ARMEIJA -topic

Ai vapaapaini ei juuri nyt nappaa? No puhutaan sitten vaikkapa tv-ohjelmista tai termodynamiikasta.
Vastaa Viestiin
Avatar
SkullCrushingFinale
Viestit: 1527
Liittynyt: Ma 02.08.2010 15:04
Paikkakunta: Turku

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja SkullCrushingFinale » Ma 23.07.2012 01:24

DeadManWalking kirjoitti:Näin viime yönä unta siitä, että menin armeijaan. Unen teki hassuksi se, että unessani tiesin suorittaneeni asepalveluksen jo aiemmin, mutta jostakin syystä olin mennyt inttiin uudestaan. Tämä ei ollut edes ensimmäinen kerta kun näen vastaavaa unta, vaan muutaman kerran aiemminkin olen nähnyt samanlaisen. Lisäksi unen kaava on aina samanlainen, eli ensiksi unessa teen jotain inttijuttuja ja samalla ihmettelen että mitähän minä täällä taas teen. Unen loppupuolella on sitten selvittely siitä, että miksi olen jälleen armeijassa. Harmillisesti uni yleensä loppuu johonkin tähän vaiheeseen, enkä koskaan saa vastausta siihen että mitä helvettiä minä siellä jälleen teen.
Itse olen pariinkin kertaan jo ehtinyt nähdä sellaista unta, jossa yksikön päällikkö ilmestyi oven taakse ilmoittamaan, että uuden lain takia (362 ainoa vaihtoehto) meikäläinen lähtee huomenaamulla suorittamaan jäljelle jäänyttä puolta vuotta.

Avatar
ViiZei
Viestit: 1631
Liittynyt: Ti 11.11.2008 18:21
Paikkakunta: SeinäJoe

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja ViiZei » Ma 23.07.2012 18:58

DeadManWalking kirjoitti:
ViiZei kirjoitti:Nyt v***u oikeasti.. Meitä edeltävällä saapumiserällä tuli inttiin naisia paljon, joista iso osa meni aukkiin. Meidän saapumiserällä aukkiin tuli kaksi naista, joista toinen on lähtenyt jo menemään. Molemmat ihan hirveän näköisiä. Noh, ei siinä mitään. Tällä nykyisellä saapumiserällä tuli paljon naisia. Osa HKK:ssa, osa 1.JK:ssa, osa 3.JK:ssa.. Ei yhtään Tukikomppaniassa, jossa itse siis olen johtana. p****le.
En tiedä sinusta, mutta itselleni armeija ei kyllä ollut se ensimmäinen paikka mistä niitä naisia lähdetään etsimään.
En tietääkseni väittänytkään, että PV se ensimmäinen paikka on mistä naisia etsin. Täällä kuitenkin pitää olla se 362 aamua, niin ei siinä sivussa pienet pimppahommat kovin pahitteeksi olisi. Varsinkin kun ne naiset on usein oikein viehättäviä.
Big Show ja Kane

Make wrestlingalert rage again

Avatar
DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8632
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » Ma 23.07.2012 19:14

ViiZei kirjoitti:Varsinkin kun ne naiset on usein oikein viehättäviä.
Tasan ei käy onnenlahjat - meillä kaikki olivat järkyttäviä rekkalesboja. :|

Omassa komppaniassani ei tosin ollut yhtään naista. Tai yksi tuli silloin uusien johtajien mukana, toimisto-AU. En tosin ole vieläkään ihan varma, että oliko se sittenkään nainen. :? Näytti erittäin miehekkäältä.
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Avatar
Dorian
Viestit: 2163
Liittynyt: To 10.02.2011 15:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja Dorian » Ma 23.07.2012 22:07

Meillä oli alikkina ja sittemmin sopimuskessuna yks melko pantava blondi... Oli kyllä ihan v***n ärsyttävä nalkuttaja, että jonku suukapulan olis ainakin vaatinu.
Tämä pysyy tässä niin kauan, kunnes seuraavat asiat tapahtuvat:

SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]

Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]

Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]

Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]

Avatar
Merovingi
Viestit: 2898
Liittynyt: Ma 06.03.2006 18:31
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja Merovingi » Ma 23.07.2012 22:08

Dorian kirjoitti:Meillä oli alikkina ja sittemmin sopimuskessuna yks melko pantava blondi... Oli kyllä ihan v***n ärsyttävä nalkuttaja, että jonku suukapulan olis ainakin vaatinu.
Kullia vaan suukapulaksi.
hevosen k**pä

Avatar
DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8632
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » Ma 23.07.2012 22:10

