Yleistä tietoa katsojaluvuista

Yhdysvalloissa katsojalukujen mittaamiseen käytetään ns. Nielsen Ratings -järjestelmää. Katsojamääriä ei ilmoiteta yksittäisten katsojien lukumääränä (kuten Suomessa), vaan TV-talouksien prosentuaalisena määränä vertausluvun avulla. Esimerkiksi vertausluku 3.4 tarkoittaa, että 3,4 prosenttia television omistavista amerikkalaiskotitalouksista katsoi kyseistä ohjelmaa.

Usein vertausluvun yhteydessä ilmoitetaan myös toinen luku, share. Kun normaaliin vertauslukuun lasketaan kaikki TV-taloudet, tämä luku kertoo kuinka suuri osa avoinna olevista televisioista katsoi ohjelmaa. Esimerkiksi share-luku 5.9 tarkoittaa, että 5,9 prosenttia auki olevista televisioista oli käännettynä kyseisen ohjelman kanavalle.

Kuinka monta yksittäistä katsojaa ohjelmalla sitten on? Sitä Nielsenin systeemi ei suoraan kerro, mutta kotitalouksien määrän voi laskea helposti. Kaudella 2005-2006 Yhdysvalloissa on hieman yli 110 miljoonaa TV-taloutta. Vertausluku 3.4 tarkoittaa siis 3,4 prosenttia talouksista, eli hieman alle neljää miljoonaa taloutta. Kun yhdessä taloudessa on vähintään yksi katsoja, tulee yksittäisten katsojien määräksi vähintään tuo neljä miljoonaa.

WWE:n ohjelmista Raw'n ja SmackDownin katsojaluvut eivät ole keskenään täysin vertailukelpoisia. Ohjelmien yksittäiset katsojamäärät eroavat melko lailla, sillä Raw'ta esitetään kaapelikanavalla, kun taas SmackDown! nähdään lähes maanlaajuisesti ilmaisen TV-verkon puolella. TNA:n Impactia esitetään Raw'n tavoin kaapelikanavalla.

Lisätietoja katsojalukujen mittaamisesta Yhdysvalloissa löytyy The Futon Critic -sivustolta sekä Wikipediasta.

« Takaisin

Päivitykset



Tulokset



Kysely

Kävisitkö katsomassa WWE-tapahtumaa Suomessa?
Ehdottomasti
Ehkä, jos hinta olisi kohdallaan
En kävisi



[Näytä tulokset]


Mainos



Tulossa MTV3 MAXilla

MTV3 MAXin wrestlingtarjonta Torstai (20.11.)
01:45 ECW (u)

Sunnuntai (23.11.)
00:30 RAW Lue raportti

Sunnuntai (23.11.)
02:10 ECW Lue raportti

Tiistai (25.11.)
01:45 RAW (u)

Keskiviikko (26.11.)
01:45 ECW



Tulossa Urheilukanavalla

Urheilukanavan wrestlingtarjonta Perjantai (21.11.)
21:00 SmackDown! Lue raportti

Lauantai (22.11.)
21:30 SmackDown!



Tulossa EuroSportilla

Eurosportin wrestlingtarjonta