Foorumiarkisto

← Muu keskustelu

Melkein sukua julkkikselle

"Jack DiBiase" kirjoitti:
"Mariannq" kirjoitti:
Isäni on HPK:n entinen maalivahti

Nimi?


Juhani Salo, nykyään jo aikas iäkäs herra, mutta jotkut saattavat tietää, meillä iso nippu juttuja hänestä kotona
Tapparan A-junnuissa oleva maalivahti (numero 30, nimeä en rupea levittelemään) on kaatunut päälleni kun olin 9v ja käteni murtui. Hän on käynyt meillä varmaan 100000000 kertaa kun asunut ennen Lieksassa.
Piti vähän lesostella.
-Oltiin Lauantaina kaupungissa ja näimme Idols juontajan Heikin. Tyttöystäväni meni hänen kanssa vierekkäin ja heistä otettiin kuva.
-Melko kuuluisa Englantilainen (pelannut Tottenhamissa) futaaja Paul Taylor on valmentanut minua puoli vuotta.
-Olen pelannut entisen Jyp maalivahti Marko Leinosen kanssa jäkistä meidän pihassa. Leinonen asui vierisessä talossa, kunnes siirtyi Ruotsiin pelamaan.
-Kättelin Amerikkailaisen Rap-ryhmän jäsentä.
-Olen nähnyt Big Brotherista tutut Timon ja jonkun punahiuksisen naisen (en muista nimeä) monesti kaupungissa.
-Juttelin PWF:n pioneerin kanssa uutenavuotena. Hän opetti minulle lyönti tyylin, miten he lyövät. (Ollut Chris Jerichon kanssa samalla painileirillä)
-Potkaisin Teemu Tainiota jalalla futisleirillä. Meillä oli joku köysirata ja Teemu tuli linjalle, jolloin potkaisin häntä vahingossa.
-Olen pelannut Sami Hyypiän kanssa futista (sama leiri, kun Teemun tilanteessa)
-Olen jutellut räppäri VilleVillen kanssa.
-Kaverini isä on Jypin valmentaja.
"B-Lock" kirjoitti:

-Juttelin PWF:n pioneerin kanssa uutenavuotena. Hän opetti minulle lyönti tyylin, miten he lyövät. (Ollut Chris Jerichon kanssa samalla painileirillä)


Tainnut olla Starbuck joka oli täällä Lieksassa bändinsä kanssa soittamassa yhdessä baarissa tässä pari-kolme viikkoa sitten.
Kättelin Amerikkailaisen Rap-ryhmän jäsentä.


Noh, ketäs kättelit?

Olen tehnyt maalin Suomen naisten jääkiekko joukkueen maalivahdille Noora Rätylle.
Kaverini iso veli pelaa JYPissä pakkina. Ette ehkä oo koskaan kuullu Ilkka Vaarasuosta.
Olen jutellut mm. Janne Niinimaan, Olli Jokisen ja sanoin Antti Törmäselle, että "onko sua vedetty turpaan ku sulla o tollane jälki tos silmäkulmas", ja Antti vastaa, että "ei, se on syntymämerkki". Olin tuolloin 8v.

Ja olen jutellut Antti Niemen kanssa, kun tämä kävi koulullamme. Tein muuten hänelle maalin rankkarista.
Mikael Forssell on jakanut minulle + muille pelaajille pepsiä Pepsi Cupissa Hyvinkäällä. Vuosi taisi olla 99-01 välillä. Olen myös tavannut Rami Rantasen + muita Allianssin pelaajia. He jakelivat lippuja heidän kotiotteluihinsa ja kävin pari hakemassa.
Näin toissaviikolla Nightwishin kitaristin Keravan Pizzakebab-palvelussa, "kehablassa". Hänhän on kuulemma Keravalta.
Noh, ketäs kättelit?

En tiedä miehen nimeä. Ensin kaverit hehkutti, että Wu-Tang Clan tulee Jyväskylään ja olin aivan OMG!OMG!, nään Method Manin. Kuitenkin lopulta selvisi, että JKL:ään tulee Wu-Tang Killaz Beenz, mutta Amerikkalainen silti. Sain kätellä yhtä jäsentä, kun joku ryhmästä oli kuollut. Oli muistotilaisuus menossa.
Oltiin kavereiden kanssa Tikkurilan Ylivedon ovella, kun Lola Odysolga tai joku tuttu malli meni meidän läheltä taksiin.

Näin Saluttujen Elämien Akin (oikea nimi?) menevän Helsingissä metrolla ohitseni.
"Ultimate Slam" kirjoitti:
Näin Saluttujen Elämien Akin (oikea nimi?) menevän Helsingissä metrolla ohitseni.


Sami Uotila. Ei suinkaan se alppihiihtäjä vaan näyttelijäpersoona.

Näin Suvi Miinalan Hartwall Areenassa Hesburgerin jonossa.
Ainiin, sitten näin kolme Portugalin miesten maajoukkueen futispelaajaa (Deco, Paolo Ferreira, Ricardo Carvalho) Viron vanhankaupungin keskustassa, kun Portugalilla oli samana päivänä matsi Viroa vastaan Virossa.
Tällä hetkellä meidän olohuoneen sohvalla puhuu puhelimeen rallikuski Janne Tuohino, joka soittaa Harri Rovanperälle.
"Natural" kirjoitti:
Tällä hetkellä meidän olohuoneen sohvalla puhuu puhelimeen rallikuski Janne Tuohino, joka soittaa Harri Rovanperälle.

Kai laitoit niille aina pikkuauton maton alle.
"Jack DiBiase" kirjoitti:
"Natural" kirjoitti:
Tällä hetkellä meidän olohuoneen sohvalla puhuu puhelimeen rallikuski Janne Tuohino, joka soittaa Harri Rovanperälle.

Kai laitoit niille aina pikkuauton maton alle.
Ehe-ehe.. Vuoden vitsikkäin: J.DiBiase..
Olen jutellut monta kertaa Stefan Koivikon kanssa.
Sami Hyypiää nään silloin tällöin ja olen sukua Tappi Suojaselle.
Englanninopettajani siskon poika on Mighty 44 'n joku niistä hepuista.
Menin pesäpalloilija Riku Kytösalmen kanssa samalla lennolla Helsinkiin.
Pelle Miljoona kävi vähän aikaa sitten kaupassa jossa äitini on töissä. Hän osti Karhu-kaljaa ja homejuustoa
Näen Harri Haataista (sitä surkimus-keihäänheittäjää) suunnilleen joka arkipäivä, kun menen koulusta kotiin. Hän on nimittäin töissä apuopettajana vanhassa koulussani.
Näen ja juttelen muutaman kerran viikossa mm. Rauli Tolosen, Jussi Hokkasen, Juha Endbergin, Jari Sorsan, Heidi Sorsan sekä KP Oruman kanssa. Ja jos joku ei tiedä niin ensimmäinen on raskaansarjan kehonrakentaja, toinen on ollut Pro kehonrakentaja ja tehnyt come backin amatööreihin, Classic BB:ssä kisaava kaveri, ainut Fitness kuningatar ja viimeisenä Body-lehden pää toimittaja.
"RKO Orton" kirjoitti:
Näen ja juttelen muutaman kerran viikossa mm. Rauli Tolosen, Jussi Hokkasen, Juha Endbergin, Jari Sorsan, Heidi Sorsan sekä KP Oruman kanssa. Ja jos joku ei tiedä niin ensimmäinen on raskaansarjan kehonrakentaja, toinen on ollut Pro kehonrakentaja ja tehnyt come backin amatööreihin, Classic BB:ssä kisaava kaveri, ainut Fitness kuningatar ja viimeisenä Body-lehden pää toimittaja.


Tässä vaiheessa sinun kuuluisi sanoa ne kuuluisat sanat...

"I'll get me coat"
Tänään olin kaupungilla ja muualla Liigakiekkoilijan Ville Koistisen kanssa. Kävin heillä, pelattiin katulätkää ja ladattiin torrenteista Lostia ja syötiin ja oli todella hauskaa. Näen kai Villen ehkä huomennakin. On kyllä kiva jätkä..
You people creep me out.
"wesnt" kirjoitti:
You people creep me out.

Ajattelin muuten aivan samaa...
Täytyy kai kertoa kaikki mitä tiedän (osa asioista on saattanut tulla esiin jo aiemmin). Anoppini serkku on [url=http://www.sickthingsuk.co.uk/musicians/m-whiteyglan.php]Penti (Pentti) "Whitey" Glan, joka on soittanut rumpuja niin Lou Reedin, kuin John Kayn ja Alice Cooperin levyillä, ja esiintynyt elokuvassa Rose.

Vaimoni tuntee Apulannan Tonin äidin ja mummom. Tätä kautta olen sitten kuullut juttuja tyypin lapsuudesta

Veljeni on kansainvälinen legenda kalastuksessa, ja hänen appiukkonsa on erään suomalaisen uistintehtaan (eli siis Rapalan) perustajan poika.

Satuin kerran kukkakauppaan samaan aikaan entisen missin Johanna Raunion kanssa. Hänellä on mökki täällä Asikkalassa.

Siinä nuo taisi olla. Osa noista nimistä ei sano ehkä Wrestlingalertin käyttäjille mitään, koska ovat vähän sisäpiirin julkkiksia, mutta alansa legendoja silti.
Itse olen ollut Suuressa kuplassa kilpailemassa, pääsimme jopa toiselle kierrokselle ja tapasimme silloisen juontajan Ellen Jokikunnaksen. Ja ekalla kerralla siellä ollessamme näimme Peltsin ja Juuson Yle X:stä.

Olen ollut myös samalla kassalla Michael Monroen kanssa.
Ensimmäisenä tulee mieleen:
[list]Juha Mieto, Kurikassa kun asustelen niin törmään häneen suht. useasti.
Irina on äitini kaverin serkku..[/list:u:2r63zew4]
Näin Mokoman Marko Annalaa tänään kahdesti keskustassa konkoilemassa. Olen nyt taatusti sukua julkkikselle. Nii.
"rko91" kirjoitti:
Itse olen ollut Suuressa kuplassa kilpailemassa, pääsimme jopa toiselle kierrokselle

Sinähän olet jullkis
Tshekissä näin Jan Hlavacin, sen jääkiekkoilijan, Prahan lentokentällä.
-Olen ollut samassa kirjastossa Teräsbetonin Aholan ja Järvisen kanssa samassa kirjastossa.
-Olen ollut Pikku Kakkosessa. Repikää siitä.
"slamomaa" kirjoitti:
Olen ollut Pikku Kakkosessa. Repikää siitä.
Peeveli, nyt iski todellinen kateellisuus.
-Kaverin setä on Alpo Suhonen.
-Näin joskus kuutisen vuotta sitten Martti Ahtisaaren entrancen jossakin rannikkoravintolassa. Tilanteesta otin valokuvaa kertakäyttöpingviinikameralla. <3
-Lähetin Antti Tuiskulle kirjeen pari kuukautta sitten.
-Olen puhunut myspacessa Mo Collinsin kanssa privaviesteillä (MADtv'n näyttelijä).

Että näin. Ja sitten oli näin pienenä jonkun iskelmätähden kahvilassa, olikohan Paula Koivuniemi?
-Lähetin Antti Tuiskulle kirjeen pari kuukautta sitten.

Olethan tyttö(?), muuten tuo on huolestuttavaa.

EDIT: Okei, nyt alkoi pelottamaan....

Noh, omaa juttua: Veljeni on istunut Teemu Selänteen auton kyydissä.
"DeadManWalking" kirjoitti:
Olethan tyttö(?), muuten tuo on huolestuttavaa.


Jos katsoisit tuonne Galleria -topickin puoleen, niin tietäisit.
"DeadManWalking" kirjoitti:
-Lähetin Antti Tuiskulle kirjeen pari kuukautta sitten.

Olethan tyttö(?), muuten tuo on huolestuttavaa.


En. Kyseessä oli saada paikalliselle nousevalle kyvylle Kuhalan Runkseille joku spotti huomiselle Antin keikalle Forssan Holjat markkinoille. Valitettavasti Antti ei kuitenkaan koskaan vastannut pyyntööni ja Runksit näyttävät hiipuvan yhden keikan ihmeeksi. :/
Voiko tämä olla totta? HE is back.


btw, minun tätini mies näkyi pari vkoa sitten uutisissa.
Olen antanut Marianne karkin Ismo Jokiselle ( MTV3 Juontaja)
Äitini tuntee laulaja Matti Eskon henkilökohtaisesti, hän on jopa käynyt
kotonamme.
"Kekkonen" kirjoitti:
Näen ja juttelen muutaman kerran viikossa mm. Rauli Tolosen,

Olisi ollut edes Jukka Tolonen, mutta tässä tapauksessa joudun peesaamaan muita.

Tässä voisi itsekin päivittää listaa:

- Näin Tommi Liimatan (Absoluuttisen Nollapisteen laulaja) Tampereella bussissa.
- Markku Koski, Antti Autti ja Risto Mattila tulivat Vantaan lentokentällä vastaan, ja sain jopa nimmarit.
- Kajaanin lentokentällä tuli taas vastaan Tuomas Holopainen, jolta myös sain nimmarin.
- Olen jutellut Värttinän Mari Kaasisen, Johanna Virtasen ja Susan Ahon kanssa, sekä sain nimmarit.
- Arto Lahti asuu kaverini naapurissa, kaveri näkee häntä bussissa usein.
Olen juonut maitoa. Kuten myös jääkiekkoilija Batista!
Raimo Helminen parkkeerasi autonsa meidän auton viereen Valkealan ABC:llä.
Anna Erikson on pyytänyt huonetta hotellissa, jossa hän esiintyi samana iltana. Hän oli jonossa edessämme.
Joku Hyppynen lähetti minulle matsin mesessä kauan sitten.

Pikkuveljeni pääsi eilen lavalle tanssimaan Cat-Catin kanssa. ("paipaipeipi" -rämpyttäjien kanssa.)
...
Sukunimetkin kirjoitetaan isolla.

Näinpä Vaskiviikkojen aikana täällä Antti Tuiskun, Maija Vilkkumaan ja Timo Rautiaisen.
Audion ja midin (eli äänihommien) opettajani amiksen viestintälinjalla on Happoradion kitaristi Mika Haapasalo. Meidän luokassa tämä ei kuitenkaan aiheuttanut minkäänlaista hysteriaa, ehkä ala-asteella olisi voinutkin.
Olen ollut metrin päässä Marcus Grönholmista, kun hän puhui jollekin AKK:n suurelle Herralle, joka tuntee enoni.

EDIT: Ja tänään juttelin enoni kanssa Kosti Katajamäen kartturille heidän harmittavan keskeytyksensä jälkeen Vellipohja 2-pätkällä Neste Oil Rallyssa.
Näin eilen Suomi vs Pohjois-Irlanti maaottelussa The Voice kanavan juontajan joka juontaa sitä 100% rockkia + juontaa jotain radioohjelmaakin mitä en nyt vaan muista millä nimellä kyseinen herra tunnetaan, saa valaista jos joku tunnistaa =)