Merovingi kirjoitti:
Dorian kirjoitti:Meillä oli alikkina ja sittemmin sopimuskessuna yks melko pantava blondi... Oli kyllä ihan v***n ärsyttävä nalkuttaja, että jonku suukapulan olis ainakin vaatinu.
Kullia vaan suukapulaksi.
Ajattelin postata ihan samaa, hemmetin Vingi kun kerkesit.
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Avatar
Coca
Viestit: 907
Liittynyt: La 18.08.2007 09:55
Paikkakunta: Kotka

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja Coca » To 01.11.2012 14:02

Tänään oli kutsunnat ja palasin mestoilta yhtä homona takaisin kun oli suunnitelmissakin. Nyt vaan hippitukka kasvamaan!
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi

Avatar
Fletch
Viestit: 250
Liittynyt: La 17.10.2009 14:29

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja Fletch » To 01.11.2012 16:07

Kutsuntoihin muuten ei kannata mennä kännissä tai savuissa. Sen sijaan kannattaa katsoa peiliin ennen kuin lähtee - ihan vain siltä varalta, jos naama olisi jostain omituisesta syystä maalattu täyteen lukemattomilla eri väreillä ja sen sitten tajuaisi pestä pois. Näillä pärjää.

Avatar
DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8632
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » La 08.12.2012 10:49

Viime yönä tuli palattua jälleen armeijaan unen muodossa. Huh, helkkarinmoinen härdelli kun matka-ajanpidennykseen vaadittu paperi oli kadonnut ja olisi pitänyt lomille päästä... :pale:

Ketkäs teistä pääsevät jälleen tammikuussa suorittamaan tätä niin tärkeää ja merkittävää kansalaisvelvollisuutta, jota ilman valtakuntamme ei kestäisi pystyssä nanosekuntiakaan? Offarilla taitaa ainakin olla edessä.
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Avatar
Coca
Viestit: 907
Liittynyt: La 18.08.2007 09:55
Paikkakunta: Kotka

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja Coca » La 08.12.2012 11:37

Alkuun pidin ihan matalaa profiilia tuon sivari-jutun kanssa, kun tiedostin etenkin sukulaisten mahdollisuuden flippailuun. Nyt kuitenkin ihan ylpeästi olen selittänyt kaikille kysyjille vakaumuksestani ja sivarin siisteistä puolista. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki ovat ottaneet asian melko iisisti. Kenties maailma muuttuu meikäläisen mukana?:o
Mummo ei vieläkään tiedä. Naurattaa ajatella viimekesäistä ruokapöydän ääressä käytyä keskustelua, jossa harmaahapsi ulisi antaumuksella: ''Älkää vaan sanoko että te meette sinne siviilipalvelukseen! Älkää vaan sanoko!'' Samoin huvittaa kelailla kasvatuksellisia seikkoja, jonka seurauksena jo seitsenvuotiaana tiedettiin, että kovat jätkät menee armeijaan ja sivarit menee pyyhkimään mummojen perseitä. Ihmeellinen paikka tämä maailma!

Fuck the system ja silleen :D
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi

Avatar
DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8632
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » La 08.12.2012 11:43

IHME HIPPI MEE ARMEIAAN ISÄM MAA TARVII SUA SIELLÄ!

Paskanjauhanta sikseen, täysin oikea ratkaisu jos ei armeija kiinnosta paskaakaan. Ei sillä että se olisi itseänikään kiinnostanut yhtään, mutta se kuusi kuukautta jossain perseessä ja tämän jälkeen paluu työelämään voitti sen vaihtoehdon, että 12 kuukautta olisi pitänyt suorittaa "velvollisuutta".

Eipä tuo sivari tosiaan onneksi nykypäivänä enää ole niin erikoinen ratkaisu, ja moni sen nykyään ymmärtääkin. Tietysti kaikkein vanhimmille ja sodan nähneille ihmisille se nyt ei varmasti mene mitenkään jakeluun, mutta siitä hieman nuoremmat alkavat kyllä vähitellen ymmärtää.
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Avatar
takaovi
Viestit: 2430
Liittynyt: Su 26.08.2007 16:17
Paikkakunta: Pori

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja takaovi » La 08.12.2012 12:10

Tj 27 alkaa jo olla helppo hymyillä 8) . Ja tähän jouluunhan osuu iha älyttömästi lomia, niin melkein yhden käden sormissa alkaa ne kassuaamut olemaan.

