Aika hyvä puolustuspuhe. Olen itse asiassa enskan kanssa samaa mieltä monesta asiasta. Tuntuu vain, että katsomme tilannetta aivan eri näkökulmista.
enska kirjoitti:
Sen takia Swagger ei voi alkaa napsia valtavia voittoja vaikka hänellä roikkuisikin se Kinder-yllätys olkapäällään.
Totta, mutta kun kukaan ei ole väittänytkään että Swaggerin pitäisi alkaa hautaamaan kaiken maailman haudankaivajia. Tässä on nyt kummasti käynyt niin, että Swagger voittamassa puhtaasti on nähty ainoaksi vaihtoehdoksi miehen jobbauksille, vaikka painimatsi voi päättyä lukuisilla muillakin tavoilla.
Tähdellistä bookkauksessa on kuitenkin loppuviimein se, että jatkuva häviäminen ei nosta miehen heattia millään tavoin, vaikka mestarin vihatuksi tekeminen pitäisi olla koko bookkauksen juuri ja tarkoitus. Sillä että Jaakko dominoi Undertakeria valtaosan kaksikon välisestä ottelusta ei ole mitään merkitystä, kun lopetus viestittää faneille Swaggerin olevan pelkkä pahainen välimestari joka vain lainaa vyötä siihen asti että Orton tai joku muu sen ansaitseva sen vie.
On täysin uskottavaa, että kuka tahansa Money in the Bankin osallistujista voi voittaa kyseisen matsin, koska koko otteluhan on käytännössä pelkkää kaaosta ja näin ollen kuka tahansa voi sopivan tilaisuuden tullen viedä homman kotiinsa. Näin ollen oli täysin uskottavaa, että Swagger voitti MITB:n. Entäs itse maailmanmestaruusvyön voittaminen sitten? Sama homma. Olisi Swaggerin asemassa ollut sitten vaikkapa Evan Bourne tai Santino Marella, Jerichon selättäminen Edgen iskemän Spearin ja sen synnyttämän tilaisuuden jälkeen olisi ollut täysin uskottava asia. Käytännössä katsoen mestaruuden olisi voinut siis voittaa niin main eventteri kuin lower midcarderikin, ja se on Money in the Bankin suola.
Minusta tämä on pikemminkin koko konseptin heikkous. Salkkumatsista on tullut lottoarvonta, jossa pääpalkintona on maailmanmestaruus. Tämä heikentää vyön arvoa aivan siinä missä TNA:n puolella naistenvöitä vedetään laatikosta ja X-vöitä voitetaan, kun mestari ei pääse paikalle
luonnonmullistuksen takia. Vaihtoehtoja tilanteen korjaamiseksi onkin siis kaksi: joko 1) salkun voittaneet alkavat tiedottaa salkun lunastamisesta etukäteen, mikä olisi toki heeleille kayfabea vastaan, tai 2) sääntöjä fiksataan siten, että lunastumisesta tosiaan on ilmoitettava ajoissa.
Sen sijaan se, että hän alkaisi yhtäkkiä voittaa jokaisen ottelunsa ja nappaisi tuosta vaan vaikkapa Edgen päänahan tuntuisi täysin oudolta.
Kuka sanoo että Swaggerin pitäisi päihittää ME-heeboja jo tässä vaiheessa? Ei kukaan. Sen sijaan kaiken maailman (SMACKDOWN SPOILERZ)
Spoiler
Maniassa kolmessa minuutissa jobanneille midcardereille syöttämisen sijaan Swaggeriä oltaisiin voitu näiden kolmen viikon aikana bookata vahvasti juurikin pitämällä mies erossa kovista kundeista ja laittaa hänet napsimaan nopeita ja vakuuttavia voittoja keskikortin trutheista, morrisoneista ja kaneista, siis niistä joita tappio maailmanmestarille ei liiemmin vahingoittaisi. Tällöin meille olisi nyt pari päivää ennen PPV:tä vahva ja kovamomentuminen mestari eikä katsojille olisi huudettu vasten kasvoja ettei mestari edes kuulu samaan sarjaan haastajansa kanssa. Ta-daa.
Sen lisäksi, että Swaggerin mestaruuskausi on bookattu täydellisen realistisesti, nautin suuresti sen arvaamattomuudesta. Siis siitä, mitä Jaakolle oikein tapahtuu kun hän ilmestyy ruudulle: hän voi hävitä, hän voi voittaa, hän voi vaikuttaa itsevarmalta ja hän voi vaikuttaa pelokkaalta. Tämä on kerrassaan nautinnollista vaihtelua niihin ennalta arvattaviin ja kuiviin mestaruuskausiin, jotka kulkevat aina samoja kaavoja pitkin.
Ennalta arvaamattomuus voi olla fanina mukavaa, mutta se ei monesti ole hyvää bisnestä. TNA:n bookkaus on äärimmäisen ennalta arvaamatonta, mutta onko se oikeasti loogista ja järkevää?
Mestarin bookkauksen muuttuminen vähemmän arvaamattomaksi ei ole kova hinta siitä, että näemme paperimestarin sijasta kovia buuauksia keräävän pahistsämpin.
Swaggerin bookkaus on ollut hyvinkin loogista ja se on kasvattanut Swaggerin saaman heatin määrää.
Olisihan se kovin erikoista jos heat ei kasvaisi, kun alkaa esiintyä televisiossa kaksi kertaa viikossa sen sijaan että vilahtaa ruudussa hädin tuskin kerran kuukaudessa.