Foorumiarkisto

← Painijat

Edge....

Button kirjoitti:
Noh, pääsyyllinen on tuossa kyllä nykyajan passiivinen yleisö, joka ei saa aikaan kuin tsänttejä Cenalle. Niin, ja en laske satunnaisia, vaimeita huudahduksia tsänteiksi. Ei tuo spear huudatuskaan mitenkään kovin innovaatinen ole, mutta oikeasti saako PGrated WWE paljon parempaa kamaa aikaiseksi. Parhaimmat catch phraset syntyvät ikäänkuin vahingossa, tälläisiä tapauksia ei viime aikoina ole oikein ollut. Paitsi tietenkin maanmainio WOO WOO WOO.. You know it. 8)

Uskoisin, että WM:ssä yleisöstä saadaan kuitenkin enemmän irti. Onhan siellä yleensä ollut melko fanaattista porukkaa, toki taso on valitettavasti sielläkin laskemaan päin. Aika pettynyt olen, jos ei spear huutoja ei saada väestä irti 'maniassa.

Hyvä pointti kyllä tuo yleisöjen passivoituminen. Tajusin asian taas tässä kun eilen katselin vanhempia pätkiä sieltä 2000-luvun taitteesta. Porukka eli joka solulla mukana hommassa ja meteliä riitti. Nykyään ovat aika harvassa ne paikat joissa yleisö pääsee edes lähelle noita vanhoja aikoja.

Jotenkin tämä Edgen spearin hokeminen ei itseeni iske. Se ei vaan oikein sovi omaan korvaan. Eikä yleisökään missään pahemmin ole sitä omaksunut. Vasta Edgen vihjailujen jälkeen sitä kuuluu sen minuutin ajan. Makuasiahan tämä vähän on. Eihän tuo kyllä koskaan tule yltämään kuolemattomien "What" ja "Woo" huutojen tasolle.
takaovi kirjoitti:
Hyvä pointti kyllä tuo yleisöjen passivoituminen. Tajusin asian taas tässä kun eilen katselin vanhempia pätkiä sieltä 2000-luvun taitteesta. Porukka eli joka solulla mukana hommassa ja meteliä riitti. Nykyään ovat aika harvassa ne paikat joissa yleisö pääsee edes lähelle noita vanhoja aikoja.

Joka taas on suoraa seurausta juuri siitä pakottamisesta. Kilpailuasetelmissa Vincen piti pushata juuri niitä joista fanit diggasivat, muu olisi ollut varsin itsetuhoista. Nyt kun kilpailu on ollut kadoksissa jo vuosikaudet ei enää tarvitse, vaan voidaan pushata niitä keitä itse halutaan - fanien mielipiteistä huolimatta.
takaovi kirjoitti:
Vasta Edgen vihjailujen jälkeen sitä kuuluu sen minuutin ajan. Makuasiahan tämä vähän on. Eihän tuo kyllä koskaan tule yltämään kuolemattomien "What" ja "Woo" huutojen tasolle.

Ja onkos tämä joku huono asia sitten? Minusta minuutti on aikamoisen pitkä aika... On kyllä vertailukohdat melko hakusessa, jos pitää tuollaista yhteen kuvioon keksittyä Spear-hokemaa verrata iänikuisiin, legendaarisiin ja – kuten itsekin kuvailit –kuolemattomiin What- ja Woo-huutoihin... :shock:
Darien Fawks kirjoitti:

Nojoo myönnän että vertailu noihin kahteen on vähän liioittelua. Mutta pointtini kuitenkin oli se, että aika vaisu tuo chant pakkaa olemaan. Paikasta riippuen totta kai. Liekö hieman tyhmä kiistelyn aihe...
Joo'o.. Itseeni eivät nuo liikkeiden hokemiset oiken iske, sillä huudettiin siellä sitten "big boot, big boot!" "elbow drop! elbow drop!" tai "chokeslam! chokeslam" -chantteja, niin aika tavallisia liikkeitähän ne loppujen lopuksi on.. Spear ei totta puhuen hirveän erikoinen liike ole, joten enpä itse ainakaan tuolle hypetykselle ole lämmennyt. Melko laimea chantti, - itse olisin toivonut enemmän juuri joitain "What", sekä "Woo" -tyylisiä chanttauksia - vaikka onhan tämä lopetusliikkeen hokeminen vähän vaihtelua ja jotain uutta.. Aika näyttää, iskeekö tämä chantti vai ei.
Tämä spear hokemis ilmiö oli kuollut jo syntyessään. Kaikella kunnioituksella Edge on yksi suosikkipainijoistani (#2) mutta ei se Edgen tekemä Spear ole niin vakuuttava että siitä kannattaa yrittää tehdä tuommoista jonkinlaista hypeä. Tai sitten hänen vastustajiensa tulisi opetella myymään se paremmin niin että se näyttää uskottavalta lopetusliikkeeltä. Esimerkiksi Cena möi sen hyvin ainakin aikoinaan heittäytymällä kunnolla taaksepäin.
Spear-kuviossa on kyllä oikeastaan aivan kaikki pielessä heti alusta alkaen. Edgen ja Jerichon feudille oli täysin valmis pohja, joka olisi mahdollistanut kuukausienkin rakentelun ja, kun Maniafeudi viimein varmistuu päätetäänkin feudi luoda sen pohjalle, että Edge hokee Spearia. Finisherin ympärille luotu feudi ei silleen itsessään ole mikään täysin katastrofaalinen idea, mutta kun Spear ei ole missään vaiheessa ollut perusfinisheriä kummoisempi saati sitten Edgen käyttämänä edes kovin komea liike. Samalla hokeminen alkaa nopeasti kuulostamaan hassulta ja hieman lapselliseltakin, mikä ei suurta Maniafeudia ajatellen ole ihan se paras suunta. Oman vivahteensa tuovat väkinäiset hetket, joissa yleisöä yritellään houkutella chanttaamaan, luulisi jonkun jo tajunneen, että tuo ei ole toiminut viimeiseen kymmeneen vuoteen. Koko setistä huokuu sellainen fiilis, että joku kirjoittajapoitsu on kelannut, että olis aika siistiä jos koko yleisö niinku chanttais Spearia ja sit kun se tulee niin pam Maniahetki. Chantteja on muutenkin naurettavan vaikea tuosta vain luoda, eikä asiaa helpota yhtään se, että Spear on todella vaikea sana chantattavaksi vaatien joko ylläpidettäväksi liian nopean tahdin tai vaivaannuttavan ja rytmin hetkessä pilaavan tauon. Ei ihme, että yleisö tyytyykin paria lyhyttä yritystä lukuunottamatta mieluummin chanttaamaan esimerkiksi kielelle huomattavasti mukavampaa ja perinteisempää you suckia.

Mizin vetäminen esimerkiksi oli aika hassu liike, kun miehen catchphrase on nimenomaan viime vuosien parhaita esimerkkejä hyvin toimivasta lainista, jota ei tarvinnut syöttää yleisölle. I'm Awesome on tarkoituksellisen korni ja jopa typerä, mutta jokainen voi tehdä vertailua viimeaikaisten promojen perusteella. Mizin catchphrase on WWE:n overein tällä hetkellä ja yleisö lopettaa lauseen kuin Rockin kanssa aikoinaan, siinä missä ääniä saa kääntää kovemmalle kuullakseen kenenkään mainitsevankaan Spearia katsomon puolella.
In an interview with Citizen-Times.com, Edge discusses possible retirement plans, buying a house in Ashville, North Carolina and more.

"I'm coming up on my 20th year, and I've definitely had some injuries that have shortened my career. That's part of the reason I bought up here — we want to retire and listen to the wind in the trees, and we want to do it fairly soon. I may have two more years. With each injury, it's harder and harder to come back."

gerweck
Ohoh. Kyllähän nyt alkaa näitä ME-miehiä tippumaan kuvioista pois. Michaels, Batista ja nyt mahdollisesti Edge? Nyt WWE äkkiä mainostamaan uuden aikakauden alkamista ja kiskomaan niitä samoihin vanhoihin jamppoihin kyllästyneitä entisiä katsojia takaisin. En kyllä sinänsä ylläty jos Edge meinaakin jäädä eläkkeelle, monia vakavia vammoja jo kuitenkin saanut urallaan. Mies on kuitenkin vielä hyvässä kunnossa, joten mahdolliset yhden illan palaamiset tuntuvat kymmenen kertaa makeammalta kun ei tarvitse todistaa Bret Hartin tai Scott Hallin tyyppistä tönkköä ja surkeaa työskentelyä.
Ihan hieno juttu että saadaan uusille kavereille lisää tilaa, mutta sinällään harmittaa että juuri Edge tuon päätöksen tekee kun siellä on semmoisia kavereita joille suosisin lähdön paljon mielummin. Edge on sentään yhä viihdyttävä.
Kratos kirjoitti:
Ohoh. Kyllähän nyt alkaa näitä ME-miehiä tippumaan kuvioista pois. Michaels, Batista ja nyt mahdollisesti Edge?

Vasta parin vuoden päästä.
Darien Fawks kirjoitti:
Kratos kirjoitti:
Ohoh. Kyllähän nyt alkaa näitä ME-miehiä tippumaan kuvioista pois. Michaels, Batista ja nyt mahdollisesti Edge?

Vasta parin vuoden päästä.

Mihis Edge nyt menisi? Ainakin iän puolesta menee vielä vuosia. Ja kaveri on muutenkin loistava heel + viihdyttävä kehässä.

Vai olenko missannut jotain oleellista.
Missasit uutispalan, jota tuolla kommentoitiin.

Eli kyllä. :roll:
takaovi kirjoitti:
Vai olenko missannut jotain oleellista.

Muutama viesti ylempänä. Joka tapauksessa Edge jos menetetään, niin ei tule olemaan hyvä asia, sillä onhan hän ehkä paras heel ikinä. Tai ainakin lähellä sitä.

E: hidaaaaas
Joo, missasit sen uutisen, joka tuossa äsken oli. Edge on paininut kohta 20 vuotta ja tästä todella pitkän ajan WWE:n kuluttavilla aikatauluilla ja useiden vakavien loukkaantumisten jälkeen on vähän sellainen fiilis, että olisi kiva elääkin kun se on vielä mahdollista.

E: Haistakaapas...
Sanoi myös, että painivuosia olisi luultavasti jäljellä kaksi, joka ei kyllä sinänsä pidä paikkaa, koska uskon Edgen pystyvän hieman huonokuntoisempanakin tekemään parempaa työtä kuin 'takerit ja sun muut. Toisaalta kovin järkevää se ei varmaan ole. Sitähän Edge ei sanonut, että painiiko vielä pari vuotta vai jääkö hommasta aikaisemmin pois. Mitä Edgen jättämään aukkoon tulee, niin onhan se melkosen suuri. Selvästi keskitason yläpuolella painitaidoista ja uskallan, jopa väittää että paras mikissä tällä hetkellä, vaikka ensimmäisen WWE-mestaruuden aikaan hänen promonsa olivat parhaimmillaan, kuten myös gimmickki. Jään kyllä kaipaamaan Rated R Superstaria, jos lopettamassa tosiaan on.
Tsiisus että voikin olla sokea...

Nojoo, onhan miehellä jo mittava ura takana. Ja propsit sinne jos päättää lopettaa huipulla. Kyllähän moni menee väen väkisin liian kauan.
Darien Fawks kirjoitti:
Kratos kirjoitti:
Ohoh. Kyllähän nyt alkaa näitä ME-miehiä tippumaan kuvioista pois. Michaels, Batista ja nyt mahdollisesti Edge?

Vasta parin vuoden päästä.

No shit? Oli taas Darien fuksilta niin fiksu ja tarpeellinen kommentti. Ja kuten Edge sanoo uutisessa: Minulla VOI olla kaksi vuotta vielä jäljellä. Hän ei siis ilmoita että aikoo painia kaksi vuotta, vaan hänellä VOI olla kaksi vuotta vielä jäljellä. Ja kyllä se kaksi vuottakin on lyhyt aika jos tippuu näinkin monta ME-miestä.
Kratos kirjoitti:
Darien Fawks kirjoitti:
Kratos kirjoitti:
Ohoh. Kyllähän nyt alkaa näitä ME-miehiä tippumaan kuvioista pois. Michaels, Batista ja nyt mahdollisesti Edge?

Vasta parin vuoden päästä.

No shit? Oli taas Darien fuksilta niin fiksu ja tarpeellinen kommentti.

Sanoit "nyt mahdollisesti Edge" ja niputit miehen vasta lopettaneiden Michaelsin ja Batistan kanssa samaan joukkioon. Kaksi vuotta on kuitenkin hemmetin pitkä aikaa, ja siinä ehtii tapahtua ihan mitä tahansa. Ihan hyvin saattaa Edge saada moisilla puheilla pidennystä sopimukseensa tai siirtyä kevyemmälle aikataululle. Aivan mahdotonta sanoa. Voisinpa hyvinkin kuvitella, että Undertaker, Kane ja kenties Triple H:kin ainakin lopettavat ennen Edgeä.

Huom, Mahdollisesti, MAHDOLLISESTI. Edge ei missään vaiheessa puhu että milloin aikoo uransa lopettaa, vaan sanoo että hänellä on mahdollisesti 2 vuotta aikaa painikehässä. Ja Triple H lopettaisi ennen Edgeä? Painu suohon, löit juuri typerimmän väitteen WA:n historiassa.

Mikä sua riepoo?
Darien Fawks kirjoitti:
Mikä sua riepoo?

Olen kyllä ihan samaa miettinyt kun aina pitää hyökätä Darienin kimppuun.
Darien Fawks kirjoitti:
Kratos kirjoitti:
BlaaBlaaBlaa

Mikä sua riepoo?

Komppaan tätä...
Ei mitenkään anti-Darien-viesti, mutta sehän nyt on päivänselvää ettei Triple H todellakaan eläköidy vielä moneen moneen moneen vuoteen.
Koska yllättäviä loukkaantumisia ei koskaan tapahdu.

Luulisi että tässä vaiheessa oltaisiin jo opittu, että "päivänselvyys" ei enää ole toimiva argumentti jos puhutaan vapaapainista.
Wormmaster kirjoitti:
Koska yllättäviä loukkaantumisia ei koskaan tapahdu.

Luulisi että tässä vaiheessa oltaisiin jo opittu, että "päivänselvyys" ei enää ole toimiva argumentti jos puhutaan vapaapainista.

Kyseessä on kuitenkin pomon vävy, joten siis vakikasvo tv'ssä tulee olemaan vielä vuosia, vaikkei painijana olisikaan.
Rocky kirjoitti:

Kyllä viime vuosien perusteella voisi veikata, ettei Tripsulla ihan kauhean montaa painivuotta ole jäljellä — sen verran on mies maannut sairaspedillä. Taitaa Triple H sitä paitsi olla Edgeä aika paljon vanhempi, joten mitenkään takuuseen en siitä menisi, että Edge jättäisi kehät häntä aiemmin.

Edit: No näemmä HHH on syntynyt 1969 ja Edge 1973. Toki voisi olettaa, että Triple H ei ihan äkkiä lopettaisi, mutta mahdottomana en sitä pitäisi, kun Edgeen verrataan.
Aika jännä. Itse olen Edgen aina mieltänyt siihen nuoreen painija-sukupolveen, mutta jo hänkin lähestyy kovaa vauhtia neljää kymppiä. Tai ehkä se vaan kuvastaa miten kauan sitä on tullut/tuli seurattua painia.
Jack DiBiase kirjoitti:

Niin se vaan aika ottaa meidät kaikki kiinni. Nykyään jo Cenaan ja Ortoniinkin viitataan termillä "veteraani." Ja niinhän se on, kumpikin jo yli 8 vuotta WWE-kehissä pyörinyt. :shock:
What kirjoitti:

On kyllä siihen nähdet herrat pysyneet aika tuoreina. Itsekin olen sen seitsemän vuotta WWE:tä seurannut.

Niinpä. Itsekin kun olen WWE:tä 9 vuotta seurannut, niin tuntuu, ettei painijat vanhene koskaan, kun niitä näkee lähes viikottain. Joskus painijan paluun jälkeen kyllä tuntuu, että onpas tuo vanhentunut, mutta ei niitäkään kovin helposti huomaa.
Seuraavaksi varmaan kerrotte, kuinka tuore Triple H on.
Edgekin on yllättävän tuore.
SPOILAA RAW'TA !

Kuten RAW-ketjussa jo mainitsin tuli Edgen lopettamispäätös kuin se kuuluisa salama kirkkaalta taivaalta. Totta kai tiesin, ettei mies ole pitkään aikaan täysin kunnossa ole ollut, mutta pitkään aikaan mitään huhuja noin vakavista ongelmista en ollut mistään kuullut. Edgen aktiiviura on kuitenkin nyt ohi, eikä itku auta. Niinpä on aika katsoa taakse päin ja miettiä mitä Adam Copeland on minulle painifanina merkinnyt vuosien mittaan.

Edge ei ollut koskaan minulle mikään top 5-suosikkipainijani, mutta silti tämä lopetuspäätös jättää varsin haikean fiiliksen. Syy tähän on se, että Edge on ollut mukana niin kauan kuin olen WWE:tä seurannut. Alkaen jo vuodesta 2002 ja aktiivisemmin kahta vuotta myöhemmin. Edge oli aina tasaisen varma suorittaja, joka harvemmin petti. On totta, ettei mies koskaan ollut aivan Shawn Michaelsin, Chris Jerichon tai Kurt Anglen kaltainen kehätaituri, eikä omannut John Cenan tai Steve Austinin karismaa, mutta oli kuitenkin parhaimmillaan pirun lähellä sitä ja kokonaisuutena oli lähes tulkoon täydellinen painija. Edge sanoi kasvaneensa pojasta mieheksi fanien silmien edessä. Sama toimii käänteisesti. Itse olin mopoikäinen teini kun ensimmäisen Edgen ottelun näin, ja nyt olen aikuinen mies. Joten Edgeä seuratessa on itsekin kasvanut. Äkillinen loppu tuo kyllä tyhjiön, jota ei vielä välttämättä edes tajua. Se saattaa iskeä vasta kuukausien päästä.

Mistä tulen Edgen erityisesti muistamaan on yhtenä menneen vuosikymmenen parhaista heeleistä. Vuosien 2000-2010 välillä WWE:ssä oli mielestäni neljä heeliä ylitse muiden : Triple H, JBL, Randy Orton ja Edge. Kuka näistä oli paras on mielipidekysymys, johon en pysty itsekään nyt vastaamaan, mutta joka tapauksessa Edge oli yksi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen suurista heeleistä, joka jätti kymmeniä kultaisia muistoja. Minulle "rakkaimmat" (ja käytän tätä termiä löysästi) muistot Edgestä ovat Cena-feudin ajalta. Se feudi vakiinnutti kummankin aseman ikuisena main eventterinä ja siihen mahtui useita mahtavia hetkiä. Koko homman aloittanut MiTB-lunastus, Edgen reissu Long Islandin salmeen ja unohtumaton ottelu Toronton Air Canada Centrellä Unforgivenissa. TLC-matsi Edgen ja Cenan välillä on yksi kaikkien aikojen suosikeistani, ja sen takia ostin kyseisen tapahtuman aitona dvd:nä.

Edge on monilla tavoin aina ollut minulle tärkeä osa Smackdownia, ja tuntuu varmasti oudolta katsoa ohjelmaa ihan häntä. Cena-feudi tapahtui RAW:n puolella, mutta Edge on ollut kyllä koko Smackdown brändin kantavia voimia. Vuonna 2002 Edge kuului Smackdown Golden Sixiin, joka tarjosi viikosta toiseen aivan uskomattoman tasokkaita otteluita. Ohjelman rypiessä pohjamudissa vuonna 2007 oli Edge suurimpia syitä miksi SD:ia tuli kuitenkin seurattua. Vuonna 2008 sitten nähtiin Edgen uran toinen kohokohta, eli feudi Undertakerin kanssa. Se tarjosi 4-5 uskomattoman tasokasta ottelua ja sen lyhyen (mutta silti unohtumatton) psyko-Edge kauden. Kaikki huipentui Summerslamin häkkihelvettiin, joka oli kiistatta sen vuoden parhaita otteluita. Palattuaan voittamaan Royal Rumblen 2010, ei Edge enää ihan entisellään ollut. Facena miehestä ei vaan saanut niin paljoa irti, ja fyysiset ongelmat alkoivat vaikuttaa kehätoimintaankin. Olen kuitenkin iloinen, että Edge sai lopettaa uransa yhtenä WWE:n suosituimmista naamoista, ja pystyi vielä viimeisessä ottelussaankin mallikkaaseen suoritukseen. Vuoden 2010 Edge ei ollut läheskään yhtä hyvä kuin vuoden 2006 Edge, mutta silti parempi kuin valtaosa WWE:n painijoista. Se on kunnioitettavaa, nyt tietäen miten suurissa kivuissa Edge oli.

Adam Copeland oli yksi WWE:n kulmakivistä pitkän periodin ajan. Mies jonka suoritukset olivat aina tasaisen varmoja, ja välillä loisteliaita. Yhtään sysipaskaa täysin flopannutta ottelua en Edgeltä muista, joka kertoo siitä kuinka kova ammattilainen oli kyseessä. Kunnioitan myös Edgen päätöstä ripustaa saappaat naulaan tässä vaiheessa, kun pystyy vielä loppuelämänsä elämään normaalisti loppuun. Olen myös aika varma, että Edgeä tullaan vielä WWE:ssä jossain roolissa näkemään, ja Hall Of Fame-nimityksestä nyt ei ole kysymystäkään. Kiitos kaikista muistoista ja parasta mahdollista onnea WWE:n ulkopuolisiin haasteisiin. :salut:
What kirjoitti:

Mistä tulen Edgen erityisesti muistamaan on yhtenä menneen vuosikymmenen parhaista heeleistä. Vuosien 2000-2010 välillä WWE:ssä oli mielestäni neljä heeliä ylitse muiden : Triple H, JBL, Randy Orton ja Edge. Kuka näistä oli paras on mielipidekysymys, johon en pysty itsekään nyt vastaamaan, mutta joka tapauksessa

Haista vittu. Chris Jericho oli ihan ylivoimainen ykkönen. Varsinkin kiistaton mestari -aikana.
The Blasterpiece kirjoitti:
What kirjoitti:

Mistä tulen Edgen erityisesti muistamaan on yhtenä menneen vuosikymmenen parhaista heeleistä. Vuosien 2000-2010 välillä WWE:ssä oli mielestäni neljä heeliä ylitse muiden : Triple H, JBL, Randy Orton ja Edge. Kuka näistä oli paras on mielipidekysymys, johon en pysty itsekään nyt vastaamaan, mutta joka tapauksessa

Haista v***u. Chris Jericho oli ihan ylivoimainen ykkönen. Varsinkin kiistaton mestari -aikana.

Enkä minä Randy Ortoniakaan tuonne pistäisi. Kurt Angle kyllä sopisi tuonne paikalle ihan hienosti.
Kyllä voin sanoa itkeneeni vuolaasti Edgen upealle segmentille. Uskomatonta, että hänen uransa on nyt näin yhtäkkiä ohi.

Edge oli aina yksi suosikkipainijoistani. Voisin jopa väittää, että suuurin suosikkini koskaan. Edgen kirjankin ostin ja ahmin ihan jo fanitusmielessäkin, ja hauskahan se oli kuin mikä. Edgen ensimmäinen mestaruusvoitto oli suurin mark-outini koskaan. Rated R Superstar -aika oli jotain aivan mahtavaa.

Edgeä käy pitkälti kiittäminen myös Kanada-kiinnostuksestani. Torontoon lähdin paljoltikin juuri siksi, että Edge on sieltä kotoisin.

Kyllä on vähän sellainen olo kuin joku olisi kuollut, kun tietää, ettei Edgeä tule kehässä näkemään. Ensi vuonna Hall of Fameen ehdottomasti!

Thank you, Edge! You will be greatly missed!
The Blasterpiece kirjoitti:

Haista v***u. Chris Jericho oli ihan ylivoimainen ykkönen. Varsinkin kiistaton mestari -aikana.

Keksin helposti kymmenen painijaa, jotka viime vuosikymmenellä vetivät Jerichoa paremmin reaktiota heeleinä.
The Blasterpiece kirjoitti:
What kirjoitti:

Mistä tulen Edgen erityisesti muistamaan on yhtenä menneen vuosikymmenen parhaista heeleistä. Vuosien 2000-2010 välillä WWE:ssä oli mielestäni neljä heeliä ylitse muiden : Triple H, JBL, Randy Orton ja Edge. Kuka näistä oli paras on mielipidekysymys, johon en pysty itsekään nyt vastaamaan, mutta joka tapauksessa

Haista v***u. Chris Jericho oli ihan ylivoimainen ykkönen. Varsinkin kiistaton mestari -aikana.

