Shawn oli pettynyt pääpalkintoon. Hän ei todellakaan odottanut, että palkinto olisi ollut tämänkaltainen. Orton puolestaan oli tyytyväinen palkintoon. Hän sai nyt viimein kunnolla puhua Bretin kanssa. Shawn oli poistunut heidän seurastaan ennen kuin edes tunti oli kulunut. Teko syynä tähän oli se, että hän olisi mukamas saanut auringonpistoksen ja hänen päätänsä särki sietämättömästi. Tosin Shawnilla oli ollut koko ajan lippalakki päässä, joten se oli sanomattakin selvää että hän valehteli. Bret ei tästä välittänyt. Hän vain oli oikeastaan hyvin tyytyväinen että Shawn lähti. Randy ei edes huomannut että Shawn oli poistunut, joten hän jatkoi vain Bretin kanssa keskustelemista ja kierrosta läpi kuvauspaikan.
**
Shawn oli turhautunut. Hän käveli mutisten itsekseen, sitä ettei ollut epähuomiossaan katonut mikä oli ollut pääpalkintona, vaan oli suinpäin rynnännyt kilpailemaan. Sentään siinä oli yksi hyvä asia; hän oli rantojen kunkku... tai yksi osa sitä.
Juan ja Nova olivat palanneet baarista ja huomasivat Shawnin kävelevän heitä kohti. He ihmettelivät, miksi Shawn näin aikaisin oli lähtenyt.
"Hei, Shawn! Minne menet? Eikö-?"
Shawn mutisi ohi mennessään vain omiaan ja käveli suoraan heidän ohitseen.
"Mikäs nyt sitä riivaa?"
"Kuules, enpä tiedä. Mutta taisi nousta väärällä jalalla tähän päivään. Sehän kiehuu!"
"Kyllä potut nyt kypsyy hyviksi..." pilailivat Juan ja Nova.
*****
Raven oli myöhässä. Hänen piti olla lentokentällä jo aikoja sitten. Kiitos Jeffin, joka ei ollut kertonut hänelle aikaa. Hän oli ottanut ensimmäisen taksin, jonka sai ja suuntasi kurssinsa kohti paikallista lentokenttää.
Lentokentällä, hän meni mahdollisimman nopeasti neuvontaan, mutta hänen onnekseen siellä oli kivan pituinen jono. Hän joutui odottelemaan jonkin aikaa ja hänen pinnansa alkoi pikku hiljaa kärvähtämään. Ravenia vaivasi kuumuus, kosteus ja erittäin kova jano. Hän unohti juoda taikka syödä kunnolla. Hiki valui kuin putous, kun hän viimein pääsi tiskille.
"Onko sitä mun...*huokaus* laukua tullut?"
"Odottakaa hetki... Mikä teidän nimenne on?"
"Scott Levy... Mahdollisimman nopeasti, kiitos."
Neuvonnan nainen katsoi koneelta, mutta kääntyi pian takaisin Raveniin.
"Olen pahoillani, meillä ei ole sillä nimellä varustettua laukkua löytötavaroissamme."
Ravenin silmät pyöristyivät kauhusta.
"Anteeksi kuinka?! Mutta te lupasitte toimittaa sen!"
"Älkää korottako ääntänne, hra Levy."
"En todellakaan! Mutta toivoisin että olisitte vähän paremmin järjestäneet tällä hommanne."
"Mutta emme voi teitä auttaa. Teidän laukkuanne ei ole täällä."
"Hei, olen voinut kirjoittaa siihen nimekseni jonkun muun."
"Miksi olisitte kirjoittaneet toisen kuin omanne?" kysyi nainen ihmetellen.
"Koska joskus tapahtuu että kirjoitan painijanimeni siihen epähuomiossa. Joten olisiko siellä sen nimsitä laukkua kuin Raven."
"Niin kuin se lintu?"
"*huokaus* Niin kuin se lintu..."
"Odottakaas... ... ... Kyllä täällä löytynee sen niminen laukku, mutta mistä voin olla varma että juuri TE omistatte lakun?"
"Koska se on musta, lukolla varustettu, jonka numerosarjaa en todellakaan oikein viitsisi mainita... Kuitenkin se on nelinumeroinen. Mitäs sitten siitä kertoisin... Se on hieman nuhruinen... kulunut... etenkin oikesta yläkulmasta. Riittäisikö tuo?"
"Joo, riittää, riittää. Käyn katsomassa."
"Vihdoinkin!"
*****
Siinä oli terveiset tällä kertaa täältä Keuruun suunnalta.
J.H.girl2005-06-25 13:05
J
Sori taas kerrankin. Tänään ei tule päivitystä. M.H:lle tuli väistämätön este, ettei hän pääse mun luokse. En itse juuri jaksa kirjoittaa sitä paperille, kun menen hänen luokseen käymään.
Seuraavalla kerralla sitten tulee varmasti, jos ei mitään väistämätöntä satu.
Carlito C- Cool2005-06-25 14:35
C
Harmi, tämä on ensimmäinen diary mitä aloin mielenkiinnolla seuraamaan, joten odotan jatkoa...
"J.H Girl" kirjoitti: En itse juuri jaksa kirjoittaa sitä paperille, kun menen hänen luokseen käymään.
Tulostin?
J.H.girl2005-06-26 18:45
J
"Carlito C- Cool" kirjoitti:
"J.H Girl" kirjoitti: En itse juuri jaksa kirjoittaa sitä paperille, kun menen hänen luokseen käymään.
Tulostin?
Ihan hieno laite, mutta hyvin vaikea käyttöinen jos ei ole konetta. Itselläni tosin on, mutta m.h.girlillä ei.
J.H.girl2005-07-02 17:56
J
No, niin! Viimein saimme jotain tehdyksi! Toivottavasti pidätte.
*****
Chuck nautiskeli viileän drinkkinsä kanssa terassilla. Asteet näyttivät Chuckin mielestä vain nousevan. Hän oli läkähtymässä ja tätä menoa hän kohta kuolisi lämpöhalvaukseen, jos hän ei pian saisi itseään viilennettyä. Chuckin jalka oli edelleen kipeä Triple Hin hyökkäyksestä. Samassa paikalle ilmaantui…
”Terve Chucky! Tuletko vähän happihypylle?”
”… Rob… Sanon tämän nyt ihan rauhallisesti… EN TULE! Täällä saa ihan hyvin happea!”
”Mutta! Ihan tosi! Kaljamaha voi ilmestyä yllättävän nopeasti ja muutenkin kaipaat treeniä.”
”Tässä hemmetin helteessä! EN IKINÄ lähde! Sitä paitsi Triple Hin nirhaama jalkani on edelleen kipeä.”
”Ai…? Oletko muuten kuullut mitä Triplarille on tapahtunut?”
”En…! Mitä se nyt taas on saanut päähänsä!?”
”Ei, ei mitään tuollaista. Hänet pahoinpideltiin viime yönä.”
”Valehtelisin, jos sanoisin, etten olisi iloinen asiasta…”
”SINÄKÖ SEN TEIT?!”
”Sinä paljastin minut! No, en tietenkään! Itsekin näit mitä tein loppu illan. Illan sana todennäköisesti oli sänky ja jääpussi!” sanoi Chuck hieroen vihlovaa jalkaansa.
”Ai! Sorge, buddy… En muistanukkaan sitä…”
”Ei mikään ihme…” sanoi itsekseen Chuck.
”Mitä sanoit?”
”En mitään! Mene nyt sille sun happihyppelylles! Mä meen uimaan.
”Mä tuun mukaan!”
Chuck säikähti ja katsoi Robia hermorauniona.
”ME….NE…JO!!!”
”Niin?”
”ALA HÄIPYÄ!”
”Okay, okay! Rauha! Mä meen… Geez… C’mon dude… Rauhoitu… Mä meen kyllä…!”
Chuck rauhoittui hieman.
”Heti huomenna!”
Rob teki U-käännöksen ja tuli takaisin. Chuckilta meni loputkin rippeet hänen hermoistaan ja heitti Robia tyynyllä.
”ALA VETÄÄ JO!”
”Vitsillä vain! Mä meen…”
*****
Triple H oli pakottanut Shannonin palvelemaan häntä. Shannonilla oli vähän sanomista tähän ja hänen oli pakko vain tyytyä.
”Hae sitä juomista!” komensi Triple H.
”Mutta, en minä…”
”Haet!”
”Tän piti olla loma!”
”Mä näytän sulle missä sun loma on, jos et pian hae sitä juotavaa!”
”Okay…” sanoi Shannon pitkin hampain ja paiskasi oven kiinni.
