Foorumiarkisto

"Kehäpsykologia" on termi, jonka näkeminen nykyään alkaa jo oksettaa. Se on nimittäin termi, jolla kaikenmaailman internet painiasiantuntijat koittavat brassailla. Tämä tuli taas esille Turning Point-keskustelussa. Pääottelu oli kovaa menoa, mutta ei yltänyt miksikään erikoiseksi, koska siitä puuttui "kehäpsykologiaa" ja ottelijoilta "kehäpsykologisia taitoja." Siis mitähän vittua? Oliko esimerkiksi The Rockin ja Steve Austinin otteluissa useinkaan mitään hiton "kehäpsykologiaa"? Silti ainakin muutamat niistä muistetaan ehdottomina viiden tähden klassikoina. Ne nyt olivat lähinnä vaan helvetin intensiivistä mättöä, liikettä toisen perään ja sensaatiomaisia kickoutteja toisensa perään. Eikä niissä Kurt Anglen ja Chris Benoit'n otteluissakaan mitään kehäpsykologiaa ollut, ihan liian nopeatempoista hosumista. Ja jotkut Rey Mysterion ja Psicosiksen ottelutko muka hyviä? Alintaa sontaa, spottia spotin perään ilman minkäänlaista "tarinankerrontaa", sietäisivät hävetä. Itse asiassa koko Attitude Eralla ei ollut yhtään hyvää painiottelua, sillä niistä puuttui sen kovan temmon vuoksi "kehäpsykologia" kokonaan.

Se on totta, että Ric Flairin ja Shawn Michaelsin kaltaiset painijat pystyvät usein loistaviin otteluihin juuri näiden "kehäpsykologisten" taitojensa vuoksi. Termi, jonka voisi selittää jotenkin siten, että kehässä ei tehdä mitään turhaa, ja liikkeet suoritetaan oikea-aikaisesti, ja tunnelmaa luodaan omalla myymisellä ilmeilyllä ja eleilyllä. Tällä tyylillä kiistatta päästään viiden tähden klassikkomatseihin, mutta onko se ainoa oikea tyyli? Joidenkin mielestä ilmeisesti on, ja jos asiaa haluaa näin kapea-alaisesti katsoa, olkoon sitten niin. Tosi asia kuitenkin on, että minua viihdytti AJ Stylesin, Danielsin ja Samoa Joen "spotfest" ihan yhtä paljon (ellei enemmän) kuin Shawn Michaelsin ja Undertakerin "kehäpsykologiaa" suorastaan yli tursunnut ottelu. Oikeasti, chillatkaa vähän älkääkä matseja katsoessani tiukkapipoisesti pohtiko "onkohan tässä nyt riittävää määrää kehäpsykologiaa, voikohan tälle antaa yli neljää tähteä?"

Maailmasta löytyy vaikka kuinka monta erilaista painityyliä, eikä mielestäni tämä Ric Flair/Shawn Michaels-tyyli ole ainoa oikea.

Viesti saattaa olla ristiriidassa joidenkin omien kommenttieni kanssa menneisyydestä, mutta mielipiteet ovat muuttuneet.

Kehäpsykologia

Aika loistava viesti Whatilta. Se kattaa oikeastaan oman mielipiteeni asiasta, mutta jos jotain yrittäisin lisätä.

Ymmärrän kyllä että jotkut pitävät tästä "old-school" tarinankerronta painista ja siten juuri nämä Ric Flairin ja muiden pitkälti tarinan ja "kehäpsykologian" varaan matsinsa rakentavat painijat viihdyttävät. Asia nyt kuitenkin on niin, että elämme 2000-lukua, tämän ajan painijat ovat toinen toistaan urheilullisempia ja venyvät mitä loistavampiin suorituksiin. He pistävät kroppansa likoon ja ottavat riskejä jollaisia tavallinen pulliainen ei uskaltaisi ottaa, tai edes pystyisi tekemään vastaavia suorituksia. Missä menee siis se raja jolloin paini muuttuu sirkukseksi tai temppukilpailuksi? Jos sellainen raja on, niin aivan sama: johan yhtiön slogan sanoo 'Ylitä raja'.

Onko siis vain yksi tapa yltää maagiseen viiden lumihiutaleen matsiin. Voltteja ei saa tehdä tai kehästä hypätä ulos, koska se ei kuulu kehäpsykologiaan? No nyt alkaa mennä niin kyselyksi tämä viesti, että kertokaapa te minulle mitä se kehäpsykologia oikein on. Jotain syötävää kenties?

Niin ja miten määritellään viiden tähden matsi? Itse ainakin määrittelen sen siitä miten hyvin itse viihdyin sitä katsoessa. Kyllähän buukkaus ja muut botchit yms. vaikuttavat, mutta punaisena lankana toimii se miten viihdyttävä ottelu oli. Ei se sisälsikö se tarpeeksi kehäpsykologiaa tai liikaa spotteja.

Kehäpsykologia = pro wrestling. Käsitteenä se sisältää kaiken mitä ja milloin kehässä tapahtuu. Kaikki liikkeet, ilmeet ja eleet, kaikki on kehäpsykologiaa.

Hyvää psykologiaa voi olla useaa eri tyylistä, mutta kaikkein olennaisinta hyvän matsin näkökulmasta on ajoitus milloin mitäkin tehdään. Liikeitä myydään sopivassa määrin ja niitä tehdään sopivassa määrin, jotta yleisö pysyy kiinnostuneena koko matsin ajan, mutta vastaavasti ei pääse hengästymään puhki. Hyvä painija, kuten nyt vaikka ne Flair ja Michaels, pystyy omilla psykologiataidollaan kantamaan matsin ja saamaan siksi hyviä matseja irti kelvottomista painijoistakin, joilla ei ole mitään käsitystä matsin rakenteesta.

"What" kirjoitti:
Siis mitähän v**tua? Oliko esimerkiksi The Rockin ja Steve Austinin otteluissa useinkaan mitään hiton "kehäpsykologiaa"? Silti ainakin muutamat niistä muistetaan ehdottomina viiden tähden klassikoina. Ne nyt olivat lähinnä vaan h**vetin intensiivistä mättöä, liikettä toisen perään ja sensaatiomaisia kickoutteja toisensa perään.

Kyllä on. Toimii myös hyvänä esimerkkinä hyvästä matsista, missä psykologia kantaa ottelun, vaikka se ei olisikaan mikään tekniikkapainin riemuvoitto. Lisäksi luontaiset kyvyt yleisön kanssa toimimisessa karisman kautta ovat kehäpsykologiaa ja auttavan matsin rakentamista. Tästä Rock hyvä esimerkki, joka veti huippumatseja huolimatta puutteelisista teknisistä taidoistaan.

Eikä niissä Kurt Anglen ja Chris Benoit'n otteluissakaan mitään kehäpsykologiaa ollut, ihan liian nopeatempoista hosumista.

Benoit kyllä tiesi miten ottelut rakennetaan, vaikka ei mikään loisto-psykologi ollutkaan. Lisäksi hän toi matseihin paljon ylimääräistä huippuluokan tekniikkansa avulla. Laitetaan toinen tekninen taituri vastaan, niin tuloksena on huippumatsi.

Ja jotkut Rey Mysterion ja Psicosiksen ottelutko muka hyviä? Laughing Alintaa sontaa, spottia spotin perään ilman minkäänlaista "tarinankerrontaa", sietäisivät hävetä.

