ARMEIJA -topic
Re: ARMEIJA -topic
Pari viikkoahan tuosta palveluksesta jo nipsastiin ja varmasti muutaman lisääkin vielä voisi. Vapaaehtoisarmeijalla en usko katettavan sitä tarvetta, minkä Suomen maanpuolustus tai edes isomman kriisin hallinta vaatii. Alkuun varmasti kyllä, mutta parin sukupolven päästä niitä vapaaehtoisia olisi jo huomattavasti vähemmän. Palkka-armeija taas ei ole riittävän kustannustehokas missään tapauksessa.
Itse voisin hakea vähän näiden hybridiä, jossa joku 4-5kk palveltaisiin normaaliin tyyliin ja siitä edespäin vapaaehtoinen koulutus muuttuisi vaativammaksi, mutta esimerkiksi rahallinen korvaus olisi huomattavasti suurempi. Koulut tietenkin itse päättävät mitä korvaavat ja mitä ei, mutta toki myös opintopisteet jatko-opinnoissa kompensoisivat sitä menetettyä aikaa. Toisaalta joku "kasilta kasarmille ja kuudelta kotiin" -malli olisi ollut itselle erittäinkin mieluinen, mutta aiheuttaisi taatusti ongelmia poissaolojen kanssa.
Lyhempi palvelusaika toki aiheuttaisi myös sen ongelman, että armeija tulee kouluttaneeksi joukkoja jotka eivät ole koskaan kokeneet joko a) kesä- tai b) talviolosuhteita maastossa. Jälkimmäinen tietysti se isompi haaste. Ja sitten on ne kaikki rauhanajan tehtävät, joista itsekin 9kk miehenä "pääsin nauttimaan".
Kaikkein paras vaihtoehto lienisi kuitenkin se, että yhteiskunnan arvot muuttuisivat ja sivareitakin arvostettaisiin siinä missä varusmiespalveluksen käyneitäkin. Toisaalta siviilipalvelus tulisi lyhentää siihen 12 kuukauteen (vai onko jo lyhennetty?), jolloin armeijaan hakeutuisi enemmän motivoitunutta porukkaa ja toisaalta vähemmän motivoitunutkin tulisi suorittaneeksi kansalaisvelvollisuuden. Niin ja se tärkein, eli myös naisille velvollisuus käydä armeija/siviilipalvelus.

Tämä pysyy tässä niin kauan, kunnes seuraavat asiat tapahtuvat:
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
- DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Re: ARMEIJA -topic
No hei, oliko tuo nyt ihan reilu jako: Oulusta ja sen eteläpuolelta = n. 50% Suomesta pinta-alan mukaan, ja asukasluvun perusteella lohkeaakin sitten jo vielä isompi prosentti.MR.Off Topic kirjoitti:Niin no olen kuullut huhua, että jokainen Oulusta tai sen alapuolelta on aivan järjettömän tolloa porukkaa ... Jos joku aikaisemmin nimeämältäni alueelta oli ollut kipinä vuorossa tapahtui 100% varmuudella joku näistä kolmesta vaihtoehdosta:
Olen kertonut aiemminkin jääkäri Mutikaisesta (nimi muutettu). Mutikainen tiputti kännykkänsä kaminaan. v***u idiootti.
Toinen mielenkiintoinen tapaus oli oikeasti lievästi kehitysvammainen alokas Möttönen (tääkin on ehkä muutettu). Möttönen ei oikein hahmottanut, että miten rynnäkkökiväärillä tähdätään. Ihmetteli kun ei oikein osu omiin eikä edes naapurin tauluihin, kun käytti pelkästään etutähtäintä.
Tämä nyt sinänsä ei ollut edes pahin Möttösen jutuista, mutta uskomattoman hitaalla tuo kaveri kävi. Joutui sitten jostain syystä EHK:hon, jonne kaikki fyysisesti/henkisesti vammautuneet kaverit pistetään. Siis sellaiset, jotka eivät saa vapautusta.
EDIT:
Dorian mainitsi noista kesä/talviolosuhteista, niin eipä sitä kovin kummallista talvea ehdi puolen vuoden mies armeijassa kokea, mikäli siis aloittaa palveluksensa kesällä. Ihan lopussa voi vähän jo lunta olla, mutta siinä ollaan jo sitten niin lopussa että se ei hirveästi enää koulutukseen vaikuta.
Niin ja sivari kestää 12 kuukautta nykyään, on se kai jo jonkun aikaa ollut.
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
Re: ARMEIJA -topic
No jonain vuonna voi noin käydäkkin, mutta kukahan se tuossa edellisellä sivulla kirjoitti lähevänsä ensiviikolla loppusotaan. Ihan riitävän talvi tuolla musta on, ihan täällä Vantaallakin. Kuukausi sitten ei vielä ollut.DeadManWalking kirjoitti:Dorian mainitsi noista kesä/talviolosuhteista, niin eipä sitä kovin kummallista talvea ehdi puolen vuoden mies armeijassa kokea, mikäli siis aloittaa palveluksensa kesällä.
Kertauksillahan tuokin on hoidettavissa, mutta jos multa kysytään niin mielummin rykäisisin kaiken kerralla kuin ensin 4kk ja sitten parin vuoden päästä kertaamaan jonkin talvileirin takia.
Tämä pysyy tässä niin kauan, kunnes seuraavat asiat tapahtuvat:
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
- DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Re: ARMEIJA -topic
Ei ole talvi jos ei ole autotielläkin vähintään muniin asti lunta.Dorian kirjoitti:Ihan riitävän talvi tuolla musta on, ihan täällä Vantaallakin. Kuukausi sitten ei vielä ollut.
No en tiedä, se tosiaan riippuu vähän vuodesta. Itselläni oli ainoastaan loppusodasa myöskin vähän talviset olosuhteet, olkoonkin että lunta ei kyllä ollut juurikaan. Aiemmin sitä oli tullut, mutta se oli ehtinyt välillä sulaa pois. Pakkasta kyllä oli ihan perhanasti.
Siinä on kuitenkin se, ettei kesällä inttiin menevä puolen vuoden mies ehdi "nauttia" talviolosuhteista oikeasti kuin sen pari viikkoa, kun sitten esimerkiksi tammikuussa menevät saavat sen parisen kuukautta osakseen. Ei se ihan tasan mene siinäkään.
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
- MR.Off Topic
- Viestit: 3971
- Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
- Paikkakunta: GODLAND
Re: ARMEIJA -topic
Täällä ainakin saa maistaa tähän aikaan ihan kunnollista talvea. Esimerkiksi viime viikolla päästiin jo yli kahen kymmenen pakkasiin. Tosin noissa keleissähän menee vielä t-paialla ja shortseilla.
Jos sivarista selviytyis puolella vuodella, niin menisin heti. Vuosi ei kuitenkaan ole edes vaihtoehto. Puoli vuotta korkeintaan mieluummin voivat pistää, vaikka heti ulos. Motivaatio nolla, mutta voi sinne nyt kuntoilemaan lähteä. Eiköhän siellä jokunen uus tyyppiki tule vastaan. Siinäpä ne positiiviset oli.

Totta. Mutta ei mene siinä lafkassa muutoinkaan, ikinä.DeadManWalking kirjoitti:Ei se ihan tasan mene siinäkään.
Itse pääsin "nauttimaan" talviolosuhteista kolmellakin leirillä (kesällä menin), joista ensimäinen oli juuri joulun alla ilman lunta mutta älyttömässä pakkasessa. Toinen oli joskus Tammikuussa ampumaleiri, jossa ei leirin luonteen vuoksi onneksi juuri tarvinnut palella vaan ammunnat käytiin vetämässä, mutta muutoin kamina kävi kuumana ja viimeinen olikin sitten loppusota, jota seuranneella viikolla lumet sulivatkin kokonaan pois. Jos lumet olisi sulaneet viikkoa aikaisemmin, niin eipä tuota herkkua olisi kokonaisuutena ollut tarjolla edes sitä kertaa. Taisin tosin hävitä tämän käden
Tämä pysyy tässä niin kauan, kunnes seuraavat asiat tapahtuvat:
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
- DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Re: ARMEIJA -topic
Saat olla kyllä äärimmäisen huonossa kunnossa, mikäli aiot kuntoasi intissä kohottaa. Tuskin perusterveellä ja normaalikuntoisella ihmisellä se kunto armeijan pullamössökoulutuksessa niin paljoa kasvaa, että tuota itse varmaan edes huomaisi. Saman määrän kyllä voit kuntoilla varmaan siviilissäkin.MR.Off Topic kirjoitti:Motivaatio nolla, mutta voi sinne nyt kuntoilemaan lähteä.
Tietty P-kausi kyllä vähän karistaa läskejä pois, mutta kyllä niitä sitten myöhemmin alkaa vähän takaisinkin tulla.
