"Jack DiBiase" kirjoitti: Sitä paitsi Jordan Staal ei ole vielä lähelläkään Messieriä vuonna 83.
Ja tuskin tulee koskaan olemaankaan samalla tasolla Messierin kanssa, ainakaan mikäli pysyy Pensissä. Staal on joukkueen kolmossentteri, ja joutuu pelaamaan hyvin paljon puolustavampaa peliä. Pelasihan toki Messierkin, mutta silti mies on hyökkäyspäässä täysin erilainen kaveri kuin Staal on. Kuten sanoin, parempi vertaus Messieriin löytyisi sieltä kakkosketjusta, eli samasta jossa Messierkin pelasi (ainakin osittain, ylivoimalla taisi olla Gretzkyn kanssa samaan aikaan jäällä, sekä myöskin Canada Cupissa 1988 pelasi Gretzkyn kanssa samassa kentässä), eli siis mieluummin näkisin Evgeni Malkinin vertailukohtana Mark Messieriin.
Miten tuossa omassa vertauksessasi on yhtään sen enempää auktoriteettia tai edes yhtä paljon kuin DMW:n tiedoissa ajalta jolloin hän oli sentään elossa ja kouluikäinen?
Lumihiutale2008-05-30 20:44
L
DMW vertaili 1998 Osgoodia tähän hetkeen, The Goldberg 1983 vuotta tähän hetkeen. Eiköhän tämä ole kaikille selvä asia, että tuossa DMW:n vertailussa on sentään jotain järkeä. Vaikka kuinka olisit katsonut vanhoja pelejä ja katsonut dokumentteja, on minusta aivan turha lähteä vertailemaan pelaajia sellaisiin vuosiin, jolloin itse ei ole siinä hetkessä elänyt. Kuitenkin toisten ihmisten puheista voi päätellä miten asiat ovat olleet, mutta täysin puolueettomia tuollaiset eivät aina ole, eikä toisten mielipiteiden perusteella voi luoda omia käsityksiä jostain pelaajasta.
Hienoa että tälläkin topicilla nyt on paljon keskustelua, mutta miksi ihmiset haluavat vertailla pelaajia toisiin? Miksi emme vain kehuisi/haukkuisi miehiä, jotka sitä sitten kirjoittajan mielestä ansaitsevat. Jos joku The Goldberg kirjoittaa Fleuryn muistuttavan vuoden 1983 Oilersin Fuhria, niin kuinka monelle foorumilaiselle tuo tuo jonkun tietyn mielikuvan mieleen? Ei kenellekään. Itse en ainakaan ymmärtänyt tuosta viestistä yhtään, oletko sitä mieltä, että Fleury pelaa huonosti vai hyvin. Muutenkin itseäni häiritsee tuollainen turha päteminen, varsinkin tuollaiselta ajalta, kun ei ollut edes olemassa. Kyllä nuo hetket täytyy itse nähdä televisioista, ja vielä hieman enemmän niitä pelejä kuin joku yksi tai kaksi.
En siis tarkoita, että pelaajia pitäisi arvioida pidemmällä tähtäimellä. Yhden pelin esityskin riittää sen hetkiseen arvioimiseen. Mutta pelaajien vertaileminen toiseen vaatii jo todella paljon, ei siinä muuten mitään uskottavuutta ole.
Genghis Khan2008-05-31 07:27
G
No enpä näe Fuhr-Fleury -vertailussa mitään erikoisen vaikeaa käsitettävää. Fuhr ei koskaan loistanut tilastoilla, oli ennen kaikkea voittava maalivahti(mihin toki auttoi joukkueen tasokkuus joka sektorilla). Kyllä silti itselläni tulisi tolppien välissä muutaman kerran jännäkakat housuun kun Coffey olisi kentällä käytännössä neljäntenä hyökkääjänä. Mutta joo, kunhan hourailen.
Ja itse pidin tuota Goldbergin vertailua vuoteen 1983 jossain määrin erittäin osuvana.
The Goldberg2008-06-02 13:18
T
Tuo Edmonton vertaus nyt nousi mieleen juuri tämän tilanteen vuoksi, helkutan taitava ja nuori joukkue, jolla nousi seinä pystyyn kokeneenpaa joukkuetta vastaan, kuten näyttäisi nytkin käyvän. En ehkä uskaltaisi väittää Penguinsin dominoivan samalla tavalla tulevaisuudessa, mutta tuolla rungolla luulisi olevan mahdollisuudet vaikka mihin. Ja Staalin nostin tuohon Messierin rinnalle lähinnä sen takia että hän on enemmän Moosen tyylinen pelaaja kuin Malkin. Malkin tosin on se selvästi parempi, Staal ei ole vielä läheskään valmis joten vertaus 83' Messieriin on sikäli kyllä vain vähän sinnepäin.
Ja Fuhr/Fleury? Onhan ne nyt molemmat maalivahteja . Tähän lähinnä liittyi se että maalista löytyy se nuori mies joka voi voittaa. Fleury tosin on huomattavsti lahjakkaampi.
Niin ja vielä, Jack ja Lumihiutale, tuo DMW:n heitto Osgoodista nyt oli kuitenkin niin puhtaasti väärin että kyllä siitä voi vähän kuittailla. Ja jos joku pitää minun mielikuvaani Pittsburghista pätemisenä niin vau...
Jack DiBiase2008-06-03 07:38
J
Harmittaa kyllä suuresti, etten millään fyysisesti jaksanut katsoa yön ottelua, sillä se olisi ollut aivan uskomaton trilleri. Detroit oli jo matkalla mestaruuteen kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä alle minuutti, mutta sitten Talbot tasoittaa 3-3:een. Ratkaisu venyi lopulta niinkin pitkälle, kun ajassa 109.57 Petr Sykora pamautti ylivoimalla voiton Pittsburghille.
Lumihiutale2008-06-03 09:13
L
Oli muuten aivan mahtava peli. Pittsburgh pelasi mahtavasti ensimmäisen erän, mutta sitten tahti taas laantui. Detroit hölläsi kolmannen maalinsa jälkeen ja päästi pingviinit vielä tasoittamaan. Ja vielä Pens jopa sen voiton otti. Huhuh. Yksi kovanonnen sotureista oli varmasti Samuelsson, joka tyri kyllä monta avopaikkaa. Fleury ja Osgood pelasivat hyvin, mutta jälleen tästä pelistä näki, että ei se Osgood oikeasti mikään hirveän hyvä maalivahti ole, Detroitin pakit ovat vain onnistuneet pitämään pingviinit kaukaa maalin edestä.
