Foorumiarkisto

Tällaisena semikrapulaisena sunnuntai-iltana tajusin yhden asian: minä ja kaikki muut tosifanit ollaan ihan perseestä!

Kaikkeen on keksitty joku mittayksikkö. Ottelut arvostellaan neljäsosatähtien tarkkuudella, pohtien onko niissä tarpeeksi psykologiaa tai jotain muuta mystistä juttua, ja vaikka ottelu olisikin hyvä, saattaa heikko storyline pilata kuitenkin kokonaisuuden. Pikkuasioiden annetaan häiritä, ja katsoessakin tulee pohdittua, että "mitähän tästäkin nyt sanoisi?" Puhdasta viihdettä ylianaalisoidaan pahemman kerran, ja pidemmän päälle tämä on vienyt ison osan siitä katselunautinnosta.

Tokihan jälkeen päin on hauska lueskella, kun on arvostellut viime vuoden jokaisen PPV-matsin, mutta samalla tämä "pro-lasit" silmillä ajattelutapa vie jotain pois siitä kokemuksesta, kun katsoo tapahtumaa. Tämän hokasin joskus lokakuussa, mutta tokihan tein tuon PPV-rankingin loppuun, kun sinne asti oli päästy.

Sitten storylinet: aina ollaan vaatimassa kuukausia kestänyttä, jatkuvasti mielenkiintoisena pysynyttä backstorya matsille. Tosi asiassa tuollaista on kuitenkin hellvetin vaikea saada aikaan. Tuntuu siltä, että aina "feudi" on ollut liian lyhyt tai liian pitkä, koskaan ei ole hyvä.

Olen höpöttänyt tässä avarakatseisuudesta painia katsoessa, ja tämä kehitys tuntuu itselläni jatkuvan nyt tällä tavalla. Ei oikeastaan hittojakaan kiinnosta, onko ottelu kolme tähteä ja plussa päälle, vai neljä ja miinus. Jatkossa aion katsoa painia entistä rennommalla asenteella, enkä analysoi ja arvostele kaikkea niin paljon. Uskon vakaasti, että sillä tavalla koko hommasta saa enemmän iloa irti. Mitä sitten jos AJ Styles tekee "ylimääräisen" loikan matsin aikana? Mitä sitten jos Randy Orton irvistelee liikaa tai Scott Steiner botchaa Frankensteinerin? Ei kiinnosta!

Ainoa asia, joka tästä edes päin kiinnostaa minua painia katsoessa on se, viihdyttikö matsi/segmentti minua vai ei. Neljäsosatähdillä ottelun pilkkominen atomin kokoisiin palasiin on loppujen lopuksi erittäin homoa hommaa, jonka aion jättää taakse jääneeksi elämäksi ja siirtyä enemmän Captain Charisman ajattelumalliin. Tehkää tekin niin, hommasta saa taas enemmän irti.

PS: Uusimman iMPACTin katsoin juuri yllämainitulla tavalla, eikä minua ärsyttäneet sellaiset pikkuasiat, joista olisin yleensä repinyt perseeni. Ja kovin hauska puolitoistatuntinen oli.

Mielipiteenne?

What osuu tässä asian ytimeen. Tätähän olen itsekin yrittänyt tolkuttaa, mutta päälleni on kaadettu vain typeriä "joo joo, oot optimisti ja iloinen ihminen". Paskat. Kyse on siitä, että minä katson ohjelmia viihtyäkseni, en vittuuntuakseni. Kun aloitan uuden painijakson katsomisen, valmistaudun nauttimaan. Asenteesta se lähinnä on kiinni, haluaako kaikkeen pikku paranneltavaan kiinnittää huomionsa. Turha katselunautintoaan on myrkyttää tuolla ylianalysoinnilla.

Välillä tuntuu, että täällä saa hävetä jos oikeasti tykkää painista. Minä kun luulin, että tänne kirjoittavat nimenomaan painifanit. Jos tavikselle kertoo painikiinnostuksestaan, niin vastaus on yleensä jotain nokkelaa tyyliin "mäkin katoin sitä ala-asteella, mut en todellakaan enää sen jälkeen" tai "Darien, tajuutko mitä roskaa sä seuraat?" Sitä toivoisi, että täällä voisi keskustella asioista intohimoisesti fanittaen, eikä intohimoisesti valittaen.

Ystäväni hyvin sanoo, että mitä negatiivisempi ja kyynisempi olet, sitä viisaampana sinua olevinaan pidetään. Minä haistatan tällaiselle ajattelutavalle ja arvostan nimenomaan niitä, jotka osaavat löytää asioista ne hyvät puolet.

Tämän vuoksi jaoin niitä femmoja ja nelkkuja viikottaisille vähän aikaa sitten. En nähnyt tarvetta analysoida arkeni valopilkkuja, wrestling-ohjelmia liiaksi. Jos viihdyin täysillä ja olin innoissani koko ohjelman ajan, annoin siekailematta viisi tähteä. Jos vähän joku Khalin matsi haittasi katselua, niin läväytin ruudulle neljä ja puoli.

Eräällä ystävälläni on tapana innostua katsomistaan ohjelmista täysillä. Kun minä ja hän seurasimme Prison Breakkia, minä aina väläyttelin "fiksuuttani" arvaamalla juonikuvioiden käänteet ennalta, kun taas ystäväni vain katseli ja nautiskeli joka hetkestä. Tästä oli vissiinkin juuri eilen meillä puhetta, ja minä siinä totesin, että ennemmin arvostan ystäväni uppoutumista kuin omaa pintapuoleista business-vainuani, jonka avulla arvailla millä CBS, NBC ja muut mediajätit luulevat saavansa eniten rahaa kirstuunsa.

What, sinä olet oikeassa, ja lupaan liittyä bandwagoniisi, vai miten sen nyt suomeksi ilmaisisikaan.

Joo, ei minullakaan ole mitään ns. yliarviointia vastaan. Jokainen saa antaa matsille sen tähtiarvosanan miltä tuntuu (harmi vain etten Whatin mielestä Survivor Serieksen Main Eventistä :( ). Nämä ''yliarvioinnin'' vihaajat pistävät silloin tällöin kummastuttamaan, kun niin silmät kovina vahdataan muiden arvosanoja ja niitä kritisoidaan kuin mitäkin syntejä (joo, olen joskus itse syyllistynyt hiukan, myönnetään). Ei niistä arvosanoista kannata maailmaansa kaataa.

En kuitenkaan tarkoita sitä, että paskastakin pitäisi alkaa väkisin etsimään niitä hyviä puolia. Jatkossakin tulen varmasti valittamaan isommista epäkohdista, kuten WWE:n lapsilinjasta tai jonkun taitavan painijan väärinkäytöstä. Darien on vetänyt tuon positiivisen ajattelun överiksi, ja sokeasti hyväksyy kaiken, mitä tuutista ulos työnnetään. Totta kai saa ja pitääkin kritisoida, mutta vain silloin kun siihen on aihetta. Se, että Rey Mysterio takelteli sanoessaan "world heavyweight championship" tai että joku yksittäinen pikkuspotti meni vituralleen ei ole mikään valituksen aihe. Tähän olen itse sortunut tuhansia kertoja.

Koitan tässä löytää valituksen ja fanituksen kultaista keskiviivaa. Ei ylianalysointia, mutta ei myöskään sokeaa fanitusta.

Jäbä kirjoitti:
Joo, ei minullakaan ole mitään ns. yliarviointia vastaan. Jokainen saa antaa matsille sen tähtiarvosanan miltä tuntuu (harmi vain etten Whatin mielestä Survivor Serieksen Main Eventistä :( ). Nämä ''yliarvioinnin'' vihaajat pistävät silloin tällöin kummastuttamaan, kun niin silmät kovina vahdataan muiden arvosanoja ja niitä kritisoidaan kuin mitäkin syntejä (joo, olen joskus itse syyllistynyt hiukan, myönnetään). Ei niistä arvosanoista kannata maailmaansa kaataa.

