Jalkapallo
- The Blasterpiece
- Viestit: 544
- Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04
Kannattaa ottaa huomioon, että Suomessa käytännössä kaikki kentät ovat kunnan omistuksessa, kun esimerkiksi ulkomailla huippuseurat omistavat omat kentät. Ja Venäjällä tunnetusti liikkuu isot rahat.
Siinä olet oikeassa, että asioiden eteen voitaisi tehdä jotain. Mutta tälläisessä tilanteessa kun kaupunki määrää ja kaupungin työntekijät ovat kentän kimpussa, niin tilanne on näin harmittava. Jos Suomeen saataisi enemmän asiantuntemusta, jalkapallokulttuuri kasvaisi entistä enemmän ja joukkueet olisivat varakkaampia jotta voisi omistaa kentät, niin tilanne olisi toinen. Voitaisi aloittaa vaikka maaliskuussa kausi.
Ja ihan turha ottaa nyt esille muut Pohjoismaat. Norjalla Golfvirta etuna, sekä Ruotsissa tekonurmet lisääntyvät koko ajan, kun ensimmäinen kierros halutaan pelata hinnalla millä hyvänsä. Siinä ei paljon nurmea säästellä.

Jyystä apinareikääni. Olen apina.
Suomen jalkapallokulttuuri kuoli 90-luvulla, kun joku älypää myi televisiointioikeudet maksullisille satelliittikanaville. Sama suunta on nyt myös nähtävissä jääkiekossa. Ilmainen televisiointi olisi ollut ja on ainut keino pitää sitä kulttuuria yllä. Nyt yritetään paikkailla niitä mokia, joista kotoinen futisliiga kärsi. Samaan aikaan kiekon puolella tehdään tasan samoja virheitä ja kohta meillä ei ole sitä kiekkokultuuriakaan.
kumiorava kirjoitti:Jossain määrin ihailen sitä intoa, että heppu jaksaa kirjoittaa rivikaupalla markkinaliberaalista utopiastaan jollekin painifoorumille.
- Captain Charisma
- Viestit: 1011
- Liittynyt: Ke 10.03.2004 15:15
Onpa täällä hiljaista. Aika hyvin UCL välierissä säilyi jännitystä toisiin osaotteluihin kun Chelski onnistui pyrkimyksissään nollata Barca. United myöskin suvereenista hallinnasta huolimatta otti tykkimiehistä vain 1-0 kotivoiton.
Nyt juuri pääsi Virkkunen ääneen ja EL CLASICO on valmiina alkamaan. Toivottavasti saamme viihdyttävän ottelun jonka Barca voittaa. Mää vihaan Real Madridia
Nyt juuri pääsi Virkkunen ääneen ja EL CLASICO on valmiina alkamaan. Toivottavasti saamme viihdyttävän ottelun jonka Barca voittaa. Mää vihaan Real Madridia
Mikäs v***n idea näyttää El Classico joltain maksulliselta pluspaskalta. Ehdin jo innostua, että matsi tulisi, mutta ei, näyttävät jotain Venäjän MM-nyhväystä.Captain Charisma kirjoitti:Nyt juuri pääsi Virkkunen ääneen ja EL CLASICO on valmiina alkamaan. Toivottavasti saamme viihdyttävän ottelun jonka Barca voittaa. Mää vihaan Real Madridia
Tuli ilmeisesti jälkilähetyksenä ihan ilmaiseltakin puolelta sunnuntai aamulla (?).Hamatti kirjoitti:Mikäs v***n idea näyttää El Classico joltain maksulliselta pluspaskalta. Ehdin jo innostua, että matsi tulisi, mutta ei, näyttävät jotain Venäjän MM-nyhväystä.Captain Charisma kirjoitti:Nyt juuri pääsi Virkkunen ääneen ja EL CLASICO on valmiina alkamaan. Toivottavasti saamme viihdyttävän ottelun jonka Barca voittaa. Mää vihaan Real Madridia
Todella hurjassa iskussa on Barca. Kyllä siinä Realia nöyryytettiin olan takaa. Realin puolustus oli aikas hukassa ja virheitä tuli enemmän kuin laki sallii. Ihan ansaittu voitto Barcalle. Tuollaisessa vireessä uskoisin Chelseankin olevan melkoisissa vaikeuksissa. Ainoana takaiskuna Barcalla nyt se, että Henry loukkaantui viime sarja pelissä. Noh onhan siellä noita teini-ihmeitä.
Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke otteluNo anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
Jälkilähetykset, kuka niitä katsoo.
Ei, kyllä tää Barca-Real olisi pitänyt näyttää oikealta Urheilukanavalta ja Venäjän pelistä kiinnostuneet olisivat voineet katsella sen pelin vaikka ylen netistä streamina tai jotain. Ei tämmöisessä ole mitään järkeä, sitä futismatsia olisi varmaan kuitenkin katsellut paljon useampi kuin Usa-Venäjä -ottelua.
Itseäni ei kiinnostanut mikään kyseisenä hetkenä esitetty matsi sen kummemmin, vaikka Suomen matsia silloin tällöin hetken katselinkin.
Itseäni ei kiinnostanut mikään kyseisenä hetkenä esitetty matsi sen kummemmin, vaikka Suomen matsia silloin tällöin hetken katselinkin.
All your message are belong to me.
I dont always win... but when I do, it's PPV-veikkaus (2005, 2015).
I dont always win... but when I do, it's PPV-veikkaus (2005, 2015).
Itse meinasin tuon Barca-Realin katsoa jälkilähetyksenä, mutta kun avasin kiekon jälkeen teksti-tv:n, niin mitähän siinä heti lukee etusivulla.... Että se siitä ilosta...
Sami Hyypiä jättää Liverpoolin ja siirtyy ilmaissiirrolla Bayern Leverkuseniin. Sopimus on pituudeltaan kaksi vuotta. Klik.
Sami Hyypiä jättää Liverpoolin ja siirtyy ilmaissiirrolla Bayern Leverkuseniin. Sopimus on pituudeltaan kaksi vuotta. Klik.
- Jack DiBiase
- Moderaattori
- Viestit: 3819
- Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52
Ei ollut kyse siitä että Urheilukanava olisi harkinnut tarkkaan ja näyttänyt mieluummin tuon lätkämatsin kuin Klassikon. Vaan siitä, että matsia siirrettiin vain viikkoa ennen matsia, eikä muutoksia voitu enää tehdä.Tirkka kirjoitti:Jälkilähetykset, kuka niitä katsoo.Ei, kyllä tää Barca-Real olisi pitänyt näyttää oikealta Urheilukanavalta ja Venäjän pelistä kiinnostuneet olisivat voineet katsella sen pelin vaikka ylen netistä streamina tai jotain. Ei tämmöisessä ole mitään järkeä, sitä futismatsia olisi varmaan kuitenkin katsellut paljon useampi kuin Usa-Venäjä -ottelua.
Itseäni ei kiinnostanut mikään kyseisenä hetkenä esitetty matsi sen kummemmin, vaikka Suomen matsia silloin tällöin hetken katselinkin.
WE BACK YA'LL?!
No sillehän ei sitten voi toki mitään. Silti mielipiteeni siitä että jälkilähetys ei auta enää paskan vertaa pitää edelleen. Urheilukanava muutenkin on täynnä kaiken maailman uusintoja ja lumilautailupaskaa samalla kun raveja kyllä esitetään kaksi tuntia joka viikko parhaaseen katseluaikaan.Jack DiBiase kirjoitti:Ei ollut kyse siitä että Urheilukanava olisi harkinnut tarkkaan ja näyttänyt mieluummin tuon lätkämatsin kuin Klassikon. Vaan siitä, että matsia siirrettiin vain viikkoa ennen matsia, eikä muutoksia voitu enää tehdä.
Kanavalla olisi mahdollisuus kuitenkin kehittyä parempaan suuntaan mutta eipä siltä vaikuta: Aiemmin loistavasta omasta teksti-tvstäkin on näköjään UK:lla luovuttu ja siellä on enää ohjelmatietoja ja viesti siitä että siirtyvät Nelosen teksti-tv-järjestelmään.
