Kun kerta Metallicastakin on aihe niin jumalaut tehdään nyt sitten toisesta thrash jätistä ja ehkäpä jossain määrin paremmastakin Slayeristä. Niin uutta levyä pukkaa Kerryltä ja kumppaneiltä katsotaan mitä siellä studiossa on saatu aikaseksi kun eipä oikein ole Seasonssin jälkeen tullu meikän mieleen kunnollista Slayer levyä paitsi GHUA on aika kova ja ehkä pisteenä i:n päälle on se että Lombardo is back. Ite olen Christ Illusionin Free:stä ennakkovarannu ja myöhemmin tänä vuonna pääsen näkemään kyseistä bändiä livenä jäähallille bling bling. No lopuksi vaikka pari hitti biisiä Sleiskalta Angel Of Death,Raining Blood,Dead Skin Mask,Show No Mercy,Seasons In The Abyss,South Of Heaven ja mun mielestä vitun kova live biisi Hell Awaits.
Slayer
Viisi ensimmäistä levyä, Show No Mercysta Seasons in the Abyssiin pullollaan klassikoita, jokainen levy on genrensä ehdoton kärkikastia, joten yksittäisten biisien esiinnosto noilta levyiltä on turhaa.
Reign In Bloodin asemaa selvänä Slayerin kruununa olen aina hieman karsastanut, itsellä menee pitkälti fiilispohjalta mikä heidän levyistään iskee, toki RIB siellä soittimessa useimmiten pyörii, mutta esim. South of Heaven toimii aina joskus niin pirusti paremmin kuin em.
90-luku oli Slayerille(Seasonsista eteenpäin), kuten koko thrashille, vaikeaa aikaa(Lombardon lähtö Seasonsin jäkeen etc.) mutta kyllä Araya ja kumppanit yhden hyvä rieskan pyöräyttivät, Divine Interventionin muodossa, klassikoiden tasolle ei päästy mutta muiden jenkkithrashareiden tavoin itsensämyymisestä ja kompromissien tekemisestä oltiin pirun kaukana. DI:n Dittohead on edelleen minun kirjoissani yksi 90-luvun brutaaleimmista biiseistä, kaikki genret mukaanlukien.
Vuoden 2001 God Hates Us All on yleisesti aika haukuttu levy sekin, mutta meikäläiseen se on kolahtanut ihan mukavasti, tahtomattaankin tulee harrastettua vertailua 80-luvun tuotoksiin tässäkin tapauksessa, mutta hyvin on onnistunut bändi päivittämään tyylinsä uudelle vuosituhannelle, vaikka muutama numetal-nyanssi sieltä ikävästi korvaan pistääkin. Disiciple-biisin "God Hates Us All" -kertsihoilatus = täydellisyyttä.
Uudesta Christ Illusionista olen lukenut pääasiassa myönteistä kommenttia, levyä ollaan kutsuttu parhaimmaksi sitten Seasonsin, mikä olisikin sopivaa koska onhan kasassa taas alkuperäispoppoo. Vaikka Paul Bostaph saattaakin olla Lombardoa parempi ja monipuolisempi rumpali niin hell, mitä on Slayer ilman niitä legendaarisia Lombardon fillejä? Aivan! Paljon vähemmän kuin niiden kanssa.
Slayer on koko uransa ajan todistanut olevansa bändi joka ei menestyksen eteen ala muuttamaan tyyliään täysin rokiksi(Overkill ja Testament voidaan laskea myös näihin bändeihin), vaan junttaa sitä kaunistelematonta thrashiaan vuodesta toiseen(pienillä vaihteluilla toki kuten ylempänä jo totesin), uuden levyn antikristilliset lyriikat todistavat bändin jaksavan pitää edelleen äärimetallin kliseitä yllä ja mikäs sen mahtavampaa.
Pienet fanipoika-lasit päässä lopetan täältä tähän. MUR!
Reign In Bloodin asemaa selvänä Slayerin kruununa olen aina hieman karsastanut, itsellä menee pitkälti fiilispohjalta mikä heidän levyistään iskee, toki RIB siellä soittimessa useimmiten pyörii, mutta esim. South of Heaven toimii aina joskus niin pirusti paremmin kuin em.
