Hyvä tovi takaperin joku nosti täällä foorumilla harmittomassa sivulauseessa esille ns. painin löytymisen veristä. Olisikohan siinä verrattu Randy Ortonia ja Kurt Anglea, luultavasti ei, mutta joka tapauksessa samalla periaatteella mentiin. Hieman pohtimaan saanut lausahdus palasi mieleen jälleen vilkaistessani WWE:n farmisarjana toimivan Florida Championship Wrestlingin sivustoja. Sen lisäksi, että nuo kaikki näyttävät aivan samoilta, muutamankymmenen painijan rosterista löytyy nopealla vilkaisulla ainakin yhdeksän varhaisempien vuosikymmenten tähtien jälkeläistä! Meneekös tämä nyt aivan oikein?
Maailman huipulle vaadittavien taitojen periytyminen on jo itsessään aika veikeä ajatus. Nopeastihan sitä olettaisi, että supertähtien kyvyt periytyisivät jo geeneissä ja vähintään kasvatuksen tuloksena päästäisiin samaan. WWE:n toiminnasta huolimatta näinhän ei kuitenkaan ole, totuus ei oikeastaan ole edes lähelläkään. Jokainen voi itsekin todeta tässä vaiheessa tämän simppelin faktan tutkimalla vaikkapa urheilulajeja, joissa menestys määräytyy suhteiden sijaan taitojen perusteella. Wayne Gretzkyn pojan jääkiekkoura kaatui jo juniori-iässä, Maradonan poika ei ikinä päässyt etenemään alasarjoista. Poikkeuksia tietysti löytyy, mutta kaksi maailmantähteä samassa perheessä alenevassa polvessa on harvinaisuus, joita lukuisista yrityksistä huolimatta saa etsiä kissojen ja koirien kanssa.
Joku saattaisikin pitää hieman hassuna, että WWE:n päärosterissa, painimaailman huipulla, on vanhojen tähtien poikia ja tyttäriä jo siinä määrin, että yksi käsi ei riitä ja lisää on tulossa siihen vauhtiin, että kohta eivät jalatkaan riitä. Voisiko olla mahdollista, että paini onkin suuri poikkeus lajien joukossa, menetämmekö miljoonia potentiaalisia supertähtiä joka kerta John Cenan masturboidessa? Mahdollisesti kyse on kuitenkin siitä, että Randy Ortonin sanoin paikka farmisarjoihin aukeaa yhdellä puhelulla, kunhan isukki vain on tuttu mies isolle pomolle.
Oikeastihan suurin osa tämän boardin käyttäjistä lienee hyvinkin tietoisia painia ammoisista ajoista vaivanneista piirteistä, jotka johtavat kuin itsestään kavereiden ja sukulaisten suosimiseen. Greg Gagne ei ole erityisen hehkeässä asemassa vanhempien harrastajien parissa ja Flairin ja Hoganin poikien uroteot lienevät jokaisen tiedossa. Laji on kuitenkin vuosien varrella kehittynyt monessa suhteessa fiksummaksi kuin aikoinaan, jopa siinä määrin, että voisi pitää täysin loogisena myöskin suhteilla etenemisen katoamista kuvioista. WWE:n kohdalla loogisuus kuitenkaan harvoin pätee. Rosteri on jo pullollaan miehiä, joilta ei löydy sen enempää karismaa kuin taitojakaan.
FCW:ssä odottaa reilu satsi samanlaisia miehiä. Firma tuskailee jo nyt uusien tähtien luomisen parissa, mutta tulevaisuuden tähtien kasvattamiseen tarkoitettu laitos täytetään painiin vaadittavien taitojensa osoittaneiden kavereiden sijasta pomon tuttujen lapsilla. Jos FCW:n kehitystahti jatkuu samana, saamme todistaa jo vuoden lopulla farmisarjaa, jonka rosterista puolet koostuu miehistä varsin tutuilla sukunimillä. Tässäkö on painin pääsarjan tulevaisuus? Toivon päivä päivältä enemmän, että TNA saisi bookkaukseensa jotain järkeä.
Keskustelkaa.
Maailman huipulle vaadittavien taitojen periytyminen on jo itsessään aika veikeä ajatus. Nopeastihan sitä olettaisi, että supertähtien kyvyt periytyisivät jo geeneissä ja vähintään kasvatuksen tuloksena päästäisiin samaan. WWE:n toiminnasta huolimatta näinhän ei kuitenkaan ole, totuus ei oikeastaan ole edes lähelläkään. Jokainen voi itsekin todeta tässä vaiheessa tämän simppelin faktan tutkimalla vaikkapa urheilulajeja, joissa menestys määräytyy suhteiden sijaan taitojen perusteella. Wayne Gretzkyn pojan jääkiekkoura kaatui jo juniori-iässä, Maradonan poika ei ikinä päässyt etenemään alasarjoista. Poikkeuksia tietysti löytyy, mutta kaksi maailmantähteä samassa perheessä alenevassa polvessa on harvinaisuus, joita lukuisista yrityksistä huolimatta saa etsiä kissojen ja koirien kanssa.
Joku saattaisikin pitää hieman hassuna, että WWE:n päärosterissa, painimaailman huipulla, on vanhojen tähtien poikia ja tyttäriä jo siinä määrin, että yksi käsi ei riitä ja lisää on tulossa siihen vauhtiin, että kohta eivät jalatkaan riitä. Voisiko olla mahdollista, että paini onkin suuri poikkeus lajien joukossa, menetämmekö miljoonia potentiaalisia supertähtiä joka kerta John Cenan masturboidessa? Mahdollisesti kyse on kuitenkin siitä, että Randy Ortonin sanoin paikka farmisarjoihin aukeaa yhdellä puhelulla, kunhan isukki vain on tuttu mies isolle pomolle.
Oikeastihan suurin osa tämän boardin käyttäjistä lienee hyvinkin tietoisia painia ammoisista ajoista vaivanneista piirteistä, jotka johtavat kuin itsestään kavereiden ja sukulaisten suosimiseen. Greg Gagne ei ole erityisen hehkeässä asemassa vanhempien harrastajien parissa ja Flairin ja Hoganin poikien uroteot lienevät jokaisen tiedossa. Laji on kuitenkin vuosien varrella kehittynyt monessa suhteessa fiksummaksi kuin aikoinaan, jopa siinä määrin, että voisi pitää täysin loogisena myöskin suhteilla etenemisen katoamista kuvioista. WWE:n kohdalla loogisuus kuitenkaan harvoin pätee. Rosteri on jo pullollaan miehiä, joilta ei löydy sen enempää karismaa kuin taitojakaan.
FCW:ssä odottaa reilu satsi samanlaisia miehiä. Firma tuskailee jo nyt uusien tähtien luomisen parissa, mutta tulevaisuuden tähtien kasvattamiseen tarkoitettu laitos täytetään painiin vaadittavien taitojensa osoittaneiden kavereiden sijasta pomon tuttujen lapsilla. Jos FCW:n kehitystahti jatkuu samana, saamme todistaa jo vuoden lopulla farmisarjaa, jonka rosterista puolet koostuu miehistä varsin tutuilla sukunimillä. Tässäkö on painin pääsarjan tulevaisuus? Toivon päivä päivältä enemmän, että TNA saisi bookkaukseensa jotain järkeä.
Keskustelkaa.