Foorumiarkisto

No nämähän ovat makuasioita .

Olen myös FF VIIn kannalla kaikkein eniten. En nyt jaksa selittää sillä monet ovat jo sanoneet ne hyvät syyt siihen miksi se on juuri paras.

I on kanssa ihan jees.

"Don_tirri" kirjoitti:
Ja Sephiroth, kaverissa ei ollu järjen hiventäkään. "Tuhoan maailman, jotta se parantaa itsensä lifestreamilla, tehden minusta jumalan!" siis c'mon, Se oli selvää harhaluulosuutta. Ja Jenova-celit, ne ei "tehny" Sephystä sellasta ku se oli, se oli herran oma valinta, vai miski luulet että cloud ei ollu samanlainen? Saman käsittelyn seki sai.

Kyllä ne cellit vaikuttivat siihen, minkälainen Sephirothista tuli. Cloud sai myös annoksen Jenova-soluja, mutta hän oli liian heikko eikä kestänyt niitä vaan pimahti täysin ja omasi Zackin muistot itselleen. Siinä onkin se seiskan hienous, päähenkilö joka vahvan soturin sijaan olikin liian heikko ja mieleltään sekaisin.

Itse olen pelannut myös kutosta, mutta minuun se ei kyllä jostain syystä kolahtanut niin hyvin kuin seiska. Juoni ja hahmot olivat ihan ok, mutta seiskassa kokonaisuus on täydellisyyttä hipova; musiikit ovat legendaarisen mahtavat, grafiikka on juuri peliin sopiva. Juoni on mahtavan moniuloitteinen, ei semmoinen kerran pureskeltava tai väkisin monimutkaiseksi väännetty, vaan oikeasti mukaansa tempaava joka vaatii useamman läpipeluukerran, jotta sen pystyy täysin sisäistämään.

Ja seiska ei ole lempi-FF:ni sen takia, että se olisi ollut ensikosketukseni sarjaan. Ensimmäinen Final Fantasyni oli VIII, jota kohtaan (ja koko sarjaa kohtaan) minulla oli erittäin vahvat ja kielteiset ennakkoluulot jostain syystä. Silti VIII tempaisi minut melkein heti mukaansa. Kasin jälkeen pelasin kuitenkin VII:n läpi ja huomasin, että kyseessä on vielä mahtavempi peli.

FF V on myös mahtava peli ja olen pelannutkin sitä melko pitkälle, mutta jostain syystä sen pelaaminen aikanaan vaan jäi kesken.

Nimenomaan, Hojohan piti Cloudia pelkkänä epäonnistuneena kokeena, jolla ei ollut juurikaan ihmisarvoa, toisin kuin Sephiroth, josta tuli täydellinen soturi. Cloud kuitenkin vahvistui ajan myötä, kuten hyvin tiedetään.

Mutta yhtä asiaa en ymmärrä. Tässä yksi päivä katsoin jälleen tuon Advent Children leffan, niin en vieläkään tajua sitä miten se Sephiroth syntyi uudelleen. Kadaj otti Jenovan soluja ja yhtäkkiä hänestä tuleekin Sephiroth? Ei tajua, valaiskaa.

Ja niin joo, mites muuten pääsee tuossa FF XII:ssa eteenpäin, kun olin juuri siellä Franin kotikylässä ja nyt pitäisi Chocobolla etsiä joku paikka mihin ei muulla pääse? Pitäisi sinne ihme kaivoksille hiippailla. En ole koko peliä nyt muutamaan päivään pelannut, kun jämähdin tuohon.

PS. Tirri, miksi lopetit jo näin aikaisin? Tuo väittelyhän oli helvetin mukavaa, odotan vielä vastaustasi.

"Mahti Ankka" kirjoitti:
PS. Tirri, miksi lopetit jo näin aikaisin? Tuo väittelyhän oli h**vetin mukavaa, odotan vielä vastaustasi.

Egoquit

Ah, nappasin tuossa kaverilta Final Fantasy Originsin kuudella eurolla.

Omistuksessa on nyt siis I, II, VII sekä X. En jaksa odottaa että pääsen noita vanhempia pelailemaan.

Saako näitä pelaamalla naista?

"JDub" kirjoitti:
Saako näitä pelaamalla naista?

Ei. Pitäisikö? Saako sinun WWE Fantasy nörttäilyllä? Pitäisikö?

Itsehän olen painanut kahta vapaapainia jollain tasolla seuraavaa muijaa, mutten koskaan ole edes törmännyt Final Fantasyja pelaaviin naikkosiin.

"JDub" kirjoitti:
Itsehän olen painanut kahta vapaapainia jollain tasolla seuraavaa muijaa

Tämä on Final Fantasy-topic, ei yleinen fantasiointi-topic.

Märät päiväunesi tuskin myöskään kiinnostavat ketään.

"JDub" kirjoitti:
Itsehän olen painanut kahta vapaapainia jollain tasolla seuraavaa muijaa, mutten koskaan ole edes törmännyt Final Fantasyja pelaaviin naikkosiin.

Itse uskaltaisin veikata että FF:t ovat aika korkeallakin sijalla listauksessa "naisten pelaamat pelit".


Pelisarja on toki minullekin tuttu, mutta läpi olen jaksanut kahlata vain "putkijuoksu X:n". FF VII ja VIII jäivät joskus aikoinaan kumpikin toiselle CD:lle, ei vain nappaa se ympyrän juokseminen ja samojen tappelujen kahlaaminen yhä uudestaan ja uudestaan.

"JDub" kirjoitti:
Itsehän olen painanut kahta vapaapainia jollain tasolla seuraavaa muijaa, mutten koskaan ole edes törmännyt Final Fantasyja pelaaviin naikkosiin.

Tämähän ei liity asiaan mitenkään, kysymys kuului saako naista WWE Fantasy nörttäyksellä. Ja edelleen, miksi tällä pelisarjalla pitäisi saada naisia? Ei se ole tämän tarkoitus, tai sitten sinun käsityksesi naistenhankinnasta on hiukan hämärä.

Kylläpä tuo on noihin WWE:tä seuranneisiin naisiin tehnyt vaikutuksen, kun olen sanonut sijoittuneeni maailman laajuisessa WWE-pelissä kolmen parhaan joukkoon.

"JDub" kirjoitti:
Kylläpä tuo on noihin WWE:tä seuranneisiin naisiin tehnyt vaikutuksen, kun olen sanonut sijoittuneeni maailman laajuisessa WWE-pelissä kolmen parhaan joukkoon.

Vaikutuksen varmasti, mutta eipä sillä vielä piparia saa.

Sai, tosin ei varmaankaan suoraan noilla ansioilla. Välillisenä tekijänä muiden joukossa.

Vuoden kissimirrien kohtaaminen...

Miksi kaiken pitäisi liittyä piparin saamiseen? JDub on pelkkä lyttymuna jos yrittää kaikella pönkittää egoaan. Tosimies laittaa naiset ja vapaa-ajan omaan lokeroonsa. Välillä isketään naisia ja välillä tehdään muuta mukavaa.

