9. The National – Alligator (2005)
Kappas, luulin jo olevani ainoa, joka pitää Alligatoria parempana kuin Boxeria, mutta löytyihin sieltä ainakin Saimou. Ajattelin näin, koska olen kuullut ja lukenut vain Boxeria ja High Violetia hehkutettavan, mutta tämä albumi tuntuu usein jäävän huomiotta.
...Joka on suuri vääryys, sillä toisin kuin Boxerissa, tällä albumilla ei ole niitä heikompia tapauksia. On vain vahvoja ja vahvempia. The Nationalilla on mahtava kyky saada pelkistetyilläkin soundeilla mielenkiinto pysymään yllä. Varsinkin Alligatorilla tämä on onnistunut hienosti. Aiemmin en kumma kyllä maininnut Nationalin lyriikoista mitään. No, tuolla uudemmalla levyllä ne ovat kyllä varsin hyvät ja erikoiset, mutta kyllä tämä vanhempi vie voiton. Välillä on vähän jo absurdejakin ilmaisuja, mutta sehän on vain hyvä.
Parhaita biisejä ovat ”Karen” sekä lopun kolmikko ”The Geese Of Beverly Road”, City Middle” ja kertosäkeeltään Nationalin vanhempaa aggressiivisuutta muistuttava ”Mr. November”.
8. Joensuu 1685 – Joensuu 1685 (2008)
Tässä olikin jo vähän vaikeampi tapaus sijoittaa listalle. On vaikea sanoa, miksi tämä pääsi näin korkealle, mutta jotain tässä albumissa vain on.
Joensuu 1685 on varmaan suurelle osalle tuntemattomampi yhtye. Se perustettiin vain nelisen vuotta sitten ja tämä nimikkoalbumi on toistaiseksi bändin ainoa. Kaikkien jäsenten sukinimi on Joensuu. Bändi soittaa psykedeelistä indierockia, joka ei kyllä todellakaan kuulosta siltä, että se olisi Suomessa tehty. Joensuu 1685:n soundia voisi sanalla sanottuna kuvata sähköiseksi.
Levy lähtee käyntiin mitä parhaalla tavalla, kun ”(You Shine) Brighter Than Light” vetää kuuntelijan valtaansa heti ensisekunneilla. Biisit ovat juuri oikeassa järjestyksessä ja Joensuu 1685 kokonaisuutena on jotain hämmästyttävää. Tässä on taasen albumi, joka pitää kuunnella aina kokonaan kerralla. Levyllä on niin sanottuja transmissioneita, jotka ovat biisien välissä eräänlaisia siirtymiä seuraavaa raitaa varten. Pidän muun muassa yli seitsenminuuttista ”Crystal Lightia” (joka on kyllä todella hyvä biisi) ”vain” transmissionina hypnoottiselle ”Electric Ocean Sailorille”. ”Baby, Baby, Babyssä” ja loistavassa ”Perfect Gracessa” kuullaan huuliharppua. On tämä vaan kaikenkaikkiaan huikea albumi ja se valittiin Rumba-lehdessäkin vuoden 2008 parhaaksi kotimaiseksi albumiksi.
7. John Peterson – Where Does It Go From Here (1976)
John Peterson on taatusti listani tuntemattomin artisti. Where Does It Go From Here taitaa olla miehen ainoa albumi. Netistä ei oikein löydy kaverista tietoa, joten paha sanoa. John Peterson soittaa folk-musiikkia ja tätä levyä tehdessää hän oli vasta alkanut soittaa kitaraa ja kirjoittaa biisejä ja useimmat biisit saatin purkkiin ensimmäisellä tai toisella otolla. Hieno mies.
Where Does It Go From Herestä jää parhaiten mieleen kitarat ja Petersonin lauluääni, joka on yksi parhaista mitä olen koskaan kuullut. Myös sanat ovat erityisen kauniit. Levyn kaikki biisit ovat hienoja, mutta on yksi, joka tämän nostaa näin korkelle sijalle. En usko, että missään* ikinä koskaan on tehty mitään näin uskomattoman kaunista. Kyseinen biisi on ”Summer Is Over”, joka muuten suureksi yllätykseksi löytyy youtubesta. Kannattaa ehdottomasti kuunnella. Muita erityismainitsemisen arvoisia ovat ”Look Around You”, ”Leave With The Storm”, ”Where Does It Go From Here”, ”What Does It Matter”, ”Night And Day” ja... ...no joo, kaikki. ”Many A Stream” päättää levyn rauhallisiin tunnelmiin; ”I talk to the ocean, make love to the sky”.
