Foorumiarkisto

← Diaryt

Hardy Girlzien Fanfiction!

kuva

Nyt laitamme tänne vähän erilaista.

Aluksi tarinamme voi tuntua Hardy Boyz -pohjaiselta, mutta muuttuu kyllä tarinan edetessä. Myös tarina ns. järkevöityy.
Mä olen pää-lähettäjä ja M.H.girl lupautui olemaan sivu äänenä.
Kuitenkin, me molemmat olemme suunnitelleet tarinan.

(VAROITUS! Voi olla todella omaperäinen! Älkää ottako todesta.)

Jos teille tulee ehdotuksia tähän meidän *pieneen* tarinaamme, lähettäkää mulle tai M.H.girlille yv:tä. Seuraavat tyypit ovat kuitenkin jo aikalailla suunniteltuja. He ovat Hardy Boyz, Lita ja Edge.

Tarinamme hahmot
Matt Hardy
Jeff Hardy
Lita
Edge
Christian
Trish
Stacy K.
Victoria
Chris Jericho
Eugene
Orton
Batista
Triple H
Ric Flair
The Hurricane
Chuck Palumbo
Test


Kuski: Mortimer "Deepeye" Desgere


Pimeydessä
(alkup.nimi: Inside the Darkness)

Tekijät: M.H.girl ja J.H.girl


Ilta oli jo saapumassa paikalliselle bussiasemalle. WWE'n RAW rosteri oli valmistautumassa lähtöön seuraavan house show paikkaan. Mortimer, jota kutsuttiin nimellä Deepeye, oli passittamassa painjoita bussiin.
Matt oli odottelemassa Jeffiä, kunnes yhtäkkiä joku tuuppasi häntä.
"Missä Jeff viipuu?!"
"Hänen pitäisi pian tulla..." sanoi Matt Triple H'lle, joka oli närkästynyt odottamaan.
Samassa he kuulivat moottorin äänen ja näkivät Jeffin, joka oli tulossa mönkijällään kohti heitä.
"Päätit siis ottaa mönkijäsi mukaan, vai kuinka?" kysyi Matt Jeffiltä kädet puuskassa.
"En mä muuten, mutta mun auton avaimet olivat hukassa ja kun mä löysin ne huomasin että autossa ei ollut bensaa, eikä liioin moottoripyörässäkään..."
"Okay, Okay!! Uskotaan, uskotaan!!! Miten meinaat kuskata sen paikan päälle, joka on kaukana?!"
"Isä sanoi tulevansa hakemaan sen. Hänen pitäisi pian olla täällä." sanoi Jeff huolettomana.
"Hei te kaksi! Meillä ei ole aikaa odotelle kunnes teidän isänne raahautuu tänne!!" ärähti Triple H.
"Joo, joo! Me tullaan!" ärähti Matt takaisin.
"Entäs tuo!" huudahti Jeff viittoen maasturiaan.
"Kiinnitä se... johonkin!" sanoi Matt ja lähti Triple H'n kanssa bussiin.
Hetken kuluttua Jeff viimein tuli bussiin itsekin, kuitenkin läpi märkänä. Pihalla oli sillä aikaa alkanut satamaan kaatamalla.
"No, mitä sä teit sille?" kysyi Matt, joka istui Litan vieressä.
Jeff istahti heidän taakseen.
"Katsokaa ulos..." sanoi Jeff katsoen ulos leveä hymy huulillaan.
Matt, Lita ja muut jotka istuivat samalla puolella, katsoivat ulos ja kaikkien suut loksahtivat auki. Jeff oli todellakin kiinnittänyt mönkijänsä lyhtypylvääseen mukanaan tuomillaan ketjuilla.
"Oletko varma, ettei olisi unohtunut mitään ketjuja laittamatta?" kysyi Lita vitsaillen.
Jeff alkoi tarkastaan, ettei olisi mitään jäänyt.
"Tämä jäi!"
"Ei voi olla totta!" kiljaisi Trish.
"Kiitos! Tämä kuuluukin sitten mulle!" sanoi Matt ja sieppasi nopeasti ketjun Jeffin kädestä.
"Ketjuni...!" huudahti Jeff.
Stacy huokaisi syvään yhdessä muitten kanssa.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Parisen tuntia oli kulunut matkasta ja sää oli muuttunut sietämättömäksi ja bussissa oli hirveä hälinä.
Jeff yritti saada ketjua Matt’iltä, joka jutteli rauhassa Litan kanssa pidellen tiukasti kiinni ketjusta.
Christian ja Batista istuivat vierekkäin ja Batista oli nukahtanut. Christianille oli tullut veski hätä, mutta hän tiesi ettei Batistaa sopisi herättää. Hänen kuitenkin piti päästä veskiin, joten yrittämään Batistan ohi.
Kuitenkin, juuri silloin kun Christian oli saanut ensimmäisen jalkansa Batistan jalkojen yli, Batista säpsähti hereille!
"Minä tässä taas Christian! Hei! Olis vähän kiireellistä asiaa ve-"
Samassa Christian lensi nuolena bussin lattialle.
"Niin varmaan!" ärjyi Batista.
"-skiin. Auts!!!"
Jericho ja Hurricane olivat joutuneet tappeluun toistensa kanssa.
"Mä pystyn pelastamaan ihmisiä kymmenen kertaa enemmän kuin sä!" huusi Hurricane.
"Luuletko sä että mä välitän, tuollaisen viherpeikoin ininästä! Mä oon kingi!"
Toisaalla Flair jakeli viisauksiaan toisille, koska on porukan vanhin.
Samassa ryshäti! Ja useat lensivät paikoiltansa. Kesti muutama minuutti kunnes he tajusivat mitä oli tapahtunut.
"Mitä tapahtui?" kysyi Chuck noustessaan ylös.
"Iiiiiik!!!!" kiljaisi Victoria ja pyörtyi.
Hän oli huomannut, että Deepeye oli saanut vakavia vammoja.
Edge lähestyi Deepeye'ta ja yritti saada selville oliko hän elossa.
"Hän... on... kuollut!"
"Kuinka pääsemme ulos täältä? Ovi on jumittunut." kysyi Test yrittäen avata ovea.
"Kokeilisimmeko tuosta ovesta?" sanoi Orton viisastellen.
Victoria tuli sillä välin tajuihinsa.
Triple H otti hätä-vasaran ja rikkoi ikkunan.
Ulkona satoi vielä ja siellä oli synkkää. Bussi oli ajanut suoraan metsikköön ja jysähtänyt puuhun. Koko puskuri ja moottori osa oli työntynyt sisään puun kohdalta.
"Mitäs nyt?"Ei me tännekkään voida jäädä." sanoi Chuck.
"Etsitään vaikka sateen suoja." sanoi Flair.
"Toimiiko kenenkään kännykkä? Mun nimittäin ei." kysyi Edge, jonka kännykkä oli kastunut käyttökelvottomaksi.
Kaikki joilla oli kännykkä mukana, katselivat niitä.
"Trimpsu? Mulla ei kännykkä." sanoi Eugene Triple H'lle, joka mulkaisi häntä.
Triple H'n kännykkä oli kokenut kovia ja sillä ei enää voinut soitta tai tehdä yhtään mitään.
"Saat sen." sanoi Triple H ja antoi rikkinäisen kännykkänsä Eugenelle.
"Kiitos!!!! Kiitti, kiitti, kiitti...."
"Mä löysin kartanon! Se on n. puolen kilsan päässä!" huudahti Christian pensaikosta.
Christian oli lähtenyt katselemaan paikkaa missä he nyt olivat ja oli samalla löytänyt vanhan kartanon.
"Lähdemme sinne. Ovatko kaikki paikalla?" kysyi Flair.
Kaikki kokoontuivat, mutta kaikki eivät olleetkaan paikalla.
"Missä naiset ovat?" kysyi Jericho.
"Täällä!" huikki Lita Matt'in ja Jeffin takaa.
"Entäs muut?"
Kaikki katselivat ympärilleen, mutteivät nähneet heitä.
"He ovat varmasti jo kartanossa, koska näin heidän seuraavan minua." sanoi Christian.
"Nyt kun kaikki on koossa, lähdetään!"

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Kartano oli vanhan aikainen ja se näytti, ettei sitä oltu kunnostettu pitkään aikaan, mutta huonosta kunnostaan huolimatta se näytti suorastaan karmaisevan kauniilta.
"He eivät ole täällä!" huudahti Test.
"He ovat varmaan jo sisällä, kun kerran ovi on auki." sanoi Hurricane.
Matt, Jeff ja Lita olivat jo ovella. He astuivat sisään ja muut pian heidän perässään.
Sali oli valtaisa. Valtavat kierrerappuset veivät ylös, joidenka välissä oli suurehko ovi, joka vei jonnekkin tuntemattomaan.
"Onko täällä ketään?!" huudahti Orton, muttei saanut vastausta.
"Stacy!!!" Test kutsui, muttei hänkään saanut vastausta.
"Pitäisiköhän meidän jakautua kahteen ryhmään etsimään heitä?" kysyi Chuck
"Se on hyvä ajatus!" totesi Matt ja muut näyttivät olevan samaa mieltä.
Lita hypähti saman tien Matt'in syliin.
"Mä tulen sun kanssa!"
He jakautuivat seuraavasti:

Ryhmä 1: Matt, Jeff, Lita, Edge, Test, Chuck, Jericho ja Christian

Ryhmä 2: Orton, Batista, Triple H, Flair, Eugene ja Hurricane

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Tulee jatkumaan.... Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita.
Jatkuu. Kiitos kaikille vastanneille, oli mukavaa kuulla että piditte. Toivottavasti pidätte tästäkin pätkästä. Toivomme kuitenkin lisää kommentteja. Kaikki negatiivinen, positiivinen ja parannus ehdotukset käyvät.
Kuitenkin, jos haluatte vaikuttaa tarinaan, laittakaa joko mulle tai M.H.girl'ille yv:tä. Mutta Matt, Jeff, Lita ja Edge ovat jo melkolailla suunniteltuja tyyppejä, ettei niitten kommelluksiin voi puuttua kovin.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

"Ketkä menevät tuonne yläkertaan ja ketkä tuosta ovesta?" kysyi Jericho katsellen vaihtoehtoja.
"Mä en kyllä jaksa kavuta noita rappusia!" sanoi Test.
"Luuletko sä että mä jaksaisin?! Niitä on ainakin n. 200, voi olla jopa enemmän!!" tiuskaisi Orton.
Sillä välin Hurricane oli aloittanut rappusten kapuamisen.
"Tulkaa jo! naisväki odottaa pelastusta!"
"Hei! Mitä sinä siellä teet?! Ei me mitään vielä päätetty!" huusi Batista Hurricanelle, joka vähät välitti hänestä.
"Asia on sitten selvä. Te menette ylös." sanoi Edge.
"Hei! Ei me mitään päätetty!" väitti vastaan Orton.
"Tuo ei kylläkään ole meidän porukastamme..." totesi Chuck ja viittasi rappusia ylös kapuavaa Hurricanea.
"Okay!!! Me menemme sitten!!" ärjäisi Triple H ja alkoi kavuta itsekin rappusia ylös ja muut seurasivat pian perässä myös hyvin närkästyneinä.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Tuolloin Jeff oli mennyt tutkimaan ovea, joka oli iso, puinen ja oudonnäköinen. Hän ei kuitenkaan ollut vielä saanut sitä auki.
"Se on lukossa!" sanoi Jeff yrittäen ovea auki.
"Annas kuin mä kokeilen." sanoi Lita ja tarttui oven kahvaan.
"Hei, miten siellä menee?!!" huusi Christian, muttei saanut vastausta.
"Huhuu!! Eikö jalka nouse?!" huudahti Christian ivallisemmin.
"Hiljaa, sinä maanmatonen!!!" huusi Batista ylhäältä närkästyneenä.
"CHRISTIAN!!!" huusivat muut Christianin ryhmäläiset.
"Mitä minä tein?" kysyi Christian viattoman näköisenä.
Lita yritti uudelleen avata ovea ja tällä kertaa ovi ryskähti auki.
"Mi-mi-miten sä ton teit?" Kysyi Jeff ihmetellen yhdessä mutten kanssa.
Lita vain kohautti olkiaan, koska oli yhtä ihmeissään kuin muutkin.
He astuivat tämän jälkeen sisälle. Oven toisella puolella oli pyöreä huone josta johti monia käytäviä tuntemattomaan.
"Minkä me näistä valitsemme?" kysyi Matt rapsuttaen päätänsä.
"Voitaisiin taas jakautua. Koska käytäviä näyttäisi olevan neljä ja meitä kahdeksan. Pari käytävää kohden onnistuisi." totesi Edge.
"Stacy!!" huusi Test, mutta sai vain kaiun vastaukseksi.
"Järkeen käypä idea." sanoi Jericho muitten yhtyessä häneen.
Lita oli jo liimautunut kiinni Matt'iin.
"Ja-has, yksi pari on näemmä jo syntynyt. Mä voin lähtee Edgen kanssa." sanoi Jeff ja siirtyi lähemmäksi Edgeä.
Myös Chuck ja Test kävelivät toistensa luo.
"Aijaa! Mäkö joudun tuon maanmatosen kanssa." sanoi Jericho pettyneenä.
"Meistä tulee hyvä pari!" sanoi Christian ja läimäytti Jerichoa selkään.
"Ei ainakaan viime kokemuksen perusteella!"
Kun parit olivat valittu, he jakautuivat eri käytäviin.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Ryhmä 2

"Näkyykö jo huippu, Viherpeikko?!" kysyi Batista.
Hurricane, joka oli selvästi edellä heitä, katsoi heihin ja tuli alemmas heidän luokseen.
"Kyllä olemme! Huippu on ihan lähellä."
"Viimein! Mä pääsen kauemmaksi tästä Eugenesta!" sanoi Triple H helpottuneena.
Päästyään viimein rappuset ylös, he tunsivat itsensä enemmän tai vähemmän läkähtyneiksi.
"Mä tahtoa jätsii! Jätskii... Jätskii..." inusi Eugene.
"Voi herran pieksut! Miksei Regal voinut lähteä mukaan!" sanoi Triple H kauhuissaan, "Sä sait jo sen kännykän, eikö se riitä?"
"Mutta se ei ole jätski!"
"Mene nyt sen kanssa etsimään täältä jostakin se peepevin keittiö ja toivo että siellä on sitä jäätelöä!" sanoi Flair.
"Miksi minä?!"
"Koska se roikkuu sinussa." Sanoi Flair ja istui rappusille muitten kanssa, "Me odotamme teitä sillä aikaa täällä."
"Okay!!! Mennään sitten! Tule!" sanoi Triple H ja lähti kävelemään kohti lähimmäistä ovea Eugene perässään.
"Jee, jätskii!!!" iloitsi Eugene.
Hetken päästä tästä...
"Lähtikö Hurricane heidän mukanaan?" kysyi Orton.
Muut vilkaisivat häneen...

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Matt ja Lita olivat kävelleet jo hetken aikaa, eivätkä olleet löytäneet muuta kuin makuuhuoneita.
"Onpas täällä makuu huoneita." totesi Matt sulkiessaan yhden monista ovista.
"Niin todellakin on." totesi myös Lita.
"Tämä ei taida olla mikään kartano, vai mitä Lita?" kysyi Matt, mutta Lita ei vastannukkaan.
"Lita?..." kysyi Matt kääntyessään.
Käännyttyään hän näki vain tyhjän käytävän.
"Lita?!" kysyi Matt uudestaan saamatta vastausta.
Oli pitkä hiljaisuus...
"LITAAAA!!!" huusi Matt kurkkusuorana ja alkoi käydä uudestaan läpi huoneita.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

"AAAAA!!!"
"Kuulitko tuon?" kysyi Test.
"Se on varmaan Matt, joka leikkii Version One'a." sanoi Chuck, "Ei sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu, kun Lita on hänen mukanaan."
"Mutta se kuulosti siltä, että jotain olisi tapahtunut..."

"TAAAAA!!!" kuului ääni uudestaan.

"Pitäisikö kääntyä takaisin ja katsoa mitä siellä tapahtuu?"
He huomasivat olevansa käytävän päässä, joten he kääntyivät takaisin.
Tultuaan takaisin pyöreään huoneeseen, he törmäsivät Matt'iin. Hän oli erittäin hätääntynyt.
"Litaaa!!!" kutsui Matt hädissään.
"Mikä hätänä?" kysyi Chuck.
"Lita on kadonnut!!!" huusi Matt.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

"Tule jo, Jeff!!" huusi Edge turhautuneena.
Jeff oli löytänyt mielenkiintoisen taulun ja jäänyt tutkimaan sitä.
"Sä olet tutkinut sitä jo ihan tarpeeksi!"
"Joo, joo!! Pieni hetki...!" Sanoi Jeff takaisin.
"Okay, mä menen sitten!" sanoi Edge ja käveli tiehensä.
Pian Jeff huomasi olevansa yksin ja lähti Edgen perään. Jeff juoksi hetken aikaa olettaen törmäävänsä pian Edgeen, muttei törmännytkään.
"Edge, nyt ei ole aikaa kuurupiiloille! Muut varmaan odottavat jo." sanoi Jeff saamatta vastausta.
"Edge?"

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Siinä oli jatko. Toivomme edelleen kommentteja. Ja kiitos jokaiselle, joka lähettää.
Taas kerrankin jatkoa. Kiitos kaikille palautteen lähettäjille ja nyt olemme korjanneet *pienet* virheemme tekstissä. Kirjoitan tämän aika myöhään illalla, eli varautukaa seuraavissa kappaleissa pieniin virheisiin ennen kuin korjaamme ne.

