En nähnyt että Kidmanista olisi ollut täällä topicia, miksiköhän näin?
Mutta, kertokaapa nyt, mitä mieltä olette painijasta.
Itse voisin sanoa, että kuuluu lempipainijoihini. On kuitenkin pari asiaa, jotka ihmetyttävät... Mikä ihme mieheen on mennyt, kun ei tunnu enää London [eikä varmaan mikään muukaan..] kelpaavan? Onko lopettamassa painimisen vai jotakin ihan muuta?
Itse näin Kidmanin ensimmäisen kerran töllöttimessä juuri Londonin kanssa, mutta silloin asiat olivat vielä toisin. Miesten yhteystyössä ei ollut mitään moittimista, ja Kidman suoraan sanoen säteili. Mutta mitenkäs nyt? Läpsäisy naamaan ja karkuun. Matsi alkanut, ja kuinkas sattuikaan, karkuun. Toivoisin todellakin, että Kidman ryhdistäytyisi, ja olisi taas mies eikä hiiri.
Valaiskaa joku minua, jos siihen kykenette. Kiitosh.
The Blasterpiece2004-10-26 14:50
T
FirEndielle: Spoiler Oletko kuullut gimmickistä?
Minusta Kidman on tylsä painija. Lisäksi hänen SSP ei ole niin hieno kuin Londonilla ja Kidman on loukannut sillä sekä muita, että itseään. Minusta tuo heel-turn saattoi tuoda miehelle uutta puhtia. Eikä tietääkseni ole painimista lopettamassa.
Olenhan minä, mutta jos jollekin laitetaan niin tyhmä gimmick, että on karattava kehästä aina tilaisuuden tullen, on se jo hieman.. ihmeellistä. Kaikkea sitä tähän mennessä onkin kestänyt, mutta että vielä tällaista.. Huh huh.
rossatron2004-10-26 15:01
R
[/quote]
Olenhan minä, mutta jos jollekin laitetaan niin tyhmä gimmick, että on karattava kehästä aina tilaisuuden tullen, on se jo hieman.. ihmeellistä. Kaikkea sitä tähän mennessä onkin kestänyt, mutta että vielä tällaista.. Huh huh.[/quote]
No eikö Lesnar sitten karannut? Ja tua on yleensäkkin heel toimintaa.
Olenhan minä, mutta jos jollekin laitetaan niin tyhmä gimmick, että on karattava kehästä aina tilaisuuden tullen, on se jo hieman.. ihmeellistä. Kaikkea sitä tähän mennessä onkin kestänyt, mutta että vielä tällaista.. Huh huh.
Siis Kidmanhan teloi Chavon aika pahastii Sloppy Star Pressilla, jonka ympärille rakennettiin storyline; Kidmanin SSP-pelko. Tämän takia hän lähti lipettiin.
Kidmaniahan voi kutsua jopa cruisereiden Heidenreichiksi.
donkihot2004-10-26 15:13
D
"FirEndien" kirjoitti:
Olenhan minä, mutta...
Mitä sitten enää kyselet.
jos jollekin laitetaan niin tyhmä gimmick, että on karattava kehästä
Eikö tämä ole hyvä asia. Teitenkin tämmöisellä käytöksellä on päämäärä. Sen tarkoitus on tuottaa vihaa ja halveksuntaa ihmisissä. Jos olet todella tuota mieltä, eikö kidman ole sinusta onnistunut roolissaan
Kaikkea sitä tähän mennessä onkin kestänyt, mutta että vielä tällaista.. Huh huh.
Yleinen tapa tehdä heel-turn on pistää tag-team yhdessä jonkun facen kanssa. Sitten vain pari petkutusta ja takinkääntöä ja saamme ihastella uutta heeliä. Jos kerran olet kestänyt kaikenlaista, niin tämä pitäisi olla aika helposti sulateltavissa, mikäli se jonkinlaisia ongelmia tuottaa.
