Foorumiarkisto

← Muu keskustelu

Vappu - Vuoden turhin juhla

Tiettyjä asioita ovat tosin esim. roskaaminen, mutta pieni paha se on semmoiselle joka ei itse joudu niitä siivoamaan!

On siinä nuorella miehellä asenne kohdallaan.
Siis no, kyllähän se on ikävää jos roskataan. Mutta kun kaupungin järjestämä siivousryhmä käy sen muutaman kerran vuodessa yleisissä ryyppypaikoissa siivoamassa, ei kulut ole mitenkään jättimäiset ja roskat ei kauaa maisemaa pilaa.

Itse laitan aina roskat roskakoriin, tai pyrin siihen.
Pyrkimys on siis Kamelilla oikeaan suuntaan. On se hyvä kuitenkin miettiä millanen maailma myö jätetään tuleville polville.

Tosin roskaamisesta puheenollen, on yksi asia jota en ymmärrä. Ne jotka mahdollisesti sitä tehneet vastatkoon.. Miksi niitä pulloja pitää hajottaa kadulle? Tai edes katujen varsille? Joku lapsi tai eläin voi satuttaa itsensä, eikä se hajoa kovin nopeasti. Ja tietysti opiskelijana nillitän, kun pitää jatkuvasti ostaa uusia kalliitta renkaita polkupyörään. Jos pullon vaikka jättää ehjänä jonkun noukittavaksi, niin senkin vielä jotenkin ymmärrän, mutta errä hajottaa? Siihen ei miun ymmärrys riitä. nimim. tänäkin talvena yhden renkaan jouduin ostamaan.

Mutta vappu on sujunut kuitenkin suht hyvin. Ei tarvinnut ihan koko vappua yksin viettää. Tapasin tänään teinejä, jotka hengaavat samalla foorumilla kuin mie, plus näin pitkästä aikaa muutamaa kaveria Jyväskylästä. Katottiin ihmeperhe, syötiin tortilloja ja pelattiin sekä bangiä, että Once upon a time. Olin voittaja tiimissä molemmilla kerroilla Bangissä. Eka kerralla olin lainsuojaton. Ja tajusin onneks kuka toinen on ja tein mielessäni diilin sen kanssa. Ammuin vain muita. Toka kiekalla olin apulaissheriffi, ja kaikki luuli miun olevan luopio, ja toisen kaverin olevan apulaissheriffi. Jopa Sheriffi itte meni vipuun. Mie vedin kerrankin hyvin, ja pidin pokkaa. Vipo kierroksella ammuin luopion vipot elämät, ja kaikkien leuat loksahti ku ne tajus, et mie olin tappanu luopion, ja hyvikset voitti tällä kertaa. XD

Loisto peli, suosittelen! Niitä Bang kortteja voipi ostaa esim. Fantsusta. (=fantasiapelit)
"Kameli" kirjoitti:
Siis no, kyllähän se on ikävää jos roskataan. Mutta kun kaupungin järjestämä siivousryhmä käy sen muutaman kerran vuodessa yleisissä ryyppypaikoissa siivoamassa, ei kulut ole mitenkään jättimäiset ja roskat ei kauaa maisemaa pilaa.

Itse laitan aina roskat roskakoriin, tai pyrin siihen.


Tällaiset juhlat, kuten vappu, jolloin roskataan kiitettävästi, ovat oikeastaan työn puolesta loistavia mahdollisuuksia heikompaan yhteiskuntaluokkaan kuuluville ihmisille, sillä ne tuovat helppoa rahaa sitä tarvitseville. Brasiliassa esimerkiksi on köyhästä kansanosasta noussut kokonaan uusi työntekijöiden joukko, jotka hankkivat elantonsa keräämällä roskia tiettyä korvausta vastaan. Tällöin siis vähävaraisemmatkin saavat työntekomahdollisuuksia, joihin ei tarvitse mitään erityistä koulutusta. Tämä taas kumpuaa yhteiskuntaoloista, kun ei ole varaa laittaa omia lapsiansa kouluihin tai edes kouluttaa omaa itseään elettäessä selkeästi köyhyysrajan alapuolella. Helppoa se on silti täällä Suomessa, kun todellista köyhyyttä ei oikeastaan ole suuremmassa mittakaavassa olemassa.

