Foorumiarkisto

← Arkisto

'Alert Awards 2009!

Täällä taas, hieman aikaisemmin kuin edellisellä kertaa, ihan sen takia että äänestyksen loppumistakin pitää (sattuneesta syystä) vähän aikaistaa. Tänä vuonna odotus on selvästi ollut kovaa roskiksen roskatopicien puolella, ja joitain valistuneempia käyttäjiä ei taas voisi vähempää kiinnostaa. Joka tapauksessa jälleen kategorioita on vähän (vain vähän) uusittu, ja valittaa toki sopii, mutta mitään käytännön hyötyä siitä tuskin on.

kuva

Pingviini: Pssstt.. Onko täällä ketään muuta?

----

Pingviini: Ilmeisesti ei. Hienoa! Nimittäin kalenterini mukaan on taas kuluneen vuoden 'Alert Awardsien aika, ja tänä vuonna vihdoinkin olen selvästi yksin esittelemässä tämän vuoden palkinnot. Ei typeriä kertojia! Ei juontaja-wannabe-Saimouita! Eikä ennen kaikkea idioottimaista face-turnin tehnyttä Werewolf Giant Gonzales of Washingtonia! Tämä on hienoa. Ei, tämä on up..

kuva

Pingviini: KRÄÄÄK! KVAAAK!

----

Pingviini: Huh, taisin vain kuvitella tuon näyn. Kuten olin sanomassa. Tämä on upe..

kuva

kuva

kuva

Saimou: ILMOITAN TILAISUUDEN TOISELLE JUONTAJALLE: HUOMIO, KATSE MINUUN PÄIN! Nyt ei ole kyse mistään jenkeistä, nyt on kyse SUOMALAISESTA painifoorumista. Opiskeltuani syväjohtamisen neljä peruspilaria olen kovaa kamaa työmarkkinoilla aina Nokian toimitusjohtajaksi asti – miksen siis myös juontamaan Alert Awardseja, vaikken Alertin menosta ole puoleen vuoteen missään määrin perillä ollutkaan! Vaikea vain uskoa, että kaltaisesi armeijaa käymätön vellihousu selviytyisi tällaisesta vastuullisesta tehtävästä yksin.

Pingviini: ..

Saimou: Menit riemusta sanattomaksi?

Pingviini: ..

Saimou: Hienoa! Eiköhän sitten aloiteta ihan virallisesti.

Pingviini: ..Miksi joulupukki ei koskaan toteuta minun lahjatoiveitani?

Saimou: Koska hänellä on liian kiire vaahdota PS3-pelien uskomattomasta grafiikasta siihen aikaan vuodesta, kun pitäisi lukea kilttien lapsien toivomuslistoja. VIHELTÄÄ!

kuva

Kerran vuodessa koittaa SE aika vuodesta. Aika, jolloin kunnia annetaan heille, joille se kuuluu.. Ja myös kunniattomat paskiaiset ovat tupanneet saada osansa näissä vuoden huikeimmissa gaalajuhlallisuuksissa - WrestlingAlert Awardseissa!

Pingviini: Ja myös rakas kertojamme on tänäkin vuonna mukana. Käyttäjistämme löytyy varmasti kunniattomia paskiaisia, mutta ainakin tämän vuoden Awardsien juontajista toinen on äärimmäisen kunniallinen suomen kansalainen! Ja ei, tällä kertaa en puhu itsestäni. Miten on Saimou, joko aamuihin hajoaminen on lähellä?

Saimou: Johan ne alkaa hajottaa, kun on pian enää alle puolet jäljellä. :( Vuosi on ihan liian lyhyt aika!

Pingviini: ..Öh, saattaa toki olla, että pian Saimou ei ole ainut, joiden riesana ovat ne kuuluisat aamut, joiden päättymistä ei näy. Mutta ei siitä sen enempää, koska tätä tahtia päättymistä ei myöskään näy tälle Awards-aloitukselle.

Saimou: Tänäkin vuonna kaksi tavoitelluinta palkintoa - riippuen taas psykologisin termein postaamisorientaatioista - ovat ne Vuoden postaajan ja Vuoden ei-paini postaajan palkinnot.

Pingviini: Niin. Ketkä liittyvät Aresin, Gonerin, Hyppysen, Mahti Ankan, Velocityn, enskan ja Kurhelan kovatasoiseen seuraan tänä vuonna? Mahti Ankka ja Saimou ovat toisaalta liittyneet toistensa seuraan sotilaallisen intonsa osalta. Ankka kun ei saanut sotilassoittamisesta tarpeeksi inttiaikana, vaan tuli homman perässä aina Mikkeliin! Hulluja nuo muut lintulajit.

Saimou: Itsellä ainakin on selkeä ennakkosuosikki ei-painipostaajaksi. Vaikka 90% foorumin sisällöstä on viimeisen puolen vuoden aikana mennyt minulta täysin ohi, ovat erään käyttäjän neronleimaukset jääneet jopa minulla mieleen.

Pingviini: Ja kestähän mahtaa olla kysymys?

Saimou: Suunnattoman vaikutusvaltani vuoksi en voi sitä suoraan sanoa, mutta annan hienovaraisen vihjeen:

kuva

Pingviini: Lisäksi tänä vuonna uutena kategoriana näiden post-alkuisten joukkoon on päätetty liittää Vuoden postaus. Huomauttaisin jo tässä vaiheessa, että tämä on täysin 'yleisön pyynnöstä'-kategoria. Pitkin vuotta eri aiheissa on tiettyjä viestejä huudeltu vuoden parhaaksi viestiksi. Nyt saatte osoittaa, onko mieleen todella painunut joku tietty viesti, joka on ollut erityisen hieno ja valaiseva. Erityishuomautuksena, ettei vuoden PISIN viesti ole välttämättä paras.

Saimou: Tämä viesti tuskin ainakaan tulee palkintoa voittamaan, pystyn jo näkemään kommentit silmissäni: “Ihan kiva aloitus, muttei mitään verrattuna Hyppysen aloitusviesteihin”. NO EI SEN OLE TARKOITUSKAAN OLLA, ALERT AWARDS ON VAKAVA ASIA!

Pingviini: Lepo nyt vain, toveri Saimou.

Saimou: Alert Awardsin arvokkaat perinteet näkyvät sen pitkissä perinteissä tuttujen äänestyskategorioidenkin osalta! Myös tänä vuonna äänestetään Vuoden tulokasta, Vuoden kehittyneintä, Vuoden comebackia ja Vuoden kaivatuinta

Pingviini: :'(

Saimou: ?

Pingviini: Kovasta ulkokuorestani ja kaikesta piruilusta huolimatta minun on todettava, että kyllä minä olen kaivannut sinua! Vietät aivan liikaa armeijassa ja ei tästä awards-tilaisuuden juontamisestakaan tulisi mitään ilman sinua!

kuva
Kröh.. ruumiittoman kertojan roolissa huomauttaisin kayfaben ylläpidosta

Saimou: Kayfabe, mikä se on? Ai niin joo, se on slangia ja tarkoittaa esimerkiksi sitä, että monet tämänkin viestin lukijoista varmaan oikeasti uskovat että tekstin kertojat vastaisivat itse omista repliikeistään... Tai pahimmassa tapauksessa luulevat tämän olevan joltain painisivustolta napattu ja suomennettu raportti oikeasta gaalasta, sen sijaan, että itsekin tällä hetkellä kirjoittaisin tätä kappaletta kelloon vilkuillen ja armeijaan paluuta ajatellen, tylsistynyt seuralainen vieressä istumassa ja miettimässä, etteikö tällekin ajalle löytyisi parempaa tekemistä...

Pingviini: ..Näistä purskauksista eräänlaisena jatkumona voivatkin olla myös tänä vuonna jaetut Vuoden surkuhupaisimman ja Vuoden kuivimman palkinnot. Ensimmäiseen näistä kategorioista oli osa foorumista ilmoittautunut roskakorissa oikein erillisessä "Täällä ilmoittaudutaan Awardseihin" -aiheessa melkein neljän sivun verran, mutta jossain vaiheessa joku julma foorumin kunnossapitäjä on todennut ne turhankin surkuhupaisiksi ja vetänyt viemäristä alas. No, eiköhän silti taas joku tuonkin palkinnon itselleen pokaa.

Saimou: Turha syyttää ainakaan minua, olen näet tätä nykyä yhtä aktiivinen laudan putsaamisessa kuin foorumin toinenkin seinäjokelaismoderaattori. Vuoden postauksen tuomisen lisäksi meillä on myös toinen suuri uutuus tämän vuoden Awardseissa: neljän palkinnon yhdistäminen yhdeksi!

Pingviini: Koska Vuoden heel -palkinnon olisi voinut nimetä "Vuoden Jack DiBiaseksi" ja koska voittaja itse vuodesta toiseen täytti 'Alertin roskiksen voittamillaan palkinnoilla, emme kokeneet kyseistä palkintoa enää tarpeelliseksi. Vuoden kiihkoilija on puolestaan kahden vuoden kokemuksella todettu olevan yksinomaan Velocityn omaisuutta ja Vuoden facea on tällä foorumilla enää hankala palkita ehdokkaiden vähäisyyden vuoksi. Viime vuonna palkinnon voittaneesta hepustakin on tullut kyyninen ja tylsä wnb-kusipäämoderaattori.

Saimou: Niin, että ihan teidän hommaa helpottaaksemme yhdistimme nämä kolme palkintoa Vuoden gimmick -palkinnon kanssa, koska niin faceus, heeliys kuin kiihkoilevaisuuskin on tärkeä osa meidän jokaisen gimmickiä!

Pingviini: Olisiko tämä yhdistäminen kuitenkin tehty ennemmin ääntenlaskijoiden kuin äänestäjien homman helpottamiseksi?

Saimou: kuva... Jospa vaikka puitaisiin tämän superkategorian voittajaehdokkaita. Minusta yksi loistava ehdokas voisi olla Phenomdozer!

Pingviini: Phenomdozer?

Saimou: Hm, eikun.. myrkkymara? Ei vaan... Phenomenonhan se olikin!

Pingviini: Olet tainnut olla siellä armeijassa kauemmin kuin muistinkaan. Seuraavaksi tahdot varmaan äänestää Ares vs. FinCoderia Vuoden taistoksi?

kuva

Hei jätkät! Oletteko muuten huomanneet, että WWE on ollut aivan perseestä viime kuukaudet samalla kun TNA on elänyt historiansa kultaisinta aikaa pari viimeistä kuukautta? Hogan tuo ratingit! Hernandez ja Morgan ovat tulevaisuus! Ainut hyvä asia WWE:n tuotannossa on ollut Chris Jerichon kaltaisen kultakimpaleen huippuesitykset.

Pingviini: Mitä ihm..

kuva

Anteeksi vain, mutta olen äskeisen puhujan kanssa täysin eri mieltä. Kokonaisuudessaan TNA:n tuotanto on ollut varsin vaisua, tosin kuinka se voisikaan olla mitään muuta, kun heillä ei ole Shawn Michaelsia. Tiedättekö muuten miksei Jumala koskaan ilmestynyt paikalle kun hänen piti olla HBK:n tagpari Backlashissa 2006? No ehkäpä siksi, että he ovat yksi ja sama henkilö! Michaels on se voima, joka kannattelee WWE:tä painimaailman huipulla... Harmi vain, että promootiosta löytyy myös täysin kusisessa bändissä laulava vuoden yliarvostetuin painija

Saimou: Pingviini: mitä tämä tark..?

kuva

kuva

Pingviini: Ahaa. Ei hätää, Saimou. Tämä oli vain pieni tilaamani mallinäytös Vuoden fani-kategorian ehdokkaista. Kuten näette, fanius saattaa näkyä joillain käyttäjillä myös avatarissa ja allekirjoituksessa, mutta vuoden fanin ja Vuoden ulkoasun kategoriaa emme ole vielä yhdistäneet!

Saimou: Minusta tästä viestistä puuttuu kehäpsykologia täysin. Ehkä voisimme pyytää tämän vuoden mukaviisasta kirjoittamaan seuraavan vuoden avausviestin, niin säästyisimme mekin tältä väkinäiseltä läpältä ja uhkaavana odottavalta vuoden kuivimman titteliltä?

Pingviini: Jos tänäkin vuonna äänestettäisiin vuoden yliarvostetuinta, minä ainakin äänestäisin voittajaksi koko perkeleen kehäpsykologia-sanan ympärille noussutta kohua. Johan Riveni viime vuonna todisti koko psykologian olevan täyttä pseudo-tiedettä.

Saimou: Niin, meillä olisi vielä muutama kategoria jäljellä..

Pingviini: Yksi niistä on tietenkin klassinen kategoria, jonka poistaminen Awardseista aiheuttaisi tuhansia tappouhkauksia järjestäjille. Kyllä, tänäkin vuonna äänestetään Vuoden naarasta! Onko sinulla jotain sanottavaa tähän, Saimou?

Saimou: Itse pidin tätä kategoriaa jo melko turhana, foorumin puolella kun en muista koko vuonna nähneeni juurikaan naishenkilöiden postauksia...

Pingviini: Muistatko sinä varsinkaan loppuvuonna nähneesi minkään henkilöiden postauksia?

Saimou: ..Lähinnä olen seurannut mielenkiinnolla erään naikkosen blogi, mutta siellä kommentoijat tiesivät kertoa, että What on jo ehtinyt viedä kyseisen neidon sydämen. :( Eikö TNA-fanipojan statuksen varastaminen riittänyt?!

Pingviini: Huh, loppu häämöttää. Jäljellä on enää neljä vanhaa ja tuttua kategoriaa, joiden idean kaikki taatusti tietävät: Vuoden thread, Vuoden blog, Vuoden Gon.. uploadaaja/linkittäjä ja tänäkin vuonna enskan toimittaman hengityskoneen avulla mukana oleva Vuoden diary.

Saimou: Vuoden Gon... GONA?! Vuoden diary... VUODEN SOTAPÄIVÄKIRJA?! Thread ja blog... JOTAIN NEUKKUJEN ASEITA?! EN KESTÄ ENÄÄ TÄTÄ NEITEILYÄ! PAKKO PALATA KOTIIN, ELI MAANPUOLUSTUKSESTA TIETÄMÄTTÖMILLE SAASTOILLE TIEDOKSI, METSÄÄN! METSÄ ON SOTILAAN KOTI! RYSSÄ ON RYSSÄ VAIKKA VOISSA PAISTAISI! PITÄKÄÄ RESERVILÄISTOIMINNAN LIPPUA KORKEALLA, MINÄ LÄHDEN PUOLUSTAMAAN MAATANI. ASENTO, LEPO, GAALA ON PÄÄTTYNYT!

kuva

Pingviini: Tiedän, hyvät lukijat. Hiljaiseksi tuo minutkin vetää. Niinpä en enää yritäkään keksiä mitään ovelaa loppukommenttia tuon purskauksen jälkeen, vaan kerron äänestysajan alkavan siis poikkeuksellisesti jo nyt, vuoden 2009 puolella, ja jatkuvan noin puolitoista viikkoa. Äänet pitää olla toimitettuna viimeistään 9.1.2010 klo 23.59. Tässä vielä kategoriat koottuna:

Vuoden postaaja
Vuoden ei-painipostaaja
Vuoden postaus
Vuoden tulokas
Vuoden comeback
Vuoden kaivatuin
Vuoden kehittynein
Vuoden surkuhupaisin
Vuoden kuivin
Vuoden gimmick
Vuoden taisto
Vuoden fani
Vuoden ulkoasu
Vuoden mukaviisas
Vuoden naaras
Vuoden thread
Vuoden blog
Vuoden diary
Vuoden uploadaaja/linkittäjä

Aika kiireessä tämä Saimoun.. omien kiireiden ja minunkin hoppuilun takia tämä tuli tehtyä, että jotain puutteellisuutta tässä on, mikä ei pikaoikoluvussa tullut ilmi. Olkaatten hyviä.
Hätäilyni oli siis turhaa, mutta olisitte poijjaaat nyt voineet kertoa aikeistanne. On vähän hönö olo, kun ei ole viikkoon saanut unta.

Viime vuonna epilogi meni tyylikkäästi "over my head", mutta nyt se osui ja upposi. :lol: Sammy-sedältä aivan järjettömän kovaa läppää, sai nauraa ihan kippurassa. Harmi vaan, ettette meikäläistä muistaneet laisinkaan mainita siinä. :(

And here we go!

    Vuoden uploadaaja/linkittäjä
    Jaahas, yksi tyyppi on ollut ylitse muiden ja sehän olen minä. Voi perkkele, itseäni kun en viitsi äänestää. Gonerin anti on ollut tänä vuonna vaisumpaa kuin männävuosina, Show_Stopper on uppinut itselleni liian erikoista kamaa ja Jäbän upinnat ovat usein huonolaatuista mössöä. Captain Charisman linkkejä on tullut latailtua ja katsottua eniten. Guns-tribuuttiin on tullut lisäystä, Misawa-tribuutti oli kiva ja Swagger VS. Christian II:n uppaaminen kulttuuriteko. Palkinto mestarien kaupunkiin.

    Vuoden diary
    Kovasti toivon, että edes jompi kumpi meikäläisen virityksistä saa rakkautta äänestyksessä. Enska oli 80% vuodesta ihan hiljaa tällä saralla, eikä nämä uusimmat aloitukset hyvyydestään huolimatta ole jaksaneet napata originellin NAE:n rinnalla. Äänestetään Jäbän New Image Of WWE:tä sen komedia-arvon ja google translatorin käytön vuoksi.

    Vuoden blog

    Rivenin blogaukset ovat olleet puhdasta taidetta. Wankien kännisekoilutarinat olivat myös hauskoja, mutta eivät pärjää Rivenin milloin mitäkin yhteiskunnallista ongelmaa tai salaliittoteorioita käsitteleville syväluotaaville, mutta yhtä aikaa sarkastisille analyyseille.

    Vuoden thread
    Tähän on aivan vitusti hyviä vaihtoehtoja. PPV Ranking 2009, Todelliset taisteluparit knock out, Kehäpsykologia ja viiden tähden matsi, Top 50-lista ja miksei välillä kuumana käyneet tv-showien omat topiikit. Yhtäkään näistä en kuitenkaan äänestä, sillä arvostele näkemäsi painitapahtuma-ketju on ollut uskomattoman aktiivinen ja uskomattoman laadukas. Kiitokset vaan Kenitykselle ja Supermacille erityisesti, sieltä löytyy laatua.

    Vuoden naaras
    Popka. Onhan hänellä tältä vuodelta ainakin 3 viestiä FCF-keskusteluihin, joista kahdessa tosin kysytään että ketä on tulossa paikalle. :|

    Vuoden mukaviisas
    Ei tule ketään mieleen, mutta annetaan nyt perinteiden vuoksi ääni enskalle. Olkoon syynä se, että hän on foorumin kielipoliisi ja vihaan kielipoliiseja

    Vuoden ulkoasu
    Porukka on tänä vuonna vaihdellut legendaarisia avatarejaan pois liiaksi. enskallakin on Audreyn sijaan kuvassa joku ruma karvanaama. :( Annetaan nyt ääni vaikka Phenomenomin Steiner/Bagwell-avalle. Tyylikäs, ja kuva itsessään kertoo käyttäjästä jo todella paljon.

