<center>
WWF In Your House 19: D-Generation X
Sunnuntai, viikko 4, Joulukuu – General Motors Place – 10 718 katsojaa
Oli todellakin ensimmäisen minun raapustamani WWF:n PPV-raportin aika, ja ainakin minä olin melko tyytyväinen tähän show'hun. Enivei, ennen varsinaista PPV-raporttia on minun mainittava muutamasta asiasta. Ensinnäkin katsomo ei näyttänyt lähellekään täydeltä (takarivit olivat tyhjänä), ennen PPV:tä nähtiin Free For All -ohjelma, jossa
Brian Christopher päihitti
Mr. Aguilan sekä minulla oli pieniä ongelmia PPV:n tilaamisen kanssa (sain lähetyksen toimimaan vasta 5 minuuttia sen alun jälkeen). Nyt kun sain nämä pienet asiat pois alta, siirryn itse PPV:n tarjontaan. Pistäkää turvavyöt kiinni, ottakaa mukava asento tuoleissanne ja nauttikaa seuraavan viisitoistaminuuttisen tarjoamasta lukuhetkestä.
Tosiaan minultä jäi ne tapahtuman viisi ensimmäistä minuuttia näkemättä, ja kun sain show'n vihdoinkin pyörimään, seisoi WWF-mestari
Shawn Michaels keskellä D-Generation X -PPV:n sinisien köysien ympäröimää kehää DX-possensa kanssa. Ja mikäs olisikaan ollut parempi tapa aloittaa D-Generation X -nimellä ristitty PPV kuin samannimisen jengin segmentillä. En kuitenkaan saanut todistaa Shawnin promoamista kuin muutaman sekunnin verran, kun
Owen Hartin sisääntulomusiikki pärähti jo soimaan. Owen, jonka Bret-veljeä Shawn Michaels oli kusettanut kuukauden takaisessa Survivor Seriesissä, saikin kovaäänisen vastaanoton General Motors Place -areenan katsojilta, ja kehään saavuttuaan tuo submisson-otteiden ja henkeäsalpaavien hyppypotkujen messias löi HBK:lle luun kurkkuun verbaalisen hyökkäyksen muodossa. Maailman yhdeksännen ihmeen, Chynan, pullistellessa epäinhimillisiä hormoonilihaksiaan ja Hunterin mäyssätessä lempipurukumiaan ärsyttävästi huusi Owen Shawnille inhoavansa tätä. Hart-perheen nuorin jäsen sanoi, ettei Michaels ole sujut omatuntonsa kanssa, eikä hän voi arvostaa tätä enää niin kuin hän arvosti tätä Rockers-aikoina. WWF-mestari ei kuitenkaan näyttänyt liian kiinnostuneelta Owenin saarnapuheisiin, vaan lähti nauraen pois kehästä Owenin huutaessa toivovansa Shawnin häviävän WWF-mestaruutensa tänään — ketä tahansa vastaan tuo sanantoniolainen suurisuu sitten joutuukaan puolustamaan kultaista aarrettaan.
Koko vuoden viimeisen WWF-show'n (ja tämän diaryn ensimmäisen PPV:n) virallinen avausmatsi käytiin kahden kovan soturin välillä. Ensimmäisenä sisääntulonsa teki
Sniper-nimeä kantava, varsin tylsä miekkonen, mikä ei kyllä saanut yleisöstä toivottua ääntä irti. Onneksi Sniperin onneton vastustaja, yllätyspaluunsa tehnyt
Steve Blackman, herätti yleisön toden teolla — eihän tätä useita eri itsepuolustuslajeja otteluissaan yhdistävää jäämiestä oltu nähty televisioruuduissa pitkiin aikoihin. Itse kehätoiminta olikin siis odotetusti paluunsa tehneen Steve Blackmanin hallintaa ihan alkuminuuteista loppuhetkiin asti, eikä Sniper — luojan kiitos — päässyt tekemään ottelussa oikeastaan mitään muuta kuin vastaanottamaan Blackmanin stiffejä iskuja. Ja niinhän siinä sitten lopulta kävi, että ottelu päättyi Blackmanin puhtaaseen voittoon; "Lethal Weapon" Steve Blackmanin iskemä The Quillotine -liike oli liikaa, eikä Sniper pystynyt nostamaan olkapäätänsä ylös tarpeeksi aikaisin.
PPV jatkui mielenkiintoisella segmentillä, kun samoalainen nuori mies,
Rocky Maivia, sattui törmäämään käytävällä
"Stone Cold" Steve Austiniin. Nuori ja lupaava Rocky — tuttuun tapaansa — aloittikin heti soittamaan suutaan tuolle kylmäveriselle kalkkarokäärmeelle haukkuen tämän ulkonäköä. Austin, röhöttäen äänekästä tekonaurua, kuunteli Rockyä aikansa, minkä jälkeen hän oli jo tintata tämän maahan. Maivia kuitenkin kykeni jollain kumman konstilla rauhoittelemaan hallitsevaa WWF:n Intercontinental-mestaria, ja lopulta näyttikin siltä, ettei Rockyn suunsoitosta seuraisi minkäänlaista tappelua. Lopulta kelloon tuli kuitenkin täysin uusi ja pelätty ääni, kun soppaan sekaantui myös kolmas ihminen, ihminen, joka oli varsin vihainen viimeisen kuukauden tapahtumista. Kukas hän sitten oli? Jep,
The Undertaker, jota oltiin kusetettu D-Generation X:n ja hänen oman biologisen veljensä, Kanen, toimesta. Miksi "The Prince of Darkness" sitten sekaantui Rockyn ja Austinin sanasotaan? No, hänellä oli tasan yksi syy siihen, ja se syy oli kysyä Austinilta, kuka kohtaa tänään Shawn Michaelsin WWF:n mestaruudesta. 'Taker nappasi Stone Coldia kurkusta kiinni, nosti tämän seinälle ja vaati tämän vastaavan kaiken, mitä tämä tietää WWF-mestaruuskuvioista. Austin — joka tunnetaan ehkäpä WWF:n kovimpana bad assina — ei kuitenkaan suostunut 'Takerille vastaamaan mitään, vaan sen sijaan potkaisi tätä polvellaan mahaan ja alkoi jakamaan tälle iskuja sekä oikealla että vasemmalla nyrkillään! Tämä Austinin ja Undertakerin tappelu katkesi kuitenkin kuin seinään, kun itsestään nimeä kovasti tekevä Rocky Maivia hyppäsi sotkuun mukaan. Samoalaista syntyperää oleva Maivia kävi ensin Austinin kimppuun, minkä jälkeen hän iski myös Pimeyden prinssille muutaman oikean suoran. Lopulta segmentissä kävikin niin, että Maivia otti jalat alleen Austinin ja Undertakerin jäätyä maahan keräilemään ottamiaan iskuja.
Rockyn, Austinin ja Undertakerin välisen tappelun jälkeen lähetys jatkui WWF:n World Tag Team -mestaruusvöistä käydystä taistelusta. Okei, oli siis selvää, että ottelussa painivat hallitsevat mestarit,
Road Dogg ja Billy Gunn, mutta heidän vastustajistaan ei ollut kenelläkään sitten mitään tietoa. No, lopulta se karmiva salaisuus paljastui, kun takapuoleen raiskatun sikaeläimen sanoinkuvaamattoman likainen ja hirveä avunhuuto kaikui ympäri hallia
The Godwinns -joukkueen saavuttua sisääntulokäytävälle. En voi vieläkään ymmärtää, miksi World Wrestling Federationin fanit hurraavat näille kahdelle navetalta haisevalle, lihavalle maalaisjuntille, jotka eivät osaa painia sitten yhtään. No, lopulta New Age Outlaws (Road Dogg ja Billy Gunn) ja Godwinnin veljekset aloittivat sen varsinaisen kehätoiminnan, joka oli aivan yhtä hirveää kuin olin osannut odottaa: Billy Gunn ja Road Dogg — vaikka he osaavatkin painia hyvin joukkueena — eivät millään pystyneet kantamaan Godwinnsejä katsottavaan otteluun, ja mikä tästä ottelusta teki vielä hirveämmän, oli se, että Road Dogg ja Billy Gunn olivat lähes koko ottelun ajan hallinnassa, joten ottelu oli järisyttävän hidastempoinen joko Henry tai Phinias Godwinnin maatessa kanveesissa. Onneksi sentään ottelun loppuminuuteilla faneille tarjoiltiin hieman viihdyttävämpää äksöniä maajussien päästessä niskan päälle, jolloin Henry ja Phinias pääsivät heittelemään Tag Team -mestareita mattoon ilmavilla heitoilla, mutta minun onnekseni Godwinnsit eivät kuitenkaan onnistuneet näiden heittojensa avulla nappaamaan mestaruusvöitä tileilleen: Henry O. Godwinnin missaama Lariat-isku oli kohtalokas, sillä heti sen jälkeen pääsi Billy Gunn yllättämään hänet Fameasser-iskullaan. 1, 2 ja 3, vyöt säilyivät New Age Outlaws -tiimillä.
