Foorumiarkisto

"Goner" kirjoitti:
Tämä on ihan totta, että Murdoch ei välttämättä olisi silloin pärjännyt, vaikka olisikin sille ajalle sopinut paremmin. Toisaalta hänellä olisi ollut monta kertaa paremmat mahdollisuudet kehittyä. Mutta tällaisissa asioissa jätän suosiolla jossittelut väliin ja arvostan sitä kuinka piristävä tapaus Murdoch on nykypäivänä. Ja etenkin oli WWE:ssä randyortoneiden ja kennydykstrojen keskellä.

randyortonit? RANDYORTONIT?!

Toisin sanoen siis väität, että koska Trevor Murdoch on todella ruma ja plösö ihminen, hän on jotenkin painjana kiinnostavampi kuin Randy Orton, joka näkee vaivaa omasta ulkomuodostaan. Jos Randykin näyttäisi enemmän isältään, varmaan siinä tapauksessa hän nousisi omalla markitusasteikollasi.

Juu, ymmärrän kyllä, että viittasit noilla tuohon piristävään vaihteeluun, mutta jotain rajaa sentään. Jos olisit sanonut kennydykstrat ja lancecadet, olisin vielä hyväksynyt, mutta Orton on kuitenkin niin paljon karismaattisempi kuin mitkään 70-luvun halvat throwbackit.

"Jack DiBiase" kirjoitti:

"Goner" kirjoitti:
Tämä on ihan totta, että Murdoch ei välttämättä olisi silloin pärjännyt, vaikka olisikin sille ajalle sopinut paremmin. Toisaalta hänellä olisi ollut monta kertaa paremmat mahdollisuudet kehittyä. Mutta tällaisissa asioissa jätän suosiolla jossittelut väliin ja arvostan sitä kuinka piristävä tapaus Murdoch on nykypäivänä. Ja etenkin oli WWE:ssä randyortoneiden ja kennydykstrojen keskellä.

randyortonit? RANDYORTONIT?!

Toisin sanoen siis väität, että koska Trevor Murdoch on todella ruma ja plösö ihminen, hän on jotenkin painjana kiinnostavampi kuin Randy Orton, joka näkee vaivaa omasta ulkomuodostaan. Jos Randykin näyttäisi enemmän isältään, varmaan siinä tapauksessa hän nousisi omalla markitusasteikollasi.

Juu, ymmärrän kyllä, että viittasit noilla tuohon piristävään vaihteeluun, mutta jotain rajaa sentään. Jos olisit sanonut kennydykstrat ja lancecadet, olisin vielä hyväksynyt, mutta Orton on kuitenkin niin paljon karismaattisempi kuin mitkään 70-luvun halvat throwbackit.

Ihan puhtaasti ulkonäköön viittasin. Toki en väitä, etteikö Randy Orton olisi tylsä etenkin liikaa nautittuna. Murdoch ei varmaan toimisi Randy Ortonin paikalla, mutta ei tarvitsekaan, vaan arvostelen painijat sen mukaan miten he oman roolinsa hoitavat. Ei Bob Orton ollut paljon kiinnostavampi persoona, mutta toimi niissä rooleissaan missä oli eli täytti oman paikkansa. Randyn kohdalla tuo on ihan mielipidekysymys, joten en enempää saarnaa.

Et tietenkään huomioinut, että kehuin Lugeria ja vieläpä erityisesti siksi kun toimi sellaisena kuin oli, eikä olisi ollenkaan toiminut Murdoch-lookilla. Enkä siis ihannoi Luger-lookia sen enempää kuin Orton-lookiakaan.

Sijat 61-70:


70. Hydra
Godzilla, radioaktiivisessa säteilyssä syntynyt jättiläismäinen mutanttilisko. Hydra, Chris Heron ja Mike Quackenbushin tuottama painija, joka asuu Pedon mahassa ja omaa harvinaisen miehekkään olemuksen ja kropan. Sanoisin, että tuleva sukupolvi tulee puhumaan Hydrasta samalla tavalla kuin me Godzillasta, King Kongista ja Titanosauruksesta. Hydrasta tulee maailmanlaajuinen megahitti ja seksisymboli. Hänestä tullaan tekemään satoja eri elokuvia, animaatioita ja sarjakuvia, koska hän on vain sattuu olemaan niin mahtava. Tällä hetkellä hän on vain Chikaran yksi kiinnostavimmista ja hauskimmista painijoista, mutta tulevaisuus on sitäkin valoisampi. Valitettavasti Hydran massa on viime aikoina pienentynyt huomattavasti, vaikka se on ihan ymmärrettävää, itsekin olisin äärimmäisen surullinen, jos joutuisin eroamaan Mantiksesta, enkä varmasti kävisi salilla. Onneksi Hydrassa on vielä enemmän miestä kuin Scott Hallissa ja hankki massansa takaisin, mutta nyt Leonard F. Chikarason, itse Director of Lame, syyttää Hydraa kiellettyjen aineiden käytöstä. Pyh, kateellisten panettelua sanon minä.


69. Kung-Fu Chicken Noodle
Yhtenä synkkänä ja myrkyisenä yönä, kantonilainen työskentelijä oli murtunut Y2K -kriisin takia ja yritti itsemurhaa. Hän kuitenkin epäonnistui ja putosikin kananuudelikattilaan. Tämän ansiosta hän sai supervoimia ja kananuudelitölkin suojukseksi. Hänestä tuli jokaisen miehen, naisen ja kaijun suurin painajainen. Painajainen, joka kantaa nimeä Kung-Fu Chicken Noodle. Hän on tappanut tähän mennessä vähintään kaksi epäonnekasta kaijua, Club Sandwich ja Midori No Kaiju olivat heidän nimensä. Club Sandwich sai surmansa ylisuuresta hammastikusta ja Midori No Kaiju teurastettiin lihaveitsellä. Kung-Fu Chicken Noodlea pidetäänkin maailman vaarallisimpana kaijuna ja hyvästä syystä. Hänen tölkkinsä on petollisen liukas ja hänen fysiikan lakeja uhmaava tanssinsa on vienyt monelta mielenterveyden, joten olkaa varuillanne, kun katsotte sitä.


68. Kevin Steen
Steenin yksi suurimpia vahvuuksia on se, että häneen voi samaistua erittäin helposti. En pysty ainakaan itseäni vertaamaan johonkin kehonrakentajaan tai Kenta Kobashin tapaiseen Übermenschiin. Steen näyttää siltä kuin hän olisi katsomosta napattu random fani. Ruma parta, iso maha, suuri suu ja naamakin on kuin yläasteelaisella koulukiusaajalla. Jotkut näkevät nämä asiat tietenkin negatiivisina, itsekin näkisin, jos Steen ei osaisi vetää rooliaan kunnolla alusta loppuun. Heelinä Steen saa kusipäisyysmittarin lyömään punaista ja sen lisäksi hän on erittäin pelottava. Itse ainakin olisin hyvin huolestunut omasta hyvinvoinnistani, jos joku uhkaisi masturboida kuolleen ruumiini yllä. Naamana Steen on koulun suosituin poika tekemällä pilaa muista painijoista ja olemalla muuten vain hauska. Kehässäkin Mr. Wrestling on keskivertoa parempi ja omaa luultavasti tällä hetkellä bisneksen komeimman moonsaultin. Tekisi mielummin sitä, eikä Swantonia.


67. Terry Gordy
En ole Fabolous Freebirdsien suurin fani, koska pidän Michael Hayesia yhtä miellyttävänä kuin juurihoitoa, enkä ole Gordya oikein missään muualla nähnyt kuin Japanissa, joten sen takia melko alhainen sijoitus, vaikka taitojen perusteella hän voisi olla helposti viidenkymmenen parhaan joukossa. Jos vuoden päästä kysyttäisiin uudelleen, niin uskoisin sijoittavani Gordyn huomattavasti ylemmäs. Isoksi mieheksi hän käytti loistavasti hyödykseen voimaansa ja kokoaan ja karismaakin häneltä löytyi mukavasti. Gordylta olen pääosin nähnyt vain tag-otteluita, joissa hänellä oli parina joko Stan Hansen tai Steve Williams. Muutaman singles-ottelun olen myös nähnyt, enkä ole joutunut pettymään kertaakaan. Singles-otteluja tulen varmasti näkemään ainakin jonkin verran lisää, kunhan pääsen vain tuossa Triple Crown -kokoelmassani hieman eteenpäin.


66. Aja Kong / Erica
Kong koulutti itsensä All Japan Women's Pro-Wrestling -promootiossa ja oli monessa mukana, kunnes hän teki merkittävän esiintymisen SummerSlamissä vuonna 1995. Hän paini myös Rawissa kaksi kertaa voittaen molemmilla kerroilla ja toisessa ottelussa hän mursi Chaparita Asarin nenän. Kongista yritettiin rakentaa WWF Women's -mestaruuden haastajaa ja hän olisi saanut mahdollisuuden otella mestaruudesta vuoden 1996 Royal Rumblessa, mutta silloinen mestari Alundra Blayze erotetttin ja vyö otettiin pois käytöstä. Kong on yksi kaikkien aikojen brutaalein, stiffein ja voimakkain joshi, joka on dominoinut naispainia eri puolilla maailmaa. Hänellä on tilillään kaksi viiden tähden ottelua Wrestling Observer Newsletteriltä, hänellä on kaksi Japan Grand Prix -voittoa ja hänet valittiin vuonna 1998 AJW Hall of Fameen. Jo pelkät meriitit kertovat, että ei ole mistään pikkutekijästä kyse ja ottelut sen viimeistään todistaa. Fear the Uraken.


65. Hard Gay
Dōmō Hādogei dēsu! Japanilaisen koomikon Masaki Sumitanin luoma hahmo Hard Gay kuuluu huumoriosastoon ja onkin yksi lajinsa viihdyttävimmistä painijoista. Painitaidot eivät ole kovin hääppöiset, mutta ei sillä ole mitään väliä tuleeko sieltä viiden tähden klassiko vai ei, koska HG on viihdyttäjä, eikä ole pettänyt minua siinä kertaakaan. Ajattelin aluksi ottaa myös Razor Ramon Sumitanin partnerin, Makoto Izubuchin eli Real Gayn listaan mukaan, mutta hän jäi sitten ulkopuolelle, mutta nyt olen hänenkin painimisiaan nähnyt enemmän ja olen häntäkin alkanut arvostaa enemmän ja enemmän. Seuraavana vuonna pitää kyllä aloittaa Hustlen ja parin muun japanilaisen promootion seuraaminen kunnolla. Vaikka HG ja RG ovat loistava parivaljakko, he eivät silti pärjää painihistorian homoimmalle tag teamille, Christopher Street Connectionille.


64. Megumi Kudo
Kudo aloitti uransa All Japan Women's Pro-Wrestling -promootiossa, mutta hän ei menestynyt siellä ja liittyi myöhemmin vallankumoukselliseen promootioon, mistä hänet tunnetaan nykypäivinä kaikista parhaiten, FMW:hen. Kudo taisteli tiensä FMW:n naisten divisioonan huipulle ja hän on tänä päivänä vieläkin yksi tunnetuimmista naispainijoista Japanissa. Tätä edesauttoi ainakin myöhemmin Kudon kuuluisa liike Kudome Valentine. Kudo paini kaikentyylisissä otteluissa, mutta hänet muistetaan parhaiten brutaaleista hardcore -otteluista. Kudo oli todellinen Queen of Hardcore, mutta hän ei kuitenkaan ollut ainoastaan loisteputkien läpi hyppivä, asuntoautossa asuva punaniska mukahardcore Mickie Knuckles vaan hän oikeasti osasi jotakin. Eikä vain jotakin vaan aika paljonkin.


63. Minoru Tanaka
Minoru oli ennen shooter, mutta hän koulutti itsensä Yoshiaki Fujiwaran huostassa ja aloitti painiuransa virallisesti vuonna 1994. Minoru paini uransa alussa muun muassa Fujiwara Gumissa, Big Japanissa ja Universal Lucha Libressä. Vuonna 2000 hän liittyi New Japaniin, missä hän voittanut IWGP Junior Heavyweight -mestaruuden neljästi ja vuonna 2006 hän voitti Best of the Super Juniors -turnauksen. Meriitteihin vielä lisätään se, että Wrestling Observer Newsletter äänesti hänet vuoden 2001 parhaimmaksi tekniikkapainijaksi. Nykyään hän painii New Japanissa pelkkänä Minoruna ja hän on osana Shinsuke Nakamuran RISE -stablea. Minoru on poikkeuksellisen karismaattinen japanilaiseksi ja hänen promonsa ovat hauskaa katseltavaa, vaikka en japanin kielestä mitään ymmärräkään. Liikearsenaali on täynnä hienoja liikkeitä, kuten molemmat Minoru Specialit, Santa Monica Pier ja Teramae 485. Ottelutkin ovat lähes poikkeuksetta loistavaa katseltavaa ja viihdyn niiden parissa erittäin hyvin.


62. Rey Mysterio Jr.
Mysterion sijoittaminen oli minulle aikamoinen urakka, koska hän on sellainen painija, johon kadotin mielenkiinnon moneksi vuodeksi, kunnes se palasi vähän puskista, kun aloitin Ultimo Dragonin vanhoja otteluja katsomaan ja siellä yksi Mysterion ottelu ja olin jälleen myyty. Mysterio oli ensimmäisiä suosikkejani, kun aloitin painia seuraamaan ja hän olikin luultavasti ensimmäinen kunnon suosikkini. Tietenkin häpesin tätä, koska Mysterio ei enää kiinnostanut ja moni häntä täällä bashasi. Mysterio on kuitenkin kiistämättä yksi aikojen hyppypavuista, eikä sitä kenenkään kannattaisi alkaa kiistämään, vaikka ei hänestä pidäkään. Kun katsoo Mysterion vanhoja otteluita, niin näkee, että hän teki aina jotain uutta joka ilta. Innovaation kuningas, eikä ole ihme, miksi tämän päivän yksi parhaimmista indy-painijoista, Mike Quackenbush, on ottanut hänestä paljon oppia. Itse pidän kuitenkin ainakin neljä luchadoria häntä parempana(?) ja kiinnostavampana, joten sen takia aika alhainen sijoitus, vaikka taitojensa perusteella voisi olla 50 sijaa ylempänä.


61. Christian Cage
Christian on rehellisesti sanoen koko paketti. Karismaa löytyy niin paljon, että häntä on kutsuttava sen takia kyseisen luonteenpiirteen kapteeniksi, mikkitaidot ovat kultaakin arvokkaammat, heelinä mies on vähintääkin loistava ja painitaidot ovat keskivertoa paremmat. En vain ole koskaan ymmärtänyt miksi, oi miksi, hänestä ei tehty ME-painijaa WWE:ssä. Siis, hän on parempi räppäämään kuin Cena, hänellä on pienempi nenä kuin Hopla Hoolla, hänellä on enemmän karismaa Batistalla ja niin edespäin. TNA:ssa hän jaksoi kiinnostaa, kun hän oli heel ja Christian Coalition oli hänen ympärillään, mutta nykyään hän ja koko TNA eivät vain jaksa kiinnostaa. En tiedä oikeastaan Christianin nykyisistä kommelluksista mitään ja niin on ehkä parempi. Sen takia sijoitus onkin laskenut hieman viime kertaisesta, mutta se on aina valmis nousuun, kunhan Christian tekisi jotain sellaista, mikä kiinnostaisi minuakin.

Macheten listalla pääsi yllättämään Kevin Steenin sijoitus. Olisin odottanut miestä monta kymmentä sijaa ylemmäs ja varsinkin Japanilaisten naisten, Rey Mysterion sekä Christianin sijoittaminen hänen edelleen ihmetytti. Toisaalta hyvä että tulee väliin näitä yllätyksiäkin. Hyvää tekstiä jälleen, Supan ja Cocan listojen jatkoja odotellessa...

Painijoita kirjatessani huomasin perhanan ison virheen listani numeroissa ja se sekoitti sijoitukset melko pahaan jamaan. Jouduin poistamaan The Rockin tuolta yhdestä välistä kokonaan ja postauksen viimeinen sijoitus loppuu nyt aina tasalukuun. Pyrin korjaamaan loputkin virheestäni tällä postauksella.

100. D-Von Dudley
99. Raven
98. Kaz
97. James Storm
96. Jay Lethal
95. Abyss
94. Booker T
93. Psichosis
92. John Cena
91. Scott Steiner
_______

90. Bubba Ray Dudley
89. Monty Brown
88. Randy Orton
87. K-Ness
86. Delirious
85. Shannon Moore
84. BxB Hulk
83. Worker Ant
82. Kane
81. Rhino
80. Tommy Dreamer
________

79. Eddie Kingston
78. Undertaker
77. Roderick Strong
76. Jeff Jarrett
75. Tim Donst
74. Goldust
73. Goldberg
72. Go Shiozaki
71. Nigel McQuinnes
70. Pelle Primeau
_________




69. Vampiro
- Vampiro on minulle pääosin tuttu WCW-ajoiltaan, jlloin mies taisi olla helposti parhaimmillaan ja mielenkiintoisimmillaan. WSX’n aikaisesta Vampirosta en saanut paljoakaan selvää, mutta tästä 90-luvun herrasta pidin tolkuttoman paljon. Gimmick oli loistava, mutta kuten Frebix aiemmin mainitsi, että se annettiin ehkä väärälle henkilölle. Tälle vaitteelle esitän puolikkaan vastaväitteen, sillä markitukseni pyyhkäisee tuollaisen pikkuseikan ylitse helposti.
Vampiro oli hyvinkin menevä kehässä. Otteet olivat varmoja ja nopeita. Liikkumisen sulavuus kattoi koko paketin mahtavaksi midcard-hemmoksi muiden loistavien kevyempien painijoiden vierelle ja sai Vampiron näyttämän vähintään WCW’n parhaimmistoon kuuluvilta lightweight painijalta.




68. Brock Lesnar
- Lesnar taisi olla yksi niistä ensimmäisistä suosikeistani. Miehessä oli jotakin, mitä Hulk Hoganit ja kumppanit eivät tarjonneet, nimittäin voiman ohella loistavasti toimivaa nopeutta ja ketteryyttä. Lesnar toimi erinomaisen hyvin kerta toisensa jälkeen Main Event taistoissa Kurt Anglea, Big Showta ja esimerkiksi Eddie Guerreroa vastaan. Näistä suosikkini oli feudi Kurt Anglea vastaan, sillä tässä oli pääosin kyse juuri siitä, kumpi oikeasti olisi parempi kehässä ja kumpi poistuisi suurena iltana vyötäisillään WWE mestaruus. Päällimmäisenä miesten taitoista tulee mieleen Iron Man ottelu, jolle uhrattiin muistaakseni koko SmackDownin esitysaika. Olihan ottelu jälkikäteen ajatellen huikea ja lopetus yllätyksellinen, mutta alku oli todella tylsää katseltavaa kun Lesnar pakoili Anglea lähes kymmenen minuutin ajan. Noh ei anneta pikkuseikkojen vaikuttaa, sillä Lesnar oli ja tulee olemaan myös MMA-maailmassa yksi aikojensa parhaita.




67. Claudio Castagnoli
- Claudioo! Claudioo! Claudioo! Näitä chantteja kuulee promootioissa ympäri Yhdysvaltain loistavan maan lähes jokaisessa tapahtumassa. Yleisö yksinkertaisesti rakastaa tapaa, jolla Castagnoli viihdyttää heitä. Itse olen vain yksi fani muiden joukossa ja saan suurta mielihyvää Claudion jaellessa Upper Cutejaan yleisön mylviessä tämän ympärillä ’hey’- huutoja. Double C ei välttämättä ole kaikista painijoista viihdyttävin kehässä, mutta ei jää paljoakaan jälkeen kaiken maailman Takeshi Morishimoille, sillä hänen monipuolinen liikevalikoimansa antaa kerta toisensa jälkeen loistavan elämyksen. Hän osaa totisesti tuode omanlaista kiinnostustaan otteluihin ja pystyy helposti kaikenmaailman ihmesuorituksiin. Mies on todella haluttu indypiireissä ja olen nähnyt häntä lukuisissa promootioissa vakiokasvona ja satunnaisia vierailuja hän tekee niitäkin useammissa lafkoissa, enkä yhtään ihmettele miksi.




66. Jig(g)saw
- Itse pidän kyseistä kaveria enemmänkin joukkuepaini parhaimmistoviihdyttäjäni, mutta Jiggsaw menee erittäin hyvin myös singleuran loimussa. Melko monipuolista all-round meininkiä levittävä Jiggsaw on erittäin kuumaa kamaa esimerkiksi opener-otteluissa, jolloin yleisön saa kaikista parhaiten hereille nopella meiningillä ja sen tämä heppu osaa paremmin kuin lähes kukaan. Spotteja, taitopainia, lisää spotteja, lisää taitopainia, lennokasta hyppelyä ja lopetus ottelulle. Kaikki hyvän viihdyttyjän tarpeet samassa kaverissa. Saisi tehdä tuttavuutta isompienkin kuvioiden kanssa, eikä junnata kerrasta toiseen siellä midcard-osastolla, mutta kunhan nousu ei tapahtuisi ihan tuosta vain.




65. Lita
- Sanokoot kuka tahansa, mitä tahansa, pidän Litaa kaikkien aikojen viihdyttävimpänä ja värikäimpänä naispainijana. Tässä tytössä on jotain, mikä saa hänet hohtamaan Hardy Boyzien aikaisten itse Hardyjen lailla. Hän otti osaa hyvin tähän tyyliin ja veti loistavia otteluita muun muassa Trishiä vastaan. Pieni ruiskaus karismaa jo tuon mahtavan hahmon päälle olisi tehnyt tästä ylivoimaisesti mahtavimman divan koskaan. Vaikka viihdyttävyys oli jo lähes sataprosenttista tavaraa, oli jotain uuvuksissa, mutta silti. Lähes täydellinen diva.



64. Rob Van Dam
- Mr. Pay Per View, Mr. Money In The Bank, Mr. Monday Night, Mr. Extreme, Mr. Rob Van Dam! RVD on niitä tapauksia, jotka viihdyttävät sille urheilullisuudellaan, sekä yksinkertaisuudellaan tuoda jotakin osa-aluetta esille. RVD pystyi olemaan lennokas ja taitava high flyer, mutta itse otteluissa hänestä tuotiin esille tämän loistavaa jalkojen käyttö tapaansa ja muutamia loisteliaita heittojakin nähtiin. Mutta mutta… Ne jalat olivat jotakin aivan uskomatonta. Loistava ponnistusvoima, mahtavat potkut ja atleettisuus oli lähes ainoastaan niiden ansiota. Van Dam nousi tasan kaksi kertaa lajin huipulle ja ensimmäinen kerta ikävä kyllä tyrittiin. Feudin Triple H’ta vastaan päätös olisi ollut huikea, jos Rob olisi saanut HHH’n mattoon ja tuhansien fanien huutaessa tämä olisi ponnistanut ilmaan painovoimaa uhaten ja suorittanut perille viiden tähden Frog Splashin. Näen hyvinkin mahdollisena ideana, että RVD palaisi vielä joskus painikuvioihin. (Tosin hänen myspacessaan mies kertoo välillä juhlivansa ehkä liiankin railakkaasti ja pilven käyttöäkin mies harrastelee harva se kerta, joten sen puolesta on ehkä parempi jättää miehen muisto lepäämään rauhassa painin osalta.



63. El Hijo Del Ice Cream
- Noniin! Nyt puhutaan niistä gimmickien ja koko CHIKARAn aateleista, kun otetaan esille Ice Cream- joukkueen osaavampi osapuoli. Tarkoituksenani ei ole todellakaan väheksyä Ice Cream Jr.’n taitoja millään lailla, mutta itseäni kiinnostaa omalla tavallaan paljon enemmän tämän miehen toilailut. Kuten Machete sanoi, on hän lähes kaikessa nuorempaa ystäväänsä askeleen edellä, mutta silti katson hyvin mielelläni heidän työskentelyään joukkueena.



62. Lince Dorado
- Doradosta tulee jonkin kummalisen syyn takia mieleeni Tiger Maskit, vaikka ottelutyylit toisistaan jonkin verran poikkeavatkin. Ottelutyylinään luchadorepainia ylläpitävä Dorado on sinänsä yksi mukavimpia painijoita katsella kehässä, sillä miehessä on sitä jotain niiden hienojen hyppyjen lisäksi, mitä esimerkiksi RVD’ltä ja kumppaneilta ei saa. (RVD siis ei ole luchapainija) Buukkausryhmä osaa käyttää hyväkseen miehen taitoa olla altavastaajana ja yleisön suosikkina, jota en yhtään väheksy tai ihmettele. Onhan Dorado sentään värikkäimpiä ja osaavimpia hahmoja vähään aikaan. Miehen Shooting Star Pressissä on jotain samaa kuin Billy Kidmanin vastaavassa, joka on todella hyvä asia, sillä Kidman suoritti liikkeen täydellisesti. Tuskin kestää kauaakaan kun tämä mies on valmis isompiin piireihin, ja nämä varakkaammat herrat alkavat kiinnostua Doradosta enemmän.



61. Fire Ant
- Seuraavaksi mielestäni se toisiksi paras hahmo The Colony- ryhmän hauskoista muurahaisista. Fire Anthan pääsi voittamaan Young Lion’s Cupin ja sai näin varmaankin enemmän näkyvyyttä stablelleen ja ennen kaikkea itselleen, mutta Soldier Antin ohitse en häntä rankkaisi missään nimessä, sillä tämän gimmickiä pääsee hyödyntämään kaiketi paremmin kehätoimissa. No joka tapauksessa osaa Fire Ant pienestä kehä kokemuksesta huolimatta nostaa esille joukkuepainin merittävyyttä ja pystyy upeisiin suorituksiin. Gimmick tuntuu olevan luontva osa herran roolia CHIKARA’n kehissä ja uskoisin, että ilman vankkaa pohjustusta Colonyn jäsenenä ei Fire Antkaan tulisi koskaan saamaan yhtä suurta roolia missään muuallakaan, sillä kehässä hän on vain hiukan keskivertoa ylempänä. Ei siinä mitään, sillä minä pidän koko joukkueesta ja ennen kaikkea heidän tyylistään kehässä.

(Tosin hänen myspacessaan mies kertoo välillä juhlivansa ehkä liiankin railakkaasti ja pilven käyttöäkin mies harrastelee harva se kerta, joten sen puolesta on ehkä parempi jättää miehen muisto lepäämään rauhassa painin osalta.

Mitäh, käyttääkö RVD pilveä? Enpä olisi häiskästä uskonut. Eipä tosiaan taideta sitten tulla enään näkemään Van Damia kesässä, joka on kyllä sääli. Itsekin diggailin kovasti miehen otteista aikoinaan, ja oli yksi merkittävä syy, miksi ylipäätään aloin wrestlingeitä seuraamaan.

"Fortunate Son" kirjoitti:
Eipä tosiaan taideta sitten tulla enään näkemään Van Damia kesässä, joka on kyllä sääli.

Tällähetkellä miestä kyllä voi ajoittain nähdä ainakin italialaisen NWE:n (Nu-Wrestling Evolution) kehissä. Tiedä sitten kuinka pysyviä näyttäytymisiä tulee siellä tekemään.

Tällähetkellä miestä kyllä voi ajoittain nähdä ainakin italialaisen NWE:n (Nu-Wrestling Evolution) kehissä. Tiedä sitten kuinka pysyviä näyttäytymisiä tulee siellä tekemään.

Kappas keppanaa. Täytyypi ottaa selvää jos noita jostain voi katsoa/latailla.

Mitäh, käyttääkö RVD pilveä? Shocked Enpä olisi häiskästä uskonut. Eipä tosiaan taideta sitten tulla enään näkemään Van Damia kesässä, joka on kyllä sääli.

Täh? Miksi pilven polttaminen estäisi painimisen? Paul Bearer poltti jointin ennen lähes jokaista esiintymistään Undertakerin managerina, sillä se sai hänet sopivaan tilaan. Sabu ja RVD ovat poltelleet varmaankin kohta vuosikymmeniä, ja sitä tekee takuuvarmasti moni muukin. Marihuanasta ei edes saa WWE:n Wellnes Policy -systeemissä minkäänlaista varoitusta, vaan ainoastaan sakot. Tuohan tarkoittaisi samaa kuin se, että väittäisi Randy Ortonin olevan kykenemätön painimaan, sillä mieshän polttaa tupakkaa. Suunnilleen sama vaikutus on tupakalla ja ruoholla (tupakalla pahempi).

"enska" kirjoitti:
Tuohan tarkoittaisi samaa kuin se, että väittäisi Randy Ortonin olevan kykenemätön painimaan, sillä mieshän polttaa tupakkaa.

Niin, tai oikeastaan se olisi sama kuin väittäisi ettei kukaan painija ikinä painin historiassa olisi pystynyt painimaan. Kaikki historian parhaat painijat ovat olleet pahimman luokan narkkareita, ja painivat aina vaikutuksen alaisena, se nyt vain on kylmä fakta. Sanoipa Lesnarkin tuoreessa haastattelussa, että oli niin pilvessä ja lääkkeissä, ettei muista kahden vuoden WWE-urastaan juuri mitään. Puhumattakaan millaista se oli 70- ja 80-luvuilla.

Tuo Jackin mainitsema Lesnar haastattelu oli kyllä melkoisen mielenkiintoinen, itse kun olin pitänyt miestä kuitenkin vähän näistä päihteistä puhtaampana. Mutta siis kuinka ihmeessä voi nollata vodkalla ja kipupillereillä kaksi vuotta elämästään? Taitolaji. Lesnarista puhe sitten myöhemmin tällä listalla.

Ja Coca, kun tulit näistä asioista niin yleisenä loukkauksena sinulle herjaamaan, en pysty käsittämään miten listaltasi löytyy jotain Vampiroja ja Goldbergejä, joista ensimmäistä kehtaat sanoa vielä hyväksi painijaksi. Kun kerran ihan vaan rupesit puhumaan että se on sinulle loukkaus jos Rikishi on jonkun Misawan edellä, niin voisit oman listasi epäkohtia seurailla. Ei tämä tietenkään provona, ihan vaan sivunoottina.
Vampiro on paska painija, yksi hate-listani kärkimiehistä Ken Kennedyn, Chavo Guerreron kanssa. Painijana naurettavan hidas, kankea, ja epävarma, ehkä huonoimpia sellaajia jota olen ikinä nähnyt, ja yleensäkkään en ole ikinä nähnyt viihdyttävää ottelua Vampirolta. Ehkä jos Ric Flair olisi miestä kantanut niin sitten.

Mutta kuitenkin, aasinsillasta voisi omaa listaa jatkaa hiljalleen.
Tässäpä vielä sijat 61-100


60. Dean Malenko
Dean Malenko on sellainen painija, jonka hypetyksen ymmärrän, mutten ihan täysin kuitenkaan ole hengessä mukana. Kyllä minä ihan pidän katsoa Malenkon otteita, mutta tunteen ja markituksen puolesta en ole ihan ykkönen tämän henkilön otteluita katselemaan. Toki, mies on loistava tekniikkapainija, ehkäpä omassa henkilökohtaisessa Top-5:ssä, tai vähintään Top-10:ssä, lisäksi kehässä hyvin monipuolinen. Puhutaan nyt henkilöstä joka on kuin Mike Quackenbush. Varmasti lempinimien samuudella on jotain tekemistä asian kanssa, mutta siis molemmat juuri painijoina todella teknisiä, ja painitietoisuudeltaan yleisesti todella asiantuntijoita. Liikkeissään Malenko osoittaa sellaista tiettyä sulavuutta, liikkeiden jatkumoa jotta otteluita on oikeasti miellyttävä seurata, oli vastustajana kuka tahansa. Mennäänpä nyt kuitenkin sille linjalle miksei Malenko olekkaan se minun paras ikinä.. Malenko on sellainen jätkä, joka edustaa puhdasta urheilullisuutta, mies on karisman musta-aukko. Painii vain painijakseen, eikä ole kykenevä melkeinpä mihinkään muuhun. Tätä voidaan kutsua vaikkapa Lance Storm -syndroomaksi. Mies on puhdas atleetti, joka ei sovi vapaapainin viihde-formaattiin. Malenkon olisi pitänyt syntyä pari vuosikymmentä aikaisemmin, ja käydä vetämässä jotain puolishootteja Lou Theszien ja Verne Gagnejen kanssa.


59.Jack Brisco
Taitavan teknisellä linjalla mennään vielä tämän sijoituksen verran. Syy miksi Jack Brisco on näinkin alhaalla, on siinä että miehestä pitäisi kaivaa esille lievästi enemmän materiaalia jotta pystyisi hänet ylemmäs rankkaamaan. Tämä ei ennen listan tekoa kuitenkaan toteutunut, joten tässä sitä ollaan. Loistava tekninen painija, kunnioitettava ura NWA-mestarina, sekä hyviä suorituksia vaikkapa Japaninmaallakin. Aloin ihan vaan Jackiin tutustua vasta kesän aikana, kun tuo vanhempi materiaali alkoi tarttua enemmän haaviin, ja tykästyin melkoisen nopeasti. Pidän miehen herrasmiesmäisestä ja teknisestä painityylistään melkoisen paljon, ja kun vertaa vaikkapa Dean Malenkoon, löytyi Jackilta ainakin minun silmissäni melkoisen paljonkin karismaa, ja mies toimi loistavasti facena. Todennäköisesti minun pitäisi etsiä lisää enemmän noita Briscon mestaruuskauden otteluita ja muutenkin vähän vanhempaa materiaalia, mutta katsotaan nyt josko kaikessa kiireessä edes moista ehtii...Sillä aikaa jätetään mies tänne puolenvälin paikkeille.


