Darien Fawks kirjoitti: Näin ihan hulluja unia taas. Joku WWE-diiva poltti jalkaani vahingossa, joten Vince kai lupasi minulle korvaukseksi kaksi vapaavalintaista WWE-tuotetta ja sinitarraa.
Ensiyönä näät unta jossa WWE:n yleisö huutaa "Vince screwed you"
Viimeinen viikko intissä vartiohommia. Viikonlopuksi lomille ja ensi viikon perjantaina loppusota. Kohta tämän pojan palvelus on ohi, hihhei! \:D/
Nodachi2010-03-15 18:02
N
Miksi tuntuu aina siltä, että sosiaalinen elämä putoaa pohjalukemiin talvella? Muutama vuosi sitten oli vielä eri juttu kun vanhan yläasteen jäältä löytyi aina puolet oman ikäluokan edustajista, mutta nykyään masentavaan talviaikaan ei ole ihan oikeasti yhtään mitään tekemistä. Kukaan ei jaksa lähteä minnekään, ulkona ei ole ketään, täysikäiset kaverit ovat kyllästyneet turhanpäiväiseen ajeluun Klaukkala-Helsinki-akselilla eikä kellään ole edes kämppää tyhjänä, jotta sinne voisi mennä tappamaan aikaa... Edes Alepan nurkilta ei löydy niitä kymmentä-viittätoista vakioidioottia, joiden messiin voisi mennä imemään röökiä ja jauhamaan paskaa – sekin nimittäin vaikuttaisi vallan mainiolta vaihtoehdolta tällä hetkellä.
Onneksi kesä tulee. Kai. Joskus.
TupsuVeitikka2010-03-15 18:12
T
Sama homma - toisin jo nyt. Itsellä on sellaisia kavereita joilla vie harrastukset hirveesti aikaa. Osa puolestaan asuu sen verran kaukana että ei ole mopolla asiaa näin kylmällä lähteä sinne asti. Onneksi kesä tulee tosiaankin.
Eihän tuo nyt ole sama asia ollenkaan. Jutilan tapauksessa haloo nousi siitä, että hänen nähtiin tykittävän nuuskaa ja se vielä saatiin kuvalle.
Jutila on rikollinen ja narkkari! Vankilaan moiset, hyi! Ei tässä maassa mitään turhaan kielletä, eihän? :roll:
Pikemminkin naattia, naattia, naattia...
Ravenwood2010-03-16 13:39
R
Piä meinaapi seota, mut tokkopa tuo haittaapi...
enska2010-03-17 16:43
E
erkko kirjoitti: Ruotsin YO kuuntelusta 53 pistettä, vaikka tuntui että menisi aivan penkin alle.
Minä kävin tänään enkun kirjoitusten jälkeen kysymässä omia pisteitäni, ja potiksi paljastui 55 pojoa! Voitto! :twisted:
In other news, vanha ja kusinen näppäimistöni irtisanoi työsopimuksensa tänään ja nyt tietokonepöytääni koristaa uusi, esteettisesti edeltäjäänsä näyttävämpi näppäimistö. Nappeja on ainakin miljoona pikanäppäimineen kaikkineen, ja koko roska maksoi vain 10 euroa.
Jospa sitä tekisi pienen pyhiinvaelluksen buddhalaisuuden ja muiden mystisten maailmanuskontojen sisimpään kirjastosta lainaamieni DVD:iden kautta näin pikkulauantain ratoksi. Perjantaina uskonto, maanantaina ruotsi ja sitten on koko paska purkissa.
forMANKIND2010-03-17 23:55
F
Whats up with the whats up???
Wankie jakaa niin paljon rakkautta tuolla TOP25 -topicissa että pitänee itsekin pistää vaikka vain top5 -lista kunhan tässä kerkeää.
Hei pellenpainin ystävät oli mulla kysyttävääkin, vieäkö ankkabala täällä pyörii?
Oon aika varma, että näin sen just yks päivä Turun urheiluhallissa, tai ainakin jonkun kaljun valkoisen miehen, näköhavaintoja kaivataan, palkinnot huikeita!
Wankie2010-03-18 07:11
W
forMANKIND kirjoitti: Whats up with the whats up???