Tyhmä tykkimieshän meikäläinen vaan on, mutta tulipahan tämäkin homma hoidettua. Puoli vuotta on ehdottomasti tarpeeksi meikäläiselle tätä touhua, mutta kyllähän tässä matkan varrella on ollut ihan hienojakin kokemuksia ja jopa saattanut jotain oppia. Kyllä vaan olen sitä mieltä, että jokaisen tämä kuitenkin käydä kuuluisi. En sen enempää kantaa rupea kuitenkaan ottamaan siviilipalvelukseen. Jokainen lopulta tallaa tavallaan.
No anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke ottelu

Avatar
MutiM
Viestit: 389
Liittynyt: To 28.07.2005 10:44

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja MutiM » La 08.12.2012 13:21

Saa kyllä olla tyhmä, että nykypäivänä antaa vuoden elämästään ilman syytä vaikkei ole mikään pakko :D
You asked if I'd be anyone from history, fact or fiction, dead or alive:
I said "I'd be Tony Cascarino, circa 1995".

Avatar
Velocity
Viestit: 2154
Liittynyt: Ti 07.09.2004 18:44
Paikkakunta: <Turku> Elite Member
Viesti:

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja Velocity » La 08.12.2012 15:14

takaovi kirjoitti: Kyllä vaan olen sitä mieltä, että jokaisen tämä kuitenkin käydä kuuluisi.
Perustelut olis jees. Mieti kuinka paljon enemmän olisit voinut oppia tekemällä jotain järkevää sen 6kk aikana. Oli se sitten 10 000€ rahaa, uuden kielen oppiminen, harrastuksessa eteneminen tai opiskelupaikan saanti - en ikinä valitsisi armeijaa noiden sijaan. Elämäni turhin puolivuotinen, raastinraudalla runkkaaminenkin on hauskempaa.
XBKuvaX 360 - Jump In.
PLAYSTATION 3 - PLAY B3YOND
Kuva -The Future Is Blue-

Avatar
takaovi
Viestit: 2430
Liittynyt: Su 26.08.2007 16:17
Paikkakunta: Pori

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja takaovi » La 08.12.2012 15:47

Velocity kirjoitti:
takaovi kirjoitti: Kyllä vaan olen sitä mieltä, että jokaisen tämä kuitenkin käydä kuuluisi.
Perustelut olis jees. Mieti kuinka paljon enemmän olisit voinut oppia tekemällä jotain järkevää sen 6kk aikana. Oli se sitten 10 000€ rahaa, uuden kielen oppiminen, harrastuksessa eteneminen tai opiskelupaikan saanti - en ikinä valitsisi armeijaa noiden sijaan. Elämäni turhin puolivuotinen, raastinraudalla runkkaaminenkin on hauskempaa.
Tiedostan kyllä hyvinkin kuinka paljon tässä tekee persnettoa, enkä toki itsekään valitsisi ensin armeijaa. Mutta eihän siellä kovinkaan moni kävisi, jos se täysin vapaaehtoista olisi. Mitä tässä itsekin seuraillut joitain ihmisiä puolen vuoden ajan, niin ihan hyvää se tekee tietyille henkilöille. Oppii kummasti kärsivällisyyttä ja kuria. Ihan perkeleesti tuli omankin saapumiserän mukana sellasta adhd perseilijää. Sanoisin, että se on yhteiskunnallekin voitto, kun edes osasta niistä saadaan tuolla koulittua edes normaaleja ihmisiä. Joo no liian helpostihan sieltä pois pääsee, että suurimman osan olisi vaan parempi kyllä jäädä kotio.

Mutta siis notta kun se nyt on "pakollinen", niin kyllä se mielestäni pitäisi silloin jokaisen pyrkiä käymään. Edes sen puolen vuotta. Kyllä niitä töitä keretään tässä elämässä vielä tekemään kyllästymiseen saakka.
No anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke ottelu

Avatar
Riveni
Moderaattori
Viestit: 2583
Liittynyt: La 03.09.2005 09:29
Paikkakunta: Helsinki

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja Riveni » La 08.12.2012 15:56

Velocity kirjoitti:
takaovi kirjoitti: Kyllä vaan olen sitä mieltä, että jokaisen tämä kuitenkin käydä kuuluisi.
Perustelut olis jees. Mieti kuinka paljon enemmän olisit voinut oppia tekemällä jotain järkevää sen 6kk aikana. Oli se sitten 10 000€ rahaa, uuden kielen oppiminen, harrastuksessa eteneminen tai opiskelupaikan saanti - en ikinä valitsisi armeijaa noiden sijaan. Elämäni turhin puolivuotinen, raastinraudalla runkkaaminenkin on hauskempaa.
Bingo, ja sitten tietenkin yhteiskunnalliset kulut jotka alkavat olla aika järkyttäviä. Ikäluokalta vuosi pois työajasta kustantaa yhteiskunnalle lopullisesti n. 1,4 miljardia euroa verotuloina, kansantaloudellisesta vaikutuksesta puhumattakaan. Jo parissa vuodessa on heitetty enemmän hilloa roskikseen kun koko Kreikan kriisiin on mennyt, mutta kummastako ne Perseet valittaa?
kumiorava kirjoitti:Jossain määrin ihailen sitä intoa, että heppu jaksaa kirjoittaa rivikaupalla markkinaliberaalista utopiastaan jollekin painifoorumille.

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » La 08.12.2012 16:06

Riveni kirjoitti:
Velocity kirjoitti:
takaovi kirjoitti: Kyllä vaan olen sitä mieltä, että jokaisen tämä kuitenkin käydä kuuluisi.
Perustelut olis jees. Mieti kuinka paljon enemmän olisit voinut oppia tekemällä jotain järkevää sen 6kk aikana. Oli se sitten 10 000€ rahaa, uuden kielen oppiminen, harrastuksessa eteneminen tai opiskelupaikan saanti - en ikinä valitsisi armeijaa noiden sijaan. Elämäni turhin puolivuotinen, raastinraudalla runkkaaminenkin on hauskempaa.
Bingo, ja sitten tietenkin yhteiskunnalliset kulut jotka alkavat olla aika järkyttäviä. Ikäluokalta vuosi pois työajasta kustantaa yhteiskunnalle lopullisesti n. 1,4 miljardia euroa verotuloina, kansantaloudellisesta vaikutuksesta puhumattakaan. Jo parissa vuodessa on heitetty enemmän hilloa roskikseen kun koko Kreikan kriisiin on mennyt, mutta kummastako ne Perseet valittaa?
Yksi asia, mikä tässä viime aikoina on itseäni huvittanut/vituttanut on ollut kuinka opiskelupaikkoja vähennettiin säästötoimena, kun meillä edelleen roikkuu tuommoinen loinen yhteiskunnassa. Tiedostan toki, että armeijassa on hyviä puolia, mutta kyllähän se jaksaa naurattaa. Opiskelupaikkojen vähentämisellä kuitenkin saadaan enemmän niitä vähäkoulutettuja tukien varassa eläjiä. Viimeisin virke ei sinänsä armeijaan liity kuten fiksuimmat huomaavat.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
Coca
Viestit: 907
Liittynyt: La 18.08.2007 09:55
Paikkakunta: Kotka

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja Coca » Ma 10.12.2012 17:33

MutiM kirjoitti:Saa kyllä olla tyhmä, että nykypäivänä antaa vuoden elämästään ilman syytä vaikkei ole mikään pakko :D
Mitä ihmettä? Kouluun pyrin duuniin, joten eiköhän tästä saa ihan mukavaa pohjaa tulevaisuuden työnhakuun. Jotain psykanopettajaksi kouluttautumista olen kelaillut.
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi

Avatar
Velocity
Viestit: 2154
Liittynyt: Ti 07.09.2004 18:44
Paikkakunta: <Turku> Elite Member
Viesti:

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja Velocity » Ma 10.12.2012 18:17

Coca kirjoitti:
MutiM kirjoitti:Saa kyllä olla tyhmä, että nykypäivänä antaa vuoden elämästään ilman syytä vaikkei ole mikään pakko :D
Mitä ihmettä? Kouluun pyrin duuniin, joten eiköhän tästä saa ihan mukavaa pohjaa tulevaisuuden työnhakuun. Jotain psykanopettajaksi kouluttautumista olen kelaillut.
Ja vaikka liketin MutiM:in kommenttia, niin täsmennän että vuoden sivarireissua minulla ei ole mitään vastaan. Se on ihan loistava mahdollisuus jos onnistuu kaavailemaan itselleen oikean paikan.

Armeijassa en sitten taas olisi ikinä enempää kuin puolta vuotta. Okei, jos aikoo bussikuskiksi niin sitten ehkä, mutta omat maalit ovat vähän muualla.

