Knockout 2000-2015 (tulokset selvillä)

Kaikkea yleistä showpainiin liittyvää. Yritetään kuitenkin pysyä asiallisessa keskustelussa.
Vastaa Viestiin
Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Knockout 2000-2015 (tulokset selvillä)

Viesti Kirjoittaja What » Su 08.03.2015 10:31

Kuva

Tästä olikin puhetta facebook ryhmässä ja käsitin, että kiinnostusta löytyisi. Täytyi vaan odotella, että edellinen knockout saadaan pidettyä.

Eli ideana on nimetä menneen 15:n vuoden paras painija Pohjois-Amerikassa. Haluan nyt erityisesti painottaa, että menneet meriitit eivät saa tässä painaa. Jos esimerkiksi Ric Flair on mukana, niin hänen merkitystään tulee arvioida 2000-luvun saavutusten perusteella. En tahtoisi tästä jälleen kerran yhtä Flair-Michaels-Austin vääntöä, koska ne on jo nähty. Mielessä oli myös rajata aikaväli vuosiin 2005-15, koska suuri osa täällä on seurannut painia koko tuon ajan. 00-15 sai kuitenkin käsittääkseni enemmän kannatusta.

Homma toimii siten, että aluksi nimetään 96 painijaa. Tuon lukumäärän kanssahan käy siten, että 48, 24, 12, 6, 3 paria ja triple threat finaali. Tämä ei haitanne? Korostetaan vielä, että tämä on fanitukseen perustuva, mutta jos joku haluaa tylsän objektiivisesti äänestellä, niin sekin on ok. Deadlineja ynnä muuta katsotaan sitten hieman myöhemmin.

Eli nyt ihan aluksi nimetkää neljä painijaa kisaan mukaan. 23 nopeinta pääsee painijoita nimeämään kun itse aloitan.

AJ Styles
Rey Mysterio
Kurt Angle
Chris Jericho
Viimeksi muokannut What, Ma 20.04.2015 10:00. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
Borga
Viestit: 265
Liittynyt: Su 09.05.2004 12:02

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja Borga » Su 08.03.2015 10:34

Bryan Danielson/Daniel Bryan
Eddy Guerrero
Brock Lesnar
CM Punk

Avatar
Krizski
Viestit: 1226
Liittynyt: Ma 24.10.2011 18:58
Paikkakunta: Koskenkorva/Savonlinna

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja Krizski » Su 08.03.2015 10:38

The Undertaker
The Rock
John Cena
Triple H
The Krizski Twitterissä
The Krizski Youtubessa
The Krizskin pelistriimejä Twitchissä

Diaryni:
WWE by Krizski viewtopic.php?f=5&t=7422

Uuden WWE PPV-veikkauksen ylituomari!
Vuoden 2013 kehittynein!!

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Su 08.03.2015 10:41

Heitetäänpä.

Nigel McGuinnes/Desmond Wolfe
Ricochet
Christopher Daniels
Davey Richards
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
Griffin
Viestit: 1097
Liittynyt: Ti 30.09.2008 17:39

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja Griffin » Su 08.03.2015 10:47

Edge
Randy Orton
Batista
Shawn Michaels

kossi5
Viestit: 637
Liittynyt: La 16.06.2007 21:01
Paikkakunta: Helsingin Herra

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja kossi5 » Su 08.03.2015 10:48

Matt Hardy
Steve Austin
Christian
Alberto Del Rio
Seeing Seth Rollins penis isn't how I was expecting to start off my day.
[X] Stingin paluu oli hyvä veto ja minä syön hatullisen lehtiä!

Avatar
ViiZei
Viestit: 1631
Liittynyt: Ti 11.11.2008 18:21
Paikkakunta: SeinäJoe

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja ViiZei » Su 08.03.2015 10:58

Roman Reigns
Big Show
Kane
Hulk Hogan
Big Show ja Kane

Make wrestlingalert rage again

Avatar
Phenomenon
Viestit: 1971
Liittynyt: Pe 15.02.2008 11:35
Paikkakunta: Itä-Helsinki

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja Phenomenon » Su 08.03.2015 11:07

Scott Steiner
Kevin Nash
Jeff Jarrett
Booker T
Phe-no se on, sai hän suosion
fanilauma perässänsä on jo loputon
Mah-do-ton, ownausputki on
nörttejä lakos, voimansa on rajaton

Avatar
Eduardoo
Viestit: 56
Liittynyt: Ma 04.03.2013 20:01

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja Eduardoo » Su 08.03.2015 12:30

Rob Van Dam
Chris Benoit
El Generico/Sami Zayn
Cesaro
Yleensä parhaat koomikot napataan YouTuben kommenttikentästä

Avatar
Ravenwood
Viestit: 2276
Liittynyt: La 09.01.2010 20:11

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja Ravenwood » Su 08.03.2015 12:35

Austin Aries
Seth Rollins
Cody Rhodes
Dolph Ziggler

Avatar
Dorian
Viestit: 2163
Liittynyt: To 10.02.2011 15:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja Dorian » Su 08.03.2015 12:45

Eric Young
Bobby Roode
The Miz
Bubba Ray Dudley/Bully Ray

Edit: katsos joo Cody oli jo tuossa heti edellisessä viestissä. Heitetään Miz tilalle.
Viimeksi muokannut Dorian, Su 08.03.2015 14:10. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Tämä pysyy tässä niin kauan, kunnes seuraavat asiat tapahtuvat:

SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]

Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]

Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]

Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]

Avatar
luulokuningas
Viestit: 813
Liittynyt: Ma 23.02.2004 18:52

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja luulokuningas » Su 08.03.2015 13:41

Tajiri
Tyson Kidd
Trent Acid
Adrian Neville/PAC
"Sometime people think you have to take viagra because you have to or you need to. I take viagra because I can."
-Teddy Long

Avatar
C2W
Viestit: 631
Liittynyt: Ma 02.08.2004 16:06
Paikkakunta: Kuopio

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja C2W » Su 08.03.2015 13:55

Samoa Joe
Jamie Noble / James Gibson
Jay Briscoe
Kevin Steen / Kevin Owens
"Your arms are just too short to box with God!"