Lucha ja jenkkipaini ovat psykologialtaan aivan eri maailmoista eikä voi arvostaa täysin samalla kaavalla. TNA:n spottimatseja tyyllin AJ:n matsit voitaisiinkin arvioida samalla kaavalla no-sellauksen ja spottimäärän takia.

Laitetaan tähän vielä lainaukseen juuri äsken kirjoittamani rantti tuosta Turning Pointin main eventistä:

"Minä" kirjoitti:
Main eventista on pakko ruveta "trollaamaan", sillä tuollainen matsi ei todellakaan voi olla edes lähellä viiden tähden ottelua. Ylikoreogafioitua spottailua ja no-sellausta vailla tunteenpurkauksia ei vastaa käsityksiäni huippumatsista. Ihan mukava tämmöistäkin menoa on katsella, mutta koko ajan tuntuu että ring-sidella pitäisi olla tuomarit, jotka nostavat pisteytys-lappuja merkiksi hyvistä liikkeistä. Jos tämä olisi liikkeiden tekokilpailu, niin AJ saisi helposti tuosta 9,5 arvosanan, mutta kun ei ole, vaan tämä on ammattilaispainia. Matsin kuuluu olla taistelua ja hampaat irvessä vääntämistä, ei mitään hyppelyä miten sattuu. Arvosanaksi antaisin ***-, koska kyseessä oli kuitenkin ihan viihdyttävä spottailu.

Kuten sanoin, vaikka showpaini onkin feikki, sen pitää silti näyttää siltä että painijat yrittäisivät voittaa toisiaan. Voimistelukilpailut on eri juttu.

"Captain Charisma" kirjoitti:
Missä menee siis se raja jolloin paini muuttuu sirkukseksi tai temppukilpailuksi?

Siinä kohtaa, kun AJ Styles ei myy mitään liikettä yli 5 sekuntia, vaikka on loikittu pitkin seiniä 20 minuuttia.

Onko siis vain yksi tapa yltää maagiseen viiden lumihiutaleen matsiin. Voltteja ei saa tehdä tai kehästä hypätä ulos, koska se ei kuulu kehäpsykologiaan?

Ajoitus ja myynti. Lisäviitteenä 90-luvun AJPW-matsit. Loikat ovat hyviä, jos niitä myydään ja niiden merkitys on matsin kulun kannalta jokin muukin kuin "tehdä hieno loikka".

Jackilta kyllä hyvä perustelu kehäpsykologialle. Edelleenkin haluaisin kuitenkin painottaa, että fanit ovat erilaisia ja pitävät erilaisesta painista. Toisen mielestä on loistavaa, että jotain liikettä myydään lähemmäs minuutti makaamalla ja ryömimällä. Toisen mielestä tuo on vain aivan helvetin tylsistyttävää (keskittyminen saattaa herpaantua) ja koko ajan pitäisi tapahtua jotain. Ehkä hieman mullekaikkihetinyt - asenne, mutta ihmiset ovat erilaisia. Itse kuulun enemmän tuohon jälkimmäiseen ryhmään ja pidän siitä että tempoa pidetään yllä ja koko ajan tapahtuu. Toki tuollainen hidastempoisempi ja "psykologisempi" paini on loistavaa myös välillä, mutta enemmän olen näitä täyden ja pysähtymättömän toiminnan miehiä.

Jackilta kieltämättä hiton vahvat perustelut näkemykselleen ja hyvä selitys "kehäpsykologia"-termistä.

Itse ajattelin taannoin suunnilleen samalla tavalla. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että myös toisenlainen paini voi olla yhtä viihdyttävää, ja nostattaa esiin vielä suurempia tunteita kuin tämä perinteinen Ric Flair-tapa otella huippuottelu.

Onko minulta tuhoutunut aivosoluja liikaa viime aikoina, kun näin typerästi asiaa ajattelen?

Ja vaikka tässä nyt tietynlaista spottipainia puolustankin, menee minullakin siinä raja, jota en oikein osaa sanoiksi pukea. Veteen piirretty viiva, jolloin ottelu tosiaan muuttuu sirkusesitykseksi ja siitä loppuu mielenkiinto. AJ/Daniels/Joe ei tätä "rajaa" ylittänyt, vaan pysyi hiuksenhienosti sen oikealla puolella.

"Captain Charisma" kirjoitti:
Jackilta kyllä hyvä perustelu kehäpsykologialle. Edelleenkin haluaisin kuitenkin painottaa, että fanit ovat erilaisia ja pitävät erilaisesta painista. Toisen mielestä on loistavaa, että jotain liikettä myydään lähemmäs minuutti makaamalla ja ryömimällä. Toisen mielestä tuo on vain aivan h**vetin tylsistyttävää (keskittyminen saattaa herpaantua) ja koko ajan pitäisi tapahtua jotain. Ehkä hieman mullekaikkihetinyt - asenne, mutta ihmiset ovat erilaisia. Itse kuulun enemmän tuohon jälkimmäiseen ryhmään ja pidän siitä että tempoa pidetään yllä ja koko ajan tapahtuu. Toki tuollainen hidastempoisempi ja "psykologisempi" paini on loistavaa myös välillä, mutta enemmän olen näitä täyden ja pysähtymättömän toiminnan miehiä.

Siksi sinä oletkin TNA-fani ja siksi TNA on ylipäänsä olemassa. Myöskin siitä syystä minä en koskaan ole TNA:lle eritysemmin lämmennyt, koska arvostan edelleen WWE:n "tylsää" matsirakennetta enemmän. Indyistäkin kasvoin yli juuri tuo no-sellaaminen ja spottailun takia, mitä alkoi jopa ROHissakin näkymään oksettavissa määrin.

En väitä että sinulla välttämättä väärä käsitys olisi, koska paini on aina kehittynyt. Joskus kehitys on positiivista, joskus negatiivista. Itse en uudesta kehitysasteesta lämpene, jos se on "totaalia taukoamatonta toimintaa".

Esimerkkinä nyt vaikka joku AJ Stylesin matsi, kuten TP:n ME. Spot-nosell-spot-nosell-spot-nosell-spot-nosell-spot-nosell-spot-nosell-finish. Jos taas AJ tietäisi jotain kehäpsykologiasta, hänen jokainen tyylikäs spotti merkitsisi jotain. Jos hän edes kerran myisi liikettä kunnolla, yleisö ja katsojat jännittenä katsoo että AJ on kuollut... KUNNES YHTÄKKIÄ AJ räväyttää jonkun hienon liikkeen ja yleisö räjähtää. Nykyisellään ne vaan istuu paikallaan ja taputtaa aneemisesti chantaten "this is awesome" samalla kun kehässä tapahtuu niin paljon ettei silmä ehdi edes huomata.

Melkoista tajunnanvirtatekstiä, mutta tajuanette pointin.

Siis sehän on päivänselvä fakta että old school niin tyylinä kuin aikakautenakin loppui vuosikymmeniä sitten. Kehäpsykologian aika kattaa lähinnä kaiken Gorgeous Georgesta sinne Luchadoren ja muun akrobatian ja liian vahvan entertainmentin saapumisen kohdille, eli hamasta 40-luvusta joku viitisen vuosikymmentä. Paini oli vähän erilaista silloin. 70- ja 80-luvulla esimerkiksi atleettinen ja amatööritaustaan ja yksinkertaiseen brawlaukseen keskittyvä paini oli kova juttu. Meno oli hyvin aitoa ja pitäytyi vahvasti kayfabessa. Roolit olivat selkeitä, ja vahvat gimmickit olivat harvojen taitavien käsissä. Kehäpsykologia oli vahvoilla. Ottelut olivat temmoltaan hitaita, ja paini haluttiin erottaa puhtaasta urheilusta, ja samalla pitää sitä lähellä puhdasta urheilua. Tiedän että lause on vaikea, mutta painiin tarvittiin juonta ja tarinaa. Se on se pointti. Ottelut olivat varsinkin Main Event -tasolla 60:n minuutin broadway-otteluita, joka on yleensäkin harvinaista nykypäivänä. Kun katsotaan ottelupituuksia nykyään ja ennen, huomataan selvää eroa. Vanhoina aikoina ottelun rakentaminen oli tärkeää, jopa alakortin otteluissa. Nykyään päämatseillekin suodaan vain kymmenen minuutin aikoja, jolloin selvästikin tarvitaan muuta kuin hidasta tarinankerrontaa.

