Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

[Kenitys]

UNFORGIVEN 2000

Unforgiven järjestettiin nyt jo kolmatta kertaa. Se oli vakuuttanut paikkansa turvallisena välippv:nä SummerSlamin jälkeen ja toimi siinä mielessä ilman mitään ongelmia. Tämä oli ensimmäinen WWF-ppv WrestleMania XV:n jälkeen, jota JR ja King eivät selostaneet kokonaan. He kyllä aloittivat homman ja hoitivat sen myös päätökseen, mutta aina yhtä ihana uraansa aloitteleva Michael Cole saapui parin ottelun ajaksi paikkaamaan Kingiä, kun tämä paikkasi vammojaan oman ottelunsa jäljiltä.



Dudley Boyz & Acolytes vs. Right To Censor
Right To Censor oli jatkanut tehokasta etenemistään WWF:ssä myös SummerSlamin jälkeen. Steven Richardsin, Bull Buchananin ja The Goodfatherin seuraksi porukkaan oli SS:n jälkeen liittynyt myös elämässään täyskäännöksen tehnyt Val Venis. Entisestään vahvistunutta RTC:tä ei miellyttänyt kahden WWF:n rämäpäisimmän ja rääväsuisimman joukkueen Dudleyiden ja Acolytesin meininki, ja he tahtoivat tehdä siitä lopun. Dudleyt ja Acolytesit puolestaan tahtoivat piestä koko kukkahattusetäporukan ulos WWF:stä.

Toinen Right To Censorin ppv-opener ei ollut ihan niin onnistunut kuin ensimmäinen. Ensimmäisessä Scotty 2 Hotty ja Grand Master Sexay olivat mukana tuomassa pienempikokoisten painijoiden vauhdikasta menoa. Jotenkin tässä touhu jäi vähän kankeammaksi, vaikka oli mukana kyllä Dudleyiden, Richardsin ja Val Veniksen kaltaisia hommansa hyvin osaavia painijoita. Muutenkin homma oli hoidettu vähän hätäisesti, joten tästä jäi edellistä RTC-ottelua enemmän sellainen vahva tv-ottelufiilis. Ihan kiva, mutta parempaankin olisi varmaan pystytty.
** (6:04)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Right To Censor (Venis pinned Bubba Ray after a Steven Kick from Richards)

Jerry Lawler vs. Tazz - Strap Match
Jerry Lawlerin ja Tazzin intenssiivinen feud oli jatkunut vielä SummerSlaminkin jälkeen. SS:ssä Lawler otti yllättävän voiton Tazzista, kun JR puuttui otteluun ja iski Tazzia lasipurkilla päähän. Sinänsä mitään uusia kuvioita ei tähän feudiin ollut enää tullut, mutta Tazz oli ollut SS:stä lähtien niin raivoissaan tappiostaan, että hän halusi saada hyvityksen Lawlerilta. Tällä kertaa otteluksi ei riittänyt enää perus Singles, vaan stipulaatioksi valittiin Strap Match. Ottelun voisi voittaa selätyksellä, luovutuksella ja koskemalla peräkkäin kaikkiin neljään kehäkulmaukseen.

Astetta SummerSlamia heikompi näyttäisi olevan väli-ppv Unforgivenin teema, sillä myös tämä Tazzin ja Kingin ottelu jäi asteen verran heikommaksi siitä ensimmäisestä kohtaamisesta. SS:n ottelu oli vielä tuoreudessaan ihan hauska ja oivaltava, vaikka itse paini ei siinäkään mitään huikean viihdyttävää ollut. Nyt tuntui, että kaikki oli jo nähty, ja lopun Tazzin no-sellaus oli vaikuttavan sijaan lähinnä tyhmännäköistä. Ei tämä kuitenkaan siis täyttä kuraa ollut, sillä Tazz hoiti hommansa kyllä täräyttämällä pari hienoa Suplexia, mutta eipä tässä muuta sitten ollutkaan... Paitsi tietenkin hieno yllätys ottelun lopetuksessa ;)
*½ (5:05)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Tazz (Tazzmission after Raven made his WWF-debut and hit Lawler with a Evenflow DDT)

Steve Blackman (c) vs. Al Snow w/ Head vs. Crash vs. Test w/ Trish Stratus vs. Perry Saturn w/ Terri vs. Funaki - 10 Minute Hardcore Invitational Match for the WWF Hardcore Championship
Steve Blackman oli hallinnut WWF:n Hardcore-divisioonaa varsin tehokkaasti. Hän ei silti ollut suinkaan WWF:n ainut HC-mestaruutta hallussaan pitänyt painija. Siitä hän sai muistuksen ppv:tä edeltäneessä Smackdownissa, kun hän puolusti mestaruuttaan ottelussa entistä HC-mestaria Al Snow'ta vastaan. Kesken tuon ottelun kehään hyökkäsivät nimittäin kaikki tässä ottelussa mukana olevat neljä ex-mestaria, jotka yrittivät saada mestaruuden itselleen. Mick Foley oli palauttanut 24/7-säännön HC-vyöhön sen jälkeen, kun Shane oli hävinnyt sen, mutta nyt hän keskeytti tuon hyökkäyksen ja buukkasi ppv:hen tämän kuuden miehen ottelun, jossa olisi samanlaiset säännöt kuin WrestleManian Hardcore Battle Royalissa. 10 minuutin ajan mestaruus voisi vaihtaa omistajaa kuinka monta kertaa tahansa, ja mestari vaihtuisi aina, kun edellinen selätettäisiin. Se, joka olisi mestari 10 minuutin aikarajan umpeuduttua, poistuisi paikalta vyön kanssa. Jos mietitte, miksi Al Snow näyttää kuvassa niin hullulta (no pun intended), se johtuu siitä, että hän oli voittanut vähän aikaa sitten European-mestaruuden ja ruvennut sen jälkeen joka esiintymisessään esiintymään jonain stereotypisenä eurooppalaisen maan edustajana. Tällä kertaa vuorossa oli Italia.

Sääntöjen lisäksi tämä oli myös meiningiltään aika samanlaista kuin WrestleManian HC Battle Royal -sohellus. Vähän parempaan meininkiin päästiin tällä kertaa, koska ottelussa oli vähemmän painijoita, ja homma ei ollut vain loputonta toisten perässä juoksentelua, vaan mukana oli muutama ihan oikeasti nätti hardcore-bumppi. Toisaalta ottelun lopun sekava joukkomätkintä oli taas juuri siitä itseään ja osoitus siitä, että nämä ottelut eivät ole hyvä idea. Ei tämä silti WWF:n parhaimpien HC-mestaruusotteluiden joukkoa pääse lähellekään, mutta ihan ok väliottelu. Vähitellen pitäisi päästä jo parempiinkin.
** (10:00)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Steve Blackman (Last pinfall: Blackman pinned Saturn after hitting him with a kendo stick)

X-Pac vs. Chris Jericho
X-Pac oli alkanut käyttäytyä viime viikoina entistä aggressiivisemmin ja sekopäisemmin. Kaikki alkoi siitä, kun X-Pacin ja Road Doggin ystävällinen välienselvittely ei päättynyt kovin ystävällisesti, kun X-Pac voitti miesten välisen ottelun SummerSlamissa potkaisemalla Doggia vyön alle ja iskemällä tälle X-Factorin. Kun X-Pac oli saanut piestyä entisen joukkuekaverinsa, otti hän seuraavaksi uhrikseen Chris Jerichon. X-Pac hyökkäsi Jerichon kimppuun todella brutaalisti backstagella nunchakuilla ja pisti tämän vuotamaan verta oikein urakalla. Seuraavalla viikolla Jericho saapui kehään vaatimaan X-Pacilta selitystä, mutta sen sijaan X-Pac hyökkäsi taas halpamaisesti Jerichon kimppuun ja pisti hänet pöydästä läpi. Nyt selittelyiden aika oli ohi, ja Jericho tahtoi näyttää X-Pacille, kuka todella on kuka.

Hauska fakta on se, että Chris Jericho otteli tasan vuosi aikaisemmin Unforgivenissä ensimmäisen WWF-ppv-ottelunsa, ja sekin oli X-Pacia vastaan. Tuolloin Jericho oli uraansa WWF:ssä aloitteleva heel ja X-Pac varma midcardin face-painija. Vuosi myöhemmin X-Pac oli jumittunut aika lailla paikalleen, vaikka hän oli heel-turninkin tehnyt edellisen vuoden lopulla. Jericho oli puolestaan edennyt pitkälle ja paininut viime kuukausina Triple H:n ja Chris Benoit'n kanssa. Niinpä tämä tiputus ottelemaan X-Pacin kanssa oli aika jännä ratkaisu WWF:ltä. Eipä siinä, tämä oli tasaisen varma ja hyvä ottelu ja itse asiassa mielestäni parempi ottelu kuin miesten kohtaaminen vuoden takaa, sillä tällä kertaa yleisö oli paljon paremmin mukana, ja face/heel-roolit toimivat paljon paremmin näin päin. Muutenkin tämä oli juuri sellaista varmaa ja hyvää suorittamista, jota näiltä kahdelta sopi odottaakin. Toki enemmänkin olisi voinut ehkä toivoa, mutta menipä tämä näinkin.
*** (9:03)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Jericho (Walls of Jericho)

Edge & Christian (c) vs. Hardy Boyz - Steel Cage Match for the WWF Tag Team Championship
Hardyilla oli elämänsä tilaisuus voittaa joukkuemestaruudet Edgeltä ja Christianilta TLC Matchissa SummerSlamissa oman kotiyleisön edessä, mutta niin vain halpamaiset kanadalaiset onnistuivat jälleen kerran säilyttämään vyönsä. Helpolla eivät Edge ja Christian kuitenkaan pääse nytkään, sillä he joutuvat kohtaamaan entistä vihaisemmat Hardy Boyzit tällä kertaa Steel Cage Matchissa. Vihaisemmiksi Hardyt olivat muuttuneet sen takia, että viime viikkojen aikana Edge ja Christian olivat pitäneet hauskaa pilkkaamalla Hardyja näyttäessään heidän nuoruusaikojensa backyard wrestling -videoita WWF:n yleisölle. Lopulta Hardyt olivat saaneet tästä pilailusta tarpeekseen, ja he yrittivät hyökätä E & C:n kimppuun backstagella, mutta heidän hyökkäyksensä epäonnistui, ja kaupan päällisiksi Edge ja Christian täräyttivät myös kaksikon managerin Women's-mestari Litan pahan kerran kanveesiin. Tämä ottelu päättyisi joko selätykseen tai siihen, että toisen joukkueen molemmat painijat pääsisivät kiipeämään häkistä pois.

Täytyy todeta, että nämä WWF:n joukkuedivisioonan kirkkaimmat tähdet olivat aivan epäilemättä parasta, mitä koko Amerikan mainstream-tason joukkuepainilla on sattunut suurin piirtein ikinä. Aivan mahtavia otteluita toinen toisensa perään. Tämä kamppailu näytti aluksi muuttuvan hieman omituiseksi, kun Jeff Hardy tiputettiin pelistä nopeasti pois. Lopulta tuo ratkaisu oli kuitenkin juuri oikea, sillä sen avulla saatiin otteluun hieno ja brutaali Handicap-vaihe, ja sen jälkeen taas aivan mahtavaa taistelua. Kovia bumppeja ja muutava tajunnanräjäyttävä spotti. Ja taas kerran Lita saapui paikalle pistämään kroppansa aivan täysillä likoon. Suuri hatunnosto Litalle kaikesta viime kuukausien touhustaan. Kokonaisuudessaan tämä oli taas sellaista monivaiheista painia ja tykitystä alusta loppuun, ettei tälle voi olla antamatta kuin neljä tähteä, vaikka ottelu ei kestänyt edes ihan 15:ttä minuuttia. Tämä oli nyt yksi niistä harvoista poikkeuksista, joista SS:n kohdalla sanoin. Ei tästä ottelusta vain jäänyt puuttumaan paljoakaan mitään, joten kyllä tämä on tähtensä ansainnut.
**** (13:32)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Hardy Boyz

Eddie Guerrero (c) w/ Chyna vs. Rikishi - WWF Intercontinental Championship
Eddie Guerrero oli kääntynyt pian SummerSlamin jälkeen uudestaan heeliksi, kun hän oli ensin naisystäväänsä Chynaa halpamaisesti huijaten vienyt tältä Intercontinental-mestaruuden itselleen. Pian tämän jälkeen jälleen kerran muuttuneelta (tällä kertaa huonoon suuntaan) mieheltä vaikuttanut Eddie alkoi hyökätä muun muassa Too Coolin kimppuun, mikä ei ollut kaksikon kaverin Rikishin mielestä ollenkaan coolia. Eddie ei tästä välittänyt, vaan alkoi uhitella Rikishille, mikä lopulta johti tähän miesten väliseen otteluun. Rikishi ei kuitenkaan ollut Eddien ainut ongelma, sillä Eddiellä oli alkanut olla pahoja erimielisyyksiä naisena Chynan kanssa. Chyna ei tykännyt yhtään Eddien uudesta käytöksestä, ja entistä hermostuneempi Eddie oli vastannut huutamalla Chynalle naama punaisena. Kun Eddie sai tietää, että Chyna oli poseeraanut Playboyn kuvauksissa, hän lähti Hugh Heffnerin kartanolle raivoamaan. Samalla Rikishi oli rohkaissut Chynaa jättämään Eddien, joka ei selvästikään ansainnut häntä. Lopulta tilanne oli edennyt siihen pisteeseen, että Chyna saapui kehään ilmoittamaan haluavansa erota Eddiestä, mutta tällöin kovasti anteeksi pyytelevä Eddie kosi Chynaa, ja Chyna suostui. Mitä tästä vielä kehkeytyisikään?

Ei ainakaan kovin kummoisia otteluita. Koko tämän Eddien WWF-runin ajan olivat hänen ottelunsa paria (vs. Rios, vs. Venis) poikkeusta lukuun ottamatta olleet tasoltaan pettymyksiä. Tämäkään ei tehnyt pettymystä, sillä lyhyt ottelu ei tuntunut oikein missään vaiheessa lähtevän kunnolla käyntiin. Asiaa ei auttanut se, että Chyna piti buukata niin suureksi osaksi kamppailua. Toki Eddie (ja Rikishikin) tekivät töitä tässä ottelussa sillä tavalla, että tästä ihan kiva koitos saatiin aikaan, mutta lähinnä tv-ottelun tasoiseksi tämä meininki ikävä kyllä jäi.
** (6:03)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Eddie Guerrero (via DQ after Rikishi attacked Chyna)

Kurt Angle vs. Triple H w/ Stephanie McMahon-Helmsley - Special Referee: Mick Foley - No DQ Match
Noniin, nyt nämä kaksi kohtasivat viimein toisensa 1 on 1 -ottelussa. Johan sitä kohtaamista saatiinkin kodottaa. Koko syy tälle todella henkilökohtaiselle feudille oli HHH:n vaimo Stephanie McMahon-Helmsley. Tilanne oli ajautunut kriittisesti, kun Angle oli suudellut Stephanieta SS:ää edeltävässä Smackdownissa, ja SS:ssä Kurt Angle ilmoitti olevansa pahoillaan ainoastaan siitä, ettei hän ollut suudellut Stephanieta jo aikaisemmin. Itse SS:n ME, jossa Angle, HHH ja Rock ottelivat päämestaruudesta, päättyi siihen, että HHH yritti lyödä Anglea mutta osui Stephaniehen, ja lopulta Rock selätti HHH:n. Seuraavassa Raw'ssa syytti HHH:ta siitä, että hän oli tarkoituksella lyönyt vaimoaan, mikä sai HHH:n raivon partaalle. Myöhemmin illalla Hunterin vanha ystävä Chyna saapui lohduttamaan Triple H:ta, ja seuraavalla viikolla Angle esitteli Stephanien pätkän siitä, kuinka Chyna ja HHH olivat halanneet. Stephanie syytti HHH:ta vanhan naisensa kanssa vehtaamisesta, mutta HHH sai selvitettyä tilanteen vaimolleen. Lopultakin HHH:n ja Stephanien tilanne näytti olevan kunnossa, mutta Anglen ja HHH:n välit olivat yhä selvittämättä. Miehet olivat edelleenkin hyökänneet toistensa kimppuun rajusti (Angle iskenyt Triple H:ta tämän omalla lekalla), ja viimeisellä viikolla ennen ppv:tä Triple H kertoi tajunneensa lopulta, mistä Anglen ja Stephanien jutussa oli kyse: Angle on homo! Tätä ei voitu ratkaista muuten kuin ottelulla, jonka comissioner Mick Foley ilmoitti tuomaroivansa itse, jotta tilanne pysyisi hallussa.

Mick Foleyn pistäminen ottelun tuomariksi oli erinomainen veto WWF:ltä. Se oli juuri se ratkaiseva juttu, jolla katsojat saatiin pidettyä mukana tässä heel vs. heel -ottelussa. Kieltämättä paikoitellen yleisö oli hyvin hiljaa miesten mäiskiessä toisiaan, ja onhan se nyt pohjimmiltaan aika ymmärrettävää. Kummalle (edes philadelphialaiset) katsojat olisivat hurranneet, kun molemmat olivat käyttäytyneet aivan kusipäisesti? Onneksi Triple H ja Angle osasivat hommansa sen verran hienosti kehässä, että hiljaisempi tunnelma ei haitannut menoa. Lisäksi ottelu oli buukattu hienosti, sillä Angle keskittyi oletetusti HHH:n keskivartaloon, joka oli yhä siteissä lekahyökkäyksen jäljiltä. Ottelun suurin ongelma oli tunnelman lisäksi se, että tästä puuttuivat paria hetkeä lukuun ottamatta sellaiset big time -liikkeet ja -hetket. Ottelu oli rakennettu alusta loppuun näyttämään todella intenssiiviseltä ja rajulta, ja sellaisenaan se toimi hienosti tavallisesti poikkeavana kamppailuna, mutta olisin silti toivonut niitä muutamia OMG-hetkiä. No, joka tapauksessa hieno ottelu ja varmasti hyvin lähellä niin hyvää ottelua kuin heel vs. heel vain voi olla.
***½ (17:26)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Triple H (Low Blow from Stephanie McMahon-Helmsley and Pedigree)

Sitten oli vuorossa melkeinpä illan mainostetuin hetki, eli Steve Austinin paluu! Austin oli palannut jo illan alussa, ja pitkin iltaa hän oli käyskennellyt backstagella selvittämässä sitä, kuka p****le oli ajanut hänen päälleen Survivor Seriesissä ja pitänyt hänet poissa ruudusta tuosta lähtien. Vieläkään Austin ei ollut painikunnossa, mutta nyt hän kykeni jo jakelemaan ihmisille Stunnereita selvittäessään yliajajan henkilöllisyyttä. Kaikki olivat syyllisiä, kunnes toisin todistettiin. Varsinainen in ring -angle tässä ppv:ssä nähtiin, kun Shane McMahon saapui kehään ilmoittamaan, että hänellä olisi videotodiste siitä, kuka oli Austinin päälleajaja. Koko videotodiste oli aivan vitsi: Steve Blackmanin kanssa feudannut Shane näytti screeniltä, kuinka Blackman oli ajanut edellisvuonna Ken Shamrockin päälle. Hänellä oli näin ollen tällaisesta käytöksestä kokemusta, ja niinpä Shanen logiikan mukaan Blackman oli Austinin päälleajaja. Blackman ja Austin saapuivatkin molemmat paikalle, ja ensin Austin täräytti Blackmanin kanveesiin Stunnerilla ja juhli hetken ajan Shanen kanssa, kunnes todella yllättäen (right) hän iski tämänkin maahan Stunnerilla. Yksi Stunner ei riittänyt, vaan Austin odotti kaksi kertaa sitä, että Shane nousi pystyyn ja iski sitten uuden Stunnerin. Aika tylsä, mitäänsanomaton ja ennen kaikkea aivan liian pitkäksi venytetty angle. Pari minuuttia olisi riittänyt, tämä sai yli 10. Ei nyt tämä dekkarikuvio ihan vakuuta.


The Rock (c) vs. Undertaker vs. Chris Benoit vs. Kane - WWF Championship
Vähän olivat jääneet WWF-mestaruuskuviot vähäiselle huomiolle WWF:ssä sen jälkeen, kun Rockin ja Triple H:n monikuukautinen feud sai päätöksensä King of the Ringissä. Hauskaahan tässä on silti se, että huonollakin pohjustuksella WWF:n ME-kööri pystyi tarjoamaan viihdyttäviä päämestaruusotteluita, johon tasolle WCW ei pystynyt, vaikka Russo viritteli minkälaisia meininkejä päämestaruustasolle. Tämänkin ottelun tausta oli yksinkertaisuudessaan siinä, että kaikki kolme haastajaa olivat olleet sitä mieltä, että he ansaitsevat päämestaruusottelun, ja niinpä he olivat eri aikoihin hyökänneet päämestari Rockin kimppuun. Rock oli vastannut löylytykseen ja halusi kohdata nämä kaikki kolme, ja niinpä comissioner Mick Foley buukkasi tämän ottelun Unforgiveniin. Lisätaustana ottelussa oli toki Undertakerin ja Kanen keskeinen kova feud.

Juuri kun kehuin sitä ME-otteluiden tasoa, täytyy tällä kertaa kehuja vetää sen verran takaisin, että tämä oli ehdottomasti WWF:n vuoden 2000 heikoimpia Main Event -otteluita. Tässä tapauksessa se kertoo kuitenkin vielä enemmän vuodesta kuin itse ottelusta, koska tämäkin oli kaikin puolin hyvää ja viihdyttävää menoa. Tästä vain tuntui puuttuvan semmoinen todellinen suuren taistelun tuntu, ja yksikään neljästä painijasta ei tuntunut olevan menossa ihan niin täysillä mukana kuin he ovat yleensä ppv-tasolla olleet. Joka tapauksessa ottelu oli hyvä, ja sitä katsoi kyllä ilolla, mutta minä toivoisin vielä jotain suurempaa ja merkittävämpää menoa nyt tähän vähän paikalle jääneeseen WWF-mestaruusdivisioonaan. Koko vuoden ajan vyö oli ollut joko HHH:lla tai Rockilla.
*** (15:18)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Rock (Pinned Benoit after a Rock Bottom)

*** Edge
** Jeff Hardy
* Matt Hardy

Kokonaisarvio Unforgivenistä: Kuten tähdistä näkyy, jo toisessa ppv:ssä putkeen joukkuemestaruusottelu oli selvästi illan kirkkain hetki. Silti sekään ei yltänyt SummerSlam-tasolle, ja muutenkin koko ppv:tä vaivasi se fiilis, että kaikki tarjottu tuntui olevan hieman heikompaa versiota SS:n vastaavasta. Ihan kiva ppv tämäkin oli, ja monessa ottelussa oli hyvää menoa. Positiivisin tapaus oli sinänsä Angle vs. HHH, sillä se oli oikeasti tuore ja kiinnostava ottelu, jota ei SummerSlamissa nähty. Muuten mentiin vähän puolivaloilla. Niinpä ei tämä Ok:ta paremmaksi yltänyt, mutta toisaalta pitää huomioida, ettei WCW tunnu millään yltävän lähellekään tätä edes parhaalla yrityksellään.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
---------------
3. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
4. WWF Royal Rumble - Hyvä
5. WWF SummerSlam - Hyvä
6. WWF Fully Loaded - Hyvä
---------------
7. WWF WrestleMania 2000 - Ok
8. ECW Heat Wave - Ok
9. ECW Guilty As Charged - Ok
10. WWF Judgment Day - Ok
11. WWF Unforgiven - Ok
12. WWF King of the Ring - Ok
---------------
13. WWF InsurreXtion - Kehno
14. ECW Living Dangerously - Kehno
15. WCW Souled Out - Kehno
16. WCW Fall Brawl - Kehno
---------------
17. WCW Bash At The Beach - Surkea
18. WCW Uncensored - Surkea
19. WCW New Blood Rising - Surkea
20. WCW Spring Stampede - Surkea
21. WCW The Great American Bash - Surkea
22. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
23. WCW Slamboree - Surkea

Seuraavaksi sitten taas pienen tauon jälkeen ECW:tä.

[Kenitys]

Jos tämän jälkeen taas hetkeksi tarkastelisi tuota nykypainiakin, joka ei tosin vaikuta Slammiversaryn ja NWO:n ennakkovaikutelmien perusteella taas kovin hyvältä.


ANARCHY RULZ 2000

Anarchy Rulz oli ECW:n alkusyksyn ppv, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa edellisenä vuotena. Silloin se nousi koko vuoden parhaaksi ppv:ksi. Saa nähdä, miten nyt käy, kun ajat ECW:ssä ovat paljon vaikeammat. ECW:n rosterista löytyi enää pari hassua pitkän linjan ECW-painijaa (Sandman, Dreamer, RVD, Mahoney...), jotka olivat painineet firmassa pidempään kuin enintään pari vuotta. Tv-diili TNN:n kanssa päättyisi tätä ppv:tä seuraavana viikkona, sillä se oli ollut alusta lähtien täysi katastrofi. TNN ei voinut sietää ECW:n tyyliä, ja nyt TNN oli alkanut lähettää kanavallaan WWF:n lippulaivashow'ta Raw'ta. ECW oli siis menettänyt painijansa, tv-näkyvyytensä ja myös rahansa. Paul Heyman ei enää pystynyt maksamaan läheskään kaikille painijoille niitä summia, joita hän oli luvannut. Nyt nämä painijat tekivät tätä ensisijaisesti rakkaudesta lajiin. Selostajinamme tässä murheellisen ajan ppv:ssä koko show'n ajan Joey Styles ja lisäksi hänen apunaan alkushow'sta Joel Gertner ja loppushow'sta Cyrus. Pakko todeta, että Gertner sopi color commentatorin rooliin noin sata kertaa huonommin kuin olin ajatellut. No, onneksi Cyrus pelasti. Kaikki kuvat painijoista ovat muuten tällä kertaa mukavan punaisia, koska areenalla oli show'n ajan tuollainen ihmeellinen punertava valaistus.


Christian York & Joey Matthews vs. Danny Doring & Roadkill
Christian York ja Joey Matthews olivat ECW:n uusimpia hankintoja ja firman potentiaalisia tulevaisuuden nimiä. High flying -painia edustavat nuorukaiset saivat joukkueena painiessaan alusta asti paljon näkyvyyttä ECW:ssä, ja Matthewsin lempinimeksikin annettiin Joey "Future" Matthews. Tulevaisuuden suunnitelmat muuttuivat näilläkin kahdella, kun ECW ajautui vararikkoon alkuvuodesta 2001. Yorkista ei tullut painibisneksessä koskaan mitään kummempaa, mutta Matthews saattaa olla tutumpi myöhemmällä paininimellään Joey Mercury. Doring ja Roadkill olivat puolestaan jo muodostuneet vakiokalustoksi ECW:n joukkuedivisioonassa, ja nyt he tahtoivat ottaa selvää ystävällishenkisessä openerissa siitä, olisiko näistä kahdesta nuorukaisesta mihinkään.

Tämä oli kaikella tapaa hieno esimerkki siitä, kuinka rakennetaan hyvä opener show'lle. Vetäistään yksi hommansa hyvin osaava, taitava ja kokenut joukkue tämmöistä uutta tulokasjoukkuetta vastaan. Sen jälkeen annetaan aikaa vajaa 10 minuuttia rehdin ja rehellisen face vs. face -ottelun käymiseksi, ja saadaan yleisö hienosti mukaan. Ei tässä mitään pyörää uudestaan keksitty, mutta se ei ollutkaan ottelun pointti. Vauhdikas kamppailu muutamalla oikein näyttävällä high flying -liikkeellä. Sai vieläpä näyttämään kaikki neljä painijaa oikein hyvältä. Lisää tällaisia.
*** (7:14)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Danny Doring & Roadkill (Doring pinned York after a Buggy Bang)

EZ Money w/ Curys, Elektra, Julio Dinero & Chris Hamrick vs. Kid Kash w/ Joel Gertner
EZ Money oli myös näistä ECW:n loppuajan uusia ja lahjakkaita nimiä, joista ei sittemmin tullut painibisneksessä mitään hirveän suurta. Harmi sinänsä, sillä Moneylläkin oli kaikki potentiaali hienoksi cruiserweight-painijaksi. Tässä ottelussa ei kuitenkaan ollut kyse niinkään Rahasta tai edes Käteisestä, vaikka näillä kahdella lupaavalla nuorukaisella olikin ollut biiffiä Moneyn debyytistä lähtien. He olivat otelleet useita hienoja otteluita, joissa ei ratkaissut raha vaan painitaidot. Nyt oli nimittäin kyse Moneyn ja Kashin ringsidellä olleista Cyruksesta ja Joel Gertneristä. Networkin aika ECW:n kayfabe-johdossa alkoi olla ohi, mutta Network-edustaja Cyrus yritti vielä viimeisillä hallinnan rippeillään nitistää häntä alusta asti vastustaneen ja ECW:tä vahvasti edustaneen Joel Gertnerin. Se oli kuitenkin vaikeaa, koska hän ei saanut määräillä ECW:ssä enää mielin määrin, sillä ECW oli saanut uuden comissionerin - Little Spike Dudleyn. Tämäkin ottelu lähti liikkeelle siitä, että Cyrus saapui kehään ilmoittamaan, ettei hän suostukaan kohtaamaan Gertneriä ottelussa, joka oli etukäteen buukattu tähän ppv:hen, ellei Gertner ensin voita ottelussa Cyruksen valitsemaa edustajaa EZ Moneyta. Tällöin Spike saapui paikalle ja ilmoitti, ettei homma mene ihan Cyruksen suunnittelemalla tavalla. Gertnerin sijaan Money joutuu kohtaamaan Kid Kashin. Jos Kash voittaa, Cyruksen ja Gertnerin ottelu nähdään heti tämän jälkeen. Jos Money voittaa, ottelu perutaan.

Etukäteen en ollut aivan varma, mitä tältä ottelulta sopii odottaa, sillä en ollut pahemmin Moneyn otteita nähnyt. En näin ollen tiennyt, onko hän todella niin hyvä kehässä, kuin Joey Styles väitti. Onneksi Styles ei valehdellut tälläkään kertaa, vaan Moneysta paljastui oikein lahjakas ja hommansa näyttävästi taitava light heavyweight -painija. Niinpä Kash ja Money pistivät pystyyn hienon 10-minuuttisen taidonnäytöksen siitä, millaista kahden pienikokoisen painijan high flying -meininki voi parhaimmillaan olla. Jos aikaa olisi tullut enemmän, ottelu olisi erittäin todennäköisesti yltänyt huipputasolle. Nyt jäin kaipaamaan vielä vähän enemmän, mutta sitä ei rajallinen aika mahdollistanut.
***½ (9:39)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kid Kash (Hurricanrana)

Joel Gertner vs. Cyrus
Tämän taustatarina tulikin edellä jo aika hyvin selitettyä. Cyrus oli ollut siis tuhoa, sensuuria ja kaikkea pahaa ECW:hen kylväneen ja sitä pitkään hallinneen Network-stablen johtaja. Joel Gertner oli taas non wrestler -puolelta kaikkein näkyvimmin ECW:n puolesta taistellut kaveri. Tämän vuoden jokaisessa ppv:ssä Cyrus oli väkivalloin pakottanut Gertnerin ulos show'sta: viimeksi mukaan tarvittiin jo poliisijoukot. Nyt Network oli menettänyt käytännössä lähes kaiken valtansa, ja Gertnerillä oli vihdoin mahdollisuus maksaa Cyrukselle potut pottuina.

Paskaahan tämä ottelu oli, mutta onneksi ei edes kestänyt pitkään. Sinällään ihan kivasti buukattu, ja saatiinhan tähän sellainen pieni feel good -momentti, kun mm. Sandmankin kävi sekaantumassa otteluun. Aika vähän (jos ollenkaan) tällä ottelulla oli painin kanssa tekemistä. Puolikas ihan kivasta fiiliksestä. Yleisö todella inhosi Cyrusta.
½ (2:34)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Joel Gertner (Schoolboy)

The Baldies vs. Balls Mahoney & Chilly Willy
Baldies oli vaikuttanut ECW:ssä jo lähes vuoden, enkä muista nähneeni heiltä edelleenkään yhtään merkittävää tai erityisen hyvää ottelua. Suurin syy on toki se, että porukka on suurimman osan ECW-ajastaan keskittynyt feudaamaan New Jackin kanssa, mutta eipä näissä myöhemmissäkään kuvioissa suurempaa kehuttavaa ole ollut. Tässä vaiheessa Baldies oli kutistunut Angelin ja DeViton kahden hengen porukaksi, ja he olivat kahdestaan päättäneet tehdä ECW-legenda Balls Mahoneyn elämästä helvettiä. Kun Balls sai avukseen yhden uusista ECW:n painijoista, entisen toughman-kilpailijan Chilly Willyn, sai tämä osakseen täsmälleen saman kohtelun kuin Mahoney. Willy oli näitä vähiten merkittäviä tapauksia ECW:n uusista signauksista, eikä hänestä ole kuultu paljoa ECW:n jälkeen.

Siihen on myös syynsä, miksi tämä isokokoinen musta painija ei saavuttanut koskaan mitään suurta. Jos ei oteta huomioon sitä, että hänellä oli hassu kehänimi ja että hän saapui kehään speedoissa oudossa hatussa, hänessä ei ollut mitään muistettavaa. Otteet kehässä olivat aivan yhdentekeviä. Koska samaa voi sanoa myös Baldiesien molemmista osapuolista ja koska Mahoneykaan ei ollut ottelussa vahvimmillaan, ei lopputulos ole kovin kummoinen. Paljon turhaa ja mitäänsanomatonta yleisössä tappelua, muutama näyttävä tai muuten karu bumppi ja ihan ok lopetus. En ihan ymmärrä, mikä tarve ECW:llä on laittaa näitä puhtaasti heikkoja roskapainiotteluita ppv:eihinsä edelleen.
*½ (7:39)
Voittajat:

Spoiler: näytä

The Baldies (Angel and DeVito pinned Mahoney and Willy simultaneously after hitting them with steel chairs)

C.W. Anderson vs. Steve Corino w/ Jack Victory - ECW World Heavyweight Title Shot
Corino oli hahmona edelleen selvä heel, mutta jotenkin tämä old school -painin ylimielinen puolustaja oli luikerellut ECW-yleisön suosioon ja oli selvästi tämän ottelun fan favourite. Mitään sen kummempaa tarinaa tämän ottelun taustalla ei muuten ollut. Sekä Corino että Anderson olivat olleet kuluneen vuoden aikamoisessa vedossa, ja he olivat nousseet ECW:n alakortista kohti merkittäviä kuvioita. Nyt heillä molemmilla oli todellinen näytön paikka, kun he kamppailivat toisiaan vastaan ottelussa, jonka voittaja pääsisi painimaan ECW:n päämestaruudesta.

Tämä ottelu oli itse asiassa aika lailla niin hyvä, kuin olin parhaimmillaan osannut odottaa. Tavallaan erittäin epätyypillinen ECW-ottelu, mutta juuri sen takia viihdyin tätä katsoessa. Hyvää kehäpsykologiaa, hienoa ruumiinosien työstämistä ja aivan erinomaista myymistä. Oikeastaan aika lailla siis juuri sitä old school -painia, joita nämä kaksi uuden sukupolven old school -kaverusta edustivat. Saatiinhan tähän toki pieni ECW-säväyskin veren vuodattamisella. Tykkäsin tästä ottelusta aika lailla täsmälleen yhtä paljon kuin EZ Moneyn ja Kid Kashin ottelusta, vaikka tyypillisesti nämä olivat niin erilaiset kuin vain saattoivat olla. Hieno ja jännittävä kamppailu ja esimerkillisen hienoa uusien nimien nostamista ylöspäin. Lisää tällaista.
***½ (12:47)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Steve Corino (Old School Expulsion)

FBI (Little Guido Maritato & Tony Mamaluke) (c) w/ Big Sal E. Graziano vs. Mikey Whipwreck & Yoshihiro Tajiri w/ Sinister Minister - ECW Tag Team Championship
ECW:n joukkuemestaruudet olivat vihdoin palanneet kuvioihin, ja samoin paluunsa oli tehnyt FBI uudistetulla kokoonpanolla. Tony Mamaluken ECW-debyytin jälkeen hän oli nopeasti yhdistänyt voimansa Little Guidon pitkäaikaisen managerin Big Sal E. Grazianon kanssa, ja nyt vihdoin nämä kaikki italiaanot olivat päässeet yhteisymmärrykseen keskenään. Mamaluke ja Maritato muodostivat joukkueen, joka Big Sal E. Grazianon tuella muodosti varsin vakuuttavan toimijan ECW:n joukkuedivisioonaan. Silti FBI ei ollut onnistunut voittamaan joukkuemestaruusturnausta, joka järjestettiin pitkän aikaa vakantteina pyörineistä mestaruusvöistä, vaan tuon turnauksen voiton vei uusi ja hyvin merkillinen epäpyhä liittouma Yoshihiro Tajirin ja Sinister Ministerin manageroiman ja päivä päivältä kummallisemmaksi muuttuvan Mikey Whipwreckin välillä. Tämä uusi ja erikoinen joukkue osoitti heti alusta asti tehokkuutensa, mutta silti FBI:n kieroilun takia he menettivät vyönsä ensimmäisessä mestaruuspuolustuksessaan. Nyt heillä oli mahdollisuus ottaa revanssi FBI:stä.

Tämä ottelu kuulosti jo etukäteen erittäin herkulliselta kamppailulta, ja sellainen tämä myös todella oli. Aikaa olisi mielellään saanut olla paljon enemmän, mutta tässä ajassa nämä kaksi joukkuetta tekivät suurin piirtein kaiken, minkä vain pystyivät. Kaikki neljä kehässä pyörinyttä kaveria tiesivät todella, mitä tehdä, ja lopputuloksena oli ensiluokkaisen vauhdikas ja viihdyttävä cruiserweight-joukkueottelu, joka oli sopiva sekoitus teknistä painia, stiffejä potkuja ja high risk -liikkeitä. Kokonaisuudessaan hieno joukkuemestaruusottelu, joka jätti minut innolla odottamaan, mitä tässä divisioonassa ehtii vielä tapahtua. Show'n parhaimpia otteluita.
***½ (8:38)
Voittajat:

Spoiler: näytä

FBI (Maritato pinned Whipwreck after hitting him with one of the championship belts)

Rhino (c) vs. Rob Van Dam w/ Bill Alfonso - ECW Television Championship
Tämä oli se ottelu, jota olin ainakin henkilökohtaisesti odottanut siitä lähtien, kun Rhinosta oli alettu buukata uutta Television-mestaruusdominoijaa ja kun RVD palasi loukkaantumisensa jälkeen takaisin kuvioihin. 22 kuukauden ajan TV-vyötä hallussaan pitänyt Van Damhan ei ollut siis ikinä hävinnyt tuota vyötä pois, vaan Networkin johtaja Cyrus oli sen häneltä riistänyt loukkaantumisen jälkeen. Pian TV-mestaruudesta järjestetyn turnauksen jälkeen vyö päätyi Networkin käsin valitseman seuraajan Rhinon käsiin, ja siitä lähtien Rhino oli hallinnut TV-mestaruusdivisioonaa suvereenisti (lukuun ottamatta Kid Kashin kahden viikon mittaista mestaruuskautta). Nyt RVD pääsi vihdoin ottelemaan Rhinoa vastaan ja selvittämään yhdellä kertaa sen, kumpi heistä todella ansaitsi pitää tuota mestaruutta hallussaan.

Pitää tähän alkuun todeta semmoinen hassu fakta, että RVD ei ole yhdessäkään tämän projektin ppv:ssä otellut ECW:n päämestaruudesta, vaikka hän on jo parin vuoden ajan ollut firman overeimpia faceja ja koska tahansa ottelemaan ja voittamaankin tuon vyön itselleen. Juuri tämä TV-vyö on se, joka piti hänet alusta loppuun asti muissa kuvioissa niin, ettei RVD koskaan noussut ECW:n päämestariksi - ennen kuin vasta WWE:n uudelleenherätetyssä versiossa. Mitä tästä ottelusta itsestään voi sanoa, niin minä tykkäsin tästä hiton paljon. Oikeastaan tämä on suosikkiotteluni show'sta. Tässä oli todellakin sitä suuren ottelun tunnelmaa, jota ei ECW:n ME-otteluissa aina ole. Lisäksi tässä oli hardcorea, ja molemmat miehet olivat laittaneet työkengät aamulla jalkaan niin, että he olivat valmiita näkemään vaivaa hienon ottelun eteen. Kokonaisuudessaan siis todella kova ottelu, jossa yleisö oli aivan jumalattoman hienosti mukana. Ei tämä ihan huippuotteluksi yllä, koska ehkä näistä kahdesta ei ihan siihen kuitenkaan ollut, mutta hieno veto kaikin puolin.
***½ (12:41)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rhino (Piledriver onto a steel chair)

Justin Credible (c) w/ Francine vs. Jerry Lynn - ECW World Heavyweight Championship
Tämän ottelun taustalla oli hieno storyline. Jerry Lynn oli vuoden 2000 aikana noussut korkeammalle ja korkeammalle ECW:n rankingissa, ja viimein oltiin siinä tilanteessa, että kaiken järjen mukaan hän ansaitsi nousta haastajaksi ECW:n päämestaruuteen. Tämä oli historiallinen hetki Lynnin uralla, koska koko uransa ajan, hän oli ollut ns. "star-maker" ja nostanut vuodesta toiseen muita painijoita kuuluisuuteen jäädessään itse aina midcard-tasolle. Nyt Lynn oli vihdoin ja viimein kyllästynyt tuohon rooliin, ja hän tahtoi nousta itse tähdeksi kaikkien muiden samaan paikkaan nostamiensa painijoiden joukkoon. Tämän tavoitteen tiellä oli vain yksi mies: Justin Credible, joka ei suostuisi luopumaan ECW World Heavyweight -mestaruudesta mistään hinnasta. Koko ECW:n pukuhuone oli Lynnin tuhkimotarinan tukena Show järjestettiin Lynnin kotiosavaltiossa Minnesotassa, joten jokaikinen yleisön jäsenkin oli kotikylän sankarin puolelle tässä hienossa taistossa.

Nämä kaksi kohtasivat ppv-tasolla ensimmäisen kerran Heat Wave 1998:ssa, jota ennen he olivat otelleet useita otteluita toisiaan vastaan viikottaisissa lähetyksissä, ja lopulta HW:ssa ratkaistiin keskinäinen paremmuus. Tuolloin Credible voitti hienon 15-minuuttisen kamppailun jälkeen, ja minä jäin ajattelemaan, että nämä kaksi pystyisivät kiskomaan toisistaan koska tahansa toisen vähintään yhtä hienon kamppailun - ellei vielä paremmankin. Niinpä en voinut olla innostumatta siitä, että kaiken järjen mukaan tällä ottelulla saataisiin stoppi Crediblen mestaruuskautta vaivanneille "ihan kivoille" päämestaruusotteluille. Niin todella kävi, mutta ei tämä ottelu ollut silti ihan sellainen pankinräjäyttäjä kuin olin toivonut. Oikeastaan suurin ongelma ottelussa olivat sen viisi viimeistä minuuttia. Meno oli todella kovaa siihen 15 minuuttiin saakka, joihin näiden edellinen ppv-ottelu päättyi. Siihen asti Lynn oli esittänyt huikeita suorituksia kehässä, ja Crediblekin väläytti taas sitä, kuinka koviin otteisiin hän pystyisi oikean vastustajan kanssa. Hienoa ja todella kovaa taistelua päämestaruudesta. Tätä katsoisi vaikka kuinka kauan. Sitten alkoi kuitenkin täysin turha ja typerä tuomarisekoilu ref bumppeineen ja heel-tuomareineen, ja lopulta hommaan piti sekoittaa vielä vanha kunnon New Jack. Loppuminuutit olivat sinänsä siis hyvin vaivaannuttavaa menoa, mutta onneksi ihan lopullinen lopetus oli taas upeasti buukattu, ja jälkimeiningit olivat mahtavaa katsottavaa. Ne pelastavat ottelun kuitenkin sille samalle ***½-tasolle kuin miesten edellinenkin ottelu oli, mutta ei tästäkään huippukamppailua saatu.
***½ (19:36)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jerry Lynn (That's Incredible!)

*** Rob Van Dam
** Rhino
* Jerry Lynn

Kokonaisarvio Anarchy Rulzista: Viisi ottelua, joille annoin arvosanaksi ***½ muttei yhtään neljän tähden ottelua. Lisäksi vielä yksi hieno kolmen tähden opener ja oikeastaan vain yksi oikeasti heikko ottelu. Eihän tässä voi sanoa muuta kuin, että tämä oli nyt osoitus siitä, että heikolla rosterilla ja erittäin vaikeinakin aikoina ECW pystyy silti repäisemään hienon show'n, josta jää vielä kaikkine ME:n post match -meininkeineen erittäin hyvä maku suuhun. Se yksi neljän tähden arvosanan ylittänyt huippuottelu olisi tehnyt tästä kandidaatin vuoden parhaimmalle show'lle. Nyt tämä on "vain" vuoden paras ECW-show tähän mennessä ja arvosanaltaan Hieno.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
3. ECW Anarchy Rulz - Hieno
---------------
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
5. WWF Royal Rumble - Hyvä
6. WWF SummerSlam - Hyvä
7. WWF Fully Loaded - Hyvä
---------------
8. WWF WrestleMania 2000 - Ok
9. ECW Heat Wave - Ok
10. ECW Guilty As Charged - Ok
11. WWF Judgment Day - Ok
12. WWF Unforgiven - Ok
13. WWF King of the Ring - Ok
---------------
14. WWF InsurreXtion - Kehno
15. ECW Living Dangerously - Kehno
16. WCW Souled Out - Kehno
17. WCW Fall Brawl - Kehno
---------------
18. WCW Bash At The Beach - Surkea
19. WCW Uncensored - Surkea
20. WCW New Blood Rising - Surkea
21. WCW Spring Stampede - Surkea
22. WCW The Great American Bash - Surkea
23. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
24. WCW Slamboree - Surkea

ECW nosti tasoaan. Miten käy WWF:lle No Mercyn kohdalla?

[Kenitys]

Jaahas, oli niin kiireinen viikonloppu, että unohdin koko postauksen sunnuntaina. No, laitetaan nyt vähän myöhässä. Itse asiassa mulla on tällä hetkellä sen verran näitä arvosteluja varastossa, että voisin ainakin vuoden 2000 loppuun saakka postatakin kaksi settiä viikossa. Vaikkapa sitten tiistaisin ja sunnuntaisin, tai jotain. Nykypainistakin olen taas viimeisimmät ppv:t katsonut. Pitäisi vain jossain vaiheessa jaksaa kirjoittaa jotain niistäkin.


NO MERCY 2000

No Mercy -niminen ppv nähtiin WWF:ssä ensimmäisen kerran edellisenä vuonna. Oikeastaan jos tarkkoja ollaan, sellainen nähtiin vuoden 1999 aikana kahteen otteeseen. Ensin keväällä Briteissä järjestetty ppv nimettiin No Mercyksi, ja sama nimi annettiin lokakuussa järjestetyllä välippv:lle, joka käytiin ennen Survivor Seriesiä. Jälkimmäinen paikka vakiintuikin NM:n olinpaikaksi vuosien ajaksi. Selostajinamme jälleen kerran ihanat JR ja King.


Too Cool vs. Lo Down (D'Lo Brown & Chaz) vs. Tazz & Raven vs. Dudley Boyz vs. Right To Censor (Buchanan & Goodfather) - Dudley Boyz Invitational Tables Match
Tämän erikoisen ottelun ainut taustatarina tuntui olevan Dudleyiden ja RTC:n välillä entisestään syventynyt vihanpito. Nämä kaksi joukkuetta inhosivat toisiaan, mutta kolme muuta joukkuetta tuntuivat olevan tässä lähinä statisteina. Uusina joukkueina ottelussa nähtiin D'Lo Brownin ja Chazin (entinen Headbanger Mosh) kesän aikana pystyyn pistämä Lo Down sekä Tazzin ja Ravenin kaksikko, joka sai alkunsa, kun Raven teki WWF-debyyttinsä edellisen kuukauden Unforgivenissä, jossa Raven auttoi Tazzin voittoon Jerry Lawlerista. Ottelun idea oli periaatteessa muuten sama kuin Tag Team Turmoilissa, jossa kaksi joukkuetta aloittaa ottelun ja toisen tultua eliminoiduksi uusi joukkue saapuu kehään, paitsi että eliminoinnit hoidettiin selätysten/luovutusten sijaan Dudley Boyz -henkisesti pöydän läpi pistämisellä.

En kehuisi tätä mitenkään erityisen hienoksi otteluksi. Toki jos nauttii siitä, että painijoita pistetään roppakaupalla pöydästä läpi, tämä on varmasti ensiluokkainen ottelu. Minusta se ei nyt kuitenkaan loppujen lopuksi ole niin viihdyttävää, ellei taustalla ole jotain erityisen nättejä spotteja tai bumppi ei ole muuten tosi näyttävä. Toki tässä oli muutamia tosi hyviä jysäytyksiä, joiden ansiosta tämä oli loppujen lopuksi ihan kiva tv-ottelutasoinen mäiskintä, mutta tylsät välivaiheet estivät tätä nousemasta sitä korkeammalle. Oli myös hauskaa nähdä, kuinka WWE:n säännöt ovat muuttuneet vuosien aikana. Grand Master Sexay meni nimittäin ottelun aikana pöydästä läpi niin, että tämän jalat jysähtivät pöytään, ja pöytä rikkoutui hänen allaan (botch), mutta se ei kelvannut eliminoinniksi ;) Big Show'na tekisin vuoden 2012 Extreme Rulesin päätöksestä valituksen mahdollisimman pian.
** (12:18)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Dudley Boyz (Last eliminated Right To Censor)

Tässä välissä oli tarkoitus nähdä kuuden hengen ottelu Testin, Albertin ja Trish Stratuksen joukkueen sekä Litan ja Acolytesien kolmikon välillä. Ottelun taustalla oli jo kuukausien ajan jatkunut vihanpito WWF:n kahden uuden merkittävimmän naispainijan Litan ja Trishin välillä. Trishin apuna olivat tietenkin hänen omat manageroitavansa Test ja Albert. Lita puolestaan oli saanut tuekseen Acolytesit, sillä Hardy Boyzilla oli kädet täynnä Edgen ja Christianin kanssa. Tämä ottelu kuitenkin peruuntui, sillä T & A pieksi Acolytesit painikyvyttömiksi backstagella juuri ennen ottelua. Sen jälkeen he yhdessä Trishin kanssa hyökkäsivät yksin kehässä seisovan Women's-mestari Litan kimppuun, kunnes joukkuemestarit Matt & Jeff Hardy saapuivat pelastamaan managerinsa. Ihan kiva ehkä, ettei tätä ottelua tarvinnut nähdä ppv:ssä, sillä en usko, että se olisi ollut kovin erikoinen. Sen sijaan olisin tahtonut nähdä vihdoin ja viimein jo sen ensimmäisen 1 on 1 -ottelun Litan ja Trishin välillä. Tänä vuonna ppv:ssä ei ole käyty yhtään Women's-mestaruusottelua, mutta kaksi Kat vs. Terri -ottelua on kortteihin saatu mahdutettua.