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
- MR.Off Topic
- Viestit: 3971
- Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
- Paikkakunta: GODLAND
Re: ARMEIJA -topic
Tuo kyllä ikävä kyllä taitaa olla totta. Itsehän olen sitä mieltä, että armeijassa saisi olla kunnon kuri, kun sinne kerran mennään ja ei olisi tuota nyky-yhteiskunnan "ei tarvi, jos ei halua" -asennetta. Pietettäisiin sitten kunnolla kerta pidetään. Saa nyt nähdä. Luulis siellä kuitenkin olevan puitteet harrastaa jonkinmoista kuntoilua halutessa. Eli eihän siellä mitään kuntoilua tule, jos on sillä linjalla, että mitään ei tehdä, mitä ei ole pakko.DeadManWalking kirjoitti:Saat olla kyllä äärimmäisen huonossa kunnossa, mikäli aiot kuntoasi intissä kohottaa. Tuskin perusterveellä ja normaalikuntoisella ihmisellä se kunto armeijan pullamössökoulutuksessa niin paljoa kasvaa, että tuota itse varmaan edes huomaisi. Saman määrän kyllä voit kuntoilla varmaan siviilissäkin.MR.Off Topic kirjoitti:Motivaatio nolla, mutta voi sinne nyt kuntoilemaan lähteä.
Tietty P-kausi kyllä vähän karistaa läskejä pois, mutta kyllä niitä sitten myöhemmin alkaa vähän takaisinkin tulla.
- The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: ARMEIJA -topic
Juu kunnon kuritus vaan päälle. Ei ne siellä muuten kasva miehiksi. Ai niin älä liikaa kuntoile muuten joudut jäämään vuodeksi. Tai *gasp* saatat peräti alkaa tykkäämään siitä ja haluat jäädä sinne!MR.Off Topic kirjoitti: Tuo kyllä ikävä kyllä taitaa olla totta. Itsehän olen sitä mieltä, että armeijassa saisi olla kunnon kuri, kun sinne kerran mennään ja ei olisi tuota nyky-yhteiskunnan "ei tarvi, jos ei halua" -asennetta. Pietettäisiin sitten kunnolla kerta pidetään. Saa nyt nähdä. Luulis siellä kuitenkin olevan puitteet harrastaa jonkinmoista kuntoilua halutessa. Eli eihän siellä mitään kuntoilua tule, jos on sillä linjalla, että mitään ei tehdä, mitä ei ole pakko.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
- Jack DiBiase
- Moderaattori
- Viestit: 3819
- Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52
Re: ARMEIJA -topic
Meillä on täällä sähköt.MR.Off Topic kirjoitti:Niin no olen kuullut huhua, että jokainen Oulusta tai sen alapuolelta on aivan järjettömän tolloa porukkaa. Tosin tämä tuli hieman suvaitsemattomasta lähteestä kuultua. Otetaan nyt kuitenkin yksi kuulemani esimerkki. Jos joku aikaisemmin nimeämältäni alueelta oli ollut kipinä vuorossa tapahtui 100% varmuudella joku näistä kolmesta vaihtoehdosta:
a) Sai sammutettua tulen, aina.
b) Latoi kaminan niin täyteen puita, että teltassa oli 60 astetta lämmintä ja koska siellä ei voinut olla porukkaa meni ulos hetkeksi ja kaikki olivat sairaana seuraavana päivänä.
c) Ei osannut sytyttää tulta/tunkivat puita tuhka-astiaan ja valittivat kuinka puut eivät mahdu.
Lisäksi oli mainintaa räjähtelevistä sianlihapurkeista ja muusta semmosesta.
WE BACK YA'LL?!
Re: ARMEIJA -topic
No olis toi kyllä aika p****estä käydä armeija semmottiin 8-16 ja kotiin -tyyliin ottaen huomioon kuinka moni asuu kasarmin vieressä. Itse kävin armeijan Porin prikaatissa Säkylässä. Bussimatka ~1½ tuntia.
Tärkeintä on se miten asennoituu. Jos ajattelee sen olevan paskaa, niin silloin se takuulla on paskaa. Jos siihen asennoituu oikein, aika menee lopulta aika äkkiä. Siis ainakin näin puolen vuoden miehenä voin sanoa näin. Oma armeija-aikani oli melko rankkaa, olin 2011 tammi-heinäkuu, kun tuli koettua niin 35 asteen pakkaset kuin 35 asteen helteetkin.

“There’s a thin line between being a hero and being a memory.”
Re: ARMEIJA -topic
Bullshit, ainakin omalta osalta. Itse kävin pyörähtää 9kk Santahaminassa -06 ja vieläpä sotakoirana, joista jotkut vääräuskoiset väittävät, että pääsevät kuulemma liian helpolla jne. Nooh ei se nyt ihan niin mennyt.DeadManWalking kirjoitti:Saat olla kyllä äärimmäisen huonossa kunnossa, mikäli aiot kuntoasi intissä kohottaa. Tuskin perusterveellä ja normaalikuntoisella ihmisellä se kunto armeijan pullamössökoulutuksessa niin paljoa kasvaa, että tuota itse varmaan edes huomaisi. Saman määrän kyllä voit kuntoilla varmaan siviilissäkin.MR.Off Topic kirjoitti:Motivaatio nolla, mutta voi sinne nyt kuntoilemaan lähteä.
Tietty P-kausi kyllä vähän karistaa läskejä pois, mutta kyllä niitä sitten myöhemmin alkaa vähän takaisinkin tulla.
Noin 4kk ennen inttiin menoa oli kieltämättä turhan paljon ylimääräistä eikä ollut pahemmin tuota kestävyysurheilua tullut harrastettua. Tiputin 10kg ennen inttiä jolloin paino oli kevyet tasan sata. Intissä tästä tippui vielä toiset 15kg jouluun mennessä ja cooperin testin tulos (IMO hyvä mittari kunnon kohoamiselle) muuttui heinäkuisesta 2400:sta joulukuiseen 2900 metriin... Ettätota.
Ja ottaen huomioon, ettei se kunto ollut "äärimmäisen huono", ehkä jopa keskinkertaista parempi, kun menin inttiin. Enkä tosissaan ollut ainoa, jolla kunto koheni. Jättää vaan ne munkit ja kebabit iltavapailla vähemmälle ja menee puntille, niin kyllä siitä oikeasti on jotain hyötyä.
Re: ARMEIJA -topic
Itsellä parani myöskin cooper kutakuinkin tuon 2400->2900 9kk aikana. Toki taustalla oli moni vuotinen urheiluharrastus, mutta pariin vuoteen ennen inttiä en ollut tehnyt yhtään mitään. Paino putosi jotain 85->65 (on tosin tullut jo takaisin
). Muutaman kerran kävin omaehtoisesti lenkillä, mutta muuten menin muiden mukana.
Mutta se on miten sen haluaa ottaa. Oikeilla urheilijoilla varmasti kunto hieman huononee ellei käytä about kaikkea vapaa-aikaa kuntoiluun. Muilla pantunee lähtötasosta riippuen vähän tai pikkasen enemmän.
E: ja painon putoamiseen varmaan eniten vaikutti säännöllinen, 4x vuorokauteen syöminen ja jatkuva kulutus.
Mutta se on miten sen haluaa ottaa. Oikeilla urheilijoilla varmasti kunto hieman huononee ellei käytä about kaikkea vapaa-aikaa kuntoiluun. Muilla pantunee lähtötasosta riippuen vähän tai pikkasen enemmän.
E: ja painon putoamiseen varmaan eniten vaikutti säännöllinen, 4x vuorokauteen syöminen ja jatkuva kulutus.
Tämä pysyy tässä niin kauan, kunnes seuraavat asiat tapahtuvat:
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
SM-liiga käy liian pieneksi Jokereille [ ]
Hjallis harkimo suksii vittuun Jokereista [ ]
Joel Armia tekee Olympiakisoissa maalin [ ]
Minä ja DMW istutaan tuopin ääressä [ ]
- MR.Off Topic
- Viestit: 3971
- Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
- Paikkakunta: GODLAND
Re: ARMEIJA -topic
Tuo on varmaan tärkeä sana. Kotona meinaa varsinkin talvisin mennä liikaa klikkailuksi.Dorian kirjoitti:E: ja painon putoamiseen varmaan eniten vaikutti säännöllinen, 4x vuorokauteen syöminen ja jatkuva kulutus.
Re: ARMEIJA -topic
Joo, coopperi parani vissiin 2250->2900~ sen puolen vuoden aikana. Erona oli tasan se, että P-kaudella pysähdyttiin siihen kohtaan kun päästiin testistä ns. läpi, ja kotiutuksessa juostiin sitten loppuun asti, ja enemmänkin olisi voinut mennä, mikäli olisi ollut kello matkassa. Kunto nyt ei kasvanut paskaakaan omalla ohdalla, ihan oikeasti. Tosin, olen koko ikäni liikkunut paljonkin enemmän kuin suurin osa omista ikätovereistani. Paino oli jonkun leiriputken jälkeen alimmillaan jotain 59kg, kun mennessä se oli 70kg~ paikkeilla, ja kotiutuessani painoin vissiin 73kg. Tosin, sillä voi olla jotain tekemistä viimehetkien painonnousun kanssa, että istuin tuvassa keppien kanssa juoden rommia ja syöden sipsiä kun muut oli jossain loppusodissa sunmuissa turhakkeissa.
Mutta kyllä meilläkin oli tuvassa se yksi sälli joka laihtui yli parikymmentä kiloa pelkästään p-kauden aikana. Mutta ne tyypit tuppaa olemaan yllättäen sitä sarjaa, jota ei armeijaan enää "pakoteta", kun senverran tuhdissa kuosissa ovat. Hänkin olisi saanut vapautus-/lykkypaperit kouraan, ellei olisi erikseen maininnut että hän ihan haluaa sinne armeijaan.

\____0___/
Re: ARMEIJA -topic
Ohi on 
Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke otteluNo anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
- DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Re: ARMEIJA -topic
Ketkäs sitä Isäm maata lähtee huomenna puolustamaan WrestlingAlertin väestä? Muistakaahan sitten pitää pää pystyssä, sekä säilyttää mielessänne Mannerheim ja Talvisodan henki.
Kunnia ei unohdu.
Kunnia ei unohdu.
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
Re: ARMEIJA -topic
Isäm maan armeija on unohtanut ottaa yhteyttä, olin sillon kutsuntojen aikaan sairaalassa. Olivat sanoneet, että ovat yhteyksissä, mutta ei oo mitään kuulunu.
Jos sitten ens vuonna tänä vuonna uudestaa kutsuntoihin :p
Jos sitten ens vuonna tänä vuonna uudestaa kutsuntoihin :p
Re: ARMEIJA -topic
I/13 ei kotiudu koskaan. Hajotkaa siihen.
Re: ARMEIJA -topic
Aamuja kaikille maanantaina palvelukseen astuville!
Re: ARMEIJA -topic
Big Show ja Kane
Make wrestlingalert rage again
Make wrestlingalert rage again
Re: ARMEIJA -topic
Imagouutisointia. Toki morteilta ensi alkuun kielletään ihan kaikki (esim. tupakointi) mutta ihan samalla lailla se sätkä tulee sauhuamaan Rovajärvellä kuin ennenkin. Oman kokemuksen mukaan myös iso osa kantahenkilöstöstä sauhuttelee, jolloin moisen höpöhöpö-linjauksen kyttääminen jää varmasti toissijaiseksi asiaksi.ViiZei kirjoitti:http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/56228-t ... i-enaa-ole
Tämähän vaikuttaa oikein hyvältä...
- MR.Off Topic
- Viestit: 3971
- Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
- Paikkakunta: GODLAND
Re: ARMEIJA -topic
Saa nähä kerkiääkö sitä tänään tuonne ollenkaan. Vähän huonolta vaikuttaa. No jos siinä neljän pinnassa. 
- DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Re: ARMEIJA -topic
Ensimmäisenä päivänä myöhästyminen onkin loistava tapa aloittaa asepalvelus!MR.Off Topic kirjoitti:Saa nähä kerkiääkö sitä tänään tuonne ollenkaan. Vähän huonolta vaikuttaa. No jos siinä neljän pinnassa.
Fake-EDIT: Etkös sä asu siinä ihan vieressä?
Mitä tulee sitten tuohon tupakkataukoon liittyvään juttuun, niin eiköhän se olennainen ole tässä:
Lue: Kaikki säilyy aivan ennallaan. Eiköhän noiden "virkistystaukojen" raameihin tulla sitten jatkossa laittamaan kaikki maastoharjoituksissa pidettävät tauot ja muut vastaavat. Kohtuullisen turhaa uutisointia.Tupakointi on sallittu vain ruoka- tai virkistystaukojen yhteydessä, ylimääräisiä tupakkataukoja ei ole. Tupakointi on kielletty kaikkialla työpaikan sisätiloissa tupakkalain edellyttämillä tavoilla, puolustusvoimat tiedottaa.
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
- MR.Off Topic
- Viestit: 3971
- Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
- Paikkakunta: GODLAND
Re: ARMEIJA -topic
Lapissa, kun puhutaan, että asuu ihan vieressä niin se tarkoittaa ihan totaalisen aivan muuta, mitä se ehkä tarkoittaa etelässä. Hommassahan kusee nyt se, että en ottanu linja-autoa, kun piti olla kyyti, mutta nyt näyttääpi siltä, että kaikki kyydit on myöhässä. Mitäs sitä stressata liikaa.DeadManWalking kirjoitti:Ensimmäisenä päivänä myöhästyminen onkin loistava tapa aloittaa asepalvelus!MR.Off Topic kirjoitti:Saa nähä kerkiääkö sitä tänään tuonne ollenkaan. Vähän huonolta vaikuttaa. No jos siinä neljän pinnassa.
Fake-EDIT: Etkös sä asu siinä ihan vieressä?