuoden aikana mahtavia promokykyjään, ja huikean vuoden vetäissyt Edge pääsi vuoden aikana myös näyttämään mahtavia puhelahjojaan. Silti voiton vie Kurt Angle, joka piti alkuvuoden ajan käytännössä yksin Smackdownin ME-divisioonaa kiinnostavana ja onnistui saamaan jopa feudista Mark Henryn kanssa irti kiinnostavia juttuja. Kun Angle sitten siirtyi TNA:han, miehen promot vain muuttuivat paremmiksi ja intensiivisimmiksi. Jos se ei ollut aikaisemmin selvää, viimeistään vuonna 2006 Angle osoitti olevansa loistava ihan jokaisella osa-alueella - ei vain kehässä.

PARAS COMEBACK
2005 - Matt Hardy
Kuva
2006: Rob Van Dam (WWE)
Runners Up: 2. Sting (TNA), 3. Senshi (TNA)
Objektiivisilla mittareilla Stingin paluu oli varmaan ylivoimaisesti vuoden tärkein - ainakin TNA:lle promootiona, koska Sting toi firmaan todella paljon kaivattua tähtivoimaa (myöhemmin sitä toi lisä toki Kurt Angle). Samoin Senshin yllätyspaluu TNA:han Lockdownissa ja listan ulkopuolelle jäänyt Hardyn WWE-comeback olivat tärkeitä hetkiä. Koska kyseessä on kuitenkin omat palkintoni, selvä voittaja on Rob Van Dam. RVD:n ykkösfanina Van Damin paluu Royal Rumblessa ja sitä seurannut hieno puolivuotinen olivat itselleni painifanina melkeinpä parasta aikaa ikinä. Sitten tietty Van Dam meni hölmöilemään kaiken itse, kun WWE- ja ECW-mestarina ollessaan hän ajeli Sabun kanssa auto täynnä kannabista. Se siitä sitten.

PARAS TURN
2005 - Eddie Guerrero
Kuva
2006: Chavo Guerrero (WWE)
Runners Up: 2. Christian Cage (TNA), 3. Paul Heyman (WWE)
Christian Cagen käännös heeliksi olisi muuten voittanut palkinnon, mutta ikävä kyllä Christianin kääntyminen Stingiä vastaan oli toteutettu niin kömpelön typerästi ja samalla ennalta-arvattavasti, että se pilasi paljon Cagen hahmon hyvästä muutoksesta. Niinpä voitto menee hieman itsellenikin yllättäen Chavolle, jonka kääntyminen Rey Mysteriota vastaan oli päinvastoin toteutettu hämmästyttävän hienosti ja oikeasti yllättävästi. Kunniamaininta menee myös Paul Heymanille, jonka heel-turn ja lyöttäytyminen Big Show'n apuriksi toi aivan uutta särmää ECW:hen.

PARAS FINISHER
2005 - Samoa Joe
Kuva
2006: Homicide (TNA)
Runners Up: 2. Senshi (TNA), 3. Christopher Daniels (TNA)
Jo toinen voitto Homicidelle - ja täysin aiheesta. Homiciden Gringo Killa (indy-maailmassa tunnettu nimellä Cop Killa), eli perkeleellisen näyttävä Vertebreaker oli ylivoimaisesti vuoden näyttävin finisher, varsinkin kun se tuoreena liikkeenä oli todella virkistävää vaihtelua tuttujen liikkeiden keskellä. Kunniamaininnat Senshin tylylle mutta juuri siksi niin näyttävälle Double Foot Stompille ja Christopher Danielsin Best Moonsault Everille, josta kuoriutui uskottava finisher.

PARAS GIMMICK
1995 - Goldust
1996 - nWo
1997 - D-Generation X
1998 - Al Snow
1999 - Chris Jericho
2000 - Kurt Angle
2001 - The Hurricane
2002 - Matt Hardy
2003 - FBI
2004 - JBL
2005 - Muhammad Hassan

Kuva
2006: LAX (TNA)
Runners Up: 2. Mickie James (WWE), 3. MVP (WWE)
Homicidelle ja kumppaneille sen kuin satelee palkintoja, mutta LAX on mielestäni ne kaikki ansainnut, sillä kyseinen porukka toi sellaista särmää TNA:han, mitä ei ollut kyseisessä firmassa tähän mennessä nähty. Aluksi LAX oli tosiaan vähän väkinäinen Konnanin apuriporukka, joka feudasi epätoivoisesti James Gangia vastaan. Porukan jäsenetkin olivat ihan väärät: Apolosta ja Machetesta ei ollut yhtään mihinkän. Sitten kun tilalle oli saatu Homicide ja Hernandez ja kun LAX oli muutenkin päässyt eroon James Gang -feudista, porukasta kuoriutui firman väkivaltaisin ja ennalta-arvaamattomin porukka, lähes tulkoon rikollisjengi, joka teki mitä tahansa puolustaakseen latinojen oikeuksia. Yksinkertaista mutta aivan pirun tyylikästä - ja tuhat kertaa paremmin hoidettu kuin joku WCW-ajan epätoivoinen latino World order -pelleily. Kunniamaininta Mickie Jamesille, jonka lopullinen sekoaminen ja Trish-ihastuminen olivat aivan mahtava lisä naisten divariin. Harmi vain, että koko gimmick kuopattiin, kun Trish loukkaantui. Toinen kunniamaininta MVP:lle, jonka "ylimielinen maailmantähti ilman mitään näyttöjä" oli kieltämättä aika oivaltava hahmo.

PARAS HEEL
2005 - JBL
Kuva
2006: Edge (WWE)
Runners Up: 2. LAX (TNA), 3. Paul Heyman (WWE)
LAX olisi ollut erinomainen vaihtoehto tämänkin palkinnon voittajaksi, mutta nyt pitää antaa tunnustusta Edgelle, jolle vuosi 2006 oli varmasti koko painiuran ikimuistoisin kokonaisuus. Kaikki alkoi heti New Year's Revolutionista, jossa Edge räjäytti pankin, vei vyön John Cenalta ja teki itsestään super-heelin. Edge jos kuka oli WWE:n vuoden pahis - alusta loppuun. Häikäilemätön, röyhkeä, ylimielinen ja täysin törkeä. Kunniamaininta myös Paul Heymanille, josta tosiaan muotoutui ECW:ssä hämmästyttävän niljakas pomo.

PARAS FACE
2005 - AJ Styles
Kuva
2006: Rob Van Dam (WWE)
Runners Up: 2. Samoa Joe (TNA), 3. D-Generation X (WWE)
RVD oli WWE:n rosterista mielestäni aivan kirkkaasti se puhtaasti rakastettavin kaveri, jonka puolella kaikki (WWE-markit, WWE-smarkit, ECW-nörtit...) olivat ja jonka menestystä kaikkien näiden vuosien jälkeen jokainen toivoi. RVD oli yleisön suosikki jo WM:ää edeltäneessä ykköshaastajuusturnauksessa, sen jälkeen MITBissä, sen jälkeen One Night Standissa - ja niin edelleen aina siihen pisteeseen asti, kun Van Dam tyri uransa huippuhetken jäämällä kiinni huumeiden käytöstä juuri, kun hän kantoi kahta WWE:n päämestaruutta. Sekin on toisaalta juuri niin sympaattisen typerää, että kyllä RVD on tämän palkinnon ansainnut. Kunniamaininnat Samoa Joelle ja DX:lle. Joelle siksi, että hänestä tuli vuoden aikana vahingossa yksi TNA:n suurimmista yleisönsuosikeista, koska oli vain niin pirun kova äijä. DX:lle siksi, että olivathan HBK ja HHH aivan tajuttoman suosittuja DX-gimmickillään - väitti kuka tahansa mitä tahansa muuta.

KEHITTYNEIN
1995 - Hunter Hearst Helmsley
1996 - Diamond Dallas Page
1997 - Hunter Hearst Helmsley/HHH
1998 - Rocky Maivia/The Rock
1999 - Shane McMahon
2000 - Jeff Jarrett
2001 - Test
2002 - Goldust
2003 - John Cena
2004 - Randy Orton
2005 - Bobby Roode

Kuva
2006: Hernandez (TNA)
Runners Up: 2. Mr. Kennedy (WWE), 3. Bobby Lashley (WWE)
Jokaiselle LAX:n jäsenelle menee näissä seremonioissa vähintään yksi yksilöpalkinto. Hernandez saa sen olemalla selvästi vuoden kehittynein painija. Kun Hernandez teki alkuvuodesta comebackin, oli hän jo siinä tilanteessa aivan eri tasolla kuin silloin, kun häntä oli viimeksi nähty kömpelönä aloittelevana brawlerina TNA:ssa pari vuotta aikaisemmin. Hernandez ei jättänyt kehitystään kuitenkaan tuohon vaan nousi vuoden aikana yhdeksi firman uskottavimmista ja samalla suosituimmista isoista äijistä, joka pystyi niin paljon muuhunkin kuin vaan peruslöntystelyyn kehässä. Huikeaa työtä. Hatunnostot Mr. Kennedylle ja Bobby Lashleylle, joista kuoriutui vuoden 2006 aikana sekä painitaidoiltaan että preesenssiltään uskottavia semi-ME-nimiä.

ALIARVOSTETUIN & YLIARVOSTETUIN
1995 - Hakushi & Sycho Sid
1996 - Owen Hart & Hollywood Hogan
1997 - Vader & nWo
1998 - Chris Benoit & Hollywood Hogan
1999 - Eddie Guerrero & Lex Luger/The Total Package
2000 - Mike Awesome & Undertaker
2001 - Diamond Dallas Page & Undertaker
2002 - Chris Jericho & Curt Hennig
2003 - Sean O'Haire & Triple H
2004 - Charlie Haas & Jeff Jarrett
2005 - Monty Brown & Jeff Jarrett

Kuva Kuva
2006: Alex Shelley (TNA) & The Great Khali (WWE)
Runners Up: 2. Shelton Benjamin (WWE) & Mark Henry (WWE), 3. Charlie Haas (WWE) & Jeff Jarrett (TNA)
The Great Khali sai siis sittenkin palkintonsa, vaikka jäi kakkoseksi vuoden huonointa painijaa valittaessa. Yliarvostetuimman kategoriassa Khali oli nimittäin aivan selvä tapaus. Kun otetaan huomioon se, että Khali ei ihan oikeasti osannut painia millään mittareilla ollenkaan, oli aivan käsittämätöntä, että hänet edes nostettiin suoraan päärosteriin - puhumattakaan että hänet iskettiin heti feudiin Smackdownin Main Event -painijan kanssa. Niin ja sitten Khali pistettiin vielä tuhoamaan tämä ME-painija heidän ensimmäisessä ppv-ottelussaan, vaikka Khali ei edes tiennyt, miten ppv-ottelu pitäisi painia. Että sellaista. Samaan aikaan TNA:ssa hukattiin Alex Shelleyn talentti aivan täysin, kun miestä pyöriteltiin kuukaudesta toiseen yhdentekevissä kuvioissa, vaikka hän oli koko X-Divarin kiinnostavin tapaus. Ja samahan oli siis Shelleyn kanssa jo jatkunut vuodesta 2004. Juuri kun Shelley oli saamassa nostetta Kevin Nash -kuvion ansiosta, kaikki push siirrettiinkin Austin Starrille. Aliarvostettujen kategoriassa kunniamaininnan saavat ikuisuustapaukset Shelton Benjamin ja Charlie Haas, joiden mahdollisuuksia WWE ei vain tajunnut. Yliarvostetuimmissa puolestaan Khalin lisäksi aivan liian paljon pushia kykyihinsä nähden sai Mark Henry. Ja sitten on vielä Jeff Jarrett, joka saa lähinnä kiittää Khalia ja Henryä siitä, ettei hän pokannut palkintoa jo kolmantena vuotena putkeen.

PARHAISTA PARHAAT

PARAS PPV
1995 - WWF Survivor Series
1996 - WWF Survivor Series
1997 - WWF In Your House 16: Canadian Stampede
1998 - ECW Heat Wave
1999 - ECW Anarchy Rulz
2000 - WWF No Way Out
2001 - WWF WrestleMania X-Seven
2002 - WWE Survivor Series
2003 - WWE WrestleMania XIX
2004 - WWE WrestleMania XX
2005 - WWE WrestleMania 21

Kuva
2006: WWE Unforgiven
Runners Up: 2. ECW One Night Stand, 3. WWE No Way Out
Nyt katkesi WrestleManioiden voittoputki. Olen hieman yllättynyt siitä, että omassa vuoden koosteviestissään What jakoi palkinnon nimenomaan WrestleMania 22:lle, koska siinä oli minun silmiini niin paljon heikkouksia ja turhaa välihöttöä, ettei se millään noussut vuoden parhaimpien ppv:eiden listalle. Sen sijaan vuoden ykköstapahtuma oli Unforgiven, joka saattaa hyvinkin olla kaikkien aikojen suosikkini näistä brand split -tapahtumista. Cenan ja Edgen MOTY, DX:n ja McMahonien huikea feudin päätös, Jeff Hardyn ppv-comeback ja kirsikkana kakun päällä Trish Stratuksen upea jäähyväisottelu. Aivan mahtava ppv. Hyviksi kakkoseksi ja kolmoseksi jäävät taas potin räjäyttänyt One Night Stand (toista kertaa sijalla 2) ja alkuvuodesta yllättänyt No Way Out. TNA jää taas niukasti näiden sijojen ulkopuolelle.

PARAS STABLE
2005 - Team Canada
Kuva
2006: LAX (TNA)
Runners Up: 2. Rated RKO (WWE), 3. Team Canada (TNA)
Olen jo niin paljon hehkuttanut LAX:ää tässä viestissä, etten jaksa enää aloittaa uudestaan perusteluja siitä, miksi LAX nyt aivan kiistattomasti oli vuoden paras stable. Lukekaa sieltä. Ja LAX:llä tarkoitan nimenomaan kuvassa näkyvää Konnan, Homicide & Hernandez -kolmikkoa. Alkuvaiheissa porukassa pyörineet turhakkeet Apolo ja Machete eivät saa mitään siivua tästä kunniasta. Kunniamaininnat loppuvuodesta Raw'n hyvin haltuun ottaneelle Edge, Orton & Lita -kolmikolle ja kesällä hajoamaan joutuneelle TNA:n legendaariselle stablelle Team Canadalle.

PARAS JOUKKUE
1995 - Two Dudes With Attitudes (Shawn Michaels & Diesel)
1996 - The Outsiders (Kevin Nash & Scott Hall)
1997 - Dudley Boyz (D-Von & Buh Buh Ray Dudley)
1998 - New Age Outlaws (Road Dogg & Billy Gunn)
1999 - The Jersey Triad (Diamond Dallas Page & Bam Bam Bigelow & Kanyon)
2000 - Edge & Christian
2001 - Hardy Boyz (Matt & Jeff)
2002 - America's Most Wanted (Chris Harris & James Storm)
2003 - Team Angle/World's Greatest Tag Team (Shelton Benjamin & Charlie Haas)
2004 - Triple X (Christopher Daniels & Prime Time & Low Ki)
2005 - MNM (Johnny Nitro & Joey Mercury)

Kuva
2006: Paul London & Brian Kendrick (WWE)
Runners Up: 2. AJ Styles & Christopher Daniels (TNA), 3. LAX (TNA)
Jos viime vuoden koosteviestissä moitin joukkuetarjontaa hieman köyhäksi, nyt oli mistä valita. Harmittaa älyttömästi jättää AJ Stylesin ja Christopher Danielsin suoranainen dream team kakkoseksi (ja samalla Styles kokonaan ilman palkintoa tänä vuonna), mutta pitkän pohdinnan jälkeen tähän oli kuitenkin päädyttävä. LAX saa tässäkin kategoriassa kunniamaininnan, mutta kyllä voiton vie silti Paul Londonin ja Brian Kendrickin aivan mahtava joukkue, joka nosti Smackdownin ja koko WWE:n joukkuepainin taas aivan uuteen kukoistukseen. Upeita otteluita jokaisessa ppv:ssä ketä tahansa joukkuetta vastaan ja todella virkistävää vaihtelua kaikelle muulle WWE:n joukkuepainille. Mikä parasta, London ja Kendrick saivat oikeasti myös pitää mestaruuksia yli puolet tästä vuodesta. Lopullisen ratkaisun oikeastaan tämän kaksikon puolelle käänsi juuri se, että Londrick on vain vielä astetta sympaattisempi tapaus kuin Styles & Daniels.

PARAS FEUD
1995 - 1-2-3 Kid vs. Razor Ramon
1996 - nWo vs. WCW
1997 - Hart Foundation vs. Steve Austin
1998 - Steve Austin vs. Vince McMahon
1999 - Rob Van Dam vs. Jerry Lynn
2000 - Triple H vs. Cactus Jack
2001 - Steve Austin vs. Kurt Angle
2002 - Triple H vs. Shawn Michaels
2003 - Kurt Angle vs. Brock Lesnar
2004 - Triple H vs. Shawn Michaels vs. Chris Benoit
2005 - AJ Styles vs. Christopher Daniels

2006: Edge vs. John Cena (WWE)
Runners Up: 2. Kurt Angle vs. Samoa Joe (TNA), 3. Trish Stratus vs. Mickie James (WWE)
Tästä ei mielestäni ole paljon epäselvyyttä tänä vuonna. Edgen ja John Cenan feud alkoi New Year's Revolutionissa, kun Edge lunasti MITB-salkkunsa ja ryöväsi Cenalta mestaruuden. Päätöksen se sai yhdeksän kuukautta myöhemmin Unforgivenin upeassa TLC Matchissa. Vaikka tuossa välissä ehti tapahtua paljon muuta ja vähän muitakin feudeja, pohjimmiltaan Edgen ja Cenan rankka vihanpito oli koko ajan käynnissä. Ja vaikka feudin otteluiden lopputuloksissa mielestäni kustiin Edgeä pahasti silmään (erityisesti Royal Rumblessa), loppujen lopuksi juuri tämä feud teki Edgestä sen Main Event -tähden, jona me hänet tiedämme. Ja se on hyvin pitkälti Edgen ansiota, koska hän hoiti roolinsa tässä feudissa niin saatanallisen loistavasti. Ei tästä kuviosta voi oikein muuta sanoa: tämä oli aivan kiistattomasti WWE:n ME-kuvioiden (jotka muuten olivat paikoitellen hieman tylsiä) ehdoton helmi. TNA:ssa vastaavan suitsutuksen ansaitsee tietenkin sitten loppuvuoden mahtava kuvio Joen ja Anglen välillä, ei epäilystäkään. Trishin ja Mickien feud on puolestaan erinomainen esimerkki poikkeuksellisen buukkauksen ja rohkeuden onnistumisesta - vieläpä naisten divarin puolella.

PARAS OTTELU
1995 - Diesel (c) vs. Bret Hart - Anything Goes Match @ Survivor Series
1996 - Bret Hart (c) vs. Shawn Michaels - 60 Minute Iron Man Match @ WrestleMania XII
1997 - Bret Hart vs. Steve Austin - Submission Match (Special Referee: Ken Shamrock) @ WrestleMania 13
1998 - The Rock (c) vs. Triple H - Ladder Match @ SummerSlam
1999 - Taz (c) vs. Masato Tanaka vs. Mike Awesome @ Anarchy Rulz
2000 - Triple H (c) vs. Cactus Jack - Street Fight Match @ Royal Rumble
2001 - Triple H vs. Steve Austin - Three Stages of Hell Match @ No Way Out
2002 - Triple H (c) vs. Chris Jericho vs. Booker T vs. Kane vs. Shawn Michaels vs. Rob Van Dam - Elimination Chamber Match @ Survivor Series
2003 - Kurt Angle (c) vs. Chris Benoit @ Royal Rumble
2004 - Triple H (c) vs. Chris Benoit vs. Shawn Michaels @ WrestleMania XX (WWE)
2005 - Shawn Michaels vs. Kurt Anle @ WrestleMania 21 (WWE)

Kuva
2006: Edge vs. John Cena - TLC Match @ Unforgiven (WWE)
Runners Up: 2. Angle vs. Undertaker (WWE), 3. Joe vs. Angle (TNA)
Triple H:n ote alkaa lipsua: nyt tuli jo toinen vuosi putkeen, kun mies ei ollut mukana yhdessäkään kolmen parhan joukkoon mahtuneessa ottelussa, kun vielä 2000-luvun alussa Triple H oli mukana joka vuosi MOTYssä. Tänä vuonna kunnia menee Edge vs. Cenalle, jota olen edellä jo runsaasti hehkuttanut. Samoin hehkutusta ovat saaneet osakseen kunniamaininnan pokkaavat Angle vs. Taker ja Angle vs. Joe.

PARAS NAISPAINIJA
2005 - Trish Stratus
Kuva
2006: Trish Stratus (WWE)
Runners Up: 2. Lita (WWE), 3. Mickie James (WWE)
Tästä(kään) ei ole tänä vuonna mielestäni mitään epäselvyyttä. Vuosi 2006 oli Trishin vuosi - ja samalla viimeinen vuosi aktiivipainijana. Ihan jo siitä syystä palkinto on aivan ehdottomasti annettava Trishille. Unforgivenin jäähyväisottelu oli vielä näin 10 vuotta myöhemminkin katsottuna tunteellinen hetki. Samalla harmittaa, että palkintoa ei voi antaa myös Litalle, jolle samalla tavalla vuosi 2006 oli viimeinen aktiivipainivuosi ja joka teki tänä vuonna vielä upean paluun kehiin. Kaikki kunnia silti myös Litalle. Toinen kunniamaininta Mickie Jamesille, joka puolestaan hienosti edusti WWE:n naisten divarin tulevaisuutta.

PARAS PAINIJA
1995 - Bret Hart
1996 - Shawn Michaels
1997 - Bret Hart
1998 - Mankind/Dude Love/Cactus Jack
1999 - Steve Austin
2000 - Triple H
2001 - Steve Austin
2002 - Kurt Angle
2003 - Brock Lesnar
2004 - Chris Benoit
2005 - AJ Styles

2005:
5. John Cena (WWE)
4. Christian Cage (TNA)
3. Samoa Joe (TNA)
2. Kurt Angle (WWE/TNA)
Kuva
1. Edge (WWE)
Tässä sitä nyt ollaan. Edge pokkasi oikeastaan kaikki vuoden tärkeimmät palkinnot: vuoden feud, vuoden ottelu ja vuoden painija. Ja vieläpä täysin ansaitusti. Feud ja ottelu John Cenan kanssa eivät nimittäin olleet ainoita, joista hän olisi voinut saada kyseiset palkinnot vaan veriset taistot Mick Foleyta vastaan ja Foleyn kanssa olivat myös täyttä timanttia - kuten oli oikeastaan koko Edgen vuosi. Olen jo niin monta kertaa toistanut, että vuonna 2006 Edgestä tuli meidän tuntemamme rakastettavan vihattu Main Event -heel, joten sanotaan se nyt vielä kerran. Koska se on totta. Jos mietitään WWE:n Main Event -kuvioita, vuosi 2006 oli ehdottomasti se vuosi, jolloin Edgen tähti syttyi, ja se loisti aivan vuoden alusta aivan loppuun. Toki John Cena tietyllä tavalla hallitsi buukkauksellisesti Raw'ta, mutta loppujen lopuksi Cenan vuosi ei missään vaiheessa ollut yhtä näyttävä ja onnistunut kuin Edgen. Kyllä, Edge oli kiistatta vuoden 2006 painija.