58. Goldust
Yksi pimeimpiä mutta samalla siisteimpiä hahmoja koko vapaapainin historiassa, piste. Loistava Gimmick, se asia mikä erotti Dustin Rhodesin omaksi itsekseen, eikä mies menestynyt vain isänsä varjolla. Se on Goldustissa se asia mitä melkeinpä eniten kunnioitan. Toki miehen ura alkoi ihan vaan Dustynpoikana, mutta Dustin onnistui itse irtautumaan siitä, ja loi itsestään lähes uniikin ja legendaarisen hahmon. Tässä vaiheessa on hyvä huomauttaa että ymmärrän kuinka käsikirjoitustiimillä oli varmasti jotain tekemistä hahmon kanssa, mutta silti. Painijana tämä jätkä ei olisi mitään, eikä todellakaan pääse listalle meriitteinään pelkästään jotkut Dustin Rhodes ajat, vaan se hahmo on sitä mikä miehestä teki loistavan. Kuten sanoin, painijana keskiverto, kyllähän se brawlaus ihan hyvin sujui, mutta päähuomio keskittyi kuitenkin tähän perverssiin, outtoon hahmoon, joka toimi todella loistavana ja pimeänä heelinä joskus 'Dustin WWE-uran alkutaipaleilla. Kyseessä on ehkä wrestlecrapein hahmo ikinä joka on onnistunut muotoutumaan oikeasti hyväksi ja toimivaksi. Helpot perusteet näin ollen, kyllä mies minjun listalleni kuuluu.


57. Low Ki
Low Ki on niitä jätkiä joita markitin melkoisen paljonkin kun rupesin indyihin kääntämään päätäni. Eipä se vieläkään hirveästi ole sinnepäin kääntynyt, mutta sanottakoon että mies oli sillloin ainoa Christopher Danielsin kanssa joista indyissä oikeasti jaksoi kiinnostua. nykyään siihen on tullut Chikara, mutta silti. Karnevaali-indyt eivät todellakaan vieläkään kiinosta pahemmin. Se kuitenkin mikä herätti huomioni vaikkapa juuri Low Kita kohtaan, oli miehen tyyli. Eipä juuri muuta. Melkoisen karismaton heppu, kuulemma hyvin vaikea mies backstagella, eikä juurikaan ole mitään merkittävää tehnyt. mutta ne potkut ja muutenkin se taistelulajeihin pohjautuva painityyli on jotain mikä heittää miehen tänne. Todella teräviä ja stiffejä iskuja, siistejä lukkoja ja jopa muutamia kivoja loikkia. Ei mitään muuta. Danielsin kanssa kuitenkin merkittävä tekijä omassa vapaapainin katsomisessani.


56. Chris Candido
Candido oli loistava heel. Yksi vahvoista suosikeistani, ja hieno esikuva nykyajan pelkuri-heeleille. Chris omistautui ja loi vahvan ja hyvin toimivan pelkuri-hahmon, ja ihan oikeasti veti rooliaan siinä kuinka monet pelkuriheelit olisivat jääneet ottamaan turpaan, käytti Candido kaikki keinonsa päästäkseen ottamaan ihan vaan jalat alle ja juoksemaan karkuun. Loistavaa materiaalia kyllä. Painijana ihan hyvä, ei mitään kovinkaan mainitsemisen arvoista kuitenkaan. Pidin lähinnä juuri siitä miten mies veti roolia kehässä, vaikkapa juuri myymisen ja tarinankerronnan puolelta. Ei mikään ihme että joukkoon mahtuu vielä yksi loistava blondi-heel. Viihdyttävä, muttei loppujenlopuksi ihan kuitenkaan niin erikoinen jamppa.


55. Fit Finlay
Yksinkertaisesti Finlay on mukana koska pidän brawlaajista. Ja Finlay on yksi sen kategorian parhaimmista, joten miksi ei. Tässä on niitä miehiä jotka vain tulevat kehään tappelemaan, ja ottamaan voiton nyrkeillä, sitkeydellä ja ihan vaan tahdonvoimalla. Tällaista on mukava katsoa sopivissa määrin, varsinkin kun otetaan vielä huomioon kuinka paljon teknistä osaamista ja kokemusta Finlaylta löytyy tältä alalta. Mies pärjäsi loistavasti myös ihan vaan teknisellä puolella, joka loi vahvaa monipuolisuuden tunnetta. Lisäksi hänessä on kuitenkin selvää viihdyttäjän henkeä ja karismaa, joka estää miestä näiltä davetaylor/lancestorm -oireilta. Ei sillä, kyllä löytyy monia jotka olevat miestä joka alueella parempia, mutta ehkäpä sen takia Finlay ei korkeammalle nousekkaan. Kelpo viihdyttäjä, hyvä painija, ja rutosti asennetta. Tämä riittää näin pitkälle.


54. The Iron Sheik
Kun kerran kolmisen sijaa sitten mentiin teknisesti todella taitavalla linjalla, ollaan nyt hypätty sekpoäiden vaunuun. Ensin Goldust ja sitten vielä Iron Sheik. Tällä kertaa kyseessä vaan ei ole gimmick. Toimii loistavasti sarjassamme Koloffit ja Volkoffit. Sheikin rooli oli siis se perus ulkomaalainen pahis, ja kun kerta oltiin Hogania luomassa, heitettiin maaksi Iran(?), tai muutenkin yleensä jokin arabimaa, Neukut kun oli jo lyöty varmaan pariinkin otteeseen. Mutta kuten sanoinkin, pidän tällaisista hahmoista, joten miksei? The Iron Sheik oli vielä selvästi näistä ulkomaalaisheeleistä se karismaattisin ja ehkäpä se toimivin. Yhtään painitaitoja vähättelemättä. Pidän Sheikin painityylistä,vaikkei tietenkään kyse mistään pioneerista yhtään missään olekkaan, mutta silit on miehen otteluita ihan viihdyttävää katsella. Ja voi pojat minkälainen mies onkaan kyseessä kehän ulkopuolella. Sheikin toilailuihin ja puheisiin ei ikinä voi tylsistyä, kuuluu samaan kategoriaan kuin Whacko Warriorin yliopisto-luennotkin.


53. John Bradshaw Layfield
JBL on ehkäpä nykyrosterin yksi karismaattisimmista ja mikkitaitoisimmista painijoista, on ollut sitä jo pitkän aikaa. Vaikkakin ehkäpä backstage-kiusaaja ja melkoinen ääliö kehän ulkopuolella, löytyy miestä kohtaan kuitenkin vahvaa markitusta. JBLn viihteellinen lahjakkuus korvaa helposti miehen puutteet painin osalta. Mies on loistava heel, ja pystyy vetämään helposti monenlaista roolia niin kehässä kuin mikissäkin. JBL:ssä on jotain sellaista alkuperäistä ilkeyttä ja asennetta joka paistaa välillä läpi hyvin vahvasti, ja siitä minä pidän melko paljonkin. Painitaidoiltaan ehkä hieman aliarvostettu. Toki, joustava kuin kuusi ja yhtä nopeakin, mutta JBLn taidot löytyvät lähinnä psykologiselta ja voimabrawlaamisen puolilta. Hyvää tarinankerrontaa, roolin vetämistä, yleisön kanssa reagoimista, sekä nykyajan nostalogisin Lariat, clothesline from hell. Tällaisena hoss-tyyppisenä voimabrawlaajana ihan kelpuutettavaa katsottavaa, mutta ei paljoa muuta. APA-ajat ovat vähän kauempana omasta markituksestani, mutta kyllä niistäkin hyviä hetkiä löytyy. Vaikkapa se entrance.


52. Ole Andersson
Ole on varsinaisista horsemeneista se jota kohtaan minulla ei ole juurikaan sellaista kunnioitusta. En pidä miehestä sillä tavalla, vaikka tykkäänkin häntä kehässä katsoa. Jokin vain estää minua heittämästä häntä yhtään tämän korkeammalle. Ehkä se johtuu siitä että mies on täysi ääliö, en tiedä. Mutta silti pidän Olen ja Arnin tag teamia yhtenä ehdottomista suosikeistani, ja olen vahvasti sitä mieltä että Ole ei singles painijana ole minulle ainakaan paljoa mitään. Ole oli kehässä alkeellinen mutta todella tehokas brawlaaja sekä teknikko, ja varsinkin tag team puolella yksi parhaista vaikkapa tarinankerronnallisissa puitteissa. Toimi loistavasti ilkeänä heelinä, joka paini enemmän kuin puhui,hahmona, jota pystyi pelätä ja kunnioittaa sillä tavalla samaan aikaan. Toki, Horsemenien heikoinkin lenkki ansaitsee vähän propsia koska kyseessä oli silti lahjakas jamppa, mutta jokin tässä mättää. Minulla on tuossa koneella Olen shoottihaastattelu, eikä se todellakaan tunnu parantavan miehen sijoitusta.


51. Nikita Koloff
NWAn linjoilla mennään. Kyseessä on nyt taas kerran vahva ulkomaalaishahmo, joka poikkeaa muista kyllä yllättävän vahvasti. Nikita oli urallaan myös face. Tiedä sitten miten tuo on mahdollista, kuulostaa nimittäin lievästi absurdilta pitää firmassa neuvostoliittolaishyvistä kahdeksankymmentäluvulla. Ehkä se oli jotain liennytyksen aikaa sitten. Kuitenkin, Nikita oli osa näitä Koloffien brawlaajaporukoita, joista Ivan jossainpäin tätä listaa jo oli. Brawlaushan tässäkin se pääpiirre oli, mutta siihen lisättynä vaikkapa vähän teknisyyttä ja vauhtia asenteen ja tappelun puitteille. Nikitassa on välillä samanlaisia piirteitä kuin vaikkapa Barry Windhamissa, mies on suhteellisen iso, mutta kuitenkin todella nopeaa ja vähän jopa teknisempää brawlausta harjoittava mies. Joskus tuntui että Nikita kävi lievästi ylikierroksilla kun meno rupesi yltymään, ja mikä nyt viihdyttävämpää olisikaan kuin house-of-fire kohtaus. Tykkään Nikitasta ihan kumminpäin vain. Heelinä sai hyvin vihaa puolelleen tylyllä ja laskelmoivalla asenteellaan, ja facena sai hyvää suosiota ihan vaan tuolla ylläpuhutulla asenteella. Varsinkin ottelut vaikkapa Flairia tai jotain Arn Anderssonia vastaan ovat jääneet jokseenkin mieleen.

"Supa" kirjoitti:
Vampiro on p**ka painija, yksi hate-listani kärkimiehistä. Painijana naurettavan hidas, kankea, ja epävarma, ehkä huonoimpia sellaajia jota olen ikinä nähnyt, ja yleensäkkään en ole ikinä nähnyt viihdyttävää ottelua Vampirolta.

Sitten listallasi on Goldust.

"Jack DiBiase" kirjoitti:

Sitten listallasi on Goldust.

Jeps. Tämä siis jokseenkin kertoo sen kuinka en juuri Vampiron hahmostakaan ole juuri pitänyt, tai sitten en ole vain ymmärtänyt mitä mullistavaa on satanistisessa goottiluurangossa. Ja ehkä jotenkin myös sen että pidän siitä ettei Dustinista tullut vain isänsä maineella koko uraansa surffannutta painijaa, kuten niin monista Codyrhodeseista ja tiesmistäFlaireista tulee. Pyh. Tykkäätkö itse sitten enemmän tuosta gootiluurangosta verrattuna yhteen neroimmista ja samalla pimeimmistä hahmoista ikinä?

Editoin kuvat myöhemmin. Anteeksi jälleen viivästys!

60. Chris Hero
- Chris Herosta on todettu todella monta kertaa se sama asia, hänestä joko pitää, tai sitten häntä vihaa. Itseeni aluksi gimmick iski todella hyvin ja olin todella iloinen joka kerta, kun tämä loistava atleetti astui kehään, mutta nyt jokin tökkii. Mies ei tunnu yhtä hyvältä ja mielenkiintoiselta kuin vajaa vuosi sitten. Hän on toki vieläkin menevä kehässä, mutta mikä sitten mättää? Itseasiassa kyse on siitä, että miestä buukataan niin samalla tavalla kuin silloinkin, että häneen kyllästyy. Kukaan ei jaksa katsella alle kolmen tähden otteluita Deliriousta ja muita vastaan, kun tietää jo ottelun alussa, etteivät miesten kemiat pelaa täydellisesti yhteen. No mitä sitten olisi tehtävissä? Itse näkisin hänet todella mielelläni esimerkiksi Austin ariesta vastaan saman tasoisessa feudissa, kun Aries vetää paraikaa Jimmy Jacobsia vastaan. Mielenkiintoni alkaisi nousta todella kohinalla ja otteluiden laatukin paranisi. Koko Heron possen overius nousisi yhtä korkealle kuin mies otteluiden laatujensa kanssa.

59. Bobby Dempsey
- Bobby Dempsey ei ole päässyt ROH’in puolella paljastamaan todellisia taitojaan kehässä, mutta CHIKARA’ssa Sara Del Rayn joukkuetoverina hän on toiminut upeasti. Vaikka joukkuetoveri onkin nainen, ei miehen overius laske millään tavalla, sillä epävarmaksi luodusta gimmickistä huolimatta mies pääsee useinmiten todella kovaan vauhtiin ottelun puolivälin jälkeen ja näitä hienoja isojen miesten liikkeitä noinkin läskin painijan suorittamana ja hienoina kaarina miestä katsoo mielummin kuin useita muita.

58. Chavo Guerrero
- Supan kiinnostus listaani kohden pitäisi olla nyt huipussaan, kun listaltani tulee seuraavaksi vastaan jälleen yksi hänen inhokeistaan – Chavo Guerrero! Oma mielipiteeni miehestä on, että hän on varsin menevä painija, mutta asema, joka hänelle annettiin ECW’ssä on hiukan liian korkea.
Chavon kulta-aikoja olivat varmaankin -03’n ajat, jolloin mies oli joukkuemestarina Eddie Guerreron kanssa. Heidän joukkueensa oli oikein sulava ja heitä osattiin bookata juuri oikealla tavalla esimerkiksi Matt Hardya ja Shannon Moorea vastaan.
WCW-aikoja en niin todella hyvin tunne, kuin kuuluisi, mutta olen nähnyt hänen aikojaan muun muassa feudissa Shane Helmsin kanssa ja viihdyttävyys köysien sisäpuolella oli melko samaa luokkaa. Ainoastaan mies oli hiukan kokemattomampi, mutta oli oikein mehevää tavaraa katsella toiminnassa. Chavo tuskin tulee ikin änousemaan nykyisestä asemastaan, mutta näen hänet silti hyvin arvostettavana henkilönä niin siinä face, kuin heel roolissakin.

57. (Sho) Funaki
- Funakin näin ensimmäisiä kertoja silloin, kun tämä sai vielä aikaa lähes jokaisessa televisioidussa showssa (älkää mainitko tätä Kung Fu Nakia, sillä häntä ei voida laskea mukaan Funakin uraan). Silloin tämän ottelut olivat oikeasti katseltavia ja miehestä jäi mieleen enemmänkin positiivinen mielikuva kuin monesta tämän ajan midcarderista.
Kun pauhutaan hyvästä cruiserweight (/lightweight) kokoisesta painijasta, jolla on kokemusta, mutta ikää ei silti niinkään paljon, voimme kaikki kohdistaa katseemme Funakiin. Mies on kehässä monipuolinen kuin mikä ja sitä tietynlaista kehäkarismaakin miehellä oli tässä muutama vuosi sitten. Valitettavana tapauksena pystymme todeta Funkin jääneen kuitenkin sivuun menestyksen tieltä jo aikapäivät sitten, mutta saa nähdä, tuoko tämä uusi gimmick mitää tullessaan.

56. Ruckus
- Ruckus on niitä Jiggsawin ja kumppanien tyylisiä painijoita, jotka nostavat kivan fiiliksen heti tapahtuman alkuun. Mies on luontevan oloinen ja varma kehässä, oli indypromootio sitten mikä tahansa, on tämä herra aina vauhdissa. Pidän juuri tämän kaltaisista painijoista, joiten tyyliin sekoittuu sopiva määrä high flyingin lisäksi myös muita painityylejä. Heidän otteluitansa on kaikista mukavinta seurata, sillä vauhti ja näyttävät liikkeet tuovat niin mukavan silauksen juuri sitä haluamaani painia esille.
Miehen gimmick on ihan menevä, muttei kuitenkaan toimisi tuon kokoisella painijalla muualla kuin midcardin mittelöissä. Ruckus on tällä hetkellä juuri sillä paikalla mihin hän kuuluu, mutta kyllä häntä silti katsoo piipahtamassa myös isommissa kuvioissa.

55. Soldier Ant
- Viimeinen The Colonyn jäsen. Vaikka koko porukka on todella värikäs ja taitava, pidän Soldier Antia koko ryhmän parhaana, sillä tämän gimmickiä pystyy hyödyntämään kehässä, mutta kaikki ovat melko tasaisia kehässä, eikä ryhmän yksikään jäsen jää varsinaisesti toisen varjoon. Jotenkin vain tähän CHIKARA-tyyliin pureuduttuani pidän kaikista eniten Worker Antista. Kovin pitkiä perusteluja en silti pysty määrittämään tälle henkilölle, ellen puhuisi koko Colonysta, jota olen tehnyt jo näiden kahden muun kohdalla.

54. Val Venis
- Vaikka Venis onkin pirun ali-arvostettu, täytyy muistaa, että hänelläkin oli omat huippuhetkensä Intercontinental mestarina ja paikoin sitäkin ylemmissä kuvioissa. Venis todellakin oli Attitude ajan parhaimmistoa näillä naistenmies gimmickeillään, jotka jaksoivat oman aikansa pitää yleisön kiinnostuksen ylhäällä ja jopa nämä markamerikkalaiset katsoivat mielellään Big Valbowskin otteluita. Ei siinä mitään, kyllä minäkin pidän miehen ottelutyylistä ja arvostan häntä aivan omalla tasollaan, mutta jokin oleellinen puuttuu. Saattaisin suhtautua Venikseen paljonkin paremmin, jos tämä olisi saanut niinkin paljon pushia, että olisi päässyt vetämään jonkin sortin roolia WWE’ssä vielä 2002’nkin jälkeen. Viimeisin ottelu pääshowssa onkin ollut Shelton Benjamia vastaan muistaakseni vuonna 2005.

53. Marty Jannety
- Marty Jannetyn varmaankin todella moni (minut mukaan lukien) muistaa The Rockersin toisena osapuolena. HBK Shawn Michaelsin vierellä miehet painivat käsittämättömällä vimmalla ja saivat hyviä otteluita isokokoisempiakin vastuksia vastaan. Jannety ja Michaels taisivat olla ensimmäiset henkilöt, jotka toivat kunnon High Flyingin pääasiassa kartalle kaikkine niine nopeine yhteis- sekä henkilökohtaisliikkeineen. Kunnon tekniikkapainia ja lennokkaita liikkeittä käyttäen Rockers siunasi minut, sekä monen muun tällaisen painin ystävän markittamaan heidän menoaan. Pidän aivan tolkuttomasti!

52. . Noamichi Marifuji
- Marifujiin tutustuin paremmin vasta ROH’n puolella ja tämän ulkopuolelta olen nähnyt vain yksittäisiä otteluita. Mies on kuitenkin todella viihdyttävä kehässä ja tätä katselee mielellään. Viimeisin klassikkotasoa ottelu taisi olla Go Shiozakia vastaan, jossa miehet todistivat kehäosaamisensa useaan kertaan. Vaikka osa ottelusta perustuikin pelkkään spottailuun ja yleisön huudattamiseen, näkyi seassa aitoa taitoa viedä otteluita kunniakkaasti eteenpäin. Myös Tag Team ottelut Shiozakin kanssa ovat olleet hyviä ja pystyn hyvällä omatunnolla sanomaan, että miehet ovat ROH’n parhaimmistoa. Marifujin lennokas, mutta samalla tekniseen painiin perustuva tyyli puree minuun täysillä, eikä ole ihme, miten mies saa ulkomaalaisuudestaan huolimatta niinkin kovan reaktion aikaan yleisössä.

51. Jamie Noble
- Jamie Noble ei ole koskaan ollut minulle mitenkään ihmeellinen painija, mutta tässä vähän aikaa siten olen kuitenkin huomannut, että mis on kerta toisensa jälkeen onnistunut viihdyttämään minua aivan omalla tavallaan. Miehen osaaminen nuoraneliössä on hiukan kaksinen asia, sillä hän ei poikkea muista melko perusliikkeitä käyttävistä painijoista lähes mitenkään, mutta kuitenkin hänen runnova tyylinsä on niin mahtava. Parhaiten Noblea katselee tag team toimissa, mutta ROH’ssa mies on todistanut pystyvänsä kunnon uraan siglesosiollakin. Kaikki niin hyvä kaikessa niin yksinkertaisuudessaan. Näin se vaan välillä menee.

Koneella en ole vähään aikaan ollut, joten anteeksi viivytys. Tässä kuitenkin lista.


60.Roddy Piper
- Tätä miestä markitan isoksi osaksi karisman ja mikkitaitojen ansiosta sillä ne ovat aivan mahtavat. Silti miestä katselee myös kehässä. Vielä nykypäivänäkin tekee esiintymisiä, mikä on erittäin hienoa. Selvisi syövästä, joka hänelle oli tässä vähän aika sitten. Kunnioitan tätä painijaa.

59.Ron Simmons
- Jällen yksi ketä markitan jonkun muun kuin kehätaitojen takia. "DAMN!", yksi parhaimmista ilmaisuista ikinä. APA oli myös hyvä joukkue aikoinaan, mutta silloin en usko että Farooq olisi päässyt listalleni. Nyt kuitenkin jälkeenpäin olen alkanut katsoa APAn vanhoja otteluita enemmän kuin ennen. Kiinnostavaa kamaa. Toivottavasti tätä miestä vielä nähdään jossain, nyt hän mielestäni on vieroitushoidossa, kuitenkaan en tiedä muistanko satavarmasti oikein.

58.Brock Lesnar
-Lyhyt, mutta hieno WWE-ura. Silloin mies oli yksi suosikeistani, kuitenkin markitus laskenut vähän viime vuosina. Miehen viimeinen ottelu WWEssä Goldbergiä vastaan on erittäin mieleenpainuva yleisön takia, ei itse ottelun takia. Monituhatpäinen yleisö huutamassa "You sold out!". Siinä on hetki, jota ei vähään aikaan unohda. Miehen UFC-ottelut olen katsellut ja kyllä potentiaalia löytyy. Ajan kanssa sitä kehittyy. Ehkä joskus vielä paluu WWE-kehiin? Se olisi kultaa.

57.The Iron Sheik
-Ompas näitä nyt paljon listalla, ketä en markita painitaitojen ansiosta. Sheikissä paras asia on hänen shoottinsa, joita voitte Youtubesta katsoa. Helvetin karismaattinen henkilö, jolla ei kyllä juttu lopu kesken, puheenaiheesta välittämättä. Promot veti aina tunteella, vaikkakin hänen painiaikojen on jäänyt vähemmälle. Muutama ottelu sieltä täältä. Enemmän olen katsellut hänen promojaan ja shoottejaan. Mahtavaa kamaa.

56.John Cena
-Niinä aikoina, kun oli muodissa olin Cenan mollaaminen, olin osittain samaa mieltä. Kuitenkin mies on niistä ajoista parantunut huimasti ja onkin WWEn kantavia voimia. Osaa viihdyttää joka osa-alueella. Promot tuntuvat joskus vähän väkisin väännetyiltä eikä aina niin paljoa naurata, mutta kun hän on parhaimmillaan promoamisessa, hän todellakin on WWEn yksi parhaista siinä, ellei paras. Kehätaidotkin ovat erittäin hyvää tasoa, enkä tällä hetkellä löydä mitään osa-aluetta, josta miestä haukkuisin. On listallani isossa nousussa. Tulee vielä tunkeutumaan top20n ehkäpä lähitulevaisuudessa. Tulevaisuuden nimi, jonka ura tulee olemaan toivottavasti vielä erittäin pitkä ja toivon, että hänet muistettaisiin vielä monta vuotta hänen lopettamisensa jälkeen yhtenä WWEn parhaista Hoganin yms. rinnalla. Hänestä todellakin on ainesta siihen ja hän on sen jo todistanutkin.

55.Christian Cage
-Kun hän oli WWEssä, näin hänessä paljon potentiaalia, mutta WWE ei sitä lopulta nähnyt ja se ura jäi vähän huonoksi. Kuitenkin hän oli aikoinaan midcard-osaston parhaimmistoa. Sitten koitti TNA ja Christianin nousu. Hänelle kehiteltiin mielenkiintoisia kuvioita ja niinä aikoina hän oli yksi painimaailman kiinnostavimmista jätkistä. Nyt kuitenkin TNAssa hän oli erittäin näkymätön, kiitos TNAn, saisi miehelle enemmän antaa ruutuaikaa, main event-kuvioita, mestaruuksia. Christian WWEssä main eventissä olisi jotain niin loistavaa nähdä. Toivon todellakin että se joskus tulee tapahtumaan.

54.Jimmy Hart
-Myönnettävä on, että materiaali on kohtuu vähäistä häneltä mitä olen nähnyt. Se, kuitenkin mitä olen nähnyt (ehkä 10h) on vakuuttanut minua. Miestä ei voi olla markittamatta managerina. Karismaa löytyy ja se megafoni kruunasi kaiken miehen tavaramerkkina. Yksi parhaista managereista ikinä.

53.Jeff Hardy
-Noniin, listan tekovaiheesta tähän miehen markitus on noussut jonkun verran, mutta en alkanut nyt sijoituksia muuttamaan. Parempi kuin veljensä joka osa-alueella, paitsi ehkä kehätaidoissa. Mutta jos puhutaan viihdyttävyydestä, Jeff on sata kertaa veljeään parempi. Aikoinaan hän oli aikamoinen spottiapina, mutta nykyään mies on noussut main eventtiin ja luultavasti lähiaikoina hän voittaa mestaruuden. Saa nähdä millaisen kauden saa aikaan, toivottavasti ei pilaa sitä millään kielletyillä aineilla.

52.Jerry Lawler
-Kehässä kuin sen ulkopuolellakin erittäin viihdyttävä. Ollut jo monia vuosia se kakkosselostaja Jim Rossin jälkeen. Colour commentatorina yksi parhaista. Heelinä mahtava, facena mahtavaa. Häneltä olen jo kohtuullisesti nähnyt myös kehämateriaaliakin ja kyllä minä tykkäsin, en tylsistynyt todellakaan. Yksi RAWn väriläiskistä tällä hetkillä.

51.Goldust
-Yksi parhaista gimmickeistä ikinä. Hän sai wrestlecrapilta tuntuvalta gimmickistä irti enemmän kuin kukaan oli osannut odottaa. Hän oli sopivan kieroutunut mieleltään eikä hänestä voinut olla pitämättä. Änkytyspromot olivat todellakin kultaa ja muutenkin miehellä löytyy karismaa, mikä nähtiin myös lyhyellä TNA-runilla Black Reign-aikoina. Aina on minua viihdyttänyt ja toivon todellakin että jatkossakin vielä häntä tulisin näkemään kehässä.

Machete
Pari-Kolme viikkoa jo mennyt. Missä olet?

Hommaa jatketaan ilman Machetea? Vai?

"frebix" kirjoitti:
Hommaa jatketaan ilman Machetea? Vai?

No totta helvetissä. Minusta on muutenkin ärsyttävää, jos jonkun takia projekti viivästyy. Tehkää omaan tahtiin, älkääkä välittäkö muiden postauksista. Ei kukaan välitä postaavatko kaikki aina samat sijoitukset.

Joo, kyllähän tätä pitää jatkaa. Machete tulee takaisin kärryille sitten myöhemmin...


50. Gorgeous George
Gorgeous Georgen heittoa listalle ei kukaan voi kieltää mistään näkökulmasta tai aikakauteen vetoamisen kautta. Ei voi. Tämä mies on minulle yhtä kuin vapaapaini. Minulle suurimpia vaikuttajia koko lajissa ja sen historiassa. Ja tästähän voi sitten alkaa kiistelemään. Ei Ric Flair, ei Rikidozan, eivät McMahonit tai edes "Starbuck", vaan Gorgeous George. George, entinen psykologi, toi painiin sen mikä erottaa lajin vapaaottelusta nykyään, ja se sanoo jo paljon. Ilman tätä miestä olisi ehkä joku muu myöhemmin voinut keksiä samaa, mutta konkreettisesti ilman Georgea katsoisimme nykyään kaikki kreikkalais-roomalaista painia tai MMA:ta. Okei, ehkä televisiolla oli jotain tekemistä asian kanssa, mutta tämä mies toi painiin viihdettä ja erilaista tunnelmaa. Samalla tietysti rikkoi siihen aikaan melko rajustikkin moraalisia rajoja ja teki itsestään yhden historian vihatuimmista heeleistä.

Ihan vaan täsmennykseksi siis että mitä ihmettä tämä mies on saanut aikaan, niin kyseessä oli yksi niistä henkilöistä jotka ensimmäisenä toivat gimmickit vapaapainiin. Mies oli hyvin, sanotaanko, värikäs ja räiskyvä hahmo. Elikkäs melkoisen naisellinen. Ja hittolainen tepsikö tuo raavaiden atleettien ja siveiden katsojien maailmaan. Videomateriaalia miehestä löytyy runsaasti, itse suosittelen youtubea, mutta muutamia videoita ja otteluita olen muualtakin nähnyt. Kuitenkin, kehässä mies käytti tätä hahmoaan hyväksi ihan kaikessa, kehään saapuessa, mutta myös otellessa. Kyseessä on samalla myös yksi ensimmäisistä näistä kunnon pelkuri-heeleistä tyyliin Chris Candido. Ja blondeista....Kehässä George oli silloinkin mielestäni hyvin yleisestä poikkeava. Mies oikeasti käytti kaikkensa pakoillakseen ja käyttääkseen harvoja tilaisuuksiaan hyödyksi erinäistä pinfallien ja cheap shottien muodossa. Mies toi mukaan juuri sitä psykologista näkökulmaa, tarinaa yms. Joo joo, sellaista oli jo ollut, mutta siis tämä tuli täysin eri näkökulmasta.

Joo, ehkäpä esittely meni liian pitkäksi, kun tässä pitäisi vielä yhdeksän muutakin raapustella, mutta halusin saada pointtini perille. Halusin että ymmärrätte mitä haen takaa tällä sijoituksella, jotta paskan määrä niskaan vähenisi. Sija 50 kuitenkin hyvinkin henkilökohtaisesta mielipiteestä että kyseessä on enemmän kunniamaininta kuin kunnon markituslistasijoitus. Vaikka miestä markitankin suuresti. Lisäksi aikakausi tuppaa olemaan ongelma. Vaikeaa verrata edes mihinkään nykypäivän suuntaiseen painiin. Materiaali ei ole ollut ongelma. Hienoa, olen nähnyt Unreal Story of Pro Wrestling -dokkarin, mutta se oli enemmänkin lähtölaukaus kiinnostukselleni tähän hahmoon. Turha kai sanoakkaan että olen pyrkinyt perehtymään Gorgeous Georgeen tavallusta enemmän. Toivottavasti jaksoitte lukea, ettekä niinkään vain katsoneet boldattua nimeä.


49. Hulk Hogan
Vähän varmaan närää aiheuttavat sijoitukset jatkukoot. Kun puhutaan vapaapainista. Hogan on yhtä aikaa yksi niistä asioista joilla oli suuri vaikutus tähän lajiin, mutta samalla mies on yksi vihatuimmista miehistä koko lajissa. Kun puhutaan painillisesta taitavuudesta, Hogan voitaisiin heittää samaan kastiin Lex Lugerin kanssa. Oikeastaan näillä miehillä on yllättävän paljon samaa. Molemmat ovat toimineet Amerikan pelastaja hahmolla, molemmat ovat painillisesti romahtaneet ennen pitkää, ja molemmat ovat oikeasti olleet joskus kehässä viihdyttäviä. Erona tähän on se, että Hoganissa on "sitä" mitä Lugerissa ei ollut. "Se" on sitä mikä sai yleisön räjähtämään joka kerta kun Hogan tuli esille, sitä mikä teki Hoganista sen mitä mies on nykyään. Lugerilla ei sitä ilmiselvästi ollut. Ehkä "se" on sitten Vince McMahon, tai sitten tuuria, mutta kyllä Hoganissa on oikeasti jotain. Kuka muka ei ikinä ole Hoganin entrancea nähdessään kiinnostunut tai innostunut edes vähän? Älkää viitsikö.


48. Owen Hart
Hartin veljekset ovatkin tässä sitten peräkkäin. Nuoremmasta, ja minun kohdallani siitä vähemmän ymmärretystä aloitetaan. Owen on ihan taitava jamppa, myönnettäköön se. Mutta se miten jotkut ihmiset ylihypettävät miestä menee minulta vähän yli. Ehkäpä en ole nähnyt sitä oikeaa materiaalia, mutten näe mitä niin loistavaa on Owenissa. Painijana mies on todella monipuolinen, ja kykeni muuntumaan olosuhteiden ja vastustajan mukaan tarvittaessa. Kaikessa mies oli hyvä. Osasi brawlata, olla lennokas, vääntää matossa. Mutta missään mies ei ollut niin erityisen hyvä, kun vaikka verrataan Bretiin. Vähän kuin painillisesti paranneltu Triple H. Sanoisin kuitenkin että se mikä minun mielestäni Owenilta ensisijaisesti puuttuu on vahva olemus. En ole ikinä pitänyt miehen karismaa tai lookkia juurikaan positiivisena, enkä ihan ole uskonut Owenin psykologiseen osaamiseensa. Joo, veti Bretin kanssa huippumatsin, mutta niin on vetänyt katsomosta otettu tuolikin. En ole vain Owenin loistokkuutta ikinä napannut. Kuitenkin Top-50:ssä ihan vain taitojensa takia. Ainiin, ja koska se kuoli pois...


47. Bret Hart
Bret on sitten Owenista se keskitetympi ja yksinkertaistetumpi versio. Teknisesti yksi kaikkien aikojen parhaita, ihan kyseenalaistamatta, mutta kaikessa muussa sitten vähän niin ja näin. Ei nyt kuitenkaan mitään Lancestorm -syndroomaa, mutta kuitenkin. Esimerkkinä en ole hirveästi nähnyt Bretiltä ylimmän köyden loikkia, tai kapakkatappelumeinnkiä( Joo joo, vs. Austin, mutta Bretin koko uralla), mutta eipä mies niitä juuri tarvinnutkaan. Bret oli niin hyvä, että tarvitsi vain sen teknisen osaamisen menestykseen. Lisätään siihen vielä se että mielestäni Bret oli Owenia huomattavasti karismaattisempi yksilö, ja saanut aikaan paljon enemmän muistettavaa kuin veljensä. Kuitenkin, se mikä Bretissä on vikana, on miehen kehän ulkopuolisuus. Ei yleensä ole reilua vedota tähän, kun olen asian liian monesti katsonut läpi sormien, mutta pidän Bretiä yhä melkoisena ääliönä kehän ulkopuolella. En kunnioita tätä miestä. Pidän yhä Montreal Screwjobia shoottina, ja pidän Bretiä sen syynä. Tietenkään tämä ei ole ainut asia, mutta yksi vaikuttavimmista tekijöistä.


46. Kane
Kane on muisttetavimpia hahmoja WWEn, tai vaikka Attituden historiassa, ja samalla yksi onnistuneimmista. Kanen viehätys lähinnä perustuu samoihin periaatteisiin millä Undertaker loi uransa. Synkkä ja jopa paha hahmo, jolla toimi varsinkin alkuaikoina yksi kaikkien aikojen parhaista ja sopivimmista managereista, Paul Bearer. Kyseessä oli feudi 'Takerin kanssa joka sai tämän hahmon toimimaan vuosikaudet, eikä mielestäni täydellistä hahmonmuutosta ole ikinä tarvittu, vaikka heikompia aikakausia Kanella onkin ollut. Jopa sanat pelottava ja uhkaava kuvaavat jollain tapaa Kanen alkuaikoja, ja sitten myös niitä maskin poistamisen aiheuttmia sekopää aikoja. Siinä välissä onkin sitten tullut mieleen sanoja kuten humoristinen, perus tai vaikkapa outo. Kanen uralta löytyy paljon pahaa, mutta näkisin sen enemmän positiivisvoittoisena. Se on se hahmo, eipä juuri muuta. Painijana kelvollinen, osaa painia hahmonsa rajoitteiden sisällä, mutta oli ainakin joskus aika mark-out nähdä niitä enzugirejä.


45. Christopher Daniels
Hyvin paljon tässä valinnassa pätee samankaltaisuutta Low Kin kanssa. Paitsi Daniels on ollut enemmän tai vähemmän "perus" eri aikoina, eikä juurikaan rajoita painitaitojaan taistelulajeihin. Eli siis kyseessä oli yksi ensimmäisistä miehistä johon olen ikinä WWE:n ulkopuolella kiinnittänyt huomiota. Minulle kyseessä on painija joka sai minut kääntämään katsettani indyihin, vaikkakin se katse on nykyään halveksuntaa, on asia silti tärkeä. Jollain tapaa hyvin karismaattinen Daniels kaiketi sai minut puolelleen myös vähän synkemmällä hahmollaan ja menevillä painitaidoillaan. Daniels on kehässä, tai ainakin oli, hyvin monipuolinen kuten vaikkapa Owen Hart tai Triple Hkin, ja veti kehässä hyvin rooliaan. Mies toimii niin heelinä kuin facenakin, vaikka enemmän tykkään sellaisesta mystisestä heel -asetelmasta. Mitä nyt viimeisiä kertoja Danielsia olen nähnyt, meni homma silloin pelkäksi Sting-apinoinniksi, eikä mies ole pahemmin enää kiinnostanut. Kuitenkin kyllä välillä on hyvä Christopherin otteluitakin katsoa, eipä siinä kai muuta.


44. Dory Funk jr.
Alhainen sijoitus voi hyvinkin varmasti vielä johtua vähemmästä materiaalista jota olen Funkilta nähnyt. Tuntuukin olevan välillä vähän vaikeaa jopa löytää paljoakaan Doryn otteita, mutta ehken sitten niitä osaa etsiä. Funkin veljeksien näkökulmasta Dory on varsin mielenkiintoinen ja minulle viihdyttäväkin hahmo. Ja onhan se toki muutenkin, mutta kun katsotaan sitä siitä näkökulmasta millaisen miehen kanssa Dory oli joukkueen muodostanut. Terry, sekopää ja kappakatappelijan luonteen omaava tekninen brawlaaja, ja sitten suhteellisen kylmä, laskelmoiva ja rauhallinen tekninen lukkovääntäjä Dory jr. Itsessään jo melko kiinnostava asetelma. Toki Dory osasi myös tapella, mutta tulen aina näkemään miehen tekemässä ketjupainia kuin tekemässä kohtausta yleisön seassa. Mitä on vanhaa japani-materiaalia tullut nähtyä niin kyllä mies on aina minua onnistunut viihdyttämään. Oli sitten singles- tai joukkuepainin saralla. Jotain tyyntä karismaa on helposti havaittavissa.


43. Bruiser Brody
Brodyn kohdalla olen tehnyt suhteellisen varovaisen sijoituksen, koska olen enemmänkin vasta enemmän ja enemmän alkamassa seuraamaan ja katsomaan miehen otteita. Turha kai huomauttaakkaan että Goneriltahan tätä miestä kohtaan on mielenkiintoa saatu. Mitä nyt vähän vielä haparoivalla linjalla mennään, niin pidän brawlaajista. Se oli kai se ensiaskel koko hommaan. Brody osasi brawlata, mielestäni hyvin ja asenteella. Ihan vain jo olemus näytti sen että tänne tultiin enemmän tappelumielessä kuin tekemään armbareja tai wristwatcheja, ei sillä tietenkään että Brody ei ensimmäistä olisi ikinä tehnyt. Kyllä se kai jotain osasi tappelemisen lisäksikin, menisi meno muuten liian yksinkertaiseksi, mutta eiköhän ensihavainnot aina keskity minulla tuohon brawlailuun. Lähinnä japaninmaalta olen materiaalia hakenut, kaiketi jostain WCCW:stäkin voisi välillä etsiä, mutta kaiketi nuo parhaat Brodyn näytöt tuolta Nipponista ovat. Mainintaa vielä tag team -painin saraltakin, vaikkapa Stan Hansenin tai Jimmy Snukan parina.


42. Ron Garvin
Saatan lievästi toistaa itseäni, mutta pidän brawlaajista. Taas kerran. Ehkäpä lempinimi "Hands of Stone" ja nyrkkeilijän olemus kertovat jo sen mikä tässä sitten olikaan oleellista, mutta kerrottakoon nyt vähän. Pääasiassa NWA:ssa 80-luvun puolenvälin hujakoilla uraansa luonut köyhän miehen Dusty Rhodes. En nyt tähän hätään muista mikä mies tuo Ron Garvin olikaan, mutta kyseessä on siis täys-jenkki kokokansan työläinen joka on kehässä pieksemässä heelejä mahdollisimman puhtaasti. Joku putkimies tämäkin varmaan. Garvin on kuitenkin ihan mielenkiintoinen hahmo, ja jokseenkin karismaattinenkin. Eniten pidän kuitenkin miehen painityylistä. Hienostelematonta tyrmäyksenhakuista tappelua höystettynä jollain painiin viittaavillakin liikkeillä. Pääpaino löytyy kuitenkin rystysistä, ja näinpä kyseessä on minulle ehkä historian yksi kovimmista lyöjistä, Austinin ja vaikkapa Terry Funkin mukana. Lisäyksenä se etten miehen Tagteam uraan ole niin perehtynyt, vaikka ehkäpä pitäisi.


41. Jake Roberts
Kun puhuttiin aikaisemmin Kanen pahuudesta, synkkyydestä ja ilkeydestä, ei ole ihmekkään että pari sijaa ylempänä keikkuu Jake Roberts. Tämä juoponrahjus oli ihan vain tavallisena heelinäkin todella pelottava ja synkkä hahmo. Mies ei edes tarvinnut yliluonnollisuuksia, uhkaavia aymbooleja tai mitään, kyseessä oli se olemus ja se käytös. Varsinkin silloin kun Jaken ura oli huipuillaan, tiesi aina että vähintäänkin toimivaa hahmonkehitystä ja käyttöä oli nähtävissä. Kaikki se mihin Jake omautui kehässä peittivät ne seikat mitkä voisivat puhua miestä vastaan. Lempinimen omainen käärmemäinen käyttäytyminen, uhkaava olemus, ja ihan puhdas "mitä vain voittaakseen" asenne piilottivat keskinkertaiset kehätaidot ja lookin puutteen. Ainiin, olihan sillä joku käärmekkin. On siitäkin aika mielenkiintoista materiaalia saatu revittyä. Ja Jakella on ollut melkoisen hieno feudi Randy Savagenkin kanssa.


Näin tänään, vähän pitkäksi tuntui venyvän, muttei näin pitkän kirjoitustauon jälkeen ollut lainkaan mitään pakkopullaa. Tästä lähin otan linjakseni odottaa kaksi viikkoa mahdollisia jälkeenjääneitä, ja sitten jatkan julkaisua. Ei sillä, pysyisin kyllä mielellään siinä yksi/viikko tahdilla mutta ei siihen ketään varmaan pysty listan teon aikana. Onhan se jo nähty, eikä se sinänsä minua haittaa. Ei tämä niin vakavaa ole.

Tähän väliin vielä kiitos kaikesta kommunikoinnista ja olen tyytyväinen siihen kuinka hyvin tämä on oikeasti edes jotain kommentoitavaa tai keskustelua herättänyt.

"Supa" kirjoitti:
50. Gorgeous George

Hienoa, olet nähnyt... oh wait.

50.Lita
-Sanotaan nyt alkuun, että Lita on korkeimmalle sijoittunut nainen listallani. Miksikö? Kun aloin seuraamaan wrestlingiä, Lita oli lempidiivani, ja on sitä vieläkin. Erityisesti pidin extreme-tyylistään. Jostain syystä kun kysytään, että mikä tulee ensimmäiseksi mieleen Litasta, vastaisin että se kuuluisaa loukkaantuminen, jossa seurauksena olisi voinut olla jopa halvaantuminen. Nainenhan siis hyppäsi kehästä jonkun päälle, en muista kenen, ja laskeutui niskoilleen maahan. Kuin ihmeen kaupalla Lita selvisi tuosta miltei vammoitta. Nykyään hän on musiikkibisneksessä. Kuitenkin myös katselisin vieläkin one-night-standejä. Tätä naista markitan erittäin paljon.

49.Christopher Daniels
-Daniels on yksi TNAn valopilkuista, nimenomaan kun hän on Daniels. Curry Man on omasta mielestä surkea gimmick ja jopa ärsyttävä tansseineen. Daniels on yksi nykypäivän taitavimmista jampoista ja uskon hartaasti, että hänen uralla tulee tapahtumaan vielä jotain suurta. Miehen TNA-sopimushan on nyt katkolla. Jos hän WWEhen tulisi, olisi se nannaa. Jollei Danielsia WWEssä main eventiin nosteta, saisi pysyä TNAssa. Siellä saisi luultavimmin enemmän näkyvyyttä. Yksi vaihtoehto on myöskin indyskenet, mutta sen nyt näkee minkä päätöksen hän tekee. Joka tapauksessa, tulen häntä seuraamaan.

48.Sting
-Joidenkin mielestä has-been, olen itsekin osittain samaa mieltä, mutta kuitenkin miestä jaksaa katsella, hän jaksaa viihdyttää joten miksi alkaisin valittamaan että hän on has-been? Tässä vähän aikaa sitten kaavailtiinkin juuri Stingiä Flarin viimeisen ottelun vastustajaksi. Näin ei käynyt vaikka itse sitä toivoin. Onhan Sting TNAssa aika kulutettu hahmo, pitäisi keksiä hänelle jotain uutta niin uskon että saadaan mies vielä kiinnostavaksi. Ura on kuitenkin lähellä loppuansa ja toivonkin että se päätettäisiin kunniakkasti.

47.Rey Mysterio
-Vuosi, kaksi vuotta sitten markitin miestä paljon enemmän. Nykyään hän on tylsistynyt koko ajan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hän ei enää minua viihdyttäisi, juuri toisin päin. Markkaan miestä vieläkin kovaa. Lennokas, luchadore-tyyli puree minuun. Myös lisää markituksen aiheita on, että mies on paininut ECWssä. Siellä hän esitti tekniikkapainin puolta ja omasta mielestä juuri silloin mies oli kiinnostavimmillaan. Uskon kuitenkin että kyllä tämä markitus lähtee vielä nousuun Mysterion kohdalta jos ja kun hänelle luodaan kunnon juonikuvioita etc. Sen verran pienikokoinen hän kuitenkin on, että on silti haluaisi nähdä jälleen sitä underdog-asemaa main eventissä. Jotain omakokoistaan vastaan feudi ja mieluiten joku mestaruus peliiin niin kyllähän kiinnostavuus nousee kertaheitolla.

46.Marcus Cor Von
-POUNCEE!! Yksi siisteimmistä finishereistä koko vapaapainin historiassa. Tämä on suurin syy miksi Cor Von on näin korkealla. TNAssa mieshän paini nimellä Monty Brown, mutta siellä hän ei jostain syystä erottunut massasta. WWEssä hän nousi erittäin kiinnostavaksi ja todellakin harmi, että hänen runinsa jäi niin lyhyeksi. Saisi mies tehdä paluun WWEhen niin olisi nannaa.

45.Kevin Nash
-Nash/Hall teamin huonompi puolisko. Markitan kuitenkin Nashiäkin aivan järjettömän paljon. Nykyäänhän hän on kehässä erittäin hidas, mutta silti, markitan häntä. Jos joskus mies on ollut top5 lemppareitani niin kyllä hänestä vieläkin pidän vaikka kuinka paskasäkki olisi kehässä. Karismaa Nashiltä löytyy kuin pienessä kylässä voimaa. Huumorisegmenteissä eritoten hänen vahvuutensa tulevat näkyviin.

44.Little Guido
-Jälleen yksi ECW-originaali. Vaikkei ikinä ole missään uransa vaiheessa saanut mitään isoa roolia, olen hänestä pitänyt erittäin paljon. Aina kun Guidon tunnari pärähti käyntiin, markitus nousi huippuunsa. Guidon pieni koko rajoitti niin paljon hänen nousuaan ylemmäs, mutta hienoja hetkiä on silti hän minulle tarjonnut. Hänen uran huippuhetkiin luenkin FBI-ajat, joka oli yksi parhaista stableistä ikinä. Sekin kuitenkin loppui liian lyhyeen.

43.Rikishi
-Kun vapaapainia aloin seuraamaan, Rikishi oli ensimmäinen painija kenet näin, joten hän on yksi ensimmäisistä ketä markitin kunnolla. Isoksi mieheksi ei hän kehässäkään aivan huono ollut, keskitasoa. Karisma oli huipussaan ja varsinkin stable 2 Cool oli parhautta. Stink face lukeutuu vieläkin all time top5-finishereihin.

42.Rico
-Ricon kulta-aikaa oli olla Billyn ja Chuckin manageri. Voin suoraan sydämestäni sanoa, että tuo oli viihdyttävin tiimi ikinä bWon ohella. Rico hoiti hommansa siinä loistavasti esittämällä homoa manageria. Sitten kun tuo tiimi hajotettiin, alkoi Ricon kiinnostavuus laskemaan ja lopulta sieltä tulikin potkut. Hienon uran kuitenkin teki ja viihdytti minua erittäin paljon.

41.Test
-Olen valitellut listallani, että painijoissa ei ole "sitä jotain". Test on tästä vastakohta. En tiedä itsekään miksi häntä markitan. Hänessä vain on se. Ulkomuoto kohdallaan, kehätaidot kohdallaan, karismaa löytyy. Test tuntuu olevan mahtava paketti, mutta ikinä hän ei noussut huipulle. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä kuinka hän olisi siellä pärjännyt. Miehen tunnari on myös sellainen joka sai karvat pystyyn.

Pyydän suuresti anteeksi viivästystäni tämän listan jatkon suhteen, mutta ykköskoneemme on kirjaimellisesti (ainakin hetkellisesti) poissa pelistä. Jatkan listaani heti kun saan koneeni auki ja pystyn näkemään tarkan listani wordista.

50. Triple H
- Tässä on mies, jolla on nähty olevan ja on myös useasti todettu olevan karismaa. Tässä on mies, jolla on huikeat promottamistaidot, eivätkä otteet kehässäkään suuremmin onnu. Vaikka Triple H ei ole koskaan erottunut millään suurella tavalla massasta, on hän silti ainainen valopilkku vähintään sieltä Attitude-ajalta, josta moni tuntuu sen markituksen kohteen Triple H'sta saaneen. Kun peruspainityylinä mies käyttää tuota brawlauksen ja normaalin heittelyn sekoitusta, ei kummempi taito tule esiin muuten, kuin sen HHH'n psykologian kautta. Mies hallitsee kehäkonstit oivasti ja näkee myös vastustajassa kohdan, minkä paikata omalla esiintymisellään. Myös myyminen on miehen vahvimpia puolia ja se saakin useimmat tiukat mestaruusottelut tuntumaan kahta kauniimmilta.


49. Chris Benoit
- Chris Benoitin teot olivat kyllä niin järkyttäviä, että pudottivat roimasti miehen arvostusta. Ei siitä kuitenkaan pääse yli eikä ympäri, että mies oli yksinkertaisesti oman aikansa loistavimpia teknisiä viihdyttäjiä. Hän omasi todella suuren fanikannan ja siinä sivussa myös ehkä maailman parhaat painitaidot Kurt Anglen jälkeen. Vaikka karismaa löytyikin kehässä, mies tuntui loppuaikoinaan olevan melko tylsä ja itsestään selvä asia ja kun hänelle ei keksitty mitään järkevää, alkoi kiinnosus vähitellen hiipua kohti maata.



48. Alex Koslov
- Alex Koslovin sijoittaminen oli erittäin vaikeaa! Hän on tällä hetkellä gimmickiltään todella ärsyttävä ja yleisön vastainen venäläinen Vladimir Kozlovin tapaan, mutta saa näyttämään itsensä joltain muultakin kuin venäläiseltä monsterilta johtuen tietnkin koostaan. ovat buuaukset mies kerää pääosin ripaskallaan potkien vastustajaansa venäläinen karvahattu päässä, mutta itsestäni se ja monet muut katsomoa ärsyttävät kommentit ovat tähän asti olleet hauskoja. Jos joku ei muista häntä esimerkiksi NWA'sta, AAA'sta, PWG'stä tai CMLL'stä, pystyi miehen bongata muunmuassa tämän vuoden TNA World X-Cupista Team Internationalin jäsenenä. Oma kuvani miehestä on todella positiivinen, vaikka edustaakin sitä ihmisryhmää, josta en siviilinä pidä. Hän yksinkertaisesti viihdyttää suuresti kerta toisensa jälkeen!




47. Chris Harris
- Joidenkin mielestä sijoitus saattaa olla jopa huvittava, mutta mielestäni Wild Cat oli koko TNA-aikansa promootion parhaita. Mies toimi moitteetta niin Main Event taistoissa TNA-uransa lopulla, kuin myös Tag Team väännöissä AMW'n toisena jäsenenä. Harris muistutti olemukseltaan hiukan Bret Hartia, vaikka olikin täysin erityyppinen kehässä. Jos joku ei suuremmin miestä ole nähnyt, suosittelen ehdottomasti miehen kaikkia otteluita. Viimeisistä saattaa paistaa päälle päin pieni motivaation puute, mutta vanhmpi tavara on loistavaa! Päällimmäisenä mieleen tulee King Of The Mountain ja singles No-DQ James Stormia vastaan. Kannattaa ehdottomasti tutustua!



46. Tajiri
- En ole pahemmin Tajirin Japanin uraan perehtynyt muutamaa ottelua lukuunottamatta, mutta 2002 ja 2003, kun Tajiri oli vielä WWE'ssä, olivat miehen otteet suorastaan loistavia! Tajiri oli jo ansiostaan kansalaisuutensa ansiosta joukosta suurissa osin erottuva henkilö, mutta stiffiys niissä potkuissa oli jotain aivan omaa luokkaansa. Tajiri toi varmaankin ensi kertaa sitä japanilaista nopeampaa painia WWE'n puolelle jättäen taakseen Yokozunat ja muut. Miehen suurempi alamäki alkoi samoilla kohden kun koko promootion taso alkoi laskea, mutta tulen aina muistamaan Tajirin kultavuosistaan.



45. The Miz
- Tämä sijoitus saattaa vetää kylmät väreet etenkin SOS'in ylle, mutta itse markkaan Mizin ja Morrisonin joukkueelle niin paljon, etten voinut jättää tätä heikompaa osapuolta huonolle huomiolle. Onhan hänkin hauska mikissä ja viihdyttää kehässä runnomalla ja joskus käyttämällä hiukan lennokkaampaa tyyliä. Ja mikä parasta koko miehessä - hän omaa WWE'n hienoimman finisherin! Reality Check on selvästikin epäuskottava, mutta todella näyttävä ja nostaa fiilikset väkisinkin kattoon. En sanoisi, että Miz olisi esimerkiksi Triple H'ta taitavempi kehässä, mutta tällä hetkellä markitan miestä joukkueensa ansiosta, että hän ansaitsee tämän sijan. Hooraah!



44. Shane / Gregory Helms / Hurricane
- Tälle miehelle on monta nimeä, miksi häntä kutsua, mutta itse tykästyin eniten tähän WCW'n aikaiseen high flyeriin. Kaipaan todellakin aikoja, kun mies vielä oikeasti lensi. Hypyt olivat päätä huimaavia ja yleisesti ottaen oli mies WCW'n cruiserdivisioonan parhaimpia 3-Countin toisen jäsenen Shannon Mooren kanssa.
Hurricane-ajatkaan eivät olleet hullumpia. Kehässä yhä viihdyttävä ja backstagella hauska ilmestys nimeltä The Hurricane nostatti kerta toisensa jälkeen melkoisen shown pystyyn. Oli toki hyvä, että miehen gimmick vaihdettiin tästä pois, sillä joukkue Roseyn kanssa ei ollut kovinkaan hyvä ajatuskummankaan uran kannalta.




43. Rocky Romero
- Rocky on ollut yksi suosikeistani indymaailmassa niin kauan kuin olen tuota ihmeellistä painia katsellut. Hänen egonsa gimmickin osin on suorastaan ihailtavaa, eivätkä vastustajaa ja katsomoa kismitävät tanssahdukset ainakaan miinusta ole. Aina niin hymy kasvoillaan painiva Romero tuntuu olevan kestosuosikkini niin kauan, kunnes tämä laji alkaa pikkuhiljaa tökkiä osaltani. Hän on yksinkertaisesti niin kehäkarismaattinen ja iloista katseltavaa! Pidän niin suunnattomasti!




42. Mike Quackenbush
- Mike on helposti CHIKARA'n suurin kasvo eikä mielestäni suotta. En muista nähneeni mieheltä yhtään huonoa ottelua näiden vuosien aikana, joina olen perehtynyt kunnolla pienempiinkin promootioihin suuremmin. Herralla on jokin aivan käsittämätön taito, jolla hän saa katsomon, sekä joukkuetoverinsa käymään kuumana häneen. Tekninen vääntö onkin yleisin alue mitä hän käyttää, mutta ilman muuta luokittelen hänet myös hyväksi hardcorebrawlaajaksi. Vaikkei tolppiin iskeminen suurempaa talenttia tarvitsekaan, tuntuu Quackenbush vetävän sen juuri sillä oikealla tavalla.



41. Chuck Taylor
- Chuck on varmaankin hupaisimpia tapauksia, mitä muistan pitkään aikaan nähneeni painibisneksessä. Pääasiassa CHIKARA'sta tuttu henkilö on kuitenkin viihdyttänyt minua myös PWG'n puolella, jossa miehen humoristisuus tulee kaikista selviten esille ollessaan yksi ainoista tuon koomisen painin edustajista. Tuntuu joskus, että mies tulisi vielä olemaan suosikkini, jos siirtyisi vain helpommin seurattavaan promootioon. Tämä mies on sitä ehtaa tavaraa, mitä painijan on syytäkin olla! Ei liian totinen, muttei missään nimessä Ultimo Breakfastin ja muiden tavalla gimmickinsä pilaama pelkkä hupihahmo. Juuri sopivasti siltä väliltä.

Coca, sinulla oli 46 (Helms/Tajiri) ja 47 (Miz/Harris) kahdesti eli julkaisit 12 painijaa Njoo, ihan kiva, että joku muukin huomioi Mizin. Vaikka jääkin painitaidoissa Morrisonin varjoon, ei hän missään nimessä huono ole ja mikissä sitten se parempi osapuoli joukkueesta. Sääli, että minä en ehtinyt tähän mukaan. Lista oli jo aikoja sitten valmiina, mutta ei sitten napannut oikein tulla mukaan. Mutta joo, hyvää työtä teette

No spoilasin sitten listan jatkoa ensi kerraksi. Eli seuraavan listan alottavat Sonjay Dutt ja Human Tornado. Tulen korjaamaan suurimman virheen ensi postauksessa

Joo, voisi vaikka nyt jatkaa tätäkin touhua.
Muitten listoista sen verran että ihan mukavaa luettavaa ovat olleet, ei kai mitään erikoista sanottavaa. Tietysti voin sijoituksista hieman puhua, mutta se vain sivuttaisi teidän omat mielipiteenne roskiin. Nyt mennäänkin jo Top-40 alapuolelle, kohtapa alkaa omat oikeat ja suuret suosikkini hiljalleen paljastua, ja jos jollekkin on vielä mieltymykseni epäselviä, alkavat nekin hiljalleen olla tarkahkoja. Nyt mennään jo lähestulkoon niissä nimissä jotka tulivat automaattisesti mieleen listaa tehdessä, eikä näitä tarvinnut sen enempää miettiä.


40. Bam Bam Bigelow
Aloitetaanpas lista isoilla miehillä. Monikossa tietysti sen takia koska heitin seuraavalle sijalle ihan vaan universaalin jatkumon vuoksi Vaderin. Enhän minä yleensä mitään jättiläisiä ole niin paljoa markittanut, Big Showta ja kumppaneita ei ole edes listalla. Kuitenkin, se mikä tekee vaikkapa juuri Bam Bamista erilaisen, on paini. Tietenkin jokseenkin vaikuttaa vielä ne hienot ja kunnioituksen arvoiset teot mitä on joskus Bamista kuullut(joo joo, on miehellä rikollistakin taustaa), mutta haetaan sitä pääpointtia. Bigelow rellesti paljolti kaikkialla suurissa lafkoissa, joten mies sai hyvin näkyvyyttä osakseen. Siihen kuitenkin voi suunnata osasyyksi vähintäänkin Bamin erikoisemmat painitaidot. Niinkin isoksi mieheksi Bigelow oli kehässä hyvinkin ketterä, ja muutenkin joustavampi liikkeissään kun verrataan vaikka johonkin OMG:hen tai Visceraan. Mies oli teki silti tuhoisaa, mutta vakuuttavaa jälkeä, ja omistaahan mies Vaderin kanssa alan markitattevimpia moonsaultteja. Diggailin varsinkin miehen ECW-aikojen otteluista. Japanista olen nähnyt harmittavan vähän miehen otteita, mutta eiköhän niitäkin joskus tule kaiveltua.


39. Vader
Pidin aina Vaderin otteista hyvin paljolti sen asenteen, aggressiivisuuden ja sekopäisyyden takia. Ehdottomasti sanoisin myös Vaderia yhdeksi parhaimmista isoista miehistä historiassa, mutta hieman välillä kaivelee Vaderin WCW:uraa varjostanut jatkuva squashailu jä vähän löysempi ja kankeampi meno miehen uran ehtoopuolilla. Näin Vaderin varmaankin ensimmäisiä kertoja Royal Rumblessa, jossain 90-luvun puolessavälissä(-94, -95 tai -96), jossa mies takoi päätänsä metalliseen kaapinoveen ja karjui ja melusi jotain epämääräistä. Sanotaanko sitten että teki melkoisen vaikutuksen, kehässäkin myös. Vader onnistui luomaan itselleen vakavasti otettavan ja välillä hyvinkin uhkaavan hahmon, jonka juurikin se petomaisuus kaiketi iski parhaiten. Kehässä hyvä ja kovaa iskevä brawlaaja, eikä kangistunut isojen miesten kaavoihin aivan täydellisesti, vaikkakin mielestäni enemmän kuin Bam Bam. Vadersault on kyllä jotain, joka aiheuttaa miehen pääsyn listalle ilman mitään muttia, sijoitus sitten itsessään riippui jopa miehen painitaidoista. Ja kyllähän ne kelpasivat.


38. Toshiaki Kawada
Se mitä yleensäkkään tiedän Nipponin painikulttuurista, ovat kovat sanat ainakin jossain vaiheessa nykyisyyden ympärillä olleet Misawa, Kawada ja Kobashi. Kai tuossa oli joku neljäskin jamppa, mutten ole ikinä ottanut sellaista huomioon. Kun puhutaan japanin viiden tähden matseista, on usein ainakin yksi näistä tyypeistä mukana. Jumbo Tsurutan ja old school kumppanit heitän muuten väärinkäsitysten välttämiseksi eri porukkaan. Kuitenkin, Misawa oli jo aikaisemmin listalla, ja nyt on Kawadan vuoro. Siinä missä Misawa herätti itsessäni tietyissä paikoissa paljon närää, ei Kawadalla moista ongelmaa ole. Tykkään katsoa miehen otteita, ovat hyvin usein viihdyttäviä, ja pahaa sanottavaa miehestä on vaikea löytää. Kuitenkin, se mikä tässä mättää on kysymysmerkki. Ehken ole nähnyt tarpeeksi materiaalia mieheltä, ehkä taas kyseessä on enemmän perushienon fiiliksen aiheutumista todellisen markituksen sijaan, joista jälkimmäistä muunmuassa Kobashia kohtaan löytyy. Taitava painija, ainakin Toshiakin iskut ja potkut tuntuvat lähestulkoon täällä asti, harvoin on tylsää hetkeä. Silti...


37. Jimmy Snuka
Vaikkakin Snukalla on vahva vaikutus muunmuassa nimimerkkini synnyssä tai avatarissa, on turhaa oikeastaan luulla että mies tulee todennäköisesti tämän korkeammalle kipuamaan. Itsessään se häkkiloikka oli kyllä niin jotain, ettei ihmekkään että miestä kohtaan jonkinlaista markitusta old school miehenä minulta löytyy, Se mistä oikeastaan pidän eniten Snukassa, on se perus-samoalainen tyyli, josta mies on muokannut hieman omaperäisyyttää kehään ja otteisiinsa. Se miten Jimmy yleensä paini, ei ollut jokapäiväistä. Miehellä oli monia vähän omaperäisempiä tyylisekoituksia ja otteita, jotka toivat hyvin matseihin väriä ja kiinnostusta, mikään huippupainija kun Snuka ei missään vaiheessa ollut. Myös hyvä ja yksinkertainen hahmo toimi, ja "Superfly" onkin lempinimistä yksi suosikeistani. Lisäksi tällainen perushahmo saatiin tarvittaessa myös heeliksi, vaikkakin Snukan näkeminen heelinä olikin vähän harvinaisempaa. Kuitenkin, vaikkei painijana ihan mikään loistava ollutkaan, korvasi tai piilotti mies nämä puutteet monilla vähän paremmilla puolilla. Ainiin, markkasin muuten viime Rumblessa aika suuresti kun Snukan musiikki pärähti soimaan, vaikkei mies nyt missään rautakankea joustavemmassa kunnossa enää ollutkaan. Piper vs. Snuka on muutenkin jotain melko legendaarista.


36. Randy Savage
Savage on kyllä yksi värikkäimmistä painijoista jota olen nähnyt. Ihan vaan jo niiden siistien vaahtomuovihattujen ja tyylinkin takia, mutta kehässäkin mies oli hyvin monipuolinen tekele. Toimi lähestulkoon kaikinpuolin, kehässä, mikissä, jopa varmasti jollain catwalkillakin...Okei, se räp-levy ei muuten toiminut. Mutta jos heittäydytään taas asiaan, pidän oikeasti Savagesta ihan kehässä ja mikissä. Mies onnistui tuomaan hahmonsa energian ja asenteen loistavasti kaikkeen mitä ikinä hän keksikään, ja aina oli viihdettä taattavissa. Painijana osasi hyvinkin monipuolisesti kaikkea, aina tekniikkaväännöstä pienen ilmashown vetämiseen tai kunnon brawlaamiseen. Ei sillä, ei missään ollut tietenkään paras, mutta luokiteltakoon mies samanlaiseen kastiin Owen Hartin ja Triple H:n kanssa. Kun puhuttiin aikaisemmin siitä asenteesta ja energisyydestä, on pakkomainintana myös se loistava elbow drop. Okei, kuulostaa vähän mitättömältä, mutta Randy sai sen tuntumaan vaan jotenkin niin hienolta ja räjäyttävältä. Ehkäpä jotain tekemistä sillä on sen faktan kanssa, että Savagella oli rutosti karismaa. Ja tietty tosi seksikäs ääni.


