Alert Idols

[Merovingi]

Voisin melkein arvata Kenityksen ottelun olevan WrestleMania 13:n Submission-ottelu, HBK:n ja Bretin Ironman tai HHH Vs. Cactus Jack Royal Rumble 2000:sta.

[DeadManWalking]

Vuonna 2009 Tombstonesta irti potkaiseminen oli jotain ihmeellistä jopa Wrestlemaniassa, sillä ennen tuota kukaan ei liennyt tehnyt sitä ennen? (Valaiskaa ihmeessä muistia jos niin on käynyt)

Kane potkaisi jopa kahdesti irti WrestleMania XIV:ssä. Lisäksi Edge potkaisi irti WrestleMania XXIV:ssä, mutta silloin tuomari oli taju kankaalla ja toinen tuomari juoksi h**vetin pitkän sisääntulorampin matkan kehään asti. Noh, irtosi kuitenkin, mutta ainoa ns. puhtaasti Tombstonesta irronnut kaveri ennen Michaelsia oli Kane.

[The Jigsaw]

Vuonna 2009 Tombstonesta irti potkaiseminen oli jotain ihmeellistä jopa Wrestlemaniassa, sillä ennen tuota kukaan ei liennyt tehnyt sitä ennen? (Valaiskaa ihmeessä muistia jos niin on käynyt)

Kane potkaisi jopa kahdesti irti WrestleMania XIV:ssä. Lisäksi Edge potkaisi irti WrestleMania XXIV:ssä, mutta silloin tuomari oli taju kankaalla ja toinen tuomari juoksi h**vetin pitkän sisääntulorampin matkan kehään asti. Noh, irtosi kuitenkin, mutta ainoa ns. puhtaasti Tombstonesta irronnut kaveri ennen Michaelsia oli Kane.

Kiitokset vain korjauksesta!

[Kenitys]

Kenitys toista kertaa rimaa hipoen jatkoon minun mielestä. Ryhistäydy mies!

No toissakierroksella sinä olit puhtaasti väärässä :-)

Tuomarit eivät ole ikinä VÄÄRÄSSÄ! Kilpailijat ovat usein väärässä ainakin vähän ja harvoin koskaan täysin oikeassa. Tuomarit ovat sen sijaan joka ikinen kerta oikeassa, vaikka heidän oikeansa eroaisivatkin toisistaan. :twisted:

No taas kerranhan sinä olit. Kolmas viikko putkeen. Ryhdistäydy nyt, hyvä mies :-)

Ei vaan, olipa taas tosi kova kierros. Toisaalta olen edelleen sitä mieltä, että Michaels vs. Mankind on yksi parhaimpia otteluita, jonka olen koko tuon projektini aikana katsonut, joten mitään parempaa ottelua en tuohon diskaukseen päättyvään otteluun olisi keksinyt vaikka olisin valinnut ottelut ihan tuon projektini ulkopuoleltakin. Tässäpä nämä mielipide-erot juuri tulevat voimakkaimmin esille.

Paras ottelu:

Bret Hart vs. Steve Austin - Submission Match (Special Referee: Ken Shamrock) @ WrestleMania 13

Niin, eihän tämä sinänsä varmastikaan ollut kovin yllättävä valinta, kuten Merovingikin ehti jo todistaa :D Kaikki tämän ovat joko nähneet tai ainakin vähintään kuulleet hehkutusta tästä ottelusta. Olen itsekin ihan pariin otteeseen tainnut tätä ottelua hypettää.

Ja kyllä, minun mielestäni tämä ennalta-arvattava "kaiken maailman Austin-Hart" on paras painiottelu ikinä. Se ei ole sitä sen takia, että IWC tai Dave Meltzer tai ties kuka muu on ylistänyt tämän ottelun taivaisiin. Tämä ottelu on kaikkien aikojen paras painiottelu sen takia, että tätä viihdyttävämpää, brutaalimpaa, mahtavampaa ja tarinankerronnallisesti täydellisempää ottelua ei vain pysytytä ottelemaan. Tai jos pystytään, minä en ole sitä nähnyt enkä usko tulevani ikinä näkemäänkään.

Moneen kertaan on vuosien aikana tullut tietenkin mietittyä sitä, mikä todella on maailmahistorian paras pellepainiottelu. Ongelma omalta kohdaltani on se, etten ole koskaan katsonut japanilaista tai meksikolaista painia ihan muutamia otteluita enempää, enkä välttämättä koskaan innostukaan siitä niin paljon, että saisin katsottua. Niinpä näkökulmani on aina tietyllä tapaa rajoittunut, mutta siinä rajoittuneessa amerikkalaisen painin näkökulmassa tätä parempaa ottelua ei voi olla olemassa.

Olen monesti yrittänyt avatakin tämän ottelun mahtavuutta, mutta en ole näköjään pystynyt siihen yhtään paremmin edes tuossa ppv-projektini arvostelussa. Tämän mahtavuus pitää vain todeta itse. Kaikki eivät tietenkään tästäkään ottelusta tykkää, mutta minulle tämä on paras ottelu ikinä. Yksi niistä harvoista otteluista, jotka ovat saaneet minulta arvosanakseen *****. Ottelun lopetuskin oli kaikessa kiistanalaisuudessaan aivan upea, koska tässä tapauksessa se palveli täydellisesti ottelun tarkoitusta ja sitä seurannutta jatkokuvioita. Yksisteen tämän ottelun takia en voi olla markittamatta Bret Hartia järkyttävästi - ja tietenkin myös Austinia, mutta Austin on muutenkin aina ollut suurimpia suosikkejani.

Sen enempää en ala nyt tässä jorisemaan. Tämä on se ottelu, jonka itse voisin katsoa vaikka kuinka monta kertaa.

PS. Pieni pilkunviilaus on pakko heittää loppuun. Ottelumuotohan on siis tosiaan Submission Match eikä I Quit Match, kuten tuossa YouTube-videon otsikossa (ja monessa muussakin paikassa netissä) virheellisesti väitetään.

PS2. Ainut miinus ottelulle tulee siitä tapahtumasta, jossa se järjestettiin. WrestleMania 13:han olisi varmaan painihistorian hirvein ppv, ellei se olisi pitänyt sisällään tätä ottelua. Tämän ansiosta arvostelin itsekin WM13:n jopa Ok:ksi.

[Goner]

Kiitoksia ja onnittelut enskalle erinomaisesta ideasta ja järjestelyistä. Tuomareille myös kiitokset niistä kaikista oikeista mielipiteistä.

Pakko oli kuitenkin taipua tähän matsiin ja hyvin pitkälti siksi, että tämä jätti semmosen fiiliksen ottelun jälkeen, että oisko näitä Hansen vs Gianteja lisääki? Goner kertoo!

Kolme matsia taitaa olla nykyään saatavilla ja kaikki myös youtubessa. Tämä kolmas on kuitenkin ylivoimaisesti paras. Ensimmäinen oli heidän ensimmäinen kohtaamisensa vuodelta 1979, jossa Andre niin kayfabessa kuin ilmeisesti oikeastikin vähän yllättyy ja totuttelee Hansenin tyyliin. Tähän kolmanteen otteluun mennessä Hansen oli aiempaa isompi tähti ja Andre oli ihan alusta asti valmiina sotaan, joten yleisökin oli tulessa, he saivat kunnolla aikaa ja kaikki meni täydellisesti. Pari kuukautta myöhemmin Hansen loikkasi All Japaniin, joten tämän enempää näitä ei ikinä enää nähty.

Jos kiinnostaa katsoa kahden ison ja toisiaan pelkäämättömän miehen brawl, etkä ole tätä vielä nähnyt, niin katso Stan Hansen vs. Vader All Japanin ja New Japanin yhteisshow'sta vuodelta 1990. Vastakkain ovat kahden vihollispromootion tylyimmät ja suurimmat gaijin-tähdet, joten tämä ei ole enää pelkästään saman promootion kaverusten näytös.

Myös matsin saama aika rokottaa hieman pisteitä. Kukaan ei toki varmaan tosissaan vaadi (tai olisi vaatinut) tälle kaksikolle mitään huikean pitkää ottelua, mutta kahdeksan minuuttinen taisto on jo aikansa puolesta sellainen, ettei sillä ole mahdollisuuksia klassikoksi nousta. Kaikkiin taustatekijöihin verrattaessa kuitenkin mitä erinomaisin ottelu – valitettavasti tällä kierroksella se ei kuitenkaan riitä haastamaan kahta muuta.

Katsoitkohan matsin varmasti kokonaan? Ensimmäinen lopetus tuli suunnilleen kahdeksan minuutin kohdalla, mutta sitten ottelua jatkettiin ja yhteensä pituutta oli 12-13 minuuttia.

[The Rocker]

Onko toi se Vader vs Hansen jossa Vaderin silmä pullahtaa ulos kuopastaan?

[Goner]

Onko toi se Vader vs Hansen jossa Vaderin silmä pullahtaa ulos kuopastaan?

Sepä juuri. Eihän sitä onneksi kunnolla videolla näy, mutta jo noinkin huonolaatuisessa versiossa silmä näyttää aika häijyltä.

[enska]

MR.Off Topic ja SkullCrushingFinale?

[SkullCrushingFinale]

MR.Off Topic ja SkullCrushingFinale?

Katos pirkule. Yritän laittaa uudestaan tulemaan, jumittaa näköjään lähtevissä jostain syystä. Pahoittelen viivästystä

[enska]

MR.Off Topic ja SkullCrushingFinale?

Katos pirkule. Yritän laittaa uudestaan tulemaan, jumittaa näköjään lähtevissä jostain syystä. Pahoittelen viivästystä

Heitä vaikka sähköpostiini (eejleh@utu.fi), jos jumittaa yhä.

[enska]

Edelleen uupuvat MR.Off Topicin ja SkullCrushingFinalen tuomaroinnit. SCF:llä ilmeisesti on arvostelut jo valmiina, vaikken ole niitä vieläkään viestilaatikkooni tai sähköpostiini saanut, joten häntä ei tarvitse korvata, mutta Off Topic näkyy kadonneen koko foorumilta. Haluaako joku ottaa Offarin paikan, niin saadaan homma hoidettua?

P.S. Tilanne on minun, Stefan ja Ultimaten pisteiden jälkeen 2–1. Kumpi tahansa siis voi vielä voittaa.

[The Rocker]

The Rocker voi tehdä comebackin tuomaristoon mikäli Offaria ei näy hetkeen. Olisihan se kiva katsoa kaksi huippumatsia tähän väliin.

[enska]

The Rocker voi tehdä comebackin tuomaristoon mikäli Offaria ei näy hetkeen. Olisihan se kiva katsoa kaksi huippumatsia tähän väliin.

Voit puolestani tehdä vaikka heti.

[enska]

No niin, The Rocker toimi nopeasti ja käväisi tasoittamassa pelin tilanteeseen 2–2.

Enää puuttuvat siis SkullCrushingFinalen äänet. Haluatko, SCF, siirtää vastuun jollekin muulle postaajalle, vai aiotko vielä toimia tuomarina?

Jännät paikat!

[SkullCrushingFinale]

No niin, The Rocker toimi nopeasti ja käväisi tasoittamassa pelin tilanteeseen 2–2.

Enää puuttuvat siis SkullCrushingFinalen äänet. Haluatko, SCF, siirtää vastuun jollekin muulle postaajalle, vai aiotko vielä toimia tuomarina?

Jännät paikat!

Voihan v***u, unohdin kokonaan ton sähköpostisi. Nyt kuitenkin on lähetetty, nöyrät pahoittelut viivästyksestä!

[enska]

Paras ottelu:

The Jigsaw: Shawn Michaels vs. The Undertaker (WWE WrestleMania 25)

enska: Kun katselin tätä ottelua nyt uudestaan, mielessäni pyöri vain ajatus siitä, että minun on kirjoitettava laajahko historiikki, jossa kiteytän koko End of an Era -mytologian yhteen postaukseen. Näissä Undertakerin ja D-Generation X:n WrestleMania-kohtaamisissa on yksinkertaisesti niin hirveästi symboliikkaa ja intertekstuaalisuutta, että aiheesta kykenisi raapustamaan hyvin mielenkiintoisen ja kattavan viestin.

Symboliikka on läsnä myös tässä ottelussa, joka aloitti Shawn Michaelsin ja The Undertakerin kahdenkeskeisen WrestleMania-historian. (D-X:n ja Undertakerin historia alkoi WrestleMania 17:ssä, jossa Undertaker voitti heel- Triple H:n.) Uskovainen, valoisa ja kuolevainen Shawn Michaels laskeutuu sisääntulossaan korkeuksista (taivaasta) alas maan tasalle valkoiseen asuun pukeutuneena. Sydämetön, synkkä ja kuolematon The Undertaker on sen sijaan sonnustautunut sysimustaan kaapuun, ja sisääntulonsa hän tekee nousemalla maan alta (manalasta) esiin. Michaelsin sisääntuloa voi myös pitää viittauksena miehen (ennen tätä ottelua) tärkeimpään WrestleMania-otteluun ikinä, WrestleMania 12:n Bret Hart vs. Shawn Michaelsiin, jossa HBK tunnetusti liukui kehään köysirataa pitkin korkeuksista alas. (Kun kirjoittaa Googleen hakusanoiksi "Shawn Michaels' WrestleMania 12 entrance", yksi ylimmistä hakuvastauksista on nimenomaan HBK:n WrestleMania 25 -sisääntulo.)

Kehässä ottelu tuntuu alkuhetkistä alkaen maagiselta. Maanläheinen alku, jossa painijat hakkaavat toisiaan mm. kämmensyrjälyöntein, on toimiva kontrasti kohtaamisen suuruudelle. (Ainakin minä mietin, miten Undertaker ja Michaels voisivat aloittaa näin suuren ottelun tarpeeksi kovalla ryminällä. Vastaus löytyikin yksinkertaisesta ottelemisesta.) Ensimmäinen käännekohta syntyy vasta sitten, kun HBK esittää loukanneensa jalkansa kehätolppaspotin yhteydessä. Undertaker jättää Shawnin rauhaan hetkeksi, jolloin Michaels hyökkää saman tien vastustajansa selkään. Se ottelijoiden välinen arvostus, joka ainakin Undertakerilla oli alusta lähtien läsnä (HBK:lla välttämättä ei missään vaiheessa; tunnemmehan sen, minkälainen kiero mies Shawn osaa olla), haihtui nyt savuna ilmaan. Michaels teki selväksi sen, ettei ottelussa ole kysymys mistään ystävyysottelusta tai rehdistä kamppailusta. WrestleMania 25:een oli tultu ottelemaan elämästä ja kuolemasta. WrestleMania 25:een oli tultu ottelemaan The Undertakerin WrestleMania-voittoputkesta.

Meno on sen mukaista. Undertaker ja Michaels käyttävät kaikkia niitä liikkeitä, joista heidät tunnetaan. Mukana on myös manöövereitä, jotka ovat hieman erityisempiä ja siten sopivia WrestleMania-henkeen. Näistä mainittakoon Undertakerin hengenvaarallinen kuolonloikka kehästä ulos, HBK:n suorittama Crossface, Undertakerin HBK:n repertuaarista varastama kyynärpääpudotus kehätolpalta alas sekä HBK:n Figure four leglock, joka jo itsessään viittaa erääseen Michaelsin suurista WrestleMania-otteluista eli WrestleMania 24:n Ric Flair -otteluun ja jota voi pitää ikään kuin perintönä, jonka HBK lapsuudenidoliltaan Flairilta silloisen voittonsa myötä ansaitsi.

Tarinankerronnallisesti yksi merkittävimmistä hetkistä tässä ottelussa on Undertakerin kuolonloikan jälkeinen aika. Käy ilmi, että Shawn Michaelsia ei kiinnosta se, miten hän Undertakerin voittoputken katkaisee; hän on valmis tekemään sen jopa uloslaskuvoiton turvin. Mikäli Undertaker ei tosiaan olisi kyennyt palaamaan takaisin kehään ennen uloslaskun päättymistä, HBK olisi kaiken lisäksi katkaissut Undertakerin putken tavalla, johon hän ei olisi vaikuttanut millään lailla. Se oli Undertaker, joka oli itse tuhota itsensä kuolonloikkansa takia. Shawn olisi siis päihittänyt Undertakerin siksi, että Undertaker sukelsi omaan kohtaloonsa. Moisella tavalla kuka tahansa olisi kykeneväinen päihittämään Undertakerin. Olisiko moinen voitto tyydyttänyt sitä miestä, jonka "oli pakko" voittaa The Undertaker WrestleManiassa? Michaels alkoi siis mitä ilmeisimmin ymmärtää sen, ettei Undertakeria voi voittaa WrestleManiassa, minkä vuoksi hän oli valmis tekemään mitä tahansa ja käyttämään mitä keinoja tahansa koettaakseen katkaista putken. HBK oli kadottanut itsevarmuutensa. Se oli lopun alkua.

Kuolonloikkakohtauksen jälkeen alkaa lopetusliiketykitys, jota erityisesti puristit voivat pitää ja ovat pitäneet matsin epäkohtana. Minä en näe tämän ottelun (tai muidenkaan End of an Era -saagaan kuuluvien otteluiden) lopetusliikemässäilyssä mitään väärää. Undertaker selviää kaikista ratkaisuyrityksistä siksi, koska miestä on mah-do-ton-ta voittaa WrestleManiassa, ja HBK selviää esim. Tombstonesta siksi, koska hän on Mr. WrestleMania – mies, joka muuttuu WrestleManiassa niin ikään uudeksi ihmiseksi. HBK:n selviytyminen Tombstonesta (ja siten muuttuminen – hetkellisesti – kuolemattomaksi painijaksi) on kuin sotilaan selviytyminen päähän osuvasta luodista. Kyllä, hetki on epärealistinen ja sotii siten tietyllä tavalla kayfabea vastaan, mutta samalla se luo tähän elämää suurempaan taisteluun entistä suurempaa tunnetta. (On myös huomionarvoista, että vaikka HBK kykenee selviytymään Tombstonea seuraavasta selätysyrityksestä, mies jatkaa liikkeen vaikutusten myymistä pitkään selätysyrityksen jälkeenkin.) Tämä näkyy tarinankerronnassa ja Undertakerissa. Undertaker hämmästyy HBK:n pelastumisesta suunnattomasti ja kadottaa itsekin osan tunnetusti vankasta itsevarmuudestaan. Kumpikin ottelijoista kulkee hämärällä alueella, missä Undertakerin tai Michaelsin ei ole nähty aikaisemmin liikkuvan.

Lopetusliikemässäilyn puolustukseksi sanon vielä sen, että moinen on kuudentoista WrestleManian jälkeen totta kai oikeutettua; koko WrestleMania-voittoputkea voi pitää rakenteluna tälle ottelulle. Olisiko tämä ottelu tuntunut yhtä suurelta ja mahtavalta, jos matsi olisi oteltu vaikkapa SummerSlamissa? Olisiko tämä ottelu tuntunut yhtä suurelta ja mahtavalta, jos ottelu olisi ratkennut ensimmäiseen tavanomaiseen selätysyritykseen? Ja ennen muuta: olisiko tämä ottelu ja sen hämmästyttävä lopetusliikemässäily tuntunut yhtä suurelta ja mahtavalta, jos esim. Jimmy Snuka tai Jake "The Snake" Roberts – Undertakerin ensimmäiset WrestleMania-vastustajat – olisivat 1990-luvun alussa selviytyneet Undertakerin kuristusjuntista ja Tombstoneista? WrestleMania 25:n Undertaker vs. Shawn Michaels oli suuri ja mahtava ottelu sen liki 20-vuotisen rakentelun ja huikeiden suoritusten yhteistuloksena. Shawn Michaels oli kaikkien aikojen ensimmäinen kuolevainen painija (WrestleMania 14:ssä jopa kahdesta Tombstonesta selviytynyt Kane on Undertakerin kaltainen myyttinen hahmo), joka kykeni Tombstonesta WrestleManiassa selviytymään, ja jo sen vuoksi tämä ottelu on klassikko.

Myös kaiken lopettava spotti, Undertakerin toinen Tombstone HBK:lle, on nerokasta tarinankerrontaa. Michaels on päässyt niskan päälle ja on ollut monesti lähellä (mahdotonta) voittoa, kunnes kaikki ratkeaa HBK:n epäonniseen, hieman hätäiseen laskuvirheeseen. Mitä olisikaan käynyt, jos Shawn olisi pysynyt maan tasalla? Mitä olisikaan käynyt, jos Shawn ei olisi kiivennyt kulman päälle? Lopetuksessa on ironinen viittaus HBK:n sisääntuloon: HBK syntyy (sisääntulo, jossa Michaels laskeutuu korkeuksista alas) ja kuolee (loppuspotti, jossa HBK hyppää kulman päältä alas Undertakeria kohti) laskeutumalla yläilmoista alas. Michaels häviää ottelun siis siksi, koska hän painii omalla tyylillään. (Verratkaa siihen, mitä Triple H on näistä HBK–Undertaker-matseista ja HBK:n liian vähäisestä aggressiivisuudesta sanonut.) Mikäli hän olisi pysynyt maan tasalla (manalassa) ja otellut sydämettömästi ja luopunut omista arvoistaan, kuten kuolonloikan jälkeen uloslaskuvoittoa vaatiessaan, hän olisi saattanut pystyä voittamaan Undertakerin. Lopulta HBK loikkaa omaan kuolemaansa kuin Tuntemattoman sotilaan luutnantti Koskela konsanaan. HBK:n tappio, joka päättää pitkän, tasaväkisen ja helvetillisen taistelun, johtuu hätäisestä ja turhasta virheestä – aivan kuten Koskelan kaatuminenkin – ja siitä, että HBK on liian "HBK". Loppuspotti on nerokas myös siksi, koska se avasi automaattisesti tien HBK:n ja Undertakerin revanssille.

Undertaker–Michaels I on hieno ottelu, mutta itse pidän WrestleMania 26:n Undertaker–Michaelsista vielä enemmän. Joka tapauksessa Jigsaw'n valinta oli melkeinpä paras mahdollinen.

Spoiler: näytä

2 p.

SkullCrushingFinale: Olisi kai se jonkin sortin vääryys ollut, elleivät edellämainitut koskaan olisi WrestleManiassa kohdanneet - kyseessä kun on kuitenkin kaksi kaikkien aikojen legendojen joukkoon kuuluvaa, joilla on melkoinen määrä yhteistä historiaakin jo ysäriltä.

Undertaker ei ole koskaan ollut allekirjoittaneelle se ykkössuosikki. En ole esimerkiksi koskaan saanut samanlaisia kiksejä kaikkien muiden rakastamasta Angle-ottelusta vuoden 2006 No Way Outista. Tämä on kuitenkin yksi niitä kertoja, jolloin herran edesottamuksia jaksaa naattia ja naattia kerta toisensa jälkeen. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun nuo otteluesittelyssä mainitut kohdat ovat saaneet kylmät väreet, eikä vähiten tulikuuman WrestleMania-yleisön takia. Career vs. Streakissa katsojat UP:n stadionilla olivat verrattain hiljaisia, eikä tähän saatu suoranaista parannusta tulevien vuosien Triple H-otteluissakaan.

Tämä on aika pitkälle täydellinen ottelu. Moni asia ei olisi tähän enää lisävirtaa saanut - kenties maailmanmestaruus, tai show'n sulkijan paikka. Joka tapauksessa, helposti show'n paras ottelu ja semikepeästi myös vuoden paras.

Spoiler: näytä

2 p.

Stefa: Kyllä tämä on ihan huikean kova, viiden tähden ottelu. Olen tämän kerran elämässäni nähnyt ja nyt se toinen kerta tuli, ja kyllähän tämä edelleen on huikea. Vaikea edes luetella mikä kaikki teki tästä niin armottoman kovan mittelön. Tunnelma on aivan katossa, jännitys on älyttömän tiivis ja vanhat herrat laittavat koko kehonsa likoon. Tässä nähtiin niin paljon upeita hetkiä. Ehdoton valopilkku itselleni on Undertakerin aivan sairas suicide dive joka näytti todella vaaralliselta pudotukselta. Ja kyllähän se Takerin ilme on aivan ikimuistoinen kun Michaels saa itsensä irti Tombstonesta. Ei riitä kehumiset tälle ottelulle enkä vaan osaa sanoa mitään muuta. Aivan upea viiden tähden ottelu. Parhaita mitä olen painin seuraamisen aikana nähnyt.

Spoiler: näytä

1 p.

The Rocker: Tässä ottelussa on vastakkain Mr. Wrestlemania, mies joka teki uransa vetämällä poikkeuksetta huippumatsin aina Wrestlemaniassa. Valkoisiin pukeutunut Shawn oli tullut haastamaan The Undertakerin joka ei ollut hävinnyt kertaakaan Maniassa. Teemoina olivat kahden legendan kohtaaminen, valo vastaan pimeys, kuka on kuka. Luvassa huippumatsi.

Ottelu seuraa perinteistä kaavaa. Alkuun kevyttä brawlausta, sitten kiihdytetään aina vain isompiin liikkeisiin. Shawn veti enemmän heelin roolia ja dominoi ottelua sen alkupuolella. Ihan hyvä ratkaisu kun miettii Takerin kuntoa joka ei ollut ihan huippuluokkaa enää tähän aikaan. Kun nearfalleja sitten alkoi tulemaan saattoi uskoa että ottelu loppuu minä hetkenä hyvänsä. Huh onneksi ei ollut muistukuvat aivan tuoreina tästä ottelusta. Tuohon Undertakerin spottiin ei kyllä kyllästy ikinä. Tai ehkä kyllästyä on väärä sana. Siihen ei koskaan totu paremminkin. Aina se vaan näyttää siltä että Takerin ura meni siinä sitten, niskat uusiksi adios! Ottelu kuitenkin jatkui vielä piiiitkäään. Pari täydellistä nearfallia. Loistavaa tarinan kerrontaa. Yksi parhaita Mania matseja ikinä. *****/*****

Spoiler: näytä

1 p.

Ultimate: Kahden kenties kultaisimman WrestleMania-ottelijan ensimmäinen kohtaaminen areenoista isoimmalla. Kuinka paljon unohtumattomia hetkiä ”Mr. WrestleMania” olikaan meille tarjonnut ennen tätä iltaa? Ja kuinka kukaan voisi sivuuttaa Undertakerin käsittämätöntä 16-0 voittoputkea tapahtumaan tultaessa? Miksi kuitenkaan hehkuttaa ottelun ennakkoasetelmia enempää – kohtaamisen huikeus kun lienee jo muutenkin kaikkien tiedossa. Ja se huikeus ei jäänyt vain paperille. Ei, ei toden totta, ei.

Ottelun alku oli todella toimiva. Undertakeria viime viikkoina ärsyttänyt Michaels sai heti kimppuunsa vihaisen Deadmanin – ottelu pamautettiin käyntiin intensiivisesti. Ottelu jakautui selkeästi kolmeen osaa, joista ensimmäinen osio koostui kovasta, mutta älykkäästä menosta. Kahden täydellisesti kilpailijansa tuntevan miehen taiston alkupuoli oli shakkia painikehässä. Virheliikkeet kostautuivat heti, eikä katseen irrottaminen vastustajasta hetkeksikään tullut kysymykseen. Näennäisen rauhallinen alku toi otteluun heti ison taistelun tuntuista fiilistä.

Käännekohtana matsissa oli Undertakerin kuolemaa uhmaava loikka kehän ulkopuolelle – se siirsi ottelun vaiheeseen kaksi. Jotkut ovat moittineet kyseisen spotin aiheuttamaa taukoa siitä, että se jotenkin katkaisi matsin flow’n. Minusta nuo odottavat ja kysymysten täyttämät hetket taas toivat tarinaan ehdottomasti lisää syvyyttä. Ja Undertakerin palatessa kehään alkoi todellinen sota, isojen liikkeiden vaihe. Tässä ei kuitenkaan menty yli, vaan taistelu pysyi ehdottomasti hyvien rajojen sisällä. Muutama toimiva ja hengästyttävä near fall oli omiaan nostamaan ottelun kivikovaa statusta entistä korkeammalle. Michaelsin kick out Tombstonesta ja Undertakerin täysin epäuskoinen ilme sen jälkeen lukeutuvat minun lempihetkiini painin parissa!

Pidin myös siitä, että ottelun kulku kiersi lopulta täyden ympyrän. Alun psykologisesta osuudesta päästiin isoihin liikkeisiin, mutta ottelun loppuhetket palasivat jälleen alun kaltaiseen tahtojen taistoon ja ”älä missaa liikettäkään” tunnelmaan. Viimeisten minuuttien aikana oli nimittäin selvää, että seuraavan virheen tekijä tulisi häviämään ottelun; kaikkensa antaneiden miesten tankit kun oli kulutettu jo lähes viimeisiä pisaroita myöten loppuun. Siksi ottelun lopetus – jossa epätoivoinen HBK kiipeä kehätolpalle Moonsaultia varten, mutta napataan Haudankaivajan toimesta kesken ilmalennon tappavaan Tombstoneen – oli kerta kaikkiaan hieno ja kruunasi ottelun täydellisesti. Niin, eikä pidä myöskään unohtaa ottelun yleisöä, joka jaksoi pitää meteliä yllä sen yli puolituntisen minkä tämä ottelu kesti.

Viiden tähden arvosana on sellainen, minkä annan otteluille äärimmäisen harvoin. Mutta tämä matsi ansaitsee sen. Tämä on ehdoton klassikko ja ”must see” jokaiselle painifanille. En tiedä, onko tämä kaikkien aikojen paras painimatsi, mutta minulle tämä on ykkönen. Minulle tämä on SE ottelu. Ja toivon, että tällä irtoaa myös tämän äänestyksen voitto. *****.

Spoiler: näytä

2 p.

The Jigsaw'n yhteispisteet:

Spoiler: näytä

8 p.

Kenitys: Bret Hart vs. Steve Austin – Submission Match – Special Referee: Ken Shamrock (WWF WrestleMania 13)

enska: Bret Hart vs. Steve Austin on historiallinen ottelu jo siitä syystä, että se on saanut Dave Meltzeriltä arvosanakseen viisi tähteä. (Vain viisi WWE:n ottelua on saanut Meltzeriltä kyseisen arvosanan kautta aikojen.) Austin–Hart oli itse asiassa (Badd Blood 1997:ssä otellun HBK–Undertakerin ohella) viimeinen viiden tähden matsi yli 14 vuoteen WWE:ssä. Yli kymmenvuotinen "kuiva kausi" katkesi vasta v. 2011 Money in the Bankissa, kun CM Punkin ja John Cenan ikimuistoinen ottelu ansaitsi Meltzeriltä täydet tähdet.

Olen itsekin antanut tälle matsille joskus vanhan WrestlingAlertin aikoina täydet pisteet. Eritoten kuva verinaamaisesta Austinista, joka ei suos-tu luo-vut-ta-maan on jäänyt ikuisesti muistikalvoilleni. Juuri tämä nimenomainen ottelu oli muutoin ensimmäisiä matseja, jotka saivat minut rakastumaan tarinankerrontaan painiotteluissa. Kylmä, tunteeton ja haudanvakava mutta yleisön rakastama Bret Hart oli täydellinen vastapari "kahden dollarin hintaista pihviäkin sitkeämmälle" joka miehen Stone Cold Steve Austinille. Hahmot olivat tietyllä tapaa toistensa vastakohtia, mutta samaan aikaan Austin ja Hart olivat toistensa peilikuvia. Kumpikin heistä oli sekoitus hyvää ja pahaa ja kummallakin heistä oli sitä nykyaikana peräänkuulutettavaa "munaa". Kumpikin heistä haahuili hahmoineen hämärän rajamailla.

Tarina on siis täydellinen, kuten Kenitys sanoo. Hartin hidas, dynaaminen muutos yleisön ylpeästä kestosuosikista väkivaltaiseksi ja epäurheilijamaiseksi koneeksi on kymmenen pisteen veroinen suoritus. Se peilaa mestarillisesti Austinin ovelaa, staattista muutosta. Austinin hahmo ei muutu matsin aikana miksikään; vain yleisön suhtautuminen Austiniin muuttuu. Austin on yhä se sama brutaali punaniska, joka sanoo ja tekee mitä tahtoo, mutta ottelun aikana mies varastaa kansan sydämen todistamalla olevansa arvostuksen väärti. Entistä toimivamman Austinin ja Hartin muuttumisesta tekee Jim Rossin työskentely selostajainpöydän takana. J. R. toistaa monesti ottelun aikana olevansa Bret Hartin fani, mutta mitä pidemmälle Hart menee, sitä enemmän Ross alkaa ihmetellä tämän käytöstä. Lopulta J. R. hyppää oikeutetusti Austinin kelkkaan, milloin Austinista tykkääminen muuttuu entistä helpommaksi.

Kehätoiminnallisesti en tätä kuitenkaan viiden tähden matsina pysty mitenkään pitämään. Huonoa painiminen ei tietenkään ole, mutta ottelusta puuttuvat ikimuistoiset spotit, joista viiden tähden ottelut tunnetaan. (Esim. Jigsaw'n Michaels–Undertakerissa jälkimmäisen henkeäsalpaava kuolonloikka.) Lopetus on toki ikoninen ja eeppinen hetki, yksi hienoimmista koskaan, mutta pelkkä se ei viittä tähteä takaa. Melkeinpä sanoisin, että tätä ottelua vaivaa vanhentuminen. Se, mikä oli v. 1997 viiden tähden veroinen suoritus, ei välttämättä ole enää v. 2012 yhtä huikea veto. Kokonaisuutena "parhaimpana otteluna ikinä" en siis Austin–Hartia pidä, mutta tarinankerronnallisesti kyllä. Kokonaisuutena Austin–Hart kuitenkin häviää melko reippaasti WrestleMania 25:n HBK–Undertakerille minun mielestäni.

Spoiler: näytä

1 p.

P.S. Pisti silmääni tämä kohta siinä Bleacher Reportin (joka on muuten aivan kammottavan huono painisivusto) "WWE:n 20 kasvainta" -postauksessa:

You weren't supposed to like Stone Cold. You were supposed to think Bret Hart was the man for sharpshooting him into unconsciousness.

SkullCrushingFinale: Kiistämättä yksi kaikkien aikojen otteluita. Alusta loppuun h**vetin komeaa rakennusta ja "I Quitin" negatiiviset puolet ohitettiin fiksusti "No DQ Submissionilla". Yksi kaikkien aikojen double-turneja, ehkä kaikkien vastaavien kuningas. Ja eipä siitäkään varsinaisesti haittaa ole, ettei WWE:n hypevideopoppoo ole ohittanut yhtäkään WrestleManiaa, lisäämättä joukkoon kuvaa tajuntansa menettävästä, kaikkensa antaneesta, Austinista.

Että sellasta. Ottelu joka käynnisti aikakauden, jos meikäläiseltä asiaa kysytään. Ottelu, johon kaikkia muita luovutusotteluita verrataan ja erittäin todennäköisesti tullaan aina vertaamaan - ainakin Pohjois-Amerikassa (ja Turussa). Pahaa tekee jättää tämä kakkoseksi, mutta itse nostan WM25-kilpailijan vielä vähän korkeammalle. Mikäli itse olisin finaalikierrokselle siunautunut, olisi valintani ollut WM20:n Triple Threat, joka on tosiaan meikäläiselle se kaikkien aikojen ottelu - vaikka nämäkin molemmat viiden kärkeen menevät.

Spoiler: näytä

1 p.

Stefa: Juuri kun kerkesin Taker vs. HBK:ta kehumaan maasta kattoon niin tuli tämä. Aina kuullut niin paljon kehuja ottelua kohtaan ja ei kyllä ihme. Tämä on myös ehdottomasti parhaita otteluita mitä olen elämässäni nähnyt, joten sen paremman valitseminen on suorastaan mahdoton tehtävä. Koko ottelu alkoi niin räjähtävästi ettei voinut kääntää päätänsä ruudusta missään välissä. Ottelussa on tunnelma myös aivan huikea ja kyllähän tässäkin jätkät laittoivat ihan kaikkensa likoon. Stipulaatio on erittäin hyvä ja luo lisäjännitystä. Austin on elämänsä kovimmassa tilanteessa Bretiä vastaan, eikä Austin tunnetusti ole submission-painija. JA yhdyn Kenitykseen tuon kiistanalaisen lopetuksen suhteen. Toimii aivan älyttömän hyvin vaikka en ole tarinaa seurannut kuin vain Kenityksen arvosteluista. Ei tässäkään sanat riitä kuvaamaan tämän ottelun hienoutta. Pakko silti valita näistä se parempi.

Spoiler: näytä

2 p.

The Rocker: Austinin ja Hartin feudi oli alkanut siitä kun Bret oli ottanut viime Manian jälkeen hieman lomaa promootiosta. Austinin mielestä Bret oli vanha ja hänestä ei enää ollut huipulle. Nyt olisi Austinin aika. Bret ei kuitenkaan niellyt tällaista helpolla. Molemmat olivat otelleet kiusanneet toisiaan jo pitkään. Huippuottelu luvassa jälleen kerran. Shamrock oli muuten erikoistuomarina ja selostuksessa ei yhtään ujosteltu mainita UFC:tä.

Tässä ottelussahan on muuten se Austinin legendaarinen sisääntulo jossa oikeasti rikotaan lasia. Noh Bret kerkesi hädin tuskin kehään kun ottelu jo alkoikin agressiivisella brawlauksella. Siitä jatkettiin kehän ulkouolelle ja aina yleisön sekaan saakka. Kenitys voinee korjata mutta tämä ei tainnut olla kovin yleistä tähän aikaan WWF:ssä. Ottelun aikana rakennettiin melko hienosti Hartin tulevaa gimmickiä.

Ylipäätään ottelu on loistava esimerkki Attitude Eran aikaisesta brawlista. Kaksi taitavaa ottelijaa ja paljon aikaa. Kiusoitellaan todella kipeillä spoteilla ja sitten annetaan ison luokan “butt kicking” kuten selostajat tässä sanoivat. Molemmat ottelijat hiipivät hieman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Bret brawlauksen ja roskapainin pariin ja Austin sitten enemmän tähän lukotteluun. Ottelussahan on myös se legendaarinen hetki kun Austin huutaa naama veren peittämänä tuskissaan Sharpshooterissa. Bleidaus tai ylipäätänsä veren vuotaminen ei myöskään ollut yleistä tähän aikaan. Bretin leikkaustyötä on kyllä pakko ihailla. Tämä ottelu todella oli se joka loi Austinin. Absoluuttinen huippuottelu ja paras ikinä Wrestlemaniassa. *****/*****

Spoiler: näytä

2 p.

Ultimate: En tosiaankaan tiedä miksi, mutta minuun tämä ottelu ei ole koskaan iskenyt samalla lailla kuin moniin muihin. Kenties osansa on myös sillä, että arvostan kumpaakin miestä enemmän kuin markitan. Yhtä kaikki, ei tämä toki mikään huono ottelu ole. Päinvastoin.

Tämän ottelun bookkaus ja tarina ovat kunnossa. Ja kun kehässä on Austinin ja Hartin kaltainen huipputaitava kaksikko, niin mainiota tarinaa pystytään myös hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla. Austin on loistava äärimmäisen sitkeänä SOB:na ja Hartin kurittajan roolikin toimii. Myös kovaääninen yleisö luo ottelulle oikein hienon tunnelman. Mutta mikä estää tätä nousemasta klassikoksi minun kirjoissani?

Minusta tämä ottelu ei koskaan saavuttanut sellaisen todella ison matsin tunnelmaa. Sellaista, että tuntisi katsovansa jotain mahtavaa ja huikean isoa matsia. Tässä kohdin vertaus Michaels vs. Undertakeriin on kai hyväksyttävää – kyseisessä ottelussa tuo ”big time match” fiilis on selvästi eri lailla mukana. Kenties se on suurin syy, miksei tämä ole yhtä kova kuin tämän kierroksen verrokkinsa. Toki tässä ottelussa on myös omaan makuuni joitain kohtia mistä en niin paljon pidä – esimerkkinä vaikkapa yleisön seassa brawlaaminen, mikä ei ole koskaan ollut oikein mieleeni. Arvosanaksi tälle ****+ ja tällä kertaa valitettavasti kakkossija.

Spoiler: näytä

1 p.

Kenityksen yhteispisteet:

Spoiler: näytä

7 p.

Tuomaristo on puhunut. Alert Idolsin voittaja on...









...









...









...












...











...















...




















...




















THE JIGSAW! Onnea Jigsaw'lle! Finaali oli äärimmäisen tiukka; hopeasijalle jäänyt Kenitys hävisi Jigsaw'lle vain yhdellä pisteellä.

Nyt on WrestlingAlertin ensimmäinen Alert Idols paketissa. Paljon kiitoksia kaikille vieraileville tuomareille sekä etenkin vakituisille tuomareille eli MR.Off Topicille, Stefalle ja Ultimatelle, jotka jaksoivat kuuliaisesti katsella ja arvostella matseja ja noudattaa aikamääreitä läpi kilpailun.

Ajattelin, että voisin pyöräyttää Alert Idols II:n uunista ulos syksyn nurkilla. Parannusehdotukseksi keksisin ainakin itse sellaisen, että vierailevia tuomareita nähtäisiin heti alusta lähtien; jokaviikkoinen uusi tuomari saattaisi luoda kierroksiin lisää mielenkiintoa. Ehdottakaa parannusehdotuksia, jos keksitte jotain!

Tässä on ensimmäisen Alert Idolsin Hall of Fame:

• Paras alle 10-minuuttinen PPV-ottelu:
  The Jigsaw: Kurt Angle vs. Rey Mysterio (WWE SummerSlam 2002)
  
  Paras ylivoimaottelu:
  Hellhound: Jeff Hardy & Rob Van Dam vs. Bubba Ray & Spike Dudley vs. Chris Jericho & Christian vs. Kane (c) – WWE Tag Team Championship (WWE RAW)
  
  Paras naisten ottelu:
  Goner: Aja Kong vs. Manami Toyota (AJW Big Egg Wrestling Universe 20.11.1994)
  
  Paras julkkisottelu:
  Kenitys: The Outsiders vs. Kevin Greene, Ric Flair & Roddy Piper (WCW Slamboree 1997)
  
  WWECW:n paras ottelu:
  Goner: CM Punk vs. John Morrison (c) - ECW Championship
  Kenitys: Hardcore Holly vs. Rob Van Dam
  
  Big Show'n paras ottelu:
  Kenitys: Big Show vs. Mankind – Boiler Room Brawl (WWF Backlash 1999)
  Zaber: Big Show vs. Brock Lesnar (c) – WWE Championship, Stretcher Match (WWE Judgment Day 2003)
  
  Paras TNA Bound for Gloryn ottelu:
  The Jigsaw: Christopher Daniels vs. A.J. Styles (c) – TNA X-Division Championship, 30-Minute Iron Man Match (TNA Bound for Glory 2005)
  
  Paras 1 vs. 1 vs. 1 vs. 1 -ottelu:
  Goner: A.J. Styles vs. Jerry Lynn vs. Low Ki vs. Psicosis – NWA-TNA X Championship (NWA-TNA 19.6.2002)
  
  Paras diskaukseen päättyvä ottelu:
  The Jigsaw: Kurt Angle vs. "Stone Cold" Steve Austin (c) – WWF Championship Match (WWF SummerSlam 2001)
  
  Paras ottelu:
  The Jigsaw: Shawn Michaels vs. The Undertaker (WWE WrestleMania 25)

Lopuksi vielä kilpailijoiden sijoitukset:

• 1. The Jigsaw
  2. Kenitys
  3. Goner
  4. SkullCrushingFinale
  5. Zaber
  6. Hellhound
  7. The Rocker
  8. Ravenwood
  9. zemppari
  10. Jomppa & pz0001

Syksyllä uudestaan!

[Wanhus]

Tämä olikin toimiva systeemi. Innolla olen odottellut ja sittemmin lueskellut ja katseskellut näitä. Formaatti jatkoon!