Liittyen edellisen sivun Panun BL-arvosteluun: täytyy kyllä sanoa tuosta Backlashista että tuo Shamrockin ja UT:n ottelu oli todella kehno. Yksi pitkäveteisimmistä otteluista, jonka muistan nähneeni. Ehkä se sitten johtui siitä, että kaksikolta olisi voinut odottaa jopa ihan mielenkiintoista kohtaamista, mutta sen sijaan nähtiin äärimmäisen tylsä heel vs. heel -ottelu, joka ei edennyt mihinkään, johtuen ehkäpä siitä että pääosa ottelusta oli turhia lukkojen vaihtoja. Oli siinä tietenkin ne hyvätkin hetkensä kun kaksikko unohti aina välillä hetkeksi idean siitä, että ottelun pitää olla yhtä lukkosotaa, mutta vähissä nuo hetket kyllä olivat. Niin ja Austinin ja Rockin ottelu taas sen sijaan oli erittäin viihdyttävä ottelu, samalla tavoin kuin WM XV:nkin kohtaaminen. Muuten kyllä olen samaa mieltä tapahtumasta pääpiirteittäin, ihan mukava mutta ei mitään kauhean erikoista. Taisi kuulua silti '99-vuoden parempaan osastoon. Ainiin, ja se pimpin' ain't easy -gimmickinen Charles Wright on nimen omaan Godfather, Goodfather on sitten RTC:hen liittynyt heeliksi kääntynyt sama henkilö, joka vastusti kaikkea mitä Godfather edusti :) Piti nyt sanoa kun tuota virhettä on nähnyt aika usein.
Ja sitten taas oman projektin pariin.
BASH AT THE BEACH 1996
WCW:n ppv'issä The Great American Bashia seurasi sitten Bash At The Beach. Mielikuvitus ppv-nimien keksimisessä on WCW:llä ollut selvästi samaa luokkaa kuin mitä WWE:llä keksiessä tälle vuodelle typeriä uusia nimiä ppv'eilleen. Nimi ei kuitenkaan ppv'täkään pahenna tässä tapauksessa: vuorossa oli historiaan varsin selvästi jäänyt ppv - tässä tapahtumassa alkunsa sai juuri se järjestö, joka muutti sodan WCW:n eduksi seuraavan puolentoista vuoden ajaksi.
Psychosis vs. Rey Mysterio Jr.
Ennen tuota hetkeä, saimme nähdä kuitenkin ppv'ssä paljon muutakin.. Kuten hyvää painia. Cruiserweight-divisioona oli painillisen tason osalta todellakin se suurin valttikortti WWF:n jatkuvasti tasokkaita ME-otteluita vastaan. WCW:n ME-otteluissa kun ei todellakaan ollut painillisesti kehuttavaa. Psychosis ja Mysterio Jr. - kuten useimmat varmasti tietävät - ovat molemmat meksikolaisia painijoita, jotka tässä vaiheessa uraansa eivät olleet vielä olleet kovinkaan kauaa esillä Amerikan painitapahtumissa, varsinkaan mainstream-tasolla (WCW saa kiittää tässäkin ECW:tä miesten tuomisesta maahan). Nyt kuitenkin heille annettiin mahdollisuus näyttää taitonsa pistämällä heidät vastakkain ppv'n openeriin. Mysterio Jr. oli jo GAB:ssa otellut hienon CW-mestaruusottelun Dean Malenkon kanssa, ja tämä ottelu jatkoi tuota hienojen CW-otteluiden sarjaa. Mestaruus ei tässä ottelussa ollut pelissä, mutta se ei kaksikkoa haitannut, vaan hyvin toisensa tunteva kaksikko pisti pystyyn hienon, lennokkaan, lucha-tyylisen ottelun. Ei siis ihan perinteinen jenkkiläinen CW-ottelu, koska esim. myyminen ei tässä ollut ykkösosassa, mutta silti loikkiminen jne. ei tässä mennyt vielä yli niin kuin joissain tämäntapaisissa spottiotteluissa. Yleisökin oli yllättävän hyvin mukana, ja olihan tämä tosiaankin hiton viihdyttävä ottelu, jota katsoi todella mielellään alusta loppuun. Täydellinen openerin rooliin, kyllä nämä kaksi tietävät mitä kehässä tehdä..
****
Big Bubba w/ Jimmy Hart vs. John Tenta - Carson City Silver Dollar Match
..Toisin kuin nämä kaksi. Ei, Big Bubban ja John Tentan feud ei siis todellakaan ollut vielä loppunut, vaan tätä roskaa saatiin seurata vielä toisessakin ppv'ssä. En todellakaan tahdo tietää liikaa tämän ottelun taustatarinoista, joten en ole ottanut niistä selvää enkä siis aio niitä tässä kertoakaan. Carson City Silver Dollar Match on nimittäin Silver Dollar Sack On A Pole Match. Kyllä, yhdessä kulmauksessa olleen tolpan huipulla oli siis dollarisäkki ja.. niin. Niinpä tämä ottelu koostui siitä kun nämä kaksi isoa kaveria yrittivät saada itselleen sitä säkkiä ja välillä Jimmy Hart sekaantui tähän roskaan. Kaikesta parjauksesta huolimatta on silti myönnettävä, että tämä oli, öh, parempi ottelu kuin kaksikon edellinen ottelu, koska tässä ei tarvinnut vain katsoa näitä kahta kehässä yrittämässä epätoivoisesti painia, vaan heille oli keksitty myös muuta ohjelmaa. Jimmy Hartin osuus varsinkin tässä ottelussa oli jopa ihan hauska, mutta yhtä kaikki parasta tässä ottelussa oli se, että tämä oli viimeinen kaksikon otteluista vuoden '96-ppv'issä.
*
Diamond Dallas Page vs. Jim Duggan - Taped Fist Match
Mitä ihmettä oikeasti WCW? Ensin openerina on loistava ja lennokas kahden taidokkaan painijan ottelu ja seuraavaksi meille tarjotaan pahinta wrestlecrapia ja sen jälkeen vielä vuoden '96 Jim Duggan painimassa. Tämäkin ottelu käytiin jälleen siitä DDP:n Battlebowl-turnauksen sormuksesta ja Lord of the Ring -tittelistä. DDP:n piti siis Battlebowl-voiton myötä päästä ottelemaan päämestaruudesta, mutta sen sijaan hän otteleekin seuraavissa ppv'issä Buff Bagwellia ja Jim Duggania vastaan. Ei näin. DDP:n ja Bagwellin ottelu oli vielä ihan ok, vaikkakaan ei mitenkään erikoinen, mutta tämä oli jo aika laimea. DDP pelasti sen, mikä tässä ottelussa oli pelastettavissa, mutta koska hänkään ei mikään painijumala ole, ei tästä kovin hyvää kakkua syntynyt. Taped Fist -stipulaatio on vieläpä todella typerä. Joka tapauksessa, ei ihan kamalan huono ottelu mutta mitäänsanomaton, onneton ja kehno.
*½
Public Enemy vs. Nasty Boys - Four Man Dog Collar Match
Muistatteko millä tavalla WCW:n vuoden 1996 ensimmäinen ppv alkoi? Aivan, SuperBrawl VI:n openerina oli Public Enemyn ja Nasty Boysin Street Fight Match. En tiennyt tuolloin tuon feudin tarinaa ja oletin sen jälkeen, että koko feud oli ohi, koska mitään siitä ei myöhemmin mainittu, mutta nyt sitten yhtäkkiä taas nämä kaksi roskapainijoukkuetta olivat ottelemassa toisiaan vastaan HC-ottelussa. Ei sillä, että roskapainissa mielestäni mitään vikaa kauheasti olisi, ja varsinkin kun nämä neljä eivät siinä ihan hirveän huonoja edes ole. Dog Collarit nyt eivät mitenkään erityisen onnistunut lisä ollut tähän, mutta toisaalta eivätpä ne nyt pahemmin ottelua häirinnetkään. Myyminen oli yhtä hyvillä kantimilla kuin miesten SuperBrawl-ottelussakin (lue: aika olematonta), mutta ei sen tämmöisessä ottelussa tarvitse häiritä. Hei, siellä on neljä miestä mättämässä toisiaan kaikella mitä käsiinsä saavat! Kun otteluun lisättiin vieläpä se, että nelikko käytti tässä HC-taistelussa hyvin hyödykseen ppv'n sisääntulorampin rantalavastusta, oli tuloksena itseäni ihan viihdyttänyt välipalaottelu. Ei millään tavalla erikoinen ottelu tai jotain mitä kauheasti myöhemmin muistelisi, mutta hoiti hommansa.
**½
Dean Malenko (c) vs. Disco Inferno - WCW Cruiserweight Championship
Tässä ppv'ssä kävi niin, että parasta CW-ottelua ei käytykään mestaruusvyöstä. Mysterion ja Psychosiksen ottelu oli nimittäin erittäin hyvä, eikä Malenkon ja Infernon ottelu tuolle tasolle tosiaankaan yltänyt. Disco Infernosta pitää ihan ensimmäisenä sanoa, että jotenkin koko hahmo on niin huvittava ja surullisen huvittava, ettei tyyppiä voi jollain sairaalla tavalla olla fanittamatta. Miehen nimi kertoo aikalailla kaiken tarpeellisen gimmickistä. Tähän tietenkin liitetään vielä se, että Infernon win-loss historia ei ole koskaan ollut ihan niitä parhaimpia. Nyt kuitenkin jotenkin mies oli noussut Malenkon mestaruuden haastajaksi, ja eihän tämä nyt missään tapauksessa huono ottelu ollutkaan. Jos en nyt ihan väärin muista (tämänkin tapahtuman näkemisestä on aika paljon aikaa), kulki ottelu niin että Malenko hallitsi ottelua pitkään kunnes kaikkien yllätykseksi täysi altavastaaja Inferno pääsikin otteluun yllättävän hyvin mukaan haastaen "Ice Manin". Ihan hauska, kiva ja tasokaskin CW-mestaruusottelu tämä siis, mutta ei todellakaan parasta, mitä WCW:llä oli tarjota.
***
Joe Gomez vs. Steve McMichael w/ Debra McMichael
Sitten todella mielenkiintoiselta kuulostava ottelu, jolla oli tasan yksi tarkoitus: luoda McMichaelsille uskottavuutta, jota hänellä ei vielä mitenkään liikaa ollut. Steve McMichaelhan oli siis Four Horsemanin uusin jäsen, kun hän GAB:ssa käydyn Greene & McMichael vs. Flair & Arn -ottelun lopussa petti joukkueparinsa ja liittyi Four Horsemaniin. Syy tähän oli se vanhin kaikista: raha. Näin McMichaelsista muotoutui ilkeä hemmo, joka nyt Benoit'n, Arnin ja Flairin kanssa muodosti neljä hevosmiestä. Tiedän, tämä backstory paljasti kokonaan tuon GAB:n ottelun lopun, mutta luotan ettei kukaan katso Joe Gomez vs. Steve McMichael -ottelun raporttia jos tahtoo tietää mielipiteeni vain ja ainoastaan tuosta GAB:n ottelusta. Ainiin.. Se itse ottelu. No, Gomez väläytti ihan kivoja otteita eikä McMichaelkaan minusta mitenkään erikoisen huono tässä ollut. Täysin turha ppv-tason kohtaaminenhan tämä oli, mutta tavallaan jopa positiivinen yllätys. Ei yhtään mitään muistettavaa, mutta ei myöskään häirinnyt. Hoiti oman roolinsa.
**
Konnan (c) vs. Ric Flair w/ Miss Elizabeth & Woman - WCW United States Heavyweight Championship
Tämä Four Horsemanin koostumus oli siitä äärimmäisen hauska, että porukkaan kuului neljän hevosmiehen lisäksi melkein yhtä monta hevosnaista. Tässäkin ottelussa siis Flairin kehänlaidalla olivat Miss Elizabeth ja Woman. Naisista mestaruusotteluun: Kon(n)an oli siis kantanut US-mestaruutta nyt lähestulkoon koko vuoden ja puolustanut vyötään kuukaudesta toiseen erinäisiä ulkomaalaisia staroja vastaan. Nyt kuitenkin vastassa oli aivan eri kaliiberin vastustaja: vastaan kun todellakin asettui Nature Boy itse. Tämän ottelun suurin ongelma olikin juuri se, että Konnan/Flair pari ei kuulosta siltä, että heidät näkisi edes '90-luvun puolivälin WCW:ssä painimassa vastakkain tai ainakaan erityisemmin odottaisi tuota ottelua. Tuo kaksikko ei vain jotenkin minun mielessäni klikkaa mitenkään. Sillä tavalla nämä kaksi kyllä klikkasivat, että koska Konaninkaan taidoissa ei ollut tällöin mitään valittamista ja Flair hoiti homman jälleen rutiininomaisella taidolla kotiin, saimme nauttia ihan viihdyttävästä US-mestaruusottelusta. Ei tämä tosiaankaan mikään klassikko ollut, mutta ihan tasokas kohtaaminen ja nosti myös kiinnostusta US-kuvioiden ympärillä.
***
Four Horseman (Arn Anderson & Chris Benoit) vs. The Taskmaster & The Giant (c)
Taskmasterilla ja Benoit'lla oli siis taustalla todella raju feud, mutta tämän lisäksi Four Horsemanin ja Dungeon of Doomin välillä jo parantuneet välit olivat jälleen tulehtuneet pahemman kerran The Great American Bashissa. Tässä olivat siis lähtökohdat sille, että WCW:n päämestarina toiminut The Giant iskettiin tässä ppv'ssä täysin yhdentekevään otteluun sen sijaan että päämestaruuden ympärille oltaisiin vaikka koitettu luoda jotain mielenkiintoista kuviota. Tässä ottelussa oli kyllä siis Benoit'n ja Taskmasterin mielenkiintoinen feud takana, mutta muuten kaikki bookkaus koskien tätä ottelua olikin varsin idioottimaista. Tämä ottelu oltaisiin voitu käydä aivan hyvin jossain Nitrossa, koska koko ottelu oikein huokui tunnelmaa siitä, kuinka feudia päätettiin jatkaa vain satunnaisella joukkueottelulle. Tv-jaksoissa tuo vielä menee, mutta ppv'ssä tämmöisiä randomjoukkueotteluita ei kyllä pitäisi näkyä. Tasollisestikin ottelu oli niin perinteinen tv-joukkueottelu kuin mahdollista: ei mitään erikoisen huonoa (eikä Benoit'n ja Arnin kehäosuudessa mitään valitettavaa todellakaan ollut), mutta ei yhtään mitään mikä olisi kummemmin lämmittänyt mieltä. Mielenkiintoa tälle ottelulle yritettiin kai luoda sillä, että jos Arn tai Benoit voittavat ottelun, saa joukkueen voittava osapuoli päämestaruusottelun.. No, tuo yritys epäonnistui kunnolla.
**
The Outsiders (Kevin Nash & Scott Hall) & Mystery Partner vs. Lex Luger (c) & Sting & Randy Savage
Siinä missä WCW:n päämestari jysäytetään ppv'ssä täysin turhaan ja typerään curtain jerk -otteluun, ovat tapahtuman Main Eventissä aivan muut nimet. Tämän lisäksi siinä missä tätä edeltänyt joukkueottelu oli turha ja epäkiinnostava, oli tässä ottelussa sitäkin enemmän latausta. Tämä oikeasti kiinnosti kaikkia: Kevin Nash ja Scott Hall olivat saapuneet WCW:hen reilu kuukausi sitten kylvämään tuhoa tarkoituksenaan ottaa haltuun koko WCW ja nyt kolme WCW:n urhoollista soturia lähti taistelemaan näitä ilkiöitä vastaan. Hall ja Nash olivat vieläpä luvanneet, että heidän seuranaan tässä ottelussa on kolmaskin kaveri. Jostain syystä tämä kaveri ei kuitenkaan ilmestynyt ottelun alussa kehään, ja niinpä Hall ja Nash aloittivat ottelun kahdestaan. Pian myös facejen lukumäärä tippui kahteen, kun ottelun alussa WCW:läisten hyökkäys oli niin latautunut, että Lex Luger loukkaantui (kayfabe) vahingossa tuossa hyökkäyksessä. Ottelun alku oli siis mitä energisin, mutta sen jälkeen tapahtui romahdus. Ei tietenkään romahdus sillä tavalla, etteivätkö jäljelle jääneet neljä kaveria olisivat pystyneet ihan mukavaan painiin, mutta juuri sen takia ettei tässä sitten nähtykään mitään muuta kuin IHAN MUKAVAA painia. Herranjumala, tämän ottelun piti olla se missä WCW:n edustajat taistelevat täydellä voimalla karkottaakseen ulkopuoliset hyökkääjät ja Outsiderit taas yrittävät tuhota WCW:n edustajat lopullisesti! Tuota henkeä ei kyllä alun jälkeen ottelussa nähty yhtään. Sen sijaan, että kaikki olisivat pistäneet kaikkensa tässä ottelussa likoon, vetivät nämä neljä täysin rutiininomaisen joukkueottelun ilman mitään säväyttävää menoa. Ei tämä huonoa painia ollut, mutta täysin muuta kuin olisi voinut toivoa. Ottelun pelastus saapui kuitenkin sitten lopussa. Siinä missä KOTR:n Austin-promo oli äärimmäisen hieno yksittäinen hetki, oli tämä vielä hienompi ja vielä paljon suurempi. Tämän ottelun loppu muutti kaiken jatkon kannalta ja se oli vieläpä onnistuttu bookkaamaan hiton tyylikkäästi. Linkki, jos joku ei ole vielä nähnyt.
**½
Ja kun ottelu oli saatu päätökseen, saimme nähdä todella hienon promon ja ennenkaikkea uuden aikakauden - new World orderin aikakauden - alun. Ottelun aftermatchissa toimi kaikki: Hogan, Hall ja Nash loistivat, yleisö loisti reaktiollaan.. Kaikki toimi tässä. Kuinka upeaa oli nähdä viimeiset lähemmäs 15 vuotta ennen tätä sitä yhtä ja samaa babyface-roolia vetänyt Hogan promoamassa mikkiin tuohon tyyliin? Todella upeaa. En ole itse mitenkään erityinen nWo-fani enkä todellakaan väitä tietäväni kaikkea tuosta ryhmittymästä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että tämän ppv'n loppu oli suurin yksittäinen syy minkä takia tästä ppv'stä jäi hyvä maku suuhun. Ja olihan se nWo äärimmäisen nerokas idea, kunnes sitten WCW ei taas tajunnut lopettaa ajoissa.
Bash At The Beach tullaan aina muistamaan tapahtumana, jolloin nWo sai alkunsa - ja aivan syystä. Nimenomaan tuo ryhmittymän syntymä oli suurin syy, minkä takia tämä ppv kannatti katsoa. Tuo oli myös ppv'n yksittäinen paras hetki, vaikka sitä pohjustettiinkin turhan pitkällä ja laimeahkolla joukkueottelulla. Yhtä kaikki, tuo jos mikä oli onnistunut hetki. Kaiken tämän hypen keskellä pitää kuitenkin jälleen muistaa, että tässä ppv'ssä tapahtui kyllä paljon muutakin, jolla oli myös osansa ppv'n kokonaiskuvassa. Mikä kokonaiskuva ppv'stä sitten jäi käteen? Yllättävän hyvä, jos katsoo ottelujen keskiarvoa. Tarjolla oli nimittäin aika paljon ppv'hen kuulumatontakin tavaraa, mutta vastapainona oli sitten hyviä mestaruusotteluita, yksi erittäin hieno ottelu ja sitten juuri tuo tapahtuman loppu, joka oli koko vuoden tärkein yksittäinen hetki. Niinpä, vaikka painin tasolla mitattuna tämä ei hirveän korkealla yltäisikään, on tämä niin merkittävä ppv omalla tasollaan etten voi kauhean alas listata tätä.. Enkä toisaalta taas kauhean korkealle, koska hyvien hetkien lisäksi tarjolla oli myös aika paljon sitä kehnompaa osastoa. Kokonaisarvosanana ok, mutta se ei tässä tapauksessa kerro läheskään kaikkea.
1. WWF WrestleMania XII - Hieno
----------------
2. WWF King of the Ring - Ok
3. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
4. WCW The Great American Bash - Ok
5. WWF Royal Rumble - Ok
6. WCW Bash At The Beach - Ok
7. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
8. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
----------------
9. WCW SuperBrawl VI - Kehno
10. WCW Slamboree - Kehno
11. WCW Uncensored - Kehno
Johan tuli taas pitkä tarina, no seuraavaksi taas joskus vuorossa WWF:n viimeinen ppv ennen SummerSlamia.
Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Mukavia arvosteluja ovat arvon foorumilaiset arvostelleet tänne. varsinkin WHATin arvostelut ovat rautaa. Jatka samaan malliin. Tein joskus arvostelun ja päätin kokeilla onnistuuko arvostelu taito vielä. Eli Viimeisimpiä hankkimiani DVD:tä on Tagged Classics joka sisälsi Unforgiven ja No Mercy 2000 tapahtumat. ja Unforgivenin katsoin ja tein siitä teille arvostelun
UNFORGIVEN 2000
Phildelphia PA
Dudleyboyz&Acolytes vs Right to Censor
eli kahdeksan miehen joukkue matsilla aloitettiin ilta ja suhteelisen hyvä maku jäi matsista. tällä tavalla noin monen miehen joukkue matsit pitääkin toteuttaa. ottelu oli aika brawl pohjainen ja teknisiä liikkeitä ei pahemmin nähty. eli tuohon aikaa RTC ryhmä oli musiikkiaan myöten todella ärsyttävä johtajanaan Steven Richards. ottelussa nähtiin Bradshawn h**vetin pyykkinaru eli clothesline from hell. ja Dudleyn veljekset olivat hyvin mukana matsissa. ottelun lopetus oli hyvä ja Dudleyt paiskasivat Richardsin vielä pöydän läpi ottelun kunniaksi. 8 man tag otteluksi ja openeriksi varsin toimiva tosin hieman sekava ottelu.
tähdet:***
STRAP MATCH
Jerry Lawler vs Tazz
mukavan alun jälkeen tästä alkoi ppv:n alamäki. tämä ottelu oli hidas ja kömpelö. ihme että silloinen WWF näki tarvetta jatkaa tätä summerslamissa jo yhden ottelun nähtyä feudia. Lawler mätti Tazzia pataan kunnolla ja juuri kun Lawler oli tehnyt 3 piledriveria Tazzille(joista tazz selvissi kuin ei mitään olisi tapahtunut) niin mitä ihmettä!!!! RAVEN. yleisössä kuului jonkun verran ECW ECW chanttiä. Raven teki Lawlerille Evenflow/Raven effectin ja häipyi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Tässä ottelussa ei ollut muuta hyvää suoraan sanotuna kuin Ravenin Debyytti. ja se siitä
Tähdet:*½
HARDCORE CHAMPIONSHIP MATCH
Steve Blackman(c) vs Al Snow vs Crash Holly vs Test vs Perry Saturn vs Funaki
WM 2000 nähtiin hardcore battle royal ja tämä oli aivan samanlainen 10 minuutin versio. Tässä ottelussa Al Snow edusti...Italiaa
aivan totta. mutta matsiin, vaikka ottelussa olikin mukana HC pioneereja niin ottelussa käytettiin todella vähän aseita ja mitään mieleen painuvaa hetkeä ei tehty. ottelun alku menikin yleisön seassa brawlatessä ja ottelun aikana mestaruus vaihtui 3 kertaan. ottelun lopuksi kaikki yrittivät pinnata mestaria isossa läjässä mutta tuomari ei suorittanut laskua. ja aika loppui. suoraan sanottuna tämä oli aikamoinen täyte matsi. eikä lähellekkään parasta WWF Hardcore painia.
Tähdet:**
Chris Jericho vs X-Pac
ihan mielenkiintoinen matsi, mutta sanotaan tässä että Jericho olisi jo tuolloin voinut olla ylempänä cardissa. eli ihan kelpo matsin pistivät pystyyn. illan high flying matsi mutta silti jotain jäi puuttumaan. lopetus oli ihan oikea ja hyvä. ottelun lopuksi X-Pac löi Jerichoa nunchuck kapuloilla pariin otteeseen. yleisön reaktiot olivat aika hyvät.
Tähdet:***
STEEL CAGE MATCH FOR THE WWF TAG TEAM CHAMPIONSHIPS
Edge&Christian(c) vs Hardyboyz
ottelun tarina oli jotenkin kökkö. eikä ottelu ollut parasta kyseisten joukkueiden kohtaamisia. nämä tarvitsisivat tikapuut eivät häkkiä!. eli ottelun heti alku puolella Jeff Hardy pääsi karkaamaan ulos häkistä ja ottelusta tulo 2 vs 1 ottelu. Jeff kuitenkin teki kaikensa auttaakseen veljeään Mattia joka taisteli mestareita vastaan yksinään häkin sisä puolella. Christiankin tuli häkistä pois ja lita kävi tekemässä hurracanan hänelle. Jeff kiipessi häkin päälle ja teki illan hienoimman spotin eli kuiskaus tuulessa häkin päältä suoraan edgen ja mattin syliin. Lopetus oli kanssa ihan ok. mutta edelleen ottelu olisi ollut parempi ilman häkkiä.
tähdet:***½
INTERCONTINENTAL CHAMPIONSHIP MATCH
Eddie Guerrero(c) vs Rikishi
Eli Rikishin heel turn oli kulman takana mutta ei vielä kuitenkaan tässä matsissa. tämän ottelun tarina oli että Eddie ja Chyna oli menossa naimisiin. Tämä ottelu oli alusta loppuun puuduttavaa katsotavaa. mutta onneksi kestoa ei ollut hirveesti. Kauhea hidas,vähä liikeinen,tylsä matsi jota ei edes Eddie Guerrero voinut pelastaa. DUD
Tähdet:*
NO DQ MATCH
Kurt Angle vs Triple H
Mielestäni illan paras matsi. mollemat pistivät parastaan ja teemana oli että Stephanien oli tehtävä päätös että onko hän kurtin vai Miehensä Triple H puolella. Tässä ottelussa sitten viimein meni se Espanjalaisten selostuspöytä. Kiva matsi jossa nähtiin paljon liikeitä mollemilta mutta lopetus olisi voinut olla parempi.
Tähdet:****
FATAL FOUR WAY FOR THE WWF CHAMPIONSHIP
The Rock(c) vs Kane vs Chris Benoit vs Undertaker
main event tarjosi ihan laadukasta WWF menoa ja Benoit meinasi viedä voiton jo alkumetreillä mutta ei kuitenkaan. muuten ottelu oli yhtä Brawlamista ympäri kehä aluetta ja käytiinpä sisääntulo rampillakin ottelemassa mutta Benoit Tarjoili tekniikaa esim. Crippler Crossfacen muodossa. Taker ja Kane tuntuivat jotenkin turhilta tässä matsissa vaikka hekin muutaman hetken loivat otteluun. mukava lopetus ja loppu tunnelma ottelusta ihan mukava mutta paremmin ottelu olisi toiminut Rockin ja Benoitin välisenä.
Tähdet:***
Kaiken kaikkiaan olin pettynyt tähän tapahtumaan. pari turhaa matsia mukana ja tapa lopettaa ottelut olivat aika huonoja. Summerslam oli tähän verratuna paljon parempi PPV. aika heikkoja oli WWEssä muutama ppv vuonna 2000 ja tämä unforgiven on yksi niistä
ARVOSANA TAPAHTUMALLE:**½
UNFORGIVEN 2000
Phildelphia PA
Dudleyboyz&Acolytes vs Right to Censor
eli kahdeksan miehen joukkue matsilla aloitettiin ilta ja suhteelisen hyvä maku jäi matsista. tällä tavalla noin monen miehen joukkue matsit pitääkin toteuttaa. ottelu oli aika brawl pohjainen ja teknisiä liikkeitä ei pahemmin nähty. eli tuohon aikaa RTC ryhmä oli musiikkiaan myöten todella ärsyttävä johtajanaan Steven Richards. ottelussa nähtiin Bradshawn h**vetin pyykkinaru eli clothesline from hell. ja Dudleyn veljekset olivat hyvin mukana matsissa. ottelun lopetus oli hyvä ja Dudleyt paiskasivat Richardsin vielä pöydän läpi ottelun kunniaksi. 8 man tag otteluksi ja openeriksi varsin toimiva tosin hieman sekava ottelu.
tähdet:***
STRAP MATCH
Jerry Lawler vs Tazz
mukavan alun jälkeen tästä alkoi ppv:n alamäki. tämä ottelu oli hidas ja kömpelö. ihme että silloinen WWF näki tarvetta jatkaa tätä summerslamissa jo yhden ottelun nähtyä feudia. Lawler mätti Tazzia pataan kunnolla ja juuri kun Lawler oli tehnyt 3 piledriveria Tazzille(joista tazz selvissi kuin ei mitään olisi tapahtunut) niin mitä ihmettä!!!! RAVEN. yleisössä kuului jonkun verran ECW ECW chanttiä. Raven teki Lawlerille Evenflow/Raven effectin ja häipyi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Tässä ottelussa ei ollut muuta hyvää suoraan sanotuna kuin Ravenin Debyytti. ja se siitä
Tähdet:*½
HARDCORE CHAMPIONSHIP MATCH
Steve Blackman(c) vs Al Snow vs Crash Holly vs Test vs Perry Saturn vs Funaki
WM 2000 nähtiin hardcore battle royal ja tämä oli aivan samanlainen 10 minuutin versio. Tässä ottelussa Al Snow edusti...Italiaa
aivan totta. mutta matsiin, vaikka ottelussa olikin mukana HC pioneereja niin ottelussa käytettiin todella vähän aseita ja mitään mieleen painuvaa hetkeä ei tehty. ottelun alku menikin yleisön seassa brawlatessä ja ottelun aikana mestaruus vaihtui 3 kertaan. ottelun lopuksi kaikki yrittivät pinnata mestaria isossa läjässä mutta tuomari ei suorittanut laskua. ja aika loppui. suoraan sanottuna tämä oli aikamoinen täyte matsi. eikä lähellekkään parasta WWF Hardcore painia.Tähdet:**
Chris Jericho vs X-Pac
ihan mielenkiintoinen matsi, mutta sanotaan tässä että Jericho olisi jo tuolloin voinut olla ylempänä cardissa. eli ihan kelpo matsin pistivät pystyyn. illan high flying matsi mutta silti jotain jäi puuttumaan. lopetus oli ihan oikea ja hyvä. ottelun lopuksi X-Pac löi Jerichoa nunchuck kapuloilla pariin otteeseen. yleisön reaktiot olivat aika hyvät.
Tähdet:***
STEEL CAGE MATCH FOR THE WWF TAG TEAM CHAMPIONSHIPS
Edge&Christian(c) vs Hardyboyz
ottelun tarina oli jotenkin kökkö. eikä ottelu ollut parasta kyseisten joukkueiden kohtaamisia. nämä tarvitsisivat tikapuut eivät häkkiä!. eli ottelun heti alku puolella Jeff Hardy pääsi karkaamaan ulos häkistä ja ottelusta tulo 2 vs 1 ottelu. Jeff kuitenkin teki kaikensa auttaakseen veljeään Mattia joka taisteli mestareita vastaan yksinään häkin sisä puolella. Christiankin tuli häkistä pois ja lita kävi tekemässä hurracanan hänelle. Jeff kiipessi häkin päälle ja teki illan hienoimman spotin eli kuiskaus tuulessa häkin päältä suoraan edgen ja mattin syliin. Lopetus oli kanssa ihan ok. mutta edelleen ottelu olisi ollut parempi ilman häkkiä.
tähdet:***½
INTERCONTINENTAL CHAMPIONSHIP MATCH
Eddie Guerrero(c) vs Rikishi
Eli Rikishin heel turn oli kulman takana mutta ei vielä kuitenkaan tässä matsissa. tämän ottelun tarina oli että Eddie ja Chyna oli menossa naimisiin. Tämä ottelu oli alusta loppuun puuduttavaa katsotavaa. mutta onneksi kestoa ei ollut hirveesti. Kauhea hidas,vähä liikeinen,tylsä matsi jota ei edes Eddie Guerrero voinut pelastaa. DUD
Tähdet:*
NO DQ MATCH
Kurt Angle vs Triple H
Mielestäni illan paras matsi. mollemat pistivät parastaan ja teemana oli että Stephanien oli tehtävä päätös että onko hän kurtin vai Miehensä Triple H puolella. Tässä ottelussa sitten viimein meni se Espanjalaisten selostuspöytä. Kiva matsi jossa nähtiin paljon liikeitä mollemilta mutta lopetus olisi voinut olla parempi.
Tähdet:****
FATAL FOUR WAY FOR THE WWF CHAMPIONSHIP
The Rock(c) vs Kane vs Chris Benoit vs Undertaker
main event tarjosi ihan laadukasta WWF menoa ja Benoit meinasi viedä voiton jo alkumetreillä mutta ei kuitenkaan. muuten ottelu oli yhtä Brawlamista ympäri kehä aluetta ja käytiinpä sisääntulo rampillakin ottelemassa mutta Benoit Tarjoili tekniikaa esim. Crippler Crossfacen muodossa. Taker ja Kane tuntuivat jotenkin turhilta tässä matsissa vaikka hekin muutaman hetken loivat otteluun. mukava lopetus ja loppu tunnelma ottelusta ihan mukava mutta paremmin ottelu olisi toiminut Rockin ja Benoitin välisenä.
Tähdet:***
Kaiken kaikkiaan olin pettynyt tähän tapahtumaan. pari turhaa matsia mukana ja tapa lopettaa ottelut olivat aika huonoja. Summerslam oli tähän verratuna paljon parempi PPV. aika heikkoja oli WWEssä muutama ppv vuonna 2000 ja tämä unforgiven on yksi niistä
ARVOSANA TAPAHTUMALLE:**½
Kuka porukasta Blackman, Al Snow, Crash Holly, Test, Saturn & Funaki muka on edes jollain todella hämärällä tasolla HC-pioneeri? :D Puhuttaessa hardcore-painin edelläkävijöistä niin ei ihan ensimmäisenä tulisi mieleen Funakin, Crash Hollyn tai edes Al Snow:nkaan tapaiset nimet.nWo-Sting kirjoitti:HARDCORE CHAMPIONSHIP MATCH
Steve Blackman(c) vs Al Snow vs Crash Holly vs Test vs Perry Saturn vs Funaki
--
mutta matsiin, vaikka ottelussa olikin mukana HC pioneereja niin..
IN YOUR HOUSE 9: INTERNATIONAL INCIDENT
Ja tosiaan, seuraavana on vuorossa projektissani WWF:n viimeinen ppv ennen kesän suurinta tapahtumaa - SummerSlamia. Tällä kertaa In Your House järjestettiinkin Kanadan puolella (jo toisen kerran IYH-historiassa, ensimmäinen oli IYH4), ja tästä johtui siis tuo lisänimike International Incident. Jos en nyt ihan väärin muista niin tällä kertaa Vince McMahonin ja Jerry Lawlerin seuraksi selostustiimiin oli jo liittynyt Good Ol' JR. Jos näin oli, tässä ppv'ssä JR oli vielä kiltti face-selostaja. Tilanne kuitenkin tulisi muuttumaan myöhemmin syksyllä..
Jälleen versioni sisälti tapahtumaa edeltäneen Free For All Matchin, jossa Savio Vega kohtasi Uncle Zebekiahin manageroiman muuan Justin "Hawk" Bradshawn:n, jolla tuskin oli tässä vaiheessa uraansa harmainta aavistustakaan, että eräänä päivänä hän tulisi pitämään WWE-mestaruutta lähemmäs vuoden ajan ja nousemaan kaikkien aikojen kymmentenä painijana WWE:n Grand Slam -mestareiden joukkoon. Itse ottelusta ei ole kauheasti mainittavaa, koska sitä ei ollut liialla pituudella pilattu, eikä siinä toisaalta mitään erikoista nähty. Bradshaw ja Vega painivat ihan siedettävästi reilut neljä minuuttia, mutta se siitä. Arvosanana noin *½.
The Smoking Gunns (c) w/ Sunny vs. The Body Donnas - Non Title Match
Varsinaisen tapahtuman avasi sitten joukkuemestari Smoking Gunssien ja Body Donnasien kohtaaminen. Vuoden alussa, Royal Rumblessa, nähtiin samainen kohtaaminen, mutta muutama asia oli muuttunut tuosta ottelusta. Ensinnäkin Rumblen aikaan Sunnyn manageroima ylimielinen heel-joukkue Body Donnas oli, Sunnyn hylättyä heidät, kääntynyt faceksi ja samalla Smoking Gunsseille oli, Sunnyn takia jälleen, käynyt juuri päinvastoin. Toiseksikin tässä ottelussa ei ollut mestaruutta pelissä - erinomainen idea pistää ppv'hen ottelu, jossa joukkuemestarit ovat mukana ja jättää ottelu Non Title Matchiksi! Voi vain kuvitella, kuka on tämänkin nerokkaan idean saanut. Kolmas ja viimeinen ero Rumblen otteluun oli se, että tämä ei ollut yhtä tasokas kuin RR:n kohtaaminen. Ei tämä nyt paljoa huonompi ollut, mutta jotenkin ehkä juuri sen takia etteivät mestaruudetkaan olleet pelissä, tuntui tämä ottelu aika laimealta - kuten koko WWF:n joukkuedivari tähän aikaan. Ihan perusok-joukkuepainia kaikilta neljältä, mutta tämän ottelun olisi odottanut näkevänsä esimerkiksi ppv'tä edeltäneessä Raw'ssa ennemmin kuin itse ppv'ssä.
**
Mankind vs. Henry O. Godwinn w/ Hillbilly Jim
Jos ymmärsin Lawlerin, jolla oli tähän aikaan suurempaakin feudia Jake Robertsin kanssa, puheet oikein, oli Mankindin ollut tarkoitus painia alunperin Robertsia vastaan, mutta jostain syystä Roberts ei sitten päässytkään tähän otteluun paikalle. Niinpä Henry O. Godwinn toimi Robertsin korvaajana Mankindiä vastaan - jipii! Tältä ottelulta en odottanut yhtään mitään, koska koko Godwinssien näkeminen oli alkanut joka kerta rasittaa enemmän ja enemmän. Yksinkertaisesti en vain tajua, mitä ihmettä kukaan bookkaustiimissä koskaan näki näissä heppuleissa, varsinkin kun heitä pidettiin todella pitkään esillä. No tässä ottelussa, jossa sikafarmari kohtasi mielipuolen (hei, miksipä ei!), Godwinnseista ei tarvinnut katsoa kuin toista, ja Henry ei edes ollut äärettömän rasittava Mankindiä vastaan. Kiittää tosin sopii sitä, että ottelu ei ensinnäkään ollut kamalan pitkä ja toiseksi sitä, että Mankind veti roolinsa jälleen todella upeasti, mutta joka tapauksessa tämä ottelu oli kelvollinen. Ei hyvä, ei edes ihan hvyä tai ok, mutta katsottava. Lähinnä Mankindin takia, mutta eipä sillä ole väliä.
**
Steve Austin vs. Marc Mero w/ Sable
Kaksi ensimmäistä ottelua eivät luvanneet kauhean hyvää tälle ppv'lle, mutta kolmannen kohdalla asiat alkoivat näyttää edes vähän paremmilta. Austin ja Mero olivat siis otelleet King of the Ring -turnauksen välierissä erittäin viihdyttävän ottelun (***½), mutta tarina ei päättynyt tähän, vaan Marc Mero tahtoi uusintaottelua KOTR-voittaja Austinia vastaan. Muistaakseni tässä ottelussa oli taustalla muutakin kuin Meron tappio Austinille turnauksessa, mutta pääidea oli se, että Mero tahtoi osoittaa pystyvänsä voittamaan Austinin. Koska näiden kahden ensimmäinen ottelu oli oikein hyvä, ei ollut mitään syytä, miksi tämäkään olisi ollut huono. Sen sijaan ensimmäisen tasolle tämä ei kuitenkaan yltänyt, koska ottelu oli ensinnäkin huomattavasti lyhyempi kuin KOTR-turnausottelu, ja toisaalta tässä ei nähty paljoakaan uutta verrattuna tuohon ensimmäiseen matsiin. Joka tapauksessa tämäkin oli siis oikein hyvä kohtaaminen ja piti KOTR-voittajan hyvin esillä väli-ppv'ssä. Viihdyttävä ottelu, ja Meron liikettä oli taas ilo seurata.
***
Goldust w/ Marlena vs. The Undertaker w/ Paul Bearer
Goldust oli siis edellisessä ppv'ssä hävinnyt Intercontinental-mestaruutensa Ahmed Johnsonille, ja nyt hän otteli jälleen The Undertakeria vastaan. Minulle ei ollut selvinnyt IYH8: Beware of Dogin aikaan Goldustin ja 'Takerin "feudin" syy, eikä se ollut tässäkään vaiheessa auennut. Joka tapauksessa edellisessä ppv'ssä he kohtasivat toisensa Casket Matchissa, ja nyt heidät pistettiin toisiaan vastaan normaaliin otteluun. Ensimmäisessä ottelussa oli myös pelissä IC-mestaruus, mutta nyt mukana ei ollut sitäkään. Tämä "feud" tuntui kulkevan aika nurinkurisesti. Joka tapauksessa itse ottelu oli taas ok, mutta ei edelleenkään mitään sen erityisempää. Goldust osoitti taas pystyvänsä ihan hyviin otteisiin kehässä sen lisäksi, että on loistava hahmo, ja Undertaker puolestaan hoiti hommansa jälleen kunnialla läpi. Ottelun lopussa mukaan sekaantui myös Undertakerin ykkösvihollinen Mankind, mikä osoitti että ottelun päätarkoitus oli siis taas vain jatkaa UT:n ja Mankindin feudia. Hyvin tv-otteluhenkinen kohtaaminen siis tämäkin, mutta tasoltaan parempi kuin opener.
**½
Tässä välissä taidettiin nähdä face-joukkueen promo, ja alkuperäisistä suunnitelmista poiketen (kiitos vain Ultimate Warriorin pelleilyn), ei Camp Cornettea kohdannutkaan Michaelsin ja Johnsonin kanssa Ultimate Warrior, vaan SYCHO SID! Sycho Sid, joka siis viimeeksi oli näkynyt WWF:n ohjelmistossa joskus vuoden vaihteessa Ted DiBiasen Million Dollar Corporationin jäsenenä ja aikaisemmin vuonna '95 oli puukottanut Shawn Michaelsia pahemman kerran selkään, oli nyt jälleen liittynyt face-tiimiin. Kysymys kuuluikin, pystyisikö Michaels luottamaan Sidiin, mutta face-kolmikko oli erittäin luottavainen sen suhteen, että menneet ovat menneitä. Sidin paluu ME:hen, juuri tätä WWF kaipasi.
Shawn Michaels (c) & Ahmed Johnson (c) & Sycho Sid w/ Jose Lothario vs. Camp Cornette (British Bulldog & Owen Hart & Vader) w/ Jim Cornette
Ja niin oli aika Main Eventin. Tällä kertaa ei siis tosiaankaan nähty mestaruusottelua, vaan Jim Cornetten ohjaamat kolme kovaa heeliä kohtasivat nyt Shawn Michaelsin ja tämän pari kaveria. Tämän ottelun päätarkoitushan oli vain pohjustaa sitä, että Shawn Michaels ja Vader kohtaisivat toisensa SummerSlamin Main Eventissä.. Eli edes tapahtuman Main Eventin päätarkoitus ei ollut itse ottelu vaan sen sijaan toimia toisen ottelun hypenä! No, itse otteluhan oli kyllä ihan viihdyttävää katsottavaa. Kun kehässä on Michaelsin, Owenin ja Bulldogin tasoisia painijoita (eikä Vaderissa tai Johnsonissakaan ollut mitään heikkoa), ei kauhean huonoa ottelua voi odottaa. Kyllä tämä laadultaan pieksi esimerkiksi WCW:n Bash At The Beachin ME:nä toimineen 6-Man Tag Team Matchin. Tähän vain kiteytyikin koko WWF:n ja WCW:n ero tällä hetkellä: siinä missä WWF:n ottelu oli WCW:n vastaavaa tasokkaampi, oli WCW:n ottelu paljon merkittävämpi ja taatusti kiinnosti jenkkimarkkeja paljon enemmän. Mutta siis, ottelu oli aikamoisen pitkä vieläpä (n. 25 minuuttia), siinä nähtiin muutamia oikein jänniä kohtia, mutta ei tämäkään mitenkään erityisen hyväksi yltänyt. Ehkä se oli juuri se tunnelma, että tämäkin ottelu olisi voinut olla ihan hyvin ppv'tä edeltävässä tv-show'ssa pohjustamassa ppv'n ME:tä, mutta ei tämä mitenkään erikoisen hyvä ollut. Viihdyttävä kyllä, mutta ei mitään sen enempää.
***
In Your House 9 kiteytettynä: otteluista neljä olisi voitu käydä ihan hyvin jotain suurempaa ppv'tä edeltävässä Raw'ssa pohjustamassa ppv'n suurempia otteluita. Se ainut ottelu, jonka päätarkoitus olla cardissa oli nimen omaan näiden miesten kohtaaminen eikä jonkun toisen ottelun pohjustus, olikin sitten edellisen ppv'n rematch, joka ei yltänyt alkuperäisen ottelun tasolle.
En minä olekaan vaatimassa, että (varsinkin tietäen WWF:n tämänaikaisen vaikean tilanteen) heidän olisi kannattanut uhrata Michaels vs. Vader- tai Undertaker vs. Mankind -ottelut ainakaan samaan IYH-ppv'hen, mutta tähän asti WWF oli silti löytänyt aina In Your Houseihin jotain itsessään merkittävää, eikä pelkästään tapahtumaa seurannutta suurta ppv'tä hypettävää ottelua. Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi WM:ää edeltänyt In Your House 6, jossa kumpikin pääotteluista (Owen vs. Michaels ja Bret vs. Diesel) tavallaan toimivat WM:n otteluiden pohjustajana, mutta samalla noilla otteluilla oli myös itsessään merkitys: Michaelsilla ja Owenilla oli jo useamman kuukauden ollut feud johtuen siitä että Owen oli lähes lopettanut HBK:n uran ja Bret oli puolestaan vienyt SurSerissä Dieselin vyön ja nyt Diesel sai vihdoin tuon haluamansa re-matchin. Tässä ppv'ssä Undertaker vs. Goldust tai Main Event eivät itsessään kiinnostaneet paljon ketään. UT/Goldust-ottelunkin suurin reaktio syntyi Mankindin hypätessä soppaan mukaan. Ainiin, tapahtumassahan nähtiin kaikki mestarit, mutta ei silti yhtään mestaruusottelua.
Onneksi WWF taas tämän IYH:n jälkeen tajusi, että IYH:t eivät voi olla kuin viikottaisohjelmia, joissa promoja on vain vähemmän ja ottelut ovat pidempiä, vaan niiden otteluiden on tarjottava jotain itsessään kiinnostavaa. Tietenkin suurimmat ottelut kannattaa säästää suurempiin ppv'eihin, mutta silti olisi löydettävä se tasapaino niin, että pienemmissäkin tapahtumissa pystyttäisiin tarjoamaan jotain uutta ja jännittävää. WWE tietenkin taistelee edelleenkin tämän tasapainon löytämiseksi tasaisin väliajoin.
Tl;dr: Tapahtuma oli kehno, eikä varmasti tarjonnut mitään uutta niille jotka noina aikoina seurasivat WWF:n viikottaislähetyksiä. Kaksi ihan hyvää ottelua ei ole sitä, mitä ppv'ssä pitäisi näkyä.
1. WWF WrestleMania XII - Hieno
----------------
2. WWF King of the Ring - Ok
3. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
4. WCW The Great American Bash - Ok
5. WWF Royal Rumble - Ok
6. WCW Bash At The Beach - Ok
7. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
8. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
----------------
9. WCW SuperBrawl VI - Kehno
10. In Your House 9: International Incident - Kehno
11. WCW Slamboree - Kehno
12. WCW Uncensored - Kehno
..Tuosta kaikesta huolimatta tuokin IYH silti pieksi WCW:n kaksi kehnointa tapahtumaa. Seuraavaksi vuorossa onkin WCW:n Hog Wild, saa nähdä pystynkö pitämään yhtä nopean tahdin yllä.
Uudessa työssä ei tosiaan saa tarpeeksi kirjoittamisesta, joten pakko purkaa tarvetta vanhojen ppv'iden ppv-raportteihin: ajattelin sitä paitsi, että yrittäisi ottaa itseni nyt kiinni näissä raporteissa - oikeasti sain katsottua vähän aikaa sitten vuoden viimeiset ppv't ja näillä näkymin olen jatkamassa ainakin katseluprojektia vuoteen '97:kin.
HOG WILD 1996
Hog Wild -event oli muutamastakin asiasta aika hassu tapahtuma. Ensinnäkin tämä (ja sen seuraajana toimineet Road Wild) -tapahtumat järjestettiin ulkotiloissa, Sturgis Motorcycle Rally -alueella, jossa nimestäkin päätellen normaalisti rymistelivät moottoripyörät. Nyttenkin katsomossa oli paljon moottoripyörillä saapuneita faneja. Muutenkin koko tapahtuman teemaan liittyi moottoripyörät - se näkyi myös tapahtuman nimessä, joka liittyy jotenkin johonkin Harrikka-omistajien kerhoon, en tiedä tarkemmin eikä kauheasti kiinnostakaan. Tekijänoikeussyistä myöhempinä vuosina tämä tapahtuma opittiin kuitenkin tuntemaan siis Road Wildinä. Ja ainiin, tapahtuman posterissa oli Red & Yellow Hulkster poseeraamassa ("ain't no easy riders here") motskarin selässä, vaikka nWo olikin jo siis hyvässä vauhdissa :) Selostajina jälleen - ketkäpä muutkaan - Dusty, Bobby & Tony.
Rey Mysterio Jr. (c) vs. Ultimo Dragon - WCW Cruiserweight Championship
Noniin, jälleen WCW:n ppv avattiin nopeatempoisella Cruiserweight-ottelulla, jossa oli mukana Mysterio. Hog Wildiin tullessa Mysterio Jr. oli kuitenkin siis voittanut itselleen Cruiserweight-mestaruuden, joka vielä edellisen ppv'n aikaan komisti Dean Malenkon vyötäistä. Mysterion vastustajaksi olikin saapunut toinen maskimies, Japanin lahja WCW:n cruiserweight-painille: Ultimo Dragon. Ottelu kuulostikin etukäteen erittäin mielenkiintoiselta ja kovatasoinenhan tämä ehdottomasti oli. Ottelu täynnä hienoja, lennokkaita liikkeitä ja yleisestikin erittäin viihdyttävää menoa. Ongelmana oli kuitenkin ensinnä se, että tämä ei kestänyt ihan niin kauan kuin olisi toivonut (vaikkakin yli 10 minuuttia). Toisaalta sitten ongelma on taas se, etten ole ihan varma olisiko sittenkään toivonut näkevänsä tätä paljon pidempään: siinä missä Mysterio Jr:n ja Psycosiksen spottailu-ottelut eivät vielä menneet yli, tuntuivat nämä Mysterion ja Dragonin kohtaamiset (tämä ei vielä niin pahasti kylläkään) menevän jo vähän turhan yli. Itse tykkään kuitenkin siitä, että myyminen otetaan huomioon ottelussa, vaikka tiedän ettei näissä otteluissa se olekaan pääidea. No, viihdyttävää menoa ja sai oikein hyvällä tavalla yleisön mukaan - ei tätä siis missään tapauksessa voi vähätellä. CW-vyön esilläolo tällä tavalla on aina plussaa.
***½
Scott Norton vs. Ice Train w/ Theodore Long
Kyllä, Ice Trainin managerina toimi nimen omaan SE Theodore Long, joka on aikanaan hoitanut niin managerin kuin tuomarinkin roolia ja jonka nykyisin tunnemme parhaiten "Holla, holla!" -huudoista. Ice Trainin ja Scott Nortonin taas tämän ajan painin seuraajat olivat jo ehtineet oppia tuntemaan Fire & Ice -joukkueen jäseninä. Nyt kuitenkin oli käynyt niin, että tämä joitakin kuukausia sitten perustettu joukkue ei kauhean pitkään elänyt, vaan jäsenille syntyi kärhämää, joukkue hajosi ja tässä sitä oltiin. Tarkempaa syytä joukkueen hajomiselle ei annettu, enkä uskon sen ketään asiasta tietämätöntä - kuten allekirjoittanutta - kiinnostaneenkaan. Koko tämä kuvio oli kyllä niin surkea. Nortonin ja Ice Trainin joukkue ei ollut ehtinyt missään vaiheessa alkaa edes vaikutta yhtenäiseltä kaksikolta, kun se jo päätettiin hajottaa. No, itse ottelu oli aika lyhyt ja täysin mitäänsanomaton. Ei varsinkaan Norton kehässä huono ollut, eikä tämä painillisesti kauheaa katsottavaa ollut, mutta täysin yhdentekevä ottelu ja yhdentekevä feud. Hohhoi.
**
Bull Nakano w/ Sonny Onoo vs. Madusa - Battle of the Bikes
Tämä on itse asiassa aika hassu ottelu historian kannalta. Madusahan siis paini vuoden 1995 loppuun asti WWF:ssä Alundra Blayze -nimellä ja oli firman selkeästi kovin (ja lähestulkoon ainut, jos emme tahdo laskea mukaan Bertha Fayea [ja uskokaa minua, me emme halua laskea Bertha Fayea]) naispainija ja piti myös suurimman osan ajasta WWF:n naisten mestaruutta.. Niin paljon, että lähdettyään WWF:stä, hän otti sen mukaansa ja dumppasi roskikseen ensimmäisessä WCW:n show'ssa, jossa esiintyi vaihdettuaan laivaa. Tämä kaikki historia vielä yhden kerran (olen ainakin kerran jo sen aikaisemmin tämän projektini aika kertonut) sen takia, että Blayzen, eli Madusan, merkittävin feud tuosta naisten vyöstä WWF:ssä oli nimen omaan Bull Nakanoa vastaan. Bull Nakanoa, japanilainen naispainija joka.. no, ei ole ihan perinteisen naispainijan näköinen. Olen kuitenkin tykännyt kaikista näkemistäni Nakanon kehäotteista ja tapahtumia katsoessa on Nakanon luukki muutenkin ollut pelottavan sijaan vain hiton uskottava. Niinpä odotin tältä periaatteessa pitkän tarinan omaavalta ottelulta (johon oli sekoitettu vielä jenkki- ja japskipyörienkin kiistaa) paljon. Harmi vain, että tämäkään ottelu ei pahemmin aikaa saanut (viitisen minuuttia), mutta toisaalta sen ajan nämä kaksi naista kyllä hyödynsivät hyvin. Ei ehkä niin hienosti, kuin olisin toivonut, mutta oikein mukavasti. Ihan kiva naisten ottelu, joka ei kuitenkaan ehtinyt päästä läheskään sille tasolle, kuin sen olisi pitänyt, kun ottelu jo loppuikin. Madusan ensimmäinen ppv-ottelu toista naispainijaa vastaan WCW:hen paluun jälkeen, kyllä selkeästi kannatti.
**
Dean Malenko vs. Chris Benoit w/ Woman & Miss Elizabeth
Olen jokaisen aikaisemman ottelun kohdalla sanonut ajanpuutteesta, mutta siitä ei kauheasti pitäisi valittaa, koska tässä ottelussa tuo aika sitten käytettiin hienosti hyödyksi. Kun Chris Benoit'n ja Dean Malenkon annettiin painia lähes puoli tuntia kestävä ottelu, ei aikaisempien otteluiden ajanpuute enää tuntunut missään. Malenko oli siis aikaisemmin Bash At The Beachin ja Hog Wildin välillä menettänyt CW-mestaruutensa ja nyt hän sitten otteli Benoitia vastaan. Normaalisti valittaisin selkeän feudin ja tarinan puutteesta, mutta tässä ei tarvittu sitä: nämä kaksi miestä kertoivat upean tarinan kehässä. En edes ole välttämättä tämäntyyppisten otteluiden suurimpia ystäviä, mutta tässä vain toimi kaikki. Upeita liikkeitä, upeaa psykologiaa, upeaa rauhallista, mutta silti koko ajan juuri oikealla tahdilla etenevää painia kohti erinomaista lopetusta. Sekin toi otteluun loistavan lisänsä, että tämä ehdittiin julistaa jo kaksi kertaa Time Limitin takia umpeenmenemisen No Contestiksi, mutta tätä vain jatkettiin yliajalla: sekin kertoi siitä, että nämä kaksi tahtoivat painia niin kauan toisiaan vastaan, että selviäisi, kumpi se parempi mies olisi. Ehdottomasti tähän mennessä vuoden paras ottelu WCW:ltä ja ihan koko vuodenkin niin WWF:n kuin WCW:n saldoa katsoessa yltää top vitoseen. Upea ottelu.
****½
Harlem Heat (c) w/ Col. Rob Parker vs. Steiner Brothers - WCW Tag Team Championship
Myös joukkuemestaruuksien osalta oli tapahtunut muutoksia sitten viimemaininnan. Lex Luger ja Stinghän olivat olleet joukkuemestareita vuoden alusta asti, ja he olivat puolustaneet joukkuemestaruuksiaan kaksi kertaa vuoden ensimmäisessä ppv'ssä, SuperBrawl VI:ssä. Tuon jälkeen joukkuevyöt olivat kuitenkin kuukausia vain pyörineet miesten olkapäillä ja kaksikolla oli ollut omat feudinsa ilman että joukkuemestaruuksia enää kummemmin mainittiin missään vaiheessa. Viimein ennen Bash At The Beachia miesten mestaruuskausi oli kuitenkin tullut päätökseen, ja WCW oli saanut uudet joukkuemestarit: Booker T:n ja Stevie Rayn muodostaman Harlem Heatin. Hog Wildissä nähtiin sitten se ihme, että WCW:n joukkuemestaruuksia puolustettiin ppv'ssä.. Tätä ei tosiaan ollut tapahtunut sitten helmikuun. Vaikka paljon olenkin WWF:n joukkuedivisioonaa parjannut raporteissani, niin sentään WWF ymmärsi pitää joukkuevyönsä tähän aikaan paremmin esillä. Tästä ppv'stä lähtien tilanne kyllä sitten koheni paljon (ja syksyllä myös WWF:n tilanne parani). Itse ottelu oli hyvää joukkuepainia, johon kaksi tähän aikaan taidokasta joukkuetta ylsi. Kukaan painijoista ei ollut vielä liian vanha, vaan esitti oikein vetreitä ja viihdyttäviä otteita. Ei mitään mieltäräjäyttävää, mutta keskivertoa parempi joukkuemestaruusottelu. Harmi vain, että Booker T:n ja Steinerin joukkuemestaruusottelut nykyisin eivät enää yllä samalle tasolle.
***
Ric Flair (c) vs. Eddie Guerrero - WCW United States Heavyweight Championship
Ja taas oikein mielenkiintoiselta kuulostava ottelu. Vuoden '96 Flair oli vielä hyvässä vireessä (kunnes syksymmällä sitten loukkaantui) ja Eddie Guerreron ura taas oli vasta kunnolla alkamaisillaan! Kummallakin niin menokykyä kuin painitaitojakin riitti vaikka millä mitalla, ja muutenkin asetelmat olivat kunnossa: aikaa ottelu sai oikein kiitettävästi, panoksena oli arvoaan selkeästi Flairin mestaruusvoiton jälkeen nostanut US-vyö ja jonkinlaista tarinaakin oli pohjalla: olihan miehillä omat kärhämänsä jo Slamboreessa. Ja kun ennakkoasetelmat olivat kunnossa, ei ottelukaan pettänyt ollenkaan. Jotenkin en uskaltanut toivoa tästä ottelusta kuitenkaan mitään huippukohtaamista, mutta turhaan pelkäsin: Guerrero ja Flair pistivät pystyyn selvästi vuoden parhaan US-mestaruusottelun. Ottelusta löytyi oikeastaan kaikkea, mitä sopi toivoakin: hyvää tekniikkapainia, Guerreron takaamaa lennokuutta, hienoja yksittäishetkiä, tarinankerrontaa ja jännittävä lopetus. Ei ihan klassikko sentään, mutta todella hyvä ottelu kuitenkin.
****
The Outsiders (Kevin Nash & Scott Hall) vs. Lex Luger (c) & Sting
Sitten oli vuorossa illan ensimmäinen nWo vs. WCW -ottelu. Lex Luger oli siis edelleenkin TV-mestari, mutta mitäpä väliä sillä nyt ihan oikeasti oli? Johnny B. Baddin hävittyä mestaruutensa Lugerille ennen WWF:ään loikkaamistaan ei TV-mestaruudesta oltu WCW:n ppv'issä puhuttu halaistua sanaakaan. Mutta se TV-mestaruudesta: kyseessä oli koko vuoden ehdottomasti kuumimman feudin alkuvaiheet, ja kaikki neljä kehässä olevaa painijaakin olivat ihan mielenkiintoisia tapauksia tähän aikaan. Lugerilta nyt ei erityisemmin mitään enää kannattanut odottaa, mutta tämän ajan Nashin otteista itse tykkään paljon: se oli tietyllä tavalla semmoista juuri oikealla tavalla agressiivista ja intenssiivistä brawlausta, ei sitä laiskaa löntystelyä mitä nykyisin. Sting ja Hall nyt olivat tähän aikaan erittäin hyvässä vedossa. Tämän kaiken lisäksi tässä ottelussa nyt tämä nelikko oli myös tuntunut sisäistävän, että ottelun pitää näyttää siltä, että tässä taistellaan WCW:n tulevaisuudesta. Ottelu oli oikeasti vauhdikas, jännittävä ja siinä nähtiin rajua taistelua sen Bash At The Beachin aika mitäänsanomattoman peruspainin sijaan. Lopetuskin ottelulle oli periaatteessa ihan hyvä vielä tässä vaiheessa, mutta myöhemmin nWo-kuvioissa tätä käytettiin kyllä ihan liiaksi. Itse viihdyin yllättävän paljon tätä katsoessa.
***½
The Giant (c) w/ Jimmy Hart vs. Hollywood Hulk Hogan - WCW World Heavyweight Championship
Sitten illan ainut puhtaasti heikko hetki.. ja kyseessä on tietenkin samalla Main Event. Voi vain ihmetellä sitä, miten WCW ei onnistunut missään vaiheessa vuotta '96 tarjoamaan ihan oikeasti erikoisen tasokkaita ME:itä, vaan parhaimmillaankin ne ylsivät ***-tasolle. Tämä ottelu oli kaukana tuostakin arvosanasta, ja oli itse asiassa vielä heikompi kuin näiden kahden kaveruksen Steel Cage -ottelu SuperBrawl VI:stä. Tuossa häkkiä käytettiin muutamaan otteeseen ihan kivasti, ja Hoganin supersuperface-rooli oli surkuhupaisa. Tässä kaiken laiskan menon keskellä hyviä hetkiä olivat lähinnä Giantin Hogan-taunttien matkimiset, Hoganin erinomaisesti vetämä heel-rooli ja jotain yksittäisiä hetkiä. Voi vain miettiä sitäkin, miksi juuri heel-Giantin piti olla mies, joka tiputti mestaruusvyön nWo-Hoganille. Ei ihmekään, että yleisökään ei kummemmin buuannut Hoganille tässä ottelussa. Äärimmäisen huonosti suunniteltu juttu kokonaisuudessaan, jos tällä oli tarkoitus luoda kuvaa nWo:n pahuudesta ja muusta hirveydestä.
*½
ME:n jälkeen nähtiin vielä varsin kehno angle nWo:n ja Brutus Beefcaken (tai mikä Booty Man tähän aikaan olikin) välillä. Ketään ei kiinnostanut, ja onneksi Booty Mania ei hyvään toviin tämän jälkeen tarvinnutkaan katsella.
Vaikka siis tapahtuman ME ja sen jälkimeiningit olivat varsin epäonnistuneita, oli ppv muuten todella vahva: siihen kuului yksi todella kovatasoinen ottelu, yksi oikein hieno mestaruusottelu, hieno opener ja oikein viihdyttävä joukkueottelu. Päälle vielä hyvä joukkuemestaruusottelu, ja ihan kiva vaikkakin lyhyt naisten ottelu. Ei ollut WCW tähän mennessä onnistunut kertaakaan tarjoamaan ppv'tä, joka läheskään näin tasaisesti lähes läpi ppv'n pystyi viihdyttämään (vain pari heikompaa hetkeä). Otteluiden kokonaistaso oli niin kova, ja lisäksi tapahtuman järjestäminen aika erikoisessa paikassa oli vieläpä mukava lisä, joten kyllä tämä oli hieno ppv. Ei ihan WM:n tasoa kuitenkaan.
1. WWF WrestleMania XII - Hieno
2. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
3. WWF King of the Ring - Ok
4. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
5. WCW The Great American Bash - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
7. WCW Bash At The Beach - Ok
8. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
9. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
----------------
10. WCW SuperBrawl VI - Kehno
11. In Your House 9: International Incident - Kehno
12. WCW Slamboree - Kehno
13. WCW Uncensored - Kehno
Seuraavaksi SummerSlam, whipii.
HOG WILD 1996
Hog Wild -event oli muutamastakin asiasta aika hassu tapahtuma. Ensinnäkin tämä (ja sen seuraajana toimineet Road Wild) -tapahtumat järjestettiin ulkotiloissa, Sturgis Motorcycle Rally -alueella, jossa nimestäkin päätellen normaalisti rymistelivät moottoripyörät. Nyttenkin katsomossa oli paljon moottoripyörillä saapuneita faneja. Muutenkin koko tapahtuman teemaan liittyi moottoripyörät - se näkyi myös tapahtuman nimessä, joka liittyy jotenkin johonkin Harrikka-omistajien kerhoon, en tiedä tarkemmin eikä kauheasti kiinnostakaan. Tekijänoikeussyistä myöhempinä vuosina tämä tapahtuma opittiin kuitenkin tuntemaan siis Road Wildinä. Ja ainiin, tapahtuman posterissa oli Red & Yellow Hulkster poseeraamassa ("ain't no easy riders here") motskarin selässä, vaikka nWo olikin jo siis hyvässä vauhdissa :) Selostajina jälleen - ketkäpä muutkaan - Dusty, Bobby & Tony.
Rey Mysterio Jr. (c) vs. Ultimo Dragon - WCW Cruiserweight Championship
Noniin, jälleen WCW:n ppv avattiin nopeatempoisella Cruiserweight-ottelulla, jossa oli mukana Mysterio. Hog Wildiin tullessa Mysterio Jr. oli kuitenkin siis voittanut itselleen Cruiserweight-mestaruuden, joka vielä edellisen ppv'n aikaan komisti Dean Malenkon vyötäistä. Mysterion vastustajaksi olikin saapunut toinen maskimies, Japanin lahja WCW:n cruiserweight-painille: Ultimo Dragon. Ottelu kuulostikin etukäteen erittäin mielenkiintoiselta ja kovatasoinenhan tämä ehdottomasti oli. Ottelu täynnä hienoja, lennokkaita liikkeitä ja yleisestikin erittäin viihdyttävää menoa. Ongelmana oli kuitenkin ensinnä se, että tämä ei kestänyt ihan niin kauan kuin olisi toivonut (vaikkakin yli 10 minuuttia). Toisaalta sitten ongelma on taas se, etten ole ihan varma olisiko sittenkään toivonut näkevänsä tätä paljon pidempään: siinä missä Mysterio Jr:n ja Psycosiksen spottailu-ottelut eivät vielä menneet yli, tuntuivat nämä Mysterion ja Dragonin kohtaamiset (tämä ei vielä niin pahasti kylläkään) menevän jo vähän turhan yli. Itse tykkään kuitenkin siitä, että myyminen otetaan huomioon ottelussa, vaikka tiedän ettei näissä otteluissa se olekaan pääidea. No, viihdyttävää menoa ja sai oikein hyvällä tavalla yleisön mukaan - ei tätä siis missään tapauksessa voi vähätellä. CW-vyön esilläolo tällä tavalla on aina plussaa.
***½
Scott Norton vs. Ice Train w/ Theodore Long
Kyllä, Ice Trainin managerina toimi nimen omaan SE Theodore Long, joka on aikanaan hoitanut niin managerin kuin tuomarinkin roolia ja jonka nykyisin tunnemme parhaiten "Holla, holla!" -huudoista. Ice Trainin ja Scott Nortonin taas tämän ajan painin seuraajat olivat jo ehtineet oppia tuntemaan Fire & Ice -joukkueen jäseninä. Nyt kuitenkin oli käynyt niin, että tämä joitakin kuukausia sitten perustettu joukkue ei kauhean pitkään elänyt, vaan jäsenille syntyi kärhämää, joukkue hajosi ja tässä sitä oltiin. Tarkempaa syytä joukkueen hajomiselle ei annettu, enkä uskon sen ketään asiasta tietämätöntä - kuten allekirjoittanutta - kiinnostaneenkaan. Koko tämä kuvio oli kyllä niin surkea. Nortonin ja Ice Trainin joukkue ei ollut ehtinyt missään vaiheessa alkaa edes vaikutta yhtenäiseltä kaksikolta, kun se jo päätettiin hajottaa. No, itse ottelu oli aika lyhyt ja täysin mitäänsanomaton. Ei varsinkaan Norton kehässä huono ollut, eikä tämä painillisesti kauheaa katsottavaa ollut, mutta täysin yhdentekevä ottelu ja yhdentekevä feud. Hohhoi.
**
Bull Nakano w/ Sonny Onoo vs. Madusa - Battle of the Bikes
Tämä on itse asiassa aika hassu ottelu historian kannalta. Madusahan siis paini vuoden 1995 loppuun asti WWF:ssä Alundra Blayze -nimellä ja oli firman selkeästi kovin (ja lähestulkoon ainut, jos emme tahdo laskea mukaan Bertha Fayea [ja uskokaa minua, me emme halua laskea Bertha Fayea]) naispainija ja piti myös suurimman osan ajasta WWF:n naisten mestaruutta.. Niin paljon, että lähdettyään WWF:stä, hän otti sen mukaansa ja dumppasi roskikseen ensimmäisessä WCW:n show'ssa, jossa esiintyi vaihdettuaan laivaa. Tämä kaikki historia vielä yhden kerran (olen ainakin kerran jo sen aikaisemmin tämän projektini aika kertonut) sen takia, että Blayzen, eli Madusan, merkittävin feud tuosta naisten vyöstä WWF:ssä oli nimen omaan Bull Nakanoa vastaan. Bull Nakanoa, japanilainen naispainija joka.. no, ei ole ihan perinteisen naispainijan näköinen. Olen kuitenkin tykännyt kaikista näkemistäni Nakanon kehäotteista ja tapahtumia katsoessa on Nakanon luukki muutenkin ollut pelottavan sijaan vain hiton uskottava. Niinpä odotin tältä periaatteessa pitkän tarinan omaavalta ottelulta (johon oli sekoitettu vielä jenkki- ja japskipyörienkin kiistaa) paljon. Harmi vain, että tämäkään ottelu ei pahemmin aikaa saanut (viitisen minuuttia), mutta toisaalta sen ajan nämä kaksi naista kyllä hyödynsivät hyvin. Ei ehkä niin hienosti, kuin olisin toivonut, mutta oikein mukavasti. Ihan kiva naisten ottelu, joka ei kuitenkaan ehtinyt päästä läheskään sille tasolle, kuin sen olisi pitänyt, kun ottelu jo loppuikin. Madusan ensimmäinen ppv-ottelu toista naispainijaa vastaan WCW:hen paluun jälkeen, kyllä selkeästi kannatti.
**
Dean Malenko vs. Chris Benoit w/ Woman & Miss Elizabeth
Olen jokaisen aikaisemman ottelun kohdalla sanonut ajanpuutteesta, mutta siitä ei kauheasti pitäisi valittaa, koska tässä ottelussa tuo aika sitten käytettiin hienosti hyödyksi. Kun Chris Benoit'n ja Dean Malenkon annettiin painia lähes puoli tuntia kestävä ottelu, ei aikaisempien otteluiden ajanpuute enää tuntunut missään. Malenko oli siis aikaisemmin Bash At The Beachin ja Hog Wildin välillä menettänyt CW-mestaruutensa ja nyt hän sitten otteli Benoitia vastaan. Normaalisti valittaisin selkeän feudin ja tarinan puutteesta, mutta tässä ei tarvittu sitä: nämä kaksi miestä kertoivat upean tarinan kehässä. En edes ole välttämättä tämäntyyppisten otteluiden suurimpia ystäviä, mutta tässä vain toimi kaikki. Upeita liikkeitä, upeaa psykologiaa, upeaa rauhallista, mutta silti koko ajan juuri oikealla tahdilla etenevää painia kohti erinomaista lopetusta. Sekin toi otteluun loistavan lisänsä, että tämä ehdittiin julistaa jo kaksi kertaa Time Limitin takia umpeenmenemisen No Contestiksi, mutta tätä vain jatkettiin yliajalla: sekin kertoi siitä, että nämä kaksi tahtoivat painia niin kauan toisiaan vastaan, että selviäisi, kumpi se parempi mies olisi. Ehdottomasti tähän mennessä vuoden paras ottelu WCW:ltä ja ihan koko vuodenkin niin WWF:n kuin WCW:n saldoa katsoessa yltää top vitoseen. Upea ottelu.
****½
Harlem Heat (c) w/ Col. Rob Parker vs. Steiner Brothers - WCW Tag Team Championship
Myös joukkuemestaruuksien osalta oli tapahtunut muutoksia sitten viimemaininnan. Lex Luger ja Stinghän olivat olleet joukkuemestareita vuoden alusta asti, ja he olivat puolustaneet joukkuemestaruuksiaan kaksi kertaa vuoden ensimmäisessä ppv'ssä, SuperBrawl VI:ssä. Tuon jälkeen joukkuevyöt olivat kuitenkin kuukausia vain pyörineet miesten olkapäillä ja kaksikolla oli ollut omat feudinsa ilman että joukkuemestaruuksia enää kummemmin mainittiin missään vaiheessa. Viimein ennen Bash At The Beachia miesten mestaruuskausi oli kuitenkin tullut päätökseen, ja WCW oli saanut uudet joukkuemestarit: Booker T:n ja Stevie Rayn muodostaman Harlem Heatin. Hog Wildissä nähtiin sitten se ihme, että WCW:n joukkuemestaruuksia puolustettiin ppv'ssä.. Tätä ei tosiaan ollut tapahtunut sitten helmikuun. Vaikka paljon olenkin WWF:n joukkuedivisioonaa parjannut raporteissani, niin sentään WWF ymmärsi pitää joukkuevyönsä tähän aikaan paremmin esillä. Tästä ppv'stä lähtien tilanne kyllä sitten koheni paljon (ja syksyllä myös WWF:n tilanne parani). Itse ottelu oli hyvää joukkuepainia, johon kaksi tähän aikaan taidokasta joukkuetta ylsi. Kukaan painijoista ei ollut vielä liian vanha, vaan esitti oikein vetreitä ja viihdyttäviä otteita. Ei mitään mieltäräjäyttävää, mutta keskivertoa parempi joukkuemestaruusottelu. Harmi vain, että Booker T:n ja Steinerin joukkuemestaruusottelut nykyisin eivät enää yllä samalle tasolle.
***
Ric Flair (c) vs. Eddie Guerrero - WCW United States Heavyweight Championship
Ja taas oikein mielenkiintoiselta kuulostava ottelu. Vuoden '96 Flair oli vielä hyvässä vireessä (kunnes syksymmällä sitten loukkaantui) ja Eddie Guerreron ura taas oli vasta kunnolla alkamaisillaan! Kummallakin niin menokykyä kuin painitaitojakin riitti vaikka millä mitalla, ja muutenkin asetelmat olivat kunnossa: aikaa ottelu sai oikein kiitettävästi, panoksena oli arvoaan selkeästi Flairin mestaruusvoiton jälkeen nostanut US-vyö ja jonkinlaista tarinaakin oli pohjalla: olihan miehillä omat kärhämänsä jo Slamboreessa. Ja kun ennakkoasetelmat olivat kunnossa, ei ottelukaan pettänyt ollenkaan. Jotenkin en uskaltanut toivoa tästä ottelusta kuitenkaan mitään huippukohtaamista, mutta turhaan pelkäsin: Guerrero ja Flair pistivät pystyyn selvästi vuoden parhaan US-mestaruusottelun. Ottelusta löytyi oikeastaan kaikkea, mitä sopi toivoakin: hyvää tekniikkapainia, Guerreron takaamaa lennokuutta, hienoja yksittäishetkiä, tarinankerrontaa ja jännittävä lopetus. Ei ihan klassikko sentään, mutta todella hyvä ottelu kuitenkin.
****
The Outsiders (Kevin Nash & Scott Hall) vs. Lex Luger (c) & Sting
Sitten oli vuorossa illan ensimmäinen nWo vs. WCW -ottelu. Lex Luger oli siis edelleenkin TV-mestari, mutta mitäpä väliä sillä nyt ihan oikeasti oli? Johnny B. Baddin hävittyä mestaruutensa Lugerille ennen WWF:ään loikkaamistaan ei TV-mestaruudesta oltu WCW:n ppv'issä puhuttu halaistua sanaakaan. Mutta se TV-mestaruudesta: kyseessä oli koko vuoden ehdottomasti kuumimman feudin alkuvaiheet, ja kaikki neljä kehässä olevaa painijaakin olivat ihan mielenkiintoisia tapauksia tähän aikaan. Lugerilta nyt ei erityisemmin mitään enää kannattanut odottaa, mutta tämän ajan Nashin otteista itse tykkään paljon: se oli tietyllä tavalla semmoista juuri oikealla tavalla agressiivista ja intenssiivistä brawlausta, ei sitä laiskaa löntystelyä mitä nykyisin. Sting ja Hall nyt olivat tähän aikaan erittäin hyvässä vedossa. Tämän kaiken lisäksi tässä ottelussa nyt tämä nelikko oli myös tuntunut sisäistävän, että ottelun pitää näyttää siltä, että tässä taistellaan WCW:n tulevaisuudesta. Ottelu oli oikeasti vauhdikas, jännittävä ja siinä nähtiin rajua taistelua sen Bash At The Beachin aika mitäänsanomattoman peruspainin sijaan. Lopetuskin ottelulle oli periaatteessa ihan hyvä vielä tässä vaiheessa, mutta myöhemmin nWo-kuvioissa tätä käytettiin kyllä ihan liiaksi. Itse viihdyin yllättävän paljon tätä katsoessa.
***½
The Giant (c) w/ Jimmy Hart vs. Hollywood Hulk Hogan - WCW World Heavyweight Championship
Sitten illan ainut puhtaasti heikko hetki.. ja kyseessä on tietenkin samalla Main Event. Voi vain ihmetellä sitä, miten WCW ei onnistunut missään vaiheessa vuotta '96 tarjoamaan ihan oikeasti erikoisen tasokkaita ME:itä, vaan parhaimmillaankin ne ylsivät ***-tasolle. Tämä ottelu oli kaukana tuostakin arvosanasta, ja oli itse asiassa vielä heikompi kuin näiden kahden kaveruksen Steel Cage -ottelu SuperBrawl VI:stä. Tuossa häkkiä käytettiin muutamaan otteeseen ihan kivasti, ja Hoganin supersuperface-rooli oli surkuhupaisa. Tässä kaiken laiskan menon keskellä hyviä hetkiä olivat lähinnä Giantin Hogan-taunttien matkimiset, Hoganin erinomaisesti vetämä heel-rooli ja jotain yksittäisiä hetkiä. Voi vain miettiä sitäkin, miksi juuri heel-Giantin piti olla mies, joka tiputti mestaruusvyön nWo-Hoganille. Ei ihmekään, että yleisökään ei kummemmin buuannut Hoganille tässä ottelussa. Äärimmäisen huonosti suunniteltu juttu kokonaisuudessaan, jos tällä oli tarkoitus luoda kuvaa nWo:n pahuudesta ja muusta hirveydestä.
*½
ME:n jälkeen nähtiin vielä varsin kehno angle nWo:n ja Brutus Beefcaken (tai mikä Booty Man tähän aikaan olikin) välillä. Ketään ei kiinnostanut, ja onneksi Booty Mania ei hyvään toviin tämän jälkeen tarvinnutkaan katsella.
Vaikka siis tapahtuman ME ja sen jälkimeiningit olivat varsin epäonnistuneita, oli ppv muuten todella vahva: siihen kuului yksi todella kovatasoinen ottelu, yksi oikein hieno mestaruusottelu, hieno opener ja oikein viihdyttävä joukkueottelu. Päälle vielä hyvä joukkuemestaruusottelu, ja ihan kiva vaikkakin lyhyt naisten ottelu. Ei ollut WCW tähän mennessä onnistunut kertaakaan tarjoamaan ppv'tä, joka läheskään näin tasaisesti lähes läpi ppv'n pystyi viihdyttämään (vain pari heikompaa hetkeä). Otteluiden kokonaistaso oli niin kova, ja lisäksi tapahtuman järjestäminen aika erikoisessa paikassa oli vieläpä mukava lisä, joten kyllä tämä oli hieno ppv. Ei ihan WM:n tasoa kuitenkaan.
1. WWF WrestleMania XII - Hieno
2. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
3. WWF King of the Ring - Ok
4. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
5. WCW The Great American Bash - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
7. WCW Bash At The Beach - Ok
8. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
9. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
----------------
10. WCW SuperBrawl VI - Kehno
11. In Your House 9: International Incident - Kehno
12. WCW Slamboree - Kehno
13. WCW Uncensored - Kehno
Seuraavaksi SummerSlam, whipii.
Muuten en kyllä näin nopeaan olisi välttämättä jatkamssa, mutta koska tämän vuoden SummerSlam on tänään, on minun pakko kirjoittaa SS-hypeksi kirjoittaa arvostelu tästä 13 vuotta vanhasta 'Slamista, kun juuri sopivasti satuin nyt projektissani olemaan SS:n kohdalla :)
SUMMERSLAM 1996
Kesän suurimmat partyt olivat siis valmiita alkamaan: oli vuosi '96 ja WWF oli taipunut jo WCW:lle pahasti taistelussa. nWo-storyline kiinnosti ihmisiä, ja vaikka Shawn Michaels ottelikin kuukaudesta toiseen upeita otteluita ME:ssä, oli ihmisten ykköskiinnostuksenkohde silti World Championship Wrestling. Tunnelma selostajamme Vince McMahonin mielissä ei siis ehkä ollut paras mahdollinen 13 vuotta sitten, vaikkakin ilmeisesti tapahtuma oli myyty loppuun. No, asiat tulisivat vielä aikanaan muuttumaan. Vincen kanssa selostamossa häärivät Mr. Perfect (<3) ja good ol' JR.
Versiooni kuului jälleen Free For All -ottelu, jossa tällä kertaa esiintyi KOTR-voittaja Steve Austin. Siinä missä viime vuoden KOTR-voittaja (King) Mabel otteli SummerSlamin ME:ssä Dieseliä vastaan, pistettiin Austin ennen tapahtumaa käytyyn pre-show -otteluun. Missä logiikka? No, Austin tarjosi kivan pienen promon ennen ottelua, jossa mies kohtasi.. Yokozunan. 'Zunaa ei oltu nähty IYH: Beware of Dogin jälkeen, ja se ei kyllä Yokozunan kunnon huomioon ottaen ollut ollenkaan huono asia. Tässä vaiheessa Yoko oli jo todella pyöreässä kunnossa, ja miehestä ei selvästikään ollut enää paria minuuttia pidempään otteluun. Tämäkin oli ohi alle kahdessa minuutissa. Viimeiseksi "ppv"-esiintymiseksi tämä ei kuitenkaan Yokolle vielä jäänyt. Ottelun paras kohta oli sen lopetus, jossa Yokozunan nykytilanne tosiaan paljastui kaikille. Annan *:n ovelalle lopetukselle ja Austinin loistavuudelle.
Savio Vega vs. Owen Hart
WWF oli jo tässä vaiheessa tarjonnut useita hienoja openereita: Razor Ramon vs. 1-2-3 Kid, Camp Cornette vs. Johnson & Roberts & Yokozuna, Hunter Hearst Helmsley vs. Marc Mero, Marc Mero vs. Steve Austin, ja tässä oli taas yksi ottelu lisää tuohon listaan. Kuten kaikki varmasti tietävät, oli Owen Hart oikein taidokas painija. Tämän lisäksi myös Savio Vega pystyi oikean vastustajan kanssa oikein hyvään menoon, ja tässä jos missä hänelle tarjottiin erinomainen vastustaja. Tuloksena olikin sitten SummerSlamille kaikin puolin oikein vauhdikas aloitus, jonka perusteella tapahtumalta uskalsi odottaa paljoakin. Niin Owen kuin Vega saivat paikkansa näyttää taitojaan, ja kyllä he nuo paikkansa käyttivätkin. Hyvänä lisänä oli vielä se, että Owenin, jolla tähän aikaan storylinen takia oli kädessään kipsi (vrt. Matt Hardy 2009), kipsiä käytettiin hyödyksi onnistuneesti mm. lopetuksessa. Ei siis mitään heikkoa sanottavaa tästä ottelusta, mutta ei tämä nyt mikään ikimuistoinen kohtaaminen kuitenkaan ollut, koska ei tämä millään tavalla ennennäkemätöntä painia ollut. Piristävä ja hyvä alku ppv'lle, yhtä kaikki. Ottelun jälkeen Justin Bradshaw:n ja Savio Vegan feudia jatkettiin.
***½
The Smoking Gunns (c) w/ Sunny vs. New Rockers (Marty Jannetty & Leif Cassidy) vs. The Body Donnas vs. The Godwinns w/ Hillbilly Jim - WWF Tag Team Championship
WWF:n joukkuedivisioona ei tosiaan ollut tähän aikaan mitenkään kehuttava, mutta silti odotin tältä ottelulta kohtuullista menoa. Monen joukkueen ottelut eivät kuitenkaan yleensä ihan hirveän tylsiä olleet, ja tässä oli vieläpä mukana ppv-debyyttinsä tehnyt New Rockers -joukkue! Kaikkihan varmasti tietävät Shawn Michaelsin ja Marty Jannettyn lennokkaan The Rockers -joukkueen. New Rockerseilla olisi ollut mahdollisuudet ihan samaan, mutta sen sijaan tästä kaksikosta tehtiinkin yleinen vitsi heel-joukkueena typerällä '60-luvun TV-ohjelmafani -gimmickillä. Tässä typerässä joukkueessa Marty Jannettyn parina toimi Leif Cassidy, joka hieman paremmin saatetaan tuntea Al Snow -nimellä. Ainut pettymys ottelussa ei kuitenkaan ollut New Rockersien gimmick: koko ottelu oli aika epäonnistunut. Ensinnäkin Body Donnaseista vain Zip oli painikunnossa (Skipin pitäessä niskatukea), ja miehet eliminoitiinkin nopeasti ottelusta (ja samalla WWF:stä - tämä oli heidän viimeinen ppv-esiintyminen). Godwinssit ja Smoking Gunssit olivat ottelun kehnoimmat joukkueet ja tietenkin sitten eniten esillä. Kaikin puolin ottelu oli todella vaisu, aivan liian pitkä ja vuoden huonoin joukkuemestaruusottelu. Ei nyt mikään hirveä, mutta täysin mitäänsanomaton.
*½
British Bulldog vs. Sycho Sid
Joo-o, face-Sycho Sid oli siis tehnyt paluunsa pikkaisen ennen In Your House: International Incidentiä, ja otteli tuossa ppv'ssä Shawn Michaelsin (jonka kanssa miehellä on pitkä historia) ja Ahmed Johnsonin Camp Cornettea vastaan. Camp Cornetteen kuului siis myös British Bulldog, ja ilmeisesti tämän ottelun jälkeen Bulldogin ja Sidin välit kiristyivät, ja seurauksena oli SummerSlamissa Davey Boy Smithin ja Sid Justicen kohtaaminen. Tässä ottelussa, kuten Owen Hartinkaan ottelussa, ei Jim Cornette ollut suojattinsa nurkkauksessa, koska hän oli valmentamassa Vaderia Main Eventiä varten. Itse ottelu taas.. No, British Bulldog oli hyvä painija, joka osasi brawlauksen lisäksi teknistä painia ja tarinankerrontaa, mutta Sidin tapaisten vastusten kanssa hän ei kyllä mitään erikoisia taitoja päässyt näyttämään. Ottelu oli aika perusbrawlausta, ei niin huono kuin olisi ehkä voinut luulla, mutta ei toisaalta yhtään mitään erikoista. Hyvin perusbrawl siis, joka nyt ei ehkä ppv'hen olisi kuulunut.
**
Goldust w/ Marlena vs. Marc Mero w/ Sable
Ja otteluiden taso nousee openerin jälkeisen tiputuksen jälkeen varmasti, mutta tuskallisen hitaasti. Tämän ottelun tarinana oli ilmeisestikin se, että Goldustille ei riittänyt enää Marlena, vaan "Bizzare One" oli alkanut havitella myös Marc Meron Sablen perään. Mitä tahansa voi tapahtua kun Goldust on mukana. Itse ottelu oli siis ihan hyvä, mutta ei taaskaan mitenkään erityisen loistokas. Marc Mero on kuitenkin oikeasti varsin viihdyttävä painija, ja varsinkin WWF:hen hän sopi hyvin, koska tähän aikaan varsin harvinainen Meron lennokas tyyli toi juuri sopivaa lisäväriä otteluihin. Koskaan aikaisemmin en ole Merosta mitään kunnon kuvaa saanut, ja hänestä on jäänyt laimean tapauksen mielikuva, mutta tätä '96-maratonia katsellessa on mielipide Merosta selkeästi muuttunut. En miestä mitenkään kummemmin kyllä markita, mutta hänen otteluita katsoo mielellään. Goldust taas on aina yhtä hieno tapaus, eikä kehässä tosiaan mikään täysi susi. Ottelu oli siis ihan hyvä, mutta ei mitään sen erikoisempaa. Ei erikoista tarinankerrontaa tai muutakaan havaittavissa, eivätkä pelkät Meron loikatkaan loputtomiin ottelua kanna. Ihan mukava välipala, mutta ei sen enempää. Meron SSP kyllä on näyttävä.
**½
Tässä välissä WWF-debyyttinsä tehnyt WCW:stä WWF:ään siirtynyt Ron Simmons, tai kuten hänet alettiin oppia tuntemaan, Faarooq Ashad saapui promoamaan. Tämä oli siis pre-NOD aikaa ja tässä vaiheessa Faarooqilla oli vielä tämä hurmaava gladiaattori-gimmick, josta (jostain kumman syystä..) aika nopeasti kuitenkin luovuttiin. Faarooq ei ollut kehässä yksin, vaan hänellään oli seurana aina yhtä ihanainen Sunny <3 Ja Todd Pettengill, joka haastatteli kaksikkoa. Faarooq oli siis aloittanut uransa WWF:ssä varsin vahvasti hyökäten IC-mestari Ahmed Johnsonin kimppuun ja pistäen tämän sairaslomalle (kayfabessa, oikeasti Johnson loukkaantui pian edellisen IYH:n jälkeen) ja niinpä IC-mestaruus oli nyt vakatoitu. Sunnyn ja Faarooqin mielestä Ashad olisi ainut oikea vaihtoehto IC-mestariksi, mutta sen sijaan mestaruuden ympärillä tultaisiinkin järjestämään turnaus. Tosi mälsää, ainakin jos Ashadilta ja Sunnylta kysytään. Ihan kiva promo, ja Faarooqiakin oli hauska nähdä, mutta ei mitään sen erikoisempaa. Johnson-Faarooq -feud oli enemmän vasta vuotta '97.
Jerry Lawler vs. Jake Roberts
Tämä ottelu oli sitten tämänkertainen syy siihen, että Jerry Lawleria ei nähty selostuspöydän takana. Sen sijaan tämän ottelun aikana selostuspöydän takana nähtiin MARK HENRY, joka oli siis vähän ennen tätä tapahtumaa ollut olympialaisissa mukana ja tehnyt sitten sopimuksen WWF:n kanssa. Henryn WWF ppv-debyytti siis tapahtui colour commentatorina, voi luoja. Vince hypetti vieressä istuvaa Henrya siihen tahtiin, ettei jäänyt epäilystäkään että McMahon tahtoi vakuuttaa ainakin itselleen tehneensä hienon päätöksen tekemällä 10 vuoden sopparin tämän lihakasan kanssa.
Itse ottelu minua kiinnosti ihan sen takia, että tämän ottelun tarina oli äärimmäisen mielenkiintoinen. Kaikkihan oli lähtenyt liikkeelle jo pian KOTR:n jälkeen, kun Lawler alkoi pilkata Robertsia tämän oikean elämän aloholiongelmasta. Roberts ei pilkkaa suinkaan niellyt, vaan tästä seurasi rajuja yhteenottoja kaksikon välillä, joista Lawler yleensä luikerteli jotenkin pois. Lopulta Lawlertin alkoholismi-pilkka meni niin pahaksi (hän mm. pakotti voittamansa Aldo Montoyan juomaan viskiä), että Roberts tahtoi tämän ottelun, ja niinhän tämä ottelu sitten syntyikin. Storyline oli siis hyvä, mutta ottelu kaikkea muuta. Ennen ottelua nähtiin aika pitkä Lawlerin promo, joka oli tavallaan hyvä (Lawler toi mukanaan Robertsin "ystävät" Jack Danielsin ja Jim Beanin), mutta jäi vähän turhan paljon junnaamaan paikallaan ja sisälsi turhan paljon Mark Henry -pilkkaa. Sitten Roberts saapui paikalle, ottelu alkoi ja parin minuutin päästä myös loppui. Ottelussa itsessään ei kyllä tapahtunut yhtään erikoista (mitä nyt odottaakaan kahden vanhan, parhaat päivät ohittaneen, painijan ottelulta), ja lähinnä yhden tähden tässä ottelulle annankin hyvälle tarinalle ja sille, että Lawler hoiti kyllä taas pelkuri-heel -roolinsa hienosti. Ottelun jälkeen Lawler yritti pistää Robertsin juomaan viinasta, mutta ystävämme Mark Henry puuttui siihen. Tästä enemmän seuraavan IYH:n arvostelussa.
*
Mankind vs. The Undertaker - Boiler Room Brawl
Ja sitten ensimmäiseen kahdesta illan suuresta ottelusta. Undertaker ja Mankind olivat feudanneet jo siitä asti, kun Mankind oli tehnyt WWF-debyyttinsä, eli pian WrestleManian jälkeen. Tämän jälkeen oltiin nähty sitten monia rajuja hyökkäyksiä toisten kimppuun, muutamia yliluonnollisia hetkiä ja mielileikkejä (milloinpa ei UT:n feudeissa) ja yksi kohtaaminen - KOTR:n ottelu, jonka Mankind voitti kun UT:n manageri Paul Bearer auttoi vahingossa Mankindin voittoon. Nyt näiden kahden feud oli kuitenkin mennyt niin rajuksi, että heille oli määrätty otteluksi SummerSlamiin Boiler Room Brawl: ottelu, joka alkaisi areenan lämmityshuoneesta ja päättyisi kehään, jossa voittaja olisi se, joka saisi ensin käsiinsä kehässä olevalta Paul Bearerilta tämän kantaman uurnan. Diskauksia ei tietenkään tunneta.
Itse ottelu vaikutti alussa sekavalta ryminältä jossain varastohuoneessa, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä mielenkiintoisemmaksi se muuttui ja siinä nähtiin oikeasti muutamia todella rajuja kohtia, kuten Mankindin kaatuminen korkeilta tikkailta maahan siellä Boiler Roomissa. Foley oli taas elementissään ottaessaan karua bumppia ja UT:kin veti roolinsa hyvin. Varsin jännittävä ottelu, jonka paras osuus oli siis tuo Boiler Roomissa käyty tappelu (joka parani mitä pidemmälle eteni), mutta senkin jälkeiset vaiheet olivat oikein mielenkiintoista katsottavaa. Myös lopetus, vaikkakin vähän oudosti vähän aikaa jumitti paikoillaan, oli lopulta hyvin hoidettu ja antoi loistavan syyn jatkaa feudia. Shokeeraavakin lopetus olisi varmaan ollut, jos sitä ei olisi etukäteen tiennyt. Jälleen minua paljon viihdyttänyt entertainment-brawl -ottelu, ehkä vähän yliarvioitu mutta ei se mitään. Mankind/UT-pari ansaitsee yliarvioinnin. Vuoden feudi WWF:ssä.
***½
Shawn Michaels (c) vs. Vader w/ Jim Cornette - WWF Championship
Ja sitten illan Main Event, jossa sitten nähtiinkin se ottelu, joka oli tähän aikaan ehkä eniten odotettu kohtaaminen, jota WWF ei vielä ollut käyttänyt ppv'issään. Varsinkin Bret Hartin ollessa poissa lomansa takia, oli WWF:n ME-kalusto tässä vaiheessa vuotta '96 äärimmäisen kapea, ja silti WWF onnistui lähes ppv'stä toiseen tarjoamaan hienoja Main Eventejä. Tästä kyllä pitääkin kiittää todella paljon Shawn Michaelsia, jota ilman WWF olisi ollut auttamattomasti lirissä. Niin, mitäs itse ottelusta. Shawn Michaels on loistava painija ja oli hienossa terässä vuonna 1996. Vader ei ole tänä päivänä niin loistava painija, mutta oli vuonna 1996 yksi parhaista isoista miehistä koko bisneksessä ja kuuluu suuriin suosikkeihini. Kyseessä oli yhden vuoden isoimman tapahtuman isoin ottelu, kyseessä klassinen iso paha vastaan pieni hyvä -ottelu, jonka tarinan erinomaisesti nämä kaksi osaavat kertoa. Kaikki ennakkoasetelmat olivat kunnossa, ja kunnossa oli myös itse ottelu. Ottelun suuren luonteen takia nähtiin vieläpä vähän kovempaa menoa ja harvinaisempia liikkeitä kuin tavallisesti, ja ottelu eteni todella järkevästi (ottelu meinasi päättyäkin kaksi kertaa, mutta sitä jatkettiin silti). Kaikin puolin erittäin viihdyttävä Main Event. Ehkä tavallaan tuo kahteen otteeseen tapahtuneet paussit söivät vähän ottelun jatkuvuutta, eikä tämä muutenkaan ihan ****½-tasolle yltänyt, mutta lähellä sitä. Hieno tapa päättää ppv.
****
Tästä tapahtumasta kannattaa katsoa opener ja sen jälkeen hypätä suoraan viimeisen tunnin alkuun. Siinä missaa pari hienoa hetkeä, Mark Henryn ppv-debyytin ja Faarooq Ashadin gladiaattori-gimmickin, mutta muuten tuo openerin ja kahden viimeisen ottelun välinen aika on aika turhaa diibailua. Tuon diibailun seassa onkin sitten hieno opener, mukava ja tuon ajan standardeilla aika hardcoreksikin laskettava ottelu sekä todella kova Main Event. Nämä asiat sitten pelastivatkin tämän ppv'n ja tekivät tästä ok:n. Sen verran huonoa kuitenkin oli, ettei ihan hirveän korkealle kuitenkaan kokonaisuudessa ylletä. Toivottavasti tänä vuonna WWE yltää tasaisempaan menoon ja yhtä kovatasoiseen ME:hen.
Tilastofriikkinä oli jälleen pakko kerätä tilastoa näin SummerSlam 2009:n aattona, kuinka monella tässä 'Slamissa esiintyneessä on teoreettiset mahdollisuudet esiintyä 13 vuotta myöhemmin samassa tapahtumassa:
Kolmen (JR, Lawler & Michaels) odotetaan saapuvan paikalle ja kolme (Vince, Goldust ja Undertaker) saattavat olla mukana, vaikka mitään varmaa ei olekaan luvattu. Sitten on pari WWE:n kanssa yhteistyössä olevaa, joita ei kuitenkaan ruudussa nähdä (Austin ja FCW:tä hoitava Tom Pritchard alias Zip), kasa tyyppejä joita ei varmastikaan 'Slamissa nähdä vaikka teoreettiset mahdollisuudet siihen olisivat, joitakin eläköityneitä (Mero, Vega, Phineas Godwinn jne.), kolme TNA:ssa työskentelevää (Mankind, Billy Gunn ja Jim Cornette) ja viisi edesmennyttä (Mr. Perfect, Yokozuna, Owen Hart, Skip & British Bulldog). Jännää, tiedän.
1. WWF WrestleMania XII - Hieno
2. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
3. WWF King of the Ring - Ok
4. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
5. WCW The Great American Bash - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
7. WCW Bash At The Beach - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
10. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
----------------
11. WCW SuperBrawl VI - Kehno
12. In Your House 9: International Incident - Kehno
13. WCW Slamboree - Kehno
14. WCW Uncensored - Kehno
SUMMERSLAM 1996
Kesän suurimmat partyt olivat siis valmiita alkamaan: oli vuosi '96 ja WWF oli taipunut jo WCW:lle pahasti taistelussa. nWo-storyline kiinnosti ihmisiä, ja vaikka Shawn Michaels ottelikin kuukaudesta toiseen upeita otteluita ME:ssä, oli ihmisten ykköskiinnostuksenkohde silti World Championship Wrestling. Tunnelma selostajamme Vince McMahonin mielissä ei siis ehkä ollut paras mahdollinen 13 vuotta sitten, vaikkakin ilmeisesti tapahtuma oli myyty loppuun. No, asiat tulisivat vielä aikanaan muuttumaan. Vincen kanssa selostamossa häärivät Mr. Perfect (<3) ja good ol' JR.
Versiooni kuului jälleen Free For All -ottelu, jossa tällä kertaa esiintyi KOTR-voittaja Steve Austin. Siinä missä viime vuoden KOTR-voittaja (King) Mabel otteli SummerSlamin ME:ssä Dieseliä vastaan, pistettiin Austin ennen tapahtumaa käytyyn pre-show -otteluun. Missä logiikka? No, Austin tarjosi kivan pienen promon ennen ottelua, jossa mies kohtasi.. Yokozunan. 'Zunaa ei oltu nähty IYH: Beware of Dogin jälkeen, ja se ei kyllä Yokozunan kunnon huomioon ottaen ollut ollenkaan huono asia. Tässä vaiheessa Yoko oli jo todella pyöreässä kunnossa, ja miehestä ei selvästikään ollut enää paria minuuttia pidempään otteluun. Tämäkin oli ohi alle kahdessa minuutissa. Viimeiseksi "ppv"-esiintymiseksi tämä ei kuitenkaan Yokolle vielä jäänyt. Ottelun paras kohta oli sen lopetus, jossa Yokozunan nykytilanne tosiaan paljastui kaikille. Annan *:n ovelalle lopetukselle ja Austinin loistavuudelle.
Savio Vega vs. Owen Hart
WWF oli jo tässä vaiheessa tarjonnut useita hienoja openereita: Razor Ramon vs. 1-2-3 Kid, Camp Cornette vs. Johnson & Roberts & Yokozuna, Hunter Hearst Helmsley vs. Marc Mero, Marc Mero vs. Steve Austin, ja tässä oli taas yksi ottelu lisää tuohon listaan. Kuten kaikki varmasti tietävät, oli Owen Hart oikein taidokas painija. Tämän lisäksi myös Savio Vega pystyi oikean vastustajan kanssa oikein hyvään menoon, ja tässä jos missä hänelle tarjottiin erinomainen vastustaja. Tuloksena olikin sitten SummerSlamille kaikin puolin oikein vauhdikas aloitus, jonka perusteella tapahtumalta uskalsi odottaa paljoakin. Niin Owen kuin Vega saivat paikkansa näyttää taitojaan, ja kyllä he nuo paikkansa käyttivätkin. Hyvänä lisänä oli vielä se, että Owenin, jolla tähän aikaan storylinen takia oli kädessään kipsi (vrt. Matt Hardy 2009), kipsiä käytettiin hyödyksi onnistuneesti mm. lopetuksessa. Ei siis mitään heikkoa sanottavaa tästä ottelusta, mutta ei tämä nyt mikään ikimuistoinen kohtaaminen kuitenkaan ollut, koska ei tämä millään tavalla ennennäkemätöntä painia ollut. Piristävä ja hyvä alku ppv'lle, yhtä kaikki. Ottelun jälkeen Justin Bradshaw:n ja Savio Vegan feudia jatkettiin.
***½
The Smoking Gunns (c) w/ Sunny vs. New Rockers (Marty Jannetty & Leif Cassidy) vs. The Body Donnas vs. The Godwinns w/ Hillbilly Jim - WWF Tag Team Championship
WWF:n joukkuedivisioona ei tosiaan ollut tähän aikaan mitenkään kehuttava, mutta silti odotin tältä ottelulta kohtuullista menoa. Monen joukkueen ottelut eivät kuitenkaan yleensä ihan hirveän tylsiä olleet, ja tässä oli vieläpä mukana ppv-debyyttinsä tehnyt New Rockers -joukkue! Kaikkihan varmasti tietävät Shawn Michaelsin ja Marty Jannettyn lennokkaan The Rockers -joukkueen. New Rockerseilla olisi ollut mahdollisuudet ihan samaan, mutta sen sijaan tästä kaksikosta tehtiinkin yleinen vitsi heel-joukkueena typerällä '60-luvun TV-ohjelmafani -gimmickillä. Tässä typerässä joukkueessa Marty Jannettyn parina toimi Leif Cassidy, joka hieman paremmin saatetaan tuntea Al Snow -nimellä. Ainut pettymys ottelussa ei kuitenkaan ollut New Rockersien gimmick: koko ottelu oli aika epäonnistunut. Ensinnäkin Body Donnaseista vain Zip oli painikunnossa (Skipin pitäessä niskatukea), ja miehet eliminoitiinkin nopeasti ottelusta (ja samalla WWF:stä - tämä oli heidän viimeinen ppv-esiintyminen). Godwinssit ja Smoking Gunssit olivat ottelun kehnoimmat joukkueet ja tietenkin sitten eniten esillä. Kaikin puolin ottelu oli todella vaisu, aivan liian pitkä ja vuoden huonoin joukkuemestaruusottelu. Ei nyt mikään hirveä, mutta täysin mitäänsanomaton.
*½
British Bulldog vs. Sycho Sid
Joo-o, face-Sycho Sid oli siis tehnyt paluunsa pikkaisen ennen In Your House: International Incidentiä, ja otteli tuossa ppv'ssä Shawn Michaelsin (jonka kanssa miehellä on pitkä historia) ja Ahmed Johnsonin Camp Cornettea vastaan. Camp Cornetteen kuului siis myös British Bulldog, ja ilmeisesti tämän ottelun jälkeen Bulldogin ja Sidin välit kiristyivät, ja seurauksena oli SummerSlamissa Davey Boy Smithin ja Sid Justicen kohtaaminen. Tässä ottelussa, kuten Owen Hartinkaan ottelussa, ei Jim Cornette ollut suojattinsa nurkkauksessa, koska hän oli valmentamassa Vaderia Main Eventiä varten. Itse ottelu taas.. No, British Bulldog oli hyvä painija, joka osasi brawlauksen lisäksi teknistä painia ja tarinankerrontaa, mutta Sidin tapaisten vastusten kanssa hän ei kyllä mitään erikoisia taitoja päässyt näyttämään. Ottelu oli aika perusbrawlausta, ei niin huono kuin olisi ehkä voinut luulla, mutta ei toisaalta yhtään mitään erikoista. Hyvin perusbrawl siis, joka nyt ei ehkä ppv'hen olisi kuulunut.
**
Goldust w/ Marlena vs. Marc Mero w/ Sable
Ja otteluiden taso nousee openerin jälkeisen tiputuksen jälkeen varmasti, mutta tuskallisen hitaasti. Tämän ottelun tarinana oli ilmeisestikin se, että Goldustille ei riittänyt enää Marlena, vaan "Bizzare One" oli alkanut havitella myös Marc Meron Sablen perään. Mitä tahansa voi tapahtua kun Goldust on mukana. Itse ottelu oli siis ihan hyvä, mutta ei taaskaan mitenkään erityisen loistokas. Marc Mero on kuitenkin oikeasti varsin viihdyttävä painija, ja varsinkin WWF:hen hän sopi hyvin, koska tähän aikaan varsin harvinainen Meron lennokas tyyli toi juuri sopivaa lisäväriä otteluihin. Koskaan aikaisemmin en ole Merosta mitään kunnon kuvaa saanut, ja hänestä on jäänyt laimean tapauksen mielikuva, mutta tätä '96-maratonia katsellessa on mielipide Merosta selkeästi muuttunut. En miestä mitenkään kummemmin kyllä markita, mutta hänen otteluita katsoo mielellään. Goldust taas on aina yhtä hieno tapaus, eikä kehässä tosiaan mikään täysi susi. Ottelu oli siis ihan hyvä, mutta ei mitään sen erikoisempaa. Ei erikoista tarinankerrontaa tai muutakaan havaittavissa, eivätkä pelkät Meron loikatkaan loputtomiin ottelua kanna. Ihan mukava välipala, mutta ei sen enempää. Meron SSP kyllä on näyttävä.
**½
Tässä välissä WWF-debyyttinsä tehnyt WCW:stä WWF:ään siirtynyt Ron Simmons, tai kuten hänet alettiin oppia tuntemaan, Faarooq Ashad saapui promoamaan. Tämä oli siis pre-NOD aikaa ja tässä vaiheessa Faarooqilla oli vielä tämä hurmaava gladiaattori-gimmick, josta (jostain kumman syystä..) aika nopeasti kuitenkin luovuttiin. Faarooq ei ollut kehässä yksin, vaan hänellään oli seurana aina yhtä ihanainen Sunny <3 Ja Todd Pettengill, joka haastatteli kaksikkoa. Faarooq oli siis aloittanut uransa WWF:ssä varsin vahvasti hyökäten IC-mestari Ahmed Johnsonin kimppuun ja pistäen tämän sairaslomalle (kayfabessa, oikeasti Johnson loukkaantui pian edellisen IYH:n jälkeen) ja niinpä IC-mestaruus oli nyt vakatoitu. Sunnyn ja Faarooqin mielestä Ashad olisi ainut oikea vaihtoehto IC-mestariksi, mutta sen sijaan mestaruuden ympärillä tultaisiinkin järjestämään turnaus. Tosi mälsää, ainakin jos Ashadilta ja Sunnylta kysytään. Ihan kiva promo, ja Faarooqiakin oli hauska nähdä, mutta ei mitään sen erikoisempaa. Johnson-Faarooq -feud oli enemmän vasta vuotta '97.
Jerry Lawler vs. Jake Roberts
Tämä ottelu oli sitten tämänkertainen syy siihen, että Jerry Lawleria ei nähty selostuspöydän takana. Sen sijaan tämän ottelun aikana selostuspöydän takana nähtiin MARK HENRY, joka oli siis vähän ennen tätä tapahtumaa ollut olympialaisissa mukana ja tehnyt sitten sopimuksen WWF:n kanssa. Henryn WWF ppv-debyytti siis tapahtui colour commentatorina, voi luoja. Vince hypetti vieressä istuvaa Henrya siihen tahtiin, ettei jäänyt epäilystäkään että McMahon tahtoi vakuuttaa ainakin itselleen tehneensä hienon päätöksen tekemällä 10 vuoden sopparin tämän lihakasan kanssa.
Itse ottelu minua kiinnosti ihan sen takia, että tämän ottelun tarina oli äärimmäisen mielenkiintoinen. Kaikkihan oli lähtenyt liikkeelle jo pian KOTR:n jälkeen, kun Lawler alkoi pilkata Robertsia tämän oikean elämän aloholiongelmasta. Roberts ei pilkkaa suinkaan niellyt, vaan tästä seurasi rajuja yhteenottoja kaksikon välillä, joista Lawler yleensä luikerteli jotenkin pois. Lopulta Lawlertin alkoholismi-pilkka meni niin pahaksi (hän mm. pakotti voittamansa Aldo Montoyan juomaan viskiä), että Roberts tahtoi tämän ottelun, ja niinhän tämä ottelu sitten syntyikin. Storyline oli siis hyvä, mutta ottelu kaikkea muuta. Ennen ottelua nähtiin aika pitkä Lawlerin promo, joka oli tavallaan hyvä (Lawler toi mukanaan Robertsin "ystävät" Jack Danielsin ja Jim Beanin), mutta jäi vähän turhan paljon junnaamaan paikallaan ja sisälsi turhan paljon Mark Henry -pilkkaa. Sitten Roberts saapui paikalle, ottelu alkoi ja parin minuutin päästä myös loppui. Ottelussa itsessään ei kyllä tapahtunut yhtään erikoista (mitä nyt odottaakaan kahden vanhan, parhaat päivät ohittaneen, painijan ottelulta), ja lähinnä yhden tähden tässä ottelulle annankin hyvälle tarinalle ja sille, että Lawler hoiti kyllä taas pelkuri-heel -roolinsa hienosti. Ottelun jälkeen Lawler yritti pistää Robertsin juomaan viinasta, mutta ystävämme Mark Henry puuttui siihen. Tästä enemmän seuraavan IYH:n arvostelussa.
*
Mankind vs. The Undertaker - Boiler Room Brawl
Ja sitten ensimmäiseen kahdesta illan suuresta ottelusta. Undertaker ja Mankind olivat feudanneet jo siitä asti, kun Mankind oli tehnyt WWF-debyyttinsä, eli pian WrestleManian jälkeen. Tämän jälkeen oltiin nähty sitten monia rajuja hyökkäyksiä toisten kimppuun, muutamia yliluonnollisia hetkiä ja mielileikkejä (milloinpa ei UT:n feudeissa) ja yksi kohtaaminen - KOTR:n ottelu, jonka Mankind voitti kun UT:n manageri Paul Bearer auttoi vahingossa Mankindin voittoon. Nyt näiden kahden feud oli kuitenkin mennyt niin rajuksi, että heille oli määrätty otteluksi SummerSlamiin Boiler Room Brawl: ottelu, joka alkaisi areenan lämmityshuoneesta ja päättyisi kehään, jossa voittaja olisi se, joka saisi ensin käsiinsä kehässä olevalta Paul Bearerilta tämän kantaman uurnan. Diskauksia ei tietenkään tunneta.
Itse ottelu vaikutti alussa sekavalta ryminältä jossain varastohuoneessa, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä mielenkiintoisemmaksi se muuttui ja siinä nähtiin oikeasti muutamia todella rajuja kohtia, kuten Mankindin kaatuminen korkeilta tikkailta maahan siellä Boiler Roomissa. Foley oli taas elementissään ottaessaan karua bumppia ja UT:kin veti roolinsa hyvin. Varsin jännittävä ottelu, jonka paras osuus oli siis tuo Boiler Roomissa käyty tappelu (joka parani mitä pidemmälle eteni), mutta senkin jälkeiset vaiheet olivat oikein mielenkiintoista katsottavaa. Myös lopetus, vaikkakin vähän oudosti vähän aikaa jumitti paikoillaan, oli lopulta hyvin hoidettu ja antoi loistavan syyn jatkaa feudia. Shokeeraavakin lopetus olisi varmaan ollut, jos sitä ei olisi etukäteen tiennyt. Jälleen minua paljon viihdyttänyt entertainment-brawl -ottelu, ehkä vähän yliarvioitu mutta ei se mitään. Mankind/UT-pari ansaitsee yliarvioinnin. Vuoden feudi WWF:ssä.
***½
Shawn Michaels (c) vs. Vader w/ Jim Cornette - WWF Championship
Ja sitten illan Main Event, jossa sitten nähtiinkin se ottelu, joka oli tähän aikaan ehkä eniten odotettu kohtaaminen, jota WWF ei vielä ollut käyttänyt ppv'issään. Varsinkin Bret Hartin ollessa poissa lomansa takia, oli WWF:n ME-kalusto tässä vaiheessa vuotta '96 äärimmäisen kapea, ja silti WWF onnistui lähes ppv'stä toiseen tarjoamaan hienoja Main Eventejä. Tästä kyllä pitääkin kiittää todella paljon Shawn Michaelsia, jota ilman WWF olisi ollut auttamattomasti lirissä. Niin, mitäs itse ottelusta. Shawn Michaels on loistava painija ja oli hienossa terässä vuonna 1996. Vader ei ole tänä päivänä niin loistava painija, mutta oli vuonna 1996 yksi parhaista isoista miehistä koko bisneksessä ja kuuluu suuriin suosikkeihini. Kyseessä oli yhden vuoden isoimman tapahtuman isoin ottelu, kyseessä klassinen iso paha vastaan pieni hyvä -ottelu, jonka tarinan erinomaisesti nämä kaksi osaavat kertoa. Kaikki ennakkoasetelmat olivat kunnossa, ja kunnossa oli myös itse ottelu. Ottelun suuren luonteen takia nähtiin vieläpä vähän kovempaa menoa ja harvinaisempia liikkeitä kuin tavallisesti, ja ottelu eteni todella järkevästi (ottelu meinasi päättyäkin kaksi kertaa, mutta sitä jatkettiin silti). Kaikin puolin erittäin viihdyttävä Main Event. Ehkä tavallaan tuo kahteen otteeseen tapahtuneet paussit söivät vähän ottelun jatkuvuutta, eikä tämä muutenkaan ihan ****½-tasolle yltänyt, mutta lähellä sitä. Hieno tapa päättää ppv.
****
Tästä tapahtumasta kannattaa katsoa opener ja sen jälkeen hypätä suoraan viimeisen tunnin alkuun. Siinä missaa pari hienoa hetkeä, Mark Henryn ppv-debyytin ja Faarooq Ashadin gladiaattori-gimmickin, mutta muuten tuo openerin ja kahden viimeisen ottelun välinen aika on aika turhaa diibailua. Tuon diibailun seassa onkin sitten hieno opener, mukava ja tuon ajan standardeilla aika hardcoreksikin laskettava ottelu sekä todella kova Main Event. Nämä asiat sitten pelastivatkin tämän ppv'n ja tekivät tästä ok:n. Sen verran huonoa kuitenkin oli, ettei ihan hirveän korkealle kuitenkaan kokonaisuudessa ylletä. Toivottavasti tänä vuonna WWE yltää tasaisempaan menoon ja yhtä kovatasoiseen ME:hen.
Tilastofriikkinä oli jälleen pakko kerätä tilastoa näin SummerSlam 2009:n aattona, kuinka monella tässä 'Slamissa esiintyneessä on teoreettiset mahdollisuudet esiintyä 13 vuotta myöhemmin samassa tapahtumassa:
Kolmen (JR, Lawler & Michaels) odotetaan saapuvan paikalle ja kolme (Vince, Goldust ja Undertaker) saattavat olla mukana, vaikka mitään varmaa ei olekaan luvattu. Sitten on pari WWE:n kanssa yhteistyössä olevaa, joita ei kuitenkaan ruudussa nähdä (Austin ja FCW:tä hoitava Tom Pritchard alias Zip), kasa tyyppejä joita ei varmastikaan 'Slamissa nähdä vaikka teoreettiset mahdollisuudet siihen olisivat, joitakin eläköityneitä (Mero, Vega, Phineas Godwinn jne.), kolme TNA:ssa työskentelevää (Mankind, Billy Gunn ja Jim Cornette) ja viisi edesmennyttä (Mr. Perfect, Yokozuna, Owen Hart, Skip & British Bulldog). Jännää, tiedän.
1. WWF WrestleMania XII - Hieno
2. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
3. WWF King of the Ring - Ok
4. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
5. WCW The Great American Bash - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
7. WCW Bash At The Beach - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
10. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
----------------
11. WCW SuperBrawl VI - Kehno
12. In Your House 9: International Incident - Kehno
13. WCW Slamboree - Kehno
14. WCW Uncensored - Kehno
Jatketaan tätä yksinäistä projektiani :) Edellisen raportin näköjään postasinkin tasan viikko sitten. Yksi arvostelukin viikossa olisi ihan hyvä tahti, jos joskus meinaisin näillä raporteilla saada oman katselutahtini kiinni.
FALL BRAWL 1996
Noniin, WWF:n SummerSlamia seuraava ppv oli WCW:n Fall Brawl. Kesän kuumimmasta tapahtumasta siirryttiinkin siis jo syksyn avaukseen, joka oli tunnettu siitä, että ensimmäisestä FB:stä lähtien tapahtuman pääotteluna oli ollut legendaarinen WarGames Match, ja niin oli myös vuonna 1996. Selostajinamme ketkäs muutkaan kuin Tony, Bobby ja Dusty.
Diamond Dallas Page vs. Chavo Guerrero Jr.
Tapahtuman avasi Chavo Guerrero Jr:n WCW ppv-debyytti. Ottelun tarinahan oli se, että DDP:llä ja Eddiellä oli ollut jo ilmeisesti pidemmän aikaa erimielisyyksiä, joihin muun muassa kuului DDP:n Slamboree 1996:sta asti kantama Lord of the Ring -sormus. En muista, oliko DDP pistänyt Eddien ennen Fall Brawlia teholle tai mitälie, mutta joka tapauksessa Chavo otteli nyt sitten setänsä puolesta ilkeää DDP:tä vastaan. Ottelua kohtaan minulla ei ollut oikein minkäänlaisia odotuksia, koska en ollut Chavolta (joka muuten tässä ottelussa näytti oikeasti todella nuorelta, vaikka olikin tässä jo 25-vuotias) nähnyt tältä ajalta oikein mitään otteita ja nykyisin Chavo tuntuu kerta kerralta tylsemmältä, ja toisaalta taas DDP:tä en ollut tähän mennessä vielä oikein sulattanut. Vähitellen mitä pidemmälle syksy eteni, täytyi oikeasti myöntää, että Page kehittyi koko ajan esiintyessään uskottavammaksi ja paransi myös kehäotteitaan - ei Wrestling Observer siis turhaan valinnut miestä vuoden '96 kehittyneimmäksi painijaksi. Kun ennakko-odotuksia ei ollut, yllätti tämä oikeasti positiivista: tarjolla oli juuri sopivan pituinen, menevä ja kaikin puolin viihdyttävä ottelu. Ei tässä mitään kauhean erikoista nähty, mutta oikein mukava avaus tapahtumalle silti kaikin puolin.
***
Scott Norton vs. Ice Train w/ Theodore Long - Submission Match
Hog Wildin raportissa kerroinkin kaiken tarpeellisen tämän ottelun feudista, ja voitte luottaa aika varmasti minuun kun kerron, etten usko tässä erittäin upeassa feudissa tapahtuneen yhtään mitään uutta sitten edellisen ppv'n. Ottelukin oli aikalailla HW:n toisto sillä erotuksella, että nyt ratkaisuksi kelpasi vain luovuttaminen ja sen takia ottelun tempo oli laskenut vielä edellisestäkin askeleen alaspäin. Täysin mitäänsanomaton, tylsä ja turha ottelu. Samoilla sanoin voi kuvata myös koko feudia, joka onneksi tähän päättyi. Minulle selvisi vasta paljon myöhemmin, että heeliksi tästä kaksikosta oli kääntynyt ilmeisestikin Scott Norton.
*½
Konan (c) w/ Jimmy Hart vs. Juventud Guerrera - Mexican Heavyweight Championship
Konanhan siis hävisi pitkään kantamansa United States Heavyweight -vyönsä Ric Flairille Bash At The Beachissa, ja siihen asti hyviksenä tunnetun miehen tilanne alkoikin muuttua mestaruustappion jälkeen. Kun US-vyö ei painanut enää Konanin hartioita, hyppäsikin hän Jimmy Hartin ilkeään Dungeon of Doom -porukkaan. Huolimatta US-mestaruustappiosta oli Konanilla edelleen vyötäisillään Mexican Heavyweight -mestaruus, jonka omistaja hän oli (selostajien puheiden mukaan) lähes koko vuoden ollut. Aikaisemmin hän ei ollut mestaruutta kuitenkaan ppv'ssä puolustanut, mutta nyt oli tullut sen aika: toinen meksikolainen - Juventud Guerrera - nimittäin tahtoi viedä mestaruuden tuolta halvatun Konanilta. Ottelu olikin oikein viihdyttävä: Juventud kyllä on osannut aina lentää, ja näinpä Konanin heikkoudet eivät taaskaan tulleet niin esille, vaan hän pystyi esittämään vahvoja puoliaan. Ei tämäkään mikään mestariteos ollut, mutta kaikinpuolin viihdytti kyllä oikein mukavasti ja oli tämmöisenä väliotteluna kaikin puolin täysin riittävä. Tämä oli muuten viimeinen kerta kun tästä Konanin kantamasta mestaruudesta WCW:ssä puhuttiin: pian tämän jälkeen yhteistyö meksikolaisen AAA:n, jossa tuo vyö oli alunperin luotu, kanssa katkesi ja niinpä vyö hyllytettiin.
***
Chris Jericho vs. Chris Benoit
Fall Brawlissa olivat tähän mennessä tehneet jo WCW ppv-debyyttinsä Juventud Guerrera ja Chavo Guerrero Jr.. Kolmas uusi nimi olikin sitten myös CW-divisioonan nimiä (tässä vaiheessa uraansa), mutta ei meksikolainen vaan kanadialainen. Aivan, Chris Jericho nähtiin näin ensimmäistä kertaa WCW:n ppv'ssä, eikä miehen ensimmäinen ottelu ppv'ssä ollut enempää tai vähempää kuin matsi Chris Benoit'ta vastaan. Tältä ottelulta jos joltakin siis sopi odottaa paljon: kaksi hienoa painijaa ja vieläpä uransa alkutaipaleella, täydessä kunnossa. Ihan näitä odotuksia ottelu ei sitten pystynytkään täyttämään. Varsinaisesti ajanpuutekaan ei vaivannut, koska ottelu oli lähes 15-minuuttinen, ja kyllä siinä ajassa nämä miehet ovat muitakin vastaan ainakin ****-otteluihin yltäneet. Ehkä sitten miehillä ei ollut paras päivä, mutta joka tapauksessa ei tämä ottelu nyt semmoinen klassikko ollut kuin olisi voinut olla. Onneksi niitä vielä myöhemmin useaan kertaan nähtiin, ja olivathan miesten parhaat vuodet oikeastaan vielä edessäpäin. Kaikesta bashauksesta huolimatta olihan tämä nyt selvästi illan tähän mennessä paras ottelu: c'mon, kun vastakkain on Jericho ja Benoit ja aikaakin on aika hyvin niin ei sieltä koskaan muuta kuin viihdyttävää painia voi tulla. Oikein mallikas matsi siis, mutta ei ihan sitä mitä olisi ehkä voinut olla.
***½
Rey Mysterio Jr. (c) vs. Super Calo - WCW Cruiserweight Championship
Super Calo ei Amerikan mantereella tunnetavuudeltaan ehkä yllä Chavon, Juventudin tai Jerichon tasolle, mutta myös hänelle tämä oli ensimmäinen WCW:n ppv-esiintyminen. Minäkään en Calosta pahemmin mitään tiedä - olin minä hänestä ennen tätäkin ottelua kuullut ja tiesin tämän meksikolaisen luchadoren pyörineen aika pitkäänkin WCW:ssä, mutta enempää ei ollut käsitystä, koska mitään kauheaa menestystä hän ei koskaan niittänyt. Sisäinen Super Calo -markkini heräsi kuitenkin heti tässä ottelussa, koska ensinnäkin miehen look (ei tule kauhean hyvin edes esille, kannattaa ennemmin etsiä käsiinsä tämä Mysterio-Calo niin näette kunnolla) oli silmiinpistävän lisäksi myös jännä hyvällä tavalla. Ehkä se oli vain se maski. Joka tapauksessa, lookin lisäksi myös Calon kehäotteet vakuuttivat tässä ottelussa aika paljonkin, eikä tässä varmaan nähty edes kaikkea mihin Calo yltää. Itse ottelu oli taas lucha-tyyppinen, eli paljon komeita spotteja ja lentelyä ja ei niin paljon myymistä. Oikeastaan mielipiteeni tästä ottelusta hyvin pitkälti on identtinen Hog Wildin Mysterio/Ultimo Dragon -ottelun kanssa. Oikein viihdyttävää menoa (vaikka vähän kyllä Dragon/Mysteriolle hävittiin tässäkin), huikeita lentelyitä ja Calolla vieläpä tyylikäs look, mutta silti kyllä tämä tietyllä tapaa yksipuoliselta tuntui. Viihdyttävä ottelu siis, mutta ei mikään klassikko.
***½
Harlem Heat (c) w/ Sister Sherri vs. Nasty Boys - WCW Tag Team Championship
No, jos äskeisesä ottelussa oli liikaa lentoa, niin tässä siitä sitten ei todellakaan ollut pelkoa. Harlem Heat oli ihan hyvä joukkue ja oikeiden vastustajien kanssa ylsi viihdyttävään joukkuepainiin, ja toisaalta Nasty Boys taas osasi hommansa kun oli puhe garbage-painista. Siinä vaiheessa kuitenkin kun nämä kaksi joukkuetta pistetään vastakkain, on turha odottaa mitään erikoista menoa. Nasty Boys ei todellakaan ole se oikea joukkue repimään Harlemista viihdyttävää menoa, ja ilman roskapönttöjä tai oikeaa vastustajaa, ovat Nastytkin ihan yhtä tyhjän kanssa. Niinpä tuloksena olikin sitten aikalailla tylsä ja turha joukkuemestaruusottelu. Oli tässä nyt myös harvat hyvät hetkensä - niistäkin kiitos kuulunee lähinnä tässä vaiheessa varsin hyvässä kunnossa olleelle Booker T:lle. Vaisu joukkuemestaruusottelu, ja osoitus siitä etteivät Nastyt (tai kyllä Stevie Raykaan) enää näihin kuvioihin kyllä kuuluneet.
*½
Randy Savage vs. The Giant
Entinen WCW World Heavyweight -mestari The Giant oli tehnyt järkyttävän tempun sitten mestaruustappionsa: miehestä oli tullut nWo:n uusin jäsen! Osuutensa asialla varmastikin oli WCW:n uuden manageri Ted DiBiasen loputtomalla rahamäärällä - jokaisellahan on tunnetusti hintansa. No niin, samoihin aikoihin Randy Savage jatkoi muiden WCW:läisten kanssa epätoivoista taistelua nWo:ta vastaan. Savagella oli kuitenkin erityinen motivaatio: hän oli luullut Mega Powers -buddy Hulk Hoganin olevan hänen ystävänsä, mutta sen sijaan Hogan olikin BATB:ssa kääntynyt heeliksi Leg Droppaamalla juuri hänet. Niinpä Savage tahtoi saada Hoganin käsiinsä. Tässä tapahtumassa tuo ei kuitenkaan vielä tullut tapahtumaan, mutta panoksena oli se, että voitto Giantista takaisi Savagelle ottelun Hogania vastaan (jos en nyt ihan väärin muista). Niinpä Savage hurjana lähti liikkelle tähän otteluun, eikä tämä ottelu nyt ihan hirveä ollut, vaikka Savagen parhaat vuodet todellakin olivat menneet, eikä Giant mikään kehuttava atleetti tässä vaiheessa ollut. Osansa oli varmasti sillä, että ottelu ymmärrettiin pitää lyhyenä ja lisäksi overbookata hyvällä tavalla. Itse painiosuus oli kyllä taas täyttä huttua, mutta oli tämä sentään vähän parempi kuin Hog Wildin Hogan vs. Giant - tässä kun oli selvä face!
**
New World Order (Scott Hall & Kevin Nash & Hollywood Hulk Hogan (c) & nWo Sting) w/ Ted DiBiase vs. Team WCW (Arn Anderson & Lex Luger & Ric Flair (c) & Sting) w/ Miss Elizabeth & Woman - WarGames Match
Ja tämä oli SE ottelu. SE ottelu, joka oli koko tähän mennessä kestäneen sodan huippukohta. Four Horseman oli haudannut sotakirveensä muiden WCW:läisten kanssa, koska nWo-viha yhdisti heitä kaikkia. Niinpä Ric Flair ja Arn Anderson olivat liittyneet Team WCW:hen Stingin ja Lugerin rinnalle taistelemaan nWo:ta vastaan. Asiat vaikuttivat olevan hyvin, kunnes juuri ennen Fall Brawlia tapahtui kauhea asia: Ted DiBiasen ostama STING hyökkäsi kanssa parkkipaikalla Lex Lugerin kimppuun! Sting, jonka piti olla WCW:läinen henkeen ja vereen asti näytti siis olevakin nWo:n pitkään hehkuttama neljäs mies heidän WarGames-joukkueessaan. Koko Fall Brawlin ajan huhut Stingin tilanteesta velloivatkin, mutta sitten juuri ennen ottelua nähdyssä Flairin, Andersonin ja Lugerin promossa Sting saapui paikalle ja vakuutti porukalle, ettei tuo Lugerin kimppuun hyökännyt mies ollut hän. Tilanne oli siis hyvin epäselvä juuri ennen ottelua: oliko siis Sting sittenkin WCW:n puolella ja kuka tuo nWo:n neljäs mies olisi, jos se ei ollut Sting? Joka tapauksessa, ottelu oltiin osattu rakentaa upeasti: päätarina oli tietenkin loistava, ja nämä lisäkuviotkaan eivät pilanneet ottelun pääjuonta vaan olivat hyvä lisä.
Kun pääottelun tarina oli näin kova, sopi itse ottelultakin odottaa paljon. Ihan huvikseen kävin lukemassa oman arvosanani jälkeen muiden mielipiteitä tästä, ja ylipäätänsä ihmiset ovat näyttäneet pitävän tästä - monet tiukatkin arvostelijat ovat antaneet vähintäänkin hyvää arvosanaa. Minä taas en nähnyt tässä paljoa mitään. Ehkä se on sitten se, että minä en ole ollut katsomassa näitä silloin kun nämä livenä tulivat eikä tämä herätä nostalgiaa, mutta tämä oli painillisesti yhtä viihdyttävä kuin Bash At The Beachin 6-Man Tag. Ihan oikeasti: ongelma oli jälleen se, että takana oli hurjaakin hurjempi tarina, mutta meno kehässä ei sitten ollenkaan vastannut tätä. Juuri Hog Wildissä tämän feudin tiimoilta nähtiin vielä hyvä joukkueottelu, ja nyt tiputtiin taas laimealle tasolle. Ottelun parasta antia oli alun Scott Hall vs. Arn Anderson -osuus. Sen jälkeen ottelu alkoi mennä ensinnäkin sekavaksi, mitään ei ehtinyt tapahtua ennen kuin seuraava painija rynni jo sisään, ja samalla hajosi kaikki ottelun tarinankerronta. Lopetuksen tuplaSting-kuvio (eli siis se heel-Sting olikin nWo:n oma Sting ja oikeas Sting oli pesunkestävä face, vaikkakin äärimmäisen loukkaantunut siitä ettei häntä uskottu) oli myös ihan ovela, mutta muuten tämä jätti lähinnä juostenkustun vaikutelman. Tämän olisi voinut rakennella NIIIN paljon paremmin, nyt tämä jäi aivan puolittaiseksi. Taas pitää todeta loppuun kuitenkin, että oli tämä ihan ok, mutta hukkasi aivan järkyttävästi potentiaalistaan minun silmissäni.
**½
Ottelun jälkeen nähtiin vielä Randy Savagen ja Hulk Hoganin yhteenotto, ja jälleen kerran nWo:n dominointia. Loppuuko tämä WCW:n tuska koskaan? :(
Kerrankin WCW:llä oli käsissään ME, jolta olisi voinut odottaa jopa ****-arvosanaa, mutta sen ainoan kerran kun WCW:llä oli käsissään potentiaalinen huippu-ME, pilattiin se hoppuilulla ja muulla sähläyksellä. Tämän jälkeen koko feudin taso alkoikin silmissäni tippua. Muutenhan ppv oli ihan hyvä: se tarjosi kaksi ***½-ottelua ja kaksi ***-ottelua. Giant vs. Savagekin oli parempi kuin olisi voinut toivoa. Silti en kyllä ymmärrä, miksi tätä on niin kauheasti hehkutettu. Jericho/Benoit'lta olisi voinut odottaa enemmän ja on WCW:n muissakin ppv'issä nähty jatkuvasti muutamia *** ja ***½-otteluita. ME taas oli kova pettymys, joukkuemestaruus- ja Submission-ottelut turhia.. Arvosanana ok, mutta ei missään tapauksessa WCW:n vuoden parhaimmistoa.
1. WWF WrestleMania XII - Hieno
2. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
3. WWF King of the Ring - Ok
4. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
5. WCW The Great American Bash - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
7. WCW Bash At The Beach - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WCW Fall Brawl - Ok
10. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
11. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
----------------
12. WCW SuperBrawl VI - Kehno
13. In Your House 9: International Incident - Kehno
14. WCW Slamboree - Kehno
14. WCW Uncensored - Kehno
FALL BRAWL 1996
Noniin, WWF:n SummerSlamia seuraava ppv oli WCW:n Fall Brawl. Kesän kuumimmasta tapahtumasta siirryttiinkin siis jo syksyn avaukseen, joka oli tunnettu siitä, että ensimmäisestä FB:stä lähtien tapahtuman pääotteluna oli ollut legendaarinen WarGames Match, ja niin oli myös vuonna 1996. Selostajinamme ketkäs muutkaan kuin Tony, Bobby ja Dusty.
Diamond Dallas Page vs. Chavo Guerrero Jr.
Tapahtuman avasi Chavo Guerrero Jr:n WCW ppv-debyytti. Ottelun tarinahan oli se, että DDP:llä ja Eddiellä oli ollut jo ilmeisesti pidemmän aikaa erimielisyyksiä, joihin muun muassa kuului DDP:n Slamboree 1996:sta asti kantama Lord of the Ring -sormus. En muista, oliko DDP pistänyt Eddien ennen Fall Brawlia teholle tai mitälie, mutta joka tapauksessa Chavo otteli nyt sitten setänsä puolesta ilkeää DDP:tä vastaan. Ottelua kohtaan minulla ei ollut oikein minkäänlaisia odotuksia, koska en ollut Chavolta (joka muuten tässä ottelussa näytti oikeasti todella nuorelta, vaikka olikin tässä jo 25-vuotias) nähnyt tältä ajalta oikein mitään otteita ja nykyisin Chavo tuntuu kerta kerralta tylsemmältä, ja toisaalta taas DDP:tä en ollut tähän mennessä vielä oikein sulattanut. Vähitellen mitä pidemmälle syksy eteni, täytyi oikeasti myöntää, että Page kehittyi koko ajan esiintyessään uskottavammaksi ja paransi myös kehäotteitaan - ei Wrestling Observer siis turhaan valinnut miestä vuoden '96 kehittyneimmäksi painijaksi. Kun ennakko-odotuksia ei ollut, yllätti tämä oikeasti positiivista: tarjolla oli juuri sopivan pituinen, menevä ja kaikin puolin viihdyttävä ottelu. Ei tässä mitään kauhean erikoista nähty, mutta oikein mukava avaus tapahtumalle silti kaikin puolin.
***
Scott Norton vs. Ice Train w/ Theodore Long - Submission Match
Hog Wildin raportissa kerroinkin kaiken tarpeellisen tämän ottelun feudista, ja voitte luottaa aika varmasti minuun kun kerron, etten usko tässä erittäin upeassa feudissa tapahtuneen yhtään mitään uutta sitten edellisen ppv'n. Ottelukin oli aikalailla HW:n toisto sillä erotuksella, että nyt ratkaisuksi kelpasi vain luovuttaminen ja sen takia ottelun tempo oli laskenut vielä edellisestäkin askeleen alaspäin. Täysin mitäänsanomaton, tylsä ja turha ottelu. Samoilla sanoin voi kuvata myös koko feudia, joka onneksi tähän päättyi. Minulle selvisi vasta paljon myöhemmin, että heeliksi tästä kaksikosta oli kääntynyt ilmeisestikin Scott Norton.
*½
Konan (c) w/ Jimmy Hart vs. Juventud Guerrera - Mexican Heavyweight Championship
Konanhan siis hävisi pitkään kantamansa United States Heavyweight -vyönsä Ric Flairille Bash At The Beachissa, ja siihen asti hyviksenä tunnetun miehen tilanne alkoikin muuttua mestaruustappion jälkeen. Kun US-vyö ei painanut enää Konanin hartioita, hyppäsikin hän Jimmy Hartin ilkeään Dungeon of Doom -porukkaan. Huolimatta US-mestaruustappiosta oli Konanilla edelleen vyötäisillään Mexican Heavyweight -mestaruus, jonka omistaja hän oli (selostajien puheiden mukaan) lähes koko vuoden ollut. Aikaisemmin hän ei ollut mestaruutta kuitenkaan ppv'ssä puolustanut, mutta nyt oli tullut sen aika: toinen meksikolainen - Juventud Guerrera - nimittäin tahtoi viedä mestaruuden tuolta halvatun Konanilta. Ottelu olikin oikein viihdyttävä: Juventud kyllä on osannut aina lentää, ja näinpä Konanin heikkoudet eivät taaskaan tulleet niin esille, vaan hän pystyi esittämään vahvoja puoliaan. Ei tämäkään mikään mestariteos ollut, mutta kaikinpuolin viihdytti kyllä oikein mukavasti ja oli tämmöisenä väliotteluna kaikin puolin täysin riittävä. Tämä oli muuten viimeinen kerta kun tästä Konanin kantamasta mestaruudesta WCW:ssä puhuttiin: pian tämän jälkeen yhteistyö meksikolaisen AAA:n, jossa tuo vyö oli alunperin luotu, kanssa katkesi ja niinpä vyö hyllytettiin.
***
Chris Jericho vs. Chris Benoit
Fall Brawlissa olivat tähän mennessä tehneet jo WCW ppv-debyyttinsä Juventud Guerrera ja Chavo Guerrero Jr.. Kolmas uusi nimi olikin sitten myös CW-divisioonan nimiä (tässä vaiheessa uraansa), mutta ei meksikolainen vaan kanadialainen. Aivan, Chris Jericho nähtiin näin ensimmäistä kertaa WCW:n ppv'ssä, eikä miehen ensimmäinen ottelu ppv'ssä ollut enempää tai vähempää kuin matsi Chris Benoit'ta vastaan. Tältä ottelulta jos joltakin siis sopi odottaa paljon: kaksi hienoa painijaa ja vieläpä uransa alkutaipaleella, täydessä kunnossa. Ihan näitä odotuksia ottelu ei sitten pystynytkään täyttämään. Varsinaisesti ajanpuutekaan ei vaivannut, koska ottelu oli lähes 15-minuuttinen, ja kyllä siinä ajassa nämä miehet ovat muitakin vastaan ainakin ****-otteluihin yltäneet. Ehkä sitten miehillä ei ollut paras päivä, mutta joka tapauksessa ei tämä ottelu nyt semmoinen klassikko ollut kuin olisi voinut olla. Onneksi niitä vielä myöhemmin useaan kertaan nähtiin, ja olivathan miesten parhaat vuodet oikeastaan vielä edessäpäin. Kaikesta bashauksesta huolimatta olihan tämä nyt selvästi illan tähän mennessä paras ottelu: c'mon, kun vastakkain on Jericho ja Benoit ja aikaakin on aika hyvin niin ei sieltä koskaan muuta kuin viihdyttävää painia voi tulla. Oikein mallikas matsi siis, mutta ei ihan sitä mitä olisi ehkä voinut olla.
***½
Rey Mysterio Jr. (c) vs. Super Calo - WCW Cruiserweight Championship
Super Calo ei Amerikan mantereella tunnetavuudeltaan ehkä yllä Chavon, Juventudin tai Jerichon tasolle, mutta myös hänelle tämä oli ensimmäinen WCW:n ppv-esiintyminen. Minäkään en Calosta pahemmin mitään tiedä - olin minä hänestä ennen tätäkin ottelua kuullut ja tiesin tämän meksikolaisen luchadoren pyörineen aika pitkäänkin WCW:ssä, mutta enempää ei ollut käsitystä, koska mitään kauheaa menestystä hän ei koskaan niittänyt. Sisäinen Super Calo -markkini heräsi kuitenkin heti tässä ottelussa, koska ensinnäkin miehen look (ei tule kauhean hyvin edes esille, kannattaa ennemmin etsiä käsiinsä tämä Mysterio-Calo niin näette kunnolla) oli silmiinpistävän lisäksi myös jännä hyvällä tavalla. Ehkä se oli vain se maski. Joka tapauksessa, lookin lisäksi myös Calon kehäotteet vakuuttivat tässä ottelussa aika paljonkin, eikä tässä varmaan nähty edes kaikkea mihin Calo yltää. Itse ottelu oli taas lucha-tyyppinen, eli paljon komeita spotteja ja lentelyä ja ei niin paljon myymistä. Oikeastaan mielipiteeni tästä ottelusta hyvin pitkälti on identtinen Hog Wildin Mysterio/Ultimo Dragon -ottelun kanssa. Oikein viihdyttävää menoa (vaikka vähän kyllä Dragon/Mysteriolle hävittiin tässäkin), huikeita lentelyitä ja Calolla vieläpä tyylikäs look, mutta silti kyllä tämä tietyllä tapaa yksipuoliselta tuntui. Viihdyttävä ottelu siis, mutta ei mikään klassikko.
***½
Harlem Heat (c) w/ Sister Sherri vs. Nasty Boys - WCW Tag Team Championship
No, jos äskeisesä ottelussa oli liikaa lentoa, niin tässä siitä sitten ei todellakaan ollut pelkoa. Harlem Heat oli ihan hyvä joukkue ja oikeiden vastustajien kanssa ylsi viihdyttävään joukkuepainiin, ja toisaalta Nasty Boys taas osasi hommansa kun oli puhe garbage-painista. Siinä vaiheessa kuitenkin kun nämä kaksi joukkuetta pistetään vastakkain, on turha odottaa mitään erikoista menoa. Nasty Boys ei todellakaan ole se oikea joukkue repimään Harlemista viihdyttävää menoa, ja ilman roskapönttöjä tai oikeaa vastustajaa, ovat Nastytkin ihan yhtä tyhjän kanssa. Niinpä tuloksena olikin sitten aikalailla tylsä ja turha joukkuemestaruusottelu. Oli tässä nyt myös harvat hyvät hetkensä - niistäkin kiitos kuulunee lähinnä tässä vaiheessa varsin hyvässä kunnossa olleelle Booker T:lle. Vaisu joukkuemestaruusottelu, ja osoitus siitä etteivät Nastyt (tai kyllä Stevie Raykaan) enää näihin kuvioihin kyllä kuuluneet.
*½
Randy Savage vs. The Giant
Entinen WCW World Heavyweight -mestari The Giant oli tehnyt järkyttävän tempun sitten mestaruustappionsa: miehestä oli tullut nWo:n uusin jäsen! Osuutensa asialla varmastikin oli WCW:n uuden manageri Ted DiBiasen loputtomalla rahamäärällä - jokaisellahan on tunnetusti hintansa. No niin, samoihin aikoihin Randy Savage jatkoi muiden WCW:läisten kanssa epätoivoista taistelua nWo:ta vastaan. Savagella oli kuitenkin erityinen motivaatio: hän oli luullut Mega Powers -buddy Hulk Hoganin olevan hänen ystävänsä, mutta sen sijaan Hogan olikin BATB:ssa kääntynyt heeliksi Leg Droppaamalla juuri hänet. Niinpä Savage tahtoi saada Hoganin käsiinsä. Tässä tapahtumassa tuo ei kuitenkaan vielä tullut tapahtumaan, mutta panoksena oli se, että voitto Giantista takaisi Savagelle ottelun Hogania vastaan (jos en nyt ihan väärin muista). Niinpä Savage hurjana lähti liikkelle tähän otteluun, eikä tämä ottelu nyt ihan hirveä ollut, vaikka Savagen parhaat vuodet todellakin olivat menneet, eikä Giant mikään kehuttava atleetti tässä vaiheessa ollut. Osansa oli varmasti sillä, että ottelu ymmärrettiin pitää lyhyenä ja lisäksi overbookata hyvällä tavalla. Itse painiosuus oli kyllä taas täyttä huttua, mutta oli tämä sentään vähän parempi kuin Hog Wildin Hogan vs. Giant - tässä kun oli selvä face!
**
New World Order (Scott Hall & Kevin Nash & Hollywood Hulk Hogan (c) & nWo Sting) w/ Ted DiBiase vs. Team WCW (Arn Anderson & Lex Luger & Ric Flair (c) & Sting) w/ Miss Elizabeth & Woman - WarGames Match
Ja tämä oli SE ottelu. SE ottelu, joka oli koko tähän mennessä kestäneen sodan huippukohta. Four Horseman oli haudannut sotakirveensä muiden WCW:läisten kanssa, koska nWo-viha yhdisti heitä kaikkia. Niinpä Ric Flair ja Arn Anderson olivat liittyneet Team WCW:hen Stingin ja Lugerin rinnalle taistelemaan nWo:ta vastaan. Asiat vaikuttivat olevan hyvin, kunnes juuri ennen Fall Brawlia tapahtui kauhea asia: Ted DiBiasen ostama STING hyökkäsi kanssa parkkipaikalla Lex Lugerin kimppuun! Sting, jonka piti olla WCW:läinen henkeen ja vereen asti näytti siis olevakin nWo:n pitkään hehkuttama neljäs mies heidän WarGames-joukkueessaan. Koko Fall Brawlin ajan huhut Stingin tilanteesta velloivatkin, mutta sitten juuri ennen ottelua nähdyssä Flairin, Andersonin ja Lugerin promossa Sting saapui paikalle ja vakuutti porukalle, ettei tuo Lugerin kimppuun hyökännyt mies ollut hän. Tilanne oli siis hyvin epäselvä juuri ennen ottelua: oliko siis Sting sittenkin WCW:n puolella ja kuka tuo nWo:n neljäs mies olisi, jos se ei ollut Sting? Joka tapauksessa, ottelu oltiin osattu rakentaa upeasti: päätarina oli tietenkin loistava, ja nämä lisäkuviotkaan eivät pilanneet ottelun pääjuonta vaan olivat hyvä lisä.
Kun pääottelun tarina oli näin kova, sopi itse ottelultakin odottaa paljon. Ihan huvikseen kävin lukemassa oman arvosanani jälkeen muiden mielipiteitä tästä, ja ylipäätänsä ihmiset ovat näyttäneet pitävän tästä - monet tiukatkin arvostelijat ovat antaneet vähintäänkin hyvää arvosanaa. Minä taas en nähnyt tässä paljoa mitään. Ehkä se on sitten se, että minä en ole ollut katsomassa näitä silloin kun nämä livenä tulivat eikä tämä herätä nostalgiaa, mutta tämä oli painillisesti yhtä viihdyttävä kuin Bash At The Beachin 6-Man Tag. Ihan oikeasti: ongelma oli jälleen se, että takana oli hurjaakin hurjempi tarina, mutta meno kehässä ei sitten ollenkaan vastannut tätä. Juuri Hog Wildissä tämän feudin tiimoilta nähtiin vielä hyvä joukkueottelu, ja nyt tiputtiin taas laimealle tasolle. Ottelun parasta antia oli alun Scott Hall vs. Arn Anderson -osuus. Sen jälkeen ottelu alkoi mennä ensinnäkin sekavaksi, mitään ei ehtinyt tapahtua ennen kuin seuraava painija rynni jo sisään, ja samalla hajosi kaikki ottelun tarinankerronta. Lopetuksen tuplaSting-kuvio (eli siis se heel-Sting olikin nWo:n oma Sting ja oikeas Sting oli pesunkestävä face, vaikkakin äärimmäisen loukkaantunut siitä ettei häntä uskottu) oli myös ihan ovela, mutta muuten tämä jätti lähinnä juostenkustun vaikutelman. Tämän olisi voinut rakennella NIIIN paljon paremmin, nyt tämä jäi aivan puolittaiseksi. Taas pitää todeta loppuun kuitenkin, että oli tämä ihan ok, mutta hukkasi aivan järkyttävästi potentiaalistaan minun silmissäni.
**½
Ottelun jälkeen nähtiin vielä Randy Savagen ja Hulk Hoganin yhteenotto, ja jälleen kerran nWo:n dominointia. Loppuuko tämä WCW:n tuska koskaan? :(
Kerrankin WCW:llä oli käsissään ME, jolta olisi voinut odottaa jopa ****-arvosanaa, mutta sen ainoan kerran kun WCW:llä oli käsissään potentiaalinen huippu-ME, pilattiin se hoppuilulla ja muulla sähläyksellä. Tämän jälkeen koko feudin taso alkoikin silmissäni tippua. Muutenhan ppv oli ihan hyvä: se tarjosi kaksi ***½-ottelua ja kaksi ***-ottelua. Giant vs. Savagekin oli parempi kuin olisi voinut toivoa. Silti en kyllä ymmärrä, miksi tätä on niin kauheasti hehkutettu. Jericho/Benoit'lta olisi voinut odottaa enemmän ja on WCW:n muissakin ppv'issä nähty jatkuvasti muutamia *** ja ***½-otteluita. ME taas oli kova pettymys, joukkuemestaruus- ja Submission-ottelut turhia.. Arvosanana ok, mutta ei missään tapauksessa WCW:n vuoden parhaimmistoa.
1. WWF WrestleMania XII - Hieno
2. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
3. WWF King of the Ring - Ok
4. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
5. WCW The Great American Bash - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
7. WCW Bash At The Beach - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WCW Fall Brawl - Ok
10. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
11. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
----------------
12. WCW SuperBrawl VI - Kehno
13. In Your House 9: International Incident - Kehno
14. WCW Slamboree - Kehno
14. WCW Uncensored - Kehno
Päätin ottaa spurtin kun aikaa aukesi keskellä viikkoakin nyt näiden kirjoittamiseen.
IN YOUR HOUSE 10: MIND GAMES
Syyskuun In Your House oli siis kaikkien aikojen kymmenes sellainen, ja selostajinamme olivat tällä kertaa Vince McMahon, Jim Ross ja Mr. Perfect. Tämä oli viimeinen kerta kun Perfect selosti kokonaisen ppv'n WWF:ssä (seuraavassa hän kyllä vielä saapui yhden ottelun ajaksi selostuspöydän taakse) ja viimeinen kerta kun JR esiintyi ppv'ssä ennen uransa ensimmäistä heel-turniaan. Eipä tässä kai muuta etukäteissanoja.
Ja jälleen (kuinkakohan mones kertaa) versiooni kuului Free For All -ottelu jos New Rockers-tiimin Marty Jannetty kohtasi Savio Vegan. Ottelu oli ihan kiva ja piristävä, vaikkakin aika lyhyt (arvosanana **). Ottelun päätarkoitus oli jatkaa jälleen Justin Bradshaw:n ja Savio Vegan feudia ja itse asiassa pedata asetelmat valmiiksi..
Justin Bradshaw w/ Uncle Zebekiah vs. Savio Vega - Caribbean Strap Match
..tapahtuman openeria varten. Eli Free For Allin ottelun jälkimainingeissa sitten Savio Vega (muistaakseni) haastoi Bradshawn:n Caribbean Strap Matchiin itse In Your House -tapahtumassa ja Uncle Zebekiahin manageroima "Hawk" Bradhsaw totta kai suostui haasteeseen, koska olihan Vega juuri paininut jo Marty Jannettya vastaan. Näin siis Justin "Hawk" Bradshaw teki ppv-debyyttinsä painikehän puolella tässä tapahtumassa. Sen sijaan, että tämä ottelu muistettaisiin huikeasta taistelusta (jota ei tässä ottelussa pahemmin kyllä nähty) tai siitä, että se kaiketi toimi Vegan ja Bradshaw:n useamman kuukauden kestäneen feudin päätösotteluna, on tämä ottelu merkittävä sen takia, että kesken ottelun nähtiin jotain hyvin erikoista. Tuo hyvin erikoinen juttu oli se, että ECW:n Sandman (mukanaan Tommy Dreamer ja Paul Heyman) hyökkäsi kesken ottelun Savio Vegan kimppuun sylkäisten kaljat tämän naamaan ja humauttamalla tätä Singapore Canella. Tämä oli tietenkin täysin suunniteltu juttu ja merkitsi WWF:n ja ECW:n yhteistyön alkua: myöhemminhän tämän asian merkeissä nähtiin enemmänkin yhteenottoja. Itse ottelu oli ihan ok, Strap lisäsi hieman ottelun viihdyttävyyttä, mutta ei tässä mitään erikoista (ECW-Invasionin lisäksi) nähty. Hauska avaus kuitenkin, juuri tuon ECW-välikohtauksen takia.
**½
Jim Cornette vs. Jose Lothario
Ehhehhee. Jim Cornette on manageri, joka ei ole koskaan toiminut painijan roolissa. Jose Lothario taas oli vuonna 1996 60-vuotias entinen painija, ja näiden kahden feud oli alkanut jo kuukausia sitten kun vähän kaikilla Camp Cornetten jäsenillä (Bulldog, Owen, Vader) oli erimielisyyksiä Jose Lotharion kouluttamalla ja tähän aikaan manageroimalla Shawn Michaelsilla. Niinpä lopulta, kun Michaelsin erimielisyydet Cornetten painijoiden kanssa olivat jo ohi, pistettiin managerit painimaan toisiaan vastaan. Ottelu ei kestänyt edes minuuttia, eikä siinä nähty siis mitään painiksi kutsuttavaa. Lotharion äijämäiselle suoritukselle on silti annettava plussaa.
½
Tässä välissä Jim Cornetten asianajaja Clarence Mason (joka oli pitkään tahtonut päästä myös aktiivisesti manaegerin hommiin ja jonka kanssa Cornettella oli ollut erimielisyyksiä siitä lähtien kun SummerSlamissa Clarence Mason saapui sekä Owen Hartin että British Bulldogin otteluiden aikaan näiden kehänreunalle, vaikka Cornette oli miesten virallinen manageri) huijasi Cornettelta Bulldogin ja Owenin managerointioikeudet.. Mainitsin nyt, kun jatkossa miesten manageriksi siis muuttuu Mason, ei sillä että anglessa itsessään mitään erikoista olisi ollut.
The Smoking Gunns (c) w/ Sunny vs. British Bulldog & Owen Hart - WWF Tag Team Championship
Tämä ottelu on siitä merkittävä, että tämän jälkeen WWF:n joukkuedivisioona nousi edes jonkin verran kiinnostavammaksi. Itse ottelussahan nyt oli ihan ensimmäisenä jo sekin ongelma, että molemmat joukkueet olivat heelejä, joten yleisö ei tiennyt, kumman puolella erityisemmin olla. Lisäksi Smoking Gunssit eivät heeleinäkään mitenkään erikoisen kiinnostava joukkue ollut, mutta toisaalta kuten Body Donnasien kanssa he olivat jo vuoden alussa osoittaneet, pystyivät he hyvän joukkueen kanssa ihan mukavaan menoon. Owen ja Bulldoghan olivatkin ehdottomasti parasta, mitä koko WWF:n joukkuedivisioonalle vuonna '96 tapahtui, vaikka se samalla sitten tarkoitti, että kaksi nerokasta painijaa jumitettiin paljon alemmas kortissa kuin mihin heidät pitäisi laittaa. Lisäksi myöhemmin (vuonna 1997) kasvaneet erimielisyydet Bulldogin ja Owenin välillä olivat myös viihdyttävää katsottavaa. Ihan viihdyttävää katsottavaa oli myös tämä, vaikkei tämä tosiaan mitään päätähuimaavan erikoista painia tarjonnutkaan. Silti, oli tämä ihan mukava ottelu ja samalla myös vuoden paras WWF:n joukkuemestaruusottelu. Se ei ole silti tässä tapauksessa kauhea kehuskelun aihe.
**½
Jerry Lawler vs. Mark Henry
Henryn ensimmäinen ppv-ottelu. Tässä sitten tämänkertainen syy siihen, ettei Jerry Lawler ollut selostamossa. Voitettuaan siis Jake "The Snake" Robertsin SummerSlamissa, jatkoi King vielä SS:ssä ensiesiintymisensä tehneen Mark Henryn pilkkaamista, ja niinpä Mark hyökkäsi Lawlerin kimppuun. Tästä sitten kehittyi (ikävä kyllä) ihan kunnon feudkin, joka (luojan kiitos) poiki vain yhden ottelun, jonka jälkeen Henry kaiketi lähetettiin opettelemaan painimaan. Kieltämättä ihan järkevä ratkaisu WWF:ltä. Ottelu oli aikalailla täyttä sontaa, mutta eipähän kestänyt onneksi kauhean kauan. Puolikas jälleen roolinsa hyvin hoitaneelle Lawlerille, tällä kertaa taustalla ollut storylinekin oli onneton.
½
Goldust w/ Marlena vs. The Undertaker - Final Curtain Match
Ja kyllä, jälleen kerran The Undertaker ja Goldust kohtaavat toisensa. Tämä on jo kolmas In Your House putkeen, jossa miehet ottelevat toisiaan vastaan, eikä minulla edelleenkään ole hajua, miksi nämä kaksi niin kovasti tahtovat piestä toisiaan. Varsinkin nyt Undertakerin luulisi keskittyvän täysillä Mankindiin ja Paul Beareriin, joka vuosien palveluksen jälkeen oli pettänyt Undertakerin SummerSlamissa. No, näin ei siis ollut vaan Undertaker ja Goldust lopulta päättivät tässä tapahtumassa "feudinsa" Final Curtain Matchissa, joka saattoi päättyä ainoastaan selätykseen. Aika päinvastainen tilanne siis kuin tänä vuonna SummerSlamin jälkeisen ppv'n erikoisstipulaatio-otteluissa :) Itse ottelu oli aika samanlainen kuin kaksi edellistä: jälleen siinä nähtiin se, että ei Goldust mikään huono kehässä ole, ja Undertakerkin pystyy ihan hyvään menoon, mutta ei näillä kahdella mitään kovin kummoista kemiaa kehässä ole, koska tämäkään ei mitään erityisen antoisaa painia tarjonnut. Silti, ihan hyvä ottelu ja päättipähän näiden otteluiden sarjan. Se siitä.
**½
Shawn Michaels (c) w/ Jose Lothario vs. Mankind w/ Paul Bearer - WWF Championship
Tähän mennessä tapahtuma oli tarjonnut kolme **½-ottelua ja kaksi ½-ottelua ja jäljellä oli tapahtuman Main Event.. Ei siis kauhean kehuttava tilanne ppv'llä tällä hetkellä. Jälleen kerran kuitenkin WWF:n ppv osoitti, mitä kaikkea hieno Main Event pystyykään muuttamaan. Tämä ottelu ei tarvinnut edes mitään huikeaa tarinaa: SummerSlamin jälkeen Michaelsin seuraavaksi vastustajaksi oli siis noussut Mankind, ja tämä psykopaatti ja kiiltokuvamestari olivat vetäneet muutaman viikon ajan intenssiivisen feudin, mutta pääjuttu tässä ottelussa oli nimen omaan se ottelu itse..
..Koska se oli LOISTAVA. Tiesin kyllä, että vuonna Shawn Michaelsin ja Mankindin kohtaamiselta sopi odottaa paljon, mutta en silti odottanut tällaista. Paljon auttoi sekin, että ottelu sai lähemmäs puoli tuntia aikaa. Toiseksi auttoi se, että tässä ottelussa ei oltu läheskään niin tarkkoja diskausten kanssa kuin yleensä tämän ajan WWF-otteluissa: ottelussa nähtiin jopa aikakauden ja federaation huomioon ottaen aika kova pöytäspotti, joka vieläpä myytiin hienosti. Tämän lisäksi siis sitten tietenkin hienoa painia tältä kaksikolta, upeaa taistelua ja jännittäviä hetkiä: voittajasta ei välillä voinut olla ollenkaan varma, vaikka historian tietäen olin aika lailla varma voittajasta ennen ottelua. Lopetuskin oli periaatteessa varsin onnistunut, koska se jätti periaatteessa mahdollisuuden jatko-ottelulle, vaikka sitä ei sitten ainakaan vuonna '96 nähtykään. Toisaalta se taas oli ottelun huonoin puoli, koska olisi ollut hienoa nähdä tälle puhdas ja yllätyksellinen lopetus. Joka tapauksessa tämä oli todella kovatasoinen ottelu, joka pelasti muuten aikalailla heikon ppv'n. Katsottuani vuoden kaikki ppv't nimeäisin tämän vuoden toiseksi parhaaksi otteluksi, mutta tämä häviää vain niukasti legendaariselle Hart/Michaels Iron Manille. Katsokaa tämä, jos ette ole vielä nähneet.
****½
Sanoisin tämän olevan vielä ok-skaalassa ihan sen takia, että tässä tosiaan nähtiin vuoden toiseksi paras ottelu. Ppv'n toiseksi hienoin hetki olikin ECW:läisten yllätyshyökkäys openerissa. Muuten meno oli parhaimmillaankin "ihan hyvää" ja huonoimmillaan todella surkeaa. Ei tämä kovin korkealle yllä kokonaisarvostelussa pelkän yhden ottelun voimin.
1. WWF WrestleMania XII - Hieno
2. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
3. WWF King of the Ring - Ok
4. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
5. WCW The Great American Bash - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
7. WCW Bash At The Beach - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WCW Fall Brawl - Ok
10. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
11. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
12. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
13. WCW SuperBrawl VI - Kehno
14. In Your House 9: International Incident - Kehno
15. WCW Slamboree - Kehno
16. WCW Uncensored - Kehno
Seuraavana vuorossa lisää In Your Housea.
IN YOUR HOUSE 10: MIND GAMES
Syyskuun In Your House oli siis kaikkien aikojen kymmenes sellainen, ja selostajinamme olivat tällä kertaa Vince McMahon, Jim Ross ja Mr. Perfect. Tämä oli viimeinen kerta kun Perfect selosti kokonaisen ppv'n WWF:ssä (seuraavassa hän kyllä vielä saapui yhden ottelun ajaksi selostuspöydän taakse) ja viimeinen kerta kun JR esiintyi ppv'ssä ennen uransa ensimmäistä heel-turniaan. Eipä tässä kai muuta etukäteissanoja.
Ja jälleen (kuinkakohan mones kertaa) versiooni kuului Free For All -ottelu jos New Rockers-tiimin Marty Jannetty kohtasi Savio Vegan. Ottelu oli ihan kiva ja piristävä, vaikkakin aika lyhyt (arvosanana **). Ottelun päätarkoitus oli jatkaa jälleen Justin Bradshaw:n ja Savio Vegan feudia ja itse asiassa pedata asetelmat valmiiksi..
Justin Bradshaw w/ Uncle Zebekiah vs. Savio Vega - Caribbean Strap Match
..tapahtuman openeria varten. Eli Free For Allin ottelun jälkimainingeissa sitten Savio Vega (muistaakseni) haastoi Bradshawn:n Caribbean Strap Matchiin itse In Your House -tapahtumassa ja Uncle Zebekiahin manageroima "Hawk" Bradhsaw totta kai suostui haasteeseen, koska olihan Vega juuri paininut jo Marty Jannettya vastaan. Näin siis Justin "Hawk" Bradshaw teki ppv-debyyttinsä painikehän puolella tässä tapahtumassa. Sen sijaan, että tämä ottelu muistettaisiin huikeasta taistelusta (jota ei tässä ottelussa pahemmin kyllä nähty) tai siitä, että se kaiketi toimi Vegan ja Bradshaw:n useamman kuukauden kestäneen feudin päätösotteluna, on tämä ottelu merkittävä sen takia, että kesken ottelun nähtiin jotain hyvin erikoista. Tuo hyvin erikoinen juttu oli se, että ECW:n Sandman (mukanaan Tommy Dreamer ja Paul Heyman) hyökkäsi kesken ottelun Savio Vegan kimppuun sylkäisten kaljat tämän naamaan ja humauttamalla tätä Singapore Canella. Tämä oli tietenkin täysin suunniteltu juttu ja merkitsi WWF:n ja ECW:n yhteistyön alkua: myöhemminhän tämän asian merkeissä nähtiin enemmänkin yhteenottoja. Itse ottelu oli ihan ok, Strap lisäsi hieman ottelun viihdyttävyyttä, mutta ei tässä mitään erikoista (ECW-Invasionin lisäksi) nähty. Hauska avaus kuitenkin, juuri tuon ECW-välikohtauksen takia.
**½
Jim Cornette vs. Jose Lothario
Ehhehhee. Jim Cornette on manageri, joka ei ole koskaan toiminut painijan roolissa. Jose Lothario taas oli vuonna 1996 60-vuotias entinen painija, ja näiden kahden feud oli alkanut jo kuukausia sitten kun vähän kaikilla Camp Cornetten jäsenillä (Bulldog, Owen, Vader) oli erimielisyyksiä Jose Lotharion kouluttamalla ja tähän aikaan manageroimalla Shawn Michaelsilla. Niinpä lopulta, kun Michaelsin erimielisyydet Cornetten painijoiden kanssa olivat jo ohi, pistettiin managerit painimaan toisiaan vastaan. Ottelu ei kestänyt edes minuuttia, eikä siinä nähty siis mitään painiksi kutsuttavaa. Lotharion äijämäiselle suoritukselle on silti annettava plussaa.
½
Tässä välissä Jim Cornetten asianajaja Clarence Mason (joka oli pitkään tahtonut päästä myös aktiivisesti manaegerin hommiin ja jonka kanssa Cornettella oli ollut erimielisyyksiä siitä lähtien kun SummerSlamissa Clarence Mason saapui sekä Owen Hartin että British Bulldogin otteluiden aikaan näiden kehänreunalle, vaikka Cornette oli miesten virallinen manageri) huijasi Cornettelta Bulldogin ja Owenin managerointioikeudet.. Mainitsin nyt, kun jatkossa miesten manageriksi siis muuttuu Mason, ei sillä että anglessa itsessään mitään erikoista olisi ollut.
The Smoking Gunns (c) w/ Sunny vs. British Bulldog & Owen Hart - WWF Tag Team Championship
Tämä ottelu on siitä merkittävä, että tämän jälkeen WWF:n joukkuedivisioona nousi edes jonkin verran kiinnostavammaksi. Itse ottelussahan nyt oli ihan ensimmäisenä jo sekin ongelma, että molemmat joukkueet olivat heelejä, joten yleisö ei tiennyt, kumman puolella erityisemmin olla. Lisäksi Smoking Gunssit eivät heeleinäkään mitenkään erikoisen kiinnostava joukkue ollut, mutta toisaalta kuten Body Donnasien kanssa he olivat jo vuoden alussa osoittaneet, pystyivät he hyvän joukkueen kanssa ihan mukavaan menoon. Owen ja Bulldoghan olivatkin ehdottomasti parasta, mitä koko WWF:n joukkuedivisioonalle vuonna '96 tapahtui, vaikka se samalla sitten tarkoitti, että kaksi nerokasta painijaa jumitettiin paljon alemmas kortissa kuin mihin heidät pitäisi laittaa. Lisäksi myöhemmin (vuonna 1997) kasvaneet erimielisyydet Bulldogin ja Owenin välillä olivat myös viihdyttävää katsottavaa. Ihan viihdyttävää katsottavaa oli myös tämä, vaikkei tämä tosiaan mitään päätähuimaavan erikoista painia tarjonnutkaan. Silti, oli tämä ihan mukava ottelu ja samalla myös vuoden paras WWF:n joukkuemestaruusottelu. Se ei ole silti tässä tapauksessa kauhea kehuskelun aihe.
**½
Jerry Lawler vs. Mark Henry
Henryn ensimmäinen ppv-ottelu. Tässä sitten tämänkertainen syy siihen, ettei Jerry Lawler ollut selostamossa. Voitettuaan siis Jake "The Snake" Robertsin SummerSlamissa, jatkoi King vielä SS:ssä ensiesiintymisensä tehneen Mark Henryn pilkkaamista, ja niinpä Mark hyökkäsi Lawlerin kimppuun. Tästä sitten kehittyi (ikävä kyllä) ihan kunnon feudkin, joka (luojan kiitos) poiki vain yhden ottelun, jonka jälkeen Henry kaiketi lähetettiin opettelemaan painimaan. Kieltämättä ihan järkevä ratkaisu WWF:ltä. Ottelu oli aikalailla täyttä sontaa, mutta eipähän kestänyt onneksi kauhean kauan. Puolikas jälleen roolinsa hyvin hoitaneelle Lawlerille, tällä kertaa taustalla ollut storylinekin oli onneton.
½
Goldust w/ Marlena vs. The Undertaker - Final Curtain Match
Ja kyllä, jälleen kerran The Undertaker ja Goldust kohtaavat toisensa. Tämä on jo kolmas In Your House putkeen, jossa miehet ottelevat toisiaan vastaan, eikä minulla edelleenkään ole hajua, miksi nämä kaksi niin kovasti tahtovat piestä toisiaan. Varsinkin nyt Undertakerin luulisi keskittyvän täysillä Mankindiin ja Paul Beareriin, joka vuosien palveluksen jälkeen oli pettänyt Undertakerin SummerSlamissa. No, näin ei siis ollut vaan Undertaker ja Goldust lopulta päättivät tässä tapahtumassa "feudinsa" Final Curtain Matchissa, joka saattoi päättyä ainoastaan selätykseen. Aika päinvastainen tilanne siis kuin tänä vuonna SummerSlamin jälkeisen ppv'n erikoisstipulaatio-otteluissa :) Itse ottelu oli aika samanlainen kuin kaksi edellistä: jälleen siinä nähtiin se, että ei Goldust mikään huono kehässä ole, ja Undertakerkin pystyy ihan hyvään menoon, mutta ei näillä kahdella mitään kovin kummoista kemiaa kehässä ole, koska tämäkään ei mitään erityisen antoisaa painia tarjonnut. Silti, ihan hyvä ottelu ja päättipähän näiden otteluiden sarjan. Se siitä.
**½
Shawn Michaels (c) w/ Jose Lothario vs. Mankind w/ Paul Bearer - WWF Championship
Tähän mennessä tapahtuma oli tarjonnut kolme **½-ottelua ja kaksi ½-ottelua ja jäljellä oli tapahtuman Main Event.. Ei siis kauhean kehuttava tilanne ppv'llä tällä hetkellä. Jälleen kerran kuitenkin WWF:n ppv osoitti, mitä kaikkea hieno Main Event pystyykään muuttamaan. Tämä ottelu ei tarvinnut edes mitään huikeaa tarinaa: SummerSlamin jälkeen Michaelsin seuraavaksi vastustajaksi oli siis noussut Mankind, ja tämä psykopaatti ja kiiltokuvamestari olivat vetäneet muutaman viikon ajan intenssiivisen feudin, mutta pääjuttu tässä ottelussa oli nimen omaan se ottelu itse..
..Koska se oli LOISTAVA. Tiesin kyllä, että vuonna Shawn Michaelsin ja Mankindin kohtaamiselta sopi odottaa paljon, mutta en silti odottanut tällaista. Paljon auttoi sekin, että ottelu sai lähemmäs puoli tuntia aikaa. Toiseksi auttoi se, että tässä ottelussa ei oltu läheskään niin tarkkoja diskausten kanssa kuin yleensä tämän ajan WWF-otteluissa: ottelussa nähtiin jopa aikakauden ja federaation huomioon ottaen aika kova pöytäspotti, joka vieläpä myytiin hienosti. Tämän lisäksi siis sitten tietenkin hienoa painia tältä kaksikolta, upeaa taistelua ja jännittäviä hetkiä: voittajasta ei välillä voinut olla ollenkaan varma, vaikka historian tietäen olin aika lailla varma voittajasta ennen ottelua. Lopetuskin oli periaatteessa varsin onnistunut, koska se jätti periaatteessa mahdollisuuden jatko-ottelulle, vaikka sitä ei sitten ainakaan vuonna '96 nähtykään. Toisaalta se taas oli ottelun huonoin puoli, koska olisi ollut hienoa nähdä tälle puhdas ja yllätyksellinen lopetus. Joka tapauksessa tämä oli todella kovatasoinen ottelu, joka pelasti muuten aikalailla heikon ppv'n. Katsottuani vuoden kaikki ppv't nimeäisin tämän vuoden toiseksi parhaaksi otteluksi, mutta tämä häviää vain niukasti legendaariselle Hart/Michaels Iron Manille. Katsokaa tämä, jos ette ole vielä nähneet.
****½
Sanoisin tämän olevan vielä ok-skaalassa ihan sen takia, että tässä tosiaan nähtiin vuoden toiseksi paras ottelu. Ppv'n toiseksi hienoin hetki olikin ECW:läisten yllätyshyökkäys openerissa. Muuten meno oli parhaimmillaankin "ihan hyvää" ja huonoimmillaan todella surkeaa. Ei tämä kovin korkealle yllä kokonaisarvostelussa pelkän yhden ottelun voimin.
1. WWF WrestleMania XII - Hieno
2. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
3. WWF King of the Ring - Ok
4. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
5. WCW The Great American Bash - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
7. WCW Bash At The Beach - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WCW Fall Brawl - Ok
10. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
11. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
12. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
13. WCW SuperBrawl VI - Kehno
14. In Your House 9: International Incident - Kehno
15. WCW Slamboree - Kehno
16. WCW Uncensored - Kehno
Seuraavana vuorossa lisää In Your Housea.
Viimeksi muokannut Kenitys, Ma 07.09.2009 16:16. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Täytyy kyllä antaa kehuja Kenitykselle. Nämä arvostelut ovat aina mielenkiintoista luettavaa ja pyrinkin ne aina mahdollisimman nopeasti lukaisemaan julkaisun jälkeen. Todella hyvää työtä teet 
Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke otteluNo anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Kenitys on kyllä postannut 13 loistavaa arvostelua. Aivan loistavia arvosteluja. Odotetuin "segmentti" viikon aikana.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Jjep melkein noita kenityksen arvosteluja voisi pistää WrestlingAlertin sivuille muitten arvosteluiden joukkoon.takaovi kirjoitti:Täytyy kyllä antaa kehuja Kenitykselle. Nämä arvostelut ovat aina mielenkiintoista luettavaa ja pyrinkin ne aina mahdollisimman nopeasti lukaisemaan julkaisun jälkeen. Todella hyvää työtä teet
OpaMpp kirjoitti:Älä kirjoita englanniksi jos et osaa.
Sitä paitsi, mitä tuo hymiö tuolla perässä tekee? Oliko se niin hauskaa, että Eddie kuoli, vai miksi hymyilyttää?
Rest in pease, Eddie
Mitkäs kolme ovat olleet huonoja? :(The Rocker kirjoitti:Kenitys on kyllä postannut 13 loistavaa arvostelua.
Ja kiitos kehuista vain kaikille :) Jälleen tuli muuten osoitus siitä, miksi tahdon nyt päästä raporttien kirjoituksessa samaan kohtaan kuin missä olen katselussa: jatkuvasti tuppaa unohtamaan asioita, mitä tapahtui ppv'ssä kun kirjoittaa niiden raportit kuukauksia sen jälkeen kun on katsonut ne. Olin varma, että Brian Pillmanin, Steve Austinin ja Owen Hartin hieno promo koskien Bret Hartia olisi ollut vasta IYH11:ssä, mutta se olikin jo näköjään tuossa In Your House Mind Gamesissa. Joka tapauksessa tuo angle alkoi siitä, kun Pillman saapui kehään vetämään jälleen upeasti Loose Cannon -rooliaan, kunnes kutsui Owen Hartin paikalle. Miehet sitten yhdessä promottivat bashaten mm. sitä kuinka Bret Hartia ei WWF:ssä ollut näkynyt sitten WM:ssä nähdyn Iron Manin jälkeen. Pillman sanoi, että Bret ei palaa, koska hän pelkää. Owen ehdotti tähän, että Bret pelkäisi häntä, mutta Pillman sanoi ettei Bret pelkää Owenia tai edes Pillmania vaan Steve Austinia (joka oli SummerSlamin jälkeen aloittanut promoamaan Hartista ja siitä, kuinka tahtoo otella tätä vastaan). Tällöin Austin sitten saapui paikalle ja kolmikko taunttasi hetken aikaa vielä Bretiä. Hieno angle, hieno tapaa jatkaa Bret-Austin -feudin alkuvaiheen rakentelua, ja ehdottomasti ME:n jälkeen ppv'n toiseksi hienoin hetki. Silti, ei riitä kun muuten ppv oli niin kehnoa tasoa.
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Ai juu olin kattonut määrän väärin. Sori 16 hienoa arvostelua. Lasku ja lukutaito hetkellisesti kadonneet tai jotain.Kenitys kirjoitti:Mitkäs kolme ovat olleet huonoja?
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Hehe, joo. Ei ollut tarkoitus lisäkehuja kerjäillä, vaan nimenomaan lähinnä kiinnittää huomiota tohon, että minun sijoitusnumerot tuossa overall-taulukossa harvoin pitävät paikkansa, koska jos esimerkiksi seuraavana vuorossa oleva ppv olisi minusta siihen mennessä olleista ppv'istä toiseksi paras, olisin lisännyt sen listaan toisena olleen yläpuolella ja sen jälkeen yleensä unohtaisin muuttaa alempana olevien ppv'iden sijoitusnumeroa yhden huonommaksi. Onneksi IYH:t olivat vain kaksituntisia tähän aikaan, niin niiden raporttien kirjoittamisessa kestää vähemmän: näin ehdin tässä välissä kirjoittaa IYH 11: Buried Alive -raportin.
IN YOUR HOUSE 11: BURIED ALIVE
Tämänkertaisen IYH:n liikanimi on peräisin tapahtuman Main Eventistä, ellen aivan väärässä ole niin WWF:n ensimmäisestä Buried Alive Matchista. Ennen tuota kovaa Main Eventiä saimme nähdä kuitenkin paljon muuta. Ensimmäisenä tietenkin selostajamme Vince McMahonin, Jerry Lawlerin ja Jim Rossin seisomassa ringsidellä.
Tämä ppv kannattaa katsoa ihan jo senkin takia, että on todella hauskaa nähdä JR:ää vetämässä näin räikeää heel-roolia. En osaa tätä Rossin heel-turnia kauhean hyvin selittää, mutta yritetään. Kaikki alkoi, kun JR "shoot"-promosi siitä kuinka huonosti WWF oli kohdellut häntä ja kuinka hän oli mukamas ollut vastuussa siitä, että monet painijat olivat lähteneet WWF:stä. Hän kuitenkin lupasi tuoda Dieselin ja Razor Ramonin takaisin omina eturivin miehinään. Tietenkään Hall tai Nash eivät palanneet, koska he työskentelivät WCW:ssä, mutta koska WWF omisti oikeudet Diesel ja Ramon -gimmickeihin, pistivät he uudet miehet (Rick Bogner ja muuan Glen Jacobs) tv:seen samoilla hahmoilla. Tuo kuvio ei kuitenkaan toiminut ollenkaan odotetusti, eikä kaksikko niittänyt koskaan merkittävää mainetta, ja he hävisivät tv:stä vuoden '97 alkupuolella. Samoin JR:n heel-aika loppui vuodenvaihteen aikoihin. Silti, kylläpä WWF menetti potentiaalisen heel-selostajan JR:ssä.
Hunter Hearst Helmsley w/ Miss X vs. Steve Austin
JR:n heel-turn on niin mielenkiintoinen juttu, että siitä jaksaisi turista vaikka kuinka kauan, mutta ehkä välillä sitten itse otteluihinkin. Ajatellen pari vuotta eteenpäin niin kyllä tämä ppv aikamoisella ottelulla aloitettiin. Steve Austin vs. Triple H. No, tässä vaiheessa kuitenkin ottelun suuruutta pienensi useampikin asia: ensinnäkin kumpikin kavereista oli heelejä, toiseksi takana ei ollut oikeastaan minkäänlaista feudia ja Helmsleykin oli vasta alkamassa saada uudestaan pushia sitten MSG Incidentin (tämä oli miehen ensimmäinen ppv-esiintyminen sitten IYH8:n) feudaamalla Mr. Perfectiä vastaan. Mr. Perfect näyttelikin ottelussa merkittävää roolia saapuen ensin häiritsemään Hunteria, ja myöhemmin vielä sekaantumalla otteluun hyökäten molempien heelien kimppuun. Tämähän oli muuten viimeinen vuoteen 2002 asti viimeinen ppv, jossa Perfect oli mukana. Ei tosiaan heel vs. heel -otteluna ollut paras openerin rooliin. Lisäksi ottelun tausta ja Perfectin sekaantumiset rokottivat ottelun laatua, mutta toisaalta olihan tämä silti viihdyttävä ja jännä brawl ja Perfectin osallistuminen piti yleisönkin hereillä. Hyvä alku siis ppv'lle, varsinkin kun miettii miten suuri näiden kahden ottelu tuli olemaan vuonna 1999 ja myöhemmin. Noista otteluista tässä kuitenkin jäätiin laadullisesti.
***
British Bulldog & Owen Hart (c) w/ Clarence Mason vs. The Smoking Gunns - WWF Tag Team Championship
Hienoa, viime raportissa olin selittänyt Lawrence Taylorista kun piti puhua Clarence Masonista. Sen siitä saa kun muistelee WM XI:tä. Clarence Mason oli siis se Owenin ja Bulldogin uusi manageri. Noniin, tämä oli siis uusintaottelu viime ppv'stä, jossa Owen ja Bulldog olivat voittaneet mestaruusvyöt Smoking Gunsseilta. Samalla Sunny, jonka pääsyy manageroida joukkueita oli aina ollut nimenomaan mestaruusvyöt, oli hylännyt Smoking Gunssit. Bart Gunnia tämä ei pahemminkaan haitannut, mutta Billy Gunn oli sen sijaan aivan lääpällän Sunnyyn, ja hänen pääsyy koittaa saada mestaruusvyöt takaisin oli saada samalla Sunny takaisin.
Itse ottelu.. No, se oli aikalailla toisinto edellisen ppv'n ottelusta. Ongelmana oli jälleen se, että kumpikaan joukkueista ei pahemmin fan favourite ollut (vaikka tässä alkoikin olla jo selviä merkkejä Gunssien hajoamisesta ja Bartin face-turnista). Paini oli kuitenkin taas ihan mukavaa, semmoinen mihin tämmöisessä alle kymmenminuuttisessa ottelussa kaksi taidokasta painijaa saavat Gunssit kannettua. Joka tapauksessa parempaan suuntaan oltiin tagdivarissa menossa.
**½
Tässä välissä sitten nähtiin heel-JR:n promo. Ross oli nimittäin tämän ottelun jälkimaininkeihin mennessä kyllästynyt täysin siihen, että hänen mikkinsä oli toiminut epätasaisesti koko ppv'n ajan, ja JR syyttikin nyt Vinceä siitä, ettei tämä antanut Rossin puhua suutaan puhtaaksi lähetyksessä. Tuo oli muuten ensimmäisiä viittauksia WWF:n lähetyksissä siihen, mikä McMahonin rooli todellisuudessa WWF:ssä oli. Lopulta JR vielä sanoi, että tulevassa Raw'ssa Bret Hart tekee paluunsa WWF:ään, ja siitäkin voidaan kiittää ainoastaan häntä - ei ketään muuta. Luojalle kiitos, että palannut Bret Hart oli sentään ihan "Real Thing". Ross myös ilmoitti, että koska Vince ei selvästikään halua hänen selostavan tätä ppv'tä, ei hän enää jatka loppuppv'n ajan selostusta. Ja näin JR poistui tältä erää paikalta. Hieno promo. Rakastan heel-JR:ää.
Marc Mero (c) w/ Sable vs. Goldust w/ Marlena - WWF Intercontinental Championship
Edellisen kerran IC-mestaruus oli ollut ppv'ssä esillä In Your House 9: International Incidentissä. Sen jälkeen siis IC-mestari Ahmed Johnson loukkaantui oikeasti, ja kayfabessa Johnsonin loukkaantuminen pistettiin WWF:ssä samalla debyyttinsä tehneen Faarooq Ashadin hyökkäyksen syyksi. Niinpä IC-vyö sitten vakatoitiin, siitä järjestettiin (jos en taas väärässä ole) turnaus, jonka sitten voitti Marc Mero. Ja nyt Marc Mero sitten puolusti mestaruuttaan Goldustia vastaan. Selostustiimiin liittyi tämän ottelun ajaksi Mr. Perfect paikkaamaan JR:ää, ja näin tämä on viimeinen kerta kun Perfect selosti WWF:n ppv'ssä. Mero ja Goldust olivat kohdanneet jo SummerSlamissakin, ja nyt oli miekkosten toisen kohtaamisen aika. Itse sanoisin tätä jonkun verran paremmaksi kohtaamiseksi, ja samalla myös Goldustin **½-otteluiden putken katkaisijaksi (olen antanut jokaisella 'Dustin ottelulle IYH8:sta lähtien arvosanaksi **½). Tämä oli nimittäin oikeasti aika mukava IC-mestaruusottelu, ja vaikkeikaan mikään klassikon tapainenkaan, niin toimi osassaan hyvin: Mero näytti jälleen hyvältä nopeilla liikkeillään, Goldust veti roolinsa tyylikkäästi ja IC-vyökin sai pitkästä aikaa ppv-puolustuksen.
***
Sycho Sid vs. Vader w/ Jim Cornette - WWF Championship Title Shot
Tässä ottelussa selostamoon kolmanneksi jäseneksi saapui itse WWF Champion Shawn Michaels, joka ei siis todella ottelut itse ollenkaan tässä ppv'ssä. Jännä ratkaisu WWF:ltä, mutta mikäs siinä kai. Sen sijaan saimme todistaa toistaiseksi vielä facena pysytelleen Sycho Sidin ja Vaderin kohtaamisen: voittaja kohtaisi Michaelsin Survivor Seriesissä. Itse ottelusta nyt ei ole kauheasti sanottavaa. Sid ei tunnetusti mikään Jumalan lahja painille ole, mutta Vader sen sijaan oli tähän aikaan vielä yksi parhaista isoista miehistä. Silti ei Vaderkaan tätä miksikään huippuotteluksi pystynyt kantamaan, mutta koska tämä osattiin pitää vieläpä sopivan lyhyenä, oli tämä paljon viihdyttävämpi kuin odotin. Toisaalta en odottanut tältä oikeastaan mitään, joten tuo ei vielä kauheasti mitään sano. Siedettävä isojen miesten ottelu siis, mutta ei tosiaan mitään minkä useammin haluaisin katsoa. Ottelun jälkimainingeissa alkoikin sitten jälleen näkyä merkkejä siitä, ettei "Sycho" liikanimen omaava mies pidemmän päälle pysty olemaan hyvis.
**
Mankind w/ Paul Bearer vs. The Undertaker - Buried Alive Match
Ja tämä oli nyt SE ottelu, jonka mukaan tämänkertainen IYH:kin oli nimetty. Tämä oli Mankindin ja Undertakerin kohtaaminen miesten erittäin pitkäaikaisessa feudissa. Tämä feud (WWF:n vuoden feud mielestäni), jossa molemmat osanottajat olivat pelanneet aivan riittämin mind gameseja, oli kuitenkin nyt edennyt niin syvälle ettei Singles- tai Boiler Room Brawl-ottelutkaan enää riittäneet. Nyt tarvittiin ottelu, jonka voitti vain hautaamalla vastustajansa elävältä. Millään muulla ottelussa ei ollut väliä, ja niinpä kaikki olikin sallittua. Vince McMahon muistutti vielä alkuun, että tämä ottelu oli "unsanctioned", eli WWF ei ollut antanut hyväksyntää ottelulle eikä näin vastannut siitä, mitä painijoille ottelussa tapahtuisi.
Kaikki oli siis pedattu valmiiksi hurjaa taistelua varten, ja sen me myös todellakin saimme. Ei tämä nyt Mankind vs. Michaelsin tasolle yltänyt, koska siinä nähtiin myös kovaa painia, ja tämä oli lähinnä hurjaa brawlia ja toisen murjomista, mutta kyllä minä viihdyin todella paljon tätä katsoessa. Mankind edelleenkään ei pelännyt ottaa bumppia, ja Undertaker taas oli roolissaan jälleen erittäin loistava. Miehet tekivät ottelussa melkein kaiken, mitä tämän ajan tämmöiseltä ottelulta sopi odottaa. Käytettiin aseita, hypittiin toisen päälle turvakaiteiden yli, kierittiin alas korkealta maakasalta, mätkittiin toista minkä vain jaksoi.. Tämä oli tämän feudin paras ottelu, ja melkeinpä tämä olisi toistaiseksi tähän saanutkin päättyä. Ainoat heikot puolet ottelulla olivat tavallaan varsin typerä lopetus (ja idioottimaisen Executionerin debyytti), ja juuri se ettei tässä nyt erityisemmin painiliikkeistä nautittu. Toisaalta, ei sitä näin hurjassa kamppailussa pitäisi vaatiakaan. Juuri semmoinen ottelu kuin sopikin siis odottaa, ja oli jälleen paljon viihdyttävämpi kuin yksikään vuoden '96 WCW:n ppv'n ME.
****
Tämä oli itse asiassa varsin hyvä ppv. Se tarjosi todella viihdyttävän ME:n, hyvän openerin ja IC-mestaruusottelun, eivätkä sen kaksi muutakaan otteluita kamalia olleet. Lisäksi ehdotonta plussaa on vielä kerran annettava heel-JR:lle, ihan vain sen takia, että se oli niin harvinaista :D Vedet silmissä sai nauraa heel-JR:n ja heel-Kingin yhteiselolle. No ei ehkä ihan, mutta ei kauhean kaukanakaan. Joka tapauksessa jälleen kerran tässä oli kuitenkin myös ne heikot ottelunsa, ja ei myöskään ME:n lisäksi mikään huippuottel ollut, joten ei tämä ok:ta kummempi ollut. Silti, hyvä IYH ehdottomasti.
1. WWF WrestleMania XII - Hieno
2. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
3. WWF King of the Ring - Ok
4. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
5. WCW The Great American Bash - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
7. WWF In Your House 11: Buried Alive - Ok
8. WCW Bash At The Beach - Ok
9. WWF SummerSlam - Ok
10. WCW Fall Brawl - Ok
11. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
12. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
13. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
14. WCW SuperBrawl VI - Kehno
15. WWF In Your House 9: International Incident - Kehno
16. WCW Slamboree - Kehno
17. WCW Uncensored - Kehno
Seuraavaksi vuorossa WCW Halloween Havoc!
IN YOUR HOUSE 11: BURIED ALIVE
Tämänkertaisen IYH:n liikanimi on peräisin tapahtuman Main Eventistä, ellen aivan väärässä ole niin WWF:n ensimmäisestä Buried Alive Matchista. Ennen tuota kovaa Main Eventiä saimme nähdä kuitenkin paljon muuta. Ensimmäisenä tietenkin selostajamme Vince McMahonin, Jerry Lawlerin ja Jim Rossin seisomassa ringsidellä.
Tämä ppv kannattaa katsoa ihan jo senkin takia, että on todella hauskaa nähdä JR:ää vetämässä näin räikeää heel-roolia. En osaa tätä Rossin heel-turnia kauhean hyvin selittää, mutta yritetään. Kaikki alkoi, kun JR "shoot"-promosi siitä kuinka huonosti WWF oli kohdellut häntä ja kuinka hän oli mukamas ollut vastuussa siitä, että monet painijat olivat lähteneet WWF:stä. Hän kuitenkin lupasi tuoda Dieselin ja Razor Ramonin takaisin omina eturivin miehinään. Tietenkään Hall tai Nash eivät palanneet, koska he työskentelivät WCW:ssä, mutta koska WWF omisti oikeudet Diesel ja Ramon -gimmickeihin, pistivät he uudet miehet (Rick Bogner ja muuan Glen Jacobs) tv:seen samoilla hahmoilla. Tuo kuvio ei kuitenkaan toiminut ollenkaan odotetusti, eikä kaksikko niittänyt koskaan merkittävää mainetta, ja he hävisivät tv:stä vuoden '97 alkupuolella. Samoin JR:n heel-aika loppui vuodenvaihteen aikoihin. Silti, kylläpä WWF menetti potentiaalisen heel-selostajan JR:ssä.
Hunter Hearst Helmsley w/ Miss X vs. Steve Austin
JR:n heel-turn on niin mielenkiintoinen juttu, että siitä jaksaisi turista vaikka kuinka kauan, mutta ehkä välillä sitten itse otteluihinkin. Ajatellen pari vuotta eteenpäin niin kyllä tämä ppv aikamoisella ottelulla aloitettiin. Steve Austin vs. Triple H. No, tässä vaiheessa kuitenkin ottelun suuruutta pienensi useampikin asia: ensinnäkin kumpikin kavereista oli heelejä, toiseksi takana ei ollut oikeastaan minkäänlaista feudia ja Helmsleykin oli vasta alkamassa saada uudestaan pushia sitten MSG Incidentin (tämä oli miehen ensimmäinen ppv-esiintyminen sitten IYH8:n) feudaamalla Mr. Perfectiä vastaan. Mr. Perfect näyttelikin ottelussa merkittävää roolia saapuen ensin häiritsemään Hunteria, ja myöhemmin vielä sekaantumalla otteluun hyökäten molempien heelien kimppuun. Tämähän oli muuten viimeinen vuoteen 2002 asti viimeinen ppv, jossa Perfect oli mukana. Ei tosiaan heel vs. heel -otteluna ollut paras openerin rooliin. Lisäksi ottelun tausta ja Perfectin sekaantumiset rokottivat ottelun laatua, mutta toisaalta olihan tämä silti viihdyttävä ja jännä brawl ja Perfectin osallistuminen piti yleisönkin hereillä. Hyvä alku siis ppv'lle, varsinkin kun miettii miten suuri näiden kahden ottelu tuli olemaan vuonna 1999 ja myöhemmin. Noista otteluista tässä kuitenkin jäätiin laadullisesti.
***
British Bulldog & Owen Hart (c) w/ Clarence Mason vs. The Smoking Gunns - WWF Tag Team Championship
Hienoa, viime raportissa olin selittänyt Lawrence Taylorista kun piti puhua Clarence Masonista. Sen siitä saa kun muistelee WM XI:tä. Clarence Mason oli siis se Owenin ja Bulldogin uusi manageri. Noniin, tämä oli siis uusintaottelu viime ppv'stä, jossa Owen ja Bulldog olivat voittaneet mestaruusvyöt Smoking Gunsseilta. Samalla Sunny, jonka pääsyy manageroida joukkueita oli aina ollut nimenomaan mestaruusvyöt, oli hylännyt Smoking Gunssit. Bart Gunnia tämä ei pahemminkaan haitannut, mutta Billy Gunn oli sen sijaan aivan lääpällän Sunnyyn, ja hänen pääsyy koittaa saada mestaruusvyöt takaisin oli saada samalla Sunny takaisin.
Itse ottelu.. No, se oli aikalailla toisinto edellisen ppv'n ottelusta. Ongelmana oli jälleen se, että kumpikaan joukkueista ei pahemmin fan favourite ollut (vaikka tässä alkoikin olla jo selviä merkkejä Gunssien hajoamisesta ja Bartin face-turnista). Paini oli kuitenkin taas ihan mukavaa, semmoinen mihin tämmöisessä alle kymmenminuuttisessa ottelussa kaksi taidokasta painijaa saavat Gunssit kannettua. Joka tapauksessa parempaan suuntaan oltiin tagdivarissa menossa.
**½
Tässä välissä sitten nähtiin heel-JR:n promo. Ross oli nimittäin tämän ottelun jälkimaininkeihin mennessä kyllästynyt täysin siihen, että hänen mikkinsä oli toiminut epätasaisesti koko ppv'n ajan, ja JR syyttikin nyt Vinceä siitä, ettei tämä antanut Rossin puhua suutaan puhtaaksi lähetyksessä. Tuo oli muuten ensimmäisiä viittauksia WWF:n lähetyksissä siihen, mikä McMahonin rooli todellisuudessa WWF:ssä oli. Lopulta JR vielä sanoi, että tulevassa Raw'ssa Bret Hart tekee paluunsa WWF:ään, ja siitäkin voidaan kiittää ainoastaan häntä - ei ketään muuta. Luojalle kiitos, että palannut Bret Hart oli sentään ihan "Real Thing". Ross myös ilmoitti, että koska Vince ei selvästikään halua hänen selostavan tätä ppv'tä, ei hän enää jatka loppuppv'n ajan selostusta. Ja näin JR poistui tältä erää paikalta. Hieno promo. Rakastan heel-JR:ää.
Marc Mero (c) w/ Sable vs. Goldust w/ Marlena - WWF Intercontinental Championship
Edellisen kerran IC-mestaruus oli ollut ppv'ssä esillä In Your House 9: International Incidentissä. Sen jälkeen siis IC-mestari Ahmed Johnson loukkaantui oikeasti, ja kayfabessa Johnsonin loukkaantuminen pistettiin WWF:ssä samalla debyyttinsä tehneen Faarooq Ashadin hyökkäyksen syyksi. Niinpä IC-vyö sitten vakatoitiin, siitä järjestettiin (jos en taas väärässä ole) turnaus, jonka sitten voitti Marc Mero. Ja nyt Marc Mero sitten puolusti mestaruuttaan Goldustia vastaan. Selostustiimiin liittyi tämän ottelun ajaksi Mr. Perfect paikkaamaan JR:ää, ja näin tämä on viimeinen kerta kun Perfect selosti WWF:n ppv'ssä. Mero ja Goldust olivat kohdanneet jo SummerSlamissakin, ja nyt oli miekkosten toisen kohtaamisen aika. Itse sanoisin tätä jonkun verran paremmaksi kohtaamiseksi, ja samalla myös Goldustin **½-otteluiden putken katkaisijaksi (olen antanut jokaisella 'Dustin ottelulle IYH8:sta lähtien arvosanaksi **½). Tämä oli nimittäin oikeasti aika mukava IC-mestaruusottelu, ja vaikkeikaan mikään klassikon tapainenkaan, niin toimi osassaan hyvin: Mero näytti jälleen hyvältä nopeilla liikkeillään, Goldust veti roolinsa tyylikkäästi ja IC-vyökin sai pitkästä aikaa ppv-puolustuksen.
***
Sycho Sid vs. Vader w/ Jim Cornette - WWF Championship Title Shot
Tässä ottelussa selostamoon kolmanneksi jäseneksi saapui itse WWF Champion Shawn Michaels, joka ei siis todella ottelut itse ollenkaan tässä ppv'ssä. Jännä ratkaisu WWF:ltä, mutta mikäs siinä kai. Sen sijaan saimme todistaa toistaiseksi vielä facena pysytelleen Sycho Sidin ja Vaderin kohtaamisen: voittaja kohtaisi Michaelsin Survivor Seriesissä. Itse ottelusta nyt ei ole kauheasti sanottavaa. Sid ei tunnetusti mikään Jumalan lahja painille ole, mutta Vader sen sijaan oli tähän aikaan vielä yksi parhaista isoista miehistä. Silti ei Vaderkaan tätä miksikään huippuotteluksi pystynyt kantamaan, mutta koska tämä osattiin pitää vieläpä sopivan lyhyenä, oli tämä paljon viihdyttävämpi kuin odotin. Toisaalta en odottanut tältä oikeastaan mitään, joten tuo ei vielä kauheasti mitään sano. Siedettävä isojen miesten ottelu siis, mutta ei tosiaan mitään minkä useammin haluaisin katsoa. Ottelun jälkimainingeissa alkoikin sitten jälleen näkyä merkkejä siitä, ettei "Sycho" liikanimen omaava mies pidemmän päälle pysty olemaan hyvis.
**
Mankind w/ Paul Bearer vs. The Undertaker - Buried Alive Match
Ja tämä oli nyt SE ottelu, jonka mukaan tämänkertainen IYH:kin oli nimetty. Tämä oli Mankindin ja Undertakerin kohtaaminen miesten erittäin pitkäaikaisessa feudissa. Tämä feud (WWF:n vuoden feud mielestäni), jossa molemmat osanottajat olivat pelanneet aivan riittämin mind gameseja, oli kuitenkin nyt edennyt niin syvälle ettei Singles- tai Boiler Room Brawl-ottelutkaan enää riittäneet. Nyt tarvittiin ottelu, jonka voitti vain hautaamalla vastustajansa elävältä. Millään muulla ottelussa ei ollut väliä, ja niinpä kaikki olikin sallittua. Vince McMahon muistutti vielä alkuun, että tämä ottelu oli "unsanctioned", eli WWF ei ollut antanut hyväksyntää ottelulle eikä näin vastannut siitä, mitä painijoille ottelussa tapahtuisi.
Kaikki oli siis pedattu valmiiksi hurjaa taistelua varten, ja sen me myös todellakin saimme. Ei tämä nyt Mankind vs. Michaelsin tasolle yltänyt, koska siinä nähtiin myös kovaa painia, ja tämä oli lähinnä hurjaa brawlia ja toisen murjomista, mutta kyllä minä viihdyin todella paljon tätä katsoessa. Mankind edelleenkään ei pelännyt ottaa bumppia, ja Undertaker taas oli roolissaan jälleen erittäin loistava. Miehet tekivät ottelussa melkein kaiken, mitä tämän ajan tämmöiseltä ottelulta sopi odottaa. Käytettiin aseita, hypittiin toisen päälle turvakaiteiden yli, kierittiin alas korkealta maakasalta, mätkittiin toista minkä vain jaksoi.. Tämä oli tämän feudin paras ottelu, ja melkeinpä tämä olisi toistaiseksi tähän saanutkin päättyä. Ainoat heikot puolet ottelulla olivat tavallaan varsin typerä lopetus (ja idioottimaisen Executionerin debyytti), ja juuri se ettei tässä nyt erityisemmin painiliikkeistä nautittu. Toisaalta, ei sitä näin hurjassa kamppailussa pitäisi vaatiakaan. Juuri semmoinen ottelu kuin sopikin siis odottaa, ja oli jälleen paljon viihdyttävämpi kuin yksikään vuoden '96 WCW:n ppv'n ME.
****
Tämä oli itse asiassa varsin hyvä ppv. Se tarjosi todella viihdyttävän ME:n, hyvän openerin ja IC-mestaruusottelun, eivätkä sen kaksi muutakaan otteluita kamalia olleet. Lisäksi ehdotonta plussaa on vielä kerran annettava heel-JR:lle, ihan vain sen takia, että se oli niin harvinaista :D Vedet silmissä sai nauraa heel-JR:n ja heel-Kingin yhteiselolle. No ei ehkä ihan, mutta ei kauhean kaukanakaan. Joka tapauksessa jälleen kerran tässä oli kuitenkin myös ne heikot ottelunsa, ja ei myöskään ME:n lisäksi mikään huippuottel ollut, joten ei tämä ok:ta kummempi ollut. Silti, hyvä IYH ehdottomasti.
1. WWF WrestleMania XII - Hieno
2. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
3. WWF King of the Ring - Ok
4. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
5. WCW The Great American Bash - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
7. WWF In Your House 11: Buried Alive - Ok
8. WCW Bash At The Beach - Ok
9. WWF SummerSlam - Ok
10. WCW Fall Brawl - Ok
11. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
12. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
13. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
14. WCW SuperBrawl VI - Kehno
15. WWF In Your House 9: International Incident - Kehno
16. WCW Slamboree - Kehno
17. WCW Uncensored - Kehno
Seuraavaksi vuorossa WCW Halloween Havoc!
Viimeksi muokannut Kenitys, Ti 08.09.2009 14:40. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jälleen kerran hieno arvostelu Kenitykseltä.
Jos jotain alkoi kiinnostaa Heel-JR, tässä olisi Yksi promo häneltä. Täyttä kultaa, WWE voisi tehdä tuon uudestaan.
Jos jotain alkoi kiinnostaa Heel-JR, tässä olisi Yksi promo häneltä. Täyttä kultaa, WWE voisi tehdä tuon uudestaan.
hevosen k**pä
Kiitos Merovingille kommentista :) Ja joo, yllämainitussa tosiaan hyvä esimerkki heel-JR:stä, ja "Razor Ramonkin" videossa näkyy.
HALLOWEEN HAVOC 1996
Välillä siis WCW:täkin taas. Vuorossa oli WCW:n hyvin perinteinen (vuodesta '89 asti järjestetty) ppv, Halloween Havoc. En ihan varmaksi ole vieläkään päässyt siitä, mitkä olivat WCW:n "suuret ppv't", mutta ymmärykseni mukaan Starrcaden lisäksi niihin olisivat kuuluneet ainakin TGAB, SuperBrawl ja Halloween Havoc. Korjatkaa ihmeessä, jos olen väärässä, en tosiaan WCW-ekspertti edelleenkään ole. Selostajinamme ketkäpäs muukaan kuin Tony Schiavone, Dusty Rhodes ja Bobby Heenan! Ja lisäksi täytyy muistuttaa teitä kaikkia, että tämän Halloween Havocin sponsorina oli Slim Jim! Ihan vain sen takia, että edellämainitut selostajatkin muistuttivat katsojia siitä jokaikinen minuutti.
Rey Mysterio Jr. (c) vs. Dean Malenko - WCW Cruiserweight Championship
Sen jälkeen kun CW-vyö vuonna '96 tuotiin WCW:hen, otti Malenko sen piakkoin haltuunsa ja kantoikin vyötä useamman kuukauden. Mies puolusti vyötään mestaruuskautensa aikana muun muassa Mysterio Junioria vastaan huikeassa ottelussa. Sittemmin Rey kuitenkin voitti Nitrossa vyön Malenkolta, puolusti sitä ppv'ssä Ultimo Dragonia ja Super Caloa vastaan.. ja nyt oli miesten toisen ppv-kohtaamisen aika. Mikä olisi parempi tapa avata show kuin nopeatempoisella, viihdyttävällä ja jännittävällä CW-painilla? Tuskin mikään. Samaa mieltä ilmeisesti oli myös WCW:n johto, koska tämä ei tosiaan ollut ainut kerta, kun CW-ottelu openerina oli. No, itse otteluhan oli hyvin pitkälti samanlainen kuin kaksikon ottelu GAB:ssa: Mysterion tuomaa nopeaa liikettä, Malenkon tuomaa teknistä painia ja nearfallejakin mahtui mukaan, ja onnistunut lopetuskin. Silti ei tämäkään ****:ää korkeammalle nouse, ehkä semmoinen tietynlainen huikea tarina näistä otteluista puuttuu. En osaa oikein selittää, mutta vaikka paini onkin todella viihdyttävää, vaatisin semmoista tietynlaista huikeaa tunnelmaa ja jännitystä tai sitten erittäin onnistuneen ottelullisen tarinan, että voisin antaa enemmän. Silti, erittäin viihdyttävä ottelu siis, mutta ei enempää kuin ****. Vuoden parhaimpiin tämä silti kuului, joten lisääkin katsoisin koska vain.
****
Diamond Dallas Page vs. Eddie Guerrero - Lord of the Ring Match
Ja Lord of the Ring -sormuksesta sitten otellaan jälleen. Kuten jo Fall Brawl:n aikoihin kerroin, oli DDP:lle ja Eddielle ehtinyt kehittyä kunnon feud. Suureen riitaan otkettiin mukaan mm. DDP:n Slamboreessa voittama LOTR-sormus (jonka Eddie oli voittanut, mutta DDP kuitenkin varastanut niin, ettei Eddie koskaan fyysisesti tuota sormusta saanut), ja Eddien sukulaiset: edellisessä ppv'ssä Diamond Dallas kohtasi Eddien veljenpojan Chavo Guerrero Jr:n. Nyt ei kuitenkaan ollut enää jäljellä esitaistelijoita, vaan miehet kohtasivat mies miestä vastaan -ottelussa. Panoksena Eddielle virallisesti kuuluma, mutta Pagen hallussapitämä sormus. Ottelu oli aika samanlainen kuin DDP:n ja Chavonkin ottelu: nyt se ei enää laadullisesti yllättänyt (koska DDP tosiaan oli läpi vuoden kehittynyt ja Eddie toisaalta äärimmäisen taidokas kehässä), mutta oikein mukavaa menoa ottelu silti oli. Ei mitään ennennäkemätöntä tai huikeaa, mutta ei mitään semmoista, mitä katsoessa ei olisi viihtynyt. Lopetus (jos oikein muistan) oli typerä, mutta muuten tästä jäi hyvä maku suuhun. Selkeästi parempi kuin keskiverto tv-ottelu, mutta ei kuitenkaan mitään sen kummempaa.
***
The Giant w/ Ted DiBiase vs. Jeff Jarrett w/ Ric Flair
Aivan oikein, vuoden alussa WWF:ssä vielä pyörinyt Jeff Jarrett oli nyt siis rantautunut WCW:hen. Heti miehen WCW-debyytissä, oli nWo toivonut saavansa Jarrettista uuden vahvistuksen riveihinsä, mutta toisin oli käynyt. Jarrett oli käskenyt nWo:n pitämään tunkkinsa, ja tuosta kommentista Jarrett joutuikin sitten aikamoisiin ongelmiin. nWo:n yksi suosikkilauseistahan nimenomaan oli: "If you're not with us, you're against us", ja Jarrett siis selvästikin oli New World Orderia vastaan. Tästä sitten seurasi feudi Giantin ja Jarrettin välillä, ja tuosta feudista ikävä kyllä seurasi tämä ottelu. Ikävä kyllä sen takia, että ensinnäkään tämän tarina ei kiinnostanut minua, Jarrett ei tässä vaiheessa napannut yhtään babyfacena, eikä tuo painillinen puolikaan mitään kehuttavaa ollut. Muutamia valonpilkahduksia Giantin puolelta, mutta muuten todella vaisu ja mitäänsanomaton ottelu. Kehnoa. Lisäkuviona oli se, että Giant oli vienyt itselleen US Heavyweight -vyön, joka oli vakatoitu sen jälkeen, kun Ric Flair oli loukkaantunut. Niinpä Flair oli Jarrettin ringsidellä.
*½
Syxx w/ Ted DiBiase vs. Chris Jericho
Toinen WWF:ssä alkuvuodesta paininut ja nyt WCW:hen siirtynyt kaveri oli nWo:hon hetimmiten liittynyt Syxx, alias Sean Waltman, alias 1-2-3 Kid. Ja tietenkin hänet myöhemmin (kun siirtyi takaisin WWF:ään) tultaisiin tuntemaan myös X-Pacina. Pieni hassu yksityiskohta, jonka huomasin, ja minun on pakko mainita: Syxx teki in ring WCW ppv-debyyttinsä vuonna 1996 WCW:tä edustanutta Chris Jerichoa vastaan, ja melko tarkalleen kolme vuotta myöhemmin Chris Jericho teki in ring WWF ppv-debyyttinsä X-Pacia vastaan. Itse ottelulta sopi odottaa oikein hyvääkin menoa, koska Syxx ei varsinkaan tähän aikaan todellakaan mikään huono kehässä ollut (ja itse olen aina miehen otteista tykännyt), ja lisäksi vastassa oli Chris Jerichon tasoinen vastustaja. No, tuloksena oli ihan hyvä ottelu kahden CW-kokoisen painijan välinen ottelu, mutta ei mitenkään kamalan erityinen tai aivojaräjäyttävä. Hiukan jotenkin laimeaksi (aika lyhyen kestonkin takia osittain) ja sekavaksi ottelu jäi: se ei varsinaisesti ehtinyt kunnolla lähteä rakentumaan. Silti, mukavaa menoa varsinkin Jericholta, mutta kyllä sitä Jerichon show-stealer ottelua ppv'issä saatiin vielä odotella.
**½
Arn Anderson vs. Lex Luger
Siinä missä edelliseltä ottelulta olisi voinut odottaa vähän enemmänkin, yllätti tämä oikein positiivisesti. Ottelun tarinana oli se, että Arn Anderson oli pettynyt Lugerin esityksiin Fall Brawlin WarGames-ottelussa, ja siihen kuinka tämä oli "pettänyt WCW:n" luovuttamalla ottelussa. Tästä sitten seurasi aika suurikin kina Lugerin ja Arnin välillä, ja sehän päätettiin sitten ratkaista ottelulla Halloween Havocissa. Luin jostain, että Arn olisi loukkaantunut jollain tasolla vain vähän aikaa ennen tätä ottelua, mutta se ei kyllä näkynyt missään: tämä oli ehdottomasti Lugerin paras ottelu vuoden 1996 aikana. Ottelu ei ollut kauhean pitkä, mutta sen ei kuulunutkaan: tässä pääideana oli se, että kaksi kovaa brawleria mätkivät toisiaan heti ensisekunneista asti täydellä voimalla. Ei mitään tuhottoman pitkää polveilevaa ottelua, vaan raakaa intenssiivistä painia, johon oli vieläpä upotettu psykologiaakin mukaan (Luger työsti hienosti Arnin selkää Torture Rackia varten), ja lopussa nähtiin rajuja chair shottejakin pari kappaletta. Kaikin puolin oikein onnistunut ottelu. Ei tietenkään mikään klassikko, koska kyllähän tästä monia osa-alueita selvästi puuttui, mutta hoiti roolinsa erittäin kunnialla läpi.
***½
Faces of Fear (Meng & The Barbarian) w/ Jimmy Hart vs. Four Horsemen (Chris Benoit & Steve McMichael) w/ Debra McMichael & Woman
Faces of Fear oli siis osa Dungeon of Doom -stablea, jonka kanssa Four Hosemanilla oli ollut jo pitkään erimielisyyksiä: tai oikeastaan kaikki oli lähtenyt liikkelle Chris Benoit'n ja Kevin Sullivanin rajusta feudista. Tällä(kään) kertaa Benoit ei kuitenkaan otellut Taskmaster Sullivania vastaan, vaan hän kohtasi Steve McMichaelin kanssa Dungeon of Doomin pahamaineiset Äijät Mengin ja Barbarianin. Lopputuloksena oli ihan kiva joukkueottelu, jossa varsinkin Benoit'n ja Mengin osuudet olivat oikein hyviä. Barbarian on aina ollut aika vaisu, eikä McMichael edelleenkään napannut kummemmin. Joka tapauksessa Benoit ja Meng takasivat sen, että ottelu oli ihan mukavaa katsottavaa, ja toimi ihan hyvin väliotteluna (ei vienyt liikaa aikaakaan jne.) ja eräänlaisena feudinjatkajanakin. Parempi kuin tv:n lyhyehköt ottelut, mutta ei kauhean paljon enemmän.
**½
Harlem Heat (c) w/ Sister Sherri & Col. Rob Parker vs. The Outsiders - WCW Tag Team Championship
Ja kun joukkueotteluiden makuun oltiin päästy, niin tällähän sitä oli hyvä jatkaa. Harlem Heat oli nyt siis jo useamman kuukauden pitänyt joukkuemestaruuksia, ja vihdoin nWo:n Outsiderseille annettiin mahdollisuus koettaa voittaa mestaruudet itselleen. Alunperin WCW kai odottelit, että he olisivat saaneet rakenneltua Steiners vs. Outsiders -ottelun heti alkuun vöistä, mutta loukkaantumisten takia oli sitten pistettävä heel Harlem Heat edustamaan WCW:tä nWo:n kaksikkoa vastaan. Tuloksena se, että yleisö hurrasi Nashille ja Hallille, joten moni voikin ehkä kyseenalaistaa, kuinka toimiva tuo bookkauspäätös oli. No, oli miten oli, ottelu oli minusta hyvää joukkuepainia. Itse painiosuus toimi. Booker T oli jälleen oikein hyvässä vireessä (nähtiin esimerkiksi tyylikäs Houston Hangover), ja Outsidersit hoitivat oman osuutensa jälleen kunnialla läpi. Painin puolesta tämä oli siis oikein mallikas ottelu, mutta heel vs. heel -meininki tosiaan vähän laimensi tunnelmaa. Ja toki pitää taas kehuista huolimatta muistaa, että toki paljon monipuolisempaa menoa ottelulta vaadittaisiin, että tämäkään ***-arvosanaa korkeammaksi nousisi. Kuitenkin, en minä tästä suuremmin valittamista löydä: ottelu yllätti jopa positiivisesti.
***
Hollywood Hulk Hogan (c) w/ The Giant & Ted DiBiase vs. Randy Savage - WCW World Heavyweight Championship
Tämän ottelun ehdottomasti parasta antia oli Hoganin Stinger-tyylinen hiuslisäke (ei löytynyt hyvää kuvaa, katsokaa itse edes tämän ottelun alku tuon takia), joka miehellä oli tämän ottelun aikana päässään (ja joka häneltä myös otettiin pois päästä). Nyt ei voida edes väittää, etten olisi mielessäni antanut tälle ottelulle mahdollisuutta: minä tykkäsin erittäin paljon Hoganin ja Savagen feudista WWF:ssä aikoinaan, pidin suuresti miesten 'Mania-kohtaamisesta, ja tämäkin feud oli varsin onnistunut: Hogan ja Savagehan olivat vielä alkuvuodesta ylimmät ystävykset, ja Hogan teki heel-turninsa Leg Droppaamalla juuri Savagen, joten tottakai "Macho Man" vaati kostoa juuri Hoganilta! Harmi vain, että mitään odotuksia tälle ottelulle ei olisi kannattanut antaa. Oli vuosi 1996. Hoganin parhaat vuodet olivat menneet kauan sitten ohi, ja Savagen vanhenemisen huomasi kuukausi kuukaudelta pahemmin: vielä vuoden alussa hän oli sentään pystynyt oikein viihdyttävään Steel Cage -otteluun Ric Flairin kanssa, nyt ei ollut Savagestakaan kantamaan tätä ottelua mihinkään. Tämä oli tylsä ja laiska ottelu, jonka parhaita puolia oli sen tarina, tunnelma, muutamat harvat Savagen väläytykset ja Hoganin hiuslisäke. Turhan pitkäkin, lähes 20 minuuttia. Jälleen kerran huono ME WCW:ltä, ei voi olla totta.
*½
Ja juuri kun jo vuoden '96 standardeilla kaksi parhaat päivänsä selvästi ohittanutta painijaa Main Eventtasivat WCW:n erittäin tärkeän ppv'n.. Alkoivat säkkipillit soida! Voi kyllä vain, nWo:n juhlinnat keskeytyivät lyhyeen, kun myöskin WWF:ssä alkuvuodesta pyörinyt "Rowdy" Roddy Piper teki debyyttinsä WCW:ssä saapumalla pilaamaan nWo:n juhlinnat. Itse Hoganin ja Piperin sanojenvaihto oli kyllä oikein viihdyttävää katsottavaa, ja Piper toimi oikein hyvin facenakin. Ongelma vain oli se, että tämä tiesi suurta ottelua näiden kahden välille, ja se oli kyllä rehellisesti sanottuna 10 vuotta liian myöhässä. No, promottelu oli kuitenkin hyvää.
Halloween Havoc oli aika jännä ppv. Sen ehdottomasti paras ottelu oli illan avannut CW-ottelu, mutta se tarjosi myös oikein viihdyttävän ja intenssiivisen brawlin Arn Andersonin ja Lex Lugerin välillä, hyvin onnistuneen joukkuemestaruusottelun ja mukavan ottelun DDP:n ja Eddien välillä. Pari muutakaan ottelua eivät olleet kehnompia, ja olihan toki Piperin saapuminen ja tuo promottelu itsessään oikein hyvä lisä tapahtumalle. Huonointa tässä tapahtumassa olikin sitten jälleen parin nWo:n jäsenen (Giant ja Hogan) ottelut, ja jälleen kerran ppv'tä katsoessa masensi se, että ME oli aika onneton. Vaikka ppv kuinka yllättävänkin hyvän ja tasaisen viihdyttävän linjan (poislukien se Jarrett vs. Giant) oli onnistunut lähes loppuun asti säilyttämään, kyllä vaisu ME pilaa paljon. WWF oli jo ymmärtänyt viime vuoden aivopierujen (Diesel vs. Sid, Diesel vs. Mabel) jälkeen, että ppv'n ME:n on pakko olla onnistunut. Hyvä. Viihdyttävä. Se on se suurin juttu ppv'ssä, ja jos se kusee, kusee moni muukin asia. Tuon ymmärtäminen tuntui WCW:llä olevan todella tiukassa. No, joka tapauksessa ppv oli muuten yllättävänkin tasaisen tasokas, ja tosiaan kolmetuntisessa tapahtumassa suurimman osan ajasta hyvän fiiliksen ylläpitäminen oli tämän vuoden ppv'issä jo kova juttu. Hyvä ppv siis.
1. WWF WrestleMania XII - Hieno
2. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
3. WWF King of the Ring - Ok
4. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
5. WCW Halloween Havoc - Ok
6. WCW The Great American Bash - Ok
7. WWF Royal Rumble - Ok
8. WWF In Your House 11: Buried Alive - Ok
9. WCW Bash At The Beach - Ok
10. WWF SummerSlam - Ok
11. WCW Fall Brawl - Ok
12. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
13. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
14. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
15. WCW SuperBrawl VI - Kehno
16. WWF In Your House 9: International Incident - Kehno
17. WCW Slamboree - Kehno
18. WCW Uncensored - Kehno
Vuoden '96 loppu alkaa vähitellen häämöttämään! Seuraavaksi vuorossa kylmän marraskuun kohokohta, Survivor Series.
HALLOWEEN HAVOC 1996
Välillä siis WCW:täkin taas. Vuorossa oli WCW:n hyvin perinteinen (vuodesta '89 asti järjestetty) ppv, Halloween Havoc. En ihan varmaksi ole vieläkään päässyt siitä, mitkä olivat WCW:n "suuret ppv't", mutta ymmärykseni mukaan Starrcaden lisäksi niihin olisivat kuuluneet ainakin TGAB, SuperBrawl ja Halloween Havoc. Korjatkaa ihmeessä, jos olen väärässä, en tosiaan WCW-ekspertti edelleenkään ole. Selostajinamme ketkäpäs muukaan kuin Tony Schiavone, Dusty Rhodes ja Bobby Heenan! Ja lisäksi täytyy muistuttaa teitä kaikkia, että tämän Halloween Havocin sponsorina oli Slim Jim! Ihan vain sen takia, että edellämainitut selostajatkin muistuttivat katsojia siitä jokaikinen minuutti.
Rey Mysterio Jr. (c) vs. Dean Malenko - WCW Cruiserweight Championship
Sen jälkeen kun CW-vyö vuonna '96 tuotiin WCW:hen, otti Malenko sen piakkoin haltuunsa ja kantoikin vyötä useamman kuukauden. Mies puolusti vyötään mestaruuskautensa aikana muun muassa Mysterio Junioria vastaan huikeassa ottelussa. Sittemmin Rey kuitenkin voitti Nitrossa vyön Malenkolta, puolusti sitä ppv'ssä Ultimo Dragonia ja Super Caloa vastaan.. ja nyt oli miesten toisen ppv-kohtaamisen aika. Mikä olisi parempi tapa avata show kuin nopeatempoisella, viihdyttävällä ja jännittävällä CW-painilla? Tuskin mikään. Samaa mieltä ilmeisesti oli myös WCW:n johto, koska tämä ei tosiaan ollut ainut kerta, kun CW-ottelu openerina oli. No, itse otteluhan oli hyvin pitkälti samanlainen kuin kaksikon ottelu GAB:ssa: Mysterion tuomaa nopeaa liikettä, Malenkon tuomaa teknistä painia ja nearfallejakin mahtui mukaan, ja onnistunut lopetuskin. Silti ei tämäkään ****:ää korkeammalle nouse, ehkä semmoinen tietynlainen huikea tarina näistä otteluista puuttuu. En osaa oikein selittää, mutta vaikka paini onkin todella viihdyttävää, vaatisin semmoista tietynlaista huikeaa tunnelmaa ja jännitystä tai sitten erittäin onnistuneen ottelullisen tarinan, että voisin antaa enemmän. Silti, erittäin viihdyttävä ottelu siis, mutta ei enempää kuin ****. Vuoden parhaimpiin tämä silti kuului, joten lisääkin katsoisin koska vain.
****
Diamond Dallas Page vs. Eddie Guerrero - Lord of the Ring Match
Ja Lord of the Ring -sormuksesta sitten otellaan jälleen. Kuten jo Fall Brawl:n aikoihin kerroin, oli DDP:lle ja Eddielle ehtinyt kehittyä kunnon feud. Suureen riitaan otkettiin mukaan mm. DDP:n Slamboreessa voittama LOTR-sormus (jonka Eddie oli voittanut, mutta DDP kuitenkin varastanut niin, ettei Eddie koskaan fyysisesti tuota sormusta saanut), ja Eddien sukulaiset: edellisessä ppv'ssä Diamond Dallas kohtasi Eddien veljenpojan Chavo Guerrero Jr:n. Nyt ei kuitenkaan ollut enää jäljellä esitaistelijoita, vaan miehet kohtasivat mies miestä vastaan -ottelussa. Panoksena Eddielle virallisesti kuuluma, mutta Pagen hallussapitämä sormus. Ottelu oli aika samanlainen kuin DDP:n ja Chavonkin ottelu: nyt se ei enää laadullisesti yllättänyt (koska DDP tosiaan oli läpi vuoden kehittynyt ja Eddie toisaalta äärimmäisen taidokas kehässä), mutta oikein mukavaa menoa ottelu silti oli. Ei mitään ennennäkemätöntä tai huikeaa, mutta ei mitään semmoista, mitä katsoessa ei olisi viihtynyt. Lopetus (jos oikein muistan) oli typerä, mutta muuten tästä jäi hyvä maku suuhun. Selkeästi parempi kuin keskiverto tv-ottelu, mutta ei kuitenkaan mitään sen kummempaa.
***
The Giant w/ Ted DiBiase vs. Jeff Jarrett w/ Ric Flair
Aivan oikein, vuoden alussa WWF:ssä vielä pyörinyt Jeff Jarrett oli nyt siis rantautunut WCW:hen. Heti miehen WCW-debyytissä, oli nWo toivonut saavansa Jarrettista uuden vahvistuksen riveihinsä, mutta toisin oli käynyt. Jarrett oli käskenyt nWo:n pitämään tunkkinsa, ja tuosta kommentista Jarrett joutuikin sitten aikamoisiin ongelmiin. nWo:n yksi suosikkilauseistahan nimenomaan oli: "If you're not with us, you're against us", ja Jarrett siis selvästikin oli New World Orderia vastaan. Tästä sitten seurasi feudi Giantin ja Jarrettin välillä, ja tuosta feudista ikävä kyllä seurasi tämä ottelu. Ikävä kyllä sen takia, että ensinnäkään tämän tarina ei kiinnostanut minua, Jarrett ei tässä vaiheessa napannut yhtään babyfacena, eikä tuo painillinen puolikaan mitään kehuttavaa ollut. Muutamia valonpilkahduksia Giantin puolelta, mutta muuten todella vaisu ja mitäänsanomaton ottelu. Kehnoa. Lisäkuviona oli se, että Giant oli vienyt itselleen US Heavyweight -vyön, joka oli vakatoitu sen jälkeen, kun Ric Flair oli loukkaantunut. Niinpä Flair oli Jarrettin ringsidellä.
*½
Syxx w/ Ted DiBiase vs. Chris Jericho
Toinen WWF:ssä alkuvuodesta paininut ja nyt WCW:hen siirtynyt kaveri oli nWo:hon hetimmiten liittynyt Syxx, alias Sean Waltman, alias 1-2-3 Kid. Ja tietenkin hänet myöhemmin (kun siirtyi takaisin WWF:ään) tultaisiin tuntemaan myös X-Pacina. Pieni hassu yksityiskohta, jonka huomasin, ja minun on pakko mainita: Syxx teki in ring WCW ppv-debyyttinsä vuonna 1996 WCW:tä edustanutta Chris Jerichoa vastaan, ja melko tarkalleen kolme vuotta myöhemmin Chris Jericho teki in ring WWF ppv-debyyttinsä X-Pacia vastaan. Itse ottelulta sopi odottaa oikein hyvääkin menoa, koska Syxx ei varsinkaan tähän aikaan todellakaan mikään huono kehässä ollut (ja itse olen aina miehen otteista tykännyt), ja lisäksi vastassa oli Chris Jerichon tasoinen vastustaja. No, tuloksena oli ihan hyvä ottelu kahden CW-kokoisen painijan välinen ottelu, mutta ei mitenkään kamalan erityinen tai aivojaräjäyttävä. Hiukan jotenkin laimeaksi (aika lyhyen kestonkin takia osittain) ja sekavaksi ottelu jäi: se ei varsinaisesti ehtinyt kunnolla lähteä rakentumaan. Silti, mukavaa menoa varsinkin Jericholta, mutta kyllä sitä Jerichon show-stealer ottelua ppv'issä saatiin vielä odotella.
**½
Arn Anderson vs. Lex Luger
Siinä missä edelliseltä ottelulta olisi voinut odottaa vähän enemmänkin, yllätti tämä oikein positiivisesti. Ottelun tarinana oli se, että Arn Anderson oli pettynyt Lugerin esityksiin Fall Brawlin WarGames-ottelussa, ja siihen kuinka tämä oli "pettänyt WCW:n" luovuttamalla ottelussa. Tästä sitten seurasi aika suurikin kina Lugerin ja Arnin välillä, ja sehän päätettiin sitten ratkaista ottelulla Halloween Havocissa. Luin jostain, että Arn olisi loukkaantunut jollain tasolla vain vähän aikaa ennen tätä ottelua, mutta se ei kyllä näkynyt missään: tämä oli ehdottomasti Lugerin paras ottelu vuoden 1996 aikana. Ottelu ei ollut kauhean pitkä, mutta sen ei kuulunutkaan: tässä pääideana oli se, että kaksi kovaa brawleria mätkivät toisiaan heti ensisekunneista asti täydellä voimalla. Ei mitään tuhottoman pitkää polveilevaa ottelua, vaan raakaa intenssiivistä painia, johon oli vieläpä upotettu psykologiaakin mukaan (Luger työsti hienosti Arnin selkää Torture Rackia varten), ja lopussa nähtiin rajuja chair shottejakin pari kappaletta. Kaikin puolin oikein onnistunut ottelu. Ei tietenkään mikään klassikko, koska kyllähän tästä monia osa-alueita selvästi puuttui, mutta hoiti roolinsa erittäin kunnialla läpi.
***½
Faces of Fear (Meng & The Barbarian) w/ Jimmy Hart vs. Four Horsemen (Chris Benoit & Steve McMichael) w/ Debra McMichael & Woman
Faces of Fear oli siis osa Dungeon of Doom -stablea, jonka kanssa Four Hosemanilla oli ollut jo pitkään erimielisyyksiä: tai oikeastaan kaikki oli lähtenyt liikkelle Chris Benoit'n ja Kevin Sullivanin rajusta feudista. Tällä(kään) kertaa Benoit ei kuitenkaan otellut Taskmaster Sullivania vastaan, vaan hän kohtasi Steve McMichaelin kanssa Dungeon of Doomin pahamaineiset Äijät Mengin ja Barbarianin. Lopputuloksena oli ihan kiva joukkueottelu, jossa varsinkin Benoit'n ja Mengin osuudet olivat oikein hyviä. Barbarian on aina ollut aika vaisu, eikä McMichael edelleenkään napannut kummemmin. Joka tapauksessa Benoit ja Meng takasivat sen, että ottelu oli ihan mukavaa katsottavaa, ja toimi ihan hyvin väliotteluna (ei vienyt liikaa aikaakaan jne.) ja eräänlaisena feudinjatkajanakin. Parempi kuin tv:n lyhyehköt ottelut, mutta ei kauhean paljon enemmän.
**½
Harlem Heat (c) w/ Sister Sherri & Col. Rob Parker vs. The Outsiders - WCW Tag Team Championship
Ja kun joukkueotteluiden makuun oltiin päästy, niin tällähän sitä oli hyvä jatkaa. Harlem Heat oli nyt siis jo useamman kuukauden pitänyt joukkuemestaruuksia, ja vihdoin nWo:n Outsiderseille annettiin mahdollisuus koettaa voittaa mestaruudet itselleen. Alunperin WCW kai odottelit, että he olisivat saaneet rakenneltua Steiners vs. Outsiders -ottelun heti alkuun vöistä, mutta loukkaantumisten takia oli sitten pistettävä heel Harlem Heat edustamaan WCW:tä nWo:n kaksikkoa vastaan. Tuloksena se, että yleisö hurrasi Nashille ja Hallille, joten moni voikin ehkä kyseenalaistaa, kuinka toimiva tuo bookkauspäätös oli. No, oli miten oli, ottelu oli minusta hyvää joukkuepainia. Itse painiosuus toimi. Booker T oli jälleen oikein hyvässä vireessä (nähtiin esimerkiksi tyylikäs Houston Hangover), ja Outsidersit hoitivat oman osuutensa jälleen kunnialla läpi. Painin puolesta tämä oli siis oikein mallikas ottelu, mutta heel vs. heel -meininki tosiaan vähän laimensi tunnelmaa. Ja toki pitää taas kehuista huolimatta muistaa, että toki paljon monipuolisempaa menoa ottelulta vaadittaisiin, että tämäkään ***-arvosanaa korkeammaksi nousisi. Kuitenkin, en minä tästä suuremmin valittamista löydä: ottelu yllätti jopa positiivisesti.
***
Hollywood Hulk Hogan (c) w/ The Giant & Ted DiBiase vs. Randy Savage - WCW World Heavyweight Championship
Tämän ottelun ehdottomasti parasta antia oli Hoganin Stinger-tyylinen hiuslisäke (ei löytynyt hyvää kuvaa, katsokaa itse edes tämän ottelun alku tuon takia), joka miehellä oli tämän ottelun aikana päässään (ja joka häneltä myös otettiin pois päästä). Nyt ei voida edes väittää, etten olisi mielessäni antanut tälle ottelulle mahdollisuutta: minä tykkäsin erittäin paljon Hoganin ja Savagen feudista WWF:ssä aikoinaan, pidin suuresti miesten 'Mania-kohtaamisesta, ja tämäkin feud oli varsin onnistunut: Hogan ja Savagehan olivat vielä alkuvuodesta ylimmät ystävykset, ja Hogan teki heel-turninsa Leg Droppaamalla juuri Savagen, joten tottakai "Macho Man" vaati kostoa juuri Hoganilta! Harmi vain, että mitään odotuksia tälle ottelulle ei olisi kannattanut antaa. Oli vuosi 1996. Hoganin parhaat vuodet olivat menneet kauan sitten ohi, ja Savagen vanhenemisen huomasi kuukausi kuukaudelta pahemmin: vielä vuoden alussa hän oli sentään pystynyt oikein viihdyttävään Steel Cage -otteluun Ric Flairin kanssa, nyt ei ollut Savagestakaan kantamaan tätä ottelua mihinkään. Tämä oli tylsä ja laiska ottelu, jonka parhaita puolia oli sen tarina, tunnelma, muutamat harvat Savagen väläytykset ja Hoganin hiuslisäke. Turhan pitkäkin, lähes 20 minuuttia. Jälleen kerran huono ME WCW:ltä, ei voi olla totta.
*½
Ja juuri kun jo vuoden '96 standardeilla kaksi parhaat päivänsä selvästi ohittanutta painijaa Main Eventtasivat WCW:n erittäin tärkeän ppv'n.. Alkoivat säkkipillit soida! Voi kyllä vain, nWo:n juhlinnat keskeytyivät lyhyeen, kun myöskin WWF:ssä alkuvuodesta pyörinyt "Rowdy" Roddy Piper teki debyyttinsä WCW:ssä saapumalla pilaamaan nWo:n juhlinnat. Itse Hoganin ja Piperin sanojenvaihto oli kyllä oikein viihdyttävää katsottavaa, ja Piper toimi oikein hyvin facenakin. Ongelma vain oli se, että tämä tiesi suurta ottelua näiden kahden välille, ja se oli kyllä rehellisesti sanottuna 10 vuotta liian myöhässä. No, promottelu oli kuitenkin hyvää.
Halloween Havoc oli aika jännä ppv. Sen ehdottomasti paras ottelu oli illan avannut CW-ottelu, mutta se tarjosi myös oikein viihdyttävän ja intenssiivisen brawlin Arn Andersonin ja Lex Lugerin välillä, hyvin onnistuneen joukkuemestaruusottelun ja mukavan ottelun DDP:n ja Eddien välillä. Pari muutakaan ottelua eivät olleet kehnompia, ja olihan toki Piperin saapuminen ja tuo promottelu itsessään oikein hyvä lisä tapahtumalle. Huonointa tässä tapahtumassa olikin sitten jälleen parin nWo:n jäsenen (Giant ja Hogan) ottelut, ja jälleen kerran ppv'tä katsoessa masensi se, että ME oli aika onneton. Vaikka ppv kuinka yllättävänkin hyvän ja tasaisen viihdyttävän linjan (poislukien se Jarrett vs. Giant) oli onnistunut lähes loppuun asti säilyttämään, kyllä vaisu ME pilaa paljon. WWF oli jo ymmärtänyt viime vuoden aivopierujen (Diesel vs. Sid, Diesel vs. Mabel) jälkeen, että ppv'n ME:n on pakko olla onnistunut. Hyvä. Viihdyttävä. Se on se suurin juttu ppv'ssä, ja jos se kusee, kusee moni muukin asia. Tuon ymmärtäminen tuntui WCW:llä olevan todella tiukassa. No, joka tapauksessa ppv oli muuten yllättävänkin tasaisen tasokas, ja tosiaan kolmetuntisessa tapahtumassa suurimman osan ajasta hyvän fiiliksen ylläpitäminen oli tämän vuoden ppv'issä jo kova juttu. Hyvä ppv siis.
1. WWF WrestleMania XII - Hieno
2. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
3. WWF King of the Ring - Ok
4. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
5. WCW Halloween Havoc - Ok
6. WCW The Great American Bash - Ok
7. WWF Royal Rumble - Ok
8. WWF In Your House 11: Buried Alive - Ok
9. WCW Bash At The Beach - Ok
10. WWF SummerSlam - Ok
11. WCW Fall Brawl - Ok
12. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
13. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
14. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
15. WCW SuperBrawl VI - Kehno
16. WWF In Your House 9: International Incident - Kehno
17. WCW Slamboree - Kehno
18. WCW Uncensored - Kehno
Vuoden '96 loppu alkaa vähitellen häämöttämään! Seuraavaksi vuorossa kylmän marraskuun kohokohta, Survivor Series.
Eilen tuli katsottua jälleen yksi WWE:n PPV vuosituhannen alusta, ja kohtuullisen hyvä tapahtuma käsiini sattuikin. Kyseessä siis....
WWE - Judgment Day 2002
Sunnuntai, 19. Toukokuuta
Gaylord Entertainment Center, Nashville, Tennessee
Intercontinental Championship Match
Eddie Guerrero (c) VS. Rob Van Dam
Heti kärkeen iskettiin pöytään näin ainakin jälkikäteen katsottuna hurjan mielenkiintoinen kahden taitavan painijan kohtaaminen. "Mullettino Guerrero" toimi loistavasti myös tällaisena midcard-heelinä, mutta tähän aikaan RVD oli kyllä tulikuumaa tavaraa, ja oli tässä ottelussa liekeissä. Useita komeita liikekomboja, ja yleisökin oli aivan pähkinöinä tähän ECW-ikoniin. Tämä matsi oli kaikin puolin erittäin toimiva Frog Splashien taisto. Mitään huonoa tässä ei ollut, mutta ei kuitenkaan mitään erityisen muistettavaakaan. Toisaalta tämähän oli pelkkä openeri, ja sellaisena toimi erittäin hyvin.
Kesto: 10:59
Arvosana: ***+
Women's Championship Match
Stacy Keibler VS. Trish Stratus (c)
Aika on ehkä joidenkin osalta kullannut muistot, mutta tosi asia oli se, että Stacy oli kehässä aika kelvoton tapaus. Niinpä tämä ottelu olikin viimeisen päälle ylibookattu, sillä kehän laidalla seisoivat Reverend D-Von, orjansa Deacon Batistan(!!!) kanssa, sekä Trishin kulmauksessa luonnollisesti Bubba Dudley. Itse otteluhan kesti alle 3 minuuttia, joka oli hienoa bookkausta. Sillä tavalla se pystyttiin painamaan kaasu pohjassa alusta loppuun, ja kaiken kehän ympärillä tapahtuneen draaman vuoksi ei tarvinnut keskittyä kehnoon painiin. Matsin jälkeen sitten nähtiin Dudleyn veljesten välienselvittelyä, joka oli kyllä mielenkiintoista. Aika kuningas gimmick tuo Reverend Devon.
Kesto: 2:55
Arvosana: *1/2
Tag Team Match
Hardy Boyz VS. Brock Lesnar&Paul Heyman
Olikohan tämä nyt Lesnarin ensimmäinen vai toinen PPV-esiintyminen, ei voi muistaa. Matsin build upissa Paul Heyman oli niin vakuuttunut siitä, että Lessu pystyy tuhoamaan Matin ja Jehvin yksinään, että sisällytti itsensä ottelun mukaan. Tästähän tietenkin seurasi paljon hauskoja hetkiä, sillä eivät Matt&Jeff täysin Lesnarin squashattavaksi joutuneet, vaan välillä saivat tahmaiset näppinsä kiinni limaiseen ja lihavaan Heymaniin. Yleisön "Goldberg"-chantti sai aikaan hyvät naurut Lesnarin dominoidessa kehässä.
Tämä ottelu oli viihdyttävä, ja totta kai Lessulta nähtiin ne muutamat vakuuttavat suplexit, mutta mitään hienouksia tässä ei nähty. Tätähän voisi sanoa onnistuneeksi "roskapainiksi."
Kesto: 4:47
Arvosana: **
Handicap Match
Ric Flair&The Big Show VS. 'Stone Cold' Steve Austin
Tähän aikaan oli vireillä sellainen angle, jossa Mr. McMahon omisti SmackDownin, ja Ric Flair "omisti" RAW:n. 'Stone Cold' Steve Austin,tietenkin kaikkia auktoriteetteja vihaavana paskiaisena, meni sitten stunneroimaan Flairin suorassa TV-lähetyksessä. Flair ei tähän tietenkään ollut tyytyväinen, vaan päätti laittaa Austinin itse ojennukseen. Koska Flair nyt sattui olemaan myös RAW:n omistaja, hän päätti tehdä Rattlesnaken urakasta ainakin 500 paunaa raskaamman, valitsemalla Big Show'n partnerikseen tähän matsiin.
Flair VS. Austin 1on1 olisi ollut eeppisyyttä, nyt tämä oli vain hyvä matsi. Austin otti turpiinsa, mutta ei vaan suostunut häviämään, ja tästä Jim Ross muistutteli meitä katsojia noin 5 sekunnin välein. Tunnelma Flairin ja Austinin ollessa kehässä oli aivan maaginen: "Woooo-What Woooo-What". Oikein hyvä ottelu, jossa oli myös varsin toimiva tarina. Austinille tällainen ei kuitenkaan riittänyt, sillä seuraavana(?) päivänä hän käveli pois.
Kesto: 15:36
Arvosana: ***
Hair VS. Hair Match
Edge VS. Kurt Angle
Ei varmaan tarvitse kauheasti huolehtia voittajan spoilaamisesta. Tähän aikaan Edge ja Anglekin olivat kehässä jonkinlaisia "raakileita", ja tämä matsi oli upea. Mitähän Edge VS. Angle olisi tänä päivänä? Eipä tästä voi oikein muuta sanoa, kuin taattua laatua. Hieman tekniikkapainia, lennokkaita liikkeitä Edgeltä, komeita suplexeja Kurtilta ja koviakin bumppeja, unohtamatta todella jännittäviä loppuhetkiä. Tämän lisäksi huumoria hyvässä suhteessa, mitä enemmän painifani voi toivoa tällaiselta ottelulta, joka ei ole edes main event? Ottelun päätyttyä Kurtti pääsi luikkimaan pakoon, mutta myöhemmin illalla tukka sitten lähti. Ja kasvoi takaisin kesäkuussa 2009.
Kesto: 15:31
Arvosana: ****
Hell In A Cell Match
Triple H VS. Chris Jericho
Ei ollut parhaita HIAC-matseja, mutta kuitenkin hyvä jatkumo tälle uljaalle ottelumuodolle. Jotenkin matsin alkupuoli oli tylsähköä menoa, kunnes sitten alettiin nähdä verta ja suolenpätkiä sekä ennen kaikkea se Tim Whiten bumppi. Sen jälkeen sitten käännettiin hanat auki, ja meno alkoi todellakin olla HIAC:n arvoista. Loppuratkaisu nähtiin sitten häkin katolla, ja ainakin itseäni hirvitti tuota katsella, sillä eihän ottelijoilla ollut mitään takuuta siitä, että se verkko häkin katolla kestää miesten painoa esim. Back Body Dropin jälkeen. Kesti, luojan kiitos. Vaikka ottelun alku olikin jotenkin väkinäistä, niin kyllä tämä loppua kohden nousi erittäin mainioksi kamppailuksi. Ei paras HIAC, mutta ei huonoinkaan.
Kesto: 24:07
Arvosana: ****
World Tag Team Championship Match
Billy&Chuck (c) w./Rico VS. Rikishi&????
Kahden kovan matsin jälkeen päätettiin sitten yleisölle antaa hengähdystauko tämän hömpän parissa. Vince McMahon oli valinnut Rikishille tagpartnerin, joka oli.......Billyn&Chuckin stylisti Rico. No, tästähän sitten syntyi huumoria ja epämukavia tilanteita. Ottelu oli siis pelkkää komediaa, eikä kyllä tehnyt palveluksia vielä hetki sitten niin arvokkaille tag team-vöille.
Kesto: 3:50
Arvosana: *
Undisputed WWE Championship Match
The Undertaker VS. Hulk Hogan (c)
Backlashissa Hulk Hogan nousi vielä kerran kukkulan huipulle, kiistanalaisessa ottelussa, johon Chris Jericho ja Undertaker sekaantuivat. Itse asiassa ilkeä Undertaker oli pitkälti vastuussa Hoganin voitosta, sillä hän mäjäytti Triple H:ta tuolilla kalloon. Hogan ei kuitenkaan voittoa tällä tavalla halunnut, siivosi 'Takerin kehästä, pamautti Leg Dropin ja voitti "reilusti." Tästä sitten erilaisten moottoripyörien tuhoamissegmenttien kautta päästiin tähän rematchiin vuodelta 1991.
Tämä on yksi niistä otteluista, joita on vaikea arvostella tähdin. Nähtiinkö tässä hyvää painia? Ei. Oliko tämä silti elämää suurempi matsi? Kyllä. Matsihan ei ollut mitään muuta kuin hyvää brawlausta ja hulk uppeja eeppisellä tunnelmalla. Oikein viihdyttävää, taatusti kasuaalifaneihin uppoavaa mättöä. Kestoa main eventiksi oli vähän turhan nihkeäksi, mutta toisaalta nähtiinhän tätä ennen kaksi pitkää ja hyvää painimatsia, joten miksi väkisin venyttää tätä? Paha on tosiaan arvostella tätä, mutta heitetään nyt jotain kuitenkin.
Kesto: 11:09
Arvosana: ***-
Yhteenveto: Erittäin viihdyttävä eventti, joka tarjosi jokaiselle vähän jotakin. Puritanisteille hyvää painia openerissa sekä Edge VS. Anglessa, runsaasti huumoria, verta verenhimoisille ja tulikuuman, joskin painillisesti kehnohkon pääottelun. Yhtään klassikkomatsia tässä ei nähty, mutta kuitenkin kaksi tosi hyvää kohtaamista (Edge/Angle, HHH/Jericho) kaksi hyvää ottelua (Eddie/RVD, Austin/Flair&Show) ja sitten tuon ME:n, joka on oma luku sinänsä. Kökömpää oli sitten naisten ottelu, Lesnarin (lähes) squashi ja tuo tagteampelleily. Toisaalta tämähän oli "vain" Judgment Day, harmiton pikku-PPV, joten suureen itkuun ei ole aihetta. Melko hyvä PPV, voisin suositella katsomaan.
Matsien keskiarvo: 2,69
Whatin arvostelut:
WWE - Judgment Day 2002
Sunnuntai, 19. Toukokuuta
Gaylord Entertainment Center, Nashville, Tennessee
Intercontinental Championship Match
Eddie Guerrero (c) VS. Rob Van Dam
Heti kärkeen iskettiin pöytään näin ainakin jälkikäteen katsottuna hurjan mielenkiintoinen kahden taitavan painijan kohtaaminen. "Mullettino Guerrero" toimi loistavasti myös tällaisena midcard-heelinä, mutta tähän aikaan RVD oli kyllä tulikuumaa tavaraa, ja oli tässä ottelussa liekeissä. Useita komeita liikekomboja, ja yleisökin oli aivan pähkinöinä tähän ECW-ikoniin. Tämä matsi oli kaikin puolin erittäin toimiva Frog Splashien taisto. Mitään huonoa tässä ei ollut, mutta ei kuitenkaan mitään erityisen muistettavaakaan. Toisaalta tämähän oli pelkkä openeri, ja sellaisena toimi erittäin hyvin.
Kesto: 10:59
Arvosana: ***+
Women's Championship Match
Stacy Keibler VS. Trish Stratus (c)
Aika on ehkä joidenkin osalta kullannut muistot, mutta tosi asia oli se, että Stacy oli kehässä aika kelvoton tapaus. Niinpä tämä ottelu olikin viimeisen päälle ylibookattu, sillä kehän laidalla seisoivat Reverend D-Von, orjansa Deacon Batistan(!!!) kanssa, sekä Trishin kulmauksessa luonnollisesti Bubba Dudley. Itse otteluhan kesti alle 3 minuuttia, joka oli hienoa bookkausta. Sillä tavalla se pystyttiin painamaan kaasu pohjassa alusta loppuun, ja kaiken kehän ympärillä tapahtuneen draaman vuoksi ei tarvinnut keskittyä kehnoon painiin. Matsin jälkeen sitten nähtiin Dudleyn veljesten välienselvittelyä, joka oli kyllä mielenkiintoista. Aika kuningas gimmick tuo Reverend Devon.
Kesto: 2:55
Arvosana: *1/2
Tag Team Match
Hardy Boyz VS. Brock Lesnar&Paul Heyman
Olikohan tämä nyt Lesnarin ensimmäinen vai toinen PPV-esiintyminen, ei voi muistaa. Matsin build upissa Paul Heyman oli niin vakuuttunut siitä, että Lessu pystyy tuhoamaan Matin ja Jehvin yksinään, että sisällytti itsensä ottelun mukaan. Tästähän tietenkin seurasi paljon hauskoja hetkiä, sillä eivät Matt&Jeff täysin Lesnarin squashattavaksi joutuneet, vaan välillä saivat tahmaiset näppinsä kiinni limaiseen ja lihavaan Heymaniin. Yleisön "Goldberg"-chantti sai aikaan hyvät naurut Lesnarin dominoidessa kehässä.
Tämä ottelu oli viihdyttävä, ja totta kai Lessulta nähtiin ne muutamat vakuuttavat suplexit, mutta mitään hienouksia tässä ei nähty. Tätähän voisi sanoa onnistuneeksi "roskapainiksi." Kesto: 4:47
Arvosana: **
Handicap Match
Ric Flair&The Big Show VS. 'Stone Cold' Steve Austin
Tähän aikaan oli vireillä sellainen angle, jossa Mr. McMahon omisti SmackDownin, ja Ric Flair "omisti" RAW:n. 'Stone Cold' Steve Austin,tietenkin kaikkia auktoriteetteja vihaavana paskiaisena, meni sitten stunneroimaan Flairin suorassa TV-lähetyksessä. Flair ei tähän tietenkään ollut tyytyväinen, vaan päätti laittaa Austinin itse ojennukseen. Koska Flair nyt sattui olemaan myös RAW:n omistaja, hän päätti tehdä Rattlesnaken urakasta ainakin 500 paunaa raskaamman, valitsemalla Big Show'n partnerikseen tähän matsiin.
Flair VS. Austin 1on1 olisi ollut eeppisyyttä, nyt tämä oli vain hyvä matsi. Austin otti turpiinsa, mutta ei vaan suostunut häviämään, ja tästä Jim Ross muistutteli meitä katsojia noin 5 sekunnin välein. Tunnelma Flairin ja Austinin ollessa kehässä oli aivan maaginen: "Woooo-What Woooo-What". Oikein hyvä ottelu, jossa oli myös varsin toimiva tarina. Austinille tällainen ei kuitenkaan riittänyt, sillä seuraavana(?) päivänä hän käveli pois.
Kesto: 15:36
Arvosana: ***
Hair VS. Hair Match
Edge VS. Kurt Angle
Ei varmaan tarvitse kauheasti huolehtia voittajan spoilaamisesta. Tähän aikaan Edge ja Anglekin olivat kehässä jonkinlaisia "raakileita", ja tämä matsi oli upea. Mitähän Edge VS. Angle olisi tänä päivänä? Eipä tästä voi oikein muuta sanoa, kuin taattua laatua. Hieman tekniikkapainia, lennokkaita liikkeitä Edgeltä, komeita suplexeja Kurtilta ja koviakin bumppeja, unohtamatta todella jännittäviä loppuhetkiä. Tämän lisäksi huumoria hyvässä suhteessa, mitä enemmän painifani voi toivoa tällaiselta ottelulta, joka ei ole edes main event? Ottelun päätyttyä Kurtti pääsi luikkimaan pakoon, mutta myöhemmin illalla tukka sitten lähti. Ja kasvoi takaisin kesäkuussa 2009.
Kesto: 15:31
Arvosana: ****
Hell In A Cell Match
Triple H VS. Chris Jericho
Ei ollut parhaita HIAC-matseja, mutta kuitenkin hyvä jatkumo tälle uljaalle ottelumuodolle. Jotenkin matsin alkupuoli oli tylsähköä menoa, kunnes sitten alettiin nähdä verta ja suolenpätkiä sekä ennen kaikkea se Tim Whiten bumppi. Sen jälkeen sitten käännettiin hanat auki, ja meno alkoi todellakin olla HIAC:n arvoista. Loppuratkaisu nähtiin sitten häkin katolla, ja ainakin itseäni hirvitti tuota katsella, sillä eihän ottelijoilla ollut mitään takuuta siitä, että se verkko häkin katolla kestää miesten painoa esim. Back Body Dropin jälkeen. Kesti, luojan kiitos. Vaikka ottelun alku olikin jotenkin väkinäistä, niin kyllä tämä loppua kohden nousi erittäin mainioksi kamppailuksi. Ei paras HIAC, mutta ei huonoinkaan.
Kesto: 24:07
Arvosana: ****
World Tag Team Championship Match
Billy&Chuck (c) w./Rico VS. Rikishi&????
Kahden kovan matsin jälkeen päätettiin sitten yleisölle antaa hengähdystauko tämän hömpän parissa. Vince McMahon oli valinnut Rikishille tagpartnerin, joka oli.......Billyn&Chuckin stylisti Rico. No, tästähän sitten syntyi huumoria ja epämukavia tilanteita. Ottelu oli siis pelkkää komediaa, eikä kyllä tehnyt palveluksia vielä hetki sitten niin arvokkaille tag team-vöille.
Kesto: 3:50
Arvosana: *
Undisputed WWE Championship Match
The Undertaker VS. Hulk Hogan (c)
Backlashissa Hulk Hogan nousi vielä kerran kukkulan huipulle, kiistanalaisessa ottelussa, johon Chris Jericho ja Undertaker sekaantuivat. Itse asiassa ilkeä Undertaker oli pitkälti vastuussa Hoganin voitosta, sillä hän mäjäytti Triple H:ta tuolilla kalloon. Hogan ei kuitenkaan voittoa tällä tavalla halunnut, siivosi 'Takerin kehästä, pamautti Leg Dropin ja voitti "reilusti." Tästä sitten erilaisten moottoripyörien tuhoamissegmenttien kautta päästiin tähän rematchiin vuodelta 1991.
Tämä on yksi niistä otteluista, joita on vaikea arvostella tähdin. Nähtiinkö tässä hyvää painia? Ei. Oliko tämä silti elämää suurempi matsi? Kyllä. Matsihan ei ollut mitään muuta kuin hyvää brawlausta ja hulk uppeja eeppisellä tunnelmalla. Oikein viihdyttävää, taatusti kasuaalifaneihin uppoavaa mättöä. Kestoa main eventiksi oli vähän turhan nihkeäksi, mutta toisaalta nähtiinhän tätä ennen kaksi pitkää ja hyvää painimatsia, joten miksi väkisin venyttää tätä? Paha on tosiaan arvostella tätä, mutta heitetään nyt jotain kuitenkin.
Kesto: 11:09
Arvosana: ***-
Yhteenveto: Erittäin viihdyttävä eventti, joka tarjosi jokaiselle vähän jotakin. Puritanisteille hyvää painia openerissa sekä Edge VS. Anglessa, runsaasti huumoria, verta verenhimoisille ja tulikuuman, joskin painillisesti kehnohkon pääottelun. Yhtään klassikkomatsia tässä ei nähty, mutta kuitenkin kaksi tosi hyvää kohtaamista (Edge/Angle, HHH/Jericho) kaksi hyvää ottelua (Eddie/RVD, Austin/Flair&Show) ja sitten tuon ME:n, joka on oma luku sinänsä. Kökömpää oli sitten naisten ottelu, Lesnarin (lähes) squashi ja tuo tagteampelleily. Toisaalta tämähän oli "vain" Judgment Day, harmiton pikku-PPV, joten suureen itkuun ei ole aihetta. Melko hyvä PPV, voisin suositella katsomaan.
Matsien keskiarvo: 2,69
Whatin arvostelut:
1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. No Mercy 2008 (2,96)
5. SummerSlam 2003 (2,86)
6. SummerSlam 2004 (2,81)
7. Judgment Day 2001 (2,71)
8. SummerSlam 2005 (2,69)
9. Judgment Day 2002 (2,69)
10. WrestleMania 22 (2,68 )
11. Unforgiven 2008 (2,67)
12. SummerSlam 2008 (2,61)
13. WrestleMania 23 (2,50)
14. Night Of Champions 2008 (2,50)
15. Great American Bash 2008 (2,50)
16. King Of The Ring 2002 (2,44)
17. WrestleMania 20 (2,17)
JD 2002:n todelliset helmet, eli HIAC ja Hair vs. Hair, on nähty ja ne todellakin loistavia ovat. Muutenkin ppv vaikuttaa kyllä aika vahvalta, ehkä joskus tulee katsottua sekin, nyt kuitenkin vietän aikaa mielummin '90-luvulla :D
SURVIVOR SERIES 1996
Vuorossa on siis seuraavaksi WWF:n vuoden viimeinen suuri tapahtuma, ja itse asiassa tämän ppv'n katsoin nyt uusiksi vain pari päivää ennen raportin kirjoittamista, koska olin katsonut tämän aikaisemmin joskus useampi vuosi sitten, kun katsoin kaikki SurSerit läpi. En siis toisinsanoen pahemmin mitään muistanut tapahtumasta (ja epäilin, että mielipiteeni joidenkin otteluiden arvosanoistakin olivat saattaneet muuttua :D), ja lisäksi tuolloin juuri tämä '96-versio, jonka katsoin, oli todella huonolaatuinen ja osaa sen otteluista oli leikelty. Niinpä hankin paremman version ja katsoin sen nyt sitten vähän aikaa sitten. Selostajinnamme show'n alussa JR, Vince McMahon & King. Show'n tapahtumapaikkana legendaarinen Madison Square Garden.
British Bulldog (c) & Owen Hart (c) & New Rockers w/ Clarence Mason vs. Doug Furnas & Philip LaFon & The Godwinns w/ Hillbilly Jim - 4 vs. 4 Survivor Series Elimination Match
Show'n ensimmäinen ottelu oli siis SurSerin yksinoikeudella omistama legendaarinen eliminointijoukkueottelu. Tässä ottelussa kuitenkin molemmat joukkueet koostuivatkin kahdesta joukkueesta, mutta poiketen jostain synkän '80-luvun ja '90-alun otteluista, ei esimerkiksi Phineas Godwinnin eliminoiminen riittänyt molempien Godwinnien eliminoimiseksi. Godwinnien tapauksessa asiasta oltaisiin kyllä voitu joustaa, mutta muuten tämä oli hyvä parannus: pidensihän tuo selvästi ottelun elinikää. Muutenkin tämä ottelu oli bookattu nerokkaasti. Yleensä lähinnä vitseiltä näyttäneet New Rockersit olivat oikein vakuuttavia tässä ottelussa, ppv-debyyttinsä tehneet Furnas & LaFon pistettiin oikein uskottaviksi, Owen ja Bulldog loistivat tavalliseen tapaansa ja kaiken huipuksi ottelun heikoimpien lenkkien (Godwinssit) osuus pidettiin juuri oikean pituisena (eli lyhyenä). Niinpä saimmekin nauttia n. 20 minuuttia hienoa joukkuepainia, jossa nähtiin todella tyylikkäitä liikkeitä, oikein viihdyttävää menoa ja jopa jännitystä lopussa. Tämä oli ehdottomasti WWF:n joukkuedivisioonan paras ottelu. Minä pidin tästä paljon, vaikka tässä tosiaan Godwinssien takia ne tylsät hetkensäkin olivat, eikä tässä nyt varsinaisesti kauheaa tarinaa ollut. Yleisökin oli varsinkin alussa harmillisen hiljaa, mutta heräsi onneksi loppua kohti. Hyvä opener.
***½
Jerry Lawler häipyi tässä välissä selostamosta.. Syy selviää seuraavan ottelun jälkeen.
Mankind w/ Paul Bearer vs. The Undertaker - Paul Bearer In a Cage
Olisin henkilökohtaisesti toivonut, että Undertakerin ja Mankindin feudi (tämä ensimmäinen) olisi päätetty tuohon huikeaan Buried Alive Matchiin edellisessä ppv'ssä, mutta sitä vielä yhdellä ottelulla päätettiin jatkaa. No, viihdyttävää brawliahan tämäkin tarjosi, joten ei pitäne valittaa, vaikka hiukan ylipitkäksi feud ehkä meni. Ja sitä paitsi, tämäkin ottelun tarjosi jotain uutta, kun Mankindin puolelle SummerSlamissa kääntynyt Paul Bearer pistettiinkin tässä ottelussa ennen ottelunalkua häkkiin, joka roikkui kehän yläpuolella, ettei mies häiritse kaksikon välienselvittelyä tällä kertaa. Mitään varsinaisesti uutta sanottavaa en tästä ottelusta keksi: Mankind oli tähän aikaan yksi parhaista brawlereista (ellei paras) ja Undertaker myös oikein hyvä, vaikkei ehkäpä niin hyvä kuin tänä päivänä (hassua, mutta totta.. Foleylle taas on käynyt päinvastoin). Kun nämä kaksi siis pistetään vastakkain, on tuloksena erittäin viihdyttävää entertainment-brawlia. Yleisön seassakin käytiin, mutta tietenkään Buried Aliven tason "brutaaliuteen" ei Singles-sääntöjen takia menty. Joka tapauksessa oikein hyvää menoa jälleen kerran, ja lopetus oli oivallinen päättämään koko feudin. Aftermatch-meiningit taas puolestaan täysin typeriä.
***½
Crush & Jerry Lawler & Goldust & Hunter Hearst Helmsley (c) w/ Marlena vs. Marc Mero & The Stalker & Rocky Maivia & Jake Roberts w/ Sable - 4 vs. 4 Survivor Series Elimination Match
Kyllä, Jerry Lawler oli siis jälleen painimassa, ja niinpä mies ei selostanut kuin openerin. Tässä ottelussa color commentatoriksi saapui kaikkien meidän suureksi iloksi Sunny <3 Ottelussa ei muuta tarinaa ollut kuin tiettyjen henkilöiden feudit. Mero ja Helmsley olivat feudanneet siitä lähtien, kun Hunter oli vienyt Meron IC-vyön. Goldustilla ja The Stalkerilla (Barry Windham) oli ilmeisesti feudia, samoin Lawlerilla ja Mark Henrylla, mutta Henry (yllättäen) oli loukkaantunut ennen tätä ottelua. Niinpä hänet korvasi tähän otteluun comebackannut Jake "The Snake" Roberts (jonka kanssa Jerryllä oli myös ollut pahasti kränää). Ottelun suurimpana tähtenä oli tietenkin WWE-debyyttinsä tässä SurSerissä tehnyt ROCKY MAIVIA. Ja sitten mukana oli myös Crush, en tiedä miksi. Itse ottelu oli puolestaan todella laimea. Nekin, jotka yleensä esittivät pirteitä otteita (Mero, Helmsley, varauksella Goldust) olivat vaisuja ottelussa, Roberts, Windham ja Lawler aikansa eläneitä, Crush kökkö ja Maivialla vielä paljon kehittymisenvaraa. Niinpä ottelussa kukaan ei esittänyt mieleenpainuvia otteita (eniten kiitosta silti Merolle ja Maivialle joiden ansiosta ottelu oli edes sitä, mitä se parhaimmillaan oli), ja lisäksi se oli vieläpä aivan liian pitkä ja huonosti buukattu. Kehno ottelu, jossa varsin kehno loppukin. Maiviaa alettiin työntää yleisön kurkusta alas heti debyytissä.
*½
Steve Austin vs. Bret Hart - #1 Contendership for WWF Championship Match
Joskus aikaisemmissa arvosteluissa sanoin, ettei WWF:llä ollut vuonna '96 Mankind-Undertakerin ohella mitään tv-ruutuun naulitsevaa feudia, mutta tuolloin en muistanut Steve Austinin ja Bret Hartin jo vuonna 1996 alkaneen feudin. Kaikkihan alkoi joskus SummerSlamin jälkeen, kun Austin alkoi promota ilkeästi Hartista ja siitä, kuinka WM:n jälkeen kadonnut "Hitman" ei varmastikaan uskaltaisi enää palata WWF:ään. Varsinkaan nyt kun kukaan ei enää tarvinnut Hartia: WWF:llähän oli jo Austin. Pari kuukautta Austin pieksikin suutaan, kunnes IYH11:n jälkeen Bret Hart vihdoin palasi kehään, ja tämän jälkeen Austin saikin olla todella varuillaan: Hart oli selvästikin sotajalla. Hienosti pohjustetun feudin ensimmäinen kohtaaminen nähtiin sitten SurSer '96:ssa ottelussa, jonka voittaja pääsisi ottelemaan päämestaruudesta seuraavassa ppv'ssä. Itse ottelu.. Se oli erinomainen. Siinä aikaisemmassa versiossa tätä ottelua oli esim. pätkitty pahasti, ja se kyllä pilasi paljon katselunautintoa. Kokonaisena tämä nimittäin nousi vuoden parhaimpien otteluiden joukkoon. Ottelu alkoi rauhallisella tekniikkapainilla, eteni siitä vaiheittain rajumpiin otteisiin (nyrkkitappelut, kehän ulkopuolella taistelut), siitä ratkaisevien liikkeiden tekemiseen ja jännittäviin nearfalleihin ja lopulta äärimmäisen onnistuneeseen lopetukseen. Paljoa ei huonoja puolia tästä löydy, alun rauhallinen alku oli ehkä vähän turhankin rauhallinen ja paikoitellen hiukan vaisu, mutta muuten tämä oli upea koitos. Ja lisää oli vieläpä tulossa. Hart ja Austin todella tiesivät, mitä tehdä kehässä. Jos olette nähneet vain sen legendaarisen WM-ottelun, niin katsokaa tämäkin: tämä ei paljoa tuolle toiselle todellakaan häviä.
****½
Vader & Faarooq & "Diesel" & "Razor Ramon" w/ Jim Cornette & Nation of Domination vs. Yokozuna & Savio Vega & Flash Funk & Jimmy Snuka - 4 vs. 4 Survivor Series Elimination Match
Vuorossa illan kolmas ja viimeinen SurSer-ottelu. HHH & Kumppanit vs. Mero & Kumppanit -ottelun ajan selostamossa oli ollut Sunny, nyt sinne saapui Vaderin manageri Jim Cornette. Faarooq oli tässä vaiheessa luopunut jo gladiaattorigimmickistä, ja tilalle oli astunut NOD-gimmick, vaikka Nationiin ei vielä kuulunut hänen lisäkseen kun Clarence Mason ja henkivartijoita. Flash Funk oli puolestaan 2 Cold Scorpio Godfather-tyyppisellä gimmickillä. Ja tämä taisi olla vihdoin Yokozunan viimeinen esiintyminen WWF:n ppv'ssä - mies oli tässä ottelussa todella kehnossa kunnossa. Hirveästi kehuttavaa ei myöskään ollut Jimmy Snukassa, joka oli edellisenä iltana ennen tätä SurSeriä lisätty Hall of Fameen, ja niinpä hän teki yhden ottelun paluun facejen yllätyspartnerina. Minulla ei ole hajuakaan, ketkä tässä kenenkin kanssa feudasivat, vai olivatko nämä vain isketty kehään keskenään.. Siitä kielisi ainakin ottelun lopetus. Joka tapauksessa itse viihdyin tässä ottelussa, koska päinvastoin kuin siinä edellisessä vastavassa, tässä kaikki pistivät itsensä kunnolla likoon. Esim. Funk, Vega ja vale-Razor olivat oikein hyvässä vireessä. Myös Vader esitti jälleen vahvoja otteita, ja 'Zunan ja Snukankin roolit oli buukattu fiksusti niin, että miehet pääsivät esittämään parasta osaamistaan. Tyhmää lopetusta ja siitä johtuvaa lyhyyttä lukuunottamatta tämä oli muuten oikein mukava ottelu: paljon nopeaa menoa ja viihdyttäviä otteita. Funkin Moonsault kehästä ulos oli kova.
**½
Shawn Michaels (c) w/ Jose Lothario vs. Sycho Sid - WWF Championship
Ja sitten illan Main Eventin aika. Sycho Sid voitti siis edellisessä IYH:ssa itselleen ykköshaastajuuden ystävänsä Shawn Michaelsin päämestaruuteen, ja tämän jälkeen kaksikon ystävyys alkoikin (jälleen) rakoilla. Sid oli palannut ennen SummerSlamia pitkästä aikaa facena, ja Michaelsin ja tämän entisen henkivartijan erimielisyydet oli näköjään unohdettu. Nyt ne kuitenkin tuotiin takaisin pintaan, ja lisää erimielisyyksiä kasaantui, kun Shawn eräässä Raw'ssa vahingossa tarjosi Sweet Chin Musicin Sidille. Niinpä SurSeriin tultaessa oli Sidistä tullut vähintäänkin tweener, Shawnin ollessa babyface. Silti MSG:n yleisö päätti jälleen näyttää värinsä hurraamalla kovaa Sidille ja (lukemieni reporttien) mukaan buuaamalla Shawnille, minun versiossani WWF oli hiukan päätellyt kai sitten muokata ääniä, kun Shawnkin sai vahvaa hurrausta. Tai sitten niitä Shawnin buuauksia on vain reporteissa liioiteltu. Tiedä häntä.
No, itse ottelun tarina oli ihan hyvä, mutta en odottanut tältä silti paljoakaan, koska Sid ei ole koskaan ollut kummoinen painija eikä koskaan ole esiintynyt edukseen isoissa otteluissa. Nyt kuitenkin miestä vastaan asettui juuri oikea painija, koska Michaels sai kannettua Sidinkin hienoon otteluun. Ottelu alkoi intenssiivisesti, sitten sitä rauhoiteltiin oikealla tavalla (Shawn työsti hienosti Sidin jalkaa jne.), ja sitten alkoi taas meno koventua. Sidkin pysyi hienosti Shawnin temmon mukana, eikä ottelu pahemmin missään vaiheessa tuntunut tylsältä (no, ehkä parissa Sidin hallintavaiheessa hiukan). Hieno ja jännittävä kamppailu, jonka ainut ristiriitaisia tuntemuksia jättänyt osuus oli lopetus. Toisaalta se aiheutti siihen asti sulavasti edenneeseen otteluun lopussa menon töksähtämisen, mutta toisaalta taas se oli hiton ovelasti suunniteltu ja juuri oikea tapa päättää tämä ottelu. Ei tähän tilanteeseen oikeastaan mikään perinteinen lopetus olisi sopinutkaan. Niinpä teen niin hurjan tempun, että annan tälle arvosanaksi ****, tämä nimittäin yllätti toisellakin katsomiskerralla oikein positiivisesti. Hieno Main Event WWF:ltä - jälleen.
****
Tämän Survivor Seriesin vahvuus oli selvästikin muut ottelut kuin ne legendaariset SurSer-eliminointiottelut. Kuusi firman suurinta tähteä (Hart, Austin, Michaels, Sid, Undertaker ja Mankind) olikin isketty juuri niihin, ja kaikissa noissa kolmessa ottelussa oli taustalla vähintäänkin hyvä (kahdessa erittäin hyvä) tarina, ja lisäksi kaikkien otteluiden meno oli erittäin viihdyttävää. Lisäksi SurSer-otteluista tapahtuman opener oli positiivinen yllätys ja oikein onnistunut kamppailu, ja heikoimmiksi matseiksi jäivätkin siis vain kaksi muuta SurSer-ottelua (ja niistäkin toinen oli ihan hyvä välipala). Tämä tapahtuma olikin ehdottomasti Hieno ja vuonna, jolloin koskaan ppv't eivät kokonaisuudessaan yltänyt ihan sille tasolle kuin olisi toivonut, tämä oli ehdottomasti vuoden parhaimpia tapahtumia. Oikeastaan, voisin sanoa, että tämä oli vuoden '96 paras ppv. WWF:llä ei liikaa supertähtiä tässä vaiheessa ollut, ja he silti pystyivät pistämään pystyyn oikein mallikkaan ppv'n. Hattuja pitää nostaa siitä korkealle. Katsokaa tämä ppv.
1. WWF Survivor Series - Hieno
2. WWF WrestleMania XII - Hieno
3. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
4. WWF King of the Ring - Ok
5. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
6. WCW Halloween Havoc - Ok
7. WCW The Great American Bash - Ok
8. WWF Royal Rumble - Ok
9. WWF In Your House 11: Buried Alive - Ok
10. WCW Bash At The Beach - Ok
11. WWF SummerSlam - Ok
12. WCW Fall Brawl - Ok
13. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
14. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
15. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
16. WCW SuperBrawl VI - Kehno
17. WWF In Your House 9: International Incident - Kehno
18. WCW Slamboree - Kehno
19. WCW Uncensored - Kehno
Jäljellä kolme ppv'tä vuodelta 1996. Seuraavaksi WCW World War 3, featuring järjetön 60 miehen Battle Royal.
SURVIVOR SERIES 1996
Vuorossa on siis seuraavaksi WWF:n vuoden viimeinen suuri tapahtuma, ja itse asiassa tämän ppv'n katsoin nyt uusiksi vain pari päivää ennen raportin kirjoittamista, koska olin katsonut tämän aikaisemmin joskus useampi vuosi sitten, kun katsoin kaikki SurSerit läpi. En siis toisinsanoen pahemmin mitään muistanut tapahtumasta (ja epäilin, että mielipiteeni joidenkin otteluiden arvosanoistakin olivat saattaneet muuttua :D), ja lisäksi tuolloin juuri tämä '96-versio, jonka katsoin, oli todella huonolaatuinen ja osaa sen otteluista oli leikelty. Niinpä hankin paremman version ja katsoin sen nyt sitten vähän aikaa sitten. Selostajinnamme show'n alussa JR, Vince McMahon & King. Show'n tapahtumapaikkana legendaarinen Madison Square Garden.
British Bulldog (c) & Owen Hart (c) & New Rockers w/ Clarence Mason vs. Doug Furnas & Philip LaFon & The Godwinns w/ Hillbilly Jim - 4 vs. 4 Survivor Series Elimination Match
Show'n ensimmäinen ottelu oli siis SurSerin yksinoikeudella omistama legendaarinen eliminointijoukkueottelu. Tässä ottelussa kuitenkin molemmat joukkueet koostuivatkin kahdesta joukkueesta, mutta poiketen jostain synkän '80-luvun ja '90-alun otteluista, ei esimerkiksi Phineas Godwinnin eliminoiminen riittänyt molempien Godwinnien eliminoimiseksi. Godwinnien tapauksessa asiasta oltaisiin kyllä voitu joustaa, mutta muuten tämä oli hyvä parannus: pidensihän tuo selvästi ottelun elinikää. Muutenkin tämä ottelu oli bookattu nerokkaasti. Yleensä lähinnä vitseiltä näyttäneet New Rockersit olivat oikein vakuuttavia tässä ottelussa, ppv-debyyttinsä tehneet Furnas & LaFon pistettiin oikein uskottaviksi, Owen ja Bulldog loistivat tavalliseen tapaansa ja kaiken huipuksi ottelun heikoimpien lenkkien (Godwinssit) osuus pidettiin juuri oikean pituisena (eli lyhyenä). Niinpä saimmekin nauttia n. 20 minuuttia hienoa joukkuepainia, jossa nähtiin todella tyylikkäitä liikkeitä, oikein viihdyttävää menoa ja jopa jännitystä lopussa. Tämä oli ehdottomasti WWF:n joukkuedivisioonan paras ottelu. Minä pidin tästä paljon, vaikka tässä tosiaan Godwinssien takia ne tylsät hetkensäkin olivat, eikä tässä nyt varsinaisesti kauheaa tarinaa ollut. Yleisökin oli varsinkin alussa harmillisen hiljaa, mutta heräsi onneksi loppua kohti. Hyvä opener.
***½
Jerry Lawler häipyi tässä välissä selostamosta.. Syy selviää seuraavan ottelun jälkeen.
Mankind w/ Paul Bearer vs. The Undertaker - Paul Bearer In a Cage
Olisin henkilökohtaisesti toivonut, että Undertakerin ja Mankindin feudi (tämä ensimmäinen) olisi päätetty tuohon huikeaan Buried Alive Matchiin edellisessä ppv'ssä, mutta sitä vielä yhdellä ottelulla päätettiin jatkaa. No, viihdyttävää brawliahan tämäkin tarjosi, joten ei pitäne valittaa, vaikka hiukan ylipitkäksi feud ehkä meni. Ja sitä paitsi, tämäkin ottelun tarjosi jotain uutta, kun Mankindin puolelle SummerSlamissa kääntynyt Paul Bearer pistettiinkin tässä ottelussa ennen ottelunalkua häkkiin, joka roikkui kehän yläpuolella, ettei mies häiritse kaksikon välienselvittelyä tällä kertaa. Mitään varsinaisesti uutta sanottavaa en tästä ottelusta keksi: Mankind oli tähän aikaan yksi parhaista brawlereista (ellei paras) ja Undertaker myös oikein hyvä, vaikkei ehkäpä niin hyvä kuin tänä päivänä (hassua, mutta totta.. Foleylle taas on käynyt päinvastoin). Kun nämä kaksi siis pistetään vastakkain, on tuloksena erittäin viihdyttävää entertainment-brawlia. Yleisön seassakin käytiin, mutta tietenkään Buried Aliven tason "brutaaliuteen" ei Singles-sääntöjen takia menty. Joka tapauksessa oikein hyvää menoa jälleen kerran, ja lopetus oli oivallinen päättämään koko feudin. Aftermatch-meiningit taas puolestaan täysin typeriä.
***½
Crush & Jerry Lawler & Goldust & Hunter Hearst Helmsley (c) w/ Marlena vs. Marc Mero & The Stalker & Rocky Maivia & Jake Roberts w/ Sable - 4 vs. 4 Survivor Series Elimination Match
Kyllä, Jerry Lawler oli siis jälleen painimassa, ja niinpä mies ei selostanut kuin openerin. Tässä ottelussa color commentatoriksi saapui kaikkien meidän suureksi iloksi Sunny <3 Ottelussa ei muuta tarinaa ollut kuin tiettyjen henkilöiden feudit. Mero ja Helmsley olivat feudanneet siitä lähtien, kun Hunter oli vienyt Meron IC-vyön. Goldustilla ja The Stalkerilla (Barry Windham) oli ilmeisesti feudia, samoin Lawlerilla ja Mark Henrylla, mutta Henry (yllättäen) oli loukkaantunut ennen tätä ottelua. Niinpä hänet korvasi tähän otteluun comebackannut Jake "The Snake" Roberts (jonka kanssa Jerryllä oli myös ollut pahasti kränää). Ottelun suurimpana tähtenä oli tietenkin WWE-debyyttinsä tässä SurSerissä tehnyt ROCKY MAIVIA. Ja sitten mukana oli myös Crush, en tiedä miksi. Itse ottelu oli puolestaan todella laimea. Nekin, jotka yleensä esittivät pirteitä otteita (Mero, Helmsley, varauksella Goldust) olivat vaisuja ottelussa, Roberts, Windham ja Lawler aikansa eläneitä, Crush kökkö ja Maivialla vielä paljon kehittymisenvaraa. Niinpä ottelussa kukaan ei esittänyt mieleenpainuvia otteita (eniten kiitosta silti Merolle ja Maivialle joiden ansiosta ottelu oli edes sitä, mitä se parhaimmillaan oli), ja lisäksi se oli vieläpä aivan liian pitkä ja huonosti buukattu. Kehno ottelu, jossa varsin kehno loppukin. Maiviaa alettiin työntää yleisön kurkusta alas heti debyytissä.
*½
Steve Austin vs. Bret Hart - #1 Contendership for WWF Championship Match
Joskus aikaisemmissa arvosteluissa sanoin, ettei WWF:llä ollut vuonna '96 Mankind-Undertakerin ohella mitään tv-ruutuun naulitsevaa feudia, mutta tuolloin en muistanut Steve Austinin ja Bret Hartin jo vuonna 1996 alkaneen feudin. Kaikkihan alkoi joskus SummerSlamin jälkeen, kun Austin alkoi promota ilkeästi Hartista ja siitä, kuinka WM:n jälkeen kadonnut "Hitman" ei varmastikaan uskaltaisi enää palata WWF:ään. Varsinkaan nyt kun kukaan ei enää tarvinnut Hartia: WWF:llähän oli jo Austin. Pari kuukautta Austin pieksikin suutaan, kunnes IYH11:n jälkeen Bret Hart vihdoin palasi kehään, ja tämän jälkeen Austin saikin olla todella varuillaan: Hart oli selvästikin sotajalla. Hienosti pohjustetun feudin ensimmäinen kohtaaminen nähtiin sitten SurSer '96:ssa ottelussa, jonka voittaja pääsisi ottelemaan päämestaruudesta seuraavassa ppv'ssä. Itse ottelu.. Se oli erinomainen. Siinä aikaisemmassa versiossa tätä ottelua oli esim. pätkitty pahasti, ja se kyllä pilasi paljon katselunautintoa. Kokonaisena tämä nimittäin nousi vuoden parhaimpien otteluiden joukkoon. Ottelu alkoi rauhallisella tekniikkapainilla, eteni siitä vaiheittain rajumpiin otteisiin (nyrkkitappelut, kehän ulkopuolella taistelut), siitä ratkaisevien liikkeiden tekemiseen ja jännittäviin nearfalleihin ja lopulta äärimmäisen onnistuneeseen lopetukseen. Paljoa ei huonoja puolia tästä löydy, alun rauhallinen alku oli ehkä vähän turhankin rauhallinen ja paikoitellen hiukan vaisu, mutta muuten tämä oli upea koitos. Ja lisää oli vieläpä tulossa. Hart ja Austin todella tiesivät, mitä tehdä kehässä. Jos olette nähneet vain sen legendaarisen WM-ottelun, niin katsokaa tämäkin: tämä ei paljoa tuolle toiselle todellakaan häviä.
****½
Vader & Faarooq & "Diesel" & "Razor Ramon" w/ Jim Cornette & Nation of Domination vs. Yokozuna & Savio Vega & Flash Funk & Jimmy Snuka - 4 vs. 4 Survivor Series Elimination Match
Vuorossa illan kolmas ja viimeinen SurSer-ottelu. HHH & Kumppanit vs. Mero & Kumppanit -ottelun ajan selostamossa oli ollut Sunny, nyt sinne saapui Vaderin manageri Jim Cornette. Faarooq oli tässä vaiheessa luopunut jo gladiaattorigimmickistä, ja tilalle oli astunut NOD-gimmick, vaikka Nationiin ei vielä kuulunut hänen lisäkseen kun Clarence Mason ja henkivartijoita. Flash Funk oli puolestaan 2 Cold Scorpio Godfather-tyyppisellä gimmickillä. Ja tämä taisi olla vihdoin Yokozunan viimeinen esiintyminen WWF:n ppv'ssä - mies oli tässä ottelussa todella kehnossa kunnossa. Hirveästi kehuttavaa ei myöskään ollut Jimmy Snukassa, joka oli edellisenä iltana ennen tätä SurSeriä lisätty Hall of Fameen, ja niinpä hän teki yhden ottelun paluun facejen yllätyspartnerina. Minulla ei ole hajuakaan, ketkä tässä kenenkin kanssa feudasivat, vai olivatko nämä vain isketty kehään keskenään.. Siitä kielisi ainakin ottelun lopetus. Joka tapauksessa itse viihdyin tässä ottelussa, koska päinvastoin kuin siinä edellisessä vastavassa, tässä kaikki pistivät itsensä kunnolla likoon. Esim. Funk, Vega ja vale-Razor olivat oikein hyvässä vireessä. Myös Vader esitti jälleen vahvoja otteita, ja 'Zunan ja Snukankin roolit oli buukattu fiksusti niin, että miehet pääsivät esittämään parasta osaamistaan. Tyhmää lopetusta ja siitä johtuvaa lyhyyttä lukuunottamatta tämä oli muuten oikein mukava ottelu: paljon nopeaa menoa ja viihdyttäviä otteita. Funkin Moonsault kehästä ulos oli kova.
**½
Shawn Michaels (c) w/ Jose Lothario vs. Sycho Sid - WWF Championship
Ja sitten illan Main Eventin aika. Sycho Sid voitti siis edellisessä IYH:ssa itselleen ykköshaastajuuden ystävänsä Shawn Michaelsin päämestaruuteen, ja tämän jälkeen kaksikon ystävyys alkoikin (jälleen) rakoilla. Sid oli palannut ennen SummerSlamia pitkästä aikaa facena, ja Michaelsin ja tämän entisen henkivartijan erimielisyydet oli näköjään unohdettu. Nyt ne kuitenkin tuotiin takaisin pintaan, ja lisää erimielisyyksiä kasaantui, kun Shawn eräässä Raw'ssa vahingossa tarjosi Sweet Chin Musicin Sidille. Niinpä SurSeriin tultaessa oli Sidistä tullut vähintäänkin tweener, Shawnin ollessa babyface. Silti MSG:n yleisö päätti jälleen näyttää värinsä hurraamalla kovaa Sidille ja (lukemieni reporttien) mukaan buuaamalla Shawnille, minun versiossani WWF oli hiukan päätellyt kai sitten muokata ääniä, kun Shawnkin sai vahvaa hurrausta. Tai sitten niitä Shawnin buuauksia on vain reporteissa liioiteltu. Tiedä häntä.
No, itse ottelun tarina oli ihan hyvä, mutta en odottanut tältä silti paljoakaan, koska Sid ei ole koskaan ollut kummoinen painija eikä koskaan ole esiintynyt edukseen isoissa otteluissa. Nyt kuitenkin miestä vastaan asettui juuri oikea painija, koska Michaels sai kannettua Sidinkin hienoon otteluun. Ottelu alkoi intenssiivisesti, sitten sitä rauhoiteltiin oikealla tavalla (Shawn työsti hienosti Sidin jalkaa jne.), ja sitten alkoi taas meno koventua. Sidkin pysyi hienosti Shawnin temmon mukana, eikä ottelu pahemmin missään vaiheessa tuntunut tylsältä (no, ehkä parissa Sidin hallintavaiheessa hiukan). Hieno ja jännittävä kamppailu, jonka ainut ristiriitaisia tuntemuksia jättänyt osuus oli lopetus. Toisaalta se aiheutti siihen asti sulavasti edenneeseen otteluun lopussa menon töksähtämisen, mutta toisaalta taas se oli hiton ovelasti suunniteltu ja juuri oikea tapa päättää tämä ottelu. Ei tähän tilanteeseen oikeastaan mikään perinteinen lopetus olisi sopinutkaan. Niinpä teen niin hurjan tempun, että annan tälle arvosanaksi ****, tämä nimittäin yllätti toisellakin katsomiskerralla oikein positiivisesti. Hieno Main Event WWF:ltä - jälleen.
****
Tämän Survivor Seriesin vahvuus oli selvästikin muut ottelut kuin ne legendaariset SurSer-eliminointiottelut. Kuusi firman suurinta tähteä (Hart, Austin, Michaels, Sid, Undertaker ja Mankind) olikin isketty juuri niihin, ja kaikissa noissa kolmessa ottelussa oli taustalla vähintäänkin hyvä (kahdessa erittäin hyvä) tarina, ja lisäksi kaikkien otteluiden meno oli erittäin viihdyttävää. Lisäksi SurSer-otteluista tapahtuman opener oli positiivinen yllätys ja oikein onnistunut kamppailu, ja heikoimmiksi matseiksi jäivätkin siis vain kaksi muuta SurSer-ottelua (ja niistäkin toinen oli ihan hyvä välipala). Tämä tapahtuma olikin ehdottomasti Hieno ja vuonna, jolloin koskaan ppv't eivät kokonaisuudessaan yltänyt ihan sille tasolle kuin olisi toivonut, tämä oli ehdottomasti vuoden parhaimpia tapahtumia. Oikeastaan, voisin sanoa, että tämä oli vuoden '96 paras ppv. WWF:llä ei liikaa supertähtiä tässä vaiheessa ollut, ja he silti pystyivät pistämään pystyyn oikein mallikkaan ppv'n. Hattuja pitää nostaa siitä korkealle. Katsokaa tämä ppv.
1. WWF Survivor Series - Hieno
2. WWF WrestleMania XII - Hieno
3. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
4. WWF King of the Ring - Ok
5. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
6. WCW Halloween Havoc - Ok
7. WCW The Great American Bash - Ok
8. WWF Royal Rumble - Ok
9. WWF In Your House 11: Buried Alive - Ok
10. WCW Bash At The Beach - Ok
11. WWF SummerSlam - Ok
12. WCW Fall Brawl - Ok
13. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
14. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
15. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
16. WCW SuperBrawl VI - Kehno
17. WWF In Your House 9: International Incident - Kehno
18. WCW Slamboree - Kehno
19. WCW Uncensored - Kehno
Jäljellä kolme ppv'tä vuodelta 1996. Seuraavaksi WCW World War 3, featuring järjetön 60 miehen Battle Royal.
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Wrestlemania X-7
Tjuu tulipahan katsottua tämäkin. Itseasiassa aloittaessa vielä hieman kesken mutta voihan sitä alkua kirjoitella. Kyseessä on siis 'Mania jota on haukuttu kaikkein parhaimmaksi tai ainakin parhaimpiin kuuluvaksi. Se on myös Attitude eran huipentuma. Tapahtuma käytiin Texasin Houstonissa hallissa joka veti tuona iltana varsin hulppeat 67 925 katsojaa paikalle.
William Regal vs Chris Jericho (c) for the Intercontinental Championship
Mitäs sanottavaa tästä on? Petti hieman mutta mitäpä 7 minuutissa saakaan aikaan? Ei ainakaan viiden tähden klassikkoa. Yllättävän nopea oli kyllä mutta jäi odotuksista. Yleisö ei ollut vielä oikein hereillä tässä vaiheessa mutta harvoin se openerissa onkaan tulikuumana.
***-
Right To Cencor (with Steven Richards) vs Tazz & APA (with Jacqueline)
4 minuuttia hyvää brawlia joka loppui yllättävän lyhyeen. Tästä herää lähinnä kysymys miksi tämä oli vuoden suurimmassa tapahtumassa? Ihan viihdyttäväähän tämä oli mutta 4 minuuttia? C'mon!
**½
Raven(c) vs Kane vs Big Show for the Hardcore Championship
Raven sai nollareaktion mutta paikkasi sitä hieman myöhemmin lentämällä ikkunasta läpi backstagella. Ihan viihdyttävää joskin melko hidasta brawlia jossa mentiin koko areenan läpi. Loppuspotti oli vakuuttava ja aiheutti kunnon Holy shit reaktion yleisössä. Pahempaa oli kuitenkin vielä luvassa...
***
Eddie Guerrero (with Perry Saturn) vs Test for the European Championship
Tässä päästiinkin sitten taas normaaliin painiin. Hyvää menoahan tämä oli eikä ehtinyt kyllästyä. Saturnin hattu oli aika porno. Hienoja heittoja ja komea Bigboot Testiltä.
***
Kurt Angle vs Chris Benoit
Ja nyt päästiinkin kahden loistavan painijan absoluuttisen loistavaan otteluun. Ottelu alkoi matossa jossa nämä herrat vetivät hienoa ketjupainia. Angle ei kuitenkaan pystynyt voittamaan Benoit'ta matossa joten herra vaihtoi brawliin. Sen jälkeen ottelu jatkoi tasaista kulkuaan eteenpäin hidastumatta hetkeksikään. Angle teki komean Moonsaultin joka kuitenkin päättyi aika rumasti. Lopetus oli hieman laimea mutta toimiva feudin jatkon kannalta. Ei tämä kuitenkaan herrojen paras ottelu ole ehei. Parempaa oli luvassa 10 kk myöhemmin mutta se onkin toinen juttu.
****
Ivory (c) vs Chyna for the Womens Championship
Pari minuuttinen squash. Näitä lisää ei ehdi ainakaan kyllästyä. Yllättävän hyvää menoahan tämä loppujen lopuksi oli mutta aika ei kyllä riitä mihinkään.
*½
Shane McMahon vs Vince McMahon (with Stephanie McMahon-Helmsley) with special guest referee Mick Foley
Sitten olikin illan pettymyksen aika. En tiedä miksi edes odotin tältä jotain eiväthän kaksi non-wrestleriä voi saada hyvää matsia aikaiseksi. Ottelu oli aika lailla Shanen komennossa joka oli hyvä sillä hänellä taisi tässä vaiheessa enemmän kokemusta olla. Spottailua, wrestlecrappiä ja ylibookkausta. Niistä tämä ottelu rakennettiin. Painia oli hädin tuskin nimeksikään. Tunnelma oli kuitenkin hyvä ja ne pari spottia pelastivat hieman. Ja tarinankerrontakin toimi. Kerrottiinhan tässä tarina mutta ei se kovin hyvä ollut.
*
TLC II Hardy Boyz vs E&C vs Dudley Boyz for the WWF Tag Team Championships
Ja vuorossa on MOTY. Ainakin PWI:n mukaan. Otteluhan oli vain spottia spotin perään. Mutta kuinka nerokkaita ne olivatkaan. Homma ei edes mennyt mitenkään epärealistiseksi tikkaiden kiipeämisaikojen perusteella. Toisintohan tämä oli Summerslamistä. Elikkä aivan loistava ottelu. Ja kun laitetaan kolme tag teamia samaan otteluun joilla on historiaa keskenään ja kaikki osaavat hc-painin ja spottailun jalon taidon niin eihän siitä huonoa matsia saa aikaiseksi.
*****- (Sanokaa mitä sanotte)
Iron Sheik vs Sgt. Slaughter vs Nikolai Volkoff vs Jim Cornette vs Tugboat vs Earthquake vs Repo Man vs Butch Miller vs Luke Williams vs Kamala vs Hillbilly Jim vs Doink The Clown vs The Goon vs Gobbledy Gooker vs Brother Love vs Micheal Hayes vs One Man Gang
vs Duke Droese vs Kim Chee in a Gimmick Battle Royal
Wrestlecrap. Sheik oli niin kankea että ei mitään rajaa. Niin ja Mean Gene ja Bobby the Brain Heenan tulivat selostamaan tämän. Olipa nopea. Ja se oli hyvä.
*
Triple H vs The Undertaker
Ja tässä päästiin taas nauttimaan laatupainista. Triple H oli tuolloin parhaimmillaan ja 'Takerkään ei ainakaan kaukana parhaimpien päiviensä kunnosta ollut. Ja tämä ottelu sai aikalailla riittävästi aikaakin. Lisä aika olisi toki kelvannut mutta eipä se tässä paljoa haittaa. Selostuspöytä meni rikki jo ennen matsin alkua ja kehässä vietettiin melko vähän aikaa mutta eipä se paljoa haittaa. Loistava ottelu jossa molemmat laittoivat itsensä likoon. Voittajasta ei luultavastikaan ole epäselvyyttä.
****½
The Rock vs Stone Cold Steve Austin for the WWF Championship (No DQ)
And it's time for our Main Event. Asetelma ei paljoa herkullisempi voisi olla. Wrestlemania the showcase of the Immortals. People's Champ vs the Bionic Redneck. Kaksi megafacea vastakkain. The Rock saapui paikalle mestarina ja Austin haastajana. Asetelma siis muistutti paljolti sitä mikä se oli 2 vuottaa aiemmin 'Mania 15. No DQ pykälä lisättiin otteluun vasta Austinin sisääntulon aikana. Brawlaus alkaa välittömästi molempien ollessa kehässä ja jatkuu läpi ottelun intensiivisenä. Kehän ulkopuolella ja katsomossakin käydään. Nyt meni toinenkin selostuspöytä palasiksi. Rockin laittaessa Sharpshooterin kiinni ja Austinin vuotaessa verta tulee mieleen eräs toinen ottelu hieno ottelu 'Manian historiasta. Herrat pärjäisivät kyllä melko hyvin Muta-asteikolla. Million Dollar Dream nähdään ja niin nähdään myös vuosia vanha tapa päästä pois siitä. Rock tekee Stunnerin Austinille ja pian Vinnie tuleekin laidalle. Tämän jälkeen nähdäänkin pian yksi kaikkien aikojen heelturneista. Uskomaton ottelu. Aivan uskomaton. Eeppinen brawli. Ei tälläiseen enää pystytä.
*****
Tjuu tulipahan katsottua tämäkin. Itseasiassa aloittaessa vielä hieman kesken mutta voihan sitä alkua kirjoitella. Kyseessä on siis 'Mania jota on haukuttu kaikkein parhaimmaksi tai ainakin parhaimpiin kuuluvaksi. Se on myös Attitude eran huipentuma. Tapahtuma käytiin Texasin Houstonissa hallissa joka veti tuona iltana varsin hulppeat 67 925 katsojaa paikalle.
William Regal vs Chris Jericho (c) for the Intercontinental Championship
Mitäs sanottavaa tästä on? Petti hieman mutta mitäpä 7 minuutissa saakaan aikaan? Ei ainakaan viiden tähden klassikkoa. Yllättävän nopea oli kyllä mutta jäi odotuksista. Yleisö ei ollut vielä oikein hereillä tässä vaiheessa mutta harvoin se openerissa onkaan tulikuumana.
***-
Right To Cencor (with Steven Richards) vs Tazz & APA (with Jacqueline)
4 minuuttia hyvää brawlia joka loppui yllättävän lyhyeen. Tästä herää lähinnä kysymys miksi tämä oli vuoden suurimmassa tapahtumassa? Ihan viihdyttäväähän tämä oli mutta 4 minuuttia? C'mon!
**½
Raven(c) vs Kane vs Big Show for the Hardcore Championship
Raven sai nollareaktion mutta paikkasi sitä hieman myöhemmin lentämällä ikkunasta läpi backstagella. Ihan viihdyttävää joskin melko hidasta brawlia jossa mentiin koko areenan läpi. Loppuspotti oli vakuuttava ja aiheutti kunnon Holy shit reaktion yleisössä. Pahempaa oli kuitenkin vielä luvassa...
***
Eddie Guerrero (with Perry Saturn) vs Test for the European Championship
Tässä päästiinkin sitten taas normaaliin painiin. Hyvää menoahan tämä oli eikä ehtinyt kyllästyä. Saturnin hattu oli aika porno. Hienoja heittoja ja komea Bigboot Testiltä.
***
Kurt Angle vs Chris Benoit
Ja nyt päästiinkin kahden loistavan painijan absoluuttisen loistavaan otteluun. Ottelu alkoi matossa jossa nämä herrat vetivät hienoa ketjupainia. Angle ei kuitenkaan pystynyt voittamaan Benoit'ta matossa joten herra vaihtoi brawliin. Sen jälkeen ottelu jatkoi tasaista kulkuaan eteenpäin hidastumatta hetkeksikään. Angle teki komean Moonsaultin joka kuitenkin päättyi aika rumasti. Lopetus oli hieman laimea mutta toimiva feudin jatkon kannalta. Ei tämä kuitenkaan herrojen paras ottelu ole ehei. Parempaa oli luvassa 10 kk myöhemmin mutta se onkin toinen juttu.
****
Ivory (c) vs Chyna for the Womens Championship
Pari minuuttinen squash. Näitä lisää ei ehdi ainakaan kyllästyä. Yllättävän hyvää menoahan tämä loppujen lopuksi oli mutta aika ei kyllä riitä mihinkään.
*½
Shane McMahon vs Vince McMahon (with Stephanie McMahon-Helmsley) with special guest referee Mick Foley
Sitten olikin illan pettymyksen aika. En tiedä miksi edes odotin tältä jotain eiväthän kaksi non-wrestleriä voi saada hyvää matsia aikaiseksi. Ottelu oli aika lailla Shanen komennossa joka oli hyvä sillä hänellä taisi tässä vaiheessa enemmän kokemusta olla. Spottailua, wrestlecrappiä ja ylibookkausta. Niistä tämä ottelu rakennettiin. Painia oli hädin tuskin nimeksikään. Tunnelma oli kuitenkin hyvä ja ne pari spottia pelastivat hieman. Ja tarinankerrontakin toimi. Kerrottiinhan tässä tarina mutta ei se kovin hyvä ollut.
*
TLC II Hardy Boyz vs E&C vs Dudley Boyz for the WWF Tag Team Championships
Ja vuorossa on MOTY. Ainakin PWI:n mukaan. Otteluhan oli vain spottia spotin perään. Mutta kuinka nerokkaita ne olivatkaan. Homma ei edes mennyt mitenkään epärealistiseksi tikkaiden kiipeämisaikojen perusteella. Toisintohan tämä oli Summerslamistä. Elikkä aivan loistava ottelu. Ja kun laitetaan kolme tag teamia samaan otteluun joilla on historiaa keskenään ja kaikki osaavat hc-painin ja spottailun jalon taidon niin eihän siitä huonoa matsia saa aikaiseksi.
*****- (Sanokaa mitä sanotte)
Iron Sheik vs Sgt. Slaughter vs Nikolai Volkoff vs Jim Cornette vs Tugboat vs Earthquake vs Repo Man vs Butch Miller vs Luke Williams vs Kamala vs Hillbilly Jim vs Doink The Clown vs The Goon vs Gobbledy Gooker vs Brother Love vs Micheal Hayes vs One Man Gang
vs Duke Droese vs Kim Chee in a Gimmick Battle Royal
Wrestlecrap. Sheik oli niin kankea että ei mitään rajaa. Niin ja Mean Gene ja Bobby the Brain Heenan tulivat selostamaan tämän. Olipa nopea. Ja se oli hyvä.
*
Triple H vs The Undertaker
Ja tässä päästiin taas nauttimaan laatupainista. Triple H oli tuolloin parhaimmillaan ja 'Takerkään ei ainakaan kaukana parhaimpien päiviensä kunnosta ollut. Ja tämä ottelu sai aikalailla riittävästi aikaakin. Lisä aika olisi toki kelvannut mutta eipä se tässä paljoa haittaa. Selostuspöytä meni rikki jo ennen matsin alkua ja kehässä vietettiin melko vähän aikaa mutta eipä se paljoa haittaa. Loistava ottelu jossa molemmat laittoivat itsensä likoon. Voittajasta ei luultavastikaan ole epäselvyyttä.
****½
The Rock vs Stone Cold Steve Austin for the WWF Championship (No DQ)
And it's time for our Main Event. Asetelma ei paljoa herkullisempi voisi olla. Wrestlemania the showcase of the Immortals. People's Champ vs the Bionic Redneck. Kaksi megafacea vastakkain. The Rock saapui paikalle mestarina ja Austin haastajana. Asetelma siis muistutti paljolti sitä mikä se oli 2 vuottaa aiemmin 'Mania 15. No DQ pykälä lisättiin otteluun vasta Austinin sisääntulon aikana. Brawlaus alkaa välittömästi molempien ollessa kehässä ja jatkuu läpi ottelun intensiivisenä. Kehän ulkopuolella ja katsomossakin käydään. Nyt meni toinenkin selostuspöytä palasiksi. Rockin laittaessa Sharpshooterin kiinni ja Austinin vuotaessa verta tulee mieleen eräs toinen ottelu hieno ottelu 'Manian historiasta. Herrat pärjäisivät kyllä melko hyvin Muta-asteikolla. Million Dollar Dream nähdään ja niin nähdään myös vuosia vanha tapa päästä pois siitä. Rock tekee Stunnerin Austinille ja pian Vinnie tuleekin laidalle. Tämän jälkeen nähdäänkin pian yksi kaikkien aikojen heelturneista. Uskomaton ottelu. Aivan uskomaton. Eeppinen brawli. Ei tälläiseen enää pystytä.
*****
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Mukava arvostelu The Rockerilta, vaikka tiettyihin mielipiteisiin en yhdykään (Chynan ja Ivoryn ottelu oli täysi vitsi ja aivan turha, mutta sen sijaan Vince vs. Shane roolissaan aivan täydellinen, oikein viihdyttävä ja kaikinpuolin hieno kamppailu - ei sen mikään oikea painiottelu kuulunut ollakaan).
WORLD WAR 3 1996
Vuosi vähenee loppua: vuorossa WCW:n vuoden viimeinen ppv ennen vuoden päättävää ja samalla koko WCW-vuoden suurinta ppv'tä - Starrcadea! WW3 oli parhaiten tunnettu tietenkin sen kolmen kehän ja 60 miehen Battle Royalista.. Vähän niin kuin WCW:n Royal Rumble siis. Tapahtumassa nähtiin kuitenkin myös muita otteluita, ja selostajamme olivat jälleen kerran Tony, Bobby ja Dusty.
Ultimo Dragon (c) w/ Sonny Onoo vs. Rey Mysterio Jr. - 8 Crown Junior Heavyweight Championship
Taisin jo viime WCW-ppv -arvostelussa sanoa, että WCW oli jo usean kuukauden ajan havainnut, että kahden nopean ja oikein taidokkaan Cruiserweight-painijan kamppailu on mikä parhain tapa aloittaa ppv ja saada yleisö mukaan hyvin tapahtumaan. Harmi, ettei WWE koskaan kunnolla tajunnut tätä. Tällä kertaa openerissa ei kuitenkaan taisteltu WCW:n CW-vyöstä (ei hätää, se ottelu oli luvassa myöhemmin illalla), vaan Ultimo Dragonin kantamasta KAHDEKSASTA Junior/Light Heavyweight -vyöstä (en tätä parempaa kuvaa löytänyt tästä saavutuksesta). Dragon oli siis ilkeän japanilaisen Sonny Onoon manageroimana voittanut itselleen vyön toisensa perään, ja tietenkin havitteli itselleen myös WCW:n CW-vyötä. Sitä ennen hän kuitenkin joutui puolustamaan vöitään entistä CW-mestaria vastaan. Tämä ottelu oli äärimmäisen nopeatempoinen, lennokas ja viihdyttävä, mutta jälleen vastaan tuli oma ongelmani: tahtoisin nähdä kaiken tuon vastapainoksi myös hieman rauhallisuutta ja tyylikästä myyntiä. Nuo elementit puuttuivat tästä ottelusta aikalailla täysin, ja siksi en tätä erinomaiseksi voi arvostella. Silti, oikein viihdyttävä ottelu, nähtiin monia liikkeitä mihin ei vuonna '96 USA:ssa oltu totuttu ja saipa tämä yleisön ainakin herätettyä.
***½
Nick Patrick vs. Chris Jericho - Jericho's One Arm Tied Behind His Back
Tämän ottelun tarina oli lähtenyt liikkeelle siitä, kun nWo:n "itselleen ostama" tuomari Nick Patrick oli edellisessä ppv'ssä kusettanut Jericholta voiton nWo:n jäsen Syxxiä vastaan. WCW:tä edustanut Jericho tahtoi kostoa tältä alhaiselta tuomarinkuvatukselta, ja lopulta Jerichon ja varsin olemattomat painitaidot omaavan Patrickin välille sovittiin ottelu. Tasoituksen vuoksi toinen Jerichon otteluista sidottiin tämän selän taakse. Eikä kuulostakin äärimmäisen idioottimaiselta ottelulta ja täydeltä DUD-kamalta? Sitä se ei kuitenkaan ollut. Minä uskon, että tämä ottelu on lähtökohta niille kaikille sanonnoille siitä, kuinka Jericho/Benoit/Angle & company saisivat **-ottelun aikaan vaikka hiekkasäkkiä vastaan. Ei tämä ottelu nimittäin millään tavalla painijuhlaa ollut, mutta Jericho paiski 8 minuuttia aivan täydellä voimalla töitä, ja tuloksena oli ihan viihdyttävä välipalakamppailu WCW-tuomaria vastaan. Selkeä heel/face -jako, Jerichon kova työ ja hoitihan se Patrickin hommansa kunnialla läpi.. Kyllä tämä odotukset ylitti, vaikka tämänkaltaisen koitoksen kutsuminen "painiksi" on vähän niin ja näin. Ennemmin minä tätä silti katson kuin seuraavaa ottelua.
**
Ric Flair oli edelleenkin loukkaantuneena, mutta kävi tässä välissä promoamassa WCW:stä, Hoganista, nWo:sta, Giantista ja vähän kaikesta. Perinteistä Flairia.
The Giant vs. Jeff Jarrett
Tämä ei siis todellakaan odotuksia ylittänyt, vaan oli juuri sitä tylsää vääntöä, mitä edellinenkin ottelu oli ollut. Ottelun tarinan kerroin jo Havoc-raportissa, ja ottelun kulkukin oli hyvin pitkälti samaa, sillä erotuksella että nyt Ric Flair ei ollut Jarrettin kehänlaidalla. Onneksi tämä pidettiin suhteellisen lyhyenä. Ei mitenkään katastrofaalisen kamala, mutta ei yhtään mitään mitä uudestaan tahtoisi muistella.
*½
Tässä välissä nähtiin "Rowdy" Roddy Piperin ja Hollywood Hoganin sopimuksenkirjoitus. Tämän ottelun tarinahan oli lähtenyt käyntiin tietenkin siitä, kun Piper Halloween Havocissa saapui WCW:hen sanomaan suorat sanat nWo-Hoganille nousten yleisönsuosikiksi. Tämän jälkeen Piper oli tahtonut saada Hoganin käsiinsä, mutta näin ei kuitenkaan jostain syystä päässyt tapahtumaan. Piper alkoikin epäillä, että WCW:n asioista päättävä Eric Bischoff (jota Outsidersit olivat GAB:ssa mukiloineet kunnola) olisi salaliitossa New World Orderin kanssa.. Ja Piperin pahimmat epäilykset paljastuivatkin erässä Nitrossa todeksi, kun Bischoff saapui paikalle nWo:n kanssa! Tilanne synkentyi siis entisestään WCW:n kannalta, mutta lopulta nWo suostui kuitenkin lopulta siihen, että Piper kohtaisi Hoganin vuoden suurimmassa tapahtumassa, Starrcadessa. Ja niinpä nyt sitten tuon ottelun sopimus kirjoitettiin. Itse angle ei tarjonnut mitään erikoista. Piper promosi, odotti Hoganin saapuvan yksin, mutta koko nWo saapuikin. Sopimus kirjoitettiin ja sitä seurasi beatdown. Se siitä.
The Amazing French Canadians (Carl Ouellette & Jacques Rougeau) w/ Col. Rob Parker vs. Harlem Heat w/ Sister Sherri
Vielä Halloween Havocin aikaanhan Sister Sherri ja Col. Rob Parker manageroivat yhdessä Harlem Heatia. Lisäksi tuolloin Parkerilla ja Sherrillä oli käynnissä ilmeisestikin jonkin sortin kuuma on screen -suhde. Joka tapauksessa, tuossa ppv'ssä Parker aiheutti (vahingossa) tappion ja joukkuemestaruuksien menettämisen Harlem Heatille, ja tämä tiesi Parkerin erottamista Harlem-jengistä, ja Booker T:lle sekä Stevie Raylle uskollisen Sherrin eroa Parkerista. Tätä ei niin vain koppava Parker sulattanutkaan, vaan toi WCW:hen kaksi hämmästyttävää kanadanranskalaista: Carl Ouelletten ja Jacques Rougeaun. Jos nimet eivät sano mitään, kerrottakoon että kaksikko paini pari vuotta aikaisemmin WWF:ssä Quebecers-tiiminä. Tämäkään tieto ei vielä auta kaikkia, mutta sitten en voi muuta kuin kehottaa sivistämään itseään.. Tai ehkä ei kannata, ei kaksikko niin merkittävä osa wrestling-historiaa ole. Joka tapauksessa, ihan hyvin TAFC osasi painia, ja kun he siis nyt Parkerin johtamana kävivät Harlem Heatia vastaan, oli tuloksena viihdyttävä joukkueottelu. Ei mitään kauhean erikoista, mutta varsinkin kanadalaiset ja Booker T olivat oikein hyvässä vireessä, esittivät vauhdikasta painia ja tyylikkäitä liikkeitä, ja oli Parkerin ja Sherrinkin rooli ottelussa hyvin hoidettu. Ottelu toimi siis yllättävänkin napakkana tyylikkäästi hoidettuna joukueotteluna, vaikkei millään muotoa sitten taas erikoisuuksiin yltänytkään.
***
Ottelun jälkeen vielä järjestettiin ottelun stipulaatioon kuuluen "ottelu" Sister Sherrin ja Parkerin välillä. En kuitenkaan laskisi tätä virallisesti otteluksi, koska ei tässä mitään varsinaista loppuakaan ollut. Kunhan toimi välianglena, vaikkaakaan ei kovin kummoisena semmoisena. TAFC esiintyi vielä illan Main Eventissä, mutta sen jälkeen miehiä ei enää WCW:n ppv'issä nähty.. Lyhyeksi jäi siis kaksikon WCW-run.
Dean Malenko (c) vs. Psychosis - WCW Cruiserweight Championship
Sitten olikin vuorossa illan toinen Cruiserweight-ottelu, jossa Dean Malenkon haastoi mestaruudesta tällä kertaa Psychosis. Psychosis oli aikaisemmin vuonna '96 kohdannut Rey Mysterio Juniorin yhdessä ppv'ssä, ja nyt oli miehen toisen WCW ppv-esiintymisen aika, ja kunnialla hän tämänkin hoiti. Samoin kuin opener, oli tämä jälleen vauhdikasta menoa, mutta toisaalta Malenko toi teknisyydellään tähän otteluun sitä rauhallisuutta ja enemmän myymistäkin. Toisaalta sitten taas tästä ottelusta tuntui puuttuvan hieman sitä jännitystä (ehkä Psychosis sitten tuntui vain liian välihaastajalta) ja tyylien yhteensopivuutta, mitä oli ollut openerissa, tai Malenko/Mysterio -otteluissakin. Niinpä en tätäkään arvioi neljän tähden otteluksi, vaikka jälleen kerran WCW:n cruiserweight-divisioona onnistui viihdyttämään minua.. Milloinpa ei. Oikein hyvä CW-mestaruusottelu siis, mutta ei ihan parhaimmistoa.
***½
The Outsiders (c) vs. Nasty Boys vs. Faces of Fear w/ Jimm Hart - WCW Tag Team Championship
WCW:llä alkoi olla myös selkeästi ongelmaa tagdivisioonansa kanssa, kun Outsidersien vastustajaksi WW3:een jouduttiin laittamaan Nasty Boysit ja Faces of Fear. Ongelmahan oli se, että WCW olisi halunnut saada käyntiin Outsidersien ja Steiner Brothersien feudin, mutta Scott Steiner oli loukkaantuneena. Niinpä piti keksiä jotain uutta, ja WCW päättikin tarjota vuodelle '96 aika harvinaisen kolmen joukkueen Triangle Matchin. Outsidersin Hall ja Nash olivat tietenkin tällöin vielä ihan kovassa kunnossa, eikä FF:n Mengissäkään mitään vikaa ollut, mutta en minä silti tältä paljoa odottanut. Sen sijaan tämä tarjosikin aika mukavan joukkuemestaruusottelun. Triangle Match -stipulaatio käytettiin näppärästi, eivätkä esim. Nastyt joutuneet olemaan liikaa esillä. Varsinkin edellämainitut kolme herraa vetivät hommansa kunnialla läpi. Ei taaskaan mitään klassikkopainia, mutta kuitenkin monia jännittäviä hetkiä ja onnistunut lopetuskin. Hyvä joukkuemestaruusottelu.
***
60 Man 3 Ring Battle Royal - #1 Contendership for the WCW World Heavyweight Championship
Noniin, tämä oli siis WCW:n vastine Roal Rumlelle. Siinä missä WWF:n Rumblessa kehässä aloittaa kaksi miestä, ja sinne saapuu tietyn ajan välein uusia painijoita, on WCW:n 60 miehen Battle Royalissa kolme kehää, joista jokaisessa aloittaa 20, ja kun tarpeeksi eliminointeja on suoritettu, siirtyvät lopulta kaikki parhaat samaan kehään, jossa sitten voittaja ratkeaa. Minä tykkään paljon enemmän Rumble-konseptista. Ottelun panoksenahan on tietenkin päämestaruusottelu WCW:n silloista World Heavyweight -mestaria vastaan. Nythän tässä oli vain se hassu tilanne, että Hulk Hogan (mestari) oli jo ehtinyt sopia itselleen Non Title -ottelun Starrcadeen Roddy Piperia vastaan, joten kukaan selostajista (joita tätä ottelua varten oli kuusi - Dustyn, Bobbyn ja Tonyn lisäksi Gene Okerlund, Lee Marshall ja Larry Zbyzko) ei osannut kertoa, millloin voittaja tuon mestaruusottelun saisi. Huhhuh.
Tämä otteluhan on siitä varsin hassu, että tähän saadaan ahdettua aikalailla koko WCW:n roster. Merkittäviä mukanaolijoita olivat koko New World Order (paitsi tietenkin Hogan), Four Horsemen (tai siis Arn, McMichael ja Benoit, tämä oli muuten vähintään viimeisimpiä ellei viimeinen Arnin in ring -esiintyminen ppv'ssä), Dungeon of Doom (jonka lähes koko konkkaronkka ja Four Horsemen tappelivat käytännössä koko mukanaoloaikansa kehän ulkopuolella osallistumatta kauheasti itse Battle Royaliin), nWo:n liittymistarjouksista kieltäytynyt Diamond Dallas Page ja superface Luger. Sting ei ollut mukana (miehen lojaaliudesta kukaan ei tiennyt mitään sitten Fall Brawlin). Hassuja mukanaolijoita sen sijaan olivat esim. Renegade, joukko luchapainijoita (mm. Villano IV, LA Parka ja Ciclope), Roadblock, Big Ron Studd ja Mr. JL (tunnetaan myös Jerry Lynninä).
Mitä sitten itse ottelusta sanoisi? No, aikamoista sekamelskaahan se paikoitellen oli, mutta toisaalta taas.. Olen erikoisten Battle Royalien ystävä, joten saatan taas hieman yliarvostella. Tykkäsin tässäkin juuri siitä, että tässä nähtiin monia aivan tuoreita kasvoja, jotka eivät muuten koskaan WCW:n ppv'eihin mahtuisi. Lisäksi tuo alun Dungeon of Doomin ja Four Horsemenin (ennen kaikkea Taskmasterin ja Chris Benoit'n) oli aika onnistunut, ottelussa oli muutamia muitakin onnistuneita yksityisseikkoja, ja ottelun loppuvaiheiden buukkaus oli oikein toimivaa, ja lopputaistelu jopa ihan jännittävä. Vähän turhan sekavaa tämä kyllä oli, mutta kyllä minä tämmöisestä nautin paljon enemmän kuin tylsistä painiotteluista tai normaalista, junnaavista Battle Royaleista. Tässä sentään sen junnauksen lisäksi tapahtuu myös jotain erikoista. Ei silti Rumblejen tasolle yllä, mutta oli tämä minusta parempi kuin monet muut WCW:n ppv-ME:t.
***
World War 3 1996:lle pitää nostaa hattua siitä, että se pystyi pitämään tasonsa lähes tulkoon läpi ppv'n. Jos ei oteta huomioon Jarrettin ja Giantin turhaa ottelua (minä mielelläni unohtaisin koko typerän feudin), oli tämä tasaisen vahva ppv. Tässä ei nähty yhtään klassikkoa, mutta toisaalta tässä taso ei tippunut missään vaiheessa - ei edes tultaessa ME:hen! Lisäksi ppv onnistui tarjoamaan kaksi oikein hienoa CW-ottelua, kivoja joukkueotteluita, esittelemään paljon jänniä painijoita.. Minä tykkäsin tästä ppv'stä. Ihan jo sen takia, että vuonna '96 oli hyvin hankala löytää kolmen tunnin ppv'tä (tämä on muuten suurin syy, jonka takia ppv'eiden listaaminen tältä vuodelta on hyvin hankalaa - kahden tunnin ja kolmen tunnin ppv't ovat kuitenkin tyyliltään aika erilaisia), joka onnistui viihdyttämään tasaisesti näinkin suuren osan ajastaan. Ei enempää kuin ok, mutta onnistunut suoritus WCW:ltä silti.
1. WWF Survivor Series - Hieno
2. WWF WrestleMania XII - Hieno
3. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
4. WWF King of the Ring - Ok
5. WCW World War 3 - Ok
6. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
7. WCW Halloween Havoc - Ok
8. WCW The Great American Bash - Ok
9. WWF Royal Rumble - Ok
10. WWF In Your House 11: Buried Alive - Ok
11. WCW Bash At The Beach - Ok
12. WWF SummerSlam - Ok
13. WCW Fall Brawl - Ok
14. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
15. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
16. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
17. WCW SuperBrawl VI - Kehno
18. WWF In Your House 9: International Incident - Kehno
19. WCW Slamboree - Kehno
20. WCW Uncensored - Kehno
WW3 on boldattuna siksi, kun se on uusin lisäys. 20 mennyt, kaksi jäljellä. Ennen vuoden '96 huipennusta, Starrcade 1996:tta, vuorossa vuoden 1996 viimeinen IYH: It's Time! It's Vad.. Hetkinen, eipäs olekaan Vader Time, koska Vader sattui olemaan loukkaantuneena nimikkoppv'nsä aikaan. Hienoa.
WORLD WAR 3 1996
Vuosi vähenee loppua: vuorossa WCW:n vuoden viimeinen ppv ennen vuoden päättävää ja samalla koko WCW-vuoden suurinta ppv'tä - Starrcadea! WW3 oli parhaiten tunnettu tietenkin sen kolmen kehän ja 60 miehen Battle Royalista.. Vähän niin kuin WCW:n Royal Rumble siis. Tapahtumassa nähtiin kuitenkin myös muita otteluita, ja selostajamme olivat jälleen kerran Tony, Bobby ja Dusty.
Ultimo Dragon (c) w/ Sonny Onoo vs. Rey Mysterio Jr. - 8 Crown Junior Heavyweight Championship
Taisin jo viime WCW-ppv -arvostelussa sanoa, että WCW oli jo usean kuukauden ajan havainnut, että kahden nopean ja oikein taidokkaan Cruiserweight-painijan kamppailu on mikä parhain tapa aloittaa ppv ja saada yleisö mukaan hyvin tapahtumaan. Harmi, ettei WWE koskaan kunnolla tajunnut tätä. Tällä kertaa openerissa ei kuitenkaan taisteltu WCW:n CW-vyöstä (ei hätää, se ottelu oli luvassa myöhemmin illalla), vaan Ultimo Dragonin kantamasta KAHDEKSASTA Junior/Light Heavyweight -vyöstä (en tätä parempaa kuvaa löytänyt tästä saavutuksesta). Dragon oli siis ilkeän japanilaisen Sonny Onoon manageroimana voittanut itselleen vyön toisensa perään, ja tietenkin havitteli itselleen myös WCW:n CW-vyötä. Sitä ennen hän kuitenkin joutui puolustamaan vöitään entistä CW-mestaria vastaan. Tämä ottelu oli äärimmäisen nopeatempoinen, lennokas ja viihdyttävä, mutta jälleen vastaan tuli oma ongelmani: tahtoisin nähdä kaiken tuon vastapainoksi myös hieman rauhallisuutta ja tyylikästä myyntiä. Nuo elementit puuttuivat tästä ottelusta aikalailla täysin, ja siksi en tätä erinomaiseksi voi arvostella. Silti, oikein viihdyttävä ottelu, nähtiin monia liikkeitä mihin ei vuonna '96 USA:ssa oltu totuttu ja saipa tämä yleisön ainakin herätettyä.
***½
Nick Patrick vs. Chris Jericho - Jericho's One Arm Tied Behind His Back
Tämän ottelun tarina oli lähtenyt liikkeelle siitä, kun nWo:n "itselleen ostama" tuomari Nick Patrick oli edellisessä ppv'ssä kusettanut Jericholta voiton nWo:n jäsen Syxxiä vastaan. WCW:tä edustanut Jericho tahtoi kostoa tältä alhaiselta tuomarinkuvatukselta, ja lopulta Jerichon ja varsin olemattomat painitaidot omaavan Patrickin välille sovittiin ottelu. Tasoituksen vuoksi toinen Jerichon otteluista sidottiin tämän selän taakse. Eikä kuulostakin äärimmäisen idioottimaiselta ottelulta ja täydeltä DUD-kamalta? Sitä se ei kuitenkaan ollut. Minä uskon, että tämä ottelu on lähtökohta niille kaikille sanonnoille siitä, kuinka Jericho/Benoit/Angle & company saisivat **-ottelun aikaan vaikka hiekkasäkkiä vastaan. Ei tämä ottelu nimittäin millään tavalla painijuhlaa ollut, mutta Jericho paiski 8 minuuttia aivan täydellä voimalla töitä, ja tuloksena oli ihan viihdyttävä välipalakamppailu WCW-tuomaria vastaan. Selkeä heel/face -jako, Jerichon kova työ ja hoitihan se Patrickin hommansa kunnialla läpi.. Kyllä tämä odotukset ylitti, vaikka tämänkaltaisen koitoksen kutsuminen "painiksi" on vähän niin ja näin. Ennemmin minä tätä silti katson kuin seuraavaa ottelua.
**
Ric Flair oli edelleenkin loukkaantuneena, mutta kävi tässä välissä promoamassa WCW:stä, Hoganista, nWo:sta, Giantista ja vähän kaikesta. Perinteistä Flairia.
The Giant vs. Jeff Jarrett
Tämä ei siis todellakaan odotuksia ylittänyt, vaan oli juuri sitä tylsää vääntöä, mitä edellinenkin ottelu oli ollut. Ottelun tarinan kerroin jo Havoc-raportissa, ja ottelun kulkukin oli hyvin pitkälti samaa, sillä erotuksella että nyt Ric Flair ei ollut Jarrettin kehänlaidalla. Onneksi tämä pidettiin suhteellisen lyhyenä. Ei mitenkään katastrofaalisen kamala, mutta ei yhtään mitään mitä uudestaan tahtoisi muistella.
*½
Tässä välissä nähtiin "Rowdy" Roddy Piperin ja Hollywood Hoganin sopimuksenkirjoitus. Tämän ottelun tarinahan oli lähtenyt käyntiin tietenkin siitä, kun Piper Halloween Havocissa saapui WCW:hen sanomaan suorat sanat nWo-Hoganille nousten yleisönsuosikiksi. Tämän jälkeen Piper oli tahtonut saada Hoganin käsiinsä, mutta näin ei kuitenkaan jostain syystä päässyt tapahtumaan. Piper alkoikin epäillä, että WCW:n asioista päättävä Eric Bischoff (jota Outsidersit olivat GAB:ssa mukiloineet kunnola) olisi salaliitossa New World Orderin kanssa.. Ja Piperin pahimmat epäilykset paljastuivatkin erässä Nitrossa todeksi, kun Bischoff saapui paikalle nWo:n kanssa! Tilanne synkentyi siis entisestään WCW:n kannalta, mutta lopulta nWo suostui kuitenkin lopulta siihen, että Piper kohtaisi Hoganin vuoden suurimmassa tapahtumassa, Starrcadessa. Ja niinpä nyt sitten tuon ottelun sopimus kirjoitettiin. Itse angle ei tarjonnut mitään erikoista. Piper promosi, odotti Hoganin saapuvan yksin, mutta koko nWo saapuikin. Sopimus kirjoitettiin ja sitä seurasi beatdown. Se siitä.
The Amazing French Canadians (Carl Ouellette & Jacques Rougeau) w/ Col. Rob Parker vs. Harlem Heat w/ Sister Sherri
Vielä Halloween Havocin aikaanhan Sister Sherri ja Col. Rob Parker manageroivat yhdessä Harlem Heatia. Lisäksi tuolloin Parkerilla ja Sherrillä oli käynnissä ilmeisestikin jonkin sortin kuuma on screen -suhde. Joka tapauksessa, tuossa ppv'ssä Parker aiheutti (vahingossa) tappion ja joukkuemestaruuksien menettämisen Harlem Heatille, ja tämä tiesi Parkerin erottamista Harlem-jengistä, ja Booker T:lle sekä Stevie Raylle uskollisen Sherrin eroa Parkerista. Tätä ei niin vain koppava Parker sulattanutkaan, vaan toi WCW:hen kaksi hämmästyttävää kanadanranskalaista: Carl Ouelletten ja Jacques Rougeaun. Jos nimet eivät sano mitään, kerrottakoon että kaksikko paini pari vuotta aikaisemmin WWF:ssä Quebecers-tiiminä. Tämäkään tieto ei vielä auta kaikkia, mutta sitten en voi muuta kuin kehottaa sivistämään itseään.. Tai ehkä ei kannata, ei kaksikko niin merkittävä osa wrestling-historiaa ole. Joka tapauksessa, ihan hyvin TAFC osasi painia, ja kun he siis nyt Parkerin johtamana kävivät Harlem Heatia vastaan, oli tuloksena viihdyttävä joukkueottelu. Ei mitään kauhean erikoista, mutta varsinkin kanadalaiset ja Booker T olivat oikein hyvässä vireessä, esittivät vauhdikasta painia ja tyylikkäitä liikkeitä, ja oli Parkerin ja Sherrinkin rooli ottelussa hyvin hoidettu. Ottelu toimi siis yllättävänkin napakkana tyylikkäästi hoidettuna joukueotteluna, vaikkei millään muotoa sitten taas erikoisuuksiin yltänytkään.
***
Ottelun jälkeen vielä järjestettiin ottelun stipulaatioon kuuluen "ottelu" Sister Sherrin ja Parkerin välillä. En kuitenkaan laskisi tätä virallisesti otteluksi, koska ei tässä mitään varsinaista loppuakaan ollut. Kunhan toimi välianglena, vaikkaakaan ei kovin kummoisena semmoisena. TAFC esiintyi vielä illan Main Eventissä, mutta sen jälkeen miehiä ei enää WCW:n ppv'issä nähty.. Lyhyeksi jäi siis kaksikon WCW-run.
Dean Malenko (c) vs. Psychosis - WCW Cruiserweight Championship
Sitten olikin vuorossa illan toinen Cruiserweight-ottelu, jossa Dean Malenkon haastoi mestaruudesta tällä kertaa Psychosis. Psychosis oli aikaisemmin vuonna '96 kohdannut Rey Mysterio Juniorin yhdessä ppv'ssä, ja nyt oli miehen toisen WCW ppv-esiintymisen aika, ja kunnialla hän tämänkin hoiti. Samoin kuin opener, oli tämä jälleen vauhdikasta menoa, mutta toisaalta Malenko toi teknisyydellään tähän otteluun sitä rauhallisuutta ja enemmän myymistäkin. Toisaalta sitten taas tästä ottelusta tuntui puuttuvan hieman sitä jännitystä (ehkä Psychosis sitten tuntui vain liian välihaastajalta) ja tyylien yhteensopivuutta, mitä oli ollut openerissa, tai Malenko/Mysterio -otteluissakin. Niinpä en tätäkään arvioi neljän tähden otteluksi, vaikka jälleen kerran WCW:n cruiserweight-divisioona onnistui viihdyttämään minua.. Milloinpa ei. Oikein hyvä CW-mestaruusottelu siis, mutta ei ihan parhaimmistoa.
***½
The Outsiders (c) vs. Nasty Boys vs. Faces of Fear w/ Jimm Hart - WCW Tag Team Championship
WCW:llä alkoi olla myös selkeästi ongelmaa tagdivisioonansa kanssa, kun Outsidersien vastustajaksi WW3:een jouduttiin laittamaan Nasty Boysit ja Faces of Fear. Ongelmahan oli se, että WCW olisi halunnut saada käyntiin Outsidersien ja Steiner Brothersien feudin, mutta Scott Steiner oli loukkaantuneena. Niinpä piti keksiä jotain uutta, ja WCW päättikin tarjota vuodelle '96 aika harvinaisen kolmen joukkueen Triangle Matchin. Outsidersin Hall ja Nash olivat tietenkin tällöin vielä ihan kovassa kunnossa, eikä FF:n Mengissäkään mitään vikaa ollut, mutta en minä silti tältä paljoa odottanut. Sen sijaan tämä tarjosikin aika mukavan joukkuemestaruusottelun. Triangle Match -stipulaatio käytettiin näppärästi, eivätkä esim. Nastyt joutuneet olemaan liikaa esillä. Varsinkin edellämainitut kolme herraa vetivät hommansa kunnialla läpi. Ei taaskaan mitään klassikkopainia, mutta kuitenkin monia jännittäviä hetkiä ja onnistunut lopetuskin. Hyvä joukkuemestaruusottelu.
***
60 Man 3 Ring Battle Royal - #1 Contendership for the WCW World Heavyweight Championship
Noniin, tämä oli siis WCW:n vastine Roal Rumlelle. Siinä missä WWF:n Rumblessa kehässä aloittaa kaksi miestä, ja sinne saapuu tietyn ajan välein uusia painijoita, on WCW:n 60 miehen Battle Royalissa kolme kehää, joista jokaisessa aloittaa 20, ja kun tarpeeksi eliminointeja on suoritettu, siirtyvät lopulta kaikki parhaat samaan kehään, jossa sitten voittaja ratkeaa. Minä tykkään paljon enemmän Rumble-konseptista. Ottelun panoksenahan on tietenkin päämestaruusottelu WCW:n silloista World Heavyweight -mestaria vastaan. Nythän tässä oli vain se hassu tilanne, että Hulk Hogan (mestari) oli jo ehtinyt sopia itselleen Non Title -ottelun Starrcadeen Roddy Piperia vastaan, joten kukaan selostajista (joita tätä ottelua varten oli kuusi - Dustyn, Bobbyn ja Tonyn lisäksi Gene Okerlund, Lee Marshall ja Larry Zbyzko) ei osannut kertoa, millloin voittaja tuon mestaruusottelun saisi. Huhhuh.
Tämä otteluhan on siitä varsin hassu, että tähän saadaan ahdettua aikalailla koko WCW:n roster. Merkittäviä mukanaolijoita olivat koko New World Order (paitsi tietenkin Hogan), Four Horsemen (tai siis Arn, McMichael ja Benoit, tämä oli muuten vähintään viimeisimpiä ellei viimeinen Arnin in ring -esiintyminen ppv'ssä), Dungeon of Doom (jonka lähes koko konkkaronkka ja Four Horsemen tappelivat käytännössä koko mukanaoloaikansa kehän ulkopuolella osallistumatta kauheasti itse Battle Royaliin), nWo:n liittymistarjouksista kieltäytynyt Diamond Dallas Page ja superface Luger. Sting ei ollut mukana (miehen lojaaliudesta kukaan ei tiennyt mitään sitten Fall Brawlin). Hassuja mukanaolijoita sen sijaan olivat esim. Renegade, joukko luchapainijoita (mm. Villano IV, LA Parka ja Ciclope), Roadblock, Big Ron Studd ja Mr. JL (tunnetaan myös Jerry Lynninä).
Mitä sitten itse ottelusta sanoisi? No, aikamoista sekamelskaahan se paikoitellen oli, mutta toisaalta taas.. Olen erikoisten Battle Royalien ystävä, joten saatan taas hieman yliarvostella. Tykkäsin tässäkin juuri siitä, että tässä nähtiin monia aivan tuoreita kasvoja, jotka eivät muuten koskaan WCW:n ppv'eihin mahtuisi. Lisäksi tuo alun Dungeon of Doomin ja Four Horsemenin (ennen kaikkea Taskmasterin ja Chris Benoit'n) oli aika onnistunut, ottelussa oli muutamia muitakin onnistuneita yksityisseikkoja, ja ottelun loppuvaiheiden buukkaus oli oikein toimivaa, ja lopputaistelu jopa ihan jännittävä. Vähän turhan sekavaa tämä kyllä oli, mutta kyllä minä tämmöisestä nautin paljon enemmän kuin tylsistä painiotteluista tai normaalista, junnaavista Battle Royaleista. Tässä sentään sen junnauksen lisäksi tapahtuu myös jotain erikoista. Ei silti Rumblejen tasolle yllä, mutta oli tämä minusta parempi kuin monet muut WCW:n ppv-ME:t.
***
World War 3 1996:lle pitää nostaa hattua siitä, että se pystyi pitämään tasonsa lähes tulkoon läpi ppv'n. Jos ei oteta huomioon Jarrettin ja Giantin turhaa ottelua (minä mielelläni unohtaisin koko typerän feudin), oli tämä tasaisen vahva ppv. Tässä ei nähty yhtään klassikkoa, mutta toisaalta tässä taso ei tippunut missään vaiheessa - ei edes tultaessa ME:hen! Lisäksi ppv onnistui tarjoamaan kaksi oikein hienoa CW-ottelua, kivoja joukkueotteluita, esittelemään paljon jänniä painijoita.. Minä tykkäsin tästä ppv'stä. Ihan jo sen takia, että vuonna '96 oli hyvin hankala löytää kolmen tunnin ppv'tä (tämä on muuten suurin syy, jonka takia ppv'eiden listaaminen tältä vuodelta on hyvin hankalaa - kahden tunnin ja kolmen tunnin ppv't ovat kuitenkin tyyliltään aika erilaisia), joka onnistui viihdyttämään tasaisesti näinkin suuren osan ajastaan. Ei enempää kuin ok, mutta onnistunut suoritus WCW:ltä silti.
1. WWF Survivor Series - Hieno
2. WWF WrestleMania XII - Hieno
3. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
4. WWF King of the Ring - Ok
5. WCW World War 3 - Ok
6. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
7. WCW Halloween Havoc - Ok
8. WCW The Great American Bash - Ok
9. WWF Royal Rumble - Ok
10. WWF In Your House 11: Buried Alive - Ok
11. WCW Bash At The Beach - Ok
12. WWF SummerSlam - Ok
13. WCW Fall Brawl - Ok
14. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
15. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
16. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
17. WCW SuperBrawl VI - Kehno
18. WWF In Your House 9: International Incident - Kehno
19. WCW Slamboree - Kehno
20. WCW Uncensored - Kehno
WW3 on boldattuna siksi, kun se on uusin lisäys. 20 mennyt, kaksi jäljellä. Ennen vuoden '96 huipennusta, Starrcade 1996:tta, vuorossa vuoden 1996 viimeinen IYH: It's Time! It's Vad.. Hetkinen, eipäs olekaan Vader Time, koska Vader sattui olemaan loukkaantuneena nimikkoppv'nsä aikaan. Hienoa.
Haa, haluan päästä joskus seuraavaan vuoteen ihan katsomisessakin (päätin siis, että jos nyt tätä vuodelta '97:kin jatkan niin kirjoitan ne rapot piakkoin katsomisen jälkeen, vähän tylsää ollut näitä väsätä kun hyvä jos enää muistaa mitä kuukausia sitten katsoneessa ppv'ssä on tapahtunut.. no ei, kyllä jotenkin vielä muistaa, mutta aika heikosti osan).
IN YOUR HOUSE 12: IT'S TIME
Vuorossa siis WWF:n vuoden viimeinen ppv. Vuonna 1996 ei tunnettu vielä minkään sortin Armageddoneja (niin, toisaalta ei niitä tunneta enää vuonna 2009:kään), vaan joulukuussa nähtiin vielä yksi IYH, joka oli Vaderin nimikkoppv. Hassuintahan tässä tietenkin on se, että mies itse loukkaantumisen vuoksi joutui juuri tämän ppv'n skippaamaan. Vaderista täytyy vielä sen verran sanoa, että itseä harmittaa suuresti, kun hänen ei annettu Michaelsia voittaa SummerSlamissa 1996. Siinä jos missä olisi ollut hieno paikka päättää Michaelsin kausi ja samalla nostaa Vader todella korkealle - vuonna '96 Vader olisi toiminut WWF:ssä enemmän kuin hyvin promootion pahimpana heelinä. No, tilanne meni miten meni ja Michaels ei tuolloin ottanut kuuleviin korviinsakaan vyön häviämistä.. ennen kuin sitten SurSerissä luovutti sen Sidille. Jippiaijee. Selostajinamme Vince, good ol' JR ja taisi se Lawlerkin vaihteeksi pöydän takana olla.
Versiooni, jälleen kerran kuului ennen ppv'tä järjestetty huikea Free For All. Jos joku on aikoinaan missannt selityksen FFF:n merkityksestä, niin tämähän oli siis tuohon aikaan ennen ppv'tä järjestetty pre-show, vrt. Heat jne. 2000-luvulla. Free For Allissa SurSerissä debytoinut muuan tulokas Rocky "Rookie" Maivia kohtasi Jim Cornetten manageroiman Salvatore Sinceren. Jostain syystä Sinceren (tunnetaan myös Tom Brandina) ei koskaan menestynyt urallaan niin hyvin kuin Maivia.. No, ottelu oli Free For All Matchiksi jopa ihan ok:n pituinen (6 minuuttia), eikä muutenkaan mitenkään onneton. Ihan ok ottelu, mutta ei silti millään tavalla mitään erikoisempaa, laimea lopetus ja ei näiden kahden tyylitkään mitenkään upeasti klikanneet. **
Leif Cassidy vs. Flash Funk w/ Funkettes
Tämä oli jännä ottelu ihan senkin takia, että tässä kaksi miestä, jotka eivät varsinkaan vuonna '96 kummemmin näytönpaikkoja olleet saaneet (eikä niitä myöhemminkään miesten WWF-uralla sadellut), pääsivät avaamaan show'n keskinäisellä ottelullaan. Flash Funkilla, alias 2 Cold Scorpiolla, oli mukanaa siis oma naisryhmänsä, Funkettes, vrt. Godfatherin 'Ho't myöhemmin. Muutenkin Funkin gimmick oli Godfatherin gimmickin selvä edeltäjä. Leif Cassidy, alias Al Snow, puolestaan oli alkanut SurSerin jälkeen tahtoa tehdä omaakin uraansa, koska New Rockerseissa taggailu Marty Jannettyn kanssa oli alkanut turhauttaa tätä ilkeää miestä. Ottelun tarinasta en tiedä, mutta mitä väliä sillä on kun kehään pistetään vuonna '96 Al Snow ja 2 Cold Scorpio ja annetaan aikaa yli 10 minuuttia? Tuloksena on erittäin onnistunut opener. Tässä saattaa olla hienoista yliarvostelua ihan jo sen takia, että tämmöiset otteet, jota tässä ottelussa nähtiin, olivat oikeasti harvinaisia tämän ajan WWF:ssä. Al Snow:kin esitteli pariin otteeseen todella tyylikkäitä high flying -liikkeitä. Erittäin positiivisesti yllättänyt opener (vaikka tältä paljon sopi odottaakin), jonka lopetuskin oli ns. "aikaansa edellä" WWF:ssä. Miinusta silti osittain pituuden (vain karvan verran yli 10 minuuttia) ja selkeän tarinan puutteesta.
***½
British Bulldog & Owen Hart (c) w/ Clarence Mason vs. "Diesel" & "Razor Ramon" - WWF Tag Team Championship
Tämä oli suurin saavutus, johon Dieselin ja Razor Ramonin kakkosversiot ylsivät. Tai no, "Diesel" vielä menestyi ihan hyvin Rumblessa, mutta sitä ei noteerattu myöhemmin mitenkään, ja pian sen jälkeen kaksikko katosikin WWF:stä. Tässä ottelussa kuitenkin "Diesel" ja "Ramon" olivat päässeet haastamaan Owen Hartin ja British Bulldogin mestarijoukkueen joukkuemestaruuksista. Tässä vaiheessa Owenin ja Bulldogin ensimmäiset keskinäiset ongelmat olivat alkaneet, kun Bulldogilla oli kehkeytynyt suuria erimielisyyksiä Steve Austinin kanssa, ja Owenin mielestä Bulldog ei keskittynyt tarpeeksi heidän joukkuemestaruuksistaan huolehtimiseen. Tästä esimerkkinä se, kun Austinin ja Bulldogin staredownin aikana eräässä Raw'ssa, pääsivät "Ramon" ja "Diesel" hyökkäämään joukkuemestareiden kimppuun. Itse ottelu oli yllättäen ihan onnistunut. En oikeastaan tiedä, miksi se edes yllätti minut: olihan kehässä kuitenkin ihan taidokkaita kavereita, ja haastajatkin hoitivat hommansa ihan hyvin. Silti vähän mitäänsanomattomaksi joukkuepainiksi tämä jäi (ei mitään mieleenpainuvaa ja paikoitellen vähän tylsähköä), ja myös Austinin sekaantuminen otteluun vähän rokotti sitä. Yhtä kaikki, paljon kehnompaa tavaraa nähtiin pitkän aikaa vuonna '96 joukkuemestaruusotteluissa kuin tämä. Ja itsekin jotenkin aina markkasin Diesel II:lle ja Ramon II:lle :)
**½
Loukkaantumisesta parhaan paluutaan tehnyt Ahmed Johnson kävi tässä välissä promoamassa Faarooqista ja tämän ilkeydestä ja kehumassa tietenkin faneja. Faarooq ja Nation of Domination keskeyttivät kuitenkin tämän, ja tästä seurasi keskinäistä promoilua koskien sitä, kuinka miehet vihdoin kohtaavat toisensa Royal Rumblessa. Feud ihan hyvä, mutta Ahmed mikissä.. Ei.
Hunter Hearst Helmsley (c) vs. Marc Mero w/ Sable - WWF Intercontinental Championship
Noniin, Helmsley ja Merohan olivat feudanneet aina Meron ja Sablen WWF:ään saapumisesta asti, eli WrestleMania XII:n jälkimainingeista lähtien. Tuolloinhan Helmsley siis kohteli huonosti valettinaan toiminutta Sablea kohtaan, ja Mero saapui sitten puolustamaan Sablea. Seurasi kovaa kamppailua villimies Meron ja snobi Helmsleyn välillä: kaksikko mm. kohtasi IYH8:ssa ottelussa, jota tuolloin taisin kehuakin aika paljon. Sitten kaksikon feud unohdettiin, kun Helmsley joutui koirankoppiin MSG Incidentin takia, mutta kun Helmsleyn pushaus alkoi uudestaan, heräteltiin tämä feud eloon: Mero oli tuolloin IC-mestari, ja heeliksi juuri ennen WWF:stä lähtöään vielä kerran kääntynyt Mr. Perfect huijasi Helmsleyn kanssa yhdessä vyön Merolta (sitten kyllä HHH puukotti Perfectiä selkään vielä, mutta se siitä). Kaikkien näiden kuvioiden jälkeen Mero tahtoi nyt kostoa. Itse otteluhan oli oikein mukavaa menoa, kuten miesten ottelu myös alkuvuodelta. Täytyy ihan rehellisesti sanoa, etten ole varma, miksi olen antanut tälle puolikkaan enemmän kuin miesten aikaisemmelle kohtaamiselle: luultavasti se johtui siitä, että tässä tuntui olevan ne edellisen kohtaamisen pienet tylsät kohdat karsittu kokonaan pois. Tai sitten se on vain tuo panoksena ollut IC-mestaruus. Joka tapauksessa, oiva mestaruusottelu.
***½
The Executioner w/ Paul Bearer vs. The Undertaker - Armageddon Rules Match
Armageddon Rules tarkoittaa käytännössä samoja sääntöjä kuin Texas Death Matchissa, eli sama kuin LMS-ottelu sillä lisäyksellä, että vastustaja pitää selättää ennen kuin 10-Count alkaa. Ottelun tarina oli siis se, että Undertaker oli feudannut ikuisuuden Mankindin kanssa, ja Buried Alive IYH:ssa Mankindin manageri Paul Bearer toi WWF:ään Teloittajan sitten Mankindin avuksi. Executionerhan tunnetaan paremmin Terry Gordyna (lukekaa se Wankine sepustus Top 50:stä, minä en osaa Gordysta kertoa muuta kuin että Executioner oli jotain hirveintä paskaa), mutta nyt hänet oli isketty roskagimmickillä roskaotteluihin. Executioner hyökkäsi UT:n ja Mankindin SurSer-ottelunkin jälkeen UT:n kimppuun, ja niinpä tämä ottelu määrättiin. Itse ottelu oli todella laimea ja siitä näki, että jo taatusti ennen tätä ottelua oli päätetty, että Executionerin lyhyt aika WWF:ssä on ohi. Undertaker liikkui ihan kivasti, ja kyllä tähän hiukan jotain HC:n tapaistakin nähtiin.. Mutta muuten todella vaisua. Todellinen squash-lopetuskin. No, hyvää oli se, että tämä feud oli tässä.
*½
Sycho Sid (c) vs. Bret Hart - WWF Championship
Shawn Michaels siis hävisi Survivor Seriesissä dramaattisten vaiheiden jälkeen mestaruutensa Sycho Sidille, eikä paininut tässä ppv'ssä ollenkaan. Sen sijaan hän saapui color commentatoriksi, kun 'Seriesissä comebackinsa tehnyt Bret Hart haastoi nyt uuden mestarin tuosta päämestaruudesta. Henkilökohtaisesti markitan Hartia hieman Michaelsia enemmän, mutta ainakaan Sycho Sidiä vastaan Bret Hart ei saanut luotua läheskään samantasoista ottelua kuin Michaels (HBK vieläpä kahdesti, odottakaa RR-arvostelua). Ei tämäkään missään tapauksessa huono ottelu ollut, ja Hart piti ottelun hyvin kasassa ja esitti myös hyviä otteita, mutta ei tässä mitään samanlaista jännittävyyttä ollut kuin Sid vs. HBK -otteluissa. Lisäksi Hart ei saanut Sidiä näyttämään läheskään niin mielenkiintoiselta ja jopa uskottavalta painijalta kuin Michaels. Ottelun tarinasta en tiedä muuta kuin, että Hart voitti Austinin SurSerissä ottelussa, jossa oli panoksena ykköshaastajuus. Ehkä se vaisuus oli myös tarinan puutetta. Miten tahansa, aika hyvä otteluhan tämä Hartin esiintymisen ansiosta oli, mutta aika vaisu päämestaruusotteluksi ja ME:ksi, eikä semmoista mitä olisi voinut toivoa.
***
Kokonaisuudessaan vuoden viimeinen WWF-ppv tarjosi siis hienon openerin, oikein hyvän IC-koitoksen, ok:n joukkue- ja päämestaruusottelun.. ja huonoa wrestlecrapia. Aika välippv'ltä tämä kaikin puolin tuntui, päämestaruusottelukin tuntui koko ajan vain siltä, että tämä nyt pistettiin kun uusintaa SurSeristä säästettiin RR:ään. Ei siis mitenkään kauhean hieno lopetus, mutta toisaalta oli tässä nyt sentään enemmän yritystä kuin International Incidentissä, ja mitään järkyttävänkään huonoa ei nähty. Kaikin puolin siis.. ok. Mutta yhdentekevä.
1. WWF Survivor Series - Hieno
2. WWF WrestleMania XII - Hieno
3. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
4. WWF King of the Ring - Ok
5. WCW World War 3 - Ok
6. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
7. WCW Halloween Havoc - Ok
8. WCW The Great American Bash - Ok
9. WWF Royal Rumble - Ok
10. WWF In Your House 11: Buried Alive - Ok
11. WCW Bash At The Beach - Ok
12. WWF SummerSlam - Ok
13. WCW Fall Brawl - Ok
14. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
15. WWF In Your House 12: It's Time - Ok
16. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
17. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
18. WCW SuperBrawl VI - Kehno
19. WWF In Your House 9: International Incident - Kehno
20. WCW Slamboree - Kehno
21. WCW Uncensored - Kehno
Muutin muuten häntäpäästä yhden sijoituksen muutenkin, kun olin jostain syystä laittanut kaksi ppv'tä väärin päin näin jälkikäteen ajateltuna.
Jäljellä enää vuoden '96 WCW-kohokohta: Starrcade! Oh, baby.
IN YOUR HOUSE 12: IT'S TIME
Vuorossa siis WWF:n vuoden viimeinen ppv. Vuonna 1996 ei tunnettu vielä minkään sortin Armageddoneja (niin, toisaalta ei niitä tunneta enää vuonna 2009:kään), vaan joulukuussa nähtiin vielä yksi IYH, joka oli Vaderin nimikkoppv. Hassuintahan tässä tietenkin on se, että mies itse loukkaantumisen vuoksi joutui juuri tämän ppv'n skippaamaan. Vaderista täytyy vielä sen verran sanoa, että itseä harmittaa suuresti, kun hänen ei annettu Michaelsia voittaa SummerSlamissa 1996. Siinä jos missä olisi ollut hieno paikka päättää Michaelsin kausi ja samalla nostaa Vader todella korkealle - vuonna '96 Vader olisi toiminut WWF:ssä enemmän kuin hyvin promootion pahimpana heelinä. No, tilanne meni miten meni ja Michaels ei tuolloin ottanut kuuleviin korviinsakaan vyön häviämistä.. ennen kuin sitten SurSerissä luovutti sen Sidille. Jippiaijee. Selostajinamme Vince, good ol' JR ja taisi se Lawlerkin vaihteeksi pöydän takana olla.
Versiooni, jälleen kerran kuului ennen ppv'tä järjestetty huikea Free For All. Jos joku on aikoinaan missannt selityksen FFF:n merkityksestä, niin tämähän oli siis tuohon aikaan ennen ppv'tä järjestetty pre-show, vrt. Heat jne. 2000-luvulla. Free For Allissa SurSerissä debytoinut muuan tulokas Rocky "Rookie" Maivia kohtasi Jim Cornetten manageroiman Salvatore Sinceren. Jostain syystä Sinceren (tunnetaan myös Tom Brandina) ei koskaan menestynyt urallaan niin hyvin kuin Maivia.. No, ottelu oli Free For All Matchiksi jopa ihan ok:n pituinen (6 minuuttia), eikä muutenkaan mitenkään onneton. Ihan ok ottelu, mutta ei silti millään tavalla mitään erikoisempaa, laimea lopetus ja ei näiden kahden tyylitkään mitenkään upeasti klikanneet. **
Leif Cassidy vs. Flash Funk w/ Funkettes
Tämä oli jännä ottelu ihan senkin takia, että tässä kaksi miestä, jotka eivät varsinkaan vuonna '96 kummemmin näytönpaikkoja olleet saaneet (eikä niitä myöhemminkään miesten WWF-uralla sadellut), pääsivät avaamaan show'n keskinäisellä ottelullaan. Flash Funkilla, alias 2 Cold Scorpiolla, oli mukanaa siis oma naisryhmänsä, Funkettes, vrt. Godfatherin 'Ho't myöhemmin. Muutenkin Funkin gimmick oli Godfatherin gimmickin selvä edeltäjä. Leif Cassidy, alias Al Snow, puolestaan oli alkanut SurSerin jälkeen tahtoa tehdä omaakin uraansa, koska New Rockerseissa taggailu Marty Jannettyn kanssa oli alkanut turhauttaa tätä ilkeää miestä. Ottelun tarinasta en tiedä, mutta mitä väliä sillä on kun kehään pistetään vuonna '96 Al Snow ja 2 Cold Scorpio ja annetaan aikaa yli 10 minuuttia? Tuloksena on erittäin onnistunut opener. Tässä saattaa olla hienoista yliarvostelua ihan jo sen takia, että tämmöiset otteet, jota tässä ottelussa nähtiin, olivat oikeasti harvinaisia tämän ajan WWF:ssä. Al Snow:kin esitteli pariin otteeseen todella tyylikkäitä high flying -liikkeitä. Erittäin positiivisesti yllättänyt opener (vaikka tältä paljon sopi odottaakin), jonka lopetuskin oli ns. "aikaansa edellä" WWF:ssä. Miinusta silti osittain pituuden (vain karvan verran yli 10 minuuttia) ja selkeän tarinan puutteesta.
***½
British Bulldog & Owen Hart (c) w/ Clarence Mason vs. "Diesel" & "Razor Ramon" - WWF Tag Team Championship
Tämä oli suurin saavutus, johon Dieselin ja Razor Ramonin kakkosversiot ylsivät. Tai no, "Diesel" vielä menestyi ihan hyvin Rumblessa, mutta sitä ei noteerattu myöhemmin mitenkään, ja pian sen jälkeen kaksikko katosikin WWF:stä. Tässä ottelussa kuitenkin "Diesel" ja "Ramon" olivat päässeet haastamaan Owen Hartin ja British Bulldogin mestarijoukkueen joukkuemestaruuksista. Tässä vaiheessa Owenin ja Bulldogin ensimmäiset keskinäiset ongelmat olivat alkaneet, kun Bulldogilla oli kehkeytynyt suuria erimielisyyksiä Steve Austinin kanssa, ja Owenin mielestä Bulldog ei keskittynyt tarpeeksi heidän joukkuemestaruuksistaan huolehtimiseen. Tästä esimerkkinä se, kun Austinin ja Bulldogin staredownin aikana eräässä Raw'ssa, pääsivät "Ramon" ja "Diesel" hyökkäämään joukkuemestareiden kimppuun. Itse ottelu oli yllättäen ihan onnistunut. En oikeastaan tiedä, miksi se edes yllätti minut: olihan kehässä kuitenkin ihan taidokkaita kavereita, ja haastajatkin hoitivat hommansa ihan hyvin. Silti vähän mitäänsanomattomaksi joukkuepainiksi tämä jäi (ei mitään mieleenpainuvaa ja paikoitellen vähän tylsähköä), ja myös Austinin sekaantuminen otteluun vähän rokotti sitä. Yhtä kaikki, paljon kehnompaa tavaraa nähtiin pitkän aikaa vuonna '96 joukkuemestaruusotteluissa kuin tämä. Ja itsekin jotenkin aina markkasin Diesel II:lle ja Ramon II:lle :)
**½
Loukkaantumisesta parhaan paluutaan tehnyt Ahmed Johnson kävi tässä välissä promoamassa Faarooqista ja tämän ilkeydestä ja kehumassa tietenkin faneja. Faarooq ja Nation of Domination keskeyttivät kuitenkin tämän, ja tästä seurasi keskinäistä promoilua koskien sitä, kuinka miehet vihdoin kohtaavat toisensa Royal Rumblessa. Feud ihan hyvä, mutta Ahmed mikissä.. Ei.
Hunter Hearst Helmsley (c) vs. Marc Mero w/ Sable - WWF Intercontinental Championship
Noniin, Helmsley ja Merohan olivat feudanneet aina Meron ja Sablen WWF:ään saapumisesta asti, eli WrestleMania XII:n jälkimainingeista lähtien. Tuolloinhan Helmsley siis kohteli huonosti valettinaan toiminutta Sablea kohtaan, ja Mero saapui sitten puolustamaan Sablea. Seurasi kovaa kamppailua villimies Meron ja snobi Helmsleyn välillä: kaksikko mm. kohtasi IYH8:ssa ottelussa, jota tuolloin taisin kehuakin aika paljon. Sitten kaksikon feud unohdettiin, kun Helmsley joutui koirankoppiin MSG Incidentin takia, mutta kun Helmsleyn pushaus alkoi uudestaan, heräteltiin tämä feud eloon: Mero oli tuolloin IC-mestari, ja heeliksi juuri ennen WWF:stä lähtöään vielä kerran kääntynyt Mr. Perfect huijasi Helmsleyn kanssa yhdessä vyön Merolta (sitten kyllä HHH puukotti Perfectiä selkään vielä, mutta se siitä). Kaikkien näiden kuvioiden jälkeen Mero tahtoi nyt kostoa. Itse otteluhan oli oikein mukavaa menoa, kuten miesten ottelu myös alkuvuodelta. Täytyy ihan rehellisesti sanoa, etten ole varma, miksi olen antanut tälle puolikkaan enemmän kuin miesten aikaisemmelle kohtaamiselle: luultavasti se johtui siitä, että tässä tuntui olevan ne edellisen kohtaamisen pienet tylsät kohdat karsittu kokonaan pois. Tai sitten se on vain tuo panoksena ollut IC-mestaruus. Joka tapauksessa, oiva mestaruusottelu.
***½
The Executioner w/ Paul Bearer vs. The Undertaker - Armageddon Rules Match
Armageddon Rules tarkoittaa käytännössä samoja sääntöjä kuin Texas Death Matchissa, eli sama kuin LMS-ottelu sillä lisäyksellä, että vastustaja pitää selättää ennen kuin 10-Count alkaa. Ottelun tarina oli siis se, että Undertaker oli feudannut ikuisuuden Mankindin kanssa, ja Buried Alive IYH:ssa Mankindin manageri Paul Bearer toi WWF:ään Teloittajan sitten Mankindin avuksi. Executionerhan tunnetaan paremmin Terry Gordyna (lukekaa se Wankine sepustus Top 50:stä, minä en osaa Gordysta kertoa muuta kuin että Executioner oli jotain hirveintä paskaa), mutta nyt hänet oli isketty roskagimmickillä roskaotteluihin. Executioner hyökkäsi UT:n ja Mankindin SurSer-ottelunkin jälkeen UT:n kimppuun, ja niinpä tämä ottelu määrättiin. Itse ottelu oli todella laimea ja siitä näki, että jo taatusti ennen tätä ottelua oli päätetty, että Executionerin lyhyt aika WWF:ssä on ohi. Undertaker liikkui ihan kivasti, ja kyllä tähän hiukan jotain HC:n tapaistakin nähtiin.. Mutta muuten todella vaisua. Todellinen squash-lopetuskin. No, hyvää oli se, että tämä feud oli tässä.
*½
Sycho Sid (c) vs. Bret Hart - WWF Championship
Shawn Michaels siis hävisi Survivor Seriesissä dramaattisten vaiheiden jälkeen mestaruutensa Sycho Sidille, eikä paininut tässä ppv'ssä ollenkaan. Sen sijaan hän saapui color commentatoriksi, kun 'Seriesissä comebackinsa tehnyt Bret Hart haastoi nyt uuden mestarin tuosta päämestaruudesta. Henkilökohtaisesti markitan Hartia hieman Michaelsia enemmän, mutta ainakaan Sycho Sidiä vastaan Bret Hart ei saanut luotua läheskään samantasoista ottelua kuin Michaels (HBK vieläpä kahdesti, odottakaa RR-arvostelua). Ei tämäkään missään tapauksessa huono ottelu ollut, ja Hart piti ottelun hyvin kasassa ja esitti myös hyviä otteita, mutta ei tässä mitään samanlaista jännittävyyttä ollut kuin Sid vs. HBK -otteluissa. Lisäksi Hart ei saanut Sidiä näyttämään läheskään niin mielenkiintoiselta ja jopa uskottavalta painijalta kuin Michaels. Ottelun tarinasta en tiedä muuta kuin, että Hart voitti Austinin SurSerissä ottelussa, jossa oli panoksena ykköshaastajuus. Ehkä se vaisuus oli myös tarinan puutetta. Miten tahansa, aika hyvä otteluhan tämä Hartin esiintymisen ansiosta oli, mutta aika vaisu päämestaruusotteluksi ja ME:ksi, eikä semmoista mitä olisi voinut toivoa.
***
Kokonaisuudessaan vuoden viimeinen WWF-ppv tarjosi siis hienon openerin, oikein hyvän IC-koitoksen, ok:n joukkue- ja päämestaruusottelun.. ja huonoa wrestlecrapia. Aika välippv'ltä tämä kaikin puolin tuntui, päämestaruusottelukin tuntui koko ajan vain siltä, että tämä nyt pistettiin kun uusintaa SurSeristä säästettiin RR:ään. Ei siis mitenkään kauhean hieno lopetus, mutta toisaalta oli tässä nyt sentään enemmän yritystä kuin International Incidentissä, ja mitään järkyttävänkään huonoa ei nähty. Kaikin puolin siis.. ok. Mutta yhdentekevä.
1. WWF Survivor Series - Hieno
2. WWF WrestleMania XII - Hieno
3. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
4. WWF King of the Ring - Ok
5. WCW World War 3 - Ok
6. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
7. WCW Halloween Havoc - Ok
8. WCW The Great American Bash - Ok
9. WWF Royal Rumble - Ok
10. WWF In Your House 11: Buried Alive - Ok
11. WCW Bash At The Beach - Ok
12. WWF SummerSlam - Ok
13. WCW Fall Brawl - Ok
14. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
15. WWF In Your House 12: It's Time - Ok
16. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
17. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
18. WCW SuperBrawl VI - Kehno
19. WWF In Your House 9: International Incident - Kehno
20. WCW Slamboree - Kehno
21. WCW Uncensored - Kehno
Muutin muuten häntäpäästä yhden sijoituksen muutenkin, kun olin jostain syystä laittanut kaksi ppv'tä väärin päin näin jälkikäteen ajateltuna.
Jäljellä enää vuoden '96 WCW-kohokohta: Starrcade! Oh, baby.
Noniin. Vuorossa vuoden 1996 viimeinen ppv. '96-projekti on tämän myötä sitten saatu päätökseen. Jatkoa miettiessä. Viimeisen ppv'n kunniaksi lisäilin vähän kuva- (ja väri)materiaalia. Jos jatkan vuodesta 1997 samanlaisia raportteja, kiinnostaisi kuulla pitäisikö noita kuvia lisäillä aina. Tällä kertaa ainakin kuvalaatu on kyllä heikkoa, pahoittelut siitä.
STARRCADE 1996
Kaikki olivat puhtaasti innoissaan, kun vihdoinkin vuoden suurin WCW-ppv oli koittanut. Näin ainakin meille tahdottiin uskotella. Tapahtuman järjestämispäivähän oli niinkin myöhään kuin 29.12, eli tämä oli aivan vuodenvaihteen paikkeilla, peräti joulun jälkeen. Eipä kai siinä, en osaa mitään taustoja vaikka buy rateista kertoa, joten mennään asiaan. Selostamossa ketkäpäs muut kuin Dusty, Bobby ja Tony.
Yritän merkata jokaiseen otteluun heelit punaisella ja facet sinisellä tilanteen ymmärtämisen helpottamiseksi, mutta välillä ei kyllä ole näiden statuksesta mitään selvyyttä, niin Cross The Lineä oli WCW:n meininki.
<center>
</center>
Ultimo Dragon (c) w/ Sonny Onoo vs. Dean Malenko (c) - Cruiserweight Title Unification Match
WCW oli viimeistään tässä vaiheessa selvästikin jo oppinut, ettei muulla kuin CW-menolla kannata yrittäkään aloittaa show'ta. Ja miksi turhaan yrittääkään: cruiserit ovat niitä rosterin nopeimpia, usein myös taidokkaimpia ja lennokkaimpia painijoita, eivätkä toisaalta ole niin overeita, että heidän ottelut kannattaisi loppushow'hun jättää. Niinpä CW-painijoiden ottelut ovat täydellisiä saamaan yleisön mukaansa. Starrcaden kunniaksi Malenko ja Dragonin ottelun panokset olivat tavallista isommat: ottelussa ei ollut pelissä vain Malenkon CW-mestaruus, vaan myös Dragonin kaikki kahdeksan mestaruutta (otin nyt muiden kuvien ohessa vähän "paremman" kuvan tuosta mestaruuskasasta). Ottelulta odotin hyvin paljon, enkä ihan niin paljon vastineeksi kyllä saanut. Koska Mysterio Jr. ja Malenko olivat pystyneet erinomaisiin otteisiin, odotin Malenkon pystyvän hillitsevän myös Dragonin liiallista spottailua, ettei ottelu mene pelkäksi loikkimiseksi. Silti jostain syystä tämä ottelu jäi vähän vaisuksi. En oikeastaan osaa edes selittää kauhean hyvin miksi, koska kyllä Malenko tässäkin myymisestä huolehti ja aikaakin oli hienosti, mutta ei tämä esimerkiksi Malenko/Mysterio -otteluiden tasolle yltänyt. Ehkä se oli yleisönkin vaisuus, mutta joka tapauksessa, vaikka tämä hieno opener olikin, ei tämä erittäin hyväksi otteluksi yltänyt. Oiva avaus show'lle silti, mutta ei sitä MOTYC-aineistoa, mitä olin toivonut.
***½
<center>
</center>
Akira Hokuto w/ Sonny Onoo & Kensuke Sasaki vs. Madusa - WCW Women's Championship
Kyllä, luitte oikein: WCW Women's Championship. Vuonna 1996 naisten paini Pohjois-Amerikan mainsteam-osastolla oli kaikkein heikointa, kun vielä vuonna '95 Alundra Blayzen ylläpitämä WWF Women's-mestaruus kuoli, kun Blayze hyppäsi WCW:hen. WCW:ssä ei puolestaan naisten divisioonaa ollut, joten Blayze alias Madusa pääsi painimaan ppv'eissä lähinnä Col. Robert Parkereita vastaan. Nyt kuitenkin oli tapahtumassa muutos: WCW järjesti suuren turnauksen Women's-mestarin kruunaamiseksi, ja tuon turnauksen finaali päätettiin järjestää missäpä muussakaan kuin oivallisesti uuden mestaruuden syntypaikaksi sopivassa Starrcadessa. Naisten mestaruus ei kuitenkaan mitenkään pitkäikäinen WCW:ssä ollut, mutta olipa nyt silti jotain. Itse ottelu oli varsin mukavaa naisten painia. Itse ainakin tykkäsin menosta. Sekä Hokuto että Madusa olivat varsin taidokkaita naispainijoita, ja heille annettiin sentään vähä aikaakin (n. 7 minuuttia) osoittaa taitojaan. Vähän tönköltä meno paikoitellen tuntui, ja tottakai Sonny Onoon oli sotkettava kätensä soppaan, mutta oli tämä silti varsin hyvä aloitus WCW:n naistenmestaruudelle. Parempi kuin suuri osa vuoden 2009 naisten ppv-otteluista.
**½
<center>
</center>
Jushin Thunder Liger vs. Rey Mysterio Jr.
Ohohooo, tämä jos mikä kuulostaa MOTY(C)-kandidaatilta. Oikeastaan vielä tänäkin päivänä jos nämä kaksi iskettäisiin vastakkain, voisi ottelulta odottaa mitä vain. Nyt kuitenkin oli vieläpä vuosi '96, Rey Mysterio Jr. elämänsä vedossa ja Ligerkin 13 vuotta nuorempi. Lisäksi kyseessä vielä WCW:n vuoden suurin tapahtuma, joten kaikki avaimet huippuotteluun todellakin olivat käsissä. En minä tiedä, oliko tällä kauheaa tarinaa takana tai oliko ottelulla kummempaa panosta, mutta ei sen tässä tapauksessa tarvinnut kauheasti merkata mitään.. Mutta. Niin vain kävi, samoin kuin openerissa, että kyllä tämä ottelu kieltämättä vähintäänkin lievä pettymys oli. Samoin kuin openerissa, pitää muistaa pettymyksen tässä tapauksessa silti tarkoittavan keskivertoa selkeästi parempaa ottelua, mutta ei tämä mitään klassikkoainesta ollut. Ajastakaan homma ei varsinaisesti jäänyt uupumaan, mutta jostain syystä tässä nyt ei vain ollut Sitä. Viihdyttävää CW-menoa kyllä, mutta ei mitään tajunnanräjäyttävää menoa. Luultavasti syynä siihen, että Liger ei täysillä mukana ollut, oli se, että hän oli vasta vähän aikaisemmin toipunut aivokasvaimesta (näin ainakin ymmärsin). Oikein viihdyttävä ja hyvä ottelu silti, mutta ei "edes" ****-tasoa.
***½
<center>
</center>
Chris Benoit w/ Woman vs. Jeff Jarrett - No DQ Match
Tämä oli nyt mielestäni hiukan outo ratkaisu Starrcaden otteluksi. Kolme edellistä olivat kaikki omassa luokassaan juuri semmoisia otteluita, jotka sopivat ratkaistavaksi vuoden suurimmassa ppv'ssä, mutta sitten saatiin No DQ Match Chris Benoit'n ja.. Jeff Jarrettin välillä? Tietenkään en voi tietää kaikkia otteluun vieneitä juonikuvioita, koska en tosiaan viikottaisia jaksoja ruvennut katsomaan, mutta minä elin koko ajan siinä käsityksessä, että WCW oli buildannut hulluna Benoit'n ja SULLIVANIN feudia (tämän ymmärryksen sai vielä edellisessä ppv'ssä, World War 3:ssäkin). Sitten kuitenkin Starrcadessa Sullivania ei mainita sanallakaan, ja Benoit ottelee Jarrettia vastaan. Hmh. No, ottelu itsessään oli ihan hyvä. En ole koskaan pitänyt 90's-Jarrettista ja varsinkin facena herra oli äärimmäisen vaisu, jotenki se näkyi näissä otteluissakin. Benoit silti repi kasaan annetuista materiaaleista ihan mukavan ottelun, ja lopputuloksena oli kahden painijan keskivertoa vähän parempi, ihan viihdyttävä No DQ -ottelu. Ei mitään erityisemin HC:tä (Huom, kyseessä vuosi 1996), mutta kaikin puolin hyvä ottelu. Jätti silti selvästi toivomaan sitä Benoit-Sullivan -ottelua.
***
<center>
</center>
The Outsiders (c) w/ Syxx vs. Faces of Fear w/ Jimmy Hart - WCW Tag Team Championship
Ja tämä tuntui yhtä oudolta ottelulta vuoden suurimmassa ppv'ssä kuin edellinenkin. Tosin tässä nyt oli taustalla ilmeisestikin se, että suunniteltua Steiners-Outsiders -feudia piti lykätä, kun Scotty-poika loukkaantui. Silti, en oikein ymmärrä, miksi kaikista joukkueista juuri koko ajan vaisummaksi muuttuvaan heel-stable Dungeon of Doomiin kuuluva Faces of Fear piti lykätä Outsidersien vastustajaksi. Toisaalta, Harlem Heat oli jo nähty, Nasty Boys ei ollut millään tavalla houkutteleva vaihtoehto, Fire & Icekin oli jo hajotettu kuukausia sitten, American Males oli vitsi ja muut etäisesti sopivat vaihtoehdot (Blue Bloods) olivat myös heelejä.. Ei siellä tainnut hirveästi mitään muuta olla. Silti, vaisuksi tämä tunnelmaltaan jäi jo ihan heel/heel-asetelman takia. Itse ottelu oli kyllä ihan hyvä, koska Hallia ja Mengiä katsoi kehässä mielellään, Nashkin oli hyvä brawler ja Barbarian.. No, Barbarian oli Barbarian. Joka tapauksessa ottelussa nähtiin ihan mukavaa brawlia, ja muutenkin kelvollista joukkuepainia. Ei tämä silti millään tavalla jännittävältä ottelulta tuntunut, aika väliottelutunnelma tässä oli. Ihan hyvä joukkueottelu, mutta ei yhtään parempi kuin IYH 12:n Bulldog & Owen vs. "Diesel" & "Ramon".
**½
<center>
</center>
Diamond Dallas Page vs. Eddie Guerrero - WCW United States Heavyweight Championship
Noniin, nyt oli jälleen vuorossa ottelu, joka oli todellakin ansainnut paikkansa Starrcadessa. Ensinnäkin, Guerrerolla ja DDP:llä oli ollut feudia mm. DDP:n Lord of the Ring -sormuksesta jo kuukausikaupalla. Tähän feudiin oli sekaantunut mm. Eddien veljenpoika, muuan Chavo Guerrero Jr. Toiseksi US Heavyweight -mestaruus oli ollut vakanttina siitä lähtien, kun mestari-Flair oli loukkaantunut ja joutunut luopumaan mestaruudesta. Niinpä lopulta mestaruudesta järjestettiin turnaus, ja sen finaaliin selvisivät Eddie ja (nWo:n avustamana) DDP. nWo tahtoi Dallasin riveihinsä, ja siksi oli auttanut tätä turnauksessa. Lähtökohdat olivat siis erittäin mielenkiintoiset, mutta jälleen ottelu oli lievä pettymys. Tältä en nyt odottanutkaan mitään klassikkomenoa, mutta kyllä tämäkin vähän petti. Oikeastaan ottelu oli kyllä oikein mallikasta, hyvää painia, jossa molemmat esittivät vahvoja puoliaan, kunnes typerähkö lopetus tuli. Ottelu oli onnistunut ja jännitystä loppua vaille, kun nWo päätti sotkea sormensa soppaan, ja tämä loppu sitten kyllä latisti tunnelmaa ihan selkeästi. Siksi tästä ei jäänyt läheskään niin hyvä maku suuhun kuin olisi muuten jäänyt. Hyvä US-mestaruusottelu silti.
***
<center>
</center>
The Giant vs. Lex Luger
Oli kaapattava Torture Rack -kuva, kun se oli ppv'n posterissakin.. Tämä oli siis tapahtuman toiseksi viimeinen ottelu ja samalla virallisesti se hetki, jonka jälkeen ppv muuttui tylsäksi. Kyllä kyllä, nWo vs. WCW oli minustakin vuoden feudi ihan loistavan kuvionsa ja kaikkien jännittävien hetkien takia, mutta ei se liikaa hyviä otteluita tarjonnut. Loistavana esimerkkinä tämä superface Lex Lugerin ja nWo:n monsteri Giantin kohtaaminen. Oikeastaan minun täytyy sanoa tämän ottelun puolustukseksi, että tämä oli parempi kuin miesten päämestaruusottelu GAB:ssa. Se nyt ei kyllä ihan hirveän paljon vielä sano, mutta silti: tämä onnistui jopa yllättämään hiukan positiivisesti. Odotin sitä samaa vaisua, kankeahkoa menoa, mutta Giant onnistui tässä ottelussa ihan hyvin (mm. tyylikäs Dropkick), eikä Lexkään ihan kamala ollut. Ei silti millään tavalla HYVÄ ottelu, mutta kyllä tätä kohtalaiseksi voi sanoa. Tässä ottelussa sekaantumisloppu toimi, kun se edellisessä haittasi ottelun laatua. Stingiäkin nähtiin vaihteeksi.
**
<center>
</center>
Hollywood Hulk Hogan (c) w/ Ted DiBiase vs. Roddy Piper - Non Title Match
Kuvassa ottelun ensimmäinen lock-up. Mitä tämän ottelun tarinasta nyt vielä kertoisi? Eiköhän se jo selväksi ole tullut: WCW hyödynsi Hoganin myötä niin semmoisia feudeja kuin jotka oli jo WWF:ssäkin käyty (vs. Savage, myöhemmin vs. Warrior) että semmoisia joita WWF ei koskaan osannut kunnolla hyödyntää (vs. Flair ja nyt vs. Piper). Niinpä kun Piper solmi sopimuksen WCW:n kanssa syksyllä 1996, tuotiin hänet facena taistelemaan nWo:n Hogania vastaan. NWO oli onnistunut tuhoamaan jo aikalailla kaikki WCW:n kaverit, mutta "Rowdy" ei edustanutkaan WCW:tä, vaan pelkästään itseään. Lopulta "Match of the Decade" buukattiin vuoden suurimpaan ppv'hen.. Harmi vain, että kuumimmillaan tämä ottelu olisi ollut Starrcade 1986:ssa, ei 1996:ssa. Kummankin miehen parhaat vuodet olivat jo menneet, ja vaikka yleisö oli ehkä tässäkin ihan hyvin mukana, ei tämä ollut enää mikään kovin suuri Dream Match. Ei mitään Hogan/André tai Hogan/Flair -tunnelmaa.
Kaiken huippu tietenkin oli se, että Hoganin ego esti Piperille mestaruuden häviämisen, joten tämä oli Non Title Match (joo, spoilasi lopputuloksen, mutta kun tämä oli niin naurettavaa). Vuoden suurimman ppv'n mukamas vuosikymmenen suurin ottelu.. Non Title Match. Voi herranjumala. Niinpä jäljelle jäi kaksi yli 40-vuotiasta setää vetämässä yli 15 minuutin aika vaisun ottelun. Alku oli vielä ihan toimiva, mutta ottelu osoitti edetessään selvästi sen, että tämän olisi pitänyt olla vähintään viisi minuuttia lyhyempi. Nyt tämä alkoi toistaa itseään ja muuttui täydeksi puuroksi. Niinpä WCW:n suurimman ppv'n ME jatkoi samaa linjaa kuin suurin osa muistakin ppv-ME:istä: todella kehnoa ja vaisua menoa - kiitos Hoganin. Alku oli silti ihan kiva. Lopetus todellinen antikliimaksi.
*½
Starrcade olisi ollut normaalinakin ppv'nä lähinnä "ihan ok" (sijoittui vuonna 1996 keskikastiin, tänä vuonna olisi ollut aika häntäpäässä), mutta kun sen olisi pitänyt olla se vuoden suurin ppv, odotin kyllä paljon enemmän. Osa otteluista oli kyllä rooliltaan semmoisia, jotka tähän sopivat (opener, naisten ottelu, Mysterio/Liger, US-mestaruusottelu, ehkä ne kaksi viimeistäkin tavallaan), mutta laadullisesti nuo kaikki joko olivat vähintään pieniä pettymyksiä tai muuten vain vaisuja. Eniten harmitti juuri noiden CW-otteluiden pettäminen, vaikka ilmeisesti noita onkin klassikoiksi kehuttu. Ppv'ssä ei nähty yhtään edes ****-ottelua, ja ***½-ottelujakin oli vain kaksi. Oli tässä nyt kuitenkin sentään neljä selkeästi hyvää ottelua, yksi hyvä naistenottelu ja yksi ok, mutta kyllä nyt Starrcadelta olisi toivonut paljon enemmän. Kokonaisuudessaan siis ok, mutta.. Ei tämä todellakaan ollut sitä, millä tavalla olisi toivonut vuoden 1996 päättyvän. Muutenkaan en jotenkin tässä havainnut mitään samanlaista tunnelmaa kuin WM XII:ssä. Kokonaisuudessaan tämä ei siis minusta mitenkään poikennut vuoden 1996 keskimassasta tai jäänyt mitenkään erityisesti mieleen.
1. WWF Survivor Series - Hieno
2. WWF WrestleMania XII - Hieno
3. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
4. WWF King of the Ring - Ok
5. WCW World War 3 - Ok
6. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
7. WCW Halloween Havoc - Ok
8. WCW The Great American Bash - Ok
9. WWF Royal Rumble - Ok
10. WWF In Your House 11: Buried Alive - Ok
11. WCW Starrcade - Ok
12. WCW Bash At The Beach - Ok
13. WWF SummerSlam - Ok
14. WCW Fall Brawl - Ok
15. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
16. WWF In Your House 12: It's Time - Ok
17. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
18. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
19. WCW SuperBrawl VI - Kehno
20. WWF In Your House 9: International Incident - Kehno
21. WCW Slamboree - Kehno
22. WCW Uncensored - Kehno
Seuraavaksi ehkä postaan vielä jonkinlaisen kokonaiskoonnin vuodesta 1996. Ja kuvat ovat todellakin heikkoa laatu, johtuu siitä että otin ne 'Tubesta: ei ole riittänyt inspiraatiota ladata WCW:n ppv'itä koneelleni. Koitan jatkossa kyllä parantaa kuvienlaatua, jos niiden laittelua jatkan. Tämä oli vain tämmöinen kokeilu.
STARRCADE 1996
Kaikki olivat puhtaasti innoissaan, kun vihdoinkin vuoden suurin WCW-ppv oli koittanut. Näin ainakin meille tahdottiin uskotella. Tapahtuman järjestämispäivähän oli niinkin myöhään kuin 29.12, eli tämä oli aivan vuodenvaihteen paikkeilla, peräti joulun jälkeen. Eipä kai siinä, en osaa mitään taustoja vaikka buy rateista kertoa, joten mennään asiaan. Selostamossa ketkäpäs muut kuin Dusty, Bobby ja Tony.
Yritän merkata jokaiseen otteluun heelit punaisella ja facet sinisellä tilanteen ymmärtämisen helpottamiseksi, mutta välillä ei kyllä ole näiden statuksesta mitään selvyyttä, niin Cross The Lineä oli WCW:n meininki.
<center>
</center>Ultimo Dragon (c) w/ Sonny Onoo vs. Dean Malenko (c) - Cruiserweight Title Unification Match
WCW oli viimeistään tässä vaiheessa selvästikin jo oppinut, ettei muulla kuin CW-menolla kannata yrittäkään aloittaa show'ta. Ja miksi turhaan yrittääkään: cruiserit ovat niitä rosterin nopeimpia, usein myös taidokkaimpia ja lennokkaimpia painijoita, eivätkä toisaalta ole niin overeita, että heidän ottelut kannattaisi loppushow'hun jättää. Niinpä CW-painijoiden ottelut ovat täydellisiä saamaan yleisön mukaansa. Starrcaden kunniaksi Malenko ja Dragonin ottelun panokset olivat tavallista isommat: ottelussa ei ollut pelissä vain Malenkon CW-mestaruus, vaan myös Dragonin kaikki kahdeksan mestaruutta (otin nyt muiden kuvien ohessa vähän "paremman" kuvan tuosta mestaruuskasasta). Ottelulta odotin hyvin paljon, enkä ihan niin paljon vastineeksi kyllä saanut. Koska Mysterio Jr. ja Malenko olivat pystyneet erinomaisiin otteisiin, odotin Malenkon pystyvän hillitsevän myös Dragonin liiallista spottailua, ettei ottelu mene pelkäksi loikkimiseksi. Silti jostain syystä tämä ottelu jäi vähän vaisuksi. En oikeastaan osaa edes selittää kauhean hyvin miksi, koska kyllä Malenko tässäkin myymisestä huolehti ja aikaakin oli hienosti, mutta ei tämä esimerkiksi Malenko/Mysterio -otteluiden tasolle yltänyt. Ehkä se oli yleisönkin vaisuus, mutta joka tapauksessa, vaikka tämä hieno opener olikin, ei tämä erittäin hyväksi otteluksi yltänyt. Oiva avaus show'lle silti, mutta ei sitä MOTYC-aineistoa, mitä olin toivonut.
***½
<center>
</center>Akira Hokuto w/ Sonny Onoo & Kensuke Sasaki vs. Madusa - WCW Women's Championship
Kyllä, luitte oikein: WCW Women's Championship. Vuonna 1996 naisten paini Pohjois-Amerikan mainsteam-osastolla oli kaikkein heikointa, kun vielä vuonna '95 Alundra Blayzen ylläpitämä WWF Women's-mestaruus kuoli, kun Blayze hyppäsi WCW:hen. WCW:ssä ei puolestaan naisten divisioonaa ollut, joten Blayze alias Madusa pääsi painimaan ppv'eissä lähinnä Col. Robert Parkereita vastaan. Nyt kuitenkin oli tapahtumassa muutos: WCW järjesti suuren turnauksen Women's-mestarin kruunaamiseksi, ja tuon turnauksen finaali päätettiin järjestää missäpä muussakaan kuin oivallisesti uuden mestaruuden syntypaikaksi sopivassa Starrcadessa. Naisten mestaruus ei kuitenkaan mitenkään pitkäikäinen WCW:ssä ollut, mutta olipa nyt silti jotain. Itse ottelu oli varsin mukavaa naisten painia. Itse ainakin tykkäsin menosta. Sekä Hokuto että Madusa olivat varsin taidokkaita naispainijoita, ja heille annettiin sentään vähä aikaakin (n. 7 minuuttia) osoittaa taitojaan. Vähän tönköltä meno paikoitellen tuntui, ja tottakai Sonny Onoon oli sotkettava kätensä soppaan, mutta oli tämä silti varsin hyvä aloitus WCW:n naistenmestaruudelle. Parempi kuin suuri osa vuoden 2009 naisten ppv-otteluista.
**½
<center>
</center>Jushin Thunder Liger vs. Rey Mysterio Jr.
Ohohooo, tämä jos mikä kuulostaa MOTY(C)-kandidaatilta. Oikeastaan vielä tänäkin päivänä jos nämä kaksi iskettäisiin vastakkain, voisi ottelulta odottaa mitä vain. Nyt kuitenkin oli vieläpä vuosi '96, Rey Mysterio Jr. elämänsä vedossa ja Ligerkin 13 vuotta nuorempi. Lisäksi kyseessä vielä WCW:n vuoden suurin tapahtuma, joten kaikki avaimet huippuotteluun todellakin olivat käsissä. En minä tiedä, oliko tällä kauheaa tarinaa takana tai oliko ottelulla kummempaa panosta, mutta ei sen tässä tapauksessa tarvinnut kauheasti merkata mitään.. Mutta. Niin vain kävi, samoin kuin openerissa, että kyllä tämä ottelu kieltämättä vähintäänkin lievä pettymys oli. Samoin kuin openerissa, pitää muistaa pettymyksen tässä tapauksessa silti tarkoittavan keskivertoa selkeästi parempaa ottelua, mutta ei tämä mitään klassikkoainesta ollut. Ajastakaan homma ei varsinaisesti jäänyt uupumaan, mutta jostain syystä tässä nyt ei vain ollut Sitä. Viihdyttävää CW-menoa kyllä, mutta ei mitään tajunnanräjäyttävää menoa. Luultavasti syynä siihen, että Liger ei täysillä mukana ollut, oli se, että hän oli vasta vähän aikaisemmin toipunut aivokasvaimesta (näin ainakin ymmärsin). Oikein viihdyttävä ja hyvä ottelu silti, mutta ei "edes" ****-tasoa.
***½
<center>
</center>Chris Benoit w/ Woman vs. Jeff Jarrett - No DQ Match
Tämä oli nyt mielestäni hiukan outo ratkaisu Starrcaden otteluksi. Kolme edellistä olivat kaikki omassa luokassaan juuri semmoisia otteluita, jotka sopivat ratkaistavaksi vuoden suurimmassa ppv'ssä, mutta sitten saatiin No DQ Match Chris Benoit'n ja.. Jeff Jarrettin välillä? Tietenkään en voi tietää kaikkia otteluun vieneitä juonikuvioita, koska en tosiaan viikottaisia jaksoja ruvennut katsomaan, mutta minä elin koko ajan siinä käsityksessä, että WCW oli buildannut hulluna Benoit'n ja SULLIVANIN feudia (tämän ymmärryksen sai vielä edellisessä ppv'ssä, World War 3:ssäkin). Sitten kuitenkin Starrcadessa Sullivania ei mainita sanallakaan, ja Benoit ottelee Jarrettia vastaan. Hmh. No, ottelu itsessään oli ihan hyvä. En ole koskaan pitänyt 90's-Jarrettista ja varsinkin facena herra oli äärimmäisen vaisu, jotenki se näkyi näissä otteluissakin. Benoit silti repi kasaan annetuista materiaaleista ihan mukavan ottelun, ja lopputuloksena oli kahden painijan keskivertoa vähän parempi, ihan viihdyttävä No DQ -ottelu. Ei mitään erityisemin HC:tä (Huom, kyseessä vuosi 1996), mutta kaikin puolin hyvä ottelu. Jätti silti selvästi toivomaan sitä Benoit-Sullivan -ottelua.
***
<center>
</center>The Outsiders (c) w/ Syxx vs. Faces of Fear w/ Jimmy Hart - WCW Tag Team Championship
Ja tämä tuntui yhtä oudolta ottelulta vuoden suurimmassa ppv'ssä kuin edellinenkin. Tosin tässä nyt oli taustalla ilmeisestikin se, että suunniteltua Steiners-Outsiders -feudia piti lykätä, kun Scotty-poika loukkaantui. Silti, en oikein ymmärrä, miksi kaikista joukkueista juuri koko ajan vaisummaksi muuttuvaan heel-stable Dungeon of Doomiin kuuluva Faces of Fear piti lykätä Outsidersien vastustajaksi. Toisaalta, Harlem Heat oli jo nähty, Nasty Boys ei ollut millään tavalla houkutteleva vaihtoehto, Fire & Icekin oli jo hajotettu kuukausia sitten, American Males oli vitsi ja muut etäisesti sopivat vaihtoehdot (Blue Bloods) olivat myös heelejä.. Ei siellä tainnut hirveästi mitään muuta olla. Silti, vaisuksi tämä tunnelmaltaan jäi jo ihan heel/heel-asetelman takia. Itse ottelu oli kyllä ihan hyvä, koska Hallia ja Mengiä katsoi kehässä mielellään, Nashkin oli hyvä brawler ja Barbarian.. No, Barbarian oli Barbarian. Joka tapauksessa ottelussa nähtiin ihan mukavaa brawlia, ja muutenkin kelvollista joukkuepainia. Ei tämä silti millään tavalla jännittävältä ottelulta tuntunut, aika väliottelutunnelma tässä oli. Ihan hyvä joukkueottelu, mutta ei yhtään parempi kuin IYH 12:n Bulldog & Owen vs. "Diesel" & "Ramon".
**½
<center>
</center>Diamond Dallas Page vs. Eddie Guerrero - WCW United States Heavyweight Championship
Noniin, nyt oli jälleen vuorossa ottelu, joka oli todellakin ansainnut paikkansa Starrcadessa. Ensinnäkin, Guerrerolla ja DDP:llä oli ollut feudia mm. DDP:n Lord of the Ring -sormuksesta jo kuukausikaupalla. Tähän feudiin oli sekaantunut mm. Eddien veljenpoika, muuan Chavo Guerrero Jr. Toiseksi US Heavyweight -mestaruus oli ollut vakanttina siitä lähtien, kun mestari-Flair oli loukkaantunut ja joutunut luopumaan mestaruudesta. Niinpä lopulta mestaruudesta järjestettiin turnaus, ja sen finaaliin selvisivät Eddie ja (nWo:n avustamana) DDP. nWo tahtoi Dallasin riveihinsä, ja siksi oli auttanut tätä turnauksessa. Lähtökohdat olivat siis erittäin mielenkiintoiset, mutta jälleen ottelu oli lievä pettymys. Tältä en nyt odottanutkaan mitään klassikkomenoa, mutta kyllä tämäkin vähän petti. Oikeastaan ottelu oli kyllä oikein mallikasta, hyvää painia, jossa molemmat esittivät vahvoja puoliaan, kunnes typerähkö lopetus tuli. Ottelu oli onnistunut ja jännitystä loppua vaille, kun nWo päätti sotkea sormensa soppaan, ja tämä loppu sitten kyllä latisti tunnelmaa ihan selkeästi. Siksi tästä ei jäänyt läheskään niin hyvä maku suuhun kuin olisi muuten jäänyt. Hyvä US-mestaruusottelu silti.
***
<center>
</center>The Giant vs. Lex Luger
Oli kaapattava Torture Rack -kuva, kun se oli ppv'n posterissakin.. Tämä oli siis tapahtuman toiseksi viimeinen ottelu ja samalla virallisesti se hetki, jonka jälkeen ppv muuttui tylsäksi. Kyllä kyllä, nWo vs. WCW oli minustakin vuoden feudi ihan loistavan kuvionsa ja kaikkien jännittävien hetkien takia, mutta ei se liikaa hyviä otteluita tarjonnut. Loistavana esimerkkinä tämä superface Lex Lugerin ja nWo:n monsteri Giantin kohtaaminen. Oikeastaan minun täytyy sanoa tämän ottelun puolustukseksi, että tämä oli parempi kuin miesten päämestaruusottelu GAB:ssa. Se nyt ei kyllä ihan hirveän paljon vielä sano, mutta silti: tämä onnistui jopa yllättämään hiukan positiivisesti. Odotin sitä samaa vaisua, kankeahkoa menoa, mutta Giant onnistui tässä ottelussa ihan hyvin (mm. tyylikäs Dropkick), eikä Lexkään ihan kamala ollut. Ei silti millään tavalla HYVÄ ottelu, mutta kyllä tätä kohtalaiseksi voi sanoa. Tässä ottelussa sekaantumisloppu toimi, kun se edellisessä haittasi ottelun laatua. Stingiäkin nähtiin vaihteeksi.
**
<center>
</center>Hollywood Hulk Hogan (c) w/ Ted DiBiase vs. Roddy Piper - Non Title Match
Kuvassa ottelun ensimmäinen lock-up. Mitä tämän ottelun tarinasta nyt vielä kertoisi? Eiköhän se jo selväksi ole tullut: WCW hyödynsi Hoganin myötä niin semmoisia feudeja kuin jotka oli jo WWF:ssäkin käyty (vs. Savage, myöhemmin vs. Warrior) että semmoisia joita WWF ei koskaan osannut kunnolla hyödyntää (vs. Flair ja nyt vs. Piper). Niinpä kun Piper solmi sopimuksen WCW:n kanssa syksyllä 1996, tuotiin hänet facena taistelemaan nWo:n Hogania vastaan. NWO oli onnistunut tuhoamaan jo aikalailla kaikki WCW:n kaverit, mutta "Rowdy" ei edustanutkaan WCW:tä, vaan pelkästään itseään. Lopulta "Match of the Decade" buukattiin vuoden suurimpaan ppv'hen.. Harmi vain, että kuumimmillaan tämä ottelu olisi ollut Starrcade 1986:ssa, ei 1996:ssa. Kummankin miehen parhaat vuodet olivat jo menneet, ja vaikka yleisö oli ehkä tässäkin ihan hyvin mukana, ei tämä ollut enää mikään kovin suuri Dream Match. Ei mitään Hogan/André tai Hogan/Flair -tunnelmaa.
Kaiken huippu tietenkin oli se, että Hoganin ego esti Piperille mestaruuden häviämisen, joten tämä oli Non Title Match (joo, spoilasi lopputuloksen, mutta kun tämä oli niin naurettavaa). Vuoden suurimman ppv'n mukamas vuosikymmenen suurin ottelu.. Non Title Match. Voi herranjumala. Niinpä jäljelle jäi kaksi yli 40-vuotiasta setää vetämässä yli 15 minuutin aika vaisun ottelun. Alku oli vielä ihan toimiva, mutta ottelu osoitti edetessään selvästi sen, että tämän olisi pitänyt olla vähintään viisi minuuttia lyhyempi. Nyt tämä alkoi toistaa itseään ja muuttui täydeksi puuroksi. Niinpä WCW:n suurimman ppv'n ME jatkoi samaa linjaa kuin suurin osa muistakin ppv-ME:istä: todella kehnoa ja vaisua menoa - kiitos Hoganin. Alku oli silti ihan kiva. Lopetus todellinen antikliimaksi.
*½
Starrcade olisi ollut normaalinakin ppv'nä lähinnä "ihan ok" (sijoittui vuonna 1996 keskikastiin, tänä vuonna olisi ollut aika häntäpäässä), mutta kun sen olisi pitänyt olla se vuoden suurin ppv, odotin kyllä paljon enemmän. Osa otteluista oli kyllä rooliltaan semmoisia, jotka tähän sopivat (opener, naisten ottelu, Mysterio/Liger, US-mestaruusottelu, ehkä ne kaksi viimeistäkin tavallaan), mutta laadullisesti nuo kaikki joko olivat vähintään pieniä pettymyksiä tai muuten vain vaisuja. Eniten harmitti juuri noiden CW-otteluiden pettäminen, vaikka ilmeisesti noita onkin klassikoiksi kehuttu. Ppv'ssä ei nähty yhtään edes ****-ottelua, ja ***½-ottelujakin oli vain kaksi. Oli tässä nyt kuitenkin sentään neljä selkeästi hyvää ottelua, yksi hyvä naistenottelu ja yksi ok, mutta kyllä nyt Starrcadelta olisi toivonut paljon enemmän. Kokonaisuudessaan siis ok, mutta.. Ei tämä todellakaan ollut sitä, millä tavalla olisi toivonut vuoden 1996 päättyvän. Muutenkaan en jotenkin tässä havainnut mitään samanlaista tunnelmaa kuin WM XII:ssä. Kokonaisuudessaan tämä ei siis minusta mitenkään poikennut vuoden 1996 keskimassasta tai jäänyt mitenkään erityisesti mieleen.
1. WWF Survivor Series - Hieno
2. WWF WrestleMania XII - Hieno
3. WCW Hog Wild - Hieno
----------------
4. WWF King of the Ring - Ok
5. WCW World War 3 - Ok
6. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
7. WCW Halloween Havoc - Ok
8. WCW The Great American Bash - Ok
9. WWF Royal Rumble - Ok
10. WWF In Your House 11: Buried Alive - Ok
11. WCW Starrcade - Ok
12. WCW Bash At The Beach - Ok
13. WWF SummerSlam - Ok
14. WCW Fall Brawl - Ok
15. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
16. WWF In Your House 12: It's Time - Ok
17. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
18. WWF In Your House 10: Mind Games - Ok
----------------
19. WCW SuperBrawl VI - Kehno
20. WWF In Your House 9: International Incident - Kehno
21. WCW Slamboree - Kehno
22. WCW Uncensored - Kehno
Seuraavaksi ehkä postaan vielä jonkinlaisen kokonaiskoonnin vuodesta 1996. Ja kuvat ovat todellakin heikkoa laatu, johtuu siitä että otin ne 'Tubesta: ei ole riittänyt inspiraatiota ladata WCW:n ppv'itä koneelleni. Koitan jatkossa kyllä parantaa kuvienlaatua, jos niiden laittelua jatkan. Tämä oli vain tämmöinen kokeilu.
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Taas hieno arvostelu Kenitykselta. Lisailepahan vain kuviakin mukaan ihan hyviltahan nuo nayttivat. Eras kirjain puuttuu edelleenkin valikoimasta. P*rkele.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Kenityksen arvostelut ovat jättäneet jälkeensä pysyvästi mukavan lukunautinnon ja mikäs siinä samalla sivistyessä muunmuassa feudien osalta, kun vuosi 1996 on hitusen pimennossa. Jos aloitat saman touhun vuodesta 1997, voin heittää hitusen verran kommenttia WWF'n puolelta, sillä tämä vuosi on meikäläiselle enemmän tuttu ja jälkikin on ollut silmiä miellyttävää. Jos vain innostusta riittää niin jatka ihmeessä. Kuvatkin olivat silmille mukava lisä, mutta jos koet työn turhaksi, jätä ne suosiolla sivuun! Toivottavasti saamme lisää piristysruiskeita Kenityksen toimesta ;P
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi
Hieno arvostelu jälleen kerran. Jos vaan yhtään innostusta on niin älä vaan lopeta. Nämä ovat muodostuneet jo vähän niinkun perinteeksi. Hienoa työtä
Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke otteluNo anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola