No niin pojat - lopetin kuulopuheille itkemisen, otin kapulan kauniiseen käteen ja pelasin peliä. Kaveri, jonka edellinen WWE-peli oli SvR07 (meikän 06) oli hairahtanut tämän ostamaan, ja pääsin sitten tuotetta testaamaan.
Ensihuomio oli mukavan laaja roster. Toki hieman huvitusta herätti kun valikossa soi Drew McIntyren musiikki, mutta itse pelistä skottia ei löytynyt. No, ehkäpä jossain "JOBBERZ"-DLC:ssä...
Pitkä aika oli minulla edellisen WWE-pelin pelaamisesta (kokeillut joskus kaverin SvR07:ää), mutta aika nopeasti vanhat metkut muistuivat mieleen. Jonkin verran pelimekaniikka oli muuttunut, mutta suurin epämukavuustekijä tuntui olevan se, että näppäimet olivat ihan eri paikoissa kuin kuusi vuotta sitten. No, kai tuotakin voivat THQ:n kokouksissa ylistää suureksi uudistukseksi...
Ottelimme useita fourway-otteluita, koska alkuviikon treenannut kaveri olisi ownannut minut täysin singlesissä. Kohteena olevan vastustajan vaihtaminen osoittautui tuskalliseksi: automaattisesti homma meni vähän miten sattuu, manuaalisesti L3:n painelu oli äärettömän kankeaa. Jos vaikka oikealla tatilla olisi voinut osoittaa suunnan jonne haluaa hyökätä? Tekoäly ei ollut mainittavasti vuosien varrella parantunut: koneen hallinnoimilla hahmoilla ei ollut mikään kiire keskeyttämään selätyksiä. Ei sillä, että se olisi itseltäkään mitenkään nopeasti ja sulavasti onnistunut... Todella turhauttavaksi seikaksi nousi se, että a) liikkeet ovat edelleen samoja vanhoja animaatioita b) omia liikkeitä ei voi keskeyttää. Toisin sanoen nelinottelu päättyi siihen, kun ottelija X aloitti ikuisuuden kestävän liikeanimaation, ja ottelija Y käytti tilaisuuden hyväkseen pinnaamalla Z:n. Huoh.
"Uusi" selätyssysteemi on täysin järjetön - eiväthän ihmispelaajien matsit lopu enää koskaan piniin.
Ymmärrän että tällä on haluttu tuoda odottamattomien kick-outtien draamaa, mutta ei oikein toimi, kun selätyksestä pääsee
aina irti. I Quitin minipeli oli taas täysi vastakohta: epäinhimillistä vauhtia alusta saakka liikkunutta laatikkoa oli mahdotonta pysäyttää oikeassa kohdassa, ja Kanen (2D-hiukset = 2012 btw) ja Mankindin brutaali ottelu päättyi parin arm dragin jälkeen. Tuohon varmaan oppisi ottamaan oikean ennakon harjoittelun kautta, mutta jos se vauhti olisi vaikka kiihtynyt sillä tavalla, että alussa on turha yrittää ratkaisua, ja vasta puolen tunnin mätön jälkeen vauhti on silmät sulattavaa? Parhaaksi systeemiksi osottautuivat vanhat kunnon näpytys vs. näpytys -submmisionit, tosin niissä olen aina hävinnyt muksuna enemmän track & fieldiä pelanneelle toverille.
Elimination Chamber oli edelleen ihan hauska matsimuoto. Ottelussamme oli 5 standardipainijaa ja yksi CAW (Devon !!). Arvatkaapa mitä tapahtui, kun kaikki kuusi ottelijaa olivat kehässä? Hillitön lagi. Kun lokaalimoninpelin lagista oli jotenkin päässyt yli, päätin kurmoottaa vastustajaa Lesnarin murhaavalla Kimuralla, kiitos pin-systeemin myötä turhaksi muuttuneen F5:n. Pettymyksekseni huomasin, ettei Bork Laserilla edes ollut murhaavaa käsilukkoa arsenaalissaan. Mutta ei hätää, kaverini tiesi kertoa - Kimura on tulossa DLC-paketissa. Nyt. v***u. Oikeasti.
WWE '13:n ylivoimaisesti suurin ongelma löytyy sen koko pelattavuuden perusfilosofiasta. Se on liian hidastempoinen ollakseen wanhojen SmackDownien kaltainen balls to the walls -ADHD-spektaakkeli, mutta liian yksinkertainen ja yksitoikkoinen ollakseen peli, johon upottaisi kymmeniä tunteja harjoittelua. Ajoittain nakuttaessani henkeni edestä submissioneiden kourissa peli herätti alkukantaisia taistelun ja riemun huutoja, mutta enimmäkseen pelaaminen oli vain... tylsää. Tunnin sessio riitti paremmin kuin hyvin, ja ei tuosta nyt kyllä sellainen fiilis jäänyt, että voi kun pääsisi pian taas uudestaan. Aikalailla sellainen peli kuin siis odotinkin.
5/10