Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Jos seuraat painitapahtumia reaaliajassa, tämä on oikea paikka sinulle. Mutta älä sitten pillastu jos joku möläyttää seuraavan PPV:n mestaruusottelun voittajan nimen varoittamatta. Täällä se on sallittua.
Vastaa Viestiin
Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ke 22.02.2012 19:24

Näitä nyt on taas varastossa, joten jatketaan "etuajassa." Voi olla, että perinteinen sunnuntaijulkaisu jää tällä viikolla väliin, sillä tuolloin tuskin kerkeän olla hetkeäkään koneella. Selostajiksi vakiintui tässä ppv:ssä Cole-Lawler-Booker kolmikko.

Kuva
Sunnuntai 19. Kesäkuuta 2011
Verizon Center, Washington D.C.


United States Championship Match
Kofi Kingston © VS. Dolph Ziggler w./Vickie Guerrero

Upouusi ppv avattiin tällä vanhan feudin uudelleenlämmittelyllä. Kofi ja Dolph olivat vuosien mittaan otelleet lukemattomia kertoja juurikin keskikortin vöistä, ja sama kaava jatkui tässä. Alkuvuodesta Smackdownin puolella maailmanmestaruuskuvioissa pyörinyt Ziggler oli RAW-siirtonsa jälkeen painunut kuukausiksi unholaan ja leikannut lettinsäkin pois. Nyt – ilmeisesti kun mitään muutakaan ei keksitty – päätettiin lämmitellä tämä toimivaksi todettu ottelupari.

Vaikka kyseessä ei tosiaan ollut mikään hartaasti rakennettu ja himoiten odotettu ottelu, niin kyllä tämä kelpasi. Ziggler & Kingston ovat firman vakuuttavimpin kuuluvia atleetteja, ja kemiatkin todistetusti toimivat. Ottelu oli hienoa tykitystä koko kestonsa ajan. Komeita liikkeitä, loistavaa myymistä, jänniä ”läheltä piti” tilanteita ja oikeastaan kaikkea mitä mallikkaalta avausottelulta sopii toivoa. Zigglerin tapa hypätä ilmaan juuri ennen kuin Kofi konnektoi Cross Bodyllaan tekee muuten liikkeestä noin sata kertaa kuulimman näköisen. Mainio ottelu kaikin puolin.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:05
Voittaja: Dolph Ziggler (Sleeper Hold Submission)

Arvosana: *** ½

Singles Match
Alex Riley VS. The Miz

Tyypillinen opettaja vs oppilas asetelma. Miz oli ottanut NXT:n kakkoskauden rookiensa Rileyn siipensä alle ja opettanut hänelle paljon. Mutta ennen pitkää selvisi, ettei Miz tuota tehnyt hyvää hyvyyttään. Lukemattomia kertoja Riley pelasti Mizin pinteestä, ja pitkälti A-Ryn ansiosta Miz pysyi WWE:n mestarina puolen vuoden ajan. Mizin alkaessa syyttää Rileyä kaikista vastoinkäymisistään, räjähti tilanne käsiin ja tähän oli tultu.

Ottelu oli rakennettu vähän tylsästi. Perinteinen ”heel dominoi, face tekee supermies comebackin” kaava. Siinä missä Hulk Hoganin ja vaikka The Rockin kaltaiset megatähdet saavat tuostakin tylsästä kaavasta paljon irti, niin Riley nyt ei ”ehkä” ole vielä samalla tasolla. Niinpä ottelu oli ajoittain aika tylsää katsottavaa. Plussaa tulee kuitenkin siitä, että Michael Cole otti osumaa, ja se automaattisesti nostaa vähän arvosanaa. Ajoittain tylsähkö, mutta ei missään nimessä surkea ottelu.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:12
Voittaja: Alex Riley (Impaler DDT)

Arvosana: ***-

Singles Match
Alberto Del Rio VS. The Big Show

Tämä sai alkunsa, kun Ricardo Rodriguez jyräsi autolla Big Show'n yli ja hajotti tämän polven. Vihainen jättiläinen oli kuitenkin nyt palannut ja edellisessä Smackdownissa murjonut RR:n sellaiseen kuntoon, ettei häntä ppv:ssä nähty. Samaisessa episodissa Show oli purkanut vihaansa myös Mark Henryyn, joka aloitti tämän yli puoli vuotta kestäneen feudin.

Ottelun arvostelu on hankalaa, koska tässä ei hiihdetty tavallisia latuja pitkin. Homma alkoi jo rampilla kun raivostunut Show hyökkäsi Del Rion kimppuun. Jonkin aikaa miehet mylläsivät kehän ulkopuolella, kunnes Mark Henry kävi kostamassa perjantaisen Big Show'lle jysäyttämällä tämän pöydän läpi. Sisukas Showster kaikesta huolimatta vaati, että ottelu aloitetaan ja muutamien minuuttien jälkeen kello lopulta soikin. Sen jälkeen stoori oli Show'n loukkaantunut jalka, joten millään muotoa tavanomainen ottelu tämä ei ollut. Enemmänkin segmentti. Joka tapauksessa oli tämä ihan viihdyttävää, enkä tiedä olisinko oikeasti halunnut nähdä Show'ta ja Albertoa tuikitavallisessa singlesmatsissa. Heitetään nyt jotain arvosanaksi.
Spoiler: näytä
Kesto: 4:57
Voittaja: Alberto Del Rio (Referee stopped the match when The Big Show couldn't defend himself)

Arvosana: **

Intercontinental Championship Match
Ezekiel Jackson VS. Wade Barrett ©

Corre oli nyt virallisesti historiaa Slaterin ja Gabrielinkin irrottauduttua ryhmästä. Niinpä – toisin kuin Over The Limitissä – nyt Barrettilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin puolustaa vyötään rehdissä ottelussa lihasmöykkyä vastaan.

Siinä missä Miz-Riley oli ajoittain tylsä, tämä oli vain tylsä piste. Matsi oli kaikin puolin niin perus Smackdown menoa kuin painiottelu voi vain olla. Tässä ei tapahtunut yhtikäs mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Ei tämä mikään huonoudellaan massasta erottunut matsi ollut, mutta todella mitäänsanomaton. Sellainen, josta ei enää huomenna muista yhtään mitään. Matsin jälkeen Ezekiel pääsi vielä esittelemään mikkitaitojaan. Ehkä on parempi, että häntä bookattaisi hiljaisena hirviönä.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:40
Voittaja: Ezekiel Jackson (Torture Rack Submission)

Arvosana: **

Singles Match
CM Punk VS. Rey Mysterio

Jos oli Kingston-Ziggler vanhan uudelleenlämmittelyä, sitä oli tämäkin, ja ehkä vielä räikeämmin. Kummallekaan ei oltu keksitty mitään uutta ja jännittävää, joten miehet olivat otelleet RAW:ssa pari matsia, joissa voitot olivat tasan. Oikeastaan muuta sisältöä tässä ”feudissa” ei ollut. Toisaalta taas Rey-Punk ei kuulosta koskaan huonolta idealta.

Matsi oli samaa tasoa kuin kaikki miesten matsit vuodelta 2010. Oikein mainio, mutta ei mikään klassikko. Komeita liikkeitä, jännittäviä near falleja ja draaman kaarta. Mutta sinne maagiselle neljän tähden tasolle tämä ei yltänyt. Ehkä syynä oli tylsähköt halailusessiot maton pinnassa tai hiljainen yleisö, mutta ei tämä syttynyt ihan täysiin liekkeihinsä kuin vasta viimeisellä minuutilla. Oikein hyvä ottelu silti, ja tässä alettiin olla todella lähellä ”summer of Punkin” alkupistettä.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:59
Voittaja: CM Punk (Go To Sleep)

Arvosana: *** ½

World Heavyweight Championship Match
Christian VS. Randy Orton ©

Toisin kuin monilla muilla illan matseilla, tällä oli vankka tarina takanaan. Christian oli toteuttanut 17-vuotisen unelmansa ja noussut maailmanmestariksi, vain ja ainoastaan sen vuoksi, että Randy Orton ottaisi sen pois viisi päivää myöhemmin. Over The Limitin herrasmiesmäisessä revanssissa Orton osoittautui jälleen etevämmäksi. Tämä oli liikaa Christianille. Keskinäinen kunniotus ja herrasmiessopimukset joutivat roskasäkkiin, kun Chrisse niittasi Randya mestaruusvyöllä kalloon ja tulevina viikkoina teki kaikille selväksi, että aika fanien suosikkina on ohitse. Christian tekisi mitä tahansa voittaakseen vyön takaisin.

Miesten herramieskohtaaminen oli vaisun OTL:n valonpilkahdus, joten samaa oli lupa odottaa nytkin. Christian kun tuntui olevan yksi niistä tyypeistä, jotka pystyvät kaivamaan Ortonista parhaat puolet esiin. Rakenteltaan tämä oli erilainen kuin edellinen matsi. Nyt ei enää kamppailtu rehdisti paremmuudesta, vaan miehillä oli oikeasti biiffiä toisiaan vastaan. Ja oikein hyvin tämäkin toimi. Ottelu oli oikein viihdyttävä, ja sitä olisi mielessään katsellut jokusen minuutin pidempäänkin. Christian pystyi hienosti kanavoimaan epätoivoisen mestaruusjanonsa, ja vaikka hän ”hirveä heeli” olikin, niin ainakin minun sympatiapisteet hän edelleen sai puolelleen. Oikein kiva ottelu, joka pidempänä versiona olisi voinut nousta sinne neljään tähteen. Hyvä näinkin.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:06
Voittaja: Randy Orton (RKO)

Arvosana: *** ½

Singles Match
Jack Swagger VS. Evan Bourne

Tämä oli spesiaalibonusottelu, toisin sanoen hatusta heitetty impromptu-täyte korttiin, joka olisi muuten jäänyt vajaaksi. Jack & Evan olivat viime viikkoina RAW:ssa vetäneet jonkinlaista minifeudia, jossa Bourne tuntui aina pääsevän niskan päälle. Nyt oli Jaakon tilaisuus näyttää mistä kana pissii.

Enpä tältä paljoa odottanut, enkä paljoa saanutkaan. Perustv-ottelumaista menoa. Eikä liveyleisöä kiinnostanut yhtään enempää kuin minuakaan. Muutama komea voimaliike Swaggerilta ja muutama komea loikka Bournelta, siinäpä ottelun anti lyhyesti. Tähän käyvät samat sanat, millä kuvailin Barrett-Jackson ottelua.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:18
Voittaja: Evan Bourne (Roll Up)

Arvosana: **

WWE Championship Match
John Cena © VS. R-Truth

Kun ”presidentti Obama” oli käynyt heittämässä spinarooniet Booker T:n kanssa, päästiin lopulta käsiksi illan pääotteluun. Parin kuukauden aikana R-Truth oli muuttunut hauskaarakastavasta yleisön suosikista paranoidiksi salaliittoteoreetikoksi, joka syytti maailman pahasta mielikuvitushahmoa ”Little Jimmyä.” Siinä sivussa Truthista oli vuosien mitäänsanomattomuuden jälkeen kuoritunut yksi firman mielenkiintoisimmista hahmoista, joka oikeasti tuntui ansaitsevan tämän mahdollisuuden.

Lyhyesti kuvailtuna tämä ottelu oli ihan ok, mutta ppv:n pääotteluksi huono. Keskikortissa tätä olisi voinut luonnehtia onnistuneeksi, mutta raskaasti mainostettuna pääotteluna auttamatta pettymys. No, oli tämä parempi kuin WrestleManian tai Over The Limitin main event. Aika perinteinen face-Cenan matsi. Kuuma yleisö, otetaan pitkään turpaan, kaivetaan sielun syvimmistä onkaloista voimat comebackiin ja kohta ottelu päättyy. Kummankin miehen perusmaneerit nähtiin, mutta jotain enemmän olisi odottanut pääottelun paikalla. Lopetus oli kaikessa korniudessaan ja imelyydessään ihan omaa luokkaansa. Ei tämä totaalifloppi ollut, mutta silti jätti vähän valjun maun koko tapahtumasta.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:45
Voittaja: John Cena (F-U)

Arvosana: ***

*** Dolph Ziggler
** Christian
* Rey Mysterio


Yhteenveto: Siinä mielessä erikoinen nyky-ppv, että kortissa oli 8 tuikitavallista singles-matsia. Kovin harvinaista. Kokonaisuutena voi todeta, että tapahtuma ei tarjonnut mitään erikoista. Kingston-Ziggler, Mysterio-Punk ja Christian-Orton olivat toki hyviä otteluita, mutta eivät sittenkään mitään kovin muistettavia tapauksia. Loput olivat sellaisia helposti unohdettavia 2-3 tähden pläjäyksiä. Tässä pysyttiin tiukasti kultaisella keskitiellä. Ei nähty mitään umpisurkeaa, eikä mitään loistavaa. Ainoa johtopäätös, jonka tästä voi sherlokkoida on, että kyseessä oli varsin keskinkertainen ppv, vaikka tuon tasaisuuden ansiosta sijoittunee rankingissa kohtuullisen hyvin.

PPV Ranking 2011
1. WWE - Royal Rumble 3,25
2. TNA - Slammiversary 3,16
3. WWE - Elimination Chamber 3,00
4. TNA - Lockdown 2,81
5. TNA - Sacrifice 2,78 / WWE - Capitol Punishment 2,78
6. WWE - Extreme Rules 2,72
7. WWE - WrestleMania XXVII 2,66
8. TNA - Against All Odds 2,50
9. TNA - Genesis 2,19
10. WWE - Over The Limit 2,16

11. TNA - Victory Road 2,13
Vuoden matsi ehdokkaat
The Undertaker VS. Triple H (No Holds Barred) / WWE WrestleMania XXVII
John Morrison VS. John Cena VS. The Miz (Steel Cage) / WWE Extreme Rules
AJ Styles VS. Bully Ray (Last Man Standing) / TNA Slammiversary


Jatketaan sitten viikonloppuna/ensi viikon alussa paljon kehutulla TNA:n x-divari eksklusiivisella tapahtumalla.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » La 25.02.2012 21:06

Huomenna ei kerkeä koneella istuskella, joten laitetaanpas jo nyt seuraava arvostelu uunista ulos. Mike Tenayn selostajaparina tässä tapahtumassa toimi poikkeuksellisesti Jeremy Borash.

Kuva
Sunnuntai 10. Heinäkuuta 2011
Impact Zone, Orlando, Florida


Singles Match
Samoa Joe VS. Kazarian

PPV:n teemaan sopi loistavasti, että juuri Kaz ja Joe aloittivat äksönin kuusikulmaisessa kehässä. Olivathan he kyseisen divisioonan kulmakiviä jo vuonna kivi ja nakki. Joen alkuperäisenä ideana oli, että hän olisi otellut pääottelussa AJ:n ja Danielsin kanssa, mutta kaksikko ei plösöä huolinut mukaan, joten hän kanavoi samoalaisen vihansa toiseen Fortunen jäseneen, Kazarianiin.

Plösö, lentävä lihapulla, läski p**ka. Noilla kaikilla termeillä olen Joeta toisinaan kuvaillut, mutta tällä kertaa jätän nuo suosiolla väliin. Tämä oli parasta Joeta sitten AAO 2010:n AJ-ottelun. Oikeasti todella hyvä ottelu. Odottelin tästä sellaista perus kolmen tähden avausta, mutta tämä olikin paljon parempi. Toiminta oli todella intensiivistä, ja kumpikin pääsivät esittelemään vahvuuksiaan. Tämä kaksikko toimii keskenään, enkä pistäisi pahakseni vaikka tulevaisuudessa miesten välille kehitettäisi isompaakin kuviota. Nämä kaksi keskikortin jyriksi leimautunutta miestä pistivät kasaan mainion ottelun, ja antoivat esimakua siitä, millaista tykitystä ilta tulisi olemaan. Iso plussa kummallekin miehelle, mainio ottelu.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:20
Voittaja: Kazarian (Roll Up)

Arvosana: *** ½

Open Challenge Match
Douglas Williams VS. Mark Haskins

Edellisessä Impactissa Williams oli itsevarmuuden puuskassaan sanonut, että heittää avoimen haasteen ilmoille tänä iltana. Haasteen otti vastaan täysi nobody, Mark Haskins. Tenay & JB hehkuttivat, kuinka tämä nuori mies oli vakuuttanut kaikki alkuvuoden Euroopan kiertueella ja puhuivat hänestä miehenä, joka voisi resurrektoida koko x-divisioonan. Yleisö vastasi chanttamalla ”who are you?”

Ja olihan se Haskins ihan taitava kaveri, mutta eipä hän tuonut ”lautaselle” oikein mitään ennennäkemätöntä. Komeita riskiliikkeitä kylläkin. Ottelu olikin tyylien kläshi, Williamsin punnertaessa matossa ja Haskinsin koittaessa lentää. Matsi oli ihan ok, vaikka tuo Haskinsin vihreys paistoi kyllä tänne asti. Taisi poika vähän jännittää, kun parikin kertaa liukasteli köysillä ja botchaili liikkeitä. Joka tapauksessa ihan ok debyytti, mutta ei kyllä ihan hypetyksen tasolle yltänyt tämä Haskins.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:41
Voittaja: Douglas Williams (Roll Up after Haskins missed Shooting Star Press)

Arvosana: ** ½

Tag Team Match
Generation Me VS. Eric Young & Shark Boy

Prince Justice Brotherhoodin pienimuotoinen comeback. :D Mitään taustaa tällä ei ollut, tarkoituksena oli vaan tarjota kaiken totisuuden keskellä yksi huumorimatsi. Ja siinä roolissa tämä ei pettänyt. EY:n ja Sharkyn temppuilut olivat hulvatonta katsottavaa, ja sen lisäksi nähtiin tyypillisiä x-divisioonan spotteja. Ottelu hoiti ruutunsa mallikkaasti, tämän ei ollut tarkoituskaan olla se illan painillisesti paras matsi.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:24
Voittajat: Eric Young & Shark Boy

Arvosana: ***-

4-Way Ultimate X (#1 Contender's Match)
Shannon Moore VS. Robbie E. VS. The Amazing Red VS. Alex Shelley

Ottelijoiden puolesta hieman täytematsin makua, mutta pakkohan ppv:hen oli saada x-divisioonan nimikkomatsi mukaan. Tämä oli muuten Alex Shelleylle jo 8. Ultimate X, jonka vuoksi selostajatkin hypettivät Alexia suosikkina.

Tämä oli sirkusta. Spottipainotteinen paini on kuin veteen piirretty viiva. On aina se vaara, että ottelu lipsuu pelkäksi apinoinniksi ilman muuta sisältöä, ja tässä langettiin tuohon perisyntiin. Toki kunnioitan jokaista ottelijaa niistä riskeistä joita he matsin aikana ottivat, mutta kun koko ottelu on vain spottia spotin perään, niin ei siitä paljon jää käteen. Ihan viihdyttävä tämä kyllä oli, mutta kehäpsykologian ja draaman kaaren totaalisesti uupuessa on antamani arvosana aika lailla maksimi, mitä tällaisille voi antaa.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:41
Voittaja: Alex Shelley

Arvosana: ***

Singles Match
Jerry Lynn VS. Rob Van Dam

Yhden ECW:n legendaarisimman feudin uudelleenlämmittelyä. Ja mikäs siinä. RVD & Lynn ovat niitä harvoja, jotka vielä vuonna 2011 olivat niitä harvoja painijoita, jotka pystyivät ECW:n muistoa kunnioittamaan häpäisemättä sitä. Ja olihan Jerry Lynn iso osa x-divisioonaa sen alkuvuosina, joten kyllä tämä ihan sopiva estradi tälle ottelulle oli.

Vaikka RVD & Lynn tosiaan ihan hyvässä kunnossa olivat, hiipi väkisinkin mieleen ajatus siitä, että pystyisivätkö he samantasoisiin otteisiin kuin yli vuosikymmen sitten. Vastaus oli kyllä. Oli vähän arvoitus mitä tältä uskalsi odottaa, mutta tuskinpa kukaan pettyi. Kiihkeätempoista menoa, joka painottui siihen, kuinka hyvin miehet tunsivat toisensa. Senpä vuoksi ottelussa nähtiin todella innovatiivisia vastaiskuja jatkuvalla syötöllä. Lisäksi se kertoi tarinan. Ottelu alkoi herrasmiesmäisenä kilpailuna paremmuudesta, mutta matsin edetessä Lynn alkoi käyttää halpamaisia otteita, koska pohjimmiltaan oli kateellinen RVD:n menestykselle ECW:n jälkeen. Lopussa saatiin vertakin peliin, ja ”ystävyysottelu” olikin muuttunut rajuksi tappeluksi. Kaksi mieleenpainuvinta spottia olivat Lynnin Leg Drop terästuolin päälle ja huikea Powerbomb jolla RVD lensi puolen kehän verran myöskin tuolin päälle. Aivan upea matsi, harva varmaan uskoi, että Lynn & RVD vielä vanhoilla päivillään tällaiseen venyisivät. Kannattaa ehdottomasti katsoa.
Spoiler: näytä
Kesto: 16:53
Voittaja: Rob Van Dam (5 Star Frog Splash)

Arvosana: ****

4-Way Match (Winner receives TNA contract)
Zema Ion VS. Austin Aries VS. Jack Evans VS. Low-Ki

Slammiversaryn ja tämän välisinä neljänä viikkona oli Impacteissa nähty neljä kolminottelua, joista jokaisesta voittaja eteni tähän matsiin. Kukaan noista otteluissa esiintyneistä miehistä ei ollut TNA:n rosterissa, ja ultimaattisena palkintona tämän voittaja saisi sopparin käsiinsä. Noissa Impact-matseissa nähtiin mm. Jimmy Rave, Matt Bentley, Jesse Sorensen, Anthony Nese ja Jimmy Yang. Tuore, ja todella hyvin toiminut idea, siitä propsit TNA:lle.

Tämä oli koko kortin äksöntäytteisin matsi, ja tällä kertaa se kertoo paljon. Nonstopäksöniä puhtaimmillaan. Kun Mike Tenay kertoi matsin jälkeen, että katsotaan kohokohdat, totesi JB että heidän täytyy katsoa koko ottelu uudestaan ja oli ihan oikeassa. Ei ollut hetkeäkään, milloin kehässä (tai sen ulkopuolella) ei olisi tapahtunut jotain. Vaikka tämä aika puhtaasti olikin spottia-spotin-perään painia, niin piristävästi Aries ja Low-Ki toivat tähän myös tarinaa mukaan jatkuvasti soittaessa suutaan toisilleen ja selostajien muistuttaessa heidän yhteisestä historiasta. Ion ja etenkin Evans sitten keskittyivät tykittämään huikeita muuveja toisensa perään. Kokonaisuudessaan superviihdyttävä toimintapläjäys, joka toi mieleen x-divisioonan alkuvuodet. Yleisökin oli samaa mieltä huutaessaan ”sign them all.” Voittajakin oli oikea, vaikka ei kukaan noista suoranaisesti huono vaihtoehto olisi ollut.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:31
Voittaja: Austin Aries (pinned Low-Ki via Brainbuster)

Arvosana: *** ½

X-Divison Championship Match
Abyss © VS. Brian Kendrick

Illan ainoa mestaruusottelu, jossa taustatarinaa riitti. Toukokuussa Eric Bischoff oli päättänyt tuhota x-divisioonan ja laittoi Abyssin asialle. Hän voittikin leikiten mestaruuden Kazarianilta ja yksi kerrallaan tuhosi tieltään x-divarin painijoita. Niinpä Kendrickillä oli tässä panoksena enemmän kuin uratilastojensa kaunistaminen. Hän taisteli koko divisioonan puolesta.

Abyss ja Kendrick ovat niin erityylisiä painijoita, että voisiko tämä yhtälö toimia? Tuskin, mutta onhan niitä poikkeuksia nähty, kuten Umaga-Jeff Hardy. Noh, ei tämä toiminut. Ottelu oli todella tylsää Abyssin mylläystä. Kendrick potki ja huitoi minkä kerkesi, mutta ei saanut hirviötä jaloiltaan. Jo 80-luvulla kulahtanut ottelun kaava. Sitten tämä repesikin x-divisioona vs. Immortal joukkotappeluksi, joka toisaalta oli ihan hyvä ratkaisu, sillä ei tätä tällaisenaankaan jaksanut katsoa. Ei tämä nyt umpisurkea ollut, ehkä kehno olisi oikea sana kuvaamaan tätä. Onneksi tämä oli tapahtuman ainoa notkahdus.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:15
Voittaja: Brian Kendrick (Roll Up)

Arvosana: **-

Singles Match
Christopher Daniels VS. AJ Styles

Heti kun ilmoitettiin, että Destination X on x-divisioonalle omistettu tapahtuma, kertoi AJ Styles palaavansa juurilleen. AJ:lle oli kuitenkin yllätys, että hänen paras ystävänsä Daniels oli se, joka haastoi hänet otteluun. Pienen nikottelun jälkeen Styles kuitenkin suostui matsiin, jossa oli määrä selvittää kuka on kaikkien aikojen paras x-divisioonan painija. Rivien välistä pystyi lukemaan, että myös Danielsilla oli samaa vikaa kuin Jerry Lynnilla. Niin hienon uran kuin Daniels on tehnyt, niin ei häntä ole koskaan arvostettu samalla lailla kuin AJ:ta. Ja tämän asian Daniels halusi kertaheitolla oikaista.

Ehkä ja mutta sanat voi unohtaa, AJ vs. Daniels ON firman historian legendaarisin ottelupari. Nykypäivän Flair-Steamboat tai Austin-Rock. Aina kun heidät laittaa yhtä aikaa samaan kehään, tietää saavansa huippulaatua. Koko ilta oltiin tykitetty satalasissa spottia spotin perään, joten mielestäni oli hyvä ratkaisu, että AJ ja Daniels vetivät täysin erityyppisen matsin. Toki tässä nähtiin jonkin verran riskiliikkeitä, mutta paljon enemmän aikaa vietettiin matossa lukotellen toisiaan ja minuuttien ajan vain vaihdeltiin arm drageja. Iso keskisormi tosin IZ:n yleisölle, joka ei osannut tätä teknisen painin ylijuhlaa arvostaa nelinottelun spottailun jälkeen. Mutta minä osasin. Toisinaan on kiva nähdä tällainen puoli tuntia kestävä vanhan koulukunnan ottelu, jossa kilpaillaan rehdisti paremmuudesta. Tavallaan tämä toi flashbackeja NWA-ajoista, joka ei välttämättä huono mielleyhtymä ole. Kokonaisuudessaan aivan loistava perinteinen painiottelu, josta yleisön huonous tosin söi vähän pois. Ei tämä ihan motyc-tasolle yltänyt, mutta oli niin lähellä kuin olla ja voi. Loistava ottelu, jota Whatti suosittelee enemmän kuin lämpimästi.
Spoiler: näytä
Kesto: 28:30
Voittaja: AJ Styles (Spiral Tap)

Arvosana: ****+

*** AJ Styles
** Christopher Daniels
* Jerry Lynn


Yhteenveto: Upea ppv. Tähtiä olisi palkittujen lisäksi voinut jakaa Rob Van Damille, Samoa Joelle, Kazarianille tai vaikka Austin Ariesille. Ainoastaan Abyss-Kendrick oli heikompi ottelu. Neljä ottelua sai arvosanakseen 3 ½ tai enemmän, ja se kertoo jotain tapahtuman tasosta. Ehdottomasti TNA:n koko vuoden kirkkaimpia tähtihetkiä. Suosittelen kyllä lämpimästi tätä tapahtumaa.

PPV Ranking 2011
1. WWE - Royal Rumble 3,25
2. TNA - Slammiversary 3,16 / TNA - Destination X 3,16
3. WWE - Elimination Chamber 3,00
4. TNA - Lockdown 2,81
5. TNA - Sacrifice 2,78 / WWE - Capitol Punishment 2,78
6. WWE - Extreme Rules 2,72
7. WWE - WrestleMania XXVII 2,66
8. TNA - Against All Odds 2,50
9. TNA - Genesis 2,19
10. WWE - Over The Limit 2,16

11. TNA - Victory Road 2,13
Vuoden matsi ehdokkaat
The Undertaker VS. Triple H (No Holds Barred) / WWE WrestleMania XXVII
John Morrison VS. John Cena VS. The Miz (Steel Cage) / WWE Extreme Rules
AJ Styles VS. Bully Ray (Last Man Standing) / TNA Slammiversary


Seuraavana taso ei ainakaan laske, sillä vuorossa kulttimaineeseen noussut Money In The Bank.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 26.02.2012 14:23

Nykypainin puolella tapahtuu parhaillaan aika paljon, mutta silti on hyvä palata hetkeksi taas vanhaan menoonkin :)

Kuva
SPRING STAMPEDE 2000
The New Blood and Millionaires' Club in a savage shoot-out for gold!

Tämä on ehkä historian omituisin WCW-ppv ainakin tämän projektin aikana. Jo se kertoo todella paljon tästä. En oikeastaan tiedä edes, mistä aloittaa, mutta yritänpä silti. Kuten kaikki varmasti jo tietävät, WCW oli uponnut syvemmälle ja syvemmälle suohon siitä lähtien, kun alkoi olla selvää vuoden '98 lopuilla, ettei firmalla ollut mitään asiaa WWF:n haastajaksi ilman jotain ihmelääkettä. Tuota lääkettä yritettiin hakea ensin Eric Bischoffin johdolla ties mistä, kunnes loppukesästä '99 Bischoff sai kenkää. Hetken aikaa buukkauksesta vastasi epämääräinen vanhojen patujen buukkauskomitea, kunnes WCW teki suuren pelisiirtonsa ja ryösti WWF:n Attitude Eran takana olleet Vince Russon ja Ed Ferraran. WCW ei kuitenkaan tajunnut AD/HD-Russon vaarallisuutta. Sen sijaan, että hänet olisi laitettu normaaliksi buukkaajaksi, jonka ideoita valvotaan tarkasti niin, että niistä voidaan kuoria kermat päältä, annettiin Russolle pääbuukkaajan rooli. Lopputulos oli se, että WCW:n tuote huononi ja alkoi sisältää kaikenlaisia Russon järkyttävän paskoja pseudo shoot -bookkauksia ja vastaavaa. Russo ja Ferrara buukkasivat itsensä kasvottomiksi The Powers That Be -authoritu figureiksi. Vuoden 2000 alkupuolella WCW:lle riitti, ja Russokin pistettiin sivuun. Tilalle nostettiin Kevin Sullivan, josta ei kuitenkaan ollut enää mihinkään. WCW:n kuviot junnasivat paikallaan. ME-kavereiden keski-ikä lähenteli 50 vuotta. Katsojaluvut laskivat viikko toisensa perään.

Silloin WCW teki epätoivoisen siirtonsa. He palauttivat Russon ja Bischoffin johtoon. Yhdessä.

Kukaan ei olisi voinut uskoa, että Russo ja Bischoff pystyisivät tekemään yhteistyötä, mutta siltä tämä vahvasti näytti. Kaksikko alkoi johtaa WCW:n buukkaamista, ja ensimmäinen siitä seurannut asia oli WCW:n täydellinen uudelleenkäynnistys. Kyllä, luitte oikein. Tähän verrattuna minun Jay Laseton -diarynikin ovat aika pientä. Maaliskuun viimeinen Nitro oli vielä normaali tylsä paikallaan junnaava jakso, mutta seuraava oli jotain aivan muuta. Show'ssa ei nähty ollenkaan painia tai mitään muutakaan normaalia show-meininkiä vaan kertauksia vanhoista otteluista ja ilmoituksia siitä, että ensi viikosta lähtien kaikki vanhat liittoumat, feudit, gimmickit, hahmot ja juonikuviot olivat historiaa. Kaikki olisi pyyhitty muistista, ja WCW lähtisi täysin tyhjältä pöydältä. Niin myös todella kävi, sillä seuraavan viikon Nitro alkoi sillä, että Eric Bischoff ja Vince Russo saapuivat paikalle ja ilmoittivat vakatoivansa jokaikisen mestaruusvyön. Kaikille mestaruuksille (lukuun ottamatta lopullisesti poistettua TV-vyötä) etsittäisiin uudet omistajat Spring Stampedessa. Siinä ei kuitenkaan ollut kaikki. Russo ja Bischoff nimittäin rakensivat yhden illan aikana Jeff Jarrettin johdolla hurjan New Blood -heel-stablen, joka piti sisällään lähes jokaisen WCW:n uuden ja nuoren painijan. He olivat kyllästyneet siihen, ettei WCW ollut koskaan antanut heille mahdollisuutta, ja nyt katkerana he janosivat kostoa kaikilta vanhoilta patuilta. He aikoivat saada kostonsa keinoja kaihtamatta. Faceiksi tässä kuviossa buukattiin sympaattinen Millionaire's Club, jossa voimansa yhdistivät kaikki WCW:n vanhat legendat, jotka taistelivat röyhkeitä ja häikäilemättömiä nuorukaisia vastaan. Spring Stampedessa nähtäisiin monta suurta mestaruusottelua näiden stablejen välillä. Kannattaa muistaa, että Russo ja Bischoff olivat nyt siis WCW:n johdossa myös kayfabessa, ja he olivat New Bloodin pääpirut.

Tämän takia sanoin tätä ppv:tä aivan järjettömäksi. WCW oli siis yhden kuukauden aikana unohtanut käytännössä kaiken vanhan ja päättänyt lähteä aivan tyhjästä taistelemaan vielä kerran WWF:ää vastaan. Vuoden päästä tähän aikaan WCW olisi myyty WWF:lle. AINIIN! Unohdin melkein sanoa! Jostain syystä WCW oli päättänyt tämän illan aikana "löyhentää sääntöjään" otteluissa. Diskaus oli siis yhä mahdollista, mutta sitä ei tuomittaisi läheskään niin helposti kuin normaalisti. Minun päähäni ei yksinkertaisesti millään mahdu, miksi tämä olisi jotenkin hyvä idea tai ovelaa buukkausta, joten oli todella rasittavaa kuunnella, kun selostajat hehkuttivat tätä buukkausta koko illan ajan. Ei Jeesus.

Ainiin, selostajista. He olivat Tony Schiavone, Mark Madden ja Scott Hudson. Loistavaa työtä WCW. Olette nyt savustaneet ulos siis sekä Tenayn että Heenanin ja korvanneet heidät idiootilla ja unilääkkeellä. Ja jäljellä on tietenkin kaikista paskin, eli Schiavone.

Kuva Kuva Kuva
The Mamalukes w/ Disco Inferno vs. Team Package (The Total Package & Ric Flair) w/ Elizabeth vs. The Harris Boys - WCW Tag Team Championship Tournament Semi Final Match
Illan ensimmäinen ottelu oli joukkuemestaruus"turnauksen" välieräottelu. Joukkue- ja US-mestaruuksista päätettiin siis järjestää turnaus, jonka kaikki ottelut käytäisiin tämän ppv:n aikana. Lisäksi luvassa olisi ottelut WHW-, CW- ja HC-vöistä. Tässä ottelussa Mamalukesit ja Harrisit edustivat New Bloodia, ja Flairin sekä Packagen joukkue Millionaire's Clubia. Alun perin ottelun piti olla vain Mamalukesien ja Team Packagen välillä, mutta Vince Russo tuli kertomaan ennen ottelua, ettei ole reilua, että kokeneet Flair ja Package ottelevat 2 on 2 Matchissa nuoria ja kokemattomia Mamalukeseita vastaan, ja niinpä otteluun lisättiin toinen New Blood -joukkue.

Voin jo tässä vaiheessa paljastaa, että tämän ppv:n aikana käytiin 13 ottelua, joten ei kannata ihmetellä sitä, että lähes mikään ottelu ei saanut mitenkään hirveämmin aikaa. Kaikkien otteluiden kohdalla se ei ollut edes mitenkään erityisen huono asia. Tämä oli yksi niistä otteluista. Tämä oli hyvin pitkälti aika yhdentekevää mäiskintää, jossa oli omat hyvät hetkensä erityisesti silloin, kun Flair pääsi kurittamaan nuorukaisia. Muuten ottelu oli kaikella tapaa sellaista turhaa peruskauraa, jota en ppv:ssäni tosiaankaan haluaisi nähdä. Eteenpäin.
*½ (6:11)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Team Package (Package forced Johnny to submit with the Torture Rack)
Kuva Kuva
Jimmy Hart w/ Hail vs. Mancow w/ Al Roker Jr, Turd, The Bartender & Brian The Whipping Boy
Tämä ottelu oli ehdottomasti koko tämän tapahtuman turhin ottelu, ja se on aika paljon sanottu tämän Spring Stampeden kohdalla. Minä en oikeastaan edes osaa selittää tämän taustoja, enkä haluakaan. Ilmeisesti siis Jimmy Hart oli käynyt riehumassa Amerikassa ilmeisen tunnetun ja hulvattoman hauskan aamuradioshow-juontaja Mancow'n show'ssa. Miehet olivat päätyneet jonkinlaiseen käsirysyyn show'n aikana, ja niinpä Hart oli haastanut Mancow'n painiotteluun, vaikka Hart ei todellakaan ole ollut ikinä mikään oikea painija. Mancow suostui, ja tässä sitä nyt oltiin. Olisin luullut, että Hart on tässä se face (koska hän oli yhä kai Hulk Hoganin kaveri), mutta yleisö oli ainakin täysin Mancow'n puolella.

Tämä ottelu oli aivan täyttä kuraa. En ymmärrä ketään, joka voi antaa tälle ottelulle mitään tähden tapaistakaan. Tässä minun mielestäni oikeastaan kiteytyy kaikki, mitä showpaini ei todellakaan ole mutta jota jotkut epätoivoiset promootiot yrittävät silti kutsua showpainiksi buukatessaan tällaisia koitoksia. Ei. Tämä oli ennen kaikkea vaivaannuttavaa ja turhauttavaa. Tätä ei pelastanut edes se, että tämä kesti alle 3 minuuttia.
DUD (2:48)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Mancow (Pinned Hart after hitting him with a steel chair)
Kuva Kuva
The Wall vs. Scott Steiner - WCW United States Heavyweight Championship Tournament Quarter Final Match
Scott Steiner oli ollut loukkaantunut aina kesästä '99 lähtien, ja vihdoin viime ppv:ssä hän oli tehnyt paluunsa. Silloin hän hyökkäsi Hulk Hoganin kimppuun, mutta sillähän ei ole enää mitään väliä, koska vanhat kuviot on pyyhitty pois. Nyt sekä Wall että Steiner kuuluivat New Bloodiin, ja he taistelisivat keskenään siitä, kumpi pääsee seuraavalle kierrokselle. Itse asiassa koko tämän US-mestaruusturnauksen alun perin buukatuista 8 osanottajasta 7 kuuluu New Bloodiin ja 1 Millionaire's Clubiin. Näin se menee.

Steiner vs. Wall kuulosti etukäteen aivan hirvittävältä, mutta itse asiassa tämä oli hieman parempi, kuin olisin odottanut. Ei silti puhuta mistään kivasta ottelusta tai edes tv-ottelun tasoisesta väännöstä, mutta oli tämä silti ihan katsottava. Lopetus oli näyttävä, vaikkakin typerästi buukattu, kun miettii sitä, kuinka juuri näitä löysennettyjä sääntöjä oli jo koko alkuillan hehkutettu. Kahden ison korston välipalaotteluna ajoi asiansa. Molemmat näyttivät vahvoilta.
*½ (3:53)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Scott Steiner (via DQ after The Wall had chokeslammed a referee through a table)
Kuva Kuva
Mike Awesome vs. Bam Bam Bigelow - WCW United States Heavyweight Championship Tournament Quarter Final Match
Kyllä, Mike Awesome. WCW oli vienyt ECW:ltä tämän kuumimman nousevan tähden ja ECW World Heavyweight -mestarin. Ja kyllä vain, tämä kaappaus tiesi aikamoisia ongelmia ECW:lle. Niistä kuitenkin lisää seuraavan ECW-ppv:n kohdalla. Nyt oli kyse siitä, että Awesome oli tehnyt WCW-debyyttinsä viime Nitrossa hyökkäämällä Kevin Nashin kimppuun. Tämän ppv:n alussa ilmoitettiin, että Awesome olisi kahdeksas osanottaja US-mestaruusturnauksessa. Alun perin Awesomin piti kohdata tässä ottelussa The Cat, mutta Awesomella oli tullut suuria ongelmia backstagella toisen entisen ECW-tähden BBB:n kanssa, ja niinpä Bigelow hyökkäsi Catin kimppuun kesken tämän pre-match haastattelun ja otti Catin paikan ottelussa. Tuosta vain.

Awesomen ja Bigelowin rymistely oli oikein viihdyttävää kahden lahjakkaan ison miehen painia niin kauan kuin sitä kesti, eli vajaat 3 minuuttia. Jos se olisi kestänyt pidempään ja olisi päättynyt hyvin, olisin voinut kenties antaa tälle vaikka kuinka korkean arvosanan. Nyt miesten ottelu jäi aivan kesken, kun yhtäkkiä hommaan sekaantui sittenkin The Cat, vaikka ottelun osapuoliksi oli kai jo kehäkellon soitolla virallisesti hyväksytty Awesome ja Bigelow. Yhtäkkiä ottelu siis muuttuikin taas Awesome vs. Catiksi, ja lopussa ei ollut mitään järkeä. Hyvää menoa niin kauan kuin Awesome vs. Bigelowia kestin. Muuten taas vanhaa kunnon WCW:tä.
*½ (4:00)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Mike Awesome (Frog Splash)
Kuva Kuva
New Harlem Heat w/ J. Biggs & Cash vs. Buff Bagwell & Shane Douglas - WCW Tag Team Championship Tournament Semi Final Match
En ole ihan varma, kuuluiko New Harlem Heat New Bloodiin, mutta koska siitä ei mainittu, oletan ettei näin ollut. Sen sijaan Buff Bagwell ja Shane Douglas edustivat New Bloodia täyttä häkää, ja he tahtoivat nousta WCW:n uusiksi joukkuemestareiksi. Mitään aikaisempaa taggaushistoriaa näiltä kahdelta ei keskenään löydy, mutta miksipä he sitä tarvitsisivatkaan. Olihan heillä taustalla koko New Blood -koneisto.

Tämä ottelu oli turha. Ja lyhyt. Onneksi myös lyhyt mutta ikävä kyllä silti turha ja kaikin puolin aika kehno. Tässä ei ehtinyt tapahtua hirveästi mitään, eikä edes Douglas ehtinyt loistaa kauheasti, vaikka hän silti oli toki eleillään ja ilmeillään tämä lyhyen pierun parasta antia. Kokonaisuudessaan siis täysin yhdentekevä ottelu, joita WCW selvästi rakasti buukata tällaiseen ylitäyteen ppv:hen. Ottelun post match -meininki aiheutti epäuskoisuutta. Te olette juuri saaneet erotettua Bookerin ja Stevie Rayn ja luotua uuden hienon Harlem Heatin ja nyt tahdotte alkaa hajottaa jo uutta Harlem Heatia?
* (2:41)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Buff Bagwell & Shane Douglas (Douglas pinned Ray after a Pittsburgh Plunge)
Kuva Kuva
Sting vs. Booker - WCW United States Heavyweight Championship Tournament Quarter Final Match
Sting oli Millionaire's Clubin ainut edustaja tässä US-mestaruusturnauksessa. Ensimmäisellä kierroksella hän sai vastaansa heel-Bookerin, joka oli monien muiden nuorten tähtien tavoin liittynyt New Bloodiin. Stingillä oli aikamoinen työ edessään, jos hän meinaisi tuoda voiton Millionaire's Clubille tästä turnauksesta.

Tämä ottelu oli selvästi illan parasta menoa tähän mennessä. Osasin semmoista tosin odotellakin etukäteen tältä kaksikolta, ja sellaista he myös tarjosivatkin, vaikka aika osoittautui taas kerran ongelmaksi. Vajaassa 7 minuutissa ei tehdä ihmeitä. Lisäksi ottelun lopetus oli harmillisen tönkkö ja typerästi tyhjistä tullut, mutta muuten tämä oli pääasiassa kiva ottelu. Hyvän tasolle tämä ei yllä aikapuutteen ja jotenkin hiukan vaisuksi jääneen tunnelman takia. Mielellään tätä kuitenkin katsoi verrattuna moniin illan aikaisempiin koitoksiin.
**½ (6:34)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Sting (Scorpion Deathdrop)
Kuva Kuva
Vampiro vs. Billy Kidman w/ Torrie Wilson - WCW United States Heavyweight Championship Tournament Quarter Final Match
Billy Kidman ja Vampiro kuuluivat molemmat New Bloodiin. Vampiro oli tehnyt tuossa ppv:tä edeltävässä Nitrossa shokkikäännöksen, kun hän oli kääntynyt hänen läheistä ystäväänsä Stingiä vastaan ja liittynyt New Bloodiin. Sting ja Vampirohan olivat siis olleet kaveruksia viime ppv:stä lähtien, eli noin kuukauden, mikä oli WCW:n ajassa varmaan jo puoli ikuisuutta. Siltä ainakin tuntui selostajien hypetystä kuunnellessa. Kidman oli puolestaan alkanut siirtua isojen kalojen kuvioihin, sillä samassa Nitrossa hän oli hyökännyt brutaalisti Hulk Hoganin kimppuun, ja myöhemmin illalla New Blood oli vielä yhteisvoimin pistänyt Hoganin sairaalakuntoon niin, ettei hänen pitäisi olla paikalla illan aikana ollenkaan.