Matkalla baariin hän törmäsi Hardyn veljeksiin.
”No, mitäs Shannoni noin maassa kulkee heti alkupäivästä?” kysyi Matt.
Shannon nosti katseensa ja huokaisi; ”Triplari sai köniinsä ja nyt se ’ylensi’ minut palvelijakseen… Mielestäni se on suoraan sanotusti hanurista!”
”Perseestä tarkoitat varmaan…” piruili Jeff.
”Heko, heko, Jeff!”
”Onkos vielä Raven kimpussasi?”
”Onneksi ei. Koska en ole nähnyt sitä aamiaisen jälkeen missään. Varmaan meni hakeen sitä laukkuaan sieltä lentokentältä. Sentään jotain hyvää…”
”Okay, me jätetään sut rauhaan, ettei Triplari menetä viimeisiä rippeitään pelihousuistaan. Nähdäillään!”
”Jos nähdään… Moi!”
”Niin! Jos ei tulla sokeiksi!” huusi Jeff perään.
”Tai menetetä henkeämme!”
*****
Shawn oli juuri hotelin ovella, kun huomasi epäilyttävän näköisen joukon. Hänen sisäinen salapoliisi heräsi henkiin ja hän piiloutui lähimmän tiheähkön ison huonekasvin taakse.
”Peeveli, täältä ei näe…” saarnasi HBK ja siirteli oksia pois silmiensä edestä.
Epäilyttävät henkilöt olivat ilmoituspöydän luona vähän kuin kuulustelemassa hotellin johtajaa. Shawn kuuli heidän mainitsevan Jayn ja Andrewn.
Samassa he lopettivat ja alkoivat kävellä kohti Shawnia ja ulko-ovea. Hänelle tuli pienehkö paniikki, jos he huomaisivat että hän olisi salakuunnellut heitä. Hänen onnekseen puutarhuri oli jättänyt kastelukannun, lakin ja liivin lähelle ja hän nappasi ne. Hän puki ne päälleen ja alkoi kastella kukkia…
Oudot tyypit kävelivät hänen ohitseen, mutta juuri kun Shawn luuli pahimman olevan ohitse, yksi niistä tyypeistä tuli hänen luokseen. Kylmä hiki valui Shawnin otsaa pitkin…
”Hei!”
Shawn ei reagoinut.
”HEI! Puhun sinulle!”
Nyt Shawnin oli pakko reagoida ja hän kääntyi ympäri.
”Niin?” vastasi Shawn mitä kummallisimmalla äänellä.
”Oletko nähnyt tätä henkilöä?” kysyi tyyppi ja kaivoi taskustaan valokuvan ja näytti sen Shawnille.
Kaikista kuvista, mitä mahdottomin henkilö joka kuvassa oli, oli hän itse! Hänen silmänsä pyöristyivät hämmästyksestä, mutta onneksi hänen tummat heijastavat aurinkolasinsa estivät sen näkymisen. Shawnin sydän jyskytti tuhatta ja sataa.
”No, oletko?”
”En! En ole edes koskaan nähny kyseistä henkilöä… Kuka se on?”
”Ei kukaan teille kuuluva?! Kiitoksia avusta…” sanoi tyyppi ja häipyi saman tien muitten perään.
Kun he olivat jo kaukana, Shawn otti lakin ja liivin pois. Huokasi helpotuksesta.
”Olipa täpärällä… Mitähän ne minusta haluavat…? Onkohan tässä yhteyksiä Jayhin ja Andrew’hin…” mietiskeli Shawn ja samassa huomasi Shannonin.
”SHANNON!”
Shannon kauhistui.
”Sinua juuri kaipasin!” sanoi Shawn ilahtuneena.
”Mitä sinä?”
”Tuu mukaan!”
Shawn nappasi Shannonista kiinni ja veti hänet mukaansa.
”Mut-! Tämä drinkki!”
”Tulet nyt! Ostan sulle uuden!”
Shannon vastusti voimakkaammin.
”Mut tämä ei ole mun!”
”Ostan sille sitten uuden, kenelle olit sitä ikinä viemässäkään! TULE!”
”Taas sitä mennään…!”
*****
Razorman2005-07-03 10:04
R
Tällä kertaa tuli hyvä jakso, sopivasti oli huumoriakin mukana. Alkoihan tässä jo kyllästyä vähän noihin Rantamieskisoihin.. ilmeisesti se tauko teki hyvää tälle tarinalle. Keep on going.
Kameli2005-07-03 15:20
K
Loistavaa. Jatkakaa vaan.
M.H.girl2005-07-09 18:32
M
*****
Aikansa tutkittua asiaa Kidman ja OIKEA Cena saivat selville että tämä kyseinen huijari oli todellakin tehnyt itselleen suuren (ja varmasti kivuliaan) kasvoleikkauksen. Kidman ja Cena eivät olleet huomanneet eroavuuksia, koska hänen kasvojaan hieman peitti huppu. Tämä mies, jonka kertoi nimekseen Jerry, oli peljästynyt Triple Hiä aulassa. Hänelle oli tullut paniikki kohtaus ja juoksi Cenan perään. Siitä sittemmin kehittyi tämä soppa… Mutta ei tässä vielä kaikki! Hänelle meni pupupöksyyn ja hän kertoi lopulta, että hän oli valehdellut kaiken. Ei hän ainoastaan ollut mennyt Cenan perään sattumalta Triple Hin takia, vaan hänelle oli annettu tehtävä; korvata Cena ja saada Kidman uskomaan että hän oli oikea Cena.
”Miten hemmetissä pääsit sisään?” kysyi Kidman vihaisena.
”Joku oli tiputtanut korttinsa oven eteen, joten sisään pääsi vaivatta ja ei tarvinnut tyrmätä siivoojaa.”
”Ai! Sinne se hävisi!”
Kidman käänsi vihaiset kasvonsa Cenaan.
”Hei! Ei kaikki voi olla täydellisiä! Vai ootko sä?!”
Kidman puristi päätään ja käänsi kasvonsa takaisin huijariin.
”Mitä me tälle kaverille tehdään?”
”Mulla on ajatus…”
*****
Lita oli heittänyt Stacyn ulos, koska ei jaksanut häntä enää. Stacy oli vollottanut koko ajan Testin perään eikä ollut kuunnellut Litaa, joten hänen oli aivan pakko pyytää häntä lähtemään. Stacy oli murtunut ja käveli sattumalta baariin. Hän alkoi seurustella Walter nimisen baarimikon kanssa, joka puolestaan yritti olla hermostumatta samaan valitukseen.
*****
Edge oli unohtanut uimapatjansa huoneistoonsa, joten hänen oli mentävä ITSE hakemaan se. Hänen kasvoilleen tuli hämmästynyt ilme, kun näki Shawnin juoksevan ohitseen vetäen Shannonia perässään.
”Käy vilkaisemassa onko kaikki paikalla!!!” huikkasi Shawn.
”Mitä?!”
”Kuulit kyllä! MENE!!”
Sitten Shawn oli jo poissa.
”Selvähän se… Kapteeni seko.” pyöräytti Edge silmiään.
Hänen kaunis auringonottopäivä taisi mennä täysin viemäristä alas.
Hetken päästä hän oli Victorian ja Trishin huoneen ovella.
”Hei, Edge! Mitäs sinä täällä?” sanoi iloisesti Trish, ”Olimme tulossa juuri rannalle.”
”Tämäpä mukavaa. Capitan Shawn käski käydä vähän vilkaisemassa ovatko kaikki paikalla.”
”Vai että sillä lailla on asiat… Odotas ku katson onko Victoria täällä vielä, jos hän ei ole jo keriinnyt livahtamaan. VICTOOORIIIAAA!!!”
*****
Tässä olis tän kertainen jatko...
J.H.girl2005-07-30 16:26
J
*****
Raven oli odottanut lähemmäs tunnin laukkuaan, mutta sitä ei ollut vielä kuulunut. Hän nojasi tiskiin, koska hänen selkänsä oli pikkuhiljaa alkanut puutua siinä odottaessa. Raven haukotteli leveästi, kun viimein nainen palasi tiskille.
”Ei sitten kauempaa kestänyt, neiti…?” kysyi Raven ja suoristi itsensä viimein.
”Tässä olisi.”
Tiskin toiselle puolelle tuli tavallista pidempi mies kahden laukun kanssa. Raven sai oikein nostaa päätänsä että näki kokonaan henkilön. Hän katsoi alas ja huomasi sitten miehen tuomat kaksi laukkua. Raven kääntyi tiskin takana olevaan naiseen.
”Minulla oli vain yksi laukku.”