Vappu siis tuo rahaa sitä tarvitseville siivouksen merkeissä, mutta varmasti osa noistakin tienesteistä menee niin sanotusti vääriin tarkoituksiin. Tällä tarkoitan juuri kaikenlaisia päihteiden käyttäjiä, jotka tekevät töitä vain saadakseen tarpeeksi rahaa seuraavaan paukkuunsa. Negatiivista ehkä, mutta totisinta totta, jolta ei vain voi sulkea silmiään.
sillä ne tuovat helppoa rahaa sitä tarvitseville.

Miten se muka on "helppoa rahaa?"
Kukas tämä on tämä ilike? Kuulostaa ihan fiksulta tyypiltä?
"What" kirjoitti:
sillä ne tuovat helppoa rahaa sitä tarvitseville.

Miten se muka on "helppoa rahaa?"


Tarkoitan sillä sitä, että siihen ei tarvita mitään ihmeen huippukoulutusta tyyliin "insinööri" sitä tehdäkseen. Siis ei kai mikään työ ole itsessään helppoa tai edes nautittavaa, mutta sitä tehdään siksi, että saataisiin rahaa elämiseen.
"Koppis" kirjoitti:
Kukas tämä on tämä ilike? Kuulostaa ihan fiksulta tyypiltä?

Missä siun ava on? Ilike on joku uusi tyyppi. Uutta sukupolvea, meidän vanhusten täytyy väistyä...
EDIT: Katos perhanaa, ilike kerkesi väliin. Kyllä työ voi olla nautittavaakin. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi John Cena. Tyyppi on kasvanut painia katsomalla, ja pääsee ilmaisemaan itseään juuri haluamallaan tavalla. Tai sitten useilla turvallisuusalan kavereilla (poliiseilla, palomiehillä) on todella kova ammattiylpeys, ja monet heistä ovat jo pikkupoikana/tyttönä, päättäneet, mitä heistä tulee isona.
Ei tuo nyt niin uusi ole, on ollut kuitenkin jo pari vuotta rekisteröityneenä. Tosin on vasta viime aikoina nostanut päätään, ennen sitä pyöri lähinnä Heatissa.
"What" kirjoitti:
"Koppis" kirjoitti:
Kukas tämä on tämä ilike? Kuulostaa ihan fiksulta tyypiltä?

Missä siun ava on? Ilike on joku uusi tyyppi. Uutta sukupolvea, meidän vanhusten täytyy väistyä...


19-vuotias abiturientti ---) Abi, Abi!, Länsi-Suomesta. Oikeastaan, kuten joku on ehkä jo älynnyt, olen liittynyt tälle foorumille vuonna 2006. Vieraannuin kuitenkin lähes täysin parin viime vuoden aikana vapaapainista, mutta löysin itseni sen pariin takaisin, kun aloin suhtautumaan siihen rennommin. Vieraantumiseni siis johtui siitä, että sain selville, että vapaapaini on sovittua, eikä siten oikeaa urheilua.

Tuo avatar, jos What sitä kysyi, on Iron Maidenin viidennen studioalbumin, Powerslaven, joka on kaikkien aikojen suosikkilevyni, kansi. Kannattaa tsekata googlesta myös muita Iron Maidenin levyjen kansia, jos kiinnostaa. Suurimmanhan osan niistä on tehnyt Derek Riggs, ja ainakin minun mielestäni ne ovat oikeaa taidetta. Tosin joku tyttö meidän koulusta ei muistaakseni erityisemmin pitänyt Powerslaven kannesta, kun sen koulussa musiikin tunnille esittelyyn vein, koska kuulemma "se hirviö kannessa oli iljettävä", eli siis Eddie, joka muuten esiintyy jokaisessa Iron Maidenin albumin kannessa.