All your message are belong to me.
I dont always win... but when I do, it's PPV-veikkaus (2005, 2015).
I dont always win... but when I do, it's PPV-veikkaus (2005, 2015).
- Jack DiBiase
- Moderaattori
- Viestit: 3819
- Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52
- DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Kaikki Messin fanboyt voivat vetää fanituksensa p*****seen, nimittäin Cristiano Ronaldo kyykyttää Arsenalia.
Onpas tuttua.
P.S Jack:
I'd Rather Walk Alone.
EDIT:
Noh, rauhoitutaan hieman. Finaaliin ollaan hyvää vauhtia menossa, ja myöskin Valioliigan mestaruus on sinettiä vaille valmis. Joten hyvälle näyttää tässä vaiheessa.

Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
- Captain Charisma
- Viestit: 1011
- Liittynyt: Ke 10.03.2004 15:15
ROOOOOOOOOOOOMAAAAAAAAAAN!DeadManWalking kirjoitti:Kaikki Messin fanboyt voivat vetää fanituksensa p*****seen, nimittäin Cristiano Ronaldo kyykyttää Arsenalia.
Onpas tuttua.
P.S Jack:
I'd Rather Walk Alone.
EDIT:
Noh, rauhoitutaan hieman. Finaaliin ollaan hyvää vauhtia menossa, ja myöskin Valioliigan mestaruus on sinettiä vaille valmis. Joten hyvälle näyttää tässä vaiheessa.
Krisu tosiaan kyykyttänyt alussa tykkimiehiä. Todella upea vapari taas häkkiin ja kaukaa. Jes!
- Jack DiBiase
- Moderaattori
- Viestit: 3819
- Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52
Minusta Messi on lähes kaikessa parempi kuin Chrisu (ei, oikea Ronaldo on ihan eri maasta
), ja kokonaisuutena paljon parempi. Peliä en nähnyt, mutta juttua olen kuullut että Cristiina oli hypellyt sen minkä kerkesi.
Hyypiän siirto Leverkuseniin shokeerasi aluksia minua, mutta kyllähän se miehen itsensä ja Huuhkajien puolesta hyvä siirto oli.
Hyypiän siirto Leverkuseniin shokeerasi aluksia minua, mutta kyllähän se miehen itsensä ja Huuhkajien puolesta hyvä siirto oli.
- Captain Charisma
- Viestit: 1011
- Liittynyt: Ke 10.03.2004 15:15
Ei v***uJäbä kirjoitti:Minusta Messi on lähes kaikessa parempi kuin Chrisu (ei, oikea Ronaldo on ihan eri maasta), ja kokonaisuutena paljon parempi. Peliä en nähnyt, mutta juttua olen kuullut että Cristiina oli hypellyt sen minkä kerkesi.
Kannattaa ehkä katsoa ne pelit eikä kuunnella hatereiden puheita. Muutenkin Cristiano on maineensa vanki kuten vaikkapa Jarkko Ruutu. Mies kyykytti Arsenalia täydellisesti tehden kaksi maalia ja syöttäen yhden, mutta silti puhutaan jostain hyppelyistä. Mies on vaan niin h**vetin taitava että pakkien on pakko rikkoa. Kyllähän hän myös osaa vähän pistää päälle extraa, mutta oppikaa elämään sen kanssa. CR7 on kuningas.
En puhunut vain eilisestä. Ja joo, jos kaksi maalia oli tehnyt, ja pelannut muutenkin hienosti, niin miehen kannalta hyvä sitten. Mutta näkemissäni peleissä Messi on ollut joukkueelle paljon enemmän hyödyksi, ja jos noihin CR:n maaleihin viitataan, onhan se Leokin mätännyt niitä aika nipun. Messin pelikäsitys on myös minusta parempi kuin CR:llä, ja hän on paljon arvaamattomampi pallon kanssa. En siis yritä vähätellä CR:ää, sillä onhan hän kova pelimies. Nuo mainitsemasi extrat saavat vain minulta veren kiehumaan. Kitinä, filmaus (onneksi vähentenyt) ja helkkarin ylimielisen kuvan itsestä antamiset haastatteluissa. Ja on se Messi käytöksen lisäksi vielä kentälläkin minusta parempi.Captain Charisma kirjoitti:Ei v***uJäbä kirjoitti:Minusta Messi on lähes kaikessa parempi kuin Chrisu (ei, oikea Ronaldo on ihan eri maasta), ja kokonaisuutena paljon parempi. Peliä en nähnyt, mutta juttua olen kuullut että Cristiina oli hypellyt sen minkä kerkesi.
