Ratatatin Classics (tai jopa nimikkolätty) olisi ollut kärkikympissä Eniten soitetut 2012 sekä Vaikutuksen alaisena listoilla. DJ Quik olisi osunut mututuntumalla viimeiselle sijalle eniten soittoa saaneiden keskuudessa, kun jossain välissä tuli veivattua etenkin Sweet Black Pussya, Tear it Offia ja Quik is the Namea ihan saatanasti.Coca kirjoitti: Migu, nyt kun listaatkin noita suomalaisia levyjä, voit varmaan paljastaa, mitkä ne muutamat ekasta postauksesta löytyneet levyt olivat, jotka olisivat löytyneet myös omalta listaltasi?
Albums top-25 # 3
Re: Albums top-25 # 69
\____0___/
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Albums top-25 # 69
25. Johnny Cash - American IV
Kiitos että olette odottaneenet miuta. Toki et ette termää puhtaaseen urheiluun kuin korkeintaan ala-astelaisiin. eli kaikki normaalia häneen verrattuna.
4/5
Johnny - Cash - IV
24. Van Halen - I
Van Halen on tarimmista tarinoista. Eli jos joku kertoo muun kuin virallisen tarinan niin lakijuttu saattaa olla edessä. You reallu got me bow ja Eruption ovat ne asiat jorka pitävät kertoimet alhaalla. Eli levy-yhtiö, iltaa. saammeko me paremmat kohtuude? Ann meille se että olis ees kivat asiar artisteille. Haista v***u.
Kiitos että olette odottaneenet miuta. Toki et ette termää puhtaaseen urheiluun kuin korkeintaan ala-astelaisiin. eli kaikki normaalia häneen verrattuna.
4/5
Johnny - Cash - IV
24. Van Halen - I
Van Halen on tarimmista tarinoista. Eli jos joku kertoo muun kuin virallisen tarinan niin lakijuttu saattaa olla edessä. You reallu got me bow ja Eruption ovat ne asiat jorka pitävät kertoimet alhaalla. Eli levy-yhtiö, iltaa. saammeko me paremmat kohtuude? Ann meille se että olis ees kivat asiar artisteille. Haista v***u.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
-
DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Re: Albums top-25 # 69
Jatketaanpa the listausta sitten. Viimeisestä postauksestani onkin vierähtänyt jo vähän pidempään kuin viikko, joten jatketaan tätä nyt sen seitsemän albumin verran.
16. Kotiteollisuus - 7
Seitsemän albumia, joten onhan se hyvä aloittaa listaus levyllä jonka nimikin on seiska. Jännä juttu, että tämänkin levyn julkaisusta on pian kahdeksan vuotta, vaikka tuntuu kuin se oltaisi julkaistu ihan vasta hetki sitten. No anyway, en oikein itsekään osaa sanoa että miksi juuri tämä albumi nousee Kotiteollisuudelta omaksi selkeäksi suosikikseni. Tunnearvo tätä levyä kohtaan on korkea, koska tämä oli ensimmäinen Kotsareiden levy joka tuli aikanaan ostettua.
Levy itsessään on aikalailla tuttua Kotiteollisuutta, ja levyllä on jo edelliseltä Helvetistä itään -levyltä tuttuja yhteiskunnallisia teemoja. Musiikillisestihan tämä on erittäin yksinkertaista höttöä, mutta sanoitusten takia tähän levyyn tuli aikanaan tykästyttyä.
Otetaan esimerkkibiisiksi tähän loppuun vielä Syli.
15. Juice Leskinen Grand Slam - Pyromaani palaa rikospaikalle
Pitihän sitä Juice Leskistäkin mahduttaa tälle listalle. Jos piti Kotiteollisuuden kohdalla vähän tarkemmin pohtia sitä että minkä levyn listalle nostaisi, niin Juicen kohdalla valinta oli aika helppo. Toki onhan Leskiselläkin aivan huikeita levyä ja eri kokoonpanojen kanssa, mutta tämä Pyromaani palaa rikospaikalle on omalle kohdalle selkeä suosikki, ja sisältää se monia sellaisia biisejä jotka menevät ihan suosikkien joukkoon miehen tuotannosta.
Levyllä itsessään on tietynlainen toistuva teema, eli polttaminen ja tuhoaminen. Nämä tulevat parhaimmillaan esille usean kappaleen alussa olevalla introlla, jossa puhutaan erilaisten kohteiden polttamisesta.
Noh, polttamista ja pyromaanien toimintaa tai ei, niin parhaiten tälläkin Juicen levyllä on esillä varsin monimerkitykselliset (onko se edes sana) sanoitukset. Esimerkiksi oma suosikkini, eli Musta aurinko nousee on sellainen kappale jonka voi käsittää monella tavalla. Ja onhan niitä paljon muitakin.
Kova levy, ja paljon tulee kuunneltua. Esimerkkibiisiksi en ota tuota edellisessä jakeessa mainittua, vaan Aamu alkaa a:lla. Tarkoittaako tämäkin sitten A-olutta ja alkoholismia?
14. Sonata Arctica - Unia
Unia on monella tavalla hieman toisenlainen Sonata Arctican levy. Okei, tietystihän siinä on monta tuttua teemaa, eli Tony Kakon suht korkeat vokaalit, levy on vahvasti power metallia ja muutenkin levy on kuitenkin heti ensimmäiseltä kuuntelulta asti selkeästi tunnistettavissa Sonata Arcticaksi.
Mutta se mikä tekee tästä levystä koko tuotannon parhaan, on se että Unia on kuitenkin täysin uudelainen levy kuin siihen saakka ilmestyneet. Levyllä ei ole pelkkää armotonta tuplabasaria (sitä ei itse asiassa ole ollenkaan), tilalla on paljon monipuolisempaa soitantaa ja biisit ovat muutenkin jopa progressiivisen metallin puolella kallistuvia. Kappaleet ovat huomattavasti monipuolisempia kuin aiemmat tekeleet, mutta yhtyeen tuttu tyyli on silti kaikkien tunnistettavissa. Levyyn ja sen sisältöön on kuitenkin tehty tietynlaista hienosäätöä ja viilausta, ja se tarjoaa huomattavasti mielekkäämmän kuuntelukokemuksen jopa niillekin jotka eivät ole aiemmin bändin musiikista juuri pitäneet. Enää ei tyydytä pelkkään kikkeliheviin, vaan yritetään oikeasti olla jopa luovia.
Esimerkkibiisinä toimikoot avausraita In Black and White.
13. Tales from the Thousand Lakes
Amorphista on tullut kuunneltua melkoisesti, mutta vasta pari-kolme vuotta sitten tuli kunnolla mentyä aivan bändin tuotannon juurille. Tietysti ennen tätä levyä on julkaistu myös yksi varsinainen studioalbumi sekä yksi EP, mutta Tales on monella tavalla ensimmäinen Amorphiksen perinteistä linjaa ja sitä samaa tyyli edustava, kuin mitä bändin tuotanto edustaa jopa nykypäivänä. Okei, tietystikään levyn äänimaailma ja saundit eivät millään ole samalla tasolla kuin nykypäivänä, vaan tekeminen on huomattavasti räkäisempää ja rosoisempaa.
Mutta se mistä tämän tunnistaa Amorphiksen levyksi, on levyn melodinen death metal -tyyli, murinan seassa olevat puhtaat lauluosuudet ja kenties se kaikista tunnetuin - Kalevala. Siinä missä yhtyeen ensimmäinen levy The Karelian Isthmus käsittelee vielä esimerkiksi sotahistoriaa, Talesilla käydään läpi tarinoita Kalevalasta.
Suomalaisen metallimusiikin ehdoton klassikko ja helmi, joka varmasti on monen metallipään listalla ihan siellä kärkipäässä. Itse en toki pysty sitä aivan kärkikymmennikköön sijoittamaan, vaikka ehdottomasti levystä kovasti pidänkin.
Esimerkkibiisinä toimikoot jäätävä Black Winter Day.
12. Tarot - Crows fly Black
Sitten toinen suomalainen perinteinen metallibändi, jokseenkin hieman uudempaa tuotantoa kuin edelliseltä. Tarot on kyllä monella tapaa todella erikoinen suomalainen metallibändi. Levythän ovat sisällöltään perinteistä heavy metallia, joka tunnetusti iskee suomalaisiin kuin miljoona volttia. Mutta tästäkin huolimatta, bändi ei ole juuri koskaan saavuttanut mitään kovin erikoisempaa menestystä. Monet alan ihmiset ovat puhuneet tietynlaisesta "Tarot-karmasta", jolla on viitattu siihen että bändi on ollut lähes joka kerta väärässä paikassa väärään aikaan, ja tämän vuoksi kaupallinen menestys on jäänyt ohuenlaiseksi, vaikka potentiaalia on ollut. Bändi on ollut kasassa 30 vuotta, ja kiertue-elämän ohessa bändin jäsenet ovat kuitenkin myös lähes kokopäiväisesti ns. oikeissakin töissä. Zachary Hietala työskentelee Kuopiossa nuorisotoimen parissa, ja muillakin jäsenillä on paljon muitakin hommia. Onhan siellä toki se basisti-laulaja Marco Hietala, joka toimii myös eräässä kiteeläisessä orkesterissa...
No nyt karattiin jo ihan väärile urille, mutta yhtyeen seitsemäs studioalbumi Crows Fly Black on pitkän uran tehneen bändin seitsemäs ja omasta mielestäni selkeästi paras tuotos. Tämä levy on aiempia kenties hieman tummasävyisempi ja miksei raskaampikin, ja tällä levyllä on mukana ensimmäistä kertaa myös toinen laulaja Tommi Salmela. Marco Hietala on toki edelleen päävokalisti, mutta Salmela on kyllä äärimmäisen kova apumies. Ja tosiaan kyseessä ei ole pelkkä taustalaulaja, vaan toinen vokalisti.
Kova levy, jonka biiseistä suurin osa on bändin keikkasetissä aktiivisesti. Bändi on livenä muuten erittäin kova, sillä Tarotin keikka pari vuotta sitten Pieksämäen Hotelli Savonsolmussa on eräs parhaita keikkakokemuksia, joilla on tullut viime vuonna oltua. Bändi veti reilusti yli kahden tunnin setin, vaikka paikalla oli valehtelematta ehkä korkeintaan 20 ihmistä. Samaan aikaan sattui olemaan lukuvuoden päätös, ja Pieksämäen yöelämän viettäjistä suurin osa oli kaupungin toisessa "yökerhossa", ja Tarotin keikalle ei kovin moni eksynyt. Bändi hoiti homman kyllä silti todellisella ammattilaisen otteella, eli ei välittänyt porukan vähyydestä vaan hoiti oman hommansa täysillä ja loppun asti. Niin toimii ammattimainen metallibändi.
Nojoo, nyt tuli jauhettua aika paljon muustakin kuin tästä levystä, joten päätetään tämä paskanjauhanta esimerkkibiisiin joka on Crows Fly Black.
11. Amorphis - Silent Waters
Tajusin listaa tehdessäni, että Talesin lisäksi minun on pakko mahduttaa myös Silent Waters tälle listalle, koska tämäkin kuuluu minulle henkilökohtaisesti erittäin tärkeiden levyjen joukkoon. Ja onhan Silent Waters muutenkin tämän Tomi Joutsen -eran paras. Biisit ovat erittäin tunnelmallisia, melodisia ja tarttuvia, mutta siltikin jopa Amorphiksen alkutuotantoa muistuttavia. Mukana on paljon murinalaulua, mutta myös puhdasta laulua. Ja onhan tämä Joutsenen poika aivan h**vetin hyvä laulaja, lauloipa sitten puhtaasti tai murisemalla.
Levyn teemathan ovat tätä Amorphikselle kovin tuttua Kalevala-aiheista tulkintaa, ja kuten levyn kansitaidekin kertoo niin Tuonelan Joutsen on tärkeässä roolissa kun albumin tarinaa mennään eteenpäin. Kalevalassa Lemminkäinen yrittää ampua kyseisen linnun, ja tällä levyllä seuraamme Lemminkäisen yrityksiä toteuttaa suunnitelma.
Otetaan esimerkkibiisiksi Shaman.
10. Nightwish - Imaginaerum
"Lapsistain rakkain tää näyttämö on
Mis kuutamo kujillaan kulkee
Taipunut havu, kesä hoivassa sen
Valkomeren niin aavan
Joka aavekuun siivin
Saapuu mut kotiin noutamaan
Päällä talvisen maan hetki kuin ikuisuus
Mi pienen kissan jaloin luokseni hiipii
Tääl tarinain lähteellä asua saan mis
Viulu valtavan kaihon
Ikisäveltään maalaa
Laulullaan herättää maan"
Tämä katsaus on hyvä päättää tähän levyyn, jolla Tuomas Holopainen avaa tätä omaa fantasiamaailmaansa ja omaa mieltään. Tällä levyllä päästään kenties kaikista selkeiten siihen maailmaan, mitä hra Holopainen on monta kertaa ajatellut kun on omia kappaleitaan työstänyt yhtyeen historiassa aiemmin, mutta nyt ne fantasiamaailman salat pyritään avaamaan konkreettisesti levyn muodossa. Levyä itseään toki täydentää vielä samanniminen Imaginaerum -fantasiaelokuva, jonka teema on hyvin pitkälti rakennettu tämän levyn varaan.
Imaginaerum on Anette Olzonin laulamista levyistä siis toinen (ja viimeinen), ja erilainen kuin edellinen Dark Passion Play. Siinä missä DPP:llä käytiin hyvin pitkälti läpi Holopaisen omia tuntemuksia bändin vaiheista Tarja Turusen potkujen jälkeen, Imaginaerum on tietyllä tavalla jopa perinteinen ja 90-lukulainen Nightwishin levy. Tietystikään samanlaista tästä ei saa tekemälläkään, mutta noin yleisesti teemat ja lyriikat ovat sitä samaa fantasiamaailmaa, kuin mitä Nightwish käsitteli yhtyeen alkuaikoina. Tietystikin levyllä on myös näitä jopa henkilökohtaisiksi rakkauslauluiksi luettavia kappaleita, joten siihen nähden tämän voisi katsoa olevan jopa poikkileikkaus koko bändin taipaleesta.
Paha sanoa, levy on minulle sellainen että minkään järkevän analyysin vetäminen siitä on melkoisen hankalaa. Se mikä tätä levyä kuunnellessa täytyy kuitenkin pitää mielessä on se, että Imaginaerum on nimenomaan kokonaisuus, jossa vieraillaan Tuomaksen pään sisällä ja ajatuksissa. Yksittäisinä kappaleina tällä levyllä on pari todella omituista julkaisua, mutta kokonaisuuteen nidottuna ne ovat osa tarinaa. Ja juuri siitä Tuomas Holopaisen Nightwishissä on kyse - musiikin avulla kerrotusta fantasiatarinasta.
Otetaan esimerkkikappaleeksi Scaretale.
Näin, nyt on jälleen jokunen levy käsitelty. Palataan aiheeseen taas myöhemmin, nyt on muiden vuoro.
16. Kotiteollisuus - 7
Seitsemän albumia, joten onhan se hyvä aloittaa listaus levyllä jonka nimikin on seiska. Jännä juttu, että tämänkin levyn julkaisusta on pian kahdeksan vuotta, vaikka tuntuu kuin se oltaisi julkaistu ihan vasta hetki sitten. No anyway, en oikein itsekään osaa sanoa että miksi juuri tämä albumi nousee Kotiteollisuudelta omaksi selkeäksi suosikikseni. Tunnearvo tätä levyä kohtaan on korkea, koska tämä oli ensimmäinen Kotsareiden levy joka tuli aikanaan ostettua.
Levy itsessään on aikalailla tuttua Kotiteollisuutta, ja levyllä on jo edelliseltä Helvetistä itään -levyltä tuttuja yhteiskunnallisia teemoja. Musiikillisestihan tämä on erittäin yksinkertaista höttöä, mutta sanoitusten takia tähän levyyn tuli aikanaan tykästyttyä.
Otetaan esimerkkibiisiksi tähän loppuun vielä Syli.
15. Juice Leskinen Grand Slam - Pyromaani palaa rikospaikalle
Pitihän sitä Juice Leskistäkin mahduttaa tälle listalle. Jos piti Kotiteollisuuden kohdalla vähän tarkemmin pohtia sitä että minkä levyn listalle nostaisi, niin Juicen kohdalla valinta oli aika helppo. Toki onhan Leskiselläkin aivan huikeita levyä ja eri kokoonpanojen kanssa, mutta tämä Pyromaani palaa rikospaikalle on omalle kohdalle selkeä suosikki, ja sisältää se monia sellaisia biisejä jotka menevät ihan suosikkien joukkoon miehen tuotannosta.
Levyllä itsessään on tietynlainen toistuva teema, eli polttaminen ja tuhoaminen. Nämä tulevat parhaimmillaan esille usean kappaleen alussa olevalla introlla, jossa puhutaan erilaisten kohteiden polttamisesta.
Noh, polttamista ja pyromaanien toimintaa tai ei, niin parhaiten tälläkin Juicen levyllä on esillä varsin monimerkitykselliset (onko se edes sana) sanoitukset. Esimerkiksi oma suosikkini, eli Musta aurinko nousee on sellainen kappale jonka voi käsittää monella tavalla. Ja onhan niitä paljon muitakin.
Kova levy, ja paljon tulee kuunneltua. Esimerkkibiisiksi en ota tuota edellisessä jakeessa mainittua, vaan Aamu alkaa a:lla. Tarkoittaako tämäkin sitten A-olutta ja alkoholismia?
14. Sonata Arctica - Unia
Unia on monella tavalla hieman toisenlainen Sonata Arctican levy. Okei, tietystihän siinä on monta tuttua teemaa, eli Tony Kakon suht korkeat vokaalit, levy on vahvasti power metallia ja muutenkin levy on kuitenkin heti ensimmäiseltä kuuntelulta asti selkeästi tunnistettavissa Sonata Arcticaksi.
Mutta se mikä tekee tästä levystä koko tuotannon parhaan, on se että Unia on kuitenkin täysin uudelainen levy kuin siihen saakka ilmestyneet. Levyllä ei ole pelkkää armotonta tuplabasaria (sitä ei itse asiassa ole ollenkaan), tilalla on paljon monipuolisempaa soitantaa ja biisit ovat muutenkin jopa progressiivisen metallin puolella kallistuvia. Kappaleet ovat huomattavasti monipuolisempia kuin aiemmat tekeleet, mutta yhtyeen tuttu tyyli on silti kaikkien tunnistettavissa. Levyyn ja sen sisältöön on kuitenkin tehty tietynlaista hienosäätöä ja viilausta, ja se tarjoaa huomattavasti mielekkäämmän kuuntelukokemuksen jopa niillekin jotka eivät ole aiemmin bändin musiikista juuri pitäneet. Enää ei tyydytä pelkkään kikkeliheviin, vaan yritetään oikeasti olla jopa luovia.
Esimerkkibiisinä toimikoot avausraita In Black and White.
13. Tales from the Thousand Lakes
Amorphista on tullut kuunneltua melkoisesti, mutta vasta pari-kolme vuotta sitten tuli kunnolla mentyä aivan bändin tuotannon juurille. Tietysti ennen tätä levyä on julkaistu myös yksi varsinainen studioalbumi sekä yksi EP, mutta Tales on monella tavalla ensimmäinen Amorphiksen perinteistä linjaa ja sitä samaa tyyli edustava, kuin mitä bändin tuotanto edustaa jopa nykypäivänä. Okei, tietystikään levyn äänimaailma ja saundit eivät millään ole samalla tasolla kuin nykypäivänä, vaan tekeminen on huomattavasti räkäisempää ja rosoisempaa.
Mutta se mistä tämän tunnistaa Amorphiksen levyksi, on levyn melodinen death metal -tyyli, murinan seassa olevat puhtaat lauluosuudet ja kenties se kaikista tunnetuin - Kalevala. Siinä missä yhtyeen ensimmäinen levy The Karelian Isthmus käsittelee vielä esimerkiksi sotahistoriaa, Talesilla käydään läpi tarinoita Kalevalasta.
Suomalaisen metallimusiikin ehdoton klassikko ja helmi, joka varmasti on monen metallipään listalla ihan siellä kärkipäässä. Itse en toki pysty sitä aivan kärkikymmennikköön sijoittamaan, vaikka ehdottomasti levystä kovasti pidänkin.
Esimerkkibiisinä toimikoot jäätävä Black Winter Day.
12. Tarot - Crows fly Black
Sitten toinen suomalainen perinteinen metallibändi, jokseenkin hieman uudempaa tuotantoa kuin edelliseltä. Tarot on kyllä monella tapaa todella erikoinen suomalainen metallibändi. Levythän ovat sisällöltään perinteistä heavy metallia, joka tunnetusti iskee suomalaisiin kuin miljoona volttia. Mutta tästäkin huolimatta, bändi ei ole juuri koskaan saavuttanut mitään kovin erikoisempaa menestystä. Monet alan ihmiset ovat puhuneet tietynlaisesta "Tarot-karmasta", jolla on viitattu siihen että bändi on ollut lähes joka kerta väärässä paikassa väärään aikaan, ja tämän vuoksi kaupallinen menestys on jäänyt ohuenlaiseksi, vaikka potentiaalia on ollut. Bändi on ollut kasassa 30 vuotta, ja kiertue-elämän ohessa bändin jäsenet ovat kuitenkin myös lähes kokopäiväisesti ns. oikeissakin töissä. Zachary Hietala työskentelee Kuopiossa nuorisotoimen parissa, ja muillakin jäsenillä on paljon muitakin hommia. Onhan siellä toki se basisti-laulaja Marco Hietala, joka toimii myös eräässä kiteeläisessä orkesterissa...
No nyt karattiin jo ihan väärile urille, mutta yhtyeen seitsemäs studioalbumi Crows Fly Black on pitkän uran tehneen bändin seitsemäs ja omasta mielestäni selkeästi paras tuotos. Tämä levy on aiempia kenties hieman tummasävyisempi ja miksei raskaampikin, ja tällä levyllä on mukana ensimmäistä kertaa myös toinen laulaja Tommi Salmela. Marco Hietala on toki edelleen päävokalisti, mutta Salmela on kyllä äärimmäisen kova apumies. Ja tosiaan kyseessä ei ole pelkkä taustalaulaja, vaan toinen vokalisti.
Kova levy, jonka biiseistä suurin osa on bändin keikkasetissä aktiivisesti. Bändi on livenä muuten erittäin kova, sillä Tarotin keikka pari vuotta sitten Pieksämäen Hotelli Savonsolmussa on eräs parhaita keikkakokemuksia, joilla on tullut viime vuonna oltua. Bändi veti reilusti yli kahden tunnin setin, vaikka paikalla oli valehtelematta ehkä korkeintaan 20 ihmistä. Samaan aikaan sattui olemaan lukuvuoden päätös, ja Pieksämäen yöelämän viettäjistä suurin osa oli kaupungin toisessa "yökerhossa", ja Tarotin keikalle ei kovin moni eksynyt. Bändi hoiti homman kyllä silti todellisella ammattilaisen otteella, eli ei välittänyt porukan vähyydestä vaan hoiti oman hommansa täysillä ja loppun asti. Niin toimii ammattimainen metallibändi.
Nojoo, nyt tuli jauhettua aika paljon muustakin kuin tästä levystä, joten päätetään tämä paskanjauhanta esimerkkibiisiin joka on Crows Fly Black.
11. Amorphis - Silent Waters
Tajusin listaa tehdessäni, että Talesin lisäksi minun on pakko mahduttaa myös Silent Waters tälle listalle, koska tämäkin kuuluu minulle henkilökohtaisesti erittäin tärkeiden levyjen joukkoon. Ja onhan Silent Waters muutenkin tämän Tomi Joutsen -eran paras. Biisit ovat erittäin tunnelmallisia, melodisia ja tarttuvia, mutta siltikin jopa Amorphiksen alkutuotantoa muistuttavia. Mukana on paljon murinalaulua, mutta myös puhdasta laulua. Ja onhan tämä Joutsenen poika aivan h**vetin hyvä laulaja, lauloipa sitten puhtaasti tai murisemalla.
Levyn teemathan ovat tätä Amorphikselle kovin tuttua Kalevala-aiheista tulkintaa, ja kuten levyn kansitaidekin kertoo niin Tuonelan Joutsen on tärkeässä roolissa kun albumin tarinaa mennään eteenpäin. Kalevalassa Lemminkäinen yrittää ampua kyseisen linnun, ja tällä levyllä seuraamme Lemminkäisen yrityksiä toteuttaa suunnitelma.
Otetaan esimerkkibiisiksi Shaman.
10. Nightwish - Imaginaerum
"Lapsistain rakkain tää näyttämö on
Mis kuutamo kujillaan kulkee
Taipunut havu, kesä hoivassa sen
Valkomeren niin aavan
Joka aavekuun siivin
Saapuu mut kotiin noutamaan
Päällä talvisen maan hetki kuin ikuisuus
Mi pienen kissan jaloin luokseni hiipii
Tääl tarinain lähteellä asua saan mis
Viulu valtavan kaihon
Ikisäveltään maalaa
Laulullaan herättää maan"
Tämä katsaus on hyvä päättää tähän levyyn, jolla Tuomas Holopainen avaa tätä omaa fantasiamaailmaansa ja omaa mieltään. Tällä levyllä päästään kenties kaikista selkeiten siihen maailmaan, mitä hra Holopainen on monta kertaa ajatellut kun on omia kappaleitaan työstänyt yhtyeen historiassa aiemmin, mutta nyt ne fantasiamaailman salat pyritään avaamaan konkreettisesti levyn muodossa. Levyä itseään toki täydentää vielä samanniminen Imaginaerum -fantasiaelokuva, jonka teema on hyvin pitkälti rakennettu tämän levyn varaan.
Imaginaerum on Anette Olzonin laulamista levyistä siis toinen (ja viimeinen), ja erilainen kuin edellinen Dark Passion Play. Siinä missä DPP:llä käytiin hyvin pitkälti läpi Holopaisen omia tuntemuksia bändin vaiheista Tarja Turusen potkujen jälkeen, Imaginaerum on tietyllä tavalla jopa perinteinen ja 90-lukulainen Nightwishin levy. Tietystikään samanlaista tästä ei saa tekemälläkään, mutta noin yleisesti teemat ja lyriikat ovat sitä samaa fantasiamaailmaa, kuin mitä Nightwish käsitteli yhtyeen alkuaikoina. Tietystikin levyllä on myös näitä jopa henkilökohtaisiksi rakkauslauluiksi luettavia kappaleita, joten siihen nähden tämän voisi katsoa olevan jopa poikkileikkaus koko bändin taipaleesta.
Paha sanoa, levy on minulle sellainen että minkään järkevän analyysin vetäminen siitä on melkoisen hankalaa. Se mikä tätä levyä kuunnellessa täytyy kuitenkin pitää mielessä on se, että Imaginaerum on nimenomaan kokonaisuus, jossa vieraillaan Tuomaksen pään sisällä ja ajatuksissa. Yksittäisinä kappaleina tällä levyllä on pari todella omituista julkaisua, mutta kokonaisuuteen nidottuna ne ovat osa tarinaa. Ja juuri siitä Tuomas Holopaisen Nightwishissä on kyse - musiikin avulla kerrotusta fantasiatarinasta.
Otetaan esimerkkikappaleeksi Scaretale.
Näin, nyt on jälleen jokunen levy käsitelty. Palataan aiheeseen taas myöhemmin, nyt on muiden vuoro.
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
Re: Albums top-25 # 69
Niin joo, kai tätä projektia pitäis jatkaakin jossakin raossa. Ehkä jatkan juurikin nyt.
16. Kingston Wall - I (1992)
Kingston Wallin debyyttilevyn hankin itselleni joskus yläasteen jälkeen. Kaikenlainen häröilyrokki kiinnosti ja kansikuva näytti mielestäni siistiltä. Aikaisemmin olin yhtyeeltä kuullut vain Shine On Men, mutta silti päätin ostaa levyn täysin sokkona. Ja se kannatti. Vaikka myöhemmät julkaisut ovatkin olleet kovasti mieleeni, ykkönen on silti minulle se kaikkein läheisin, koska levyn päättää 21-minuuttinen kokonaisuus Mushrooms.
Esimerkkibiisi: II On My Own
15. Manowar - Gods of War (2007)
Sitten hieman raskaampaa ja nahkahousuisempaa. Manowarin Gods of War on ihan asiallinen levy. Varmasti Manowarilta olisi löytynyt listalle parempiakin levyjä, mutta tämä nyt sattui päätymään tähän ihan siitä syystä, että tätä on a) kuunneltu paljon ja b) meininki jatkuu katkeamatta alusta loppuun asti.
Ja onhan minulla tarinakin tähän levyyn liittyen. Vietin muutamia vuosia sitten aikaa opiskelijasolussa ja solukaverit päätti pitää bileet. Istuin kaikessa rauhassa huoneessani kuuntelemassa Gods of Waria kun joku päätti kutsua minut mukaan bilettämään. Hän kuuli Manowarin ja kysyi, että saako kutsua minua veljekseen, koska kaikki Manowarin kuuntelijat on hänelle veljiä ja tarjosi olutta. Aika p**ka tarinahan tuo oli, mutta menkööt.
Esimerkkibiisi: Loki God of Fire
14. Spock's Beard - Octane (2005)
Tämänkin levyn voi taas ajoitella sinne yläasteen loppupäähän kun kiinnostuin progesta. Vaikka vanha proge on se, mistä pidän todella, ei nykyprogessakaan mitään vikaa ole. Sen todisti minulle sekä Porcupine Tree että Spock's Beard. Vaikka nimi jälkimmäisellä onkin Star Trekistä peräisin, se ei liity siihen mitenkään. Onneksi se ei poista musiikin tehoa. Octane kuuluu myöhemmän pään tuotantoon ja on levyistä vähän tuntemattomampi, koska bändissä vaikuttaneiden Morsen veljesten välirikko tapahtui paria vuotta aiemmin. Octane on kevyempi kuin välirikkoa edeltäneet ja sisältää paljon syntikkaa. Ei kai listalle pääsyyn muuta tarvita.
Esimerkkibiisi: Of the Beauty of It All
13. Bathory - Nordland I (2002)
Epäonnenluvun listassa saa Bathory. Nordland I oli ensimmäinen levy, jota yhtyeeltä kuulin ja innostuin heti. Viikinkimetalli ja metalli yleensäkin oli minulle silloin vähän vieras territorio, mutta jokin tässä toimi. Kai se on vaan se, että tämä kuulostaa kertakaikkisen EEPPISELTÄ. Aina kun innostun lukemaan fantasiakirjallisuutta, laitan ensimmäisenä Nordlandin soimaan ja vajoan kirjan pariin. Ne täydentävät toisiaan ja siksipä sijoitus listalla on oikeutettu.
Esimerkkibiisi: Vinterblot
12. The Doors - The Doors (1967)
Doorsin hienous on tälläkin foorumilla moneen otteeseen todistettu, että sitä minun ei tässä kannata lähteä toistamaan enää. Yhtyeen debyyttialbumia pidän parhaana, vaikka aluksi se oli minulle yhtä kuin Light My Fire. Myöhemmin muutkin biisit ovat avautuneet uudella tavalla ja loppujen lopuksi levystä tulikin minulle yksi suosikeista. Muutkin levyt on kovia, varsinkin L.A. Woman ja Strange Days, mutta niiltä puuttuu se joku tietty asia, joka debyyttialbumilla tehtiin oikein.
Doorsiin liittyy myös tarina. Jim Morrison on yksi idoleistani, joten mitäpä muutakaan sitä ihminen rankassa humalassa yrittäisikään tehdä kuin lähestyä idoliaan. Mihinkään kuolemiseen tämä ei liity vaan, yritin kerran kännipäisen impulssin vallassa muuttaa nimeni Jim Morrisoniksi. Seuraavana aamuna sain maistraatista erittäin ihmeellisen puhelun, jossa sanottiin, että tämä ei taida kyllä ihan onnistua. Ehkä ihan hyvä näin.
Esimerkkibiisi: The Crystal Ship
11. YUP - Yövieraat (1996)
YUP on mielestäni hyvä bändi. Pidän laulaja Martikaisesta ihmisenä. Yövieraat on levy, jota pidän parhaana, vaikka muillakin on hyviä juttuja. Tässä on vielä tiettyä kapinahenkeä mukana ja levy on omalla tavallaan aika rosoinen verrattuna myöhempiin. Se tässä varmaan kaikkein eniten viehättää. Levy on tanakka paketti täynnä hyviä biisejä, ei kai tähän muita perusteluja tarvita.
Kaverini oli se, joka minut YUP:hen vihki. Vietettyäni monia iltoja hänen luonaan ja hänen kuunnellessa yhtyettä, kuukausien aikana "tämähän on hirveätä kuraa, laita pois" vaihtui muotoon "laita isommalle". Kiitos siitä hänelle.
Esimerkkibiisi: Murhaaja soittaa pasuunaa
10. Eleanoora Rosenholm - Älä kysy kuolleilta, he sanoivat (2008)
Tälläkin kertaa listaus päättyy naisvokalisteilla varustettuun pop-musiikkiin. Eleanoora on eksoottinen yhtye. Harvat ystäväpiiristäni tätä ymmärtävät, mutta minulle tämä synkillä sanoituksilla ja mustalla huumorilla varustettu kokeellinen poppi uppoaa. Mika Rättö on monessa hienossa asiassa mukana, eikä hänen mukanaolonsa tätä huononna, vaan pikemminkin päin vastoin. Jos ensimmäinen levy on kovaa kamaa, siitä on yleensä hankala petrata toisella levyllä. Näin ei Eleanooran kanssa käynyt, ja hyvä niin.
Esimerkkibiisi: Suljetun osaston astronautti
Tästä on hyvä jatkaa listaa tulevaisuudessa. Kommentoin muiden listoja vähän myöhemmin, mutta tämä jääköön tähän.
16. Kingston Wall - I (1992)
Kingston Wallin debyyttilevyn hankin itselleni joskus yläasteen jälkeen. Kaikenlainen häröilyrokki kiinnosti ja kansikuva näytti mielestäni siistiltä. Aikaisemmin olin yhtyeeltä kuullut vain Shine On Men, mutta silti päätin ostaa levyn täysin sokkona. Ja se kannatti. Vaikka myöhemmät julkaisut ovatkin olleet kovasti mieleeni, ykkönen on silti minulle se kaikkein läheisin, koska levyn päättää 21-minuuttinen kokonaisuus Mushrooms.
Esimerkkibiisi: II On My Own
15. Manowar - Gods of War (2007)
Sitten hieman raskaampaa ja nahkahousuisempaa. Manowarin Gods of War on ihan asiallinen levy. Varmasti Manowarilta olisi löytynyt listalle parempiakin levyjä, mutta tämä nyt sattui päätymään tähän ihan siitä syystä, että tätä on a) kuunneltu paljon ja b) meininki jatkuu katkeamatta alusta loppuun asti.
Ja onhan minulla tarinakin tähän levyyn liittyen. Vietin muutamia vuosia sitten aikaa opiskelijasolussa ja solukaverit päätti pitää bileet. Istuin kaikessa rauhassa huoneessani kuuntelemassa Gods of Waria kun joku päätti kutsua minut mukaan bilettämään. Hän kuuli Manowarin ja kysyi, että saako kutsua minua veljekseen, koska kaikki Manowarin kuuntelijat on hänelle veljiä ja tarjosi olutta. Aika p**ka tarinahan tuo oli, mutta menkööt.
Esimerkkibiisi: Loki God of Fire
14. Spock's Beard - Octane (2005)
Tämänkin levyn voi taas ajoitella sinne yläasteen loppupäähän kun kiinnostuin progesta. Vaikka vanha proge on se, mistä pidän todella, ei nykyprogessakaan mitään vikaa ole. Sen todisti minulle sekä Porcupine Tree että Spock's Beard. Vaikka nimi jälkimmäisellä onkin Star Trekistä peräisin, se ei liity siihen mitenkään. Onneksi se ei poista musiikin tehoa. Octane kuuluu myöhemmän pään tuotantoon ja on levyistä vähän tuntemattomampi, koska bändissä vaikuttaneiden Morsen veljesten välirikko tapahtui paria vuotta aiemmin. Octane on kevyempi kuin välirikkoa edeltäneet ja sisältää paljon syntikkaa. Ei kai listalle pääsyyn muuta tarvita.
Esimerkkibiisi: Of the Beauty of It All
13. Bathory - Nordland I (2002)
Epäonnenluvun listassa saa Bathory. Nordland I oli ensimmäinen levy, jota yhtyeeltä kuulin ja innostuin heti. Viikinkimetalli ja metalli yleensäkin oli minulle silloin vähän vieras territorio, mutta jokin tässä toimi. Kai se on vaan se, että tämä kuulostaa kertakaikkisen EEPPISELTÄ. Aina kun innostun lukemaan fantasiakirjallisuutta, laitan ensimmäisenä Nordlandin soimaan ja vajoan kirjan pariin. Ne täydentävät toisiaan ja siksipä sijoitus listalla on oikeutettu.
Esimerkkibiisi: Vinterblot
12. The Doors - The Doors (1967)
Doorsin hienous on tälläkin foorumilla moneen otteeseen todistettu, että sitä minun ei tässä kannata lähteä toistamaan enää. Yhtyeen debyyttialbumia pidän parhaana, vaikka aluksi se oli minulle yhtä kuin Light My Fire. Myöhemmin muutkin biisit ovat avautuneet uudella tavalla ja loppujen lopuksi levystä tulikin minulle yksi suosikeista. Muutkin levyt on kovia, varsinkin L.A. Woman ja Strange Days, mutta niiltä puuttuu se joku tietty asia, joka debyyttialbumilla tehtiin oikein.
