Yleinen puroresukeskustelu

Kaikkea yleistä showpainiin liittyvää. Yritetään kuitenkin pysyä asiallisessa keskustelussa.
Vastaa Viestiin
Avatar
Nalle
Viestit: 73
Liittynyt: La 01.08.2009 22:59
Paikkakunta: Kotka

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Nalle » Ma 03.08.2015 14:23

Loukkaantumiset ovat tietysti aina ikäviä, mutta Nakamuran lievä loukkaantuminen toi kyllä ihan toivottua lisäjännitystä turnaukseen. Toivottavasti saa kuitenkin oteltua loppuun asti ilman ikävyyksiä. Yleensä G1'ssä on ollut käytäntönä, että painija joutuu yhdenkin matsin missattuaan suoraan pihalle turnauksesta, mutta onneksi tällä kertaa tehtiin poikkeus.


Olen katsonut turneeta hieman jälkijunassa, ja vasta toissapäivänä pääsin kiinni viimeisimpiin tapahtumiin. Mitään valtavia yllätyksiä ei vielä ole ollut, ainoastaan Nagatan olisin odottanut keräävän enemmän voittoja tähän mennessä. Suurimmaksi osaksi erinomaisia matseja, ja parhaathan ovat vasta tulossa. Eritoten Okada-Nakamura ja Ishii-Honma vol.2 kiinnostavat tulevista otteluista. Myöskin Shibatan dominointi A-lohkossa on ollut hienoa katseltavaa, vaikka en miehen G1-voittoon ihan jaksa uskoakaan. Ibushi on tosiaan ollut tähän mennessä se turnauksen kirkkain tähti, ja edelleen laittaisin rahani likoon hänen voittonsa puolesta.

Avatar
Nalle
Viestit: 73
Liittynyt: La 01.08.2009 22:59
Paikkakunta: Kotka

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Nalle » Ti 04.08.2015 13:22

Lokakuussa on muuten hieno mahdollisuus päästä näkemään New Japanin sankareita livenä, niinkin lähellä kuin Englannissa! Brittiläinen Revolution Pro pitää kaksi yhteistapahtumaa NJPW'n kanssa 2.10 ja 3.10. Näistä ensimmäinen, Lontoossa järjestettävä show on jo myyty loppuun, mutta jälkimmäiseen, Readingissa (puolituntisen junamatkan päässä Lontoosta) pidettävään tapahtumaan on vielä lippuja ainakin nopeille. Eli jos kiinnostaa nähdä maailman parhaita painijoita livenä, niin ei muuta kuin syksyistä viikonloppureissua varailemaan!


http://www.revolutionprowrestling.com/e ... al-wars-uk

Avatar
Goner
Viestit: 426
Liittynyt: To 20.11.2003 16:03

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Goner » Su 09.08.2015 01:10

Joten pakko nähdä niin, että Elgin toi tuohon kaksikon väliseen matsiin sen säväyksen, mikä teki siitä viihdyttävän. Kantaa on ehkä liian terävä termi, sillä Kojimalla varmasti oli omat kätösensä pelissä, mutta jopa Kojima näytti matsin jälkeen siltä, että nyt perhana onnistuttiin. Toki meillä on hieman eri mielipiteet Elginistäkin painijana, joten sekin selittänee näkemyseroja.
Joo tartuin juuri tuohon kantaa-termiin. Yleensä en kantamisiin ota kantaa kun katsojan on sitä vaikea nähdä. Mutta Kojima on yli 20-vuotisen uran tehnyt veteraani, joka tietää mitä tekee ja siitä todisteena suursuosio, kun taas Elgin painii vasta ensimmäisiä matsejaan tällä Kojiman kotikentällä. Siksi en pidä näppärien liikkeiden tekemistä välttämättä kantamisena. Enemmän kyse on tässä Kojimasta, sillä vaikka joku Daniel Bryan tulisi painimaan hänen kanssaan hyvän matsin, niin varmasti ihan yhtä lailla Kojima hoitaisi osuutensa ihan itse.

Se on toki sitten ihan eri asia kuka tuo säväyksen tai viihdyttää erityisesti ketäkin.
Lienee onnenpotku meikämannelle, että juuri tämä turnaus vie G1-neitsyyteni; en ole tietoinen paremmasta, ja jo ensi vuonna rakenne voi olla erilainen. Mutta siis diggaan kyllä tästä, että saan katsella puolitoista tuntia päivässä puhdasta painia ja seurata turnauksen tarinaa tarkasti. Voisi ehkä tulla se ähky, jos tapahtumat kestäisivät kauemmin (vaikka niitä olisikin vähemmän).
En sano että rakenne on katsojan kannalta ehdottomasti huonompi kuin aiemmin. Toisille sopii paremmin tämä. Onhan turnauksen etenemistä helpompi seurata nyt kun on vain yhden lohkon matsit per päivä. Itse en kuitenkaan ihan saa tällaisista viiden matsin satseista irti yhtä paljon kuin kokonaisista showeista. Tosin katsoin viikko sitten Osakan show'n ihan kokonaan ja kun tagitkin olivat hyviä, niin kyllähän se toimi. Showeja on kuitenkin niin valtavasti, että vaikka tagienkin katsominen yksittäisen tapahtuman kohdalla auttaa, niin usean show'n kohdalla ei vain ehdi eikä etenkään jaksa.