Mitä se kehäpsykologia siis tarkalleen ottaen on kuin tarinankerrontaa? Se on yleisön kanssa vuorovaikuttamista, niin elein kuin myymisenkin kautta. Painijan pitää reagoida ja myydä jokainen liike ja tapahtuma kehässä. Vahvat roolijaot tukevat kehäpsykologian ideaa, kehään pitää luoda vahva tunnelataus ja näyttö siitä että molemmat miehet ovat tulleet voittamaan. Pitkissä otteluissa etuina ovat vaikkapa hallinta-aseman vaihdokset ja erinäiset huippukohdat joiden ympärille voitiin luoda vahva tunnelma. Se kehäpsykologia mikä joskus oli, antoi meille kuvan painijasta jolta emme olisi yhtään promoa edes kuullut. Jokainen kovemman luokan tähti oli oma persoonansa, ja se oli helppo tuoda kehässä esiin. Ric Flair, showboattailun ja ylimielisyyden kanssa silti usein pelkurimainen ja ilkeä heel. Kenta Kobashi, loistava kehäpsykologiassa, samoin Jumbo Tsuruta. Promoja en ikinä ole nähnytkään, mutta heidän esityksensä ja tarinansa kehässä kertovat kaiken tarpeellisen. Tätä on kehäpsykologia, ja kaikki se mikä siinä on hienoa. Se mitä nykypäivänä näkee kehässä on vauhtia ja puhdasta painimista tai tappelua. Painija kantaa kehässään vain taitonsa, ei tarinaansa.

Tarvitaanko nykyään kehäpsykologiaa? Se ei ole enää painin juttu. Vapaapaini muuttuu ajan mukana, ja varsinkin indypiireissä konservatiivisuus ei ole hieno asia. Tarina on eri, sitä luodaan erityisesti kehän ulkopuolella ja ennen ja jälkeen otteluiden. Nopeatempoinen toiminta on menestyksekkyyden avain nykyään, ja hienot liikkeet olennaisia joka ottelussa. Ottelu rakennetaan spottien avulla, ei niinkään myymisellä tai itse painimisen ulkopuolisilla, juuri näillä ns. psykologisilla seikoilla.

En kuitenkaan väitä että tällainen paini olisi huonoa tai että kaikki ottelut ovat spotfestejä, vaan väitän että kehäpsykologia ja old school-paini kulkevat käsi kädessä, eikä kumpikaan toimi enää nykybookkauksessa tärkeänä vaikutteena. Poikkeukset luetaan mukaan. En vuosikymmeneen ainakaan ole nähnyt puhdasta kehäpsykologiaa käytännössä, vaan enemmänkin sitä versiota, mitä siitä nykypäivänä liikkuu.

Supalta hyvää tekstiä tuo alkupuolisko, mutta loppuosan kanssa olen eri mieltä. Vaikka paini muuttuisi, kehäpsykologia muuttuu mukana, mutta ei koskaan kuole pois. Ainoastaan se millaisena old-school puristit käsitteen tuntevat on kuollut, tai ainakin pikku-hiljaa kuolemassa. Jos liikkeiden myyminen joskus poistuu kokonaan kehäpsykologiasta niin lopetan virallisesti painin katsomisen. Nyt semi-hiatuksella sentään pystyy vielä valikoimaan ne hyvät matsit joukosta. Esim. Angle-Wolfe ei olisi yhtään hävennyt Mid-Atlanticin cardissa 80-luvun alussa, vaan olisi teknisyydessä psykologiassa mennyt siinä missä Flarin matsitkin (-moonsaultit ja frog splashit tietty).

EDIT:

Suurin ongelmanahan tässä kehäpsykologian kuolemisessahan on se, että kun perinteisesti veteraanit ja legendat ovat opettaneet nuoria nousevia kykyjä painin saloihin ja matsien rakentamiseen, nyt ollaan yhtäkkiä tilanteessa, missä meillä on kokonainen sukupolvi jo 6 jalkaa maan alla, ennen kuin he olivat ehtineet siirtää ammattiaan jälkipolville. WWE:n oma koulu on todella sisäsiittoista porukkaa ja tuottaa vain yksipuolisia lahjakkuuksia, joille on alusta asti taottu päähän WWE:n käsitys kehäpsykologiasta, mikä johtaa ehtistä tylsempään main streamiin tulevaisuudessa. Mutta nyt menee niin off-topikiksi, että lopetan.

Viiden tähden klassikko ja kehäpsykologia ovat aina samassa lauseessa, sillä viiden tähden klassikkoa ilman kehäpsykologiaa ei yksinkertaisesti ole olemassa. Toki viiden tähden matseja on heikolla kehäpsykologialla ja kehäpsykologian vivahteilla, mutta matsi kokonaan, täysin ilman minkään sortin psyokologiaa ei voi olla viiden tähden tavaraa. Se on yksinkertaisesti niin suuri tekijä matsissa kuin matsissa, että sen kokonaan jättäminen, saati sitten unohtaminen, on suuri uhraus ja miltei poikkeuksetta floppi. Sitä on myös hemmetin vaikea korvata, sillä esim. massiiviset tai akrobaattiset liikkeet eivät omassa hienoudessaan millään voita psykologiaa, vaan tekevät matsista spot- tai bumpfestin.

Se mikä eniten minua vituttaa, on nimenomaan kehäpsykologian korvaaminen näillä nykypäivän rajuilla/akrobaattisilla liikkeillä ja jatkuvilla spoteilla. Ennen mikä liike vain yläköydeltä oli taakia shittiä ja nykypäivänä pitää vetää vähintään "780 Triple Flip Leg Drop" jotta saadaan edes close-count. 70-80 -luvulla, matsissa oli tarina ja tarinasta pidettiin aina kiinni. Esim.
[list][*:34w4rkv6] Painija 1 joko loukkasi pikkurillin tai painija 2 vahingoitti sen suurella/semi-suurella liikkeellä.[/*:m:34w4rkv6]
[*:34w4rkv6] Painija 1 myy sormea koko matsin läpi.[/*:m:34w4rkv6]
[*:34w4rkv6] Painija 2 kohdistaa kaikki liikkeet pikkurilliin 30 minuutin ajan.[/*:m:34w4rkv6]
[*:34w4rkv6] Painija 2, loppujen lopulta, kovan väännön ja käännön jälkeen, iskee maailman sähköisimmän liikeen "Figure Four Finger Lock":in.[/*:m:34w4rkv6]
[*:34w4rkv6] Painija 1, kovien tuskien ja useiden pakenemisyritysten jälkeen luovuttaa.[/*:m:34w4rkv6][/list:u:34w4rkv6]Nykypäivänä painijat aloittavat kovalla temmolla ja ensimmäisen kymmenen minuutin sisään kummatkin suorittavat omat finisherit vähintään kerran. Kymmenen-viidentoista minuutin matsiin mahtuu finishereitä helposti kolme-neljä kappaletta sekä spotteja ja bumppejä kaksi-kolme kappaletta. 80 -luvulla nykypäivän pelleily olisi ollut niin over-bookattua paskaa kuin olla ja voi. Finisher, nimensä mukaan, jätetään aina lopetusliikkeeksi ja siitä nouseminen on ihme, eikä mikään vitun close-count kolmen peräkkäisen suorittamisen jälkeen. Toinen mielenkiintoinen ero nyky- ja ennenpainissa on se, että se kova tempo jätettiin 80 -luvulla matsin loppuun. Matsin lopussa oli vauhtia ja viimaa, vaikka pituutta oli se 30-40 minuuttia. Näin saattin se suuri loppukliimaksi ilman nykypäivän spottifägäilyä ja bumppipelleilyä.