Rehellistä musiikkia. Sopiva yhdistelmä akustista ja sähköistä. Klassikko.
*Okei, myöhemmin listallani on levy, jolla on parempi biisi, mutta se bändi on niin eri tasolla kuin mitkään muut, joten ei olisi reilua arvostella näitä samalla asteikolla.
6. Tim Buckley – Goodbye And Hello (1967)
Hehe, Tim Buckley sopikin sopivasti tähän väliin, kun juuri luin jonkun tyypin blogia, jossa hän sanoi tuosta John Petersonista: ”it's a little bit of a poor man's Tim Buckley”. Tämä on siis toinen Tim Buckleyn albumi listallani. Goodbye And Hello on semmoista psykedeelistä tykitystä, että tajunta pois!
Albumi alkaa Vietnamin sotaa puhuttelevalla ”No Man Can Find The Warilla”. Kakkosena tulee sirkustyylinen ”Carnival Song”. Äänimaisema albumilla on hyvin monipuolinen ja tempo ja melodiat vaihtelevat jyrkästi. Tasapainoisempi ”Pleasant Street” on yksi suosikeistani albumilla. ”Hallucinations” on taas vaihtelevampi. Tämä melodian vaihtelu vastakohdasta toiseen tuntuukin olevan pääosassa varsinkin eeppisessä keskiaikaistyylisessä nimikkobiisissä. Levyllä on vähän kaikenlaista, myös kaunis balladi ”Once I Was” löytyy. Todellakin 6-sijan arvoinen levy! Yksi asia kylläkin on, mistä täytyy antaa miinusta, ja se on viimeinen biisi ”Morning Glory”. Ei siis itse biisissä mitään vikaa ole, mutta minusta täydellinen lopetus olisi ”Goodbye And Hellon” loppu, joka aiheuttaa minulle aina kylmiä väreitä; ”And I wave goodbye to America, and smile hello to the world...” Noh, ei tuo nyt niin suuri asia ole, mutta silti.
Goodbye And Hello on sopiva levy eritoten sadepäiville. Ja vielä kerran pitää hehkuttaa tuota Timin lauluääntä. Se on mahtava!
5. Television – Marquee Moon (1977)
Television on taiderock-yhtyeistä ”taiteellisin”. Marquee Moon on yhtyeen debyyttialbumi. Tämä katukulttuuria ylistävä tekele on kitaralevyjen ehdoton ykkönen. Vaikka kuinka ihana tuo Tom Verlainen hauras ääni onkaan, niin jo ensimmäisestä biisistä huomaa, että kitarat tässä ovat pääosassa. Yhtye julkaisi vain kaksi studioalbumia ja alustavalle listalleni pääsi myös tästä vuotta myöhemmin julkaistu Adventure, joka kuitenkin tippui pois lopulliselta listalta. Upea levy sekin, mutta eivät Televisionin pojat enää debyyttinsä tasolle päässeet.
Marquee Moon on täynnä viiltäviä kitaralinjoja, huikeaa tarinankerrontaa ja urbaania runollisuutta. Soundit ovat puhtaat ja huokuvat älyllisyyttä. Jokainen biisi vaan toimii täydellisesti, ja kaikki ovat aikalailla tasaisesti parhaita. ”Venus” kuitenkin ehkä vetää pisimmän korren.
En kyllä äkkisältään keksi parempaa fiilistä, kuin se, kun pyöräilee kesäisessä illassa vanhan pienen kotikylän kaduilla kymmenminuuttista nimikkobiisiä ”Marquee Moonia” kuunnellen. Oi niitä aikoja.
On kyllä ihan kivasti porukkaa listailemassa ja on oikein mukavaa luettavaa. Jatkakaa samaan malliin! Ja lisää osallistujiakin olisi ihan jees juttu.
Nyt on ollut hirveetä kiirettä ja tulee olemaankin vielä ainakin alkuviikosta, joten ykkössija tulee vähän viivästymään. Mutta kasvaapahan jännitys. 