"JDub" kirjoitti:
mutten koskaan ole edes törmännyt Final Fantasyja pelaaviin naikkosiin.

Tiedän että asia lienee jotenkuten käsitelty, mutta pakko sanoa tähän vaiheeseen otta olet pahasti väärässä.

Ainakin täällä Kokemäellä Final Fantasy on erittäin suosittu tyttöjen keskuudessa, pariin tyttöön olen tutustunutkin pelin kautta. Joka paikkakunnalla omalla tavallaan.

Ottaen huomioon että JDubin ainoa kosketus kosteaan reikään on sattunut tulemaan oman syntymän kautta, niin ymmärrän kyllä hänen katkeruutensa.

Joka h*lvetin topicissa puhutaan JDupin 'naiselämästä'. Mikä v*ttu siinä on?! Dup voisi perustaa oman foorumin jolla jakaa näitä kommenttejaan, sinne voisi rekisteröityä ihmisiä keitä oikeasti kiinnostaa.
Täältä ko. henkilöitä tuskin löytyy kovin montaa.

Petyn erittäin syvästi jos määrän laskemiseen pitää käyttää enempää kuin yhtä sormea.

"DeadManWalking" kirjoitti:
Ottaen huomioon että JDubin ainoa kosketus kosteaan reikään on sattunut tulemaan oman syntymän kautta, niin ymmärrän kyllä hänen katkeruutensa.

Ouch... Hiljaseks meni.

Pistitte sitten oikein kunnolla off-topiciksi.

Älä tule jeesustelemaan kun itse sen aloitit. Ei sitä paskaasi tarvitte joka paikkaan tunkea, jättäisit egoilusi vain sinne missä sitä voisi edes tarvita...eli omaan päähäsi.

No jopas täällä on sota...eikä edes Final Fantasyistä.

Mutta takaisin asiaan. Itse pidän paljon seiskasta ja kasista, enkä ole muita Final Fantasyita pelannut lainkaan. FF8:ssa on paljon hyvää, mutta FF7 on parempi. Mielestäni tämä johtuu juuri siitä, että seiskassa hahmot ovat niin hyvin kirjoitettuja. Hahmoista alkaa oikeasti pitää, koska ne tuntuvat lähes eläviltä henkilöiltä, eivätkä vain polygonikasoilta.

Cloud on hulppean sekopäinen ja moniongelmainen hahmo, etenkin sankariksi. Ja Cloudin vastapainona tietenkin on pelipahisten kruunaamaton kuningas, mahtava Sephiroth. Kaikessa kostonhimossaan ja vihassaan Sephiroth on ällistyttävän kiinnostava hahmo. Paperilla Sephiroth ei vaikuttaisi eroavan muista "bosseista" mitenkään, mutta kiitos kunnon taustatarinan, ei hänestä voi olla pitämättä. Suurin osa muistakaan hahmoista ei jää pelkäksi paperiksi vaan koko tarina vetää mukaansa juuri hahmojen ja juonen takia. Grafiikka seiskassa nyt on mitä on, mutta eipä se ole minulle koskaan ollut kaikki kaikessa.

Ja Offtopic JDubille, naista saa aivoilla, ei virtuaalipeniksellä.

"JDub" kirjoitti:
Pistitte sitten oikein kunnolla off-topiciksi.

Totta. Aiheena foorumin isoimman virtuaalipippelin omaava tyyppi.

Final Fantasy Tactics koukuttaa ehdottomasti parhaiten Square Enixin peleistä, ja se on tällä hetkellä ainoa joka niistä iskee. En tiedä miksi. Jotenkin vain addiktoi ja pahasti, varmaan osasyynä hyvin pieni samankaltaisuus Heroes of Might and Magic pelisarjalle, jota tulee välillä kavereiden kanssa pelattua.
Silti, Tacticsiin ei oikeasti pysty kyllästymään, kokoajan tulee jotain uutta, eikä ole pakko kokoajan tehdä tehtäviä.

Gameboy Advancellehan peli on, muttakun en kyseistä käsikonsolia omista, toimii se hyvin tietokoneen emulaattorillakin. Jeh.

Ah, tämmöinenkin topic.
Itse olen pelannut vain FFX:n läpi, FFXII odottelee tuossa hyllyssä, että jaksaisin sen aloittaa. Henkilöhahmot ei lukeman perusteella vaikuta läheskään yhtä mielenkiintoisilta kuin FFX:ssa. Saa nähdä josko tuosta innostuu samalla tavalla.

Kyllä vain, tuli tuossa juuri kohkattua FF X läpi, taisikin intin takia mennä melkein 2 kuukautta. Vaikka en tuota parhaana Final Fantasyna pidäkään, niin sille ei voi mitään että X omaa parhaimman ja vakuuttavimman lopetuksen kaikista Final Fantasyista. Luulin että olin jo tottunut siihen lopetukseen, mutta ei, jälleen kerran meinasi tippa tulla linssiin loppuvideota katsellessa. Dramaattinen päätös, Uematsun haikeat musiikit, kaikki on kohdallaan. Harvoin pelit saavat aikaan tällaisia tunteita, onhan kyse kuitenkin peleistä. Mutta tämä kolahtaa, loistavuutta.

"Mahti Ankka" kirjoitti:
Kyllä vain, tuli tuossa juuri kohkattua FF X läpi, taisikin intin takia mennä melkein 2 kuukautta. Vaikka en tuota parhaana Final Fantasyna pidäkään, niin sille ei voi mitään että X omaa parhaimman ja vakuuttavimman lopetuksen kaikista Final Fantasyista. Luulin että olin jo tottunut siihen lopetukseen, mutta ei, jälleen kerran meinasi tippa tulla linssiin loppuvideota katsellessa. Dramaattinen päätös, Uematsun haikeat musiikit, kaikki on kohdallaan. Harvoin pelit saavat aikaan tällaisia tunteita, onhan kyse kuitenkin peleistä. Mutta tämä kolahtaa, loistavuutta.

MGS4 veti lievästi tunteikkaaksi mutta Final Fantasy X:n lopussa sitten taisi yksi kyynel tullakin, en muista tuliko, mutta ainakin oli ihan perkeleen lähellä.
Hienoja pelejä kylläkin.

Ja ne jotka sanovat että pelille itkeminen on jotain aivan käsittämätöntä, miettikää miten sitten joku voi itkeä elokuvalle? Peli on kuin elokuva, paitsi että kontrolloit päähahmoa ja asetut hänen rooliinsa paljon enemmän kuin missään elokuvassa.