Chris Jericho vs. X-Pac - Steel Cage Match
Chris Jerichon ja X-Pacin kova ja henkilökohtainen feud oli jatkunut Unforgiveninkin jälkeen. X-Pac oli jatkanut halpamaisilla tavoilla Jerichon kimppuun hyökkäämistä, ja Jericho oli vastannut samalla mitalla. Lisäksi Jericho oli pilkannut X-Pacia juuri niin hyvin kuin hän vain osaa. Lopulta tämä feud oli edennyt siihen vaiheeseen, että tämä olisi parasta ratkaista Steel Cage Matchissa, jonka voi voittaa vain pakenemalla häkistä. Juuri ennen ottelun alkua Jericho sanoi promossaan, ettei enää edes muista, mistä hänen ja X-Pacin feud (kyllä, Jericho käytti sanaa feud) oli saanut alkunsa, mutta nyt se tulisi päätökseensä, sillä tämän ottelun jälkeen Jerichon ei kuulema tarvitsisi nähdä X-Pacia enää ikinä.

Unforgivenin ottelu näiden kahden välillä oli hyvä, ja tämä oli vielä astetta parempi. On oikeastaan hankala sanoa, miksi sytyin tälle ottelulle niin paljon. Jotenkin tässä vain toimi kaikki. Jericho oli taas kerran ilmiliekeissä, ja yleisö oli mahtavasti hänen puolellaan. Myös X-Pac esitti taas poikkeuksellisen pirteitä otteita ja otti aika karuakin bumppia, vaikka hänen WWF-uransa alkoikin olla jo laskusuunnassa noiden vuosien 1998-1999 huippuhetkistä. Yhdessä nämä kaksi saivat aikaan oikein intenssiivisen ja samalla vauhdikkaan häkkitaistelun, joka oli oikein malliesimerkki hyvin toteutetusta midcard-feudin päätösottelusta. Tällaisia pitäisi nähdä enemmänkin. Lopetuskin oli oikein näyttävä, vaikka taas kerran vähän ärsyttikin se, kuinka toinen painija lähtee kiipeämään häkistä ulos, vaikka ovi on aivan vieressä.
***½ (10:40)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Jericho

Right To Censor (Richards & Venis) vs. Chyna & Mr. Ass
Tämä ottelu buukattiin vasta ppv:tä edeltävässä Heatissa (jota oli alettu lähettää syyskuusta lähtien MTV:ltä). Alun perin tässä No Mercyssä piti nimittäin olla tarjolla Intercontinental-mestaruusottelu Eddie Guerreron ja pian Unforgivenin jälkeen paluunsa tehneen Mr. Assin välillä. Samalla kun Ass oli tehnyt paluunsa, olivat Eddien ja Chynan välit katkenneet lopullisesti. Chyna oli jo suostunut Eddien kosintaan ennen Unfrogiveniä, ja näytti siltä, että pariskunta olisi vielä kerran saanut sovittua välinsä, mutta lopulta Eddien kieroilu, itsekeskeisyys ja yleinen mulkkumaisuus olivat Chynalle liikaa. Niinpä Chyna liittoutuikin pitkäaikaisen ystävänsä Billy Gunnin kanssa, ja he alkoivat hautoa yhdessä Eddielle kostoa. Tuosta kostosta he eivät kuitenkaan vielä päässeet nauttimaan, sillä Eddie loukkaantui ppv:tä edeltävän Raw'n ottelussa Chris Jerichoa vastaan. Comissioner Mick Foley päätti kuitenkin, että Herra Peppu ja Kyyna (hauskoja nämä What-tyylin suomennokset) eivät jää ppv:ssä ilman ottelua, ja niinpä hän määräsi heidät ottelemaan Eddien uusia liittolaisia Right To Censorin Steven Richardsia ja Val Venistä vastaan.

Täytyy todeta, etten ollut mitenkään erityisen innoissani Mr. Assin paluusta. Billy Gunnin juna oli ajanut ohi jo ajat sitten - viimeistään silloin, kun WWF:kin joutui KOTR-voiton jälkeen toteamaan, ettei tähän kaveriin kannata tuhlata singles-pushia. Nyt kun New Age Outlawsin ajat olivat ohi, ei Gunnillakaan olisi mitään annettavaa painimaailmalle. Tämäkin ottelu oli aika lailla perus tv-ottelumeininkiä. Periaatteessa ihan kivaa ja katsottavaa meininkiä, mutta ei mitään sellaista, jota erityisesti kaipaisin ppv:seeni. Richardin otteita on kyllä hauska katsoa kuukaudesta toiseen. Tämä RTC-gimmick sopii hänelle kuin nyrkki Mr. Assiin.
** (7:10)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Right To Censor (Venis pinned Chyna after Eddie Guerrero interfered)

Rikishi vs. Steve Austin - No Holds Barred Match
Tämä ottelu vaatiikin sitten vähän enemmän selittämistä. Steve Austin oli siis tehnyt paluunsa WWF:ään edellisessä kuussa, ja heti paluunsa jälkeen hän oli alkanut selvittää, kuka oli se hirviö, joka oli ajanut Austinin päälle parkkipaikalla kesken edellisvuoden Survivor Seriesissä ja aiheuttanut tuolla yliajolla Austinille lähes vuoden pakkoloman. Austinin silmissä kaikki olivat syyllisiä kunnes toisin todistettiin. Niinpä hän viikkojen aikana pyöri ympäri WWF:ää etsimässä sitä yhtä oikeaa syyllistä, ja siinä sivussa hän jakeli Stunnereita kaikille eteen tuleville. Operaationsa aikana Austin saattoi myös keskeyttää otteluita hyökkäämällä kehässä olevien painijoiden kimppuun. Tämä ei kuitenkaan enää Comissioner Foleylle käynyt, ja hän ilmoitti joutuvansa hyllyttämään Austinin painitoiminnasta, kunnes tämä suostuisi noudattamaan tiettyjä pelisääntöjä. Tämä ei kuitenkaan Austinia haitannut - varsinkaan, kun lopulta hänen yliajajakseen paljastui Rikishi. Kyllä, Rikishi. Se hymyilevä ja sympaattinen Too Coolin kanssa pyörinyt tanssiva samoalainen. Eräässä Raw'ssa Rikishi seisoi parkkipaikalla ja ilmoitti, että hän oli ollut tuon kylmäverisen murhayrityksen takana. Hän ei kuitenkaan tehnyt sitä siksi, että hän vihaisi Austinia, vaan siksi, että hän tahtoi auttaa sukulaistaan The Rockia, jolla piti olla SurSerissä ottelu Austinia vastaan. Rikishi julisti tehneensä kaiken Rockin vuoksi ja lupasi viimeistelevänsä työnsä No Mercyssä, jossa hän hakkaisi Austinin niin, että tämä ei palaisi enää koskaan. Rikishi oli myös yrittänyt ajaa Austinin päälle uudestaankin.

Tämä oli ottelu lähinnä nimellisesti, ja ensisijaisesti tämä oli vain anglemainen HC-rymistely. Austin veti kyllä hienosti roolinsa, sillä hän oli todella tässä ottelussa niin raivoissaan olevan näköinen, etten ollut nähnyt häntä koskaan sellaisena. Niinpä ottelu olikin pitkälti sitä, kun Austin whippasi Rikishin p***että ympäri areenaa, kunnes Rikishi pääsi pariin otteeseen niskan päälle. Mäiskintä ei kuitenkaan mielestäni ollut millään tavalla erityisen viihdyttävää tai näyttävää HC-painia vaan semmoista aika perusmättämistä. Asiaa ei parantanut se ottelun lopussa hieman yli mennyt parkkipaikka-angle, joka päättyi poliisien väliintuloon. Jatkoi storylinea ihan hyvin, muttei ollut otteluna mitenkään erityinen.
** (9:21)
Voittaja:

Spoiler: näytä

No Contest (Match was stopped after Austin was arrested because he tried to run over Rikishi)

William Regal (c) vs. Naked Mideon - WWF European Championship
Kyllä vain, (Lord) Steven Regal oli tehnyt paluunsa WWF:ään. Regalhan oli siis vuosien ajan WCW:ssä midcardin vakionimi, kunnes vuoden '98 loppupuolella hän loikkasi WWF:ään, ja miehelle annettiin hirveä "Real Man's Man" Stephen Regal -gimmick. Tuolla gimmickillä Regal ehti pyörähtää vain yhdessä WWF:n ppv:ssä, ja hän palasi nopeasti WCW:hen. Sielläkään häntä ei kuitenkaan osattu enää kummemmin käyttää, sillä roster oli täyttynyt jo kaikista muista WWF-rejecteistä ja nuorista janareista. Niinpä vuoden 2000 alussa Regal sai kenkää WCW:stä, ja nyt hän oli vihdoin saapunut WWF:ään. Tällä kertaa firma ymmärsi olla tunkematta Regalille mitään idioottimaista miesten mies -gimmickiä, vaan sen sijaan hänen annettiin jatkaa samalla ylimielisen englantilaisen aristokraatin hahmolla, jota hän oli kaikki vuodet vetänyt WCW:ssäkin. Vain nimi muutettiin Stevenistä Williamiksi, ja toimiva paketti oli valmis. Pian comebackinsa jälkeen William otti arvolleen sopivan European-mestaruuden haltuunsa, ja nyt oli ensimmäisen ppv-mestaruuspuolustuksen aika. Vastaansa Regal sai vanhan ystävämme Mideonin, jonka uraa WWF yritti vielä kerran elvyttää maailman kamalimmalla gimmickillä: Mideon oli nimittäin alkanut pyöriä WWF:n lähetyksissä alasti (ainoastaan vyölaukku kriittisten paikkojen "tiellä"), koska hän kuulema nautti alasti olemisesta. Mideon saapui samassa Aatamin asussa myös painiotteluihinsa, ja niinpä häntä alettiin kutsua Naked Mideoniksi. Kyllä, tämä on taas Attitude Eraa parhaimmillaan. Regal ei voinut tämmöistä moukkamaisuutta ymmärtää, ja niinpä hän oli vaatinut Comissioner Mick Foleylta, että Mideon pistää vaatteet päällensä tähän mestaruusotteluun.

Regalin toive näyttikin ensin toteutuvan, mutta niin vain ottelun loppupuolella silmämunani turmeltiin pysyvästi, kun Mideon tempaisi housut jalastaan ja esiintyi suorassa ppv-lähetyksessä munasilteen. Ei pyhät pyssyt. Tämäkö on sitä painiviihdettä? Itse ottelu oli aika heikko, mistä voimme kiittää täysin Mideonia. Hänellä on nimittäin todella kadehdittava taito saada kaikkien vastustajiensa kanssa aikaan samantasoisia otteluia. Olipa vastassa sitten Big Bossman, D'Lo Brown tai hitto vie taidokas William Regal, ottelut ovat aina alle kahden tähden tasoa. Regal kyllä näytti tässäkin yrittävän parhaansa, mutta eipä se kauhean pitkälle Mideonin kanssa riittänyt. Katsottava ottelu (tai no, ei oikeastaan katsottava sen alastomuuden takia), mutta siihen se jäi.
*½ (6:10)
Voittaja:

Spoiler: näytä

William Regal (Neckbreaker)

Hardy Boyz (c) vs. Los Conquistadors (Uno & Dos) - WWF Tag Team Championship
Tämä oli taas uusi käänne erittäin mielenkiintoisiin WWF:n joukkuemestaruuskuvioihin. Edge ja Christian olivat vihdoin joutuneet luopumaan joukkuevöistään, mutta he tahtoivat kiivaasti saada nuo vyöt takaisin itselleen. Se ei kuitenkaan onnistunut aivan helposti, ja lopulta Edge ja Christian tippuivatkin pois ykköshaastajan asemalta. Samalla Los Conquistadors teki paluunsa WWF:ään aivan puskista. Los Conquistadorshan oli siis alun perin '80-luvun lopun WWF:ssä vaikuttanut "latinolainen" jobberijoukkue, joka koostui kokokeltaisiin asuihin pukeutuneesta Unosta ja Dosista. Oikeasti joukkueen muodostivat kaksi puertoricolaista painijaa. Los Conquistadors katosi WWF:stä 1990-luvun alussa, ja heitä ei ollut mainittu missään, ennen kuin tuo mystinen joukkue teki nyt shokkipaluunsa. Pian kaikille alkoi olla kuitenkin kayfabessakin selvää, että Conquistadors-asujen alla eivät olleet alkuperäiset joukkueen latinojäsenet, vaan kaksi kanadalaista ex-joukkuemestaria. Kukaan ei kuitenkaan ollut pystynyt todistamaan, että Edge ja Christian tosiaan vetäisivät Conquistadors-roolia, ja niinpä tämä ottelu buukattiin No Mercyyn, koska Conquistadorsit olivat voittaneet ykköshaastajuuden pian "comebackinsa" jälkeen rehdissä ottelussa.

Nautin tästä ottelusta paljon jo pelkästään sen takia, että selostus oli ottelun aikana aivan timanttista, koska King esitti sitkeästi uskovansa, että kyseessä eivät ole Edge & Christian maskin alla. Muun muassa tällainen helmi löytyy yhdestä vaiheesta:

JR: "But these two boys ain't from Mexico!"
King: "They're not necessarily from Mexico. They're Conquistadors. They could be from... ermm..."
JR: "Anywhere from South America, right?"
King: "Sure."
JR: "Brazil... Argentina..."
King "C'mon JR!"
JR: "...Toronto..."
King: "Yea! What?....Toronto? No!"

Muutenkin Edgen ja Christianin Conquistadors-roolin vetäminen oli aivan ensiluokkaisen hauskaa katsottavaa. Harmi vain, että samalla se vei jonkun verran pois itse ottelun laadusta. Monet arvostelijat ovatkin antaneet tälle yllättävän alhaisia arvosanoja, sillä painillisesti tämä kieltämättä jää kaikkien muiden ppv:eissä nähtyjen E & C vs. Hardyt -ottelujen taakse. Ei tämä silti painillisesti ole todellakaan huonoa, vaan itse asiassa keskimääräistä parempaakin, sellaista ihan viihdyttävän tasoista. Niinpä itse tykkäsin kyllä tätä katsoa: erityisesti, kun uutena piirteenä tässä hauskassa ottelussa oli tämä Conquistadors-meininki. Jatkoakin odotan innolla, sillä ottelun jälkeen nähtiin entistä hämmentävämpi angle, jossa Conquistadorsit hengailivat backstagella Edgen ja Christianin kanssa.
*** (10:52)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Los Conquistadors (Dos pinned Matt after an Unprettier)

Chris Benoit vs. Triple H
Jos jollekin on vielä epäselvää, niin minä olen tässä face/heel-jaotteluasemassa suunnilleen niin paljon eri mieltä enskan kanssa kuin varmaan voi olla. Enskan mielestä koko jaottelu on vain perinne Wanhan Wrestlahmentin ajoilta ja voitaisiin unohtaa kokonaan. Minä en taas näe mitään pahaa siinä, että painijasta voi sanoa, onko tämä missäkin tilanteessa "hyvä" tai "paha", koska lähes poikkeuksetta niin voi tehdä. Eivät kaikki facet ole perinteisiä vauvanaamoja ja kaikki heelit tavallisia julmia ilkimyksiä. On myös paljon välimuotoja, mutta heidätkin voi tunnistaa aina silti joko faceksi tai heeliksi. Toisilla status vaihtuu tiuhasti ja toisilla ei koskaan. Niinpä minä vierastan todella paljon koko tweener-käsitettä ja merkkausta, jota ainakin What ja Saimou ovat noissa arvosteluissaan läväyttäneet. Ei tule mieleen yhtään kunnon tilannetta, jossa jonkun juonikuvion aikana painija ei jollain tavalla olisi näkyvästi faceksi/heeliksi kallistuva. Tämänkin ottelun kohdalla siis joku voisi ehkä luokitella Triple H:n tweeneriksi, mutta minusta hän on selvästi heel. Samoin on Triple H:n vastustaja Chris Benoit. Kauhean alignment-pohdinnan jälkeen totean itse ottelun taustatarinasta vain sen, että Benoit oli viime viikkojen aikaan hyökännyt useamman kerran Triple H:n vaimon Stephanie McMahon-Helmsleyn kimppuun ja aiheuttanut yhdellä noista hyökkäyksistä Triple H:lle tappion ykköshaastajuusottelussa. Ei siis ollut mikään ihme, että HHH tahtoi päästä kurittamaan Benoit'ta. Stephanie olisi halunnut tulla miehensä ringsidelle, mutta Triple H ei antanut.

Triple H teki sen taas. Tämä vuosi on ollut miehelle aivan erinomainen. Tässä vaiheessa vuotta alkaa olla mielestäni jo turvallista jaella tällaisia kehuja HHH:lle, sillä taas kerran hän oli mukana show'n parhaassa ottelussa. Tällä kertaa(kaan) hän ei tosin ollut ottelun suurin tähti mutta hoiti osuutensa esimerkillisellä intohimolla ja tarkkuudella. Hunter ei siis hävinnyt suorituksessaan paljon Benoit'lle, joka olikin sitten aivan mahtava päästessään vetämään näitä ME-tason otteluita. Vaikka kehuja näille kahdelle huippupainijalle kauhonkin, tämä ei silti ollut ihan mitään MOTYC-tasoa, vaikka huippuotteluksi ylsikin. Ehkä se oli osittain se heel vs. heel -asetelma, joka loi tälle ottelulle sellaisen tunteen, että nämä pystyisivät vielä parempaankin ja että se joku ihan viimeinen suun pyöreäksi jättävä silaus jäi vielä puuttumaan, vaikka tässä nähtiinkin upeita liikkeitä ja kunnon taistelulopetus.
**** (18:43)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Triple H (Pedigree)

The Rock (c) vs. Kurt Angle w/ Stephanie McMahon-Helmsley - No DQ Match for the WWF Championship
Kirosin jo edellisen ppv:n arvostelussa sitä, kuinka vähälle huomiolle WWF-mestaruuskuvot olivat jääneet sen jälkeen, kun Triple H:n ja Rockin feud oli tullut päätökseensä, joten en aloita siitä enää uudestaan. Vähän tekisi kyllä mieli. No, antaa olla. Tässäkin ottelussa päätarinana oli se, kuinka Stephanie McMahon-Helmsley oli päättänyt miehensä ja Anglen katkerista erimielisyyksistä huolimatta aloittaa bisneskumppanuuden Anglen kanssa sen jälkeen, kun Angle oli voittanut ykköshaastajuusottelun Triple H:ta vastaan. HHH ei tästä "bisneskumppanuudesta" pitänyt, mutta suostui hyväksymään sen niin kauan, kun Angle ei enää yrittäisi iskeä Hunterin vaimoa. Stephanie tahtoi uskoa, että hän voisi tehdä yhteistyötä sekä Triple H:n että Anglen kanssa. Samaan aikaan Rockilla oli omat suuret ongelmansa, sillä hän ei voinut ymmärtää sitä, miksi Rikishi oli ajanut Austinin päältä mukamas hänen vuokseen. Rock oli selittänyt moneen otteeseen, ettei hänellä todellakaan olisi mitään osuutta Austinin yliajamiseen ja että koko juttu olisi Rikishin yritys mustamaalata hänet. Viimein ppv:tä edeltävässä Smackdownissa Rock julisti, että No Mercyssä hän purkaisi kaiken viimeaikaisen pahan olonsa ylimieliseen Kurt Angleen.

Taustatarina ei antanut taaskaan varsinaisesti aihetta hurraamiseen, mutta onneksi ottelu itsessään oli suurin piirtein juuri niin viihdyttävä kuin sopi toivoakin. Angle ja Rock pistivät pystyyn sen kuuluisan entertainment-brawlin, joka oli laadultaan jopa lähellä huippuottelua. Olisin luultavasti antanutkin tälle huippuotteluarvosanan, mutta ottelun lopussa nähdyt lukuisat sekaantumiset ja erinäisten painijoiden saapumiset ja poistumiset söivät minun silmissäni sen verran ottelun fiilistä, että lopulta tässä kaikin puolin mainiossa ottelussa jäätiin hieman neljän tähden rajan alapuolelle.
***½ (21:01)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kurt Angle (Pinned Rock after Rikishi's botched interference and Angle Slam)

*** Chris Benoit
** Kurt Angle
* Triple H

Kokonaisarvio No Mercystä: No Mercy vuosimallia 2000 ei vakuuttanut minua mitenkään suunnattomasti. Olihan siellä tarjolla yksi hieno neljän tähden ottelu ja pari oikein maittavaa ***½-ottelua, yksi ME:nä ja yksi alakortin otteluna. Tuossa on jo pelkästään sellainen kolmikko, jonka ansiosta yksikään ppv ei voi olla lähelläkään huonoa. Harmi vain, että noiden otteluiden ulkopuolella kaikki oli joko parhaimmillaan tv-ottelutasoa tai muuten heikompaa kuin ottelijoilta olisi voinut odottaa. Tykkäsin kyllä Conquistadors-kuviosta, mutta ottelu jäi kieltämättä vähän odotuksien alapuolelle. Kokonaisuutena tämä ppv siis jätti sellaisen Ok-fiiliksen, oikeastaan hyvin samanlaisen kuin vuonna 2012 nähty Over The Limit.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
3. ECW Anarchy Rulz - Hieno
---------------
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
5. WWF Royal Rumble - Hyvä
6. WWF SummerSlam - Hyvä
7. WWF Fully Loaded - Hyvä
---------------
8. WWF WrestleMania 2000 - Ok
9. ECW Heat Wave - Ok
10. ECW Guilty As Charged - Ok
11. WWF Judgment Day - Ok
12. WWF No Mercy - Ok
13. WWF Unforgiven - Ok
14. WWF King of the Ring - Ok
---------------
15. WWF InsurreXtion - Kehno
16. ECW Living Dangerously - Kehno
17. WCW Souled Out - Kehno
18. WCW Fall Brawl - Kehno
---------------
19. WCW Bash At The Beach - Surkea
20. WCW Uncensored - Surkea
21. WCW New Blood Rising - Surkea
22. WCW Spring Stampede - Surkea
24. WCW The Great American Bash - Surkea
25. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
26. WCW Slamboree - Surkea

Ehkäpä Survivor Series räjäyttää pankin... Tai sitä ennen käytävä Halloween Havoc?

[Kenitys]

HALLOWEEN HAVOC 2000

Halloween Havoc oli WCW:n perinteikkäimpiä ppv:eitä, sillä ensimmäinen HH oli järjestetty jo vuonna 1989. Nyt kuitenkin olisi aika saattaa myös Halloween Havocin kiertokulku päätökseensä, sillä tämän ppv:n jälkeen olisi aikaa enää 5 kuukautta WCW:n kuolemaan. Sitä ei WCW toki tässä vaiheessa itse vielä tiennyt tai ainakaan halunnut tietää. Firma pyristeli epätoivoisesti, vaikka tilanne näytti viikko toisensa jälkeen pahemmalta. WCW oli muun muassa potkinut painijoita pihalle (lähes kaikki meksikolaispainijat, yhä kuvioissa pyörinyt Bret Hart ja monet muut) ja lopettanut kaikessa hiljaisuudessa Saturday Night -ohjelmansa, joka oli ehtinyt pyöriä 27 vuotta ja oli wrestling-historian vanhimpia tv-show'ita. Selostajina tässä tapahtumassa Tony Schiavone, Mark Madden ja Stevie Ray! Kyllä vain, Booker T:n veli Stevie Ray siirtyi viimeisten WCW-kuukausien aikana selostuspöydän taakse color commentatoriksi samaan hommaan, johon hänen veljensäkin asettuisi reilu 10 vuotta tästä eteenpäin. Ray olikin tyyliltään hyvin Booker T:mäinen kommentaattori, mutta ikävä kyllä Schiavone ja Madden olivat 10 kertaa kamalampia kuin King ja Cole.


Natural Born Thrillers (Jindrak & O'Haire) (c) vs. Boogie Knights (Inferno & Wright) vs. Filthy Animals (Mysterio Jr. & Kidman) w/ Konnan - WCW Tag Team Championship
Show alkoi siis tällä joukkuemestaruusdivisioonan ottelulla. Natural Born Thrillersin Sean O'Haire ja Mark Jindrak olivat voittaneet joukkuemestaruudet jo jokunen aika sitten. Heidän kaksi päähaastajaansa olivat ex-mestarijoukkue Filthy Animals ja uudestaan hynttyyt yhteen lyöneet Disco Inferno ja Alex Wright. Wright ja Infernohan painivat yhdessä jo joskus vuonna '98 (tuolloin nimellä Dancing Fools). Sen jälkeen Wright katosi WCW:stä, kunnes teki comebackin Berlyn-gimmickillä, joka kuitenkin floppasi täysin. Nyt hän palasi kaljuna versiona vanhasta Alex Wrightista, ja hänen joukkueensa Infernon kanssa sai nimeksi jostain syystä Boogie Knights. Filthy Animalsin kokoonpano oli muuttunut sen verran, että Kidman oli tehnyt paluunsa tuohon ryhmittymään paikkaamaan lähinnä Juventud Guerreraa, joka oli potkittu firmasta pihalle sen jälkeen, kun hän sekoili Australian-kiertueen aikana kamapäissään. Tuolla samalla kiertueella Boogie Knightsit voittivat jo joukkuemestaruudet itselleen, mutta WCW:n uusi (taas) comissioner Mike Sanders käänsi ottelun ratkaisun. Nyt O'Hairen ja Jindrakin mestaruuspuolustus olisi tuplasti vaikeampaa, kun he joutuisivat ottelemaan molempia joukkueita vastaan.

Täytyy sanoa, että tämä oli eniten minua koko vuoden aikana viihdyttänyt WCW-ottelu. Joku tässä vain toimi todella hyvin ja toi mieleen ihan vuoden 1999 loistavat joukkuemestaruusottelut. Ehkä se olikin juuri Mysterion ja Kidmanin hienosti yhteen pelannut joukkue, joka osoitti taas mahtavuutensa tässä ottelussa. Tai ehkä vaikutusta oli silläkin, että oli kiva nähdä tällainen kolmen joukkueen ottelu, jossa jokaisesta joukkueesta yksi jäsen oli koko ajan kehässä. Lisäksi on taas kehuttava sitä, kuinka Sean O'Haire ja jopa Mark Jindrak vakuuttivat selvästi enemmän kuin monet muut WCW-tulokkaat... Eivätkä ne Inferno ja Wrightkaan tässä huonoja olleet. Kunnon 10-minuuttinen total non stop action -pläjäys, jota katsoessa oli todella helppo viihtyä. Hieno avaus show'lle.
***½ (10:06)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Natural Born Thrillers (O'Haire pinned Inferno after a Senton Bomb)

Reno (c) vs. Sgt. A-Wall - Hardcore Match for the WCW Hardcore Championship
Natural Born Thrillersin porukka oli valloittanut varsin tehokkaasti WCW:n eri mestaruusdivisioonat sen jälkeen, kun porukan johtajasta Mike Sandersista oli tullut WCW:n comissioner. Tämänkin ottelun taustalla oli kuvio, jossa NBT:n jäsenen ja varsin mitäänsanomattoman painijan Renon olisi jo kuulunut hävitä HC-mestaruutensa Misfits In Actionin Sgt. A-Wallille, kun A-Wall selätti hänet mestaruusottelussa pistettyään Renon pöydästä läpi Chokeslamilla. Tilanne kuitenkin muuttui, kun Mike Sanders käänsi ottelun ratkaisun, sillä Hardcore Matchissa oli Sandersin mukaan kiellettyä pistää vastustaja pöydästä läpi. Tätä ottelua varten WCW:n board of directors oli nyt julistanut, että HC-ottelussa ei painijoita diskata mistään syystä ja että HC-mestaruusotteluissa luovuttaisiin siitä idioottimaisesta säännöstä, jossa ottelun piti alkaa backstagella ja päättyä kehään.

Tämä oli varmaan illan mukavimpia yllätyksiä. En etukäteen odottanut yhtään mitään A-Wallilta, jonka muistan parhaiten yhdentekevistä squasheista, ja Renolta, jonka muistan parhaiten miehen ihmeellisestä hiustyylistä. Ajattelin etukäteen tämän olevan mahdollisimman turhaa ja tylsää "hardcorea", mutta tästä paljastuikin ihan kiva tv-ottelutasoinen ja vieläpä yllättävän pitkä HC-mäiskintä. Ei tässä tosiaankaan pyörää keksitty uudelleen tai tehty muutenkaan mitään, jota ei olisi nähty jo WWF:n vuoden 1999 alkuvuoden Al Snow vs. HC Holly -otteluissa, mutta ei tässä mitään suurta vikaakaan ollut. Ihan jees.
** (10:50)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Reno (Roll of the Dice on the table)

The Perfect Event vs. Misfits In Action (Cajun & Loco)
Tämä ottelu syntyi impromptuna äskeisen jälkimeiningeistä, kun ensin Perfect Eventin Shawn Stasiak ja Chuck Palumbo saapuivat auttamaan Natural Born Thrillers -kamuaan Renoa Sgt. A-Wallin pieksemisessä, mutta homma muuttui hieman hankalammaksi, kun A-Wallin kaverit Misfits In Actionista saapuivat puolestaan jeesaamaan häntä. Ei siis mitään sen kummempaa taustatarinaa. Kunhan nyt vain Corporal Cajun ja Lt. Loco eivät tykänneet NBT:stä pätkän vertaa. Niin ja lisäksi Palumbolla ja Stasiakilla oli ollut pidemmän aikaan keskinäistä kähinää, jota jatkettiin tässä ottelussa.

Tämäkin oli yllättävän kiva ottelu. Ehkä olen jollain tavalla kummallinen, mutta mielestäni Lash LeRoux (Cajun) on esittänyt moneen kertaan yllättävänkin kivoja otteita. Chavo Guerrero (Lt. Loco) oli nyt totuttuun tapaan oikein hyvä, ja Chuck Palumbokin esitti kivoja otteita. Niinpä heikommaksi lenkiksi jäi Shawn Stasiak, joka yritti parhaansa mukaan pysyä näiden muiden tahdissa. Mielestäni tämä oli jopa keskivertoista tv-ottelua kivempi, sillä tässä oli päällisin puolin kaikki kunnossa ja homma oli viihdyttävää alakortin meininkiä. Tällaista kaikella tavalla toimivaa peruspainia WCW:n pitäisi osata bookata paljon enemmän kaiken maailman paskastipulaatio-otteluiden sijaan.
**½ (9:23)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Misfits In Action (Loco pinned Stasiak after a Tornado DDT)

The Franchise & Torrie Wilson vs. Konnan & Tygress - Mixed Tag Team Match
The Franchise ja Torrie Wilson olivat siirtyneet Kidmanin kanssa feudattuaan ottelemaan Kidmanin uusia (tai oikeastaan uusvanhoja... tai mitä lie, jotain sellaista) kavereita vastaan. Nyt siis ylimieliset Franchise ja Torrie yrittivät tehdä lopun Filthy Animalsin Konnanin ja Tygressin otteista WCW:ssä. Aluksi näytti jo, että tästä ottelusta ei tule mitään, sillä NBT:n tyypit, joiden kanssa Franchise teki tiivistä yhteistyötä, olivat piesseet Konnanin openerin jälkeen niin pahasti, että hän ei näyttänyt olevan painikunnossa ollenkaan.

Niinpä tämä ottelu alkoikin Franchise & Torrie Wilson vs. Tygress -otteluna, mutta pian ottelun jälkeen kaikkien iloksi Konnan saapui paikalle. Samalla Konnan osoitti, kuinka hän hallitsee no-sellaamisen kenties paremmin kuin Hogan, Goldberg, Jim Duggan ja Ultimate Warrior yhteensä: ensin Konnanin selkä on niin paskana, ettei hän ole päästä edes kehään ottelemaan ja seuraavassa hetkessä hän juoksee ympäri kehää ja paiskoo high risk -liikkeitä. Hieno homma Konnan. Toisaalta onneksi Konnan rupesi liikkumaan kunnolla, sillä juuri tuon liikkumisen ansiosta tästä tuli ihan siedettävä ottelu. Osansa siedettävyyteen oli taas kerran myös Franchisen hienolla roolinsa hoitamisella ja... Torrie Wilsonin kuumuudella. Harmi vain, että Franchisesta ei ole enää tosiaan painimaan hyviä otteluita, vaan hän joutuu tyytymään heel-roolin mallikkaaseen vetämiseen tämmöisissä kehnoissa ja kaikin puolin turhissa ppv-otteluissa.
*½ (8:38)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Konnan & Tygress (Konnan pinned Franchise after a double face jam)

Buff Bagwell vs. David Flair - DNA Match
Haha, tämä kuvio oli sitten juuri sitä uskomatonta alakortin paskastipulaatio- ja paskastorylinemeininkiä. Kuten jo Fall Brawlin arvostelussa kerroin, David Flair oli kokenut hermoromahduksen, kun hänen kihlattunsa Miss Hancock jätti Davidin alttarille ja ilmoitti, että hänen odottamansa lapsi ei olekaan Davidin. Kun Flair toipui tästä kaikesta järkytyksestä, alkoi hän tietenkin hautoa kostoa sekä entisille tyttöystävälleen että erityisesti sille miehelle, joka oli laittanut Hancockin paksuksi. Flair ei kuitenkaan tiennyt, kuka tuo katala ketku olisi, joten hän syytti isyydestä vähän kaikkia. Lopulta Flair oli varma, että Hancockin lapsen isä olisi komea naistennaurattaja Buff Bagwell. Niinpä moninaisten hyökkäysten jälkeen tähän ppv:hen bookattiin DNA Match, joka oli säännöiltään ihan normaali First Blood Match. Nimi ottelulle tuli siitä, että Flairilla oli mukanaan koeputkilot ja laboratoriomiehet sitä varten, että Bagwellille voitaisiin tehdä isyystesti heti, kun Flair on saanut vuodatettua tältä verta.

Oikeasti, WCW. Oikeasti. Mitä jumalatonta paskaa tämä nyt taas oli? Tavallaan minun käy jopa sääliksi David Flairia, jolle tämä vuosi 2000 tuntui ihan oikeasti olevan se vuosi, jolloin hän yritti parhaansa. Eihän se mitenkään kauhean paljon ollut, sillä Flairille ei ollut ikinä siunattu murto-osaakaan isänsä painitaidoista, mutta hän silti yritti kaikkensa, ja se myös näkyi hänen otteissaan. Ongelma vain oli se, että tällaisissa otteluissa tarvittaisiin Ric Flairin tasoinen painija yrittämään, että saataisiin aikaan edes ihan kiva ottelu. Tämän ottelun paras puoli se, että tämä oli aika tiivis, joten tämä ei jäänyt junnaamaan liikaa paikalleen, vaan lopputuloksena oli vain puhtaasti heikko ottelu. Ei täyttä paskaa, kiitos Flairin yrityksen, mutta en minä voi väittää, että tämä ei olisi ollut huono ottelu. Ottelun jälkikuvioissa nähtiin vanhan kunnon Total Packagen miljoonas turn, ja ketään ei kiinnostanut. Minulla ei ainakaan ollut mitään hajua, oliko Luger face vai heel ennen tätä tai oliko hän koko rosterissa edes enää.
* (5:37)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Buff Bagwell

Mike Sanders w/ The Perfect Event vs. The Cat w/ Ms. Jones - Kickboxing Match
Lisää mahtavia otteluita. Vuorossa oli entisen comissionerin The Catin ja uuden comissionerin Mike Sandersin ottelu. Sanders oli siis syrjäyttänyt Catin tuosta johtotehtävästä, ja nyt Cat tietenkin janosi kostoa. Sanders oli jostain kumman syystä antanut Catille luvan päättää ottelumuoto tässä kamppailussa, jonka voittajasta tulisi kiistaton comissioner WCW:lle. Cat valitsi ottelumuodoksi oman bravuurinsa Kickboxing Matchin. Comissionerin roolin lisäksi Mike Sanders oli myös WCW:n Cruiserweight-mestari, mutta tuo mestaruus ei tässä ottelussa ollut sentään pelissä.

Olen jo tuhanteen kertaan todennut, että nämä käsikirjoitetut Boxing Matchit ovat showpainissa ihan täyttä paskaa ja että minulla ei riitä ymmärrystä sille, että WCW:n on tungettava tällaista kuraa ppv:hen. Tämä oli vielä poikkeuksellisen typerästi bookattu, kun mukana oli "potkunyrkkeilyä", eli kaiken maailman kärrynpyöriä. Asiaa ei myöskään parantanut Sandersin roolin idioottimaisuus (hän ei edes päässyt ylös kaikista count outeista, mutta ottelu jatkui silti) ja aivan käsittämättömän p**ka lopetus. Oikeastaan toinen arvostelija tiivistikin ajatukseni tästä ottelusta täydellisesti: "Booked by a total fucking moron and executed by idiots."
DUD (3rd round)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Mike Sanders (The Cat was counted out, when he was fighting with The Franchise out of the ring although the third and last round had already ended)

Mike Awesome vs. Vampiro - WCW World Heavyweight Title Shot
Kuten kuvasta näkyy, Mike Awesomin "That 70's Guy" -gimmick oli mennyt vain entistä pahemmaksi. En voi millään edelleenkään ymmärtää sitä, että WCW:llä oli käsissään ensiluokkaisen mahtava ja isokokoinen bad ass -brawler, ja he tekevät hänestä täyden pellen. Ei näin, WCW. No, joka tapauksessa Awesome oli ilmeisesti jossain hamassa menneisyydessä voittanut Vampiron ottelussa, jossa oli ollut panoksena ykköshaastajuus päämestaruuteen. Tuo ottelu oli päättynyt, kun Awesome oli pistänyt Vampiron pöydästä läpi, ja Vampiro oli tuon bumpin seurauksena ollut poissa usean viikon ajan. Nyt hän oli kuitenkin tehnyt paluunsa juuri ennen ppv:tä, ja Vampiro halusi uusintaottelun Awesomea vastaan. Vielä juuri ennen ottelua Vampiro sanoi, että hän haluaa Awesomen pistävän ykköshaastajuutensa ottelun panokseksi, ja kiltti Awesome suostui tuohon.

Kai se on vähitellen pakko myöntää, että ei Vampirosta ollut WCW:ssä ottelemaan hyvää ottelua edes aseella uhaten. En silti vain voi olla markkaamatta tuota gimmickiä ja hahmoa, vaikka kehäotteet aika karmivia olivatkin. Ei tämä mikään nappisuoritus toisaalta ollut Awesomeltakaan. Paikoitellen meno oli oikein mukavaa midcard-mäiskintää, mutta paikoitellen botchit ja muut typeryydet pilasivat tunnelmasta todella paljon. Omalla tavallaan hauska hetki ottelussa oli, kun Awesome ja Vampiro ottelivat yleisön seassa, ja ilmeisesti ihan oikea katsoja hyökkäsi yhtäkkiä Awesomen kimppuun, mutta Awesome ravisteli tämän selästään hetkessä. Heikko ottelu, mutta Awesomen yrittämisen ansiosta oli tämä ihan siedettävä. Ei näitä ppv:ssä silti pitäisi nähdä. Toisaalta ennemmin tämä kuin kaksi edellistä.
*½ (9:49)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Mike Awesome (Top-Rope Awesome Bomb)

Team Canada (Lance Storm (c) & Jim Duggan) w/ Major Gunns vs. General Rection - 2 on 1 Handicap Match for the WCW Canadian Heavyweight Championship
Hahaha. Tämä kuvio se vasta älytön olikin. Tai siis, tämä Lance Stormin koko Kanada-kuvio hänen WCW-debyytistään lähtien oli ollut parasta, mitä WCW:n midcard pystyi tarjoamaan, kunnes Fall Brawlin Canadian (ex US) Heavyweight -mestaruusottelussa nähtiin aivan mahtava päätös. Misfits In Actionin johtaja ja USA:n edustaja General Rection oli voittaa mestaruuden Lance Stormilta, kun Rectionin ystävä Jim Duggan kääntyi tätä vastaan ja liittyi Stormin Team Canadaan! Kyllä, luitte oikein! Jim v***n Duggan, jonka koko hahmo ja koko perkeleen ura perustui täysin siihen USA-propagandaan, kääntyi maataan vastaan ja alkoi edustaa Kanadaa. Miksi? Koska Vince Russon mielestä se oli yllättävää. Harmi vain, että siinä ei myöskään ollut mitään järkeä. No, nyt Rectionilla oli vihdoin ja viimein mahdollisuus kostaa sekä Stormille että Dugganille ja tuoda sekä US-mestaruus että MIA:n entinen manageri Major Gunns kotiin.

Fall Brawlin ottelu Rectionin ja Stormin välillä oli ok, ja mietin silloin, että heillä voisi olla puhtaasti buukatussa ottelussa mahdollisuuksia vielä paljon enempäänkin. Harmi vain, että tämä oli niin kaukana puhtaasta ottelusta kuin mahdollista ja että tässä ottelussa pyöri mukana paskasäkki, joka tunnettiin myös nimellä Jim Duggan. Painikehä ei todellakaan ollut Dugganin paikka enää 2000-luvulla, mutta siellä hän taas kerran pyöri. En oikeastaan tiedä, oliko painikehä ikinä Dugganin paikka. No, Storm pelasti tässä sen, mikä oli pelastettavissa Dugganin paskuuden, turhien sekaantumisen ja muun onnettoman buukkauksen jälkeen. Harmillisesti se ei ollut kovinkaan paljon.
* (10:07)
Voittaja(t):

Spoiler: näytä

General Rection (Pinned Duggan after a Moonsault)

Jeff Jarrett vs. Sting
Jeff Jarrettin ja Stingin feud oli alkanut jo Fall Brawlista, jossa Jarrett ensin hyökkäsi Stingin kimppuun ja myöhemmin illalla Sting aiheutti Jarrettille tappion ottelussaan Mike Awesomea vastaan. Näin oli siis soitettu ensisoinnut tälle feudille, josta tultaisiin näkemään tuhansia yhteenottoja seuraavien vuosien aikana. Minua ei Jarrettin ja Stingin feud ole kiinnostanut koskaan. Ei edes tässä vaiheessa, jossa Jarrett oli varmaan lähes tulkoon parhaimmillaan. Pääjuoni feudissa oli tietenkin se, että Jarrett tahtoi nousta takaisin WCW:n huipulle kukistamalla koko firman suurimman legendan. Tähän päämääräänsä hän yritti päästä pelaamalla mind gameseja Stingin kanssa: Jarrett väitti, että Stingillä ei ollut enää ollenkaan sydäntä tätä lajia kohtaan. Jarrett vahvisti väitteitään esittämällä Stingiä tämän vanhoissa surfer-aikaisissa attireissa. Sting koitti olla välittämättä tästä kaikesta, ja hän pyrki osoittamaan omistautumisensa pieksemällä Jarrettin kehässä.

Tämä ottelu olisi voinut olla ihan kiva yläkortin ottelu hyvällä tunnelatauksella, mutta homma pilattiin aivan täysin sillä, että ottelun aikana nähtiin yhteensä viisi eri feikki-Stingiä sekaantumassa otteluun. Sting keskittyikin ottelun aikana tappelemaan enemmän näiden feikki-Stingien kuin Jarrettin kanssa. Lisäksi ottelu oli buukattu muutenkin aivan typerästi, sillä Jarrett saatiin näyttämään todella heikolta, kun kaikista feikki-Stingeistä huolimatta Sting oli koko ajan niskan päällä tässä ottelussa. Tavallaan feikki-Stingit olivat kyllä (tahattomasti) huvittavia, ja heistä on sinänsä annettava puolikas, mutta vastavuoraisesti Sting-sekaantumiset pilasivat tältä ottelulta mahdollisuuden kunnolliseen otteluun. Muuten tässä ei ollutkaan paljon mitään. Sting-hyökkäysten välissä Jarrett tuntui kyllä kovasti yrittää rakentaa tästä jotain järkevää ottelua, mutta aika vähäiseksi se yritys jäi. Jo kuudes alle kahden tähden ottelu putkeen. Ei hyvää päivää.
* (14:38)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jeff Jarrett (Pinned Sting after interference from one of the fake Stings and a guitar shot)

Booker T (c) vs. Scott Steiner w/ Midajah - WCW World Heavyweight Championship
Uskokaa tai älkää, mutta tämäkään ei ollut vielä illan Main Event. Illan 10. ottelu, ja tämän jälkeen olisi luvassa vielä yksi. Tämän olisi kyllä kayfabessa pitänyt alun perin olla illan viimeinen ottelu, mutta kohta selviävien syiden takia kaksi viimeistä ottelua vaihtoivat paikkaa. Tässä ottelussa oli siis panoksena WCW:n arvokkain vyö, jonka ympärillä oli käynyt taas järjetön myllerrys sitten Fall Brawlin. Koko kauheuden kohokohta nähtiin 25.9.2000, kun Bookerin kanssa ikuisuusfeudia ylläpitänyt Vince Russo otteli Bookeria vastaan Steel Cage Matchissa WCW World Heavyweight -mestaruudesta ja - kyllä vain - voitti tuon mestaruuden Bookerilta! Vince Russo oli siis virallisesti WCW:n päämestari. Harmi vain, että hän ei koskaan päässyt puolustamaan vyötään ppv:hen, sillä hän kärsi samassa ottelussa oikean aivotärähdyksen, ja hän joutui saman tien luopumaan vyöstään, jonka Booker T pian voitti takaisin itselleen ottelussa Jeff Jarrettia vastaan. Nyt Booker joutui puolustamaan mestaruuttaan Scott Steineria vastaan. Steiner oli jo kuukausien ajan kylvänyt loputonta tuhoa WCW:ssä, mutta jostain syystä hänelle ei ollut ennen tätä ottelua myönnetty mahdollisuutta päämestaruuden voittamiseen. Nyt hän sai vihdoin sen, mutta toinen kysymys on se, osaisiko hän käyttää sen hyödykseen.

Täytyy heti alkuun todeta, että tämä oli painillisesti kirkkaasti parasta antia illan kolmen ensimmäisen ottelun jälkeen. Booker T ja Scott Steiner olivat omalla tavallaan (Jarrettin kanssa) WCW:n "tulevaisuuden" suurimpia nimiä, ja kaikki kolme olivat vieläpä WCW-keskiarvoa parempia kehässä. Booker T ehdottomasti paras, mutta Steiner ja Jarrettkin tarpeen tullen ihan kivoja. Niinpä en ollut suuresti yllättynyt, kun nämä kaksi pistivät pystyyn ihan mukavan ja tunnelatautuneen brawlin höystettynä Bookerin parilla näyttävällä loikalla. Kokonaisuutena otteluna näyttikin olevan jo sellaistan ihan hyvä -tasoa, joka oli yllättävän hyvin WCW:n päämestaruusottelulta, mutta sitten taas aivan idioottimainen buukkaus, typerät ref bumpit ja todella sekava sekä onneton lopetus ottelulle pilasivat parhaan fiiliksen. Oli tämä ok ottelu, mutta parempaankin olisi kunnollisella buukkauksella ollut mahdollisuus.
** (13:27)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Booker T (via DQ after Steiner hit him with a lead pipe and attacked multiple referees)

KroniK vs. Goldberg - 2 on 1 Handicap Match
Kyllä, tämä oli ihan oikeasti illan viimeinen ottelu. Tämän taustatarinahan lähtee liikkeelle siitä, että Fall Brawlin jälkeen käynnistettiin storyline, jossa Goldberg lähti tavoittelemaan uudestaan 176 voitetun ottelun putkeaan. Comissioner Mike Sanders oli julistanut, että Goldberg potkittaisiin pois WCW:stä, jos hän häviäisi yhtään ottelua ennen kuin 176 voitettua ottelua olisi täynnä. Ennen tätä ottelua Goldbergillä oli takana 14 voitettua ottelua, mutta luvassa olisi hänen pahin haasteensa tähän mennessä. Vastaan nimittäin asettui WCW:n kovin joukkue KroniK, joka oli hiljattain tehnyt heel-turnin, kun he olivat liittoutuneet Mike Sandersin kanssa. KroniK julisti, etteivät he välittäneet painissa muusta kuin niskojen murtamisesta ja palkkasekkien purkamisesta (breaking necks and cashing checks, aika hienoa suomennusriimittelyä mielestäni). Niinpä he ottivat mielellään vastaan Sandersin tarjoaman ison rahan homman lopettaa Goldbergin voittoputki heti alkuunsa. Oman lisänsä otteluun toi se, että tätä ppv:tä edeltäneessä Thunderissa oli nähty se legendaarinen 6-Man Tag Team Match, jossa Goldberg ja KroniK olivat vastakkain ja Goldberg botchasi kulmaukseen syöksymisen niin, että hän iskeytyi kehätolppaan suoraan pää edellä. Tuo on mielestäni ollut kaikissa mahdollisissa Botchamanioissa ja muissa. Niinpä koko ppv:n ajan oltiin varmoja, ettei Goldberg olisi kykeneväinen ottelemaan. Booker T:n suostumuksesta tämä ottelu siirrettiin illan viimeiseksi, jotta Goldbergillä olisi kaikki mahdollinen aika toipua. Jos hän ei saisi otella, KroniK julistettaisiin voittajaksi ja Goldberg saisi kenkää.

Kuten olettaa sopi, Goldberg julistettiin kykeneväiseksi ottelemaan juuri kreivin aikaan. Mitä taas itse ottelusta voi sanoa, niin... Tulipa ihan vanhat kunnon vuoden 1998 alkukuukaudet mieleen. Harmi vain, että Goldbergin squasheja oli tosiaan nähty se hyvän päälle 200 kappaletta yhteensä, joten ketään ei enää oikeasti kiinnostanut. KroniKista olisi voinut vaikka olla johonkin WCW:ssä, mutta se vedettiin nyt vessanpöntöstä alas.
½ (3:35)
Voittaja(t):

Spoiler: näytä

KroniK... No ei vaan, tietenkin Goldberg. Spearit ja Jackhammerit molemmille. Jeejee.

*** Rey Mysterio Jr.
** Kidman
* Sean O'Haire

Kokonaisarvio Halloween Havocista: Kiitos taas kerran WCW, kun onnistuitte järjestämään yhden paskan ppv:n lisää. Tällä kertaa minua harmittaa tämä paskuus kuitenkin poikkeuksellisen paljon, sillä illan opener oli tosiaan paras WCW:n ppv-ottelu miesmuistiin ja kaksi seuraavaakin ottelua antoivat odottaa parhaimmillaan ihan kohtuullista ppv:tä. Sitten alkoi kuitenkin loputon paskan vyörytys, joka ei oikeastaan päättynyt missään vaiheessa ennen kuin Tony Schiavone kertoi ppv:n olevan ohi. Tämä ei ollut vuoden huonoin ppv, sillä alku oli sen verran hyvä, mutta aivan selvästi Surkea tämä taas oli ja samalla myös vuoden pahin pettymys.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
3. ECW Anarchy Rulz - Hieno
---------------
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
5. WWF Royal Rumble - Hyvä
6. WWF SummerSlam - Hyvä
7. WWF Fully Loaded - Hyvä
---------------
8. WWF WrestleMania 2000 - Ok
9. ECW Heat Wave - Ok
10. ECW Guilty As Charged - Ok
11. WWF Judgment Day - Ok
12. WWF No Mercy - Ok
13. WWF Unforgiven - Ok
14. WWF King of the Ring - Ok
---------------
15. WWF InsurreXtion - Kehno
16. ECW Living Dangerously - Kehno
17. WCW Souled Out - Kehno
18. WCW Fall Brawl - Kehno
---------------
19. WCW Bash At The Beach - Surkea
20. WCW Uncensored - Surkea
21. WCW New Blood Rising - Surkea
22. WCW Spring Stampede - Surkea
23. WCW Halloween Havoc - Surkea
24. WCW The Great American Bash - Surkea
25. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
26. WCW Slamboree - Surkea

Sitten taas ECW:tä.

[Kenitys]

Nyt on tosiaan sen verran arvosteluja varastossa, että päästäkseni joskus samaan tahtiin katsomiseni kanssa voisin postata näitä arvosteluja parin seuraavan viikon ajan semmoisen 2-3 viikossa.


NOVEMBER TO REMEMBER 2000

Jos joku ppv ECW:ssä oli muita merkittävämpi tai mainostetumpi, se varmastikin oli November To Remember. Samalla N2R oli myös ECW:n pisimmän historian omaava tapahtuma. Nyt sekin historia tulisi päätökseen. Tässä ppv:ssä saattoi viimeistään huomata, että loppu olisi lähellä. Main Event -porukka alkoi olla todella ohut, ja niin oli itse asiassa koko roster. Kaikkein pahinta oli kuitenkin se, kuinka (ilmeisesti säästösyistä, en minä muutakaan järkevää syytä keksi) ECW oli tässä ppv-lähetyksessä vetänyt painijoiden oikeiden ja legendaaristen sisääntulomusiikkien päälle jotain yhdentekevää tilutusta. Kaikkein pahinta teki nähdä Sandmanin sisääntulo, kun Enter Sandmanin päälle oli todella tökerösti dubattu joku random-renkutus. Tällaista tämä on. Selostajinamme taas kerran Joey Styles ja Cyrus. Ensimmäisen ottelun Cyrus selosti yksinään, sillä Styles oli auttamassa ringsidellä Joel Gertneriä ja Tommy Dreameria beatdownin jäljiltä.


Simon Diamond & Swinger w/ C.W. Anderson vs. Joey Matthews & Christian York
Tuo edellä mainitsemani beatdown liittyi tietenkin siihen, että tämäkin ECW:n ppv alkoi hyvin tyypilliseen ECW-tyyliin näppärällä impromptu-ottelulla. Se sai alkunsa, kun Simon Diamond keskeytti Joey Stylesin ja Joel Gertnerin alkupromottelun, ja lopulta Diamond kävi yhdessä Swingerin kanssa Gertnerin kimppuun. Tämän jälkeen Tommy Dreamer saapui auttamaan Gertneriä, mutta C.W. Andersonin tultua apuun miehet saivat kolmestaan Dreamerin matalaksi. Lopulta paikalle saapuivat ECW-tulokkaat Joey Matthews ja Christian York, ja kun tuomarikin ilmestyi paikalle, oli hyvä hetki aloittaa illan ensimmäinen joukkueottelu.

Edellisen show'n Matthewsin ja Yorkin ottelu oli todella mallikasta meininkiä, mutta tämä ei päässyt ihan samalle tasolle. Suurin ongelma oli se, että ottelu sai aikaa vain vaivaiset vajaat 6 minuuttia, joissa ei mitään suuria ihmeitä tehdä. Niinpä lopputulos jäi vähän tyngäksi. Muuten meno oli kyllä oikein vauhdikasta ja viihdyttävämpää kuin peruskivassa tv-ottelussa. Harmittaa vain, ettei tälle suotu enemmän aikaa, sillä pitempänä tästä olisi voinut tulla vielä huomattavasti parempi.
**½ (5:20)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Simon Diamond & Swinger (Swinger pinned York after an Anderson Spinebuster from C.W. Anderson)

C.W. Anderson vs. Kid Kash
Ja koska ECW:n motto oli usein ollut näiden impromptu-otteluiden osalta "ei yhtä ilman toista", oli heti perään luvassa toinen näppärästi edellisen ottelun pohjalta jatkunut impro-mittelö. Anderson, Swinger ja Diamond olivat taas pääsemässä varsin mukavaan 3 on 2 beatdowniin edellisen ottelun jälkimainingeissa, kun Kid Kash tuli pelastamaan Yorkin ja Matthewsin. Lopulta Diamond ja Swinger joutuivat perääntymään yhdessä Matthewsin ja Yorkin kanssa, ja niinpä nämä kaksi sankaria jäivät ottamaan toisistaan mittaa.

C.W. Anderson ja Kid Kashan olivat kohdanneet jo kerran aikaisemmin tämän vuoden ppv:issä, ja se koitos oli ollut oikein hyvää painia. Niinpä samaa oli lupa odottaa tältäkin, ja silti tämä ylitti odotukset. En ollut nimittäin ihan varma siitä, pystyisivätkö nämä nyt enää uudestaan yhtä viihdyttävään otteluun, sillä heillä ei olisi enää ensimmäisen kerran yllätyskorttia käytettävänään, mutta itse asiassa tämä oli vielä parempi kuin ensimmäinen koitos. Jotenkin tässä toimi aika lailla kaikki niin hyvin kuin tämmöisessä vauhdikkaassa 10-minuuttisessa ottelussa voi vain toimia. Kash on vain aivan loistava. Hän väläytteli todella hienoja high flying -liikkeitä, ja Anderson jyräsi Kashin kanveesiin vakuuttavilla power-liikkeillä. Hienoa, lisää tällaista. Tosin ehkä uusilla ottelijapareilla... Ikään kuin ECW:llä olisi enää sellaisia.
***½ (10:45)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kid Kash (Tornado DDT)

Hot Commodity (EZ Money & Julio Dinero & Chris Hamrick) w/ Elektra vs. Danny Doring & Roadkill & Little Spike Dudley
Sitten päästiin illan ensimmäiseen suunniteltuun otteluun. Tosin tämäkään ei ollut aivan siinä muodossa, kuin ottelu oli alun perin buukattu. Alkuperäinen suunnitelma oli nimittäin se, että Doringin ja Roadkillin joukkueparina nähtäisiin Kid Kash, sillä hänellä oli ollut Doring & Roadkill -kaksikon ohella selvää biiffiä tämän HelBon Rahan johtaman porukan kanssa. Homma kuitenkin mutkistui, kun Kash ei malttanut odottaa omaa vuoroaan ja saapuikin ottelemaan äskeiseen matsiin C.W. Andersonia vastaan. Niinpä ensin näytti siltä, että Doring ja Roadkill joutuisivat Handicap Matchiin, kunnes ECW:n Comissioner Little Spike Dudley saapui yhtäkkiä heidän avukseen.

Tämä oli oikein loistava esimerkki hyvän mielen viihdyttävästä kuuden miehen painiottelusta. Missään kohtaa painillinen anti ei ollut jotenkin ainutlaatuisen mahtavaa tai jotain, mitä hehkuttaisin vuoden päästä kaverilleni ympärikännissä baarissa, mutta kaikki toimi aika lailla yhtä hyvin kuin junan vessa. Jokainen kuudesta äijästä veti osuutensa kunnioitettavalla tarkkuudella, ja erityisesti Julio Dinero osoitti olevansa kieltämättä oikein mallikas painija. Muutamia hienoja high flying -hetkiä, hiukan HC-meininkiä ja muuten yleisen kivaa painia. Toimi roolissaan juuri sillä tavalla kuin sopi toivoakin.
*** (8:23)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Danny Doring & Roadkill & Little Spike Dudley (Spike pinned Hamrick after an Acid Drop)

Chris Chetti w/ Lou E. Dangerously vs. Nova - Loser Leaves ECW Match
Noniin, tässä ottelussa oli sitten jo isompaa tarinaa taustalla. Chris Chetti ja Novahan olivat otelleet joukkueena varmaan parisen vuotta. Vaikka heillä oli välillä aina jotain pieniä ongelmia toistensa kanssa ja vaikka välillä Chetti oli poissakin kuvioista loukkaantumisen takia hyvän tovin, olivat he loppujen lopuksi pelanneet joukkueena yhteen tosi hyvin. Kaikki olettivat, että heistä olisi tullut ECW:n joukkuemestarit, kun mestaruusvöiden kohtalo ratkaistiin parin kuukauden vakanttina olon jälkeen mestaruusturnauksessa. Nova ja Chetti kuitenkin hävisivät ottelunsa, ja ottelun jälkeen Chetti niin sanotusti "menetti sen" ja pieksi entisen joukkuekaverinsa henkihieveriin. Tämän jälkeen egoistiseksi paskiaiseksi muuttunut Chetti liittoutui vanhan kunnon Lou E. Dangerouslyn kanssa ja päätti tehdä selvää Novan urasta. Juuri ennen ottelua Chetti julisti, ettei ECW olisi tarpeeksi iso sekä hänelle ja Novalle ja että ottelun häviäjä joutuisi lähtemään firmasta.

Jos Chetti oli heel-turninsa jälkeen muuttunut egoistiseksi paskaksi, ei kenelläkään tuntunut olevan tietoa, miten Nova oli käsitellyt joukkueen hajoamisen. Niinpä oli mahtava yllätys, kun Nova ei tullutkaan paikalle iänikuisena hymyilevänä ja hyppelihtävänä (Super) Novana, vaan kostoa janoavana bad assina. Ottelu olisi ehkä painillisesti voinut olla vielä parempikin, jos se olisi saanut enemmän aikaa ja jos vastassa olisi ollut joku muu kuin Chetti. Onneksi kuitenkaan niin ei ollut: tässä oli nimittäin aivan loistava tarina ja hieno tunnelma. Oikeasti henkilökohtainen ottelu midcardilaisten kesken. Ei mitään tajunnanräjäyttävää, mutta kaikella tapaa oikein viihdyttävä ottelu, joka oli hyvä tapa päättää (?) tämä feud.
*** (9:43)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Nova (Top-Rope Kryptonite Krunch)

Da Baldies vs. Balls Mahoney & Chilly Willy - Flaming Tables Match
Nämä kaksi joukkuetta ottivat yhteen jo Anarchy Rulzissa varsin yhdentekevässä HC-mäiskinnässä. Tuolloin Baldiesit voittivat Mahoneyn ja Chilly Willyn varsin monivaiheisten käänteiden jälkeen, mutta Mahoney ja Willy eivät antaneet asian olla. He janosivat kostoa, ja tahtoivat saada sen viimeisen päällä ppv-historian ensimmäisessä Flaming Tables Matchissa. Kyseessä oli siis tietenkin muuten aivan normaali Tables Match, mutta ottelun voittaakseen vastustaja piti pistää läpi pöydästä, joka oli tulessa.

Täytyy myöntää, että joku tässä Flaming Tables -ottelumuodossa viihdytti minua, ja jo ihan pelkästään sen takia saatan antaa tälle arvosanaksi puolikkaan enemmän kuin olisin muussa tapauksessa antanut. Joku tuommoisessa kunnolla liekkeihin roihahtavassa pöydässä vain on: varsinkin kun itse bumppi toteutetaan varsin nätisti eikä mitenkään puoliksi pelleillen, kuten joidenkin muiden promootioiden tuliotteluissa. Lisäksi tässä ottelussa kaikki neljä painijaa tuntuivat muutenkin vetävän vähintäänkin astetta paremmin, itse asiassa vielä vähän enemmänkin. Tämä nimittäin tuntui tyhjänpäiväisen ja laimean mäiskinnän sijaan ihan oikeasti sellaiselta viihdyttävältä roskapainiottelulta, jota WWF:nkin HC-divisioona tarjoilee parhaimmillaan. Voin huoletta sanoa, että tämä oli varmasti juuri niin hyvä ottelu kuin mihin nämä neljä ikinä pystyvät keskenään.
**½ (12:11)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Balls Mahoney & Chilly Willy (Mahoney put Angel through a flaming table)

Rhino (c) vs. New Jack - ECW Television Championship
Rhino oli jatkanut edelleenkin TV-divisioonan hallintaa, ja vähitellen ainakin minun mielessäni alkoi herätä kysymys siitä, miksei tämä ylivoimainen monsteri pääse haastamaan ECW:n päämestaria, kun useat hänen aikaisemmin tuhoamansa painijat pääsevät. Nyt Rhino joutui kuitenkin kohtaamaan ehkä kaikkein vaarallisimman vastustajansa, kun täysin sekopäinen New Jack asettui hänen haastajakseen. New Jack oli useiden viikkojen ajan yrittänyt tuhota Rhinon, mutta Rhino oli selvinnyt tilanteista voimallaan. Rhinon ei kannattaisi silti muuttua liian itsevarmaksi, sillä juuri ennen ottelua New Jack vetäisi yhden ECW:n ppv-historian häiritsevimmistä promoista, jossa hän muun muassa julisi vetävänsä Rhinon auki sirpillään. Kivat sulle, Jack.

Tämä oli ensimmäinen New Jackin virallinen ottelu sitten Guilty As Chargedin, ja täytyy myöntää, että New Jack oli se ainut vanhan liiton ECW:läinen, jota en ollut kaivannut takaisin painikehiin. Toki koko Jackin ja Vic Grimesin sähläys Living Dangerouslyssa oli traaginen, mutta ei se saanut minua haluamaan nähdä New Jackin otteluita. Tämä olikin erinomainen osoitus siitä, miksi näin oli. Jack teki ne samat vanhat HC-mäiskintänsä, jotka hän oli varmaan osannut siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran astui kehään, ja ainakaan minua ei jaksanut kiinnostaa enää yhtään. Rhino teki toki parhaansa saadakseen edes jotain irti New Jackista, ja hänen myymisensä ja kehätoimintansa ansiosta tästä ei tullut mitään ihan täyttä kuraa, mutta olihan tämä kaikella tavalla turha ja heikko TV-mestaruusottelu. Hit the road, Jack.
*½ (7:55)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rhino (Gore through a table)

FBI (c) w/ Big Sal E. Graziano vs. Mikey Whipwreck & Yoshihiro Tajiri - ECW Tag Team Championship
Tämän ottelun taustatarina tuli selitettyä aika perusteellisesti jo Anarchy Rulzin kohdalla, ja oikeastaan mikään ei ollut muuttunut sen jälkeen. Tajiri ja Whipwreck olivat edelleen katkerat mestarit, joilta FBI oli törkeästi ryöstänyt joukkuemestaruudet ja jotka edelleenkin halusivat vyönsä takaisin. Saa nähdä, onnistuvatko he tällä kertaa.

Tämäkin ottelu oli oikein hyvää menoa, vaikka kyseessä olikin lähes tulkoon kaksi eri ottelua. Ensimmäisen puoliskon ajan nähtiin hc-meiningillä ja lievällä high flyingilla höystettyä teknistä ja viihdyttävää painia, mutta sitten Mikey Whipwreck loukkaantui. Ottelu ei kuitenkaan muuttunut Handicap Matchiksi, sillä paluunsa tässä tapahtumassa tehnyt Super Crazy saapui paikkaamaan Whipwreckiä. Paluu ei ollut varsinainen yllätys, sillä Crazy oli buukattu ottelemaan tapahtumassa C.W. Andersonia, mutta jälleen Kid Kashin ja Andersonin ottelun takia tuokin koitos jäi näkemättä. Niinpä Crazy sattui sopivasti olemaan backstagella paikatakseen Whipwreckiä, ja lopputulos oli erinomainen. Crazy oli kuin uudestisyntynyt paluunsa jälkeen, sillä hän tarjoili toinen toistaan näyttävämpiä high flying -liikkeitä. Silti ottelun suurin tähti oli Tajiri, joka oli ilmiliekeissä ensimmäisestä sekunnista viimeiseen. Vaikka en kamalammin ottelun lopetuksesta tykännytkään, täytyy minun sanoa tämän olleen silti niin viihdyttävää ja kovatasoista joukkuepainia, että tämä ansaitsee helposti tuon alla olevan arvosanan. Ei silti ihan huipputasoa.
***½ (15:46)
Voittajat:

Spoiler: näytä

FBI (Maritato pinned Tajiri after a Double Bulldog)

Jerry Lynn (c) vs. Justin Credible w/ Francine vs. Steve Corino w/ Jack Victory & Dawn Marie vs. The Sandman - Double Jeopardy Match for the ECW World Heavyweight Championship
Illan Main Event olikin sitten varsin erikoinen koitos. Kyseessä oli siis neljän painijan ottelu, mutta periaatteessa kehässä nähtiin kaksi samaan aikaan käytävää ottelua: Jerry Lynn vs. Justin Credible ja Steve Corino vs. The Sandman. Käytännössä tämä tarkoitti siis sitä, että Lynn ja Credible voisivat selättää vain toisensa ja Corino ja Sandman voisivat selättää vain toisensa. Kun molempien näiden "otteluiden" ratkaisusuoritukset olisi nähty, voittajat jatkaisivat saman tien toisiaan vastaan painimista. Koska nämä kaksi ottelua kuitenkin käytiin samaan aikaan samassa kehässä, mikään ei estänyt esimerkiksi Sandmania pieksemästä myös Credibleä - ja näin myös käytännössä tapahtui. Käytännössä tämä muistutti siis hyvin paljon normaalia 4-Way -ottelua. Ottelun taustalla olivat samat erimielisyydet, jotka olivat jatkuneet Jerry Lynnin ja Justin Crediblen välillä entistä kovempana sen jälkeen, kun Lynn oli vienyt mestaruuden Credibleltä. Myös Sandmanin ja Steve Corinon välille oli kehittynyt monenlaisia ongelmia viime viikkojen aikana.

En odottanut tältä ottelulta paljoakaan, koska Sandman tuntui olevan elämänsä huonoimmassa kunnossa, Crediblen viimeisimmät ME-ottelut olivat useamman kerran olleet karvaita pettymyksiä ja ottelun monimutkaiset säännöt tuntuivat turhalta säätämiseltä. Niinpä oli kiva todeta, että tämä yllätti oikein positiivisesti. Jotenkin kummassa Sandman heikosta kunnostaan huolimatta tempaisi jälleen kerran oikeasti näyttäviä liikkeitä ja otti vastaan kovaa bumppia. Jollain tavalla tätä miestä ei vain voi olla arvostamatta. Krediittiä on Sandmanin lisäksi annettava myös Jerry Lynnille, joka oli juuri niin kovassa kunnossa kuin häneltä sopi odottaakin, ja erityisesti Steve Corinolle, joka oli aivan ehdottomasti tämän ottelun suurin tähti. Niin ja ei se Crediblekään huonosti tässä vetänyt. Kokonaisuutena siis varsin viihdyttävä mäiskintä, joka paikoiteillen muistutti aika paljon WWF:n klassista entertainment brawlia. Tuohon lajityyppiin sopien painillinen anti jäikin tässä ottelussa hiukan vähemmälle, jonka takia tämä ei mielestäni nouse ihan huippuottelun tasolle. Silti ehdottomasti illan paras ottelu.
***½ (24:07)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Steve Corino (Last eliminated Credible after a Superkick)

*** Steve Corino
** Yoshihiro Tajiri
* Kid Kash

Kokonaisarvio November To Rememberistä: Siitä huolimatta, että ME oli oikein mukava yllätys ja että show'ssa oli pari muutakin ***½-ottelua, en ihan älyttömästi syttynyt tälle tapahtumalle. Suurin syy oli ehdottomasti tunne siitä, että tässä alettiin elää sellaista jämäpalojen loppuaikaa. Jäljellä olivat enää ne painijat, jotka eivät olleet raaskineet lähteä muuallekaan. Koko käytettävissä oleva ECW:n roster oli käytännössä mukana tässä ppv:ssä. Lisäksi ECW ei parantanut tätä kierrätysfiilistä buukkaamalla samoja ottelupareja ppv:stä toiseen. ME-kuvioissa oli sentään pientä uudistamisen meininkiä, mutta sen Crediblen olisi voinut jo ihan hyvin tiputtaa kuvioista pois ja laittaa vaikka johonkin uuteen feudiin. Ikävän suuri miinus tuli myös niistä kamalasti sisääntulomusiikkidubbauksista. Ja kun ei tässä yhtään huipputason otteluakaan ollut, jää tämä kieltämättä Ok:ksi. Ei siinä, oli tämä ehdottomasti parempi kuin osa WWF:n ppv:istä. WCW:stä en sano enää edes mitään. Oikein kivaa menoa, jossa oli vain yksi oikeasti heikko ottelu. Huonomminkin voisi siis ECW:llä mennä, mutta vähän tällaista lopun ajan touhuahan tämä alkoi olla.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
3. ECW Anarchy Rulz - Hieno
---------------
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
5. WWF Royal Rumble - Hyvä
6. WWF SummerSlam - Hyvä
7. WWF Fully Loaded - Hyvä
---------------
8. WWF WrestleMania 2000 - Ok
9. ECW Heat Wave - Ok
10. ECW Guilty As Charged - Ok
11. WWF Judgment Day - Ok
12. WWF No Mercy - Ok
13. ECW November To Remember - Ok
14. WWF Unforgiven - Ok
15. WWF King of the Ring - Ok
---------------
16. WWF InsurreXtion - Kehno
17. ECW Living Dangerously - Kehno
18. WCW Souled Out - Kehno
19. WCW Fall Brawl - Kehno
---------------
20. WCW Bash At The Beach - Surkea
21. WCW Uncensored - Surkea
22. WCW New Blood Rising - Surkea
23. WCW Spring Stampede - Surkea
24. WCW Halloween Havoc - Surkea
25. WCW The Great American Bash - Surkea
26. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
27. WCW Slamboree - Surkea

Seuraavaksi sitten varsin erikoinen tapahtuma, eli WCW:n Millennium Final.

[Kenitys]

Tosiaan kiristetään tahtia nyt parin seuraavan viikon ajaksi niin, että laitan myös viikonloppuna molempina päivinä yhdet arvostelut kehiin.

Kiitos vielä Popsikkaalle, joka vinkkasi, kuinka saisin tämän ppv:n käsiini.


MILLENNIUM FINAL 2000

Hahaa, tämä ppv se vasta olikin jotain. Ehdottomasti erikoisin tapaus vuodelta 2000. WWF oli jo vuodesta 1997 lähtien järjestänyt Isossa-Britanniassa ppv:itä, jotka näkyivät ppv-lähetyksenä ainoastaan Britanniassa. Nyt, viimeisinä kuukausinaan, WCW tempaisi vastavedon, mutta meni vielä astetta pidemmälle. Tylsän ja perinteisen Brittein saarten sijaan WCW nimittäin järjesti ppv:nsä Saksassa. Koska ppv:n saattoi tilata vain Saksassa asuvat, tapahtuma selostettiin englannin sijaan saksaksi. Samoin nämä selostajat yrittivät parhaansa mukaan vetäistä saksankielisen voiceoverin kaikkien painijoiden promojen päälle. Aivan mahtavaa. Luojan kiitos Tony Schiavonen repertuaariin ei kuulu saksan kielen taito, joten sain vihdoin yhden tapahtuman tauon kammottavasta Shiavone & Madden -kaksikosta. En väitä, että olisin kamalasti ymmärtänyt Mike Ritterin ja Lenz Retzerin selostuksesta, mutta oli sitä tuhat kertaa hauskempi kuunnella kuin Schiavonen onnetonta sössötystä ja Maddenin väkinäisiä vitsejä. Sitä paitsi se toisen saksalaissselostajan joka väliin huutama "Jawohl!" aiheutti jatkuvia naurunpyrskähdyksiä.


Filthy Animals (Misterio Jr. & Kidman) w/ Tygress vs. KroniK
En yritä tämän ppv:n kohdalla edes kirjoittaa mitään taustatarinoita (ellei sellaisia erikseen mainittavasti ole), koska mitään kummoisempia tai ainakaan Halloween Havocin jälkeen ratkaisevasti kehittyneitä kuvioita ei näiden Saksa-PPV:n otteluiden taustalla ollut. Tämä ottelu kahden isokokoisen korston ja kahden taidokkaan cruiserweight-painijan välillä olikin oikein mallikas tapa aloittaa tämä filler-ppv. Mysterio Jr. ja Kidman osoittivat taas kerran sen, kuinka hyvin he pelaavat yhteen joukkueena ja kuinka he ilman epäilyksen häivää kuuluvat tämän onnettoman rosterin harvoihin kultakimpaleisiin. Adamsia ja Clarkia pitää kehua sen verran, että oikean vastustajan kanssa he eivät yritä näyttää väkisin huonolta, vaan vetäisevät ne pari näyttävää power-liikettään (jotka Kidman ja Rey vielä myyvät hyvin) ja hoitavat muuten osuutensa kohtuullisesti, kun Kidman ja Mysterio Jr. kantavat heidät hyvään otteluun. Tästä koitoksesta tuli ihan rakenteensa ja muunkin meininkinsä osalta mieleen 1980- ja 1990-lukujen taitteen WWF:ssä nähdyt ottelut Rockersien ja monien monsterijoukkueiden, mm. Akeem & Big Boss Man, välillä. Se ei ole ollenkaan huono asia. Hyvä tapa avata show.
*** (10:15)
Voittajat:

Spoiler: näytä

KroniK (Clark pinned Kidman after a High Times)

18 Man Battle Royal
Participants: Lance Storm, Elix Skipper, General Rection, The Cat, Mike Sanders, Mike Awesome, Kwee-Wee, Disco Inferno, Kidman, Brian Adams, Bryan Clark, Rey Misterio Jr., Sean O'Haire, Mark Jindrak, Norman Smiley, Alex Wright, Konnan, Fit Finlay
Tämän Battle Royalin panoksena oli se, että voittaja pääsisi myöhemmin illan aikana ottelemaan Kevin Nashin kanssa ottelussa, jonka voittaja puolestaan haastaisi Stingin Main Eventissä European Cup Matchissa. Tavallisista Battle Royaleista poiketen tässä sisääntulot tehtiin Royal Rumble -tyylisesti, eli kehässä aloitti kaksi painijaa, ja tietyin aikavälein aina uusi painija saapui kehään. Itse Battle Royalin laadusta ei ole kamalasti sanottavaa. Se oli aika pitkälti sellaista tyypillistä turhaa ja tyhjänpäivästä Battle Royal -mäiskintää ja -halailua. Parissa kohtaa ottelun taidokkaimmat painijat (Mistero, Skipper, Kidman...) väläyttivät kivoja otteita, mutta aika vähän tästä lopulta jäi käteen. Onneksi yleisö oli kuitenkin ihan hyvin mukana, niin kyllä tämän ihan ongelmitta katsoi. Silti en edes suurena Battle Royal -fanina voi väittää innostuneeni tästä kummemmin. Lisäksi tässä ottelussa ärsytti se, kuinka läpinäkyvän ei-arvotusti sisääntulot oli täytynyt tehdä. Ensin saapuivat toistensa kanssa feudaavat Team Canada ja General Rection, sitten Cat ja Mike Sanders, sitten Kidman & Rey ja KroniK jne.
*½ (19:07)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Mike Awesome (Last eliminated Alex Wright)

Kwee-Wee w/ Paisley vs. Elix Skipper
Nämä kaksihan olivat otelleet jo kerran aikaisemminkin ppv-tasolla toisiaan vastaan. Tuolloin panoksena oli CW-mestaruusvyö, mutta tällä kertaa pelissä oli pelkkää kunniaa. Itse ottelun laatuun tämä muutos ei kuitenkaan vaikuttanut kummemmin. Itse asiassa täytyy todeta, että ilmeisesti tasainen treenaus oli kehittänyt Kwee-Weetä hiukan, tai sitten hän oli vain harjoitellut muutaman liikkeen toteuttamisen entistä paremmin. Kwee-Wee näytti nimittäin tässä vakuuttavammalta kuin viimeksi, mutta koska muuten ottelussa ei ollut kummempia muutoksia, ei tämän arvosana nouse siitä Fall Brawlin vedosta. Skipper veti taas hyvän esityksen, mutta ehkä se tuntui paikoitellen hiukan semmoiselta house show-tyyliseltä rutiinivedolta. Ja tämä ei ole ainut kohta, missä house showmaisuus paistoi läpi tässä ppv:ssä.
**½ (10:28)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kwee-Wee (Tilt-a-whirl wheelbarrow facebuster)

Mike Sanders vs. The Cat w/ Ms. Jones
Koska tällä kertaa kyseessä ei ollut mikään Halloween Havocissa nähty idioottimainen Kickboxing Match, ei tämä ottelu ollut ihan täyttä paskaa. Tosiasia on kuitenkin se, että sen enempää Sanders kuin Catkaan eivät olleet painitaidoiltaan erityisen mahtavia atleetteja, joten aika vaisuksi tämä esitys jäi. Sinänsä mitään suurempaa vikaa ei ottelusta löytynyt, ja muutama Catin potku näytti oikeasti tosi näteiltä, mutta loppujen lopuksi tässä ei ollut todellakaan yhtään mitään, mistä olisin maksanut sen enempää ensimmäisellä kuin toisellakaan kertaa. Ei siis millään tavalla ppv-materiaalia.
*½ (5:32)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Cat (Thrust Kick)

Tässä välissä Ric Flair, josta oli tullut WCW:n toimitusjohtaja kayfabessa hieman ennen tätä Saksan-reissua, kävi vetäisemässä promon, jossa hän mm. buukkasi yhden matsin lisää korttiin, ilmoitti muutoksen tuohon Kevin Nashia vastaan käytävään European Cup -otteluun ja ennen kaikkea flirttaili jokaikisille eturivissä istuvalle naiskatsojalle ja ehdotteli näillä yötä hänen kanssaan hotellihuoneessa. Oikeasti, kenen mielestä oli enää millään tavalla viihdyttävää pistää 2000-luvulla jo varsin vanhaksi ehtinyt Ric Flair ehdottelemaan kiimaisena nuorille naiskatsojille? Huoh, WCW.


Lance Storm (c) w/ Major Gunns vs. General Rection - WCW Canadian Heavyweight Championship
Myös tämä ottelupari oli tuttu jo parista edellisestä ppv:stä. Tarkkasilmäisimmät tosin muistavat, että General Rection oli edellisessä ppv:ssä voittanut Canadian Heavyweight -mestaruuden Lance Stormilta ja samalla saanut Major Gunnsin takaisin MIA:n riveihin. Pian Fall Brawlin jälkeen paljastui kuitenkin karu totuus, kun Major Gunns osoittikin olevansa oikeasti Lance Stormin ja Team Canadan puolelle auttaessaan Stormia voittamaan mestaruusvyön takaisin General Rectionilta. Itse ottelusta ei tarvitse sanoa paljon mitään, koska se toisti edellisistäkin ppv:istä tuttua kaavaa. Joku tässä kaksikossa ei kyllä toimi yhtään. Storm on kuitenkin niin taidokas kaveri, että hänen pitäisi saada mukava ottelu aikaan lähes kenen tahansa kanssa, ja Rection ei todellakaan ollut kannettavana vastustajana huonoimmasta päästä. Silti nämä kaksi eivät saa millään aikaan mitään sellaista, mikä saisi minut pitämään näitä otteluita perus tv-ottelua parempana. Harmin paikka. Ehkä olisi aika vaihtaa feudia tämän kakkosvyön ympärillä.
** (7:34)
Voittaja:

Spoiler: näytä

General Rection (via DQ after Storm hit Rection with the title belt; Storm retained the Canadian Heavyweight Championship)

Norman Smiley w/ Bavarian girls vs. Fit Finlay - Oktoberfest Hardcore Match
Tämä oli se ylimääräinen ottelu, jonka Ric Flair buukkasi aikaisemmin illalla, koska olisihan se nyt ollut häpeä, jos jokainen Battle Royalissa paininut painija ei olisi ollut mukana vähintään yhdessä muussakin ottelussa. Fit Finlay oli ollut jo jonkin aikaa WCW:ssä tuotantopuolella, mutta tätä show'ta varten hän vetäisi vielä painibuutsit jalkaansa. Harmi vain, että lopputulos ei ollut kovin kummoinen. Norman Smileyn gimmick voi paikoitellen pieninä annoksina olla ihan hauska, mutta ensisijaisesti se on rasittava. Tilannetta ei paranna se tosiasia, että Smiley on varsin tylsä painija ja ettei hän mielestäni koskaan sopinut tähän HC-divisioonaan, jossa häntä pidettiin väkisin mukana. Niinpä lopputuloksena oli taas kaikella tapaa tylsää perus hc-mäiskimistä Finlayn kanssa. Tätä arvostelua kirjoittaessa en muista enää yhtään "merkittävää" bumppia ottelusta. Luultavasti siksi, että sellaisia ei ollut. Juuri sellaista huonolla tavalla yhdentekevää roskapainia, josta nämä promootiot voisivat vähitellen opetella päästämään irti.
*½ (10:27)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Norman Smiley (Back Body Drop over the top rope through a table)

Natural Born Thrillers (Jindrak & O'Haire) (c) vs. Alex Wright & General Rection - WCW Tag Team Championship
Alun perin tämän ottelun piti olla joukkuemestaruusottelu NBT:n ja Boogie Knightsin välillä, mutta juuri ennen ottelun alkua Alex Wright saapui kertomaan, että jostain minulle täysin auki jääneestä (koska en sitä saksaa viiden vuoden opiskelun jälkeen osaa yhtään) syystä Inferno ei pääse otteluun. Niinpä hänet paikkasi General Rection, jolla oli takanaan vasta kaksi ottelua tästä show'sta. Toisaalta kukapa muukaan se olisi voinut olla, kun eihän WCW turhaan ketään ylimääräisiä painijoita ole tähän Saksan house sho... ppv:hen lennättänyt. House show -meininki jatkui myös kehäotteissa. Kaikella tapaa semmoista keskinkertaisen viihdyttävää painia, joka ei säväyttänyt tai ärsyttänyt millään tavalla. Kyllä tämän ihan mielellään katsoi, ja viihdyttävyyttä lisäsi hienosti ottelussa mukana ollut kotiyleisö (joka oli tosin niin idioottimainen, että chanttasi jossain vaiheessa USA:ta), joten oli tämä ihan kiva ottelu. Ei silti taaskaan varsinaista ppv-tasoa.
** (11:26)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Alex Wright & General Rection (Wright pinned Jindrak after a Missile Dropkick)

Mike Awesome vs. Alex Wright vs. Kevin Nash
WCW todella kiskoi kaiken irti yleisön kultapojusta Wrightista, sillä hän oli juuri ja juuri ehtinyt takaisin pukuhuoneeseen, kun alkoi jo seuraava ottelu, jossa hän oli mukana. Battle Royalin sekavan lopetuksen takia Ric Flair oli siis päättänyt, että sekä Awesome että Wright pääsisivät ottelemaan Nashia vastaan. Tämän ottelun voittaja kohtaisi siis Stingin European Cup Matchissa (ai missä? se kyllä selviää) illan Main Eventissä. Ennen Main Eventiä oli kuitenkin siis luvassa tämä ottelu, joka oli jakautunut varsin kahtia: oli hetkiä, jolloin Wrightin ja Awesomen ansiosta nähtiin ihan näyttäviä liikkeitä ja kivoja bumppeja, ja sitten oli tylsää Nash-rymistelyä. Ottelun laatua ei myöskään parantanut se, että lopetuksen kannalta tärkeäksi muodostunut pöytä meni heti alussa paskaksi, ja ilmeisesti Saksaan ei ollut viitsitty tuoda ppv:tä varten ylimääräisiä, joten homma piti vetää läpi jo valmiiksi rikkinäisellä pöydällä. No, Wright ja Awesome tekivät ottelussa parhaansa (ja olivatkin niitä harvoja, joista koko show'n aikana voi sanoa niin). Heille siis papukaijamerkki kaikesta tämän ottelun eteen tehdystä työstä. Kevin Nashille laiskanläksyä.
*½ (7:24)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kevin Nash (Pinned Wright and Awesome after he Jackknife Powerbombed Wright through a table where Awesome laid)

Booker T (c) vs. Scott Steiner w/ Midajah - WCW World Heavyweight Championship
Uusintaottelu Halloween Havocin mestaruusottelusta. Steiner ei ollut onnistunut viemaan vyötä USA:ssa, joten hän taatusti tekisi sen tässä ainoastaan saksalaisille lähetettävässä ppv-lähetyksessä... Uups, spoiler. Toisaalta minulla on siihen oikeus, sillä Booker T ja Steinerkaan eivät millään tavalla yrittäneet peitellä sitä, että tämän ottelun merkittävyys oli vain murto-osa siitä HH:n ottelusta. Se näkyy myös ottelun laadussa. Havocissa paini oli yllättävänkin viihdyttävää ja homma toimi ihan kivasti, kunnes p**ka buukkaus pisti kaiken ihan kuralle. Tässä ottelussa taas buukkaus oli ihan perustoimivaa, mutta Bookerilla ja Steinerilla oli näköjään house show -buutsit jalassa, joten tarjolla oli lähinnä semmoinen kädenlämmin varma perussuoritus. Ei siis huono veto, sillä kyllä nämä kaksi olivat WCW:n ME-skenessä kuitenkin sieltä paremmasta päästä. Toimi ihan kivasti, mutta ei tässä tosiaankaan sellaista ppv:n päämestaruusottelun fiilistä ollut.
** (11:34)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Booker T (Book End)

Sting (c) vs. Kevin Nash - Special Referee: Axel Schulz - WCW European Cup Championship
Niin siis mikä ihmeen European Cup? No, antakaas kun kerron. Ilmeisesti WCW oli joskus muinaisella jurakaudella (1993-1994) Euroopan-reissullaan luonut tällaisen hienon Eurooppa-pokaalin, jonka Sting oli voittanut jonkun hienon turnauksen jälkeen. Pokaali oli kuitenkin hieman hankalampi mukana kannettava kuin mestaruusvyö, joten ehkä siitä syystä Sting ei koskaan kanniskellut tätä periaatteessa kaiken aikana hallussaan pitämäänsä pokaalia mukana... Tai ehkä WCW:llä ei vain ollut intressejä mainita jotain täysin yhdentekevää Eurooppalaisia varten luotua pokaalia oikeissa lähetyksissään. Nyt kuitenkin Sting puolusti tätä äärimmäisen tärkeää pokaaliaan huikean "turnauksen" jälkeen "finaaliin" päässyttä Kevin Nashia vastaan. Mahtavasta Main Eventistä ei ole otteluna paljoakaan sanottavaa, koska se oli lähes tulkoon show'n lyhyin. Samalla se oli myös show'n huonoin. Sting toki yritti vähän ja piti ottelun täydellisen paskuuden yläpuolella perussuorituksellaan, mutta ei se kovin pitkälle silti kantanut. Turha ja todella kömpelö tapa päättää tämä huikea ppv.
* (5:45)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Sting (Scorpion Deathlock)

*** Rey Misterio Jr.
** Kidman
* Elix Skipper

Kokonaisarvio Millennium Finalista: Hohhoh, tämä oli kyllä aivan vastakohta muille WCW:n ppv:eille vuonna 2000. Syy on tietenkin se, ettei tämä ollut lähtökohdiltaankaan ollenkaan samanlainen ppv kuin muut - amerikkalaisten silmissä tämä ei edes ollut ppv. Kaikki Jenkkilässä järjestetyt WCW-ppv:t vuonna 2000 olivat olleet järkyttävän ylibuukattua roskaa. Tämä taas oli järkyttävän alibuukattua (ja monien painijoiden osalta alisuoritettua) roskaa. Tämä ei vaikuttanut ppv:ltä paljon millään muulla tavalla kuin, että sisääntulorampit ja muut vastaavat setit olivat käytännössä samat kuin WCW:n oikeissa ppv:issä. Muuten tämä oli puhtaasti house show. Ja sellaisen kutsuminen ppv:ksi on aika väärin. Ja siltikin tämä oli painilliselta anniltaan parempi kuin useat WCW:n oikeat ppv:t. Ei tämä ole enää tottakaan. Maat ja mantereet voivat vaihtua, mutta yksi ei muutu: vuoden 2000 WCW on kuukausi toisensa jälkeen Surkea.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
3. ECW Anarchy Rulz - Hieno
---------------
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
5. WWF Royal Rumble - Hyvä
6. WWF SummerSlam - Hyvä
7. WWF Fully Loaded - Hyvä
---------------
8. WWF WrestleMania 2000 - Ok
9. ECW Heat Wave - Ok
10. ECW Guilty As Charged - Ok
11. WWF Judgment Day - Ok
12. WWF No Mercy - Ok
13. ECW November To Remember - Ok
14. WWF Unforgiven - Ok
15. WWF King of the Ring - Ok
---------------
16. WWF InsurreXtion - Kehno
17. ECW Living Dangerously - Kehno
18. WCW Souled Out - Kehno
19. WCW Fall Brawl - Kehno
---------------
20. WCW Bash At The Beach - Surkea
21. WCW Uncensored - Surkea
22. WCW New Blood Rising - Surkea
23. WCW Spring Stampede - Surkea
24. WCW Millennium Final - Surkea
25. WCW Halloween Havoc - Surkea
26. WCW The Great American Bash - Surkea
27. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
28. WCW Slamboree - Surkea

Seuraavaksi sitten Survivor Series.

[Kenitys]

SURVIVOR SERIES 2000
The rules have changed

Kaikkien aikojen 14. Survivor Series. SS tunnetaan legendaarisista eliminointiotteluistaan. Selostajina JR ja King. Jaddajadda. Kyllä te nämä tiedätte. Ei mitään sinänsä erityistä tässä yhdessä vuoden suurimmassa ppv:ssä.


T & A & Trish Stratus vs. Crash & Molly Holly & Steve Blackman - Intergender Tag Team Match
Illan avausotteluna nähtiin kuuden henkilön joukkueottelu, jota ei käyty Survivor Series -säännöillä, eli se päättyi heti ensimmäiseen ratkaisusuoritukseen. Suurin tarina ottelun takana oli varmaankin se, että Crash Hollyn ja Hardcore Hollyn serkku Molly Holly oli tehnyt WWF-debyyttinsä pari viikkoa ennen tätä ppv:tä, ja nyt hän pääsisi painimaan ensimmäisessä ppv-ottelussaan. Molly, oikealta nimeltään Nora Greenwald, oli esiintynyt vuoden 1999 aikana Randy Savagen valettina Miss Madnessina. Nyt hän pääsi oikeasti painimaan. Molly Hollynkin saapuminen kertoi taas siitä, kuinka WWF vähitellen alkoi rakennella naisten divisioonaansa. Hitaasti, mutta varmasti. Muuten ottelun taustalla oli lähinnä se, että T & A:lla ja Trishillä tuntui olevan erimielisyyksiä vähän kaikkien kanssa, eivätkä Hollyt ja HC-mestari Steve Blackman tehneet siihen poikkeusta.

Taustatarinaton ppv-ottelu ei lupaa koskaan hyvää, ja niinpä en ollun kovin yllättynyt siitä, että tästä paljastui laadultaan sellainen ihan mukava tv-ottelu. Periaatteessa ihan kivaa menoa kaikilta, mutta ei mitään poikkeuksellista tai edes erikoista. Raw'ssa tai vastaavassa tällaisia katseleekin ihan mielellään, mutta ppv:ssä odottaisi aina enemmän. Ei siinä, ei tästä silti erityisemmin paskakaan maku jäänyt suuhun, koska olihan tämä omalla tavallaan merkittävä ihan Mollyn debyytin takia.
** (5:02)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Crash & Molly Holly & Steve Blackman (Molly pinned Trish aster a Diving Sunset Flip)

Road Dogg & K-Kwik & Chyna & Billy Gunn vs. Radicalz w/ Terri - Survivor Series Elimination Match
Molly Holly ei ollut suinkaan ainut ppv-debyyttinsä tässä Survivor Seriesissä tekevä painija. Face-joukkueessa nähtiin nimittäin uutena nimenä K-Kwik, joka tultaisiin myöhemmin tuntemaan semmoisilla nimillä kuin Ron Killings ja R-Truth. Kwik oli tehnyt debyyttinsä WWF:ssä pari viikkoa aikaisemmin Road Doggin uutena joukkueparina. Dogg otti debytantin siipiensä suojaan, ja kaksikko äänitti myös rap-laulun "Get Rowdy", jonka he esittivät sisääntulossaan. Tässä ottelussa Dogg ja Kwik saivat joukkueparikseen Doggin kaksi entistä DX-tuttua, Chynan ja Billy Gunnin, joka oli vihdoin luopunut typerästä Mr. Ass -gimmickistään (ja samalla mahtavasta sisääntulobiisistään). Gunn oli saanut taas uuden gimmickin, ja nyt hän oli "The One" Billy Gunn. En tiedä, mitä tuo gimmick tarkoitti käytännössä sen lisäksi, että Gunn oli saanut 1) uuden hiustyylin, 2) uuden sisääntulomusiikin ja 3) taas uuden yrityksen nousta overiksi. Vastaansa tämä "The Artists Formerly Known as DX (Minus K-Kwik)" sai uudestaan yhteen palanneen Radicalzin. Radicalz oli siis hajonnut loppukeväästä, mutta moninaisten vaiheiden jälkeen porukka oli jälleen kasassa erimielisyyksien sopimisen jälkeen. Viime viikkoina Radicalz oli auttanut Triple H:ta erilaisissa konnantöissä, mutta lisäksi heillä (erityisesti IC-mestari Eddiellä) oli edelleen omat erimielisyytensä Chynan ja Billy Gunnin kanssa.

Kun ottelussa on mukana Perry Saturn, Chris Benoit, Eddie Guerrero ja Dean Malenko, lopputulos ei voi olla muuta kuin vähintään hyvä. Harmi vain, että tässä tapauksessa se oli "vain" hyvä, sillä mihinkään suurempaan tämä ottelu ei kuitenkaan yltänyt. Ja oikeastaan pitää ottaa sen verran sanojani takaisin, että johan tässä useamman kerran nähtiin vuoden 2000 ppv-otteluissa, että näiden herrojen keskinäisetkin ottelut voivat jäädä hyvän alapuolelle. Siihen nähden tämä oli siis oikein onnistunutkin veto. Juuri sopivan toimi Survivor Series -tyylinen buukkaus, ja vaikkei mitään mahtavan upeita liikkeitä nähtykään, kokonaisuus toimi oikein hyvin, ja ottelu hoiti oman roolinsa mallikkaalla tavalla. Hyvää työtä.
*** (12:43)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Radicalz - Chris Benoit and Perry Saturn were the survivors (Benoit last eliminated Gunn after Saturn tripped Gunn and held his feet while Benoit pinned him)

Chris Jericho vs. Kane
Jos jotain feudia voi hyvällä omallatunnolla kutsua random-feudiksi, niin tätä. Sen jälkeen, kun Chris Jericho oli viime ppv:ssä saanut päätökseen kuvionsa X-Pacin kanssa, oli hän ajautunut pahoihin ongelmiin Kanen kanssa. Miesten äärimmäisen henkilökohtainen feud lähti liikkeelle siitä, että Jericho läikytti kahvit Kanen päälle backstagella. Kyllä vain, todella hurjaa. Jostain syystä Kane raivostui tästä aivan täysin, ja pian kahviepisodin jälkeen hän alkoikin hyökätä Jerichon kimppuun todella brutaalisti. Lopulta Kane selitti eräässä Raw'ssa, ettei ollut vihainen kahvista vaan siitä, miten Jerichon kahviläikytys toi hänelle taas mieleen sen, kuinka Jerichon kaltaiset hyvännäköiset ihmiset eivät koskaan tässä yhteiskunnassa ottaisi vakavasti Kanen kaltaisia fyysisesti vääristyneitä henkilöitä. Uskomatonta tarinankerrontaa. Lopulta Jericho itse vaati ottelua Kanea vastaan, sillä hän oli saanut tarpeekseen tämän assaulteista. Ennen ottelua Jericho vetäisi taas kerran mahtavan promon, jossa hän osoitti olevansa edelleen niin perhanan hyvä.

Ihan perhanan hyväksi en voi tätä ottelua sanoa, mutta hyvä tämä kuitenkin oli. Jericho osoitti taas kerran erinomaiset taitonsa myös kehän puolella, sillä hän sai aikaan yhtälailla vauhdikkaan ja tapahtumantäyteisen ottelun, olipa vastassa sitten X-Pac tai kaksi kertaa isompi Kane. Kanekin oli taas kerran elementissään päästessään vetämään ison, kovakouraisen ja pelottavan monsterin roolia. Kokonaisuudessaan tämä oli oikein hyvä esimerkki toimivasta midcard-ottelusta: hyvää painia, jota on ilo seurata. Ei mitään tajunnanräjäyttävää, mutta en minä sitä tältä odottanutkaan. Itse asiassa tämä ehkä jopa yllätti hieman positiivisesti.
*** (12:34)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kane (Chokeslam)

William Regal (c) vs. Hardcore Holly - WWF European Championship
Molly Hollyn debyytin lisäksi Hollyn suku oli vahvistunut myös Hardcore Holylla, joka teki paluunsa hieman ennen Survivor Seriesiä. HC Holly oli ollut kuvioista pois alkukesästä lähtien, sillä Holly loukkaantui ottelussa Kurt Anglea vastaan, kun Angle mursi vahingossa Hollyn käden Moonsaultillaan. Nyt Holly oli palannut, ja ppv:tä edeltävässä Heatissa hän saapui pistämään luun kurkkuun European-mestari Regalille, joka oli taas paasannut yleisölle siitä, kuinka huonoja heidän tapansa oikein ovat. Holly oli hyökännyt Regalin kimppuun Heatissa, ja niinpä Comissioner Mick Foley oli päättänyt buukata European-mestaruusottelun näiden kahden välille SurSeriin.