Nyt tarinaan…

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Kaikki Ryhmä 1 jäsenet olivat tulleet takaisin pyöreään huoneeseen, paitsi Jeff joka oli vielä jossain. Ilmapiiri oli jokseenkin sekava.
”Kaikki on menetetty! Ensin tyttöystävä ja sitten vielä veljeni!!” sanoi Matt epätoivoissaan.
”Kyllä me heidät löydämme vielä, se on varma.” sanoi Chuck rauhoittaen murtunutta Matt’iä.
”Muuten, satuitko näkemään Stacyä kun sielläpäin kuljit?” kysyi Test Matt’iltä, joka kääntyi äkäisen näköisenä Testiin.
”No en nähnyt sun Stacyä! Jätä minut rauhaan!!” huudahti Matt siirtyessään kauemmas Testistä.
Hän käveli vanhan tuolin luo ja istui tähän. Niin kuin ei pahemmin voisi mennä, itse tuolikin hajosi.
”Vielä tämäkin!!!” sanoi Matt turhautuneena ja alkoi mököttää.
Tällä välin, Jeff oli palannut ja jäänyt seuraamaan tilannetta. Jeff käveli mököttävän Matt’in luo.
”Älä mökötä, veliseni. Et sä musta pääse noin nopeasti eroon…mut-”
”JEFF!!! Luulin että menetin sinutkin!” huudahti iloisesti Matt ja halasi veljellisesti Jeffiä.
”Joo, irti… Irti!” Matt pääsi irti, ”Köh!...Köh! Mitä sinä horiset? Missä on Lita? Sitten vielä että Edge on kadonnut savuna ilmaan.” sanoi Jeff Matt’ille.
”Mitä?!!!” huudahtivat kaikki yhteen ääneen.
”Niin, se katosi vain. Missä on Lita?!”
Matt’in kasvot muuttuivat surulliseksi.
”Hän… on… KADONNUT!”
”Nyt mä tiedän mistä tuuli puhaltaa.” sanoi Jeff.
Jericho oli mahdollisimman sivussa tästä. Hän ei kestänyt katsella tällaista sekoa touhua.
”Voi tuota veljellistä rakkautta…” sanoi Jericho pyöritellen päätänsä.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Ryhmä 2
Triple H ja Eugene

He olivat kierrelleet jo hetken aikaa, eivätkä olleet nähneet yhtäkään keittiötä.
”Jätskiii… Jätskiiii…!”
”Sulje ny se sun leipäläpesi jo!!!” ärjäisi Triple H.
”Mutta minä tahtoa!” inisi Eugene.
Triple H oli jo kuunnellut tätä jonkin aikaa ja suoraan sanotusti oli rasittunut tästä.
Triple H oli viittä vaille nirhata Eugenen, kunnes hän avasi edessään olevan oven.
Hänen suunsa loksahti auki nähdessään pöydät nuokkuen ruokaa ja etenkin jäätelöä!
”Jippiiiiii!!! Jätskiiii!!!” huudahti Eugene.
”Tämä on mahdotonta! Näenkö unta?!” ihmetteli Triple H.
Eugene laukkasi ensimmäisen jäätelö vuoren luo ja alkoi ahmia sitä. Katsellen Eugenen mahdotonta ahmimista, oudolla tavalla hänellekin tuli nälkä. Triple H alkoi syödä, muttei edes ajatellut jäätelöä.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Flair ja Orton istuivat rappusilla, mutta Batista oli alkanut kävellä edestakaisin kyllästyneenä odottamaan.
”Tulisivat jo! Alan kyllästyä täällä kököttämiseen! Mä haluan toimintaa!!!”
Yhtäkkiä alkoi kuulua rytinää ja pauketta. Hurricane laukkasi paikalle huutaen ”Mä osaan lentää!!!! Mä osaan!!!”
Kaikki katsoivat häntä kummeksuen, koska jotakin hänen käytöksessään oli outoa. Ennen kuin he edes tajusivat, Hurricane hyppäsi rappusten kaiteen ylitse jatkaen huutoaan.
Onneksi, Batista oli lähellä ja kerkesi nappaamaan Hurricanen lakana viitasta.
”Joo, sä varmaan osaat, mutta on myös varmaan että tiput kuin kivi!” sanoi Batista pidellen Hurricanea viitasta kiinni.
”Sähän halusit toimintaa…” sanoi ivallisesti Orton.
”Joo, vähän toisenlaista. EN ruumiita! Tuleppas Viherpeikko tän-” sanoi Batista, mutta huomasikin jotain outoa Hurricanen niskassa.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Lita oli seurannut jotain joka muistutti Hurricanea. Lita tiesi Hurricanen olevan ylhäällä, mutta mitä hän teki täällä alhaalla. Lita oli seurannut tätä ilmiötä hetkisen, kunnes hän yhtäkkiä tunsi kovan iskun takaraivossaan ja samassa Lita vaipui pimeyteen.
Lita ei tiennyt kuinka kauan oli ollut tajuton, kun hän viimein heräsi kylmältä lattialta, eri huoneessa.
Hän tunsi itsensä erilaiseksi ja jotenkin voimakkaammaksi. Hänen päätään särki kuin viimeistä päivää ja noustessaan hänen piti ottaa tukea seinästä.
Lita ei tiennyt missä oli ja huone oli niin pimeä, ettei siellä nähnyt mitään. Tarpeeksi etsittyään hän löysi viimein oven kahvan ja astui ulos käytävään.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Edge joka oli lähtenyt kävelemään. Hän luuli olevansa menossa takaisin muitten luo, muttei ollutkaan. Hän oli myös kierrellyt läpi koko paikan, mutta jotenkin oli saapunut aina samaan paikkaan. Yhtäkkiä outo valo ilmiö alkoi lähestyä Edgeä. Hän jäi tuijottamaan sitä lumoutuneena ja samassa koko paikka räjähti kirkkaaseen valoon ja se oli viimein asia mitä Edge näki ennen pyörtymistään.
Hän ei tiennyt missä tai mitä oli tapahtunut kun hän heräsi viimein. Edge tunsi itsensä hyvin heikoksi. Hän alkoi etsiä huoneesta valon katkaisinta, että olisi saanut valoa huoneeseen.
Aikansa etsittyään hän viimein löysi.
KLICK!
Huone oli iso ja sen perällä oli iso peili. Edge ei kuitenkaan nähnyt itseänsä. Hän alkoi lähentyä peiliä ihmeissään ja tullessaan lähelle peiliä hän tutkaili itseään.
”Mulla ei ollut viimeksi kyllä näitä... ” totesi Edge katsoen itseänsä.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Siinä se nyt taas oli. Toivottavasti piditte ja kommentoida saa.
Saimme viimein valmiiksi seuraavan pätkän toivottavasti pidätte myös tästä. Hyviä lukuhetkiä!

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Ryhmä 1

Ryhmä oli poistunut pyöreästä huoneesta ja palannut aulaan. Sade oli jo lakannut ulkona, eikä enää kuulunut sateen pauketta. Kuunvalo oli alkanut paistaa sisälle paljastaen hieman sivussa olevan oven.
”Tuolla on ovi! Mitenkä se tuohon ilmestyi? Ei sitä tuossa ennen ollut!” hämmästyi Jericho.
”Olisikohan kuunvalo sen paljastanut?” sanoi Christian piruillen.
Jericho katsoi häneen vihaisesti.
”Eikö sitten näin ole?”
Jericho tuhahti hänelle ja käveli pois.
”No, menemmekö me vai emme? Vai jäämmekö leikkimään ääliöitä ja piirileikkejä?” kysyi vihaisesti Test.
Matt oli mennyt istumaan rappusille ja Jeff puolestaan oli rättiväsynyt, koska oli yrittänyt saada Matt’in kävelemään ripeämmin.
”Hei! Voisiko joku tulla auttamaan tämän mun iso veikan kanssa?” kysyi Jeff.
Muut katsahtivat häneen.
”Ei tällä kerralla Jeff. Hoida itse veljesi.”

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Batista veti Hurricanen takaisin ylös.
”Tulkaas katsomaan mitä Viherpeikolla on niskassa.” sanoi Batista viittoen Flairia ja Ortonia tulemaan.
”Tullaan…” sanoi Flair nousten ylös.
Hurricanen niskassa oli jonkinlainen piiri, joka sattumalta vilkkui vihreätä valoa.
”Mikä ihme tuo on?# kysyi Orton ihmeissään.
Orton kurkotti kätensä ottaakseen piirin irti. Ensin piiri ei meinannut lähteä irti ja Hurricane alkoi valittaa kivusta, mutta Orton ei välittänyt ja viimein piiri lähti irti.
”Batista… Flair… Orton? Mähän olin äsken tuolla… tuolla… missä nyt olinkaan… Miksi sinä pidät minusta kiinni?” hämmästeli Hurricane.
Batista päästi Hurricanesta irti.
”Yksi yrittää väkisin lentää, vaikka ei oikeasti osaakaan!”

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Edge oli enemmän tai vähemmän kummissaan ulkonäkönsä vuoksi. Hän ei voinut uskoa silmiään, koska se oli mahdotonta ja aivan älytöntä!
”Näenkö unta? Tämä on älytöntä, ei tämä voi…” kysyi Edge itseltään ja nipisti itseään, mutta ei tapahtunut mitään.
”Kiinnostavaa… erittäin kiinnostavaa…!”
Edge katsoi hiuksiaan. Ne eivät olleet vaaleat vaan PUNAISET!
”Hetkinen! Nämä eivät ole mun, mutta… mutta… mutta…mutta… mutta…” hätääntyi Edge.
”Nämä vaatteetkaan eivät ole minun, vaan… Onkohan mulla… OH, MY KUKÄÄKÖÖ KUU UKKO!!! MITÄ MINULLE ON TAPAHTUNUT???!!!”
Hän oli tajunnut olevansa…

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

”…EDGE!!!” kiljaisi Lita kauhuissaan.
”Tämä on mahdotonta… mutta… Ei, ei, ei, ei, ei, EI!!!” puisteli päätään Lita.
”Miten minä selostan tämän kaikille ja etenkin Matt’ille?! Olen… MIES!!!” kiljaisi Lita uudestaan.
Kyynel tippui Litan poskea pitkin ja hän laittoi kasvonsa käsiinsä ja alkoi itkeä samalla kun lysähti lattialle. Lita rikkoi peilin, jollain joka oli hänen kätensä lähettyvillä ja peili pirstoutui paloiksi.
”Mitä minä teen…?”

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Eugene ja Triple H olivat syöneet itsensä täyteen.
”Tulipas syötyä…” sanoi Triple H tyytyväisenä pyyhkien suupieliään, ”Eugene… aika mennä!”
Yhtäkkiä Triple H’ta alkoi huipata.
”Tullaan… Tullaan!” sanoi Eugene hilpeästi.
”Miksi minua huippaa näin?” kysyi Triple H pidellen päätänsä.
”Tule, setä Flair odottaa!” sanoi Eugene vetäen Triple H’eä kädestä.
Tuntui kuin koko maailma jysähtänyt, kun Triple H kaatui maahan.
”Trimpsu…? Trimpsu….? TRIMPSU!!!”

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Tämä kappale oli vähän lyhyt, mutta lupaamme että seuraava on pidempi. Saatte lähettää kommentteja ja kysymyksiä. Yritämme vastata niihin mahdollisimman pian. Joko minä tai M.H.girl vastaamme lähettämiinne kysymyksiin.
No niin, taas kirjoitettiin. Toivottavasti pidätte.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

”Miten niin mä meinasin tuonne hypätä? Onko nämä taas sun jekkujasi?! Tästähän on pirunmoinen matka alas!” sanoi Hurricane hämillään katsoessaan kaiteen ylitse ja sitten Batistaa.
”Olisiko mun pitänyt antaa sun sitten tippua?! Olitko silloin tajunnut, että putosit ja kuolit. Toi sun mahtava viittasi varmaan omaa jotain supervoimia?!” kysyi Batista hilliten itseään.
”Mikä ihmeen viit- Tämähän on LAKANA!!! Tämä on häväistys kaikkia supersankareita kohtaan!! Missä mun viittani on?”
”Olisikohan se vielä bussissa? Hei, haloo! Maa kutsuu Hurricanea!” Orton härnäsi.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Ryhmä 1

Jeff oli saanut viimein Matt’in ylös ja raahattua salaisen oven toiselle puolelle. He löysivät taas käytävän.
”Mulle puhkeaa käytäväkammo, jos nämä käytävät eivät pian lopu!!” sanoi Jericho hieroen päätänsä.
”Mitäs nyt? Hajotaanko ja kadotaan yhdessä?” sanoi Christian.
”Kannatan!” huudahti Matt.
”On siinäkin johtaja! Emme todellakaan hajaannu! Me pysymme yhdessä!” tuiskaisi Test.
” Ei se noin masentavaa voi olla! Eihän Lita ole kuollut, ainoastaan kadonnut. Voit vielä löytää ja pelastaa hänet!” sanoi Jeff Matt’ille, jonka ilme kirkastui kun kuuli tuon.
”Löytää…Pelastaa… Mitä minä tekisinkään ilman sinua! Olet nero!”
”No sehän on mun toinen nimi!” sanoi Jeff, kun Matt lähti kävelemään.
”Seurataan sitä! Ennen kuin se myös katoaa!!” huudahti Chuck juostessaan Matt’in perään, joka oli nopeuttanut tahtiaan.
”Hyvä Jeff! Minnehän hän meidät tällä kerralla johtaa?!” sanoi Jericho mulkaistessaan Jeffiä.
”Ainakaan sitä ei tarvitse raahata!” sanoi Jeff juostessaan muitten perään pian myös Jericho perässään.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Eugene yritti vetää Triple H’ta Batistan, Ortonin ja Flairin luo huonolla menestyksellä. Eugene alkoi tökkiä häntä sormella ja töniä, muttei saanut häntä hereille.
”Mitä minun setäni tekisi, mitä tekisi? … ”
Hetken epäröityään hän lähti hakemaan Flairia.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Edge(Litan ruumiissa) oli lähtenyt etsimään muita. Hän oli harhaillut käytävillä jo jonkin aikaa pääsemättä oikein minnekään, kunnes hän kuuli nyyhkytystä, joka tuli jostain läheltä. Edge seurasi ääntä ovelle. Hän astui sisälle ja hämmästyi pahanpäiväisesti nähdessään itsensä maassa itkemässä.
”Sinä, huijari! Anna vartaloni takaisin!!!” huusi Lita noustessaan ylös maasta vihaisena.
”Minä!? Sinähän se huijari olet!! Anna MINUN vartaloni takaisin!!!” puolusti Edge.
Samassa heidän välilleen tuli pitkä hiljaisuus.
”Edge…? O-Oletko se…” kysyi Lita rikkoen hiljaisuuden.
”Minähän se! Oletko sinä…” sanoi Edge.
Taas pieni hiljaisuus…
”Mahdotonta!!! Ei voi olla!” surkutteli Lita.
”Kyllä se vain on! Ei mulla viimeksi ollut näitä.” sanoi Edge osoittaen vartaloaan.
”Älä edes kuvittele!!! Mä hirtän sut jos kurkit!!!” varoitti Lita.
”Hirtät itsesi? Siitä vain!” kiusasi Edge.
Lita suuttui tästä, mutta Edge oli oikeassa. Hän ei voi tehdä mitään hänelle, ennen kuin on saanut vartalonsa takaisin.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

”Trimpsu on kuollut!!!” huusi Eugene saapuessaan muitten luo.
”Mitä?!! Oletko aivan varma? Hengitikö se?” kysyi Orton.
”Emmä ole varma… Se vain kaatu ja ….”
”Vie meidät sinne!” käski Flair.
”Kai sä vielä muistat missä hän on?” kysyi Orton.
”Joo, Tulkaa!!2 sanoi Eugene.
He seurasivat Eugenea ruokasaliin, jossa Triple H yhä makasi. Flair tarkisti hänen pulssinsa.
” Hänhän elää!! Mitä tapahtui?”
Sillä aikaa Batista ja Hurricane menivät katsomaan ja maistamaan mitä ruokaa siellä oli.
”No… Ensin mä menin syömään jätskii ja mä näin että Trimpsu söi tota mitä toi Vihree ja Baa syöö.”
Kuultuaan tuon Hurricane ja Batista sylkäisivät ruokansa ulos ja pudottivat ruuat maahan.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Toi äskeinen jäi vähän kesken, mutta jatkamme siitä seuraavassa pätkässä.
Kommentoida ainahan saa.
Olkaas hyvät! Tässä on uusin jatko. ¨

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

”Matt pysähdy!! Mä sanoin että pysähdy!” huusi Chuck Matt’ille.
He olivat juosseet Matt’in perässä, eivätkä tienneet minne Matt oli heitä viemässä. Matt oli kutsunut Litaa jokaisesta huoneesta, muttei ollut saanut vastausta. Tämä kuitenkaan ei hidastanut häntä.
”Odota nyt Matt! Edes hetken!” huusi Jericho takaa läkähtyneenä, koska hänen oli pitänyt ottaa muut kiinni.
”Mä näen valoa!” huudahti Matt.
”Viimein! Valoa käytävän päässä!” Test iloitsi.
”Matt! Älä mene valoa kohti! Ei sun tarina vielä lopu! Kyllä se Lita löytyy!” peljästyi Jeff.
”En mä mitään kuole! Tuosta yhdestä ovesta näkyy valoa.” sanoi Matt mulkaisseessaan Jeffiä.
”Pitihän mun tarkistaa…” sanoi Jeff leveä ivallinen hymy kasvoillaan.
Matt kääntyi sitten ja meni ovelle…

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Edge ja Lita olivat joutuneet tappeluun.
”Et varmana katso mun pöksyihin!!!” ärähti Edge.
”Varmana katson jos sä katsot tai edes vilkaiset, mun paitani alle!” huusi Lita vihaisena Edgelle.
”Antaa olla! En mä olisi katsonutkaan!” sanoi Edge ja meni makuulle huoneessa olevalle sängylle, joka ei ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa.
”Mä otan torkut, jos et pahastu…*Edge*!”
Lita tuhahti ja kääntyi pois. Hän ei voinut sietää Edgeä pätkääkään nyt sillä hetkellä. Hän piti tilannetta leikkinä. Tämä oli vakavatilanne ja Edge vain pelleili… ja nukkui!
’Noinko nopeasti se nukahti…? Kyllä on hyvät unen lahjat!’ ajatteli Lita ja käveli huoneessa olevaan kylpyhuoneeseen.
Hetken päästä tästä hän kuuli oven aukeavan ja huutoa. Lita kurkisti oven raosta ja yllätyksensä näki Matt’in huoneessa, mutta hän oli herättämässä Edgeä!

Matt’in luona…

”Herää Lita!!! Älä jätä minua!!!” huusi hädissään Matt ja ravisteli Litaa hereille ja lopuksi halasi häntä.
Samassa, Edge säpsähti hereille ja alkoi työntämään Matt’iä pois.
”Pois musta!! Irti minusta! Kauas!!!” huusi Edge.
”Mitä!! Minä… Mikä sinun on? Sehän olen minä Matt.”

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

”Siis sä söit tätä ruokaa?” kysyi Batista.
”Kyllä, Baa!” sanoi Eugene.
”Ja se ei vaikuttanut sinuun milläänlailla?” kysyi Orton.
”En mä tiä… Mä,mä… en syönyt tuota… lintua…” vastasi Eugene.
”Siis tuota kalkkunaa?”
”Niin…Sitä lintua.”
”Mitä me teemme hänelle? Emme voi vain kantaa häntä ympäri maailmaa. Hän painaakin jonkin verran.” sanoi Flair.
”Kyllä minä pystyn!” sanoi Hurricane.
”Niin varmaan! Lentämälläkö?” kysyi Batista ivallisesti.
”En, vaan hartia voimin!” vastasi Hurricane.
”Varmasti! Mä pysyn pidemmälle!” sanoi Batista.
”Onko tuo haaste!!?” kysyi Hurricane valmiina.
”Kyllä!”
”Voi elämän kevät, siihen vielä kesä, syksy ja talvi!!” puristeli päätään Orton.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Tuli taas vähän lyhyt, mutta meidän piti jakaa mainokset ja se vei meiltä suurimman osan ajasta. Hyvällä onnella seuraava on pidempi.

Kommentoidahan aina saa…

EDIT: Myös kaikenlaiset kysymykset tarinasta on tervetulleita
Nyt on se hetki kun me viimein saimme uusimman pätkän valmiiksi… Kauhean fyysisen mainosten jakelun jälkeen, saimme kuitenkin pidemmän kuin viime kerralla. Toivottavasti pidätte.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

”Mutta minä en ole Lita!!!” Edge yritti selittää Matt’ille.
”Oletko lyönyt pääsi? Tietenkin sinä olet Lita!” sanoi Matt ja alkoi tutkia Litaa, jos hänellä olisi jotain merkkejä loukkaantumisesta.
”Voi herranjestas! Älkääs nyt tapelko! Se ei sovi rakastavaisille.” sanoi Jeff, mutta sai tappavan katseen Edgeltä.
”Emme varmana ole mitään rakastavaisia!” kielsi Edge ja hyökkäsi Jeffin kimppuun.
”Minun ei olisi pitänyt kadottaa sinua… Se ei ollut tarkoitus…” sanoi Matt pettyneenä ja hämillään
siitä mitä Edge, joka oli unohtanut olevansa Litan vartalossa, oli sanonut hänelle.
”EDGE!!” huudahti iloisena Chuck, löydettyään Litan kurkkimasta kylpyhuoneen oven takaa.
”Mitä?! En minä ole Edge!” sanoi Lita tullessaan ulos.
”Hei, Matt! Täällä on toinenkin, joka luulee olevansa joku muu.” ilmoitti Chuck.
”Mitä sitten! Mä menetin juuri elämäni rakkauden! Niin monta vuotta me oltiin yhdessä…” vaikeroi Matt.
”Enhän minä sinua ole jättänyt.” sanoi Lita.
Hän oli unohtanut olevansa vielä Edgen vartalossa.
”Ei me olla koskaan oltu yhdessä, ainoastaan ystäviä!” sanoi Matt mulkaistessaan Litaa.
Toisaalla Jericho ja Christian olivat erottelemassa Edgeä ja Jeffiä toisistaan.
”Rauha maahan…!” sanoi Jericho, vetäessään Jeffiä.
”Ja kukkia pelloille!” sanoi Christian heti perähän ja sai mulkaisun Jericholta.
”Koita pitää se leipäläpesi kiinni edes joskus!”
Lita oli loukkaantunut siitä, mitä Matt oli sanonut hänelle.
”Kuinka sinä voit sanoa minulle noin…”

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Batista oli kantanut Triple H’iä jo 70 askelta ja nyt oli Hurricanen vuoro kantaa.
”Sulla on vielä 50 askelta, ennen kuin olet edes lähelläkään mua!” härnäsi Batista.
”Go, Vihree! Go!” kannusti Eugene taustalla.
Hurricane puuskutti ja hänen jalkansa alkoivat vähitellen pettää, mutta hän ei halunnut luovuttaa ja jatkoi.
Triple H alkoi heräillä, mutta Hurricane ei huomannut sitä ja jatkoi tarpomistaan. Siinä samassa Triple H heräsi ja tönäisi Hurricane maahan.
”Mitä hemmettiä! Mitä sinä minua kanniskelet?!” kysyi Triple H Hurricanelta, joka parhaillaan nousi maasta.
”Tuota ei lasketa!!!”
”Mitä ei lasketa?!” kysyi Triple H.
”Jes, mä voitin!!!” huudahti Batista iloisena.
Orton tuli närkästyneen Triple H’in luo.
”He päättivät ottaa kilpailun, kumpi heistä kantaa sua pidemmälle. Emme voineet sille mitään. Siitä olisi tullut armoton tappelu ja Eugene varmaan pyörisi sun ympärillä vieläkin ja luoja ties mitä hän tekisi.”
”Olisit herättänyt mut!” sanoi Triple H vihaisena.
”Miten me voidaan herättää, kun herralla on taju pois kankaalta?” kysyi Orton.
”Mitä?! Minä tajuton! En ikinä! Eivät tosi miehet menetä tajuntaansa!”
”No niin, pikku pojat! Eiköhän lähdetä, että päästäisiin joskus ulos tästä mikä lie talosta!!” sanoi Flair, mentyään Ortonin ja Triple H’in väliin.
”Voi vitsi! Mä oli niin lähellä! Vaivaiset viisi askelta olisi riittänyt 71 askeleeseen.” harmitteli Hurricane.
”Hurricane, sun vuoro hoitaa Eugene!” määräsi Flair.
”Mitäh?! En mä ehdi häntä vahtia! Min pitää pelastaa maailma!”
”Tuo vanha kunnon teko syy!! Mä en ala enää vahtia!” sanoi Triple H.
”Mutta mä haluun Trimpsun!” inisi Eugene kävellen lähemmäksi Triple H’eä, joka liikkui samalla kauemmas.
”Hurricane, sä saat sen sarjakuvan, jota sä olet inunut, pyydellyt, anonut, rukoillut ja yrittänyt saada sitä multa iät ja ajat.” sanoi Orton.
”Ihanko tosi?!” kysyi Hurricane.
”Joo, joo! Tietenkin… annan sanani…”
”No niin, eiköhän me pojat lähdetä!” komensi Triple H.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Ja palautetta ja kysymyksiä saa aina lähettää.
Nyt taisi tulla todella lyhyt päivitys. M.H.girl pääsi vasta 15:30 koulusta ja hänen piti tulostaa muutama juttu, jossa meni n.puolitoista tuntia. Jouduimme sitten jakamaan lehdet, jossa meni saman verran aikaa. Eli kaikkien kommellusten jälkeen pääsimme vasta 19:00 aloittamaan tarinan. (Jouduin itse lähtemään kahdeksalta, omien kiireitteni takia.)

Kuitenkin, tässä tämä sitten on.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Lita ja Edge olivat yrittäneet selittää toisille mitä heille oli tapahtunut, mutta he eivät tahtoneet uskoa.
”Älkää huijatko! Teillä on samat metkut mielessä, kuin silloin Matt’in synttäreissä vuosi sitten!” sanoi Jericho.
”Hahah! Se oli mahtava juttu! Edge oli pukeutunut hameeseen ja pelleili Litaa. Hahah!” nauroi Christian, kunnes huomasi muiden tuijottavan häntä.
”Eikö se muka sitten ollut hauskaa? Kyllä ainakin te nauroitte niin makeasti!” sanoi Christian.
”Oletetaan, että he tosiaan ovat vaihtaneet vartaloa, mutta mitenkä me voimme tietää onko se totta. Tarvitsemme jonkinlaisen todisteen.” ehdotti Chuck.
”Miten olisi jos vaikka Edge, joka väittää olevansa Lita kertoisi jotain sellaista mitä Edge ei tietäisi.” sanoi Jeff hieroen kipeää leukaansa.
”Muistatko Matt silloin kun olimme Fear Factor kuvauksissa, Jeff ei ollut ottanut vaihtovaatteita mukaansa. Jouduimme antamaan hänelle minun paitani, sinun surffipöksyt ja sandaalit. Hän näytti todella hauskalta.” kertoi Lita huvittuneena.
”Miten sinä tuon tiesit?” kysyivät Jeff ja Matt yhtä aikaa.
”Koska MINÄ olen Lita!” vastasi Lita hermostuneena.
”Mitä jos Lita on kertonut tuon Edgelle ja nyt se käyttää sitä tietoa hyväksi?” epäili Test.
”En minä käytä! Tämä on totta!” huusi Edge närkästyneenä.
”Miksi ei kukaan usko!” huudahti Lita murtuneena ja juoksi ulos huoneesta.
”Hyvä te! Miksette te voi uskoa! Nyt Lita karkasi ties minne! Mene hänen peräänsä Matt!” käski Edge.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Triple H ja muut olivat jatkaneet matkaa etsien muita, mutta olivat joutuneet umpikujaan ullakolle.
”Mitäs me nyt tehdään? Olemme umpikujassa.” kysyi Batista.
”Tutkaillaan tätä paikkaa hiukan, jos vaikka löytäisimme merkkejä, siitä olisivatko he käyneet täällä.” ehdotti Flair.
Samassa kuului kauhea rysähdys ja muutama kymmenen kirosanaa.
”Tulkaa ny hemmetti auttamaan!!!” huusi Triple H.
”Missä sinä olet?” kysyi Batista.
”Täällä senkin taliaivo!” huusi Triple H, joka roikkui valtaisan aukon reunalla.
”Miten hemmetissä sinä tänne pääsit?” kysyi Batista, kunnes lattia hänenkin altaan petti.
Orton sain kiinni Batistan jalasta ja onnistui estämään heitä putoamasta.
”Näin minä tänne pääsin! Vetäkää meidät ylös täältä!” huusi Triple H vielä ärtyneempänä.
Lattia alkoi natista ja ennen kuin he huomasivatkaan, lattia alkoi taas sortua. Onneksi Flair sai tartuttua Ortonin paidasta, mutta se ei paljoa auttanut, koska hän ei jaksanut pidellä kolmea rahvasta miestä ja tippui yhdessä Hurricanen kanssa, mutta Eugene tajusikin napata heistä kiinni. Hän pysäytti heidät tippumasta.
”Tämä lattia natisee…” sanoi Eugene.
Kaikki antoivat hänelle kauhistuneen katseen , kun samassa he kaikki tippuivat rytinällä alas.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Siinä oli meidän antimet tällä kertaa. Kiitos paljon palautteestanne ja lisää saa antaa milloin vain.
"M.H.girl" kirjoitti:
"FirEndien" kirjoitti:
Voisko tästä sanoa jotai negatiivista..?


Emmä vaan tiiä. Ei kai.
Mutta jos jollakin on niin aina voi sanoa.


Annas kun tarkennan. Tästä diarysta EI voi sanoa mitään negatiivistä, ellei sitten ole huumorintajua. Itse ainakin nauran TODELLA makeasti noille teidän diaryillenne. Luultavasti itsekin joskus saatan aloittaa samantapaisen fanfictionin...Ajattelin sen keskittyvän enemmän E&C:hen, kun tuo teidän näyttää keskittyvän Hardy Boyzeihin. En tietenkään ole varastanut ideaa teiltä, vaan se tuli mieleeni kun tulin bassotunnilta kotiin, enkä ole edes vielä aloittanut koko diaryn tekemistä.
Nyt laitoimme pidemmä päivityksen. Toivottavsti pidätte.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Lita oli juossut jonkin aikaa tietämättä minne juoksi. Kunnes hän yhtäkkiä huomasi olevansa eksynyt, mutta kuulikin äänen kutsuvan häntä.
”Matt?!” kysyi Lita.
Matt juoksi pian hänen luokseen.
”Anna anteeksi, etten uskonut sinua… Tiedäthän… Tämä on vaikeata minullekin…” sanoi Matt surullisena.
”Tiedän… Tämä ei ole minullekaan mitään helppoa…” sanoi Lita hieman empien.
Yhtäkkiä alkoi kuulua kimeää naurua heidän läheltään ja he näkivät pienikokoisen miehen, jolla oli jonkinlainen ohjauslaite kädessä.
”Tuon minä näin!” huudahti Lita.
”Mitä, missä?!”
”Tuo kaveri oli se jota minä seurasin, ennen kuin menetin tajuntani ja jouduin Edgen vartaloon.” sanoi Lita, kun samassa mies painoi ohjauslaiteesta jotain nappulaa.
”Mitä si-” yritti Matt kysyä, mutta hän keskeytti kun hänen ja Litan alta katosi lattia.

He jotka olivat jääneet huoneeseen, olivat alkaneet pikkuhiljaa uskomaan Edgeä, joka oli yrittänyt selittää heille kuinka asiat olivat oikeasti.
”Miltä… siis… niin kuin…” yritti kysyä Christian.
”NIIN…!”
’Christian… suosittelen valitsemaan kysymyksesi oikein… Vaikka hän on naisen ruumissa, kyllä hänen lyöntinsä sattuvat.’ ajatteli Jeff hieroessaan leukaansa.
”Minkälaista on olla…naisen vartalossa?” kysyi Christian viimein.
Edge katsoi Christiania vihaisesti ja kun hän vaihtoi asentoa, Christian suojautui heti.
”Test pakotti kysymään!!” valehteli Christian hädissään.
”Niin varmaan!! Unelmoi vaan!!” kielsi Test saman tien.
”Antaa olla! En kommentoi! Lupasin olla puhumatta!” sanoi Edge turhautuneena.
Yhtäkkiä he kuulivat kimeää naurua oven toiselta puolelta. Chuck avasi varovasti oven, ja näki pienikokoisen miehen nauramassa.
”Kuka hemmetti sinä olet?!” kysyi Chuck.
Mies vain nauroi ja juoksi pois, pian Chuck perässään.
”CHUCK!!” huusi Test ja juoksi hänen peräänsä.
”Ei kai taas!” huudahti Jericho noustessaan tuolilta ja ryntäsi heidän peräänsä.
Edge ja Christian katsoivat toisiaan ja lähtivät rytinällä toisten perään.
”ODOTTAKAA!! Täällä on pimeää!!” huusi Christian muitten perään.
”Ihanko tosi! Hyvin huomaavaista!”
Jeff toisaalta oli justiin tullut veskistä, kuullut rytinän ja nähnyt jonkun juoksevan ulos huoneesta. Hän oli yksin.
”Kiva…” sanoi Jeff ja juoksi muitten perään...

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Kuului rysähdys ja samassa ilma oli täynnä pölyä. Pikkuhiljaa pöly alkoi hälvetä paljastaen koko porukan makaamassa likapyykki kasassa.
”Hyi yäk!! Nämä ovat likaisia!!” huudahti Orton ja mahdollisimman nopeasti lähti kasasta, muitten seuratessa perässä, paitsi Batista.
Batista oli painunut syvälle likapyykkiin ja yritti kaikin voimin päästä haisevasta ansasta pois.
”Kyllä sä pääset! Pidätä hengitystä!” kannusti Orton.
”Miten ihmeessä?! Täällä ei edes saa henkeä!!” ärähti Batista takaisin heitellessään likaisia paitoja ympäriinsä.
Viimein ja viimein hän pääsi pois sieltä.
”Sustapa lähtee ihana sulotuoksu…” piruili Hurricane, mutta sulki heti suunsa kun sai vihaisen mulkaisun Batistalta.
”Olemme selvästikin pyykkihuoneessa.” sanoi Flair.
”Miten ihmeessä tällaisessa paikassa on toimiva pyykkihuone ja näin paljon vaatteita?” kysyi Batista ottaessaan haisevan paitansa pois päältänsä.
”Missä Eugene?!!” kysyi Hurricane kun huomasi hänen kadonneen.
”Täällä! Ottakaa nyt tämä iilimato irti musta!!! Ennen kuin mun kädestä loppuu veri!” ärähti turhautuneena Triple H.
”Okay! Tullaan ottamaan!” sanoi Hurricane ja irrotti Eugenen Triple H’in kädestä.
”Häivytään täältä läävästä jo! Ennen kuin menetän loputkin järkeni!” sanoi Batista ja käveli Flairin luo, joka oli huomannut oven.
Avatessaan oven he huomasivat tulleensa käytävälle, mutta tämä käytävä ei ollutkaan mikä tahansa käytävä…
”Missä ihmeessä me ollaan…?” kysyi Hurricane hämmästyneenä.


*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Toinen pätkä oli kylläkin vähän lyhyt, kun taas aikamme loppui, mutta huomenna luulakseni tulee lisää.
Hurricane ja muut näkivät käytävän, mutta se ei ollut tavallinen, se pyöri.
"Mulla on huono olo..." sanoi Eugene pidellen vatsaansa.
Samassa pyöriminen hidastui ja heidän eteensä muodostui käytävä, joka oli tyystin erilainen; uuden aikainen.
"Nyt mä en enää yhtään ymmärrä..." Hurricane puristeli päätään.
"Älä oksenna vaan mun päälle!" huudahti Orton.
Eugene näytti todella siltä, että hän ihan koska vain heittää laattaa.
"Etkä mun!" ärähti Triple H ja työnsi Eugenen kauemmas.
"Pitäisiköhän meidän liikkua jonnekin...?" kysyi Batista hiukan ärtyneenä.
Samassa pienikokoinen mies astui käytävään yhdestä käytävän ovista. Hän peljästyi heitä ja ryntäsi karkuun.
"Hei odota!!" Batista komensi, mutta turhaan.
"Otetaan se kiinni! Hän voi olla ratkaisu kaikkeen tähän hyppäämiseen!" komensi Triple H ja käskystä jokainen ryntäsi pienen miehen perään.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

"Auts!" huudahti Matt kivuliaasti.
Lita oli tippunut hänen päällensä.
"S-Sorry!" sanoi Lita siirtyessään pois Matt'in päältä.
"Unohda. Ei se... mitään." sanoi Matt latteasti noustessaan ylös.
"Missä me ollaan?" kysyi Lita.
"Ei hajuakaan..."
Yhtäkkiä valot syttyivät ja Matt ja Lita pelästyivät pahanpäiväisesti.
"Tämä ei voi olla totta."
"Ei kai taas!!!"
"Viimein! Olette heränneet!" sanoi hyvin tutun oloinen ääni...
"SINÄ!!!"

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

"Se meni tänne!" huusi Chuck juostessaan läpi käytävien muut perässään.
Edge oli alkanut hengästyä ja jäädä ryhmästä.
"HA-HAAA!!! Viimein mä voitin sut!! JEEEEEESSS!!!" huusi Christian Edgelle ivallisesti.
"Minä kostan tämän! Tätä ei las-lasketa!!!" huusi Edge takaisin Christianille.
Toisaalla Jeff yritti ottaa kiinni toisia.
"Odottakaa!!! Mihin ne taas meni!?" huudahti Jeff muitten perään.
"Täällä hituri! Me ollaan täälläpäin menos!!!" huusi Edge nurkan takaa.
"Okay! Mä tuun!"
Samassa kuului tömähdys ja pian sen jälkeen kirosanoja.
"Mikä tuo oli?" kysyi Jeff.
"Ei tietoa." vastasi Edge ja he katsoivat toisiinsa ja juoksivat katsomaan mitä oli tapahtunut.
Chuck ja muut olivat jysähtäneet yhteen Triple H'in ja muitten kanssa.
"Trimpsu-uuu! Varoo-oo!" sanoi Eugene, kun oli jysähtänyt Triple H'iin.
"Mitä te täällä teette?" kysyi Test ihmeissään.
"Samaa saanen kysyä teiltä." sanoi Flair.
"Seurattiin jotain hämärää tyyppiä tänne, jonka Chuck huomasi." sanoi Jericho.
"Missä teidän paidat on?" kysyi Chuck.
"Lika kasassa! Siinä meni uudet paidat." sanoi Orton.
Samalla Jeff ja Edge saapuivat.
"Missä Matt ja Edge?"

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
”Muahahahahaha! Niin minä!” sanoi Tri.D.
”Vaihda meidät takaisin, sinä moukka!” komensi Lita, mutta tohtori vain nauroi.
”Hahaha! Vai vaihtaa takaisin… Sinä pidätkin Edgen vartalossa olemisesta? Eikö rakkaasi vartalo olekaan hyvä? Nythän saat olla aina häntä lähellä.” sanoi tohtori ivallisesti.
”Hullu!”
”En minä koko elämääni halua olla Edgen vartalossa! Tuskin hänkään Litan! Vaihda meidät takaisin!!!” komensi Matt.
”Uneksi vain!”
Samassa Matt hyökkäsi tohtorin kimppuun lyöden hänet maahan.
”Sinä moukka! Ensin melkein tapat meidät muka onnettomuudessa ja esität kuollutta! Sitten sinä sekasikiö vaihdat vartalomme ja tuhoat elämämme!!!” huusi Matt hakaten tohtoria maahan.
”Irti! Tai ette koskaan ole entisenne! Kukaan muu kuin MINÄ ei osaa tehdä sitä!” huusi takaisin tohtori, mutta Matt ei päästänyt.
”Hyvä on! Vartijat!” komensi tohtori ja vartijat tulivat heti.
”Viekää heidät häkki 125’seen! Saatte pienen oppitunnin! Älkää kuitenkaan antako sen tappaa heitä, koska tarvitsen heitä vielä tutkimuksiini.” komensi Tri.D.
”Kyllä, sir!” vastasivat vartijat yhteen ääneen.
Vartijat poistuivat vieden rimpuilevaa Matt’iä ja Litaa pois.
”Päästäkää irti!!!”

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

He olivat kertoneet toiselle ryhmälle mitä oli tapahtunut heidän poissa ollessaan ja he olivat enemmän tai vähemmän hämmästyneitä.
”Älä yritä! Tämä on justiin sama kuin siellä synttäreillä!” sanoi Batista, kun samassa koko paikka tärähti.
”Mitä nyt?!” huudahti Jeff.
”Se… Se… Se…o-o-o-o-o-o…!” toisti Christian viittoen käytävän toiseenpäähän.
”Mikä sulle tuli?!” kysyi Hurricane ja katsoi Christianin viittoamaan suutaan.
”Pii…Pii…Piii!!!” jatkoi Hurricane.
”Se on tarttuvaa!!” kauhistui Jericho.
”Juoskaa henkenne edestä!” huusi Christian, ”Myös sinä piipittäjä!!!”
Christian juoksi kaikkien ohi Hurricane perässään, joka veti Eugenea perässään.
Muut ihmettelivät mitä he noin peljästyivät, kunnes he huomasivat käytävän päässä olevan piikkiseinän lähestyvän heitä vauhdilla.
”Voihan!” sanoi Flair ja samassa kaikki lähtivät juoksuun.-
Chuck nosti Edgen harteilleen, koska tuskin hän olisi pysynyt heidän perässään kun kerran hän oli Litan vartalossa.
”Irti!” komensi Edge vihaisesti.
”Haluatko että seivästyt?!” vastasi Chuck ja lähti juoksuun.
Chuckin käännyttyä, Edge huomasi mitä käytävästä oli tulossa ja hänen silmät laajenivat kauhusta.
”Juokse, peeveli, JUOKSE!!!”
Jeff oli juuttunut hitaampien taakse, mutta se ei kuitenkaan hidastanut häntä… Jeff päätti ”hypätä” heidän ylitseen.
”Jeff!!!” huusi Triple H Jeffille, joka juuri ”hyppäsi” hänen ylitseen. ”Tämän minä vielä kostan!”
”Yritä vain! Mä olenkin sua nopeampi! Ha-haa!!” vastasi Jeff takaisin ja jatkoi juoksuaan.
”Tämäkin vielä! Emmekö me ole saaneet kärsiä jo tarpeeksi!” kysyi Orton.
”Emme näemmä!” vastasi Test.
Samassa joku pyrähti heidän ohitseen pyyhe vain vilahtaen.
”Mikä tuo oli tai kuka?!” kysyi Orton.
”Duh! Se oli Jeff! Senhän tunnistaa tosta pyyhkeestä!”
”Aijaa!! Otetaan se kiinni! Hän juoksi yli nopeutta!”
Orton ja Test lähtivät ottamaan Jeffiä kiinni.
”Mä ei jaksa!” valitti Eugene.
”Sun on pakko! Jos et halua tulla rei’itetyksi!” vastasi Hurricane nopeuttaen vauhtiaan.
”Mutta… Rei’ittäjällä rei’itetään paperia!”
”Sitten rei’itetään! Mutta tämä onkin vähän isompi kuin paperi reijittäjä!”