Ja Cocalle vielä, että on kyllä hauskaa miten mammat ja papat pitävät "ARMEIJJAAN SE MEIÄN POJANPOIKAKI MENNEE, EI SITÄ RYSSÄÄ PIETTY LOITOLLA MILLÄÄN PYLLYLIINOILLA!!". Kerronpa pikku stoorin.
Toinen omista papoistani menetti munuaisen ja sai pahan selkävamman, toinen taas menetti hermonsa täysin. Jälkimmäinen oli puolijoukkueteltassa, josta pommin jäljiltä ~10:stä miehestä selvisi 2,5, pappa mukaanlukien. Toisen selvinneen kaverin kanssa sitä jaloista-alaspäin-puolittunutta-miehenpuolikasta vetivät mukanaan turvaan. Nyt tästä voi tietenkin vetää SUOMIFINLANDPERKELE-kortin, että aikamoisia urhoja(Pappanikin nimi oli btw Urho), kunnia ei unohdu! Eivätkä v***u olleet urhoja, olivat vaan hirveään tilanteeseen laitettuja samanlaisia taplaajia kuin mekin. Joutuivat kokemaan täysin järjettömiä järjettömän asian takia, jonka takia minun käy ajan miehiä SÄÄLIKSI. Sääli on se tunne joka kuuluu nousta, ei ihailu tai urhoollisuus (ja jos jälkimmäinen, niin sopii miettiä elämäänsä). Näin jälkimmäisen murretun papan monesti elinaikanaan menevän omiin oloihinsa kesken kaiken sosiaalisia tilanteita, ja hän näytti murretulta ja vakavalta. Äidilleni oli kertonut että hän näki vielä sen tilanteen edessään vähän väliä ja joutui paniikkiin ja epätoivoon. Hän viimeisenä vuotenaan sanoi minulle henk. koht. kahden kesken että älä ikinä luule että sota olisi hieno asia, rukoili ettei oma sukupolveni koskaan joudu kokemaan moista. Ja oikeasti rukoili - eikä ihmekään, sillä uskon että tuollaisissa tilanteissa sitä jeesusta tarvitseekin. P.S. Ensimmäinen pappa alkoholisoitui, lapsuutensa traumojen takia, jotka pohjautuivat siihen kun löysi äitinsä kuula otsassa makaamassa keittiöstä.

Sota ja armeija sopii tasan videopeleihin ja leffoihin.
XBKuvaX 360 - Jump In.
PLAYSTATION 3 - PLAY B3YOND
Kuva -The Future Is Blue-

Avatar
The Rocker
Viestit: 3325
Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
Paikkakunta: Parkano

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja The Rocker » Ma 10.12.2012 19:41

Velocity kirjoitti: Ja vaikka liketin MutiM:in kommenttia, niin täsmennän että vuoden sivarireissua minulla ei ole mitään vastaan. Se on ihan loistava mahdollisuus jos onnistuu kaavailemaan itselleen oikean paikan.

Armeijassa en sitten taas olisi ikinä enempää kuin puolta vuotta. Okei, jos aikoo bussikuskiksi niin sitten ehkä, mutta omat maalit ovat vähän muualla.
Eli mielestäsi kukaan tulevaisuudessa menestyvä ihminen ei voi saada mitään positiivista irti armeijasta?
Sota ja armeija sopii tasan videopeleihin ja leffoihin.
Itsehän sijoittaisin ne mieluummin historiaan. Kuten muunkin tällaisen perinteisesti negatiivisen ihmisluontoon kuuluvan toiminnan uskonnollisen fundamentalismin kanssa. Mutta onneksi Hollywood ja peliteollisuus voivat tehdä viihdettä siitä kuinka ihmisiä kuolee.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

Avatar
Coca
Viestit: 907
Liittynyt: La 18.08.2007 09:55
Paikkakunta: Kotka

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja Coca » Ma 10.12.2012 21:46

Jep ja milläs muullakaan kuin omilla näkyvillä valinnoilla tästä maailmasta tehdään parempaa paikkaa? Einsteiniä lainatakseni: "Kaikkien aikojen jaloimmat mielet ovat olleet yhtä mieltä, että sota kuuluu inhimillisen kehityksen pahimpiin vihollisiin ja että sen ehkäisemiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen". Gandhi, Jeesus, Siddhartha Gautama jne. Kautta aikojen on kuitenkin ollut jengiä, jotka ovat tajunneet sodan mielettömyyden. Ihmisten sopimien, täysin päästä keksittyjen rajojen ja omistamisenhalun vuoksi uhrataan h****tti ihmishenkiä. Joku shakkinappuloitaan siirtelevä sikarihuuli kertoo, että nyt hän haluaa lisää hallittavaa ja passittaa tuhansia perheenisiä, veljiä, poikia - ajattelevia, tuntevia ihmisiä tappamaan muita ajattelevia ja tuntevia ihmisiä. Tätä ajatusta varten pistetään koneiston rattaat myllyttämään ja synnytetään kokonainen struktuuri tukemaan tätä mielettömyyttä. Pojille opetetaan palveluksensa aikana kuinka selviytyä täysin luonnottomissa oloissa luoteja väistellen ja kuinka tuhota toinen, itseämme alempiarvoinen vastustaja. Kai sitä voisi jonkin sortin s****nan shakkipeliksikin kutsua.