Olenhan minä, mutta jos jollekin laitetaan niin tyhmä gimmick, että on karattava kehästä aina tilaisuuden tullen, on se jo hieman.. ihmeellistä. Kaikkea sitä tähän mennessä onkin kestänyt, mutta että vielä tällaista.. Huh huh.
Siis Kidmanhan teloi Chavon aika pahastii Sloppy Star Pressilla, jonka ympärille rakennettiin storyline; Kidmanin SSP-pelko. Tämän takia hän lähti lipettiin.
Kiitokset Kumioravalle, ensimmäinen joka selvensi minulle [täysin tietämättömälle ] tätä karkuun livahtamista. =)
FirEndien2004-11-09 09:44
F
Mutta kertokaas nyt ihmiset, mitä olette mieltä Kidmanista?
ploughman2004-11-09 10:43
P
Tuossa viimeisessä SpoilerNo Mercyssä Kidman laittoi jälleen Shooting Star Pressiin loukkaantumisriskiä, kun nosti polvensa ylös SpoilerLondonin yrittäessä sitä hänelle. No tuo nyt oli varmaan ihan lavastettu juttu, koska tämän jälkeen "naama murskana" ollutta SpoilerLondonia sidottiin paareille ja Kidman suoritti vielä SSP paareilla makaavan "uhrin" päälle.
Sinäänsä ihan hyvin luotu hahmo, mutta jaksaa koko ajan valittaa katsojille "te pakotitte mut tekemään tämän", eli semmoisen aika nössön kuvan antaa itsestään vaikka on olevinaan heel-kaveri.
Minkälainen siis tuo Chavon loukaantuminen oli? Siis oikea vai näytelty? Ja miten se tapahtui?
Hyppynen2004-11-09 15:31
H
"ploughman" kirjoitti: Minkälainen siis tuo Chavon loukaantuminen oli? Siis oikea vai näytelty? Ja miten se tapahtui?
Oikea, Kidmanin polvi osui Chavoa päähän. Chavo oli taju kankaalla vähän aikaa matsin jälkeen ja vietiin paareilla pois, ja WWE alkoi vääntämään storylinea siitä.
ploughman2004-11-09 15:52
P
"Hyppynen" kirjoitti:

Eli mikä matsi oli kyseessä? Ihan tavallinen Velocity?
Hyppynen2004-11-09 15:54
H
Smackdown...
Raven2004-11-09 16:44
R
Kidman on aina ollut minun lempi cruisereitani.
Hän on ehkä hieman väritön ja hän ei tee niin hienoa SSP:tä
mutta siltikin hän kuuluu minun suosikkeihini.
IMO hän on parhaita cruisermestareita joita on ollut pitkään aikaan.
Matti Saari2005-03-04 19:28
M
Cruisereista pidän paljon, mutta ehkäpä vähiten WWE'n osastolla Kidmanista. Jokin miehessä ärsyttää sekä facena, että heelinä, heelinä on parempi kun saa minut ärsyyntymään, mutta silti, ei riitä. Liikearsenaali tuntuu suppeammalta, kuin muilla cruisereilla ja SSP'stäkin on ajan myötä lähtenyt hohto mm. seuraavien syiden takia; Lesnar näyttää isona miehenä miten osaa myös tehdä liikkeen, Chavo loukkaantui tästä eli Kidmaniin on kohdistunut pieni botchaamispelko ja viimeisimpänä ja suurimpana syynä on se, että Londonkin käyttää tätä. Londonin SSP on paljon suositumpi, jonka ansiosta Kidman jää vähemmälle. Muistaakseni lähiaikoina ei ole ollut kovinkaan paljon storylineja ja ihan hyvä näin.
No, ainakin kotipuolessa Kidmanilla luulisi olevan kivaa, kun saa harrastaa luonnonleikkejä Torrie Wilsonin kanssa.
Tirkka2005-03-04 19:32
T
Lesnar näytti tosiaan loistavasti, miten SSP:tä ei kannata tehdä, eli putoamalla suoraan niskoilleen ajas. Jossain Lesnaria käsittelevässä dokumentissa (jonka nimeä en taaskaan muista) kerrottiin että vähänkin hentoisempi mies olisi luultavasti halvaantunut samassa tilanteessa tai jotain vastaavaa. En tarkalleen muista. Karmean näköinen botch se oli, onneksi esnar selvisi säikähdyksellä. Eli jättäkäämme nämä liikkeet ammattilaisille. Aamen.
Matti Saari2005-03-04 19:35
M
Kyllä mark-kansaa tuohon aikaan Lesnarin SSP innosti. Itse olin tuolloin jonkinnäköinen mark ja ainakin pidin Lesnarin SSP'tä paljon parempana juttuna, kuin Kidmanin.
4 Real2005-03-04 19:37
4
Olen aina pitänyt cruisereista. Heidän matsinsa ovat lennokkaita ja nopea tempoisia. Mutta itse asiaan. Itse pidän Kidmania ihan hyvänä painijana, mutta ei hän parhaitakaan (cruisereita) ole. Minusta tuo Londonin ja Kidmanin Tag-team oli todella hyvä ja heidän kehätyöskentely oli myöskin hyvää. Nykyään Kidman ei ole minusta mikään huippu cruisari, mutta kyllä hän minusta ihan hyvin sopisi haastajaksi Cruserweight mestaruuten, vaikka ei sitä kyllä minusta saisi voittaakaan.
Jack DiBiase2005-03-04 19:55
J
"Tirkka" kirjoitti: Lesnar näytti tosiaan loistavasti, miten SSP:tä ei kannata tehdä, eli putoamalla suoraan niskoilleen ajas. Jossain Lesnaria käsittelevässä dokumentissa (jonka nimeä en taaskaan muista) kerrottiin että vähänkin hentoisempi mies olisi luultavasti halvaantunut samassa tilanteessa tai jotain vastaavaa.
No siis Lesnarhan on tehnyt tuon liikkeen varmaan satoja kertoja onnistuneesti. Dokumentissaan 'Here comes the pain', sekä WMXX levyllä olleessa dokumentissa Lesnar kiiteli amatööriaikaista kovaa treenaamistaan, minkä ansiosta vahvat niskalihakset kestivät iskun
Eli jättäkäämme nämä liikkeet ammattilaisille.
Eli Kidmanin ei todellakaan kannata kyseistä liikettä enää tehdä.
Tirkka2005-03-04 22:08
T
"Jack DiBiase" kirjoitti:
"Tirkka" kirjoitti: Lesnar näytti tosiaan loistavasti, miten SSP:tä ei kannata tehdä, eli putoamalla suoraan niskoilleen ajas. Jossain Lesnaria käsittelevässä dokumentissa (jonka nimeä en taaskaan muista) kerrottiin että vähänkin hentoisempi mies olisi luultavasti halvaantunut samassa tilanteessa tai jotain vastaavaa.
No siis Lesnarhan on tehnyt tuon liikkeen varmaan satoja kertoja onnistuneesti. Dokumentissaan 'Here comes the pain', sekä WMXX levyllä olleessa dokumentissa Lesnar kiiteli amatööriaikaista kovaa treenaamistaan, minkä ansiosta vahvat niskalihakset kestivät iskun
Onko hän tehnyt sen aiemminkin montakin kertaa? Mielestäni tästä on ollut keskustelua, joidenkin mukaan hän teki SSP:n ainoastaan tuon yhden kerran ja oidenkin mielestä hän on sitä vetänyt OVW:ssä useinkin.
"Jack DiBiase" kirjoitti:
"Tirkka" kirjoitti: Eli jättäkäämme nämä liikkeet ammattilaisille.
Eli Kidmanin ei todellakaan kannata kyseistä liikettä enää tehdä.
Tuo varoitukseni oli tarkoitettu lähinnä näille Backyardaajille jotka matkivat mielellään jokaista televisiossa näkemäänsä painiliikettä... mutta en kyllä suosittelisi tuota huonommille ammattilaisillekaan (vaikka tuskinpa kukaan olettaakaan vaikkapa Heidenreichin tekevän SSP:tä).
Hyppynen2005-03-05 08:12
H
"Tirkka" kirjoitti: Onko hän tehnyt sen aiemminkin montakin kertaa? Mielestäni tästä on ollut keskustelua, joidenkin mukaan hän teki SSP:n ainoastaan tuon yhden kerran ja oidenkin mielestä hän on sitä vetänyt OVW:ssä useinkin.
Et kai ihan oikeasti usko että Borkille annettaisiin lupa voittaa WM:n main eventti liikkeellä jota hän ei ole koskaan aikaisemmin harjoitellut?
Shocka2005-03-05 08:44
S

Kyllä Brock on OVW:ssä ainakin yhden kerran SSP:n. Minulla on video todistusaineistona
Jack DiBiase2005-03-05 08:51
J
"Tirkka" kirjoitti: Onko hän tehnyt sen aiemminkin montakin kertaa? Mielestäni tästä on ollut keskustelua, joidenkin mukaan hän teki SSP:n ainoastaan tuon yhden kerran ja oidenkin mielestä hän on sitä vetänyt OVW:ssä useinkin.
Tietääkseni se oli yksi hänen signature moveista OVW:ssa. Ainoa kerta WWE:ssä oli tuo.
Captain Charisma2005-03-05 08:52
C

Juur näin tuo oli ainoa kerta kun hän teki sen WWE:ssä mutta kyllä hän sen on muualla tehnyt usein ja videota löytyy siitä.
Tirkka2005-03-05 15:50
T
"Hyppynen" kirjoitti:
"Tirkka" kirjoitti: Onko hän tehnyt sen aiemminkin montakin kertaa? Mielestäni tästä on ollut keskustelua, joidenkin mukaan hän teki SSP:n ainoastaan tuon yhden kerran ja oidenkin mielestä hän on sitä vetänyt OVW:ssä useinkin.
Et kai ihan oikeasti usko että Borkille annettaisiin lupa voittaa WM:n main eventti liikkeellä jota hän ei ole koskaan aikaisemmin harjoitellut?
Tottakai tajusin että hän oli sitä harjoitellut jonkin verran. Mielikuvani oli että hän on vähän aikaa sitä harjoitellut mutta ei olisi koskaan tositilanteessa (=ottelussa) sitä käyttänyt. Tokihan botcheja sattuu aina silloin tällöin lähes kelle vaan, harjoittelusta huolimatta. Ei siitä mitään voi päätellä.
the-welmu2007-11-08 21:18
T
Big show vois tehä SSP:n...
Velocity2007-11-08 21:20
V
"the-welmu" kirjoitti: Big show vois tehä SSP:n...
Tämä viesti oli tyhjentävin ikinä.
Ikinä.
Egomaniac2007-11-09 05:58
E
"Velocity" kirjoitti:
"the-welmu" kirjoitti: Big show vois tehä SSP:n...
Tämä viesti oli tyhjentävin ikinä.
Ikinä.
Kyllä se Moonsaultin ainakin osasi tehdä.
the-welmu2007-11-18 21:00
T
"Egomaniac" kirjoitti:
"Velocity" kirjoitti:
"the-welmu" kirjoitti: Big show vois tehä SSP:n...
Tämä viesti oli tyhjentävin ikinä.
Ikinä.
Kyllä se Moonsaultin ainakin osasi tehdä.
en usko.
Coca2007-11-19 13:50
C
"the-welmu" kirjoitti:
"Egomaniac" kirjoitti:
"Velocity" kirjoitti:
"the-welmu" kirjoitti: Big show vois tehä SSP:n...
Tämä viesti oli tyhjentävin ikinä.
Ikinä.
Kyllä se Moonsaultin ainakin osasi tehdä.
en usko.
Tämä on koettu oikeasti. En nyt muista vuotta enkä edes promootiota, mutta joskus kauan aikaa sitten olen kyseisen hypyn nähnyt.
Minejumper2007-11-19 15:23
M
"Coca" kirjoitti:
"the-welmu" kirjoitti:
"Egomaniac" kirjoitti:
"Velocity" kirjoitti:
"the-welmu" kirjoitti: Big show vois tehä SSP:n...
Tämä viesti oli tyhjentävin ikinä.
Ikinä.
Kyllä se Moonsaultin ainakin osasi tehdä.
en usko.
Tämä on koettu oikeasti. En nyt muista vuotta enkä edes promootiota, mutta joskus kauan aikaa sitten olen kyseisen hypyn nähnyt.
Itse en ole nähnyt isoista miehistä kuin Vaderin tekevän moonsaultin.
hamalainen2007-11-19 15:31
H
Kyllähän se huhujen mukaan on sen Moonsaultin osannut. Mikä häntä estäisi sitä osaamasta?
Wanhus2007-11-19 15:33
W
Ja hyvin Vader käyttikin Vadersaulttia, oli finisher. Elikkä taitavaa.
Enkä minä ainakaan usko mihinkään Big Shown SSP:hen/Moonsaulttiin ihan luonnoton.
Bam Bam Bigelow osasi varmaan jotakin tehdä, en sitten tiedä.
JDub2007-11-19 15:45
J
Tein SvR:ssä Showlla Moonsaultin, joten pystyy oikeastikin.
Tebacka2007-11-19 15:49
T
E: Vittu mitä offtopiccia...
"Wanhus" kirjoitti: Bam Bam Bigelow osasi varmaan jotakin tehdä, en sitten tiedä.
Niin osasi Billy Kidman muuten, oho tämä topichan on Billy Kidmanista.
Kidman oli minulle 2002-vuoden yksi parhaimmista cruiserweight painijoista heti Mysterion jälkeen. Kidmanin ottelut olivat hyvää vääntöä ja varsinkin 2002 Backlashin ottelu Tajiria vastaan oli todella viihdyttävä joskin lopetus vähän outo. Vaikka hänen liikearsenaalinsa perustuu melkeinpä finisheriin eli SSP:hen niin silti ainakin minä olen nähnyt häneltä varsin viihdyttäviä cruiserweight-matseja. Ja Kidmanin SSP on yksi parhaimmista
Supa2007-11-19 15:49
S
"JDub" kirjoitti: Tein SvR:ssä Showlla Moonsaultin, joten pystyy oikeastikin.
True dat'.
Mutta oikeasti, Huhua olen asiasta ainakin kuullut, kyllähän Show varmaan sen Saultin onnistuisi vetämään, on joskus vetänytkin, mutta taitaa olla hieman turhan riskialtista kaikille kehässä oleville, lisäksi, kehä voisi komeasti hajotakkin vielä. Uskotaan nyt että Show sen saultin pystyy vetäisemään.
Merovingi2007-11-19 18:23
M
On Show sen Moonassaultin joskus aikoinaan tehnytkin, mutta ei nykyään sitä kuulemma suostu tekemään ilman erikoisjärjestelyjä.
Alertista olen näin lukenut joskus vuonna kivi ja nakkivoisämpylä.
JDub2007-11-19 19:53
J
"Merovingi" kirjoitti: Alertista olen näin lukenut joskus vuonna kivi ja nakkivoisämpylä.
Ei kovin luotettava tietolähde.
Smark2007-11-19 21:38
S
Power Plant -aikoinaanhan Show on kyllä moonsaultin heittänyt.
"Wrestling Digest" kirjoitti: But it wasn't all about beating the competition. In the beginning, times were fun, according to the Big Show, but not without some hardships, as he relates in a humorous story about performing a moonsault.
"It was pretty goofy," he says. "The only problem was that I don't think anybody wanted to lay underneath me when I landed. We were screwing around with it, and one of the upper-echelons in WCW at the time pretty much reamed my ass out for doing that. I was a rookie at the time and didn't really know how to stand up for myself. Basically, they told me I had no business being on the top rope at all. I was a ground attacker, and I was a tank, so stay off the tope rope. Diamond Dallas Page and Terry Taylor put him up to it, and it was one of those collective `you've got so much athleticism, show it.' So I did, and I got my ass chewed out right after it. I haven't actually hit somebody with it, but it was a glorified miss."