Kyllähän Jericho hyvä heel oli tuolloin ja vielä 2008-2010. Tuon nelikon nimesin kuitenkin sillä perusteella, että he olivat monia vuosia yhtäjaksoisesti heelejä ja keräsivät reaktiota jatkuvasti. Jericho hyppelehti facesta heeliksi ja päinvastoin liian monta kertaa noustakseen samaan tuon nelikon kanssa. Ja samaa voi sanoa Anglesta. Anglella & Jericholla olisi kyllä kaikki eväät olleet (ja itse asiassa arvostan kumpaakin enemmän kuin Edgeä) mutta asioiden mennessä kuten ne menivät, en näe heitä TÄSSÄ asiassa missään nimessä Edgeä parempana. Muuten painijoina ja viihdyttäjinä Angle & Jericho kumpikin moppaavat Reunalla kanveesia.
http://www.wwe.com/shows/smackdown/edge-career-history

Kannattaa lukea. Suosittelen.
Tässä meikäläisen Edge-epistolani.

Lähdetään nyt liikkeelle vaikka siitä, että Edge oli sellainen kolmen tähden painija. Ottelija, joka säväytti aina silloin tällöin, mutta oli yleisesti ottaen aika väsynyttä seurattavaa nuoratussa neliössä ja sen ulkopuolellakin. Se on kuitenkin enemmänkin plussa kuin miinus, sillä tosi harva painija kykenee ylipäätään säväyttämään. Joskus Edgessä säväytti uhkarohkeus erilaisissa hardcore-otteluissa, toisinaan pätevyys mikrofonitaiteen – ja etenkin ilmeilyn ja eleilyn – haastavassa maailmassa. Tag team -painijana(kaan) Reuna ei ollut mikään ihailtava ylijumala, sillä erityisen nerokkaan joukkuepainitaktikoinnin sijasta Edgen tag team -uran muistaa vain rajoja rikkoneista TLC-otteluista sekä hassuista komediasegmenteistä, joiden ansiosta Edge ja Christian löivät itsensä läpi. Pähkinänkuoressa kyseessä oli siis keskitason nimi, joka oli ideaalinen vaihtoehto hyväksi Intercontinental-mestariksi taikka korkeintaan Chris Jerichon kaltaiseksi osa-aikaistähdittäjäksi. Sen sijaan Edgestä kuitenkin kruunautui päämestari kymmenen kertaa uransa aikana. Mitä ihmettä tapahtui? Mikä avasi portit Edgen menestykselle?

Edgen menestykseen vaikutti moni eri tekijä (muun muassa Rob Van Damin WWE:n-mestaruuskauden kariutuminen typerään huumerikokseen), mutta on silti suoraan sanottuna väärin väittää, etteikö Edge olisi vöitään ollenkaan ansainnut. Riittihän K18-superstaralla heikkouksiakin, joista suurimpana ehkäpä se, ettei mies kyennyt saamaan aikaan mielenkiintoista singlesmatsia ilman hyvää vastustajaa, mutta kaikista heikkouksistaan huolimatta Edgellä oli niin paljon hyviäkin ominaisuuksia hallussaan, että homma toimi. Ehkäpä tärkein niistä oli miehen rokkitähtimäinen ulkonäkö, luukki, joka vetosi viehättävyydellään naispuolisiin katsojiin ja oli sopivanlainen firman mediamyllytyksen kansikuvaotoksiin. Pitkä ruho, blondit kiharakutrit ja äärimmäisen maskuliininen leuka verhottuna mustaan nahkatakkiin ja huorahtavaisuutensa vuoksi yltiöseksikkääseen Litaan oli yhdistelmä, joka huusi päämestaria. Ulkonäön lisäksi Edgen tärkeimpiin valttikortteihin lukeutui taito promottaa intensiivisesti ja kohtalokkaasti. Se, mikä on liian monelle painijalle sula mahdottomuus, oli Edgelle kuin sormien napsautus. Muutama oikea virne, vihainen murahdus ja uppoaminen mikrofoniflow'n pyörteisiin oli resepti, jolla Rated-R Superstar loi monta ikimuistoista promoa muun muassa Mick Foleyn ja John Cenan kanssa. Foleyn (tähän asti) viimeiseksi WWE-esiintymiseksi jäänyt Cutting Edge, joka päättyi Edgen kuolemattomaan "I... understand" -lausahdukseen, on yhä yksi viime vuosien tiukoimmista promotuksista.