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Siinä oli tämän kertainen annos. Mutta emme tule päivittämään tätä n.viikkoon, koska mulla on lukiossa koeviikko ja M.H.girlillä kokeita ja tuote-esittely.
Palautetta saa kuitenkin aina laittaa, joko tähän topikkiin tai yv:nä. Jos haluatte jotenkin vaikuttaa, tai toivoa tarinaamme toiminta tai tapahtumakohtauksia myös laittakaa tähän topikkiin viestejä ja jos ette voi niin yv:nä.
Nyt sitä on suurimmalta osin koeviikko ohi, ei enää äidinkielen koetta tai ranskan koetta tai mitään muutakaan… mutta helppo englannin koe vain vielä edessä. M.H.girliltäkin on suurin osa kokeista ohitse, myös hänellä on vielä maanantaina koe.
Kuitenkin, päätimme päivittää tämän vaikkakin meillä on koe.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Vartijat heittivät Matt’in ja Litan häkkiin ja lukitsivat oven.
”Avatkaa tämä ovi!!” huusi Matt ryskyttäen ovea.
Matt ei kuullut häkin toisessa päässä tulevaa vihaista murinaa.
”Matt… Matt…” sanoi Lita, mutta Matt vain jatkoi huutamistaan ja vartijoiden pilkkaamista.
”MATT!!!” huudahti Lita, jolloin viimein sain Matt’in huomion.
”Mitä sin-äää-äää… Se on iso!”
”Todella iso!” sanoi Lita perään.
He olivat kasvotusten ison, iljettävän, isohampaisen, isosilmäisen otuksen kanssa. Heidän kasvoiltaan näkyi kauhistunut ilme.
Samassa otus heilautti pitkää häntäänsä. Matt sain väistettyä sen, mutta Lita ei ja se osui häneen lennättäen hänet päin häkin seinää.
”Tuon sinä tulet maksamaan!” huusi Matt ja hyökkäsi otuksen kimppuun.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Muut olivat päässeet turvaan, mutta Eugene oli jäänyt taakse.
”Eugene jäi taakse! Minun on pelastettava hänet!” huudahti Hurricane ja meinasi mennä pelastamaan hänet, mutta Triple H nappasi hänestä kiinni.
”Et sinä pysty häntä niin nopeasti pelastamaan! Hän on mennyttä!” sanoi Triple H.
He katsoivat nurkan taakse.
”En voi katsoa!!” huudahti Hurricane.
Samassa koko paikka tärähti taas. He kaikki katsoivat nurkan taakse ja hämmästyivät. Eugene seisoi heidän edessään elävänä ja hymyilen.
”Hei kaikki!”
”Mi-Miten tuo on mahdollista?!” kysyi Chuck hämmästyneenä.
”Minä pysäytin ansan.” sanoi nainen tullessaan esiin pimeydestä.
”Kuka sinä olet?” kysyi Jericho, ” Oletko sinä kaiken takana?!”
”Nimeni on Janie. En ole tämän takana, vaan mieheni.” vastasi nainen.
”Oletko, tai seurusteletko sinä kenenkään kanssa?” kysyi Christian.
”Siis minun MIEHENI on tämän takana.” toisti Janie itseään.
Jericho tarttui saman tien Christiania rinnuksista.
”Selitän tämän mahdollisimman selkeästi! Hän on NAIMISISSA!!!” Assclown!!!”
”En minä vaan kuullut!” puolusti Christian itseään.
”Kuuro!” sanoi Jericho ja työnsi Christianin pois.
”Älä välitä hänestä. Hän on aina ollut se… ’vähä-älyisin’ ystäväni.” sanoi Jericho hymy huulillaan.
”Meillä ei ole aikaa pelleilyyn, jos haluatte pelastaa ystävänne.” sanoi tosissaan Janie.
”Missä minun veljeni, ystäväni ja muut ovat? Ovatko he kunnossa?” kysyi Jeff.
”Onko Stacy kunnossa?!” kysyi perähän Test.
”Kyllä he ovat, toistaiseksi, mutten tiedä missä tarkalleen ne kolme naisystäväänne ovat, mutta tiedän missä teidän kaksi muuta ystäväänne ovat. He ovat suuressa pulassa!”
”Ihanko tosi!” huudahti Edge.
”Älä huoli. Kyllä me saamme teidät kolme kuntoon.” sanoi Janie.
”KOLME!!!” huudahti Test.
”Kuinka niitä voi olla kolme, kun vain Lita ja Edge ovat vain vaihtaneet.” kysyi Jericho.
”Tämä on kieron mieheni tuotoksia…”
”Kuka se kolmas on?” kysyi Batista saman tien.
”En ole varma hänen nimestään, mutta luulen että häntä kutsutaan Matt’iksi.”
”Matt!!!” huudahtivat kaikki yhteen ääneen, kun samassa joku kopsahti maahan.
Kaikki kääntyivät katsomaan kuka se oli ja he hämmästyivät pahanpäiväisesti.
”Tämä on mahdotonta!” sanoi Orton.
” Suorastaan mahdottomuus!” huudahti Hurricane.
”Jeff menetti tajuntansa!” huudahti Jericho hämmästyneenä.
”Auttakaa nyt tämä kökäle pois päältäni!” huusi Edge, jonka päälle Jeff oli kaatunut.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Matt ja Lita oli otettu pois häkistä ja olivat aika pahoin loukkaantuneet. Matt oli satuttanut ”lonkkansa” ja hädin tuskin pystyi liikkumaan, ja Litan vasen polvi oli aivan tohjona. Heidät oli lukittu tarkkailu selliin.
Matt istui maassa, koska hän ei voinut seistä ja Lita seisoi hänen vieressään yrittäen olla laskematta painoaan vasemmalle polvelleen.
”Toivottavasti he löytävät meidät…” sanoi Lita.
”Toivotaan parasta…” vastasi Matt.
”No niin, rakkaat koe-eläimeni! Noin siinä käy kun huutaa minulle!” sanoi Tri.D’n ääni radiosta.
”Tästä sinä et selviä!!!”
”Kyllä kuule selviän! En kerkeä nyt teidän kanssa rupattelemaan… Pitää tehdä tutkimuksia!” sanoi Tri D ja lopetti lähetyksensä.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Tässäpä tämä taas. Kommentteja ja ehdotuksia aina voi laittaa tähän topikkiin.
No niin! Löytyihän se kuin vain sitä reppua kaivoi!

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Heillä ei ollut aikaa herätellä Jeffiä, joten heidän oli saatava joku kantamaan häntä.
”Turha mua on katsoa!” sanoi Batista saman tien, kun kysymys oli lennähtänyt ilmoille.
”Tai mua!” sanoi perähän Jericho, ”Christian on erittäin hyvä tähän hommaan. Laitetaan se kantamaan.” ehdotti Jericho.
”Niinpä on!” sanoi Hurricane leveä hymy huulillaan.
Christianilla ei ollut mitään aavistusta mistä muut puhuivat, koska hän oli niin masentunut siitä että oli saanut pakit.
”CHRISTIAN!!!” kutsuivat kaikki häntä.
”Mitä?!” vastasi Christian.
”Meillä olisi sinulle pieni homma,,,” sanoi Flair viekkaasti.
”Mikä?”
”Kanto työ.”
”MITÄ?!!” En varmana ala mitään kantelemaan!” kieltäytyi Christian.
”Liian myöhäistä! Samalla kun säälit itseäsi syrjemmällä, me päätimme että sinä kannat tätä nuorempaa Hurjapäätä.” sanoi Test ivallinen hymy huulillaan.
”Epäreilua!”
”Älä valita! Kanna!” Triple H ärähti ja salamana Christian nosti Jeffin harteilleen.
”No niin! Viimein!” sanoi Orton.
”Meillä on kiire! Lähdetään!” komensi Janie, ”Seuratkaa minua!”
Janie lähti juoksuun ja muut seurasivat häntä.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Siinä oli ensimmäinen pieni päivitys, mutta niin kuin sanoin edellisessä viestissä. Nämä päivitykset tulevat olemaan lyhyitä tai niitä ei tule. Sitten vasta kun L&L on ohitse, päivitykset tulevat pidemmiksi taas ja pyrkivät tulemaan ajallaan.
Nyt me saimme hiukan kirjoitettua tätä meidän pientä tarinaamme. Toivottavasti pidätte.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

He juoksivat Janien perässä ja saapuivat ovelle, mutta juuri kun Janie oli aukaisemassa ovea,
”Mitä?! Pysähtykää heti!” huusi vartija heidän takaansa.
”Mitä sinä meinaat tehdä?” sanoi ivallisesti Test, mutta samassa ryhmä toisia vartijoita tuli heidän eteensä.
”Okay, tuo onkin toinen asia!” hämmästyi Hurricane.
”Nyt tulette meidän mukaamme!” komensi yksi vartijoista.
”Minua EI komennella!” ärähti Jericho, ”etenkään tuollaiset maanmatoset!”
”Voimme tehdä tämän joko helpolla tai vaikealla tavalla! Valinta on teidän”
”Vaikea sopii hyvin!” sanoi Triple H rutistellen nyrkkejään.
”Mä ha-haluan he-he-helpon tavan!” sanoi Christian hengästyneenä.
”Christian!!!” huusivat muut vihaisesti Christianille, joka ei ollut kuulut kokonaan mitä vartija oli heille sanonut.
”Hyvä on! Halusitte vaikeamman!”
Samassa lauma vartijoita hyökkäsi heidän kimppuunsa.
”Eiiiii!!! Mä halusin helpomman!” sanoi Christian samalla kun löi yhtä vartijaa.
Triple H heitteli vartijoita päin seiniä ja teki joille heistä Pedigreen. Eugenella ja Flairilla oli pieniä ongelmia vartijoiden päihittämisessä. Chuckin ja Hurricanen huomattua tämän, he ryntäsivät auttamaan. Christian puolestaan oli tyrkännyt tajuttoman Jeffin Edgelle, joka ei ollut kovin iloinen tästä.
Orton ja Jericho olivat lyöttäytyneet yhteen ja toimivat tiimissä. Batista puolestaan antoi vartijoille olan takaa opetusta, siitä ettei hänelle ryttyillä.
Vartijoiden määrä alkoi nopeasti vähetä, koska heillä ei ollut minkäänlaista saumaa voittaa heitä.
Jericho valmistautui tekemään yhdelle vartijoista Wall’s of Jericho ja Orton piti sillä aikaa huolta ettei kukaan häirinnyt häntä. Jericho veti vartijalta jalat alta ja ennen kuin vartija edes huomasi, hän oli jo kiinni hänen jaloissaan. Jericho oli saanut vartijan satimeen.
”Luovuta! Luovuta! Peeveli luovuta!” huusi Jericho vääntäessään vartijaa.
Vähän aikaa oli kulunut ja tappelu oli loppunut, mutta Jericho yhä väänsi vartijaa.
”Hei, Jericho! Se on jo tajuton!” huikkasi Orton.
”Luovu- Mitä! Nytkö jo?” hämmästyi Jericho irrottaessaan otteensa.
Tappelun aikana Janie oli avannut oven ja raahannut yhdessä Edgen kanssa tajuttoman Jeffin oven toiselle puolelle. Orton ja Jericho olivat pitäneet huolta, ettei heidän päällensä kukaan hyökännyt.
”Mihin se nainen katosi?” kysyi Flair
”Edge ja Jeff myös?” kysyi perään Chuck.
”Täällä me ollaan te aivottomat aivokääpiöt!” huikkasi Edge kiusoitellen.
”Ha-ha! Hyvin hauskaa!” sanoi Batista astuessaan sisälle muut pian seuraten perässään.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
Viimein me päivitämme tämän! L&L on ohi ja kaikkea hauskaa siellä tapahtuikin. Kuitenkin, asiaan. Tässä olis sitten ihka uusi jakso!

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

”Mitä ihmettä! Koodini ei toimi!” sanoi Janie hämmästyneenä.
”Emmekö voi murtaa tätä ovea sitten?” kysyi Flair.
”Emme, koska jos teemme sen saamme vartijat taas kimppuumme ja mieheni saa aivan varmasti tietää tekoni. Siitä ei seuraisi hyvää kenellekään meistä.”
”Mitä me sitten teemme?” kysyi Batista.
”Ainut mahdollisuutemme on lähettää joku meistä ilmastointikanavaa pitkin toiselle puolelle ja avata ovi toiselta puolelta. Siihen ei tarvita koodia, koska vipu on peitetty hologrammilla.” selitti Janie ja viittasi ilmastointikanavan luukkua.
”Tuonne?! Eihän tuonne mahdu!” hämmästyi Test.
”Kyllä sinne aina joku mahtuu… Hurricane!” ehdotti Chuck.
”En! En varmana! Mulla on ahtaanpaikan kammo!” vastasi Hurricane.
”Supersankari kieltäytyy auttamasta! Tämä menee jo historiaan!” hämmästyi Jericho hymyillen ivallisesti.
”En muuten…mutta… MÄ EN HALUA!!!”
”Kukas sinne sitten menee, jollet sinä? Kukaan muu meistä ei sinne mahdu!” sanoi vihaisesti Triple H.
”Mä meen!” huudahtia Eugene iloisesti.
”Et varmana mene! Sä eksyt vielä!” kielsi Hurricane.
”Jeff voisi ahtautua sinne, koska minä en sinne mene.” totesi Edge
”Hän on tajuton!” huudahti Christian.
”No, herätetään se! Ei anneta sen koko päivää nukkua!” Edge sanoi ivallisesti.
Samassa Chuck otti Jeffiä rinnuksista kiinni ja huusi: ”HEEEEEERRRRÄÄÄÄTYYYSSS!!!!”
Muttei mitään tapahtunut.
”Tuo toimi ainakin Billy Gunniin… Muttei tainnut toimia nyt.” sanoi ymmällään Chuck ja rapsutti päätään.
”Onkos kellään vettä?” kysyi Test.
”En minä kylläkään vedeksi muutu!” ärähti Triple H saman tien.
”Eikö edes hajusuolaa?” kysyi Test uudestaan.
”EI!”
”Mitenkä me sitten saamme hänet hereille?”
Hetken hiljaisuus…
”Minulla olisi idea!” rikkoi Jericho hiljaisuuden ja katsoi Christianiin.
”Annas toinen kenkäsi!” komensi Jericho.
”Miksi!”
”Koska se on ainut tapa saada hänet hereille! Kenkä!” komensi Jericho uudestaan ojentaen kätensä.
”En anna!” kieltäytyi Christian, ”Anna omasi!”
”Turha luulo! Nyt annat sen!!!” komensi tiukemmin Jericho, ”Vai haluatko kunnon selkäsaunan?! Hm?!”
Christian katsahti ympärilleen. Kaikki olivat valmiina pakottamaan hänet antamaan yhden kengistään.
Christian nielaisi.
”Okay, hyvä on!”
Christian otti toisen kenkänsä pois ja ojensi sen Jericholle, joka piteli nenäänsä.
”Ihmettelen vain, miksi tarvitset sitä. En minä mitään haista.”
”Koska viimeksi olet pessyt jalkasi?!” sanoi Jericho pidellen kenkää kaukana.
”Eilen.”
”Entäs koska olet vaihtanut kenkäsi?”
”…Viikko sitten!”
”Okay! ... Vaihda sitten joka kolmas päivä!”
Samalla Jeff oli alkanut heräilemään, mutta kukaan ei ollut huomannut sitä. Jeff oli vielä tokkurassa, kun huomasi kengän! Salamana hän oli pystyssä!
”Se toimi paremmin kuin luulin.” sanoi Jericho.
”Hyi! Sanavalailai! Vie toi… toi… HAISEVA kauas musta!” sanoi Jeff kauhistuneena.
”Vihdoinkin hän on hereillä!” sanoi Hurricane, kun samassa Orton tuli Jeffin luo.
”Meneppäs tuosta saman tien tuonne! Jotta pääsemme joskus eteenpäin!” komensi Orton hämillään olevaa Jeffiä ja osoitti ilmastointikanavaa.
”Mitä?! Minä?! Miksi minä?!” kysyi Jeff hämillään.
”Koska kukaan muu ei mahdu, eikä Hurricane tai Edge suostu menemään.” selitti Orton.
”Te sitten päätitte valita mut?”
”No… Kyllä!” sanoi Orton ivallisesti hymy huulillaan.
”Voiku kiva! Mitä minä sitten teen?”
”Sinun pitää kiivetä tuonne ja ryömittävä sen kautta ja avattava ovi.”
”Miksi sitä ei voi avata tuosta?” kysyi Jeff.
”Koska minun koodini ei toimi siihen.” vastasi Janie.
”No, jos nyt vaaditte.” suostui Jeff.
Jeff katsahti kanavaa, mutta kääntyi takaisin.
”Kyllä mä pystyn hyppäämään ainakin luullakseni tuonne, mutta… se on liian ylhäällä ja en saa tuota luukkua auki. Voisiko siis joku vähän auttaa?”
”Triple H, sinähän voisit-”
”En missään nimessä! Mä en ala ketään nostamaan!” kieltäytyi Triple H.
”Kukas sitten?”
”Minä voin. Teen mitä tahansa saadakseni Stacyn takasin.” sanoi Test.
”Ihan miten vaan…” sanoi Jeff, kun Test nosti hänet.
Jeff avasi luukun ja ryömi sisään.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

”Te hemmetin taliaivot! Minä sanoin, ettei heitä saa vahingoittaa!” huusi Tri.D vartijoille, jotka olivat vieneet hänen koekaniininsa selliin.
”Mutta sir, sinä sanoit, ettei heitä saa tap-”
”Hiljaa!!”
”Teimme niin kuin käskitte, sir. Veimme heidät selli 127’mään.”
”SEN PITI OLLA 125’nen! Te imbesillit!! Saatte potkut!!!”
”Mutta!”
”Ei mitään muttia! ULOS!!!” komensi Tri.D, ”Te muut…! Viekää heidät sairastupaan!
”K-kyllä, sir!”
Samassa vartijat lähtivät hakemaan Mattiä ja Litaa.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Jeff puolestaan oli saapumassa kohti päämääräänsä.
”Ei sitten voi olla yhtään likaisempaa!”

”Minun meikkini!! AAAHH!!!” kiljaisi naisen ääni.

”Mistäs tuo kuului?” ihmetteli Jeff ja seurasi ääntä.

”Kyllä se saadaan kuntoon. Älä huoli.” sanoi toinen nainen.
”Kyllä se siitä, kun pääsemme täältä, jos pääsemme.”
”Älä jossit-! Mikä tuo oli?!”
”Rotta pitää tuollaista ääntä!”
”ROTTA!! ROOTTAAAA!!!!”