90-luku oli Slayerille(Seasonsista eteenpäin), kuten koko thrashille, vaikeaa aikaa(Lombardon lähtö Seasonsin jäkeen etc.) mutta kyllä Araya ja kumppanit yhden hyvä rieskan pyöräyttivät, Divine Interventionin muodossa, klassikoiden tasolle ei päästy mutta muiden jenkkithrashareiden tavoin itsensämyymisestä ja kompromissien tekemisestä oltiin pirun kaukana. DI:n Dittohead on edelleen minun kirjoissani yksi 90-luvun brutaaleimmista biiseistä, kaikki genret mukaanlukien.
Vuoden 2001 God Hates Us All on yleisesti aika haukuttu levy sekin, mutta meikäläiseen se on kolahtanut ihan mukavasti, tahtomattaankin tulee harrastettua vertailua 80-luvun tuotoksiin tässäkin tapauksessa, mutta hyvin on onnistunut bändi päivittämään tyylinsä uudelle vuosituhannelle, vaikka muutama numetal-nyanssi sieltä ikävästi korvaan pistääkin. Disiciple-biisin "God Hates Us All" -kertsihoilatus = täydellisyyttä.
Uudesta Christ Illusionista olen lukenut pääasiassa myönteistä kommenttia, levyä ollaan kutsuttu parhaimmaksi sitten Seasonsin, mikä olisikin sopivaa koska onhan kasassa taas alkuperäispoppoo. Vaikka Paul Bostaph saattaakin olla Lombardoa parempi ja monipuolisempi rumpali niin hell, mitä on Slayer ilman niitä legendaarisia Lombardon fillejä? Aivan! Paljon vähemmän kuin niiden kanssa.
Slayer on koko uransa ajan todistanut olevansa bändi joka ei menestyksen eteen ala muuttamaan tyyliään täysin rokiksi(Overkill ja Testament voidaan laskea myös näihin bändeihin), vaan junttaa sitä kaunistelematonta thrashiaan vuodesta toiseen(pienillä vaihteluilla toki kuten ylempänä jo totesin), uuden levyn antikristilliset lyriikat todistavat bändin jaksavan pitää edelleen äärimetallin kliseitä yllä ja mikäs sen mahtavampaa.
Pienet fanipoika-lasit päässä lopetan täältä tähän. MUR!
Slayer on yksi maailman kovimmista bändeistä, ehdottomasti.
Okei, myönnetään, RIB on ainoa levym jonka olen kuullut läpi, muuten vain satunnaisbiisejä. RIB on IMO maailman neljänneksi tiukin levy. Reilut puolituntia mättöä verissäpäin. Uskomatonta runputyöskentelyä Lombardolta, Arayan laulu, Hannemanin ja Kingin kitarointi.
Tuohon Khanin mainitsemaan Bostaphin ja Lombardon tilanteeseen haluan puuttua. Lombardo on thrashrumpaloinnin legenda ja yksi kehittäjistä. Soundi ja soittotyyli on todella uniikki. Lombardoa ei voi korvata. Okei, bostaph voi olla teknisesti astetta kovempi, onhan hänellä jonkinlaista koulutusta takanaan. Exodusissa Bostaph hommansa hoitaa.
Christ Illunsionista minulla on odotuksia. Siitä on kuultu kehuja, ja kuten Khan mainitsikin, Slayer ei ole lipsunut otteissaan vuosien varrella, vaan heiltä on lupa odottaa turpaanvetäviä levyjä jatkossakin. Levyä en heti saa käsiini, mutta todennäköisesti waretan sen ja ostan vasta myöhemmin.
Okei, myönnetään, RIB on ainoa levym jonka olen kuullut läpi, muuten vain satunnaisbiisejä. RIB on IMO maailman neljänneksi tiukin levy. Reilut puolituntia mättöä verissäpäin. Uskomatonta runputyöskentelyä Lombardolta, Arayan laulu, Hannemanin ja Kingin kitarointi.
Tuohon Khanin mainitsemaan Bostaphin ja Lombardon tilanteeseen haluan puuttua. Lombardo on thrashrumpaloinnin legenda ja yksi kehittäjistä. Soundi ja soittotyyli on todella uniikki. Lombardoa ei voi korvata. Okei, bostaph voi olla teknisesti astetta kovempi, onhan hänellä jonkinlaista koulutusta takanaan. Exodusissa Bostaph hommansa hoitaa.
Christ Illunsionista minulla on odotuksia. Siitä on kuultu kehuja, ja kuten Khan mainitsikin, Slayer ei ole lipsunut otteissaan vuosien varrella, vaan heiltä on lupa odottaa turpaanvetäviä levyjä jatkossakin. Levyä en heti saa käsiini, mutta todennäköisesti waretan sen ja ostan vasta myöhemmin.
Yksi asia mikä joskus Slayerissa haittaa on se että ne fäking kitarasoolot tulee aina "minne sattuu" biisiä on menny 30 sekuntia ja hups hei KK alkaa soittamaan sooloa ja myöhemmin kipaleessa niitä tulee vielä lisää ja lisää. Oletteko te tätä huomannu?
^ Kunnon kissantappo-soolot on Slayerin tavaramerkki, ei niistä sovi valittaa. Jos haluaa jotain fiilistelysooloja kuuntelee sitten jotain muuta.
"Mankeli" kirjoitti:
Yksi asia mikä joskus Slayerissa haittaa on se että ne fäking kitarasoolot tulee aina "minne sattuu" biisiä on menny 30 sekuntia ja hups hei KK alkaa soittamaan sooloa ja myöhemmin kipaleessa niitä tulee vielä lisää ja lisää. Oletteko te tätä huomannu?
Sori että necro-bumppaan tämän threadin, mutta tuo kivestenvääntösooloilu todellakin ärsyttää. Varsinkin koko Reign In Blood-levy on tätä täynnä, ja vähän harmittaa, sillä muuten niin hieno levy kyseessä. Mutta kaiketi nämä kuuluvat Slayeriin.
Ei pahemmin kiinnosta, mutta ostin Prismasta Ramones-paidan ohella tuollaisen Slayer-paidan, koska niitä näkee muualla ja niissä on siistit logot.
"Velocity" kirjoitti:
Sori että necro-bumppaan tämän threadin, mutta tuo kivestenvääntösooloilu todellakin ärsyttää. Varsinkin koko Reign In Blood-levy on tätä täynnä, ja vähän harmittaa, sillä muuten niin hieno levy kyseessä. Mutta kaiketi nämä kuuluvat Slayeriin.
Mitäs ärsyttävää niissä on. Sokeriset kermapiirakkasoolot vasta ärsyttäviä ovat, kaaos kuuluu Slayerin kohdalla aiheeseen. Et voi väittää etteikö esimerkiksi Raining Bloodin loppukaaosta henkeäsalpaavaksi.
"Mahti Ankka" kirjoitti:"Velocity" kirjoitti:
Sori että necro-bumppaan tämän threadin, mutta tuo kivestenvääntösooloilu todellakin ärsyttää. Varsinkin koko Reign In Blood-levy on tätä täynnä, ja vähän harmittaa, sillä muuten niin hieno levy kyseessä. Mutta kaiketi nämä kuuluvat Slayeriin.
Mitäs ärsyttävää niissä on. Sokeriset kermapiirakkasoolot vasta ärsyttäviä ovat, kaaos kuuluu Slayerin kohdalla aiheeseen. Et voi väittää etteikö esimerkiksi Raining Bloodin loppukaaosta henkeäsalpaavaksi.
On Raining Bloodin loppu todella hieno, ei kiistämistä. Oikea ylikäyvä myrsky siinä lopussa. Mutta kun sitä tungetaan ympäriinsä joka koloon, alkaa se ärsyttää.
Ehkä Slayer ei sitten vain ole sinua varten, Lordin ja Slayerin fanit harvoin kohtaavat
"Mostal0" kirjoitti:
Ehkä Slayer ei sitten vain ole sinua varten, Lordin ja Slayerin fanit harvoin kohtaavat
Nuorihevareilla on kovin rajoittunut musiikkimaku, kovat äijät pystyvät kuuntelemaan Opethia, Lordia, Slayeria, Dr.Dre:tä, Aphex Twiniä, Bob Marleyta, Snaykia, Chezidekiä, Burro Bantonia, Porcupine Treetä, Limp Bizkitiä ja Einstürenze Neubautenia samaan aikaan.
Oh my, kaksi vuotta ikäeroa
Ohitit kyllä nyt vätisti provoni pointin
Ohitit kyllä nyt vätisti provoni pointin
En tiedä mitään muuta, kuin että Slayer oli ihan uskomattoman paska livenä Tuskassa viime kesällä. Vaakatason ja tyynyn voimin olisin varmaan pystynyt vetämään unta palloon koko setin ajan. Hyi.
"Mostal0" kirjoitti:
Oh my, kaksi vuotta ikäeroa
Ohitit kyllä nyt vätisti provoni pointin
Ikäero ei merkkaa, mutta se henkinen puoli kyllä.
Ja jos tuo ei ollut provosi pointti, niin sitten en kyllä sitä tajunnut.
En tiedä mitään muuta, kuin että Slayer oli ihan uskomattoman p**ka livenä Tuskassa viime kesällä. Vaakatason ja tyynyn voimin olisin varmaan pystynyt vetämään unta palloon koko setin ajan. Hyi.
Tiesitkö niiden kappaleita vai menitkö vain ilman mitään käryä katsomaan? Slayer on niitä bändejä, joiden biisejä pitää tietää että voi nauttia, ellei sitten vaan riehu alkoholin alaisena pitissä.
"Velocity" kirjoitti:En tiedä mitään muuta, kuin että Slayer oli ihan uskomattoman p**ka livenä Tuskassa viime kesällä. Vaakatason ja tyynyn voimin olisin varmaan pystynyt vetämään unta palloon koko setin ajan. Hyi.
Tiesitkö niiden kappaleita vai menitkö vain ilman mitään käryä katsomaan? Slayer on niitä bändejä, joiden biisejä pitää tietää että voi nauttia, ellei sitten vaan riehu alkoholin alaisena pitissä.
Ainakin Jihad, Angel of Death ja Raining Blood olivat tuttuja, mutten toki voi väittää koskaan Slayeria kunnolla kuunnelleeni. Silti, yhden pohjoismaiden suurimman metallifestarin pääesiintyjän pitäisi olla sellainen joka jättäisi hyvän maun suuhun, oli sitten kyseessä vannoutunut fani tai neutraalilta kannalta kuuntelemaan lähtenyt (kuten minä) - ei sen pitäisi vaatia sitä, että tuntee jo valmiiksi suuren osan biiseistä sanasta sanaan, ja nuotista nuottiin. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Amon Amarth, josta en ollut edes kuullut ennen Tuskaa, mutta he räjäyttivät potin ja vetivät ehkäpä kovimman setin koko kolmen päivän spektaakkelin aikana.
Eikä sunnuntaina voinut olla jurrissa, darra oli nimittäin aika julma lauantain jäljiltä. :D Tulin festarialueelle kaksi tuntia myöhässä ja luulin missanneeni Korpiklaanin esiintymisen, mutta sitten selvisi, ettei koko poppoo ollut edes päässyt paikalle. Nauratti katsella erään Korpiklaani-paitaa päällään pitäneen jätkän nelimetristä otsakyrpää. :)
Juu laitanpa vähän mietteitä kaikkien aikojen parhaasta metalli bändistä. Kyllä olen tuota mieltä. Muutamat muut kuten In Flames ja Death tulevat lähelle mutta eivät ole yhtä hyviä. Slayer on jotenkin parempi kuin muut oman ja muiden genrejen yhtyeet. Ne kitarasoolot, riffit, laulu, rummut... kaikki vain osuu kohdilleen. Seuraavaa levyä odotellaan kuitenkin kauhunsekaisin tuntein. Miksi? Pelkään että levy on huono. Sillä se on mahdollista. Mutta toisaalta mikäli Psycopathy Red ja Hate Worldwide eivät olleet levyn parhaat kappaleet selkeällä marginaalilla minulla ei liene ongelmaa levyn kanssa. Hyvinhän se menee alas. Onhan se kuitenkin Slayeriä.