Wankie jakaa niin paljon rakkautta tuolla TOP25 -topicissa että pitänee itsekin pistää vaikka vain top5 -lista kunhan tässä kerkeää.
Äläs nyt. Aina olet TOP1 sydämmessäni. Siellä on nykyään vaan niin yksinäistä, että pitää muita lautalaisia repiä mukaan. Mutta älä pelkää, ovat vaan yhden illan hoitoja. :cry:
Marshallsaaret2010-03-18 09:27
M
bala kävi irkissä joku aika sitten. Viime vuonna useamminkin, lähinnä huutelemassa jotain "hyvää yötä homot" yms. tyypillisyyksiä.
Darien Fawks2010-03-18 13:18
D
enska kirjoitti:
erkko kirjoitti: Ruotsin YO kuuntelusta 53 pistettä, vaikka tuntui että menisi aivan penkin alle.
Minä kävin tänään enkun kirjoitusten jälkeen kysymässä omia pisteitäni, ja potiksi paljastui 55 pojoa! Voitto! :twisted:
Minä sain aikanaan enkun ylioppilaskirjoitusten esseeosuudesta 99/99 pistettä.
enska2010-03-18 13:58
E
Darien Fawks kirjoitti:

Ja mitenköhän tuo tieto liittyi minun ja Erkon keskusteluun? :scratch:
ViiZei2010-03-18 14:01
V

Np. Trilogia-Mä oon niin leija!
Supa2010-03-18 14:27
S
enska kirjoitti:
erkko kirjoitti: Ruotsin YO kuuntelusta 53 pistettä, vaikka tuntui että menisi aivan penkin alle.
Minä kävin tänään enkun kirjoitusten jälkeen kysymässä omia pisteitäni, ja potiksi paljastui 55 pojoa! Voitto! :twisted:
Jeah. 57 ruotsin kuuntelusta, pituutena luonnollisesti keskipitkä. Maanantaita siis vähän jännätään, toivottavasti joku M irtoaisi, prelistä ainakin lohkesi.
Muuta infoa ihan vaan vertailuksi teidän kanssa, lyhyen saksan kuuntelusta irtosi 63 pistettä ja enkun kuuntelusta se 92 pojoa. Nyt kun eilisiä enkun kirjallisten monivalintatuloksia katselin, niin niistä meni väärin korkeintaan 2-4. Eli melkoisen hyviä pisteitä toiveissa, ehkä jopa L. Riippuu vähän miten tuo ainekirjoitus oikein meni, aiheet kun eivät olleet ihan suosikkejani. Kirjoittelin siitä moottoritiestä mikä kotikonnuille oltiin rakentamassa. Yleensä olen sitä 90 pisteen luokkaa vetänyt, toivotaan että linja pysyy.
Migu.222010-03-18 15:49
M
Supa kirjoitti:

Saksankuuntelusta 56 pojoa, joka oli itselle huippusuoritus. Ruotsista 66, joka taasen oli rimanalitus, kun normaalisti vetelen siellä vajaassa 80 pojossa. Enkusta 82, joka oli pienoinen pettymys myöskin, mutta kirjalliset meni senverran hyvin, ettei E:tä alemmas pitäisi missään nimessä tippua, ellei se maailmanparantajakirjoitus ampunut ohi. Tuli kirjoitettua 249 sanaa, joka myöskin alkoi jälkeenpäin arveluttamaan, kun liki sataa sanaa vähemmälläkin olisi pärjännyt. Toivotaan, että aineesta nyt ainakin 80 pojoa tulisi - huonoin aine lukion aikana kun on ollut se 89 tähän mennessä :roll:
Migu.222010-03-18 16:50
M
Ja ainiin. Supa, en tiedä oliko sinulla typo tuossa, vai oletko sinä oikeasti saanut kaksi pistettä maksimipisteitä enemmän A enkun kuuntelusta. Jos näin on, jaa salaisuutesi kanssamme!
enska2010-03-18 16:52
E
Viime syksynä tuli enkun esseestä 95p ja nyt odotan vähintään samaa. Sain silti kirjaimeksi vain C:n, sillä kusin kuuntelun täysin. Nyt olinkin siis korottamassa arvosanaa, mutta saa nähdä, miten käy: minä hölmö kun en huomannut ollenkaan vastata kohtiin 51-55. Toivottavasti tulisi edes se M, niin en täysin turhaan vaivautunut paikalle tulemaan. Kummallakaan kerralla en tosin lukenut kokeeseen yhtään, joten eipä mahdollisesta epäonnistumisesta voi sitten syyttää ketään muuta kuin itseään.