Final Fantasy VI:sta on nyt melkein 25 tuntia pelattu, enää pitäisi ilmeisesti hakea koko poppoo kasaan ja kohdata Kefka hänen tornissaan. Täytyy kyllä harmikseni sanoa, että tämä peli on ollut melkoinen pettymys, monet sitä kehuivat parhaaksi FF peliksi mutta mitä vielä, tämähän on suorastaan tylsä. Juoni on suoraan sanottuna aivan liian kaavamainen ja pinnallinen ja hahmot ovat aika mielikuvituksettomia. Sekin on jopa häiritsevää, että tässä pelissä ei ole selkeää päähenkilöä vaan kasa hahmoja jotka sitten mesoavat menemään. Ja Kefka on muuten harvinaisen tylsä loppuvastus, eihän siinä hahmossa ole mitään järkeä.

Odotin paljon, sain vähän. En nyt vielä loppuun asti ole edes aivan pelannut, mutta tuskin taidan pelatakaan, sen verran suuri pettymys tämä on ollut. Koko ajan olen odotellut milloin juoni ottaisi koukkuunsa ja milloin tapahtuisi jotain järisyttävää, mutta nyt vasta tajuan ettei sitä tapahdu missään vaiheessa. Final Fantasyksi tämä on jopa huono, sääli sanoa se mutta näin se vain on. IV ja V olivat paljon parempia, jos todellakin lähtee näihin vanhan ajan Fantasyihin vertaamaan, jolloin grafiikka ei vielä kukoistanut ja resurssit olivat rajatut. En ymmärrä mistä tämä peli on kaiken hypensä saanut, itse koin tämän vain viihdyttävänä, mutta en millään tavalla ikimuistettavana tai mahtavana.

VII, VIII, XI ja X kunniaan.

"Mahti Ankka" kirjoitti:
monet sitä kehuivat parhaaksi FF peliksi mutta mitä vielä, tämähän on suorastaan tylsä. Juoni on suoraan sanottuna aivan liian kaavamainen ja pinnallinen ja hahmot ovat aika mielikuvituksettomia. Sekin on jopa häiritsevää, että tässä pelissä ei ole selkeää päähenkilöä vaan kasa hahmoja jotka sitten mesoavat menemään. Ja Kefka on muuten harvinaisen tylsä loppuvastus, eihän siinä hahmossa ole mitään järkeä.

Komppaan.

Itse olen pelannut kyseisen pelin joskus läpi ja tylsähän se vähän on. Ehkä kuitenkin suurin pettymys oli tuo loppuvastus. Kefkasta ei oikein ole saatu rakennettua semmoista ultimate pahista, kuten esim. Sephirothista, vaan lopputulos jää hiukan laimeaksi.

Sephiroth on semisti hintahtava eikä myöskään meikäläisen näkökulmasta mitenkään hirveän pahiksen oloinen.. mutta tästäkin huolimatta sanoisin FFVII:n olevan _se_ Final Fantasy. Kasi oli ihan jees myös, samoin kybä. Mutta ei ne japsit osaa silti mitään uskottavia pahiksia tehdä, sorry.

Itse pidän VII:tä kaikkein yliarvostetuimpana ja IX:ää kaikkein huonoimpana (olkoot DonTirri mitä mieltä tahansa). VI ja VIII ovat parhaimmistoa, ja ehdottomasti VI vie voiton kasin lopahtaessa viimeisellä levyllä uskomattomaan sontaan. Sephirothin hehkutusta "ultimate pahiksena" en juuri ymmärrä, sillä ei tämä mielestäni mikään ihmeellisempi hahmo ole.

"Smark" kirjoitti:
Sephiroth on semisti hintahtava eikä myöskään meikäläisen näkökulmasta mitenkään hirveän pahiksen oloinen.. mutta tästäkin huolimatta sanoisin FFVII:n olevan _se_ Final Fantasy. Kasi oli ihan jees myös, samoin kybä. Mutta ei ne japsit osaa silti mitään uskottavia pahiksia tehdä, sorry.

Sephiroth on kylmä kuin jääkausi, kukaan ei voi tehdä jotain näin... sanoinkuvaamattoman pahaa:
http://www.youtube.com/watch?v=DJbQxDmhPFo&fmt=18

"Riveni" kirjoitti:
Itse pidän VII:tä kaikkein yliarvostetuimpana ja IX:ää kaikkein huonoimpana (olkoot DonTirri mitä mieltä tahansa). VI ja VIII ovat parhaimmistoa, ja ehdottomasti VI vie voiton kasin lopahtaessa viimeisellä levyllä uskomattomaan sontaan. Sephirothin hehkutusta "ultimate pahiksena" en juuri ymmärrä, sillä ei tämä mielestäni mikään ihmeellisempi hahmo ole.

Olen kyllä hyvin kiinnostunut kuulemaan perusteita sille, miten VI muka olisi paras Final Fantasy. Puhtaasti parasta juonellista tarinaa edustaa VII ja X, mutta mieletäni X ja VIII vievät voiton sen juonen toteutuksessa ja pelattavuudessa. Kuitenkin henkilökohtaisella tasolla VII on se tärkein, joten se on minulle paras. IX on näistä neljästä se heikoin, mutta silti varsin loistava peli, ainoastaan loppupuoli on mielestäni hiukan latistava. Paras lopetus on taas X:llä, vaikka loppuvastus onkin melko laimea.

VI ei yllä millään osa-alueella näiden neljän tasolle.

"Velocity" kirjoitti:
Sephiroth on kylmä kuin jääkausi, kukaan ei voi tehdä jotain näin... sanoinkuvaamattoman pahaa.

Eihän tuo nyt vanhasta kunnon hopeapäästä mitään äärimmäistä demonia tee vaikka kaveri päättääkin niitata pilvipojan raksun. Nopea kuolemahan on hyvinkin armollinen tapa päättää tappolistan kohteena olevan henkilön elämä.

"Smark" kirjoitti:

"Velocity" kirjoitti:
Sephiroth on kylmä kuin jääkausi, kukaan ei voi tehdä jotain näin... sanoinkuvaamattoman pahaa.

Eihän tuo nyt vanhasta kunnon hopeapäästä mitään äärimmäistä demonia tee vaikka kaveri päättääkin niitata pilvipojan raksun. Nopea kuolemahan on hyvinkin armollinen tapa päättää tappolistan kohteena olevan henkilön elämä.

No olisiko ollut parempi jos Sephiroth olisi ottanut virkkuukoukut ja vetänyt Aeriksen aivot nenäonteloiden kautta ulos ja kussut ruumiin päälle?

"Mahti Ankka" kirjoitti:
Puhtaasti parasta juonellista tarinaa edustaa VII ja X

FF X:n osalta olen kyllä eri mieltä. Typerä juoni joka kohtalaisen alun jälkeen junnaa melko pitkälti paikallaan loppuun asti ja hahmotkin jäävät suhteellisen etäisiksi. IX:ssä sen sijaan taustat selitetään melko hyvin niiden hahmojen osalta, joiden taustojen tietäminen tukee kyseisen hahmon imagoa. Pelissä mennään mukavasti paikasta toiseen (ja ennen kaikkea vanhalla hyvällä ja vapaalla maailmankartalla eikä sillä ankealla koordinaattipaskalla...) ja juoni elää ja aukeaa koko ajan. Jos nyt jälleen vertaillaan mikä sarjan peleistä on paras, ovat IX ja VII ehdottomasti kärkisijoilla, mutta VII vie näistä kahdesta kuitenkin voitin marginaalierolla.