Katsojamäärät ovat edelleen olleet vaisuja mikä viittaa siihen että lippuluukulla turnausmuoto ei tosiaan toimi. Etenkin 4500 katsojaa Osakassa tuntuu järkyttävän huonolta, sillä normaalisti tuon pitäisi olla automaattisesti loppuunmyyty. Samoin 2600 katsojaa Fukuokassa, jossa vasta kolme kuukautta sitten oli tuplasti tuon verran katsomassa keskinkertaista ppv-cardia. Kuulin tosin että kaikki 6 viimeistä show'ta Tokiossa olisi loppuunmyytyjä, mihin en kyllä ehkä usko. Jos kuitenkin toiseksi ja kolmanneksi viimeiset show't Sumo Hallissa ovat edes lähes täynnä, niin silloin viimeistään laitan kaiken turnausmuodon piikkiin. Silloin kyse ei ole vaisusta osanottajalistasta, vaan siitä että tapahtumia on liikaa ja merkittävillä paikkakunnilla eli mm. Osakassa ja Fukuokassa ei kiinnostuta alkupään merkityksettömiltä tuntuvista perusshoweista, vaan mielenkiinto kasvaa vasta ratkaisuvaiheissa viimeisissä showeissa.

Viime päivinä on turhauttanut bookkauksessa mm. Nagatan jatkuvat häviöt, Falen järjetön vaikkakin odotettu push ja Ibushin tiputtaminen jo nyt. Mutta onneksi ei tarvitse väkisin yrittää kiinnostua turnauksen jatkosta, koska juuri sopivasti tullaan Tokioon ja voi taas suhtautua aika positiivisesti vikaan reiluun viikkoon. Tätä ennen vain Osakan show on saanut innostumaan jo etukäteen. Sunnuntaina on kuitenkin vuorossa eka show Korakuenissa ja jo pelkästään se riemastuttaa, koska oikeasti hyvästä cardista siellä on jonkin verran aikaa. Mukana on selostuskin ja kaikki. Tunnelma on useimmissa G1:n aiemmissa showeissa jäänyt vähän vaisuksi, mutta nyt ei varmasti ole sitäkään ongelmaa. Show alkaa klo 12.30. Jos joku muukin katsoo suorana, niin #vp.spoilers-kanavalla ois live-seuranta.

Avatar
Goner
Viestit: 426
Liittynyt: To 20.11.2003 16:03

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Goner » La 15.08.2015 12:41

Korakuenin show't tosiaan toivat sitä eloa tähän turnaukseen. Honman voitto tuli lopulta juuri siinä matsissa, missä sitä odotettiin, eikä herättänyt yleisössäkään vastaavaa reaktiota kuin Ishiin yllätysvoitto Tanahashista toissa vuonna. Mutta matsi oli mainio ja noin sen pitikin mennä. Ja sitä edeltänyt Okada vs. Nagata oli ehkä Nagatan paras matsi ainakin pariin vuoteen, mikä riemastutti vielä enemmän.

Yleisö ei muutenkaan ollut mikään päivä ihan niin kuuma kuin joskus. Se nyt on normaalia, että siellä veteraanit ja Ishiin ja Honman kaltaiset monivuotiset kulttisuosikit saavat ykköstähtiä paremmat reaktiot, mutta Goto-matsissa he innostuivat enemmän myös Elginistä. Se kertoo pelottavasti siitä, että isoimmat tähdet eivät niin tiheään Korakuenissa painittuaan tunnu enää erityisiltä, vaan vaihtelu ja uutuuden viehätys innostaa enemmän.

Lohkojen asetelma on minusta nyt turnauksen loppupuolella kääntynyt niin, että B-lohko on ollut viime aikoina kovempi.

Ensimmäinen Sumo Hallin show oli aika iso pettymys. Jotenkin tosi hengetön show, jollaista ei tuolla areenalla ole nähty vuosiin. Undercardin tagit oli tosi mitäänsanomattomia ja vasta main event oli mainio. Jotkut pitivät jopa turnauksen parhaana matsina, mutta siihenastisen vaisuuden vuoksi minulla kesti kauan lämmetä siihen ja vasta loppu tuntui huikealta. Yleisöä oli aika huonosti, joten ensi vuonna on varmaan syytä palata takaisin vain kahden Sumo Hall -show'n taktiikkaan.

Nyt on menossa toiseksi viimeinen show. Undercard oli jo paljon eilistä kiinnostavampi young lion -matsien vuoksi. Molemmat tosi pirteitä, eikä mitään turhia turnausosallistujien miljoonansia merkityksettömiä tageja.

Tulkaa seuraavaan livenä quakenetin kanavalle #vp.spoilers (https://webchat.quakenet.org/).

Joskus klo 13.50 jälkeen alkaa tämän päivän turnausmatsit. Sunnuntaina sitten finaalishow klo 9. Itse katselen toki NJPW Worldista, mutta varmaan jotain muutakin linkkiä löytyy.

EDIT: Korjasin finaalin alkamisajan.
Viimeksi muokannut Goner, La 15.08.2015 14:45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
zemppari
Viestit: 92
Liittynyt: Ti 25.05.2010 13:28
Paikkakunta: Jokela

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja zemppari » La 15.08.2015 14:39

Goner kirjoitti: Sunnuntaina sitten finaalishow klo 12.30.
Finaalishow alkaa itse asiassa Suomen aikaa jo klo 9. G1 finaaliottelujen lisäksi luvassa myös Kushida/Ricochet ja Bucks/ReDragon
ZSJ is God

Avatar
Goner
Viestit: 426
Liittynyt: To 20.11.2003 16:03

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Goner » La 15.08.2015 14:59

zemppari kirjoitti:
Goner kirjoitti: Sunnuntaina sitten finaalishow klo 12.30.
Finaalishow alkaa itse asiassa Suomen aikaa jo klo 9. G1 finaaliottelujen lisäksi luvassa myös Kushida/Ricochet ja Bucks/ReDragon
No niinpä alkaakin. Olin viime viikonlopun ja tämän päivän klo 12.30 alkamisajoista niin innoissani, että jo viime viikolla olin kai uskotellut itselleni ettei mikään päivä tarvitse herätä liian aikaisin.

Tänään oli ehkä turnauksen paras show. Ainakin ihan eri luokkaa kuin eilinen. Okada vs. Nakamura oli minusta koko turnauksen lopulta helposti paras matsi ja ehkä koko vuoden. Domen Ibushi vs. Nakamura on moty-taistossa suunnilleen samaa tasoa. Jotkut pitivät eilisestä Tanahashi vs. Stylesista enemmän, mutta tosiaan se ei ihan näin iskenyt minuun. Finaalista olen innoissani, mutten kuitenkaan odota sen olevan ihan turnauksen parhaiden otteluiden tasoa. Kumman tahansa voitto tuntuu lähes yhtä todennäköiseltä, joten jännittävä siitä tulee.

Ishii vs. Elginkin oli tänään erinomainen.

Pirun kiinnostavia vihjailuja huomisen muista matseista nähtiin myös.

EDIT: No onpa surkeita nämä finaalipäivän äsken julkistetut muut matsit. Ymmärrän että show loppuunmyyty aikoja sitten, joten ei kannata turhaan tuhlata mitään uutta isoa singles-matsia, mutta silti jotain erilaista olisin kaivannut. Vaikka Sakuraballe joku muu kuin tuollainen rivimatsi. Tai 2 vs. 2 tag-matsi, jossa kummallakin puolella yksi tähti ja yksi young lion. Tai Tama Tongalle mahdollisuus näyttää osaamisensa singles-matsissa jotain huippua vastaan.

Honma, Naito & Makabe vs. Ibushi, Shibata & Goto on sentään ok, mutta näistä tämmöisistä olen saanut turnauksen aikana jo tarpeekseni. Liger, Komatsu & Tanaka vs. Taguchi, Dorada & Finlay on ehkä sekin vähän sitä samaa mitä jo viime aikoina nähty, mutta aina hyvää menoa joten tästä tykkään.

Finaalipäivän card kokonaisuudessaan spoiler-tageissa:
Spoiler: näytä
NJPW "G1 CLIMAX 25", 16.08.2015 (WPW/PPV/NJPW World)
Tokyo Ryogoku Kokugikan

1. Jushin Thunder Liger, Yohei Komatsu & Sho Tanaka vs. Ryusuke Taguchi, Mascara Dorada & David Finlay
2. Hiroyoshi Tenzan, Satoshi Kojima & Captain New Japan vs. Yuji Nagata, Manabu Nakanishi & Jay White
3. YOSHI-HASHI vs. Michael Elgin
4. Toru Yano, Tomohiro Ishii & Kazushi Sakuraba vs. Bad Luck Fale, Yujiro Takahashi & Tama Tonga
5. Togi Makabe, Tetsuya Naito & Tomoaki Honma vs. Hirooki Goto, Katsuyoshi Shibata & Kota Ibushi.
6. IWGP Jr. Heavyweight Tag Team Title: Matt Jackson & Nick Jackson (c) vs. Kyle O'Reilly & Bobby Fish
7. IWGP Jr. Heavyweight Title Match: KUSHIDA (c) vs. Ricochet
8. Special Six Man Tag Match: Kazuchika Okada, Michael Bennett & Matt Taven w/ Maria Kanellis vs. AJ Styles, Karl Anderson & Doc Gallows
9. G1 Climax - Final: Hiroshi Tanahashi vs. Shinsuke Nakamura

Avatar
Migu.22
Viestit: 730
Liittynyt: Ti 03.05.2005 15:43
Paikkakunta: Tampere

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Migu.22 » Su 16.08.2015 02:43

Vajaa kourallinen vikoja päiviä katsomatta, mutta spoilaannuin tekstiviestillä :D , etenkin A-lohkon tilanteesta (kiitti enska), niin tuli sitten tilastot luettua lähes reaaliaikaan väkisinkin. Kokonaisuudessaan tänä vuonna pysynyt jokseenkin paremmin kärryillä kuin edellisenä vuonna, vaikkakin kortit ovat olleet hyvinkin kaksijakoisia. Alakortin joukkuematsit ovat toki paikoitellen (no, en kyllä kovin montaa niitä ole edes katsonut) kantaneet kivasti niitä singlesmatsejakin eteenpäin, mutta hemmetinmoinen ähky tästä on tullut kuitenkin. Liikaa on aina liikaa.

Tämän vuoden positiivisimpina Naito ja Elgin. Naito ei innostanut valjuna itsenään juurikaan, mutta tää Los Ingobernables mikä onkaan, on kyllä ihan hemmetin viihdyttävää tavaraa. Elgin myöskin kantanut enemmän kuin oman kortensa kekoon, vaikkei jenkki-indyissä ihan hirveästi olekkaan koskaan vaikuttanut meikäläistä.
Tasaisen vahvaa (eli h**vetin kovaa) suorittamista on nähty todella monelta, mutta edelleen, liikaa on liikaa. Tästä tulee ähky. A-lohkon voitonkin spoilasin itseltäni, ja se on ihan ok, olettaen että soihtua laitetaan nyt kunnolla sitten eteenpäin (*köh*go Okada go *köh*).
\____0___/

Avatar
Nalle
Viestit: 73
Liittynyt: La 01.08.2009 22:59
Paikkakunta: Kotka

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Nalle » Ma 17.08.2015 17:17

Sanoin tuolla aiemmin, ettei Tanahashin voitto varsinaisesti yllättäisi, mutta kyllähän tuo aikamoinen pommi oli. Näemmä Tanahashi-Okadasta halutaan sitten toden teolla tehdä tämän aikakauden määrittävä ottelupari. Tammikuuhun on toki vielä aikaa, eli Nakamurakin ehtii vielä hyvin saada revanssinsa. Finaalimatsi itsessään oli turnauksen toiseksi paras, ainoastaan lauantainen Okada-Nakamura oli mielestäni hieman parempi.