World Tag Team -mestaruustaiston jälkeen nähtiinkin liuta merkityksettömiä squash-matseja. Ensimmäinen niistä oli
Reconin ja
Puken välinen totaalisen hirveä singles-matsi maineesta ja kunniasta. Mainetta ja kunniaa nämä herrat eivät kuitenkaan tämän matsin aikana niittäneet (ellei negatiivista mainetta lasketa), sillä he molemmat painivat todella huonosti ja laiskasti, mikä ei todellakaan ole suotavaa PPV-tapahtumissa. Puke (Droz, se painija, jonka D-Lo Brown halvaannutti) — nimestäänkin päätellen — oli siis painija, jonka gimmickiin kuului oksentaminen. Oksentaminen. Sen kamalan mahalaukussa hengailevan tuotoksen ulostaminen kurkun kautta kaikkien nähtäville. Ja hän oli vielä face. Okei, Puke oli taidoton sälli, jonka erikoisuus oli taito oksentaa. Kukas tai mikäs Recon sitten oli? Ainakin tässä vaiheessa uraansa taidoton ja väritön mies (Bull Buchanan), joka ei ole paininut yhtään edes kahden tähden ottelua ainakaan WWF-uransa aikana. Lienee siis sanomattakin selvää, etteivät Puke ja Recon saaneet hyvää ottelua aikaan. Uskomatonta paskaahan se oli. Onneksi se sentään loppui hyvän sään aikana suurikokoisen Reconin selätettyä oksennusfetissistä kärsivän Puken jo kolmannen kehäminuutin jälkeen tekemällään Pumphandle Dropilla. Kiitos ja näkemiin.
Ai niin joo, taisin mainita jotain squashaus-maratoonista? No jep, Reconin ja Puken unohtumattoman klassikkomatsin jälkeen jatkettiin samalla squashaus-linjalla, kun jo aikaisemmin PPV:ssä näyttäytynyt ja Shawn Michaelsia herjannut
Owen Hart otti yhteen villin vuori-ihmisen, 8-Ballin, kanssa. Onneksi kanadalainen painijaihme, Owen, lähetti ruman ja huonon 8-Ballin takaisin yksinäisille vuorilleen jo ennen ottelun neljättä kehäminuuttia — kiitos tosi tehokkaan Sharpshooter-otteen. Vaan eivätpä ne squashaus-matsit päättyneet Owenin ja Reconin nappaamiin voittohin, sillä seuraavana otteluna oli vuorossa Vincen lemmikin,
Ken Shamrockin ja Puerto Ricosta kotoisin olevan ulkomaalaisvahvistuksen,
Savio Vegan, välinen singles-matsi. Olin alusta asti varma siitä, että Shamrock pieksisi Savio Vegan kahden edellisen matsin tyyliin ihan lyhyessä ajassa lähes ongelmitta, mutta kas kummaa, olinkin väärässä! Tämä siis ei loppujen lopuksi ollutkaan mikään squashi, vaan tästä kehkeytyikin ihan tasaväkinen kahden voitosta taistelevan painijan välinen mittelö... joka tosin oli huonoa viihdettä. En tiedä teistä, mutta minä ainakin inhoan Savio Vegaa, eikä Ken Shamrock pysty painimaan viihdyttävää matsia ilman hyvää vastustajaa. Näin ollen tämä 10 minuuttia kestänyt ja brawlauksesta koostunut mättö saikin minut melkein lähtemään veneilemään erääseen Höyhensaari-nimiseen paikkaan, mutta koska moottoriveneeni moottorin oli rikkonut jonkun Savio Vega -nimisen veijarin yllätysvoitto, pysyinkin hereillä ja tuijotin näyttöäni hypnoosissa: kyllä, Savio vitun Vega oli selättänyt Ken Shamrockin!