![]()
![]()
![]()
![]()
Kannattaa ehkä katsoa ne pelit eikä kuunnella hatereiden puheita. Muutenkin Cristiano on maineensa vanki kuten vaikkapa Jarkko Ruutu. Mies kyykytti Arsenalia täydellisesti tehden kaksi maalia ja syöttäen yhden, mutta silti puhutaan jostain hyppelyistä. Mies on vaan niin h**vetin taitava että pakkien on pakko rikkoa. Kyllähän hän myös osaa vähän pistää päälle extraa, mutta oppikaa elämään sen kanssa. CR7 on kuningas.
- Captain Charisma
- Viestit: 1011
- Liittynyt: Ke 10.03.2004 15:15
Jotain linkkiä näihin haastatteluihin?Jäbä kirjoitti:En puhunut vain eilisestä. Ja joo, jos kaksi maalia oli tehnyt, ja pelannut muutenkin hienosti, niin miehen kannalta hyvä sitten. Mutta näkemissäni peleissä Messi on ollut joukkueelle paljon enemmän hyödyksi, ja jos noihin CR:n maaleihin viitataan, onhan se Leokin mätännyt niitä aika nipun. Messin pelikäsitys on myös minusta parempi kuin CR:llä, ja hän on paljon arvaamattomampi pallon kanssa. En siis yritä vähätellä CR:ää, sillä onhan hän kova pelimies. Nuo mainitsemasi extrat saavat vain minulta veren kiehumaan. Kitinä, filmaus (onneksi vähentenyt) ja helkkarin ylimielisen kuvan itsestä antamiset haastatteluissa. Ja on se Messi käytöksen lisäksi vielä kentälläkin minusta parempi.Captain Charisma kirjoitti:Ei v***uJäbä kirjoitti:Minusta Messi on lähes kaikessa parempi kuin Chrisu (ei, oikea Ronaldo on ihan eri maasta), ja kokonaisuutena paljon parempi. Peliä en nähnyt, mutta juttua olen kuullut että Cristiina oli hypellyt sen minkä kerkesi.
![]()
![]()
![]()
![]()
Kannattaa ehkä katsoa ne pelit eikä kuunnella hatereiden puheita. Muutenkin Cristiano on maineensa vanki kuten vaikkapa Jarkko Ruutu. Mies kyykytti Arsenalia täydellisesti tehden kaksi maalia ja syöttäen yhden, mutta silti puhutaan jostain hyppelyistä. Mies on vaan niin h**vetin taitava että pakkien on pakko rikkoa. Kyllähän hän myös osaa vähän pistää päälle extraa, mutta oppikaa elämään sen kanssa. CR7 on kuningas.
E: Mutta näinhän ne mielipiteet jakautuvat. Ei koskaan tule tilannetta että kaikki olisivat samaa mieltä siitä kumpi on parempi. Eikä meikäläisellä mitään Messiä vastaan ole, ihan sympaattinen jannuhan se on
En suoria linkkejä tiedä, mutta www.urheiluviikko.net sivustolla on ollut aikojen saatossa useita miehen haastatteluista tehtyjä uutisia, joissa CR on egoillut parhaudellansa jne.