Ei tuo ole tämän topicin idea. Mutta olen periaatteessa tuossa samaa mieltä kanssasi. Arvosana ovat mielipiteitä, eivät faktoja.

Mutta joo. Samaa mieltä Whatin avauspostauksen kanssa ja tuolla tavalla olen jo pidemmän aikaa yrittänyt painia katsoa. Jos hakisin jokaisesta TNA:n jaksosta ne pienimmätkin puutteet ja epäkohdat, en varmaankaan nauttisi lähetyksistä kovinkaan paljon. Enkä tuota tee myöskään vaikka Tuho-Osastoa tai Kellarin Kunkkua katsoessa, niin miksi tekisin sitä TNA iMPACTia katsoessa? Viihdettähän se vain on.

What kirjoitti:
Darien on vetänyt tuon positiivisen ajattelun överiksi, ja sokeasti hyväksyy kaiken, mitä tuutista ulos työnnetään.

Mitä vittua? Diggaan kun diggailuttaa. Tuntuu siltä, että et olekaan sanojesi mittainen mies. Älä tee tällaista topikkia, jos foorumin suurin ylianalysointia vastaan ollut voima ei voi olla kanssasi kuitenkaan samaa mieltä asiasta!

EDIT: Joo mokasin. Ei mitään. Poistakaa vaan.

What kirjoitti:
En kuitenkaan tarkoita sitä, että paskastakin pitäisi alkaa väkisin etsimään niitä hyviä puolia. Jatkossakin tulen varmasti valittamaan isommista epäkohdista, kuten WWE:n lapsilinjasta tai jonkun taitavan painijan väärinkäytöstä. Darien on vetänyt tuon positiivisen ajattelun överiksi, ja sokeasti hyväksyy kaiken, mitä tuutista ulos työnnetään. Totta kai saa ja pitääkin kritisoida, mutta vain silloin kun siihen on aihetta. Se, että Rey Mysterio takelteli sanoessaan "world heavyweight championship" tai että joku yksittäinen pikkuspotti meni vituralleen ei ole mikään valituksen aihe. Tähän olen itse sortunut tuhansia kertoja.

Koitan tässä löytää valituksen ja fanituksen kultaista keskiviivaa. Ei ylianalysointia, mutta ei myöskään sokeaa fanitusta.

Jo jonkun aikaa olen ollut samoilla linjoilla. Se ylianalysointi vei aikanaan paljon mielenkiintoa painia kohtaan, ja nykyään katson painia viihteeksi ilman liikoja analysointeja. Sama juttu, kun jotkut henkilöt jaksavat etsiä pieniäkin epäkohtia elokuvista.. miksi helvetissä? Eikö se riitä että viihtyy leffan parissa loistavasti, vaikka jotain mahdotonta tapahtuisikin? Ei kaikille.

Darien Fawks kirjoitti:

What kirjoitti:
Darien on vetänyt tuon positiivisen ajattelun överiksi, ja sokeasti hyväksyy kaiken, mitä tuutista ulos työnnetään.

Mitä v**tua? Diggaan kun diggailuttaa. Tuntuu siltä, että et olekaan sanojesi mittainen mies. Älä tee tällaista topikkia, jos foorumin suurin ylianalysointia vastaan ollut voima ei voi olla kanssasi kuitenkaan samaa mieltä asiasta!

On jäänyt vaan sellainen kuva, että hyväksyt kiltisti kaiken, mitä WWE sattuu keksimään. Esimerkiksi sen, että suuren suosikkisi Shelton Benjaminin ohi on ajanut puolenkymmentä nevaria, joka on sellainen epäkohta, josta saa ja pitääkin winettää!

What kirjoitti:

Darien Fawks kirjoitti:

What kirjoitti:
Darien on vetänyt tuon positiivisen ajattelun överiksi, ja sokeasti hyväksyy kaiken, mitä tuutista ulos työnnetään.

Mitä v**tua? Diggaan kun diggailuttaa. Tuntuu siltä, että et olekaan sanojesi mittainen mies. Älä tee tällaista topikkia, jos foorumin suurin ylianalysointia vastaan ollut voima ei voi olla kanssasi kuitenkaan samaa mieltä asiasta!

On jäänyt vaan sellainen kuva, että hyväksyt kiltisti kaiken, mitä WWE sattuu keksimään. Esimerkiksi sen, että suuren suosikkisi Shelton Benjaminin ohi on ajanut puolenkymmentä nevaria, joka on sellainen epäkohta, josta saa ja pitääkin winettää!

Ei, sitä en kyllä hyväksy! Mutta tällä hetkellä en näkisi hänen asemaansa järin huonoksi. Ellei sitä nyt syötetä sille perkeleen Vance Archerille.

Edit: Ei muuten ole kamalan nuori tuo Sheltonkaan enää. http://fi.wikipedia.org/wiki/Shelton_Benjamin 35 jo. Siis tämä tällaisena offtopicina. Minusta ansaitsisi kuitenkin vähitellen ECW-mestaruuden. Ja vankka usko on, että jossain vaiheessa se tapahtuukin... On muuten aika heikosti kirjoitettu tuo ensimmäinen kappale tuossa suomenkielisessä Shelton-wikissä... :D

Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla esim. enskan (pahin ylianaalisoija ikinä) mielipide asiaan..... niin ja Rivenin. :?

Ylianalysointi ja kaiken haukkuminen saa minut tuntemaan oloni hieman paremmaksi siitä faktasta, että katson läskeille maajusseille suunnattua junttiviihdettä.

Darien tuolla aikaisemmin mainitsi, kuinka hän virittäytyy oikeanlaiseen tunnelmaan ennenkuin alkaa katsomaan painia. Itsekkin lähes joka kerta yritän saada päästäni pois sen ajatuksen, että "Tämähän on kaikki näyteltyä" ja yritän valmistautua katsomaan ja ennen kaikkea nauttimaan näkemästäni.

Jos keskittää ajatuksensa vain siihen totuuteen, että koko showpaini on näyteltyä, niin ei siitä katsomisesta silloin tule yhtään mitään. Sitä vain aneemisesti katsoo kun ukot heiluvat kehässä.

Havaitsen itselläni myös sellaisen ongleman, kun aina tarkkailen painijoiden "merkkejä" vastustajalle siitä, kun liike lähtee ja pitää valmistautua ottamaan se vastaan. Tämä vie oikeasti katseluiloa suunnattomasti kun ei osaa suhtautua showpainiin niinkuin se olisi oikeaa taistelua.

Siitähän siinä on pohjimmiltaan kyse. Saada käsitys, että "Nyt sattui oikeasti".

Hyvin monesti huomaan myös tarkkailevani selätyksistä sitä, että missä kohtaa se päällä oleva painija oikein on. Sillä jos matossa makaavan olkapäät ovat selkeästi vapaana, niin siitähän arvaa välittömästi, että kick-out on tulossa. Tämäkin syö intoa huimasti.

Olen kyllä liian kriittinen näiden näyttelemiseen viittaavien seikkojen suhteen. Pitää yrittää heivata nuo ajatukset pois mielestä ja nauttia katsomisesta.

Idea uudelle asteikolle tähtien sijaan. Asteikkoa on myös tiivistetty hieman.

DUD ja yhden tähden ottelut on tiivistetty kohtaan Paskaa ei suositella.
2 tähdellä alkavat menevät menevää viihdettä kategoriaan.
3 tähdellä alkavat ottelut taas ovat hyvää settiä.
4 tähdellä alkavat ottelut taas menevät kategoriaan loistavaa settiä.
5 tähteä taas tarkoittaa klassikkoa.