Jotain kyllä pelin merkittävyydestä kertoo se, että vieläkään suomalaismedia ei ole Detroitin pelaajilta kommentteja oikein saanut. Ke-To välisenä yönä sitten Pennsylvaniassa pamahtaa, saapi nähdä onko siinä sitten tämän sarjan ratkaisu. Toivoisin kyllä sarjan menevän seitsemänteen peliin, mutta mistäs sitä tietää, vaikka se sarja tosiaan sinne asti venyisi.
xploiTah2008-06-03 13:17
X
Huikea trilleri oli, kyllä oon henkisesti ja fyysisesti aivan naatti, nitroja meni aineski 50purkkia. Rudille ja Vallelle oli sankarin viitta tarjolla.
Evolution's Animal2008-06-07 07:22
E
Spoiler: Detroit Red Wings voitti mestaruuden.
Joo, eiköhän kaikki sen tiennyt. Jotenkin halusin alussa uskoa että Penguinsit voisivat vielä voittaa mestaruuden, mutta 2-0 lähdön jälkeen se tuntui mahdottomalta. Olisi toki ollut hienoa, jos joukkueet olisivat menneet seitsemänteen otteluun, olisi ollut jännitystä. Silti ylistän Penguinsia, jotka pääsivät näinkin pitkälle.
Totuus on se että niinkauan kuin Detroitissa pyörii sellaisia nimiä kuin Zetterberg, Osgood, Lindström, Rafalski (<3), ja pari muuta kovaa kaveria, Detroit tulee olemaan hallitseva.
Odotan nyt eniten Draftia. Steve Stamkos tulee olemaan kuumaa tavaraa ensi kaudella. Tampa Bay siis voitti arvonnan, ja varaa näin ensimmäisenä. Vaikea arvata kenet.
Lisäksi minä toivon, ei, minä VAADIN että Carolina Hurricanes ja Florida Panthers vähän parantaa peliään. Pihlström myös Predatorsiin. Juu, ja Tootoolle lisää peliaikaa.
PapaShango2008-06-07 08:00
P
"Evolution's Animal" kirjoitti:
Totuus on se että niinkauan kuin Detroitissa pyörii sellaisia nimiä kuin Zetterberg, Osgood, Lindström, Rafalski (<3), ja pari muuta kovaa kaveria, Detroit tulee olemaan hallitseva.
Voipi olla, että nimet Lidström, Zetterberg, Osgood (lopettaa?), Rafalski, Kronwall, Franzen, Datsyuk, Filppula, Holmström ei ole yhdessä ensi vuosina. Miksi? Lidström lopettanee pian, kuin myös Osgood ja Hasek. On hommattava ykkösmokke, eikä nuoresta Howardista siihen ole vielä. Franzenin palkkapussi kasvaa huimasti, sillä onhan mies aivan huikea pelimies. Filppulakin kasvattaa palkkapussiaan. Osalla pelaajista on varmasi sellaiset fiilikset, että haluavat lähtä mestaruuden jälkeen haistelemaan uusia tuulia. Se on selvää, että Datsyuk ja Zetterberg jäävät mutta aikalailla muista on vaikea sanoa. Niin ja Leino, mies joka nostaa itsensä NHL:n pelaavaan kokoonpanono.
Draftissa ei niin kuumia nimiä ole tänä vuonna.. mutta Stamkos joo lienee Tampan valinta.
DeadManWalking2008-06-07 10:16
D
Draftissa ei niin kuumia nimiä ole tänä vuonna.. mutta Stamkos joo lienee Tampan valinta.
Niin no, ilmeisesti tänä vuonna on tulossa aika paljon pakkeja ensimmäisellä kierroksella, ja vielä pienillä numeroilla. Esimerkiksi Drew Doughty ja Zach Bogosian vaikuttavat ihan kelvollisilta pelimiehiltä.
Hyökkääjistä taas yksi kuumimpia pelaajia tulee olemaan venäläinen Nikita Filatov.
Evolution's Animal2008-06-07 15:16
E
Itse en usko että Osgood tulee vielä lopettamaan, mies on kuitenkin vasta 35-vuotias, ja taisi sanoa yhdessä haastattelussa että on nyt paremmassa kunnosa kuin oli 10 vuotta sitten. Lindström taas on asia erikseen.
DeadManWalking2008-06-07 15:27
D
"Evolution's Animal" kirjoitti: Itse en usko että Osgood tulee vielä lopettamaan, mies on kuitenkin vasta 35-vuotias, ja taisi sanoa yhdessä haastattelussa että on nyt paremmassa kunnosa kuin oli 10 vuotta sitten. Lindström taas on asia erikseen.
Se on Lidström.
Niin ja joo, eikä varsinaisesti olisi mikään ihme jos Lidström nyt lopettaisi. Kuitenkin mies on saavuttanut kaiken mahdollisen, Stanley Cupkin on voitettuna useaan otteeseen, ja nyt vielä kapteenina. Onko miehellä millaista motivaatiota jatkaa uraansa.
Toki on muistettava, että Lidström lukeutuu edelleen maailman parhaimpien pelaajien joukkoon, joten siitä asia ei ainakaan jäisi kiinni, etteikö hän voisi jatkaa. Todella hieno pelaaja on kyllä kyseessä, itse arvostan suuresti tätä kaveria.
The Goldberg2008-06-07 15:29
T
Olisin itse mieluummin nähnyt Pittsburghin voittavan oikeastaan vain sen takia että Ruutu olisi ansainnut Stanley Cupin ennen Filppulaa. Toisaalta, kyllä Niklas Lidström ansaitsee kunnian olla ensimmäinen eurooppalainen kapteeni joka Cupin vie. Vaikka senkin olisin ennemmin Sakulle toivonut.
Evolution's Animal2008-06-07 16:13
E
Montreal on muuten myös yksi niistä joukkueista, jotka tarvitsevat päteviä maalintekijöitä. Off-the-case.
Montrealin paras maalintekijä oli viime kaudella Alexei Kovalev 35 osumallaan.
PapaShango2008-06-07 16:47
P
"Evolution's Animal" kirjoitti: Montreal on muuten myös yksi niistä joukkueista, jotka tarvitsevat päteviä maalintekijöitä. Off-the-case.
Montrealin paras maalintekijä oli viime kaudella Alexei Kovalev 35 osumallaan.
Sieltä on tulossa pari kovaa maalintekijää. Ainakin Kostitsynin veljekset ovat kehittymässä hyvin.
Tiger Woods kaataa suolaa jääkiekkofanien haavoihin. Kieltämättä ehkä hieman ajattelematonta puhetta, kun kyseessä on kuitenkin kenties maailman tunnetuin urheilija.
Yksi asia pisti kuitenkin huvittamaan:
Kanadalaisen TSN:n toimittaja Mike Milbury keksi Woodsille jopa uuden nimen.
- Tiedättekö mitä. Aion muuttaa hänen nimensä nyt, Milbury totesi Globe and Mail -lehden mukaan.
