Nyt muistuttaa vielä enemmän, kun kääntyi heeliksi
AJ Lee - Paige kuvio oli kultaa. Pidän tästä kaksikosta aivan mielettömästi!
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.
Eiköhän kyse ole siitä että molemmilla on edelleen vetovoimaa, esiintyvät hyvin ja heitä ei voi päästää painimaan. Toki jos tarkoitat enemmän ei kannattaisi käyttää niin samaa mieltä. Ehkä tämä on tällainen helppo työ molemmille josta saavat kivasti taskurahaa (Flair ei ole kai säästänyt penniäkään uraltaan ja Hoganilta taisi mennä melkoinen määrä omaisuutta avioerossa). Flair ja Hogan ovat kuitenkin karismaattisia ja pystyvät luomaan hypeä pelkillä promoilla ja läsnäolollaan.Darien Fawks kirjoitti: Legendojen paneeli tuntui tosiaan hieman turhankin käsikirjoitetulta, mutta olihan se ihan ok. Vähän jotenkin tuntuu kuitenkin ankealta, miten WWE käyttää Flairia ja Hogania tällä hetkellä. Siinä kaksi vanhaa partaa, jotka on päätetty kaivaa maton alta ja joille nyt keksitään epätoivoisesti toinen toistaan sattumanvaraisempia käyttötarkoituksia.
Juu eikun sitä vaan meinaan, että voisi noille kahdelle jotain konkreettisempaakin käyttöä löytää. Hoganilla on ollut muutama aika laimea hype-esiintyminen ja Flairkin kerran vain vähän flirttasi Renee Youngille ja siinä se. Niin ja mites se, kun Flair kävi yllättäen kehaisemassa Shieldiä, mutta siitä ei tullutkaan minkäänlaista koijaamiskuvioita tai yhtään mitään? Olihan tämä paneeli toistaiseksi parasta käyttöä näille kahdelle, mutta vähän keksimällä keksityiltä nämä roolit toistaiseksi ovat tuntuneet. Jokin siellä Creativessa tökkii, kun tuntuvat olevan lähempänä Uncreativea.The Rocker kirjoitti:Eiköhän kyse ole siitä että molemmilla on edelleen vetovoimaa, esiintyvät hyvin ja heitä ei voi päästää painimaan. Toki jos tarkoitat enemmän ei kannattaisi käyttää niin samaa mieltä. Ehkä tämä on tällainen helppo työ molemmille josta saavat kivasti taskurahaa (Flair ei ole kai säästänyt penniäkään uraltaan ja Hoganilta taisi mennä melkoinen määrä omaisuutta avioerossa). Flair ja Hogan ovat kuitenkin karismaattisia ja pystyvät luomaan hypeä pelkillä promoilla ja läsnäolollaan.Darien Fawks kirjoitti: Legendojen paneeli tuntui tosiaan hieman turhankin käsikirjoitetulta, mutta olihan se ihan ok. Vähän jotenkin tuntuu kuitenkin ankealta, miten WWE käyttää Flairia ja Hogania tällä hetkellä. Siinä kaksi vanhaa partaa, jotka on päätetty kaivaa maton alta ja joille nyt keksitään epätoivoisesti toinen toistaan sattumanvaraisempia käyttötarkoituksia.
Kävi mielessä sellainen, että olisi mahtavaa, jos Rosen posse muuttuisi pikkuhiljaa psykopaattisemmaksi ja psykopaattisemmaksi. Ensin tuntuu hauskalta, kun Slater saa jänöjussilta turpaan, mutta kohta alkaa pelottaa, kun jänöjussi rupee pieksemään Slateria sun muita liian väkivaltaisesti – ja Rose vain bailaa taustalla. Pian myös muut ruusunnuput pupun lisäksi alkaisivat hyökätä Rosen vastustajien päälle, ja jengi vaikuttaisi yhtä uhkaavalta kuin Nexus alkuaikoinaan.Griffin kirjoitti:Tai jos tarkoitus oli hauskuuttaa sillä, että Pupu hakkaa Slaterin niin.. No, ei onnistunut. Ei toiminut. Ei naurata. Tuntuu että aina tämä sama osa showsta menee juuri näihin turhiin "ei kiitos"-juttuihin. Jossain olikin jo puhetta Adam Rosen tulevaisuudesta, jota mielestäni ei ole. Ei toimi enään hassuna hahmona, eikä kyllä vakavasti ole voinut myöskään ottaa missään vaiheessa.