Näin vältämme kaikki yliarvostelua kun miinukset ja puolikkaat poistuvat. Ja koska kaiken maailman ylianalysointi loppuu niin asteikkojen löyhyyskään ei haittaa!

The Rocker kirjoitti:
Idea uudelle asteikolle tähtien sijaan. Asteikkoa on myös tiivistetty hieman.

DUD ja yhden tähden ottelut on tiivistetty kohtaan Paskaa ei suositella.
2 tähdellä alkavat menevät menevää viihdettä kategoriaan.
3 tähdellä alkavat ottelut taas ovat hyvää settiä.
4 tähdellä alkavat ottelut taas menevät kategoriaan loistavaa settiä.
5 tähteä taas tarkoittaa klassikkoa.

Näin vältämme kaikki yliarvostelua kun miinukset ja puolikkaat poistuvat. Ja koska kaiken maailman ylianalysointi loppuu niin asteikkojen löyhyyskään ei haittaa!

Itsehän arvostelen painiohjelmia suunnilleen näin:

* = aivan turha show, kaikki kusi, ei niin mitään hyvää ollut
** = heikon heikko ohjelma, joka lähinnä ärsytti
*** = ei mikään kovin kummoinen show, fiilikset enemmänkin miinuksella
**** = selkeän hyvä show, kerrassaan mainiota menoa, mutta jotkut puutteet estävät kuitenkin saamasta viittä tähteä
***** = en oikeastaan muuttaisi mitään, loistava show, joka piti otteessaan koko ajan (tämän arvosanan voi saavuttaa myös, jos show meni niin reippaasti plussan puolelle syystä tai toisesta [esim. yksittäinen hemmetin timanttinen yybermatsi], ettei viidenkään minuutin Khali vs. Hornswoggle -matsi repinyt nautintoa alas)

Ja jokerinahan voi heittää sen vitosen perään vielä plussan, jos kyseessä on selvästi show, jonka tulee muistamaan.

Tällä asteikolla "no ihan kiva show" menee suunnilleen sinne kolmosen kohdille.

Monilla tuntuu olevan ongelmana se, että joka jaksolta odotetaan jotain mullistavaa. Minusta taiteenlajina on ennemminkin bookata tapahtumasta "tavallinen" tapahtuma, joka viihdyttää ja pitää pihdeissään alusta loppuun. Petyin esimerkiksi Bret Hart -jaksoon, koska siitä uumoiltiin spektaakkelia, mutta minusta se ei päässyt kiinnostavuudessaan perus SmackDownien tasolle (tosin katselin huonolla laadulla ja mainoksilla suorana).

Yksi keskeinen asia on sijoittaa painiohjelman katsominen hetkeen, jolloin se kiinnostaa eniten. Tällöin olisi hyvä olla paljon aikaa, eikä kiirettä mihinkään. Ei muuta kuin sängylle istumaan ja töllö auki. (Katselen painit TV-ruudun kautta.)

Staticilta myös hyvää settiä. Parhaassa painiottelussahan sitä tavallaan unohtaakin, että kyseessä on viihdettä. Smarkkina voi toisinaan olla kuitenkin vaikea nauttia esimerkiksi mehevistä "DID YOU HEAR THAT?" -äänistä, kun tietää äänen lähtevän useimmiten painijoiden vaatteista eikä niinkään vastustajan naamasta.

Edit: hienosäätöä

En koskaan ajattele painia katsoessa että tämä on sovittua tai näyteltyä koska jos sitä miettii niin siinä menee maku koko hommaan. Nämä tyypit jotka showpainia vihaa niin heidän ongelma on siinä että he sekoittavat showpainin urheiluun. Vaikka se pitäisi sekoittaa mieluumin samaan kategoriaan kuin elokuvat. Eihän leffojakaan voi katsoa jos kokoajan miettii että "tämä on feikkiä, ei ne oikeesti tee tota" Showpaini ja elokuvat katsotaan tunteella jossa hetkeksi mennään ns mielikuvituksen maailmaan joka ei ole totta tai realistista.

nWo-Sting kirjoitti:
En koskaan ajattele painia katsoessa että tämä on sovittua tai näyteltyä koska jos sitä miettii niin siinä menee maku koko hommaan. Nämä tyypit jotka showpainia vihaa niin heidän ongelma on siinä että he sekoittavat showpainin urheiluun. Vaikka se pitäisi sekoittaa mieluumin samaan kategoriaan kuin elokuvat. Eihän leffojakaan voi katsoa jos kokoajan miettii että "tämä on feikkiä, ei ne oikeesti tee tota" Showpaini ja elokuvat katsotaan tunteella jossa hetkeksi mennään ns mielikuvituksen maailmaan joka ei ole totta tai realistista.

100% samaa mieltä. Olen aina sanonut, että vapaapainia pitäisi ajatella saippuasarjana, joka kertoo painijoiden elämästä. Salatut Elämät kertoo pihlajakadun ihmisten elämästä ja WWE ison een painijoiden elämästä. Kummatkin yhtä feikkiä.

Itse en kuitenkaan ole luopumassa mitenkään tähtiarvioinnista, mutta en näe itseäni ylianalisoijana. Minun perusteet tähtiarvosanoille meneekin suunnilleen näin:

DUD = Hirveää paskaa, oli pakko kelata.
** = Aika neutraalia, ei aiheuttanut tunteita mihinkään suuntaan juuri.
*** = Jätti ihan hyvän maun suuhun, tapahtui enemmän hyvää kuin huonoa.
**** = Nautin erittäin paljon, muistan vielä huomennakin.
***** = Tämän tulen muistamaan vielä vuoden päästä, tapahtui jotain erityistä.

Lisäksi pistän plussia, miinuksia ja puolosia sen mukaan mitä tunteita jätti. Esimerkiksi jos jotkin kaksi tapahtumaa tuntuvat 4 tähden tavaralta, mutta pidin toisesta enemmän tai siinä oli vaikka suosikkipainijani saa se plussan enemmän. Eli en arvioi otteluita liike liikkeeltä vaan minkälaisen maun se jätti suuhuni. En myöskään arvioi otteluita samaan aikaan, kun katson jotain tapahtumaa, joten jos en ottelusta muista paljon mitään ei se voi saada kovin hyvää arvosanaakaan. Eli lähinä sen mukaan arvostelen minkä tunteen ottelu tai tapahtuma jätti kokonaisuudessa, joten lempipainijani mestaruusvoitto voi vaikuttaa arvosteluuni, myönnän sen.

nWo-Sting kirjoitti:
En koskaan ajattele painia katsoessa että tämä on sovittua tai näyteltyä koska jos sitä miettii niin siinä menee maku koko hommaan. Nämä tyypit jotka showpainia vihaa niin heidän ongelma on siinä että he sekoittavat showpainin urheiluun. Vaikka se pitäisi sekoittaa mieluumin samaan kategoriaan kuin elokuvat. Eihän leffojakaan voi katsoa jos kokoajan miettii että "tämä on feikkiä, ei ne oikeesti tee tota" Showpaini ja elokuvat katsotaan tunteella jossa hetkeksi mennään ns mielikuvituksen maailmaan joka ei ole totta tai realistista.

Tosi hyvin sanottu.

