Siis idea on se että vaikka minä sanon painijan esim: Jeff Hardy. Sitten seuraava postaaja sanoo tämän painijan omasta mielstään parhaan matsin. Sitten hän sanoo jonkun painijan ja sitten seuraava sanoo parhaan matsin ja panijan jne. Toivottavasti ymmärsitte .
Painijoiden parhaimpia matseja
Jeff Hardyn paras matsi on mielestäni Ladder-matsi Undertakeria vastaan. Oli tilanteita, jossa Jeff on saamassa mestaruutta, mutta UT tulee ja heittää Jeffin
menemään. Ja oli tilanteita, joissa Undertaker oli saamassa mestaruutta, mutta Jeff tuli ja heitti vuorostaan Undertakerin menemään. Loistava matsi oli.
Triple H

Armageddon 2002 Vs. HBK three stages of hell. Suoraan sanottava että aivan loistava matsi.
Seuraava: Mankind.
Seuraava: Mankind.
Triple H
60-Minute Iron Man ottelu Chris Benoitia vastaan joosain vuoden 2004 Raw'ssa. Ottelu oli tiukka, jännä ja tekninen taisto. Otteluista ei puuttunut mitään muuta kuin jonkilainen hieno spotti (joka ei ole oikeastaan mitenkään tärkeä). Muuten melkeinpä täydellinen ja täysin minun mieleeni.
Seuraava: Roderick Strong

Bryan Danielson vs. Roderick Strong II, ROH World title, Vendetta 5/11/05
Oikeastaan tähän voisi listata kaikki herrojen väliset kohtaamiset, mutta mielestäni numero kaksi on jotenkin ylitse muiden. Kahden miehen ultimaattinen taistelu painitaidon äärimmäisestä ykköskruunusta. Molemmat miehet pistivät todellakin parastaan, eikä ottelu jättänyt ketään kylmäksi. Vielä Roderick ei ollut valmis mestaruuteen, mutta ehkä hän on se mies, joka Lohikäärmeen lopulta kellistää.
Seuraavaksi: Samoa Joe
BTW muistakaakin sitten laittaa niitä perusteluja, tai topic lähtee bittiavaruuteen.

Joe vs Punk III
Tämä oli aika lyhyt matsi kahden 60-minuuttisen jälkeen, mutta keräsi edeltäneistä matseista parhaat elementit ja oli muutenkin paljon kompaktimpi kuin edeltäjänsä. Kaikki odottivat Punkin voittoa, mutta Joe viekin voiton ja yleisö on silminnähden pettynyttä. Onneksi antikliimaksi jää liveyleisölle, itse ainakin tietokoneen ruudulta tätä tapittaessani pidin matsin lopetuksesta ihan yhtä paljon kuin matsista muutenkin, eikä suuhun jäänyt paha jälkimaku. Kerrassaan loistava matsi.
AJ Styles

AJ Styles & Christhoper Daniels vs LAX (En oo varma mistä, mut ei ainakaan No Surrender '06 sesta)
Sopivan pitkä matsi. Tarpeeksi hienoja spotteja, hyvät painijat, Homiciden jotain pari hienoa temppua. Danielsin & Stylesin yhteistyö pelasi ja muutenkin hyvä ottelu. Kuusikulmainen kehä sopi tähän otteluun. Kun tietokoneen ruudusta tätä töllötin, oli hyvä tunnelma.
Hulk Hogan

Joku hänen otteluistaan Antonio Inokia vastaan, jotka olivat loistavia teknisiä taistoja. Tunnelma oli kohdallaan, niin kuin aina Japanissa Inokin otteluissa. Muistettavaa näistä otteluista oli kuin Hogan tyrmäsi vahingossa Inokin pihalle ja hänet julistettiinn uudeksi IWGP-mestariksi.
Seuraava: Rob Van Dam

Ehdoton suosikkini RVD:ltä on:
Rob Van Dam vs. Chris Jericho King of the Ring 2002
Ottelu oli mielestäni illan paras. Vuorotellen tapahtuvaa hallintaa. Yllätys käänteitä. Ei yhtään kohtaa jossa olisin kyllästynyt. Luulin ainakin kaksi kertaa ottelun aikana, että nyt tämä loppui, mutta aina jompi kumpi sai olkapään ylös matosta tai karkasi submissionista. ottelun loppu tuli 10-15 minutin jälkeen liian nopeasti, ja ratkaisu ei ollut kovin yllättävä käänne, mutta sopi ihan hyvin otteluun.
Arvosana: ****+
Seuraavaksi: Kane

