Ensinnäkin haluan pyytää anteeksi teiltä WA'n väki kahdesta asiasta:
Ensimmäinen anteeksipyyntöni sijoittuu edelliseen diaryyni, joka traagisesti menehtyi motivaation ollessa hyvin alhainen. Rustasin kolme jaksoa ja toivon tälle diarylle paljon pidempää ikää ja uskaltaisin luvata, että kirjoitustyylin ansiosta jaksot eivät tule olemaan läheskään yhtä pitkiä kuin edelliset, joten lukeminen ja kirjoittaminen ei ole vallan puuduttavaa.
Toisen anteeksi pyynnön haluan sijoittaa tämän diaryn typerään ja värittömään aiheeseen. Lähiajan WWE tuskin päältäpäin kiinnostaa moniakaan henkilöitä, mutta lupaan, ettei meno tule olemaan pelkästään samanlaista kuin nykypäivän WWE. Alku saattaa tuntua samalta puuduttavalta WWE bookkaukselta, mutta EWR'n takia näin pushaan tiettyjä painijoita kohti isompia ympyröitä. Tuodakseni ajatuksiani ilma, on minulla suunnitelmia muunmuassa Paul Londonin, Brian Kendrickin ja William Regalin varalle.
Okei. Seuraavana backstoryn tynkästä:
Suurin osa ihmisistä muistaa vuonna 2007 käydyn Backlash PPV'n, joka keräsi Atlanta, Georgian wrestlingfanit seuraamaan nautinnollista painia WWE'n tarjoamana. Luvassa oli otteluita, kuten Hardys vs. Lance Cade & Trevor Murdoch World Tag Team mestaruudesta, Chris Benoit vs. MVP United States vyöstä, Undertaker vs. Batista - Last Man Standing ottelu SD'n ykkösvyöstä - World Heavyweight mestaruudesta ja Fatal 4 Way WWE mestaruudesta John Cenan, Edgen, Randy Ortonin ja Shawn Michaelsin välillä.
Miten oli tulosten laita? No minäpä kerron.
Hardyn veljekset peittosivat vastustajansa, kun Murdoch oli iskenyt Mattille Canadian Destroyerin. Liikkeessä ei itsessään ollut häpeämistä, mutta ihmiset WWE'n ulkopuolella tuntevat Petey Williamsin CD'n ja näin he saivatkin nähdä varmaankin kököimmän CD'n ikinä. Noh Hardy ei jäänyt Murdochin selätyksen uhriksi, vaan ponkaisi kakkosella ylös. Nyt paloivat ilmeisesti Trevorin käämit, kun hän nosti Hardyn pojan, Mattiksi kutsutun, ylös, mutta joutui vastaanottamaan itse ottelun lopetuksen kääntäjän - Twist Of Faten.
Tämän jälkeen oli Jeff Hardy, tuo tunnettu spottihoro valmiina koitokseen, kun hän loikkasi Twist Of Faten aiheuttamia kipeja kärsivän Trevor Murdochin päälle nimikko liikkeellään Swanton Bombilla. Kehästä ulos vedetty Matt Hardy taisteli tiensä takaisin kehään ja selätti Swantonin uhrin onnistuneesti.
Hardy Boyzit säilyttivät joukkuemestaruudet.
Chris Benoit, joka on tunnettu lahjoistaan kehässä, säilytti United States mestaruusvyönsä oteltuaan tasaisen ottelun Montel Vontavious Porteria vastaan. MVP joutui lukituksi Crossfaceen ja näin hänellä ei ollut pääsyä pois tästä tukalasta otteesta ja hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin luovuttaa itseään paremmalle.
Chris Benoit säilytti United States mestaruutensa.
Batistan ja Undertakerin Last Man Standingin lopetus oli mielenkiintoinen ja normaalista poikkeava. Jonkin verran väännettyään tuolein, Powerliikkein ja Brawlaten miehet olivat löytäneet tiensä entrance rampin päähän. Siellä he nyt takoivat toisiaan ja Undertaker nosti Batukan ilmaan, saaden aikaan paniikin vastustajansa korvien välissä. Batista irtautuu otteesta ja pamautti kylkiluutrusauttavan Spearin, jonka ansista molemmat miehet tippuivat alas rampilta ja tuomari keskeytti ottelun molempien miesten maatessa paikallaan liikkumattomina.
World Heavyweight mestaruudottelu ei saanut voittajaa ja Undertaker säilytti mestaruusvyönsä.