Hyviä haastajia Edgellä kyllä oli: kovimpana Kurt Angle, joka onnistui kuulumaan vuoden tärkeimpiin painijoihin niin WWE:ssä kuin TNA:ssakin. Oikeastaan juuri tuo loikka ja sitä seurannut upea feud Samoa Joen kanssa sinetöivät vain sen, kuinka mieletön painija Angle ja kuinka älyttömän impactin hän saa aikaan missä tahansa. Anglelle tämä aikamoinen vuoristoratavuosi oli ehdottomasti uran kovimpia, mutta nyt hän jää kakkoseksi Edgelle. Myös kolmos- ja nelossijat menevät TNA:han, vaikka tällä kertaa viime vuoden voittaja AJ Styles jää kokonaan sijoitusten ulkopuolelle. Se johtuu ennen kaikkea siitä, että Styles ei missään vaiheessa vuotta noussut ME-kuvioihin, mikä on mielestäni oleellista vuoden painijaa valitessa. Muutenkin vuosi 2006 tuntui vähän sellaiselta välivuodelta Stylesille. Sen sijaan Samoa Joelle vuosi 2006 oli lopullinen läpimurtovuosi, ja samaa voi sanoa tietyllä tavalla myös konkari Christian Cagesta, joka vihdoin osoitti TNA:ssa olevansa kykeneväinen kantamaan paikkaa firman päämestarina. Molemmilta upeita otteluita ja upeaa suorittamista koko vuoden. Viitossija menee sitten itseoiketetusti John Cenalle, joka kyllä myös oli aivan kiistattoman tärkeä osa WWE:tä vuoden aikana. Vielä ei silti ollut Cenan vuosi.

Tähtiarvosanat:

Olen taas jokaisen ppv:n lopussa postannut aina, ketkä ovat mielestäni ansainneet kyseisen ppv:n kohdalla kolme, kaksi tai yhden tähden. Ykköseksi nousee vuoden painija Edge, joka keräsi 19 pistettä. Toiseksi tulee viime vuosina tätä tilastoa hallinnut AJ Styles (17 pistettä) ja kolmanneksi Samoa Joe (11 pistettä). Nelossijan ottaa Chris Benoit (9 pistettä), ja vitossijan jakavat Christopher Daniels, Rey Mysterio ja Kurt Angle (8 pistettä).

Lisäksi edelleen kokoan tilastoa siitä, ketkä painijat ovat koko projektin aikana eniten saaneet niitä tähtipisteitä. Tässä top 5, ja tässäkin pitää muistaa se häikkä, että vuoden '95 WCW ei ole mukana.

1. AJ Styles (WWA/TNA) - 209
2. Shawn Michaels (WWF/WWE) - 107
3. Chris Benoit (WCW/WWF/WWE) - 105
4. Steve Austin (WWF/WWE) - 77, Chris Jericho (WCW/WWF/WWE) - 77

Kärkiviisikossa ei tapahtunut ollenkaan sijoitusmuutoksia viime vuoteen verrattuna. Chris Benoit kiri Michaelsia kiinni, mutta ei päässyt vielä tämän ohi. Muuten tilanne on aika tasainen. Steve Austin ei tipu vieläkään kärkiviisikosta, vaikka paini viimeksi vuonna 2003.

Kärkiviisikko eniten näinä vuosina huippuotteluita painineista painijoista:

1. Triple H (WWF/WWE) - 25
2. Shawn Michaels (WWF/WWE) - 23
3. Chris Benoit (WCW/WWF/WWE) - 19
4. Steve Austin (WWF/WWE) - 17, Kurt Angle (WWF/WWE) - 17

Tässä viisikossa merkittävin muutos oli se, että Angle nousi nyt jaetulle neljännelle sijalle tasoihin Steve Austinin kanssa. Kyllä, Austin sinnittelee tässäkin tilastossa yhä mukana. Kärkikolmikko pysyi myös tässä samana, vaikka HHH yrittää nyt taas repiä vähän isompaa eroa HBK:hon, jonka kanssa hän on käynyt koko ajan tasaista vääntöä tämän kategorian ykköspaikasta.