Toisaalta sotiminen on ollut osa ihmisyyttä jo niin kauan, että ainakin meillä on matskua, josta oppia tulevaisuuteen katsottaessa. Toivon maailman kehittymisen vievän meidät lopulta sellaiseen pisteeseen, että varsinainen sodankäynti jää historiaan, eikä aja meitä esimerkiksi ''paina nappia''-tyyliseen ydinsotaan. Tuolla kutsunnoissakin tuli muutamaan otteeseen hymistyä kuinka konservatiivista ja muodollista se meno olikaan. Jengi, yksilöllisyys ja vapaus on nykyisin muotia! Miksi siis omaa tahtoaan vastaan lappaa jatkuvasti porukkaa kärvistelemään vanhentuneen koneiston osasiksi? :D
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi

Avatar
The Rocker
Viestit: 3325
Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
Paikkakunta: Parkano

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja The Rocker » Ma 10.12.2012 22:24

Coca kirjoitti:Jep ja milläs muullakaan kuin omilla näkyvillä valinnoilla tästä maailmasta tehdään parempaa paikkaa? Einsteiniä lainatakseni: "Kaikkien aikojen jaloimmat mielet ovat olleet yhtä mieltä, että sota kuuluu inhimillisen kehityksen pahimpiin vihollisiin ja että sen ehkäisemiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen".Gandhi, Jeesus, Siddhartha Gautama jne. Kautta aikojen on kuitenkin ollut jengiä, jotka ovat tajunneet sodan mielettömyyden.
Mutta entä jos sodankäynti on ainoa tapa vastustaa vihollista? Voisi olla Itä-Euroopassa vähän tyhjempää ja Lähi-idässä vähemmän juutalaisia ellei muuan Stalin olisi päättänyt käyttää sotakoneistoa Hitleriä vastaan. Tai Yhdysvallat kieltäytyä tekemästä kauppaa Japanin kanssa. Saattaisi olla vähän eri näköinen maailma. Kiina ei ainakaan olisi mitenkään merkittävä tekijä.

Gandhi oli muuten sitä mieltä että mustaihoiset ihmiset ovat alempiarvoisia kuin muut. Samoin hän piti Hitleriä ihan mukavana jätkänä ja oli vaati Isoa-Britanniaa luopumaan Intian puolustamisesta Toisessa maailmansodassa. Japanilaiset olisivat varmaan raiskanneet sen maan aika kätevästi elleivät Britit olisi pitäneet kiinni näistä keinotekoisista rajoista.
Ihmisten sopimien, täysin päästä keksittyjen rajojen ja omistamisenhalun vuoksi uhrataan h****tti ihmishenkiä. Joku shakkinappuloitaan siirtelevä sikarihuuli kertoo, että nyt hän haluaa lisää hallittavaa ja passittaa tuhansia perheenisiä, veljiä, poikia - ajattelevia, tuntevia ihmisiä tappamaan muita ajattelevia ja tuntevia ihmisiä. Tätä ajatusta varten pistetään koneiston rattaat myllyttämään ja synnytetään kokonainen struktuuri tukemaan tätä mielettömyyttä. Pojille opetetaan palveluksensa aikana kuinka selviytyä täysin luonnottomissa oloissa luoteja väistellen ja kuinka tuhota toinen, itseämme alempiarvoinen vastustaja. Kai sitä voisi jonkin sortin s****nan shakkipeliksikin kutsua.
Ihmisten sopimat täysin mielivaltaiset rajat aiheuttavat ongelmia Lähi-Idässä ja Afrikassa monikulttuurisilla alueilla. Samoin se aiheutti aikoinaan massiivisia konflikteja Intiassa kun Pakistan erosi Intiasta. Nämä rajat olivat todella keinotekoisia. Sen sijaan en usko että esim. Suomen tai Yhdysvaltain armeijassa sanotaan vihollisen olevan alempiarvoinen olento. Israel vs Palestiina konflikti on asia erikseen.
Toisaalta sotiminen on ollut osa ihmisyyttä jo niin kauan, että ainakin meillä on matskua, josta oppia tulevaisuuteen katsottaessa. Toivon maailman kehittymisen vievän meidät lopulta sellaiseen pisteeseen, että varsinainen sodankäynti jää historiaan, eikä aja meitä esimerkiksi ''paina nappia''-tyyliseen ydinsotaan. Tuolla kutsunnoissakin tuli muutamaan otteeseen hymistyä kuinka konservatiivista ja muodollista se meno olikaan. Jengi, yksilöllisyys ja vapaus on nykyisin muotia! Miksi siis omaa tahtoaan vastaan lappaa jatkuvasti porukkaa kärvistelemään vanhentuneen koneiston osasiksi? :D
Paina nappia tyylistä ydinsotaa ei nähdä kovinkaan todennäköisesti. Mitä ideaa tässä sodassa on ellei ideana ole vain tuhota, ei hallita? Jos haluaa valloittaa alueita ruoan tuotannon takia niin ensimmäisenä asiana mielessä ei muuten varmaankaan ole se että aiheutetaan radioaktiivinen laskeuma, joka pilaa viljelymaan ja vesistöt kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Eli sitä ei nähdä ellei kaksi ydinasevaltiota taistele ja toinen osapuoli on selkeästi häviämässä. Ja jos sen maan johdossa on hullu diktaattori. Ei kukaan täysijärkinen ihminen halua käyttää ydinaseita muuta kuin peloitteluun.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