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
Russo on palkattu salaa myös WWE:hen.DeadManWalking kirjoitti:Siis mitä v***n paskaa tuo siskosten feudi on? Tähän verrattuna kaikki attitude eran paskakuviotkin oli ihan kultaa.
En ole ihan varma että bookataanko Adam Rosea facena vai heelinä, mutta hänet pitäisi bookata maailmasta täysin pihalla olevana ysärirave-ekstaasipsykoosisekopäänä, joka ei ota vastuuta mistään. Titus O'Neilillä on muuten rosterin mahdollisesti uskottavin offence. Kaikki mitä hän tekee näyttää hyvältä. Ja on hän tarpeeksi karismaattinenkin. Miten häntä ei ole pushattu maailman tappiin asti?enska kirjoitti:Kävi mielessä sellainen, että olisi mahtavaa, jos Rosen posse muuttuisi pikkuhiljaa psykopaattisemmaksi ja psykopaattisemmaksi. Ensin tuntuu hauskalta, kun Slater saa jänöjussilta turpaan, mutta kohta alkaa pelottaa, kun jänöjussi rupee pieksemään Slateria sun muita liian väkivaltaisesti – ja Rose vain bailaa taustalla. Pian myös muut ruusunnuput pupun lisäksi alkaisivat hyökätä Rosen vastustajien päälle, ja jengi vaikuttaisi yhtä uhkaavalta kuin Nexus alkuaikoinaan.Griffin kirjoitti:Tai jos tarkoitus oli hauskuuttaa sillä, että Pupu hakkaa Slaterin niin.. No, ei onnistunut. Ei toiminut. Ei naurata. Tuntuu että aina tämä sama osa showsta menee juuri näihin turhiin "ei kiitos"-juttuihin. Jossain olikin jo puhetta Adam Rosen tulevaisuudesta, jota mielestäni ei ole. Ei toimi enään hassuna hahmona, eikä kyllä vakavasti ole voinut myöskään ottaa missään vaiheessa.
Ensimmäisenä vastaus: ei, ketään ei jaksa kiinnostaa, tai ei ainakaan minua. Veikkaan osasyyn olevan juurikin tuo toinen seikka, eli sysipaskat näyttelijäntaidot. Tästä olisi voitu sinänsä saada jotakin tosi hienoa, mutta B-luokan painitaidoilla ja C-luokan näyttelijäntaidoilla varustettuja siskoksia ei vaan jaksa seurata. Nyt tämä tuntuu vain ylimääräiseltä täytteeltä ja turhalta paskalta. Jos kyseessä olisi kaksi diivaa joita jaksaisi seuratakin, niin tämä kuvio voisi olla tulikuuma.Griffin kirjoitti:Joo tota... Vastatkaa rehellisesti, jaksaako jotain kiinnostaa tämä siskosten eripura?
....
Ihan näin "sivupointtina": verratkaapa AJ Leen sekä Bella Twinsien taitoja esiintyjänä. Tuskimpa tulee kellekkää yllätyksenä mutta ne ovat kuin yö ja päivä. AJ on mahtava esiintyjä ja vetää roolinsa erinomaisesti. Sen sijaan Bellat ovat kyllä kumpikin surkeita esiintyjiä. Yksinkertaisistakin asioista saadaan tehtyä todella vaikeita. Siltä tuo heidän show näyttää. Paikoitellen aiheuttaa myötähäpeää miten huonosti he vetävät.
Tästä kirjoitin jo Battlegroundin jälkeen, koska mielestäni Wyattien olisi pitänyt voittaa mestaruus tuolloin, ja kuinka nämä hirviöt ottavat nyt kuokkaan joltain rimpula-Usoilta. Usot ovat todella hyvä tag team, mutta ovat olleet mestareita ja pysyneet samanlaisina liian kauan. Tuon Battleground tappion jälkeen eivät Harper ja Rowan ole tainneet voittaa yhtäkään ottelua? Kaksikon momentum tapettiin kertaheitolla vain siksi, että me voitaisiin "nauttia" Usoista vielä lisää.Griffin kirjoitti:Mitä muuten tämä Wyatt Familyn bookkaus on? j******ta ensin oltiin niin hirviötä niin hirviötä että.. Koska Rowan ja Harper ovat viimeksi edes voittaneet mitään?