Äikän essee kuumottaa; sorruinkohan kirjoittamaan ohi aiheen?
Darien Fawks2010-03-18 22:35
D
Minäkin kusin aikanaan enkun kuuntelun jollain saatanan ilveellä.
Np. Trilogia - Mä oon niin nöyrä!!!
Phenomdozer2010-03-19 17:07
P
Kirjoitin blogiini SmackDown! Planetista. Jotka muistaa paikan, niin kannattaa lukea. // Sponsors off!
Huomenna kuppia, nyt soi David Bowie - Suffragette City \o>
Ravenwood2010-03-19 20:06
R
Kosheck on hieno mies! Jericho avatarissa 8)
Button2010-03-19 23:51
B
Katsoin äskön aika härön videon....
Jack DiBiase2010-03-21 20:33
J
What, tiedoksi että sinulla on hesalainen Mini-Me, joka kannustaa Tepsiä, mutta liikkuu IFK-paitaisten tyyppien kanssa. Olisin ottanut kuvan, mutta en kehdannut. Täysi kopio, mutta puolet pienempi. :shock:
Darien Fawks2010-03-22 14:33
D
Vuodatin lauantain kännikeikalla kavereille vapaapainista ja siitä, miten kovasti toivon Sheltonin voittavan Money in the Bank -ottelun.
Aika nöyryyttävääkö? :oops:
ViiZei2010-03-22 16:23
V
Ei nöyryyttävää, noloa kyllä. Vapaapaini on yksi niistä asioista mistä ei voi vain puhua julkisesti, muuten sinut mielletään samantien pelleksi. Vähän sama homma kuin rumat akat ketä on tuupannut. Niistä ei ikinä puhuta julkisesti tai kaikki nauravat sinulle.
Darien Fawks2010-03-22 16:30
D
ViiZei kirjoitti: Ei nöyryyttävää, noloa kyllä. Vapaapaini on yksi niistä asioista mistä ei voi vain puhua julkisesti, muuten sinut mielletään samantien pelleksi. Vähän sama homma kuin rumat akat ketä on tuupannut. Niistä ei ikinä puhuta julkisesti tai kaikki nauravat sinulle.
Itselläni ei ole tapana tuupata rumia akkoja. Ja oma kaveripiirini ei kyllä pidä minua pellenä. Ainakaan liian pellenä.
ViiZei2010-03-22 17:11

Nyt ainakin pitää, jos menit itkemään heille kuinka suurin toiveesi olisi Sheltonin MItB voitto :mrgreen:
Phenomenon2010-03-22 17:14
P
Jack DiBiase kirjoitti: What, tiedoksi että sinulla on hesalainen Mini-Me, joka kannustaa Tepsiä, mutta liikkuu IFK-paitaisten tyyppien kanssa. Olisin ottanut kuvan, mutta en kehdannut. Täysi kopio, mutta puolet pienempi. :shock:
Siis eikös se sanonta ole "sammoilla silmillä"? Meillä oli tästä hetki sitten puhetta toverini kanssa.
ViiZei2010-03-22 19:50
V
Darien Fawks kirjoitti:
ViiZei kirjoitti:
Darien Fawks kirjoitti:
Sammoilla silmillä, tarkoittanet?
En.
Siis eikös se sanonta ole "sammoilla silmillä"? Meillä oli tästä hetki sitten puhetta toverini kanssa.
Saattaa ollakin, mutta en sitä ikinä käytä. Tuosta tulee mieleen vain semmoinen vitun juntti amis isäm maan puollustaja.