”Hirveä rotta olenkin!” sanoi Jeff kurkistaen luukusta.
”JEEEFFFF!!!” iloitsivat Stacy, Trish ja Victoria.
“Ei kun MATT! Tietenkin mä olen Jeff!”
”Missä muut ovat?” kysyi Trish.
”Onko Test kunnossa?” kysyi Stacy heti perään.
”Test ja muut odottavat ovenavaajaa, eli minua, paitsi Matt ja Lita…” vastasi Jeff.
”Mitä heille on tapahtunut?” kysyi Victoria.
”Se on pitkä tarina… Nyt mun pitää mennä…”
”Älä jätä meitä! Päästä meidät pois!” pyysi Stacy.
”Heti kun olen päästänyt muut ovesta ja sitten tulemme rytinällä pelastamaan myös teidät.” sanoi Jeff ja jatkoi matkaansan.
Viimein hän löysi oikean paikan ja pääsi ulos ilmastointikanavasta enemmän tai vähemmän likaisena.
”No, ainakin ilmastointikanava tuli siivottua…Missäs se on? Hän sanoi että se näyttää…”
Jeff alkoi katsella ympärilleen…
”TÄLTÄ!!!” sanoi Jeff vetäessään vivusta.
Saman tien alkoi kuulua ääntä.
”Vihdoin!” sanoi Janien ääni, kun ovi ilmestyi ja avautui.
”Piti vähän siivota.” sanoi Jeff hymyillen.
”Siltä se kylläkin näyttää.” vastasi Hurricane.
”Mikä sulla kesti?” kysyi Jericho.
”Mä tapasin loput meidän naisväestä.”
”Ihanko tosi! Näitkö ne?! Ethän narraa?! Onko Stacy kunnossa?!” kyseli Test kiihkoissaan.
”En narraa ja kyllä, kyllä, KYLLÄ! Näin Stacyn!” vastasi Jeff ja perääntyi, ”Rauhallisesti Test…”
”Mitä hän sanoi?”
”Se kyseli sun perään, bla, bla, bla ja mä lupasin että menemme pelastamaan heidät heti.” kertoi Jeff.
”Mennään sitten! Emme voi tähänkään jäädä!” huudahti Chuck.
”Jippii!!!” iloitsi Eugene ja taputti käsiään.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Siinä oli tämän kerran anti. Seuraavaan kertaan…Pitäkää kiinni! Tässä tapahtuu vaikka mitä vielä!
Taas sitä tulee! Toivottavasti pidätte.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Jeff oli kertonut Janielle missä päin hän oli tavannut puuttuvan naisväen. Janie kertoi, että he olivat hyvin lähellä, mutta he eivät kerkeäsi kahteen paikkaan yhtä aikaa tällaisella väellä. Heidän pitäisi lähettää osa heistä hakemaan heitä.
”Minä lähden! Haluan Stacyn takaisin!” ilmoittautui Test saman tien, kun Janie oli lopettanut puhumisen.
”Ei sua sinne yksinkään voi päästää, kun kukaan muu ei suostu tulema-”
”Älä puhu soopaa, Chuck!” katkaisi Hurricane, ” Mä haluan mieluusti lähteä.”
”Minä en kyllä lähde. Hyvästä syystä tosin, niin kuin näette.” kieltäytyi Edge, ” Haluan mahdollisimman nopeasti vartaloni takaisin.”
”Eugene lähtee myös!” huudahtivat Triple H ja Batista samaan aikaan.
”Mä en taho! Tahtoo Trimpsun!” itki perään Eugene.
Triple H mulkaisi häntä, ”Unelmissas! Nyt tahtojaanen MENE!!!” ärähti Triple H ja työnsi Eugenen kohti Hurricanea, ”Siinä pidä hyvänäsi!”
”Vihree auttaa! Trimpsu kiusaa!”
Samalla Test oli kyselemässä neuvoja Janielta. Janie kertoi tarvittavat salasanat ja reitin selliin.
”Oletko aivan varma, että muistat?” varmisti Janie.
”Kyllä, kyllä ja jos joku unohtuu, oikea käteni muistaa.” sanoi Test huolettomana ja osoitti Chuckia.
”Mitä?! Kyllä, kyllä!” vastasi Chuck, ’Mistähän ne vaan puhui?’
Kun viimein kaikki olivat rauhoittuneet, pelastus ryhmä Testin johdolla lähtivät.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

”Päästäkää irti! Te aivopestyt siat!” huusi Matt kurkkusuorana ja punaisena kuin punajuuri.
”Rauhoittukaapas nyt herra Edge, vai pitäisikö sanoa herra Copeland.” sanoi ivallisesti Tri.D.
Vaikka ”Mattin” lonkka olikin huonossa kunnossa, hän kivusta huolimatta taisteli vastaan.
”En ole Edge!”
”Et vai? Hmm…kuinka mielenkiintoista! Minun silmissäni sinä näytät häneltä…” vastasi Tri D.
”Sinä erkkipersepav-!” huusi Matt, mutta ei saanut lausettaan loppuun.
”Kylläpä sinulla kesti kauan sen nukutuspiikin pistäminen häneen.” sanoi Tri D kollegalleen.
”Anteeksi, sir. Loukkaantumisestaan huolimatta, hän on hyvin voimakas.” sanoi kollega ja asetti Mattin operaatiopöydälle.
”Eipähän vahingoittanut herkkiä laitteitani. Minä menen tarkistamaan mitenkäs se toinen potilas voi.” sanoi Tri D ja lähti.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Seuraavaan kertaan….
Nyt viimein tuli lisää jatkoa pienelle tarinallemme. Olimme molemmat sen vierran kunnossa, että saimme aikaseksi jotain.
Toivottavasti pidätte!

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Test ja muut olivat päässeet ensimmäiselle ovelle. Kuitenkin, ennen sitä he melkein jäivät kiinni, koska Eugene oli liimautunut kiinni Testin jalkaan. Jollain ihmeellisellä tavalla, Eugene luuli Testiä Triple H’ksi ja eikä suostunut päästämään irti. Tämän takia vartijat melkein näkivät heidät, mutta Hurricane sai harhautettua vartijat.
”Ottakaa nyt peeveli tämä Eugene irti mun jalasta! En ole Sir Nose-alot!” huudahti Test yrittäessään irrottaa Eugenea.
”Trimpsu on kiva kaveri!” sanoi Eugene ja kiristi otettaan.
”Kuules nyt Eugene. Saat ISON annoksen jäätelöä kun päästään pois täältä ja irrotat otteesi Testin jalasta, mutta jos et irrota emme pääse pois ja sinä et saa jätskiäsi.” manipuloi Hurricane.
”Minä olen Trimpsussa, en Testikkelissä!”
”No, ’harmikseni’ tulen ilmoittamaan ettet ole hänessä kiinni, vaan Testissä. Katso vaikka.” sanoi Hurricane ja nosti Eugenen päätä ylöspäin.
”Ohopsista!” hämmästyi Eugene ja päästi viimein irti.
”Niin ohopsista!” huudahti Test ja hieroi jalkaansa.
Kun Test oli saanut tuntonsa takaisin jalkaansa, hän meni koodilaitteen luo ja jäi hetkeksi aikaa miettimään.
’Muista se koodi, sillä mä en sitä muita!’ toivoi Chuck itsekseen, samalla kun Test aloitti näppäilemään koodia.
”Toivokaa, että koodi on oikein.” sanoi Test ja painoi OK – näppäintä.
KOODI HYVÄKSYTTY
Ovi aukeni.
”JESS!!” iloitsi Chuck.
"Nyt seuraavalle ovelle." sanoi Test.
"Onko niitä enemmänkin?!" hätkähtyi Chuck.
”Tietenkin niitä on! Etkö sä kuunnellut?”
”Tietenkin kuuntelin!"


*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Tri D oli saapunut toisen ”mestari teoksensa”, Litan luokse.
”No, mites täällä menee?”
”Sinä pervopas-!”
”Hyvin siis!” keskeytti Tri D ja hymyili ivallisesti.
”Toisessa huoneessa operoidaan juuri ’Edgeä’…” kiusasi Tri D Litaa.
Lita kauhistui ja yritti rimpuilla enemmän, mutta hänen polvensa ei kestänyt sitä. Hänet kiinnitettiin operaatiopöytään.
Lita näki valtaisan koneen, joka lähestyi häntä. Hän järkyttyi sen verran sitä, että lopulta menetti tajuntansa.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Pääoven luona oli paljon vartijoita, joten heidän piti etsiä toinen sisäänpääsy keino.
”Me ei päästä koskaan pois täältä! Mä en koskaan tule näkemään rakasta kotiani! Ovatkohan kissat saanut ruokaa?! APUA!!! Ne kuolevat nälkään! Mun on pakko päästä pois täältä!” voivotteli Christian.
”SHUT THE HELL UP!” huudahtivat Jericho ja Jeff vihaisena.
”Nyt te kolme olette hiljaa, jos ette halua tulla toisiksenne!” varoitti Janie tiukalla, mutta hiljaisella äänellä.
Tämä veti heidät kaikki hiljaisiksi, ainakin hetkeksi.
”Jee!! Saisin viimein sen tittel-!”
Samassa Jericho ja Jeff tukkivat Christianin suun.
”Mitä me nyt teemme?” kysyi Orton.
”Emmä kyllä tänne halua jäädä! Mulla menee hermot tämän paikan kanssa!” sanoi Batista.
”Yksi ja ainut mahdollisuutemme on kiertää toisen kautta. Yhden meistä on mentävä tuosta ikkunasta ulos ja kävellä karmia pitkin seuraavalle ikkunalle, joka johtaa ’hiljaiselle’ vyöhykkeelle. Ikkunan voi siis ihan hyvin rikkoa. Sisälle päästyään hänen pitää laukaista hälytys. Tuolloin suurin osa vartijoista lähtee pois, jolloin hän joka laukaisi hälytyksen palaa mahdollisimman nopeasti takaisin. Ainut ongelma on pudotus, joka huitelee 100 metriä.” selitti Janie.
”Miksi emme hoitele niitä niin kuin viimeksi?” kysyi Triple H.
”Koska kaikkea ei voi hoitaa mätkimällä, pitää käyttää myös aivoja.” sanoi Flair.
”Myös senkin takia, mutta toiseksi nämä vartijat ovat paljon vahvempia kuin ne jotka tapasimme viimeksi.” korjasi hiukan Janie.
”Kukas sinne sitten lähtee?” kysäisi Edge.
”Meidän suuri suu Christian, voisi olla hyvä vaihtoehto.” tuumasi Orton.
”Miksi minä? Jeff on kaikista meistä hurjapäisin-”
”Hei! Mä siivosin jo sen ilmastointi kanavan!”
”Ah…!Sitten Edge, hänen musiikkinsakin sanoo ’Never gonna stop me, never gonna stop, never gonna, never gon-!”
”Joo, joo! Tiedetään! Se ei kyllä enää sano sitä! Ainoastaan ’You think you know me… You’re scared…?” piruili Edge.
“En mina pelkää!” suuttui Christian.
”No, sittenhän sinä voit mennä!” tokaisi Orton.
”En minä ole edes nopea!”
”Et vai? Kukas sitten on ensimmäisenä pöydässä haarukka ja veitsi pystyssä, ennen kuin kokki on edes kerinnyt sanomaan ’Syömään’?” sanoi Edge ivallisesti.
”Se on eri asia!” vänkäsi Christian.
Hetken päästä tästä…
”Hyvin menee, Christian! Älä katso alas!” huusi Orton.
Tietenkin Christian vilkaisi.
”Äiti! Isä! Mumma! Pappa!”
”Jatka vain!”
”NOPEAMMIN!” huudahti Jericho.
Christian nielaisi ja jatkoi matkaa.
”Serkut…Kissat…Koirat… lampaat… taivas…maa, ei maa, lentokoneet…pilvet….”
Viimein Christian pääsi toiselle ikkunalle. Hän rikkoi sen ja meni sisälle.
”Ihanaa!!!” iloitsi Christian ja melkein pussasi lattiaa.
Aluksi Christian ei meinannut löytää hälytyslaitteistoa, mutta pian hän löysi sen.
”Paina siitä punaisesta nappulasta…”
Samassa kun hän oli painanut sitä, hälytys alkoi soida.
”Nyt sitten takaisin…! MÄ INHOAN TÄTÄ!”

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Siinä se viimein oli. Toivottavasti piditte.
Kävi sitten pieni moka kirjoittaessani tätä illalla. Unohtui pieni pätkä pois. Nyt kuitenkin asia on korjattu.
kuva
Howdy! Nyt on päivityksen aika! Päätimme tehdä "Extra" päivityksen(Vautsi!) tänään.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Chuckin onneksi Test oli muistanut kaikki koodit tähän asti, kunnes he saapuivat viimeiselle ovelle. Test näppäili kuusi numeroisen tunnusluvun koodilaitteiseen, mutta pysähtyi viimeisen numeron kohdalle.
”Chuck! Mikä oli se viimeisen oven, viimeinen salasanan, viimeinen numero?” kysyi Test ja kääntyi Chuckiin, joka hyppäsi melkein pöksyistänsä ulos.
”Mitä?! Etkö sinä muista?!!!” huudahti Test.
Chuck epäröi vastata.
”Ei voi olla totta!!! Minä luotin sinuun!”
”Mutta… Et sä puhunut mitään, että mun olisi pitänyt kuunnella. Sä vain osoitit mua yhtäkkiä.” selitti Chuck.
”Olisihan sinun pitänyt se tajuta! Mitä me nyt sitten teemme? Me ei päästä enää eteenpäin ja takaisin emme voi mennä. Naiset odottavat pelastusta ja ME emme voi tehdä yhtään mitään!!! Sinä unohduksen saastuttama iljetys!” hermoili Test.
”Rauhallisesti Test, rauhallisesti. Hengitä ulös…ja…alas…Hyvin menee.” rauhoitteli Hurricane.
”Yhyhyy! Test on vihainen!” rääkyi Eugene.
”Rauhoittukaa nyt kaikki!” huusi Hurricane.
Samassa kaikki hiljenivät.
”No, niin! Nyt onko Testillä tai Chuckilla minkäänlaista muisti kuvaa, mikä numero se voisi olla?” kysyi Hurricane rauhallisesti.
”0-9 väliltä!” huudahti Test.
Tästä alkoi suuri väittely ja kukaan ei huomannut mitä Eugene teki sillä välin. Eugene käveli koodilaitteen luo.
”Eugene painaa nappia…” sanoi Eugene ja nosti sormensa pystyyn.
Samalla hetkellä keskellä nahistelua, miksi, mikä ja kuinka kysymysten keskeltä, Chuck huomasi Eugenen puuhat.
”Herran pieksut! Eugene!!!” huudahti Chuck, ”Ääääläää koooskeee!!!”
Mutta liian myöhään Eugene painoi näppäimiä vapaasti.
KOODI HYVÄKSYTTY
”Eugene!!!”
”Eugene avasi oven.” sanoi Eugene iloisesti, ”Onko Testikkeli iloinen?”
”….Mitä? O-Olen! Hienosti tehty!” hämmästeli Test.
”Nyt lähdetään pelastamaan heitä! Muistatteko mikä se selli oli?”
Test ja Chuck katsoivat toisiaan.
”Siis ette!” pettyi Hurricane, ”Sitten vain koputtelemaan sellin ovia…”
Onneksi toisaalla oleva hälytys oli vaikuttanut myös sellin vartioiden määrään ja he saivat hoideltua heidät nopeasti ja hiljaa. Test huomasi valvontaruudusta Stacyn ja melkein huudahti innoissaan, mutta Chuck ja Hurricane kerkisivät väliin.
”Joo, tiedetään!” sanoi Chuck hampaidensa välistä.
”Missä sellissä he ovat?” kysyi Hurricane.
”Selli 0345’ssä! Lähdetään!” komensi Test saman tien.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Siinä oli extra annoksemme! Lisää tulee taas, niin kuin aina.
Miksi tämä on nykyään vain yhden sivun mittainen topic?
Ares on näköjään poistellut tästä aiheesta kaikki muut viestit itse diarya lukuunottamatta...
Se oli aika yllätys myös mulle ja M.H.girlille. Olisi kylläkin voinut jättää ne muiden laittamat palautteet, mutta se meni jo.

Sitten itse asiaan. Luullakseni tänään pitäisi tulla jatkoa, edes jonkin verran. Mulla alkaa ensi viikolla koeviikko, eli emme voi kirjoittaa tätä viikkoon.(Ei saa tulla dorkimus maximus, vaan pitää lukea kokeisiin ja 'yrittää' saada hyvä numero.)

Tarkennan vielä kaikille, vielä yhden asian.
Vaikka minä postitan nämä tänne foorumille, me molemmat suunnittelemme tarinan. Toinen avustaa toista, jos tarina jää junnaamaan johonkin kohtaan. Kaksi päätä on parempi kuin yksi.
kuva
Heps! Taas päivitetään! Tässä on taas meidän päähän pistoksemme. Viihdyttäviä lukuhetkiä.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Christian oli palannut henkihieverissä pienestä tehtävästään.
”Eihän se niin kamalaa ollut, herra valitus.” sanoi Flair pirullinen hymy huulillaan.
”Ei vai! Tiedätkö kuinka monta lintujen ilmahyökkäystä mä sain?! Sitten se karmi oli niin pirun liukas!” inisi Christian.
”Joo, joo, JOO! Tiedetään, tiedetään! Se oli kauheaa!!... Muuten, sulla on höyheniä pää täynä.” sanoi Edge.
Christian hätääntyi.
”Höyheniä! Missä?! Apuva!”
”Kenties, siinä pallossa jota pitelet olkapäittesi päällä, dorkzillojen gotzilla!” lisäsi turhautuneena Edge.
”No niin ’sisarukset’ Hoitakaa erimielisyytenne sitten joskus toisten, mutta ei nyt! Meillä ei, korostan ei ole aikaa!” sanoi Janie vakavana.
”Mutta minulla on höyheniä päässä!” initti vastaan Christian.
”Minne Triple H hävisi?” ihmetteli Batista.
”En tiedä. Hän oli tuossa hetki sitten…Flair, oletko sinä nähnyt?” kysyi Orton.
”En ole nähnytkään.”
Samassa Triple H tuli heidän luokseen kuin tyhjästä.
”Nyt ne idiootit on hoideltu!” sanoi Triple H mahtaillen.
”Mitkä idiootit?” kysyi Jeff.
”Vartijat! Tomppeli! Ne luulivat päihittävänsä minut…”
Orton oli huomannut jotain outoa Triple H’in selässä ja kiersi Triple H’in taakse. Selässä oli jokin laite, joka ei kuitenkaan ollut kiinnittynyt kunnolla. Orton mietti kokeilisiko koskea siihen, vai ei.
”…niistä ei ollut mitään vastus-…Tiedättekös, mulla on kiva pehmolelu kokoelma kotona. Mä tykkään halia niitä päivin ja illoin.” sanoi yllättäen Triple H.
Kaikki kääntyivät katsomaan Triple H todella hämmästyneenä, jopa Christian joka yritti puhdistaa päätään höyhenistä.
Orton hymyili ivallisesti.
”Ha-haa! Tästä voikin syntyä jotain hauskaa!...” sanoi Orton ja viittoi Batistaa tulemaan luokseen.
”Mitä nyt Orton?!” kysyi Batista.
”Paina tuosta piruuttas.” sanoi Orton hymyillen.
”Miksi?”
”Kokeile nyt vain…”
Batista epäröi hetkisen.
”Jos nyt yhden kerran!”
”Mitä pirua minä san-! Minä haluan olla Eugenen ykkös-ystävä! Missä hän on?” sekoili Triple H.
”Oletko kunnossa?” kysyi Flair.
”En tie-! Christian! Ne sun keltaiset housut olivat mahtavat ja se oranssinen verkkopaita myös! Mistä ostit ne?”
”Kaupasta…ööö… Oletko ihan varma?” kummasteli Christian.
”Myöskin ne sun isot pyöreät aurinkolasit ja ne muut, saanko lainata niitä?” kysyi Triple H.
”Ööööääää…M-mulla olisi yhdet mun takataskussani…” sanoi Christian ja otti lasinsa takataskustaan.
”Ne sopii!” sanoi Triple H iloisesti ja nappasi lasit Christianin käsistä.
Triple H asetteli lasit päähänsä.
Tämä oli liikaa Ortonille ja hän retkahti nauruun! Batista päästi lopulta irti laitteesta, myös nauraen.
”Mitä hemmettiä minun naamallani on?! Miksi te nauratte?!” ärähti Triple H, kun huomasi lasit päässään.
Triple H heitti vihaisena lasit pois ja samassa Christian syöksyi lasien perään.
”Aurinkolasini!!!”

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

No niin. Taas homma pulkassa.
Until next time… V-Oneeeeeeeuuuuuuuuuhhhhhhhhhhhhh!!!!!!!!!!

(M.H.girlille: ”Mä sanoin laittavani tuon lopetuksen tähän.” )
kuva
Moikkis! Nyt taas päivitämme tämän tarinamme. Viimeisen kerran myös jaettiin mainokset ihmisten kotiin. Ei tarvitse enää rehkiä. Hyvällä säkää voimme kirjoittaa mitä pidempiä pätkiä, mutta sitä ei koskaan tiedä.. Nyt kuitenkin, olkaa hyvät! UUSI JAKSO!