Pöhpöh, X:n juoni on siitä loistava että se on oikeasti erilainen aikaisempiin verrattuna. Idea on mainio, toteutus on hyvä. Yu Yevon ei ole pahuuden perikuva, vaan otus jonka elämäntehtävä on harrastaa summoningin jaloa taitoa. Hän on luonut Sinin, jonka sisällä hän elää. Sin on sitten mystinen tapaus, sen elämäntehtävä on tuhota. Ja X:n hahmot ovat hyviä, jokaisella on selkeä mielenkiintoinen persoona joihin kyllä syvennytään, joihinkin vähemmän ja toisiin taas enemmän. Esimerkiksi Auron on todella hieno hahmo ja se loi ihan uuden juonikulman peliin kun selvisi, että hän on oikeasti kuollut, ns. "epälähetetty". Välillä kurkataan myös hahmojen menneisyyteen, kuten Lulun ja Chappun tarinaan, Wakkan inhoon koneita kohtaan, Kimahrin elämään Mt. Gagazetissa, ym. Seymourista ja Jechtista puhumattakaan.

Ainoastaan loppuvastus kusee. Jecht on hiukan tylsä ja Yu Yevon vasta naurettava olikin.

Tuli tuossa jokunen viikko sitten pelattua pitkästä pitkästä aikaa Final Fantasy VIII jälleen läpi. 2 viikkoa siinä meni, kun pelasi kohtuullisen määrän päivässä ja keräsi kaikki GF:t. Omega Weaponia en tohtinut kokeilla, olisi pitänyt pelata jotain 10-20 tuntia enemmän mikäli olisin pärjännyt sille. Riittää että olen mennyt sen useasti läpi jo aikoinaan, ei tarvitse enää kokeilla. Mutta mutta, voisinpa raapustaa jonkun sortin arvostelun tuosta pelistä, nyt se on helppoa kun ei tarvitse nojata muistikuviin. Hiukan erilainen tuo peli oli kyllä kaikkien näiden vuosien jälkeen, taisin joskus yläasteella tuon viimeksi hakata läpi.

Final Fantasy VIII



"Selviät siitä kyllä. Joskus." Muistan elävästi tämän tekstin vuonna 99, kun tämän pelin mainos pyöri TV:ssä. Pelin tunnettu höyhen leijaili hiljalleen valkoista tyhjyyttä vasten ja nämä sanat tulivat ruutuun. Olin sillä hetkellä myyty, pienen 11 vuotiaan pojan oli pakko saada tämä peli. Olin aiemmin nähnyt kaverini pelaavan Final Fantasy VII:sta, mutta vasta tämän mainoksen jälkeen halusin itsekin tutustua tähän kiehtovaan pelisarjaan. Final Fantasy VIII tarttui matkaan Keskiseltä ja haltioissani aloitin pelaamisen. Se oli ihan uskomatonta, en tainnut edes ymmärtää miksi se oli niin hienoa, mutta pelin pelaaminen oli yhtä ekstaasia. Ensimmäinen pelikerta on aina se jännittävin, ainakin Final Fantasyjen kohdalla. Kun oikeasti jännittää miten juoni etenee, miten selviää uusista haasteista ja vastuksista, miten hahmot muuttuvat ja kehittyvät pelin edetessä. Muistan myös sen, että ensimmäinen läpimeno kerta oli uskomattoman haastava, kun jäi kaikkea huomioimatta ja ei ihan täysin vielä ymmärtänyt miten hahmot voisi kehittää huippuunsa. Squallin normaali hyökkäys vei esimerkiksi Adelia vastaan noin 200 HP:ta. Voitte päätellä millaista helvettiä pelin pahimmat vastukset siis olivat. Tämä olikin ensimmäinen Final Fantasy mitä pelasin ja senkin takia hyvin merkittävä, vaikka en millään tavalla väheksy VII:n ja IX:n merkitystä "peliuraani".

Pelin tarinanhan kaikki Final Fantasyja pelanneet varmaan tietävät, mutta vedetään se nyt nopeasti läpi. Squall Leonhart opiskelee Balamb Gardenissa, ns. taistelukoulutus keskuksessa SeeD:ksi, palkkasoturiksi joka voidaan palkata mistä tahansa maailmaa SeeDin kautta. SeeDeja ei siis palkata suoraan, vaan Balamb Gardenin kautta, joka sitten maksaa normaalia palkkaa SeeDeille. Squall on aina ollut jollain tapaa yksin, hän oli orpokodissa lapsena yksin suurimman osan aikaa ja hän on kasvanut aikuiseksi yksin. Hänen perusajatuksensa ja elämänfilosofiansa on, että ihmisen tulee selvitä omillaan. Ei saa kiintyä tai nojautua liikaa toisiin, koska siinä vaiheessa kun jonkun tärkeän ihmisen menettää elämästään, niin sitä tuskaa on vaikea käsitellä. Tämän takia hän on omillaan, välttyäkseen tältä. Squallista tulee SeeD pelin alkuvaihessa ja tämän jälkeen hänet on pakotettu toimimaan ryhmässä. Hän joutuu vilkkaan Zellin ja eloisan Selphien kanssa tehtävään auttaa Timber kaupungin kapinallisjoukkoja, jotka taistelevat ylivoimaista Galbadian armeijaa ja valtaa vastaan, joka on ottanut vuosia sitten vallan Timberissä. Tämän Vastarintajärjestön yksi tärkeä henkilö on Rinoa Heartilly, nuori idealisti nainen, pelin toinen päähenkilö Squallin lisäksi. Squallin ryhmä on Balambin sopimuksen mukaan heidän alaisinaan niin kauan kunnes Timber itsenäistyy, joten käytännössä he ovat heidän alaisinaan koko pelin ajan, mutta tämä sopimus unohtuu nopeasti pelin edetessä ja loppujen lopuksi Rinoa vain hyppää Squallin ja SeeDin kelkkaan mukaan. Rinoa on nainen joka mullistaa Squallin tunnetun elämän. Suuri rakkaustarina on valmis, mikä syvenee koko ajan pelin edetessä. Tämä on kuitenkin vain sivuseikka koko pelissä, vaikkakin hyvin oleellinen osa koko tarinaa. Pelin edetessä SeeDin todellinen tarkoitus tulee selville, se perustettiin alunperin sen takia, että joku päivä se tulisi tuhoamaan sydämeltään todellisen pahan, Sorceress Ultimecian, joka elää tulevaisuudessa maailmanvaltiaana. Mutta hänen todellinen päämääränsä ei ole maailmanvalloitus, vaan menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden yhdistäminen, jolloin syntyisi maailma jossa vain hän voisi elää. Hän kykenee lähettämään sielunsa menneisyyteen ja ottamaan ihmisten mieliä ja kehoja haltuun ja hän onkin jo vuosia elänyt Edea Kramerin (Cid Kramerin vaimo, Balamb Gardenin perustaja) kehossa, yrittäen hänen avullaan tuoda tuhoa ja terroria maailmaan ja saavuttaa aika kompressin. Mutta tähän Ultimecia tarvitsee Ellone tytön apua, sillä hänellä on kyky viedä ihmisiä menneisyyteen (hänen aivojen avulla tohtori Odine aikoinaan tekikin laitteen, joka pystyy palauttamaan ihmisiä menneisyyteen ja juuri tätä laitetta Ultimecia tulevaisuudessa käyttääkin, mutta sillä on rajoituksensa ja tämän takia hän tarvitsee Ellonea...vähän hassua, juu), paikkaan jossa Ultimecia voisi saavuttaa aikojen sekoituksen. Lopulta kaikki kaatuu Squallin päälle, hänen kohtalokseen tulee johtaa SeeDit ja Balamb Garden taisteluun Ultimeciaa vastaan, mutta siihen hän tarvitsee Ellonen apua.