Rosen muroihin on kustu pahasti. Itse olin aivan innoissani Rosesta, kun hän saapui Raw:n puolelle. Mies tuntui juuri täydelliseltä hahmolta siinä mielessä, että häntä voidaan halutessa viedä mihin suuntaan vain; joko huumoripuolelle tai vähän totisemmalle. Sen sijaan käsikirjoitustiimi heittäytyi laiskaksi ja päätti laittaa Rosen painimaan jotain täysin turhia lyhytotteluita, jonka seurauksena mies ei kiinnosta kehässä. Tämän lisäksi päätettiin olla vielä vähän laiskempia ja nostaa jalat oikein kunnolla pöydälle, eikä jaksettu keksiä mitään niihin promoihinkaan, jonka seurauksena Rose ei jaksa kiinnostaa huumoriosastollakaan.Griffin kirjoitti:Adam Rosen ottelu meni jälleen näiden muiden turhien täyteottelujen roskakoriin. Taas aivan turha pariminuuttinen. Tarkoituksena varmasti antaa ruutuaikaa mutta eipä kyllä kiinnostanut. Tai jos tarkoitus oli hauskuuttaa sillä, että Pupu hakkaa Slaterin niin.. No, ei onnistunut. Ei toiminut. Ei naurata. Tuntuu että aina tämä sama osa showsta menee juuri näihin turhiin "ei kiitos"-juttuihin. Jossain olikin jo puhetta Adam Rosen tulevaisuudesta, jota mielestäni ei ole. Ei toimi enään hassuna hahmona, eikä kyllä vakavasti ole voinut myöskään ottaa missään vaiheessa.
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.
Ajattelinkin, että vähän sellainen kuva tuosta tekstistä tulee. Olisit heti sanonut – eihän tuo pahaa luettavaa siihen nähden ole. Tietty oma tunnelmakin tuossa, kun näkee sen järkeilyprosessin. Eli jos samaan aikaan katsot, niin sitten jatka samaan malliin vain kirjoituksen kanssa.Griffin kirjoitti:Johtunee varmasti siitä, että kirjoitan yleensä sitä mukaan, kun showta katson. Tämän vuoksi siellä voi olla jotain aivopieruja ja epäselkeitä kohtia. Yritetään parantaa.
Ei, unohda Darienin myöhempi pehmoilu ja ota vaari ensimmäisestä palautteesta. Etenkin tämän ketjun viestit ovat usein niin raskaita että jäävät lukematta. Huom. tätä ei pidä ottaa moderointina vaan lukijapalautteena.Darien Fawks kirjoitti:Ajattelinkin, että vähän sellainen kuva tuosta tekstistä tulee. Olisit heti sanonut – eihän tuo pahaa luettavaa siihen nähden ole. Tietty oma tunnelmakin tuossa, kun näkee sen järkeilyprosessin. Eli jos samaan aikaan katsot, niin sitten jatka samaan malliin vain kirjoituksen kanssa.Griffin kirjoitti:Johtunee varmasti siitä, että kirjoitan yleensä sitä mukaan, kun showta katson. Tämän vuoksi siellä voi olla jotain aivopieruja ja epäselkeitä kohtia. Yritetään parantaa.
Nettiin vuotaneen kässärin mukaan Heyman kyllä veteli ihan ulkomuistista. Eikä hän kyllä niinkään spoilannut, vaan lähinnä hän ennakoi tulevaa sen perusteella, mitä Cenakin oli puhunut ja mihin me kaikki tiedämme Cenan pystyvän.C2W kirjoitti: Heyman veti kyllä taas vähän shoottia promossaan. Cenan Wyattien squashaamisesta puhuminen ja suoranainen main eventin spoilaus samaan promoon, huh. Pakko rakastaa Paulin suorapuheisuutta.
