Supermac kirjoitti:Ja nyt kun tuota maaginen heinäkuun 9. päivä on käsillä, niin kohta me kaikki pääsemme taas nauttimaan myös Kenityksen loistavista arvosteluista. :)
Hoh, yritetään nyt ainakin :D Kun nyt tällä viikolla oli jopa yhtenä iltana vapaa-aikaa, niin oli ihan oikeasti kiva katsoa pitkästä aikaa painia ja nyt voi sitten koittaa siitä arvostelua kirjoittaa, projekti siis jatkuu taas ainakin niin kauan kuin jaksaa kiinnostaa.
Ja sitten päästiinkin yhteen järkyttävimmistä otteluista mitä tämän projektin aikana on vastaan tullut.
Tuo Beverly Brothers vs. Bushwhackers Royal Rumblessa on muuten oikeasti ehkä kamalin ottelu (tai ainakin hyvin lähellä sitä), jonka olen nähnyt. 15 minuuttia ihan täyttä paskaa. Hyi helkkari. Beverlyt olivat tylsyyden ruumiillistumat, Bushwhackersit turhuuden ruumiillistumat ja 'Whackersien "manageri" tässä ottelussa maailman epäonnistunein vitsi.
Loistavia arvosteluja taas Supermacilta :)
Koitan nyt itsekin tästä lähtien laittaa otteluiden ajat näkyville, kun se kerran lukijoita kiinnostaa.
THE GREAT AMERICAN BASH 1997
WWE:n aikana Great American Bash muistettiin lähinnä siitä, kuinka jotenkin kummassa tuo ppv onnistui vuosi toisensa jälkeen olemaan aina se kaikkein kehnoin ja epäonnistunein ppv vuoden aikana. Lopulta koko ppv sitten jätettiinkin rauhaan - ehkä ihan hyvä niin. Kauan ennen GAB:n muiston raiskaamista oli tämä ppv vuosittainen tapahtuma WCW:ssä, ja kuului WCW:n vuoden suurimpiin ppv'eihin ollen kesän suurin tapahtuma. TGAB:lla oli perinteitä, ja toisinaan se onnistui jopa olemaan oikein viihdyttävä tapahtuma. Tätä yritti myös vuoden 1997 Great American Bash, jota olivat selostamassa jälleen kerran Tony, Bobby ja Dusty. Apureinaan Mike Tenay (CW-ottelussa) ja Lee Marshall (naisten ottelussa).
Psychosis w/ Sonny Onoo vs. Ultimate Dragon - Respect Match
Kyllä, Ultimo (tai kuten WCW:n loistelias käännös edelleenkin kuului, Ultimate) Dragon oli nyt siis face, ja samalla miehen mangeri Sonny Onoo oli siirtynyt miehen vastustajan puolelle. Oikeastaan Onoo olikin varsinaisesti Dragonin vastustaja, koska tässä openerissa ei ollut kyse Dragonin ja Psychosiksen välienselvittelystä, vaan Dragonin ja tämän entisen managerin tilanteesta. Ottelun gimmick-nimi Respect Matchkin kertoo ottelun idean: panoksena oli ekstra-annos kunniaa voittajalle. Dragon oli jo pidemmän aikaa alkanut käyttäytyä vähitellen facemaisesti, kieltäytyä iljettävän managerinsa avusta jne. kunnes hän lopulta sai tarpeekseen, kääntyi faceksi ja hylkäsi managerinsa. Tämä oli kuitenkin Sonny Onoolle suuri nöyryytys, ja niinpä hän palkkasi Psychosiksen hakemaan Onoolle tämän menettämä kunnia takaisin pieksemällä Dragon.