Doorsiin liittyy myös tarina. Jim Morrison on yksi idoleistani, joten mitäpä muutakaan sitä ihminen rankassa humalassa yrittäisikään tehdä kuin lähestyä idoliaan. Mihinkään kuolemiseen tämä ei liity vaan, yritin kerran kännipäisen impulssin vallassa muuttaa nimeni Jim Morrisoniksi. Seuraavana aamuna sain maistraatista erittäin ihmeellisen puhelun, jossa sanottiin, että tämä ei taida kyllä ihan onnistua. Ehkä ihan hyvä näin.
Esimerkkibiisi: The Crystal Ship
11. YUP - Yövieraat (1996)
YUP on mielestäni hyvä bändi. Pidän laulaja Martikaisesta ihmisenä. Yövieraat on levy, jota pidän parhaana, vaikka muillakin on hyviä juttuja. Tässä on vielä tiettyä kapinahenkeä mukana ja levy on omalla tavallaan aika rosoinen verrattuna myöhempiin. Se tässä varmaan kaikkein eniten viehättää. Levy on tanakka paketti täynnä hyviä biisejä, ei kai tähän muita perusteluja tarvita.
Kaverini oli se, joka minut YUP:hen vihki. Vietettyäni monia iltoja hänen luonaan ja hänen kuunnellessa yhtyettä, kuukausien aikana "tämähän on hirveätä kuraa, laita pois" vaihtui muotoon "laita isommalle". Kiitos siitä hänelle.
Esimerkkibiisi: Murhaaja soittaa pasuunaa
10. Eleanoora Rosenholm - Älä kysy kuolleilta, he sanoivat (2008)
Tälläkin kertaa listaus päättyy naisvokalisteilla varustettuun pop-musiikkiin. Eleanoora on eksoottinen yhtye. Harvat ystäväpiiristäni tätä ymmärtävät, mutta minulle tämä synkillä sanoituksilla ja mustalla huumorilla varustettu kokeellinen poppi uppoaa. Mika Rättö on monessa hienossa asiassa mukana, eikä hänen mukanaolonsa tätä huononna, vaan pikemminkin päin vastoin. Jos ensimmäinen levy on kovaa kamaa, siitä on yleensä hankala petrata toisella levyllä. Näin ei Eleanooran kanssa käynyt, ja hyvä niin.
Esimerkkibiisi: Suljetun osaston astronautti
Tästä on hyvä jatkaa listaa tulevaisuudessa. Kommentoin muiden listoja vähän myöhemmin, mutta tämä jääköön tähän.
Viimeksi muokannut pz0001, Ke 06.03.2013 23:40. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Albums top-25 # 69
Jaahas kokeillaanpas uudestaan tätä. Äsken kirjoitin varsin mittavaa arvostelua tähän topicciin kunnes vahingossa suljin välilehden. Ei vituta.
Noh eli top 25 ei metalli levyä.
25. The Hellacopters – Supershitty to the max
Tämä levy aloitti garage rock buumin ja tässä on Nicke Andersson joka on maailmanhistorian hienoin ruotsalainen muusikko. Sekä rumpujen takan että kitaran varressa. Tällä levyllä on munaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Aloituskappale määrää rytmin ja sitä noudatetaan. Hieman räkäisistä soundeista plussaa saattaa jopa oikeasti luulla että levy äänitettiin faijan autotallissa.
24. Johnny Cash – American IV The Man Comes Around
Johnny Cash teki tämän levyn sairastettuaan vuosikausia erinäisiä asioita. Myös vaimon syöpä saattoi ahdistaa vähän. Olette varmaan kuulleet Hurt nimisen kappaleen tältä levyltä. Hyvä. Nyt menkää ja kuunnelkaa koko muukin levy ja teidät voidaan armahtaa tietämättömyydestänne.
23. Van Halen – I
Kaikki numeroidut klassiset rock levyt ovat hyviä. Levyllä esiintyy jokaisen 70-luvun puolivälin jälkeen nuoruutensa viettäneen pojan kitarajumala. Eddie Van Halen soittaa kuin mielipuoli eikä hänelle tule edes hiki kyseisessä hommassa. Legendaarinen Eruption on vain sormien lämmittelyä hänelle. Ihan oikeasti sen ei pitänyt päätyä levylle.I'm the One, Ain't Talking About Love, Atomic Punk ja Feel Your Love Tonight muodostavat jykevän rungon. Tähän päälle kun heittä You Really Got Me Nown ja Eruptionin niin kasassa on huippulevy. Edes hieman tylsempi Jamie's Cryin' ei heikennä kokonaisuutta. Koko levyn läpi yhtye tuntuu soittavan kuin hullut. Alex paukuttaa menemään, Michael hoitaa bassottelun loistavasti ja David Lee Roth laulaa kuin viimeistä päivää.
Aivan h**vetin huikea levy.
22. Swans – Seer
Kuuntelin tämän levyn ensimmäisen kerran yksin huoneessani kuulokkeet päässä. En ole vieläkään täysin toipunut siitä ja tästä on kuitenkin aikaa jo melko kauan. Levy vaikutti koko tapaan jolla ajattelen musiikkia. Äärimmäisen raskas kuuntelukokemus vaikka Swansin musiikkiin olinkin jo tutustunut ainakin vähän. Vain hieman alle kaksituntinen jyrän alla. Tämä ei todellakaan ole easy listening musiikkia vaan jotain aivan muuta. Se raskaus on myös syy miksi tämä ei ole korkeammalla. Jos levy on liian raskas kuunneltavaksi usein se ei voi minun papereissani paras. Tuntuu kuitenkin siltä että tätä on pakko hehkuttaa.
21. Sex Pistols – Never Mind the Bollocks, Here Come the Sex Pistols
Punkein levy ikinä? Ehkäpä joo. Tämä kaupallisiin tarkoituksiin luotu yhtye sisälsi aitoja punkkareita ja aitoa punk asennetta. Ikävä kyllä tunnetuin asia yhtyeessa tuntuu olevan Sid Vicious ja se miten hän ei osannut soittaa bassoa. Toinen ikävä asia on se että yhtyeeltä muistetaan yleensä vain kaksi kappaletta. God Save the Queen (jota ei kaiketi vieläkään saa soittaa radiossa englannissa) ja Anarchy in the UK. Levy sisältää kuitenkin pelkkiä huippukappaleita. Se myös loi tiettyjä asioita punkkiin. Siinä missä Damned pyrki välillä melodiseen lauluun niin Johnny Rotten tyytyi vain huutelemaan ja lausumaan erinäisiä asioita mikrofoniin jotka eivät juurikaan kuulostaneet laululta. EMI ja Holiday in the Sun saavat erikoismerkinnät loistavuudesta.
20. Nirvana – In Utero
Nevermind on poppia. Ja lähinnä sillä negatiivisella tavalla jos verrataan tähän levyyn. Äänimaailma on ihanan garage ja laulut eivät ole liian tarttuvia. Myös tämä huikea hittikappale Rape Me on syy pitää tätä parempana kuin Nevermindia. Ylipäätään tämä on parempi levy kuin Nevermind. Ei mulla muuta tästä levystä.
19. The Offspring – Smash
Damn you Wankie! Maailma olisi parempi paikka jos tämä olisi huono levy. Kohta kaikki tosi punkkarit tulee vetämään mua turpaan koska tää on korkeammalla kuin Never Mind the Bollocks. Tällä levyllä on kuitenkin vauhtia eikä mitään korvaa ärsyttäviä popkappaleita. Sopivan kaoottista meikälle. Muistinkin juuri että pitänee lätkästä tämäkin levy iPodiin.
18. AC/DC – Back in Black
Kun levy alkaa kirkonkellojen soitolla osaa odottaa jotain synkkää bläkkistä Norjasta, No nyt saadaankin hilpeää rockia australiasta! Mielettömän kova rock levy. Ei valitettavaa ainoastaan kiitettävää. AC/DC tietää millaista musiikkia fanit haluavat ja he tekevät sitä. Tätä voidaan pitää yhtyeen crowning achievementina. Ja onhan tämä aivan maaginen levy. Veljekset Young tekivät mestariteoksen ja uusi laulaja osoitti etteivät edeltäjän kengät olleet liian isot vaan juurikin sopivat. Nimikkokappale, Shoot to Thrill, Shake a Leg, You Shook Me All Night Long... kaikki huippukamaa. En valita ollenkaan. Mitään yllättävää levyllä ei ole mutta kuka sitä tältä muka kaipaisi?
17. Stone Roses – Stone Roses
Stone Roses teki ihanaa musiikkia noin levyn verran. Post-punk henkistä kamaa jossa on lainatakseni Genghistä ”stadionin kokoisia kertosäkeitä”. Erittäin miellyttävä tuttavuus. Ensimmäisestä kappaleesta viimeiseen loistava levy. Loistavia kappaleita kasapäin. I Wanna Be Adored, She Bangs the Drums, Made of Stone jne. Poppia ja erittäin kaunista sellaista. Ei voi olla pitämättä. Tekisi välillä huutaa I Am the Resurrectionia kovaan ääneen. Onko olemassa enemmänkin tällaista musiikkia.
16. Iggy Pop & The Stooges – Raw Power
Tämä levy on punkkia ennen punkkia. Levyllä on vaarallisia kitaroita ja mielettömän hieno meno. Parempaa ei oikein löydy. h**vetin hienoa musiikkia. Äänimaailma kuulostaa jälleen kerran garagelta eikä studiolta jossa hommaa on hinkattu kaksi vuotta. Gimme Danger on Stoogesin vastine Stonesin Gimme Shelterille. Gimme Shelteristä voisin lainata itseäni:
Noh eli top 25 ei metalli levyä.
25. The Hellacopters – Supershitty to the max
Tämä levy aloitti garage rock buumin ja tässä on Nicke Andersson joka on maailmanhistorian hienoin ruotsalainen muusikko. Sekä rumpujen takan että kitaran varressa. Tällä levyllä on munaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Aloituskappale määrää rytmin ja sitä noudatetaan. Hieman räkäisistä soundeista plussaa saattaa jopa oikeasti luulla että levy äänitettiin faijan autotallissa.
24. Johnny Cash – American IV The Man Comes Around
Johnny Cash teki tämän levyn sairastettuaan vuosikausia erinäisiä asioita. Myös vaimon syöpä saattoi ahdistaa vähän. Olette varmaan kuulleet Hurt nimisen kappaleen tältä levyltä. Hyvä. Nyt menkää ja kuunnelkaa koko muukin levy ja teidät voidaan armahtaa tietämättömyydestänne.
23. Van Halen – I
Kaikki numeroidut klassiset rock levyt ovat hyviä. Levyllä esiintyy jokaisen 70-luvun puolivälin jälkeen nuoruutensa viettäneen pojan kitarajumala. Eddie Van Halen soittaa kuin mielipuoli eikä hänelle tule edes hiki kyseisessä hommassa. Legendaarinen Eruption on vain sormien lämmittelyä hänelle. Ihan oikeasti sen ei pitänyt päätyä levylle.I'm the One, Ain't Talking About Love, Atomic Punk ja Feel Your Love Tonight muodostavat jykevän rungon. Tähän päälle kun heittä You Really Got Me Nown ja Eruptionin niin kasassa on huippulevy. Edes hieman tylsempi Jamie's Cryin' ei heikennä kokonaisuutta. Koko levyn läpi yhtye tuntuu soittavan kuin hullut. Alex paukuttaa menemään, Michael hoitaa bassottelun loistavasti ja David Lee Roth laulaa kuin viimeistä päivää.
Aivan h**vetin huikea levy.
22. Swans – Seer
Kuuntelin tämän levyn ensimmäisen kerran yksin huoneessani kuulokkeet päässä. En ole vieläkään täysin toipunut siitä ja tästä on kuitenkin aikaa jo melko kauan. Levy vaikutti koko tapaan jolla ajattelen musiikkia. Äärimmäisen raskas kuuntelukokemus vaikka Swansin musiikkiin olinkin jo tutustunut ainakin vähän. Vain hieman alle kaksituntinen jyrän alla. Tämä ei todellakaan ole easy listening musiikkia vaan jotain aivan muuta. Se raskaus on myös syy miksi tämä ei ole korkeammalla. Jos levy on liian raskas kuunneltavaksi usein se ei voi minun papereissani paras. Tuntuu kuitenkin siltä että tätä on pakko hehkuttaa.
21. Sex Pistols – Never Mind the Bollocks, Here Come the Sex Pistols
Punkein levy ikinä? Ehkäpä joo. Tämä kaupallisiin tarkoituksiin luotu yhtye sisälsi aitoja punkkareita ja aitoa punk asennetta. Ikävä kyllä tunnetuin asia yhtyeessa tuntuu olevan Sid Vicious ja se miten hän ei osannut soittaa bassoa. Toinen ikävä asia on se että yhtyeeltä muistetaan yleensä vain kaksi kappaletta. God Save the Queen (jota ei kaiketi vieläkään saa soittaa radiossa englannissa) ja Anarchy in the UK. Levy sisältää kuitenkin pelkkiä huippukappaleita. Se myös loi tiettyjä asioita punkkiin. Siinä missä Damned pyrki välillä melodiseen lauluun niin Johnny Rotten tyytyi vain huutelemaan ja lausumaan erinäisiä asioita mikrofoniin jotka eivät juurikaan kuulostaneet laululta. EMI ja Holiday in the Sun saavat erikoismerkinnät loistavuudesta.
20. Nirvana – In Utero
Nevermind on poppia. Ja lähinnä sillä negatiivisella tavalla jos verrataan tähän levyyn. Äänimaailma on ihanan garage ja laulut eivät ole liian tarttuvia. Myös tämä huikea hittikappale Rape Me on syy pitää tätä parempana kuin Nevermindia. Ylipäätään tämä on parempi levy kuin Nevermind. Ei mulla muuta tästä levystä.
19. The Offspring – Smash
Damn you Wankie! Maailma olisi parempi paikka jos tämä olisi huono levy. Kohta kaikki tosi punkkarit tulee vetämään mua turpaan koska tää on korkeammalla kuin Never Mind the Bollocks. Tällä levyllä on kuitenkin vauhtia eikä mitään korvaa ärsyttäviä popkappaleita. Sopivan kaoottista meikälle. Muistinkin juuri että pitänee lätkästä tämäkin levy iPodiin.
18. AC/DC – Back in Black
Kun levy alkaa kirkonkellojen soitolla osaa odottaa jotain synkkää bläkkistä Norjasta, No nyt saadaankin hilpeää rockia australiasta! Mielettömän kova rock levy. Ei valitettavaa ainoastaan kiitettävää. AC/DC tietää millaista musiikkia fanit haluavat ja he tekevät sitä. Tätä voidaan pitää yhtyeen crowning achievementina. Ja onhan tämä aivan maaginen levy. Veljekset Young tekivät mestariteoksen ja uusi laulaja osoitti etteivät edeltäjän kengät olleet liian isot vaan juurikin sopivat. Nimikkokappale, Shoot to Thrill, Shake a Leg, You Shook Me All Night Long... kaikki huippukamaa. En valita ollenkaan. Mitään yllättävää levyllä ei ole mutta kuka sitä tältä muka kaipaisi?
17. Stone Roses – Stone Roses
Stone Roses teki ihanaa musiikkia noin levyn verran. Post-punk henkistä kamaa jossa on lainatakseni Genghistä ”stadionin kokoisia kertosäkeitä”. Erittäin miellyttävä tuttavuus. Ensimmäisestä kappaleesta viimeiseen loistava levy. Loistavia kappaleita kasapäin. I Wanna Be Adored, She Bangs the Drums, Made of Stone jne. Poppia ja erittäin kaunista sellaista. Ei voi olla pitämättä. Tekisi välillä huutaa I Am the Resurrectionia kovaan ääneen. Onko olemassa enemmänkin tällaista musiikkia.
16. Iggy Pop & The Stooges – Raw Power
Tämä levy on punkkia ennen punkkia. Levyllä on vaarallisia kitaroita ja mielettömän hieno meno. Parempaa ei oikein löydy. h**vetin hienoa musiikkia. Äänimaailma kuulostaa jälleen kerran garagelta eikä studiolta jossa hommaa on hinkattu kaksi vuotta. Gimme Danger on Stoogesin vastine Stonesin Gimme Shelterille. Gimme Shelteristä voisin lainata itseäni:
Muukin levy on ihan v***n kova. Kuunelkaapas vaan. Tykkiä kamaa.Pelottava, intiimi tunnelma, yhdistettynä Iggyn valitukseen ja homma alkaa toimimaan kuin se kuuluisa junanvessa. Tässä kappaleessa on sitä vaaran tuntua mitä haluaisi kuulla enemmänkin rockissa. Ei nykyään enään. Ikävä kyllä.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
-
DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Re: Albums top-25 # 69
Back in Black oli lähellä päästä omallekin listalle, mutta tippui ihan viimeisten joukossa pois. Kova levy ehdottomasti, mutta ei omalle kohdalle koskaan niin henkilökohtaisesti merkittävä. Jollain toisenlaisella listauksella olisi varmasti mukana.
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Albums top-25 # 69
Ai niin. pz001 listalla olleelle Bathorylle peukkua: 
Jatkan nyt omaa listaani koska en sitä välttämättä taas viikkoon kerkiä jatkamaan ja on kiinni otettavia.
15. Aerosmith - Toys in the Attic
Aerosmith on syy termiin cock rock. Likaista rockia, asennetta seksiä tihkuvaa laulua. Yhtye oli parhaimmillaan tällä levyllä joka osuu ajallisesti progen kuolemanhetkille ja punkin synnylle. Tämä levy ei ole lähellä kumpaakaan. Turhan pitkiä kappaleita ei ole eikä ole punkille tyypillistä pyhää yksinkertaisuutta. Raivoa ei kuitenkaan puutu. Jo aloitusraita laittaa tanssijalan vipattamaan. Levy sisältää hitaampiakin kohtia mutta ne sopivat kokonaisuuteen kuin nyrkki Belladonnan p*****seen. Eli ihan hyvin. Walk This Way, Sweet Emotion ja You See Me Crying ovat huikeita kappaleita. Big Ten Inch on hulvaton kuten monet muutkin. Yhtye otti rockissa tärkeän asenteen. Ei tää niin vakavaa ole.
14. The Ramones - Rocket to Russia
Ramones on oikeasti ihan v***n hyvä bändi ja teidän kaikkien pitäisi kuunnella sitä. Ramonesin jäsenet halusivat vain tuoda yksinkertaisen rockin takaisin sillä Yes on vitutusta aiheuttava bändi. Kuten myös Genesis ja monet muut progesaurukset. Yhtye saavutti hyvin marginaalisesti menestystä elinaikanaan. En ymmärrä miksei siitä tullut isompaa. Kuten ei kukaan muukaan. Mukavaa pop punk rockia. Tai jotain. Ehkä se johtui sanoista tai paskasta managerista. Soitossa ei nähkääs mitään vikaa ollut. Biisit toimivat. Yhtyeen neljä levyä ovat kaikki kultaa ja Rocket to Russia on niistä paras. Sheena is a Punk Rocker on kaunis kappale, We're a Happy Family loistelias ja hauska. Ei tässä mitään huonoa ole. Ja ennen kaikkea Ramonesin voidaan katsoa olevan vastuussa seuraavasta yhtyeestä...
13. Dead Kennedys - Fresh Fruit for the Rotting Vegetables
Protestihengellä toimiva hc-punk ryhmä Dead Kennedys laajensi aikanaan ajatusmaailmaani. Inho Reaganin ja kumappaneiden toimi kohtaan on hyvin kuultavissa tästä. Levyllä hyökätään USA:ta vastaan tyylillä. Musiikin voimin. Kill the Poor on loistava aloitusraita. Tietää heti mitä on tulossa. Sellaiset laadukkaat kappaleet kuten Let's Lynch the Landlord, When Ya Get Drafted, California Über Alles, Drug Me ja Your Emotions johtavat kohti huippua nimeltä Holiday in Cambodia joka on yksi kaikkien aikojen parhaista kappaleista. Ja hyvin epäpunk. Vain lopussa oleva Viva Las Vegas heikentää kokonaisuutta.
12. King Crimson - Red
Normaalisti tässä paikalla olisi In the Court of the Crimson King mutta kaverinikin diggailevat sitä niin se ei ole enää cool. Ei vaan tämä on viettänyt enemmän aikaa soittimessa kuin In the Court. Ja kun tässä on ollut mitä erinäisintä punkki näkyvillä niin pitänee katsoa sitäkin musiikki mitä vastaan punk luotiin. Progea.
King Crimson on ainoa progebändi maailmassa, joka ei ole sortunut liiallisuuteen. Se teki musiikista juuri niin outoa kuin oli tarpeen ja jätti sen siihen. Progressiivisuus oli hallussa. Nimikkokappale Red on instrumentaali ja sen toivoisi jatkuvan kauemminkin. Raskasta vääntöä jota kuvaa parhaiten sana grind. Hieman päälle kuusiminuuttisena se tuntuu lyhehköltä. Tai ei ainakaan liian pitkältä. Fallen Angel on joltain aivan muulta planeetalta. Herkkä mutta silti vahva sinne mennessään. Tätä musiikkia kuuntelee mielellään. Red saa tämän jälkeen kuitenkin jatko-osan One More Red Nightmare joka kuulostaa hullulta. Kappaleessa tapahtuu sanoinkuvaamattomia asioita. Tämä on sitä todellista progressiivist rockia. Providence on 8 minuuttia hallittua hulluutta ja outoutta. Perinteisiä rock soittimia ei juurikaan käytetä. Jousisoittimia senkin edestä. Vasta lopussa alkaa basso soimaan ja rummut paukkumaan. Kitara ja basso tuntuvat sotivan. Huikea kappale, joka on kuitenkin vain alkusoitto levyn finaalille. 12 minuuttinen Starless Voisin melkein mennä mihin tahansa tämän kappaleen kanssa. Niin huikea se on. Ei liikaa, ei liian vähän tässä on kaikki tarpeellinen.
11. CMX - Aion
Jos katsotte kansikuvaa saatte tietää miksi Aki Wille ei maalaa.
Levyn avauskappale tiivistää hyvin levyn. Pirunnyrkki on täyttä hulluutta. On tiukka levy ja aukenee jos on auetakseen. Repimällä se ei onnistu vaan antamalla sen tulla luo. Levy on täynnä hulluutta ja kauneutta. 'Sielunvihollinen' ja 'Melankolia' nivoutuvat yhteen täydellisesti ja 'Fysiikka Ei Kestä' tuntuu luontevalta jatkolta näille. Niiden jälkeen tuleva raivokas Palvelemaan Konetta omistaa massiivisen kertosäkeen jota on ilo huutaa keikoilla. Melkein yhtä hauskaa kuin huutaa Mattia tai Lasta. Kuoleman Risteyksestä Kolme Virstaa Pohjoiseen, antaa miellyttävän hengähdystauon. Vain antaako? Kyyn Pimeä Puoli on ainoa kappale joka ei omaan korvaani sovi. Toki sen jälkeen tuleva Sivu Paholaisen Päiväkirjasta onkin sen verran massiivinen että se kaipaa jotain minimalistista etukäteen. Kokeilkaa vaikka. Ai niin ja löytäkää alkuaineet. Myös ne biisit sen jälkeen on ihan h**vetin kovia kuunnelkaa vaan.
10. Rage Against the Machine - The Battle of Los Angeles
RATM on minulle hieman hankala yhtye. En ole samaa mieltä heidän poliittisista lausunnoistaan. Olen periaatteen vuoksi vastaan räpin ja rockin yhdistelyä. Mutta voi h****tti tämä yhtye tekee sen hyvin. Levyllä ei ole yhtään huonoa kappaletta. Tekisivätköhän uuden levyn jos tarpeeks paljon vonguttaisiin sitä? Guerrilla Radio, Sleep Now in the Fire, Born as Ghosts ja Maria ovat h**vetin kovia kappaleita. Loistavia.
9. Motörhead - No sleep 'til Hammersmith
Lemmy Kilmister on maailmahistorian kovin rokkari. Oikeasti. Kovempaa ei ole. Ja Motörhead tekee miehisintä musiikkia maailmassa. Kun Ace of Spades soi niin kaikilla on hyvä meno. Ja paikat menevät paskaksi. Jos 100m finaaleissa soisi Ace of Spades niin homma menisi alle 6 sekunnin no problemo. Niin energia antava biisi on kyseessä. Ja jos levy alkaa sillä sen on pakko olla loistava. Levyllä on muitakin h**vetin hyviä kappaleita. Stay Clean, The Hammer, Overkill, (We Are) The Road Crew Capricorn yms. Tai siis Motörhead ei ole tehnyt huonoa biisiä joten tällä levyllä ei voi sellaista olla. Amfetamiinin ja massiivisten viskiannosten alla operoiva yhtye soittaa loisteliaasti ja nopeasti. Aivan h**vetin kova levy ja varmasti paras live levy ikinä. Tai no ainakin parhaiden joukossa.
Jatkan nyt omaa listaani koska en sitä välttämättä taas viikkoon kerkiä jatkamaan ja on kiinni otettavia.
15. Aerosmith - Toys in the Attic
Aerosmith on syy termiin cock rock. Likaista rockia, asennetta seksiä tihkuvaa laulua. Yhtye oli parhaimmillaan tällä levyllä joka osuu ajallisesti progen kuolemanhetkille ja punkin synnylle. Tämä levy ei ole lähellä kumpaakaan. Turhan pitkiä kappaleita ei ole eikä ole punkille tyypillistä pyhää yksinkertaisuutta. Raivoa ei kuitenkaan puutu. Jo aloitusraita laittaa tanssijalan vipattamaan. Levy sisältää hitaampiakin kohtia mutta ne sopivat kokonaisuuteen kuin nyrkki Belladonnan p*****seen. Eli ihan hyvin. Walk This Way, Sweet Emotion ja You See Me Crying ovat huikeita kappaleita. Big Ten Inch on hulvaton kuten monet muutkin. Yhtye otti rockissa tärkeän asenteen. Ei tää niin vakavaa ole.
14. The Ramones - Rocket to Russia
Ramones on oikeasti ihan v***n hyvä bändi ja teidän kaikkien pitäisi kuunnella sitä. Ramonesin jäsenet halusivat vain tuoda yksinkertaisen rockin takaisin sillä Yes on vitutusta aiheuttava bändi. Kuten myös Genesis ja monet muut progesaurukset. Yhtye saavutti hyvin marginaalisesti menestystä elinaikanaan. En ymmärrä miksei siitä tullut isompaa. Kuten ei kukaan muukaan. Mukavaa pop punk rockia. Tai jotain. Ehkä se johtui sanoista tai paskasta managerista. Soitossa ei nähkääs mitään vikaa ollut. Biisit toimivat. Yhtyeen neljä levyä ovat kaikki kultaa ja Rocket to Russia on niistä paras. Sheena is a Punk Rocker on kaunis kappale, We're a Happy Family loistelias ja hauska. Ei tässä mitään huonoa ole. Ja ennen kaikkea Ramonesin voidaan katsoa olevan vastuussa seuraavasta yhtyeestä...
13. Dead Kennedys - Fresh Fruit for the Rotting Vegetables
Protestihengellä toimiva hc-punk ryhmä Dead Kennedys laajensi aikanaan ajatusmaailmaani. Inho Reaganin ja kumappaneiden toimi kohtaan on hyvin kuultavissa tästä. Levyllä hyökätään USA:ta vastaan tyylillä. Musiikin voimin. Kill the Poor on loistava aloitusraita. Tietää heti mitä on tulossa. Sellaiset laadukkaat kappaleet kuten Let's Lynch the Landlord, When Ya Get Drafted, California Über Alles, Drug Me ja Your Emotions johtavat kohti huippua nimeltä Holiday in Cambodia joka on yksi kaikkien aikojen parhaista kappaleista. Ja hyvin epäpunk. Vain lopussa oleva Viva Las Vegas heikentää kokonaisuutta.
12. King Crimson - Red
Normaalisti tässä paikalla olisi In the Court of the Crimson King mutta kaverinikin diggailevat sitä niin se ei ole enää cool. Ei vaan tämä on viettänyt enemmän aikaa soittimessa kuin In the Court. Ja kun tässä on ollut mitä erinäisintä punkki näkyvillä niin pitänee katsoa sitäkin musiikki mitä vastaan punk luotiin. Progea.
King Crimson on ainoa progebändi maailmassa, joka ei ole sortunut liiallisuuteen. Se teki musiikista juuri niin outoa kuin oli tarpeen ja jätti sen siihen. Progressiivisuus oli hallussa. Nimikkokappale Red on instrumentaali ja sen toivoisi jatkuvan kauemminkin. Raskasta vääntöä jota kuvaa parhaiten sana grind. Hieman päälle kuusiminuuttisena se tuntuu lyhehköltä. Tai ei ainakaan liian pitkältä. Fallen Angel on joltain aivan muulta planeetalta. Herkkä mutta silti vahva sinne mennessään. Tätä musiikkia kuuntelee mielellään. Red saa tämän jälkeen kuitenkin jatko-osan One More Red Nightmare joka kuulostaa hullulta. Kappaleessa tapahtuu sanoinkuvaamattomia asioita. Tämä on sitä todellista progressiivist rockia. Providence on 8 minuuttia hallittua hulluutta ja outoutta. Perinteisiä rock soittimia ei juurikaan käytetä. Jousisoittimia senkin edestä. Vasta lopussa alkaa basso soimaan ja rummut paukkumaan. Kitara ja basso tuntuvat sotivan. Huikea kappale, joka on kuitenkin vain alkusoitto levyn finaalille. 12 minuuttinen Starless Voisin melkein mennä mihin tahansa tämän kappaleen kanssa. Niin huikea se on. Ei liikaa, ei liian vähän tässä on kaikki tarpeellinen.
11. CMX - Aion
Jos katsotte kansikuvaa saatte tietää miksi Aki Wille ei maalaa.
Levyn avauskappale tiivistää hyvin levyn. Pirunnyrkki on täyttä hulluutta. On tiukka levy ja aukenee jos on auetakseen. Repimällä se ei onnistu vaan antamalla sen tulla luo. Levy on täynnä hulluutta ja kauneutta. 'Sielunvihollinen' ja 'Melankolia' nivoutuvat yhteen täydellisesti ja 'Fysiikka Ei Kestä' tuntuu luontevalta jatkolta näille. Niiden jälkeen tuleva raivokas Palvelemaan Konetta omistaa massiivisen kertosäkeen jota on ilo huutaa keikoilla. Melkein yhtä hauskaa kuin huutaa Mattia tai Lasta. Kuoleman Risteyksestä Kolme Virstaa Pohjoiseen, antaa miellyttävän hengähdystauon. Vain antaako? Kyyn Pimeä Puoli on ainoa kappale joka ei omaan korvaani sovi. Toki sen jälkeen tuleva Sivu Paholaisen Päiväkirjasta onkin sen verran massiivinen että se kaipaa jotain minimalistista etukäteen. Kokeilkaa vaikka. Ai niin ja löytäkää alkuaineet. Myös ne biisit sen jälkeen on ihan h**vetin kovia kuunnelkaa vaan.
10. Rage Against the Machine - The Battle of Los Angeles
RATM on minulle hieman hankala yhtye. En ole samaa mieltä heidän poliittisista lausunnoistaan. Olen periaatteen vuoksi vastaan räpin ja rockin yhdistelyä. Mutta voi h****tti tämä yhtye tekee sen hyvin. Levyllä ei ole yhtään huonoa kappaletta. Tekisivätköhän uuden levyn jos tarpeeks paljon vonguttaisiin sitä? Guerrilla Radio, Sleep Now in the Fire, Born as Ghosts ja Maria ovat h**vetin kovia kappaleita. Loistavia.
9. Motörhead - No sleep 'til Hammersmith
Lemmy Kilmister on maailmahistorian kovin rokkari. Oikeasti. Kovempaa ei ole. Ja Motörhead tekee miehisintä musiikkia maailmassa. Kun Ace of Spades soi niin kaikilla on hyvä meno. Ja paikat menevät paskaksi. Jos 100m finaaleissa soisi Ace of Spades niin homma menisi alle 6 sekunnin no problemo. Niin energia antava biisi on kyseessä. Ja jos levy alkaa sillä sen on pakko olla loistava. Levyllä on muitakin h**vetin hyviä kappaleita. Stay Clean, The Hammer, Overkill, (We Are) The Road Crew Capricorn yms. Tai siis Motörhead ei ole tehnyt huonoa biisiä joten tällä levyllä ei voi sellaista olla. Amfetamiinin ja massiivisten viskiannosten alla operoiva yhtye soittaa loisteliaasti ja nopeasti. Aivan h**vetin kova levy ja varmasti paras live levy ikinä. Tai no ainakin parhaiden joukossa.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Re: Albums top-25 # 69
pz0001:llä ihan mielenkiintoinen lista, varsinkin ensimmäisen erän albumit. Älä kysy kuolleilta on ihan naseva teos ja Eleanoora Rosenholm kieltämättä hieno orkesteri, mutta Rätön Mika kun on mukana, niin ehkä biisien odottaisi olevan hitusen enemmän hiottuja ja viimeisteltyjä. Yhtä kaikki, tuotantoon sisältyy ihan klassikkojakin, kuten "Ambulanssikuskitar" ja "Musta ruusu". Niin ja Doorsista luonnollisesti paljon plussaa.
Mikä kuitenkin minut herätti oli Kingston Wall. Yhtye kuuluu omassa pääkopassani samaan kategoriaan kuin The Clash; ihan ok bändi, mutta en vain koskaan ole ymmärtänyt sitä hehkutettua hienoutta, jonka kaikki muut tiedostavat ihmiset tuntuvat ymmärtävän. En tosin tuota debyyttiä ole tainnut edes kuunnella koskaan, mutta kansainvälisestikin kovasti arvostusta nauttiva II sekä III ovat vain sitä ihan ok -kamaa.
Muiden listoista ei oikein ole sanottavaa, paitsi että joku muukin kuuntelee Gongia - ja minusta on tyhmää tehdä Albums top-25 -ketjussa listaa top 20:sta albumista.
P.S. Voisiko tuon otsikon muuttaa perinteen mukaiseksi?
Mikä kuitenkin minut herätti oli Kingston Wall. Yhtye kuuluu omassa pääkopassani samaan kategoriaan kuin The Clash; ihan ok bändi, mutta en vain koskaan ole ymmärtänyt sitä hehkutettua hienoutta, jonka kaikki muut tiedostavat ihmiset tuntuvat ymmärtävän. En tosin tuota debyyttiä ole tainnut edes kuunnella koskaan, mutta kansainvälisestikin kovasti arvostusta nauttiva II sekä III ovat vain sitä ihan ok -kamaa.
Muiden listoista ei oikein ole sanottavaa, paitsi että joku muukin kuuntelee Gongia -
ja minusta on tyhmää tehdä Albums top-25 -ketjussa listaa top 20:sta albumista.P.S. Voisiko tuon otsikon muuttaa perinteen mukaiseksi?
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Albums top-25 # 69
Allekirjoitan Fletchin näkemyksen Kingston Wallista. Ei vaan tajua mikä siinä on niin erityistä. Oikeastaan myös Clashista samaa mieltä. Kummassakaan ei mitään vikaa ole ja tekevät molemmat hyvää musiikkia mutta ei ymmärrä hehkutusta.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Re: Albums top-25 # 69
You asked if I'd be anyone from history, fact or fiction, dead or alive:
I said "I'd be Tony Cascarino, circa 1995".
I said "I'd be Tony Cascarino, circa 1995".
-
The Blasterpiece
- Viestit: 544
- Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04
Re: Albums top-25 # 69
Miksi näen ristiriidan.The Rocker kirjoitti: 21. Sex Pistols – Never Mind the Bollocks, Here Come the Sex Pistols
Punkein levy ikinä? Ehkäpä joo. Tämä kaupallisiin tarkoituksiin luotu yhtye sisälsi aitoja punkkareita ja aitoa punk asennetta.
Jyystä apinareikääni. Olen apina.
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Albums top-25 # 69
Jos mietin miltä punk kuulostaa niin päässäni alkaa soida Sex Pistols. Yhtye luotiin erään managerin toimesta mutta musiikki ja asenne olivat aitoja. Olen tietoinen myös tuosta ristiriidasta ja se huvittaa minua aina välillä. Ja huom. myös kysymysmerkki.The Blasterpiece kirjoitti:Miksi näen ristiriidan.The Rocker kirjoitti: 21. Sex Pistols – Never Mind the Bollocks, Here Come the Sex Pistols
Punkein levy ikinä? Ehkäpä joo. Tämä kaupallisiin tarkoituksiin luotu yhtye sisälsi aitoja punkkareita ja aitoa punk asennetta.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
-
valkopeura
- Viestit: 610
- Liittynyt: To 13.04.2006 21:24
Re: Albums top-25 # 69
21. Leæther Strip - Civil Disobediance (2008)
Goottibändit loistavat huikeasti poissaolollaan aina jossen ole itse asialla. Yhtyeen vertaaminen :Wumpscuttiin: on hyvin turvallinen veto maallikko voisi luulla toisen kappaletta toisen esittämäksi. Se Leaether Stripin suosituin levy jota keikoilla soitetaan ja joka muutenkin nauttii vissiin suurinta suosiota on minusta hirveän itseääntoistava. Yhtyeen perustajan sanotaan pehmenneen näillä uusilla albumeilla kaapista tulemisen myötä. Levy ei olekkaan niin vihaista kuin vanha Leaether Strip mutta synkempää ja kaunista. Tämän genren levyissä myöskin hyvä ja tuore äänenlaatu on hyvästä.
