Foorumiarkisto

← Painijat

Rest in peace Dan Quirk

Todella harmillista että näin nuori ihminen kuolee yhden virheen takia. Vaikka en painijaa tuntenutkaan kyllä se silti harmittaa.
Ja vähänhän voi tietysti kertoakin tapahtumasta.

Ei kyllä sinänsä kosketa tippaakaan, mutta kiinnostuin kyllä.
Yhdysvaltalainen indypainija Dan "Spider" Quirk menehtyi lauantaina UCW-liigan ottelussa. Raportit onnettomuudesta vaihtelevat, mutta PWInsiderin mukaan Quirk hyppäsi yläköydeltä kohti vastustajaansa, joka ei saanut häntä kiinni. Quirk laskeutui pää edellä betonilattiaan. Ambulanssi kutsuttiin paikalle, mutta Quirkia ei saatu enää elvytettyä. Dan Quirk oli kuollessaan 22-vuotias.


Wrestlingalert.com kertoo tuollaista.
Jooh, levätköön rauhassa.
Vaikka koskaan painijasta en ole kuullut, niin pakko sanoa, että on harmillista kuinka nuorena hän kuoli ja tapakaan kuolla ei varmasti mukava ollut.

Ainahan tämmöiset onnettomuudet pistää miettimään.
Pää edellä betonilattiaan. Auts. Mutta R.I.P. vaikka en ole koskaan tyypistä kuullutkaan.
Täytyy sanoa, että on surullista, kun ihminen kuolee noin nuorena ja varsinkin tuommoisen pienen virheen takia.
Rest In Peace...
Toivottavasti hän pääsi taivaaseen...
Ylipäätänsä tyhmää, että kehän ympärystää ei ole päällystetty mitenkään. Mokahan se on myös kun ei saanut painijaa kiinni, mutta kyllä jonkinlainen pehmuste olisi voinut pelastaa hengen. En nyt ala tässä vetistelemään kun painija ei ole minulle mitenkään tuttu.
Ja kaikissa muissa kuin WWE:ssä uskalletaan hypätä pää edellä. WWE:ssä hypätään aina istualteen tai vatsalleen ettei varmasti tapahdu mitään. Hyvä vaan. WCW:stä mallia muille fedeille ( eli ringistä ulos hyppy ) niin hyvä tulee.
"myrkkymara" kirjoitti:
Ja kaikissa muissa kuin WWE:ssä uskalletaan hypätä pää edellä. WWE:ssä hypätään aina istualteen tai vatsalleen ettei varmasti tapahdu mitään. Hyvä vaan.

Eeh, ei ehkä kuitenkaan.
Ota huomioon se, että tässä tuskin oli kyseessä tavallinen ulosheitto kehästä vaan jonkinlainen high flying -liike.
Yksi Benoit'n plancha pieleen, niin kyseessä saattaisi olla samanlainen tapaus. Ja vielä WWEssä, turvallisen painin fedessä. OMG OMG!

WCW:stä mallia muille fedeille ( eli ringistä ulos hyppy ) niin hyvä tulee

Otetaan vielä lisää mallia ja kielletään turnbucklelle kiipeäminen diskatuksi tulemisen uhalla
"Genghis Khan" kirjoitti:
Otetaan vielä lisää mallia ja kielletään turnbucklelle kiipeäminen diskatuksi tulemisen uhalla


Miten tuo liittyi WCW:hen? Siellähän oli paljon highflying-liikkeiden tekijöitä?
WCWssä oli 90-luvun alussa turnbuckelle kiipeäminen sekä vastustajan heittäminen pois kehästä kielletty.
Että sillä tavalla.
Harmillista kyllä että turvajärjestelyt ovat niin heikot että noin pääsee käymään... tulee painimisesta tuollaisessa paikassa jo todella riskialtista. Surku että noin nuori painija kuoli mutta kun en ole koskaan hänestä kuullut niin en voi surra sen enempää, toisin kuin erästä ex-koulukaveriani Lieksasta joka kuoli äskettäin syöpään, hädintuskin kaksikymppisenä.
"Genghis Khan" kirjoitti:
WCWssä oli 90-luvun alussa turnbuckelle kiipeäminen sekä vastustajan heittäminen pois kehästä kielletty.
Että sillä tavalla.


?

?

Katsoin WCW Nitro Millenium Special niin siinä oli SSP:eitä ja kaikennäköisiä muita liikkeitä.
"myrkkymara" kirjoitti:
Katsoin WCW Nitro Millenium Special niin siinä oli SSP:eitä ja kaikennäköisiä muita liikkeitä.

Niin, nimenomaan Millenium Specialin.
Mikäli päättelykykyni ei pahemman kerran petä, tuo lienee vuosituhannen vaihteen paikkeilta.

Nuo mainitsemani säännöt olivat voimassa siis 90-luvun alussa.
"myrkkymara" kirjoitti:
"Genghis Khan" kirjoitti:
WCWssä oli 90-luvun alussa turnbuckelle kiipeäminen sekä vastustajan heittäminen pois kehästä kielletty.
Että sillä tavalla.


