
Edellinen Raw-diaryni kaatui kunnollisen taustatarinan ja pitemmän kaavan suunnitelmien puutteeseen. Nyt kuitenkin pohjaan tämän diaryn, ah niin ihanaan, Total Extreme Wrestling-peliin. Koitan kuitenkin jollain tavalla tehdä tästä erilaisen, mitä enskan loistava ”New Attitude Era” on.
Eli WWE on hajonnut osiin. RAW, Smackdown ja ECW ovat itsenäisiä promootioita. Shane McMahon osti ECW:n isältään suolaiseen hintaan. Promootion pääbuukkajana toimii Dusty Rhodes. Linda McMahon omistaa Smackdownin ja ei halua Vincellä olevan mitään tekemistä promootion kanssa, koska aviopari on ajautunut pahoihin riitoihin. Smackdownilla ja ECW:llä on yhteistyösopimus. Jotkut painijat (Morrison, Kane, Big Show, CM Punk jne..) esiintyvät kummassakin show’ssa. Tämä tekee tilanteen osaltaan tukalammaksi Raw’lle. Vince McMahon itse pysyttelee tukevasti RAW-promootion tukijana. McMahonin tekikin helmikuun alussa, alle kaksi kuukautta ennen Wrestlemaniaa, kenties uransa rohkeimman päätöksen. Hän palkkasi nuoren 20-vuotiaan suomalaisen ”Matti” nimeä tottelevan henkilön Raw:n pääbuukkajaksi! Hänellä on toki apunaan varsin ammattitaitoinen ryhmä painin taustavaikuttajia, mutta hän pystyy myös halutessaan junttaamaan heidän mielipiteensä maanrakoon. Onko McMahon lopullisesti seonnut?
Uuden pääbuukkajan ura ei alkanut kovin ruusuisesti, sillä heti helmikuun lopussa sopimus kanavajätti USA Networkin kanssa päättyi ja Raw’n suorana näyttäminen jäi pienen Global TV-yhtiön kontolle. Tapahtumien taso kuitenkin pysyi korkeana, ja ne vetivät (vetävät edelleen) hyvin katsojia. Myöskin rosteria on siistitty ankaralla kädellä. Monoa takapuolelleen ovat saaneet Highlanders-joukkue, Santino Marella, Todd Grisham,Tony Garea ja muutama muukin. Myös kovan luokan hankintoja on tehty sodan kiihtyessä Smackdownin kanssa: Rob Van Dam, Frankie Kazarian ja Cheerleader Melissa ovat suurimpia nimiä painijoista. Myös Paul Heyman on palannut töihin Raw’hon road agentin roolissa.
Toukokuussa pahimmat kilpailijat ECW ja Smackdown ilmoittivat aloittavansa uudet TV-ohjelmat: ECW Battering Ram, keskiviikkoisin ja Smackdown Main Event maanantaisin. RAW vastasi tuleen tulella aloittamalla ihka uuden RAW Retalliation-ohjelman, joka kilpailee ECW Battering Ram-ohjelman kanssa keskiviikkoisin. Tunnin mittainen RAW Retalliation näkyy CTW Fight! kanavalla suorana. Se on RAW’n kakkosshow, jossa annetaan arvokasta TV-aikaa muillekin kuin main eventtereille. Yleensä siihen kuitenkin pyritään sisällyttämään yksi kovempi kohtaaminen. Kesäkuun alussa debytoineen show’n selostajaksi palkattiin WCW:stä tuttu Tony Schiavone. Todd Grisham oli ensimmäisen show’n selostajana, mutta ei suoriutunut kovinkaan hyvin ja muutama viikko tämän jälkeen hänen sopimuksensakin umpeutui ja mies lähti etsimään uutta työpaikkaa.
Nyt kesäkuun loppupuolella RAW’n tilanne on kohtuullisen hyvä. Ainoa imagoa suuresti haittaava tekijä on suuren TV-sopimuksen puuttuminen. Monday Night Raw ja RAW Retalliation keräävät viikosta toiseen alle 2.00 ratingeja. Itse kehän sisällä talenttia löytyy paljon: John Cena, Mr. Kennedy, Triple H, Shawn Michaels, Chris Jericho, Rob Van Dam, JBL ja Randy Orton ovat show’n suurimmat tähdet. Umaga, Jeff Hardy, Lance Cade, Trevor Murdoch, Carlito eivät jää paljoa jälkeen.
PPV:den tulokset pääbuukkaajan vaihdoksen jälkeen.
No Way Out
MCI Center, Washington DC
Attendance 15 000 SOLD OUT!
Dark Match: Stampede Bulldogs def. Burchill&Regal and Haas&Venis C
Beth Phoenix def. Mickie James to retain WWE Women’s Championship C
JBL def. Jeff Hardy to win Intercontinental Championship B+
Shawn Michaels def. Umaga A
Triple H def. Mr. Kennedy B-
RVD def. Carlito B+
Randy Orton def. Chris Jericho&John Cena to retain WWE Championship A*
KOKO SHOW: C+
Bad Blood
Bud Walton Arena
Attendance 22 450
Dark Match: Stampede Bulldogs def. Highlanders D+
Cade&Murdoch def. Holly&Rhodes to win World Tag Team Championships C
Colt Cabana&Frankie Kazarian def. Burchill&Regal D+
JBL def. Jeff Hardy to retain Intercontinental Championship B+
Triple H def. Mr.Kennedy B
Shawn Michaels def. Umaga B+
Randy Orton def. Chris Jericho and John Cena to retain WWE Championship A*
KOKO SHOW: B-
WrestleMania 24
Miami Orange Bowl
Attendance 27 683
Cade&Murdoch def. London&Kendrick to retain World Tag Team Championships C+
Mickie James def. Beth Phoenix to win WWE Women’s Championship C
Jeff Hardy def. Frankie Kazarian, William Regal, Santino Marella, Snitsky and Colt Cabana in Money In The Bank Match C
Shawn Michaels def. Umaga B
Chris Jericho def. Mr. Kennedy A
JBL def. Triple H to retain Intercontinental Championship A
John Cena def. Randy Orton to win WWE Championship A
KOKO SHOW: C
Backlash
Bud Walton Arena (p-kele!)
Attendance 20 950
Dark Match: Colt Cabana def. Santino Marella C-
Cade&Murdoch def. London&Kendrick to retain World Tag Team Championships C
Mickie James def. Katie Burchill to retain WWE Women’s Championship D
Jeff Hardy def. Carlito B
Triple H def. JBL B
Chris Jericho def. Umaga B+
Shawn Michaels def. RVD A*
John Cena def. Randy Orton to retain WWE Championship A*
KOKO SHOW: C
Vengeance (viimeisin tapahtuma, pidemmät selostukset, että pääsette juoneen kiinni)
MCI Center, Washington DC (perkeleen perkele!)
Attendance 15 000 SOLD OUT!
Dark Match:
Chris Harris&Paul Burchill def. Charlie Haas&Super Crazy
Chris Harris nostettiin jokin aika sitten FCW:stä päärosteriin ja sen jälkeen hän on saanutkin pushia, esiintyen tosin käytännössä aina dark matcheissa. Regal&Burchill eivät ole enää vakituinen tag team, vaan Regal toimii Ripperin managerina. Haas&Super Crazy olivat sopivia ”uhreja” näille kahdelle nousevalle heelille. Ottelu ei kuitenkaan ollut täysi squash, vaan kesti n. 9 minuuttia.
Rating: D+




World Tag Team Championship Match[/img]
Cade&Murdoch def. The Stampede Bulldogs (TJ Wilson&DH Smith)
Voitettuaan Londonin ja Kendrickin useaan otteeseen, punaniskajoukkueen seuraaviksi haastajiksi nousivat koko Raw’n kuumimman tiimin muodostavat TJ Wilson&DH Smith. He voittivat kolmen joukkueen ottelun ansaitakseen tämän mestaruusmatsin. Tämän jälkeen feudia vietiin eteenpäin, promoilla, ”warm up matcheilla” muita joukkueita vastaan ja viimeisimmässä Raw’ssa näimme Caden ja Murdochin ilkeän backstage-hyökkäyksen haastajien kimppuun. 14 minuutin ottelun päätteeksi Murdoch selätti DH Smithin. Puhtaasti.
C-


Singles Match
Shawn Michaels def. JBL
Backlashin jälkeisessä Raw’ssa JBL tuli esiin ja väitti olevansa Raw’n paras Texasissa syntynyt painija. Tästä San Antonialainen Shawn Michaels oli eri mieltä. Miehet ottelivat kaksi kertaa ennen PPV:tä voittojen mennessä 1-1. Tämä oli siis heidän ”grudge match”. JBL:n Intercontinental-mestaruus ei ollut panoksena, vaan enemmänkin henkilökohtainen viha toimi matsin virikkeenä. Miehet saivatkin kasaan todella hyvän 17 minuuttia kestäneen matsin, buukkaajatyypin suureksi iloksi. Michaels voitti puhtaasti Brashaw’n leukaluihin tärähtäneen Sweet Chin Music-potkun jälkeen.
A


Hardcore Championship Match
Triple H def. RVD
Kaksi viikkoa sitten Raw’ssa kuultiin suuri ilmoitus: Hardcore-mestaruus tuodaan takaisin. Rob Van Dam (joka btw, nykyjään on heel) vaati titteliä itselleen, koska hän on Mr. Hardcore. RVD:n viikkoa ennemmin Raw’ssa voittanut Triple H tuli paikalle ja ei ollut samaa mieltä. Tämä saikin Vince McMahonin buukkaamaan Vengeanceen tämän ottelun. Feudi eteni perinteisiä latuja promojen, tagmatsien ja erilaisten backstage-hyökkäysten avulla.
Ottelu oli buukkaajasedälle pienoinen pettymys. Miesten kemiat eivät pelanneet kovinkaan hyvin yhteen ja se näkyi ottelun ratingista. HHH kenties hieman yllättäen kukisti Rob Van Damin tämän nimikkomatsissa 16 minuutin jälkeen Pedigree-liikkeellään. Feudi jatkuu vielä.
C+


Steel Cage Match
Umaga def. Chris Jericho
Backlashissa miehet kohtasivat singles-matsissa, jossa Y2J pakotti Bulldozerin ensimmäistä kertaa urallaan luovuttamaan. Tämän jälkeen Umaga sai kuitenkin apua yllättävältä taholta: Stephanie McMahonista tuli hänen managerinsa! McMahon on aina McMahon, joten Jericho on matkannut helvettiin ja takaisin, taistellen mm. handicap-otteluissa, jotka hänen oli PAKKO voittaa tai hän saisi potkut. Nyt tämä yllättävänkin menestyksekkääksi osoittautunut feudi huipentuu Steel Cage-otteluun, jossa ainoa tapa voittaa on paeta häkistä. Todella intensiivisen ja stiffin matsin lopussa tapahtuu kummallisia: Randy Ortonin johtama RAW Darkness-stable (Orton, London, Kendrick, Snitsky) ilmestyy ringsidelle. He murjovat kehän ulkopuolella olevat tuomarit ja kiipeävät häkkiin. Koko kvartetti hyökkää jo valmiiksi verisen Jerichon kimppuun ja suorittavat hänelle perusteellisen beatdownin. Jericho on tajuttomana kehässä, kun Ortonin stable ja Umaga poistuvat häkistä. Umaga luonnollisesti voitti ottelun.
A*


Singles Match for the WWE Championship
Mr. Kennedy def. John Cena to win the WWE Championship
Cenan voitettua Ortonin Backlashissa brutaalissa Hell in a Cell-ottelussa, hän joutui heti seuraavana päivänä puolustamaan mestaruuttaan Mr. Kennedya vastaan Raw’ssa. Cena voitti tämänkin. Cena tarjosi kädenpuristusta, jota Kennedy ei ottanut. Seuraavalla viikolla huono häviäjä Kennedy houkutteli Cenan parkkipaikalle. Cenan saapuessa sinne, Kennedy ajoi AUTOLLA Cenan yli. Tämän jälkeen hän vielä huusi, ”you think this is over, huh!?” Nyt pelissä oli jo enemmän kuin mestaruusvyö. Cena haastoikin Kennedyn otteluun, mutta tämä halusi sen vasta Vengeancessa. Uudessa RAW Retallion-show’ssa näimme todella tulisen sopimuksen kirjoitussegmentin, jossa Vince McMahon joutui toimimaan miesten rauhoittelijana.
Itse ottelu oli tunnelmaltaan, laadultaan ja kaikilta muilta osa-alueiltaan loistava. 22 minuutin taistelun lopuksi KENNEDY selättää Cenan käyttäen tuomarin huomaamatta nyrkkirautaa aseenaan ja laittamalla vieläpä jalat köysille. My god, tämähän on suurin yllätys sitten….sitten Marellan IC-mestaruusvoiton!
A
KOKO SHOW: B+
BABYFACE ROSTER
Main Event
John Cena B+ [showstopper]
Shawn Michaels A [showstopper]
Triple H B+ [bad ass]
Chris Jericho B+ [fun babyface]
Upper Midcard
Jeff Hardy C [cool dude]
Midcard
Cody Rhodes D- [young lion]
Colt Cabana C- [comedian]
DH Smith C- [blue chipper]
Hardcore Holly D [bad ass]
Kaz D [show stealer]
Super Crazy E+ [fun babyface]
Val Venis E+ (poissa TV:stä gimmickin muutoksen vuoksi.
Lower Midcard
Charlie Haas E+ [cocky]
Jim Duggan D [patriot]
TJ Wilson D+[backyarder]
Openers
Drew McIntyre E [rock star]
Babyface Divas
Ashley D [dancer]
Candice Michelle E [sexy]
Maria C- [sexy]
Mickie James D+ [emo]
Other babyfaces
Jim Ross D [staff member]
Tony Schiavone F- [staff member]
Lilian Garcia B [staff member]
Jerry Lawler B+ [staff member]
Arn Anderson D [staff member]
Bruce Pritchard E [staff member]
Pat Patterson D- [staff member]
Ron Simmons C-[staff member]
Gerald Briscoe F [staff member]
Harley Race F- [legend]
Ricky Steamboat D+[staff member]
HEEL ROSTER
Main Event
JBL B [egomaniac]
Mr. Kennedy A [obnoxious]
Randy Orton B [ice man]
Rob Van Dam B- [dude]
Upper Midcard
Carlito B- [cocky] manager Melina
Lance Cade C- [cowboy]
Trevor Murdoch C [redneck]
Umaga A* [man beast] manager: Stephanie McMahon
Midcard
Brian Kendrick C- [fun babyface] jaahas
Paul London B [fun babyface]
Lower Midcard
Chris Harris D- [arrogant]
Matt Stryker E [dual sports superstar]
Paul Burchill E+ [weirdo] manager: William Regal
Snitsky E- [monster]
Eddie Colon D- [trainee]
Heel Divas
Beth Phoenix D+ [bad ass]
Jillian Hall D+ [bitch]
Katie Burchill D+ [weirdo]
Melissa D [cocky]
Other Heels
Melina C [bitch]
Stephanie McMahon D [daddy's little girl]
William Regal E+ [manager]
Vince McMahon E- [authority figure]
Paul Heyman F- [sports agent]
Matti The Booker huh.gif E [evil foreigner] LOL
Referees
Jack Doan, Chad Patton, Nick Patrick, Rich Bass, Mike Chioda, Chris Kay
Tag Teams
D-Generation X (semi-active) experience A*
Jim Duggan&Super Crazy (full time) D
Hardcore Holly&Cody Rhodes (full time) D+
Paul London&Brian Kendrick (full time) B+
Trevor Murdoch&Lance Cade (full time) B-
The Stampede Bulldogs (DH Smith&TJ Wilson) (full time) A
Stables
RAW Darkness (Randy Orton, Brian Kendrick, Paul London, Snitsky)
Champions
WWE Heavyweight [main event title] 86,0% prestige


Mr. Kennedy
Previous champions
John Cena
Randy Orton
RAW Intercontinental [midcard title] 69,4% prestige

Carlito
Jeff Hardy
John Bradshaw Layfield
RAW Tag Team Championships [midcard title] 59,1% prestige
Lance Cade&Trevor Murdoch

Previous champions
Hardcore Holly&Cody Rhodes
RAW Hardcore Championship [midcard title] 58,0% prestige


Triple H
No previous champions
RAW Women's Championship [lower level title] 20,3% prestige


Mickie James
previous champions
Beth Phoenix
Tulevat PPV:t
Great American Bash (heinäkuu, viikko 4)
SummerSlam (elokuu, viikko 3)
Unforgiven (syyskuu, viikko 3)
No Mercy (lokakuu, viikko 3)
Survivor Series (marraskuu, viikko 4)
Armageddon (joulukuu, viikko 3)
Kaikki PPV:t pidetään perinteiseen tapaan sunnuntaisin.
Loma alkaa olla vietetty ja HYVIN suurella todennäköisyydellä saatte huomenna nauttia ensimmäisestä jaksosta. Toki, jos täräytän autolla lepikkoon tai en saa unta ennen aamuviittä, niin tilanne muuttuu. Näin alustavasti olen ajatellut kirjoittaa Monday Night Raw'sta kattavasti ja RAW Retallion-show'sta lyhyemmin, mutta katsotaan nyt. Veikkauksia en kysele kuin PPV:stä. Kommentteja aloituspostista otetaan avomielin vastaan. ETENKIN rakentavaa kritiikkiä. Nyt vaaka-asentoon, niin saa ehkä huomenna sen avausjakson aikaiseksi.