Ei mutta ihan oikeasti mitä vikaa on tarkassa analysoinnissa? Jos analysointi suoritetaan meiningillä jääkö hyvä vai huono maku suuhun niin arviointi muuttuu epätarkaksi koska siinä tulee sitten sitä "tätä painijaa fanitan", "huono lopputulos" lisää joka ei hommaan kuulu. Silloin myös nämä pettymykset korostuvat liiallisesti elikkä kun joku ottelu on odotettua huonompi niin sille annetaan huonompi arvosana kuin minkä se oikeasti ansaitsee. Älykäs lukija tietysti osaa huomata nämä rikkeet ja älyää poistaa sen puoli tähteä siitä neljästä tähdestä jonka joku on mennyt antamaan oikeasti korkeintaan 3½ tähden arvoiselle ottelulle. Tietysti jos kehässä on kaksi painijaa joista diggaa niin siitä menosta nauttii. Ellei se ole mitään mitä voi kuvailla sanoilla; uskomatonta paskaa. Itsekin olen yliarvioinut joitain otteluita. Tai siis jos näen jotain räikeän epärealistista niin tietysti se haittaa. Esimerkiksi sen kolmannen miltei peräkkäisen finisherin jälkeen sen olkapään kuuluu pysyä maassa eikä nousta ylös. Tai jotain täysin järjenvastaista toimintaa ottelussa jossa pitää säilyttää illuusio siitä että kyseessä on oikea taistelu tilanne. Jos joku esimerkiksi ottaa vauhtia köysistä pystyäkseen vetämään sen low dropkickin pysäyttääkseen selätyksen joka tapahtuu vieressä niin se pistää häiritsevästi silmään.

Kyse on viihteestä ja kun kerran elokuvia saa ja kuuluukin tarkastella tarkasti kriittisen silmän läpi niin eikö painiakin voi ja kuulukin tarkastella samoin?

Kun rupeaa katsomaan painia yhä laajemmalta katselukannalta niin saattaa huomata että vauhti ei ole se tärkein juttu. Tai näyttävät liikkeet. Tai "oikean painijan" voittaminen. Se on asia erikseen että kumpi voittaa kunhan nämä kaksi painijaa saavat aikaiseksi jotain joka viihdyttää minua. Sen ei tarvitse olla 20 minuuttinen pelkkää tekniikkavääntöä tai psykologista kamppailua. Kunhan siinä ei unohdeta kahta asiaa jotka ovat mielestäni olennaisia huippumatsissa: myymistä ja tarinankerrontaa. En tarkoita tässä mitään tausta tarinaa vaan sitä joka tapahtuu ottelun aikana. Jos ottelussa ei ole kunnon tarinaa niin se ei voi olla muistettava muusta kuin siitä 3. minuutin kohdalla tehdystä pöytäspotista.

Kun mietimme painin syvintä olemusta eikö olekin niin että seuraatte tarinaa? Kun siis katsomme painiottelua eikö meidän sielläkin pitäisi etsiä tarinaa ja koittaa pitää kiinni sen punaisesta langasta? Minä yritän. Teistä en ole niin varma.

Itse en kuulu näihin, jotka yrittävät löytää jokaisesta ottelusta sen tarinan. Tarinalla on kuitenkin mielestäni suuri merkitys, mutta lähinä sen suuren kuvan kannalla. Tärkeintä minusta olisi kuitenkin otella sen juonikuvion mukaisesti eli ,jos juonikuviossa ollaan menty henkilökohtaisuuksiin, pitää sen myös näkyä kehässä. Toisaalta jos on kyse kilpailuhengestä enemmänkin, silloin pidättäydytään erilaisessa painissa.

Kuten sanoin viime viestissäni niin arvostelen ottelut sillä perusteella minkälaisen tunteen ne minulle jättävät. Tottakai mieleeni tulee kuitenkin se ettei sysipaska ottelu voi saada kovin hyvää arvosanaa vain siksi että lempipainijani voitti sen. Nämä asiat kuitenkin näkyvät arvosteluissani plussina ja miinuksina. Lisäksi Rockerin mainitsevat epäkohdat näkyvät samallalailla. Pääarvosana kuitenkin tulee sen perusteella, että kuinka paljon nautin siitä ja näin se minusta pitäisi tulla meillä jokaisella. Jos nautit spotfestista aivan hemmetisti nii rohkeasti voi lätkäistä sen 5 tähteä, sillä ei kaikkien otteluiden tartte olla kehäpsykologian malliteoksia.

Itsehän puhun täällä nimen omaan TV-ohjelmien arvioinnista. Matseja arvioidaan omalla asteikollaan, eikä viiden tähden show ole yhtä suuri saavutus kuin viiden tähden matsi.

Mutta olenko ymmärtänyt väärin; eikö tarinankerronta nimenomaan ole sitä psykologiaa?

Darien Fawks kirjoitti:
Itsehän puhun täällä nimen omaan TV-ohjelmien arvioinnista. Matseja arvioidaan omalla asteikollaan, eikä viiden tähden show ole yhtä suuri saavutus kuin viiden tähden matsi.

Mutta olenko ymmärtänyt väärin; eikö tarinankerronta nimenomaan ole sitä psykologiaa?

Melkein sama asia. Kertoakseen hyvän tarinan tarvitaan kehäpsykologisia taitoja. Kehäpsykologian hallinnan perimmäinen ideahan on tarinan kerronta. Tai jotain.

Itse ajattelen, että kehäpsykologia on sitä että ajoitetaan tietyt liikkeet ja spotit oikein. Ollaan oikeassa ajassa oikeassa paikassa. Eli näen että kehäpsykologia on suuri osa tarinan kerrontaa, mutta tarinaa voi viedä eteenpäin esimerkiksi myös myymällä hyvin liikkeitä yms. Nyt joku kovempi painitietäjä voi tulla lyttäämään ajatukseni :D

Kummasti show'sta pitäminen on tässä jotenkin tehty vastakohdaksi ylianalysoinnille. Pari ensimmäistä viestiä vaikuttivat jotenkin siltä kuin yritettäisiin vain puolustella omaa yltiöpositiivisuutta oikeaksi. What tosin onnistui tarkentamaan näkemystään myöhemmin, joten en siihen puutu.

Yritän lähes aina olla ajattelematta, että se on näyteltyä. En ole ikinä katsonut painia arvostellen liikaa yksittäisten liikkeiden suoritusta, kauhistuen botcheista, etsien siitä jotain merkkejä yhteistyöstä tai muuten vain etsien yksittäisiä heikkouksia. Sitä paitsi olen sellaisessa aika huono. Mutta jos touhu menee oikein överiksi, alkaa tuo "suspension of disbelief" rakoilla väkisinkin. Etenkin WWE:n ja TNA:n tapana on käyttää typeriä angleja tämän katselunautinnon pilaamiseksi. Ei hyvissä elokuvissakaan dramaattisen kohtauksen jälkeen laiteta hommaa farssiksi. Tuo on varmaan suurin syy siihen, miksi WWE:n ja TNA:n vertaaminen epärealistisiinkaan elokuviin ei useimmiten toimi.

Kyllä minäkin välillä kai ylianalysoin, mutta se menee yleensä niin päin, että ensin katsoessani koen jonkin asian huonoksi, sitten luen tai kuulen jonkun kehuvan sitä asiaa ja vasta sen jälkeen mietin tarkemmin syitä asian huonouteen. Pikkuviat eivät ole ehkä ongelma itsessään, mutta joillakin on tapana toistua jatkuvasti, jolloin ne eivät ole enää pikkuvikoja vaan yleinen ongelma.

MR.Off Topic kirjoitti:
Itse ajattelen, että kehäpsykologia on sitä että ajoitetaan tietyt liikkeet ja spotit oikein. Ollaan oikeassa ajassa oikeassa paikassa. Eli näen että kehäpsykologia on suuri osa tarinan kerrontaa, mutta tarinaa voi viedä eteenpäin esimerkiksi myös myymällä hyvin liikkeitä yms. Nyt joku kovempi painitietäjä voi tulla lyttäämään ajatukseni :D

Oikeilla linjoilla. Psykologia on pitkälti yleisön hallintaa. Psykologia on sitä kun se german suplex tehdään yllättäen ja täten saadaan yleisö räjähtämään. Tarinankerrontaa on se että suplexin vastaanottaja myy sitä asiaankuuluvalla tavalla.

Darien Fawks kirjoitti:
What osuu tässä asian ytimeen. Tätähän olen itsekin yrittänyt tolkuttaa, mutta päälleni on kaadettu vain typeriä "joo joo, oot optimisti ja iloinen ihminen". Paskat. Kyse on siitä, että minä katson ohjelmia viihtyäkseni, en vittuuntuakseni. Kun aloitan uuden painijakson katsomisen, valmistaudun nauttimaan. Asenteesta se lähinnä on kiinni, haluaako kaikkeen pikku paranneltavaan kiinnittää huomionsa. Turha katselunautintoaan on myrkyttää tuolla ylianalysoinnilla.

Täällä on monella termit aivan viturallaan. Darien, mistä sinä puhut on markitusta eikä sillä ole juurikaan tekemistä ylianalysoinnin kanssa.

Markitus tarkoittaa nimen omaan sitä, että katsoo painia positiivisin mielin painautuen hyviin puoliin ja unohtaen huonot. Onko tämä väärin? Ei tietenkään.

Markituksen hyvä puoli on se, että kun hyväksyy sokeasti kaiken tuutista työnnettävän, todellisuuskuva hämärtyy eikä enää huomaakaan kuinka moni asia voisi olla paremmin. Huono puoli on taas se, että tällainen asennoituminen ei johda kovin rakentavaan keskusteluun foorumilla. Kun toinen ei suostu näkemään tietyn painijan otteissa tai tietyn lafkan tuotannossa mitään kielteistä, ei auta vaikka kuinka toinen, objektiivisemmin painia seuraava koittaisi järkevin perustein kumota toisen markitukseen perustuvat väitteet. Asiallinen kritiikki tuomitaan "ylianalysoinniksi" ja nähdään hyökkäyksenä omaa painifanitusta kohtaan. Tätä kammoksun.

Markituksen suhteen tosin harva on täysin puhdas pulmunen. Jäbällä on Michaelsinsa, Whatilla Stylesinsa ja Darienilla Ortoninsa. Se, että Jäbä arvioi suunnilleen jokaisen HBK:n PPV-matsin paremmaksi kuin muu foorumi keskimäärin ei ole enää pelkkä mielipide, vaan myös väärä mielipide. Enemmistö voi tietysti olla väärässäkin, mutta kun sama kuvio toistuu tapahtumasta toiseen voi suurella varmuudella sanoa että kyse on markituksesta, ei objektiivisesta arvioinnista. En toki tarkoita, että kaikkien täytyisi nyt väen vängällä laskea suosikkiensa saamia tähtiarviointeja jotta ne olisivat lähempänä normia. Tämä seikka on vain hyvä tiedostaa.

Whatilla on toki pointtia. Jos painin suhteen voi olla realistinen, niin sitten voi olla myös inhorealisti, joka näkee kaikessa vain ja ainoastaan ne huonot puolet. Jos asennoituminen menee siihen, että "Taker botchasi suicide divensa Mania 25:ssä - paska matsi siis!!" kannattaa miettiä, miksi painia todella enää seuraa ja varsinkaan kirjoittaa siitä keskustelufoorumille.

What kirjoitti:

On jäänyt vaan sellainen kuva, että hyväksyt kiltisti kaiken, mitä WWE sattuu keksimään. Esimerkiksi sen, että suuren suosikkisi Shelton Benjaminin ohi on ajanut puolenkymmentä nevaria, joka on sellainen epäkohta, josta saa ja pitääkin winettää!

Kai sinä What ymmärrät että teet itse ihan samaa TNA:n kohdalla? Ja vastavuoroisesti "ylianalysoit" WWE:tä.

Mutta mitä koko hommaan tulee, niin mitä muutavaihtoehtoa enää on? Kayfaben viimeisetkin rippeet on tuhottu ja murskattu TNA-Indy-nosellauksella, joten hyvään matsiin ei riitäkkään bad guy vs good guy, koska ilman kayfabea ei saada samanlaista tunnetta otteluihin. Ja ilman tunnetta hommaa katsoo väkisinkin analyyttisesti.

Riveni kirjoitti:
Kai sinä What ymmärrät että teet itse ihan samaa TNA:n kohdalla? Ja vastavuoroisesti "ylianalysoit" WWE:tä.

Silloin pitää kehua, kun kehumisen aihetta on. Ja WWE:n ylianalysoinnin lupaan lopettaa.

Riveni kirjoitti:
Mutta mitä koko hommaan tulee, niin mitä muutavaihtoehtoa enää on? Kayfaben viimeisetkin rippeet on tuhottu ja murskattu TNA-Indy-nosellauksella, joten hyvään matsiin ei riitäkkään bad guy vs good guy, koska ilman kayfabea ei saada samanlaista tunnetta otteluihin. Ja ilman tunnetta hommaa katsoo väkisinkin analyyttisesti.

Rennommalla ja vähemmän kyynisellä otteella saa kyllä paljonkin irti nykypainista. Tietty jos on kaikessa muussakin pessimisti ja kyynikko, voi tämä olla vaikeaa.

EDIT: Ja joku taisi tuolla kysyä, että mitä pahaa ylianalysoinnissa on? Toistoa tulee, mutta edelleenkin se, että samalla katselunautinto kärsii. Sen vuoksi aionkin moisen turhuuden lopettaa tyystin. Kyllähän se niin vaan menee, että aina asiat voisivat olla hieman paremmin.

What kirjoitti:

Riveni kirjoitti:
Kai sinä What ymmärrät että teet itse ihan samaa TNA:n kohdalla? Ja vastavuoroisesti "ylianalysoit" WWE:tä.

Silloin pitää kehua, kun kehumisen aihetta on. Ja WWE:n ylianalysoinnin lupaan lopettaa.

BUSTED!

Harmaakarhun postaus herätti minussa kyllä jotain. Hän on oikeassa monessa asiassa. Tuo "fanittaja ei huomaa, miten asiat voisivat olla paremmin" oli kuitenkin vähän hölmö heitto. Ei elokuvienkaan jokaista juonenkäännettä tulisi katsella sillä tavalla, että "aijai, miksei tämä sivuhahmo ole näkyvämmässä roolissa", sillä hänen aikansa voi vielä tulla. Välillä tuntuu että jokaiselle kaivattaisiin pushia, mutta eihän jokainen sitä voi saada. Moni suosikkipainijoistani painii viikottain upeita otteluita huolimatta siitä, että he eivät ole ylhäällä kortissa. Pitäähän alempanakin kuitenkin olla mielenkiintoisia hahmoja ja taitureita.

Jos nyt elokuvista aletaan puhumaan, niin sielläkin kovin usein ne parhaat hahmot ovat juuri niitä vähemmälle huomiolle jääviä sivuhahmoja. On kovin tavallista että sivuhahmo varastaa shown, tai vaihtoehtoisesti antagonisti. Ja näin se on kovin usein painissakin. The Rock ja Austin nousivat juuri näinä "sivuhahmoina" siihen loistoonsa 90-luvun loppupuolella kun Main Eventissä pyöri vielä Michaels ja Bret ja kumppanit. Rockin ja Austinin meno oli huomattavasti mielenkiintoisempaa tavaraa kuin Mestaruuskähinät vaikka pyörivätkin "arvottomamman" vyön ympärillä.

Tässä se mätä omena nykyään onkin. Muinoin promoottori näki että aijai, nämä jätkät tulevat overeiksi fanien silmissä, kun taas nykyään promoottori ottaa random jätkän (Hosshus) ja päättää tehdä tästä overin ja tuputtaa alas fanien kurkusta. Siksi on miltei mahdotonta asennoitua painiin enää samalla tavalla, koska ne jotka yleisö haluaisi nähdä eivät siellä ykköskuvioissa välttämättä pyöri. Jäljelle jää vain kyyninen analysointi siitä sen sijaan, että ne joita markittaisit pyörisivät niissä suurimmissa ja mielenkiintoisimmissa kuvioissa.

Itse pistän WWE:n nykyisen kuivan ja tylsän yleisön juuri tämän asian piikkiin. Ilman kilpailua WWE:n ei tarvitse pushata niitä jotka nousevat itse overeiksi fanien keskuudessa ja voivat keskittyä pushaamaan takahuonepolitiikan myötä kaiken maailman ykkösstarojen kavereita.

Vastapainona on sitten TNA-yleisö joka on niin fanaattisesti kulttinsa takana että hurraavat kaikelle sille paskalle mitä tarjotaan. Minne ovat kadonneet vanhat kunnon "Fire Russo" yms. chantit, joilla todella tuotiin julki fanien tahtoa?

Tämähän on herättänyt sen verran ihan fiksuakin keskustelua, että ehkä jonkinlaista syvällisempääkin näkemystä voisi yrittää esittää. Ensimmäinen viestini on tästä huolimatta toki edelleen pelkkää asiaa.

Avausviestin näkemyksestä arviointiin olen hyvinkin samaa mieltä. Lähinnä siksi, että olen aina kokenut millintarkan arvioinnin kovinkin vastenmieliseksi asiaksi. Sama pätee niin painiin, elokuviin kuin muihinkin viihdetuotteisiin, joista nykyään jokaisen kynnelle kykenevän tuntuu olevan pakollista antaa oma jyhkeä ja millintarkka mielipiteensä. Varsinkin joku viiden minuutin painiottelu, johon vaikuttaa hirmuisesti paljon suuremman skaalan asioita, on todella hassu arvioinnin kohde, kun todella harvalla oikeasti riittää pohja arvioida mitenkään fiksummin tällaista. Täysin oma lukunsa ovat sankarit, jotka virittelevät omia arvostelukaavojaan "viihdytti, viisi tähteä"-mallilla. Tuollainen ei oikeasti anna mitään kuvaa mistään, ja jokainen vähänkin fiksumpi kirjoittaja osaa tuoda mielipiteensä lyhyelläkin tekstillä huomattavasti paremmin esiin, kuin mitkään tähdet antavat ikinä myöden. Suuntaa antavat arvostelut sallittakoon suurempia listoja tehdessä, mutta muuten en liiemmin arvosta.

Taisi mennä jo vähän ohi aiheen, mutta ei se mitään. Jatketaan yksityiskohdista, joiden arvioiminen tuntuu osalle olevan liikaa. En muista tiedä, mutta ainakin itse olen aina ollut suuri yksityiskohtien ystävä ja tämä pätee pitkälti kaikkeen viihteeseen. Monesti aivan pienet yksityiskohdat jäävät mieleen parhaiten ja joku yksittäinen hyvä laini muuten turhassa segmentissä saattaa hykerryttää vielä seuraavana päivänäkin. Sama pätee tietysti toisinkinpäin, ei tietystikään ihan siinä mittakaavassa, että sanojen sekoittaminen veisi yöunet, mutta minusta kivana esimerkkinä toimii viimevuotinen Mysterion promo maskistaan ja luchaperinteistään. Hyvä promo, uudelle katsojalle varmasti todella sympaattinen ja hieno, mutta jos asioista tietää vähääkään, oli koko puhe silkkaa lööperiä ja kaksinaamaisuutta. Kai tältäkin voisi katseensa kääntää ja yrittää viihtyä, mutta kun johtoportaassa selvästi kustaan linssiin ja suoraan aliarvioidaan katsojia, onko katseen kääntäminen enää paras vaihtoehto?

Varmasti tekee katsomisesta helpompaa ja miksei viihdyttävämpääkin, mutta ei se kyllä erityisen fiksulta kuulosta. Voihan sitä survoa vaikka sian ulostetta kurkkutorveen ja myhäillä, että voi kun on mukavaa, mutta miksipä sitä niin tekisi, kun parempaakin on tarjolla. Ei ole hirveästi yli kymmentä vuotta ajasta, jolloin kolme suurinta Pohjois-Amerikan painipromootiota tarjosivat viikoittain tuoretta, omaperäistä ja tasokasta materiaalia. Miksi ihmeessä samaa ei saisi vaatia nykyään? Juuri ihmiset, jotka hyväksyvät sokeasti kaiken, mitä tarjotaan ja vielä kuvittelevat olevansa jotenkin parempia, ovat syy siihen, että parempaa ei olla ikinä tarjoamassakaan, koska mikä tahansa mielikuvitukseton tusinatuubakin tuottaa roppakaupalla rahaa.

Erityisesti ongelma on WWE:n tuotteessa, joka on ollut jo vuosikausia käsittämättömän laskelmoitua ja tunteetonta keskinkertaisuutta. Aina voi tietysti piiloutua sen taakse, että roskaviihdettähän tässä katsotaan, mutta asia ei ole lähellekään näin simppeli. Paini on viimeistään 90-luvun puolivälistä ollut roskaviihdettä, mutta Attituden kulta-aikoina oli kyse roskasta oikealla tavalla. Tylyä viihdettä, mutta tunteella ja tietoisena omasta tilasta. Sama trendi on huomattavissa muussakin viihteessä. Ei kehdata olla roskaa, vaikka parempaan ei ole ikinä mahdollisuuksia, eikä tarvettakaan oikeastaan ole, koska mikä tahansa menee idiooteille läpi. Siinä missä Attitude-WWE ja vaikkapa Showdown in Little Tokyo ovat asemastaan tietoista ylivedettyä ja hieman fiksumpaakin ihmistä viihdyttävää typerää viihdettä, yrittävät nyky-WWE:t ja toimintaelokuvat Michael Bayn johdolla olla jotain paljon hienompaa. Siloiteltua ja helposti nieltävää kiiltokuvaviihdettä, ja jos sattuisi niin hassusti käymään, että juonessa ei ole mitään logiikkaa ja elokuva on muutenkin aivan perseestä niin voihan sitä aina vetää aivot nollille!

Ei se toimi niin. Jos joku on täysin typerää, ei se siitä muutu vaikka yrittäisikin katsoa positiivisella asenteella. Maailma on täynnä oikeasti viihdyttäviä asioita sillä mitalla, ettei siihen yksi ihmiselämä riitä. Miksi ihmeessä sitä typerää sontaa pitää katsoa, jos ongelmat vieläpä tiedostaa ja "aivot pitää kääntää nollille", että pystyy katsomastaan nauttimaan? Sanoisinkin, että aivojen nollaus on syntymätyperien nolla-aivojen salaliitto, jolla yritetään vaikuttaa vähän fiksummilta oikeille ihmisille kelpaamatonta tauhkaa katsottaessa, koska paremmasta ei tiedetä ja jos tiedetäänkin, niin sitä ei suostuta ymmärtämään. Varmasti sillä Tapparan ottelua ilman paitaa kossupullo toisessa ja makkara toisessa kädessä aivot nollilla katsovalla putkenrassaaja-Penallakin on todella hauskaa, mutta ei se tee toiminnasta yhtään sen ylevämpää tai arvostettavampaa.

Samalla tavalla kuin smarkit, kyynikot ja pessimistit yrittävät nousta negatiivisella asenteellaan niiden yläpuolelle, joiden mielestä elämä on hauskaa. Ei elämä pyöri heidän ympärillään, vaan näiden iloisten. Ja sekös teitä vituttaa.