    Vuoden fani
    Tää on selvä peli. Jäbä ja WWE tai Jäbä ja Shawn Michaels. Perusteluita ei tarvinne enempää....

    Vuoden taisto
    Kaikki muut varmaan äänestävät Jäbän ja minun viatonta pientä sanailua, mutta itse annan ääneni Cocan ja Supan attitude vs. old school-väännölle, joka läikkyi parinkin topicin puolelle.

    Vuoden gimmick
    Sori DMW, talossa on uusi isäntä ja se on Phenomenon. Russomainen pseudoshoottailu korvaa kehäpsykologian puutteen monilla osa-alueilla, toimiva gimmick.

    Vuoden kuivin
    Darien Fawks. Se että käyttää kymmentä eri synonyymia ei automaattisesti tarkoita, että viesti jaksaisi yhtään enempää kiinnostaa. Darienin kaikki viestit ovat olleet samaa paskaa erivärisissä paketeissa.

    Vuoden surkuhupaisin
    Wormmaster, joka seurasi meikäläisen tekemisiä kuin hai laivaa, jotta pääsi heittämään sen mukahauskan ja mukasarkastisen kommentinsa johonkin väliin.

    Vuoden kehittynein

    Vitut täällä kukaan ole kehittynyt, taantunut vain. Vaadin ensi vuonna vuoden taantunut-pokaalia äänestettäväksi! Annetaan nyt pojo Cocalle, joka on päässyt yli indyhypetyksestään ja osaa nykyään kirjoitella halutessaan myös laadukkaasti ja objektiivisesti.

    Vuoden kaivatuin
    enska oli suurimman osan vuodesta poissa, mutta palasi kuitenkin Shawn Michaelsin tavoin Summerslamin kynnyksellä. Vanha kiistakumppani SOS katosi loppuvuodesta Ameriikan ihmemaahan, eikä ymmärrettävästi sieltä käsin ole jaksanut liekkisotia aloitella. Ja Saimou myös, jos muut viestitkin ovat tulevaisuudessa yhtä loistavaa settiä kuin tuo avaus tässä topicissa.

    Vuoden comeback
    enska, vaikka ei varsinaisesti poissa ollutkaan. Aktiivisuus kuitenkin nousi vuoden viimeisinä kuukausina sinne minne ennenkin.

    Vuoden tulokas
    Goner. Eiku....Kolme hyvää vaihtoehtoa: Mr. Off-Topic, Phenomenon ja Nalle. Annetaan ääni Nallelle. Laatupostaaja, ja sellaisia kaivataan meidän peikkojen sekaan.

    Vuoden postaus
    En osaa highlightata viestiä, enkä jaksa nyt opetellakaan, mutta joka tapauksessa enskan 7. tammikuuta julkaisema Alert Awards 08:n tulosviesti. Ei ainoastaan tämän vuoden, vaan internetin keskustelufoorumien historian paras viesti, nauroin sille juhannukseen asti.

    Vuoden ei-painipostaaja
    Jack DiBiase. Oikeastaan en keksi mitään, mutta pakko Jackille on joku lohdutuspalkinto heittää, kun en muutakaan tähän keksi.

    Vuoden postaaja
    Valinnanvaraa olisi. Kenitys, Captain Charisma, Supermac, Riveni ja miksei Cocakin. Pystin annan tänä vuonna Kenitykselle! Viime vuonna haukuin häntä yliarvostetuksi, mutta sitä hän ei suinkaan ole. Pitkiä perusteltuja viestejä, joissa kuitenkin on välillä teräviäkin piikkejä, joista meikäläinen lynkattaisiin, mutta Kenkun tapauksessa ne ovat vain hyvää läppää. :D Toisena Supermac, joka on varmaan Suomen johtava painianalyytikko. Siltä äijältä voi kysyä mitä tahansa painiin liittyvää, ja vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. Maximum Rispekt. Kolmantena Captain Charisma, jolla on hyviä mielipiteitä. :wink: :wink: :wink:


Siinäpä se.
Äänestän itsekkin nyt ja kannan korteni kekoon 'Alertilaisena. Vaikka en äänestäkkään Wrestling Awardseissa, koska olen omasta mielestäni katsonu tänä vuonna liian vähän painia, jos ei oteta huomioon loppuvuotta. Foorumilla olen kuitenkin vieraillut ja katsellut aluksi sivusta tapahtumia ja nykyään niissä osaksi osanakin. Olen kuitenkin niin laiska, että kopsaan pohjan suoraan Whatilta.

    Vuoden uploadaaja/linkittäjä
    Meinasin aluksi pistää viivan tähän katekoriaan, mutta huomasin lopulta että CC:ltä taisin ladata lähes kaikki videoni. Videot ovat aina olleet loistavan laatuisia ja ei muutenkaan mitään valittamista. Captain Charisman

    Vuoden diary
    Ehdottomasti paras diary WA:n historiassa on ollut Enskan New Attitude Era, sitä ei voi kiistää kukaan. Harmi että Enska aloitti uuden NAE:n vähän myöhässä ja saa näissä awardseissa vain kunnian osoituksen. Yksi diary loisti kuitenkin tänä vuonna ja se oli Whatin What Wrestling Entertaiment. Diaryn antoi ainakin minulle mukavia lukuhetkiä, silloin kuin ei ollut muuta tekemistä.

    Vuoden blog
    Tähän on vain kaksi vaihtoehtoa. Vaihtoehdot ovat Rivenin blogi ja Wankien blogi. Kummatkin olivat äärimmäisen hauskoja, mutta kummatkin eritavalla. Wankien känni sekoilut olivat kyllä hauskaa luettavaa, (
    Spoilerkiitos kilju vinkistä
    ) mutta kyllä tänä vuona voiton vie Riveni hienolla blogillaan. Sarkastiset kerronnat kaiken maailman salateorioista olivat erittäin mielenkiintoista luettavaa. Täytyy sanoa, että viihdyin Rivenin blogin parissa.

    Vuoden thread
    - Täytyy äänestää noin, koska en osaa vain päättää. Liian monta hyvää vaihtoehtoa, joista ei vain osaa päättää. Ehkä vielä saan tähän kirjoitettua myöhemmin jotakin.

    Vuoden naaras
    Trisu Sain siltä keskustelijan oikeudet<3

    Vuoden mukaviisas
    Kenellekköhän antaisin tämän arvokkaan arvonimen? Mukaviisaita ei minusta foorumilla ole tänä vuonna liiaksi esiintynyt, mutta ehkä yhtä käyttäjää voisin pitää hieman sellaisena. Täytyykin siis äänestää Darien Fawksia.

    Vuoden ulkoasu
    Tykkään Kenityksen pingviineistä, jotka ovat vierailleet hänen avatarinaan, sekä ulkoasun pitkäikäisyys tuo tämän palkinnon hänelle. Kyllä Kenitys on muistaakseni vaihtanut kerran avaansa, mutta pingviini teema on säilynyt.

    Vuoden fani
    Phenomenon ja Scott Steiner saavat tämän palkinnon kotiinsa ihailtavaksi. Perusteluina voi toimia Phenomenon wrestlingaward postaus.

    Vuoden taisto
    WWE vs. TNA eli Jäbä vs. What Ehkä tämän vuoden laajimmalle levittäytynyt taistelu, joka välillä muuttui myös melko surpuhupaisaksi. Taisto oli kuitenkin niin laaja ja pitkään kestänyt, että ansaitsee palkintonsa, mutta varokaa What ja Jäbä ettei tästä palkinnostakin tule kunnon liekkisotaa.

    Vuoden gimmick
    Mies, joka ei ikinä kirjoita pitkiä viestejä, mutta tuo aina kantansa esille. Mies, joka hyökkää jo haavoittuneen käyttäjän kimppuun. Mies, joka yrittää olla kuten esikuvansa. Mies, joka on minun mielestäni täysi pelle. Miehen nimi onPhenomenon

    Vuoden kuivin
    - En nyt löydä ainakaan vielä ketään tarpeeksi kuivaa.

    Vuoden surkuhupaisin
    - Tämäkin loistaa ainakin vielä tyhjää.

    Vuoden kehittynein
    -

    Vuoden kaivatuin
    Saimou on sanottava tähän. Hyviä painiaiheisiakin viestejä tuli vielä silloin, kun muistan hänen viimeksi aktiivisesti käyneen foorumilla. Lisäksi hänen kirjoituksensa ovat aina hyviä ja täynnä asiaa, joten Saimou on erittäin tervetullut takaisin, kun on päässy armeijasta.

    Vuoden comeback
    - En muista kenenkään tehneen ikimuistettavaa comebackia edes yhdeksi päiväksi.

    Vuoden tulokas
    Tämä palkinto menee kovalle FCF fanilleNallelle. Yleensä hyviä laadukkaita viestejä ja hänen postauksensa eivät ärsytä oikeastaan koskaan toisinkuin Pfenomenon.

    Vuoden postaus
    Tähän täytyy sanoa Rivenin pitkä, mutta asiaa täynnä ollut postaus legalize it topiikissa. Toi esille Rivenin kannan erittäin selvästi ja vaikka aluksi meinasinkin hypätä viestin yli, sen pituuden takia, mutta jäin siihen lopulta koukkuun kuin hyvään romaaniin.

    Vuoden ei-painipostaaja
    Velocity Hyvää työskentelyä Videopelitopic alueella ja muilla muun keskustelun alueilla. Ei ole pistänyt ärsyttämään vuoden aikana kertaakaan ja muutenkin olen tykännyt hänen viesteistään koko vuoden ajan. Jatka samaan malliin :tu:

    Vuoden postaaja
    Tätä palkintoa en miettinyt kovinkaan kauoa, sillä "arvostele näkemääsi painitapahtumaa" topiikissa Kenitys teki selvää jälkeä. Loistava arvostelut 90-luvun PPV:stä tuo Kenitykselle tämän vuoden postaajan palkinnon.


Hiukan lyhyet arvostelut osiin kohtiin ja äänestämättä jättämiäkin kohtia jäi. Täytän kuitenkin vielä noita kohtia mikäli kiireiltäni kerkeän ja saan niihin jonkin vaihtoehdon mielenpäälle tai saan päätettyä liian monista vaihtoehdoista.
Vuoden fani
Aijai, tekisi niin mieli äänestää edellisten vuosien tapaan THE fanboyta, mutta kyllä Jäbän ÄLYTÖN WWE:n yliarvostaminen vie voiton kaikesta (Vain hitusen Velocityn Blu-Ray faniudesta). Velocity on toki perintöprinssi ja Whatin TNA-hype saa myös erityismaininnan!


Vuoden gimmick
Phenomenon. Tyyppi ei ole aito, mutta osaa trollata. Syvää kunnioitusta!

Vuoden ei-painipostaaja
Hyrkanos: 5 postausta Yleiseen, 281 muualle. Jack DiBiase, 273/942. Velocity 45/1415. DMW 6/295. Wankie 59/226. Siinä olivatkin kaikki ne silmiinpistävät ei-painipostaajat, ja voiton vie mahtavalla 99,97% ei-painipostaamisella DMW, ja jälleen kerran Velocity on perintöprinssinä. DMW:lle annetaan myös epävirallinen vuoden sillisalaatti-palkinto, ja isänmaa antaa toki oman panoksensa palkintoon kertauskutsun odottaessa jo TJ0-päivänä kotona postilaatikossa!

Vuoden postaaja
Yllätytte, mutta... WHAT! Kaiken TNA-faniuden keskeltä on kuitenkin siinnyt (meniköhän sanamuoto oikein? Sori enska jos ei mennyt :/ ) varsin mielenkiintoista matskua. Vaikka välillä hän onkin mennyt suorstaan lapsellisuuksiin, on asiat pysyneet kasassa ja mielipiteet perusteltuina. I get your point, but we can agree to disagree.


EDIT: Oh shit, unohdin tyystin Smarkin vuoden ei-painipostaajien joukosta. 13/398 ja laatupostauket ansaitsevat oman mainintansa.
Vuoden uploadaaja/linkittäjä
Lataako joku täältä oikeasti jotain?

Vuoden diary
En ole lueskellut, *skip*.

Vuoden blog
Samoilla linjoilla Edelläolijoitten kanssa, mutta myös Smarkin blog antsaitsee kunniamaininnan. Tällä kertaa kuitenkin ääneni saa Riveni, jonka blogi oli yksinkertaisesti parempi kun kenenkään muun.

Vuoden thread
-

Vuoden naaras
Aika laiskaa tälläkin rintamalla.

Vuoden mukaviisas
-

Vuoden ulkoasu
Jack DiBiase. Tyylikkäitä ulkoasuja ympäri vuotta, ja kun vanhaan ehtii kyllästyä tilalle pukkaa uutta. Teemakin on tänä vuonna vaihtunut, toisinkuin esim. Gonerin ja Kenityksen tapaisilla eläinfanaatikoilla.

Vuoden fani
Ensin meinasin antaa palkkinnon Jäbälle, mutta sitten tajusin sen olevan aika tyhmää muistaen myös Whatin vähintään vastaavan fanituksen. Päädyinkin antamaan tämän herralle nimeltä Velocity. The original fanboy deserves his glory!

Vuoden taisto
WWE vs. TNA eli Jäbä vs. What. 'Nuff said.. Lisää vastaavaa draamaa ja foorumin ratingsit NOUSEVAT.

Vuoden gimmick
Meinasin antaa tämän edellisten tavoin Phenomenomille, mutta tajusin ettei hän antsaitse moista kunniaa. Tyhmät one or 2-linerit eivät ole yhtään hauskoja eikä gimmick ole loppujen lopuksi yhtään enempää kuin JDub ripoff pienillä lisämausteilla. Keksikää jotain uutta.

Vuoden kuivin
Kenitys. En tiedä, en muutakaan keksinyt. En pidä hänen juttuja erityisenkään hauskoina, enkä useimmiten jaksa lukea hänen viestejä kun ovat turhan pitkiä.

Vuoden surkuhupaisin
Phenomenon. Sandz toisaalta antsaitsisi tämän kunnian, mutta tyypin viesteistä/blogauksista saa sen kuvan, että hän nauttisi siitä liikaa. Hauskaa sinäänsä, kun tästäkin palkinnosta on muodustunut monille jonkinlainen kunnia.

Vuoden kehittynein
Enpä ole luultavasti ollut riittävän tarkkana foorumilla, kun ei ketään erityisempää tule mieleen.

Vuoden kaivatuin
DMW 8)

Vuoden comeback
Enska, ei mitenkään vallankumouksellinen, mutta jotain kunniaa on sinnekkin suuntaan annettava?

Vuoden tulokas
Eipä tule ketään mieleen.

Vuoden postaus
Whatin Puolustuspuheenvuoro tms oli varsin viihdyttävää luettavaa

Vuoden ei-painipostaaja
Riveni saakoot ääneni. Laatupostausta on tullut, lähinnä ei-paini osioissa.

Vuoden postaaja
What... What? En tiedä millä kriteereillä muut tämän arvostelevat, enkä itse osaakkaan oikein arvostella kunnolla. Whatin postaukset vaan ovat olleet kaikinpuolin eniten mieleeni tänä vuonna. Sisältö on vaihtunut asiallisesta surkuhupaisaan joka viestissä. Ja se surkuhupaisuuskin on ehdottomasti Whatin tapauksessa plussaa.
Yksi syy on myös se, että Whatin viesteistä huokuu aitous. Tuntuukin kuin tuntisin miehen viestien takaa, vaikka en ole häntä koskaan tavannutkaan. Sillä hän sanoo asiat suoraan, eikä salaa mitään. Ei myöskään asioita yksityiselämästään, tätä arvostan.

Toki miehestä löytyy paljon negatiivistakin sanottavaa, kuten hänen TNAfanitus, joka on usein tällä foorumilla tuomittu. Toki tämä voi olla jotain pyrkimystä ja halua olla erillainen, mutta entä sitten? Nämä TNAfanitus etc viestit ja niistä seuranneet feudit mm. Jäbän kanssa ovat mitä mainiointa viihdettä.
Vuoden postaaja : Tirkka
Vuoden ei-painipostaaja: Tirkka

Vuoden postaus :
http://www.wrestlingalert.com/phpBB2/viewtopic.php?p=213459&highlight=#213459

Vuoden kaivatuin: Tirkka
Vuoden kehittynein: Tirkka
Vuoden surkuhupaisin : What
Vuoden kuivin: Tirkka
Vuoden gimmick : Fanboy
Vuoden taisto : Porvari-Fanboy vs. Köyhä-Tirkka
Vuoden fani : Fanboy
Vuoden ulkoasu: Tirkka ja kokispukki-ava
Vuoden mukaviisas: Tirkka
Vuoden naaras :Tirk...eikäko Trisu. :heart:
Vuoden thread : Games top25
No kannan nyt omankin korteni kekoon ja äänestän.

Vuoden uploadaaja/linkittäjä
Tähän äänestän tyhjää, sillä sattuneesta syystä meikäläisellä ei ole asiaa Videot & DVD:t -alueelle. :(

Vuoden diary
Diaryrintamalla on ollut varsin hiljaista, vaikkakin enska siellä väsää TNAE II:stansa. Onhan se ihan mielekästä luettavaa, mutta kallistun silti aiemmin tänä vuonna vaikuttaneeseen New Image Of WWE:hen by Jäbään.

Vuoden blog:
Riveni muuten, mutta toisinaan mainiokin teksti heittää hieman ylitse. Siksipä annan ääneni toiselle, nykyään tosin hiljentyneelle blogkirjoittajalle nimeltä Wankie. Oli tarinat sitten totisinta totta tai ei, viihdyin kuitenkin niitten ääressä.

Vuoden thread:
En ole hirveästi lukenut Whatin ylipitkiä viestinaloituksia, joten äänestän Arvostele näkemääsi painitapahtumaa -aihetta. What, Kenitys ja kumppanit saavat aina minut lukemaan arvostelunsa loppuun asti. Hienoa settiä. 8)

Vuoden naaras:
Ei kukaan.

Vuoden mukaviisas:
Vaikkapa Darien Fawks. Aika heppoisin perusteluin äänestän, mutta on kyllä pari kertaa näpäyttänyt varsin turhistakin asioista ja esittää kaikkitietävää.

Vuoden ulkoasu:
Buttonin nykyinen avatar sai minussa aikaan pienen hymynhäivähdyksen ensi kertaa nähtyäni ja uppoaa yhä. Siis sille ääni.

Vuoden fani:
What vie voiton TNA-fanituksellaan. Propsit myös Phenomenomille Steiner-fanituksestaan.

Vuoden taisto:
Jäbä vs. What. Alkuvuoden kahnauksia ei tahdo muistaa, vaikka eivät ne kyllä mitään muistettavaa tarjonnetkaan. Sen sijaan tämä taisto on melko tuore ja molemmilla aika hyvät argumentit. :P

Vuoden gimmick:
Phenomenom vie kevyesti voiton. SOS:lla oli hyvä gimmick, mutta mies katosi jonnekin eikä siis ääntä tule.

Vuoden kuivin:
Ei kukaan.

Vuoden surkuhupaisin:
Ei kukaan.