Tasaväkisen painimatsin linjalla jatkettiin myös seuraavassa koitoksessa, kun kultaiseen nahka-asuun pukeutuva ja hintahtava
Goldust teki yleisön herättäneen sisääntulonsa kohdatakseen Nation of Domination -stablen liiderin,
Faarooqin. Hiton kova Faarooq olikin aivan hitonmoisen vihaisella päällä kävellessään hiton itsevarmasti kohti hiton kehää (IT'S KILLER SPELLED BACKWARDS, MIKE!), eikä Goldustikaan hirveän iloiselta vaikuttanut odotellessaan tuon voimakkaan heavyweight-painijan saapumista nuoratun neliön ihmeelliseen maailmaan. Lopulta sisääntulot oltiin suoritettu, kehäkelloa kilauteltu ja tämä hitaasta brawlauksesta koostunut ottelu oli päässyt käyntiin yleisön pitäessä kohtalaisen kovaa meteliä yllä. Faarooqille ja muille Nation of Dominationin jäsenille buuattiin, kun taas Goldustille ja tämän ihanalle naismanagerille, Marlenalle, hurrattiin, mikä olikin ihan ymmärrettävää. Marlena oli pukeutunut kultaiseen hameeseen, hänellä oli korvissaan hienot korvakorut, hänellä oli hiukset seksikkäästi auki ja hän hymyili koko ottelun ajan kauniisti. Mitäs muuta... niin, välillä Marlenaa kuvattiin takaapäin. ...ai niin, itse ottelu päättyi Goldustin voittoon! "American Dream" Dusty Rhodesin vanhin poikalapsi kun pääsi täräyttämään tummaihoiselle vastustajalleen Curtain Call -nimeä kantavan juntan, joka riitti tällä kertaa voittoon. Matsin jälkeen Marlenaa kuvattiin lisää. Sanoinko jo, että Marlenalla oli yllään kultainen hame?
Yh, kahden ihan hyvän ottelun jälkeen palattiin takaisin sille squashaus-linjalle. Ensimmäinen squashaus-linjan tarjoamista koitoksista oli WWF:n Light Heavweight -mestaruudesta käyty koitos hallitsevan mestarin
TAKA Michinokun ja haastajan,
Jesus Castillo Juniorin, välillä. Okei, ei siinä mitään, kyllähän minä katson erittäin mielelläni Light Heavyweight -mestaruusmatseja vaikka ne sitten niitä pahamaineisia squasheja olisivatkin, mutta tässä PPV:ssä kävi selväksi se, ettei yleisö niistä otteluista kiinnostu. En usko, että tämä laiska yleisö olisi kiinnostunut tästä matsista vaikka Michinoku olisi ratsastanut krokotiililla kehään ja taistellut Jesus Castilloa vastaan moottorisahan kanssa, sillä tämä yli 10 000 idiootin lauma ei osannut arvostaa yhtäkään TAKA:n tekemistä kuvankauniista top rope -liikkeistä. Niin siis joo, ottelu oli tosiaankin pelkkää TAKA:n hallintaa ja loppunsa se näki kuudennen minuutin kohdalla Michinokun iskettyä Castillon kanveesiin Michinoku Driverillä.
Toinen niistä manaamistani squasheista oli
Thrasherin ja
D-Lo Brownin välinen vääntö. Tämä oli siis jonkinmoista jatketta D-Lo'n ja Headbangers-tiimin väliselle sodalle (viimeisessä Raw'ssa ennen tätä PPV:tä Thrasherin Tag Team -pari, Mosh, selätti D-Lo'n), joten se loi tähän otteluun muiden tämän PPV:n matsien sijaan edes hieman tunnelmaa. Harmi vain, että tämäkin ottelu oli tosiaankin siis pelkkää toisen osapuolen hallintaa, eikä se hallitseva osapuoli ollut minun harmikseni high flying -painin ystävä D-Lo Brown, vaan Thrasher, mikä tarkoitti sitä, että Nation of Domination koki illan aikana jo toisen häviönsä.
Vihdoinkin squashaus-maratoonit päättyivät, ja show jatkui hieman erilaisella menolla. Heti D-Lo'n ja Thrasherin välisen koitoksen jälkeen lähdettiin käymään lyhyellä backstage-visiitillä, kun kamera spottasi D-Generation X -joukkueeseen kuuluvan
Triple H:n valmistautumassa tämän otteluun Headbangers-tiimin toista osapuolta,
Moshia, vastaan. HHH teki niitä olennaisia "käärin ranneteippejä ja katson tuimasti seinään" -tekoja, otti hörpyn vesipullostaan ja avasi huoneensa oven, jolloin hän — niin kliseiseltä kuin se tuntuukin — iski vahingossa
Road Warrior Hawkin maahan. Jep, huono-onninen Road Warrior Hawk oli juuri kävelemässä HHH:n pukuhuoneen ohitse, kun Hunter päätti avata huoneensa oven, ja näin ollen se kova ovi osui suoraan Hawkia ohimoon. Triple H huomasi tekemänsä teon, otti etäisyyttä jaloilleen hiljalleen nousseeseen Hawkiin ja lähti juoksemaan kohti kehää...
...jossa Headbangers-tiimin Mosh häntä jo odottelikin vesi kielellään. Ojan ja allikon, hirviön ja... leppäkertun, välissä ollut Hunter ei kuitenkaan paennut yleisön kautta amerikkalaiseen yöhön, vaan kävi leppäker... Moshin kimppuun kuin hyeena. Villejä iskuja, stiffejä potkuja ja varmoja heittoja nähtiin Hunterin toimesta koko ottelun ajan, mutta eipä se HHH voinut kuitenkaan täysin rennosti nuoratun neliön sisällä ottaa — hän kun joutui jatkuvasti vilkuilemaan sisääntulokäytävälle Road Warrior Hawkin esiintymisen pelossa. No, turhaan Tripsu kuitenkin ottelun aikana peloissaan oli, sillä Hawk ei kertaakaan maalattua naamaansa ottelun aikana näyttänyt, vaan HHH ja Mosh saivat selvitellä erimielisyyksi... hetkinen, eihän Moshilla ja Triple H:lla ollut mitään syytä hakata toisiaan, saati sitten selvitellä olemattomia erimielisyyksiään. No, ei sen niin väliä, sillä ottelu oli kuitenkin kehätoiminnaltaan yksi tämän illan viihdyttävimpiä, ja se päättyi, kun Trips junttasi vastustajansa mattoon hienolla Pedigree-liikkellään. Vaan kauaa ei tämä siniverinen saalistaja ehtinyt kuitenkaan voittoaan juhlimaan ja shampanjaansa litkimään, sillä jep, pahin oli tapahtunut: Road Warrior Hawk oli juossut kehään heti kehäkellon kilahdettua ottelun päättymisen merkiksi. Vihainen Hawk ei kuitenkaan ehtinyt edes koskemaan Triple H:hon, kun tämä jo pakeni yleisön kautta ulos areenalta. Hmm... tämä feudi vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta.
Kamerakuva siirtyi erääseen areenan vessoista.
“Terve, Charlie”, sanoi käsiään pessyt
Ahmed Johnson niin ikään käsiään pesseelle
Chainsaw Charlielle, eli Terry Funkille.
“Hei vaan, poika”, vastasi Charlie iloisena.
“Katsos, Charlie, minä olen nouseva tähti, tämän yhtiön alfauros. Minulla on kaikkea: paljon voimaa, naisia viihdyttävä ulkonäkö, hyvä kunto ja olen hyvä tekniikkapainija. Yksi asia minulta kuitenkin puuttuu, ja sen asian voisin saada sinulta”, tilitti Ahmed Chainsaw Charlielle.