Tämänkään ottelun build ei ollut mitenkään päätähuimaava, enkä ole nyt ollenkaan varma, olisiko tätä välttämättä tarvittu ppv:hen. Sinänsä oli toki kiva nähdä Regalia ja European-mestaruusottelua, mutta olisi mukavaa, jos otteluille olisi enemmän taustatarinaa ja jos ottelut olisivat laadultaan hieman parempia. Eipä siinä, oli tämäkin ihan jees ottelu, jossa Regal teki parhaansa saadakseen luotua ottelulle ihan oikeaa kehäpsykologista tunnelmaa. Regal työsti hyvin Hollyn kättä, ja Holly jopa myi tuota työstämistä hyvin. Ottelun loppuratkaisukin oli sinänsä ihan hyvä, sillä hermoheikko Holly ei arvatenkaan tuollaista loputonta käden telomista kestä. Silti ennemminkin tv- kuin ppv-kamaa.
** (5:49)
Voittaja:

Spoiler: näytä

William Regal (via DQ after Holly hit Regal with a steel chair)

Rikishi vs. The Rock
Tämä oli sitten ensimmäinen illan suuri ottelu ja toinen kahdesta, jonka taustatarina lähtee tasan vuoden takaisista tapahtumista. Vuoden 1999 Survivor Seriesissä nähtiin siis kohtalokas tapahtuma, kun mysteerinen henkilö ajoi Steve Austinin yli parkkipaikalla. Austin oli yliajon takia poissa lähes vuoden, ja kun hän lopulta teki paluunsa, alkoi hän saman tien selvittää sitä, kuka tuo yliajaja oli. Lopulta Rikishi itse tunnusti ajaneensa Austinin yli 'Seriesissä, ja syyksi yliajoon hän kertoi sen, että hän oli tahtonut auttaa sukulaistaan The Rockia, joka oli häneltä apua pyytänyt. Rock kiisti osallisuutensa Austinin yliajoon kokonaan, ja lopulta paljastuikin, että Rikishin väitteet olivat vain Rikishin ja hänen oikean yliajokumppaninsa Triple H:n suunnitelma saada Austinin lisäksi myös Rock pelattua pois kuvioista. Kun Rikishi vielä aiheutti Rockille mestaruustappion viime kuussa, oli varsin selvää, että Rock tahtoisi antaa todellisen selkäsaunan Rikishille. Toisaalta ei Rikishikään ollut iskuja viime viikkoina säästellyt: Raw'ssa oli nähty muun muassa angle, jossa Triple H:n ajaman auton kyydissä istunut Rikishi kolkkasi vauhdista Rockin tajuttomaksi lekan avulla.

Tällä oli takanaan kova taustatarina, mutta otteluna tämä ei mielestäni ollut kovinkaan erikoinen. Tai siis, ihan mukavaa menoa, jonka paras osuus oli hyvin mukana ollut yleisö, mutta jotenkin tämä henki kaikella tapaa semmoista kuitenkin väliottelun meininkiä. Tämä ei selvästikään ollut tämän yliajokuvion suurin ottelu, koska illan Main Eventtinä olisi luvassa Triple H vs. Austin, eikä tämä muutenkaan tuntunut niin henkilökohtaiselta ottelulta kuin tämän olisi ehkä pitänyt. Ehkä tämä olisi tarvinnut sen No DQ -stipulaation. Tai ehkä en vain osaa pitää kuukausien ajan Stink Facea tarjoillutta ja Get Downia tanssivaa Rikishiä vakavastiotettavana heelinä. Yhtä kaikki ottelu oli kyllä rakenteeltaan toimiva mukavahko ottelu ja yleisö oli hyvin mukana, mutta ei tässä minun silmiini ollut muuten mitään, mistä minun olisi pitänyt suuremmin innostua.
**½ (11:19)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Rock (People's Elbow)

Ivory (c) vs. Lita - WWF Women's Championship
Vuoden ensimmäinen Women's-mestaruusottelu ppv:ssä! Ja samalla myös Ivoryn ppv-paluu! Johan näitä debyyttejä ja comebackeja on nyt riittänyt SurSerissä. Pitkän aikaa parrasvaloista poissa ollut edellisen vuoden aikana Women's-mestaruusdivisioonaa hallinnut Ivory oli siis jokunen aika sitten tehnyt paluunsa liittymällä Steven Richardsin johtamaan Right To Censoriin. Pian comebackinsa jälkeen Ivory otti RTC:n avulla haltuunsa Women's-mestaruuden, ja mestaruusvoitostaan lähtien Ivory oli yrittänyt pitää haastajansa ja ex-mestarin Litan mahdollisimman ahtaalla. Lita oli kyllä onnistunut yllättämään Ivoryn jokusen kerran, mutta nyt hänen pitäisi onnistua viemään vyö tältä ensimmäiseltä naissensuroijalta.

Tämän ottelun alku näytti aika vaisulta ja mitäänsanomattomalta naisten ottelulta, mutta sitten vahingossa tapahtunut todella rajunnäköinen Litan silmäkulman aukeaminen toi otteluun ihan uudenlaista intenssiteettiä. Harvoin näkee naisen vuotavan verta ottelussa, enkä minä pidä sitä varsinaisesti mitenkään positiivisena asiana, mutta oli kunnioitettavaa seurata, miten täysillä Lita veti ottelun loppuun asti karusta loukkaantumisesta huolimatta. Toki jotkut wrestling-puristit varmaan taas kitisevät Litan botchailusta, mutta paskat sanon minä. Lita hoiti homman kotiin hemmetin ammattimaisesti, ja jotenkin tuosta botchista seurannut sähköinen tunnelma tuntui kummasti piristävän myös Ivoryn otteita. Lopputuloksena olikin siis ihan kiva ja intenssiivinen viiden minuutin mestaruusottelu. Kyllä tämä WWF:n naisten divisioona alkaisi ehkä vihdoin vähän heräillä.
** (4:52)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Ivory (Pinned Lita after blocking Litasault with the championship belt)

Kurt Angle (c) vs. Undertaker - WWF Championship
Kurt Angle oli tehnyt sen, mihin varmaan kukaan ei olisi uskonut, kun mies debytoi edellisen vuoden Survivor Seriesissä. Angle oli noussut vajaassa vuodessa WWF-debyyttinsä jälkeen firman päämestariksi. Toki pahat kielet saattoivat väittää, että Angle ei olisi voittanut mestaruutta Rockilta ilman Rikishiä, mutta se ei muuta sitä faktaa, että WWF-debyyttinsä 1-vuotisjuhlapäivänä Kurt Angle piti hallussaan firman päämestaruutta. Se on aikamoinen saavutus, joka ei kuitenkaan ollut erään miehen mieleen. Tämä mies oli Undertaker, joka oli voittanut ykköshaastajuuden ottelussa Chris Jerichoa, Kanea ja Chris Benoit'ta vastaan. Undertaker oli vahvasti sitä mieltä, että ylimielinen Kurt Angle oli eksynyt Undertakerin pihalle ja että hänen pihallansa Anglen kukkoilu päättyisi lyhyeen. Undertaker lupasi, että Angle ei poistuisi mestarina Survivor Seriesistä, jossa myös Undertaker oli tehnyt WWF-debyyttinsä, tasan 10 vuotta aikaisemmin.

Tämä oli varsin jännä ottelu, sillä Kurt saapui otteluun aivan varmana siitä, että hän voittaisi ottelun, vaikka miesten edellinen kohtaaminen Fully Loadedissa oli päättynyt todelliseen selkäsaunaan. Tuo ottelu oli ollut periaatteessa oikein mukava, mutta tuolloin tuo buukkaus ja yksipuolisuus koituivat suurimmaksi ongelmaksi. Tässäkin ongelmaksi nousi lopulta yksipuolisuus, vaikka Angle pääsikin näyttämään taitojaan edellistä kertaa enempää. Angle ja Undertaker eivät ainakaan tässä vaiheessa uraansa sopineet ehkä kaikkein parhaiten vastustajiksi toisilleen, mutta kyllä he silti saivat aikaan mukavan entertainment-mäiskinnän, jonka ongelmiksi nousivat sitten loppupuolen yksitoikkoisuudet. Lopulta ottelu saa kuitenkin suuren plussan todella ovelasta lopetuksestaan, joka voi joidenkin mielestä olla täysin typerä tai ylibuukattu, mutta minusta se oli hiton hyvä. Kokonaisuutena hyvä sottelu, mutta kyllä tämä vuoden heikoimpiin mestaruusotteluihin menee WWF:n kohdalla.
*** (16:47)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kurt Angle (At the end of the match Kurt Angle crawled under the ring where he switched places with his brother Eric Angle. When Undertaker pulled back the man, who he tought was Kurt, and hit him to the canvas with Last Ride, the referee didn't count to three, because he noticed that the man in the ring wasn't Kurt. After that Kurt attacked Undertaker behind and pinned him with a roll up)

Edge & Christian & Right To Censor (Goodfather & Buchanan) w/ Val Venis vs. Hardy Boyz & Dudley Boyz - Survivor Series Elimination Match
Ennen illan todellista Main Eventiä oli vuorossa vielä toinen Survivor Series -ottelu, jossa joukkuemestaruusdivisioonan kärkinimet ottivat yhteen. Ppv:hen tultaessa mestaruustilanne oli sellainen, että vyöt olivat ensimmäistä kertaa Right To Censorin hallussa. Tähän oli päädytty sen jälkeen, kun edellisen ppv:n Conquistadors-kuvio oli saanut uuden käänteen, kun nyt puolestaan Edge ja Christian joutuivat puolustamaan mestaruuksiaan kahta Conquistadors-pukuista painijaa vastaan. Pukujen altaa paljastui tällä kertaa Hardyn veljekset, jotka saivat mestaruutensa takaisin, mutta vain hetkeksi, ennen kuin RTC otti ne haltuunsa. Kun tähän soppaan sekoitetaan vielä se, että Dudleyt ja Right To Censor olivat olleet jo parin kuukauden ajan pahalla törmäyskurssilla, voi huoletta sanoa, että näillä joukkueilla oli paljon historiaa keskenään.

Tämän ottelun suurin ongelma oli se, että tämä eteni turhan nopealla tahdilla. Pari ensimmäistä minuuttia meni semmoisessa rauhallisessa ja aika mitäänsanomattomassa painissa, mutta sen jälkeen eliminointeja alkoi paukkua ihan yksi/minuutti-tahdilla. Samalla ottelun tempo kyllä nousi hurjasti, ja siitä tuli kivaa ja viihdyttävää katsottavaa, mutta kokonaisuus jäi kuitenkin vähän puolittaiseksi, kun homma hoidettiin lopulta niin kiireisesti alta pois. Ihan mukava ja toimminantäyteinen 10-minuuttinen, mutta olisin mieluusti katsonut tätä paljon pidempäänkin. Nyt jäi kuitenkin vähän vaisu fiilis.
**½ (10:05)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Hardy Boyz & Dudley Boyz - Jeff Hardy was the sole survivor (Hardy last eliminated Goodfather after Venis accidentally clotheslined him)

Triple H vs. Steve Austin - No DQ Match
Tämän feudin taustatarinaa tuskin tarvitsee paljon selitellä. Pian No Mercyn jälkeen paljastui siis, että loppujen lopuksi todellinen mestarimieli koko Austinin yliajon takana oli kuin olikin ollut Triple H. HHH oli tahtonut päästä Austinista lopullisesti eroon ja pyytänyt Rikishiä apuun, mutta sekään ei ollut riittänyt. Niinpä Triplis oli Austinin comebackista lähtien yrittänyt esittää tämän ystävää ja jopa auttaa syyllisen etsimisessä, ja samalla hän oli hautonut keinoja Austinin pois pelaamiseksi. Lopulta kaikki paljastui, kun Triple H saapui auttamaan Austinia Anglen ja Rikishin beatdownilta mutta kääntyikin Austinia vastaan ja pieksi tämän veriseksi lekallaan. Ei liene kenellekään epäselvää, että Austin janosi nyt kostoa enemmän kuin ikinä aiemmin.

Tämän ottelun ehdottomasti parasta antia oli aivan mahtava tunnelma, jonka Austin ja Triple H rakensivat ottelulle. Nämä kaksi ihan oikeasti vihasivat toisiaan silmittömästi, ja se näkyi kaikessa miesten kehäotteissa. Molemmat tekivät kaikkensa piestäkseen toisen siihen kuntoon, ettei tämä enää ikinä palaisi kehään. Lisäksi ottelussa nähtiin muutamia oikeasti näyttäviä hc-bumppeja, ja erityisesti Triple H teki taas miehen työn ottamalla kovia iskuja vastaan, eikä se Austinkaan paljon huonommaksi jäänyt. Täytyy kuitenkin myöntää, että painilliselta anniltaan tämä kohtaaminen ei yltänyt ihan samalle tasolle kuin useimmat muut miesten kohtaamiset. Ehkä Austin ei ollut vielä ihan täysin kunnossa. Lisäksi ottelun lopetusta on IWC:n keskuudessa parjattu loputtomasti, mutta minun mielestäni se oli tavallaan oikeasti aika toimiva. Jätti homman oikeasti auki tulevia kuukausia varten, ja kyllähän se ihan hienolta näytti. Hieno ME, muttei tämäkään huippuotteluksi yltänyt.
***½ (25:10)
Voittaja:

Spoiler: näytä

No Contest (Match ended when Austin dropped Triple H from fifteen feet in a car off a forklift)

*** Triple H
** Steve Austin
* Chris Jericho

Kokonaisarvio Survivor Seriesistä: Harmillista, mutta totta: SurSer oli heikoimpia WWF:n tämän vuoden ppv:itä. Toisaalta se kertoo itse asiassa vielä enemmän vuodesta 2000 kuin itse ppv:stä. 2000 on kieltämättä ollut tosi kova vuosi WWF:lle, ja niinpä tämäntasoinen Ok tuntuu tavallista heikommalta. Tässäkään ei siis mitään suurta vikaa ollut, ja yksikään ottelu ei ollut mitään paskaa. Tasaisen kiva fiilis oli läpi ppv:n, mutta tästä kieltämättä jäivät puuttumaan ne huippuhetket. Vähän turhan tasainen ppv loppujen lopuksi.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
3. ECW Anarchy Rulz - Hieno
---------------
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
5. WWF Royal Rumble - Hyvä
6. WWF SummerSlam - Hyvä
7. WWF Fully Loaded - Hyvä
---------------
8. WWF WrestleMania 2000 - Ok
9. ECW Heat Wave - Ok
10. ECW Guilty As Charged - Ok
11. WWF Judgment Day - Ok
12. WWF No Mercy - Ok
13. ECW November To Remember - Ok
14. WWF Unforgiven - Ok
15. WWF Survivor Series - Ok
16. WWF King of the Ring - Ok
---------------
17. WWF InsurreXtion - Kehno
18. ECW Living Dangerously - Kehno
19. WCW Souled Out - Kehno
20. WCW Fall Brawl - Kehno
---------------
21. WCW Bash At The Beach - Surkea
22. WCW Uncensored - Surkea
23. WCW New Blood Rising - Surkea
24. WCW Spring Stampede - Surkea
25. WCW Millennium Final - Surkea
26. WCW Halloween Havoc - Surkea
27. WCW The Great American Bash - Surkea
28. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
29. WCW Slamboree - Surkea

Seuraavaksi sitten WCW:n Mayhem, joka tuskin on turhan tasainen.

[Kenitys]

Yritin katsoa nykypainia, mutta en vain jaksanut kiinnostua. En taas tiedä, mikä on vikana, kun ei noista vanhoistakaan tapahtumista raapustelu innostanut, ja uudet tapahtumat tuntuvat valjuilta, vaikka niissä ihan kivaa painia oli. No, ei sitä väkisin pidä mitään katsoa. Ennemmin pysyttelen sitten tässä osittain ihan paskassa mennessä ajassa, kun tätä on sentään kiva katsoa.

Ja paskasta puheen ollen... Vuorossa WCW:n Mayhem.


MAYHEM 2000
The genetic freak of sports entertainment unleashed

Marraskuinen Mayhem järjestettiin ensimmäisen kerran edellisenä vuonna, jolloin se korvasi aikaisempina vuosina marraskuussa järjestetyn World War 3:n, jossa oli nähty WCW:n perinteinen 60 miehen Battle Royal. Mayhem oli saanut nimensä myöskin vuonna 1999 lanseeratun Mayhem-pelin mukaan, ja samalla nimellä jatkettiin tänäkin vuonna. Mitään Battle Royalin kaltaista teemaottelua tässä viimeisessä ppv:ssä ennen WCW:n vuoden suurinta tapahtumaa ei ollut. Muutenkin WCW:ssä elettiin taas vaihteeksi pysähtyneisyyden aikaa, kun Vince Russon loukkaantuminen oli jämähdyttänyt koko buukkauksen.


Mike Sanders (c) vs. Kwee-Wee w/ Paisley - WCW Cruiserweight Championship
WCW:n comissioner Mike Sanders oli pitänyt CW-mestaruuttaan hallussaan jo hyvän tovin. Jotenkin h****tissä WCW:n edelleenkin suhteellisen kivasta CW-divisioonasta mestaruushaastajaksi oli noussut taas esille joku perkeleen Kwee-Wee, jonka koko tyhjänpäiväiseen gimmickiin aloin olla aika lailla kyllästynyt. Samoin tuntui olevan yleisö, joka ei jaksanut reagoida mieheen millään tavalla. Joka tapauksessa Kwee-Wee oli voittanut ykköshaastajuuden, ja sen jälkeen Mike Sanders oli comissioner-voimillaan pistänyt hänet useisiin tiukkoihin paikkoihin, kuten otteluun Goldbergiä vastaan, kunnes WCW:n uusi toimitusjohtaja Ric Flair viimeisessä Nitrossa ennen Mayhemia oli antanut Sandersin maistaa omaa lääkettään pistämällä hänet itse ottelemaan Goldbergiä vastaan.

En ollut kovin innoissani tästä ottelusta, koska Kwee-Ween painitaidot tuntuivat tähän mennessä nähdyn perusteella olevan enintäänkin keskinkertaisia, ja samaa voi hyvällä omallatunnolla sanoa Sandersista. Alku ei vaikuttanutkaan mitenkään lupaavalta, kun kaksikko ensin väänsi mitäänsanomatonta peruspainia, ja sitten hommaan sotkettiin Natural Born Thrillersin ja Mengin sekaantumiset. Lopulta heidät talutettua kuvioista pois, ja viimeiset viisi minuuttia nähtiinkin sitten ihan oikeaa painia, joka oli jopa parempaa kuin olisin odottanutkaan. Ei todellakaan CW-divisioonan ikimuistoisempia tai ylpeimpiä hetkiä, mutta tämä oli kaikella tapaa sellainen ihan kiva ottelu, joka tv-show'ta katsoessa olisi mennyt ihan kivasti. Eihän tämä laadultaan mitään ppv-tasoa ollut, mutta mitäpä muuta voisi olettaakaan WCW:ltä vuonna 2000.
** (7:50)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Mike Sanders (3.0 Backbreaker)

3 Count vs. Jung Dragons w/ Leia Meow vs. Jamie Knoble & Evan Karagias
Ahaa, tässä ne kaikki oikeasti taidokkaat (ja vähemmän taidokkaat) CW-painijat olivat, kun heitä ei CW-mestaruusottelussa saatu nähdä. Tässä ottelussa oli taustalla siis edelleen sama vanha feud 3 Countin ja Jung Dragonsin välillä, mutta se oli saanut äskettäin varsin mielenkiintoisen uuden käänteen, kun Jung Dragonsin Jamie-San oli riisunut maskinsa ja paljastanut, ettei olekaan japanilaispainija vaan perusamerikkalainen jamppa. Hän paljasti oikeaksi nimekseen Jamie Knoblen ja liittoutui yhteen Evan Karagiasin kanssa sen jälkeen, kun 3 Count oli puolestaan kenkäissyt Karagiasin pihalle porukastaan. Niinpä Knoblella ja Karagiasillakin oli siis syytä olla katkeria oikeastaan molempia näitä joukkueita vastaan.

Tämä ottelu alkoikin antaa jo osvittaa siitä, minkä mestaruusvyön WCW kehittelisi kuvioihinsa vielä viimeisten kuukauden ajaksi. Kyllä vain, Cruiserweight Tag Team -mestaruus saapuisi pian. Ja minulla ei olisi todellakaan mitään sitä vastaan, jos se tietäisi tämänkaltaisten otteluiden jatkumista ppv:ssä. Tämäkin oli kiistatta koko ppv:n paras ja ehdottomasti viihdyttävin ottelu. Erityisesti Knoble, Karagias ja Yang vakuuttivat, ja kyllä muutkin tuntuivat taas yrittävän parhaansa. Kunnon spottailua, josta tuli jo mieleen vähän TNA:n X Division -meininki. Ongelma vain oli se, etteivät kaikki painijat olleet X Division -tasolla, ja niinpä ottelun loppupuolella homma alkoi mennä turhan paljon botchailuksi, ja muutenkin lopussa tuli sellainen "turhan paljon ängetty turhan vähään aikaan" -fiilis. Jos ottelu olisi siis osattu buukata ja suorittaa rauhallisemmin, lopputulos olisi voinut olla vieläkin selvästi parempi. Nytkin kyseessä oli jo hyvä ottelu.
*** (10:53)
Voittajat:

Spoiler: näytä

3 Count (Helms pinned Yang after a Count Down)

Mancow w/ Freak, Turd the Bartender, Al Roker Jr. & Jim Jesus vs. Jimmy Hart - Non Sanctioned Match
Muistatteko vielä, kun tyhjänpäiväinen radiopersoona Mancow ja parhaat vuotensa ajat sitten nähnyt manageri Jimmy Hart kohtasivat toisensa Spring Stampede 2000:ssa painiottelussa? Ai ette? Onneksi olkoon vain teille. Minä ikävä kyllä muistan, ja se ei ole kaunista muisteltavaa. Tuo ottelu päätyi siihen, kun Mancow selätti Hartin ja pieksi tämän jalan vielä ottelun jälkeen pahasti. Nyt yli 6 kuukautta tapahtuneen jälkeen Hart oli vihdoin tehnyt paluunsa tuon hurjan beatdownin jäljiltä, ja hän ei ollut oppinut yhtään mitään. Hart jatkoi samaa Mancow'n pilkkaamista ja tälle uhoamista, ja niinpä Mayhemiin buukattiin uusintaottelu näiden kahden välille, vaikka Hartilla oli yhä jalassaan kipsi, jonka tarpeellisuutta ja aitoutta Hartia haastatellut Gene Okerlundkin piti aika nollassa.

Jos oletit, että tämä ottelu ei olisi kaikella tapaa turha ja paskaa, arviointikykysi on pahan kerran häiriintynyt. Toisaalta kun ei tältä mitään muuta voinut edes odottaakaan, ei täysin onneton lopputuloskaan oikeastaan edes haitannut. Ja olipa tämä p**ka ainakin nopeasti ohi.
DUD (1:38)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Mancow (Pinned Hart after hitting him with Hart's cast)

Crowbar (c) vs. Big Vito vs. Reno - Hardcore Match for the WCW Hardcore Championship
WCW:n Hardcore-divisioonassa oli tapahtunut taas hurjia. Re "ei sukua Hexille" no ja Big Vito olivat pitäneet veristä vihanpitoa yllä useamman kuukauden ajan, ja he olivat viikko toisensa jälkeen hyökännyt kesken ottelun pieksemään toista. Vito oli tahtonut Renon hallussa olevan HC-mestaruuden, ja Reno ei tahtonut tätä luovuttaa hänelle. Lopulta hommassa oli käynyt niin, että HC-kuvioihin ihan tyhjästä putkahtanut ja jonkun kummallisen naistenmies-gimmickin omaksunut Crowbar oli ihan puolivahingossa osittain Vitonkin ansiosta voittanut mestaruuden Renolta, ja nyt sekä Vito että Reno olivat hänen hallussaan pitämänsä mestaruusvyön perässä.

Täytyy sinänsä antaa kunniaa näille WCW:n parin viime ppv:n roskapainiotteluille, että nämä on hoidettu niin hyvin kuin näillä edellytyksillä nämä ottelut on ylipäätänsä voitu hoitaa. Näistäkään kolmesta kukaan ei tosiaankaan alun perin ollut hardcore-painija, mutta niin vain he mäiskivät toisiaan aivan sumeilematta ja ottivat vastaan varsin hyvännäköistä bumppia. Ei taaskaan mitään sellaista, mitä vaikkapa WWF:n HC-otteluissa ei olisi nähty jo vuonna 1999 tai ECW:n HC-otteluissa varmaan jo vuonna 1995, mutta mitäpä sillä on väliä. Lopputulos oli kuitenkin se, että ottelu hoiti roolinsa ihan kivasti eikä alkanut häiritä missään vaiheessa. Tällaista tv-ottelutasoa parempaan WCW:n HC-divisioona tuskin tulee koskaan yltämään.
** (7:50)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Crowbar (Pinned Reno after hitting him with a steel chair)

Filthy Animals w/ Tygress vs. Alex Wright & KroniK w/ Disco Inferno - 3 on 2 Handicap Match
Voi olla oikeastaan, että Alex Wright ja Disco Inferno ovat sittenkin olleet Boogie Knightsin perustamisesta lähtien heelejä ja että Wright veti face-roolia vain kotiyleisönsä edessä... Toisaalta he kyllä feudasivat heel-mestareiden O'Hairin ja Jindrakin kanssa, joten ehkä he ovat kääntyneet heeleiksi vasta hiljattain. Oikeastaan se on ihan loogista, koska Infernohan liittoutui Wrightin kanssa pian sen jälkeen, kun hänet oli pistetty pihalle nimen omaan Filthy Animalsista, jonka Kidman ja Rey Mysterio Jr. olivat nyt heitä vastassa. Tai siis Wrightia vastassa, koska Inferno ei itse uskaltautunut kohtaamaan entisiä joukkuekavereitaan. Lisäksi Inferno oli saanut sovittua Mike Sandersin kanssa niin, että tämä olisi 3 on 2 Handicap Match heidän edukseen. Wrightin joukkuekeaveriksi Disco palkkasi KroniKin, joka oli siis omaksunut samanlaisen "pieksemme kenet tahansa kunhan maksat meille tarpeeksi" -gimmickin, joka oli ollut Acolytesilla käytössä WWF:ssä viimeisen vuoden ajan. KroniKin hinnat olivat kuitenkin varsin korkeat, ja he ilmoittivat Discolle, että tämän antama rahasumma riittäisi siihen, että KroniK lähtisi kävelemään 7 ja puolen minuutin jälkeen vaikka ottelu ei olisi ohi.

Ei kannata hämääntyä tuossa alla olevasta ajasta, sillä sehän on vain ottelun virallinen pituus. WCW:n gimmickoidun kellon mukaan 7 ja puoli minuuttia olivat kuluneet jo jossain 6 minuutin kohdalla, joten kyllä tässä nähtiin hyvän aikaa sitä Filthy Animalsinkin ylivoimaa, jonka kaikki varmasti tiesivät tulevan. Muuten minulla ei ole oikeastaan mitään pahaa sanottavaa tästä ottelusta, koska Mysterio Jr. ja Kidman hoitivat hommansa taas aivan erinomaisesti, ja Wrightkin on varsin kelpo painija. KroniK ja FA:han veti jo Millennium Finalen openerissa hyvän joukkueottelun, jota luonnehdin sellaiseksi old school WWF:n iso joukkue vastaan pieni taidokas joukkue -tyyliseksi mätöksi, ja samalla teemalla jatkettiin tässä. Ihan samalle tasolle ei tämä ottelu kylläkään yltänyt, mutta oikein mukava ottelu tämä joka tapauksessa oli. Mysterio Jr. ja Kidman ovat uskomattoman arvokkaita tälle WCW:n midcardille.
**½ (7:46)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Filthy Animals (Mysterio Jr. pinned Wright after a Nutcracker Suite)

The Franchise w/ Torrie Wilson vs. The Cat w/ Ms. Jones
The Franchise oli siirtynyt taas seuraavaan yhdenpäiväiseen midcard-feudiin, koska hän ei nyt vain tullut toimeen yhtään kenenkään kanssa WCW:n rosterissa. Siinähän sitä on jo ihan tarpeeksi syytä, että muutenkin jo ylitäyteen ppv-korttiin pitää vielä änkeä random yhteenotto Catin ja Douglasin välillä.

En ole missään vaiheessa pitänyt Catista, sillä tämä on ollut jotenkin aina niin turhan oloinen WCW:n rosterissa. Vähän samaa voi sanoa kieltämättä myös The Franchisesta, jonka tämä viimeinen stint WCW:ssä on kieltämättä ollut varsin onneton. Kyllä Franchise edelleen osaa vetää heelin roolin hemmetin hyvin, kuten olen kaikissa arvosteluissa muistanut mainita, ja se toimii tässäkin ottelussa. Itse asiassa muutenkin tämä on ennakkoasetelmiin nähden parempi koitos, sillä Cat liikkui tässä yllättävänkin vauhdikkaasti, yritti tosi kovasti ja väläytti muutaman oikeasti näyttävän potkun. Douglas taas... No, häntä ei nyt kauheasti kiinnostanut. Tämä oli vieläpä yllättävän pitkä ottelu, enkä kyllästynyt missään kohtaa pahemmin, joten olisihan tämä huonomminkin voinut mennä. Ja näistä kaikista kehuista huolimatta on hyvä muistaa, että ei tämä nyt ollut edes sitä tv-ottelutasoa, sillä sen verran perusteellisia ongelmia näiden kahden yhteenbuukkaamisessa kuitenkin on.
*½ (8:00)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Cat (Hit Douglas with a show)

Bam Bam Bigelow vs. Sgt. A-Wall
Bam Bam Bigelow oli tehnyt taas paluunsa aktiivirosteriin usean kuukauden tauon jälkeen, mikä oli ehdottomasti positiivinen kehitysaskel. Vaikka Bigelow ei ollutkaan enää ihan parhaiden vuosiensa terässä, oli hän heittämällä WCW:n rosterin parhaimpia isoja miehiä ja muutenkin painijoiden keskitasoon nähden oikein oivallinen lisä. Erityistä plussaa Bam Bam ansaitsee vielä hienosti heel-roolinsa vetämisestä, sillä se nyt vain on kuin luotu miehelle, jonka pääkin on täynnä tatuointeja. Alun perin Bigelowin pitikin kohdata tässä ottelussa "That 70's Guy" Mike Awesome, mutta Bigelowin hyökättyä Awesomen kimppuun julmasti backstagella, ei Awesome ollut ottelukunnossa. Kun Bigelow oli promottanut kehässä hetken aikaa omasta ylivertaisuudestaan, paljastui kuitenkin, ettei hän jäisi ilman vastustajaa, sillä Misfits In Actionin Sgt. A-Wall saapui mielellään haastamaan Bigelowin otteluun.

Olen hieman alkanut sympatisoimaan A-Walliakin, sillä tämän face-turnin ja midcardiin tiputtautumisen jälkeen hänen ei ole enää tarvinnut hallita otteluita samalla tavalla, eikä hänen matseissaan tule enää niin helposti esille hänen rajalliset painitaitonsa. Niinpä tässäkin ottelussa Bigelow sai hallita ottelua suurimman osan ajasta, ja lopputuloksena oli ihan katsottavaa rymistelyä. En minä tätä ottelua todellakaan lähtisi kenellekään suosittelemaan, mutta on WCW:n ppv:ssä paljon paskempaakin nähty. Ihan katsottava kahden ison miehen mieleenpainumaton mäiskintä, joka sai tosin aika kummallisen lopun, kun varsinaisen lopetuksen jälkeen voittaja tuupertui tajuttomana kanveesiin.
*½ (5:41)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Bam Bam Bigelow (Greetings From Asbury Park)

Lance Storm (c) w/ Major Gunns vs. General Rection - WCW Canadian Heavyweight Championship
Kuten siis jo Millennium Finalen kohdalla kävi selväksi, Major Gunns oli pian Misfits In Actioniin takaisin liittymisensä jälkeen puukottanut MIA:ta selkään ja auttanut Lance Stormin voittamaan Canadian/US Heavyweight -mestaruutensa takaisin. Näin Gunns oli virallisesti osa Team Canadaa, ja mestaruusvyö oli taas kerran Lance Stormin lanteilla. Tämä oli nyt jo neljäs ppv putkeen, jossa nämä samat kaverukset ottivat yhteen samassa mestaruusottelussa, mutta koska Saksan ppv:tä ei jenkkiyleisön silmissä ollut koskaan tapahtunut, oli tietenkin ihan loogista, että General Rection sai vielä sen yhden mahdollisuuden voittaa vyönsä takaisin. Alkaisikohan tämän jälkeen vihdoin riittää? Ainakin minulle alkaa...

...Ja samaa voinee sanoa näistä painijoista sekä yleisöstä. Rectionin ja Stormin ottelut eivät tosin missään vaiheessa olleet olleet niin hyviä kuin yhden erittäin hyvän painijan ja yhden hyvään otteluun kannettavissa olevan painijan mestaruustaistojen luulisi olevan. Parhaimmillaankin nämä kaksi olivat pystyneet vain ihan hyvään tv-tasoiseen otteluun, ja nyt kaikki paukut oli annettu jo sen verran tehokkaasti, ettei tässä ylletty enää siihenkään. Yleisö oli nähnyt jo kaiken näiden välillä ja nämä kaksi olivat esittäneet yleisölle kaikkensa väliltään. Lopputuloksena oli ihan katsottava mutta harmillisen laimea feudin päätös, joka olisi voinut olla paljon kovempaa kamaa, jos se olisi tapahtunut jo puolitoista kuukautta sitten.
*½ (6:25)
Voittaja:

Spoiler: näytä

General Rection (Moonsault)

Jeff Jarrett vs. Buff Bagwell
En tiedä johtuuko se siitä, ettei WCW oikeasti enää selitä näiden otteluiden syitä enää paljon ollenkaan, vai siitä, ettei minua enää kiinnosta selvitellä tämän surkean yhtiön onnettomia feudeja, mutta minulla ei ole mitään selvää käsitystä siitäkään, miksi Jeff Jarrett ja Buff Bagwell ottavat yhteen tässä ppv:ssä. Kyllä minä yritin mielestäni päästä tilanteesta kärryille ennen ottelun alkua, mutta en minä mitään selvyyttä saanut. Jarrett on omahyväinen, ja Bagwell tahtoo piestä hänet. Selvästikään he eivät kuitenkaan tykkää toisistaan. Onhan siinä jo syitä ppv-ottelulle.

Jos ottelun taustatarinaa voi moittia siitä, että sitä ei käytännössä ollut, niin tästä ottelusta ei sitten olekaan liikaa pahaa sanottavaa. Olen nimittäin ihan oikeasti iloisesti yllättynyt siitä, kuinka kivan ottelun nämä kaksi saivat aikaan. Nyt toki pitää ottaa huomioon se, että puhumme Jeff Jarrettin ja Buff Bagwellin ottelusta, ja ennakko-odotukseni olivat jossain yhden tähden paikkeilla tai vieläkin sitä alempana, sillä en uskonut näiden kahden pystyvän keskenään mihinkään kunnon otteluun. Niin vain kuitenkin Jeff Jarrett osoitti jälleen kerran, että hän oli ihan oikeasti tällä viimeisellä WCW-runillaan pääasiassa oikeasti ihan hyvässä vedossa pystyessään vetämään kehnojen vastustajien kanssa ihan kivoja otteluita ja hyvien vastustajien kanssa sitten vielä parempia. Tämä ottelu meni siis siihen "ihan kiva" kategoriaan, joka toimi mukavasti, mutta jäihän tämän painillinen anti kuitenkin sillä tavalla hyvin vajaavaiseksi, ettei tätä kuuna päivänä miksikään hyväksi otteluksi voi sanoa. Siitäkin huolimatta tämä ottelu jätti mukavan fiiliksen, sillä olin odottanut paljon pahempaa.
** (11:10)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jeff Jarrett (Hit Bagwell with a guitar)

The Perfect Event (c) w/ Mike Sanders vs. Diamond Dallas Page & Kevin Nash - WCW Tag Team Championship
Viime ppv:n aikaan joukkuemestareina olivat olleet Natural Born Thrillersistä vielä Jindrak ja O'Haire, mutta kun he olivat hävinneet vyönsä, olivat seuraavaksi mestaruusvuorossa Chuck Palumbo ja Shawn Stasiak. Stasiakin ja Palumbon joukkue oli Halloween Havocin aikaan ollut jo hajoamisen partaalla, mutta nyt he näyttivät pelaavan taas yhdessä ilman minkäänlaisia keskinäisiä ongelmia. Ehkä se johtui siitä, että heillä oli ongelmia sitäkin enemmän Kevin Nashin kanssa, joka oli tehnyt varmaan miljoonannen turnin WCW-urallaan ja kääntynyt nyt faceksi ja samalla koko Mike Sandersin johtamaa Natural Born Thrillersiä vastaan. Tästä ei NBT arvatenkaan tykännyt, ja Nash joutui kestämään monenlaisia ylivoimahyökkäyksiä pitkän aikaa, kunnes kesäkuusta lähtien poissa ollut Diamond Dallas Page teki eräässä Nitrossa comebackinsa ja saapui auttamaan Nashia. DDP ja Nash yhdistivät saman tien voimansa, ja yhdestä heistä tuli varsin vaarallinen vastustaja NBT:lle. Nyt heillä olisi mahdollisuus viedä Perfect Eventin joukkuemestaruusvyöt.

Jo toinen ihan positiivinen yllätys, sillä Shawn Stasiak ja Kevin Nash samassa ottelussa ei luvannut mitään kovin hyvää. Niin vain kuitenkin tälle ottelulle oli saatu bookattua erittäin hyvin toimiva perinteisen joukkueottelun rakenne, jossa Nashin (ja Stasiakin) heikkoudet peittyivät tehokkaasti, ja DDP pääsi taas vetämään hienosti osaamaansa altavastaajan roolia. Tottahan on toki se, että tämäkin jäi painilliselta anniltaan aikamoisen köyhäksi, mutta ihan perusmeno sopi hyvin tähän otteluun. Taas yksi ihan kiva ottelu lisää, ja tämänkin jälkeen oli ihan tyytyväinen fiilis.
** (14:55)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Diamond Dallas Page & Kevin Nash (Nash pinned Stasiak after a Jackknife Powerbomb)

Lex Luger vs. Goldberg
Lex Luger oli tehnyt Halloween Havocin aikoihin comebackin, joka olisi minun puolestani saanut jäädä tekemättä. Lugerilla ei ollut ollut todellakaan mitään annettavaa tälle firmalle enää vuosikausiin, eikä tämä viimeinen run ja vielä yksi heel-turn muuttanut asiaa parempaan päin. Goldberg puolestaan jatkoi epätoivoista tehtäväänsä yrittää päästä uudestaan siihen 173 ottelun mittaiseen voittoputkeensa. Ennen tätä ottelua hänen tuloksensa oli tämän uuden yrityksen alusta lähtien laskettuna 24-0, ja Luger oli päättänyt haastaa Goldbergin, sillä hän oli varma, että hän pääsisi kiinni vielä kerran vanhaan kunniaansa, jos hän saisi katkaistua Goldbergin uuden voittoputken.

WCW, oikeasti. Goldberg vs. Luger? Vuonna 2000? Ketä tämän pitäiis kiinnostaa. Toivon mukaan ei yhtään ketään. Tämä oli kaikella tapaa täysin yhdentekevä venytetty squash, joka ei näyttänyt kiinnostavan pahemmin edes Lugeriaan itseään. Goldberg teki toki taas kerran sitä, mitä parhaiten osasi, eli jyräsi vastustajansa kanveesiin parilla ihan näyttävällä power-liikkeellä, mutta ei tästä ole kyllä mitään muuta (hyvää) sanottavaa. Täysin turha "Main Event" -ottelu.
½ (5:53)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Goldberg (Jackhammer)

Booker T (c) vs. Scott Steiner - Straight Jacket Steel Cage Match for the WCW World Heavyweight Championship
Booker T:n ja Scott Steinerin feud oli aivan epäilyksettä koko WCW:n Main Event -skenen kantava voima. Erityisesti nyt, kun Vince Russokaan ei päässyt sotkemaan itseään tähän enää on screen -meiningissä. Tässä olivat vastakkain oikeasti firman "tulevaisuuden" kaksi isointa nimeä, jotka olivat overimpia kuin missään vaiheessa urallaan. Booker T oli myös painitaidoiltaan varmaan uransa huippukunnossa, ja Steinerkin oli omaksunut tähän geneettiseen friikkikroppaansa sopivan brawlaustyylin varsin tehokkaasti. Kun tähän vielä lisätään se, että taustalla oli oikeasti pitkä ja äärimmäisen henkilökohtainen feud, jonka Halloween Havocin yhteenotto oli päättynyt Steinerin diskaukseen, oli tässä feudin blow off -ottelussa oikeasti tunnelmaa. Harmi vain, että tämä ei voinut olla pelkkä Steel Cage Match (tai oikeastaan häkin rakenteen pohjalta enemmänkin Hell In A Cell... oops, WWF:n trademark), vaan hommaan piti sekoittaa joku idioottimainen katosta roikkuva pakkopaita, jota saattoi käyttää ottelussa aseena.

Tämä on ihan oikeasti WCW:n suurin ongelma. Juuri kun kaikki muuten näyttää vähän liiankin hyvältä, homma pitää pistää sitten väkisin sekaisin vähintään jollain idioottimaisella pakkopaitatouhulla. Mihin sitä pakkopaitaa oikeasti tässä ottelussa tarvittiin, kun sille ei selvästikään ollut keksitty mitään järkevää funktiota? Se otettiin mukaan juuri siinä vaiheessa, kun ottelu alkoi päästä kovaan vauhtiin, ja sitten se tappoikin typeryydellään momentumin pahan kerran, ja koko ottelun loppuminuutit tuntuivat sen jälkeen vähän puolivillaisesti hoidetulta. Pakkopaitasekoiluun asti Steiner ja Booker T vetivät siis oikein hyvää painimatsia, joka nousi tasaisen varmasti kohti loppuhuipennusta. Sitten kuitenkin pakkopaita tuli ja sotki, ja sen jälkeen nähtiin pari harmillisen tökerösti suoritettua liikettä, ja tunnelma oli kieltämättä kuollut pahasti. Eipä siinä, homma hoidettiin kuitenkin kunnialla läpi, ja tämäkin oli loppujen lopuksi kiva ottelu, mutta parempaankin olisi pystytty, jos taas buukkaustiimi ei olisi yrittänyt ihan turhan paljon.
** (13:10)

*** Jamie Knoble
** Shane Helms
* Jimmy Yang

Kokonaisarvio Mayhemista: Juuri kun edellisen arvostelun kohdalla pääsin toteamaan, etteivät WCW:n ppv:t ikinä ole turhan tasaisia, niin tämä oli varmaan niin lähellä tasaista kuin tältä nyky-WCW:ltä vain uskaltaa toivoa. Vain yksi DUD ja yksi alle yhden tähden ottelu. Siihen kun vielä lisätään se, että illan neljästä viimeisestä ottelusta kolme (myös ME) jättivät ihan kivan fiiliksen, vaikkei yksi kahta tähteä korkeammalle yltänytkään, niin olisihan tämä voinut mennä huonomminkin. Niin ja sitten siellä oli vielä tosiaan se yksi kolmen tähden ottelu. Vaikka kortti oli siis tungettu taas tupaten täyteen (12 ottelua), suoritus oli itse asiassa parempi kuin olisi voinut toivoa. WCW:n osalla on viime aikoina oppinut laskemaan odotukset tarpeeksi matalaksi, ja tämä kyllä ylitti ne. Päästiin jopa Kehnon puolelle. Jes.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
3. ECW Anarchy Rulz - Hieno
---------------
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
5. WWF Royal Rumble - Hyvä
6. WWF SummerSlam - Hyvä
7. WWF Fully Loaded - Hyvä
---------------
8. WWF WrestleMania 2000 - Ok
9. ECW Heat Wave - Ok
10. ECW Guilty As Charged - Ok
11. WWF Judgment Day - Ok
12. WWF No Mercy - Ok
13. ECW November To Remember - Ok
14. WWF Unforgiven - Ok
15. WWF Survivor Series - Ok
16. WWF King of the Ring - Ok
---------------
17. WWF InsurreXtion - Kehno
18. ECW Living Dangerously - Kehno
19. WCW Souled Out - Kehno
20. WCW Fall Brawl - Kehno
21. WCW Mayhem - Kehno
---------------
22. WCW Bash At The Beach - Surkea
23. WCW Uncensored - Surkea
24. WCW New Blood Rising - Surkea
25. WCW Spring Stampede - Surkea
26. WCW Millennium Final - Surkea
27. WCW Halloween Havoc - Surkea
28. WCW The Great American Bash - Surkea
29. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
30. WCW Slamboree - Surkea

Seuraavaksi WWF:n vuoden toinen reissu Brittein saarelle.

[Kenitys]

Lauantai jäi kiireiden takia välistä, mutta sunnuntai ei petä. Uusi arvostelu siis.


REBELLION 2000

Kuten on moneen kertaan tullut jo näissä arvosteluissa todettua, WWF oli vuodesta 1997 lähtien järjestänyt kerran tai kaksi vuodessa Brittein mantereella näitä pelkästään brittiyleisön tilattavissa olevia ppv:itä. Ensin oli kaikenlaisia One Night Onlyja, Capital Carnageja ja No Mercyjä, mutta sittemmin näiden britti-ppv:eiden nimiksi vakiintuivat (ensimmäistä kertaa tänä vuonna nähty) Insurrextion ja nyt toista kertaa järjestetty Rebellion. Näillä ppv-nimillä jatkettaisiinkin sitten niin kauan, kun näitä britti-ppv:itä yleensä nähtäisiin. Tämä oli ensimmäinen ppv sitten WrestleMania XV:n, jossa King ei ollut selostamossa ollenkaan. Lawler ei ollut ilmeisestikään mukana tällä Britti-kiertueella, sillä hänet korvasi selostuspöydän takana Tazz, joka oli tässä vaiheessa uraansa ensisijaisesti vielä aktiivipainija mutta totutteli selvästi jo tulevaan rooliinsa painibisneksessä. Tässä vaiheessa Tazzin selostustyyli oli vielä selvästi hakusessa.


T & A w/ Trish Stratus vs. Edge & Christian vs. Dudley Boyz - Elimination Tables Match
Kun show oli avattu comissioner Mick Foleyn, WWF-mestari Kurt Anglen ja kaikella tapaa täysin promo-kyvyttömän lt. comissionerin Debran ihan kivalla promottelulla, saatiin show lopulta painin osaltakin alkuunsa. Tässä oli tietenkin taustalla Edgen ja Christianin ikuiset erimielisyydet Dudley Boyzien kanssa, ja rehellisyyden nimissä eivät Dudleyt hirveän hyvin tulleet toimeen myöskään Testin ja Albertin kanssa. Onhan siinä jo aika paljon syytä pistää pystyyn taas yksi Tables Match näiden kolmen joukkueen välille. Historian aikana IWC on valittanut monien ottelumuotojen arvon laskemisesta, mutta tässä Dudleyiden suurimman pöytäaikakauden aikana Tables Matcheja nähtiin kieltämättä ehkä turhan paljon. Ottelu käytiin elimination-säännöillä, eli viimeinen pöydän läpi joutumisen välttänyt joukkue voittaisi.

Samalla kun Tables Matcheja oli alettu nähdä lähes joka ppv:ssä, niiden erikoisuus oli kadonnut aika tehokkaasti. Ehkä joidenkin mielestä ottelun viihdyttävyyteen edelleen riitti vain se, että painijoita pistettiin pöydästä läpi, mutta minun silmissäni homma ei toimi ihan niin. Royal Rumble 2000:n ensimmäinen Tables Match Dudleyiden ja Hardyjen välillä oli juuri siksi niin hiton viihdyttävä, että siinä oli paljon enemmän kuin pelkkiä pöytiä. Tässäkin oli hetkittäin oikein kivaa menoa, josta suurin kiitos kuuluu aivan ehdottomasti Edgelle ja Christianille, jotka tekivät kovasti töitä. T & A:kin täräyttivät pari ihan kivaa power-liikettä, mutta kokonaisuutena tämä jäi kuitenkin aika laimeaksi ja tasoltaan lähinnä sitä kivaa tv-ottelua muistuttavaksi aloitusmäiskinnäksi.
** (9:55)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Dudley Boyz (D-Von & Bubba Ray last eliminated Christian with a 3D through a table)

Ivory (c) w/ Steven Richards vs. Lita - WWF Women's Championship Match
Ivoryn ja Litan feud oli jatkunut senkin jälkeen, kun Ivory oli säilyttänyt vyönsä Survivor Seriesissä pistettyään Litan vuotamaan verta todella karun näköisesti. Ivory ja Right To Censor eivät voineet edelleenkään sietää Litan asennetta ja pukeutumistyyliä, johon kuului se, että Litan alushousut näkyivät aina kirkkaasti. Ennen tätä ottelua Ivory piti promon siitä, kuinka hän ei halunnut satuttaa Litaa SurSerissä eikä haluaisi tehdä sitä nytkään, jos Lita vain ymmärtäisi lopettaa törkeän käyttäytymisensä ja ottaa opikseen Right To Censorin ohjeista. Litaa eivät nämä ohjeet kuitenkaan kiinnostaneet, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi väkivallan käyttäminen - puolin ja toisin.

Tämä ei yltänyt samalle tasolle kuin Survivor Seriesin ottelu. Verta ei vuodatettu (ei sillä, että oikeasti haluaisin sitä suuremmin nähdä naisten otteluissa), ja ottelu ei kestänyt kuin puolet SurSerin ottelun ajasta. Eipä siinä, Ivory ja Lita olivat silti tämän WWF:n uudelleen hitaasti ja varmasti syttyvän naisten divisioonan niitä lupaavimpia tapauksia, joten ei tämä surkea ottelu ollut. Harmillisen lyhyeksi tämä silti jäi, joten ei tästä ole paljoakaan sanottavaa.
*½ (2:55)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Ivory (Countered Lita's Sunset Flip and pinned her by using the ropes for the leverage)

Steve Blackman (c) vs. Perry Saturn - Hardcore Match for the WWF Hardcore Championship
Steve Blackman oli dominoinut WWF:n hardcore-divisioonaa alkusyksystä lähtien. Kuukausien aikana hänen tieltään olivat kaatuneet monet haastajat. Nyt hänen vastustajakseen nousi Radicalzeja edustava Perry Saturn, joka oli itsekin entinen HC-mestari. Saturn oli vakuuttunut siitä, että hän saisi piestyä Blackmanin maanrakoon ja vietyä vihdoin ja viimein tältä Hardcore-mestaruuden. Saturn uumoili, että tästä ottelusta tulee niin brutaali, että hän ei tahtonut tuoda naisystäväänsä Terriä ollenkaan ringsidelle katsomaan ottelua.

Karu totuus on se, ettei tämä nyt niin erikoisen brutaali ottelu tosiaankaan ollut. WWF:kin on vakiintunut näissä HC-otteluissaan tähän turvalliseen parin tähden tv-ottelutasoon, joka tarkoittaa sitä, että ottelussa mäiskitään ihan kivasti aseilla ja täräytetään pari ihan nättiä bumppia, mutta mitään sen erikoisempaa ei ole tarjolla. Ei siinä, ikuisena roskapainifanina tykkään aina näistä ihan kivoistakin HC-mäiskinnöistä, mutta olisihan se kiva nähdä välillä jotain erikoisempaakin tämän divisioonan osalta.
** (6:03)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Steve Blackman (Martial Arts Kick)

William Regal (c) vs. Crash Holly w/ Molly Holly - WWF European Championship
Englantilaissyntyinen European-mestari William Regal oli päässyt kotimaahansa, mutta kotiinpaluu ei ollut sujunut tässä ppv:ssä kovin hyvin, sillä Brittein saarten ylistämisen sijaan Regal mollasi koko maata ja kaikkia paikallaolevia katsojia ja kertoi olevansa ainut asia, josta Englanti voisi olla ylpeä. Lopputulos oli se, että kotimaan sankarin sijaan yleisön suuren suosion tässä ottelussa keräsi puoleensa sympaattinen haastaja Crash Holly. Survivor Seriesissä Regalin haastajaksi oli noussut Crashin serkku Hardcore Holly, ja koska Bob ei ollut saanut hommaa suoritetuksi, tahtoi nyt Crash testata mahdollisuuksiaan.

Nämä Regalin WWF-comebackin jälkeiset ottelut ovat olleet vähän harmillisia. Kieltämättä hänen vastustajatkaan eivät ole olleet ihan sieltä parhaasta päästä, mutta jotenkin näissä otteluissa ei ole ollut mitään sellaista, mikä saisi minut toivomaan seuraavaa Regalin ottelua, ellen tietäisi, että luvassa olisi tulevina vuosina vaikka minkälaisia klassikoita. Tämäkin ottelu jäi loppujen lopuksi hyvin laihaksi, mutta siitä voi vaisun painin lisäksi syyttää myös kömpelöä buukkausta, jossa keskityttiin turhan paljon yleisön taunttaamiseen ja ringsidella heiluneeseen Molly Hollyyn. No, Regal (ja Crash) yritti(vät) parhaansa, mutta aika laimea maku tästä ottelusta jäi kieltämättä suuhun.
*½ (5:10)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Crash Holly (Pinned Regal after a Missile Dropkick by Molly Holly)

Radicalz (Eddie Guerrero & Dean Malenko) vs. Chyna & Billy Gunn
Ensimmäisenä täytyy mainita, kuinka Chyna näytti tässä ottelussa hyvin erilaiselta kuin aikaisemmin ja samalla myös poikkeukselisen hyvältä. Lisää tällaista, Chyna! Itse ottelun taustatarinahan lienee jo kaikkien tiedossa, sillä sitä oli rakennettu käytännössä helmikuusta lähtien. Eddien ja Chynan rakkaus syttyi hitaasti, mutta lopulta se roihahti liekkeihin, kunnes Eddien mustasukkaisuus ja muut ongelmat alkoivat sabotoida liittoa. Eddie muun muassa huijasi itselleen Chynan voittaman Intercontinental-mestaruuden. Eddie silti vakuutti rakastavansa Chynaa ja kosi tätä, mihin Chyna lopulta suostui vaikka oli meinannut jo jättää Eddien. Kaikki kuitenkin mureni, kun paljastui, että Eddie oli pettänyt Chynaa todella julmasti. Tämänkin jälkeen Eddie oli vielä anellut Chynan armoa, mutta heidän liittonsa oli lopullisesti ohi. Samaan aikaan paluunsa oli tehnyt Mr. Ass, sittemmin "The One" Billy Gunn, joka alkoi puolustaa loukatun ystävänsä kunniaa. Gunn ja Chyna ottivat yhteen rajusti Eddien kanssa, ja lopulta Eddie sai tähän ihmissuhdesotaan apuun myös Radicalz-kumppaninsa. Hieman ennen tätä Rebellionia "The One" oli onnistunut viemään rakkaan IC-mestaruuden Eddieltä.

Kieltämättä tämä feud oli pyörinyt jo niin kauan, että se voisi vähitellen vaikkapa saada jo lopetuksensa. Tämä ottelu sitä lopetusta tuskin tarjosi, koska a) se käytiin brittiyleisölle eksklusiivisessa ppv:ssä ja b) ottelu itsessään oli aika perus tv-kamaa. Oikeastaan koko tästä show'sta oli tähän mennessä huokunut todella vahva tv-show'n fiilis. Niin on tosi usein näissä britti-ppv:issä, mutta jotenkin tällä kertaa tuo fiilis oli vielä paljon tavallista voimakkaampi. Mikään ei vihjannut siihen suuntaan, että käynnissä olisi oikea ppv. Tämäkin oli semmoista "ihan kivaa" painia, jossa kukaan ei selvästikään vetänyt täysillä valoilla vaan päällä oli parhaimmillaankin pelkät parkit. Malenkon ja Guerreron tapaiset painijat saavat toki puolittain vetäessäänkin aikaan aina katsottavaa painia, mutta olisin minä tältä kieltämättä enemmän toivonut, erityisesti kun se Survivor Seriesin ottelu oli varsin hyvä.
** (12:15)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Chyna & Billy Gunn (Gunn pinned Malenko after a Cobra Clutch Slam)

Kane vs. Chris Jericho
Tämä oli edelleen se sama feud, joka lähti liikkeelle siitä, että Jericho läikytti kahvit Kanen päälle. Kahvien läikyttämisestä oltiin päästy nopeasti siihen, kuinka Kane ei voinut sietää sitä, että nyky-yhteiskunnassa kaikki Jerichon tapaiset hyvännäköiset ihmiset voisivat tehdä mitä tahansa ja pitää Kanen tapaisia vääristyneitä tapauksia pelkkinä friikkeinä. Kane tahtoi tehdä Jerichosta ennakkotapauksen ja piestä hänet niin perinpohjaisesti, että Jerichokin joutuisi suojaamaan kasvonsa loppuelämänsä ajaksi maskilla.

Jostain syystä minä olen tykännyt tästä otteluparista selvästi enemmän kuin keskivertoarvostelijat. Ehkä se on vain se, että olen niin Jericho-mark, että fanitan sokeasti hänen otteitaan myös heikommissa otteluissa, mutta minun mielestäni Jericho hoiti tässäkin ottelussa osuutensa aivan kultaisesti ja oli selvästi show'n kirkkaimpia tähtiä. Kane puolestaan ei mihinkään kovin erikoisiin suorituksiin yltänyt, ja kieltämättä tämä ottelu ei, tv-show-meiningille uskollisesti, yltänyt Survivor Seriesin ottelun tasolle. Siitä huolimatta tämä oli tähän mennessä illan viihdyttävin ottelu.
**½ (8:04)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kane (Chokeslam)

Right To Censor (c) w/ Val Venis vs. Hardy Boyz - WWF Tag Team Championship
Right To Censorin Bull Buchanan ja The Goodfather olivat voittaneet WWF:n joukkuemestaruudet Hardy Boyzeilta hieman ennen Survivor Seriesiä, ja he olivat pitäneet vöitä hallussaan siitä lähtien. Apunaan vöidensä puolustamisessa RTC oli käyttänyt sekä mitä alhaisimpia konsteja että Val Veniksen ja Steven Richardsin apua. Buchanan ja Goodfather olivat jyrkästi sitä mieltä, ettei Hardy Boyzien kaltaiset nuorisolurjukset olleet ollenkaan sopivia tapauksia edustamaan WWF:n joukkuedivisioonaa. Nyt Hardyilla oli kuitenkin mahdollisuus voittaa vyönsä takaisin.

Niin vain tämäkin ottelu jatkoi samaa hyväksi havaittua tv-ottelutasoisten otteluiden sarjaa. Hardyt olivat olleet vuoden 2000 aikana mitä moninaisemmissa hienoissa joukkuemestaruusväännöissä, mutta tämä ei ikävä kyllä millään tasolla lukeudu niiden joukkoon. Tämä oli juuri sellaista perustoimivaa joukkuepainia, josta ei ole mitään valittamista mutta jota parempaan joukkuedivisioonan mestaruusotteluissa pitäisi helposti yltää. Ilmeisesti brittiyleisö ei kuitenkaan ansainnut tätä parempaa tällä kertaa. Tai ehkä Buchanan/Goodfather-kaksikosta ei vain ole parempaan. Kieltämättä he tuntuvat aika outolinnuilta tässä muuten hyvin tasokkaassa mestaruusdivarissa.
** (8:05)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Right To Censor (Goodfather pinned Jeff after a Money Shot by Val Venis)

Chris Benoit vs. Undertaker
Tämä oli ensimmäinen illan kahdesta suuresta ottelusta. Radicalzien Chris Benoit oli jo kuukausien ajan roikkunut Main Eventin nurkilla ja käynyt pariin otteeseen WWF-mestaruusotteluissa, mutta se todellinen läpimurto odotti yhä itseään. Nyt Benoit oli päättänyt saada läpimurron vihdoin ja viimein aikaan pieksemällä yhden WWF:n kaikkien aikojen suurimmista koirista tämän omalla pihalla. Benoit oli siis valinnut Undertakerin kohteekseen, mutta 'Taker ei niin vain alistunut kohtaloonsa Rabid Wolverinen ponnahduslautana kohti suuruutta. Luvassa oli hyvin fysikaalinen ottelu, jota ei pehmittänyt se, että koko Radicalz-porukka hyökkäsi Undertakerin kimppuun backstagella juuri ennen tämän ottelun alkua.

Vaikka Radicalzit olivat siis piesseet Undertakerin toisen jalan muussiksi, hän raahautui silti kehään hyökätäkseen Benoit'n kimppuun. Kieltämättä tämä on ollut ihan toimiva ratkaisu, että Undertakerin kimppuun on hyökätty juuri ennen ottelua, jolloin 'Takerilla on hyvä syy liikkua hitaammin ja jolloin hän voi samalla myydä loukkaantunutta jalkaansa uskottavasti. Osittain tuon myymisen mutta ennen kaikkea Benoit'n aivan hemmetin hienon kehätyöskentelyn ja -psykologian ansiosta tästä tulikin illan paras ottelu. Ikävä kyllä tässä ppv:ssä se ei tarkoita kovinkaan paljoa, sillä tässäkin ottelussa oli omat ongelmansa. 'Taker ei ollut paluunsa jälkeen vieläkään siinä kunnossa, missä hän tulisi parin vuoden päästä olemaan. Tuolloin hän painisi tekniikkataitureiden kanssa aivan ensiluokkaisen kovia otteluita, mutta nyt otteluiden taso jäi vielä painin vajavaisuden takia vain hyväksi. En silti lähtisi syyttelemään 'Takeria niin rajusti kuin jotkut muut ovat intoutuneet, sillä kyllä 'Taker olisi huippuvireessä jo viimeistään WM X-Sevenin ottelussa Triple H:ta vastaan. Silti, tämä oli hyvä ottelu, ja siitä ehdottomasti suuri kiitos kuuluu kovan työn tehneelle Benoit'lle. Lopetuskin oli paljon parempi kuin esimerkiksi kevään Angle-Undertakerissa.
*** (12:15)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Undertaker (Roll up)

Kurt Angle (c) vs. Rikishi vs. The Rock vs. Steve Austin - No DQ Match for the WWF Championship
Kurt Angle joutui mestaruuskautensa toistaiseksi pahimpaan paikkaan, kun hän joutui puolustamaan vyötään ottelussa, jossa häntä vastassa olisi kolme palavasti mestaruutta hamuavaa miestä. Rock oli se, jolta Angle oli mestaruuden vienyt. Rikishi oli tehnyt kaikkensa viime kuukausina päästäkseen Main Event -kuvioihin mukaan. Austin puolestaan oli ihan oma lukunsa kokonaan: hän oli halunnut mestaruutta siitä lähtien, kun hän ei päässyt ottelemaan tuosta vyöstä Survivor Series '99:ssä, jossa Rikishi ajoi hänen päällensä. Show'n alussa Mick Foley saapui kertomaan, että tämä olisi No DQ ja No Count Out -ottelu, jotta Angle ei saisi säilytettyä vyötään millään halpamaisilla keinoilla, mutta niinhän nämä monen painijan ottelut ovat aina? Näinkö tyhmänä WWF piti todella brittikatsojiaan? Vähän hölmistynyt olo ainakin itselleni tuli tuon ilmoituksen jälkeen.

Tämä oli viimeisen päälle energistä ja toimminantäyteistä entertainment-brawlia, jossa Rockin ja Austinin kaltaiset painijat olivat aivan elementissään. Suurin ongelma oli se, että ottelu ei kestänyt edes kymmentä minuuttia, joten mihinkään järjettömään suuriin painijuhliin ei tuossa ajassa yksinkertaisesti millään ylletty. Eipä siinä, ottelu oli silti hyvä ja tarjosi kivan päätöksen show'lle, vaikka lopetus oli taas sotkettukin turhan monella sekaantumisella. Post matchissa nähdyt Rockin ja Austinin kaljoittelut jättivät hyvän mielen varmasti kaikille.
*** (8:50)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kurt Angle (Angle pinned Rikishi after an Olympic Slam while Rock and Austin brawled with Radicalz, Edge and Christian)

*** Chris Benoit
** Kurt Angle
* The Rock

Kokonaisarvio Rebellionista: Kun show'n paras ottelu saa arvosanakseen kolme lumihiutaletta, aletaan puhua WCW-tasoisesta ppv:stä. WCW-tasoisuuden lisäksi tämä show oli tosiaan, kuten monesti jo totesinkin, todella vahvasti tv-showtasoinen. Jos tämä olisi ollut vaikkapa Briteistä lähetetty Raw, tämä olisi varmasti ollut mielestäni hyvää viihdettä. Ppv:nä taas... Ei. Kyllä minä odotan paljon, paljon enemmän ppv:ltä. Erityisesti WWF:ltä tässä 2000-luvun alussa. Ehkä tässä onkin syy siihen, miksi WWF aikanaan siirtyi Briteissä järjestetyistä ppv:istä Briteissä järjestettäviin tv-ohjelmiin. Tämä tv-ohjelmappv oli tasoltaan Kehno ja menee samaan sarjaan WCW:n vuoden parhaimpien ppv:eiden kanssa.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
3. ECW Anarchy Rulz - Hieno
---------------
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
5. WWF Royal Rumble - Hyvä
6. WWF SummerSlam - Hyvä
7. WWF Fully Loaded - Hyvä
---------------
8. WWF WrestleMania 2000 - Ok
9. ECW Heat Wave - Ok
10. ECW Guilty As Charged - Ok
11. WWF Judgment Day - Ok
12. WWF No Mercy - Ok
13. ECW November To Remember - Ok
14. WWF Unforgiven - Ok
15. WWF Survivor Series - Ok
16. WWF King of the Ring - Ok
---------------
17. WWF InsurreXtion - Kehno
18. ECW Living Dangerously - Kehno
19. WCW Souled Out - Kehno
20. WWF Rebellion - Kehno
21. WCW Fall Brawl - Kehno
22. WCW Mayhem - Kehno
---------------
23. WCW Bash At The Beach - Surkea
24. WCW Uncensored - Surkea
25. WCW New Blood Rising - Surkea
26. WCW Spring Stampede - Surkea
27. WCW Millennium Final - Surkea
28. WCW Halloween Havoc - Surkea
29. WCW The Great American Bash - Surkea
30. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
31. WCW Slamboree - Surkea

[Kenitys]

Tiistai jäi väliin mutta keskiviikko sopii yhtä hyvin. Tällä viikolla postaan kaikkien promootioiden viimeiset ppv:t vuodelta 2000. Ensimmäisenä vuorossa ECW :)


MASSACRE ON 34TH STREET 2000

Massacre on 34th Street oli ECW:n uusi ja samalla vuoden viimeinen ppv. Kun ECW menetti televisiodiilinsä TNN:n kanssa lokakuussa, oli Paul Heymanin viimeinen idea promootion toiminnan elvyttämiseksi se, että firma alkaisi järjestää ppv:n joka kuussa. Käytännössä tuo idea ehti näkyä ainoastaan Massacre on 34th Streetin muodossa, sillä lokakuun jälkeen firma ehti järjestää enää kolme ppv:tä, joista kaksi (November To Remember ja Guilty As Charged) olivat vanhoja tuttuja. Tämä uusi ppv järjestettiin legendaarisessa Hammerstein Ballroomissa, joka siis sijaitsi New Yorkissa 34th Streetillä, minkä ansiosta tämä tapahtuma sai nimekseen Miracle on 34th Street -elokuvan nimestä tehdyn väännöksen. Selostajinamme ensimmäisen ottelun ajan Joey Styles ja Joel Gertner, ja siitä eteenpäin (onneksi) Styles ja Cyrus.


Simon Diamond & Swinger vs. Joey Matthews & Christian York
Tämä ottelu avasi myös edellisen ppv:n November To Rememberin, mutta silloin kyse oli paikan päällä syntyneestä impromptu-ottelusta. Tällä kertaa tässä ottelussa ei ollut mitään impromptua vaan puhdasta vihaa. Edellisen ottelun jälkeen näiden joukkueiden välit olivat huonontuneet entisestään, ja Diamond yhdessä joukkueparinsa Swingerin kanssa oli joulukuun saapuessa valmis tekemään selvää tästä nuorukaiskaksikosta, joka heidän mielestään yritti varastaa heidän valokeilansa. Matthews ja York eivät olleet jääneet yhteenotoissa vain kiltisti vastaantulijaksi, vaan Matthews oli muun muassa ehtinyt lyödä Diamondia kasvoihin niin rajusti, että hän oli joutunut käymään leikkauspöydällä.

Tämä muistutti aika lailla kaikella tapaa sitä November To Rememberin openeria, joka oli siis ottelu samojen joukkueiden välissä. Mikään ei ollut suuremmin muuttunut, vaikka nyt nelikon keskuuteen olikin viritelty ihan kunnollista juonikuvion tynkää. Kun aikaakaan ei siunaantunut käytännössä yhtään enemmän kuin November to Rememberissä, ei ole mitään syytä, miksi ottelun laatu olisi heilahtanut suuntaan taikka toiseen. Molemmat joukkueet vetivät taas tutulla varmuudella mukavan suorituksen, ja lopputuloksena oli viihdyttävä ja lyhyehkö show'n avaus, jossa ei ollut kuitenkaan mitään sen erityisempää.
**½ (5:38)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Joey Matthews & Christian York (York pinned Swinger after a Rebell Yelp)

EZ Money w/ Chris Hamrick, Julio Dinero & Elektra vs. Balls Mahoney
EZ Money ja tämän johtama Hot Commodity -porukka oli jatkanut tuhon kylvämistä ECW:ssä November To Rememberinkin jälkeen. Kun porukka oli saanut feudinsa Danny Doringin ja Roadkillin kanssa päätökseen, oli ilmeisestikin seuraavaksi vastustajaksi noussut wanhan liiton ECW-painija Balls Mahoney, vaikka mitään syytä näiden kahden yhteenottoon ei tässä ppv:ssä annettukaan. Tai ehkä tämä oli vain filleri. Mistäpä minä voin tietää, kun ei nyky-ppv:issäkään tunnuta aina jaksavan selostaa otteluiden taustoja ollenkaan.

Tämä ottelu olisi mielestäni tarvinnut jonkinlaista taustatarinaa, joka olisi avannut tätä Mahoneyn ja EZ Moneyn hyvin kummallista paritusta. Money oli viimeisen päälle high flyer ja todella viihdyttävä sellainen, ja Mahoney taas niin perinteinen hc-brawlaaja kuin joku vain osaa olla. Näihin ennakkoasetelmiin nähden tämä ottelu oli jopa varsin hyvä, sillä ehdin jo pelätä, että tästä tulee ihan täysi sekametelisoppa. Molemmat kuitenkin sopeutuivat toistensa tyyliin varsin kivasti (ei siis huonolla tavalla: tässäkin nähtiin muutamia oikein nättejä lentelyitä Moneylta), ja lopputuloksena oli jo toinen kivasti viihdyttänyt alkukortin ottelu. Ei tämäkään kuitenkaan millään tavalla pyrkinyt mullistamaan painimaailmaa eikä tehnyt sitä edes vahingossa. Turhat sekaantumiset vähän ehkä myös häiritsivät ottelun sujuvaa kulkua.
**½ (7:52)
Voittaja:

Spoiler: näytä

EZ Money (Moonsault)

Julio Dinero w/ EZ Money, Chris Hamrick & Elektra vs. Nova w/ Balls Mahoney
Vuorossa oli illan selvimmin tyhjästä nyhjäisty ottelu, joka sai alkunsa edellisen ottelun jälkimainingeista. Ottelun päätyttyä koko Hot Commodity yritti piestä täysin yksin olevan Mahoneyn porukalla, mutta silloin Nova saapui paikalle pelastamaan tilanteen. Nova oli ollut Chris Chetti -feudista lähtien kuin muuttunut mies. Aikaisemmin lähinnä vitsikäs ja hupaisa Nova oli nyt niin tosissaan kuin vain saattoi olla, ja tämäkin ottelu sai alkunsa, kun hän hyökkäsi todella intenssiivisesti Mahoneyta hakanneen Julio Dineron kimppuun.

Kivaa, että tätä viimeisten ECW-kuukausien aggressiivistakin Novaa saatiin ppv:ssä ruutuun ja vieläpä Julio Dineron kanssa. Minulle on jostain syystä jäänyt aina sellainen fiilis, että Dinero on varsin hyvä painija ja että olen viihtynyt hänen otteluitaan katsoessaan. Novan osalta sama lienee sanomattakin selvää, koska kaikki tietänevät jo, kuinka kova Nova-mark olen. Silti minunkin täytyy markkiudessani myöntää, että tämä ottelu ei lähtenyt lentoon oikein missään vaiheessa. Jotenkin tämä tuntui vähän turhan katkonaiselta, ja vaikka Nova ja Dinero kyllä tuntuivat yrittävän kovasti, lopputulos jäi siltikin vain "ihan kivaksi". Ehkä sitten tämä ei ollut heidän päivänsä tai tämä paritus ei vain ollut paras mahdollinen, mutta harmillisesti tämä jäi vähän pettymykseksi, vaikka painillisesti tässäkään ei mitään vikaa ollut.
** (5:57)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Nova (Senton Bomb)

FBI (c) w/ Big Sal E. Graziano vs. Danny Doring & Roadkill - ECW Tag Team Championship
FBI:n hallinta ECW:n joukkuedivisioonassa jatkui jatkumistaan. Kun Big Sal E. Grazianon manageroima Maritato & Mamaluke -kaksikko oli onnistunut säilyttämään joukkuevyönsä useampaan otteeseen entisiä mestareita Mikey Whipwreckiä ja Yoshihiro Tajiria vastaan käydyissä otteluissa, heidän uusiksi haastajaksi nousi kenties ECW:n tämän hetken pitkäaikaisin joukkue Danny Doring & Roadkill. Doring ja Roadkill olivat kuukaudesta toiseen pyörineet aktiivisesti ECW:n kuvioissa, mutta mestaruusotteluihin heitä ei ollut hyväksytty missään vaiheessa kunnolla ennen tätä. Debyyttikään ei sujunut kovin leppoisasti, sillä ensimmäisessä ottelussaan FBI:tä vastaan Doring ja Roadkill olivat hävinneet, ja ottelun jälkeen Big Sal E. Grazianon johdolla FBI oli leikannut Doringin hiukset ja Roadkillin parran. On siis helppo ymmärtää, miksi Doring ja Roadkill olivat nyt kostoretkellä. Lisäksi he olivat joko niin vihaisia FBI:lle tai niin varmoja voitostaan, että he lupasivat ennen ottelua lähtevänsä ECW:stä, jos he eivät onnistuisi voittamaan mestaruusvöitä.

Tämä jos mikä oli Hyvä joukkuemestaruusottelu isolla H:lla. Homma toimi kuin junan vessa siihen aikaan, kun vessa vielä vedettiin poljinta painamalla niin, että jätökset tippuivat suoraan raiteelle. Kaikki neljä kaveria olivat oikein taidokkaita painijoita, ja isokokoinen Roadkill toi sopivaa vaihtelua muuten pienikoisempien ottelijoiden mäiskintään. Erityisesti Mamaluken ja Maritaton työskentelyä oli taas ilo katsoa, ja kyllähän se on vain tosiasia, että Doring ja Roadkillkin olivat todella mallikas joukkue, joka jotenkin aina vain tuppasi unohtumaan hyviä joukkueita listatessa. Mihinkään ensiluokkaisen yllättävään tämä joukkuemestaruusottelu ei venynyt, mutta eipä sen tarvinnutkaan. Se hoiti hommansa kunnialla läpi tälläkin tavalla.
*** (9:01)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Danny Doring & Roadkill (Doring pinned Maritato after a Buggy Bang)

C.W. Anderson vs. Tommy Dreamer
C.W. Anderson oli totaalisen kyllästynyt siihen, että hän ei ollut päässyt vieläkään sinne, jonne hän mielestään oli jo kuukausitolkulla kuulunut, eli ECW:n Main Eventiin. Anderson ei kuitenkaan jäänyt pelkästään itkemään asiasta, kuten useimmat heelit tekivät, vaan hän päätti tehdä asialle oikeasti jotain. Viimeisen päälle aggressiivinen "Enforcer" oli varma, että hänen uusin suunnitelmansa ME:hen nousemisesta olisi aukoton: Anderson meinasi nimittäin käyttää useamman kuukauden ajan ECW:n painikehistä poissa ollutta Tommy Dreameria ponnahduslautanaan kohti Main Eventiä. Anderson oli vaatinut Dreameria nousemaan kehään vielä kerran ECW:hen, jotta hän voisi piestä tämän ja nousta vihdoin Main Event -kuvioihin. Koska Dreamer oli ikuinen underdog, ei hän voinut olla vastaamatta jykevän Anderson haasteeseen.

Olinkin etukäteen odottanut näiden miesten kohttamista, koska tiesin, että heidän feudinsa olisi luvassa ECW:n viimeisinä kuukausina. Jollakin tavalla tämä kaksikko kuulosti erittäin mielenkiintoiselta ottelijaparilta, vaikka Dreamer ei kieltämättä parhaassa iskussa tässä vuoden 2000 aikana ollut ollutkaan. Ehkä osittain Dreamerin ring rustin takia tai sitten vain muista syistä johtuen ottelu tuntui paikoitellen turhan sekavalta, joka söi harmillisesti viihtyvyyttä. Välillä tuntui, että kummallakaan ei ollut hajua, mitä he haluavat tehdä seuraavaksi kehässä. Mitä esimerkiksi se lopun kikkailu sen pöydän kanssa oli, kun se vain laitettiin maahan eikä asetettu pystyyn ollenkaan? En voi myöskään väittää nauttineeni Lou E. Dangerouslyn ja Paul Heymanin sekaantumisista turhan paljon, vaikka Heymania olikin mahtavaa nähdä. Näiden heikkojen puolien jälkeen onkin hyvä sanoa, että onneksi ottelu oli muuten niin viihdyttävää brawlausta sopivalla hc-mäiskinnällä höystettynä, että tätä voi huolella sanoa hyväksi otteluksi. Ehkä nämä kaksi ehtivät venyä vielä hiukan parempaankin?
*** (16:47)
Voittaja:

Spoiler: näytä

C.W. Anderson (Anderson Spinebuster through a table)

Rhino (c) vs. Little Spike Dudley - ECW Television Championship
Lähes koko vuoden ajan Television-mestaruusdivisioonaa hallinnut Rhino oli alkuvuodesta murtanut Little Spike Dudleyn jalan todella rajussa yhteenotossa. Tuon seurauksena LSD oli joutunut pysymään kuukausien ajan poissa kehätoiminnasta. Loppukesästä Dudley otti haltuunsa ECW:n comissionerin tehtävän, mutta painikuntoon hän pääsi vasta marraskuussa, kun hän otteli paluumatsinsa November To Rememberissä. Tuon jälkeen Dudleyllä on ollut vain yksi asia mielessään: päästä kostamaan Rhinolle, joka oli häntä lähes kaksi kertaa suurempi. Dudley ei kokoerosta välittänyt, koska hän oli aikaisemminkin urallaan voittanut isokokoisempia vastustajia, kuten Bam Bam Bigelowin.

Tämä Rhinon TV-mestaruuskausi on kieltämättä ollut hieman ongelmallinen, koska kovin montaa klassikko-ottelua siihen ei ole mahtunut. Sinänsä se on ollut ihan mielenkiintoinen, mutta lukuun ottamatta sitä RVD:tä vastaan käytyä kamppailua ppv:ssä ei ole nähty yhtään mainittavan hienoa TV-mestaruusottelua Rhinon kauden aikana. Karu totuus on se, ettei tästäkään ottelusta ihan jo ennakkoasetelmiensa vuoksi voinut mitään huippuottelua syntyä, mutta kovan työn Dudley ja Rhino kuitenkin tekivät saadakseen aikaan aika lailla niin hyvän iso mestari vs. pieni haastaja -ottelun kuin vain oli mahdollista. Ilolla tätä katsoin, ja vaikkei tästä tosiaan millään mitään suurta painiottelua syntynytkään, oli tämä juuri niin viihdyttävä kuin ajattelin tämän parhaimmillaan voivan olla.
**½ (9:51)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rhino (Choked Dudley out)

Mikey Whipwreck & Yoshihiro Tajiri w/ Sinister Minister vs. Super Crazy & Kid Kash
Sinister Ministerin johtama henkisesti hyvin epätasapainoisten Mikey Whipwreckin ja Yoshihiro Tajirin joukkue oli ollut ECW:n joukkuedivisioonan mielenkiintoisin tapaus kuukausien ajan. November To Rememberissä Tajiri ja Whipwreck olivat todella lähellä voittaa mestaruuden ottelussa, jossa Whipwreck loukkaantui kesken koitoksen ja Tajirin entinen pitkäaikainen vihamies Super Crazy saapui aivan yllättäen ottamaan Whipwreckin paikan ottelussa. Crazyn ystävällinen ele johtikin siihen, että hän alkoi tehdä yhteistyötä Whipwreckin ja Tajirin kanssa, kunnes eräässä 6-Man Tag Team Matchissa hän aiheutti joukkueelleen tappion. Tuo herätti Tajirissa jälleen vanhat vihamielisyydet henkiin, ja Tajiri haastoi Crazyn saman tien 1 on 1 matchiin. Pitkän aikaa näytti siltä, ettei Whipwreck tietäisi, mitä tilanteessa pitäisi tehdä, mutta lopulta hän pysyi joukkueparinsa puolella. Yhdessä kaksikko pieksi Super Crazyn pahan kerran, ja näin kolmikon lyhytaikainen yhteistyö tuli tiensä päähän. Super Crazy sai kuitenkin mahdollisuuden päästä maksamaan samalla mitalla takaisin tässä ppv:ssä joukkueottelussa, jossa hän saisi valita joukkueparikseen kenet tahansa. Pitkän arvuuttelun jälkeen paljastui, että Crazyn joukkuepari oli ECW:n kuumin high flyer Kid Kash.

Lienee ihan turhaa edes sanoa, että tämä jos mikä oli aivan järjettömän kovaa high flying ja spotfest -meininkiä juuri siinä parhaassa muodossaan. On toki totta, että välillä (erityisesti) loppupuolella homma meni jopa ehkä turhan paljon spottailuksi niin, että varsinainen ottelun rakentelu jäi vähän puolitiehen. Toisaalta taas en minä voi tuota ottelua paljoakaan tuosta piirteestä moittia, koska se spottailu oli vain niin hemmetin viihdyttävää katsottavaa ensimmäisestä minuutista viimeiseen. Tajirin uskomattomat potkut, Kashin ja Crazyn järjettömät lennot ja Whipwreckin yleisesti hienot esitykset. Tämä oli loistava esimerkki siitä, kuinka ECW pystyi vielä ihan viimeisinä kuukausinaankin tarjoamaan tällaista painillista huippuantia. Oli myös hienoa, kuinka tähän oli tuotu pientä hardcore-säväystä mukaan, muun muassa lopetuksessa, joka oli hiton näyttävä. Ei ihan MOTY, mutta kirkkaasti MOTN.
**** (18:24)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Mikey Whipwreck & Yoshihiro Tajiri (Tajiri pinned Crazy after a Double Foot Stomp through a table)

Steve Corino (c) w/ Jack Victory vs. Jerry Lynn vs. Justin Credible w/ Francine - ECW World Heavyweight Championship
Steve Corino oli voittanut ensimmäisen ECW World Heavyweight -mestaruutensa November To Rememberin Double Jeopardy Matchissa, jossa oli mukana hänen lisäkseen Jerry Lynn, Justin Credible ja The Sandman. Tuon ottelun jälkeen Corino oli ehtinyt puolustaa mestaruuttaan onnistuneesti Sandmania vastaan, ja nyt olisi vuorossa sitten mestaruusottelu kahta muuta tuossa Double Jeopardyssa mukana ollutta painijaa vastaan. Sekä Lynn että Credible olivat pitäneet vyötä hallussaan viimeisen kolmen kuukauden sisällä, joten he ottaisivat sen mielellään takaisin harteilleen.

Ensimmäisenä täytyy mainita, kuinka syvästi pettynyt olen Hammerstein Ballroomin yleisöön tämän ottelun osalta. Joo joo, teille juuri tarjottiin upea light heavyweight -mäiskintä ja vaikka mitä, mutta luulisi teitä nyt kiinnostavan firman päämestaruusottelu edes sen verran, että ymmärtäisitte hurrata Jerry Lynnille, joka ne hurraukset todella ansaitsisi! Ei, ensin yleisö oli hiljaa kun mulkut häissä, sen jälkeen intoutui ikivanhoihin "She's got herpes" -huutoihin ja lopulta alkoi vaatimaan tuhat kertaa nähtyä Sandmania mukaan hommaan. Surkeaa. Toisaalta onhan se totta, ettei tämä ottelu ollut ihan se kaikkein mukaansatempaavin kohtaaminen. En oikeastaan tiedä, mikä tässä niin erityisesti mätti, kun nämä kaikki ovat otelleet keskenään hienoja otteluita ja November To Rememberinkin ihmeellinen Double Jeopardy oli oikein viihdyttävä mäiskintä, mutta jotenkin tämä ei vain klikannut. Ehkä kaikki oli vain jo nähty niin monta kertaa näiden osalta, ettei minuakaan jaksanut enää innostaa, ja painijatkin tuntuivat yrittävän jotain turhan erikoista yleisön seassa tappelemista, joka ei lopulta näyttänyt oikein miltään. Paikoitellen oikein viihdyttävää menoa mutta harmillisen paljon myös tylsiä välivaiheita. Aikaakin oltaisiin tältä päämestaruusottelulta voitu leikata ainakin vähän pois. En myöskään innostunut Sandmanin saapumisesta post match -karkeloihin.
**½ (22:51)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Steve Corino (Last eliminated Credible after an Old School Expulsion)

*** Yoshihiro Tajiri
** Super Crazy
* Kid Kash

Kokonaisarvio Massacre on 34th Streetistä: Näin saatiin vuoden viimeinen ECW-ppv pakettiin. Vahvastihan tässä näkyi kaikessa toiminnassa se, että loppu oli enemmän kuin lähellä. Siitäkin huolimatta mukaan mahtui yksi ensiluokkaisen kova ottelu ja muutenkin paikoitellen oikein mukavaa meininkiä. Kunniamaininta pitää myös antaa siitä, ettei kaikkien vaikeuksienkaan keskellä ppv:hen ruvettu buukkaamaan mitään täyttä kakkaa. Tästäkään ei alle kahden tähden otteluita löytynyt. Ihan kiva suoritus siis näillä edellytyksillä, mutta ei tämä mitenkään erityiseksi tapahtumaksi jäänyt. Kokonaisuutena Ok.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
3. ECW Anarchy Rulz - Hieno
---------------
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
5. WWF Royal Rumble - Hyvä
6. WWF SummerSlam - Hyvä
7. WWF Fully Loaded - Hyvä
---------------
8. WWF WrestleMania 2000 - Ok
9. ECW Heat Wave - Ok
10. ECW Guilty As Charged - Ok
11. WWF Judgment Day - Ok
12. WWF No Mercy - Ok
13. ECW November To Remember - Ok
14. WWF Unforgiven - Ok
15. WWF Survivor Series - Ok
16. ECW Massacre on 34th Street - Ok
17. WWF King of the Ring - Ok
---------------
18. WWF InsurreXtion - Kehno
19. ECW Living Dangerously - Kehno
20. WCW Souled Out - Kehno
21. WWF Rebellion - Kehno
22. WCW Fall Brawl - Kehno
23. WCW Mayhem - Kehno
---------------
24. WCW Bash At The Beach - Surkea
25. WCW Uncensored - Surkea
26. WCW New Blood Rising - Surkea
27. WCW Spring Stampede - Surkea
28. WCW Millennium Final - Surkea
29. WCW Halloween Havoc - Surkea
30. WCW The Great American Bash - Surkea
31. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
32. WCW Slamboree - Surkea

Seuraavaksi WWF:n vuoro järjestää oma vuoden viimeinen ppv:nsä. Sen koitan postata perjantaina.

[Kenitys]

Noniin, perjantai oli ihan täynnä, joten lauantain kunniaksi sitten Armageddon.


ARMAGEDDON 2000

Armageddon oli näitä edellisenä vuonna alkunsa saaneita ppv:itä. Vuonna 2001 Armageddonia ei tultaisi näkemään, mutta sen jälkeen saman niminen ppv hoitelisi vuoden viimeisen WWF-ppv:n paikkaa samalla tavalla kuin tälläkin kertaa. Selostajinamme tässä maailmanlopun ppv:ssä taas JR ja King, joka oli palannut kuvioihin britti-ppv:n tauon jälkeen.


Hardy Boyz & Lita vs. Radicalz (Malenko & Saturn & Guerrero) w/ Terri - Intergender Elimination Tag Team Match
Light Heavyweight -mestari Dean Malenko oli ihastunut rämäpäiseen ja varsin viehättävän näköiseen Litaan, mikä oli harmillista, koska Lita itse ei tuntenut minkäänlaista vetoa Malenkoa kohtaan. Malenko ei kuitenkaan luovuttanut niin helpolla, vaan hän haastoi Litan 1 on 1 -otteluun, jonka panoksena oli se, että voittaessaan Malenko pääsisi treffeille Litan kanssa. Lita taisteli hienosti Malenkoa vastaan muttei lopulta voinut mitään, ja niinpä seuraavassa Raw'ssa hän joutui treffeille Malenkon kanssa. Malenko toi kauniille neidolle kukkia, ja kaikki näytti menevän paljon paremmin kuin Malenko olisi voinut kuvitella: Lita nimittäin tahtoi siirtyä hotellihuoneeseen, jossa tunnelma alkoi kuumentua. Tällöin Lita kuitenkin laittoi valot pois päältä, ja Litan ystävät Matt ja Jeff Hardy hyökkäsivät aivan yllättäen Malenkon kimppuun! Lita oli siis saanut kostonsa, mutta Malenko ei suostunut hyväksymään kohteluaan, ja niinpä hän kokosi Radicalz-ystävänsä ja haastoi sekä Litan että Hardy-veljekset tähän kuuden henkilön eliminointiotteluun.

Ottelun taustatarina oli varsin mielenkiintoinen, ja samaa voi sanoa myös ottelusta. Kaikki kuusi kehässä olevaa painijaa olivat omalla tavallaan taidokkaita ja viihdyttäviä painijoita. Lopputuloksena olikin erittäin vauhdikas ottelu, jota oli oikein mukava katsoa. Homman suurin ongelma oli se, että se oli ohi kahdeksassa minuutissa, mikä on aivan liian vähän eliminointiottelulle. Osittain eliminoinnit tapahtuivat aivan liian nopessa tahdissa. Jos aikaa olisi ollut vaikka vartin verran, homma olisi voinut olla vähintään yhden tähden verran parempi. Nyt ottelu oli viihdyttävä opener mutta turhan nopeasti hoidettu.
**½ (8:06)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Radicalz - Dean Malenko was the sole survivor (Malenko last eliminated Lita with a Texas Cloverleaf)

William Regal (c) vs. Hardcore Holly - WWF European Championship
William Regal piti kiinni edelleen European-mestaruudestaan, jonka hän oli tosin hävinnyt hetkeksi Crash Hollylle mutta voittanut nopeasti takaisin. Nyt hänen haastajakseen asettui Hollyn suvusta taas vuorostaan Hardcore Holly, joka oli edelleen sitä mieltä, että hän olisi enemmän kuin kykenevä voittamaan European-mestaruuden Regalilta. Tätä uskomusta lisäsi se, että tämänkertainen mestaruusottelu käytiin Hollyn kotiosavaltiossa Alabamassa. Tulisiko Euroopan mestaruus kotiin Alabamassa?

Samalla tasolla liikuttiin tässä ottelussa kuin siinä edellisessä miesten välisessä ottelussa, joka käytiin siis Survivor Seriesissä. Ei näissä sinänsä mitään vikaa ole, mutten löydä näistä mitään sellaistakaan, josta alkaisin kertoa äidilleni seuraavan kerran, kun näen häntä. Perus tv-ottelumeininkiä, jota en niin kauheasti kaipaile ppv:eihin. Ehkäpä vuonna 2001 Regal alkaisi päästä taas parempien otteluiden (ja vastustajien) äärelle. Regal-Holly ei missään vaiheessa ole kuulostanut parhaalta ottelijaparilta.
** (4:59)
Voittaja:

Spoiler: näytä

William Regal (Pinned Holly after a DDT by Raven)

Chyna vs. Val Venis w/ Ivory
Jännää, kuinka Chyna oli parissa viime ppv:ssä alkanut näyttää enemmän naiselliselta ja jopa hieman viehättävältä, joka on aika paljon minulta sanottu Chynasta, josta viehättymistä en ole itse koskaan voinut ymmärtää. Ehkä tämä oli taktinen veto WWF:ltä tietäen, mihin kuvioihin Chyna siirtyisi vuoden 2001 aikana. Nyt Chyna kuitenkin jatkoi tätä miesten midcard-kuvioissa pyörimistä. Feud Eddien kanssa oli nyt lopullisesti ohi, ja Chyna alkoi siirtyä feudaamaan täysipäiväisesti Right To Censorin kanssa. Chyna oli kyllä ottanut yhteen RTC:n kanssa jo useampaan otteeseen, sillä RTC oli ollut Chynan Playboy-kuvauksista lähtien sitä mieltä, ettei kukaan naispainija ollut tehnyt koko firman historian aikana mitään yhtä törkeää. Nyt RTC:n kunniakas jäsen Val Venis tahtoi opettaa Chynalle hieman käytöstapoja.

En voi väittää, että Chyna olisi koskaan ollut huono painija. Hänellä oli todellakin ihan toisenlainen fysiikka ja lähtökohta otteluihin kuin kellään muulla aikansa naispainijalla, joten hänellä oli mahdollisuuksia painia tällaisia täysin uskottavia 1 on 1 matcheja kaiken maailman valveniksiä vastaan. Main Eventerinä en Chynaa kuitenkin ikinä pystyisi näkemään. IC-mestaruus on ihan maksimi, mihin hän yltää. Syy siihen on uskottavuuden lisäksi se, ettei Chynasta ole kantamaan mitään otteluita itsekseen tai luomaan niille jotain erityistä suuruuden tunnetta. Tämäkin ottelu jatkoi Regal-Hollyn aloittamalla tv-ottelulinjalla. Mitään vikaa ei tässä ollut, mutta kyllä minä ppv-otteluilta odottaisin vähän enemmän. Ihan kiva, mutta sen ei pitäisi riittää.
** (5:02)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Val Venis (Bick Package)

Tässä välissä nähtiin pitkästä aikaa kunnon on screen -esiintyminen ppv:ssä Mr. McMahonilta. McMahonin suvun naamat olivat kadonneet Stephanieta lukuun ottamatta aika tehokaasti tuossa loppukesästä, kun McMahon-Helmsley eran parhaimmat ajat olivat murentuneet. Vinceä oli nähty viimeksi KOTRissa, jossa Rock selätti hänet 6 Man Tag Team Matchissa ja voitti WWF-mestaruuden. Shane oli pyörinyt vielä alkusyksystä mukana ppv:issä, mutta hänkin oli tippunut feudailemaan alakortin kuviossa Steve Blackmanin kanssa. Nyt Vince oli kuitenkin tehnyt paluun parrasvaloihin, kun hän oli pari viikkoa ennen ppv:tä Raw'ssa ilmoittanut tahtoavansa erota vaimostaan Lindasta, koska hän oli aina ollut sitä mieltä, ettei Linda ollut tarpeeksi hyvä hänelle. Tämän lisäksi Vince oli erittäin huolissaan siitä, millaisen ME:n comissioner Mick Foley oli buukannut tähän ppv:hen, ja siitä hän promosi tässäkin, kunnes Foley itse keskeytti hänet. Hyvää promoilua, ja kyllähän McMahonit olivat omalla tavallaan merkittävä osa tätä aikakautta WWF:ssä.


Kane vs. Chris Jericho - Last Man Standing Match
Niin, jos jollekin nyt ei ole vielä käynyt selväksi, tämä feud tosiaan alkoi siitä, kun Jericho vahingossa roiskutti kahvit Kanen päälle. Näin onnettomasta aloituksesta oli kuitenkin saatu rakennettua ihan oikea feud, jossa oli nähty brutaaleja yhteenottoja ja ennen kaikkea mahtavia promoja Jericholta. Jericho oli hävinnyt kaksi viimeisintä ppv-otteluaan monsterimaista Kanea vastaan. Hän ei suostuisi luovuttamaan, ennen kuin saisi voiton Kanesta - vieläpä rajussa Last Man Standing Matchissa. Jericho oli ilmoittanut comissioner Foleylle, että hän TARVITSI tätä ottelua, ja niinpä Foley päätti antaa Jericholle sen, mitä hän niin kovasti halusi. Kanellakaan ei ollut mitään ottelun buukkaamista vastaan...

...Mutta minulla alkoi vähitellen olla. Tämä ottelupari oli jo nähty, ja niin oli myös heidän paras ottelunsa, joka oli eittämättä Survivor Seriesin koitos. Rebellionin ottelu oli harmillista toistoa, ja tässä homma ei muuten vaan toiminut enää yhtä hyvin. Ei sillä, oli tämäkin sinänsä mukavaa menoa (kiitos Jerichon hemmetinmoisen työnteon) ja parempi kuin pari edellistä ottelua, mutta eivät nämä kaksi toimineet toisiaan vastaan - eivät edes LMS-ottelussa. Ottelussa oli muutamia oikein näyttäviä bumppeja, mutta harmittavan paljon myös epämääräistä sähläämistä. En ole edelleenkään varma, oliko lopetus minusta todella typerä vai hauska tapa saattaa feud päätökseensä.
**½ (17:16)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Jericho (Jericho knocked a ton of stacked barrels on Kane)

Right To Censor (c) w/ Steven Richards vs. Edge & Christian vs. K-Kwik & Road Dogg vs. Dudley Boyz - WWF Tag Team Championship
Right To Censor oli pitänyt joukkuemestaruusvöitä hallussaan jo lähes kaksi kuukautta. Se oli varsin vakuuttava suoritus tältä koko Attitude Eran lopettamiseen pyrkivältä joukkiolta, jota kaikki olivat aluksi pitäneet pelkkinä vitseinä. Bull Buchanan ja Goodfather olivat kuitenkin kaukana vitseistä, ja tähän mennessä kukaan ei ollut onnistunut viemaan vöitä heiltä. Nyt vastaan asettui kolme joukkuetta, joista erityisesti Dudleyiden ja Edgen ja Christianin kanssa RTC:llä oli ollut monenlaisia ongelmia, eikä K-Kwik ja Road Doggkaan varmasti kuuluneet Steven Richardsin johtaman porukan suosikkeihin. Tämä muuten jäi Road Doggin viimeiseksi WWF-esiintymiseksi vuosikausiin. Doggilla oli ollut jo pidemmän aikaa ongelmia henkilökohtaisten demoniensa kanssa, ja kun hän vuodenvaihteen aikoihin saapui show'hun painikyvyttömässä kunnossa, WWF oli saanut tarpeekseen. Dogg sai potkut, mikä ei tiennyt hyvää myöskään K-Kwikin uralle.

Se kuitenkin Road Doggin urasta, sillä kyllä häntä tultaisiin tulevienkin vuosien aikana näkemään tämän projektin parissa. Itse ottelussa Dogg oli vielä ihan kivassa vedossa, mutta todellisessa liekeissä oli hänen joukkueparinsa K-Kwik, joka tarjoili aivan hiton vauhdikasta menoa ja hienoja high flying -liikkeitä. Kwikin otteissa näki oikein, kuinka hän nuoruuden innollaan tahtoi yrittää aivan täysillä. Samoin voi kehua myös Edgen ja Christianin taas kerran vakuuttavia otteita, ja eipä noissa Dudleyiden ja RTC:n brawlaushommassakaan mitään vikaa ollut. Juuri tällaisia neljän joukkueen mestaruusotteluita saisi olla enemmänkin, koska näissä tuntuu aina tapahtuvan hitosti. Tämä oli ikään kuin asteen parempi versio vuoden 2012 NWO:ssa nähdystä neljän joukkueen ottelusta. Paremmuuden voi pistää sen pikkiin, että olihan tämän ajan joukkuedivari ihan toisella tasolla.
*** (9:42)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Edge & Christian (Edge pinned Bubba Ray after an Unprettier by Christian)

Billy Gunn (c) vs. Chris Benoit - WWF Intercontinental Championship
"The One" Billy Gunn (jonka tästä uudestakin sisääntulomusiikista en vain voinut olla pitämättä) oli noussut IC-mestaruuskuvioihin voittamalla mestaruusvyön Eddie Guerrerolta, mutta nyt hän joutui todellisen haasteen eteen, kun Eddien Radicalz-kaveri Chris Benoit nousi hänen haastajakseen. Chris Benoit oli sitä mieltä, että Intercontinental-mestaruus olisi itse asiassa kuulunut hänelle kaikki ne kuukaudet siitä lähtien, kun hän hävisi sen kesällä, mutta hän ei ollut saanut koskaan kunnon mahdollisuutta tavoitella vyötä uudestaan. Nyt hän sai mahdollisuutensa ja aikoi taatusti käyttää sen hyödykseen.

Tämä ppv oli vähän sellainen ei-klikkaavien otteluiden kokoontumisajot. Holly-Regal, Jericho-Kane ja nyt tämä. Toivoin ennen ottelua, että Benoit pystyisi tekemään Gunnin kanssa saman kuin viime vuoden loppupuolella Jeff Jarrettin kanssa, mutta kyllä nyt viimeistään on hyväksyttävä se tosiasia, että Jarrett oli näinä vuosina oikeasti paljon taidokkaampi kuin vaikkapa joku yhdentekevä Billy Gunn. Benoit näytti kyllä kovasti yrittävän tässäkin, mutta ottelu ei vain millään lähtenyt kunnolla käyntiin. Lopetuskin tuli jotenkin ihan liian nopeasti kaiken pohjustelun jälkeen. Lopputuloksena oli ihan kiva mestaruusottelu, joka olisi ajanut asiansa hyvin Raw'ssa, mutta ppv:hen odottaisin jotain suurempia mestaruustaisteluita. Mikä tämän Gunnin mestaruuskauden varsinainen pointti oikein on?
** (10:03)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Benoit (Crippler Crossface)

Ivory (c) vs. Molly Holly vs. Trish Stratus - WWF Women's Championship
Molly Holly oli debyytistään lähtien odottanut mahdollisuuttaan päästä ottelemaan WWF:n naisten mestaruudesta. Vihdoin tuo tilaisuus tarjoutui, kun Ivoryn feud edellisen mestarin Litan kanssa oli tullut päätökseen. Molly ei ollut kuitenkaan ainut, joka tavoitteli tuota vyötä, sillä myös Trish Stratus janosi kultaa vyötäisilleen. Niinpä näille molemmille naisille annettiin mahdollisuus viedä vyö pois Right To Censoria edustavalta Ivorylta Triple Threat Matchissa.

Ah, en voi hehkuttaa tarpeeksi sitä, kuinka paljon tykkään tästä 2000-luvun alun naisten divisioonasta, joka alkoi syntymään kunnolla tässä vuoden 2000 loppupuolella. Juuri tällaista tämä naisten divarin meininkin voisi parhaimmillaan olla. Harmi vain, että tämäkin ottelu sai vielä aivan liian vähän aikaa. Siihen mennessä meno oli ollut oikein viihdyttävää, ja erityisesti Molly Holly oli yllättänyt pariinkin otteeseen esimerkiksi hiton hienolla Powerbombilla. Sitten ottelu kuitenkin loppui ihan seinään. Hitto vie, minä olisin halunnut nähdä enemmän! Ottelun jälkeen nähtiin kiva hetki, kun T & A saapui auttamaan Trishiä molempien naisten pieksemisessä, kunnes Acolytes, jonka T & A oli pistänyt ulos kuvioista pari kuukautta sitten, teki paluunsa ja hyökkäsi T & A:n kimppuun.
*½ (2:12)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Ivory (Pinned Stratus after a Powerbomb by Molly Holly)

Kurt Angle (c) vs. Triple H vs. Rikishi vs. Undertaker vs. The Rock vs. Steve Austin - Hell In A Cell Match for the WWF Championship
Niin, jos joku ei nyt tosiaan aikaisemmin tiennyt, niin tämä oli se ottelu, jonka takia vuoden 2000 Armageddon oli niin hyvin tiedetty. Kyseessä on siis historian ainut kuuden miehen Hell In A Cell Match, joka oli sittemin muun muassa Smackdown!-pleikkaripeleissä nimetty Armageddon Hell In A Cell Matchiksi. Syy siihen, ettei tätä ottelua nähty koskaan enää uudestaan lienee aika selvä. Kun WWF kehitti vajaa pari vuotta tästä eteenpäin muuan Elimination Chamber -ottelun, ei tähän hyvin samanlaiseen otteluun ollut enää tarvetta. Tähän otteluunhan oli siis tietenkin päädytty sillä tavalla, että nämä kuusi kaveria olivat WWF:n tämän hetken kuusi suurinta nimeä ja että näillä kaikilla oli oma tarina keskenään. Kurt Angle oli viime kuukausien aikana feudannut erityisesti Triple H:n ja Undertakerin kanssa. Triple H:n, Steve Austin, The Rockin ja Rikishin yliajofeud oli taas ihan oma kuvionsa, jota oli käsitelty jo ihan tarpeeksi viime ppv:eiden aikaan. Austinin ja Rockin keskinäisestä historiasta en edes aloita. Lienee kuitenkin selvää, että nämä kaikki halusivat WWF-mestaruutta enemmän kuin mitään ja olivat valmiita tekemään sen eteen mitä tahansa. Tämä HIAC-ottelu oli comissioner Mick Foleyn idea, jota Vince McMahon vastusti erittäin jyrkästi. Foley oli luvannut, että hän eroaisi comissionerin tehtävästään, jos yksikin tämän ottelun painija loukkaantuisi ottelussa vakavasti.

Olen vakaasti sitä mieltä, että tämän ottelun uniikkius on vuosien aikana luonut tälle ottelulle niin huikean maineen, että tämä ei oikeastaan ole sen kaiken arvoinen. Tahdon nyt heti alkuun tehdä selväksi, etten väitä tämän ottelun olleen huono. Päinvastoin. Nautin tästä ottelusta todella paljon. Oikeastaan kaikki kuusi miestä pistivät kroppansa ihan täysillä likoon ja tarjosivat ikimuistoisen mäiskinnän, jossa oli tarjolla hardcorea ja muutakin tarinankerrontaa. Silti olen sitä mieltä, että tämä ei ole enemmän kuin neljän tähden ottelu. Ensinnäkin tässä oli turhan paljon sellaista mitäänsanomatonta brawlausta ja yleisen sekavaa menoa, kun ottelussa oli mukana koko ajan kuusi miestä, joita piti yrittää seurata kaikkia samaan aikaan. Lisäksi ottelussa nähtiin aika turha välikohtaus Vincen ja Foleyn välillä. Sen ainut tarkoitus oli tietenkin tuoda areenalle se heinäpaalilava, johon myöhemmin yksi painijoista voisi tippua häkin katolta, mutta se oli näin omasta mielestäni toteutettu aika tökerösti. No, eipä siinä mitään. Huippuluokan otteluhan tämä siis pienistä heikkouksistaan huolimatta oli, mutta omiin silmiini ei millään mikään MOTYC-ottelu, jollaisena tätä tunnutaan nykyisin pitävän ilmiselvästi, kun kyseessä nyt sattuu olemaan historian ainut kuuden miehen HIAC. Välillä tuosta kuudesta miehestä samassa ottelussa oli enemmän haittaa kuin hyötyä.
**** (32:14)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kurt Angle (Pinned Rock after a Stunner by Austin)

*** Kurt Angle
** Triple H
* Steve Austin

Kokonaisarvio Armageddonista: Harmillisesti WWF:n ppv:eiden taso laski vuoden parin viimeisen tapahtuman kohdalla Kehnon puolelle. Muuten vuosi olisi ollut yhtä ppv:tä lukuun ottamatta kaikki vähintään Ok:ta. Tämä ppv kärsi aika paljon siitä, että se oli rakennettu niin täysillä tuon yhden ottelun varaan. Ottelu oli toki hieno, mutta sen olisi pitänyt olla viiden tähden veroinen, jotta tuo yhden kortin varaan pelaaminen olisi toiminut kunnolla. Nyt muu kortti jäi aika vaisuksi. Joukkuemestaruusottelu oli tasoltaan kolme tähteä, mutta kaikki muu jäi sen alle. WWF hei, ette te tahdo ruveta WCW:ksi. Nojoo, ehkä siitä ei ole pelkoa, kun WCW ei ole saanut koko vuoden aikana yhtään ****-ottelua aikaiseksi.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
3. ECW Anarchy Rulz - Hieno
---------------
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
5. WWF Royal Rumble - Hyvä
6. WWF SummerSlam - Hyvä
7. WWF Fully Loaded - Hyvä
---------------
8. WWF WrestleMania 2000 - Ok
9. ECW Heat Wave - Ok
10. ECW Guilty As Charged - Ok
11. WWF Judgment Day - Ok
12. WWF No Mercy - Ok
13. ECW November To Remember - Ok
14. WWF Unforgiven - Ok
15. WWF Survivor Series - Ok
16. ECW Massacre on 34th Street - Ok
17. WWF King of the Ring - Ok
---------------
18. WWF Armageddon - Kehno
19. WWF InsurreXtion - Kehno
20. ECW Living Dangerously - Kehno
21. WCW Souled Out - Kehno
22. WWF Rebellion - Kehno
23. WCW Fall Brawl - Kehno
24. WCW Mayhem - Kehno
---------------
25. WCW Bash At The Beach - Surkea
26. WCW Uncensored - Surkea
27. WCW New Blood Rising - Surkea
28. WCW Spring Stampede - Surkea
29. WCW Millennium Final - Surkea
30. WCW Halloween Havoc - Surkea
31. WCW The Great American Bash - Surkea
32. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
33. WCW Slamboree - Surkea

Seuraavaksi sitten koko vuoden 2000 viimeinen ppv.

[Kenitys]

Noniin! Sitten on sen aika. Vuoden 2000 viimeinen ppv-arvostelu. Kyseessä siis WCW:n Starrcade, jonka on tässä aiheessa aikaisemmin arvostellut What. Arvostelu löytyy tältä sivulta, jos haluaa vertailla meidän mielipiteitä.


STARRCADE 2000
Unedited! Unpredictable! Unreal!

Ihan niin kuin tuo tagline (Unedited! Unpredictable! Unreal!) olisi ollut jollakin aiemmallakin WCW-ppv:llä käyttöön. Itse asiassa en yhtään yllättäisi, vaikka näin olisikin. Mutta tähän sitä tosiaan on tultu. Starrcade oli tähän asti ollut pisimmän historian omaava painitapahtuma, sillä ensimmäinen Starrcade järjestettiin kaksi vuotta ennen ensimmäistä WrestleManiaa. Siitä lähtien se oli ollut ensin Jim Crockett -promootioiden ja World Championship Wrestlingin perustamisesta lähtien WCW:n vuoden suurin tapahtuma. Vaikka viime vuosina tapahtuman laatu oli ollutkin vähän mitä sattuu, oli tapahtumalla aina oma merkittävyyden tuntu historiansa ansiosta. Nyt se kuitenkin tulisi päätökseen, sillä tämä tapahtuma jäi historian viimeiseksi Starrcadeksi, ellei WWE vielä joskus innostu käyttämään tämän tapahtuman nimeä. Itse epäilen sitä suuresti. Selostajina tässä viimeisessä Starrcadessa parin kuukauden Stevie Ray -aikakauden jälkeen taas vanha kauhukolmikko Schiavone-Hudson-Madden.


3 Count vs. Jamie Knoble & Evan Karagias vs. Jung Dragons - Ladder Match for the WCW Cruiserweight Title Shot
Jos WCW:stä pitää nostaa esille yksi asia, jossa se oli kehittynyt tässä viimeisen vuoden aikana, se oli epäilemättä CW-divisioona. Kaukanahan se oli edelleen vuosien 1996-1998 loistosta, mutta paljon on tapahtunut viime Starrcaden jälkeen. Siellähän Evan Karagias puolusti mestaruuttaan entistä tyttöystäväänsä Madusaa vastaan surkeassa ottelussa, ja Madusan legendaarinen mestaruuspuolustus Jim Rossia parodioivaa Oklaholma-hahmoa vastaan oli vasta tulossa. Siihen nähden tämä divarin tilanne kuulostaa taivaalliselta. Suurimmaksi osaksi CW-divari oli ollut useamman kuukauden näiden kuuden kaverin niskoilla, joten oli luontevaa, että heille tarjottiin mahdollisuus ykköshaastajuuteen, vaikka ottelumuoto olikin tosi outo. Kyseessä oli periaatteessa joukkueiden välinen Ladder Match, mutta silti ykköshaastajuuden voittaisi vain se, joka kiskaisee sopimuksen alas. Joukkuekaveri ei saisi mitään. Hieno aivopieru taas WCW:ltä. MIA:sta lähtenyt ja nimensä takaisin Chavo Guerrero Jr:ksi muuttanut nykyinen CW-mestari oli katsomassa ottelua color commentatorin roolissa.

Huolimatta WCW:n yrityksestä tappaa ottelun viihdyttävyys mahdollisimman tehokkaasti idioottimaisella stipulaatiolla, ottelu onnistu olemaan silti erittäin viihdyttävä ja melkeinpä vuoden paras WCW:n ppv-ottelu. Alussa homma tuntui vähän typerältä, kun joukkueet yrittivät vetää jotain perus joukkueottelua ja säntäilivät kummallisesti tikkaidne luokse, mutta tikkaiden tullessa kehään homma muuttui erinomaiseksi. Tikkaat nimittäin tarkoittivat spottailua, ja sen nämä kuusi taisivat aivan erinomaisesti. Tunnustusta täytyy antaa tällä kertaa jopa Shannon Moorelle ja Evan Karagiasille, jotka olivat kehittyneet spottailussa huomattavan paljon ja saivat nyt liikkeet jo paljon paremmin ja näyttävämmin kohdilleen. Kokonaisuutena todella vahvaa settiä, jota olisi katsonut vaikka 10 minuuttia enemmänkin. Huikeita liikkeitä toinen toisensa perään. Tällainen CW-paini on todellakin minun mieleeni. Alun heikkouden ja parin pienen vaisun hetken takia tämäkään ei yllä huippuottelutasolle, mutta on tämä silti kovatasoinen kamppailu vuoden 2000 WCW-standardeilla. Samalla tämä oli show'n pisin ottelu.
***½ (13:49)
Voittajat:

Spoiler: näytä

3 Count (Moore and Helms grabbed the contract at the same time)

Lance Storm w/ Major Gunns & Elix Skipper vs. The Cat w/ Ms. Jones
Ja näin oli Lance Stormkin tullut US-mestaruuskuvioista alas aina pohjalle asti. Pohjalta löytyi pahamaineinen Cat-feudnurkkaus, joka ei ollut tiennyt yhenkään painijan uralle hyvää. Niin vain kuitenkin Storm joutui kohtaamaan Catin, joka oli ottanut tehtäväkseen Yhdysvaltojen puolustamisen tätä ilkeämielistä Pro Canadian -gimmickillä varustettua Stormia vastaan. Ei siis mitään uutta. Yleisön mielenkiintoa yritettiin pitää yllä kiusoittelemalla Team Canadaan syksyn aina liittyneen Jim Dugganin mahdollisella face-turnilla. Se kertookin jo aika paljon tämän feudin tasosta. Duggan ei ollut Team Canadan mukana ottelun alkaessa.

Kovastihan se Storm yritti, ja siitä on miehelle suuri tunnustus annettava, mutta kun vastassa on Ernest Miller, ei kovin paljoa ole tehtävissä. Cat keskittyi taas kaikkeen erittäin olennaiseen kuten kenkiensä vaihtamiseen, Ms. Jonesin kanssa tanssimiseen ja yleiseen egobuustailuun. Kaiken tämän keskellä Storm yritti pitää yllä illuusiota siitä, että meneillä oli oikea painiottelu. Storm väläyttikin pari näyttävää liikettä ja hoiti heelin roolinsa aivan erinomaisesti. Homma oli kuitenkin pilattu lopullisesti viimeistään siinä vaiheessa, kun Jim Duggan saapui hoitamaan ottelun loppuratkaisun kotiin sekaantumisellaan. Ei jatkoon eikä edes tv-ottelutasolle.
*½ (7:25)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Lance Storm (Pinned Cat after Jim Duggan hit Cat with a 2x4)

Crowbar (c) w/ Daffney vs. Terry Funk - Hardcore Match for the WCW Hardcore Championship
WCW oli päättänyt juhlistaa historiallista Starrcadea kaivamalla esiin Terry Funkin haamun... Ei vaan hetkinen. Kyllä se sittenkin on ihan oikea Funk! Enpä olisi uskonut. Luulisi, että Funksterilla ei olisi ollut vuoden 2000 lopussa enää mitään mielenkiintoa tai edes kuntoa WCW:ssä painimiseen, mutta niin hän vain oli taas paikalla kadottuaan kuvioista alkukeväällä. Luonnollinen tapa paluuseen oli tietenkin se, että Funk nousi suoraan HC-mestaruuden ykköshaastajaksi, vaikka ilmeisesti samaan aikaan Nitrossa oli järkätty jotain ykköshaastajuusturnaustakin, mutta mitäpä sitä sellaisista välittämään. Kun vielä Crowbar oli ilmoittanut jossain tv-lähetyksessä pitävänsä Funkia idolinaan, oli ottelulla taustaa enemmän kuin Millennium Finalin otteluilla yhteensä. Tiesittekö muuten, että Crowbarinkin tämä naistenmies-gimmick oli pohjimmiltaan joku idioottimainen "70's Guy" -hahmo? Mikä tätä WCW:n buukkausporukkaa oikein vaivaa?

Noniin, onhan se vain niin, että Funk on Funk. Jotenkin kummassa mies onnistui repäisemään taas kerran kasaan oikein viihdyttävän HC-ottelun, vaikka en olisi millään uskonut etukäteen. Toki tässä auttoi paljon se, että Crowbar on vastustajana sielä helpoiten kannettavammasta päästä, joten nämä kaksi pystyivät yhdessä sitten värkkäilemään oikein onnistuneen HC-ottelun. Tästä tuli oikeastaan mieleen ne WWF:n vuoden 1999 ensimmäiset HC-mestaruusottelut, jossa oli vielä uutuuden tuntua ja semmoista roskapainiin sopivalla tavalla kuuluvaa yllättävyyttä. Alku oli ehkä hiukan sekava, mutta viinin (ja Funkin) tapaan ottelu parani vanhetessaan, ja loppu olikin jo sitten tosi kovaa settiä. Hoiti osuutensa ehdottoman kunniakkaasti.
**½ (10:21)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Terry Funk (Piledriver on a car door)

Big Vito & Reno w/ Marie vs. KroniK
Big Vito ja Reno olivat olleet kuukausitolkulla toistensa kurkuissa kiinni vailla mitään sen tarkempaa annettua selitystä. Ainut mitä katsojille kerrottiin oli se, että näillä kahdella oli jotain mystistä menneisyyttä yhdessä. Lopulta salaisuus paljastui: Vito ja Reno olivat todellisuudessa veljeksiä, joiden välit olivat menneet pilalle kauan aikaa sitten! Only in WCW... or Salatut elämät. Lopulta veri oli kuitenkin vettä sakeampaa, koska samaan aikaan palkkionmetsäjät Brian Adams ja Bryan Clark olivat saaneet tehtäväkseen pistää sekä Vito että Reno nippuun. Ensin he hyökkäsivät Viton kimppuun, jolloin Reno saapui yllättäen veljensä avuksi. Seuraavaksi KroniK pieksi Renon, jolloin Big Vito palautti palveluksen. Samaan aikaan WCW-debyyttinsä teki Viton ja Renon salaperäinen sisko, ja kolmikko kävi yhdessä yhdessä KroniKia vastaan. KroniKin lisäksi perhestablen kimpussa oli myös Natural Born Thrillers, jonka Reno oli hylännyt face-turninsa seurauksena. Vielä tämän ottelunkin aikaan oli epäselvää, kuka oli palkannut KroniKin pieksemään Viton ja Renon, mutta juuri ennen ottelun alkua Brian Adams sanoi mikkiin puhuessaan Mariella, että KroniK tahtoo tältä maksun heti ottelun jälkeen... Oliko veljesten sisko siis lopulta kaiken takana?

Hmm, otteluhan olihan aika lailla juuri sellaista kuin voi odottaa, jos vastakkain pistetään neljä keskinkertaista brawlaajaa. Adams ja Clark tuntuivat kuitenkin yrittävän taas parhaansa (Vitosta ja Renosta sitä eroa ei edes huomaa), joten olen aika varma, että tämä olisi voinut epäonnistua pahemminkin. Nyt tämä oli lähinnä sellainen mitäänsanomattoman tylsä ja katsottava ottelu, jonka suurin ongelma oli WCW:lle uskollisesti idioottimainen lopetus.
*½ (8:18)
Voittaja:

Spoiler: näytä

KroniK (Reno turned on Vito and pinned him after a Roll of the Dice)

Bam Bam Bigelow vs. Mike Awesome - Ambulance Match
Mistä tunnistaa Vince Russon buukkaaman ppv:n? Vähintään puolet otteluista käydään No DQ -säännöillä. Tämä oli illan viides ottelu ja kolmas, jossa diskauksia ei tunnettu. Vähän alkoi tässä vaiheessa maistua jo puulta, erityisesti kun tiedossa oli vielä pari vastaavaa vielä lisää. Mutta niin, näiden kahden ison miehen rymistely nähtiin Starrcadessa, koska Bigelow oli jo ennen Mayhemia käynyt rajusti "That 70's Guy" Awesomen kimppuun ja yrittänyt tehdä lopun tämän urasta. Lähellä se oli ollutkin, koska Mayhemissa Bigelow oli piessyt Awesomen backstagella niin pahasti, että heidän suunniteltu ottelu jouduttiin perumaan. Lopulta Awesome kuitenkin palasi, ja nyt hän oli vihaisempi kuin koskaan. Niinpä Starrcadeen buukattiin miesten välille Ambulance Match, jonka voittaisi se, joka saisi vastustajansa ensin ambulanssin sisälle.

ECW:ssä vuonna 1998 Mike Awesomen ja Bam Bam Bigelowin ottelu olisi ollut uskomattoman kovaa kamaa. Ehkä sitten elin omalla tavallani vieläkin tuossa huumassa, koska odotin tältä ottelulta paljon. Kyseessä oli kuitenkin kaksi bisneksen parhaisiin isoihin miehiin lukeutunutta painijaa, jonka molempien urat muuan promootio nimeltään World Championship Wrestling oli kuitenkin pilannut. Ehkä minun olisi siis pitänyt tietää jo etukäteen se, mikä kävi selväksi parin ensimmäisen minuutin aikana: tämä oli kaikella tapaa perus hc-mäiskintää jopa yllättävänkin tylsillä kohdilla varustettuna. Ei mitään suurta tai ihmeellistä tai mitään, mikä erottaisi tämän sellaisesta keskinkertaisten brawlaajien ottelusta. Ei edes yhtään top rope -loikkaa, johon tiedän molempien kykenevän. Nojoo, lopetus oli hieno. Siitä plussaa. Muuten harmillisen laimea.
*½ (7:56)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Mike Awesome (Knocked Bigelow through the ambulance's roof by hitting him with the safety lights)

General Rection (c) vs. The Franchise - WCW United States Heavyweight Championship
General Rectionin ja Lance Stormin pitkä ja hikinen feud oli päättynyt lopulta onnellisesti, kun vyö jäi General Hugh G. Rectionin käsiin. Muuten Rectionin johtamalla Misfits In Actionilla ei mennytkään sitten kauhean hyvin, kun viimeisimpänä kolauksena MIA oli menettänyt Lt. Loconsa alias Chavo Guerrero Jr:n. Nyt porukasta oli jäljellä Rectionin lisäksi enää Corporal Cajun ja Sgt. A-Wall. Samalla ongelmia aiheutti The Franchise, joka oli vakaasti sitä mieltä, että hän ansaitsi United States Heavyweight -vyön paljon ennemmin kuin General Rection. (E)rektiokenraali ja Toimilupa olivatkin ottaneet useasti yhteen jo WCW:n tv-lähetyksissä, ja Rection oli myös onnistunut aiheuttamaan sen, ettei Franchisen naisystävä Torrie Wilson ollut ppv:n aikaan esiintymiskunnossa. Franchisella oli siis kaksi syytä käydä Rectionin kimppuun...

...Ja silti ottelu oli todella laiskaa paskaa. Tämä oli oikein mallisuoritus siitä, kuinka saadaan aikaan painiottelu, jossa ei teknisesti periaatteessa ole mitään kauheaa vikaa (ei siis botcheja tai vastaavia), mutta joka on vain h**vetin tylsää katsottavaa. Vähän niin kuin Rybackin ottelut mutta toisella tavalla vain. Minua ei esimerkiksi kiinnosta katsoa kolmen minuuti Bear Hug -sessiota Rectionin ja Franchisen välillä. Kyllä se vain on myönnettävä, että ECW:stä lähtemisen jälkeen Shane Douglasin ura on ollut aikamoista alamäkeä, ja stoppia ei ole vielä vähään aikaan näkyvissä. Rectionkaan ei ollut millään tavalla kykenevä kantamaan Douglasia edes etäisesti kiinnostavaan otteluun, mutta mitä voi odottaakaan mieheltä, joka kykenee Lance Stormin kanssa parhaimmillaan välttävään otteluun. Tämä ottelu oli tiiviisti sanottuna Huono. Ei täysi p**ka mutta ihan tarpeeksi huono.
* (9:46)
Voittaja:

Spoiler: näytä

General Rection (via DQ; Douglas was disqualified after Chavo Guerrero Jr. threw brassknuckles to Douglas and then notified the referee that Douglas was going to use them)

Jeff Jarrett & Harris Boys vs. Filthy Animals w/ Tygress - Street Fight Bunkhouse Brawl Match
Jeff Jarrett oli tippunut parissa kuukaudessa päämestaruuskuvioista ja Stingin (joka ei muuten esiintynyt koko Starrcadessa) kanssa feudaamisesta Harris Brothersien kanssa taggailuun. Otan osaa, Jeff. Erityisesti sen takia, että minun henkilökohtaiseeni mielipiteeni mukaan tämä vuosi oli ollut Jarrettille todella kova: hän oli ollut selvästi mielenkiintoisimpia ja erityisesti kehittyneimpiä kavereita koko WCW:ssä. Harva WCW:n nykyrosterista pystyy repimään edes kahden tähden ottelua irti Bagwellista, mutta Jeff pystyi siihenkin. Niinpä oli sääli, että hänet piti pistää yhteen täysien paskasäkkien kanssa. Onneksi vastassa oli sentään kaksi taidokasta kaveria (Rey ja Kidman) ja yksi siedettävä (Konnan), joten odotukset olivat ihan korkealla. Feudista en tiedä oikeastaan mitään, mutta jotain rajua kränäähän näillä joukkueilla ihan varmasti oli. Ensin ottelun piti olla vain Street Fight, mutta Jarrettin vaatimuksesta siitä tehtiin myös Bunkhouse Brawl, mikä tuntui mielestäni täysin idioottimaiselta, koska molemmat olivat vain eri nimiä No DQ -ottelulle...

...Kunnes näin kehän, joka oli kerrankin oikeasti varustettu otteluiden gimmick-nimeen sopivilla aseilla. Oli yhtäältä kaiken maailman street fight -kalustoa ja toisaalta sitten taas country-tyyppistä välineistöä, kuten keskelle kehää kasattu pystybaari. Ottelun viihdyttävyys ei toki pelkällä kalustuksella parane, mutta onneksi ottelu oli aika lailla juuri niin toimiva kuin sopi odottaakin. Alun rymistely ja muun muassa edellä mainitun pystybaarin päreiksi pistäminen oli tosi hauskaa katsottavaa. Sitten alkoi ottelun luonteeseen todella huonosti sopiva normaali joukkueottelu, jossa noudatettiin vaihtosääntöjä ja muuta kuraa, mutta onneksi Filthy Animalsien painitaitoiset kaverit pelastivat tämänkin. Loppu oli sitten taas tuttua mäiskintää. Ei tässä sinänsä painillisesti mitään erikoista tai mainittavan suuren hypen arvoista ollut, mutta kyllä tämä kaikella tapaa toimi omassa roolissaan kivasti. HC-mäiskinnät olivat tämän kortin selvä vahvuus.
**½ (12:31)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Jeff Jarrett & Harris Boys (Jarrett pinned Kidman after a Stroke)

Tämän ottelun jälkeen Tony Schiavone päästi suustaan sellaisen lauseen, että minulta meinasi mennä mikäikinäsuussanisilloinolikaan väärään kurkkuun. "Fans, we've came a long way from times when Harley Race and Ric Flair battled at this same event"... Totta, Tony. Mutta ei ikävä kyllä siinä merkityksessä, jossa sinä tämän varmaankin tarkoitit. Hyvä esimerkki tästä "pitkästä tiestä" on seuraavaan otteluun liittyvä sivukäänne. WCW oli kesän jälkeen kieltänyt mainitsemasta Scott Hallia millään tavalla lähetyksissä, mikä oli jo itsessään aivan idioottimainen sääntö. Vielä idioottimaisemmaksi siitä teki sen, ettei Kevin Nashilla ollut mitään aikeita noudattaa sitä. Niinpä Nash oli aiheuttanut WCW:n porukalle rutkasti ongelmia promoamalla backstagehaastatteluissa Hallista. Lopputuloksena oli kuulema jumalattoman huonosti editoituja haastatteluja, joista Hall-maininnat oli yritetty saada pois. En itse ole noita saanut käsiini enkä ehkä edes halua.


The Perfect Event (c) vs. The Insiders (Diamond Dallas Page & Kevin Nash) - WCW Tag Team Championship
Ja milläpäs muulla tämäkään ottelu olisi alkanut kuin mikki kädessä olevalla Kevin Nashilla, joka lausuu taikasanat: "Hey, Yo". Hienosti pidetty painijat kurissa, WCW. No, ehkä Nashilla on sitten oikeus tehdä mitä tahansa, koska hän on vain niin hiton kova jätkä. Samoin oli myös Diamond Dallas Page, ja yleisö söikin näiden kahden WCW-legendan käsistä. Katsojat tarjosivat silmittömät popit, kun Insiders (joka oli siis DDP:n ja Nashin joukkueen ovela nimi) saapui areenalle. He olivat voittaneet joukkuemestaruudet jo Mayhemissa, mutta koska he olivat selättäneet Palumbo & Stasiak -kaksikosta juuri sen, joka ei ollut virallisesti kehävuorossa, joutui toimitusjohtaja Ric Flair palauttamaan mestaruusvyöt takaisin Palumbolle ja Stasiakille. Samalla Flair kuitenkin, comissioner Mike Sandersin kauhuksi, buukkasi Starrcadeen uusintaottelun näistä vöistä. Vielä ennen ottelun alkamista Flair saapui ilmoittamaan ringsidellä olleelle Sandersille, että jos tämä astuu kehään jalallaankaan, Perfect Event diskataan ja vyöt luovutetaan Insiderseille.

Mayhemin ottelu oli tasoltaan positiivinen yllätys, mutta tältä osasin sitten jo odottaakin sellaista ihan kivaa menoa. Ehkä salaisena toiveena oli se, että Starrcaden kunniaksi nämä joukkueet olisivat pystyneet vielä parempaankin, mutta siihen nämä neljä eivät kuitenkaan yltäneet. Tunnelma oli kyllä kohdillaan, ja ottelu oli muutenkin ihan kivaa katsottavaa. Välillä olinkin jo antamassa ottelulle **½-arvosanaa, mutta sitten lopun harmilliset sekaantumishässäkät ja yllättävän kankea lopetus latistivat fiiliksen, ja lopulta tämä jäi kuitenkin sille tv-ottelutasolle. Ei silti huono suoritus tämäkään.
** (12:04)
Voittajat:

Spoiler: näytä

The Insiders (Nash pinned Palumbo after a Jackknife Powerbomb)

Lex Luger vs. Goldberg - No Holds Barred Match
Nyt v***u WCW oikeasti. Tämä nähtiin jo kerran Mayhemissa. Sekin oli liikaa. Ei enää uudestaan! Ei! En tahdo. No, ettepä te olisi minua varmaan kuunnellut, vaikka olisin sanonut tämän noin 12 vuotta sitten. Tarina tämän jatko-ottelun takana oli se, että Lugerin mukaan hänet olisi pitänyt julistaa Mayhemin ottelun voittajaksi, ja Goldberg olisi pitänyt potkia pihalle WCW:stä (joka siis koittaisi Goldielle jos häviäisi yhdenkään ottelun ennen kuin 171 ottelun voittoputki olisi uudestaan täynnä). Goldberg nimittäin jyräsi Spearillaan ottelun tuomarin maahan Mayhemissa, mikä oli Lugerin mukaan diskauksen arvoinen teko. Todellisuudessa tuo tuomarin tuhoaminen johtui kuitenkin siitä, että Luger oli tempaissut tuomarin viime hetkellä eteensä Goldbergin viritellessä Speariaan, joten selitys ei kelvannut Ric Flairille. Sen sijaan Starrcadeen buukattiin "There Must Be A Winner" -tyyppinen No Holds Barred Match. Lisäksi otteluun oli sekoitettu WCW:n Powerplantin trainer Sgt. Buddy Lee Parker alias Dwayne Bryce, jota Luger oli männäviikkojen aikana kiusatakseen pelatakseen mind gameseja Goldbergin kanssa. Tietenkin Bryce sekaantui sitten myös itse otteluun.

Tämä ottelu oli huono. Ihan samalla tavalla kuin se Mayheminkin ottelu. En oikeasti edes muista, mitä tässä tapahtui. Ilmeisesti olen vihdoin ja viimein saanut ohjelmoitua aivoni niin, että se unohtaa kaikkein paskimmat painiotteet heti niiden näkemisen jälkeen. Tätähän sietäisi jo melkein juhlia. No, olihan tässä taas Goldbergiltä varmaan pari nättiä power-liikettä, koska olen ottelulle kuitenkin antanut puoli tähteä. Jospa ei tämän jälkeen enää ikinä tätä kaksikkoa. Tai Lugeria yleensäkään. Jooko? Toisaalta olen toivonut Lugerin savustamista vuodesta '96 lähtien, joten kyseessä taitaa olla toivoton urakka.
½ (7:17)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Goldberg (Jackhammer)

Scott Steiner (c) w/ Midajah vs. Sid Vicious - WCW World Heavyweight Championship
Niin. Tämä oli vihoviimeisen Starrcaden Main Event. Tämä. Scott Steiner vastaan Sid Vicious. Mitä tähän pitäisi nyt sanoa? No, aloitetaan taustatarinasta. Scott Steiner oli vihdoin ja viimein voittanut päämestaruuden Booker T:ltä (jota ei myöskään tässä ppv:ssä nähty) Mayhemissa, ja voittonsa jälkeen Steiner oli varma, ettei WCW:stä löytyisi ketään, joka voisi päihittää hänet. Toimitusjohtaja Ric Flair oli kuitenkin toista mieltä, sillä hän saapui ilmoittamaan Nitrossa, että Steiner kohtaisi Starrcadessa merkittävyydeltään jättiläismäisen suuren painijan. Jonkun aikaa koko WCW:n jäljellä oleva katsojakunta (joka oli sanalla sanoen hulppea: tämän Starrcaden buyrate oli 0.11) spekuloi sillä, olisiko WCW todella onnistunut kaappaamaan vielä itselleen jonkun suuren supertähden kuten vahoihin hyviin aikoihin. Lopulta Flairin salainen supertähti paljastui ja sehän oli... Sid. Sid, joka oli hallinnut WCW:n päämestaruuskuvioita alkuvuoden, kunnes Russon ja Bischoffin totaalisen rebootin seurauksena hänen hallussaan ollut WCW WHW-vyö vietiin häneltä pois, ja vain paria viikkoa myöhemmin hän oli kadonnut kokonaan WCW:stä ilman mitään selityksiä. No, minä en häntä ollut kaipaillut, mutta Sid teki kuitenkin paluunsa. Tätä ottelua buildattiin alkuperäisen sekopääjn (Sid) ja uuden vajaamielen (Steiner) kohtaamisena.

Sinänsä ihan mielenkiintoista, mutta kun eihän näistä kummastakaan ole millään tavalla kantamaan toista johonkin mainittavaan otteluun. Tiedän kyllä, että olen kehunut Steinerin otteita viime kuukausien aikana, mutta totuus on se, että ne otteet tarvitsevat toimiakseen vähintäänkin jonkun Jarrettin tapaisen vastustajan. Sidin kaltaisen paskasäkin kanssa... Ei. Elättelin aluksi toivoa siitä, että tämä ylittäisi odotukseni, mutta eihän siinä niin käynyt. Loppupuolen katsoinkin lähinnä siinä mielentilassa, että toivoin lopun (siis ottelun, ei sentään omani) koittavan minä hetkenä hyvänsä. Steinerille vähän pisteitä yrityksestä ja sekopäisyydestä, Midajahille ringsidellä pyörimisestä ja Sidille vaikkapa siitä, että oli sillä taas aika nätit kiharat. Otteluna huono ja VUODEN SUURIMMAN PPV:N PÄÄOTTELUNA ELI TOISIN SANOEN WCW:N VUODEN SUURIMPANA OTTELUNA katastrofaalinen. Tämä firma on yhtä hyvä kuin kuollut (ihana anglismi).
* (10:12)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Scott Steiner (Steiner Recliner)

*** Jamie Knoble
** Jimmy Yang
* Rey Mysterio Jr.

Kokonaisarvio Starrcadesta: Starrcadella oli kieltämättä hetkensä. Opener oli vuoden paras WCW-ottelu, HC-mestaruusottelu yllätti positiivisesti, kuuden miehen joukkueottelu hoiti roolinsa oikein hyvin eikä joukkuemestaruusottelussakaan ollut valittamista. Karu totuus on kuitenkin se, että vuoden suurimman tapahtuman kohdalla ei ihan riitä, että minulla on hyvää sanottavaa alle puolista otteluista, eikä sen pitäisi oikeastaan riittää yhtään minkään tapahtuman kohdalla. Missä oli Booker T, joka oli tarjonnut koko vuoden parasta ME-menoa? Missä oli Sting, jonka uskon edelleenkin toimivan oikeiden vastustajien kanssa? Miksi Kidman ja Mysterio eivät pääse välillä ottelemaan 1 on 1 -otteluita? Miksi vaikkapa Sean O'Hairen tapaisten uusien nimien sijaan US-mestaruuskuvioissa pyörii yhä Rectionin ja Franchisen tapaisia turhuuksia? Miksi Lance Stormia ei pistetä kunnon vastustajia vastaan? Vaikkapa Chavoa? Kyllä minä tiedän WCW, että teillä on p**ka rosteri ja onneton rahatilanne (62 miljoonaa dollaria menetetty yhden vuoden aikana on aikamoinen saavutus), mutta kun ettehän te edes v***u yritä käyttää nykyrosteria hyödyksi! Miksi Goldberg otteli toisen kerran peräkkäin Lugeria vastaan? Ja miksi h****tissä vuoden suurimman tapahtuman ME oli joku kämäinen Steiner-Vicious, jota pohjustettiin ehkä kaksi viikkoa? Miksi tämä ei edes tuntunut tavallista suuremmalta tapahtumalta? Missä suuret pyrot? Juhlahumu? AMERICA THE v***n BEAUTIFUL? Äh, pää hajoaa tähän kauheuteen. Ja pahinta tässä on se, ettei tämä ollut edes huonoimpien ppv:eiden joukossa, koska tässä oli myös joitain hyviä hetkiä! Onneksi tämä on kohta ohi. WCW:n kuolema on malliesimerkki eutanasiasta. Surkea.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
3. ECW Anarchy Rulz - Hieno
---------------
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
5. WWF Royal Rumble - Hyvä
6. WWF SummerSlam - Hyvä
7. WWF Fully Loaded - Hyvä
---------------
8. WWF WrestleMania 2000 - Ok
9. ECW Heat Wave - Ok
10. ECW Guilty As Charged - Ok
11. WWF Judgment Day - Ok
12. WWF No Mercy - Ok
13. ECW November To Remember - Ok
14. WWF Unforgiven - Ok
15. WWF Survivor Series - Ok
16. ECW Massacre on 34th Street - Ok
17. WWF King of the Ring - Ok
---------------
18. WWF Armageddon - Kehno
19. WWF InsurreXtion - Kehno
20. ECW Living Dangerously - Kehno
21. WCW Souled Out - Kehno
22. WWF Rebellion - Kehno
23. WCW Fall Brawl - Kehno
24. WCW Mayhem - Kehno
---------------
25. WCW Bash At The Beach - Surkea
26. WCW Uncensored - Surkea
27. WCW New Blood Rising - Surkea
28. WCW Spring Stampede - Surkea
29. WCW Starrcade - Surkea
30. WCW Millennium Final - Surkea
31. WCW Halloween Havoc - Surkea
32. WCW The Great American Bash - Surkea
33. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
34. WCW Slamboree - Surkea

Noniin, tämän patoutuneen purkauksen jälkeen onkin hyvä pistää vuosi 2000 kasaan. Kokoava viesti tulee ensi viikon aikana.

[DeadManWalking]

Kiitokset Kenitykselle (ja muillekin, mutta Pinkku on ollut viime aikoina aktiivisin) hienoista arvosteluista! Tämä topic on ehdottomasti parasta luettavaa painpuolella, ja näitä arvioita kyllä jaksaa oikeastikin lukea, sillä selkeästi huomaa että tapahtumien katsomiseen, analysointiin ja arviointiin on nähty aikaa ja vaivaa. Loistavaa työtä, toivottavasti saadaan vielä lisää jatkossa.

Pakko kyllä vielä loppuun todeta, että tuo WCW:n tilasto vuodelta 2000 näyttää aika jäätävältä. Siis ihan käsittämätöntä uunoilua kyseisessä promootiossa, ja pakko miettiä että miten h****tissä tuolloin käytössä olleella rosterilla on saatu aikaiseksi tuollaista kuraa?

[Kenitys]

Kiitos DMW:lle kommenteista. Ja en voi muuta kuin yhtyä tuohon WCW:n paskuusihmettelyyn. Vuoden 2000 meno kyseisessä promootiossa oli vain niin armotonta kuraa.

Ja nyt on vihdoin aika postata vuoden 2000 yhteenveto. Tässä olkaa hyvä:

Vuoden 1999 katsoin läpi 7 ja puolessa kuukaudessa. Tällä kertaa aloitin tarkoituksella arvostelujen postaamisen tarkalleen vuoden ensimmäisenä päivänä, jotta saisin nähtyä, kauan tässä vuodessa 2000 tarkalleen menee. Olisin saanut homman halutessani jo paljon nopeammin pakettiin, koska viimeisen ppv:n katsoin heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Olin kuitenkin ottanut tavaksi postata yhden arvostelun viikossa sunnuntaisin, ja vaikka lopussa kiristinkin tahtia, aikaa meni kuitenkin aika tasan 7 kuukautta. Ajattelin etukäteen, että tuo yksi arvostelukin viikossa tekisi tiukkaa, mutta kevään loma-aikana ja kesällä töiden ohessa noita ehtikin katsella ja kirjoitella paljon odottamaani nopeammin. Saa nähdä, millaisen tahdin otan vuoden 2001 osalta, kun ppv:eiden määrä romahtaa huomattavasti.

Parin edellisen vuoden päätösviestin olen aloittanut jollain laajemmalla pohdinnalla tästä projektista, mutta tällä kertaa minulla ei ole mitään sellaista mielessä, joten en ala väkisinkään sellaista vääntää. Jonkinlaista koontia koko tämän projektin aikaisista parhaista painijoista ja otteluista ajattelin joskus voivani tehdä, mutta ehkä ne ovat sitten projektin 10-vuotisjuhlan aikaisia juttuja ;) Tämä vuosi 2000:han oli kuudes tarkastelemani kokonainen vuosi.

Sen verran kuitenkin päivitän, että jatkan näiden vuoden paremmuusjärjestykseen pistämistä. Viime vuonna alussa selitin tosi tarkasti, mikä missäkin vuodessa oli hyvää. Jos joku haluaa ne tsekata, ne löytyvät siitä viime vuoden kokoavasta viestistä.

Mihin sitten sijoittuu vuosi 2000, uuden vuosituhannen ensimmäinen kokonainen 365 päivän ajanjakso? Vuodesta 2000 puhuttaessa muistellaan perinteisesti aina sitä, kuinka kultaista meininkiä WWF:ssä tuon vuoden aikana nähtiin. Osittain tuo pitääkin paikkansa, ja WWF:n osalta vuosi 2000 oli ehdottomasti tasaisuudessaan koko tämän projektin paras. Jos kahta Briteissä järjestettyä ppv:tä ja ihan vuoden viimeistä ppv:tä ei otettaisi huomioon, WWF ei olisi järjestänyt koko vuoden aikana yhtään alle Ok:n tasoista ppv:tä. Se on semmoinen saavutus, mitä lähellä se ei ole ollut minään muuna vuonna. Toisaalta mikään vuoden WWF-ppv ei ollut aivan ylitsepääsemättömän mahtavan loistava, ja alkuvuoden parin ikimuistoisen ottelun jälkeen ne todelliset timantit jäivät kuitenkin hiukan puuttumaan. Vuosi oli siis hieno WWF:lle ja ehdottomasti sen parhaimpia, mutta ei silti mielestäni kaiken sen hurjan hypen arvoinen. Aika kultaa muistot toisinaan aika selvästi.

Mitä taas kahteen muuhun promootioon tulee, niin ECW teki parhaansa taistellessaan ongelmiensa kanssa ja tarjosi vaikeuksiinsa nähden yllättävänkin onnistuneita kokonaisuuksia ja muutamia erityisiä huippuhetkiä. Vuoden 1999 tasoon se ei toki millään yltänyt, mutta vuoden 1998 kanssa se on ihan tasoissa. WCW taas... No, se oli aivan täyttä kuraa. Jo vuosi 1999 näytti todella pahalta, mutta tämä oli vielä mahalasku siihen nähden. Ikävää, mutta totta. WCW oli aivan p**ka. Niinpä vuoden 2000 kokonaiskuva ei ole lopulta niin ruusuinen kuin voisi kuvitella. Se voittaa helposti vuodet '99 ja vuodet '95 ja niukasti myös vuoden '98, jonka WWF-tarjonta oli sen verran paljon alhaisempaa vaikka WCW oli puolestaan silloin hetkittäin paljon kovempi. Kahden parhaan, eli vuosien '96 ja '97, tasolle ei silti tämäkään lähes yksin WWF:n varassa ollut vuosi yllä millään.

Kokonaisuudessaan siis rankkaisin näkemäni vuodet nyt näin:

1. 1997
2. 1996
3. 2000
4. 1998
5. 1999
6. 1995

Sitten on hyvä siirtyä vuoden 2000 parhaisiin (ja kauheimpiin) paloihin.

Kuten aina aikaisemminkin tässä projektissa, niin tältäkään vuodelta en katsonut mitään muuta kuin kaikki amerikkalaisten promootioiden (WWF:n, WCW:n ja ECW:n) ppv:t. Yhtään indy- tai japanilaispainishow'ta en siis katso, ennen kuin niistä tulee amerikkalaisten promootioiden ppv:itä. Edelleen tiedän, että ne olisivat varmasti tarjonneet aivan toisenlaisen näkökulman, mutta tämän alla olevan kokoelman ei ole siis tarkoituskaan edustaa koko painivuotta 2000, vaan pelkästään omia fiiliksiäni suppeiden katsomisteni perusteella.

Aluksi pari tilastotietoa vuoden ppv-tarjonnasta:

- Vuonna 2000 nähtiin yhteensä 34 ppv:tä, mikä on 1 enemmän kuin viime vuonna. Näistä 14 oli WWF:n (saman verran kuin vuonna '99), 13 WCW:n (1 enemmän kuin vuonna '99) ja 7 ECW:n (1 enemmän kuin vuonna '99). Viime vuonna oli lisäksi yksi amerikkalaisen indy-promootion (surullisen kuuluisa Heroes of Wrestling) ppv, mutta sellaisia ei tänä vuonna nähty.
- Vuoden aikana nähtiin 3 Hienoa ppv:tä, 4 Hyvää ppv:tä, 10 Ok:ta ppv:tä, 7 Kehnoa ppv:tä ja 10 Surkeaa ppv:tä.
- Muutamia eroja on nähtävissä selvästi heikompaan edellisvuoteen verrattuna. Vuonna '99 oli tarjolla 2 Hienoa ppv:tä, 4 Hyvää ppv:tä, 6 Ok:ta ppv:tä, 11 Kehnoa ppv:tä, 9 Surkeaa ppv:tä ja 1 arvostelematon (eli Over The Edge). Huipputasoilla määrä kasvoi tosin vain yhdellä (1 Hieno enemmän), mutta tasaisuus näkyy juuri siinä, että Ok:ita oli 4 enemmän ja Kehnoja vastaavasti 4 vähemmän. Surkeitakin oli toki 1 enemmän, mutta kaikki Surkeat menevät WCW:n piikkiin, ja WCW:hän menee enää hädintuskin edes painista. Kokonaisuutena vuosi 2000 oli siis tilastojenkin varjossa edeltäjäänsä parempi.

Sitten vuoden 15 parasta ottelua:

15. Triple H (c) vs. Mick Foley vs. Big Show vs. The Rock - WWF Championship - **** (WWF WrestleMania 2000)
14. Edge & Christian (c) vs. Hardy Boyz - Steel Cage Match for the WWF Tag Team Championship - **** (WWF Unforgiven 2000)
13. Mikey Whipwreck & Yoshihiro Tajiri vs. Super Crazy & Kid Kash - **** (ECW Massacre on 34th Street 2000)
12. Chris Benoit vs. Triple H - **** (WWF No Mercy 2000)
11. Steve Corino vs. Jerry Lynn - **** (ECW Heat Wave 2000)
10. Chris Benoit (c) vs. Chris Jericho - WWF Intercontinental Championship - **** (WWF Backlash 2000)
9. Rob Van Dam (c) vs. Sabu - ECW Television Championship - **** (ECW Guilty As Charged 2000)
8. The Rock (c) vs. Triple H - Special Referee: Shawn Michaels - 60 Minute Iron Man Match for the WWF Championship - **** (WWF Judgment Day 2000)
7. Jerry Lynn vs. Rob Van Dam - **** (ECW Hardcore Heaven 2000)
6. Kurt Angle (c) vs. Triple H vs. Rikishi vs. Undertaker vs. The Rock vs. Steve Austin - Hell In A Cell Match for the WWF Championship - **** (WWF Armageddon 2000)

5. Dudley Boyz (c) vs. Edge & Christian vs. Hardy Boyz - Ladder Match for the WWF Tag Team Championship - ****½ (WWF WrestleMania 2000)
4. Triple H vs. Chris Jericho - Last Man Standing Match - ****½ (WWF Fully Loaded 2000)
3. Edge & Christian (c) vs. Dudley Boyz vs. Hardy Boyz - TLC Match for the WWF Tag Team Championship - ****½ (WWF SummerSlam 2000)
2. Triple H (c) vs. Cactus Jack - Hell In A Cell Match for the WWF Championship - ****½ (WWF No Way Out 2000)

..

1. Triple H (c) vs. Cactus Jack - Street Fight Match for the WWF Championship - ***** (WWF Royal Rumble 2000)

Tänä vuonna vuoden ykkösottelu ei liene monellekaan suuri yllätys. Cactus Jackin ja Triple H:n välinen brutaali taistelu on yksi kaikkien aikojen suosikkioteluistani ja häviää lähinnä Austinin ja Bret Hartin Submission Matchille, joka edelleenkin koki mielestäni Alert Idolsissa kamalan vääryyden :D Jack vs. Triple H:n mahtavuutta ei kannata edes sen kummemmin yrittää avata, jos sitä ei ole jostain syystä nähnyt. Se on juuri täydellinen Hardcore-ottelu. Todella rajuja bumppeja ja hurjaa omistautumista molemmilta miehiltä, mutta missään vaiheessa verta ei vuodateta tai toista ei piestä kammottavalla tavalla ilman kunnon tarinaa. Aivan upea koitos, jonka olen nähnyt ties kuinka monta kertaa ja voisin koska tahansa katsoa uudestaan. Kauaksi ei jää myöskään miesten NWO:n Hell In A Cell Match.

Tässä huippuotteluidenkin suhteessa on helppo nähdä ero vuoden '99 ja vuoden '00 välillä. Tänä vuonna nähtiin pari sellaista ensiluokkaisen mahtavaa ottelua, joita pitäisi mahtua jokaiseen painivuoteen vähintään yksi. Vaikka viime vuodenkin paras ottelu (Taz vs. Awesome vs. Tanaka) oli omalla tavallaan aivan huikea, tekisi sillä tiukkaa mahtua tänä vuonna edes top viitoseen. Viime vuonna yli neljän tähden otteluita oteltiin kaksi, molemmat arvosanaltaan ****½. Tänä vuonna niitä oli viisi, joista yksi vielä täyden viiden tähden ottelu.

Muutenkin joitain eroja on helppo havaita tämän ja edellisen vuoden välillä. Vuonna ECW oli ehdottomasti vuoden paras promootio, ja vuoden 15 parhaasta ottelusta peräti 9 oteltiin ECW:ssä, vaikka promootio järjesti koko vuoden aikana vain 6 ppv:tä. Se on aikamoinen saavutus, kun WWF onnistui saamaan samaan aikaan 14:ssä ppv:ssä aikaan 5 top-ottelua ja WCW 12:ssä ppv:ssään vaivaisen yhden. Tänä vuonna ECW ei yltänyt sitten samanlaisiin suorituksiin, sillä top-otteluista "vain" 4 oteltiin sen ppv:issä, vaikka ei tuokaan ole huono suoritus. Ainakaan jos vertaa WCW:hen, joka ei onnistunut tarjoamaan koko vuoden 2000 aikana yhden yhtä top 15 -ottelua. Itse asiassa koko vuoden aikana WCW:n ppv:issä oteltiin kaksi yli kolmen tähden ottelua. WWF oli siis tässäkin tilastossa selvästi vuoden kunkku: peräti 11 top-listan otteluista nähtiin WWF:ssä.

WWF on perinteisesti vallannut listaa päämestaruusotteluillaan, ja tänäkin vuonna sen 11 ottelusta 5:ssä oli panoksena WWF-mestaruus. Se on kuitenkin prosentuaalisesti selvästi vähemmän kuin aikaisempina vuosina, ja onkin kiva nähdä myös tässä tilastossa osoitus siitä, että WWF:n taso levisi tänä vuonna paljon päämestaruuskuvioita laajemmalla. Lopuista 6 ottelusta peräti 3 oteltiin joukkuemestaruuksista (kiitos Dudleyille, Hardyille ja Edge & Christianille), 1 IC-mestaruudesta ja kaksi olivat nousevien tähtien ensimmäisiä ME-otteluita. Hyvä jakautuneisuus, hienoa WWF. Silti toki esim. IC-vyöstä olisi voitu nähdä enemmänkin kovia koitoksia, ja LHW-vyön unholaan painuminen harmitti taas kovasti, kun Malenkolla olisi ollut potentiaaleja vaikka minkälaisiin otteluihin. Sen todisti jo hänen vuoden ainut mestaruuspuolustus Scotty 2 Hottya vastaan.

ECW ei puolestaan tänä vuonna loistanut päämestaruuskuvioillaan, ja oikeastaan kaikki top-listalle päässeet ottelut olivat joko perinteisten huippupainijoiden (Jerry Lynn, RVD, Mikey Whipwreck, Yoshihiro Tajiri, Super Crazy) tai sitten parin jäljelle jääneen nousevan tähden (Kid Kash, Steve Corino) käsialaa. Mestaruus oli panoksena ainoastaan yhdessä ECW:n top-otteluista, ja sekin oli RVD:n viimeinen TV-mestaruuspuolustus. Kieltämättä ECW:n arsenaalin kapeneminen näkyy tässä varsin selvästi. WCW:n osalta sen paskuus näkyy taas aivan kaikessa. Vuoden lopussa se rupesi hieman elvyttämään CW-divisioonaansa, joka tarjosikin sitten vuoden parhaat ottelut. Lisäksi ME-divisioona oli paikoitellen jopa vuotta '99 parempi, kun WCW ymmärsi luopua vanhoista parroista ja pistää Booker T:n tapaisia kavereita tilalle. Silti, paljon enempäänkin olisi varmasti ollut mahdollisuuksia.

Eniten huippuotteluita paini aivan kirkkaasti Triple H, joka oli mukana peräti 7:ssä vuoden 15 parhaasta ottelusta. Se on saavutus, johon edes Shawn Michaels tai Bret Hart eivät ole yltäneet. Molempien ennätys on 5 hippuottelua vuodessa. Triple H olikin lähes koko vuoden ajan mukana ihan kaikkialla, ja kun hän sai vastaansa koko ajan juuri oikeita vastustajia, ei huippuotteluiden aikaansaaminenkaan ollut mitenkään vaikeaa. Triple H:n jälkeen toiseksi paras saavutus oli 3 huippuottelua vuoden aikana. Siihen ylsivät joukkuedivarista Hardy Boyzit ja Edge & Christian sekä WWF:n ME-nimistä The Rock ja vain 3 ppv-ottelua vuoden aikana paininut Mick Foley.

Ja sitten jälleen awardsit vuoden parhaimmille ja huonoimille. Jokaisen palkitun kohdalla on mainittu myös aikaisemmat voittajat, joiden osalta muistutan jälleen, että vuodelta '95 katsoin vain WWF:n ppv't.

WORST OF THE YEAR

WORST TAG TEAM OF THE YEAR
1995 - The Blu Brothers (Jacob & Eli)
1996 - The Godwinns (Henry O. & Phineas I.)
1997 - The Godwinns (Henry O. & Phineas I.)
1998 - Disciples of Apocalypse (Skull & 8-Ball)
1999 - Da Baldies (Angel & DeVito & Vito & News)

2000: Harris Brothers/Harris Boys - Don & Ron (WCW)
Vaikka Harris Brothersien nimeä ei löydykään edellisten voittajien joukosta, tämä on jo kolmas kerta, kun Ron ja Don Harris ottavat haltuunsa vuoden huonoimman joukkueen palkinnon. Ensimmäinen kerta oli vuosi 1995, jolloin he esiintyivät WWF:ssä The Blu Brotherseina, ja seuraava kerta vuosi 1998, jolloin he naamioituivat moottoripyöräjengiläisiksi. Vaikka gimmickit ja nyt myös promootio olivat vaihtuneet, painin laatu ei ikävä kyllä ollut muuttunut mihinkään. Hyvä uutinen Harrisien WCW-menossa oli se, että he olivat ainakin puolet vuodesta pois. Huono uutinen on sitten se, että vähän aikaa myös Creative Control -nimellä WCW:ssä paininut kaksikko onnistui silti olemaan jokaisessa esiintymisessään aivan uskomattoman p**ka ja aiheuttamaan älyttömään suurta ärtymystä. Kauheuden kruunaa se, että WCW buukkasi nämä sankarit vähäksi aikaa myös joukkuemestareikseen. Siihen ei WWF:kään ollut sentään sortunut. Muilta osin vuoden 2000 joukkuedivisioonan anti olikin varsin hyvää, vaikka WCW:stä pari muutakin kehnoa joukkuetta löytyi. Harrisin pojat olivat silti ylivoimaisesti kauheimmat.

WORST WRESTLER OF THE YEAR
1995 - Bertha Faye
1996 - Loch Ness
1997 - Steve McMichael
1998 - The Warrior
1999 - Fabulous Moolah

2000: Tank Abbott (WCW)
Lisää parrakkaita kovisÄIJIÄ huonoimpien joukossa. Näinhän se tässä nyky-yhteiskunnassa menee. Kuten jo edellisenkin vuoden kohdalla totesin, tämä vuoden huonoimpien painijoiden lista alkaa olla jo aika pelottava kokoelma painibisneksen hirveimpiä tapauksia. Niinpä Tank Abbott sopiikin listaan kuin nyrkki silmään. Toki vuoden 2000 aikana painikehään astui semmosiakin hirveitä tapauksia kuin David Arquette, Mancow, Jimmy Hart ja Oklaholma, mutta heistä ketään ei väitetty tosissaan painijaksi, vaikka se ei tuottanut WCW:lle silti ongelmia antaa firman päämestaruusvyötä Arquetten harteille. Sen sijaan Tank Abbottia rakennettiin kuukausitolkulla uskottavana painijana, ja miehelle syötettiin ties keitä oikeasti osaavia painijoita WCW:n rosterista. Viimein WCW:nkin buukkaustiimissä tajuttiin, ettei tästä miehestä ole painikehässä kerrassaan yhtään mihinkään. Niinpä GABissa Scott Steiner kävi squashaamassa Abbottin, ja sen jälkeen häntä ei onneksi ole enää nähty painikehässä. Kiitos ja näkemiin Tank.

WORST GIMMICK OF THE YEAR
1995 - Dean Douglas
1996 - The Executioner
1997 - Rockabilly
1998 - Scott Hall
1999 - nWo B-Team

2000: Naked Mideon (WWF)
Viime vuonna palkinto meni parissa kuussa täysin munattomaksi muuttuneelle nWo-touhulle ja samalla sille, kuinka WCW onnistu kusemaan nilkoilleen koko nWo:n lopettamisen kanssa. Periaatteessa samalla teemalla olisi voitu jatkaa myös tänä vuonna, koska vuosituhannen kovimmaksi kaavailtu nWo 2000 -paluu meni ihan pilalle heti vuoden alussa. Palataan kuitenkin tällä kertaa ihan oikeasti huonojen yksittäisten gimmickien pariin, kun sellaisiakin löytyy. Olin lähellä antaa tämän palkinnon jo Mike Awesomelle, mutta palaan Awesomen tapaukseen myöhemmässä vaiheessa näissä palkinnoissa. Nimittäin "That 70's Guy"-tapaustakin huonompi gimmick oli WWF:ssä loppuvuodesta nähty Naked Mideon, jonka nimi kertookin kaiken tarpeellisen tästä hirvittävästä hahmosta. Kenen mielestä oli millään tavalla hyvä ajatus, että Dennis Knightin ura lähtisi vielä kerran nousuun, jos hänet pistettäisiin esiintymään tv-lähetyksissä munasilleen? Ei pyhä isä. Tämä oli sitä Attitude Eran kaikkein paskinta menoa.

WORST FEUD OF THE YEAR
1995 - Diesel vs. Sycho Sid
1996 - Big Bubba vs. John Tenta
1997 - Steve McMichael vs. Jeff Jarrett
1998 - nWo Hollywood vs. nWo Wolfpack
1999 - Ric Flair vs. Roddy Piper
2000: Vampiro vs. Sting (WCW)
WCW kahmii jälleen kerran tämän palkinnon itselleen. En oikeastaan edes vaivautunut miettimään mitään muita vaihtoehtoja tämän palkinnon voittajaksi, sillä Vampiro vs. Sting oli niin vahvasti mielessäni. Samalla voisin ristiä tämän kaksikon feudin koko vuosituhannen pahimmaksi pettymykseksi. Etukäteen uskalsin nimittäin odottaa, että tämä voisi olla feud, jossa aina jollain tavalla markittamani Vampiro näyttää Stingin ansiosta tosi hyvältä ja nousee tiiviin ja intenssiivisen feudin pääteeksi ME-kuvioihin... Ja paskat. Aivan uskomatonta tyrimistä heti feudin alusta aina siihen kuukausitolkulla vitkuteltuun ja venytettyyn loppuun. Viimeiset kuukaudet olivat kaikessa yliluonnollisuudessaan aivan kamalaa paskaa. Ja älkää antako minun edes aloittaa siitä GABissa nähdystä Human Torch -spotista. Tämä feud sai minut menettämään uskoni Vampiroon.

WORST MATCH OF THE YEAR
1995 - King Mabel vs. Yokozuna @ In Your House 4 (Great White North)
1996 - The Alliance To End Hulkamania (Ric Flair (c) & Arn Anderson & The Taskmaster & Lex Luger (c) (c) & Meng & The Barbarian & Z-Gangsta & The Ultimate Solution) vs. Randy Savage & Hulk Hogan - Doomsday Cage Match @ Uncensored
1997 - Hollywood Hogan (c) vs. Roddy Piper - Steel Cage Match @ Halloween Havoc
1998 - Team WCW (Diamond Dallas Page & Roddy Piper & The Warrior) vs. Team Hollywood (Bret Hart (c) & Stevie Ray & Hollywood Hogan) vs. Team Wolfpack (Sting & Lex Luger & Kevin Nash) - War Games Match @ Fall Brawl
1999 - Iron Sheik & Nikolai Volkoff vs. Luke & Butch @ Heroes of Wrestling

2000: Pat Patterson vs. Gerald Brisco - Hardcore Evening Gown Match @ King of the Ring (WWF)
Kaksi 60-vuotiasta eläköitynyttä painijaa naisiksi pukeutuneina iltapuvuissa repimässä toisiltaan vaatteita pois ottelussa, jossa oli vieläpä panoksena firman siihen asti varsin uskottava Hardcore-mestaruus? Ja ei, tämä ei ollut WCW:ssä. Tällaisina hetkinä tulee mieleen, olenko sitten liian ankara WCW:lle ja liian lepsu WWF:lle. Totuus on toki, että suurin osa paskasta sijoittuu aina WCW:hen, mutta loppujen lopuksi ne kaikkein kamalimmat tapaukset tuntuivat jotenkin turhan usein sijoittuvan aina tähän Attitude Eran meininkiin, jossa joku hyvin kieroutunut buukkaja on päässyt taas liian pitkälle kuvioissaan. Onneksi tämä ottelu päättyi siihen, että Crash Holly pelasti HC-divisioonan ja eliminoi nämä kaksi sankaria pois 2000-luvun painikehistä.

WORST PPV OF THE YEAR
1995 - WWF In Your House 2 (The Lumberjacks)
1996 - WCW Uncensored
1997 - WWF Survivor Series
1998 - WCW Fall Brawl
1999 - Heroes of Wrestling

2000: WCW Slamboree
Vuoden aikana oteltiin 10 Surkeata ppv:tä, ja niistä jokaikinen oli WCW:n tuotantoa. Tällaisina hetkinä olen sitten taas varma, etten ole ollut yhtään liian ankara WCW:lle. Jos kaikki vuoden 10 huonointa ppv:tä ovat samalta firmalta, ei minusta ole enää oikeastaan mitään väliä, mikä niistä on se kaikkein huonoin. Ilmeisesti kuitenkin Slamboree on jäänyt kaikkein paskimpana mieleen, kun se löytyy ppv-listan kokonaistaulukon pohjimmaisena. Ehkä syy on siinä, että tässä nähtiin David Arquetten legendaarinen WCW World Heavyweight -mestaruuspuolustus. Tai tuon ME:n jälkimainingeissa nähty Owen Hartin muiston päälle kuseminen samalla areenalla, jossa Owenin elämä oli saanut traagisen päätöksen aika tarkalleen vuosi aikaisemmin. Tai ehkä syy oli vain siinä, että tämä oli jo niin uskomattoman tasaisen p**ka: ainoastaan YKSI ottelu ylitti kahden tähden rajan... Ei, kyllä sen lopullisen syyn pitää kuitenkin olla tämän ppv:n posteri. Katsokaa nyt sitä. Katsokaa. Case closed.

'CLASS B' AWARDS

BEST GIMMICK
1995 - Goldust
1996 - nWo
1997 - D-Generation X
1998 - Al Snow
1999 - Chris Jericho

2000: Kurt Angle (WWF)
Taas olin pitkään kahden vaiheilla sen osalta, kelpuutanko Kurt Anglen gimmickin "kunnolliseksi" gimmickiksi tähän palkittavien joukkoon. Minun mielestäni vuoden parhaan gimmickin pitää olla ihan poikkeuksellisesti näkyvä eikä semmoista tietyllä tapaa perusmenoa, kuten vaikka "Bad Ass" Austinilla tai "Cocky" Rockilla. Heidän taidoilleen on sitten muita palkintoja. Niinpä harkitsin pitkään antavani palkinnon hienolle Right To Censor -porukalle, mutta lopulta tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että edellisen vuoden "Y2J"-voittajan tavoin tässä ylimielisen olympiasankarin hahmossa on jotain niin mahtavalla tavalla kieroutunutta, että ei sitä kyllä koskaan muulloinkaan ole pystytty toteuttamaan. Angle oli samaan aikaan periaatteessa maansa ylin sankari ja kuitenkin kusi koko homman päälle omahyväisyydellään ja klassisella kolmella I:llään. Joo, kyllä tämä palkinto Anglelle kuuluu. Ja samalla toimii lohdutuspalkintona, kun muut menivät vielä tänä vuonna sivu suun.

BEST TELEVISION ANNOUNCER
1995 - Jerry Lawler
1996 - Bobby Heenan
1997 - Joey Styles
1998 - Bobby Heenan
1999 - Joey Styles

2000: Jim Ross (WWF)
Vihdoin palkinto JR:lle, joka on tehnyt uskomattoman tasaista, sympaattista ja viihdyttävää play-by-play miehen työtä kaikki nämä projektin vuodet WWF:ssä mutta jäänyt aina niukasti kakkoseksi jollekin muulle, joka on vielä paremman suorituksen repäissyt itsestään. Nyt JR oli kuitenkin kiistatta paras, ja ansaitsee tämän tunnustuksen omalla ainutlaatuisella tyylillään, johon kukaan muu ei ikinä yllä. Kunniaa toki myös taas Cyrus & Joey Styles -kaksikolle, joka ei ihan viime vuoden veroinen ollut, mutta toimi silti tosi hyvin. Myös Jerry Lawlerin ja Stevie Rayn selostukset olivat ihan kivaa kuunneltavaa. Vuoden aikana selostaneista Michael Cole, Tazz ja Scott Hudson menevät puolestaan siedettävien kategoriaan, mutta Joel Gertner oli pahin pettymys. Ihan oma lukunsa on sitten jokaisen WCW-ppv:n tämän projektin aikana selostanut onnettoman huono Tony Schiavone ja tänä vuonna hänen parikseen liittynyt vielä Shciavoneakin kamalampi Mark Madden.

ROOKIE OF THE YEAR
1995 - Ahmed Johnson
1996 - Rocky Maivia
1997 - Bill Goldberg
1998 - Sable
1999 - Kurt Angle

2000: Sean O'Haire (WCW)
Kerrankin vuosi, jolloin vuoden tulokkaan valinta ei ollut vaikeaa tai sitä ei tarvinnut tehdä enimmäkseen nykyisten meriittien pohjalta. Sean O'Haire vakuutti heti ensimmäisessä WCW-esiintymisessään. Olin toki mieheltä nähnyt otteita ennenkin, mutta odotin innolla sitä, miten hän pääsee loistamaan aikaisissa WCW-esiintymisissään, ja lopputulos oli erittäin hyvä. Hienoa liikkumista kokoisekseen painijakseen ja loistava osoitus siitä, että loppuaikojenkin WCW:ssä oli lupaavia tähtiä. Harmi vain, että O'Hairea ei osattu käyttää koskaan oikealla tavalla sen enempää WCW:ssä kuin myöhemmin WWF:ssäkään. No, vuoden paras tulokas hän oli siitä huolimatta kevyesti.

MOST UNDERRATED & MOST OVERRATED
1995 - Hakushi & Sycho Sid
1996 - Owen Hart & Hollywood Hogan
1997 - Vader & nWo
1998 - Chris Benoit & Hollywood Hogan
1999 - Eddie Guerrero & Lex Luger/The Total Package

2000: Mike Awesome (WCW) & Undertaker (WWF)
WCW:llä oli selvästikin ongelma näiden isojen ja taidokkaiden painijoiden kanssa, joilla he eivät sitten kuitenkaan osanneet tehdä ja buukkasivat sen sijaan niitä paskakasoja ottelemaan kaiken maailman isoja otteluita keskenään. Pahin esimerkki oli Mike Awesomen kaappaus ECW:stä. Kun WCW vei ECW:n suurimman uuden tähden ja sen hetkisen päämestarin, olisi voinut odottaa, että heillä oli jotain suunniteltuna. Alussa homma vaikutti vielä hyvältä, kun hän pyöri nousuvauhdissa US-mestaruuskuvioissa ja hoiti "Carreer killer" -gimmickiään, mutta vähitellen hahmo alkoi menettää toimivuuttaan, Awesome jumittui mitäänsanomattomiin kuvioihin, mies kännettiin aivan mitään syytä faceksi ja koko kauheus kruunattiin "That 70's Guy" -gimmickillä, joka vei kaiken uskottavuuden. Sen jälkeen Awesomesta tulikin taas yksi tapaus lisää WCW:n suomaiseen midcardiin, josta hänellä ei ollut enää mitään toivoa nousta uskottavaksi ME-peluriksi, sillä hän oli hävinnyt vielä kaikki isot ottelunsa kunnon vastustajia ja jopa Lance Stormin kaltaisia toisia midcardilaisia vastaan. Hienoa työtä.

Mitä taas tulee yliarvostetuimpaan, niin en todellakaan tahdo kritisoida liikaa Undertakeria. Jotkut arvostelijat ovat julistaneet UT:n 2000-luvun alun pahimmaksi mahdolliseksi painajaiseksi, mutta en lähde ihan sellaisiin ulottuvuksiin. Undertakerin debyytti American Bad Ass -gimmickillä oli kuitenkin coolein comeback koko painihistoriassa, joten jo sillä saa paljon anteeksi. Tosiasia on kuitenkin se, että UT ei ollut vielä vuoden 2000 aikana siinä kunnossa, että hän pystyisi painimaan sellaisia hienoja 1 on 1 matcheja, joihin hän kyllä pystyy parhaimmillaan. Lisäksi UT:lla oli ilmeisesti paluunsa jälkeen pahanlaatuinen ego-ongelma, eikä hänen mielestään tarvinnut jobata kenellekään. Pahinta tässä on se, ettei WWF puuttunut tähän ego-ongelmaan mitenkään vaan syötti Kurt Anglen ja Chris Benoit'n tapaisia nousevia ME-nimiä 'Takerilla ilman mitään oikeaa syytä vain pitääkseen tämän tyytyväisenä. Pahinta mahdollista buukkausta. Onneksi tilanne ja Undertakerin ego muuttuivat tulevien vuosien aikana edes osittain.

BEST FLYING WRESTLER
1995 - Hakushi
1996 - Rey Mysterio Jr.
1997 - Ultimate / Ultimo Dragon
1998 - Juventud Guerrera
1999 - Rob Van Dam

2000: Kid Kash (ECW)
Tämä palkinto on tosiaan ollut kunnon kirous, sillä jo kolmen viimeisen voittajan kohdalla on käynyt niin, että palkinnon voittoa seuraavana vuonna painija on toki buukkauksen tai loukkaantumisen takia tippunut pois kuvioista ja ollut muutenkin vain varjo entisestään. Dragon ja Guerrera eivät ole vieläkään toipuneet palkinnon voitosta. Hyvää tämä voitto ei lupaa myöskään Kid Kashin seuraavalle vuodelle, sillä hänen promootionsa viimeinen ppv järjestetään tammikuussa 2001. Kirouksestakin huolimatta palkinto kuuluu kiistatta Kashille, joka oli yksi tärkeimmistä palasista ECW:n kiinnostavuuden ylläpitämisen kannalta esitellessään ppv:stä toiseen aivan mahtavia ja ennen kaikkea ennennäkemättömiä high flying -otteita. Pitkään harkitsin palkinnon antamista Kashin ja Jerry Lynnin väliltä, mutta lopulta tulin siihen lopputulokseen, että Lynn on high flyerin lisäksi paljon muutakin, ja Kash taas tässä vaiheessa uraansa enimmäkseen juuri aivan loistava korkealentoinen tyyppi. Muita ehdokkaita olisivat olleet Jeff Hardy WWF:stä, EZ Money ECW:stä tai Jimmy Yang WCW:stä. LHW-tarjonta oli selvästi parasta tänäkin vuonna ECW:ssä, jossa palkinnon saajia olisi voinut olla vaikka kuinka monta.

BEST BRAWLER
1995 - The Undertaker
1996 - Mankind
1997 - Mankind/Dude Love
1998 - Mankind/Dude Love/Cactus Jack
1999 - Mike Awesome

2000: Cactus Jack/Mick Foley (WWF)
Vähän tyhmältä tuntui antaa palkinto miehelle, joka eläköityi painikehistä huhtikuun alussa, mutta kun ei tänä vuonna ollut vain ketään muuta vakavasti otettavaa todellista brawleria tämän palkinnon ottajaksi, kun Awesomekin hukutettiin roskaan vuoden aikana. Niinpä ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ojentaa palkinto Foleylle, joka teki kieltämättä aivan huikean profiilinkohotuksen tuossa vuosituhannen vaihteessa. Miehestä tuli ihan yhdessä viikossa taas oma hienosti liikkuvansa ja brutaalisti brawlaava itsensä verrattuna siihen vuoden 1999 lopun kankeaan Mankindiin. Osoituksena siitä se, että kaikki kolme Foleyn vuonna 2000 ottelemaa ppv-ottelua löytyvät top 15 -otteluiden listalta. Kiitos Foley, mahtava ura.

BEST TECHNICAL WRESTLER
1995 - Bret Hart
1996 - Dean Malenko
1997 - Eddie Guerrero
1998 - Chris Benoit
1999 - Chris Benoit

2000: Chris Benoit (WCW/WWF)
Yritin ensin miettiä tähän kovasti jotakuta muutakin voittajaehdokasta, mutta lopulta tulin siihen lopputulokseen, että olisi itseni huijaamista, jos väkisin tähän etsisin jonkun muun voittajan. Benoit oli tänäkin vuonna vain niin ylivoimaisen loistava tässä teknisen painin osa-alueella, ettei kenelläkään muulla ole mitään mahdollisuutta hänen kanssaan kilpailemiseen - vaikka muuan Kurt Angle onkin toki kehittymässä kovaa vauhtia.

MOST CHARISMATIC
1995 - Shawn Michaels
1996 - Shawn Michaels
1997 - Steve Austin
1998 - Steve Austin
1999 - The Rock

2000: Triple H (WWF)
Lähellä oli, ettei tässäkin olisi nähty uusintavoittajaa viime vuodelta, koska kyllähän Rock oli myös vuonna 2000 oma mukaansatempaavan karismaattinen itsensä. Jotenkin vuosi 2000 on silti mielessäni jäänyt Rockin osalta vähän valjummaksi, vaikka hän mestaruuttakin kantoi pitkän aikaa. Jotenkin Rock jäi muiden varjoon, ja näistä hänet varjoon jättäjistä näkyvin tapaus oli Triple H. Uskomattoman loistavaa karismaattista heel-työskentelyä. HHH oli jotenkin niin mahtavan toimiva heel, että häntä oli ihan pakko alkaa vihata, ja se näkyi yleisönkin reaktiossa: Hunter keräsi kuukausi toisensa jälkeen hurjia heel-reaktioita. Suuri kiitos siitä kuuluu juuri sille, kuinka hyvin Triple H hallitsi esiintymisensä. Muita voittajavaihtoehtoja olisivat voineet olla WCW:n DDP, Goldberg tai Scott Steiner, mutta kyllä Triple H painii silti ihan omassa sarjassaan.

BEST ON INTERVIEWS
1995 - Razor Ramon
1996 - Steve Austin
1997 - Steve Austin
1998 - Chris Jericho
1999 - Triple H

2000: Chris Jericho (WWF)
Edellytän tämän palkinnon voittajalta sitä, ettei hän ole jumittunut toistelemaan catchprasejaan ja hoitamana hommat vakiintuneella rutiinilla vaan että hän jaksaa oikeasti keksiä uusia ilmaisuja ja tarjoamaan jokaisella promollaan jotain yllättävää. Tässä vaiheessa uraansa Chris Jericho täytti nämä kriteerit aivan täydellisesti. Minun mielestäni tätä ei edes tarvitse perustella enempää kuin sanomalla, että mies on palkintonsa ansainnut, jos hän saa pelkillä promoillaan luotua mahtavan tunnelman feudille, joka alkoi siitä, että hän läikytti kahvit Kanen päälle. Toki muitakin voittajaehdokkaita olisi erityisesti WWF:stä löytänyt: mm. Kurt Anglen, Edgen ja Christianin promoja oli aina ilo kuunnella. Kunniamaininta kuuluu myös mahtavasti hommansa jokaisessa ECW-ppv:ssä hoitaneelle Steve Corinolle, jolle olisin mielellään jonkun palkinnon antanut. WCW:ssä huikeat promottelut olivat vähän vähemmässä.

MOST IMPROVED
1995 - Hunter Hearst Helmsley
1996 - Diamond Dallas Page
1997 - Hunter Hearst Helmsley/HHH
1998 - Rocky Maivia/The Rock
1999 - Shane McMahon

2000: Jeff Jarrett (WCW)
Ehkä hieman yllättävä voittaja, mutta minun täytyy ihan rehellisesti sanoa, että oli hienoa katsoa vuoden aikana havaittavissa ollutta Jarrettin kehitystä. Se alkoi itse asiassa jo siitä, kun Jarrett siirtyi edellisen vuoden loppupuolella WWF:stä WCW:hen ja jatkoi läpi tämän vuoden. Ei Jarrett toki mikään vuoden paras painija koskaan ollut, mutta tässä WCW-uransa loppuvuosina hän näytti vetävänsä joka kerta esiintyessään työkengät entistä tiukemmin jalkaan, ja lopputulos oli oikeasti mukavaa katsottavaa. Jarrett pystyi kivoihin otteluihin semmoisiakin vastustajia vastaan, joita etukäteen pidin toivottomana tapauksena. Lisäksi Jarrett hanskasi promottelun entistä paremmin - ja miehen sisääntulomusiikkikin kehittyi vuoden aikana yhdeksi WCW:n parhaimmista! En olisi tämän projektin alussa ikinä uskonut antavani tätä palkintoa Jeff Jarrettille, mutta näin se menee. Toinen voittajavaihtoehto oli toki Kurt Angle, joka kehittyi showpainijana huomattavia harppauksia tämän vuoden aikana, mutta oli Angle sen verran viihdyttävä äijä jo heti alusta lähtien, että kehityksessä hän häviää hitusen JJ:lle.

BEST OF THE YEAR

PPV OF THE YEAR
1995 - WWF Survivor Series
1996 - WWF Survivor Series
1997 - WWF In Your House 16: Canadian Stampede
1998 - ECW Heat Wave
1999 - ECW Anarchy Rulz

2000: WWF No Way Out
Vuoden 2000 tasaisuus näkyy siinäkin, että vuoden aikana ei nähty yhtään aivan mahtavaa tai selvästi muista ppv:istä paremmuudellaan erottuvaa ppv:tä, kuten monena edellisenä vuotena. Kuitenkin Overall-listani ykköseksi oli valikoitunut No Way Out, ja voin edelleen pysyä helposti tuon valinnan takana, kyllä olihan tuo loppujen lopuksi vuoden paras tapahtuma. Vuoden kaksi parasta tapahtumaa olivat alkuvuoden puolella nähdyt NWO ja Backlash, ja vaikka jälkimmäinen oli ehkä kokonaislaadultaan vielä pikkaisen parempi, No Way Outissa nähtiin aivan huikean kova taistelu, joka päätti Cactus Jackin ja Triple H:n feudin ja oli vuoden toiseksi paras ottelu. Niinpä tuon ansiosta NWO menee hiuksenhienosti voittoon tässä kategoriassa.

MATCH OF THE YEAR
1995 - Diesel (c) vs. Bret Hart - Anything Goes Match @ Survivor Series
1996 - Bret Hart (c) vs. Shawn Michaels - 60 Minute Iron Man Match @ WrestleMania XII
1997 - Bret Hart vs. Steve Austin - Submission Match (Special Referee: Ken Shamrock) @ WrestleMania 13
1998 - The Rock (c) vs. Triple H - Ladder Match @ SummerSlam
1999 - Taz (c) vs. Masato Tanaka vs. Mike Awesome @ Anarchy Rulz

2000: Triple H vs. Cactus Jack - Street Fight Match @ Royal Rumble (WWF)
Tästä tulikin jo tuolla ylempänä sanottua kaikki tarpeellinen. Niin mahtava Street Fight -taisto kahden aivan mahtavan painijan välillä, että ei tätä yksinkertaisesti voi ylistää liikaa. Tämä häviää edeltävien vuosien voittajista ainoastaan Austin vs. Bret Hartille ja sillekin hiuksenhienosti. Tämä saattaa olla (omassa mielessäni) jopa kaikkien aikojen toiseksi paras ottelu. Aivan mahtava taistelu.

TAG TEAM OF THE YEAR
1995 - Two Dudes With Attitudes (Shawn Michaels & Diesel)
1996 - The Outsiders (Kevin Nash & Scott Hall)
1997 - Dudley Boyz (D-Von & Buh Buh Ray Dudley)
1998 - New Age Outlaws (Road Dogg & Billy Gunn)
1999 - The Jersey Triad (Diamond Dallas Page & Bam Bam Bigelow & Kanyon)

2000: Edge & Christian (WWF)
Tänä vuonna tämän palkinnon voittajasta ei minun mielestäni ole mitään epäselvyyttä. Toki tosiasia on se, että tämän palkinnon ansaitsisi yhdessä koko WWF:n huikea joukkuedivisioona, jota pitivät pystyssä kolme tämän aikakauden ultimaattisesti parasta joukkuetta, E & C, Hardyt ja Dudleyt. Silti näistä kolmesta joukkueesta vuonna 2000 kirkkaimpia tähtiä olivat ehdottomasti Edge ja Christian, jotka pitivät suurimman osan vuodesta joukkuevöitä hallussaan, ottelivat aivan mahtavia otteluita, vetivät hillittömän kovia promoja ja osoittivat ihan vain kaikella muullakin toiminnallaan olevansa se kaikkein paras joukkue. Hienoa yhteistyötä näiltä kahdelta kanadalaiselta. Toki kahdessa muussakin promootiossa viriteltiin jonkinlaista joukkuepainia, mutta se jää valovuosien pääkse tänä vuonna WWF:n toiminnasta.

FEUD OF THE YEAR
1995 - 1-2-3 Kid vs. Razor Ramon
1996 - nWo vs. WCW
1997 - Hart Foundation vs. Steve Austin
1998 - Steve Austin vs. Vince McMahon
1999 - Rob Van Dam vs. Jerry Lynn
2000: Triple H vs. Cactus Jack (WWF)
Useamapana viime vuotena olen antanut palkinnon joko lähes koko vuoden ajan tasaisesti jatkuneelle huikealle kamppailulle, johon on useimmissa tapauksissa vieläpä sekoittunut runsaasti porukkaa. Nyt kuitenkin käy toisin, sillä tämän vuoden puhtaasti paras feud oli Triple H:n ja Cactus Jackin intenssiivinen, järjettömän hyvin buukattu ja kaksi vuoden parasta ottelua tarjonnut feud, joka alkoi vuosituhannen vaihteessa ja päättyi helmikuussa 2000 vaikka saikin vielä pientä jatkoa vuoden loppupuolella. Mietin ensin pitkään, voinko todella antaa palkinnoin noin tiiviille feudille, mutta se nyt vain oli ihan helposti vuoden paras feud. Toinen vaihtoehto olisi voinut olla Triple H:n ja Rockin feud, mutta se kävi loppua kohti tylsäksi. Dreamerin ja Ravenin feud? Se ei saanut koskaan ppv:ssä huipennustaan, mistä olen edelleen katkera. RVD:n ja Sabun feud? Periaatteessa, mutta se sai vain loppunsa tänä vuonna, ja itse tarina käytiin aikaisempina vuosina. Austinin ja Triple H:n feud? Ensi vuoden heiniä. Hogan vs. Kidman? Noniin, eteenpäin.

WRESTLER OF THE YEAR
1995 - Bret Hart
1996 - Shawn Michaels
1997 - Bret Hart
1998 - Mankind/Dude Love/Cactus Jack
1999 - Steve Austin

2000: Triple H (WWF)
Kuten olen aikaisempinakin vuosina sanonut, vuoden painijan yksi tärkeimmistä kriteereistä on minulle se, että hän on oikeasti ollut suurimman osan vuodesta promootionsa valokeilassa ja hoitanut hommansa h**vetin hyvin. Mikään random midcarder, joka on vetänyt hienoja otteluita toinen toisensa perään, ei siis kelpaa tähän. Sori, Billy Kidman. Näin ollen ainoaksi oikeaksi voittajavaihtoehdoksi jää minun mielestäni Triple H. Oikeasti. Äijä veti vuoden aikana SEITSEMÄN top 15 -listan ottelusta. HHH oli mukana ihan kaikissa vuoden tärkeimmissä kuvioissa ja hoiti hommansa joka kerta ihan pirun hyvin ja täydellä yrityksellä. Olipa vastassa sitten HHH:n tapainen enemmään brawlaukseen taipuva painija tai Benoit'n kaltainen tekniikkataituri, Triple H sopeutui mihin tahansa otteluun. Tämä vuosi oli aivan epäilyksettä Triple H:n vuosi. Lisäksi häntä buukattiin vieläpä hiton hyvin, sillä hän ei ollut missään vaiheessa liian pitkään hallinnassa, että se olisi ehtinyt käydä tylsäksi. Muitakin voittajaehdokkaita voi toki olla, mutta kyllä kaikki Booker T:t, Jerry Lynnit ja jopa The Rockit jäävät HHH:n varjossa aika kalpeaksi.

Sitten vielä muutaman nippelitilaston kärkitiivistelmät.

Olen taas jokaisen ppv:n lopussa postannut aina, ketkä ovat mielestäni ansainneet kyseisen ppv:n kohdalla kolme, kaksi tai yhden tähden. Vuonna '00 eniten noita tähtipisteitä saivat Triple H ja (Billy) Kidman, jotka molemmat ylsivät 14 pisteeseen. Jaetulla kolmannella sijalla ovat Chris Benoit ja Chris Jericho (13) ja viidennellä Kurt Angle (11). Tänä vuonna tähtipisteet jakautuivat kärjessä selvästi aikaisempia vuosia tasaisemmin. Esimerkiksi viime vuonna pisteiden ylivoimainen voittaja oli Chris Benoit, jolla oli 13 pistettä enemmän kuin toiseksi tulleilla.

Lisäksi edelleen kokoan tilastoa siitä, ketkä painijat ovat koko projektin aikana eniten saaneet niitä tähtipisteitä. Tässä top 5. Tässäkin pitää muistaa se häikkä, että vuoden '95 WCW ei ole mukana.

1. Shawn Michaels (WWF) - 60
2. Chris Benoit (WCW/WWF) - 59
3. Steve Austin (WWF) - 56
4. Chris Jericho (WCW/WWF) - 51
5. Mankind / Dude Love / Cactus Jack (WWF) - 47

Edellisenkin vuoden päätteeksi kärjessä oli Michaels samalla pistemäärällä, sillä eipä mies ole painikehässä pyörinyt kahteen ja puoleen vuoteen. Toisena oli viime vuoden päätteeksi Austin (53), kolmantena Bret Hart ja Chris Benoit (46) ja viidentenä The Rock (41) ja Mankind (41). Viiden kärjestä tippuivat siis painiuransa päättänyt Bret Hart ja The Rock. Uudeksi kaveriksi viiden kärkeen palasi vuoden tauon jälkeen Chris Jericho.

Lisäksi kärkiviisikko eniten näinä vuosina huippuotteluita painineista painijoista:

1. Bret Hart (WWF/WCW) - 13
2. Shawn Michaels (WWF) - 11, Steve Austin (WWF) - 11
4. Mick Foley (WWF) - 10
5. Triple H (WWF) - 9, The Undertaker (WWF) - 9

Vaikka Shawn Michaels ei ole paininut kahteen ja puoleen vuoteen, ja Bret Hartinkin otteet ovat olleet vuoden '98 jälkeen hyvin vähäisiä ja vuosituhannen jälkeen päättyneet kokonaan, tämä '90-luvun puolivälin voimakaksikko hallitsee edelleen huippuotteluiden kärkisijoja. Tänä vuonna Michaelsin kanssa tasoihin nousi Steve Austin, ja nelossijalle kipusi Mick Foley, joka niin ikään lopetti kuitenkin uransa. Saa nähdä, kuka lopulta pääsee tiputtamaan Michaelsin ja Hartin pois kaksoisjohdosta. Ehkä se on Austin.

Lisäksi loppuun vielä sama tilastoknoppiosio, jonka viime kerralla postasin ensimmäisen kerran. Olen karmeana tilastofriikkinä koonnut kaikkien muiden tietojen lisäksi joka vuodelta tiedot siitä, ketkä painijat ovat esiintyneet eniten mestareina vuoden ajan. Kyseessä ei ole siis mestaruuskausien tai mestaruusvoittojen mittauksesta vaan siitä, kuinka monta kertaa painija on esiintynyt ppv:issä jonain mestarina. Jos kantaa samassa ppv:ssä kahta vyötä, saa toki huomiot molemmista. Tämä tilasto-osuus ei varmaan kiinnosta ketään, mutta laitan tähän silti kaikki yli 20 mestarina esiintymistä koko projektin aikana saaneet. Tavallaan nämä kertovat kyllä mielenkiintoista tietoa vuosien pushausmeiningistä.

33 - Kevin Nash / Diesel - WWF CHAMPION (9) & WCW TAG TEAM CHAMPION (19) & WCW WORLD HEAVYWEIGHT CHAMPION (5)
28 - Hollywood Hogan / Hulk Hogan - WCW WORLD HEAVYWEIGHT CHAMPION
28 - Billy Gunn / Rockabilly / Mr. Ass - WWF TAG TEAM CHAMPION (25) & WWF HARDCORE CHAMPION (1) & WWF INTERCONTINENTAL CHAMPION (2)
27 - Booker T / Booker / G.I. Bro - WCW TAG TEAM CHAMPION (12) & WCW TELEVISION CHAMPION (9) & WCW WORLD HEAVYWEIGHT CHAMPION (6)
25 - Steve Austin / The Ringmaster - MILLION DOLLAR CHAMPION (3) & WWF TAG TEAM CHAMPION (5) & WWF INTERCONTINENTAL CHAMPION (4) & WWF CHAMPION (13)
25 - Scott Hall / Razor Ramon - WWF INTERCONTINENTAL CHAMPION (5) & WCW TAG TEAM CHAMPION (17) & WCW US HEAVYWEIGHT CHAMPION (2) & WCW TELEVISION CHAMPION (1)
25 - The Rock / Rocky Maivia - WWF INTERCONTINENTAL CHAMPION (11) & WWF CHAMPION (13) & WWF TAG TEAM CHAMPION (1)
25 - Jeff Jarrett / Double J - WWF INTERCONTINENTAL CHAMPION (10) & WCW US HEAVYWEIGHT CHAMPION (5) & NWA NORTH AMERICAN CHAMPION (2) & WWF TAG TEAM CHAMPION (2) & WWF EUROPEAN CHAMPION (1) & WCW WORLD HEAVYWEIGHT CHAMPION (5)
23 - Shawn Michaels - WWF INTERCONTINENTAL CHAMPION (4) & WWF CHAMPION (14) & WWF TAG TEAM CHAMPION (1) & WWF EUROPEAN CHAMPION (4)
23 - Owen Hart / Blue Blazer - WWF TAG TEAM CHAMPION (16) & WWF INTERCONTINENTAL CHAMPION (6) & WWF EUROPEAN CHAMPION (1)
21 - Road Dogg / Road Dog / The Roadie / Jesse James - WWF TAG TEAM CHAMPION (19) & WWF INTERCONTINENTAL CHAMPION (1) & WWF HARDCORE CHAMPION (1)
20 - British Bulldog - WWF TAG TEAM CHAMPION (9) & WWF EUROPEAN CHAMPION (10) & WWF HARDCORE CHAMPION (1)

----------------------------------

Tässä siis tämä, ja palataan taas uuden vuoden parissa. En minä tätä enää osaa edes harkita lopettavani. Ensi sunnuntaista lähtien siis taas kerran viikossa arvosteluita.

Ja tämä vuodenpäätös on aina paras hetkiä kommenttien, haukkujen ja parannusehdotus keräämiseen, joten antakaapa nyt sitten tulla niitä! :) Esimerkiksi vaikka siitä, onko tuo kerran viikossa hyvä arvostelutahti.

[Zippo]

Kiitoksia Kenitys antoisista lukuhetkistä! Sellaisella effortilla kirjoitat ppv-arvosteluita plus kertaat painihistoriaa, että en kerta kaikkiaan tohdi alkaa edes etsimällä etsimään parannusehdotuksia. Viiden tähden settiä tällaisenaan! Tulee keitettyä kaffet aina sunnuntaisin silloin, kun huomaan viikottaisen ppv-arviosi ilmestyneen. Yksi tavoistani uusiutua seuraavaan työviikkoon. Ei ole maailmanloppu, vaikka et kerkiäisikään joka viikolle julkaisemaan uutta tekstiä. Sinulle ja projektillesi

[Ravenwood]

Oikeestaan tän foorumin vois pistää muuten kokonaan lukkoon, mut vain ja ainoastaan Kenitykselle kirjoitusoikeudet tähän aiheeseen. Kiitos näistä menneistä arvosteluista. Mielenkiinnolla odotan sitä kun pääset näissä tarinoissa sinne asti kun itse aloin painia seuraamaan. Mitä se ny oli? -02?

Kenitys

[Kenitys]

Hehe, kiitos Ravenwoodille ja Zippolle kommenteista :) Kiva jatkaa hommaa, jos tietää joidenkin näistä teksteistä pitävän. Teen myös mielivaltaisen päättelyn ja oletan, että jokainen viimeisimmistä viestistäni tykännyt ajattelee, että homma toimii parhaiten juuri niin kuin nyt.

Ja sittenpä aloitellaan taas kerran viikossa postattavien arvostelujen muodossa vuoden 2001 ensimmäisellä ppv:llä, joka onkin aika murheellinen tapaus.


GUILTY AS CHARGED 2001

Tämä vuosi 2001 tulisi olemaan hyvin erilainen kuin aikaisemmat vuodet tähän mennessä tässä projektissa, koska ECW:n ja WCW:n pitkä taival painibisneksen parissa olisi tulossa loppuun. On hankala edes ymmärtää, miten suuri juttu se on normaalille katsojalle ollut, kun parissa kuukaudessa jenkkipainin toiseksi ja kolmanneksi suurin promootio lopettavat toimintansa ja ajautuvat WWF:n omistukseen - erityisesti, kun niistä toinen oli vain pari vuotta aikaisemmin koko painimaailman huipulla. Jos TNA ja ROH ajautuisivat nyt konkurssiin, se olisi valtaisa uutinen muttei siltikään samalla tasolla näiden pommien kanssa. No, ajat muuttuvat. Sen takia olen hyvin innoissani tämän projektin jatkosta, vaikka kahden promootion kohtalo onkin varsin karu.

Erityisesti minua tietenkin harmittaa ECW:n tarinan loppu, sillä tämä pieni ja piskuinen HC-painin promootio oli vuosien aikana tehnyt ihan uskomattomia venymisiä ja yltänyt sellaisiin saavutuksiin, joita kukaan ei siltä varmastikaan olisi voinut odottaa. Se oli selvinnyt niin monista huippupainijoiden menetyksistä ja muista ongelmista, ettei mitään järkeä. Sen lisäksi ECW oli monin paikoin tarjonnut aivan mahtavan viihdyttävää showpainia ja vetäissyt parina vuotena kasaan koko vuoden parhaan ppv:n. Ilman ECW:tä amerikkalainen showpaini olisi ollut niin paljon köyhempää. Mutta kyllähän me kaikki nämä asiat tiedämme, ja jos emme tiedä, niin saamme tietoon katsomalla ne dokumentit, joita tästäkin promootiosta on tehty.

Kun vuosi 2000 päättyi ja uusi vuosi 2001 alkoi, Paul Heyman viisaana miehenä tiesi lopun olevan lähellä. Toki Heyman oli viimeiseen asti toivonut ECW:n selviämistä, ja varmaan hän vieläkin elätteli toivetta siitä, että ehkä Guilty As Charged olisi se läpimurto-ppv, joka herättäisi jonkun suuren amerikkalaisen tv-kanavan kiinnostuksen ja jonka ansiosta he saisivat vielä uuden tv-sopimuksen ja uuden mahdollisuuden. Heyman ei kuitenkaan ollut tyhmä, joten hän tuskin oli laskenut ihan hirveästi tämän varaan. ECW:llä oli velkoja lähes 9 miljoonan dollarin edestä, ja firmalla oli maksamattomia palkkioita lähes jokaiselle työntekijälleen (RVD:lle 150 000$, Dreamerille 100 000$ ja Joey Stylesille sekä Rhinolle 50 000$ muutamia mainitakseni). Tv-sopimus TNN:n kanssa oli päättynyt marraskuussa, kun koko yhteistyön ajan paskasti ECW:tä kohdellut kanava lopetti sopimuksen ja teki uuden vastaavan WWF:n kanssa. ECW lähetti vielä parin kuukauden ajan perinteistä Hardcore TV -lähetystään alueellisilla pikkukanavilla. Viimeinen Hardcore TV lähetettiin uuden vuoden aattona. ECW:llä oli jäljellä enää kourallinen painijoita. Muut olivat lähteneet, koska promootiolla ei ollut mahdollisuuksia maksaa heille. En tiedä, olisiko minkään valtakunnan tv-sopimus pelastanut tätä firmaa enää vääjäämättömältä kohtaloltaan.

Nämä olivat siis lähtökohdat siihen, kun ECW järjesti viimeisen ppv-lähetyksensä 7. päivänä tammikuuta vuonna 2001. Tapahtumapaikkana oli legendaarinen Hammerstein Ballroom, jossa ECW oli edelleen aivan yhtä kova juttu kuin koska tahansa aiemminkin. Yleisö oli pähkinöinä show'n alussa. Samanlainen fiilis oli varmasti monilla esiintyjilläkin. Internet-huhujen mukaan Heyman ei ollut kertonut painijoilleen firman todellisesta tilanteesta, mutta kyllä tässä menossa oli silti semmoista jäähyväistunnelmaa alusta loppuun. Siitäkin huolimatta, että ppv:ssä useaan kertaan mainostettiin maaliskuista Living Dangerously -ppv:tä ja tulevia house show'ita. Suurin osa niistä jäi pitämättä, sillä viimeinen ECW House Show järjestettiin 13.1.2011. Tämä ppv oli se show, jossa Paul Heyman oli päättänyt saattaa kaikki tärkeät feudit päätökseen ja tarjota mahdollisimman hyvää viihdettä. Ja jos ECW jotenkin olisi tästä päässyt vielä uudestaan jaloilleen, olisi sillä ollut hieno pohja jatkaa toimintaansa.

Näillä eväillä itse show'n arvosteluun. Selostajana tässäkin ppv:ssä aina yhtä loistava Joey Styles ja paria viimeistä ottelua lukuun ottamatta hänen seuranaan Cyrus.

In ring angle w/ Joey Styles, Joel Gertner, Joey Matthews, Christian York, Da Baldies, Cyrus & Jerry Lynn
Ppv alkoi tietenkin kaikista ECW-show'ista tutulla Joey Stylesin kehäpromottelulla, ja seuranaan hänellä oli Joel Gertner, kuten jokaisessa ppv:ssä viimeisen puolentoista vuoden ajan. Gertner heitti puheenvuorollaan vielä pari astetta härskimpää kommenttia kuin normaalisti, ja sehän newyorkilaiselle yleisölle kelpaa. Sitten Gertner esittelee "tulevaisuuden joukkuemestarit" Joey Matthewsin ja Christian Yorkin, joilla ilmeisesti oli kunnia otella illan openerissa... Paitsi että ketä vastaan? Ilmeisesti Da Baldiesseja, koska Angel ja DeVito hyökkäsivät Matthewsin ja Yorkin kimppuun, ennen kuin nämä olivat ehtineet edes kehään. Jotain oli kuitenkin oudosti, sillä paikalla ei ollut tuomaria soittamassa kelloa ottelun alkamisen merkiksi, ja yhtäkkiä paikalle saapuivatkin Cyrus ja Jerry Lynn. Edellinen ppv oli päättynyt siihen, että Jerry Lynn oli hävinnyt päämestaruusottelun, ja show'n lopussa Cyrus oli ottanut Lynnin kiinni backstagella ja kertonut, että ECW oli taas kerran kusettanut Lynnia. Mestaruushäviöstään lähtien pettyneeltä vaikuttanut Lynn oli uskonut Cyruksen selitykset, kääntynyt kyyniseksi heeliksi ja liittoutunut Cyruksen kanssa. Ilmeisesti Matthewsin ja Yorkin vastustajina olivatkin jostain syystä Cyrus ja Lynn, sillä Lynnin tehtyä Cradle Piledriverin toiselle kavereista Cyrus selätti tämän, ja tuomari saapui laskemaan kolmeen. Todella kummallinen, sekava ja mielestäni myös erittäin turha avaus show'lle. Parasta tässä oli Lynnin promo ottelun jälkeen.


Danny Doring & Roadkill (c) vs. Hot Commodity (Money & Dinero) w/ Chris Hamrick & Elektra - ECW Tag Team Championship
Danny Doringilla ja Roadkillillä oli ollut suuria erimielisyyksiä Hot Commodityn kanssa aina siitä lähtien, kun Doring ja Roadkill tekivät face-turnin ja heidän managerinsa Elektra hylkäsi kaksikon hypätäkseen Hot Commodityn kelkkaan. Joukkueet olivat ottaneet yhteen ppv:ssäkin jo yhden kerran. Tilanne oli kärjistynyt entisestään sen jälkeen, kun Doring ja Roadkill olivat saavuttaneet pitkäaikaisen unelmansa ja voittaneet uransa ensimmäiset ECW:n joukkuemestaruudet pyörittyään firman joukkuedivisioonassa usean vuoden ajan. Hot Commodityn EZ Money ja Julio Dinero olivat vakaasti sitä mieltä, että Doring ja Roadkill eivät olleet ansainneet noita mestaruusvöitä ja että ne kuuluisivat ennemmin heidän vyötäisilleen. Siinäpä aihetta mestaruusottelulle kerrakseen.

En laske tuota äskeistä Matthews & York/Baldies/Cyrus & Lynn miksikään oikeaksi otteluksi, joten tämä oli silmissäni illan opener ja siinä roolissa erittäin toimiva. ECW pystyi loppuun asti pitämään joukkuedivisioonansa tason korkealla, mikä näkyy tässä ottelussa erinomaisesti. En vielä vähän aikaa sitten olisi ajatellut, että Doring ja Roadkill nousisivat lopulta firman joukkuemestareiksi, mutta niin vain he pärjäsivät asemassaan erittäin hyvin. Doring on se teknisempi kaveri ja Roadkill aina yhtä toimiva mörssäri. Kun heitä vastaan vielä laitettiin EZ Moneyn ja Julio Dineron kaltaiset kehätaiturit, lopputulos oli viihdyttävää ja vauhdikasta joukkuepainia, jota olisi katsonut vaikka kuinka pitkään. Tämän ottelun neljästä painijasta yksikään ei siirtynyt WWF:ään: Doring, Roadkill ja Dinero jäivät pyörimään indyihin ja heihin törmäisimme vielä. Money siirtyi vielä viime hetkillä WCW:hen ennen sen konkurssia.
*** (10:06)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Danny Doring & Roadkill (Doring pinned Dinero after a Buggy Bang)

Chris Hamrick w/ Elektra vs. Nova
Kuten Massacre on 34th Streetissäkin, Hot Commodityn ottelu päättyi siihen, että post match -meiningissä koko kolmikko nousi kehään piestäkseen vastustajansa henkihieveriin. Tälläkään kertaa kolmikon suunnitelman toteutus ei kuitenkaan mennyt ihan kuin Strömsössä, sillä viime ppv:n tavoin myös nyt Nova saapui facejen pelastukseksi. Nova oli jatkuvasti muuttunut lookiltaan entistä enemmän bad ass -tyyliseksi ja vakavastiotettavaksi painijaksi, ja jos vain ECW olisi vielä jatkanut toimintaansa tämänkin ppv:n jälkeen, olisi hänestä voinut tulla ECW:ssä jotain isoa. Nyt hän ei koskaan urallaan saanut sitä pushia, jonka olisi noilla taidoillaan ansainnut.

Tämä ottelu itsessään ei noussut laadultaan millekään ällistyttävälle tasolle, mikä johtuu ensisijaisesti siitä, että ottelun loppu piti sotkea kaiken maailman Chris Chetti, Lou E. Dangerously ja Little Spike Dudley -sekaantumisilla. Se söi tosi paljon sitä meininkiä, jonka Hamrick ja ennen kaikkea Nova olivat ehtineet siihen mennessä rakentaa todelal nopeatempoisella high flying -painilla. Jos ottelun lopetus olisi ollut parempi, olisin antanut tälle arvosanaksi helposti kaksi ja puoli tähteä. Nyt tämä jää heikon loppufiiliksen takia kahteen tähteen. ECW:n kaatumisen jälkeen sekä Hamrick että Nova jäivät pyörimään indyihin mutta esiintyisivät myöhemmin vielä isommissakin promootioissa.
** (5:30)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Nova (Kryptonite Krunch)

C.W. Anderson vs. Tommy Dreamer - 'I Quit' Match
C.W. Andersonin ja Tommy Dreamerin feud oli alkanut siitä, kun Anderson oli ensin hyökännyt rajusti Dreamerin kimppuun ja sitten vaatinut promossaan, että Dreamer tekisi vielä kerran paluun painikehiin, jotta Anderson voisi käyttää häntä ponnahduslautana kohti Main Eventiä. Dreamer päätti suostua Andersonin vaatimukseen comebackista, mutta ponnahduslaudan rooliin hänellä ei ollut minkäänlaista mielenkiintoa. Miehet ottivat yhteen ensimmäisen kerran intenssiivisessä mäiskinnässä Massacre on 34th Streetissä. Anderson voitti tuon ottelun, mutta feud ei ollut vielä ohi. Dreamer tahtoi revanssin, ja nyt hänellä oli mahdollisuus sen saamiseen. Panoksia lisäsi se, ettei kyseessä ollut mikä tahansa ottelu, vaan koitos, joka päättyisi vasta, kun toinen lausuisi ilmoille sanat "I Quit".

Edellisen ottelun kohdalla kritisoin vähän sitä, että vaikka meno olikin intenssiivistä hc-mäiskintää, paikoitellen vaikutti siltä, etteivät herrat oikein tienneet, mitä olivat tekemässä. Nyt sitä ongelmaa ei ollut, sillä homma toimi selvästi paremmin, ja kenties ottelun rakennekin oli tarkemmin suunniteltu tätä suurta blow off -ottelua varten. Niinpä tällä kertaa en voi moittia ottelusta oikeastaan mitään muuta kuin pituutta. Tämä olisi ihan hyvin voinut kestää vielä ainakin 5 minuuttia lisää, niin oltaisiin luultavammin päästy jo huippuottelutasolle. Nyt tämä jää vielä juuri sen ratkaisevan hitusen verran neljän tähden arvosanoista, koska homma vaikutti siltä, että se olisi voinut hyvin jatkua vielä hieman pidempään. Eipä silti, tämä oli kaikella tapaa oikein malliesimerkki siitä, kuinka tällainen intenssiivinen HC-mäiskintä pitää feudin päätösottelussa hoitaa. Dreamer osoitti taas kerran loistavuutensa, ja Anderson olisi ollut valmista kauraa Main Eventiin, jos ECW:n toiminta olisi jatkunut. Nyt Anderson joutui tyytymään ECW:n jälkeen Dusty Rhodesin promootiossa painimiseen. Dreamer puolestaan oli yksi WWF:ään siirtyneistä painijoista.
***½ (14:11)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Tommy Dreamer

FBI w/ Big Sal E. Graziano vs. Super Crazy & Kid Kash vs. Mikey Whipwreck & Yoshihiro Tajiri w/ Sinister Minister - ECW Tag Team Title Shot
Samoin kuin Doring & Roadkill vs. Hot Commodityssa ja Dreamer vs. Andersonissa, tässäkin oli kyse feudin saattamisesta päätökseen. Itse asiassa tässä oli taustalla niin monta feudia, että oli aikamoinen saavutus saattaa ne päätökseen yhdessä ottelussa. Pisin tarina oli tietenkin Tajirin ja Crazyn (ja Guidon) erimielisyyksillä, joka oli roihahtanut liekkeihin uudestaan sen jälkeen, kun Super Crazyn lyhyt yhteistyö Mikey Whipwreckin ja Yoshihiro Tajirin kanssa päättyi väärinkäsitykseen. Seurauksena oli huippuluokan yhteenotto MO34S:ssä Whipwreckin ja Tajirin sekä Crazyn ja tämän uuden kaverin Kid Kashin välillä. FBI liittyi tähän tarinaan siten, että kumpikaan näistä kahdesta muusta joukkueesta ei ollut tullut toimeen italiaanojen kanssa missään vaiheessa, ja niinpä kaksikon mestaruustappio joulukuun ppv:ssä lämmitti taatusti heidän mieltään. Nyt näillä kaikilla kolmella joukkueella oli mahdollisuus päästä takaisin mestaruusjahtiin. Ottelun voittaja haastaisi joukkuemestarit lähitulevaisuudessa... Tai siis, olisi haastanut.

Tämä ottelu oli oikeastaan ainut illan otteluista, joka oli millään tavalla pettymys, ja siltikin tämä oli tosi kovan luokan kohtaaminen. Odotukset vain olivat vielä korkeammalla kuin ottelun taso. Tällä kuusikolla oli nimittäin mielestäni mahdollisuus vetäistä vaikka ihan vuoden parhaimpiin kuuluva ottelu. Sellaista ei kuitenkaan syntynyt, minkä suurin syy oli taas liian vähäinen aika. Ottelu lähti käyntiin hienosti ja todella kovalla temmolla. Kaikki painijat väläyttivät mahtavia high flying -liikkeitä ja muita näyttäviä otteitaan. Muutamat botchit hieman latistivat menoa, mutta sellaista sattuu aina kun yritetään tarpeeksi kovaa. Sitten kuitenkin tapahtui ensimmäinen eliminointi, jossa ottelusta tippuivat melkeinpä sen kaksi parhaiten esiintynyttä painijaa. Vähäksi aikaa homman tempo laskikin harmillisen paljon, ja vaikka loppupuoli ottelussa olikin sitten taas aivan ykkösluokkaisen mahtavaa tykitystä, se ei silti kokonaan paikannut tietä heikompaa hetkeä. Loistava alku ja mahtava lopetus, mutta heikomman keskikohdan ja liian vähäisen ajan takia tässäkään ei ihan ylletty huipputasolle. ECW:n kuoleman jälkeen näistä 6 painijasta 2 (Guido & Tajiri) jatkoivat WWF:ään, 2 (Mamaluke, Crazy) siirtyivät indyihin, 1 (Kash) WCW:n kautta indyihin ja 1 (Whipwreck) eläköityi.
***½ (13:31)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Mikey Whipwreck & Yoshihiro Tajiri (Whipwreck and Tajiri pinned Maritato and Mamaluke with a Double Tiger Suplex)

In ring angle w/ Simon Diamond, Swinger, Balls Mahoney, Chilly Willy, Dawn Marie, Blue Boy, Jasmin St. Claire and Rhino
Ennen ME-kuvioita nähtiin vielä toinen "ottelu", joka ei ollut mikään oikea koitos. Diamondin ja Swingerin joukkueen oli tarkoitus otella Balls Mahoneyn ja Chilly Willyn kaksikkoa vastaan, mutta homma hajosi käsiin jo siinä vaiheessa, kun Swingerin ja Diamondin välille alkoi kehkeytyä erimielisyyksiä. Swinger ilmoitti, ettei ollut tyytyväinen siihen, että vain Diamond sai nauttia kaikista joukkueen uuden managerin Dawn Marien "palveluista". Niinpä hän kutsui paikalle Blue Boyn (Blue Meanie), joka luovutti ystävällisesti managerinsa Jasmin St. Clairen Swingerin käyttöön. Sitten kai alkoikin jonkinlainen joukkorymistely, ja kyllähän siellä catfighttikin nähtiin. Homma kuitenkin päättyi siihen, että Rhino saapui paikalle ja teurasti koko porukan. Erityistä kunniaa täytyy antaa St. Clairelle, joka otti vastaan h**vetin näyttävän keskiköydeltä tehdyn Piledriverin. Ns. "ai s****na" -hetki. Rhinon buildaamisen takia ihan toimiva väliangle. Rhino promosi backstagella homman jälkeen, ettei tässä ollut kaikki tältä illalta. Jaahas.


Steve Corino (c) w/ Jack Victory vs. Justin Credible w/ Francine vs. The Sandman - Ladder Match for the ECW World Heavyweight Championship
ECW-mestaruuskuviotkin saivat lopullisen päätöksensä, kun nämä kolme viime kuukausina aktiivisesti mestaruudesta kamppailutta miestä ottaisivat yhteen kaiken päättävässä 3-Way Dancessa. Jotta hommaan saataisiin vielä lisäpanoksia, ottelun stipulaatioksi laitettiin Ladder Match. Justin Crediblehän oli ollut mestaruuskuvioissa koko viime vuoden, ja senkin jälkeen, kun hän oli mestaruutensa hävinnyt, oli hän koko ajan kärkkynyt uutta mahdollisuutta otella mestaruudesta. MO34S:ssä Credible oli hyvin lähellä voittaa vyön takaisin, mutta lopulta Steve Corino onnistui vielä säilyttämään vyönsä. Heti ottelun jälkeen Corinon pitkäaikainen vihamies Sandman hyökkäsi Corinon kimppuun ja otti ECW-mestaruusvyön itselleen. Corino ei ollut nähnyt mestaruusvyötään tuon joulukuisen ppv:n jälkeen mestarin asemastaan huolimatta, mutta nyt hän saisi sen takaisin haltuunsa, jos saisi poimittua vyön ensimmäisenä alas katosta. Ottelun lisäpanoksena oli se, että ottelun voittaja pääsisi nauttimaan Francinen seurasta läheisemmissä tunnelmissa, sillä mestarinkipeä manageri oli kyllästynyt siihen, kuinka Justin Credible oli jo kuukausien ajan ollut ilman vyötä.

ECW:n päämestaruuskuviot olivat jo jonkin aikaa olleet harmillisesti firman heikointa antia. Tälläkin kertaa ottelu jäi tasoltaan "ihan kivaksi", sillä ottelusta jäi kokonaisuudessaan vähän turhan sekava ja botchailtu fiilis, vaikka paikoitellen meno olikin oikein hyvää ja äijät ottivat taas kovaa bumppia. Erityisesti kunniaa on taas kerran annettava Sandmanille, joka jotenkin pistää kroppansa aivan täysillä likoon joka kerta, vaikka hän ei todellakaan mikään tyypillisin Ladder Match -otteluiden osanottaja olekaan. Tikkaatkin rupesivat pettämään loppupuolella, mutta kaiken sekavuuden jälkeen ottelu sai ihan toimivan lopetuksen. Kyllä minä voin rehellisesti sanoa viihtyneeni tätä HC-mätkintää katsellessa, mutta ei tämä silti ihan päämestaruusottelun toivotulle tasolle yltänyt. Näistä kolmesta sankarista Credible siirtyi WWF:ään, Sandman ECW:tä seuranneeseen XPW:hen ja Corino indyihin.
**½ (13:20)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Sandman

??? (c) vs. Rhino - ECW World Heavyweight Championship
Yleensä en ole näissä arvosteluissa ottelijoiden nimiä peittänyt, vaikka niistä voisikin päätellä aikaisempien ottelijoiden voittajia. Tässä nyt kuitenkin teen poikkeuksen, kun kyse on heti äskeisen ottelun jälkeen nähdystä päämestaruusottelusta. Tämä sai siis alkunsa siitä, kun jo aikaisemmin illalla tuhoa kylvänyt Rhino keskeytti äskeisen ottelun voittajan mestaruusjuhlat jyräämällä tämän Gorella maahan. Rhino ilmoitti, että on kyllästynyt olemaan TV-mestarina firmassa, jolla ei ole edes tv-show'ta, ja että hän on ansainnut ottelun tuosta suurimmasta vyöstä. Mestarin ei tietenkään olisi ollut mikään pakko suostua otteluun, mutta Rhino uhkasi tappaa tälle läheisen henkilön. Kyllä, tappaa. Niinpä mestarille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin suostua otteluun, joka olikin sitten varsin lyhyt pyristely. Nähtiinhän tässä pari nättiä liikettä, mutta tämäkin täyttää painiottelun tunnusmerkit lähinnä hädin tuskin. Rhinon kohtalo ECW:n kaatumisen jälkeen oli siirtyä WWF:ään.
½ (1:00)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rhino (Piledriver through a table)

Rob Van Dam vs. Jerry Lynn w/ Cyrus
Ja tämä oli se, mihin ECW:n historian viimeinen ppv päättyi. Pitkän aikaa oli kiusoiteltu sillä, että tässä show'ssa nähtäisiin joku "suuri yllätys", ja suurin osa faneista oli varmoja, että se olisi RVD:n paluu. Van Damhan oli ollut poissa kuvioista alkusyksystä lähtien, sillä ECW ei ollut pystynyt maksamaan hänelle enää palkkoja. Jerry Lynn kuitenkin ilmoitti show'n alussa nähdyssä promossaan, että Rob Van Dam ei painisi enää ikinä tässä promootiossa ja että suuri yllätys on se, että Jerry Lynn ei enää ikinä paini ECW:n show'ssa, ellei hänen ottelunsa ole Main Event. Niinpä yleisöä saatiin huudatettua kuin viimeistä päivää siinä vaiheessa, kun äskeisen mestaruusottelun voittaja esitti kenelle tahansa vielä yhden avoimen haasteen mestaruudesta, ja itse "Mr. Pay Per View" saapui kuin saapuikin ottamaan tuon haasteen vastaan! Tuota ottelua ei kuitenkaan koskaan nähty, koska tuolla hetkellä Cyruksen manageroima Jerry Lynn hyökkäsi halpamaisesti takaapäin ikiaikaisen kilpakumppaninsa kimppuun, ja illan todellinen loppuhuipennus oli valmis alkamaan.

Mitäpä tästä voisi sanoa? Kyllähän te RVD vs. Lynnit tiedätte. Ne ovat aina h**vetin kovaa settiä, ja kun itse olen vielä 'Alertin suurin RVD-mark, nautin niistä aivan erityisen paljon. Silti minun on myönnettävä, että painillisesti tämä ei yltänyt aivan parhaiden Lynn-RVD:eiden tasolle, sillä tässä ensisijaisesti tyydyttiin toistamaan aikaisemmin nähtyjen otteluiden spotteja eikä innovoitu mitään uudestaan. Toisaalta, mikäpäs vanhojen otteluiden meininkiä toistellessa, jos se on niin hiton viihdyttävää. Muuten olisinkin saattanut tälle siis jopa hiukan heikomman arvosanan, mutta ottelussa aivan jumalattoman hienosti mukana ollut yleisö nosti tämä kuitenkin lopulta huippuottelutasolle. Ihan pelkästään yleisön takia elin tässä ottelussa täysillä mukana. Lisätunnelmaa loi vielä se, kun tiesi katsovansa viimeistä televisioitua ECW-ottelua. Ihan rehellisesti sanoen tuli haikea fiilis. Näistä sankareistahan molemmat jatkoivat WWF:ään, vaikkakin hyvin erilaisiin rooleihin.
**** (24:30)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rob Van Dam (Van Terminator)

*** Rob Van Dam
** Jerry Lynn
* Yoshihiro Tajiri

Kokonaisarvio Guilty As Chargedista: Mitäpä tästä nyt voisi sanoa? Tunnelma oli katossa, ja Paul Heyman onnistui päättämään hienosti jokaisen vähänkin tärkeän feudin tähän ppv:hen niin, että firman kaatuminen ei jättänyt mitään juonikuviota harmillisesti kesken. Toisaalta hän petasi hienon mahdollisuuden jatkolle, jos sellainen olisi vielä tullut. Erityisesti sitä RVD:n päämestaruusvoittoa jäin kaipaamaan, mutta siihen ei aika enää riittänyt. Ppv itsessään tarjosi huikean Main Eventin, kaksi muuta tosi kovaa ottelua ja hyvän openerin. Eikä niissä parissa muussakaan matsissa mitään moitittavaa ollut. Niinpä kokonaisuus oli oikein vahva paketti, mutta toisaalta paketti alkoi olla tässä lopussa jo sen verran pieni, ettei tällä materiaalilla enää ihan huipputasolle millään ylletty. Ehdottomasti Hyvä, mutta ei sen enempää. Tähän on hyvä ja samalla hyvin haikea päättää ECW:n taival.

1. ECW Guilty As Charged - Hyvä

[What]

Hienoa, hienoa. Nämä muuttuvat vaan koko ajan mielenkiintoisimmaksi kun vastaan alkaa tulla tapahtumia joista itselläkin on paremmin muistikuvia ja sitä kautta vertailupohjaa. Tällä hetkellä kieli pitkällä odotellaan No Way Out 2001:tä ja napsahtaako siellä seuraava viiden tähden matsi?

[What]

Niille, jotka mahdollisesti ovat kaivanneet Whatin arvosteluja... ilouutisia. Olen päättänyt aloittaa uuden projektin ja tavoitteena olisi arvostella ppv:itä alkaen vuodesta 2004. Kahdesta syystä: mikäli menisin vielä taaksepäin, niin alettaisiin Kenityksen kanssa olla melkein samoissa tapahtumissa, ja se tuntuisi tyhmältä. Toinen tärkeämpi syy on, että vuosi 2004 oli kun todellinen aktiiviseuraamiseni alkoi, vaikka toki sitäkin ennen olin silloin tällöin wrasslingia seuraillut. Aloitan arvostelemalla pelkästään WWE:n ppv:itä, mutta jossain vaiheessa olisi tarkoitus ottaa TNA:kin kelkkaan mukaan. Katsotaan myöhemmin, mikä olisi sopiva ajankohta. En ala pyörää keksimään uudelleen, vaan samalla kaavalla jatketaan mihin edellinen rojekti päättyi.

Mutta nyt pidemmittä löpinöittä hypätään aikaan jolloin PS2 oli kuulein juttu ikinä ja Edgellä ei ollut tilillään yhtään päämestaruutta. 2004 elettiin monien kaipaileman tiukan brändijaon aikaa, joka tarkoitti sitä, että RAW:lla ja Smackdownilla oli omat rosterinsa ja ppv:nsä. Poikkeuksen tähän tekivät 4 suurta: Royal Rumble, WrestleMania, SummerSlam ja Survivor Series. Vain noina neljänä iltana saatettiin nähdä brändien välisiä kohtaamisia. Selostajina tässä tapahtumassa RAW:n puolella legendaarinen JR & King kaksikko ja Smackdownin puolella Cole & Tazz.


Sunnuntai 25. Tammikuuta 2004
Wachovia Center, Philadelphia, Pennsylvania

World Tag Team Championship Match (Tables)
Dudley Boyz VS. Evolution © (Ric Flair & Batista)
Joulukuun Armageddonin jälkeen ei ollut epäselvyyttä siitä, mikä talli hallitsi WWE:tä. Kyseisessä tapahtumassa Randy Orton nappasi IC-mestaruuden, Triple H raskaansarjan vyön ja kaiken lisäksi Flair & Batista nousivat uusiksi joukkuetsämpeiksi hurjassa 7:n tiimin Tag Turmoil-matsissa. Nyt entisillä mestareilla oli kuitenkin paikka napata omansa takaisin. Ja kaiken pitikin olla kohdallaan: oltiin Dudley Boyzien kotikulmilla ja stipulaationa oli heille niin kovin rakas pöytämatsi.

Joskus on kuullut sanottavan, että Dudleyz / Team 3D ovat maailman parhaita opener-matsin painijoita, sillä he osaavat sytyttää yleisön liekkeihin ja virittää oikeaan tunnelmaan. Ja vaikka vuoden 2004 alussa Dudley Boyzit eivät ehkä enää suosionsa aallonharjalla ratsastaneetkaan, niin tämän homman he kyllä osasivat edelleen. Sitten kun vastassa oli vielä siedettävässä kunnossa ollut Ric Flair ja ”nuori” evoluution elukka, niin kyllähän tämä ihan mukavalta matsilta paperilla kuulosti.

Eikä tuo arvio nyt ihan metsään mennyt. Varsin mukavaa katsottavaa tämä olikin, ja yleisö oli hyvin meisingissä mukana. Harmi vaan, että ottelu loppui kuin seinään ja jäi pirun lyhyeksi. Aikaa puolet lisää, niin tiedä vaikka oltaisi jopa kolmeen tähtöseen asti ylletty. Nyt tästä jäi vähän sellainen ”höh, siinäkö kaikki?” fiilis.

Spoiler: näytä

Kesto: 4:23
Voittajat: Evolution (Batista put D-Von through a table)

Arvosana: **

WWE Cruiserweight Championship Match
Rey Mysterio © VS. Jamie Noble w./Nidia
Tässä elettiin vielä turvallisesti aikaa ennen Hornswogglea ja CW-mestaruuden hautausta. Divarissa painivat näiden kahden herrasmiehen lisäksi nimet kuten Billy Kidman, Chavo Guerrero, Tajiri ja vaikkapa The Hurricane. Vaikka WWE:ssä divariin ei koskaan panostettu yhtä lailla kuin WCW:ssä sen kulta-aikoina tuottivat keskisarjalaiset kuitenkin usein varsin mainioita matseja.

Tässäkin olisi varmasti ollut eväitä varsin menevään high flying-matsiin, mutta tätä vaivasi täysin sama asia kuin edellistä matsia. Aikaa ei yksinkertaisesti annettu. Reiska ja Jami Jalo tekivät kyllä sen mitä annetussa aikakehyksessä pystyi, mutta ei tämä nyt millään opilla tavallista Smackdown-matsia paremmaksi noussut.

Spoiler: näytä

Kesto: 3:14
Voittaja: Rey Mysterio (619)

Arvosana: * ¾

Singles Match
Eddie Guerrero VS. Chavo Guerrero w./Chavo Sr.
Eddien ja Chavon muodostama Los Guerreros-tiimi oli yksi menestyneimmistä ja suosituimmista joukkuiesta Smackdownin historiassa ja he olivat käytännössä hallinneet vuoden 2002 lopulla luotuja WWE Tag Team-vöitä. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan. Hävittyään vyöt Bashamin veljeksille alkoi Chavo kovasti syytellä Eddietä tappiosta kuin kaikesta muustakin. Erimielisyydet Guerrerojen välillä olivat ilmiselviä, mutta lopulta Kurt Angle onnistui kanavoimaan Martti Ahtisaarta sen verran menestyksekkäästi, että Guerrerot palasivat yhteen.

Mutta tämä oli liian vähän liian myöhään. Guerrerot hävisivät uusintaottelunsa Bashameilla ja sitten kamelin selkä katkesi. Nyt ei ollut kyse enää pienistä erimielisyyksistä vaan sisällissodasta, jolle pantaisiin piste tässä ja nyt.

Mitään pikkunäppäriä mehikaanoluchador-jekkuja tässä ei nähty, kuten ei tuolla taustatarinalla pitänytkään. Pääasiassa meno oli rumaa nyrkeillä mättämistä kuten olettaa saattoikin. Se ”viha” huokui ruudun tällekin puolen, mikä on tämäntyyppisten ottelujen onnistumisen ehto. Mutta illan teemaan mainiosti sopien, tämäkin ottelu kärsi lyhyestä pituudestaan. Juuri kun odotit matsin nousevan sille kuuluisalle seuraavalle tasolle, niin se loppuikin. Tässä se harmitti vieläpä enemmän kuin kahdessa edellisessä, sillä olisin aidosti halunnut nähdä Eddien ja Chavon vetävän kunnollisen 15-minuuttisen verisen mätön ja tuo taustatarina suorastaan vaati pidempää taistelua. Tokihan tuota sitten vähän paikkailtiin ottelun jälkeisillä tapahtumilla, mutta siltikin päällimmäinen tunne joka tästä jäi oli pettymys. Kummankaan ottelijan syyksi tätä ei kuitenkaan voi sälyttää.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:05
Voittaja: Eddie Guerrero (Frog Splash)

Arvosana: ** ½

WWE Championship Match
Hardcore Holly VS. Brock Lesnar ©
Siemenet tälle oltiin kylvetty jo syyskuussa 2002. Silloin kaksikko kohtasi Smackdownissa ja se ottelu loppui yhteen sairaimman näköisistä in-ring loukkaantumisista koskaan, kun Lesnar jysäytti HC Hollyn niskoilleen mattoon. Olipa syyllinen sitten Lesnar tai hiekkasäkkiä leikkinyt Holly itse, fakta oli se, että Hollyn niskat murtuivat ja hän joutui yli vuodeksi sivuun. Nyt oli kuitenkin maksuselän aika.

Tämäkään ottelu ei ollut pituudella pilattu, mutta tällä kertaa se ei haitannut. Tällaisena nopeana ja intensiivisenä rykäyksenä tämä toimi paremmin kuin väkisin venytettynä mukamas isona matsina. Vaikka Brockin motivaatio tässä vaiheessa taisi olla jossain ihan muualla kuin WWE-kehissä, niin kyllähän tuota miehen uskomatonta liikkuvuutta ja räjähtävyyttä on vaan ilo katsella. Ei ole toista samanlaista. Holly taasen oli oma keskiverto itsensä. Aikalailla mitäänsanomaton välipuolustus kaiken kaikkiaan.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:32
Voittaja: Brock Lesnar (F-5)

Arvosana: ** ½

World Heavyweight Championship Match (Last Man Standing)
Triple H © VS. Shawn Michaels
Jos oltiin tähän mennessä nähty varsin lyhyitä matseja, niin nyt sitä pelkoa ei ollut. Triple H:n ja Shawn Michaelsin feudi on aivan legendaarinen ja sen vuoksi en nyt ala sen jokaista mutkaa ja käännettä yksityiskohtaisesti selostamaan. Kyllä te tiedätte Moninaisten vaiheiden jälkeen miehet löysivät jälleen kerran toisensa kehän vastakkaisilta puolilta ja odotettavissa oli klassikkomatsi.

Vuoden 2002 SummerSlam ja Armageddon-kohtaamisten jälkeen Hunterilla ja Shawnilla oli lähes mahdoton tehtävä pistää enää paremmaksi. Eivätkä he siihen pystyneetkään. Mutta tuota ei pidä tulkita väärin. Tämä ottelu oli ihan h**vetin hyvä. Löytyi kehäpsykologiaa, komeita liikkeitä, jännitystä, verta ja suolenpätkiä ja kaikkea mitä main event-tason matsilta ikinä voi odottaa. Siihen on kyllä syynsä minkä vuoksi tätä arvostetaan laajalti 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen parhaana feudina. Mahtava matsi, joka todennäköisesti tulee olemaan koko vuoden top 10-matsien joukossa, vaikka aavistuksen verran motyc-leimasta jääkin. Kyllä Shawn ja Hunter vaan osasivat luoda tällaisia elämää suuremmalta tuntuvia matseja kuin liukuhihnalta.

Spoiler: näytä

Kesto: 22:47
Voittaja: Ratkaisematon

Arvosana: **** ¼

30 Man Royal Rumble Match
Osallistujat: Charlie Haas, Rico, Rikishi, Scott Steiner, Chris Benoit, Billy Gunn, Mick Foley, Renee Dupree, Matt Morgan, Mark Henry, Tajiri, Randy Orton, The Hurricane, A-Train, Christian, John Cena, Bradshaw, Booker T, Shelton Benjamin, Nunzio, Rob Van Dam, Rhino, Goldberg, Kane, The Cat, The Big Show, Spike Dudley, Matt Hardy, Kurt Angle, Chris Jericho
Yksi vuoden odotetuimmista hetkistä oli käsillä. 15 RAW:n ja 15 SmackDownin tähteä ja yhdelle oli tarjolla ykkösluokan lippu WrestleManiaan.

Rumblet ovat siitä jänniä matseja, että niitä ei voi arvostella mitenkään muuten kuin vertaamalla aiemmin näkemiinsä Rumble-matseihin, niin paljon ne poikkeavat kaikesta muusta tarjonnasta. Elinehtoina matsityypin onnistumiselle pidän sitä, että toimintaa riittää koko keston ajan, hommasta ei missään vaiheessa tule tylsää ähellystä ja sitä, että tähtivoimaa on riittävästi. Ja kuten tuosta osanottajalistasta helposti huomaa, tähtivoiman kanssa ei ollut ongelmaa. Vaikka toki täytyy muistaa, että esimerkiksi Cena ja Orton tammikuussa 2004 eivät mitään megatähtiä olleetkaan, niin kyllä tuolta Anglea, Jerichoa ja Goldbergia löytyy.

Vuosien varrella on tullut nähtyä flopanneita Rumbleja kuten 2009 ja 2012 painokset, mutta tässä 04-editionissa niin ei käynyt. Meno pysyi sähäkkänä alusta loppuun, eikä siihen tarvittu puoltakymmentä yllätysvierailijaa. Aktiivirosterissakin oli tuohon aikaan niin paljon leveyttä. Tämän Rumblen tähdiksi voi helposti nostaa Chris Benoit'n, Kurt Anglen sekä Ortonin ja Foleyn, jotka vetivät matsin puolivälin jälkeen kehän ulkopuolella omaa show'taan. Tuota kaksikkoa tultaisiin vielä näkemään myöhemmin tänä vuonna ja paljon. Onnistunut Rumble, jossa nähtiin innovatiivisia tapoja pelata ennakkosuosikkeja kuvioista pihalle, hienot loppuhetket ja upea ”feel good moment” illan päätteeksi. Hyvä Rumble!

Spoiler: näytä

Kesto: 61:33
Voittaja: Chris Benoit (last eliminated The Big Show)

Arvosana: ****

*** Triple H
** Shawn Michaels
* Chris Benoit

Yhteenveto: Kaksi viimeistä ottelua olivat aivan timanttisia ja jättivät hyvän maun suuhun, mutta siihen asti show oli pieni pettymys. Mitään kamalaa sontaa ei nähty, mutta etenkin Chavo-Eddie kärsi pahasti lyhyestä pituudestaan. Eväitä vaikka minkälaiseen showstealer-matsiin olisi ollut. Noh, vaikka alkupuoli toivomiseen varaa jättikin oli tämä silti oikein mukava painishow. Hyvä osoitus siitä, että elämä jatkui myös The Rockin, Stone Coldin ja Hulk Hoganin jälkeen.

PPV Ranking 2004

1. WWE - Royal Rumble 2,83

Kommentteja tästä uudesta projektista otetaan mielellään vastaan.

[SkullCrushingFinale]

kommentteja tästä uudesta projektista otetaan mielellään vastaan.

Lisää mielenkiintosta juttua mielenkiintosilta vuosilta, all for it.

[Saimou]

kommentteja tästä uudesta projektista otetaan mielellään vastaan.

Pitäisin enemmän projekteista "WWE 1.6.2012-" sekä "TNA 1.6.2012-".

[takaovi]

04 Rumblen loppu on kyllä legendaarinen ja saa aina hyvän fiiliksen pintaan. Kunnon taisteluvoitto ja täysin ansaittu sellainen. Ja tästähän edettiin yhteen kaikkien aikojen mahtavimmista Mania matseista ja yhteen upeaan mestaruusvoittoon.

[pz0001]

Kommentteja tästä uudesta projektista otetaan mielellään vastaan.

Pirun What minkä menit tekemään

Ei vaan siis joo, koko kesän on ollu suunnitelmissa polkasta itsekin joku katseluprojekti pystyyn (pääosin sinun sekä Kenityksen projektien innoittamina), mutta aikaa ei ole ollut kun on vaikeaa pysyä nykypainissakin katsomisvauhdissa. Perusideakin olisi ollut sama, takaisin oman faniuden juurille. Ei siinä, mielenkiinnolla odotan jatkoa!

[Stefa]

Kommentteja tästä uudesta projektista otetaan mielellään vastaan.

Pirun What minkä menit tekemään

Ei vaan siis joo, koko kesän on ollu suunnitelmissa polkasta itsekin joku katseluprojekti pystyyn (pääosin sinun sekä Kenityksen projektien innoittamina), mutta aikaa ei ole ollut kun on vaikeaa pysyä nykypainissakin katsomisvauhdissa. Perusideakin olisi ollut sama, takaisin oman faniuden juurille. Ei siinä, mielenkiinnolla odotan jatkoa!

Kesällä on ollut vissiin kaikilla liian paljon aikaa kun itsekin suunnittelin tälläistä "oman faniuden juurille"-projektia. Olenhan sen jo aloittanut mutta kirjoittamista en koskaaan jaksanut aloittaa, ja What kerkesi ensin. Tosin oma katselu alkoi vuonna 2003.

[What]

Kiitokset kaikille kommenteista. Saimoun toiveeseen vastauksena: ei onnistu. Tällä hetkellä haluan katsoa livepainia lapsenomaisella vilpittömyydellä omia suosikkejani kannustaen. Tapahtumien tarkempi analysointi ei vaan nappaa. Sen sijaan näihin vanhempiin tapahtumiin on helpompi suhtautua "kylmän viileästi" analysoiden ja arvosanatkin ovat siten oikeudenmukaisempia.

Postataan nyt tässä alkuhuumassa perään toinenkin arvostelu. Jatkossa pudotan arvostelu viikossa tahtiin ja julkaisupäiväksi torjantai. Synttärisankari-Kenitys saa pitää sunnuntainsa. Joten vuorossa No Way Out, joka oli tosiaan Smackdown-eksklusiivinen ppv. Selostajina Michael Cole & Tazz.


Sunnuntai 15. Helmikuuta 2004
Cow Palace, Daly City, California

WWE Tag Team Championship Match (2 on 3 Handicap)
Basham Brothers & Shaniqua VS. Rikishi & Scotty 2 Hotty ©
Siihen kaikkein suurimpaan oli vielä sen verran aikaa, että Smackdownin äijät päättivät pitää pienen välipysähdyksen Californiassa. Tämä SD-ekslusiivinen tapahtuma avattiin hieman erikoisemmalla viritelmällä tagmestaruuksista. Nämä kaljupäiset karisman mustat aukot, jotka myös Bashamin veljeksinä tunnettiin, olivat vastoittain hävinneet vyönsä hyvinkin karismaattisille Rikishille ja Scotty 2 Hottylle. Nyt oli mestaruuspuolustuksen aika, mutta kyseessä ei ollut ihan tavanomainen matsi. Bashamien ”manageri” Shaniqua nimittäin oli ottelussa virallisesti mukana. Shaniquahan oli tummaihoinen amatsooni, jota voisi ilkeästi kutsua yliruskettuneeksi Chynan pikkusiskoksi. Mikäli kutajota kiinnostaa enemmän, niin wikipedia kertoo.

Ottelu itsessään oli tällainen perinteinen huumoripainotteinen pläjäys, jossa suurin jännitys muodostui siitä missä vaiheessa Rikishi saisi tehtyä Stink Facen ja kenelle. Mitään painin riemujuhlaa tämä ei tosiaan ollut, mutta sai kyllä katsojan ihan hyvälle tuulelle, mikä lienee ollut tämän tarkoituskin. Eli ajoi asiansa.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:17
Voittajat: Rikishi & S2H (Rikishi pinned Shaniqua)

Arvosana: **

Intergender Blindfold Match
Jamie Noble VS. Nidia
Tämä tarvinnee ”hieman” selitystä. Asuntovaunuelämää viettäneet takapajulajuntit Noble & Nidia olivat olleet kimpassa jo parisen vuotta, mutta viime aikoina suhteeseen oli alkanut tulla säröjä. Jamie oli saanut ison perinnön ja muuttanut sitä myötä elämäntyylinsä täysin. Ennen pitkää hän alkoi syyttää Nidiaa hänen siivellään elämisestä ja suhteeseen alkoi tulla säröjä. Ja vielä lisäksi sivujuonteena oli se, että Nidia oli väliaikaisesti ”sokeutunut” Tajirin syljettyä mustaa mönjää tämän kasvoille. Ennen kuin Nidian näkökyky palasi, kerkesi Jamie hyödyntää ”sokeaa tyttöystäväänsä” laittamalla tämän harmien tielle otteluissa, eikä pelännyt flirttailla muille naisille ”sokean” tyttöystävänsä edessä. Tämän kaiken sekasotkun lopputuloksena päädyttiin siihen, että nyt nähtäisiin sukupuolten välinen matsi, jossa Noblen täytyi otella side silmillään.

Noilla eväillä kun lähdetään matsia rakentamaan, niin tuskinpa siitä kukaan täysijärkinen paljoa uskaltaa odottaa. Tämä nyt on vähän siinä ja siinä, voiko tätä edes otteluksi laskea. Tätä oli kuitenkin mainostettu, ja kestoakin oli sen verran, että pakkohan tämä on mukaan ottaa. Muutamaa hauskaa hetkeä lukuunottamatta täysin turhaa, mutta pisteitä siitä kuinka tuohon aikaan jaksettiin panostaa tällaisiin erikoisimpiin juonikuvioihin myös alakortin painijoiden osalta. Ei vaan tänä päivänä.

Spoiler: näytä

Kesto: 4:26
Voittaja: Jamie Noble (Dragon Sleeper)

Arvosana: *

Tag Team Match
World's Greatest Tag Team VS. APA
Tässä alettiin olla jo aika lähellä niitä päiviä kun Farooq ripusti saappaansa naulaan ja Bradshaw muuntautui texasilaisjuntista fiiniksi new yorkilaiseksi rahamieheksi. Mutta sen aika ei ollut ihan vielä, vaan legendaarinen Acolytes oli edelleen yhdessä. Mitään erikoisempaa kuviota tässä ei takana ollut. Haas & Benjamin olivat teloneet Bradshaw'n käden, ja tokihan siitä täytyi kalavelat maksella pois. Lisäksi – luonnollisesti – ottelun voittajat saisivat varmasti tulevaisuudessa vyömahdollisuuden.

Eipä tästä mitään huikeaa klassikkoa kehkeytynyt. Ottelun tarina pyöri Bradshaw'n hajonneen käden ympärillä, ja jotenkin tuntui etteivät tiimien erilaiset tyylit oikein sopineet yhteen. Tästä huolimatta ihan kiva toiminnantäyteinen joukkuematsi, mutta ei juurikaan enempää.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:22
Voittajat: WGTT (Benjamin pinned Bradshaw)

Arvosana: ** ¼

Tässä välissä nähtiin sitten pidempi segmentti. WWE:n mestari Brock Lesnarilla ja RAW:n Goldbergilla oli ollut Rumblessa sanaharkkaa ja sen lisäksi Lesnar oli eliminoinut Goldbergin Rumble-matsista, vaikka ei ollut itse edes ottelussa mukana. Niinpä Goldberg olikin luvannut saapua No Way Outiin. Ei painijana, vaan katsojana. Sillä vaikka RAW:n painijat eivät saaneetkaan Smackdown-ppv:ssä esiintyä, kukaan ei voinut kieltää Goldbergiä ostamasta lippua ja olemasta fani. Lyhykäisyydessään tässä siis nähtiin angle, jossa Lesnar houkutteli Goldbergin hyppäämään aitauksen yli ja nousemaan kehään. Sähköinen segmentti päättyi siihen, että Lesnar sai kokea Jackhammer Slamin ja tämän jälkeen Goldberg vietiin pois käsirautoihin kahlittuna. Todella hieno segmentti, joka kyllä nosti mielenkiintoa Manian Goldberg-Lesnaria kohtaan.

Singles Match
Hardcore Holly VS. Rhyno
Välittömästi tuon elämää suuremmalta tuntuneen Goldberg-Lesnar näytöksen jälkeen palattiin paljon arkipäiväisempään menoon kun kaksi keskikortin kovista ottivat yhteen. Ottelun taustoista ei ole mitään hajua, eikä niitä juurikaan avattu myöskään lähetyksessä. Joten oletetaan, että HC Holly ja Rhyno eivät vaan tykänneet toisistaan ja halusivat selvittää kumpi on kampi tänä iltana.

Ei oikein napannut. En tiedä oliko syy edeltäneessä tulikuumassa segmentissä joka vei yleisöltä hetkeksi höngän pois, vai siinä että Holly ja Rhyno eivät vaan osaa. Pitkästyttävä matsi, joka ei tarjonnut oikeastaan muuta kuin miestet perussetit. Voisipa jopa ilkeästi käyttää termiä täytematsi.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:56
Voittaja: Hardcore Holly (Alabama Slam)

Arvosana: * ½

Cruiserweight Championship Match
Rey Mysterio © w./Jorge Paez VS. Chavo Guerrero w./Chavo Sr.
Ensinnäkin kuka sininen h****tti on Jorge Paez?? Noh, joku nyrkkeilijä, joka ainakin storylinen mukaan oli Mysterion lapsuudenystävä. Hän joka tapauksessa oli matsin aikana Reyn kulmauksessa vastaamassa Chavo Sr:n ketkuiluihin.

Taustat menivät niin, että eräässä SD:issa Eddie Guerrero löydettiin tajuttomana bäkkäriltä. Vaikka hyökkääjän identiteettiä ei paljastettu oli Rey täysin varma, että kyseessä oli(vat) Chavo(t). Aika luonnollinen johtopäätös Rumblen jälkeen. Lopulta tilanne eteni (tietenkin) siihen pisteeseen, että Smackdownin kenraalimanageri Paul Heyman bookkasi Reyn ja Chavon välille tämän matsin.

Tämä on hyvinkin suurella todennäköisyydellä Reyn ja Chavon paras keskinäinen matsi koskaan. Kaikinpuolin aivan mahtava cw-ottelu. Paljon lennokkaita liikkeitä, mutta myös tarinaa ja draamaa. Perseen penkistä nostattavia ”läheltä piti”-tilanteita oli tukuttain ja matsi pysyi koko kestonsa ajan hienosti kasassa. Edellisen ottelun aikana kovin hiljaa ollut yleisökin syttyi tähän täysillä mukaan. Kumpikin vetivät tässä painiuransa parhaita vuosia ja sen kyllä huomasi lopputuloksesta. Lisäksi julkkisvierailija Paezin rooli pidettiin sopivan pienenä ja Reylle & Chavolle annettin aika vapaat kädet vetää omannäköisensä matsi. Upea matsi, yksi WWE:n keskisarjan historian parhaista.

Spoiler: näytä

Kesto: 17:24
Voittaja: Chavo Guerrero (Roll Up after Chavo Sr. Interfered)

Arvosana: ****

#1 Contender's Match (Triple Threat)
Kurt Angle VS. The Big Show VS. John Cena
Smackdownin Chris Benoit voitti Rumblen ja ansaitsi paikkansa WrestleManiassa. Hän kuitenkin päätti siirtyä RAW:hon ja haastaa siellä World Heavyweight-mestarin. Niinpä WWE-mestarin ykköshaastajan paikka jäi auki, ja se ratkottaisiin näiden kolmen karpaasin kesken.

Tämä ottelu oli tasoltaan lähinnä ”ihan kiva.” Cena ei ollut vielä täysin löytänyt itseään, Kurt Angle tuskin tunsi raajojaan ja Big Show oli oma itsensä. Tämähän oli juurikin sitä pahinta aikaa Anglelle, ainakin omien sanojensa mukaan. Oman kertomansa mukaan näihin aikoihin hän eli jatkuvasti niin kovissa kivuissa, ettei selvinnyt päivääkään ilman vahvaa lääkitystä ja kärsi myös raajojen ja kasvojen alueen tunnottomuudesta. Tästä huolimatta Angle onnistui kuitenkin olemaan se liima, joka piti tämän matsin koossa. Muutama hieno spotti nähtiin, niistä päällimmäisenä jäi mieleen Angle Slam Big Show'lle yläköyden yli. Ja katsokaa ihmeessä mitä spoilerin sisältä löytyy!

Spoiler: näytä

Kesto: 12:19
Voittaja: Kurt Angle (made Cena tap out to Ankle Lock)

Arvosana: ***

WWE Championship Match
Brock Lesnar © VS. Eddie Guerrero
Tämä oli se matsi, millä tätä ppv:tä myytiin. Kehäveteraani Eddie Guerrero tuntui kaikkien vastoinkäymistensä jälkeen saaneen elämänsä raiteilleen ja olikin noussut suositummaksi kuin koskaan aiemmin urallaan. Yleisö rakasti ”lying, cheating, stealing” Eddietä ja oli antanut tälle anteeksi aiempien vuosien huumehölmöilyt. Sitten kun Eddie vielä onnistui voittamaan ykköshaastajan paikan itselleen, niin hänellä oli tilaisuus toteuttaa unelmansa. Sen unelman tiellä kuitenkin seisoi 135-kiloinen hirviömonsteri nimeltään Brock Lesnar. Tämä matsi oli samalla ensimmäinen kerta kun Eddie pääsi ottelemaan päämestaruudesta ppv-tasolla.

”Die Eddie, just die!!” Tämä oli taianomainen matsi, tässä oli ”sitä jotain.” Löytyi ainutlaatuista tunnelmaa, huipputasoista painia, draamaa, jännitystä, kaikkea mitä voi toivoa. Ennen kaikkea tämä ottelu kertoi tarinan, johon kaikkein oli hyvin helppo samaistua. Sympaattinen Eddie teki kaikkensa, mutta mikään ei tuntunut riittävän hirviömäistä mestaria vastaan. Aina kun Eddie tuntui pääsevän niskan päälle, Lesnar tylysti tappoi momentumin.

Yksi parhaita otteluita, mitä olen koskaan nähnyt. En tiedä, olisivatko Eddie & Brock pystyneet tekemään mitään enemmän tai paremmin. Kaikki natsasi tuona iltana. Kaksikko ei ollut koskaan ennen kohdannut kuin pienemmän luokan matseissa, joten oli arvoitus minkälainen keitos tästä syntyisi. Harva varmaan odotti, että lopputuloksena oli viittä vaille täydellinen mestariteos. Peittoaa helposti Rumblen HHH-Michaelsin ja antaa suuren haasteen tuleville matseille. Tästä on vaikea enää laittaa paremmaksi. Tämä jos mikä ansaitsee kaikki must see motyc-leimat, joita vaan olemassa on. Jos et ole tätä nähnyt, niin sivistyksessäsi on aukko, joka kannattaa pikaisesti paikata.

Spoiler: näytä

Kesto: 30:08
Voittaja: Eddie Guerrero (Frog Splash)

Arvosana: **** ¾ (motyc)

*** Eddie Guerrero
** Brock Lesnar
* Rey Mysterio

Yhteenveto: Aika samanlainen fiilis tästä jäi kuin Rumblestakin. Ensimmäinen puolikas oli melkoista höttöä, mutta loppuosa aivan timanttista settiä. Sitten kun tuon legendaariseksi nousseen pääottelun lisäksi tapahtumassa nähtiin toinenkin neljän tähden matsi, ihan pätevä kolmen miehen tanssi, ja kihelmöivä Goldbergin ja Lesnarin segmentti niin kyllähän tämä selkeästi plussan puolelle jää. Tästä onkin varsin mukavaa suunnata katseet siitä suurinta ja kauneinta kohden.

PPV Ranking 2004

1. WWE - Royal Rumble 2,83
2. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,64

Vuoden matsi ehdokkaat
Eddie Guerrero VS. Brock Lesnar / No Way Out

Torstaina sitten WrestleMania XX.