Siinä tarina noinkin sekavasti sanottuna. Peli on kuitenkin todellisuudessa paljon syvällisempi ja moniulotteisempi kuin tuo pelkistetty kuvaus, erilaisia tekijöitä ja tarinaan vaikuttajia on niin paljon. Tässä pelissä on avainhenkilöitä nimittäin uskomattoman paljon, tämä ei painota pelkästään Squalliin ja Rinoaan. Edea on todella merkittävässä roolissa, häntä vastaan he taistelevat, mutta lopulta Ultimecia luopuu hänen ruumiistaan ja siirtyy Rinoan ruumiiseen. Tästä lähtien koko tarinan kerronta muuttuukin, kun Edeasta tulee jälleen SeeDin liittolainen ja Rinoa on Ultimecian vallassa. Myös Ellone on hyvin oleellinen hahmo, oikeastaan tarinan kannalta merkittävin. Hän on niin sanottu avaintekijä, hahmo joka voi Ultimecian hallussa viedä koko universumin tuhoon, tai SeeDin apuna tuhota hänet ja tuoda rauhan maailmaan. Laguna Loire, nykyinen jättimäisen Esthar valtion presidentti, entinen Galbadian sotilas on myös todella tärkeä hahmo. Squall on tavallaan hänen "seuraajansa" tietyssä mielessä, sillä Laguna oli oman aikansa päähenkilö tämän pelin tarinassa, tai sen menneisyydessä. Ellone vie Squallin ja kumppanit useasti pelin aikana Lagunan menneisyyteen ja lopulta Ellone saattaa nämä hahmot yhteen, sillä vain heidän yhteispelillä Ultimecia voidaan tuhota. Cid Kramer on vähän merkityksettömämmässä roolissa, mutta silti varsin oleellisessa. Hän on Balamb Gardenin rehtori, mies joka ohjaa Squallia ja joka lopulta tekee Squallista SeeDin johtajan. Edea Kramerin aviomies, joka joutuu taistelemaan epäsuorasti omaa vaimoaan vastaan Ultimecian ottaessa Edeasta vallan. Ja tottakai meillä on sitten nämä niin sanotut sivuhahmot, SeeDit Zell, Selphie ja ohjaaja Quistis, sekä Galbadiassa asusteleva tark'ampuja Irvine. He kaikki ovat eläneet lapsuutensa Edean ja Cidin orpokodissa, samassa paikassa jossa Squall asui. Kukaan ei vain muista lapsuuttaan ennenkuin Irvine valaisee heitä. Ja sitten on tietenkin Seifer, mies joka eli lapsuutensa myös orpokodissa. Mies joka aina kiusasi Zelliä, mies joka otti aina yhteen Squallin kanssa. Mies josta ei ikinä tullut SeeDia, mies joka liittyi epäonnistumisensa johdosta Ultimecian puolelle ja joka sai otteensa takaisin elämästä vasta pelin loputtua. Squallin arkkivihollinen. Oleellisia hahmoja on pelissä siis hyvin paljon.

Koko pelin ajan on myös hyvin mielenkiintoista seurata miten nämä hahmot kehittyvät, erityisesti Squallin muutosta. Yksinäinen susi, kohtaa haluamattaan elämänsä rakkauden, pakotetaan huolehtimaan muista vaikka hän ei sitä halua ja hän joutuu muiden huolehtimaksi vaikka ei sitä halua. Pikkuhiljaa hän kuitenkin muuttuu, hän alkaa ymmärtämään ystävyyden merkityksen ja sen, että joskus tarvitaan muita selviämiseen. Mutta erityisesti hänen tunteensa Rinoaa kohtaan muuttavat häntä, loppujen lopuksi hän ei toivokaan muuta kuin että Rinoa selviäisi Ultimecian vallasta ja voisi palata normaaliin elämään. Näiden kahden rakkaustarina on onnistunut hyvin tässä pelissä, se on oleellinen osa tarinaa mutta se ei missään vaiheessa pompi liikaa silmille tai vie tilaa muulta juonelta. Se itseasiassa vain tukee juonen kokonaisuutta, ollen suuri osa sitä eikä vain irrallinen tapahtuma. Muutkin pelin hahmot ovat onnistuneet, jokaisella on selkeä persoona ja kaikki ovat muistettavia yksilöitä. Ehkä Selphie on ainut hahmo joka jää hiukan etäiseksi ainakin itselleni.

Pelin pelattavuus on sitten oma juttunsa. Tunnelma pelissä on ainoita asioita mikä hiukan rokottaa peliä. Tämä yrittää olla ehkä liian totinen ja liian uskottava/realistinen peli, asia joka ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole se tärkein asia kun puhutaan Final Fantasyista. Hahmot saavat kuukausipalkkaa, he voivat lukea lehtiä, aseisiin tarvitaan ruuveja ja muuta mukavaa. Myös tämä taikasysteemi on hiukan erikoinen, periaatteessa on vähän hassua että jollain hahmolla on 57 ukkosta takataskussa. Mutta toisaalta myös tämä hahmojen kehityssyteemi on varsin erilainen aikaisempiin peleihin verrattuna ja se toimii, mutta kyllä esimerkiksi Final Fantasy VII:n materia systeemi tai X:n sphere grid ovat toimivampia ja mielenkiintoisempia. Pelattavuus on muuten hyvää, maailmankartta systeemi toimii edelleen, kaupungit on toteutettu hienosti, joskin vähän tylsästi ja taistelusysteemi on edelleen kohdillaan vuorottelutyylinsä ansiosta. Suuri miinus mielestäni on vain taiat ja Guardian Forcet, niillä ei oikeastaan tee juurikaan mitään itse taistelussa (Eden poislukien), ne ovat vain keinoja joilla vahvistetaan hahmoja. Esimerkiksi FF VII:ssa ja IX:ssa taiat ovat hyvin oleellinen osa taistelua, mutta tässä niillä ei tee mitään. Ne ovat todella tehottomia, ellei satu olemaan magic 255:ssä ja iskee triple meteorin viholliseen. Se voi helposti viedä 30 000-40 000 HP:takin.