Dragon ja Psychosis olivat jo kerran tänä vuonna otelleet ppv'ssä loistokkaan ottelun Uncensoredissa. Nyt kuitenkin ottelulla oli enemmän tarinaa, ja lisäksi tasokin oli aivan yhtä korkealla. Mitään kovin erikoista tarinaa ottelun sisällä ei nähty, mutta peruskaava toimi tässä enemmän kuin hienosti: aluksi nähtiin rauhallisia, mutta näyttäviä CW-liikkeitä, kunnes vähitellen panokset alkoivat koventua (Psychosiksen hurja Guillotine Leg Drop kun Dragonin pää roikkui köysillä sekä vähän myöhemmin Dragonin huikea ASAI Moonsault), kunnes sitten lopun hetket olivat vielä käsillä. Ottelun lopetuskin oli varsin nerokas ja tavallisista CW-otteluista poikkeava, joten kyllä tämä ehdottomasti oli huippuluokan kamppailu ja mahtava aloitus show'lle.
**** (14:20)
Harlem Heat w/ Sister Sherri vs. Steiner Brothers - WCW World Tag Team Championship Title Shot
En tiedä, oliko tällä ottelulla nyt mitään sen kummempaa tarinaa, kuin että Harlem Heat ja Steiner Brothers olivat molemmat hyvin pitkäaikaisia, kunniakkaita ja tasokkaita joukkueita, jotka molemmat mielivät riistää WCW:n mestaruusvyöt pois nWo:lta. Toki firman wanhoilla kunnon face- ja heel-tiimeillä oli aina omat kärhämänsä, ja lisäksi Steinerien paluusta joukkueeksi loukkaantumisten jne. takia ei ollut vielä kauan. Heillä varsinkin oli suuria kaunoja Outsidersejä kohtaan, koska heidän välienselvittelynsä vuoden 1997 alussa oli jäänyt aivan kesken.
Tämä oli hyvin klassinen hyvisjoukkue vs. pahisjoukkue -ottelu, ja nämä kaksi tiimiä kyllä tietävät, miten sellainen hoidetaan esimerkillisesti. Booker T ja Stevie Ray hoitivat oman roolinsa erinomaisesti, ja varsinkin Booker esitti oikein pirteitä otteita kehässä. Samoin tekivät molemmat Steinerit (joista Scottkin oli alkanut ottaa hajurakoa vanhaan siloposkibabyface-lookkiinsa), jotka nauttivat jälleen kerran suurta yleisönsuosiota. Ei tässä mitään maailmaamullistavaa tapahtunut, mutta ottelu sai hyvin aikaa ja oli muutenkin semmoinen hyvä joukkueottelu, joita toivoisi nykyäänkin näkevän useammin. Ainoastaan lopetus oli vähän laimea, mutta toisaalta jatkoi nWo:n ja Steinersien välienselvittelyä mielenkiintoisesti.
*** (12:02)
Konan vs. Hugh Morrus
Oikein hyvän show'n alun jälkeen meille lätkäistiin käteen sitten ottelu, joka vaikutti jo paperillakin suunnilleen yhtä kiinnostavalta kuin iso haiseva kasa paskaa. Ottelun tarina oli se, että vielä Slamboreessa Konan ja Morrus olivat otelleet joukkueena, koska molemmat kuuluivat Jimmy Hartin ja Taskmasterin talliin (kai sitä jotkut edelleen kutsuivat Dungeon of Doomiksi), mutta sitten Slamboreessa hävityn ottelun jälkeen kaksikolle tuli ongelmia, Konan pieksi Morruksen, Morrus kääntyi faceksi ja kaksikko oli toistensa kimpussa seuraavissa Nitroissa. Tosi mielenkiintoista? Eikö? No, samaa mieltä oli myös yleisö, joka oli aikalailla täysin hiljaa ottelun aikana..
..Ja ihan syystäkin. Tässä ei tosiaan tapahtunut paljon mitään, ja siltikin tälle kamppailulle annettiin aikaa hippusen yli 10 minuuttia. 10 minuuttia! Sama roska oltaisiin voitu hoitaa parissa minuutissa, ja kaikilla olisi ollut kivempaa. Ei tämä nyt silti ihan täyttä paskaa ollut, mutta harvinaisen tylsä kamppailu silti. Valopilkuista täytyy antaa kiitosta Morrukselle, joka sentään yritti ja liikkui isokokoiseksi mieheksi varsin hyvin kehässä. Konanin hallintaosuudet olivatkin sitten tylsiä kuin mitkä, ja lopetuskin oli kunnon pannukakku. Huono ottelu, jonka pelastaminen katastrofilta oli Morrusin ansiota.
* (10:34)
Wrath w/ James Vandenberg & Mortis vs. Glacier
Ja kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan.. Vai? Ei tämäkään ottelu tosiaan mitenkään erityisen houkuttelevalta kuulostanut. Kyseessä oli siis edelleenkin sama, iänikuinen välienselvittely vuonna 1996 debytoineen ja (sittemmin pannukakuksi latistunutta) suurpushia yleisön kiinnostuksen puutteesta huolimatta saaneen Glacierin ja James Vandenbergin ohjaaman friikkisirkuskaksikon välillä. Kaikki oli siis alkanut, kun Mortis debytoi vuonna '97, ja tämä täysin omituinen kuolon ruhtinas oli joskus aikoinaan ilmeisesti tuntenut Glacierin, koska hän oli tullut selvittelemään välit nyt tämän kanssa - apunaan tohtori James Vandenberg ja myöhemmin pelottava muskelimies Wrath. Tämä feud ei oikeasti Wrathin debyytin jälkeen ollut tuntunut etenevän mihinkään. Glacieria ei oltu edelleenkään päihitetty Singles-ottelussa, mutta silti jatkuvien post match beatdownien takia Glacier ei ollut saanut takaisin kypäräänsä, jonka Vandenberg ja kumppanit olivat tältä varastaneet. Tämä ottelu oli ensimmäinen Glacierin ja Wrathin 1 vs. 1 -kohtaaminen, ja ottelun aikana Mortis oli sidottu käsiraudoilla kehätolppaan. Voi jee.
Kaksi aikaisempaa tämän feudin ppv-kohtaamista oli ohi enintään parissa minuutissa, ja samaa odotin tältäkin. Tällä kertaa WCW oli kuitenkin panostanut otteluiden aikaan (lyhyin ottelu kesti 9:21), koska tapahtumassa ei nähty oikeastaan ollenkaan angleja, joten tämäkin pääsi kestossaan reippaasti yli 10 minuutin. Idea kuulostaa oikeastaan jopa hitusen kauheammalta, kuin mitä se todellisuudessa oli. Olihan tämäkin aikalailla kehno, vaisu ja mitäänsanomaton ottelu, mutta silti vähän parempi kuin edeltävä kamppailu. Tässä nähtiin muutama ihan tyylikäs spotti (uskokaa tai älkää), eikä lopetuskaan ollut mitenkään ihan hirvittävä. Silti pääasiassa toki aika tylsää kahden ison, kehnot painitaidot omaavan miehen sekoilua, mutta kyllä nämä kaksi parhaansa tässä ottelussa yrittivät. Post match meiningit sitten taas tuttua kuraa.
*½ (12:02)
Akira Hokuto (c) w/ Sonny Onoo vs. Madusa - Title vs. Carreer Match
Tapahtuman viides ottelu oli illan ensimmäinen mestaruusottelu, eikä niitä tämän jälkeen vuoden '97 GAB:ssa nähtykään kuin enää yksi: mestarit loistivat poissaolollaan. Sen sijaan tämä mestaruusottelu oli tavallistakin merkittävämpi, koska WWF:stä WCW:hen hyppäämisen jälkeen WCW:n naisten divisioonan tukipilarina toiminut Madusa oli aina Starrcadessa mestaruusturnauksen häviämisestä lähtien himoinnut naisten vyötä itselleen Hokutolta, ja epäonnistuttuaan siinä mm. Spring Stampedessa, pisti hän nyt GAB:ssa koko uransa panokseksi, että voisi vielä kerran koittaa saada tuon vyön itselleen.
Yleensä varsinkin '90-luvulla Amerikassa naisten ppv- (tai muutkaan) ottelut eivät tuntuneet kestävän viittä minuuttia pidempää. Vaikka niissä nähtiinkin toisinaan oikein nopeaa ja virkistävää menoa, eivät ne ehtineet kehittyä kovin kummoisiksi kamppailuiksi. Siksi Madusan ja Akira Hokuton kamppailu GAB '97:ssa olikin hyvin erikoinen: se kesti melkein 12 minuuttia, ja siinä nähtiin oikeasti selvä tarina, joka kantoi koko ottelun ajan. Ottelu oli muutenkin oikein viihdyttävä, jossa WCW:n kaksi parasta naispainijaa tosissaan pisti parastaan. Välillä Madusan jalkaloukkaantumisen (ottelun tarina liittyi siis siihen, että Madusan jalka tuhoutui alussa pahasti) myynti oli kyllä aika kehnoa, mutta annettakoon se nyt kuitenkin anteeksi arvostelussa. Muuten tämä oli varsin harvinainen ja erityisen hyvin muistettava naisten ottelu: senkin takia, että tämä jäi viimeiseksi naisten mestaruusotteluksi WCW:n historiassa.
*** (11:41)
Chris Benoit vs. Meng w/ Jimmy Hart - Return Death Match
Kyllähän se Benoit nyt suhteellisen face tämän Taskmaster-feudinsa aikana kieltämättä oli, joten merkattakoon hänetkin sinisellä. Tämä oli siis uusinta edellisen kuukauden Death Matchista, joka oli ollut hurja kamppailu (mutta ei siis tosiaan mikään verinen sairas kamppailu, millaisena Death Matchit indyissa tiedetään). Benoit'n oli edelleen päihitettävä Meng, jos hän mielisi jonain päivänä päästä vielä käsiksi Taskmasteriin, jonka kanssa Benoit oli feudannut jo yli vuoden.
Aivan kuten edellinenkin ottelu, oli tämäkin stiffi ja raju kamppailu kahden hommansa osaavan miehen välillä. Edelleenkään ottelussa ei nähty brutaalimpia temppuja kuin irish whip teräsportaisiin, mutta ei se näiden Death Matchien idea ollutkaan. Sen sijaan idea oli se, että miehet puhtailla mutta äärimmäisen rajuilla otteilla yrittivät saada vastustajaltaan tajun pois tai saada tämä luovuttamaan. Ottelu alkoi hiukan vielä sähäkämmin kuin edellinen (Benoit'n Suicide Dive suoraan Mengin päälle ennen kehäkellon soittamista), ja jatkuikin sitten karulla välienselvittelyllä (mm. Benoit'n huikeat Germanit ja Mengin Splashit yläköydeltä). Moneen kertaan ottelun aikana Benoit yritti saada Mengin luovuttamaan - temppu jota kukaan ei uskonut mahdolliseksi - Crippler Crossfacensa avulla, ja tämä yritys liittyi myös ottelun todella onnistuneeseen lopetukseen. Jälleen nämä kaksi saivat aikaan todella viihdyttävän ottelun, jota seurasi erittäin mielellään. Kaksikko, jonka tyylit vain natsasivat keskenään.
***½ (14:59)
Steve McMichael w/ Debra McMichael vs. Kevin Greene
Voi pyhä p**ka. Kyllä vain, jo toisessa ppv'ssä peräkkäin yksi tapahtuman viimeisimmistä otteluista on kunnon "curtain jerk", kun Mongo McMichael kohtaa jonkun toisen täysin turhan (entisen) NFL-tähden ottelussa, jonka tarina on aivan olematon, eikä ainakaan minua kiinnosta pennin vertaa. Kai tässä jokin NFL-ylpeyshomma oli taas kyseessä. Ihan sama, ei voisi vähempää napata.