Odotetusti finaalishowssa nähtiin kaikki tärkeimmät käänteet. Mahtavaa että Tenryu valitsi juuri Okadan viimeiseksi ottelukseen, ja myös Mutohin ja Chonon näkeminen NJPW:n ohjelmistossa laittoi hymyn huulille. Styles lähteekin nyt takaisin IWGP-mestaruuden perään, ja saahan siitä Rainmakerille taatusti hyvän välipuolustuksen, vaikka onhan tuo jo vähän nähty. Matsien puolesta viimeinen show jäi kokonaisuutena hieman valjuksi. Pääottelun lisäksi ainoastaan Kushidan ja Ricochetin matsi oli omaa luokkaansa, joukkuematseja tosiaan oli muutama liikaa.

Kokonaisuudessaan G1 oli taattua New Japania, vaikka selvästi kalpenikin parille edellisvuodelle. 19 showta oli hieman liikaa ja se näkyi myös lippuluukulla, vaikka ei tämä mikään vuosisadan floppi ollutkaan. Turnaus veti kaikkiaan 70 413 fania paikalle, keskimäärin siis ~3705 katsojaa per show. Vertailun vuoksi viime vuotinen G1 veti 12 tapahtuman aikana 62 525 katsojaa, keskiarvon ollessa ~5210.

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja enska » Ma 17.08.2015 17:54

Meikäläisen arvio.

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Ti 18.08.2015 12:00

Tipahin vähän kärryiltä eräiden festareiden takia ja sen jälkeen kirinyt sitten epätoivoisesti kiinni, sekä vältellyt kaikkia mahdollisia spoilereita. Nyt sitten viimein vimosinkin katsottu, joka olikin sitten ainoa G1 -tapahtuma, jonka kokonaisuudessa tiirailin. Lyhyitä kommentteja tästä:

- 6-Man tägejä todellakin liikaa, mutta toisaalta minulle, joka olin katsonut pelkkiä G1-turnausmatseja koko G1-turnauksen keston ajan, niin kelpasi hyvin tämmöisenä kevyempänä. En tosiaan ole siis nauttinut edes muiden promootion tuotteista vissiinkään yhtä NXT-jaksoa lukuunottamatta. Silti tosiaan meinasi puutua näihin matseihin, vaikka kaikki sinänsä ihan kelpoja oli.

Avaustägi sisälsi liian vähän nuorien leijonien yhteenottoja sen sijaan vanhat kääkät + Jay White toimi jo paljon paremmin. Nakanishin liikehdintä aiheutti itsessäni hilpeyttä, Nagata veti hyvällä intensiteetillä niin kuin aina ja Cozy sekä Tenzan myös viihdyttivät minua joukkuetyöskentelyllään. Jay White oli myös yllättävän piristävä tapaus hieman ylimielisellä elehdinnällään. Bullet Club VS. Chaos vahvistettuna Sakuraballa oli ehkäpä tylsin näistä koitoksista, mitä nyt Yano ja Tama Tonga aiheuttivat hörinöitä itsessäni. Alkaa myös vaikuttaa siltä, että tulevassa PPV:ssä saamme nauttia Yanon ja Falen matsista, tiedä sitten kuinka positiivista se on.

Makabe/Naito/Honma VS. Shibata/Goto/Ibushi oli näistä lämmittely tägeistä itselleni paras lähinnä sen takia, että tässä pedattiin kahta taisteluparia. Shibatan agressiivisuus Naitoa kohtaan toimi, sekä olen aidosti kiinnostunut Makaben ja Ibushin selvästi tulevasta matsista. Miesten G1-kohtaaminen oli jo hyvä, muttaa selvä teaseri tulevasta. Goto ja Honma toimivat hyvänä täytteenä.

- Elginin ja Yoshi-Hashin koitos ei tosiaan tasoltaan mikään paras ollut, mutta oli mukavaa, että Elginille suotiin voitto vielä vierailunsa loppuun. Nyt sitten vesikielellä odottamaan, että koska mies palaa Japaniin ja saataisiinko Elginin ja Ishiin välillä kunnollinen feudi! Tuo ottelupari kuulosti paperilla hyvältä, mutta näytti kehässä vielä paremmalta. G1 Climax olikin helposti Elginin parasta aikaa miehen tämän hetkisellä uralla eikä Jenkeissä mies ole ollut samalla tasolla oikeastaan kuin kahdessa matsissa (Vs. Davey Richards ja Vs. Adam Cole).

- ReDragon VS Young Bucks oli toimiva matsi, mutta ei oikeastaan paljoa sen enempää. Jotenkin välillä tuntui siltä, että miehet eivät ihan kaikkea revitelleet vaan menossa välillä oltiin ainoastaan 80% mukana. Sitten hetkittäin homma kyllä nousi oikeanlaiseen kiimaan ja lopputaistelu oli jo oikein mainio. Hieman ärsytti tosin IndyTakeristä pois potkaisu ja vaikka Bobby tuota kyllä sinänsä ihan hyvin myi loppumatsin niin miehen olisi mielestäni pitänyt olla ihan paskana tuon jälkeen, kun sille linjalle lähettiin. Kyle O'Reillya on kiva katsoa varsinkin, kun miestä bookataan tämmöisenä submission masiinana. Nauroin, kun Buckseista toinen yritti purkaa lukon potkaisemalla Kylea ainoastaan joutuakseen itse lukotettavaksi. Ihan kiva matsi ja ihan kiva lopputulos, mutta Junior Tägidivisioona kaipaisi uusia tuulia.