Tämäkin ottelu oli aika kivaa ja mukavaa menoa, ja tämä olisi saattanut yltää laadullaan jopa äskeisen ottelun tasolle (toisaalta se olisi yltänyt korkeammalle ellei lopetus olisi jättänyt tyhjää fiilistä), mutta WCW-tyylisesti lopetus pilasi taas fiilistä. Niinpä tästä jäi käteen lähinnä ihan kiva välipalaottelu, mutta ei mitään sen suurempaa. Kai tätäkin pitäisi jo kehua, sillä tämä on keskiarvoa parempi otteluarvosana WCW:ssä.
** (8:28)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Vampiro (Pinned Kidman after Hulk Hogan interfered and bodyslammed Kidman through the announce table)
Kuva Kuva
Terry Funk vs. Norman Smiley - Hardcore Match for the WCW Hardcore Championship
Tämä on taas ottelu, jossa en ole ihan varma ainakaan toisen osallistujan, Normanin, alignmentista. Funk oli selvästi face, vaikka hän ei kuulunutkaan Millionaire's Club -poppooseen. Smileyn tilanteesta minulla ei ollut mitään hajua, mutta sen verran pelkurimaisesti hän käyttäytyi ottelussa Funkia vastaan, että hän saattaisi vaikka olla heel. Tässä ottelussa ratkaistaisiin nyt illan ensimmäinen uusi mestari. Brian Knobs oli ollut viimeinen HC-mestari ennen mestaruuksien vakatointia, mutta jostain syystä hän ei ollut tässä ottelussa ollenkaan mukana.

Tämä oli aika kehno HC-mestaruusottelu. Itse en ainakaan tästä epätoivoisesta rymistelystä ensin backstagella ja lopulta kehäalueella saanut oikeastaan mitään irti. Pari ihan kivaa iskua tai vastaavaa tässä nähtiin, mutta kokonaisuudessaan tämä jätti lähinnä taas kerran ihmettelemään sitä, miksi WCW:n piti alun perinkään saada itselleen Hardcore-mestaruus. Funkin voisi toki kuvitella toimivan näissä kuvioissa, mutta... Ei. Ei ainakaan mitään Smileyitä vastaan painiessaan.
* (8:02)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Terry Funk (Pinned Smiley after throwing a ladder on him)
Kuva Kuva
Mike Awesome vs. Scott Steiner - WCW United States Heavyweight Championship Tournament Semi Final Match
Vuorossa US-mestaruusturnauksen välierät. Sinänsä en hirveästi Awesome vs. Steinerilta uskaltanut odottaa, mutta toisaalta Awesome oli todella taidokas iso mies, ja Steinerkin parhaimmillaan varsin toimiva, joten pieni toivon kipinä tässä eli. Se kuitenkin sammui hyvin nopeasti, sillä itse ottelu kesti noin 3 minuuttia. 2 ensimmäistä olivat kivaa isojen miesten rymistelymeininkiä, mutta sitten tuli taas turha sekaantumiskuvio ja nopea lopetus ottelulle. Ei ollut paljon iloa tästäkään. Harmi.
* (3:14)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Scott Steiner (Steiner Recliner after Kevin Nash interfered and attacked Awesome)
Kuva Kuva
Vampiro vs. Sting - WCW United States Heavyweight Championship Tournament Semi Final Match
Tätä ottelua oli odoteltu jo ensimmäisen kierroksen vaiheessa kovasti, sillä Vampiro ja Sting olivat tosiaan ehtineet olla kaveruksia hurjan kuukauden mittaisen ajan, ja Vampiron kääntyminen Stingiä vastaan ppv:tä edeltävässä Nitrossa aiheutti tietenkin järkyttävän vihanpidon näiden välillä. Etukäteen odotin tältä ottelulta selvästi enemmän kuin edeltävältä, mutta aika vaisuksi tämä jäi. Pitää toivoa, että miesten seuraavat ottelut (koska sellaisia on varmastikin luvassa) osoittautuvat paremmiksi, sillä jotenkin tämä oli vain kokonaisuutena aikamoisen vaisu. Ei mitään kamalan huonoa mutta ei mitään, miksi tätä pitäisi kummemmin kehuakaan.
*½ (5:59)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Sting (Scorpion Deathlock)
Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Shannon Moore w/ Shane Helms vs. The Artist w/ Paisley vs. Lash LeRoux vs. Crowbar w/ Daffney vs. Juventud Guerrera vs. Chris Candido - WCW Cruiserweight Championship
Tämä oli illan neljänneksi viimeinen ottelu. Kaikki neljä viimeistä ottelua tarjoaisivat meille uuden mestarin, ja tässä heistä ensimmäinen. En mene takuuseen kaikkien kuuden osallistujan alignmenteista, mutta Candido oli ainakin New Bloodin jäsen, Moore yhä osa heel-stable 3 Countia, Artist yhä kusipää ja loput yhä sympaattisten facejen oloisia kavereita. Että sillein. Mestaruuttahan oli ennen tätä vakatointirumbaa kantanut The Artist, joten hänellä oli nyt hieno mahdollisuus ottaa omansa takaisin.

Joskus tällaiset kuuden taidokkaan cruiserweightin rymistelyt onnistuvat hienosti, ja lopputuloksena on vauhdikas ja viihdyttävä ottelu. Yleensä kuitenkin näissä tapauksissa ottelut saavat aikaa enemmän kuin 5 minuuttia. Karu totuus on se, että viidessä minuutissa ei saada kauheasti irti, ja niinpä tämäkin koitos jäi vähän vaisuksi. Muutamia hienoja spotteja ja pari jännittävää tilannetta, mutta eipä tässä paljon muuta ehtinyt tapahtua. Antakaa niille cruiserweighteillenne aikaa, niin hämmästytte vielä siitä, millaisiin otteisiin he pystyvätkään. Hemmetti.
** (5:12)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Candido (Pinned The Artist after Tammy Lynn Sytch made her WCW-debut and pushed Artist from the top rope)
Kuva Kuva
Team Package w/ Elizabeth vs. Buff Bagwell & Shane Douglas w/ Vince Russo - WCW Tag Team Championship Tournament Final Match
Joukkuemestaruusturnauksen finaali oli varsin mielenkiintoinen ottelu, sillä vastakkaisissa joukkueissa olivat Shane Douglas ja Ric Flair. Douglasilla ja Flairillahan oli ollut oma oikean elämän riitansa menossa aina '90-luvun alkupuolelta lähtien, kun Flair oli estänyt Douglasin pushin sen takia, että Flairin mielestä Douglasissa ei ollut "sitä". Douglas tietenkin tunsi syvää katkeruutta Flairia kohtaan ja jaksoi tasaisesti kaikissa promoissaan aina dissata Flairia. Nyt tämä oikean elämän riita oli tuotu myös kayfabeen. Sen lisäksi panoksena olivat joukkuevyöt, ja vastakkain olivat vieläpä New Blood ja Millionaire's Club. Paljon oli pelissä.

Tämäkin ottelu lähti käyntiin varsin hyvin, ja ehdin jo toivoa tästä yllättävänkin hyvää joukkuemestaruusottelua. Flair oli jo ensimmäisellä kierroksella osoittanut pystyvänsä vetämään jopa Lugerin kohtuulliseen joukkuemeininkiin, ja tästäkin ottelusta olisi voinut parhaimmillaan syntyä jopa **½-taisto, ellei jonkun verran puolen välin hommaa olisi alettu taas kusta kunnolla. Ensin soppaan sekoitettiin Vince Russon turhot sekaantumiset ja lopulta vielä pari muuta täysin turhaa kaveria. Hyvää työtä WCW, pilasitte hyvin alkaneen joukkuemestaruusottelufiilikseni.
*½ (8:29)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Buff Bagwell & Shane Douglas (Bagwell pinned Package after Brian Adams & Bryan Clark interfered and attacked Team Package)
Kuva Kuva
Scott Steiner vs. Sting - WCW United States Heavyweight Championship Tournament Final Match
Illan toiseksi viimeinen ottelu oli suuren US-mestaruusturnauksen päättävä finaali. Etukäteen tältä saattoi odottaa ihan hyvää menoa, sillä Sting oli ollut hyvässä menossa koko illan. Vaikka Vampiro-ottelu sai haukkuja, se oli enemmänkin Vampiron ja ennen kaikkea buukkauksen vika kuin Stingin. Sting veti tuossakin ottelussa hyvin, ja oli erityisen hyvin menossa mukana Bookeria vastaan käydyssä taistossa. Toivoin, että sama jatkuisi Steineriakin vastaan, ja niin kävi. Harmi vain, että jälleen kerran ottelun piti päättyä pian 5 minuutin maagisen rajan jälkeen ja että tuon buukkauksen piti vieläpä olla historiallisen idioottimainen ja typerä. Ei todellakaan näin WCW. No, Sting teki hyvää työtä, ja Steinerkin pysyi mukana. Se ei silti riitä typerää buukkausta vastaan.
*½ (5:33)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Scott Steiner (Steiner Recliner after Vampiro came through the ring, pulled Sting with him under the ring and threw him back)
Kuva Kuva
Jeff Jarrett vs. Diamond Dallas Page w/ Kimberly - WCW World Heavyweight Championship
Sitten illan Main Event. Ottelu vakatoidusta WCW World Heavyweight -mestaruudesta. Samalla kun Russo ja Bischoff olivat julistaneet kaikki mestaruudet vakantiksi, ilmoittivat he, että New Bloodin uusi johtotähti Jeff Jarrett ottelisi päämestaruudesta Spring Stampedessa. Vastaansa hän saisi neljän miehen miniturnauksen voittajan. Vastakkain asettuivat entinen mestari Sid Vicious, Sting, DDP ja The Total Package. DDP vei turnauksen voiton, ja pääsi ottelemaan Jarrettia vastaan mestaruudesta. Vielä ennen miesten ottelua oli kuitenkin nähty suurta draamaa, sillä Jarrett oli häikäilemättömästi lyönyt DDP:n vaimoa Kimberlyä kitaralla päähän. Page oli luvannut kostaa ottelussa sekä itsensä että Kimberlyn puolesta.

En ollut etukäteen ollenkaan varma siitä, kuinka kummoista ottelua näiden miesten koitokselta oli lupa odottaa, ja niinpä oli todella suuri positiivinen yllätys, kun tästä paljastuikin hyvä taistelu päämestaruudesta! Vaihteeksi WCW oli ymmärtänyt, että Main Event oli todella illan tärkein ottelu, jonka piti olla laadukkain ja muutenkin merkittävin. Ei tällä ottelulla toki mihinkään WWF:n päämestaruusotteluiden tasolle vielä päästy, mutta suunta oli oikea. DDP ja Jarrett (yhdessä Stingin kanssa) olivat ehdottomasti WCW:n Main Event -scenen parhaimpia tapauksia. Hekään eivät tosiaan mitään mestaripainijoita olleet, mutta tiukassa paikassa ja oikean hetken sattuessa he pystyivät varsin mallikkaasti hoitamaan homman kotiin. Tämä ottelu oli siitä hyvä esimerkki. Tyylipuhdas viihdyttävä entertainment brawl, jossa ei sinänsä ollut mitään järkyttävää tai poikkeuksellisen hienoa mutta joka hoiti kokonaisuudessaan roolinsa oikein hyvin. Sekaantumiset olivat etukäteen arvattavissa, ja ne olivat itse asiassa paljon pienemmässä roolissa kuin pelkäsin. Hyvä.
*** (15:02)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jeff Jarrett (Stroke after Kimberly had turned on DDP and hit him with a guitar)
*** Diamond Dallas Page
** Sting
* Booker

Kokonaisarvio Spring Stampedesta: Siitä huolimatta että WCW onnistui tarjoamaan ensimmäisen ***-ottelun sitten tammikuisen Souled Outin, oli tämäkin ppv puhtaasti Surkea. Pari kivaa ottelua ei pelasta sitä järkyttävän paskan määrää, joka tässä taas oli tarjolla. Puolissakaan juonikuvioista tai buukkauksesta ei ollut mitään järkeä, eikä se ollut edes mikään ihme, sillä koko WCW reboot oli typerin angle ikinä. Kolme neljäsosaa WCW:n rosterista tuntui olevan heelejä, kun faceja olivat ainoastaan Millionaire's Club ja pari muuta hölmöä. Tässäkin ppv:ssä debyyttinsä/comebackinsa teki 4-5 uutta heeliä. Ei tämä homma nyt ihan näin toimi. Käyttäkää vahvuuksianne rohkeammin ja uskaltakaa hylätä kaikki täysin paskat ideat. Ainiin, tämä firmahan on jo kuollut. Turha heitä on enää neuvoa. Ja turhaa se olisi ollut varmaan vuonna 2000:kin. Eivät he olisi uskoneet kuitenkaan.

1. WWF No Way Out - Hieno
---------------
2. WWF Royal Rumble - Hyvä
---------------
3. WWF WrestleMania 2000 - Ok
4. ECW Guilty As Charged - Ok
---------------
5. ECW Living Dangerously - Kehno
6. WCW Souled Out - Kehno
---------------
7. WCW Uncensored - Surkea
8. WCW Spring Stampede - Surkea
9. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea

Seuraavaksi WWF:ää ja Backlash.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 04.03.2012 14:18

Ja taas on aika palata menneisyyteen.

Kuva
BACKLASH 2000

Ensimmäinen Backlash järjestettiin vuonna 1999, jolloin WrestleManian jälkeen nähty Backlash: In Your House 28 oli kaikkien aikojen viimeinen In Your House -ppv. Nyt Backlash palasi samalle paikalleen WM:ää seuraavana ppv:nä, ja tästä eteenpäin se olisikin vuosien ajan perinteinen osa ppv-kalenteria. Selostajinamme ketkäpäs muutkaan kuin JR & King.

Kuva Kuva
Edge & Christian (c) vs. Road Dogg & X-Pac w/ Tori - WWF Tag Team Championship
Täytyy taas todeta, etten ole ihan varma tuosta E & C:n heel-statuksesta, mutta parin viime kuukauden ajan he ovat käytökseltään sen verran heeleiltä vaikuttaneet, että heidät sellaisiksi laskisin. Toisaalta taas he saivat tässä poppeja ja olivat heel-joukkuetta vastaan... No, ihan sama. Tämä joukkue oli taas hyvä osoitus WWF:n tuon ajan joukkuedivisioonan laajuudesta. WM:ssä oli nähty mahtava joukkuemestaruusottelu kolmen joukkueen välillä, ja nyt heillä oli heittää uusille mestareille vielä oikein pätevä haastajajoukkue, joka ei ollut kumpikaan WM:n joukkueista. Road Dogg oli siis vielä kerran palannut joukkuemestaruuskuvioihin, mutta koska Billy Gunn oli loukkaantunut, oli joukkueparina nyt toinen jäljellä oleva DX-toveri X-Pac. Yhdessä Pacin kanssa Dogg siis yritti saada takaisin mestaruuden, jota hän oli jo niin monta kertaa pitänyt käsissään.

Tämä oli erittäin hyvä esimerkki vauhdikkaasta ja viihdyttävästä openerista. Ottelussa pysyi hieno tempo yllä alusta loppuun asti, ja kaikki kehässä tapahtunut oli kiinnostavaa. Mitään erityisen huikeaa ei tässä ottelussa nähty, eikä homma millään tavalla räjäyttänyt pankkia, mutta ei openerin sitä tarvitse mielestäni edes tehdä. Riittää, että se saa yleisön (ja minut) mukaan hyvällä ottelulla, ja sen tämä ottelu toden totta teki kaikin puolin. Tästä oli hyvä jatkaa kiinnostuneena eteenpäin show'ssa.
*** (9:23)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Edge & Christian (Edge pinned X-Pac after Christian hit him with the ring bell)
Kuva Kuva
Dean Malenko (c) vs. Scotty Too Hotty - WWF Light Heavyweight Championship
Hahaa, LHW-mestaruusottelu ppv:ssä! Edellisen kerran Light Heavyweight -mestaruutta oli puolustettu ppv:ssä lokakuussa 1998 Judgment Dayssa. Tuolloin Christian voitti LHW-mestaruuden TAKA Michinokulta. Sen jälkeen vyö oli ollut tosiaan poissa kuvioista koko vuoden 1999, kun se oli lepäillyt Gillbergillä, joka kävi välillä painimassa indypromootioissakin. Viimein vyö palasi kuvioihin helmikuussa 2000, jolloin Essa Rios voitti sen Gillbergiltä. Pian tuon jälkeen Malenko voitti Rioksen, ja nyt Malenko pääsi puolustamaan vyötään Scotty Too Hottyä vastaan. Too Coolilla ja Radicalzeilla oli ollut feudia jo useamman kuukauden ajan, joten tämä oli jatkoa siihen tarinaan.

Tämä ottelu sai minut vihaiseksi WWF:lle. Jos te pystytte tarjoamaan ppv:ssä tällaisia LHW-mestaruusotteluita, jotka tällä hetkellä pieksevät laadullaan WCW:n CW-mestaruusottelut aivan 6-1, niin miksi ihmeessä te ette ole hyödyntäneet tätä mahdollisuutta pitkään aikaan? Hemmetti soikoon, tämä oli oikeasti hieno ottelu, ja olin todella lähelle antaa tälle jopa huippuarvosanan, mutta muun muassa ajan puutteen takia en sitten siihen vielä venynyt. Parasta tässä oli se, että yleisökin oli aivan mahtavasti mukana koko ottelun ajan. Oli hienoa nähdä, kuinka yleisöä kiinnosti ihan oikeasti, kun nämä kaksi taistelivat tästä mestaruudesta. Eikä siihen tarvittu kuin pari overia ja painitaitoista kaveria taistelemaan mestaruudesta. Sillä tavalla WWF. Tämä oli hatunnoston arvoinen suoritus. Erityisesti hattua pitää nostaa Scottylle, jonka oma lätsä lähti ottelun aikana päästä ja joka osoitti viimeistään tässä, ettei ole pelkkä hassuttelija vaan pystyy ihan oikeisiin painiotteisiin.
***½ (12:59)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Dean Malenko (Top-Rope DDT)
Kuva Kuva
Big Boss Man & Bull Buchanan vs. Acolytes
Kahden tasokkaan ja painipitoisen ottelun jälkeen olikin aika heittää väliin pientä isojen miesten brawlausrymistelyä. Mitään kummempaa tarinaa tällä ottelulla ei ollut, mutta miksipä tämä sellaista tarvitsisikaan. Boss Man ja Buchanan olivat taggailleet siis Buchanan comebackista (tai debyytistä, miten haluaakaan tulkita) lähtien. Acolytes oli puolestaan kääntynyt faceksi vuoden alussa, ja he olivat pistäneet pystyyn seuraavien vuosien aikana legendaariseksi nousseen Acolytes Protecty Agencyn (APA). Toisin sanoen muut WWF:n painijat saattoivat maksaa Bradshaw'lle ja Faarooqille sievoisia summia siitä, että kaksikko suojelisi kyseistä painijaa missä tahansa. Samalla Acolytesit olivat omaksuneet tutun red neck bad ass -tyylinsä, johon kuuluivat muun muassa baaritappelut. Sellainen nähtiin näidenkin joukkueiden välillä ppv:tä edeltävässä tv-show'ssa.

Tämä ottelu yllätti laadullaan itse asiassa jopa hieman positiivisesti. Etukäteen pelkäsin, että tästä tulee todella kankeaa ja hidasta mättämistä kehässä, koska kukaan näistä neljästä ei ollut varsinaisesti tunnettu siitä, että pystyisi kantamaan itseään heikomman vastustajan hyvään otteluun. Niin vain kuitenkin kävi, että neljä keskinkertaista brawlaajaa saivat aikaan ok:n joukkuerymistelyn. Ei siis tosiaankaan mitään erikoista tai jälkikäteen muisteltavaa, mutta semmoinen toimivan tv-ottelun tasoinen. Ehdottomasti hyvä suoritus siis näiltä neljältä.
** (7:41)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Big Boss Man & Bull Buchanan (Buchanan pinned Bradshaw after a Top-Rope Leg Drop)
Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Crash Holly (c) vs. Tazz vs. Jeff Hardy vs. Matt Hardy vs. Hardcore Holly vs. Perry Saturn - Hardcore Match for the WWF Hardcore Championship
WrestleManiassa nähtiin WWF Hardcore -mestaruudesta 15 minuutin Hardcore Battle Royal, jonka aikana mestaruus vaihtoi omistajaa yhteensä 11 kertaa. Tuonkin jälkeen mestaruusvaihdokset olivat jatkuneet varsin tiuhoina, kiitos uuden 24/7-säännön, jonka ansiosta kuka tahansa voisi haastaa mestarin mestaruusotteluun koska tahansa ja missä tahansa kunhan hänellä olisi tuomari mukanaan. Niinpä viikkoa ennen ppv:tä HC-mestariksi oli noussut Matt Hardy, joka puolusti Raw'ssa vyötään omaa veljeään Jeffiä vastaan. Tuo ottelu päättyi kuitenkin siihen, kun Crash Holly ryntäsi paikalle ja selätti Mattin molempien veljeksien ollessa liki tajuttomina. Niinpä Crash oli noussut jälleen mestariksi, mutta nyt hän joutuisi puolustamaan vyötään viittä vihaista haastajaa vastaan. Poikkeuksellista tässä ottelussa oli se, että ottelu päättyisi vain, jos Crash selättäisi jonkun vastustajistaan tai jos joku vastustajista selättäisi Crashin. Haastajien keskinäiset selätykset eivät siis merkinneet mitään. Ottelu päättyisi ensimmäiseen ratkaisusuoritukseen.

Suhtauduin tähän otteluun ensin erittäin epäileväisesti ja pahinta peläten, sillä WrestleManian HC Battle Royal oli ollut varsin sekavaa ja vaivaannuttavaa menoa. Niinpä oli positiivinen yllätys, kun huomasin, että tämä kuuden miehen HC-rymistely pysyikin kasassa oikein mallikkaasti ja että ottelussa nähtiin jopa muutama oikeasti tyylikäs ja näyttävä bumppi. Jopa tikapuita käytettiin, mistä kuuluu varmaan kiitos Hardy Boyzien otteluun laittamiselle. Kokonaisuudessaan tämä oli taas sitä hyvää WWF:n HC-divisioonan mäiskimistä, vaikka mihinkään erityisen hyviin arvosanoihin ei vielä yllettykään, mutta se nyt on aika harvinaista HC-mestaruusotteluiden kohdalla. Hyvä suoritus.
**½ (12:20)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Crash Holly (Pinned Tazz after Saturn hit him with a stop sign)
Kuva Kuva
Kurt Angle vs. Big Show
Haha, kyllä vain. Katsokaa sitä Big Show'n kuvaa. Katsokaa. Ja kyllä, Big Show oli tehnyt taas face-turnin. Laskin tässä, että sitten Big Show'n WWF-debyytin (joka nähtiin noin vuosi aikaisemmin) Show oli ehtinyt kääntyä heelistä faceksi ja takaisin yhteensä viisi kertaa. Vuodessa. Hyvää työtä, WWF:n kässäritiimi. Joka tapauksessa tämän ottelun takana oli varsin erikoinen tarina, kuten Show'n kuvasta voi huomata. Angle ja Show olivat molemmat hävinneet WM:ssä nöyryyttävästi. Angle oli hävinnyt molemmat mestaruusvyönsä, ja Show oli selätetty ensimmäisenä WWF-mestaruusottelussa. Kaksikko suhtautui tilanteeseen varsin eri tavoin. Show lopetti turhan ilkeilyn ja alkoi parodioida nykyisiä ja entisiä WWF-painijoita, kuten Val Venistä ja Rikishiä tv-ohjelmissa. Angle puolestaan muuttui entistä vihaisemmaksi ja alkoi saarnata muun muassa seksuaalisen pidättäytymisen puolesta. Lisäksi häntä raivostutti Show'n pelleily ja huumoriesiintymiset, ja niinpä hän vannoi pieksevänsä Show'n kalloon takaisin järkeä Backlashissa.

Tämä ei ollut ottelu vaan enemmänkin huumoriangle, jossa Show veti aivan loistavan Hulk Hogan -esiintymisen. Anglekin hoiti oman hommansa hyvin, ja roolissaan tätä menoa oli oikein hauskaa ja viihdyttävää katsoa. Ihan kiva ja ennen kaikkea hauska välishow siis tässä kohtaa ennen suurempia otteluita. Nämä kaksi tosin pystyisivät ihan oikeastikin hyvään otteluun. No, ehkä senkin aika tulee jossain vaiheessa.
*½ (2:57)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Big Show (Chokeslam)
Kuva Kuva
Dudley Boyz vs. T & A w/ Trish Stratus
Minun silmissäni tämänkin ottelun molemmat joukkueet olivat heelejä, mutta sehän ei estänyt feudin syntymistä. WrestleManian huikean Ladder Matchin, johon saatiin mukaan myös pöytiä, jälkeenkin Dudley Boyzit olivat jatkaneet mainettaan joukkueena, joka pisti vastustajia ja heikkoja naisia säälimättömästi pöydistä läpi. Yksi viimeisimmistä uhreista oli vasta äskettäin WWF-debyyttinsä tehnyt Lita. Seuraavaksi uhriksi D-Von ja Bubba Ray olivat valinneet T & A -joukkueen managerin Trish Stratuksen, kun... Bubba Ray ei pystynyt tekemään sitä. Trish huumasi Bubban viettelykyvyillään ja suudelmallaan, ja täysin veltostunut Bubba Ray ei pystynyt pistämään Trishiä pöydästä läpi. Dudleyt yrittivät temppua uudestaan, mutta lopputulos oli sama, ja tällä kertaa Test ja Albert pistivät Bubban itse pöydästä läpi. Nyt Bubba Ray oli selvittänyt päänsä, ja hän oli varma siitä, että pystyisi ensin pieksemään D-Vonin kanssa T & A:n ja sitten pistämään Trishin pöydästä läpi.

Tämänkin ottelun laatu pelotti minua hieman etukäteen, mutta jo kolmannen kerran yhden illan aikana WWF tarjosi positiivisen yllätyksen. Tässäkään ei ollut kyse mistään huippuluokan kamppailusta mutta ehdottomasti tarpeeksi viihdyttävästä kokonaisuudesta. Buukakus oli sen verran hyvää ja poikkeuksellista, että erikoinen heel-heel -asetelmakaan ei haitannut ollenkaan. Kaikin puolin oikein vahva koitos. Ei mitään erityistä, mutta ei sitä näiltä sopinut odottaakaan, mutta ehdottomasti viihdyttävä ja jopa keskiverto tv-ottelua parempi veto.
**½ (11:04)
Voittajat:
Spoiler: näytä
T & A (Test pinned Bubba Ray after a Big Boot)
Kuva Kuva
Eddie Guerrero (c) w/ Chyna vs. Essa Rios w/ Lita - WWF European Championship
Koko WWF:n katsojakunta yllättyi, kun pari viikkoa WrestleManian jälkeen nähdyssä European-mestaruusottelussa Chyna auttoi Eddie Guerreroa voittamaan mestaruusvyön Chris Jericholta. Eddie oli yrittänyt parin kuukauden ajan viekoitella Chynaa, joka oli suhtautunut Eddien "latino heatiin" erittäin tympeästi. Chyna oli yhdessä Too Coolin kanssa jopa voittanut Eddien ja kaksi muuta Radicalzia WrestleManiassa. Nyt kuitenkin Chyna kertoi, ettei vain voi vastustaa Eddien karismaa, ja siitä lähtien he olivat tehneet hyvin läheistä yhteistyötä. Ensimmäiseksi kunnon vastustajaksi Eddielle nousi hieman yllättäen Essa Rios, joka oli ollut useamman vuoden ajan WWF:n alakortin painija/jobberi. Edellisen kerran ppv:ssä hän esiintyi WrestleMania XIV:n LHW-mestaruusottelussa TAKA Michinokua vastaan, tuolloin Aguila-nimellä ja maski päässään. Eddien tapaan Rios oli latino, joten kaksi meksikolaista pääsi mittelemään keskinäisiä taitojaan. Essan managerina oli debytoinut nuori ja kaunis Lita vajaa pari kuukautta aikaisemmin.

Minusta tämä oli upea, viihdyttävä ja ennen kaikkea äärettömän vauhdikas koitos. Toisin sanoen juuri sellainen kuin etukäteen sopi odottaakin. Kaksi nuorta ja erittäin taidokaista meksikolaispainijaa pistämässä parastaan tiiviissä vajaan 10 minuutin mestaruusottelussa ei voi olla muuta kuin hienoa menoa. Harmin paikka, että Essa Rioksesta ei tullut koskaan mitään kummempaa WWF:ssä, sillä painillisia kykyjä hänellä kyllä olisi ollut, ja ainakin Eddien kanssa hän näytti todella hyvältä muutenkin. Tottahan on toki, ettei hänellä ollut mitään kovin suurta karismaa, jota WWF:ssä vaadittaisiin. Joka tapauksessa tämä ottelu oli todella hieno ja erittäin mukava katsoa. Vähän niin kuin toinen Light Heavyweight -mestaruusottelu saman illan aikana. Aikamoista.
***½ (8:43)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Eddie Guerrero (Aeroplane Spin turned into a Neckbreaker)
Kuva Kuva
Chris Benoit (c) vs. Chris Jericho - WWF Intercontinental Championship
Eipä siinä kauaa mennyt, että WWF osasi pistää nämä kaksi 1 on 1 Matchiin ppv-tasolla. Ja tämä ei tosiaankaan jäisi näiden kahden herrasmiehen ainoaksi ppv-tason otteluksi. Hyvä niin. Chris Benoit oli siis voittanut IC-mestaruuden WrestleManiassa nähdyssä Triple Threat 2 Falls Matchissa. Samassa ottelussa Jericho voitti European-mestaruuden, jonka hän kuitenkin hävisi kyseenalaisessa ottelussa Eddie Guerreroa vastaan. Jericho ei mestaruustappion jälkeen jäänyt itkemään menetetyn vyön perään, vaan hän halusi jotain suurempaa, eli Benoit'n vyötäröä komistaneen IC-mestaruuden. Ennen ppv:tä nähdyissä hienoissa promoissa Jericho oli pilkannut Benoit'ta muun muassa siitä, kuinka robottimainen ja tunteeton tämä oli.

Tarvitseeko minun edes kertoa, että tämä oli huippuottelu? No, kerroin kuitenkin. Siitäkin huolimatta, etten innostunut erityisemmin ottelun varsin kököstä lopetuksesta, oli tämä silti laadultaan niin mahtavaa painia, että tämä ansaitsee ehdottomasti huippuarvosanan. Paremmalla buukkauksella ja esimerkiksi viidellä lisäminuutilla nämä kaksihan saisivat aikaan jo MOTYC-tasoisen kamppailun, mutta senhän me kaikki tiedämme. Yksinkertaisesti malliesimerkki siitä, kuinka hyvää voi puhdas paini parhaimmillaan olla.
**** (15:08)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Benoit (via DQ)
Kuva Kuva
Triple H (c) w/ Stephanie McMahon-Helmsley & Vince McMahon vs. The Rock - Special Referee: Shane McMahon - WWF Championship
WrestleManiassa oli nähty shokeeraava päätös vuoden suurimmalle show'lle, kun ensimmäistä kertaa WM:n historiassa ilta ei päättynyt babyfacen voittoon ja voitonjuhliin. Tämä oli joidenkin mielestä anteeksiantamatonta, mutta minusta lähinnä tuoretta. Triple H oli säilyttänyt mestaruutensa, kun Rockin kulmauksessa ollut Vince McMahon osoitti jälleen kerran todellisen luonteensa ja kääntyi Rockia vastaan auttaessaan Triple H:n voittoon. Seuraavassa Raw'ssa myös Shane McMahon liittyi Triple H:n ja Stephanien puolelle, joten koko McMahonin perhe oli taas samalla puolella - lukuun ottamatta Lindaa, joka auttoi Rockia tämän epätoivoisessa sodassa McMahon-Helmsley -porukkaa vastaan. Vince oli jo buukannut Backlashiin Rockin ja Triple H:n välille uusintaottelun, jonka erikoistuomarina olisi Shane ja kehän laidalla Stephanie ja Vince, mutta Linda tasapainotti tätä lupaamalla, että Steve Austin tekisi yhden illan paluun Rockin kehäkulmaukseen! Austin kävikin esiintymässä jo yhdessä show'ssa ennen Backlashia, mutta tämän ottelun alkaessa häntä ei taas näkynyt yhtään missään.

Painillisesti tämä ottelu ei ollut Triple H:n ja Rockin parhaimpien kohtaamisten tasolla, mutta toisaalta tässä olikin paljon tärkeämpää keskittyä tarinaan, tunnelmaan ja suurempaan kuvioon. Rock ja Triple H ovat kohdanneet sen verran monta kertaa jo toisensa ppv-tasolla (ja feudanneetkin toistensa kanssa pariin otteeseen), että ihan perinteinen kohtaaminen olisi tähän väliin ollut lähinnä turha. Silti täytyy sanoa, että painiotteet jäivät tässä erityisesti lopuun sekaantumisten aikana vähän vaisummaksi, mutta sitä paikkasi äärettömän paljon upea tunnelma. Yleisö oli mukana mahtavasti, ja loppuratkaisuhetket olivat oikeasti jännittäviä. Oikein hyvä ME, vaikka jälleen arvosana tippui puolikkaan edellisen ppv:n WWF-mestaruusottelusta.
***½ (19:24)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Rock (People's Elbow)
*** Chris Jericho
** Chris Benoit
* Eddie Guerrero

Kokonaisarvio Backlashista: WrestleMania 2000 oli hetkellinen notkahdus hiukan heikommalle tasolle (toisaalta se oli silti koko vuoden 4:s tähän mennessä), mutta nyt WWF nosti taas tasoa pari pykälää ylemmäs. Ihan korkeimmalle tasolle ei vieläkään päästy, sillä pari ottelua jäivät kuitenkin hiukan vaisummalle tasolle, ja yhtään ihan MOTYC-tasoista koitosta ei nähty, mutta muuten meno oli todella hienoa. Olin erityisen iloinen siitä, että vähemmänkin odottamani ottelut yllättivät mukavasti. Kokonaisuutena oikein vahva ja Hieno ppv.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
---------------
3. WWF Royal Rumble - Hyvä
---------------
4. WWF WrestleMania 2000 - Ok
5. ECW Guilty As Charged - Ok
---------------
6. ECW Living Dangerously - Kehno
7. WCW Souled Out - Kehno
---------------
8. WCW Uncensored - Surkea
9. WCW Spring Stampede - Surkea
10. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea

Seuraavaksi taas WCW:tä ja Slamboree.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ma 12.03.2012 10:21

Onpas taas ollut taukoa ja tuntuu olevan äärimmäisen vaikeaa pitää kiinni tuosta lupauksesta, että julkaisen arvostelun aina sunnuntaisin. Ollut kiireitä... :roll: Joka tapauksessa täältä tulee. Selostajina tässä vaiheessa jo vakiintunut kolmikko Cole-Lawler-Booker.

Kuva
Sunnuntai 17. Heinäkuuta 2011
Allstate Arena, Chicago, Illinois


Smackdown Money In The Bank Ladder Match
Sin Cara VS. Wade Barrett VS. Justin Gabriel VS. Sheamus VS. Cody Rhodes VS. Heath Slater VS. Daniel Bryan VS. Kane

Tämä kulttimaineeseen noussut tapahtuma avattiin nimensä mukaisesti rahasalkkuottelulla. Kaikki varmasti tietävät konseptin. Tähtivoimaltaan tämä sinibrändin versio oli ehkä hieman RAW:n vastaavaa jäljessä, mutta tasoltaan taasen pikkuisen parempi.

Vaikka edelleenkään en pidä siitä, että MITB:ille piti nimeä myöten oma ppv omistaa, niin se on myönnettävä, että kummallakin kerralla tapahtumat ovat olleet hyviä. Tämäntyyppinen tikasrymistely kun on väkisinkin ihan viihdyttävää. Ja tämä ottelu ei jäänyt pelkästään sinne ”viihdyttävän rymistelyn” tasolle, vaan nousi loistavaksi. Siitä pitivät huolen toinen toistaan rajummat spotit. Ensimmäinen ja ehkä se mieleenpainuvin oli Sheamuksen raju powerbomb Sin Caralle tikkaiden läpi. Myös Sheamus itse otti rajua osumaa pomppiessaan matsin loppupuolella tikkaiden päällä kuin pingispallo. Ja paljon muutakin, mutta nuo kaksi nyt jäivät päällimmäisenä mieleen. Vaikka nyt en välttämättä olisi laittanut rahojani likoon Sin Caran, Gabrielin tai Slaterin voittojen puolesta, niin samalla mielessä jyskytti se fakta, että WWE:llä on ollut tapana lähes poikkeuksetta yllättää voittajavalinnoissa näissä otteluissa. Joten jännitystä myös siitä riitti. Tällaisten otteluiden onnistumisen ehtoja on, että äksöni ei taukoa missään vaiheessa, homma pysyy kohtuullisen realistisena etenkin salkuntavoittelutilanteissa ja että näihin saadaan mahdutettua ainakin pari muistettavaa spottia. Sitten kun aikaakin tälle oli annettu ruhtinaallisesti (pisin mitb koskaan?) niin tämä oli todella lähellä motyc-tasoa. Hiuksenhienosti siitä kuitenkin jäätiin, mutta loistava matsi tämä silti oli.
Spoiler: näytä
Kesto: 24:27
Voittaja: Daniel Bryan

Arvosana: ****+

Diva's Championship Match
Kelly Kelly © w./Eve VS. Brie Bella w./Nikki

Kelly oli napannut diivamestaruuden kesäkuussa RAW:ssa juurikin Brieltä, ja nyt oli revanssin aika. Odotukset eivät kovinkaan korkealla olleet, ottelivathan nämä naiset Capitol Punishmentissa sanalla sanoen surkean ottelun, jossa ei tuntunut olevan edes yritystä. Nyt (onneksi) oli eri ääni kellossa. Vaikka tämä nyt ei muistettavaksi otteluksi noussut, niin tässä sentään oli yritystä ja ”tekemisen meininkiä.” Oikeastaan ensimmäistä kertaa Bellan sisaruksista huokui jonkinlaista särmää, joka oli varsin tervetullutta. Kehuista huolimatta kuitenkin hyvin keskinkertainen matsi, mutta selkeä parannus edellisestä.
Spoiler: näytä
Kesto: 4:49
Voittaja: Kelly Kelly (Modified Fame Asser)

Arvosana: **-

Singles Match
Mark Henry VS. The Big Show

Moni varmaan asetti kätensä epätoivoisena kasvojensa päälle, kun tajusi että WWE ihan tosiaan on kehittelemässä isompaa feudia Henryn ja Show'n välille. Toden teolla tämä sai alkunsa Capitol Punishmentissa, jossa Henry hyökkäsi Bigsun kimppuun ennen tämän ottelua Alberto Del Rio vastaan. Viikkojen edetessä välit jättiläisten välillä tulehtuivat vain entisestään, ja niitä alettiin tässä fyysisesti setvimään.

Tällaisissa otteluissa bookkaus nousee elintärkeään asemaan. Onnistuessaan tämä on tiivis, toiminnantäyteinen rymistely, epäonnistuessaan puuduttavaa halailua. Ja tämä onnistui, ainakin jollain tasolla. Tylsät voimamittelöt ja pääpuskut oli unohdettu, ja homma vedettiin kovalla tahdilla alusta loppuun. Aivan oppikirjamaisesti. Tähän ei kerennyt kyllästyä, ja miesten heikkoudet pidettiin hyvin piilossa. Odotusarvoihin nähden positiivinen yllätys, mikä tässä tapauksessa ei tietenkään vielä paljoa tarkoita. Mutta kyllä tämän ihan mielellään katsoi.
Spoiler: näytä
Kesto: 5:59
Voittaja: Mark Henry (World's Strongest Slam & Splash)

Arvosana: ** ½

RAW Money In The Bank Ladder Match
Alberto Del Rio VS. Kofi Kingston VS. Jack Swagger VS. Evan Bourne VS. R-Truth VS. Alex Riley VS. The Miz VS. Rey Mysterio

Ensimmäinen salkkumatsi oli pirun kova, joten tällä oli aika paha sauma pistää paremmaksi. Eikä tämä ihan siihen pystynytkään, mutta ei ole kyllä mitään hävettävääkään. Tässä pysyi ihan yhtä lailla tempo koko ajan yllä, ja nähtiin maukkaita spotteja. Mieleen jäivät Evan Bournen sensaatiomainen Air Bourne-loikka tikkaiden päältä lattialle, Jack Swaggerin todella pahalta näyttänyt kaatuminen tikkailta ja loppuhetkien kliimaksi, jossa Rey Mysterio menetti maskinsa. Voittajaehdokkaitakin riitti. Ehkä Bourne oli ainoa, jota en olisi voinut kuvitella voittajaksi. Tähän aikaan Rileykin oli kovassa nosteessa, eikä hänenkään voittonsa olisi sokki ollut. Pituudeltaan tämä oli huomattavasti lyhyempi kuin SD:n vastaava, ja ehkä sekin oli osasyy siihen, että tämä ei aivan yhtä hyväksi noussut. Joka tapauksessa aivan päivänselvä neljän tähden ottelu. Tässä vaiheessa alkoi tuntua, että kyllä tämä ppv tosiaan on kaiken hypetyksen arvoinen.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:53
Voittaja: Alberto Del Rio

Arvosana: ****

World Heavyweight Championship Match
Christian VS. Randy Orton ©

Kahdessa edellisessä ppv:ssä miesten ottelu oli päättynyt RKO:hon ja Ortonin puhtaaseen voittoon. Tästä huolimatta Christian ei ollut valmis luovuttamaan. Hän vaati ”vielä yhtä matsia.” Tuekseen hän palkkasi lakimiehen. Capitol Punishmentissa tuomari oli laskenut kolmeen, vaikka Krissen jalka oli köyden alla, ja tätä veruketta käyttäen he saivatkin Teddy Longin suostumaan ajatukseen. Lisäksi lakimiehet olivat kieroilleet otteluun pykälän, jonka mukaan Orton häviäisi vyön, jos tulisi diskatuksi.

Tämä poikkesi täysin kahdesta edellisestä miesten matsista. Ensinnäkin tämä oli paljon lyhyempi ja pitkälti keskityttiin tuohon Ortonin mahdollisen diskauksen kiusoitteluun. Mutta ehkä yllättäenkin, tämä onnistui olemaan todella viihdyttävä. Osansa oli toki Chicagon mainiolla yleisöllä, joka jaksoi pitää kovaa pauhua yllä ja etenkin Christianin iskiessä Killswitchin, oli tunnelma uskomaton. Kellonsoitonkin jälkeen tapahtumat jatkuivat mielenkiintoisina, joten tämä jatkoi illan vahvaa linjaa. Ja se todellinen herkkupala oli vasta tulossa...
Spoiler: näytä
Kesto: 12:19
Voittaja: Christian (by DQ)

Arvosana: *** ½

WWE Championship Match
John Cena © VS. CM Punk

Selostajat hehkuttavat jokaisen ppv:n pääottelua yhtenä kaikkien aikojen suurimmista. Tällä kertaa Michael Colen höpinöihin jopa saattoi uskoa. Kesäkuun 27 päivänä Punk oli vetänyt sen kuuluisan ”worked shoot” promonsa, ja sen jälkeen asiat muuttuivat varsin mielenkiintoisiksi. Punkin sopimus loppuisi tänä iltana kello 24, ja vaikka Vince McMahon oli luvannut Punkille kuun taivaalta, ei suorareunakapinallinen ollut laittanut nimeänsä paperiin. Yhdessä vaiheessa Vince oli jo perumassa ottelua, mutta John Cena oli saanut vakuutettua McMahonin, ettei sitä tarvitse tehdä. Vastineeksi tästä, McMahon oli luvannut antaa Cenalle potkut, jos Punk poistuisi Chicagosta ja WWE:stä mestarina. Sitten kun show sattui olemaan Punkin kotikaupungissa, niin eipä tämän herkullisempia lähtökohtia pystyisi edes Ilkka Remes kirjoittamaan.

Heti kun Punkin tunnari räjähti soimaan, niin samantien tiesi, että tämä olisi yksi niistä otteluista, joita ei joka vuosi nähdä. Ottelun taustat olivat uskomattoman herkulliset, tunnelma areenalla parhaimpia miesmuistiin ja sen lisäksi tiesi, että Cena & Punk varmasti toimittaisivat myös kehässä. Ja sen he tekivät. Alkuminuutit olivat kieltämättä vähän hidasta tunnustelua, ja ensin arvelinkin että sen vuoksi rokotan miinuksen verran täydellisestä arvosanasta. Tuosta hitaudesta huolimatta missään vaiheessa ei kuitenkaan ollut tylsää, ja ottelun kestäessä yli puoli tuntia, niin olihan se selviö, ettei sitä aikaa voi koko ajan kaasu pohjassa vetää. Jotain marginaalisia mokia sattui (kuten se, että Punk putosi F-U:sta perseelleen, ei jaloilleen ja yksi GTS napsahti Cenaa rintaan) mutta oliko noilla kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä? Ei ollut.

Yleensä painiotteluissa se kihelmöivä lopputaistelu ei kestä kovinkaan kauaa. Tässä se kesti minuuttitolkulla, ja uskomatonta mölyä ylläpitänyt yleisö varmisti sen, että kaikki tuntui suurelta ja mahtavalta. Jos haluaisi olla kyyninen p**ka, niin toki tätä voisi rokottaa alun hitaudesta ja pienistä ”botcheista”, mutta minä en ole sellainen. Tämä ottelu oli kaikin puolin niin lähellä täydellistä painiottelua, kuin vain voi olla. Tämä ottelu tullaan muistamaan vielä 20:n vuoden päästäkin, ja sellaisia ei kovin montaa ole. Ainoastaan yksi sana kuvastaa tätä ja se on klassikko.
Spoiler: näytä
Kesto: 33:45
Voittaja: CM Punk (Go To Sleep)

Arvosana: ***** (motyc)

*** CM Punk
** John Cena
* Alberto Del Rio


Yhteenveto: Tämän tapahtuman kulttimaine on täysin ansaittu. Jos kelataan 10 vuotta taaksepäin, niin kyllähän Cena-Punk varmasti sijoittuu merkitykseltään ainakin top 10:een, mahdollisesti ihan sinne kärkeen. Mutta ei siitä ottelusta enää enempää. Kun ppv:llä oli tuon klassikon lisäksi tarjota kaksi timantinkovaa tikasmatsia, ja erittäin pätevä maailmanmestaruusmatsi, niin kyllä tämä todella korkealle sijoittuu, jopa ”all time” listalla. Kaksi tasoltaan heikompaa ottelua eivät kokonaisuutta päässeet pilaamaan. Pääottelun merkityksen ja eeppisyyden vuoksi annan tälle sen neljäsosan lapinlisän, vähän kompensoimaan tuota naisten ottelusta ja Henry-Show'sta johtuvaa arvosanan laskua. Aikamoinen tasonnosto Over The Limitistä ja Capitol Punishmentista, jotka taisivat olla koko vuoden kehnoimpia WWE-tuotoksia. Tuo arvosana on muuten toiseksi paras koskaan antamani. Se yksi ainoa parempi oli WrestleMania XIX.

PPV Ranking 2011
1. WWE - Money In The Bank 3,75
2. WWE - Royal Rumble 3,25
3. TNA - Slammiversary 3,16 / TNA - Destination X 3,16
4. WWE - Elimination Chamber 3,00
5. TNA - Lockdown 2,81
6. TNA - Sacrifice 2,78 / WWE - Capitol Punishment 2,78
7. WWE - Extreme Rules 2,72
8. WWE - WrestleMania XXVII 2,66
9. TNA - Against All Odds 2,50
10. TNA - Genesis 2,19

11. WWE - Over The Limit 2,16
12. TNA - Victory Road 2,13
Vuoden matsi ehdokkaat
The Undertaker VS. Triple H (No Holds Barred) / WWE WrestleMania XXVII
John Morrison VS. John Cena VS. The Miz (Steel Cage) / WWE Extreme Rules
AJ Styles VS. Bully Ray (Last Man Standing) / TNA Slammiversary
CM Punk VS. John Cena / WWE Money In The Bank


Tämä siis osoittautui maineensa veroiseksi. Keskikesän huippuhyvien ppv:iden jälkeen seuraavaksi sitten palataankin ankeaan arkeen TNA:n Hardcore Justicen muodossa. Sunnuntaina ;)

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » To 15.03.2012 00:53

Järkyttävä kiire aina Miamin-matkaan asti, joten ainakin reissusta palaamiseen asti arvostelutahti varmasti hidastuu. No, aika pitkään sitä viikko/arvostelua kestikin.

Kuva
SLAMBOREE 2000

Onpa järkyttävä poster. No, sopii hyvin tapahtuman tunnelmaan. Slamboree oli myöskin perinteisiä WCW:n tapahtumia. Se oli järjestetty vuodesta 1994 asti, ja tämä Slamboree olisi siis tietenkin viimeinen tätä nimeä kantanut ppv, sillä vuoden päästä tähän aikaan WCW kuuluisi jo WWF:n omistukseen. Bischoffin ja Russon uutta valtakautta oli jatkunut nyt reilun kuukauden ja monet asiat eivät olleet ainakaan parantuneet entisestä. Tulette kyllä huomaamaan, mitä tarkoitan. Selostajina tunarikolmikko Schiavone, Madden ja Hudson.

Kuva Kuva
Chris Candido (c) w/ Tammy Lynn Sytch vs. The Artist w/ Paisley - WCW Cruiserweight Championship
Illan avasi siis Cruiserweight-mestaruusottelu. WCW yritti selvästi palauttaa CW-mestaruudelleen taas jonkinlaista uskottavuutta ja arvostusta, mutta jotenkin tämä ei vaan tuntunut enää ollenkaan samalla tavalla kiinnostavalta, vaikka mukana oli Candidon tasoisia painijoita. Siitä WCW voi tosin syyttää aivan itseään. Mitäs unohti ensin koko mestaruuden puoleksi vuodeksi ja sitten alkoi buukkaamaan sitä pelkkänä vitsivyönä. Tuollaisesta ei hetkessä toivuta. Joka tapauksessa Candido oli voittanut vyön Spring Stampedessa, ja mestaruuksien vakatointia edeltänyt mestari Artist nousi ensimmäiseksi kunnon haastajaksi Candidolle. Candido oli osa suurta heel stablea New Bloodia, ja Artist oli muuten vain heel.

Alku näytti tässä ottelussa jopa aika kivalta, pirteältä ja vauhdikkaalta CW-menolta, mutta sitten homma alkoi kusta vähitellen omiin housuihinsa. Ensin meille tarjoiltiin muutama todella onneton ja tunnelmaa paljon pilannut botch, ja lopulta lopetuskin onnistuttiin söhlimään todella karusti, kun kehäkelloa soitettiin ja voittajan musiikkikin alkoi soimaan, vaikka tuomari ei ollut oikeasti laskenut kolmeen (tai oikeastaan oli laskenut vahingossa kolmeen, vaikka piti pysäyttää lasku ennen kakkosta). Niin, että sen jälkeen ei loppumenossa ollutkaan paljon enää yllätyksellisyyttä. Alku lupasi siis paljon hyvää, mutta lopulta homma läsähti aika pannukakuksi ja perus tv-ottelutasoiseksi mittelöksi. Syytän kaikesta Artistia ja tuomaria. Candido oli loistava.
** (7:59)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Candido (Diving Headbutt)
Kuva Kuva
Terry Funk (c) vs. Norman Smiley & Ralphus - 2 on 1 Hardcore Handicap Match for the WCW Hardcore Championship
Voi pyhä luoja. Voisinko vain unohtaa tämän Hardcore-divisioonan irvikuvan ja hypätä eteenpäin? En ilmeisesti, kun ei WCW:kään osaa tehdä niin. Alusta alkaen tämä WCW:n oma HC-divisioona oli aivan surkea idea, koska kaikki kunnon HC-painijat olivat lähteneet firmasta jo ennen divisioonan perustamista. Nyt homma oli lyöty jo ihan läsiksi... nyt jopa sitten ihan kirjaimellisesti. Tästä kohta lisää. Funkin ja Norman Smileyn feud HC-mestaruudesta oli siis jatkunut Spring Stampedenkin jälkeen, ja lopulta Slamboreehen buukattiin uusinta HC-mestaruudesta. Tällä kertaa Smiley saisi ottaa otteluun mukaan apujoukoiksi yllätyspartnerin, jonka Smiley etukäteen lupasi olevan todella kova kaveri...

...Ja ensimmäisen viiden minuutin ajan tämä "kova kaveri" pysytteli baseball-maskin takana ja järkyttävien suojusten peittämänä samalla, kun Funk ja Smiley mätkivät toisiaan ympäri backstagea todella vaivaannuttavasti. Jos paria Funkin nättiä bumppia ei oteta huomioon, niin meno oli niin kaukana hardcoresta kuin mahdollista. Lopulta piestyään tarpeeksi Smileytä Funk kiinnitti huomion Smileyn partneriin, joka ei ollut tehnyt toistaiseksi yhtään mitään ja jonka henkilöllisyyttä selostajat olivat arvuutelleet koko ottelun ajan. Niinpä Funk repi Smileyn apurin maskin pois tämän päästä, ja sen alta paljastui RALPHUS! Ralphus oli tullut WCW:ssä tunnetuksi vuonna 1999 Chris Jerichon erittäin rumana, lihavana, typeränä ja muutenkin täysin turhana henkivartijana. Miehen ympärille oli ehtinyt kehkeytyä jopa pienoinen fanikulttuuri, mutta kaikki loppui, kun Jericho lähti WCW:stä. Nyt Ralphus oli siis palannut WCW:hen Smileyn apuriksi, ja loppuottelu menikin sitten lähinnä siihen, kun Ralphuksen housut meinasivat koko ajan tippua tämän jaloista, ja kameramiehellä oli jokin h**vetin pakottava tarve kuvata koko ajan Ralphuksen rekkamiehen hymyä. Voi tätä ihanuutta. Lopulta ottelulle saatiin jonkinlainen lopetuskin, jossa oli taas hardcorea mukana yhtä paljon kuin Playboyn playmate-kuvissa. Minä en enää oikeasti jaksa tätä. Miksi katsojia pitää kiusata näin? Puolikkaan tähden annan ihan sille, että Funk tuntui kaikesta tästä idioottimaisuudesta huolimatta yrittävän mahdollisimman paljon, mutta mitäpä hän buukkaajien aivopieruille pystyy tekemään.
½ (10:03)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Terry Funk (Small Package)
Kuva Kuva
Shawn Stasiak vs. Curt Hennig
Shawn Stasiak oli yksi WWF:n nuorista ja lihaksikkaista mutta mitäänsanomattomista ja tylsistä painijoista, joita myöhemmin kutsun yleisnimellä markjindrak. Stasiakille kävi kuitenkin onnekkaasti, sillä pian WWF-debyytin (jossa hän jobbasi Kurt Anglelle Survivor Seriesissä) jälkeen hän pääsi WCW:hen, jossa jostain älyttömästä syystä hänelle alettiin kaavailla suurta pushia. Muita oikeasti lahjakkaita nimiähän WCW:llä ei ollut. No, joka tapauksessa Stasiak laitettiin uuteen New Bloodiin, ja hänelle annettiin omaperäinen "The Perfect One" -gimmick. Omaperäisesti ensimmäinen kunnon feud oli sitten aikoinaan herra täydellisyytenä (ainiin, ei saa sanoa tekijänoikeuksien takia) tunnettua Curt Hennigiä vastaan. Hennig oli ollut jo jonkun aikaa poissa WCW:n kuvioista, ja New Blood -boomin alettua hän oli luullut pääsevänsä tämän heel-joukkion kärkinimeksi, mutta sen sijaan Russo ja Bischoff savustivat hänen veteraaniperseensä ulos nuorten kollien joukosta, ja nyt Hennig taisteli yhdessä Millionaire's Clubin kanssa New Bloodia vastaan.

Tämä ottelu oli kaikella tapaa aika mitäänsanomaton. Karu totuus on se, että Curt Hennigin uran ehdottomasti heikointa aikaa olivat hänen WCW-vuotensa. Vielä myöhemmällä WWE-stintilläkin Hennig vaikutti taas virkeältä, mutta tämä run oli ollut melkein alusta asti aika puuduttavaa kamaa. Mukaan mahtuu muutamia ihan kivoja otteluita (lähinnä Flairin ja Hartin kanssa), mutta WCW:ssä Hennig ei ollut oma täydellinen itsensä. Ehkä hän oli vain liian vanha (What ;)). Niinpä Hennigistä ei ollut kantamaan Stasiakia mihinkään erikoisiin otteisiin, ja tästä markjindrakista oli kantamispuuhiin vielä paljon vähemmän. Lopputuloksena kaikin puolin yhdentekevä ottelu. Ei millään tavalla erikoisen huono mutta ei mitään, mitä haluaisin nähdä ikinä uudestaan.
*½ (7:54)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Shawn Stasiak (Fisherman's Suplex alias Hennig/Perfectplex)
Kuva Kuva
Scott Steiner (c) w/ Midajah & Shakira vs. Captain Rection - WCW United States Heavyweight Championship
Kyllä, WCW:ssä oltiin päästy vaiheeseen, jossa yhdeksi merkittäväksi New Bloodia vastustaneeksi face-porukaksi nousi Misfits In Action. Se oli joukkio painijoita, jotka olivat Vince Russon mielestä liian laiskoja noustakseen overeiksi. Kyllä. Sitä johti ennen Hugh Morruksena tunnettu Captain/General Rection, joka ilmoitti oikeakseen nimekseen Hugh E. Rectionin. Jeps. Tervetuloa vuoden 2000 WCW:hen. Muita stablen painijoita olivat muun muassa Chavo Guerrero Jr, Van Hammer ja Lash LeRoux. Nyt tämän Misfits In Action -porukan johtaja Captain Rection oli kuitenkin päässyt ottelemaan New Bloodia edustavaa US-mestari Scott Steineria vastaan. Steinerista oli tullut viikko toisensa jälkeen ilkeämpi ja julmempi, joten ennakkoasetelma ei lupaisi hyvää edes isokokoiselle E. Rectionille. Hehe.

Tämä oli aika lailla hyvä esimerkki siitä, minkälainen ottelu on ihan mukava tv-mestaruusottelu. Steiner ja Rection brawlailivat ihan toimivasti, mutta kumpikaan ei väläyttänyt mitään kovin erikoista. Rection toki tarjosi taas tutun näyttävän Moonsaulttinsa, ja Steiner veti pari nättiä Suplexia, mutta eivät ne tee ottelusta vielä erityisen hyvää. Ihan ok ottelu, mutta kyllä ppv:n US-mestaruusottelulta mielellään odottaisi enemmän.
** (9:24)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Scott Steiner (Steiner Recliner)
Kuva Kuva
Mike Awesome vs. Chris Kanyon
Mike Awesome oli osoittautunut debyytistään lähtien todelliseksi New Bloodin tuhokoneeksi. Awesome Bombin kohteeksi olivat joutuneet viikko toisensa perään monet Millionaire's Clubin jäsenet tai muut New Bloodia vastustamaan nousseet painijat. Yksi eniten New Bloodia ärsyttävistä tapauksista oli Chris Kanyon, joka oli tehnyt paluunsa WCW:hen parin kuukauden lomalta juuri samoihin aikoihin, kun New Blood -kuvio oli saanut alkunsa. Bischoff ja Russo yrittivätkin kovasti houkutella nuorta ja lahjakasta Kanyonia New Bloodiin, mutta Kanyon ilmoitti veren olevan vettä sakeampaa: hänen paras ystävänsä DDP oli Millionaire's Clubissa, joten Kanyon olisi sataprosenttisesti Millionaire's Clubin puolella. Tätä vastausta eivät Bischoff ja Russo sulattaneet, ja niinpä Awesome pistettiin Kanyonin perään. Samalla Awesomella oli omat ongelmansa Kevin Nashin kanssa.

Tältä ottelulta oli vihdoin lupa odottaa oikeasti hyvää menoa, koska Awesome oli yksi koko bisneksen parhaista isoista miehistä, ja Kanyon oli puolestaan vuoden '99 aikana osoittanut oikeasti olevansa yksi WCW:n lahjakkaimpia nuoria painijoita. Pitkään ottelu vaikuttikin oikeasti hyvältä menolta. Ei mitään huikeaa tai erityisen paljon hehkutettavaa painia, mutta semmoista kolmen tähden hyvää painia, mikä on WCW:n mittapuulla jo todella hyvä suoritus. Olisinkin antanut tälle arvosanaksi kolme tähteä, ellei ottelua olisi taas pitänyt pilata idioottimaisella lopetuksella, johon sekoitettiin Kevin Nash ja ties kuinka monta muuta Millionaire's Clubin ja New Bloodin jäsentä. Lopputuloksena todella heikko lopetus. Muuten silti hyvä ottelu.
**½ (12:11)
Voittaja:
Spoiler: näytä
No Contest (Referee stopped the match after too many interferences)
Kuva Kuva
The Total Package vs. Buff Bagwell
New Bloodia edustavan Buff Bagwellin ja Millionaire's Clubia edustavan The Total Packagen feud oli jatkunut siitä lähtien, kun miesten joukkueet kohtasivat toisensa Spring Stampeden joukkuemestaruusturnauksen finaalissa. Vähitellen näiden kahden kehonsa kunnolla ylpeilevän kaverin feud oli kehittynyt siihen pisteeseen, että Vince Russo ja Buff Bagwell kaappasivat Packagen naisen Elizabethin. Tämän jälkeen Package oli janonnut veristä kostoa, mutta Elizabeth oli yhä Russon huostassa. Nyt Packagella oli ensimmäisenä mahdollisuus piestä osasyyllinen Bagwell, joka oli yhä myös WCW:n joukkuemestari. Tosin miehellä ei ollut mukana joukkuevyötä, eivätkä selostajatkaan olleet varmoja miehen statuksesta mestarina, sillä KroniK oli voittanut Bagwellin ja Douglasin ppv:tä edeltävässä Thunderissa, mutta missään ei ollut kerrottu, oliko ottelu mestaruusottelu vai ei. Että näin hyvin WCW:ssä hoidettiin asiat.

Bagwell vastaan Luger vuonna 2000 kuulostaa aika kamalalta. Oikeastaan Bagwell vastaan Luger ihan minä tahansa vuonna kuulostaa aika kamalalta. Sitä tämä myös oli. Bagwell kyllä tuntui yrittävän kovasti, ja onneksi ottelu oli sentään buukattu sen verran järkevästi, ettei homma ollut pelkkää miesten paini"taitojen" esittelyäkin. Siitäkin huolimatta ei tälle voi antaa muuta kuin huono ottelun arvosanan, koska sitä tämä kaikessa yksinkertaisuudessaan oli.
* (9:30)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Total Package (Torture Rack)
Kuva Kuva
Shane Douglas vs. Ric Flair
Ensimmäisenä täytyy sanoa, että minä en ymmärrä tätä uuden WCW:n pakottavaa tarvetta pistää näitä vanhoja janttereita painimaan "katuvaatteissa". Hogan tulee kehään jossain naurettavassa liivissä ja farkuissa, ja Flairilla on kauluspaita ja puvunhousut. Ei näin. Mutta siis, tästä feudista. Pohjallahan tässä oli Flairin ja Douglasin ihan oikean elämän feud. Joskus '90-luvun alkuaikoina buukkauksiin vaikuttaessaan Flair oli ilmeisesti estänyt silloin uransa alussa olevan Douglasin pushin, koska Flairin mielestä Douglasilla ei ollut sitä jotain. Tästä Douglas loukkaantui äärettömän syvästi, ja kaikkien ECW-vuosiensa ajan Douglas muisti tasaisin väliajoin vittuilla promoissaan Flairille. Nyt WCW oli vihdoin päättänyt hyödyntää tämän tosielämän feudin, ja jo ennen Spring Stampedea sitä alettiin lämmitellä, kun näytti mahdolliselta, että Douglasin ja Flairin joukkueet kohtaisivat mestaruusturnauksen finaalissa. Douglas promosi siitä, kuinka vihdoin ja hän viimein näyttäisi vanhalle äijälle, kumpi heistä todella on 'the man'. Spring Stampedessa Douglasin joukkue voitti, mutta homma ei ollut suinkaan ohi. Feud muuttui entistä henkilökohtaisemmaksi, ja lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ratkaista se 1 vs. 1 -ottelussa.

Tämä oli sellainen ottelu, jota minä ihan oikeasti odotin. Douglasin ja Flairin oikean elämän feud on yksi painimaailman tunnetuimmista, ja vielä viime vuosinakin esiintyessään Douglas on jatkanut Flairille pään aukomista. Niinpä oli jännää nähdä, mitä nämä kaksi taidokasta painijaa saisivat ihan oikeasti aikaan kehässä. Ottelu olikin yllättävän mukavaa entertainment -vääntöä, vaikka mistään suuresta painijuhlasta ei voitu puhua, sillä kummatkaan eivät olleet parhaassa kunnossaan. Kuten olen usein todennut, minusta Flair oli WCW-uransa lopulla paljon heikommassa vedossa kuin myöhempinä WWE-vuosinaan. Joka tapauksessa ottelu oli ihan hyvän tasoa, kunnes lopetuksesta piti tehdä taas idioottimainen aivopieru. Se söi osan tunnelmasta, joten ei tästäkään tullut kuin ihan ok ottelu.
** (8:46)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Shane Douglas (After David Flair in Sting disguise turned on his father (once again) and hit him with a baseball bat)
Kuva Kuva
Vampiro vs. Sting
Tämä oli jo toinen näistä tapahtuman Main Event -tason otteluista, joka tavallaan ihan oikeasti kiinnosti minua. Stingin ja Vampiron hahmot ovat vain molemmat niin mielenkiintoisia ja mystisiä, että heidän feudinsa oli kieltämättä sellainen, joka WCW:n oli pakko buukata. Vampiro oli siis kääntynyt ystäväänsä Stingiä vastaan kuukauden mittaisen ystävyyden jälkeen ja liittynyt New Bloodiin Stingin edustaessa Millionaire's Clubia. Spring Stampedessa miehet pääsivät jo kohtaamaan toisensa United States Heavyweight -mestaruusturnauksen välierissä. Tuolloin Sting vei voiton, mutta Vampiro aiheutti Stingille tappion finaalissa kiskomalla hänet kesken ottelun kehän sisälle ja heittämällä kohta takaisin kehään verisenä. Niinpä Stingin ja Vampiron feud oli vain pahentunut SS:n jälkeen, ja nyt he kohtaisivat toisensa kunnollisessa singles-ottelussa.

Samoin kuin edellinen ottelu, myös tämä oli pienoinen pettymys. Ehkä suurin ongelma oli se, että ottelu oli buukattu turhankin yksipuolisesti. Paini oli ihan mukavaa ja periaatteessa toimivaa, mutta jotain jännittävämpää ja suurempaa kamppailua minä olisin tästä odottanut. Nyt tämä jäi aika pintapuoliseksi raapaisuksi ja ei ainakaan kohottanut kiinnostusta tämän feudin jatkoa kohtaan - jos sellaista siis vielä nähtäisiin. Tuntui aikalailla perinteiseltä tv-ottelulta. Tähän mennessä tämä feud on ollut pettymys.
** (6:49)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Sting (2 Scorpion Deathdrops)
Kuva Kuva
Billy Kidman w/ Torrie Wilson vs. Hulk Hogan w/ Horace - Special Referee: Eric Bischoff
Tämä oli se kolmas Main Event -tason ottelu, joka minua kiinnosti ihan tosissaan. Ennen kaikkea sen takia, että odotin oikeasti mielenkiinnolla sitä, miten kaksi täysin erityyppistä painijaa oikeasti sopisivat otteluun keskenään. Lisäksi kiinnosti se, saisiko Kidman revittyä Hoganista hyvän ottelun irti ja olisiko tässä todella Kidmanin suuren ME-pushin alku. Tämä feud oli siis saanut alkunsa siitä, kun Billy Kidman pisti Hoganin sairaalakuntoon ennen Spring Stampedea hyökkäämällä hänen kimppuunsa halpamaisesti, ja Hogan sitten kosti Kidmanin hyökkäyksen pieksemällä hänet SS:ssä. Sen jälkeen Kidman ja Hogan ovat olleet jatkuvasti toistensa kurkuissa kiinni, ja New Bloodin toinen johtaja ja Hoganin entinen pitkäaikainen ystävä Eric Bischoff oli tietenkin auttanut Kidmania jokaisessa mahdollisessa käänteessä. Lopulta Bischoff buukkasi Slamboreehen ottelun Kidmanin ja Hoganin välille, mutta samalla hän lisäsi itsensä ottelun erikoistuomariksi.

Tämän ottelun suurin ongelma tuli esille tuossa feudiesittelyn viimeisessä lausessa. Jo pelkästään se, että Bischoff oli ottelun erikoistuomari, tiesi sitä, että tämä ottelu olisi aivan älytöntä ylibuukkausta. Sitä tämä myös todella oli, ja niinpä en pystynyt nauttimaan ottelusta läheskään niin paljon kuin painin taso olisi ehkä antanut mahdollisuuksia. Tämä ottelu oli nimittäin painilaadultaan oikeasti parempi kuin suurin osa Hoganin otteluista pitkään aikaan. Ei tämäkään mikään hyvä ollut, mutta hiukan päälle kivan tv-ottelutason silti. Harmi vain, että todella paljon pilasi sitten tuo alusta loppuun järjetön ylibuukkaus, joten loppujen lopuksi ottelusta jäi todella vaisu ja petetty maku suuhun. WCW kyllä osaa tämän.
*½ (13:31)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Hulk Hogan (Pinned Kidman after he missed a splash and wen through a table)
Kuva Kuva Kuva
David Arquette (c) vs. Jeff Jarrett vs. Diamond Dallas Page - Triple Cage Match for the WCW World Heavyweight Championship
Haluaisin tähän alkuun pitää hiljaisen hetken sen WCW World Heavyweight -mestaruuden suuren arvostuksen muistolle, joka vedettiin vessanpöntöstä alas sillä hetkellä, kun näyttelijä David Arquette buukattiin WCW World Heavyweight -mestariksi. Kyllä, luitte oikein. David Arquette oli WCW:n suurimman ja tärkeimmän mestaruuden hallussapitäjä. Hiljainen hetki:

--


Noniin, sitten voidaan siirtyä itse asiaan, vaikka en välttämättä haluaisikaan. New Bloodin Jeff Jarrett ja Millionaire's Clubin Diamond Dallas Page olivat siis feudanneet WCW World Heavyweight -vyöstä tämän uuden kuvion alusta lähtien. Jarrett voitti vyön Spring Stampedessa, kun DDP:n vaimo Kimberly kääntyi miestään vastaan ja liittyi New Bloodiin. Hieman myöhemmin DDP kuitenkin voitti mestaruuden Steel Cage Matchissa, mutta tämä oli se hetki, josta todellinen hauskuus alkoi. WCW oli toteuttanut vuoden 2000 keväällä markkinoille tulleen Ready to Rumble -elokuvan, jossa esiintyi monia WCW:n painijoita - tärkeimpänä heistä juurikin DDP. Elokuvan pääosan esittäjä oli David Arquette, joka näytteli suurta painifania, joka halusi korjata WCW:ssä tapahtuneen suuren vääryyden: halpamainen Diamond Dallas Page oli vienyt mestaruuden Arquetten roolihahmon ykkössuosikilta. Tätä leffaa promotakseen WCW oli tuonut David Arquetten esiintymään WCW:hen, mutta leffasta poiketen Arquette olikin face-roolia vetäneen Diamond Dallas Pagen ystävä ja liittoutui tämän taistoon New Bloodia vastaan. Niinpä ilkeä johtaja Eric Bischoff sai pirullisen idean: hän buukkasi Nitroon joukkueottelun DDP & Arquette vs. Jarrett & Bischoff, ja tuo ottelu käytiin päämestaruudesta. Se kuka ikinä selättäisi toisen vastustajista, nousisi uudeksi mestariksi. Tietenkin ottelussa kävi lopulta niin, että David Arquette selätti puolivahingossa Bischoffin ja nousi WCW World Heavyweight -mestariksi. Voi pojat. Seuraavassa Nitrossa Arquette yritti selittää, ettei hän ole painija tai päämestari, ja hän halusi luovuttaa vyönsä pois, mutta se ei enää auttanut. Bischoff nimittäin buukkasi Slamboreehen Ready To Rumblesta tutun Triple Cage Matchin päämestaruudesta Arquetten, Jarrettin ja DDP:n välille. Ottelussa oli siis todellakin kolme päällekkäistä häkkiä, joista ylimmän päällä roikkui WHW-vyö. Ottelun voittaisi se, joka ensimmäisenä pääsisi kipuamaan kaikkien kolmen häkin läpi viimeisen katolle ja nappaisi ensimmäisenä katosta roikkuvan mestaruusvyön. Eikö kuulostakin mahtavalta?

Ei minun mielestäni. Niinpä minä en pystynyt suhtautumaan tähän otteluun millään tavalla vakavasti, vaikka heti alusta asti tajusin, että tämähän on yllättävän hyvää painia. Arquette nimittäin pidettiin loppuratkaisuihin asti käytännössä täysin sivussa (kyllä, maailmanmestari oli maailmanmestaruusottelussa käytännössä kehän ulkopuolella katsomassa, kun hänen ystävänsä yritti voittaa mestaruutta itselleen), ja se oli erinomainen ratkaisu. Niinpä Jarrettin ja DDP:n annettiin käytännössä toteuttaa uusinta viimekuisesta hyvästä mestaruusottelustaan ainoastaan sillä erotuksella, että tällä kertaa mukana oli HC:täkin. Harmi vain tämä ottelu ei silti saa läheskään samaa arvosanaa kuin SS:n ottelu, sillä tämä typerä kolmoishäkki oli vain niin älytön idea. Arvosanaa ei myöskään paranna typerä ja mukashokeeraava lopetus ottelulle tai se, että kesken ottelun Mike Awesome ilmestyi aivan tyhjästä toiseksi korkeimman häkin päälle. Mitä ihmettä? Plussaa ei saa myöskään show'n päättänyt järjetön bumppi, jossa Kanyon pistettiin Powerbombilla häkkien katolta alhaalla odottaneesta sisääntulorampista läpi. Tämä nimittäin sattui olemaan sama areena, jossa noin tasan vuosi aikaisemmin nähtiin muuan Owen Hartin tapaturmainen kuolema.
** (15:30)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jeff Jarrett (Grabbed the belt after Arquette turned on DDP and hit him with a guitar)
*** Mike Awesome
** Chris Kanyon
* Chris Candido

Kokonaisarvio Slamboreesta: Tämä oli täyttä paskaa. Ei taaskaan yhtään edes kolmeen tähteen yltävää ottelua eikä paljon mitään kehuttavaa. Jos joku olikin painillisesti ihan kivaa, niin idioottimainen buukkaus pilasi sen täysin. Tapahtumassa oli jopa kolme minua kiinnostavaa ME-ottelua, ja ne kaikki onnistuttiin kusemaan. Todellinen ME oli niin naurettava, että edes kiva painillinen anti ei saanut näyttämään sitä vakavasti otettavalta. Arquette päämestarina? Eikä hän edes sitten tehnyt mitään omassa mestaruusottelussaan? ...Paitsi tietenkin lopussa. Ja siis. Mitä helvettiä. Oikeasti. WCW. Tämä alkaa olla minulle liikaa. Jos en tietäisi, että minulla on tätä tietynlaista masokistista kärsimystä WCW:n kanssa edessä enää vajaa vuosi, harkitsisin oikeasti tämän yhtiön tiputtamista pois projektistani. Tämä alkaa olla niin rankkaa kuraa. Kyllä, tämäkin ppv oli Surkea.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
---------------
3. WWF Royal Rumble - Hyvä
---------------
4. WWF WrestleMania 2000 - Ok
5. ECW Guilty As Charged - Ok
---------------
6. ECW Living Dangerously - Kehno
7. WCW Souled Out - Kehno
---------------
8. WCW Uncensored - Surkea
9. WCW Spring Stampede - Surkea
10. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
11. WCW Slamboree - Surkea

Seuraavaksi ECW:n Hardcore Heaven, kunhan joskus ehdin katsoa sen.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Su 18.03.2012 20:45

Nyt olen kerrankin lupausteni mittainen mies ja postaan arvostelun näin sunnuntaina. Slammiversaryn, Destination X:n ja MITB:in mahtavuuden jälkeen olikin aika palata hieman keskinkertaisempien tapahtumien pariin. Selostajina totutusti Tenay & Taz.

Kuva
Sunnuntai 7. Elokuuta 2011
Impact Zone, Orlando, Florida


3-Way X-Division Championship Match
Alex Shelley VS. Austin Aries VS. Brian Kendrick ©

Heinäkuun Destination X:ssä Kendrick oli tuhonnut Eric Bischoffin unelman x-divisioonan tappamisesta voittamalla vyön varmaan 100 kiloa painavammalta ja metrin pidemmältä Abyssilta. Samana iltana Alex Shelley oli voittanut Ultimate X-ottelussa ykköshaastajuuden ja Austin Aries upouuden TNA-sopimuksen huikeassa nelinottelussa. Aries olikin aloittanut uransa TNA:ssa todella vakuuttavasti ja napsinut voittoja toisensa perään. Niinpä mestaruudesta oteltiin kolminottelussa.

Paperilla todella mehukas ottelu. Shelley, Aries ja Kendrick nimittäin olivat koko divisioonan kovimmat nimet. Niinpä odotinkin tältä vähän enemmän kuin ”ihan kivaa openeria.” Ikävä kyllä tämä jäi juurikin tuolle tasolle. Jostain kummallisesta syystä alkuminuutit olivat hidasta suunsoittoa, eikä missään vaiheessa päästy sellaiseen x-divarille tyypilliseen all-out tykitykseen. Viihdyttävä, kyllä. Ajoi asiansa openerina, kyllä. Mutta olisi odottanut näiltä miehiltä vähän enemmän.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:11
Voittaja: Brian Kendrick (pinned Shelley via Sliced Bread)

Arvosana: ***

Knockout's Tag Team Championship Match
Tara & Miss Tessmacher © VS. Rosita & Sarita

Naisten joukkuevöiden ppv-puolustukset voi varmaan laskea yhden käden sormilla, ja vielä harvemmin niiden taustalla on ollut tarinaa. Nyt oli sentään jonkinlainen. Meksikaanoamerikan naisten hyökätessä TNT:n kimppuun parkkipaikalla eräässä Impactissa oli Tessmacher onnistunut totaalisesti hajottamaan Saritan kasvot, jonka vuoksi hän tässäkin ottelussa piti maskia naamallaan.

Ottelu oli yllättävänkin pirteä. Odotin sellaista 3 minuutin räpellystä, mutta tästähän saatiin ihan menevä naisten ottelu, joka yllättäen oli parempi kuin illan jälkimmäinen knockout-matsi. Ei tosiaan mitään painin riemujuhlaa, mutta kaukana kamalasta. Kyllä tämän ihan mieluusti katsoi.
Spoiler: näytä
Kesto:7:13
Voittajat: Tara & Tessmacher

Arvosana: **

Bound For Glory Series Match
Devon VS. 'The Pope' D'Angelo Dinero

Näin tämä vuoteen 2012 ulottunut feudi oli saanut alkunsa. Pope oli alkanut hengata Devonin poikien Terrence ja Tarryllin kanssa, ja nopeasti voittanut heidän luottamuksen. Devon itse ei tästä pitänyt, vaan koitti pitää Paavin kaukana pojistaan. Dinero puolestaan teki kaikkensa todistaakseen, että on oikeasti ”hyvä jätkä.”

Voittaakseen Devonin luottamuksen Pope (joka oli BFG-sarjan hännillä) oli valmis luovuttamaan voiton heittäytymällä selälleen. Devon ei tuollaista halpamaista voittoa kuitenkaan halunnut ja tuon episodin jälkeen ottelu lähti käyntiin. Ja ottelu oli juuri sellainen kuin näiltä saattoi odottaa. Perusvarmaa, mutta ajoittain vähän tylsää brawlausta. Kyllä tämä oli parempi kuin useimmat tv-ottelut, mutta siitä huolimatta varsin ikävä fillerin maku tästä jäi. Hyvin tyypillinen TNA:n väli-ppv:n täyteottelu.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:35
Voittaja: The Pope (Roll Up)

Arvosana: ** ½

Knockout's Championship Match
Mickie James © VS. Winter w./Angelina Love

Lockdownista lähtien naisten divaria hallinnut Mickie oli raivannut tieltään Madison Raynen ja Angelina Loven haasteet. Nyt oman tsänssinsä sai Angelinan haamuvampyyri mikälie fanaatikko Winter. Feudiakin naisten välille oli jo jonkin aikaa rakenneltu.

Tästä olisi hyvinkin voinut odottaa sellaista 2,5 tähden tasoista hyvää naisten ottelua. Jostain syystä tähän ei kuitenkaan ylletty. Muistaakseni Mickie ja (siihen aikaan) Katie Lea Burchill olivat jossain vuoden 08 WWE:n tapahtumassa vetäneet yhden vuoden parhaista naisten otteluista, joten onkin mysteeri miksi nyt homma ei toiminut. Ehkäpä Angelinan jatkuvat sekaantumiset rikkoivat ottelun ”flow'n” siten, että siitä ei saatu missään vaiheessa kiinni. Nojoo, menee ylianalysoinnin puolelle. Tässä ei vaan yksinkertaisesti ollut mitään sellaista, joka erottaisi tämän harmaasta massasta. Lopetusta lukuunottamatta, joka kyllä erottui, mutta negatiivisella tavalla.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:55
Voittaja: Winter (spat burning blood to Mickie's face)

Arvosana: **-

Bound For Glory Series Match
Crimson VS. Rob Van Dam w./Jerry Lynn

Tämä oli BFG-sarjan titaanien taisto Crimsonin johtaessa ja RVD:n ollessa toisena. Myös Crimsonin 8kk mittainen voittoputki oli katkolla. Ennen matsia Van Damin Destination X-vastustaja ja vanha ystävä Jerry Lynn oli vaatinut, että on kehän laidalla matsin ajan, eikä Robilla ollut mitään ajatusta vastaan.

Lähtökohdat olivat ihan hyvät, mutta matsin toteutuksessa limbottiin riman alta. Sen sijaan, että Crimson & RVD olisivat vetäneet kunnollisen matsin, jossa olisivat yrittäneet parhaansa, niin tämä oli täysin storylinesidonnainen ja varsin hengetön esitys. Toisaalta taas tämä saattoi johtua olosuhteiden pakosta, sillä TNA oli jälleen bookannut korttiin 9 matsia. Oli niin tai näin, tämä ottelu oli karu pettymys.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:43
Voittaja: Crimson (by DQ after Jerry Lynn interfered)

Arvosana: **

6-Man Tag Team Match
Immortal (Abyss, Gunner & Scott Steiner) VS. Fortune (AJ Styles, Daniels & Kazarian)

Näiden kahden tallin kärhämä oli jatkunut jo puoli vuotta, eikä se suinkaan ollut selvitetty. Tämä tulisi jatkumaan niin kauan kunnes toinen osapuoli oli tuhottu. Siinäpä taustat.
Ottelu itsessään oli varsin hyvä, kiitos Fortunen äijien ja Steinerin kyvyn saada aneemisimmastakin yleisöstä ääntä irti. Iso liuta nättejä riskiliikkeitä jokaiselta Fortunen jäseneltä, ja Immortalin köntysten heikkoudet pysyivät aika hyvin piilossa. Nähtiinpä tässä Hardcore Justicen ainoa hc-spotti, kun Daniels & Gunner sukelsivat pöydän läpi. Varsin onnistunut kuuden miehen mylläkkä, mutta silti valovuosien päässä vaikkapa siitä Lethal Lockdownista, joka oli oikeasti hiton kova matsi. Onnistui kuitenkin siinä, että tästä ei jäänyt huono maku suuhun, kuten monista muista illan otteluista.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:43
Voittajat: Fortune (Styles pinned Abyss via Springboard Pele Kick)

Arvosana: ***+

Singles Match
Bully Ray VS. Mr. Anderson

Keväästä saakka Hogan & Bischoff olivat houkutelleet Andersonia liittymään Immortaliin ja lopulta Slammiversaryn mestaruusvoiton jälkimainingeissa se tapahtui. Hyvin nopeasti Anderson hävisi vyön takaisin Stingille ja oltuaan alle kuukauden Immortalissa olivat hänellä menneet pahasti sukset ristiin Bully Rayn kanssa. Tämän ottelun aikaan Anderson oli vielä ”virallisesti” Immortalin jäsen, mutta toinen jalka oli jo oven välissä ja ei häntä tässä voinut puhtaaksi heeliksi enää kutsua. Yksi koko vuoden ärsyttävimpiä bookkauspäätöksiä, kun TNA:lla ei tuntunut olevan minkäänlaista suunnitelmaa yhdelle suurista tähdistään.

Ottelu itsessään oli ihan makoisaa brawlausta. Pari minuuttia mäiskittin toisiaan jo ennen kellonsoittoa, ja kehään siirryttäessä homma pysyi varsin intensiivisenä koko ajan. Tämä oli kuin pieni maistiainen miesten tulevasta BFG-kohtaamisesta, joka oli oikeasti kova. Joten ei tästä suurempaa moittimisen aihetta löydy. Tämän jälkeen tiesi, että mikäli sekaan heitetään hc-stipulaatio ja enemmän aikaa, niin tämä kaksikko kykenee kyllä todella hyvään matsiin. Nyt tämä jäi ”ihan kivaksi” koska stipulaatiota ja aikaa ei ollut kunnolla.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:05
Voittaja: Bully Ray (Roll Up after a low blow)

Arvosana: ***

World Tag Team Championship Match
Beer Money © VS. Mexican America

Tammikuusta saakka Roode & Storm olivat hallinneet kuihtuvaa joukkuedivisioonaa. Ja tämän jälkeen se tulisi kuihtumaan vielä enemmän, sillä tämä jäi viimeiseksi Beer Moneyn ppv-otteluksi, jos ei ikuisesti, niin ainakin pitkään aikaan. Vaikka Bobby & James olivat kumpikin mukana BFG-turnauksessa olivat he silti säilyttäneet ystävyytensä ja eivät missään nimessä halunneet luopua joukkuevöistä.

Koko vuoden ajan joukkuedivarin ongelma oli ollut, että Beer Moneylle ei löytynyt kunnollisia vastustajia. MEX heikkouksistaan huolimatta taisi olla lähimpänä tätä. Ottelu oli sellaista ”ihan jees”-tasoa, joka kuvasti koko ppv:tä. Tämä(kin) olisi kaivannut muutaman lisäminuutin tuntuakseen oikeasti mestaruusmatsilta. Beer Money kuitenkin repi tuossa 11 minuutin aikakehyksessä Hernandezista ja Anarquista luultavasti sen kaiken irti mitä oli mahdollista repiä.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:40
Voittajat: Beer Money (Storm pinned Anarquia via Last Call Superkick)

Arvosana: ***

World Heavyweight Championship Match
Kurt Angle VS. Sting ©

Veteraanien ”one more match.” Angle & Sting kunnioittivat toisiaan, mutta kuin sattumalta löysivät itsensä toiselta puolen kehää. Kurt oli voittanut ykköshaastajuuden Slammiversaryssa ja Stingin napattua heinäkuussa vyön takaisin Andersonilta oltiin päädytty tähän tilanteeseen. Se sopi Anglelle. Hän oli useaan kertaan puhunut haluavansa voittaa Stingin rehdisti ja todistaa kaikille olevansa miehistä parempi. Sting taas halusi pitää kiinni mestaruudesta, sillä uskoi sen auttavan ultimaalisen vääryyden oikaisemisessa, eli TNA:n palauttamisessa Dixie Carterille.

Kaksikon ensimmäinen kohtaaminen BFG 07:ssa oli upea, mutta sen jälkeen kaikki olivat olleet varsin valjuja. Joten ei tämä lähtökohtaisesti kauheasti kiehtonut. Pakko on kuitenkin myöntää, että oli tämä parempi kuin miesten kohtaamiset vuodelta 2009. Sting oli Slammiversaryssa näyttänyt kykenevänsä vielä hyviin esityksiin ja Angle on Angle, yksi maailman parhaista edelleen. Tapahtumien puolesta ottelu oli varsin hyvää tasoa, ja mikäli tämä olisi käyty missä tahansa paitsi Impact Zonella, niin tämä olisi varmasti tuntunut paljon hienommalta. Miehet lainailivat toistensa liikkeitä, eikä tämä missään vaiheessa taantunut tylsäksi halailuksi. Yleisön totaalinen paskuus ja käsittämätön lopetus kuitenkin söivät katsomisnautintoa niin paljon, että tämäkin lopulta putosi sinne ”ihan kiva” kategoriaan. Stingille kuitenkin isot propsit.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:22
Voittaja: Kurt Angle (Angle Slam after hitting Sting with a steel chair)

Arvosana: ***+

*** Sting
** Kurt Angle
* Bully Ray


Yhteenveto: Lockdownin jälkeen TNA:lla olikin mennyt turhan lujaa. Slammiversary ja Destination X olivat todella hyviä, mutta tämä oli karu paluu todellisuuteen. Kortti oli totutusti ylibookattu ja monet ottelut tuntuivat täysin turhilta. Vaikka tässä nyt ei mitään hirveää sontaa nähtykään, niin yksikään ottelu ei yltänyt edes 3,5 tähden tasolle. Se kertoo armotta siitä, että ppv ei ole onnistunut. Tällä kertaa Sting, Angle ja Ray saivat tähtensä melko halvalla. Tuohon kun lisätään vielä normaaliakin jäisempi IZ:n paskayleisö, niin eipä tästä paljoa käteen jäänyt.

PPV Ranking 2011
1. WWE - Money In The Bank 3,75
2. WWE - Royal Rumble 3,25
3. TNA - Slammiversary 3,16 / TNA - Destination X 3,16
4. WWE - Elimination Chamber 3,00
5. TNA - Lockdown 2,81
6. TNA - Sacrifice 2,78 / WWE - Capitol Punishment 2,78
7. WWE - Extreme Rules 2,72
8. WWE - WrestleMania XXVII 2,66
9. TNA - HardCore Justice 2,64
10. TNA - Against All Odds 2,50

11. TNA - Genesis 2,19
12. WWE - Over The Limit 2,16
13. TNA - Victory Road 2,13
Vuoden matsi ehdokkaat
The Undertaker VS. Triple H (No Holds Barred) / WWE WrestleMania XXVII
John Morrison VS. John Cena VS. The Miz (Steel Cage) / WWE Extreme Rules
AJ Styles VS. Bully Ray (Last Man Standing) / TNA Slammiversary
CM Punk VS. John Cena / WWE Money In The Bank


Seuraavana sitten WWE:n perinteinen KesäMäjäys. :)

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » La 24.03.2012 16:31

Vielä ainakin yksi arvostelu ennen matkaa :)
Seuraavaksi ECW:n Hardcore Heaven, kunhan joskus ehdin katsoa sen.
No eipäs olekaan. Nimittäin Cagematchin ppv-listasta oli jostain kumman syystä jätetty kokonaan pois WWF:n vuotuiseksi perinteeksi muodostunut Briteissä järjestetty ppv. Oikeasti siis tämä InsurreXtion järjestettiin jo päivää ennen Slamboreeta, mutta ehkäpä tämä väärä järjestys nyt ei vielä kaada maata.

Kuva
INSURREXTION 2000
London Bridge isn't the only thing Falling Down

WWF oli järjestänyt Isossa-Britanniassa vuodesta 1997 lähtien ppv:n, jonka pystyi tilaamaan vain Brittein saarella. Vuoden '97:n One Night Onlyn huipensi European-mestaruusottelu kotiyleisön suosikin British Bulldogin ja Shawn Michaelsin välillä. Seuraavana oli vuorossa Capital Carnage, ja vuonna '99 nähtiin jo 2 UK-ppv:tä: keväällä No Mercy, joka sittemmin vakiintui jenkkiläiseen ppv-kalenteriin, ja syksyllä Rebellion, joka tultaisiin näkemään myös parina seuraavana vuonna. Nyt kevään Britti-ppv:n paikan otti InsurreXtion turhien nimipäällekkäisyyksien välttämiseksi. Selostajina jälleen JR ja King.

Kuva Kuva
Too Cool vs. Perry Saturn & Dean Malenko
Rytinällä WWF-debyyttinsä tehneen Radicalz-porukan yhteinen taru alkoi olla ohi. Eddie Guerrero oli siirtynyt kuhertelemaan Chynan kanssa European-mestaruuskuvioihin, ja Chris Benoit'lla puolestaan oli täysi sota päällä IC-mestaruusmeiningeissä. Dean Malenko puolestaan oli jumiutunut pitkään feudiin Too Coolin kanssa, ja Saturn vain ajelehti tyhjyydessä. Malenko ja Saturn olivat viimeiset vielä yhteistyötä tehneet kaverukset porukassa, mutta heilläkin oli ollut viime aikoina selviä erimielisyyksiä. Nyt he kuitenkin puhalsivat yhteen hiileen päihittääkseen Too Coolin. Tämä oli samalla Grand Master Sexayn paluuottelu lyhyen loukkaantumisen jälkeen.

Tämä oli mukava aloitus ppv:lle. Ei yltänyt tasoltaan Malenkon ja Scottyn keskinäiselle 1 on 1 -ottelulle, mutta on ollut mukavaa huomata, kuinka kivan tasoisia otteluita Too Coolin jäsenet oikein saavat aikaan oikeiden vastustajien kanssa. Tasoa parantaa huomattavasti se, kuinka äärettömän hyvin yleisö on ollut joka kerta mukana heidän otteluissaan. Mitään todella erikoista ei tässä ottelussa siis nähty, mutta se oli kaikin puolin vauhdikasta ja näyttävää cruiserweight-toimintaa, joka edisti storylineäkin hyvin. Tykkäsin.
*** (7:00)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Too Cool (Sexay pinned Saturn after a Hip Hop Drop)
Kuva Kuva
Bull Buchanan vs. Kane w/ Paul Bearer
Bull Buchanan oli debyytistään lähtien taggaillut tiiviisti Big Boss Manin kanssa, mutta Lontooseen hän saapui tällä kertaa yksin. Boss Manin mukaan ottaminen olisi voinut olla aika viisas ratkaisu, sillä vastustajakseen Buchanan sai Kanen, joka oli poikkeuksellisen raivoissaan. Kanen raivo johtui siitä, että jossain WrestleManian ja Backlashin välisessä Raw'ssa Buchanan oli yhdessä Boss Manin kanssa hyökännyt brutaalisti Kanen kimppuun ja iskenyt lapiolla Kanen kättä suoraan kehätolppaa vastaan. Seurauksena oli käden murtuma, kipsi Kanen käteen ja lyhyt poissaolo Big Red Machinella. Nyt Kane oli valmis kostamaan.

En oikein ymmärtänyt missään vaiheessa sitä, miksi ihmeessä Buchanan ja Boss Man olivat edes päättäneet hyökätä Kanen kimppuun, tai sitä, miksi Kane oli tiputettu tällaisiin turhiin alakortin kuvioihin. Ottelu edelleenkin hyvin vihreän Buchananin kanssa ei todellakaan ollut paras ratkaisu Kanelle, sillä ei hänestä ollut kantamaan tällaisia paskasäkkejä hyviin otteluihin. No, onneksi homma oli edes nopeasti ohi. Kaikin puolin turha koitos.
* (3:31)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kane (Chokeslam)
Kuva Kuva
Road Dogg w/ Tori vs. Bradshaw w/ Faarooq
Tämän ottelun taustatarinasta minulla ei ole mitään tietoa. Itse asiassa olen hyvin varma siitä, ettei mitään taustarinaa edes ollut. Edelleen epätoivoisesti DX:n nimen ylläpitoa jollain tapaa yrittävä Road Dogg saapui siis kohtaamaan toisen Acolytes-kaksikon jäsenen.

Tämä oli kaikella tapaa niin perinteinen tv-ottelu kuin saattoi vain olla. Taustalla ei ole minkäänlaista tarinaa, ja ottelu itsessäänkään ei ole millään tavalla muistettava. Molemmat vetävät ihan toimivaa perussettiä, mutta ei mitään sellaista, jota muistaisi enää päivän päästä (tai varsinkaan viikkoa myöhemmin, kuten minä tätä arvostelua tässä kirjoittelen). Tv-show'ssa minulla ei olisi siis varmasti ollut mitään tällaista perusmatsia vastaan, mutta en nyt ihan taas ymmärrä, mihin tätä tarvittiin ppv:ssä.
** (5:58)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Road Dogg (Pumphandle Slam)
Turhan tv-ottelun jälkeen oli vuorossa jotain täyttä kuraa, kun Mae Youngin manageroima The Kat ja Fabulous Moolahin manageroima Terri ottivat yhteen Kingin tuomaroimassa Arm Wrestling Contestissa. Nämä kaksi taidotonta nais"painijaa"han ottivat yhteen jo WrestleManiassa erittäin surullisessa koitoksessa, ja nyt heille annettiin vielä aivan liikaa aikaa kaikkeen täysin turhaan, yhdentekevään ja äärimmäisen epäkiinnostavaan kädenvääntöhierontaan. WWF, ei todellakaan näin. Olette taas onnistuneet munaamaan naisten divisioonan kanssanne täysin buukkaamalla naisille tällaisia "otteluita" ja pitämällä Women's-mestarina Stephanie McMahonia. Yrittäisitte edes. Anglen ainut kohta, josta yleisö innostui, oli kun toisen naisen toppi riisuttiin. Jee. Omaperäistä.

Kuva Kuva
Dudley Boyz vs. Showkishi & Rikishi
Big Show oli jatkanut muiden painijoiden imitointia edelleen, ja nyt vuorossa olikin jotain aivan uutta. Rikishin tyylin ja jopa nimen omaksunut Showkishi nimittäin teki tässä ppv:ssä yhteistyötä esikuvansa kanssa. Showkishi ja Rikishi yhdistivät voimansa taistellakseen Dudley Boyz -kaksikkoa vastaan. Dudleyt olivat alkaneet kerätä viime aikoina hieman suosiota yleisöltä sen jälkeen, kun Bubba Ray oli onnistuneesti pistänyt Trish Stratuksen Powerbombilla pöydästä läpi.

Jos edellinen koitos oli tv-ottelutasoinen, niin tämä oli sitä yhtä vahvasti. Showkishin ja Rikishin yhteispeli oli ehdottomasti kaikessa hauskuudessaan ottelun parasta antia. Muuten homma oli aika lailla peruspainia. Ei mitään häiritsevää taaskaan, mutta eivät nämä neljä nyt vain keskenään mihinkään erikoisiin otteisiin kykene. Kylläpä tämänkin katseli, mutta jotain suurempaa toivoisin tähän ppv:hen vähitellen. Pitää antaa kunniamaininta ottelun jälkeiselle hauskalle post match -meiningille. Siinä oli tyyliä.
** (7:10)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Showkishi & Rikishi (Showkish pinned Bubba Ray after a Chokeslam)
Kuva Kuva
Kurt Angle vs. Chris Benoit
Tämän ottelun bookkaaminen oli varsin jännä ratkaisu, sillä molemmat näistä herrasmiehistä olivat päivänselvästi heelejä (vaikka heel/face-jako oli varmaan tähänkin aikaan jo kuollut, koska rosterista löytyi useita faceja, jotka eivät käyttäytyneet babyfacemaisesti). Chris Benoit oli hävinnyt IC-mestaruutensa Chris Jericholle juuri ennen tätä ppv:tä, ja hän oli samaisessa ottelussa saanut mustan silmän. Kurt Angle oli puolestaan koko Briteissä olon ajan kiertänyt ympäriinsä julistamalla American Heron pelastussanomaa. Nyt Angle sai vastaansa mestaruustappion takia erittäin raivoissaan olevan Benoit'n, joka julisti Anglen olevan nyt väärässä paikassa väärään aikaan.

Harmillisesti tämä ottelu ei saanut aikaa kuutta minuuttia enempää, mikä tarkoittaa sitä kylmää tosiasiaa, että mitään mestariteosta nämä kaksi eivät tässä ajassa saaneet aikaan. Kuitenkin meno oli kaikin puolin tosi hyvää, mutta ei näiden kahden painilta voi mitään vähempää odottaakaan. Hienoja heittoja, näyttäviä lukkoja ja viihdyttävää painia, eli kaikkea, mitä tällaiselta ottelulta sopii odottaa. Silti todelliset huippuottelut näiden kahden välillä siintävät vielä tulevaisuudessa. Anglellakin on vielä hieman kehityttävää tässä uransa alkupuolella.
*** (6:04)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kurt Angle (Olympic Slam)
Kuva Kuva
Crash Holly (c) vs. British Bulldog - Hardcore Match for the WWF Hardcore Championship
HC-mestari Crash Holly saapui kehään promoamaan siitä, kuinka hän oli koko Briteissä olon ajan yrittänyt etsiä itselleen vastustajaa HC-mestaruusotteluun, mutta ilmeisesti Britanniasta ei löytynyt yhtään tarpeeksi kovaa äijää haastamaan häntä mestaruudesta. Juuri kun Crash oli lähdössä pois paikalta tilanne kuitenkin muuttui täysin, kun British Bulldog teki paluunsa ruutuun! Bulldog oli ollut poissa WWF:stä aina tammikuisesta Royal Rumblesta lähtien, mutta nyt hän teki paluunsa kotiyleisön edessä ja haastoi Crash Hollyn HC-mestaruudesta.

Ottelusta itsestään ei ole paljoa sanottavaa, koska se ei ollut kummemmin hardcorea tai mitään muutakaan. Ainut tarkoitus oli saada kotiyleisö hyvälle fiilikselle, ja siinä tämä kyllä onnistui. Harmi vain, ettei Bulldogin paluu ollut pidemmänpuoleinen. Varsin karussa kunnossa ja kaikenlaisessa riippuvuuskierteessä oleva Bulldog tiputtautui pois hyvin nopeasti tämän esiintymisen jälkeen, ja tämä ppv jäi Davey Boy Smithin viimeiseksi ppv:ksi. Vuoden 2000 jälkeen Smith ei tehnyt enää esiintymisiä painibisneksessä, ja vuonna 2002 hän menehtyi sydänkohtaukseen. Kokonaisuudessaan erittäin surullinen tarina.
* (3:37)
Voittaja:
Spoiler: näytä
British Bulldog (Running Powerslam)
Kuva Kuva
Edge & Christian (c) vs. Hardy Boyz - WWF Tag Team Championship
Edge ja Christian olivat pitäneet joukkuemestaruuksia WrestleManiasta lähitellen, ja viikko toisensa jälkeen tämä kaksikko oli alkanut muuttua itsekkäämmäksi ja itsekkäämmäksi. E & C olivat lopettaneet yleisön joukosta kehään saapumisen, ja itse asiassa he olivat alkaneet periä faneiltaan rahaa nimikirjoituksiaan vastaan. Omahyväiset mestarit tiesivät siis arvonsa, mutta nyt he joutuivat puolustamaan vöitään pitkäaikaisia kiistakumppaneitaan Hardy Boyzeja vastaan. Hardyt olivat otelleet monet monituiset kerrat E & C:tä vastaan, ja nyt he vihdoin mielestään ansaitsisivat vyöt itselleen.

Hardyt ja Edge & Christian ovat otelleet monia keskinäisiä tosi hyviä joukkueotteluita, joista viimeisin ppv-tasolla nähty käytiin helmikuisessa No Way Outissa. Sitä ennen joukkueet olivat raapaisseet edellisen vuoden lopulla keskenään legendaarisen Ladder Matchin, eikä pidä unohtaa heidän merkittävää osuuttaan WrestleManiankin Ladder Matchissa. Niinpä tämä ottelu oli pienoinen pettymys, sillä tämä ei tarjonnut mitään uutta, huikeaa, mahtavaa tai edes erityisen jännittävää. Siitäkin huolimatta nuoret kollit tarjosivat takuuvarman ja hyvän joukkueottelun, jossa ei ollut mitään kummoisia ongelmia, mutta lopputulos harmitti silti vähän, koska tiesin näidän neljän pystyvän parempaankin.
*** (12:53)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Hardy Boyz (via DQ after Edge hit Matt with the ring bell)
Kuva Kuva
Eddie Guerrero (c) w/ Chyna vs. Chris Jericho - WWF European Championship
Vaikka tässä ottelussa olikin pelissä vain Eddien European-mestaruus, niin kyseessä oli IC Champion vs. European Champion -ottelu. Chris Jericho oli siis onnistunut voittamaan Intercontinental-mestaruuden takaisin itselleen, ja nyt hänellä oli hyvä tilaisuus päästä kostamaan myös aikaisempi European-mestaruustappionsa Eddie Guerrerolle. Jericho oli siis voittanut European-mestaruuden WrestleManiassa, mutta hävisi sen paria viikkoa myöhemmin, kun hänen ystävänsä Chyna kääntyi häntä vastaan ja auttoi Eddien voittoon ottelussa. Jericho oli oletettavasti kantanut tuosta lähtien kaunaa Eddielle ja Chynalle. Nyt hän saattoi päästä kostamaan kaiken. Juuri ennen ottelua heitettiin kolikkoa siitä, kumpi mestaruus olisi pelissä. Eddie hävisi kolikonheiton.

Kurt Anglen ja Chris Benoit'n ottelun jääminen kolmeen tähteen johtui ensisijaisesti siitä, että aikaa oli oikeasti todella rajallisesti, mutta kaksikko teki kaiken mitä pystyi. Tässä ottelussa oli puolestaan sama ongelma kuin tuossa edellisessä joukkuemestaruuskamppailussakin: tämä ei vain jotenkin yltänyt sille tasolle, mitä toivoin. Ei sillä, oli tämä mielestäni illan paras ottelu, mutta se ei tässä tapauksessa tarkoita vielä kamalasti. Ottelun alkupuoli vaikutti jo tosi hyvältä, ja ehdin odottaa todella kovaakin arvosanaa ottelulle. Vähitellen homma alkoi kuitenkin hajota kummallisesti käsiin, ja lopulta tästä muotoutui "vain" hyvä ottelu. Se olisi monille enemmän kuin riittävä suoritus, mutta Jericholta ja Eddieltä olisi voinut odottaa ehkä vielä hitusen enemmän. Osasyy oli kyllä osittain aika hajanaisella buukkauksellakin.
*** (12:56)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Eddie Guerrero (Pinned Jericho after hitting him with a title belt)
Kuva Kuva Kuva
The Rock (c) vs. Shane McMahon w/ Vince McMahon vs. Triple H w/ Stephanie McMahon-Helmsley - WWF Championship
Backlashin Main Event oli päättynyt monivaiheisten käänteiden jälkeen lopulta siihen, että The Rock voitti vihdoin ja viimein WWF-mestaruuden Triple H:lta. Vince McMahon ja koko McMahon-Helmsley -poppoo ei kuitenkaan niin vain sulattanut uutta tilannetta. Main Eventin päätöstä oli edeltänyt monenlaiset vaiheet, kuten se, että Linda McMahon oli saapunut asettamaan Earl Hebnerin ottelun tuomariksi, vaikka Vince oli aikaisemmin erottanut Hebnerin. Niinpä Vince julisti, että Rockin mestaruuskaudesta tehdään nopeasti loppu Insurrextionissa, jossa Rock joutuu kohtaamaan KAKSI McMahon-suvun miestä: Vincen oman pojan Shanen ja vävypojan Triple H:n. Ennen ottelua suurin mysteeri olikin se, kumman toivoa Vince toivoisi enemmän, ja se, miten Shane ja Triple H pelaisivat yhteen ottelussa.

Harmillisesti joudun toteamaan, että jälleen WWF:n mestaruusottelun taso laski puolikkaan edellisen ppv:n tasosta. Lasku on ollut tasaista tähän mennessä jokaisen ppv:n kohdalla, mutta hyvä uutinen on se, että lasku alkoi *****-ottelusta, joten tämäkin oli vielä hyvä koitos. Minusta vain tälle ottelulle ei voi antaa kolmea tähteä korkeampaa arvosanaa, vaikka jotkut ovat niin yrittäneetkin. Suurin syy on se, että tämän ottelun painillinen anti jäi muutamaa nättiä bumppia lukuun ottamatta aika vajaaksi, ja muuten ottelussa pelattiin lähinnä tunnelmalla ja hurjalla ylibuukkauksella. Onneksi WWF osaa edes ylibuukkauksen jalon taidon, ja tässäkään se ei ärsyttänyt (kuten WCW:n tapauksessa ärsyttää lähes aina) vaan toi oikeasti uutta puhtia ottelun tarinaan. Siitä huolimatta ei tämä mikään mestariteos millään tasolla ollut, mutta mukava tapa päättää show kuitenkin.
*** (15:00)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Rock (Pinned Shane after People's Elbow)
*** Chris Jericho
** Eddie Guerrero
* Chris Benoit

Kokonaisarvio Insurrextionista: WWF:lle on muodostunut jo perinteeksi se, että nämä pelkästään Briteissä nähtävät ppv:t eivät ole kovin kummoisia, ja tämä Insurrextion ei tehnyt tuohon perinteeseen muutosta. Taaskin monin paikoin tuntui siltä, että katsoin ppv:n sijaan vain vähän keskimääräistä parempaa tv-ohjelmaa. Se ei ole koskaan kovin hyvä merkki ppv:n tasosta. Siitä huolimatta täytyy todeta, että tarjolla oli useita hyviä otteluita, eli paljon enemmän, kuin mihin WCW on pystynyt yhdessäkään tämän vuoden ppv:ssä. Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin WWF:n toistaiseksi vuoden huonoin ppv ja arvosanaltaan vain Kehno. Toivottavasti tämä ei jää tavaksi.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
---------------
3. WWF Royal Rumble - Hyvä
---------------
4. WWF WrestleMania 2000 - Ok
5. ECW Guilty As Charged - Ok
---------------
6. WWF InsurreXtion - Kehno
7. ECW Living Dangerously - Kehno
8. WCW Souled Out - Kehno
---------------
9. WCW Uncensored - Surkea
10. WCW Spring Stampede - Surkea
11. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
12. WCW Slamboree - Surkea

Seuraavaksi sitten se ECW:n Hardcore Heaven. Saatan julkaista arvostelun vielä ennen Miamiin lähtöä, mutta saa nähdä.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Su 25.03.2012 10:21

Jaahas, se on sunnuntai ja nyt palataankin taas parempien tapahtumien pariin. Historian 24. SummerSlam järjestettiin muuten jo neljättä vuotta peräkkäin samalla areenalla Los Angelesissa. Selostajina jo tutuksi käynyt kolmikko Cole-Lawler-Booker.

Kuva
Sunnuntai 14. Elokuuta 2011
Staples Center, Los Angeles, California


6-Man Tag Team Match
Kofi Kingston, John Morrison & Rey Mysterio VS. Alberto Del Rio, R-Truth & The Miz

Neljättä vuotta perättäin Staples Centerissä käyty kesän suurin juhla avattiin tällä kertaa varsin menevällä kuuden miehen mätöllä. Monet varmasti odottivat että tämän sijaan nähtäisiin Morrisonin ja Truthin singles-kohtaaminen. Olihan Truth keväällä kääntynyt heeliksi juuri Morrisonin kustannuksella, ja olisihan tällä ottelulla ollut taustaa jo pidemmältäkin ajalta. Eräässä vaiheessa JoMo ja Totuus muodostivat jopa joukkueen. Noh, ilmeisesti WWE:ssä tiedettiin jo että Morrisonin sopimusta ei syksyllä enää jatketa ja sen vuoksi päätettiin antaa myös neljälle muulle tilaisuus näyttää naamaansa Los Angelesin kirkkaiden valojen alla.

Pelkästään katsomalla paperilla pystyi melko varmasti jo etukäteen toteamaan, että kyseessä on mukava kolmen tähden matsi. Ja tällä kertaa aavistukseni osui täysin oikeaan. Ei tässä mitään uskomattomia taikatemppuja nähty, mutta perushyvää ja vauhdikasta painia joka viritti katsojan oikeaan tunnelmaan. Yksikään sekstetistä ei millään muotoa ole toivoton tapaus kehässä, joten eipä ollut ylläri, että tämä oli varsin viihdyttävä kymmenen minuutin toimintapläjäys. Vannoi sitten Wanhan tai Uuden Wrestlahmentin nimeen, niin tämä oli onnistunut avauskoitos.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:36
Voittajat: Mysterio, Kingston & Morrison (Mysterio pinned Truth via Frog Splash)

Arvosana: ***


Singles Match
Mark Henry VS. Sheamus

Kesän aikana Mark Henrylle tapahtui jotain kummallista. Toistakymmentä vuotta pilkan aiheena ollut köntys oli vanhoilla päivillään löytänyt sen, mitä Vince McMahon varmasti toivoi vuonna 1996 laittaessaan nimensä alle Henryn muhkeaan palkkashekkiin. Henrystä oli jonkin ihmeen kautta kuoriutunut täysin vakavasti otettava lähes main event tason ottelija. Kesän mittaan Henry oli lisännyt ”hall of painiinsa” Big Show'n, Kanen ja Vladimir Kozlovin. Esteeksi kuitenkin ilmestyi Sheamus, joka ei moista käytöstä suvainnut. Asettuessaan ”hirveän heelin” tielle, fanit totta kai kääntyivät pienemmän pahan puolelle ja näinpä irkku oli Summerslamiin mennessä jo täysiverinen feissi.

Parantuneista otteistaan huolimatta ei se Henry edelleenkään mikään shawnmichaels ollut, eikä Sheamus myöskään suosikkilistalleni kuulu. Joten ei voi sanoa että tämä minulle kauhean mielekäs tai viihdyttävä ottelu oli. Odotusarvoihin nähden toki ihan ok. Loppuspotti oli kyllä mahtava, ja se tavallaan auttoi unohtamaan sen, että muu ottelu ei järin herkullista katsottavaa ollut. Kyllä tämän nyt katsoi, eikä tämä missään nimessä niin huono ollut, että pystyisi tapahtuman kokonaisuutta pilaamaan.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:22
Voittaja: Mark Henry via count out (slammed Sheamus through a security wall)

Arvosana: **+

Diva's Championship Match
Kelly Kelly © w./Eve Torres VS. Beth Phoenix w./Natalya

Tällä oli simppeli, mutta varsin hyvä tarina takana. Face-Beth oli voittanut ykköshaastajuuden RAW:ssa, mutta ei ollenkaan perustanut Kellyn onnitteluista vaan nakkasi Barbien – Jerry Lawlerin suureksi kauhuksi – turva-aitaa päin ja julisti blondibimbojen aikakauden olevan lopussa. Seuraavina viikkoina Beth & Natalya ristivät itsensä nimellä ”divas of destruction” ja lopulta vaikutti siltä, että WWE oikeasti aikoo panostaa naisten divisioonaan.

Muistelin Kellyn ja Bethin kyenneen oikein mainioon otteluun, mutta se taisi tulla vasta syksyllä... Ei tässäkään mitään suurempaa vikaa ollut, oli tämä hitusen parempaa menoa kuin WWE:n naisten ottelut keskimäärin, mutta eipä tämä nyt mikään naisten painin resurrektoiva mestarinäytelmä ollut. Ihan kiva kuitenkin.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:33
Voittaja: Kelly Kelly (Roll Up)

Arvosana: **

Singles Match
Wade Barrett VS. Daniel Bryan

Vielä ennen kahta valtavaa pääottelua Smackdownin nuoret orhet kolistelivat sarviaan. WB:llä D-Bryanilla oli ollut biiffiä jo vuoden päivät. Olihan Bryan jättänyt Barrettin johtaman Nexuksen ja tasan vuosi sitten otellut heitä vastaan WWE:n joukkueessa. Barrettin vihaa lietsoi entisestään se, että Money In The Bankissa Bryan oli napannut kullanarvoisen salkun aivan hänen nokkansa edestä.

Ihan mukava alakortin ottelu tästä saatiin aikaiseksi. Bryan on tunnetusti etevä kehävelho ja Barrett on hyvää keskitasoa. Alkupuolella vähän tylsähköä menoa, johon yleisökään ei jaksanut syttyä, mutta oppikirjamaisesti tempo nousi loppua kohden ja viimeiset pari minuuttia saivat yleisönkin täysillä meisinkeihin mukaan. Nähtiinpä tässä yksi suosikkispoteistani. Julma Lariat vastustajan kiikkuessa piinallisesti yläköydellä, a'la Nigel McGuinness. Täytti ruutunsa.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:47
Voittaja: Wade Barrett (Wasteland)

Arvosana: ***

World Heavyweight Championship Match (No Holds Barred)
Christian © VS. Randy Orton

Toukokuussa alkaneen (kaikki tasollaan yllättäneen) feudin päätepiste. MITB:issä Christian oli ”voittanut” vyönsä takaisin käytännössä sylkäisemällä Ortonia suoraan silmään. Tämä sen takia, koska Christianin lakimiehet olivat juonitelleet otteluun pykälän, jonka mukaan Orton häviäisi vyön, mikäli hänet diskattaisiin. Halpamaisen voiton vuoksi WWE:n uusi bossi Triple H bookkasikin tämän ottelun, jossa ei diskauksia tunnettaisi. Alkujärkytyksen jälkeen Christian alkoi vaikuttaa kummallisen itsevarmalta. Hän vihjaili yllätyksestä ja se paljastui juuri ennen kellonsoittoa. Hänen bestiksensä, Edge, olisi Krisun kulmauksessa. Noh, nähtiinpäs tässä vielä yllättävä käänne, kun Edge moitti Christiania raukkamaisesta mestaruusvoitosta (pata kattilaa soimaa) ja jätti Kapteenin oman onnensa nojaan käärmeen kynsiin...tai hampaisiin.

Tämä oli kaksikon neljäs perättäinen ppv-tason kohtaaminen. Kaikki olivat olleet hyviä, joten uhkana olikin, että kaikki oli jo nähty. Pelko oli kuitenkin aiheeton. Stipulaation vuoksi tämä oli hyvin erilainen ja huomattavasti intensiivisempi ottelu kuin yksikään aiemmista. Nykystandardeilla tämä oli yllättävänkin rajua hardcorea. Pöytiä pirstottiin palasiksi, tuolit viuhuivat tiheästi, kendosauvat katkeilivat ja portaat muuttuivat murskaaviksi aseiksi. Tämä oli juuri sellainen, mitä feudin blow off-matsilta saattaa toivoa. Maukasta, jopa veristä mättöä. Kiitos Ortonin, joka viilsi itse oman kätensä hajonneeseen kendosauvaan. Taustatarina oli hyvä, tunnelmaa löytyi, spotteja nähtiin ja loppuspotti oli oma luku sinänsä. Jos Henry-Sheamuksen lopetus oli komea, niin yhtä lailla oli tämäkin. Feudin paras ottelu, kuten pitikin olla. Karvan verran jäi maagisesta motyc-tasosta, mutta perkeleellisen kova matsi silti. Peukku ylös.
Spoiler: näytä
Kesto: 23:42
Voittaja: Randy Orton (RKO onto steel steps)

Arvosana: ****+

WWE Championship Match (Special Referee Triple H)
CM Punk © VS. John Cena ©

Se kuuluisa Chicagon kesäkuinen ilta aloitti vallankumouksen. CM Punk poistui firmasta mestaruusvyö mukanaan. Vince McMahon oli epäonnistunut karmaisevasti ja tästä johtuen johtoryhmä päätti vapauttaa hänet tehtävistään ja tilalle nousi nimikkeellä Chief Operating Officer kukapas muu kuin Triple H. Hän päätti aloittaa homman alusta kuin Chicagon episodia ei olisi koskaan tapahtunutkaan. RAW:ssa käytiin turnaus jonka voittaja John Cena kruunattiin uudeksi WWE:n mestariksi. Kunnes...

Kapinallinen palasi ja kappas kummaa WWE:llä olikin yhtä aikaisesti kaksi tunnustettua WWE:n mestaria. Moinen epäkohta täytyi oikaista pikimmiten ja siihen oli vain yksi tapa: Cena vs. Punk II. Ja jotta Staples Centeristä poistuisi varmuudella vain yksi mestari, nimitti COO itsensä ottelun erikoistuomariksi. Tämä löi salaliittoteorian liekkeihin lisää bensaa. Oliko kaikki vain pohjustusta sille, että Cena, HHH, Stephanie ja Vince ovat hankkiutumassa eroon ongelmatyöntekijä Punkista? Tätä teoriaa tuki vielä se, että Stephanien nähtiin vierailevan Cenan pukuhuoneessa tapahtuman aikana. Monien mielestä tämä kuvio oli parasta WWE:tä vuosikymmeneen, eikä se ainakaan kauas heitä.

Tämä muistutti WrestleMania 26:n Undertaker-Michaelsia. Mahtava ottelu, mutta edellisen ollessa täydellinen, niin miten hitossa vielä nostat rimaa? Pitäisi lyödä tauluun uudet maailmanennätyslukemat. Totta kai tätä alitajuisesti vertaa MITB:in otteluun, eikä tämä yhtä mahtava ollut. Mutta jos ottaa vertailukohdaksi minkä tahansa muun matsin, niin kyllä tämä ehdottomasti vuoden parhaimmistoa oli. Edellisen kerran tämän kokoluokan superottelu Summerslamissa oli 2005 Hogan-Michaels ja sitä ennen 2002 Rock-Brock. Tuohon samaan kastiin tämä kuului, sillä poikkeuksella, että painillisesti tämä oli huomattavasti parempi kuin kumpikaan noista. Oman lisänsä toi tietysti Triple H:n läsnäolo, ja ottelun ratkaisussa hänelläkin oli (tavallaan) näppinsä pelissä. Varmasti koko vuoden 10:n parhaan ottelun joukossa. Vertaaminen MITB:in napakymppiin on jossain määrin epäreilua. Aivan mielettömät fiilikset tämä hypevideoineen kaikkineen nosti ja tämä oli(si ollut) täydellinen tapa päättää kesän suurin painijuhla.
Spoiler: näytä
Kesto: 24:09
Voittaja: CM Punk (Go To Sleep) [Triple H counted to three even though Cena's leg was clearly on the rope]

Arvosana: **** ½ (motyc)

Spoiler: näytä
Seuraavien muutamien minuuttien aikana nähtiinkin sitten tapahtumaketju, josta jokaisella on varmasti mielipiteensä. Kaikista ihmisistä Kevin Nash hyppäsi (okei, kompuroi) turva-aidan yli ja kävi jysäyttämässä Punkille musertavan Jackknife Powerbombin. Eikä siinä vielä kaikki, sanoisi myyntimies. Tätä seurasi Alberto Del Rio rahasalkkunsa kanssa. Potku Punkin päähän ja mestaruus mehikaanon matkaan. Muistan kironneeni tämän tapahtumasarjan alimpaan h**vetin onkaloon, sillä Punkin mestaruusjuhlat olivat ”hetki.” Juuri tällaisten ”hetkien” vuoksi raavas mies jaksaa pellepainia katsoa vuodesta toiseen. Nyt se vietiin tylysti pois. Ja kun myöhemmin selvisi ettei tuosta käänteestä seurannut mitään hyvää, niin koko episodi jätti paskan maun suuhun. Harmi.
*** John Cena
** CM Punk
* Christian

Yhteenveto
: Viimeiset 5 minuuttia söivät pahasti fiilistä, mutta muutenhan tämä oli paras Summerslam vuosiin. Alakortin matsit ylsivät odotustensa tasolle ja kaksi pääottelua olivat armottoman kovaa tykitystä. Ja kyllä koko tapahtuma huokui sellaista ”big time” fiilistä, jota Summerslamilta aina toivoo. Joka vuosi tässä ei ole onnistuttu. Loppusekoilut harmittavat vielä tänäkin päivänä, mutta siitä huolimatta voin varauksetta suositella tätä. Kaksi viimeistä ottelua on jokaisen nähtävä.

PPV Ranking 2011
1. WWE - Money In The Bank 3,75
2. WWE - Royal Rumble 3,25
3. WWE - SummerSlam 3,17
4. TNA - Slammiversary 3,16 / TNA - Destination X 3,16
5. WWE - Elimination Chamber 3,00
6. TNA - Lockdown 2,81
7. TNA - Sacrifice 2,78 / WWE - Capitol Punishment 2,78
8. WWE - Extreme Rules 2,72
9. WWE - WrestleMania XXVII 2,66
10. TNA - HardCore Justice 2,64

11. TNA - Against All Odds 2,50
12. TNA - Genesis 2,19
13. WWE - Over The Limit 2,16
14. TNA - Victory Road 2,13
Vuoden matsi ehdokkaat
The Undertaker VS. Triple H (No Holds Barred) / WWE WrestleMania XXVII
John Morrison VS. John Cena VS. The Miz (Steel Cage) / WWE Extreme Rules
AJ Styles VS. Bully Ray (Last Man Standing) / TNA Slammiversary
CM Punk VS. John Cena / WWE Money In The Bank
CM Punk VS. John Cena / WWE SummerSlam


Näin. Seuraavana sitten Ei Antauduta TNA:n kanssa.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Su 01.04.2012 10:03

Höpinää tötteröön ja uutta arvostelua pihalle. Selostajina yllätys yllätys, Tenay & Taz.

Kuva
Sunnuntai 11. Syyskuuta 2011
Impact Zone, Orlando, Florida


X-Division #1 Contender's Match
Kid Kash VS. Jesse Sorensen

Kun tapahtuma oli avattu viettämällä hiljainen hetki päivälleen 10 vuotta sitten tapahtuneen 9/11 tragedian johdosta päästiinkin itse asiaan. Destination X:n menestyksen jälkeen mystinen ”network” vaati, että jatkossa TNA panostaa enemmän x-divisioonaan. Niinpä Hogan & Bischoff olivat pakotettuja palkkaamaan uutta verta divariin. Katkera veteraani Kid Kash ja nuori lupaus Jesse Sorensen olivat näitä onnekkaita, jotka sopparin saivat. Feudi miesten välillä oli varsin simppeli. Veteraani-Kash ei vain kyennyt sietämään, että Sorensenin kaltaiset nuoret ”nilkit” paistattelevat hänen valokeilassaan.

Matsin alku oli lupauksia herättävä. Alkuminuuttien tiivis armdrag-sessio antoi luvan odottaa yhä vain kiivaammaksi käyvää tulista ja nopeatempoista taistelua. Ikävä kyllä ihan näin ei käynyt. En tiedä johtuiko se Sorensenin vihreydestä vai parista pienestä botchista, mutta jotenkin tämä ei tuntunut pysyvän kasassa hyvän alun jälkeen. Sitten kun lopetus tuli aivan puskista ilman minkäänlaista jännittävää loppuhuipennusta, niin aika lailla tv-tasoiseksi otteluksi tämä jäi. Ei nyt mikään katastrofi, mutta vähän pirteämpää aloitusta olisi toivonut.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:55
Voittaja: Jesse Sorensen (Modified Neckbreaker)

Arvosana: **

Bound For Glory Series Match
Bully Ray VS. James Storm

Fiksuimmat varmaan pystyivätkin päättelemään posterista, että ppv:n kantava teema oli 4 kuukautta käynnissä olleen BFG-turnauksen päätös. Otteluun lähdettäessä askelmerkit olivat Bully Raylle (49 pistettä) selkeät: voitto selätyksellä tai luovutuksella toisi hänelle paikan vuoden suurimmassa matsissa. Stormin (40 pistettä) taasen täytyi voittaa luovutuksella säilyttääkseen edes teoreettiset mahdollisuudet turnausvoittoon.

Tämä oli aika kamala ottelu. Ensimmäiset 3,5 minuuttia Bully Ray pakeni köysiin ja lattialle ilman ainuttakaan lock upia. Joo, hyvä tapa kerätä buuauksia, mutta joku raja tuohonkin. Sitten kun matsi lopulta alkoi, niin se ei tarjonnut mitään erikoista. Storm koitti epätoivoisesti rutistaa luovutusta irti Cross Armbreakerilla useaan otteeseen kuitenkin huonolla menestyksellä ja tämä oli pitkälti koko matsin tarina. Tästä jäi huono maku, koska vaikutti siltä etteivät Kiusaaja ja Lehmipoika edes kunnolla yrittäneet. Lopetuskin oli varsin ennalta-arvattava ottaen turnauksen pistetilanteen huomioon. Ei näin.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:47
Voittaja: Bully Ray by DQ (Storm accidentally spat beer to referee's face)

Arvosana: * ½

Knockout's Championship Match
Mickie James © VS. Winter w./Angelina Love

Hardcore Justicessa Winter oli voittanut mestaruuden sylkemällä polttavaa verta Mickien kasvoilla. (talk about wrestlecrap) Ennen tätä iltaa Mickie oli kuitenkin Impactissa ottanut omansa takaisin. Tämä tosin ei estänyt knockout-divisioonan pahiksia suosivaa bossia Karen Jarrettia myöntämään Winterille tässä revanssiansa.

HCJ:n ottelu oli pettymys, mutta samalla tiedän naisten pystyvän parempaan, joten en pistänyt pahakseni tätä revanssia. Harmi kyllä, ei sitä tasokasta naisten matsia vieläkään nähty. Se, että ottelusta ei ole paljon mitään muistikuvia 3 tuntia katsomisen jälkeen kertoo jotain sen keskinkertaisuudesta. Lopetus oli jälleen kerran sitä itseään. Peukku alas. Ei kovin vahva aloitus tapahtumalle. Kolmesta ensimmäisestä ottelusta yksi on hädin tuskin saavuttanut kahden tähden rajan.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:37
Voittaja: Winter (spat burning blood to Mickie's face)

Arvosana: * ½

World Tag Team Championship Match
'The Pope' & Devon VS. Mexican America © w./Rosita & Sarita

Beer Moneyn jätkien siirtyessä jahtamaan sitä isoa vyötä oli heiltä saatava joukkuemestaruudet pois. Ja sehän tapahtui kätevästi HCJ:n jälkeisessä Impactissa, jossa Jarrettien avustuksella MEX kusetti vyöt itselleen. Ensimmäisiksi haastajiksi valikoitui (ainakin vielä tässä vaiheessa) varsin randomilta vaikuttanut Popen ja Devonin tiimi.

Ei pitäisi edes ajatella, mitä tämä samainen divisioona oli vuosi sitten. Mestaruuksista käytiin neljän tähden matsi MCMG:n ja GenMe:n välillä... noh, ei auta itkeä. Ottelu nyt oli täysin yhdentekevä Impact-rykäisy, jossa myös Rosita & Sarita olivat kehässä enemmän aikaa kuin sen ulkopuolella. Varsinainen sillisalaattisekamelska, josta ei jäänyt mitään muisteltavaa. Toisaalta tällainen pannukakku sopi mainiosti ppv:n varsin mollivoittoiseen vireeseen.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:46
Voittajat: Mexican America

Arvosana: * ½

Singles Match
Matt Morgan VS. Samoa Joe

Tällä oli vähän taustaakin. Morgan oli BFG-turnauksen kärkisijoilla, kun hajotti rintalihaksensa ja joutui vetäytymään turnauksesta. Matti omaksuikin uuden roolin liittymällä Tenayn ja Tazin seuraksi turnausmatseja kommentoimaan. Joen pudottua taulukon hännille otti hän elämäntehtäväkseen tuhota myös muiden unelmat voitosta. Hän olikin telonut mm. Devonin ja Crimsonin niin pitkäksi aikaa saikulle, että heidän voittounelmansa pystyi hautaamaan. Morgan ei pystynyt katsomaan sivusta Joen itsekkyyttä ja katkeruutta ja heti toivuttuaan aikoi antaa pullerolle opetuksen. Ja sen aika oli nyt.

Aloitetaan positiivisesti: tämä oli jo vähän parempi ottelu. Sitten palautus maan pinnalle: se ei tapahtuman tason huomioon ottaen vielä paljoa kerro. Tämä nyt oli lähinnä sellainen ”ihan jees” tasoinen isojen miesten mylläkkä. Muutamia hyviä hetkiä ja komeita liikkeitä, mutta ei edelleenkään sellaista, jota enää huomenna muistelisi. Eipä tästä paljon enempää sanottavaa ole.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:36
Voittaja: Matt Morgan (Carbon Footprint)

Arvosana: ** ½

Bound For Glory Series Match
Gunner VS. Bobby Roode

Ja sitten jälkimmäinen BFG-turnauksen ottelu, joka oli käytännössä luovutusmatsi. Gunnerilla ja Bobbylla oli kummallakin kasassa 42 pistettä, ja tasoittaakseen Bully Rayn he tarvitsivat 10 pisteen luovutusvoiton. Selätysvoitto olisi laiha lohtu.

Gunner on kyllä melkoinen puudutuksen perikuva, mutta ”koko kansan Bobbyksi” tässä vaiheessa noussut Roode sentään oli varsin mielenkiintoinen hahmo. Hän tekikin kaikkensa, jotta saisi keskinkertaisesta Gunnerista edes jotain irti. Ja tässä kunnianhimoisessa tavoitteessa Roode onnistui ainakin jollain tasolla, sillä tämä oli Joe-Morganin tavoin ”ihan jees.” Vieläkään ei sitä ”huikeaa” kolmea tähteä saavutettu, mutta tämä alkoi olla jo aika lähellä. Pointsit Roodelle.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:58
Voittaja: Bobby Roode (Crossface Submission)

Arvosana: ** ½

X-Division Championship Match
Austin Aries VS. Brian Kendrick ©

Jokohan nyt taso nousisi? Kummankin painitaidot olivat laajalti tiedossa, joten en keksinyt mitään järkevää syytä, miksi tästä ei tulisi varsin viihdyttävää ottelua.

Toiveeni toteutui osittain. Kyllä, tämä oli illan tähän asti paras matsi. Mutta taas toisaalta, ei tämä ollut niin hyvä kuin Aries-Kendrickin pitäisi olla. Kaikin puolin viihdyttävää perinteistä keskisarjalaisten painia, mutta mihinkään elämää suurempaan liekkiin tämä ei missään vaiheessa syttynyt. Pari kohtuullisen rajua spottia nähtiin Kendrickin lennettyä Sliced Bread-yrityksestään suoraan lattialle ja Ariesin jysäyttäessä Suicide Divensa suoraan metalliaitaan. Pidempi ja kiivaampi lopputaistelu olisi varmasti nostanut arvosanaa, mutta ei kaikkea voi aina saada. Puhtaat paperit tälle täytyy kuitenkin antaa, vaikkei täyttä potentiaaliansa saavuttanutkaan.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:23
Voittaja: Austin Aries (Brainbuster)

Arvosana: ***

Bound For Glory Series Over Time Match
Bully Ray VS. Bobby Roode

Kuinkas sattuikaan? Turnauksen päätyttyä miehet olivat tasapisteissä, ja voittaja täytyi löytyä. Niinpä Eric Bischoff lennosta päättikin, että hoidetaanpa homma pois alta samantien. Ottelua muuten edelsi kummaltakin varsin vahvat promot, jotka olivatkin koko tapahtuman parasta settiä.

Ottelu alkoi taas 3 minuuttia kestäneellä Bully Rayn kissa-hiiri leikillä, mutta toisin kuin Storm-matsissa, tässä alkoi sen jälkeen myös tapahtua. Välillä meno oli jopa varsin maittavaa Rooden vain usuttaessa Rayta läpsimään häntä uudestaan ja uudestaan brutaaleilla chopeillaan. Tuossa kohtaa saattoi jopa uskoa, että tästä kehkeytyy tulinenkin taistelu. Harmillisesti tämä kuitenkin jäi perusmatsin tasolle. Koko kesän jatkuneen turnauksen huipennuksesta olisi kyllä pitänyt saada enemmän irti. Lopetuskin tuli aika kevyen oloisesti. Omalla tavallaan ihan viihdyttävä ottelu, mutta hypetykseen nähden kuitenkin pettymys.
Spoiler: näytä
Kesto: 12:31
Voittaja: Bobby Roode (Spinebuster)

Arvosana: ***-

3-Way World Heavyweight Championship Match
Mr. Anderson VS. Sting VS. Kurt Angle ©

Anglen heelturn oli koko vuoden mystisimpiä ja laiskimmin kirjoitettuja juttuja. Hardcore Justicen pääotteluun Stingiä vastaan lähdettäessä Angle oli niin face kuin olla ja voi. Matsi kuitenkin loppui käsittämättömällä tavalla, kun Kurt mäjäytti Stingiä Hulk Hoganin ojentamalla terästuolilla ja vei vyön mukanaan. Anglen selitys tälle oli varsin mystinen. Hogan oli kertonut Anglelle, että Dixie Carter oli aikoinaan tietoinen Jeff Jarrettin ja vaimonsa Karenin suhteesta, mutta pimitti tämän tiedon häneltä. Tämän tultua ilmi Kurt oli niin raivoissaan, että vastoin kaikkea rationaalista ajattelua hän päätteli, että on parempi liittoutua Immortalin kanssa. Saman ryhmän, jota mm. kaiken mielipahan alku ja juuri, Jeff Jarrett edusti. Sillä lailla. Lisäksi tämä maailmanmestaruusottelu oli bookattu edellisessä Impactissa ilman minkäänlaista pohjustusta. Eric Bischoff oli saanut ”networkilta” puhelun, jossa oli ilmoitettu asiasta. Piste. Joten kyllä tästä aivan totaalinen välipuolustuksen maku välittyi tänne Suomeen saakka.

Kenityksen usein käyttämää termiä lainaten ottelu oli ihan pätevää ”entertainment brawlia.” Miesten perusmaneerit nähtiin ja Anglen takavyöheitto kerralla kahdelle on aina sellainen mieltä lämmittävä pikkuspotti. Jälleen kerran fiilistä kuitenkin latisti suunnattomasti Impact Zonen yleisö, jota tämä tuntui kiinnostavan vähemmän kuin ruohon kasvaminen. Jos se painin taso nyt ei mitään huikeaa ollutkaan, niin olisi nyt luullut, että edes lopun finisher-sota olisi kiinnostanut. Mutta ei. Täysin sama ilmiö kuin HCJ:n pääottelussa. Tuollainen vie kyllä todella paljon katselunautinnosta pois. Kaiken kaikkiaan tämä oli ihan siedettävä lopetus ehkäpä vuoden paskimmalle ppv:lle.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:28
Voittaja: Kurt Angle (Pinned Sting via Angle Slam after Hulk Hogan interfered)

Arvosana: ***

*** Bobby Roode
** Austin Aries
* Brian Kendrick


Yhteenveto: Aika vastenmielinen kolmen tunnin pökäle. Kortti oli täynnä toinen toistaan yhdentekevämpiä ja huonommin rakennettuja tv-tasoisia otteluita. Tätä se on pahimmillaan, kun pääprioriteettina pidetään tv-show'ta. Jos olisin tästä täyden hinnan maksanut, niin kyllä harmittaisi moinen hukkasijoitus. Vaikka kyseessä nyt olikin väli-ppv matkalla Bound For Gloryyn, niin se ei tarkoita sitä, että ei tarvitsisi edes yrittää. Yhteen sanaan tiivistettynä: huono.

PPV Ranking 2011
1. WWE - Money In The Bank 3,75
2. WWE - Royal Rumble 3,25
3. WWE - SummerSlam 3,17
4. TNA - Slammiversary 3,16 / TNA - Destination X 3,16
5. WWE - Elimination Chamber 3,00
6. TNA - Lockdown 2,81
7. TNA - Sacrifice 2,78 / WWE - Capitol Punishment 2,78
8. WWE - Extreme Rules 2,72
9. WWE - WrestleMania XXVII 2,66
10. TNA - HardCore Justice 2,64

11. TNA - Against All Odds 2,50
12. TNA - No Surrender 2,25
13. TNA - Genesis 2,19
14. WWE - Over The Limit 2,16
15. TNA - Victory Road 2,13
Vuoden matsi ehdokkaat
The Undertaker VS. Triple H (No Holds Barred) / WWE WrestleMania XXVII
John Morrison VS. John Cena VS. The Miz (Steel Cage) / WWE Extreme Rules
AJ Styles VS. Bully Ray (Last Man Standing) / TNA Slammiversary
CM Punk VS. John Cena / WWE Money In The Bank
CM Punk VS. John Cena / WWE SummerSlam


Joo. Tästä ei paljoa muisteltavaa jäänyt. Ehkäpä WWE:n Mestarien Ilta on sitten mallikkaampi tapahtuma.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 08.04.2012 09:55

Pitäisi jossain vaiheessa katsoa tuo TNA:n Victory Roadkin tältä vuodelta, että pääsisin tuossa tämän vuoden ppv-rankingissa taas rytmiin, mutta ehkä se on ensi viikon ohjelmistossa. Nyt kuitenkin palataan taas Miamin-matkan jälkeiseen arkeen, eli sunnuntaisiin ppv-projektiarvosteluihin. Vuorossa Hardcore Heaven.

Niin ja Whatille edelleen kunniaa oman projektinsa jatkamisesta :) Kiva lukea muidenkin tekstejä tässä aiheessa.
Kenityksen usein käyttämää termiä lainaten ottelu oli ihan pätevää ”entertainment brawlia.”
Hehe, se vain kuvaa niin hyvin usein niitä otteluita :D Ja on se sentään parempi ilmaisu kuin solidi action!

Kuva
HARDCORE HEAVEN 2000

Hardcore Heaven oli vakiinnuttanut paikkansa ECW:n ppv-kalenterissa edellisenä vuonna, jolloin historian toinen tätä nimeä kantanut ppv nähtiin toukokuussa. Ensimmäinen Hardcore Heaven oli järjestetty jo vuonna 1997, ja se oli ollut ECW:n historian toinen ppv ikinä, mutta seuraavaa samannimistä ppv:tä saatiin tosiaan odottaa se puolisentoista vuotta. Nyt tämä ppv jäikin sitten viimeiseksi Hardcore Heaveniksi. Selostajinamme jälleen Joey Styles ja Cyrus, sillä ensimmäisen otteluiden sisääntulojen aikaan "Network representative" Cyrus saapui taas selostajaparvelle ja käski suojattinsa Kintaro Kanemuran piestä Joel Gertnerin, jonka piti alun perin toimia Stylesin selostajaparina.

Kuva Kuva
Balls Mahoney vs. Masato Tanaka
Balls Mahoney ja Masato Tanaka olivat vanhat ystävykset, jotka olivat pitäneet joukkuemestaruusvöitäkin lyhyen aikaa vuonna 1999. Tanaka oli sittemmin pitänyt joukkuevöitä myös Tommy Dreamerin kanssa lyhyesti tämän vuoden aikana, mutta nyt hän oli tippunut ME-kuvioista taas alemmas. Mahoney puolestaan oli jo pitkään pyörinyt ECW:n midcard-kuvioissa, ja nyt hän pääsi kohtaamaan kaverinsa ppv-openerissa. Taustalla ei ollut mitään kaunaa tai muutakaan suurempaa tarinaa, vaan kyseessä oli puhdas ottelu siitä, kumpi näistä kahdesta on parempi.

En ollut ihan varma, mitä tältä ottelulta sopi odottaa etukäteen, koska Balls Mahoney ei kuitenkaan ollut tullut tunnetuksi kaikkein taidokkaimpana yksilöpainijana. Toisaalta tiesin, että oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja oikean vastustajan kanssa hän voisi pystyä oikein hyviin otteisiin - ja juuri niin tämän ottelun kohdalla kävi. Masato Tanaka osoitti jälleen kerran sen, miksi hän oli niin hiton arvokas nimi ECW:lle ja sopisi aivan täysin päämestaruuskuvioihin tässä todella sekavassa tilanteessa (tästä myöhemmin lisää). Hän kantoi Balls Mahoneyn erittäin viihdyttävään, jännittävään ja sopivan hardcoremaiseenkin otteluun. Ehdottomasti parhaimpia otteluita, mitä Balls on urallaan otellut. Jos aikaa olisi ollut vielä enemmän, olisi tästä voinut olla kenties vaikka mihin. Nytkin tämä oli hieno opener show'lle.
***½ (9:14)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Masato Tanaka (Roaring Elbow)
Kuva Kuva Kuva
Simon Diamond w/ Mitch, Prodigy, Prodigette & The Muskatee vs. Mikey Whipwreck w/ Sinister Minister vs. Little Guido w/ Big Sal E. Graziano
Jos ihmettelette noita Diamondin nurkkauksessa olevien tyyppien nimiä, niin kyseessä oli vain Simonin oma entourage, joka alkoi vetää jo vertoja Justin Crediblen uran alkuaikojen vastaavalle. Kukaan entouragen tyypeistä ei olisi mitenkään merkittävä tapaus ECW:ssä tai muuallakaan. Mikey Whipwreck oli puolestaan ECW-comebackinsä jälkeen alkanut muuttua omituisen sekopäiseksi samalla, kun hän oli lyöttäytynyt yhteen hyvin omalaatuisen managerin Sinister Ministerin kanssa. Minister oli esiintynyt WCW:ssä James Vandenberginä ja tulisi myöhemmin tunnetuksi James Mitchellinä. Little Guido puolestaan oli jatkanut samalla vakuuttavalla linjallaan myös vuoden 2000 aikana. Nyt nämä kolme lupaavaa midcard-nimeä pistettiin mittelemään keksinäisestä paremmuudesta 3-Way Dance Matchissa.

Mukavaa nähdä näissä ECW:n alakorttilaisten vauhdikkaissa kolmen/neljän hengen mittelöissä välillä tuoreitakin nimiä niiden jo perinteiseksi muuttuneiden supercrazyjen ja yoshihirotajireiden sijaan. Eipä sillä, että heissäkään tosiaan mitään vikaa olisi. Luultavasti he olisivat vetäneet myös hieman tätä paremman ottelun, mutta en silti valita, sillä tämäkin oli oikein vauhdikasta ja viihdyttävää menoa. Missään vaiheessa homma ei yltynyt ihan sykähdyttävän hienoksi, ja ehkä lopetus tuli vähän turhan aikaisin ja laimeasti, mutta näistä pienistä heikkouksista huolimatta tämä oli ehdottomasti hyvä non stop action -ottelu. Harmillisesti ottelun aikana areenasta sammuivat valot, mutta homma paikattiin nopeasti spottivaloilla, ja lopulta valot saatiin takaisin päälle.
*** (7:08)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Little Guido (Eliminated Whipreck last after a Sicilian Drop)
Kuva Kuva
C.W. Anderson w/ Lou E. Dangerously, Bill Wiles & Elektra vs. Kid Kash
Ja lisää lahjakkaita ja (ECW-)uransa alkupuolella olevia painijoita. Todella harmi, ettei juuri esimerkiksi Andersonista, Kashista tai Diamondista koskaan tullut sitten mitään suurempaa ECW:n kaaduttua. C.W. Anderson oli siis edelleen osa Lou E. Dangerouslyn johtamaa Dangerous Alliancea. Porukkaan oli viime ppv:ssä liittynyt myös Elektra, joka puukotti selkään entisiä manageroitaviaan Danny Doringia ja Roadkilliä. Ennen tämän etukäteen buukatun ottelun alkamista nähtiin impromptu iskujenvaihto Jazzin ja Elektran välillä. Jazzilla oli ollut jo pitkään ongelmia Dangerous Alliancen kanssa, ja nyt se huipentui siihen, kun koko porukka pieksi hänet yhdessä, kunnes Kash saapui pelastamaan tilanteen.

Tämä ottelu oli hyvä esimerkki siitä, kuinka tyyliltään aivan erilaisten painijoiden ottelu voi toimia yllättävän hyvin. Anderson oli tekniikkapainijan ja brawlaajan sekoitus, ja Kash (joka oli tässä vaiheessa uraansa varmaan 20 kiloa kevyempi kuin tänä päivänä TNA:ssa painiessaan) taas tyylipuhdas high flyer. Niin vain nämä silti repivät kasaan hyvän ottelun, jossa nähtiin sopivasti Kashin näyttäviä high flying -liikkeitä yhdistettynä Andersonin näyttäviin heittoihin ja lukkoihin. Kokonaisuudessaan tästä ottelusta jäi oikein hyvä maku suuhun. Tällaisia välikortin otteluita katsoo ppv:ssä aina mielellään.
*** (6:00)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kid Kash (Top-Rope Hurracanrana)
Kuva Kuva Kuva
The Baldies (DeVito & Angel) vs. Nova & Chris Chetti vs. Danny Doring & Roadkill
ECW:n joukkuemestaruudet olivat tällä hetkellä vakantteina, koska Justin Credible oli heittänyt mestaruusvyönsä roskakoriin ja ilmoittanut luopuvansa mestaruuksista samalla, kun hänen joukkueparinsa Lance Storm makasi sairashuoneella. Tästä myöhemmin tämän arvostelun lopuilla. Niinpä nyt kaikilla ECW-joukkueilla oli paineita osoittaa statuksena ykkösjoukkueena, jotta he pääsisivät kamppailemaan noista arvokkaista vöistä tulevaisuudessa siintävässä mestaruusottelussa. Tämän kamppailun varjolla ppv:hen buukattiin kolmen paljon esillä olleen joukkueen välinen mittelö.

Onneksi tässä ottelussa oli kaksi muutakin joukkuetta The Baldiessin lisäksi, sillä en usko yhdenkään joukkueen pystyvän repimään yksinään Kaljuista kovin kummoista ottelua. Nyt Doring & Roadkill ja Nova & Chetti pystyivät mätkimään toisiaan keskenään sopivasti niin, että ottelun tempo ja viihdyttävyys pysyi loppuun asti hyvänä. Tämä ei ollut painilliselta anniltaan enää samaa luokkaa kuin aikaisemmat ottelut, ellei oteta huomioon taas Novan aivan mielettömän innovatiivisia liikkeitä. Paras hetki oli, kun Nova oli pistetty roikkumaan kulmaukseen Tree of Woehen, ja kun vastustaja lähti rynnistämään häntä päin, Nova nousi istumaan tuossa roikkumisasennossa ja iski tästä asennosta vastustajalle Cutterin. Mielettömän tyylikkään näköistä. Muuten pääpaino ottelussa oli kuitenkin rymistelyssä. Tässä nähtiin muun muassa hurja pöytäspotti, kun Roadkill hyppäsi yläköydeltä ringsidellä pöydän päällä maanneen Vic Grimesin päälle sen jälkeen, kun Grimes oli sekaantunut otteluun. Viihdyttävyysarvoltaan mukava, joten kyllä tälle ihan kivan arvosanan voi hyvillä mielin antaa.
**½ (6:35)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Nova & Chris Chetti (Nova & Chetti eliminated DeVito last after a Tidal Wave)
Tämän ottelun jälkeen nähtiin ensimmäinen ppv:n oikeasti heikko hetki, kun ottelun jälkeisen mäiskimisen keskeytti kukapas muukaan kuin Baldiessien kanssa ikuisuusfeudia käyvä New Jack. Viimeistään tässä vaiheessa minun kaikki kiinnostukseni New Jackin otteita kohtaan oli historiaa, ja minulla ei olisi mitään tarvetta nähdä häntä enää yhdessäkään viimeisistä ECW-ppv:eistä, vaikka hän olisi kuinka alkuperäisiä ECW:läisiä. Tämäkin yhteenotto ja niin kutsuttu ottelu Baldiessien Angelin välillä oli täysin turhaa, tylsää ja tuhat kertaa aikaisemmin nähtyä mäiskimistä ympäri areenaa. Jack teki saman korkealta hyppäämisspotin, jonka hän oli tehnyt kaikissa muissakin ppv:issä. Ei mitään uutta. ECW kutsui tätä otteluksi. Minä ajanhaaskaukseksi.

Kuva Kuva
Steve Corino w/ Jack Victory vs. Yoshihiro Tajiri
Sitten hetkellisen tasonlaskun jälkeen takaisin kunnolliseen meininkiin. Kuten varmaan muistattekin, Yoshihiro Tajiri, Jack Victory ja Steve Corino olivat enneen olleet samalla puolella ja tehneet tiivistä yhteistyötä. Samoin koko porukka oli kuulunut Cyruksen johtamaan Network-stableen, joka yritti sensuroida ECW:tä TNN:n käskystä ja ajaa alkuperäiset ECW:läiset pois. Kaikki kuitenkin muuttui, kun Yoshihiro Tajiri onnistui voittamaan ECW Television -mestaruuden Super Crazylta. Mestaruusvoiton jälkeen Cyrus nimittäin käski Tajiri luovuttamaan juuri voittamansa mestaruusvyön Rhinolle, joka oli Networkin ykkösvalinta ECW:n tulevaisuuden nimeksi. Tajiri ei tähän käskyyn kuitenkaan suostunutkaan, ja niin hän kääntyi faceksi ja entisiä ystäviään sekä koko Networkia vastaan. Tajiri hävisi vyönsä ennen Hardcore Heavenia Rhinolle, joten kostonjano oli varmasti molemminpuolinen tässä entisten ystävysten ottelussa.

Tämä oli sellainen ottelu, jolta sopi odottaa paljon, ja paljon tämä myöskin tarjosi - tosin aika eri tavalla kuin olin etukäteen odottanut. Ajattelin tästä sellaista tiukkaa tekniikkapainiottelua, jossa nähtäisiin myös Tajirin lentelykykyä, mutta äijät päättivätkin pistää pystyyn todella rajun HC-ottelun. Kaikki alkoi heti Tajirin ensimmäisestä stiffistä potkusta Corinon päähän, ja jo parin minuutin kohdalla Corino vuosi verta otsastaan todella karun näköisesti. Koko blondi tukka värjäytyi punaiseksi. En sano, että veren pitäisi olla jotenkin pakollista ja että varsinkaan sitä pitäisi tässä mittakaavassa vuodattaa muuten kuin tosi harvoin, mutta tässä se toimi pirun hyvin. Tästä ottelusta näkyi ensisekunnista viimeiseen asti, että nyt oli kyse todella henkilökohtaisesta välienselvittelystä. Pelkäsin jo kolmen minuutin kohdalla, että loppuuko ottelu lyhyeen, jos Corino ei pysty jaksamaan, mutta niin vain mies väläytti loppuun asti ihan uskomattomia esityksiä. Jos Corino oli tässä tähti, niin ei Tajirikaan paljoa heikommaksi jäänyt. Tämän ottelun ei itse asiassa tarvinnut olla yhtään tätä pidempi, vaan tämä toimi juuri tämänmittaisena, mutta siitä huolimatta tämä ei yllä ihan huippuarvosanan tasolle 10-minuuttisena äkäisenä repäisynä. Erittäin lähellä silti, ja ehdottomasti illan positiivisin yllätys, vaikka odotukset olivat korkealla jo etukäteen. Tämä teki viimeistään näistä kahdesta tähtiä.
***½ (10:25)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Yoshihiro Tajiri (Double Foot Stomp through a table)
Kuva Kuva
Rhino (c) vs. The Sandman - ECW Television Championship
Rhino oli siis vihdoin voittanut ECW Television -mestaruuden, ja nyt hän joutui puolustamaan sitä ensimmäisen kerran ppv:ssä vihamiestään Sandmania vastaan. Rhinon ja Sandmanin erittäin henkilökohtainen vihanpitohan alkoi edellisestä ppv:stä Living Dangerouslystä, jossa ppv:n alussa Steve Corino mollasi Sandmanin vaimoa Lori Fullingtonia todella karuin sanankääntein. Tästä seurasi tietenkin se, että Sandman saapui paikalle, ja lopulta tappeluun sekoittui myös Lori itse, jonka Corinon kanssa yhteistyötä tehnyt Rhino jyräsi Gorella pöydästä läpi. Lori kiidätettiin sairaalaan, ja Sandmanin ja Rhinon välieräottelu TV-mestaruusturnauksessa peruttiin. Sandman saapui kuitenkin illan lopussa pieksemään Rhinon. Seuraavan parin kuukauden aikana Rhinon ja Sandmanin välit muuttuivat koko ajan vain pahempaan suuntaan, ja lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pistää nämä kaksi kehään selvittämään välinsä.

Tämä oli sitten tuolle edelliselle ottelulle vastapainoksi sellainen ottelu, jolta en kauheasti odottanut enkä kauheasti myöskään saanut. Toisaalta tämä oli nyt ensimmäinen ottelu, jossa Rhino näytti oikeasti todella vakuuttavalta tuhokoneelta ja ECW:n tulevaisuuden Main Event -nimeltä. Hitto, että Rhino osasi ollakin tässä julman oloinen. Muuten ottelu oli ihan perus HC-mäiskintää ainoastaan sillä erotuksella, että ottelussa nähtiin kaksi todella karua bumppia, joihin sekaantui Lori Fullington ja jotka ovat jääneet elämään legendoiksi ECW-keskusteluissa. Ensin Piledriver apronilta ringsidellä olleen pöydän läpi Lorille ja sitten vielä Gore perään niin, että Lori oli Sandmanin sylissä. Erityisesti tuo Piledriver on aika klassikko.
** (6:23)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rhino (Gore through a table)
Kuva Kuva
Jerry Lynn vs. Rob Van Dam w/ Bill Alfonso & Scotty Anton
Kuten tavallista, muistini oli taas ihan p****estä. Eihän RVD siis tietenkään ollut koko vuotta 2000 pois ECW:stä loukkaantumisen takia, vaan tämä oli hänen ensimmäinen paluuottelunsa, jonka jälkeen RVD pysyikin kuvioissa mukana parisen kuukautta, kunnes hän vetäytyi ECW:n show'ista pois, sillä yhtiöllä oli niin paljon maksamattomia palkkoja hänelle. RVD:n loukkaantuminen sattui pahimpaan mahdolliseen saumaan, sillä Living Dangerouslyyn oli suunniteltu TV-mestari RVD:n ja päämestari Awesomen välistä ottelua, joka olisi ollut isoin mahdollinen ottelu ECW:ssä, mutta... Se jäi käymättä. Joka tapauksessa RVD oli ollut ECW:ssä esillä koko loukkaantumisensa ajan, ja vaikkei hän ollutkaan pystynyt painimaan, oli häntä ja hänen tulevaa paluutaan hehkutettu hirveästi. Yleisökin odotti pitkään RVD:n saapumista takaisin. Tämä kaikki ärsytti suunattomasti RVD:n jo klassikkokiistakumppaniksi noussutta Jerry Lynniä, joka oli suurin piirtein samoihin aikoihin ollut loukkaantunut murtuneen nilkkansa takia. Silti kukaan ei hehkuttanut Lynnin tilaa tai Lynnin paluuta, ja Jerryn mielestä tämä kaikki johtui RVD:n egon suuruudesta. Niinpä nämä viime vuonna jo kaksi klassikko-ottelua paininutta huippupainijaa pistettiin vielä kerran keskinäiseen otteluun RVD:n paluun kunniaksi. RVD:n ringsidellä oli Alfonson lisäksi hänen paras ystävänsä Scotty Anton, joka oli paininut WCW:ssä vuosia Scotty Riggsinä.

Jos olette nähneet ne vuoden 1999 kaksi ppv-tason RVD vs. Lynniä (ja toivottavasti olette), niin kyllähän te tiesitte jo, mitä tältä ottelulta voi odottaa. Aivan loistavaa high flyingia yhdistettynä pöytä- ja tuolispotteihin sekä pieneen määrään tekniikkapainia. Muutama ennennäkemätönkin bumppi tässä nähtiin, kuten RVD:n Moonsault turvakaiteelta suoraan ringsidelle ilman, että kukaan oli ottamassa häntä vastaan. Lisäksi monet vanhat ja tutut spotit lämmittivät taas suuresti mieltä, kun ne vain toteutettiin niin perkeleen hyvin. Ei näistä Lynn vs. RVD:istä voi olla muuta kuin nauttimatta täysin rinnoin. Tämä jos mikä on ECW:tä parhaimmillaan. Silti olin jo aika lähellä antaa tälle arvosanaksi vain ***½:n, koska taaskaan paini ei yltänyt ihan sille mahtavimmalle tasolle, jonka uskoisin vielä olevan tulossa ja koska tähän yhdistettynä minua alkoi ärsyttää suunnattomasti otteluun buukatut turhat Networkin sekaantumiset. Ne eivät tuoneet mitään uutta tähän otteluun ja ennemminkin häiritsivät sen loppuvaiheita. Siltikin paini oli vain niin hyvää ja nautittavaa, että pakko tälle on antaa neljä tähteä, vaikka lopetuskaan ei ollut ihan parhaasta päästä. RVD:lle ja Lynnille järjettömän suuret kehut, buukkaukselle noottia.
**** (19:50)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jerry Lynn (Cradle Piledriver onto a steel chair)
Kuva Kuva
Justin Credible (c) w/ Francine vs. Lance Storm w/ Dawn Marie - ECW World Heavyweight Championship
Sitten illan Main Eventiin, joka on monellakin tapaa surullinen tarina. Kuten olette jo arvosteluistani voineet huomata, Mike Awesome ei kuulunut enää ECW:n palkkalistoille. Awesome oli tehnyt pikaisesti rahakkaan sopimuksen WCW:n kanssa (koska ECW ei ollut maksanut hänelle kaikkia palkkoja) ja loikannut tähän suurfirmaan vielä ollessaan ECW World Heavyweight -mestari. Laillisista syistä vyö oli kuitenkin Heymanin omaisuutta, ja Awesome ei voinut esiintyä WCW:n lähetyksissä mestaruusvyön kanssa. Tilanne ajoi kuitenkin Paul Heymanin ja koko ECW:n paniikkiin, ja seuraukset olivat tuhoisat. Heymanin oli pyydettävä apua Vince McMahonilta, joka antoi WWF:ssä painivan Tazzin hetkeksi ECW:n käyttöön. Seurauksena oli se, että ECW:n House show'ssa nähtiin päämestaruusottelu WCW-painija Mike Awesomen ja WWF-painija Tazzin välillä. Tazz voitti ottelun parissa minuutissa ja promosi hurrausten keskellä siitä, kuinka hän oli lähtenyt ECW:stä kunniakkaasti Awesomen halpamaisen keinon sijaan. Korvauksena Vincelle Heyman joutui kuitenkin suostumaan siihen, että Tazz esiintyi lyhyen mestaruuskautensa aikana WWF:n lähetyksissä mestaruusvyönsä kanssa ja jobbasi muun muassa päämestari Triple H:lle Smackdownissa. 10 päivän kauden jälkeen Tazz hävisi vyön Tommy Dreamerille, joka ei internet-huhujen mukaan ollut koskaan tahtonut nousta ECW:ssä päämestariksi. Vyön arvo oli ottanut todella ison kolauksen, kun Dreamer hävisi samana iltana vyön pitkäaikaiselle arkkiviholliselleen Justin Crediblelle.

Mestaruusvoittonsa jälkeen Credible heitti roskiin yhdessä Lance Stormin kanssa hallussa pitämänsä ECW Tag Team -mestaruuden ja päätti samalla heidän pitkäaikaisen yhteistyönsä. Storm ei tiennyt tästä ensiksi mitään, sillä hän oli tapahtuman aikaan sairaalassa. Kun Storm sai kuulla asiasta, hän oletettavasti raivostui ja lähti janoamaan kostoa entiseltä joukkuekumppaniltaan. Vaikka Stormia siis buukattiinkin aika facen omaisesti tässä kuviossa, ei yleisö pitänyt tätä pitkään ylimielisenä kanadalaisena esiintynyttä painijaa facena. Niinpä tämän ottelun piti olla kolminottelu Crediblen, Stormin ja edelleen Crediblen kanssa feudanneen Dreamerin välillä. Juuri ennen ottelua Credible kuitenkin ilmoitti, että hän heittäisi tämänkin vyön roskiin ja lähtisi ECW:stä, jos kukaan muu kuin Lance Storm astuisi kehään. Niinpä Paul Heymanin ja Dreamerin oli pakko suostua Crediblen vaatimukseen, ja tästä ottelusta tehtiin Singles Match. Oikeasti päätös ilmeisesti johtui Dreamerin loukkaantumisesta. Se oli todella harmi, sillä yleisö menetti suuren osan kiinnostuksestaan tähän otteluun samalla, kun siitä tuli heidän silmissään heel vs. heel -ottelu. Pitkin ottelua kuultiin "We want Dreamer" -chantteja.

Ehkä juuri yleisön vaisu tunnelma oli se, mikä sai tämän ottelun tuntumaan harmillisen yhdentekevältä. Jotenkin minulla ei ainakaan ollut tämän ottelun aikana minkäänlaista jännitysfiilistä, ja jotenkin ottelun lopetuskin aiheutti lähinnä "Ai, se tuli nyt. No ihan jees" -fiiliksen. Kyllähän nämä kaksi (Storm erityisesti) osasivat painia, ja painillisesti tämä oli mukavaa menoa, mutta Dreamerin puuttumisen takia tästä puuttui kaikki tunnelma, jota minä kyllä vaadin päämestaruusottelulta. Painillisesti oikein mukava ottelu siis, mutta olisin minä show'n päätösottelulta toivonut enemmän.
**½ (12:29)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Justin Credible (That's Incredible!)
*** Rob Van Dam
** Jerry Lynn
* Steve Corino

Kokonaisarvio Hardcore Heavenista: Siitä huolimatta, että ME oli pienoinen pettymys, niin muuten tämä show onnistui taas vakuuttamaan minut ECW:n kyvyistä tarjota ppv:ssään hyvää menoa. Guilty As Charged oli ollut ihan kiva mutta hiukan vaisu, ja Living Dangerously oli ollut jo ennätyksellisen heikkoa ECW:tä. Nyt kuitenkin tilanne muuttui, sillä kaikista OIKEISTA otteluista, eli New Jackin räpellystä ei lasketa, kaikki ME:tä lukuun ottamatta täyttivät odotukset tai jopa ylittivät ne. Niinpä tästä jäi kokonaisuudessaan ehdottomasti Hyvä fiilis ja luottavainen mieli siihen, että kaikkien talent-menetyksien jälkeenkin ECW pystyisi vielä tarjoamaan hyvää painia. Awesomen lisäksi ECW oli menettänyt edellisen ppv:n jälkeen Ravenin, ja Lance Stormkin alkaisi olla tämän show'n jälkeen lähtökuopissa. Toisaalta he olivat saaneet RVD:n hetkeksi takaisin. Toivo elää.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
---------------
3. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
4. WWF Royal Rumble - Hyvä
---------------
5. WWF WrestleMania 2000 - Ok
6. ECW Guilty As Charged - Ok
---------------
7. WWF InsurreXtion - Kehno
8. ECW Living Dangerously - Kehno
9. WCW Souled Out - Kehno
---------------
10. WCW Uncensored - Surkea
11. WCW Spring Stampede - Surkea
12. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
13. WCW Slamboree - Surkea

Seuraavaksi taas WWF:ää.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Su 08.04.2012 22:10

Ohhoh, melkein unohtui että on sunnuntai. Hienoa että Kenitys on kotiutunut. ;) Jatketaan taas vaihteeksi WWE:llä, selostuskolmikkona Cole-Lawler-Booker.

Kuva
Sunnuntai 18. Syyskuuta 2011
First Niagara Center, Buffalo, New York


WWE Tag Team Championship Match
Awesome Truth VS. Air Boom ©

Kesällä WWE:n johtoporras oli tajunnut jotain, minkä fanit olivat hoksanneet jo kauan sitten. Joukkuepaini on täysin retuperällä. Keskikortissa vuosikausia pyörineet Evan Bourne ja Kofi Kingston heitettiin yhteen piristämään divaria. Ja se olikin hyvä veto. Myöhemmin Air Boomiksi ristitty joukkue voitti vyöt David Otungalta ja Michael McGillicuttylta ja tässä ensimmäisessä ppv-puolustuksessa he saivat vastaansa myöskin äskettäin voimansa yhdistäneet kapinalliset, R-Truthin ja Mizin. Siitä olikin pitkä aika, kun viimeksi WWE:llä oli tarjota paperilla näin herkullinen joukkumestaruusmatsi.

Ihan kaikkia odotuksia tämä ei kuitenkaan täyttänyt. Toki ajoittain oikein hyvää ja näppärää painia, mutta sille seuraavalle tasolle tämä ei noussut. Ehkäpä johtuen siitä, että ottelun loppuminuutit oli bookattu varsin kummallisesti, ja siinä saatiin tuomari näyttämään todella tyhmältä. Noh, joka tapauksessa tämä taisi olla paras joukkuemestaruusmatsi sitten Jerichon ja Big Show'n kauden. Ihan kelvollinen avauspläjäys tapahtumalle.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:52
Voittajat: Air Boom by DQ (after The Miz hit the referee)

Arvosana: ** ½

Intercontinental Championship Match
Cody Rhodes © VS. Ted DiBiase

Köydi oli voittanut vyön Summerslamin alla Ezekiel Jacksonilta, mutta sen jälkeen ei ollut paljoa tapahtunut. Kunnes tapahtumaa edeltävässä Smackdownissa paperipussiin naamioitunut Codyn ex-bestis Ted DiBiase hyökkäsi yleisöstä Rhodesin kimppuun ja tällä tavoin ”ansaitsi” mestaruusottelun. Liekö ollut asialla sen kanssa tekemistä, että ppv:n teema pakottaa jokaisen mestarin puolustamaan vyötään? Nääh, tuskin.

Tätä voi kuvailla aika samalla tavalla kuin avausmatsia. Perusvarmaa suorittamasta muutamilla paremmilla hetkillä. Ehdottomasti parempaa menoa kuin perus Smackdown-matsit, mutta kuitenkin kovin kaukana show'n varastavasta ilotulituksesta. Enpä tästä nyt oikein sen kummempia tarinoita osaa kirjoitella.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:44
Voittaja: Cody Rhodes (Roll Up)

Arvosana: ** ½

Fatal 4-Way U.S. Championship Match
John Morrison VS. Jack Swagger VS. Alex Riley VS. Dolph Ziggler © w./Vickie Guerrero

Ihan mielenkiintoinen ottelu, jossa saattoi uskoa kenen tahansa voittavan. Viime viikkoina Swaggerin ja Vickien välit olivat kovasti lämmenneet ja Vickie oli alkanut epävirallisesti Jaakon manageriksi. Yhtälön teki ongelmalliseksi se, että Ziggler & Swagger taasen eivät häävisti tulleet toimeen keskenään. Miz-feudin pienessä nosteessa ollut Riley ja keskikortin vakiokalustoon kuuluva Morrison olivat myös hämmentämässä soppaa.

Tapahtuman teemaksi tuntui muodostuvan tasaisen varma suorittaminen. Tämä oli kolmas aivan samantasoinen matsi. Ei mitään häkellyttävää, mutta sellaista ”ihan kiva” tasoista painia kylläkin. Heelien kolmiodraaman kehittymistä oli ihan hauska seurata ja yhdessä vaiheessa aidosti luulin Rileyn nappaavan mestaruuden mukaansa. Dolphilta loistavaa myymistä, Morrisonilta parit ilmavat loikat...perussettiä.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:21
Voittaja: Dolph Ziggler (pinned Morrison after Swagger had hit him with Gutwrench Powebomb)

Arvosana: ** ½

World Heavyweight Championship Match
Mark Henry VS. Randy Orton ©

SummerSlamissa Randy laittoi pisteen kuukausia jatkuneelle Christian-feudille, mutta nyt oli edessä kirjaimellisesti isommat haasteet. 15-vuotisen uransa aikana välillä seksuaalisena suklaanakin tunnettu Mark Henry oli kesän aikana löytänyt aivan uuden puolen itsestään ja hän ei ollutkaan enää naurunaihe vaan vakavasti otettava haastaja mestaruudelle. Enkä puhu pelkästään kayfabesta. Kesän mittaan Henry oli tuhonnut tieltään Big Show'n, Kanen ja pitkälti dominoinut myös Ortonia Summerslamin jälkeisinä viikkoina. Mutta pystyisikö Henry todella voittamaan sen ison palkinnon, vai hyytyisikö hän kalkkiviivoilla?

Mukava yllätys. Henry & Orton ovat enemmän inhokki- kuin suosikkilistallani, mutta hyvän bookkauksen tuella he saivat aikaan oikein menevän ottelun. Puuduttavat rest hold-halailut oli jätetty suosiolla pois, eikä tästä väkisin vänkäämällä yritettykään tehdä mitään muka-klassikkoa. Kestoa oli kuitenkin reilut 13 minuuttia enkä siinä ajassa kerennyt kyllästymään. Ei siis mikään lyhyt matsi. Ortonin Dropkick ja DDT näyttivät todella komeilta Henryn kokoiselle köriläälle tehtynä. Kehuja ei pidä kuitenkaan erottaa kontekstista. Ei mikään erityisen hyvä ottelu, mutta odotusarvoihin nähden tämä oli kyllä illan pirteintä antia.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:08
Voittaja: Mark Henry (World's Strongest Slam)

Arvosana: ***

Diva's Championship Match
Kelly Kelly © w./Eve VS. Beth Phoenix w./Natalya

Summerslam-revanssi yhdellä selkeällä erolla. Nyt oltiin BP:n kotikulmilla Buffalossa ja kerrankin yleisö oli kunnolla mukana menossa. En oikeastaan osannut edes odottaa näin vahvaa reaktiota.

Pelkästään tuo yleisön möykkä erotti tämän lähes kaikista muista WWE:n naisten matseista, mutta oli se painikin keskivertoa parempaa. Pirteätä menoa kummaltakin ja kirsikkana kakun päällä naisten matseissa harvakseltaan nähtävä Superplex-spotti. Tätä olisi voinut katsoa pidempäänkin. Tuo kertaalleen jo aiemmin nähty loppuspotti oli hieman antikliimaksinen lopetus. Ehdottomasti peukku kuitenkin ylös.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:26
Voittaja: Kelly Kelly (Roll Up)

Arvosana: **+

WWE Championship Match
John Cena VS. Alberto Del Rio © w./Ricardo Rodriguez

Toinen illan isoista matseista. Kevin Nashin, rahasalkun ja kaiken muun sekasorron keskeltä Alberto Del Rio poistui Summerslamista mestarina. Kovalla työllä aina voittonsa hankkinut Cena vihasi Alberton halpamaista tapaa voittaa vyö ja halusi mehikaanon käsiinsä. RAW:ssa käydyssä ykköshaastajuusmatsissa Cena voittikin CM Punkin (kiitos Kevin Nashin, siitä myöhemmin lisää) ja sai mahdollisuutensa voittaa WWE:n mestaruuden peräti kymmenettä kertaa. Muuten tämä Cenan ja Del Rion feudi oli aika peruskauraa. Ilkeä ulkomaalainen ja amerikkalainen patriootti.

Ottelu oli kovatasoinen, kuten pitikin olla. Kehäkuulutuksista revittiin ihan hauskaa huumoria ja kun kello soi, niin ei tarvinnut pettyä. Todella hyvätasoista painia ja Cena-matseille tyypillisesti myös yleisö oli hyvin mukana. Ajoittain oli ehkä aistittavissa sellaista tietynlaista kaavamaisuutta, joka estää huippuarvosanan antamisen, mutta ei tätä voi kyllä pettymyksikään väittää. Ei mitään tajunnanräjäyttävää tykitystä, mutta erittäin tasokas kahden taitavan main event-painijan kohtaaminen. Illan paras matsi.
Spoiler: näytä
Kesto: 17:32
Voittaja: John Cena (STF Submission)

Arvosana: ****-

No DQ Match
CM Punk VS. Triple H

Tämä onkin ottelu, josta puhutaan edelleen paljon. Summerslamin päätteeksi kehään yllätyspaluun tehnyt Kevin Nash kävi jysäyttämässä Jacknife Powebombin juuri mestaruuden voittaneelle Punkille. Nash väitti saaneensa tähän käskyn COO Triple H:ltä tekstiviestillä kun Hunter taasen jyrkästi kielsi asian. Painihistoriansa lukeneet kuitenkin tiesivät Nashin ja HHH:n olevan hyviä ystäviä ja tämä löi lisää liekkiä systeemiä vastaan taistelevan Punkin perseen alle. Viikko toisensa jälkeen Punk jatkoi ”pipebombiensa” pudottamista sekä Kevinille ja Hunterille ja sai lopulta provosoitua Nashin siihen pisteeseen, että tämä suostui kohtaamaan Punkin. Herra Kapinallinen ei kuitenkaan tyytynyt tähän, vaan edelleen jatkoi HHH:n kritisoimista ja kun Punk veti Stephanie McMahon-kortin esille keitti Triple H:lla yli ja hän päättikin itse sitoa buutsinsa Nashin sijaan. Mutta HHH taisteli paljon muustakin kuin vaimonsa kunniasta. Hän oli nimittäin luvannut vetäytyä COO:n roolista mikäli häviäisi ottelun. Joten lähtökohdat olivat varsin herkulliset.

Matsin voi jakaa kahteen 12:ta minuutin pätkään. Ensimmäinen oli odotuksia nostattavaa intensiivistä tappelua pääasiassa kehän ulkopuolella, joka sai vesi kielellä odottelemaan eeppistä loppuhuipennusta a'la Undertaker-HHH. Jälkimmäinen 12-minuuttinen taasen oli sekavaa sillisalaattia, jossa puoli rosteria vilisti kehässä. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, etteikö tämä olisi viihdyttävä matsi ollut. Sitä se oli, mutta toisaalta taas tämän olisi voinut hoitaa tuhannella eri tavalla vielä paljon paremmin. Joten harvinaisen kaksijakoiset fiilikset tämä jätti. Pitää olla tyytyväinen että ppv:lle saatiin viihdyttävä pääottelu, mutta j******ta Punk-HHH kustiin jonninjoutavilla sekaantumisilla! En tiedä. Joidenkin mielestä tämä ottelu tuhosi koko Punkin hahmon täysin ja homma oli apokalyptinen katastrofi. Itse en asiaa näin jyrkästi näe, mutta toki myönnän että parempaan olisi pitänyt pystyä. Harvinaisen hankala ottelu arvosteltavaksi. Bookkauspuolella nähtiin isoja aivopieruja, mutta suurimman osan ajasta kuitenkin nautin tästä ottelusta. Hankalaa, sekavaa, eikä nyt edes puhuta TNA:sta.
Spoiler: näytä
Kesto: 24:11
Voittaja: Triple H (Pedigree)

Arvosana: ***

*** John Cena
** Alberto Del Rio
* Mark Henry

Yhteenveto
: Kokonaisuutena ihan mukava väli-ppv, josta kuitenkin helposti jää pettymyksen maku suuhun Punk-HHH:n epäonnistumisen myötä. Se olikin illan ainoa selkeä epäonnistuja. Muut ottelut joko vastasivat odotuksia tai ylittivät ne. (Henry-Orton, Beth-Kelly) WWE-mestaruusmatsi on kyllä ehdottomasti katsomisen arvoinen. Kaitpa tämä sinne keskipaikkeille taulukossa sijoittuu. Harmillisesti taitaa vaan olla niin, että tämä muistetaan ainoastaan flopanneesta pääottelusta.

PPV Ranking 2011
1. WWE - Money In The Bank 3,75
2. WWE - Royal Rumble 3,25
3. WWE - SummerSlam 3,17
4. TNA - Slammiversary 3,16 / TNA - Destination X 3,16
5. WWE - Elimination Chamber 3,00
6. TNA - Lockdown 2,81
7. WWE - Night Of Champions 2,79
8. TNA - Sacrifice 2,78 / WWE - Capitol Punishment 2,78
9. WWE - Extreme Rules 2,72
10. WWE - WrestleMania XXVII 2,66

11. TNA - HardCore Justice 2,64
12. TNA - Against All Odds 2,50
13. TNA - No Surrender 2,25
14. TNA - Genesis 2,19
15. WWE - Over The Limit 2,16
16. TNA - Victory Road 2,13
Vuoden matsi ehdokkaat
The Undertaker VS. Triple H (No Holds Barred) / WWE WrestleMania XXVII
John Morrison VS. John Cena VS. The Miz (Steel Cage) / WWE Extreme Rules
AJ Styles VS. Bully Ray (Last Man Standing) / TNA Slammiversary
CM Punk VS. John Cena / WWE Money In The Bank
CM Punk VS. John Cena / WWE SummerSlam


Ennen kuin päästään TNA:n vuoden suurinta show'ta ihmettelemään niin käydään vielä vierailemassa Häkkihelvetissä.

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » To 12.04.2012 17:07

Yksi näistä alottamistani projekteista, joka ei koskaan päässyt alkua pidemmälle. Katsoin kyllä kaikki vuoden 2003 tapahtumat PWG:ltä, mutta en koskaan vaivautunut kirjoittamaan arvostelua kuin tästä ensimmäisestä. Luulin, että olin tehnyt näitä parista tapahtumasta, mutta jäi sitten ilmeisesti tähän. Nyt kuitenkin kovalevyni syövereistä kaivoin tämän ja postaan tänne kaikkien nähtäväksi. Mukaan jätin myös alkuperäisen projektin aloitus tekstin, mutta lisää näitä PWG-arvosteluita ei luultavasti tule. Luultavasti.

--

Tässä viimeaikoina itsestäni on kasvanut huikea Pro Wrestling Guerilla fani, joten tottakai itseäni alkoi kiinnostamaan kyseisen yhtiön alkuajat. Samoihin aikoihin etsin jotain katsottavaa eräältä sivulta ja vastaani tuli paketti, joka sisälsi kaikki PWG:n tapahtumat joltain 2003-2009 ajalta kaiketi. No nyt koneella on kuitenkin vuodet 2003 ja 2004 tarkoitukseni olisi niitä kahloa läpi. Arvosteluissa yritän käyttää enemmän rentoa kuin jäykkää virkamiestyyliä, jotta innostus näiden kirjoittamiseen säilyisi. Pitäisi samalla tulla ainakin persoonallisia arvosteluita, kaiketi, ehkä.

Kuva
PWG Debut Show 2003


Six Man Tag Team Match:
Charles Mercury, Sara Del Rey & Supa Badd vs. Ryan Drago, Top Gun Talwar & Zokre


PWG:n ensimmäinen matsi ja en tältä nyt odottanut mitään hirveän kauhean hyvää settiä. Perusmatsi oli kuitenki odotuksissa, vaikka tästä kuusikosta en tuntenut kuin puolet. Top Gun Talwarilta ja Zokrelta olen nähnyt yhden matsin kumpaiseltaki aikaisemmin ja Sara Del Rey on kuitenki huomattavan paljon tutumpi itselleni. Ryan Drago, Supa Badd ja Charles Mercury olivat täysin outoja itselleni. Ensimmäisenä muutin pisti silmään, että Del Rey ei ollu hankkinu kunnollista painivarustusta ja näytti jumppavaatteissa olevalta MILF:ltä.

Itse ottelu oli kuitenkin varsin mitään sanomaton ja oikeastaan ainoastaan Zokren alun kehäosuus oli hyvä. Se oli hyvä, että Saraa ei myyty niinkään naispainijana vaan ihan uskottavana ottelijana. Tyypit veti tähän semmosen hirveän kaikki hyppää oman spottinsa kehänulkopuolelle ja se oli kai ihan kiva, mutta jotenki ei vain sytyttänyt. Jäi varsin heikoksi avausotteluksi PWG:n ensimmäiselle tapahtumalle.


Singles Match:
Chris Bosh vs. Excalibur


Tätä ottelua ennen nähtiin joku hemmo kehässä jolla oli paljon japski vehkeitä päällä ja väitti olevansa PWG:n commissioner. Hän lähetti Sara Del Reyn ensimmäiselle reisulle Japaniin taputuksien kera ja sen jälkeen kehään saapuvat Team Chismo (Disco Machine, Super Dragon, Excalibur). Excalibur piti pienen promon, jossa kertoi olleensa väsynyt tapahtuman järjestämisestä ja ei jaksa otella Discon parina illan myöhemmässä tag ottelussa, joten mies heitti sitten open chalengen promootion rookieille. Chris Bosh vastasi haasteeseen.

Ottelun taso ei kuitenkaan ollut huikea tässäkään. No kyseessä oli kuitenkin melkoinen squash, joten sen vuoksi tämä saa hieman peukkua ylös. Excalibur saatiin näyttämään todelliselta uhalta ja Chris Bosh ei näyttänyt kovinkaan huonolta, kun sai hieman offensea ja rikkoi parit luovutusliikkeet. Tässä ottelussa Excaliburin ja Disco Machinen selostus oli h**vetin ärsyttävä.
*

Tag Team Match:
The Ballard Brothers
(Shane & Shannon Ballard) vs. Quicksilver & Scorpio Sky

Nyt oli taas sellaisen matsin aika, että ottelijat eivät olleet kovin tuttuja. Scorpio Sky myöhemmiltä seikkailuiltaan tuttu ja Quicksilveristä olen kuullut, mutta Ballardit olivat täysin outoja hemmoja. Selostuksessa heitä kuitenki myytiin veteraanijoukkueena ja siltähän he kyllä näyttivät. Toisaalta ennen matsia olin aivan varma, että miehet olivat täydellisiä brawlereita ja suht paskoja painijoita. Väärin luulin.

Kyseessä oli nimittäin varsin solidi matsi. Sky ja ’silver olivat viihdyttäviä high flyereitä joita katsoin mielelläni ja heti voin sanoa pitäväni näistä herroista. Ballard Brothersit eivät ehkä olleet parhaita painijoita, mutta miehet toimivat kuitenkin hyvin tiiminä ja olivat loistava vastustaja Scorpiolle ja Quicksilverille. Lopetus oli aika näppärä.
**½

Singles Match:
MDogg 20 vs. Super Dragon


MDogg 20 on tosiaan Tough Enoughista tuttu Matt Cross ja Super Dragon on Super Dragon. Odottelin siis varsin kohtalaista matsia tiedostaen kuitenkin, että Crossin paini perustui enemmän spotteihin kuin mihinkään muuhun. Super Dragon on toki viihdyttävä, mutta se on sitten eriasia kuinka viihdyttävän matsin hän saisi irti Mdoggista.

Ei tämä huono ollut. Tässä vain nähtiin muutama ihan selvä botchi ja MDogg ei jotenkin jaksa kiinnostaa. Herra näyttiki joltain jumppasali mieheltä tosin ei se Dragoninkaan kokovartalo trikoot mitkään maailman seksikkäimmät ole. Dragon heitti parit kivat liikkeet ja sai se Crosskin omat vuoronsa päästessä tekemään parit voltit, mutta mitään ihmeempää ei nähty. Lopetus oli todella kiva.
**

Singles Match:
Baby Slymm vs. TARO


Seuraavaksi oli sitten vuorossa taas kerran kahden täysin tuntemattoman painijan matsi. TARO oli ilmeisesti jonkinlainen pieni suuri mies ja Baby Slymm oli varsin isokokoinen gansta niggahhhh! Tämä oli aika lyhyt koitos kokonaisuudessaan ja suurimmaksi osaksi oli Slymmin dominointia. Lopetus oli varsin kiva ja markkailin tuolle TAROn rinnuksissa olevalle napille, jonka painaminen pitäisi muuttaa TAROn jättiläiseksi. Ihan kiva huumorimatsi, jos minulta kysytään. Painillisesti mitään kovin hyvää ei kuitenkaan nähty, mutta saattoi johtua pitkälti matsin lyhyydestä.
**-

Tag Team Match:
Apolo Kahn & Hook Bomberry vs. Disco Machine & Mr. Excitement


Tästäkään matsista aiempaa kokemusta ei ollut kuin Disco Machinesta, joten odotuksia ei ollut sen kummempia. Muu tapahtuma oli muutenki aika pitkälti kaikki odotukset laskeneet näihin vähänkään enemmän outoihin matseihin. Ottelun heel tiimi kuitenki osoittautui ihan viihdyttäväksi katsottavaksi ja ainoastaan Mr.Excitement ei minua millään tavalla vakuuttanut. Ottelun tarina oli rakenneltu niin, että heelien strategia oli teloa Discon käsi. Kahn että Bomberry kumpainenki tuota noudattivat orjallisesti ja näin saatiin varsin järkevä matsi. Mitään sen ihmeellisempää ei kuitenkaan nähty, mutta solidia.
***-

Six Man Tag Team Match:
Hardkore Inc.
(Adam Pearce, Al Katrazz & Hardkore Kidd) vs. The X-Foundation (Billy Kim, Joey Ryan & Scott Lost)

Vihdoin ja viimein pääsin näkemään Adam Pearcen kehässä tässä ottelussa. En oikeasti koskaan ennen ollut nähnyt tätä miestä kehässä vaan vain ja ainoastaan kuullut hänestä. Al Katrazzin olin epäonnikseni onnistunut näkemään jo aikaisemmin WSX:ssä ja muistot olivat ihan yhtä huonot kuin hän tässä ottelussa myös oli. Hardkore Kid ja Billy Kim olivat täysin outoja minulle sen sijaan Joey Ryanista ja Scott Lostin painia olen saanut todistaa useamman kerran ja positiivinen kuva oli heistä. Tosin Joey näytti tosi oudolta siihen verrattuna miltä hän nykyään näyttää.

Itse matsi ei sen parempi eikä kyllä huonompikaan ollut kuin edellinen. Katrazz oli niin huono kuin muistin onneksi oli vain hetken kehässä. Muuten kaikki osallistujat vetivät vähintäänkin melko hyvin. Ryan tuntui olevan naamatiimin paras ja Pearce odotetusti heeltiimin. Pearcestä täytyy kyllä sanoa, että vaikuttaa varsin karismaattiselta mieheltä ja sen old school asenteen ja painimisen huomaa heti. Adamia haluan nähdä mieluusti lisää. Yksi parhaista esiintyjistä tässä tapahtumassa, vaikka hän ei edes turhan paljon kehäaikaa saanut.
***-

Singles Match:
AJ Styles vs. Frankie Kazarian


Main event näytti sitten jo nimiltä paljon kovemmalta kuin aikaisemmat ja odotukset tätä kohtaan tottakai olivat kovimmat. Samoa Joe kävi muuten ennen tätä ME:tä pahoittelemassa, että ei pystynyt ottelemaan tässä matsissa ja Kazarian tuli miestä sitten korvaamaan. Joe vs AJ olisi varmaan ollut mahtava, mutta toisaalta ei tämäkään huonolta kuulostanut.

AJ ja Kazarian ovat varmasti otelleet parempia matseja kuin tämä toisiaan vastaan, mutta olihan tämä illan selvä valopilkku. Alusta loppuun hyvää painia ja isoja botcheja ei nähty, vaikka miehet tekivät muutaman vaikeammankin liikkeen. Kummatkin miehet näyttivät hyviltä ja vaikka AJ oli selvästi ottelun tähti niin kyllä Kazarian näytti huikeaa potentiaalia tässä ottelussa. Tätä olisin kuitenki katsonut ehkä viisi minuuttia ainaki lisää ja ehkä hieman pidemmän lopputaistelun. Toisaalta lopetus oli hienosti toteutettu, joten ei valittamista siltä saralta.
***+

Kokonaisuudessa loppujen lopuksi tämä oli aika heikko tapahtuma, mutta jotain voi kuitenki antaa anteeksi sen vuoksi, että tämä oli PWG:n ensimmäinen tapahtuma. Kommentaattoriraita, joka oli siis nauhoitettu tapahtuman jälkeen oli suurimmilta osin aivan hirveä. Pelottavaa, että tuon kolmikon eli Excaliburin, Disco Machinen ja Super Dragonin joukon paras selostaja oli Super Dragon ja se ei sanonu sanaakaan. Tosiaan kuten jo sanoin niin otteluiden taso ei ollut huima, mutta toisaalta en tylsistyny missään vaiheessa. Eiköhän tämä tästä parane!
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 15.04.2012 10:31

Jännää nähdä välillä aivan muitakin arvosteluita kuin minun ja Whatin projekteja :) Todella mielenkiintoinen PWG-arvostelu Offarilta, ja lukisin mielelläni niitä lisääkin, koska tuo promootio on aina omalla tavallaan kiehtonut minua. Tapahtumia olen nähnyt ihan vain muutaman kappaleen.

Sitten taas kultaiseen vuoteen 2000.

Kuva
JUDGMENT DAY 2000

Muistuttaapas tuo tapahtuman posteri erittäin paljon muuatta Extreme Rules -posteria... Ensimmäinen Judgment Day (eikä Judgement Day niin kuin tapahtumapaikka Freedom Hallin ulkopuolisessa sähkötaulussa luki) -niminen ppv järjestettiin vuoden 1998 lokakuussa. Tuolloin se oli kaikkien aikojen 25. In Your House -sarjan ppv. Nyt, noin puolitoista vuotta myöhemmin, WWF palautti nimen käyttöön ja vakiinnutti JD:n paikaksi toukokuun. Vuodesta 2000 lähtien Judgment Day -niminen ppv nähtiin joka toukokuussa aina 2000-vuosikymmenen loppuun saakka. Selostajinamme tutusti JR ja King.

Kuva Kuva
Kurt Angle & Edge (c) & Christian (c) vs. Too Cool & Rikishi
Kurt Anglen, Edgen ja Christianin liittyminen yhteen tässä ppv:ssä oli alkua jollekin suurelle ja mahtavalle, eli miesten laajemmalle yhteistyölle. Kolmikon porukka tultaisiin tulevaisuudessa tuntemaan Team ECK:na. Tässä vaiheessa yhteistyö oli kuitenkin aivan alussaan, ja nämä kolme heeliä yhdisti ainoastaan se fakta, että heillä kaikilla oli ollut erimielisyyksiä Too Coolin ja Rikishin kanssa. Too Coolkin oli irtautunut ainakin toistaiseksi Dean Malenkon kanssa feudaamisesta, ja nyt vuorossa oli joukkuemestareiden koettelu. Edgen ja Christianin heel-joukkue oli edennyt entistä mahtavammaksi, ja nyt he olivat ottaneet käyttöönsä jo legendaarisen 5 Second Posen. Tällä kertaa kaksikko poseerasi ennen ottelua Kentucky Jug Bandiksi pukeutuneena.

Minun täytyy sanoa, ettei tämä ollut laadultaan mielestäni läheskään niin hyvä kuin oli lupa odottaa. Ajattelin, että parhaimmillaan tämä voisi tarjota 15-minuuttisen todella räjähtävän ja vauhdikkaan aloituksen show'lle, mutta sitä tämä ei tosiaankaan tehnyt. Toki aikaakaan ei ollut kuin 10 minuuttia, mutta suurempi ongelma tuntui olevan se, ettei ottelu vain lähtenyt kunnolla liikkeelle missään vaiheessa. Tämä ei ollut selvästikään paras ilta kenellekään näistä kuudesta miehestä, ja lopputuloksena oli "vain" mukava ottelu. Oli tämä siis ehdottomasti kiva ottelu ja ihan mukava tapa aloittaa show, mutta parempaakin olisi ollut lupa odottaa.
**½ (9:46)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Too Cool & Rikishi (Grand Master Sexay pinned Edge after a Hip Hop Drop)
Kuva Kuva Kuva
Eddie Guerrero (c) w/ Chyna vs. Perry Saturn vs. Dean Malenko - WWF European Championship
Noniin, tämä oli mielenkiintoinen ottelu. Guerrero, Saturn ja Malenko olivat yhdessä Chris Benoit'n kanssa tehneet debyyttinsä WWF:ssä tammikuussa rajuina Radicalzeina. Jonkun aikaa porukka tekikin saumatonta ja erittäin tehokasta yhteistyötä. Malenko voitti (edelleen hallussapitämänsä) Light Heavyweight -vyön jo ennen 'Maniaa, ja Benoit voitti IC-vyön 'Maniassa. Vähitellen homma alkoi kuitenkin hajota käsiin, kun Eddie alkoi viettää aikaa uuden rakkaansa Chynan kanssa, ja Benoit'lla oli omat kiistansa Chris Jerichon kanssa. Lopulta Radicalzien yhteistyö oli muisto vain, ja lopullinen sinetti porukalle saatiin Insurrextionissa, jossa Saturn pieksi Malenkon sen jälkeen, kun miehet olivat hävinneet joukkueottelunsa. Nyt nämä kolme Radicalzia olivat toistensa kurkuissa kiinni, mutta silti kukaan ei tuntunut erityisemmin facelta. Malenko syytti Eddietä ja Chynaa siitä, että porukka oli hajonnut käsiin, ja Saturn taas oli katkera molempien mestaruusmenetyksestä. Mestaruuksista puheenollen, tämä kolminottelu käytiin Eddien hallussaolevasta European-vyöstä.

Koska edellinen ottelu oli pienoinen pettymys, toivoin tämän paikkaavan tilannetta edellisenkin kamppailun edestä. Paskan vitut. Haluan heti alkuun huomauttaa, että tämä oli mielestäni laadultaan ihan mukava ottelu (eli samaa tasoa kuin edellinen), mutta sen ei pitäisi tämän kohdalla riittää todellakaan. Suurin syy oli mielestäni ottelun buukkaus - tai enemmänkin taustatarinan buukkaus. Miten hitossa saatettiin näiden kolmen välille laittaa Triple Threat Match niin, ettei yksikään ole selvästi face? Miten hemmettissä WWF voi silloin olettaa yleisön kiinnostuvan tästä ottelusta? No ei mitenkään. Lopputulos olikin sitten se, että yleisö oli ottelun aikana kuollut. Lisäksi kolmikon ottelu tuntui muutenkin yllättävän vaivaannuttavalta, joten lopputulos oli näiden miesten painitaitoihin nähden heikko. Olen vakaasti sitä mieltä, että kaikki, jotka antavat tälle *** tai enemmän, tekevät sen vain, koska Malenkolle, Eddielle ja Saturnille ei voisi antaa vähempää.
**½ (7:57)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Eddie Guerrero (Roll up)
Kuva Kuva
Shane McMahon vs. Big Show - Falls Count Anywhere Match
Shane McMahonin ja Big Show'n feud sai alkunsa WrestleMania 2000:sta. Siinä Shane McMahonin manageroima Big Show eliminoitiin ottelusta ensimmäisenä ja ensimmäisen 10 minuutin aikana. Shane ei ollut todellakaan tyytyväinen Big Show'n suoritukseen, ja kun Vince McMahon myöhemmin illan aikana puukotti suojattiaan Rockia selkään ja liittoutui tyttärensä Stephanien ja vävypoikansa Triple H:n kanssa, myös Shane liittyi tähän McMahon-Helmsley factioniin pian WM:n jälkeen. Samalla Shane ilmoitti, ettei tahdo olla enää missään tekemisissä Big Show'n kanssa, sillä Show oli aloittanut omituiset painijaimitaationsa ja muun facemaisen käytöksen. Kosto kuitenkin eli hassuttelevan Show'n sisällä, ja hän tahtoi pistää Shanen maksamaan halpamaisesta käytöksestä. Kostonhimo voimistui, kun Shane hyökkäsi Show'n kimppuun halpamaisesti ja promosi tämän paskoista painitaidoista. Vähitellen Show'n ja Shanen välille oli kehittynyt todella henkilökohtainen feud, jonka huippuhetkiä oli ehdottomasti se, kun Shane vertasi promossaan itseään Leijonakuninkaan Simbaan, joka kukistaa kaikkien ennakko-odotuksien vastaisesti ison pahan Scarin, eli Big Show'n. Ppv:n alussa Vince ilmoitti, että tämä ottelu olisi vieläpä Falls Count Anywhere No Holds Barred Match.

Jos kaksi edellistä ottelua olivat olleet selviä pettymyksiä, niin tämä oli sitten positiivinen yllätys. En odottanut etukäteen Show'n ja Shanen mätöltä mitään mainittavaa menoa, mutta niin vain tästä saatiin oikeasti viihdyttävä ja tarinaltaan erittäin toimiva hc-mäiskintä. Paljon onnistumisessa auttoi jälleen se, kuinka paljon bumppia Shane oli valmis ottamaan. Siinä on kyllä hullu mies. Kaikki kunnioitukseni Shanelle. Toki tämä oli pitkälti ylibuukattua meininkiä, mutta sitä saattoi etukäteen odottaakin, ja jotenkin vain WWF hallitsee tämän viihdyttävän ylibuukkaamisen niin miljoona kertaa paremmin kuin WCW. Kokonaisuudessaan tätä oli siis tosi hauska katsoa, joten painillisen annin hiemasta vajaavaisuudesta huolimatta tämä oli ehdottomasti hyvä ottelu.
*** (7:12)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Shane McMahon (Pinned Show after hitting him to the head with a cinder block)
Kuva Kuva
Chris Benoit (c) vs. Chris Jericho - Submission Match for the WWF Intercontinental Championship
Näiden kahden kanadalaisen feud ei ota edelleenkään loppuakseen. Taistelu IC-vyön ympärillä jatkuu kuumana, sillä nyt Chris Benoit oli voittanut mestaruuden jälleen takaisin Chris Jericholta. Miehet olivat ottaneet yhteen monissa rajuissa ja brutaaleiksikin yltyneissä kamppailuissa, mutta tämän oli vihdoin tarkoitus päättää koko sota. Kahden luovutusliikemestarin välinen ottelu, jonka voisi voittaa ainoastaan pistämällä toinen luovuttamaan. Tämän voittaja olisi kiistatta parempi näistä kahdesta ja luultavasti koko feudin voittaja.

Harmillista mutta totta: tämä ottelu jatkoi pettymysten linjalla. Olin odottanut, että tämä voisi olla nyt sitä MOTYC-kamaa, sillä siihen nämä kaksi pystyvät aivan ehdottomasti. Backlashissa nähtiin jo ****-ottelu, ja tämä stipulaatio antoi odottaa, että luvassa voisi olla vielä parempaa menoa. Harmillinen tosiseikka oli kuitenkin se, että ottelu sai aikaa vain hiukan reilut 13 minuuttia ja että tämä ei muutenkaan vain ollut näiden kahden parasta painia. En edes osaa sanoa, mikä tästä puuttui, mutta jotenkin meno ei vain ollut miesten parhaiden otteluiden tasolla. Ehkä kuitenkin, niin hullulta kuin se kuulostaakin, Submission-stipulaatio ei ole näille kahdelle parhaiten sopiva ottelumuoto. Ei silti, kaikesta tästä kritiikistä huolimatta pitää taas todeta, että otteluhan oli todella hieno ja ehdottomasti illan paras tähän menessä ilman mitään epäilystyä. Mutta silti... Olin odottanut MOTYC:tä, ja sitä tämä ei ollut. Harmi. Lopetus oli kylläkin oikein hyvin hoidettu.
***½ (13:27)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Benoit (Benoit made Jericho pass out with a Crippler Crossface)
Kuva Kuva
D-Generation X w/ Tori vs. Dudley Boyz - Tables Match
Dudleyt olivat jo jonkin aikaa esittäneet vahvoja facemaisia piirteitä muun muassa feudissaan T&A:ta vastaan, mutta lopullinen face-turn taisi tulla viimeistään, kun Insurrextionissa Dudleyt liittyivät Too Coolin ja Rikishin kanssa post match -tanssiin. Tämän jälkeen Dudleytkin alkoivat ajautua suuriin ongelmiin McMahon-Helmsley -stablen kanssa. Suurinta päänvaivaa aiheuttivat Road Dogg ja X-Pac, eli D-Generation X:n jäljellä olevat palaset. Dogg ja X-Pac olivat pitkään yrittäneet saada tehtyä Dudleyille samaa kuin he olivat tehneet niin monelle muulle WWF:n rosterista, eli pistää heidät pöydästä läpi. Vastapainoksi Dudleyt tavoittelivat Doggin ja X-Pacin lisäksi myös Torin täräyttämistä puisen syömisalustan lävitse kanveesiin.

Tämä ottelu oli sillä tavalla erilainen kuin pari ensimmäistä tämän show'n ihan mukavaa ottelua, että tältä minä en odottanutkaan yhtään enempää. Ajattelin, että parhaimmillaan tämä voisi olla kiva välipalamättöottelu, ja sellainen tämä juurikin oli. Ei yhtään sen enempää tai vähempää. Kaikki neljä tiesivät, mitä tällaisessa joukkueottelussa kuuluu tehdä ja tekivät sen. Pöydät toivat juuri sopivan lisän kamppailuun. Eipä tästä mitään pahaa sanottavaa jäänyt, vaikkei mistään erikoisesta ottelusta puhutakaan. Tässä on juuri se pettymyksen ja odotuksien täyttämisen ero.
**½ (10:55)
Voittajat:
Spoiler: näytä
D-Generation X (X-Pac last eliminated Bubba Ray)
Kuva Kuva
The Rock (c) vs. Triple H - Special Referee: Shawn Michaels - 60 Minute Iron Man Match for the WWF Championship
Tähän oltiin tultu tässä suuressa feudissa, joka oli jatkunut käytännössä viimeistään helmikuusta asti ja josta oltiin nähty jo monia aikaisempia yhteenottoja vuosien 1998 ja 1999 aikana. Tämä oli se suuri ottelu, jonka varaan koko Judgment Day oli rakennettu ja jolla melkeinpä yksistään koko ppv saatiin edes myytyä. Ja mitäpä muuta yhteen ppv:seen oltaisiin oikeastaan tarvittukaan, jos kehässä nähtäisiin 60 minuutin kamppailu firman kahden suurimman tähden välillä ja vieläpä lyhyen WWF-paluunsa tehneen Shawn Michaelsin tuomaroimana? Tämän ottelun oli tarkoitus selvittää lopullisesti se, kumpi näistä kahdesta olisi parempi ja firman suurimman vyön arvoinen. Michaels oli siis toiminut pitkän aikaa vuonna '99 WWF:n Comissionerina, mutta kadonnut kokonaan elokuussa sen jälkeen, kun hän oli tehnyt Sweet Chin Musicin Rockille. Nyt hän oli palannut, sillä Linda McMahon oli asettanut hänet tämän ottelun tuomariksi. Ottelun lähestyessä suuri keskustelunaihe olikin se, tuomaroisiko HBK ottelun rehdisti, ja jos ei, niin kumman puolella hän olisi. Michaels ei tuntunut varsinaisesti pitävän kummastakaan ottelijoista tällä hetkellä kauheasti.

Täytyy tähän alkuun huomauttaa, että tämä oli juuri se ottelu, josta viime vuonna seurasi kauhea kohu, kun joku fani väitti yli 10 vuotta tapahtuman jälkeen saaneensa vakavia kärsimyksiä ottelun aikana nähdyn yleisössä tappelemisen aikana. Ottelusta itsessään on todella hankala sanoa mitään muuta kuin se, että olihan tämä ihan hemmetin viihdyttävää menoa. Mitään muuta ei sopinut näiltä kahdelta edes odottaa. Triple H ja The Rock ovat otelleet vastakkain niin monta kovaa ottelua, että olisihan se ollut jo synti ja häpeä, jos he olisivat tässä blow-offien blow-offissa epäonnistuneet. Niin ei onneksi käynyt. On tosi hankala ruveta sen tarkemmin analysoimaan tunnin mittaista ottelua, mutta tämä oli sekä painilliselta anniltaan että rakenteeltaan erittäin toimiva kokonaisuus. Muuten tämä voisi hyvinkin olla neljän ja puolen tähden ottelu, mutta lopun sekavuudet (vaikkakin aiheutti suuren mark outin) ja mielestä erittäin typerä tapa päättää ottelu ovat kuitenkin sen verran huonoja seikkoja, että ne laskevat arvosanaa puolikkaalla.
**** (60:00)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Triple H (6-5, Last Fall: Triple H wins via DQ after Undertaker made his comeback and attacked Triple H)
*** The Rock
** Triple H
* Chris Jericho

Kokonaisarvio Judgment Daysta: Sinänsä tämä ppv oli hieman jopa ongelmallinen. Openerilla, Triple Threatilla ja Benoit-Jericholla oli kaikilla mahdollisuus vielä huomattavasti parempaan, kuin mihin ne pystyivät. Eivät ne toki tällaisenaankaan olleet huonoja (erityisesti Jericho-Benoit, joka oli siis silti todella nautittava ottelu) mutta pettymyksiä kieltämättä. Rock-HHH oli kyllä kova ottelu, mutta senkin ongelma oli vaisu lopetus. Ainoastaan Shane-Big Show ylitti odotukset. Niinpä huolimatta siitä, ettei tapahtumassa ollut yhtään alle **½-ottelua ja että se oli järkevästi rakennettu (ei liikaa otteluita ennen Iron Mania), tämä oli vain Ok ppv. Parempaan olisi tällä kortilla ollut edellytyksiä. Siitä huolimatta olihan tämä nautittava tapahtuma ja jälleen parempi kuin yksikään WCW:n räpellys kyseisenä vuonna.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
---------------
3. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
4. WWF Royal Rumble - Hyvä
---------------
5. WWF WrestleMania 2000 - Ok
6. ECW Guilty As Charged - Ok
7. WWF Judgment Day - Ok
---------------
8. WWF InsurreXtion - Kehno
9. ECW Living Dangerously - Kehno
10. WCW Souled Out - Kehno
---------------
11. WCW Uncensored - Surkea
12. WCW Spring Stampede - Surkea
13. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
14. WCW Slamboree - Surkea

WCW:n räpellyksistä puheen ollen... Seuraavaksi olisi vuorossa The Great American Bash.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Su 15.04.2012 11:20

Jaahas, taas Pingviini kerkesi ensin. Pysytään samassa promootiossa, mutta loikataan sellainen 11,5 vuotta rohkeasti aikakoneella eteenpäin. Selostajina Michael Cole, Booker T ja Jim Ross. Lawler oli poissa myymässä RAW:ssa Mark Henryltä saamaansa World's Strongest Slamia selostuspöydän läpi.

Kuva
Sunnuntai 2. Lokakuuta 2011
New Orleans Arena, Lousiana


Singles Match
Christian VS. Sheamus

WWE:n syksyn ohjelmistoa voi kuvailla sanalla hektinen. Vain kaksi viikkoa aiemmin oteltiin Night Of Champions ja tämän jälkeen kolmen viikon päästä Vengeance. Kolme ppv:tä viiden viikon sisään. Väkisinkin alkaa miettimään, onko touhussa enää mitään järkeä, ja onko se edes bisneksen kannalta hyväksi. Noh...

NOC:issa Sheamus kävi mäjäyttämässä Brogue Kickin Christianin naamalle tämän vinkuessa vielä yhtä mestaruusottelua ja sen jälkeen Karisman Kapteenin ja Kelttisoturin välit olivat pahasti tulehtuneet. Christian oli mm. edellisessä Smackdownissa maksanut Sheamukselle varmalta näyttäneen Intercontintal-mestaruusvoiton.

Hienoista matseistaan huolimatta Christian ei ole TNA-uransa jälkeen minua enää entiseen malliin sykähdyttänyt ja kaikki tietävät mitä ajattelen Sheamuksesta. Joten mitään valtavia ennakko-odotuksia en tälle kasannut. Alkuminuutit eivät mitään suuria lupailleetkaan, mutta kuin varkain tämä tempaisi mukaansa. Christianin kehän ulkopuolella jysäyttämän Spearin jälkeen koko loppumatsi oli varsin kiihkeätempoista ja jännittävää äksöniä. Aikaakin oli annettu ihan riittävästi, jotta miehet saivat suurimman osan kikoistaan esitellä. Ottelusta kehittyikin oikein mainio, ja itse asiassa koko illan toiseksi paras. Tämä oli oikein hyvä avausmatsi ja papukaijamerkki päälle.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:41
Voittaja: Sheamus (Brogue Kick)

Arvosana: ***+

Singles Match
Sin Cara VS. Imposter Sin Cara

Sin Cara vastaan Sin Cara. Viime viikkoina Smackdownissa oli ilmennyt, että alkuperäisellä Sin Caralla on imitoija. Vasta edellisessä SD:issa tilanteeseen oli saatu jonkinlaista selkeyttä kun ”teeskentelijä” Cara oli sanonut alkuperäisen Caran varastaneen hänen identiteettinsä menneisyydessä ja kostavan tämän. Tosiasiassa tämä alkuperäisen Sin Caran (Mistico) oli myöhemmin WWE:n ohjelmistoon omalla nimellään tuotu Hunico.

Tämä oli karvas pettymys, kuten Sin Caran debyyttivuosi kokonaisuudessaan. Sinällään ihan taidokasta high flying-painia, mutta mitään muuta sisältöä tässä ei ollut. Olisi luullut tälläisen identiteettivarkauden jälkeen originaalin Caran olevan raivoissaan, mutta mistään tämä ei käynyt ilmi. Oikein minkäänlaista tarinaa tälle matsille ei koskaan löytynyt ja sen vuoksi tämä jäikin pitkälti vain sarjaksi komeita liikkeitä. Se ei oikein WWE:ssä riitä, ja samaa mieltä oli yleisökin, joka huusi ”boringia”, vaikka paini teknisesti ihan hyvää olikin. Pannukakku.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:46
Voittaja: Original Sin Cara (Crucifix Powerbomb)

Arvosana: **-

WWE Tag Team Championship Match
Air Boom © VS. Jack Swagger & Dolph Ziggler w./Vickie Guerrero

Toista kertaa peräkkäin ppv:ssä nähtiin varsin mielenkiintoinen joukkuemestaruusmatsi. Air Boom oli lyhyessä ajassa noussut varteenotettavaksi tiimiksi ja sitä oli myös Ziggler & Swagger. Vielä NOC:in aikaan Jack & Dolph vihoittelivat toisilleen, mutta kiitos Vickien verrattomien suostuttelutaitojen tämä oli nyt historiaa ja kolmikko oli perustanut löyhän liittouman, jonka tavoitteena oli napata lisää kultaa vyötäisilleen.

Tämä matsi oli kuin raikas tuulahdus ajoilta, jolloin nämä kyseiset vyöt olivat oikeasti tavoittelemisen arvoinen palkinto. Ajoilta jolloin tiimit kuten Rey Mysterio & Edge, Kurt Angle & Chris Benoit ja Los Guerreros ottelivat vöistä. Ihan samalla tasolle ei ylletty kuin parhaillaan vajaa 10 vuotta sitten, mutta ei kyllä jääty paljon jälkeen. Ehkä aavistuksen verran kovempaa tempoa olisi toivonut matsin alku- ja keskivaiheille, mutta varsin pätevää joukkuepainia tämä joka tapauksessa oli. Tämäntasoisia joukkuematseja katselisi mielellään jokaisessa ppv:ssä.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:19
Voittajat: Air Boom (Bourne pinned Swagger via Top Rope Hurricanrana)

Arvosana: ***

World Heavyweight Championship Match (Hell In A Cell)
Mark Henry © VS. Randy Orton

Vain kaksi viikkoa aiemmin Henry oli napannut kruunun uralleen juuri Ortonin kustannuksella ja nyt vastassa möllötti revanssi häkkihelvetin sisällä. Juuri tästähän tätä ppv:tä on kritisoitu. Feudi ei välttämättä ollut saavuttanut sellaisia eeppisiä mittasuhteita, jossa häkkihelvetti on se ainoa ratkaisu, mutta sellainen kuitenkin ”piti” käydä, koska tämä ppv sattui olemaan seuraavana.

Kyllä tämä oli todella kaukana niistä hell in a cell-otteluista, joilla matsimuodon maine luotiin. Toisaalta taas olosuhteisiin nähden tämä oli varsin mainio matsi. Minun puolesta häkkiä oltaisiin voitu käyttää vielä enemmän hyväksi ja jättää ne ottelun keskivaiheen halailut väliin, mutta muuten tämä oli ihan pätevä hardcore-painotteinen ottelu. Se, että riittääkö ”ihan pätevä” häkkihelvetissä käytävälle mm-matsille onkin toinen keskustelun aihe. Toisaalta olen sitä mieltä, että hiac:in pitäisi aina olla jotain erikoista, jota tämä ei ollut. Toisaalta taas lähtökohtiin nähden tämä oli hyvää menoa. Joten kaitpa tästä pitää yrittää joku kultainen keskitie löytää.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:59
Voittaja: Mark Henry (World's Strongest Slam)

Arvosana: ***

Intercontinental Championship Match
Cody Rhodes © VS. John Morrison

Tämä oli niitä pahamaineisia impromptu-otteluita. Cody tuli paikalle kertoakseen ottavansa klassisen IC-vyön käyttöönsä ja siinä samalla lipsautti taikasanat, jossa lupasi puolustaa mestaruutta ”milloin vaan, missä vaan.” Ja tästähän COO Triple H riemastui ja lähetti John Laurinaitisin ilmoittamaan Rhodesille, että tämä puolustaa vyötään tällä punaisella sekunnilla. Puku päällä tai ei.

Tv-ottelumaisuudestaan huolimatta tämä oli niitä parempia lennosta bookattuja kohtaamisia. Puku päällä paininut Rhodes oli varsin veikeä näky, ja matsissa oli huumoriakin kun Cody koitti tarrautua kehätolppaan kiinni ja hankkia itselleen uloslaskun. Hieman yllättäen kestoakin oli enemmän kuin pari minuuttia, ja välillä nähtiin oikein näppärää painiakin. Pienistä kehuista huolimatta ei tämä millään muotoa erikoinen tai muistettava ottelu ollut. Toki tavallaan ihan turha, mutta kyllä tämän kertaalleen katsoi.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:21
Voittaja: Cody Rhodes (Roll Up)

Arvosana: **

Diva's Championship Match
Beth Phoenix w./Natalya VS. Kelly Kelly © w./Eve

Jostakin näitä mestaruusmatseja vain satoi Bethille. Summerslamissa ja NOC:issa hän oli puhtaasti hävinnyt Kellylle, mutta niin vain sai kolmannen mahdollisuuden. Ottaen huomioon naisten divisioonan yleisen tason, en kyllä tätä pahakseni pannut. Etenkin kun naisten edellinen ottelu oli jo varsin pirteä.

Tämä oli aika lailla samantasoinen kuin NOC:in matsi. Oikein pätevä naisten matsi, ja kyllä minä tästä enemmän nautin kuin Sin Carojen loikkakilpailusta tai Rhodesin ja Morrisonin lyhyestä impromptu-pieraisusta. Varsin sähäkkää menoa kellosta kelloon, ja tätä olisi jaksanut katsoa vielä hetken pidempäänkin. Vuosikausia retuperällä olleet naisten- sekä joukkuedivisioona osoittivat tänä iltana selkeitä piristymisen merkkejä. Taisipa alkaa erään Paul Levesquen kädenjälki näkyä entistä selvemmin. Hyvä homma.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:30
Voittaja: Beth Phoenix (Glam Slam)

Arvosana: **+

WWE Championship Match (Triple Threat Hell In A Cell)
Alberto Del Rio VS. CM Punk VS. John Cena ©

Siitä lähtien kun Punk poistui Chicagosta vyön kanssa, oli käänteitä riittänyt. Rey Mysterio oli mestari lyhyen hetken ajan, kunnes hävisi sen samana iltana John Cenalle. Ja sitten Punk palasi ja WWE:llä olikin kaksi tunnustettua mestaria. SummerSlamissa tälle tehtiin loppu, kun Punk selätti Cenan ja nousi kiistattomaksi mestariksi. Mutta vain pariksi minuutiksi, sillä Alberto Del Rio rahasalkkunsa turvin poistui 'Slamista mestarina. Kuukautta myöhemmin mestarin nimi oli taas vaihtunut, kun Cena laittoi Del Rion taputtamaan STF:n kynsissä. Nyt oltiinkin pattitilanteessa, johon Triple H näki ainoaksi ratkaisuksi järjestää historian ensimmäisen Triple Threat Hell In A Cell-ottelun. Ainakin paperilla tämä maistui todella herkulliselta. Kaksi melko tuoretta main event nimeä, ja ikoniseksi hahmoksi noussut Cena samassa matsissa.

Tähän mennessä ilta ei ollut tarjonnut vielä yhtään erityisen hyvää ottelua, mutta pääottelu ja sen jälkihulinat jättivät tästä kyllä messevän hymyn huulille. Matsi oli (kuten odottaa sopikin) erittäin tasokasta painia. Tempo oli luonnollisestikin ihan eri tasoa kuin Orton-Henryssä, ja sitten kun soppaa maustettiin hienoilla spoteilla, niin pakko on kehua. Punk jopa repi selkänahkansa verille Del Rion tuupatessa hänet takaa päin teräshäkkiä vasten ja Cenan Top Rope Leg Drop tuplana oli myös vakuuttava spotti. Tylsää ei todellakaan tullut, vaikka kestoa oli reilusti. Matsin loppuratkaisussa nähtiin myös raikasta bookkausta, ja vastaavanlaista ratkaisua en muista ennen nähneeni. Kaikin puolin todella mainio pääottelu. Hell In A Cell on kuitenkin 14 vuoden historiansa aikana tarjonnut vielä paljon hurjempiakin näytöksiä, joihin tätä väkisinkin on pakko peilata. Ei tämä millään pärjää vertailussa Michaelsin ja Triple H:n 50-minuutin ottelulle tai Undertakerin ja Lesnarin verilöylylle. Tämä oli kuitenkin sen verran kova matsi, että ei millään muotoa vahingoittanut matsimuodon mainetta.
Spoiler: näytä
Kesto: 24:09
Voittaja: Alberto Del Rio (Pinned Punk after hitting him with a steel pipe)

Arvosana: ****


Niin, ja ne loppuhulinat, joista mainitsin. Kertaalleen jo areenalta ulos potkitut WWE:stä ”potkut” saaneet R-Truth ja Miz ryntäsivät heti matsin loputtua kehään pieksämään kaikkea, millä on pulssi. Ottelijoita, tuomareita, kameramiehiä. Kukaan ei ollut turvassa, ja JR:n sanoin anarkia vallitsi New Orleansissa. Kaiken lisäksi häkki oli sisältäpäin lukittu ja avain hukassa, ja koko pukuhuone Triple H:n ja poliisivoimien johdolla koitti päästä sisään. Sitten kun lukko saatiin lopulta murrettua, tekivät Miz ja Truth ns. ”pelimiehen vedon” ja heittäytyivät polvilleen poliisien eteen elämänsä selkäsaunan välttämiseksi.
Spoiler: näytä
Kuva
Erittäin vihainen Hunter ei kuitenkaan kyennyt hillitsemään raivoaan, vaan hyökkäsi silmittömästi käsirautoihin kahlittujen Mizin ja Truthin kimppuun ja show loppui täyteen kaaokseen. Mahtava pääottelu, ja sitäkin huikeammat jälkihulinat tekivät tästä muuten keskinkertaisesta ppv:stä varsin muistettavan tapauksen.

*** John Cena
** CM Punk
* Alberto Del Rio

Yhteenveto
: Mahtava pääottelu, ja sitäkin huikeammat jälkihulinat tekivät tästä muuten keskinkertaisesta ppv:stä varsin muistettavan tapauksen. Tuossahan se tulikin tiivistettyä. Tapahtuman kortti oli kaukana huikeasta, ja vaikka Henry-Orton ja joukkuematsi olivatkin ihan hyviä, niin ei todellakaan mitään sellaista, jota enää kuukausien päästä muistaisi. Viimeiset noin 40 minuuttia kuitenkin pelastivat todella paljon.

PPV Ranking 2011
1. WWE - Money In The Bank 3,75
2. WWE - Royal Rumble 3,25
3. WWE - SummerSlam 3,17
4. TNA - Slammiversary 3,16 / TNA - Destination X 3,16
5. WWE - Elimination Chamber 3,00
6. TNA - Lockdown 2,81
7. WWE - Night Of Champions 2,79
8. TNA - Sacrifice 2,78 / WWE - Capitol Punishment 2,78
9. WWE - Hell In A Cell 2,75
10. WWE - Extreme Rules 2,72

11. WWE - WrestleMania XXVII 2,66
12. TNA - HardCore Justice 2,64
13. TNA - Against All Odds 2,50
14. TNA - No Surrender 2,25
15. TNA - Genesis 2,19
16. WWE - Over The Limit 2,16
17. TNA - Victory Road 2,13
Vuoden matsi ehdokkaat
The Undertaker VS. Triple H (No Holds Barred) / WWE WrestleMania XXVII
John Morrison VS. John Cena VS. The Miz (Steel Cage) / WWE Extreme Rules
AJ Styles VS. Bully Ray (Last Man Standing) / TNA Slammiversary
CM Punk VS. John Cena / WWE Money In The Bank
CM Punk VS. John Cena / WWE SummerSlam


Seuraavana sitten lopultakin se TNA:n vuoden suurin, kaunein ja perinteisesti myös kiistanalaisin ppv.

Avatar
Risbe
Viestit: 73
Liittynyt: Ma 27.09.2004 20:08
Paikkakunta: Turku

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Risbe » Ma 16.04.2012 21:06

MR.Off Topic kirjoitti: Kommentaattoriraita, joka oli siis nauhoitettu tapahtuman jälkeen oli suurimmilta osin aivan hirveä. Pelottavaa, että tuon kolmikon eli Excaliburin, Disco Machinen ja Super Dragonin joukon paras selostaja oli Super Dragon ja se ei sanonu sanaakaan.
Mitä? Et ole tosissasi. Excalibur ja Disco Machinen selostus on hienointa ikinä. Pitkälti syy, jonka vuoksi PWG:tä aloin seuraamaan. En tosin muista nyt tätä ensimmäistä tapahtumaa. Olen vuosia sitten katsonut alusta alkaen arviolta ensimmäisen vuoden PWG:tä, mutta muistikuvat maailmankaikkeuden hienoimmasta selostuksesta ovat jostain vuoden 2005-2006 ajoilta. Saattaahan olla, että oli erilaista alkuaikoina. Hyvä arvostelu muuten, noudatteli pitkälti omaa muistikuvaani ensimmäisestä tapahtumasta, ei PWG:n mittapuulla mitenkään loistava esitys. Tapahtumat kyllä paranevat muistaakseni tästä kaiken aikaa. Itsellä sitten kyllä taukoa vuoden verran jossain vaiheessa, kunnes samaisena aikana 2005-2006 alkaa olla omaan makuuni aivan loistavia tapahtumia. PWG on tälläkin hetkellä ainut indypromootio, johon olen hiatukseni jälkeen palannut. Täydellinen yhdistelmä keveyttä ja vakavuutta.

Kiitokset myös muille arvostelijoille. Lukukokemuksia alkaa olla takana varmasti noin kahdelta vuodelta, mutta tarkoituksellisen hiljaisuuden vuoksi olen keskittynyt vain nauttimaan teidän työstänne. Olkoon tämä siis oikein painotettu kiitos.
--

Avatar
Koshceck
Viestit: 195
Liittynyt: La 22.11.2008 19:33

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Koshceck » Ma 16.04.2012 21:59

On kokonaan kyllä mennyt ohi Herra.Ohiaiheen PWG arvostelu! Hyvää kamaa ja ehdottomasti lisää kehiin. Itsehän noita tapahtumia muutaman kans oon katsonu ja kiinnostaa suuresti mitä muut tykkää ja ketkä nousee suosikeiksi. Itse kyllä pidin kovasti Excaliburin & Disco Machinen selotuksesta. Edelleenkin nautin Excaliburin selostuksesta, välillä kun lehtää niin hyvää läppää. TAROkin oli siedettävä yleensä. Tässä tuosta debyytti showsta selostusta ja itseä ainakin viihdytti. Yksi varsin viihdyttävä selotus hetki oli Lucha juomapelin debyytti, jossa siis armdrag oli yksi drinkki ja headscissors kaksi. Alussa sitten nähtiin niitä armdragejä ja juomia korkkailtiin. Pian kaverit aloittivat huutamaan armdragiä jokaisen liikkeen aikana ja kertoivat kuinka jokin liike, jolla ei ollut mitään tekemistä armdragin kanssa oli tavallaan variaatio armdragistä. :D Veihän se selkeästi huomion tärkeimmästä eli kehä actionistä joten ymmärrän jos ei kaikkia tuommoinen miellytä, mutta itse ainakin naureskelin. Tuo Lucha Drinking Game nähtiin ekaa kertaa juuri vuonna 2003 PWG Are You Adequately Prepared to Rock showssa.

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Ti 17.04.2012 10:29

En nyt jaksa alkaa lainaamaan teiltä suuresti, mutta vastailua kumpaankin. Tuosta selostuksesta, että se paranee sitten tuon PWG:n debyytiin, mutta olisikohan ollut kolmas tapahtuma, jossa tuo sitten palaa ja tällä kertaa tosiaan huomattavasti paremmin. Mutta ensimmäisessä tapahtumassa tuo selostus on melkein sietämätöntä.

Mitä Risbe sitten sanoo tuosta, että PWG:ssä on tarpeeksi keveyttä, että vakavuutta ja se tekee PWG:stä niin hyvän kuin se on. ROH ottaa itsensä usein aivan liian vakavasti ja Chikara sitten on aivan liian huumoripainotteinen. Pitäisi kai kirjotella noista muistakin jotain.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
MutiM
Viestit: 389
Liittynyt: To 28.07.2005 10:44

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja MutiM » Ti 17.04.2012 15:00

Judgment Dayn intro oli ehkä paras ikinä.
You asked if I'd be anyone from history, fact or fiction, dead or alive:
I said "I'd be Tony Cascarino, circa 1995".

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ti 17.04.2012 19:32

MutiM kirjoitti:Judgment Dayn intro oli ehkä paras ikinä.
Täyttä totta. Piti mainita tossa arvostelussa, mutta unohdin kuitenkin. Joka tapauksessa h**vetin kova intro oli. Jatkossa yritin muistaa mainita nämä.

PS. Itse olen nauttinut myös aina Machinen ja Excaliburin selostuksesta, mutten ole tosiaan nähnyt tätä tapahtumaa, joten uskaltanu krisitoida Mr.Off-Topicin arvostelua. Joka tapauksessa aina, kun olen kuullut heidän selostustaan, luvassa on ollut kovaa settiä.-

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » La 21.04.2012 18:29

En ole yhtään varma kerkeääkö huomenna kotikoneella istua, joten saatte tämän arvostelun vähän "etuajassa." Vuorossa siis TNA:n suurin ja kauhein tapahtuma, jossa selostajina tutusti Tenay & Taz.

Kuva
Sunnuntai 16. Lokakuuta 2011
Liacouras Center, Philadelphia, Pennsylvania


X-Division Championship Match
Austin Aries © VS. Brian Kendrick

Välittömästi tapahtuman jälkeen alkoi netissä velloa huhuja, joiden mukaan BFG olisi ollut lipunmyynnin kannalta katastrofi. Kuuleman mukaan TNA olisi epätoivoisena jakanut ovella satoja ilmaislippuja, että edes jonkin verran yleisöä saadaan ”vuoden suurimpaan tapahtumaan.” Täytyy kyllä myöntää, että katsoessa tapahtumaa en asiaa huomannut. Jengiä oli kuitenkin yli kolme kertaa enemmän kuin Impact Zonella (wikipedia antaa luvun 3585) ja ääntä lähti ihan eri tavalla.

Ariesin ja Kendrickin feudi oli alkanut Hardcore Justicen jälkeen. Siinä BK säilytti vyönsä pinnaamalla Alex Shelleyn, mutta syyskuun No Surrenderissa miesten kohdatessa 1-on-1, selviytyi voittajaksi TNA:han rytinällä palannut Aries. Tuo ottelu oli tasoltaan pieni pettymys, mutta tiesin kaksikon pystyvän parempaan. Vieläpä kun kyseessä olivat tähän aikaan kaksi selkeästi overeinta x-divarin painijaa, niin kyllä tämä minulle oli se mieluisin mestaruusmatsi.

Siinä missä No Surrenderin ottelua häiritsi ajoittainen hitaus ja pienet mokat, niin nyt noista vaivoista ei ollut tietoakaan. Matsin saaman aikakehyksen puitteissa tämä oli aika lailla täydellinen veto. Juuri sellaista nonstopäksöniä, jonka avulla TNA vajaa 10 vuotta sitten nousi painimaailman tietoisuuteen. Hienoja spotteja, kuten Ariesin Suicide Dive ja Kendrickin muunneltu Sliced Bread. Kertakaikkisen hieno avausottelu. Lisäksi Philadelphian yleisö oli aivan liekeissä matsin aikana kannustaen raivoisasti Ariesia. Täydellinen tapa aloittaa vuoden suurin karkelo.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:27
Voittaja: Austin Aries (Brainbuster)

Arvosana: *** ½

Full Metal Mayhem
Jerry Lynn VS. Rob Van Dam

Heinäkuun Destination X:ssä nämä ECW-veteraanit ottelivat kaikki odotukset ylittäneen matsin. Silloin oli kyse kunnioituksesta ja vanhojen aikojen verestämisestä. Nyt homma oli henkilökohtainen. Lynn oli ”vahingossa” maksanut RVD:lle pisteitä BFG-sarjassa niin paljon, että Robin mahdollisuudet tuhoutuivat. Ennen pitkää Jerry sitten paljastikin ”todelliset värinsä” Hän oli kateellinen Van Damille. Rob oli se, joka poseerasi linssiin, Rob oli se, josta tuli kansainvälinen supertähti ja maailmanmestari. Siitä huolimatta, että Jerry oli aivan yhtä kova tekijä.

Herranjumala sentään. Siinä matsi tiivistettynä kahteen sanaan. DX:n ottelu ylitti kaikki odotukset, mutta Jerry & Rob tekivät sen kaksi kertaa kolmen kuukauden sisään. Nimittäin tämä oli yhtä lailla huikeaa all out tykitystä kuin avauskin sillä erotuksella, että tässä nähtiin vielä paljon sairaampia spotteja. Niitä oli monia, mutta parhaiten jäi mieleen Lynnin tekemä Powerbomb lattialle, jossa RVD löi takaraivonsa metalliseen turva-aitaan. Tarkoituksena oli paiskata RVD kehän laidan ja turva-aidan välissä makaaville tikkaille, mutta se meni vähän pieleen. Ja mitä muuta: Rolling Thunder tikkaiden päälle, tuoliniskuja, huikeita vastaliikkeitä. Kaikkea mitä vain saattoi toivoa. Loppuspottikin oli oikein makoisa. Mikäli samanlaista tykitystä olisi jatkunut vielä viitisen minuuttia pidempään, niin RVD & Lynn olisivat saattaneet saada motyc-leiman vuonna 2011! Tällaisenaankin tämä oli enemmän kuin osasi odottaa ja takuuvarma neljän tähden matsi. Miesten kättely matsin lopuksi oli myös mukava ”feel good moment.”
Spoiler: näytä
Kesto: 13:13
Voittaja: Rob Van Dam (Coast to Coast)

Arvosana: ****

3-Way Match
Matt Morgan VS. Samoa Joe VS. Crimson

Morganin Masa oli raivoissaan Joelle siitä, että tämä oli alkanut teloa BFG-turnauksen osallistujia menetettyään omat voittomahdollisuutensa. Kaksikko setvikin välejään jo No Surrenderissa. Nyt turnauksen kärkisijalla ollessaan Joen uhriksi joutunut Crimson oli palannut ja yhtä lailla halusi pieksää paskat pihalle Joesta.

Paperilla tämä matsi ei suuria intohimoja useissa herättänyt, mutta odotuksiin nähden tämä oli oikein kiva. Alussa Morgan & Crimson tekivät yhteistyötä, mutta erilaisten sattumuksien kautta tästä saatiin ihan täysiverinen kolminottelu. Yleisö oli myös hienosti mukana, kannustaen ottelun ainoaa heeliä :D Bookkauksesta pisteet kotiin. Matsi pidettiin tarpeeksi lyhyenä ja intensiivisenä, ja se sisälsi paljon hienoja käänteitä. Kyllä tästä ihan ppv-tasoinen ottelu kehittyi.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:13
Voittaja: Crimson (pinned Joe via Spear)

Arvosana: ***-

Philadelphia Street Fight
Mr. Anderson VS. Bully Ray

Kaksikon vihanpito alkoi heti kun Anderson kesällä liittyi hetkeksi Immortaliin. He eivät tulleet toimeen ollenkaan, ja niinpä miehet olivat tukkanuottasilla jo elokuun Hardcore Justicessa. Sen jälkeen Anderson saikin koko Immortalin posselta elämänsä selkäsaunan ja oli nyt hiljattain palannut kuvioihin kosto mielessään.

Tämä jatkoi alkuillan mainiota ”kaikki peliin” teemaa. Anderson ei edes viitsinyt tehdä perinteistä alkuintroaan, vaan nyrkit alkoivat puhumaan välittömästi. Tämä oli tasoltaan aivan yhtä kovaa settiä kuin RVD-Lynn. Tällaisesta hardcore-painista tykkään. Etenkin turva-aitaa käytettiin brutaalisti aseena. Anderson ja Bully Ray loikkasivat kumpikin kertaalleen yläköydeltä tuon armottoman metallirumiluksen päälle, vääntäen sen suomeksi sanottuna aivan v***n mutkalle. Myös Bully Bomb pöydän läpi ja liikennemerkillä mättäminen jäivät mieleen. Tykkäsin paljon myös miesten pienoisesta sanasodasta kesken ottelun. Suunniteltu loppuspotti meni aivan pipariksi, mutta se kyllä paikattiin lennosta aivan mainiosti. Kumpaakaan ei välttämättä pidetä minään painin ylijumalana, mutta toisiaan vastaan stipulaation kanssa homma näytti toimivan enemmän kuin hyvin. Upea matsi, ja enpä ihan heti muista milloin viimeksi ppv:n ensimmäinen reilu tunti olisi ollut näin timanttista settiä.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:33
Voittaja: Mr. Anderson (Mic Check through a table)

Arvosana: ****

4 Corners Knockout's Championship Match (Special Referee Karen Jarrett)
Velvet Sky VS. Madison Rayne VS. Mickie James VS. Winter © w./Angelina Love

Show'n alku oli ollut sellaista tykitystä, että ehkä hieman kaipasikin vähän rauhallisempaa menoa. Karen nimesi itsensä ottelun tuomariksi vain hetkeä ennen matsin alkua, joka teki Mickien ja Velvetin urakasta lähes mahdottoman. Rouva Jarrett kun ei kertaakaan suostunut laskemaan kummankaan selätyksiä ja häikäilemättömästi suosi Winteria ja Madisonia. Painin taso oli kyllä ihan mukavaa, eikä tässä kyllästymään kerennyt. Ottelun lopetuskin oli juuri passeli. Joten kyllä tälle puhtaat paperit voi antaa, oli hitusen verran keskivertoa naisten ottelua parempi.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:40
Voittaja: Velvet Sky (pinned Madison via In Your Face)

Arvosana: **

I Quit Match
Christopher Daniels VS. AJ Styles

Lisää hardcorea. Destination X:ssä nämä kaksi kaverusta ottelivat upean rehdin painiottelun, jossa voittajaksi selviytyi Styles. Sen piti olla siinä, mutta Daniels oli toista mieltä. Hän vaati vielä yhtä matsia ja saikin sen syyskuussa Impactissa. Sen Chris voitti, koska AJ kompuroi itsensä pää edellä kanveesiin. Tästä Daniels jaksoi viikkotolkulla muistuttaa ja ennen pitkää miehet olivatkin jälleen toistensa kurkuissa kiinni. Daniels irrottautui Fortunesta ja paluuta entiseen ei ollut. AJ oli Danielsille sitä mitä RVD oli Jerry Lynnille. Otteluiden taustatarinat olivat lähestulkoon identtiset.

Tätä odotin koko tapahtumasta toiseksi eniten. AJ-Daniels kelpaa aina, ja nyt vieläpä ”luovutan” stipulaation kera. Vau! Niinpä matsin toteutus olikin iso pettymys. Luonnollisesti tässä nähtiin hyvää painia ja niin edelleen, mutta enemmän olisi pitänyt saada irti. RVD-Lynnin ja Anderson-Bullyn jälkeen matsin spotitkin tuntuivat aika laimeilta. Sitten kun tässä mentiin vielä mauttomuuksiin Danielsin puhuessa ”AJ:n kylmäverisestä murhaamisesta” ja lopetus oli aivan täyttä sontaa, niin kylläpä harmitti. Lisäminuuttejakin tämä olisi kipeästi kaivannut. Suureksi harmiksi tämä ottelu oli vain ”ihan jees” tasoa.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:49
Voittaja: AJ Styles (Daniels said ”I Quit” after AJ threatened to hit him with a screwdriver)

Arvosana: ***


Tässä välissä nähtiin Jarrettin ja Hardyn Jeffin mainostettu segmentti. Se oli kaikin puolin toimiva kymmenminuuttinen, jossa Jeffit heiluttelivat nyrkkejään. Tapahtuman jälkeen kuitenkin väkisin mietitytti, miksi tätä ei olisi voitu säästää Impactiin...

Fight For The Power
Hulk Hogan w./Ric Flair VS. Sting

Miesten yhteisikä huiteli reilusti yli sadassa, mutta jollain sairaalla ja kieroutuneella tavalla silti tahdoin nähdä tämän. Nimittäin tätä oli rakennettu siitä päivästä lähtien kun Hogan ensi kertaa TNA-kehään astui. Aluksi Stingiä pidettiin kajahtaneena kun hän piti Hogania puhtaana paholaisena. Roolit kuitenkin kääntyivät viime vuoden Bound For Gloryn jälkeen. Stingin tavoite oli palauttaa yhtiö oikealle omistajalleen Dixie Carterilla ja kaivaa ”oikea” Hulk Hogan esille. Hän olikin saanut ärsytettyä Hulksterin siihen pisteeseen, että tämä oli raivon puuskassaan luvannut palauttaa firman Dixielle jos häviää. Mutta tämän ei pitänyt olla edes vaihtoehto. Tämän illan aikana oli ensimmäistä kertaa katsojille paljastettu tuomari Jackson Jamesin (Garett Bischoff) oikea henkilöllisyys. Hän ei laskisi Hoganin hartioita mattoon. Ja lisäksi Hulkilla oli Ric Flair kehän laidalla tukenaan.

Painin kanssa tällä oli hyvin vähän tekemistä. Head Lock, Clothesline ja Scorpion Death Lock olivat ainoat ”painiliikkeet” jotka ottelusta muistan. Mutta tapahtumia riitti siitä huolimatta. Flair sekaantui, Dixietä käytiin kiusaamassa, verta vuodatettiin ja lopetus oli varsin yllättävä. Painiotteluna tämä tuskin oli yhdenkään tähden arvoinen, mutta kokonaisuutena arvioituna ei tässä kyllästymään päässyt. Ennemminkin pidän tätä koko hommaa hyvin onnistuneena segmenttinä, joka sitten kruunautui Hoganin ja Stingin punakeltaiseen yhteisjuhlaan. Se on sitten eri kysymys oliko tämä oikea aika ja paikka syödä minuutteja pois p**se ruvella töitä tekeviltä painijoilta, mutta hienosti tässä suljettiin ympyrä 1,5 vuotta käynnissä olleelle feudille. Hyvin kaksijakoista: toisaalta pitäisi olla vihainen papparaisille, jotka eivät osaa väistyä sivuun, mutta toisaalta taas ei tästä voinut olla nauttimatta.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:41
Voittaja: Sting (Scorpion Death Lock Submission)

Arvosana: **

World Heavyweight Championship Match
Bobby Roode VS. Kurt Angle ©

Lähtökohdat olivat herkulliset. Bobby Roode oli BFG-turnausvoiton kautta saanut valtaisan megapushin. Oltiin nähty videoita miehen treenaamisesta, perheen haastatteluita, kollegoiden kannustuksia ja koko 13 vuoden kova työ kulminoitui tähän iltaan. Todellinen tuhkimotarina, jonka onnellisen lopun esteenä seisoi enää Kurt Angle. Otteluhan oli loistavasti rakennettu. Uskoisin, että kasuaalifanin oli helppo samaistua kovalla työllä huipulle nousseeseen Roodeen ja itseni kaltaiset smarkit taas kuolasivat potentiaalisen vuoden matsin perään. Sen verran pätevät kaverit vastakkain olivat.

Mutta TNA teki anteeksiantamattoman ja amatöörimäisen virheen. Aika loppui kesken. Miten tuo voi olla mahdollista? Ottelua on rakennettu kuukausia ja aika loppuu kesken! Mitkään tekosyyt siitä, että tapahtuma tarvitsisi tunnin lisäaikaa eivät auta. Käytettävissä on se kolme tuntia ja sen mukaan pitää osata elää. Nyt tämän amatöörimäisen virheen vuoksi suunniteltu James Stormin promo jouduttiin jättämään pois, kuten myös Jeremy Borashin kehäkuulutukset ja siltikään ottelu ei kestänyt kuin 14 minuuttia. Onhan tämä nyt aivan naurettavaa ja jättää koko firmasta epäammattimaisen kuvan. WWE:n puolella moisia kamalia mokia en muista nähneeni.

Huoh. Johtoportaan ankarasta mokailusta ei pidä kuitenkaan Kurtia ja Bobbya syyttää. 14:ta minuutissa he tekivät minkä pystyivät. Muistan Saimoun aikanaan kuvailleen, että ottelu alkoi kymmeneneltä minuutilta. Se rauhallisempi, todelliseen lopputykitykseen johtava ketjupainiosuus jouduttiin unohtamaan kokonaan ja jo parin minuutin kohdilla siirryttiin isoihin liikkeisiin. Sinällään ottelu oli kyllä ihan viihdyttävä. Nähtiin sairas back suplex yläköydeltä, mainio ankle lock-crossface vuorottelusessio ja monia tulisia near falleja. Jos ottelun lopetus olisi ollut parempi, niin tuon aikamokailunkin olisi kenties voinut antaa osittain anteeksi. Mutta nyt se lopetus oli aivan käsittämätön. Tuollaista ei tahtoisi nähdä missään ppv:ssä, saatikka sitten siinä vuoden suurimmassa. Haistakaa p**ka.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:16
Voittaja: Kurt Angle (after Angle Slam using the ropes)

Arvosana: ***

*** Bully Ray
** Jerry Lynn
* Mr. Anderson


Yhteenveto: Ensimmäinen 1,5 tuntia oli koko vuoden armottominta tykitystä ja herättivät toiveet kultti-ppv:stä. Jälkimmäisellä puolikkaalla homma kääntyi laskuun, huipentuen tuohon totaalisesti munittuun pääotteluun. Jos on pakko tarjota ämpäreittäin paskaa, niin älkää nyt hitto vieköön tarjotko sitä show'n lopuksi, jolloin koko tapahtumasta jää p**ka maku! Tosiasia kuitenkin on, että ei tämä ppv huono ollut kun asiaa objektiivisesti tarkastelee. Kaksi neljän tähden ottelua ja yksi kolmen ja puolen. Eikä siinä paljon parjatussa pääottelussakaan painin taso huonoa ollut. Kaikesta huolimatta huono fiilis tästä jäi, vaikka rankingissa tämä pärjännee kohtuu hyvin.
1. WWE - Money In The Bank 3,75
2. WWE - Royal Rumble 3,25
3. WWE - SummerSlam 3,17
4. TNA - Slammiversary 3,16 / TNA - Destination X 3,16
5. TNA - Bound For Glory 3,03
6. WWE - Elimination Chamber 3,00
7. TNA - Lockdown 2,81
8. WWE - Night Of Champions 2,79
9. TNA - Sacrifice 2,78 / WWE - Capitol Punishment 2,78
10. WWE - Hell In A Cell 2,75

11. WWE - Extreme Rules 2,72
12. WWE - WrestleMania XXVII 2,66
13. TNA - HardCore Justice 2,64
14. TNA - Against All Odds 2,50
15. TNA - No Surrender 2,25
16. TNA - Genesis 2,19
17. WWE - Over The Limit 2,16
18. TNA - Victory Road 2,13
Vuoden matsi ehdokkaat
The Undertaker VS. Triple H (No Holds Barred) / WWE WrestleMania XXVII
John Morrison VS. John Cena VS. The Miz (Steel Cage) / WWE Extreme Rules
AJ Styles VS. Bully Ray (Last Man Standing) / TNA Slammiversary
CM Punk VS. John Cena / WWE Money In The Bank
CM Punk VS. John Cena / WWE SummerSlam


Ensi viikolla taas vaihteeksi WWE:tä ja uusvanha KOSTO.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 22.04.2012 11:59

Kenitys kirjoitti:Täyttä totta. Piti mainita tossa arvostelussa, mutta unohdin kuitenkin. Joka tapauksessa h**vetin kova intro oli. Jatkossa yritin muistaa mainita nämä.

PS. Itse olen nauttinut myös aina Machinen ja Excaliburin selostuksesta, mutten ole tosiaan nähnyt tätä tapahtumaa, joten uskaltanu krisitoida Mr.Off-Topicin arvostelua. Joka tapauksessa aina, kun olen kuullut heidän selostustaan, luvassa on ollut kovaa settiä.-
Noniin. Selvisihän se, että mihin muuhun aiheeseen olin käynyt kirjoittamassa silloin tiistai-iltana tuon sekavassa tilassa -aiheen lisäksi. Jos ei lasketa sitä, että kirjoitin alun perin Disco Machinen Disco Infernona, niin hommahan meni paremmin kuin saatoin toivoa.

Kuva
THE GREAT AMERICAN BASH 2000

The Great American Bash oli WCW:n kesän suurin tapahtuma ja samalla yksi WCW:n neljästä suuresta ppv:stä. Samoin kuin kaikki muutkin WCW:n loppuvuoden ppv:t, myös tämä jäi viimeiseksi WCW:ssä nähdyksi tätä nimeä kantaneeksi ppv:ksi. GAB kuitenkin tekee poikkeuksen muihin WCW-ppv:eisiin siinä, että samaa nimeä kantanut ppv teki paluun ppv-kentälle vuonna 2004, kun WWE otti sen käyttöön ostettuaan vuonna 2001 kaikkien WCW-tapahtumien nimien käyttöoikeudet. Toistaiseksi GAB on ollut ainut, jonka WWE on ottanut käyttöönsä. Selostajinamme jälleen Tony Schiavone, Mark Madden ja Scott Hudson. Madden ärsyttää joka ppv:ssä enemmän, mutta Hudson on alkanut tuntua ihan siedettävältä ja ehdottomasti parhaalta tästä kolmikosta.

Kuva Kuva
Lt. Loco (c) w/ Captain Rection, Corporal Cajun, Major Stash & Major Gunns vs. Disco Inferno w/ Konnan, Rey Mysterio Jr, Juventud Guerrera & Tygress - WCW Cruiserweight Championship
Jos kuvasta ei voi päätellä, Lutenant Loco oli siis Chavo Guerrero, joka oli muiden Misfits In Action -painijoiden tapaan saanut uuden nimen uudessa satblessa. MIA oli siis tämä WCW:n stable, johon oli koottu painijat, jotka eivät Vince Russon mielestä olleet valmiita tekemään töitä tullakseen overeiksi. Porukkaa johti Captain E. Rection (Bill DeMott), ja jokunen aika ennen GABia porukan luutnanti Loco oli onnistunut voittamaan Cruiserweight-mestaruuden. Nyt hän joutui puolustamaan sitä uudestaan henkiin herätetyn Filthy Animals -stablen jäsentä Disco Infernoa vastaan. Inferno ei ollut alkuperäisessä FA:ssa mukana, mutta nyt hän oli hyljännyt manageroimansa Mamalukesit ja liittynyt tähän porukkaan. FA:lla ja MIA:lla oli ollut jo jonkun aikaa kränää toistensa kanssa, sillä FA edusti New Bloodia ja MIA oli Millionaire's Clubin puolella.

Periaatteessa tällä ottelulla olisi ollut potentiaalia olla ihan kiva show'n avaava cruiserweight-koitos, sillä niin Chavo kuin Infernokin ovat ihan hyviä painijoita, ja olen aina pitänyt heidän otteistaan. Jostain syystä tämä ottelu ei kuitenkaan lähtenyt missään vaiheessa kunnolla käyntiin, ja se vieläpä päättyikin sen verran aikaisin, ettei siitä käyntiin lähtemisestä olisi ollut paljon apuakaan. Lopetuskin oli vielä heikko, ja huomio kiinnittyi lopussa ihan muuhun kuin kehätoimintaan. WCW:n CW-divisioona tarvitsisi nyt jotain räjähtävää, vauhdikasta ja taitavaa painia, joka vetäisi niitä ***½-otteluita missä tahansa, mutta heidät kaikki on sidottu joihinkin muihin kuvioihin. Nämä kuukaudesta toiseen toistuvat turhat ja lyhyet ottelut vain vahvistavat vyön nollaimagoa.
*½ (4:57)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Lt. Loco (Cajung Leg Sweep from Corporal Cajun)
Kuva Kuva
The Mamalukes vs. Kronic (Brian Adams & Bryan Clark) - WCW Tag Team Title Shot
Kronic (tultaisiin myöhemmin tuntemaan kirjoitusasulla KroniK) oli WCW:n uusi joukkue, joka oli tehnyt debyyttinsä Spring Stampedessa tuolloin New Bloodin uusina jäseninä. Brian Adams (WWF:ssä Crush, WCW:ssä pitkäaikainen nWo:n jäsen) ja Bryan Clark (WWF:ssä Adam Bomb, WCW:ssä Wrath) tekivät comebackinsa WCW:hen muodostamalla uuden vakuuttavan joukkueen. Isokokoiset korstot eivät kuitenkaan tulleet kauan toimeen Russon ja Bischoffin kanssa, ja he lähtivät pois New Bloodista alle kuukaudessa. Tuon jälkeen he olivat feudanneet muun muassa entisten joukkuemestareiden Buff Bagwellin ja Shane Douglasin kanssa ja voittaneet heiltä mestaruusvyötkin hetkeksi. Sittemin he olivat hävinneet vyöt eteenpäin, mutta halusivat ne nyt takaisin. Tässä heillä oli mahdollisuus siihen, jos he voittaisivat New Bloodia edustaneet Mamalukesit, jotka olivat sivumennen sanoen voittaneet HC-mestaruuden yhdessä ppv:tä edeltävässä Thunderissa.

Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että tämä oli laadultaan kivan tv-ottelun tasoinen, koska kukaan näistä neljästä painijasta ei ollut varsinaisesti tunnettu kyvyistään hyviin otteluihin (vaikka Johnny The Bullia olenkin aina markittanut). Ajattelin, että parhaimmillaan tämä voisi olla todella puuduttavaa paskaa tyyliin kaikki Lugerin ottelut. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut, vaan yleisölle tarjottiin mukiinmenevä neljän ison miehen rymistely. Ei mitään häiritsevää muttei mitään, mistä kertoisin kummilapsilleni, jos minulla sellaisia olisi. Hoiti oman tonttinsa.
** (9:20)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Kronic (Clark pinned Johnny after a High Times (Double Chokeslam))
Kuva Kuva
Mike Awesome vs. Diamond Dallas Page w/ Chris Kanyon - Ambulance Match
Edellinen ppv Slamboree oli saanut dramaattisen päätöksen, kun New Bloodin Mike Awesome hoitti Diamond Dallas Pagen parhaan ystävän Chris Kanyonin suoraan teräshäkin päältä korotetun sisääntulorampin läpi. Kanyonia ei ollut nähty televisiossa tuon jälkeen ennen tätä ppv:tä, jossa DDP toi pyörätuolissa olleen Kanyonin yllätyksenä takaisin. Awesomea sen sijaan oli nähty ruudussa, ja hän oli jatkanut Slamboreen jälkeen myös muiden vähempipätöisten painijoiden urien tuhoamista. Niinpä Awesome olikin saanut tähän ppv:hen tultaessa lisänimen Carreer Killer, ja nyt Diamond Dallas Page tahtoi päättää hänen uransa kostoksi siitä, mitä Awesome oli tehnyt Kanyonille Slamboreessa.

Samoin kuin olin odottanut paljon Awesomen ja Kanyonin ottelulta Slamoboreessa, odotin myös paljon tältä ottelulta. DDP oli ehdottomasti WCW:n taitavimpia ME-kavereita, ja Awesome oli muuten vain hemmetin kovassa iskussa ja koko bisneksen parhaita isoja miehiä. Niinpä oli harmi, että tämä jo pelkästään typerällä Ambulance Match -gimmickillä (kaikki ottelut tästä lähtien aina ME:hen olisivat muuten stipulaatio-otteluita) osittain pilattu ottelu jäi muutenkin aika vajaavajaiseksi. Awesome ja DDP olisivat kyllä pystyneet parempaan, mutta buukkaus ei antanut siihen mahdollisuuksia. Onneksi DDP ja Awesome tekivät kuitenkin parhaansa ja vetivät siinä puhtaalle painille pyhitetyssä osuudessa ihan kivan koitoksen, joka ei kuitenkaan riitä kovin kummoiseen arvosanaan muiden typeryyksien ja ennen kaikkea idioottimaisen lopetuksen takia. Kiitos taas WCW.
** (9:41)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Mike Awesome (After Chris Kanyon turned on DDP and dropped him out of the ramp with a Diamond Cutter)
Kuva Kuva
G.I. Bro vs. Shawn Stasiak - Boot Camp Match
Jos G.I. Bro näyttää kuvassa etäisesti tutulta, se johtuu siitä, että olette saattaneet tuntea hänet paremmin nimellä Booker T. Kyllä vain, Booker oli joutunut varsin mielenkiintoiseen elämänvaiheeseen tämän New Blood vs. Millionaire's Club -kuvion alettua. Alun perin Booker oli vastahakoisesti osa New Bloodia, mutta hän ei tullut toimeen Russon ja Bischoffin kanssa ja ajautui pois porukasta pian Spring Stampeden jälkeen. Tämän jälkeen Booker tekikin täydellisen gimmick-vaihdoksen, liittyi openerissa esillä olleeseen Misfits In Actioniin ja otti nimekseen G.I. Bron. G.I. Bro oli MIA:n vaarallinen suoran toiminnan mies, joka pisti vastustajansa nippuun millä keinolla tahansa. GABissa G.I. Bro sai vastaansa toisen puoliskon WCW:n joukkuemestareista "The Perfect One" Shawn Stasiakin. Stasiak oli voittanut joukkuevyöt yhdessä Chuck Palumbon kanssa, mutta mestaruuspuolustuksen sijaan hän lähti haastamaan Bron tämän omassa erikoisottelussa Boot Camp Matchissa. Stasiak tahtoi osottaa Brolle, että hän on tätä täydellisempi myös Bron omalla kotikentällä.

Kuten jo Slamboreen arvostelussa totesin, en voi edelleenkään ymmärtää sitä, miksi WCW koki tarpeelliseksi napata WWF:stä kaikella tapaa aivan yhdentekevän Shawn Stasiakin ja antaa tälle suurempaakin pushia. Tässäkin ottelussa Stasiakin olisi voinut korvata aivan kenellä tahansa, ja lopputulos olisi ollut vähintään yhtä hyvä ja luultavasti vieläpä selvästi parempi. Ei sillä, että tämäkään olisi ollut huono ottelu, mutta kaikki kiitos ottelun laadusta kuuluu kyllä Bookerille, joka teki taas uskomattoman työn ja osoitti jälleen olevansa WCW:n kirkkaimpia talentteja. Bro kiskoi Stasiakista kokonaisuudessaan aika mukavan ottelun. Ongelmiksi kuitenkin koituivat Stasiakin kaikella tapaa täysin vajaavaiset kehätaidot ja typerä ottelumuoto. WCW:ssä Boot Camp Match ei nimittäin tarkoittanut perus HC-ottelua vaan käytännössä Last Man Standing Matchia, ja se ei sopinut tähän otteluun ollenkaan. Parilla muutoksella tämä olisi ollut jo kolmen tähden ottelu, nyt tämä jäi hitusen siitä vajaaksi.
**½ (13:58)
Voittaja:
Spoiler: näytä
G.I. Bro (Hit Stasiak with a lex flexer)
Kuva Kuva
The Franchise vs. The Wall - Best of 5 Tables Match
Huolimatta siitä, että The Franchise (Shane Douglas) oli voittanut Ric Flairin Slamboreessa (vaikkakin täysin ulkopuolisen avun ansiosta), ei hän ollut vakuuttanut New Bloodin Eric Bischoffia ja Vince Russoa viime aikoina. Franchise oli kokenut karvaita tappioita viikottaisissa lähetyksissä, ja nyt egoistinen rääväsuu tahtoi osoittaa ehkä hiukan Bischoffille ja Russolle mutta ennen kaikkea koko painimaailmalle, että hän oli yhä Franchise ja yhä WCW:n vaarallisimpia painijoita. Franchise ei siis suinkaan ollut anelemassa takaisin paikkaa New Bloodin kärkijoukkoon, vaan hän aikoi ottaa sen omilla ansioillaan ihan ilman anelemisia. Niinpä Franchise oli ilmoittanut, että häntä vastaan voi laittaa kenet tahansa. Nyt GABissa vastustajaksi asettui kuukausien ajan tuhoa WCW:ssä kylvänyt The Wall. Alun perin ottelun piti olla Tables Match, mutta Douglasin vaatimuksesta se muutettiin Best of 5 Tablesiksi.

Tämä ottelu osoitti selvästi, kuinka WCW:kin oli alkanut (vihdoin) menettää uskonsa The Wallin pushauksen järkevyyteen. Itse kamppailu oli varsin yhdentekevä, ja hc-painin tai kunnollisen taistelun sijaan pääroolin nousivat tyhjästä tulleet ja varsin yhdentekevät pöytäspotit. Tämä ottelu osoitti taas hienosti, kuinka Russo & co. eivät tajunneet, ettei Tables Matchinkaan pointti ollut pelkästään niissä pöydissä, vaan koko siinä kovassa ottelussa, joka niiden pöytien ympärille voidaan rakentaa. Tässä ottelussa taistelu jäi täysin sivuseikaksi, ja ilman Douglasin hienoa myymistä, elehdintää ja muutenkin kovaa yrittämistä tämä olisi jäänyt täysin onnettomaksi koitokseksi. Nyt Franchise sentään pelasti vähän ottelua. Erityisesti ottelun lopetus oli kaikessa ennatta-arvattavuudessaan ja etukäteen täysin typerässä rakentelussaan niin kökkö, että sitä ei pelastanut edes se, että itse pudotus kyllä näytti ihan hienolta.
*½ (8:12)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Franchise (Put Wall through three tables at the same time from the top of a ladder)
Kuva Kuva
Scott Steiner (c) w/ Midajah & Shakira vs. Tank Abbott & Rick Steiner - 2 on 1 Handicap Asylum Match for the WCW United States Heavyweight Championship
New Bloodin välit olivat alkaneet hajota vähitellen käsiin, sillä Kronicin, Bookerin ja Franchisen lisäksi myös Scott Steinerilla oli ollut Slamboreesta lähtien selviä erimielisyyksiä Vince Russon ja Eric Bischoffin kanssa. US-mestarin mielestä Bischoffia ja Russoa ei kiinnostanut tarpeeksi kiinnittää huomiota porukan lahjakkaimpaan painijaan, eli Steineriin itseensä. Niinpä Steiner lopulta kyllästyi New Bloodin pelleilyyn ja kääntyi koko porukkaa vastaan. Tämän jälkeen Steiner olikin joutunut monenlaisiin vaikeuksiin, joita Bischoff ja Russo olivat kasanneet hänen tiellensä. Tässä ppv:ssä Steinerin piti alun perin kohdata pelkästään New Bloodin Tank Abbott, joka oli yhä niittänyt mainetta MMA-taistelijaimagollaan, vaikka hänenkin täysin puutteelliset painitaidot olivat hidastaneet pushia (ja Abbott oli myös hävinnyt ensimmäisen ottelunsa pari viikkoa sitten). Kuitenkin juuri ennen ottelun alkua ilmoitettiin, että ottelu oli "tasapuolisuuden nimissä" muutettu 2 on 1 Handicap Matchiksi niin, että Abbottin lisäksi Steiner joutui kohtaamaan oman veljensä Rickin. Ottelumuoto Asylum Match tarkoitti sitä, että painijat joutuivat ottelemaan ympyränmuotoisessa häkissä, joka oli halkaisijaltaan varmaan parin metrin mittainen. Käytännössä tuo pieni häkki esti siis kaikki kunnolliset painiotteet - ihan niin kuin niitä oltaisiin muutenkaan tässä nähty. Ottelun saattoi voittaa vain luovutuksella.

Onneksi tämä ottelu oli lyhyt. Paljon muuta hyvää sanottavaa tästä täysin turhasta koitoksesta ei olekaan. Minun on todella vaikea ymmärtää sitä, mitä WCW koki saavuttavansa buukkaamalla ppv:hen tällaisia täysin idioottimaisia otteluita, jotka oli vieläpä rakennettu täysin vajaaälyisesti. Ei näin. Ainut hyvä puoli ottelussa oli se, että Scott Steiner näytti kyllä kuukausi toisensa jälkeen entistä vakuuttavammalta tulevaisuuden ME-tähdeltä. Sen sijaan hänen veljensä Rick osoitti taas sen, miksi häntä ei ollut nähty moneen kuukauteen ppv:ssä painimassa. Turha ottelu, idioottimainen stipulaatio, painia ei nimeksikään ja buukkauskin oli täysin älyvapaata. Hyvää työtä.
½ (3:46)
Voittaja(t):
Spoiler: näytä
Scott Steiner (Forced Abbott submit with a Steiner Recliner)
Kuva Kuva
Billy Kidman vs. Hollywood Hulk Hogan - Special Referee: Horace Hogan - Retirement Match
Billy Kidmanin ja Hulk Hoganin feud oli jatkunut Slamboreen jälkeen entistä rajumpana. Bischoff ja Kidman olivat piinanneet Hogania ja saaneet jopa Hoganin sukulaispojan Horacenkin kääntymään (jälleen kerran) Hulkia vastaan. Toisaalta Kidman oli menettänyt viimeisen kuukauden aikana tyttöystävänsä Torrie Wilsonin. Lopulta Kidmanin ja Bischoffin piinaus oli mennyt niin pitkälle, että he buukkasivat GABiin uusintaottelun Kidmanin ja Hoganin välille. Ottelun stipulaatioksi pistettiin se, että ottelu jäisi Hoganin uran viimeiseksi, jos hän häviäisi. Toisaalta jos Hulk voittaisi, hän saisi päämestaruusottelun Bash At The Beachissa. Parisen kuukautta katuvaatteissa paininut ja perinteisestä red & yellow -meiningistä poikennut Hulk oli alkanut tämän feudin aikana muistuttaa koko ajan enemmän rajua Hollywood-persoonaansa ainoastaan sillä erotuksella, että nyt hän oli tylsästi voittamaton face. Niinpä Hogan saapui tähän ppv:hen taas vanhalla Hollywood-lookillaan ja valkomustaksi värjätyllä parrallaan. Hogan tahtoi voittaa, mutta helppoa se ei olisi, sillä ottelun tuomariksi oli määrätty Horace Hogan. Kidman ei tosin tästä ratkaisusta pitänyt, sillä hän ei edelleenkään luottanut Hoganin sukulaiseen.

Kaikki ylistys kuulukoon Billy Kidmanille siitä, että tästä tuli ihan kiva ottelu. Hulk teki nimittäin jälleen parhaansa myymällä Kidmanin pari tärkeintä liikettä uskomattoman huonosti ja olemalla muutenkin taas oma onneton ja kömpelö itsensä. Onneksi Kidman kuitenkin teki töitä Hulkin edestäkin ja otti bumppia, myi upeasti ja väläytti muutaman todella hienon liikkeen (joihin ei tarvittu Hulkin apua). Jopa buukkauskin oli ottelussa tavallaan jännittävä, paitsi että lopetus oli toki taas äärettömän idioottimainen. Niinpä kokonaisuutena tästä jäi ihan jees vaikutelma, mikä lienee parasta, mitä vuoden 2000 Hoganin ottelulta voi edes odottaa.
** (11:39)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Hollywood Hulk Hogan (Hit Kidman with a brass knuckles)
Kuva Kuva
David Flair w/ Vince Russo vs. Ric Flair - Retirement Match
Ja jotta eläköitymispanokset ja sukulaisten keskenäiset ongelmat eivät jäisi yhteen otteluun, oli tarjolla seuraavaksi isän ja pojan välinen kiista, jossa oli panoksena Ric Flairin ura. David Flair oli kääntynyt isäänsä vastaan ja uudestaan isänsä puolelle koko puolitoistavuotisen WCW-uransa aikana niin monta kertaa, etten pysy enää laskuissa tai ole edes millään tavalla enää kiinnostunut. Viimeisin käännös tapahtui Slamboreessa, jossa Sting-maskinen David auttoi Shane Douglasin voittoon Flairista. Samalla Flair liittyi New Bloodiin ja liittoutui Vince Russon kanssa. David alkoi kutsua Russoa ensimmäiseksi oikeaksi isähahmoksi, joka hänellä on ollut, sillä Ricillä ei ole ollut missään vaiheessa olla isä Davidille, koska hän on aina pistänyt uransa perheensä edelle. Viikkojen mittaisten kovien yhteenottojen jälkeen vihdoin GABiin buukattiin ensimmäinen Davidin ja Ricin välinen ottelu, jota saapuivat ringside-paikoille katsomaan koko Flairin muu perhe. Jos David voittaisi, Ric joutuisi eläköitymään.

Olen välillä ollut jo varsin kyyninen Ricin WCW-uran loppuaikojen otteita kohtaan, sillä välillä on tosiaan näyttänyt siltä, ettei Ricillä ollut enää mielenkiintoa vetää millään tavalla kummoisia otteita WCW:ssä. Tässä ottelussa hän kuitenkin osoitti taas kerran olevansa totisen paikan tullen WCW:n ikälopun ME-kaartin ehdottomasti kirkkaimpia tähtiä. Ric silminnähden kantoi lähes tulkoon painitaidottoman poikansa oikeasti mielenkiintoiseen ja laadultaan aika hyvään otteluun, joka olisi saanut minulta vieläpä korkeammankin arvosanan, ellei lopulta suurta osaa fiiliksestä olisi pilannut jälleen kerran täysin turha ylibuukkaus. Tämä ottelu ei olisi tosiaankaan tarvinnut mitään idioottimaisia sekaantumisia ja muuta sähläystä, sillä Ric olisi yksinään pystynyt vetämään Davidin mielenkiintoiseen ja henkilökohtaiseen vääntöön. Nyt ylibuukkauksen takia tästä jäi vain kivan tv-ottelun fiilis. Muuten tämä olisi ollut vielä enemmän. Hienoa työtä Riciltä.
** (10:16)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Ric Flair (Figure Four Leg Lock)
Kuva Kuva
Vampiro vs. Sting - Human Torch Match
Vampiron ja Stingin äärimmäisen henkilökohtainen feud oli kestänyt nyky-WCW:n mittapuulla jo puoli ikuisuutta, eli lähemmäs kolme kuukautta. Niinpä tämä kahden mysteerisen persoonan brutaali taisto oli vihdoin aika saattaa päätökseen historian ensimmäisessä Human Torch Matchissa, joka oli WCW:n versio Inferno Matchista. Ottelun saattoi voittaa siis vain sytyttämällä vastustajansa tuleen, mutta toisin kuin WWF:ssä, niin tässä tuli ei ympäröinyt painikehää. Sen sijaan sisääntulorampin lähettyvillä oli yksi iso soihtu, jolla vastustaja piti koittaa saada roihahtamaan liekkeihin. Tämä ottelu ei päättyisi ennen kuin tilanne on selvitetty lopullisesti.