Avatar
Dorian
Viestit: 2163
Liittynyt: To 10.02.2011 15:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja Dorian » Ti 11.12.2012 00:28

Noniin, heitetäänpä omakin lusikka soppaan sen enempiä edes lukematta mitä edellä on kirjoitettu. Itse olen erittäin skeptisesti auktiriteetteihin suhtautuva, kuitenkin tehotuotettua lihaa syövä ja silloin tällöin materialismiin sortuva vasuri, joka aikanaan tuossa lafkassa 9 kuukautta vasten tahtoaan vietti. Osin syynä oli yleiset asenteet, osin se että hukattu aika oli sivaria lyhempi ja osin se, ettei vaan aina jaksa tapella systeemiäkään vastaan. Keskimmäisenä mainittu se pääasiallinen syy, vaikka näin jälkeen päin tuo "säästetty" 4kk tuntuu aika samantekevältä.

Jälkeen päin ei oikeastaan kaduta kuin se, etten joko a) mennyt sinne v***n Vekaralle, josta olisin lähes 100% varmasti päässyt puolella vuodella tai b) ollut sitten sitä koko vuotta, joka olisi tuonut jatko-opinnoissa vapaavalintaisten kurssien opintopisteitä. Sivari ei oikeastaan koskaan ollut varteenotettava vaihtoehto, vaikka intissä eniten vituttikin juuri se ettei voinut leikkiä sitä sotaa sen perus 8-16 ja sitten lähteä kotiin yöksi.

Hyviä, tai ehkä ennemmin "hyviä", kokemuksia jäi käteen käteen lopulta läjäpäin. Niinhän sitä sanotaan, että aika kultaa muistot ja nyt kun tuosta kotiutumisesta on pian 4 vuotta niin näinhän se varmasti on. Vitutuskynnyksen nousu, se yhteisöllisyyden tunne ja jopa ne harvat onnistumisen tunteet kun oli juuri ylittänyt omat odotuksensa jollain kusisella leirillä vähillä yöunilla ja märissä vaatteissa. Ei missään nimessä mitään tavoittelemisen arvoisia kokemuksia, mutta kasvattavia kylläkin. Kaupunkilaisnuorena oppi joitain erätaitojakin, tiedä sitten onko niistä koskaan mitään konkreettista hyötyä. Ampuminenkin oli sen ekat kaksi kertaa ihan hauskaa, vaikka kuinka kokisi olevansa pasifisti.

Mikään velvollisuuden tunne ei lopulta vaikuttanut kuitenkaan päätökseen, kyllä se oli sen pienimmän pahan valinta. Ja kyllä se joka kerta vähän hymyilyttää kun joku takkutukka tulee selittämään et hei, fuck the system ja mä meen sivariin. Etenkin kun nää on monesti niitä samoja, joita ei kuulemma kiinnosta olla osallisina kapitalistista koneistoa ja siks ei just nyt nappaa käydä palkallisessa työssä. Hei hippi, jos sä oikeesti paskat nakkaisit niin sä menisit lusimaan sen vuoden. Totaalikieltäytyjiä arvostan ihan poikkeuksetta, oli ne syyt sitten mitkä hyvänsä. Se on oikeesti fuck the system.

Mutta ei mulla ole mitään sivareitakaan vastaan, jos sen tekee oikeista syistä. Ei mulla ole mitään ongelmaa myöntää, että keskimäärin sivari on nykyaikana Suomen yhteiskunnalle hyödyllisempi kuin se ylipainoinen 6 kuukauden tykkimies, joka vemppaa puolet palvelusajasta. Tai jos ei halua hukata aikaansa vaan tehdä jotain kehittävää. Tai sitten vaikka ettei halua olla osa väkivaltaa varten olemassa olevaa instanssia. Viimeksi mainittuun sen verran, että nielen tuon selityksen aivan täysin vaikka iteselle maanpuolustus jotain pikkuriikkistä vielä merkitseekin; en mäkään turhaan suostu itseäni tapattamaan ja olen mm. tehnyt itselleni lupauksen, että sinä päivänä jos(/kun) Suomi liittyy NATOon niin mielestäni Suomen puolustusvoimille valamani sotilasvala ei ole enää pätevä ja lähden sinne Lapinjärvelle kesäleirille.