Vuoden kehittynein:
Sanotaan Jäbä. Kukaan ei ole erityisemmin kyllä tänä vuonna kehittynyt, mutta tältä nyt tuntuu. :D

Vuoden kaivatuin:
Kaipaan Supan 300 rivin aloituksia, joita jaksan jostain syystä kuitenkin aina lukea.

Vuoden comeback:
Ei tuu nyt mitään mieleen.

Vuoden tulokas:
En muista keitä tänne on oikein tullutkaan, mutta äänestän Nallea. Muutamaan viestiin olen törmännyt ja ovat oikein laadukkaita.

Vuoden postaus:
Rupean itserakkaaksi, mutta äänestän omaa Wrestlemania 25 PPV-aloituspostaustani, johon näin tuhottoman kauan aikaa. Periaatteessa olisin voinut vain linkittää tapahtuman historiaan, mutta näinkin tuon vaivan. :P

Vuoden ei-painipostaaja:
Sanottakoon vaikka Riveni. En hirveästi ei-painiaiheita seuraa, mutta kun seuraan, niin siellä on Riveni argumentoimassa pitkällä ja asiallisella tekstillä. Omaa harvinaisen hyvät verbaaliset lahjat.

Vuoden postaaja:
Kenitys ja miehen PPV-arviot ovat täyttä kultaa hienoine vertauksineen. Itseltähän löytyvät kaikki In Your Houset ja on ollut kiva lukea mitä mieltä hän kustakin tapahtumasta on.
Vuoden postaaja
No comments, painipuolta en ole seurannut millään tavalla.

Vuoden ei-painipostaaja
Ei tällekään tule niin montaa ehdokasta mieleen, mutta pakko se on Riveni vastata. Vaikka usein me olemmekin olleet niin sanotusti nokat vastakkain väittelyissä, niin aina se on ollut helvetin hauskaa, viihdyttävää ja opettavaista puuhaa.

Vuoden postaus
Tämäkin menee Rivenin Legalize it? topikin lopun jättiviestille. Veti ihan sanattomaksi.

Vuoden tulokas
Jaa, ketäs tänä vuonna on edes tullut? Lisäilen jahka tulee mieleen.

Vuoden comeback
Arse olisi vastaus, jos hän olisi jaksanut jatkaa minun ja Kurren antamien levyjen arvostelua blogissaan. Nyt jää avoimeksi, ei vain tule ketään mieleen.

Vuoden kaivatuin
Saimou. Kadonnut tyystin.

Vuoden kehittynein
Tähänkin lisäilen jos jotain mieleen tulee. Tyhjää lyö.

Vuoden surkuhupaisin
Ihan periaatteen vuoksi jätän vastaamatta, saavat mokomat loiset vielä jotain omituista tyydytystä. Kaikki tietävät ketä niitä nyt on, ei jaksa kuluttaa tähän aikaa enempää...

Vuoden kuivin
DMW. En vaan tajua.

Vuoden gimmick
No mitä näitäkin nyt on. Kenityksen pingviiniteema on paras mitä tulee mieleen.

Vuoden taisto
Njaahas, mitäs tänä vuonna edes oli? Jotain Whatin ja Jäbän juttua täällä huudetaan, itse en voi äänestää kun ei ole mitään hajua mistä siinä on edes kyse. Ja mitään muuta mullistavaa ei tule edes mieleen, paitsi omat vääntöni Rivenin kanssa. Mutta eihän sitä nyt tohdi omiaan. Jätetään auki.

Vuoden fani
Velocitylle tämä. Rakkautta konsolia kohtaan, hämmentää.

Vuoden ulkoasu
Wankien avat ovat olleet tänä vuonna erinomaisia.

Vuoden mukaviisas
Ohi.

Vuoden naaras
Ässätäti ehdottomasti. Jo pelkän musamakunsa ansiosta.

Vuoden thread
Nyt menee väännöksi leffatopikin ja musatopikin välillä, vaikka kumpikaan ei ole ollut edes hirveän suuressa kulutuksessa. Mutta sanotaan musiikkimakunne???, sillä minulla on vielä suuria toiveita ihmisiä kohtaan, että he julkaisevat kuluneen vuoden kovimmat levyt jälleen sinne. Itsekin pitäisi tässä mahdollisimman pian.

Vuoden blog
Wankien kännisekoilut oli aina viihdyttävää tavaraa.

Vuoden diary
Diary? Mitäs ne oli?

Vuoden uploadaaja/linkittäjä
Vastaan Goner, vaikka en ole tuolle alueelle vilkaissutkaan. Tämä on vakiavastaus, aikoinaan sieltä lähinnä vain Gonerin matseja latailin.

Aina vaan enemmän ja enemmän olen pihalla foorumin tapahtumista. Sen siitä saa, kun keskittyy roskakori - muu keskustelu akselille.
Vuoden postaaja

En ole itse kovin aktiivisesti tuonne painipalstoille kirjoittamiseen osallistunut, mutta sen verran olen niitäkin lukenut että annan tittelin Whatille. Kärkkäät mielipiteet ja osallistunut oikeastaan jokaisen väittelyyn ainakin jollain tavalla. Asiantuntemusta löytyy vaikka TNA fanboy onkin.



Vuoden ei-painipostaaja

On osallistunut aktiivisesti useimpiin samoihin aiheisiin kuin minä, ja usein myös ollut asiatekstiä. Kaverilta löytyy omasta mielestäni tyyliä. Velocity



Vuoden postaus

Eipä tule nyt mieleen mitään merkittävää postausta.


Vuoden tulokas

Eipä tule tässäkään kauheesti mieleen ketään, mutta laitetaan nyt ECW Original jonka postauksia täällä joskus näkeekin.



Vuoden comeback

Omani tietysti. Vaikka sitä tuskin kukaan tajusikaan kuin minä itse. Joten TupsuVeitikka. :D


Vuoden kaivatuin

Ööhh, jätän väliin.


Vuoden kehittynein

Ja taas..

Vuoden surkuhupaisin

Annetaas titteli Whatille joka on todennäköisesti kaikista overein heel tällä hetkellä. Välillä kommentit sellaista luokkaa ettäh..osaa kuitenkin paljon myös asiaa kuten Vuoden Postaaja tittelistä näkee.


Vuoden kuivin

Annan palkinnon Darien Fawksille, välillä jutut aika kuivia josta ei saa selkoa.


Vuoden gimmick

Phenomenom. Mitä kaverin viestejä olen lukenut niin on aika hölmö. Eugene.


Vuoden taisto

Jäbä vs. What tuskin perusteluja kaipaa.


Vuoden fani

Jäbän faneus HBK:ta vastaan on hienoa.


Vuoden ulkoasu

Palkinto menee Captain Charismalle, jonka avataresta jotenkin karisma korostuu.


Vuoden mukaviisas

Darien Fawks pätee joistain asioista vähän turhankin paljon.


Vuoden naaras

Eipä tule mieleen.

Vuoden thread

Jääkiekko. Ollut tiivistä keskusteluja vaiheittain. Tätä olen myöskin eniten seurannut.


Vuoden blog

En ole lukenut.


Vuoden diary

En ole lukenut. En ole suurempi diaryjen ystävä.



Vuoden uploadaaja/linkittäjä

Enpä ole kiinnittänyt huomiota.
Vuoden postaaja: What
Vuoden ei-painipostaaja: Velo 8)
Vuoden postaus: Rivenin selitys sanalle kehäpsykologia
Vuoden tulokas: The Icon, The Showstopper, The King of Kings, THE GOD, The Newcomer on year 2009 - KOmus "The Icon" 101 8) 8) 8)
Vuoden comeback: Matti123 8) 8)
Vuoden kaivatuin: Ares?...eh...
Vuoden kehittynein: Sandz 8) 8) 8)
Vuoden surkuhupaisin: Sinä
Vuoden kuivin: Fawks
Vuoden gimmick: Sandz 8) 8) 8)
Vuoden taisto: Jäbä vs. What
Vuoden fani: Jäbä
Vuoden ulkoasu: DiBiatch
Vuoden mukaviisas: Sinä
Vuoden naaras: Trisu?
Vuoden thread: "Lol luulitteko et oon tosissani" 8)
Vuoden blog: Hiekkainen Blogi 8)
Vuoden diary: ...
Vuoden uploadaaja/linkittäjä: CC
Vuoden postaaja
Vaikka en ole aktiivinen painipostaaja, seurailen kuitenkin aina välistä. enska on edelleen aika kovis.

Vuoden ei-painipostaaja
Kaikkien Roskista lukeneiden se pitäisi tietää: Nero poimii tämän palkinnon kuin marjan.

Vuoden postaus
Rivenin ganja farmer -postaus oli ylitse muiden, vaikka ei itseäni näin hyvän viinin ystävänä koskettanutkaan.

Vuoden tulokas
Ketäs tänne on tänä vuonna tullut? Peikkoja ja "humoristeja". Edgepää sentään on ainakin nimimerkkinsä puolesta hauska ja taitaa osata myös kirjoittaa.

Vuoden kaivatuin
Ares, foorumin ainoa oikea nörtti.

Vuoden kehittynein
Tähän lävähtää aika selvästi Coca. Havaittavissa vastaavaa kehitystä kuin Vilkulla aikoinaan.

Vuoden surkuhupaisin
Phenomenon, tuo köyhän miehen JDub. Voisin kyllä vaihtaa tämän kopion alkuperäiseen ihan mieluusti, sen verran monta kertaa on tullut niitä juttuja nimittäin naurettua.

Vuoden taisto
Näistä seuraamistani Shawn vs Kurt ts. Jäbä vs What.

Vuoden fani
What on vuoden (TNA-)fani.

Vuoden ulkoasu
Valinta piti tehdä omalla kohdallanin homojen ja pingviinien väliltä.. ja taidan kallistua enemmän kuitenkin niiden pingujen suuntaan, eli Kenitys, olepa hyvä.

Vuoden naaras
meredith on aktiivinen lähinnä blogin puolella (jos sielläkään), mutta naarastiikeri ohittaa edelleen nämä harvat Alertiin eksyneet pikkukissat.

Vuoden thread
Miksi olen niin ilkeä? -topic oli kaikkinensa oikein viihdyttävää luettavaa.

Vuoden blog
Ihan pelkästään sillä lärvärillä Riveni vie.
Vuoden postaaja
Helposti Riveni. Postannut melko aktoiivisesti, mutta laadun osalta vuoden mieleenjääveimmät postaukset olivat ylivoimasesti juurikin Rivenin postaamia.

Vuoden ei-painipostaaja
Riveni. Niin laadukkaita ja asiapitoisia ei-painipostejakin ympäri vuoden.

Vuoden postaus
Harskan postaus R.I.P Michael Jackson-topicissa. Loistavia pointteja MJ-kritiikkiä vastaan.

Vuoden tulokas
Muokkasimpa tätä. ScottHart on sellainen käyttäjä, jonka mielenkiintoiset viestit haluaa aina lukea. ScottHartien postauksissa jotenkin paistaa se, kuinka kauan kyseinen henkilö on lajia seurannut. On mukava lukea mielipiteitä myös vähän pidempi aikaisemmalta fanilta.

Vuoden comeback
Sandzin paluu eri käyttäjillä tarjosi hienoja hetkiä.

Vuoden kaivatuin
Nikci. Hieno postaaja, hieno mies(?). Ikävä hänen postauksiaan keskusteluoikeudet omaavana. Uudet alter egot eivät ole oikein toimineet.

Vuoden kehittynein
Panu5. Jutut ovat paljon järkevämmältä kuulostavaa ja mielenkiintoisempaa luettavaa kuin häneltä ennen.

Vuoden surkuhupaisin
The Hardy Boy avoimessa ja yksityisviestipommittelullaan on aiheuttanut moniakin WTF-reaktioita

Vuoden kuivin
KOmus5 Sandzin jäljittely gimmickillänsä on kuivaa... Muuten vaikuttaa ihan ok hepulta.

Vuoden gimmick
Nikci oli jo itsenään gimmick.

Vuoden taisto
Kun itsensä äänestys ei ole kiellettyä, krediittiä on annettava WA:n historian ehkä suurimmalle feudille. Jäbä vs. What

Vuoden fani
Tää on selvä peli. What ja TNA tai What ja Angle/AJ. Perusteluita ei tarvinne enempää....

Vuoden ulkoasu
Tirkan Coca Cola-joulupukki on ihan mahtavan upea.

Vuoden mukaviisas
Coca voisi olla vastaukseni, hänhän niin kovasti tiesi muiden ajatuksista. Myöskin sepitykset Kuinka vanha olet?-topicissa olivat aikamoisia.

Vuoden naaras
Kai se murzu tämän äänen saa. Blogia ainakin jonkunverran päivitellyt, ja foorumillakin on postaillut. Huhujen mukaanhan hän on myös foorumin naispuolinen Triple H.

Vuoden thread
Whatin Miksi olen niin ilkeä? sisälsi paljon keskustelua, ja melko loppusuoralla Whatin ''itsesääli ja WWE tekee kaiken oikein!''-kortti oli niin hupaisaa luettavaa, että topic sai ansaitsemansa kliimaksin.

Vuoden blog
Täältä tulee Darien Fawks. Paljon asiapitoisia pitkiä tekstejä ympäri vuotta.

Vuoden diary
Se WWE What's Way. Hyvää tekstiä, mukavia storylineja, hienoja PPV:eitä ja ennen kaikkea jatkuvasti tasokkaita viikottaisia. Whatin ainoastaan PPV:t sisältänyt diary ei yltänyt kiinnostavuudeltansa tuolle tasolle.

Vuoden uploadaaja/linkittäjä
Goner. Ei ehkä aktiivisin uppaaja, mutta hän on upannut sellaisia helmiä, että oksat alta pois.
Vuoden postaaja
Helposti What. Kenitys varmaan sitten hyvänä kakkosena, mutta What on kuitenkin asiapostausten lisäksi myös käynyt kovaa taistoa Jäbän kanssa.

Vuoden ei-painipostaaja
Sanotaan vaikka viime vuoden tapaan kurhela. Hyvää analyyziä urheilusta.

Vuoden postaus
Whatin 'Miksi olen niin ilkeä' aloitusposti. Sekin topiikki sitten pilattiin kaikenmaailman roskalla.

Vuoden tulokas
Meinasin antaa Nallelle, mutta awards viesti aukaisi silmäni.Phenomenon.


Vuoden kaivatuin
Saimou voisi tulla takaisin TNA puolelle.

Vuoden kehittynein
Coca. Annoinkohan tämän Cocalle viime vuonnakin. No kuitenkin, Coca on kulkenut pitkän tien alkuajoistaan.

Vuoden surkuhupaisin
Sandz


Vuoden gimmick
Sanotaan vaikka Phenomenon ,

Vuoden taisto
Infamous WWE vs. TNA, HBK vs. AJ. Jäbä vs. What

Vuoden fani
Jäbä ja Shawn Michaels. Itseasiassa olen tehnyt Jäbälle pienen laulun jonka haluaisin jakaa teidän kaikkien kanssa.


Well you hurt my Shawn, and you hurt my pride,
I gotta be a fan; I can't let it slide,
I am a real Shawn Michaels fan, Fight for the rights of my main man,
I am a real Shawn Michaels fan, fight for what's right, fight for Shawn's pride!


Vuoden ulkoasu
Phenomenon. Steiner avatar oli äijämäinen, mutta niin on tuo nykyinenkin. nWo 4 life!

Vuoden mukaviisas
Jäbä. Foorumin Professor Mike Tenay. Luulee tietävänsä painista kaiken, mutta vannoo silti WWE-brawlin nimeen, pitäen sitä ainoana oikeana painityylinä.


Vuoden thread
Arvostele näkemääsi painitapahtumaa sisältää hyviä arvosteluja.

Vuoden blog
Phenomenon - My Mansion. Tunnustusta parille hauskalle Rivenin viestille.

Vuoden uploadaaja/linkittäjä
Gonerilta on jotain tullut ladattua. Samoin Show_Stopperilta pari matsia.
Vuoden postaus: Rivenin postaus siellä Legalize it? -topicissa
Vuoden tulokas: Nalle on ainoa ketä olen huomannut : D
Vuoden kehittynein: Coca kehittyy vuosi vuodelta
Vuoden surkuhupaisin: KOmus101 on vitun rasittava
Vuoden kuivin: Sandz
Vuoden gimmick: Phenon egoilugimmick
Vuoden taisto: Jäbä vs. What
Vuoden fani: Jäbä
Vuoden ulkoasu: Kenityksen pingu
Vuoden thread:Arvostele näkemääsi painitapahtumaa. Hauska lukea.
Vuoden blog: Rivenillä
Täytyyhän minunkin tähän vastailla, olenhan foorumin näkymätön voima. Taitaa myös olla ensimmäinen kerta ikinä. Wihii. Mutta sitten asiaan.

Vuoden postaaja
Helppo. What on ollut erittäin aktiivinen tällä saralla. Tai ainakin hän tuli ekana mieleen viitseliäänä painipostaajana. Hän on aika hyvin myös innoittanut muita postailemaan.

Vuoden ei-painipostaaja
Riveni vie. Eipä tule mieleen montaa aihetta johon tyyppi ei olisi vastannut. :D Plussaa myös oikeasti laadukkaista ja hyvin perustelluista viesteistä.

Vuoden tulokas
En ole oikein pysynyt kärryillä uusista, mutta Nalle on yllättänyt positiivisesti postauksillaan.

Vuoden kaivatuin
Heh. Tähän täytyy sanoa että Saimou. Eiköhän ole aika selvää että miksi. Hyviä painiaiheisia viestejä, etenkin TNA-puolella. Asevelvollisuus on hieno asia.

Vuoden kehittynein
Ei tule muita mieleen kuin muidenkin mainitsema Coca. Näkyvää kehitystä tapahtunut, asiaviestejä nykyään.

Vuoden surkuhupaisin
Phenomenon. Hänen juttunsa menevät välillä yli hilseen.

Vuoden taisto
Jäbä vs What. On ollut ihan hauskaa seurata näin sivusta. Ei oikeastaan muita vastaavia feudeja muistu pieneen mieleeni.

Vuoden fani
Jäbän Shawn Michaels ja WWE fanitus. Täytyy kuitenkin sanoa että en ole ikinä nähnyt intohimoisessa fanittamisessa mitään vikaa.

Vuoden ulkoasu
Kenitys. Eipä pingviiniteemaa ole kovin helppoa päihittää.

Vuoden naaras
Mhhhhm. Täytyy myöntää että tämä on vaikea. Mutta Koppis on kiva vaikka ei foorumin puolella aina niin aktiivinen olekaan.

Vuoden thread
Olen aina tykännyt lukea Musiikkimakunne-ketjua. Sisältää reilusti hyvin perusteltuja viestejä ja kiinnostavia näkökulmia. Aika hyvin ketjun ansiosta löytänyt uusia musiikillisia tuttavuuksia.

Vuoden blog
Kyllähän sitä on tullut muutaman kerran ihmeteltyä Rivenin blogia. Sisältää hyviä näkökulmia asioihin, joskin välillä hassuttelen keinoin.
Väsyttää pikku päissään, eli ei jaksa ulkoasuun panostaa mutta koitetaan nyt pikku perustelut saada.