- Se on Tiger Nössö. Tässä on meillä on mies, jolta kestää kolme kuukautta toipua pienestä leikkauksesta. Jos katsotte Ryan Malonea (Pittsburgh-pelaaja), joka sai lämärin kasvoihinsa. Hän palasi kymmenen minuutin jälkeen kaukaloon, Milbury jatkoi.
Mikä hemmetin Tiger Nössö? Eihän tuossa ole mitään järkeä.
Genghis Khan2008-06-09 10:15
G
Tiger Wuss?
DeadManWalking2008-06-09 11:31
D
"Genghis Khan" kirjoitti: Tiger Wuss?
Jep, tuo tuli myös mieleeni. Tosin nettisanakirjan (luotettavaa joo) avulla en löytänyt kuin kaksi käännöstä sanalle nössö, ja ne olivat pansy ja wimp.
Jack DiBiase2008-06-09 16:38
J
Golf ei ole urheilua.
Tirkka2008-06-11 09:21
T
"DeadManWalking" kirjoitti: kun kyseessä on kuitenkin kenties maailman tunnetuin urheilija.
Selvästi kovatuloisin kyllä. Mutta että tunnetuin? Vitut. Ei golfia niin paljon kuitenkaan seurata että hän olisi lähelläkään maailman tunnetuinta.
Kyllä tällä hetkellä maailman tunnetuin urheilija on David Beckham, joka tunnetaan nimenomaan urheilumaailman ulkopuolisista syistä. Perintöprinssinä lienee Christiano Ronaldo, jonka siviilielämää tunnutaan myöskin seuraavan nykyisin hyvin tarkasti. Ja varmasti paljon muitakin Tiger Woodsia tunnetumpia löytyy.
The Goldberg2008-06-11 09:54
T
"Tirkka" kirjoitti: Kyllä tällä hetkellä maailman tunnetuin urheilija on David Beckham, joka tunnetaan nimenomaan urheilumaailman ulkopuolisista syistä. Perintöprinssinä lienee Christiano Ronaldo, jonka siviilielämää tunnutaan myöskin seuraavan nykyisin hyvin tarkasti. Ja varmasti paljon muitakin Tiger Woodsia tunnetumpia löytyy.
Sinänsä Ronaldo ei ehkä ole ihan Woodsin tasolla koska Yhdysvalloissa ei ole juuri kukaan kuullutkaan hänestä. Tosin koko muu maailma on, ehkä jopa enemmän kuin Tigerista. Ehkä.
Kumiorava2008-06-11 12:35
K
"The Goldberg" kirjoitti: Sinänsä Ronaldo ei ehkä ole ihan Woodsin tasolla koska Yhdysvalloissa ei ole juuri kukaan kuullutkaan hänestä. Tosin koko muu maailma on, ehkä jopa enemmän kuin Tigerista. Ehkä.
Tuo toisaalta johtuu siitä, että jalkapallo on Jenkeissä samanlainen marginaalilaji kuin jenkkifutis meillä. Beckhamin nyt tuntevat, kun kaveri meni sinne pelaamaan. Mutta eipä kai nuo 94 MM-kisatkaan kovinkaan paljon suosiota isäntämaassaan keränneet...
Riveni2008-06-11 14:33
R
Maailman tunnetuimmat urheilijat löytyvät kyllä Kriketistä. Puolitoistamiljardia intialaista eivät voi olla väärässä, meinaan. Ja taitaa se kiinalainen aitajuoksijakin olla aika tunnettu. Ja jääkiekkokin on jenkeissä loppujen lopuksi aika marginaalilaji. Esimerkiksi vincen XFL taisi saada moninkertaisia katsojalukuja NHL:ään verrattuna.
Evolution's Animal2008-06-21 10:59
E
Kuten odotettiin, meni se Steve Stamkos ykkösenä Tampaan. Floridan suomalais-sankari Olli Jokinen puolestaan siirtyy Phoenix Coyotesiin. :E
Alex Tanguay Montrealiin! \o
PapaShango2008-09-18 20:56
P
Mielenkiintoinen NHL-kausi on tuloillaan. Miten tätä voisi lähteä edes purkamaan?
Pelaajat:
Pelaajasiirroista ehkä suurin oli meille suomalaisille se, kun Olli Jokinen kaupattiin Phoenixiin. Se oli hyväksi niin Jokiselle, kuin Floridalle, kuin myös Phoenixille. Nyt Phoenix sai selkeän ykkössentterin siksi aikaa, kunnes Peter Mueller kehittyy kuorestaan. Toinen silmiinpistävä siirto oli se, kun Alex Tanguay muutti Calgarysta Montrealiin. Montreal sai ailahtelevan Tanguayn, joka voisi yltää yli 100 pisteen kauteenkin parhaimmillaan. Jos Tanguay kuitenkin on Calgary-tasollaan, niin Montreal on pulassa. Onneksi kuitenkin Koivulla on joukkueessaan potentiaalisia supertähtiä, kuin myös vanhoja liitoja.. esim. Alexei Kovalev, josta löytyy vieläkin se yli 35 maalin mies.
Se siirroista. Ketä kannattaa seurata? Evgeni Malkinia, Alexander Ovechkinia, Sidney Crosbya, Dany Heatleyta, Lecavalieria vai Niklas Lidströmiä? Kaikkia näitä toki. Uskon kuitenkin, että Malkin et Crosby ovat ne kuumimmat nimet tällä kaudella ja Ovechkin tallaa tutulla kaasulla, kuten viime kausina on totuttu. Ottawan ykköskenttä on tällä kaudella varmasti vaarallisempi kuin viime vuonna, joten tehoja löytynee sieltäkin suunnalta.
Atlanta *
Joukkue heikentyi Hossan lähdettyä kyllä paperilla todella kovasti, eikä Kari Lehtonenkaan ole niin kärppä, kuin hänestä povattiin. Ilya Kovalchuk on joukkueen sielu, mutta kauanko hän jaksaa yksin taistella illasta toiseen muita joukkueita vastaan? Atlanta ei tule menestymään.
Boston Bruins **
2000-luvun alkuvaiheilla uskoin Bostonin uuteen nousuun, mutta sitä ei koskaan tapahtunut. Patrice Bergeron on edelleen hyvä sentteri ja potentiaalinen sellainen, vaikkei olekaan näpäyttänyt niinkuin olisi ehkä pitänyt. Noh, Bostonilla sentään on muitakin hyviä pelimiehiä, kuten Chara (C), Savard ja Kessel. Maalissa häärii Tim Thomas, joka ei kyllä liigan eliittiä ole missään nimessä. Lucicissa lienee potskua. Ei tule pärjäämään.
Buffalo Sabres *
Brieren lähdettyä pakka sekosi ihan täysin. Nyt ei löydy enää, kuin yksi pelimies vailla vertaa ja hän on itävaltalainen Thomas Vanek. En usko Ruffin valmentavan enää tätä tiimiä pleijareihin edes.