EDIT: Hauskakin työ vaatii kovan työn sen saavuttamiseksi. Whatin mainitsema John Cena varmasti missasi nuorena monia illanistujaisia kovan treeniohjelman vuoksi, eikä se WWE-painijan ura kai muutenkaan mitään ilon juhlaa ole, kun matkustaa täytyy joka päivä ja house show't mukaan ottaen matseja on kuukaudessa ihan mukavasti melkein jokaista arkipäivää varten. Kuitenkin uskon John Cenan jaksavan tätä rytmiä faniensa vuoksi niin kuin on varmasti monen WWE-painijan kanssa.
Luulin, että iliken avatar on jostain Disneyn elokuvasta
*lol*

Disneyn elokuvasta!? Kieltämättä siitä tulee hämärästi mieleen joku Egyptin prinssi.

Hmm, jos viime aikoina vasta alkanut aktiivistumaan, niin ehkä häntä voi pitää uutena tulokkaana. Ja nuorihan tuo on vielä. Nuorempi jopa kuin miun pikkusisko.

(Heh, tämä on menossa kesällä Maidenin keikalle. Outoa sinänsä etten ole hirveästibändiä kuunnellut. Vasta aloittanut. No enemmän mie seuraksi menen, mutta kuulema vetävät hyvää livekeikkaa..)
Vappu oli ja meni.

Loppu se offi.
Wormmaster kirjoitti:
Minä en valita niin kauan kuin se meinaa koulusta pois pääsemistä, ravintolaan menemistä, ja totta kai paljon simaa ja munkkeja. Periaatteessa vappu menee kyllä äitiä auttaessa pellolla, but it's worth it.


:|
Vappuja kaikille, onhan tämä vappu tämmöinen kiva örvellys / rentoutumisjuhla vaikka sitä rahattomana tänä vuonna vietetäänkin..onneksi on aina kotitekoiset simat..;p
Vuoden oksettavin juhla vapputoreineen ja paperisilppuineen. Ainut hyvä puoli tässä saastaisessa juhlassa on alkoholi, mutta sitä riemua on tarjolla aina kun haluaa.
Mahtaa jehovia naurattaa kun "maailmalliset" ryyppää aivojaan pellolle jossain ei edes hengellisessä juhlassa. toki vaikka vapussa jotain raamatun sanomaa olisikin niin ei Jehovat sitä juhlisi silti.
Wappendaali. 38,2 astetta kuumetta, päänsärky, nenäontelot tulessa, nokka vuotaa, lihakset täysin jumissa. Ihanaa, eipä tarvi alkaa hölömöilemään.
Teinityttöjen käyttämä hiusväriainejuttu ärsyttää hengityselimiä :cry:
Paska vappu. Kaikki kaverit jossain vitussa (todennäk. juomassa), minä kotona rahattomana tietokoneeni kanssa. VITUN TYLSÄÄ. Ei ole mitään mässyäkään tuon rahattomuuden takia ja sen että kaupat menivät jo kuudelta kiinni.
TupsuVeitikka kirjoitti:
p**ka vappu. Kaikki kaverit jossain vitussa (todennäk. juomassa), minä kotona rahattomana tietokoneeni kanssa. v***n TYLSÄÄ. Ei ole mitään mässyäkään tuon rahattomuuden takia ja sen että kaupat menivät jo kuudelta kiinni.


Joo, paska vappu. Rahaa ei löydy, ja kotona pelailen Halo 3:sta xBl-ystävien kanssa, wuhuu.
Tuukka kirjoitti:
TupsuVeitikka kirjoitti:
p**ka vappu. Kaikki kaverit jossain vitussa (todennäk. juomassa), minä kotona rahattomana tietokoneeni kanssa. v***n TYLSÄÄ. Ei ole mitään mässyäkään tuon rahattomuuden takia ja sen että kaupat menivät jo kuudelta kiinni.