Kehässä Edge loisti parhaiten tikapuitten, pöytien ja terästuolien kera. Ilman aseita Edgellä tuntui aina olevan vaikeuksia pitää yleisön mielenkiintoa yllä, sillä miehen ottelut nojasivat turhan usein siihen vanhaan "tee signature-liikkeittesi välillä pelkkiä leuka- tai päälukkoja ja koeta välillä saada yleisöä messiin jollakin epätoivoisella cheap heat -yrityksellä" -taktiikkaan, joka toimii ennemmin unilääkkeenä kuin showviihteenä. Tästä huolimatta pidin aina Reunan liikerepertuaarista, jonka salattuja timantteja olivat Edgecutor (se Sharpshooterin kaltainen jalkalukko), Downward Spiral, Edgecution ja Edge-o-Matic. Puskusta välitin vain silloin, kun Edge teki sen jostakin epätavallisesta paikasta, kuten tikapuitten päältä. Jo SmackDown! -pelisarjan Know Your Role -osaa hakatessani bongasin, että tällä Edgellä on jotenkin tosi uniikki liikevalikoima ja kehäkäyttäytyminen muihin painijoihin verrattuna. Eikä se ollut mitään pelin luomaa illuusiota, vaan olihan se pitkähiuksinen jätkä aivan yhtä erottuva tekijä kehätoiminnan saralla myös niissä SubTV:n painilähetyksissä.

Edgen uran kohokohta oli vuosi 2006. Sinä vuonna mies oli elämänsä kunnossa, otteli elämänsä matseja, veteli elämänsä promoja ja nappaili elämänsä suurimpia saavutuksia. WrestleMania-matsi Foleya vastaan on yhä yksi brutaaleimmista WrestleMania-matseista Manian historiassa, eikä esimerkiksi Unforgivenin TLC-otteluakaan John Cenaa vastaan ole soveliasta unohtaa. Sähköistä settiä kertakaikkiaan. Kakstuhattakutosen jälkeen alkoi erinäisten vammojen luoma alamäki, jonka harvoja valopilkkuja olivat huikean Undertaker-feudin lisäksi jotkin kovat tv-ottelut (esim. Christiania, John Morrisonia ja Chris Jerichoa vastaan), mutta joka oli muutoin aika synkkää Edge-aikaa. Vickie-paritus oli kieltämättä hieno juttu, ja nautin Rated-R Entouragestakin (siis siitä Zack Ryder, Curt Hawkins, Chavo Guerrero & Bam Neely -liittoutumasta), mutta kovin monessa ikimuistoisessa feudissa tahi ottelussa ei Copelandin julli enää 2006:n jälkeen tosiaan ollut. Ja niistäkin kuvioista, joista piti kehkeytyä pelkkää platinaa, saattoi tulla karvaita pettymyksiä (vrt. feudit Chris Jerichoa ja Rey Mysterioa vastaan). Miehen joutsenlaulu (aikaikkuna viime vuoden TLC-PPV:stä eläköitymisseremoniaan) sisälsi yhden todella upean ottelun (Royal Rumblen mestaruuden puolustus Dolph Ziggleriä vastaan), mutta oli muuten jonkinasteinen pettymys sekin.

Se siitä. En voi sanoa, että minun tulisi ikävä Edgeä, sillä mies oli ihan liian paljon main event -kuvioissa viime vuosien ajan, mikä söi mielenkiintoa WWE:n tarjonnalta ja teki siitä jämähtäneen oloista. En pistäisi silti pahitteeksi, jos Reuna päättäisikin vielä kerran sitoa painibuutsit jalkoihinsa astellakseen WrestleMania-stagelle sarviaan Christianin kanssa kolistelemaan. Mutta ei enää uusia mestaruuskausia, eihän?