- Ricochetin ja KUSHIDAn matsi oli kerrassaan mainio, mutta ei tosiaan ihan maagista menoa. Isomman tarinan olisi tarvinnut, vaikka tosin Ricochet puheillaan ja eleillään viestitti Kushidan olevan jokseenkin poikanen, jolta Ricochet on tullut ottamaan karkin pois. Eli plussat ehdottomasti esimerkiksi siitä, kun Ricochet muistutteli matsin aikana Kushidaa miesten edellisestä kohtaamisesta (Ricochet voitti). Tämä parivaljakko, vaikka eivät täydellistä ottelua otelleet, olisi hyvä kivijalka NJPW:n junioridivisioonalle, mutta Ricochettia ei taideta saada vakkariksi promootioon. :cry:

- Okada plus Kingdom Vs. Bullet Club oli mainio matsi myös, jossa oli vähän kaikkea. Hyvää painia, huumoria, spotteja, mitä vielä haluat? No ehkä sellaista tiukempaa brawlia ei nähty. Parhaimmillaan matsi oli Okadan ja Stylesin ottaessa yhteen ja kaikki muu tuntui täytteeltä, jota se myös oli ottaen ottelun lopetuksen huomioon. Taven ja Bennett eivät ole minusta vieläkään päässeet oikein Japanin menon rytmiin mukaan, mutta toisaalta ihan oikea suunta, kun miehiä painitutettiin Okadan rinnalla. En kuitenkaan jaksaisi enää yhtään joukkuemestaruusmatsia, jossa Kingdom kohtaa Gallowsin ja Andersonin. Lopputaisteluun vielä sen verran, että se oli ehkä yksi näteimmistä toisten finishereiden countteeraamis ketjuista ikinä, sekä lopputulos oli herkullinen jatkon kannalta.

- Tanahashi ja Nakamura päättivät sitten koko turnauksen tavalla, jolla tällaiset finaalit pitääkin! Upea matsi ja menee mielestäni turnauksen top3 matseihin ihan helposti. Ehkäpä se Nakamura/Okada oli vielä hitusen parempi, mutta tämä oli omalla tapaa vielä jännittävämpi. Odotin, että Nakamura voittaisi ja olin siitä satavarma sen, kun Nakamura osui Boma Yella Triangle Choken jälkeen. Lopputaistelu muuntui aivan jäätäväksi trilleriksi ja kyllähän se voittaja toisaalta oli täysin oikea. Kyseinen mies on kuitenkin ollut koko turnauksen ajan helposti vahvin esiintyjä vetäen paskoistakin vastustajista hyviä matseja ja nyt saadaan erittäin eeppinen Wrestle Kingdom main event aikaan. :tu:

--

Joskus myöhemmin ajattelin vielä tarttua koko G1 -turnaukseen vaikkapa mies mieheltä.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
Coca
Viestit: 907
Liittynyt: La 18.08.2007 09:55
Paikkakunta: Kotka

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Coca » Ti 18.08.2015 12:03

Noin. Nyt turnaus ja varmasti monen monta upeaa taistelua on käyty. Tipahdin tse kyydistä jo ensimmäisten iltojen aikana. Ihan niin kova fani en ole, että jaksaisin joka päivä katsella painia keskittyneesti. Olen kuitenkin valmis poimimaan kirsikat kakun päältä. Miksi ei? Kirsikathan ovat maukkaita. Haluaisiko joku listata turneen merkittävät kohtaamiset, jotka voisin näin jälkijunassa nauttia? Nakamura ja Okada kiinnostavat eniten. Ibushi ja AJ vähän kanssa.
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja enska » Ti 18.08.2015 12:38

Coca kirjoitti:Olen kuitenkin valmis poimimaan kirsikat kakun päältä. Miksi ei? Kirsikathan ovat maukkaita. Haluaisiko joku listata turneen merkittävät kohtaamiset, jotka voisin näin jälkijunassa nauttia? Nakamura ja Okada kiinnostavat eniten. Ibushi ja AJ vähän kanssa.
Styles vs. Tanahashi
Nakamura vs. Tanahashi
Nakamura vs. Okada
Styles vs. Ibushi
Elgin vs. Ishii
Honma vs. Ishii
Okada vs. Nagata
Shibata vs. Ibushi
Tanahashi vs. Fale (kyllä, tykkäsin)

Avatar
Nalle
Viestit: 73
Liittynyt: La 01.08.2009 22:59
Paikkakunta: Kotka

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Nalle » Ti 18.08.2015 17:45

Vieläkin kyllä ihmetyttää tuo Tanahashin voitto. Suuri osa sumohallin yleisöstäkin oli silminnähden pettynyt. Tosi vaikeaa kuvitella, että New Japan käyttäisi jo kolmannen kerran samaa pääottelua Tokyo Domessa, varsinkaan näin lyhyellä aikavälillä. G1-voitto tuntui juuri oikealta Nakamuralle tässä vaiheessa, etenkin nyt kun IC-kuviot ovat miehen osalta loppuun kaluttuja. Sitäkään en kyllä usko että Tanahashi häviäisi haastajuuttaan ennen WrestleKingdomia, mutta ehkäpä Nakamura saadaan kolmanneksi pyöräksi pääotteluun jonkin tasapelin kautta yms. No, joka tapauksessa erittäin mielenkiintoinen loppuvuosi edessä.

Kuva

Avatar
Nalle
Viestit: 73
Liittynyt: La 01.08.2009 22:59
Paikkakunta: Kotka

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Nalle » Su 15.11.2015 16:25

Kuva

Laitetaan nyt vielä tänne, kun en ole FB-kauteen ehtinyt siirtyä.

Puroresu-legenda Genichiro Tenryun ura siis päättyi tänään 10522 katsojan edessä Tokion Sumohallissa, samalla areenalla jossa se 39 vuotta sitten alkoikin. Tenryu on siis yksi japanilaisen painin kaikkien aikojen kirkkaimpia tähtiä, ja tähän päivään asti pysynyt melko aktiivisena 65-vuoden iästään huolimatta. Hallitseva IWGP Heavyweight-mestari Kazuchika Okada valikoitui legendan viimeiseksi vastustajaksi, ja soihtu siirtyikin komeasti lähes 20 minuuttia kestäneen matsin päätteeksi.

Genichiro Tenryu on siis tehnyt suurimman osan mittavasta urastaan All Japanin ja New Japanin leivissä, joissa molemmissa hän on pitänyt päämestaruuksia. Myös 90-luvun WWE'tä seuranneille mies saattaa olla tuttu ainakin Wrestlemania 7'n keskikortista tai vuosien 1993 ja 1994 Royal Rumble-otteluista.

JS
Viestit: 13
Liittynyt: Pe 09.06.2006 22:30
Paikkakunta: benis ehe hehe

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja JS » Ma 30.11.2015 20:27

Tota matsia kun katto niin h**vetin HYVÄ, että eläköityi. v***n kusipää tiputti Okadan päälleen.

Avatar
Nalle
Viestit: 73
Liittynyt: La 01.08.2009 22:59
Paikkakunta: Kotka

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Nalle » Ke 30.12.2015 07:50

Kuva

Pari päivää sitten julkaistiin lista kuluneen vuoden aikana Tokion Korakuen Halliin parhaiten yleisöä vetäneistä promootioista. Kyseinen, noin 2000 katsojaa enimmillään vetävä halli on eräänlainen puroresun mekka siinä mielessä, että firman kokoon katsomatta about jokainen purolafka pitää siellä ainakin yhden shown vuodessa. Jotkin pienemmät promootiot, kuten vaikkapa talousvaikeuksista kärsinyt Zero-1 eivät julkaise yleisömääriään ollenkaan, mutta ainakin tuo kahdeksan kärki antaa melko tarkan kuvan siitä, mitkä ovat ne suosituimmat promootiot tällä hetkellä.

Avatar
Goner
Viestit: 426
Liittynyt: To 20.11.2003 16:03

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Goner » Su 03.01.2016 19:49

Huomenna maanantaina Wrestle Kingdom. Tulkaas Quakenetin kanavalle #vp.spoilers, jossa taas live-seuranta. Ite ainakin jatkoin joululomaani tän takia. Suunnilleen klo 8 aamulla alkaa pre-show. Tulee varmaan piiitkä tapahtuma, mutta ei se mitään.

NJPW Worldissa on saatavilla myös englanninkielinen selostus, mistä tosin vastaa Kevin Kelly, Matt Striker ja Yoshitatsu.

Card on tosi kovatasoinen ainakin siinä mielessä, että odotettavissa ehkä vuoden paras show. Mutta en voi olla harmittelematta sitä, että hyvästä tasosta huolimatta NJPW on tarvinnut tänä vuonna uutta piristysruisketta ja etenkin tässä vuoden isossa spektaakkelissa ei minusta riitä vain hyvät singles-matsit. G1 on ollut monena vuotena se missä nähdään mainioihin singles-matseihin perustuvia painillisesti mahtavia tapahtumia. Tokyo Domen show'lla on vähän erilainen rooli ja tarviis jotain erilaista. Tarkoitan ainakin nyt vierailevia painijoita muista promootioista (ROH-väkeä ei lasketa), mikä tekisi tästä oikeasti erityisemmän tapahtuman. Niitä on ollut lähes joka vuosi. NJPW pyörittää NOAHia joten ei ole mitään syytä miksi he eivät tuo Minoru Suzukia tai Takashi Sugiuraa tai jotain vastaavaa.

Noh ei auta kuin katsoa millanen show tulee. Tiistaina sitten myös live-seuranta, jos joku sattuu katsomaan. Oiskohan 11.30 kun alkaa New Japanin show Korakuen Hallista.

Tunnelmannostattajana suosittelen katsomaan muutama päivä sitten julkaistun musiikkivideon NJPW:n historiasta, vaikkei videolla taida näkyä yhtäkään WK:n pääshow'n painijaa. https://www.youtube.com/watch?v=T-bcN6u2Kpw

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » To 07.01.2016 00:43

Perus virhe taas kirjoittaa suoraan forumille ja menettää teksti, koska en olekkaan enää kirjautunut sisään. v***u. Anyway, tänään oli pakkasta paljon (-40) niin kattonut vain kilpahiihtoja ja WK10:ntä, joten heitetään siitä tekstiä.

Junior Tag Team Championships Match
- Perus opener, jossa riitti vauhtia ja aika perusspotteja. Omaksi harmikseni Ricochet ja Matt Sydal jäivät ehkäpä liian vähälle huomiolle, mutta onneksi ReDragon oli vireessä. O'Reilly ja Fish tarjosivatkin parasta toimintaa Rocky Romeron loputtomien pyykkäreiden kanssa. Cody Hall toi myös oman piristeensä matsiin. Kaiken kaikkiaan matsi tuntui saman toistannalta ja kun pitää lyhyeen aikaan saada koko kahdeksikolta jotain matkaan, niin tulos on keskinkertainen.

6-Man Tag Team Championships Match:
- Oma mielipiteeni on, että NJPW ei todellakaan tarvinut enää lisää mestaruusvöitä. Toisaalta olin iloinen siitä, että Briscoet pääsivät Japanissa näyttämään osaamistaan ja kaksikko oli tullut kovalla moraalilla matsiin. Etenkin Mark Briscoe loisti ottelussa ja tarjosi kaikista viihdyttävimmät osiot. Tama Tonga oli myös mielestäni hyvä ja miehelle toivoisi enemmänkin mahdollisuuksia päästä näyttämään osaamistaan, sillä mies on mielenkiintoinen talentti. Kaikki muuta liikkuivat aika auto-ohjauksella, joka oli harmi.

ROH Championship Match:
- Tässä matsissa ärsytti todella todella todella paljon Jay Lethalin sisääntulomusiikin korvaaminen geneerisellä rokilla. Vie niin paljon miehen sisääntulosta. Lisäksi se kiva punapää olisi voinut olla myös matkassa, joten kyynelen valutan siitäkin syystä. Muuten Elginin kanssa pistivät ihan tasokkaan matsin pystöön ja Elgin on kyllä kuuma Japanissa. Tosin aika pieniä reaktioita saatiin aikaiseksi varsinkin, jos vertaa loppukortin mökään! Ehkä se oli kuitenkin odotettavissakin. Lopetus matsille oli niin normaalia Lethalin mestaruuskaudella, että ei enää hirveästi sytytä. Lethal tarvii tuoreita haastajia ja tuoreita ottelun lopetuksia.

Junior Heavyweight Championship Match:
- Kortin ensimmäinen oikeasti toimiva ottelu tai tämän tapahtuman arvolle sopivan tasokas ottelu. Heti alkuun nähtiin se loistava spottailu roskiksen kanssa, mutta toisaalta samalla onnistuttiin taas kerran alleviivaamaan tuomareiden sokeutta. Sitten saatiin hieno tarina Omegan käden kanssa ja KUSHIDA todella nyt nousi junioridivarin ykkösmieheksi. Kenny oli oma upea itsensä ja todellinen pahisten eliittiin kuuluva mies. Yksi kätinen voimapommi oli ehkäpä ottelun suosikki hetkeni, mutta se ei niinkään, että Omegan olkapäät ei olleet matossa selätyksessä. Nätti matsi, tästä on junioridivisioonaan hyvä jatkaa uusiin tuuliin.

Tag Team Championships Match:
- En muista ottelusta hirveästi, joten tämä ei varmaankaan ollut mitenkään erityisen muistettava koitos? Olin ehkä myös häiriintynyt muutenkin ja ottelu taisi päättyä vähän seinään? Tai itse taisin jäädä oottamaan vielä pienoista jatkoa matsille. Gallowsin pyykkäri ketjun kanssa oli ihan jees.

GOTO VS. NAITO:
- Tämän ottelun kohdalla on hieman sama, sillä jotenkin meni ohi, vaikka katsoin ottelua selvästi tämän koneen näytöltä. Hieman paremmat muistikuvat on kuitenkin näiden kahden herran kohtaamisesta. Lopputaistelu oli tehty hyvin siinä mielessä, että Goto oli tullut antamaan Naitolle opetuksen ja sen hän teki oddseista huolimatta. Naiton mustempi puoli tuli myös hyvin esille sen low blown kautta. Ja ainiin luoja, että rakastan tuota Goton finisheriä, sillä se on kyllä ihan jäätävän kovan näköinen tärsky mattoon. Ei mikään muistettavin ottelu ollut kuitenkaan tämä.

Never Openweight Championship Match:
- Illan pääottelu. No ei nyt ihan, mutta aika pitkälti ja täytynee sanoa, että Matt Striker tiivisti aika hyvin tunteeni tätä ottelua ja Shibataa kohtaan. Katsuyori Shibata on minun suosikkipainijani helposti. Sisääntulomusiikki, ei mitään ylimääräistä persoonassa ja painityyli, joka kerrassaan valloittaa sydämeni. Kyllä olen ihastunut. Tomohiro Ishii herättää itsessäni varsin samanlaisia tunteita varsinkin nyt, kun kuultiin miehelle oikea sisääntulomusiikki. Sitten itse ottelun Kevin Kelly tiivisti aika hyvin: "Time limit is 60 minutes but this will not go that far." Jotain tonnepäin se sano. Miehet ryntää toisiaan kohti täydellä vauhdilla ja koko matsi jatketaan 120km/h vauhdilla ja jarruja painetaan vasta, kun Shibata iskee ah niin vapauttavan PK:n ja viimeinkin nappaa yksilötittelin! Ottelu oli kaikinpuolin niin väkivaltainen, kun sen halusin olevan.

IWGP IC-Championship Match:
- Tämän ottelun AJ Stylesin ja Shinsuke Nakamuran välillä voi tiivistää lyhyesti ja sen miehet tekivät itse. Matsi oli niin loistava, että Styles ja Nakamura fist pumppasivat ottelun päätteeksi. Okei, sillä oli tarinallinen tarkoitus, mutta se hetki oli täydellinen ja itse matsi myös. Tällaisen ison matsin ei voinut toivoa menevän millään muulla tavalla. Ottelu sisälsi hetkiä jolloin luuli toisen voittaneen, mutta sitten ei ollutkaan varma ja oho nyt Nakamura hakee voittoa, mutta katos katos nyt se on Styles paremmassa asemassa, mitä täällä tapahtuu! Triangle Choken countteeraaminen Styles Clashilla, mistä nää keksii näitä? Sitten se ottelun lopetus, jossa AJ periaatteessa kompastui ylimielisyyteen ja yritti murhata Nakamuran, joka käänsi ottelun jälleen kerran päälaelleen. Nätti settiä!

IWGP Heavyweight Championship Match:
- Yksi eeppisimmistä matseistani, mitä olen nähnyt. Tässä kohtasi tarina ja ottelun laadukkuus kovalla kovalla kovalla tavalla ja mielestäni soihdun siirto niin kuin se pitäisi tehdä. Okei, ehkä ei voi vielä puhua täydellisestä soihdun siirrosta ja miehet varmasti vielä kohtaavat, mutta Okada sai viimeinkin napattua Tanahashin päänahan Wrestle Kingdomissa. Iso juttu. Ehkä ainoa asia, mistä en tykännyt oli liian indymäinen kickout kahdesta peräkkäisestä High Fly Flowsta, kun Okada olisi voinut vaikka jalkansa uhrata sen toisen osuessa. Joka tapauksessa tämän jälkeen nähtiin vielä ehkäpä yksi upeimmista lopputaisteluista, mitä olen nähnyt. Se oli Okadalta todellinen tahdon ja sisun näyttö, miten se homma hoidetaan kotiin. Ja se mökä mikä yleisössä oli tämän matsin aikana, huikea! Tanahashi ja Okada ovat todelliset näytteet siitä, mitä saadaan aikaan kärsivällisellä rakentelulla.

--

Upea tapahtuma, vaikka olisi myös japanilaisia vierailijoita toivonut enemmän. ROH:n iso läsnöolo oli toisaalta plussaa, mutta toisaalta myös ehkä vähän miinusta. Ei nähty yhtään häikäisevän spektaakkelimaista sisääntuloa, mutta useat toivat jotain spesiaalia tapahtumaan ja olihan tässä ison tapahtuman fiilistä. Yleisö oli varsinkin loppua kohti upeasti mukana ja itse areena näytti paremmalta kuin WWE:n areenat vuosikausiin. Nätti tapahtuma, mutta harmi kun Kota Ibushi oli loukkaantuneena, kaipasin miestä.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
Garmonbozia
Viestit: 15
Liittynyt: Ma 14.01.2013 17:36

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Garmonbozia » La 09.06.2018 16:52

NJPW Dominionissa tapahtunutta:
Spoiler: näytä
Kuva

Eli Chris jericho voitti IWGP Intercontinental mestaruuden Tetsuya Naitolta! Ilmeisesti hän tituleeraa nyt itseään kymmenkertaiseksi Intercontinental-mestariksi.

Avatar
Garmonbozia
Viestit: 15
Liittynyt: Ma 14.01.2013 17:36

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Garmonbozia » Ke 24.10.2018 21:04

Viisi kuukautta sitten Dominionissa Chris Jericho tosiaan voitti IWGP Intercontinental -mestaruuden ja 3. marraskuuta on vuorossa hänen ensimmäinen mestaruuspuolustus, nimittäin NJPW järjestää silloin Power Struggle -tapahtuman. Ottelulista näyttää seuraavanlaiselta:

Soberano Jr., Volador Jr., Tiger Mask & Jushin Thunder Liger vs. Toa Henare, ACH, Chris Sabin & Ryusuke Taguchi

KUSHIDA, Tomoaki Honma & Togi Makabe vs Bullet Club (Robbie Eagles, Tanga Loa & Tama Tonga)

CHAOS (Kazuchika Okada & Beretta) vs. Bullet Club (Jay White & Bad Luck Fale)

Hiroshi Tanahashi & David Finlay vs. The Golden Lovers (Kenny Omega & Kota Ibushi)

Super Jr. Tag League 2018 -turnauksen finaaliottelu
Roppongi 3K (SHO and YOH) vs. Los Ingobernables de Japon (Bushi and Shingo Takagi) vs. Suzuki-gun (Yoshinobu Kanemaru and El Desperado)

NEVER Openweight Championship
Taichi (c) vs. Hirooki Goto
Will Ospreayn toipuessa loukkaantumisesta hänen tiimikaverinsa sekä edellinen mestari Hirooki Goto ottaa haastajan paikan.

RPW British Heavyweight Championship
Tomohiro Ishii (c) vs. Minoru Suzuki

Tetsuya Naito vs. Zack Sabre Jr.

IWGP Intercontinental Championship
Chris Jericho (c) vs. EVIL

Avatar
Garmonbozia
Viestit: 15
Liittynyt: Ma 14.01.2013 17:36

Re: Yleinen puroresukeskustelu

Viesti Kirjoittaja Garmonbozia » La 03.11.2018 18:05

Lyhyesti tapahtumasta, lopputulokset mukana
Spoiler: näytä
Okada & Beretta vs. White & Fale
Lyhyt rymistely, jossa Okada ja White keskittyivät toistensa pieksämiseen ja Beretta yllätti kaikki selättämällä ison Falen. Eiköhän Okadan ja Whiten välille buukata ottelu tammikuussa käytävään Wrestle Kingdom 13 in Tokyo Dome -tapahtumaan.

Tanahashi & Finlay vs. Golden Lovers
Tuohon tapahtumaan on siis ainoastaan varmistunut päämestaruusottelu, kun mestari Kenny Omega puolustaa vyötänsä G1 Climax -turnauksen voittanutta Hiroshi Tanahashia vastaan. Tämä oli sellainen välipalaottelu, ei mitään ihmeellisempää. Yllätys yllätys jobberi David Finlay jobbasi Kota Ibushille.

Super Jr. Tag League 2018 -turnauksen finaaliottelu
Tämä meni vähän ohi minulta, mutta vauhdikasta juniorimeininkiä tässä tarjoiltiin. Roppongi 3K nappasi voiton.

Goto vs. Taichi (c) (NEVER Openweight Championship)
Taichi suorastaan nöyryytti Gotoa suurimman osan ottelusta mutta niin vain Goto nousi johncenamaisesti voittoon. Never Give Up!

Ishii (c) vs. Suzuki (RPW British Heavyweight Championship)
RPW on siis brittiläinen Revolution Pro Wrestling ja tässä oli panoksena firman päämestaruus. 20 minuuttia vuorotellen mäiskimistä kunnes Ishii voitti.

Naito vs. ZSJ
Zack Sabre Jr. on pitänyt Tetsuya Naitoa pilkkanaan päihittämällä hänet keväällä New Japan Cupissa sekä kesällä G1 Climax -turnauksessa, joten nyt oli Naiton vuoro saada vähän hyvitystä ottamalla voitto ZSJ:sta. Ei paljoa kiinnostanut niin meni puolivaloilla katsoen.

Jericho (c) vs. EVIL (IWGP Intercontinental Championship)
Chris Jericho on Japanissa otellut hardcore-painoitteisia otteluita Kenny Omegaa ja Tetsuya Naitoa vastaan ja sama tyyli jatkui tässä. Pöytä pistettiin paskaksi ja nähtiinpä myös rajunnäköinen DDT pöydän päältä. Tapahtuman paras ottelu vaikka pidin paljon myös Goton ja Taichin välisestä ottelusta. Jericho laittoi vastustajansa taputtamaan Walls of Jerichon tahtiin. Ottelun jälkeen Tetsuya Naito hääti Jerichon matkoihinsa ja vaikka Jericho haastattelussa totesikin ettei Naitoa enää kohtaa niin todennäköisesti heidän välilleen buukataan matsi WK13:een.

Vastaa Viestiin