”Olen hyvin pahoillani, mutta taidatte itse erehtyä.”
Raven katsoi neitiä hölmistyneenä.
”Kyllä, herra Levy. Löysimme kaksi laukkua, jossa oli teidän ’toinen’ nimenne.”
”Mutta… ei…”
”Hyvää päivän jatkoa, hra Levy. SEURAAVA!!”
”Mut- Voi paska! On tämäkin palvelua…”
Raven otti laukut puoli huolimattomasti ja törmäsi nuoreen poikaan.
”Katso eteesi korsto!” huusi poika kivusta, koska laukku oli suoraan osunut häntä kovaa vatsaan.
Raven ei kuitenkaan välittänyt, koska hänellä pyöri miljoona ajatusta päässä. Hän vain käveli ohitse, mutta poika ei luovuttanut, vaan heitti Raveniä puoli täynnä olevalla tölkillä päähän. Nyt Raven noteerasi pojan ja meni hänen luokseen punaisena.
”Mitä helkuttia tuollainen pikku riiviö heittää mua tölkillä!!!”
”En ole mikään pikkuinen!!! Olen sentään 15!”
Raven hölmistyi taas, koska poika oli aika lyhyt ikäisekseen.
”Sitä paitsi sinä aloitit! Arvaa kuinka toi sun laukku satutti mua!!”
”No, jos sattumalta satuin osumaan suhun, mutta ei sitä tarvitse kuitenkaan heittää tölkillä!!! Katso mitä se teki minun uudelle paidalle, ja hiuksille!”
”Voi, voi! Ei kyllä uskoisi uudeksi! JA sitä paitsi katso mitä sinä teit mun paidalle!” huusi poika takaisin ja näytti paitaansa jossa oli iso ruskea läikkä.
Kohtaus koveni kovenemistaan ja lopulta pojan isoveli saapui paikalle.
”Mikä härlinki täällä on menossa!” kysyi pojan veli, joka ei ollut niistä pienemmistä päästä.
Raven hiljeni, mutta piti jyrkän otteensa tilanteesta ja selvitti kurkkunsa.
”Kuitenkin, olemme tasoissa. Kiddo!” sanoi Raven ja jätti asian sikseen, mutta pojan veli ei niin helposti antanut hänen lähteä.
Hän käänsi Ravenin ympäri ja ennen kuin Raven kerkesi edes avaamaan suutansa, hän veti tätä turpiin.
”Mennään, Ed.”
*****
Randy käveli hymyssä suin kohti huonettaan, koska oli iloinen kun oli viimein puhunut rauhallisesti jonkun kanssa. Randy harmitteli sitä että Shawn oli lähtenyt kesken kaiken ja oli jäänyt niin paljosta paitsi. Hän oli kuitenkin hyvilläänkin siitä, että Shawn oli lähtenyt. Jäipähän hänelle paremmin aikaa keskustelemiseen. Saavuttuaan ovella, hän huomasi että hänellä ei ollut avainta.
”Voihan rähmänkäki! Mä unohdin avaimen sisälle! Onneksi sentään Shawn on paikalla.”
Randy alkoi koputtaa ovea, mutta kukaan ei vastannut.
”Hemmetti soikoot! Älä ny sano ettei Shawn ole paikalla! Shawn!! Avaa se ovi! Kyllä ne sun kauneus jutut kerkeää myöhemminkin tehdä!” pilaili Randy Shawnin kustannuksella, että tämä avaisi oven nopeammin, mutta tuloksetta.
”No, älä avaa! Mä haen talkkarin!” Sanoi Randy ja lähti pois.
*****
”MAATTTT!!! Onko Jeff tallessa!!!” huusi
”Joo! Pienessä hiekkaboksilaatikossa! Mistäs hemmetti minä sen tiedän!”
”No, anteeksi ku kysyin!!”
”Katso onko rannalla!” huusi Matt ja hyppäsi viimein uima-altaaseen korkeimmasta hyppytornista.
Tulleessaan pinnalle hän huikkasi vielä Edgelle yhden asian; ”Jeff häipyi Shane’in kanssa rantaan päin.”
”Asia harvinaisen selvä. Kukas sitten on tarkistamatta…”
Edge mietti hetkisen, ketä oli juuri nähnyt… Matt… Jeff… Shane… Trish…
”Jericho!”
“Täällä, paviaani!” huusi Jericho varjosta, ”Voisitko laittaa volumea hiljemmalle äänestäs?! Tuo huutaminen ottaa päähän monella tavalla!”
”No, hyvä että teet jotain eloa. Ei sulla ny enää ole kankkusta?”
”Peevili on! Tämä on kyllä pisin mitä minä olen kokenut!”
”Eikös meidän pitänyt olla hiljempaa?” piruili Edge.
”JOO! Mutta sattuu niin peevelisti!!!” huusi hampaitten välistä Chris hieroen ensin otsaansa, mutta kipu vain yltyi.
Jericho polvistui ja lopulta rysähti maahan aivan valkoisena pidelleen päätään.
”Jericho?! Mikä on?!” kysyi hädissään Edge.
Jericho ei vastannut, vain piteli päätään ja lopulta karjaisi kivusta.
”MAAATTTT!!! MAAATTTT!!! SOITA AMPULANSSI!!!!”
”Mitä!?” kuului vastaus.
”SOITA SE HEMMETIN AMPULANSSI!!! TAI JOKU!!! TÄÄLLÄ ON HÄTÄTILANNE!!”
Matt katsoi tarkemmin ja huomasi Jerichon makaavan maassa ja hän näytti selvästi olevan suurissa kivuissa. Samassa Matt alkoi räpiköidä kohti altaan reunaa.
*****
JaY2005-07-30 21:07
J
Vähän aikaa sitten olen alkanut tätä lukemaan, ja jo vähän odottelinkin jatkoa. Ihan mielenkiintoinen, myös varsin erilainen diary. Minä ainakin tykkään, ja niin monet muutkin, ainakin edellisten sivujen kommenttien perusteella, joten toivottavasti ideoita riittää, että voitte jatkaa tätä kauankin.
PS: Tuo Ed kohta sai ainakin minulta naurut (FMA-fani kun olen )
M.H.girl2005-08-05 17:19
M
*****
”No, tulithan sinä sieltä lenkiltäs. Tuliko hyvä olo?” kysyi Chuck ja otti hörpyn viileästä juomastaan, kuin piruillakseen Robille.
RVD katsoi häntä väsyneenä ja hiki valui hänen otsaa pitkin kuin vesiputous. Hänen kurkkua kuivasi. Hän oli unohtanut ottaa vesipullonsa mukaan, tai oikeastaan unohti täyttää sen. Hän otti sen kyllä mukaansa, mutta epähuomiossa ei huomannut sen olevan tyhjä.
”Antaisitko tosta hörpyn…?”
”En.” sanoi Chuck ja otti uuden hörpyn, ”En millään voi. Tämä on paras drikki, enkä viitsi sitä jaella jokaiselle vastaan tulijalle, joten käväiseppäs hakemas ihan itse juomas tuolta baarista.”
”Kitupiikki!”
Rob lähti närkästyneenä ja Chuck hymyili omaperäisesti hänelle.
”Sainpas kiusattua…”
*****
Salainen vakoilutehtävä Mission Impossible 3 a lá Shawn Michaels et Shannon Moore, oli saanut alkunsa. Shawn ja Shannon olivat seuranneet oudon näköistä väkeä ympäri rantaa ja taloja. He näkivät kuinka he löysivät etsimänsä henkilöt ja ottivat jotain ylös, mutta Shawnia kiinnosti että mitä.
”Shaaawwwnnn! Eikö me voitas mennä takasin… Onko pakko jos ei taho… Triple H suuttuu mulle ja mä en tahdo olla enää sairasvuoteella.” valitti Shannon, mutta ei saanut vasta kaikua Shawnilta.
”SSSHHHH!!!! Haluatko että paljastumme?!”
”EN!”
Shawn lätkäsi kätensä Shannonin suun eteen, niin että Shannon tunsi sen.
”Suu suppuun jo!” huusi hiljaa Shawn ja jatkoi tuijottelua.
”Shannon…”
”Mitä?” kysyi hyvin hiljaa Shannon, ettei vaan vihastuttaisi Shawnia.
”Mene katsomaan mitä ne hommaa tuolla.”
”Minä?!”
”Ei ku äitis?!”
”Ei se ole täällä!”
”Mene jo!” komensi viimeisen kerran Shawn ja työnsi Shannonin ulos heidän piilopaikastaan.
”Mitä mä teen?!”
”Salakuuntele heitä.”
”Mistä?”
”No, vaikka tuosta bambupuusta!”
”Mistä ihmeen…? Ei täällä ole…!”
Nyt Shawn heitti Shannonia kivellä, että hän viimein menisi. Viimein Shannon lähti.
”Miksi se peeveli on aina minun homma mennä vaarallisiin hommiin. Ei se ole ku Shannon Moore, hänelle voi antaa hengenvaaralliset tehtävät!”
”MENE JO!!!”
*****
Tästä tuli tällä kertaa lyhyt. Until next time...
Mr. Y2J2005-08-24 11:40
M
Onko jatkoa tulossa lähi aikoina? Olisi kiva taas lukea tätä.
M.H.girl2005-08-24 12:34
M
Pitäisi olla tulossa lauantaina ellei ilmesty mitään esteitä. On täs ollut vähän koulu kiireitä meillä molemmilla. Mun osalta ne onneksi alkaa olla ohitse. Piti tässä yks päivä siirtää mun veljen huoneesta tv mun huoneeseen. Oli siinäkin urakka...
J.H.girl2005-08-25 10:37
J
Niin JOS ei ilmesty mitään ongelmia. Näin abi vuotena on lievästi sanottuna kiireitä. Kirjoituksia pukkaa, joten minun on luettava niihin. Yritämme jatkaa lauantaina. Omalta osaltani en voi sanoa sitä kuitenkaan varmaksi, mutta yritetään kirjoittaa edes jotakin.
M.H.girl2005-08-25 11:18
M
"J.H.girl" kirjoitti: Niin JOS ei ilmesty mitään ongelmia. Näin abi vuotena on lievästi sanottuna kiireitä. Kirjoituksia pukkaa, joten minun on luettava niihin. Yritämme jatkaa lauantaina. Omalta osaltani en voi sanoa sitä kuitenkaan varmaksi, mutta yritetään kirjoittaa edes jotakin.
Sulla on kirjoitukset ja mulla on päättötyö. Ei sekään ole mikään pikku työ, ensin pitää päättää aihe mistä tekee (liittyen tietysti koulutus suuntautumiseeni) ja sitten pitää tehä se vielä.... Ideoita ja toiveita saa aina lähettää, jos sellaista teille pukkaa.
J.H.girl2005-08-27 18:54
J
*****
Triple H oli kyllästynyt, todella kyllästynyt. Hänellä oli kuuma, jano ja hänen paikkojaan särki. Hän oli raivoissaan ja vannoi kostavansa Shannonille. Triple H nousi ähkien ylös sängystään, jossa hän oli paahtunut. Ottaen yhden kainalosauvoistaan hän raahasi itsensä ulos huoneestaan. Hän laahusti kohti hissejä, kunnes kuuli puhetta ja näki kaksi hyvinkin hänelle tuttua tyyppiä seisomassa kassien kanssa odottamassa hissiä. Hänen ja heidän välillään oli ollut ”pientä” kahinaa.
”Onkos sun silmä yhtään parempi?” kysyi Nova hieman piruillen.
”Yhtä hyvin voisi kysyä samaa sun jalasta!” tokaisi Juan.
”No, minä en tarvi sitä näkemiseen? HAHAHA!” viisasteli Nova ja sai kylmän mulkaisun Juanilta ja tönäyksen vielä kaupan päälle, ”Hei! Kunhan vitsailin!”
Samassa joku tönäisi Novan kumoon ja ennen kuin Juan edes huomasi, hän sai mojovan nyrkin iskun toiseen silmäänsä.
”Te perkeleen paskiaiset! Nyt saatte maksaa siitä mitä teitte minulle!” ärjyi Triple H punaisena,
Juan jysähti seinään pidellen kättä vasemman silmän päällä, kun Triple H hyökkäsi uudestaan Novan päälle. Novan onneksi Triple H oli loukkaantunut ja ei voinut lyödä yhtä voimakkaasti kuin normaalisti. Novan jalka oli huonossa kunnossa, mutta tämä ei estänyt häntä puolustamasta itseään ja Juania, sillä aikaa kun hän saisi itsensä kuntoon.
”Mitä helvettiä! Mitä ihmettä sä hyökkäät kimppuumme?! Vielä takaapäin!” kysyi Nova ärtyneenä ja yritti nousta ylös ilman laittamatta painoaan toiselle jalalleen.
”Itse aloititte!!”
”Mitä me aloitimme!” karjaisi Juan sivummalta, ”Olen sokea!!! Kosta peeveli sille!”
”Millä yhd-! AAHHH!”
Triple H löi uudestaan Novan maahan. Hän jymähti maahan, mutta nousi hitaasti ylös ja nojautui käsiensä varaan. Triple H hyökkäsi, mutta pysähtyikin yhtäkkiä. Hän huomasi jotakin outoa Novassa ja katsahti sitten myös Juania.
”Yritättekö te maskeerattua, niin ettei teitä saataisi kiinni! Mitä nuo tatuoinnit ovat olevinaan?!”
”Mitä sinä hölötät! Nämä on ollut meillä jo ainakin viisi vuotta!” huusi Nova raivoissaan.
Häntä oli häväisty ja nöyryytetty.
”Luuletko sä helvetti että saisimme yli 6 tunnin tatuoinnit tehtyä hetkessä! Sitä paitsi emme ole sulle tehneet mitään! Sinä isonenämulkosilmäpaskiainen!” karjui Juan vuorostaan nyt punaisena.
Ennen kuin tämä kohtaus kerkesi jatkumaan, paikalle saapui juuri kuntoilemasta Batista.
”Mitä hemmettiä täällä tapahtuu?!”
*****
Ambulanssi sireenit huusivat läpi Havaijin kaupunkia kohti sairaalaa. Sisällä ambulanssissa oli täysi väittely päällä.
”Miksi et soittanut?! Oli sullakin kännykkä!” ihmetteli Matt.
”Siinä oli hemmetti akku tyhjä! En minä voi soittaa sillä!”
”Mutta miksi hemmetissä minun piti soittaa! Tarkoitan, että lähelläkin olisi ollut puhelin! Onneksi sentään joku soitti.”
”Eikö se ole pääasia?!”
”Ambulanssi tuli puoli tuntia myöhässä!”
”Olkaa nyt hemmetti hiljaa! Minä täällä kärsin ja te huudatte siinä kuin kaksi aivotonta tolloa!” huusi Jericho.
Tämä pisti Mattin ja Edgen hiljaiseksi. Miksi he eivät yhtään voineet ajatella Jerichoa, joka todellakin kärsi. Lopun matkaa he Jerichon onneksi olivat hiljaa, mutta mulkoilivat toisiaan välillä.
*****
M.H.girl2005-09-19 14:14
M
Tällä hetkellä meillä molemmilla on kokeita. Joten emme voi päivittää hetkeen aikaan. Toivottavasti maltatte odottaa, jatkoa on kuitenkin luvassa mahdollisimman pian.
M.H.girl2005-09-28 17:17
M
*****
Shannon yritti olla mahdollisimman normaali. Hän hengitti rauhallisesti, ettei hänelle vaan tulisi minkäänmoista paniikki kohtausta. Tyypit olivat menneet kujalle, jonka päässä oli rautainen ovi, josta tihkui ruoste. He eivät kuitenkaan menneet sisään, vaan jäivät seisomaan oven eteen ja valmistelivat jotakin. Heidän kasvoillaan oli kiusaantunut ilme, niin kuin heillä olisi johonkin kiire. Shannon hieroi leukaansa ja asteli lähemmäksi. Hän ei voinut mennä kujalle, joten hän jäi nurkan taakse kuuntelemaan. Shawn tuolloin oli edennyt myös lähemmäksi, mutta piti selvää välimatkaa Shannoniin.
Shannon kuunteli tarkoin, mutta kuuli vain jotain mutinaa ja hermostuneita älähdyksiä. He eivät todellakaan tehneet jotakin mielellään. Yhtäkkiä Shannon näki, että kaksi niistä oudoista tyypeistä puuttui.
”Mihin ne kaksi hävisivät?” ihmetteli Shannon itsekseen, kunnes hänelle tuli kauhea ajatus mieleen.
Shawn katsoi Shannonia samalla, kun hän piti välimatkaa häneen. Hän ei huomannut yhtään, että häntä seurattiin. Hän huomasi, että Shannon yritti viittoa hänelle, mutta hän ei halunnut vaarantaa tehtävää, joten hän ei noteerannut sitä.
”Hei, sinä pätkä!”
Shawn kääntyi ja näki kaksi tyyppiä, jotka seisoivat hänen takanaan.
”Olet varmaan Shawn Michaels.”
”Eeeee…äääää… tota…”
”Tule mukaamme!” komensi toinen.
Shawn alkoi pakittaa ja lopulta yritti juosta karkuun. Toinen tyypeistä katsoi kaveriinsa ivallisesti ja otti povitaskustaan pistoolin.
”Katsotaan kuinka kauas hän pystyy juoksemaan.” naurahti toinen.
Tyyppi ojensi pistoolinsa ja hymyili ivallisesti.
BANG!
Luoti osui Shawnia selkään ja kaatoi hänet maahan. Punainen veri alkoi pulputa ampumahaavasta.
”Napakymppi.”
*****
”Mitä täällä mellastetaan!” kuului Litan kiukkuinen ääni, vähän ennen kuin hän saapui Batistan luokse.
”Sitä samaa kysyn itsekin näiltä kolmelta.”
”Tuo hullu perseenläpi kävi päälle ilman syytä!” kertoi Juan pidellen toista silmäänsä.
”Tuo pitäisi viedä hoitoon ja lujaa!” raivosi Nova.
Nova olisi varmasti hypännyt Triple Hin kurkkuun kiinni, jos Juan ei olisi pitänyt hänen takistaan kiinni.
”Minulle on ihan sama mistä te kiistelitte tai tappelitte, mutta tuo meteli oli karseaa!” sanoi Batista ja katsoi Triple Hiin, ”Ja eikö sun pitäisi olla sängyn pohjalla?”
”Ei ole minun vikani, että Shannon ei tuonut minulle juomaani. Olin kuolla janoon tuolla pätsissä. Sitä paitsi nämä kaksi näyttivät niiltä tyypeiltä, jotka murjoivat minut. Taisin kuitenkin erehtyä.” sanoi Triple H ja mulkaisi Juania ja Novaa.
”Lievästi!” sanoivat Juan ja Nova yhtä aikaa.
”Jaa, että tällainen tilanne tällä kertaa.” totesi Lita ja hymähti, ”Jos haluatte jatkaa tappeluanne, niin tehkää se toisaalla!”
Lita lähti ja jätti miehet pällistelemään.
****
Pelihallissa, kuului tanssimusiikin ääni ja hilpeää naureskelua. Pelihalli oli tyhjillään. Henkilö ei välittänyt ulkona olevasta ohjelmasta, vaan halusi olla hetken omissa oloissaan. Hänen ei tarvinnut pelätä kenenkään kuulevan hänen naureskeluaan, koska ohjelma kestäisi vielä yli tunnin. Jeffillä oli siis aikaa pitää hauskaa tanssikoneen parissa. Musiikki peitti askelten äänet, jotka tulivat kohti häntä.
”Oh! Mahtavaa! Vielä kolmekymmentätuhatta, niin… 30…”
”Onko tuo hauskaa?” kysyi ääni hänen takaansa, mutta Jeff ei kuullut sitä.
”Vielä kymppitonni… ja… ”
”ONKO KIVAAAA?!!” huusi ääni uudelleen selvästi kovempaa.
”Herranpieksut!”
*----YOU NEED MORE PRACTICE!--------_GAME OVER_-------*
“ORTON!!! Sinä pässi!”
“Minä mikä? Ehei! Sinä se tässä tollo olet. Tule! Pippalot ovat ulkona.”
”Sinä pilasit ennätykseni!”
*****
Mr. Y2J2005-09-29 17:07
M
Kiitos .
Kameli2005-11-10 06:39
K
Päivitystä. Jo yli kuukausi ilman fanfictionia. Päivitystä... tai Herrasmiesliiga tulee yöllä.
J.H.girl2005-11-10 07:29
J
Hei te kaikki!
Anteeksi, ettemme ole päivittäneen todella pitkään aikaan. Meillä molemmilla on sen verran kiireitä, ettemme ole päässeet kirjoittamaan tarinaa. Yritämme parhaamme, että saisimme päivitetyksi tässä jossakin vaiheessa, kun työt ja lukeminen antavat periksi.
M.H.girl2005-11-14 13:40
M
"J.H.girl" kirjoitti: Hei te kaikki!
Anteeksi, ettemme ole päivittäneen todella pitkään aikaan. Meillä molemmilla on sen verran kiireitä, ettemme ole päässeet kirjoittamaan tarinaa. Yritämme parhaamme, että saisimme päivitetyksi tässä jossakin vaiheessa, kun työt ja lukeminen antavat periksi.
Plus se että meillä molemmilla on todella pitkät koulu päivät ja minulla alkaa työssä oppiminen 7.12. Joten päiväni ovat senkin takia aika mukavan pitkiä.
Suunnitelmissa olisi päivittää tarinaa mahdollisimman nopeasti WWE reissun jälkeen.
R.I.P. Eddie Guerrero.
J.H.girl2005-11-26 18:47
J
*****
Shannon juoksi hädissään niin kovaa kuin jaloistaan pääsi. Hänen oli löydettävä joku, jolle voisi kertoa siitä, mitä Shawnille oli äskettäin tapahtunut. Samassa hän kuulu kinastelua ja pysähtyi.
”Kidman ja Cena!”
Shannon lähti juoksemaan ääniä kohti.
”Hei, Cena! Se tuli klo 18:45! Ei 17:10!”
”Mä olen täysin varma, että se alkaa 17:10 huomenna!”
”Mä katsoin tekstiteeveestä!”
”Mä näen silmissäni, että se oli niin!”
Samassa Shannon ilmaantui paikalle hyvin hengästyneenä ja punaisena. Hän alkoi viittomaan hädissään heille ja he molemmat katsoivat häntä hölmistyneenä.
”Rauhoitu ny, herranen tähden! Mikä sul on?”
”Sha-Sha- Shaaawn! Amm- ammm muuu muuuttt!”
”Siis täh! Shawn ammuu mut?” ilkkui John.
”H-heko-heko heehee! Shawnia-on-ammuttu!”
”Say what?!” hämmästyivät Kidman ja Cena.
*****
Chuck oli ollut baarissa pitämässä hauskaa Hurricanen kanssa, joka oli sattumalta tupsahtanut paikalle. Heidän juhlintansa päätyivät kuitenkin lyhyeen, kun he näkivät kaksi epäilyttävää henkilöä pihalla. He kyselivät ja näyttivät jotain kuvaa, mutta näyttivät saavan aina kieltävän vastauksen.
”Hei, Hurri…”
”No, mitä Chucky.”
”Näetkö nuo kaksi outoa tyyppiä tuolla?”
”Ai, nuo kaksi ihanaa typyskää?”
”Eieieieiei! Vaan nuo kaksi tuolla!” sanoi Chuck ja viittoi kahta miestä, joilla näkyi olevan pitkät takit päällä.
Oli sen verran pimeää, etteivät he voineet nähdä kunnolla miesten kasvoja tai muutakaan. Samassa, hämärät miehet lähtivät.
”Tule mun mukaan! Mennään nyt!”
”Entä sun jalka?”
”Jalka, jalka! Kyllä se nyt ihan ok on. Mennään!”
*****
Matt istui odotus huoneen toisessa päässä ja Edge toisessa päässä. Matt ei voinut jättää Jerichoa tuollaisessa kunnossa sairaalaan, sillä hän selvästi tarvitsi kuitenkin kyydin hotelli huoneeseen. Edgelläkin näytti olevan samat aikeet mielessä.
*piip! piip!”
Edge ja Matt katsoivat molemmat kännyköihinsä. Matt oli saanut viestin, tai oikeastaan läjäpäitten viestejä.
”Matt! Ei kännyköitä saa pitää täällä päällä!” ärähti Edge.
”Anteeksi, kauhiasti! En nyt tullut ajatelleeksi!”
Matt nousi paikaltaan ja meni ulos katsomaan, mitä heillä taas oli asiaa. Hän avasi kännykkänsä uudestaan ja näki ihan muutaman viestin ja soiton.
”27 viestiä ja 13 soittoa! Herranen!”
Matt avaa viesti valikon ja näkee kolme Litan viestiä, 17 Jeffin viestiä, ”Mikäs nyt sillä taas on”, 3 Kidmanin viestiä ja 3 tuntematonta.
”Mikähän Litalla nyt on…?”
Matt avaa ensimmäisen veistin…
MATT… ANTAISITKO ANTEEKSI… SE OLI VAIN…
”Joo, heippa sullekkin! Loput saakin poistaa… Se oli Lita. Mitäs veikko tahtoo?”
Matt avaa ensimmäisen…
SOITA!
Toinen…
MIKSET SÄ SOITA! SOITA JO! LAISKIMUS MÄKSIMUS!!!
Kolmas…
”Mikä hemmetti nyt sillä taas on?” *syvä huokaus*
MISSÄ <SENSUROITU> SÄ OOT?! OOTKO SÄ KUOLLUT? VAAAAA AAAA SSSS SSSS TAAAAA!!!!
”Tyylillä… ja loput saa poistaa… Soitampa sille hetken päästä. Mitäs se Kidimies tahtonee?”
Ensimmäinen viesti.
HEI! MATT. TULE, TAI SOITA MAHDOLLISIMMAN NOPEASTI MULLE! MEILLÄ ON HÄTÄTAPAUS!
”Mikäs nyt on…?” huolestui Matt hieman.
Toinen…
SOITA NOPEASTI! SHANNONIN PUHEEST EI SAA SELVÄÄ.
Kolmas…
SOITA NYT!
Nyt Matt todella alkoi huolestua enemmän. Shannon kyllä yleensä puhuu ihan ymmärrettävästi, mutta nyt taitaa olla tosissaan hätätapaus. Mattin oli parempi soittaa Kidmanille heti.
”Jeff saa nyt luvan odottaa.”
*****
Chuck ja Hurricane puolestaan seurasivat kahta omituista tyyppiä, mutta kadottivat heidät pian. He ihmettelivät hetken ja alkoivat etsiä heitä. Oikeastaan Chuck alkoi, koska Hurricane oli hieman vastahakoinen asian suhteen.
”On siinäkin sankari!”
”Hei! Jokaisella sankarilla on yksi vapaa päivä vuodessa ja tänään on juuri sopiva päivä.”
”Heko heko!”
He kääntyivät seuraavasta poikkikadusta vasemmalle ja jysähtivät juuri niihin outoihin henkilöihin.
”AAAAHHHH!!!”
”AAAAHHHH!!
”AAARRRGGGG!!! Minun jalkani!”
He molemmat hämmästyivät nähdessään keitä he olivat.
”Johnny?!”
”Joey?!”
*****
Shawn heräsi märällä kivisellä lattialla. Hänen selkäänsä sattui ja hän kokeili, mitä sitä vaivasi ja huomasi siteen.
”Kappas vain! Herra heräsi viimein!” huikkasi ääni Shawnin takaa.
Shawn kääntyi ja näki kolme eri hahmoa roikkuvan seinällä.
”Keitä te olette?”
”Shawn... Älä leiki tyhmää.”
”Keitähän me voitaisiin olla?”
Nyt Shawn alkoi tunnistaa heidän äänensä.
”TE!”
*****
Kameli2005-11-26 20:39
K
Kiitos! Tätä kaipasin kovasti
Mr. Y2J2005-11-26 23:19
M
Kiitos. Olikin kiva lukea tätä jälleen.
Fozzy2005-12-09 17:19
F
Koska tulee lisää???! Koska tulee lisää??!
Aargh mä sekoan!
Nää on muuten tosi mahtavia!
M.H.girl2005-12-23 16:38
M
Tarinaan olisi tullut jatkoa, ellei eräs J.H.girl olisi sairastunut flunssaan.
J.H.girl: "Tarina suoni on epäkunnossa. *niisk* Eikä sormet liiku nih hyvih, ya know."
ÄTSIIIIIIIIUUUUUUUUU!!! Niisk, niisk!
"Mis se papeli on?"
M.H.girl: "Tässä näin."
J.H.girl:
....
....
Mutta toivotamme silti teille kaikille lukijoille hyvää ja täyteläistä joulua!
M.H.girl2005-12-31 16:19
M
Tänään tulee vuoden viimeinen päivitys. Stay alert! It's coming and it's very big and uncutted!!
M.H.girl2005-12-31 18:58
M
So here it is. Hope ya all like it.
*****
Raven oli lähtemässä suuresta tavaratalosta, kunnes hän yhtäkkiä huomasi ongelmia toisella kassalla. Hän ei muuten olisi siitä välittänyt, mutta kauppa oli sulkeutumassa ja asiakas oli viimeinen sisällä. Raven meni lähemmäs tutkiskelemaan tapausta ja huomasi ettei myyjä suostunut ottamaan neidin antamaa suurta rahaa.
”Meillä ei ole juuri vaihtaa noin suurta rahaa. Olisiko mitään pienempää?”
”Minullako pienempää? Ei ole. Minulla ei ole pienempää.”
”Olen pahoillani sitten. Tulkaa huomenna uudestaan.”
”Mutta minun on saatava tämä asuste! Minä en suostu lähtemään ilman sitä. Minä en ole täällä huomenna.”
”Voisitte käydä kipaisemassa nopeasti hakemassa jotain muuta lisäksi, jotta voisin antaa sinulle takaisin.”
”Teillä ei ole mitään muuta! Minä en lähde tästä talosta ilman näitä pukuja!”
”Onko teillä korttia sitten?”
”Annoin pojilleni käyttöön.”
”Sitten teidän pitää vain tyytyä tulemaan huomenna tai joskus toisten uudestaan. Meidän pitää sulkea.”
”Kuinka epäkohteliasta! Etkö tunne minua-!”
Nyt oli Ravenin aika ottaa ohjat käsiinsä. Hän tallusteli paikalle.
”Onkos kuumalla typykällä ongelmia? Annas kun minä maksan.”
Nainen katsoi häneen ihmeissään ja kohautti sitten olkapäitään hymyillen.
”Kiitoksia!” sanoi nainen keimailen.
”Mikäs se summa on? Eihän nämä voi olla kovin ka-!”
”10603$”
Raven silmät laajenivat ja katsoi naiseen.
”Nämä kaksi pukua?”
”Ehei, täällä minulla on tavaraa. Nämä meikit ja hajuvedet, en osannut päättää, maksoivat eniten. Sitten näin nämä kaksi ihanaa pukua, joten en vain voinut valita niiden väliltä, joten minun oli otettava ne molemmat.” selitti nainen näyttäen muutamia tuotteita.
”Esimerkiksi tämä Lamour maksoi 130$,”
”Toi pieni pullo…? Naiset… Hyvä on… Laitas ne kortilleni.” sanoi hieman latteasti Raven ja ojensi korttinsa.
’Onneksi, löysin sen oudon laukun…’
Hetkenpäästä kaupan ulkopuolella, Raven kantoi vaivoin naisen ostoksia mutisten jotain.
”Mitä sinä siellä mutiset?”
”Ei, ei mitään. Mukavaa vain auttaa naista hädässä.” sanoi Raven tekohymy kasvoillaan.
”No, hyvä. Olisin muuten pärjännyt itse, mutta pojat ovat omilla teillään tällä hetkellä. Heidän piti olla täällä, mutta eivät varmaan tajunneet sitä lappua, mikä oli siinä samassa kirjekuoressa kortin kanssa. Mutta no, kyllähän me pärjäämme, vai mitä?”
Raven puuskutti ja huhki takana.
’Puhu vain omasta puolestasi, neiti… rouva… tai mikä lie!’ sanoi Raven mielessään.
*****
”Nyt on maailman kirjat sekaisin! Stacy ei piristy millään.” totesi Trish surullisena.
Trish, Stacy ja Lita olivat ravintolassa pitkän päivän päätteeksi. Trish ja Lita olivat yrittäneet piristää Stacy kaikilla lailla. Ensimmäinen yritys, joka oli stripparibaari, jossa oli naistenilta ja kaupungin komeimmat urokset olivat näytillä, mutta se oli mennyt pieleen. Stacy oli juossut itkien ulos baarista, koska yksi strippari näytti melkein Andrew’ta. Siis heidän oli siirryttävät seuraavaan suunnitelmaan: Rantapallo-ottelu. Siitä sentään Stacy oli innostunut hieman, mutta noin tunnin päästä Stacy väsähti. Häntä ei enää kiinnostanut. He yrittivät vielä monesti piristää häntä, mutta nekään eivät olleet onnistuneet kovin hyvin. Loppuksi, he olivat menneet mukavan näköiseen ravintolaan ja tilanneet jotain hyvää ja vähärasvaista. Stacylle ei maistunut ruoka, mutta hän näykki hieman salaatin paloja.
”Syön nyt edes jotain.”
”Minähän syön koko ajan…”
Trish hengähti syvään.
”Yritän nyt hieman edes piristyä…”
”… Niin että pysyisit edes yli 3 tuntia…”
Trish katsoi tuimasti Litaa ja kääntyi sitten Stacy’in.
”Mitähän sille nupukalle kuuluu. Hän varmaan kaipaa minun kuuluisaa jalkahierontaan…” haikaili Stacy ja hyvä että edes kuuli mitä hänelle sanottiin.
”Stacy! Ei haikailla hänen peräänsä, kun on tyttöjen ilta!”
*****
”Ketä te etsitte?” kysyi Chuck Joey Mercurylta ja Johnny Nitrolta.
”Melina on kateissa!” panikoivat Mercury ja Nitro.
”Se on saatu jo selville, mutta oletteko käyneet mahdollisissa kaupoissa tai baareissa jne.?” kysyi Hurricane.
”Olemme!” vastasi Mercury.
”En voi uskoa että kadotimme hänet.” vaikeroi Nitro.
”Kuinka kauan hän on ollut kateissa?”
”Aamusta asti. Hän ei ollut edes jättänyt lupaamaansa kirjettä pöydälle…”
Samassa molemmat säpsähtivät.
”Pöydälle!”
He eivät olleet katsoneet kaikkia hotelli huoneessa olevia pöytiä, sillä Melina aina jättää kaiken mitä hän haluaa antaa heille näkyville. Tällä kertaa Melina kuitenkaan ei ollut tehnyt niin ja samassa he molemmat lähtivät täyttä häkää takaisin heidän hotellilleen.
”No, niilleppä tuli kiire.” totesi Hurricane.
Samassa Chuckin kännykkä soi…
*****
Tunnin päästä melkein jokainen painija, jotka olivat lomalla, olivat kokoontuneet hotellin aulaan. Shannon, Kidman ja Cena olivat keskellä ja odottivat kun kaikki olivat paikalla. Jopa Triple H oli vaivautunut tulemaan alas aulaan sängystään. Viimeiseksi saapuivat Chuck ja Hurricane, jotka saivat viimeisten joukossa ilmoituksen.
”Mikä nyt on?!” ärähti Batista ja siihen samaan hengen vetoon Triple H tokaisi.
”Jos tämä on taas jotain Shannonin metkuja, niin minä lähden! Hän saa tuoda mulle sitten tupla drinksut! Sitä paitsi… MISSÄ HEMMETISSÄ SE ENSIMMÄINEN VIIPYY!!!”
Shannon sähpsähti.
”Minä… Minä…”
“Antaa jo olla!” komensi Kidman.
”Pilasit meidän naisten illan! Toivottavasti tämä on sen arvoista!” huusi Lita.
”Rauhoituppas hyvä Lita! Tämä o sen arvosta.” sanoi Cena.
”Tämän takia jopa toinen yritykseni saada ennätys pilaantui, kun sinä taas tulit häiritsemään.” tokaisi Jeff Randylle, joka vilkaisi häneen.
”Hei! Sinä ja sinun ennätys yrityksesi. Sentään jaksoit lähettää veljellesi ne miljoona ja yksi viestiä.”
”Olin veskis.”
”Silti!”
”Antakaa minun kaikki kestää…!” puristeli päätään Matt ja mietti, ’Joskus mietin onkohan hän edes veljeni tai edes sukua… NO, hällä väliä.’
”Kuulkaa mua! Nyt on sattunut sellainen ikävä juttu…”
”NO, mikäs se juttu on.” keskeytti RVD ja nauroi.
”Älä keskeytä!” komensi Billy the Kidman taas, ”Antakaa hänen puhua!”
Viimein Shannon sai mahdollisuuden selittää hätäkokouksen tarkoituksen. Shawnia oli ammuttu ja hänet oli näyttävästi myös kidnapattu, kun hänen ruumistaan ei löytynyt mistään.
”Hän on jo neljäs kadonnut! Tiedä mitä he tekevät heille! Meidän pitää soittaa poliisit!” huusi Trish.
”Ei, emme voi soittaa poliiseja. Meidän pitää selvittää tämä itse.” Kidman sanoi totisesti.
”Itse? Mitäh?!” Ihmettelivät kaikki.
”Meidän on pakko. Emme voi aiheuttaa härlinkiä tämän enempää.” jatkoi Kidman.
”Mutta emme ole poliiseja!”
”Mutta me selvitimme viime kerrallakin, joten tämä pitäisi hoitua helposti.” yritti rohkaista Shannon.
”Tuo seikkailu on kyllä vielä kirkkaasti mielessä. Emmekö voi olla koskaan rauhassa!??” sanoi turhautuneena Randy.
”Joo, muistan sen todella hyvin. EN TODELLAKAAN HALUA KOKEA SAMAA UUDESTAAN!!” ärsyyntyi Lita.
Tästä alkoi valtaisa kina painijoiden kesken. Jotkut halusivat lähteä etsimään kadonneita, mutta toiset eivät.
*****
”Siis täällä te olette olleet koko ajan?”
”Jep! Täällähän me.” Christian tokaisi turhautuneena, “Missähän muuallakaan?”
”Taas olen täällä! Muka täyspalvelu! HA-HA!! Saanen nauraa!” tokaisi heti perään Victoria.
”Stacy on varmaan aivan peloissaan ja yksin pahassa maailmassa…”
”Älä aloita!” komensi Christian.
”Hän on ollut todella huolissaan sinusta. Hieman liikaakin.” vastasi Shawn Testille, joka ilostui kuullessaan asiasta.
”Ihanko totta! Minun on päästävä täältä!”
”Toivottavasti Shannon ilmoittaa asiasta muille, sillä hän näki sen mitä minulle tapahtui. Tosin hän jänisti viimeksi silloin, kun hänen piti hakea Vincen myöhästynyt posti. Tehän varmasti tiedätte minkälainen Vince on, jos hän ei saa postiaan tasan kello 9:00. Sitä ei kuitenkaan tiedä jos hän ei tällä kertaa jänistä.”
”Jätit sen siis Shannonin harteille!” hämmästyivät kaikki yhdessä kuullessaan, mitä Shawn heille äskettäin sanoi.
”Kyllä, tiedän… Se on… vähän… liikaa…”
*****
Pitkä ja pitkä, mutta ainakin pidempi kuin viimeksi.
Kameli2005-12-31 22:58
K
Jea! Törkeän tauon jälkeen päivitystä!
Velocity2006-02-05 19:58
V
Onko tämä DEAD??
Toivottavasti ei, meinaan tämä on ihan huippu Diary.
M.H.girl2006-02-06 14:56
M
"Velocity" kirjoitti: Onko tämä DEAD??
Toivottavasti ei, meinaan tämä on ihan huippu Diary.
EI TODELLAKAAN OLE DEAD!! J.H.girlillä o alkanut pänttääminen yo-kirjoituksiin ja minun on ollut lopputyön kanssa tekemistä. Itseasiasse emme ole edes nähneet toisiamme yli kolmeen viikkoon. Tarkoituksena on jatkaa tarinaa helmikuun aikana.
Nordheim2006-02-11 13:37
N
I want more, We want more, World want more! We die without this diary!
M.H.girl2006-02-24 16:39
M
Arvaatkaas mitä!! Nyt tuleekin päivytystä, vaikkakaan ei kovin pitkä olekkaan. Nauttikaa tästä päivytyksestä, vielä kun voitte.
*****
”Missä pojat ovat!!! Nitroo!! Mercuryyy!” kutsui Melina hädissään tajutessaan että hotelli huone oli täysin tyhjä.
Raven, joka oli joutunut kanniskelemaan Melinan ostoksia hieman liikaa, rysäytti Melinan tavarat hänen eteiseensä ja kääntyi lähtemään.
”Hei! Äläppäs lähde vielä mihinkään! Meidän pitää etsiä pojat!” komensi Melina kädet lantion päällä ja hermostuneena, ”Kun olemme löytäneet heidän, he saavat elämänsä läksytyksen! Jättivät minut yksin! TULE!”
Raven närkästyi ja avasi suun, mutta ei kerinnyt sanomaan sanaakaan kun Melina vetäisi hänet mukaansa.
”Hei!”
*****
Lentokone laskeutui Havaijin lentokentälle ja koneesta astui pukuun pukeutunut mies. Mies ei näyttänyt tyytyväiseltä, vaan ärtyneeltä ja väsyneeltä. Hän ei ihme kyllä pitänyt selvästikään Havaijille saapumisesta.
”Tervetuloa Havaijille, Mr. McMahon.” toivotti yksi henkilöstön jäsenistä kylmä hiki otsallaan.
Vince mulkaisi työntekijää ja käveli kylmästi ohi.
”Onko autoni valmiina?!”
”K-kyllä, sir… aaa…aa Se odottaa lentokentän edessä.”
”Halusin sen tänne kentän puolelle! En talon eteen! Inhoan hälinää!” huusi Vince punaisena.