35. Magnum TA
Magnum on ehkä vähän perus. Kyseessä on kuitenkin babyface, joka ajaa moottoripyörällä kansaa pelastaen ja maata ainakin henkisesti täydellisesti tukien. Tietysti heelejä, varsinkin ulkomaalaisia mies sitten läksytti loppujen lopuksi kaikkien vastoinkäymisten yms. jälkeen. Mutta minua se ei ole ikinä haitannut. Huomioni on keskittynyt kuitenkin siihen miten tämä tätä yltiöhyvis-hahmoaan käyttää ja tietenkin se miten mies kehässä suoriutuu. Kun molemmat ovat kunnossa, ei asia minua haittaa. Näin on käynyt, ja olen oikeastaan jonkinasteisesti markittanut Magnum TA:ta. Mikäs siinä, hyvin karismaattinen ja toimiva hahmo, sekä monipuolinen ja yleistaitava kehässäkin. Ehkä joku pieni markki aina herää sisälläni kun paha saa palkkansa, tai ainakin asiaan kuuluvan Belly-to-belly suplexin. Kun Magnum ja Dusty toimivat jonkin aikaa pahiksia vastaan taistelevana tag teamina Jim Crockettin promootiossa, oli kyseessä lähes parhaimpia face-duoja joita voi oikeastaan olla. Molemmat kun olivat hyvin energisiä ja räiskyviä persoonia ihan hyvillä painitaidoilla varustettuna. Se kuitenkin mikä esti Magnumin pääsyä tällä listalla Dustya edemmäs oli lyhyt ura, ja samalla se pirun auto-onnettomuus. Eipä siinä, jos Magnum olisi jatkanut uraansa ilman tuota kolaria, ei minulla ole hajuakaan kuinka korkealla listassa mies voisi olla. Edellytykset Amerikan sankariksi löytyivät.


34. Barry Windham
Barry on ollut joskus huomattavasti korkeammallakin tällä listalla, taisi jopa olla jossain kahdenkymmenen kieppeillä. Ote Barrysta ja miehen markituksesta on kuitenkin pikkuisen lipsunut, En ole ihan varma miksi. Mies on varmaankin jäänyt Flairien, Blanchardien ja Arn Anderssonien varjoon turhankin paljon, eikä ehkä ole aiheuttanut sitä niin kovaa reaktiota mitä joskus. Kuitenkaan en lainkaan ala väheksyä tätä jamppaa, hyvin atleettinen ja taitava painija varsinkin kokoisekseen. Ehkei ihan niin karismaattinen ja tyylikäs kuin muut Horsemenit, mutta painitaitoa Barrylla oli rutosti. Mies oli pääosin brawlaaja, erittäin vikkellä ja aggressiivinen sellainen. Vaikkakin mies veti lähes tunnin ottelun vaikkapa Flairia vastaan, oli meno siltikin suurelta osin vauhdikasta ja menevää, ja se kertoo jo paljon. Olen myös nähnyt tavallista vähemmän materiaalia tältä mieheltä, ja kuulinkin hänestä vasta lähinnä Four Horsemenien kautta. Jokin siinä vain on ettei Windhamia kohtaan löydy enää täyttä markitustukea, vaikka miestä yhä kehässä tykkäänkin katsoa.


33. Ted DiBiase
Siis Ted DiBiase on juuri SE jätkä, jota rakastaa vihata kaikista eniten. Ihan vain ihailtavan egoistisuuden ja ilkeyden multihuipentuma. Parhaimpia heelejä ikinä. Tietysti taustalla loistava ja toimiva hahmo, mutta kyllä Tedissä oli sitä jotain. Karismaa ja kykyä oikeasti saada yleisön vihat niskoilleen suorastaan hehkui miehen promoissa ja olemuksessa. Tienkään yhtään unohtamatta miehen suorituksia vaikkapa Japanissa, tai vaikkapa NWAssa. Silti, Million Dollar Man on se hahmo mikä toi DiBiasen taidot äärimmäisen hyvin esiin. Se antoi miehelle aikaa luoda itsestänsä kaikkea sitä mitä tuossa aikaisemmin mainitsinkin. Painijanakin kelvollisen hyvä, ei mitenkään mainittavan erikoinen juuri missään, mutta osasi tuoda tarinaa messiin otteluihin, ja vetää rooliaan. Se koripallo-angle on yhä pakkomaininta tässä vaiheessa, samoin kun se nauru. Muttasiis, seuraavaksi sitten pohtimaan mitä mies tekee WWEn Hall of Famen ulkopuolella. Ei nyt mikään täydellinen jamppa, mutta ehdoton lisä tälle listalle.


32. Brian Pillman
Olen joskus varmasti Pillmannista puhunutkin, ainakin blogissani. En oikeastaan tiennyt tästä jampasta paljoakaan, jos mitään ennenkuin näin Briania koskeneen dokumentin joka julkaistiin tuossa viime vuonna. Ehkäpä kuitenkin lähempi yhteys mieheen tapahtui myös Steve Austinin kautta, olenhan joskus miesten joukkueen rankannutkin yhdeksi suosikeistani. Mutta kuitenkin, itse Pillmannista voisin jakaa näitä yleisiä heittoja siitä kuinka mies oli aikaansa edellä, ja harjoitti ennennäkemätöntä high flying toimintaa, ja tuohan olisi lähinnä vain vetoamista jonkun Jim Rossin lausuntoihin. Toki, olen itsekkin samaa mieltä, ja tykkäilen Brianin otteista, mutta onhan nuo aika normi-latteuksia. Pystyn kai parempaankin. Pidän Brianin asenteesta ja vauhdikkuudesta kehässä. Harvoin käy meno tylsäksi miehen otteluita seuratessa, varsinkin kun vastassa on joku muu tällainen undercardissa pomppinut lahjakkuus, tai joku Liger. Lisäksi se olemus, ja rooli mitä Pillman veti oli mieleeni. "Loose Cannon" on ehdottomasti paras sanavalinta, ja se hänen suhteessaan toimi kehässä ja angleissa mainiosti. Ilman sitä olisi mies toki ollut jotain ihan vain kehälahjakkuuden ja omaperäisyyden kautta, mutta kyllä se sekopäisyys ja ennalta-arvaamattomuus oli tärkeä osa Brianin uraa.


31. Billy Robinson
Whoah, nyt kyllä hypättiin jollekkin ihan hämärälle sivuraiteelle. Billy Robinson, 1970-luvulta -90 -luvulle vaikuttanut englantilainen tekniikkataituri, jolla on vahvasti tekemistä SHOOTOn tai yleisen MMA:nkin kanssa. Mistä nyt pystyn Robinsoniin tekemään yhdistelmiä, on UWF, joka on promootiona tullut tutuksi tavallista Shootinpana painilafkana, jossa myös Sayama (aka. Super Tiger/Tiger Mask) vaikutti, lisäksi nimi Karl Gotch on nimeltä tuttu. Kuitenkin, olen nähnyt Robinsonin otteita vain ja ainoastaan Japanista joskus muinoin kun Jumbo Tsurutaan tutustuin kunnolla, ja sanotaanko että tämä englantilaisteknikko vaikutti minut heti ensimmäisestä ottelusta lähtien. Miehestä on vähän mitättömämmän uran takia vaikeampi löytää materiaalia, mutta olen kyllä muutamia otteluita nähnyt. Se mikä Robinsonissa iski heti, oli se tekninen taitavuus, ja juuri shoot-vaikutteiset otteet ja iskut. Jotenkin vain tuli sellainen fiilis, että tässä jätkässä oli sitä jotain, mies onnistui saamaan kiinnostukseni puolelleen ihan vain painimalla. Todella sulavaa ja teknistä taitavuutta höystettynä kovanluokan vastustajilla on tarjonnut minulle useita hienoja otteluita. Kunhan vain voisi löytää jostain aina lisää miehen otteita.


Tässäpä tämä, jatketaan sitten jossain vaiheessa kahden viikon sisällä. Kommentit ovat toivottuja, ja niin edelleen. Kyllä te tiedätte.

40.Ted DiBiase
-Paras manageri ikinä. Lähdetään siitä. Valitettavasti en ole kovin paljoa nähnyt DiBiaselta materiaalia (~5 tuntia), mutta se riittää vakuuttamaan minut. Häntä oli erittäin helppo vihata, koska hän esitti roolinsa niin hyvin. Hänen naurunsa on myös noussut legendaariseksi ja managerina hän sai yleisön vihaamaan painijaa, myös itseään.

39.Jushin Liger
-Nykypäivinä vähän hidastunut, mutta silti erittäin viihdyttävä. Ligerin huippuajat ovatkin sitten mahtavuutta. Mies voisi olla korkeammalla listallani, mutta se jokin häneltä puuttuu. Kuitenkin markitan miestä ihan hemmetisti, ja ehkä joskus hän voisi olla korkeammallakin. Ligerin painitaidothan ovat aivan mahtavat ja varsinkin miehen kanssa, joka edusti samaa tyyliä ottelu oli taattua huippukamaa. Erittäin viihdyttävä painija kyseessä.

38.Kane
-Maskiaikoina markitin häntä paljon enemmän ja vieläkin mies sijalla 38. Se kertoo kuinka paljon pidän Kanesta. Nythän hän toimii nuorempien painijoiden pushaajana ja hyvä niin. Hänestä ei enää huippuotteluita saa irti. Kanen kulta-aikoihin kuuluu tag team Van Damin kanssa ja tietysti yksi kuuluisimmista feudeista Undertakeria vastaan, joka huipentui Wrestlemaniaan. Myöhemmin tämä feudi käytiin uudelleen ja se olikin paljon huonompi. Takerin ja Kanen ensimmäinen Mania-kohtaaminen onkin yksi parhaista otteluista ikinä.

37.Paul Bearer
-Sitten mies joka pyöri Undertakerin ja Kanen kanssa. DiBiasesta sanoin, että hän on paras manageri ikinä. Kuitenkin markitan Beareria eniten. Varsinkin hänen gimmickkinsä uurnankantajana oli neronleimaus. Yksi parhaista gimmickeistä ikinä. Hän hoiti tehtävät kehän laidalla erittäin hyvin ja loi samaa "outoa" fiilistä mitä loi myös Undertaker, jota Bearer manageroi isoimman osan urastansa.

36.Kurt Angle
-Yksi painin jumalista, Kurt Angle. Hänessä on kaikkea. Kuitenkaan hän ei ole tätä korkeammalla listallani. Karismaa hänestä huokuu, myös mikkitaidot ovat lähellä kymppiä. Nykyään nopeus on vähän laskenut, mutta on hän edelleenkin painimaailman kantavia voimia. Luo viihdyttäviä otteluita, varsinkin jos pääsee toista teknistä jumalaa vastaan.

35.Eddie Guerrero
-Mies, jonka ura päättyi turhan lyhyeen. Oli juuri kuolemansa aikoihin uransa huipulla. Gimmick oli yksi parhaista ikinä ja se viihdytti minua erittäin paljon. Eddieltä löytyi myös paljon painitaitoja ja osasi ottaa faninsa mukaan ottelun tunnelmaan. Vaikka hän oli heel, häntä osasi rakastaa. Facena hän olikin jumala, ainakin lähellä sitä.

34.Blue Meanie
-bWon jäsen. Yksi viihdyttävimmistä painijoista ikinä. Hänen tärkein aseensa olikin viihdyttäminen. Monia Meanien ja yleensäkin bWon segmenttejä muistelen lämmöllä. Hänellä oli myös pieni run WWEssä, ennen kun sai potkut. Tuo aika oli myös hyvää, muttei mitää verrattuna ECW-aikoihin. Suosittelen niitä katsomaan Meanien otteita, jotka niitä eivät vielä ole seuranneet. Ette tule pettymään.

33.Vince McMahon
-Erittäin kiintoisa persoona ja hänellä onkin tapana aina nostaa itsensä muiden päälle, mutta kuitenkin huomoi muut. Jos joku mies osaa tehdä rahaa, niin se on Vince. Tekee kaiken täsmälleen niin kuin markit haluavat tapahtuvan. Itse myös ollut erittäin viihdyttävissä otteluissa mukana jotka ovatkin olleet hardcore-painotteisia. Ne hommat Vince osasi. Hänen uransa parhaat hardcore ottelut ovat ollee Michaelsia, Hogania ja Austinia vastaan. Juuri feudi Rattlesnakea vastaan onkin ehkä yksi parhaista feudeistä ikinä.

32.Steve Austin
-Mietin kumman laitan ensin, Vincen vai Austinin, päädyin Austiniin. Miksikö? Tämä mies osasi kaiken. Tekninen painija ennen niskatapaturmaan, jonka jälkeen miehestä tuli yksi parhaista brawlaajista ikinä. Mainitsinkin jo feudin Vinceä vastaan ja kuinka loistokas se oli. Varsinkin ottelut ennen attitude aikaa ja sen aikana olivat miehen loistoaikaa. Myös sen jälkeen hän pysyi WWEn kantavana voimana. On luonut monia erittäin viihdyttäviä hetkiä joista saa nauttia vielä vuosia jälkeenkin päin.

31.Mikey Whipwreck
-Mikey olikin erittäin vaikea sijoittaa tälle listalle. Päädyin sijaan 31. Yksi hienoimmista hetkistä olikin kun hän voitti joukkuemestaruudet ECWssä yhdessä Foleyn kanssa kaiken sen jobbauksen jälkeen mitä Whipwreck oli tehnyt. Sitä en unohda ikinä. Häntä todellakin osasi rakastaa.

Kiva että edes frebix ehti messiin, mutta Coca jää nyt harmi kyllä jälkeen. Kaksi viikkoa on viime viestistä lähestulkoon kulunut, joten minulla on vahva aikomus pitää lupauksestani kiinni. Seuraavalla viikolla päästään jo maagisen Top-20 rajan alle. Hieno homma.

Sijat 31-100


30. Ultramantis Black
Koska Hydrakin majaili jossainpäin listaa, ei todellaakaan ole ihme että myös Mantis on listalla, ja jopa yllättävän korkeallakin. Kyseessä on kuitenkin yksi nykyajan viihdyttävimmistä pahiksista, ja yleensäkkin kun puhutaan toimivista hahmoista, niin voidaan mainita UltraMantiksen nimi. Yllättäen Chikaraa kaikesta huolimatta, mikä muukaan promootio loisi ilkeän jonkinlaisen rukoilijasirkan hahmoa toteuttavan gimmickin. Maskista huolimatta miehestä hehkuu karismaa runsaasti, ja on tiedossa että jotain edes vähän viihdyttävää on tulossa kun Mantis pääsee vuoroon, mikissä kuin kehässäkin. Varsinkin selostajan paikalla mies mielestäni loistaa. Se omaperäinen ääni ja loistava aksentti tekee miehestä entistä kiinnostavemman, ja kyllähän hänen ääntään jaksaa kuunnella vaikka koko päivän. Niissä promoissa ja selostuksissa on vain jotain niin kiehtovaa. Ei tietysti kehässäkään mikään aivan huono. Ei ehdottomastikaan paras, mutta hyvä ja monipuolinen painija. Taitaa niin teknistä painia, tarinankerrontaa kuin brawlaamistakin.


29. Killer Kowalski
Olen jo miehen muinoin blogissani esitellyt, mutta sanottakoon nyt vielä muutamia rivejä miehestä. Loistava heel. Yksi kaikkien aikojen parhaista ja samalla yksi uskottavimmista. Tykkäsin Kowalskin rujosta ja jopa sadistisesta tyylistä, jossa oikeastaan murjottiin tai iskettiin Claw jokaiseen joka vastaan ehti tulla. Lisäksi mikissä vaahdottiin huutaen mahdollisimman epäselvästi jotain hyvin provoavaa tai loukkaavaa. Pidän sellaisesta. Kowalski osasi hakea yleisön huomion itseensä, mies sai itsensä näkyviin tuolla vahvalla hahmollaan, ja sitäpä kautta pääsikin juuri tuohon legendaarisen heelin asemaan. Painijana toteutti samaa kaavaa. Pieksi, murjoi, ja pyöritteli ketä vain eteen tulikaan. Hyvä brawlaaja, käytti kokoaan ja liikkuvuuttaan hyvin hyödyksi, ja osasi käyttää hahmoaan loistavasti. Vapaapainimaailma menettikin elokuussa yhden hienoimmista ja uskottavimmista heeleistä. Jos jäi jokin vaivaamaan, voi täytenäisemmän mielipiteen toki lukaista blogin puolelta.


28. British Bulldog
Olen diggaillut British Bulldogsien molempia osapuolia tässä jo jonkin aikaa. Pidin siitä kuinka Dynamite ja Davey Boy täydensivät toisiaan niin erilaisilla tyyleillä. Siltikin on helppo sanoa että Davey oli se selvästi heikompi osapuoli. Ei sekään ole tietysti mikään ihme, Dynamite Kid kun on yksi kaikkien aikojen parhaimmista oikeista painijoista, joten isokokoinen voimabrawlaaja jää suhteellisen helposti kakkoseksi. En oikeastaan ole täysin varma miksi Bulldog on näinkin korkealla listassa, karismaa kun miehellä ei ehkä ole niin paljoa, ja painitaidoiltaankin mies on hyvin rajattu. Varsinainen atleetin olemuskin ollut hyvin usein hänen urallaan kadoksissa. Jokin Smithissä sitten vaan kiehtoo. Ehkä se on juuri miehen Tag-ura, ehkä se on se painityyli. Hyvin voimakas ja tuhoaltis brawlaaja, joka pystyi tarpeen tullen riepottelemaan vastustajiaan melkoisen vakuuttavastikkin. Ehkä kyse on siitä. Harvoin Hartien suvun lähistöltä huonojakaan painijoita on tullut.


27. Steve Williams
Steve Williamsilta olen uraa nähnyt lähinnä Japanista, sekä muutaman ottelun NWA:sta, ja ehkä jos olisin nähnyt vielä enemmän, voisi mies hyvinkin olla korkeammalla. Minulla on vähän hataraa tietoa vaikkapa miehen mikkitaidoista, mutta kyllä ne monet ottelut ovat näyttäneet ettei mikään karismaton jamppa ole kuitenkaan kyseessä. Varsinkin Japaninmaalta on tullut miestä seurailtua Hansenin ja Brodyn seurana näidän gaijinien joukossa, ja olenpa aina hyvin viihtynyt. Varsinkin eräs ottelu Kenta Kobashia vastaan jätti muinoin aika pysyvän markituksen tätä miestä kohtaan. Painityyli on miehellä hyvin perinteinen, eipä siitä kai niin paljoa mitään mainittavaa. Hyvä, vastustajaankin vähän sopeutuva monipuolinen painityyli, toimi tarpeen tullen niin facena kuin heelinäkin, tosin selvästi kyseessä oli ulkonäöllisistä ja olemeksellisista seikoista parempana roolina heel-hahmo. Back Drop Driver on murhaava liike, ja aiheuttaa lähes aina oikein tehtynä mark outin. Se ylempänä mainittu hyvin uhkaava ja uskottava olemus riitti ihan yllättävän hyvinkin luomaan Williamssin ympärille tietyn mielikuvan, eikä mikkityöskentely ollut aina niinkään pakollista. Tämän jälkeen on tietysti helppo vedota Williamssin taitoon vetää rooliaan. Kaikki nämä seikat ovat herättäneet jatkuvaa mielenkiintoa, harmi vain että edellä on niin monta muutakin samankaltaista mielenkiintoa herättänyttä


26. Tully Blanchard
Tully on Horsemenien pienin, ehkäpä teknisin, tai ainakin ketterin jäsen. Vaikea sanoa että mies olisi yksi karismaattisimmista, kun hän kuitenkin jäisi vähintäänkin Flairin selän taakse, ehkä juuri ja juuri voittaisi Arnin. Kuitenkin, ennen Horsemenien loistoakin Blanchard oli loistava heel, ja veti muutenkin hyvää roolia ja hyviä otteluita, mutta voi melkeinpä sanoa että Hevosmiesten klaani toi miehen parhaimpia puolia esiin yhä enemmän. Nyt mies oli tyylikkäämpi, ilkeämpi, ja lisäksi miehellä oli lukuisia samankaltaisia miehiä takanaan, joka takasi sen kuinka pitkälle Tully pystyi asioita ja ilkeyttään viemään. Lisäksi kun miehen managerina toimi pitkän aikaa JJ Dillon, ei huonoa tulosta voinut mitenkään saada aikaan. Kehässä Tullylle ominaista oli nopeampi ja teknisempi tyyli, jossa höystettynä oli tarpeen mukaan hieman lennokkuutta. Sitä kelpasi katsoa. Tietystikkään brawlaamista ja pientä psykologista puolta yhtään väheksymättä. Pienemmän kokonsa takia Tully kuitenkin joutui panostamaan enemmän tuohon edellä mainittuun ketteryyteen ja teknillisyyteen. Kaikin puolin laatuäijä, veti pääosin hyvän Tag-uran vaikkapa Arn Anderssonin kanssa, mutta myös viihdyttävän ja menestyksekkään singles uran JJ Dillonin rinnalla. Sinänsä on kuitenkin harmi että Tully jäi välillä jopa suurestikkin vaikkapa Flairin tai Arnin varjoon, vaikka Windhamiahan eniten Horsemeneissa poljettiin.


25. Sting
Nyt sitten puhutaan lähestulkoon vain ja ainoastaan siitä 80-, ja 90-luvun Stingistä, ja 1990-luvustakin vain muutamat alkuvuodet. Puhe ei ole siitä Ravenilta ripatusta mystisestä goottilonerista, jonka Sting muuten veti melkoisen heikostikkin vielä. Vaan kyse on siitä nuoresta, vahvasta ja energisestä sateenkaaren värein pukeentuneesta ja maalatusta jätkästä, joka terrorisoi NWA:ta ja alkuaikoijen WCW:tä. Okei, terrorisoi on ehkä huonohko sanavalinta, mies kun ei paljoakaan heelinä viihtynyt noina aikoina, mutta kyllä te tiedätte. Pointtina on kuitenkin se, että tykkään tosi paljon juuri siitä alkuaikojen Stingistä, kun mies vielä oli painijana ja hahmonakin hyvä. Karisma on ollut miehellä ehkä vähän kiikun kaakun käsite, mutta kyllä jonkinlaista vetovoimaa löytyi ja rutosti. Ainakun Sting tuli kehään sillä energisellä ja voimaa uhkuvalla asenteella, oli kehässä rutkasti tunnetta ja fiilistä. Painitaidoiltaan hyvin ketterä, mutta silti tehokas brawlaaja. Teknistäkin osapuolta löytyy, mutta en sillä tavalla pysty hirveästikkään miettimään Stingiä vetämässä wristwatcheja kuin vaikka pieksemässä vastustajaa kulmauksessa konekiväärin sarjatulitahdilla. Mutta ehkä vika on vain minussa. Harmi vain että miehellä on todella epämiellyttävä tapa nosellata juuri kuumimmilla hetkillä väärällä tavalla, joka saa täällä päässä pienen kärisemisilmiön aikaan. Ja Crow-Stingiä ei tueta, edelleenkään.


24. Scott Hall
Olen jo varmastikkin jossain päin tätä listaa puhunut siitä että Scott Hall on yksi vapaapainin historian parhaista määritelmistä sanalle "Cool". Piste. Ehkä enempää ei edes tarvitsisi sanoa tästä jätkästä, koska ihan vain se siisteys ja karisma pitää miehen listalla vahvasti mukana. Mutta yleisen hyödyttömyyden vuoksi on parempi jotain muutakin sanoa. Ehkä voisin vedota siihen, että Scott Hall oli iso mies, joka pystyi vetämään näiden pienen miesten tahdilla ja tyylillä. Tuo tosin on niin geneerinen ilmiö nykyään että Coca tulee hautaamaan minut jos kehtaan väittää Hallia pirun hyväksi sillä osa-alueella. Kuitenkin, kuten yritin jo hieman ilmaista, olen aina tykännyt Scottin painityylistä ja hahmoistakin. Razor Ramon on ehkä silti niistä parhaimpia. Kehässä Scott on siis hyvinkin ketterä ja monipuolinen brawlaaja, joka kyllä osasi isojenkin miesten kikkoja, mutta edusti itseään kuitenkin vahvasti myös hieman niistä rutiineista poikkeavana. Okei, onhan mies välillä ollut vähän kankea, mutta eipä hän kärkisijoilla tällä listalla pompikkaan. Tietystikkään pelkillä painitaidoillaan ei tätä jätkää olisi edes koko listalla, vaan kyllä se on se karisma ja hahmojen uskottavuuden täydellinen suorittaminen joka nostaa miehen melkeinpä näin korkealle. Ja Tag Team Curt Hennigin kanssa tietysti.


23. Booker T
Monet ovat aina vähän väliä puhuneet Booker T:sta tylsänä tai puuduttavana painijana, itse en ole ikinä tätä täysin nähnyt tai ymmärtänyt. Toki, ei ole ikinä mitään MOTYja vedellyt, tai edes MOTNja pahemmin, mutta on aina onnistunut viihdyttämään ainakin minua. Toisaalta minä pidin King Booker hahmoa toimivana ja yhtenä parhaimmista heel-hahmoista pariin vuoteen, joten ehkä ymmärrätte että voin olla aika yksin tämän mielipiteen kanssa. Kyseessä on hyvin kiehtova hahmo, niin kehässä kuin vaikkapa mikissäkin. Tietysti vahvalla kiintymykselläni potkijoihin ja jonkinlaiseen taistelulajipitoisuuteen on Bookerin markitukseen vaikuttanut, mutta kyllä siinä hahmossa on silti jotain niin kiehtovaa. Okei, myönnettäköön, Bookerin esitys alkoi ajan mittaan pysähtyä paikalleen, mutta silti kyllä ne promot ja spinarooniet nostivat aina hymyä huulille. Kehässä tavallista omaperäisempi ja jalkojaan hyvin käyttävä painija, joka monien muidenkin tapaan osasi olla monipuolinen ja vetää rooliaan uskottavasti. Miehen uraa TNA:ssa en muuten ole seurannut, mutta ehkä se on ihan hyvä.


22. Stan Hansen
Taas menään näillä nousevan auringon maan ulkomaalaispahiksilla. Varmastikkin Gonerilla on ollut siis jotain tekemistä tämän hahmon seuraamisen aloittamiseen. Kuitenkin, kun tuossa kesällä aloitin puroresun tarkempaa ja intenssiivisempää seuraamista, oli Hansenin nimi jokseenkin tuttu, muttei herättänyt juurikaan mitään erikoisia tuntemuksia. Nykyään on asia sitten sijoituksestakin päätellen vähän eri tavalla. Loistava heel, ja todellakin Kowalskin tapaan melkoisen rujo ja murskaava sellainen. Se mitä atleetin olemus mikä Hansenilta puuttui, jäi vahvasti sen pelottavan ja ilkeän olemuksen varjoon ja selvästi. Uskottavuudesta oli ihan helppo puhua tässä tapauksessa. Eikä toisaalta ole ihmekään että kyseessä on tämänkaltainen brawlaaja, onhan mies selvästikkin Texasista kotoisin. Kuitenkin, minuun on aina tällainen heelpainotteinen old school brawlaaminen toiminut, joten miksei Hansenkin sitten olisi listalla. Miehen Amerikan ura on vähän ollut aina pimennossa, mutta kyllä tuolta Japanista ihan tarpeeksi löytyy pohjaa todetakseen että hieno painija on kyseessä. Loistava brawlaaja, vetänyt monia muistettavia otteluita, sekä yksi historian siisteimmistä ja tyylipuhtaimmista Lariateista. Sijoituksen huonous riippuu lähestulkoon edellä olevista painijoista ja vähemmästä materiaalista. Voin kuitenkin olla varma että sijoitus tulee tästä paranemaan, onhan se sitä vuoden aika tehnyt aika roimastikkin. LARIATOOO~!


21. Chris Jericho
Chris Jerichon osakkeet ovat hieman olleet laskemaan päin, kun verrataan siihen että mies oli viime listalla sijalla neljä. Mistäköhän moinen sitten johtuu? Ehkä tilalle on tullut kuutisentoista parempaa painijaa? Tai sitten olen alkanut pitämään Jerichoa hieman yliarvostettuna. Siinäpä se. Yritän vielä rakentaa täyttä mielipidettäni miehestä, koska fiilikset ovat jo pitkään olleet todella ristitiitaiset. Teknistä lahjakkuutta, todella paljon karismaa ja muistettavia otteluita, mutta jokin mättää. Jericho osaa olla välillä hyvin tylsä ja joskus tuntuu ettei mies sittenkään olisi mikään hieno painija. Olkoon vetänyt tuhat eri liikettä Malenkon kanssa jossain, ei hänkään tai joku Quackenbush ole sen korkeammalla tällä listalla. Miehen parhaimmat ajat ovat varmaankin jossainpäin WWE:tä kaikesta huolimatta. WCW-aikoja en ole seuraillut niin tarkkaan, ja taasen ECW;ssä ja Japanissa mies oli vielä vähän vihreä ja kokematon painija. Meksikosta en sitten tiedä, Luchadorejen luvattu maa ei henkilökohtaisesti kiinnosta. Kuitenkin, voin helposti myöntää että Jericho on taitava jamppa jolla on rutkasti karismaa. Joskus vain tuntuu siltä että mies on liian perus, ja tukahduttaa nuo taidot normiotteiden tasalle. Ehkäpä se pudottaa miestä tällä listalla. Katsottavaksi jää jos varsinaista kritiikkiä saan miehestä muodotettua lähi- tai yhtään minään aikana.

Noniin ja nyt on jo vuorossa sijat 30-21. Tästä eteenpäin painijat kuuluvat sellaiseen joukkoon, jota markitan aivan mielettömästi. Näiden painijoiden uraa olen seurannut enemmän kuin kenenkään. Eli tästä lähtee.

30.Billy Gunn
-Kuten sanoin aiemmin, Billyn ja Chuckin joukkue oli yksi parhaista joukkueista ikinä. Nykypäivänä monet näkevät Billy Gunnin aka Kip Jamesin aka Mr.Assin pelkästään hasbeeninä. Itse en tätä mieltä ole. Okei, jos mietitään aivan mustavalkoisesta näkökulmasta markittamatta ketään, niin eihän Kipin otteet ovat olleet mitään maailmanhuippujen luokkaa, ei lähelläkään sitä. Mutta tämä ei ole listalla ideana. Tämä on markituslista ja sen takia Billy on näinkin korkeilla. Kip ja BG Jamesin yhteistyö menee jo vuosien taakse. Aikoinaan The New Age Outlaws viihdytti minua erittäin paljon ja miehen uralla ei ole ollut hetkeäkään, jota olisin vihannut. Hänen gimmickit ovat olleet omasta mielestä toimivia ja minua viihdyttäviä. Sitten TNAssa tulikin hänelle feudi tätä pitkäaikaista kaveria vastaan. Feudi oli surkea ja huonosti toteutettu verrattuna siihen kauanko miehet ovat tunteneet. Heidän välille olisi pitänyt rakentaa jotain suurempaa.

29.Vader
-Vader on ehkä paras iso mies ikinä. Häneltä löytyi erittäin paljon taitoa ja otteli monia mielenkiintoisia otteluita. Ikinä hän ei ole mitään WrestleMania-huippuottelua ottellut, mutta monissa pienemmissä PPVissä hän on onnistunut erittäin hyvin. En puhu hänen otteluistaan enempää, luulen että foorumin väki tietää hänet hyvin. Ottelussa Stan Hansenia vastaan vuonna 1990 tapahtui tuo kuuluisa tapahtuma, jossa Vader silmä popsahti ulos kuopastaan. Tämä on yksi asia, josta hänet muistetaan. Ja toinen negatiivinen asia on hänen paluunsa 2000-luvun alussa WWEhen, jossa hän nolasi itsensä esiintymällä heikossa kunnossa ja jopa kaatumalla pois kehästä tullessaan. Tämän jälkeen Vaderia ei ole siinä lafkassa nähty. Nykyään mies kiertelee erinäisiä indyjä ja pian uran loppukin tulee vastaan. Kuitenkin, pahoja asioita ei pidä liikaa muistella ja päällimmäisenä muistankin miehen kulta-ajat. Lisäksi mies omistaa yhden parhaimmista finishereistä ikinä, Vadersaultin. Sitä ei voi olla markkaamatta.

28.Chris Jericho
-Jericho kuuluu myös niihin, ketä olen markittanut aina siitä lähtien kun olen seurannut wrestlingiä. Heelinä hän pääsee huippuunsa, koska häntä on helppo vihata. Jo ECW-ajat näyttivät, että miehestä tulee kasvamaan joskus jotain isompaa; ja näin kävikin. Vaikka hän ei ole ikinä aivan siellä huipulla ollut mutta en usko että ei ole ketään wrestlingfania, joka ei tuntisi Jerichon nimeä. Yleisö tuntuu rakastavan häntä facena, vihaavan häntä heelinä. Mitä muuta painijalta voi odottaa? Supa sanoi miehen olevan yliarvostettu. Ehkä näinkin, mutta kuitenkin hän on otellut omasta mielestäni yhden legendaarisimmista otteluista ikinä Wrestlemania 19sta Shawn Michaelsia vastaan. Se ottelu menee top 3-otteluihin ikinä mitä olen nähnyt. Jericho on huipputasoa mikissä. Hänellä on karismaa, mutta hänen paluunsa jälkeen markitus häntä kohtaan on laskenut, riippuuko bookkaamisesta vai mistä. Kuitenkin niin on tapahtunut. Viisi vuotta sitten Jericho olisi ollut luultavasti top5sessa.

27.Ric Flair
-Tässä on todellinen legenda. Teki pitkän uran ja sille hieno päätös oli ottelu Michaelsia vastaan WrestleManiassa. Jotkut sanovat, että ura ei saanut ansaitsemaan päätöstä, mutta kun miettii, olisko Flarista saanut enää parempaa ottelua irti? En usko, mies on melkein kuusikymppinen ja tuollainen ottelu oli juuri täydellinen loppu täydelliselle uralle. Olen paljon katsellut Flairin matseja ajoilta, jolloin minua ei vielä edes ollut olemassa. Ai että sitä kehäpsykologiaa. Niistä otteluista nautti oikein kunnolla. Itse pidän enemmän "viihdyttävästä" wrestlingistä, mutta siitä huolimatta Flarin ottelut parikymmenen vuoden takaa ovat ehkä parhaita otteluita ikinä. Miehen ura on kaikkien foorumilaisten tiedossa, mutta sitä ei voi olla liikaa hehkuttamatta. Hieno mies. Markitan.