Joo, p**ka vappu. Rahaa ei löydy, ja kotona pelailen Halo 3:sta xBl-ystävien kanssa, wuhuu.

Hieno vappu. Sipsiä, coca-colaa, mega manit 9 & 10 eikä huonoa oloa huomenna.
Zaber kirjoitti:
Tuukka kirjoitti:
TupsuVeitikka kirjoitti:
p**ka vappu. Kaikki kaverit jossain vitussa (todennäk. juomassa), minä kotona rahattomana tietokoneeni kanssa. v***n TYLSÄÄ. Ei ole mitään mässyäkään tuon rahattomuuden takia ja sen että kaupat menivät jo kuudelta kiinni.


Joo, p**ka vappu. Rahaa ei löydy, ja kotona pelailen Halo 3:sta xBl-ystävien kanssa, wuhuu.

Hieno vappu. Sipsiä, coca-colaa, mega manit 9 & 10 eikä huonoa oloa huomenna.


Kelpais mullekkin. Mutta kun ei ole edes noita edellä mainittuja. :cry:
Turha juhla, ja varsinkin kun se on kommareiden juhla niin ei voi oikeasti olla turhempaa syytä lähteä ryyppäämään. Noh, onneksi ei mennyt rahaa edes paljon ja Pieksämäen megabiletysmestassa eli Hotelli Savon Solmussa oli tanssiyhtye Flippers joka soitti cover-biisejä, toisena laulajana oli maailman ihanin Katariina Kallio joten ei se nyt ihan turha reissu ollut.

Mutta joo, periaatteessa koko vapun voisi vaikka jatkossa vaan skipata yli.
Vappu meni oletettua kovemmin, vaikka mökillä keskellä ei-mitään oltiinkin. Kolmen aikaan yöllä kumiveneellä metsästettiin Rafaelloa, Donatelloa ja Leonardoa. Mestari Tikku löytyi kuolleena mökistä, ja Michelangeloa ei näkynyt mailla eikä halmeilla.

Oli myöskin opettavainen reissu - börstaa ei kannata avata atraimella. Nimimerkillä kaksi lohjennutta kynttä.
Vitun kommarit saatana! Sais ampua kaikki vitun punaset lakkoilijakommaripellekommarit! "Vapaussota"2 kehiin ja heti niin saadaan isämmaam petturit vittuun meiän kauniista IsänMaasta! Iskä sano et kaikki kommarit on itsekkäitä ja ahneita kommareita perkelee! --->> Ostamaan uusi mopoauto.
Liituraita porvari siatko eivät ole ahneita? Eiköhän se rooman valtakunnan ajoista oikeiston tarkoitus on ORJUUTTAA heikompia. Kommunismi ei ole mikään ihailtava poliitinen muoto mutta enemän minua yököttää sellaiset isänmaan petturit jotka antavat kokomukselle äänen ja omat tulot ovat kuitenkin kelan varassa. Kokoomuksen kannatajat pitäisi saunantakana lahdata jo syntyessään.
Taisi illan kohokohta olla siinä, kun random neekeri ja manne tappelivat Turun keskustassa. Manne siinä otti kovin verisenä kuonoon ja tämän tyttökaveri tuli vetämään minun hihaa.

"Tuu auttaa mun boyfrendi ottaa turpaan."

Katsoin hetken tätä mielenkiintoista otteluparia, vastasin...

"Hey, it's a win-win situation."

...ja jatkoin matkaa.
Wankie kirjoitti:
Taisi illan kohokohta olla siinä, kun random neekeri ja manne tappelivat Turun keskustassa. Manne siinä otti kovin verisenä kuonoon ja tämän tyttökaveri tuli vetämään minun hihaa.

"Tuu auttaa mun boyfrendi ottaa turpaan."

Katsoin hetken tätä mielenkiintoista otteluparia, vastasin...

"Hey, it's a win-win situation."

...ja jatkoin matkaa.


:lol: