Tänään tuli Dvd jonka katsoin ja arvostelen sen.
Bad Blood 2003
Kesäkuu 15. 2003 Houston TX
Tapahtuma oli Raw rosterin oma ppv ja tämä aloitti kahden rosterin omat ppvt: Tapahtuman aikana Eric Bischoff ja Stone Cold Steve Austin kisasivat Redneck triathlon kilpauluja joihin kuului Röyhtäys kisa,Piirakan syönti(muistatte varmaan mitä piirakaa the Rock tarkoitti puheissaan), laulaminen ja lopuksi Austin paiskasi Bischoffin sikojen sekaan kaiken paskan keskelle.
Dudleyz vs Rodney Mack& Christopher Nowiski
Dudleyt tunnetaan siitä että monesti he avaavat ppvn ja näin oli tälläkin kertaa. tosin tässä ottelussa ei nähty kyllä mitään ihmeellistä. Tämä taisi olla Rodney Mackin ainoita PPV esiintymisiä. loppuunsa aika tylsä ottelu näin avaukseksi.
Winner gets stacys management services
Test vs Scott Steiner
Tämä ottelu kiinnosti etukäteen. Judgment dayssa eli muutamaa viikkoa aikaisemmin nämä kaksi olivat joukkue mutta heidän vika oli siinä että kumpikin halusivat Stacyn. Tämä ottelu oli aika huttua, steiner alussa kompastui kun yritti kolkata Testiä takaapäin. Test taas pullisteli ja lähetteli lento pusuja Stacylle kokoajan. ihan viihdytävä matsi mutta todella perus RAW ottelu jossa ei nähty mitään ihmeellistä.
INTERCONTINENTAL CHAMPIONSHIP MATCH
Christian(c) vs Booker T
aluksi luulin että tästä tulee tapahtuman paras ottelu mutta toisin kävi. ottelu oli oikeastaan aika kauhea. Pakko myöntää että Booker pisti parastaan mitä pystyy. Christian ei halunutkaan voittaa bookeria ja kaikilla keinoin yritti saada ottelun loppumaan. Huono ottelu, illan huonoin tähän mennessä.
WORLD TAG TEAM CHAMPIONSHIPS MATCH
Kane&Rob Van Dam vs La Recistance( Dupree ja Grenier)
La Recistance oli yksinkertaisesti loistojoukkue ja tämä oli heidän toinen PPV esiintyminen. mutta otteluna tämä oli aika kelvoton. Yksi syy on se että tässä rakennettiin Kane vs RVD feudia. Pakko vielä mainita että Ranskalaiset paiskasivat RVD:n hienosti ottelun lopussa.
Chris Jericho Vs Goldberg
Tämä ottelu kiinnosti, muistelen että nämä yrittivät ottaa ottelun aikoinaan WCWssä mutta ottelua ei koskaan tapahtunut. Tässä ottelussa oli myös aika hyvä tarina taustalla. Ottelu oli hyvä. Goldberg teki spearin suojaaitaan ja sen jälkeen piteli kivuissaan toista kättään kivuissaan koko ottelun aikana jollain Jericho pääsi iskemään todella hyvin. Yleisö oli Jerichon puolella, yleisöstä kuului Y2J..Y2J loppussa Goldberg pääsi iskemään kaksi spearia ja Jackhammerin. Todella viihdytävä matsi. tämä osoitti että Goldberg pystyy muihinkin kuin squash matseihin mutta Jericho oli kuitenkin tämän ottelun sydän.
Shawn Michaels vs Ric Flair
Legenda vastaan Legenda. ja ihan kiva ottelu tämä oli. Randy Orton sekaantui otteluun pariin kertaan. ja HBK paukutteli Sweet chin musicia. yksi pöytä särettiin tässä ottelussa. viihdyttävä ottelu mutta ei sen WM 24 tasoa lähellekkään.
HELL IN A CELL MATCH FOR THE WORLD CHAMPIONSHIP
Triple H (c) vs Kevin Nash Mick Foley as speacial referee
Illan ottelu. olin varma että Nash pilaa tämän ottelun mutta näin ei käynyt vaan ottelu oli todella viihdytävä ja verinen, WWE tasolla. Aseita käytettiin ja Foley Otti Bumppia. myös Mr Socko teki esiintymisen. Mollemat ottelijat pääsivät tekemään lopetus liikkeensä. hyvä ottelu HIAC ottelu joka ei todellakaan ole huonoin HIAC historiassa vaikka toiset ovatkin sitä mieltä.
Aika perushuttu PPV joka ei tarjonnut kokeneelle fanille mitään uutta. Mutta yksitäisenä RAW ppvnä hyvä. Suosittelen kaikille tätä mutta DVD:nä ei kannata tätä hankkia jos et ole hankkimassa koko 2003 vuotta niinkuin minä.
Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Dodiih, jälleen päästään käsiksi Wrestlemaniaan. Neljätoista ottelua, neljä tuntia. Oh yeah. Gorilla Monsoon ja Jesse "The Body" Ventura toimivat selostajina - viimeistä kertaa 'Maniassa.
Hercules vs. King Haku
Viidennen Wrestlemanian openerissa kohtasivat yksi suosikeistani ja painija, joka on yllättänyt minut positiivisesti. Juuri kolmekymmentä vuotta täyttänyt Haku oli elämänsä kunnossa, eikä hänestä voinut kuin tykätä. King Haku hänestä tuli edellisen syksyn aikana, kun hän "vei" tuon lisänimen Harley Racelta. Ja tosiaan, Hercules on yllättänyt minut positiivisesti tämän PPV-urakan aikana, sillä muistin hänen paljon huonommaksi painijaksi. Huonohan hän toki oli, mutta ei lähelläkään rosterin huonoimpia. Ottelussa ei nähty laisinkaan tylsiä hetkiä, vaan äijät vetivät matsin alusta loppuun tyylikkäästi. Herculeksen kuntokin kesti koko matsin ajan. Ei tässä mitään erityisen erityistä nähty, mutta ei sitä aina tarvitsekaan. En tiedä oliko tämä aivan paras valinta openeriksi.
**½
The Rockers vs. The Twin Towers
Ja sitten olikin Shawn Michaelsin Wrestlemania-debyytin vuoro. Merkittävä matsi siinä mielessä siis. Michaels ja Jannetty muodostivat aivan loistavan kaksikon. He pelasivat todella hyvin yhteen ja saivat aina yleisön mukaansa. Noh, olihan se kyllä jo todettu aikaisemmin 80-luvulla ympäri maata, että tälläiset nuoretjakomeatrocktähtitiimit toimivat. Marty ja Shawn olivat kehässä aikalailla tasavertaisia ja oli mahdoton sanoa, että kummasta joskus tulee suuri nimi. Jannettylla oli kyllä tässä vaiheessa hieman parempi look. Heidän vastustajat olivat siis Big Bossman ja Akeem, joten painoeroa joukkueilla oli sellaiset about 160 kiloa. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut matsiin negatiivisesti, vaan tämä asetelma nimenomaan teki tästä ottelusta yli kolmen tähden koitoksen. Shawn ja Marty näyttivät täydellisyyttä hipovaa esimerkkiä siitä, miten vedetään underdog-roolia. Rockersit käyttivät nopeuttaan, sydäntään ja yhteispeliä. Ottelussa sai todenteolla jännittää, että milloin isot miehet saavat pikkumiehet kiinni. Ja sehän oli selvää, että sitten kun näin tapahtuu, niin pikkumiehiä sattuu. Ja niin myös sattui. Michaels sai esimerkiksi maistaa Akeemin todella stiffin näköistä clotheslinea. Ottelun loppu oli taiston tarinaan sopiva.
***+
Brutus "The Barber" Beefcake vs. "Million Dollar Man" Ted DiBiase
Edellisessä 'Maniassa DiBiase oli mestaruusottelussa ja nyt hän joutui matsamaan Brutus Beefcakea vastaan? Hmph. Okei, Beefcake oli jostain syystä varsin over, joten ei tämä nyt niiiiiin kauhea pudotus ollut. Olisin kuitenkin halunnut nähdä Million Dollar Manin suuremman luokan ottelussa laatuvastustajaa vastaan. Tälläistä mahdollisuutta DiBiase ei kyllä tainnut saada enää koskaan urallaan. Itse jossain määrin pidin Beefcakesta ennen tätä parturointiaikaa, mutta tuolla gimmickillä hän oli sietämätön. Aikalailla samaa tasoa Dugganin kanssa. Tässäkin ottelussa Beefcake keskittyi jälleen enemmän kaikenmaailman saksimisiin sun muihin turhuuksiin, jotka vain sotkivat matsia. Tuntuu, että Beefcake olisi kadottanut painitaitonsakin tuon gimmickin vaihdon myötä, sillä hän ei taaskaan tiennyt yhtään mitään mitä kehässä olisi pitänyt tehdä. DiBiase teki taas hemmetisti työtä ja yritti pitää matsin jotenkin kasassa. Ja onnistuikin siinä loppujen lopuksi yllättävän hyvin, sillä aika harva muu olisi vetänyt tuon Beefcaken kanssa edes puolen tähden matsia. Lopetus oli kyllä syvältä.
*
The Bushwhackers vs. The Fabulous Rougeaus
Kylläh, toistensa naamoja nuolevien iloisten uusi-seelantilaisten, The Bushwhackersien PPV-debyytti! Huhut kertovat, että Butch ja Luke olivat ennen WWF-uraansa ihan oikeasti toimiva tiimi, varsinkin hc-otteluissa. Itse en ole tätä materiaalia kovinkaan paljoa nähnyt, joten en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata. WWF:ssä he olivat kuitenkin aivan hirveitä. Nyt he saivat vastaansa Rougeaun veljekset, jotka olisivat kyllä ansainneet hieman tasokkaammat vastustajat. Minuun uppoaa periaatteessa kaikenlainen huumori, mutta en silti ymmärtänyt tämän "komediamatsin" hauskuutta. Eikä kyllä tuntunut yleisökään ymmärtävän.
DUD
Mr. Perfect vs. The Blue Blazer
Mr. Perfect. Owen Hart. Wrestlemania. Voisiko enää parempaa olla? Kyllä voisi, mutta olihan tämäkin aivan loistavuutta! Parempaa olisi tietenkin ollut, jos matsin kesto olisi ollut vaikkapa nelinkertainen ja Owen / Blazer olisi ollut overimpi. Nämä molemmat ovat minun all time-suosikkilistallani aivan kärkisijoilla (parin vuoden takaisella top-100-listalla sijat 10. ja 6.), joten tämä oli aika unelmaottelu minulle. Ihan näin sivuhuomiona kerrotakoon, että Owen ja Perfect ovat ainoa tuon listan top-10:stä, jotka ovat kohdanneet toisensa 1 vs. 1-ottelussa Wrestlemaniassa. Perfect oli ollut WWF:ssä vasta muutaman kuukauden ja oli edelleen voittamaton. Blue Blazer sen sijaan oli ollut WWF:ssä jo hieman kauemmin, mutta hänen tehtävänsä oli ollut vain saada vastustajat näyttämään hyvältä. Näistä asetelmista kun matsiin lähdettiin, niin olisi voinut luulla tämän olevan täysi squash, mutta näin ei kuitenkaan ollut. Toki, Perfect oli matsissa selkeästi vahvempi, mutta myös BB sai liikkeitä kiitettävästi perille. Nopetempoista, kaunista ja viihdyttävää painia todella tyylikkään myymisen kera. Jos Savage ja Steamboat käyttivät varttitunnin täydellisesti, niin nyt Perfect ja Owen käyttivät viisi ja puoli minuuttia täydellisesti.
***+
WWF Tag Team Championship
Demolition (c) vs. The Powers of Pain & Mr. Fuji
Show'n ensimmäisessä mestaruusottelussa olivat pelissä Ax'n ja Smashin edellisen vuoden Wrestlemaniassa voittamat tag-vyöt. Kyseessä oli siis jo varsin merkittävän pituinen mestaruuskausi. Demolitionin äijät olivat vyöt voittaessaan heelejä, mutta Survivor Seriesissa tapahtui hyvin sekava double-turn, joka muutti heidät hyviksisksi. Seriesissa The Barbarian ja The Warlord sen sijaan kääntyivät pahiksiksi, saaden samalla Demolitionin entisen managerin Mr. Fujin puolelleen. Näillä tiimeillä oli siis jo ihan mittava feudi takanaan. Nyt Demolitionilla oli mahdollisuus päästä antamaan turpaa PoP:lle sekä kostamaan Mr. Fujille. Selostajien mukaan tämä oli ensimmäinen kerta, kun tag-vyöt ovat pelissä handicap-ottelussa. Molempien kaksikoiden jäsenet olivat yli 130-kiloisia hitaita brawlereita, ja Mr. Fuji oli lopettanut painimisen jo nelisen vuotta sitten, joten odotukset eivät kovinkaan korkealla olleet. Eikä tämä ottelu lopulta yllättänyt negatiivisessa eikä positiivisessa mielessä, vaan oli juuri sellainen kuin odotinkin. No-sellausta ja hidasta nyrkkien vaihtelua, mutta kuitenkin kohtuullisen hyvin "buukattu" ottelu.
*
Dino Bravo vs. "Rugged" Ronnie Garvin
Dino Bravo oli taas syönyt hieman normaalia enemmän "kaurapuuroa", silä hän oli aikamoisessa kunnossa. Nyt tämä Kanadan vahvin mies sai vastaansa Ronnie Garvinin, joka oli varsin uusi kasvo WWF-kehissä. Garvin oli ollut NWA:n puolella varsin kova nimi, voittaen jopa maailmanmestaruuden (mestaruuskausi tosin taisi olla aikamoinen floppi), mutta ei tosiaan montaa kuukautta ollut vielä ehtinyt WWF:ssä viihtyä. Tätä matsia miettiessä alkaa väkisin pyöriä päässä sana "filler", vaikka yleisesti ottaen vihaan koko termiä. Mutta kyllä mielessä pyörii myös, että miten ihmeessä tämä oli... näin hyvä!? Ei siis hyvähyvä, mutta Dino Bravon matsiksi oikein hyvä. En edes oikein tiedä miten se tapahtui, mutta jotenkin Bravo ja Garvin vetivät kahden tähden ottelun.
**
The Brain Busters vs. Strike Force
Jälleen päästiin tag team-painin pariin ja mikäpä siinä, kun WWF:n tag-divari oli tähän aikaan loistavuutta, kuten on moneen otteeseen tullut todettua. The Brain Busters-kaksikko koostui kahdesta rautaisesta ammattilaisesta, Arn Andersonista ja Tully Blanchardista. Double A ja Tully olivat painineet vasta puolisen vuotta McMahonin alaisuudessa, mutta olivat silti jo ehtineet nousta joukkuedivarin huipulle. Molempien miesten loistavat painitaidot sekoitettuna Andersonin äijämäisyyteen ja Tullyn rottamaisuuteen tekivät heistä täyttä kultaa. Heitä vastaan asettui tällä kertaa Rick Martelin ja Tito Santanan muodostama Strike Force. He olivat myös loistava joukkue, mutta eivät olleet painineet yhdessä pitkään aikaan. Tämä Strike Forcen "ringrust" olikin matsin päätarina, joka loppujen lopuksi johti myös yhteen turniin ja teki ottelusta hyvin erilaisen. Blanchard ja varsinkin Anderson olivat otteluissa aivan liekeissä, kun taas heidän vastustajiensa "tarina" ei antanut heille mahdollisuuksia loistaa. Mutta BB piti matsin kasassa ja olihan se aivan hemmetin viihdyttävää katsottavaa.
***
André The Giant vs. Jake "The Snake" Roberts
Sitten oli vuorossa yksi illan suurista otteluista. Andrén ME-vuodet olivat kiistatta takana ja muutenkin hänen painiuransa sekä kehonsa vetelivät jo viimeisiään. Hän kuitenkin oli edelleen yksi overeimmista painijoista, joten kyllä häntä edelleenkin kannatti käyttää. Kaikkien kannalta järkevämpää olisi ollut kuitenkin buukata tästä ottelusta jonkinlainen joukkueottelu, jossa André olisi toiminut paljon paremmin. Eipä kyllä Robertskaan ollut missään loistokunnossa. Mutta siis, tämä feudi sai alkunsa Surivor Seriesin aikoihin ja idea tässä oli se, että André pelkäsi kuollakseen käärmeitä. Tästä sitten saatiin revittyä kaikenlaista kivaa, kuten esimerkiksi Royal Rumblessa André eliminoi itse itsensä, koska Roberts heitti käärmeensä kehään. Ja kuten arvata saattaa, niin tässäkin ottelussa Roberts pelotteli Andréa Damienilla moneen otteeseen. Mutta joo, ottelu oli aivan kauhea, kuten lähes painikyvyttömältä Andrélta voisi odottaakin. Ja ottelu oli buukattukin hyvin typerästi.
+
Greg "The Hammer" Valentine & The Honky Tonk Man vs. The Hart Foundation
Seuraavaksi päästäänkin jo illan viidenteen tag-otteluun. Greg Valentine ja The Honky Ton Man eivät vielä tässä vaiheessa olleet vakituinen joukkue, eivätkä he siis myöskään vielä käyttäneet loistavaa Rhythm ‘N Blues-joukkunimeä. Vaikka Valentinesta erittäin paljon tykkäsinkin, niin kyllä hänessä alkoivat jo ikävuodet sekä pitkä painiura näkyä, sillä aika hitaasti hän kehässä liikkui. Hyvä painija The Hammer kyllä edelleenkin oli, mutta parhaat vuodet ehdottomasti takana. The Hart Foundation oli joukkue, josta ei juurikaan tarvitse tarinoida. Mitään sen suurempaa feudia tässä ei ollut takana. Ei myöskään itse ottelu tarjonnut mitään sen suurempaa, vaan se oli niin perusmatsi kuin vain mahdollista. Ei huono, ei hyvä, vaan jotain siltä väliltä.
**
WWF Intercontinental Championship
The Ultimate Warrior (c) vs. "Ravishing" Rick Rude
Seuraavaksi vuoroon tulikin sitten yleisön keskuudessa se toiseksi odotetuin ottelu. The Ultimate Warrior oli voittanut Intercontinental-mestaruuden edellisenä kesänä Summerslamissa, joten mestaruuskaudelle oli kertynyt pituutta jo reilusti yli puoli vuotta. Rudelle tämä IC-mestaruusottelu oli ehdottomasti hänen vielä lyhyehkön WWF-uransa suurin hetki. Feudi sai todenteolla alkunsa Royal Rumblessa, jossa tämä kaksikko kohtasi toisensa "Super Posedownisssa". Tuo kohtaaminenhan päättyi siihen, että häviöstään kiukustunut Rude antoi UW:lle selkäsaunan. Rude oli todella vihattu, UW todella suosittu ja feudi upposi hyvin ylesiöön, joten lähtökohdat otteluun olivat herkulliset. Mutta kun tietää UW:n painitaidot ja muistaa, että ei se Rudekaan mikään Flair ollut, niin ei tämä enää niin herkulliselta kuulostanutkaan. Kumpikaan painija ei kehässä mitään erityistä esittänyt, vaan matsi sisälsi lähinnä nyrkkien heiluttelua, muutaman bearhugin, showboattailua ja lopetuksen. Ei tämä kuitenkaan loppujen lopuksi niin tylsä ollut kuin voisi kuvitella, vaan ihan siedettävä ja osittain jopa jännittävä. Tosin, osa jännittävyydestä oli siinä, että tappaako UW Ruden botchailuillaan.
**-
Bad News Brown vs. "Hacksaw" Jim Duggan
Duggan? 1 vs. 1-ottelussa? Itkettää. Onneksi hänen vastustajanaan oli sentään kiinnostusta herättävä painija, mutta olisi ollut kiva kyllä nähdä Bad News jossain kunnon ottelussa. Ärsyyntymistaso nousi ottelussa Dugganin jatkuvien Hoooooo-huutojen ansiosta varsin korkealle. Hirveä ottelu, joka oli onneksi lyhyt. Lopetuskin oli typerä.
DUD
Bobby "The Brain" Heenan vs. The Red Rooster
Bobby Heenan ottelemassa Wrestlemaniassa singles-ottelussa? Sopii. Oli Heenan sitten tekemässä mitä tahansa, niin kyllä se aina muuttui kullaksi. Uransa toisessa Wrestlemania-ottelussa The Brain sai vastaansa entisen asiakkaansa - The Red Roosterin. Heenan siis alunperin manageroi Roosteria, mutta pienten erimielisyyksien jälkeen Punainen Kukko kääntyi hyvikseksi ja tämähän ei Heenanille sopinut. Tämähän oli siis aivan täyttä komediaa, kuten voisi kuvitellakin. Tai siis, eihän tämä nyt varsinaisesti ollut yhtään mitään, kun katsoo ottelun kestoa. Ei tälle nyt muuta arvosanaa voi antaa, kuin suutarin, mutta oli Heenan silti hauska.
DUD
WWF Championship
"Macho Man" Randy Savage (c) vs. Hulk Hogan
Tämä oli kiistatta suurin ottelu, jonka WWF pystyi Wrestlemania V:n pääotteluksi buukkaamaan. Hogan oli ollut jo yli puolivuosikymmentä WWF:n ykkösinimi ja lähes yhtä suositun Savagen mestaruuskausi oli kestänyt jo vuoden. Hogan ja Savage muodostivat Wrestlemania IV:n jälkeen The Mega Powers-kaksikon ja he tiimailivat yhdessä periaatteessa koko loppuvuoden. Vuoden 1989 alussa kaksikon välit alkoivat kuitenkin rakoilla. Tämä rakoilu johtui paljolti Savagen managerista, Miss Elizabethista. Kyseessä oli siis aika perinteistä mustasukkaisuusdraamaa. Lopulta Savage kyllästyi tähän ja läpsäisi Hogania, ja kääntyi täten heeliksi. Macho Man ei ollut kuitenkaan aivan samanlainen heel, kuin hän oli ennen face-turniaan. Hän ei ollut nyt aivan niin "ilkeä". Itse tykkäsin tästä turnista, koska on jotenkin aidompaa, että muutos ei ole niin dramaattinen hetkessä. Tunnelman kannalta olisi ollut tietysti parempi, jos Savage olisi ollut se vanha super-heel, sillä nyt hän keräsi edelleen aika paljon positiivista reaktiota yleisöltä. Ottelussa käytettiin sitä kuuluisaa kehäpsykologiaa varsin onnistuneesti ja se eteni sulavasti alusta loppuun. Savage oli tietenkin ottelun työhevonen, mutta Hogankin näytti paremmalta kuin... kuin... koskaan WWF-kehässä? Tämä oli tietenkin osittain Savagen ansiota, mutta kyllä Hogankin ihan oikeasti laittoi parastaan. Erittäin viihdyttävää painia ja loistava päätös Wrestlemanialle.
****
*** Randy Savage
** Hulk Hogan
* Mr. Perfect
Kokonaisuutena varsin kova 'Mania. Muutaman turhan matsin kun olisi jättänyt pois, niin aijaijai. Menee ehdottomasti aivan PPV-rankingin kärkipaikoille.
Ylitin rajan, ja vanhan WWE-tapahtuman sijaan katsoin vanhan TNA-tapahtuman. Suuri yllätys (positiivinen sellainen) oli, että perinteisen Impact Zonen sijaan tämä PPV oteltiin Kanadassa! 
TNA - No Surrender 2008
Sunnuntai 14. Syyskuuta 2008
General Motors Cente, Oshawa, Ontario, Canada
6 Person Tag Team Match
Rock n' Rave Infection (Jimmy Rave, Lance Rock&Christy Hemme) VS. Prince Justice Brotherhood (Curry Man, Super Eric&Shark Boy)
Kuten ottelijalistasta näkee, oli tämä varsin komediapainotteinen aloitus PPV:lle. (Itse asiassa PPV muuten alkoi Stingin promolla, mutta wrestling-wise) Ottelu täytti funktionsa oikein hyvin, ja olihan tuo maskimiesten trio aika kovaa settiä. Curry Manin obsessio Christy Hemmeen tuotti useita hauskoja hetkiä. Välillä nähtiin ihan menevää painiakin, vaikka se ei tässä etusijalla ollutkaan, vaan tämä oli puhdasta entertainmentia. Viihdyttävää ja hauskaa katsottavaa, kun muistaa jättää ne tosikkolasit pois silmiltä.
Kesto:
Arvosana: ** 1/2
Falls Count Anyhere Match
ODB VS. Awesome Kong
Ugh. Nyt lykkäsi sellaisen myrkyn eteen, että tosissaan suunnittelin kelausnapin käyttöä. Joka tapauksessa katsoin ottelun, ja totesin että kaksikko on kyennyt huonompaankin. Stipulaatio toi oman lisänsä, jota kyllä tarvittiinkin ottelun pitämiseen edes jollain tavalla kiinnostavana. Yrityksen puutteesta ottelijoita ei voi ainakaan syyttää. Ihan katsottava matsi, Kongin ja ODB:n parhaita matseja keskenään, mikä ei tietysti ole kovin paljoa.
Kesto:
Arvosana: ** 1/2
No DQ Tag Team Match
Matt Morgan&Abyss VS. Team 3D
Tämä kuulostikin mielenkiintoiselta tietäen Abyssin ja Team 3D:n taidot tällaisissa "roskapaini"-matseissa. Aseita käytettiin kuitenkin hyvin vähän, ja pelkästään ottelun loppupuolella, eikä tämä nelikko painimassa normaalia tagmatsia paljoa sytyttänyt. Oli tässä kuitenkin tunnelmaa rutkasti, ja painijat osasivat ottaa yleisön haltuun. Marginaalisella erolla illan kahta ensimmäistä matsia parempi, vaikka siltikin liian perusmenoa.
Kesto:
Arvosana: ***-
TNA X-Division Championship Match (3-Way)
'Sheik' Abdul Bashir VS. Consequences Creed VS. Petey Williams (c)
Joo, ehkäpä Petey oli heel paperilla tähän aikaan, mutta koska oltiin Kanadassa oli hän tämän ottelun ainoa babyface, ja veti 100% faceroolia. Williams olikin tässä ottelussa aivan mahtavassa iskussa, ja oli suurempi yleisön suosikki kuin Christian Cage main eventissä.
Ja tälle miehelle TNA antoi potkut. Voi voi, mutta ei auta itku markkinoilla. Ottelu oli painillisesti aika kehno, ja Peteyn kaksi vastustajaa kuuluvat ehdottomasti korkealle inhokkilistallani. Canadian Destroyerilla kiusoiteltiin koko matsin ajan, ja sitten kun se lopulta nähtiin, oli se upea hetki ja sai illan isoimman reaktion. Mutta siitä huolimatta ei ollut kovin erikoinen ottelu. Kovin lyhyt kaiken lisäksi.
Kesto:
Arvosana: ** 1/2
Knockout's Championship Match
Angelina Love VS. Taylor Wilde (c)
Kaksi Ontarion provinssista kotoisin olevaa neitoa, ja yleisö päätti asettua Loven puolelle. Ihmeellistä ajatuksenkulkua. Kehän laidalla oli porukkaa aina Velvet Skysta, Cutie Kipiin, Rhinoon ja Traci Brooksiin. Hyvin tavanomainen naisten ottelu PPV:ssä. Ei mitään surkeaa, mutta ei mitään muistettavaakaan. Siksi myös tavanomainen arvosana.
Kesto:
Arvosana: **
Ladder Of Love Match
'The Guru' Sonjay Dutt VS. 'Black Machismo' Jay Lethal
Tapahtuma jatkui tikasottelulla, jossa taisteltiin ihanaisen SoCalValin sydämestä sekä managerointipalveluksista. Ja jos joku ei tässä näe yhtymiä erääseen 80-luvun megatähden juonikuvioon, niin tämä joku tuntee painihistoriansa melko heikosti. Olihan tämä hyvä ottelu, ja Sonjayn liikkuvuus kehässä oli jotain uskomattoman helpon näköistä. Muuten en kyllä ole Duttista koskaan pitänyt, mutta erittäin urheilullinen kaveri on kyseessä. Vaikka tässä nähtiinkin paljon komeita spotteja, ja jotain ihan uuttakin keksittiin, ei tämä silti jäänyt mieleen mitenkään erityisen hyvänä ladder-otteluna. Sellainen aidon taistelun maku puuttui, muuten en oikein osaa kuvailla. Kai se heikkous oli sitten kehäpsykologisella puolella. Vähän vaikea tosiaan pukea sanoiksi. Hyvä, hyvä, mutta ei tarpeeksi hyvä. Lopetus oli kyllä jännä.
Kesto:
Arvosana: ***+
TNA Tag Team Championships Match
Beer Money Inc. w./Miss Jackie VS. LAX w./Hector Guerrero
Nyt odotukset nousivat todella korkealle, sillä kehässä oli kaksi ehdottomasti tämän vuosikymmenen parhaimmistoon kuuluvaa tag teamia. Tämä ottelu oli toki viihdyttävää ja kaikin puolin "menevää menoa", mutta silti olisin paljon enemmän tältä nelikolta odottanut. Ihan btw juttuna, Hernandez on nykyään paljon tiukemmassa kunnossa. Tai sitten se erilainen ring attire vain hämää. Pahiten tässä kusi aika, jota ei oltu tälle ottelulla kunnolla suotu. Joka tapauksessa viihdyin tämän matsin parissa, eikä tämä huono ollut.
Kesto:
Arvosana: ***
Mixed Martial Arts Match
AJ Styles VS. Frank Trigg
Tässäpä oli idea, joka ehkä paperilla kuulosti hyvältä, mutta käytännössä oli täysi susi. Niin ja Frank Trigg on ihan aikuisten oikeasti varteenotettava vapaaottelija, jos asia kiinnostaa enemmän, niin Wikipedia kertoo. Käytäntöön tämä ei soveltunut millään tavoin. Puuduttavaa katsottavaa, ja MMA-skenestä pihallakin oleva pystyi näkemään miten typerältä meno näytti. Nyt ymmärrän mitä Jack DiBiase ajoi takaa sillä "pseudo-MMA"-termillään, mutta tietääkseni TNA on tehnyt tämän kokeilun tämän yhden kerran, todennut toimimattomaksi ja jättänyt unholaan. Yleisö piti kyllä kovaa mekkalaa chanttiensa kanssa. "We want wrestling" "This is bullshit" sekä "Fire Russo."
Triggin heelpromo ennen matsia oli kyllä kovaa settiä, siitä voisivat monet heelit ottaa oppia.
Kesto:
Arvosana: *
TNA World Heavyweight Championship Match (3-Way)
Kurt Angle VS. Christian Cage VS. Samoa Joe (c)
Lopultakin illan pääottelun pariin, jonka piti alunperin olla nelinottelu, jossa Booker T olisi ollut mukana. Bookman kuitenkin kaikkien "suureksi harmiksi" no-showasi, ja meillä olikin käsissämme paperilla paljon mielenkiintoisempi ottelu kolmen hyvän painijan kesken. Ikävä kyllä tämä jatkoi sitä samaa linjaa, mitä koko PPV edusti: pettymystä. Ensinnäkin odotin Christianin saavan huikeaa reaktiota, sillä PPV oteltiin tunnin ajomatkan päässä hänen lapsuudenkodistaan. No, kyllä Cage poppeja sai, mutta illan kovimmat menivät toiselle kanadalaiselle, Petey Williamsille. Toinen juttu mikä tässä häiritsi oli turha kiirehdintä. Ottelu käytännössä aloitettiin nimikkoliikkeillä, ja kestoakaan ei ollut ottelun hypeen verrattuna lähellekään riittävästi. (Ajanotto meni muuten pipariksi, kun Windows alkoi kesken matsin päivittämään itseään, ja sammutti tietokoneen.) Ei siis huono ottelu, mutta kun kehässä ovat Angle, Joe ja Christian, pitäisi parempaan pystyä. Kaksi runiniäkin matsissa nähtiin, mikä osaltaan jätti tästä varsin rikkonaisen kokonaiskuvan. Taisi olla TNA:lle tärkeämpää buildata kahta Bound For Gloryn tulevaa pääottelua, kuin keskittyä hyvän matsin luomiseen tässä ja nyt.
Kesto: -
Arvosana: ***+
*** Petey Williams
** Curry Man
* Christian Cage (aivan huikaisevan promon veti, eikä kehnosti otellutkaan)
Yhteenveto: Oli kyllä melko keskinkertainen ja välillä suorastaan huonon puolelle lipsahtanut PPV. Alakortin matsin ylsivät suurin piirtein odotusten tasolle (jotka eivät korkeita olleet) mutta etenkin nuo kaksi pääottelua (Tag&World Titles) pettivät. En kyllä tätä kauheasti suosittelisi kenellekään.
Matsien keskiarvo: 2,53
Whatin arvostelut:
TNA - No Surrender 2008
Sunnuntai 14. Syyskuuta 2008
General Motors Cente, Oshawa, Ontario, Canada
6 Person Tag Team Match
Rock n' Rave Infection (Jimmy Rave, Lance Rock&Christy Hemme) VS. Prince Justice Brotherhood (Curry Man, Super Eric&Shark Boy)
Kuten ottelijalistasta näkee, oli tämä varsin komediapainotteinen aloitus PPV:lle. (Itse asiassa PPV muuten alkoi Stingin promolla, mutta wrestling-wise) Ottelu täytti funktionsa oikein hyvin, ja olihan tuo maskimiesten trio aika kovaa settiä. Curry Manin obsessio Christy Hemmeen tuotti useita hauskoja hetkiä. Välillä nähtiin ihan menevää painiakin, vaikka se ei tässä etusijalla ollutkaan, vaan tämä oli puhdasta entertainmentia. Viihdyttävää ja hauskaa katsottavaa, kun muistaa jättää ne tosikkolasit pois silmiltä.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ** 1/2
Falls Count Anyhere Match
ODB VS. Awesome Kong
Ugh. Nyt lykkäsi sellaisen myrkyn eteen, että tosissaan suunnittelin kelausnapin käyttöä. Joka tapauksessa katsoin ottelun, ja totesin että kaksikko on kyennyt huonompaankin. Stipulaatio toi oman lisänsä, jota kyllä tarvittiinkin ottelun pitämiseen edes jollain tavalla kiinnostavana. Yrityksen puutteesta ottelijoita ei voi ainakaan syyttää. Ihan katsottava matsi, Kongin ja ODB:n parhaita matseja keskenään, mikä ei tietysti ole kovin paljoa.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ** 1/2
No DQ Tag Team Match
Matt Morgan&Abyss VS. Team 3D
Tämä kuulostikin mielenkiintoiselta tietäen Abyssin ja Team 3D:n taidot tällaisissa "roskapaini"-matseissa. Aseita käytettiin kuitenkin hyvin vähän, ja pelkästään ottelun loppupuolella, eikä tämä nelikko painimassa normaalia tagmatsia paljoa sytyttänyt. Oli tässä kuitenkin tunnelmaa rutkasti, ja painijat osasivat ottaa yleisön haltuun. Marginaalisella erolla illan kahta ensimmäistä matsia parempi, vaikka siltikin liian perusmenoa.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***-
TNA X-Division Championship Match (3-Way)
'Sheik' Abdul Bashir VS. Consequences Creed VS. Petey Williams (c)
Joo, ehkäpä Petey oli heel paperilla tähän aikaan, mutta koska oltiin Kanadassa oli hän tämän ottelun ainoa babyface, ja veti 100% faceroolia. Williams olikin tässä ottelussa aivan mahtavassa iskussa, ja oli suurempi yleisön suosikki kuin Christian Cage main eventissä.
Ja tälle miehelle TNA antoi potkut. Voi voi, mutta ei auta itku markkinoilla. Ottelu oli painillisesti aika kehno, ja Peteyn kaksi vastustajaa kuuluvat ehdottomasti korkealle inhokkilistallani. Canadian Destroyerilla kiusoiteltiin koko matsin ajan, ja sitten kun se lopulta nähtiin, oli se upea hetki ja sai illan isoimman reaktion. Mutta siitä huolimatta ei ollut kovin erikoinen ottelu. Kovin lyhyt kaiken lisäksi.Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ** 1/2
Knockout's Championship Match
Angelina Love VS. Taylor Wilde (c)
Kaksi Ontarion provinssista kotoisin olevaa neitoa, ja yleisö päätti asettua Loven puolelle. Ihmeellistä ajatuksenkulkua. Kehän laidalla oli porukkaa aina Velvet Skysta, Cutie Kipiin, Rhinoon ja Traci Brooksiin. Hyvin tavanomainen naisten ottelu PPV:ssä. Ei mitään surkeaa, mutta ei mitään muistettavaakaan. Siksi myös tavanomainen arvosana.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: **
Ladder Of Love Match
'The Guru' Sonjay Dutt VS. 'Black Machismo' Jay Lethal
Tapahtuma jatkui tikasottelulla, jossa taisteltiin ihanaisen SoCalValin sydämestä sekä managerointipalveluksista. Ja jos joku ei tässä näe yhtymiä erääseen 80-luvun megatähden juonikuvioon, niin tämä joku tuntee painihistoriansa melko heikosti. Olihan tämä hyvä ottelu, ja Sonjayn liikkuvuus kehässä oli jotain uskomattoman helpon näköistä. Muuten en kyllä ole Duttista koskaan pitänyt, mutta erittäin urheilullinen kaveri on kyseessä. Vaikka tässä nähtiinkin paljon komeita spotteja, ja jotain ihan uuttakin keksittiin, ei tämä silti jäänyt mieleen mitenkään erityisen hyvänä ladder-otteluna. Sellainen aidon taistelun maku puuttui, muuten en oikein osaa kuvailla. Kai se heikkous oli sitten kehäpsykologisella puolella. Vähän vaikea tosiaan pukea sanoiksi. Hyvä, hyvä, mutta ei tarpeeksi hyvä. Lopetus oli kyllä jännä.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***+
TNA Tag Team Championships Match
Beer Money Inc. w./Miss Jackie VS. LAX w./Hector Guerrero
Nyt odotukset nousivat todella korkealle, sillä kehässä oli kaksi ehdottomasti tämän vuosikymmenen parhaimmistoon kuuluvaa tag teamia. Tämä ottelu oli toki viihdyttävää ja kaikin puolin "menevää menoa", mutta silti olisin paljon enemmän tältä nelikolta odottanut. Ihan btw juttuna, Hernandez on nykyään paljon tiukemmassa kunnossa. Tai sitten se erilainen ring attire vain hämää. Pahiten tässä kusi aika, jota ei oltu tälle ottelulla kunnolla suotu. Joka tapauksessa viihdyin tämän matsin parissa, eikä tämä huono ollut.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***
Mixed Martial Arts Match
AJ Styles VS. Frank Trigg
Tässäpä oli idea, joka ehkä paperilla kuulosti hyvältä, mutta käytännössä oli täysi susi. Niin ja Frank Trigg on ihan aikuisten oikeasti varteenotettava vapaaottelija, jos asia kiinnostaa enemmän, niin Wikipedia kertoo. Käytäntöön tämä ei soveltunut millään tavoin. Puuduttavaa katsottavaa, ja MMA-skenestä pihallakin oleva pystyi näkemään miten typerältä meno näytti. Nyt ymmärrän mitä Jack DiBiase ajoi takaa sillä "pseudo-MMA"-termillään, mutta tietääkseni TNA on tehnyt tämän kokeilun tämän yhden kerran, todennut toimimattomaksi ja jättänyt unholaan. Yleisö piti kyllä kovaa mekkalaa chanttiensa kanssa. "We want wrestling" "This is bullshit" sekä "Fire Russo."
Triggin heelpromo ennen matsia oli kyllä kovaa settiä, siitä voisivat monet heelit ottaa oppia. Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: *
TNA World Heavyweight Championship Match (3-Way)
Kurt Angle VS. Christian Cage VS. Samoa Joe (c)
Lopultakin illan pääottelun pariin, jonka piti alunperin olla nelinottelu, jossa Booker T olisi ollut mukana. Bookman kuitenkin kaikkien "suureksi harmiksi" no-showasi, ja meillä olikin käsissämme paperilla paljon mielenkiintoisempi ottelu kolmen hyvän painijan kesken.
Ikävä kyllä tämä jatkoi sitä samaa linjaa, mitä koko PPV edusti: pettymystä. Ensinnäkin odotin Christianin saavan huikeaa reaktiota, sillä PPV oteltiin tunnin ajomatkan päässä hänen lapsuudenkodistaan. No, kyllä Cage poppeja sai, mutta illan kovimmat menivät toiselle kanadalaiselle, Petey Williamsille. Toinen juttu mikä tässä häiritsi oli turha kiirehdintä. Ottelu käytännössä aloitettiin nimikkoliikkeillä, ja kestoakaan ei ollut ottelun hypeen verrattuna lähellekään riittävästi. (Ajanotto meni muuten pipariksi, kun Windows alkoi kesken matsin päivittämään itseään, ja sammutti tietokoneen.) Ei siis huono ottelu, mutta kun kehässä ovat Angle, Joe ja Christian, pitäisi parempaan pystyä. Kaksi runiniäkin matsissa nähtiin, mikä osaltaan jätti tästä varsin rikkonaisen kokonaiskuvan. Taisi olla TNA:lle tärkeämpää buildata kahta Bound For Gloryn tulevaa pääottelua, kuin keskittyä hyvän matsin luomiseen tässä ja nyt. Kesto: -
Arvosana: ***+
*** Petey Williams
** Curry Man
* Christian Cage (aivan huikaisevan promon veti, eikä kehnosti otellutkaan)
Yhteenveto: Oli kyllä melko keskinkertainen ja välillä suorastaan huonon puolelle lipsahtanut PPV. Alakortin matsin ylsivät suurin piirtein odotusten tasolle (jotka eivät korkeita olleet) mutta etenkin nuo kaksi pääottelua (Tag&World Titles) pettivät. En kyllä tätä kauheasti suosittelisi kenellekään.
Matsien keskiarvo: 2,53
Whatin arvostelut:
1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. No Mercy 2008 (2,96)
5. Royal Rumble 2001 (2,90)
6. SummerSlam 2003 (2,86)
7. No Way Out 2003 (2,84)
8. Armageddon 2007 (2,81)
9. SummerSlam 2004 (2,81)
10. Judgment Day 2001 (2,71)
11. SummerSlam 2005 (2,69)
12. Judgment Day 2002 (2,69)
13. WrestleMania 22 (2,68 )
14. Unforgiven 2008 (2,67)
15. SummerSlam 2008 (2,61)
16. The Great American Bash 2007 (2,58 )
17. TNA - No Surrender 2008 (2,53)
18. WrestleMania 23 (2,50)
19. Night Of Champions 2008 (2,50)
20. Great American Bash 2008 (2,50)
21. King Of The Ring 2002 (2,44)
22. WrestleMania 20 (2,17)
23. Survivor Series 1999 (1,58 )
WrestleMania V kuuluu ehdottomasti WrestleManioiden parempaan puoliskoon, ja ensimmäisestä kymmenestä ihan kuumaan kärkeen (loistava Hogan vs. Savage, pituuteen nähden hieno Blazer vs. Perfect, Twin Towers vs. Rockers, Strike Force vs. Brain Busters.. mm. Ja tietenkin Red Rooster vs. Bobby Heenan! :D). Sitten taas omiin arvosteluihin.
UNCENSORED 1997
You'll never see it coming!
Uncensored oli jo tässä vaiheessa onnistunut saavuttamaan varsin surullisen maineen. Observer oli valinnut sen molempina Uncensoredin olemassaolovuosina vuoden huonoimmaksi ppv'ksi, ja vuonna '96 se sitä kiistatta minunkin mielestäni oli. Lisäksi vuonna '96 ppv'n ME:n nähtiin surullisenkuuluisa Doomsday Cage Match. Siksi kai olikin äärimmäisen huvittavaa, kun selostajamme Tony, Dusty ja jopa Bobby Heenan hehkuttivat vakavalla naamalla (luultavasti Heenanilla oli sormet ristissä selän takana) UC:n "hienoa" historiaa. Voi WCW.
Eddie Guerrero (c) vs. Dean Malenko - No DQ Match for the WCW United States Heavyweight Championship
Samoin kuin vuonna 1996, myös vuonna '97 oli Uncensoredin alku ainakin vahva (ja Eddie Guerrero -sisältöinen.. ehkäpä siinä onkin selvä yhtäläisyys). Tämän ottelun tarina juontaa juurensa siihen, kun Syxx ensin varasti Eddien mestaruusvyön, mutta Eddie ansaitsi sen takaisin, ja Syxx siirtyi Malenkon CW-vyön pöllimiseen. Eddie kuitenkaan ei enää katsonut Syxxin temppuiluja hyvällä, ja SuperBrawl VII:ssä Eddie yrittikin saapua auttamaan sympaattisesti Malenkoa kesken Syxxiä käydyn ottelun. Harmi vain, että Eddie vahingossa auttoikin sekaantumisellaan Syxxin voittoon. Eddien aiheuttamasta mestaruustappiosta Malenko sitten kimpaantui Eddielle ("I don't need your help!!") ja näin tähän otteluun sitten päädyttiin.
Kun vastakkain ovat Eddie Guerrero ja Dean Malenko, ei kyseessä voi olla kuin hyvä ottelu (melkeinpä vähintään se ***½). Sitten kun kaksikko saa aikaa vielä melkein 20 minuuttia, pitäisi meillä olla käsissä klassikko. No, niin ei kuitenkaan ollut, ainakaan minun mielestäni. Minusta alkaa tuntua, että suhtaudun turhan kriittisesti näihin kahden loistavan painijan keskinäisiin otteluihin, koska tämäkään ei ollut minusta ***½:ää parempi. Oikein hyvää painia ja (sitä paljon parjattua) kehäpsykologiaakin oli mukana, mutta taas kyllä WCW osasi näyttää, kuinka Eddie ja Malenko kehässä 20 minuuttia ei automaattisesti tarkoita klassikkoa. Ensinnäkin pitkin ottelua keskityttiin turhan paljon siihen, kuinka nWo oli hyökännyt Rick Steinerin kimppuun ja kuinka Steiner kuljettiin ambulanssilla pois paikalta. Toiseksi ottelun No DQ -stipulaatio oli selvästikin lisätty pelkästään ottelun lopetusta varten.. Ja se ottelun lopetus onkin kolmas syy huonolle arvosanalle: Pakkoko Syxx oli sotkea mukaan? Viime kuun Malenko/Syxxissä Eddien osuus toimi, mutta nyt Syxxin sekaantuminen ja sen aiheuttamat seuraukset olivat vain idioottimaisia laskien vain arvosanaa. Kaikesta huonoista puolista kyllä nämä kaksi vain erinomaisesti osaavat painia ja siksi helposti ansaitsevat silti tuon alla olevan arvosanan.
***½
Psychosis vs. Ultimate Dragon w/ Sonny Onoo
Ultimate Dragon on siis Ultimo Dragon, joka jostain syystä tässä tapahtumassa kuulutettiin Ultimate Dragonina. En tiedä tämän ottelun taustoista, jos semmoisia oli. Molemmat vaikuttivat kaikesta päätellen heeleiltä, joten en ihan ymmärrä, miksi juuri nämä kaksi vastakkain laitettiin: olisi siellä niitä taidokkaita face-CW:itäkin ollut. Ei näistä kumpikaan mitenkään facelta näyttänyt.
Ottelu oli tosi hyvä lucha-tyyppinen ottelu, ja niinpä siihen kuului sen myyntiongelmat, mutta jotenkin tässä ottelussa ne eivät häirinneet samalla tavalla. Lisäksi tämä eteni jotenkin järkevämmin kuin moni muu lucha-tyyppinen ottelu: liikkeet suurenivat ottelun edetessä, ja ne suurimmat near-fallit sopivatkin siihen loppuun huikeiden liikkeiden jälkeen. Jotenkin normaalista näistä tulee sekava olo, mutta tästä ei samalla tapaa (samalla aikaa olin lukenut, että jotkut olivat juuri tätä pitäneet tavallista heikompana.. minun mielipiteeni poikkeavat siis täysin muista sitten vissiin tämäntyyppisissä otteluissa), ja niinpä tämä onkin vuoden ensimmäinen ****-ottelu. Suurin heikkous oli, että yleisö oli aikalailla kuollut (no mikäs ihme kun kehässä kaksi heeliä). Edes se ei nyt kuitenkaan haitannut liikaa. Hieno kamppailu.
****
Tässä välissä huikean suosion kerännyt Diamond Dallas Page saapui promoamaan nWo:sta, kun nWo:hon viime ppv'n lopussa täysin typerästi liittynyt Randy Savage saapui "vaimonsa" Miss Elizabethin kanssa ensin kehumaan Pagea, mutta sitten paljastamaan, kuinka DDP:n vaimo Kimberly poseeraa jonkun lehden sivuilla varsin vähissä pukeissa. Kimberly saapuukin sitten paikalle, DDP on järkyttynyt ja Savage sekä Elizabeth hyökkäävät kaksikon kimppuun. Tylsähkö ja tyhmähkö pidempi angle. DDP:n suosio oli parasta.
Mortis w/ James Vandenberg vs. Glacier - Martial Arts Match
Noniin, tämä vaatiikin jonkinlaista backstorya. Glacier on yksi WCW:n historian surkuhupaisimmista tarinoista: kyseessä oli varsin turha painija (Ray Lloyd), joka painialalla jo pyörittyään harjoitteli oikeasti erinäisiä Martial Arts -taitoja. WCW kiinnostui miehen mahdollisuudesta käyttää noita taitoja otteluissaan, ja niinpä hänelle annettiin täysin naurettava Glacier-gimmick. Gimmick oli eräänlainen rip-off Mortal Kombatin Sub-Zero hahmosta: Glacier oli mukamas Japanissa huikeat Martial Arts -taidot oppinut heppu, joka saapui kehään rintapanssarin ja mestariltaan saaman 400 vuotta vanhan kypärän kanssa, sinisen laservalon seuratessa häntä. Täysin ylibuukattu gimmick ei kummemmin kiinnostanut yleisöä, kun Glacier debytoi syksyllä '96, ja ennen Mortis-feudia, mies lähinnä vain squashaili jobbereita. Vuonna '97 sitten saapui James Vanderbergin (nuorempi ja ruskeahiuksinen mutta yhtä ilkeä James Mitchell) manageroima Mortis (ystävämme Chris Kanyon), jolla kaiken hypen perusteella ilmeisesti oli jotain erittäin merkittävää mutta myististä historiaa Glacierin kanssa, ja niinpä tämä kuolleista nousseen zombin näköinen, painia ja martial artseja osaava, heppuli oli nyt saapunut tuhoamaan Martial Arts -mestarin. Tämä feud on tuota.. hyvin vahva kandidaatti erään kategorian voittajaksi. Päätelkää itse, minkä.
Itse ottelu oli aika hassu. Sekä Glacier että Mortis ihan oikeasti yrittivät jotain tehden jopa muutamia ihan näyttäviä liikkeitä ja liikkuen jopa yläköysiltä. Ongelmana oli vain kaksi asiaa: a) Tämän piti olla "MARTIAL ARTS MATCH", mutta tämä oli kyllä täysin normaali, typerä wrestling match b) miehet ehkä olivat opetelleet jotain liikkeitä ja yrittivät nyt toteuttaa niitä, mutta mitään hajua ottelun kuljettamisesta, toimivan ottelun rakentamisesta tai muusta legendaariseen kehäpsykologiaan kuuluvista seikoista heillä ei ollut. Niinpä tämä ottelu oli aika torso, mutta joidenkin ihan näyttävien otteiden ja huumoriarvonsa (sekä Mitchellin loistavuuden) ansiosta annan tälle sentään puolitoista tähteä. Tämän ottelun post-match muuten ainakin lupaili jatkoa, toivottavasti sitä on tiedossa! En malta odottaa.
*½
Buff Bagwell vs. Scotty Riggs - Strap Match
Ei, Riggsistä ei tosiaan saanut tuota parempaa kuvaa (hitto, muuten kun nämä kuvat nyt olivat laadultaan edes hiukan SB:n vastaavia parempia). Tämän ottelun tarinan kerroin jo Souled Outin osiossa. Miehet taggasivat vuonna '96 American Maleseina -> Bagwell liittyi nWo:hon ja Riggs ei -> feud. Riggs oli kaksikon martyjannetty, mutta vielä kerran Buffia näköjään ppv'ssäkin pistettiin overiksi poor-Scottyn kustannuksella.
Riggs oli kaksikon martyjannetty myös taitojensa puolesta, koska ehdottomasti hän taidokkaampi näistä kahdesta oli. Se näkyi erinomaisesti tässä ottelussa, koska silloin kun Riggs oli hallinnassa, oli ottelu aika viihdyttävääkin ja hyvin toimivaa painia. Sitten kun Buff oli hallinnassa, oli ottelu tylsää kuristamista. Bagwellin parasta antia olikin heel-roolin vetäminen: mies piti jopa pari promoa hallintavaiheidensa aikana. Kehässä hänestä ei kummemmin mihinkään enää ollut. Ottelun lopetuskin oli yllättäen varsin onnistunut ja poikkeava niistä perinteisistä raahauksista. Itse jopa siis jonkin verran tykkäsin tästä Riggsin yrityksen, Bagwellin heel-roolin vetämisen ja lopetuksen ansiosta. Ei tämä mikään erityisen hyvä nyt siis ollut, mutta ok kyllä. Toimi roolissaan ja yllätti jopa positiivisesti. Kiitos tästä kyllä paljolti kiitos tosiaan Scottylle.
**½
Harlem Heat w/ Sister Sherri vs. Public Enemy - Texas Tornado Match
Enpä tiedä tällekään ottelulle kummempaa tarinaa. Ilmeisesti Harlem Heatin (vai oliko se Public Enemyn?) oli tarkoitus alunperin kohdata ottelussa Steve McMichael & Jeff Jarrett, mutta koska Arn Andersonin ja Ric Flairin sivuunjäämisen takia miehet joutuivat ME:hen, muuttui tämäkin ottelu. Ainakin kumpikin näistä joukkueista oli SuperBrawlin Triangle Matchissa.
Tämä oli taas puhdasta joukkueroskapainia, ja minua tämä viihdytti. Olen taas monta tätä täysin halveksivaa kommenttia lukenut, mutta minusta tässä ei ollut mitään viihdettä. Public Enemy oli parhaimmillaan juuri roskapainiotteluissa (todisti sen aikoinaan ECW:ssä monissa otteluissa ja WCW:ssäkin sitten jo vuonna '96 Nasty Boysien kanssa käydyissä kamppailuissa). Myös Harlem Heat hoiti roolinsa hyvin ja toi myös sitä painillista puolta tähän. Tämä oli hauskaa mätkimistä, jossa nähtiin muutamia aika näyttäviäkin bumppeja. Myyminen tuntui jäävän välillä sivuseikaksi, ja ottelun lopetusta edeltäneet vaiheet olivat typeriä, mutta ei tältä mitään totista painikamppailua kannattanutkaan odottaa. Viihdyttävä välipala.. ja nähtiinhän tässä Houston Hangoverkin!
**½
Prince Iaukea (c) vs. Rey Mysterio - WCW Television Championship
SuperBrawlissa nämä kaksi facea kohtasivat siis TV-mestaruusottelussa tiukassa rehellisessä kamppailussa, kunnes katkera entinen mestari Lord Steven Regal saapui pilaamaan ottelun. Niinpä kaksikko tahtoi kohdata toisensa vielä uudestaan one on one -ottelussa ilman mitään välisekaantumisia.. Ja tässähän sitä sitten oltiin.
Tämä oli suurinpiirtein yhtä hyvä ottelui kuin SuperBrawlinkin, eli varsin viihdyttävää ja mukavaa menoa. Jälleen paljon kiitosta tästä kuuluu kyllä Mysterio Jr:lle, joka paiski töitä hurjasti esittäen todella vakuuttavia otteita. Toisaalta myös Iaukea näytti kehittyneen vähän viime kuusta ollen entistä paremmin mukana. Vähän parempi tämä siis oli kuin edellinen kohtaaminen, mutta ei silti mitenkään huomattavasti parempi. Kiva kahden facen rehti kamppailu, jonka huonona puolena oli vain typerä aikarajoilla pelleily (ottelu meni yliajalle ylittäen mukamas 15 minuutin time limitin, vaikka todellisuudessa koko ottelu yliaikoinenkaan ei kestänyt sitä 15 minuuttia).
***
Team Piper (Chris Benoit, Jeff Jarrett, Steve McMichael, Roddy Piper) vs. Team nWo (Scott Hall (c), Randy Savage, Kevin Nash (c), Hollywood Hogan (c)) w/ Dennis Rodman vs. Team WCW (The Giant, Lex Luger, Scott Steiner) - Three Team Elimination Match
Kylläpä vain, jälleen WCW päätti pistää Uncensorediin oikein kunnon erikois-ME:n. Tämän ottelun tarinan pohja on tietenkin WCW:n ja nWo:n, Four Horsemenin ja nWo:n sekä Piperin ja nWo:n feudeissa. Marrskuussa '96 oli siis paljastanut, että Nitron päätöksenhaltija Eric Bischoff oli myynyt itsensä nWo:lle. Tämän jälkeen WCW:ssä olivatkin hankalat ajat, kun kaikista päätöksistä vastaava henkilö ajoi täysin sumeilematta nWo:n etua. Tätä hulluttelua jatkui aina SuperBrawl VII:n jälkimeininkeihin asti (kun Bischoff riisti Giantilta ja Lugerilta joukkuevyöt palauttaen ne Outsiderseille), jolloin WCW:n omistaja Ted Turner päätti pistää tälle lopun. Billionaire Ted buukkasi Uncensoredin ME:ksi kolmen joukkueen ottelun, jossa WCW:n edustajat, nWo:n edustajat ja Piper sekä kolme hevosmiehistä kohtaavat toisensa. Jos WCW voittaa, joutuu nWo luovuttamaan kaikki mestaruusvyönsä ja lopettamaan painimisen WCW:n show'issa 36 kuukauteen. Jos Piperin joukkue voittaa, pääsee Piper kohtaamaan Hoganin Steel Cagen sisällä. Jos nWo voittaa, säilyttävät he oikeutensa painimiseen ja mestaruusotteluihin. Ennen ottelua ongelmia toi vielä se, että Piperin joukkueen jäsenet eivät varsinaisesti "Rowdyn" kavereita olleet, vaan ennemminkin vain nWo:n vastustajia ja se, että nWo pisti WCW:n joukkueen jäsenen Rick Steinerin tapahtuman alussa sairastuvalle.
Kauhea backstory, mutta olipa kauhea(n sekava) ottelukin. Tämä tavallaan muistutti War Gamesia ilman häkkiä. Jokaisen joukkueen yksi jäsen aloitti ottelun, 5 minuutin päästä kaikista joukkueista saapui yksi jäsen, 2 minuutin päästä yhdet lisää ja 2 minuutin päästä vielä yhdet. Toisten joukkueiden jäseniä piti yrittää eliminoida selätyksillä, luovutuksilla tai (selostajien yllätykseksi kesken ottelun) yläköyden yli heittämisellä. Joukkue, jolla oli viimeisenä jäseniä jäljellä, olisi voittaja. Ne pari mielipidettä, jotka löysin tästä ottelusta, olivat positiivisia. Ottelu oli kuulema viihdyttävä ja ovela.. Mitä hittoa? Ainut hyvä osuus ottelussa oli oikeasti viihdyttävä ensimmäinen viisminuuttinen, jossa Scott Hall, Chris Benoit ja The Giant saivat näyttää osaamistan. Viisminuuttisen päätteeksi Giant sitten eliminointiinkin ja koko roska hajosi samalla käsiin.
- Painijat tulivat kehään ihan satunnaiseen aikaan niin, että kun kolme edellistä olivat ehtineet tulla kehään, alkoikin olla jo kolmen seuraavan vuoro.
- Kehässä ei nähty mitään erityisemmin painiksi kutsuttavaa
- Selostajat (hyvä kun tuomaritkaan) eivät olleet perillä säännöistä
- Lopussa Hoganin saapuminen paikalle kesti jostain syystä niin kauan, että screenille tuli jo uusi laskuri laskemaan, milloin mies saapuisi, ja sitten Hogan tulikin kun screenillä ollut kello näytti 0:40:ää.
- Ottelussa oli lopussa ihan yhtä naurettava ja typerä face-comeback kuin, mitä Hogan harrasti facena.. Nyt vain Hoganin posse oli ottavana osapuolena (ainakin tiettyyn pisteeseen asti).
- Dennis Rodman oli idiootti.
- Kukaan ei tiennyt tai selittänyt, miksi Four Horsemen olisi otellut sen puolesta, että Piper saisi kohdata Hoganin.
- Kukaan ei selittänyt, miksi Team WCW ei hankkinut ketään Rick Steinerin tilalle.
- Koko ottelu oikeasti tuntui tuon viisminuuttisen jälkeen hajoavan käsiin. Kukaan ei tiennyt mitä tehdä: selostajat, ohjaamahenkilöstö ja varmasti painijatkin olivat aivan sekaisin. Kummoista painia ei nähty ja ottelun vaiheetkin olivat aivan typeriä. Koko hieno ottelun idea valahti täysin viemäristä alas.
Tälle sekavuudelleko on oikeasti annettu kolmea tähteä? Huh-huh. Jos tämän ottelun alku ei olisi ollut niin vahva ja minua suuresti viihdyttävä, olisi tämä varmaan ollut ihan sitä samaa DUD-tasoa kuin edellisen vuoden UC:n Main Event. Nyt ensimmäiselle viisminuuttiselle ja parille muulle satunnaiselle valonpilkahdukselle on sentään jotain annettava. Ja oli tässä ottelussa sentään (osittain) ideana ja rakentelun osalta enemmän järkeä kuin edellisen vuoden ME:ssä.
*½
1. WWF Royal Rumble - Ok
2. WCW Uncensored - Ok
3. WCW SuperBrawl VII - Ok
4. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
---------------
5. nWo Souled Out - Kehno
Tulipa taas kamalan pitkä teksti, mutta jotkut ottelut kirvoittivat kirjoittamaan :/ Vähän lyhyemmin sitten WM 13:n kanssa.
UNCENSORED 1997
You'll never see it coming!
Uncensored oli jo tässä vaiheessa onnistunut saavuttamaan varsin surullisen maineen. Observer oli valinnut sen molempina Uncensoredin olemassaolovuosina vuoden huonoimmaksi ppv'ksi, ja vuonna '96 se sitä kiistatta minunkin mielestäni oli. Lisäksi vuonna '96 ppv'n ME:n nähtiin surullisenkuuluisa Doomsday Cage Match. Siksi kai olikin äärimmäisen huvittavaa, kun selostajamme Tony, Dusty ja jopa Bobby Heenan hehkuttivat vakavalla naamalla (luultavasti Heenanilla oli sormet ristissä selän takana) UC:n "hienoa" historiaa. Voi WCW.
Eddie Guerrero (c) vs. Dean Malenko - No DQ Match for the WCW United States Heavyweight Championship
Samoin kuin vuonna 1996, myös vuonna '97 oli Uncensoredin alku ainakin vahva (ja Eddie Guerrero -sisältöinen.. ehkäpä siinä onkin selvä yhtäläisyys). Tämän ottelun tarina juontaa juurensa siihen, kun Syxx ensin varasti Eddien mestaruusvyön, mutta Eddie ansaitsi sen takaisin, ja Syxx siirtyi Malenkon CW-vyön pöllimiseen. Eddie kuitenkaan ei enää katsonut Syxxin temppuiluja hyvällä, ja SuperBrawl VII:ssä Eddie yrittikin saapua auttamaan sympaattisesti Malenkoa kesken Syxxiä käydyn ottelun. Harmi vain, että Eddie vahingossa auttoikin sekaantumisellaan Syxxin voittoon. Eddien aiheuttamasta mestaruustappiosta Malenko sitten kimpaantui Eddielle ("I don't need your help!!") ja näin tähän otteluun sitten päädyttiin.
Kun vastakkain ovat Eddie Guerrero ja Dean Malenko, ei kyseessä voi olla kuin hyvä ottelu (melkeinpä vähintään se ***½). Sitten kun kaksikko saa aikaa vielä melkein 20 minuuttia, pitäisi meillä olla käsissä klassikko. No, niin ei kuitenkaan ollut, ainakaan minun mielestäni. Minusta alkaa tuntua, että suhtaudun turhan kriittisesti näihin kahden loistavan painijan keskinäisiin otteluihin, koska tämäkään ei ollut minusta ***½:ää parempi. Oikein hyvää painia ja (sitä paljon parjattua) kehäpsykologiaakin oli mukana, mutta taas kyllä WCW osasi näyttää, kuinka Eddie ja Malenko kehässä 20 minuuttia ei automaattisesti tarkoita klassikkoa. Ensinnäkin pitkin ottelua keskityttiin turhan paljon siihen, kuinka nWo oli hyökännyt Rick Steinerin kimppuun ja kuinka Steiner kuljettiin ambulanssilla pois paikalta. Toiseksi ottelun No DQ -stipulaatio oli selvästikin lisätty pelkästään ottelun lopetusta varten.. Ja se ottelun lopetus onkin kolmas syy huonolle arvosanalle: Pakkoko Syxx oli sotkea mukaan? Viime kuun Malenko/Syxxissä Eddien osuus toimi, mutta nyt Syxxin sekaantuminen ja sen aiheuttamat seuraukset olivat vain idioottimaisia laskien vain arvosanaa. Kaikesta huonoista puolista kyllä nämä kaksi vain erinomaisesti osaavat painia ja siksi helposti ansaitsevat silti tuon alla olevan arvosanan.
***½
Psychosis vs. Ultimate Dragon w/ Sonny Onoo
Ultimate Dragon on siis Ultimo Dragon, joka jostain syystä tässä tapahtumassa kuulutettiin Ultimate Dragonina. En tiedä tämän ottelun taustoista, jos semmoisia oli. Molemmat vaikuttivat kaikesta päätellen heeleiltä, joten en ihan ymmärrä, miksi juuri nämä kaksi vastakkain laitettiin: olisi siellä niitä taidokkaita face-CW:itäkin ollut. Ei näistä kumpikaan mitenkään facelta näyttänyt.
Ottelu oli tosi hyvä lucha-tyyppinen ottelu, ja niinpä siihen kuului sen myyntiongelmat, mutta jotenkin tässä ottelussa ne eivät häirinneet samalla tavalla. Lisäksi tämä eteni jotenkin järkevämmin kuin moni muu lucha-tyyppinen ottelu: liikkeet suurenivat ottelun edetessä, ja ne suurimmat near-fallit sopivatkin siihen loppuun huikeiden liikkeiden jälkeen. Jotenkin normaalista näistä tulee sekava olo, mutta tästä ei samalla tapaa (samalla aikaa olin lukenut, että jotkut olivat juuri tätä pitäneet tavallista heikompana.. minun mielipiteeni poikkeavat siis täysin muista sitten vissiin tämäntyyppisissä otteluissa), ja niinpä tämä onkin vuoden ensimmäinen ****-ottelu. Suurin heikkous oli, että yleisö oli aikalailla kuollut (no mikäs ihme kun kehässä kaksi heeliä). Edes se ei nyt kuitenkaan haitannut liikaa. Hieno kamppailu.
****
Tässä välissä huikean suosion kerännyt Diamond Dallas Page saapui promoamaan nWo:sta, kun nWo:hon viime ppv'n lopussa täysin typerästi liittynyt Randy Savage saapui "vaimonsa" Miss Elizabethin kanssa ensin kehumaan Pagea, mutta sitten paljastamaan, kuinka DDP:n vaimo Kimberly poseeraa jonkun lehden sivuilla varsin vähissä pukeissa. Kimberly saapuukin sitten paikalle, DDP on järkyttynyt ja Savage sekä Elizabeth hyökkäävät kaksikon kimppuun. Tylsähkö ja tyhmähkö pidempi angle. DDP:n suosio oli parasta.
Mortis w/ James Vandenberg vs. Glacier - Martial Arts Match
Noniin, tämä vaatiikin jonkinlaista backstorya. Glacier on yksi WCW:n historian surkuhupaisimmista tarinoista: kyseessä oli varsin turha painija (Ray Lloyd), joka painialalla jo pyörittyään harjoitteli oikeasti erinäisiä Martial Arts -taitoja. WCW kiinnostui miehen mahdollisuudesta käyttää noita taitoja otteluissaan, ja niinpä hänelle annettiin täysin naurettava Glacier-gimmick. Gimmick oli eräänlainen rip-off Mortal Kombatin Sub-Zero hahmosta: Glacier oli mukamas Japanissa huikeat Martial Arts -taidot oppinut heppu, joka saapui kehään rintapanssarin ja mestariltaan saaman 400 vuotta vanhan kypärän kanssa, sinisen laservalon seuratessa häntä. Täysin ylibuukattu gimmick ei kummemmin kiinnostanut yleisöä, kun Glacier debytoi syksyllä '96, ja ennen Mortis-feudia, mies lähinnä vain squashaili jobbereita. Vuonna '97 sitten saapui James Vanderbergin (nuorempi ja ruskeahiuksinen mutta yhtä ilkeä James Mitchell) manageroima Mortis (ystävämme Chris Kanyon), jolla kaiken hypen perusteella ilmeisesti oli jotain erittäin merkittävää mutta myististä historiaa Glacierin kanssa, ja niinpä tämä kuolleista nousseen zombin näköinen, painia ja martial artseja osaava, heppuli oli nyt saapunut tuhoamaan Martial Arts -mestarin. Tämä feud on tuota.. hyvin vahva kandidaatti erään kategorian voittajaksi. Päätelkää itse, minkä.
Itse ottelu oli aika hassu. Sekä Glacier että Mortis ihan oikeasti yrittivät jotain tehden jopa muutamia ihan näyttäviä liikkeitä ja liikkuen jopa yläköysiltä. Ongelmana oli vain kaksi asiaa: a) Tämän piti olla "MARTIAL ARTS MATCH", mutta tämä oli kyllä täysin normaali, typerä wrestling match b) miehet ehkä olivat opetelleet jotain liikkeitä ja yrittivät nyt toteuttaa niitä, mutta mitään hajua ottelun kuljettamisesta, toimivan ottelun rakentamisesta tai muusta legendaariseen kehäpsykologiaan kuuluvista seikoista heillä ei ollut. Niinpä tämä ottelu oli aika torso, mutta joidenkin ihan näyttävien otteiden ja huumoriarvonsa (sekä Mitchellin loistavuuden) ansiosta annan tälle sentään puolitoista tähteä. Tämän ottelun post-match muuten ainakin lupaili jatkoa, toivottavasti sitä on tiedossa! En malta odottaa.
*½
Buff Bagwell vs. Scotty Riggs - Strap Match
Ei, Riggsistä ei tosiaan saanut tuota parempaa kuvaa (hitto, muuten kun nämä kuvat nyt olivat laadultaan edes hiukan SB:n vastaavia parempia). Tämän ottelun tarinan kerroin jo Souled Outin osiossa. Miehet taggasivat vuonna '96 American Maleseina -> Bagwell liittyi nWo:hon ja Riggs ei -> feud. Riggs oli kaksikon martyjannetty, mutta vielä kerran Buffia näköjään ppv'ssäkin pistettiin overiksi poor-Scottyn kustannuksella.
Riggs oli kaksikon martyjannetty myös taitojensa puolesta, koska ehdottomasti hän taidokkaampi näistä kahdesta oli. Se näkyi erinomaisesti tässä ottelussa, koska silloin kun Riggs oli hallinnassa, oli ottelu aika viihdyttävääkin ja hyvin toimivaa painia. Sitten kun Buff oli hallinnassa, oli ottelu tylsää kuristamista. Bagwellin parasta antia olikin heel-roolin vetäminen: mies piti jopa pari promoa hallintavaiheidensa aikana. Kehässä hänestä ei kummemmin mihinkään enää ollut. Ottelun lopetuskin oli yllättäen varsin onnistunut ja poikkeava niistä perinteisistä raahauksista. Itse jopa siis jonkin verran tykkäsin tästä Riggsin yrityksen, Bagwellin heel-roolin vetämisen ja lopetuksen ansiosta. Ei tämä mikään erityisen hyvä nyt siis ollut, mutta ok kyllä. Toimi roolissaan ja yllätti jopa positiivisesti. Kiitos tästä kyllä paljolti kiitos tosiaan Scottylle.
**½
Harlem Heat w/ Sister Sherri vs. Public Enemy - Texas Tornado Match
Enpä tiedä tällekään ottelulle kummempaa tarinaa. Ilmeisesti Harlem Heatin (vai oliko se Public Enemyn?) oli tarkoitus alunperin kohdata ottelussa Steve McMichael & Jeff Jarrett, mutta koska Arn Andersonin ja Ric Flairin sivuunjäämisen takia miehet joutuivat ME:hen, muuttui tämäkin ottelu. Ainakin kumpikin näistä joukkueista oli SuperBrawlin Triangle Matchissa.
Tämä oli taas puhdasta joukkueroskapainia, ja minua tämä viihdytti. Olen taas monta tätä täysin halveksivaa kommenttia lukenut, mutta minusta tässä ei ollut mitään viihdettä. Public Enemy oli parhaimmillaan juuri roskapainiotteluissa (todisti sen aikoinaan ECW:ssä monissa otteluissa ja WCW:ssäkin sitten jo vuonna '96 Nasty Boysien kanssa käydyissä kamppailuissa). Myös Harlem Heat hoiti roolinsa hyvin ja toi myös sitä painillista puolta tähän. Tämä oli hauskaa mätkimistä, jossa nähtiin muutamia aika näyttäviäkin bumppeja. Myyminen tuntui jäävän välillä sivuseikaksi, ja ottelun lopetusta edeltäneet vaiheet olivat typeriä, mutta ei tältä mitään totista painikamppailua kannattanutkaan odottaa. Viihdyttävä välipala.. ja nähtiinhän tässä Houston Hangoverkin!
**½
Prince Iaukea (c) vs. Rey Mysterio - WCW Television Championship
SuperBrawlissa nämä kaksi facea kohtasivat siis TV-mestaruusottelussa tiukassa rehellisessä kamppailussa, kunnes katkera entinen mestari Lord Steven Regal saapui pilaamaan ottelun. Niinpä kaksikko tahtoi kohdata toisensa vielä uudestaan one on one -ottelussa ilman mitään välisekaantumisia.. Ja tässähän sitä sitten oltiin.
Tämä oli suurinpiirtein yhtä hyvä ottelui kuin SuperBrawlinkin, eli varsin viihdyttävää ja mukavaa menoa. Jälleen paljon kiitosta tästä kuuluu kyllä Mysterio Jr:lle, joka paiski töitä hurjasti esittäen todella vakuuttavia otteita. Toisaalta myös Iaukea näytti kehittyneen vähän viime kuusta ollen entistä paremmin mukana. Vähän parempi tämä siis oli kuin edellinen kohtaaminen, mutta ei silti mitenkään huomattavasti parempi. Kiva kahden facen rehti kamppailu, jonka huonona puolena oli vain typerä aikarajoilla pelleily (ottelu meni yliajalle ylittäen mukamas 15 minuutin time limitin, vaikka todellisuudessa koko ottelu yliaikoinenkaan ei kestänyt sitä 15 minuuttia).
***
Team Piper (Chris Benoit, Jeff Jarrett, Steve McMichael, Roddy Piper) vs. Team nWo (Scott Hall (c), Randy Savage, Kevin Nash (c), Hollywood Hogan (c)) w/ Dennis Rodman vs. Team WCW (The Giant, Lex Luger, Scott Steiner) - Three Team Elimination Match
Kylläpä vain, jälleen WCW päätti pistää Uncensorediin oikein kunnon erikois-ME:n. Tämän ottelun tarinan pohja on tietenkin WCW:n ja nWo:n, Four Horsemenin ja nWo:n sekä Piperin ja nWo:n feudeissa. Marrskuussa '96 oli siis paljastanut, että Nitron päätöksenhaltija Eric Bischoff oli myynyt itsensä nWo:lle. Tämän jälkeen WCW:ssä olivatkin hankalat ajat, kun kaikista päätöksistä vastaava henkilö ajoi täysin sumeilematta nWo:n etua. Tätä hulluttelua jatkui aina SuperBrawl VII:n jälkimeininkeihin asti (kun Bischoff riisti Giantilta ja Lugerilta joukkuevyöt palauttaen ne Outsiderseille), jolloin WCW:n omistaja Ted Turner päätti pistää tälle lopun. Billionaire Ted buukkasi Uncensoredin ME:ksi kolmen joukkueen ottelun, jossa WCW:n edustajat, nWo:n edustajat ja Piper sekä kolme hevosmiehistä kohtaavat toisensa. Jos WCW voittaa, joutuu nWo luovuttamaan kaikki mestaruusvyönsä ja lopettamaan painimisen WCW:n show'issa 36 kuukauteen. Jos Piperin joukkue voittaa, pääsee Piper kohtaamaan Hoganin Steel Cagen sisällä. Jos nWo voittaa, säilyttävät he oikeutensa painimiseen ja mestaruusotteluihin. Ennen ottelua ongelmia toi vielä se, että Piperin joukkueen jäsenet eivät varsinaisesti "Rowdyn" kavereita olleet, vaan ennemminkin vain nWo:n vastustajia ja se, että nWo pisti WCW:n joukkueen jäsenen Rick Steinerin tapahtuman alussa sairastuvalle.
Kauhea backstory, mutta olipa kauhea(n sekava) ottelukin. Tämä tavallaan muistutti War Gamesia ilman häkkiä. Jokaisen joukkueen yksi jäsen aloitti ottelun, 5 minuutin päästä kaikista joukkueista saapui yksi jäsen, 2 minuutin päästä yhdet lisää ja 2 minuutin päästä vielä yhdet. Toisten joukkueiden jäseniä piti yrittää eliminoida selätyksillä, luovutuksilla tai (selostajien yllätykseksi kesken ottelun) yläköyden yli heittämisellä. Joukkue, jolla oli viimeisenä jäseniä jäljellä, olisi voittaja. Ne pari mielipidettä, jotka löysin tästä ottelusta, olivat positiivisia. Ottelu oli kuulema viihdyttävä ja ovela.. Mitä hittoa? Ainut hyvä osuus ottelussa oli oikeasti viihdyttävä ensimmäinen viisminuuttinen, jossa Scott Hall, Chris Benoit ja The Giant saivat näyttää osaamistan. Viisminuuttisen päätteeksi Giant sitten eliminointiinkin ja koko roska hajosi samalla käsiin.
- Painijat tulivat kehään ihan satunnaiseen aikaan niin, että kun kolme edellistä olivat ehtineet tulla kehään, alkoikin olla jo kolmen seuraavan vuoro.
- Kehässä ei nähty mitään erityisemmin painiksi kutsuttavaa
- Selostajat (hyvä kun tuomaritkaan) eivät olleet perillä säännöistä
- Lopussa Hoganin saapuminen paikalle kesti jostain syystä niin kauan, että screenille tuli jo uusi laskuri laskemaan, milloin mies saapuisi, ja sitten Hogan tulikin kun screenillä ollut kello näytti 0:40:ää.
- Ottelussa oli lopussa ihan yhtä naurettava ja typerä face-comeback kuin, mitä Hogan harrasti facena.. Nyt vain Hoganin posse oli ottavana osapuolena (ainakin tiettyyn pisteeseen asti).
- Dennis Rodman oli idiootti.
- Kukaan ei tiennyt tai selittänyt, miksi Four Horsemen olisi otellut sen puolesta, että Piper saisi kohdata Hoganin.
- Kukaan ei selittänyt, miksi Team WCW ei hankkinut ketään Rick Steinerin tilalle.
- Koko ottelu oikeasti tuntui tuon viisminuuttisen jälkeen hajoavan käsiin. Kukaan ei tiennyt mitä tehdä: selostajat, ohjaamahenkilöstö ja varmasti painijatkin olivat aivan sekaisin. Kummoista painia ei nähty ja ottelun vaiheetkin olivat aivan typeriä. Koko hieno ottelun idea valahti täysin viemäristä alas.
Tälle sekavuudelleko on oikeasti annettu kolmea tähteä? Huh-huh. Jos tämän ottelun alku ei olisi ollut niin vahva ja minua suuresti viihdyttävä, olisi tämä varmaan ollut ihan sitä samaa DUD-tasoa kuin edellisen vuoden UC:n Main Event. Nyt ensimmäiselle viisminuuttiselle ja parille muulle satunnaiselle valonpilkahdukselle on sentään jotain annettava. Ja oli tässä ottelussa sentään (osittain) ideana ja rakentelun osalta enemmän järkeä kuin edellisen vuoden ME:ssä.
*½
Typeristä ottelumuodoista ja parista surkuhupaisasta ottelusta huolimatta tämä oli aika hyvä ppv. Näimme yhden todella hyvän ottelun, pari varsin mallikasta ja kaksi muutakin ihan hyvää. ME:kin oli tosiaan idealtaan erikoinen ja näin esimerkiksi edellistä Piper/Hogania parempi.. Ja olihan Glacier/Mortisille ehdottomasti camp-huumoriarvonsa :D Ehdottomasti omat heikot hetkensä tällä ppv'llä oli, mutta kyllä tästä varsin kelpo maku suuhun jäi. Valovuosia edellisen UC:n edellä, joka tarjosi kaksi ***-ottelua ja hirveästi roskaa. Tässä kaikki paitsi kaksi ottelua olivat jo vähintään **½.3 parasta
1. Psychosis vs. Dragon. Backstory oli olematon ja vastakkain oli kaksi heeliä, mutta nämä kaksi pistivät silti pystyyn vuoden parhaan ottelun toistaiseksi.
2. Rey Mysterio Jr. Kyllä Mysterio taas vain osoitti, kuinka loistava painija hän on. Yksittäisenä nimenä jäi kaikkein positiivisimmin mieleen työskennellen hurjana viihdyttävän TV-ottelun puolesta.
3. Eddie vs. Malenko. Tulihan tätä parjattua, mutta silti: Eddie vs. Malenko oli oikein viihdyttävä opener ja sillä olisi ollut mahdollisuuksia ihan mihin vain, jos Syxxiä ei olisi pistetty sekaantumaan ja koko ottelun ajan oltaisiin keskitytty otteluun eikä Rick Steineriin.
3 huonointa
1. Main Event. Noniin, lukeehan se jo tuossa ylempänä. Luulin Piper/Hoganin olevan jo vuoden huonoin ME, ja ei tämä sen ohi mennytkään - kiitos vahvan ensimmäisen viisminuutisen. Ilman sitä (ja niitä paria muuta ok-kohtaa) tämä idioottimainen ottelu olisikin ollut tosiaan taattua DUD-laatua. Helkkari mitä aivopieruja.
2. Glacier vs. Mortis. Kun ne aivopierut nyt puheeksi kerran tulivat.. Kyllä tämä vaikuttaa vahvasti Worst Feud of the Year -kategorian hyvältä ehdokkaalta. Glacier ja Mortis ja.. huhhuh. Lisää tiedossa.
3. Typerät ottelumuodot. Martial Arts Match, joka on normaali painiottelu. Hehkutettu No DQ Match, jossa ei sitten stipulaatiolla ole mitään merkitystä. Kulunut Strap Match.. Ja ME:stä en edes sano mitään. Tämä todellakin on Uncensored
1. WWF Royal Rumble - Ok
2. WCW Uncensored - Ok
3. WCW SuperBrawl VII - Ok
4. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
---------------
5. nWo Souled Out - Kehno
Tulipa taas kamalan pitkä teksti, mutta jotkut ottelut kirvoittivat kirjoittamaan :/ Vähän lyhyemmin sitten WM 13:n kanssa.
Iski tässä muutama tunti sitten hinku katsoa painia hienolta WWE-vuodelta 2008. Valkkasin Judgment Dayn, jota en ole arvostellutkaan ikinä. Arvosteluasteikkona se käyttämäni Kamala/Heikko/Kelvollinen/Hyvä/Todella hyvä/Mahtava.
WWE Judgment Day 2008
John Bradshaw Layfield vs. John Cena
Olipas outo ja epäonnistunut valinta openeriksi, esimerkiksi toisena ollut joukkuematsi olisi sopinut illan avaajaksi mielestäni paljon paremmin. Aika tylsää tämä oli suurilta osin, pakollinen ''Cena-tunnelma'' auttoi. Lopetus oli ihan näppärä ja yllättävä. Kokonaisuudessaan ihan kohtalainen ottelu, ei nyt paskaa, muttei missään nimessä hyvää. Vähän turhan pitkäksi tätä myös venytettiin.
Arvosana: **
Kesto:
Tämäpä oli ottelu, josta pidin. Hienoa joukkuepainia, tämä oli myös yksi lukuisista esimerkeistä sille, miksi Miz 'N Morrison oli niin hyvä joukkue. Todella hyvää joukkuepainia heiltä. JoMon ja Punkin osuudet etenkin olivat vallan mainioita. Loppuhässäkkä oli varsin toimiva, hyvin buukattu. Aivan kuten koko ottelu.
Arvosana: ***+
Kesto:
Nyt päästiin asiaan. HBK:n ja Y2J:n feudi vuonna 2008 tarjosi erityylisiä otteluita, tämä oli niistä kaikista ehkä toiseksi paras. Tässä oli valttikorttina se, että koska feudi ei ollut vielä mennyt henkilökohtaisuuksiin, oli niitä taiteellisia painisuorituksia. Nautin tämän ottelun lukuisista countereista sekä yllättävistä ja näteistä liikkeitä. Kummankin ottelijan ilmeet ympäri matsin olivat loistavia. Ottelun lopusta saatiin jännittäväkin. Jännitys oli käsin kosketeltavaa myös ottelun jälkeisessä käden puristuksessa. Ihan loistava ottelu!
Arvosana: ****1/2
Kesto:
Mickie James(c) vs. Melina vs. Beth Phoenix
Kolme WWE:n eliittiin kuuluvaa diivaa. Odotin tästä sangen menevää koitosta, ja sen sain. Kyllä tämä oli openeria viihdyttävämpiä. Ihan kivaa ja hyvä tempoista painia naikkoset esittivät. Ihan kelpo matsi.
Arvosana: **+
Kesto:
Edge vs. The Undertaker
Edge vs. The Undertaker Part 3. Tämähän oli heidän jo kolmas peräkkäinen PPV-Singles, ja huonoin matsi heidän viidestä PPV-matsista. Tosin kun miettii feudin tasoa, ei voi sanoa sitä häpeäksi. Hieno ottelu oli tämäkin. Edgeltä hienoa heelin roolin vetämistä - kuten aina. Matsin lopetus vähän oli tunnelman kasaan läsäyttävä ratkaisu, mutta kun tietää miten feudi jatkui, oli se ihan ok ratkaisu. Joka tapauksessa se oli ottelun kannalta tylsä päätös, siitä miinus. Vickie veti roolinsa ottelun jälkeen mahtavasti, ja buuaukset olivat kerrassaan mahtipontiset.
Arvosana: ****-
Kesto:
Sitten ennakkoon ilmoittamaton filleri, jossa M.V.P otti jälleen kerran mittaa Hardysta, nyt Jeffistä. Tämä taisi olla Jeffin paluumatsi hyllytyksen jäljiltä. Popit olivat ainakin taatut. Aika perus meininkiä oli koko ottelu, ihan hyvää. Ehkäpä hieman sähköisempää ja virkeämpää menoa olisin odottanut.
Arvosana: **1/2
Kesto:
Randy Orton vs. Triple H(c)
Lyhyesti sanottuna, alku ja loppu olivat viihdyttäviä vaiheita. Ottelun hienoin yksittäinen hetki oli ehdottomasti Hunterin komea Ortonin roikotus. Näiden kahden ottelut eivät tuppaa kiinnostamaan, mutta oli tämä nyt ihan ok pääottelu. Voitti kepeästi tältä vuodelta näiden PPV-kohtaamiset. Tämä kuvasti aika hyvin koko tapahtumaa, paljon keskitason tai vähän yli matseja.
Arvosana: ***
Kesto:
Otteluiden arvosanojen keskiarvo: 3,0
Arvosana PPV'lle: Hyvä
***HBK
**Y2J
*Edge
Kokonaisranking kaikista arvosteluistani:
1. WWE WrestleMania 19 - Mahtava
2. WWE WrestleMania 21 - Todella hyvä
3. WWF Royal Rumble 1992 - Todella hyvä
4. WWF WrestleMania 8 - Hyvä
5. WWF Royal Rumble 2002 - Hyvä
6. WWE Judgment Day 2008 - Hyvä
7. Dragon Gate USA: Enter The Dragon - Kelvollinen
8. SummerSlam 2006 - Kelvollinen
WWF 1992-projektia jatkan sitten kun huvittaa.
WWE Judgment Day 2008
John Bradshaw Layfield vs. John Cena
Olipas outo ja epäonnistunut valinta openeriksi, esimerkiksi toisena ollut joukkuematsi olisi sopinut illan avaajaksi mielestäni paljon paremmin. Aika tylsää tämä oli suurilta osin, pakollinen ''Cena-tunnelma'' auttoi. Lopetus oli ihan näppärä ja yllättävä. Kokonaisuudessaan ihan kohtalainen ottelu, ei nyt paskaa, muttei missään nimessä hyvää. Vähän turhan pitkäksi tätä myös venytettiin.
Arvosana: **
Kesto:
- Spoiler: näytä
Tämäpä oli ottelu, josta pidin. Hienoa joukkuepainia, tämä oli myös yksi lukuisista esimerkeistä sille, miksi Miz 'N Morrison oli niin hyvä joukkue. Todella hyvää joukkuepainia heiltä. JoMon ja Punkin osuudet etenkin olivat vallan mainioita. Loppuhässäkkä oli varsin toimiva, hyvin buukattu. Aivan kuten koko ottelu.
Arvosana: ***+
Kesto:
- Spoiler: näytä
Nyt päästiin asiaan. HBK:n ja Y2J:n feudi vuonna 2008 tarjosi erityylisiä otteluita, tämä oli niistä kaikista ehkä toiseksi paras. Tässä oli valttikorttina se, että koska feudi ei ollut vielä mennyt henkilökohtaisuuksiin, oli niitä taiteellisia painisuorituksia. Nautin tämän ottelun lukuisista countereista sekä yllättävistä ja näteistä liikkeitä. Kummankin ottelijan ilmeet ympäri matsin olivat loistavia. Ottelun lopusta saatiin jännittäväkin. Jännitys oli käsin kosketeltavaa myös ottelun jälkeisessä käden puristuksessa. Ihan loistava ottelu!
Arvosana: ****1/2
Kesto:
- Spoiler: näytä
Mickie James(c) vs. Melina vs. Beth Phoenix
Kolme WWE:n eliittiin kuuluvaa diivaa. Odotin tästä sangen menevää koitosta, ja sen sain. Kyllä tämä oli openeria viihdyttävämpiä. Ihan kivaa ja hyvä tempoista painia naikkoset esittivät. Ihan kelpo matsi.
Arvosana: **+
Kesto:
- Spoiler: näytä
Edge vs. The Undertaker
Edge vs. The Undertaker Part 3. Tämähän oli heidän jo kolmas peräkkäinen PPV-Singles, ja huonoin matsi heidän viidestä PPV-matsista. Tosin kun miettii feudin tasoa, ei voi sanoa sitä häpeäksi. Hieno ottelu oli tämäkin. Edgeltä hienoa heelin roolin vetämistä - kuten aina. Matsin lopetus vähän oli tunnelman kasaan läsäyttävä ratkaisu, mutta kun tietää miten feudi jatkui, oli se ihan ok ratkaisu. Joka tapauksessa se oli ottelun kannalta tylsä päätös, siitä miinus. Vickie veti roolinsa ottelun jälkeen mahtavasti, ja buuaukset olivat kerrassaan mahtipontiset.
Arvosana: ****-
Kesto:
- Spoiler: näytä
Sitten ennakkoon ilmoittamaton filleri, jossa M.V.P otti jälleen kerran mittaa Hardysta, nyt Jeffistä. Tämä taisi olla Jeffin paluumatsi hyllytyksen jäljiltä. Popit olivat ainakin taatut. Aika perus meininkiä oli koko ottelu, ihan hyvää. Ehkäpä hieman sähköisempää ja virkeämpää menoa olisin odottanut.
Arvosana: **1/2
Kesto:
- Spoiler: näytä
Randy Orton vs. Triple H(c)
Lyhyesti sanottuna, alku ja loppu olivat viihdyttäviä vaiheita. Ottelun hienoin yksittäinen hetki oli ehdottomasti Hunterin komea Ortonin roikotus. Näiden kahden ottelut eivät tuppaa kiinnostamaan, mutta oli tämä nyt ihan ok pääottelu. Voitti kepeästi tältä vuodelta näiden PPV-kohtaamiset. Tämä kuvasti aika hyvin koko tapahtumaa, paljon keskitason tai vähän yli matseja.
Arvosana: ***
Kesto:
- Spoiler: näytä
Otteluiden arvosanojen keskiarvo: 3,0
Arvosana PPV'lle: Hyvä
***HBK
**Y2J
*Edge
Kokonaisranking kaikista arvosteluistani:
1. WWE WrestleMania 19 - Mahtava
2. WWE WrestleMania 21 - Todella hyvä
3. WWF Royal Rumble 1992 - Todella hyvä
4. WWF WrestleMania 8 - Hyvä
5. WWF Royal Rumble 2002 - Hyvä
6. WWE Judgment Day 2008 - Hyvä
7. Dragon Gate USA: Enter The Dragon - Kelvollinen
8. SummerSlam 2006 - Kelvollinen
WWF 1992-projektia jatkan sitten kun huvittaa.
Tuli ladattua eilen Dragon Gate USA:n uusin PPV. Tänään sen katselin, joten arvostelua pukkaa.
Dragon Gate USA: Untouchable
-Dragon Kidin ja Masato Yoshinon ottelu oli aivan loistava opener. Nyt pestiin näiden Enter The Dragon-matsi. Hienoa ja monipuolista painia kuorrutteena vielä upeat liikkeet. ***1/2
-Mike Quackenbush & Jigsaw vs. Yamato & Gran Akuma oli aika mieleen jäämätön koitos. Ihan kelpo menoa, kukaan näistä ei minua suoraan sanottuna kiinnosta. Lopussa tapahtui sitten vähän enemmän. Keskinkertainen, mutta íhan menevä ottelu. **1/2
-Naruki Doi vs. Bryan Danielson kiinnosti kortista etukäteen ylivoimaisesti eniten, olenhan melko kova Danielson-mark ja Doikin on mieleeni. Ylivoimaisesti illan paras ottelu tästä saatiin, mahdollisesti vuoden Top-5 matseja. Erittäin hienoa painia ympäri ottelun, kohokohtinaan hienot heitot ja sidonnat molemminpuolin. Hyvin he saivat myös katsojat mukaan. Nearfalleja viljeltiin mukavasti, erittäin jännittäviä ne kaiken lisäksi olivat. Upea ottelu. ****1/2
-Cima vs. Brian Kendrick oli paperilla suht mehukas, mutta kyllä pisti vihastuttamaan, kuinka tyngäksi tämä jätettiin. Ei tuossa ajassa ehtinyt erikoisuuksia saada aikaan, ei sitten millään. En ihmettele, että tuo on DUD:nkin saanut joltain nettiarvostelijalta. Itse kuitenkin armahdan, ihan kiva ottelu tämä oli sen mitä se kesti. *1/2
-SHINGO vs. Davey Richardsille olin ladannut todella suuret odotukset, kun ajattelee millaista hypeä matsista olen kuullut. Oikein tasokas tämä silti oli, vaikkei mikään huippu ottelu, saati sitten klassikko. Tasaisen tasokas pötkäle oli ottelu, sääli ettei kunnon kliimaksi koittanut missään vaiheessa. Hyvä ottelu kaiken kaikkiaan. Illan kolmanneksi paras. ***1/2
-Real Hazard vs. The Young Bucks oli hieman yllättävä valinta pääottelu, eikä kyllä millään tapaa olisi ansainnut sitä paikkaa. Pääotteluksi melko mitäänsaamaton, olkoonkin että meno oli mukavaa. Tämän tasoisia ja tällaisia otteluita näkee kuitenkin aika paljon. ***
Kyllä tämä Enter The Dragonin voitto, ja helpottunut olen siitä, ettei tämä PPV sisältänyt läheskään niin paljoa spottailua kuin ETD. Hyvä tapahtuma, yksi huippuottelu, kaksi mainiota, muutama ihan mukavaa, sitten yksi turhake.