26.The Undertaker
-Jos katsotaan pelkkää gimmickiä, Undetaker olisi lähellä kärkeä. Sen verran hyvin gimmick sopii miehelle. Nykyään hidastunut kyllä kehässä, mutta sopivaa vastustajaa vastaan hyvällä feudilla höystettynä, jopa nykypäivänä hän voi yltää lähellä viiden tähden ottelua. Monet ovat miettineet koska Takerin ura loppuu? Monet sanovat, että tulevassa Maniassa, koska se käydään Texasissa. Samaa voisi myös sanoa Michaelsista. Jos rahaa pitäisi pistää, veikkaisin mieluummin että Michaelsin ura on se joka loppuu. Taker ei ole vielä lähelläkään eläkekuntoa, hänen terveytensä on hyvä, paikat kestää, toisin kuin Shawnilla. Takerin WM-voittoputki on tietysti legendaarinen. Kuka sen tulee katkaisemaan? Se, joka sen katkaisee, tulee nousemaan main eventtiin loppu-urakseen. Myös en pistäisi pahakseni jos se olisi joku nykypäivän huippupainija, tai jos sitä ei katkaistasi ollenkaan. Jää nähtäväksi, mutta minusta tuntuu että sitä ei vielä tässä Maniassa tapahdu. Olen pitänyt miehestä niin kauan kuin olen tiennyt hänet. Aina on minua viihdyttänyt ja Bad Ass-gimmick oli myös kympin arvoinen hänelle. Kummatkin gimmickit hän on vetänyt hyvin. On otellut monia Mania-klassikoita joten kuinka miestä ei voi olla markkaamatta?

25.Tazz
-Tazz on painija, jota markitan ainoastaan ECW-runin ansioista. Selostajana en hänestä pidä, joten ei siitä sen enempää. Niihin aikoihin kun ECW oli vielä pystyssä, Taz oli yksi niitä jotka pitivät lafkaa pystyssä. Hän oli erittäin intensiivinen ja tekninen painija täynnä karismaa, eli juuri täydellinen paketti minulla. Itse suurena ECW-fanina mies on erittäin lähellä sydäntäni ja arvostan suuresti sitä mitä hän on tehnyt ECWn hyväksi. Hän osasi teknisen painin, kuten myös hardcoren. Myös hänen FTW-mestaruusvyönsä kuuluu niihin asioihin jotka jäävät kunnolla mieleen. Jos Tazia pitäisi yhdellä sanalla kuvailla, se olisi asenne.

24.Rhino
-Rhino on jännä tapaus. Kummatkin TNA tai WWE runit eivät ole osanneet antaa miehelle oikeanlaista pushia ja sitä mitä mies ansaitsisi. Kuitenkin aina kun olen näitä showita katsellut, olen nauttinut suuresti hänen otteistaan. Tämä kaikki markitus juontuu yllätys yllätys ECW-ajoista. Rhino on vielä kovin nuori siihen verrattuna mitä kaikkea hän on kokenut urallaan enkä pitäisi mahdottomana sitä että hän olisi joskus main eventissä painimassa. Se vaatii vain oikeanlaista pushia, ja jos sitä tarjotaan, voisin sanoa että kusen hunajaa. Se olisi jotain niin hienoa. Myös miehen finisher: Gore, on yksi niistä iskuista, jossa purkautuu se kaikki energia mitä on patoutunut ottelun aikana. Rhino oli yksi niistä jotka ei suostunut uskomaan ECWn tarun olevan lopussa, ja hän pysyi lafkassa loppuun asti. Se, jos jokin saa minun kunnioitukseni. Feudi Sandmania vastaan on myös hienoa katseltavaa. Myös hänen runinsa Corinon kanssa Tag-vöiden kanssa oli onnistunut. Sen jälkeen Rhino ei ole ikinä noussut huipulle, mutta toivon erittäin hartaasti että se tulee vielä tapahtumaan.

23.Santino Marella
-Marella onkin tuore tapaus. Heti siitä lähtien kun häntä on alettu käyttää huumorihahmona, olen rakastanut häntä. Yksi parhaista hahmoista ikinä. Kun miehelle annetaan mikki käteen, siitä ei voi seurata mitään muuta kuin hyvää. Kolikon kääntöpuolena onkin sitten miehen kehätaidot. Niissä ei ole mitään mainitsemisen arvoista, eikä mies tule koskaan mitään huippuotteluita painimaan. Kaikki tämä ei haittaa, JOS miestä osataan käyttää oikein, huumorihahmona. Hänellä on aivan järjetön määrä karismaa ja mikkitaitoja verrattuna muihin painijoihin. Joskus aikojen päästä ehkä hänestä voisi tulla jonkin main event-tason manageri. Toivottavasti Marella tullaan pitämään WWEssä vielä pitkään ja jos häntä käytetään oikein, hänellä on täysi potentiaali nosta minun silmissäni yhdeksi kaikkien aikojen legendaksi.

22.Val Venis
-Kun puhutaan painijoista jotka ovat liian aliarvostettuja, Val Venis on minun silmissäni listan numero ykkönen. Hänellä on koko paketti. En viitsi alkaa erikseen luettelemaan mitä hänellä on, koska hänestä ei puutu omasta mielestäni mitään. Miksikö mies ei sitte ole jo aikoja sitten paininut huipulla? Siihen on minun mielestäni yksi syy: gimmick. Jos gimmickkisi on pornotähti, se on varma juttu että midcardia ylemmäs et nouse. Vielä on aikaa antaa Venikselle sen pushin mitä hän todellakin ansaitsee, mutta pian alkaa aika loppua. Parempi gimmick hänelle, ja kaikki edellytykset on nousta upper midcardiin/main eventiin. Luultavasti tämä kaikki on toiveajattelua, koska Vince on näköjään päättänyt, että Venis on se ikuinen jobberi. Todellakin harmi juttu, että asian pitää olla näin. No, kaikkea pyytämäänsä ei ole mahdollista saada.

21.Rob Van Dam
-Viimeinen painija, josta tänään kerron on Rob Van Dam, RVD. ECWn ollessa pystyssä RVD oli "The Whole Damn Show". Ilman häntä ECW ei olisi ollut sitä mitä se aikoinaan oli. Kunnioitan Robia aivan mielettömästi siitä kaikesta mitä hän teki Heymanin ja koko ECWn hyväksi. Hän oli kauan aikaa lafkan päämestarina, mutta hetkeäkään ei ollut, että tuli fiilis, että hän ei sille paikalle sovi. Mies osasi kuin hardcore, myös sen normaalin painin ja tätä ECWn fanit osasivat arvostaa. WWE-run ei ollut aivan sitä mitä olisin halunnut häneltä nähdä, mutta kyllähän se oli mieluisaa nähdä hänen kamppailemassa WWEECWssä main eventissä. Hän ehtikin yhden huippuottelun vetää. Kyse on tietysti John Cenaa vastaan toisessa ECW One Night Standissa. Siinä ottelussa oli sitä vanhaa ECW-ajan tunnelmaa ja olen katsellut kyseisen matsin monta monituista kertaa. On se vain niin hyvä.

Tulipahan kirjoitettua paljon tekstiä, mutta toivottavasti foorumilla on edes joitain, ketä kiinnostaisi minun mielipiteeni.

Hiivatti! Unohdin tämän kokonaan!

40. Sonjay Dutt
- TNA... TNA on itseasiassa tehnyt Duttista kiinnostavan. En todellakaan muista hetkeä, jolloin en olisi ollut innostunut iMPACT'in aikana Sonjay Duttin musiikin käynnistyttyä. Face, heel, aivan sama. Mies on mahtavaa luokkaa molempina. Intialaisella alkuperällään miestä pystyy buukata erilaisiin feudeihin ilman mitään ongelmaa ja hän toimii hyvin myös hiukan suurempiakin vastustajia vastaan, joka on aina vain plussaa. Parhaillaan mies on varmaankin näillä hetkillä, joten kannattaa viimeistään nyt tutustua TNA'n varastoihin ja ennen kaikkea näihin X-Divisionin painijoihin, johon Sonjaykin kuuluu.

39. Human Tornado
- Miksiköhän mies löysi edes tiensä viidenkymmenen tälle puolelle? Siihen en osaa suoremmin vastata, kuin että painityyli viihdyttää minua. On helposti havaittavissa, että suurin osa listani viiden kymmenen tällä puolen on pienempi kokoisia painijoita, mutta luokittelisin Human Tornadon helposti lähes puoliväliin sitäkin pientä määrää. Nämä kaikki lennokkaat spotit ja suorastaan toimiva ja temmokas paini höystettynä erilaisilla tempuilla iskee kaikista eniten. Juuri siitä on kyse, kun puhutaan Human Tornadosta.

38. Tyler Black
- Tyler Black ei eroa gimmickiltään millään tavalla muista Ring Of Honorin, Pro Wrestling Guerillan ja muiden painijoista ja on sen takia paikoin melko tylsä. Tämä luulo antaa paikoin liian ison vallan sen todellisuuden yli, joka puhuu hänen otteluissaan. Todella monipuolista settiä vetävä ja hyvin taidokas Tyler Black on selvästikin paikkansa ansainnut Age Of The Fallin riveissä. ROH ja PWG tuntuvat luottavan liikaa Age Of the Fallin mahtavuuteen ja toivovat sen tuovan lisää kiinnostusta Tylerin rooliin, mutta valitettavasti toisin käy. Jimmy Jacobs hohtaa omalla persoonallisuudellaan liiaksi Blackinkin ylitse, joten tälle miehelle jää vaikutusvalta ainoastaan köysien sisään, jossa mies osaa todellakin asiansa.

37. CM Punk
- Monet, jotka ovat nähneet CM Punkin ROH'ssa kunnon toimissa, eivät ole tyytyneet miehen WWE-uraan. Itsekin pystyn kompata heitä osittain, mutta luohan Punk omalla tavallaan piristystä läsnäolollaan RAW'ssa. Hän ei pääse kuitenkaan loistamaan kehässä samalla tavalla, kuin mitä hän loista NWATNA'ssa tai ROH'ssa, mutta nopeatempoista, teknistä, potkuntäytteistä toimintaa ei kyllä puutu WWE'ssäkään. Mies teki pienen piipahduksen Main Event kuvioissakin voittamalla World Heavyweight mestaruuden ja sai aikaan ilmiön, joka sai minut uudelleen seuraamaan WWE'n jokaista ohjelmaa aktiivisesti.

36. Crossbones
- Mitenköhän Crossbonesia voisi edes kuvailla...? Mies ei varsinaisesti ole mikään monsteripainin jumala, mutta silti hänessä iskee jokin. Mitä se jokin sitten on? Ensinnäkin se Vadermainen painityyli. Hän runnoo vastustajaansa tyylillä käyttämällä enemmän heittoja ja liiskaavia jyräyksiä lyötien ja tylsien restholdien sijaan. En toki vertaa tätä kokematonta painijaa Big Van Vaderiin jo ihan sen takia, että kokemus tuo sitä kehäpsykologiaa myös Crossbonesin kaltaisille miehille hyvää. Suosittelen ehdottomasti etsimään käsiinne esimerkiksi Tag Team otteluita joissa tämä mies on osallisena.

35. Matt Morgan
- Jatketaan nyt näillä isoilla miehillä kun kerran aloitettiinkin. Matt Morgan ei todellakaan saanut sitä ilmiömäistä tilaisuutta, minkä hän on TNA'ssa saanut. Ensin melko tylsässä roolissa staffien henkivartijana toiminut Morgan pääsi myöhemmin todistamaan itseään suuremmassa roolissa kehässä ja tällä hetkellä hän toimii Abyssin joukkuetoverina. Olen tuon väkivahvan joukkion synnystä asti pitänyt Mattia helposti parempana ja viihdyttävämpänä tuhoajana kehässä, sillä nuo mahtavat heitot puolelta jos toiselta tuntuvat toimivan ilman mitään ongelmaa. Tätäkin herraa kannattaa lähestyä ennakkoluulottomasti, jotta alkaisi pitämään näistä uskomattomista slameista ja suplexeista.

34. Samoa Joe
- Samoa Joe saattaa olla ROH'in ja samalla myös TNA'n historian merkittävin painija. Hän piti hallussaan ROH'n maailman mestaruutta lähes kaksi vuotta puolustaen mestaruuttaan yhteensä kunniakkaat kaksikymmentäyhdeksän kertaa. Vaikka mies onkin kooltaan suuri, taitaa hän kehässä yhtä jos toista. Enjuigirit, Shinig Wizardit ja esimerkiksi Drop Kickit ovat tyypillisiä liikkeitä Joelle, mutta myös erilaiset heitot ja ROH'n aikoina jopa kehän ulkopuolelle sukellukset tuli nähtyä muutamaan otteeseen. Joe tuntuu olevan täydellinen paketti ja niinhän sitä voisi käytännössä sanoakin, mutta hän sietäisi saada yhden uuden menestyksekkään feudin korjatakseen lähes täydellisen maineensa takaisin.

33. Dragon Kid
- Dragon Kid on yksi niitä harvoja japanilaisia painijoita listallani, ja näitä miehiä on syytä oikeasti kunnioittaa. Jos gimmick ei pure sinuun syystä tai toisesta, pystyt keräämään kaiken sen mahtavuuden itseesi seuraamalla Dragon Kidin liikehdintää kehässä. Hän on todella sulavaliikkeinen ja taitaa kaikenlaisen high flyingin ensiluokkaisesti. Mies painii tällä hetkellä pääosin Dragon Gate- nimisessä promootiossa, jota löytyy painiaiheisista DVD-kaupoista ihan kiitettävä määrä. Myös YouTubesta ja Dailymotionista pystyy löytämään tämän miehen työskentelyä.

32. Evan Bourne
- Nuorukainen ei ole ollut pinnalla kovinkaan kauaa, mutta näinkin lyhyt aika on pystynyt minut vakuuttamaan hänen taidoistaan. WWE'ssä ei ole nähty kunnon High Flyeriä todella pitkään aikaan, mutta Evan täyttää tuon puuttuvan aukon. Katselen todella mielelläni Bournen toimintaa kehässä, sillä juuri tämän kaltainen loikkiminen iskee meikäläiseen parhaiten. Toki Evanilta pystyisi tuon upean painityylin lisäksi odottamaan myös esimerkiksi lukkopainia suurissakin määrin, mutta WWE'n buukkaamana sekin olisi todennäköisesti puuduttavaa, joten parempi, että mies pysyy siinä, minkä tekee parhaiten.

31. Steve Austin
- Austin olisi saattanut ansaita paremmankin sijan, mutta jätän tunnearvon sivummalle ja katson hänen painitaitojaan esimerkiksi CHIKARA'n atleettien vierellä, joten on ehkä parempi, että superkarismaattisuus ja loistava gimmick attitude-ajalta jäävät tälle sijalle. Steve 3:16 Austin on todella monen painiseuraajan suosikkipainija jo ihan pelkästään sen äijämäisyyden ansiosta. Kaljan kittaamisesta saa väänneltyä monipuolisia angleja ja tuota karskia luonnetta voi hyödyntää niin segmenteissä, promoissa, kuin myös kehässä. Jos haette todella hyvää entertaineria, joka kykenee hyviin otteluihin, suosittelen ehdottomasti Stone Coldia!

Coca on yhä kierroksen jäljessä, mutta tarkoituksena olisi jatkaa tätä kaikesta huolimatta. Nyt mennään jo äärirajoilla kun hypätään kahdenkymmenen parhaan joukkoon. Viimeinen kerta kun tulee kymmenen entryä mukaan, ja nimet tuskin ovatkaan mitään hirveitä yllätyksiä.


20. Ricky Steamboat
Ricky Steamboat on yksi listan parhaimmista painijoista ihan vain taidoiltaan. Mies osasi kaikkea hyvin. Loistava tekninen painija, hyvä ja monipuolinen brawlaaja, ja high flyingkaan ei tuottanut selvästikkään minkäänlaista ongelmaa. Tämä kokonaisuus takasi helposti sen että Steamboat pärjäsi matsissa kuin matsissa, ja pystyi olemaan viihdyttävä ihan ketä tahansa painitaitoista vastaan. Löytyy niin teknistä taistelua vaikkapa Flairia vastaan, brawlausta Tully Blanchardin kanssa, tai jotain kaiken hyödyntämistä tasapuolisesti vaikkapa Randy Savagen kanssa. Senpä takia Rickyä on myös hyvin helppo markittaa. Mies pystyy hyvin sopeutumaan vastustajaansa, mutta silti tuomaan itseään otteluun. Sillä juuri tarkoitan sitä ketteryyttä ja omaperäisyyttä. Se mitä monet Steamboat-kritisoijat tuovat esille, ja näin tuon minäkin, on Steamboatin kehätaitojen ulkopuolella. Okei, miehelle laitettiin muutenkin joku melko kehnokin Dragon/perheenisä -gimmick, joka nyt ei kuulosta ihan toimivalta ratkaisulta, mutta Steamboat loi silti vahvan ja hyvän uran itselleen. Sepä siinä on melkein ongelma. Rickya vaivaa Rey Mysterio -syndrooma, eli miehestä on todella vaikeaa muodostaa uskottavaa heeliä. En ikinä pystyisi kuvittelemaan tätä miestä pahiksen roolissa. Hän on ikuinen babyface. Täältä suunnasta ei sellaisesta heru pisteitä. Mutta en voi ohittaakkaan sitä faktaa kuinka viihdyn Rickyn otteluja katsellessa melkeinpä joka kerta.


19. William Regal
Olen aina ollut suuri Regalin fani. Ja miksi en olisi? Loistava hahmo, hienot painitaidot ja rutosti karismaa. Tuohan voisi hyvin riittää perusteluksi ihan kenelle vain. Kuitenkin, tuon lisäksi Regalilla on myös niin hahmossa kuin kehässä todella paljon uskottavuutta. Se on tässä tilanteessa yllättävän suuri peruste Williamin valintaan. Mietitäänpä, Blackpoolissa kasvanut kaduilla rahasta tapellut köyhähkö ja sivistymätön englantilaisnilkki joka vetää nykyään kehässä täydellistä englantilaisen aristokraatin roolia. Mies osaa luoda ympärilleen vahvan hahmon, oli se varmastikkin mikä tahansa. Okei, työmies Regal nyt ei mitään mark outtia aiheuta, mutta pointtina on tuo ylempänä todettu. Tästä saa myös vahvan imagon kehään, ja varmastikkin Vinceltä pointseja kun pystyy pärjäämään todella hyvin oikeassakin tappelussa. Ehkei se kehässä niinkään näy, mutta shoottaus ei ehkä parhaiten sovellukkaan tälle englantilaisporvarille. Senpä takia Regal turvautuu myös todella toimivaan ja taitavaan tekniseen osaamiseen, mutta samalla miehessä herää sellaista Ricflairmäistä vaatimattomuutta taidoissa. Sillä siis lähinnä tarkoitan, ettei mies pyri vetämään mitään huipputeknisiä otteita, tai kasvattamaan jatkuvasti liikearsenaalia tuhanteen ja yhteen kuten jotkut niin sanotut tekniset huiput mukamas osaavat. Regal keskittyy olennaiseen, ja käyttää sitä varten hyväkseen niin brawlaamista kuin tuota teknillistä osaamistaankin. Regalin aksentti on muutenkin kultaa. Sopivan englantilainen.


18. Roddy Piper
Piperilla on asennetta enemmän kuin melkeinpä kellään muulla tällä listalla. Oli mies sitten face tai heel, joku sai aina turpaansa ja pahasti. Taustalla on rujojen ja yksinkertaisten painitaitojen lisäksi rutosti karismaa ja ikinuori ja aina toimiva hahmo. Eikä se hahmo edes ole mikään kaukaa haettu. Se sopii Rowdylle kuin nakutettu, eikä ehkä ihmekkään. Mies tulee tai vetää promon, mies riehuu, mies vetää promon tai lähtee. Yksnikertaista, mutta siltikin niin toimivaa. Itse pidän tosin enemmän heel-Roddysta. Miksikö? Koska silloin mies pystyy olemaan in-your-face ihan kenelle vaan, ja vaikka millä mitalla. Silloin se kaikki potentiaali pääsee oikeasti käyttöön. Okei, kyllä siinä vaiheessa Roddy on väillä mennyt kummaksuttavan pitkälle, kuten silloin kun mies maalasi toisen puolensa itsestään mustaksi Bad News Brownia vastaan, varsinkin muistaakseni jollain permanentilla värillä, että mies hengaili maalaukset päällään parikin arkipäivää. Kuitenkin, se kun puhun Roddysta että mies on painityyliltään rujo, toki viittaa vahvaan pohjaan brawlaamisesta. Mies osaa olla hyvinkin raaka, kuten vaikka Greg Valentinea vastaan oteltu Dog Collar ottelu, mutta silti miehessä piili hyvinkin tekninen puoli, joka tuli esille ehkäpä vain tiettyjä vastustajia vastaan, joten se jäi ehdottomasti pienempään osaan. Siitä huolimatta olen aina ollut jonkinmoinen Hot Rod mark, joten listasijoitus on täydellisen sopiva. Pipers Pitit olivat muutenkin takuuvarmaa viihdettä.


17. Arn Anderson
En ole ihan täysin varma miten Arn on kivunnut näinkin korkealle listassa. Olen varma siitä, että mies ehdottomasti kuuluu top-20:neen, mutta joku tässä mietityttää. Onko Arnin kova markitus Ric Flairin syytä? Onko se Arn ihan omana itsenään? Hahmona? Taidoiltaan? En yhtään tiedä. Ehkäpä se on yhdistelmä noita kaikkia. Arn on yksi Crokettin promootion kautta NWAn vahvoista suosikeistani, melkeinpä vain Ric Flair ja Dusty Rhodes kapuavat edelle. Ja samalla tieysti Harley Racekin. Pointtina kuitenkin oli, että diggaan Arnista. Piste. Mies on loistava painija, ja lisäksi myös erinomainen joukkuepainija. Sinänsä on harmi että Arn pelasi aina enemmän tai vähemmän Ric Flairin loiston varjossa, vaikkakin niitti siitä huolimatta hyvän ja menestyksekkään uran. Olen siltikin sitä mieltä, että Arn olisi kovempi juttu nykyään jos mies ei olisi toiminut kaikkia niitä vuosia Flairin kakkosmiehenä. Hyvänä esimerkkinä miehen maineikkaat urat vaikkapa Tag teameissa Olen tai Tullyn kanssa. Varsinkin kun mies muodosti Blanchardin kanssa joukkueen Horsemenien jälkeen. Se mitä haen takaa, oli se että Arn oli loistava painija, ja todella kova promottaja siinä samassa. Vahvan ja hyvinkin psykologisen brawlaamisen lisäksi mies pystyi vääntämään myös teknisiä pyörityksiä, joka tosin jäi lievästi vähemmälle Enforcer roolin takia. Arn olikin siinä, tai yleisesti heelin roolissa mielestäni parempi, mutta kyllä mies facenakin pärjäsi. Kuten sanoin, loistava myös joukkuepainissa, ja kaiken lisäksi mies osasi kertoa kehässä sitä tarinaa, miehellä oli takanaan aina punaista lankaa jolla otteluun saatiin mukaan jotain ekstraa. Petyin kun saimme liian heikon ja liian myöhään tapahtuneen Arn vs. Flair feudin/ottelun. Se kun olisi käyty kahdeksankymmentäluvulla, siitä puhuttaisiin vahvasti vielä nykyäänkin.


16. Dynamite Kid
Dynamite Kid on hyvin samanlainen painija kuin Bret Hart. Miehissä on paljon samaa. Painityyli, ulkomaalaishahmo, Stampede, Davey Boy Smith, yhteisiä asioita saa helposti hakea. Dynamite oli loistava tekninen painija, ja siitä huolimatta kehässä yksinkertainen ja ketterä. Mies osasi vääntää lukkoja, ajoittaa liikkeitä ja vastaiskuja, myydä, vetää rooliaan, you name it. Billington oli kehässä hyvin sulavaliikkeinen, ja sai aikaa hienoa jatkuvuutta, oli kyse sitten ketjupainista, kuin vaikka jostain lukkoväännöistä. Se kuitenkin mikä teki Dynamitesta todella vahvan minun silmissäni, oli se, että mies ei jäänyt siihen. Hän ei vain ollut tekninen vääntäjä, vaan samalla Tom toimi uskottavuuden ja kovuuden nimissä loistavana tappelijana. Kyllä, ihan vain murjomisessa. Varsinkin alkuaikojen urallaan tämä tiikerin asenne oli vielä enemmän esillä kuin muulloin. Dynamitea voidaan luonnehtia realistiksi. Ei teknisellä väännöllä vapaapainiotteluita voiteta, vastustaja pitää tuhota, hakata ja murjoa. Hänellä oli asennetta, Roddy Piper -asennetta. Loistavien teknisten ja brawlaamismyönteisten puolien lisäksi Dynamite ei pelännyt vaikkapa Bretin tapaan köysistä pomppimista. Mies oli välillä hyvinkin lennokas, ja tietenkin aikakautta myötäillen hillitysti, ja kovia spotteja rakennellen. Okei, Dynamite ei ole listan kärjessä. Miksi? Koska miehellä ei ollut takanaan ihan niin paljoa karismaa että kokonaisuus olisi täydellinen. En oikein viitsi paljoakaan kuunnella miehen englantilaisaksentin promoja tai sellaista(Regalin aksentti on miellyttävämpi), joten voidaan enemmän keskittyä siihen painiin. Noilla Bret Hart vertauksilla oli muuten pointtia tässä nimeyksessä. Minä yksinkertaisesti väitän, että Dynamite Kid on Bret Hartia parempi painija. Piste.


15. Shawn Michaels
Shawn Michaelsista on vähän toistoa sanoa niinkään paljoa. Mitäpä herrasta pidetään. Hyvä, monipuolinen painija ollut koko uransa, luonut puitteet hahmoilleen vahvan karismansa ympärille, toiminut niin singles kuin Tag painijanakin, on kyvykäs vetämään roolia kuin roolia. Oli se sitten hauska, heelmäinen tai kansan rakastama. Koska olen heppoisesti katsonut läpi kaikkien muidenkin backstage-olemusta, paitsi epäreilusti juuri Bret Hartin ja Ole Anderssonin, on reilua etten puutu Shawninkaan töppäyksiin. Tietysti olen aina viihtynyt Michaelsin otteluita katsoessa, mutta mies ei todennäköisesti ikinä tule löytymään tämän korkeammalta. En vain markita miestä tarpeeksi. Shawn ei ole sellainen jamppa, jolta haluaisin jatkuvasti löytää uutta materiaalia, mies ei vaan vedä niin vahvasti puoleensa. Ehkä kyseessä on välillä nähtävä liiallinen teatraalisuus, jonkinlaiset omakohtaiset asenteeni, en ole ihan varma. Siltikin, kyllä sitä aina kelpaa miehen otteita katsella.


14. Yoshihiro Tajiri
Tajiri on vaan niitä jätkiä joita kohtaan minulta syystä tai toisesta löytyy tajuttomasti markitusta. Miehellä ei ollut huippumenestyksekästä uraa, hän ei ollut kielimuurin takia mikään kova promottaja, mitä miehessä on mistä tykätä. Kyseessä on painitaidot ja yksinkertainen hahmon toimiminen. Siinä kaikki. Tajirin japanilainen hahmo oli loistava, vaikkakin melkoisen simppeli, se toimi tarpeeksi. Tajirin ei tarvinnut luoda hahmoaan sen enempää, mies vain meni kehään ja tarjosi osaamistaan. Miehen taidoilla potkia vastustajalta muutama luu poikki on varmastikkin vahva plussa täällä päin ruutua. Puhuin jo aikoja sitten siitä taistelulaji/shoototyylisestä markituksestani, joten ei ihmekkään miten Tajiri täällä pomppii. Samalla kyseessä taitaa olla ainut varsinainen Cruiserwieght tällä listalla(?), ainakin kun puhutaan vaikkapa WWE:n cruiserweight-divisioonasta. Jimmy Wang Yangin lisäksi tietty. Olisi muuten ollut loistavaa jos nämä kaksi olisivat joskus virallisesti kohdanneetkin, mutta Akiopa olikin vain joku Enforcer Tajriille muistaakseni. Kuitenkin, pieni ja hyvin ketterä mies, jolla oli todella teräviä ja stiffin oloisia iskuja repertuaarissaan, ja lisäksi jotenkin sympaattinen hahmo taustalla. Toimii kuin tikapuuottelu. Turha kai sanoakkaan paljoa miehen ECW -ajoista, joita kohtaan liittyy myös paljon markitusta. Myöskin vahva pohja perustuu sille, että aloitin painin katsomisen Tajirin ja kumppaneiden äärellä.


13. Brock Lesnar
Brock Lesnar..Mies joka veti kipupillereiden ja viinan avulla muutaman vuoden uran, eikä miehellä ikinä ollut rakkautta tätä lajia tai alaa kohtaan, nykyään vetelee MMA:ta, miksi mies on viidentoista kovimman nimeni joukossa? Koska Brock oli vain niin hyvä. Ihan sama montako vuotta on lajissa ollut, ihan sama millä asenteella uraansa veti, ihan sama vaikka olikin pilleristialkoholisti, kun Lesnar astui kehään ei WWE ollut entisensä. Mies oli niin hyvä ja monipuolinen. Suhteellisen iso ja todella voimakas korsto joka heitteli kaikkia kolmensadan asteen ilmalennoilla, mutta pyörikin yhtäkkiä samaan aikaan matossa vääntämässä lukkopainia tai komboamassa ketjupainia. Mitä ihmettä? Tuo kuulostaa lähinnä unelmalta, mutta Brock oli oikeasti sen verran kova jätkä, mies pystyi vetämään huikeaa voimasquashailua jobbereiden tai monstereiden kanssa samalla kun veti amatööripainia Kurt Anglen kanssa. Ja Lesnar toimi molemmissa tiloissa. Menestyksekäs tausta amatööripainijana oli todella hyvä boosti miehen uraa ajatellen, vaikka tuolla voimannäytöllä Brock olisi firmaan päässyt varmasti muutenkin sisään. Se minkälaisen jäljen mies jätti, oli enemmän kiinni tuossa monipuolisuudessa. Mies oli loistava ihan vain heelinä, joka tuhosi kaikkea, mutta kelpasi tarpeen tullen jokseenkin facenakin. Ei mikään karismaattisin ilmiö, mutta onneksi miehellä oli usein taustalla manageri, tai yksinkertaisempi rooli. Ehkä myös sillä, että olin tajuton Lesnar-mark kun aloitin koko painin katsomisen, on jotain osuutta asiaan.


12. Andre The Giant
Olen tästä blogissa kuin varmasti muuallakin jo puhunut todella paljon, muttasiis kunnioitan Andrea todella paljon, ja oikeastaan tulen aina miestä muutenkin markittamaankin. Vaderin ja Bam Bamin ohella yksi parhaista, ellei jopa joskus paraskin, isoista miehistä. Siinä missä miehelle riitti menestykseen vain iso koko, oli Andre muutenkin elämää suurempi hahmo. Niin kehässä kuin kehän ulkopuolellakin. Ja oikeasti kokoisekseen hyvä painija, ainakin silloin kun mies ei ollut jo viinoissa ja tajuttomissa kasvukivuissa. Kun jätän yleensä Backstagejtutut sikseen, voi niitä positiivisessa valossa käyttääkkin, ja Andren tapauksessa ne ovat vahvasti markitukseen vaikuttaneetkin. Samoin kaikki puolueelliset dokumentit jota olen miehestä nähnyt. Näistäpä johtuu se suuri kunnioitus, joka pyyhkii lähinnä Andren negativisia olemuksia. Rakkaus ja ymmärrys lajia kohtaan, lempeä ja hyvä luonne, ja niin edelleen. Kehässäkin Andre oli koonn aiheuttamista rajoituksista huolimatta viihdyttävä. Ehkä vähän freak shown makua varsinkin Amerikan uransa suosion kasvun aikana, mutta Andre on selvästi osoittanut olevansa jotain elämää suurempaa. Ja mikä olisi tietty siistimpää kuin nähdä tuollainen jätkä riepottelemassa kahta nobodya? Ei mikään! Andre on ainutlaatuinen tapaus, josta hehkui jatkuvasti jonkinlaista erikoista karismaa ja olemusta. pelkän koonsa takia mies ei olisi ikinä mitään näin suurta, vai onko Giant Gonzaleskin nykyään muka historian legendaarisimpia hahmoja? Jos on, niin menenkin tästä johonkin nurkkaan miettimään maailmankaikkeutta.


11. Dusty Rhodes
Top kympistä juuri ja juuri poisluettuna lahjakkuutena toimii the American Dream, itse Dusty Rhodes, Olisin halunnut heittää Dustyn kymmenen parhaan joukkoon, mutta mies ei vain mahtunut sinne. Ei sillä että yhdestoista sija mitenkään huono olisi, näitä vain ei tuppaa ihmiset muistamaan niin vahvasti kuin kymmentä ultimaalisesti eniten markittamaani painijaa. Putkimiehen poika, yksi karismaattisimmista penteleistä jota maailmalle on luotu, ja samalla melkoisen ainutlaatuinen persoona. En ole ikinä nähnyt niin vetovoimaista hahmoa kuin Dusty parhaina aikoinaan oli. Miehestä vain hehkui sitä asennetta ja olemusta, jotta heti promon tai ottelun nähdessään huomasi, että kyseessä on jotain melko uniikkia, ja että mies on luotu tälle alalle. Dusty ei tarvinnut atleetin olemusta, mies oli välillä jopa hieman karu olemukseltaan, eikä miehen promotusääni ehkä ollut niitä kaikkien aikojen selvimpiä tai parhaimpia, mutta silti mies on luonut historian parhaimpia promoja, ja lukuisia muistettavia feudeja ja otteluita. Eihän siis hän kuitenkaan ikinä mitään viiden tähden otteluita ole mielestäni vetänyt, eikä niinkään paljoa mitään tunnin mittaisia time limit-draweja, mutta se ei selvästikkään ollut Dustyn juttu. Mies keskitti kehässä taitonsa brawlaamiseen, ja hahmonsa luontiin sekä hyödynsi hyvin karismaansa ja tarinan luontia, joka takasi hyvin usein jotain todella viihdyttävää. Varsinkin juuri brawlaamisessa ja tuossa showboattailussa mies loisti, ja oli muutenkin koostaan huolimatta hyvin energinen yksilö. Eipä tässä muuta. Jos jotain huonoa haetaan, niin ehkei se WWE-ura ollut niinkään hohdokas, vaikka ne polka-dotit olivatkin aivan tajuttoman siistit. Dusty tanssimassa = RATINGS~!