“Jos et tarkoita tätä Foleyltä varastamaani viskipulloa, en tiedä mistä puhut. Valaisisitko vähän?” kysyi Charlie.
“Toki... katsos, olen kyllä rohkea ja voimakas, mutta aina se ei riitä. Se, mitä minä olen vailla, on uhmapäisyys ja sisäinen hardcore-painia lämmittävä liekkini. Minä tiedän, että sinä et harkitse kahta kertaa uskallatko tehdä sitä sun tätä, ja sen takia minä haluaisinkin sinun leipovan minusta myös hardcore-painin pioneerin!” huudahti Johnson iloissaan.
“Ahmed, se olisi minulle suuri kunnia. Voisinkin antaa sinulle heti ensimmäisen oppitunnin”, vastasi Charlie.
“Hetikö?” kysyi Johnson silmät pyöreinä.
“Heti”, vastasi Charlie, jolloin hän nappasi Johnsonista niska-perseotteen ja heitti tämän päin erästä wc-ovea. Johnson nousi heti ylös, katsoi Charlieta tuimasti, mutta pian älysi äsköisen olleen vain osoitus Charlien persoonallisuudesta.
Silloin Charlie ja Johnson kuitenkin kokivat jotain kamalaa — se ovi, jota päin Johnsonin suuri ruho äskön lensi, avautui.
Astuiko sieltä ulos kenties Kamala? Entäs Todd Pettengill? Olisiko Chyna voinut lymyillä miesten vessassa? Mitä jos siellä oli Mark Henry? Mabel? Howard Finkel? Itse Vince McMahon?
Ei, siellä ei ollut kukaan heistä.
Oven nimittäin avasi suuri, vaarallinen, tappava ja anteeksiantamaton
Kane! Undertakerin pelottava velipuoli yritti käydä sekä Ahmediin että Chainsaw Charlieen käsiksi, mutta Charlien ja Ahmedin onneksi Kane oli liian hidas, ja he onnistuivatkin pakenemaan tämän käsistä. Tuleeko Kane kostamaan Ahmedille ja Charlielle jatkossa?
Ennen illan viimeistä matsia — eli sitä odotettua taistelua WWF:n World Heavyweight -vyöstä — nähtiin vielä yksi ottelu, kun Triple H:lle kaksi viikkoa sitten Raw'ssa hävinnyt Shooting Star Pressin osaava
Marc Mero astui kehään pahamaineisen country-laulaja
Jeff Jarrettin kanssa. Okei, näillä kahdella miehellä ei ollut minkäänlaista feudia allaan, eikä yleisökään oikein jaksanut tästä mätöstä kiinnostua, mutta minun mielestäni tässä nähtiin illan parhaimpiin matseihin kuulunutta kehätoimintaa muutamien high flying -liikkeiden ja tekniikkapainin avulla. Pituuttakin tällä ottelulla oli ihan riittävästi (12 minuuttia), joten minä ainakin nautin tästä täysin rinnoin. Ottelun lopussa kävi niin, että Mero yritti iskeä Jarrettille Shooting Star Pressin, mutta Double J väisti sen ja lukitsi välittömästi väistön jälkeen Meron Figure Four Leg Lockiin, josta Marc ei enää pakoon päässyt. Jep, Jarrett otti ottelusta voiton ja vieläpä puhtaan sellaisen!
