Merovingi kirjoitti:Sticking weathers up to your butt doesn't make you a chicken.
Rosbergia ei voi oikein suomalaisena pitää koska:
1) Hän ei osaa suomea juuri yhtään (Hauskana sivuhuomiona Sebastian Vettel on heitellyt haastatteluissa suomea, mutta onko Rosberg näin tehnyt? Ei.)
Suomessa asuu vajaa 300 000 suomalaista jotka eivät puhu hyvin tai ollenkaan suomea. Lasketko heidät suomalaisiksi?
2) Hän ei ole koskaan asunut Suomessa.
Monikaan ei asu elämänsä aikana juuri ollenkaan Suomessa, mutta ovat silti aivan täysiä suomalaisia. Siis sinun mielestäsi Rosberg ei ole yhtään saksalainenkaan kun ei ole Saksassa asunut syntymänsä jälkeen?
3) Kuten itse sanoit, puoliksi suomalainen ja puoliksi saksalainen, ja ajaa Saksan lisenssillä. Tästä voisi jopa peräti päätellä, että Rosberg pitää itseään enemmän saksalaisena.
Nicohan edusti pienemmissä luokissa Suomea, mutta siirryttäessä kohti kalliimpia ja isompia sarjoja, oli Saksan lisenssin alla ajaminen järkevämpi ratkaisu taloudellisesti. Moottoriurheilu nimittäin on paljon suuremman luokan juttu Saksassa ja yhteistyökumppaneita ja tukijoita on huomattavasti helpompi saada Saksan kuin Suomen lipulla.
Nico itse sanoi näin Helsingin Sanomien haastattelussa:
"I've noticed that there is something missing, something that for instance the Brazilian drivers have when they come up to the podium to celebrate their victory with the Brazilian flag", says Rosberg.
"It would be nice if I felt the same way. When my win here was celebrated with the playing of the German national anthem, it felt kind of weird to me. I don't have that sense of belonging, either to Germany or to Finland. Maybe when I'm driving races I sort of feel a stronger pull towards Finland, since it reminds me of my father's achievements in the sport." --
--"Still, it's a great situation that in Germany I'm regarded as German, and in Finland as a Finn. And it's quite right, too, since I am my father's son."
On aika ihmeellistä olettaa, että kansalaisuuden saaminen tarkoittaa saman tien sitä suomalaisuutta.
Kyllä kansalaisuus tuo kaikki oikeudet mitä jokaisella suomalaisella on.
Minusta suomalaisuuden merkkinä on nyt ainakin kielen osaaminen ja se, että tuntee yhteenkuuluvuutta Suomeen - ja sitä on vaikea löytää Rosbergin kohdalla, sillä hän on asunut koko ikänsä Monacossa ja ei edelleenkään puhu suomea. Ei hänellä ole mitään muita juuria Suomeen kuin isänsä, joka on suomalainen. Logiikallasi varmaan joku USA:ssa asunut toisen sukupolven suomalainen maahanmuuttaja, jolla ei ole mitään muita siteitä Suomeen kuin toisen vanhemman tausta, on yhtä suomalainen - vaikka ei edes tietäisi missä Suomi on kartalla.
Näihin vastasinkin jo ylempänä.
Keke taas kertoili näin MTV3:lle:
- Se oli ihan rationaalinen päätös siihen aikaan. Perhe asui ulkomailla ja oli fantastinen mahdollisuus opettaa miehelle monta ulkomaan kieltä, Rosberg kertoi MTV3:lle.
Rosbergit olivat päättäneet opettaa Nicolle neljä tärkeää kieltä, eikä suomi mahtunut näiden joukkoon.
- Niissä neljässä ei vielä ollut suomen kieltä, se olisi varmasti ollut sitten se viides, mutta siihen ei kapasiteetti silloin riittänyt.
Ehkä selvin merkki Rosbergin ei-suomalaisuudesta on, että mediahuomio häntä kohtaan on todella heikkoa. Kovalainenkin saa enemmän palstatilaa kuin hän, vaikka ajaa jostain jämäsijoista.
Luepa edellinen viestisi ja vertaa sitten tähän. Ei oikein täsmää.