Fatal 4 Way ottelu WWE mestaruudesta päättyi John Cenan hyväksi varsinaisen finisherjuhlan jälkeen. Kun pitkän sekoilun jälkeen John Cena oli saanut yhden vastustajistaan - Edgen nostettua hartioilleen, pamahti kohta matto FU'n voimasta. Oliko tämä päättymässä tähän? Ei, sillä Shawn Michaels pääsi kaatamaan hallitsevan mestarin Sweet Chin Musicilla... Maassa makaavan Randy Ortonin päälle! o.O Heart Break Kid ei toden totta kerennyt enää katkaisemaan selätystä ja näin John Cena säilytti WWE mestaruutensa
____
Menestyksekäs PPV eh? Okei myönnän. PPV oli omasta mielestäni jopa hyvä, mutta parempikin olisi voinut olla. No minkälainen se parempi sitten olisi? Sen saat selville lukemalla tätä diarya! Kiinnittäkää turvavyönne ja jättäkää kaikki muu ajattelu kokonaan pois, sillä nyt saatte lukea uuden aikakauden aikaa!
Roster(s):
Extreme Championship Wrestling (ECW(WE)) [Tuesdays]
Main Event wrestlers:
Rob Van Dam [face]
Big Show [heel]
Vaikkei Big Show ollutkaan WWE'n leivissä näinä päivinä, koin kuitenkin parhaakseni laskea hänet mukaan diaryyni. Hän oli kuitenkin hetkiä aikaisemmin tärkeässä roolissa Paul Heyman rinnallaan.
Upper Midcard wrestlers:
Bobby Lashley [face]
Sabu [face]
Tommy Dreamer [face]
Marcus Cor Von [heel]
John Morrison [heel]
Midcard & Lower- wrestlers:
Balls Mahoney [face]
CM Punk [face]
Hardcore Holly [heel]
JTG [face]
Kevin Thorn [heel]
Matt Striker [heel]
Mike Knox [heel]
Little Guido [tweener]
The Sandman [face]
Shad [face]
Snitsky [heel]
Steven Richards [face]
SmackDown! (SD!) [Fridays]
Main Event wrestlers:
Batista [face]
The Undertaker [face]
Upper Midcard wrestlers:
Chris Benoit [face]
Rey Mysterio [face]
Kane [tweener]
King Booker [heel]
Mr. Kennedy [heel]
Midcard & Lower- wrestlers:
The Boogeyman [tweener]
Brian Kendrick [face]
Chavo Guerrero [heel]
Dave Taylor [heel]
Finlay [heel]
Gregory Helms [heel]
Jamie Noble [heel]
Jimmy Wang Yang [face]
Matt Hardy [face]
Montel Vontavious Porter [heel]
Paul London [face]
Scotty 2 Hotty [face]
Shannon Moore [face]
William Regal [heel]
RAW [Mondays]
Main Event wrestlers:
John Cena [face]
Shawn Michaels [face]
Triple H [face]
Edge [heel]
Randy Orton [heel]
Upper Midcard wrestlers:
Jeff Hardy [face]
Ric Flair [face]
Umaga [heel]
Midcard & Lower-:
Carlito [face]
Charlie Haas [heel]
Chris Masters [heel]
Jim Duggan [face]
Kenny Dykstra [heel]
Lance Cade [heel]
Robbie McAllister [face]
Rory McAllister [face]
Shelton Benajmin [heel]
Super Crazy [face]
Trevor Murdoch [heel]
Val Venis [face]
WWE's Tag Teams and Stables:
Blue Bloods II (William Regal & Dave Taylor)
Cade & Murdoch (Lance Cade & Trevor Murdoch)
Cryme Tyme [JTG & Shad)
ECW Originals (Rob Van Dam, The Sandman & Tommy Dreamer)
D-Generation X (Triple H & Shawn Michaels)
Highlanders (Robbie & Rory McAllister)
Londrick (Brian Kendrick & Paul London)
The New Breed (Elijah Burke, Kevin Thorn, Matt Striker & Marcus Cor Von)
Rated RKO (Edge & Randy Orton)
World's Greatest Tag Team (Charlie Haas & Shleton Benjamin)
Toivottavasti pidätte rosterista. Pyrin parhaani mukaan pitämään eri brändien nimet erossa toisista showsta, mutta kun esimerkiksi SmackDownin puolella ilmaantuu armeijan puuttumista, kutsun apujoukkoja mukaan RAW'sta. Toivon myös, että teillä riittäisi mielenkiintoa lukea edes jokunen show. Julkaisutahdista en takaa mitään, mutta pyrin julkaisemaan jaksot mahollisimman tiheään. Hauskoja lukuhetkiä!

vs.

vs. 
vs. 
vs. 
vs. 
vs.

&
&
& 