Otteluiden arvosanojen keskiarvo: 3,16666667
Arvosana: Hyvä
***Danielson
**Doi
*Dragon Kid
Kokonaisranking kaikista arvosteluistani:
1. WWE WrestleMania 19 - Mahtava
2. WWE WrestleMania 21 - Todella hyvä
3. WWF Royal Rumble 1992 - Todella hyvä
4. WWF WrestleMania 8 - Hyvä
5. Dragon Gate USA: Untouchable - Hyvä
6. WWF Royal Rumble 2002 - Hyvä
7. WWE Judgment Day 2008 - Hyvä
8. Dragon Gate USA: Enter The Dragon - Kelvollinen
9. SummerSlam 2006 - Kelvollinen
Dragon Gate USA: Untouchable
-Dragon Kidin ja Masato Yoshinon ottelu oli aivan loistava opener. Nyt pestiin näiden Enter The Dragon-matsi. Hienoa ja monipuolista painia kuorrutteena vielä upeat liikkeet. ***1/2
-Mike Quackenbush & Jigsaw vs. Yamato & Gran Akuma oli aika mieleen jäämätön koitos. Ihan kelpo menoa, kukaan näistä ei minua suoraan sanottuna kiinnosta. Lopussa tapahtui sitten vähän enemmän. Keskinkertainen, mutta íhan menevä ottelu. **1/2
-Naruki Doi vs. Bryan Danielson kiinnosti kortista etukäteen ylivoimaisesti eniten, olenhan melko kova Danielson-mark ja Doikin on mieleeni. Ylivoimaisesti illan paras ottelu tästä saatiin, mahdollisesti vuoden Top-5 matseja. Erittäin hienoa painia ympäri ottelun, kohokohtinaan hienot heitot ja sidonnat molemminpuolin. Hyvin he saivat myös katsojat mukaan. Nearfalleja viljeltiin mukavasti, erittäin jännittäviä ne kaiken lisäksi olivat. Upea ottelu. ****1/2
-Cima vs. Brian Kendrick oli paperilla suht mehukas, mutta kyllä pisti vihastuttamaan, kuinka tyngäksi tämä jätettiin. Ei tuossa ajassa ehtinyt erikoisuuksia saada aikaan, ei sitten millään. En ihmettele, että tuo on DUD:nkin saanut joltain nettiarvostelijalta. Itse kuitenkin armahdan, ihan kiva ottelu tämä oli sen mitä se kesti. *1/2
-SHINGO vs. Davey Richardsille olin ladannut todella suuret odotukset, kun ajattelee millaista hypeä matsista olen kuullut. Oikein tasokas tämä silti oli, vaikkei mikään huippu ottelu, saati sitten klassikko. Tasaisen tasokas pötkäle oli ottelu, sääli ettei kunnon kliimaksi koittanut missään vaiheessa. Hyvä ottelu kaiken kaikkiaan. Illan kolmanneksi paras. ***1/2
-Real Hazard vs. The Young Bucks oli hieman yllättävä valinta pääottelu, eikä kyllä millään tapaa olisi ansainnut sitä paikkaa. Pääotteluksi melko mitäänsaamaton, olkoonkin että meno oli mukavaa. Tämän tasoisia ja tällaisia otteluita näkee kuitenkin aika paljon. ***
Kyllä tämä Enter The Dragonin voitto, ja helpottunut olen siitä, ettei tämä PPV sisältänyt läheskään niin paljoa spottailua kuin ETD. Hyvä tapahtuma, yksi huippuottelu, kaksi mainiota, muutama ihan mukavaa, sitten yksi turhake.
Otteluiden arvosanojen keskiarvo: 3,16666667
Arvosana: Hyvä
***Danielson
**Doi
*Dragon Kid
Kokonaisranking kaikista arvosteluistani:
1. WWE WrestleMania 19 - Mahtava
2. WWE WrestleMania 21 - Todella hyvä
3. WWF Royal Rumble 1992 - Todella hyvä
4. WWF WrestleMania 8 - Hyvä
5. Dragon Gate USA: Untouchable - Hyvä
6. WWF Royal Rumble 2002 - Hyvä
7. WWE Judgment Day 2008 - Hyvä
8. Dragon Gate USA: Enter The Dragon - Kelvollinen
9. SummerSlam 2006 - Kelvollinen
Unscarredilta ostamiani DVD:itä odotellessa joudun vielä toistaiseksi tyytymään netistä helposti löydettäviin
TNA - Bound For Glory 2008
Sunnuntai, 12. Lokakuuta 2008
Sears Center, Chicago, Illinois
Steel Asylum Match
Chris Sabin VS. Jay Lethal VS. Alex Shelley VS. Curry Man VS. Sonjay Dutt VS. Jimmy Rave VS. Johnny Devine VS. Petey Williams VS. Shark Boy VS. Super Eric
Kuvitelkaa uudenvuodenyö juuri siinä kello 24 jälkeen. Jatkuvaa rätinää ja pauketta. Sitä tämä ottelu oli, kuten varmaan stipulaatiosta ja ottelijalistasta jo huomaa. Tämä jos mikä on sitä spottiapinointia, ei suinkaan mikään AJ:n, Danielsin ja Joen 3-Way. Olihan tämä ihan viihdyttävää, ja varmasti toimi livenä vielä paremmin, kun TV:n välityksellä ei kaikkea äksöniä pystynyt edes rekisteröimään. Ottelusta itsestään en tykännyt, mutta pisteitä täytyy antaa painijoille, jotka ylsivät toinen toistaan hullumpiin ja näyttävimpiin suorituksiin jopa henkensä uhalla. Sabin, Shelley ja Petey erottuivat edukseen. Sekavaa kaaosta tosissaan, ja ei tätä kyllä painiksi oikein voinut sanoa. Sirkukseksi kyllä.
Kesto:
Arvosana: ** 1/2
Six Person Tag Team Match
The Beatiful People (Angelina Love, Velvet Sky&Cutie Kip) VS. ODB, Rhaka Khan&Rhino
Rhaka Khan
h**vetin huomionhakuinen lutka. Joo, olipahan melkoinen täytematsi keksitty survoa vuoden suurimpaan tapahtumaan. Kuten olen monesti sanonut, on Beatiful People mainio gimmick, ja Cute Kipin tulen aina muistamaan Cute Kipinä. En Mr. Assina, en Billy Gunnina, en homotiimin toisena osapuolena, enkä ainakaan Kip Jamesina, vaan Cutie Kipinä. Loistogimmick. Roolien hyvin vetäminen ei kuitenkaan hirveän pitkälle riitä. Kehnohkoa painia, mutta ei onneksi ihan sitä karmeinta settiä. Joka tapauksessa hyvin turha ottelu.
Kesto:
Arvosana: * 1/2
X-Division Championship Match
Consequences Creed VS. 'Sheik' Abdul Bashir (c)
Oh noes! Rhaka Khanin ohella ehkäpä TNA-rosterin kaksi ärsyttävintä ja turhinta painijaa vastakkain. Ottelun vastenmielisyyttä ei ainakaan vähentänyt, se että Creedin kuulutti sisään joku hädintuskin puhekykyinen USA:n armeijan neekerikersantti. Tämä onnistui kuitenkin ylittämään odotukset. Matsi alkoi upealla spotilla, Creedin Somersault Plungella kehän ulkopuolelle, ja kyllä tässä kieltämättä oli erittäin vahva face vs. heel-asetelma, toisin kuin useissa muissa TNA-matseissa. Kehässä äksöni oli oikein hyvää, ja Creed pääsi esittelemään urheilullisuuttaan ja melko makeita liikekomboja nähtiinkin. Bashir ei kyllä tyylinsä puolesta X-divariin sopinut laisinkaan, ja onneksi TNA tajusikin sen melko nopeasti. Paperilla ihan karmea ottelu, mutta kyllä tämä aika hyvin silti onnistui minua viihdyttämään. Positiivinen yllätys.
Kesto:
Arvosana: ***
Knockout's Championship Match (3-Way)
Awesome Kong VS. Roxxi VS. Taylor Wilde (c)
Ilta jatkui sitten pakollisella naisten mestaruusottelulla. Tämä oli tuikitavallinen 3-way matsi, jossa facet välillä lyöttäytyivät yhteen, kunnes sitten taistelivatkin toisiaan vastaan hetken kuluttua. Ei ollut kyllä yhtään parempi tuosta Beatiful Peoplen sekasotkusta.
Kesto:
Arvosana: * 1/2
4-Way Match For TNA Tag Team Championships (Monster's Ball)
LAX VS. Beer Money Inc (c) VS. Team 3D VS. Matt Morgan&Abyss
Tämä oli ECW-painia. Paljon verta, juustoraastimia, haarukoita, pöytiä, tuoleja, kehnoa huumoria, asennetta, nastoja sekä tulta! Hardcorea viimeisen päälle. Ottelu sinällään oli aika sekava, mutta aseet ja hullut spotit pitivät katsojan kyllä mukanaan. Huonoa puolestaan oli Steve "Mongo" McMichaelin tuomarointi, kolmeen lasku oli hänelle hyvin vaikea tehtävä. Noiden hullujen spottien ohella mieleen jäi mm. Matt Morganin ja Hernandezin loikat kehän ulkopuolelle. Erittäin viihdyttävä ottelu, jossa nähtiin se Impactin aloitusvideossa pyörinyt pätkä, jossa Abyss nakataan palavan pöydän läpi. Huonoa tässä oli tuo tuomarointi ja sekavuus, jonka vuoksi tämä oli vain tällaista kertakäyttöistä roskapainia. Tämä kuitenkin käänsi koko PPV:n parempaan suuntaan huonon alkupuoliskon jälkeen.
Kesto:
Arvosana: ****-
3-Way War
Christian Cage VS. AJ Styles VS. Booker T
Tuntuipa kolminottelu vähän hassulta ratkaisulta, kun mitään mestaruutta tai edes ykköshaastajuutta ei ollut jaossa. Mutta ei se pahemmin häirinnyt. AJ:n ja Christianin kehäosuudet olivat aivan uskomattoman tasokasta menoa, jos ottelu olisi ollut singles näiden kahden välillä, olisi tämä tasan taatusti varastanut koko show'n. Niin ei kuitenkaan ollut, vaan Booker tuli aina välillä hidastamaan menoa omien hallintaosuuksiensa aikana. Bookahin mukanaolo tosiaan laski fiilistä ja ottelun tasoa, mutta onneksi AJ ja Christian olivat suuremmassa roolissa. Täytyy kyllä hypettää taas AJ:n osuutta. Aivan ilmiömäisiä liikkeitä tempoi jälleen kerran, etenkin se jossa AJ onnistui jujuttamaan kaikkia. Oletuksena oli, että Styles niittaa kehässe seisonutta Bookeria Springboard Elbow'lla, mutta tämäpä heittikin sokkona Asai Moonsaultin kehän ulkopuolella olleelle Cagelle! Tässä oli tosiaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sekä AJ:n henkeäsalpaavia suorituksia vaikka millä mitalla. Todella vahva ottelu, ja tämän myötä usko PPV:hen kasvoi.
Kesto:
Arvosana: ****
Singles Match (Special Enforcer: Mick Foley)
Jeff Jarrett VS. Kurt Angle
Kolme täysin erilaista, mutta hyvää ottelua peräkkäin. Monster's Ball edusti ECW-tyylistä roskapainia puhtaimmillaan, 3-Way oli TNA-tyylistä nonstopäksöniä. Tämä taas oli enemmän tarinankerrontaan ja siihen h**vetin kehäpsykologiaan painottuvaa WWE-tyylistä menoa. Eli tässä oli hidas alku, josta noustiin sitten askel askeleelta yhä isompiin ja hurjempiin liikkeisiin. Painin taso oli erittäin hyvää. Ehkäpä Jarrett on nuoruudessaan jonkun paremman matsin vetänyt, mutta ei kyllä tule äkkiseltään mieleen. Joka tapauksessa Jarrettin uran parhaimpia matseja. Poikkesi positiivisella tavalla koko muun illan tarjonnasta. Jännityskin oli kihelmöivää ja tunnelma Sears Centerissä kohdillaan, tämä todellakin tuntui isolta. Lopetuskin oli varsin toimiva. Ehdottomasti MOTN ja myös MOTYC.
Kesto:
Arvosana: **** 1/2
TNA World Heavyweight Championship Match
Sting VS. Samoa Joe (c)
Tästä ottelusta en ollut kuullut mitään muuta kuin huonoa, ja niinpä lähdin katsomaan tätä hieman negatiivisin silmin. Joo, ehkäpä tämä oli vasta illan neljänneksi paras ottelu, mutta ei surkea missään nimessä. Ensinnäkin tunnelma oli kohdillaan, kummankin ottelijan saadessa mixed reactionia. Toisekseen se ottelun aloittanut yleisön läpi brawlaus toimi, ja Samoa Joe teki aivan h**vetin hurjan loikan yleisön läpi, laitan sen lähes samalle viivalle Abyssin flaming table-bumpin kanssa. Holy shit! Ottelun viimeiset minuutit olivat sitten vähän turhan hidasta Joen jylläystä, ja ehkäpä tuo Kevin Nashin runin ei oikein sopinut tähän väliin. Joten joo, kyllä tämä varmaan BFG:n pääotteluksi pieni pettymys oli, mutta en usko että Joe ja Sting olisivat mitenkään parempaan pystyneet. Hyvä ottelu, mutta ei välttämättä mikään paras tapa päättää vuoden suurinta show'ta.
Kesto:
Arvosana: *** 1/2
*** Kurt Angle
** AJ Styles
* Jeff Jarrett
Yhteenveto: Tämän PPV:n voi jakaa kahteen osaan. Osaan 1, joka sisälsi huonot naisten ottelut, älyttömän Steel Asylumin sekä vastenmielisen X-mestaruusottelun. Ja osaan 2, joka sisälsi viimeiset neljä ottelua, jotka olivat kaikki mielestäni oikein hyviä, helmenä tuo Anglen ja Jarrettin kohtaaminen. Eli undercard oli huonoa ja mitäänsanomatonta, mutta pääottelut kyllä toimittivat. Yksi MOTYC, kaksi n. 4 tähden matsia ja ihan hyvä ME. Eli kyllä tämä kannattaa mielestäni katsoa. Hyvä PPV.
Matsien keskiarvo: 3,03
Whatin arvostelut:
- Spoiler: näytä
TNA - Bound For Glory 2008
Sunnuntai, 12. Lokakuuta 2008
Sears Center, Chicago, Illinois
Steel Asylum Match
Chris Sabin VS. Jay Lethal VS. Alex Shelley VS. Curry Man VS. Sonjay Dutt VS. Jimmy Rave VS. Johnny Devine VS. Petey Williams VS. Shark Boy VS. Super Eric
Kuvitelkaa uudenvuodenyö juuri siinä kello 24 jälkeen. Jatkuvaa rätinää ja pauketta. Sitä tämä ottelu oli, kuten varmaan stipulaatiosta ja ottelijalistasta jo huomaa. Tämä jos mikä on sitä spottiapinointia, ei suinkaan mikään AJ:n, Danielsin ja Joen 3-Way. Olihan tämä ihan viihdyttävää, ja varmasti toimi livenä vielä paremmin, kun TV:n välityksellä ei kaikkea äksöniä pystynyt edes rekisteröimään. Ottelusta itsestään en tykännyt, mutta pisteitä täytyy antaa painijoille, jotka ylsivät toinen toistaan hullumpiin ja näyttävimpiin suorituksiin jopa henkensä uhalla. Sabin, Shelley ja Petey erottuivat edukseen. Sekavaa kaaosta tosissaan, ja ei tätä kyllä painiksi oikein voinut sanoa. Sirkukseksi kyllä.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ** 1/2
Six Person Tag Team Match
The Beatiful People (Angelina Love, Velvet Sky&Cutie Kip) VS. ODB, Rhaka Khan&Rhino
Rhaka Khan
h**vetin huomionhakuinen lutka. Joo, olipahan melkoinen täytematsi keksitty survoa vuoden suurimpaan tapahtumaan. Kuten olen monesti sanonut, on Beatiful People mainio gimmick, ja Cute Kipin tulen aina muistamaan Cute Kipinä. En Mr. Assina, en Billy Gunnina, en homotiimin toisena osapuolena, enkä ainakaan Kip Jamesina, vaan Cutie Kipinä. Loistogimmick. Roolien hyvin vetäminen ei kuitenkaan hirveän pitkälle riitä. Kehnohkoa painia, mutta ei onneksi ihan sitä karmeinta settiä. Joka tapauksessa hyvin turha ottelu.Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: * 1/2
X-Division Championship Match
Consequences Creed VS. 'Sheik' Abdul Bashir (c)
Oh noes! Rhaka Khanin ohella ehkäpä TNA-rosterin kaksi ärsyttävintä ja turhinta painijaa vastakkain. Ottelun vastenmielisyyttä ei ainakaan vähentänyt, se että Creedin kuulutti sisään joku hädintuskin puhekykyinen USA:n armeijan neekerikersantti. Tämä onnistui kuitenkin ylittämään odotukset. Matsi alkoi upealla spotilla, Creedin Somersault Plungella kehän ulkopuolelle, ja kyllä tässä kieltämättä oli erittäin vahva face vs. heel-asetelma, toisin kuin useissa muissa TNA-matseissa. Kehässä äksöni oli oikein hyvää, ja Creed pääsi esittelemään urheilullisuuttaan ja melko makeita liikekomboja nähtiinkin. Bashir ei kyllä tyylinsä puolesta X-divariin sopinut laisinkaan, ja onneksi TNA tajusikin sen melko nopeasti. Paperilla ihan karmea ottelu, mutta kyllä tämä aika hyvin silti onnistui minua viihdyttämään. Positiivinen yllätys.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***
Knockout's Championship Match (3-Way)
Awesome Kong VS. Roxxi VS. Taylor Wilde (c)
Ilta jatkui sitten pakollisella naisten mestaruusottelulla. Tämä oli tuikitavallinen 3-way matsi, jossa facet välillä lyöttäytyivät yhteen, kunnes sitten taistelivatkin toisiaan vastaan hetken kuluttua. Ei ollut kyllä yhtään parempi tuosta Beatiful Peoplen sekasotkusta.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: * 1/2
4-Way Match For TNA Tag Team Championships (Monster's Ball)
LAX VS. Beer Money Inc (c) VS. Team 3D VS. Matt Morgan&Abyss
Tämä oli ECW-painia. Paljon verta, juustoraastimia, haarukoita, pöytiä, tuoleja, kehnoa huumoria, asennetta, nastoja sekä tulta!
Hardcorea viimeisen päälle. Ottelu sinällään oli aika sekava, mutta aseet ja hullut spotit pitivät katsojan kyllä mukanaan. Huonoa puolestaan oli Steve "Mongo" McMichaelin tuomarointi, kolmeen lasku oli hänelle hyvin vaikea tehtävä. Noiden hullujen spottien ohella mieleen jäi mm. Matt Morganin ja Hernandezin loikat kehän ulkopuolelle. Erittäin viihdyttävä ottelu, jossa nähtiin se Impactin aloitusvideossa pyörinyt pätkä, jossa Abyss nakataan palavan pöydän läpi. Huonoa tässä oli tuo tuomarointi ja sekavuus, jonka vuoksi tämä oli vain tällaista kertakäyttöistä roskapainia. Tämä kuitenkin käänsi koko PPV:n parempaan suuntaan huonon alkupuoliskon jälkeen.Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ****-
3-Way War
Christian Cage VS. AJ Styles VS. Booker T
Tuntuipa kolminottelu vähän hassulta ratkaisulta, kun mitään mestaruutta tai edes ykköshaastajuutta ei ollut jaossa. Mutta ei se pahemmin häirinnyt. AJ:n ja Christianin kehäosuudet olivat aivan uskomattoman tasokasta menoa, jos ottelu olisi ollut singles näiden kahden välillä, olisi tämä tasan taatusti varastanut koko show'n. Niin ei kuitenkaan ollut, vaan Booker tuli aina välillä hidastamaan menoa omien hallintaosuuksiensa aikana. Bookahin mukanaolo tosiaan laski fiilistä ja ottelun tasoa, mutta onneksi AJ ja Christian olivat suuremmassa roolissa. Täytyy kyllä hypettää taas AJ:n osuutta. Aivan ilmiömäisiä liikkeitä tempoi jälleen kerran, etenkin se jossa AJ onnistui jujuttamaan kaikkia. Oletuksena oli, että Styles niittaa kehässe seisonutta Bookeria Springboard Elbow'lla, mutta tämäpä heittikin sokkona Asai Moonsaultin kehän ulkopuolella olleelle Cagelle!
Tässä oli tosiaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sekä AJ:n henkeäsalpaavia suorituksia vaikka millä mitalla. Todella vahva ottelu, ja tämän myötä usko PPV:hen kasvoi.Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ****
Singles Match (Special Enforcer: Mick Foley)
Jeff Jarrett VS. Kurt Angle
Kolme täysin erilaista, mutta hyvää ottelua peräkkäin. Monster's Ball edusti ECW-tyylistä roskapainia puhtaimmillaan, 3-Way oli TNA-tyylistä nonstopäksöniä. Tämä taas oli enemmän tarinankerrontaan ja siihen h**vetin kehäpsykologiaan painottuvaa WWE-tyylistä menoa. Eli tässä oli hidas alku, josta noustiin sitten askel askeleelta yhä isompiin ja hurjempiin liikkeisiin. Painin taso oli erittäin hyvää. Ehkäpä Jarrett on nuoruudessaan jonkun paremman matsin vetänyt, mutta ei kyllä tule äkkiseltään mieleen. Joka tapauksessa Jarrettin uran parhaimpia matseja. Poikkesi positiivisella tavalla koko muun illan tarjonnasta. Jännityskin oli kihelmöivää ja tunnelma Sears Centerissä kohdillaan, tämä todellakin tuntui isolta. Lopetuskin oli varsin toimiva. Ehdottomasti MOTN ja myös MOTYC.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: **** 1/2
TNA World Heavyweight Championship Match
Sting VS. Samoa Joe (c)
Tästä ottelusta en ollut kuullut mitään muuta kuin huonoa, ja niinpä lähdin katsomaan tätä hieman negatiivisin silmin. Joo, ehkäpä tämä oli vasta illan neljänneksi paras ottelu, mutta ei surkea missään nimessä. Ensinnäkin tunnelma oli kohdillaan, kummankin ottelijan saadessa mixed reactionia. Toisekseen se ottelun aloittanut yleisön läpi brawlaus toimi, ja Samoa Joe teki aivan h**vetin hurjan loikan yleisön läpi, laitan sen lähes samalle viivalle Abyssin flaming table-bumpin kanssa. Holy shit! Ottelun viimeiset minuutit olivat sitten vähän turhan hidasta Joen jylläystä, ja ehkäpä tuo Kevin Nashin runin ei oikein sopinut tähän väliin. Joten joo, kyllä tämä varmaan BFG:n pääotteluksi pieni pettymys oli, mutta en usko että Joe ja Sting olisivat mitenkään parempaan pystyneet. Hyvä ottelu, mutta ei välttämättä mikään paras tapa päättää vuoden suurinta show'ta.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: *** 1/2
*** Kurt Angle
** AJ Styles
* Jeff Jarrett
Yhteenveto: Tämän PPV:n voi jakaa kahteen osaan. Osaan 1, joka sisälsi huonot naisten ottelut, älyttömän Steel Asylumin sekä vastenmielisen X-mestaruusottelun. Ja osaan 2, joka sisälsi viimeiset neljä ottelua, jotka olivat kaikki mielestäni oikein hyviä, helmenä tuo Anglen ja Jarrettin kohtaaminen. Eli undercard oli huonoa ja mitäänsanomatonta, mutta pääottelut kyllä toimittivat. Yksi MOTYC, kaksi n. 4 tähden matsia ja ihan hyvä ME. Eli kyllä tämä kannattaa mielestäni katsoa. Hyvä PPV.
Matsien keskiarvo: 3,03
Whatin arvostelut:
1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. TNA - Bound For Glory 2008 (3,03)
5. No Mercy 2008 (2,96)
6. Royal Rumble 2001 (2,90)
7. SummerSlam 2003 (2,86)
8. No Way Out 2003 (2,84)
9. Armageddon 2007 (2,81)
10. SummerSlam 2004 (2,81)
11. Judgment Day 2001 (2,71)
12. SummerSlam 2005 (2,69)
13. Judgment Day 2002 (2,69)
14. WrestleMania 22 (2,68 )
15. Unforgiven 2008 (2,67)
16. SummerSlam 2008 (2,61)
17. The Great American Bash 2007 (2,58 )
18. TNA - No Surrender 2008 (2,53)
19. WrestleMania 23 (2,50)
20. Night Of Champions 2008 (2,50)
21. Great American Bash 2008 (2,50)
22. King Of The Ring 2002 (2,44)
23. WrestleMania 20 (2,17)
24. Survivor Series 1999 (1,58 )
-
Show_Stopper
- Viestit: 1353
- Liittynyt: Pe 15.09.2006 15:46
Tästä nyt sen verran, että tämä ottelu oli PPV:ssä klipattu. Täyspitkä ottelu löytyy shown tulevasta DVD-julkaisusta.Jäbä kirjoitti:-Cima vs. Brian Kendrick oli paperilla suht mehukas, mutta kyllä pisti vihastuttamaan, kuinka tyngäksi tämä jätettiin. Ei tuossa ajassa ehtinyt erikoisuuksia saada aikaan, ei sitten millään.
JDub kirjoitti:Cock_Sucker sopisi kyllä sinulle paremmin..
http://www.wrestlingalert.com/classic/w ... om=&ucat=1
WWF – Survivor Series 1992
Selostajat: Bobby "The Brain" Heenan & Vince McMahon
The Headshrinkers (w/ Afa) vs. High Energy
Vuoden 1992 Survivor Series lähti käyntiin varsin vauhdikkaalla tavalla: kaksi villieläintä otteli kahta lennokasta painijaa vastaan. Kalkkunaa kehän laidalla syöneen Afan manageroima Headshrinkers koostui Fatusta (Rikishi) ja Samusta, kun taas High Energy oli "lintumies" Koko B. Waren ja Owen Hartin tiimi. Iloiset tiimikaverit Koko ja Owen olivat tietysti ottelun facet, ja koska yleisö todellakin inhosi samoalaisia villieläimiä, saivat Owen ja Koko yleisön hienosti mukaan. Tai no, Kokon rooli oli oikeastaan vain turpaanottaminen, kun taas Owen väläytteli kuvankauniita hyppypotkuja, kierrepotkuja, high flying -hyppyjä ja muutenkin komeaa kehäosaamista. Pituutta tällä ottelulla oli kuitenkin hyvin vähän, joten mitään klassikkoa tästä ei ehtinyt kehkeytyä. Hyvin miehet onnistuivat kuitenkin tehtävässään, eli yleisön sytyttämisessä.
Pisteet: **
Nailz vs. The Big Boss Man, Nightstick Match
Ottelun juonikuvio oli suoraan kuin sarjakuvasta: Big Bossman oli hyväsydäminen poliisi, kun taas Nailz oli ruma, karvainen ja likainen rikollinen. Hullunkurinen feudi sai alkunsa siitä, kun Nailz debytoi vankilasta päässeenä rikollisena. Nailzin mukaan Big Boss Man – yksi Nailzin vartijoista – oli kohdellut häntä huonosti vankilassa, ja nyt hän oli saapunut Boss Manin perässä WWF:ään kostamaan tälle kaiken. Ennen varsinaista matsidebyyttiään Nailz kävi eräässä jaksossa Boss Manin päälle ja varasti tämän pampun, jolla hän sitten teki selvää vastustajistaan seuraavien kuukausien ajan. Survivor Seriesissä Boss Man ja Nailz pääsivät matsaamaan todellakin sitten Nightstick-matsissa, joka oli kuin mikä tahansa "object on a pole" -ottelu. Erääseen kehäkulmaukseen oli pystytetty tolppa, jonka päässä se pahamainen pamppu roikkui, ja ottelijoiden tarkoituksena oli noutaa pamppu alas ja... teurastaa sillä vastustajansa. Harmi vain, ettei matsi ollut mikään ihmeellinen: meno ennen pamppuilua oli melko väritöntä ja tylsää brawlausta. Kun pamppu sitten lopulta otettiin mukaan kuvioihin parani matsinkin laatu melkoisesti ja kaiken lisäksi yleisö syttyi kuin juhannuskokko. Ei tämä loppujen lopuksi mikään kamala ottelu ollut, mutta ei tästä kovasti muistettavaakaan jäänyt.
Pisteet: **-
Rick "The Model" Martel vs. Tatanka
Tatanka oli tässä vaiheessa WWF-uraansa vielä voittamaton ja hän oli muutenkin hyvässä kehäkunnossa, joten hän oli erittäin suosittu painija. Rick Martel sen sijaan oli kunnon limanuljaska, oikein mainio heel, joten ainakin face–heel-asetelma oli päivänselvä: yleisö vihasi Martelia ja kannusti Tatankaa. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Tatanka ja Martel ottivat yhteen, vaan he olivat itse asiassa kolautelleet sarviaan vuoden '92 WrestleManiassakin. Koska Tatanka oli yhä Survivor Seriesissä voittamaton, oli hän siis tuon WM-matsin voittaja. Kostonsa Martel häviöstään sai varastamalla Tatankan kotkansulat, joita tämä oli kantanut mukanaan symboloidakseen lumbeekansan perintöä. Niinpä tässä PPV:sssä Tatanka tuli hakemaan sulkansa takaisin ja antamaan Martelille opetuksen siinä sivussa. Henkilökohtaisuuksiin edenneestä feudista huolimatta ei matsi ollut mitään kylmäveristä brawlausta, vaan pikemminkin hitaasti syttynyttä, tekniikkapainoitteista vääntöä. Ja jostain kumman syystä Doink the Clown tuli sisääntulokäytävälle tekemään jotain temppujaan kesken matsin. Enivei, ottelu jatkui melko hidastempoisena aina siihen pisteeseen asti, kun Tatanka sai matsin haltuunsa. Siitä alkoi ottelun kliimaksiosuus, mutta harmikseni se oli varsin lyhyt. Keskinkertainen matsi.
Pisteet: **+
Razor Ramon & Ric Flair vs. "Macho Man" Randy Savage & Mr. Perfect
Tuota osallistujalistaa katsellessa ei voi muuta kuin haukkoa henkeä. Neljä suurenmoista kehätaituria samassa kehässä ja kaiken lisäksi takana oli mielenkiintoinen juonikuvio. Kaikki alkoi siitä, kun Ric Flair saapui WWF:ään ja hänen "neuvojanaan" toimi Mr. Perfect. Kun Flair hävisi WWF:n mestaruuden Randy Savagelle, alkoivat Perfect ja Flair häiritsemään Savagea toden teolla: he sekaantuivat Savagen matseihin ja muutenkin kiusasivat häntä. Kaiken lisäksi Flair sai apua myös Razor Ramonilta, ja yhdessä Ramonin ja Perfectin avustuksella Flair lopulta voitti WWF:n mestaruuden takaisin itselleen. Alun perin tämän ottelun piti olla Flair ja Ramon vastaan Savage ja Warrior, mutta koska Warrior lähti WWF:stä piti Savagen löytää uusi tag-team-kumppani. Niinpä Mr. Perfect piti kääntää faceksi, jotta Savage sai arvoisensa tag-team-parin. Erittäin kiinnostavaa tässä matsissa oli seurata sitä, pettäisikö Perfect sittenkin Savagen ja olisikin juonitellut kaiken aikaa Flairin ja Ramonin kanssa.
Jännitystä siis riitti. Jännityksen lisäksi matsista mahtavan teki erittäin kuuma yleisö ja tietysti jokaisen painijan mahtavuus. Ilmeet, eleet ja "body language" oli kuin toisesta maailmasta – tietenkään unohtamatta loistavaa kehätyöskentelyä. Varsinkin Flairin ja Perfectin kaksintaistelut olivat suorastaan taivaallista katsottavaa, mutta ei Savagen ja Razorinkaan loistokkaita suorituksia sovi aliarvioida. Eikä se kehätoiminnan laatu tippunut hetkeksikään matsin aikana, päinvastoin. Toiminta muuttui koko ajan hiljaa hyvä tulee -periaatteella kuumemmaksi ja kuumemmaksi, ja yleisö riehui siinä sivussa koko ajan kovemmin. Ainoat miinukset tulevat siitä, että juuri kun matsista oli tullut todella kuuma, pilasi typerä lopetus kaiken. Onneksi matsin jälkeen nähtiin tyhmää lopetusta paikannutta viihdyttävää settiä. Hieno tag-team-ottelu.
Pisteet: ****
Yokozuna (w/ Mr. Fuji) vs. Virgil
Jaa, äärimmäisen kovan matsin perään lyötiin äärimmäisen kamala matsi. Mikään erikoinen juonikuviokaan ei tätä tapausta sen ikävältä kohtaloltaan pelastanut, vaan homman meno oli melko yksinkertainen: Virgil oli haastanut Yokozunan otteluun, sillä Yokozuna oli tässä vaiheessa WWF-uraansa voittamaton ja Virgil halusi koittaa onneaan. No, täysi squashihan ottelu oli. Onneksi se oli lyhyt sellainen.
Pisteet: *
The Beverly Brothers & Money Inc. (w/ Jimmy Hart & The Genius) vs. The Natural Disasters & The Nasty Boys, Survivor Series Match
Matsia pohjustivat melkoiset kuviot. Kaikki alkoi siitä, kun Money Inc. ja Natural Disasters feudasivat tag-team-vöistä. Helmikuussa Typhoonia ja Earthquakea manageroinut Jimmy Hart kuitenkin käänsi selkänsä Natural Disastersille ja lyöttäytyi I.R.S:n ja DiBiasen talliin – ja kaiken lisäksi avitti DiBiaselle ja I.R.S:lle vyöt Natural Disastersilta samassa kuussa. Kolmea kuukautta myöhemmin Typhoon ja Earthquake kuitenkin voittivat vyöt takaisin itselleen, ja SummerSlamissa he puolustivat vöitään voitokkaasti Beverly Brotherseja vastaan. Pian julistettiin Survivor Seriesiin matsi, jossa Natural Disasters yhdessä Bushwackersien kanssa ottelisi Money Inc. -joukkuetta ja Nasty Boyseja (joita Hart myös manageroi) vastaan, mutta kun Jimmy Hart käänsi selkänsä Nasty Boyseille, halusivat Knobbs ja Sags vaihtaa puolta. Niinpä Bushwackersit heivattiin ottelusta pois ja Natural Disasters sai Nasty Boysin puolelleen, ja Nasty Boysin jättämän tyhjän aukon täydensi SummerSlamissa vöistä taistelleet Beverly Brothersit.
Itse ottelu oli tyypillistä Survivor Series -menoa: kehäosuudet olivat lyhyitä, painijat sekaantuivat jatkuvasti otteluun ja yleisö viihtyi. Kaiken lisäksi Jimmy Hart riehui tyypilliseen tapaansa megafoninsa kanssa kehän laidalla kuin mielipuoli. Kehätoiminta oli melko hidastempoista, mutta useat komeat heitot (mm. Powerslam ja Pumphandle Drop) värittivät niskalukko-osuuksia mukavasti. Mitään viiden tähden klassikkoa tästä oli turha odottaa (face-tiimi koostui lähinnä paskasäkeistä), mutta kyllä tässä muutamia ihan viihdyttäviä kohtia oli. Yleisökin innostui aina välillä (etenkin eliminointien yhteydessä) meluamaan ihan kunnolla, mikä tietysti lämmitti sydäntä. Loppua kohden meno kuitenkin väsähti aika pahasti, ja ottelusta puuttuikin kunnon kliimaksi.
Pisteet: **-
Kamala (w/ Harvey Wippleman & Kim Chee) vs. The Undertaker (w/ Paul Bearer), Coffin Match
Vuoden 1992 SummerSlamissa Kamala ja Undertaker olivat kohdanneet singles-matsissa. Tuon kolme minuuttia kestäneen ottelun voitti Undertaker diskauksella, mihin Harvey Wippleman ei ollut yhtään tyytyväinen. Niinpä Wippleman haastoi 'Takerin revanssiin, mutta tällä kertaa kyseessä ei ollutkaan normaali singles-ottelu vaan coffin-ottelu (eli casket-ottelu). Tämä oli WWF:n historian ensimmäinen arkkuottelu (mikä selittää termin "coffin" käytön), ja ennen matsia nähtiin hieno segmentti, jossa 'Taker valmisti arkkua Kamalan mitoille sopivaksi. Loistavaa kehätoimintaa oli tältäkin kohtaamiselta turha odottaa, mutta tunnelma oli kuitenkin katossa: sisääntulossaankin Undertaker sai illan kovimmat popit päihittäen jopa Savagen. Normaalista arkkuottelusta tämä "coffin-matsi" erosi siten, että tässä matsissa vastustaja piti selättää ennen kuin hänet sai lukita arkkuun.
Kyseessä oli melko tyypillinen Undertakerin arkkuottelu: 'Takeria vastaan painii arkkuja ja näin ollen myös 'Takeria pelkäävä ylipainoinen hirviö, joka alkuun pakoilee 'Takeria, mutta pääsee pian ottelun hallintaan ja dominoi häntä raaemmin "kuin kukaan koskaan ennen" Paul Bearerin heilutellessa uurnaa taustalla. No, mikäs siinä: suurena Undertakerin ystävänä minä ainakin nautin näistä elokuvamaisista matseista, ja kyllähän ne 'Takerin maagiset "istumaannousut" saavat ihon aina kananlihalle. Harmi vain, ettei tässäkään matsissa nähty kunnollista kliimaksia vaan toiminta loppui vähän kuin seinään. Matsinjälkeiset tapahtumat olivat kuitenkin varsin komeat, ja ne – yhdessä Heenanin pelottelujen kanssa – saivat ihan varmasti aikaan painajaisunia monille pikkulapsille.
Pisteet: *½
Shawn Michaels vs. Bret Hart (c), WWF World Heavyweight Championship
Alun perin The British Bulldogin piti puolustaa Intercontinental-mestaruutta The Mountieta vastaan tässä PPV:ssä, mutta koska Bulldog erotettiin WWF:stä steroidien käytön takia, droppasi Bulldog Intercontinental-mestaruutensa Shawn Michaelsille. Intercontinental-mestaruusottelua ei tähän PPV:hen saatu loppujen lopuksi ollenkaan aikaan, vaan sen sijaan IC-mestari Michaels pääsi taistelemaan Bret Hartia vastaan WWF:n mestaruudesta. Kyseessä oli siis champion vs. champion -ottelu, mutta pelissä oli pelkästään Bretin WWF:n mestaruus, ei Shawnin IC-mestaruutta.
Neljä ja puoli vuotta tästä tapahtumasta eteenpäin Michaels ja Bret ottelivat legendaarisen Iron Man -ottelunsa WrestleManiassa, mutta vuonna 1992 olivat kuviot ja hahmot ihan erilaiset. Vuonna '96 Michaels oli jo napannut Royal Rumble -voiton nimiinsä ja otellut WWF:n mestaruudesta WrestleManiassa, mutta vuonna '92 Michaels oli vasta main event -ovia kolkutteleva nuorukainen. Erittäin vihattu (ja nuorten naisten toimesta rakastettu) heel hän kuitenkin oli lyhyestä supertähteydestään huolimatta, joten yleisö oli ottelussa hyvin mukana. Ottelun alku oli hyvin hidasta mutta äärimmäisen hienoa kilpailuhenkistä painia, jossa kerrottiin hyvää tarinaa: Bret pystyi jallittamaan nuorta Shawnia matossa veteraanimaisin ottein ja käytti hyväkseen jokaisen hetken, kun HBK sortui showboattailemaan. Alkuun Michaels ei meinannutkaan saada millään laitettua kapuloita rattaisiin vaan Bret hallitsi matsin alkua työstäen samalla Michaelsin käsiä, mikä oli hienoa seurattavaa. Nykyajan ilmiöstä "tehdään liikkeitä perä perään eikä myydä ollenkaan" ei näkynyt merkkejäkään, vaan painijat aloittivat matsin ihan pienillä liikkeillä (korkeintaan armdrageja ja armbreakereita nähtiin) työstäen samalla jotain tiettyä ruumiinosaa ja ennen kaikkea myyden kärsimiään kolhuja. Meno oli realistista, viihdyttävää ja kultaista.
Hyvän alkuosuuden jälkeen matsi alkoi hiljalleen siirtyä siihen vaiheeseen, että molemmat pääsivät vuorotellen hallintaan. Samalla alettiin viljellä komeampia liikkeitä, kuten hyppypotkuja, niskanmurtajia ja bulldogeja. Pian kuvioihin lisättiin myös high flying -liikkeet, jotka saattoivat kuitenkin kostautua: jos loikka ei osunutkaan, meni kaikki tekemä työ hukkaan ja vastustaja sai kuin ilmaiseksi matsin hallintaansa. Tämä mainio tarinankerronta sai yleisön lämpimäksi, ja kun near fall -hetkiäkin nähtiin jonkin verran, oli yleisö koko ajan paremmin mukana. Matsin edetessä meno muuttui aina vaan paremmaksi komeiden liikkeiden ja selätysyritysten lisääntyessä, ja katsojan työksi jäi nauttia upeasta näytöksestä henkeä haukkoen. Kaiken lisäksi äksöni levisi yhdessä vaiheessa kehän ulkopuolellekin, jossa nähtiin rajua menoa. Todellista kilpailuhenkistä taistelua WWF:n mestaruudesta suorastaan räjähdysmäisellä lopetuksella maustettuna. Tällaista painia minä haluan seurata, ja tällaisten suoritusten takia Bret Hart ja Shawn Michaels ovat legendaarisia painijoita. Tosin miksi ihmeessä joulupukki juoksi ottelun jälkeen kehään juhlimaan voittajan kanssa keskelle areenan katosta tippuvaa lumisadetta? Nythän oli vasta marraskuu, joten joulupukin tulo oli vähän outo asia.
Pisteet: ****½
Survivor Series 1992:n pisteet: * * *
Vaikka PPV:ssä olikin vain kaksi loistavaa ottelua, viihdyin mainiosti koko show'n ajan. Tag-team-matsista ja ME:stä jäi kyllä erittäin hyvä maku suuhun, ja nyt minun onkin yksinkertaisesti pakko järjestää jostain aikaa näiden vanhojen PPV:iden katselemiseen – jos ei muuten, niin sitten vähentämällä nykyisen tuotannon seuraamista.
WWF – Survivor Series 1992
Selostajat: Bobby "The Brain" Heenan & Vince McMahon
The Headshrinkers (w/ Afa) vs. High Energy
Vuoden 1992 Survivor Series lähti käyntiin varsin vauhdikkaalla tavalla: kaksi villieläintä otteli kahta lennokasta painijaa vastaan. Kalkkunaa kehän laidalla syöneen Afan manageroima Headshrinkers koostui Fatusta (Rikishi) ja Samusta, kun taas High Energy oli "lintumies" Koko B. Waren ja Owen Hartin tiimi. Iloiset tiimikaverit Koko ja Owen olivat tietysti ottelun facet, ja koska yleisö todellakin inhosi samoalaisia villieläimiä, saivat Owen ja Koko yleisön hienosti mukaan. Tai no, Kokon rooli oli oikeastaan vain turpaanottaminen, kun taas Owen väläytteli kuvankauniita hyppypotkuja, kierrepotkuja, high flying -hyppyjä ja muutenkin komeaa kehäosaamista. Pituutta tällä ottelulla oli kuitenkin hyvin vähän, joten mitään klassikkoa tästä ei ehtinyt kehkeytyä. Hyvin miehet onnistuivat kuitenkin tehtävässään, eli yleisön sytyttämisessä.
Pisteet: **
Nailz vs. The Big Boss Man, Nightstick Match
Ottelun juonikuvio oli suoraan kuin sarjakuvasta: Big Bossman oli hyväsydäminen poliisi, kun taas Nailz oli ruma, karvainen ja likainen rikollinen. Hullunkurinen feudi sai alkunsa siitä, kun Nailz debytoi vankilasta päässeenä rikollisena. Nailzin mukaan Big Boss Man – yksi Nailzin vartijoista – oli kohdellut häntä huonosti vankilassa, ja nyt hän oli saapunut Boss Manin perässä WWF:ään kostamaan tälle kaiken. Ennen varsinaista matsidebyyttiään Nailz kävi eräässä jaksossa Boss Manin päälle ja varasti tämän pampun, jolla hän sitten teki selvää vastustajistaan seuraavien kuukausien ajan. Survivor Seriesissä Boss Man ja Nailz pääsivät matsaamaan todellakin sitten Nightstick-matsissa, joka oli kuin mikä tahansa "object on a pole" -ottelu. Erääseen kehäkulmaukseen oli pystytetty tolppa, jonka päässä se pahamainen pamppu roikkui, ja ottelijoiden tarkoituksena oli noutaa pamppu alas ja... teurastaa sillä vastustajansa. Harmi vain, ettei matsi ollut mikään ihmeellinen: meno ennen pamppuilua oli melko väritöntä ja tylsää brawlausta. Kun pamppu sitten lopulta otettiin mukaan kuvioihin parani matsinkin laatu melkoisesti ja kaiken lisäksi yleisö syttyi kuin juhannuskokko. Ei tämä loppujen lopuksi mikään kamala ottelu ollut, mutta ei tästä kovasti muistettavaakaan jäänyt.
Pisteet: **-
Rick "The Model" Martel vs. Tatanka
Tatanka oli tässä vaiheessa WWF-uraansa vielä voittamaton ja hän oli muutenkin hyvässä kehäkunnossa, joten hän oli erittäin suosittu painija. Rick Martel sen sijaan oli kunnon limanuljaska, oikein mainio heel, joten ainakin face–heel-asetelma oli päivänselvä: yleisö vihasi Martelia ja kannusti Tatankaa. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Tatanka ja Martel ottivat yhteen, vaan he olivat itse asiassa kolautelleet sarviaan vuoden '92 WrestleManiassakin. Koska Tatanka oli yhä Survivor Seriesissä voittamaton, oli hän siis tuon WM-matsin voittaja. Kostonsa Martel häviöstään sai varastamalla Tatankan kotkansulat, joita tämä oli kantanut mukanaan symboloidakseen lumbeekansan perintöä. Niinpä tässä PPV:sssä Tatanka tuli hakemaan sulkansa takaisin ja antamaan Martelille opetuksen siinä sivussa. Henkilökohtaisuuksiin edenneestä feudista huolimatta ei matsi ollut mitään kylmäveristä brawlausta, vaan pikemminkin hitaasti syttynyttä, tekniikkapainoitteista vääntöä. Ja jostain kumman syystä Doink the Clown tuli sisääntulokäytävälle tekemään jotain temppujaan kesken matsin. Enivei, ottelu jatkui melko hidastempoisena aina siihen pisteeseen asti, kun Tatanka sai matsin haltuunsa. Siitä alkoi ottelun kliimaksiosuus, mutta harmikseni se oli varsin lyhyt. Keskinkertainen matsi.
Pisteet: **+
Razor Ramon & Ric Flair vs. "Macho Man" Randy Savage & Mr. Perfect
Tuota osallistujalistaa katsellessa ei voi muuta kuin haukkoa henkeä. Neljä suurenmoista kehätaituria samassa kehässä ja kaiken lisäksi takana oli mielenkiintoinen juonikuvio. Kaikki alkoi siitä, kun Ric Flair saapui WWF:ään ja hänen "neuvojanaan" toimi Mr. Perfect. Kun Flair hävisi WWF:n mestaruuden Randy Savagelle, alkoivat Perfect ja Flair häiritsemään Savagea toden teolla: he sekaantuivat Savagen matseihin ja muutenkin kiusasivat häntä. Kaiken lisäksi Flair sai apua myös Razor Ramonilta, ja yhdessä Ramonin ja Perfectin avustuksella Flair lopulta voitti WWF:n mestaruuden takaisin itselleen. Alun perin tämän ottelun piti olla Flair ja Ramon vastaan Savage ja Warrior, mutta koska Warrior lähti WWF:stä piti Savagen löytää uusi tag-team-kumppani. Niinpä Mr. Perfect piti kääntää faceksi, jotta Savage sai arvoisensa tag-team-parin. Erittäin kiinnostavaa tässä matsissa oli seurata sitä, pettäisikö Perfect sittenkin Savagen ja olisikin juonitellut kaiken aikaa Flairin ja Ramonin kanssa.
Jännitystä siis riitti. Jännityksen lisäksi matsista mahtavan teki erittäin kuuma yleisö ja tietysti jokaisen painijan mahtavuus. Ilmeet, eleet ja "body language" oli kuin toisesta maailmasta – tietenkään unohtamatta loistavaa kehätyöskentelyä. Varsinkin Flairin ja Perfectin kaksintaistelut olivat suorastaan taivaallista katsottavaa, mutta ei Savagen ja Razorinkaan loistokkaita suorituksia sovi aliarvioida. Eikä se kehätoiminnan laatu tippunut hetkeksikään matsin aikana, päinvastoin. Toiminta muuttui koko ajan hiljaa hyvä tulee -periaatteella kuumemmaksi ja kuumemmaksi, ja yleisö riehui siinä sivussa koko ajan kovemmin. Ainoat miinukset tulevat siitä, että juuri kun matsista oli tullut todella kuuma, pilasi typerä lopetus kaiken. Onneksi matsin jälkeen nähtiin tyhmää lopetusta paikannutta viihdyttävää settiä. Hieno tag-team-ottelu.
Pisteet: ****
Yokozuna (w/ Mr. Fuji) vs. Virgil
Jaa, äärimmäisen kovan matsin perään lyötiin äärimmäisen kamala matsi. Mikään erikoinen juonikuviokaan ei tätä tapausta sen ikävältä kohtaloltaan pelastanut, vaan homman meno oli melko yksinkertainen: Virgil oli haastanut Yokozunan otteluun, sillä Yokozuna oli tässä vaiheessa WWF-uraansa voittamaton ja Virgil halusi koittaa onneaan. No, täysi squashihan ottelu oli. Onneksi se oli lyhyt sellainen.
Pisteet: *
The Beverly Brothers & Money Inc. (w/ Jimmy Hart & The Genius) vs. The Natural Disasters & The Nasty Boys, Survivor Series Match
Matsia pohjustivat melkoiset kuviot. Kaikki alkoi siitä, kun Money Inc. ja Natural Disasters feudasivat tag-team-vöistä. Helmikuussa Typhoonia ja Earthquakea manageroinut Jimmy Hart kuitenkin käänsi selkänsä Natural Disastersille ja lyöttäytyi I.R.S:n ja DiBiasen talliin – ja kaiken lisäksi avitti DiBiaselle ja I.R.S:lle vyöt Natural Disastersilta samassa kuussa. Kolmea kuukautta myöhemmin Typhoon ja Earthquake kuitenkin voittivat vyöt takaisin itselleen, ja SummerSlamissa he puolustivat vöitään voitokkaasti Beverly Brotherseja vastaan. Pian julistettiin Survivor Seriesiin matsi, jossa Natural Disasters yhdessä Bushwackersien kanssa ottelisi Money Inc. -joukkuetta ja Nasty Boyseja (joita Hart myös manageroi) vastaan, mutta kun Jimmy Hart käänsi selkänsä Nasty Boyseille, halusivat Knobbs ja Sags vaihtaa puolta. Niinpä Bushwackersit heivattiin ottelusta pois ja Natural Disasters sai Nasty Boysin puolelleen, ja Nasty Boysin jättämän tyhjän aukon täydensi SummerSlamissa vöistä taistelleet Beverly Brothersit.
Itse ottelu oli tyypillistä Survivor Series -menoa: kehäosuudet olivat lyhyitä, painijat sekaantuivat jatkuvasti otteluun ja yleisö viihtyi. Kaiken lisäksi Jimmy Hart riehui tyypilliseen tapaansa megafoninsa kanssa kehän laidalla kuin mielipuoli. Kehätoiminta oli melko hidastempoista, mutta useat komeat heitot (mm. Powerslam ja Pumphandle Drop) värittivät niskalukko-osuuksia mukavasti. Mitään viiden tähden klassikkoa tästä oli turha odottaa (face-tiimi koostui lähinnä paskasäkeistä), mutta kyllä tässä muutamia ihan viihdyttäviä kohtia oli. Yleisökin innostui aina välillä (etenkin eliminointien yhteydessä) meluamaan ihan kunnolla, mikä tietysti lämmitti sydäntä. Loppua kohden meno kuitenkin väsähti aika pahasti, ja ottelusta puuttuikin kunnon kliimaksi.
Pisteet: **-
Kamala (w/ Harvey Wippleman & Kim Chee) vs. The Undertaker (w/ Paul Bearer), Coffin Match
Vuoden 1992 SummerSlamissa Kamala ja Undertaker olivat kohdanneet singles-matsissa. Tuon kolme minuuttia kestäneen ottelun voitti Undertaker diskauksella, mihin Harvey Wippleman ei ollut yhtään tyytyväinen. Niinpä Wippleman haastoi 'Takerin revanssiin, mutta tällä kertaa kyseessä ei ollutkaan normaali singles-ottelu vaan coffin-ottelu (eli casket-ottelu). Tämä oli WWF:n historian ensimmäinen arkkuottelu (mikä selittää termin "coffin" käytön), ja ennen matsia nähtiin hieno segmentti, jossa 'Taker valmisti arkkua Kamalan mitoille sopivaksi. Loistavaa kehätoimintaa oli tältäkin kohtaamiselta turha odottaa, mutta tunnelma oli kuitenkin katossa: sisääntulossaankin Undertaker sai illan kovimmat popit päihittäen jopa Savagen. Normaalista arkkuottelusta tämä "coffin-matsi" erosi siten, että tässä matsissa vastustaja piti selättää ennen kuin hänet sai lukita arkkuun.
Kyseessä oli melko tyypillinen Undertakerin arkkuottelu: 'Takeria vastaan painii arkkuja ja näin ollen myös 'Takeria pelkäävä ylipainoinen hirviö, joka alkuun pakoilee 'Takeria, mutta pääsee pian ottelun hallintaan ja dominoi häntä raaemmin "kuin kukaan koskaan ennen" Paul Bearerin heilutellessa uurnaa taustalla. No, mikäs siinä: suurena Undertakerin ystävänä minä ainakin nautin näistä elokuvamaisista matseista, ja kyllähän ne 'Takerin maagiset "istumaannousut" saavat ihon aina kananlihalle. Harmi vain, ettei tässäkään matsissa nähty kunnollista kliimaksia vaan toiminta loppui vähän kuin seinään. Matsinjälkeiset tapahtumat olivat kuitenkin varsin komeat, ja ne – yhdessä Heenanin pelottelujen kanssa – saivat ihan varmasti aikaan painajaisunia monille pikkulapsille.
Pisteet: *½
Shawn Michaels vs. Bret Hart (c), WWF World Heavyweight Championship
Alun perin The British Bulldogin piti puolustaa Intercontinental-mestaruutta The Mountieta vastaan tässä PPV:ssä, mutta koska Bulldog erotettiin WWF:stä steroidien käytön takia, droppasi Bulldog Intercontinental-mestaruutensa Shawn Michaelsille. Intercontinental-mestaruusottelua ei tähän PPV:hen saatu loppujen lopuksi ollenkaan aikaan, vaan sen sijaan IC-mestari Michaels pääsi taistelemaan Bret Hartia vastaan WWF:n mestaruudesta. Kyseessä oli siis champion vs. champion -ottelu, mutta pelissä oli pelkästään Bretin WWF:n mestaruus, ei Shawnin IC-mestaruutta.
Neljä ja puoli vuotta tästä tapahtumasta eteenpäin Michaels ja Bret ottelivat legendaarisen Iron Man -ottelunsa WrestleManiassa, mutta vuonna 1992 olivat kuviot ja hahmot ihan erilaiset. Vuonna '96 Michaels oli jo napannut Royal Rumble -voiton nimiinsä ja otellut WWF:n mestaruudesta WrestleManiassa, mutta vuonna '92 Michaels oli vasta main event -ovia kolkutteleva nuorukainen. Erittäin vihattu (ja nuorten naisten toimesta rakastettu) heel hän kuitenkin oli lyhyestä supertähteydestään huolimatta, joten yleisö oli ottelussa hyvin mukana. Ottelun alku oli hyvin hidasta mutta äärimmäisen hienoa kilpailuhenkistä painia, jossa kerrottiin hyvää tarinaa: Bret pystyi jallittamaan nuorta Shawnia matossa veteraanimaisin ottein ja käytti hyväkseen jokaisen hetken, kun HBK sortui showboattailemaan. Alkuun Michaels ei meinannutkaan saada millään laitettua kapuloita rattaisiin vaan Bret hallitsi matsin alkua työstäen samalla Michaelsin käsiä, mikä oli hienoa seurattavaa. Nykyajan ilmiöstä "tehdään liikkeitä perä perään eikä myydä ollenkaan" ei näkynyt merkkejäkään, vaan painijat aloittivat matsin ihan pienillä liikkeillä (korkeintaan armdrageja ja armbreakereita nähtiin) työstäen samalla jotain tiettyä ruumiinosaa ja ennen kaikkea myyden kärsimiään kolhuja. Meno oli realistista, viihdyttävää ja kultaista.
Hyvän alkuosuuden jälkeen matsi alkoi hiljalleen siirtyä siihen vaiheeseen, että molemmat pääsivät vuorotellen hallintaan. Samalla alettiin viljellä komeampia liikkeitä, kuten hyppypotkuja, niskanmurtajia ja bulldogeja. Pian kuvioihin lisättiin myös high flying -liikkeet, jotka saattoivat kuitenkin kostautua: jos loikka ei osunutkaan, meni kaikki tekemä työ hukkaan ja vastustaja sai kuin ilmaiseksi matsin hallintaansa. Tämä mainio tarinankerronta sai yleisön lämpimäksi, ja kun near fall -hetkiäkin nähtiin jonkin verran, oli yleisö koko ajan paremmin mukana. Matsin edetessä meno muuttui aina vaan paremmaksi komeiden liikkeiden ja selätysyritysten lisääntyessä, ja katsojan työksi jäi nauttia upeasta näytöksestä henkeä haukkoen. Kaiken lisäksi äksöni levisi yhdessä vaiheessa kehän ulkopuolellekin, jossa nähtiin rajua menoa. Todellista kilpailuhenkistä taistelua WWF:n mestaruudesta suorastaan räjähdysmäisellä lopetuksella maustettuna. Tällaista painia minä haluan seurata, ja tällaisten suoritusten takia Bret Hart ja Shawn Michaels ovat legendaarisia painijoita. Tosin miksi ihmeessä joulupukki juoksi ottelun jälkeen kehään juhlimaan voittajan kanssa keskelle areenan katosta tippuvaa lumisadetta? Nythän oli vasta marraskuu, joten joulupukin tulo oli vähän outo asia.
Pisteet: ****½
Survivor Series 1992:n pisteet: * * *
Vaikka PPV:ssä olikin vain kaksi loistavaa ottelua, viihdyin mainiosti koko show'n ajan. Tag-team-matsista ja ME:stä jäi kyllä erittäin hyvä maku suuhun, ja nyt minun onkin yksinkertaisesti pakko järjestää jostain aikaa näiden vanhojen PPV:iden katselemiseen – jos ei muuten, niin sitten vähentämällä nykyisen tuotannon seuraamista.
Tämän jälkeen on sitten postattu arvostelu tähän topiciin jokaisesta omistamastani aidosta DVD:stä (miinus WrestleMania XXIV, jonka arvostelun löytää sen omasta ketjusta.) Kyseessä on WrestleMania X-8, jonka muista käyttäjistä ainakin enska ja Kenitys ovat aikaisemmin arvostelleet. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin vertailla omia mielipiteitä heidän mielipiteisiin.
Sunnuntai, 17. Maaliskuuta 2002
SkyDome, Toronto, Ontario, Canada
Intercontinental Championship Match
Rob Van Dam VS. William Regal (c)
Regal ja hänellä vastassaan tuolloin supersuosittu RVD. 67 000 katsojaa paikan päällä, ja kaikki valmiina kehä-äksönin aloittamiseen. Erittäin herkulliset asetelmat siis. Tämä ottelu olikin niin hyvä, kuin se vain pystyi olemaan sille annetuilla minuuteilla. Nähtiin RVD:n komeita potkuja sekä Regalin komeita suplexeja. Full Nelson Suplex oli sairas. Mahtava tapa avata WrestleMania, mutta katsoi asiaa miltä kannalta tahansa, oli tämä ottelu liian lyhyt. Oikein kiva silti, ja sai ainakin minut hyviin 'Mania-fiiliksiin.
Kesto:
Arvosana: ***-
European Championship Match
Diamond Dallas Page (c) VS. Christian
Nyt oli ikävä kyllä fillerin makua. Kumpikin toki hyviä painijoita, mutta tässä vaiheessa DDP:n parhaat päivät oli jo nähty, ja Christianilla ne olivat vasta tulossa. Ottelu oli perusmenoa, jollaista aikanaan näki RAW:ssa taatusti viikottain. Oli tässä toki muutamia komeita liikkeitä, kuten DDP:n Backbreaker-variaatio, Powerbomb ja Diamond Cutter, mutta ei paljon muuta. Valjuksi jäi, oli selkeästi openeria heikompi esitys.
Kesto:
Arvosana: **+
Hardcore Championship Match
Goldust VS. Maven (c)
Kuulostaa jo paperilla aika kauhealta, eikö? Sitä se oli käytännössäkin. Melkoinen vitsi koko ottelu, kuten myös hardcoremestaruus tuohon aikaan. Kyllä tässä sentään jotain tapahtuikin, joten ei mitään DUD-tasoa kuitenkaan.
Kesto:
Arvosana: 1/2
Singles Match
Kurt Angle VS. Kane
Sitten loikkaus Kurt Anglen uran heikoimpaan WrestleMania-esitykseen. Ei tämä ottelu missään nimessä huono ollut, mutta ei kyllä noussut myöskään muistettavaksi tapaukseksi. Myöhemmin urallaan Angle on kyllä kyennyt huippumatseihin isoja miehiä vastaan, mutta jotenkin Anglen ja Kanen tyylit olivat niin erilaiset, ettei siitä mehukasta soppaa saanut aikaan millään. Oli tässä ottelussa paljon komeita liikkeitä, kuten vaikkapa Kanen Powerslam sekä Anglen Suplexit sekä Diving Clothesline. Kaikesta haukkumisesta huolimatta ihan viihdyttävä alakortin matsi.
Kesto:
Arvosana: ***
No Disqualification Match
The Undertaker VS. Ric Flair
Nyt päästiin sitten toden teolla asiaan. Storyline oli rautainen, ja sitä oli tämä ottelukin. WrestleManian pakollinen VIHAmatsi. Tuo miesten viha toisiaan kohtaan välittyikin mainiosti ruudun toiselle puolelle, ja tunnelma tässä oli huumaava. Tässä oli rutkasti sellaista katutappelun henkeä heti alkusekunneista lähtien, ja se pysyi yllä loppuun asti. Hyvää tarinankerrontaa ja kehäpsykologiaa, yksi Flairin viimeisen runin parhaista esityksistä. Hitaus ja lopun botchailu Last Riden kanssa hieman söivät arvosanaa, mutta siitä huolimatta tämän WrestleManian ehdottomasti muistettaviin tapauksiin tämä kuului.
Kesto:
Arvosana: ****
Singles Match
Booker T VS. Edge
Tässä taisteltiin paremmuudesta, kunniasta sekä.......japanilaisen shampoomainoksen kansikuvapojan paikasta.
Totta vaiko ei, en tiedä. Oli miten tahansa, niin tämä ottelu ei kyllä oikein iskenyt. Perusmenoa kummaltakin, ja parhaiten mieleen jäi botchattu Frankensteiner. Viimeiset parikymmentä sekuntia olivat kieltämättä aika mukavaa katsottavaa. Viikottaismatsi.
Kesto:
Arvosana: **
Singles Match
'Stone Cold' Steve Austin VS. Scott Hall w./Kevin Nash
Nyt päästiin sitten otteluun, joka tuntui kaikkea muulta kuin filleriltä. nWo oli haastanut riitaa kalkkarokäärmeen kanssa, ja tämä oli lopputuloksena. Luokittelisin tämän myös Scott Hallin painiuran viimeiseksi katsottavaksi matsiksi. Tämä oli kovatempoista brawlausta, ja Nashin presenssiä kehän laidalla käytettiin todella hienosti hyödyksi. Yleisö oli kuuma, kehässä (ja sen ulkopuolella) tapahtui jatkuvasti jotain ja tämä oli kaikinpuolin erittäin hyvä ottelu. Yllättävän vähällä ajalla tämä sivuutettiin, mutta toisaalta olihan siinä hypevideota ja post match tapahtumia, jotka saivat tämän tuntumaan suurelta.
Kesto:
Arvosana: ***+
WWF Tag Team Championships Match (4 Corners Elimination Rules)
Dudley Boyz VS. Hardy Boyz VS. APA VS. Billy&Chuck (c)
Kuuman Austin VS. Hallin tämä ei oikein sytyttänyt alkuun, mutta kyllä tämä jossain vaiheessa alkoi maistua jo paremmalta. Olihan kehässä kuitenkin 4 ihan varteenotettavaa joukkuetta. Hitaita ja tylsiä vaiheita tässä ei nähty, mikä onkin tärkeää tällaisten matsien onnistumisen kannalta. Perushyvää painia, mutta ehkäpä joku hc-stipulaatio olisi nostanut tämän ihan uudelle tasolle? No, meni se näinkin.
Kesto:
Arvosana: ***
Singles Match (Icon VS. Icon)
The Rock VS. 'Hollywood' Hulk Hogan
Tämä ei ollut ainoastaan WM 18:ta suurin ottelu, vaan ehkäpä suurin ottelu ikinä, ainakin media-arvoltaan. Ainoat sanat, joilla tätä voi kuvata ovat "eeppinen ottelu." Vastaavanlaiseen yleisöreaktioon ei olla päästy kuin muutamia kertoja historian saatossa, yleisö reagoi joka ainoaan liikkeeseen ja hengenvetoon, jonka ottelijat heille esittivät. Hoganin ja Rockyn suurimmat vahvuudet ovat ehdottomasti showpuolella, ja niinpä he osasivat ottaa yleisönsä tässä erinomaisesti. Vince McMahonin määrittelemät face-heel roolit heittivät häränpyllyä, ja se tekikin tästä niin muistettavan tapauksen. Aivan huumaava matsi, ja se Hulk Up nosti kylmät väreet, vaikka ko. matsin olen varmasti 10 kertaa jo aikaisemminkni katsonut. Tästä ottelusta WrestleMania X-8 muistetaan, tämä ottelu elää ikuisesti ja on ehdottomasti yksi suurimpia WrestleMania-klassikoita. Jos et ole tätä nähnyt, sinulla on valtava aukko sivistyksessä ja se täytyy korjata pikimmiten. Miinus viiden tähden perään tulee siitä, että ei tässä kauhean montaa erityisen hienoa painiliikettä nähty.
Kesto:
Arvosana: *****-
Women's Championship Match (Triple Threat)
Jazz (c) VS. Trish Stratus VS. Lita
Naisilla oli aivan ylitsepääsemätön tehtävä saada yleisö mukaan, kun he olivat juuri huutaneet kurkkunsa käheiksi Hogan/Rockyn aikana. Eivät he siinä tietenkään voineetkaan onnistua, mutta antoivat toki kaikkensa. Tavallista 3-way kaavaa noudatettiin. Ensin facet tekevät yhteistyötä, kunnes kullanhimo iskee ja käännytään toisiaan vastaan. Trishin asu oli varsin kiva, ja taatusti kanadalaisten mieleen.
Kesto:
Arvosana: * 1/2
WWF Undisputed Championship Match
Chris Jericho (c) w./Stephanie McMahon VS. Triple H
Yleisö oli täysin loppuunpalanut Hogan VS. Rockyn jälkeen, ja tämä sai erittäin vaisua reaktiota. Hassua kuinka Jericho nopeasti putosi tämän jälkeen midcardiin, ja HHH jatkoi main eventissä. Eli ilmeisesti yleisön hiljaisuus oli 100% kovasti yrittäneen Jerichon syytä. Oli muuten erityisen typerää, että edellisessä RAW:ssa oli järjestetty angle, jossa Jericho "tuhoaa" HHH:n jalan, ja niinpä hänen pitikin myydä tätä läpi ottelun. Olihan siinä psykologiaa ynnä muuta, mutta samalla se rajoitti juttuja, joita saatiin kehässä tehdä. Huolimatta siitä, että Jericho ja Hunter koittivat parhaansa mukaan saada yleisöä kiinnostuneeksi, eivät he reaktiota saaneet edes pöytäspotin avulla. Tunnelma oli tosiaan vähän niin ja näin. Paini itsessään oli kyllä hyvää, mutta ei mitään parasta HHH:ta tai Jerichoa. Tämä oli kyllä ihan hyvä pääottelu, mutta ei kovinkaan hyvä WrestleMania-pääottelu.(Vähän sama efekti kuin edellisen arvostelun ME:ssä, sillä erotuksella että siinä yleisö oli mukana) Vähän valju tapa päättää suurin show ikinä.
Kesto:
Arvosana: *** 1/2
*** Hulk Hogan
** The Rock
* Ric Flair
Yhteenveto: Kokonaisuudessaan erittäin vahva show, ja parhaita WrestleManioita ikinä. Yleensä Manioihin on ollut tapana tunkea upeiden matsien lisäksi myös sellaista alinta wrestlecrappia, tässä sitä ei ollut. (vaikka Goldust/Maven pääsikin aika lähelle) Illan paras ottelu oli ilman muuta Hoganin ja Rockyn eeppinen kohtaaminen ja toiseksi paras Flairin ja Undertakerin verinen katutappelu. Austin VS. Hall, Angle VS. Kane, RVD VS. Regal sekä tagmatsi olivat myös ihan hyvää menoa. Sitten oli sitä vähän heikompaa settiä. Joka tapauksessa luokittelisin tämän "must see" tapahtumaksi, jota voin suositella ihan kaikille.
Matsien keskiarvo: 2,77
Whatin arvostelut:
Sunnuntai, 17. Maaliskuuta 2002
SkyDome, Toronto, Ontario, Canada
Intercontinental Championship Match
Rob Van Dam VS. William Regal (c)
Regal ja hänellä vastassaan tuolloin supersuosittu RVD. 67 000 katsojaa paikan päällä, ja kaikki valmiina kehä-äksönin aloittamiseen. Erittäin herkulliset asetelmat siis. Tämä ottelu olikin niin hyvä, kuin se vain pystyi olemaan sille annetuilla minuuteilla. Nähtiin RVD:n komeita potkuja sekä Regalin komeita suplexeja. Full Nelson Suplex oli sairas. Mahtava tapa avata WrestleMania, mutta katsoi asiaa miltä kannalta tahansa, oli tämä ottelu liian lyhyt. Oikein kiva silti, ja sai ainakin minut hyviin 'Mania-fiiliksiin.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***-
European Championship Match
Diamond Dallas Page (c) VS. Christian
Nyt oli ikävä kyllä fillerin makua. Kumpikin toki hyviä painijoita, mutta tässä vaiheessa DDP:n parhaat päivät oli jo nähty, ja Christianilla ne olivat vasta tulossa. Ottelu oli perusmenoa, jollaista aikanaan näki RAW:ssa taatusti viikottain. Oli tässä toki muutamia komeita liikkeitä, kuten DDP:n Backbreaker-variaatio, Powerbomb ja Diamond Cutter, mutta ei paljon muuta. Valjuksi jäi, oli selkeästi openeria heikompi esitys.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: **+
Hardcore Championship Match
Goldust VS. Maven (c)
Kuulostaa jo paperilla aika kauhealta, eikö? Sitä se oli käytännössäkin. Melkoinen vitsi koko ottelu, kuten myös hardcoremestaruus tuohon aikaan. Kyllä tässä sentään jotain tapahtuikin, joten ei mitään DUD-tasoa kuitenkaan.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: 1/2
Singles Match
Kurt Angle VS. Kane
Sitten loikkaus Kurt Anglen uran heikoimpaan WrestleMania-esitykseen. Ei tämä ottelu missään nimessä huono ollut, mutta ei kyllä noussut myöskään muistettavaksi tapaukseksi. Myöhemmin urallaan Angle on kyllä kyennyt huippumatseihin isoja miehiä vastaan, mutta jotenkin Anglen ja Kanen tyylit olivat niin erilaiset, ettei siitä mehukasta soppaa saanut aikaan millään. Oli tässä ottelussa paljon komeita liikkeitä, kuten vaikkapa Kanen Powerslam sekä Anglen Suplexit sekä Diving Clothesline. Kaikesta haukkumisesta huolimatta ihan viihdyttävä alakortin matsi.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***
No Disqualification Match
The Undertaker VS. Ric Flair
Nyt päästiin sitten toden teolla asiaan. Storyline oli rautainen, ja sitä oli tämä ottelukin. WrestleManian pakollinen VIHAmatsi. Tuo miesten viha toisiaan kohtaan välittyikin mainiosti ruudun toiselle puolelle, ja tunnelma tässä oli huumaava. Tässä oli rutkasti sellaista katutappelun henkeä heti alkusekunneista lähtien, ja se pysyi yllä loppuun asti. Hyvää tarinankerrontaa ja kehäpsykologiaa, yksi Flairin viimeisen runin parhaista esityksistä. Hitaus ja lopun botchailu Last Riden kanssa hieman söivät arvosanaa, mutta siitä huolimatta tämän WrestleManian ehdottomasti muistettaviin tapauksiin tämä kuului.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ****
Singles Match
Booker T VS. Edge
Tässä taisteltiin paremmuudesta, kunniasta sekä.......japanilaisen shampoomainoksen kansikuvapojan paikasta.
Totta vaiko ei, en tiedä. Oli miten tahansa, niin tämä ottelu ei kyllä oikein iskenyt. Perusmenoa kummaltakin, ja parhaiten mieleen jäi botchattu Frankensteiner. Viimeiset parikymmentä sekuntia olivat kieltämättä aika mukavaa katsottavaa. Viikottaismatsi.Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: **
Singles Match
'Stone Cold' Steve Austin VS. Scott Hall w./Kevin Nash
Nyt päästiin sitten otteluun, joka tuntui kaikkea muulta kuin filleriltä. nWo oli haastanut riitaa kalkkarokäärmeen kanssa, ja tämä oli lopputuloksena. Luokittelisin tämän myös Scott Hallin painiuran viimeiseksi katsottavaksi matsiksi. Tämä oli kovatempoista brawlausta, ja Nashin presenssiä kehän laidalla käytettiin todella hienosti hyödyksi. Yleisö oli kuuma, kehässä (ja sen ulkopuolella) tapahtui jatkuvasti jotain ja tämä oli kaikinpuolin erittäin hyvä ottelu. Yllättävän vähällä ajalla tämä sivuutettiin, mutta toisaalta olihan siinä hypevideota ja post match tapahtumia, jotka saivat tämän tuntumaan suurelta.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***+
WWF Tag Team Championships Match (4 Corners Elimination Rules)
Dudley Boyz VS. Hardy Boyz VS. APA VS. Billy&Chuck (c)
Kuuman Austin VS. Hallin tämä ei oikein sytyttänyt alkuun, mutta kyllä tämä jossain vaiheessa alkoi maistua jo paremmalta. Olihan kehässä kuitenkin 4 ihan varteenotettavaa joukkuetta. Hitaita ja tylsiä vaiheita tässä ei nähty, mikä onkin tärkeää tällaisten matsien onnistumisen kannalta. Perushyvää painia, mutta ehkäpä joku hc-stipulaatio olisi nostanut tämän ihan uudelle tasolle? No, meni se näinkin.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***
Singles Match (Icon VS. Icon)
The Rock VS. 'Hollywood' Hulk Hogan
Tämä ei ollut ainoastaan WM 18:ta suurin ottelu, vaan ehkäpä suurin ottelu ikinä, ainakin media-arvoltaan. Ainoat sanat, joilla tätä voi kuvata ovat "eeppinen ottelu." Vastaavanlaiseen yleisöreaktioon ei olla päästy kuin muutamia kertoja historian saatossa, yleisö reagoi joka ainoaan liikkeeseen ja hengenvetoon, jonka ottelijat heille esittivät. Hoganin ja Rockyn suurimmat vahvuudet ovat ehdottomasti showpuolella, ja niinpä he osasivat ottaa yleisönsä tässä erinomaisesti. Vince McMahonin määrittelemät face-heel roolit heittivät häränpyllyä, ja se tekikin tästä niin muistettavan tapauksen. Aivan huumaava matsi, ja se Hulk Up nosti kylmät väreet, vaikka ko. matsin olen varmasti 10 kertaa jo aikaisemminkni katsonut. Tästä ottelusta WrestleMania X-8 muistetaan, tämä ottelu elää ikuisesti ja on ehdottomasti yksi suurimpia WrestleMania-klassikoita. Jos et ole tätä nähnyt, sinulla on valtava aukko sivistyksessä ja se täytyy korjata pikimmiten. Miinus viiden tähden perään tulee siitä, että ei tässä kauhean montaa erityisen hienoa painiliikettä nähty.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: *****-
Women's Championship Match (Triple Threat)
Jazz (c) VS. Trish Stratus VS. Lita
Naisilla oli aivan ylitsepääsemätön tehtävä saada yleisö mukaan, kun he olivat juuri huutaneet kurkkunsa käheiksi Hogan/Rockyn aikana. Eivät he siinä tietenkään voineetkaan onnistua, mutta antoivat toki kaikkensa. Tavallista 3-way kaavaa noudatettiin. Ensin facet tekevät yhteistyötä, kunnes kullanhimo iskee ja käännytään toisiaan vastaan. Trishin asu oli varsin kiva, ja taatusti kanadalaisten mieleen.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: * 1/2
WWF Undisputed Championship Match
Chris Jericho (c) w./Stephanie McMahon VS. Triple H
Yleisö oli täysin loppuunpalanut Hogan VS. Rockyn jälkeen, ja tämä sai erittäin vaisua reaktiota. Hassua kuinka Jericho nopeasti putosi tämän jälkeen midcardiin, ja HHH jatkoi main eventissä. Eli ilmeisesti yleisön hiljaisuus oli 100% kovasti yrittäneen Jerichon syytä. Oli muuten erityisen typerää, että edellisessä RAW:ssa oli järjestetty angle, jossa Jericho "tuhoaa" HHH:n jalan, ja niinpä hänen pitikin myydä tätä läpi ottelun. Olihan siinä psykologiaa ynnä muuta, mutta samalla se rajoitti juttuja, joita saatiin kehässä tehdä. Huolimatta siitä, että Jericho ja Hunter koittivat parhaansa mukaan saada yleisöä kiinnostuneeksi, eivät he reaktiota saaneet edes pöytäspotin avulla. Tunnelma oli tosiaan vähän niin ja näin. Paini itsessään oli kyllä hyvää, mutta ei mitään parasta HHH:ta tai Jerichoa. Tämä oli kyllä ihan hyvä pääottelu, mutta ei kovinkaan hyvä WrestleMania-pääottelu.(Vähän sama efekti kuin edellisen arvostelun ME:ssä, sillä erotuksella että siinä yleisö oli mukana) Vähän valju tapa päättää suurin show ikinä.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: *** 1/2
*** Hulk Hogan
** The Rock
* Ric Flair
Yhteenveto: Kokonaisuudessaan erittäin vahva show, ja parhaita WrestleManioita ikinä. Yleensä Manioihin on ollut tapana tunkea upeiden matsien lisäksi myös sellaista alinta wrestlecrappia, tässä sitä ei ollut. (vaikka Goldust/Maven pääsikin aika lähelle) Illan paras ottelu oli ilman muuta Hoganin ja Rockyn eeppinen kohtaaminen ja toiseksi paras Flairin ja Undertakerin verinen katutappelu. Austin VS. Hall, Angle VS. Kane, RVD VS. Regal sekä tagmatsi olivat myös ihan hyvää menoa. Sitten oli sitä vähän heikompaa settiä. Joka tapauksessa luokittelisin tämän "must see" tapahtumaksi, jota voin suositella ihan kaikille.
Matsien keskiarvo: 2,77
Whatin arvostelut:
1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. TNA - Bound For Glory 2008 (3,03)
5. No Mercy 2008 (2,96)
6. Royal Rumble 2001 (2,90)
7. SummerSlam 2003 (2,86)
8. No Way Out 2003 (2,84)
9. Armageddon 2007 (2,81)
10. SummerSlam 2004 (2,81)
11. WrestleMania X-8 (2,77)
12. Judgment Day 2001 (2,71)
13. SummerSlam 2005 (2,69)
14. Judgment Day 2002 (2,69)
15. WrestleMania 22 (2,68 )
16. Unforgiven 2008 (2,67)
17. SummerSlam 2008 (2,61)
18. The Great American Bash 2007 (2,58 )
19. TNA - No Surrender 2008 (2,53)
20. WrestleMania 23 (2,50)
21. Night Of Champions 2008 (2,50)
22. Great American Bash 2008 (2,50)
23. King Of The Ring 2002 (2,44)
24. WrestleMania 20 (2,17)
25. Survivor Series 1999 (1,58 )
Olenko? En ainakaan muista, mutta saattaahan tuo olla. No, pääasiassa samaa mieltä kyllä Whatin kanssa olen. Hall vs. Austinia pitäisin hiukan parempana, samoin Regal vs. RVD:tä. Niin ja HHH vs. Jericho oli tosiaan hyvä ottelu, mutta pettymys silti WM:n ME:nä. Orton vs. HHH 7 vuotta myöhemmin olikin sitten vielä paljon surullisempi tapaus.WrestleMania X-8, jonka muista käyttäjistä ainakin enska ja Kenitys ovat aikaisemmin arvostelleet.
Näin tiistai-iltana voisi joko kertailla vähän pääsykoekirjoja tai kirjoittaa arvostelua.. Noniin, se niistä vaihtoehdoista.
WRESTLEMANIA 13
Heat
Kyllä, vuorossa oli WWF:n vuoden suurin ppv: kaikkien aikojen kolmastoista WrestleMania. Lupaavalta kuulostaa, mutta monet ehkä tietävätkin jo, kuinka epäonnen luvuksi 13 osoittautui myös WrestleManioiden kohdalla. No, asia tarkentuu arvostelun myötä. Selostajapöydän takana Jim Rossin ja Jerry Lawlerin lisäksi yhden väli-ppv'n tauon jälkeen jälleen myös Vince McMahon. Show'ta ei aloiteta America The Beatifulilla tai muullakaan, vaan Godwinssien sisääntulomusiikilla.. Sen pitäisi olla jo viimeistään paha ennusmerkki.
The Headbangers (Mosh & Trash) vs. New Blacjacks (Bradshaw & Windham) vs. The Godwinns w/ Hillbilly Jim vs. Doug Furnas & Phil LaFon
Tässä ottelussa kaksi joukkuetta teki WWF ppv-debyytinsä (vaikka Windham ja Bradshaw kyllä ppv'issä erikseen olivat aikaisemmin esiintyneet). Headbangersit monet ehkä tietävätkin: '90-luvun painitaidoton ja oudosti pukeutunut hevibändifani tag team. New Blacjacks taas oli WWF:n surkea tapa yrittää pushata nuorta John Layfieldiä (aikaisemmin Justin "Hawk" Bradshaw) ja vanhaa Barry Windhamia nostamalla esiin faktan siitä, että Windhamin isä oli toinen puolisko '70-luvulla vaikuttaneessa legendaarisessa Blackjacks-joukkueessa. Niinpä Windham ja Bradshaw pistettiin muodostamaan '90-luvun New Blackjacks samassa länkkärihengessä. Itse ottelullahan ei ollut mitään tarinaa: kyllähän vuoden suurimpaan tapahtumaan aina taustaton neljän joukkueen kohellus mahtuu. Panoksena sentään oli mestaruusottelu seuraavassa Raw'ssa.
Sen lisäksi, että ottelulla ei paljon taustaa ollut, ei sillä myöskään ollut suuremmin viihdearvoa. Siitä vähäisestä viihdearvosta kiitos kuuluu pitkälti Bradshaw:n hulvattomille viiksille. Ottelussa oli kyllä yksi hyvä - mutta väritön - joukkue (LaFon & Furnas), mutta eivät he tätä kasassa saaneet pidettyä. Headbangersien loikat olivat ajoitettu typerästi, mutta estivät sentään nukahtamasta. Godwinssit olivat onnettomia ja New Blacjacks -kaksikko joko autuaasti ohittanut parhaat aikansa tai pääsemässä niihin vasta melkein 10 vuotta myöhemmin. Tosiaan ottelu oli aika pitkälti sähläystä ja typerää bookkausta, mutta kanadalaisjoukkueen kova työ, Headbangersien loikat ja Bradshaw:n viikset estivät sen, että tämä aivan hirveä olisi. Heikko silti ja aika onneton tapa aloittaa vuoden suurin tapahtuma.
*½
Rocky Maivia (c) vs. The Sultan w/ Bob Backlund & The Iron Sheik - WWF Intercontinental Championship
Rocky Maivia muistutti tosiaan todella paljon kilpailevan promootion Prince Iaukeata: molemmat olivat iki-iloisia, hymyileviä samoalaisia. Ainoat erot olivat siinä, että Maivialla ei ollut havaijilaisseppeleitä kaulassa ja että Iaukean painiessa Rey Mysteriota vastaan, kohtasi Rocky Maivia WM:ssä Rikishin. Kyllä, Rikishihän (eli Solofa Fatu Jr.) oli siis hyvin pitkänlinjan WWF-työntekijä aloittaen WWF-urana vuonna '92 Headshrinker Fatuna, kääntyen myöhemmin faceksi "Make The Difference" Fatuksi. Seuraava gimmick olikin sitten Lähi-Idästä kotoisin oleva suuri ja pelottava Sulttaani. Suurempaa taustatarinaa en ottelulle tiedä. Rocky oli babyface (joka keräsi "Rocky Sucks!" -chantteja) ja Sultan ilkeä kaveri, joka halusi IC-vyön itselleen. Ei kai siinä sen kummempaa.
Itse ottelu oli aika vaisu. Joitain vuosia myöhemmin The Rockilla ja Rikishillä taisi olla feudia, ja tykkäsin niistäkin otteluista enemmän kuin tästä. Kyllä Maivia toki ottelussa työskenteli yrittäen parhaansa, mutta aika vaisuksi yritys jäi. Sultankaan ei kehässä varsinaisesti huono ollut, mutta ei hän tässä muuta muistettavaa tehnyt kuin showboattaillut. Yleisö ei ollut kummankaan puolella. Vaisu ja mitäänsanomaton, mutta katsottava ottelu, koska ei tässä varsinaisesti mitään varsinaisesti huonoa ollut. Ottelun jälkeen saimme nähdä Rockyn isää, "legendaarista" Rocky Johnsonia ja yleisökin päätti antaa säälipopit.
**
Hunter Hearst Helmsley w/ Chyna vs. Goldust w/ Marlena
Okei, tällä ottelulla oli jo kunnon tarina. Kaikki alkoi vuoden '96 lopuilla, kun Goldust kääntyi faceksi, ja samalla Hunter Hearst Helmsley päätti, että oudosta friikistä olisi hyvä päästä eroon. Sen sijaan Goldustin manageri Marlenasta Hunter ei halunnut eroon, vaan hän yritti useaan otteeseen saada naikkosen itselleen. Feudi syvenikin entisestään, ja vaikka siinä alkuvaihessa oli mukana IC-vyökin, ei mestaruuden tippuminen pois hävittänyt vihaa tämän kaksikon välillä. Vielä ennen WM:ää Hunter toi uuden mystisen ja hurjan henkivartijan, CHYNAN, huolehtimaan siitä, ettei niin Goldustille kuin Marlenallekaan käy hyvin.
Tämä ei mielestäni yksinkertaisesti yltänyt läheskään Royal Rumblen tasolle. Ehkä se oli se, että tuossa RR-ottelussakin kaksikon viha näkyi selvemmin, kun miesten annettiin piestä toisiaan aseilla ja muulla, oli yksi suuri tekijä. Toinen saattoi ollakin se, että ilman tuota "Hardcore"-elementtiä tämä kaksikko ei vain saanut rakennettua tarpeeksi viihdyttävää ottelua. No, illan paras tähän mennessä tämä silti oli, koska kyllä tämä ihan hyvää painiviihdettä tarjosi. Ei vain mitään, mitä ei olisi oikeastaan jokaisessa ppv'ssä tarjolla.. Ihan hyvä ottelu siis. Chynan rooli ottelussa myös toimi: Chyna murjomassa Marlenaa kesken ottelun oli todella karun näköistä. Ilkeä nainen.
**½
British Bulldog & Owen Hart (c) vs. Mankind & Vader w/ Paul Bearer - WWF Tag Team Championship
Ei noista joukkuemestareista saa millään kunnon kuvaa. British Bulldog oli tässä vaiheessa oikeastaan tuplamestari, koska mies oli voittanut ennen WM:ää päättyneen uuden European Championship -mestaruusturnauksen päihittäen finaalissa Owen Hartin. Tämänkään ottelun taustoista ei ole kummempaa käsitystä: ennemmin vain siitä, että tuon mestaruus- (ja Owenin Slammy Awards-)voittojen myötä joukkuemestareiden erimielisyydet olivat vain kasvaneet. Paul Bearer oli siis ottanut Vaderin manageroitavakseen Vaderin UT-feudin aikana, ja nyt mies luotsasi suojattinsa joukkuemestareita vastaan. Ei kai nämä mestaruusottelut sitten kummoisia tarinoita tarvinneet.
Itse ottelu oli ihan hyvää painia, mutta ongelma oli siinä, että kehässä oli kolme hyvää brawleria ja yksi loistava painija. Kunnon taustalla ja toisen joukkueen hyvisroolilla tästä ottelusta oltaisiin saatu paljon enemmän irti. Nyt neljä tasokasta kaveria sai aikaan vain ihan hyvän ottelun, koska yleisöä ei kummemmin kiinnostanut. Ei toisaalta ilmeisesti kauheasti painijoitakaan, koska eivät he tässä parastaan esittäneet. Oli tämä taas parempi kuin kaikki edelliset, koska paikoitellen tarjolla oli oikein viihdyttävää ja sulavaa joukkuepainia, mutta lopputulemana mielipidettäni laski taas se, kuinka onnettoman typerä lopetus ottelulle bookattin. Se oli se ratkaiseva tekijä, miksi tämä oli ihan hyvä eikä hyvä.
**½
Tässä välissä täytyy pitää pieni tauko, koska minun on joka kerta yhä hankalampi uskoa, että seuraava ottelu kuuluu tähän muuhun kokonaisuuteen. Taisi tässä välissä muuten olla Ken Shamrockin haastattelukin, mutta ketä kiinnostaa?
Bret Hart vs. Steve Austin - Submission Match (Special Referee: Ken Shamrock)
Tässä ottelussa loisti kaikki, ensimmäisenä tietenkin tarina. Kaikki alkoi syksyllä '96, kun nimeä ja ylimielisyyttä itselleen kerännyt Steve Austin alkoi haukkua Bret Hartia pelkuriksi, koska miestä ei ollut WWF:ssä näkynyt sitten WM XII:n. Hart palasi viimein ennen SurSeriä ja voitti SurSerissä huikean kamppailun päätteeksi Austinin. Kaikki ei kuitenkaan ollut ohi, vaan Austin jatkoi Hartin grillaamista ja voitti Royal Rumblen törkeällä huijauksella Bret Hartin nenän edestä. Kun Bret Hart voitti IYH13:ssa WWF-mestaruuden itselleen neljännen kerran, aiheutti Austin seuraavana päivänä sen, että Hart hävisi mestaruutensa Sycho Sidille. Austinilla oli pakkomielle Hartista, mutta niin alkoi Hartillakin olla pakkomielle Austinista. Hartin hermot olivat nimittäin alkaneet prakata ennen WM:ää niin pahasti, että hän oli käynyt mm. Vince McMahonin kimppuun. Tämä hurja taisto ei voinut päättyä muulla tavalla kuin ottelussa, jonka voi voittaa vain pistämällä toisen luovuttamaan. Ei selätyksiä, ei diskauksia, ei uloslaskuja. Erikoistuomariksi hankittiin UFC-taistelija Ken Shamrock.
Tämä ottelu on täydellinen. En oikeasti osaa selittää, miksi tämä toimii, koska en keksi yhtään syytä, miksi tämä ei toimi. Tässä on brutaaliutta oikealla tavalla. Tässä on huikea tarina. Tässä nähdään huikeita suorituksia molemmilta miehiltä: oikeassa paikassa oikea määrä bumppeja. Kaikkia paini osa-alueita sopivasti mutta niin, että vuoden suurimman taistelun henki pysyi silti yllä koko ajan. Jopa kiistanalaisen oloinen lopetus oli aivan loistava, koska sen ansiosta nähtiin kenties maailman ainut onnistunut double-turn. Tämä ottelu on kenties kaikkien aikojen suosikkiotteluni, joten se siitä. Aivan loistava päätös huikealle feudille. Tämä oli ilta, jolloin Austinin tähti viimeistään syttyi.
*****
Ja taas pieni tauko, koska tämä ottelu on sopiva eristää loppuppv'stä. Tässä välissä nähtiin selostajien päivittelyä äskeisestä ottelusta ja Nation of Dominationin promo, jos se jotakuta muka oikeasti kiinnostaa.
Legion of Doom & Ahmed Johnson vs. Nation of Domination (Faarooq & Savio Vega & Crush) w/ Clarence Mason, PG-13 & 'Thugs' - Chicago Street Fight
Myös Nationista kunnollisen kuvan saaminen oli hankalaa, koska Faarooqia kuvattiin Vegan ja varsinkin Crushin edestä. Mutta kyllä se Crushkin tuossa Faarooqin selän takana vähän kurkistaa. Minä tykkäsin tästä feudista kovasti. Faarooq aiheutti IC-mestari Ahmed Johnsonin kuukausien sairasloman kesällä '96 ja Ahmed palasi vuoden lopussa mielessään vain kosto. Royal Rumblen kohtaaminen oli vasta alkusoittoa, koska Ahmed tahtoi päättää tämän kunnon huikeaan taisteluun. Siihen hän kutsui avukseen WWF:ään palanneen legendaarisen Legion of Doom -joukkueen, ja stipulaatioksi ottelulle saatiin vielä Street Fight.
Tämä ottelu oli ihan kivaa vuoden '97 hardcore-mättöä, mutta ei kyllä käytännössä mitään ainutlaatuista. Ottelun paikkakin oli aika huono, koska myös äskeisessä otelussa oltiin saatu nähdä sitä hardcorea aika paljon. Tämä olisi ehkä paremmin sopinnut jonnekkin alakorttiin. Silti, muutamia oikein näyttäviä hetkiä tässä oli, ja kyllä tämä nyt tietynlainen päätös tarinalle oli. Viihdyttävää rymistelyä, mutta ei sen enempää. Vähän kuin Uncensoredin Public Enemy vs. Harlem Heat.
**½
Sycho Sid (c) vs. The Undertaker - No DQ Match for the WWF Championship
Ette ehkä halua kuulla, mutta totta se on: WM 13:n Main Eventillä ei ollut varsinaisesti backstorya. Tämähän tietenkin johtuu siitä, ettei tämän ottelun pitänyt olla alunperin WM:n Main Event, vaan tällä paikalla piti olla uusintaottelu edellisen WrestleManian Main Eventistä (eli HBK vs. Hart). Michaelsin ego kuitenkin otti vastaan, ja niinpä suunnitelmia muutettiin. Mestariksi buukattiin (taas) Sid ja tämän vastustajaksi nostettiin fanien suuri suosikki Undertaker. Aikaa ottelunrakentelulle jäi hyvin vähän, joten tarinana oli lähinnä se, että kaksi isokokoista facea (joo, Sidistä oli tullut hyvis) kamppaili WWF:n ykkösnimen paikasta. UT oli yrittänyt pelotella Sidiä, mutta Sid uskotteli kaikille (myös itselleen), ettei hän pelännyt 'Takeria.
Tämä ottelu oli.. tylsä. Tämä oli No DQ Match, mutta ei tässä kummemmin hardcorea nähty, eikä se enää kahden edellisen ottelun jälkeen olisi oikein meininkiin sopinutkaan. Tuloksena oli siis varsin vaisua brawlia, jossa Sid osoitti, mikä ero on sillä, onko häntä vastassa huippupainija vai ei. UT:sta ei (ainakaan vuonna '97) ollut kantamaan siis todellakaan Sidiä huippuotteluun, vaikka hän tässä niitä hyviä otteita välillä aina väläyttelikin. Tällä ottelulla WWF ilmeisesti yritti kokeilla, saako katsojia buukkaamalla WCW-tasoisia ME:itä. Vastaus: ei, jos niiden takana ei ole loistavaa tarinaa. Tämän takana ei ollut. Bret Hartin sekoilusekaantumiset lopussa olisivat varmaan olleet normaalisti naurettavia, mutta nyt ne piristivät ottelua. Yleisö jotenkin jaksoi jopa olla mukana, joten ihan sille, UT:n taitojensa ('Taker on oikeasti nykyisin selkeästi parempi brawler) mukaan parhalle yritykselle ja erikoiskommentaattorina toimineen Michaelsin ja Bret Hartin silmiinpaistaneelle vihalle pitää sentään antaa jonkinlainen arvosana. Silti, tätä huonompia WM:n ME:itä tulee mieleen vain yksi, ja sattumoisin siinäkin painii ystävämme Sid. Sen pitäisi kertoa jotakin, mutta WWF ei ensimmäisestä kerrasta uskonut: Sid paini vain kaksi kertaa WM:ssä, molemmat ME-otteluita.
*½
Eiköhän minun mielipiteeni tästä tapahtumasta jo tullut aika hyvin esille? Tämä ei tuntunut WrestleManialta, joten sillä mittapuulla tämä kuuluu ehdottomasti huonoimpien WrestleManioiden joukkoon. Se siitä, WM:nä tapahtuma oli kuraa, koska mikään WM ei voi olla vain yhdessä ottelussa kiinni, vaikka se ottelu olisi *********-ottelu. Jos tätä yrittää katsoa ppv'nä muiden joukossa, on tämä aika erikoinen tapaus. Tässä nähtiin mitä todennäköisemmin vuoden paras ottelu, ja vaikkei yksi ottelu ppv'stä hyvää teekään, pitää myös muistaa, että nähtiin tässä pari muutakin ihan hyvää ottelua. Niinpä tämä saa minulta arvosanaksi Ok. Lupaan jo tässä vaiheessa, että tämä tulee olemaan Ok-ppv'istä kaikkein kehnoin, koska sen arvosanan se saa pelkästään sisältämänsä huippuottelun ja sen, ettei muu ppv ollut pelkkää DUD-tavaraa, ansiosta. Heikko suoritus WWF:ltä.. Jännä nähdä, mitä WM:n jälkeen tapahtuu, koska nyt seuraava WWF:n ppv, jonka olen joskus muinaishistoriassa kokonaan katsonut on joko SummerSlam tai Survivor Series, en ole varma. Ja niistäkään en paljoa muista.3 parasta
1. Hart vs. Austin MOTYC ja aika varma MOTY. Yksi kaikkien aikojen suosikkiotteluistani ja paras WrestleMania-ottelu kautta aikojen.
2. Austin ja tämän turn Austin veti aivan upeasti ennen ottelua, ennen kaikkea ottelussa, mutta myös ottelun jälkeen saavuttaen muutamilla pienillä seikoilla heti yleisön suosion.
3. Hart ja tämän turn Hart loisti aivan yhtälailla, ja niillä muutamalla pienellä seikalla hänen hermonsa saatiin näyttämään lopullisesti kiinnihirttäneiltä, ja näin itkupilli-Hartista tulikin yleisön inhokki ensimmäistä kertaa sitten.. vuoden '88.
3 huonointa
1. WrestleMania-fiiliksen puute. Yksi pääsky ei tee kesää, ja yksi huippuottelu ei tee tapahtumasta vuoden suurinta tapahtumaa. Jos Hart/Austinia ei oteta huomioon, tämä tapahtuma oli silkkaa kuraa. Siinä missä, WM XII:kin nojasi vahvasti yhden ottelun varaan, oli se silti myös vahva kokonaisuus ja järkevällä bookkauksella se oli saatu oikeasti vaikuttamaan pirun suurelta ja merkittävältä tapahtumalta. Tämä vaikutti vain yhdeltä satunnaiselta ppv'ltä, jossa sattui olemaan yksi aivan upea ottelu. WM-fiilis oli todella kaukana tästä ppv'stä. Sodassa WCW:n taakse jääminen näkyi selvänä lamana.
2. Main Event ja Main Eventin taustatarina. Miten voi olla mahdollisesti, että vuoden suurimman tapahtuman pääottelulla ei ole kunnon tarinaa? Ilmeisesti se on. Taustatarinan puutteen olisi voinut korvata hyvä ottelu, mutta kun se ottelukin oli yleisesti ottaen todella kehno. Kaikista ppv'istä juuri WrestleManiaan saatiin aikaiseksi tämmöinen farssi? Kiitos Michaels ja kaikki muutkin, jotka olivat osallisena siitä, minkälainen soppa tästä syntyi.
3. Sycho Sid. Michaelsia on turha syyttää siitä, kuinka heikko tämän tapahtuman ME oli. Siedettävän brawlin siitä teki UT:n vankka yritys, mutta tuota yritystä ei helpottanut yhtään Sid, joka oli kyllä säkillinen paskaa (ilkeiden huhujen mukaan Sidillä oli myös ME:n aikana pieni säkillinen tuota tavaraa housuissaankin). Onneksi jäi miehen viimeiseksi WM-esiintymiseksi.
1. WWF Royal Rumble - Ok
2. WCW Uncensored - Ok
3. WCW SuperBrawl VII - Ok
4. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
5. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
6. nWo Souled Out - Kehno
Seuraavaksi vuorossa WCW:n Spring Stampede, ja sitten ECW:n Barely Legal! Kunhan joskus ehtii aloittaa Stampedenkaan katselua.
Etpäs muuten ollutkaan, kun nopeasti selasin ketjun läpi.Kenitys kirjoitti:Olenko? En ainakaan muista, mutta saattaahan tuo olla. No, pääasiassa samaa mieltä kyllä Whatin kanssa olen. Hall vs. Austinia pitäisin hiukan parempana, samoin Regal vs. RVD:tä. Niin ja HHH vs. Jericho oli tosiaan hyvä ottelu, mutta pettymys silti WM:n ME:nä. Orton vs. HHH 7 vuotta myöhemmin olikin sitten vielä paljon surullisempi tapaus.
Muisti pettää tällä iällä. Btw, olisin repinyt perseeni, jos olisit antanut Hart/Austinille yhtään huonomman arvosanan. Se ottelu toden totta oli täydellinen. Jatketaan sitten omien arvostelujen tänne tööttäämistä. Ostin tuossa Unscarredilta parit DVD:t, ja eilisiltana otin katseluun Backlash 2004:n. Nyt kepeiden 14h yöunien jälkeen onkin sitten hyvä skriivailla mietteet siitä ylös. Mainitaan nyt sivunoottina, että kyseessä oli pelkästään RAW-brändin PPV, ja sitä myöten selostuksesta vastasi koko illan Hall Of Fame-kaksikkomme Jim Ross ja Jerry "The King" Lawler.
Sunnuntai, 18. Huhtikuuta 2004
Rexall Place, Edmonton, Alberta, Canada
Singles Match
Shelton Benjamin VS. Ric Flair
TAAS yksi Kanadassa pidetty PPV lisää kokoelmaani. Niitä on oikeasti aika monta....WM X-8, NWO 2003, Unforgiven 2006, SummerSlam 2004.....ja tarkoituksellista tämä Kanada-PPV:den haaliminen ei ole missään tapauksessa ollut. Kummallista.
Tämä ottelu sai alkunsa, kun RAW:hon draftattu Shelton Benjamin oli kahtena viikkona perättäin voittanut Triple H:n. (toinen voitto toki uloslaskulla, mutta kuitenkin) Niinpä Ric Flairin tarkoituksena olikin takoa poikaseen hitunen kunnioitusta. Kun katsoo tapahtuman korttia, oli tämä paras mahdollinen opener. Yleisö kävi kuumana, kannustaen Flairia. Kohtuullisen menevän matsin kaksikko saikin aikaiseksi, vaikka Flairin kehäkunto tässä vaiheessa olikin vähän niin ja näin. Viihdyttävää menoa, joka piti otteessaan alusta loppuun. Mitään enempää tästä ei kuitenkaan saatu, jonka takia ylistyssanat jäävätkin tässä käyttämättä. Ajoi asiansa, mutta ei tarjonnut yhtään sen enempää.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ** 1/2
Singles Match
Jonathan "The Coach" Coachman VS. Tajiri
Backlash jatkui alakortin kuvioiden välienselvittelyllä. Minkähänlaiset mahdollisuudet tällä olisi päästä nykyisiin brändittömiin PPV:hin? Toisaalta aika tylsän ja turhan kuuloinen matsi, mutta toisaalta hyvin positiivista. Yleensähän Coachin kehäesiintymiset olivat squasheja, mutta tässä häntä bookattiin ihan varteenotettavana painijana. Ihan kelvollisen ottelun he saivatkin aikaan, ja tarvittavaa huumoriakin oli hieman mukana. Ei tämä välttämättä ihan PPV-materiaalia ollut, mutta meni tällaisena välipalana ihan hyvin, ja alemman kortin kuvioita saatiin kivasti jatkettua.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: **-
Handicap Match
Chris Jericho VS. Christian&Trish Stratus
Kaikkihan muistavat WrestleMania XX:n, ja mitä siellä tapahtui. Siitä tämä kolmen kanadalaisen välienselvittely sai alkunsa. Tai itse asiassa lisää tuulta purjeidensa alle. Christianin ja Jerichon ollessa yhtä aikaa kehässä, ei huono lopputulos tule kysymykseenkään. Painin taso oli hyvää, yleisö odotetusti äänekäs ja Trish toi sekoiluillaan huumoria mukaan. Kaiken kaikkiaan toimiva ottelu, jossa käänteitä riitti. WrestleManian huippumatsin nähneenä näiltä olisi kyllä voinut odottaa vielä enemmänkin, mutta ei missään nimessä huonoa ollut tämäkään.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***
Women's Championship Match
Victoria (c) VS. Lita
Kaksi ainakin näin WWE:stä lähdön jälkeen suuressa arvossa pidettyä naispainijaa vastakkain. Tässä ja nyt heitä ei kuitenkaan osattu ihan tarpeeksi arvostaa, ja yleisö istuikin matsin läpi varsin hiljaa. Tässä nähtiin kuitenkin useita hienoja liikkeitä ja kovaa yritystä. Face-face-asetelma tosin vähän rajoitti neitokaisten työskentelyä, mielestäni kun kumpikin ovat varsin luontaisia heelejä. Nousi tämä hieman normaalia naisten ottelua paremmaksi, mutta näiltä kahdelta olisi voinut erilaisella rakentelulla (face vs. heel) ja pidemmällä ajalla odottaa enemmänkin. "Ihan kiva" näinkin, oli tämä parempi kuin Coach VS. Tajiri.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: **+
Intercontinental Championship Match (No Holds Barred)
Randy Orton (c) VS. Cactus Jack
Aika monien listalla tämä on Randy Ortonin uran paras ottelu. Omasta mielestäni Orton on pystynyt parempaan settiin Cenaa vastaan pari kertaa, ja myös Hunterin kanssa kerran, sekä ehkä siinä HIAC:ssa Undertakerin kanssa. Joka tapauksessa aika korkealla tämä Ortonin listalla on. Kyllä tekee pahaa verrata tätä vuoden 2004 Ortonia nykyiseen varjokuvaan, joka WWE-kehissä naamaansa vääntelee. Tämä Orton oli älyttömän nuori (23v.), enemmän kuin halukas laittamaan kroppaansa likoon ja uhkui näytönhalua, että paikka main event kaartissa lohkeaisi. Ja kunniaa pitää antaa myös Mick Foleylle, joka oli yhtä lailla täynnä näytönhalua. Hänen piti todistaa kelvollisen WM-esityksen jälkeen, että hänestä vielä on ikimuistoisten "otteluiden" painijaksi.
Tätä mainostettiin No Holds Barred sekä Falls Count Anywhere matsina. Enemmän tämä kuitenkin muistutti Death Matchia. Aseita käytettiin sekunnista yksi alkaen. Valikoimaan kuului totta kai "barbie" (tuskin kukaan sekoittaa siihen tyttöjen joululahjalistalta löytyvään leluun) piikkilankaan kiedottu vanerilevy, roskapönttöjä, kymmeniätuhansia nastoja ja jopa tulella leikiteltiin, kunnes Eric Bischoff keskeytti aikeet. Etenkin Orton otti aivan helvetillistä bumppia, hirveimpänä Body Slam suoraan niiden kymmenientuhansien nastojen päälle. Aivan sairasta. Ja lensihän Orton myös rampilta alas pöytien läpi, mutta oli se nastabumppi silti sairaudessaan ylivertainen. Sinällään tässä ottelussa ei ollut mitään vikaa, aivan uskomattoman rajua hardcoremättöä. Ongelmana on vaan se, että itse en kauheasti perusta näistä "death matcheista", jonka vuoksi viiden tähden death match saa minulta korkeintaan sen neljä tähteä. Painiliikkeitä tässä ei paljoa nähty, mutta psykologista HC-mättöä kylläkin ja pakkohan tuota totaalista välinpitämättömyyttä omasta hyvinvoinnista on arvostaa. Foley-markkien ja DM-markkien listalla arvosana olisi varmasti vieläkin parempi, mutta nyt näin.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ****-
Tag Team Match
La Resistance (Rob Conway&Sylvain Grenier) VS. Rosey&The Hurricane
Foleyn ja Ortonin katsojiakin hengästyttäneen mätön jälkeen annettiin kaikille mahdollisuus huokaista tämän Heatissa sovitun matsin parissa. Tämä ottelu oli kyllä melkoinen pannukakku mielestäni. Kaksi asiaa jäi mieleen: Hurricanen komea Cross Body kehän ulkopuolelle sekä vajakki Eugenen runin. Aika hirveää, ja tässä puolestaan tuli brändi-PPV:den huono puoli esiin. Jos kuvioita ei kerta kaikkiaan ollut tarpeeksi käynnissä, joutui PPV:hen heittämään tällaista epäkiinnostavaa sontaa täytteeksi. Oli jopa Coachin ja Tajirin kohtaamista kehnompi.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: * 1/2
Singles Match
Edge VS. Kane
Sitten paperilla melko mielenkiintoinen ottelu. Edge oli ollut 13 kuukautta sivussa loukkaantumisen vuoksi, ja oli nyt palannut. Ilmeisesti Edgeä koetettiin bookata jonkinlaisena Austinin kaltaisena bad ass facena, sillä hän mm. oli iskenyt Spearin RAW:n tj. Eric Bischoffille. Tässä ottelussa Edge otteli side vasemmassa kädessään (oliko loukkaantuminen kayfabea, vai totta, en tiedä) mutta mikäli Edge käyttäisi tätä sidettä aseenaan, hänet hyllytettäisiin RAW:sta. Ottelu pyörikin täysin tuon seikan ympärillä, eikä painillisesti tarjonnut oikeastaan yhtikäs mitään. En tiedä sitten kärsikö Edge vielä pahastikin ring rustista tai loukkaantumisista, mutta hyvin heikkoa settiä häneltä.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: **
World Heavyweight Championship Match (Triple Threat)
Shawn Michaels VS. Triple H VS. Chris Benoit (c)
Illan huikean paljon hypetetty WrestleMania rematch. Lisämausteen tähän tietenkin toi se fakta, että oltiin Chris Benoit'n kotikaupungissa ja Benoit'n perhe oli ringsidella. Hieman häiritsevä skenaario näin jälkeen päin ajateltuna.
Ottelu itsessään oli todella hyvä, niin painillisesti kuin tunnelmaltaan. Ilman pienintäkään epäilyksen häivää Benoit sai elämänsä suurinta reaktiota yleisöltä. Shawn Michaels oli totuttuun tapaan kanadalaisten hampaissa, saaden erittäin kovaa heattia. Paperillakin hän oli tämän kuvion aikaan jonkinlainen betweener. Kyllä HHH:kin buuauksia sai, mutta ei yhtä paljon kuin Michaels. Olihan tämä upea ottelu, mutta ehkä vähän liikaa kopio siitä eeppisestä WrestleMania-matsista. Myös kiusallisella symboliikalla leikiteltiin, sillä yhdessä vaiheessa Mike Chioda oli tyrmätty, Shawn Michaels piteli Benoit'ta Sharpshooterissa ja Earl Hebner juoksi sankarillisesti kehään valmiina soitattamaan kelloa. Kokonaisuudessaan erittäin kova matsi, ja jos en olisi sitä WM-kohtaamista nähnyt, olisi tämä varmasti tuntunut aivan ikimuistoiselta. Sille tasolle ei kuitenkaan aivan ylletty uutuudenviehätyksen ollessa poissa. Aikaa tälle oli ainakin suotu, siinä taas yksi brändi-PPV:den hyvistä puolista. Mahtava ottelu, mutta ei kuitenkaan ihan sen kolmikon alkuperäisen kläshin tasolle yltänyt.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ****+
*** Randy Orton
** Mick Foley
* Chris Benoit
Yhteenveto: Kahden ottelun varassa tämä PPV roikkui, ja onneksi ne olivat menestyksiä. ME:n ja Foley/Ortonin lisäksi tämä PPV oli keskinkertaista pökälettä. Kanadalaisyleisön reaktioita oli toki (jälleen kerran) erittäin hauskaa seurata. Kannattaa kyllä katsoa ainakin nuo kaksi parasta matsia.
Matsien keskiarvo: 2,63
Whatin arvostelut:
EDIT: Seuraavaksi sitten katseluun WWE (ECW) One Night Stand vuodelta 2006 sekä ECW Barely Legal vuodelta 1997, kun se näköjään ONS:n kylkiäisenä tuli. Saas nähdä miten mielipiteet poikkeavat, jos Kenitys saa tuon Barely Legal-arvostelun ulos ennen armeijaan lähtöään.1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. TNA - Bound For Glory 2008 (3,03)
5. No Mercy 2008 (2,96)
6. Royal Rumble 2001 (2,90)
7. SummerSlam 2003 (2,86)
8. No Way Out 2003 (2,84)
9. Armageddon 2007 (2,81)
10. SummerSlam 2004 (2,81)
11. WrestleMania X-8 (2,77)
12. Judgment Day 2001 (2,71)
13. SummerSlam 2005 (2,69)
14. Judgment Day 2002 (2,69)
15. WrestleMania 22 (2,68 )
16. Unforgiven 2008 (2,67)
17. Backlash 2004 (2,63)
18. SummerSlam 2008 (2,61)
19. The Great American Bash 2007 (2,58 )
20. TNA - No Surrender 2008 (2,53)
21. WrestleMania 23 (2,50)
22. Night Of Champions 2008 (2,50)
23. Great American Bash 2008 (2,50)
24. King Of The Ring 2002 (2,44)
25. WrestleMania 20 (2,17)
26. Survivor Series 1999 (1,58 )
On tässä viime päivinä parikin tapahtumaa tullut katsottua, mutta olen niin laiska arvostelija etten niistä ole jaksanut mitään raapustaa.. Mutta eipä tässä ole nyt muutakaan tekemistä, joten arvostelen Royal Rumble 1998:n.
January 18, 1998
San Jose, California
Singles match
TAFKA Goldust w/ Luna Vanchon vs. Vader
Ennakkoon kuulostaa ihan hyvältä openerilta, ja matsilta noin yleensäkin. Okei Vader ei ollut enää parhaimmillaan, mutta toisaalta Goldust oli hyvinkin mielenkiintoinen tapaus tässä vaiheessa. Kai tämä nyt hoiti asiansa openerina ihan hyvin, vaikka meno hieman kankeaa olikin. Aikaa ei, kuten odottaa saattoi, annettu kauheasti.
Arvosana: *-
6 Man Tag Team match with Sunny as Special Guest referee
Battalion, El Torito and Tarantula vs. Max Mini, Mosaic and Nova
Kääpiöluchadoreja. Itseasiassa ihan viihdyttävä matsi. Ainakin parempi kuin opener. Tosin lukuisat arm dragit alkoivat kyllästyttää pian. Ja Sunnya oli toki mukava katsella.
Arvosana: *
Singles match for the WWF Intercontinental Championship
The Rock (C) vs. Ken Shamrock
Odotin ehkä hieman enemmän tältä. En oikeastaan keksi kauheasti sanomista tästä ottelusta.. aika mitäänsanomaton. Kyllähän tuon katsoo, muttei se itselleni mitään viboja antanut.
Arvosana: *½
Tag team match for the WWF Tag Team Championship
The New Age Outlaws (C) vs. The Legion Of Doom
Ugh.. New Age Outlaws ei iske sitten yhtään. LoDia en ole kauheasti katsonut, mutta mitä olen nähnyt on ollut kieltämättä hyvää tag toimintaa. Mutta, oli kyllä surkea matsi. Onneksi jäi niin lyhyeksi kuin jäi.
Arvosana: *
Royal Rumble match
Chainsaw Charlie, Cactus Jack, Mosh, Phineas Godwinn, Tom Brandi, The Rock, 8-Ball, Blackjack Bradshaw, Steve Blackman, Owen Hart, Steve Austin, D'Lo Brown, Kurrgan, Ken Shamrock, Thrasher, Mankind, TAFKA Goldust, Jeff Jarrett, Ahmed Johnson, Mark Henry, The Honky Tonk Man, Skull, Kama Mustafa, Henry Godwinn, Savio Vega, Faarooq, Dude Love, Vader, Chainz
Oli kyllä niin paljon painijoita, joista en tiennyt mitään, että jo se vei mielenkiintoa! Ja koko tapahtuman kaikki painijat etsivät Steve Austinia backstagelta, jotta olisivat voineet hakata tämän, niin ettei Austin olisi päässyt Rumble-matsiin. Tämä muistettiin ehkä sen puoli minuuttia Steve Austinin entrancen jälkeen, mutta sitten unohdettiin Austinin mätkiminen.. Onhan nämä Rumble-matsit tietty aina mielenkiintoisia, ja hyvällä mielellä tämänkin sitten loppuun saakka katsoin. Jätän nyt kuitenkin matsin arvostelematta, sillä eivätköhän kaikki tiedä mitä tältä matsilta odottaa.
Casket match for the WWF Championship
Shawn Michaels (C) (with Triple H and Chyna) vs. The Undertaker
Se kuuluisa matsi, jonka takia Shawn Michaels poistui painikehistä neljän vuoden ajaksi. En ole koskaan kauheasti Casket-ottelumuodosta pitänyt. Se ei kylläkään vaikuttanut odotuksiini, sillä tässä vaiheessa molemmat miehet olivat elämänsä kunnossa. Hyvän ottelun he pistivät pystyyn, vaikkei tämä klassikoksi (omalla kohdallani ainakaan) nousekaan. Viihdyttävä silti, ja MOTN.
Arvosana: ***½
Kuten arvosanoista näette, oli aika heikkotasoinen tapahtuma. No ei se mitään, kyllähän tuon ääressä silti viihtyi. Neljä ensimmäistä ottelua veivät kuitenkin tapahtumasta vain sen reilut puoli tuntia, joten viimeiset puolitoista tuntia olivatkin sitten viihdyttäviä.
January 18, 1998
San Jose, California
Singles match
TAFKA Goldust w/ Luna Vanchon vs. Vader
Ennakkoon kuulostaa ihan hyvältä openerilta, ja matsilta noin yleensäkin. Okei Vader ei ollut enää parhaimmillaan, mutta toisaalta Goldust oli hyvinkin mielenkiintoinen tapaus tässä vaiheessa. Kai tämä nyt hoiti asiansa openerina ihan hyvin, vaikka meno hieman kankeaa olikin. Aikaa ei, kuten odottaa saattoi, annettu kauheasti.
Arvosana: *-
6 Man Tag Team match with Sunny as Special Guest referee
Battalion, El Torito and Tarantula vs. Max Mini, Mosaic and Nova
Kääpiöluchadoreja. Itseasiassa ihan viihdyttävä matsi. Ainakin parempi kuin opener. Tosin lukuisat arm dragit alkoivat kyllästyttää pian. Ja Sunnya oli toki mukava katsella.
Arvosana: *
Singles match for the WWF Intercontinental Championship
The Rock (C) vs. Ken Shamrock
Odotin ehkä hieman enemmän tältä. En oikeastaan keksi kauheasti sanomista tästä ottelusta.. aika mitäänsanomaton. Kyllähän tuon katsoo, muttei se itselleni mitään viboja antanut.
Arvosana: *½
Tag team match for the WWF Tag Team Championship
The New Age Outlaws (C) vs. The Legion Of Doom
Ugh.. New Age Outlaws ei iske sitten yhtään. LoDia en ole kauheasti katsonut, mutta mitä olen nähnyt on ollut kieltämättä hyvää tag toimintaa. Mutta, oli kyllä surkea matsi. Onneksi jäi niin lyhyeksi kuin jäi.
Arvosana: *
Royal Rumble match
Chainsaw Charlie, Cactus Jack, Mosh, Phineas Godwinn, Tom Brandi, The Rock, 8-Ball, Blackjack Bradshaw, Steve Blackman, Owen Hart, Steve Austin, D'Lo Brown, Kurrgan, Ken Shamrock, Thrasher, Mankind, TAFKA Goldust, Jeff Jarrett, Ahmed Johnson, Mark Henry, The Honky Tonk Man, Skull, Kama Mustafa, Henry Godwinn, Savio Vega, Faarooq, Dude Love, Vader, Chainz
Oli kyllä niin paljon painijoita, joista en tiennyt mitään, että jo se vei mielenkiintoa! Ja koko tapahtuman kaikki painijat etsivät Steve Austinia backstagelta, jotta olisivat voineet hakata tämän, niin ettei Austin olisi päässyt Rumble-matsiin. Tämä muistettiin ehkä sen puoli minuuttia Steve Austinin entrancen jälkeen, mutta sitten unohdettiin Austinin mätkiminen.. Onhan nämä Rumble-matsit tietty aina mielenkiintoisia, ja hyvällä mielellä tämänkin sitten loppuun saakka katsoin. Jätän nyt kuitenkin matsin arvostelematta, sillä eivätköhän kaikki tiedä mitä tältä matsilta odottaa.
Casket match for the WWF Championship
Shawn Michaels (C) (with Triple H and Chyna) vs. The Undertaker
Se kuuluisa matsi, jonka takia Shawn Michaels poistui painikehistä neljän vuoden ajaksi. En ole koskaan kauheasti Casket-ottelumuodosta pitänyt. Se ei kylläkään vaikuttanut odotuksiini, sillä tässä vaiheessa molemmat miehet olivat elämänsä kunnossa. Hyvän ottelun he pistivät pystyyn, vaikkei tämä klassikoksi (omalla kohdallani ainakaan) nousekaan. Viihdyttävä silti, ja MOTN.
Arvosana: ***½
Kuten arvosanoista näette, oli aika heikkotasoinen tapahtuma. No ei se mitään, kyllähän tuon ääressä silti viihtyi. Neljä ensimmäistä ottelua veivät kuitenkin tapahtumasta vain sen reilut puoli tuntia, joten viimeiset puolitoista tuntia olivatkin sitten viihdyttäviä.
Olen muuten joskus aikoja sitten katsonut tuon Royal Rumble matsin vuodelta 1998, ja fiilikset olivat pitkälti samat kuin Hautsilla: iso pettymys. Muutenkin näyttää tuota useaan kertaan katsottua ME:tä huolimatta kehnolta tapahtumalta, joten tuskin ihan kärkipäässä tulee olemaan katsottavien tapahtumien listalla. Sen sijaan tuli tässä katsottua tuoreempaa painia, tarkemmin ottaen kesältä 2006 ECW One Night Stand. WWE:n tuottamana tietty, mutta kovasti ainakin yrittivät saada tapahtuman näyttämään vanhalta ECW:ltä, vähän paremmalla production valuella, tietty. Siinä onnistuttiinkin. Selostuksesta vastasivat Joey Styles sekä (miinus opener) Tazz.
Sunnuntai, 11. Kesäkuuta 2006
Hammerstein Ballroom, New York City, New York
Täpötäysi Hammerstein Ballroom chanttaamassa "E-C-Dubia" ja Paul Heyman promottamassa täydellä sydämellään. Hemmetti. Sai kylmät väreet aikaan, vaikka alkuperäisestä E-C-Dubista en koskaan ole kauheasti tykännyt.
Singles Match
Tazz VS. Jerry "The King" Lawler
Tämä nyt oli enemmän segmentti kuin ottelu, mutta koska tällaista oli cardissa mainostettu, joten arvostellaan nyt otteluna. Tosiaan enemmän segmentti, jossa Joey Stylesilla oli iso osa. Hyvää viihdettä, mutta otteluksi toki surkea.
Kesto:
Arvosana: *
Singles Match
Kurt Angle VS. Randy Orton
Orton sucks dick - Orton swallows. Paatoksellisesta tunnelmasta siirrytään paatokselliseen tunnelmaan + hyvään painiin. Hämmentävää. Näissä kahdessa vuorokauden sisään katsomissani PPV:ssä on Randy Orton esiintynyt edukseen. Se tosin ei todista mitään muuta, kuin nyky-Ortonin totaalisen hälläväliä-asenteen. Tykkäsin tästä ottelusta todella paljon. Anglelta nähtiin hienoja teknisiä otteita, yleisö todella vihasi Randya ja tämä osasi leikkiä näiden smarkkien kanssa. Hauskaa seurattavaa tuo Orton vs. ECW-fanit, jollaista tämä välillä kyllä oli. Mutta kuten sanottua ei tämä ollut pelkästään tuota yleisöön tukeutumista, vaan hyvä paini-ottelu. Jopa selkeällä erolla illan paras PAINIottelu, mutta ei kuitenkaan illan ottelu. 
Kesto:
Arvosana: *** 1/2
Tag Team Match
The F.B.I. (Little Guido&Tony Mamaluke) w./Big Vito VS. Super Crazy&Tajiri
Tässä ei todellakaan ollut niin selkeää face-heel jaottelua kuin illan muissa matseissa, mutta toimillaan FBI teki itsestänsä heelejä matsin kuluessa, vaikka hekin poppia saivat alussa. Overein painija tässä oli ehdottomasti Tajiri, joka ei siis tähän aikaan enää ollut WWE:ssä, vaan oli varta vasten lentänyt Japanista jenkkeihin osallistuakseen tähän tapahtumaan. Kaikkiaan toimivaa tagäksöniä, mitä nyt tuollainen pieni spottipainotteisuus paistoi välillä läpi. Tykkäsin kuitenkin paljon, ja painillisesti tämä olikin illan toiseksi paras matsi.
Kesto:
Arvosana: ***+
World Championship Match (ECW Rules)
Sabu VS. Rey Mysterio (c)
Sabu botchailemassa palaneen ja liimatun naamansa kanssa. Jos tuo edellinen matsi tukeutui spotteihin, tämä oli sitä vielä enemmän. Ymmärrettävää toki, kuka jaksaisi Sabua katsoa, jos tämä ei hyppisi ja pomppisi ja mokailisi jatkuvasti. Eihän hänelle silloin jäisi mitään muuta kuin sukujuuret. Aika kehno ottelu, oikein äärettömän typerällä lopetuksella. Rispektiä täytyy kuitenkin antaa kroppansa likoon laittamisesta, ja olihan tässä tunnelma kohdillaan. Liekö Mysterio koskaan kokenut vastaavaa buuausmyrskyä. Teki pahaa katsoa, idiootit.
Kesto:
Arvosana: ** 1/2
6-Person Tag Team Match (ECW Rules)
Mick Foley, Edge&Lita VS. Terry Funk, Tommy Dreamer&Beulah
Alunperin tämän piti olla 4 miehen joukkueottelu (kirjaimellisesti miehen), mutta naiset tunkivat itsensä mukaan ottelua edeltäneen promon välityksellä. Syy tälle typerältä kuulostavalle ratkaisulle selvisi sitten matsin loppusekunneilla. Terry Funkin vaivalloista kävelyä oli jo ilkeä katsella, eikä hänen mielestäni olisi pitänyt tässä painia, vaikka toki muut saattavat olla eri mieltä. Olihan tämä sairasta hardcore-mättöä, josta jotkut sekopäät varmasti saivat suuriakin viboja. Välillä teki ihan pahaa katsoa kun Funk otti iskua, ei voinut tietää nouseeko hän enää kanveesista. Hyvin tämä oli rakennettu, useita sick bumppeja (sairain palavan Foleyn lento piikkilankalevyn päälle) ja luonnollisesti äänekäs yleisö. Viihdyttävää, mutta ei todellakaan mikään klassikko, jollaisena tiedän tätä joidenkin pitävän.
Kesto:
Arvosana: *** 1/2
Singles Match
Masato Tanaka VS. Balls Mahoney
Hirveää painia, mutta hullu yleisö teki tästä ihan katsottavan matsin mölyämisellään. Nähtiin tässä kuitenkin kaksi komeaa Superplexiä, ja tämä oli bookattu oikein hyvin. Välipala.
Kesto:
Arvosana: * 1/2
WWE Championship Match (ECW Rules)
Rob Van Dam VS. John Cena (c)
Tässä nähtiin John Cenan uran vakuuttavin esitys. Cena keräsi aivan mielettömän kovaa heattia (ei tuollaista ole saanut kukaan sitten kayfaben kuoleman) ja omisti tilanteen täysin. En muuten yhtään ihmettele, että matsin jälkeen Cena oli kirjaimellisesti syöksynyt käynnissä olleen taksin takapenkille ja auto oli lähtenyt kumit sauhuten hotellia kohden. Painillisesti tämä oli keskinkertaista menoa, vaikka Cenalta nähtiinkin muutama harvinaisempi komea liike. Tunnelma teki tästä muistettavan ottelun. "If Cena wins we riot." Legendaarinen banneri taidettiin nähdä tässä ensi kertaa. Maagista tunnelmaa, suurta jännitystä voittajasta ja sellaista aitoa arvaamattomuuden tunnetta, sitä vaan odotti milloin joku kahjo ECW-uskollinen ryntää puukon kanssa Cenaa kohti. Painillisesti ehkä jotain 2,5 tasoa, mutta kaikki muu toimi: bookkaus, painijat vetivät roolinsa hyvin ja yhtä intohimoista yleisöä ei ole tuon illan jälkeen mainstream-painissa nähty. Aivan loistava tapa päättää One Night Stand ja aloittaa "uusi aikakausi", joka sittemmin osoittautui pelkäksi pannukakuksi, mutta aikanaan tuntui varmasti uudelta ja ihmeelliseltä. Painipuolen vajavaisuuden takia tämä ei kuitenkaan noussut minnekään MOTYC-listalle, mutta siitä huolimatta tämä on ikimuistoinen ottelu.
Kesto:
Arvosana: ****
*** John Cena
** Randy Orton
* Edge
Yhteenveto: Yhtään erityisen hyvää painiottelua tässä ei nähty, joten NWA-aikojen kaipailijoiden lienee turha tähän koskea. Toimivaa "roskapainia" sen sijaan nähtiin paljon, ja melkeinpä pelkästään tuo yleisön meuhkaaminen on syy katsoa tämä tapahtuma. Ehkäpä minun makuuni liikaa aikaa käytettiin promotteluun, ja näistä ainakin main eventiä edeltänyt Eugenen (kyllä vaan
) ja Sandmanin segmentti oli totaalisen turhaa, ja päivänselvää minuuttien tappamista, ilman mitään muuta syytä kuin ajantappaminen. Hardcoretyylin ystäville tämä tapahtuma sopii kuin nenä päähän, ja heidän listallaan on varmasti korkealla.
Matsien keskiarvo: 2,75
Whatin arvostelut:
Sunnuntai, 11. Kesäkuuta 2006
Hammerstein Ballroom, New York City, New York
Täpötäysi Hammerstein Ballroom chanttaamassa "E-C-Dubia" ja Paul Heyman promottamassa täydellä sydämellään. Hemmetti. Sai kylmät väreet aikaan, vaikka alkuperäisestä E-C-Dubista en koskaan ole kauheasti tykännyt.
Singles Match
Tazz VS. Jerry "The King" Lawler
Tämä nyt oli enemmän segmentti kuin ottelu, mutta koska tällaista oli cardissa mainostettu, joten arvostellaan nyt otteluna. Tosiaan enemmän segmentti, jossa Joey Stylesilla oli iso osa. Hyvää viihdettä, mutta otteluksi toki surkea.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: *
Singles Match
Kurt Angle VS. Randy Orton
Orton sucks dick - Orton swallows. Paatoksellisesta tunnelmasta siirrytään paatokselliseen tunnelmaan + hyvään painiin.
Hämmentävää. Näissä kahdessa vuorokauden sisään katsomissani PPV:ssä on Randy Orton esiintynyt edukseen. Se tosin ei todista mitään muuta, kuin nyky-Ortonin totaalisen hälläväliä-asenteen. Tykkäsin tästä ottelusta todella paljon. Anglelta nähtiin hienoja teknisiä otteita, yleisö todella vihasi Randya ja tämä osasi leikkiä näiden smarkkien kanssa. Hauskaa seurattavaa tuo Orton vs. ECW-fanit, jollaista tämä välillä kyllä oli. Mutta kuten sanottua ei tämä ollut pelkästään tuota yleisöön tukeutumista, vaan hyvä paini-ottelu. Jopa selkeällä erolla illan paras PAINIottelu, mutta ei kuitenkaan illan ottelu. Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: *** 1/2
Tag Team Match
The F.B.I. (Little Guido&Tony Mamaluke) w./Big Vito VS. Super Crazy&Tajiri
Tässä ei todellakaan ollut niin selkeää face-heel jaottelua kuin illan muissa matseissa, mutta toimillaan FBI teki itsestänsä heelejä matsin kuluessa, vaikka hekin poppia saivat alussa. Overein painija tässä oli ehdottomasti Tajiri, joka ei siis tähän aikaan enää ollut WWE:ssä, vaan oli varta vasten lentänyt Japanista jenkkeihin osallistuakseen tähän tapahtumaan. Kaikkiaan toimivaa tagäksöniä, mitä nyt tuollainen pieni spottipainotteisuus paistoi välillä läpi. Tykkäsin kuitenkin paljon, ja painillisesti tämä olikin illan toiseksi paras matsi.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***+
World Championship Match (ECW Rules)
Sabu VS. Rey Mysterio (c)
Sabu botchailemassa palaneen ja liimatun naamansa kanssa.
Jos tuo edellinen matsi tukeutui spotteihin, tämä oli sitä vielä enemmän. Ymmärrettävää toki, kuka jaksaisi Sabua katsoa, jos tämä ei hyppisi ja pomppisi ja mokailisi jatkuvasti. Eihän hänelle silloin jäisi mitään muuta kuin sukujuuret. Aika kehno ottelu, oikein äärettömän typerällä lopetuksella. Rispektiä täytyy kuitenkin antaa kroppansa likoon laittamisesta, ja olihan tässä tunnelma kohdillaan. Liekö Mysterio koskaan kokenut vastaavaa buuausmyrskyä. Teki pahaa katsoa, idiootit. Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ** 1/2
6-Person Tag Team Match (ECW Rules)
Mick Foley, Edge&Lita VS. Terry Funk, Tommy Dreamer&Beulah
Alunperin tämän piti olla 4 miehen joukkueottelu (kirjaimellisesti miehen), mutta naiset tunkivat itsensä mukaan ottelua edeltäneen promon välityksellä. Syy tälle typerältä kuulostavalle ratkaisulle selvisi sitten matsin loppusekunneilla. Terry Funkin vaivalloista kävelyä oli jo ilkeä katsella, eikä hänen mielestäni olisi pitänyt tässä painia, vaikka toki muut saattavat olla eri mieltä. Olihan tämä sairasta hardcore-mättöä, josta jotkut sekopäät varmasti saivat suuriakin viboja. Välillä teki ihan pahaa katsoa kun Funk otti iskua, ei voinut tietää nouseeko hän enää kanveesista. Hyvin tämä oli rakennettu, useita sick bumppeja (sairain palavan Foleyn lento piikkilankalevyn päälle) ja luonnollisesti äänekäs yleisö. Viihdyttävää, mutta ei todellakaan mikään klassikko, jollaisena tiedän tätä joidenkin pitävän.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: *** 1/2
Singles Match
Masato Tanaka VS. Balls Mahoney
Hirveää painia, mutta hullu yleisö teki tästä ihan katsottavan matsin mölyämisellään. Nähtiin tässä kuitenkin kaksi komeaa Superplexiä, ja tämä oli bookattu oikein hyvin. Välipala.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: * 1/2
WWE Championship Match (ECW Rules)
Rob Van Dam VS. John Cena (c)
Tässä nähtiin John Cenan uran vakuuttavin esitys. Cena keräsi aivan mielettömän kovaa heattia (ei tuollaista ole saanut kukaan sitten kayfaben kuoleman) ja omisti tilanteen täysin. En muuten yhtään ihmettele, että matsin jälkeen Cena oli kirjaimellisesti syöksynyt käynnissä olleen taksin takapenkille ja auto oli lähtenyt kumit sauhuten hotellia kohden. Painillisesti tämä oli keskinkertaista menoa, vaikka Cenalta nähtiinkin muutama harvinaisempi komea liike. Tunnelma teki tästä muistettavan ottelun. "If Cena wins we riot." Legendaarinen banneri taidettiin nähdä tässä ensi kertaa. Maagista tunnelmaa, suurta jännitystä voittajasta ja sellaista aitoa arvaamattomuuden tunnetta, sitä vaan odotti milloin joku kahjo ECW-uskollinen ryntää puukon kanssa Cenaa kohti. Painillisesti ehkä jotain 2,5 tasoa, mutta kaikki muu toimi: bookkaus, painijat vetivät roolinsa hyvin ja yhtä intohimoista yleisöä ei ole tuon illan jälkeen mainstream-painissa nähty. Aivan loistava tapa päättää One Night Stand ja aloittaa "uusi aikakausi", joka sittemmin osoittautui pelkäksi pannukakuksi, mutta aikanaan tuntui varmasti uudelta ja ihmeelliseltä. Painipuolen vajavaisuuden takia tämä ei kuitenkaan noussut minnekään MOTYC-listalle, mutta siitä huolimatta tämä on ikimuistoinen ottelu.
Kesto:
- Spoiler: näytä
Arvosana: ****
*** John Cena
** Randy Orton
* Edge
Yhteenveto: Yhtään erityisen hyvää painiottelua tässä ei nähty, joten NWA-aikojen kaipailijoiden lienee turha tähän koskea. Toimivaa "roskapainia" sen sijaan nähtiin paljon, ja melkeinpä pelkästään tuo yleisön meuhkaaminen on syy katsoa tämä tapahtuma. Ehkäpä minun makuuni liikaa aikaa käytettiin promotteluun, ja näistä ainakin main eventiä edeltänyt Eugenen (kyllä vaan
) ja Sandmanin segmentti oli totaalisen turhaa, ja päivänselvää minuuttien tappamista, ilman mitään muuta syytä kuin ajantappaminen. Hardcoretyylin ystäville tämä tapahtuma sopii kuin nenä päähän, ja heidän listallaan on varmasti korkealla. Matsien keskiarvo: 2,75
Whatin arvostelut:
1. Royal Rumble 2007 (3,30)
2. SummerSlam 2002 (3,19)
3. Unforgiven 2006 (3,14)
4. TNA - Bound For Glory 2008 (3,03)
5. No Mercy 2008 (2,96)
6. Royal Rumble 2001 (2,90)
7. SummerSlam 2003 (2,86)
8. No Way Out 2003 (2,84)
9. Armageddon 2007 (2,81)
10. SummerSlam 2004 (2,81)
11. WrestleMania X-8 (2,77)
12. One Night Stand 2006 (2,75)
13. Judgment Day 2001 (2,71)
14. SummerSlam 2005 (2,69)
15. Judgment Day 2002 (2,69)
16. WrestleMania 22 (2,68 )
17. Unforgiven 2008 (2,67)
18. Backlash 2004 (2,63)
19. SummerSlam 2008 (2,61)
20. The Great American Bash 2007 (2,58 )
21. TNA - No Surrender 2008 (2,53)
22. WrestleMania 23 (2,50)
23. Night Of Champions 2008 (2,50)
24. Great American Bash 2008 (2,50)
25. King Of The Ring 2002 (2,44)
26. WrestleMania 20 (2,17)
27. Survivor Series 1999 (1,58 )
-
Jack DiBiase
- Moderaattori
- Viestit: 3819
- Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52
Perusteluja tälle?What kirjoitti:Liekö Mysterio koskaan kokenut vastaavaa buuausmyrskyä. Teki pahaa katsoa, idiootit.
Minä olen käsittänyt että Chaz ja Glen olivat ihan hyviä painijoita, vaikka tuo gimmick olikin p****estä. Tosin en ole nähnyt heitä juuri WWE:n ulkopuolella ja attitude era muutenkin on minulla WWE:n historian musta aukko.Kenitys kirjoitti:Headbangersit monet ehkä tietävätkin: '90-luvun painitaidoton ja oudosti pukeutunut hevibändifani tag team.
Ja Bradshaw oli toisen Blackjackin (Lanza) veljen/sisarenpoika, joten oli tiimi sinänsä ihan looginen. Muuten, on ihme ettei New Blackjacks päässyt overkisi, koska halpaa kierrätysgimmickiä lukuunottamatta tiimissä oli kaikki kunnossa.New Blacjacks taas oli WWF:n surkea tapa yrittää pushata nuorta John Layfieldiä (aikaisemmin Justin "Hawk" Bradshaw) ja vanhaa Barry Windhamia nostamalla esiin faktan siitä, että Windhamin isä oli toinen puolisko '70-luvulla vaikuttaneessa legendaarisessa Blackjacks-joukkueessa. Niinpä Windham ja Bradshaw pistettiin muodostamaan '90-luvun New Blackjacks samassa länkkärihengessä.
Viimeksi muokannut Jack DiBiase, Ke 02.12.2009 20:58. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
WE BACK YA'LL?!
Ei ole, järkiperäistä. En vain tykkää kun Mysterion kaltaiselle suosikkeihini kuuluvalle huippupainijalle buuataan, ja Sabun kaltaiselle paskaläjälle hurrataan. Ymmärrettävää kyllä, sillä eiväthän todelliset ECW-fanit saa tykätä mistään muusta kuin omista pojistaan, joihin Mysterio ei kuulu. (huolimatta siitä lyhyestä stintistä ECW:ssä, on mies kuitenkin maineensa luonut isossa ja pahassa WCW:ssä sekä vielä isommassa ja pahemmassa WWE:ssä)Jack DiBiase kirjoitti:Perusteluja tälle?What kirjoitti:Liekö Mysterio koskaan kokenut vastaavaa buuausmyrskyä. Teki pahaa katsoa, idiootit.
-
Jack DiBiase
- Moderaattori
- Viestit: 3819
- Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52
Mysterio on säälittävä loikkaripaskiainen, joka lähti ison rahan perässä ja ansaitsee siksi buuauksen ECW-diehardeilta. Toisin kuin Sabu, joka paini vuosikaudet lojaalisti promootiolle. Sama kun lätkässä buuataan kaikille entisille pelaajille, jotka rahan takia lähtevät kilpailijoihin.What kirjoitti:Ei ole, järkiperäistä. En vain tykkää kun Mysterion kaltaiselle suosikkeihini kuuluvalle huippupainijalle buuataan, ja Sabun kaltaiselle paskaläjälle hurrataan. Ymmärrettävää kyllä, sillä eiväthän todelliset ECW-fanit saa tykätä mistään muusta kuin omista pojistaan, joihin Mysterio ei kuulu. (huolimatta siitä lyhyestä stintistä ECW:ssä, on mies kuitenkin maineensa luonut isossa ja pahassa WCW:ssä sekä vielä isommassa ja pahemmassa WWE:ssä)
WE BACK YA'LL?!
Totta, mutta itse en ole koskaan tuollaista logiikkaa ymmärtänyt. Sen takia tuo alleviivaava "idiootit"-sana. Ehkäpä johtuu siitä, että olen pienen ikäni ollut jokerifani.Jack DiBiase kirjoitti:Mysterio on säälittävä loikkaripaskiainen, joka lähti ison rahan perässä ja ansaitsee siksi buuauksen ECW-diehardeilta. Toisin kuin Sabu, joka paini vuosikaudet lojaalisti promootiolle. Sama kun lätkässä buuataan kaikille entisille pelaajille, jotka rahan takia lähtevät kilpailijoihin.What kirjoitti:Ei ole, järkiperäistä. En vain tykkää kun Mysterion kaltaiselle suosikkeihini kuuluvalle huippupainijalle buuataan, ja Sabun kaltaiselle paskaläjälle hurrataan. Ymmärrettävää kyllä, sillä eiväthän todelliset ECW-fanit saa tykätä mistään muusta kuin omista pojistaan, joihin Mysterio ei kuulu. (huolimatta siitä lyhyestä stintistä ECW:ssä, on mies kuitenkin maineensa luonut isossa ja pahassa WCW:ssä sekä vielä isommassa ja pahemmassa WWE:ssä)
EDIT: Seurauskollisuus (ja tässä tapauksessa promootiouskollisuus) on niiiin 80-lukua.
ECW:ssä yleisö oli osa ottelua. Onko se niin vaikeaa ymmärtää?
Moni siirtyi ECW:stä joko WCW:n tai WWF:n puolelle, mutta lähtö ilman "You Sold Out" -chanttia oli aika harvassa. Omalla tavalla yleisö oli julma ja vaativa, mutta ne painijat jotka "ansaitsivat" siirtymisen toiseen firmaan myös saivat sen. Sign Guy, Hat Guy ja Faith No More Guy pitivät huolta oikeudenmukaisesta kohtelusta.
Moni siirtyi ECW:stä joko WCW:n tai WWF:n puolelle, mutta lähtö ilman "You Sold Out" -chanttia oli aika harvassa. Omalla tavalla yleisö oli julma ja vaativa, mutta ne painijat jotka "ansaitsivat" siirtymisen toiseen firmaan myös saivat sen. Sign Guy, Hat Guy ja Faith No More Guy pitivät huolta oikeudenmukaisesta kohtelusta.
Oli tuo 'painitaidoton' -kommentti tosiaan ehkä turhan kova, koska en minäkään ole kaksikkoa nähnyt muuten kuin juuri WWF:n Headbangers-ajoilta. Oman käsitykseni olen muodostanut kuitenkin sen perusteella, että kavereiden otteet painikehissä olivat varsin yksipuolisia ja tylsiä, enkä ole nähnyt heiltä yhtään kunnolla rakennettua ja oikeasti todella viihdyttää joukkueottelua. Se taas voi olla paljolti buukkauksestakin kiinni (kuten ilmeisesti oli vihaamieni Bushwhackereiden kohdalla ainakin: hankala sanoa kun heitäkään en ole WWF:n ulkopuolelta nähnyt), mutta ei tuo kaksikko minua silti ole koskaan vakuuttanut. Kyllä ne ympäriinsä hyppelivät, mutta ei nuo high flying -liikkeetkään mitenkään mainittavan hienosti olleet toteutettuja. Itselle jäänyt aina jotenkin "bläh"-olo näistä kahdesta. Ja gimmick tosiaan oli hanurista. Mutta ei Headbangers WWF:n huonoin joukkue ollut, olihan heillä Godwinssit..Jack DiBiase kirjoitti:Minä olen käsittänyt että Chaz ja Glen olivat ihan hyviä painijoita, vaikka tuo gimmick olikin p****estä. Tosin en ole nähnyt heitä juuri WWE:n ulkopuolella ja attitude era muutenkin on minulla WWE:n historian musta aukko.
EDIT: Niin ja gimmickistä pitää vielä sanoa, että nyt kun tässä yhdessä vaiheessa pari Raw'ta tältä ajalta katsoin, niin ennen Headbangers-gimmickkiin siirtymistä kaksikkohan paini vähän aikaa Flying Nuns -tiiminä.. Että ehkä ennemmin Headbangersit kuitenkin.
Tuonkin faktan olen saattanut joskus kuulla, mutta eipä nyt muistunut mieleen tuo (varsinkaan kun WWF:kin hypetti ainoastaan Mulliganin ja Windhamin suhdetta). Kaikki oli kyllä kunnossa sillein, etten minäkään ymmärä, miksei joukkue koskaan noussut suht-overiksi heel-joukkueeksi. Windham vaan alkoi olla jo liian vanha ja Bradhsaw ei tässä vaiheessa uraansa minua kyllä vielä napanut. Vaikka sillä ne viikset olivatkin.Ja Bradshaw oli toisen Blackjackin (Lanza) veljen/sisarenpoika, joten oli tiimi sinänsä ihan looginen. Muuten, on ihme ettei New Blackjacks päässyt overkisi, koska halpaa kierrätysgimmickiä lukuunottamatta tiimissä oli kaikki kunnossa.
Ja itse nautin kovasti ONS 2006:sta, ennen kaikkea tuosta Edge & Foley & Lita vs. Funk & Dreamer & Beulah -ottelusta, vaikka monia muitakin hyviä otteluita (ME, Orton vs. Angle, FBI vs. Crazy & Tajiri..) tapahtuma sisälsi.
-
Jack DiBiase
- Moderaattori
- Viestit: 3819
- Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52
Layfield on syntynyt '66 ja voitti ensimmäisen maailmanmestaruuden v. 2004, eli oli silloin 37-vuotias (syntynyt marraskuussa). Windham taas on syntynyt '60, joten vuonna 1997 hän oli 36 vuotta (syntynyt heinäkuussa).. Nojoo, voihan tuon n. vuoden eronkin ottaa huomioon, itse puhuisin enemmän kuitenkin lähes samanikäisyydestä, varsinkin kun otetaan huomioon että Windhamilla oli 5 vuotta enemmän painivuosia takana kuin Layfieldillä voittaessaan ensimmäisen maailmanmestaruutensa ;)Jack DiBiase kirjoitti:Nuorempi kuin Bradshaw voittaessaan ensimmäisen maailmanmestaruutensa.Kenitys kirjoitti:Windham vaan alkoi olla jo liian vanha
Suurempi juttu taitaa kuitenkin olla siinä, että Windham vakuutti ihmiset huippuvuosinaan juuri mainittavilla kehäotteillaan ja kokoisekseen hienolla liikkumisellaan, joidenka tasolle hän ei enää tällä WWF-runillaan yltänyt: osittan ehkä siksi, ettei ollut mahdollisuuksia, mutta myös siksi että kyllä se ikä alkoi varmasti painaa. Layfield taas ei koskaan ollut mikään ykkösluokan painija tai liikkuja, ja hänen taitonsa eivät olleet paljoakaan muuttuneet tuossa iässä (melkeinpä vain parantuneet kokemuksen myötä), mutta sen sijaan hänen esiintymisensä, promoilunsa jne. oli paljon, paljon vakuuttavampaa tuossa vaiheessa uraa. Toisin sanoen kaverusten huippuvuodet ajoittuvat eri iälle, minkä takia Windham oli tuossa iässä "liian vanha", mutta Bradshaw parempi kuin vuonna 1997 :) Tämä tietenkin on täysin oma mielipiteeni, joku voi digata Bradshaw:n aiemmasta materiaalista enemmän. Itsekin kyllä APAsta tykkään, mutta ei siinäkään Layfield millään esiintymistaidoillaan vielä hurjasti loistanut.
Jos sitä itsekin arvostelisi tuon ECW One Night Stand 2006:n.
June 11, 2006
New York, New York
Singles match
Tazz vs. Jerry "The King" Lawler
Ei tämä huonoin mahdollinen tapa aloittaa show ollut. Tazz oli kuitenkin kova nimi ECW:ssä, eikä olisi kai pystynyt painimaan, joten ihan kiva että hänet silti juontohommista huolimatta sisällytettiin kehätapahtumiin.
Arvosana: *
Singles match
Randy Orton vs. Kurt Angle
Sai taas ihmettelemään miksi Ortonista on tehty niin kova nimi, kun hän tällä hetkellä on. Angle sai hänet sentään kannettua jonkinmoiseen matsiin, mutta ORTON ON TYLSÄ PAINIJA! Yleisö sentään oli hyvin mukana, joten siitä vähän plussaa.
Arvosana: ***
Tag team match
The F.B.I. (Little Guido & Tony Mamaluke w/ Big Guido) vs. Yoshihiro Tajiri and Super Crazy
Pidin kyllä. Jokainen on ihan taitava sälli, joten odotinkin ihan hyvää ottelua. Pidin tästä jopa hieman enemmän kuin edellisestä ottelusta.
Arvosana: ***+
Extreme Rules match for the World Heavyweight Championship
Rey Mysterio (C) vs. Sabu
Lopetuksesta en pitänyt ollenkaan, mutta muuten ihan menevää kamaa. Pituutta olisi mielellään saannut olla puolet enemmän, mutta toisaalta Sabu olisi saattanut alkaa tylsistyttää jo siinä vaiheessa.
Arvosana: **½
Extreme rules intergender tag team match
Mick Foley, Edge & Lita vs. Terry Funk, Tommy Dreamer & Beulah McGillicutty
Tähän mennessä illan paras ottelu. Tietenkin paini jäi puuttumaan, mutta kuka tältä muuta kuin hardcorea odottikaan? Pakko kunnioittaa Terry Funkia vielä entistä enemmän tämän matsin jälkeen. Ei ole kauheasti painijoita joita kunnioittaisin enemmän kuin Funkia. Pituutta matsissa oli juuri sopivasti, joskin hieman häiritsi että naiset eivät oikeastaan osallistuneet matsiin ennen loppua. Tosin ehkä ihan hyvä niin, jottei seurattavia tapahtumia olisi ollut liikaa. Oikein toimiva ottelu.
Arvosana: ***½
Extreme Rules match
Balls Mahoney vs. Masato Tanaka
Ballsista en pidä, enkä ole koskaan pitänytkään. Tanakan matseja en ole koskaan nähnytkään, joten en osannut odottaa tältä ottelulta mitään. Ja se oli hyvä se, sillä mitään muuta hyvää tässä ei ollut kuin yleisö. Noh, tämä antoi kuitenkin loistavan hengähdystauon ennen ME:tä.
Arvosana: *
Extreme Rules match for the WWE Championship
John Cena (C) vs. Rob Van Dam
Uskomaton yleisö ja tunnelma. Ja se tunnelma teki tästä mahtavan matsin yhdessä bookkauksen kanssa. Kyllähän tästä oli pakko nauttia täysin rinnoin, kun RVD:kin pääsi loistamaan. Cenasta en niin kauheasti pidä, mutta ei pitänyt yleisökään. Ei tästä oikein voi muuta sanoa. Katsokaa, jos ette ole nähneet.
Arvosana: ****+
June 11, 2006
New York, New York
Singles match
Tazz vs. Jerry "The King" Lawler
Ei tämä huonoin mahdollinen tapa aloittaa show ollut. Tazz oli kuitenkin kova nimi ECW:ssä, eikä olisi kai pystynyt painimaan, joten ihan kiva että hänet silti juontohommista huolimatta sisällytettiin kehätapahtumiin.
Arvosana: *
Singles match
Randy Orton vs. Kurt Angle
Sai taas ihmettelemään miksi Ortonista on tehty niin kova nimi, kun hän tällä hetkellä on. Angle sai hänet sentään kannettua jonkinmoiseen matsiin, mutta ORTON ON TYLSÄ PAINIJA! Yleisö sentään oli hyvin mukana, joten siitä vähän plussaa.
Arvosana: ***
Tag team match
The F.B.I. (Little Guido & Tony Mamaluke w/ Big Guido) vs. Yoshihiro Tajiri and Super Crazy
Pidin kyllä. Jokainen on ihan taitava sälli, joten odotinkin ihan hyvää ottelua. Pidin tästä jopa hieman enemmän kuin edellisestä ottelusta.
Arvosana: ***+
Extreme Rules match for the World Heavyweight Championship
Rey Mysterio (C) vs. Sabu
Lopetuksesta en pitänyt ollenkaan, mutta muuten ihan menevää kamaa. Pituutta olisi mielellään saannut olla puolet enemmän, mutta toisaalta Sabu olisi saattanut alkaa tylsistyttää jo siinä vaiheessa.
Arvosana: **½
Extreme rules intergender tag team match
Mick Foley, Edge & Lita vs. Terry Funk, Tommy Dreamer & Beulah McGillicutty
Tähän mennessä illan paras ottelu. Tietenkin paini jäi puuttumaan, mutta kuka tältä muuta kuin hardcorea odottikaan? Pakko kunnioittaa Terry Funkia vielä entistä enemmän tämän matsin jälkeen. Ei ole kauheasti painijoita joita kunnioittaisin enemmän kuin Funkia. Pituutta matsissa oli juuri sopivasti, joskin hieman häiritsi että naiset eivät oikeastaan osallistuneet matsiin ennen loppua. Tosin ehkä ihan hyvä niin, jottei seurattavia tapahtumia olisi ollut liikaa. Oikein toimiva ottelu.
Arvosana: ***½
Extreme Rules match
Balls Mahoney vs. Masato Tanaka
Ballsista en pidä, enkä ole koskaan pitänytkään. Tanakan matseja en ole koskaan nähnytkään, joten en osannut odottaa tältä ottelulta mitään. Ja se oli hyvä se, sillä mitään muuta hyvää tässä ei ollut kuin yleisö. Noh, tämä antoi kuitenkin loistavan hengähdystauon ennen ME:tä.
Arvosana: *
Extreme Rules match for the WWE Championship
John Cena (C) vs. Rob Van Dam
Uskomaton yleisö ja tunnelma. Ja se tunnelma teki tästä mahtavan matsin yhdessä bookkauksen kanssa. Kyllähän tästä oli pakko nauttia täysin rinnoin, kun RVD:kin pääsi loistamaan. Cenasta en niin kauheasti pidä, mutta ei pitänyt yleisökään. Ei tästä oikein voi muuta sanoa. Katsokaa, jos ette ole nähneet.
Arvosana: ****+
1. ECW One Night Stand 2006 (3,1)
2. Royal Rumble 1998 (1,6)