Kokonaisuudessaan peli on kuitenkin mullistava. Tarina on erinomainen, tunnelmat ja tilanteet vaihtelevat useasti, pelin kehitys hahmoissa ja tilanteissa on toteutettu nerokkaasti ja taistelusysteemi toimii. Tämä taitaa olla myös ainut Final Fantasy, joka ei kuse jollain tapaa loppuvastusta. Ultimecia/Griever on todella onnistunut loppuvastus, kun ensi haastetaan suht helppo Ultimecia, tämän jälkeen vahvin guardian force kaikista, Griever, tämän jälkeen näiden kahden yhteensulautuminen ja lopuksi TODELLINEN Ultimecia. Loppuvideo on myös hieno ja onnistunut, vaikka kaikista paras FF lopetus on edelleen X:llä. Pelillä on paljon sivujuonia ja tehtäviä, joita voi suorittaa mielensä mukaan, kuten esimerkiksi kaikkien korttien saaminen (jota en itsekään ole koskaan tehnyt), UFOn mysteerin ratkaiseminen (jota en myöskään ole tehnyt), kaikkien GF:ien hankkiminen, sekä tietenkin pelin vaikeimman vastuksen, Omega Weaponin lyöminen. Ja se Final Fantasyissä onkin aina ollut hienoa, että niissä on niin paljon liikkumatilaa, kiitoksia siitä maailmankartalle (vaikka kyllä FF X toimii myös todella hyvin ilman sitäkin). Pelinä tämä on siis erinomainen, mutta ei täydellinen. Pieniä vikoja ja parannettavaa löytyy sieltä sun täältä, lähtien ihan pelin tunnelmasta toteutukseen ja pelattavuudesta hahmojen kehitykseen. Mutta on tämä edelleen parhaita fantasiapelejä joita olen pelannut, vaikka en nykyisellään olekaan uusiin peleihin juurikaan tutustunut. Merkittävä peli itselleni henkilökohtaisella tasolla, mutta tämä kestää kulutusta myös ihan muutenkin. Ei paras FF, mutta parhaimmasta päästä.

Arvosana: * * * * * -
~ (91/100) ~

"Mahti Ankka" kirjoitti:
Ja se Final Fantasyissä onkin aina ollut hienoa, että niissä on niin paljon liikkumatilaa, kiitoksia siitä maailmankartalle (vaikka kyllä FF X toimii myös todella hyvin ilman sitäkin).

Ei se kymppi niin hyvin toimi kuin maailmankartalliset. Itse ainakin odotin pitkään sinne pääsyä.. turhaan. Ysissä (jos oikein muistan) taas kartalle pääsy kesti about 7/10 pelistä.

"Smark" kirjoitti:

"Mahti Ankka" kirjoitti:
Ja se Final Fantasyissä onkin aina ollut hienoa, että niissä on niin paljon liikkumatilaa, kiitoksia siitä maailmankartalle (vaikka kyllä FF X toimii myös todella hyvin ilman sitäkin).

Ei se kymppi niin hyvin toimi kuin maailmankartalliset. Itse ainakin odotin pitkään sinne pääsyä.. turhaan. Ysissä (jos oikein muistan) taas kartalle pääsy kesti about 7/10 pelistä.

?

Ysissähän kartalle pääsee melkein heti pelin alussa, Alexanderin ja Evil Forestin jälkeen. Ei tokikaan vapaasti pääse kulkemaan, mutta pääsee kuitenkin. Ilmalaivanhan saa sitten vasta kolmannella CD:llä.

X ei vaadi karttaa. Kartta ei sopisi siihen välttämättä ollenkaan. X:n idea perustuu siihen, että liikutaan koko ajan samalla tavalla, ne välimatkat itsessään ovat paikkoija jotka ovat oleellinen osa peliä. Mieti nyt kuinka paljon lyhyempi peli X olisi, jos paikasta toiseen liikuttaisiin kartan avulla? Ei siinä kuitenkaan ole paikkoja kuin ehkä hiukan yli kymmenen, jos päätepysäkkinä pitää Zanarkandia.

"Mahti Ankka" kirjoitti:
X ei vaadi karttaa. Kartta ei sopisi siihen välttämättä ollenkaan. X:n idea perustuu siihen, että liikutaan koko ajan samalla tavalla, ne välimatkat itsessään ovat paikkoija jotka ovat oleellinen osa peliä

Olen samaa mieltä. X:n juoni itsessään perustelee mielestäni loistavasti maailmankartan puutteen. Kyseessä kuitenkin on pyhiinvaellusmatka, jolloin on täysin uskottavaa että matka menee nimenomaan ennaltamäärättyä reittiä pitkin.

Eikä se vapaasti tutkittava maailmankartta nyt itsessään niin upea asia ole että sen puute jotenkin pilaisi muutoin loistavan X:n.

Aivan. Ja ylipäänsä ei saisi liikaa antaa vanhempien pelien vaikuttaa uuteen, onhan kyseessä kuitenkin ihan oma pelinsä eikä jatko-osa. Tottakai sitä pettyy jos odottaa jotain muuta mutta saa jotain muuta, mutta uskonpa ettei kukaan haukkuisi X:n systeemiä, mikäli karttaa ei olisi ollut aikaisemmissakaan Final Fantasyissa. Se on vähän sama kuin joku yhtye muuttaisi onnistuneesti tyyliään, niin aina löytyy niitä jotka haukkuvat uuden paskaksi ihan vain sen takia että se ei ole samanlaista kuin vanha. Mutta jos olisivat aloittaneet siitä uuden tyylin levystä, niin sanottavaa tuskin kenelläkään olisi...

"Mahti Ankka" kirjoitti:
Ysissähän kartalle pääsee melkein heti pelin alussa, Alexanderin ja Evil Forestin jälkeen. Ei tokikaan vapaasti pääse kulkemaan, mutta pääsee kuitenkin. Ilmalaivanhan saa sitten vasta kolmannella CD:llä.

Juu, ilmalaivaa hain. Olin kyllä unohtanut tuon alun kartalla käynninkin.

"Mahti Ankka" kirjoitti:
X ei vaadi karttaa.

Ei niin. Itse en vain pidä putkijuoksusta, jos kyseessä on roolipeli.

"Smark" kirjoitti:
Ei niin. Itse en vain pidä putkijuoksusta, jos kyseessä on roolipeli.

Molemmissa on omat puolensa. Esim. Oblivion on juuri täydellinen eeppisellä free-roam-hiekkalaatikkoalueellaan, kun taas FFX ei tuollaista kaipaa. Ja onhan niissä FFX:nkin joissain osioissa aika suuri vaeltaminen, itsellä ei ainakaan tullut mitään isolla-kartalla-vapaan-liikkumisen halua kyseistä peliä pelatessa.