Jarruttakaa nyt hiukan. On ollut hiukan menemisiä, mutta yritän silti parhaani mukaan.


30. Hallowicked
- Top 30'n aloittaa painija, joka on tasoltaan hiukan heikompi, mutta iskee minuun täydellisesti. Hiukan parempi versio mielestäni Deliriouksesta nousi aikoinaan heidän joukkueensa selvästi mielenkiintoisemmaksi ja ''pelottavammaksi'' osapuoleksi, vaikka molemmat olivatkin tyyliltään melko samanlaisia painijoita. 'Wicked kuitenkin veti tunnelmaan paremmin mukaan ja näytti paljon loistavemmalta kuin joukkuetoverinsa jääden kuitenkin Helioksen (joka ei satu olemaan tällä listalla vähäisen materiaalin takia) varjoon. Tämä loistava stable oli hyvä tapa avata tai jatkaa CHIKARA'n mitä tahansa showta luontevasti eteen päin ja kukas muu tässäkin roolissa toimi parhaiten kuin ikuinen midcard-painija Hallowicked.




29. Petey Williams
- Nyt viimeistään huomaa, ettei keskiverto painijoita enää löydy nimeksikään, joten listaakin on paljon mukavampi kirjoittaa, kun työn alla on Petey Williamsinkin kaltainen nimi. Petey on aina iskenyt minuun ja ei, se ei ole ollut se Canadian Destroyer, joka on kaikesta huolimatta todella hieno finisher. Williamsissa iskee se itsevarman näköinen X-Divisionin lihaksikkain ja ehkä samalla myös omalla tavallaan viihdyttävin mies. Tämä kanadalainen on antanut useita loistavia näytteitä kehässä valloittaen myös fanien, kuin myös minun sydämeni. Jotenkin niin omaperäinen, mutta samalla loistavan yksinkertainen painija etsii vertaistaan.




28. Rey Mysterio
- Kuten on jo kerran ainakin mainittu, oli Mysterion sijoittaminen todella vaikeaa. Mies oli vielä muutama vuosi sitten todella näyttävän näköinen high flyer, mutta kun on nähnyt näiden vuosien sisällä muutaman paremman ja jopa viihdyttävämmänkin painijan, alkaa Mr. 619 tuntua melko tylsähköltä. En kuitenkaan vähättele ReyReyn taitoja, sillä hänen näyttäville cruiserweight väännöilleen on markitettu kerta toisensa jälkeen ja jännitetty pienempänä kädet ristissä tärkeämpien ottelujen tuloksia. Harmi vain, että hänelle ei ole keksitty mitään kovinkaan järkevää roolia, sillä underdog Kanea vastaan ei oikein tunnu toimivan halutulla tavalla. Ensinnäkin entisen mestarin, joka on minuakin lyhyempi, piestessä WWE'n historian kenties kovinta monsteria, kärsii väkisinkin jomman kumman uskottavuus ja se ei todellakaan ole Reyn. No joka tapauksessa pidän vielä peukut pystyssä sen varalta, että Mysterio ymmärrettäisi laittaa esimerkiksi John Morrisonin kokoisia ottelijoita vastaan kunnolliseen feudiin.




27. Mark Briscoe
- Jos Reyn sijoittaminen oli vaikeaa, nyt puhutaan jo todella vaikeista sijoituksista kun käännämme katseemme kohti Briscoen veljeksiä. Tässä on joukkueen jäsenet, joita kunnioitan indymaailmasta ehkä jopa eniten ja Mark tuntuu olevan se vähemmän kiinnostava osapuoli, vaikka loistava painija onkin. Molempien painityyli on sama, mutta Markin enemmän tekninen ja ei niin hyppivä kuin Jayn ikävä kyllä ei poraudu yhtä tiiviisti ruhooni kuin veljensä. En todellakaan lähtisi laskemaan tämän miehen sijoitusta yhtään, sillä hän ainsaitsee sen kaiken kunnioituksen ja kiinnostuksen töillään köysien sisäpuolella.




26. Larry Sweeney
- Oli Sweeney manageri, tai sitten painija, tuntuu hän täydelliseltä ilmiöltä. Chris Heron stablen aivoina ja ROH'n parhaana promottajana Larry saa jo ansaitsemansa kunnioituksen, mutta rakastan myös katsella häntä painimassa. Juuri sitä Bryan Danielsonmaista teknistä vääntöä on todella ilo katsella rankkojen päivien jälkeen ja ennen kuin head lockit puuduttavat kokonaan, on ottelu ohi jollakin ilmiömäisellä tavalla ja seuraavaksi häntä näkeekin Ring Of Honorin palveluksessa tämän hetken parhaan managerin roolissa.




25. Hernandez
- Olen kai hypettänyt tämän miehen ilmiömäisyyttä aivan tarpeeksi niin tässä topicissa, kuin myös muualla päin Alertia. On vain yksinkertainen fakta, että lentävä ja niin stiffisti heittelevä tuon kokoinen gangsteri on täyttä kultaa.
''Hernandez on selvästikin tämän hetken parasta laatua ja ansaitsee varmasti listallani hyvän sijan. Mies on uskottavan oloinen kehässä ja pärjäisi oikein hyvin fanien silmissä, vaikkei yrittäisikään saada niin sanottuja halpoja hurrauksia tehdessään jotakin sellaista, mikä saa fanit kirkumaan kerran ottelun sisään innostuksesta vain sen takia, että näkivät jotakin, mitä eivät todellakaan odottaneet tuon kokoisen miehen tekevän. Jo yksistään Hernandezin liikearsenaali on niin laaja kaikkine heittoineen, että pelkästään tässä on syy markittaa miestä. Hän käyttää heittoja mitä ihmellisimmistä posiitioista viskaistan vastustajansa taatulla voimalla kanveesiin välittämättä sen jälkisitä seurauksista tippaakaan.''




24. Jay Briscoe
- Nyt on siis vuorossa se Briscoe Brosien mielestäni parempi osapuolisko, jota on aivan fantastista seurata veljensä ohella missä promootiossa tahansa. Single painija? Tag Team painija? Aivan sama. Tämä mies loistaa niin kirkkaasti, että jättää taakseen attitude ajan Triple H't ja Steve Austinin kaltaiset brawlerit pelkästään sen takia, että viihdyttää niin hyvin kehässä. Voitte luetella lukuisiä määriä otteluita, joissa tämä mies on paininut ja voin taata, että yksikään niistä otteluista ei ole laadultaan huono.




23. Takeshi Morishima
- Morishimaan tutustuin suuremmin vasta feudinsa alkupuolilla Bryan Danielsonia vastaan, mutta otteluita olen häneltä nähnyt myös Pro-wrestling NOAH'ista, jossa miehen otteet ovat vähintään yhtä hyviä kuin aikoinaan ROH'issa. Markkasin joka ikinen kerta, kun Takeshi saapui kehään kantaen päävyötä kädessään ja tiesin takuuvarmasti, että klassikon eineitä on tulossa. Jopa miehen sqashit olivat täyttä laatua ja ottelun lopussa tuli esiin aina se yksi ja sama, mutta niin mahtava finisher: Backdrop Drivaaah!




22. Christian Cage
- Cage sai aikoinaan arvostukseni myös WWE'n kehissä, mutta varsinaisesti TNA teki hänestä kirkkaan tähden. Ei ole toki ihme, että TNA'ssa miestä pushattii enemmän kuin WWE'n leivissä, mutta rakastin nähdä miestä NWATNA World tittelin hallitsijana, mutta myös haastajana. Jotta miehestä saisi lähes täydellisen kuvan, pystyn helposti mainitsemaan, että uransa aikana WWF'ssä, mies veteli aivan sanoinkuvaamattomia segmenttejä ja promoja joukkuetoverinsa Edgen kanssa. Eivät miesten ottelutkaan huonoja olleet, sillä kemiat pelasivat sulavasti yhteen ja silloin tällöin näimme myös upeita spotteja.




21. UltraMantis Black
- Jos haetaan gimmickiä, jota pystyy soveltamaan loistavasti segmenteissä, haetaan UltraMantis Blackin kaltaista (tässä tapauksessa) pimeyden ruhtinas tyyliä. En pidä Mantista mitenkään poikkeavana yksilönä, jota pitäisi ylistää kehätaidoiltaan, mutta yksinkertaisesti Kanen tavoin tuo gimmick puree täysillä, hartaasti ja niin kovaa, että miehelle osaa markata tämän ollessa kehässäkin. Jos haluatte tutustua mieheen paremmin, suosittelen smarkmarkvideo.comia, jolla samalla tuette CHIKARA'n toimintaa, mutta saatte myös kaupanpäällisiksi nautittua koko promootion toiminnasta, jossa mukana on myös tämä herra.

Jarrutettu on jo kaksi viikkoa, kuten sanoin, menen tämän loppuun vaikka yksin. Seruaavat viisi tulevat vielä ryhmässä, sitten lähdetään viimeisiä purkamaan yksitellen. Tuossa linkissä vielä sijat 11-100. Nyt kun mennään näinkin syvälle omiin markituksiini, törmätään pakonkin edestä lievään toiston esiintymiseen. Tarkoitan nyt siis sitä, että olen lähestulkoon kaikista Top-10:neeni kuuluvista raapustanut jo romaaninpituisia analyyseja ja tekstejä. Yritän silti perustella hyvin, ja tuoda kaikki näkökulmani ja perusteeni täydentävästi esiin, joten älkää ihmetelkö jos olen saman jo joskus maininnutkin.


10. Harley Race
Harley Race on ensinäkemästäni asti ollut minulle niin yksi suosikeistani, kuin yksi parhaista pahiksista jota painissa ollaan nähty. Turha kai sanoakaan siis että markitan miestä suuresti, ja Racen omaelämänkertahan on postilaatikkoonkin kolahtamassa lähiviikkoina, ja odotan sitä innolla vaikkakin Flairin kirja menee ensin lukuun. Siltikin, ensimmäiset asiat mitkä tulevat mieleen Harleysta, on se vähän karu ja rujo olemus. Ehkä se johtuu siitä että mieleen on eniten painunut miehen feudi Ric Flairia vastaan, ja siinähän taisteltiin mestaruudesta keinoja kaihtamatta niin pistämällä rahapanos toisen loukkaannuttamiselle ja huijaamalla yms. Se mitä haen nyt takaa, että suhteellisen tyylikkäästä olemuksestaan ja kuitenkin hyvissä rajoissa vedetyn pahiksen olemuksen takaa löytyi kehässä ja mikissä välillä hyvinkin karu mies. Se möreä ääni mikä Racella on vain tukee tätä näkemystä. Kehässä hän on hyvin yksinkertainen ja samalla myös tehokas tuomaan rooliaan esille. Racen otteluissa ei ollut epäselvää siitä kuka se heel olikaan. Rujo ja uhkaava olemus ja tyyli toivat paljon lisää Harleyn rooliin, hänestä näki heti ettei nyt oltu tultu pelleilemään ja että jotain hyvinkin viihdyttävää näytöstä olisi tiedossa.

Race ei kehässä tarvinnut juurikaan mitään monimutkaisia kikkoja, mies vain yksinkertaisesti paini ja tappeli. Tässä puhutaan lähestulkoon täydellisestä Old School -barwlauksen ilmentymästä. Mitään ylimääräistä tai turhaa ei kehässä yleensä nähty, vaan kaikki mitä tapahtui, johti kokoajan ottelun voittamiseen. Lyöntejä, pieniä lukkoja ja heittoja, potkuja, muutamia junttia, siinä se. Tuollaisella kaavalla pärjäsi vallan mainiosti, varsinkin kun teki sen hyvin ja hieman psykologiaakin esilletuoden. Lisäksi Race osasi brawlauksessaan käyttää koko vartaloaan hyödyksi, joten arsenaali ei jäänyt vain lyönteihin ja potkuihin. Ehkä joskus sorruttiin rest-holdeihin, muttei se nyt ihmekkään ole kun välillä mieheltä näkee noita tunnin pitoisia otteluita, jotka poikkeuksetta ovat melkeinpä aina varmaa viihdettä niille jotka otteluita yli kahtakymmentäminuuttia jaksavatkaan katsoa. Se mistä pidän Racen kehätyöskentelyssä myös, on se ettei mies välillä välitä ketä pieksee. Välillä turpasaunaa jaellessa pannuunsa saa kuka vain joka eteen tulee, yleensä jopa tuomarikin. Eikä se ole näitä vahingollisia ref-bumppeja, vaan välillä tuomari saa ihan Harleylta turpaansa tuosta vain. Silloin sitä tulee ajatelleeksi millainen heel kyseessä onkaan. Mikissä mies oli hieman omalaatuinen, vaikkapa Rhodesin tapaan, vaikkakin Dusty nyt hieman parempi olikin. Miehellä oli se aiemmin mainittu matala ja karu ääni, sekä aina vähän tyyliä mukanaan. Myös mikissä mies keskittyi olennaiseen, ei ruvennut laukomaan vitsejä, ei haudannut vastustajaa, vaan teki sen mitä pitääkin. Yksinkertaisella painijalla yksinkertainen gimmick.

Okei, tästä puhuttiin muinoin jo blogissani, ja myönnettäköön ettei Racen WWF/King aika ollut kummoista katseltavaa. Mutta toisaalta enpä ole ikinä sinnepäin katsellutkaan, vaan enemmänkin seurannut Harleyta kahdeksankymmentäluvulta ja varsinkin sen alkupuolelta. Tämä jättää miehestä hyvin positiivisen kuvan, eikä moisia tarvitse silloin edes miettiä. Toisaalta samalla Racesta tulee vähän harvemmin etsittyä sitä A-materiaalia, sillä mies alkoi siirtyä pois NWAn piireistä jo kun vaikkapa Ric Flair ja kumppanit olivat pääsemässä vauhtiin. Siltikin, on tullut katseltua Racen otteluita niin sieltä NWA:sta, kuin vaikkapa Japanistakin. Siltikin, 70-luvun materiaalia onkin huomattavasti vaikeampi löytää, joten ehkäpä senkin takia Race on Top-10n viimeisenä miehenä.


9. Kenta Kobashi
Seuraavaksi esitellään sitten kaksi Japanilaista painijaa, jotka ovat tehneet listalle invaasion viime vuoden aikana. Juju on siinä, että kyllästyin vain kuulemaan hypetyksiä vaikkapa Kenta Kobashista, Jumbo Tsurutasta tai Toshiaki Kawadasta, päätin ruveta suuntaamaan katsettani sinnepäin. Ja sieltähän näitä uusia suosikeita sitten löytyikin. Kobashi oli näistä miehistä varmaankin ensimmäinen johon aloin kiinnittämään huomiota. Ja miksi en olisikaan, mieshän on yksi Japanin kaikkien aikojen parhaimmista, niin kehässä, kuin huhujen mukaan kehän ulkopuolellakin. Kobashista löytyi samalla myös hyvin paljon materiaalia, joka helpotti hyvin miehen nousua listassani näinkin korkealle.

Kobashi on malliesimerkki siitä kuinka pärjää loistavasti ilman gimmickkiäkin. Mies tuli kehään, veti yleensä loistavan ottelun, ja poistui. Ihan vain yksikertaistettuna, mies tuli painimaan ja voittamaan yleisön suosiota. Tietysti mielipiteeni voi olla vahvasti vääristynyt, sillä olen nähnyt kuvanauhaa vain otteluista, ekä niinkään haastatteluista, mikä nyt näitä Japanilaisia rantatessa onkin lähestulkoon ainoana ongelmana. Miehellä oli silti sellaista vaitonaista ja sanomatonta karismaa. Ei mies tarvinnut vahvoja promoja ollakseen suosittu, mies sai huikean suosion ihan vain otellessa, ja siitä paistoi läpi karismaa tärkeissä ja isoissa tilanteissa. Painijana mies on loistava, yksi parhaista joita olen ikinä nähnyt. Osasi kehässä ihan mitä vain. Pystyi todella intensiiviseen ja nopeatempoiseen brawlaamiseen, osasi tekniikkaavääntöä, tekstikirjanomaisesti painimista, jopa hieman korkealentoisuutta. Sen takia Kobashin kanssa sai loistavia otteluita. Mies kykeni vetämään monenmoisia otteluita, mutta sanottakoon että eniten kyllä ihastuin siihen intenssiiviseen brawlaamiseen, kaikkien niiden choppien ja potkujen ja muutenkin hyvin stiffin oloisten liikkeiden takia.

Kaverilla on myöskin rutosti tahtoa ja rakkautta tätä lajia kohtaan. Puheiden mukaan mies oli hyvin nöyrä, mutta silti vahvalla asenteella joka kerta vetänyt yksilö. Ja tietenkin, kun voittaa syövän ja vielä palaakin painimaan osoittaa jo paljon sitä mistä olen puhunut. Siltikin, yhdeksänneksi mies jää jostain kumman syystä. Ehkä edessä on yhdeksän kovemmin markittamaani painijaa. Voi olla että mies tältä sijalta ajan saatossa vielä nousee.


8. Jumbo Tsuruta
Jumbo Tsurutasta olin kuullut alunperin hyvin paljon. Jotkut olivat jopa pitäneet miestä yhtenä kaikkien aikojen parhaista painijoista. En tietenkään voinut tuota oikeasti näkemättä uskoa, enkä kyllä ihan samalla tasalla ole vieläkään. Varsinkin kun näin miehen ensimmäisen kerran ennen ottelua, oli ennakkoluulot hyvin korkealla. Kyseessä ei ollut Jumbon ihan varhaisaikojen ottelu, vaan mies oli silloin vähän jo rapaisemman ja tukevamman oloinen, eikä ihan mikään komeinkaan heppu ollut kyseessä. Mietin vain että tässäkö Japanin ja maailman yksi kaikkien aikojen parhaista? Noh, listasijoituksesta voi hyvinkin päätellä että tuo kyseenalaistaminen on siirtynyt lievästi taka-alalle. Nykyään mies on niitä henkilöitä jonka otteluita jaksaa lähes aina katsoa, ja katsonkin jos niitä eteen jossain päin internettiä tuleekaan.

Mitä enemmän miestä sitten aloin tuossa kesällä katselemaan, nousi kiinnostus ja markitus kokoajan sitä myötä. Jumbo oli kuitenkin hyvin iso mies, melkein kaksimetrinen ja reilu satakiloinen jässikkä, joka hämäsi alussa melkoisen paljon. Silitkin, hyvin vahva urheilutausta ja menestys amatööripainissa takasivat miehelle hyvän liikkuvuuden ja ketteryyden. Samalla mies käytti kokoaan kuitenkin hyödyksi brawlaamisessaan. Jumbo pystyi myöskin monenlaisiin otteluihin, niin todella teknisiin vääntöihin, vaikkapa jonkun Ric Flairin tai Terry Funkinkin kanssa, tai sitten brawlaamiseen Stan Hansenin tai Terry Gordyn kanssa. Kehässä kuitenkin melko yksinkertainen, joka ei tietenkään ollut huono asia. Osasi niin tappelua kuin vaikka juuri tuota tekniikkaakin. Se, mikä usein teki Tsurutan otteluista myöskin hienoja, oli se suuri määrä karismaa joka miehestä paistoi lähes joka ottelussa. Lisäksi mies osasi aina ottaa yleisön vahvoihin reaktioihin, kuten mies esimerkiksi vetää usein signaturenaan Triple H:n ja Harley Racen tyylisen juoksevan polvi-iskun päähän, ja sen jälkeen nostaa toisen käden ja "Hooo". Lähestulkoon aina itse ainakin markkaan sille, varsinkin kun kehällisen älykkyyden takia Jumbo osaa käyttää sitä oikein ja harkitusti. Jumbo osaa luoda otteluihin hyvin tunnelmaa ja tarinaa, joka välillä pyyhkii painillisia elementtejä alleen. Mies on kehässä hyvin viisas, omaa vahvan pään psykologialle, mutta silti osaa painia. Se mikä Tsurutalta vähän sitten uran loppua kohden alkoi vähenemään, korvautui kokemuksella ja todella suurella kunnioituksella mitä faneiltakin miestä kohtaan löytyi.

En taaskaan hirveän hyvin pysty selittämään miksei Jumbo ole viiden parhaan joukossa vaikka sinne kuuluisi, mutta ehkä ensi kerralla sitten taas.


7. Kurt Angle
Kurt Anglesta nyt ei ehkä niin paljoa tarvitsekkaan puhua kuin edellisistä, mutta voisi silti muutamia ilmiselvyyksiä mainita. Kurt on lähestulkoon myöskin täydellinen painija. Osaa kehässä lähes kaiken, on hyvin karismaattinen yksilö, omaa vahvan amatööritaustan, ja tuntuu kuitenkin olevan jollain tapaa hyvin kiintynyt alaa kohden, koska pysyy painin parissa vaikka niska olisikin mennyt useasti palasiksi. Ehkä yksi asia mikä auttaa Kurtin korkeaa listasijoitusta. on se että kun aloitin painin katsomisen, oli Kurt Angle SE painija, ja pysyikin sillä paikalla vuosia eteenpäin. Nyt mies on taas kerran pudonnut listalla nelisen sijaa, mutta ei tämäkään mikään huono saavutus ole.

Se mikä kiinnitti heti alusta lähtien huomiota Kurttiin päin, oli miehen kehätaidot. Alkuunsa se oli sitä teknisyyttä, hyvin amatööropainiin sekoitettavaa vääntöä. Ja siinä mies on paras, tai ainakin yksi kaikkien aikojen parhaista. En aina ole ihan täpinöissäni kun eteen tulee joku ihan vaan amatööritaustainen mattomöyrijä, mutta Kurt Anglesta huomasi välittömästi ettei kyseessä ollut kuka tahansa. Mies loi muutamassa vuodessa sen, mitä monet vaikkapa amatööritaustaiset painijat eivät tule ikinä saavuttamaan. Kurt osasi myös showpainin saloja, ja sulautti tyylinsä enemmän siihen sportsentertainmenttiin, jota nykyäänkin nähdään. Enpä olisi ikinä uskonutkaan että mies osaisi brawlatakkin noin taitavasti. Käytti Kurt sitten tappeluasennetta tai vastustajan nöyryyttämistä lukoilla ja vastaotteilla, viihdytti se aina. Brawlaajana mies oli hyvin aggressiivinen ja kuulemma myöskin todella stiffi kehässä, joka tietysti loi tunnetta otteluun.

Se mitä Anglella myöskin on mitä monilta atleeteilta puuttuu, on todella paljon karismaa ja taitoa puhua itseään esille, eikä vain vääntää matossa. Mies toimii niin huumorihahmona, heelhahmona, sankarihahmona kuin vaikka sitten pelkurihahmona. Se osoittaa jo ettei Kurt ollut pelkkä painija. Mies osasi toimia kehän ulkopuolella loistavasti, joka nostaa miehen hyvinkin korkealle minun silmissäni. Se markitus kestääkin tuonne miehen TNA-uran alkuun asti, jonka jälkeen olen elänyt uskomuksessa ettei minun enempää tarvitsekkaan nähdä. Tämä riittää kiitos.


6. Mick Foley
Parhaimpia ja sympaattisimpia mieliä ja henkilöitä jota vapaapainin maailmasta löytyy. Olen puhunut paljon myöskin Foleysta, jopa enemmän kuin Anglesta, joten sitä aikaisemmin puhuttua toistoa voi hyvinkin löytyä. Yritän pitää sitä kuiten maltillisena. Te kaikki tiedätte melkeinpä että mitä Mick Foley edustaa tällä alalla. Mies ei ole kehätaidoiltaan kummoinen, eikä omista atleetin kroppaa tai kaikkia hampaita, mutta on sitli yksi kaikkien aikojen, jos ei parhaista, niin suosituimmista hahmoista. Miksikö? Koska mies on luovuudeltaan melkoinen nero, miehellä on mielikuvitusta ja päätä tälle alalle. Foley on tehnyt oikeita ratkaisuja, mies on osannut tehdä urastaan ja hahmoistaan juuri tarpeeksi sekopäisiä, omalaatuisia, ja ennen kaikkea miehen painitaitoihin sopivaa. Löytyy erikoista hippiä, ihan puhdasta yksinäistä sekopäätä, sekä yksi keinoja kaihtamaton in-your-face puhdas veribrawlaaja. Ja kaikki nämä roolit toimivat, Foley teki näistä hahmoista elävät ja jokaisesta todella suositut, paitsi ehkä Dude Loven suosio oli niin ja näin, mutta erilaisuudessaan sekin on loistava hahmo. Mankind-gimmick olisi pilannut monen yrittäjän uran, mutta Mick teki siitä toimivan lähes ensipromosta lähtien ja sai sen osaksi hahmokavalkadia.

Kehässä pidän Foleyta siltikin melko keskinkertaisena, ja tukeudun oikeastaan siihen stuntman-argumenttiin, sillä ei ole henkilökohtaisia mieltymyksiäni nähdä Foleyta singles-otteluissa, jotka eivät painillisesti mitään niin hienoa varsinkaan miehen loppu-urasta tarjoa. Kyllä joitakin Cactus Jackin ei hardcore-otteluitakin katsoo, mutta eipä Mick siellä kehässä muuta osaa kuin tapella ja satuttaa itseään. Mutta siinä mies onkin yksi parhaista, joten ei haittaa yhtään. Kun ajatellaan Foleyta, tulee mieleen lähinnä sellaisia OMG ja high spot bumppeja historian saatossa, ja Mickin koko urahan niistä periaatteessa koostuu, aina Barbed Wire otteluista nastoihin iskeytymisiin ja liian korkealta putoamisiin. Miehen kipukynnys jo itsessään on jotenkin kunnioitettava seikka. Kolmas asia mistä mies muistetaan on karisma ja mikkikäyttäytyminen. Ihan vain jo se että mies osasi vetää roolia kuin roolia on hieno juttu, mutta kun oikeasti katsoo minkä vain Mick Foleyn muodon promoa, saa sen tunteen että näkee jotain aitoa, klassista ja uskottavaa, Niistä Cane Dewey promoajoista Mankindiin clawittamassa JR:ää ja siitä vaikkapa Comissioner Foleyn hupipormoihin. Toim aina, ja varsinkin ensimmäisenä mainittu on yhä yksi kaikkien aikojen parhaista promoista. Se tunnelataus mikä siinä on.

Lisäksi Foley on hieno ja hauska ihminen kehän ulkopuolella, sekä muistettava aina omana itsenään, ei Cactus Jackina, Mankindina tai Dude Lovena. Mies ei ollut pelkkä gimmick, hän oli raaka stuntman ja hitonmoinen viihdyttäjä.



Ehkä tämä meni melko pitkäksi, mutta halusin saada kattavan kokonaisuuden aikaan joka entryssä, ja tämnä on tulos. Kirjoitin kaiken mitä painijasta ajattelin, en vähempää. Kirjoittamisen ja avautumisen ilolla mentiin hyvin pitkälle. Pahoittelen mahdollisten typojen löytymisestä.

Onko mitään sanottavaa?

Vitun ajanpuute ja stressi. Pahoitteluni lyhyistä perustelista.

20. Jeff Hardy
- Varmaankin jokainen tällä hetkellä painia seuraava henkilö tuntee tämän suorastaan värikkään taitajan. Häneltä on todistettu luontuvan yleisön viihdyttäminen erilaisin tavoin, mutta kaikille tulee nimestä Hardy varmastikin päällimmäisenä mieleen ne ilmiömäiset hypyt, spotit ja muut henkeä salpaavat suoritukset, joihin ei aivan joka jannu kykenekään. Jo yksinään vuosi 2008 on tarjonnut muutaman täydellisen OMG- momentin Jeffin kohdalla ja näitä tukena käyttäen on tultu miehen loisteliasta nousua seurattua aivan alkumetreiltä asti. Voisin päällimmäisenä mainita
esimerkiksi hypyn Randy Ortonin päälle titantronin viereiseltä ''tasanne-tikkaat-tasanne'' rakennelmalta. Hyvänä kakkosena tulee perässä Jeffin WrestleMania suoritus, jossa mies hyppäsi tikkailta kehän ulkopuolelle tikkailla makaavan Shelton Benjaminin (?) päälle. Perustuuko Jeff Hardy pelkästään epävaikaiden spottien ympärille? Ei todellakaan. Hän on osoittanut todella mielenkiintoista painia läpi koko uransa ja seassa on ollut myös teknisen painin vivahteita (katso RVD vs. Jeff Ladder match) ja erittäin tyylikästä high flyingiä. Vaikka nyky WWE'tä katselen silloin tällöin melko väkipakolla, on Jeff se yksi asia, mikä minut pitää ruudun ääressä.

19. Chris Sabin
- Sabin oli muistaakseni ensimmäinen suosikkini tämän hetken painimaailman toiseksi suurimmasta promootiosta jo yksistään nopeutensa ja sulavuutensa takia. Katselin häntä aluksi todella ihailevalla silmällä, mutta nykyisin hän jää ikävästi joukkuetoverinsa alapuolelle, vaikka onkin yhä todella mukavaa katseltavaa. Miehen tietynlainen painiminen on todella ihailtavaa ja mahtavaa seurattavaa. En tiedä mikä saa minut rankkaamaan Sabinin esimerkiksi Triple H'n edelle, mutta jokuhan siinä on pakko olla. Uskon, että suurin syy on heidän eroavaiset painityylinsä ja nopeasta cruiserweight toiminnasta, jolle olen markaanut jo todella pitkän aikaa enemmän kuin brawlaamiselle ja muille erilaisille tyyleille, sillä Sabinin kaltaiset painijat pystyvät luomaan tietynlaista nonstop-action tunnelmaa.

18. Jimmy Jacobs
- Jimmy on Age Of The Fallin keulahahmo, enkä todellakaan ihmettele miksi. Mies on älyttömän karismaattinen ja tuon persoonan turvin hän voisi johtaa vaikka kahta keskenään sotivaa joukkuetta. Jotkut eivät pidä Jacobsista sen enempää kuin Age Of The Fallistakaan, mutta en yksinkertaisesti ymmärrä heidän mielipidettään. Vaikka Jacobs onkin emotyyliin pukeutuva mies, hän hoitaa hommansa painibisneksessä ensiluokkaisesti. Juuri sitä tärkeintä kriteeriä, eli sulavaa nopeutta liikkeissä häneltä löytyy juuri sopiva määrä, eikä oikeanlaisella buukkauksella häntä pistetä sellaiseen tylsään heelrooliin, jossa hän lukitsee lukkoja ja välillä tökkii silmiin. Miksi käyttää tuota tyyliä, kun voi kasvattaa silmiin tökkimisten määrää ja korostaa todella näyttäviä liikkeitä? Sitä Jimmy yksinkertaisesti on.

17. Homicide
- LAX'n toinen osapuoli ei todellakaan jää huomiotta missäkään ottelussa, vaikka onkin kanssakävijäänsä rutkasti pienempi. Yleensä otteluissa sen alkuheatin tekevä Homicide on jaksanut viihdyttää minua jo todella kauan. Itseasiassa niin kauan kuin olen hänet paremmin kehässä tuntenut. Jos yrittää etsiä toimivaa pakettia itse joukkueen toisena jäsenenä, mutta haluaa silti myös hyvän singlesottelijan, jolta löytyy vauhtia ja uskottavuutta, voitte yhtenä ensimmäisien vaihtoehtojen joukossa tutustua Homicideen. TNA'n buukkaus on valitettavasti saanut LAX'in hohtoa himmennetyksi pikku hiljaa, mutta suosittelen todella suuresti värikkäitä otteluita tästä lähiajoilta kun miehet vierailivat Ring Of Honorin puolella muutaman eventin ajan ja vetivät todella meneviä otteluita, joista ei todellakaan puuttunut vauhtia.

16. Christopher Daniels / Curry Man
- Aluksi oli melko haikeaa kun Danielsin loistava hahmo vaihdettiin takaisin Japanissa tutuksi tulleeseen Curry Maniin, joka tanssi tylsistyttävästi entrancensa aikana ja oli kehässäkin monin verroin tylsempi, mutta nyt olen oppinut arvostamaan tätäkin hahmoa. Vaikka siinä kuuluisikin olla huumoriarvoa, näen Curry Manin pelkästään piristysruiskeena, jota Daniels ei ollut, vaikka vetelikin todella hyviä otteluita ja gimmickinsä turvin oli todella uskottava ja varteenotettava painija, josta olisi ollut ylemmäskin. En ole nähnyt Christopherin parhaita otteluita TNA'n kulta-ajoilta, mutta olen silti nähnyt kaiken tarvittavan toteamaan, että tässä on kaikkien aikojen kiinnostavimpia ja monipuolisimpia lightweight painijoita, jota on helppo markittaa missä tahansa olosuhteissa.



15. John Morrison
- Morrison on selvä tulevaisuuden tähti, jolla on lähes kaikki. Look, paini, sekä mikkiskillejä vaikka muille jakaa, karismaa ja ennen kaikkea uskottavuutta painijaksi. Olen pitänyt Morrisonista MNM'n ajoilta asti, mutta varsinainen läpimurto tapahtui feudinsa alettua CM Punkin kanssa. Kaksi talentintäyteistä kevyempää painoluokkaa edustavaa painijaa vastakkain feudissa? Molemmilla tulevaisuus edessä? Hell yeah! Morrison sai omasta mielestäni aikoinaan CM Punkin näyttämään paremmalta ja lennokkaammalta, kuin mitä todellisuudessa oli. John Morrison nosti Punkin ja myös tämän hetkisen joukkuetoverinsa The Mizin kiinnostuksensa huipulle nousten samalla itse hetki hetkeltä enemmän kohti cardin huippua ja samalla koko 2000- luvun Hall Of Famea.

14. El Generico
- 'Ole!' Muistan kun näin ensimmäistä kertaa niin geneerisen El Genericon tosi toimissa Ring Of Honorin kehässä fanien laulaessa entrance-tunnaria täyttä kurkkua. Eikä siinä vielä kaikki! Koomisesti liikkeitä myyvä Generico saa yleisön todella hyvin tunnelmaan erilaisilla kombinaatioillaan, joita korostavat kaikenlaiset luontevat heitot ja teknisesti mahtavaa katseltavaa olevat luchadore liikkeet. Tämä viimeinen on se suurin syy, miksi Generico viihdyttää minua, sillä pidän luchameiningistä kokonaisten promootioidenkin suhteen, ja Generico täyttää kaiken oleennaisen, mistä lightweight painijassa pidän. Valitan lyhykäistä perustelua, mutta en näe miehessä muuta kuin hyvää, jos myymistä ei lasketa mukaan.

13. Necro Butcher
- CZW, ROH, IWA, PWG, kuinka monelle promootiolle tämä mies onkaan lojaali ja vetää loistavia otteluita kerta toisensa jälkeen? Kunnioitan ensisijaisesti miehen saavutuksia kehässä, jotka eivät valitettavasti mestaruuksien määrässä näy, mutta tällä hetkellä ei Necron kaltaista brawleria ole olemassa. Mies kaataa komeasti HHH't ja John Cenat upealla nyrkkityöllään. Hän käyttää aseita ennätyksellisen loistavasti. Hän osoittaa myös kerta toisensa jälkeen omaavansa hyvää kehäpsykologiaa liikehtimisillään ja ottelun kasassa pitämisellään. Butcher toimisi todellakin paremmin, jos olisi hiukan uskottavamman näköinen ja nyt en todellakaan sano, etteikö nykyinen hippilook (:D) kelpaisi, mutta jokin siinä ei houkuttele samalla tavalla kuin useiden muiden kohdalla. Tätä kysymystä tuskin kannattaa miettiä yhtään, sillä brawlaus ja viihdyttämistaidot korvaavat kaiken.

12. Austin Aries
- Austin Ariesta voisi verrata tämän hetken indykuninkaiden taitavimpien miesten kanssa, sillä vaikka onkin korkealla cardissa, mies tuntuu olevan melko aliarvostettu johtuen varmaankin tylsästä ja värittömästä olemuksestaan, joka antaa varjopuolen loistavaan kokonaisuuteen, jonka huippuihin kuuluvat loistava kehätyöskentely ja sopiva määrä karismaa vetää hyviä promoja. En muista nähneeni ainuttakaan huonoa ottelua, jossa Austin olisi ollut mukana (en tunne kovin hyvin hänen aikaansa TNA'ssa), joten moni voi jo tästä päätellä jotain. Senkö, että vastustajan olisi tarvinnut kantaa tätä loistavaa atleettia hyvään otteluun? Ei todellakaan vaan juuri toisin päin. Arieksessa on kaikki kehään vaadittava, mutta toivottavasti miehelle keksittäisiin hyvä ja toimiva gimmick, joka saisi mielenkiinnos pysymään korkealla.

11. Edge
- Olen tutustunut miehen kehätyöskentelyyn jo kun olin pieni. Tällöin Edge oli suuri sankarini ja on pysynyt suurena allrounderin perikuvana jo todella kauan. Olen myös lähiaikoina tutustunut paremmin miehen uran alkuvaiheisiin, jotka ovat myös olleet perin kiinnostavia ja täynnä hyviä midcardvääntöjä, jotka todellakin innostivat markittamaan tätä coolia painijaa, jolta todellakin löytyi sitä jotain, mitä nykypäivän Morrisonitkin kaipaavat suuresti. Jos ajattelette, että tuon kokoisista painijoista ei tule mitään tässä tulevaisuudessa, ajatelkaa Edgeä. Painijaa, jonka moni uskoi jäävän ikuiseen midcardin ja joukkuetyöskentelyn helvettiin, mutta toisin kävi. Mies nousi pikkuhiljaa kohti RAW'n Main Eventiä ja myöhemmin huomasikin pitelevän WWE'n halutuinta mestaruutta ollen samalla RAW'n kuumimmassa feudissa sen hetken kuuminta fanien suosikkia John Cenaa vastaan. Jos joku painija on vetänyt kuuman (ah... rakastan tämän sanan ylikäyttöä) uran, se on Edge.

Missä Austin Aries on aliarvostettu. Kysynpähän vaan? Eikö Aries muka ole "yksi taitavimmista indykuninkaista"? Vaikka Ariesilla ei sen kummoisempaa gimmickiä ole on hänellä persoonaa kuitenkin, joten toivottavasti mitään muutosta ei tulekkaan. Wrestling Machine riittää hyvin. Jimmy Jacobsista puhuessa taas itse korostaisin ennenkaikkea miehen kykyä toimittaa aivan uskomattomia gimmick matseja. Jimmyn gimmick matsit eivät ole pelkkää aseilla hakkaamista vaan niissä on tarinaa. Myöskin mies on vetänyt ROHin parhaat singles feudit viime vuosina tai jos joku väittää muuta ei hän ole nähnyt Cabana/Whitmer/Aries feudeja.

Necro Butcherin sijoituksesta Cocan listalla yllätyin, mutta muuten ihan odotettuja sijoituksia molemmilta Supalta ja Cocalta. Supalla odotetusti mukana historian kirkkaimpia tähtiä ja samalla hieman vanhempaa kaartia kun Cocalla lähinnä nykypäivän indyvipeltäjää ja muutama WWE:läinen. Mukavan erilaiset listat ainakin teillä jos ei muuta. Ovatkohan kaikki muut nyt sitten listansa lopettaneet..

10. AJ Styles
- Nyt aletaan puhumaan mielestäni tämän hetken maailman parhaista painijoista ja itseäni harmittaa jonkin verran, että listan tekemisestä on niin kauan, että kunnioitukseni eri painijoita kohtaan on noussut aivan mielettömästi, mutta sen voin sanoa, että AJ Styles on ansainnut paikkansa juuri tällä paikalla. Mies on karismaattinen, hän on uskomaton high flyer ja toimii erilaisissa gimmick otteluissa mielenkiintoisesti. Jokasella painijalla on omat alamäkensä ja AJ'kin koki sellaisen käyttäessään sitä Prince-AJ gimmickiä, joka oli muuten aivan naurettava. Kaikesta tästä huolimatta juonikuvion mentyä ohi, Styles keräsi kaiken kiinnostuksen takaisin itseensä toimimalla hyvinkin monipuolisesti kehässä, ja nykypäivinä hänet pystyy ottamaan taas varteeotettavana painijana siinä missä kaikki muutkin huumorigimmickiltä säästyneet painijat.
AJ on myös hyvinkin atleettinen ja siksi mieleeni. Kovinkaan monet, vaikka edustaisivatkin tuota koko luokkaa eivät pysty hyppimään mitä uskomattomimpia hyppyjä pitäen samalla itsensä muutakin kuin pelkkänä hyppypapuna ja altavastaajana. Se ei todellakaan ole helppoa, mutta tämä kyseinen mies kuitenkin todistaa sen, että se on mahdollista. Yhtä mahdollista, kuin nykypäivinä matkaaminen kuuhun.
Stylesiin kohdistuvaa varsinaista kiinnostusta sumentaa tasan yksi asia ja se on TNA Wrestling, jonka ansiosta yksikään tähti ei pysty luomaan itsestään legenda ainesta WWE'n tavalla. Sanottaen että Cenassa on tulevaisuuden legenda sisässään, mutta pystyykö samaa sanomaan Samoa Joesta tai juuri puheeni alla olevasta AJ Stylesistä? Ei pysty, mutta jos mies alkaisi kiinnostaa Mr. McMahonia, saattaisi tulevaisuus avartaa täysin toisella tapaa...


9. Jerry Lynn
- Jos luetellaan aliarvostettuja painijoita, voisin sanoa, että heti sen teidän niin kiinnostavan Val Veniksenne jälkeen tulee Jerry fn' Lynn! Miehen aliarvostuksen näkee jo siitä, että vaikka hän on mielestäni ECW'n suurimpia legendoja, RVD'n, Tazin ja kumppanien vierellä hän on jäänyt todella huonolle valolle. Jopa niin huonolle, että väittäisin, että suurin osa tältä foorumilta on saattanut joskus kuulla nimen, muttei edes tiedä miltä hän näyttää. Se totta kai harmi jokaiselle painijalle, mutta mielestäni yksi alan teknisimmistä ja psykologisimmista herroista ei koskaan saanut ansaitsemaansa roolia ECW'n jälkeen.

Nykyisin kun mies työskentelee Ring Of Honorin leivissä, pääsevät hänen oldschool faninsa, kuin myös uudet tuttavuudet nauttimaan tästä teknisestä ja niin viehättävästä painista. Monet sanovat, että hänellä on vieläkin tallella se ''jokin'', mutta mitä se jokin tarkoittaa? Omalla kohdallani nään Jerry Lynnin todella vetreä kuntoisena eläkepäiviään elävänä painijana, joka taitaa kehäniksit ja on todennäköisesti tuon indylafkan kokeneimpana painijana selvästikin se, jolla on eniten psykologiaa kehässä. Ottelut eivät karkaile pelkäksi signature move helvetiksi, vaan sillä on tärkeänlainen rakenne, jonka ansiosta kumpikin painija pysyy vahvan oloisena ilman mitään suurempaa spotfestiä ja sitä minä kunnioitan indypiireissä valtavasti.


8. Low Ki
- Low Ki... Senshi... Nimellä ei tässä kohtaa ole mitään merkitystä, sillä puhumme todella taitavasta painijasta, joka pystyy monien erilaisten liikkeiden kautta nostamaan markituksen itseensä kohti ja jos pelkät submissionit ynnä heitot eivät iske, purevat stiffit potkut yleensä sitäkin kovempaa. Nuo potkut ovat itseasiassa se syy, miksi tämä mies on niin mahtavan oloinen ja ne saavat samalla sellaista ''ouh'' tyylistä meininkiä
peliin.
Monien mielestä Low Ki on karismaton randomindyuikkari, mutta oma näkemykseni on aivan toinen. Kun Low Ki astuu MMA- gimmickillään showpainikehään, sillä samaisella sekunnilla, miehestä häviää tylsyys ja sen mikkikarisman ylitse astuu kehäkarisma, johon tarvitaan huomattavasti enemmän kuin kovia uhoamistaitoja, tai muuten vain normaalia kiinnostavampaa läsnäoloa. Siinä on se Low Kin olemus tiivistettynä, mutta enempää en valitettavasti osaa jostain syystä kirjoittaa, vaikka materiaalia on nähtynä Japastia Amerikkaan todella paljon.


7. Bryan Danielson
- Danielson on kovinkin yliarvostettu wnb-smark piireissä, mutta kun katsoo miehen ulottuvuutta ja taituruutta kehässä, tajuavat ne kaikki indyvastustajatkin, että tässä miehessä sykkii leijonan sydän. Leijonan, joka odottaa todellista tilaisuutta iskeä, ja se hemmetin isku tapahtuu joka kerta kun American Dragon ottaa käyttöön jonkin ihmeellisistä lukoistaan asennosta tai toisesta. Mikä siinä sitten viihdyttää, että mies, joka näyttää naapurin Jormalta, pystyy ottamaan mitä ihmeellisimmistä asennoista mitä tuskallisempia lukkoja? Siihen on vaikeaa vastata kummemmin, mutta itse nautin aivan suunnattomasti kun herra pyöräyttää itsensä vapaaksi vastustajansa teknisestä sidonnasta ja nappaa heti sen jälkeen oman vastaavansa.
Vaikka American Dragon perustuu pääosin kehätaitoihin varsinaisen psykologian puuttessa, pystyy mies mielestäni hyviin otteisiin myös mikissä tai ylipäätään kaikenlaisissa toiminnantäytteisissä segmenteissä. Noista toiminnantäytteisistä segmenteistä tulee auttamatta mieleen Danielsonin feudi aiemmin listalla keikaillutta Takeshi Morishimaa vastaan, jossa todellakin käytettiin kaikki keinot luodakseen loistava huipennus tälle jo entuudestaa mahtavalle vihanpidolle, jonka kesken tuntui väkisinkin ROH'n buukkaustyylin ollessa vielä hiukan hakeissa minun osaltani, että isompi mies tulisi viemään voiton muserrettuaan ensin Danielsonin silmän, mutta kuinkas kävikään? American Dragon vei puhtaan voiton ja se, mikä teki hyvää noille molemmille miehille, oli se, että feudi ainoastaan nosti molempien miesten overiuksia.

Jos tässä vielä hiukan tarinoisi:
Danielsonissa on myös hitunen sitä vetovoimaisuutta, mitä esimerkiksi face-Anglessa oli aikoinaan. Jo pelkästään tuo fanien säestämä entrance tunnari nostaa todella kovan fiiliksen pystyyn, vaikka itse kappale kulutettiinkin jo penskana aivan puhki.
Joka ikinen kerta, kun Bryan astuu ring stagelle, voin luvata, että luvassa on vähintäänkin keskivertoa korkeampaa menoa. Jos et usko minua, katso tämä vuodelta -05 kerätty tribute-video niin alat ymmärtää mistä puhun. Voisi jopa sanoa, että Danielson on best in the world, mutta jätän kuitenkin sanomatta.


6. Kevin Steen
- Seuraavana on vuorossa mies, jota pidän tämän hetken indytaivaan edelläkävijänä ja kiinnostavimpana hahmona. Klassiset indyottelut tuntuvat rakentuvan juuri tällaisten allrounderien kautta, kuin Kevin Steen on ja vaikka massaa vyötäröltä löytyykin hiukan, mies lentää siitä huolimatta todella hyvin ja ennen kaikkea jaksaa kovatempoisetkin ottelut alusta loppuun väsähtämättä kummemmin. Tai jos väsähtääkin, hän ei anna sen tulla esille, vaan jatkaa kovaa tempoaan niihin viimeisiin kolmeen maton läimäisyyn saakka.
Monille tämän foorumin kanssakävijöistä Kevin Steen saattaa olla tuntematon henkilö, joten voisin kertoa hänestä hiukan.
Steen painii nykyisin pääosin kahdessa promootiossa, jotka ovat Pro Wrestling Guerilla, sekä Ring Of Honor, jotka ovat varmaankin amerikan kolmanneksi ja kuudes suurimmat promootiot (ROH'n ollessa suurempi). Mr. Wrestlingin lempinimellä painiva Steen pysyy alituiseen molempien lafkojen upper midcardissa halliten silloin tällöin muunmuassa tag team vöitä tutuksi tulleen partnerinsa meksikolaisen El Genericon kanssa. He muodostavat tiimin nimeltä Steenerico ja ovat painineet lukuisia hyviä otteluita joukkueena muunmuassa Briscoe Brotherseja vastaan, mutta myös TNA'n Motor City Machineguns on tullut tutuksi pariin otteeseen. Steen pääsi myös haistamaan kirkkaimman kullan tuoksua hetkellisesti otellessaan ROH'n World mestari Nigel McQuinnesia vastaan tämän tittelistä ja itseasiassa Mr. Wrestling kävi hyvin lähellä ottelun voittoa monet kerrat. Tuon ottelun muisteleminen saa minut aina miettimään, mitä Kevin Steen olisi, jos hän olisi tuolloin voittanut mestaruuden vyötäisilleen?

Noniin johan alkoi tapahtumaan. Cocalta kovia nimiä listalle, muutama sama mahtuisi myös omaan top kymppiin eli Danielson ja AJ, molemmat tosin vielä vähän korkeammalle. Mihinkään muuhun en halua ottaa kantaa paitsi tuohon väittämääsi Danielsonin yliarvostukseen tietyissä piireissä (kuka indysirkuksessa muka olisi parempi?). Danielsonista ei voi olla pitämättä, koska hän hallitsee kaikki painin osa-alueet niin mainiosti. Ne jotka väittävät miehen olevan vain mattopainija, menevät joko "massan" mukana tuntematta edes koko miestä tai elävät menneisyydessä. Miestä joka ei paini koskaan huonoa ottelua ja vetää vuodessa enemmän huippumatseja kuin kukaan muu, ei voi koskaan arvostaa liikaa. Kaikenlisäksi Danielson on todella hyvä promottaja, siinä asiassa kenties jopa hieman aliarvostettu. Mielenkiintoista lukemista oli, kiitokset siitä.

"IT'S THE FINAL COUNTDOOOWN~!

E: Niin no Jerry Lynnistä. En taas tiedä mihin perustat aliarvostamisen. Jos et ole huomannut niin tällä foorumilla keskustellaan pääasiassa WWE:stä. Lynn ei koskaan tehnyt läpimurtoa siinä lafkassa joten ihan loogista on että tällä foorumilla ei häntä kauheasti hypetetä. Kyllä diehard ECW fanit häntä kuitenkin arvostavat, kuten myös hänen TNA-työtään nähneet. Onhan tämä tosielämän "Randy The Ram" näyttänyt että vielä se vanha kettukin jaksaa ja ihan mukavaa runia vedellyt ROH:ssa.

E2: Tietysti jos tarkoitit että aliarvostettu WWE:n puolesta? Kaikki tiedämme Vincen mieltymyksen isompiin painijoihin, Lynnillä alkoi olemaan ikää ja eipä moni muukaan ex-ECW/WCW painija sitä ansaitsemaansa arvostusta saanut.

Nyt painijat ovat huvenneet jo viiteen ja sijoja tuttuun tapaan aletaan postaamaan yksi kerrallaan, joka tietenkin tarkoittaa perustelujen lisäystä tietyissä määrin. Ennen kaikkea haluan korostaa näiden painijoiden olevan kirkkaimmat valopilkut showpainissa ikinä ja ilman näitä en varmaankaan enää katsoisi showpainia.



5. Mick Foley
- Foleysta on helppo pitää. Hänen gimmickinsä herättävät kiinnostusta, mutta myös huvittavat ja myös vähemmän segmentit ovat tehneet miehestä hardcoren lisäksi ainutlaatuisen painijan, joka on selvästikin jättänyt positiivisen läiskän painin historiaan kerta heitolla. Vaikka mies tekikin lukuisia coma backeja, pysyi mies aina yhtä kiinnostavana ja hänen näkemisestään onnistui ilahtumaan kerta toisensa jälkeen oli mies mukana sitten aktiivisesti tai ei, 1990- luvulla tai 2000- luvulla, aina nautin siitä kun kuulin Foleyn tunnarin käynnistyvän. Kun aloitetaan koluamaan eri puolia miehestä ylös, tulee varmaankin ensimmäisenä negatiivisena piirteenä Foleysta esiin hänen keskinkertaiset ja joidenkin mielestä jopa tylsähköt kehätaidot esiin. Ehkä kehätaidot ei ole paras mahdollinen sana, mutta sanottaen, että liikevalikoima tylsistytti tiettyjä ihmisiä. No mikä sitten sai kiinnostuksen pysymään miehessä? Yksinomaan se, että hänellä oli ainutlaatuinen tapa luoda mahtavia otteluita, joita katson hyvin mielelläni myös uudelleen. Sitä kehäpsykologiaa ja tarinanluonti taitoa ei todellakaan ole kovinkaan muulla lajitoverilla, väittivät Triple H'n ja Undertakerin fanit aivan mitä halusivat, Foley osasi tuoda psykologiansa esille ja joissain tapauksissa jopa kantoi vastustajiaan hyviin otteluihin, vaikka vastustaja olisi käytännössä ollut hyväkin painija. Hän osasi täyttää kohtaamansa painijan aukot ja sai näin kokonaisuuden näyttämään hyvältä, vaikka olisi itse ollut koko ottelun ajan alakynnessä. Sitä minä arvostan aivan tolkuttoman paljon ja haluan myös teidän tajuavan sen, ettei Foleyta turhaan hypetetä kaikissa painija knock outeissa, vaan mies on todellakin ansainnut kaikki ne kehut, jotka tämän päälle on laskettu.

Foleyssa oli aikoinaan myös hardcorepainijan vikaa, ja voin hyvällä myötätunnolla sanoa Foleyn olleen viihdyttävin asepainija ikinä. Necro Butcherit ja kaikki lennokasta elementtiä noissa otteluissa hyväkseen käyttävät painijat ovat toki hyvin viihdyttäviä, mutta Mick sai aikaan sähköisyyttä ja nostatti yleisön jalkeilleen ilman edes aseen käyttämistä. Jo pelkkä piikkilankamailan ilmaan nostaminen sai fanit sekoamaan täysin ja toivomaan, että Mick viihdyttäisi meitä mahdollisimman pitkään. Uskoisin näin, että suurin osa siitä mahtavasta hardcorepainista johtaa juurensa siihen äsken hypettämääni kehäpsykologiaan, jota Foley käytti hyväkseen klassikoiden luomisessa.

Foley todisti itsensä todella monta kertaa ja viimeisin niistä tapahtui muutama vuosi sitten WrestleManiassa kun Foley teki lyhyen comebackinsa otellessaan Edgeä vastaan. Arvostan tätä miestä aivan suunnattomasti.

Hienoa että Coca on vielä hyvällä tahdilla kärryillä, ja nyt viimeisiä viittä viedään ja ankarasti. Tuossapa vielä ihan vaan turhuudeksi sijat 6-100


5. Terry Funk

Viisi nimeä jäljellä, ja tuskin on enää kenellekkään kysymysmerkki millaisia painijoita niiden sijojen joukkoon oikein mahtuu. Terry on minun markituksessani ihan kevyesti Top-10:ssä, ja nyt mieli oli pistää mies aloittamaan top viitonen. Tämä sekopää on hyvinkin kauan ollut kunnioitukseni piirissä, ja olen miehestä paljon puhunutkin taas kerran vaikkapa tuolla HOFin puolella. Siltikin, pientä pituutta tälläkin tekstillä saattaa olla. Pääpointti on kuitenkiin se, että kaikki mitä Funkista tiedän, on oikeastaan vakuuttanut minut siitä kuinka ainutlaatuinen painija ja persoona kyseessä onkaan. Aina kun Funkista kuulee tarinoita(Joista oikeastaan yhden nappasin tuonne rantin pohjalle, koska se kuvastaa miestä juuri siinä olemuksessa kuin olen hänet kuvitellutkin.), saa se vähintäänkin hymyn huulille tai muuten vain jotenkin kunnioittamaan miestä. Tuskin kuitenkaan mikään täysi kultapoika on, tuttu tekemään aika koviakin piloja tai tempauksia ja on muutenkin niin hyvässä kuin pahassakin se sekopää. Siltikin, monien suurien painijoiden kunnioittama legenda, ja yksi alan muistetuimmista persoonista.

Terry oli painijana loistava, pystyi vetämään ties-minkälaisia deathmatcheja, normaaleja brawlauksia, hyvinkin teknisiä boutteja, tai vaikka sitten hyvin rakennettuja ja vahvoja Tag-team otteluita. Eikä mies pelännyt lainkaan ottaa ties kuinka kovia bumppeja, ja oli silti hyvinkin älykäs mitä tulee vaikka psykologiseen osaan ja ottelun rakentamiseen. Tähän oikeastaan vahvaa pohjaa tekee Terryn osa Amarillossa ja Texasin painipiireissä, kun mies välillä toimi isänsä johtaman promootion bookkaajana yhdessä veljensä, tai vaikkapa Harley Racen kanssa. Siltikin, tiesi jatkuvasti miihin ottelu oli menossa, ja pystyi mukauttamaan painiaan sen mukaan. Tietysti olen jo tähän mennessä toistanutkin asian jo lukuisia kertoja, että kuinka ennalta-arvaamaton ja uhkarohkea hän olikaan. Se toimi loistavasti. Eipä ollut sellaista asiaa mistä Funk olisi kieltäytynyt, tai sellaista tapahtumaa jossa yleisö olisi joutunut pettymään. Kun kesällä aloittelin tuota puroresun vanhan koulukunnan koluamista, tuli eteen aivan ehdottomasti Funk Brothersien otteluita .Terry ja Dory jr. loivat kyllä aikamoisen uran jo pelkästään Nipponissa. Veljeksiä kun olivat, oli Dorylla ja Terryllä silti jo loistavat kemiat keskenään, mutta kyllä se toi otteluun omaa pientä lisää, kun joukkueen sisässä on kaksi niinkin erilaista persoonaa. Toinen on hyvin rauhallinen mutta silti tehokas teknikko, joka tarpeen tullen tietysti osasi tapellakkin. Toinen taas oli hyvin vaarallisen oloinen, aggressiivinen ja jatkuvasti tappelunhaluinen painista tai välillä säännöistäkin piittaamaton vihainen nuori mies. Tietystikkin tuo idea toimi varsin mainiosti ilman Doryakin, ja Terryn ottelun nähdessään voi arvata ettei hirveän nättiä materiaalia yleensä ole tulossa. Ei siinä, se rujo ja kapakkamainen brawlaaminen oli täyttä kultaa varsinkin kun Funker osasi sen tehdä, ja vielä parempaa jonkun kivenkovan vastustajan kanssa.

Promoissakin Funk oli niin omaa laatuaan kuin ihan vain oma itsensä. Miehellä oli karismaa vaikka muille jakaa, ja todella paljon taitoa ilmaista itseään mikissä, ja saada asiansa perille. Tietysti siitähän sitä taas mentiin jos Funk vielä toi sitä sekopää ominaisuutta mukaan, jolloin pippalot vasta käynnistyvätkin. Yhä myöskin silti yksi parhaimmista promottajista ikinä aina sinne Flairin, Rhodesin ja Foleyn vierelle.

En kuitenkaan väitä että kyseessä olisi vain joku old school -brawlaaja, sillä Terryllä oli kykyjä vaikka mihin. En mene täysin takuuseen, mutta muistelisin ettei Funkerilla kuitenkaan ollut amatööripainitaustaa, joten siihen ei kuitenkaan pystytä vetoamaan. Siltikin Terry pystyi todella teknisiinkin vääntöihin, tai ihan vain kunnon Iron man taisteluun hyvin sekoitetulla painityylillä, eikä ollut mikään ihan rapakuntoisinkaan. Harley Race kertoo että miehet olisivat joskus jopa otelleet yli kaksi tuntia, tiedä sitten onko tuo kuitenkaan täysin totta. Siltikin, kun katsotaan otteluita jossa panokset olivat korkeat, vastustaja todella taitava, eikä mukana ollut erikois-stipulaatioita, pystyi Funk oikeasti todella painillisesti taitavaan suoritukseen jos vain halusi. Kumminpäin tahansa, itse pidän kuitenkin siitä vähän enemmän laidan yli pompanneesta tempperamenttisesta brawlaajasta.

Turha kai mainitakkaan miehen merkitystä ja taustaa siitä mitä tulee hardcore tai extreme -muotoiseen painiin. Tietysti näitä oli ennen nähty, mutta mies oli silti suhteellisesti yksi niistä monista pioneereista tällä alalla, ja varsinkin jossain Japanissa C4:sia räjäytellen joidenkin Mr. Pogon, Atsushi Onitan. Mick Foleyn ja kumppaneiden kanssa. Eikä tietenkään Amerikan maalla meno välillä paljoakaan poikennut. Mies on kaikenmoisia Texas Deathmatcheja tai Strapmatcheja vetänyt satoja kertoja. Aseenkäyttö ja yleinen verenvuodattaminen, niin vastustajan kuin omansakin ei siis todellakaan ollut mikään haaste tai ongelma. Ja sen mieskin osasi todella taitavasti, joten mitään valittamista tuskin löytyy. Vaikkakin miehen roskapaini-ura koostuukin lähinnä vain suurista stunteista, on turha pitää miestä vain Mick Foleymaisena stuntmiehenä. HArvoin tulee mieleen että sama piikkilankaa, räjähteitä ja tulta käyttävä hullu olisi se mies joka joskus olit vapaapainimaailman korkeimmalla paikalla NWAn maailmanmestarina, ja otellut monia todellakin loistavia ja muistettavimpia otteluita historian saatossa.

Siinä missä Funk oikeastaan oli vähän vaikeassa asemassa isänsä saappaiden täyttämisessä, ei se loppujen lopulta mahdotonta ollutkaan. Funkien perhe on kyllä vapaapainissa yksi niistä legendaarisimmista ja kovimmistakin painiperheistä jota ollaan nähty. Ei mikään yllätys että näin kovia persoonia löytyy taas kerran Texasin alueelta, jossa perhe teki nimeä ihan vaan pyörittämällä territoriota(?) Amarillon alueilla. Funk pärjäsi kuitenkin omillaan ja loi itselleen todella legendaarisen ja ikimuistoisen uran. Rakastettu mies vapaapainin alalla, uniikki persoona, ja hyvin omistautunut tälle lajille. Tulen aivan varmasti tänä vuonna jo tilaamaankin tuon Funkin uusimman kirjan, kunhan saan ensin noita muitakin luettua. Kukapa ei Funkkia markittaisi? Kunhan muistaa että mies on muutakin kuin pelkkä stuntman tai hardcore-painija. Tietenkin vastaan tulee pieni ongelma, sillä materiaalia vaikkapa Funkin kultaisesta 70-luvusta on vähän vaikeampi löytää, joten vastaan tulee aina pakostakin vähän uudempaa materiaalia. Ei sillä että siinä mitään pahaa olisi, mutta kyllä sitä yrittää aina mahdollisimman vanhaa Terry Funk -materiaalia etsiä, eikä 90- tai 2000-luku enää niin vahvasti toimi.

Näinpä kuitenkin tämä, pitkäksi tuntui venyvän, mutta toivottavasti asiasta kiinnostuneet jaksoivat ilmaisuni lukea, ja toivottavasti jaksavat kommentoidakkin. Tässä on vielä se tarina minkä Funkista lupasin kirjoituksen alkupäässä, otettu Harley Racen kirjasta "King of The Ring":
Once Funk and I were wrestling in Japan, and Funk wanted to prove to me that anything I could do, he could do better. At the time, I was performing a move in which I'd take a bump into the turnbuckle and do a complete backflip to the floor. So during out match, as I threw Funk into the turnbuckle, he whispered "Watch this." He hit it upside downand backwards, and then landed on the top of his head, temporarily paralyzing the left side of his face. The crazy bastard still finished the match."

Tämän entryn jälkeen lista kulkee kohti sen huippuhetkiä, kun saavutaan kolmen vapaapainihistorian eniten markittamieni nimien joukkoon. Sitä ennen on kuitenkin hyvä julkistaa mies joka on aina vähän jäänyt muille kakkoseksi vaikka olenkin miestä koko painin katsomisaikani markittanut. Jostain syystä mies ei ikinä vain ole tämän korkeammalle noussut, vaikka rahkeet riittäisivätkin. Tuossa vielä sijat 5-100


4. Steve Austin

Steve Austin on ja tulee aina olemaankin varmaankin listalta yksi niistä persoonista jota katsoen kasvoin pari ensimmäistä vuotta vapaaapainin maailman äärellä. Steve Austin on ollut aina uudemman ajan painijoista SE painija, ei mikään The Rock, ei Kurt Anglekaan(joskin ollut myös hyvin lähellä), eikä John Cena tai Triple H. Toki mies aloitti jo 90-luvun alkupuolella, mutta modernimman olemuksen, tyylin, ja urien huippukohtien perusteella mies on helpompi luokitella Cenan Rockin ja Hunterin joukkoon kuin vaikka Lugerien ja Stingien kanssa. Kuitenkin, miehestä on taas kerran puhuttu tajuttomasti, joten pitänee hieman katsella mitä tästä voisi sanoa.

Aloitetaan ilmiselvyyksillä. Austin on yksi kaikkien aikojen parhaista promottajista, sekä loistava brawlaaja ja uransa alkuaikoina myös hyvinkin taitava ja sulava teknikko. Steve oli WWEn suurimpia valttikortteja siinä vaiheessa kun huomattiin että Bret Hart on häipymässä, Hogan ja Flair ovat WCW:ssä ja Shawn Michaelsistakaan ei ollut johtamaan firmaa vaikeiden aikojen ylitse. Niinkin midcardderista miehestä kuin Steve Austinista tuli parissa vuodessa yksi kaikkien aikojen parhaimpia ja muistettavimpia hahmoja, tietysti Vince McMahonin avustuksella. Austin on yksi niistä miehistä jotka olivat mukana luomassa tätä entertainmentin ja saippuaoopperan aikaa, jotta saataisiin epätoivoisesti WWE ohi kilpailijastaan, luulisi oikeastaan että tuo on huono asia. En niinkään pidä Attitudesta, se on vain sellainen epätoivoinen tempaus vetää yleisöä kuten sirkus joka pärjätäkseen otti mukaan epämuodostuneita kummajaisia. Lisäksi käsite paini heitettiin syrjään, ja signatureakin quotaten painista tuli sivuosa juonikuvioille jotka ylittivät hyvän maun ja sylkäisivät painiin liitetyn urheilukultin ja kunnioituksen päälle. Okei, nyt mentiin taas ajatuksenvirrassa haukkumaan Heavy The SOSin aikautta joka tulee kuitenkin kohta provoamaan tänne. Jospa palaisin aiheeseen. Siltikin, on pakko myöntää että ilman tätä Flattitudea en varmastikkaan olisi WWE:stä kuullutkaan, vaan katselisin huonosti bookattua ja paskasti johdettua painilafkaa jossa määräysvallassa olisi lisää Pizza Hutin bisnesjohtajia. Siitä kiitänkin kuitenkin Austinia, joka feudillaan Vincen kanssa veti perseet penkistä ja fanit Floridasta.

Kyllä sen näki että Stevessä oli sitä jotakin kun mies puski esiin USWA:sta Billy Grahamin värein maalatuissa trikoissa ja pitkällä letillään. Sen näki jo siitä että mies loi lyhyessä ajassa Brian Pillmanin kanssa yhden kaikkien aikojen suosikkijoukkueistani, tai vaikka siitä kuinka hienoja promoja mies ECW:ssä vetikään. Tarvittiin vain sytytin tähän menestyksen räjähdetynnyriin, ja Vince McMahon löysi sen. Monien enemmän tai vähemmän epäonnistuneiden itsensä löytämisien jälkeen Steve Austin vältti wrestlecrap-hahmon ja löysi juuri oikealla hetekllä itsensä. En voi kuvitella ketään Stone Coldin roolissa muuta kuin Austinia, mies oli loistava tähän, ja senkin osoitti kuinka hahmo pysyi lähestulkoon tuoreena melkein kymmenen vuotta. Sillä ajalla Austin veti uransa parhaimmat feudit, jopa parhaimmat ottelunsa, yhtään tietenkään väheksymättä miehen alkuaikojen otteita, mutta näen sen silti hyvänä ratkaisuna hylätä tuo tekniikkapaini ja vaihtaa tyyliä enemmän gimmickkiin sopivaksi. Ei Stone Cold voi niinkään vääntää matossa erilaisia lukkoja ja vastalukkoja, se on enemmänkin englantilaisten tai kanadalaisten hommaa. Tarvittiin kaljaa kittaava, keskisormia väläyttelevä Texasilainen punaniska joka pieksi kaikki ketkä miestä vastaan ikinä nousivatkaan, ilman minkäänlaisia hienosteluja tai säälimistä. Sellaisella reseptillä Austin loi itsestään sen, mihin tekniikkapainija "The Ring Master/Superstar" Steve Austin ei olisi ikinä päässyt.

Se miksi pidän yhä Austinia yhtenä kaikkien aikojen parhaimpina promottajina Dusty Rhodesin, Ric Flairin ja Mick Foleyn joukossa, on varmastikkin se asenne ja fiilis joka Austinista paistoi. Se mitä The Rockilla ei ikinä ollut, eli olennaiseen keskittyminen ja yksinkertainen toteutus. Toki tällä kaavalla mies myös toisti itseään mikissä, mutta mitä sitten? Austin ei tullut kehään puhumaan, Austin tuli kehään pieksemään. Austin ei tullut kehään syömään kurpitsapiiraita tai leijumaan fanimäärällään, Austin tuli kehään kostamaan, tai vaihtoehtoisesti vaihtamaan sanansa intenssiivisen brawlaamisen merkeissä. Stevellä on rutosti karismaa, ja se paistaa myöskin niin monenmoisesta ja värikkäästä urasta, mutta toisaalta Austin ei urallaan ollut varsinkaan loppupuolella hirveän tehokas heel-hahmo, jos ollenkaan. Austinista oli mahdoton enää tehdä heeliä kun Stone Cold vaihe oli astunut pedaalille. Ehkä se on pieni miinuspuoli, muttei asialla painoarvoa paljoakaan ole.

Hall of Fame nimeys oli vain ajankysymys, hienoa kuitenkin että sitä päästään juhlistamaan Texasissa, ja tuskin kukaan pystyy kieltämään etteikö mies olisi tätä ansainnut. Varsinkin kun kyse on WWEn Hall of Famesta. Austin on Hall of Famessa niin monesta asiasta että sitä on vaikea tässä nimeyksessä lähteä täysin purkamaan. Intenssiivisyys, asenne jokaisessa iskussa, ottelussa ja anglessa. Rutosti karismaa, loistavat promotustaidot ja mielikuvitusta. Hyvät kehätaidot, osasi muokata ne täydellisesti gimmickille sopivaksi, ehkä vähän Owen Hartin bocthaavalla avustuksella. Sekä sitten mies loi yhden kaikkien aikojen ikimuistettavimmista feudeista lafkan johtajan kanssa, Moniko mies on sellaista tehnyt? Korkeintaan Triple H Austinin lisäksi. Ja Hulk Hogan jokseenkin. Mutta kyllä se Stone Coldin feudi noista on se, josta puhutaan iät ja ajat.

Austin 3:16.

Kaksi viikkoa mennyt, joten on aika jatkaa suoritukseni viimeisiä etappeja, ja mennään sijalle numero kolme, joka on itsessään aika täydellinen. Tuossa vielä sijat 4-100


3. "Mr.Perfect" Curt Hennig

Kyllä, on tapahtunut kahden sijan pudotus, enkä sille ole voinut yhtään mitään. Ei kyllä ole siltikään mikään huono saavutus päästä kolmen parhaan joukkoon, varsinkin kun vielä katsotaan että kuinka taitavaa ja suurta porukkaa siellä onkaan. Miksi Hennig ei olekkaan enää suosikkini? Onhan hän, muttei vaan SE painija, ei se jota eniten arvostan, eikä se jota eniten tykkään kehässä katsella. Mutta tulee selvästikkin aivan näiden miehien perässä. Hennig oli vielä jossain vaiheessa jopa kakkonen, mutta eräs Japanilainen sekoitti pakan aivan täydellisesti. Siitä sitten parin viikon sisällä lisää, vaikkakin kuka vain listaa jo lukenut tietää kyllä kuka herra on kyseessä. Noniin, pompitaanpas nyt ihan siihen aiheeseenkin, ja mieheen jonka otteluille olen viikonloppua omistanut.

Hennig oli lähes täydellinen, joskin missään ei paras. Teknisyydessä edelle kiilaa Dynamite Kid, brawlaamisessa Harley Race, psykologiassa Ric Flair tai Harley Race, Korkealentoisuudessa Tiger Mask, ja karismassa ne muutamat tyypit joita olen ennenkin luetellut. On kuitenkin helppo sanoa että Hennig tulee joka osa-alueella aivan noiden miesten kintereillä. Mies osasi ihan kaikkea mitä tarvitsikaan. Pystyi sopeutumaan minkälaiseen tilanteeseen mitä nyt ikinä tarvittiinkaan. Osasi olla heikompi ja ilkeämpi, osasi olla hallitseva, ottelun kulkua määrävä babyfacepoika, kaikkea mahdollista. Tämän mahdollisti myös Curtin gimmickkien yksinkertaisuus. Mikään miehen gimmckeistä ei vaatinut niinkään sellaista asemaa, jossa ei olisi voinut muuttaa rooliaan. Jos Hennig ei ollut menestyksekkäämpi kuin isänsä, niin vähintäänkin taitavampi. Eikä tietenkään yhtään väheksymättä Larry Hennigiä. Silti, kunnioitus isäänsä kohtaan näkyi aina sillää Axe -liikkeellä jota hän suoritti vielä myöhemmin WWE-aikoinaankin, vaikka nuo tunnuttiin pistävän pelkän pyykkinarun nimiin.

Kun puhutaan kaikkien aikojen aliarvostetuimmista lahjakkuuksista, ei mainita niinkään keskivertohyvää ja puolikarismallista Owen Hartia, vaan puhutaan tästä miehestä. Curt ei saavuttanut sitä suurinta mestaruutta, ei useinkaan paininut Main eventeissä, lähestulkoon täydellisistä otteluistaan ei saanut sitä arvostusta minkä mies ansaitsee. Okei, Hall of Fame nimeys antoi huomattavasti plussaa Hennigin muistoksi, mutta silti kun puhutaan kaikkien aikojen parhaista, on mies jäänyt aina vähän vähemmille maininnoille. Jo AWA-ajoista näki selvästi ettei kyseessä ollut vain joku painija, vaan nouseva tähti ja samalla yksi piilotetuista suurista lahjakkuuksista. Todella hyvä Tag Team Scott Hallin kanssa, yksi erittäin loistava (*****) tunnin mittainen ottelu Nick Bockwinkelin kanssa, listaa voisi jatkaa vielä pitkällekkin. WWE:ssä ei tilanne ollut yhtään sen erilaisempi. Mr. Perfect viihdytti aina, oli vastassa sitten Bret Hart kuin Ultimate Warriorkaan, tämä osoittaa miten omistautunut ja loistava worker onkaan kyseessä. Hennig loisti jopa selostushommissa, ja jonkinlaisena managerinakin.

Hennig oli tajuttoman karismaattinen jätkä. Mies pääsi pitkälle jo karismalla ja psykologisemmalla kehätaidollaan. Sillä mies osasi myydä ja ajoittaa likkeitä. Molemmat ovat nykyään vähentynyt taidemuoto kaiken viihdyttämisen ja monimutkaisuuden takia. Siinä ovat jo kaksi asiaa joilla otteluista saa hyvän. Liikkeiden suoritus ja myynti. Voin jopa väittää ettei muuta tarvittaisikaan. Yksi Backdrop tai bodyslam hyvin myytynä ja oikeaan aikaan tehtynä voittaa mitkä vain spinning japanese armdrag-combot. Se hyvästä painijasta loistavan. Mies ei ylimyynyt itseään teatraalisesti aivan kuin saisi parin sadan voltin sähköiskuja otteesta toiseen, vaan otti iskut vastaan niin, että sai oikeasti vastustajan näyttämään hyvältä ja kovalta kundilta. Siinä sisältyi kuitenkin sellainen rauhallisuus ja aitous, joten vääränlaiseen ylimyymiseen ei sorruttu. Se, että tiesi missä vaiheessa luodaan ottelun korkeita kohtia, ja suoritetaan tunnelmaaluovimpia liikkeitä, on harvinainen taitolaji. Mies ei osannut tuhatta erilaista liikettä, vaan käytti niinkin kaikkea niin perusta, mutta tarpeeksi mielikuvituksella ja valikoivasti että se juuri loi taas pohjaa sille argumentille, ettei kovaa liikearsenaalia tarvita missään asiayhteydessä. Hennig oli muutenkin uskomattoman sulava painija. Osasi mennä liikkeestä toiseen tilanteessa kuin tilanteessa. En tiedä kannattaako muusta painiosaamisesta sen enempää puhuakkaan. Loistava tekninen painija, osasi kuitenkin myös brawlata, ja tarpeen tullessa loikkia ja lentää.

Gimmickeistä vielä jonkin verran. Aloitetaan sillä etten pystyisi kuvittelemaan ketään niin sopivaksi Mr.Perfectin rooliin kuin Hennigiä. Se olemus, ja monipuolinen taitavuus ovat tekijöitä jotka tekivät Hennigistä tämän täydellisen hahmon. Okei, ehkei osannut aivan kaikkea tai ehkä ne täydellisyyspotretit olivatkin vain Vignettejä, mutta Hennig onnistui pitämään uskottavuuttaan ja rooliaan yllä. Sellainen voi olla aika vaikeaa kun pitäisi esittää osaavansa aivan mitä tahansa ja olevansa muutenkin se ykkösmies, mutta Hennig piti tämän asetelman. Perfectplex on muutenkin yksi kaikkien aikojen hienoimmista finishereistä oikeaan aikaan ja oikein tehtynä. Okei, ehkä selkävaivat ja muut pikkupulmat olivat miehen este täydelliseem menestykseen, mutta kyllä Hennig oli silti yksi kaikkien aikojen parhaista ja aliarvostetuimmista jampoista WWE-kehissä. Backstage-juttuihin en puutu, kuulemma keppostelijan maineestaan huolimatta mukava ja suosittu kaveri. Siltikin, on ollut jo vuosia yksi kaikkien aikojen suosikeistani, ja turha kai tämänkään jälkeen yhtään miettiä että miksi. En näe miehessä mitään varsinaista vikaa, vaikkei mies ehkä ollut teknisin tai karismaattisin tyyppi ikinä.


Mitään kommentia tähänastisesta? Coca putosi taas hetkeksi kyydistä mutta ei sillä ole niinkään väliä. Ensi viikonloppuna en pakosti tule nimeämistä tekemään, sillä minulla on lukion vanhojen tanssien jatkot kyseisenä viikonloppuna, jonka takia muuten sittenkin missaantuon FCFn ystävänpäivä shown, johon olisin kyllä hingunnut päästä. Ensi kerralla sitten kaiketi. Kaksi miestä jäljellä, stay tuned.

Ensi viikonloppuna en pakosti tule nimeämistä tekemään, sillä minulla on lukion vanhojen tanssien jatkot kyseisenä viikonloppuna, jonka takia muuten sittenkin missaantuon FCFn ystävänpäivä shown, johon olisin kyllä hingunnut päästä.

Off-topicia, mutta itselläni on sama ongelma ja pyrin silti ehtimään tuohon show'hun. Jos viime vuodet kertovat mitään, olen kotona joskus viiden aikaan yöllä. Siinä ehtii hyvin nukkumaan vaikka kahdeksan tuntia, chillata kotona kyllästymispisteeseen asti, nousemaan sitten bussiin ja ehtiä show'hun ajoissa – alkaahan tapahtuma vasta iltayhdeksältä.

"enska" kirjoitti:

Ensi viikonloppuna en pakosti tule nimeämistä tekemään, sillä minulla on lukion vanhojen tanssien jatkot kyseisenä viikonloppuna, jonka takia muuten sittenkin missaantuon FCFn ystävänpäivä shown, johon olisin kyllä hingunnut päästä.

Off-topicia, mutta itselläni on sama ongelma ja pyrin silti ehtimään tuohon show'hun. Jos viime vuodet kertovat mitään, olen kotona joskus viiden aikaan yöllä. Siinä ehtii hyvin nukkumaan vaikka kahdeksan tuntia, chillata kotona kyllästymispisteeseen asti, nousemaan sitten bussiin ja ehtiä show'hun ajoissa – alkaahan tapahtuma vasta iltayhdeksältä.

18.00 alkaa.

"Captain Charisma" kirjoitti:

"enska" kirjoitti:

Ensi viikonloppuna en pakosti tule nimeämistä tekemään, sillä minulla on lukion vanhojen tanssien jatkot kyseisenä viikonloppuna, jonka takia muuten sittenkin missaantuon FCFn ystävänpäivä shown, johon olisin kyllä hingunnut päästä.

Off-topicia, mutta itselläni on sama ongelma ja pyrin silti ehtimään tuohon show'hun. Jos viime vuodet kertovat mitään, olen kotona joskus viiden aikaan yöllä. Siinä ehtii hyvin nukkumaan vaikka kahdeksan tuntia, chillata kotona kyllästymispisteeseen asti, nousemaan sitten bussiin ja ehtiä show'hun ajoissa – alkaahan tapahtuma vasta iltayhdeksältä.

18.00 alkaa.

Oho, voi vittu. Niinpäs alkaakin. No, tulossa ollaan silti.

Supa, pyydän - älä jatka touhua, ennen kiinniottoani, sillä olen viettänyt lomaani Levillä, joten pyrin parhaani mukaan kirjoittamaan viimeistään viikonloppuna ne muutamat sijaa, jotka olen valitettavasti jäljessä.

4. Shawn Michaels
- Mr. WrestleMania, The Icon, The Showstopper, The Heartbreak Kid Shawn Michaels edustaa lajin kaikkia hyviä puolia, mitä puolia yksinkertaisesti voi edustaa, vaikka sijoitankin hänet vain neljänneksi. HBK'ssa on se moninkertainen todella viihdyttävä paketti, jota osaisi odottaakin maineensa arvoiselta monitaiturilta, jolla kokemusta riittää, mutta silti tunnumme saavan aina jotain uutta, vaikka mies on jo kertaalleen lopettanut uransa selkävaivojensa takia. Voisin itseasiassa väittää, että jos Michaels olisi aikoinaan jättänyt showpainin pysyvästi, häntä ei arvostettaisi samalla tavalla kuin tällä hetkellä. Mies on käynyt läpi feudit jos toiset esimerkiksi Bret Hartin kanssa ja ollut jäsenenä varmaankin historian toiseksi tunnetuimman stablen jäsenenä 90- luvulla, mutta silti väki osaa väittää, että todellisuudessa HBK'n parhaat vuodet sijoittuvat 2000- luvun tuoreemmalle puolelle? Olen täysin samaa mieltä, vaikken vanhaa Shawnia ole muhkeissa määrissä nähnytkään, pystyn silti sanomaan, että aika, jolloin mies feudasi HHH'n kanssa, aika jolloin hän feudasi John Cenan kanssa, aika jolloin hän feudasi Hulk Hoganin kanssa, aika jolloin mies feudasi Chris Jerichon kanssa ja esimerkiksi aika, jolloin mies voitti raskaansarjan mestaruuden on ollut moninverroin kiinnostavampaa ja mukavempaa seurata kuin vanha aika. Kun tarkemmin miettii, ajan jaksolla ei varsinaisesti ole tarkalleenottaen väliä, sillä joka kerta kun Showstopperin lennokas kyynärpää löysi maalinsa ja saapas osumakohtansa vastustajan leuasta, on kerta toisensa jälkeen opittu tuntemaan yksi tunne - tämän kaltaisia miehiä ei tule lisää. Monet tietenkin kulkevat suuressa massassa väittäen Michaelsin hyvyyttä pelkästään muodon vuoksi ja näkemättä miehen todellista kykyä luoda klassisia otteluita, joita muistelee hymy huulillaan vielä vuosienkin päästä ajatellen sitä loistavaa kokonaisuutta, jonka tämä mies meille tarjosi aikoinaan ja kun samalla katsomme uusinta jaksoa maanantai illan parhaasta viihteestä, pystymme yhä näkemään tuon elävän legendan.
Jos tunnet kuitenkin omalaatuisen piston sydämessäsi ja koet, että Michaelsin iänikuiset Elbow Dropit kyllästyttävät sinua, olet yksinkertaisesti joko geneerinen negatiivi-nelli tai sitten et ole nähnyt miestä tarpeeksi tajutaksesi esimerkiksi satunnaisesti PPV'issä käyttämän Moonsaultin tai minkä tahansa muun yleisön sytyttävän kuvan kauniin liikkeen arvoa ja sitä suurta mahtavuutta, jonka jokainen Heartbreak Kid- fani tuntee sisällään ne muutamat sekunnit kun heidän idolinsa täräyttää jälleen jotain uskomatonta. Siinä on potkua!

Siisti loma Coca, onhan viime viestistäsi jo kuukausi. En jaksa enää odotella. Pitäisi tässä lähiaikoina myös putkauttaa ulos tuo Royal Rumble arvostelu, sekä uusimpien Chikara-tapahtumien arvostelut jahka ne ehdin katsoa. On ollut vähän omiakin kiireitä ja muita tekosyitä, etten niin aktiivinen ole tällä hetkellä ollut. Nyt on asiaa kuitenkin korjattava, ja julkaisenkin täten sijan numero kaksi.


2. Tiger Mask I
(Satoru Sayama)

Kyllä, lähestulkoon mahtavat viisitoista sijaa kahdenkymmenen suosituimman joukossa loikannut kevyemmän painoluokan taituri, ja samalla suurin markituksen aiheeni ja suosikkini Japaninmaalta. En täysin varmastikkaan osaa ikinä selittää miksi minulta löytyy korkealentoinen light heavyweight listani kakkossijalta, varsinkin kun otetaan huomioon että Jushin Liger oli jossain kahdeksankymmenen parhaan ulkopuolella, eikä Super Delfinkään mitenkään korkealla suhteessa ollut. Mutta yritetäänpä.

Aloitetaan pienellä yleistiedolla, koska vastaan tulee painija joista monet ovat vain kuulleet. Ensinnäkin, koko Tiger Mask konsepti on erään japanilaisen taiteilijan luoma sarjakuvahahmo. Tämä sarjakuva kertoo juuri Tiger Mask nimisestä vapaapainijasta, joka oli ilkeä ja brutaali heel-hahmo Amerikan mantereella. Kuitenkin, Japaniin tultuaan hän teki faceturnin jonkun japanilaisen orpolapsen takia, ja miehestä tuli sankarihahmo. Antonio Inoki oli se persoona joka lanseerasi Tiger Mask -hahmon New Japan Pro Wrestlingin käyttöön. Tämä rooli annettiin Satoru Sayamalle vuonna 1981, ja mies kantoi sitä kunniakkaasti ja menestykseikkäästi vuosia. Sayamalla ei siis todellakaan ollut pitkä ura, mutta sitäkin merkittävämpi. Mies on muutenkin yksi lajin pioneereja kun katsellaan korkealentoisuutta ja japanin light heavyweight kulttuuria joka vallitsee vielä nykyäänkin. Nimistä mainittakoon muunmuassa Jushin Liger, The Great Sasuke, Super Delfin..Jokainen näistä miehistä on jatkanut sitä polkua jonka Sayama on alulle pistänyt. Eikä kukaan ole miehen asettamia rimoja siinä ylittänyt. Yksikään Tiger Mask ei ole ollut Satorua parempi. Misawa oli parempi ja menestykseikkäämpi omana itsenään, ja muista on turha puhuakaan. Jos varsinainen historia vielä kiinnostaa, löytää muunmuassa Wrestlingmuseumin sivuilta lisää tietoa, samoin Wikipediasta. Mainittakoon vielä miehen UWF-ura: kun Tiger Mask gimmick oli jo Misawalla, mies käytti Super Tiger nimeä. UWF:han oli hyvin shoot-henkinen promootio, ja sen kärkimies oli Tiger Maskin lisäksi Akira Maeda, jotka olivatkin promootion tukipilareita. Mielipide-eroista johtuen miehien tiet sitten erkaantuivat, jonka jälkeen Sayaman ura alkoi hiljetä ja edetä loppuaan kohden.

Sayaman ura olikin ehkä harmittavan lyhyt, joka saattaa pitää miehen tässä kakkossijalla, mutta kun katsotaan oikeasti hänen saavutuksiaan, voidaan moiset pikkuseikat unohtaa. Lukuisia minun silmissäni viiden tähden otteluita, loistavia feudeja useiden eri painijoiden kanssa. Dynamite Kidiä vastaan käyty seitsemän ottelun feud on näistä varmasti yleistiedollisesti helpoiten nimettävissä, ja samalla varmaankin se paras. Hyvänä kakkosena tulee sitten miehen feudi Black Tigeria, joka on siis tarinan mukaan Tiger Maskin arkkivihollinen, Ja näistä siis tietysti Mark "Rollerball" Roccon esittämää Black Tigeria vastaan. Rocco olisi nykyään varmaan listalla jossain sijan 50 ympärillä, kun olen miehestä huomattavasti enemmän materiaalia kaivanut. Sitten mainittavia feudeja vielä Kuniaki Kobayashia(joka nykyään voi myös löytyä listalta jos uuden tekisin), sekä lyhyt feudi Bret Hartinkin kanssa. Ehkäpä vieraantuminen vapaapainista ja siirtyminen MMA:n SHOOTON piireihin voisi minun kaltaistani henkilöä vavisuttaa, kun en juurikaan MMA:sta pidä. Mutta siltikin olen lukuisia SHOOTO otteluita Super Tigerilta nähnyt, ja onhan sekin jotenkin kummasti maittanut paljon.

Se mikä tekee Tiger Maskista loistavan ja yhden suosikeistani, on kehätaidot ja ajaton kyky viihdyttää katsojaa. Sayama loi kaiken old school -brawlauksen ja puroresun keskelle uuden ja uniikin tyylin. Mies toi mukaan nopeuden, tekniikan ja kipeän taistelulajitaidon sekoituksen, pientä korkealentoisuutta yhtään unohtamatta. Hän ei ollut kooltansa iso, joten mies joutui juuri luomaan jotain olemukselle, ja varmasti myös hahmolleen uskollista. Saatiin erittäin ketterä ja innovatiivinen tyyli, jonka Sayama vielä osasi toteuttaa sulavasti, eikä se koostunut vain armbar-variaatioista tai erilaisista jalkasaksista. Kun Tiger Mask on kehässä, en ole vielä kertaakaan tylsistynyt. Miehen hahmo ja tyyli on täysin ajaton. Piti sitten old school -räimeestä kuten minä, tai vaikka nykyisien anorektisten pikkuspeedojen spofestista tyyliin Dragon Gate, pystyy silti katsomaan ja ihailemaan Satorun toimia kehässä. Brawlaaminen oli pirun stiffiä, ja selvästikkin taistelulajipohja toi todella paljon mukaan otteluihin, niin tekniikassa kuin todella taitavissa potkuissa yleensäkkin. Vaikka mies onkin otellut niin monia teknisesti ylivertaisia painijoita vastaan(Rocco, Hart, Billington...) ei todellakaan sovi väheksyä Tigerin omia teknisiä taitoja, ja varsinkin kehäpsykologisissa taidoissa mies on välillä hieman aliarvostettu. Totta on, että ottelu rakentuu paljon juuri hienoihin liikkeisiin ja ihan vain nopeaan tempoon, mutta Sayama osasi esimerkiksi rakentaa jokaisesta ottelusta omansa näköisen, ilman että sortui käyttämään samaa kaavaa otteluissa. Toki miehellä oli lukuisia signature liikkeitä ja komboja, mutta kuten olen sanonut, ei liikearsenaalilla ole mitään väliä jos on mielikuvitusta ja ottelunrakennustaitoa(keksin uuden sanan). Mies oli kehässä todella sulava ja omaperäinen. Siihen aikaan Sayama oli todellinen harvinaisuus tyylinsä kanssa, ja harvoin moista menoa oli edes nähtykkään. Loistavia, uniikkeja vastaiskuja, innovatiivista jalankäyttöä, monia uusia heitto-variaatioita, komeita loikkia, joista mainittavia ainakin moonsault ja pääpusku.. You name it. German Suplex on muutenkin aina niin mark-out liike ettei mitään rajaa. Tigerilla oli taito pysyä kokoajan liikkeessä. Mies ei kehässä pitänyt pahempia taukoja, vaan pomppi ja väänsi koko sen ottelun ajan. Eihän Satoru sitten pahemmin yli kahdenkymmenen minuutin otteluita vetänytkään, mutta se on enemmänkin sitten erilaiseen tyyliin sopivampaa. Sayama ei ikinä palanut kehässä loppuun(blow out on kai se virallinen termi), ja pysyi kehässä kokoajan muutaman liikkeen edellä. Varmasti ottelut juuri Roccoa ja Dynamitea vastaan toivat hyvin paljon kokemusta esimerkiksi tämälaisen tekniikan ja sulavuuden luomisessa.

Onhan Satorulla sentään rekisterissään muutamakin kevyemmän painosarjan suuri mestaruus, muunmuassa WWFn ja NWAn junior Heavyweight mestaruudet, ja vieläpä samanaikaisesti, muistaakseni kahteenkin otteeseen. Mies puolusti varsinkin ensiksi sanottua WWFn versiota hyvinkin pitkiä aikoja jopa Japanissa ja muualla ympäri maailmaa, eikä tainnut otella kuin muutamia kertoja virallisesti WWFn showeissa. Ehkä minun on turha juurikaan puhua miehen mikkitaidoista, niitä kun ei ole selvästikkään tullut seurattua, eikä Sayama niistä varsinaisesti olekaan kuulu, joten jätän asian melko sivulle. Siltikin, miehellä oli todella paljon luontaista kehäkarismaa ja kykyä hallita yleisöä otteluissaan. Se riittäköön tähän osastoon puuttumisesta. Osasi luoda jo valmiiksi hienosta gimmickistä legendaarisen, sekä osasi ottaa yleisön mukaan otteluun, ja tehdä spotteja sen mukaisesti.

Loistava, legendaarinen hahmo sekä painija, yksi merkittävimpiä maskimiehiä vapaapainin maailmassa. Vaikkakin usein halveksi vapaapainia, tai tarkemmin sen pukuhuone-politikointia, loi Tiger Mask siltikin yhden ikimuistettavimmista urista ja loistavan perustan niin monille seuraajilleen. Eikä kukaan voi muuta väittääkkään.


Kommenttia tähänastisesta voi aina heittää, ja varsinkin jos jotain kritisoitavaa löytyy. Okei, ehkä ykkössija jäi nyt sitten harvinaisen ilmiselvyydeksi, mutta minkäpä tälle voi. Siihen kertaan sitten, WOOOOOOO.

Joopa joo. Projekti meni loppuun vähän niin ja näin, mutta sentään minä pidin lupaukseni. Kukaan muu ei tuntunut siihen pystyvän. Hittolainen, melkein jopa pidin lupaukseni 1 entry per 1-2 viikkoa tahdista. Aika lähellä ainakin. Tässä viime aikoina foorumiaktiivisuus on pudonnut pohjiin lähinnä henkilökohtaisten kiireiden ja kiinnostavien aiheiden puutteessa. Lukemisen puolelle on jäänyt keskustelun seurailu, mutta yritän hieman parantaa tapojani. Samoin otteluarvostelut ovat vähän jäissä, mutta kyllä ne ehkä joskus tulevat. En kaikkeen anna lupaustani, mutta joitakin vuoden PPV:itä pyrin arvostelemaan. Viimeinen entry on lähinnä ilmiselvyys, joten on hyvä saada se alta pois.


1. Ric Flair

Minulla on muuten tuo kuva noin metri kertaa metri kokoisena seinällä. Aika gay eikös? Heti pienempien Mick Foley -kuvan, Four Horsemen -kuvan sekä Andre & Hogan -kuvan vieressä. Kuitenkin, ehkä pitää mennä itse asiaan. En paljoakaan varmaan poikkeuksena miehestä puhu, koska uskoisin että kaikki oleellinen on jo moneen otteeseen sanottu. Flair on, ja tulee varmasti aina olemaankin ehdottomia mainintoja kun puhutaan vapaapainimaailman suurimmista, menestyneimmistä, suosituimmista sekä absoluuttisesti parhaista nimistä. Nature Boyn sijoitus ei kuitenkaan todellakaan ollut mitenkään helppo. Mies oli yhdessä vaiheessa jopa sijalla kolme kun listaa kokosin. Tiukka useiden päivien harkinta kuitenkin pudotti Hennigin kolmanteen sijoitukseen, ja Sayaman kakkoseksi. Ehkä asiaan vaikutti listan aikana luettu Ric Flairin To Be The Man.

Mitäpä olisi parasta ottaa esille? Yksi psykologisesti älykkäimmistä ja kyvykkäimmistä ottelijoista sitten Gorgeous Georgen. Flair pystyi kantamaan minkä vain mopinvarren edes keskinkertaiseen tai jopa hyvään otteluun, ja sai vielä vastustajan näyttämään pirun hyvältä. Tämä oli yksi pääsyistä miksi Naitchia kannatti pitää NWAn mestarina niin monet kerrat. Mies sai sen paikallisen sankarin näyttämään hyvältä vaikka kyseessä olisikin ollut joku promoottorin poika joka ei erottanut Headlockia headbandista. Miehen piti puolustaa mestaruutta arvokkaasti, mutta samalla saada myös vastustaja vahvaksi. Välillä tuo saattoi olla pirun haastavaa, mutta oli tietty hetkiä jolloin vastustaja oli jopa taitavampi. Flair tiesi mitä kehässä pitää tehdä, ja milloin liike pitää suorittaa. Hänellä ei ollut tuhatta otetta arsenaalissaan, hyvä jos kahta kymmentäkään, mutta mies osasi käyttää niitä monipuolisesti ja mielikuvituksella. Tällöin niillä perusotteilla pärjäsi hyvinkin sen tunnin verran, ja vielä loistavin tuloksin. Ei ehkä teknisesti aivan lahjakkain, eikä brawlaamisessakaan paras, mutta Ric oli saanut perusteellisen pohjan vapaapainiopeista Verne Gagnelta, joka takasi sen ettei miehen enempää tarvinnutkaan osata muiden osa-aluiden takia. Yleislahjakkkuuksilla ei yleensä tee paljoakaan, koska miehet ovat ihan kelvollisia kaikessa. Flair oli loistava kehäpsykologian piirissä, eikä ikinä tarvinnutkaan erinomaista suoritustaitoa tyyliin Dynamite Kid tai brawlausta tyyliin Terry Funk. Ei siinä, on Ric ihan taitava myös perus brawlaamisessakin, mutta hyvin pitkälti perustaidoilla mentiin noissa piireissä.

Karismaattisin mies koko vapaapainin historiassa. Piste. Enempää ei tarvitse pakostikkaan edes sanoa. Varsinkin 80-luvulta löytyy niin ikimuistettavaa, omaperäistä ja hauskaakin materiaalia että kellään ei ole asiaan muuta sanottavaa. Se tunnelataus ja varmuus, se gimmickkiin eläytyminen, sekä ymmärrys tätä lajia kohtaan toivat sen tuen sille kaikelle karismalle, mikä monilta huippukarismoilta(lue: The Rock, Jeff Hardy jne.) puuttuu. Sen takia Flair on vain niin kova jätkä kun mies astuu sekä kehään että mikkiin. Mies harvoin muutenkaan loppujenlopuksi toisti itseään, kun verrataan vaikka Austiniin tai juuri vaikka Hoganiin tai The Rockiin.

Tässäpä mielipiteeni Nature Boysta lähinnä pähkinänkuoressa. Paljoa lyhyemmäksi en voi sitä tiivistää. Ne asiat joita miehessä kunnioitan eniten tuotiin esille. Olisin voinut jaaritella Flairista koko päivän mutta säästän teitä siltä lukukokemukselta. Kyllä te tiedätte että kohtaatte vain psykologisia vahvistusvääristymiä ja muita jopa kärjistettyjä hypetyksiä kaikesta old schoolin ja Ric Flairin väliltä. Mutta siitä on pirun mukava kirjoittaa.

------------------------------------------------------------------------------------

Lista oli tässä. Sain lueteltua sata eniten markittamaani painijaa koko alan historiasta ympäri maailmaa. Jos tätä uudestaan tekisin, olisi listalla varmasti uusia nimiä (Chris Adams, Kerry Von Erich, ehkä Baron Von Rasche, Black Tiger I, Kuniaki Kobayashi, Abdullah The Butcher...), ja muutamat olisivat vaihtaneet sijoitusta parempaan tai huonompaan, jotkut taasen pudonneet listalta. Nyt haluaisin oikeasti kuulla joiltakin mielipiteitä koko listasta, ja tämän projektin onnistumisesta muutenkin. Kritiikki ja positiivinen palaute olisi tärkeää. Olivatko viimeiset entryn oikeasti kuivaa ja liian pitkää analyysia, vai nautitteko täydentävästä lukukokemuksesta? Jotain heittoa edes?

Tässä vielä lista kokonaisen yksinkertaisena:
http://img26.imageshack.us/img26/5648/nimetnwbg.jpg