Levyn paras biisi: Leæther Strip - The Evil In Putin's Eyes Levyllä olisi ollut yksi vielä parempi biisdi muttei sitä löytynyt youtubesta
.
20. Suicide Commando - Implements Of Hell (2010)
Joissain sivistyneissä piireissä minut saatettaisiin kivittää tämän valinnan jälkeen. Täällä siitä ei ole onneksi pelkoa. Te mietitte mikä Suicide Commando samalla nojaten johonkin populaarikulttuurilliseen teokseen.
En ole tämän yhtyeen mikään järin suuri fani ollut ikinä. Tätä aiemmat levyt joita olin kuullut olivat ollut kuunneltavia mutteivat mitään pankkia räjäyttäviä. Yleensäkkään en niin kauheasti lämpene vanhoille ebm,dark electro industrial levyille, vaikka alkaa näissäkin genreissä olemaan jo sillä tavalla että ne genren mammuttien uudet levyt ovat huonoja ja uusien yhtyeiden uutukaiset parempia. Suicide Commando mahdollisesti ainoa poikkeus tässä. Musiikin kuvailemista en nyt jaksa, kuuntele niin näet. Paras biisi:Suicide Commando - Death Cures All Pain
19. Beati Mortui - All But Dreams Will Die(2008)
Ompas kansi ruma hmm.. Dark Electroa luvassa. Beati Mortuin debyyttialbumi pärjää vertailussa ihan täysin kellekkä tahansa ja tuhoaa tusinan muita dark electro bändejä. Bändi erottunee massasta naisvokaalien käytöllä totuttuun Beauty and the Beast tapaan ja Beati Mortuilla tämä oikeasti toimii (miesvokaalit on myös selvästi genrensä keskivertoa parempia).Toisin kuin muilla köykkäisemmillä yrittäjillä. Olen hyvin epäuskoinen siitäkin kun kaikki muu ääni joka ei tule laulamisesta kuulostaa myöskin selvästi paremmalta kuin keskiverto dark electro bändillä. Ja mitä vielä? Bändi on kotimainen. Olen niin ylpeä ottaen huomioon vielä sen että Suomen gootti musiikkiscene on ehkä mailman pienin. Arvatkaa vaan onko tällä listalla yhtäkään Suomalaista metallibändiä joka metallisceneistä on mailmalla kaikkein eniten haukutuin ja dissatuin.Silti se on vielä erittäin suuri :/
paras biisi:Beati Mortui - Cut
Goottibändit loistavat huikeasti poissaolollaan aina jossen ole itse asialla. Yhtyeen vertaaminen :Wumpscuttiin: on hyvin turvallinen veto maallikko voisi luulla toisen kappaletta toisen esittämäksi. Se Leaether Stripin suosituin levy jota keikoilla soitetaan ja joka muutenkin nauttii vissiin suurinta suosiota on minusta hirveän itseääntoistava. Yhtyeen perustajan sanotaan pehmenneen näillä uusilla albumeilla kaapista tulemisen myötä. Levy ei olekkaan niin vihaista kuin vanha Leaether Strip mutta synkempää ja kaunista. Tämän genren levyissä myöskin hyvä ja tuore äänenlaatu on hyvästä.
Levyn paras biisi: Leæther Strip - The Evil In Putin's Eyes Levyllä olisi ollut yksi vielä parempi biisdi muttei sitä löytynyt youtubesta
.20. Suicide Commando - Implements Of Hell (2010)
Joissain sivistyneissä piireissä minut saatettaisiin kivittää tämän valinnan jälkeen. Täällä siitä ei ole onneksi pelkoa. Te mietitte mikä Suicide Commando samalla nojaten johonkin populaarikulttuurilliseen teokseen.
En ole tämän yhtyeen mikään järin suuri fani ollut ikinä. Tätä aiemmat levyt joita olin kuullut olivat ollut kuunneltavia mutteivat mitään pankkia räjäyttäviä. Yleensäkkään en niin kauheasti lämpene vanhoille ebm,dark electro industrial levyille, vaikka alkaa näissäkin genreissä olemaan jo sillä tavalla että ne genren mammuttien uudet levyt ovat huonoja ja uusien yhtyeiden uutukaiset parempia. Suicide Commando mahdollisesti ainoa poikkeus tässä. Musiikin kuvailemista en nyt jaksa, kuuntele niin näet. Paras biisi:Suicide Commando - Death Cures All Pain
19. Beati Mortui - All But Dreams Will Die(2008)
Ompas kansi ruma hmm.. Dark Electroa luvassa. Beati Mortuin debyyttialbumi pärjää vertailussa ihan täysin kellekkä tahansa ja tuhoaa tusinan muita dark electro bändejä. Bändi erottunee massasta naisvokaalien käytöllä totuttuun Beauty and the Beast tapaan ja Beati Mortuilla tämä oikeasti toimii (miesvokaalit on myös selvästi genrensä keskivertoa parempia).Toisin kuin muilla köykkäisemmillä yrittäjillä. Olen hyvin epäuskoinen siitäkin kun kaikki muu ääni joka ei tule laulamisesta kuulostaa myöskin selvästi paremmalta kuin keskiverto dark electro bändillä. Ja mitä vielä? Bändi on kotimainen. Olen niin ylpeä ottaen huomioon vielä sen että Suomen gootti musiikkiscene on ehkä mailman pienin. Arvatkaa vaan onko tällä listalla yhtäkään Suomalaista metallibändiä joka metallisceneistä on mailmalla kaikkein eniten haukutuin ja dissatuin.Silti se on vielä erittäin suuri :/
paras biisi:Beati Mortui - Cut
Darien Fawks kirjoitti:Kappas, Mr.Off Topic kävi ulostamassa oikein kunnolla tänne ketjuun. Ihan pakarat heiluivat sitä tehdessä.
Re: Albums top-25 # 69
Eipä tuossa mitään ristiriitaa taida olla, sillä "alkuperäinen" punk - minä se nykypäivänä (alkaen sielä 70-luvulta) käsitetään - on juurikin sitä kaupallisiin tarkoituksiin luotua "me emme välitä" -asennoitumista.The Blasterpiece kirjoitti:Miksi näen ristiriidan.The Rocker kirjoitti: 21. Sex Pistols – Never Mind the Bollocks, Here Come the Sex Pistols
Punkein levy ikinä? Ehkäpä joo. Tämä kaupallisiin tarkoituksiin luotu yhtye sisälsi aitoja punkkareita ja aitoa punk asennetta.
Sen sijaan punkein levy ikinä? New York Dollsin nimikkoalbumi.
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Albums top-25 # 69
25. The Hellacopters - Supershitty to the max
24. Johnny Cash - American IV
23. Van Halen - I
22. Swans - The Seer
21. Sex Pistols - Never Mind the Bollocks, Here Come the Sex Pistols
20. Nirvana - In Utero
19. The Offspring - Smash
18. AC/DC - Back in Black
17. The Stone Roses - Stone Roses
16. Iggy Pop & The Stooges - Raw Power
15. Aerosmith - Toys in the Attic
14.The Ramones - Rocket to Russia
13.Dead Kennedys - Fresh Fruit for the Rotting Vegetables
12. King Crimson - Red
11. CMX - Aion
10. Rage Against the Machine - The Battle for Los Angeles
9. Motörhead - No Sleep 'Til Hammersmith
Ladies and gentlemen! I hope you have not forgotten!
8. The National - Alligator
The National on loistava yhtye. Luonnollisestikin kuuntelen sitä. Koska kuuntelen vain loistavaa musiikkia. Koska viime listallani heitin tähän Boxerin niin nyt ajattelin että voisin kehua Alligatoria. Onhan se kuitenkin tasaveroinen Boxerin kanssa ja en tykkää toistaa itseäni.
Alligator esitteli Nationalin tulevaa suuntaa. Pubitunnelmaa esintyy tällä levyllä, tunnelmointia, balladeja ja peräti raivokkaankin oloinen rock kappale nimeltään Abel. Mr. November on myös hyvin loistelias rock kappale ja tämän levyn vauhdikkaimpia raitoja. Eeppinen kokonaisuus jota en pysty kehumaan tarpeeksi. Jos ette ole tätä kuunnelleet vaadin teitä: kuunnelkaa se. Se on huikea.
7. Radiohead - OK Computer
Radiohead toi oudon musiikin takaisin merkittäväksi jopa valtavirtaan. Yhtye on virkistävä pilkahdus muuten tylsähkössä ysärirockissa. Rock musiikkiin kuuluu tietynlainen outous ja epävarmuus. Ainakin jos aikoo tehdä muistettavaa musiikkia. Ja muistettavaa musiikkia? Tämä on juuri sitä.
90 luvun paras levy? Paljon mahdollista. Tämä levy on eeppinen. Uneliaasta Airbagista, sekaviin tunnelmiin Paranoid Androidissa, tunnelmointiin Exit Music (For a Film) kappaleeseen ja tällekin levylle on eksynyt todellinen rock kappale Electioneering. Karma Police on h**vetin eeppinen kappale. Kuten ovat muuten muutkin mainitsemani kappaleet. En osaa hehkuttaa näitä kärkilevyjä tarpeeksi. Voisi vetäistä MutiMin hengessä vain loppulistan tähän ja sanoa että muut mielipiteet ovat vääriä.
6. Queen - A Night at the Opera
On yksi syy miksi karsastan tätä levyä vähän. Se johtuu Bohemian Rhapsodysta. En vain ymmärrä sitä miksi siitä puhutaan kokoajan. Levyltä löytyy 11 muutakin kappaletta joista voitaisiin puhua. Death on Two Legs on loistelias rock kappale. 39 on mysteerinen akustisten soittimien varassa liikkuva tarina jota voi kuunnella noin kaksi viikkoa putkeen. Yhtyeen humoristinenkin puoli on esillä. I'm In Love With my Car on hämmentävä kappale kun koittaa miettiä onko sanoittaja tosiaan rakastunut autoonsa vai onko se vain vitsi. Queenin tapauksessa molemmat ovat vaihtoehtoja. Lazing on a Sunday Afternoon on selkeää huumoria. You're my Best Friend on hellyyttävä kappale. Prophets Song on myös hyvinkin eeppinen. Positiivisella tavalla pelkästään peräti. Huikeaa rock n' rollia.
5. Guns N' Roses - Appetite for Destruction
Katurockia suoraan Los Angelesista. Mieletöntä. Huikea kokoelma likaista, törkeää rockia. Los Angeles on viidakko ja asukkaat koittavat selvitä siellä rehottavasta huumeongelmasta, prostituutiosta, väkivallasta ja mielivaltaisesti toimivista poliiseista. Heroiini on vain lääke jolla pääsee ylös sängystä, halvin viini on hyvää juotavaa ja studiossa on okei panna strippareita ja äänittää lopputulos. Ai niin ja muutenkin vain paneskella ympäriinsä kaikkea mikä liikkuu. Etenkin siinä vaiheessa kun saa levytyssopimuksen. Se on vaan niin helppoa. Samalla on kuitenkin lauluja rakkaudesta. Outoa? Kyllä. Välitänkö siitä ollenkaan? No enpä kyllä.
It's So Easy, Mr. Brownstone, My Michelle, Think About You, Rocket Queen, Welcome to the Jungle ja (ikävä kyllä) Paradise City ovat kaikki loistavia kappaleita joita on aina hieno kuunnella.
24. Johnny Cash - American IV
23. Van Halen - I
22. Swans - The Seer
21. Sex Pistols - Never Mind the Bollocks, Here Come the Sex Pistols
20. Nirvana - In Utero
19. The Offspring - Smash
18. AC/DC - Back in Black
17. The Stone Roses - Stone Roses
16. Iggy Pop & The Stooges - Raw Power
15. Aerosmith - Toys in the Attic
14.The Ramones - Rocket to Russia
13.Dead Kennedys - Fresh Fruit for the Rotting Vegetables
12. King Crimson - Red
11. CMX - Aion
10. Rage Against the Machine - The Battle for Los Angeles
9. Motörhead - No Sleep 'Til Hammersmith
Ladies and gentlemen! I hope you have not forgotten!
8. The National - Alligator
The National on loistava yhtye. Luonnollisestikin kuuntelen sitä. Koska kuuntelen vain loistavaa musiikkia. Koska viime listallani heitin tähän Boxerin niin nyt ajattelin että voisin kehua Alligatoria. Onhan se kuitenkin tasaveroinen Boxerin kanssa ja en tykkää toistaa itseäni.
Alligator esitteli Nationalin tulevaa suuntaa. Pubitunnelmaa esintyy tällä levyllä, tunnelmointia, balladeja ja peräti raivokkaankin oloinen rock kappale nimeltään Abel. Mr. November on myös hyvin loistelias rock kappale ja tämän levyn vauhdikkaimpia raitoja. Eeppinen kokonaisuus jota en pysty kehumaan tarpeeksi. Jos ette ole tätä kuunnelleet vaadin teitä: kuunnelkaa se. Se on huikea.
7. Radiohead - OK Computer
Radiohead toi oudon musiikin takaisin merkittäväksi jopa valtavirtaan. Yhtye on virkistävä pilkahdus muuten tylsähkössä ysärirockissa. Rock musiikkiin kuuluu tietynlainen outous ja epävarmuus. Ainakin jos aikoo tehdä muistettavaa musiikkia. Ja muistettavaa musiikkia? Tämä on juuri sitä.
90 luvun paras levy? Paljon mahdollista. Tämä levy on eeppinen. Uneliaasta Airbagista, sekaviin tunnelmiin Paranoid Androidissa, tunnelmointiin Exit Music (For a Film) kappaleeseen ja tällekin levylle on eksynyt todellinen rock kappale Electioneering. Karma Police on h**vetin eeppinen kappale. Kuten ovat muuten muutkin mainitsemani kappaleet. En osaa hehkuttaa näitä kärkilevyjä tarpeeksi. Voisi vetäistä MutiMin hengessä vain loppulistan tähän ja sanoa että muut mielipiteet ovat vääriä.
6. Queen - A Night at the Opera
On yksi syy miksi karsastan tätä levyä vähän. Se johtuu Bohemian Rhapsodysta. En vain ymmärrä sitä miksi siitä puhutaan kokoajan. Levyltä löytyy 11 muutakin kappaletta joista voitaisiin puhua. Death on Two Legs on loistelias rock kappale. 39 on mysteerinen akustisten soittimien varassa liikkuva tarina jota voi kuunnella noin kaksi viikkoa putkeen. Yhtyeen humoristinenkin puoli on esillä. I'm In Love With my Car on hämmentävä kappale kun koittaa miettiä onko sanoittaja tosiaan rakastunut autoonsa vai onko se vain vitsi. Queenin tapauksessa molemmat ovat vaihtoehtoja. Lazing on a Sunday Afternoon on selkeää huumoria. You're my Best Friend on hellyyttävä kappale. Prophets Song on myös hyvinkin eeppinen. Positiivisella tavalla pelkästään peräti. Huikeaa rock n' rollia.
5. Guns N' Roses - Appetite for Destruction
Katurockia suoraan Los Angelesista. Mieletöntä. Huikea kokoelma likaista, törkeää rockia. Los Angeles on viidakko ja asukkaat koittavat selvitä siellä rehottavasta huumeongelmasta, prostituutiosta, väkivallasta ja mielivaltaisesti toimivista poliiseista. Heroiini on vain lääke jolla pääsee ylös sängystä, halvin viini on hyvää juotavaa ja studiossa on okei panna strippareita ja äänittää lopputulos. Ai niin ja muutenkin vain paneskella ympäriinsä kaikkea mikä liikkuu. Etenkin siinä vaiheessa kun saa levytyssopimuksen. Se on vaan niin helppoa. Samalla on kuitenkin lauluja rakkaudesta. Outoa? Kyllä. Välitänkö siitä ollenkaan? No enpä kyllä.
It's So Easy, Mr. Brownstone, My Michelle, Think About You, Rocket Queen, Welcome to the Jungle ja (ikävä kyllä) Paradise City ovat kaikki loistavia kappaleita joita on aina hieno kuunnella.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
-
DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Re: Albums top-25 # 69
Taisi mennä vähän pidempään kuin viikko siitä edellisestä postauksesta, mutta haitanneeko tuo nyt mitään. Voisin melkein pistää loput yhdeksän albumia yhteen jöötiin, mutta noudatetaan nyt normaalia kaavaa ja pistetään nyt viisi. Eli jatketaan hommaa.
9. Sentenced - The Cold White Light
Tämä oli pitkään sellainen levy, jota pidin suunnilleen parhaana levynä koskaan ikinä missään. Noh, ei se ihan sitä kuitenkaan ole, mutta joka tapauksessa minulle henkilökohtaisesti varmasti eräs tärkeimpiä ja rakkaimpia levyjä, ja tätä on tullut kuunneltua joskus vuosina 2007-2010 aivan vitusti. Nykyäänkin toki soitossa melko paljon, mutta ei ihan niin usein kuin ennen.
No itse levy sitten... Se on tuttua Sentencediä. Siis nimenomaan tätä post-Jarvan aikaista Sentencediä. Siinä missä esim. edellinen levy Crimson oli erittäin epätasainen kokonaisuus, niin The Cold White Light on nimenomaan toimiva kokonaisuus ja ensimmäinen Sentencedin täysin ehjä levy sitten vuoden 1996 ja Downin. Tai no, olihan siinä se Frozen myös mutta se oli vähän ehkä tasapaksu.
Levy nyt ei itsessään tarjoa mitään maailmaa mullistavaa kitaratiluttelua tai muutakaan ennenkuulematonta jyystöä, vaan pikemminkin tunnelmallista ja tunteikasta metallimusiikkia, joka iskee kuulijan korvaan lyriikoillaan, lyyrikoiden tietynlaisella surullisuudella mutta samalla aivan mahtavalla itseironialla ja mustalla huumorina. Hyvänä esimerkkinä kappale Excuse me while I kill Myself, joka on täysin kieliposkessa överiksi vedetty aivojen räjäytys laulu, jonka sanomaa ei pidä ottaa liian vakavasti. Osaltaan kappaleella myös vittuillaan joillekin tahoille, jotka arvostelivat Sentencediä kovasti itsemurhan käsittelystä kappaleidensa sanoituksissa.
Olisihan tässäkin paljon esimerkkibiisejä, mutta laitetaan nyt se tunteikas No One There.
8. Michael Jackson - Thriller
Nyt tulikin sitten erittäin junttimaista populaarikulttuuria. Tämä populaarimmaksi ei enää kulttuuri mene. Levy jonka jokainen on kuullut ja jokainen toinen maapallon ihminen (ainakin melkein) omistaa. Levy joka mullisti maailmaa. Ylisanoja toisensa perään.
Myönnetään, että loppujen lopuksi olen kuunnellut hävettävän vähän Michael Jacksonin tuotantoa, mutta silti ainakin omasta mielestäni riittävän paljon että voin jonkun levyn nostaa tällekin listalla. Miksi sitten juuri Thriller? Erittäin hyvä kysymys. Jälleen tässä mennään sellaisiin tunnemaailman asioihin, joita ei voida pelkillä normaaleilla ajatuksilla ja absoluuttisella musiikin paremmuudella (onko sellaista edes?) määritellä, vaan nyt on kyse jostain paljon suuremmasta ja henkilökohtaisemmasta.
Thriller oli helppo lähestymistapa Michael Jacksonin musiikkiin. Lähes kaikki kappaleet soivat paljon radiossa, ja ne ovat tarttuvia. Sama pätee muihinkin MJ:n tunnettuihin biiseihin, mutta joku tässä Thrillerin kokonaisuudessa on sellaista mikä ainakin itselleni on aina toiminut. Pitkään mietin, että Bad olisi voinut olla se toinen vaihtoehto tähän, mutta se olisi ollut itselleni valehtelua. Thrilleristä vain yksinkertaisesti nautin.
Mahtava artisti ja mahtava levy. Artisti itsessään teki monia epäilyttäviä ja arveluttavia asioita eläessään, mutta se ei poista hänen musiikkinsa hienoutta ja vaikutusta pop-musiikkiin. Esimerkkibiisiä en aio Thrilleristä nostaa esille, koska pelkästään yhden kappaleen erittely tältä levyltä tuntuu vähän turhalta.
7. Queen - Innuendo
Oh yes we'll keep on tryin'
We'll tread that fine line
Oh oh we'll keep on tryin'
Till the end of time
Till the end of time
Tässä sitten kanssa melko myyttinen ja suorastaan pelottavan legendaarista mainetta nauttiva levy. Queen, kenties kaikkien aikojen suurin yhtye (joo joo Rollarit ja Beatles) ja sen legendaarinen laulaja Freddie Mercury viimeistä kertaa elossa. Kokonaisuutena albumi on erittäin synkkä ja se heijastelee Mercuryn huononevaa terveydentilaa ja lähettää suoranaisia vihjeitä siitä, että lähtö on lähellä.
Niin. Joku tässäkin levyssä on sellaista, että se iskee luihin ja ytimiin sellaisella tunteella että ei mitään rajaa. Tietysti onhan tässä musiikillisestikin aivan huikea kokonaisuus, vaikka Mercury ei ehkä itse olekaan enää heikosta terveydentilastaan johtuen ihan täydessä tikissä. Toki kuulostaahan mies ihan huikealta edelleenkin, mutta tietysti kovasti erilaiselta.
Joka tapauksessa Innuendo on paljon muutakin kuin pelkkä viimeisin Mercuryn elinaikana julkaistu Queenin albumi. Se on paljon enemmän. Muistokirjoitus, testamentti, laulajan viimeiset jäähyväiset maailmalle. Tunteikas levy, jota kuunnellessa tulee aina mieleen että mitä jos Freddie olisi vielä elossa. Noh, Innuendoa ei olisi ainakaan sellaisenaan koskaan ilmestynyt, mutta jotenkin tuntuu että maailma olisi paljon parempi paikka jos Queen olisi vielä olemassa sellaisenaan kuin mitä se todellisuudessa ja alkuperäisenä oli. Noh, The Show must go on toivoi kuitenkin Freddie Mercury ja niinhän myös tapahtuikin. En aina tiedä mitä näistä nykyisistä Queen-virityksistä pitäisi ajatella, mutta toisaalta ainakin Freddien toivetta on kunnioitettu.
Esimerkkibiisinä nimikkokappale Innuendo.
Jotenkin pysäyttävä kuva.
No joo, jatketaanpa.
6. Metallica - Ride the Lightning
Ja sitten vähän toisenlaiseen menoon. Tässä on kanssa sellainen levy, joka heti ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen iski DMW:hen kuin miljoona volttia. Hirvittävästi en Metallicaa ollut kuunnellut ennen kuin tähän tutustuin, mutta levy kyllä toimi heti alusta alkaen. Heti avausraita Fight Fire with Fire tarjoaa sellaista tykitystä, että turvavyöt täytyy laittaa kiinni ja penkeistä pidetään siltikin lujaa kiinni.
Koko levyn kappalerakenne on muutenkin kasattu lähes täydellisesti. Heti alkuun tullaan päälle parilla terävällä kappaleella, eli Fight Fire:lla ja levyn nimikkobiisillä, sen jälkeen rauhoitutaan hieman For whom the Bell tollsin ja Fade to Blackin tahdissa. Fade to Black toki kiihdyttää loppua kohden kovempaa vauhtiin, ja sen jälkeen onkin vuorossa erittäin aliarvostettu kappale Trapped under Ice, joka sekin toimii nopeana rykäisynä ja hyvänä biisinä. Levyn sitten päättävät lähes eeppiset Creeping Death ja koko bändin paras instrumentaalinen kappale The Call of Ktulu.
Ai niin... Olihan siinä välissä toki se Escape. Noh, ei sekään ole ihan niin huono kuin mitä yleisesti annetaan ymmärtää, mutta ymmärrän hyvin bändin linjan olla soittamatta tätä biisiä keikoilla. Jotenkin se vaan täydellisesti poikkeaa oikeastaan koko Metallican siihen astisesta tuotannosta täysin, että sen oleminen tällä levyllä on kenties enemmänkin hämmentävä kokemus.
Noh, siinähän se paikkansa täyttää jotenkuten. Esimerkkibiisinä siis Escape Fade to Black.
5. Iron Maiden - A Matter of Life and Death
Levy, jonka minä katson olevan koko Iron Maidenin tuotannon paras levy. Kyllä, näin on. Tuskin on yleinen tai "hyväksytty" mielipide, mutta minuun se ei vaikuta paskan vertaa. Tämä on Maidenin levyistä selkeästi eniten kuuntelussa, ja yleisesti ottaen pidän levyn hieman rosoisesta ja kenties jopa räkäisestäkin soundista.
Levy on monella tapaa erilainen kuin monet Maidenin aiemmat levyt, sillä tämä on paikoin jopa progressiivisia elementtejä sisältävä levy. Siltikin A Matter of Life and Death on helposti tunnistettavissa Iron Maidenin levyksi, sillä tietyt tutut ominaispiirteet ovat aina esillä Maidenin musiikista puhuttaessa.
Pituuttahan levyllä on sellaiset 72 minuuttia, ja jos en väärin muista niin taisi olla ilmestyessään pisin Iron Maidenin levy. Itse levyllä käsitellään sanoituksiltaan paljon sotaa, vaikka levyjen sanoitukset eivät ole varinaisesti toisiinsa mitenkään yhteydessä. Eri teemoja on otettu sieltä täältä, ja näin on saatu aikaan toimiva kokonaisuus ja loistava albumi.
Mahtava levy, jonka taidan kuunnella vielä tämän illan päätteeksi. Otetaan esimerkkibiisiksi The Reincarnation of Benjamin Breeg.
Tällaista. Yritetään saada pian loppuun tämäkin projekti.
9. Sentenced - The Cold White Light
Tämä oli pitkään sellainen levy, jota pidin suunnilleen parhaana levynä koskaan ikinä missään. Noh, ei se ihan sitä kuitenkaan ole, mutta joka tapauksessa minulle henkilökohtaisesti varmasti eräs tärkeimpiä ja rakkaimpia levyjä, ja tätä on tullut kuunneltua joskus vuosina 2007-2010 aivan vitusti. Nykyäänkin toki soitossa melko paljon, mutta ei ihan niin usein kuin ennen.
No itse levy sitten... Se on tuttua Sentencediä. Siis nimenomaan tätä post-Jarvan aikaista Sentencediä. Siinä missä esim. edellinen levy Crimson oli erittäin epätasainen kokonaisuus, niin The Cold White Light on nimenomaan toimiva kokonaisuus ja ensimmäinen Sentencedin täysin ehjä levy sitten vuoden 1996 ja Downin. Tai no, olihan siinä se Frozen myös mutta se oli vähän ehkä tasapaksu.
Levy nyt ei itsessään tarjoa mitään maailmaa mullistavaa kitaratiluttelua tai muutakaan ennenkuulematonta jyystöä, vaan pikemminkin tunnelmallista ja tunteikasta metallimusiikkia, joka iskee kuulijan korvaan lyriikoillaan, lyyrikoiden tietynlaisella surullisuudella mutta samalla aivan mahtavalla itseironialla ja mustalla huumorina. Hyvänä esimerkkinä kappale Excuse me while I kill Myself, joka on täysin kieliposkessa överiksi vedetty aivojen räjäytys laulu, jonka sanomaa ei pidä ottaa liian vakavasti. Osaltaan kappaleella myös vittuillaan joillekin tahoille, jotka arvostelivat Sentencediä kovasti itsemurhan käsittelystä kappaleidensa sanoituksissa.
Olisihan tässäkin paljon esimerkkibiisejä, mutta laitetaan nyt se tunteikas No One There.
8. Michael Jackson - Thriller
Nyt tulikin sitten erittäin junttimaista populaarikulttuuria. Tämä populaarimmaksi ei enää kulttuuri mene. Levy jonka jokainen on kuullut ja jokainen toinen maapallon ihminen (ainakin melkein) omistaa. Levy joka mullisti maailmaa. Ylisanoja toisensa perään.
Myönnetään, että loppujen lopuksi olen kuunnellut hävettävän vähän Michael Jacksonin tuotantoa, mutta silti ainakin omasta mielestäni riittävän paljon että voin jonkun levyn nostaa tällekin listalla. Miksi sitten juuri Thriller? Erittäin hyvä kysymys. Jälleen tässä mennään sellaisiin tunnemaailman asioihin, joita ei voida pelkillä normaaleilla ajatuksilla ja absoluuttisella musiikin paremmuudella (onko sellaista edes?) määritellä, vaan nyt on kyse jostain paljon suuremmasta ja henkilökohtaisemmasta.
Thriller oli helppo lähestymistapa Michael Jacksonin musiikkiin. Lähes kaikki kappaleet soivat paljon radiossa, ja ne ovat tarttuvia. Sama pätee muihinkin MJ:n tunnettuihin biiseihin, mutta joku tässä Thrillerin kokonaisuudessa on sellaista mikä ainakin itselleni on aina toiminut. Pitkään mietin, että Bad olisi voinut olla se toinen vaihtoehto tähän, mutta se olisi ollut itselleni valehtelua. Thrilleristä vain yksinkertaisesti nautin.
Mahtava artisti ja mahtava levy. Artisti itsessään teki monia epäilyttäviä ja arveluttavia asioita eläessään, mutta se ei poista hänen musiikkinsa hienoutta ja vaikutusta pop-musiikkiin. Esimerkkibiisiä en aio Thrilleristä nostaa esille, koska pelkästään yhden kappaleen erittely tältä levyltä tuntuu vähän turhalta.
7. Queen - Innuendo
Oh yes we'll keep on tryin'
We'll tread that fine line
Oh oh we'll keep on tryin'
Till the end of time
Till the end of time
Tässä sitten kanssa melko myyttinen ja suorastaan pelottavan legendaarista mainetta nauttiva levy. Queen, kenties kaikkien aikojen suurin yhtye (joo joo Rollarit ja Beatles) ja sen legendaarinen laulaja Freddie Mercury viimeistä kertaa elossa. Kokonaisuutena albumi on erittäin synkkä ja se heijastelee Mercuryn huononevaa terveydentilaa ja lähettää suoranaisia vihjeitä siitä, että lähtö on lähellä.
Niin. Joku tässäkin levyssä on sellaista, että se iskee luihin ja ytimiin sellaisella tunteella että ei mitään rajaa. Tietysti onhan tässä musiikillisestikin aivan huikea kokonaisuus, vaikka Mercury ei ehkä itse olekaan enää heikosta terveydentilastaan johtuen ihan täydessä tikissä. Toki kuulostaahan mies ihan huikealta edelleenkin, mutta tietysti kovasti erilaiselta.
Joka tapauksessa Innuendo on paljon muutakin kuin pelkkä viimeisin Mercuryn elinaikana julkaistu Queenin albumi. Se on paljon enemmän. Muistokirjoitus, testamentti, laulajan viimeiset jäähyväiset maailmalle. Tunteikas levy, jota kuunnellessa tulee aina mieleen että mitä jos Freddie olisi vielä elossa. Noh, Innuendoa ei olisi ainakaan sellaisenaan koskaan ilmestynyt, mutta jotenkin tuntuu että maailma olisi paljon parempi paikka jos Queen olisi vielä olemassa sellaisenaan kuin mitä se todellisuudessa ja alkuperäisenä oli. Noh, The Show must go on toivoi kuitenkin Freddie Mercury ja niinhän myös tapahtuikin. En aina tiedä mitä näistä nykyisistä Queen-virityksistä pitäisi ajatella, mutta toisaalta ainakin Freddien toivetta on kunnioitettu.
Esimerkkibiisinä nimikkokappale Innuendo.
Jotenkin pysäyttävä kuva.
No joo, jatketaanpa.
6. Metallica - Ride the Lightning
Ja sitten vähän toisenlaiseen menoon. Tässä on kanssa sellainen levy, joka heti ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen iski DMW:hen kuin miljoona volttia. Hirvittävästi en Metallicaa ollut kuunnellut ennen kuin tähän tutustuin, mutta levy kyllä toimi heti alusta alkaen. Heti avausraita Fight Fire with Fire tarjoaa sellaista tykitystä, että turvavyöt täytyy laittaa kiinni ja penkeistä pidetään siltikin lujaa kiinni.
Koko levyn kappalerakenne on muutenkin kasattu lähes täydellisesti. Heti alkuun tullaan päälle parilla terävällä kappaleella, eli Fight Fire:lla ja levyn nimikkobiisillä, sen jälkeen rauhoitutaan hieman For whom the Bell tollsin ja Fade to Blackin tahdissa. Fade to Black toki kiihdyttää loppua kohden kovempaa vauhtiin, ja sen jälkeen onkin vuorossa erittäin aliarvostettu kappale Trapped under Ice, joka sekin toimii nopeana rykäisynä ja hyvänä biisinä. Levyn sitten päättävät lähes eeppiset Creeping Death ja koko bändin paras instrumentaalinen kappale The Call of Ktulu.
Ai niin... Olihan siinä välissä toki se Escape. Noh, ei sekään ole ihan niin huono kuin mitä yleisesti annetaan ymmärtää, mutta ymmärrän hyvin bändin linjan olla soittamatta tätä biisiä keikoilla. Jotenkin se vaan täydellisesti poikkeaa oikeastaan koko Metallican siihen astisesta tuotannosta täysin, että sen oleminen tällä levyllä on kenties enemmänkin hämmentävä kokemus.
Noh, siinähän se paikkansa täyttää jotenkuten. Esimerkkibiisinä siis Escape Fade to Black.
5. Iron Maiden - A Matter of Life and Death
Levy, jonka minä katson olevan koko Iron Maidenin tuotannon paras levy. Kyllä, näin on. Tuskin on yleinen tai "hyväksytty" mielipide, mutta minuun se ei vaikuta paskan vertaa. Tämä on Maidenin levyistä selkeästi eniten kuuntelussa, ja yleisesti ottaen pidän levyn hieman rosoisesta ja kenties jopa räkäisestäkin soundista.
Levy on monella tapaa erilainen kuin monet Maidenin aiemmat levyt, sillä tämä on paikoin jopa progressiivisia elementtejä sisältävä levy. Siltikin A Matter of Life and Death on helposti tunnistettavissa Iron Maidenin levyksi, sillä tietyt tutut ominaispiirteet ovat aina esillä Maidenin musiikista puhuttaessa.
Pituuttahan levyllä on sellaiset 72 minuuttia, ja jos en väärin muista niin taisi olla ilmestyessään pisin Iron Maidenin levy. Itse levyllä käsitellään sanoituksiltaan paljon sotaa, vaikka levyjen sanoitukset eivät ole varinaisesti toisiinsa mitenkään yhteydessä. Eri teemoja on otettu sieltä täältä, ja näin on saatu aikaan toimiva kokonaisuus ja loistava albumi.
Mahtava levy, jonka taidan kuunnella vielä tämän illan päätteeksi. Otetaan esimerkkibiisiksi The Reincarnation of Benjamin Breeg.
Tällaista. Yritetään saada pian loppuun tämäkin projekti.
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
Re: Albums top-25 # 69
En oo kuunnellu Thrilleriä #tr00hipster
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Albums top-25 # 69
En oo muuten mäkään.Ravenwood kirjoitti:En oo kuunnellu Thrilleriä #tr00hipster
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Albums top-25 # 69
4. Turbonegro – Apocalypse Dudes
Death punkin multihuipentuma. Homoläpät, kitarasoundit, biisien vauhti kaikki osui kohdilleen tällä levyllä. Myös yleisangstinen valitus siitä kuinka Norjan punk piirit on paskoja on jätetty taka-alalle. Age of Pampariuksen teatraalinen pizza tarina, jatkuu raivokkaalla Selfdestructo Bustilla. Get it On oli taattua hittimateriaalia ja jos ei pidä sitä on selkeästi fasisti/rasisti/homofoobikko ja muutenkin ihan v***n p**ka jätkä. Rock Against Ass, Rendezvous with Anus, Prince of the Rodeo yms. kappaleet ovat tiukkaakin tiukempaa kamaa. Kuin nuori seilorimies. v***n eeppinen levy ja käsken teitä kuuntelemaan tämän nyt ja heti.
Levyn suurin harmi iskee siitä että Hank von Helveten heroiini ongelma karkasi käsistä ja bändi meni tauolle juuri ennen suurta läpimurtoaan. Noh viitisen vuotta myöhemmin sekin tosin saatiin.
3. The Rolling Stones – Exile on Main St.
The Rolling Stones oli suurissa rahallisissa ongelmissa. Heidän managerinsa oli kussut heitä silmään ja nauranut päälle jättäen herrat suuriin ongelmiin Yhdistyneiden Kuningaskuntien veroviraston kanssa. He tekivät sen mitä kuka tahansa varakas ihminen voi tässä tilanteessa tehdä. Vaihtoivat maisemaa vähän v***n nopeaan. Samalla reissulla he päättivät äänittää myös levyn Keeffin vuokraamassa kartanossa kokaiini ja heroiinivuorten keskellä. Mick Jagger poikkesi paikkalla hoitamassa lähinnä laulu osuutensa sillä hänellä oli liian suuri kiire nauttia ranskattarien suloista.
Kaikesta tästä syntyikin sitten yksi kaikkien aikojen parhaista rock albumeista. Aivan mieletön kokonaisuus. 18 kappaletta rockia uhkapeleistä, huumeista ja kaikesta muusta kivasta. Koko levy kuulostaa aivan tripiltä. On perinteisiä rock kappaleita kuten aloitusraita Rocks Off. Sitten on epätavallisempia kappaleita kuten I Just Want to See His Face. Myös Keef on päästetty laulamaan levylle. Ja vieläpä lead vokaalit kappaleessa Happy. Hänen suloinen äänensä rauhoittaa villeimmänkin pedon. Tai ei oikeastaan sen saa ne raivoihinsa. Sanoinko jo että tämä on pakko kuunnella jos aikoo keskustella vakavasti rock musiikista?
2. The Beatles – Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band
Kaikkien aikojen paras pop levy. Thriller on säälittävää näpertelyä tähän verrattuna (ignooratkaa se kommentti jossa sanoin etten ole kuunnellut kyseistä levyä). Painiin liittyen sekä Bret Hart että Chris Jericho ovat ottaneet asuihinsa aikanaan vaikutetta tästä levystä. Miettikääpä sitä.
Intro kappale tuo kuuntelijan kauniisti sisälle tarinaan. Tämä on performanssi Kersantti pippurin johtamalta yhtyeeltä Kersantti Pippurin klubilla. Läpi levyn kuulemme mitä moninaisimpia kappaleita. When I'm Sixty Fourista, Lucy in the Sky With Diamondsin happomaalailuun. Paras on kuitenkin jätetty loppuun. Juuri kun luulee levyn loppuneen alkaa A Day in the Life. Ja se on yksi täydellisimpiä kappaleita ikinä ja huikea lopetus huikealle levylle. Jos aiotte puhua vakavasti musiikista joka on tehty tämän levyn jälkeen teidän on ollut pakko kuunnella tämä vähintään 70 kertaa. Kyllä tämä on niin hyvä.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Re: Albums top-25 # 69
Etenemisvauhti melkein huimaa päätä 
Harmi ettei ikinä näitä kirjoitellessa iske mikään suuri kirjoitusinspiraatio. Tekisi mieli panostaa, jotta levyt vaikuttaisivat paremmilta, mutta ei sitä ikinä vaan jaksa.
25. Ratatat - Classics (2006)
24. The Weeknd - Trilogy (2012)
23. Gong - Angel's Egg (1973)
22. Gracias - Globe (2012)
21. The Roots - (2012)
20. Common - Be (2005)
19. XXYYXX - XXYYXX (2012)
18. Erykah Badu - Baduizm (1997)
17. DJ Quik - Quik Is The Name (1991)
16. Mos Def - Black On Both Sides (1999)
15. Foster The People - Torches (2011)
14. The Knux - Eraser (2011)
13. Kanye West - My Beautiful Dark Twisted Fantasy (2010)
12. ASAP Rocky - Live.Love.A$AP (2011)
11. MGMT . Oracular Spectacular (2007)
10. Jazz Liberatorz - Clin D'oeil (2008)
9. Kendrick Lamar - Good Kid Maad City (2012)
8. Theophilus London - Timez Are Weird These Days (2011)
7. Nate Dogg - G-Funk Classics (1998)
6. D'Angelo - Voodoo (2000)
9. Kendrick Lamar - Good Kid Maad City (2012)
Poetic Justice
Bitch Don't Kill My Vibe
HiiiPower! Tämä oli yksinkertaisesti ihan v***n hyvä albumi. Alunperin arvoin muutamankin lätyn välillä, jotka mahtuisivat mukaan listalle. Päätös ei kuitenkaan ollut vaikea, kun heitin lenkillä Lamarit soimaan. Raffina räppikaupunkina tunnetun Comptonin oma poika puski listalle helposti näinkin korkealle sijalle.
Miksikö? Jo Kendrickin riimitellessä vielä Black Hippyssä yleisö pystyi kokemaan hepun omalaatuisuuden. Soolouralle ryhdyttyään lyyrinen peto oli irti. Section.80 oli vielä pientä rajojen tunnustelua, mutta tällä levyllä Lamar päästi luovuutensa valloilleen ja löysi oman juttunsa. Täysin uniikki räppäystekniikka esiteltiin kansalle. Tyylikkäästi ikäänkuin tikittävä ja töksähtelevä, mutta varma flow korosti miehen ainutlaatuisuutta ennestään. En minä ole ainakaan ennen vastaavaan törmännyt. Sanoituksetkin ehdottoman oivaltavia. Samaan syssyyn melankolissävytteinen ja rauhallinen äänimaailma ja boom boom! Viime vuoden kovin räppilevy!
8. Theophilus London - Timez Are Weird These Days (2011)
I Stand Alone (kovimpia biisejä koskaan, hand down!)
One Last Time
Theophilus London on se maailman tyylikkäin, smoothein ja muutenkin siistein tyyppi. Kirjoitatte nimen Tuben tai Googlen hakuun, niin huomaatte kyllä miksi. Muoti- ja musiikkimaailman (muoti on ehkä vähän väärä sana, kun ei kukaan muu pukeudu noin) guru on aina kulkenut omaa polkuaan. Alkuun meno vaikutti snadisti häiriintyneen kummalliselta, mutta onneksi pääsin touhuun kunnolla mukaan. Paljon olisin nimittäin menettänyt. Sittemmin London on noussut yhdeksi suursuosikeistani.
Entäpä musiikillinen tarjonta? Niin. Theophilus yhdistelee kappaleissaan indie rockin, popin, sekä hip hopin elementtejä. Vaikka verset koostuvatkin pääosin rytmisestä puhelaulusta, viimeistään kertosäkeet osoittavat miehen kyvyt myös lurittelurintamalla. Äänikin on mitä miellyttävin. Vaikutteet tulevat laaja-alaisesti Stevie Wonderistä hipsterimpiin indiepiireihin ja se näkyy myös hepun musisoinnissa. Multitalentti hoitaa homman helposti kotiin. Vaikka mielenkiintoinen ja vangitseva persoona antavatkin Londonin debyyttilevylle sen oman lisäpotkunsa, on raitojen monimuotoisuus sen verran viihdyttävää, että kuulija pysyy artistin otteessa läpi koko keston. Keikka olisi uskomatonta todistaa livenä.
7. Nate Dogg - G Funk Classics (1998)
Hardest Man In Town
Nobody Does It Better
- Tsekatkaa nuo näytebiisit! Lisää all time-suosikkejani. Tämä levy on soinut soittimissani jo varmaan ala-asteesta saakka, eikä se ole vieläkään menettänyt mahtiaan. Nate opetti minulle, että myös hempeästi luritellen voi olla miehekäs. Ehkäpä tämä toimi sitten jonkin sortin porttina rnb-maailmaan. Ken tietää, mutta artistiin tutustuminen oli siisti juttu. Alkuun esim Snoopin biisien kertseissä, lopulta levykaupalla itsenäisenä artistina.
Itse levy on sitä smootheinta G-Funkia, jota on varmaan kuunaan tehty. Naten ja Warren G:n touhu oli jotain ihan muuta, kuin mitä esimerkikis Dogg Poundin pojat touhusivat samoihin aikoihin. Tästä löytyi ikäänkuin arkisempaa ja jopa inhimillisempää katsausta katujen elämään. Positiivinen soundi oli toki entuudestaan tuttua, mutta näistä biiseistä ei löytynyt sitä korvaan karahtavaa gangsta rapille tyypillistä egoilua. Nate ja Warren G ottivat oman suuntansa ja se kaikki kulminoituu tähän G-Funkin mestariteokseen.
Täydellisen harmoninen lauluääni yhdistettynä smootheihin, rauhallisiin taustoihin on tämän levyn juttu. Yksin fiilistelyyn ja rentoutumiseen oivallinen. Bluntti tai sikari sauhuamaan, jotain maukasta juotavaa lasiin ja jalat pöydälle. Sitä tämä albumi suorastaan huutaa. Yksi ehdottomia suosikkejani koskaan, eikä tämän vaikutukselta ylipäänsään lännen räppipiireihin voi ottaa mitään pois.
6. D'Angelo - Voodoo (2000)
Spanish Joint
Greatdayindamorning
- Jatketaanhan rennolla linjalla kenties hitusen samanlaisissa merkeissä kuin Naten tekeleen kanssa. Otetaan hyppy jenkkien rannikolta toiselle ja huomataan samalla, että kummallakin paikalla on omat ominaiset soundimaailmansa. Länsi pumppaa läskejä bassoja ja funkkisampleja, idässä diggaillaan yksinkertaisemmista rakenteista, vaatimattomammista äänistä ja soul-sampleista. Sama sääntö pätee myös tähän D'Angelon rautaakin kovempaan neo-soul/rnb/jazz-levyyn. Taustat ja jopa laulu ovat minimaalisia. Joskus etenkin autossa tätä kuunnellessa tuntuu, että D'Angelon ääni hukkuu yksinkertaisten rumpukomppien sekaan. Hiljaisuuden keskellä tätä kuunnellessa havaitsee biittien seasta kuitenkin jazzahtavia elementtejä. Saksofoni- ja bassolaineja.
Levyn maagisuus ei ehkä liity omalla kohdallani niinkään D'Angeloon itseensä, vaan tuon ajan hohtoon. Neo-soulin lyhyeeseen kultakauteen, instrumenttien ahkeraan käyttöön ja artistien yhteistyöhön. Etenkin The Roots on vahvasti liitettävissä myös tämän albumin tekoprosessiin. Ja tämän päälle kuuluu sellainen classy-huntu, jonka alla juodaan viskiä puvut päällä tehden kuitenkin musiikissaan juttuja, joita eivät perusherrasmiehet ole aiemmin tehneet. Turha silti koittaa kiistää albumin musikaalistakaan loistoa. D'Angelon lauluääni on puhdas ja ehdottoman kaunis. Peukkua törkeästi ylös koko konseptille ja musiikkibisnekseen palailevalle artistille itselleen.
Harmi ettei ikinä näitä kirjoitellessa iske mikään suuri kirjoitusinspiraatio. Tekisi mieli panostaa, jotta levyt vaikuttaisivat paremmilta, mutta ei sitä ikinä vaan jaksa.25. Ratatat - Classics (2006)
24. The Weeknd - Trilogy (2012)
23. Gong - Angel's Egg (1973)
22. Gracias - Globe (2012)
21. The Roots - (2012)
20. Common - Be (2005)
19. XXYYXX - XXYYXX (2012)
18. Erykah Badu - Baduizm (1997)
17. DJ Quik - Quik Is The Name (1991)
16. Mos Def - Black On Both Sides (1999)
15. Foster The People - Torches (2011)
14. The Knux - Eraser (2011)
13. Kanye West - My Beautiful Dark Twisted Fantasy (2010)
12. ASAP Rocky - Live.Love.A$AP (2011)
11. MGMT . Oracular Spectacular (2007)
10. Jazz Liberatorz - Clin D'oeil (2008)
9. Kendrick Lamar - Good Kid Maad City (2012)
8. Theophilus London - Timez Are Weird These Days (2011)
7. Nate Dogg - G-Funk Classics (1998)
6. D'Angelo - Voodoo (2000)
9. Kendrick Lamar - Good Kid Maad City (2012)
Poetic Justice
Bitch Don't Kill My Vibe
HiiiPower! Tämä oli yksinkertaisesti ihan v***n hyvä albumi. Alunperin arvoin muutamankin lätyn välillä, jotka mahtuisivat mukaan listalle. Päätös ei kuitenkaan ollut vaikea, kun heitin lenkillä Lamarit soimaan. Raffina räppikaupunkina tunnetun Comptonin oma poika puski listalle helposti näinkin korkealle sijalle.
Miksikö? Jo Kendrickin riimitellessä vielä Black Hippyssä yleisö pystyi kokemaan hepun omalaatuisuuden. Soolouralle ryhdyttyään lyyrinen peto oli irti. Section.80 oli vielä pientä rajojen tunnustelua, mutta tällä levyllä Lamar päästi luovuutensa valloilleen ja löysi oman juttunsa. Täysin uniikki räppäystekniikka esiteltiin kansalle. Tyylikkäästi ikäänkuin tikittävä ja töksähtelevä, mutta varma flow korosti miehen ainutlaatuisuutta ennestään. En minä ole ainakaan ennen vastaavaan törmännyt. Sanoituksetkin ehdottoman oivaltavia. Samaan syssyyn melankolissävytteinen ja rauhallinen äänimaailma ja boom boom! Viime vuoden kovin räppilevy!
8. Theophilus London - Timez Are Weird These Days (2011)
I Stand Alone (kovimpia biisejä koskaan, hand down!)
One Last Time
Theophilus London on se maailman tyylikkäin, smoothein ja muutenkin siistein tyyppi. Kirjoitatte nimen Tuben tai Googlen hakuun, niin huomaatte kyllä miksi. Muoti- ja musiikkimaailman (muoti on ehkä vähän väärä sana, kun ei kukaan muu pukeudu noin) guru on aina kulkenut omaa polkuaan. Alkuun meno vaikutti snadisti häiriintyneen kummalliselta, mutta onneksi pääsin touhuun kunnolla mukaan. Paljon olisin nimittäin menettänyt. Sittemmin London on noussut yhdeksi suursuosikeistani.
Entäpä musiikillinen tarjonta? Niin. Theophilus yhdistelee kappaleissaan indie rockin, popin, sekä hip hopin elementtejä. Vaikka verset koostuvatkin pääosin rytmisestä puhelaulusta, viimeistään kertosäkeet osoittavat miehen kyvyt myös lurittelurintamalla. Äänikin on mitä miellyttävin. Vaikutteet tulevat laaja-alaisesti Stevie Wonderistä hipsterimpiin indiepiireihin ja se näkyy myös hepun musisoinnissa. Multitalentti hoitaa homman helposti kotiin. Vaikka mielenkiintoinen ja vangitseva persoona antavatkin Londonin debyyttilevylle sen oman lisäpotkunsa, on raitojen monimuotoisuus sen verran viihdyttävää, että kuulija pysyy artistin otteessa läpi koko keston. Keikka olisi uskomatonta todistaa livenä.
7. Nate Dogg - G Funk Classics (1998)
Hardest Man In Town
Nobody Does It Better
- Tsekatkaa nuo näytebiisit! Lisää all time-suosikkejani. Tämä levy on soinut soittimissani jo varmaan ala-asteesta saakka, eikä se ole vieläkään menettänyt mahtiaan. Nate opetti minulle, että myös hempeästi luritellen voi olla miehekäs. Ehkäpä tämä toimi sitten jonkin sortin porttina rnb-maailmaan. Ken tietää, mutta artistiin tutustuminen oli siisti juttu. Alkuun esim Snoopin biisien kertseissä, lopulta levykaupalla itsenäisenä artistina.
Itse levy on sitä smootheinta G-Funkia, jota on varmaan kuunaan tehty. Naten ja Warren G:n touhu oli jotain ihan muuta, kuin mitä esimerkikis Dogg Poundin pojat touhusivat samoihin aikoihin. Tästä löytyi ikäänkuin arkisempaa ja jopa inhimillisempää katsausta katujen elämään. Positiivinen soundi oli toki entuudestaan tuttua, mutta näistä biiseistä ei löytynyt sitä korvaan karahtavaa gangsta rapille tyypillistä egoilua. Nate ja Warren G ottivat oman suuntansa ja se kaikki kulminoituu tähän G-Funkin mestariteokseen.
Täydellisen harmoninen lauluääni yhdistettynä smootheihin, rauhallisiin taustoihin on tämän levyn juttu. Yksin fiilistelyyn ja rentoutumiseen oivallinen. Bluntti tai sikari sauhuamaan, jotain maukasta juotavaa lasiin ja jalat pöydälle. Sitä tämä albumi suorastaan huutaa. Yksi ehdottomia suosikkejani koskaan, eikä tämän vaikutukselta ylipäänsään lännen räppipiireihin voi ottaa mitään pois.
6. D'Angelo - Voodoo (2000)
Spanish Joint
Greatdayindamorning
- Jatketaanhan rennolla linjalla kenties hitusen samanlaisissa merkeissä kuin Naten tekeleen kanssa. Otetaan hyppy jenkkien rannikolta toiselle ja huomataan samalla, että kummallakin paikalla on omat ominaiset soundimaailmansa. Länsi pumppaa läskejä bassoja ja funkkisampleja, idässä diggaillaan yksinkertaisemmista rakenteista, vaatimattomammista äänistä ja soul-sampleista. Sama sääntö pätee myös tähän D'Angelon rautaakin kovempaan neo-soul/rnb/jazz-levyyn. Taustat ja jopa laulu ovat minimaalisia. Joskus etenkin autossa tätä kuunnellessa tuntuu, että D'Angelon ääni hukkuu yksinkertaisten rumpukomppien sekaan. Hiljaisuuden keskellä tätä kuunnellessa havaitsee biittien seasta kuitenkin jazzahtavia elementtejä. Saksofoni- ja bassolaineja.
Levyn maagisuus ei ehkä liity omalla kohdallani niinkään D'Angeloon itseensä, vaan tuon ajan hohtoon. Neo-soulin lyhyeeseen kultakauteen, instrumenttien ahkeraan käyttöön ja artistien yhteistyöhön. Etenkin The Roots on vahvasti liitettävissä myös tämän albumin tekoprosessiin. Ja tämän päälle kuuluu sellainen classy-huntu, jonka alla juodaan viskiä puvut päällä tehden kuitenkin musiikissaan juttuja, joita eivät perusherrasmiehet ole aiemmin tehneet. Turha silti koittaa kiistää albumin musikaalistakaan loistoa. D'Angelon lauluääni on puhdas ja ehdottoman kaunis. Peukkua törkeästi ylös koko konseptille ja musiikkibisnekseen palailevalle artistille itselleen.
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi
Re: Albums top-25 # 3
Ettekö ihan tosissaan aio vetää näitä loppuun?
P.S. Tuo Good Kid iski viimein.
P.S. Tuo Good Kid iski viimein.
Re: Albums top-25 # 3
Eikö?
---
Päätin alkaa arvostelumielessä kuuntelemaan tähän mennessä täällä listattuja albuumeita. Aloitin valkopeuran listasta, sillä siinä on eniten musiikkia, jota minä en ole kuunnellut. Mietiskelin hetken postaanko lyhyet kommenttini Roskakorin musaketjuun vaiko tänne, ja päädyin sitten tänne siinä toivossa, että jengi innostuisi ja listaisi loput suosikkinsa. Arvosteluasteikkoni on puolesta tähdestä viiteen, jossa viisi tähteä tarkoittaa täydellistä ja puoli tähteä jotakin, hmm, en osaa sanoa mitä, sillä koskaan en niin huonoon musiikkiin ainakaan kokonaisen albumillisen verran ole törmännyt enkä toivo törmääväni vieläkään.
Top 20 -listoihin tai mahdollisiin estolistakäyttäjien listoihin en koske. Tästä lähtee valkopeuran lista, numerosta 25 eteenpäin:
Angelspit - Hideous and Perfect (2009)
Ensiksi täytyy sanoa, että aivan s****nan ruma kansi. Kannen perusteella voi usein tehdä yllättävänkin paikkaansapitäviä ennakkopäätelmiä, ja tässäkin tapauksessa odotuksiini vastattiin. Säälittävää industrialia, jonka vielä voisin hyväksyä ilman noita naurettavia vokalisteja "vallankumouksellisine" sanoituksineen. Kyllä minä voisin kuitenkin soittaa tätä kotonani, jos joskus saisin vieraakseni jonkun kybergoottien (mitä tekemistä tällä on goottien kanssa? maailma selvästi on muuttunut sitten 70-luvun) klubijumputusmusiikkia tahtovan henkilön - ei tämä nimittäin minua erityisemmin ärsytä. Jos vielä nykyäänkin vetäisin piriä, niin kyllä minä voisin itsekin tämän 47-minuuttisen hirvityksen tahtiin tampata, mutta kyllä siihen jo aika monta viivaa tarvittaisi...
Arvosana: *½
Nokturnal Mortum - Weltanschauung (2005)
En odottanut tältä levyltä paljoa, (kansallisaate, kansi...) mutta sain silti jopa pettyä, sillä hiukan olin innoissani albumin folk-tunnelmasta. Kansanmusiikki-ilottelut noissa keskimäärin kymmenminuuttisissa bläkkisrykäyksissä aiheutti kuitenkin lähinnä myötähäpeän täyteisiä hymähdyksiä. Ainoa siedettävä biisi noista eeppisistä olikin "The Knots Upon the Thread of Fate", jossa keskityttiin pääosin rehelliseen metalliin. Siinä oli myös ainakin yhdessä kohtaa ihan kiva kitarariffi. Oli tässä muitakin ihan kivoja juttuja, kuten säkkipilli ja oven narina, mutta sitten toisaalta oli jotain h**vetin kiväärinlaukauksia ja muuta pyssyttelyä. Aikuiset ihmiset...
Parasta oli noiden itse biisien väliset ambient-tyyliset välisoitot, mutta nekin tuntuivat niin irrallisilta, että ei sekään paljoa arvosanaa nosta. Viimeisestä biisistä "Untitled" sanoisin, jopa, että se oli erittäin hyvä, mutta siinä vaiheessa tuntui jo siltä, että soimassa oli jo aivan täysin eri levy. Black metalin ja ambientin saa parhaimmillaan sulatettua yhteen oikein mainiosti, (esim. Filosofem) mutta tämä ukrainalaispoppoo meni kyllä pahasti metsään.
Arvosana: *½
Hypocrisy - Virus (2005)
Tästä en osaa sanoa oikein mitään. Kuuntelin levyn kahdesti eikä mieleen jäänyt muuta kuin ala-arvoinen lyriikka ja hyvä kitarasoolo "Compulsive Psychosiksessa". Sillä ei pitkälle päästä. Ei vain iske tällainen geneerinen death metal. Ihan näppärästä kitaroinnista kuitenkin yksi tähti.
Arvosana: *
Dornenreich - Hexenwind (2005)
Ensimmäinen ja itse asiassa ainoa albumi tältä listalta tähän mennessä, jonka kansi ei ole ihan hirveä. Se on jopa hieno. Suoraan sanottuna myös sisältö on h**vetin hyvä. Ihanasti junnaavaa kraut-vaikutteista metallia. Avant-gardistiseen kylmyyteen sulavaa lämpöä toi vielä täysin odottamatta akustinen kitara, joka kyllä sopii tunnelmaan aivan täydellisesti. Täytyy kuitenkin sanoa, että introa ja välisoittoa lukuunottamatta biisit olivat vähän turhan lyhyitä; minusta kestoa olisi saanut olla ainakin kaksinkertainen määrä. Ja vielä kun albumista oltaisi tehty puhtaasti instrumentaalinen, oltaisiin jo erittäin lähellä neljää tähteä.
Arvosana: ***½
---
Jätän nyt tähän tällä kertaa, sillä seuraavaan arvosteluun saattaa mennä aikaa. On nimittäin harvinaisen vastenmielisen oloinen tuo seuraava albuumi ja kestää jotain kaks tuntia.
Nyt kuuntelen Kendrick Lamarin "Bitch Don't Kill My Viben", koska siihen oli linkki tossa ylempänä ja koska se on v***u maailman paras biisi.
---
Päätin alkaa arvostelumielessä kuuntelemaan tähän mennessä täällä listattuja albuumeita. Aloitin valkopeuran listasta, sillä siinä on eniten musiikkia, jota minä en ole kuunnellut. Mietiskelin hetken postaanko lyhyet kommenttini Roskakorin musaketjuun vaiko tänne, ja päädyin sitten tänne siinä toivossa, että jengi innostuisi ja listaisi loput suosikkinsa. Arvosteluasteikkoni on puolesta tähdestä viiteen, jossa viisi tähteä tarkoittaa täydellistä ja puoli tähteä jotakin, hmm, en osaa sanoa mitä, sillä koskaan en niin huonoon musiikkiin ainakaan kokonaisen albumillisen verran ole törmännyt enkä toivo törmääväni vieläkään.
Top 20 -listoihin tai mahdollisiin estolistakäyttäjien listoihin en koske. Tästä lähtee valkopeuran lista, numerosta 25 eteenpäin:
Angelspit - Hideous and Perfect (2009)
Ensiksi täytyy sanoa, että aivan s****nan ruma kansi. Kannen perusteella voi usein tehdä yllättävänkin paikkaansapitäviä ennakkopäätelmiä, ja tässäkin tapauksessa odotuksiini vastattiin. Säälittävää industrialia, jonka vielä voisin hyväksyä ilman noita naurettavia vokalisteja "vallankumouksellisine" sanoituksineen. Kyllä minä voisin kuitenkin soittaa tätä kotonani, jos joskus saisin vieraakseni jonkun kybergoottien (mitä tekemistä tällä on goottien kanssa? maailma selvästi on muuttunut sitten 70-luvun) klubijumputusmusiikkia tahtovan henkilön - ei tämä nimittäin minua erityisemmin ärsytä. Jos vielä nykyäänkin vetäisin piriä, niin kyllä minä voisin itsekin tämän 47-minuuttisen hirvityksen tahtiin tampata, mutta kyllä siihen jo aika monta viivaa tarvittaisi...
Arvosana: *½
Nokturnal Mortum - Weltanschauung (2005)
En odottanut tältä levyltä paljoa, (kansallisaate, kansi...) mutta sain silti jopa pettyä, sillä hiukan olin innoissani albumin folk-tunnelmasta. Kansanmusiikki-ilottelut noissa keskimäärin kymmenminuuttisissa bläkkisrykäyksissä aiheutti kuitenkin lähinnä myötähäpeän täyteisiä hymähdyksiä. Ainoa siedettävä biisi noista eeppisistä olikin "The Knots Upon the Thread of Fate", jossa keskityttiin pääosin rehelliseen metalliin. Siinä oli myös ainakin yhdessä kohtaa ihan kiva kitarariffi. Oli tässä muitakin ihan kivoja juttuja, kuten säkkipilli ja oven narina, mutta sitten toisaalta oli jotain h**vetin kiväärinlaukauksia ja muuta pyssyttelyä. Aikuiset ihmiset...
Parasta oli noiden itse biisien väliset ambient-tyyliset välisoitot, mutta nekin tuntuivat niin irrallisilta, että ei sekään paljoa arvosanaa nosta. Viimeisestä biisistä "Untitled" sanoisin, jopa, että se oli erittäin hyvä, mutta siinä vaiheessa tuntui jo siltä, että soimassa oli jo aivan täysin eri levy. Black metalin ja ambientin saa parhaimmillaan sulatettua yhteen oikein mainiosti, (esim. Filosofem) mutta tämä ukrainalaispoppoo meni kyllä pahasti metsään.
Arvosana: *½
Hypocrisy - Virus (2005)
Tästä en osaa sanoa oikein mitään. Kuuntelin levyn kahdesti eikä mieleen jäänyt muuta kuin ala-arvoinen lyriikka ja hyvä kitarasoolo "Compulsive Psychosiksessa". Sillä ei pitkälle päästä. Ei vain iske tällainen geneerinen death metal. Ihan näppärästä kitaroinnista kuitenkin yksi tähti.
Arvosana: *
Dornenreich - Hexenwind (2005)
Ensimmäinen ja itse asiassa ainoa albumi tältä listalta tähän mennessä, jonka kansi ei ole ihan hirveä. Se on jopa hieno. Suoraan sanottuna myös sisältö on h**vetin hyvä. Ihanasti junnaavaa kraut-vaikutteista metallia. Avant-gardistiseen kylmyyteen sulavaa lämpöä toi vielä täysin odottamatta akustinen kitara, joka kyllä sopii tunnelmaan aivan täydellisesti. Täytyy kuitenkin sanoa, että introa ja välisoittoa lukuunottamatta biisit olivat vähän turhan lyhyitä; minusta kestoa olisi saanut olla ainakin kaksinkertainen määrä. Ja vielä kun albumista oltaisi tehty puhtaasti instrumentaalinen, oltaisiin jo erittäin lähellä neljää tähteä.
Arvosana: ***½
---
Jätän nyt tähän tällä kertaa, sillä seuraavaan arvosteluun saattaa mennä aikaa. On nimittäin harvinaisen vastenmielisen oloinen tuo seuraava albuumi ja kestää jotain kaks tuntia.
Nyt kuuntelen Kendrick Lamarin "Bitch Don't Kill My Viben", koska siihen oli linkki tossa ylempänä ja koska se on v***u maailman paras biisi.
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Albums top-25 # 3
No okei sitten.Fletch kirjoitti:Eikö?
25. The Hellacopters - Supershitty to the max
24. Johnny Cash - American IV
23. Van Halen - I
22. Swans - The Seer
21. Sex Pistols - Never Mind the Bollocks, Here Come the Sex Pistols
20. Nirvana - In Utero
19. The Offspring - Smash
18. AC/DC - Back in Black
17. The Stone Roses - Stone Roses
16. Iggy Pop & The Stooges - Raw Power
15. Aerosmith - Toys in the Attic
14.The Ramones - Rocket to Russia
13.Dead Kennedys - Fresh Fruit for the Rotting Vegetables
12. King Crimson - Red
11. CMX - Aion
10. Rage Against the Machine - The Battle for Los Angeles
9. Motörhead - No Sleep 'Til Hammersmith
8. The National - Alligator
7. Radiohead - OK Computer
6. Queen - A Night at the Opera
5. Guns N' Roses - Appetite for Destruction
4. Turbonegro - Apocalypse Dudes
3. The Rolling Stones - Exile on Main St.
2. The Beatles - Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band
Ja ykkösenä on...
Led Zeppelin - I
Tämä oli hankala valinta. Yhtye oli selvä levy ei. Tässä voisi olla myös II joka on mestarillinen kaikin tavoin. Physical Graffitin ensimmäinen levy oli myös niin huikea että harkitsin sen pistämistä tähän. En kuitenkaan tehnyt sitä sillä olisin joutunut jakamaan sen levyn kahtia.
Tämä levy kuuluu yleissivistykseen (kuten muuten kaikki muutkin näistä levyistä jotka olen listannut) ja jos ette ole kuunnelleet sitä lyön teitä virtuaalisella dildolla päähän.
Rokkaava Good Times Bad Times, hypnoottinen Dazed and Confused, protopunk rykäisy Communication Breakdown ja synkkä Babe I'm Gonna Leave You ovat muistettavimmat kappaleet. Eli eniten parhaat. Menkääs nyt ja kuunnelkaa rakkaat juopot nörttini. Ai niin ja Dorian: Tämä musiikki tekee hyvää kasvaville lapsille joten soita tätä joka päivä. Sitten poikasi kasvattaa pitkän tukan ja alkaa rämpyttämään kitaraa ja saa pillua ihan vitusti.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Re: Albums top-25 # 3
Rumilla kansikuvilla jatketaan:
Leæther Strip - Civil Disobedience (2008)
Vihdoin sain tämän järkäleen kuunneltua (pariinkin kertaan itse asiassa). 22 biisiä, joista vain yksi kestää alle viisi minuuttia. Kova pala nieltäväksi kun omassa levyhyllyssäkin on vielä noin sata albumia odottamassa kuuntelua.
Tämä oli kyllä aivan liian pitkä, välistä olisi ihan hyvin voinut leikata sen 15 kappaletta veks ja arvosana olisi voinut jopa nousta. Hyvin tavanomaista electro-industrialia, joka musiikillisesti kuulosti hiukan surulliselta yritykseltä yhdistää Rob Zombie ja Coil. Toivon kuitenkin, että kukaan ei jatkossa yhdistäisi tätä tosissaan Coiliin, koska se olisi pyhäinhäväistys.
Lyriikan suoruudesta voisin vähän antaa pisteitä, joskin sekin touhu meni monessa kohtaa vähän naiiviksi. En ole ihan varma ansaitseeko Civil Disobedience kahtakaan tähteä, mutta alku oli ihan kiva, loppu oli ihan kiva ja Nørrebron nuorisotalon mellakoista tuli erittäin nostalginen olo.
Arvosana: **
Suicide Commando - Implements of Hell (2010)
Aivan liikaa lupaava intro ja sitten kymmenen samaa biisiä putkeen. Jollain kierolla tavalla kuitenkin hiukan pidin tästä. Sanoitukset ja vokaalit veivät taas kerran paljon pois, mutta aggroteknotaustat jokseenkin toimivat. En tiedä missä mielentilassa tätä muka enää kuuntelisin, en tuskin missään, mutta kyllä tämä kakkosen ansaitsee. Niin ja "Death Cures All Pain" oli kyllä levyn paras biisi.
Miehen kasarikassuihin voisin kuitenkin joskus tutustua, vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta.
Arvosana: **
Beati Mortui - All but Dreams Will Die (2008)
All But Dreams Will Die oli juuri sitä mitä kannen perusteella odotin; ei (ainakaan enää tässä iässä) vakavasti otettavaa, muka-kaunista (ah, mikä termi, en keksinyt osuvampaa) ja mitäänsanomatonta tummaa electroa. Oli siellä muutaman kerran noin sekunninsadasosan pituisia pätkiä, jolloin laulajatar kuulosti ihan seksikkäältä, mutta se ihastelu loppui vähintään yhtä nopeasti kuin alkoikin. Jos nyt jotain muuta hyvää pitää sanoa, niin kyllähän tämä albumi oli ihan taidokkaasti tuotettu. Sillä vain ei valitettavasti ole mitään painoarvoa siihen kuinka paljon minä tästä nautin. Mainitsen vielä biisin "Syvään sineen", josta olisin pitänyt ilman sitä ärsyttävää kuiskailua, jota koko levy oli tungettu täyteen. Kaikin puolin kehno kokemus.
Arvosana: *
---
Nyt on yhdessä listassa päästy toistaiseksi loppuun. Toivon, että, valkopeura, paljastat loputkin sijoituksesi. Vaikka tähän mennessä suosikkilevyjesi keskiarvo minun arvosteluasteikollani onkin vain noin 1,79, niin uutta musiikkia on aina hauska kuunnella. Siihen mennessä ajattelin tehdä täyskäännöksen ja käydä Cocan listan kimppuun.
Leæther Strip - Civil Disobedience (2008)
Vihdoin sain tämän järkäleen kuunneltua (pariinkin kertaan itse asiassa). 22 biisiä, joista vain yksi kestää alle viisi minuuttia. Kova pala nieltäväksi kun omassa levyhyllyssäkin on vielä noin sata albumia odottamassa kuuntelua.
Tämä oli kyllä aivan liian pitkä, välistä olisi ihan hyvin voinut leikata sen 15 kappaletta veks ja arvosana olisi voinut jopa nousta. Hyvin tavanomaista electro-industrialia, joka musiikillisesti kuulosti hiukan surulliselta yritykseltä yhdistää Rob Zombie ja Coil. Toivon kuitenkin, että kukaan ei jatkossa yhdistäisi tätä tosissaan Coiliin, koska se olisi pyhäinhäväistys.
Lyriikan suoruudesta voisin vähän antaa pisteitä, joskin sekin touhu meni monessa kohtaa vähän naiiviksi. En ole ihan varma ansaitseeko Civil Disobedience kahtakaan tähteä, mutta alku oli ihan kiva, loppu oli ihan kiva ja Nørrebron nuorisotalon mellakoista tuli erittäin nostalginen olo.
Arvosana: **
Suicide Commando - Implements of Hell (2010)
Aivan liikaa lupaava intro ja sitten kymmenen samaa biisiä putkeen. Jollain kierolla tavalla kuitenkin hiukan pidin tästä. Sanoitukset ja vokaalit veivät taas kerran paljon pois, mutta aggroteknotaustat jokseenkin toimivat. En tiedä missä mielentilassa tätä muka enää kuuntelisin, en tuskin missään, mutta kyllä tämä kakkosen ansaitsee. Niin ja "Death Cures All Pain" oli kyllä levyn paras biisi.
Miehen kasarikassuihin voisin kuitenkin joskus tutustua, vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta.
Arvosana: **
Beati Mortui - All but Dreams Will Die (2008)
All But Dreams Will Die oli juuri sitä mitä kannen perusteella odotin; ei (ainakaan enää tässä iässä) vakavasti otettavaa, muka-kaunista (ah, mikä termi, en keksinyt osuvampaa) ja mitäänsanomatonta tummaa electroa. Oli siellä muutaman kerran noin sekunninsadasosan pituisia pätkiä, jolloin laulajatar kuulosti ihan seksikkäältä, mutta se ihastelu loppui vähintään yhtä nopeasti kuin alkoikin. Jos nyt jotain muuta hyvää pitää sanoa, niin kyllähän tämä albumi oli ihan taidokkaasti tuotettu. Sillä vain ei valitettavasti ole mitään painoarvoa siihen kuinka paljon minä tästä nautin. Mainitsen vielä biisin "Syvään sineen", josta olisin pitänyt ilman sitä ärsyttävää kuiskailua, jota koko levy oli tungettu täyteen. Kaikin puolin kehno kokemus.
Arvosana: *
---
Nyt on yhdessä listassa päästy toistaiseksi loppuun. Toivon, että, valkopeura, paljastat loputkin sijoituksesi. Vaikka tähän mennessä suosikkilevyjesi keskiarvo minun arvosteluasteikollani onkin vain noin 1,79, niin uutta musiikkia on aina hauska kuunnella. Siihen mennessä ajattelin tehdä täyskäännöksen ja käydä Cocan listan kimppuun.