W00t FFIV Advancelle tuli. Lähipäivinä postailen tuntoja (jos jaksan).

BTW Menetin juuri FF neitsyyteni. *tirsk*

Jaahas, tulipa tarvottua Final Fantasy IX myös läpi. Meni 15 päivää. Toki chocobo tehtävien totaalinen suorittaminen ja valmistautuminen Ozmaan ja lopulta sen voittamiseen veivät melko ison palan tuosta ajasta. Noh, onneksi Ozmaan ei tarvinnut valmistautua yhtä raskaasti kuin X:n Penanceen...Väännetään nyt jotain tästäkin.

Final Fantasy IX



"How did you survive?"
"I had no choice...I had to live."

Final Fantasy IX on viimeinen FF peli, joka tuli ensimmäiselle PS:lle. Muistaakseni tämä julkaistiin kohtalon vuotena 2001. Tyyliltään tämä on melko erilainen kahteen edeltäjäänsä verrattuna ja meneekin enemmän ensimmäisten Final Fantasyjen jalanjäljissä. Tällä tarkoitan sitä, että ajallisesti IX sijoittuu ritareiden ja kuninkaiden aikaan. Maailmaan, jossa ilmalaivat ovat vasta nuoria kulkuvälineitä, maailmaan jossa taikavoimat ovat vain harvojen käytettävissä, maailmaan jossa sodan uhka alkaa kuohua vaarallisesti ja maailmaan jota odottaa kohtalo, jonka rinnalla sodat ovat pieniä murheita. Gaia on maailman nimi ja sillä on neljä mannerta. Yhdellä mantereella on tosin vain suurissa määrin ihmiselämää, mist continentilla. Siellä valta on jaettu neljän valtion kesken, mahtavan Alexandrian, rottaihmisten (no mitä ne nyt ovatkaan) Burmecian ja Cleyran, sekä teknologisesti kehittyneen valtavan Lindblumin kesken. Alexandrian kuningatar Brahne on muuttunut ahneeksi ja alkaa valmistautua valtaamaan koko mantereen Kuja nimisen miehen avulla, joka valmistaa Brahnelle erittäin kehittyneitä taika-aseita, mustia velhoja normaalin armeijan rinnalle. Prinsessa Garnet joutuu kidnapatuksi/haluaa tulla kidnapatuksi Tantalus ryhmän toimesta, jossa on myös pelin päähenkilö, Zidane Tribal. Garnet menee täten tapaamaan Lindblumin johtajaa, Cidiä, saadakseen aikaan ratkaisuja äitinsä omituiseen käytökseen. Mutta sota on jo alkanut, mutta tämä sota on vain keino saavuttaa jotain vielä massiivisempaa ja kamalampaa ja selviääkin, että Kuja on kaiken takana. Ensin kaatuu Burmecia, sitten Cleyra, sitten Lindblum ja lopulta itse Alexandria. Mutta se on vasta alkua, sillä koko Gaian olemassaolo on vaarassa.

Joo, en enempää viitsi juonesta kertoa, ne jotka ovat pelanneet tietävät ja ne jotka eivät ole, niin en halua spoilata kaikkea. Pari mukavaa yllätystä tuon pelin juonessa kun tulee. Aloitetaan pelin tunnelmasta. Siinä missä FF VIII oli tunnelmaltaan melko totinen ja jopa kankea, niin IX on sen totaalinen vastakohta: Pelissä on mitä hulvattomimman näköisiä elikoita, hahmot ovat kaikki jollain tavalla hyvin lapsenomaisesti toteutettuja ja huumorilla höystettyjä ja musiikit vasta lupsakkoja ovatkin. Ei toki mikään huumoripeli kyseessä, juoni on kuolemanvakava ja hahmot eivät todellakaan ole mitään pellejä (Quinaa lukuunottamatta), mutta tunnelma on kauttaaltaan todella rento. Juonellisesti peli on myös erittäin onnistunut, erityisesti ensimmäisellä kerralla se on vaikuttava. Tarina etenee soljuvasti eteenpäin ja paikoillaan junnaamista ei juurikaan esiinny. Jotkut pelin kohdat ovat tosin hiukan puuduttavia ja olemattomia (esim. Terra ja Ipsen's Castle), mutta ei kuitenkaan mitenkään liian häiritsevästi. Sen voisin tosin sanoa, että ensimmäinen cd on mielestäni koko pelin parasta antia, siinä on vielä sellaista seikkailumieltä mukana ja jännitys säilyy, mutta heti toisen cd:n alusta lähtien alkaa loiva alamäki tämän suhteen. Kunnialla kuitenkin mennään loppuun asti aina neljännelle cd:lle. Pelattavuus on sitten vähän kinkkisempi juttu, se tukee juonta oikeastaan aika hyvin, mutta hahmojen kehityksessä ja taistelusysteemissä olisi ehkä vähän parantamisen varaa. Se hahmojen ability systeemi ei vain ole kovin toimiva ja taistelut ovat jotenkin kankeita. Hyvin toteutettuja toki, mutta esimerkiksi FF X:n sphere gridiin ja taisteluihin verrattuna tämä on aavistuksen verran heikkotasoisempi.

Pelin hahmot ovat ainakin värikkäitä, sitä ei voi kiistää. Aika ajoin lähes paniikkiin menevä yliaktiivinen velvollisuuksiansa noudattava Alexandrian ritari Steiner, pieni mysteerinen musta maagi Vivi, Burmecian surumielinen lohikäärmeritari Freya, suossa asuva sammakoita syövä haarkukkaa aseenaan käyttävä "otus" Quina, suurikokoinen auktoriteetteja mollaava varas Amarant, pieni ja eloisa yksinään elävä "summoner" tyttö Eiko, itseään surkeana pitävä kaunis Alexandrian prinsessa Garnet, sekä toisia syyttä auttava häntäveijari Zidane. Oma suosikkini kaikista on Vivi (kuvassa), avuton pieni olento, jonka syntymä on mysteeri ja joka omaa valtavia voimia. Hahmot ovat siis värikkäitä, mutta se ei tee niistä automaattisesti mielenkiintoisia, FF sarjassa on paljon syvempiä ja mielenkiintoisempiakin hahmoja. Mutta toisaalta, nämä hahmot soluttautuvat pelin tunnelmaan niin erinomaisesti, että väliäkös tuolla. Pelin (vale) loppuvastus Kuja on myös ihan onnistunut hahmo, mies joka kieltää oman identiteettinsä ja haluaa tulla maailmojen valtiaaksi, ainoastaan selvittääkseen että hänenkin elämä päättyy pian ja täten aikoo viedä kaikki muut mukanaan, mutta hävittyään ymmärtää elämän tarkoituksen, mutta harmikseen vain liian myöhään.