Kärkiviisikko eniten näinä vuosina mestarina esiintyneistä painijoista:

1. Jeff Jarrett - 110 (WWF Intercontinental, WCW US Heavyweight, NWA North American, WWF Tag Team, WWF European, WCW World Heavyweight, WWA World Heavyweight, NWA World Heavyweight)
2. AJ Styles - 67 (WWA International Cruiserweight, TNA X Division, NWA Tag Team, NWA World Heavyweight)
3. Triple H - 50 (WWE Intercontinental, WWF European, WWF World, WWF Tag Team, World Heavyweight)
4. King Booker - 45 (WCW Tag Team, WCW Television, WCW World Heavyweight, WWE United States, WWF Hardcore, World Tag Team, World Heavyweight)
5. Steve Austin - 40 (Million Dollar, WWF Tag Team, WWF Intercontinental, WWF World)

Kyseessä siis lukuja siitä, kuinka monta kertaa kukin painija on esiintynyt ppv:eissä jonain mestarina. TNA:n ykköskaksikko Jarrett & Styles dominoi edelleen. King Booker ohitti nyt tilastossa Austinin, mutta muuten kärkiviisikon sijoitukset pysyvät ennallaan.

---------------------------

Tässä se nyt taas sitten olisi. Vuosi 2006 paketissa. Ja tällä haavaa en siis aloita vuoden 2007 arvioita, vaan siirryn seuraavaksi ihan muualle, yli 30 vuotta taaksepäin nykyhetkestä.

Avatar
DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8608
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » La 12.03.2016 22:38

Jatka täällä kunnes kuolema meidät erottaa. :salut:
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Avatar
luulokuningas
Viestit: 813
Liittynyt: Ma 23.02.2004 18:52

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja luulokuningas » Su 13.03.2016 14:29

Mielestäni on hyvä lopettaa huipulla. Blogi-idealle myös iso peukku.

Tähtipörssejä lukiessani tuli mieleen, että voisi olla myös mielenkiintoista saada jonkinlaista dataa siitä, keiden matseille olet antanut keskimääräisesti korkeimmat (ja miksei myös matalimmat) pisteet.
"Sometime people think you have to take viagra because you have to or you need to. I take viagra because I can."
-Teddy Long

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 13.03.2016 15:43

luulokuningas kirjoitti:Tähtipörssejä lukiessani tuli mieleen, että voisi olla myös mielenkiintoista saada jonkinlaista dataa siitä, keiden matseille olet antanut keskimääräisesti korkeimmat (ja miksei myös matalimmat) pisteet.
Tämmöistä dataa olisi joo jossain välissä tarkoitus kerätä ainakin aktiivisimpien painijoiden osalta, kunhan aika sallii :)

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Su 13.03.2016 21:19

Isossa linjassa aika samaa mieltä oltiin painivuodesta 2006. Vuoden painija, ottelu ja joukkuekin olivat samoja. WrestleManian valitsin vuoden parhaaksi ppv:ksi, koska se sisälsi useita muistettavia otteluita, vaikkakin kokonaisuus vähän rakoili turhien Booker vs. Boogeymanien vuoksi. Mutta siis Unforgiven 2006 on todellakin parhaita "väli-ppv:itä" ikinä. Ehkä Vengeance 2005:n ja muutaman muun ohella.

Ja melkoisen rohkea temppu tuo ajanlaskun alkuun hyppääminen. Eipähän tarvitse pelätä, että minun projektini ottaisit ajallisesti kiinni :D

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ma 14.03.2016 08:28

What kirjoitti:Isossa linjassa aika samaa mieltä oltiin painivuodesta 2006. Vuoden painija, ottelu ja joukkuekin olivat samoja. WrestleManian valitsin vuoden parhaaksi ppv:ksi, koska se sisälsi useita muistettavia otteluita, vaikkakin kokonaisuus vähän rakoili turhien Booker vs. Boogeymanien vuoksi. Mutta siis Unforgiven 2006 on todellakin parhaita "väli-ppv:itä" ikinä. Ehkä Vengeance 2005:n ja muutaman muun ohella.

Ja melkoisen rohkea temppu tuo ajanlaskun alkuun hyppääminen. Eipähän tarvitse pelätä, että minun projektini ottaisit ajallisesti kiinni :D
Noh, vuosina 1983-1994 on järjestetty yhteensä melkeinpä yhtä monta ppv:tä kuin pelkästään vuonna 2006 :) Ei nyt ihan niin vähän mutta melkeinpä: tuolloin ppv:eiden määrä oli niin paljon vähäisempi, että tuo aikakausi tulee kahlattua yllättävän nopeasti läpi, jos vauhtiin pääsee.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » La 18.11.2017 12:25

Kohtalokkaasta viimeisestä viestistä on aikaa yli puolitoista vuotta... :D Silloin en oikeasti enää ajatellut, että kirjoittaisin tänne koskaan yhtään arviota, koska tuntui, että täällä ei ollut enää ketään (paitsi tietty DMW) lukemassa arvioita, mutta olisi tietenkin pitänyt arvata, että olen väärässä. Alert nousee aina haudasta.

Näköjään suurimmasta osasta tänne postatuista arvioistani kuvatkin ovat ihanasti muuttuneet tuollaisiksi jättisuuriksi Photobucket-kuvakkeiksi, pitää katsoa jos jotenkin nuo joskus jaksaisi editoida kuntoon - tai ainakin poistaa kuvalinkit viesteistä. Voi olla, että siinäkin on vähän turhan paljon hommaa, mutte jotenkin nuo olisi siistittävä :D

Viime viestin jälkeen olen tosiaan aloittanut "uuden projektin", eli alkanut katsoa amerikkalaisten painipromootioiden ppv:eitä vuodesta 1983 lähtien. Noita arvioita olen postaillut Smarksideen, blogialustaa en ole missään vaiheessa saanut jalostettua ideaa pidemmälle. Tällä hetkellä olen tuossa projektissa jo vuodessa 1992, eli vuosien 1983-1995 läpikaluamisessa ollaan kuitenkin jo voiton puolella. Sen jälkeen, kun aika koittaa, olisi aika siirtyä takaisin vuoteen 2007.

Pohdiskelen tässä nyt lähinnä sellaista vaihtoehtoa, että postailisin ihan huvikseni nuo viimeisen puolentoista vuoden aikana Smarksideen kirjoittelemani arviot myös tänne, ja sitten voisin julkaista nykyistä tahtia taas arvioita myös täällä. Toki moni nuo arviot on jo lukenut, mutta olisivatpa sitten tässä samassa aiheessa myös. Katsotaan, mitä tästä nyt tulee - jos jonkun järkevän idean tähän saisi. Tämä lähinnä tällaisena viestinä, että yritän kehitellä jotain järkevää tapaa taas jatkaa vanhojen arvostelujen postailua tännekin!

Avatar
DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8608
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » La 18.11.2017 17:06

Kenitys kirjoitti:Pohdiskelen tässä nyt lähinnä sellaista vaihtoehtoa, että postailisin ihan huvikseni nuo viimeisen puolentoista vuoden aikana Smarksideen kirjoittelemani arviot myös tänne, ja sitten voisin julkaista nykyistä tahtia taas arvioita myös täällä. Toki moni nuo arviot on jo lukenut, mutta olisivatpa sitten tässä samassa aiheessa myös. Katsotaan, mitä tästä nyt tulee - jos jonkun järkevän idean tähän saisi. Tämä lähinnä tällaisena viestinä, että yritän kehitellä jotain järkevää tapaa taas jatkaa vanhojen arvostelujen postailua tännekin!
Tänne vaan kaikki mitä löytyy, itse en ole SmarkSidesta viestiäkään lukenut vaikka sinne olen rekisteröitynytkin. Eikai siinä mitään menetäkään jos tänne pistää, ellei niitä nyt sitten ole ihan perkeleesti ja copy-pasteaminen veisi puoli elämää aikaa.
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Avatar
Jack DiBiase
Moderaattori
Viestit: 3817
Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Jack DiBiase » La 18.11.2017 18:42

Mikä v***u on Smarkside?
WE BACK YA'LL?!

Avatar
DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8608
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » La 18.11.2017 19:04

Jack DiBiase kirjoitti:Mikä v***u on Smarkside?
Joku trollifoorumi, missä kaikki on samaa mieltä kaikesta ja kaikilla on kivaa.
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Avatar
Ravenwood
Viestit: 2273
Liittynyt: La 09.01.2010 20:11
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Ravenwood » La 18.11.2017 19:18

DeadManWalking kirjoitti:
Jack DiBiase kirjoitti:Mikä v***u on Smarkside?
Joku trollifoorumi, missä kaikki on samaa mieltä kaikesta ja kaikilla on kivaa.
Ei ihan, koska minä olen siellä.

Avatar
DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8608
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » La 18.11.2017 19:20

Ravenwood kirjoitti:Ei ihan, koska minä olen siellä.
Olen minäkin tavallaan, rekisteröidyin sinne jotta kukaan ei ottaisi itselleen niin typerää nimimerkkiä kuin DeadManWalking.
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Vastaa Viestiin