Foorumiarkisto

← Yleinen keskustelu

WWE Suomeen! (10.6.09!!!)

Kiva, kun keskellä viikkoa tuo tapahtuma. Kesätöihin olisi tarkoitus mennä, joten noin 90 % varmuudella en tuohon pääse. Metallican keikkakin syö yhden työpäivän varmuudella, koska sunnuntaina keikka ja joskus yöllä kotona, joten en jaksa ainakaan aamuvuoroa tehdä. Houkutus olisi suuri, mutta en raaski ostaa lippuja. Hinnatkin ovat aivan järkyttävän kalliit ja en saisi varmaan ketään kaveria mukaan katsomaan pellepainia, joten haaveeksi taitaa jäädä.
Oijoijoi. Piti hieraista silmiä kaksi kertaa. Tuntui niin epätodelliselta että WWE tänne enään saapuisi. Lippujen hinnat on kyllä yllättävän suuret.
"murzu" kirjoitti:
Oijoijoi. Piti hieraista silmiä kaksi kertaa. Tuntui niin epätodelliselta että WWE tänne enään saapuisi. Lippujen hinnat on kyllä yllättävän suuret.

Hyvää kannattaa aina odottaa.
Tosin aloin itsekkin olla jo hiukka epätoivoinen tämän suhteen, vaikkakin eräs ystäväni kysyi sähköpostitse eräältä tuntemaltaan henkilöltä, joka on ollut aiempinakin vuosina järjestämässä WWE:tä Suomeen, ja kysyi, että tuleeko WWE nyt vielä Suomeen. Noh, tämä hänen tuttunsa vastasi, että pitäisi tulla n. puolentoista vuoden sisällä, ja ta´daa! Vielä uskomatonta, että se on ensimmäistä kertaa täällä Kesäkuussa! Siis WOW! Kouluasiat eivät haittane siis tämän yhteydessä ollenkaan. Noista lipuista vielä.. okei. Eturivi on suht-kallis. Kalliimpi kuin edellisimpinä vuosina, mutta WWE varmaan nähkääs rahastaa nyt enemmän tällä kiertueella, koska he tievävät varsin hyvinkin, että Suomessa WWE ei ole vieraillut vähään aikaan, ja Suomi-fanit pitkästä aikaa päästessään katsomaan, maksaisivat maltailta siitä. Njoo, itse meinasin juuri nuo eturivin liput hankkia, ja onhan tässä vielä aikaa, ennenkuin myyntiin tulevat sitten. Toistan itseäni hiukan, mutta raha ei ole ongelma, kun on WWE kyseessä. Tämä on todellakin erittäin mahtava uutinen, kun aiemmat show´t missattua on tullut, syystä jos toisesta.

En vain pysy housuissani kesäkuuhun asti. Noh, kuten sanoin: "hyvää kannattaa odottaa".
10. kesäkuuta, viime yönä tullut juuri bussilla Lapista. Ei kiitos.
Uskomatonta. Synttärit sattuu olemaan tuossa 2. kesäkuuta, että lahjaksi voisi tuota reissua pyytää.
Vähän kyllä kirpaisee hinnat, 90 euroa ringsidesta. Saa olla kyllä tuolla hinnalla ihan hemmetin hyvä show.

Ja tuo päivä on kyllä erityisen huono, töistä kun ei välttämättä niin helpolla vapaapäivää tuohon heltiä. Mutta katsellaan.
Uuh, kesäduunia tarkoitus olisi paiskia niin eipä raha tosiaan mikään este ole, joten mitä luultavimmin paikalla tulen olemaan. Woo! \o
WUHUU! Tuonne kyllä mielelläni menisin, jos vain pääsen. Olen pyytänyt serkkua hommaan mahdollisesti kesätyöpaikan Helsingin Yliopistolta, joten pitäisi pystyä ajoittamaan tuo kesätyöstintti tuohon aikaan, että ei tarvitse turhaan täältä asti laukata jos tuonne menen.

Lippujen hinnat aika suolaisia, mutta eihän sitä tiedä vaikka hinnat tippuisivatkin. Mutta ei tuo ringsidelippu niin kovin kallis ole kun Metallican konserttiinkin liput maksoivat paskemmille paikoille vain 20 euroa vähemmän.