FF VIII:n arvostelusta jäi muuten kokonaan mainitsematta musiikit, jotka ovat Final Fantasyn tuntien ikimuistoisia. Vaikka VIII:ssa ne ovatkin hiukan "vähemmän hyvät" kuin esimerkiksi legendaarisessa VII:ssa tai X:ssä, niin ne ovat silti hyvin onnistuneet. IX:n musiikit ovat tehneet kuitenkin harppauksen eteenpäin, Uematsun sävellykset ovat äärimmäisen oleellinen osa tämän pelin kokonaisuutta, ne luovat tilanteisiin aivan oman tunnelmansa. No, eipä se ole ihme, FF on aina tarjonnut minulle pelimaailman parhaita ja ikimuistoisimpia musiikkeja.

Sananen myös pelin sivutehtävistä. Chocoboaarteiden etsintä on hyvin onnistunut sivujuoni pelissä, se aarteiden etsintä on hyvin koukuttavaa puuhaa. Pelin pahin vihollinen, vapaaehtoinen sellainen (kuten ne aina ovat) Ozma on tosin pieni pettymys, se on liian helppo. Ainakin jos lähtee vertaamaan VIII:n Omega Weaponiin tai etenkin X:n Penanceen. Se 65 000 HP määrä on vain naurettavan vähän loppupeleissä. Omegan miljoona ja Penancen 12 miljoonaa ovat aika massiivisia lukemia siihen verrattuna.

Yksi mikä pelissä on todella onnistunutta, on välivideot. Suurin osa niistä on todella mukaansatempaavia. Mm. Bahamutin riehuminen Iifa Treen luona, Alexanderin ja Bahamutin taistelu Alexandriassa, Terran tuhoutuminen etc. Paras kaikista on kuitenkin loppuvaiheilla, video jossa Invincible yrittää päästä lohikäärmemassojen ohi Memoriaan. Kylmät väreet menevät joka kerta selkää pitkin, kun Lindblumin ilmalaivadivisioonat auttavat Invinciblea hyökkäämällä lohikäärmeiden kimppuun, kun Alexandrian Red Rose estää viimeisetkin lentävät löhikäärmeet saavuttamasta Invinciblea ja kaiken taustalla soi Uematsun kohtalokkaat ja eeppiset sävellykset. That's what I call a showdown. Pelin lopetus on myös hyvin onnistunut, kun Zidane meneekin pelastamaan arkkivihollisensa ja veljensä Kujan, mutta lopulta käykin toisin...Onnellinen ja samalla hyvin haikea loppu tällä pelillä on, kyllä vaikutuin jälleen kun pelin läpi menin. Eli kaiken jälkeen kun peli on tarvottu läpi, jää suuhun erittäin hyvä maku. Ja se on kai se tärkein asia. Voisinpa sanoa, että erinomainen peli, jossa on omat vikansa, mutta josta olisi voinut pienilläkin muutoksilla saada aikaan mestariteoksen. Hiukan jää kuitenkin vajaaksi, siitäkin huolimatta tämä tarjosi jälleen viikoiksi toisiin maailmoihin vievän pelikokemuksen.

Arvosana: * * * * ½
~ (87/100) ~

Itsekin aloitin X:n pelaamisen tuossa viime viikolla ja vajaa 10 tuntia on takana. En ole koskaan pitänyt X:ää läheskään parhaana FF:nä, vaan melko keskinkertaisena. Valitettavasti sitä se on sitä hieman edelleenkin. Hahmojen suhteen täytyy kompata Ankkaa, sillä ne ovat hyvin persoonallisia ja erilaisia keskenään. Ääninäyttelijät sen sijaan ovat surkeita, etenkin Tiduksen. Varmasti hahmolle on tarkoituksellakin haettu sen tyyppistä ääntä kuin hänellä on eikä siinä mitään, mutta ääninäyttely on välillä silti todella huonoa. Juoni on myös vähän mitä on, melko keskinkertainen. Musiikit ovat keskinkertaisia (alkuvideon ja Jecht-taistelun musiikkia lukuunottamatta) eivätkä ne sytytä yhtään niin kuin VII-IX -pelien musiikit.

Sphere grid on hyvin omintakeinen ja sallii pelaajan muokata hahmoja melko paljon haluamaansa suuntaan. Minun makuuni se on kuitenkin ihan liian laaja. Vaikka välillä hahmojen grid näyttää ihan hyvältä, niin zoomaamalla taakse päin iskee taas ahdistus kun oikeasti onkin täyttänyt vasta jonkun 5% gridistä. Toisin sanoen siinä on ihan liikaa työtä sellaiselle, joka ei halua tuhlata 200 tuntia pelkkään hahmojen kehitykseen.

Ja edelleen olen sitä mieltä, että maailmankartta pelissä täytyisi ehdottomasti olla. Eikä se, että juonen mukaan pyhiinvaellusmatka on ennalta määrätty, pitäisi olla syy, jonka nojalla karttaa ei ole. Ovathan aiemmatkin sarjan pelit melko putkimaisia pitkän aikaan, mutta se ei ole estänyt käyttämästä maailmankarttaa. Tokihan se vaatii hieman karttasuunnittelua, jotta siitä saataisiin järkevästi sellainen, että pelaaja kulkee haluttuun suuntaan, mutta silti.

FF-fanina häpeäkseni tunnustan, etten ole ikinä pelannut X:ää läpi. Kerran pelasin Jechtiin asti enkä pärjännyt sille ja tämän jälkeen ei ole huvittanut pelata peliä enää. Osaltaan tämäkin kertoo jotain, sillä myös esim. VIII:ssä jäin ihan ensimmäisellä pelikerralla jumiin jo 2. cd:llä olevaan vastustajaan ja toisella pelikerralla pelini tyssäsi ylitsepääsemättömään Adeliin 4. cd:n alussa. Silti kyseisen pelin jaksoi aloittaa alusta ja kehittää hahmoja toisella lailla, jotta pärjäisi paremmin.

Aion silti pelata X:n läpi, koska haluan senkin tunteen kokea. VII-IX:n olen jo pelannut kaikki jotakuinkin täydellisesti läpi, joten pakkohan se on tämä jatkajakin päästä läpi.

Itse pidän X.ää huomattavasti parempana kuin sinä. Tarina on mielestäni erinomainen ja pelattavuus on taisteluja ja hahmojen kehitystä myöden mielekästä ja koukuttavaa. Et ole X:ää mennyt läpi? Pelaa se ihmeessä loppuun, X:n lopetus on ehkä koko pelisarjan paras hetki. Tunteisiin vetoava ja erinomaisesti toteutettu.

"Mahti Ankka" kirjoitti:
Et ole X:ää mennyt läpi? Pelaa se ihmeessä loppuun, X:n lopetus on ehkä koko pelisarjan paras hetki. Tunteisiin vetoava ja erinomaisesti toteutettu.

En ole itse pelannut läpi, mutta joskus kopioin eräältä kaveriltani tallennuksen ja pelasin sillä Jechtin ja Yevonin läpi, eli pelin lopetuksen olen kyllä nähnyt.