Minun täytyy tehdä poikkeus arvosteluihini ja spoilata ottelun lopputulos arvostelutekstissäni (tosin spoilereiden sisällä), koska ainut syy koko tälle ottelulle tuntui olevan tuo lopetus. Sitä ennen toki nähtiin parin minuutin ajan hyvin kömpelöä painia (ja surkuhupaisa "bensakanisteri"spotti), joka käytännössä vakuutti minut peloistani siitä, etteivät nämä kaksi painisi koskaan sitä oikeasti hyvää ja mielenkiintoista ottelua, jota olin näiden kahden välille toivonut kuukausien ajan. Täytyy myöntää, että olo oli aika pettynyt, koska olin varma, että Stingistä ja Vampirosta olisi siihen todellakin ollut. Toki kyse voi olla taas vain surkeasta buukkauksesta, sillä (tästä alkaa ottelun lopputulosta spoilaava osuus)
Spoiler: näytä
olihan tämä ottelu nyt jo WCW-tasollakin niin järkyttävän p**ka idea, ettei mitään tolkkua. Ensinnäkin se, että sytyttäminen piti toteuttaa tuolla soihdulla... Mitä ihmettä? Sitten se, että soihtu piti vieläpä nostaa ties kuinka jumalattoman korkean screen-rakennelman päälle. Tästä tulikin sitten Scaffold Match vieläpä aivan s****nan korkealla Scaffoldilla? Automaattinen takaus sille, että mitään painia ei nähdä. Lopulta kun miehet pääsivät tuonne rakennelman huipulle, homma alkoi muuttua täysin idioottimaiseksi, kun jostain täysin käsittämättömästä syystä valaistus korvattiin Stingin sisääntulossa välkkyvällä salamavalaistuksella. Todellinen syy noille valoille paljastui vasta lopetuksessa (linkistä näkee myös kaikki muut ottelun "parhaat palat"). Siis minulla ei ole mitään sanottavaa tuosta. Tämäkö oli todella teidän paras ideanne WCW? Pistää ensin Vampiro ja Sting jättikorkean screenin päälle tappelemaan ja lopulta kehittää ottelulle sellainen lopetus, jota kukaan normaali painija ei voisi ottaa vastaan? Sitten "pelastaa tilanne" iskemällä päälle tökerö valaistus, jonka turvin voitte sitten ratkaisevalla hetkellä korvata Stingin todella huomattavasti stunt manilla, joka ottaa varsinaisen bumpin vastaan? Mitä ihmettä täällä oikeasti tapahtuu? Kenen mielestä tämä oli hyvä idea? Mikä tämä koko ottelun pointti oli, kun ei tähän oltaisi Vampiroa ja Stingiä selvästi tarvittu mihinkään? Miten olisi vaikka jos yhden v***n älyttömän spotin (jossa heitä ei siis edes tarvittu) sijaan heidän olisi annettu painia kunnolla? Ei s****na. Minulta loppuu juuri nyt usko tämän promootion mahdollisuuksiin tuottaa mitään järkevää materiaalia. Puoli tähteä ihan vain stunttimiehen suoritukselle
½ (7:23)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Vampiro
Kuva Kuva
Jeff Jarrett (c) vs. Kevin Nash - Special Enforcer: The Cat - WCW World Heavyweight Championship
Tuon äskeisen aivopiereskelyn jälkeen onkin tosi luonnollista siirtyä illan "Main Eventiin", jossa ei tuntunut olevan pohjustusta nimeksikään. Jeff Jarrett oli firman päämestari virallisesti, mutta kaikki isot ja tärkeät kuviot tuntuivat pyörivän oikeasti muiden nimien ympärillä. Silti WCW:llä ei tuntunut olevan edes munaa myöntää tätä tosiasiaa buukkaamalla illan Main Eventiksi joku oikeasti tärkeä ottelu. Alun perinhän Jarrettin piti kohdata GABin ME:ssä Ric Flair, mutta kuviot muuttuivat, kun Ric alkoi feudata poikansa kanssa. Niinpä uudeksi haastajaksi nousi Millionaire's Clubin Kevin Nash. Kun Nash oli ansainnut itselleen ykköshaastajuuden, joutui hän puolustamaan sitä jokaisessa tv-show'ssa eri New Bloodin painijoita vastaan aina ppv:hen saakka. Nash voitti kaikki haastajansa ja pääsi vihdoin yrittämään mestaruusvyön voittamista takaisin itselleen.

Eipä ollut Kevin Nashia näkynyt WCW:n painikehissä tammikuun jälkeen, mikä olikin ollut poikkeuksellisen mukavaa katseltavaa. Samalla päämestaruusotteluiden keskimääräinen taso oli noussut vähintäänkin yhdellä tähdellä, mutta tässä ottelussa se sitten laski takaisin tutulle tasolleen. Tämä ottelu oli kaikella tavalla täysin yhdentekevä, eikä sitä pelastanut edes se, että Jeff Jarrett yritti epätoivoisesti ME-statuksestaan kiinni pitäessään tehdä tästä ottelusta mahdollisimman hyvän yrittämällä niin kovaa kuin pystyi. Jarrettille kaikki kunnia yrityksestä, joka pelasti tämän ottelun aivan järkyttävältä surkeudelta, mutta ei se silti tästä hyvää tehnyt. Hyvää tästä ei tehnyt myöskään se, että otteluun pistettiin miljoona New Blood -hännystelijää (mm. The Cat ja Filthy Animals) kaikkiin turhiin "toimitsijatehtäviin", jotta ottelusta ilmeisesti saataisiin mielenkiintoinen. Hyvää tästä ei tehyt myöskään ottelun lopetus, joka oli Russon ja Bischoffin mielestä selvästi uuden vuosituhannen kovin swerve ja shokeraavuudessaan ja mahtavuudessaan vähintään nWo:n perustamisen luokkaa. Joo, kyllähän tuo kieltämättä varmasti paikalla olleet katsojat sai ymmälleen, mutta harmillisesti WCW:lle ei tuntunut olevan mitään ideaa, miten tuosta shokeerauksesta jatkaa. Varsinkin kun ilman tätä shokkikännöstä firmalla olisi ollut mahdollisuuksia tehdä tällä muuan painijalla vaikka kuinka paljon rahaa siinä ihan alkuperäisessä roolissa. Malliesimerkki siitä, että yllätyksellisyys ei tee jostain päätöksestä vielä hyvää. Ottelu turha, lopetus p**ka.
* (17:22)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jeff Jarrett (Pinned Nash after Goldberg made his comeback, turned heel, joined New Blood and speared Nash)
*** G.I. Bro
** Billy Kidman
* Ric Flair

Kokonaisarvio The Great American Bashista: Tapahtuman kolme parasta painijaa löytyivät kolmesta eri ottelusta, mikä kertoo siitä, että WCW:llä olisi halutessaan potentiaalia buukata tapahtumiinsa usemapiakin oikeasti kovatasoisia otteluita. Millainenkohan olisi ollut esimerkiksi Ric Flair vs. Billy Kidman näiden Hogan-Kidmanin ja Flair-Flairin sijaan? Jaa-a. Sitä saamme tuskin koskaan selville, koska WCW ei ollut kiinnostunut tässä vaiheessa paininsa tasosta. Siitä huolimatta promootio onnistui tässä tapahtumassa ilmeisen puolivahingossa tarjoamaan muutaman ihan kivan ottelun ja osoittamaan, että jonkinlaista potentiaalia voisi olla tarjolla. Harmi vain, että se kaikki potentiaali hukkui lopulta sitä ympäröivään paskaan. Niin kävi myös tässä ppv:ssä. Pienet hyvät hetket eivät pelasta sitä, että kokonaisuus oli järkyttävää kuraa. Parin kivan ottelun takia ei ihan vuoden huonoin ppv muttei kovin kaukanakaan siitä. Surkea.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
---------------
3. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
4. WWF Royal Rumble - Hyvä
---------------
5. WWF WrestleMania 2000 - Ok
6. ECW Guilty As Charged - Ok
7. WWF Judgment Day - Ok
---------------
8. WWF InsurreXtion - Kehno
9. ECW Living Dangerously - Kehno
10. WCW Souled Out - Kehno
---------------
11. WCW Uncensored - Surkea
12. WCW Spring Stampede - Surkea
13. WCW The Great American Bash - Surkea
14. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
15. WCW Slamboree - Surkea

Seuraavaksi taas WWF:ää.

Avatar
takaovi
Viestit: 2430
Liittynyt: Su 26.08.2007 16:17
Paikkakunta: Pori

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja takaovi » Su 22.04.2012 13:26

Oli pakko katsastaa tuo Sting vs Vampiro sekoilu. Tuntuivat selostajatkin olevan aivan ulapalla kaikesta ja olipahan kyllä kunnon aivopieru tuo toteutus :D Ei tollasta kyllä ammatti-ihminen selvispäin keksi.
No anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke ottelu

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Su 29.04.2012 11:58

Se on poijjaat taas pyhäpäivä ja aika viikottaisen arvostelun. Selostajina Cole-Lawler-Booker.

Kuva
Sunnuntai 23. Lokakuuta 2011
AT&T Center, San Antonio, Texas


WWE Tag Team Championship Match
Air Boom © VS. Jack Swagger & Dolph Ziggler w./Vickie Guerrero

Shawn Michaelsin, Steve Austinin ja monien muiden Teksasista ponnistaneiden supertähtien kotikonnuilla tapahtuma avattiin revanssilla kolmen viikon takaisesta matsista. Ja sehän passasi. Nelikon matsi HIAC:ssa oli varsin viihdyttävä ja sitä katsoessa pitkästä aikaa tuntui, että joukkuevyöt ovat oikeasti tavoittelemisen arvoisia kapistuksia.

Samaa tasoa oli tämäkin. Perushyvää painia koko ajan, muutamilla herkullisilla huippuhetkillä sokeroituna. Vaikka tämä ottelu oikein hyvä olikin, niin vielä jäi sellainen tunne, että ihan parasta tässä ei saatu irti. No, en valita. Verrattuna vaikka kolmen kuukauden takaiseen, niin kyllähän joukkuedivisioona tässä syksyllä eli suorastaan kulta-aikaansa. Harmi vaan, että sekin lento väliaikaisesti katkesi Bournen sekoilujen ja loukkaantumisten vuoksi. Hyvä avausmatsi joka tapauksessa.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:24
Voittajat: Air Boom (Bourne pinned Ziggler via Air Bourne)

Arvosana: ***

United States Championship Match
Zack Ryder VS. Dolph Ziggler © w./Vickie Guerrero & Jack Swagger

Syksyn mittaan Dolphia taidettiin tuplabookata parissakin tapahtumassa ja tämä oli niistä ensimmäinen. Välittömästi joukkuematsin jälkeen kehään asteli Zack Ryder ja US-mestaruusmatsi polkaistiin käyntiin. Tähän aikaan Ryder oli sitä ”kuuminta hottia.” Hän oli kevään ja kesän aikana noussut kulttisuosioon youtube-show'nsa avulla, ja vaikka hän ei edes mahtunut RAW:n tai Smackdownin ohjelmistoon alkoi yleisössä näkyä entistä enemmän ”broski” yms kylttejä ja ”we want Ryder”-huudot kaikuivat ympäri halleja. Nyt WWE oli lopultakin alkanut kuuntelemaan fanejansa ja päästänyt Ryderin irti. Zack oli ansainnut tämän ottelun selättämällä Zigglerin parikin kertaa joukkuematseissa ja kerran näyttelijä Hugh Jackmanin avustuksella.

Ottelu ei lyhyytensä vuoksi ollut mitenkään erityisen hyvä. Toki sen lyhyen kestonsa ajan äksöni oli oikein hyvää, mutta koko joukkuematsin kaluston jäädessä kehän laidalle notkumaan, tuli tästä väkisinkin tällainen storylinesidonnainen ylibookattu soppa. Mikä tässä tilanteessa ei välttämättä huono ratkaisu ollutkaan. Tässä vasta lyötiin alkusointuja parhaalle keskikortin feudille sitten...Matt Hardyn ja MVP:n?
Spoiler: näytä
Kesto: 6:03
Voittaja: Dolph Ziggler (Superkick)

Arvosana: **+

Diva's Championship Match
Eve Torres VS. Beth Phoenix ©

Glamatsooni oli HIAC:ssa kolmannella yrittämällään onnistunut syrjäyttämään Kelly Kellyn ja ensimmäiseksi haastajaksi löytyi Kellyn bestis Eve. Ennen show'ta takahuoneessa käydyn kissatappelun vuoksi kaikki diivat oli bannattu kehän laidalta.

Joukkuedivarin lisäksi myös naisten paini osoitti syksyllä piristymisen merkkejä. Kellyn ja Bethin kaikki kolme ppv-matsia olivat ihan hyviä, ja samaa sarjaa jatkoi tämäkin. Yritystä löytyi ja etenkin loppuhetket olivat varsin hienoa katsottavaa. Miksikään muistettavaksi naisten matsiksi tämä ei noussut, mutta ihan kelvollinen esitys tämä oli. Ei suurempaa moitittavaa.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:18
Voittaja: Beth Phoenix (Glam Slam)

Arvosana: **

Singles Match
Christian VS. Sheamus

Kahden pelkästään etunimellään tunnetun Smackdown-painijan vihanpito ei ollut laantunut kolmessa viikossa. Christian edelleen vinkui maailmanmestaruutensa perään, mutta Sheamus antoi hänelle muuta ajateltavaa.

Häkkihelvetti-tapahtumassa miehet tarjoilivat oikein hyvän avausmatsin. Tämä oli melko lailla samanlainen. Harmi vaan, että Teksasin yleisö ei tähän syttynyt. Jopa naisten ottelussa taisi yleisöstä lähteä enemmän ääntä. Tosin täytyyhän se totuuden nimissä sanoa, ettei tämä feudikaan ihan sillä terävimmillä kynällä käsikirjoitettua kamaa ollut. Paini oli tosin hyvätasoista. Hienoja vastaliikkeitä puolin ja toisin. Kaikin puolin varsin toimiva keskikortin matsi, mitä nyt vähän harmitti tuo katsojien kiinnostuksen puute.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:38
Voittaja: Sheamus (Brogue Kick)

Arvosana: ***

Tag Team Match
Awesome Truth VS. CM Punk & Triple H

Hell In A Cell päättyi täyteen anarkiaan, jossa COO Triple H paukutti käsirautoihin kahlittuja Miziä ja Truthia pataan. Hunter oli antanut kaksikolle potkut, mutta siitä huolimatta kapinalliset ilmestyivät sabotoimaan lähes jokaista show'ta. Tämän seurauksena jakkara HHH:n kankkujen alla alkoi tutista ja homma meni siihen pisteeseen, että eräässä RAW:ssa koko rosteri antoi miehelle epäluottamuslauseen ulosmarssilla. Ja sen seurauksena Vince McMahon saapui ilmoittamaan, että HHH:n palveluksia ei enää tarvita, ja hänen tilalleen nousee John Laurinaitis. Tämän kaiken keskellä CM Punk oli tajunnut, ettei HHH olekaan se ”paha jätkä” ja liittoutui hänen kanssaan taisteluun suuremman hyvän puolesta.

Koska tämä Punk-HHH-Kevin Nash draama oli koko alkusyksyn vahvasti WWE:n ohjelmistoa dominoinut kuvio, niin tältä joukkuematsilta olisin odottanut enemmän. Loppujen lopuksi tämä oli aika perushöttöä, ja huonompi ottelu kuin illan avaus. Suurin osa ottelusta oli tylsää HHH:n takomista nyrkeillä, ja Punkin kehävuorot olivat hyvin vähissä. Lisäksi ottelu loppui kuin seinään ilman kunnollista lopputaistelua. Odotuksiin nähden pettymys, vaikka ei missään nimessä mikään umpisurkea. Hyvä homma, että piakkoin tämän jälkeen Punk irtosi mestaruuskuvioihin, jossa hänestä saatiin enemmän iloa irti.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:24
Voittajat: Awesome Truth (after Kevin Nash interfered)

Arvosana: ** ½

Singles Match
Cody Rhodes VS. Randy Orton

Pudottuaan mm-kuvioista oli Orton siirtynyt feudaamaan entisen Legacy-frendinsä Codyn kanssa. Hommahan alkoi sillä, että eräässä Smackdownissa Randy kajautti Rhodesia kehäkellolla päähän, sillä seurauksella että Codyn otsaan ommeltiin 9 tikkiä. Tämän jälkeen arvatenkin tilanne vain paheni ja edellisessä RAW:ssa Cody oli tehnyt Randylle trademark-temppunsa, eli laittanut paperipussin tämän päähän.

Matsi oli...hieman tylsä. Sellaista hieman hitaahkoa toimintaa, eikä Ortonilla kemiat toimineet Rhodesin kanssa sillä tavalla mitä esim. Christiania vastaan. Kyllä tästä kuitenkin ihan ppv-tasoinen ottelu lopulta saatiin, mutta ei yhtään enempää. Lisäksi se fakta, että Rhodesin IC-mestaruus ei ollut jaossa antoi vähän turhan selvän vihjeen ottelun mahdollisesta lopputuloksesta.
Spoiler: näytä
Kesto: 12:13
Voittaja: Randy Orton (RKO)

Arvosana: ** ½

World Heavyweight Championship Match
The Big Show VS. Mark Henry ©

Kesällä Mark Henry aloitti dominointinsa murskaamalla Bigsun jalan ja lähettämällä tämän saikulle. Nyt Henryn oli aika kohdata tekonsa seuraamukset, kun jättiläinen oli palannut.

Vaikka Show vastaan Henry maailmanmestaruudesta ppv:ssä saattaa ensiksi aiheuttaa vaivaantunutta hihittelyä, niin tällä kertaa todellisuus oli sitä mielikuvaa huomattavasti parempaa. Ei nähty tylsiä karhunrutistuksia ja lukemattomia voimainkoitoksia, vaan alusta asti komeita voimaliikkeitä ja intensiivistä toimintaa. Nähtiinpä tässä koko illan hienoin ”läheltä piti” tilanne, kun Henry irtautui Big Show'n Chokeslamista – yläköydeltä. Samalla tämä on yksi koko vuoden kuuluisimmista otteluista upean loppuspottinsa vuoksi. The Ring Collapse II. Mörssärit tosiaan laittoivat koko kehän päreiksi noin 11 minuutin kohdalla. Mahtava spotti kertakaikkiaan. Toki ottelussa oli niitä samoja heikkouksia mitä Show'n ja Henryn otteluissa aina on, mutta kyllä minä tätä katsoessa viihdyin paremmin kuin esimerkiksi tuon suuren joukkuematsin tai Orton-Rhodesin parissa.
Spoiler: näytä
Kesto: noin 11 minuuttia
Voittaja: -

Arvosana: ***+

WWE Championship Match (Last Man Standing)
John Cena VS. Alberto Del Rio © w./Ricardo Rodriguez

Se, että kehä oli tuhottu ei ollut estämässä WWE-mestaruusottelun tapahtumista. Se nimittäin oteltiin ”viimeinen seisoja” stipulaatiolla, jossa tunnetusti ei paljon irish whippejä tai top rope loikkia harrasteta. HIAC:issa mestaruus oli jälleen kerran vaihtanut käsiä kun Cena hävisi sen takaisin Del Riolle. Itse ratkaisusuorituksen aikana Cena itse oli lukittuna koko häkin ulkopuolelle ja joutui katsomaan kuinka Del Rio selätti CM Punkin teräsputkensa avulla ja vei mestaruuden matkassaan. Niinpä olikin ihan luonnollista, että John revanssinsa sai.

Tuo hajonnut kehä toi tähän sellaisen mukavan kaaoksen, anarkian ja arvaamattomuuden tunteen. Se oli jotain, mitä pahimpien pg-aikojen suossa niin kovasti kaipasikin. Lisäksi ottelu oli myös erittäin kovaa tasoa. Aikaa tämä sai yllättävänkin paljon. Myöskään hienoja ja jopa hauskoja spotteja tästä ei puuttunut. Del Rio sukelsi niin selostajan- kuin tavallisenkin pöydän läpi ja Ricardo tuttuun tapaansa otti myös oman osansa iskuista. Kehän laidalla, rampilla ja takahuoneissa tässä suurin aika vietettiin. Tämä oli siitä mukava ottelu, että juuri kun luulit sen jumittuneen jollekin tietylle tasolle, niin tapahtui jälleen jotain todella mielenkiintoista. Kuten se Del Rion pudotus lavastehässäköiden päältä pöydän läpi. Yksi sekaantuminenkin tässä nähtiin, mutta tällä kertaa se sopi kyllä kuvioon oikein hyvin, eikä ottelu edes siihen ratkennut, joten en valita. Melkoisen huikea matsi, selkeästi parempi mitä Night Of Championsissa. Ihan aavistuksen verran jää motyc-leimasta, mutta todella vahva pääottelu, joka jätti koko tapahtumasta mukavan maun suuhun.
Spoiler: näytä
Kesto: 26:57
Voittaja: Alberto Del Rio

Arvosana: ****+

*** John Cena
** Alberto Del Rio
* The Big Show


Yhteenveto: Tämän ppv:n tulen muistamaan totta kai tuosta eeppisestä kehän tuhoamisesta ja kovasta pääottelusta. Suurin pettymys taas oli tuo iso joukkuematsi, joka olikin varsin puuduttavaa nyrkeillä takomista. Kokonaisuutena tätä ppv:tä voisi kuvailla sanoilla ”taattua WWE-laatua.” Yksi huippumatsi, yksi muuten ikimuistoinen hetki ja loput sitten sellaista ihan menevää 2-3 tähden kamaa. Kyllä tästä jokaisen pitäisi ainakin nuo kaksi viimeistä matsia nähdä.

PPV Ranking 2011
1. WWE - Money In The Bank 3,75
2. WWE - Royal Rumble 3,25
3. WWE - SummerSlam 3,17
4. TNA - Slammiversary 3,16 / TNA - Destination X 3,16
5. TNA - Bound For Glory 3,03
6. WWE - Elimination Chamber 3,00
7. WWE - Vengeance 2,84
8. TNA - Lockdown 2,81
9. WWE - Night Of Champions 2,79
10. TNA - Sacrifice 2,78 / WWE - Capitol Punishment 2,78

11. WWE - Hell In A Cell 2,75
12. WWE - Extreme Rules 2,72
13. WWE - WrestleMania XXVII 2,66
14. TNA - HardCore Justice 2,64
15. TNA - Against All Odds 2,50
16. TNA - No Surrender 2,25
17. TNA - Genesis 2,19
18. WWE - Over The Limit 2,16
19. TNA - Victory Road 2,13
Vuoden matsi ehdokkaat
The Undertaker VS. Triple H (No Holds Barred) / WWE WrestleMania XXVII
John Morrison VS. John Cena VS. The Miz (Steel Cage) / WWE Extreme Rules
AJ Styles VS. Bully Ray (Last Man Standing) / TNA Slammiversary
CM Punk VS. John Cena / WWE Money In The Bank
CM Punk VS. John Cena / WWE SummerSlam


Hyvänen aika, enää 4 ppv:tä jäljellä. Niistä ensimmäisenä TNA:n KäänneKohta.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 29.04.2012 14:03

takaovi kirjoitti:Oli pakko katsastaa tuo Sting vs Vampiro sekoilu. Tuntuivat selostajatkin olevan aivan ulapalla kaikesta ja olipahan kyllä kunnon aivopieru tuo toteutus :D Ei tollasta kyllä ammatti-ihminen selvispäin keksi.
Joo, olihan tuo aivan hirveää sekoilua :D Selostajien pihalla olo nyt ei sinänsä ole mitään uutta. Välillä näisä WCW-tapahtumissa tuntuu, että hekin ovat aivan ymmällään buukkauksen järjettömyydestä. Tai sitten kyse on vain siitä, että Schiavone, Hudson & Madden on maailmanhistorian idioottimaisin selostajakolmikko.

Kuva
KING OF THE RING 2000

Perinteikäs King of the Ring järjestettiin jälleen kerran keskikesällä. Vaikka parina viime vuonna turnauksen tarjoamat voittajat olivatkin olleet nimekkyydeltään vähän niin ja näin, niin tällä tapahtumalla oli silti suuri arvostuksensa. Harmi vain, ettei 2000-luvulla nähtäisi enää kovin montaa KOTR-ppv:tä. Itse olen ollut aina tapahtuman erittäin suuri fani, ja siksi tykkään myös selvästi enemmän niistä muiden yleisesti dissaamista KOTR-ppv:eistä, kuten viimevuotisesta eventistä. Joka tapauksessa tämänkin vuoden KOTRin selostivat JR ja King.

Kuva Kuva
Rikishi vs. Chris Benoit - King of the Ring Quarter Final Match
KOTR-turnaus järjestettiin tänä vuonna historiallisen suurena, kun turnaukseen otti osaa yhteensä 32 painijaa. Niinpä ennen tässä ppv:ssä nähtäviä puolivälieriä ja välieriä oltiin nähty jo neljännesvälierät ja ensimmäisen kierroksen karsintaottelut. Benoit oli voittanut aikaisemmissa otteluissaan Road Doggin ja X-Pacin, ja Rikishi puolestaan Shane McMahonin ja Scotty 2 Hottyn. Lisäksi Rikishi oli voittanut Chris Benoit'lta tämän Intercontinental-mestaruuden ppv:tä edeltävällä viikolla, joten ex-mestari Benoit oli tavallista aggressiivisemmalla tuulella saapuessaan turnausotteluun uutta mestaria vastaan.

Tämä ottelu oli hyvin tiivis ja napakka, mutta se toimi sellaisenaan oikein mallikkaasti. Nähty paini oli tasoltaan hyvää. Homma oli rakennettu järkevästi, ja lopetus sai näyttämään sekä Benoit'n että Rikishin vahvalta. Lisäksi ottelu jatkoi juonikuviota hyvin, joten omassa roolissaan ottelu toimi erittäin hyvin. Silti totuus on se, että ottelu ei kestänyt edes neljää minuuttia, joten ei tämä lähinnä juonikuvioita rakennellut ottelu ollut tasoltaan kuin sellaista kivaa tv-meininkiä. Harmi.
** (3:25)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rikishi (via DQ)
Kuva Kuva
Eddie Guerrero w/ Chyna vs. Val Venis w/ Trish Stratus - King of the Ring Quarter Final Match
Tämä oli ensimmäinen tapahtuma, jossa näimme lyhythiuksisen Eddie Guerreron. Samoin tämä oli ensimmäinen tapahtuma muutamaan kuukauteen, jossa ylipäätänsä näimme Val Venistä. Venis oli alkuvuodesta lähtien ollut poissa ruudusta, mutta nyt hän oli palannut ja jälleen varsin kovassa vireessä. Venis oli muutamaa viikkoa ennen KOTRia sopinut bisnes-yhteistyösopimuksen Trish Stratuksen kanssa, ja osittain Stratuksen avullakin Venis oli edennyt turnauksessa jo puolivälieriin. Aikaisemmilla kierroksilla hän oli voittanut Al Snow'n ja Jeff Hardyn. Guerrero oli puolestaan ottanut voitot Matt Hardysta ja omasta mamasitastaan Chynasta.

Tämä ottelu yllätti laadullaan positiivisesti. Pelkäsin, että tästäkin tulisi kiireellisen aikataulun takia vain parin minuutin rykäisy, ja näillä kahdella heelillä ei varsinaisesti näyttänyt olevan kaikkein suurimpia mahdollisuuksia loistaa sellaisessa koitoksessa. Toisin kuitenkin kävi. Ottelu sai aikaa lähemmäs 10 minuuttia, ja molemmat painijat pääsivät osoittamaan tässä ottelussa jälleen sen, miksi olen markittanut molempia. Harmi vain, että Veniksestä ei koskaan mitään kovin suurta tullut WWF:ssä, vaikka periaatteessa hänellä olisi pitänyt olla kaikki mahdollisuudet. Tämä ottelu oli siis kuitenkin puhtaasti hyvä ja mielenkiintoinen koitos. Ei mitään todella erityistä, mutta erittäin passeli puolivälieräkoitos. Hyvää työtä.
*** (8:04)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Val Venis (Fisherman's Suplex)
Kuva Kuva
Crash vs. Bull Buchanan - King of the Ring Quarter Final Match
Bull Buchanan oli saanut alkuvuonna tapahtuneesta debyytistään lähtien varsin tasaista monster-pushia, joten King of the Ringin kaltainen turnaus saattoi olla juuri oikea paikka hänelle. Kahdella aikaisemmalla kierroksella Buchanan oli tuhonnut Steve Blackmanin ja Perry Saturnin. Crash (Holly) puolestaan oli noussut kieron ja kaikesta selviävän heelin roolista sympaattiseksi underdogiksi, joka joutui jatkuvasti taistelemaan isompiaan vastaan ja parhaimmillaan jopa pärjäsi niissä otteluissa yllättävän hyvin. Crash oli yllättänyt jo nyt monet kritisoijansa pääsemällä puolivälieriin voitettuaan aikaisemmilla kierroksilla Prince Albertin ja serkkunsa Hardcore Hollyn.

Tämä ottelu kuulosti etukäteen selvästi heikoimmalta puolivälieräottelulta KOTR-turnauksessa, ja heikoin tämä myös oli. Silti tämä ei ollut mitenkään haukuttavan huono, sillä ottelu oli buukattu varsin hauskasti, ja sitä oli sen takia periaatteessa ihan jännä seurata. Ottelun loppuratkaisu oli aika lailla ennakkoon arvattavissa, mutta tässä tapauksessa se ei edes haitannut. Buukkauksellinen puoli oli ottelussa siis onnistunutta, mutta harmillisesti painillinen anti jäi aika olemattomalle tasolle.
*½ (4:07)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Crash (Roll up)
Kuva Kuva
Kurt Angle vs. Chris Jericho - King of the Ring Quarter Final Match
Viimeisessä puolivälieräottelussa oli taustalla enemmänkin kuin pelkkä KOTR-turnaus. Chris Jericho ja Kurt Angle eivät olleet tulleet toimeen missään vaiheessa erityisen kehuttavasti. Niinpä kaksikko olikin kohdannut toisensa alkuvuoden aikana muun muassa No Way Outissa ja WrestleManiassa. Sittemmin Jericho keskittyi feudaamaan Benoit'n kanssa, mutta erimielisyyksiä Anglen kanssa ei ollut unohdettu. Aikaisemmilla kierroksilla Angle oli voittanut Bradshaw'n ja Bubba Ray Dudlen, ja Jericho vastaavasti Testin ja Edgen.

Jos Crashin ja Buchananin ottelu oli etukäteen selvästi heikoimman näköinen, tämä oli selvästi vahvimmalta vaikuttava. Crash ja Buchanan eivät yllättäneet, mutta toisaalta Angle ja Jerichokaan eivät pettäneet. Vaikka kaksikko sai aikaa vain 10 sekuntia vajaat 10 minuuttia, ottelu oli silti kovatasoinen. Erittäin viihdyttävä koitos paremmuudesta. Molemmat pääsivät väläyttämään näyttäviä liikkeitä, ja lopputaistelu oli oikeasti jännittävän oloinen. Kaikin puolin tykkäsin tästä ottelusta paljon. Hienoa menoa. Eipä sitä muuta näiltä kahdelta voi odottaakaan.
***½ (9:50)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kurt Angle (Olympic Slam)
Kuva Kuva Kuva Kuva
Too Cool (c) vs. Edge & Christian vs. T & A w/ Trish Stratus vs. Hardy Boyz w/ Lita - WWF Tag Team Championship
Scotty 2 Hottyn ja Grand Master Sexayn Too Cool oli feudannut Edgen ja Christianin kanssa joukkuemestaruuksista jo jokusen tovin, ja hieman yllättäenkin he olivat saaneet päätettyä kanadalaisveljesten WrestleManiasta asti kestäneen mestaruuskauden pari viikkoa ennen King of the Ringiä. Uusien mestareiden mestaruuskausi ei kuitenkaan lähtisi mitenkään helposti liikkeelle, sillä tässä KOTRin neljän joukkueen eliminointiottelussa he joutuisivat puolustamaan mestaruuksiaan ex-mestareiden lisäksi myös T & A:ta ja Hardy Boyzeja vastaan. Viimeisenä jäljelle jäänyt joukkue saisi mestaruudet haltuunsa. Tämä oli muuten ensimmäinen ppv, jossa Lita esiintyi Hardy Boyzien managerina, ja samalla ensimmäinen ppv, jossa Lita ja Trish Stratus ottivat yhteen.

Tämä joukkuekamppailu oli mukava välikoitos ennen King of the Ring -turnauksen jatkumista. En tosin tiedä, kuinka osuvaa tätä on kutsua välikoitokseksi, sillä tämä sai aikaa enemmän kuin yksikään KOTR-otteluista. Se oli kuitenkin oikeastaan välttämätöntäkin, että kaikki neljä joukkuetta pääsisivät kunnolla mukaan otteluun. Lisäksi ottelu oli buukattu todella hyvin, sillä painitaidoiltaan heikoimmat Test ja Albert pidettiin muita pienemmässä roolissa. Mitään tajunnanräjäyttävää painia tässä ei nähty, mikä johtui osittain siitä, että pariinkin kertaan ottelun alkaessa päästä huippuvauhtiin tapahtui eliminointi, joka taas laski ottelun tempoa joksikin aikaa. Joka tapauksessa kaikin puolin viihdyttävä ja roolinsa kunnialla hoitanut joukkuemestaruusottelu. E&C ja Hardyt loistivat oletetustikin kirkkaimpina tähtinä.
*** (14:11)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Edge & Christian (Last elimination: Edge pinned Sexay after Christian hit him with the championship belt)
Kuva Kuva
Rikishi vs. Val Venis w/ Trish Stratus - King of the Ring Semi Final Match
Turnauksen ensimmäinen välierä. Rikishi oli saanut kokea puolivälieräottelunsa jälkeen beatdownin, joten Val Venis luotti siihen, että hän voittaisi puolikuntoisen samoalaisen helposti. Mitenkään helppoa ei Veniksen työstä kuitenkaan tullut, ja lopulta sitä työskentelyä ei ehditty nähdä edes mitenkään erityisen pitkään. Ottelu nimittäin kesti vain hieman reilut 3 minuuttia. Siinä ajassa mestariteoksen aikaansaanti vaatisi jo kaikkein kirkkaimpia tähtiä, ja ihan tuohon kategoriaan eivät Venis ja Rikishi kuitenkaan lukeutuneet. Sinänsä ihan kivaa painia, jossa ei ollut mitään suurempia ongelmia, mutta tällä ajalla lopputulos jää silti aikamoisen vaisuksi ja mitäänsanomattomaksi.
*½ (3:15)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rikishi (Belly to Belly Suplex)
Kuva Kuva
Crash vs. Kurt Angle - King of the Ring Semi Final Match
Toinen välieräottelu nähtiin saman tien ensimmäisen jälkeen, ja harmillisesti se ei saanut aikaa käytännössä yhtään sen enempää kuin ensimmäinenkään välieräottelu. Tämä on juuri se surullisin osuus näin monessa KOTR-turnausottelussa itse ppv:ssä: jotkut ottelut jäävät aina turhan vähäiselle ajalle, sillä kaikkeen ei vain yksinkertaisesti ole aikaa. Tästäkin underdog-Crashin ja ylimielisen olympiakultamitalisti Anglen kamppailusta olisi oikeasti voinut tulla mielenkiintoinen ottelu. Nyt siitä mielenkiintoisuudesta nähtiin vain hieman alkuväläystä, mutta lopputulos oli taas perus turhahko väliottelu.
*½ (3:58)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kurt Angle (Olympic Slam)
Kuva Kuva
Pat Patterson (c) vs. Gerald Brisco - Hardcore Evening Gown Match for the WWF Hardcore Championship
Niin, juuri kun menin sanomaan ymmärtäväni, miksi kaikille otteluille ei vain yksinkertaisesti ole aikaa... Monet varmaan ovat kulleetkin tästä ottelusta, sillä tämä on yksi klassisimmista wrestlecrap-meiningeistä WWF:ssä. Tavallaan minun täytyy myöntää, että arvostan tätä WWF:n tyyliä lyödä esimerkiksi tämä HC-divisioonan (hetkellinen) läskiksi pistäminen sitten aivan yli, kun WCW:llä kaikki tämmöinen wrestlecrap-touhu tuntui jäävän joko aivan puolittaiseksi tai pilaavan oikeasti tärkeän tyypin momentumin aivan kokonaan. Tässä ei pilattu kuin Brisco ja Patterson ja omalla tavallaan HC-vyö, mutta sen on helppo saada arvostuksensa takaisin, jos se vain tällä 24/7-aikakaudella vielä tahdottaisiin palauttaa. Tämä kuviohan oli siis alkanut sitä, kun hieman ennen Judgment Dayta toinen McMahonin stoogeseista Gerald Brisco oli voittanut HC-vyön itselleen selättämällä nukkuvan Crash Hollyn. Voiton jälkeen Brisco piileskeli illasta toiseen vainoharhaisena, ettei kukaan vain yrittäisi viedä vyötä häneltä. Brisco hävisi vyön Crashille mutta voitti sen myöhemmin takaisin. Tuolloin kuitenkin hänen stooges-kaverinsa Pat Patterson iski Briscoa skumppalasilla päähän ja selätti täysin yllätetyn Briscon. Tämän jälkeen Brisco juoksi Pattersonin kimpussa, ja kuvioon tuotiin mukaan se, kuinka Patterson oli oikeasti homo ja tykkäsi pukeutua naiseksi. Lopulta Patterson ja Brisco tappelivat säälittävästi backstagella naisiksi pukeutuneina, ja viimein tähän pelleilyyn kyllästynyt Vince McMahon buukasi ppv:hen ottelun, jossa molemmat saisivat vetää koltun ylleen. Voi pyhä isä tätä touhua.

En aio sanoa muuta, kuin että tämä ottelu oli täyttä paskaa. Ei millään tavalla hauskaa wrestlecrapia tai edes Gobbledy Gooker -tyylisesti klassista idioottibuukkausta vaan puhtaasti täysin typerää meininkiä. Kaksi eläkeikäistä legendapainijaa "painimassa" toisiaan vastaan mekoissa... Ei näin. Hienoa, että WWF uskalsi tosiaan mennä näissä wrestlecrapeissaan rohkeasti yli, mutta joskus kannattaisi miettiä vielä voisiko koko kuvion jättää käyttämättä. Onneksi ottelu (ja koko kuvio) sai edes järkevän lopetuksen.
DUD (3:07)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Crash (Crash interfered to this match, hit Patterson with a trash can and pinned him to become the new Hardcore Champion)
Kuva Kuva
D-Generation X (Road Dogg & X-Pac & Tori) vs. Dudley Boyz - 3 on 2 Handicap Table Dumpster Match
Dudley Boyzien ja D-Generation X:n feud oli muuttunut Judgment Dayn jälkeen entistä henkilökohtaisemmaksi. JD:ssä DX oli voittanut halpamaisesti huijaamalla, ja seuraavina viikkoina DX oli nöyryyttänyt Dudleyita entistä enemmän. Ensin he onnistuivat siinä, että Tori sai iskettyä Top-Rope Splashilla Bubba Rayn pöydästä läpi, ja seuraavalla viikolla DX tunki Dudleyt isoon roskasäiliöön ja työnsi tuon säiliön sisääntulorampilta alas. Tämä alkoi olla Dudleyille tarpeeksi, ja roskisiskusta toivuttuaan he tekivät combackinsa ja hyökkäsivät aggressiivisesti koko DX:n kimppuun. Erityiseksi silmätikukseen he ottivat Torin, jonka he tahtoivat vihdoin ja viimein pistää pöydän läpi. Niinpä KOTRiin buukattiin lopulta tämä erikoinen Handicap-ottelu. Sen idea oli se, että Dudleyt voittaisivat, jos he saisivat pistettyä kaikki kolme DX:n jäsentä pöydistä läpi, ja DX voittaisi, jos he saisivat pistettyä molemmat Dudleyt isoon roskasäiliöön ja suljettua sen kannet.

Täytyy myöntää, että tämä oli toinen illan selvä positiivinen yllätys. Pelkäsin sitä, että tämä jäisi viimekertaisen menon laimeaan toistamiseen ja että pahimmassa tapauksessa Tori pilaisi ottelun menoa entistä enemmän. Toisin kuitenkin kävi: ottelu oli buukattu oikeasti mielenkiintoisesti ja hauskasti. Lisäksi ottelussa nähtiin pari kovaa bumppia, joista erityisesti ensimmäinen pöydästäläpimenobumppi oli yksi pitkään aikaan rajuimman näköisesti. Hienosti suoritettu ja upeasti myyty. Lopetus varmasti jakaa mielipiteitä, mutta minä tykkäsin siitäkin, koska se sai itse asiassa molemmat näyttämään hyvältä (erityisesti post match -kuvioiden jälkeen). Kokonaisuudessaan siis oikeasti hyvä ja ennen kaikkea hauskalla tavalla erilainen joukkueottelu. Kivaa.
*** (9:45)
Voittajat:
Spoiler: näytä
D-Generation X
Kuva Kuva
Kurt Angle vs. Rikishi - King of the Ring Final Match
Niinhän siinä oli käynyt, että nämä kaksi olivat valikoituneet KOTR-turnauksen tämänvuotisiksi finalisteiksi. Rikishi oli saanut kokea post match -beatdownin molempien otteluidensa jälkeen, joten Kurt Anglellla oli selvä etulyöntiasema puolet pienemmästä koostaan huolimatta. Ottelu jäi laadullisesti taas harmillisen puolittaiseksi, sillä tämäkin kamppailu sai aikaa vain vaivaiset 6 minuuttia. Siinä ajassa nähtiin kyllä pari oikein nättiä liikettä, joista ehdottomasti nätein toi ottelulle myös hieman yllättävän lopetuksen. Joka tapauksessa ei tästä niin kamalasti jäänyt käteen, että voisin sanoa tätä jotenkin kivaa tv-ottelua paremmaksi koitokseksi. Harmi sinänsä, sillä olisi tämäkin KOTR-turnaus ehkä vähän erikoisemman lopetuksen voinut ansaita.
** (5:56)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kurt Angle (Top-Rope Belly To Belly Suplex)
Kuva Kuva
Triple H (c) & Mr. McMahon & Shane McMahon w/ Stephanie McMahon-Helmsley vs. Kane & Undertaker & The Rock - WWF Championship
Tämä oli ilmeisestikin historian ensimmäinen 6-Man Tag Team Match, jonka panoksena oli yksilömestaruus, ja tähän otteluun johtaneet vaiheet olivat varsin moninaiset. Kaikki tietenkin alkoi siitä, kun Judgment Dayn Main Event sai ainutlaatuisen päätöksen, kun Undertaker teki paluun lähes vuoden kestäneeltä lomaltaan uudella ja supersuosituksi nousseella American Bad Ass -gimmickillään. UT aiheutti vahingossa Rockille mestaruustappion JD:ssä, ja niinpä he kohtasivat toisensa seuraavassa Raw'ssa, mutta lopulta päätyivät yhdistämään voimansa ja hyökkäämään kehän laidalla olleiden McMahon-Helmsley -factionin painijoiden kimppuun. UT ja Rock olivat jo jäämässä alakynteen, mutta tällöin he saivat apua comebackinsa tehneeltä Kanelta. Yhdessä tämä kolmikko nousikin Triple H:n ja McMahoneiden suureksi uhkaksi, kun yhdessä SD:ssä kaikki kolme voittivat omat ykköshaastajuusottelunsa. McMahon-Helmsley faction ehti jo pelata kolmikon ulos mestaruuskuvioista, kun heidät pistettiin ensin ottelemaan kiistattomasta ykköshaastajuudesta, ja lopulta Triple H voitti mestaruusottelussa kusetuksella aikaisemman ottelun voittaneen Rockin. Tällöin kuitenkin facejen puolia pitänyt Linda McMahon puuttui peliin ja käytännössä pakotti miehensä Vincen buukkaamaan KOTRiin tämän ainutlaatuisen ottelun. Jos kuka tahansa heel-kolmikosta selättäisi jonkun faceista, Triple H säilyttäisi vyönsä. Kuitenkin jos joku kolmesta facesta selättäisi kenet tahansa heeleistä, niin tuo kyseinen face nousisi uudeksi päämestariksi. Triple H oli tietenkin raivoissaan Vincelle tästä buukkauksesta, mutta McMahon vakuutti, että kolmen facen keskinäiset kiistat voittajasta auttaisivat heidät vielä voittoon ottelussa.

En yleensä ole näiden "yksilömestaruutta puolustetaan 6 Man Tagissa" -koitosten puolella, mutta tässä ottelussa tämä kuvio ihan oikeasti toimi. Ehkä se oli vain se, että kuvio oli käytössä ensimmäistä kertaa, tai se, että yleisö oli järjettömän hyvin mukana. Tai ehkä vain se, että kaikki kolme facea olivat oikeasti todella kovia nimiä ja että Undertakeria oli mahtava taas nähdä kehässä, kun mies oli aivan uudessa iskussa vuoden kestäneen lomansa jälkeen. Lisäksi sekä Vince että Shane tekivät hienoa työtä, ja Shane otti taas yhden vuoden karseimmista bumpeista. Ei tuota Shanen työtä voi kuin kunnioittaa. Lisäksi sekä Rock että Triple H vetivät omat osuutensa todella hyvin. Lopetusvaiheetkin olivat oikeasti hauskaa ja jännittävää katsottavaa. Toki tässä oli omat 6-Man Tagin ongelmansa, eli esimerkiksi se, että puhtaan painin laadun osalta tämä jäi lähinnä ihan kivan tasolle, mutta muu hyvä meininki kyllä paikkasi tuota laatuvaisuuden puutetta. Minä tykkäsin tämän katsomisesta, ja tämä oli ihan hauska tapa päättää tämänkertainen KOTR.
*** (17:54)
Voittajat:
Spoiler: näytä
The Rock & Undertaker & Kane (The Rock became the new WWF Champion after he pinned Mr. McMahon after a Rock Bottom)
*** Kurt Angle
** Chris Jericho
* The Rock

Kokonaisarvio King of the Ringistä: Kuten jo heti arvostelun alkuun sanoin, olen aina ollut KOTR-konseptin ystävä. Niinpä nautin tästä ppv:stä, vaikka itse KOTR-turnauksen ottelut jäivätkin pääsääntöisesti aika vaisuiksi ja muutkaan ottelut eivät yltäneet parhaimmillaankaan kuin kolmeen tähteen. Lisäksi tarjolla oli HC-ottelun muodossa jotain ihan ultimaattista paskaa, joten eihän tästä ppv:stä voida missään tapauksessa puhua vuoden parhaiden tapahtumien edustajana. Silti ppv:stä jäi kokonaisuudessaan mukava fiilis, ja siinä oli muutamia oikein kivoja yllätyksiä, joten on tämä aivan ehdottomasti Ok ppv. Kovan WWF-vuoden joukossa jää heikoimpien joukkoon, mutta esimerkiksi vuonna 1999 WWF olisi kaivannut edes tämäntasoisia ppv:itä.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
---------------
3. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
4. WWF Royal Rumble - Hyvä
---------------
5. WWF WrestleMania 2000 - Ok
6. ECW Guilty As Charged - Ok
7. WWF Judgment Day - Ok
8. WWF King of the Ring - Ok
---------------
9. WWF InsurreXtion - Kehno
10. ECW Living Dangerously - Kehno
11. WCW Souled Out - Kehno
---------------
12. WCW Uncensored - Surkea
13. WCW Spring Stampede - Surkea
14. WCW The Great American Bash - Surkea
15. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
16. WCW Slamboree - Surkea

Seuraavaksi taas WCW:tä ja Bash At The Beach. Taivas varjele, mitäköhän sieltä tällä kertaa tulee.

Vastaa Viestiin