Ei muuta kuin miitti pystyyn.
Eivät nuo hinnat tunnu missään, Eaglesin ja 169 euron jälkeen.
Raha ei ole este vaan pikemminkin hidaste, jos on ehkä ensimmäinen ja viimeinen mahdollisuus päästä seuraamaan WWE:tä paikan päältä. Niin puskista kyllä tuli, että tämä olisi edes mahdollista, mutta en todellakaan valita. Tässä pitäisi nyt yrittää saada kaveri messiin niin olen 110% menossa. Tällä hetkellä lukema pyörii siinä 100% paikkeilla.
Todella siistiä!:mrgreen:
Päivä parani huomattavasti.
Eka kertaa menossa..
Miten tuolta lippu.fi paikasta tilataan ne liput? (sori tyhmä kysymys)
Kyllähän täytyy myöntää, etteikö tuo kiinnostaisi, vaikka aamulla sanoin etten tulossa olekaan. Jos tuohon mennessä ois itsellä jonkinlainen rouskukaara niin sillä tuonne pääsisi, vaikka ei se bensakaan kyllä ilmaista ole.. Toisaalta saattaa olla, että olisin tuolloin muutenkin käymässä Helsingissä, jolloin homma olisi tietenkin helpompaa :P

En kyllä siltikään oikein tuosta tuonne menemisestä tiedä. Yhden kerran on WWE tullut livenä nähtyä ja se oli jo ihan tarpeeksi hieno kokemus. Ei tuolla edes oikeastaan ole ketään, joka ehdottomasti pitäisi päästä näkemään livenä. Ei nykyWWE:ssä ole ketään painijaa, jota älyttömän paljon markittaisin (Helmsiä lukuunottamatta). Sitten tosiaan tulen jos RVD palaisi Raw'hon ;) Itselle ei olisi edes mitkään ringsideliput pakolliset kun ainakin Hartwallissa kuulemma noilta kaukaisimmiltakin paikoilta näki ihan hyvin, mutta 50 piippuhyllyn paikoista on kyllä aika suolaista. Vielä kun kesällä on niin paljon muutakin ja kaikkea mihin pitäisi säästää, että kaikkein pahimpaan saumaan päättivät tulla nyt kyllä tänne. 90% todennäköisyydellä jää väliin :P
"Wishmaster" kirjoitti:
Miten tuolta lippu.fi paikasta tilataan ne liput? (sori tyhmä kysymys)

Myynti alkaa vasta 23. helmikuuta.
Ringside-liput tahi ei, sinne mennään. Ainoa ongelma on sitten juuri tuo rahapuoli ja mahdollinen kesäduuni, mutta kaiken saa järjestettyä varmasti.

*kylmät väreet*
Väliäkös tuolla, kunhan on yhdessä paikassa.. Siirrelkää jos jaksatte :p
Jo toisen kerran WWE antaa jotain odotettavan arvoista. Sinne muuten mennään vaikka väkisin!
Oli nyky-WWE kuinka paskaa tahansa, tuonne mennään! RING SIDEEEEEEEH!
Tätä onkin jo odotettu. Harmi vaan ettei pääse yli 500 kilometrin välimatkan takia paikalle.
Ei jumalauta saatana perkele!!! 100% menossa! Jumaklavita!

PARHAUTTA! RAKASTAN! Ottakaa nyt jumalauta kaverit ja kaikki mukaan, että tulee toistekin tänne. Ei helvetti sentään! Tämä oli unelmien täyttymys taas!
Niin helvetin mukana, ettei vittu mitään rajaa! Tätä on toivottu. Unelma täyttyi. Kolmas kerta katsomaan WWE:tä. Olisin maksanut vaikka enemmänkin. Thank you God!
"Darien Fawks" kirjoitti:
Ei j******ta s****na p****le!!! 100% menossa! Jumaklavita!

PARHAUTTA! RAKASTAN! Ottakaa nyt j******ta kaverit ja kaikki mukaan, että tulee toistekin tänne. Ei h****tti sentään! Tämä oli unelmien täyttymys taas!

You're such a mark.
Kyllä! Todella hieno juttu. Ei malttaisi odottaa.
Kävin mainitsemassa tässä vähän aikaa sitten mutsille asiasta, niin heti alkoi ihmettely, kun sanoin "sulla ei oo varmaan mitään sitä vastaan, jos lähden kesäkuun kymmenes päivä katsomaan Rawia Helsinkiin" ja tokaisi, että "mitä sä ravia oot menossa katsomaan?".

Sen jälkeen pitikin selventää, että kyse on showpainista eikä mistään kusisista heppakisoista.
"Jani Panos" kirjoitti:

Tuttu tunne! Äitini kun on kova hevoshullu, aikanaan kun aloitin wrestlingin katselemisen, ja kun puhuin RAWista, hän ihmetteli että mites minä olen alkanut hevosurheilusta tykkäämään.

Paikalle kyllä taidan onneksi päästä, isäni puheet antoivat vähän viitettä siihen.
"Tzei-em" kirjoitti:
Kiikareilla en matseja halua katsoa
Kun tapahtumapaikkana on Helsingin jäähalli, niin tuskin sen vaaraa on.
Se on Rooooo ja Roota, ei Rav ja Ravia.
"Gukumatz" kirjoitti:
"Tzei-em" kirjoitti:
Kiikareilla en matseja halua katsoa
Kun tapahtumapaikkana on Helsingin jäähalli, niin tuskin sen vaaraa on.

Joo, mutta eipä Nordiksenkaan ylimmiltä riveiltä niin kiva ole katsella paitsi hokia. Päätin juuri että jos lähden niin ringsidelle tai sitten ei ollenkaan. Jos kerran sen 49e vähintään joutuu maksamaan niin samalla pulittaa sitten sen ringside hinnan.

E: Tietenkin jos Suomella on vielä mahdollisuudet kisoihin ennen tuota Venäjä peliä niin sitten pitää laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.
"SOS" kirjoitti:
"Darien Fawks" kirjoitti:
Ei j******ta s****na p****le!!! 100% menossa! Jumaklavita!

PARHAUTTA! RAKASTAN! Ottakaa nyt j******ta kaverit ja kaikki mukaan, että tulee toistekin tänne. Ei h****tti sentään! Tämä oli unelmien täyttymys taas!

You're such a mark.

No kukapa ei innostuisi tällaisesta, ei ole tosiaan mitään joka vuoden herkkua!
Maalaiset .
"Darien Fawks" kirjoitti:
Se on Rooooo ja Roota, ei Rav ja Ravia.

Varmasti tiedossa on, että kuinka Raw oikeasti lausutaan, mutta kyllä tulee näin arkikielessä puhuttuu kavereiden ja porukoiden kanssa enemmän "Ravista". Harvoin tulee sanottua esimerkiksi "televisiosta näyttää tulevan tällä hetkellä Roo".

Ja melko hölmösti kirjoitin tuossa aikaisemmassa viestissä, että "sanoin sitä ja tätä", vaikka eihän kukaan välttämättä aivan täsmälleen ole toiminut. Piti siinäkin selvitellä hetken aikaan, kun puhuin tuosta "Roosta", että "...Ravia", kun ei vanhemman kasvoilta pystyi lukemaan, ettei hän tajunnut hölkäsenpöläystä mistä on kyse.

Ringsidelle pyritään ja liput ajattelin hankkia jo hyvissä ajoissa. Saa nähdä kenen kanssa sieltä sitten itsensä löytää.

Tuonne mitään ikärajoitusta ole?
Holy shit! Joo, eiköhän kesäkuun 10.n päivän suunnitelmat ole meredith-siskon osalta selvät. See ya there.
'Alert miitti on selvästi aivan pakollinen.
"Wormmaster" kirjoitti:
'Alert miitti on selvästi aivan pakollinen.

Kaikki vaan ringsidelle. Otetaan helvetin iso lakana ja kirjoitetaan siihen "WrestlingAlert meeting 2009 P.S: Let's go Jericho!".
Pakkohan tänne on päästä, kun ei ole koskaan ennen tullut nähtyä WWE:tä livenä. Joo liput vaan aika kalliita, mutta eiköhän rahat jostain saada.
"Merovingi" kirjoitti:
"Wormmaster" kirjoitti:
'Alert miitti on selvästi aivan pakollinen.

Kaikki vaan ringsidelle. Otetaan h**vetin iso lakana ja kirjoitetaan siihen "WrestlingAlert meeting 2009 P.S: Let's go Jericho!".

'vingi, tai jos saman tien Let's go Michaels. Pitäähän parasta kannustaa.

Mutta millos ne liput tulivatkaan myyntiin?

Jos joku miitti olisi, niin tuskin tulisin. Enköhän ole ihan parin oman kaverin kanssa, jos heitä edes tulee.

E: En olisi kyllä ihan varma HBK:n esiintymisestä tuon hänen kevennetyn aikataulunsa vuoksi. Toivon silti vahvasti, että hän esiintyisi.
Teen ainakin itse pikkuriikkiselle tyynyliinalle tekstin "We want Big Dick Johnson!"

Voi tietenkin olla pieni mahdollisuus, että se kalpenisi tuon lakanan vieressä, mutta aina voi yrittää.

Tuo Meeting mikään mahdoton ajatus ole myöskään.
"Merovingi" kirjoitti:
"Wormmaster" kirjoitti:
'Alert miitti on selvästi aivan pakollinen.

Kaikki vaan ringsidelle. Otetaan h**vetin iso lakana ja kirjoitetaan siihen "WrestlingAlert meeting 2009 P.S: Let's go Jericho!".

Se on muuten diili.
"Jäbä" kirjoitti:
"SOS" kirjoitti:
"Darien Fawks" kirjoitti:
Ei j******ta s****na p****le!!! 100% menossa! Jumaklavita!

PARHAUTTA! RAKASTAN! Ottakaa nyt j******ta kaverit ja kaikki mukaan, että tulee toistekin tänne. Ei h****tti sentään! Tämä oli unelmien täyttymys taas!

You're such a mark.

No kukapa ei innostuisi tällaisesta, ei ole tosiaan mitään joka vuoden herkkua!

Joskus oli. Tarkoitan siis, että WWE oli suomessa: 2002, 2003, 2004 ja 2005.

Mutta se, että WWE tulee suomeen tänä kesänä, on aivan helvetin siisti juttu.
Kuulemma vaan futispeli suomi-venäjä tai jotain sinnepäin olisi vaan samaanaikaan helsingissä, mielenkiintoista nähdä miten verottaa katsojia..
Enköhän itsekin tuonne yritä tulla ringside lippujen kanssa
Joo, mutta eipä Nordiksenkaan ylimmiltä riveiltä niin kiva ole katsella paitsi hokia. Päätin juuri että jos lähden niin ringsidelle tai sitten ei ollenkaan. Jos kerran sen 49e vähintään joutuu maksamaan niin samalla pulittaa sitten sen ringside hinnan.

Viime kerran ringside-paikka oli sen verran kökkö, että jos kunnon ringsidepaikkaa (eli vähänkin kaukaisempia) on enää tarjolla niin itse kyllä suosiolla ostaisin sitten halvemman lipun. Jokainen kymppi on kuitenkin säästettyä rahaa ja hyötysuhde jossain kalliimman hintaluokan (ringside) huonopaikkaisimmilla paikoilla ja halvempien hyvillä paikoilla on lähes olematon.. Melkeinpä noiden huonopaikkaisempien puolella, kun ne ovat kaiketi korkeammallakin. En kyllä koskaan ole Helsingin jäähallissa käynyt, mutta Hartwallissa siis ainakin näin ;)

Jotenkin veikkaan, että 'Alert-miitistä ei taaskaan tule mitään, mutta toki olisi joitain tyyppejä kiva nähdäkin, jos nyt olen tulossa ;) Ehkä sitten tuo oma rahatilanteen täydellinen epäselvyys on se, että ei ole mitään suurempaa innostusta tästä.
Tämä uutinen piristi päivää kummasti. nyt vaan rahaa säästämään niin pääse WWEtä katsomaan. neljäs kerta ois mulle jos menen.
Noniin, nytten enään sitten puuttuu 10€ hankittavaa, kun loput summat jo kasassa eturiviä varten. Ringside, here i come.
Tuleeko klo 9 myyntiin?
Siis tulisin todellakin, mutta...

-sinne ringsidelle ei vain yksinkertaisesti "mennä"; liput menee heti yrityksille, trokareille ja fanaatikoille(jotka olemme me, mutta emme me kaikki niitä saa)
-89 FUCKIN' NEUROA lipuista, 30 NEUROA busseista ja heräteostoksista ja syömisistä 30 € = 150 FUCKING NEUROA
-Kesätöistä ei ehkä ihan heti saa lomaa kun on juuri työt aloittanut, eli jopa itse paikanpäälle pääsy on kyseenalaista

Tekisi mieli tulla paikalle, varsinkin sen miitin takia jos muun, näkisi miltä pingviini, PES-poika, ISO PAHA, markki, angstityttö ja prinsessa näyttävät livenä.

Mutta...... sata....fucking....viisi....kymmentä FUCKING NEUROA.
"Velocity" kirjoitti:
ISO PAHA

En minä sinne ole menossa.

Vittu mistä nappulakaupoista ressaat sinäkin. Eiköhän sitä rahaa mene aina kaikkeen.
Mormor betalar. Mummu joskus lupasi kustantaa minun junalippujani. Nyt onkin loistotilaisuus käyttää lupausta hyväksi ensimmäistä kertaa.

Eiköhän se 89€ jollain kolehdilla tule kerättyä. Raha menee muuten juuri nyt tietokoneen prosessorin, emolevyn ja keskusmuistien vaihtoon. Sitten pärjääkin seuraavat viisi vuotta.
"Gukumatz" kirjoitti:
"Tzei-em" kirjoitti:
Kiikareilla en matseja halua katsoa
Kun tapahtumapaikkana on Helsingin jäähalli, niin tuskin sen vaaraa on.

Lähinnä karrikoiden tuon sanoin. Homma kuitenkin on niin, että itsellä on ollut periaatteena ostaa kunnon paikka kun kerran jotain katsomaan lähdetään. Sama on ollut tähän asti myös vapaaottelutapahtumissa (joissa tosin huippupaikan saa vaivaisella 30 eurolla, mutta you get the idea).
Sen verran sanon, että paikalla tulen olemaan! Maksoi mitä maksoi, ringsidelipun aion lunastaa. En vaan voi tätä tilaisuutta missata enää. Shawn Michaels, Chris Jericho, Randy Orton, John Cena, Rey Mysterio.....ne ovat kuin sarjakuvahahmoja, mutta kesäkuussa LIVENÄ! Aijai, siitä tulee hienoa.