"Wankie" kirjoitti:
Nykypäivänä painijat aloittavat kovalla temmolla ja ensimmäisen kymmenen minuutin sisään kummatkin suorittavat omat finisherit vähintään kerran. Kymmenen-viidentoista minuutin matsiin mahtuu finishereitä helposti kolme-neljä kappaletta sekä spotteja ja bumppejä kaksi-kolme kappaletta. 80 -luvulla nykypäivän pelleily olisi ollut niin over-bookattua paskaa kuin olla ja voi. Finisher, nimensä mukaan, jätetään aina lopetusliikkeeksi ja siitä nouseminen on ihme, eikä mikään v***n close-count kolmen peräkkäisen suorittamisen jälkeen.

Ihan mielenkiinnosta: Katsoitko Angle vs Wolfen? Sillä yllä oleva voisi kertoa suoraan ko. matsista. Ja se on ehdottomasti vuoden parhaita mainstreamissä. Jos taas oli yleistys, niin hienosti olet löytänyt nykypäivän wrestlingin kultaisen langan. Koko ajan tarttee mennä hieman pidemmälle saadakseen reaktion. Samahan toimii kaikilla muillakin viihteen aloilla.

Tämä on nykyaikaa ja itse kun en koskaan ole päässyt/ehtinyt/jaksanut/viitsinyt tutustua vanhempaan painiin, on tämä nykyinen mielestäni se "oikea tapa" hoitaa asia. Toisaalta en ole koskaan nähnyt viiden hiutaleen matsiakaan (enkä usko näkevänikään). Tuskin arvostaisin näitä "Flairin 80-luvun täydellisiäkään" niin paljon, koska nykyään hyvä matsi "vaatii" niitä spotteja. Tai mistä sitä koskaan tietää.

"edgecution" kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta: Katsoitko Angle vs Wolfen? Sillä yllä oleva voisi kertoa suoraan ko. matsista. Ja se on ehdottomasti vuoden parhaita mainstreamissä. Jos taas oli yleistys, niin hienosti olet löytänyt nykypäivän wrestlingin kultaisen langan. Koko ajan tarttee mennä hieman pidemmälle saadakseen reaktion. Samahan toimii kaikilla muillakin viihteen aloilla.

Sekä että, eli kyllä ja kyllä. Vuosi vuodelta liikkeiden pitää olla rajumpia ja näyttävämpiä, ja näin niiden "teho" laskee samalla tavalla. Minusta tämä on hemmetin iso ongelma nykypäivänä. Koska raja tulee vastaan ja mitä sitten? Kymmenen vuoden päästä käytetään CGI:tä ja Angle repii vastustajan nilkan irti? Kirjaimellisesti? Mene ja tiedä.

"edgecution" kirjoitti:
Tuskin arvostaisin näitä "Flairin 80-luvun täydellisiäkään" niin paljon, koska nykyään hyvä matsi "vaatii" niitä spotteja. Tai mistä sitä koskaan tietää.

Se on semmoista ajan myötä -arvostusta. Jos itse olisin aloittanut suoraan seuraamaan vanhempaa tavaraa, niin varmasti vapaapainin seuraaminen olisi jäänyt siihen. Itse aloitin, kuten moni muu TVTV:n kautta ja sitten kun WWF/E oltiin nähty, piti vain suunnata rajumpaan, näyttävämpään tavaraan. Seuraavaksi alkoi suuri ECW-fanitus, sitten CZW/3PW/XPW, sitten FMW ja niin edelleen. Kokoajan rankemmasta enemmän hooceempään kamaan, kunnes raja tuli vastaan. Veri, nastat, muoviräjähteet, lasi, tuli ja piikkilanka oli peruskauraa ja jälleen kerran "niin nähtyä". Piti taas etsiä jotain uutta. Erilaista tavaraa löytyikin kun liikkui ajassa taaksepäin ja näin aivan uusi maailma aukesi. Yksinkertainen voi olla, tai on, kaunista.

Meni lievästi ohi aiheen, mutta Jadles aloitti...

"Jack DiBiase" kirjoitti:
Jos liikkeiden myyminen joskus poistuu kokonaan kehäpsykologiasta niin lopetan virallisesti painin katsomisen.

Rakastat liikkeiden myymistä viimeisen päälle, mutta kuitenkin liputat realistisen painin puolesta. Eikö tässä ole ristiriita? Eikö ole epärealistista, että painija voihkii maassa minuutin verran, jonkin fuckin' bodyslamin jälkeen, kun kaiken järjen mukaan hän voisi nopeasti pompata matosta takaisin ylös ja piestä puolestaan vastustajanstansa paskat pihalle? Tämä on mielestäni yhä enemmän ajan hengen mukaista, nyt kun kaikki ovat tuon MMA:n lumoissa. Siinäkään jäädä makoilemaan, vaikka perseelleen kellahdettaisiin, tai tukkaan tulee pahasti.

Juu, ja itsekin vannoin tuon pyhän myymisen nimeen pitkän aikaa. Kunnes tajusin, että kenties nosellaus on sittenkin aidompaa.

Ei tässä nyt välttämättä ole noin kärkkäästä asiasta kysymys. Bodyslamin jälkeen riittääkin varmasti ihan perus selästä kiinnipitely ja kohtuu nopea nousu, mutta esimerkiksi kun otetaan kolme flipping piledriveriä ja minuutin päästä hypätään taas kehästä ulos, alkaa vähän mennä turhauttavan puolelle.

Ei siinä mitään, itse pystyn katsomaan molempia tyylejä, tämän sanon siis molempien WWEn ja Indyjen ystävänä, vaikkakin tarinankerronta tulee aina olemaan suosikkini move-after-moven sijaan.

"What" kirjoitti:
Rakastat liikkeiden myymistä viimeisen päälle, mutta kuitenkin liputat realistisen painin puolesta. Eikö tässä ole ristiriita?

Mielestäni en missään kohdassa mitenkään liputtanut realistisen painin puolesta, enkä niin meinaa tehdäkään. Showpainin ei kuulu olla mitään pseudo-MMA:ta, vaikka sinne päin tunnutaan aikakin TNA:ssa olevan menossa.

Siinäkään (MMA) jäädä makoilemaan, vaikka perseelleen kellahdettaisiin, tai tukkaan tulee pahasti.

Itse asiassa aika useinkin jäädään. Kun saa kunnon hitin leukaan on usein parempi jäädä maihin kun ottaa lisää iskuja pystyssä. Off-topic.