Vuoden postaaja What
Onhan tuo nyt selvä kun katsoo aktiivisuuteen ja laatuun, ainakin alkuvuonna.
Vuoden ei-painipostaaja Riveni
Myös vuoden väittelijä olisi miehelle sopiva. En ole tainnu ikinä nähdä että joku olisi Rivenin mielipiteillään lytännyt.
Vuoden postaus Rivenin legalize it loppupostaus
Aww.. koukuttavaa tekstiä
Vuoden tulokas Nalle
Njoo asiallista tekstiä yms jne
Vuoden surkuhupaisinKOmus10621
Ihan vain tuon äänestyslappusen perusteella :roll:
Vuoden kuivinSupermac
Sori, ei vaan innosta tuo old school painin arvostelu.
Vuoden gimmick Phenomenon
Vuoden taisto Jäbä vs What
Vuoden fani What ja tna
Vuoden ulkoasu Mr.Off Topicin Pesismaila ja Ananas ja varsinkin Urpojen Joulu -joulupukki oli siisti.
Vuoden thread
Legalize it
Vuoden blog
Tähän ainakin oli ehdokkaita.. Riveni, Darien, Wankie ja Smark... Silti paras noista ja juuri se, mikä aina toi hymyn huulille kun huomasin päivityksen tulleen: Good morning little schoolgirl
Vuoden postaaja
Jäbä. Kyllä! Jäbä on postannut pitkiä ja hyviä viestejä ja saanut aivan turhaan paskaa niskaansa niin usein. Jäbä on 15-vuotias ja kirjoittaa paremmin kuin about kukaan meistä hänen iässään. Pakko antaa rispektiä. Rivenillä on ollut paljon todella mahtavia viestejä, mutta Jäbä on ollut "consistent" koko vuoden. Ilman Jäbää tällä laudalla olisi paaaljon vähemmän keskustelua ja elämää.

Vuoden ei-painipostaaja
Vähiin on jäänyt offtopicin seuraaminen.

Vuoden postaus
Riven: Lähetetty: Sun Jou 20, 2009 11:48 pm Viestin aihe: Re: Miksi olen niin ilkeä?

Vuoden tulokas
Nalle oli kiva tavata ja hän on hyviä postauksiakin pistellyt. :)

Vuoden comeback
Enska kyllä rupesi loppuvuodesta postaamaan enemmän. Enska on the man.

Vuoden kaivatuin
Sanotaanko sitten Enska. Ilahduttavaa luettavaa kaikkien smarkkailijoiden ja "vittu mitä paskaa" -kommenttien keskellä. Jos sitä painia katsoo, niin miksi pitää koko ajan märistä?

Vuoden kehittynein
Jäbä. Pitää äänestää Jäbää. Jäbä kirjoittaa asiaa ja on mielestäni kehittynytkin. Whatkin jossain painitapahtumassa keskustellessamme totesi, että "en minä tuon ikäisenä"...

Vuoden surkuhupaisin
What. Whatinhan tämä on pakko voittaa. Jatkuvaa kitinää WWE:stä ja ylistystä TNA:sta. Ja "Miksi olen niin ilkeä" oli yksi internetin huvittavimpia ketjuja. Mies teki itselleen oman ketjun... Mutta IRL Whattia on ollut mukava nähdä. :) Nothing personal siis. :)

Vuoden kuivin
En osaa sanoa. Ei täällä kovin kuivia postaajia ole ollut. Kitisijöitä useita, kuivia harvoja. Itsekin olen näemmä tähän tienannut ääniä. On totta, että en ole kamalasti täällä riidellyt enkä WWE:n tapahtumista valitellut. Ehkä olen liian kiltti tai liian fani, mutta harvemmin valitan itseäni kokeneempien päätöksistä. Jos Vince sanoo yhtä, niin mikä minä olen sanomaan että tiedän paremmin? Optimisti kun olen, niin näen yleensä hyvät puolet asioissa. Tulkaa Espooseen luokseni.

Vuoden gimmick
Whatin "AJ Styles -fan #1". :) Hyvää viihdettä.

Vuoden taisto
Jäbä vs. What. Hemmetin kova feud, joka ei käynyt missään vaiheessa tylsäksi, ja jonka Best of 100 sarjan Jäbä voitti vain niukasti. Liuta upeita otteluita, joissa heel-What teki kaikkensa voittaakseen vuoden facen Jäbän — näimme low bloweja, silmään tökkäämisiä ja tuomarin tuuppimisia. Vaikka Matt Striker ovelasti yrittikin heelmäisillä selostuksillaan nostattaa Whatia, löi Jäbä tämän laudalta.

Vuoden fani
What (<3 TNA).

Vuoden ulkoasu
I'll pass.

Vuoden mukaviisas
No vidduh, enpä osaa tähänkään mitään sanoa. Voisin itseäni äänestää, mutta en sentään kehtaa. Ehkä muutama "I love suomen kieli" -postaukseni on mennyt vähän viisastelun piikkiin. Ja ehkä jokin muukin. Kai mun gimmick on aina ollut aika lähellä Matt Strikerin elitistiä vastaavaa.

Vuoden naaras
Meredith. Meredith kommentoi vissiin pariinkin kirjoittamaani blogiin jotakin fiksua. :) Popkalle kunniamaininta.

Vuoden thread
Whatin "Miksi olen niin ilkeä".

Vuoden blog
Aika vähän on tullut blogeja lueskeltua, mitä nyt vähän silmäillyt. Ensi vuonna voisin koittaa perehtyä tarjontaan paremmin. Pääsykoekirjoissa on vaan niin saatanasti luettavaa jo valmiiksi.

Vuoden diary
En sano juutamia enkä jaatamia.

Vuoden uploadaaja/linkittäjä
Passaan.
Takana uneton yö ja kokopitkä elokuva merirosvopornoa. Aika äänille on tässä ja nyt.

Seuraava on siis vahvasti unettomuushuuruissa kirjoitettua. Flamettaa saa toki, mutta annetun tiedon valossa.

edit: Taitavat aikamuotovirheet ovat ainakin läsnä.

----

Vuoden postaaja
Pitkähkön mietinnän jälkeen ääni lentää Rivenille. Postaustempo ei ole ollut huima, mutta jokainen viesti sisältää yleensä jonkin hyvän pointin mikä on saattanut mennä muilta vallan ohitse. Muita kovanluokan kandidaatteja ovat mm. Supermac, enska ja What. Kyllä, valitseminen oli perseestä.

Vuoden ei-painipostaaja
Wankie. Leffakeskustelu päätekijänä.

Vuoden postaus
Ugh, työlästä.

Vuoden tulokas
Tupsuveitikka on tuttu nimi kaukaa menneisyydestä (onneksi kuitenkin vain käyttäjänimenä). Silloinen teksti olisi ajanut enskan kielekkeen reunalle, mutta nyt homma luonnistuu varsin mielekkäästi. Tuloksena ei ole kuitenkaan vuoden kehittynein, koska Alert ei ymmärrettävästi tunnusta muiden kilpailijoiden olemassaoloa awardseissaan.

Vuoden comeback
Jos Button palasi tänä vuonna, ääni hänelle. Jos taas muistini pettää kuin woodsin tiger, olkaa huomioimatta.

Vuoden kaivatuin
TM?

Vuoden kehittynein
takaovi tulee nyt muutaman muun kanssa nimenä mieleen. Tätänykyä suoltuu ulos hyvää tekstinpätkää, joista on löydettävissä jopa eriäviä mielipiteitä. Ei sillä, etteikö olisi ennenkin löytynyt, mutta nyt vielä näkyvämmin.

Vuoden surkuhupaisin
En aio antaa Sandzille sitä valinnan tyydytystä, joten jätän kylmästi tyhjäksi. Ja eipä niitä tasaisen pellejä käyttäjiä ole edes omaan katseeseen tänä vuonna montaa kiinnittynyt. Kai. Ainakin trollifiltteri on ollut hyötykäytössä.

Vuoden kuivin
Bileyu hilseilee olemuksellaan. Yleisesti ottaen asiallista tekstiä, mutta yleensä kuin minkä tahansa spambotin suusta. "Geneerinen indyuikkari", joka tykkää myös näyttää taitonsa lyhennetietoudessa, ja varmistaa yleensä myös muiden asiantuntemuksen. World Wide Web ja sen käyttäjäkunta kiittää avusta.

Vuoden gimmick
Phenomenon oli ulkoasuaan myöten Steinerin netti-ilmentymä. Huh?

Vuoden taisto
Sanojen taistelutanner vm. 09 oli köyhä, joten täältäkin päin ääntä Whatin ja Jäbän pitkävihaiselle mielipidesodalle. Kopioin ja tallennan tämän samaisen tekstinpätkän varmuuden vuoksi lähitulevaisuuden awardseja varten.

Vuoden fani
TNA-faneja/fanipoikia riitti, mutta "Double C" Captain Charisma oli jälleen ylitse muiden. Tämä ääni kuitenkin positiivisessa mielessä, sillä CC:n loppumaton (ja pitkään jatkunut) usko kakkosfedeen ja sen nousuun on edelleen ihailtavaa.

Vuoden ulkoasu
Smark ja Thomas Puha tekivät yhteistyöllään lähtemättömän vaikutuksen. Viesti saattoi sisältää naurettavia ja epäuskottavia väitteitä, mutta yksi katse vasemmalle riitti vakuutukseksi siitä, että se oli vittu pohjalinja. Universumimme historiassa vain kaksi henkilöä ovat pystyneet vaikuttamaan ihmisten elämään ja maailman kulkuun pelkillä kulmakarvoillaan. Toinen heistä on The Rock.

Vuoden mukaviisas
Kenitys. Liian yksityiskohtainen perustelu toisi vain katkeraa banaania, joten tyydyn nyt likaisen spämmerin rooliin. Olen myös laiska.

Vuoden naaras
Trisu tekee esiintymisiä harvoin, mutta ne harvatkin kerrat tekevät tehtävänsä ja saavat foorumin polvilleen.

Vuoden thread
Liika kaivelu on pahasta. Ja taaskin työlästä.

Vuoden blog
Riveni oli lähellä haudata alleen kaikki menneen vuoden blogikokonaisuudet yhdellä ainoalla viestillä, mikä olisi jo itsessään äänen arvoinen suoritus. Wankien Kylähullun keittokirja ja Smarkin Good morning little schoolgirl kuitenkin tekivät tehtävänsä. Jälkimmäinen on silti kokonaisuutena varsinkin viime aikoina ollut mielenkiintoisempaa luettavaa. Ääni siis Smarkin blogille.

Vuoden diary
Ai näitäkin vielä työstetään?

Vuoden uploadaaja/linkittäjä
Varsin vähän tuli männävuonna mitään täältä päin latailtua, mutta lähinnä Gonerilta tuli jotain aina silloin tällöin bongattua. Myönnettävä kuitenkin on, että lähes kaikki ladattu matsku odottelee vieläkin kiltisti to-watch -listalla.
Vuoden postaaja

- Riveni vie. Voi olla että on tullut tämä vuosi seurattua vähän toisella silmällä menoa, mutta Rivenin postaukset on jäänyt mieleen.


Vuoden ei-painipostaaja

- Riveni vie tämänkin.

Vuoden postaus

- Karua, mutta Rivenin legalize it-topicin viimeinen viesti.

Vuoden tulokas

- Tyhjä.
Vuoden comeback

- Ei kyllä ole jäänyt mitään comebackeja mieleen?

Vuoden kaivatuin

- Ei osaa sanoa.

Vuoden kehittynein

Jaah, vähän heikko vuosi tämän kannalta.

Vuoden surkuhupaisin

- Ei kukaan tänä vuonna onnistunut kovin surkuhupaisaksi heittäytymään.

Vuoden kuivin

- Jooh, enköhän minäkin ääneni foorumin omalle liskoihmiselle eli Darien Fawksille anna.

Vuoden gimmick

- Tyhjä. Taisin viime vuonna äänestää Wankieta, mutta ei senkin terä on päässyt aika pahasti tylsymään.

Vuoden taisto

- Eipä taida mitään todellisia taistoja olla tänä vuonna käyty.

Vuoden fani

- Äänestän kyllä Whattia. Itsekään ole tämän vuoden WWE'n produktiosta tykännyt, mutta Whatti vienyt TNA-fanituksen paikoitellen vähän surkuhupaisiinkin sfääreihin. Ei sillä, etteikö kys. lafka itseäni tällä hetkellä paljon kiinnostaisi.

Vuoden ulkoasu

- Köyhää tältä vuodelta, taitaapa Steiner ja Pheno viedä voiton.

Vuoden mukaviisas

- Darien. Kyllä se päteminen joskus vaan niin turhaa on.

Vuoden naaras

- Tyhjä.

Vuoden thread

- Vaikka elikin kovin lyhyen ajan, Niin "Legalize It?" oli hyvää tavaraa. Peukut aloittajalle Cocalle, yllätti positiivisesti. Kuten foorumilaisten asenteet muutoinkin.

Vuoden blog

- Riveni saanut kyllä hävyttömän paljon ääniä, mutta ei oikein mikään muu blogi voi tämän kanssa edes rehellisesti sanottuna kilpailla, enkä edes juuri muita niistä lue. Smarkin blogi tosin ollut ihan jeesiä tavaraa myös.

Vuoden diary

- En ole kovin aktiivisesti tällä "kaudella" seurannut.

Vuoden uploadaaja/linkittäjä

- En ole seurannut..[/quote]
Vuoden postaaja

Tätä palkintoa olin jo kauan loppuvuodesta antamassa Rivenille, mutta jotenkin viime aikoina on nyt kuitenkin tuntunut siltä, että joku muukin voisi olla myös yhtä hyvin mahdollinen vuoden postaaja. Alkuvuodesta olin taas varma, että What saa tämän. What'in loppuvuoden itsesääli-jutut kuitenkin pilasivat sen. Lopulta päädyn antamaan tämän palkinnon enskalle, jonka viestit ovat olleet lähes poikkeuksetta asiaa.

Vuoden ei-painipostaaja

Tätä puolta forumista on tullut seurattua vähemmän, joten vaihtoehdotkin on harvemmassa. Sanotaan tähän nyt se Riveni, jonka postauksista olen ollut toisinaan erimieltä, mutta perusteluiltaan ja laadultaan ne ovat kyllä olleet sitten kaiketi kaikkein asiallisimpia. Muita vaihtoehtoja ei tule muutenkaan niin selvästi mieleen.

Vuoden postaus

Enskan "Kun veteraanit putoavat puusta" viesti oli kyllä loistavaa luettavaa. Toisena vaihtoehtona pidin tuota eilen lähetettyä "TNA:n ongelmat" viestiä, mutta äänestetään nyt kuitenkin alkuperäistä vaihtoehtoa. Muita vaihtoehtoja olisi sitten voinut löytyä joistain Rivenin viesteistä.

Vuoden tulokas

Jos tässä haetaan tänä vuonna rekisteröitynyttä käyttäjää, niin kai se vahvin voittaja ehdokas tähän on Nalle. Hänen hyviin viesteihin on tullut törmättyä lähinnä noissa FCF-topiceissa, joita tosin seuraan hyvin minimaalisesti verrattuna Yleisen keskustelun puoleen.

Vuoden comeback

Tämän palkinnon vie myös enska, joka selvästi aktivoitui kesän jälkeen.

Vuoden kaivatuin

Tähän on muutama vaihtoehto. Saimoun viestejä ei ole tullut oikein nyt nähtyä, mutta en ole niitä kyllä kaivannutkaan, koska hänen viestejään on tullut nähtyä sen verran vähän kokonaisuudessaan. Punkkiz postaa myös ihan asillisia viestejä, mutta liian harvoin. Samoin Supermac, vaikka hän onkin nyt aktivoitunut PPV:ien arvosteluissa. Myös Darien Fawksin viestejä toivoisi näkevän enemmän. Alkuvuodesta mieleen jäi taas hyvin nimimerkki Kosonen, jota ei ole nyt aikoihin tultu nähtyä postaamassa. Eniten kuitenkin on tullut kaivattua tuon etusivun päivitystä, joten äänestän TM:ää.

Vuoden kehittynein

Jaa-a, tämä onkin aika hankala. Kaikki aktiivipostaajat ovat olleet samantasoisia kuin ennenkin, joten ketään heistä on melko turha äänestää. Panu5:ta taidan äänestää, vaikka suurin osa viesteistä on ollut melko lyhyitä. WrestleMania XXV -topicin aloitus oli kuitenkin hyvä, joten probsit siitä!

Vuoden surkuhupaisin

Tämäkin on melko hankala valita, muuta äänestetään nyt What'ia. Näin sen takia, että muutaman kerran ollaan nähty tuota melko turhaa itsesääli-juttua. Lisäksi heel-puheet lähinnä nauratti.

Vuoden kuivin

Jo kolmas melko hankala valinta putkeen. Pienen pohdinnan jälkeen päädyn kuitenkin Phenomenoniin, jonka viestit ovat melkein aina onlinereita. Lisäksi tuo ns. gimmick ei uppoa minuun.

Vuoden gimmick

Tämä oli helppo valinta. Phenomenon.

Vuoden taisto

Tähän on mielestäni kolme vaihtoehtoa: alkoholi-, huume- ja WWE vs. TNA -taistot. WWE vs. TNA -taistoaa voidaan kai sitten myös pitää Jäbä vs. What -taistona, mutta itse laajentaisin sen vähän isompaan mittakaavaan, koska yksi jos toinenkin on siihen vuoden mittaan sekaantunut. Äänestetän siis sitä.

Vuoden fani

Tähän on vain yksi vaihtoehto - What. Jäbää en näe niin kovana WWE-fanina, koska esimerkiksi hän äänesti vuoden painijan aivan puskista. Lisäksi hän seuraa indyja aika tiiviisti. What sen sijan esimerkiksi lopetti WWE:n TV-show'ien katsomisen ja haukkui koko WWE:n main eventin ylistäen toisaalla TNA:ta.

Vuoden ulkoasu

Darien Fawks. Hieno avatar läpi vuoden ja kirjoitusasukin kunnossa.

Vuoden mukaviisas

Wankielle menee tämä mukahauskoilla kommenteilla uutis- ja ajankohtais-topicissa.

Vuoden naaras

Tämän vie muutamalla postillaan murzu. Toinen vaihtoehto olisi ollut Trisu, mutta animaatiojutut ei minua niin paljoa kiinnostaneet.

Vuoden thread

Tähän on aika monta vaihtoehtoa, esimerkiksi "Kun veteraanit putoavat puusta" ja "Top 50- lista." Äänestän kuitenkin omaa suosikkiani, eli What'in aloittamaa "WWE:n ongelmat" -topicia. Siellä keskustelu on pysynyt melko asiallisena ja mukavana luettavana.

Vuoden blog

Näitä en ole säännöllisesti lukenut, mutta yksi on kuitenkin noussut ylitse muiden. Sitä on hauska toisinaan selailla ja lukea, siitä saa myös melko asiallista tietoa eräästä ammatista. Kyseessä on tietenkin Smarkin ylläpitämä "Good morning little schoolgirl".

Vuoden diary

Näitäkään en ole hirveästi lukenut. Mieleen on kuitenkin jäänyt hyvin kaksi diarya: enskan "The New Attitude Era II" ja What'in "What Wrestling Entertainment". Koska enskan vastaava on sen verran tuore tapaus, että se varmastikkin jatkuu ensi vuoden puollelle, äänestä What'in "What Wrestling Entertainment" -diarya.