?

?

Katsoin WCW Nitro Millenium Special niin siinä oli SSP:eitä ja kaikennäköisiä muita liikkeitä.


Luetaan ne viestit ennen kommentointia. 90-luvun alussa ei ole yhtä kuin millenium special.

Edit: Hidas
"Genghis Khan" kirjoitti:

Yksi Benoit'n plancha pieleen, niin kyseessä saattaisi olla samanlainen tapaus. Ja vielä WWEssä, turvallisen painin fedessä. OMG OMG!


Lita oli jo lähellä tehdä sen RAW:ssa. Se on loppupeleissä pirun pienestä kiinni tuo ihmishenki.
Millenium Special on parhaat palat WCW:en historiasta includin early '90
En ole minäkään kuullut tuosta miehestä, mutta se on todella surullista että kuolee tuon ikäisenä, ja vielä noin pikkuisesta mokasta. No, elämä jatkuu.


Tirkka, kuulin oikeastaan tuosta parilta kaverilta, ja eihän se niin tuntematon ollutkaan kun täällä Lieksassa asustelee.
"Trollhammaren" kirjoitti:
Tirkka, kuulin oikeastaan tuosta parilta kaverilta, ja eihän se niin tuntematon ollutkaan kun täällä Lieksassa asustelee.


Joo... pieni kaupunki jossa kaikki tunsivat toisensa, ainakin silloin kun minä siellä asuin. Itse en kyseistä henkilöä hirmuisen hyvin tuntenut, hänen isosiskonsa on minun ikäiseni, ja oli ala-asteella kanssani samalla luokalla. Todella surullinen tapaus joka tapauksessa. Ainahan se on surullista kun joku kuolee ennen aikojaan...
En tässä ala vetistelemään, mutta todellisena järkytyksenä tuli. Lähiaikoina on jo kaksi äijää kuollut kesken ottelun. Tuosta Spiderista en ole kuullut, mutta silti rauha hänen sielulleen. Todella ikävää.

Ja kyllä, itsekin kummaksun tuota, ettei noissa fedeissä käytetä pehmustusmattoja. Molemmissa noista kuolemista on pää ottanut vauriota, osuen betonilattiaan. Molemmat olisivat saattaneet olla pelastettavissa, jos mattoja olisi käytetty. Vai eikö muka fedeillä ole rahaa? Sitten saavat säästää jostain päästä, koska minä ainakin feden omistajana ajattelisin painijoiden turvallisuutta ensiksi.
"myrkkymara" kirjoitti:
Millenium Special on parhaat palat WCW:en historiasta includin early '90


Ilmeisesti paino lihavoidulla sanalla. Pienen googlausvarmistuksen tulos: WCW:n Superbrawl II 29.2.1992 oli viimeinen PPV missä toprope-liikkeet olivat sallittuja - esim. Brian Pillmanin ja Jushin Ligerin ottelussa niitä kuulemma nähtiin useita. Sitten Bill Wattsin toprope-kielto tuli voimaan ja kaikki köysille/turnbucklelle nousut johtivat automaattiseen diskaukseen.

EDIT: Pieni lisäys - tuo sääntö kohtasi niin paljon vastustusta, että se ilmeisesti kumottiin jo vuoden 1992 lopulla.
En ole hirvittävästi nähnyt matseja tuolta ajalta, mutta minulle on jäänyt pari mielikuvaa, joissa Ricky Steamboat (megaface, jos sellaisia yleensä on) aikoo kiivetä ylös, mutta muistaa viime hetkellä, että niin ei saa tehdä ja palaakin sitten toiselle köydelle.

Kun otetaan huomioon, että WCWllä oli noihin aikoihin useita huippuflyereita (sen ajan standardeilla, jotka ovat muuttuneet paljon sen jälkeen), niin tuo päätös oli kyllä harvinaisen huono. Steamboatkin oli feden ykkösfaceja...
Voi olla 'hieman' huono omatunto sillä joka ei saanut sitä hyppääjää kiinni, mutta eihän sitä tiedä botchasiko se hyppääjäkin sen jotenkin sen hypyn, no kuitenkin surullistahan tuo on. Enkä oikein usko että ne WWE:n pehmusteetkaan olisi paljon auttanut jos suoraan niskoilteen tippuu.
PWInsider.com muokkasi uutista tuon kirjoituksen jälkeen, Quirk olikin kiinniottaja.

"PWInsider.com" kirjoitti:
Indy wrestler Dan Quirk, who wrestled under the name Spider, passed away last night after injuries occurred when catching an opponent hitting a moonsault while working for Ultimate Championship Wrestling in Taunton, Massachusetts. According to several reports, he took the full brunt of his opponent's weight, causing Quirk to crash to the floor headfirst. Quirk was out immediately with blood visible after he hit the floor.

Note: A previous version of this story which was up for a short time incorrectly noted Quirk passed away during a plancha attempt.