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

He olivat viimein naisten sellin luona.
”Stacy! Oletko kunnossa?” kysyi Test sellin toiselta puolelta.
”Olen nyt, kun sinä olet siinä, sankarini!”
”Jättäkääpäs tuo vähän myöhemmälle!” sanoi Victoria.
”Lopetas toi lemmenleikki! Tämä sellikin pitää joskus saada auki!” muistutti Chuck Testiä.
”Joo, joo! NO, mikä tän koodi on?” tuumasi Test hiukan pettyneenä.
”Öhöm! Tähän tarvitaan avain!” huomautti Hurricane.
”Mistä avaamisväline?” kysyi Eugene.
”Avain? Ah! Nyt mä tajusin, miksi Janie antoi sen avaimen!” tajusi Test ja otti avaimen takin taskustaan.
”Nyt pääset ulos, rakkaani, tuosta hirveästä sellistä.” iloitsi Test avatessaan selliä.
Avattuaan sen, Stacy hypähti saman tien hänen syliinsä.
”ANDREW! Sankarini!!!” iloitsi Stacy halaten Testiä.
”Minun ruusun nuppuni!”
He olivat niin onnellisia, että alkoivat suudella.
”Ei kai taas!” huudahtivat muut, paitsi Eugene joka taputti iloisesti käsiään yhteen.
”Ih-hanaa!”
”Tämä tapahtuu aina kun olen Testin ja Stacyn kanssa jossain!” totesi Chuck.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

He jatkoivat matkaa.
Triple H’in heittämät lasit olivat menneet rikki. Jani oli irrottanut laitteen Triple H’in selästä. Laitteen tarkoitus on sekoittaa ihmismieli paremmin hallittavammaksi, mutta laite ei ollut kiinnittynyt oikein ja aiheutti sekavia olotiloja. Janie oli myös torunut Ortonia ja Batistaa laitteella leikkimisestä ja vaaratilanteen vähättelystä. Orton ei vieläkään ollut lopettanut nauramista, vaikka hän kuinka yritti lopettaa. Aina hänelle tuoli mieleen, etenkin kun hän vilkaisi Christiania, joka suri lasiensa perään, minkä näköinen Triple H oli ollut ne päässään. Hän myös suri sitä, ettei ollut ottanut kameraansa mukaan. Siitä olisi tullut hupaisa muisto.
”Heko-heko! On hauskaa, joo! Voit lopettaa jo!” ärähti Triple H.
”Hahahahah! Eugenen ykkösfani ja ne lasit!!! Hahahaha!”
Mutta Triple H’in onneksi Orton rauhoittui piakkoin ja lopetti nauramisen.
”Sä rikoit mun lasit!” pillitti Christian ja yritti epätoivoissaan korjata lasejaan.
”Mä voin korjata ne!” sanoi Jeff ja nappasi lasit Christianin kädestä.
Jeff irroitti halki menneet lasi osat ja tyrkkäsi ne Christianin päähän.
”Noin! Nyt ne ovat kunnossa!”
”Ne on enemmän rikki!”
”Hyvä havainto! Mutta sinun olisi muutenkin pitänyt ostaa uudet aurinkolasit…”
Piakkoin he saapuivat tutkimus alueelle, jossa Mattin ja Litan pitäisi sijaita. Janie johdatti heidät Mattin ja Litan sellin luo.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Matt makasi patjalla ja katseli kattoa.
Hän oli sekaisin, että huolissaan nykyisestä tilanteestaan. Hän mietti pääsikö hän koskaan takaisin omaan vartaloonsa ja sitä mitä hän tekisi jos hän ei pääsisi. Kuinka hänen läheiset tulisivat reakoimaan tällaiseen suureen muutokseen. Kaikista eniten häntä vaivasi asia, kuinka hänen ja Litan välillä käy.
Miettiessään mahdollisuuksia ja mahdollisia selityksiä, Matt ei ollut huomannut sellin oven aukeamista.
”Lita!” kiljaisi Edge Litan vartalosta, ”Mitä sinä olet tehnyt vartalolleni!”
Edge oli huomannut siteet ”Mattin” vatsan ympärillä. Matt nousi vaivoin ylös.
”E-ensinnäkin, minä en ole Lita vaan Matt.” korjasi Matt ja piteli kädellään sidottua kohtaa.
Vaikka Tri D oli korjannut Mattin vioittuneen lonkan, oli se vielä arka.
”Ai, niin! Sorry, mun moka.” sanoi Edge pahoitellen.
”Mitäs tuosta… Mäkin olen aika sekaisin.”
”Tulkaa ulos jo! Meidän pitää vielä keritä toiseen päähän taloa ja vaihtaa teidän vartalonne takaisin.” ilmoitti Janie.
”Meidän pitää vielä hakea Lita!” sanoi Matt saman tien.
”Eikö hän olekaan siellä?” hämmästyi Janie.
”En ole nähnyt häntä sen jälkeen kun meidät vietiin sairastupaan.” ilmoitti Matt, kun huomasi Jeffin tölläämässä häntä.
”Jeff…! Olen edelleenkin veljesi, vaikka olen yhden parhaan ystäväni vartalossa. Herttileili, rauhoitu!” rauhoitteli Matt pikku veljeään.
”Miksei mua kukaan rauhoittele. Minun veljeni on muuttunut naiseksi!” vollotti Christian.
”Ensinnäkin minä en ole oikea veljesi, se on vain WWE’n juttuja. Olen vain paras ystäväsi. Kaytiin samat koulut ja painikoulut ja koettiin vaikka mitä kommelluksia, joten eikö sinun olisi pitänyt jo tottua?” kysyi Edge.
”Tämä on KAIKISTA omaperäisintä! ja hirveintä!”
”Pahempaa kuin sinne jääveteen putoaminen järvellä? Sähän jäädyit ihan kokonaan.”
”No…”
Hetken päästä, Janie oli saanut heidät liikkeelle ja he olivat saapuneet paikkaan, jossa heidän oli määrä tavata Test ja muut.
”Missä he ovat? Heidän pitäisi jo olla täällä?” ihmetteli Jericho.
”Jätetään heidät, kun he kerran ovat myöhässä! Kyllä Janie etsii heidät täältä ja tuo takaisin!” sanoi Flair välinpitämättömästi.
”Kylläpäs haetaan! Siellä on Hurricane! Eikä Litaakaan ole vielä haettu! Mä en tuon näköistä veljeä tuijottele!” sanoi Jeff hiukan hädissään.
”Kiitos vain!” huudahtivat Matt ja Edge yhtä aikaa.
”Minä käyn hakemassa heidät.” sanoi Janie, ”Pysykää tässä.”
”Mitä jos vartijoita ilmaantuu?” kysyi Flair.
”Yrittäkää parhaanne, etteivät he näe teitä.”
”Mitä jos näkevät?”
”Tiedätte kyllä mitä tehdä, mutta minun on mentävä!” sanoi Janie ja lähti.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Chuck ja Hurricane olivat saaneet rakastavaiset irrotettua toisistaan.
”Osaatteko vielä ulos täältä?” kysyi Victoria.
”Tahtoisimme mahdollisimman nopeasti ulos täältä.” lisäsi Trish.
”Kaippa me osataan…vai?” kysyi Chuck ja katsoi Testiin.
”Kaippa…”
”No, mennään sitten!” lisäsi Chuck.
He lähtivät ja heti poistuttuaan alueelta, he näkivät Janien.
”Satuttakaa sitä!” huudahti Victooria.
”Hoidelkaa hänet, ennen kuin hän paljastaa meidät!” komensi Trish.
Stacy käpertyi Testiin.
”Andrew pelastaa.”
”Ei mitään hätää, kansalainen. Hän on ystävä.” sanoi huolettomasti Hurricane.
”Ei mitään hätää, olen ystävä.” kertoi Janie saapuessaan.
”Minähän sanoin, että Andrew pelastaa.” vitsaili Stacy ja halasi lujemmin.
Yhtäkkiä, he kuulivat askelten ääniä.
”Tulkaa, nopeasti!” komensi Janie ja johdatti heidät nurkan taakse.
Janie lurkkasi nurkan takaa, ketä sieltä tulee ja hämmästykseen huomasi kahden vartijan kuljettavan Litaa.
”Se on Lita!”
”Se on kylläkin Matt, jos et sitä tiedä.” huomautti Trish.
”Ei, kansalainen. Se on Lita Mattin vartalossa.” korjasi Hurricane.
”MITÄ!!!” huudahtivat hämmästyneenä Stacy, Trish ja Victoria.
He eivät taaskaan huomanneet, mitä Eugene tekee.
”Eugene haluu pelastaa!”
Samassa, kun Eugene lähti, he huomasivat hänet.
”Eugene!!! EIIIII!!!!” huudahtivat kaikki Eugenen perään.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Siinä se sitten oli, taas kerrankin.
Tähän lopuksi pieni ilmoitus asia.

Adam Copeland eli Edge, viettää tänään(30.10.2004) 31vuotis syntymäpäivää!!!
(Turha paikka laittaa, mutta kuitenkin… )

kuva

Pysykää terävänä! Seuraavaan kertaan...
Emme pysty tekemään tarinaa, taaskaan. J.H.girlillä on maanantaina "ihana" ranskan koe. Onneksi mulla ei ole enää ranskaa ollut vähään aikaan (viimeksi ylä-asteella), mun entinen ranskan opettajalla oli tapana pitää vuodessa kaks kertaa koe (jotka olivat aina n. 16 sivuisia ja ne kesti aina kaks tuntia). Eli tämä on tämän kertainen syy, kirjoittelemme jatkoa vähän myöhemmin.
kuva
Kokeet tulivat ja menivät (tai no ainakin tavallaan…jos ei uusintoja pidä tehdä…), mutta nyt ME teimme come backin! Now the show must go on!

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Eugene läheni vartioita, jotka pian huomasivat hänet.
”Miten tuo on päässyt vapaaksi?! Pidä sinä tuosta huoli ja minä käyn nappaamassa tuon.” sanoi toinen vartijoita ja päästi irti Litasta.
Janie huomasi vartijan tulevan.
”Nyt, sinä vähä älyllinen karkuri! Tulet minun mukaani!” komensi Janie muka vihaisena.
”Tämä karkulainen on sinun?!” kysyi vartija saapuessaan heidän kohdalleen.
”Tietenkin se on!”
”Mitä sinä minulle huuat?” ihmetteli Eugene, ”Mie halluun vaan auttaa…”
”Minulle annettiin käsky, että minä ottaisin tuon toisenkin. Nämä kaksi ovat… sellitovereita.” tokaisi Janie.
”Uusi kaveri!!” huudahti iloisena Eugene.
Vartija meni partnerinsa luo kertomaan, mitä Janie oli sanonut hänelle. Tuolloin Janiellä oli hyvä mahdollisuus kuiskata Eugenelle. Pian vartija tuli takaisin.
”Meille annettiin komento viedä hänet takaisin samaan selliin mistä hänet haettiinkin.” ihmetteli vartija.
”Haluatteko, että kerron tästä miehelleni! Tiedätte oikein hyvin, mitä tästä tulee seuraamaan!” tiuskaisi Janie.
Vartijat kauhistuivat ja muuttuivat ihan valkoisiksi, kun heidän verensä hävisi heidän kasvoiltaan.
”Hy-hyvä on, rouva. Tässä tehkää mitä tahdotte, mutta älkää kertoko että niskoittelimme hänen käskyilleen.” kauhistelivat vartijat.
”Niinhän minä teenkin. Nyt häivytte kuin olisi jo!” komensi Janie ja salamana vartijat pinkoivat takaisin sinne mistä olivatkaan tulleet.
’Litan’ jalat eivät kantaneet hänta, eli hän kaatui Janien päälle, mutta onneksi Janie pystyi kannattelemaan häntä.
”Test, Chuck ja Hurricane, TÄNNE!” komensi Janie.
”Onko tie selvä?” kysyi Chuck kurkistaessaan nurkan takaa.
”No, miltä näyttää?! Tulkaa jo! En minä häntä ikuisuutta voi pidellä!”
”Hurricane sun vuoro!” käskivät Chuck ja Test yhtä aikaa.
”Mitä!? Minä?! En ikinä! Minä olen jo kantanut ihan tarpeeksi!” kieltäytyi Hurricane.
”Niin kuin mitä?”
”No esimerkiksi, Trimplaria ja Eugenea!”
”Koska sinä Triple H’iä olet kannellut?! Kuinka sä jaksoit? Noin pieni kaveri!”
”Otettiin tuossa Batistan kanssa pieni kanto kisa, mutta huonoksi onneksi järkäle heräsi vähän liian aikaisin! Peeveli! Vain kaksi askelta! AH!” harmitteli Hurricane.
”Mutta kuitenkin! Sinä kannat! Test kanniskelee noita naisia ja minä olen jo kantanut yhtä, ja enkä halua uusintaa. Selkäni on vieläkin ihan mustelmilla.” sanoi Chuck hieroessaan selkäänsä.
”No, hyvä on! MINÄ kannan!”
”Areena on sinun.” piruilivat Test ja Chuck.
”Tulkaa jo!!!” suuttui Janie, ”Kuinka WWE voi kestää teitä?”
Hurricane tuli viimein ja otti Litan pois Janien päältä ja auttoi Janieta kantamaan Litaa.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Pian Litan pelastamisen jälkeen, he palasivat takaisin sinne mihin Janie oli jättänyt muut, mutta he eivät nähneet muuta kuin patsaita ja muita isoja koriste esineitä käytävällä.
”Missä he ovat? Ovatko he jääneet kiinni?” hätääntyi hiukan Janie.
Samassa, muut tulivat esille piilopaikoistaan erillisten oudon muotoisten ihmistä muistuttavien patsaiden ja esineiden takaa.
”Täällä me ollaan!” sanoi Jeff, jolla oli lapun varjostin päänpäällä.
”Siinä meillä on nero, jolla todellakin lamppu päässä!” hymähti huvittuneen Matt.
”Toimiiko se?” kysyi Jericho hymy huulillaan.
”Katsotaan…” sanoi Edge ja tarttui naruun, josta sai lampun päälle.
KLICKICK! Valo syttyi.
”Vautisi! Se toimii!” iloitsi pirullisesti Edge ja sammutti sen saman tien.
”Varo vähän! Hiukseni voivat kärvähätää, tää ei ole mitkään turvallinen lamppu!” sanoi Jeff poistaessaan varjostimen päästään ja astuen kauemmas itse lampusta.
Kaikki muut olivat tulleet pois piilopaikoistaan, paitsi Christian.
”Missä Christian?” kysyi Janie.
”Jaykö? Hän on tuon pienen kirkonkelloa muistuttavan kellon alla kyykistelemässä. Mä käyn hakemaassa sen.” sanoi Edge ja meni kellon luokse, ja nappasi viereisestä patsaasta nuijan.
”Katsotaan, soiko tämä hyvin?” hymyili Edge ivallisesti nostaessaan nuijan ylös, ”Kohta se saadaan tietää…”
Edge huitaisi ja kellosta lähti matala ääni.
”Tule ulos!”
Samassa Christian ilmestyi näkyviin pidellen päätänsä.
”Mun pääni soi, niin kuin silloin Triplarin häissä!”
”Joo, muistan sen lievästi…”
”No niin, ennen kuin herätätte enemmän huomiota!” komensi Janie.
”Onko kellään aspiriinia?” kysyi Christian.
”Ne on edelleenkin siellä autossa!” huomautti Flair.
”Niin…joo…”
Triple H oli laittanut kätensä väärään paikkaan patsaassa, eikä saanut käsiään pois sieltä.
”Sä olet niin älykäs!” piruili Orton.
”Tuki sinä kalakukko suusi!” ärähti Triple H.
”Sto, sto! Eikö hän sitten ole, Batista?” kysyi Orton kääntyessään Batistaan päin.
Batista hymähti ja meni auttamaan Triple H’eä hänen pulmassaan.
Ei kestänyt kovin kauan kun Batista sai Triple H’in kädet vapautettua; hajotettuaan patsaan.
”Mitä täällä tapahtuu?” hämmästyi Janie.
”Meillä oli pieni ongelma… Hän oli juuttunut, tuohon patsaaseen.” kertoi Batista.
Triple H hieroi käsiään, että niissä alkaisi veri kiertää.
”Sä sitten jaksat nauraa ja vitsailla.” sanoi Batista Ortonille, joka taas oli kuolemassa nauruun, mutta yritti parhaansa mukaan pitää sen sisällään.
”Mitäs täs vitsaillessa! Etenkin tuollaisista kavereista!” sanoi Orton läimäyttäessään Batistaa selkään.
”Mulla on ollut hyvä oppi-isä, ainakin huumori puolelta katsottuna…” jatkoi Orton kävelleessään sinne, minne muut olivat kävelleet, ”Mutta tämän kertainen ’oppi-äiti’ on paljon parempi.”
”No, mikäs tämä oppi-joku on?” ihmetteli Batista.
”No, tietenkin ’herra’ E! Hänen etunimensä alkaa A:lla ja sukunimensä C:llä, ja toinen nimensä J:llä. Saat arvuutella ihan rauhassa kuka hän voisi olla.” sanoi hymyillen Orton ja jatkoi matkaansa.
Batista jäi kuin äimänkäki katsomaan Ortonia ja ihmettelemään mitä hemmettiä Orton oli hänelle juuri selostanut.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Samaan aikaan talon lähellä, jossa kaksi henkilöä rehki kohti sisäänkäyntiä.
”Ei tämä miltään hotellilta näytä. Oletko ihan varma, että he menivät tänne?” kysyi hiukan lyhyempi kaveri.
”Minne muuallekaan, he olisivat voineet mennä. Sitä paitsi tässä näkyy vielä jalanjälkiä ja se bussi oli lähellä tätä paikkaa.” sanoi toinen kaveri, joka oli hiukan edellä.
”Kyllä, herra ’Sherlock Holmes!’ Uskoisin että olette oikeassa…kai…”
”Tule, tohtori ’Watson!’ Olemme pian siellä.”
He kulkivat kuraista tietä kohti ovea ja pian he olivat oven edessä.
”Huh! Mikset sinä voi kantaa omia tavaroitasi?” kysyi Shannon Moore.
”Enhän minä voi kantaa niitä, koska tutkin minne he olivat menneet ja muutenkin.” vastasi Shawn ’HBK’ Michaels Shannonille.
”Heko, heko!”
HBK avasi oven ja hämmästyi nähdessään sisustan.
”No, onpas paikat rempallaan. Missä on hotellin omistaja? Missä on vieras kirja!” ihmetteli HBK.
Yhtäkkiä, he kuulivat ääniä.
”Tätä tietä! Olemme kohta aulassa.” kuului naisen ääni.
”Eihän ole enää pitkä matka, en jaksa kantaa Litaa kovin kauaa. Hänen painonsa on ns. noussut…” kuului myös Hurricanen ääni, kun samassa ovi aukeni rytinällä.
”HBK – suoja päälle!” sanoi Shannon linnoittautuessaan HBK’n taakse.
Pian he näkivät heidän paini ystäviensä tulevan heitä kohti.
”Mitä te täällä teette?” kysyi Jericho ihmeissään.
”Tulin teidän perässä, kun ette voineet odottaa ja nappasin eksyneen lampaan mukaani.” kertoi HBK ja siirtyi pois Shannonin edestä.
”On siinäkin mulla seuraaja!” tokaisi Matt Shannonille.
Shannon katsoi hämillään ’Edgeä’ ja ihmetteli, koska hän ei ole koskaan ollut Edgen seuraaja.
”No, niin! Mulle riittää tämä naisellisena oleminen! Tahtoisin takaisin vartaloni.” sanoi Edge tähän perään.
Nyt HBK ja Shannon olivat molemmat enemmän kuin ihmeissään.
”Ovatko kaikki menettäneet järkensä?” kysyi HBK.
”Se on pitkä tarina! Selostan teille myöhemmin. Tulkaa, ei ole paljoa aikaa!”
”Kukas tämä ihana nainen on…?” sanoi HBK lähestyessään Janieta, joka läppäsi häntä.
”Minulla on jo mies, mutta… minulla ei ole aikaa tähän. Mennään!”

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

To be continue….
Olisimme tehneet nyt päivityksen, mutta siitä olisi tullut aivan liian lyhyt, ettei siitä olisi ollut kovin iloa. Kun olemme saaneet enemmän aikaiseksi, niin salamana postitan päivityksen. Siitä olisi tullut pidempikin, jos M.H.girlin postista ei olisi tipahtanut sellainen tietty PS2 -peli (Smackdown vs. Raw). M.H.girl ei tahdo irroittaa käsiään ohjaimesta... ja en minäkään, kun pelaamme sitä yhdessä. Pitää vain oppia pysymään hiljaa silloin kun pelataan seasonia ja tulee video pätkiä. On vaikea pysyä hiljaa(etenkin nauramatta)...jotenkin ihmeellisesti.
No, katsotaan minkälaisia päivityksiä tulemme teille laittamaan.

(Tulipa noita hymy -merkkejä laitettua...)
Hemmetti, täällä Keravalla tulee SD! vs RAW vasta maanantaina.
kuva
No, nyt on sitten mun vuoro laittaa tää tänne, vaikkakin J.H.girl kustansi ton kuvan.
Jos löydätte tämän merkin (*) , niin selitämme sen myöhemmin.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

”Hei, ennen kuin lähdetään, olisiko sulla kahta paitaa lainaksi?” kysyi Orton HBK:lta, ”Meidän, niin kuin varmaan arvaatkin, tavarat jäivät sinne bussiin.”
”Missä teidän paidat sitten on? Mitä yleensäkään hillutte täällä ilman paitojanne? Oletteko jo soittaneet Vincelle, että myöhästytte?” Ihmetteli HBK ja viittasi Shannonia antamaan hänen laukkunsa.
”Missä välissä! Ne jäi sellaiseen lika kasaan! No, onko sulla niitä paitoja?!” kysyi närkästyneenä Batista.
”Odotas nyt, Bautista…AH! Tässä!” sanoi HBK ja viskasi paidat Ortonille ja Batistalle.
”Kiva! Tonttu paita! Et sitten…muuta keksinyt.” sanoi Orton ja laittoi paidan päällensä, mutta hämmästyi pahanpäiväisesti huomatessaan paidan kuva. ”TÄN PAIDAN! (*) EIKÖ SULLA NYT MITÄÄN MUUTA OLLUT!!!”
”Älä valita! Se on VARA paita, korostan VARA paita.”
Batista oli kahta vailla räjähtämässä, kun huomasi oman paitansa. Se oli täynnä SYDÄMMIÄ! Isoja sydämiä.
”Ja Batista… ole tyytyväinen että sait edes sen. Se, katsos on kaikkein isoin paita, jonka omistan.”
”Niin, ole tyytyväinen…” sanoi Flair yrittäessään pidätellä nauruaan.
”No niin tytöt lähdetään! HA-HA!” piruili Triple H ja läimäytti molempia selkään.
Toisaalla, Shannon ihmetteli mitä Matt oli hänelle sanonut.
”Siis, koska mä olen ollut sun seuraaja? En ole koskaan ollut Edgeucation – koulutus ohjelman opetuspiirissä.” kysyi Shannon ihmeissä.
”Se olen minä, Matt! Sinä olit minun seuraajani, siihen asti kun vaihdoin sinisestä punaiseen.” muistutti Matt, ”Pituutta on vain tullut n. 9cm lisää ja hiukset vaalentuneet… Sen koommin en ole muuttunut!”
Shannon katsoi häntä tyrmistyneenä. (Duh!-ilme…*)
Janie alkoi jo vähän hermostua, nämä ihmiset eivät todellakaan tiedä mikä kiire on.
”Meidän on mentävä!” huudahti Janie, ”Eikö teidän pieniin aivoihin se mene. Haluatteko te kolme olla ainiaan noin?”
”Tullaan, tullaan! Jos vain nuo älykääpiöt tulisivat tuolta (plus ne kaksi tyttöä…).” sanoi turhautuneena Edge.
Orton ja Batista katsoivat häntä raivoissaan.
”No, nyt… nyt…NYT! Voimme lähteä! Ja äkkiä! Näytä tietä!” sanoi Edge ja työnsi Janieta eteenpäin.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Juostuaan mahdollisimman nopeasti, Janien johtamana konehuoneeseen, missä kyseinen laite sijaitsi.
”Tämä on vanhan aikainen, eikä niin hienostunut kuin mieheni käyttämä, joten…katsotaan saadaanko tätä käyntiin.”
”Arvasinkin, että tulisitte tänne…” sanoi tuttu ääni.
”SINÄ!” huudahtivat kaikki hämmästyneenä.
”Niin…HAHA! Rakastamanne bussikuskinne! Ette olisi ikinä arvanneet?” sanoi Tri D kävellessään kohti heitä vartijoiden piirittäessä heidät.
”Kuinka sinä voit olla elossa?! Sinä kuolit! Näin sen omilla silmilläni!” ihmetteli Victoria.
Tri D hymyili ivallisesti; ”Minä osaan hommani.”
”Rakkain vaimoni… Olen pettynyt sinuun…” sanoi Tri D ja yritti koskettaa vaimonsa poskea, mutta tämä läppäsi heti hänen kätensä pois.
”Kehtaatkin koskea minuun!”
Tri D naurahti ja läppäsi Janieta poskeen kaataen hänet maahan.
Christian ja HBK tulivat heti Janien eteen suojaksi, ettei Tri D tekisi hänelle enempää mitään.
”Kuinka sinä kehtaat lyödä naista!” ärähti HBK.
”Voin vain…HAHA!” naurahti Tri D ja otti taskustaan pienen esineen.
”Mitä sinä tuolla?!” kysyi Christian.
”Jos haluat välttämättä tietää…”
Tri D painoi jotain näppäintä esineestä. Kuului ZAP!
”Eihän siitä mitään tapah- Mitä hemmettiä!” pelästyi Christian nähdessään itsensä seisovat vierellään.
”Holy, nice, kiva! Nyt pisteeni laskivat roimasti!” sanoi HBK epätoivoisena, ”En ole enää Showstopper!”
”Ei kai taas! Tästä on tulossa jo todellinen sekasotku!!!” huudahti Chuck.
”Teillä on kaksi vaihtoehtoa. A: Tulette mukaani, ilman mitään vaikeampia, tai B: Teidät tapetaan! Eli kuinka on?” kysyi Tri D.
”Onko C vaihtoehtoa? Aina pitää olla C vaihtoehto!” tokaisi Hurricane.
”Ei tarvitse! Nyt valitse, joko A taikka B!”
”C!!” huudahti Eugene.
”Hyvä on! Valitsen puolestanne! Hyökätkää!!!” komensi Tri D.
Samassa heidän ympäröivät vartijat hyökkäsivät heidän kimppuunsa.
”Ja minuahan ei tuollaiset nassikat lyö!” ärähti Triple H hyökätessään yhdessä muitten kanssa.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

(*)= Tämän paidan HBK antoi Ortonille. Meillä ei ole MITÄÄN taka-ajatuksia tästä kuvasta.
kuva

(Duh! -ilme…*) = Kidmanin Shannon imitaatiosta otettu. Jos olette nähneet pätkän, jossa Kidman ja Funaki puhuvat, siitä että Matt on aivopessyt Shannonin ja hän näyttää sitä Duh! -ilmettä.

Sepä tästä kerrasta. Tulemme taas kirjoittelemaan, jos emme TAAS ala pelaamaan SD!vsR:ää.
"M.H.girl" kirjoitti:
[img]
(Duh! -ilme…*) = Kidmanin Shannon imitaatiosta otettu. Jos olette nähneet pätkän, jossa Kidman ja Funaki puhuvat, siitä että Matt on aivopessyt Shannonin ja hän näyttää sitä Duh! -ilmettä.
Voisiko tuon kyseisen klipin nähdä jossakin?
"Kameli" kirjoitti:
"M.H.girl" kirjoitti:
[img]
(Duh! -ilme…*) = Kidmanin Shannon imitaatiosta otettu. Jos olette nähneet pätkän, jossa Kidman ja Funaki puhuvat, siitä että Matt on aivopessyt Shannonin ja hän näyttää sitä Duh! -ilmettä.
Voisiko tuon kyseisen klipin nähdä jossakin?


Sen sai joskus aikoinaan sensationalshannon.com -sivulta, mutta viimeksi, kun kävin sielä sivu oli hiatuksella. En sitten tiedä saako sitä mistään muualta, mutta JOS löydän sen vielä clip -"kirjastostani", niin voin laittaa kuvan siitä.

EDIT: Taitaapi olla niin, että levy jonnekka olin tallentanut sen, on kadonnut. Minulla ei ole mitään hajuakaan, minne se olisi voinut hävitä.
Seuraavassa jaksossa...

- Selviävätkö tähdet vartijoiden hyökkäysksestä...?
- Pääsevätkö he koskaan ulos Tri D:n karmaisevasta kartanosta...?
- Menettääkö Vince hermonsa, kun hänen painijoitaan ei ala kuulua...?
- Kerkeävätkö he show'hun...?
- Joutuuko HBK olemaan lopun ikänsä Christianin vartalossa...?
- Tajuaako Christian, että hän vanheni 8 -vuotta parissa sekunnissa...?
- Onko Litan ja Mattin rakkaus lopullisesti turmeltu...?
- Saako Hurricane Ortonin lupaaman sarjakuvan...?
- Mitä tapahtui ketjulle...?
- Saako Jericho kahvinsa...?
- Mitä on myös tapahtunut Jeffin mönkijälle...ja onko se turvallisesti hänen kotipihassaan...vai?

Tulette saamaan vastauksen näihin kysymyksiin tulevissa päivityksissä ja uusin on tulossa huomenna!

EDIT: Varmasti!
Vaauuh! Vähän niin kuin teini-ikäisissämutanttinijakilpikonnissa
kuva
No niin, taas ollaan jotain saatu aikaiseksi ja toivottavasti pidätte tästäkin pätkästä minkä olemme tänä iltapäivänä laatineet.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Taistelu tantereella oli todellinen kaaos. Kaikki taistelivat henkiensä puolesta. Tämä oli se hetki, jolloin heidän on pistettävä kaikki taitonsa peliin että he pysyisivät hengissä.
Tri D oli muiden huomaamatta kerinnyt livistämään ja kiipesi kohti ylä-tasannetta. Päästyään ylä-tasanteen päälle, hän katsoi alas ivallinen ja ylväs hymy huulillaan.
”Muahahahahaaa! Te ette tule koskaan, ette koskaan voittamaan vartijoitani! Olette tuhon omat!!!”
Orton ja Batista suojelivat Janie’tä, joka piti huolta koneesta, ettei sille tapahtuisi mitään. Painijat taistelivat raivoisasti ja armottomaksi vartijoita vastaan. Aina kun joku joutui alakynteen, yritti aina joku lähellä oleva auttaa parhaansa mukaan alakynteen joutunutta. Vartijatkin taistelivat armottomasti. He olivat paljon vahvempia, mitä he olivat koskaan kohdanneet ja heitä oli selvästi ylivoimainen määrä, kuitenkin tästä huolimatta painijat taistelivat urheasti.
Orton huomasi Edgen, joka oli Testin suojeluksessa muitten naistein kanssa ja hän ei kiperästä tilanteesta huolimatta voinut olla naurahtamatta.
”Hei! Edge tytteli! Miten siellä Testi helmoissa menee?!” piruili Orton Edgelle, joka todellakaan ei pitänyt siitä, vaikkakin hän tiesi että Orton piruili hänelle.
”Pidä se leipäläpesi kiinni! Vai pitääkö sekin opettaa juniorille!?”
”Tule vain opettamaan! Täällä on muutamia himo oppilaita, jotka eivät malta odottaa opettajansa tuloa!” huikkasi Orton samalla kun antoi kyytiä yhdelle vartijalle.
”Edge, et varmana mene!” komensi Lita, ”Ja Orton lopettaa Edgen yllyttämisen! Tiedät hyvin, että tarpeeksi yllyttämällä hän tulee ja tiedät hyvin, että en halua vartalolleni sattuvan mitään! Eli voit saman tien lopettaa!”
”Kyllä herra!”
”Mitä minä äsken sanoin!” sanoi vihaisesti Lita ja työnsi yhden vartijoista Ortonille.
”HEI!”
Toisaalla. Jericho oli huomannut Tri D:n pakoyrityksen. Jericho katseli ympärille, etsien itselleen kaveria tulemaan mukaan. Tuskin hän yksin sinne noin vain voi lähteä, mutta hänen huonoksi onnekseen kukaan ei ollut vapaana.
”Ei sitten huonommin voi käydä…” tuumasi Jericho, kun huomasi viimein yhden kaverin voittavan yhden vartijoista.
”No, kun ei kerran ketään muutakaan ole… SHANNON tule!” komensi Jericho ja vetäisi Shannonin syrjemmälle, etteivät vartijat ainakaan heti heitä huomaisi.
”Mitä nyt?” kysyi Shannon hämillään.
”Sinä, minä, ylös, bussikuski tai mikä nyt onkaan! Mennään!” komensi Jericho ja veti Shannonin uudestaan mukaansa.
”Mit-!?” yritti Shannon puhua, mutta turhaan.
Vartijat alkoivat vähentyä pikku hiljaa, mutta heitä oli vielä PALJON jäljellä.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Jericho ja Shannon seurasivat Tri D:tä ylä-tasanteelle.
”Päiväsi ovat luetut!” huusi Jericho.
”Sehän nähdään!” vastasi Tri D tullessaan lähemmäksi Jericho ja Shannonia, ottaen jotain taskustaan.
”Ei kai tuo ole?!” säikähti Shannon.
”Kyllä vain! SE on juuri se!” sanoi Tri D ivallinen ilme kasvoillaan.
Samalla kun Tri D oli kiinnittänyt huomionsa Shannoniin, Jericho näki hyvän tilaisuuden läpätä laitteen pois tohtorin kädestä. Laite jysähti seinään ja tippui maahan rikkoutuen.
”Ja minuun et tuota laitetta käytä, niin kuin teit minun ystävilleni!!” ärähti Jericho.
”Kuinka sinä kehtaat!” sanoi Tri D raivoissaan hampaittensa välistä.
”Miksen kehtaisi! Nyt saat ansiosi mukaan!” ärähti Jericho takaisin.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Vihdoin ja viimein, vartijoiden määrä oli sen verran vähentynyt, että Janie voi laittaa koneen päälle. Triple H, Batista, Chuck ja Jeff hoitelivat loppuja vartijoita, samalla kun Janie käynnisti konetta.
”Minä mielelläni haluan pois tästä naisen vartalosta mahdollisimman nopeasti!” sanoi Edge, ” Ei millään pahalla, Lita, mutta… kai sinä ymmärrät?”
”Kyllä minä ymmärrän.” vastasi Lita.
”Hei! MINÄ haluan kyllä vaihtaa ensin takaisin!” huudahti HBK kävellessään heidän luokseen.
”Mulla ei ainakaan ole mitään kiirusta…” sanoi Christian heti HBK:n perään.
”Haluat siis elää muutaman vuoden vanhemmassa vartalossa koko loppu elämäsi?” kysyi Edge katsoessaan Christiania, joka alkoi miettiä mitä olikaan tullut sanotuksi.
”Eli et.” ennusti Edge Christianin eleistä, ”No, sitten tehdään tämä!”
”Vihdoinkin!” huudahti Janie helpottuneena, kun viimein sai koneen käyntiin. ”Pelkäsinkin, ettei se käynnistyisi…”
Kaikki, jotka eivät olleet omassa vartalossaan katsoivat häneen kalpeina.
”Tuo oli vain vitsi…” korjasi Janie.
”Älä pelottele tuollaisilla asioilla!” sanoi HBK rauhoittuen.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Siinäpä tämä. Jäi vähän kesken tuo viimeinen kappale, mutta kyyti ei odottanut, joten emme voineet jatkaa sitä tällä kertaa enempää. Kuitenkin, tulihan sitä jotain kirjoitettua.

Seuraavaan kertaan tarina hetkeen, joka tuleekin jo joulukuun puolella! Olkaa kiltisti jotta saatte hyvät joululahjat!
kuva
Moikkati-moi-moi! Tässä on vähän pienempi jatko, koska innostuin tekemään yhtä mun omaa CAWia. M.H. antoi minulle luvan tehdä yhden mun oman hahmon peliinsä, jotta saan kopioida sen omaani (sitten kun saan pelin).
Kuitenkin, tässä on se pienikin osuus. Sitten lopuksi on vähän extra – juttu luvassa.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

”Tuo oli ainut laite, jolla teidän ystävänne voivat palata ennalleen! Nyt olette tuhonneet ainoan mahdollisuuden auttaa ystäviänne!” uhkaili Tri D Jerichoa ja Shannonia.
”Herran pieksut! Mitä me teemme! He jäävät ikiajoiksi noin!” panikoi Shannon.
”Hiljaa Shannon! Tiedän kyllä, kun joku valehtelee!” huudahti Jericho.
”Kyllä se vain on totta! Se laite on ikivanha, eikä toimi edes kunnolla ja vaikka toimisikin, sen virta ei riitä siirtoon!” totesi Tri D.
Nyt Jerichokin alkoi hiukan huolestua. Mitä jos tämä tyyppi puhuisikin totta. Jericho vilkaisi alas ja huomasi laitteessa valot, ja oletti sen olevan päällä.
”No, ainakin kovaa se näyttää toimivan… Miksi sitten vaimosi väittää, että se toimii? Hm?” kysyi Jericho.
”Hän ei tiedä kaikkea! Luuletko todellakin, että kerron kaiken vaimolleni.” sanoi Tri D.
”Sitten saat tulla mukaamme!” sanoi Jericho.
”Unelmissanne tulen!”
”No, sitten tämä unelma toteutuu!”
Jericho nappasi laiheliini tohtoria niskasta kiinni.
”AHH!!”

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

”Nyt, Edge, menet tuon hökötyksen alle.” käski Janie.
”Kumman?” kysyi Edge.
”Samapahan tuo. Mene.” vastasi Janie.
Kun Edge alkoi lähestyä paikkaansa, kone alkoi menettää virtaansa. Kuitenkaan, he eivät vielä huomanneet sitä ja kun Matt oli tulossa omalle paikalleen, koneesta loppui virta.
”Ei voi olla totta!!! Ei voi olla huonompi onni!!” sanoi tyrmistyneenä ja tarttui hermostuksissaan hiuksistaan kiinni.
”Edge! RAUHOITU!!! Älä revi minun hiuksiani!” pelästyi Lita.
”Koska nämä viimeksi on muka ollut sun hiukset! Saan tehdä mitä minä itse haluan! OMILLE hiuksilleni!” huusi Edge kurkku suorana.
Lita loukkaantui siitä mitä Edge sanoi ja hiljeni. Matt huomasi tämän, mutta ei tiennyt mitä tehdä. Hän kuitenkin päätti, ettei hän voi jättää häntä noin.
”Ei hän tuota tarkoittanut Lita… Hän on aina, tosin harvoin, tuollainen kun hän saa hermoromahduksen.”
”….oletko varma?”
”Jos joku tuntee Edgen - en nyt laske Christian” Matt melkein osoitti HBK:tä, mutta muisti sitten ettei se ollutkaan Christian ja osoitti sitten oikeata henkilöä, ” …iania- niin minä!” sanoi Matt Litalle.
”En voi ymmärtää… Miksi virta katosi?” ihmetteli Janie ja etsi mahdollista syytä vikaan.

”Täällä voisi olla teille jotakin!” huudahti joku heidän takaansa.
Se oli Jericho ja Shannon.
”Tällaisen kaverin nappasimme tuolta yläkerrasta!”
Jericho tönäisi Tri D:n maahan ja pian jokainen painija oli ympäröinyt hänet. Edge tuli raivoissaan kohti Tri D:tä ja oli lähellä höykyttää hänet lopullisesti, jos ei Lita olisi tullut hänen väliinsä.
”Nyt rauhoitut!” komensi Lita.
”JA en varmana!” ärähti Edge ja yritti päästä Litan ohitse, mutta Lita oli liian voimakas.
”Mikä tässä koneessa on vikana?” kysyi Janie mieheltään.
”Se on liian vanha ja se ei tule toimimaan!” vastasi Tri D.
”Hän valehtelee! Nostakaa hänet pystyyn!” komensi Janie.
Batista otti askelen ja nappasi tohtorin niskasta kiinni ja nosti hänet pystyyn.
”Kerro totuus!” komensi Janie.
”Minä puhun totta!”
”Ei voi olla!!! Ei se voi olla! Ei millään… Ei…. millään….” sanoi Edge epätoivoissaan ja vajosi maahan polvilleen.
”Kyllä sinä tiedät mitenkä tämä kone saa tarpeeksi virtaa! Kerrot nyt tällä hetkellä, missä on se uusin energian lähteesi, jota olet kehitellyt?!” käski Janie napatessaan miehensä kravatista kiinni.
”En kerro!”
Janie antoi merkin Batistalle ja nosti tohtorin ilmaan…

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Siinäpä meidän tämänkertainen osusuutemme.
Sitten siihen EXTRAAN!
Laitoimme teille ihan huvin vuoksi teille pienen kyselyn tähän loppuun. Voitte vastata, joko tähän tai sitten ihan lähettää meille vastaukset yv:nä.
Tässä ovat kysymykset:
Millä nimellä Chris Jericho laulaa Fozzy nimisessä bändissään?

Kuka kolmannen sukupolven painitähti syntyi huhtikuun 1, 1980?