Sitten olikin vihdoin illan pääottelun aika. WWF:n World Heavyweight -mestaruus. D-Generation X -PPV:n main event. Vuoden 1997 viimeinen matsi. "The Heartbreak Kid"
Shawn Michaels vastaan... vastaan... no höh, ensimmäisenä sisääntuloaan ei tehnytkään Shawnin vastustaja, vaan hän itse. Näin yleisöä onnistuttiin pitämään vieläkin jännityksessä. Lopulta, kun Michaels oli riisunut jokaisen korunsa, ylimääräisen vaatekappaleensa ja aurinkolasit pois häntä häiritsemästä, kuulutti kalju Howard Finkel ottelun olevan yksi yhtä vastaan -koitos. Luvassa ei siis ollut mikään monen miehen eliminaatio-ottelun tapainen slobberknocker, joskin slobberknocker siitä oli joka tapauksessa tulossa: Shawnin vastustajaksi kun paljastui
"Stone Cold" Steve Austin! Odotin tämän hurjan ottelun tapahtuvan ensimmäisen kerran vasta WrestleMania 14:ssä, mutta nähtävästi olinkin väärässä — ja hyvä niin! Kuten arvata saattoi, oli yleisö — minut mukaan lukien — aivan täpinöissään tämän surkean PPV:n hienolta vaikuttaneesta pääottelusta, eikä yleisöä tässä vaiheessa harmittanut yhtään se, ettei The Undertaker paininut tapahtumassa ollenkaan. Eniveis, lopulta fanit rauhoittuivat hetkeksi, ja kehäkellomies sai käskyn kilautella kelloaan. Hmm, miksi sen jutun nimi on kello. Mielestäni se voisi olla vaikka lautanen. No, ei sen väliä, sillä kehässä tapahtui jotain
hieman kehäkellomiehen ammattinimikkeen pohtimisen tärkeämpää settiä: Shawn Michaels ja Steve Austin olivat toistensa kimpussa käyttäen hyökkäyksissään, eivät ainoastaan potkuja ja lyöntejä, vaan myös sähköisiä heittoja, top rope -liikkeitä ja väkivaltaisia submission-vääntöjä. Myös kehän ulkopuolella käytiin, ja siellä vasta hienoja asioita tapahtuikin Austinin heitettyä HBK:n päin teräsportaita ja Chynan iskettyä Austinille pyykkinarun. Tuomari ei Shawnia tästä Chynan teosta diskannut, mutta Chyna kuitenkin koki rangaistuksen porttikiellon muodossa. Lopulta Michaels olikin siis ihan yksin väkivaltaista ja äärimmäisen nälkäistä vastustajaansa, Stone Coldia, vastaan yli kymmenentuhannen ihmisen chantatessa Austinin nimeä joulukuisessa yössä, keskellä Generals Motors Placen veristä näyttämöä. Vaan aivan kuten ilmoitus Shawnin vastustajasta tuli kuin kirkkaalta taivaalta, tuli myös ottelun lopetus sieltä samaisesta taivaalta: kesken Austinin hyvältä näyttäneen hallintaosuuden pääsi hallitseva mestari blokkaamaan "Stone Coldin" Stunner-yrityksen ja potkaisemaan tältä tajun kankaalle Sweet Chin Music -potkunsa avulla. 1... 2... 3, voitto Michaelsille, vyötä ei Austinille.</center>
1.
Brian Christopher def.
Mr. Aguila via pinfall — E+
2. ANGLE: Confrontation involving
Owen Hart and
Shawn Michaels — C+
3.
Steve Blackman def.
Sniper — D-
4. ANGLE: Brawl involving
Steve Austin,
Rocky Maivia and
The Undertaker — B+
5.
New Age Outlaws (c) def.
The Godwinns to retain the WWF World Tag Team titles via pinfall — C-
6.
Recon def.
Puke via pinfall — F+
7.
Owen Hart def.
8-Ball via submission — C
8.
Savio Vega def.
Ken Shamrock via pinfall — C
9.
Goldust def.
Faarooq via pinfall — C+
10.
TAKA Michinoku (c) def.
Jesus Castillo Jr. to retain the WWF Light Heavyweight title via pinfall — D-
11.
Thrasher def.
D-Lo Brown via pinfall — D+
12. ANGLE: Brawl involving
Road Warrior Hawk and
Triple H — D
13.
Triple H def.
Mosh via pinfall — C+
14. ANGLE: Confrontation involving
Chainsaw Charlie,
Kane and
Ahmed Johnson — C
15.
Jeff Jarrett def.
Marc Mero — C
16.
Shawn Michaels (c) def.
Steve Austin to retain the WWF World title — A*
Kokonaisarvosana: B+
Palautetta!