En oikeasti tajua, miten WCW jaksoi yrittää niin pitkään tätä NFL-tähtien pakkosyöttämistä yleisön kurkusta alas. WWF oli yrittänyt samaa mm. '80- ja '90-luvun puoliväleissä, mutta luovuttanut molemmilla kerroilla suht nopeasti. Tiedän kyllä, että Jenkkilässä NFL-tähtien fanitus oli aivan eri luokkaa, mutta eivät nämä tähdet nyt painijoina kyllä tuntuneet yleisöäkään kummemmin kiinnostavan. Tylsä ja kehno ottelu, jonka parhaita puolia olivat humoristiset hetket, kun Mongo otti turpiinsa Greenen äitimuorilta ja Greene näytti hyvin vihaiselta ja aggressiiviselta tuon partansa kanssa. Tässäkin ylletään samaan arvosanaan kuin McMichael vs. sejokumuujenkkifutari -ottelussa osittain myös sen ansiosta, että tässäkin nähtiin pari varsin yllättävää "high flying" -liikettä ottaen huomioon, ketkä olivat kehässä. Lisäksi ottelu oli onneksi tapahtuman lyhyin. Ainiin, lopetus oli taas surkea yrittäen jatkaa Jeff Jarrettin ja Mongon ikuisuus"feudi"a.
* (9:21)
The Outsiders (c) w/ Syxx (c) vs. Ric Flair & Roddy Piper - WCW World Tag Team Championship
Oli aika illan ensimmäisen co-ME:n aika, jonka tarina ei voisi olla kai paljon klassisempi kuin jo aika tarkalleen vuoden ajan jatkunut WCW vs. nWo -feud. Ric Flair oli siis palannut Slamboreehen oltuaan pitkään loukkaantuneiden listalla yritettyään hieman liian urhollisesti tuhota nWo:ta. Piper oli puolestaan saapunut WCW:hen tuhotakseen Hollywood Hoganin ja koko muunkin nWo:n. Jo Slamboreessa nämä kaksi yleisön suosikkilegendaa ottelivat yhdessä (+ Kevin Greene) Wolfpacia vastaan. Nyt Syxx oli kehänlaidalla, ja Piper ja Flair ottelivat kahdestaan yrittäen voittaa Outsiderseiltä näiden joukkuevyöt.
Slamboreen 6-Man Tag Team Match oli oikein viihdyttävä ja tunnelmaltaan erinomainen ottelu, vaikkei siinä kauhean erikoista painia nähtykään. Tältä saattoi odottaa vieläkin parempaa, koska panoksena olivat mestaruusvyöt, ja mukana ei ollut Greeneä. Samalle tasolle ei kuitenkaan ylletty, koska pituutta ei ollut yhtä paljon, eikä ottelun tarina muutenkaan ollut yhtä onnistunut, kun Flair poistettiin ottelusta kesken, ja Piper jäi kamppailemaan yksin. Silti tunnelma oli jälleen katossa ja varsinkin ottelun alkupuoli oli oikein mukavaa katseltavaa, joten kyllä tämä kiva koitos oli. Paljon enempäänkin olisi vain ollut mahdollisuutta.
**½ (10:02)
Randy Savage w/ Miss Elizabeth vs. Diamond Dallas Page w/ Kimberly Page - Unsanctioned Match
Ja näin oli illan viimeisen ottelun aika. Jotkut ehkä odottivat, että firman päämestari ottelisi edes yhden vuoden suurimmista ppv'istä ME:ssä, mutta turha luulo ;) Hogan oli paininut viimeeksi Uncensoredissa, eikä muutosta tähän tullut vieläkään. Minua se ei kylläkään haitannut yhtään, koska Hoganin häivyttyä ME:stä, oli Main Eventien taso noussut aivan toisenlaiseksi.. Vaikka olihan se nyt aika hassua, ettei firman päävyötä ole näkynytkään kolmeen ppv'hen. Mutta sitten tähän feudiin, joka oli muuten ehdottomasti yksi vuoden parhaista. Kaikki oli alkanut DDP:n erinomaisesta face-turnista, kun tämä kieltäytyi liittymästä nWo:sta. Samoihin aikoihin nWo:hon liittynyt Savage olikin ottanut sitten DDP:n silmätikukseen, ja nopeasti feud meni hyvin henkilökohtaiseksi, kun Savage, Elizabeth ja nWo ottivat kohteekseen Pagen lisäksi tämän vaimon, Kimberlyn. Feudin ensimmäinen ppv-kohtaaminen nähtiin Spring Stampedessa, jossa kaksikko otteli rajun No DQ Matchin. Se ei kuitenkaan selvittänyt kaikkea, joten nyt oli kaksikon otella ottelussa, jossa ei olisi mitään sääntöjä, ja selätys voisi tapahtua missä tahansa.
Tässä ottelussa nähtiin sitten sitä kunnon hardcorea, jota olisi ehkä voinut odottaa Death Match -nimiseltä ottelulta (toki vuoden '97 mainstream-tyyliin): tuolniskuja, tappelua yleisössä, toisen pieksemistä kaikella mahdollisella rikkoutuvalla ja kättä pidemällä.. Ja nähtiinpä tässä myös harvinainen pöytäbump, kun Savage pisti DDP:n ei suinkaan normaalin pöydän tai selostajanpöydän vaan (gimmickoidun) RUOKApöydän läpi! Tämä mätkimisosuus ei ollut kuitenkaan tylsää WWF:n '90-luvun lopun HC-otteluiden päätöntä mätkintää vailla ideaa, vaan oikeasti kaikki apuvälineiden käyttö saatiin näyttämään rajulta ja vaikuttavalta. Muutenkin ottelu oli todella viihdyttävä, yleisö oli hyvin mukana, ja koko ottelu oli rakennettu niin, että siitä näki kuinka nyt pitkäaikaiset ja rajut vihamielisyydet päätettäisiin tähän otteluun. Ehdottomasti Savagen uran loppupuolen parhaimpia otteluita, ja paras Main Event WCW:n tapahtumissa todella, todella pitkään aikaan. Ainut heikkous oli sitten taas lopetus (johon piti taas sotkea muitakin ihmisiä), jonka takia huippuarvosaniin ei tällä otellulla ollut asiaa.
***½ (16:56)
The Great American Bash alkoi ja loppui todella vahvasti - eikä siinä välissäkään ollut tavara ollut pääasiassa kovinkaan kehnoa. ****-openerin ja ***½-ME:n lisäksi nähtiin yksi hieno ***½-kamppailu, hyvä joukkueottelu, harvinaisen hyvä naisten ottelu ja ihan kiva joukkuemestaruuskamppailu. Toki sitten WCW-tyylisesti mukaan mahtui myös muutama aikamoisen kehno ottelu, mutta nyt kerrankin ne kehnot ottelut olivat muutenkin kortin vähäpätöisimmät ottelut.. Eivätkä ME:ssä niin kuin WCW:llä monesti tapana oli. Siksi tämä ppv jättikin minulle yllättävän hyvän maun suuhun ja nousi koko vuoden ppv-listassa aika korkealle. Ainakin tällä hetkellä.
1. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
2. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
3. WWF Royal Rumble - Ok
4. WCW The Great American Bash - Ok
5. WCW Slamboree - Ok
6. WCW Uncensored - Ok
7. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
8. WCW SuperBrawl VII - Ok
9. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
10. WCW Spring Stampede - Ok
11. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
12. WWF King of the Ring - Kehno
13. nWo Souled Out - Kehno
Seuraavaksi kuuluisa In Your House 16: Canadian Stampede. Tämän näkemistä olen odottanut kauan.
), DDP aina perusvarma viihdyttäjä. Suht viihdyttävä matsi tästä tuli, ja ottelun jälkeiset tapahtumat olivat mielenkiintoisia.
Kurtti lopettaa ja JBL aloittaa, saaden "Asshole" -chantit. JBL promottaa hyvin ja ECW fanit jatkavat vihamielisillä chanteillä. Sitten yleisön mieliksi Rob Van Dam Bill Alfonson kanssa astelee kohti kehää ECW paita päällään. Robbie aloittaa vuorostaan promotuksen, sekä saa R-V-D chanttejä. Yllättävänkin menevää promotusta Dämiltä. Rhyno tulee ja Gorettaa RVD:n helvettiin, sekä repii jalkatuen irti ja stomppaan hänen polven paskaksi. Valot sammuu ja Sabu tulee, sekä matsi alkaa!