"Wormmaster" kirjoitti:
Ei tässä nyt välttämättä ole noin kärkkäästä asiasta kysymys. Bodyslamin jälkeen riittääkin varmasti ihan perus selästä kiinnipitely ja kohtuu nopea nousu, mutta esimerkiksi kun otetaan kolme flipping piledriveriä ja minuutin päästä hypätään taas kehästä ulos, alkaa vähän mennä turhauttavan puolelle.

Juuri näin. What taas normaaliin tapaansa aloitti sanojen suuhun syöttämisellä ja liioittelulla. Koska bodyslam -> minuutin myynti oli juuri sitä mitä tarkoitin hyvällä myymisellä. ~roll-eyes~

Mitä Jack tarkoitat tuolla pseudo-MMA jutulla? Oletan, että tarkoitat sitä painityyliä, jota nähtiin esimerkiksi Lockdownissa 2008 Anglen ja Samoa Joen matsissa ja tämän vuoden Turning Pointissa Anglen ja Wolfen matsissa. Jos tarkotit tätä, niin voin kyllä sanoa, että tämä tyyli iskee itseeni sataprosenttisesti.

Wolfe - Angle pseudo-MMAta?!

"What" kirjoitti:
Mitä Jack tarkoitat tuolla pseudo-MMA jutulla?

Siis feikki-MMA. MMA, missä ei oikeasti vedetä tosissaan, vaikka yritetään kovin näyttää aidolta MMA:lta.

Oletan, että tarkoitat sitä painityyliä, jota nähtiin esimerkiksi Lockdownissa 2008 Anglen ja Samoa Joen matsissa

Oliko tämä juuri se "MMA-Match". Jos oli niin tuohan oli aivan vitsi otteluna. Ensin miehet yrittävät kovin tehdä jotain MMA-juttua, mutta yleisö alkaa chantaamaan "We want wrestlingiä", kunnes tyyli vaihtuu täysin kunnon pro wrestlingiksi ja lopulta miehet vetävät hyvän painimatsin. Harvoja kertoja, milloin olen oikeasti ollut ylpeä TNA-yleisöltä, kun buuasivat tuolle.

ja tämän vuoden Turning Pointissa Anglen ja Wolfen matsissa. Jos tarkotit tätä, niin voin kyllä sanoa, että tämä tyyli iskee itseeni sataprosenttisesti.

Tuo nyt oli ihan täysin 100% pro wrestlingiä. Lukkopaini ja catch wrestling eivät tarkoita mitään MMA:ta.

"Jack DiBiase" kirjoitti:
Oliko tämä juuri se "MMA-Match". Jos oli niin tuohan oli aivan vitsi otteluna. Ensin miehet yrittävät kovin tehdä jotain MMA-juttua, mutta yleisö alkaa chantaamaan "We want wrestlingiä", kunnes tyyli vaihtuu täysin kunnon pro wrestlingiksi ja lopulta miehet vetävät hyvän painimatsin. Harvoja kertoja, milloin olen oikeasti ollut ylpeä TNA-yleisöltä, kun buuasivat tuolle.

No, tässä tapauksessa voi sanoa että tykkään tästä "leikki-MMA" tyylistä. Oli mielestäni paras Joen ja Anglen otteluista.

Enkä kyllä käytännössä osaa erottaa tuota lukkopainia, catch wrestlingiä ja "leikki-MMA:ta" toisistaan.

"Captain Charisma" kirjoitti:
Jackilta kyllä hyvä perustelu kehäpsykologialle. Edelleenkin haluaisin kuitenkin painottaa, että fanit ovat erilaisia ja pitävät erilaisesta painista. Toisen mielestä on loistavaa, että jotain liikettä myydään lähemmäs minuutti makaamalla ja ryömimällä. Toisen mielestä tuo on vain aivan h**vetin tylsistyttävää (keskittyminen saattaa herpaantua) ja koko ajan pitäisi tapahtua jotain. Ehkä hieman mullekaikkihetinyt - asenne, mutta ihmiset ovat erilaisia. Itse kuulun enemmän tuohon jälkimmäiseen ryhmään ja pidän siitä että tempoa pidetään yllä ja koko ajan tapahtuu. Toki tuollainen hidastempoisempi ja "psykologisempi" paini on loistavaa myös välillä, mutta enemmän olen näitä täyden ja pysähtymättömän toiminnan miehiä.

Fanit ovat erilaisia. Toisilla on ADHD ja toisilla ei. Toiset ovat normaaleja ja toisilla on diagnosoitu käyttäytymishäiriö. Elämä on.

Olikohan se Jerry Jarrett joka päivitteli, että paini kuoli silloin kuin tyyppi putosi viidstä metristä palavan piikkiankapöydän lävitse ja palasi seuraavana päivänä heti painimaan. Jos se ei vaikuta painijan uraan/terveyteen juuri millään tapaa kayfabessa, niin miten joku Bigboot tai Styles Clash voivat lopettaa matsin? Etenkin kun aiempia liikkeitä matsissa jaksetaan myydä joku 10 sek tyyliin AJ Styles.

Kaikki tietävät että se on feikkiä, mutta ei se meinaa, että voidaan haistattaa paskat realismille. Se on kuin vakava draamaelokuva, jossa ihmiset selviävät tuosta noin vain hengissä ja vahingoittumatta kaikesta auto-onnettomuuksista ammuskeluiin.

Se Whatin vihaama supersankarius, se on juuri AJ-tyylistä nosellausta. Liikkeiden myyminen on juuri realismia. Jos laitat tyypin oikeasti vaikkapa jalkalukkoon, tämä ei kirmaile kuin aropupu viiden minuutin kuluttu. Sitä lukkoa pitää myydä koko loppu matsi ja painia sen mukaisesti. Ei myyminen meinaa sitä, että maataan maassa voivottelemassa. Toki se on suotavaa isojen spottien/päähän kohdistuneiden spottien jälkeen, mutta jos joku heittää painijan ulos kehästä selälleen, NIIN SITÄ SELKÄÄ SITTEN MYYDÄÄN JOKA LIIKKEEN TOTEUTUKSESSA SEN JÄLKEEN! Liikkuessa, nostaessa, vastaanottaessa, kokoajan. Se on realismia ja se on psykologiaa. Nosellaus on supersankariutta.

Vain täysi idiootti jolla ei ole mitään tietoa fysiologiasta, kamppailulajeista ja ihmiskehosta pitää nosellausta aidompana. Anteeksi jos loukkasin jotakuta.

Kovin ahdasmielistä ajattelua Riveniltä. Millonkahan nykytyylisessä painissa on myyty jotain perus lattialle heittämistä minuuttia pidempään. Ja tuo supersankarius-juttu liittyi puhtaasti gimmickeihin, ei siihen myykö painija kehässä liikkeet miten tunnollisesti.

Rivenin kriteereillä taitaa 99,8% nykypainista olla roskaa. Eipä siinä mitään väärää ole tietenkään, mutta tosiaan jos tuolla tavalla ajattelee ei painista varmaan nykyään mitään kiksejä saa.

Ei toki roskaa, mutta niitä viiden tähden matseja ei vaan paljoa vuodessa enää nähdä tuosta syystä.

Nosellaus ei vain ole realistista. Kokeile joskus ja pyydä jotain judokaa tms. laittamaan sinut vaikka jalkalukkoon. Sen jälkeen tuskin kävelet enää sinä päivänä normaalista, hyvä jos seuraavanakaan. Tai pyydäppä jotakuta loikkaamaan splashi vatsasi päälle, ilman, että suojaa sinua tyylliin pellepainissa. Nosellaus = erpärealistista kuin mikä.

Nosell spottiottelussa ei ole tunteita. Et näe, kuka on voitolla ja kuka häviöllä, koska kokoajan kumpikin on taas 100% mukana. Painija Y Piledriverilla tuolille, oho, nyt on kyllä Painija X kovilla!!!... ai mutta painija Y onkin taas okei ja pisti tyypin lariatilla maahan... blah. Dominointi on lähinnä vain jatkuvaa liikesarjaa, joka kuitenkin liian usein katkeaa yhteen counteriin ja äsken dominoitu kaveri onkin taas täysissä voimissaan ja nyt on hänen vuoronsa dominoida! Threewayssa myymisen pitäisi olla kaikista helpointa, koska silloin mukiloitu kaveri voi oikeasti kerätä lukua kahden muun otellessa vastakkain. Sinun kaltaisesi ADHD-tapauksetkaan eivät tylsistyisi vaikka realismia ei unohdetakkaan. Ja juuri siinä Joe-AJ-Danielson epäonnistui, vaikka heillä oli kaikista helpoin ottelumuoto realistisen myymisen ja nopeatempoisen painin yhdistämiseen.

Siinä olen kyllä samaa mieltä, ettei massa makaaminen ole se realistisin myymistapa. Vaikka kaveria sattuukin, niin lajissa, jossa halutaan selättää tai lukottaa se on vihoviimeinen paikka, mihin kannattaa jäädä. Se ei silti meinaa sitä, että pitää olle heti ylös könyttyyään kuin mitään ei olisi käynyt. Liikkeitä voi myydä myös painiessa, sielloinkin kun on itse se hyökkäävä osapuoli. Ehkä kaveria ei saakkaan noustettua heti selkäbumpin jälkeen tai juoksu ei olekkaan niin sujuvaa jalan tuhoamisen jälkeen jne.

Riveni, olet aikaasi mitä lie 20-30 vuotta jäljessä. Kaiken maailman PWI ja 411mania-asiantuntijat eivät ilmeisesti tajua mistään mitään (kuten en minäkään ja 80% tästä foorumista) kun kehuvat vaikkapa tuota järjetöntä Turning Pointin spotfestiä täydelliseksi matsiksi.

En oikein ymmärrä, että mitä hittoa tuolla realistisuus-pointillasi loppujen lopuksi ajat takaa. Okei, sitä että 17 erilaisen backbreakerin jälkeen muistetaan sitten jollain tavalla myydä selkää. Mutta tuo sinun ajattelutyylisi kuulostaa jo jonkinlaisen hyperrealismin ihannoimiselta. Eli käytännössä kun joku saa lukittua STF:n keskellä kehää, matsin pitäisi aina loppua siihen. Eihän todellisuudessa moisesta kuristusotteesta voi selvitä. Tai nilkkalukon tai armbarin. Onhan se nyt äärimmäisen epärealistista, että moisista otteista voi päästä useaankin otteeseen irti. Sitä ei vain tapahdu "oikeassa maailmassa." Mutta koska puhumme showpainista, jonka tarkoituksena on nimenomaan olla mahdollisimman viihdyttävää, tuon kaiken voi antaa anteeksi.

Japani. Siellä paini on liki täydellistä. Tempoa ja tapahtumia kyllä riittää, mutta realistisuutta ei ole unohdettu. Jos sitä nannaa saisi kunnon juonikuvioilla, niin aijai.

Ja mitkä ihmeen asiantuntijat? Kuulummeko me nyt johonkin lahkoon, jossa jotkut kulttijohtajat määräävät mikä on hyvää ja mikä ei? Millä tavalla he ovat asiantuntijoita? Onko heillä jotain koulutusta vai? Painijournalismi on ollut aina täyttä roskaa muutenkin Meltzeriä lukuunottamatta.

Viihdyttävätkö minua spotit? Kyllä. Entä bumpit? Juu. Ne viihdyttävät samalla tavalla kuin hienot taistelukohtaukset elokuvassa. Elokuva voi olla viihdyttävä pelkällä hienolla toiminnalla, muttei täydellinen, mutta se voi olla täydellinen ja viihdyttävä ilman toimintaa jos juoni on hyvä ja toimii. Sitten on niitä, joissa on molemmat (Matrix,). Samaa voi soveltaa painiin. Toiminta viihdyttää, mutta jos juoni on matsissa hakusessa, on se **** ehdoton yläraja. Jos juoni on täydellinen, on ***** saavutettavissa ilman toimintaakin. Parasta on toki jos kumpaakin löytyy. Got it?

Ainahan löytyy ihmisiä jotka katsovat vain toimintaelokuvia ja muut ovat kuulemma tylsiä, ja painissa on sama juttu.

"Riveni" kirjoitti:
Japani. Siellä paini on liki täydellistä. Tempoa ja tapahtumia kyllä riittää, mutta realistisuutta ei ole unohdettu. Jos sitä nannaa saisi kunnon juonikuvioilla, niin aijai.

Paitsi pelkkä paini ei riitä, ainakaan minulle. Selostus ja katsomo on niin erilaisia verrattuna tähän tuttuun amerikkalaiseen vapaapainiin, joten sitä ei kehtaa katsoa yhtä ottelua pidempään kerralla.

"Riveni" kirjoitti:
Painijournalismi on ollut aina täyttä roskaa muutenkin Meltzeriä lukuunottamatta.

Äläs nyt, Scott Keith on varsin toimiva vaihtoehto suuren budjetin fedeissä (WWF/E, WCW, NWA-TNA, RoH, Japani). Sitten kun päästään bingohallipainiin ja tiputetaan arvosanaa ½-* pelkästään huonon kuvakulman takia, niin pitää miettiä uudelleen ketä kannattaa lukea.

Tottakai itse pidän realistisuudesta, mutta liika MMA'maisuus pitäisi huolen siitä, että matsien pituus pyörisi alle kolmessa minuutissa. Realismi toki on vitun jees kun puhutaan myymisestä ja psykologiasta, mutta loppujen lopulta kaikki painiringissä tapahtuva on show'ta ja sitä ei tulisi unohtaa. Psykologiassa kumminkin on semmoinen juttu, että se joko otetaan mukaan tai sitten jätetään väliin. Psykologiaa näkee hyvin usein, monessa matsissa, mutta se ikäänkuin unohdetaan viiden minuutin jälkeen. Ensiksi myydään loukkantunutta koipea, kunnes suuri jeesusparantuminen tekee siitä taas uuden veroisen. Se, jos jokin, on paskaa parhaimmillaan. Vielä pahempi juttu on se, jos ensin myy loukkaantunutta oikea jalkaa ja yhtäkkiä se muuttuukin vasemmaksi. Tämä jälkimmäinen on hyvin usein tapahtuva, joko anteeksiannettava tai täysin naurettava virhe. Yleensä tuo jälkimmäinen vaihtoehto.

Ikävästi monien perinteisen tarinankerronnan ja kehäpsykologian ystävien kirjoituksista jää sellainen kuva, että se on se pyhä graalin malja, ainoa oikea tie menestykseen. Tällä tarkoitan sitä, että kun joku kehuu nykytyylistä painiottelua viiden tähden matsiksi, homma kuitataan useasti sillä, että "tuo kaveri ei tajua painista mitään." Mm. Riveni sanoi sen suoraan yhdessä viestissään.

Ja tuo PWI ynnä muiden arvostelijoiden vetäminen keskusteluun mukaan liittyy tähän. Ei, he eivät ole mitään kulttijohtajia, joiden mielipiteisiin tulee jokaisen myöntyä. Mutta tosiasia kuitenkin on, että eivät he ihan ketä tahansa ole. Jokaisella kuitenkin täytyy olla hyvinkin kokonaisvaltainen käsitys lajista showpaini, ja jokainen varmasti tuntee lajin historian ja on nähnyt kaikki oleelliset saatavissa olevat vanhat nauhat. Eli kyllähän heitä voi asiantuntijoiksi nimittää.

Kuitenkin sitten kun joku nobody esim. tällä foorumilla kehuu samaa matsia, leimataan tämä suoraan kaveriksi, joka "ei tajua mistään mitään." Jos joku arvostelee Low-Ki:n ja Christopher Danielsin monia spotteja sisältäneen matsin paremmaksi kuin vaikkapa Ric Flairin ja Barry Windhamin matsin 80-luvulta, ei se automaattisesti tarkoita sitä, että tämä joku olisi tyhmä, eikä tajua mistään mitään.

Totta kai sitten on nämä vastoittain showpainin pauloihin jääneet kaverit, joihin uppoaa Kanen ja Big Show'n brawlaus ihan satanolla, mutta Finlayn ja Chris Jerichon oikeasti laadukas matsi tuntuu vain tylsältä. Se on sitten eri asia, ja se pitää pystyä erottamaan ylläolevasta. Jotkut eivät siihen kykene, vaan suoraan leimaavat kaikki nykypainia kehuvat tyypit "tyhmiksi."

Tämä on se pointti, jonka haluaisin perille. Kärjistettyä, mutta täysin totta.

"What" kirjoitti:
Kuitenkin sitten kun joku nobody esim. tällä foorumilla kehuu samaa matsia, leimataan tämä suoraan kaveriksi, joka "ei tajua mistään mitään." Jos joku arvostelee Low-Ki:n ja Christopher Danielsin monia spotteja sisältäneen matsin paremmaksi kuin vaikkapa Ric Flairin ja Barry Windhamin matsin 80-luvulta, ei se automaattisesti tarkoita sitä, että tämä joku olisi tyhmä, eikä tajua mistään mitään.

Lue se Rivenin leffa-vertaus uudestaan ja mieti hetki.

Riveniltä hyviä viestejä. Allekirjoitan 100%.

Mutta se on se pyhä graalin malja. Spotit ja bumpit viihdyttävät, mutta kyse on jostain paljon suuremmasta kuin viihtyvyys. Nykytyylinen painiottelu voi olla vallan hyvin viiden tähden painiottelu, kuten elokuvavertauksessa sanoin (vaikka vuoden 05 AJ-Joe-Daniels), mutta niissäkin on ollut se graalin malja, perinteinen tarinankerronta ja kehäpsykologia.

Tapahtumarikkaan spottailun hypettäminen on aivan sama kuin takavuosien CZW:n sairaiden bumppien hypettäminen. Ne eivät vain ole hyviä otteluita siitä huolimatta että vedetään weedwhackerillä kaveria vatsaan, vaikka jotkut ovat sitä mieltä. Niissä on tapahtumaa ja ne viihdyttävät, kyllä, mutta eivät tarjoa mitään sen enempää tarinaa.

Tyyppi joka kehuu nykytyylistä painiottelua, jossa ei ole tarinankerrontaa, eli sitä psykologiaa, ei tajua painista mitään. Kylmä fakta. Tyyppi joka kehuu nykytyylistä painiottelua jossa on tarinankerrontaa ja psykologia on vain oikeassa.

Sinänsä jo se kertoo tietämättömyydestä jos luulee, että tarinankerronta ja psykologia ovat jotenkin nykyisen painityylin vastaisia. (Ja se että liikkeiden myyminen on vain sitä maassa makailemista. ) Mutta ihmisillä on oikeus mielipiteeseen, se ei vain meinaa, että heidän mielipiteensä olisi oikein. Jotkut vastustavat evoluutioteoriaakin, kunnioittakaamme heidän mielipidettään, vaikka he ovatkin 100% väärässä.

Niin, ja mehän emme keskustele tässä makuasioista (eli siis siitä, mikä matsi on hyvä ja mikä ei) vaan siitä, mitä on kehäpsykologia ja miksi se vaikuttaa joidenkin mielestä ottelun laatuun.

"Riveni" kirjoitti:
Tyyppi joka kehuu nykytyylistä painiottelua, jossa ei ole tarinankerrontaa, eli sitä psykologiaa, ei tajua painista mitään. Kylmä fakta. Tyyppi joka kehuu nykytyylistä painiottelua jossa on tarinankerrontaa ja psykologia on vain oikeassa.

Melko jyrkän linjan olet valinnut. Mieluusti kuulisin perusteluja tuolle "kylmälle faktalle". Onko joku kenties samaa mieltä (Jack varmaan, entä muut)?

"Riveni" kirjoitti:
Sinänsä jo se kertoo tietämättömyydestä jos luulee, että tarinankerronta ja psykologia ovat jotenkin nykyisen painityylin vastaisia. (Ja se että liikkeiden myyminen on vain sitä maassa makailemista. ) Mutta ihmisillä on oikeus mielipiteeseen, se ei vain meinaa, että heidän mielipiteensä olisi oikein. Jotkut vastustavat evoluutioteoriaakin, kunnioittakaamme heidän mielipidettään, vaikka he ovatkin 100% väärässä.

Eikö tuon perusteella viiden tähden matsi ole mahdollinen ilman kehäpsykologiaakin? Arvostelut ovat kuitenkin AINA subjektiivisia näkemyksiä (ellei joku sitten arvostele joka ikistä liikettä erikseen a la taitoluistelu). Jos joku nyt on siis sitä mieltä, että "täydellinen" matsi syntyy ilmankin, kuka sinä olet sanomaan, että ko henkilö on väärässä. Tuo esimerkkisi ei muuten ole mielipidekysymys. Se, että tarvitaanko kehäpsykologiaa *****:n matsiin, on.

"edgecution" kirjoitti:
Onko joku kenties samaa mieltä (Jack varmaan, entä muut)?

Melko pitkälti minä myös. Poikkeuksia tietysti tähän "kylmään faktaan" voi toisinaan löytyä.

"edgecution" kirjoitti:

"Riveni" kirjoitti:
Tyyppi joka kehuu nykytyylistä painiottelua, jossa ei ole tarinankerrontaa, eli sitä psykologiaa, ei tajua painista mitään. Kylmä fakta. Tyyppi joka kehuu nykytyylistä painiottelua jossa on tarinankerrontaa ja psykologia on vain oikeassa.

Melko jyrkän linjan olet valinnut. Mieluusti kuulisin perusteluja tuolle "kylmälle faktalle". Onko joku kenties samaa mieltä (Jack varmaan, entä muut)?

"Riveni" kirjoitti:
Sinänsä jo se kertoo tietämättömyydestä jos luulee, että tarinankerronta ja psykologia ovat jotenkin nykyisen painityylin vastaisia. (Ja se että liikkeiden myyminen on vain sitä maassa makailemista. ) Mutta ihmisillä on oikeus mielipiteeseen, se ei vain meinaa, että heidän mielipiteensä olisi oikein. Jotkut vastustavat evoluutioteoriaakin, kunnioittakaamme heidän mielipidettään, vaikka he ovatkin 100% väärässä.

Eikö tuon perusteella viiden tähden matsi ole mahdollinen ilman kehäpsykologiaakin? Arvostelut ovat kuitenkin AINA subjektiivisia näkemyksiä (ellei joku sitten arvostele joka ikistä liikettä erikseen a la taitoluistelu). Jos joku nyt on siis sitä mieltä, että "täydellinen" matsi syntyy ilmankin, kuka sinä olet sanomaan, että ko henkilö on väärässä. Tuo esimerkkisi ei muuten ole mielipidekysymys. Se, että tarvitaanko kehäpsykologiaa *****:n matsiin, on.

En sen enempi sanomaan kuin ketjun aloittaja (What), joka on sitä mieltä, että meidän pitää hyväksyä hänen näkemyksensä täydellisestä matsista (Turning Pointin ME) ja ylistää sitä hänen tapaansa viiden tähden matsina. Miksi minulla on yhtään vähemmän oikeutta todeta, että hän on väärässä, kuin hänellä että minä olen väärässä? Tai kuka sinä olet sanomaan, että minä olen väärässä?

Ja edelleenkin, tässä ei nyt ole puhuttu siitä mikä matsi on hyvä, vaan siitä, mitä kehäpsykologia on (ja myöhemmin myös siitä mitä myymisellä tarkoitetaan). Ne eivät ole mitään mielipiteitä vaan universaaleja, yleisesti hyväksyttyjä totuuksia. Se, että joku ei ymmärrä mitä kehäpsykologia tai mitä myyminen on ei ole mielipide, sitä ei tarvitse sellaisena myöskään kunnioittaa. Se on harhaluulo ja tietämättömyyttä. Se, että on sitä mieltä että ottelu voi olla hyvä ilman kehäpsykologiaa ja paskalla supermies nosellauksella on mielipide, mutta aika arvoton sellainen jos ei edes tiedä, mitä kehäpsykologia ja myyminen ovat.

Tottakai jokainen voi väittää vaikka Khali vs Gian Gonzales ottelua ***** matsiksi, mutta ei minun silti tarvitse sitä itse hyväksyä. Ihmisillä on aina ollut naurettavia mielipiteitä ja on vastaisuudessakin. Muutenkin näillä foorumeilla yliraiskataan neljän ja viidentähden arviointeja aivan järkyttävästi. Itse olen aina ollut sitä mieltä, että viihdyttävä matsi on sen *** tähteä, ja siitä sitten lähdetään eteenpäin sillä, kuinka paljon ottelussa on tunteita ja tarinaa. Aivan naurettavaa, että jotkut jakavat vuodessa kolmatta kymmentä yli neljän tähden arvostelua. Mutta sekin on toki vain oma mielipiteeni.

The Rocker kirjoitti:

Rocky kirjoitti:

enska kirjoitti:


Cody on kayfaben mukaan sivussa parantelemassa vammojaan Randy Ortonin puntattua häntä päähän WrestleManiassa.

Tästä tulikin mieleen että Cena ei kyllä ikinä myy mitään vammaansa. Hell in a Cell-matsissakin mies myi punttia ehkä minuutin, vaikka muilla vaikutus kestää viikkoja.

Niin ja ainakin kahdessa ottelussa unohtanut myydä jalkaansa. Kahdessa ISOSSA ottelussa. Tai siis niin että alkuun tekee kipeää kävellä mutta sitten unohtaa tämän kivun ja hyppii ja juoksee ympäri kehää kuin aropupu. Toinen on se että hän myös äärimmäisen vaativien otteluiden päätteeksi kuitenkin aina jaksaa sitoa jalan AA:n jälkeen. Hänhän vielä aina hyppää sen vastustajan päälle sitoo jalan ja poseeraa heti perään.

En tiennyt minne siirtäisin, mutta siirsimpä sitten tänne. Ajattelin ensin Cena ketjua, mutta onhan tämä enemmän yleistä huttua.

Eli itselläni ärsyttää hyvin paljon juuri tällaiset virheet. Juurikin tämä että esimerkiksi lopettaa, vaikka jalan myymisen kesken ottelun. Vielä parempi esimerkki on se, että aloittaa sen sitten myöhemmin esimerkiksi uudestaan. Jalan vaihtokin on aika typerä liike, mutta sen virheen voi tehdä jalan telojakin. Cenasta nyt haluaisin ottaa yhden ärsyttävän piirteen esille. Miehellä on tapana juhlia voittojaan aika railakkaasti, mikä on erittäin typerää pitkän tiukan ottelun jälkeen. Painian pitäisi olla äärimmäisen väsynyt ja yleensä paikat kipeinä varsinkin, jos toinen on jotain paikkaa tarkoituksella telonut. Ei sitä vain voi ruveta hyppimään ympäri kehää ja huutelemaan, että tsump is here. Ärsyttävää.

MR.Off Topic kirjoitti:

The Rocker kirjoitti:

Rocky kirjoitti:


Tästä tulikin mieleen että Cena ei kyllä ikinä myy mitään vammaansa. Hell in a Cell-matsissakin mies myi punttia ehkä minuutin, vaikka muilla vaikutus kestää viikkoja.

Niin ja ainakin kahdessa ottelussa unohtanut myydä jalkaansa. Kahdessa ISOSSA ottelussa. Tai siis niin että alkuun tekee kipeää kävellä mutta sitten unohtaa tämän kivun ja hyppii ja juoksee ympäri kehää kuin aropupu. Toinen on se että hän myös äärimmäisen vaativien otteluiden päätteeksi kuitenkin aina jaksaa sitoa jalan AA:n jälkeen. Hänhän vielä aina hyppää sen vastustajan päälle sitoo jalan ja poseeraa heti perään.

En tiennyt minne siirtäisin, mutta siirsimpä sitten tänne. Ajattelin ensin Cena ketjua, mutta onhan tämä enemmän yleistä huttua.

Eli itselläni ärsyttää hyvin paljon juuri tällaiset virheet. Juurikin tämä että esimerkiksi lopettaa, vaikka jalan myymisen kesken ottelun. Vielä parempi esimerkki on se, että aloittaa sen sitten myöhemmin esimerkiksi uudestaan. Jalan vaihtokin on aika typerä liike, mutta sen virheen voi tehdä jalan telojakin. Cenasta nyt haluaisin ottaa yhden ärsyttävän piirteen esille. Miehellä on tapana juhlia voittojaan aika railakkaasti, mikä on erittäin typerää pitkän tiukan ottelun jälkeen. Painian pitäisi olla äärimmäisen väsynyt ja yleensä paikat kipeinä varsinkin, jos toinen on jotain paikkaa tarkoituksella telonut. Ei sitä vain voi ruveta hyppimään ympäri kehää ja huutelemaan, että tsump is here. Ärsyttävää.

Täsmälleen sama asia ärsyttää minuakin. Tulee mieleen aina tämä Triple H vs Shawn Michaels HIAC ottelu. Sen lopussa nämä herrat eivät päässeet edes jaloilleen. Triple H:n piti kääntyä selältään äärimmäisen vaivalloisesti saadakseen kätensä Michaelsin kehon päälle voittaakseen ottelun. Siinä oli sitä myymistä.

Mitä Cena olisi tehnyt tehtyään sen kolmannen finisherinsä? Hän olisi hypännyt yli-innokkaasti Michaelsin päälle selättänyt tämän ja juhlinut voittoaan.

Tietystikään Cena ei ole ollut yhtä brutaalissa ottelussa mutta silti. Jos ottelussa otetaan damagea niin sitä myös pitää myydä. Muuten tarinalta katoaa pohja. Sitten tämä viimeinenkin taikuus katoaa kun nähdään että ei tullut mitään ottelun kestoa pidempää vahinkoa voittaja osapuolelle.