Avatar
The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Su 08.03.2015 14:01

Onpa vaikea nimetä, kun ne isoimmat nimet on jo sanottu. Lisäksi kun käyn miettimään tuollaisia pienempiä nimiä, niin monella on ne isoimmat ja tärkeimmät hetket ollut jo aikaisemmin kuin 2000-luvulla. Ja oma painiseurailu on rajoittunut lähinnä WWF/WWE:hen (2000-2006, 2008), NXT:hen (2013-) ja aikanaan Pro Wrestling Finlandiaan.

William Regal
Val Venis 8)
Albert/A-Train/Giant Bernard/Tensai
Bradshaw

P.S. Cody Rhodes mainittu jo kahdesti.
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
Dorian
Viestit: 2163
Liittynyt: To 10.02.2011 15:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja Dorian » Su 08.03.2015 14:10

Edit: voi v***u mua taas :|
Tämä pysyy tässä niin kauan, kunnes seuraavat asiat tapahtuvat:

SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]

Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]

Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]

Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja What » Su 08.03.2015 14:12

60 nimeä jo kasassa. 36 uupuu. Kyllä ne löytyy ;)

Edit: jos lyö tyhjää niin plärätkää vaikka noita ppv arvosteluja. Sieltä löytynee hyviä tipsejä.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 08.03.2015 16:47

The Hurricane
Jeff Hardy
Mick Foley
Low-Ki

Olisi ollut paljon enemmänkin nimiä (erityisesti TNA:n X-Divarista), mutta mennään nyt näillä.

Avatar
Mr.Perfekt
Viestit: 794
Liittynyt: Su 24.08.2008 17:51
Paikkakunta: Lahti

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja Mr.Perfekt » Su 08.03.2015 17:09

Dean Ambrose
Ric Flair
Sheamus
Mark Henry

Avatar
Jomppa
Viestit: 254
Liittynyt: Ma 10.09.2007 12:27
Paikkakunta: Tampere

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja Jomppa » Su 08.03.2015 17:30

Alex Shelley
Chris Masters
Bobby Lashley
Finlay

Avatar
EkiRaw
Viestit: 103
Liittynyt: Pe 07.10.2005 18:39
Paikkakunta: Mynämäki

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja EkiRaw » Su 08.03.2015 17:38

John Morrison/Johnny Nitro
Shelton Benjamin
Goldust
Sting

Avatar
Dedu
Viestit: 798
Liittynyt: Ke 10.12.2008 18:54

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja Dedu » Su 08.03.2015 17:53

Goldberg
Sabu
Tommy Dreamer
The Sandman

Tein tossa listaa painijoista joita voisin ylipäätään harkita äänestäväni (siis sellaisia joita ei vielä oltu mainittu). Valikoin omaan listaani itselleni neljä mieleisintä mutta laitan jäljelle jääneet nimet spoilereihin, jos joku tarvitsee vaikkapa omalle listalleen nimiä. Tässä on kuitenkin sen verran monta nimeä jo mainittu, että taitaa ne suurimmat olla jo kaikki tuolla listattuna.
Spoiler: näytä
Montel Vontavious Porter "MVP"
Road Dogg
Raven
Billy Gunn
D-Von Dudley
Ultimo Dragon
Abyss
Sin Cara/Mistico (alkuperäinen)
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.

Japeet
Viestit: 1514
Liittynyt: Pe 29.12.2006 16:00

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja Japeet » Su 08.03.2015 17:59

Willie Mack
Ruskea Adonis/Brother Devon/D-Von Dudley
Uhaa Nation
D'Angelo Dinero

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja What » Su 08.03.2015 18:26

Lisää vinkkejä, jos lyö tyhjää:
Spoiler: näytä
Sabin, Mr. Kennedy / Anderson, James Storm, G0ail Kim, Chavo Guerrero, Umaga, Rhino
80 / 96 nyt kasassa. Ei enää paljoa puutu. :)

Avatar
Edgefan100397
Viestit: 287
Liittynyt: To 07.05.2009 18:13
Paikkakunta: Porvoo

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja Edgefan100397 » Su 08.03.2015 23:06

Mr. Kennedy/Anderson
James Storm
MVP
Damien Sandow
Viina on viisasten juoma

Avatar
Migu.22
Viestit: 730
Liittynyt: Ti 03.05.2005 15:43
Paikkakunta: Tampere

Re: Knockout 2000-2015

Viesti Kirjoittaja Migu.22 » Su 08.03.2015 23:39

Shark Boy
Brian Kendrick/Spanky
Rhyno
Paul London
\____0___/

Vastaa Viestiin