Carolina Hurricanes ***
Carolinalla on kyllä mielenkiintoinen joukkue kasassa ja etenkin kaksi ensimmäistä sentteriä on todella kovaa tekoa (Brind'Amour ja Staal, tai paremminkin Staal ja Brind...). Mukana menossa myös Justin Williams ja Joni Pitkänen, ja eikös siellä hääri se Tuomo "ikuinen lupaus" Ruutukin. Pakkiosasto ei siltikään ole kovinkaan vahva, vaikka Pitkänen sieltä löytyykin. Pleijarikamaa.
Florida Panthers *
Näin. Floridalla ei ole enää mitään. Taino, onhan siellä Vokoun, mutta hän ei tunnetusti tätä seuraa tule pelastamaan. Horton on potentiaalinen pistenikkari ensikaudelle ja varmasti viekin Floridan sisäisen pistepörssin. Pakit ovat hyvää luokkaa, mm. McCabe ja Bouwmeester. Riittäneekö? Tuskin.
Montreal Canadiens ****
Nyt on Montrealin aika. Koskaan en ole tästä joukkueesta erityisemmin tykännyt, mutta kieltämättä Tanguayn siirto sai minut uusiin ajatuksiin. Tanguayta pidin superlupauksena Colorado-ajoilla, mutta nykyisin hän on yhtälailla menetetty lupaus kuin Ruutukin. Maalissa Carey Price, huippumolari.. tosin varaa kehittyä vielä on. Pakkikalusto on kova ja tarpeentullen vaarallinen hyökkäyspäässäkin. Hyökkääjistä erityismaininnan saavat Koivu, Kovalev, Tanguay, Kostitsynin veljekset, Lang.. ja sitten vielä pari potentiaalista kaveria siihen lisää. Hyvä nippu ja varma pleijaripaikka luvassa.
New Jersey Devils ***
Jestas. Devils-ikoni Brodeur jatkaa maalivahtina, se jos mikä, on hienoa. Devilsin hyökkäys on vahva. Sieltä löytyy Maddenia, Holikia, Eliasta, Parisea, väkivahvaa Giontaa ja Rolstonia. Todella kova hyökkäys, mutta puolustus onkin niin heikkoa, että siihen kaatuu Devilsin mestaruushaaveet. Toivottavasti se ällöttävä sumppupeli ei saa jatkoa tällä kaudella taas.
New York Islanders *
DiPietro on hyvä mokke, mutta en siltikään laskisi häntä supertähdeksi joka kantaisi esityksillään joukkuettaan. Islanders on heikko joka suunnasta. Löytyy liian vanhaa pelimiestä mm. Guerin ja Weight. Näillä eväillä ei pärjätä nyky NHL:ssä. Ei pleijareihin.
New York Rangers ***
Jagr lähti, se saattoi kaataa koko joukkueen tai sitten se saattoi pelastaa New Yorkin. Oliko kuitenkin virheveto hankkia Näslund, joka on selvästi pelannut parhaimmat vuotensa, joukkueeseen? Maalissa King Henrik, siihen ei mestaruushaaveet kaadu. Sentteri Drury on loistava ja vauhtikone Gomez on parhaimmillaan kanssa yhtä loistava. Puolustuksessa Wade Redden, joka tulee Ottawasta hakemaan vastuuta ykköspakkina Rangersista. Pleijareihin.
Ottawa Senators ****
Ottawa pelaa mestaruudesta ihan varmasti. Pakkiosasto ei ole hirveän tähtirikas, mutta se on tasaisen hyvä ja hyökkääjät ovat sitä kanssa, lukuunottamatta mahdollista ykköskenttää: Alfredsson - Spezza - Heatley. Se on yliluonnollisen huippu kentällinen jopa NHL-tasolle. Ainiin ja veljeksistä arvokkaampi, Jarkko Ruutu pelaa myös Ottawassa ja voitte kuvitella mikä luotto häneen on. Yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista.
Philadelphia Flyers ****
Joko nyt Phillyt? Pleijarit ovat melko varmana edessä ja ehkä "vaisuhko" Brierekin heräilee tällä kaudella pelailemaan kovemmin. Ei hän huono viime kaudella missään nimessä ollut, mutta jäi vähän Richardsien ja kumppanien varjoon. Joukkue on hemmetin kova: Carter, Richards, Briere, Timonen, Gagne, Biron jne.
Pittsburgh Penguins *****
Yksi mestarisuosikeistani. Löytyy kolme liigan eliittisentteriä; Crosby, Malkin ja Staal. Crosby ja Malkin ovat potentiaalisia yli 100 pisteen miehiä (ja melko varmasti ovatkin). Maalissa huippumokke Fleury, pakkeina mm. Gonchar ja Orpik, laitureina viileltää Satan ja Sykora.
Tampa Bay Lightning ***
Monet veikkailevat Tampan uutta nousua, mutta itse en siihen usko. Ihme se ei kuitenkaan olisi, sillä onhan tiimissä vielä samat konkarit kuin ennenkin, eli Lecavalier ja St. Louis. Richards lähti Dallasiin, mutta tilalle tuli Jokinen joka lienee oiva 2.-3. ketjun laituri/sentteri. Ykkösvaraus Stamkos on myös mielenkiintoinen heppu, jolta odotetaan varmasti paljon. Mukaan mahtuu myös Malone ja Roberts, jotka tulevat Pittsburghista. Pleijarit ehkäpä.
Washington Capitals ****
Kova tiimi, kovat höökit. Ovechkin on selkeä ykkönen, mutta Backstrom ei tule kaukaa perästä. Semin ja Fedorov ovat huippupelaajia kummatkin, maalissa Theodore ja pakkina mm. Green. Hyvin menee ja pleijarit häämöttää. Ehkä finaaleihin?
Siinäpä Itä ja Länttä vähän tuonnempana. Mitä nyt laskeskelin jotakin, niin Idästä lähtisivät Washington, Pittsburgh, Ottawa, Philadelphia, Montreal, New York Rangers, New Jersey Devils ja Carolina jatkopeleihin.
Jack DiBiase2008-10-09 14:49
J
Hieno postaus Shango. Luin tuon aikoja sitten, mutta en koskaan ehtinyt kommentoimaan. Toivottavasti postaat lännen osan myös.
Tänään pyörähtää sitten kausi kunnolla käytiin.
PapaShango2008-10-12 13:01
P
Jep, NHL on alkanut ja hienosti onkin. Tuon lännen osan voisin postata piakkoin.
PapaShango2008-10-14 20:20
P
Okei, voisin nyt jotain pientä pistää lännen joukkueista, sillä onhan se ollut monesti se dominoivampi puolisko NHL:ssä.. ainakin finaaleissa(kö?).