Kane vs Shane McMahon, Unforgiven(joku vuosi) Last Man Standing
Ehdoton suosikkini Kanelta näkemistäni matseista, hyvin rakennettu feudi, ottelu oli erittäin hienoa meininkiä ja loppukin oli aika hieno.
Arvosana: ***/*****
Seuraavaksi: Shelton Benjamin

MITB Ladder Match WM 21
Benjamin vetää pari uskomatonta suoritusta, ensin T-Bone Edgelle tikkaiden päältä ja sen jälkeen hämähäkkimäinen syöksy tikkaita pitkin ja clotheslinella Jericho tikkaiden päältä lattialle asti
Seuraavaksi: Brock Lesnar

Money In The Bank, WrestleMania 21
Loistavia spotteja Benjaminilta, todellinen ottelun tähti. Näytti sopivasti sen mihin Shelton pystyy, voittajakin loppujen lopuksi oli tähän matsiin oikea, mutta Benjamin oli se joka matsista teki niin loistavan.
Rey Mysterio

Arvostelen nyt tuon Lesnarin kun kerta ensin kerkesi.
Brock Lesnar vs. Eddie Guerrero, No Way Out `2004
Matsissa oli sitä tunnelmaa, Brock veti loistavisti osansa Monster Heelinä tässä matsissa. Goldbergin sekaantuminen vähän mielestäni miinusti matsin arvoa, mutta ei pahasti. Kuitenkin ehkä matsiin sen tunnelman toi Eddien mestaruus voitto.
Mysterio siis seuraavaksi.

Mysterio VS Eddie Guerrero 2005
Tämä nyt tuli ekana mieleen. Itse valitsin tämän siksi, että tämä on minun mieleinen HC Spotti apinoilua ja mahtavaa High Flyingiä! Ladder Spotit/Bumbit!<3 Ja ainoana miinuksena sen lehmän sekaantuminen!
Big Show

Rey Mysterio vs Matt Hardy jossain 2003 SmackDown:ssa
Ottelu oli vauhdikas ja siinä oli hienoja liikkeitä sun muita esim. reverse side-effect yläkäydeltä. Hardyn kätyritkin tekivät kepposiaan mutta lopulta Mysterio voitti ja yleisöllä oli hauskaa. Ehdottomasti jäi hyvä maku suuhun.
Booker T

"kalis" kirjoitti:

Too Slow! Ota Big Show!
Sori OFF
"HHH The Game" kirjoitti:
Mysterio VS Eddie Guerrero 2005
Tämä nyt tuli ekana mieleen. Itse valitsin tämän siksi, että tämä on minun mieleinen HC Spotti apinoilua ja mahtavaa High Flyingiä! Ladder Spotit/Bumbit!<3 Ja ainoana miinuksena sen lehmän sekaantuminen!
Big Show
Niin mikä näistä 05 matseista, niitähän oli ainakin 10.
Big Show vs. JBL Steel Cage match No Way Out 2005
Ihan ok brawli molemmilta, nähtiin hyviä liikkeitä, ja häkkiä päin heiteltiin molempia, ja molemmat vuosivat kivasti. Show heitti JBL:n myös hienosti yläköydeltä kehän läpi.
Randy Orton

"jactus" kirjoitti:
Niin mikä näistä 05 matseista, niitähän oli ainakin 10.
"HHH The Game" kirjoitti:
Mysterio VS Eddie Guerrero 2005
Tämä nyt tuli ekana mieleen. Itse valitsin tämän siksi, että tämä on minun mieleinen HC Spotti apinoilua ja mahtavaa High Flyingiä! Ladder Spotit/Bumbit!<3 Ja ainoana miinuksena sen lehmän sekaantuminen!
"Saimou" kirjoitti:"jactus" kirjoitti:
Niin mikä näistä 05 matseista, niitähän oli ainakin 10.
"HHH The Game" kirjoitti:
Mysterio VS Eddie Guerrero 2005
Tämä nyt tuli ekana mieleen. Itse valitsin tämän siksi, että tämä on minun mieleinen HC Spotti apinoilua ja mahtavaa High Flyingiä! Ladder Spotit/Bumbit!<3 Ja ainoana miinuksena sen lehmän sekaantuminen!
Oho mun moka, en huomioinut tuota.
*Poistakaa*
Ei varmaan ole fiksua ottaa samantien Robbia uusiksi. Noita painijoita kun kuitenkin löytyy.Jatkakaa
"hamalainen" kirjoitti:
Armageddon 2002 Vs. HBK three stages of hell. Suoraan sanottava että aivan loistava matsi.
Seuraava: Mankind.
Tuo jäi kaiketi ohi.
Mankind vs Undertaker HIAC - KotR 98
Varmaan turha sanoa miksi, mutta sanompa silti. WWE(F):n hulluimmat spotit ikinä ja tunnelma vain parani. Kohtalokin otti osaa häkin repetyessä vahingossa, mutta puhtaasti näiden takia Mankindin paras ottelu.
Ja seuraavana on ehdottomasti CM Punk

CM Punk vs. Austin Aries - Dead Before Dishonour III
Yksi ROHin historian parhaimpia otteluita. Tunnelma on tässä matsissa loistava, ja yleisö on epäilemättä Punkin puolella, ja se todella kuuluu. Painillisesti todella hieno, nopeatempoinen ja muutenkin toimiva ottelu.
Seuraavaksi: Bryan Danielson

ROH - Bryan Danielson vs. Paul London - 2 Out Of 3 Falls
Tätähän on kehuttu koko ROH'n historian parhaimmaksi matsiksi, eikä turhaan. Minä itse ainakin todella paljon pidin tästä, oli mukavan pitkä ja äksöniä ei ollut yhtään liikaa. Voittajakin oli oikea. Tämä on siis Danielsonin AIKA vanha matsi mutta.. Upea se silti, ja iskee minuun vieläkin
*****/*****
Aaajuu, ja Chris Benoit seuraavaksi.

WCW Monday night nitro: Chris Benoit Vs. Bret Hart (Owen hart:n muisto ottelu)
Loistavaa teknistä vääntöä, josta ei toimintaa puutunut ja Benoit ja Hart pistivät itsestään paljon likoon. Nousee myös minun lempi WCW matsikseni.
Seuraavaksi: Homicide

Homicide VS. Chris Sabin (en muista tapahtumaa)
Ottelussa oli paljon tekniikkapainia ja loppua kohden parani kokoajan. Matsille olisi voitu laittaa enemmän aikaa mielestäni sillä tämä ei kestänyt kuin 11 minuuttia. Tunnelma oli kyllä vähän maassa mutta ei se matsin menoa haitannut.
Seuraava: KENTA

ROH - Chi-Town Struggle: KENTA vs. Austin Aries
Hieno matsi, jossa alussa loistavaa tekniikkapainia, mutta loppupuolella tekniikka unohdetaan ja siirrytään stiffeihin choppeihin, potkuihin ja kyynerpäihin, sekä hulluihin niskabumppeihin. Kummatkin miehet ovat loistavassa kunnossa, ja pistävät parastaan.
Seuraavaksi Christopher Daniels

Christopher Daniels VS. AJ Styles 30- min Ironman match.
Olisikohan ollut 2005 vuoden Against All Odds.
Noh... aivan loistava matsi Daniels hallitsi ja loppua kohden meno oli kovaa sekä yleisö oli loistavasti mukana kokoajan mikä teki tunnelmasta mahtavan!
Seuraavaksi: Davey Richards

poistakaa, kiitos Supa
"Tebacka" kirjoitti:Oletko lukenut ollenkaan edellisiä posteja?
WCW Halloween Havoc '99 - Rey Mysterio Jr vs. Eddie Guerrero
-Loistavaa vääntöä ja hienoja pomppuja pitkin matsia. Tätä tykkää katsoa useampaan otteeseen.
Davey Richards & Super Dragon vs. Kings Of Wrestling - Jossain PWG'n show'ssa
- Tämä oli mielestäni hyvä ottelu, nähtiin paljon upeita liikkeitä ja painijat ovat todella hyviä. Richardsilta en ole nähnyt paljoa, mutta tämä on hyvää häneltä.
Seuraavaksi: Toby ''Mr. Insanity'' Klein!

Toby Klein. Cage of Death 7. Ehdottomasti yksi hänen uransa tärkeimpiä otteluita. Otti ottelussa melkoista bumppia(eristyisesti Zandigiltä), mutta pisti itsekkin kaikkensa likoon.
Seuraavaksi: Bam Bam Bigelow
Seuraavaksi: Bam Bam Bigelow
Wrestlemania 19:
Hulk Hogan Vs Mr.McMahon ( Hardcore Match ) On omasta mielestäni yksi Hoganin tärkeimistä,otteluista.

"JunkDay" kirjoitti:Tarkoituksena on kertoa edellisen mainitseman painijan paras ottelu deluxella se oli Bam Bam Bigelow.
Wrestlemania 19:
Hulk Hogan Vs Mr.McMahon ( Hardcore Match ) On omasta mielestäni yksi Hoganin tärkeimistä,otteluista.
"JunkDay" kirjoitti:
Wrestlemania 19:
Hulk Hogan Vs Mr.McMahon ( Hardcore Match ) On omasta mielestäni yksi Hoganin tärkeimistä,otteluista.
"Supa" kirjoitti:
Oletko lukenut ollenkaan edellisiä posteja?
"jaba24" kirjoitti:"JunkDay" kirjoitti:Tarkoituksena on kertoa edellisen mainitseman painijan paras ottelu deluxella se oli Bam Bam Bigelow.
Wrestlemania 19:
Hulk Hogan Vs Mr.McMahon ( Hardcore Match ) On omasta mielestäni yksi Hoganin tärkeimistä,otteluista.
Ja sitä paitsi se matsi oli Street Fight. Mutta Bam Bam Bigelowin matseja en ole katsonut, kommentoin sit kun tulee tutumpi painija.
"Tebacka" kirjoitti:"JunkDay" kirjoitti:
Wrestlemania 19:
Hulk Hogan Vs Mr.McMahon ( Hardcore Match ) On omasta mielestäni yksi Hoganin tärkeimistä,otteluista.
"Supa" kirjoitti:
Oletko lukenut ollenkaan edellisiä posteja?
"Supa" kirjoitti:
Oletko lukenut ollenkaan edellisiä posteja?
"jaba24" kirjoitti:
Tarkoituksena on kertoa edellisen mainitseman painijan paras ottelu deluxella se oli Bam Bam Bigelow.
Ja sitäpaitsi, se oli Street Fight-match. Juu tämm nuups.
e: Panu ehtikin jo paikalle. ;<<<
Olen nähnyt aika paljon Bam Bamin Bigelowin matseja, mutta paras on vs. Bret Hart KOTR 1993. Bam Bam on todella hyvä isoksi-mieheksi, matsissa olikin stiffejä iskuja ja hyvää myymistä molempien osalta, eikä kehäpsykologiaa unohdettu. Matsin pituus oli juuri hyvä Bigelowille.
****
Seuraavaksi: Jushin Liger
****
Seuraavaksi: Jushin Liger
Jushin Liger VS. Great Sasuke
Holy Shit! Uskomaton matsi täynnä hienoja lukkoja,heittoja ja high flyingiakin nähtiin, sekä yleisö oli hyvin mukana.
Seuraavaksi: Matt Sydal

Matt Sydal vs. Delirious, ROH Survival of the Fittest 2006.
"JunkyardHog" kirjoitti:
Matt Sydal vs. Delirious, ROH Survival of the Fittest 2006.
Perustelut? Ja laita se painija siihen perään että voidaan vastatakkin...
Nigel McGuinness vs Bryan Danielson. Jaa miksi? Molemmat hyviä teknisiä old school-painijoita (tosin Danielson tökkii silmiin vähän liikaa, vaik sen ei tarvis)
EDIT: oho, en hoksannut et olin jo vastannut tähän. No, se Delirioussin matsi oli myös hyvä
TOINEN EDIT: Niin Matt Sydalin ja Deliriousin matsista vielä: molemmat teki puolin ja toisin teknisiä painiliikkeitä, ja sitten kun molemmat oli yrittäneet tehdä omia lopetusliikkeitään vastustajalle (Delirious: Cobra Stretch, Shadows Over Hell, Matt Sydal: "Here It Is"), mutta ei tullut matsista loppua, niin Delirious tekikin yllättävästi Matt Sydalin "Here It Is"- driverin Sydalia itseään vastaan, ja vielä 2 kertaa! Huippumatsi!