Silti en tiedä montaa ärsyttävämpää ihmisjoukkoa, kun sivarit jotka kuvittelevat olevansa parempia vain koska sivari. Kasvissyöjät ja minkä tahansa uskontokunnan edustajat samoine tunteineen menevät toki vielä edelle. Nyt puhutaan kuitenkin kansalaisvelvollisuudesta, jonka joko suorittaa tai ei suorita. Jos ei suorita, niin päätyy linnaan ja sekin vaihtoehto jokaiselle suotakoon, yksi vähäpätöisimmistä rikoksista mitä keksin. Mutta jos suorittaa, niin sillä kuinka sen suorittaa on aika h**vetin spedeä lähteä lokeroimaan ihmistä hyviin tai huonoihin, fiksuihin tai tyhmiin, yksilöihin tai ryhmiin, leijoniin tai lampaisiin, tai niinkuin erittäin "fiksun oloinen" joukkueemme varajohtaja intissä, miehiin tai sivarihintteihin.
Tämä pysyy tässä niin kauan, kunnes seuraavat asiat tapahtuvat:

SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]

Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]

Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]

Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]

Avatar
DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8632
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » Ti 11.12.2012 00:45

Dorian kirjoitti:Kaupunkilaisnuorena oppi joitain erätaitojakin, tiedä sitten onko niistä koskaan mitään konkreettista hyötyä.
Ei.

Mietiskelin tuossa, että mitenkähän nopeasti armeijassa voisi opettaa sen kaiken tarvittavan mitä tuossa 6-12 kuukauden aikana käydään läpi (Riveni tietää kuitenkin, kerro)? Jos siis puhutaan siis ihan näistä 6kk jääkäreistä, niin tuskin siinä nyt hirvittävän pitkään menisi kun ne tarvittavat maanpuolustustaidot on saatu iskostettua.

Armeijan lyhentäminen mahdollisimman lyhyeksi (mutta samalla yhtä tehokkaaksi koulutukseksi) velvollisuudeksi lisäisi varmasti niiden koulutettavienkin motivaatiota, mikäli olisi tiedossa että siellä ei tarvitse turhaan olla pyörimässä puolta vuotta/vuotta. Toinen vaihtoehtohan on sitten asepalveluksen muuttaminen vapaaehtoiseksi, mikä myöskin varmaan lisäisi niiden intin käyvien tyyppien motivaatiota.

Mikään ei omana inttiaikana vituttanut niin paljoa kuin kasa oikeasti pikkaisen tyhmiä, laiskoja, perseileviä ja kaikesta valittavia jääkäreitä. Itsekin olin siis ihan vain puolen vuoden jääkäri, eikä se omakaan kiinnostus ihan katossa missään vaiheessa ollut, mutta kyllä minulla sen verran oli selkärankaa suorittaa kaikki harjoitukset ja tehtävät kunnialla, valittamatta ja turhaan perseilemättä läpi. Huomattavasti helpommalla pääsi silloin kun teki hommat kunnolla ja piti turvan kiinni, kuin että olisit perseillyt...

... ja nyt minusta on koulutettu kylmä sotakone, joka tuhoaa kaiken eteensä tulevan. :twisted:
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: ARMEIJA -topic

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Ti 11.12.2012 00:52

Niin no olen kuullut huhua, että jokainen Oulusta tai sen alapuolelta on aivan järjettömän tolloa porukkaa. Tosin tämä tuli hieman suvaitsemattomasta lähteestä kuultua. Otetaan nyt kuitenkin yksi kuulemani esimerkki. Jos joku aikaisemmin nimeämältäni alueelta oli ollut kipinä vuorossa tapahtui 100% varmuudella joku näistä kolmesta vaihtoehdosta:

a) Sai sammutettua tulen, aina.

b) Latoi kaminan niin täyteen puita, että teltassa oli 60 astetta lämmintä ja koska siellä ei voinut olla porukkaa meni ulos hetkeksi ja kaikki olivat sairaana seuraavana päivänä.

c) Ei osannut sytyttää tulta/tunkivat puita tuhka-astiaan ja valittivat kuinka puut eivät mahdu.

Lisäksi oli mainintaa räjähtelevistä sianlihapurkeista ja muusta semmosesta.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Vastaa Viestiin