Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

[DeadManWalking]

Onkohan se Hassan kayfaben mukaan edelleen siellä montussa jonne Undertaker miehen aikanaan paiskasi?

Harmi homma kyllä tuo Hassanin ulostaminen, mutta varmaankin ns. ainoa oikea jota tuolloin pystyi tekemään. Ironista toki se, että tapahtunut taisi olla aikalailla vahingossa tullut kämmi.

Hyvä arvostelu jälleen.

[Coca]

Siistiä, että tapahtuma herättää keskustelua vielä tänäkin päivänä! Oli pakko muistin virkistämiseksi katsella tuo pätkä Dailymotionista. Jotenkin tällaiset tempaukset nostattavat vähän karvoja pystyyn. Näinkin suurilta tahoin ilman mitään sen suurempaa piilottelua jenkkiyleisön patriotismia lietsotaan oikein kunnolla usuttamalla heitä jopa rasistiseen kapinaan pahaa arabia vastaan. Sieltä katsojat sitten imevät asenteita omiin arvomaailmoihinsa. Hrr! Näinhän se on aina mennyt, mutta onhan tuo vähän puistattavaa.

Ps. Cole loistaa tuon Last Riden jälkimomenteissa. ''Last Ride through the stage!'', vaikka Taker nimenomaan heivasi sen rampin palasen ennen finisheriään pois tieltä, jotta voisi paiskata Hassanin tuohon koloon.

[What]

Siistiä, että tapahtuma herättää keskustelua vielä tänäkin päivänä! Oli pakko muistin virkistämiseksi katsella tuo pätkä Dailymotionista. Jotenkin tällaiset tempaukset nostattavat vähän karvoja pystyyn. Näinkin suurilta tahoin ilman mitään sen suurempaa piilottelua jenkkiyleisön patriotismia lietsotaan oikein kunnolla usuttamalla heitä jopa rasistiseen kapinaan pahaa arabia vastaan. Sieltä katsojat sitten imevät asenteita omiin arvomaailmoihinsa. Hrr! Näinhän se on aina mennyt, mutta onhan tuo vähän puistattavaa.

Ps. Cole loistaa tuon Last Riden jälkimomenteissa. ''Last Ride through the stage!'', vaikka Taker nimenomaan heivasi sen rampin palasen ennen finisheriään pois tieltä, jotta voisi paiskata Hassanin tuohon koloon.

Sinällään asiaan liittymättömänä seikkana. Samaan aikaan tv:ssä pyöri kuuluisa "Dominic"-kuvio, joka mielestäni oli mauttomuudessaan aivan samaa luokkaa ellei pahempi. Ihme ettei siitä mitään suurempaa kohua saatu aikaan. Minun moraalikäsitykseni mukaan hieman arveluttavaa käyttää 8-vuotiasta tuollaisessa roolissa. Käsikirjoitettua saippuaoopperaa on joo, mutta kyllähän suorat wrestling-lähetykset hieman poikkeavat perus kaunareista eikä niitä oikein voi verrata keskenään.

[Kenitys]

Pitää itsekin tuohon GABiin kommentoida, sillä olen varmaan edelleen tämän foorumin suurin Muhammad Hassan -mark. Aloitin siis aktiivipainin katsomisen uudestaan vuoden 2004 syksyllä, ja seuraavan vuoden alussa debytoineesta Hassanista tuli nopeasti yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Hassanin ura näyttikin pitkään todella hyvältä ja nopeasti kehittyvältä, kunnes sitten tuli tuo aivan järkyttävä hetki pian draftauksen jälkeen. Suurin moka oli tietenkin koko järkyttävän typerän anglen (joka tosiaan soti koko Hassanin hahmoa vastaan) buukkaaminen, mutta kyllä asiassa kieltämättä vähän jeesasi täydellisesti epäonnistunut ajoitus. Vitutus oli armoton, kun tajusin ettei Hassania tultaisi televisiossa enää näkemään. Olen edelleen asiasta katkera.

...En tosin sitten tiedä, miten paljon Hassanin lopulliseen painimaailmasta poistumiseen vaikutti miehen omakin motivaatio. Hassanin managerina toiminut Daivarihan teki paluun seuraavan vuoden alussa, joten en ymmärrä, mikseikö Hassankin olisi sitä voinut tehdä kohun vaimennettua, jos painimaailmassa pysyminen olisi ollut suurin intohimonsa. Olen kuitenkin aina saanut dirt sheeteistä sen käsityksen, että näin ei Hassanin tapauksessa ollut.

[DeadManWalking]

En tosin sitten tiedä, miten paljon Hassanin lopulliseen painimaailmasta poistumiseen vaikutti miehen omakin motivaatio. Hassanin managerina toiminut Daivarihan teki paluun seuraavan vuoden alussa, joten en ymmärrä, mikseikö Hassankin olisi sitä voinut tehdä kohun vaimennettua, jos painimaailmassa pysyminen olisi ollut suurin intohimonsa. Olen kuitenkin aina saanut dirt sheeteistä sen käsityksen, että näin ei Hassanin tapauksessa ollut.

Tämä on kyllä hyvä näkökanta. Hassan kuitenkin oli taidokas ja hyvä mikissäkin, niin luulisi että tuollainen kaveri oltaisiin tuotu sitten jotenkin vielä takaisin, tai vaihtoehtoisesti äijä olisi saanut töitä vaikka sitten TNA:sta. Eikös Hassan lopettanut painin ihan kokonaan tuon jälkeen?

Anyway, Muhammad Hassan on kyllä eräs virkistävämpiä hahmoja WWE:n rosterissa koko 2000-luvulla.

[MR.Off Topic]

En tosin sitten tiedä, miten paljon Hassanin lopulliseen painimaailmasta poistumiseen vaikutti miehen omakin motivaatio. Hassanin managerina toiminut Daivarihan teki paluun seuraavan vuoden alussa, joten en ymmärrä, mikseikö Hassankin olisi sitä voinut tehdä kohun vaimennettua, jos painimaailmassa pysyminen olisi ollut suurin intohimonsa. Olen kuitenkin aina saanut dirt sheeteistä sen käsityksen, että näin ei Hassanin tapauksessa ollut.

Tämä on kyllä hyvä näkökanta. Hassan kuitenkin oli taidokas ja hyvä mikissäkin, niin luulisi että tuollainen kaveri oltaisiin tuotu sitten jotenkin vielä takaisin, tai vaihtoehtoisesti äijä olisi saanut töitä vaikka sitten TNA:sta. Eikös Hassan lopettanut painin ihan kokonaan tuon jälkeen?

Itse olen myös jostain lukenut, että miehellä meni maku koko lajiin tuon kuvion myötä. Pään sisäsistä jutuista on varmasti miehen lopettaminen johtunut.

[Merovingi]

Hassan yritti uraa Hollywoodissa tuon jälkeen kuin niin moni muukin ja siitä yrityksestä ei mitään kummempaa tullut. Nykyään on ala-asteen opettajana Californiassa.

Ei sitä intohimoa painiin miehellä tainnut olla, kun ei enää takaisin yrittänyt tulla. Kyllä hänet olisi varmaan otettu takaisin WWE:hen tai ainakin TNA:han.

[valkopeura]

- Tässä välissä nähtiin aivan pieni backstage-angle, joka ei ollut muuten millään tapaa merkittävä, mutta siinä saatiin viidessä sekunissa Shawn Stasiak näyttämään niin pelleltä, ettei hän minun silmissäni voisi olla enää koskaan uskottava vastustaja yhdellekään WWF-painijalle. En paheksu tätä sen takia, että olisin Stasiakin suuri fani. Ei, Stasiak voitaisiin minun puolestani heivata koko firmasta pois. Minun on vain aivan mahdotonta käsittää, miksi hemmetissä WWF ei voi kohdella edes niitä vähäisiä hankkimiaan WCW-painijoita sillä tavalla, että joku voisi pitää heitä varteenotettavina uhkina WWF:lle. Tästä vielä lisää myöhemmin tässä arvostelussa.

Etpä kertonu tosta mitään lisää ainakaan juuri Shawn Stasiak scenestä joka olisi kiinnostanut.. No pitääpä ettiä jostain. Kiinnostaa Stasiakin gimmick. Yhdessä ppv:ssä 2002 vuodelta oli joku Planet Stasiak ja, kun näin vaan yhden PPV:n verran ja muisti tuostakin on hämärä niin en muista oliko tyypillä joku perinteinen hullu gimmick, vai mikä. Aina jäänyt toi painija vähän sellain kiinnostamaan, kun en ole miehestä liiemmilti mitään materiaalia nähnyt.

[Kenitys]

- Tässä välissä nähtiin aivan pieni backstage-angle, joka ei ollut muuten millään tapaa merkittävä, mutta siinä saatiin viidessä sekunissa Shawn Stasiak näyttämään niin pelleltä, ettei hän minun silmissäni voisi olla enää koskaan uskottava vastustaja yhdellekään WWF-painijalle. En paheksu tätä sen takia, että olisin Stasiakin suuri fani. Ei, Stasiak voitaisiin minun puolestani heivata koko firmasta pois. Minun on vain aivan mahdotonta käsittää, miksi hemmetissä WWF ei voi kohdella edes niitä vähäisiä hankkimiaan WCW-painijoita sillä tavalla, että joku voisi pitää heitä varteenotettavina uhkina WWF:lle. Tästä vielä lisää myöhemmin tässä arvostelussa.

Etpä kertonu tosta mitään lisää ainakaan juuri Shawn Stasiak scenestä joka olisi kiinnostanut.. No pitääpä ettiä jostain. Kiinnostaa Stasiakin gimmick. Yhdessä ppv:ssä 2002 vuodelta oli joku Planet Stasiak ja, kun näin vaan yhden PPV:n verran ja muisti tuostakin on hämärä niin en muista oliko tyypillä joku perinteinen hullu gimmick, vai mikä. Aina jäänyt toi painija vähän sellain kiinnostamaan, kun en ole miehestä liiemmilti mitään materiaalia nähnyt.

En kertonut anglesta sen takia, että siinä ei ollut paljon mitään muuta kerrottavaa kuin se, että Stasiakista tehtiin täysi pelle. Angle meni jotakuinkin näin: Rockia haastateltiin backstagella, kunnes yhtäkkiä Shawn Stasiak ryntäsi kauhean mökän saattelemana paikalle ilmeisesti tarkoituksenaan hyökätä Rockin kimppuun. Rock kuuli Stasiakin mökän jo paljon etukäteen ja väisti ratkaisevalla hetkellä, jolloin Stasiak juoksi päin seinää. Joo, samalla tavalla kuin Disney-sarjiksissa. Myöhemmin homma toistui jonkun toisen painijan kanssa, ja lopulta Stasiak päätyi roskikseen. Inspiraationsa WWF:n ME-nimien kimppuun hyökkäämiseen Stasiak oli saanut yritettyään liehitellä Steve Austinin vaimoa Debraa muun muassa kertomalla, kuinka ei edes tiedä, mitä "Mecca" tarkoittaa, vaikka hänen housuissaan lukee niin (Stasiakin WCW:n loppuaikojen gimmick oli "Mecca of Manhood"). Debra ei vakuuttunut ja kehotti Stasiakia puhumisen sijaan osoittamaan taitavuutensa teoilla.

Tämän SS-pelleilyn jälkeen Stasiakia ei paljon enää Alliance-kuvioissa enää näkynyt.

[Apostle]

Stasiakin "hautaaminen" luultavasti johtui myös siitä, että mies oli ilmeisesti radiossa spoilannut WCW painijoiden suunnitellun sekaantumisen WM 17 Vince vs. Shane otteluun. Ainakin muistelisin Lance Stormin kertoneen kyseistä tarinaa. WCW tyypit joutuivat tyytymään vain aitiossa istumiseen, kiitos Stasiakin.

[Kenitys]

^

Joo, tätä juttua olen itsekin jostain lukenut. Tiedä sitten, kuinka ratkaisevassa roolissa tuo oli puoli vuotta myöhemmin tapahtuneen hautaamisen kanssa. Ehkä WWF ei vain pitänyt Stasiakista. Olisi myös jännittävää tietää, mikä on totuus koko tuon Invasion-kuvion taustalla, kun toiset huhut väittävät, että WCW-painijoiden oli tarkoitus sekaantua jo WM:n Vince vs. Shane -otteluun ja toiset (kuten Merovingin aikaisemmin tänne postaama) että Invasionin olisi oikeasti pitänyt alkaa vielä myöhemmin, mutta sitä aikaistettiin HHH:n loukkaantumisen takia. Tai ehkä nämä molemmat jutut pitävät paikkansa.

Mutta sitten viimeiseen välietappiin ennen suurta ja merkittävää Survivor Seriesiä.


REBELLION 2001
Manchester divided

WWF oli vuodesta 1999 lähtien järjestänyt Britanniassa kaksi ppv:tä vuoden aikana niin, että ppv:t olivat tilattavissa pelkästään Briteissä ja joissain muissa lähialueilla. Toiseksi ppv:ksi oli vakiintunut keväällä järjestetty Insurrextion (ensimmäistä kertaa vuonna 2000) ja toiseksi tämä loppuvuoden Rebellion (ensimmäistä kertaa vuonna 1999). Viime vuonna Rebellion järjestettiin vasta joulukuussa, mutta nyt se nähtiin jo ennen Survivor Seriesiä. Taistelu Alliancen ja WWF:n välillä oli kuumimmillaan, sillä koko sota saisi päätöksensä pari viikkoa myöhemmin nähtävässä SurSerissä. Värikoodit painijoilla ovat edelleen samat kuin aikaisemmissakin Invasion-ajan ppv:issä, selostajina JR ja Heyman.


Edge (c) vs. Christian - Steel Cage Match for the WWF Intercontinental Championship
Illan avasi tuttujen kanadalaistenveljesten edelleen käynnissä oleva välienselvittely. Edge oli onnistunut voittamaan IC-mestaruuden takaisin katalalta veljeltään, mutta Christiankaan ei ollut jäänyt tyhjin käsin, sillä tämä Allianceen liittynyt petturi oli onnistunut voittamaan European-mestaruuden itselleen house show'ssa. Nyt Christianin tavoitteena oli tuplamestaruus ja IC-vyön voittaminen takaisin itselle. Ottelumuotona oli tällä kertaa legendaarinen Steel Cage Match. Jostain syystä tässä britti-ppv:ssä oli käytössä vielä vanhanaikainen Steel Cage, jota ei ollut nähty enää vuosiin.

Ehkä olin jotenkin poikkeuksellisen väsynyt tätä ottelua katsoessa (siitä ehkä kertoo sekin, että otin päiväunet tämän katsomisen jälkeen) tai ehkä tuo isokehikkoinen häkki vain häiritsi minua liikaa, sillä en jotenkin pystynyt millään keskittymään tähän otteluun. Jotenkin missään vaiheessa minulle ei vain tullut tätä katsoessa sellainen olo, että meneillään on jotain todella suurta ja erikoista, josta minun olisi pitänyt olla kiinnostunut. Ei, vaikka ottelussa oli päällisin puolin kaikki kunnossa. Aikaa oli todella runsaasti (ehkä taas vähän liikaa), molemmat liikkuivat hyvin, väläyttivät nättejä liikkeitä ja käyttivät isoa häkkiäkin kohtuullisesti hyväkseen. Jopa ottelun lopetus oli todella ovela, vaikka jäinkin kaipaamaan siihen suurta bumppia. Ottelu oli siis oikein mallikelpoisen hyvää painia IC-mestaruudesta, mutta se suuren fiiliksen tuntu tästä puuttui täysin. Siksi tämänkertainen veljesten ottelu oli "vain" hyvä. Huonompaan nämä kaksi eivät varmaan pystykään keskenään.
*** (20:49)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Edge

Scotty 2 Hotty vs. The Hurricane
Scotty 2 Hotty oli esiintynyt edellisen kerran ppv-tasolla Royal Rumblessa. Sen jälkeen kaikki ei ollut mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Ensin Scotty 2 Hotty loukkaantui ja joutui useiksi kuukausiksi takaisin. Kun hän lopulta pääsi takaisin, oli hänen Too Cool -kumppaninsa Grand Master Sexay jäänyt kiinni kamoista ja saanut kengänkuvan takalistoonsa. Yksinäiselle Scottylle ei Invasion-buumin aikaan keksitty mitään käyttöä. Nyt hän sai kuitenkin tässä erikois-ppv:ssä mahdollisuuden otella WCW:tä edustavaa entistä European- ja WCW Cruiserweight-mestaria vastaan.

Täytyy myöntää, että tämä oli minusta hauskaa katsottavaa. Juuri täydellinen välipalaottelu. Ei tämä toki tasoltaan yltänyt ihan Edgen ja Christianin mäiskinnän tai Shane Helmsin WCW-aikaisten Cruiserweight-mestaruusotteluiden tasolle, mutta kivaa katsottavaa tämä ehdottomasti oli. Parempaan olisi toki voinut olla mahdollisuudet, koska Scotty on osoittanut pystyvänsä oikeiden vastustajien (esim. Dean Malenkon) kanssa hienoihin otteluihin. Nyt jäätiin tällaiselle ihan mukavan tasolle, joka on sekin ihan hyvä suoritus. Molemmat ovat CW-divarin hauskoja hahmoja, ja he vetivät tässä roolinsa hienosti sekä tarjosivat siinä samalla myös tyylikkäitä liikkeitä. Erityisesti Hurricanelta nähtiin yllättäviäkin otteita, kuten Camel Clutchit ja räjähtävät Superkickit. PS. Miksi jommalla kummalla näistä kavereista ei olisi voinut olla LHW/CW-vyö hallussaan?
**½ (8:55)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Scotty 2 Hotty (Worm)

Diamond Dallas Page vs. Big Show
Kauas oli DDP tullut vakuuttavan debyyttinsä aikaisesta momentumista. Sen jälkeen kun Undertaker oli käytännössä persraiskannut DDP:n, ei Pagen uskottavuudesta ollut jäljellä enää mitään. Nyt tämä entinen WCW World Heavyweight -mestari haki uutta suuntaa uralleen idioottimaisella motivational speaker -gimmickillään (joka koostui lähinnä siitä, että Page toisteli kaikkialla uutta catchphraseaan "It's not a bad thing, it's a GOOOD thing"). Sen lisäksi hän edelleenkin edusti Alliancea ja tahtoi jostain kumman syystä kohdata tässä ppv:ssä koko WWF:n suurimman painijan. Ei hyvältä vaikuta.

Reiluuden nimissä täytyy myöntää, että tämän ottelun aikana DDP näytti paremmalta kuin kertaakaan esiintyessään Undertakeria vastaan. Tällä kertaa Page oikeasti hallitsi ottelua jonkin verran, ja lisäksi hänen painiotteensa näyttivätkin hetkittäin ihan kivoilta. Silti Pagesta jäi pellefiilis erityisesti tuon uuden gimmickinsä takia, ja Show'n otteet puolestaan olivat tylsiä koko ottelun ajan. Kokonaisuutena tämä oli semmoinen heikko ottelu, joka olisi voitu jättää väliin ihan perus tv-show'ssakin puhumattakaan sitten ppv:stä. Liiasta pituudesta tätä ottelua ei sentään voi syyttää.
*½ (3:15)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Big Show (Chokeslam)

Dudley Boyz (c) vs. APA vs. Hardy Boyz - WCW Tag Team Championship
Joukkuemestaruuskuvioissa oli taas tapahtunut vaikka miten paljon sitten No Mercyn. Dudley Boyzit olivat hävinneet hallussaan pitämät WWF:n joukkuemestaruudet Chris Jerichon ja The Rockin joukkueelle. He puolestaan olivat keskinäisten erimielisyyksiensä takia menettäneet vyönsä Booker T:lle ja Testille (jotka eivät jonkun aivopierun takia esiintyneet tässä ppv:ssä ollenkaan). Dudleyt eivät kuitenkaan olleet jääneet makaamaan laakereilleen, vaan seuraavaksi he ryöstivät itselleen WCW:n joukkuemestaruudet, jotka olivat aikaisemmin Hardyjen hallussa. Nyt entiset mestarit saisivat revanssinsa, ja olihan tähän mukaan tungettu APAkin, joka ei ollut koskaan tullut toimeen Dudleyiden kanssa. Ottelu käytiin eliminointisäännöillä.

Tämä olikin tähän mennessä illan positiivisin yllätys. Tämä oli nimittäin hyvää ja vauhdikasta joukkuepainimenoa. Ei mitään järisyttävän ihmeellistä tai uutta, mutta kokonaisuutena oikein toimivaa mäiskintää, jota katsoi mielenkiinnolla loppuun saakka. APA hoiti hyvin oman osuutensa. Kahden muun joukkueen yhteistyöstä ei tarvinne edes erikseen sanoa mitään, mutta hienostihan ne Dudleyt ja Hardyt taas pelasivat yhteen. Itse asiassa tässä välissä Hardyjen ja Dudleyiden yhteenotot ovat olleet tylsempiäkin, mutta nyt meno oli taas virkistävän toimivaa. Hardyt olivat vauhdikkaita ja Dudleyt omia itsejään. Kokonaisuutena kiva ja sopivan pitkä mestaruusottelu.
*** (12:01)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Dudley Boyz (D-Von last eliminated Matt after a 3-D)

William Regal vs. Tajiri
Olihan se William Regal saatava väkisin kehään, kun ppv kerran järjestettiin Brittein saarella. Toisaalta ei tätä ottelua voi mitenkään haukkua filleriksi, sillä nämä kaksi eivät ihan oikeasti voineet sietää toisiaan. Tajiri oli ollut WWF-debyytistään lähtien comissioner Regalin henkilökohtainen avustaja ja Regal Tajirin mentor. Kaikki kuitenkin muuttui, kun Regal halpamaisesti petti koko WWF:n luottamuksen ja liittyi Allianceen reilu kuukausi sitten. Tajiri ei voinut sietää tällaista petturuutta entiseltä oppi-isältään, ja nyt nämä kaksi eivät voineet sietää toisiaan. Tajiri oli hiljattain voittanut itselleen WCW Cruiserweight -mestaruuden, mutta se vyö ei ollut tässä ottelussa pelissä.

Ihan kiva väliottelu. Tajirille taas iso hatunnosto uskomattoman stiffeistä potkuista ja näyttävistä Moonsaulteista. Regal puolestaan hoiti oman roolinsa ja tekniikkaosuutensa oikein vakuuttavasti. Loppujen lopuksi ottelun suurimmaksi ongelmaksi koitui se, että homma oli ohi alle kuudessa minuutissa. Tuossa ajassa ei yksinkertaisesti ylletä millekään kovin erityiselle tasolle, joten kyllä tämä kokonaisuudessa jäi kivan tv-ottelun tasoiseksi.
** (5:55)
Voittaja:

Spoiler: näytä

William Regal (Regal Stretch)

Chris Jericho (c) vs. Kurt Angle - WCW Championship
Joo-o, tähän otteluun liittyy kaksi suurta uutista. Ensimmäinen oli tietenkin se, että Chris Jericho oli voittanut uransa ensimmäisen päämestaruusvyön, ja nyt hän joutui puolustamaan ensimmäistä kertaa tuota WCW-mestaruutta ppv-tasolla. Vielä suuremmat uutiset liittyvät kuitenkin hänen vastustajaansa Kurt Angleen, joka oli koko kuluneen syksyn ajan ollut yksi WWF:n tärkeimmistä tukipilareista taistellessaan tulisesti Steve Austinia vastaan. Tätä ppv:tä edeltävässä Raw'ssa Shane McMahon oli ilmoittanut isälleen, että kyseisen illan aikana joku WWF:n isoista nimistä liittyisi Allianceen, ja niihän siinä kävi, että minulle epäselväksi jääneistä syistä Kurt Angle teki maanpetturuuteen verrattavan seikan ja liittyi halpamaisesti Alliancen puolelle. Minusta Anglen kääntäminen heeliksi oli täysin turha ja lähinnä idioottimainen temppu, mutta se ei ikävä kyllä ole tämän ottelun pääpointti. Kurt oli voittanut itselleen WCW United States -mestaruuden, mutta nyt hän haluaisi sen seuraksi myös kaikkein tärkeimmän WCW-mestaruuden.

Lienee aivan päivänselvää tässä vaiheessa, että nämä kaksi eivät voi saada keskenään aikaan mitään muuta kuin vähintään hienon ottelun. Niinpä oli WWF:ltä erinomainen peliveto pistää nämä kaksi toisiaan vastaan tähän väli-ppv:hen, sillä ottelu oli todella viihdyttävää laatua siitäkin huolimatta, että kumpikaan painijoista ei lähtenyt brittiyleisön edessä venymään mihinkään erikoissuorituksiin. Kyllä se vain on niin, että pelkästään sellaisella tutulla ja turvallisella toiminalla tämä kaksikko saa aina aikaan todella viihdyttävän ottelun, jota on ilo katsoa alusta loppuun. Sopivan suuri co-ME tälle illalle ennen varsinaista Big Onea.
***½ (14:55)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Jericho (Roll up)

Mighty Molly & Stacy Keibler vs. Torrie Wilson & Lita - Special Referee: Trish Stratus
Niin siis, tämä ei ollut vielä se illan oikeasti iso ottelu. Kunhan nyt WWF:n piti laittaa brittiyleisönkin nähtäville firman upeimmat diivat, vaikka tällä hetkellä käytössä ei ollut ollenkaan edes Women's-mestaruutta. No, siihenkin asiaan tulisi pian muutos. Ottelun taustalla oli tietenkin entisten ystävien Torrie Wilsonin ja Stacy Keiblerin edelleenkin jatkuva tulinen vihanpito. Nyt Torrie oli liittynyt virallisesti osaksi WWF:n joukkiota, ja samalla hän sai joukkueparikseen Litan tässä ottelussa Keibleriä ja Hurricanen manageria Mighty Mollya vastaan.

Lita esitti ihan hyviä otteita, ja Molly Go Roundin yritys oli oikeasti näyttävä, mutta kokonaisuutena tästä jäi aika turha ja mitäänsanomaton fiilis. Mihin tätä ottelua nyt oikeasti tarvittiin? Kukaan kehässä olleista ei tuntunut olevan erityisen motivoitunut, eikä yleisökään homma tuntunut turhan paljon kiinnostavan. Malliesimerkki huonosta curtain jerkistä ja samalla ainut oikeasti täysin turha koitos tämän illan aikana.
* (4:16)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Torrie Wilson & Lita (Lita pinned Molly after a Twist of Fate)

Steve Austin (c) vs. The Rock - WWF Championship
Noniin, tässä oli illan varsinainen Main Event, joka ei ihan mikään pikkuottelu ollutkaan. Legendaarinen taistelupari ottaisi yhteen ensimmäistä kertaa Invasionin aikana ppv-tasolla. Kyllähän näiltä kahdelta tosiaan löytyy niitä monia aikaisempiakin kohtaamisia, mutta silti jo kuukausien ajan on tässä Invasion-sodassa odotettu sitä, milloin eri puolella olevat Austin ja Rock pääsevät kohtaamaan toisensa 1 on 1 -ottelussa. Nyt se hetki on koittanut, ja panoksena on vieläpä Austinin edelleen kantama WWF-mestaruus, jonka Rock taatusti tahtoisi itselleen ja samalla WWF:n puolelle.

Pitää nostaa hattua WWF:lle siitä, että buukkasivat näin kovan ottelun britti-ppv:nsä ME:ksi. Ottelu itsessään oli taas tuttuun Austin/Rock-tapaan hienoa mäiskintää ja perhanan intenssiivistä menoa. Eivät nämä kaksi varmasti edes osaa vetää keskenään mitään muuta kuin tapahtumantäyteisen hurjan brawlauksen. Silti täytyy myöntää, ettei tämä yltänyt ihan sinne miesten keskinäisten otteluiden parhaimmistoon. Lopun sekaantumiset tuntuivat aika ärsyttäviltä, ja keskiosan pari luovutusliikettä maistuivat turhan paljon restholdeilta. Toisaalta tässä nähtiin yllättävän paljon ennennäkemättömiäkin otteita kaksikolta, kuten oikeasti vakuuttavan näköisiä luovutusliikeyrityksiä loppupuolella. Erittäin toimiva päätös illalle.
***½ (22:09)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Steve Austin (Kurt Angle's interference and Stunner)

*** Steve Austin
** Chris Jericho
* The Rock

Kokonaisarvio Rebellionista: Britti-ppv:t ovat (vuonna 1997 nähtyä One Night Onlya lukuun ottamatta) olleet aina selviä kakkostapahtumia ja verrattavissa hieman enemmän ehkä tv-ohjelmiin kuin suuriin ppv:eihin. Tälläkin kertaa samanlaista meininkiä oli havaittavissa, sillä Rob Van Damin ja Booker T:n kaltaisia nimiä ei ollut buukattu show'hun ollenkaan. Toisaalta taas tällä kertaa molemmat ME:t olivat oikeasti hiton isoja otteluita, ja muutenkin otteluiden kokonaistaso oli selvästi korkeammalla kuin monissa muissa britti-ppv:issä aikaisemmin. Niinpä kokonaisfiilis tapahtumasta olikin ihan kiva. Ei tämä tietenkään vuoden parhaita tapahtumia ollut, mutta paljon huonomminkin olisi voinut mennä. Ok.

1. WWF WrestleMania X-Seven - Loistava
---------------
2. WWF Royal Rumble - Hieno
3. WWF No Way Out - Hieno
4. WWF SummerSlam - Hieno
5. WWF Judgment Day - Hieno
---------------
6. WWF Backlash - Hyvä
7. ECW Guilty As Charged - Hyvä
8. WWF Invasion - Hyvä
9. WWF No Mercy - Hyvä
---------------
10. WWF King of the Ring - Ok
11. WWF Rebellion - Ok
12. WCW Greed - Ok
13. WWF Insurrextion - Ok
---------------
14. WWF Unforgiven - Kehno
15. WCW SuperBrawl: Revenge - Kehno
16. WCW Sin - Kehno
---------------
17. WOW Unleashed - Surkea

Seuraavaksi sitten päätös koko tälle Invasion-kuviolle.

[What]

Rebellion 2001 on siitä erikoinen tuon aikakauden tapahtuma, että yhtäkään matsia en ole siitä nähnyt, joten mitään ihmeempää kommentoitavaa siitä ei ole. Perushyvä arvostelu, kuten aina. Mutta mennäänpäs samantien omassa projektissa eteenpäin. Katsoin tämän ppv:n ja kirjoitin arvostelun ankaran flunssan kourissa, joten jos tekstissä on jotain ihmeellisiä aivopieruja, niin syyttäkää Itämereltä hyytävästi tuivertavaa syystuulta.


Sunnuntai, 14. Elokuuta 2005
Impact Zone, Orlando, Florida

Kesä jatkui Sacrificen muodossa. Tätä tapahtumaa leimasi ennen kaikkea Super X Cupin finaali ja varsin julman lisästipulaation sisältänyt joukkuepääottelu. Lisäksi luvassa oli mm. ”internetin unelmaotteluksi” leimattu kohtaaminen. Selostajina tuttu kaksikko Mike Tenay & Don West.

6 Man Tag Team Match
Simon Diamond, David Young & Elix Skipper VS. Sonjay Dutt, Shark Boy & Chris Sabin
Kuluneen kuukauden aikana Simon Diamond oli jatkanut ”hyväntekoaan” ottamalla David Youngin lisäksi myös ”Primetime” Elix Skipperin siipiensä suojaan. Diamondin mielestä Skipper oli jäänyt täysin entisen joukkueparinsa Chris Danielsin varjoon ja nyt hän aikoisi hioa Skipperistä varsinaisen megatähden. Vastaansa tämä Simonin johtama kolmikko sai kolme x-divisioonan nuorimmasta päästä olevaa painijaa.

Tasoltaan ottelu nyt ei mitään erityistä herkkua ollut. Ajoittain toki ihan mukavaa ja sähäkkää toimintaa, mutta mihinkään suuriin riemunkiljahduksiin tämä ei aihetta antanut. Muutamat ihan makoisat pikkuspotit jäivät mieleen, mutta siihen tämän anti pitkälti rajoittui.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:26
Voittajat: Sabin, Shark Boy & Sonjay (Sabin pinned Skipper)

Arvosana: **

Singles Match
Alex Shelley VS. Shocker
Meksikon ihme ja nuori tekniikkataituri Shelley olivat kohdanneet Slammiversaryssa sekä Super X Cupissa kesän mittaan. Voitot olivat tasan 1-1, joten nyt olisi aika ratkoa kumpi olisi kampi. Mitään sen ihmeelliseempää taustaa ottelulla ei ollut.

Tuossa SXC:n ottelussa Shelley oli napannut tililleen voiton Shockerin omalla lopetusliikkeellä, ja nyt tämä 60-vuotiaalta näyttänyt 33-vuotias luchataituri halusi maksaa potut pottuina lainailemalla sivuja Shelleyn pelikirjasta. Niinpä lennokkaan painin sijaan tässä nähtiin huomattavasti odotettua enemmän mattovääntämistä myös Shockerilta. Kylmästi teknisenä suorituksena arvioituna tämä matsi olikin varsin menevää settiä, mutta jotenkin tämä ei katsojaa ”imaissut” ihan toivotulla tavalla mukaansa. Ihan peruspätevää painia, mutta ”se jokin” tästä tuntui uupuvan. Ehkäpä se johtui siitä, että kummankaan miehen gimmickit eivät mitään ikimuistoisia napakymppejä tässä vaiheessa olleet, joka teki samaistumisen hahmoihin kovin vaikeaksi.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:55
Voittaja: Alex Shelley (Roll Up)

Arvosana: ** ½

Singles Match
Lance Hoyt VS. Abyss w./James Mitchell
Nyt olikin pikkunäppärän tekniikkapainin vastapainoksi tarjolla jotain ihan muuta. Siitä lähtien kun James Mitchell oli liittynyt Abyssin rinnalle, oli Hirviöstä tullut entistä julmempi ja kauheampi sotakone. Yksi mies ei kuitenkaan paljoa hätkähtänyt. Hän oli Impact Zonella kulttihahmoksi noussut Lance Hoyt, joka ennakkoluulottomasti oli ottanut useasti yhteen Abyssin kanssa ja jäänyt välillä jopa niskan päälle. Samalla Hoytilla oli myös pointti todistettavana – voittamalla Abyssin ppv:n valojen alla, hän kertaheitolla todistaisi maailmalle kuuluvansa pääottelijoiden joukkoon.

Tämä ottelu oli juuri niin hyvä kuin se pystyi olemaan. Se alkoi kuten sen pitikin. Brawlauksella jo ennen kellonsoittoa, eikä jalkaa sen koommin kaasulta nostettu ennen matsin loppumista. Kesto pidettiin sen verran lyhyenä, että kumpikaan ei kerennyt pahemmin kaasuuntua, mutta sitä oli kuitenkin sen verran paljon, että kaikki miesten perusmaneerit kerettiin käydä läpi. Huikeimmat hetket olivat Hoytin tavaramerkki-Moonsault ja RVD-tyylinen Coast to Coast-loikka. Aikamoinen suoritus noin isolta rutkaleelta, pakko antaa krediittiä. Abyss ei ehkä yhtä urheilullisiin suorituksiin taipunut, mutta hoiti oman tuhoajamonsteriroolinsa mallikkaasti. Hienosti bookattu matsi, joka sai Hoytin näyttämään melkoiselta tähdeltä ja ihmettelemään miksi miehestä ei koskaan mitään isompaa tullut.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:15
Voittaja: Abyss (Black Hole Slam)

Arvosana: *** ¼

Tag Team Match (Special Referee BG James)
Kip James & Monty Brown VS. Konnan & Ron Killings
Joskus on hienoa, kun storylineja jaksetaan rakentaa maltilla, mutta siinäkin voidaan mennä pahasti metsään. Tässä on malliesimerkki siitä, mitä tapahtuu kun hommaa väenväkisin venytetään. Tässä kolmiodraamassa BG Jamesin, Kip Jamesin ja 3 Live Krun kanssa ei ollut tapahtunut yhtikäs mitään merkittävää viimeiseen 4-5 kuukauteen. Perusdilemma oli edelleen sama: BG James oli kahden vaihella. Halusiko hän liittoutua entisen partnerinsa Kip Jamesin kanssa, vai jatkaa 3 Live Krun jäsenenä? Nyt jonkinmoisia vastauksia saattoi olla tarjolla, kun hänet pakotettiin tuomaroimaan tätä ottelua.

Viime kuukauden No Surrenderissa nähtiin tämä sama ottelu, ja silloin se ei paljoa hurraa-huutoja aiheuttanut. Tällä kertaa meno oli painillisestikin pari astetta parempaa ja BG Jamesin tuomarointi toi sentään jotain jännitystä matsin kulkuun. Ennen kaikkea tässä oli parasta se, että lopultakin tämä storyline tuntui liikkuvan johonkin suuntaan ja ottelijatkin tuntuivat aidosti yrittävän parhaansa. Tätä ottelua voi kuvailla jo ihan onnistuneeksi keitokseksi.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:45
Voittajat: Konnan & Killings (Konnan pinned Kip James after BG James turned on him)

Arvosana: ** ½

Singles Match
Christopher Daniels VS. Austin Aries
Tämä ottelu oli osoitus siitä, millainen suhde TNA:lla ja ROH:lla tähän aikaan oli. Kuten kaikki varmasti tiedämmekin, niin vielä vuonna 2005 ei ollut mitenkään ihmeellistä, että painijat esiintyivät kummassakin promootiossa. Tätä erikoislaatuista mahdollisuutta hyödyntäen TNA olikin päättänyt tarjota etenkin nettifaneilleen harvinaista herkkua. Nettisivuille oli laitettu pystyyn äänestys, jossa fanit saivat päättää kolmesta vaihtoehdosta X-mestari Danielsin vastustajan tässä tapahtumassa. Austin Aries jätti selkeästi taakseen Roderick Strongin ja Jay Lethalin, ja näin ollen pääsi tekemään debyyttinsä TNA:ssa. Mestaruusvyö ei sentään ollut pelissä, mutta Ariesilla oli elämänsä mahdollisuus lyödä nimensä laajemman painiyleisön tietoisuuteen ikiajoiksi. Olipahan varsin mielenkiintoista nähdä A-Tuplaa ennen hänen vuosia myöhemmin tapahtunutta läpimurtoaan.

Vaikka Aries tietyllä tapaa vielä tässä vaiheessa haki sitä omaa painija-identiteettiiään, niin se ei poistanut sitä asiaa, että kehätaidoiltaan hän oli jo tässä vaiheessa puhdasta A-tupla luokkaa. Samat sanat pätevät toki myös Danielsiin, joten ei ollutkaan mikään yllätys että matsi oli mitä mahtavinta tekniikka- ja high flying- painin riemujuhlaa. Toimi tällaisena vajaan 10:n minuutin äksönpläjäyksenä todella mainiosti, mutta mikäli aikaa olisi annettu reilummin, niin tällähän olisi ollut mahdollisuudet vaikka mihin. Ariesin kuvankaunis 450 Splash ja lukuisat Brainbuster / Angel's Wings- vastaiskut jäivät erityisesti mieleen. Mainio alakortin ottelu.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:36
Voittaja: Daniels (Angel's Wings)

Arvosana: *** ½

Singles Match
Jerry Lynn VS. Sean Waltman
Sitten olikin edessä varsin sydäntälämmittävä hetki, kun x-divisioonan pioneeri Jerry Lynn teki kehäpaluunsa vuoden kestäneen olkapäävamman kuntoutuksen jälkeen. No Surrenderissahan Lynn oli jo noussut kehään tuomaroimaan Waltmanin ja AJ Stylesin välistä matsia, ja siinä tunteet kävivät lopulta niin kuumina, että Lynn avusti Stylesia voittoon. Tätä Waltman ei voinut sulattaa, ja näinpä vanhojen kaverusten välit olivat päässeet tulehtumaan siinä määrin, että niitä oli parasta setviä kehäköysien sisällä.

Ottelun hypepaketeissa ja selostajien puheissa tuotiin kovasti esille sitä, kuinka nämä kaksi miestä olivat x-divisioonan pioneereja jo toistakymmentä vuotta sitten, ja kuinka he olivat otelleet klassikoita jo tuolloin. Tällä kertaa noihin ylistyksiin oli helppo yhtyä, sillä homma myös toimi. Jotenkin Waltmanin ja Lynnin kemiat kehässä vain toimivat, ja lopputuloksena oli mitä mainioin painiottelu. Komeita spotteja nähtiin, mutta ennen kaikkea tämä ottelu kertoi tarinan ja jokainen liike tuntui merkitsevän jotain. Etenkään Waltmania en ole koskaan minään kehäpsykologisena velhona pitänyt, mutta Lynnia vastaan kaikki tuntui tapahtuvan kovin helposti. Itse asiassa voisin jopa mennä niin pitkälle, että tämä on paras singles-ottelu, jota olen Waltmanilta koskaan nähnyt. Homma rullasi kovin kivuttomasti eteenpäin ja tasaisesti lyötiin lisää löylyä kiukaalle. Tämä yllätti täysin laadullaan, oikeasti huikea matsi kahdelta veteraanilta. Joskus on kivaa olla ennakko-odotuksiensa kanssa aivan väärässä.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:25
Voittaja: Jerry Lynn (Victory Roll)

Arvosana: ****

8 Man Tag Team Match
Team Canada VS. America's Most Wanted & Naturals w./Jimmy Hart
TNA:n joukkuedivisioona oli laadukas, mutta kapea. Kaksi ylivoimaisesti suurinta nimeä joukkuedivarissa olivat AMW ja Team Canada, jotka olivatkin feudanneet käytännössä koko vuoden ajan. Viimeisen 3-4 kuukauden aikana myös Naturalsit olivat nousseet joukkuedivarin kulmakiviksi, ja he pitivätkin ppv:hen tultaessa mestaruusvöitä hallussaan. Tänä iltana niitä ei kuitenkaan puolustettu, vaan yhdessä AMW:n kanssa Naturaalit aikoivat lyödä pisteen Team Canadan hirmuhallinnon kaudelle. Paperilla tämä saattoi kuulostaa todella hyvältä, mutta pystyisivätkö AMW ja Naturals käytännössä tekemään yhteistyötä? Joukkueet kuitenkin sisimmässään vihasivat toisiaan, olivathan Naturalsit mm. voittaneet mestaruudet juurikin AMW:lta.

Tässä kyllä kieltämättä tuli vähän sellainen ”nähty jo” fiilis. AMW ja Team Canada olivat tosiaan sen verran monta kertaa jo tänä vuonna kohdanneet, että pientä vaihtelua alkoi kaipaamaan. Jälleen kerran painilaadultaan meno oli tasaisen varmaa. Mitään ihan hulppeata menoa ei nähty, mutta sellaista tasaisen viihdyttävää joukkuepainia kylläkin. Kovin kauheasti tästä ei enempää sanottavaa ole, toimivaa 8:n miehen rymistelyä, mutta uusia tuulia joukkuedivariin alkoi pikku hiljaa toivomaan.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:13
Voittajat: Team Canada

Arvosana: ***

Super X Cup Tournament Finals
AJ Styles VS. Samoa Joe
No Surrenderin yhteydessä mainitsinkin tästä Super X Cupista. Sehän oli 8:n x-divisioonapainijan ykköshaastajaturnaus, joka oli nyt saavuttanut finaalinsa. Kesäkuussa debytoinut Samoa Joe oli jatkanut tylyä dominointiaan myös tässä turnauksessa, jyräten tiensä finaaliin saakka. Toiselta puolen kaaviota oli loppuun asti selvinnyt AJ Styles, joten nyt olikin edessä varsin kutkuttava ottelu. Olisiko edes TNA:n historian ensimmäisestä Triple Crown-mestarista samoalaisen mörssärin pysäyttäjäksi? Samalla tämä oli ensimmäinen kerta kun AJ ja Joe TNA:n kehässä kohtasivat.

Tässä ottelussa oli paljon samaa kuin aiemmin nähdyssä Waltman-Lynnissä. Miesten kemiat vaan toimivat, ja kaikki mitä he tekivät tuntui toimivan. Tässä tietysti oli erona se, että toiminta oli vielä paria astetta nopeampaa ja sähäkempää kuin veteraanien matsissa. Parhaimmillaan tämä matsi oli aivan hulppeata tykitystä, jossa kumpikin pääsi esittelemään parhaita puoliaan. AJ huimia loikkiaan, ja Joe vaikutti huippuvaaralliselta paiskoessaan vastustajaansa näyttävillä voimaliikkeillään kanveesiin. Ilman loppuhetkien idioottimaista Danielsin sekaantumista tällä olisi ollut potentiaalia vaikka mihin, ja tällaisenaankin matsi oli jo todella kovaa menoa. Etenkin ne Danielsin sekaantumista edeltäneet pari minuuttia olivat sellaista hurmosmaista meininkiä, ettei paremmasta väliä. Huikea ottelu tämäkin.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:09
Voittaja: Samoa Joe (Coquina Clutch Submission)

Arvosana: ****

Tag Team Match
Raven & Sabu VS. Jeff Jarrett & Rhino
Yhtäkään mestaruutta ei tässä tapahtumassa puolustettu, sillä maailmanmestari Ravenkin oli mukana tällaisessa joukkuematsissa, jossa oli kieltämättä aika rajut lisästipulaatiot. Jeff Jarrett oli itkenyt mestaruusmatsinsa perään, ja nyt hänellä oli mahdollisuus hankkia sellainen. Jarrettiin täytyi vain selättää Raven ja hän saisi tilaisuutensa ensi kuun Unbreakable-tapahtumassa. Mutta vastaavasti mikäli Raven selättäisi Jarrettin, ei Jarrett saisi mestaruusmatsia seuraavan 365 päivän aikana ollenkaan. Muuten ottelun taustoista sen verran, että viime viikkojen aikana Raven oli joutunut useamman kerran Jarrettin ja hänen uuden bestiksensä Rhinon 2vs.1-hyökkäysten kohteeksi, mutta nyt kehiin palannut Sabu oli tasoittanut puntit ja vanhoista erimielisyyksistään huolimatta taisteli Ravenin rinnalla.

Tämäkin ottelu toimi odotuksia paremmin. Meno oli räväkkää ja intensiivistä alusta alkaen ja jatkui sellaisena oikeastaan koko kestonsa läpi. Raven ja Rhino nyt ainakin olivat ihan elementissään tällaisissa lyhyemmissä rykäyksissä verrattuna täyspitkään singles-otteluun. Jarrett oli tietyllä tapaa se liima, joka tämän matsin piti kasassa. Hardcore-elementtejä tässä nähtiin sopivissa määrin. Miksikään death matchiksi tämä ei muuttunut, mutta aseilla ja bleidaamisella tuotiin hommaan sopivasti lisävärinää. Eihän tämä kokonaisuutena mikään huikaiseva pääottelu ollut, eikä lähelläkään illan parasta matsia, mutta ei tätä nyt hävetäkään tarvitse. Paljon kehnompiakin pääotteluja on tullut nähtyä.

Spoiler: näytä

Kesto: 16:19
Voittajat: Rhino & Jarrett (Rhino pinned Raven via Gore)

Arvosana: *** ¼


*** Jerry Lynn
** Sean Waltman
* Samoa Joe

Yhteenveto: Eipä tästä tapahtumasta paljoa moitittavaa ole. Daniels-Aries, Waltman-Lynn ja AJ-Joe olivat todella kovia matseja, eikä yhtään oikeasti huonoa ottelua kortista löytynyt. Jokainen illan otteluista täytti odotuksensa, ja suurin osa onnistui jopa ylittämään ne. Tähän mennessä yksi tasaisimmista ja parhaista TNA:n tuotoksista koko vuonna. Ehkäpä yhtä motyc-tasoista matsia tämä jäi kaipaamaan ollakseen huipputasoinen ppv, mutta erittäin kovaa settiä tällaisenaankin. Ehdottomasti suositeltava kokonaisuus.

PPV Ranking 2005

1. WWE - Vengeance (RAW) 3,58
2. WWE - Royal Rumble 3,55
3. WWE - WrestleMania 21 3,31
4. TNA - Sacrifice 3,11
5. TNA - Lockdown 2,91
6. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,89
7. TNA - Against All Odds 2,88 / WWE - Backlash (RAW) 2,88
8. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,80 / TNA - Final Resolution 2,80
9. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,79
10. TNA - Hard Justice 2,78
11. TNA - Slammiversary 2,67 / TNA - No Surrender 2,67
12. WWE - The Great American Bash (SmackDown) 2,53
13. TNA - Destination X 1,67

WWE - ECW One Night Stand (arvostelun ulkopuolella)

Vuoden matsi ehdokkaat
Randy Orton VS. Batista VS. Chris Benoit VS. Chris Jericho VS. Triple H VS. Edge (Elimination Chamber) / WWE New Year's Revolution
Christopher Daniels VS. AJ Styles (30 Minute Ironman) / TNA Against All Odds
Kurt Angle VS. Shawn Michaels / WWE WrestleMania 21
John Cena VS. JBL (I Quit) / WWE Judgment Day
Triple H VS. Batista (Hell In A Cell) / WWE Vengeance

Myöhemmin viikolla vuorossa kesämäjäys.

[What]

Itsepäisyyspäivän kunniaksi jatketaan projetkia sellaisella tapahtumalla, josta ainakin yksi tietty ottelu on herättänyt keskustelua foorumilla ihan tässä viime kuukausinakin.


Sunnuntai, 21. Elokuuta 2005
MCI Center, Washington D.C.

Olisi lukijoiden aliarvioimista alkaa selittämään laajalti Summerslamin historiasta, sillä kaikkihan tietävät, että kyseessä on yksi ”big 4” tapahtumista ja vuoden kohokohdista. Näinä brändijaon vuosina tämä tarkoitti sitä, että sekä RAW:n että SmackDownin rosterit olivat tapahtumassa käytettävissä. Termi ”superkorttibookkaus” kyllä kuvastaa tätä tapahtumaa melkoisen hyvin, sen verran timanttisia matsipareja tähän oli saatu kasatuksi. Selostuksesta vastasivat SD:in puolella Michael Cole & Tazz ja RAW:n puolella tutun HoF-kaksikon lisäksi äänessä oli myös Jonathan Coachman.

United States Championship Match
Orlando Jordan © VS. Chris Benoit
Heinäkuun Great American Bashissa miehet olivat kerenneet jo kohdata, ja silloin Orlando monien yllätykseksi onnistui nappaamaan voiton pieniä kepulikonsteja käyttäen. Tuostahan oli luonnollisesti Ahman suuhun jäänyt melkoisen karvas jälkimaku, ja nyt hän sai tilaisuutensa oikaista tämän vääryydeen vielä isommalla areenalla.

GAB:in matsi ei ollut mitenkään huono, ja kaksikko olisi varmasti kyennyt toistamaan temppunsa, mikäli siihen olisi annettu mahdollisuus. Tämä kuitenkin joutui mainitsemani ”superkorttibookkauksen” uhriksi. Aika ei yksinkertaisesti riittänyt kaikille tapahtumaan mainostetuille matseille, ja jonkun piti kärsiä. Tästä päivästä pari viikkoa eteenpäin Orlando Jordanin ura WWE:ssä olikin pitkälti tuhottu. Ymmärrettävistä syistä en ala tälle mitään arvosanaa antamaan.

Spoiler: näytä

Kesto: 27 sekuntia
Voittaja: Chris Benoit (Crippler Crossface Submission)

Arvosana: -

Singles Match
Matt Hardy VS. Edge w./Lita
One Night Standissa Paul Heyman oli se, joka tämän ensimmäisenä ääneen uskalsi sanoa. Tämähän perustui täysin tosielämän tapahtumiin. Matt Hardy ja Lita olivat seurustelleet vuosikaudet, mutta sillä aikaa kun Hardy oli loukkaantuneena (ja lopulta joutui irtisanotuksi) oli Lita aloittanut suhteen Edgen kanssa Mattin selän takana. Kesän mittaan useammassa RAW:ssa Hardy (joka ei siis ollut WWE:n työntekijä laisinkaan) oli hyökännyt katsomosta Edgen kimppuun hyvitystä janoten. Lopulta homma sitten kulminoitui siihen, että Vince McMahon päätti palkata Hardyn takaisin ja samantien bookata tämän ottelun. Itsehän olisin varmaankin bookannut tuon kuvion hieman eri tavalla, sillä kättely Vincen kanssa nyt ei välttämättä sitä Hardyn ”kapinoija”- statusta nostattanut. Joka tapauksessa tämä homma oli äärimmäisen henkilökohtainen, ja tämän matsin build upissa kuultiin mm. se Hardyn ehkäpä kuuluisin promo koskaan. It's either kill or be killed Adam and Matt Hardy will....not....die!

Noiden taustojen vuoksi tämä ottelu olisi oikeasti tarvinnut sitä aikaa ja rauhallista rakentelua. Nyt sitä ei tosiaan ollut tarjolla, joten ehkäpä olisi ollut viisainta odottaa hetki tämän kuvion kanssa ja bookata tämä ottelusarjan ykkösosa vasta Unforgiveniin? Näin olisin varmaan itse toiminut, sillä tästä ei jäänyt kuin paha mieli. Tämä kyllä alkoi vihamatsille oppikirjamaisesti puhtaalla tappelulla ja kaikki näytti aluksi hyvältä, kunnes sitten Hardyn vuolaan bleidauksen jälkeen matsi loppuikin kuin seinään. Paha pettymys, kiitos ”superkorttibookkauksen.”

Spoiler: näytä

Kesto: 4:48
Voittaja: Edge (Referee stopped the match as Matt Hardy couldn't defend himself)

Arvosana: * ½

Ladder Match (Custody Of Dominic)
Rey Mysterio VS. Eddie Guerrero
Tähän oltiin tultu. GAB:in arvostelun lukeneet varmasti muistavat, että Reyn poika Dominic oli pakotettu kehän laidalle katsomaan ottelua ja matsissa oli lisästipulaatio. Mikäli Eddie voittaisi, kertoisi hän koko maailmalle salaisuuden liittyen Mysterion perheeseen. Otteluhan päättyi Reyn voittoon, ja sen myötä Eddien oli määrä pitää salaisuus sisällään. Guerreron sanaan ei kuitenkaan ollut luottamista, sillä heti seuraavassa Smackdownissa hän meni möläyttämään sen miljoonien tv-katsojien edessä. Eddie oli Dominicin biologinen isä! I'm your papi. Samalla kaikessa hiljaisuudessa Eddie oli käynyt lakitaistoa ja hommannut itselleen 8-vuotiaan pojan huoltajuuden! Tämähän oli tietenkin Reylle ja hänen perheelleen valtava shokki, ja Rey saikin suosteteltua Eddien kompromissiin. He ottelisivat vielä vihoviimeisen kerran, ja matsin voittaja saisi pojan huoltajuuden itselleen. Koska olosuhteet olivat kaikkea muuta kuin normaalit ja vihanpito kovin henkilökohtainen, sovittiin ottelumuodoksi brutaali tikasmatsi. Että sillä lailla. Juonikuviosta voi olla montaa mieltä, mielestäni jonkin verran kyllä ammuttiin yli tämän kanssa. Toisaalta tämähän voisi olla sosiaalivirastoille hyvä vaihtoehtoinen tapa ratkaista huoltajuuskiistat täällä koto-suomessakin...

Taustatarina oli tosiaan omanlaisensa ja 8-vuotiaan pojan käyttäminen tuollaisessa roolissa ehkä moraalisesti hieman arveluttavaa, mutta plussapuolena saimme nähdä vielä kerran Eddien ja Reyn välisen matsin. Ei liene mikään yllätys, että matsi oli huipputasoa. Jotkut ovat kritisoineet tätä botcheista, joita tässä kieltämättä muutamia oli. Itse en kuitenkaan näe asiaa noin. Jos nuo botchit jotain tekivät, niin saivat ne spotit näyttämään entistä rajummilta ja vaarallisemmilta verrattuna täydellisesti onnistuneisiin suorituksiin. Oli tässä matsissa kyllä jotain ihan aitojakin heikkouksia: pariin otteeseen nähtiin todella feikin oloisia hetkiä. Ainakin kaksi kertaa Eddie olisi pystynyt kaikessa rauhassa nappaamaan sopimuspaperit koukusta, mutta jäi puhtaasti vaan odottelemaan että Rey lopulta tulee hänet tikkailta tiputtamaan. Tuo onkin tikasotteluiden perisynti, jota tulisi välttää kuin ruttoa. Sehän antaa ennakkoon sovitusta ammattipainiottelusta sellaisen kuvan, että se on ennakkoon sovittu! Nuo muutamat hetket olivatkin sitten matsin ainoa heikkous, muutoin meno oli ehtaa tykitystä koko kestonsa ajan. Kivuliaita (enemmän tai vähemmän nappiin menneitä) spotteja nähtiin roppakaupalla, jännitystä riitti ja ottelijat todellakin antoivat kaikkensa. Kaikin puolin todella hyvä ottelu ja hieno tapa lopettaa tämä käytännössä koko vuoden jatkunut kisailu kaksikon välillä. Taisivat miehet vielä syksyllä kertaalleen SD:issa kohdata, mutta kyllä tätä siitä huolimatta voi pitää feudin blow-off matsina. Hyvää työtä.

Spoiler: näytä

Kesto: 20:20
Voittaja: Rey Mysterio (after Vickie Guerrero interfered)

Arvosana: ****

Singles Match (Angle's Olympic Gold Medal On The Line)
Kurt Angle VS. Eugene w./Christy Hemme
Heti vuoden ensimmäisessä ppv-ottelussa Eugene satutti pahasti polvensa, ja oli tehnyt paluunsa kesän aikana. Ylimielisen Anglen tavaramerkiksi oli viimeisen vajaan vuoden aikana muodostanut ”Angle invitational.” Tässä Kurt antoi perinteisesti jollekin kotikaupungin sankarille mahdollisuuden nousta kehään itsensä kanssa. Tehdäkseen hommasta hauskaa oli Angle viime kuukausina laittanut olympiakultansa näiden haasteiden panokseksi. Mikäli joku kestäisi hänen kanssaan kehässä yli 3 minuuttia, tämä henkilö saisi mitalin haltuunsa. Paluunsa kehiin tehnyt Eugene sitten onnistui tässä tempussa, ja oli jo useamman viikon ajan pitänyt Anglen mitalia hallussaan. Nyt aikarajoja ei ollut, ja kamalan vihainen Kurt halusi antaa yksinkertaiselle vastustajalleen opetuksen isän kädestä.

Tässä vaiheessa Eugenen hahmosta oli kyllä parhaimmat mehut jo puristettu. Paluunsa jälkeen yleisö ei enää jaksanut entiseen tapaan sympata Eugenen puolesta, ja kaukana tuntuivat olevan ne ajat kun Eugene oli mukana jopa mm-kuvioissa. Tässäkin yleisö oli täysin Kurt Anglen puolella. Otteluhan oli aika lailla sellainen kuin sen pitikin olla. Lyhyt ja intensiivinen. Hieman ehkä jopa turhan oloinen matsi, mutta pakkohan Angle oli jollain tapaa saada mukaan Summerslamin korttiin. Tähän aikaan hän kuitenkin oli yksi firman isoimmista tähdistä.

Spoiler: näytä

Kesto: 4:34
Voittaja: Kurt Angle (Ankle Lock Submission)

Arvosana: **

Singles Match
Randy Orton VS. The Undertaker
Great American Bashissa Undertaker ”tappoi” Mohammad Hassanin ja siinä sivussa nousi ykköshaastajaksi Batistan mm-vyöstä. Hänen epäonnekseen JBL oli kuitenkin ujuttanut sopimukseensa pykälän, jonka mukaan hän saisi revanssin, mikäli voittaisi Batistan ensimmäisellä kerralla. Ja teknisesti ottaen JBL voitti sen matsin. Niinpä Theodore Long perinteisen triple threat-ratkaisun sijaan laittoi JBL:n ja Undertakerin Smackdownissa kehään ottelemaan ykköshaastajuudesta. Tämän ottelun ratkaisijaksi paljastui Randy Orton & RKO. Legendantappaja halusi kipeästi hyvityksen WrestleManiassa kokemastaan tappiosta ja tuolla tempulla hän varmisti, että sen mahdollisuuden tulee myös saamaan.

WrestleManian matsi ylitti odotukset, sillä se oli juuri sopivan kompakti kokonaisuus. Räjähtävä paketti ilman tylsiä hetkiä. Tässä niitä puuduttavia hetkiä ikävä kyllä nähtiin. Hieman liikaa pää- ja varvaslukkoja. Tietynlainen kaavamaisuus häiritsi tätä matsia. Tässä nähtiin ne samat maneerit, jotka aina nähdään Undertakerin otteluissa. Noista heikkouksista huolimatta ottelu oli kuitenkin kohtuullisen hyvä. Nähtiinhän tässä iso kasa komeita liikkeitä ja kyllä tämä kaikin puolin varsin isolta matsilta tuntui. Myöskin ottelun hieman erikoisesta lopetuksesta tykkäsin. Vähän tiivimpänä pakettina tämä olisi tosin toiminut vielä paremmin.

Spoiler: näytä

Kesto: 17:19

Spoiler: näytä

Voittaja: Randy Orton (RKO) [after Cowboy Bob Orton, disguised as a fan, interfered in the match]

Arvosana: *** ¼

WWE Championship Match
John Cena © VS. Chris Jericho
Vengeancen kolminottelussa Cena selätti Christianin ja sittemmin Kapteeni oli häipynyt Smackdowniin. Tämä jätti jäljelle Chris Jerichon, jota Cena ei ollut kyennyt voittamaan. Kaiken lisäksi Jericho oli viime viikkoina ystävystynyt entisen vihamiehensä Eric Bischoffin kanssa, sillä heillä oli yhteinen tavoite: syrjäyttää John Cena WWE:n mestarin pallilta. Kummankaan herrasmiehen mielestä Cenan kaltainen kaveri ei ollut oikea mies edustamaan RAW:ta mestarinaan. Nyt oli sitten tullut se ilta, kun Jerichon täytyi muuttaa sanansa teoiksi.

Tämä on muistettava ottelu siitä(kin) syystä, että tässä nähtiin ensimmäistä kertaa kunnolla se ilmiö, joka tulisi leimaamaan Cenan koko painiuraa. Naiset ja lapset hurraavat, miehet buuaavat. Tähän asti Cena oli nauttinut kohtuullisen kiistatonta yleisönsuosiota, mutta kesän mittaan monet ”hc-fanit” olivat alkaneet kääntämään selkäänsä Cenalle, ja tässä se ensimmäistä kertaa toden teolla näkyi ja kuului. Luonnollisesti tuo näkyi aivan loistavana tunnelmana matsin aikana. Tasoltaankin tämä ottelu oli varsin mukava. Tästä ei koitettukaan väkisin vääntää mitään ”muka-klassikkoa”, vaan bookkaus oli ihailtavan suoraviivaista. Tässä painettiin isolla vaihteella alusta alkaen, ja se olikin hyvä ratkaisu. Mitään maatakaatavan erikoista settiä ei nähty, mutta tämä oli kaikin puolin todella vahva ottelu. Juuri sellainen mitä Cenan ja Jerichon kaltaisilta pystyi odottamaankin. Hyvä matsi.

Spoiler: näytä

Kesto: 14:51
Voittaja: John Cena (F-U)

Arvosana: *** ½

Liittyen storylinen seuraaviin käänteisiin.

Spoiler: näytä

Samallahan tuo kyseinen ottelu oli viimeinen kerta kun Jerichoa WWE:n ppv:ssä nähtiin yli kahteen vuoteen. Heti seuraavana päivänä miehet kohtasivat vyöstä uudelleen ja tälläkin kertaa Jericho hävisi. Vanhat vihan tunteet valloittivat Eric Bischoffin, ja hän antoi siltä seisomalta epäonnistuneella Jericholle potkut ja itkuinen Y2J raahattiin ulos areenalta. Tosi asiassahan Jericho oli tässä vaiheessa paininut ties-kuinka-monta-vuotta putkeen ilman pidempiä taukoja, ja oli sen verran lopussa henkisesti ja fyysisesti, että kaipasi kipeästi breikkiä. Parin vuoden ajan Jericho sitten keskittyi vähän muihin asioihin, kunnes tuli save_us kampanjan aika. Sitä odotellessa.

World Heavyweight Championship Match (No Holds Barred)
John 'Bradshaw' Layfield VS. Batista ©
Perinteisestihän kahden ison pääottelun välissä nähdään joku kevyempi matsi, mutta tällä kertaa sellaiselle ei tilaa ollut. Kuten jo Orton-Undertakerin yhteydessä mainitsin, JBL oli onnistunut keplottelemaan itselleen revanssioption, ja Randy Ortonin avustuksella myös lunasti tilaisuuden itselleen. Itsevarma mestari oli antanut JBL:lle jopa oikeuden päättää ottelun stipulaatiosta, sillä Batista ei halunnut jättää JBL:lle mitään tekosyitä tulevalle häviölleen. New Yorkilaistunut teksasilainen meni sitten valitsemaan NHB-stipulaation, ja odotettavissa oli todellista läskin tummumista Elukan kotikaupungissa.

GAB:issa miehet ottelivat täysipitkän pääottelun, jossa kovasta yrityksestä huolimatta kaksikon heikkoudet pääsivät vähän liiaksi näkymään. Tällä kertaa aikaa oli huomattavasti vähemmän, mutta matsilaatuun se ei niinkään vaikuttanut. Reilusti lyhyemmästä kestosta johtuen miehet jaksoivat painaa tämän täysillä alusta loppuun, ja ne heikkoudet pysyivät visusti piilossa. JBL:n selkä tuskin tykkäsi Spearista turva-aidan läpi ja lopussa nähtiin makeita spotteja teräsportaiden kanssa. Joten ihan toimiva hc-painotteinen rykäisy tämä oli, joskaan ei sen tasoinen ottelu mihin WHC-kuvioissa oli Triple H:n ”aikakautena” totuttu. Ennakko-odotuksiin nähden kuitenkin ihan onnistunut suoritus.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:07
Voittaja: Batista (Batista Bomb on the steel steps)

Arvosana: ** ¾

Singles Match
Shawn Michaels VS. Hulk Hogan
Tämä oli saanut alkunsa jo huhtikuun 2. päivänä Hall Of Fame-gaalassa. Juhlaväki vaati Hogania nousemaan vielä kerran kehään, ja tämä tapahtuikin kuukautta myöhemmin Backlashissa. Silloin Hogan oli Shawn Michaelsin joukkuekaveri heidän voittaessaan Mohammad Hassanin ja Daivarin. Tämä ei kuitenkaan jäänyt Hoganin viimeiseksi otteluksi. USA:n itsenäisyyspäivänä 4.7 Hogan palasi vielä kerran RAW:hon, muodostaen joukkueen John Cenan ja Shawn Michaelsin kanssa. Unelmatiimi voitti Kurt Anglen, Carliton ja Tomkon muodostaman vastapuolen ja juhlat itsenäisyyspäivän hengessä alkoivat. Kunnes ne katkesivat kuin veitsellä leikaten. Michaels oli tehnyt jotain anteeksiantamatonta, nimittäin potkaissut Hogania Superkickillä leukaan. Se 90-luvulta tuttu ”kusipää-Maikkels” oli jostain syystä palannut.

Tuon jälkeen Michaels sitten muuttui täydeksi heeliksi, ja haastoi Hoganin matsiin. Tämän haasteen Hulkster empimättä hyväksyi, ja näin oli Summerslamille saatu eeppisten mittasuhteiden pääottelu. Kahden ikonin ensimmäinen kohtaaminen. Todellisen kiehumispisteen tilanne oli saavuttanut edeltäneenä maanantaina Montrealissa pidetyssä RAW:ssa. Michaels toi häpeilemättä esille temppunsa Bret Hartia kohtaan, ja meni jopa niin pitkälle, että herätteli yleisön toiveita soitattamalla Hitmanin legendaarista teemamusiikkia. Sunnuntaina Michaels aikoi tehdä saman Hoganille, mitä oli tehnyt kanadalaiselle sankarille 8 vuotta aiemmin.

Tämä ottelu kyllä muistetaan varsin hyvin, mutta vähän vääristä syistä. Ensimmäinen asia, joka tästä useimmille painifaneille tulee mieleen, on Michaelsin naurettava ylimyyminen. Ylimyyminen ja Michaels nyt ei tietenkään mikään ennenkuulumaton yhtälö ollut, mutta tällä kertaa Shawn veti homman protestina niin leikiksi, että se kyllä näkyi viimeiselle penkkiriville saakka. Tuo ikävä pelleily sitten vähän vesitti tätä muuten niin hienoa kohtaamista. Jos tuon Michaelsin pelleilyn unohtaa, niin tämä ottelu kyllä ylitti kaikki odotukset. Hogan otteli niin hyvin kuin fyysisten rajoitteidensa kanssa suinkin pystyi, ja monien yllätykseksi myös bleidasi vuolaasti ottelun aikana. Maagista tunnelmaa ja ainutlaatuisuuden tuntua tästä ei myöskään puuttunut. Kyllä se Hogan vaan kaikesta pahuudestaan huolimatta tiesi yleisönsä ottaa. Matsi oli myös bookattu varsin hyvin. Draamaa riitti, ja loppuhetket olivat oikeasti varsin kiivaita ja jännittäviä. Michaels kyllä kovasti yritti pelleillyyn sabotoida katsomisnautintoa, mutta ei siinä täysin onnistunut. Nautin tästä ottelusta melkoisen paljon, ja vaikka tämä ei käsittämättömän hypensä tasolle (tietenkään) yltänyt, niin siltikin pidän tätä varsin hyvänä Summerslamin pääotteluna ja viimeisenä kertana kun Hoganista painijana vielä johonkin oli.

Spoiler: näytä

Kesto: 21:26
Voittaja: Hulk Hogan (Leg Drop)

Arvosana: *** ½

Subjektiivisempi mielipide ottelusta ja kuinka sen olisi pitänyt mennä.

Spoiler: näytä

Jokaisellahan on varmasti mielipiteensä miten tuossa ottelussa olisi pitänyt käydä, ja tarinalla on yhtä monta puolta kuin kertojaakin. Itse kuitenkin katson asiaa kylmästi näin. Oli kulisseissa tapahtunut sitten mitä tahansa, niin Shawn Michaels on ammattilainen, jolle maksettiin isoa rahaa työstään. Niinpä hänen olisi kuulunut hoitaa tilanne kuten ammattilaiset sen hoitavat, eikä heittää suutuspäissään hommaa pelleilyksi kuin pahainen angstinen teini. Enkä nyt lähtökohtaisestikaan kykene ymmärtämään miten jobbaaminen kaikkien aikojen kuuluisimmalle painijalle tämän one more matchissa voi olla niin karvas pala nieltäväksi? Michaelskaan ei tarvinnut voittoa yhtään enemmän kuin Hogan. Tämä koko tapaus on sellainen pieni tahra Michaelsin mahtavalla uralla. Oli Hogan sitten tehnyt kulisseissa mitä tahansa.

*** Rey Mysterio
** Eddie Guerrero
* Hulk Hogan

Yhteenveto: Katsokaa tuota korttia. Onhan se aivan uskomattoman kova, helposti WrestleMania-tasoa. Mutta koska tämä ei ollut 4-tuntinen Mania, niin asia kääntyi itseään vastaan. Muutamat ottelut olisivat ehdottomasti tarvinneet enemmän aikaa (Edge-Matt pääasiassa) ja nyt tässä kävi vähän niin, että yksikään noista paperilla huippumatseista ei päässyt täysin loistamaan. Mutta kyllä minä siltikin sanon, että parempi näin verrattuna siihen, että tapahtuma olisi ollut yksittäisen ottelun onnistumisen varassa. Kokonaisuutena nautittava paketti, ainoa miinus tulee siitä, että yksikään ottelu ei noussut sille kaivatulle supertasolle. Tasokkaita matsejahan nähtiin vaikka kuinka monta.

PPV Ranking 2005

1. WWE - Vengeance (RAW) 3,58
2. WWE - Royal Rumble 3,55
3. WWE - WrestleMania 21 3,31
4. TNA - Sacrifice 3,11
5. WWE - SummerSlam 2,93
6. TNA - Lockdown 2,91
7. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,89
8. TNA - Against All Odds 2,88 / WWE - Backlash (RAW) 2,88
9. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,80 / TNA - Final Resolution 2,80
10. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,79
11. TNA - Hard Justice 2,78
12. TNA - Slammiversary 2,67 / TNA - No Surrender 2,67
13. WWE - The Great American Bash (SmackDown) 2,53
14. TNA - Destination X 1,67

WWE - ECW One Night Stand (arvostelun ulkopuolella)

Vuoden matsi ehdokkaat
Randy Orton VS. Batista VS. Chris Benoit VS. Chris Jericho VS. Triple H VS. Edge (Elimination Chamber) / WWE New Year's Revolution
Christopher Daniels VS. AJ Styles (30 Minute Ironman) / TNA Against All Odds
Kurt Angle VS. Shawn Michaels / WWE WrestleMania 21
John Cena VS. JBL (I Quit) / WWE Judgment Day
Triple H VS. Batista (Hell In A Cell) / WWE Vengeance

Seuraavaksi jatketaan TNA:n Unbreakablella, ja sieltähän löytyy ainakin se yksi kulttimainetta nauttiva matsi.

[Merovingi]

Eddien ja Reyn ottelussa tapahtunut tikapuilla seisomisen oli botchi, jolle Eddie ei voinut mitään. Vickien piti tehdä run-in tuossa vaiheessa, mutta hän ei saapunutkaan paikalle. En itse ottelua ole nähnyt, mutta eräässä botchamaniassa näytetään, kuinka Eddie makaa kehässä pidellen jalkaansa ja huutaa tuomarille "että missä vitussa se Vickie on!?".

Michaelsin ylimyymisen ja ottelun paskomisen yrityksen ymmärrän aika hyvin. Alkuperäinen tarkoitus oli Hoganilla ja Michaelsilla otella kaksi ottelua, joista voitot menisivät tasan 1-1. Sopimus tehtiin ja sen jälkeen.. Noh, Hogan teki Hoganit. Hän alkoi keksimään tekosyitä välttääkseen toisen ottelun, muun muassa että ei pysty ottelemaan ja ties mitä. Toki, Hogan oli huonossa hapessa jo tuon ikäisenä, mutta kyllä hän nyt oman kuntonsa tiesi jo sopimusta tehdessään. Tuosta toisesta ottelusta vetäytymisestä (jossa Hogan olisi siis hävinnyt) ja sopimuksen rikkomisesta veti Michaels ymmärrettävästi herneet nenään ja päätti näpäyttää Hogania.

Hoganin oli alunperin tarkoitus hypätä TNA:han ensinmäistä kertaa ennen WrestleManiaa. Hänen tuloaan Impactiin hypetettiin jo TV:ssä ja jonkinasteinen sopimus oli siis jo tehtynä, mutta sitten tuli Vince McMahonilta soitto Hall of Famesta ja Hogan rikkoi tuon sopimuksen TNA:n kanssa.

[What]

Michaelsin ylimyymisen ja ottelun paskomisen yrityksen ymmärrän aika hyvin.

Itsekin ymmärrän täysin Shawnin turhautumisen ja vitutuksen. Kyllähän hänellä täysi "oikeus" oli olla vihainen Hoganille. Mutta kuten sanoin:ammattilaisena Shawnin olisi pitänyt saada hoidettua tilanne jollain eri tavalla kuin pilaamalla Summerslamin pääottelu. Olisi sitten vaikka käynyt kirjaimellisesti kusemassa Hoganin aamiaismuroihin tai ottanut erää bäkkärillä. Jollakin muulla tavalla tuo olisi pitänyt saada ratkaistua. Sanoit että tuolla tavalla Michaels pääsi "näpäyttämään Hogania." Joo, pääsihän se, mutta tuli samalla näpäyttäneeksi myös jokaista ppv:n ostanutta painifania.

[Kenitys]

Tuossa "Michaels pilasi SummerSlamin Main Eventin" -jeesustelussa unohdetaan nyt raskaasti se, että heti show'n päättymisen jälkeen HBK:n ylimyynti ei ollut todellakaan se ensimmäinen asia, johon katsojat kiinnittivät tuossa ottelussa huomion. Muistan edelleen (ja kävin varmuuden vuoksi tarkastamassa RIP-foorumilta), kuinka ppv:n jälkeen arvosteluissa monet pitivät ottelua varsin hyvänä entertainment-mättönä. Shawnin myynnistä moni ei sanonut mitään, ja jos sanottiinkin, niin Michaelsin lentelymyyntiä pidettiin lähinnä viihdyttävänä tapana myydä Hoganin iskut. Minään "ottelun pilaavana momenttina" sitä ei todellakaan pidetty. Näin 7 vuotta tapahtuman jälkeen ottelussa tietenkin huomio kiinnittyy kaikkein eniten Michaelsin ylimyyntiin, koska tapauksesta on vuosien saatossa tullut painimaailman legenda kaikkien Youtube-videoiden ja painisivustoartikkeleiden ansiosta. Alun perin se ei kuitenkaan varastanut huomiota tuossa ottelussa. Itsekin vielä tuolloin painifaniuteni alkuaikoina en jäänyt todellakaan tuossa ottelussa miettimään Michaelsin myymisen korniutta.

Sen sijaan jos ottelussa joku myyminen herätti pahastusta, se oli Hoganin lopun aivan naurettava no-sellaus. Tanakan ja Awesomen no-sellauksesta paasatessa on hyvä muistaa, että se nyt vain sattuu kuulumaan miesten ottelutyyliin ja tuohon painikulttuuriin. Toki samaa voi ehkä sanoa Hoganinkin loputtomasta no-sellauksesta, mutta onhan tuo Hoganin nouseminen ylös Elbow Dropin, Sharpshooterin, tuoliniskun ja Sweet Chin Musicin (samalla kun Hogan on tosiaan vielä ihan verissäpäin) jälkeen nyt minimissäänkin ihan tuota samaa kaliiberia.

Siitä olen toki Whatin kanssa samaa mieltä, että olipa ottelun lopetuksen ratkaisu kuinka typerä tahansa, niin Michaelsin olisi pitänyt hoitaa homma paljon ammattimaisemmin, kuin mitä hän meni tekemään.

EDIT: Unohdin tähän alun perin sanoa, että Whatin arvostelut ovat toki edelleenkin täyttä rautaa, vaikka nyt tarkoituksellisen kärkevillä sanoilla Hogan-keissiä kommentoinkin.

Ja sitten taas omaan projektiini, jossa ollaan päästy varsin historiallisen ppv:n äärelle.


SURVIVOR SERIES 2001

Noniin, tähän sitä oli vihdoin tultu. WWF:n sota WCW:n (ja sittemmin WCW-ECW -liittouman, eli Alliancen) välillä oli alkanut alkukesästä, ja nyt se oli aika saattaa päätökseen. Kuukausien ajan WWF oli taistellut tunkeutujia vastaan ja koittanut tehdä uudestaan sen, jonka WWF oli jo kertaalleen tehnyt, eli päästää kilpailevat promootiot päiviltään. Vastavuoroisesti WCW ja ECW yrittivät nyt vihdoin lopettaa WWF:n tarinan. Tämä tilanne oli vellonut paikallaan jo kuukausien ajan, ja nyt se saisi vihdoin sen eeppisen päätöksensä, jota oli kauan odotettu.

Tässä kuviossa oli vain yksi ongelma. Kuukausien aikana WWF:ään oli saapunut monia (no, ainakin joitakin) entisiä WCW- ja ECW-painijoita, mutta lisäksi tarpeettoman moni WWF-painija oli vaihtanut vihollisen leiriin. Olen tästä jo edeltävissäkin arvosteluissani maininnut, mutta pitää nyt heti tämän arvostelun kärkeen todeta, että olen todella pettynyt siihen, kuinka tämä Invasion-kuvio hoidettiin. Aivan äärettömän pettynyt. Vielä Invasion-ppv:ssä kaikki näytti olevan aika hyvin kohdillaan. Toki olen samaa mieltä kaikkien muidenkin kanssa, että olisi ollut kiva nähdä esim. Goldberg, Sting, Rey Mysterio ja Scott Steiner mukana tässä kuviossa, mutta loppujen lopuksi WCW:n loppuaikojen ME-skene oli todella ohut, ja monet näistä alkuajan Invasion-hepuista olivat ihan korkealla midcardissa. Jos siis WWF ei halunnut käyttää silmittömiä summia isoihin tähtiin, olisi hankittuja tyyppejä siis aivan huolella voitu ruveta pushaamaan todellisina uhkina (ja pistää esim. DDP, Booker ja RVD vetonauloiksi)... Mutta mitä tekee WWF? Pistää Alliancen kaikkiin tärkeimpiin asemiin sellaisia kavereita, jotka olivat WWF:ssä jo pitkään ennen ECW:n ja WCW:n kaatumista (ja joista osa ei ole ikinä edes kyseisissä promootioissa esiintynyt) ja siirtää kaikki aidot WCW:läiset ja ECW:läiset kokonaan pois kuviosta tai ainakin paljon alkuasetelmaa heikompaan rooliin. Seuratkaapa tämän arvostelun aikana, montako aitoa "tunkeutujaa" ppv:ssä esiintyy.

Noniin, tämän avautumisen jälkeen lienee aika aloittaa arvostelu. Selostajina viimeistä kertaa JR ja Heyman. Samoin viimeistä kertaa käytössä Alliance/WWF-värijaottelu.


Christian (c) vs. Al Snow - WWF European Championship
Hyvin erikoinen tapa avata show. Christian oli siis tippunut ulos Intercontinental-kuvioista, ja sen sijaan hän oli hiljattain haalinut European-mestaruuden itselleen haltuun. Nyt hän pääsi puolustamaan sitä ensimmäisen kerran ppv:ssä, kun hän sai vastaansa Al Snow'n, jota ei ollut nähty ppv-tasolla sitten Royal Rumblen. (ECW:ssä pitkään paininut) Snow oli silti edustanut koko tämän Invasionin ajan WWF:ää, kun taas (koko ikänsä WWF:ssä paininut) Christian oli puolestaan hypännyt kesken kaiken Alliancen puolelle. Kenties tämä petturuus oli se asia, mikä sai tällä hetkellä Al Snow'n hermostumaan ppv:tä edeltävässä Heatissa ja haastamaan Christianin ylimääräiseen WWF vs. Alliance -otteluun SurSerin openerissa. Ylimielinen Christian otti haasteen vastaan ilomielin. Todellinen syy Snow'n ppv-esiintymiseen oli varmastikin se, että WWF:n Tough Enough 2 oli alkamaisillaan, ja Snow oli sen pääkouluttaja, joten Snow'n esiintyminen oli hyvää promoa ohjelmalle.

Ihan mukava aloitus show'lle. Ottelun alussa kukaan ei tuntunut välittävän Snow'sta, mutta niin vain Snow sai yleisön jälleen kerran puolelleen hienoilla otteillaan, kuten nopealla liikkumisellaan ja räjähtävällä Spinebusterillaan. Christian puolestaan hoiti oman roolinsa rutiininomaisen vakuuttavasti, joten kyllähän tätä ottelua ihan mielellään katsoi. Itse näkisin mielelläni Snow'n yhä paljon useammin ppv:issä, mutta kyllä hänen uransa alkoi vähitellen olla ohi. Ei siis mikään erityisen hieno tai suurta säväytystä aiheuttava ottelu, mutta oikein viihdyttävä ja pätevä avaus illalle.
**½ (6:30)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Christian (Unprettier)

Alliancen edustajat, jotka painivat WCW:ssä/ECW:ssä promootion kaatumisen aikana: 0/1


William Regal vs. Tajiri
Kuten Tajirin vyötäisiltä näkee, oli Japanese Buzzsaw edelleen WCW Cruiserweight -mestari. Alun perin olikin tarkoitus, että tässä viimeisen taistelun illassa olisi nähty vöiden yhdistämisottelu CW-mestari Tajirin ja LHW-mestari X-Pacin välillä. Koko homma jouduttiin kuitenkin perumaan, kun X-Pac loukkaantui juuri ennen ppv:tä. Niinpä Tajiri pistettiin ottelemaan Allianceen loikannutta comissioner Regalia vastaan. Kuten jo Rebellionin kohdalla totesin, tällä ottelulla oli sinänsä ihan oikea taustatarinakin, koska Regal oli (kayfabessa) tuonut Tajirin WWF:ään ja toiminut tämän mentorina, kunnes Regal petti koko WWF:n ja siinä sivussa myös (loppuun asti ECW:ssä painineen ja nyt WWF:ää edustavan) Tajirin luottamuksen. Mahdollisuuksia siis hyvinkin mielenkiintoiseen midcard-otteluun oli ilmassa, vaikka ennemmin tuon yhdistymisottelun olisinkin nähnyt.

Muistatteko, kun valitin Rebellionin kohdalla sitä, että näiden kahden ottelu jäi liian lyhyeksi ja että pidemmällä ajalla kaksi näin taitavaa kaveria olisi voinut saada aikaan vaikka miten kovan ottelun? No, onneksi WWF oli nyt ottanut opikseen... Tämä ottelu oli nimittäin puolet LYHYEMPI kuin Rebellionin ottelu! Kyllä, luit oikein. Lyhyempi. Ly-hy-em-pi. Mitä hemmetin järkeä oli pistää näitä äijiä ottelemaan toisiaan vastaan SurSerissä, jos heille ei viitsitä edes antaa aikaa? Mahdollisuuksia oli vaikka mihin, mutta nyt homma oli ohi kolmessa minuutissa, ja käteen ei jäänyt paljoa mitään. Toki Tajirin potkut olivat helkkarin hienoja, ja Regal osoitti tylyytensä esimerkiksi sillä Double Underhook Powerbombillaan sekä todella rajulla vuotamisellaan, mutta tästä jäi kokonaisuutena todella karvas ja ikävästi petetty fiilis. En tykännyt.
*½ (2:59)
Voittaja:

Spoiler: näytä

William Regal (Double Underhook Powerbomb)

Alliancen edustajat, jotka painivat WCW:ssä/ECW:ssä promootion kaatumisen aikana: 0/1


Test (c) vs. Edge (c) - WWF Intercontinental & WCW United States Title Unification Match
IC- ja US-mestaruuksien ympärillä oli käynyt taas kunnon kuhina No Mercyn jälkeen. Kuten Rebellionissa jo näkyi, Kurt Angle oli tuolloin voittanut US-mestaruuden Rhynolta. Samaan aikaan Edge huseeraasi IC-mestarina, mutta hieman Rebellionin jälkeen hän hävisi vyönsä Testille, joka otti voiton kotiin raskaalla kusetuksella. Edge ei tuota tappiota niin vain hyväksynyt, ja siitä alkoi raju vihanpito Edgen ja Testin välillä. Miehet olivat ottaneet useita kertoja yhteen rajusti, ja lisäksi raivoisa Edge onnistui voittamaan US-mestaruuden Kurt Anglelta, jotta hän pääsisi ottelemaan Testiä vastaan tässä mestaruuksien yhdistämisottelussa. Ideana oli siis se, että tämän ppv:n ME:n hävinnyt promootio katoaisi lopullisesti painimaailmasta, ja samalla saattaisivat kadota sen kaikki painijat ja mestaruudet. Niinpä sekä joukkue- että keskikorttimestaruuksien hallitsijoille järjestettiin nämä yhdistämisottelut, jossa voittajasta tulisi kiistaton mestari, ja hänelle taattaisiin varma paikka palkkalistoilla, vaikka hän olisikin edustanut hävinnyttä promootiota.

Ihan mukava ottelu, mutta ei tämä vain oikein missään vaiheessa tuntunut lähtevän käyntiin kunnolla. Vaikka olen suuri Test-mark ja iloinen hänen saamastaan pushista, täytyy myöntää, että Testin hallinta oli hetkittäin aika tylsääkin. Vaikka kaikki oli periaatteessa kunnossa, mitään erityisen säväyttävää ei nähty ennen paria viimeistä minuuttia - lukuun ottamatta Edgen rajua tiputusta turvavallin päälle. Sitten alkoikin ihan hyvä ja jännittäväksi yltynyt loppumäiskintä, joka oli tosin lähinnä finisherhuorausta. Ottelun lopetus oli taas hiukan vaisu ja jätti kokonaisuudessaan hiukan valjun fiiliksen tästä. Ihan mukava ottelu, mutta paljon enempää toivoin, koska keskikortin otteluilla oli tähän asti ollut aika kova taso.
**½ (11:17)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Edge (Roll up)

Alliancen edustajat, jotka painivat WCW:ssä/ECW:ssä promootion kaatumisen aikana: 0/1


Dudley Boyz (c) w/ Stacy Keibler vs. Hardy Boyz (c) - Steel Cage WWF & WCW Tag Team Title Unification Match
Joukkuevyöt olivat pomppineet Invasion-kuvion aikana tauotta joukkueelta toiselle. Dudleyt olivat voittaneet mestaruutensa Hardyilta noin kuukausi sitten, ja Hardyt puolestaan vyönsä viimeisimpänä Testin ja Booker T:n kaksikolta. Kaikkien mestaruuspompottelujen päätteeksi oli lopulta siis päädytty siihen tilanteeseen, että nämä vuodesta 1999 lähtien toistensa kimpussa olleet joukkueet kohtasivat toisensa vielä yhden kerran joukkuemestaruuksien yhdistämisottelussa. Koska Hardyt ja Dudleyt olivat piesseet toisiaan lähes kaikilla mahdollisilla tavoilla, päätettiin tästä ottelusta tehdä Tag Team Steel Cage Match, jollaisessa nämä joukkueet eivät olleet vielä koskaan kohdanneet toisiaan. Ainiin, jos jotain kiinnosti, niin Hardyt olivat ppv:hen saapuessa WWF:n joukkuemestareita, ja Dudleyt WCW:n vastaavia. WWF:ää tämä fakta ei ainakaan tuntunut kiinnostavan, sillä sekä Howard Finkelin kuulutuksessa että sisääntulojen aikaan nähdyissä nimikylteissä Dudleyt ilmoitettiin WWF:n joukkuemestareina ja Hardyt WCW:n joukkuemestareina.

Noniin, illan ensimmäinen oikeasti hieno ja kunnolla onnistunut ottelu. Toisaalta jos tämä olisi ollut mitään muuta, olisin varmaankin kävellyt mereen, koska siinä vaiheessa tämä ppv olisi ollut täysin pilalla. Kokonaisuutena siis todella viihdyttävä ottelu muttei kuitenkaan ihan huipputasoa. Alun rauhallinen vaihe oli juuri sopivan pituinen, ja sen jälkeen päästiin niin sanottuun oikeaan meininkiin. Yllättävänkin innovatiivisia bumppeja, kuten Dudleyiden hurjat loikat, molempien Hardy-veljesten hienot häkkikiipeilyt ja Mattin iskeminen häkkiä päin niin, että tämä roikkui jaloistaan häkin yläreunasta. Kirsikkana kakun päällä tietenkin loppupuolella nähty aivan älyttömän hurja loikka Jeffiltä. Silti jäin kaipaamaan vielä jotain enemmän ja jotain vielä tuoreampaa, jotta tämä olisi yltänyt näiden joukkueiden parhaiden otteluiden tasolle. Ehkä vähitellen oli vain aika siirtyä uusien joukkuekuvioiden aikakaudelle.
***½ (15:45)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Dudley Boyz (D-Von pinned Jeff after he missed a Swanton Bomb off the top of the cage)

Alliancen edustajat, jotka painivat WCW:ssä/ECW:ssä promootion kaatumisen aikana: 0/2 (Stacy ei kelpaa, koska en laske managereja)


22 Man Immunity Battle Royal
Participants: Justin Credible, Lance Storm, Shawn Stasiak, Diamond Dallas Page, Raven, Steven Richards, Billy Kidman, Tommy Dreamer, The Hurricane, Test, Bradshaw, Faarooq, Crash Holly, Funaki, Perry Saturn, Albert, Billy Gunn, Chuck Palumbo, Spike Dudley, Tazz, Hugh Morrus, Chavo Guerrero Jr.
Vuorossa oli hyvin jännittävä ottelu, johon oli saatu ängettyä suuri osa WWF:n midcardereita ja uskottavuutensa menettäneitä Alliance-edustajia. Kuten jo siis edellä totesin, luvassa olevan ME:n hävinnyt promootio katoaisi pysyvästi painimaailman kartalta. Samalla se tarkoitti sitä, ettei voittavalla promootiolla olisi mitään velvollisuutta pitää yhtäkään kilpailevan promootion painijaa palkkalistoillaan (lukuun ottamatta mestaruusvyön haltijoita). Tässä ottelussa kaikilla midcardereilla oli kuitenkin mahdollisuus pysyä leivänsyrjässä kiinni, koska tämän battle royalin voittaja saisi immuniteetin, joka takaisi sen, ettei häntä voitaisi erottaa seuraavan vuoden aikana. Osallistujista Credible, Storm, Stasiak, DDP, Raven, Richards, Kidman, Dreamer, Hurricane ja Test edustivat Alliancea. APA, Crash, Funaki, Saturn, Albert, Gunn, Palumbo (kyllä) ja Spike edustivat WWF:ää. Lisäksi mukana olivat Tazz, Morrus ja Chavo Jr, jotka oli erotettu Alliancesta, mutta WWF ei ollut huolinut heitä, joten heidät miellettiin vapaiksi agenteiksi.

Painilliselta ja myös storylinelliseltä anniltaan aikamoisen heikko. Toisaalta olihan se nyt kiva nähdä sitten edes tällaisessa pikapyräyksessä pari niitä ihan oikeasti WCW:stä/ECW:stä WWF:ään tullutta painijaa. Tämä oli muuten ensimmäinen ppv-esiintyminen ainakin Chavolle ja Dreamerille. No, Tazz oli ihan hauska, ja Heymanin reaktiot Tazzin saapumiseen huvittavia, sillä Tazz oli kuristanut Heymanin keskellä kehää sen jälkeen, kun hän oli lähtenyt Alliancesta. Lisäksi tässä oli pari oikeasti näyttävää eliminointia, kuten painijan ulos heittäminen kehästä Fallaway Slamilla. Näitä pieniä kivoja hetkiä lukuun ottamatta tästä ei kuitenkaan jäänyt käteen yhtään mitään. Miksei tämän tilalla voinut olla jotain kivoja ja hyvin rakenneltuja keskikortin otteluita? Ei sitten.
* (7:40)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Test (Last eliminated Billy Gunn)

Alliancen edustajat, jotka painivat WCW:ssä/ECW:ssä promootion kaatumisen aikana: 7/10 (Battle Royal pelastaa luvut hienosti)


Trish Stratus vs. Jacqueline vs. Lita vs. Ivory vs. Mighty Molly vs. Jazz - 6-Pack Challenge for the WWF Women's Championship
Vielä ennen Main Eventiä oli aika palauttaa kuvioihin takaisin mestaruusvyö, joka oli ollut vakatoituna siitä lähtien, kun Chyna oli jättänyt WWF:n. Invasion-kuvion aikana ei naisten divisioonan uudelleenlämmittely ollut ykkösprioriteetti, mutta nyt kun se oli ohi, alkoi naisillekin olla taas enemmän tilaa. Samaan aikaan WWF oli kuin vahingossa kerännyt itselleen ihan oikeasti todella vakuuttavan naisdivarin. Nyt kehässä oli kuusi sellaista naispainijaa, jotka voisivat koska tahansa saada aikaan ihan oikeasti hyvän ottelun. Tämä alkoi lupailla hyvää. Muut ottelijat ovat jo meidän vanhoja tuttujamme, mutta Jazz teki WWF-debyyttinsä vasta tässä ppv:ssä. Jazz oli paininut ECW:ssä vuoteen 2000 saakka, ja nyt hän debytoi Alliancen viimeisenä uutena nimenä, kun William Regal oli ilmoittanut, että Alliancea tässä ottelussa edustaisi yksi yllätysnimi.

Täytyy sanoa, että minä olin pettynyt tämän ottelun tasoon. Jos kehään laitetaan kuusi näin kovaa naispainijaa, olisi ottelun oikeasti pitänyt olla jo todella hyvä. Nyt hommasta jäi loppujen lopuksi aikamoisen vaisu fiilis. Paikoitellen meno oli kyllä hyvää. Erityisen liekeissä olivat hurjaa bumppia ottanut Lita ja vakuuttavia power-liikkeitä pamautellut Jazz. Sitten taas ottelu oli paikoitellen todella häiritsevää botchailua, joista yksi pahin oli lopussa nähty sählääminen Jazzin kehästä ulosheittämisen kanssa. Muutenkin osa naisista, erityisesti Trish, botchaili yllättävän paljon. Paljon parempaa voisi toivoa nyt jo näin kovalta vaikuttavalta naisdivarilta.
*½ (4:35)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Trish Stratus (Pinned Ivory after a Stratusfaction)

Alliancen edustajat, jotka painivat WCW:ssä/ECW:ssä promootion kaatumisen aikana: 0/3



Team Alliance (Shane McMahon & Booker T & Rob Van Dam & Kurt Angle & Steve Austin) vs. Team WWF (Big Show & Kane & Undertaker & Chris Jericho & The Rock) - Survivor Series Elimination Match
Noniin. Mitäs tästä nyt ihan oikeasti sanoisi. Kyllä te ihan oikeasti tiedätte kaikki tähän otteluun johtaneet juonikuviot, sillä tästä ottelustahan tässä on koko tämän Invasion-kuvion ajan ollut kyse. Siitä, kuka kuolee ja kuka selviää. Voittajajoukkue saa täyden vallan WWF:stä tämän illan jälkeen ja voi tehdä hävinneelle porukalle aivan mitä haluaa. Alliancea edustavat Shane McMahon ja Stephanie McMahon tahtovat savustaa isänsä lopullisesti pois painibisneksestä, ja WWF:n kunniasta taistellut Vince haluaa tehdä saman lapsilleen. Alun perin Vincen itsekin piti olla tässä ottelussa mukana, mutta hän luovutti paikkansa myöhemmin Big Show'lle. Viimeisin suuri käänne tässä painijoiden puolelta toiselle loikkaamisessa oli ollut Kurt Anglen halpamainen siirtyminen (hänen mielestään) voittavan joukkueen, eli Alliancen, puolelle - kunnes hieman ennen Survivor Seriesiä Vince McMahon ilmoitti Raw'ssa, että yksi Alliancen jäsenistä pettää koko porukan tämän ottelun aikana. Viimeisessä SD:ssä ennen SurSeriä vihjailtiin raskaasti, että tuo petturi olisi Alliancen pukuhuonejohtaja ja WWF-mestari Steve Austin.

Sellaista sitten. Merkittävyyteensä, odotuksiinsa ja oikeastaan kaikkeen muuhunkin verrattuna tämä ottelu oli yksi tämän vuoden pahimmista pettymyksistä. Painillinen anti jäi yllättävänkin laimeaksi, eikä tunnelmakaan ollut omasta mielestäni ollenkaan samalla tasolla kuin Invasion Inaugural Brawlissa, jota itse pidin hienona entertainment brawlina näiden joukkioiden välillä. Jotenkin tästä puuttui semmoinen salamamainen sähköisyys, joka tuossa ottelussa oli. Ehkä suuri syy feilaamiseen oli sitten se, että tästä yritettiin tehdä turhankin isoa ottelua. Ottelu eteni paikoitellen jotenkin turhan hitaasti ja oli mielestäni aivan liian pitkä siihen verrattuna, kuinka vähän mitään merkittävää tässä tapahtui. Kenenkään painijan otteet eivät olleet millään tavalla kovin erityisiä. Joidenkin merkittävien eliminointien aikana yleisö oli aivan hiljaa. Se täytyy kuitenkin sanoa, ettei kyseessä ollut mikään huono ottelu, koska kyllähän nämä 10 kaveria tietävät, kuinka hyvä ottelu aikaan saadaan. Ongelma oli se, että tämän olisi aivan ehdottomasti pitänyt olla paljon enemmän kuin hyvä, jotta tämä olisi puolustanut paikkansa ja pelastanut illan. Loppua kohti homma alkoi kyllä sähköistyä ja muuttua oikeasti jännittäväksi sekä hurjaksi tappeluksi (kiitos Steve Austinin)... Kunnes homma kustiin idioottimaisilla sekaantumisella. Ensimmäisen turnin olisin vielä jotenkin sietänyt, mutta loputtomat ref bumpit ja se suuri swerwe olivat aivan naurettavaa kuraa, jota tämä ottelu ei olisi tarvinnut. WCW:n muistoa kunnioitettiin suurten nimien palkkaamisen sijaan tyypillisellä WCW-buukkauksella.
*** (44:51)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Team WWF (Rock last eliminated Austin after Kurt Angle turned on The Alliance)

Alliancen edustajat, jotka painivat WCW:ssä/ECW:ssä promootion kaatumisen aikana: 2/5

*** Jeff Hardy
** Steve Austin
* Matt Hardy

Koko illan aikana esiintyneet Alliancen edustajat, jotka painivat WCW:ssä/ECW:ssä promootion kaatumisen aikana: 9/23 = 40 %... Ja ilman Battle Royalia 2/13, eli 15%

Kokonaisarvio Survivor Seriesistä: Joo-o. Tämä show jätti jotenkin aika sanattomaksi, eikä sillä hyvällä tavalla. Olin alkupuolella hyvin innoissani Invasion-kuviosta, koska se toi oikeasti monia mielenkiintoisia WCW- ja ECW-nimiä WWF:ään. Sitten kuitenkin monet heistä katosivat kokonaan, ja koko homma muuttui pelkäksi WWF-äijien keskenään feudailuksi. Toivoinko minä, että WCW vs. WWF -feudin huipentaa Steve Austinin ja Rockin taistelu? En. Tilannetta ei parantanut sekään, että esim. oikeasti pushia saanut Rhyno joutui sivuun loukkaantumisen takia. Kaiken tämän takia toivoin, että tämä ppv olisi pelastanut sen, mitä pelastettavissa on. Oli tilanne mikä tahansa, olisi näilläkin korteilla voitu luoda hieno ppv, jossa tarjotaan mahtavaa painiviihdettä ja lähetetään Invasion-kuvio tyylikkäästi hautaan. Sen sijaan WWF tarjosi meille otteluita, joista suurin osa oli pettymystä ja pettymyksen jälkeen, ja buukkauspäätöksiä, jotka aiheuttivat päänsärkyä. Vain yksi illan otteluista ylitti kolmen tähden rajan, ja tuoltakin nelikolta ollaan nähty paljon parempia otteluita vuoden saatossa. Henkilökohtaisesti olen täysin ihmeissäni siitä, kuinka positiivisia arvosteluja tämä ppv on saanut, sillä minulle tämä oli vuosituhannen yksi pahimmista pettymyksistä. Tämän piti olla vuoden toiseksi suurin tapahtuma. Sellaisena se oli aivan onneton, ja ihan normaalinakin ppv:nä tämä oli puhtaasti Kehno.

1. WWF WrestleMania X-Seven - Loistava
---------------
2. WWF Royal Rumble - Hieno
3. WWF No Way Out - Hieno
4. WWF SummerSlam - Hieno
5. WWF Judgment Day - Hieno
---------------
6. WWF Backlash - Hyvä
7. ECW Guilty As Charged - Hyvä
8. WWF Invasion - Hyvä
9. WWF No Mercy - Hyvä
---------------
10. WWF King of the Ring - Ok
11. WWF Rebellion - Ok
12. WCW Greed - Ok
13. WWF Insurrextion - Ok
---------------
14. WWF Survivor Series - Kehno
15. WWF Unforgiven - Kehno
16. WCW SuperBrawl: Revenge - Kehno
17. WCW Sin - Kehno
---------------
18. WOW Unleashed - Surkea

Seuraavaksi vuoden viimeinen ppv.

[What]

Invasion-kuviosta kertoo kaiken tarpeellisen sen huipennus. Kurt Anglen tuplakäännös, double swerve, miksikä ikinä sitä haluaa kutsua. Muuta sanottavaa siitä ei ole, joten jatketaan oman projektin parissa.


Sunnuntai, 11. Syyskuuta 2005
Impact Zone, Orlando, Florida

Elokuussa nähdyn varsin mainion Sacrificen jälkeen TNA:n ppv-kalenterissa oli vuorossa Unbreakable. Tuon tapahtuman nimen TNA sitten jossain vaiheessa pudotti ppv-kalenterista pois. Liekö ollut syynä se, että syyskuussa muuan toinen promootio tapasi järjestää UN-alkuliitteellä varustetun tapahtuman. Hölmöltähän se kuulostaa, mutta ei varmaan ole mahdotonta. Selostajina tässäkin tapahtumassa vakiokaksikko Mike Tenay & Don West.

Six Man Tag Team Match
Diamonds In The Rough VS. 3 Live Kru
Kuten näkyy, sitten Sacrificen oli Simon Diamondin johtama talli saanut ihan oikean nimenkin. Simonin lisäksi siihen siis kuuluivat David Young ja Elix Skipper. Vastaansa kolmikko sai lopultakin erimielisyytensä sovituksi saaneen 3 Live Krun. BG Jamesin suunnilleen puoli vuotta (kyllä, oikeasti) kestänyt jahkailu siis päättyi Sacrificessa, kun hän kääntyi ex-partneriaan Kip Jamesia vastaan ja osoitti lojaaliutensa 3LK:lle. Kaikki oli siis ennallaan.

Kaikki oli ennallaan myös 3LK:n otteluiden tason kanssa. Konnan & BG James olivat tosiaan edelleen hyviä viihdyttäjiä, mutta kehässä aika lailla menneen talven lumia. Sitten kun tälle ottelulle oli annettu vieläpä hävyttömän vähän aikaa ja bookattukin jotenkin tylsästi, niin eipä tästä hurraa-huutoja saa aikaiseksi. Nyt voi rehdisti sanoa, että olipas kehno avausmatsi.

Spoiler: näytä

Kesto: 4:22
Voittajat: 3 Live Kru (Konnan pinned Young)

Arvosana: * ½

Singles Match
Austin Aries VS. Roderick Strong
Tähän aikaan TNA:n katsojakunta oli hyvin smark-painotteinen. Tyydyttääkseen heitä oli promootio hommannut viime kuussa Austin Ariesin ottelemaan Danielsia vastaan ”internetin unelmamatsiksi” mainostetussa kohtaamisessa. Ei liene kenellekään yllätys, että tuo ottelu oli erittäin kovatasoinen ja kansa jäi janoamaan lisää. Sen lisäksi että Aries oli ilmeisesti jäänyt vakkariksi palkkalistoille annettiin tässä mahdollisuus myös toiselle indypainin maailmassa tyrskyjä nostattaneelle miehelle, eli selänmurtajan messiaalle, Roderick Strongille.

Kovatasoinen oli tämäkin ottelu. En ole miesten indyuraan kovin tarkasti tutustunut, mutta olettaisin että jo tässä vaiheessa Aries ja Strong olivat aika useasti toisiaan vastaan matsanneet pienemmillä areenoilla. Sen verran vaivattomasti kaksikon yhteistyö luisti. Etenkin ne hetket, joissa miehet repivät toistensa rintalihaksia vereslihalle rajuilla chopeilla olivat suorastaan hykerryttäviä. Ongelmana tässä vaan oli, että matskua oli 15 minuutin edestä, ja nyt se piti kompressoida 8:aan minuuttiin. Joten vähän sellaista spotista toiseen kiirehtimistä ja hätäilyä tässä oli. Sitä ei tosin voinut välttää, koska miehet varmasti halusivat painia omien vahvuuksiensa mukaisen ottelun. Pidemmällä ajalla tämä olisi varmasti yltänyt samaan mitä Aries-Daniels Sacrificessa oli. Melkoisen hyvä ottelu tällaisenaankin.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:02
Voittaja: Austin Aries (450 Splash)

Arvosana: ***

Tag Team Match
Kip James & Monty Brown VS. Apolo & Lance Hoyt w./Sonny Siaki
Sitten olikin vuorossa ehkäpä koko illan tylsimmältä kuulostanut kohtaaminen. Jonkinlaista taustaa tällä tosin oli takana. Kip & Alfa Uros kun olivat taannoin teloneet Apolon vakkaripartnerin Sonny Siakin niskan pahanpäiväisesti, ja lähettäneet sitä myöten saikulle. Apolo oli sitten onnistunut värväämään Lance Hoytin hänen sijaisekseen tähän matsiin. Siaki niskatukensa kera oli kehän laidalla henkisenä tukena.

Joskus on kiva olla väärässä ja tässä niin pääsi käymään. Ainakin osittain. Eihän tämä mikään huippumatsi ollut, mutta odotuksiin nähden varsin pätevää isojen miesten rytkettä. Lance Hoyt ja Monty Brown olivat ihan kohtuullisia raskassarjalaisia, ja he tässä eniten myös loistivat. Lopputulemana tästä sittenkin saatiin ihan ok- tasoinen ottelu aikaan. Ihan hyvin noilla nimillä.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:00
Voittajat: Kip James & Monty Brown (Brown pinned Apolo via Pounce)

Arvosana: ** ½

Singles Match
Chris Sabin VS. Petey Williams
Lennokasta painia jälleen luvassa. Alunperin Peteyn oli määrä kohdata Shocker, mutta AAA-promootion muuttaessa aikataulujaan ei hän millään Orlandoon olisi ajoissa kerennyt. Näinpä ”lohdutuspalkintona” vastustajaksi iskettiin Chris Sabin. Eipä kyllä haitannut, tämä ottelupari kiinnosti itseäni noin 14 kertaa enemmän kuin Shocker-Williams. Yhteistä historiaa Chrisillä ja Peteyllä oli mittavasti. He olivat mm. käyneet yhtä aikaa Scott D'Amoren johtamaa painikoulua, olivat ennenkin matsailleet TNA:ssa ja kumpainenkin olivat vasta 23-vuotiaita nuorukaisia.

Eikä tämä pettänyt. Ottelu oli juuri sellaista huipputempoista keskisarjan painia mitä saattoi odottaakin. Ottelun kantavaksi teemaksi muodostui miesten yhteinen historia, ja siitä johtuen matsissa nähtiin kymmenittäin innovatiivisia vastaiskuliikkeitä. Mitään huomattavia botcheja ei sattunut, ja meno oli kaikin puolin varsin nautittavaa koko kestonsa ajan. Ottelun loppuspottia edeltänyt counterhelvetti oli eritoten makeaa katsottavaa. Mainio ottelu, juuri tällaisilla otteilla TNA erottui siitä Connecticutissa päämajaansa pitävästä jättiläisestä ja loi oman fanikantansa.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:36
Voittaja: Chris Sabin (Cradle Shock)

Arvosana: *** ½

No DQ Match
Sabu VS. Abyss w./James Mitchell
Tasokasta high flying – painia oltiin keretty nähdä jo melko paljon, mutta nyt oli luvassa ammattipainia sen toisesta äärilaidasta. Kuten ottelijoistakin jo varmaan huomaa. James Mitchell oli kovasti lobbaillut sen puolesta, että Abyss saisi mahdollisuutensa otella mm-vyöstä. TNA:n mestaruuskomitea ei ollut kuitenkaan ajatukselle lämmennyt, joten Mitchell oli lyönyt pöytään kovan ultimaatumin. Abyss tulisi tuhoamaan koko rosterin edestään, kunnes se mestaruusmatsi olisi tarjolla. TNA:han taannoin palannut Sabu oli sitten rohkeana miehenä noussut vastustamaan tätä Abyssin kylvämää kauhua ja ennen pitkää matsi olikin jo sovittu.

Dance with the girl who brought you to the dance. Tuossapa on sellainen lause, joka ainakin Jim Rossin suusta kuulostaa kovin tutulta. Aivan kuten Williams ja Sabin edellisessä matsissa, niin myös Abyss ja Sabu osasivat painia vahvuuksiensa mukaan. Pöytiä pistettiin takkapuiksi lähestulkoon ennätysvauhtia, tuolit viuhuivat ja lopussa nastoja löytyi selkälihasta. Eli tämä oli juuri sellainen raju roskapainiottelu, joilla nämä miehet painimaailman tietoisuuteen olivat nousseet. Sellainen kunnollinen nokkakolari moottoritiellä. Jälleen kerran, painityylin fanit varmaan antaisivat parempiakin arvosanoja, mutta kyllä minäkin tästä tykkäilin. Etenkin se loppuspotti oli aivan huikea.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:33
Voittaja: Abyss (Black Hole Slam into thumb tacks)

Arvosana: *** ½

Singles Match
Bobby Roode VS. Jeff Hardy
Kirjoittaessani tätä marraskuussa 2012 ovat nämä kaksi herrasmiestä TNA:n ehdottomia megatähtiä ja main eventereita. 7 vuotta aiemmin ei ihan samaa vielä voinut sanoa. Roode tunnettiin edelleen Team Canadan voimakimppuna ja Hardykin lähinnä pelkistä spoteistaan, vaikka toki lähellä sitä pääottelijan statusta olikin. Mitään valtavan suurta taustatarinaa tällä ei ollut. Jeff ei tykännyt Team Canadasta ja tunne oli molemminpuolinen.

Eipä tämä ihan samaa tasoa ollut, mitä miesten kohtaamiset yli puoli vuosikymmentä myöhemmin. Toisaalta ei sitä luottoakaan miehiin näyttänyt olevan. Alussa meno vaikutti ihan mukavalta, mutta sitten alettiin nähdä sekaantumisia ja koko ottelun loppupuoli meni sellaiseksi sähläämiseksi. Tuosta huolimatta ihan perusviihdyttävä rykäisy, ja kyllä tästäkin pystyi näkemään että näissä kavereissa potentiaalia sinne ruokaketjun huipulle saakka on.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:10
Voittaja: Bobby Roode (after Jeff Jarrett hit Hardy with a hockey stick)

Arvosana: ** ½

NWA World Tag Team Championship Match (4-Way Elimination)
Team Canada (A-1 & Eric Young) VS. Alex Shelley VS. America's Most Wanted VS. The Naturals © w./Jimmy Hart
Sacrificessa joukkuevöitä ei puolustettu laisinkaan, mutta nyt Naturaaleilla olikin isomman kokoluokan haaste edessään. Kolme joukkuetta vastassa, tai oikeastaan kaksi ja puoli. Alex Shelley tosiaan joutui tuleen yksinään, koska hänen joukkuepartnerinsa Sean Waltman ei koskaan ilmestynyt paikalle. Yllättää [ ] Ei yllätä [x]. Shelleyta ja hänen näkymätöntä partneriaan lukuunottamatta kehässä olivatkin sitten ne kolme joukkuetta, mitkä olivat divaria koko vuoden hallinneet. Mitä nyt Team Canadan koostumus vähän aina vaihteli.

Jälleen kerran todella hieno ottelu. Ottelun alkupuolella sai seurata Alex Shelleyn urhoollista taistelua tuulimyllyjä vastaan ja viime hetkillä nähtiin tiukkaa taistelua Naturalsien ja Team Canadan välillä. Eikä se meno siinä välissäkään suinkaan huonoa ollut. Aivan kuten tällaisten otteluiden oppikirjassa lukee, niin tempo pysyi kovana koko keston ajan ja mitään headlock-halailuja ei todellakaan nähty. Jokainen ottelija hoiti oman ruutunsa varsin mallikkaasti, ja etenkin Eric Young suorastaan loisti tässä. Hän oli oikeastaan se liima, joka piti matsia kasassa siinä loppuminuuteilla. Mieleen jäi myös Chris Harrisin iskemä Delayed Vertical Suplex A-1:lle. Ai että rakastan tuota manööveriä, etenkin silloin kun se suoritetaan vähän isokokoisemmalle kaverille. Se voiman ja tekniikan määrä, joka tuohon vaaditaan. Drooool.... Mallikelpoinen joukkuematsi ja tätä menoa tästä ppv:stä on tulossa todella kovaa tavaraa.

Spoiler: näytä

Kesto: 18:02
Voittajat: Naturals (last eliminated Team Canada)

Arvosana: *** ½

NWA World Heavyweight Championship Match (Raven's Rules)
Raven © VS. Rhino
Tämä juonsi juurensa Sacrificessa nähtyyn joukkueotteluun. Siinä Jeff Jarrettin sijaan Rhino oli se mies, joka onnistui maailmanmestarin selättämään. Tuon tempun seurauksena mestaruuskomitea sitten katsoi, että Sarvikuonohan ansaitsee tämän matsin. Jarrett tietysti yritti suostutella frendiään antamaan mahdollisuuden hänelle, mutta kultakuume oli sen verran kova, ettei Rhino moiseen järjestelyyn suostunut. Niinpä tämä eläimellinen taistelu oli edessä.

Ja kyllähän tämä oli yhtä raakaa ja veristä taistelua kuin Avarassa Luonnossa konsanaan. Hyvin samantyyppinen ottelu kuin Abyss-Sabu sillä erotuksella, että tämä kesti vähän pidempään ja rajuimmat bleidaukset nähtiin tässä. Kyllähän se jotain kertoo ottelusta, kun se alkaa miekkailulla kendosauvojen kanssa. Seuraavaksi revittiinkin sitten pizzaleikkurilla otsaa auki ja iskettiin nitojalla nastoja päähän. Kas kun ei naulapyssyllä. Eli tämä oli juuri sellainen raju ja ruma hardcore-mättö, mitä herroilta saattoi odottaakin. Se on sitten puhtaasti makuasia kuinka paljon nauttii noista tempuista. Verrattuna siihen illan toiseen hc-mättöön, en tästä ihan yhtä paljoa pitänyt. Ensinnäkin tämä oli hitaampaa, ja ehkä turhankin groteskia verilöylyä. Mutta se on varmaa, että helpolla eivät miehet illan palkkashekkiänsä kuitanneet.

Spoiler: näytä

Kesto: 14:30
Voittaja: Raven (Evenflow DDT)

Arvosana: ***

X-Division Championship Match (3-Way)
Christopher Daniels © VS. AJ Styles VS. Samoa Joe
Tämä taitaa edelleenkin olla ainoa kerta, kun x-divisioonan mestaruudesta on oteltu ppv:n pääottelussa. Lisäksi tämä taitaa edelleenkin olla se ottelu, jota laajalti arvostetaan promootion historian parhaimpana. Sacrificessa nähtiin Super X Cupin finaali, jossa Joe voitti Stylesin ja ansaitsi ykköshaastajuuden. Tuon matsin lopputuloksessa oli näppinsä pelissä myös Danielsilla ja tästä syystä mestaruuskomitea oli päättänyt sisällyttää myös AJ:n otteluun mukaan. Lähtökohdat olivat varsin herkulliset: Daniels oli pisimpään firman historiassa vyötä hallinnut kaveri, AJ Styles ensimmäinen x-divisioonan mestari ja Triple Crown-voittaja ja Samoa Joe edelleen tappioton tuhoajakone. Jonkun täytyisi murtua.

Joskus kun kuulet jonkun ottelun olevan täydellinen viiden tähden klassikko, niin se hyvyydestään huolimatta jää pieneksi pettymykseksi. Tämä johtunee niistä käsittämättömistä ennakko-odotuksista, joita rummutuksen vuoksi matsille on kasannut. Tämän ottelun kanssa niin ei kuitenkaan käynyt. Tämä todellakin oli aivan hulppeata menoa, ja on täysin ansainnut sen kulttimaineensa, mitä tämä edelleen nauttii.

Erilaisia pantterinloikkia ja uimahyppyjä tässä nähtiin jatkuvalla syötöllä. Päällimmäisinä näistä jäivät mieleen pari AJS:n suorittamaa temppua. Springboard Shooting Star ja Monkey Flip-lennon kääntäminen Hurricanranaksi. Miettikääpä hetki, kuinka paljon tuollaiset temput ihmiseltä vaativat. Daniels ja Joe myös loikkivat ympäri kehää ja sen reunustaa minkä kerkesivät. Joten voisi olettaa, että matsi olisi mennyt pelkäksi spottiapinoinniksi, sirkusesitykseksi. Sehän näissä on vaarana. Tässä kuitenkin osattiin pysyä sen veteen piirretyn viivan oikealla puolella. Vaikka ottelu aika pitkälti perustuikin noihin huikeisiin loikkiin ja spotteihin, niin tässä oli paljon muutakin. Stiffejä lyöntejä, potkuja, tulisia lukotuksia, veren maku suussa taistelun meininkiä! Juuri tuo erottaa tämän spottiapinoinnista. Lisäksi nuo kaikki loikat olivat ajoitettu ja toteutettu sillä lailla, että niistä ei jäänyt feikkiä makua. Jokainen niistä vei ottelua eteenpäin ja painijaa lähemmäksi voittoa. Niillä kuitenkin tuntui olevan aina joku tarkoitus, eikä niitä tehty pelkästään homman hauskuuden vuoksi.

Joten kyllä, menen valtavirran mukana ja julistan tämän ottelun siihen harvinaislaatuiseen luokkaan viiden tähden klassikkona. Ei tässä oikeasti ollut mitään sellaista heikkoutta, minkä vuoksi arvosanasta pitäisi sahata neljäsosaakaan pois. Hypertempoista tykitystä yli 20 minuuttia, ja kyllä tässä jo matsin aikanakin oli sellainen tunne, että nyt nähdään jotain aivan erikoista. Näin siinä käy kun laittaa kolme loistavaa painijaa yhtä aikaa kehään, annetaan aikaa ja kaikille sattuu yksi elämänsä parhaista illoista. Todellakin klassikko, ja jo vuoden toinen täydellinen ottelu. Tuo melkoisen haasteen sitä vuoden parasta valittaessa. Tämä täytyy kaikkien nähdä.

Spoiler: näytä

Kesto: 22:51
Voittaja: AJ Styles (pinned Daniels via Modified Northern Lights Suplex)

Arvosana: *****

*** AJ Styles
** Christopher Daniels
* Samoa Joe

Yhteenveto: Ensinnäkin se, että illan pääottelu on viiden tähden klassikko antaa niin paljon anteeksi. Sellainen jättää tapahtumasta aivan loistavan maun suuhun, vaikka kaikki muu olisikin ollut ripulikakkaa. Mutta tässä niin ei ollut. Tuon huikean matsin taustatukena nähtiin sarja laadukkaita otteluita. Pääottelun lisäksi 5 ottelua sai arvosanakseen vähintään kolme tähteä. Ainoastaan illan avausmatsi oli kehnoa kamaa. Lisäksi tässä oli vähän kaikille kaikkea: verenhimoisille rajua hc-rytkettä ja vastapainoksi huikeaa x-division tyylistä ottelemista. Sacrifice oli jo todella hyvä paketti, ja tämä jatkoi samaa linjaa, pistäen vielä himpun verran paremmaksi. Arvosanakseen tämä sai tismalleen saman kuin Sacrifice, mutta koska tästä jäi paljon parempi fiilis ja tunne siitä, että TNA:n tulevaisuus pitää sisällään suuria asioita, niin annan tälle sen neljäsosan lisän vielä kaupan päälle. Mielenkiinnolla kyllä odotan mitä ensimmäinen BFG tuo mukanaan.

PPV Ranking 2005

1. WWE - Vengeance (RAW) 3,58
2. WWE - Royal Rumble 3,55
3. TNA - Unbreakable 3,36
4. WWE - WrestleMania 21 3,31
5. TNA - Sacrifice 3,11
6. WWE - SummerSlam 2,93
7. TNA - Lockdown 2,91
8. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,89
9. TNA - Against All Odds 2,88 / WWE - Backlash (RAW) 2,88
10. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,80 / TNA - Final Resolution 2,80
11. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,79
12. TNA - Hard Justice 2,78
13. TNA - Slammiversary 2,67 / TNA - No Surrender 2,67
14. WWE - The Great American Bash (SmackDown) 2,53
15. TNA - Destination X 1,67

WWE - ECW One Night Stand (arvostelun ulkopuolella)

Vuoden matsi ehdokkaat
Randy Orton VS. Batista VS. Chris Benoit VS. Chris Jericho VS. Triple H VS. Edge (Elimination Chamber) / WWE New Year's Revolution
Christopher Daniels VS. AJ Styles (30 Minute Ironman) / TNA Against All Odds
Kurt Angle VS. Shawn Michaels / WWE WrestleMania 21
John Cena VS. JBL (I Quit) / WWE Judgment Day
Triple H VS. Batista (Hell In A Cell) / WWE Vengeance
Chris Daniels VS. AJ Styles VS. Samoa Joe / TNA Unbreakable

Seuraavana taitaapi olla Unforgiven.

[What]

Jaahas, se olisi taas aika töötätä uutta arvostelua pihalle.


Sunnuntai, 18. Syyskuuta 2005
Ford Center, Oklahoma City, Oklahoma

Jo vuodesta 1999 alkaen SummerSlamia seurasi Unforgiven ja tämä vuosi ei tehnyt poikkeusta. Tänäkin vuonna kyseessä oli RAW-eksklusiivinen tapahtuma ja sitä myöten selostuksesta vastasi kolmikko JR, King & Coach. Kuluneen vuoden aikana on nähty melkoisia superkortteja, mutta tällä kertaa sellaisesta ei voitu puhua. Tapahtuman ainoa oikea vetonaula oli tuo posterissakin esille tuotu WWE-mestaruusmatsi.

Intercontinental Championship Match
Ric Flair VS. Carlito ©
Vengeancen häkkihelvetin jälkeen Triple H toteutti uhkauksensa ja jäi pidemmälle tauolle. HHH:n poissaollessa oli Ric Flair sitten kääntynyt puhtaaksi faceksi, jolla ajatuksella oli WWE-yleisöä jo aiemmin kesällä kiusoiteltu. Nyt Flair halusi upealle uralleen vielä yhden kruunun. Kaikista saavutuksistaan huolimatta Flair ei ollut koskaan voittanut IC-mestaruutta, ja halusi nyt korjata tämän kauneusvirheen.

Matsi oli perinteistä pappa-Flairia. Mitään komeita heittoja tai hienoja ketjupainisessioita ei nähty, mutta hyvää tunnelmaa ja täydellisesti ajoitettuja liikkeitä senkin edestä. Pakko on kyllä myöntää, että alkuminuutit olivat hieman tylsähköä katsottavaa, mutta sitten kun yleisö lähti hommaan mukaan ja ottelijat löivät lisää löylyä kiukaalle, niin loppuhetket olivat melkoisen maittavia. Ja tämä oli yksi niistä harvoista otteluista Flairin uralla, kun hän onnistui iskemään liikkeen yläköydeltä. Luonnollisesti tuo sai yleisöltä aivan mielettömän reaktion. Joten voisi kai sanoa, että matsi oli sellaista mukavaa katsottavaa, vaikka mitään suurempia hienouksia tässä ei nähty. Ihan hyvä avaus tapahtumalle.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:48
Voittaja: Ric Flair (Figure 4 Leg Lock)

Arvosana: ** ½

Tag Team Match
Ashley & Trish Stratus VS. Victoria & Torrie Wilson w./Candice Michelle
Jossakin vaiheessa kevättä / kesää Trish oli loukannut itsensä ja oli kuukausitolkulla kehätoiminnasta sivussa. Hassuahan tässä oli se, että koko tuon ajan Trish oli mestarina. Kertonee jostain jotain. Nyt Trish oli palannut ja samalla kääntynyt takaisin faceksi. Joukkuekaverikseen Trish sai uusimman Diva Search-voittajan Ashleyn. Victoria, Torrie & Candice muodostivat jonkinnäköisen tallin, ja kehäotteista ja elehdinnästä päätellen olivat kai heelejä. Yleisöreaktioista sitä ei kyllä pystynyt päättelemään.

Kyllä tässä hetkittäin nähtiin ihan mukavaa painia, lähinnä kun kehävuorossa olivat Trish ja Victoria. Ashley ja Torrie sitten tekivät mitä pystyivät. Jotenkin tästä jäi sellainen fiilis, että kyseessä oli aavistuksen verran perus naisten ottelua pirteämpi rykäisy, ja heitetään nyt arvosanakin tuon tuntemuksen mukaan. Ihan sellainen katsottava välipalamatsi.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:07
Voittajat: Trish & Ashley (Trish pinned Victoria via Chick Kick)

Arvosana: * ¾

Singles Match
Snitsky VS. The Big Show
Herkkua, herkkua. Vengeancen ja SummerSlamin superkorttien jälkeen tällainen matsi ppv:ssä tuntui kyllä...noh, jokainen varmaan keksii tähän adjektiiveja. Joka tapauksessa näiden köriläiden sukset olivat menneet pahemman kerran ristiin 3 viikkoa aiemmin, kun Snitsky oli moukuttanut Show'ta kehäkellolla kalloon useampaan otteeseen. Nyt jätti halusi tasata tilit.

Ottelu ei tarjonnut mitään yllätyksiä. Pahimmat karhunhalailut ja toisiinsa nojailut kyllä vältettiin, mutta toisaalta ei tässä ollut myöskään sellaista intensiteettiä tai spotteja, joka olisi tehnyt tästä jotenkin muistettavan. Miehet kävivät perusmaneerinsa läpi ja mäiske jatkui vielä vähän aikaa kellonsoiton jälkeenkin. Viimeisen päälle perustason ottelu.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:09
Voittaja: The Big Show (Chokeslam)

Arvosana: **

Singles Match
Kerwin White VS. Shelton Benjamin
Kaikkihan muistavat Kerwin Whiten. Kyseessä ei ollut mikään mielenkiintoinen uusi tulokas, vaan päästään vinksahtanut Chavo Guerrero. Jostain kumman syystä Chavo oli mennyt muuttamaan nimensä ja alkanut käyttäytyä kovin oudosti. Hän oli värjännyt hiuksensa blondiksi, saapui kehään golfkärryllä ja muutenkin habitukseltaan vaikutti keski-ikäiseltä golfia pelaavalta kiinteistönvälittäjältä. Jotakin tällä kai haettiin takaa, mutta tarkoitusperät eivät koskaan selvinneet, sillä gimmick jäi lyhytikäiseksi tapaus Eddien vuoksi. Mutta ei mennä siihen vielä.

Chavo-Shelton ei sinällään kuulosta hassummalta otteluparilta, mutta tuo erikoinen gimmick teki sen, ettei tätä matsia vaan kyennyt tosissaan ottamaan. Sellaista pikkunäppärää painia jalkasaksineen päivineen kyllä nähtiin, mutta ei tämä siltikään missään vaiheessa täysin onnistunut mukaansa tempaisemaan. Hieman turhanpäiväinen tv-ottelulta haiskahtanut koitos. Ikävä kyllä, tuosta nyt näyttäisi muodostuvan koko illan teema.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:05
Voittaja: Shelton Benjamin (T-Bone Suplex)

Arvosana: **

Steel Cage Match
Matt Hardy VS. Edge w./Lita
Sitten saatiinkin ruutuun oikeasti isolta tuntunut matsi. Hardyn, Edgen ja Litan kolmiodraama ei ollut suinkaan ajan kanssa parantunut, vaan tulehtunut entisestään. Summerslamin jälkeen miehet olivat jo kerenneet RAW:ssa otella katutappelussa, joka päättyi siihen että Hardy tempaisi itsensä ja Edgen Side Effectillä rampilta alas ja sen jälkeen sairaalan sängylle. Oli sanomattakin selvää, että tätä kiistaa ei tavanomaisissa olosuhteissa selvitettäisi, joten Eric Bischoff päätti heittää kaksikon teräshäkin sisälle. Nyt oli Hardyn paikka saada edes hitusen verran hyvitystä.

Summerslamin lyhyestä pieraisusta jäi vain paha mieli, mutta tämä oli se Hardy-Edge jonka halusin nähdä. Tällä kertaa aikaa oli niin paljon kuin huvitti ja häkkistipulaatio sopi tälle otteluparille varsin mainiosti. Ensimmäiset noin viitisen minuuttia eivät kyllä tarjonneet mitään ihmeellistä, ja mieleen hiipikin ajatus, että niinköhän tämä sittenkin floppaisi. Kankean alun jälkeen häkkiä kuitenkin alettiin käyttää hienosti aseena ja pikkuhiljaa alettiin nähdä yhä isompia spotteja. Hardyn vastaanottama Powerbomb yläköydeltä oli aivan sairas tälli ja samaa voi sanoa Edgen vastaanottamasta Side Effectistä samasta lokaatiosta. Noidenkin mäjäysten jälkeen tätä veristä ja henkilökohtaista taistoa oli vielä rutkasti jäljellä ja lopulta tämä onnistui imemään katsojan täysin mukaansa. Loppuhetkistä tulee vielä lisää plussaa: Litan sekaantuminen sopi kuvioon hienosti ja matsin päättänyt spotti oli kieltämättä upea ja riskialtis liike. Todella hyvä ottelu, mahdollisesti Hardyn uran paras singles-matsi.

Spoiler: näytä

Kesto: 21:35
Voittaja: Matt Hardy (Leg Drop off the top of the cage)

Arvosana: ****

World Tag Team Championship Match
Lance Cade & Trevor Murdoch VS. Superheroes ©
Summerslamin jälkeen oli RAW:ssa nähty 2000-luvun mittapuulla yhden merkittävän joukkueen debyytti. Cade & Murdoch olivat heti ensitöikseen voittaneet Hurricanen & Roseyn mestaritiimin, ei-titteliottelussa ja sitä myöten välittömästi ansainneet ykköshaastajien statuksen. Myöhemmin Red Neck Wrecking Crew'na tunnettu kaksikko lähti nyt toistamiseen supersankarien kaatoon.

Cade & Murdoch olivat kieltämättä piristysruiske muutoin kovin aneemiseen joukkuedivariin. Näitäkään vöitä ei oltu ppv-tasolla puolustettu kertaakaan sitten Backlashin. Tasoltaan tämä ottelu ei tosin päätä huimannut. Sellaista perusmörssäystä ryyditettynä muutamalla Hurricanen lennokkaammalla muuvilla. Ihan täysin perinteisiä latuja ei kuitenkaan hiihdelty, kun jo ottelun puolivälissä Murdoch junttasi Hurricanen DDT:llä lattialle, jonka vuoksi Rosey joutui sitten pitkälti yksinään taistelemaan joukkueensa puolesta. Kokonaisuutena aika perustason ottelu tämäkin, mutta antoi kuitenkin pienen toivonkipinän joukkuepainin elpymisestä.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:42
Voittajat: Cade & Murdoch

Arvosana: ** ½

Singles Match
Chris Masters VS. Shawn Michaels
Aina luotettavien nettihuhujen mukaan tässä tapahtumassa piti nähdä Hogan-Michaels II. Mutta kuten kaikki tiedämme, kaksikon välit olivat menneet pahasti poikki ja tätä ottelua ei koskaan nähty. Mutta palataanpa kayfaben kiehtovaan maailmaan: Michaels oli kääntynyt takaisin faceksi Summerslamin päätteeksi kättelemällä Hogania, ja elämä jatkui kuin tuota Michaelsin kesäistä napsahtamista ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Helmikuussa RAW-debyyttinsä tehnyt Chris Masters oli pikkuhiljaa kerännyt itselleen mainetta nappailemalla voittoja tililleen ja ennen kaikkea hänellä oli yksi koko firman julmimmista luovutusliikkeistä arsenaalissaan. Masterlock (Full Nelson) josta yksikään mies, nainen taikka lapsi ei ollut tähän päivään mennessä päässyt irtaantumaan. Nyt vasta 22-vuotias Masters halusi kertaheitolla lyödä itsensä maailman tietoisuuteen laittamalla legendaarisen HBK:n taputtamaan otteen kynsissä.

Tämä oli ihan aikuisten oikeasti se Mastersin ”do or die” matsi. Tässä hänelle annettiin kaikki mahdollisuudet lyödä itsensä todella läpi. Ottelu oli nimittäin rakennettu siten, että Masters hallitsi tätä mielin määrin 85% ajasta. Matsin ensimmäiset ehkä 11-12 minuuttia olivat lähinnä sitä, että Mestariteos riepotteli Sydänten Murskaaja Pojua tahtonsa mukaan. Tällä kertaa Michaels möi tuon höykyytyksen hienosti, eikä törkeästi yli kuin SummerSlamissa. Sen sijaan, että Mastersista olisi jäänyt kuva huikean vaarallisena ja säälimättömänä painijana, niin tuo pitkä hallintaosuus oli varsin tylsää katsottavaa. Michaels möi kyllä iskut parhaansa mukaan, mutta sekään ei oikein auttanut. Vasta ihan loppuminuuteilla sitten nähtiin sellaista kunnollista back-and-forth menoa, mitä tältä olisi enemmän toivonut. Ihan katsottava ja ppv-tasoinen ottelu toki, mutta väkisinkin siitä jäi pitkän kestonsa ja rakenteensa vuoksi vähän valju maku.

Spoiler: näytä

Kesto: 16:47
Voittaja: Shawn Michaels (Sweet Chin Music)

Arvosana: ***

WWE Championship Match
Kurt Angle VS. John Cena ©
Tässä oli sitten se matsi, jolla tapahtumaa myytiin. Eric Bischoff oli potkinut tehtävässään epäonnistuneen Chris Jerichon pellolle ja samantien asettunut tukemaan Kurt Anglea ja nimittänyt hänet ykköshaastajaksi. Viime viikkoina oltiinkin nähty useaan otteeseen Anglen hyökkäävän Cenan kimppuun takaa päin ja tuossa prosessissa Angle oli onnistunut murjomaan Cenan nilkan aika onnettomaan kuntoon. Cena oli myös joutunut taistelemaan epäreiluissa tasoitusotteluissa, joten pöytä oli todellakin katettu Anglen mestaruusjuhlia varten. Tämähän ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun Angle & Cena voimiaan testasivat. Cenan debyyttimatsi kesällä 2002 oli juurikin Anglea vastaan ja sittemmin kaksikko oli kohdannut mm. No Mercy 2003:ssa, joka olikin mitä mainioin ottelu. Nyt panokset olivat kovemmat kuin koskaan aiemmin.

Etenkin kun peilaa tuohon NM 03:n todella hienoon koitokseen, niin tämä jäi väkisinkin pettymykseksi. Alussa Angle koitti perinteistä mattovääntöä, mutta koska Cena vuosimallia 2005 oli vielä painijana vähän raakile, niin tuosta ei oikein mitään tullut. Tuon jälkeen siirryttiinkin suosiolla entertainment brawl linjalle, ja se toimi huomattavasti paremmin. Jossakin vaiheessa matsi syttyi kunnolla liekkeihin ja imaisi mukaansa. Mutta juuri silloin kun piti lyödä se viimeinen vaihde silmään ja nostaa ottelu seuraavalle tasolle, niin se pilattiin bookkauspäätöksillä. Ensin tontissa makasi tuomari ja hetken päästä Eric Bischoff oli kehässä säätämässä. Näin ollen loppuhetket menivät melkoiseksi sekoiluksi, ja kunnollisesta tulisesta finaalista ei ollut toivoakaan. Kaikista noista heikkouksista huolimatta matsi oli ihan mukavaa katsottavaa, mutta siltikin paljon enemmän olisi odottanut tältä kaksikolta. Pettymys.

Spoiler: näytä

Kesto: 17:16
Voittaja: Kurt Angle (by DQ)

Arvosana: *** ¼

*** Matt Hardy
** Edge
* Ric Flair

Yhteenveto: Vuoden 2005 yleinen taso kummankin promootion kohdalla on ollut melkoisen hurja. Etenkin kesän aikana on huipputason tapahtumia nähty liukuhihnalta. Niinpä tämä Unforgiven tuntui huonommalta kuin se oikeasti olikaan. Matin ja Aatamin häkkihulina oli kyllä ehtaa timanttia, mutta muuten anti jäi vähän valjuksi. Kovasti mainostettu pääottelu jäi pettymykseksi ja muutenkin kortti oli pullollaan yhdentekeviä tv-tasoisia matseja. Ei nyt mitään muistettavan kamalaa, mutta siltikin aika kehno paketti.

PPV Ranking 2005

1. WWE - Vengeance (RAW) 3,58
2. WWE - Royal Rumble 3,55
3. TNA - Unbreakable 3,36
4. WWE - WrestleMania 21 3,31
5. TNA - Sacrifice 3,11
6. WWE - SummerSlam 2,93
7. TNA - Lockdown 2,91
8. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,89
9. TNA - Against All Odds 2,88 / WWE - Backlash (RAW) 2,88
10. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,80 / TNA - Final Resolution 2,80
11. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,79
12. TNA - Hard Justice 2,78
13. TNA - Slammiversary 2,67 / TNA - No Surrender 2,67
14. WWE - Unforgiven (RAW) 2,63
15. WWE - The Great American Bash (SmackDown) 2,53
16. TNA - Destination X 1,67

WWE - ECW One Night Stand (arvostelun ulkopuolella)

Vuoden matsi ehdokkaat
Randy Orton VS. Batista VS. Chris Benoit VS. Chris Jericho VS. Triple H VS. Edge (Elimination Chamber) / WWE New Year's Revolution
Christopher Daniels VS. AJ Styles (30 Minute Ironman) / TNA Against All Odds
Kurt Angle VS. Shawn Michaels / WWE WrestleMania 21
John Cena VS. JBL (I Quit) / WWE Judgment Day
Triple H VS. Batista (Hell In A Cell) / WWE Vengeance
Chris Daniels VS. AJ Styles VS. Samoa Joe / TNA Unbreakable

Ja vielä ennen TNA:n "kaikkien aikojen suurinta" on vuorossa SD:in väli-ppv, No Mercy.

[DeadManWalking]

Eikös Cena saanut tuohon aikaan ihan jäätävän kovia buuauksia, kun taas Anglelle hurrattiin todella paljon? Anglehan taisi yrittää kaikin keinoin saada itselleen heatia, mutta aina ne kääntyivät popeiksi. Ja muistaakseni WWE vielä jonkin verran editoi noita lähetyksiään tuolloin, ettei Cenalle tulleet buuaukset kuulosta niin kovilta.

[What]

Eikös Cena saanut tuohon aikaan ihan jäätävän kovia buuauksia, kun taas Anglelle hurrattiin todella paljon? Anglehan taisi yrittää kaikin keinoin saada itselleen heatia, mutta aina ne kääntyivät popeiksi. Ja muistaakseni WWE vielä jonkin verran editoi noita lähetyksiään tuolloin, ettei Cenalle tulleet buuaukset kuulosta niin kovilta.

Joo, tuossa kesällä/syksyllä 05 tämä "buuataan Cenalle" ilmiö alkoi, mutta tuossa nimenomaisessa UG:n ottelussa Cena ei mitenkään erityisen paljon buuauksia saanut. Vähemmän mitä Summerslamin Jericho-kohtaamisessa.

[Merovingi]

Kerwin White oli vuoden 2005 Alberto Del Rio.

Kerwin oli myös kova mies, koska hänellä oli caddyna Dolph Ziggler.

Nyt aletaan olla ajalla, jolloin oma painin seuraamiseni alkoi kunnolla, joten nämä arvostelut ovat suuremman mielenkiinnon kohteena. Cenan buuauksista en tuohon aikaan muista mitään, ehkä ne Suomen lähetykset oli purkitettu imurihurrauksilla. Viimeistään seuraavan vuoden Road to WrestleManian aikaan alkoivat ne buuaukset voimistua ja Chicagossa oli h****tti irti, kun Windy Cityn yleisö buuasi täysin Cenalle ja oli Triple H:n puolella. Kohta olikin jo 2006 kesä ja ECW One Night Stand 2006.. Mutta sen tapahtuman tietävät kaikki ja millaisen kohtelun Cena siellä sai.

[Coca]

Mikä tuon buuausmyräkän takana edes oli? Ymmärrän täysin, että tuosta joku vuosi, pari eteenpäin Cena keräsi buuauksia osakseen, mutta tuohon aikaan Cena oli vielä suhteellisen kuumaa kamaa. Johtuiko se sitten Cenalle syötetyistä vastustajista?

[The Jigsaw]

Noihin aikoihin (muistaakseni) Cenaahan buukattiin juuri niin että mies voittaa tavalla tai toisella joka ottelun. Ja siitähän se kai sitten lähti.

[What]

Noihin aikoihin (muistaakseni) Cenaahan buukattiin juuri niin että mies voittaa tavalla tai toisella joka ottelun. Ja siitähän se kai sitten lähti.

Siinähän se tuli. "Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä" voittaminen, eli painitermein AAO-bookkaus. Enpä ihmettele, että yleisöä alkoi puistattamaan ja siihen yhtälöön kun vielä lisää sen, että kehässä Cena oli vielä osittain raakile tuohon aikaan, niin ihan ymmärrettävä reaktio.

[Panu5]

Noihin aikoihin (muistaakseni) Cenaahan buukattiin juuri niin että mies voittaa tavalla tai toisella joka ottelun. Ja siitähän se kai sitten lähti.

Siinähän se tuli. "Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä" voittaminen, eli painitermein AAO-bookkaus. Enpä ihmettele, että yleisöä alkoi puistattamaan ja siihen yhtälöön kun vielä lisää sen, että kehässä Cena oli vielä osittain raakile tuohon aikaan, niin ihan ymmärrettävä reaktio.

Eikös tuolloin vakiintunut myös tuo Cenan kuuluisa Five Moves Of Doom, josta hän on tähän päivään asti yrittänyt pyristellä irti ja mielestäni kohtuullisesti onnistunutkin. Silti hän itseironisesti mainitsi siitä Raw'ssa muutama viikko sitten, mutta mielestäni näin ei tosiaan enää ole.

Käytin tätä termiä The Mizin face-uran alusta tuolla miehen nimikkoaiheessa, mutta 2005-2006 olivat silti Cenan ME-statuksen siipienetsimisvaihetta. Miehellä oli toki kovia voittoja jo aiemminkin meriittinä, mutta mielestäni tuo kyseinen aika muovasi John Cenan sellaiseksi kuin hän on nykyään. Oddsien biittailu ei tietenkään ollut kaikkien mieleen, mutta silti Cenasta tuli aivan hiton kova painija ja ennen kaikkea showmies, kun loskaa tuli yleisöltä niin paljon niskaan. ECW One Night Stand 2006 on oikeastaan Cenan uran parhaita tapahtumia, pelkästään tuolla yhdellä illalla oli valtava vaikutus hänen kehitykseen. Unforgiven 2006, TLC ja vs. Edge ja muu Kanada -asetelma kuitenkin räjäytti pankin. Aivan mahtava ottelu kaikin puolin, mutta en nyt tuota sen enempää hypetä. Sen vain sanon, että Cena todella kasvoi tuona aikana.