Elämäni on hauskaa ja pidän kovasti elämästäni. Ehkä siksi minun ei tarvitsekaan hankkia positiivisia tunteita pitämällä väkisin huonosta viihteestä!

MutiM kirjoitti:
Elämäni on hauskaa ja pidän kovasti elämästäni. Ehkä siksi minun ei tarvitsekaan hankkia positiivisia tunteita pitämällä väkisin huonosta viihteestä!

Itsekään en pidä huonosta viihteestä.

Painijoista tuli semmonen mieleen että paljon on hyviä ja huonoja painijoita mutta noistakin huonoista olen pyrkinyt saamaan jotain irti. Esim Great Khali on huono painija sen tietää kaikki mutta Face turnin jälkeen Khalista tuli pirteä "Hahmo" samoin WWE historiassa oli Mabel joka ei osannut painia mutta oli todella vakuutava mielestäni Viscerana silloin Ministry of darkness ajoilla. Painijoitakin arvostellaan ihan liikaa mielestäni.

MutiMin kilometrin pituiseen ranttiin.

Mitä se hyödyttää?

Se, että joku suomalainen nettismarkki valittaa foorumilla ei tule muuttamaan asioita mihinkään suuntaan. Kylmä ja karu fakta on, että WWE:tä ei kauheasti kiinnosta mitä muut kuin amerikkalaiset lampaat ohjelmasta ajattelevat. Siispä onkin parempi vain tyytyä "kohtaloonsa" ja välillä miettiä miten paljon mukavia hetkiä ohjelmat ovat tuottaneet vuosien mittaan, eikä aina takertua niihin epäkohtiin.

Ehkäpä karmeilla ranteilla (joita MutiMilta tulee joka show'n jälkeen) saadaan hymähdyksiä aikaan jossain foorumilla, mutta sitten herääkin kysymys: miksi katsoa, jos hommasta ei löydä mitään muuta kuin negatiivista? Itsensä kiduttaminen kun ei ole ihmiselle luontaista, kyllä sinäkin niistä ohjelmista tykkäät, vaikka ulosanti onkin jotain ihan muuta. :)

Ja edelleenkään en liputa sokean yltiöpositiivisuuden puolesta, vaikka tuosta voisi sellaisenkin (väärän) johtopäätöksen vetää.

Tulee tästä itseasiassa mieleen yksi pakkotoiston keskustelu, kun kyseisen laudan painista kiinnostuneet puhuivat 'rasslingistä ja kommentoivat mm. minun ja The King of Hartsin pyörittämää classictapes -toimintaa.

Noissa arvostelusivuissa on se vika, että ne on äärimmäisen negatiivisia. Samasta syystä lakkasin seuraamasta tota WrestlingAlertin foorumia. Noilla on selvästi havaittavissa sellanen käsitys, että tosifanin mieleen ovat ainoastaan nopeat ja tekniset painijat, isot ja vahvat painijat, tyyliin Big Show ei saa oikein minkäänlaista arvostusta (noille se viime Wrestlemanian Big Show vs. Akebono oli kauheinta mitä ne on ikinä nähny, mun mielestä se oli yksi mielenkiintoisimmista matseista pitkään aikaan). Mä olen aina pitänyt enemmän vahvoista painoijoista, kuin taitavista. Onhan esimerkiksi Rey Mysterion akrobatia varmasti vaativaa osata, mutta samalla itseään toistavaa. Se yksjalkanen kynäniska oli todella melkonen pohjanoteeraus, onneks siitä päästiin nopeesti.

Vittuakos olette niin negatiivisia? Saatana.

Ei minun tavoitteenani tuolla postilla (tai ;rantilla) mikään suuri vallankumous ollutkaan, kunhan jaoin hieman ajatuksiani tässä ketjussa esiin nousseista mielenkiintoisista asioista. Tottahan tuo on, että suomalaisilla keskustelijoilla ei hirveästi sananvaltaa ole WWE:n asioihin, mutta sama turhuuden hyvillä mielin hyväksyminen on ongelma, joka kohtaa suomenkin harvalukuista laatuviihteen joukkoa. Ei tietysti samassa määrin kuin Ameriikassa, mutta samankaltaiset aivojen nollaajathan sielläkin ovat tästä vastuussa ja sitä on ihan hyvä vähän pohtia.

Ja tokihan minä löydän nykypainistakin paljon positiivisia asioita, mielestäni tuon niitä aina välillä esille viesteissänikin! Parhaista ajoista ollaan kuitenkin todella paljon jäljessä mainstreamissa ja se on kyllä seikka, jota en ainakaan itse hevin unohda. Samalla en todellakaan osaa nähdä paremman vaatimista vähissäkään määrin negatiivisena asiana, tapahtuu tämä sitten Amerikassa kääntämällä TV pois päältä tai sitten ihan kotoisen Suomemme nettifoorumeilla.

Wankien lainaama viesti on aika hassu ja siinä on kovin samaa ilmiötä, kuin hieman simppelimpien kavereiden elokuva-asiantuntijoita haukkuvissa kommenteissa. Enemmän asiaan perehtyneiden kriittisiä kommentteja ei aivan sisäistetä, koska aiheesta ei itse ymmärretä yhtä paljoa. Kovin suppeaa kommentointia muutenkin, tokihan niitä isoja ja vahvojakin painijoita, joita arvostetaan, löytyy, mutta eihän Big Show näille vedä vertoja kuin ehkä kokonsa puolesta. Nykypainista nimenomaan nopeimmin itseään toistavaksi käyviä kavereita. Akebono-matsi oli muuten minustakin ihan mielenkiintoinen ja toimiva idea.

Jack DiBiase kirjoitti:

What kirjoitti:
Ja olisiko tuossa viestin alkuosassa taas pientä ylianalysoinnin makua havaittavissa? Eihän tuo millään muotoa realistista ole, mutta jos tuolle linjalle lähdetään, niin voidaan painista kaivella esiin kymmeniä ellei satoja vastaavanlaisia epäkohtia.

Tuntuu, että tuosta "ylianalysoinnista" on viime aikoina tullut sinulle varsinainen peikko. Varsinkin kun tuossa enskan viestissä ei ollut mitään sen syvällisempää analysointia, vaan ihan pelkästään kayfaben näkökulmasta kirjoitettua pohdintaa. Itse en TNA:ta ole pitkiin aikoihin seurannut, mutta se että juuri edellisessä PPV:ssä mestaruudesta otellut painija yhtäkkiä randomisti kirjoitetaan ulos telkkarista, on kyllä pahemman laatuinen käsikirjoitusmoka. Tämä nyt on selvää ilman mitään "yli" -analysointiakin. Eikä tuossa mitenkään viitattu anglen realistisuuteen, vaan ainoastaan sen tyhmyyteen.

Näin on päässyt vissiinkin käymään. Tuossa vuoden alussa alkoi kaiken nähdyn pilkkominen pienin osiin ja atomeiksi kyrsiä, ja päätin että josko jatkossa vain nauttisi ohjelmasta, eikä vaivaisi itseään millään turhilla nyansseilla.

Enska on tuossa tuonut ilmi, kuinka pöljä RVD:n comeback oli, ja kuinka hitosti siinä oli epäkohtia. Ja niinhän siinä olikin, mutta itseäni eivät tuollaiset pikkuseikat vaivanneet. Mielestäni koko segmentti oli hyvä: RVD voitti, mutta Sting näytti silti bad assilta. Win-Win?

Joe-kuviosta myönsinkin, että eihän se ole mitään tarjonnut, mutta miksi takertua pieniin yksityiskohtiin, kuten siihen miksi ei ole ilmoitettu poliisille? Annetaan vielä viikko-pari aikaa, ja jos sen jälkeen Joe tulee takaisin "kuin-mitään-ei-olisi-tapahtunutkaan", niin tuomitaan sitten.

Rakkautta. :)

Enskan valittelut olivat keskustelua. Sitähän varten tämä palsta on tehty. Jos et What pidä moisesta keskustelusta, niin ei kannata valitella, jos ei kukaan keskustele painista. =)

Mitä on ylianalysointi? Miten se määritellään? Millaset ihmiset ylianalysoivat?

Täällä virallinen määrittelijä on What joka tuntuu tekevän niin aina kun joku huomaa jonkun selkeän epäloogisuuden jota ei huomaa ajattelematta asiaa edes hieman tarkemmin. Ja erityisesti silloin jos se ei vastaa hänen omaa mielipidettään. Eikös ylianalysointi ole juurikin se kyynisten ihmisten paininkatselun suola se hetki jolloin he saavat täyttymyksensä huomauttaessaan että Mizin pää oli hieman huonossa asennossa, että Morrisonin ääni tärisee hieman liian kuuluvasti, että Jeff Hardyn uskomaton loikka tikkaiden päälle ja siitä johtunut tikkaiden katkeaminen olivat täysin suunniteltuja ja tikkaatkin jo sahattu. Eikö se olekin ihanaa?

Vai oliko tuo sittenkään ylianalysointia. Ehkä meidän pitäisi kiinnittää huomiota jokaiseen epäloogiseen asiaan painissa niin pääsemme nauttimaan ylianalysoinnista oikein kunnolla. Miten hienoa se olisikaan? "Ei se voi tolleen hyökätä ton kimppuun toi toinenhan vois nostaa syytteen!", "Täähän on ihan epäloogisen näkönen liike miks se noin tekis?", "Toi powerslam on paljon kovemman näkönen liike kun useimmat finisherit." jne. jne. Vittu olis hienoo jos se menis noin.

Nuo esimerkit saattavat mennä ylianalysoinnin puolella. Toisaalta henkilökohtaisesti katson painia teknisenä suorituksena ja viihteenä. Molempien ollessa omalla tavallaan viihdyttäviä. Segmentit yms. menevät viihteenä ja paini katsotaan teknisten arvojen perusteella. Tai no ei pelkästään teknisenä painina vaan myös kehäpsykologian ja storylinen mukaan. Esimerkiksi toisenlainen ottelu sopii paremmin toisenlaiseen storylineen ja toinen toisenlaiseen. Jos meillä on täyttä vihaa oleva storyline niin pitäisi nähdä agressiivista brawlia eikä hienoa lukottelua. Toki tämäkin käy mutta se näyttää hieman tyhmältä että mennään vetämään jtn. ultimate grudge matsia ja sitten ottelu aloitetaan halailulla, headlockeilla ja test of strenghteillä. Se antaa todella kummallisen kuvan ottelijoista. "Minä aion puristaa hänet tajuttomaksi headlockilla. Ja sitten minä aion testata kumpi meistä on voimakkaampi. Samalla esittelemme akrobaattisuuttamme." Ei ei oikein toimi tuollainen ajattelumaailma.

Älkää nyt viekö Whatilta hänen loisteliasta defenssiään, joka käy tilanteeseen kuin tilanteeseen. "Olet periaatteessa oikeassa, mutta ylianalysoit, siispä minä olen oikeassa." Mitä tuohon muka voi sanoa vastaan? :lol:

harmaakarhu kirjoitti:
Älkää nyt viekö Whatilta hänen loisteliasta defenssiään, joka käy tilanteeseen kuin tilanteeseen. "Olet periaatteessa oikeassa, mutta ylianalysoit, siispä minä olen oikeassa." Mitä tuohon muka voi sanoa vastaan? :lol:

En minä sitä nyt ihan tuollakaan tavalla ajatellut.

Ongelma on minusta vain siinä, että kukin määrittelee ylianalysoinnin omalla tavallaan. Minulle se merkitsee huomion kiinnittämistä painiottelun tai segmentin kokonaisuuden kannalta epäolennaisiin asioihin ja niiden merkityksen suhteetonta paisuttelua. Esim. "Cena on paska painiin koska Attitude Adjustment on tosi tehottoman näköinen finisher!" Sinulle ylianalysointi taas tuntuu tarkoittavan päivänselviin epäkohtiin ja epäloogisuuksiin puuttumista.

harmaakarhu kirjoitti:
Ongelma on minusta vain siinä, että kukin määrittelee ylianalysoinnin omalla tavallaan. Minulle se merkitsee huomion kiinnittämistä painiottelun tai segmentin kokonaisuuden kannalta epäolennaisiin asioihin ja niiden merkityksen suhteetonta paisuttelua. Esim. "Cena on p**ka painiin koska Attitude Adjustment on tosi tehottoman näköinen finisher!" Sinulle ylianalysointi taas tuntuu tarkoittavan päivänselviin epäkohtiin ja epäloogisuuksiin puuttumista.

Niin, jokainenhan sen ylianalysoinnin rajan loppupeleissä omassa päässään vetää. Ehkä olen asiassa liian "höveli."

Hassu juttu on se, että suurin osa ajattelee ylianalysoinnin samalla tavalla kuin harmaakarhu tuossa ylempänä sen selitti, kun taas sinun "höveliä" tulkintaa ylianalysoinnista ei taida tukea yksikään muu fooruminkäyttäjä.

Pakko kysyä, että onko käsite nyt varmasti hallussa? Mitä analysointi on?

enska kirjoitti:
Pakko kysyä, että onko käsite nyt varmasti hallussa? Mitä analysointi on?

Tuo on jo itsessään niin korkealentoinen kysymys, että en edes yritä vastata tuohon.

Kuulostaa lähinnä joltain filosofian YO-kokeen esseekysymykseltä.

What kirjoitti:

enska kirjoitti:
Pakko kysyä, että onko käsite nyt varmasti hallussa? Mitä analysointi on?

Tuo on jo itsessään niin korkealentoinen kysymys, että en edes yritä vastata tuohon.

Kuulostaa lähinnä joltain filosofian YO-kokeen esseekysymykseltä.

Minä voin vastata. Analysointi on sitä, että erittelee tarkastelussa ollutta asiaa rikkomalla sen pienempiin rakenteellisiin osiin.

Cenan analysointi voisi sisältää:

Cenan ulkonäön
Cenan promotaidot
Cenan painitaidot
Cenan kyvyn toimia drawina

Cenan ylianalysointi voisi sisältää seuraavia argumentteja edellä mainituista asioista:

"Cenalla oli finni otsassa eilen! Ruma se on!"
"Cena sanoi virheellisesti 'I have beat you before', vaikka beat-sanan kolmas muoto on beaten! Ei se osaa promota!"
"Cena botchasi Attitude Adjustmentin kaksi vuotta sitten RAW'ssa! Paska painija!"
"Hoganin tähdittämää Wrestlemaniaa myytiin 5 miljoonaa, Cenan Maniaa vain 4,9 miljoonaa! Hogan > Cena!"

Olipas muuten pirun asialliset pikkupostaukset harmaakarhulta. Hatunnoston arvoiset suoritukset, joihin ei ole paljoa lisättävää.

Tosiaan, analysointi on sitä minkä takia tämä foorumi on olemassa, tarkemmin ottaen painiohjelmien analysoiminen. Jos täällä ei analysoitaisi mitenkään, mitä jäisi jäljelle? Pelkästään raportointia. Jostain syystä Whatille on vain tullut jonkinlainen anti-smark vaihe, missä kaikki kyseenalaistaminen on "ylianalysointia" ja muutenkin tuomittavaa.