Edge kertoo, hänen ainoan ”heikkoutensa” olevan, se että hän hullaantunut_____.
A)kekseihin
B)karkkeihin
C)autoihin
D)vaatteisiin

Jeff Hardy rakensi 23 jalan korkuisen ”aluminummy” (muumio joka on tehty alumiinista) hänen talolleen. Miksikä hän nimesi sen?
A)Matt
B)Lita
C)Hercules
D)Neroammmmy

Helmikuun 21, 2002 SmackDown!- jakossa, mitä Christian teki hävitessään hänen ”veljelleen”, Edgelle?
A)Hän hyökkäsi Edgen kimppuun, lyöden häntä ”kehäkellolla”(Ring bell);D
B)Hän lopetti WWE:n
C)Hän ja Edge yhdistyivät uudestaan
D)Hän haastoi Edgen matsiin Wrestlemania X8:taan.

ExtraEXTRA:
Totta vai Tarua?
Dudley Boyzit eivät ole koskaan voittaneet Hardy Boyzeja Tag Team – Mestaruus ottelussa.

Odottelemme vastauksianne ja oikeat vastaukset laitamme(jos saamme vastausyrityksiä) seuraavaan päivitykseen.
Millä nimellä Chris Jericho laulaa Fozzy nimisessä bändissään?: Ööh, en tiedä.

Kuka kolmannen sukupolven painitähti syntyi huhtikuun 1, 1980?: Randy Orton

Edge kertoo, hänen ainoan ”heikkoutensa” olevan, se että hän hullaantunut_____.
A)kekseihin
B)karkkeihin
C)autoihin
D)vaatteisiin

Jeff Hardy rakensi 23 jalan korkuisen ”aluminummy” (muumio joka on tehty alumiinista) hänen talolleen. Miksikä hän nimesi sen?
A)Matt
B)Lita
C)Hercules
D)Neroammmmy

Helmikuun 21, 2002 SmackDown!- jakossa, mitä Christian teki hävitessään hänen ”veljelleen”, Edgelle?
A)Hän hyökkäsi Edgen kimppuun, lyöden häntä ”kehäkellolla”(Ring bell);D
B)Hän lopetti WWE:n
C)Hän ja Edge yhdistyivät uudestaan
D)Hän haastoi Edgen matsiin Wrestlemania X8:taan.

ExtraEXTRA:
Totta vai Tarua?
Dudley Boyzit eivät ole koskaan voittaneet Hardy Boyzeja Tag Team – Mestaruus ottelussa.
TARUA
Millä nimellä Chris Jericho laulaa Fozzy nimisessä bändissään?
Chris Jericho

Kuka kolmannen sukupolven painitähti syntyi huhtikuun 1, 1980?
Randy Orton

Edge kertoo, hänen ainoan ”heikkoutensa” olevan, se että hän hullaantunut_____.
Autoihin

Jeff Hardy rakensi 23 jalan korkuisen ”aluminummy” (muumio joka on tehty alumiinista) hänen talolleen. Miksikä hän nimesi sen?
A)Matt

Helmikuun 21, 2002 SmackDown!- jakossa, mitä Christian teki hävitessään hänen ”veljelleen”, Edgelle?
C)Hän ja Edge yhdistyivät uudestaan


ExtraEXTRA:
Totta vai Tarua?
Dudley Boyzit eivät ole koskaan voittaneet Hardy Boyzeja Tag Team – Mestaruus ottelussa.

Totta
Millä nimellä Chris Jericho laulaa Fozzy nimisessä bändissään?
V: Chris Jericho

Kuka kolmannen sukupolven painitähti syntyi huhtikuun 1, 1980?
V: Randy Orton

Edge kertoo, hänen ainoan ”heikkoutensa” olevan, se että hän hullaantunut_____.
A)kekseihin
B)karkkeihin
C)autoihin
D)vaatteisiin

Jeff Hardy rakensi 23 jalan korkuisen ”aluminummy” (muumio joka on tehty alumiinista) hänen talolleen. Miksikä hän nimesi sen?
A)Matt
B)Lita
C)Hercules
D)Neroammmmy

Helmikuun 21, 2002 SmackDown!- jakossa, mitä Christian teki hävitessään hänen ”veljelleen”, Edgelle?
A)Hän hyökkäsi Edgen kimppuun, lyöden häntä ”kehäkellolla”(Ring bell);D
B)Hän lopetti WWE:n
C)Hän ja Edge yhdistyivät uudestaan
D)Hän haastoi Edgen matsiin Wrestlemania X8:taan.

ExtraEXTRA:
Totta vai Tarua?
Dudley Boyzit eivät ole koskaan voittaneet Hardy Boyzeja Tag Team – Mestaruus ottelussa.
TARUA
Millä nimellä Chris Jericho laulaa Fozzy nimisessä bändissään?
V: Chris Jericho

Kuka kolmannen sukupolven painitähti syntyi huhtikuun 1, 1980?
V: Randy Orton

Edge kertoo, hänen ainoan ”heikkoutensa” olevan, se että hän hullaantunut_____.
A)kekseihin
B)karkkeihin
C)autoihin
D)vaatteisiin

Jeff Hardy rakensi 23 jalan korkuisen ”aluminummy” (muumio joka on tehty alumiinista) hänen talolleen. Miksikä hän nimesi sen?
A)Matt
B)Lita
C)Hercules
D)Neroammmmy

Helmikuun 21, 2002 SmackDown!- jakossa, mitä Christian teki hävitessään hänen ”veljelleen”, Edgelle?
A)Hän hyökkäsi Edgen kimppuun, lyöden häntä ”kehäkellolla”(Ring bell);D
B)Hän lopetti WWE:ssä
C)Hän ja Edge yhdistyivät uudestaan
D)Hän haastoi Edgen matsiin Wrestlemania X8:taan.

ExtraEXTRA:
Totta vai Tarua?
Dudley Boyzit eivät ole koskaan voittaneet Hardy Boyzeja Tag Team – Mestaruus ottelussa.
Tarua
Millä nimellä Chris Jericho laulaa Fozzy nimisessä bändissään?
Chris Jericho

Kuka kolmannen sukupolven painitähti syntyi huhtikuun 1, 1980?
Randy Orton

Edge kertoo, hänen ainoan ”heikkoutensa” olevan, se että hän hullaantunut_____.
A)kekseihin
B)karkkeihin
C)autoihin
D)vaatteisiin

Jeff Hardy rakensi 23 jalan korkuisen ”aluminummy” (muumio joka on tehty alumiinista) hänen talolleen. Miksikä hän nimesi sen?
A)Matt
B)Lita
C)Hercules
D)Neroammmmy

Helmikuun 21, 2002 SmackDown!- jakossa, mitä Christian teki hävitessään hänen ”veljelleen”, Edgelle?
A)Hän hyökkäsi Edgen kimppuun, lyöden häntä ”kehäkellolla”(Ring bell);D
B)Hän lopetti WWE:n
C)Hän ja Edge yhdistyivät uudestaan
D)Hän haastoi Edgen matsiin Wrestlemania X8:taan.

ExtraEXTRA:
Totta vai Tarua?
Dudley Boyzit eivät ole koskaan voittaneet Hardy Boyzeja Tag Team – Mestaruus ottelussa.

Tarua
Millä nimellä Chris Jericho laulaa Fozzy nimisessä bändissään?
Chris Jericho

Kuka kolmannen sukupolven painitähti syntyi huhtikuun 1, 1980?
Randy Orton

Edge kertoo, hänen ainoan ”heikkoutensa” olevan, se että hän hullaantunut_____.
A)kekseihin
B)karkkeihin
C)autoihin
D)vaatteisiin

Jeff Hardy rakensi 23 jalan korkuisen ”aluminummy” (muumio joka on tehty alumiinista) hänen talolleen. Miksikä hän nimesi sen?
A)Matt
B)Lita
C)Hercules
D)Neroammmmy

Helmikuun 21, 2002 SmackDown!- jakossa, mitä Christian teki hävitessään hänen ”veljelleen”, Edgelle?
A)Hän hyökkäsi Edgen kimppuun, lyöden häntä ”kehäkellolla”(Ring bell);D
B)Hän lopetti WWE:n
C)Hän ja Edge yhdistyivät uudestaan
D)Hän haastoi Edgen matsiin Wrestlemania X8:taan.

ExtraEXTRA:
Totta vai Tarua?
Dudley Boyzit eivät ole koskaan voittaneet Hardy Boyzeja Tag Team – Mestaruus ottelussa.

Tarua
Jerichon taitelijanimi Fozzyssa on kylläkin Moongoose McQueen.

Hah, pääsinpäs pätemään.
"Stinger" kirjoitti:
Jerichon taitelijanimi Fozzyssa on kylläkin Moongoose McQueen.

Hah, pääsinpäs pätemään.

Hah, bändin kotisivuilla sanotaan kyllä jotain ihan muuta, taidan kuitenkin uskoa niitä enemmän kuin sinua. Eikö päteminen ole oikeastaan muutenkin aika pepusta?
Hei, ainoastaan vastauksia tai palautteita kiitos. Ei mitään yksittäisiä kommentteja koskien kysymyksiä ja etenkin paljastuksia, jos vaikka joku tietääkin vastauksen.

Paljastamme kyllä oikeat vastaukset luultavimmin tänään.
"Tirkka" kirjoitti:
Hah, bändin kotisivuilla sanotaan kyllä jotain ihan muuta, taidan kuitenkin uskoa niitä enemmän kuin sinua. Eikö päteminen ole oikeastaan muutenkin aika pepusta?


No ainakin tässä pätemistä ei tapahtunut, koska olin väärässä.

Pitäisi tutkia ennenkuin hutkii.

Noloa.
kuva

Tässä olisivat vastaukset noihin kysymyksiin.
Paikallinen triviajumala paikkaa tilannetta...

1. Chris Jericho on oikea vastaus. Hän luopui hiljaittain toisesta taiteilijanimestä täysin.

5. WWAn omistaja ainakin uskoi ja yritti palkata hänet heti. Tuohan nähtiin Suomessakin, tosin sen jatkoa ei.

Extra: ei pidä paikkaansa, esim.

"OWW" kirjoitti:
Survivor Series 2001 - The Dudleyz defeated The Hardy Boyz to unify the WCW & WWF Tag Team champions..


Tarkkuutta tytöt, tarkkuutta.
Se tarkoittaa WWE:n titteliä, ei WCW:n titteliä. Eikä se ole meidän vika, jos kirja on väärässä. Emme ole tosta vain niitä ottaneet. Teidän vain pitää hyväksyä tosiasia, Dudleyt eivät ole voittaneet. Sillä sipuli.

Kirjassa kysytään sanatarkasti näin:

True or False
The Dudley Boyz have never beaten the Hardy Boyz for the Tag Team Championship.

Ja kirjan takana on vastaus:

TRUE!

Kuitenkin, tiedämme että Jericho vaihtoi taiteilijan nimensä, mutta kirjan mukaan vastaus oli Moongoose McQuenn. Tämän takia emme voineet antaa täysiä pisteitä.

Tosin kirja on painettu marraskuussa 2002.
kuva
Terse kaikille uskollisille lukijoillemme! Toivomme, että piditte tuosta meidän kysymys – ideastamme. Lopussa meillä on toinen pieni kysely.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Batista oli nostanut Tri D:n yläilmoihin ja oli tekemässä hänelle PowerBombin, mutta juuri ennen kun hän oli paiskaamassa tohtorin maahan.
”Hyvä on! Minä kerron!” huusi kauhuissaan Tri D.
”Paras sitten puhua totta! Sillä tuo tulee tuntumaan todella kivasti, jos hän jysäyttää sinut maahan!” sanoi Hurricane kädet puuskassa.
”Puhun, PUHUN! Käskekää tämän järkäleen päästää minut alas!”
Batista laski tohtorin alas harteiltaan tosin vastahakoisesti.
”Se on minun työhuoneen kassakaapissa. Koodi on 43016.” vastasi Tri D vetäen henkeään.
”Emme voi luottaa häneen! Hänellä on kuitenkin joku ansa!” sanoi Trish.
”Menkööt joku hänen kanssaan hakemaan se. Kuka lähtee?” kysyi Jeff, ” Saa myös itse kokea ansansa, jos siellä sellainen on ja saa varmuuden siitä että koodi tosiaan on oikein.”
”Niin, kuka lähtee? Ehdokkaita otetaan innokkaasti vastaan.” sanoi Lita.
”Mä voin mennä, kun ei kukaan muu näytä suostuvan.” lupautui Jeff.
”Oletko menettänyt järkesi!” huudahti Matt.
”Hei, Matt! Ei sinun tarvitse olla niin huolissasi. Olenhan mä jo aikuinen, jos et ole sitä vielä huomannut.” totesi Jeff huolettomana.
”Onhan se joskus vähän vaikeaa…” tuumasi Matt itsekseen, ”Hyvä on. EN ole NIIN huolissani!”
Tuolla välin tohtori yritti vapauttaa itsensä Batistan kynsistä, joka oli aika turha yritys, sillä Batistan ote ei herjennyt..
”Unelmissasi kuule, ääliö!”
”Voimmeko olla varma, että Jeff pystyy viemään hänet ja tuomaan sen lisävirran?” kysyi epäillen Triple H, ”Ja etenkin ajoissa! Tuskin nämä vartijat tähän loppuivat!”
”Kysykäämme häneltä, voimmeko me luottaa?” sanoi Flair ja kaikki kääntyivät Jeffiin.
”TIETENKIN! Luuletteko, että pystyn katselemaan tuon näköistä veljeä! Mitähän meidän isäkin sanoisi! Saisi jonkinlaisen sydärin! Ei kiitos! Voitte ihan hyvin luottaa minuun. Tulen läpi vaikka harmaan kiven, jos on pakko!” suutahti Jeff muille, kun he eivät voineet uskoa häneen.
”No, menkää jo! Herranen tähden!” komensi Janie.
”Sitten mennään lekuri!”
Jeff otti tohtorin Batistalta ja tönäisi hänet liikkeelle.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Hetken kuluttua, Jeff ja Tri D olivat työhuoneen oven edessä.
”No niin! Avaa tuo sun ovi!” komensi Jeff ja tönäisi tohtoria.
”Hyvä on! Ei tarvitse töniä!” sanoi Tri D, ”Voin tiputtaa vielä sen lisävirran, jos et lopeta.”
”Hiljaa! Ja avaa se ovi.”
Tohtori tuhahti ja syötti koodin. Ovi aukeni ja he astuivat sisään. Tri D meni työpöytänsä takana olevan seinän luo. Hän nosti palasen irti seinästä, jonka sisällä oli koodilaite. Tohtori syötti koodin ja laitteen vierestä siirtyi seinä sivuun paljastaen salaisia säilytys lokerikkoja. Avaten yhden lokeroista ja nosti sieltä pienehkön laitteen.
”Tuoko on se laite!” hämmästyi Jeff, ”En olisi koskaan ajatellut sen olevan NOIN pieni!”
”Kyllä vain! Tämä on se laite. Eikö olekin kaunis?” kysyi tohtori silmät kiiluen.
Jeff katsoi häntä tyrmistyneenä.
”Joo… Kaippa se on… NYT mennään!”


*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

”Miksi hän on myöhässä! On siinäkin sulla veli!!!” ärähti Triple H.
”Ole sinä hiljaa!! Sitä paitsi hän ei ole myöhässä! Ei hän ole ollut poissa kuin vasta puoli tuntia!” huusi Matt takaisin, ”Hemmetin tärinä setä!”
Tästä Triple H kiehahti.
”Mitä sinä suutasi soitat! ”
Näytti siltä, että he olisivat pian ottamassa yhteen.
”Hei! Rauha maahan ja kukkia pelloille!” rauhoitteli Christian.
”Sinä ja sun peltos!” ärähti Triple H Christianille.
”Niin! Ja vielä kirjavat kukat!”
Toisaalla, HBK puristeli päätään.
”Tahdon äkkiä vartaloni takaisin… Tuo älykääpiö pilaa maineeni!”

Pian tämän jälkeen Jeff palasi.
”Oli jo aikakin!” sanoi Orton helpottuneena.
”Onpas täällä kireä tunnelma” ihmetteli Jeff.
”No, hiukan. Veljesi joutui tappeluun Triple Hin kanssa ja Christian ja HBK vetävät turpiin tuolla.” sanoi Test.
”Erittäin tasaväkistä on ollut tähän saakka.” vitsaili Chuck.
Eugene yritti halailla toisaalla Janieta, samalla kun hän kannusti Triple Hiä ja HBK’ta.
”Hyvä HK:n sininen lenkki! Hyvä Trimpsu!!”
Janie yritti irrottautua Eugenen halauksesta; ”Irti…Irti… Et halua että hermostun…”
”Heti kun olen hetken poissa, niin on täysi kaaos irti! Mikähän tämän aiheuttaa?” ihmetteli edelleen Jeff.
”Kaikki alkoi kun Triple H sanoi sinun olevan myöhässä ja Ed-Matt alkoi puolustaa sinua.” vastasi Orton.
”Aha. Tässä olisi kuitenkin tohtori ja se lisävirta laite.” ilmoitti Jeff.
Samassa kaikki pysähtyivät.
”Tuliko hän jo!”
”Tämä on ihme!”
”Missä on juhlatarjoilu?”
”Mua sattuu nenään!”
”Hiljaa! Sun takia saan potea siitä kivusta ihan tarpeeksi!”
”No, niin! Anna se laite minulle!” komensi Janie.
Jeff nappasi sen Tri D:n kädestä ja ojensi sen sitten Janielle.
”kiitos.”
Janie asensi sen paikalleen ja pian kone alkoi taas henkiä. Matt ja Edge menivät paikoilleen uudestaan.
”Toivottavasti tämä onnistuu…” toivoi Matt.
”Toivotaan, ystävä.”
”Valmiina?” kysyi Janie.
Molemmat nyökkäsivät.
”Hyvä.”
Janie veti vivusta ja huone valaistui.

Valon hälvennettyä, he avasivat silmänsä.
”Onko kaikki kunnossa?” kysyi Janie.
”Kunnossa?... Kaikki on aivan mahtavasti!” iloitsi Edge huomatessaan olevan omassa vartalossaan. Edge oli niin onnellinen, että halaili melkein jokaista jopa Eugenea (tosin aluksi hieman epäröiden) ja lopuksi jäi huomaamattaan tanssittelemaan Triple Hiä.
”Edge?... Tiedätkö kuka sinun daamisi on?” kysyi Matt, joka oli nyt Litan vartalossa.
Edge katsahti eteensä.
”Hi-hi! Moi!... ööääähhäää- Heihei!!” sanoi Edge ja näytti Pepsodent – hymynsä, ja tämän jälkeen hän meni kauas Triple Histä.
Triple H ei tiennyt mitä tehdä. Hän oli niin räjähdyspisteessä kuin olla ja saattaa. Edge jatkoi iloitsemistaan taaempana.
Tuolla välin Lita oli mennyt Edgen paikalle ja Janie taas veti vivusta. Sama valo ilmestyi ja hälveni. Matt ja Lita tulivat pois paikoiltansa ja katsoivat toisiaan. Heidän kasvoillensa ilmestyi leveä hymy. He halasivat toisiaan. He todellakin olivat entisensä. Matt ja Lita jäivät koneen luo, etteivät Christian tai HBK päässeet menemään paikoilleen.
”Voisiko hyvä herras väki vähän väistää… TÄÄLLÄ ON JOITAIN MUITAKI, JOTKA HALUAISIVAT TAKAISIN OMAAN VARTALOONSA.” huudahti HBK yrittäen parhaansa mukaan olla hermostumatta.
”Sorry…” sanoi Matt onnensa kukkuloilla ja hymyili.
Matt ja Lita siirtyivät pian HBK:n ilmoituksesta.
Christian ja HBK myöskin siirtyivät paikoilleen.
”Se ei tule toimimaan! Virta ei riitä kuin kahteen siirtoon!” sanoi Tri D yhtäkkiä.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Tässä oli meidän päähän pistokset tällä kertaa ja kiitokset kaikille edellisen kyselyn osallistuneille. Oli todella mukavaa, että vastasitte.

Parhaiten onnistuivat Blastermaster ja *The Silent*, jotka saivat hienot kolme ja puoli pistettä!

M.H.girl laittaa vielä tämän perään uudet kysymykset ja jos vastauksia tulee tarpeeksi, niin laitamme oikeat vastaukset vastaukset.