Anaheim Mighty Ducks ****
Okei, Anaheimin kausi on lähtenyt aika takkuisesti käyntiin, mutta se ei estä sitä tosiasiaa, että tiimi pelaa mestaruudesta tänäkin vuonna. Puolustus on mielestäni NHL:n parasta luokkaa ja hyökkäyksessä paljon nuoria nälkäisiä "raatajia", kuten Getzlaf, Perry ja vaikkapa "On/Off" (farmistakin siis voi löytyä)Bobby Ryan. Suomalaisten kiekkoikoni Selännekin joukkueesta löytyy, jopa kahden vuoden sopparilla. Maalilla torjuu Giguere, noh.. hyvä veskarihan hän on. Vaikka Anaheim on kova, niin en usko kuitenkaan, että kannua nostetaan Honda Centerissä tänäkään vuonna.
Calgary Flames ****
Miikka voi yksin nostaa joukkueen Stanley Cupiin, mutta jos Miikka (kuten epäilen) on yhtäkään epävarma tänä vuonna pleijareissa niin Calgaryssa ei juhlita mestaruutta tänäkään vuonna. Puolustus on luja Phaneufin johdolla, eikä hyökkäystäkään tarvitse hävetä, sillä onhan Iginla ihan varmasti yksi liigan parhaimmista pelaajista. Hänelle pitäisi vain löytää ruokkija.
Chicago Blackhawks ***
The Next Pittsburgh Penguins? Voipi olla, vaikka sen tittelin mielummin antaisinkin Washington Capitailsille. Maalivahdit ovat varmoja, Huet ja Khabibulin. Kumpikin voisi torjua monessa muussakin joukkueessa ykkösenä. Huippupakki Brian Campbell on johtamassa puolustusta ja nuoret "lupaukset" Toews ja Kane hyökkäystä. Miksi pistin lainasmerkkien väliin lupaukset? Koska minsuta he ovat lupauksensa näyttäneet ja ovat nousseet todellisiksi tähdiksi. Chicago voi päästä pitkästä aikaa pleijareihin tänä vuonna.
Colorado Avalanche ***
Colorado on ollut aika perinteinen pleijarijoukkue jo vuosikymmenen. Pari vuotta sitten joukkue heikentyi huimasti ja syynä tietenkin palkkakatto. Pidän Avan puolustusta todella surkeana NHL-tasolle ja mielestäni se on kompastuskivi joukkueelle. Maalivahdit eivät nimittäin myöskään säväytä. Hyökkäys on silti niin kova, että se riittää play-offs tasolle. Sakic, Stastny, Hejduk, Wolski, Smyth ja Svatos osaavat hommansa.
Columbus Blue Jackets *
Fredrik Modin voisi parhaimpana päivänään tehdä ihmeitä, mutta nyt niitä päiviä ei ole nähty vuosikausiin. Rick Nash on yhtäkuin Columbus ja Columbus on yhtäkuin Rick Nash. Se ei mielestäni riitä mihinkään. Yllätysmomentti on kuitenkin olemassa, mutta epäilen.
Dallas Stars ****
Texasin pojat ovat kyllä kovia. Mestaruus on lähellä.. tuleeko se nyt vihdoinkin kymmenen vuoden jälkeen? Kaikki riippuu ihan Turcosta, että miten hän pystyy hallitsemaan hermonsa ja torjumaan Dallasin finaaliin. Materiaali kyllä riittää, sillä viime kaudella puolustukseen kehittyi pari hyvää pelimiestä.. mm. Niskanen. Morrow on hyökkäyksen sielu, mutta muitakin vahvoja löytyy kuten Ribeiro ja Richards. Lehtinen on myös elintärkeä joukkueen puolustuspelille.
Detroit Red Wings *****
Niin, kaikki tietävät joukkueen taustat tälle kaudelle. Stanley Cupin voittaja joka vahvistui viime vuodesta, kyllä. Marian Hossa on yksi kovimpia kiekkoilijoita ja nyt hänellä on tilaisuus todistaa se. Rinnalla häärää sellaisia pelimiehiä, että alta pois. Datsyuk, Zetterberg, Holmström, Hossa, Filppula ja viime kaudella pinnalle noussut Franzen. Pakiston kuningas ja ehkäpä NHL:n paras pelaaja on tietenkin Niklas Lidström. Tupla on hyvinkin mahdollinen, mutta nyt päästäänkin Detroitin pahimpaan ongelmaan: Nälkään. Riittääkö näillä samoilla pelaajilla nälkä taistella? Sen näkee sitten.
Edmonton Oilers **
En tiedä oikein mitä Oilersista voisi sanoa.. ei kova, mutta silti se yllätysmomentti löytyy heiltäkin, mutta todella vahvasti. No okei, Hemsky ja kumppanit ovat taitavia hyökkäyspäässä mutta aika paha on mennä nostamaan puolustuksesta ketään, eikä Rolosonkaan vakuuta. Helppo on kuitenkin pistää 1000 euroa panokseksi veikkaukseen, jossa pitäisi tietää joukkue joka EI ainakaan voita Stanley Cupia.
Los Angeles Kings **
Niin, Kingsien pitäisi alkaa pikku hiljaa kehittymään huippujen joukkoon, mutta kehitys on kyllä aika hidasta. Kopitar on pelimies, muttei niin kova, että voisi yksin nostaa joukkuettaan ylös. Jarrett Stoll on pätevä sentterihankinta. En uskoisi pleijareita Hollywoodiin.
Minnesota Wild ***
Nyt on Mikko Koivun esiinmarssin aika. Hänestä voi helposti tulla kovin suomalainen kiekkoilija tällä kaudella jos kaikki osuu vain nappiin. Minnesotaa pidän muuten aika tylsänä, mutta nostaisin silti esiin vahvan siirtomomentin. Gaborikilla on vuosi sopimusta jäljellä, siis tämä kausi. Vahva huhu liikkuu, että mies ei tekisi jatkoa, joten niinpä Minnesota ei voi muuta kuin myydä mies muualle. Se on mielenkiintoista. Bäckström on kova maalivahti ja voi taistella Minnesotan pitkälle pleijareissa. Zidlicky on kanssa mielenkiintoinen nimi tällä kaudella.
Nashville Predators **
Talousongelmat piinaavat. Oma ehdotukseni olisi: Nashville myytäisiin Kanadaan. Ei pleijareita.
Phoenix Coyotes **
Ei vielä, ei vielä. Phoenix on kuitenkin kehittymässä kovaa vauhtia. Olli Jokinen tekee Phoenixin mielenkiintoiseksi tällä kaudella, sillä on mielenkiintoista seurata että mitä hän saa aikaiseksi Doanin ja kumppaneiden rinnalla.
San Jose Sharks ****
Hmh, yksi suosikkitiimeistäni jo pelkästään Joe Thorntonin takia. Hyökkäysvoimaa löytyy: Thornton, Michalek, Cheechoo, Pavelski, Grier ja Marleau. Pakistosta Ehrhoff, Blake ja Boyle ja maalilta yksi kuumimmista mokeista: Evgeni Nabokov. Varmasti yksi kovimmista haastajista Stanley Cup-finaaliin.
St Louis Blues **
Vaikea sanoa joukkueesta mitään, sillä aika vähän olen nyt pystynyt seuraamaan tämän joukkueen "menoja". Andy McDonald, Paul Kariya ja yksi liigan vähiten huomioitu maalitykki Boyes kyllä tykittävät joukkueita kumoon. En silti usko, että Blues pystyy nousemaan pleijareihin.. ainakaan ensimmäistä kierrosta pidemmälle.
Vancouver Canucks ***
Canuckseja on yleisesti haukuttu aika paljon. Mielestäni se on väärin, sillä joukkue on hyvä. Sedinin veljeksiä on eritoten haukuttu, mutta kyllä he mielestäni tämän lajin osaavat varsin hyvin ja ovatkin Canucksin ykkösmiehiä. Joukkue vahvistui vielä Demitralla ja meinasipa se tarjota Sundinillekin 10 milliä kaudesta, onneksi Sundin kieltäytyi sillä se olisi ollut vain haitta Vancouverille minusta. Mahdollisuudet ovat korkealla, riittääkö "SPIRIT"? Tuskin.
Kuka voittaa Stanley Cupin? Kun kysytään "kuka", niin vastaan siihen näin: Saku Koivu. Minun mielestäni se on aika varmaa, että SC:n voittaja löytyy tästä listasta:
Pittsburgh
Dallas
San Jose
Montreal
Ottawa
Griffin2008-10-14 21:35
G
"PapaShango" kirjoitti:
Pittsburgh
Dallas
San Jose
Montreal
Ottawa
Kai tohon vois vielä Detroitin mukaan heittää. Okei, tuskin uusii mestaruutta mutta en yllättyisi jos finaalissa nähdään.
... Pittsburgh
Jack DiBiase2008-10-16 06:06
J
Fabian Brunnströmiltä kevyt NHL-debyytti. Päätti sitten vetäistä heti hat trickin. Mistä Ruotsi oikein repii näitä?
kurhela2008-10-16 06:50
K
Ja kun katseli aikaisempia tehoja Ruotsin maalta, niin ei mikään kovin ihmeellinen sälli tilastojen perusteella. Yhden kauden pelannut Elitserienissä ja tehot 9+28, ei vaikuttaisi maalintekijältä..... Toki tähän voisi myös jaaritella, että oli samassa ketjussa Brad Richardsin kanssa yms. Mutta silti aika jäätävä debyytti. Nyt vain nimi mieleen ja katsellaan miten jatkuu, jäikö onnenkantamoiseksi, vai jälleenkö uusi ruotsalainen lyö itsensä läpi NHL:ssä.
Gukumatz2008-10-16 13:19
G
Fabian Brunsström? Miksi en muista hänestä mitään? Nyt kyllä katsomaan kooste hänen hat-trickistään.
PapaShango2008-10-16 14:17
P
"Jack DiBiase" kirjoitti: Fabian Brunnströmiltä kevyt NHL-debyytti. Päätti sitten vetäistä heti hat trickin. Mistä Ruotsi oikein repii näitä?
Käsittämätön debyytti. Tämän jälkeen mies floppaa täysin tai sitten hänestä tulee NHL:n uusi DÄNIÄÄL ÄLFREDSSÖNÄH.
Buffalo oli kyllä iloa silmälle ja vei mukavin tuloksin Rangersia. Vanek iski kaksi, ja etenkin se viimeisin maali oli hiano suoritus, vaikkakin Vanekin ei tarttenu kuin pistää tyhjiin käytännössä.
Jack DiBiase2008-10-16 15:23
J
"Gukumatz" kirjoitti: Fabian Brunsström? Miksi en muista hänestä mitään?
Ehkä siksi, koska kukaan mukaan ei tiennyt kyseisestä kaverista mitään ennen viime kautta. Edelliskaudella Fabio nimittäin edusti Ruotsin 3:nneksi ylimmällä sarjatasolla pelaavaa Boråsia, missä syntyi sinänsä kelpo tehot 37+36=73, 41 ottelussa. Sitten oli siirto Elitserieniin, missä tuli nuo ihan mukavat pisteet 9+28. Ja pitää myös muistaa, että Elitserienissä on huomattavasti vaikeampaa tehdä pisteitä kuin vaikka SM-liigassa, joten nuo ovat tulokkaalle oikeasti todella kovat pisteet. Esim. jotkut Leinot ja Pesoset tuskin pystyisivät edes 50 pisteeseen.
Pian 24-vuotiaana häntä ei nyt varsinaisesti voi enää lupauksena pitää, mutta tuskin kukaan ajatteli näin Johan Franzenistakaan. Ja Muuliin verrattuna Fabian oli paljon kuuluisampi kirjoittaessaan sopimuksen NHL:ään. Mielenkiinnolla pitää seurata mitä seuraavaksi tapahtuu, sillä tuon maalikoosteen perusteella hän näytti todella maalinälkäiseltä pelaajalta. Katsokaa sitä miten hän osaa ajaa oikeaan paikkaa ja haistaa tilanteet, ei tuollaista usein näe.
Ei voi kuin ihailla ruotsalaista kiekkoilijatuotantoa, valitettavasti on näin pakko todeta.
DeadManWalking2008-10-16 19:20
D
Kieltämättä tuli itsellenikin pienoisena yllätyksenä tuo seuraava Ruotsin supertähti(kö?). Pari kertaa olin nimen kuullut, mutta minkäänlaisia tietoja ei kaverista ollut.
Saa nähdä, onko kaveri pelkkä yhden pelin ihme vai tekeekö jo tulokaskaudellaan hienot tehot ja luo hyvän pohjan kirkkaalle tulevaisuudelle? Kaveria ei olla koskaan edes varattu NHL:ään, joten suhteellisen puskista tämä kyllä tuli.
Sinänsä vielä mielenkiintoista, että kaudella 2004-05 hän pelasi Ruotsin neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla.
Ham2008-10-17 05:53
H
Viime aikoina täällä on hehkutettu vain svenssoneita, mutta minä korjaan asian. Minnesotan Mikko Koivu ja Antti Miettinen ovat olleet todella hurjassa vedossa. Koivu johtaa koko NHL:n pistepörssiä ja Antti Miettinen maalipörssiä. Lisäksi Miettinen on pistepörssin neljäs. Itse en ainakaan olisi uskonut, että he ovat jo heti alkukaudesta tälläisessä vedossa. No onhan Miettisen rooli kasvanut huomattavasti verrattuna Dallas aikoihin. Viime pelissä Koivulle 1+5 ja Miettiselle 2+1. GJ porot!