Vuoden uploadaaja/linkittäjä

-
Vuoden postaaja
-Vaikka en ole samaa mieltä What:n kanssa läheskään aina niin mies kuitenkin piti painikeskustelua hengissä läpi vuoden.

Vuoden ei-painipostaaja
-Riveni vakuutti pitkillä ja perusteiluilla viesteillä monessakin eri ketjussa.

Vuoden postaus
-Hmm..

Vuoden tulokas
-Hmm eipä kovin montaa tule mieleen, Phenomenon oli tulokas? Ääni hänelle siis..

Vuoden comeback
-Sandz:n comeback kakkosnickillään oli aika jäätävä.. 8)

Vuoden kaivatuin
-Saimouta olisi TNA ketjuissa mieluusti näkenyt enemmän.

Vuoden kehittynein
-Sanotaan nyt vaikka Jäbä joka väitteli moneen otteeseen vakuuttavasti jne.. jne..

Vuoden surkuhupaisin
-Wormmaster, vähän samat perusteet kuin What:lta, ei siitä sen enempää..

Vuoden kuivin
Hmm.. annetaan ääni vaikka Supalle jonka pitkät viestit oli välillä aika kuivia.

Vuoden gimmick
-Phenomenon Smarkin "opettaja-gimmick" hyvänä kakkosena.

Vuoden taisto
Jäbä vs What on kestänyt jo puoli vuotta ainakin? ja loppua ei ole näkyvissä...

Vuoden fani
-Jäbä vie sen helposti, katsomalla wwe:tä wwe-lasien läpi.

Vuoden ulkoasu
-hmm... sanotaan nyt vaikka Captain Charisma

Vuoden mukaviisas
-Hmm aika paha mutta annetaan nyt Rivenille joka heittää aikamoista skeidaa usein mutta perustelee sen niin hyvin että kaikki uskoo sen.

Vuoden naaras
Koppis-Blogi oli hyvä ja jututkin täällä ihan luettavaa vaikkei hän kovin aktiivinen ole ollutkaan.

Vuoden thread
-Äänestetään omaa ketjuani eli "arvostele näkemääsi painitapahtumaa" johon tuli todella paljon tasokkaita arvosteluja läpi vuoden.

Vuoden blog
Wankien känniseikkailut blogi tarjosi läpi vuoden hauskoja tarinoita ja hyviä niksejä ;)

Vuoden diary
-Eiköhän se joku Enskan diary ollut, sanotaan nyt vaikka se Zombie-diary, oliko vaan tämän vuoden puolella?

Vuoden uploadaaja/linkittäjä
What:lle menee vaikka en ladannut yhtään matsia häneltä, kuitenkin kokosi Anglen matseja ja jaksoi selittää niistä parilla sanalla!
En taida olla laudan uskottavin listaaja, sillä puolet vuodesta (tänäkin vuonna) taisi mennä ohi. Ensin keskityttiin vain blogiin ja random kerran-kaksi viikossa postaamiseen. Nykyään on blogin päivittäminen jäänyt väliin ja keskitytty vain lautaan. Aika 50-60 juttu, mutta kokeillaan.

    Vuoden postaaja: En tiedä miksi, mutta Supa mielessä.
    Vuoden ei-painipostaaja: Annetaan ääni vaikkapa kurhelalle.
    Vuoden postaus: Neron nerokkaat "kuin kaksi marjaa".
    Vuoden tulokas: En nyt oikein ole seurannut, mutta Nalle (?).
    Vuoden comeback: -
    Vuoden kaivatuin: Joka vuosi, The King of Harts.
    Vuoden kehittynein: En nyt vieläkän ole kovin aktiivisesti seurannut, mutta Coca (?).
    Vuoden surkuhupaisin: Nero on nero.
    Vuoden kuivin: Ensi kerralla enemmän vaseliinia, Ares.
    Vuoden gimmick: -
    Vuoden taisto: Eipä kunnon taistoja olla pitkään aikaan nähty.
    Vuoden fani: The Hardy Boy!
    Vuoden ulkoasu: Hyrkanos. Oman naama omassa avatarissa on niin "IN".
    Vuoden mukaviisas: Kaikki nWo-runkkarit.
    Vuoden naaras: Ässällä on isot tissit.
    Vuoden thread: GAMES TOP25 sisälsi nostalgisia kiksejä.
    Vuoden blog: The Dark Side Of The Wall, tänäkin vuonna.
    Vuoden diary: -
    Vuoden uploadaaja/linkittäjä: Goner, joka vuosi.
Kenitys kirjoitti:
Saimou: Turha syyttää ainakaan minua, olen näet tätä nykyä yhtä aktiivinen laudan putsaamisessa kuin foorumin toinenkin seinäjokelaismoderaattori. Vuoden postauksen tuomisen lisäksi meillä on myös toinen suuri uutuus tämän vuoden Awardseissa: neljän palkinnon yhdistäminen yhdeksi!

Minäkö muka epäaktiivinen? :(
Vuoden postaaja = What, aktiivinen postailija ja pitää keskustelua yllä. Joskus saattaa mennä yli, mutta onpahan ainakin jutun juurta.

Vuoden ei-painipostaaja = kurhela, paljon seurailen urheilu aiheisia topiceja ja tältä käyttäjältä tulee kyllä paljon hyvää juttua.

Vuoden postaus = Whatin puolustuspuheenvuoro, jäi ainakin mieleen, joskin siellä(kin) juttu lähti vähän väärille raiteille.

Vuoden tulokas = Nalle, piti vähän luntata jotta ketä tänä vuonna nyt on edes äänestettävissä. Nallelta tullut vastaan ihan asiallisia posteja.

Vuoden comeback = ei minullekaan jäänyt yhtään mieleen

Vuoden kaivatuin = jaa a

Vuoden kehittynein = Jäbä, paljon saanut lokaa niskaan, mutta silti pitänyt tekstinsä suht. asiallisina.

Vuoden surkuhupaisin = KOmus101, äänestyskorttinsa nyt kertoo jo hyvin paljon.

Vuoden kuivin = Sandz ?

Vuoden gimmick = Phenomenon

Vuoden taisto = What vs Jäbä , melko suuriin mittasuhteisiin paisunut taisto josta ei draamaa ja komediaa puuttunut.

Vuoden fani = Jäbä, HBK fanituksensa kanssa .

Vuoden ulkoasu = CC, sopii hyvin nickiin ja tykkään :P

Vuoden naaras = Trisu, tulee ensimmäisenä mieleen.

Vuoden thread = Jääkiekko, hyvää ja aktiivista keskustelua kuningaslajista.

Vuoden blog = Kylähullun keittokirja, tälle tullut hajoiltua niin pahasti, että ihan pakko äänestää.

Vuoden diary = en ole pahemmin seurannut mitään.

Vuoden uploadaaja/linkittäjä = CC , laatukamaa.
Vuoden postaaja
Damnit! Täällä kun on niin monia hyviä postaajia... ääni menee kuitenkin Jäbälle, jolla niitä viestejä kertyi tänä vuonna paljon, ja ihan asia tekstiä kaikkine arguementteineen/muine postauksineen jne. Kunniamaininnat myös Whatille, enskalle ja Captain Charismalle!

Vuoden ei-painipostaaja
Njaa. Onhan täällä paljon näitäkin... pistetään ääni kuitenkin Rivenille. Eri ketjuissa kun aktiivisesti mukana oli tänä vuonna. Kunniamaininnat toki myös kurhelan ja Hyrkanosin suuntaan.

Vuoden postaus
Joo-o... tota noin.. no olihan esim tuo "Miksi olen niin ilkeä?"-topicin aloitusviesti Whatilta, mutta ääni menee kuitenkin Harskan viestille tuolla RIP Michael Jackson-topickissa. Hieno viesti, ja täyttä asiaa.

Vuoden tulokas
Noh, olisikos nyt vaikka tämä Cocan kaveri: Nalle. Ihan asiallisia ja hyviä viestejä kirjoitteli.

Vuoden comeback
-

Vuoden kaivatuin
Eipä tule ketään oikein mieleen..

Vuoden kehittynein
Onhan täällä suht-moni kehittynyt ja parantanut viestien laatua. Ääni menee kuitenkin Jäbälle. Kunniamaininnat toki taas lähtee Cocan ja panu5:n suuntaan.

Vuoden surkuhupaisin
- KOmus101
8) 8) 8) 8) 8)

Vuoden kuivin
Ääni menee Sandzlle. Viime vuonna, ja tämän vuoden joskus vissiin alkupuolella viestit vielä olivat ihan asiallisia, mutta sitten tämä 'Self Destruction of Sandz' tapahtui..

Vuoden gimmick
- Phenomenon
Holla if ya hear me!
Hieno mies kaikinpuolin, ja hieno gimmick 8)

Vuoden taisto
Mitä muita "kunnon" taistoja täällä muka oli tänä vuonna? : D Jäbä VS. What vie helposti tämän, ja aikamoista vääntöä se olikin. ^^

Vuoden fani
- Jäbä & HBK-fanitus
Kunniamaininnat Whatille päin!

Vuoden ulkoasu
Ei oikein pysty valitsemaan yhtä.. monia hienojahan täällä on ^^

Vuoden naaras
Njaa.. heitetään se ääni Trisun suuntaan.

Vuoden thread
Heh.. monia hyviä threadeja löytyy täältä myöskin.. eniten kuitenkin miellytti lukea tuota Top-50 listaa.

Vuoden blog
Jaa... olihan niitä, mm. Wankien kännisekoilut blogi yms. En kuitenkaan pistä tähän mitään vaan skippaan ->

Vuoden diary
- What Wrestling Entertainment
laatukamaa 8) kunniamaininta myös enskan hienolle The New Attitude Era II:lle.

Vuoden uploadaaja/linkittäjä
No jaa. Löytyihin niitä monia hyviä linkittäjiä tänäkin vuonna.. ei kuitenkaan jaksa heittää sitä 'yhtä parasta' :wink: skip ->
    Vuoden postaaja: Ares on loistanut mielipiteillään.
    Vuoden ei-painipostaaja: Riveni
    Vuoden postaus: Hyppynen.
    Vuoden tulokas: Viime vuoden tapaan, vahva ehdokas on Goner.
    Vuoden comeback: Hyppynen
    Vuoden kaivatuin: Bushmeister
    Vuoden kehittynein: DMW. Vielä joku päivä kirjotat järjenmukaisia viestejä!
    Vuoden surkuhupaisin: enska ja enskan tekstitaidon tutkielmat.
    Vuoden kuivin: Kumioravan musiikilliset mielipiteet on jo luettu vuonna 2005.
    Vuoden gimmick: Phenomenon, mainio trolli.
    Vuoden taisto: Yleinen Velo vs Wii, järki, muu maailma ja Nicholas Cage -taistelu
    Vuoden fani: *S*
    Vuoden ulkoasu: forMANKIND
    Vuoden mukaviisas: Genghis Khan
    Vuoden naaras: J.H Girl
    Vuoden thread: Vitun, vitun suomiräppi! Olette kaikki pellejä.
    Vuoden blog: Rivenin kaikki viritelmät
    Vuoden diary: Hardy Girlz fanfiction 2!
    Vuoden uploadaaja/linkittäjä: Goner
Pohjat Kamelilta (kuka se nyt olikaan?).
    Vuoden postaaja: Jack DiBiase on kurko. Mutta Kenitys vie tämän. Täysin ylivoimainen.
    Vuoden ei-painipostaaja: Riveni on kakkoskurko.
    Vuoden postaus: Rivenin jättipostaus Legalize It topikin loppupuolella.
    Vuoden tulokas: Phenomenon. Eipä niitä muita juuri olekaan.
    Vuoden comeback: Eipä ollut juuri comebackeja. Ainoastaan enskan minimaalinen paluu loopuvuodesta.
    Vuoden kaivatuin: Ares?
    Vuoden kehittynein: Takapakkia tässä kaikki ovat menneet. Jos nyt joku pitäisi nostaa esille niin ehkä
    Vuoden surkuhupaisin:What. No doubt about it. Alkuvuoden asiapostaaja teki tahattoman heelturnin ja tämän jälkeen yritti ryhtyä trolliksi. Surkuhupaisaa.
    Vuoden kuivin:Darien Fawks on ainoa joka jaksaa edes yrittää postata jonkin verran jotain järkevää tänne. Mutta hän epäonnistuu siinä.
    Vuoden gimmick:Phenomenonin wnb JDub on vuoden gimmick. Whatin evil preacher/evil fanboy epäonnistui.
    Vuoden taisto:Jäbä vs What on ainoa joka on jäänyt mieleen. Supa vs Coca oli kanssa ihan viihdyttävä mutta ensin mainittu oli viihdyttävää aika kauan ja se uhkaa muuttua ikuisuusfeudiksi.
    Vuoden fani:Velo, CC, Jäbä vai What? Koska koitan antaa Whatille kaikkien aikojen pysti saaliin äänestän häntä.
    Vuoden ulkoasu:JDibillä on tyylikäs ava. Äänestän kuitenkin Riveniä sillä herra Hakkarainen on kurko.
    Vuoden mukaviisas:Minä!
    Vuoden naaras:Naisia? Internetissä? No heitetään vaikka Trisu.
    Vuoden thread:Arvostele näkemäsi painitapahtuma. Loistava topic.
    Vuoden blog:Rivenin blogi on vuoden ykkösblogi. Good morning little schoolgirl oli myös hyvä.
    Vuoden diary:En lue näitä.
    Vuoden uploadaaja/linkittäjäEn lataile näitä. Juurikaan.
Annetaanpa äänet nyt itse hyvissä ajoin..

Vuoden postaaja
Vaihtoehtojahan tässä voisivat olla Captain Charisma, enska, What, Supermac ja vaikkapa Darien tai Rivenikin, eli vajausta ehdokkaista ei ole. enska oli tänä vuonna varsinkin keväämmällä ja kesemmällä vähemmän aktiivinen, Riveni ehkä kuitenkin enemmän suuntautui tuonne ei-painipuolelle ja Supermac oli kuitenkin myös harmittavan epäaktiivinen :( Aktiivisesti postaileva Supermac voisi hyvinkin tämän palkinnon voittaa. Nyt ääni taitaa kuitenkin kuulua Whatille, koska vaikka syksyllä meno lipsahteli vähän liialliseen TNA-fanatismiin ja WWE-vihaan, jaksoi What kuitenkin useaan kertaan ympäri vuoden ajan yrittää ihan oikeasti herätellä painialueella kunnon keskustelua mm. uusilla aiheilla ja postata muutenkin asiaviestejä. Yksi painikeskustelua eniten pystyssä pitänyt postaaja.

Vuoden ei-painipostaaja
Tämä nyt onkin selvempi. Vaikka kahden viime vuoden voittajat kurhela ja Velocity voisivatkin olla edelleen hyviä ehdokkaita, eikä vaikkapa Jack (joka ei itseään ei-painipostaajaksi miellä), Hyrkanos tai Smarkkikaan huonoa vaihtoehtoja olisi, on Riveni ollut tänä vuonna tutun terävyytensä lisäksi oikeasti myös aktiivinen, mielenkiintoisia pointteja postannut ja sen verran asiallinen kuin Riveniltä voi odottaa. Kunniaa sinne.

Vuoden postaus
Tämä idea tosiaan heräsi ihan siitä, kun ympäri vuoden tiettyä viestejä oli hehkutettu vuoden postaukseksi.. Itsellä ei varsinaisesti ole mitään ideaa, mikä voisi vuoden postaus olla, enkä kaikkia viestejä tosiaan meinaa käydä läpi ;) Taidan antaa äänen kuitenkin Harskan varsin osuvalle vastaukselle Rivenille tuossa RIP Michael Jackson -aiheessa. Toki Rivenin Legalize It -aiheessakin voisi olla hyvä vaihtoehto, ja painikeskustelussa taas esim. Whatin "Miksi olen niin ilkeä?" -aloitus tai mikä tahansa Supermacin arvostelu "Arvostele näkemääsi painitapahtumaa" -aiheessa kävisi tähän. Nyt näppituntuntumalla kuitenkin näin. Vaikka ihan sen takia, että tuo viesti tuli noista kaikista eniten "puun takaa".

Vuoden tulokas
Nalle toki tulee ensimmäisenä mieleen, kun muutkin ovat häntä nostaneet esille, ja hyvä vaihtoehto hän tähän olisikin (mitä nyt ei ole pakko uskoa, että omat aloitukset FCF:n tapahtumalle ovat niin paljon parempia, että niillä voi jo aikaisemmin tehdyn yli ajaa). Muitakin hyviä ehdokkaita, kuten vaikkapa ScottHart tai TupsuVeitikka olisi, mutta itse annan ääneni kuitenkin The Rockerille. Vuoden tulokkaan määrittely on aika vaikeaa, koska rekisteröitymispäivä on Rockerilla vissiinkin vuodelta 2007, mutta koska hän vasta tänä vuonna liittyi keskustelijoihin, käy minusta aivan täysin silloin tähän kategoriaan. Asiallista ja aktiivista viestittelyä Rockerilta.

Vuoden comeback
Huonoin vuosi comeback-saralla varmaan koskaan. Olisi pitänyt sittekin korvata tämä sillä Vuoden yllätyksellä. Annetaan ääni Hyppysen huikean tasokkaalle ja mieleenpainuvalle comebackille. hyppysen täytyy voittaa kuva

Vuoden kaivatuin
Ares ja TM elävät aina meidän sydämissämme, mutta kyllä kaivatuin on ehdottomasti Saimou. Varsinkin tällä hetkellä, kun ei ole hajua, miten Awardsien tulospostaus järjestetään.

Vuoden kehittynein
Hassua: viime vuonna Coca ja Jäbä jakoivat tämän palkinnon ja taaskin kaksikko on ainut, joka tästä kunnolla taistelee. Viime vuonna äänestin Cocaa, mutta Jäbän kehitys minusta on tänä vuonna kaikkein selvimmin havaittavaa ollut, vaikka välillä se fanius yli onkin mennyt.

Vuoden surkuhupaisin
En anna ääntä kenellekään, koska ne, joita voisin äänestää tähän, ottavat jokaisen äänen vain jonain meriittinä, surullisen säälittävää. Siksi annankin äänen tänä vuonna tasapuolisesti kaikille roskakorin tasoa täydellisellä paskalla saastuttaneille. Kerätköön kunnian ne, jotka haluavat kerätä. Kyllä, se on roskakori, mutta ne kaikkein huonoimmat viestit voi jättää siltikin koneen muistiin. Ketään ei kiinnosta ne kymmenen aurinkolasihymiön spämmäysviestit. Voi niitä aikoja, kun roskakorissa oli jotain oivaltaviakin juttuja.

Vuoden kuivin
No eihän tähän nyt ole kuin yksi vaihtoehto. Johan sen nimimerkkikin kertoo: Sandz.

Vuoden gimmick
Tänä vuonna vuoden gimmick -palkinnosta on selvästikin muodostunut "Vuoden äänekkäin" -palkinto ;) No ei, kaikki kunnia ruokapöydästä toiseen huutelevalle Phenomenomille, mutta kun se vuoden heel -palkinto katosi, niin onhan Jackin "ilkeä heel-moderaattori" -gimmick silti paras.

Vuoden taisto
Ei voida sanoa, että tämä oli taistojen osalta huono vuosi, koska tänä vuonna nähtiin koko 'Alertin historian laajin kiista. Toisaalta mitään muuta ei sitten nähtykään, ja se on aikamoinen harmi. Olihan WWE vs. TNA (ykkösparina Jäbä vs. What) toki suuri ja huomattava ja paikoitellen hyvää keskusteluakin herättänyt, mutta itseä ei ainakaan se taiston surkea "vitun idiootti" -liekkisotapuoli (jossa erityisesti vuoden kehittyneimmät kunnostautuivat) kiinnostanut yhtään. Menköön silti ääni siis tuonne kokoluokkansa ansiosta.

Vuoden fani
Pahoittelut Jäbälle: ei tätä ääntä voi antaa sinulle, koska Whatin fanius on silti aivan eri luokkaa. Jäbä toki hehkutti erityisesti Michaelsia ja WWE.täkin varsin kunniakkaasti, mutta silti What paneutui aivan eri tasolla TNA:n ja AJ:n fanitukseen vuoden lopulla kuin Jäbä fanitukseensa missään vaiheessa vuoden aikana.

Vuoden ulkoasu
Ainainen ääni, mutta Gonerin poroja ei vain mikään minun silmissä voita.

Vuoden mukaviisas
Hyviä ehdokkaita olisivat kaikki vuoden aikana wnb-moderoinnissa kunnostautuneet, mutta voittaja silti on ehdottomasti The Hardy Boy, joka uskoi kymmenennenkin selityksen jälkeen tietävänsä paremmin kuin ylläpito itse, milloin ylläpito on foorumilla käynyt ja miksi hän ei ole keskusteluoikeuksia saanut.

Vuoden naaras
Tänä vuonna tulee kaksi mieleen. Trisun olen tainnut joka vuosi tässä jollain tekosyyllä ohittaa, vaikka Kuningatar aina loistava voittajaehdokas onkin ja murzu taas olisi muuten vain oikein hyvä voittajaehdokas. Ihan vain tilanteen tasaamiseksi äänestän murzua.

Vuoden thread
Hankala sanoa yhtä hyvää, kun voittajaehdokkaita riittäisi runsain mitoin. Arvostele näkemääsi painitapahtumaa -aihe on ollut varsinkin loppuvuodesta ilahduttavan aktiivinen, ja odotan jatkoa Supermacin old school -arvosteluilla edelleen. Sitten on ollut monia uusia tänä vuonna paljon keskustelua herättäneitä aiheita (mm. Miksi olen niin ilkeä?). PPV Ranking olisi ollut ihan kiva, jos olisi pysynyt yhtä aktiivisena kuin alkuvuodesta, mutta annan ääneni silti Top 50 -listalle, vaikka mm. minultakin sinne on vielä loppuuhuipennus postaamatta, nähtiin siinä tosi tasokkaita viestejä ja herättihän se joitakin normaalisti vähemmän painialueelle postailevia taas henkiin tuollakin puolella ;)

Vuoden blog
Tässä on tasan kolme ehdokasta. Rivenin tuhannet blogit olivat toisinaan oivallisia, nerokkaita ja hauskojakin (mm. LÄRVÄRI), mutta toisinaan taas ylimeneviä ja vaisuja. Kylähullun keittokirja oli varsinkin välillä hauska, mutta vähän aktiviisuus loppui loppuvuodesta. Sen sijaan Smarkin Good morning little schoolgirl oli koko vuoden aktiivinen, mielenkiintoinen ja usein myös oikeasti naurua aiheuttanut. Vuoden blogi siis.

Vuoden diary
Huonoin vuosi diary-puolella. Alkaa olla koko päiväkirjailun vuodet olla aika lopuilla. Silti tänä vuonna parhaiten ehkä loistivat WWE What's Way ja What Wrestling Entertainment, mutta äänen voisin kuitenkin antaa - vain hetken aikaa pyörineelle - New Attitude Era II:lle, joka muistutti monta kuukautta lähes täysin hiljaisena pysyneen alueen ylipäätänsä olemassaolosta ja piti näin myös tämän kategorian Awardseissa mukana. Kumpi tahansa Whatin projekteista on kuitenkin oivallisia vaihtoehtoja voittajaksi.

Vuoden uploadaaja/linkittäjä
Tänä vuonna tämä ei ollut niin selvä juttu kuin aikaisemmin, vaikka Gonerkin uploadasi enemmän kuin muistelin (ja tuo MOTYC-idea oli nerokas). Gonerin lisäksi myös What, Captain Charisma ja Show_Stopper ovat kaikki hyviä ehdokkaita tähän. Whatille voisin antaa äänen, jos "Match of the Month" -projekti olisi jatkunut pidempään. Show_Stopperin matsku oli osittain turhan vierasta minulle. Valinta tapahtuu siis Gonerin ja CC:n välillä.. ja äänen annankin Captain Charismalle taas vaikkapa ihan tasapuolisuuslinjan takia ja ottaen huomioon sen, että CC on myös linkitys-puolella ollut mukavan aktiivinen ;)

Siinäpä kai se.
Vuoden postaaja: Kenitys vie tämän ylivoimaisesti.
Vuoden ei-painipostaaja: Hmm, sanotaan tähän nyt tuo Captain Charisma, hyviä postauksia ainakin Kapteenilta tuli.
Vuoden postaus: Yhdyn edelliseen, Rivenin postaus.
Vuoden tulokas: Nalle, ei tule muita tulokkaita mieleen.
Vuoden comeback: -
Vuoden kaivatuin: Mihin TM katosi?
Vuoden kehittynein: Eipä kukaan ole kehittynyt, mutta jos joku pitää sanoa, niin sanotaan nyt vaikka Jäbä.
Vuoden surkuhupaisin: Jäbä, ihme vikinää viime vuoden puolella.
Vuoden kuivin: Phenomenon, no doubt..
Vuoden gimmick: ja Phenomenon jatkaa trollailullaan.
Vuoden taisto: Jäbä vs. What ainakin oli hauskaa luettavaa, eikä muita taistoja kyllä ollutkaan tänä vuonna.
Vuoden fani: Whatin TNA-fanitus vie voiton.
Vuoden ulkoasu: Panu5:n ulkoasuun olen tottunut, joten vastaan Panu5.
Vuoden mukaviisas: -
Vuoden naaras: Ööh, kai Trisu??
Vuoden thread: Top 50-lista, paljastui Alertilaisten lempipainijat :)
Vuoden blog: En muuta seurannutkaan kuin Jäbän joulukalenteria.
Vuoden diary: Vaikka tuo enskan The New Attidute Era II on ollut vähän aikaa vasta, se menee hänelle tämä titteli.
Vuoden uploadaaja/linkittäjä: -
Vuoden postaaja Kenitys postaa yleisesti fiksua luettavaa asiallista tekstiä, ääni menee siis hänelle.
Vuoden ei-painipostaaja Eiköhän tämä mene Velocitylle, en tuolta koskaan jaksa mitään suurempia postauksia jaksa lukea joten ei sieltä minun silmiini ole tullut mitään järkyttäviä mielenräjäyttäviä postauksia, mutta Velo muistuu ainoana vakituisena "muun" keskustelija.
Vuoden postaus Emmätietä, en jaksa koskaan lukea mitään metripostauksia, lyhyet hyvät postaukset ovatkin sitten yleensä massan sekaan unohtuvia.
Vuoden tulokas Nalle kait oli tulokas? Ei muita tule mieleen, paitsi joku vitun pelle komus.
Vuoden comeback Shawn Michaels! Eiku..
Vuoden kaivatuin Nahka.
Vuoden kehittynein Ei täällä kukaan ole kehittynyt, täyttä paskaa koko porukka.
Vuoden surkuhupaisin Phenomenal, tyyppi on vain niin turha pelle.
Vuoden kuivin Darien vie tämän. Tyypin tahto päteä ja jatkuvat "Komppaan!" "Niinpä!" "Samaa mieltä" tyyppiset viestit pistävät vituttamaan kun ei muuta näköjään osaa kirjoittaa.
Vuoden gimmick Typerä apina kait luetaan gimmickiksi? Phenomenal siis.
Vuoden taisto WWE vs. TNA.. "The Icon" Shawn Michaels vs. "Phenomenal" AJ Styles.. WHAT VS. JÄBÄ
Vuoden fani Hmm, Jäbä vai What? Vai kenties Pheno? Kova triple threat käynnissä, mutta kyllä voittaja on Pheno. Miehen fanituksen kohde on vaan niin naurettava ettei kahdella em. ole mitään mahdollisuuksia.
Vuoden ulkoasu Joku tyyppi oli jolla oli helvetin legendaarisen vanha ja pysyvä ava ja muutenkin siisti ja hauska ulkoasu.. Olikohan joku Kratos? Emt, annetaan ääni vaikka Kenitykselle.
Vuoden mukaviisas Darien.
Vuoden naaras Trisu tietenkin, aina ja ikuisesti.
Vuoden thread 'Alert Awards 2009!
Vuoden uploadaaja/linkittäjä
Eipä ole oikeastaan kenekään muun kuin Gonerin pätkiä tullut ladattua, joten sinne suuntaan ääni.

Vuoden diary
Hyviä vaihtoehtoja riittää, mutta varmaan eniten minua vuoden aikana viihdytti What Wrestling Entertainment.

Vuoden blog
Smarkin, Rivenin ja Wankien blogit ovat aina hauskaa luettavaa ja niille voisi kaikille antaa äänen, mutta menköön nyt sitten vaikka Wankielle.

Vuoden thread
What sanoi jo kaiken tarpeellisen. Ääni menee siis Arvostele näkemääsi painitapahtumaa-topikille. Paljon hienoja arvosteluja Whatilta, Kenitykselta ja kumppaneilta.

Vuoden naaras
Popka. :heart:

Vuoden mukaviisas
Tirkka.

Vuoden ulkoasu
Kenitys ja pingviinit.

Vuoden fani
Kyllä Jäbä tämän on HBK- ja WWE-fanituksellaan ansainnut.

Vuoden taisto
Jäbä vs. What on ainoa mikä tulee mieleen. Itseään toistavaa se kyllä oli, mutta samalla myös viihdyttävää.

Vuoden gimmick
Kyllä Jack DiBiasekin jonkun palkinnon ansaitsee.

Vuoden kuivin
Ööh, hmmh, Sandz oli aika kuiva joo.

Vuoden surkuhupaisin
erkko777. 8) :lol:

Vuoden kehittynein
Captain Charisma on kai aikaisemminkin ollut laatupostaaja, mutta vuonna 2009 hän kyllä teki lopullisen nousunsa "ME-tasolle".

Vuoden kaivatuin
Mielestäni tähän on kaksi vaihtoehtoa: Saimou ja Supa. Molempien viestit ovat aina mielenkiintoista luettavaa, joten toivottavasti molemmat aktivoituvat jälleen uuden vuosikymmenen kunniaksi! Annetaan ääni vaikka Supalle.

Vuoden comeback
Meinasin jo äänestää tyhjää, mutta sitten muistin Wankien! Hän aktivoitui pitkästä aikaa painipuolella ja tuloksena oli paljon laatuviestejä.

Vuoden tulokas
Goner vakuutti minut tänä vuonna, mutta valitettavasti aktiivisuus oli niin pientä, että annetaan ääni Nallelle.

Vuoden postaus
Harskan MJ-postaus on hyvä vaihtoehto, mutta haluan antaa ääneni painiin liittyvälle viestille, joten komppaan Whattia: enskan 7. tammikuuta julkaisema Alert Awards 08:n tulosviesti.

Vuoden ei-painipostaaja
Kurhelan urheilupostaukset rokkaavat. :tu:

Vuoden postaaja
Valinnanvaraa todellakin on. Captain Charisma, enska, Kenitys ja What ovat kuitenkin ne ykkösvaihtoehdot. En osaa tälle sen suurempia perusteluja antaa, mutta... mutta... Kenitys saa ääneni.
No vastataan nyt sitten, vaikka aika vaikeaksi voipi mennä.

Vuoden postaaja
Niin oliko tämä painifoorumi?

Vuoden ei-painipostaaja
Menkööt tämä Rivenille. Fiksu kaveri, vaikken kaikkia hänen näkemyksiään allekirjoitakaan.

Vuoden postaus
Vähän kumma kategoria sinänsä, mieluummin näen asioita kokonaisuuksina kuin yksityiskohtina... Monet ovat äänestäneet Rivenin Legalize it? -viestiä, mutta sanotaan tähän sittenkin Harskan vastaus MJ-kritiikkiin. Vaikka viesti sisälsikin samat pointit joista itsekin olisin voinut kirjoittaa, onnistui se kiteyttämään kaiken kuitenkin melkoisen mainiosti.

Vuoden tulokas
Koska ketään uskottavaa ei tule mieleen, äänestän ehdottomasti Goneria.

Vuoden comeback
Jos tänne on joku palannut, tai ainakin sellainen, jonka edesottamuksia on mielenkiintoista seurata, olen missannut jotakin. Mutta vaikka foorumin seuraaminen onkin välillä ollut vähän niin ja näin, en varmaankaan ole missannut mitään. Eli tyhjä.

Vuoden kaivatuin
Kyllä se vaan tuo Ares on.

Vuoden kehittynein
Nääh, enemmänkin on tuo taloustaantuma tainnut vaikuttaa foorumin tasoonkin.

Vuoden surkuhupaisin
Sandz meni jossain vaiheessa jo niin riman ali, että häntä on pakko äänestää, vaikka aika surkuhupaisaa on tuo touhu ollut välillä itse kullakin.

Vuoden kuivin
Ei täällä nyt varsinaisesti mitään erityisen kuivaa ole ollut, ainakaan siinä merkityksessä, miten itse sanan koen. Monet keskustelut ovat olleet joko mielenkiintoisia tai sitten vain tylsiä, ei niinkään kuivia.

Vuoden gimmick
Sanotaanko että Jack DiBiasen heeliys toimii talossa ja puutarhassa.

Vuoden taisto
Ylpeys ja ennakkoluulot -langan väittely pukeutumistyyleistä oli mielenkiintoinen, siinä sai selville aika paljon foorumilaisten ennakkoluuloista, mutta samalla mukaan mahtui myös paljon oivaltaviakin kommentteja.

Vuoden fani
Velocity on tainnut vähän rauhoittua viime vuodesta, joten hän jäänee pois laskuista. Varmaan painipuolella on faneja, mutta siellähän en juurikaan ole käynyt.

Vuoden ulkoasu
Kenitys, koska pingviinit on edelleen hienoja.

Vuoden mukaviisas
Tänä vuonna on tullut aika paljonkin näennäisnokkelaa tekstiä vastaan, mutta ainakaan juuri nyt en yhtään osaa sanoa ketään erityisen mukaviistasta.

Vuoden naaras
Taitaapi se tuo Ässä olla, vaikkei turhan aktiivinen ole ollutkaan.

Vuoden thread
Eiköhän se tuo Musiikkimakunne??? ole, vaikka harvemmin kukaan Ankkaa ja GKhania lukuunottamatta sinne mitään erityisen analyyttistä kirjoittaakaan. Välillä kuitenkin siellä törmää mielenkiintoiseenkin keskusteluun.

Vuoden blog
Rivenin satiiri oli niin mahtavaa, että titteli lankeaa ylivoimaisesti hänelle.

Vuoden diary
Juhani Suomen UKK:n päiväkirjat julkaistiin jo monta vuotta sitten, eikä niiden jälkeen mitään erityisen mielenkiintoista ole tullut.

Vuoden uploadaaja/linkittäjä
Vanhasta tavasta voisi äänestää Goneria, mutta enpä taida viitsiä, kun aivan ulalla kyseisestä alueesta olen.
Perkule tajusin etten muista mitään viime vuodesta tuli mieleen vaa juttuja vuodesta 2008 ja olin äänestämässä jo finlayta, mutta sitten tuli välähdys, että hetkonen... nooh vastataan nyt edes pariin kategoriaan.

Vuoden ei-painipostaaja
Riveni puhuu paljon ja välillä ihan asiaakin.

Vuoden kaivatuin
Ares

Vuoden postaus
Rivenin legalize it?

Vuoden kuivin
Sandzin pelleily oli kyllä melko kuivaa kamaa.

Vuoden gimmick
Täytyy kunnioittaa ylempiä, eli ääni siis Jack DiBiaselle.

Vuoden taisto
öö, vaikka Suomiräppi taistot.

Vuoden ulkoasu
Kenitys pingviineineen edelleen kärjessä. =)

Vuoden mukaviisas
Riveni kertoo faktoja kyllä joka asiasta, välillä osuu, välillä taas ei.

Vuoden naaras
Meredith

Vuoden thread
Tätä minä kuuntelen nyt

Vuoden blog
Meredithin rautaneito on edelleen hienoa saippuoopperaa, vaikka hieman on taso laskenut.
    Vuoden postaaja:
    Mitä nyt vähäsen jotain painitopiceja olen viime vuonna lueskellut, niin kyllä ne Wankerin viestit hyvällä tavalla ovat jääneet mieleen.

    Vuoden ei-painipostaaja:
    Ehdottomasti Riveni. Särmää löytyy, ei turhaan nuole kenenkään takalistoa, ja osaa perustella näkökantansa - yksinkertaisesti sanottuna: hyvä keskustelija, vaikkei aina ihan oikeassa kaikessa olekaan.

    Vuoden surkuhupaisin:
    Jaahas. Sandz.

    Vuoden kuivin:
    Darien Fawks, mutten tällä kertaa usko, että hän komppaa.

    Vuoden gimmick:
    Phenomenon. Suorapuheinen kusipää joka tarjoilee ylilyöntejä jatkuvalla syötöllä - loistavaa (varsinkin silloin kun Jäbäskuukkelit ja muut tarttuvat syöttiin täydellisesti)! Hyvänä kakkosena Cocan ganjakakara.

    Vuoden ulkoasu:
    Kunniamaininta toki Kenityksen pinguille, mutta tämän pystin vie Jack DiBiase. Tuo nykyinen avatar suorastaan huokuu vittumaisuutta, ja sehän varmaan koko jutun pointti onkin.

    Vuoden mukaviisas:
    Heh, en tiedä ketä äänestää. Kyllähän sieltä tulee mieleen kaikkitietävää Riveniä ja kielipoliisi enskaa, mutta eipä kenelläkään niin pahaksi tämä touhu ole mennyt, että ääntä ansaitsisi. Tyhjäksi siis jääkööt.

    Vuoden naaras:
    Hui, tissit!

    Vuoden blog:
    Wankien kännitarinat vievät voiton. Hän onnistui kirjoittamaan hauskalla tavalla niinkin typerästä ja tylsän tavallisesta aiheesta, josta kuulee joka päivä joka puolelta niitä samoja, tylsiä viikonlopun tarinoita jotka eivät eroa omistani mitenkään - Wankerin toilailuille sentään sai oikeasti naurettua.
"Let's do 'dis"
-Soap, MW2.


    Vuoden uploadaaja/linkittäjä
    Goner, piste.

    Vuoden diary

    :|
    Vuoden blog

    :|
    Vuoden thread

    The Videopelitopic kuva

    Vuoden naaras
    kuva 8)

    Vuoden mukaviisas
    aLoe. Kakara luulee tietävänsä kaikesta kaiken, muttei koskaan saa merkityksettömiä argumenttejaan läpi.

    Vuoden ulkoasu
    kuva

    Vuoden fani
    Kenitys. Pingviinifanitus tuntuu olevan loppumaton.

    Vuoden taisto
    Weed fight!

    Vuoden gimmick
    Smarkin Thomas Puha-gimmick on aivan yli muiden. Ja se on pohjalinja...kuva

    Vuoden kuivin
    Kumiorava. Pitkiä posteja joita ei jaksa koskaan lukea.

    Vuoden surkuhupaisin
    Phenomenon hänen kyrvikkäine kullinlutkutussessioineen.

    Vuoden kehittynein

    Coca ei olekaan enää 12-v.

    Vuoden kaivatuin
    Saimou, joka ei kotiudu koskaan.

    Vuoden comeback
    Ei ole kyllä yhtään mainitsemisen arvoista comebackia tänä vuonna.

    Vuoden tulokas
    No one here either.

    Vuoden postaus
    Rivenin kansalliseepos Legalize it?-topicissa. Siis 4.posti kyseisessä aiheessa.

    Vuoden ei-painipostaaja
    Riveni. Pitkiä, viisaita, perusteltuja ja syventäviä posteja ympäri vuoden.

    Vuoden postaaja
    What pitää ainakin keskustelua yllä, sisällöstä en sitten mene takuuseen.

    Spoiler...BONUS ROUND!


    Vuoden retardi
    Tiukka taisto Komus101:sen ja ToNy-Man:in välillä, ääni menee kuitenkin Komus101:lle.

    Vuoden egoistinen kikkelifeissi
    DMW


Paskaakssiinsit.
Kannetaas oma kanki kekoon.

Vuoden postaaja
Ei lainkaan helppo ratkaisu. Toisaalta What kyllä yrittää kovasti ylläpitää laadukkaampaa keskustelua, mutta sortuu vähän liikaa sellaiseen tunnepohjaiseen vänkäämiseen, joten mieluummin antaisin ääneni asialliselle kaverille. Lisäksi tuo käytös TV-matsit-ketjussa ei ollut ainakaan bonuspisteiden kerryttäjä tässä kategoriassa. enska saakoon siis ääneni, mutta tahdoin tuoda Whatin panoksen esille kakkossijana.

Vuoden ei-painipostaaja
Velocity on kyllä pitänyt mekkalaa, mutta ääni menee tällä haavaa Smarkille, jonka opettajatoilailuja on hauska lukea.

Vuoden kaivatuin
sarppi, wesnt ja Ares. Olikohan niitä muita.

Vuoden taisto
Jäbä vs. What. Tälle menee, koska se oli ainoa varsinainen taisto. Toki iänikuinen Velocity vs. oikeista-peleistä-tykkäävät on vahva ehdokas, mutta tuo Jäbä vs. What kasvoi sellaisiin mittasuhteisiin (ja väliin mahtui joitain ihan hyviäkin viestejä), että se saa tästä pointsit.

Vuoden naaras
Trisu. Ässän panostus tänä vuonna ollut aika pitkälti ne pari kivaa koirakuvaa (ja sitä paitsi, Trisun koira on söpömpi).

Vuoden diary
Viime hetkillä mukaan ehtinyt New Attitude Era II on ehdotonta kärkiporukkaa, enskalle tämän palkinnon olisin antanut vaikkei olisi tänä vuonna diarya kirjoittanutkaan.

Vuoden uploadaaja/linkittäjä
Ei kahta sanaa. Goner on tämän kategorian kiistaton kuningas. Johnny Saintia, Steve Corinoa, puroresua ja muuta. Parhaaksi uppijaksi Goneria ei tee pelkästään tarjonta (joka sekin on täällä parasta) vaan ne kaikki taustatiedot ja postauksiin panostaminen.

Muihin kategorioihin en oikein löytänyt kivoja ehdokkaita.
Vuoden postaaja
Tiukka peli muutaman jannun kesken. Ääni kuitenkin jo toista kertaa putkeen Captain Charismalle, jonka viestejä on aina ilo lukea. Fanituskin pysyy miehellä – ainakin lähes aina – hyvän maun rajoissa, joten peukkua vaan ylös.

Vuoden ei-painipostaaja
Ääni Smarkille, sillä hänellä on mielenkiintoisimmat jutut. Foorumin kiistaton karaokebaarimestari?

Vuoden postaus
Mahdoton tähän on sanoa juurikaan mitään, kun mieleeni ei juolahda yhtäkään ennen viime syksyä lähetettyä yksittäistä postausta eikä minulla ole liioin mielenkiintoa lähteä tuolta tuhansien viestien joukosta haravoimaan jotain yhtä tiettyä viestä. Sanotaan nyt kuitenkin, että Riveniltä tulee usein hienoa asiaa (ainakin) painiin liittyen. Ei siis vastausta.

Vuoden tulokas
Enpä ole seurannut sitä, ketkä ovat tulokkaita ja ketkä eivät. Ainoastaan Phenomenon tulee mieleen miehenä, joka boardille vuoden 2009 aikana rekisteröityi, mutta kun hänkin on vanha tuttu vuosien takaa, niin hieman typerää häntä on vuoden tulokkaaksi äänestää. Sama juttu tosin taitaa pädetä Wrestling Awardseissa Desmond Wolfen äänestämiseen vuoden tulokkaaksi. No, oli miten oli, ääni Phenomenonille, jonka jutut ovat aina hauskoja elleivät jopa loistavia. Muistuttaa kovasti sitä Hullujen japanilaisten juontajaa, jonka jutut ovat yhtä kuivia, mutta silti niin hyviä.

Vuoden comeback
Ääni Wankielle, joka alkoi keskustella pahamaineisella painipuolella viime vuosia ahkerammin. On sääli, ettei mies juurikaan töllötä nykypainia – eikä täten liioin kirjoita siitä.

Vuoden kaivatuin
Kahden kauppa Gonerin ja Nodachin välillä. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että Noda on kuin onkin tekemässä edes jonkin sortin paluuta boardille, joten ääni Gonerille. Toki mies aina silloin tällöin nousee esiin luolastaan, mutta harmittavan harvoin hän ottaa nykyään osaa (ainakaan) ajankohtaisiin painikeskusteluihin.

Vuoden kehittynein
Lienee väärin sanoa miestä kehittyneimmäksi, sillä hän oli luultavasti aivan yhtä mainio postaaja ennenkin, mutta ainakin näkyvämmäksi MutiM on tullut – ja ryminällä. Asiapostaaja, jonka mielipiteet tulee luettua aina.

Vuoden surkuhupaisin
Coca vie pystin turhankin äänekkäällä kannabishehkutuksellaan.

Vuoden kuivin
Arvostan kyllä miestä postaajana painipuolella, ja olen usein hänen kanssaan monestakin asiasta samaa mieltä, mutta ne ennemminkin MeNaiset- tai Eeva-lehtien kolumnipalstoille kuin WrestlingAlertiin sopivat aavikkoakin kuivemmat kaiverrukset blogeihin – ja tätä nykyä jopa jossain määrin painipuolellekin! – moraalista, elämästä ja nykyajan trendeistä ovat kyllä käsittämättömän kuivaa luettavaa. Eihän kukaan niitä pakota lukemaan, ja joku varmasti saa niistä jotain irti, mutta minä en pidä niistä – ja siksi olet mielestäni vuoden kuivin. EDIT: Kyseessä on siis tietenkin Darien Fawks.



Vuoden gimmick
Ei kiinnosta äänestää röllimetsän peikkoja.

Vuoden taisto
WWE vs. TNA on ollut kova feudi. Toki sen(kin) syöpä on loputon trollaaminen, mutta ihan viihdyttävää seurattavaa taisto on siitä huolimatta ollut.

Vuoden fani
Tämän palkinnon tulisi tuoda voittajalleen mainetta, ei häpeää. Niinpä annan ääneni fanille, joka fanittaa rankasti, mutta silti pitämällä erilaiset fanituslasit poissa silmiltään – ainakin välillä. Captain Charismalle ääni.

Vuoden ulkoasu
Jack DiBiasen avatar on kyllä jäänyt kivasti – vai traagisesti? – mieleen.

Vuoden mukaviisas
Helppo: Coca. Mies – tai siis poika – pitkittää viestejään tekemällä virkkeistään aivan turhan pitkiä ja lihavia koittaakseen saada itsensä näyttämään joltain kieliprofessorilta. Lopputulos on kuitenkin päinvastainen: liuta epäselviä, ulkoasultaan välillä jopa hulvattoman naurettavia viestejä. Koko laudan vaikealukuisinta tekstiä. Jopa nWo-Sting kirjoittaa paremmin.

Vuoden naaras
No eipä ole naaraita juurikaan näkynyt. Moni on äänestänyt murzua, mutta minulle hän on yhä täysi tuntemattomuus. No, vanha kunnon Popka saa ääneni, vaikka hän ei järin aktiivinen viime vuonna ollutkaan.

Vuoden thread
Arvostele näkemäsi painitapahtuma vie kevyesti voiton. Hienoja arvosteluja monelta aktiiviselta jannulta. :tu:

Vuoden blog
Voitto Smarkin blogille, sillä tarinat oppitunneilta ovat puhdasta kultaa ja ne saattavat vaikuttaa ammatinvalintaanikin joko hyvällä tai huonolla tavalla. :D

Vuoden diary
Kenityksen legendaarinen WWE 2005 veti viimeiset henkosensa viime vuonna, joten pakkohan sille on edes jotenkin arvostusta osoittaa. Mestariteos.

Vuoden uploadaaja/linkittäjä
Mitään en vuoden aikana ladannut, mutta linkkejä tuli aina silloin tällöin vahdattua. Menköön ääni Wankielle, joka muistutti muutamista kuolemattomista segmenteistä YouTuben avulla.

Vähän olin jälkijunassa, mutta ei kai se mitään. :)
Postataanpas nyt itsekin vaikka oon ihan älyttömän huono perustelemaan valintojani ja joudun skippailemaan muutamia aihepiirejä niiden seuraamattomuuteni vuoksi. Mutta yrittänyttä ei laiteta. :) Yleensä oon hirveä jaarittelija asiaan kuin asiaan mutta taitanee awardsit aina olla niin vaikeita.

Vuoden postaaja
Ääneni menee aivan ehdottomasti ja kiistattomasti Kenitykselle, jonka jokainen katsotun wanhan PPV:n raportti ja arvostelu on ollut kattava ja mielenkiintoisesti kirjoitettu.

Vuoden ei-painipostaaja
Täällähän näitäkin hyviä postaajia riittää mutta kyllä oman ääneni annan Jack DiBiaselle.

Vuoden postaus
Täytyy myös antaa tunnustusta, että vuoden paras postaus on Rivenin postaus aiheessa "Miksi olen niin ilkeä?" eli Lähetetty: Sun Jou 20, 2009 11:48 pm

Vuoden tulokas
Nalle, erittäin asiallinen kaveri ja asialinja!

Vuoden comeback
Mitäh? Tuliko joku takaisin? En osaa sanoa tähän mitään.

Vuoden kaivatuin
TM, pidemmittä puheitta.

Vuoden kehittynein
Tähän voisin heittää, että Jäbä. On oppinut näyttämään kyntensä ja antanut itsestään monimuotoista ulostuloa. Muotoillaan nyt sitten vaikka niin, että on vaihtanut henkilökohtaista gimmickiään moneen otteeseen mutta on säilyttänyt tietyn linjansa kuitenkin kunniakkaasti.

Vuoden surkuhupaisin
AJ Styles ja TNA-ultimatefanboy What saa ääneni, koska en ole nähnyt tähän asti yhtään sellaista realistista vastausta, jos päästään noihin aihepiireihin. :D Perintöprinsessoina tulevat Mr. Off Topic sekä The Hardy Boy.

Vuoden kuivin
The Hardy Boy, EHDOTTOMASTI. Vietti suurimman osan ajastaan tuolla harjoittelijoiden puolella ja aivan syystä. Mustavalkoisia ajatuksia höystettynä aivan älyttömiin inhoihin asiasta kuin asiasta. Liiankin sokea Jeff Hardy - fani ajoittain. Teki hyvää kertoa hänelle JH vs. Brock Lesnar @ Backlash 2002 - matsin olemassaolosta ja ymmärtänette miksi. Tämä vastaus olisi toki sopinut myös surkuhupaisin-kategoriaan mutta menköön tähän näin.

Vuoden gimmick
Jack DiBiase, aitoa heel-meininkiä parhaimmillaan.

Vuoden taisto
Jäbä vs. What - Ainaiset vastakkainasettelut aiheista AJ vs. Shawn sekä TNA vs. WWE.. Vaikka undisputed-tittelin kiistassa veikin muu taho puskista tulleella selätyksellä aiheessa "Miksi olen niin ilkeä?" niin silti tämä taistelupari jää historiaan monimuotoisen vääntämisen jatkuessa tähänkin vuosikymmeneen.

Vuoden fani
What, tarvitseeko tätä edes perustella, kun nuo muut lausunnot puhuvat tämän puolesta.

Vuoden ulkoasu
Kenitys ja pingviinit ovat paras idea ikinä!

Vuoden thread
"Arvostele näkemääsi painitapahtumaa" otti tänään niin suunnattoman edistysaskeleen monien lahjakkaiden kirjoittajien toimesta, että täytyy aivan kehua. ;) Siihen on voinut hyvällä omallatunnolla kuluttaa aikaa lukiessa.

Deletesin nyt tuolta välistä niitä kategorioita joihin mulla ei ollut mitään käryäkään taikka ajatusta valinnaksi, joten näillä mennään. Tulihan sieltä sitä asiaa. ;)
Itsehän olen foorumilla pyörinyt vasta puolisen vuotta, mutta kaipa minäkin nyt sitten laitan korteni kekoon yhteisen pahan nimissä.

Vuoden Postaaja
Menee ilman muuta Whatille, sen verran laadukkaita postauksia ja mielipiteitä esittänyt, sekä saanut ainakin minut katsomaan monia asioita täysin erilaisesta kuvakulmasta. Myös Whatin parhaalle väittelytoverille Jäbälle on pakko antaa krediittiä, tämä kaksikko pitää laadukkaan painikeskustelun elossa.

Vuoden ei-painipostaaja
Ei nyt mitenkään suuresti ole tullut seurattua, mutta erityisesti Wankien postaukset leffoista ynnä muusta ovat olleet mielenkiintoista luettavaa.

Vuoden postaus
Hieman vaikea nyt yhtä alkaa nimeämään, sen verran hienoja postauksia tullut muutamilta käyttäjiltä. Sanotaan nyt vaikkapa Rivenin postaus "Miksi olen niin ilkeä"-topicissa.

Vuoden tulokas
En tiedä, haetaanko tässä vuonna 2009 liittyneitä käyttäjiä vaiko samana vuonna kirjoitusoikeudet saaneita, mutta veikkaan kuitenkin jälkimmäistä ja annankin ääneni Mr.Off Topicille, joka osoitti toisinaan yllättävänkin hyviä pointteja painikeskustelun puolella.

Vuoden kehittynein
Coca on kasvanut todella paljon siitä Die-Hard-Indylover-pojasta, jonka piirteitä hänellä oli selkeästi vielä noin vuosi sitten.

Vuoden surkuhupaisin
K0mus 101. Vaikutti aluksi ihan lupaavalta tapaukselta, mutta sitten jotain tapahtui ja.. niin.

Vuoden gimmick
Ehdottomasti Phenomenon. Useita kertoja tullut hymähdettyä tyypin jutuille ihan positiivisessakin mielessä.

Vuoden taisto
Taitaa mennä Cocan ja Supan väliselle väittelylle Top-50- topicissa. Kumpikin esitti toinen toistaan parempia argumentteja ja mikä parasta: kiista ei ollut lähelläkään sortua lapsellisen nahistelun puolelle, kuten vaikkapa Whatin ja Jäbän väittelyissä tuppaa joskus käymään.

Vuoden fani
Whatin TNA-fanitus vie tässä kohtaa voiton, ja pelkästään positiivisessa mielessä. Itse voisin ainakin allekirjoittaa suurimman osan miehen mielipiteistä TNA'n painijoiden hienoudesta ja WWE'n nykyisestä PG-linjauksesta.

Vuoden ulkoasu
Annetaan nyt vaikka Buttonin asialliselle Luffy-avatarille.

Vuoden naaras
Trisulle jo pelkästään siitä hyvästä, että suvaitsi antaa minulle kirjoitusoikeudet jo seuraavana päivänä siitä, kun niitä pyysin. Olin varautunut jopa kuukauteen tai pariin.

Vuoden thread
Top-50-lista ilman muuta. Saanut joitakin painikeskusteluista vieraantuneempiakin käyttäjiä taas aktiiviseksi, ja hyviä väittelyjäkin on ollut. Omalta osaltani painijoiden listaus ja muiden listojen lukeminen on ollut erittäin mielenkiintoista hommaa.

Vuoden blog
Rivenin Lärväri-blogaus aiheutti jo pelkästään sellaisen reaktion, että pakkohan tuota on kunnioittaa. Kaiken kaikkiaan hyviä kannanottoja Riveniltä, vesi kielellä odotan, että mitäköhän seuraavaksi?

Vuoden uploadaaja/linkittäjä
Whatin upintoja tuli latailtua ylivoimaisesti eniten, mutta tällä kertaa voiton vie Goner, jonka uploadaamaa, harvinaisempaa Japani-tavaraa on ollut ilo katsella, varsinkin kun oma puroresu-tietämykseni pohjautuu vahvasti pelkän NJPW'n varaan.
Vuoden postaaja: Vaikea valinta, mieleen tulee ensimmäiseksi mieleen Captain Charisma perusvahvoilla viesteillään, mutta annetaan ääni Whatille. Hyvä, että saatiin tossa vuosi sitten uutta verta TNA-keskusteluihin.

Vuoden ei-painipostaaja: Olen seurannut lähes kaikkia foorumin aiheita, mutta mikään nimi ei nouse muiden yläpuolelle. Ei ääntä.

Vuoden postaus: Ei ääntä.

Vuoden tulokas: Ei tule mitään nimeä mieleen. Annetaan ääni vaikka sille avoimen steinerbischoff nimiselle käyttäjälle

Vuoden comeback: enskalle ääni.

Vuoden kaivatuin: ?

Vuoden kehittynein: Viime vuonna seurasin niin vähän foorumin toimintaa, että mahdotonta äänestää.

Vuoden surkuhupaisin: Sandz mikälie.

Vuoden kuivin: Darien Fawks ehdottomasti.. Sopisi hyvin naistenlehden toimittajaksi.

Vuoden gimmick: Tämä onkin vaikeampi. Itse en oikeasti mitään roolia internetissä vedä. Ei ääntä.

Vuoden taisto: Ei tule mieleen mitään.

Vuoden fani: Captain Charisma, heitinkin jo perustelut trash talkiin.

Vuoden ulkoasu: Annetaan tämä itselle :). Phenomenon

Vuoden mukaviisas: Wankie, joka kirjoittaa usein omien mielipiteidensä mukaan viestejä. Ei siinä mitään, mutta kun foorumin tyhmät käyttäjät uskovat heti lukemansa. Sori.

Vuoden naaras: Miksei äänestetä samalla vuoden urosta?

Vuoden thread: TNA iMPACT on aiheena paras.

Vuoden blog: -

Vuoden diary: Ei tule mieleen mitään..

Vuoden uploadaaja/linkittäjä: Ei ääntä.
Moneen kategoriaan en vastaa, koska en joko osaa sanoa parasta, halua palkinta trolleja tai uskalla äänestää vaikkapa jotain tiettyä postausta, koska todennäköisesti jonkun paremman olen unohtanut.

Vuoden postaaja
Riveni. Hän on järjen ääni painikeskusteluissa pelastaen threadit, vaikka niissä olisi kuinka paljon paskaa. Lähes jokainen viesti on puhdasta asiaa, eikä perusteluita edes tarvittaisi, mutta nekin ovat toki pätevät. Riveni on siinäkin mielessä suosikkini, että hänen takiaan voin itse jättää postaamatta.

Toinen vahva ehdokas olisi What, koska viestien määrän ja laadun suhde on hämmentävä. Toki tietyt piirteet joskus ärsyttävät, mutta toisaalta on ihan hyvä erottua edes jotenkin. Perinteiset vaihtoehdot enska, Supermac, Kenitys ym. olisivat ihan yhtä hyviä ehdokkaita myös, mutta Riveni on ainut, jonka ykkössijan osaan perustella.

Vuoden tulokas
Nalle. Hän nousi ykkössuosikiksi jo ensimmäisten viestiensä perusteella. Eikä ainakaan haittaa se, että hänen painimakunsa tuntuu olevan top 50 -listan perusteella poikkeuksellisen hyvä. Tuo on hyvä perustelu ainakin siksi, että kymmenen skipatun Undertaker-tekstin jälkeen saa jotain vaihtelua vaikkapa Nagatan ja Inokin muodossa. Parempi taktiikka olisi kyllä äänestää jotain muuta, koska Nalle on pahin kilpailijani, mutta täytyy jatkossa olla aktiivisempi ja yrittää uudestaan ensi vuonna.

Vuoden kehittynein
Nalle oli vuoden tulokas, mutta äänestän The Rockeria sitten tässä, koska postaamisen aloittaminen parin vuoden jäsenyyden jälkeen on aika iso kehitys.

Vuoden ulkoasu
Kenitystä olen äänestäny muistaakseni parina viime vuotena. Ykkönen hän olisi vieläkin, mutta tuo uusin avatar oli virhe, vaikka hyvä sekin on. Tämä on kuitenkin tärkein kategoria, joten pitää olla reilu ja ottaa huomioon koko vuosi. Siispä ääni alkuvuoden perusteella Kenitykselle, mutta ensi vuonna ääni taitaa mennä jollekin muulle. Siksi toivoisin monilta enemmän panostusta tähän. Toiseksi sijoittaisin Darien Fawksin Alanis Morissette -avan takia.

Vuoden mukaviisas
En tiedä onko tämä nyt ihan sopivin kategoria, mutta Darien Fawksin kohtalona on huono ajoitus. Ärsytti kovasti tuo turha päteminen KENTAn nimen kirjoitusasusta Keskustelua Wrestling Awardseista '09 -topicissa sillä hetkellä kun tätä awards-topicia ensimmäisen kerran luin ja ehdokkaitani alustavasti mietin.

Vuoden naaras
Trisu. Vaarallisin.

Vuoden thread
Arvostele näkemääsi painitapahtumaa. Vähän epävarma ääni tämä on, koska olen aika pahasti jäljessä. Lisäksi lähes kaikki tapahtumat ovat oman mielenkiintoni kannalta väärältä aikakaudelta tai väärästä promootiosta, joten paremmaksikin tämä voisi helposti kehittyä.

Vuoden blog
Riveni. Olen aika laiska blogien lukija, mutta Rivenin merkinnät olivat poikkeuksetta kiinnostavia ja persoonallisia.

Vuoden uploadaaja/linkittäjä
Captain Charisma ja Show_Stopper ovat vaihtoehtoni. En tainnut kyllä muistaakseni keneltäkään ladata mitään, koska kaiken kiinnostavan olin jo hankkinut muualta. Sen lisäksi aika moni matseista ei itseäni kiinnostanut, mutta olivat varmasti monien muiden mielestä hyviä. Ääni Captain Charismalle, jolla taitaa olla paremmat mahdollisuudet voittaa minut. Yritän parantaa aktiivisuuttani ja löytää siihen motivaatiota, eikä voitto näin heikolla panostuksella auta.


Elämäntyöstä antaisin vielä erikoispalkinnon nWo-Stingille, jonka lähes jokaisesta viestistä löydän jotain, josta olen vähintäänkin eri mieltä. Melkein voisin luulla sitä touhua harvinaisen pitkäaikaiseksi trollaamiseksi, jos se ei olisi niin aitoa.
kuva
Loppugaalojen ilotulituksissa tuntuu aina olevan ongelmia..

..

..

Ja jostain syystä nyt tässä tilaisuudessa on muitakin ongelmia. Juontajia ei näy missään..

kuva

Saimou: Maanpuolustus on vakava asia. Niin vakava, ettei sen parista ehdi kuin korkeintaan yhden viestin kirjoittamaan ja äänet laskemaan. Koska toinen juontajapuolisko on jo juhlien laskemassa tunteja surkean siviilielämänsä loppumiseen ja allekirjoittanut käytti viikonloppuvapaan kapteenin ohjeen mukaisesti parisuhteen huoltamiseen, jää hauska sanailu Awardsien tuloksista teidän varaanne.

kuva

Pingviini: Kyllä minä vielä täällä olen, mutta sen verran on mieli maassa, ettei minulta tähän hätään irtoa kyllä viimevuotiseen tapaan nasevia (..kuivaa) kommentteja kaikista voittajista. Niinpä voisimme varmaan julkaista nyt vain voittajat ja toivoa, että ensi vuonna myös loppugaala olisi parempi?

Saimou: Mm-m.

Pingviini: Selvä, oleppa hyvä sitten ruumiiton kertojamme. Anna mennä.

Vuoden uploadaaja/linkittäjä oli tänäkin vuonna Goner 10 äänellä. Vaikka voitto ei tällä kertaa niin ylivoimaisesti irronnut kuin aikaisempina kertoina, voisin silti väittää että tämän kategorian voisi ihan oikeasti kohta nimetä jo sen nelinkertaisen voittajan mukaan. Vaikka Goner uploadaisi vain pingviinipainia, saisi hän hyvillä taustaselityksillään ja vahvalla maineellaan kansan äänet itselleen.

Vuoden uploadaaja/linkittäjä
1. Goner 10
2. Captain Charisma 6
3. What 1, Wankie 1

Ehdokkaita: 4
Ääniä: 18


Vuoden diaryn kategoria keräsi tänäkin vuonna - ei niin yllättäen - varsin nihkeästi ääniä (yhteensä 13 kappaletta), mutta voittaja silti selvisi. Se oli tänä vuonna (4 äänellä) Whatin What Wrestling Entertainment.

Vuoden diary
1. What Wrestling Entertainment (What) 4
2. New Attitude Era II (enska) 3
3. New Image of WWE (Jäbä) 2

Ehdokkaita: 7
Ääniä: 13


Vuoden blogin voitosta kamppaili alusta asti kunnolla vain kolme blogia, mutta lopulta voittaja oli aika selvä. LÄRVÄRI ja muut yhteiskuntakriittiset ja salaliittoteorialliset postaukset voittivat 'Alertilaisten sydämet omakseen: Rivenin tuhat ja yksi blogitarinaa vei voiton.

Vuoden blog
1. Rivenin tuhannet blogit 12
2. Kylähullun keittokirja (Wankie) 6
3. Good morning little schoolgirl (Smark) 5

Ehdokkaita: 9
Ääniä: 29


Vuoden threadiin riitti kyllä eri ehdokkaita, mutta silti lopulta yksi oli selkeästi ylitse muiden. Jo vuodesta 2007 olemassaolleeseen aiheeseen syntyi viime vuonna paljon enemmän viestejä kuin vuosina 2007 ja 2008 yhteensä, joten ainakin aktiivisuutensa puolesta Arvostele näkemääsi painitapahtumaa on ihan voittonsa ansainnut.

Vuoden thread
1. Arvostele näkemääsi painitapahtumaa 10
2. Top 50-lista 4
3. Miksi olen niin ilkeä? 3, Musiikkimakunne??? 3

Ehdokkaita: 14
Ääniä: 33


Vuodan naaraasta ei ole paljon sanottavaa. Kuningatar tuli, näki ja palasi valtaistuimelleen.

Vuoden naaras
1. Trisu 13
2. murzu 3, *S* 3, meredith 3, Popka 3

Ehdokkaita: 7
Ääniä: 28


Mukaviisaan kategoriassa kehäpsykologia jäi sittenkin varsin vajaaksi, kun yhtä selvää linjaa ei löytynyt ja äänet hajautuivat. Vain Darien Fawks keräsi enemmän ääniä kuin kaksi ja nousi näin "voittajaksi".

Vuoden mukaviisas
1. Darien Fawks 6
2. Riveni 2, Tirkka 2, Coca 2, Wankie 2

Ehdokkaita: 13
Ääniä: 22


Eläinteema on selvästi 'Alertilaisten makuun: ensin porot ja nyt pingviinit. Vaikka Kenityksen menetys onkin jo herättänyt controversya (näitä vihattomia, uhanalaisia luontokappaleita ollaan jopa uhattu teloittaa), on hän silti tämänkin vuoden voittaja.

Vuoden ulkoasu
1. Kenitys 10
2. Jack DiBiase 4, Phenomenom 4

Ehdokkaita: 16
Ääniä: 35


Saimou: Vaikka Pingviinillä ei nasevaa kommentoitavaa olekaan, tähän väliin on minun kommentoitava. Mikäli vuonna 2010 nähdään vuoden comeback, voisi Alertin suurin egomaanikko ja hasbeen viedä nimiinsä myös ulkoasukategorian Hyrkanoksen mallin avatarilla: http://tietokannat.mil.fi/ita09/include/thumbnail.php?id=16&width=640

Vanhan kunnon Näpäyttäjien molempien puoliskojen saama huomio jäikin tänä vuonna aikaisempia vuosia pienemmäksi, kun jopa Velocityn nimikkokategoriassa (Vuoden fani) riehuivat tällä kertaa painihirmut. Tämä oli tasan kahden miehen sota, ja viimemetreille asti jatkunut taisto Whatin ja Jäbän välillä kääntyi yhden äänen erolla lopulta Whatin voitoksi.

Vuoden fani
1. What 12
2. Jäbä 11
3. Velocity 3, Captain Charisma 3

Ehdokkaita: 8
Ääniä: 34


..Ja taistosta puheenollen. Tämä olikin varmaan koko 'Alertin historian ilmiselvin kategoria. WWE vs. TNA ja What vs. Jäbä -ääniä oli varsin vaikea eritellä, joten ne suosiolla laskettiin yhteen ja julistettiin näin voittajaksi mammuttimaisella erolla muihin.

Vuoden taisto
1. What vs. Jäbä (WWE vs. TNA) 25
2. Coca vs. Supa 2
3. Tirkka vs. Tirkka 1, Velocity vs. muut 1, Pukeutumistyyliväittely 1, Suomiräppitaistot 1, Pilvenpolttotaistot 1

Ehdokkaita: 7
Ääniä: 32


Myös vuoden gimmick -voittaja oli aika selvä tapaus. Phenomenom voitti, "kuva"

Vuoden gimmick
1. Phenomenom 19
2. Jack DiBiase 5
3. Velocity 1, Kenitys 1, Sandz 1, Nikci 1, What 1, Smark 1

Ehdokkaita: 8
Ääniä: 30


Hiekkaakin kuivemmaksi Vuoden kuivin -kategoriassa osoittautui jo Vuoden mukaviisaammaksi kruunattu Darien Fawks. Awards-tiimi toivottaa onnea komeasta tuplavoitosta.

Vuoden kuivin
1. Darien Fawks 9
2. Sandz 6
3. Phenomenom 2, Kumiorava 2

Ehdokkaita: 12
Ääniä: 27


Vuoden surkuhupaisimman tittelistä käytiin varsin tasaväkinen taisto, eikä kukaan tällä kertaa noussut selvästi muita "paremmaksi". Lopputulos oli lopulta aika yllättävä, koska selkeästi TNA-fanitus oli osalle käyttäjistä liikaa, kun What voitti vuoden surkuhupaisimman kategorian.

Vuoden surkuhupaisin
1. What 6
2. Phenomenom 5, KOmus101 5

Ehdokkaita: 12
Ääniä: 29


Mitä mieltä WrestlingAlertin nykytilanteesta pitäisi olla, kun viime vuoden kaksoisvoittajat ovat myös tämän vuoden kaksi parhaiten tässä kategoriassa sijoittunutta? Tilanne olisi sama kuin ikuinen jumittuminen IC-tittelijahtiin. Joka tapauksessa tällä kertaa Cocan ja Jäbän välille saatiin pieni ero, ja Jäbä oli kehittynyt enemmän. Jospa ensi vuonna voittaja olisi jo joku muu?

Vuoden kehittynein
1. Jäbä 8
2. Coca 7
3. Panu5 2

Ehdokkaita: 10
Ääniä: 24


Ylläpitoa ja Aresta voi kaivata aina, mutta fooruminkin TNA-originaaleja arvostetaan suuresti: armeijaan menetettyä Saimouta kaivattiin eniten.

Vuoden kaivatuin
1. Saimou 7
2. Ares 5
3. TM 4

Ehdokkaita: 13
Ääniä: 27


Vuosi 2009 oli epäilyksettä 'Alertin historian heikoin vuosi comebackien suhteen. Voittajaksi lopulta ylsi tietynlaisen paluun kesän lopuilla tehnyt enska. Kaukana on vaikkapa toissavuoden hypetetty What-comeback.

Vuoden comeback
1. enska 6
2. Matti123/Sandz 3
3. Hyppynen 2, Wankie 2

Ehdokkaita: 6
Ääniä: 15


Gonerin yritys nousta Vuoden tulokkaaksi ei tälläkään kertaa riittänyt kolmatta sijaa kummemmalle, ja Goner-linjaa noudattaen myöskään toiseksi sijoittunut Phenomenom ei kyllä mikään vuoden 2009 tulokas ollut. Kategorian voittanutta Nallea voidaan sentään hyvillä mielin ihan tosissaan tituuleeratakin vuoden tulokkaaksi.

Vuoden tulokas
1. Nalle 16
2. Phenomenom 4
3. Goner 2

Ehdokkaita: 11
Ääniä: 30


Kaikkein vaikein laskettava kategoria olikin sitten debyytinsä tehnyt Vuoden postaus. Selvästi eniten ääniä sai Rivenin hengentuotokset Legalize It -aiheessa, mutta koska kaikki eivät sitten tajunneet selvästi erotella, tarkoittivatko kenties Rivenin melkein aiheen alussa nähtyä pitkää puolustuspuheenvuoroa vai aiheen viimeisen sivun kansalliseeposta, oli tämä aika työläs juttu. Lopulta äänenlaskennassa päätyttiin luovuttaa erittelyn vaikeudesta ja todettiin Rivenin olevan silti ykkönen tässä, koska sen verran kauas muut jäivät.

Vuoden postaus
1. Riveni @ Legalize It 10
2. Harskan Jacksonin puolustusviesti RIP Michael Jackson -aiheessa 4
3. Whatin aloitusviesti Miksi olen niin ilkeä? -aiheessa 3, Rivenin 20.12 postattu vastaus Miksi olen niin ilkeä? -aiheessa 3

Ehdokkaita: 11
Ääniä: 28


Ja jatketaan edellisen kategorian linjalla. Kahden viime vuoden voittajat kurhela ja Velocity saivat osansa äänistä, mutta Riveni oli silti varsin ylivoimainen haettaessa Vuoden ei-painipostaajaa.

Vuoden ei-painipostaaja
1. Riveni 17
2. kurhela 4, Velocity 4

Ehdokkaita: 10
Ääniä: 35


Eric Bischoff oli sittenkin oikeassa: kiistanalaisuus todella tuottaa ma$$ia. UAKista, myrkkymarasta, JunkyardHogista, JVDS:stä tai teemusta ei tullut muuta kuin vuoden surkuhupaisimmiksi, mutta näiden joukkoon nyt liittynyt What osoitti lisäksi myös osaavansa postata paljon ja asiaa ja voitti näin täysin ansaitusti Vuoden postaajan kategorian.

Vuoden postaaja
1. What 12
2. Kenitys 8
3. Riveni 4

Ehdokkaita: 10
Ääniä: 34


Saimou: Whatin intohimo TNA:ta kohtaan nosti hänet foorumilla itsensä Mr. TNA Hulk Hoganin kaltaiseksi hahmoksi: viisi palkintoa, joiden mukaan hän on yhtä aikaa sekä laudan kovin nimi että surkuhupaisin tapaus. Mikäli Whatista kertova paini-DVD olisi nimeltään “What – The Most Controversial Figure in Sports Entertainment Today” ansaitsisi myös eräs toinen foorumilainen oman dokumenttinsa, “The Rise and Fall of Darien Fawks”. Itse olen nähtävästi nousemassa joksikin pienois-Areeksi: kadotessani minua kyllä kaivataan, mutta ollessani läsnä saan lähinnä hajaääniä vuoden kuivinta äänestettäessä!

Pingviini: Omaksi roolikseni näyttäisi taas muodostuvan "lähes vuoden postaaja" -titteli. Ihan kiva sekin kai. Nyt on teidän vuoronne kommentoida näitä huikeita tuloksia. Kvaak, ja heissulivei.
Mielettömän hienoa awards-juontoa tänä vuonna ja tittelitkin menivät kutakuinkin oikeisiin osoitteisiin. :D Me likes!
:evil:
Foorumin oma Ultimate Warrior kiittää äänistä! <3
Ultimate Warrior keskustelee rakkaudesta ja imee Vince McMahonin munaa?

Yeah right.
Phenomenon kirjoitti:
Ultimate Warrior keskustelee rakkaudesta ja imee Vince McMahonin munaa?

Yeah right.


Ei ole niin kaukana totuudesta kuin kuvittelet. Oheinen videomateriaali antaa paremman käsityksen:

http://www.youtube.com/watch?v=N3CDDu4AYSg
Parempi olisi ilman kuvaa niin olisin oikeesti luullut, että toi on joku shoot pätkä. :lol:

Loisto pätkä silti, kiitoksia.
Show_Stopper kirjoitti:
Phenomenon kirjoitti:
Ultimate Warrior keskustelee rakkaudesta ja imee Vince McMahonin munaa?

Yeah right.


Ei ole niin kaukana totuudesta kuin kuvittelet. Oheinen videomateriaali antaa paremman käsityksen:

http://www.youtube.com/watch?v=N3CDDu4AYSg


Boundless lollage :lol:
Minun pitäisi voittaa jokainen kategoria.




:heart: :heart: :heart: : niille ketkä sen tuntevat ansaitsevansa!