Jep. Hassua nähdä miten tarkkaan noi kässärit on nykyään. Ennen oli ilmeisesti vaan suuntaa antavat viivat, nyt on ihan sanasta sanaan. Steve Austinkin tätä aina podcastissaan mesoaa, että antakaa niiden puhua sydämestään niin promoistakin tulee tuhannesti parempia. Stone Cold creativen kuninkaaksi, ugh!Darien Fawks kirjoitti:Nettiin vuotaneen kässärin mukaan Heyman kyllä veteli ihan ulkomuistista. Eikä hän kyllä niinkään spoilannut, vaan lähinnä hän ennakoi tulevaa sen perusteella, mitä Cenakin oli puhunut ja mihin me kaikki tiedämme Cenan pystyvän.C2W kirjoitti: Heyman veti kyllä taas vähän shoottia promossaan. Cenan Wyattien squashaamisesta puhuminen ja suoranainen main eventin spoilaus samaan promoon, huh. Pakko rakastaa Paulin suorapuheisuutta.
Eiköhän tämä vaikuta show:n laatuun. Se voi hyvin olla, että tuo alentaa promojen laatua. Sen lisäksi, että painijat eivät saa yhtään improvisoida tai luoda itse promojaan, vie se varmasti myös paljon enemmän aikaa käsikirjoitustiimiltä. Jos koko show kirjoitetaan noin huolellisesti alusta loppuun, niin se vie aikaa itse sisällön parantamisesta.luulokuningas kirjoitti:Hassua nähdä miten tarkkaan noi kässärit on nykyään. Ennen oli ilmeisesti vaan suuntaa antavat viivat, nyt on ihan sanasta sanaan. Steve Austinkin tätä aina podcastissaan mesoaa, että antakaa niiden puhua sydämestään niin promoistakin tulee tuhannesti parempia. Stone Cold creativen kuninkaaksi, ugh!
Tosin Jerichon kravattivitsit olivat ilmeisesti hatusta vedettyjä.
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.
Punkhan taisi dokkarissaan kertoa siitä kuinka hänelle tuotiin valmiiksi kirjoitettuja promoja, jotka mies sitten repi kappaleiksi ja kirjoitti itse uudelleen. Eli kai noita kirjotetaan painijoille valmiiksi, mutta itse uskon, että osalle painijoista annetaan huomattavasti enemmän vapauksia toteuttamisessa, sekä jotain semmosta muistan lukeneeni, että jotkut painijat työstävät promojaan enemmän omaan suuhun sopiviksi. Eli on varmaan kiinni painijasta itsestäänkin kuinka paljon hän osallistuu promojen kirjoitukseen.C2W kirjoitti:Kyllähän nuo promot nyt varmasti käsikirjoittajien ja painijoiden toimesta YHDESSÄ tehdään ja kirjoitetaan vain puhtaaksi. Ja välillä sitten heitetään vähän omaa maustetta mukaan. Kyllä minä ainakin uskon, että Heymanilla ja Brayllä on paljon sananvaltaa omissa promoissaan. Ehkä käsikirjoittajat antavat vain suunnan ja loput hoitaa itse promottaja.
Hyviä pointseja. Tuossakin voi olla, että Heyman on aika lailla itse kirjoittanut tuon promonsa, vaikka se skriptissä onkin. En ainakaan itse tahtoisi uskoa, että miehelle noin sanasta sanaan annetaan noita kässäreitä.MR.Off Topic kirjoitti:Punkhan taisi dokkarissaan kertoa siitä kuinka hänelle tuotiin valmiiksi kirjoitettuja promoja, jotka mies sitten repi kappaleiksi ja kirjoitti itse uudelleen. Eli kai noita kirjotetaan painijoille valmiiksi, mutta itse uskon, että osalle painijoista annetaan huomattavasti enemmän vapauksia toteuttamisessa, sekä jotain semmosta muistan lukeneeni, että jotkut painijat työstävät promojaan enemmän omaan suuhun sopiviksi. Eli on varmaan kiinni painijasta itsestäänkin kuinka paljon hän osallistuu promojen kirjoitukseen.C2W kirjoitti:Kyllähän nuo promot nyt varmasti käsikirjoittajien ja painijoiden toimesta YHDESSÄ tehdään ja kirjoitetaan vain puhtaaksi. Ja välillä sitten heitetään vähän omaa maustetta mukaan. Kyllä minä ainakin uskon, että Heymanilla ja Brayllä on paljon sananvaltaa omissa promoissaan. Ehkä käsikirjoittajat antavat vain suunnan ja loput hoitaa itse promottaja.