Työntekijä nielaisi, ”S-se e-ei ole mahdollista. M-meillä on liian paljon t-toimintaa täällä kentän p-puolella, joten joudutte kävelemään läpi a-aseman.”
Vince katsoi häntä vielä tuimemmin.
”M-mu-mutta! Meillä on sa-saattue teille.” sanoi työntekijä täristen ja viittasi miehiään tulemaan lähemmäs.
”Hyvä!”
Vince siirtyi gorillojensa kanssa aseman sisälle. Ihmisiä tosiaan oli jonkin verran enemmän kuin tavallisesti. Oli kai jotain erikoista sattumassa. Vince ei kuitenkaan välittänyt siitä mitään, hän halusi vain päästä ulos, autoon ja selvittämään painijoitten sotkut, ennen kuin he aiheuttavat lisää kuluja. Vince ei ollut vieläkään päässyt yli viimekertaisista tapahtumista, jotka maksoivat hänelle vaikka kuinka. Pian sisään tulon jälkeen hän kuuli että häntä kutsuttiin ja hän kääntyi hämmästyen.
”Hei! Mitäs isokiho! Ajattelin justiinsa, että pitäisi soittaa sulle, mutta tämäpä oli iloinen sattuma!” sanoi Nova iloisesti.
”Ei askeltakaan!” komensi yksi Vincen vartijoista.
”Päästäkää vain…” huokaisi Vince, sillä hänen oli parempi kuunnella näitä kahta kaveria, kuin antaa heidän hyppiä perässään.
”Oletkos ajatellut ehdotustamme, että jos meidät vapautetaan TNA:sta, niin sinä ottaisit meidät WWE:hen?” kysyi Juan hymy huulillaan.
”… En ole juuri keriinnyt ajattelemaan. Porukkani on nyt lievästi ongelmissa taas, joten… häipykää!”
”Ai! Noh… Me tiedämmekin jotain siitä, mutta noh, soitellaan!” sanoi Nova ivallinen hymy huulillaan.
”Heippa!”
”Hei odottakaa!”
*****
Nordheim2006-02-24 18:03
N
Kiitos pelastitte minut itsemurhan partaalta...
Edit: Typot korjattu olipa niitäkin paljon..
M.H.girl2006-02-24 18:50
M
"K-kwik" kirjoitti: Kiitos pelastitteminut itsemurhan partaalta...
Kiva...Oli mukava auttaa...
M.H.girl2006-03-25 11:49
M
Tällä hetkellä kummallakin on kova kiire, joten tarinaa ei tule vieläkään hetkeen. Toki tarina jatkuu heti, kun pahin ruuhka koulun takia on ohi.
Toivottavasti maltatte vielä odottaa jonkin aikaa.
Chazzy2006-04-27 12:58
C
Milloin tulee seuraava jakso?
Boogeyman2006-04-27 20:21
B
"Riku Maxima" kirjoitti: Milloin tulee seuraava jakso?
Jos viimeisin viesti ennen sinun viestiäsi on lähetetty Maaliskuussa, ja siitä on melkein kaksi kuukautta aikaa, eli aika epätodennäköistä että vähään aikaan tulisi.
Kameli2006-04-28 15:13
K
Joo, olet melkein yhtä näköjään laskemaan kuin Trollhammaren.. Lähes tasan kuukausi sitten on lähetetty.
Carlito Cool2006-04-30 14:34
C
Toivottavasti lisää tulee hyvä diary
M.H.girl2006-05-08 13:44
M
Kiva kun pidätte pieni muotoisesta tarinastamme. J.Hsta en tiedä, mutta minä haluaisin kovasti jo jatkaa tarinan tekemistä.
Koulukaan ei oikeastaan ole minulla enää tiellä. Jäljellä nimittäin suorittamatta työssä oppiminen. Tän kuun 31 päivä pitäisi valmistua sitten Asiakaspalvelu Merkonomiksi. heh.
Ps. Yritän saada itseni raahattua lähitulevaisuudessa J.H.girlin luo.
Mariannq2006-06-01 17:36
M
Tähän kyllä toivoisin jatkoa hyvin pian, kunhan kerkeätte. Humoristista tekstiä todellakin. Nauroin etenkin alulle.
M.H.girl2006-06-05 10:14
M
Tulen taas lupailemaan jatkoa tälle tarinalle jossain vaiheessa. Meikällä on ammattikorkean pääsy koe tossa keskiviikkona (7.6.) joten lueskelen sinne asti ja käyn tekemässä sen. Sen jälkeen meikällä ei ole ainakaan minkään laisia esteitä taas vähään aikaan.
Kiitän itseni ja J.H.n puolesta kaikkia jotka ovat vaivautuneet laittamaan kommenteja tänne. Niitä on mahtava lukea.
Boogeyman2006-06-05 10:58
B
"M.H Girl" kirjoitti: Kiva kun pidätte pieni muotoisesta tarinastamme. J.Hsta en tiedä, mutta minä haluaisin kovasti jo jatkaa tarinan tekemistä.
Koulukaan ei oikeastaan ole minulla enää tiellä. Jäljellä nimittäin suorittamatta työssä oppiminen. Tän kuun 31 päivä pitäisi valmistua sitten Asiakas palvelu Merkonomiksi. heh.
Ps. Yritän saada itseni raahattua lähi tulevaisuudessa J.H.girlin luo.
Pilkunviilausta: pienimuotoisesta on yhdyssana, kuin myös Asiakaspalvelu(merkonomiksi?), sekä lähitulevaisuudessa.
"M.H Girl" kirjoitti: Tulen taas lupailemaan jatkoa tälle tarinalle jossain vaiheessa. Meikällä on ammattikorkean pääsy koe tossa keskiviikkona (7.6.) joten lueskelen sinne asti ja käyn tekemässä sen. Sen jälkeen meikällä ei ole ainakaan minkään laisia esteitä taas vähään aikaan.
Kiitän itseni ja J.H.n puolesta kaikkia jotka ovat vaivautuneet laittamaan kommenteja tänne. Niitä on mahtava lukea.
Pilkunviilausta lisää: pääsykoe ja minkäänlaisia ovat myös yhdyssanoja.
Ootko nukkunu ensimmäisten luokkien äidinkielen tunneilla? Ei se oo kivaa lukee yhdyssanavirheitä, joten tsemppaas seuraavalla kerralla hieman tuota kirjoitusasua...
M.H.girl2006-06-05 11:32
M
"Boogeyman" kirjoitti:
"M.H Girl" kirjoitti: Kiva kun pidätte pieni muotoisesta tarinastamme. J.Hsta en tiedä, mutta minä haluaisin kovasti jo jatkaa tarinan tekemistä.
Koulukaan ei oikeastaan ole minulla enää tiellä. Jäljellä nimittäin suorittamatta työssä oppiminen. Tän kuun 31 päivä pitäisi valmistua sitten Asiakas palvelu Merkonomiksi. heh.
Ps. Yritän saada itseni raahattua lähi tulevaisuudessa J.H.girlin luo.
Pilkunviilausta: pienimuotoisesta on yhdyssana, kuin myös Asiakaspalvelu(merkonomiksi?), sekä lähitulevaisuudessa.
"M.H Girl" kirjoitti: Tulen taas lupailemaan jatkoa tälle tarinalle jossain vaiheessa. Meikällä on ammattikorkean pääsy koe tossa keskiviikkona (7.6.) joten lueskelen sinne asti ja käyn tekemässä sen. Sen jälkeen meikällä ei ole ainakaan minkään laisia esteitä taas vähään aikaan.
Kiitän itseni ja J.H.n puolesta kaikkia jotka ovat vaivautuneet laittamaan kommenteja tänne. Niitä on mahtava lukea.
Pilkunviilausta lisää: pääsykoe ja minkäänlaisia ovat myös yhdyssanoja.
Ootko nukkunu ensimmäisten luokkien äidinkielen tunneilla? Ei se oo kivaa lukee yhdyssanavirheitä, joten tsemppaas seuraavalla kerralla hieman tuota kirjoitusasua...
Anteeksi nyt kamalasti, mutta meikällä oli äsköttäin hieman kiire ja en oikein ehtinyt jäädä tarkistelemaan kirjoitustani.
Evolution's Animal2006-06-05 13:43
E
Boogeyman, meidän tuleva äidinkielen opettajamme @2010.
Mariannq2006-06-27 17:24
M
Apuva, lisää tätä loistokasta diarya. Saan taas nauraa.
Robert2006-06-28 18:12
R
Lisää tätä. Tämä diary on kyllä tämän foorumin paras!