- Jack DiBiase
- Moderaattori
- Viestit: 3819
- Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52
Huono vertaus. Jos väkisin pitää johonkin kendopelaajaan verrata, niin C. Ronaldo on jalkapallon Sidney Crosby. Molemmat kiistatta todellisia taitureita, mutta ovat omalla itkemisellään ja filmaamisellaan pilanneet omat maineensa monien silmissä. Toiset rakastavat, toiset vihaavat, mutta vain harvat pitävät neutraalina. Sitä se poikkeuksellinen lahjakkuus teettää.Captain Charisma kirjoitti:Kannattaa ehkä katsoa ne pelit eikä kuunnella hatereiden puheita. Muutenkin Cristiano on maineensa vanki kuten vaikkapa Jarkko Ruutu.
WE BACK YA'LL?!
Niinhän se yksi tuuri-Ronaldo viime kaudella paukutteli 42 maalia, ja tälläkin kaudella pelkästään Valioliigassa 19 kertaa häkkiä heilauttanut - ei toki vedä vertoja viime kaudelle, mutta huippupelaaja on silti. Kyllähän se pientä Fraudia nakertaa.Zaber kirjoitti:Kyllä yks tuuri-Ronaldoki tekee pari maalia ku sille annetaan kymmeniä mahollisuuksia per peli. Varmaan kymmenen vaparia ampu tossa pelissä ja muutenki kokoajan oli ainoo jolle niitä tilanteita annettiin.
Harmi, että eilinen ottelu oli noinkin yksipuolinen ja yksi iso läppä. Olisin mielelläni nähnyt klassikon Arsenalin ja Manchester Unitedin välillä, sellaisen, jota heiltä odotettiin. Onhan se toki mukava nähdä kuinka oma joukkue nöyryyttää yhtä suurimmista arkkivihollisistaan, mutta tässä tapauksessa tiukka ottelu olisi ollut se parempi vaihtoehto.
Ja Kapteeni Karisma, nyt on kyllä värilasit aika paksut: kyllä Ronaldo - vaikka loisto-ottelun pelasikin - harrasti sitä uimahyppelyä jonkin verran ottelun aikana. :D
"You are my Solskjær, my only Solskjær,
You make me happy, when skies are gray,
Even when it's pouring, you just keep scoring,
Please don't take my Solskjær away"
20LEGEND 1996-2011
You make me happy, when skies are gray,
Even when it's pouring, you just keep scoring,
Please don't take my Solskjær away"
20LEGEND 1996-2011
- Captain Charisma
- Viestit: 1011
- Liittynyt: Ke 10.03.2004 15:15
Mutta et voi kiistää etteikö Krisua rikottaisi todella usein. Mies kuitenkin tykkää pitää palloa ja haastaa puolustajia. Eilen huomasin yhden räikeän filmin, muissa kaatumisissa oli kyllä kontaktia. Cristianoa seuratessa on tosin huomannut että miehellä on oikeasti maaginen tasapaino ja mikäli hän haluaa pysyä pystyssä on häntä todella vaikea kaataa ilman rikettä. Kaveri nyt kuitenkin tykkää vapareiden laukomisesta ja kalastelee niitäJa Kapteeni Karisma, nyt on kyllä värilasit aika paksut: kyllä Ronaldo - vaikka loisto-ottelun pelasikin - harrasti sitä uimahyppelyä jonkin verran ottelun aikana.
EDIT: Tirkka, hyvä vertaus muuten sillä Rick Nash on suosikkipelaajani Suomalaisten ulkopuolelta
Viimeksi muokannut Captain Charisma, Ke 06.05.2009 20:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
En vertaisi välttämättä Christiano Ronaldoa niinkään Sidney Crosbyyn, Rick Nash olisi parempi vertauskuva, ainakin egon osalta. Miksei taitojenkin, onhan se Nash kuitenkin aika taitava kaveri.
Painin puolelta voisi verrana The Rockiin, ylimymisen ylimyyminen vaan ei ole niin kaunista jalkapallossa..no, ehkä Kristiinakin jonain päivänä saa levysopimuksen ja alkaa vaikkapa myydä itkuvirsilevyjä ja poistuu jalkapallopiireistä kokonaan, esikuvansa "Väinön" tapaan.
Niin, mestarien liiga? Ihan sama, jalkapallo ei kiinnosta eurocupeina vähääkään, ainoastaan arvokisoissa ja niiden karsinnoissa on mitään järkeä ja mielenkiintoa.