MR.Off Topic2010-03-22 21:25
M
Minun juttua lähinä valmentaja ihmetteli, kun olin kentällä ihan pihalla. Tunneillakin sitten myöhemmin nukuskelin ja kaverit vain kyselivät minun olotilastani. Eniten harmitti se, että piti jättää blondi nukkuun asunnolle koulun ajaksi.
Darien Fawks2010-03-22 21:29
D
MR.Off Topic kirjoitti: Minun juttua lähinä valmentaja ihmetteli, kun olin kentällä ihan pihalla. Tunneillakin sitten myöhemmin nukuskelin ja kaverit vain kyselivät minun olotilastani. Eniten harmitti se, että piti jättää blondi nukkuun asunnolle koulun ajaksi.
Aika suuri virhearvio, jos jätit muijan kämpille ja lähdit kännissä kouluun.
Stefa2010-03-22 21:35
S
Kertokaa minulle se hauskuus lähteä kännissä kouluun. Minusta se on vain säälittävää mukamas-egoilua.
Darien Fawks2010-03-22 21:47
D
Stefa kirjoitti: Kertokaa minulle se hauskuus lähteä kännissä kouluun. Minusta se on vain säälittävää mukamas-egoilua.
Olen aivan samaa mieltä. Siis kertokaapa minullekin.
DeadManWalking2010-03-22 21:49
D
Hauskempaa ainakin kuin fanittaa Chisua...
En sinänsä tiedä, että onko se kännissä kouluun meneminen miten hauskaa, mutta eräs kerta kun yksi luokkakaveri tuli kännissä kouluun niin aiheutti se ainakin omalle kohdalleni lievää huvittuneisuutta.
Mahti Ankka2010-03-22 21:55
M
Kerran mentiin kouluun kännissä vahingossa, pidettiin leffailta maanantaina muutama vuosi sitten ja yhden kaverin kanssa homma vähän lipsahti. 15 minuuttia kerettiin aamulla nukkumaan ja kouluun, kyllähän se oli varsin hilpeä päivä. Paitsi viimeinen kaksoistunti saksaa oli pelkkää nukkumista...
Toinen kaveri teki kerran kyllä ehkä jäätävimmän tempauksen pitkään aikaan, kun hän kävi juomassa hyppytunnilla silloisella bändikämpällä puoli pulloa minttuviinaa ja tuli takaisin kouluun kännissä. Ja mopolla. Kyllä siitä huumoria repi.
Jack DiBiase2010-03-22 22:20
J
DMW, kuinka syvällä pääsi on Darienin perseessä? Näkyykö varpaat vielä?
DeadManWalking2010-03-23 09:08
D
Jack DiBiase kirjoitti: DMW, kuinka syvällä pääsi on Darienin perseessä? Näkyykö varpaat vielä?
En tiedä siitä, mutta itsehän olen niin syvällä kaapissa että perse on jo Narnian puolella...
... häh?
Hyrkanos2010-03-23 09:27
H
Mahti Ankka kirjoitti: Toinen kaveri teki kerran kyllä ehkä jäätävimmän tempauksen pitkään aikaan, kun hän kävi juomassa hyppytunnilla silloisella bändikämpällä puoli pulloa minttuviinaa ja tuli takaisin kouluun kännissä. Ja mopolla. Kyllä siitä huumoria repi.
PAhin vihollsieni, joka on myös jotankuinkin ainoa kaverini, joi joskus 15 vuotiiana kotipolttosta koulussa koko päivän ajan. Kyseinen aina oli jotakuinkin enemmän metanolia, joten ihme kun siitä selvisi.
Sittemmin se on kyllä ihan selkeämmän juoppolinjan ottanut.
MR.Off Topic2010-03-23 15:25
M
Itse en sanoisi virhearvioksi siinä vaiheessa, kun parilta kursilta ei olisi enää voinut olla pois. Eli jos olisin jäänyt kotia päiväksi niin siinä olisi sitten mennyt pari kurssia. Illalla kyllä tuli tehtyä pari virhearviota.
Tirkka2010-03-23 19:11
T
Hienoa että postaustani kuin kaksi marjaa-ketjuun arvostettiin niin paljon että se siirrettiin johonkin typerään Jaskan vitsitopiciin.