Marshallsaaret2008-10-17 07:43
M
On kieltämättä ollut aikamoinen pommi tuo Miettisen loistoalku, Koivultahan me kaikki olemme puolijumalaista tasoa odottaneetkin aikaisemman kehityksen pohjalta. Hienoa, että Antti pääsee lopultakin pelaamaan NHL:ää roolitasolla.
Jack DiBiase2008-10-17 08:52
J
"Marshallsaaret" kirjoitti: On kieltämättä ollut aikamoinen pommi tuo Miettisen loistoalku, Koivultahan me kaikki olemme puolijumalaista tasoa odottaneetkin aikaisemman kehityksen pohjalta. Hienoa, että Antti pääsee lopultakin pelaamaan NHL:ää roolitasolla.
No kyllähän minäkin noista Mikon namuista nakuttaisin helposti 5 maalia. Ei sillä, kaikki kunnia myös Antille.
Mikkoa hehkuttelin jo sivulla 1, joten ei siitä nyt enää sen enempää. Uskomaton suoritus joka tapauksessa tuo illan peli, eikä pelkästään tilastollisesti, vaan täysvaltaista dominointia.
DeadManWalking2008-10-17 10:25
D
Kyllä vain, tuli puolitoistaa erää tuota Minnesotan viime yön kamppailua katsottua Canal+:lta, ja Koivu kyllä pelasi erittäin hyvin. Valitettavasti silmät eivät enää jaksaneet, ja jäi se Koivun ja Miettisen todellinen dominointi näkemättä.
Taitaa muuten M.Koivu olla harvoja suomalaisia, joka on tehnyt viisi pistettä yhdessä ottelussa? Selänne on tuon rajan rikkonut useampaankin otteeseen, mutta onko muita suomalaisia tuon rajan rikkoneita? Kurri kenties, mutta ainakaan O.Jokinen ja S.Koivu eivät ole tainneet tuota rikkoa?
Jussi Jokinen paukutti viime kaudella yhdessä ottelussa tehot 4+0, mutta jäi siis yhden pisteen päähän tuosta viidestä pisteestä.
EDIT:
Mikko muuten johtaa NHL:n pistepörssiä ja Miettinen maalipörssiä. Kuka väittää, ettei Suomesta muka tule tähtiä?
Jack DiBiase2008-12-16 15:00
J
"4Real" kirjoitti: Älä nyt Jack, vaikka onkin hiukan tahmea kausi ollut niin kyllä AK siellä hyviin mahtuu olemaan. Toki, jonkun muun voisi ottaa tilalle mutta kyllä itse olen aina pitänyt Kovalevista. Tosin eihän se yksi pelaaja joukkuetta tee.
Onhan Kovalev kuulunut minunkin suosikkeihini jo vuodesta 1994, mutta se ei kiellä faktaa, että hän on tällä kaudella ollut umpisurkea ja palannut kahden vuoden takaiselle tasollensa. Viime kausi oli upea, mutta nyt mikään ei vain ole sujunut. Hirveää yksinyrittämistä joka pelissä, ja tilanteet päätyvät lähes aina kiekonmenetykseen ja vastustajan vastahyökkäykseen.
Kenties Langin ja Tanguayn kanssa alkaa toimia, sillä Habs tarvitsee ehdottomasti tehokasta Kovalevia. Viime kauden superketju Kovy-Plekanec-AKostitsyn ei ole toiminut laisinkaan, mikä on aiheuttanut melkoisen ketjuloton, ja sitä myöten pahan syöksykierteen. Koivu veti hyvin AKostin ja D'Agostinin kanssa, mutta loukkantuminen lopetti tuonkin lyhyeen. Maxwell tulee toivottavasti korvaamaan Sakun, kun tämä lopettaa, mutta vielä hän ei ole valmis Show'hun, vaikka farmikaverinsa D'Agostinin kanssa löysikin heti yhteisen sävelen. Lapierre on ollut erittäin positiivinen viime aikoina, mutta kädet eivät riitä kiekolliseen peliin. Tuollaisen asenteen kun saisi koko joukkueelle, niin kukaan ei pystyisi Habsia haastamaan. Ikävä vain, että joukkue rakentuu pääasiallisesti anti-fyysisistä asennevammaisista eurooppalaisista.
Sitten kun kaikki saadaan terveiksi, niin voisi kokeilla vaikka seuraavanlaista hyökkäysmuodostelmaa:
Tanguay-Lang-Kovalev
A. Kostitsyn-Koivu-D'Agostini
Higgins-Plekanec-S.Kostitsyn/Latendresse
Laraque-Lapierre-Kostopoulos/Begin
Sergei ja Latendresse ovat molemmat olleet sen verran heikkoja, että voivat taistella tuosta yhdestä paikasta. Tällä hetkellä D'Agostini on molempia selvästi edellä, vaikka on vasta muutaman ottelun ehtinyt pelaamaan. Myöskin nuorta Max Paciorettya voisi jossain vaiheessa kokeilla ylhäällä, mikäli loukkantumistilanne jatkuu Habsille niin tyypillisenä. Siitä puheenollen, tuo viime kausi oli kyllä todella erikoinen, kun niin moni avainpelaaja pelasi täyden kauden. Yleensä Habsin tähtipelaajat pelaavat semmoista 50-60 pelin kausia keskimäärin.
4 Real2008-12-16 20:41
4
Mitäpähän tuohon voisi enää sanoa, aika hyvin pistit pakettiin Habsien koko alkukauden. Noista AHL:n pelaajista en paljoa osaa sanoa, kun en paljoa ole seuraillut. Mutta mitä hieman aina välillä tullut seurattua, niin ihan kelpopelimiehiä sieltä tuntuisi tulevan. Ja mitää tulee Kovalevin tehottomuuteen, niin toinen erittäin huono juttu on viime vuonna hyvin toiminut YV-peli. Tänä vuonna tökkinyt todella pahasti, taitaa hipoa kohta jo 10%:ia YV-prosentit. Tuohon pitäisi ehdottomasti saada parannusta.
Noista kentistäsi...vaikuttaisivat ihan hyviltä, paitsi Beginnin heivaisin saman tien. Tosin Tanguayn ja Sakun peli on myös toiminut ihan hyvin, joten ei mikään mahdoton ajatus heittää vaikkapa AK-46:sta Kovyn ja Langin kanssa. Mutta kyllä itsekin pitäisin tuon AK-46 - Koivu - D'Agostini - kentällisen kasassa, kunhan saadaan Saku takaisin, sen verran hyvin pelit sujuneet.
Mutta tänään kaatuu 'Canes ja siitä eteenpäin kohti Cuppia. Go Habs Go!
Jack DiBiase2008-12-17 02:51
J
Maalin tappiohan sieltä sitten taas tuli. Se hyvä ylivoima olisi oiva ase kääntämään näitä matseja voitoiksi, mutta toisaalta tänään sekään ei olisi riittänyt, kun pillipiiparit vihelsivät Habsille 22 minuuttia kakkosia, ja Canesille 2. Kokonainen erä saatiin siis harjoitella alivoimaa. Positiivista oli, että Kovy sai vihdoin tehtyä maalin ja junnut pelasivat ihan kypsästi. Halak oli myös varsin vakuuttava, eikä häntä voi syyttää.
Merovingi2008-12-29 02:33
M
Tulipa tuossa katsottua erittäin paskalla streamilla Minnesota - Chicago ottelu, jossa Chicago teki seurahistoriaa voittaen 10 ottelunsa putkeen, joka on seuraennätys.
4-1 meni Hawkseille ja Dustin "Buff" Byfuglien oli liekeissä iskien 2+2 tehot. Hattutemppu oli lähellä, sillä seisoi lopussa melko lähellä Wildin tyhjää maalia, mutta sai kuitenkin syöttöpisteen Kris Versteegin osumaan tyhjiin. Oli muuten aivan ihmeellistä myllytystä Wildin päässä maalin ollessa tyhjä. Versteeg pelasi myös ihan hyvin iskien 1+2 tehot. Toews syötti kaksi ensimmäistä maalia, jotka Buff teki. Toinen oli aikamoinen räkämaali, sillä minulla ei ole vieläkään tarkkaa kuvaa siitä, miten se sinne meni. Huono kuvanlaatu ei auttanut asiaa. Toinen maali oli aikamoinen pomppu, mutta kaikki lasketaan. Huet ei valitettavasti saanut nollapeliä, kun Clutterbuck veti kunnon pommilla yläkulmaan. Hieno maali.
*** Dustin Byfuglien
** Kris Versteeg
* Cristobal Huet
Toinen NHL-ottelu oli jonka näin. Ensimmäinen oli videolta 10 vuotta sitten katsottu Boston Bruins - New York Rangers.
Ja nyt katsomaan Washington - Toronto -ottelua huomattavasti paremmalla kuvanlaadulla. Sama sivusto olisi myös näyttänyt Hawks - Wildin, mutta nyt kävi näin.
4 Real2008-12-29 09:43
4
"Merovingi" kirjoitti: Tulipa tuossa katsottua erittäin paskalla streamilla Minnesota - Chicago ottelu, jossa Chicago teki seurahistoriaa voittaen 10 ottelunsa putkeen, joka on seuraennätys.
Faktat kuntoon, se oli "vasta" 9. voitto putkeen mutta toki ennätys silti.
Captain Charisma2009-01-01 17:42
C
Kohta alkaa Canalilta Chicago-Detroit ulkojää peli. Nämä ovat aina spektaakkeleita ja kaupunkien välillä on aina ollut kova rivalry. Chi-Town vs. Motown ja silleen. Molemmat joukkueet ovat myös olleet hyviä tällä kaudella ja vaikka Detroit veikin toissa päivänä joukkueiden kohtaamisen kotonaan 4-0 voi tarina tänään olla täysin eri. Hyvää kiekkoviihdettä varmasti luvassa ja toivottavasti lopussa Pat Kane ja Blackhawks voittavat.
Captain Charisma2009-01-31 20:24
C
Bostonin Tuukka Raskille NHL-uran ensimmäinen nollapeli NY Rangersia vastaan. Todella kovaa vyörytystä varsinkin viimeisessä erässä, mutta Rask kesti loistavasti. Kauden ensimmäinen NHL peli, 35 torjuntaa ja nollapeli. Ei hassummin Raskilta.
Ham2009-01-31 20:57
H
Hienoa, Leino teki uransa ensimmäisessä NHL-ottelussa ensimmäisen maalin ja millä tavalla! Siinä oli sitä kuuluisaa Hollywood-meininkiä, sen verran upeasti laittoi pakit pihalle ja maalivahtikin oli vailla mahdollisuuksia. Kyllä Detroitin johdolla on paha laittaa Leinoa enään farmiin, jos otteet pysyvät tuollaisina.
Todella. Ja siinä oli yksi monista NHL- näytöistä. Ja lisää tulee toivon mukaan tulevia pelejä ajatellen.
Triple K2009-02-01 09:54
T
Juuri tuollaisessa roolissa, eli ykkös-tai kakkosketjussa Leinosta on hyötyä enemmän kuin jarruketjun miehenä ja näyttää siltä että myös Babcock on onneksi ymmärtänyt sen. On kyllä varsinainen maestro. Muistuu mieleen vieläkin viime kevään SM-liigan pleijarien Jokereiden ja Pelicansin väännöt Lahdessa missä Leino sai aina kiekon otettuaan hitonmoiset buuaukset niskaansa ja samaan aikaan äijä pyöri yksinään kiekon kanssa ja muu peli lähes tulkoon pysähtyi. Leinon kosketus kiekkoon on kyllä maaginen ja toivottavasti hän saisi enemmänkin tilaisuuksia näyttää sitä osaamistaan NHL:ssä.
kurhela2009-02-01 17:30
K
Pakko tuollaisen onnistumisen on poikia lisää peliaikaa. Hieman ihmetytti miksei Babcock kokeillut Leinoa ylivoimalla. Nimittäin Detroitin ylivoima ei todellakaan vakuuttanut, tosin olihan sieltä Zetterberg, Holmström poissa, sekä Lidströmkin pelasi tuossa ottelussa melko säästeliäästi.
Leinohan pääsi myös aitiopaikalta todistamaan Ovechkinin ottelun voittomaalia. Tosin tuo meni Rafalskin piikkiin, sillä mies seilasi hieman missä sattuu. Olisikohan ollut vaihto kesken tai jotain...
Kerran taisteli myös loistavasti täysin yksin kiekon Capsien pakilta pois maalin takana. Mutta suurimman osan vaihdoista oli pimennossa, Detroit ei oikein saanutkaan edes pelattua hänelle kiekkoa. Hyökkäysalueella hakeutui usein maalin eteen tähän ruotsalaisten rooliin. En tiedä oliko käsketty mennä sinne, enemmän olisi toki Leinon tyyliä pyöriä siellä kulmissa, kuten vielä harjoituskaudella nähtiin. Mutta eipä se maalineduspelaaminen ole oikein Datsyukin tai Hossankaan tavaramerkki. Enpä tiedä.
Rask pelasi varmannäköisesti nollapelin. Toki Bostonin kaltaisen viisikkopuolustuksen takana on melko helppoa pelata. Mutta olin kuitenkin todella yllättynyt kuinka varmannäköisesti Rask torjui.