Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Kaikkea yleistä showpainiin liittyvää. Yritetään kuitenkin pysyä asiallisessa keskustelussa.

Valvojat: Moderaattorit, Ylläpito

Vastaa Viestiin
Avatar
Jack DiBiase
Moderaattori
Viestit: 3817
Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52

Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja Jack DiBiase » Ke 06.02.2013 09:57

Ohessa Bill Apterin haastattelu tuoreen Hall of Fame inducteen, Bruno Sammartinon kanssa. Haastattelussa Bruno kertoo miksi hän lopulta suostui HOF-valintaan. Häntä oli pitkään ärsyttänyt WWE:n huumeiden käyttö, ohjelmissa näytettävä väkivalta, alastomuus, kiroilu ja kaikenlainen vulgaarisuus. Mutta Triple H:n otettua yhteyttä Brunoon, hän oli selittänyt, että kaikkia näitä oli vähennetty/lopettu, Bruno hyväksyi viimein halunsa olla osa tätä bisnestä, jota hän rakasti 25 vuotta, mutta joka ajoi hänet eri tielle. Bruno kertoi myös olevansa tyytyväinen siihen, että nyky-tähdet näyttävät normaaleilta urheilijoilta, eikä enää ole laihoja poikia, jotka pumppavat itsensä lyhyessä ajassa steroidi-möhköiksi, ja pian kutistuvat laihoiksi pojiksi. Lisäksi hän mm. kehui WWE:n nykyistä terveydenhoito-politiikkaa. Kuunnelkaa ihmeessä tuo haastattelu. Myös Bill Apterin pitäisi päästä Hall of Fameen.

WE BACK YA'LL?!

Avatar
Goner
Viestit: 426
Liittynyt: To 20.11.2003 16:03

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja Goner » La 09.02.2013 22:04

Brunon päätös on oikein mukava asia. Kieltäytyminenkin olisi ollut täysin ok, mutta ihan jo hänen legendaarisuutensa tunnustaminen ja julistaminen WWE:nkin osalta on tärkeää, vaikka se ei Brunoa itseään kiinnostakaan. Samalla hän nappaa kuulemma isomman palkkion kuin muut HoF-valitut tähän mennessä ja tienannee mukavasti myös tulevilla dvd-julkaisuilla, peleillä jne. Lisäksi näyttää siltä, että WWE tuottaa jo pitkään suunnitellun elokuvan Brunon elämästä. Bruno on aiemmin hylännyt isojenkin tuotantoyhtiöiden tarjoukset, koska ne ovat halunneet lisätä jo itsessään elokuvan arvoiseen käsikirjoitukseen keksittyjä asioita. Ja Brunon tarina lapsuudesta alkaen on todellakin sellainen, joka jokaisen tulisi tietää.

Aikoinaan WWE esti Brunon nimen mainitsemisen painin historiasta kertovassa dokumentissa ja vielä pari vuotta sitten WWE rankkasi Brunon kaikkien aikojen WWE-tähtien listalla aivan naurettavalle sijalle 24. Nyt parissa yössä hänestä tuli "perhaps the greatest of all time" ja vielä keksittiin liioiteltu luku loppuunmyytyjä MSG-tapahtumia. Toivottavasti tämä herättää taas väkeä ajattelemaan WWE-hypen merkitystä ja että ehkä historian suurimpiin tähtiin kannattaa tutustua muutenkin kuin WWE:n kautta. Moni ei saa ikinä ansaittua arvostusta, koska WWE ei heistä kerro, ja toisaalta vaikka jostain Fabulous Moolahista tulee ihmisten silmissä arvostettu kaikkien aikojen naispainija, koska WWE sitä julistaa. Bruno olisi oikeasti kyseenalainen valinta kaikkien aikojen kovimmaksi painijaksi, mutta pitää olla tyytyväinen kun häntä vihdoin arvostetaan.

Bill Apter on hankala tapaus, enkä tiedä asiasta tarpeeksi ollakseni mitään mieltä. Kaikki riippuu siitä, että kuinka tärkeä rooli hänellä oikeasti oli lehdissä. Lehdille on annettu lempinimi hänen mukaan ja hän oli niiden kasvot, mutta ne eivät varsinaisesti olleet hänen lehtiään ja hän oli vain yksi monesta tekijästä. Jos Apter tosiaan oli Apter Magsien selvästi tärkein yksittäinen vaikuttaja, niin silloin Bill Apter on ehdottomasti toinen hall of fame -tason merkittävä painijournalisti Dave Meltzerin ohella. Jälkimmäinen ei toki WWE:n Hall of Famen kannalta ole olennainen, mutta Apter Magseista WWE hyötyi aikoinaan valtavasti. Toisaalta WWE:n HoF:n kohdalla ei ole myöskään merkitystä oliko Apter oikeasti tärkeä, eikä häntä välttämättä ikinä sinne valittaisikaan, koska mitäpä WWE hyötyisi hänestä.

Avatar
Mr.Perfekt
Viestit: 794
Liittynyt: Su 24.08.2008 17:51
Paikkakunta: Lahti

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja Mr.Perfekt » La 09.02.2013 23:28

Nytkuun Hall of Fameen saataisiin vielä vaikkapa Lou Theszin, Gory Guerreron ja Frank Gotchin kaltaisia legendoja niin saisi tämäkin vielä enemmän uskottavuutta.

Avatar
Koopatroopa
Viestit: 494
Liittynyt: Ti 08.05.2007 17:47

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja Koopatroopa » La 09.02.2013 23:53

Niinhän ne oli Stone Cold, HBK, Bret Hart, Ric Flair, Hogan sun muutkin "greatest superstar of all time", kun heidät aikanaan julkistettiin HoFiin. Eiköhän sama kuvaus anneta vielä ainakin Takerille, Rockille, HHH:lle, John Cenalle, Sheamukselle, Rybackille jne...
Darien Fawks kirjoitti: Etkö ymmärrä, että mielipiteesi on subjektiivinen?

Avatar
Goner
Viestit: 426
Liittynyt: To 20.11.2003 16:03

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja Goner » Pe 22.02.2013 14:28

Pienet huhut & uutiset -threadissa puhuttiin WWE:n HoF:sta, mutta kommentoinpa täällä kun tälle oma thread on ja siellä alettiin puhua jo ihan muusta.
Japeet kirjoitti:Nojaa, julkkissiipeä lukuunottamatta ihan hyvä kokoonpano HoF:illa on. Vaikka se saakin usein paljon lokaa niskaansa, niin kyllä musta on ihan kiva että suuret alan tekijät saavat edes tuon pienen tunnustuksen. Ei sitä pari edgeä ja cowboybobortonia pilaa.
Kyllä se kokoonpano tosi huono on ilman julkkissiipeäkin. Jos olisivat tyytyneet olemaan pelkkä WWE:n hall of fame, niin porukka olisi muutamia merkittäviä puutteita ja muutamia typeriä valintoja lukuunottamatta ihan hyvä. Mutta kun he valitsevat sinne väkeä, joka ei ole WWE:ssä ikinä paininutkaan, ja yrittävät siten olla Pohjois-Amerikan painin hall of fame, tulee tuosta kokoonpanosta täysin epätasapainoinen valittujen jäsenten vaikuttaessa ulkopuolisen silmin täysin satunnaisilta.

Urheilun hall of fameihin ei WWE:n versiota voi verrata niin kauan kuin esim. jääkiekon hall of famen valinnoista ei vastaa yksin vaikka joku Gary Bettman, joka valitsisi mukaan lähinnä Atlantin divisioonassa vaikuttanutta väkeä ja korkeintaan joka viidennen muualta Pohjois-Amerikasta. Ongelma on siinä, että jotkut voivat luulla sen nimilistan olevan edes kohtuullinen katsaus viimeisen 50 vuoden merkittävimpiin painijoihin. Siksi jaksan siitä valittaa, jos kokoonpanosta jossain puhutaan. Muuten suhtaudun siihen sellaisena kuin se on ja uusien valintojen osalta vähemmän vakavasti.

WWE:n Hall of Fame on siis hall of famena aika vitsi, mutta ei se itse tapahtuma turha ole. Tykkään etenkin kun valokeilasta jo pidempään poissa ollut väki saa pitkästä aikaa huomiota ja arvostusta, jonka he yleensä ansaitsevat riippumatta siitä ovatko he hof-paikan arvoisia. Elämäntyöpalkintoja jakavana tilaisuutena se on erinomainen.

WWE on parina viime vuotena mielestäni aiempaa paremmin muistanut puhua erillisestä julkkissiivestä sen sijaan että Bob Ueckeria ja Billy Grahamia pidettäisiin jotenkin tasavertaisina jäseninä. Muiden epämääräisempien julkkisten jälkeen huhuttu Donald Trumpin valinta ei siksi haittaisi juurikaan. Hän sentään oli (ostoissa mitattuna) kaikkien aikojen suurimman Wrestlemanian ykköstähti viime vuoteen asti, mikä on vähän isompi saavutus kuin Drew Careyn tai Pete Rosen tekemiset. Wrestling Observerin mukaan Trumpin valinta oli tarkoitus ilmoittaa tämän viikon Raw'ssa, mutta se jäi jostain syystä tekemättä. Cyndi Lauperiakin kuulemma mietitään, mutta kahta julkkista ei otettaisi samana vuonna. Lauper on noista selkeästi tärkeämpi ja sopisi mielestäni paremmin juuri MSG:ssa juhlittavaksi.

Avatar
ToNy-MaN
Viestit: 1755
Liittynyt: Pe 06.01.2006 03:03
Paikkakunta: Jämsänkoski

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja ToNy-MaN » Ti 26.02.2013 01:11

"Donald J. Trump ‏@realDonaldTrump
Wow, I was just informed that I'm being inducted into the @WWE Hall of Fame-- a great honor --"

olihan tästä huhua mutta nyt se on confirmed.
Arguing on the Internet is like competing in the Special Olympics.
Even if you win, you're still retarded.

Avatar
Mr.Perfekt
Viestit: 794
Liittynyt: Su 24.08.2008 17:51
Paikkakunta: Lahti

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja Mr.Perfekt » Ti 26.02.2013 13:23

Kyllä Trump tuon paikkansa Hall of Famessa ansaitsee ennemmin kuin joku Pete Rose. Pitihän WWE sentään kaksi peräkkäistä WrestleManiaa tyypin rakennuksessa ja oli iso osa Mania 23;sta.

Oli muuten hauska nähdä tuossa WWE'n esittämässä pätkässä Ted DiBiase Sr. kättelemässä Donald Trumpia.

Avatar
bookert
Viestit: 626
Liittynyt: Ke 19.11.2003 19:21
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja bookert » Ti 26.02.2013 18:31

Juu kyllä Trumppi on täysin hyväksyttävä setä FOF:iin ottaen huomioon Drew Careyt jne. Alkaakin olla melko starapitoinen joukko tänä vuonna. Ei varmaan enää ketään huikeaa nimeä ängetä tähän vuosimalliin, mutta sensijaan mietin kumpi on SE viimeinen nimi kyseisessä gaala-illassa, Foley vai Sammartino? Sammartino on toki Truepainikansalle SE iso nimi, joka ansaitsee suurimman huomion, mutta Foleyn edesottamukset ovat enemmän tämän päivän fanikannan mielessä. Hän on se kenet jokainen skidikin tietää kun taas Brunon nimi ollut pimennossa pitkään.
Big Things Poppin, Little Things Stoppin

Panu5
Viestit: 1059
Liittynyt: Ke 12.10.2005 14:56
Viesti:

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja Panu5 » Ma 25.03.2013 20:08

http://www.wwe.com/classics/wwe-hall-of ... o-26101294
Arnold Schwartzenegger tulee asettamaan Bruno Sammartinon Hall of Fameen.

Avatar
Grabbag
Viestit: 185
Liittynyt: Ti 16.06.2009 22:02

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja Grabbag » Ti 26.03.2013 17:47

Panu5 kirjoitti:http://www.wwe.com/classics/wwe-hall-of ... o-26101294
Arnold Schwarzenegger tulee asettamaan Bruno Sammartinon Hall of Fameen.
Pelkästään tuo olisi jo hyvä syy lähteä katsomaan paikan päälle.

Avatar
Dorian
Viestit: 2163
Liittynyt: To 10.02.2011 15:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja Dorian » Ti 26.03.2013 17:50

Remember Bruno when I promised to induct you to the Hall of Fame? I lied.
Tämä pysyy tässä niin kauan, kunnes seuraavat asiat tapahtuvat:

SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]

Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]

Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]

Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]

Avatar
Goner
Viestit: 426
Liittynyt: To 20.11.2003 16:03

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja Goner » Ti 26.03.2013 22:23

Nyt on myös Mick Foley paljastanut nimeäjänsä virallisella videolla. En sitä spoilaa, koska jokaisen kannattaa katsoa se itse:

Avatar
Jesuli
Viestit: 191
Liittynyt: Su 24.12.2006 10:29
Paikkakunta: Pori

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja Jesuli » Ke 27.03.2013 15:29

Goner kirjoitti:Nyt on myös Mick Foley paljastanut nimeäjänsä virallisella videolla. En sitä spoilaa, koska jokaisen kannattaa katsoa se itse:
Hyvä päätös. Itse olisin valinnut Pään.
Velocity kirjoitti:koko v***n huone on koluttu läpi, ja siinä makasin 10 minuuttia paikallani ja se vain KATOSI.
What kirjoitti:Miksi Cena ei saisi Wrestlemanian pääottelussa?
What kirjoitti:Sekin oli ihan uskomattoman hieno hetki, kun Porin torilla kaksi n.13-vuotiasta teinityttöä tuli pummimaan tupakkaa.

Avatar
takaovi
Viestit: 2430
Liittynyt: Su 26.08.2007 16:17
Paikkakunta: Pori

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja takaovi » Ke 27.03.2013 18:56

Ehdottomasti hyvä ja looginen valinta Foleyn nimeäjäksi.

Hieno HoF tapahtuma kyllä tulossa. Paljon hienoja painijoita =D>
No anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke ottelu

Avatar
vendicta
Viestit: 1245
Liittynyt: La 17.10.2009 08:28

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja vendicta » Ti 02.04.2013 08:57

Trish Stratuksen nimeää Stephanie McMahon.
Trish Stratus ‏@trishstratuscom 5 h
I'd be honored if @StephMcMahon would be a part of the biggest nite of my career & inducts me into @WWE #HOF, Steph will u do me the honor?
Stephanie McMahon ‏@StephMcMahon 5 h
“@trishstratuscom: Yes!!! It would be my pleasure to induct one of the greatest Divas of all time in to the #WWEHOF #overwhelmed #honored

Avatar
Mr.Perfekt
Viestit: 794
Liittynyt: Su 24.08.2008 17:51
Paikkakunta: Lahti

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja Mr.Perfekt » Ti 02.04.2013 14:29

Lita olisi ollut loogisempi vaihtoehto mutta kaipa Stephikin käy.

Avatar
unssi
Viestit: 196
Liittynyt: Ma 09.02.2004 03:32
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja unssi » Ti 02.04.2013 20:09

Mr.Perfekt kirjoitti:Lita olisi ollut loogisempi vaihtoehto mutta kaipa Stephikin käy.
No hei, viikonlopun McMahon-exposure olisi ollut liian matala jossei ketään heistä oltaisi nähty.
Unssi once slapped Bruce Banner.He was too scared to get mad.

Avatar
Phenomenon
Viestit: 1971
Liittynyt: Pe 15.02.2008 11:35
Paikkakunta: Itä-Helsinki

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja Phenomenon » To 04.04.2013 16:13

vendicta kirjoitti:Trish Stratuksen nimeää Stephanie McMahon.
Trish Stratus ‏@trishstratuscom 5 h
I'd be honored if @StephMcMahon would be a part of the biggest nite of my career & inducts me into @WWE #HOF, Steph will u do me the honor?
Stephanie McMahon ‏@StephMcMahon 5 h
“@trishstratuscom: Yes!!! It would be my pleasure to induct one of the greatest Divas of all time in to the #WWEHOF #overwhelmed #honored
@RandySavegetwitter
Kitty kitty, nice kitty
Phe-no se on, sai hän suosion
fanilauma perässänsä on jo loputon
Mah-do-ton, ownausputki on
nörttejä lakos, voimansa on rajaton

Avatar
eCiuj
Viestit: 2209
Liittynyt: Ti 04.10.2011 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja eCiuj » Su 07.04.2013 07:30

Tänne voin kaiketi laittaa omat kommenttini Hall of Famesta.

Madison Square Garden ja Hall of Fame on aivan uskomaton yhdistelmä. Halli oli oikein hieno sekä tapahtumakin oli hieno. Aloittanut kolmikko Mick Foley, Trish Stratus sekä Booker T tekivät hienot puheet. Foleyn oli pisin sekä ylivoimaisesti paras. Hän osasi käyttää komiikkaa hyvin sekä juttua hänellä riitti kerrottavana. Stratus ilmoitti olevansa raskaana ja hänen aviomies sai mukavat buuaukset The Gardenin yleisöltä. Booker T teki perussettinsä ja se puri yleisöön.

Ja sanokaa minun sanoneen, Bob Backlund on täysi sekopää. Ensinnäkään, hänellä ei ollut mitään todellista puhetta. Jauhoi vain täyttä paskaa siitä, kuinka hän oli lapsi ja vettä piti hakea ulkona sekä koskaan ei saa luovuttaa. Ja kun hän käytti John Cenaa esimerkkinä ja yleisö buuasi, hän hermostui ja alkoi huutamaan takaisin ja halli kaikui. Hetkittäin hän muutenkin eläytyi liikaa ja huusi mikkiin ja menetti lopulta äänensä. Kaiken kukkuraksi hän oli yliaikaa, ja itse Vince McMahon joutui käydä hakemassa hänet pois (kyllä, oikeasti). Hän vielä huusi mikkiin vaikka musiikki soi kun Vince häntä houkutteli ulos, Triple H:takin tarvittiin tähän.

Donald Trump piti lyhyeen puheen buuauksien saattamana, haastoi Vinceä taas tappelemaan. Bruno Sammartion puhe oli hieno kuulla, mutta tuli jo myöhä ja hänkin sen tiesi joten se jäi varmaan lyhyemmäksi kuin suunniteltiin. Kaikesta huolimatta oli hieno tapahtuma vaikka kestikin yli kolme tuntia. Yhdysvalloissa osataan nämä hommat.
AAAWWWEEESSSOOOMMMEEE

kossi5
Viestit: 637
Liittynyt: La 16.06.2007 21:01
Paikkakunta: Helsingin Herra

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja kossi5 » Su 07.04.2013 15:22

Tähän tapaan?

Kuva
Seeing Seth Rollins penis isn't how I was expecting to start off my day.
[X] Stingin paluu oli hyvä veto ja minä syön hatullisen lehtiä!

Avatar
vendicta
Viestit: 1245
Liittynyt: La 17.10.2009 08:28

Re: Hall of Fame 2013 (spoilereita)

Viesti Kirjoittaja vendicta » Ma 06.05.2013 18:11

Hall of Fame class of 2014
http://ringsidenews.com/ kirjoitti:We noted earlier that Bearer is already confirmed for the 2014 WWE Hall of Fame Class. Bearer's family has reportedly already reached a deal with WWE for the induction.

It was reported that The Undertaker is very high on the list of people to induct Bearer but Michael "PS" Hayes is a close runner-up. Bearer and Hayes were friends before they even started working in the wrestling business.
Bearer HoF 2014, toivon todella, että Undertaker nimeää.

Vastaa Viestiin